Lääketieteellisen tekniikan koulutuksen ja tutkimuksen selvitys
Katila, Toivo; Eskola, Hannu (2005-05-02)
Katila, Toivo
Eskola, Hannu
opetus- ja kulttuuriministeriö
02.05.2005
Julkaisusarja:
Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2005:12This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:952-442-903-9Tiivistelmä
Selvitysmies Paavo Uronen ehdotti opetusministeriölle laatimassaan raportissa “Teknillistieteellisen koulutuksen mahdollinen laajentaminen Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa” (OPM:n työryhmämuistioita 2004:26), että lääketieteellisen tekniikan DI-koulutustarve selvitetään valtakunnallisesti erikseen. Tähän tehtävään Opetusministeriö kutsui 20.10.2004 professori Toivo Katilan Teknillisestä korkeakoulusta ja professori Hannu Eskolan Tampereen teknillisestä yliopistosta. Selvitysmiesten raportissa kartoitetaan lääketieteellisen tekniikan yliopistokoulutusta ja -tutkimusta maassamme, lähinnä suoritetun kyselyn perusteella. Raportissa esitetään eräitä kansainvälisiä malleja alan koulutuksen järjestämisestä, esitetään lyhyesti sairaalainsinöörien ja sairaalafyysikoiden toimenkuvia ja koulutusta, kuvataan lääketieteellisen tekniikan teollista ja kaupallista toimintaa ja kehitysnäkymiä Suomessa sekä tehdään esityksiä alan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi.
Lääketieteellistä tekniikkaa voi tällä hetkellä opiskella sekä teknilliseen (DI) että luonnontieteelliseen (FM) tutkintoon johtavana. Diplomi-insinöörikoulutuksen tulee olla moniteknistä koulutusta, joka edellyttää riittävän suurta kriittistä massaa. Luonnontieteellinen koulutus antaa periaatteessa mahdollisuuden syvempään erikoistumiseen suppealla erikoisalalla. Lääketieteellisessä tekniikassa on perusteltua tarvetta molemmille koulutuksille. Lääketieteellisen alan diplomi-insinöörejä valmistuu tällä hetkellä vuosittain noin 40-50 ja alan maistereita 10-20. Tohtoreita alalta valmistuu vuosittain parikymmentä, joten jatkokoulutusta harjoitetaan mittavasti. Alan luonteen takia tätä painotusta on syytä jatkaa. Yksi lähiajan tavoite on saada alalle oma kansallinen tutkijakoulu.
Yliopistotutkimus rahoitetaan nykyään pääosin ulkopuolisin varoin. Lääketieteellisessä tekniikassa merkittävimmät ulkopuoliset rahoittajat ovat Suomen Akatemia, Tekes ja yritykset. Lääketieteellinen tekniikka on yleisesti mukana hankkeissa, joihin liittyy myös esim. lääketiedettä, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, psykologiaa sekä sosiaali- ja terveystiedettä. Tällaisista hankkeista, joissa on paljon tieteiden välisiä rajapintoja, odotetaan uusia innovaatiota.
Yrityselämä odottaa, että lääketieteellisen tekniikan koulutus opettaa opiskelijat monitieteiseen keskusteluun eri tahojen, varsinkin terveydenhuollon kanssa. Lääketieteellisen tekniikan opinnot otetaan huomioon rekrytoinnissa, joskin voimakasta keskittymistä pelkkään lääketieteelliseen tekniikkaan ei suositella. Elinkeinoelämä edellyttää lääketieteellisen tekniikan insinööreiltä samanlaisia yleisiä valmiuksia kuin muillakin poikkitieteellisillä aloilla: esittämistaidot, kommunikaatiotaidot, johtamistaidot, luonnontieteellinen ajattelu, omaksumiskyky, laaja-alaisuus, innovatiivisuus, yrittäjyystieto sekä standardien ja patentoinnin tuntemus ovat usein esille tuotuja avuja. Koulutuksen tärkeys korostuu myös siinä, että sairaaloiden teknologian käytössä on edelleen runsaasti tehostamisen varaa.
Lääketieteellinen tekniikka edustaa suhteellisen pientä osaa suomalaisesta yliopistokoulutuksesta. Tutkimusalana se on kuitenkin merkittävämpi monitieteellisestä luonteestaan johtuen. Erityisen merkittävä on alan teollinen ja kaupallinen kasvupotentiaali Suomessa.
Lääketieteellistä tekniikkaa voi tällä hetkellä opiskella sekä teknilliseen (DI) että luonnontieteelliseen (FM) tutkintoon johtavana. Diplomi-insinöörikoulutuksen tulee olla moniteknistä koulutusta, joka edellyttää riittävän suurta kriittistä massaa. Luonnontieteellinen koulutus antaa periaatteessa mahdollisuuden syvempään erikoistumiseen suppealla erikoisalalla. Lääketieteellisessä tekniikassa on perusteltua tarvetta molemmille koulutuksille. Lääketieteellisen alan diplomi-insinöörejä valmistuu tällä hetkellä vuosittain noin 40-50 ja alan maistereita 10-20. Tohtoreita alalta valmistuu vuosittain parikymmentä, joten jatkokoulutusta harjoitetaan mittavasti. Alan luonteen takia tätä painotusta on syytä jatkaa. Yksi lähiajan tavoite on saada alalle oma kansallinen tutkijakoulu.
Yliopistotutkimus rahoitetaan nykyään pääosin ulkopuolisin varoin. Lääketieteellisessä tekniikassa merkittävimmät ulkopuoliset rahoittajat ovat Suomen Akatemia, Tekes ja yritykset. Lääketieteellinen tekniikka on yleisesti mukana hankkeissa, joihin liittyy myös esim. lääketiedettä, fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, psykologiaa sekä sosiaali- ja terveystiedettä. Tällaisista hankkeista, joissa on paljon tieteiden välisiä rajapintoja, odotetaan uusia innovaatiota.
Yrityselämä odottaa, että lääketieteellisen tekniikan koulutus opettaa opiskelijat monitieteiseen keskusteluun eri tahojen, varsinkin terveydenhuollon kanssa. Lääketieteellisen tekniikan opinnot otetaan huomioon rekrytoinnissa, joskin voimakasta keskittymistä pelkkään lääketieteelliseen tekniikkaan ei suositella. Elinkeinoelämä edellyttää lääketieteellisen tekniikan insinööreiltä samanlaisia yleisiä valmiuksia kuin muillakin poikkitieteellisillä aloilla: esittämistaidot, kommunikaatiotaidot, johtamistaidot, luonnontieteellinen ajattelu, omaksumiskyky, laaja-alaisuus, innovatiivisuus, yrittäjyystieto sekä standardien ja patentoinnin tuntemus ovat usein esille tuotuja avuja. Koulutuksen tärkeys korostuu myös siinä, että sairaaloiden teknologian käytössä on edelleen runsaasti tehostamisen varaa.
Lääketieteellinen tekniikka edustaa suhteellisen pientä osaa suomalaisesta yliopistokoulutuksesta. Tutkimusalana se on kuitenkin merkittävämpi monitieteellisestä luonteestaan johtuen. Erityisen merkittävä on alan teollinen ja kaupallinen kasvupotentiaali Suomessa.