Lakisääteisen työeläkejärjestelmän kilpailutyöryhmän muistio
Sosiaali- ja terveysministeriö
2002
Julkaisusarja:
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita - Social- och hälsovårdsministeriets promemorior - Working group memorandums of the Ministry of Social Affairs and Health: 2001:35This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201504225181Tiivistelmä
Työryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti jatkanut selvitysmiesten Markku Wallinin ja Lauri Koivusalon työn pohjalta lakisääteisen työeläkejärjestelmän kilpailuolosuhteiden selvittämistä ja tehnyt ehdotukset jatkotoimenpiteiksi.
Ehdotukset koskevat mm. uuden eläkelaitoksen perustamisen helpottamista kannansiirtomahdollisuuden laajentamisella siten, että vakuutuskantaa voidaan siirtää työeläkevakuutusyhtiöstä eläkesäätiöön tai eläkekassaan ja eläkekassasta eläkesäätiöön. Ehdotukset koskevat myös takaisinlainauksen asemaa, yhteisten laskuperusteiden valmistelua ja työeläkevakuutusyhtiöiden hyvityksiä, maksun hoitokustannusosaa ja vakuutusten siirtymisajankohtia. Työryhmä ehdottaa informaation ja avoimuuden lisäämistä eläkelaitosten toiminnasta. Lisäksi työryhmä selvitti eläkelaitosten yhteistyötä ja toimintojen ulkoistamista.
Työryhmä ehdottaa myös, että laskuperustekorkoa, vakavaraisuutta ja hyvityksiä arvioidaan jatkovalmistelussa laajana kokonaisuutena. Samoin ehdotetaan selvitettäväksi päättyneiden vakuutusten vastuuvelan sijoitustuottojen käsittelyn muuttamista.