Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutustarpeen arviointi vuoteen 2030
Rellman, Johanna (2016-10-07)
Rellman, Johanna
sosiaali- ja terveysministeriö
07.10.2016
Julkaisusarja:
Raportteja ja muistioita 2016:57This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3839-7Tiivistelmä
Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen koordinaatiojaoston tavoite on ohjata koulutusta väestön ja palvelujärjestelmän tarpeiden mukaisesti. Ohjaustyötä varten on tässä selvityksessä laadittu arvio erikoisalakohtaisesta erikoislääkärien- ja erikoishammaslääkärien koulutustarpeesta vuoteen 2030.
Arviossa on huomioitu lääkärikunnan eläköitymisen, alojen lääketieteellisen kehityksen ja lääkärien liikkuvuuden lisäksi mm. Suomen alueellinen väestönkasvu ja sairastavuustiedot. Ulkomailla opiskelu ja työvoiman kansainvälinen muuttoliike on lisääntynyt ja lääkärien työpanokseen vaikuttaa myös mm. osa-aikatyön yleistyminen.
Erikoislääkärien koulutustarve v. 2030 mennessä on tämän selvityksen perusteella n. 600 erikoislääkäriä/vuosi. Ikääntyvien lääkärien pysymistä työelämässä tulee voimakkaasti tukea. Erikoislääkärien kokonaismäärä kasvaa 2020-luvulla selvästi aiempaa hitaammin, koska eläköityvät ikäluokat ovat suuria. 2030-luvulle tultaessa erikoislääkärimäärän kasvu kiihtyy huomattavasti. Ylikoulutuksen estämiseksi tulisi lääkärien ja hammaslääkärien peruskoulutusta todennäköisesti vähitellen vähentää v. 2020 alkaen.
Merkittävin erikoislääkärikoulutuksen lisäystarve on Itä-Suomen yliopiston alueella. Erikoisalakohtaisesti arvioituna fysiatrian, keuhkosairauksien, psykiatrian ja laboratoriolääketieteen koulutusmäärät tulisi jopa kaksinkertaistaa. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta tulisi lisätä osana perusterveydenhuollon vahvistamista. Koulutusta tulisi vähentää ortopediassa, plastiikkakirurgiassa ja silmätaudeilla.
Erikoishammaslääkärien osuuden säilyttäminen n. 15 %:ssa kokonaishammaslääkärimäärästä edellyttää nykyisen koulutuksen lähes kaksinkertaistamista eli n. 40 uutta erikoishammaslääkäriä vuosittain. Tavoitteena tulisi olla hammaslääkärityövoiman alueellinen tasapaino.
Meneillään olevat sosiaali- ja terveydenhuoltouudistukset ja yhteiskunnan taloudellinen kehitys vaikuttavat lääkäritarpeeseen. Tämän vuoksi koulutustarveselvitys tulisi toistaa määrävuosin arviointimenetelmää kehittäen, jotta toimintaympäristön muutokset voidaan huomioida ajoissa. Työvoimaennusteiden avulla tulee välttää jyrkkää jo-jo-efektiä lääkärikoulutuksen sisäänottomäärien muutoksissa.
Arviossa on huomioitu lääkärikunnan eläköitymisen, alojen lääketieteellisen kehityksen ja lääkärien liikkuvuuden lisäksi mm. Suomen alueellinen väestönkasvu ja sairastavuustiedot. Ulkomailla opiskelu ja työvoiman kansainvälinen muuttoliike on lisääntynyt ja lääkärien työpanokseen vaikuttaa myös mm. osa-aikatyön yleistyminen.
Erikoislääkärien koulutustarve v. 2030 mennessä on tämän selvityksen perusteella n. 600 erikoislääkäriä/vuosi. Ikääntyvien lääkärien pysymistä työelämässä tulee voimakkaasti tukea. Erikoislääkärien kokonaismäärä kasvaa 2020-luvulla selvästi aiempaa hitaammin, koska eläköityvät ikäluokat ovat suuria. 2030-luvulle tultaessa erikoislääkärimäärän kasvu kiihtyy huomattavasti. Ylikoulutuksen estämiseksi tulisi lääkärien ja hammaslääkärien peruskoulutusta todennäköisesti vähitellen vähentää v. 2020 alkaen.
Merkittävin erikoislääkärikoulutuksen lisäystarve on Itä-Suomen yliopiston alueella. Erikoisalakohtaisesti arvioituna fysiatrian, keuhkosairauksien, psykiatrian ja laboratoriolääketieteen koulutusmäärät tulisi jopa kaksinkertaistaa. Yleislääketieteen erikoislääkärikoulutusta tulisi lisätä osana perusterveydenhuollon vahvistamista. Koulutusta tulisi vähentää ortopediassa, plastiikkakirurgiassa ja silmätaudeilla.
Erikoishammaslääkärien osuuden säilyttäminen n. 15 %:ssa kokonaishammaslääkärimäärästä edellyttää nykyisen koulutuksen lähes kaksinkertaistamista eli n. 40 uutta erikoishammaslääkäriä vuosittain. Tavoitteena tulisi olla hammaslääkärityövoiman alueellinen tasapaino.
Meneillään olevat sosiaali- ja terveydenhuoltouudistukset ja yhteiskunnan taloudellinen kehitys vaikuttavat lääkäritarpeeseen. Tämän vuoksi koulutustarveselvitys tulisi toistaa määrävuosin arviointimenetelmää kehittäen, jotta toimintaympäristön muutokset voidaan huomioida ajoissa. Työvoimaennusteiden avulla tulee välttää jyrkkää jo-jo-efektiä lääkärikoulutuksen sisäänottomäärien muutoksissa.