Vakinaistaa vai ei? Opetusministeriön selvitys rakennerahastovaroin toteutetuista maisteriohjelmista
Puukka, Jaana (2004-04-29)
Puukka, Jaana
opetus- ja kulttuuriministeriö
29.04.2004
Julkaisusarja:
Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2004:18This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:952-442-764-8Tiivistelmä
Selvitystyön tavoitteena oli arvioida, missä määrin EU:n rakennerahastovaroin toteutetut maisteri- ja muuntokoulutusohjelmat täyttivät yliopistotutkinnoille annettavat vaatimukset, tukivat asianomaisten yliopistojen profiilia ja painoaloja sekä palvelivat alueiden ja niiden työelämän tarpeita. Selvitystyö koostui valtakunnallisesta kartoituksesta, yksityiskohtaisen selvityksen kohteeksi otettujen ohjelmien itsearvioinneista sekä yliopistojen johdon, ohjelmien vastuuhenkilöiden, opiskelijoiden ja sidosryhmien haastatteluista.
Lukuvuosina 2001–2002 ja 2002–2003 kymmenessä suomalaisessa yliopistossa oli käynnissä yli 70 rakennerahastovaroin toimivaa maisteriohjelmaa. Yksityiskohtaiseen tarkasteluun valittiin 12 ohjelmaa, joissa oli aloittanut opintonsa yli 900 opiskelijaa, monet työelämässä toimivia aikuisopiskelijoita. Neljä ohjelmaa järjestettiin etätoimipisteissä. Ohjelmat tukivat yleensä järjestävän yliopiston profiloitumista. Muutaman ohjelman tutkimusperusta sekä yhteensopivuus yliopiston painoaloihin ja profiiliin jäivät kuitenkin kyseenalaisiksi.
Ohjelmat olivat profiloituneet vastaamaan alueellisiin tarpeisiin. Joissakin ohjelmissa työelämäkontaktit olivat yksittäisten henkilöiden tai työssäkäyvien aikuisopiskelijoiden varassa. Systemaattista työelämäyhteistyötä tehtiin muutamassa ohjelmassa. Ohjelmat olivat heterogeenisiä: ne vaihtelivat perusopetukseen integroiduista pysyvistä ohjelmista kertaluonteisiin, erillisiksi suunniteltuihin ohjelmiin. Eroja ilmeni opiskelijavalinta-, ohjaus- ja laadunvarmistuskäytännöissä. Opiskelija- ja tutkintokohtaiset hinnat vaihtelivat 10.000:sta 67.000 euroon.
Rekrytointiprosessit olivat osoittautuneet haastaviksi. Pohjaopintojen heterogeenisyys koettiin ongelmalliseksi useimmissa ohjelmissa. Heterogeeninen pohjakoulutustausta ja -taso sekä työn ja opintojen yhteensovittaminen edellyttivät tehokasta opintojen suunnittelua ja ohjausta. HOPS oli käytössä yhtä lukuun ottamatta kaikissa ohjelmissa mutta HOPS-käytännöissä ilmeni vaihtelevuutta. Akateemisen ohjauksen ongelmat korostuivat erityisesti ohjelmissa, joissa opetus perustui yliopiston ulkopuoliseen osaamiseen. Tutkintotavoitteiden saavuttaminen oli osoittautunut haasteelliseksi.
Opinto-oikeuksissa ilmeni epäjohdonmukaisuuksia. Kolmessa ohjelmassa maisterikoulutettavat oli otettu erillisopiskelijoiksi, jotka saivat tutkinto-oikeuden hakemuksesta suoritettuaan tietyn määrän opintoviikkoja. Yhdessä ohjelmassa kerättiin opiskelijakohtaisia maksuja.
Selvitystyön perusteella esitetään seuraavaa
1. Maisteriohjelmien laatua, tuloksellisuutta ja yhteyttä yliopistojen laadunvarmistusjärjestelmään on vahvistettava.
2. Maisteriohjelmien tulee rakentua riittävän vahvan tutkimusperustan ja yliopiston oman osaamisen varaan.
3. Akuutteihin koulutustarpeisiin on vastattava täydennyskoulutuksella, jota tulee tuotteistaa vastaamaan työelämän lisäkouluttautumistarpeita. Samaa opetusta voidaan hyödyntää tutkintoon johtavana koulutuksena ja täydennyskoulutuksena.
4. Aikaisempien opintojen hyväksilukemisesta on siirryttävä malliin, jossa pohjatutkinnon perusteella määritellään täydentävät opinnot. Aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista on vahvistettava.
5. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen alueellista yhteistyötä, yhteistä strategiatyötä ja strategioiden toimeenpanemista tulee jatkaa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteisiä alakohtaisia foorumeja tulee perustaa kansalliselle tasolle.
6. Maisterikoulutettavien tutkinto-oikeuskysymykset on ratkaistava korkeakoulujärjestelmän tasolla.
7. Emoyliopiston tulee vastata etäpistekoulutuksen laadunvarmistuksesta ja hallinnollisista menettelytavoista.
8. Maisteriohjelmien kansainvälistymistä on kehitettävä yliopistojen kansainvälisten yhteyksien ja kotikansainvälistymisen avulla.
9. Viranomaistulkinnat ESR-rahoituksen käytöstä ja opiskelijoiden alueellisen taustan vaatimuksista on yhdenmukaistettava kansallisella tasolla.
10. Kaksiportaisessa tutkintojärjestelmässä perusrahoitusta tulee saada erikseen kandidaatti- ja maisteritutkinnoista.
Lukuvuosina 2001–2002 ja 2002–2003 kymmenessä suomalaisessa yliopistossa oli käynnissä yli 70 rakennerahastovaroin toimivaa maisteriohjelmaa. Yksityiskohtaiseen tarkasteluun valittiin 12 ohjelmaa, joissa oli aloittanut opintonsa yli 900 opiskelijaa, monet työelämässä toimivia aikuisopiskelijoita. Neljä ohjelmaa järjestettiin etätoimipisteissä. Ohjelmat tukivat yleensä järjestävän yliopiston profiloitumista. Muutaman ohjelman tutkimusperusta sekä yhteensopivuus yliopiston painoaloihin ja profiiliin jäivät kuitenkin kyseenalaisiksi.
Ohjelmat olivat profiloituneet vastaamaan alueellisiin tarpeisiin. Joissakin ohjelmissa työelämäkontaktit olivat yksittäisten henkilöiden tai työssäkäyvien aikuisopiskelijoiden varassa. Systemaattista työelämäyhteistyötä tehtiin muutamassa ohjelmassa. Ohjelmat olivat heterogeenisiä: ne vaihtelivat perusopetukseen integroiduista pysyvistä ohjelmista kertaluonteisiin, erillisiksi suunniteltuihin ohjelmiin. Eroja ilmeni opiskelijavalinta-, ohjaus- ja laadunvarmistuskäytännöissä. Opiskelija- ja tutkintokohtaiset hinnat vaihtelivat 10.000:sta 67.000 euroon.
Rekrytointiprosessit olivat osoittautuneet haastaviksi. Pohjaopintojen heterogeenisyys koettiin ongelmalliseksi useimmissa ohjelmissa. Heterogeeninen pohjakoulutustausta ja -taso sekä työn ja opintojen yhteensovittaminen edellyttivät tehokasta opintojen suunnittelua ja ohjausta. HOPS oli käytössä yhtä lukuun ottamatta kaikissa ohjelmissa mutta HOPS-käytännöissä ilmeni vaihtelevuutta. Akateemisen ohjauksen ongelmat korostuivat erityisesti ohjelmissa, joissa opetus perustui yliopiston ulkopuoliseen osaamiseen. Tutkintotavoitteiden saavuttaminen oli osoittautunut haasteelliseksi.
Opinto-oikeuksissa ilmeni epäjohdonmukaisuuksia. Kolmessa ohjelmassa maisterikoulutettavat oli otettu erillisopiskelijoiksi, jotka saivat tutkinto-oikeuden hakemuksesta suoritettuaan tietyn määrän opintoviikkoja. Yhdessä ohjelmassa kerättiin opiskelijakohtaisia maksuja.
Selvitystyön perusteella esitetään seuraavaa
1. Maisteriohjelmien laatua, tuloksellisuutta ja yhteyttä yliopistojen laadunvarmistusjärjestelmään on vahvistettava.
2. Maisteriohjelmien tulee rakentua riittävän vahvan tutkimusperustan ja yliopiston oman osaamisen varaan.
3. Akuutteihin koulutustarpeisiin on vastattava täydennyskoulutuksella, jota tulee tuotteistaa vastaamaan työelämän lisäkouluttautumistarpeita. Samaa opetusta voidaan hyödyntää tutkintoon johtavana koulutuksena ja täydennyskoulutuksena.
4. Aikaisempien opintojen hyväksilukemisesta on siirryttävä malliin, jossa pohjatutkinnon perusteella määritellään täydentävät opinnot. Aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista on vahvistettava.
5. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen alueellista yhteistyötä, yhteistä strategiatyötä ja strategioiden toimeenpanemista tulee jatkaa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteisiä alakohtaisia foorumeja tulee perustaa kansalliselle tasolle.
6. Maisterikoulutettavien tutkinto-oikeuskysymykset on ratkaistava korkeakoulujärjestelmän tasolla.
7. Emoyliopiston tulee vastata etäpistekoulutuksen laadunvarmistuksesta ja hallinnollisista menettelytavoista.
8. Maisteriohjelmien kansainvälistymistä on kehitettävä yliopistojen kansainvälisten yhteyksien ja kotikansainvälistymisen avulla.
9. Viranomaistulkinnat ESR-rahoituksen käytöstä ja opiskelijoiden alueellisen taustan vaatimuksista on yhdenmukaistettava kansallisella tasolla.
10. Kaksiportaisessa tutkintojärjestelmässä perusrahoitusta tulee saada erikseen kandidaatti- ja maisteritutkinnoista.