Monica Tennberg, Anastasia Emelyanova, Heidi Eriksen, Jari Haapala, Antti Hannukkala, Jouni J.K. Jaakkola, Timo Jouttijärvi, Kirsti Jylhä, Sari Kauppi, Asta Kietäväinen, Hannele Korhonen, Meri Korhonen, Anna Luomaranta, Ristenrauna Magga, Ilona Mettiäinen, Klemetti Näkkäläjärvi, Karoliina Pilli-Sihvola, Arja Rautio, Pasi Rautio, Kimmo Silvo, Päivi Soppela, Minna Turunen, Seija Tuulentie & Timo Vihma Barentsin alue muuttuu – miten Suomi sopeutuu? Helmikuu 2017 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 31/2017 2 KUVAILULEHTI Julkaisija ja julkaisuaika Valtioneuvoston kanslia, 28.2.2017 Tekijät Monica Tennberg, Anastasia Emelyanova, Heidi Eriksen, Jari Haa- pala, Antti Hannukkala, Jouni J.K. Jaakkola, Timo Jouttijärvi, Kirsti Jylhä, Sari Kauppi, Asta Kietäväinen, Hannele Korhonen, Meri Korho- nen, Anna Luomaranta, Ristenrauna Magga, Ilona Mettiäinen, Klemetti Näkkäläjärvi, Karoliina Pilli-Sihvola, Arja Rautio, Pasi Rautio, Kimmo Silvo, Päivi Soppela, Minna Turunen, Seija Tuulentie & Timo Vihma Julkaisun nimi Barentsin alue muuttuu – miten Suomi sopeutuu? Julkaisusarjan nimi ja numero Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 31/2017 Asiasanat ilmastonmuutos, globalisaatio, sopeutuminen, Barentsin alue, Suomi Julkaisun osat/ muut tuotetut versiot AMAP (2017), Adaptation actions in a changing Arctic – Perspectives from the Barents area Julkaisuaika Helmikuu 2017 Sivuja 172 Kieli Suomi Tiivistelmä Ympäristön, ilmaston ja yhteiskunnallisten muutosten yhteisvaikutukset ja niiden seuraukset leimaavat arktisen alueen kehitystä seuraavina vuosikymmeninä. Muutoksiin sopeutuminen vaatii varautumista alueen toimijoilta. Suomi osana euroarktista aluetta sopeutuu muutoksiin monin tavoin. Barentsin alue on erityinen arktinen alue: teollisesti ja infrastruktuuriltaan kehittynyt, suhteellisen tiheästi asuttu sekä monikulttuurinen verrattuna muihin arktisiin alueisiin. Raportissamme tarkastelemme muutoksiin sopeutumista Suomen sopeutumiskyvyn ja hallinnan näkö- kulmista. Tavoitteena on tuottaa kokonaisvaltaista tietoa Barentsin alueen muutoksista, niiden vaikutuk- sista sekä pitkän aikavälin sopeutumisesta nimenomaan suomalaisesta näkökulmasta suomalaisille päättäjille. Näin voidaan tukea sopeutumista edistävää päätöksentekoa. Raportti sisältää myös suosi- tuksia sopeutumisen edistämiseksi. Raportti perustuu suomalaisten asiantuntijoiden tekemään työhön Arktisen neuvoston ja Arktisen alu- een ympäristön tilaa arvioivan ohjelman (AMAP) arktisen alueen sopeutumisen vaihtoehtoja tarkastele- vassa ”Adaptation Actions for a Changing Arctic” (AACA) -hankkeessa. Asiantuntijat ovat valmistelleet AACA-hankkeessa englanninkielisen Barentsin alueen muutoksia, niiden vaikutuksia ja sopeutumista koskevan osaraportin, joka julkaistaan vuonna 2017 (AMAP 2017). Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2014 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (tietokayttoon.fi). Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. 3 PRESENTATIONSBLAD Utgivare & utgivningsdatum Statsrådets kansli, 28.2.2017 Författare Monica Tennberg, Anastasia Emelyanova, Heidi Eriksen, Jari Haa- pala, Antti Hannukkala, Jouni J.K. Jaakkola, Timo Jouttijärvi, Kirsti Jylhä, Sari Kauppi, Asta Kietäväinen, Hannele Korhonen, Meri Korho- nen, Anna Luomaranta, Ristenrauna Magga, Ilona Mettiäinen, Klemetti Näkkäläjärvi, Karoliina Pilli-Sihvola, Arja Rautio, Pasi Rautio, Kimmo Silvo, Päivi Soppela, Minna Turunen, Seija Tuulentie & Timo Vihma Publikationens namn Barentsregionen förändras – hur anpassar sig Finland? Publikationsseriens namn och nummer Publikationsserie för statsrådets utrednings- och forskningsverksamhet 31/2017 Nyckelord klimatförändring, globalisering, anpassning, Barentsregionen, Finland Publikationens delar /andra producerade versioner AMAP (2017), Adaptation actions in a changing Arctic – Perspectives from the Barents area Utgivningsdatum februari, 2017 Sidantal 172 Språk finska Sammandrag Kumulativa effekter av miljön, klimatet och samhällsförändringar och konsekvenserna av dem på ut- vecklingen i den arktiska regionen de kommande årtiondena. Anpassning till förändringarna kräver be- redskap hos aktörerna i regionen. Finland som en del av den euroarktiska regionen anpassar sig till för- ändringar på många sätt. Barentsregionen är ett speciellt arktiskt område: utvecklat industriellt och när det gäller infrastruktur, relativt tätbebyggt samt mångkulturellt jämfört med de övriga arktiska områdena. I vår rapport granskar vi anpassningen till förändringar ur perspektivet Finlands anpassningsförmåga och hantering. Målet är att producera heltäckande information om förändringarna i Barentsregionen, de- ras effekter samt den långsiktiga anpassningen specifikt ur ett finskt perspektiv för finska beslutsfattare. På det sättet kan man stödja beslutsfattande som främjar anpassningen. Rapporten innehåller också rekommendationer för att främja anpassningen. Rapporten bygger på det arbete som utförts av finska experter i Arktiska rådet och Arktiska rådets över- vakningsprogram AMAP (Arctic Monitoring and Assessment Programme) inom projektet ”Adaptation Actions for a Changing Arctic” (AACA) som granskar alternativ för anpassning för den arktiska regionen. Experterna har inom AACA-projektet förberett en delrapport om förändringar i den engelskspråkiga Ba- rentsregionen samt effekterna av och anpassning till dem, som publiceras under 2017 (AMAP 2017). Den här publikation är en del i genomförandet av statsrådets utrednings- och forskningsplan för 2014 (tietokayttoon.fi/sv). De som producerar informationen ansvarar för innehållet i publikationen. Textinnehållet återspeglar inte nödvändigtvis statsrådets ståndpunkt 4 DESCRIPTION Publisher and release date Prime minister’s office, 28.2.2017 Authors Monica Tennberg, Anastasia Emelyanova, Heidi Eriksen, Jari Haa- pala, Antti Hannukkala, Jouni J.K. Jaakkola, Timo Jouttijärvi, Kirsti Jylhä, Sari Kauppi, Asta Kietäväinen, Hannele Korhonen, Meri Korho- nen, Anna Luomaranta, Ristenrauna Magga, Ilona Mettiäinen, Klemetti Näkkäläjärvi, Karoliina Pilli-Sihvola, Arja Rautio, Pasi Rautio, Kimmo Silvo, Päivi Soppela, Minna Turunen, Seija Tuulentie & Timo Vihma Title of publication The Barents area changes – How will Finland adapt? Name of series and number of publication Publications of the Govenrment´s analysis, assessment and research activities 31/2017 Keywords climate change, globalisation, adaptation, Barents area, Finland Other parts of publication/ other produced versions AMAP (2017), Adaptation actions in a changing Arctic – Perspectives from the Barents area Release date February, 2017 Pages 172 Language Finnish Abstract The cumulative impacts of environmental, climatic and societal changes and their consequences will affect the development of the Arctic region in the coming decades. Adaptation to these changes will re- quire measures of all the actors in the region. Finland, part of the Euro-Arctic region, will adapt to these changes in a variety of ways. The Barents area is unique in the Arctic in being a multicultural, relatively densely populated area with well-developed industries and infrastructure. This report examines adaptation to changes and their consequences in the Barents area in terms of governance and Finland’s capacities to adapt. The aim has been to produce comprehensive information from the Finnish perspective for local and national decision-makers about long-term changes in the re- gion, their expected impacts and adaptation options, and to support decision-making that will advance adaptation. The report includes recommendations. This report is based on the contribution of Finnish experts to an Arctic Council and Arctic Monitoring and Assessment Programme (AMAP) project titled ”Adaptation Actions for a Changing Arctic” (AACA). The project has prepared a pilot report by Nordic and Russian experts on the Barents area in English on changes, their impacts and adaptation options. The report will be published in 2017 (AMAP 2017). This publication is part of the implementation of the Government Plan for Analysis, Assessment and Research for 2014 (tietokayttoon.fi). The content is the responsibility of the producers of the information and does not necessarily repre- sent the view of the Government. 5 OVDANBUKTINSIIDU Olggosaddi ja olggosaddináigi Stáhtaráđi kansliija, 28.2.2017 Dahkkit Monica Tennberg, Anastasia Emelyanova, Heidi Eriksen, Jari Haa- pala, Antti Hannukkala, Jouni J. Jaakkola, Timo Jouttijärvi, Kirsti Jylhä, Sari Kauppi, Asta Kietäväinen, Hannele Korhonen, Meri Korhonen, Anna Luomaranta, Ristenrauna Magga, Ilona Mettiäinen, Klemetti Näkkäläjärvi, Karoliina Pilli-Sihvola, Arja Rautio, Pasi Rautio, Kimmo Silvo, Päivi Soppela, Minna Turunen, Seija Tuulentie & Timo Vihma Prentosa namma Barents guovlu earáhuvvá – mot Suopma vuogáiduvvá? Preanttusráiddu namma ja nummir Stáhtaráđi čilgehus- ja dutkandoaimma preanttusráidu 31/2017 Áššesánit dálkkádatrievdan, globalisašuvdna, vuogáiduvvan, Barents guovlu, Olggosaddinági Guovvamánnu, 2016 Siiddut 172 Giella suopma Čoahkkáigeassu Birrasa, dálkkádaga ja servodatlaš nuppástusaid oktasašváikkuhusat ja daid čuovvumušat steampilas- tet árktalaš guovllu gárganeami čuovvovaš logijagiid. Daidda vuogáiduvvan gáibida guovllu doibmiid ráhkkaneami. Suopma euroárktalaš guovllu oassin vuogáiduvvá daidda máŋgga ládje. Barentsa guovlu lea earenoamáš árktalaš guovlu, industriálalaččat ja infrastuvrras dáfus ovdánan, oalle deahttásit orro- juvvon sihke máŋggakultuvrralaš eará árktalaš guovlluid ektui. Dán raporttas geahčaduvvo vuogáiduvvan rievdadusaide Suoma vuogáiduvvannávcca ja hálddašeami oaidninvuogis. Ulbmilin lea buvttadit dieđu suopmelaš mearrideddjiide ja suopmelaš oaidninvuogis Ba- rentsa guovllu rievdadusain ollislaččat, daid váikkuhusain sihke vuogáiduvvamis guhkes áigge dáfus sihke doarjut mearrádusdahkama vuogiduvvama ovddideami várás. Raporta doallá sisttis ávžžuhusaid vuogáiduvvama ovddideami várás. Raporta vuođđuduvvá suopmelaš áššedovdiid dahkan bargui, mii meroštallá Árktalaš ráđi ja Árktalaš guovllu birrasa dili ”Adaptation Actions for a Changing Arctic” (AACA) -fidnus. Fidnu olis lea ráhka- duvvon davviriikkalaš ja ruošša áššedovdiid ovttasbargun eŋgelasgiel oasseraporta, mii guoská Ba- rentsa guovllu rievdadusaid, daid váikkuhusaid ja vuogáiduvvama , ja mii almmustuhttojuvvo jagi 2017 (AMAP 2017). Dát prentehus lea ollašuhttojuvvon oassin stáhtaráđi jagi 2014 čealkámuš- ja dutkamušplána ollaš- uhttima (tietokayttoon.fi). Prentehusa sisdoalus vástidit dieđu buvttadeaddjit, iige teakstasisdoallu vealtameahttumit ovddas stáhtaráđi oainnu. 6 SISÄLLYS 1 Miksi sopeutumista tarvitaan Barentsin alueella? 8 1.1 Suomessa varaudutaan muutoksiin ja niiden vaikutuksiin 8 1.2 Monimuotoinen ja muuttuva Barentsin alue 10 1.3 Suomen sopeutumiskyvyn varmistaminen 15 1.4 Tieto osana sopeutuvaa hallintaa 19 Lähteet 20 2 Barentsin alueen ympäristö ja yhteiskunta osana maailmanlaajuisia muutoksia 23 2.1 Johdanto 23 2.2 Barentsin alueen ilmasto muuttuu 24 2.3 Barentsin meri sulana entistä pitempään 32 2.4 Globaalit yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät vaikuttavat Barentsin alueen muutokseen 35 2.5 Pohdintaa 41 Lähteet 41 3 Saamelaiset ja muutos 44 3.1 Tausta 44 3.2 Muutosprosessi ja tekijät 48 3.3 Tulevaisuuden haasteet 60 Lähteet 63 4 Sopeutuuko porotalous kasautuvien muutosten paineessa? 68 4.1 Porotalous vaihtelee alueittain 68 4.2 Porotalous työllistää ja pitää kylät elävinä 70 4.3 Toimintaympäristö muuttuu 71 4.4. Valtion ohjaus- ja tukipolitiikka säätelee porotaloutta 72 4.5 Ilmastonmuutos vaikeuttaa poronhoitoa – riskiarviointia tarvitaan 73 4.6 Miten porotalous sopeutuu? 74 Lähteet 80 5 Pohjoisen matkailun ympärivuotisuus entistä tärkeämpää 86 5.1 Johdanto 86 5.2 Joulu kansainvälisin sesonki 88 5.3 Ilmastonmuutos vaikuttaa eniten alkutalveen 91 5.4 Matkailu sopeutuu jatkuvasti 93 Lähteet 99 6 Metsätalouden näkymät muuttuvassa pohjoisessa 104 6.1 Johdanto 104 6.2 Pohjoiset metsävarat ja niiden nykyinen käyttö 105 6.3 Metsien kasvu muuttuvassa ilmastossa 107 6.4 Lisää metsää, mahdollisuuksia ja haasteita 108 6.5 Miten muutoksesta selvitään? 111 Lähteet 112 7 Pohjoisen maatalouden merkitys maailman ruuantuotannossa kasvanee 114 7.1 Pohjoinen maatalous elää märehtijöistä 114 7.2 Rakennemuutos uhkaa pohjoista maataloutta 115 7.3 Viljelykasvit voivat muuttua 117 7.4 Talvi vaikuttaa vielä tulevaisuudessakin monivuotisten kasvien viljelyyn 118 7.5 Maaseutupoliittista joustavuutta tarvitaan 119 7.6 Maataloudella mahdollisuus hyötyä ilmastonmuutoksesta 119 7.7 Mihin huomio tulevaisuudessa? 120 Lähteet 120 8 Kaivosteollisuuden sopeutuminen ympäristöön ja yhteiskuntaan 124 8.1 Johdanto 124 8.2 Kaivostoiminnan uusi kasvu 126 8.3 Tasapainoilua mineraalien tarpeen ja kaivostoiminnan sosiaalisen hyväksyttävyyden välillä 130 8.4 Kaivostoiminnan vaikutukset 131 8.5 Sosiaalisen toimiluvan tavoittelusta globaaleihin haasteisiin 135 8.6 Kestävää kaivostoimintaa 138 Lähteet 138 9 Terveys, hyvinvointi ja elinympäristö 142 9.1 Johdanto 143 9.2 Väki vähenee ja vanhenee 143 9.3 Huoli itsemurhista 145 9.4 Asuinpaikalla on väliä 148 9.5 Ilmastonmuutos muuttaa elinympäristöä 149 9.6 Hyvän elämän edellytykset 152 9.7 Lopuksi 154 Lähteet 155 10 Aktiivinen sopeutuminen 157 10.1 Huomio yhteisvaikutuksiin 157 10.2 Sopeutuminen toimintana 159 10.3 Mitä alueellinen näkökulma voi antaa? 162 Lähteet 163 Liite 1. Suositukset 164 Liite 2. Tulevaisuustyöpajat 168 8 1 MIKSI SOPEUTUMISTA TARVITAAN BARENTSIN ALUEELLA? Monica Tennberg, Arktinen keskus, Lapin yliopisto Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Suomi varautuu ilmastonmuutoksen ja globalisaation vaikutuksiin paikallisesti, alueelli- sesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. • Suomi on osa Barentsin aluetta (luonnon)maantieteellisesti, taloudellisesti ja geopoliitti- sesti, ja lähialueiden kehitys vaikuttaa Suomen mahdollisuuksiin sopeutua muutoksiin ja niiden vaikutuksiin. • Verrattuna muihin arktisiin alueisiin Barentsin alueen toimijoilla on hyvät edellytykset so- peutua muutoksiin: suhteellisen vahva infrastruktuuri, taloudelliset ja inhimilliset resurssit sekä alueellisen yhteistyön rakenteet. • Alueellisesti tuotettu, toimijoiden näkökulmasta relevantti ja käyttökelpoinen tieto luo poh- jan oikea-aikaisille, kustannustehokkaille ja vastuullisille sopeutumistoimille. • Alueellinen, sopeutumista edistävä yhteistyö vahvistaa Suomen sopeutumiskykyä. 1.1 Suomessa varaudutaan muutoksiin ja niiden vaikutuksiin Muutos eri muodoissaan – ilmastonmuutos, globalisaatio, teollistuminen tai kaupungistuminen – on keskeinen teema arktista aluetta koskevassa keskustelussa. Suomi on osa euroarktista Barentsin aluetta (luonnon)maantieteellisesti, taloudellisesti ja geopoliittisesti. Ilmastonmuutos, teollistuminen ja maailmanlaajuinen taloudellinen kehitys vaikuttavat nykyisin ja tulevina vuo- sina merkittävästi sekä Suomen että Barentsin alueen ympäristöön, elinkeinoihin ja asukkaiden hyvinvointiin. Nämä muutokset eivät kunnioita kansallisia rajoja tai rakenteita. Muutokset tuovat mukanaan ennennäkemättömiä haasteita erityisesti muutosten ja niiden vaikutusten nopeuden vuoksi, mutta myös uusia mahdollisuuksia paikallisille asukkaille, elinkeinoille ja toimijoille. Yksi tulevaisuuden Arktisen alueen suurista haasteista on muutoksiin varautuminen oikea-aikaisella ja vastuullisella päätöksenteolla sekä sopeutumista edistävällä toiminnalla (AMAP 2017). Suomi on ollut aktiivinen muutoksiin varautumisessa: kansallinen sopeutumisstrategia laadittiin jo vuonna 2005 (Maa- ja metsätalousministeriö 2005) ja vuonna 2014 hyväksyttiin kansallisen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma vuoteen 2022 (Maa- ja metsätalousministeriö 2014). Vuoden 2015 ilmastolaissa ilmastonmuutokseen sopeutumisella tarkoitetaan ”toimia, 9 joilla varaudutaan ja mukaudutaan ilmastonmuutokseen ja sen vaikutuksiin, sekä toimia, joiden avulla voidaan hyötyä ilmastonmuutokseen liittyvistä vaikutuksista”. Sopeutuminen on noussut päästöjen rajoittamisen rinnalle keskeiseksi kansainvälisen ilmastoyhteistyön kohteeksi. Pit- källä aikavälillä myös kasvihuonekaasupäästöjen hillintätoimenpiteet vaikuttavat sopeutumis- tarpeeseen. Suomen kansallisen sopeutumissuunnitelman (Maa- ja metsätalousministeriö 2104, 4) tavoitteena on, että vuonna 2022 ”suomalaisella yhteiskunnalla on kyky hallita ilmas- tonmuutokseen liittyvät riskit ja sopeutua ilmastossa tapahtuviin muutoksiin”. Suunnitelmassa pyritään siihen, että sopeutuminen muodostuu pitkäjänteiseksi yhteiskunnalliseksi toiminnaksi. Sopeutumisen tulee olla osa eri toimialojen sekä toimijoiden suunnittelua ja toimintaa. Yhteis- kunnallista sopeutumiskykyä lisäävät myös ilmastoriskien arviointi‐ ja hallintamenetelmät, tut- kimus- ja kehitystyö sekä viestintä. (Maa- ja metsätalousministeriö 2014.) Sopeutuminen etenee monella tasolla: valtiohallin- non tehtävänä on kansallisten sopeutumistavoittei- den luominen ja paikallistason sopeutumisedellytys- ten parantaminen. Maakuntaliitot ovat johtaneet alu- eellisten ilmastostrategioiden tekemistä Pohjois- Suomessa 2010-luvulla (Kainuun maakuntayhtymä 2011, Pohjois-Pohjanmaan liitto 2011). Ilmasto-oh- jelmissa painotetaan päästöjen vähentämistä, mutta poikkeuksena voidaan mainita Lapin il- mastostrategia (Lapin liitto 2011), joka korostaa sopeutumista muutoksiin ja näkee muutokset sekä uhkana, riskinä että mahdollisuutena. Kuntien tehtävänä taas on käsitellä sopeutumistar- peita paikallisesti ja saada kunnan asukkaat osallistumaan niiden toteuttamiseen. Myös jois- sakin suurissa kaupungeissa, kuten Oulun seudulla (2009) ja Rovaniemellä (2011), on tehty omat ilmasto-ohjelmat. Suomen EU-jäsenyyden vuoksi sopeutumistyössä on myös eurooppa- lainen ulottuvuus. EU:n arktisen toiminnan periaatteet (EU Commission 2016) korostavat, että ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutuminen edellyttää entistä paremmin koordinoitua ja lä- heisempää yhteistyötä alueen toimijoiden kesken. EU:n ilmastonmuutosta koskeva sopeutu- misstrategia (EU strategy on adaptation to climate change 2013) viittaa arktisen alueen erityi- seen haavoittuvuuteen. Strategia lähtee siitä, että sopeutumista tarvitaan ilmastonmuutoksen vaikutusten ja niiden aiheuttamien kustannusten vuoksi. Ennakoiva sopeutuminen katsotaan pitkällä aikavälillä edullisemmaksi. EU-strategia painottaa kansallisten ja alueellisten sopeutu- mistoimien merkitystä, sopeutumista koskevan saatavuuden parantamista sekä nykyistä pa- remman tietopohjan käyttöä päätöksenteossa. Sopeutuminen on yhteinen, läpileikkaava näkö- kulma eri toimialojen suunnitteluun ja päätöksentekoon. Ilmastonmuutoskysymysten ”valtavir- taistaminen” on myös Suomen ilmastolain (2015) asettama tavoite. Pohjoinen ja arktinen ulottuvuus ei kuitenkaan ole näkynyt vahvasti suomalaisessa sopeutu- mistyössä. Suomen kansallisissa UNFCC-raporteissa arktinen ulottuvuus ilmeni esimerkiksi huolena porotalouden ja matkailun sopeutumisesta ilmastonmuutoksen vaikutuksiin 2000-lu- vun puolivälissä (Tennberg 2009). Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma ”Kaikki joutuvat sopeutumaan, mutta val- tioilla on erityinen vastuu sopeutumisen edistämisessä.” - Tulevaisuustyöpaja 12.3.2015 Rovaniemi 10 vuodelle 2022 (Maa- ja metsätalousministeriö 2014, 14-15, ks. myös 9) viittaa Suomen arkti- seen strategiaan (2013): ”arktisen alueen merkityksen kasvaminen merenkululle sekä energia- varojen hyödyntämismahdollisuuksien lisääntyminen jääpeitteisen ajan lyhentyessä voi vaikut- taa koko Pohjois‐Suomen aluekehitykseen. Ilmastonmuutokseen voi liittyä myös liiketoiminta- mahdollisuuksia. Esimerkiksi seurantajärjestelmiin liittyvien palveluiden ja tuotteiden markkinat voivat muodostua kiinnostaviksi mahdollisuuksiksi toimijoille.” Monissa viimeaikaisissa arktisen alueen muutosta käsittelevissä raporteissa korostetaan ilmastonmuutoksen alueelle tuomia uusia, taloudellisia mahdollisuuksia (Lipponen 2015, Kasvua pohjoisesta 2015). Tämä raportti perustuu suomalaisten asiantuntijoiden tekemään työhön, joka liittyy Arktisen neuvoston ja Arktisen alueen monitorointiohjelman (AMAP) ”Adaptation Actions for a Changing Arctic” (AACA) -hankkeeseen. Sen puitteissa on valmisteltu englanninkielinen Barentsin alu- etta koskeva osaraportti alueen muutoksista, niiden vaikutuksista ja sopeutumisesta (AMAP 2017). Raportti julkaistaan vuonna 2017. AMAPin AACA-hanke on aikaisemmin julkaissut kaksi raporttia: A-raportti kertoo Arktisen neuvoston ja sen eri työryhmien toiminnasta muutoksen ymmärtä- miseksi ja sopeutumisen edistämiseksi (AACA 2010) ja B-raportti valtioiden ja muiden toimijoiden sopeutu- mista edistävästä toiminnasta (AACA 2012). Barentsin aluetta koskevassa työssä on Suomesta ollut mukana asiantuntijoita Lapin ja Oulun yliopistoista, Metsäntut- kimuslaitokselta (Luonnonvarakeskus 1.1.2015 al- kaen), Suomen ympäristökeskuksesta, Ilmatieteen lai- tokselta ja VTT:ltä. Projektissa järjestettiin Suomessa kolme sidosryhmätapahtumaa, joissa keskusteltiin muutoksista, niiden vaikutuksista ja sopeutumisesta. Kaksi tapahtumaa pidettiin Rovaniemellä ja yksi Hel- singissä. Rovaniemellä kokoonnuttiin 12.3.2015 Arctic Business Forumin yhteydessä ja 20.11.2015 Lapin il- mastostrategian tekoon osallistuneiden tahojen kesken. Helsingissä sidosryhmätapahtuma jär- jestettiin 10.2.2016. Siihen osallistui asiantuntijoita, jotka työskentelevät sopeutumiskysymys- ten parissa pääkaupungissa. (Ks. Liite 2.) 1.2 Monimuotoinen ja muuttuva Barentsin alue Barentsin alue kattaa Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisalueet sekä Luoteis-Venäjän. Alueella on myös muitakin nimiä, kuten Euroopan pohjoinen, Euroopan arktinen tai euroarktinen. Alu- een kehitykseen liittyviä kysymyksiä käsitellään usealla kansainvälisellä foorumilla: Arktisessa Adaptation actions for a changing Arctic – Perspectives from the Barents area (AMAP 2017) Raportti sisältää tietoa Barentsin alu- een ilmastollisista, ympäristöllisistä sekä yhteiskunnallisista muutoksista, niiden vaikutuksista lyhyellä (2030) ja pitkällä aikavälillä (2080) sekä sopeu- tumisesta niihin. Raportin tekoon on osallistunut tutkijoita Pohjoismaista ja Venäjältä vuosina 2013—2017. Raportti on yksi kolmesta pilottirapor- tista AACA -hankkeessa. Kahdessa muussa raportissa arvioidaan muu- tosta, niiden vaikutuksia ja sopeutu- mista Beringin salmen lähialueilla sekä Kanadan koillisrannikon ja Grönlannin välisellä alueella. 11 neuvostossa ja sen useissa eri työryhmissä, EU:n pohjoisen ulottuvuuden ohjelmassa, Barent- sin alueen ministerineuvostossa ja alueneuvostossa, Pohjoismaiden neuvostossa ja Pohjois- maiden ministerineuvostossa sekä Pohjoiskalottikomiteassa. Barentsin euroarktinen alue pe- rustettiin vuonna 1993 yhteistyötä varten sekä tukemaan alueen turvallisuutta ja kestävää ke- hitystä. Yhteistyötä tehdään sekä ministeriö- että aluetasolla. Ilmastokysymyksiä käsitellään molemmilla tasoilla kaikissa yhteistyöryhmissä. Kuva 1. Barentsin alueen ympäristöryhmän kokouksessa Arkangelissa vuonna 2015 edistetään alueellisten ilmastostrategioiden tekoa. Kuva: Ilona Mettiäinen. Barentsin alue on arktisista alueista ehkä kaikkein monimuotoisin. Alueella on suhteellisen run- sas, monikulttuurinen väestö, monimuotoista taloudellista toimintaa ja kansainvälistä yhteis- työtä mutta myös ristiriitoja, jotka liittyvät maankäyttöön ja paikallisten asukkaiden vaikuttamis- mahdollisuuksiin. Alueella on varsin vahva infrastruktuuri ja merkittäviä luonnonvaroja, mutta samalla se on kaukana kansainvälisistä markkinoista, joten alueen taloudellinen kehitys riippuu liikenneyhteyksistä ja niiden kehityksestä. Barentsin alueen meriympäristössä tapahtunee suu- ria muutoksia tulevaisuudessa: energiateollisuuden, meriliikenteen ja risteilymatkailun arvioi- daan lisääntyvän huomattavasti (ks. Pilli-Sihvola ym. 2016). Toisaalta aluetta leimaavat myös suuret sisäiset hyvinvointierot, hallinnolliset eroavaisuudet sekä taloudellisten mahdollisuuk- sien ja resurssien erilaisuus. Tämän monimuotoisuuden vuoksi sopeutuminen Barentsin alu- eella on varsin vaikeasti hahmotettava kysymys, johon sisältyy paitsi monia haasteita, myös mahdollisuuksia. 12 Raportissamme arvioitu alue sisältää oheisen kartan mukaiset maa- ja merialueet poiketen tavanomaisesta, poliittisesti määritellystä Barentsin alueesta. Merialuetta rajaa etelässä Poh- janmeri, lännessä Grönlannin meri, idässä Laptevin meri sekä pohjoisessa Jäämeri. Itämeri ei kuulu arviointiin. Maa-alue on myös tavanomaista Barentsin aluetta laajempi sisältäen Jamalin Nenetsian. Kartta 1. Barentsin alue tarkastelun kohteena. Lähde: AMAP 2017. Barentsin alueella on yli 5 miljoonaa asukasta. Aluetta ovat asuttaneet pitkään suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset, venäläiset ja alkuperäiskansat – saamelaiset, nenetsit ja vepsäläiset – sekä vähemmistöt, kuten kveenit ja meänkieliset. Väestön ikääntyminen, poismuutto ja kau- pungistuminen leimaavat väestökehitystä (Nordic Council of Ministers 2011). Alueen luonnon- varat ovat taloudellisen toiminnan perusta: metsäteollisuus on tärkeää Pohjois-Ruotsissa, Poh- jois-Suomessa ja Luoteis-Venäjällä, kun taas kalastus- ja energiateollisuus ovat tärkeitä Poh- jois-Norjassa ja Luoteis-Venäjällä. Suomessa myös matkailu on tärkeä toimeentulon lähde. Porotalous on Norjassa ja Ruotsissa sekä Venäjällä saamelaisten elinkeino, mutta Suomessa porotaloutta voivat harjoittaa sekä saamelaiset että suomalaiset. Barentsin alue tuottaa fossii- lisia energiavaroja sekä mineraaleja, joista alueen luonnonvarojen kuljetukset ja teollisuus ovat 13 riippuvaisia. Alueen kehitys riippuu pitkälti raaka-aineiden kansainvälisestä kysynnästä ja hin- takehityksestä. Barentsin alueen kasvihuonekaasupäästöt eivät ole merkittäviä, mutta niiden vähentäminen globaalistikin merkittävällä tavalla on mahdollista. Alue on merkittävä kasvihuo- nekaasupäästöjen nielu kasvillisuuden sekä soiden ja roudan sisältämän hiilen vuoksi (BEAC 2013). Barentsin alueesta on suojeltu merkittävä osa, mutta kasvi- ja eläinlajien sopeutumisen kannalta suojeluverkkoalue maiden rajojen yli on hajanainen ja puutteellinen. Luonnon sopeu- tumisen kannalta pidetään tärkeänä koko alueen kattavan yhtenäisen suojeluverkoston kehit- tämistä. Se auttaisi lajeja siirtymään alueelta toiselle ilmastonmuutoksen aiheuttaman lämpe- nemisen ja sen seurausten vuoksi (Juvonen & Kuhmonen 2013). Ilmastonmuutos nousi Barentsin alueen yhteistyön asialistalle 2000-luvun alussa (Sreejith 2009). Vuonna 2013 Barentsin alueelle hyväksyttiin toimintaohjelma (BEAC Climate action plan 2013), jonka yhtenä teemana on myös sopeutuminen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Ohjelman puitteissa on kartoitettu pohjoismaisia kokemuksia ilmasto-ohjelmista ja -strategi- oista (Himanen ym. 2015) sekä tarkasteltu sopeutumisen edistymistä alueella (Sorvali 2015). Barentsin alueen ilmasto-ohjelman tavoitteena on luoda edellytyksiä alueellisten ilmastostrate- gioiden laatimiseksi kaikille jäsenalueille. Ympäristöryhmän mukaan Barentsin alueella tarvi- taan tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista elinkeinoelämään ja elinoloihin. Ilmastoasioiden käsittelyä Barentsin neuvoston työryhmissä sekä alueellisella tasolla pitää myös vahvistaa. So- peutumisen kannalta Pariisin ilmastosopimus (2015) asettaa Barentsin alueen kehitykselle merkittäviä haasteita mutta myös mahdollisuuksia (The Independent Barentsobserver 2016a; 2016b). Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteena on lisätä valtioiden ja muiden toimijoiden so- peutumiskykyä sekä edistää ilmastokestävyyttä ja ”matalaa kasvihuonekaasujen päästökehi- tystä”. Vaikka Barentsin alueen kasvihuonekaasujen päästömääriä ei sinällään pidetä suurina, alue tuottaa merkittävästi öljyvaroja kansainvälisille markkinoille. Samalla se on myös alue, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät monin tavoin (ks. arktisen alueen kehityksen pa- radoksista Palosaari 2013). Barentsin aluetta ja sen tulevaisuutta muokkaavat ilmastonmuutos ja globalisaatio moninaisine vaikutuksineen. Barentsin alueen ihmiset, elinkeinot ja politiikka joutuvat sopeutumaan näihin muutoksiin lyhyellä ja pitkällä tähtäimellä, sillä suuri osa muutoksista ja niiden vaikutuksista tulee alueen ulkopuolelta. Barentsin alueen arviointiraportin (AMAP 2017) keskeiset tulokset ovat tiivistettynä taulukossa 1. Vaikutuksia on arvioitu lyhyellä (2030) ja pitkällä (2080) aikavä- lillä. Barentsin alue, kuten Arktis kokonaisuudessaan, lämpenee ilmastonmuutoksen vuoksi nopeammin kuin mikään muu alue maailmassa. Alueen kehitykseen vaikuttavat lisäksi muut muutostekijät, kuten sosioekonomiset, poliittiset sekä kulttuuriset tekijät, jotka yhdessä ilmas- ton ja ympäristön muutosten kanssa tuovat sekä haasteita että uusia mahdollisuuksia. Globaa- leista muutostekijöistä merkittävimpiä ovat väestönkasvu, taloudellinen ja teknologinen kehitys, luonnonvarojen ja energian kysyntä sekä kansainvälisen yhteistyön kehitys. Näiden eri muu- tostekijöiden merkitys Barentsin alueen sisällä vaihtelee suuresti. 14 Taulukko 1. Barentsin alueen muutokset ja niiden yhteisvaikutukset. Lähde: AMAP 2017. Barentsin alueen raportin (AMAP 2017) tavoitteena on hahmottaa tulevaisuutta kahdella aika- perspektiivillä, vuosina 2030 ja 2080. Alueen pitkäaikaiseen kehitykseen liittyy suuria epävar- muustekijöitä, kuten ilmastonmuutoksen ja globalisaation vaikutukset sekä alueen geopoliitti- sen ja kansainvälisen talouden tilanteen kehitys. Epävarmuutta lisää myös se, kuinka niin sa- notut kumulatiiviset eli yhteisvaikutukset jakautuvat alueen sisällä sekä eri toimintojen ja väes- töryhmien kesken. Epävarmuutta tuo myös se, miten sopeutumisen, ilmastonmuutoksen ja muiden muutosten aiheuttamat kustannukset ja hyödyt jakautuvat. • Ilmastonmuutoksen seurauksista keskeisiä ovat: o Sademäärä lisääntyy, merijää vetäytyy ja äärimmäisten sääilmiöiden riski kasvaa o Barentsin merestä tulee Jäämeren ensimmäinen jäätön alue kautta koko vuoden o Kalakantojen koostumus muuttuu pohjoisten lajien vetäytyessä ja eteläisten lajien muut- taessa pohjoisemmaksi, mutta suurin uhka kalakannoille on jatkossakin ylikalastus o Lumen tulo viivästyy ja kevään tulo aikaistuu, lumen määrä ja laatu vaihtelevat entistä enemmän sekä routa maaperässä sulaa o Vieraslajien leviäminen • Sosio-ekonomisista muutoksista keskeisiä ovat: o Barentsin alueella tärkeitä ovat kaupungistuminen ja epätasainen muuttoliike, erityisesti sukupuolten osalta o Ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnonvarapohjaisiin teollisuuden aloihin sekä julkisten palvelujen ja infrastruktuurin kehitys • Merkittäviä seurauksia yhteisvaikutuksina muutoksista alueella ovat: o Barentsin merellä tapahtuva toiminta kasvaa kalastuksen, meriliikenteen ja risteilymatkailun vuoksi o Sateisuuden lisääntymisen vuoksi vesivoiman merkityksen kasvu o Luonnonvarojen saatavuus helpottuu, mutta kuljetuksiin liittyvien onnettomuuksien uhka kasvaa o Uudet mahdollisuudet kuten kaivosteollisuuden kasvu ja maatalouden kehittäminen o Vieraslajien ja tuholaisten leviäminen o Talvimatkailun vaikeudet muuttuvien vuodenaikojen ja lumiolosuhteiden vuoksi o Porotalouden vaikeudet, erimerkiksi laidunten sirpaloitumisen sekä kilpailevien maankäyttömuotojen vuoksi o Eroosion, roudan sulamisen yms. vaikutukset rakennettuun ympäristöön; o Julkisen terveydenhuollon haasteet tarttuvien tautien, myrskyjen ja tulvien aiheuttaman saastumisen vuoksi o Alkuperäiskansojen erityinen haavoittuvuus muutoksille ja niiden seurauksille jo muutoinkin marginalisoituneen aseman vuoksi 15 1.3 Suomen sopeutumiskyvyn varmistaminen Kansainvälisen ilmastoyhteistyön tavoitteena on oikea-aikainen, kustannustehokas ja vastuul- linen sopeutuminen (ks. Pariisin ilmastosopimus 2015). Tulevaisuuden muutoksiin varautumi- sen tavoitteena on edistää kykyä sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin: vähentää haavoit- tuvuutta muutoksille ja niiden vaikutuksille, poistaa tai lieventää mahdollisia haittoja tai vahin- koja sekä lisätä mukautumiskykyä. Monesti sopeutumisen haasteena pidetäänkin enemmän lainsäädäntöä ja hallintoa kuin itse ilmastonmuutoksen aiheuttamia muutoksia vaikutuksineen. Muutosten vaikutukset suodattuvat yhteiskunnallisen, poliittisen ja taloudellisen sopeutumisky- vyn kautta. Päätöksenteon haasteena on kehittää sellainen toimintaympäristö, jossa paikalli- nen ja omaehtoinen sopeutuminen on mahdollista. Sopeutuminen olisikin nähtävä jatkuvana, yhteiskunnallisena oppimisprosessina, jossa pyritään parempaan tiedolliseen perustaan sekä joustavaan, asteittaisesti etenevään toimintaan sopeutumisen edistämiseksi. Tavoitteena on myös välttää toimenpiteitä, jotka voisivat vaikeuttaa sopeutumista tulevaisuudessa tai tuottaa niin sanottua virhesopeutumista. (Maa- ja metsätalousministeriö 2014.) Suomen sopeutuminen muutoksiin vaihtelee sektoreittain. Viimeisimpien arvioiden mukaan so- peutumistarpeita ja mahdollisia toimia on tunnistettu, mutta käytännön sopeutumistoimia on toteutettu vaihtelevasti. Jotkin sektorit, kuten vesitalous, ovat konkreettisissa toimissaan muita pidemmällä (Maa- ja metsätalousministeriö 2014, 37). Barentsin alueen toimijoiden sopeutu- miskykyä, erityisesti Pohjoismaiden kykyä, pidetään yleisesti varsin hyvänä verrattuna arkti- seen alueeseen yleensä. Sopeutumiskykyä pitävät yllä koulutettu väestö, kehittyneet yhteis- kunnalliset rakenteet ja hyvä sosiaaliturva. Sopeutumisen kannalta tärkeää on myös jousta- vuus, monimuotoisuus, yhteistyö ja liikkuvuus. Alueella on monipuolista kansainvälistä yhteis- työstä, jossa sopeutumisesta on tullut yksi teema. Alueen monimuotoisuus tukee sopeutu- mista, mutta on myös tekijöitä, jotka sitä rajoittavat. Alueen kehitystä tarkastellaan usein kan- sallisesta kehityksestä käsin, vaikka keskeisten taloudellisten sektorien vaikutukset ylittävät kansalliset rajat. Sopeutumista hidastavat – ja joskus jopa estävät – esimerkiksi liikkuvuutta rajoittavat kansalliset, hallinnolliset ja lainsäädännölliset puitteet sekä riippuvuus kansainväli- sen talouden ja liikennejärjestelyjen kehityksestä. Esimerkkinä tästä ovat vaikkapa Pohjoismai- den ongelmat työvoiman liikkuvuudessa rajojen yli. Sopeutumisen vaihtoehtojen kirjo on laaja. Barentsin alueen arviointiraportissa (AMAP 2017) vaihtoehtoisina toimina esitellään sopeutumista edistävä strategiatyö, sopeutumista edistävät prosessit, sopeutumisen esteiden tunnistaminen ja sopeutumisen hallinta erilaisten keinojen avulla (ks. taulukko 2). Nykyiset ilmastostrategiat sisältävät monia toimia sopeutumisen edis- tämiseksi, kuten tiedon tuottaminen, tekniset ja hallinnolliset ratkaisut sekä uusien käytäntöjen ja rutiinien kehittäminen eri yhteyksissä. Sopeutumistoimien aktivointi sisältää muutoksia kos- kevien havaintojen ja tiedon keräämisen sekä tulkinnan, eri toimijoiden välisen vuorovaikutuk- 16 sen parantamisen sekä sopeutumista edistävät institutionaaliset ratkaisut ja käytettävissä ole- vat voimavarat. Muutosten ja sopeutumistoimien jatkuva arviointi sekä sopeutumisen hallinnan kehittäminen on vastavuoroinen, pitkäaikainen oppimisprosessi. Taulukko 2. Sopeutumisen vaihtoehdot. Nykyiset ilmastostrategiat Sopeutumisen aktivointi Esteet ja rajoitukset • Tekniset ratkaisut ja innovaatiot; rakennetun ympäristön parantaminen • Lainsäädännölliset toimet • Tekniset standardit • Taloudelliset ohjauskeinot • Tuotteiden ja palveluiden kehittäminen; yrittäjyys • Uusi tieto • Institutionaaliset rakenteet • Tuotantokäytännöt ja rutiinit • Sektoreiden välinen yhteistyö • Uusien mahdollisuuksien identifioiminen ja kehittäminen • Tieto muutoksista ja haasteista sekä mahdolli- suuksista • Muutostietoisuus • Havainnot tapahtuneista muutoksista (muuttoliike, työttömyys, kasvukausi jne.) • Sään ääri-ilmiöt (myrskyt, tulvat, lumivyöryt) • Asiaan sitoutuneet viranomaiset ja asukkaat • Tutkimuksen ja päätöksen- teon väliset yhteydet • Mahdollistavat instituutiot (kunta, maakunta) • Elinkeinojen joustavuus ja monipuolistaminen • Tiedon saavutettavuus • Inhimillisten ja materiaalisten resurssien saatavuus • Koulutus eri muodoissaan • Eri aikaperspektiivien hyödyntäminen • Motivaatio ja havaittu sopeutumisen tarve • Tasapainon löytäminen eri aikaperspektiivien ja tehtävien välillä • Tiedon saatavuus ja relevanttius • Voimavarojen puute • Kansallisen ohjauksen muuntaminen paikalli- siksi kysymyksiksi • Epäselvät työnjako- ja vastuukysymykset • Paikallisen, perinteisen, tai alkuperäisen tiedon sivuuttaminen Sopeutumisen keinot • Yhteistyö ja koordinaatio eri tasojen – kansainvälisen, kansallisen, alueellisen ja paikallisen – välillä • Sopeutumisvastuun jakaminen eri tasoilla • Lainsäädännölliset, hallinnolliset ja strategiset välineet eri tasoilla • Ilmastoskenaariot ja -projektiot • Suunnittelun välineet eri tasoilla sekä niiden riskien ja haavoittuvuuden arviointi • Alueiden käytön suunnittelussa sopeutumisen tarpeen huomioiminen • Verkostot ja alustat, joissa eri toimijat voivat jakaa tietoa ja kokemusta • Kustannus- ja hyötyanalyysit sopeutumisen vaihtoehdoista Lähde: AMAP 2017. Sopeutumiskyky ei automaattisesti muutu toiminnaksi, joka edistää sopeutumista. Peruson- gelma on, etteivät ekologiset ja sosiaaliset järjestelmät kohtaa toisiaan hallinnan kannalta mie- 17 lekkäällä tavalla. Vastauksena pitkäjänteiseen, monimutkaisten yhteiskunnallisten ympäristö- kysymysten hallintaan pidetään ”sopeutuvaa hallintaa” (adaptive governance), joka pyrkii yh- distämään eri alueellisten tasojen (paikallinen, alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen) vä- lillä tapahtuvan ”vertikaalisen” toiminnan sekä erilaisten verkostojen ja markkinoiden toiminnan ”horisontaalisen” tarkastelun (Bauer ym. 2011, Chaffin ym. 2014). Vertikaalisen, monitasoisen toiminnan lisäksi horisontaalisen ulottuvuuden mukaan ottaminen on tärkeää, koska monella niin sanotulla ei-valtiollisella toimijalla voi olla sopeutumisen kannalta tärkeää tietoa, taitoa ja toimintaa (Bauer ym., 2011). Sopeutuva hallinta on määritelty monimuotoisten ihmisen ja luon- non välisten suhteiden hallitsemiseksi suuren epävarmuuden vallitessa. Sopeutuva hallintaa on esitetty myös vastauksena siihen, että valtiokeskeiset, ylhäältä alaspäin johdetut järjestel- mät (monocentric governance) pystyvät huonosti vastaamaan monimutkaiseen ja -muotoiseen muutokseen, jonka hallinta ei sovi olemassa oleviin hallintarakenteisiin ja määriteltyihin vastui- siin. Toisaalta sopeutuva hallinta on enemmän kuin monitasoinen hallinta (multilevel gover- nance), koska siinä pyritään vastaamaan monitasoisen hallinnan mahdolliseen tehottomuu- teen, koordinaatiokustannuksiin ja demokratiavajeeseen parantamalla hallinnan rakenteita ja tiivistämällä eri tasojen välistä yhteistyötä (Termeer ym. 2010; ks. myös Termeer ym. 2011). Sopeutuva hallinta ei välttämättä riitä, vaan tarvitaan ehkä jopa sopeuttavaa hallintaa. Nyttem- min on korostettu hallinnan muutoskykyä (resilient governance) ja jopa ketteryyttä (agile go- vernance) vastauksena nopeisiin muutoksiin sopeutumisen sijaan. Sopeutumisen lisäksi siis muutosten hallinnassa sekä selviytymis- että muutoskyky ovat tärkeitä. Barentsin alueella muutokset ja niiden vaikutukset haastavat kansallisia rajoja ja rakenteita. Esimerkiksi vuonna 2011 Pohjoismaita riepotellut Tapani-myrsky, kaukaa Euroopan laidalta saapuvat pakolaiset tai kansainvälisen talouskehityksen seurauksena kaatuvat monikansallis- ten yritysten kaivossuunnitelmat vaativat sopeutumista yli rajojen. Paikallisen ja kansallisen sopeutumistyön lisäksi alueellinen yhteistyö on tärkeää sopeutumistyössä. Suomen ilmaston- muutokseen sopeutumisen toimeenpanosuunnitelma sisältää useita kansainvälisen yhteistyön ulottuvuuksia, jotka liittyvät Euroopan unioniin, pohjoismaiseen yhteistyöhön ja lähialueyhteis- työhön. 18 Taulukko 3. Suomen sopeutumisen alueelliset ulottuvuudet. Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö 2014, 23. Eri tasoilla ja foorumeilla tapahtuva yhteistyö on tärkeää monista syistä. Pohjoismainen yhteis- työ on tärkeää aluetta koskevan sopeutumistiedon tuottamiseksi. Esimerkiksi Nordforskin ra- hoittamana on käynnissä useita aiheeseen liittyviä tutkimushankkeita. Barentsin alueellinen yhteistyö tukee alueellisten strategioiden luomista, mutta sillä ei ole tarvittavia voimavaroja alu- etta kattavan sopeutumisstrategian tekoon – sellaiseen ei välttämättä ole tarvettakaan alueen sisäisen erilaisuuden vuoksi. Jäsenalueiden omaa ilmastotyötä onkin edistetty viime vuosina määrätietoisesti yhteistyössä (Mettiäinen 2014, 2015, 2016). Suomi joutuu EU:n jäsenmaana huomioimaan eurooppalaisen sopeutumispolitiikan kehittymisen, jonka tavoitteena on sopeu- tumistoimien harmonisointi. EU on omassa arktisessa politiikassaan (EU Commission 2016) viime aikoina keskittynyt oman ”arktisen jalanjälkensä” arviointiin ja sen vähentämiseen. EU pyrkii kehittämään arktista toimintaansa oman arktisen alueensa – Suomen ja Ruotsin – sisällä. Sillä onkin huomattava merkitys Barentsin alueen kehityksen kannalta: käytännössä se tarkoit- taa toimia, joilla vähennetään eurooppalaisen luonnonvarojen kysynnän ja kulutuksen haitalli- sia vaikutuksia arktisella alueella (Stépien 2016). Arktinen yhteistyö on myös tärkeää sopeutu- van hallinnan näkökulmasta, sillä alueen kehitystä laajasti tarkasteleva, arvioitu ja päivittyvä tieto palvelee kansallisia, alueellisia ja paikallisia toimia. Yhdysvallat onkin Arktisen neuvoston puheenjohtajamaana (2015–2017) korostanut, että se näkee AACA-hankkeen jatkuvana, ke- hittyvänä hankkeena (”A sustained process”), jossa kootaan Arktisen neuvoston eri työryhmien ja hankkeiden tuottamaa tietoa käyttäjäystävälliseen muotoon. Suomen sopeutumisen kannalta tärkeää on, että • ”Toimitaan aktiivisesti sekä EU:n toimielinten, kuten ilmastonmuutoskomitean, että eri toimialojen työn kautta sopeutumisen edistämiseksi läpileikkaavana teemana EU:n poli- tiikkojen ohjauskeinoissa ja ohjauskeinojen jalkauttamisessa kansallisesti. • Osallistutaan ja edistetään alueellisissa kansainvälisissä yhteistyöhankkeissa ja prosesseissa sekä ympäristösopimuksissa sellaisia sopeutumistoimia, joita kannattaa käsitellä monenkeskisinä, rajat ylittävinä hankkeina. • Kehitetään Suomen, Norjan ja Venäjän välistä luonnonsuojeluyhteistyötä Fennoskan- dian vihreällä vyöhykkeellä siten, että alueen luonnonsuojelualueiden kytkeytyvyys edistyy ja tietoisuus ilmastonmuutoksen aiheuttamista uhkista alueen ekosysteemipal- veluille kasvaa. Lisäksi selvitetään yhteistyömahdollisuuksia Venäjän kanssa ilmaston- muutoksen sopeutumisessa, erityisesti keskittyen rajavesistöjen käyttöön ja hoitoon, haitallisten vieraslajien ja tuholaisten leviämisen ehkäisemiseen sekä monimuotoisuu- teen.” 19 1.4 Tieto osana sopeutuvaa hallintaa Sopeutumisen edistäminen edellyttää alueellisesti mielekästä ja relevanttia tietoa käyttäjäys- tävällisessä muodossa. Barentsin aluetta koskeva tieto on varsin hajanaista ja puutteellista, ja syynä pidetään alueen yhteistyön historiaa. 1990-luvun alkupuolelta alkanut yhteistyö on ra- kentunut pitkälti varsin rajattuja, konkreettisia kysymyksiä käsittelevän tiedon kokoamiseen yk- sittäisten, usein Luoteis-Venäjään liittyvien, projektien tarpeisiin. Siksi alueellinen tietopohja, sen merkitys ja tuottamiseen erikoistuneet verkostot sekä kumppanuudet ovat luonteeltaan ai- van erilaisia kuin muussa arktisessa yhteistyössä, jossa alusta lähtien on rakennettu laajasti sekä ympäristöä että yhteiskuntia koskevaa alueellista tietopohjaa sekä tutkijoiden ja muiden tiedontuottajien yhteistyötä edistäviä verkostoja ja kumppanuuksia. Tilanne on luonut omat haasteensa Barentsin alueen arviointiraportin (AMAP 2017) tuottamiselle. Tieto luo perustan oikea-aikaisille, kustannustehokkaille ja vastuullisille toimille, jotka edistävät muutokseen sopeutumista Barentsin alueella. Koska kyse on laajasta yhteiskunnallisesta ai- heesta, joka koskee eri toimijoita, sektoreita ja tasoja, on tärkeää tuottaa tietoa niin muutok- sista, niiden vaikutuksista, sopeutumisen mahdollisuuksista kuin sopeutumista edistävien toi- mien vaihtoehdoista. Haasteena kuitenkin on alueen moninaisuudesta johtuva toiveiden, huo- lien ja mahdollisuuksien kirjo. Barentsin alueen arviointihankkeessa (AMAP 2017) on pyritty hahmottamaan paikallisten ja alueellisten toimijoiden näkemyksiä tulevaisuudesta erilaisilla tut- kimusmenetelmillä, kuten sidosryhmien työpajoilla, kyselyillä ja haastatteluilla sekä kartoitta- malla alkuperäiskansojen perinteistä tietoa tai tutkimalla paikallisyhteisöjä ja niiden sopeutu- mista muutokseen. Useimmiten paikallisten asukkaiden ja päättäjien huolenaiheet eivät liity suoraan ympäristönmuutoksiin vaan taloudellisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Sopeutumisen tu- eksi ja edistämiseksi tarvitaan yhteistyössä tuotettua, tutkimukseen perustuvaa, keskusteltua ja tieteellisin kriteerein arvioitua ”konsensuaalista” tietoa. Alueellisen tietopohjan rakentaminen edellyttää monitieteistä yhteistyötä, uusia kumppanuuksia ja verkostoja eri tiedontuottajien kes- ken sekä tutkijoiden ja muiden toimijoiden välistä entistä aktiivisempaa vuorovaikutusta. Ba- rentsin alueen ilmastotyötä tekevät tahot korostavat sitä, kuinka tärkeää on vertaileva, tilastoja ja karttoja hyödyntävä tieto sekä hyviksi havaittujen käytäntöjen jakaminen. On kuitenkin huo- mioitava, että alueen suunnittelu- ja hallintokulttuurien erilaisuuden vuoksi oppeja ei voi siirtää paikasta toiseen ”leikkaa ja liimaa” -tekniikalla (Mettiäinen 2014, 2016). Tarkastelemme seuraavissa luvuissa Barentsin alueen muutostekijöitä, ympäristöllisiä ja yh- teiskunnallisia muutoksia ja niiden vaikutuksia sekä niihin sopeutumista poro-, metsä- ja maa- taloudessa ja kaivosteollisuudessa. Kukin luku keskittyy tarkastelemansa sektorin kehitykseen suomalaisesta näkökulmasta unohtamatta kuitenkaan Barentsin alueen laajempaa kontekstia. Luvuissa käsitellään kunkin sektorin nykytilannetta, muutosta ja sen vaikutuksia ja erityisesti sopeutumista muutoksiin. Lisäksi raportissa on luvut ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä oma lukunsa saamelaisten sopeutumisesta muutokseen. Kirjoitukset perustuvat suurelta osin suomalaisten asiantuntijoiden panokseen Barentsin alueen arviointiraportissa (AMAP 20 2017), mutta raporttiin on otettu mukaan myös täydentävää aineistoa (muutostekijöistä luku 2., johon Kirsti Jylhä teki uusia kuvia sekä luku 3. saamelaisista) ja uusia kirjoittajia (Klemetti Näk- käläjärvi, Jouni J.K. Jaakkola sekä Arja Rautio, Anastasia Emelyanova, Heidi Eriksen ja Ris- tenrauna Magga), jotka eivät alkuperäisessä suunnitelmassa vuonna 2014 olleet mukana. Nämä täydennykset kuvastavat myös kolme vuotta kestäneen hankkeen aikana tapahtunutta kehitystä: alkuperäiskansoihin ja terveyteen sekä hyvinvointiin liittyvät kysymykset nousivat esille AACA-hankkeen aikana. Halusimme myös korostaa hallinnan näkökulmaa enemmän kuin AACA-hankkeessa on tehty. Siksi Ilona Mettiäinen on mukana kirjoittajana. Hän on osal- listunut asiantuntijana vuosina 2012–2016 Barentsin alueen ilmasto-ohjelman toimintaan. Ra- porttimme viimeinen luku kokoaa yhteen keskeiset huomiot sopeutuvan hallinnan näkökul- masta sekä tarkastelee niitä sopeutumisen hallinnan – joustavuuden, liikkuvuuden, yhteistyön, oppimisen ja monimuotoisuuden – kriteereillä. Raportin kirjoittajat ovat yhdessä laatineet myös hankkeen suositukset, jotka esitellään liitteessä 1. Raportin sisältöä on kehitetty kahdessa kir- joittajakokouksessa, joista toinen pidettiin Helsingissä 2.–3.6.2016 ja toinen Levillä 30.– 31.8.2016. Lisäksi hanke on järjestänyt kolme tulevaisuustyöpajaa eri sidosryhmien edustajille (ks. liite 2.). Lähteet AMAP (2010). Adaptation Actions for a Changing Arctic. Synthesis Report. AACA-A. http://www.amap.no/documents/doc/aaca-part-a-final-synthesis-report/1059, 25.9.2016. AMAP (2012). Taking stock of adaptation programs in the Arctic. AACA-B. http://www.amap.no/documents/doc/aaca-part-b-taking-stock-of-adaptation-programs-in-the- arctic/1060, 25.9.2016. AMAP (tulossa 2017). Adaptation actions for a changing Arctic – Perspectives from the Bar- ents area. AACA-C. Oslo: AMAP. http://www.amap.no/adaptation-actions-for-a-changing-arctic-part-c, 25.9.2016. Bauer, A., J. Feichtinger & R. Steurer (2011). The governance of climate change adaptation in ten OECD countries: Challenges and approaches. Institute of Forest, Environmental, and Nature Resource Policy. Discussion Paper 1–2011. www.wiso.boku.ac.at/filead- min/data/H03000/H73000/H73200/InFER_Discussion_Papers/InFER_DP_11_1__The_Gov- ernance_02.pdf, 7.12.2016. BEAC (2013). Action Plan on Climate Change for the Barents Cooperation. Adopted at the 11th meeting of the environmental ministers under the Barents Euro-Arctic Council, Inari, Fin- land, 5. December 2013. http://www.barentsinfo.fi/beac/docs/Environment_Ministers_Meeting_4_5_Nov_2013_Inari_A ction_Plan_Climate_Change_ENG.pdf, 27.9.2016. Chaffin, B.C., H. Gosnell & B.A. Cosens (2014). A decade of adaptive governance scholar- ship: synthesis and future directions. Ecology and Society 19:3, 56. DOI: 10.5751/ES-06824- 190356. 21 EU Commission (2016). Joint communication to the European Parliament and the Council. An integrated European Union policy for the Arctic. 27.4.2016. https://eeas.europa.eu/arc- tic_region/docs/160427_joint-communication-an-integrated-european-union-policy-for-the- arctic_en.pdf, 26.9.2016. EU strategy on adaptation to climate change (2013). http://ec.europa.eu/clima/publica- tions/docs/eu_strategy_en.pdf, 26.9.2016. Himanen, S., J. Inkeröinen, K. Latola, T. Väisänen & E. Alasaarela (2012). Analysis of re- gional climate strategies in the Barents Region. Reports of the Ministry of the Environment. http://www.barentsinfo.fi/beac/docs/Analysis_of_Regional_Climate_Strategies_in_the_Ba- rents_Region_MFA_FIN_2012.pdf, 20.10.2015. Ilmastolaki (2015). http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150609, 27.9.2016. Juvonen, S.-K. & A. Kuhmonen (2013). Evaluation of the protected area network in the Bar- ents Region. Using the programme of work on protected areas of the Convention on Biologi- cal Diversity as a tool. Reports of the Finnish Environment Institute 37. https://helda.hel- sinki.fi/handle/10138/42261, 25.9.2016. Kainuun maakunta -kuntayhtymä (2011). Kainuun ilmastostrategia 2020. B:26. http://sote.kainuu.fi/general/Uploads_files/Aluekehitys/Ilmastostrategia/Ilmastostrate- gia_2020_2510_pieni.pdf, 20.10.2015. Kasvua pohjoisesta. Miten Norja, Ruotsi ja Suomi voivat saada aikaan kestävää kasvua arkti- sella alueella? (2105). Riippumattoman asiantuntijatyöryhmän raportti. Valtioneuvoston kans- lian julkaisusarja 1/2015. Lapin liitto (2011). Lapin ilmastostrategia 2030. Julkaisu 27/2011. www.lappi.fi/lapinliitto/fi/la- pin_kehittaminen/strategiat/lapin_ilmastostrategia, 20.10.2015. Lipponen, P. (2015). Pohjoinen tahtotila. Suomen edellytykset arktiseen talouskasvuun. EVA. http://ek.fi/wp-content/uploads/Pohjoinen_tahtotila.pdf, 20.10.2016. Maa- ja metsätalousministeriö (2005). Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia. Vammala: Vammalan kirjapaino. Maa- ja metsätalousministeriö (2014). Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunni- telma 2022. http://mmm.fi/documents/1410837/1516663/2014_5_lmastonmuu- tos.pdf/1716aa76-8005-4626-bae0-b91f3b0c6396, 22.2.2017. Mettiäinen, I. (2014). Climate smart regional planning - Conclusions from the workshop. BEAC WGE meeting, Arkhangelsk 8.12.2014. http://www.climatesmart.fi/wp-content/up- loads/2015/01/METTIAINEN_Climate_Smart.pdf, 24.10.2016. Mettiäinen, I. (2015). Climate strategy work is proceeding by workshops and publications - Funding would enable climate strategy projects to continue. BarentsSaga 1/2015. Mettiäinen, I. (2016). There is no “one-size-fits-all” in Arctic climate change adaptation. Baltic Rim Economies Review 3/2016. Nordic Council of Ministers (2011). Megatrends. Tema. Stockholm: Nordregio. http://www.nordregio.se/en/Publications/Publications-2011/Megatrends/, 22.8.2014. Oulun seudun ilmastostrategia (2009). http://www.ouka.fi/documents/64417/6b35350e-08ef- 411a-b904-abfa45d89544, 27.9.2016. 22 Palosaari, T. (2013). Arktinen paradoksi: polttamalla öljyä saamme lisää öljyä. Ydin 47: 3, 70–75. http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201504151277, 27.9.2016. Pariisin ilmastosopimus (2015). Suomennosluonnos. http://www.ym.fi/download/no- name/%7B3AF3015B-6900-4059-B58B-65C28DE6F459%7D/118492, 27.9.2016. Pilli-Sihvola, K., D. Gritsenko, R. Haavisto, A. Harjanne, P. Iivari, S. Kyyrä, R. Pöntynen, S. Repka, A. Suominen, H. Virta, V.-P. Tynkkynen & A. Perrels (2016). Suomi arktisen alueen vastuulliseksi edelläkävijäksi – toimenpide-ehdotuksia yleisen kehityksen, meri-klusterin ja matkailun edistämiseksi vuoteen 2035. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkai- susarja 10/2016. Pohjois-Pohjanmaan liitto (2010). Pohjois-Pohjanmaan ilmastostrategia. http://www.pohjois- pohjanmaa.fi/file.php?93, 20.10.2015. Rovaniemen kaupungin ilmasto-ohjelma (2011). http://www.rovaniemi.fi/loa- der.aspx?id=ae0ad7c2-cd54-4247-80f1-bf0dbaccaa09, 27.9.2016. Sorvali, J. (2015). Climate strategy work in the Barents region. http://www.climatesmart.fi/work/, 29.1.2016. Sreejith, S.G. (2009). Subjective environmentalism: The Barents Euro-Arctic Council and its climate change policy. Teoksessa T. Koivurova, E.C.H. Keskitalo & N. Bankes (eds.), Climate Governance in the Arctic. Berlin: Springer. Stépien, A. (2016). Making Arctic sustainable and resilient from outside? The EU ”governing the external”. Esitys ´New Law and Governance from and for the Arctic’ seminaarissa, 17.– 18.8.2016 Rovaniemellä. Suomen arktinen strategia (2013). Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2013. Tennberg, M. (2009). Is adaptation governable in the Arctic? National and regional ap- proaches to arctic adaptation governance. Teoksessa T. Koivurova, T., Keskitalo, E. C. H. & Bankes, N. (eds.), Climate governance in the Arctic. Berlin: Springer. Termeer, C.J. A. M., A. Dewulf & M. van Lieshout (2010). Disentangling scale approaches in governance research: comparing monocentric, multilevel, and adaptive governance. Ecology and Society 15(4), 29. http://www.ecologyandsociety.org/vol15/iss4/art29/, 7.12.2016. Termeer, C., A. Dewulf, H. van Rijswick, A. van Buuren, D. Huitema, S. Meijerink, T. Rayner & M. Wiering (2011). The regional governance of climate adaptation: A framework for devel- oping legitimate, effective, and resilient governance arrangements. Climate law 2, 159–179. DOI 10.3233/CL-2011-032. The Independent Barentsobserver (2016a). Environmental groups: Barents oil violates Paris Climate Agreement. 18.5.2016. http://thebarentsobserver.com/ecology/2016/05/environmental-groups-barents-oil-violates- paris-climate-agreement, 27.9.2016. The Independent Barentsobserver (2016b). Arctic drilling not compatible with climate targets – Total. 30.5.2016. http://thebarentsobserver.com/industry/2016/05/arctic-drilling-not-compati- ble-climate-targets-total, 27.9.2016. 23 2 BARENTSIN ALUEEN YMPÄRISTÖ JA YHTEISKUNTA OSANA MAAILMANLAA- JUISIA MUUTOKSIA Kirsti Jylhä, Meri Korhonen, Karoliina Pilli-Sihvola, Jari Haapala, Timo Vihma, Hannele Korho- nen & Anna Luomaranta, Ilmatieteen laitos Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Barentsin alueella ilmasto muuttuu jatkossakin selvästi nopeammin kuin maapallolla kes- kimäärin. • Ilmaston lämpenemisen myötä lumi- ja merijääpeite kutistuvat. Sekä lumen että merijään sulaminen keväällä aikaistuvat, mikä edelleen voimistaa lämpenemistä. • Ilman lämpötila, tuulisuus, sateisuus sekä jään ja lumen määrä vaihtelevat jatkossakin suu- resti vuodesta toiseen. • Ilmastonmuutoksen aiheuttamat riskit ja mahdollisuudet Barentsin alueella kytkeytyvät vahvasti yhteiskunnalliseen kehitykseen; näiden vuorovaikutussuhteiden ymmärtämistä tulisikin lisätä ja asiat pitäisi nähdä kokonaisuutena. 2.1 Johdanto Sää- ja ilmasto-olot vaikuttavat moniin Barentsin alueen elinkeinoihin ja elinympäristöihin (tau- lukko 1.). Lämpötila, sateisuus ja lumiolot sekä näiden muutokset ovat oleellisia paitsi maa- metsä- ja porotaloudelle, myös matkailun ja kaivostoiminnan kannalta. Tuulisuus, jää ja aal- lokko vaikuttavat puolestaan muiden muassa merenkulkuun, kalastukseen sekä öljy- ja kaasu- varojen hyödyntämiseen. Toisaalta sää- ja ilmasto-olojen muutosten ohella globaalit yhteiskun- nalliset ja taloudelliset tekijät ovat tärkeitä Barentsin alueelle. Taulukko 1. Eri sektorien kannalta oleelliset ilmastolliset ja meteorologiset suureet (AMAP 2017). Sektori tai teema Oleelliset ilmastolliset ja meteorologiset suureet Maatalous Lämpötila, sateisuus, lumi Ympäristö ja ekosysteemit Lämpötila, sateisuus, lumi, tuuli, jää Kalastus, metsästys, keräily Tuuli, jää, aallokko Metsätalous Lämpötila, sateisuus, lumi Kaivostoiminta Lämpötila, sateisuus, lumi Öljy- ja kaasuvarojen hyödyntäminen Tuuli, jää, aallokko, jäävuoret Porotalous Lämpötila, sateisuus, lumi, jää Merenkulku Tuuli, jää, aallokko Matkailu Lämpötila, sateisuus, lumi, tuuli 24 Kuva 1. Neljä eri hiilidioksidin päästöskenaariota (RCP=Representative Concentration Pathways). Päästöjen todellinen kehityskulku tulevaisuudessa saattaa poiketa kaikista näistä. 2.2 Barentsin alueen ilmasto muuttuu Barentsin maa-alueiden ilmastoon vaikuttavat suuresti meren läheisyys ja luonnollisesti kor- kean leveysasteen määräämä auringonsäteilyn vuotuinen kulku. Barentsin alue on selvästi lauhempi kuin samalla leveyspiirivyöhykkeellä sijaitsevat Kanadan itäosa, Grönlanti ja Siperia. Lauha ilmasto perustuu sekä ilmakehässä että meressä tapahtuvaan voimakkaaseen lämmön kuljetukseen matalammilta leveysasteilta Barentsin alueelle. Ilmakehässä lämpöä kuljettavat ennen kaikkea säähäiriöt matalapaineineen ja tuulineen. Meressä Golfvirta ja sen jatkeena Ilmastonmuutosarvioiden taustalla kasvihuonekaasujen skenaariot ja ilmastomallit Barentsin alueen ilmastonmuutosta koskevien arvioiden taustalla on vaihtoehtoisia tulevaisuudenku- via siitä, miten hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen (mm. metaani, typpioksiduuli, halogeni- soidut hiilivedyt ja troposfäärin otsoni) sekä ilmakehän pienhiukkasten päästöt ja pitoisuudet muuttu- vat maailmanlaajuisesti tämän vuosisadan kuluessa. Nykyisiä ilmastomalleja ajettaessa lähtötie- toina käytetään Hallitustenvälisen ilmastomuutospaneelin viidennessä arviointiraportissa (IPCC, 2013) esitettyjä ns. RCP-skenaariota (RCP=Representative Concentration Pathways eli pitoisuuk- sien kehityskulun skenaariot). Skenaarioita on neljä: RCP2.6-skenaariossa tiukat päästöjen rajoitukset toteutuvat, RCP4.5-ske- naariossa ilmastopolitiikka onnistuu osittain, RCP6.0-skenaariossa päästöt pysyvät aluksi suunnil- leen nykyisellä tasollaan, mutta alkavat pian kasvaa uudelleen, ja RCP8.5-skenaariossa päästöt jat- kavat kasvuaan nykyisellä tahdilla (kuva 1). Ilmaston muuttumista tulevaisuudessa ennustetaan matemaattis-fysikaalisilla malleilla, jotka kuvaa- vat ilmakehän, merien, lumen ja jään, kasvipeitteen sekä maaperän käyttäytymistä ja vuorovaikutuk- sia. 25 oleva Pohjois-Atlantin lämmin merivirta kuljettavat lämpöä päiväntasaajan tienoilta aina Jää- merelle saakka. Norjan länsirannikolla vuotuinen keskilämpötila on nykyisin (vuosina 1990– 2012) lähes 6 astetta, kun se Nenetsin alueella on vain noin -3 astetta. Jakson 1981–2012 aikana vuoden keskilämpötila on kohonnut Barentsin alueella 0,1–0,4 as- tetta vuosikymmenessä (IPCC 2013: kuva 2.22). Lämpeneminen on ollut ja tulee olemaan sel- västi nopeampaa kuin maapallolla keskimäärin. Jos kasvihuonekaasujen päästöjä ilmakehään ei saada rajoitettua (RCP8.5-päästöskenaario kuvassa 1.), Barentsin alueen keskilämpötila nousee malliarvioiden mukaan noin 8 astetta 2080-luvulle mentäessä verrattuna jaksoon 1981–2010 (kuva 2.). Jos kuitenkin maapallon keskilämpötilan nousu saadaan rajattua kah- teen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna (RCP2.6-skenaario kuvassa 1.), Barentsin alu- een keskimääräinen lämpeneminen nykyisestä vuosisadan lopulle jää noin 3 asteeseen. Kuva 2. Barentsin alueen keskilämpötilan (vasemmalla, asteina) ja vuotuisen sadesum- man (oikealla, prosentteina) arvioitu muutos tämän vuosisadan aikana. Muutosten maantieteelliset keskiarvot verrattuna jaksoon 1981–2000 on laskettu erikseen neljälle kasvihuonekaasujen skenaariolle käyttäen samaa aineistoa kuin Ruosteenojan ym. (2016a) artikkelissa. Barentsin alueen lämpeneminen ei kuitenkaan ole maantieteellisesti tasaista (kuva 3.). Suu- rimpia muutoksia ilmastomallit ennustavat Huippuvuorten, Frans Joosefin maan ja Novaja Zemljan seuduille. Siellä ilmastolliset eli 30 vuoden jakson keskimääräiset lämpötilat nousevat vuoteen 2080 mennessä 3–4 astetta RCP2.6-skenaarion mukaan ja 8–11 astetta RCP8.5-ske- naariossa. Muutosten suuruus ja niiden tarkka maantieteellinen jakauma ovat tosin melko epä- varmoja, sillä tuloksiin vaikuttaa muun muassa se, kuinka hyvin eri ilmastomallit pystyvät ku- vaamaan merijään nykyisen laajuuden eri vuodenaikoina. Lämpeneminen ei ole myöskään tasaista läpi vuoden (kuva 4.). Vuoteen 2030 mennessä Ba- rentsin alueen keskimääräiset lämpötilat kohoavat malliarvioiden mukaan kesäkuukausina noin asteen, talvikuukausina noin kolme astetta. Lyhyellä aikavälillä eri päästöskenaarioita vas- taavat malliarviot poikkeavat vain vähän toisistaan, mutta pitkällä aikavälillä päästöjen kehityk- sen merkitys käy hyvin selväksi. Jos RCP8.5 skenaario toteutuu, keskimääräisinä talvikuukau- sina vuoden 2080 tienoilla koko Barentsin alueen keskilämpötila voi kuvan 4. tulosten mukaan 26 olla 10 astetta korkeampi kuin jakson 1981–2010 aikana. Joidenkin mallitulosten perusteella talviajan muutokset ovat peräti 20 astetta (AMAP 2017). Kuva 3. Vuoden keskilämpötilan muutoksen (°C) alueellinen jakauma vuoteen 2080 (jakso 2065–2094) mennessä verrattuna jakson 1981–2010 keskiarvoon. Arviot on laa- dittu neljälle eri kasvihuonekaasujen skenaariolle. 27 Kuva 4. Lämpötilan ennustettu nousu vuoden eri kuukausina siirryttäessä jaksosta 1981–2010 vuoteen 2030 (jakso 2015–2044) ja 2080 (jakso 2065–2094) neljän eri kasvi- huonekaasuskenaarion tapauksessa. Huomaa toisistaan poikkeavat pystyasteikot. 28 Kuva 5. Vuotuisen sademäärän kasvun (%) alueellinen jakauma vuoteen 2080 (jakso 2065–2094) mennessä verrattuna jakson 1981–2010 keskiarvoon. Arviot on laadittu nel- jälle eri kasvihuonekaasujen skenaariolle. 29 Kuva 6. Sademäärän ennustettu lisäys vuoden eri kuukausina siirryttäessä jaksosta 1981–2010 vuoteen 2030 (jakso 2015–2044) ja 2080 (jakso 2065–2094) neljän eri kasvi- huonekaasuskenaarion tapauksessa. Huomaa eri pystyasteikot. Maapallon ilmaston lämpenemisen myötä veden kiertokulku kiihtyy kuluvan vuosisadan ai- kana. Sadanta ja haihdunta sekä vesihöyryn kuljetus matalammilta leveysasteilta Arktikseen tulevat voimistumaan. Keskimäärin alueen vuotuinen sademäärä kasvaa 2080-luvulle mentä- essä noin 10–30 prosenttia kasvihuoneskenaariosta riippuen (kuva 2.). Meren yllä suhteelliset muutokset ovat suurempia kuin mantereella (kuva 5.), samoin talvella kesään verrattuna (kuva 6.). Mantereella sadannan odotetaan lisääntyvän haihduntaa nopeammin, mikä lisää jokien virtaamaa Pohjoiseen jäämereen (AMAP 2017). Pilvisyyden tulevat muutokset ovat epävar- moja erityisesti niillä merialueilla, joilta jää tulee sulamaan kaikkein nopeimmin (AMAP 2017). Lämpeneminen ja sademäärien kasvu vaikuttavat lumipeitteeseen. Suuressa osassa Eu- raasiaa lumipeitteen kutistuminen on kiihtynyt viime vuosina (jakson 2007–2014 aikana) ja lu- mipeitteinen aika lyhentynyt. Lumen sulaminen on aikaistunut 1–2 viikolla runsaan 30 vuoden aikana (1979–2012), ja samalla kevättulvien ajoittuminen muuttunut. Alueen kylmimmissä osissa Venäjällä lumipeite on kuitenkin paksuntunut, mikä yhdessä pakkasten leudontumisen kanssa rapauttaa ikiroutaisen maan ylimpiä kerroksia. Toisaalta joillakin rannikkoalueilla lumi- sateet ovat runsastuneet, mutta tehokkaan sulamisen takia se ei ole kuitenkaan pidentänyt lumen kestoaikaa. Tulevaisuudessa voi lunta olla yksittäisinä talvina runsaasti myös niillä laa- joilla alueilla, joilla lumisuus keskimäärin hupenee. (AMAP 2017.) 30 Myös lumen ominaisuudet muuttuvat. Ilmaston lämpeneminen lisää vesisateita lumipeitteisellä ajalla, jolloin lumisateiden osuus pienenee. Havaintojen mukaan lumikinosten jäiset kerrokset näyttäisivät lisääntyneen 50 vuoden aikana. Lumi on jäisen kovaa etenkin alkutalvesta ja mär- kää keväällä. (AMAP 2017.) Barentsinmeren arvioidaan olevan ensimmäinen talvisinkin jäätön alue Pohjoisella Jäämerellä (tarkemmin luvussa 2.3). Sulana pysyvä meri muuttaa paikallista ilmastoa. Jääpeitteen vähe- tessä energiansiirto meren ja ilmakehän välillä voimistuu. Kesäisin auringonsäteilyä imeytyy enemmän avonaiseen merenpintaan kuin jään peittämään. Talvisin lämmin meri pysyy kau- emmin jäättömänä, jolloin lämpöä siirtyy merestä ilmaan ja alailmakehä lämpenee. Barentsin- meren lämpeneminen ja merijään väheneminen vaikuttaa suosineen talvisia kylmänpurkauksia Itä-Aasiassa, mutta ei Euroopassa. Lumen ja jään sulamista kiihdyttää entisestään se, että yhä suurempi osa sateesta tulee ve- tenä, mikä alentaa lumen ja jään kykyä heijastaa auringonsäteilyä. Lumi- ja jääpintojen heijas- tuvuutta pienentävät ja siten niiden sulamista edistävät vesisateen ohella myös nokihiukkaset. Noki eli musta hiili myös absorboi auringon säteilyä ja siten suoraan lämmittää ilmakehää. Paitsi ilmastoon, nokihiukkaset vaikuttavat myös ilmanlaatuun ja siten ihmisten terveyteen. Voimakkaisiin matalapaineisiin liittyvät laaja-alaiset myrskyt synnyttävät luonnonkatastrofeja, kuten lumivyöryjä, tulvia ja aallokkotuhoja. Vaaraa muun muassa merenkululle aiheuttavat ma- talapainemyrskyjen ohella myös kooltaan pienemmät, intensiiviset myrskyt, niin sanotut polaa- rimatalat. Tulevaisuudessa niidenkin odotetaan siirtyvän pohjoisemmaksi, jolloin polaarimata- lat vähenevät Norjanmerellä, mutta lisääntyvät Barentsinmeren keski- ja pohjoisosissa. Avo- naisella merellä tuuli pystyy kasvattamaan aallokon korkeutta ja mainingit pääsevät etenemään vapaammin kuin jääpeitteisillä alueilla. (AMAP 2017.) Lämpeneminen seurauksineen muokkaa monin eri tavoin Barentsin aluetta. Tämä ilmenee muun muassa kasvukauden alun aikaistumisena ja päättymisen viivästymisenä (Ruosteenoja ym. 2016b), samoin kuin kasvukauden lämpösumman kasvuna (kuva 7.). Vuoden 2080 tie- noilla lämpösumma on Barentsin alueella suunnilleen kaksinkertainen verrattuna jaksoon 1981–2000. Pienimmän lämpösumman alueilla Barentsinmeren rannikolla päästään RCP8.5- skenaariossa tuolloin arvoihin, jotka nykyään ovat tyypillisiä Suomessa suunnilleen Oulun le- veyspiirillä. 31 Kuva 7. Keskimääräinen kasvukauden lämpösumma (astepäivinä) Barentsin alueella vuosina 1981–2010 sekä ilmastomallitulosten keskiarvoon perustuvat arviot vuosille 2030 (jakso 2015–2044) ja 2080 (2065–2094) RCP8.5-skenaarion tapauksessa. Karttaku- vien laatimista varten on käytetty samaa aineistoa kuin Ruosteenojan ym. (2016b) artik- kelissa. 32 2.3 Barentsinmeri sulana entistä pidempään Viimeisten vuosikymmenien aikana Pohjoisen jäämeren jääolot ovat muuttuneet merkittävästi. Jääkenttä on aikaisempaa ohuempaa, sen alueellinen kattavuus on supistunut ja ajelehtimis- nopeus on lisääntynyt. Muutokset ovat sopusoinnussa globaalin ilmastonmuutoksen kanssa. Muutokset näkyvät etenkin kesäkauden jääpeitteen kutistumisena ja monivuotisen jään mää- rän vähentymisenä. Arktinen merijää on pienentynyt koko vuonna 1979 alkaneen mittausjakson ajan, ja erityisen vähän jäätä on ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Ennen vuotta 2000 merijään vuosit- tainen pienin laajuus Arktisella alueella vaihteli 6,2–8,0 miljoonan neliökilometrin välillä, ja kes- kiarvo oli noin 7 miljoonaa neliökilometriä (kuva 8.). Syyskuussa 2012 keskimääräinen jään laajuus oli ainoastaan noin 3.6 miljoonaa neliökilometriä, mikä on koko mittausjakson pienin mitattu määrä (kuva 9.). Barentsinmeren jääolosuhteista on varsin vähän mittauksia. Satelliit- tihavaintojen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että jääpeitteinen aika on lyhentynyt Barent- sin merellä jopa 65 päivää vuosikymmenessä, mikä on merkittävästi enemmän kuin Jäämerellä keskimäärin (kuva 10., Parkinson 2014). Kuva 8. Pohjoisen jäämeren jääpeite on laajimmillaan maaliskuussa ja pienimmillään syyskuussa. Vasemmanpuoleinen kuva esittää maaliskuun ja oikeanpuoleinen syys- kuun keskimääräisen merijään laajuuden vuosina 1979–2000. Kuvista näkyy, että Ba- rentsinmerellä jääpeite on talvisinkin ulottunut vain pohjoisimpiin osiin ja lämmin Atlan- tin virtaus pitää meren pääosin lämpimänä ja avoimena. Havainnot perustuvat satel- liittikuviin. Lähde: National Snow and Ice Data Center, University of Colorado, Boulder, Colorado, USA. 33 Kuva 9. Merijään laajuus syyskuussa on supistunut Pohjoisella Jäämerellä 13,8 pro- senttia vuosikymmenessä jakson 1979–2016 aikana. Lähde: National Snow and Ice Data Center, University of Colorado, Boulder, Colorado, USA. Kuva 10. Jäämeren jääpeitteinen aika (vrk) vuosina 1979 ja 2013. Lähde: Parkinson 2014. 34 Merijään laajuuden ja paksuuden lisäksi ilmaston lämpeneminen muuttaa Barentsinmeren mui- takin fysikaalisia piirteitä, kuten suolaisuutta, lämpötilaa ja merenpinnan korkeutta. Nämä vai- kuttavat Pohjoisen jäämeren kiertoliikkeeseen, vesimassojen muodostukseen ja ekosystee- meihin. Lämpötila ja suolaisuus määrittävät pystysuuntaisen kerrostuneisuuden, joka säätelee esimerkiksi ravinteiden sekoittumista. Jääpeite on puolestaan rajoittanut lämmönvaihtoa ilma- kehän ja meren välillä sekä vaimentanut aallokkoa. Jäätymisen vähentyminen muuttaa alapuo- lisen meriveden tiheysrakennetta ja siten mahdollisesti syvien vesimassojen uudistumista. Barentsinmeren pinta-ala on noin 10 prosenttia Pohjoisen jäämeren pinta-alasta, mutta sen keskisyvyys on vain 230 metriä. Juuri Barentsinmeren mataluuden ja laajuuden vuoksi sen kautta pohjoiseen virtaava lämmin Atlantin vesi on suhteellisen pitkään kosketuksissa ilmake- hän kanssa, minkä vuoksi merestä siirtyy paljon lämpöä ja kosteutta ilmakehään. Lämmin vir- taus myös pitää eteläisen Barentsinmeren jäättömänä ympäri vuoden (kuva 8.), ja jääpeitteen laajuuden on havaittu vaihtelevan Atlantin virtauksen voimakkuuden ja lämpötilan mukaan (Årthun ym. 2012, Smedsrud ym. 2013, Koenigk & Brodeau 2014). Ennusteiden mukaan Ba- rentsinmeren ja Pohjoisen jäämeren lämpötilat nousevat kaksi kertaa globaalia keskiarvoa no- peammin. Useimmat mallit ennustavat lämpenemisen olevan voimakkainta maaliskuussa, jol- loin pintalämpötilan odotetaan nousevan 1–2 °C lähes kaikkialla Barentsinmerellä (Sandø ym. 2014). Barentsinmeren muihinkin ominaisuuksiin vaikuttaa suuresti Atlantilta saapuva virtaus, joka kuljettaa mukanaan lämmön lisäksi suolaa ja ravinteita. Koska osa Atlantin virtauksesta jatkaa Barentsinmereltä Pohjoisen jäämeren syviin altaisiin, lämpöhäviö ja sekoittumisproses- sit Barentsinmerellä säätelevät koko Pohjoisen jäämeren lämpötasetta. Atlantin veden korkean suolaisuuden ja suhteellisen matalan mantereelta vastaanotetun va- lunnan seurauksena Barentsinmeri on suolaisempi kuin muut Pohjoista jäämerta ympäröivien mannerjalustojen meret. Jäähtymisen, haihdunnan ja jäätymisen yhteydessä muodostuu ti- heitä vesimassoja suhteellisen korkean suolaisuuden vuoksi: jäätymisessä merivedestä va- pautuu suolaa, mikä yhdessä lämpötilan alenemisen kanssa kasvattaa pintakerroksen tiheyttä. Jäänmuodostus etenkin pohjoisen Barentsinmeren polinjoissa ja Novaja Zemljan länsipuolella on tärkeä prosessi tiheiden vesimassojen muodostuksessa. Kylmä ja suolainen, tiheä vesi ker- tyy matalien mannerjalustojen pohjalle, josta se lopulta valahtaa mannerrinnettä pitkin Pohjoi- sen jäämeren pohjaosiin uudistaen pohjakerrosten vesiä (Ivanov ym. 2003). Jäätymisen vä- hentyminen ja pintakerroksen suolaisuuden aleneminen saattaa siten merkitä Pohjoisen jää- meren pohjavesien hitaampaa uusiutumista (Årthun & Schrum 2010). Lisäksi sadannan ja mantereisen valunnan kasvaessa Barentsinmeren pintakerroksen suolaisuus laskee, mikä alentaa pintakerroksen tiheyttä ja siten heikentää tiheiden vesien muodostumista. Toisaalta etelästä kulkeutuva Atlantin vesi on mahdollisesti entistä suolaisempaa subtropiikissa kiihty- neen haihdunnan seurauksena. Yhdessä avoimen merenpinnan voimistaman jäähtymisen ja haihdunnan kanssa korkea alkusuolaisuus saattaakin jopa kiihdyttää tiheiden vesien muodos- tumista, vaikka jäätä ei enää muodostuisikaan (Moat ym. 2014, Ivanov & Watanabe 2013). 35 Muutokset Barentsinmeren pystysuuntaisissa tiheyseroissa vaikuttavat myös ravinteiden se- koittumiseen alemmista kerroksista lähelle pinnan tuottavaa kerrosta. Jääpeitteen pienenty- essä ja jäättömän kauden pidentyessä valon määrä pintakerroksessa kasvaa ja biologinen tuottavuus kiihtyy, jos ravinteita on riittävästi tarjolla. Merellisten ekosysteemien sopeutumista fysikaalisiin muutoksiin vaikeuttaa kuitenkin merten happamoituminen. Ilmakehästä mereen liuennut hiilidioksidi ja siitä seuraava happamoituminen haittaavat etenkin kalsiumkarbonaa- tista kuoria tai tukirankoja muodostavia pieneliöitä, kuten simpukoita ja äyriäisiä. Barentsinme- rellä ilmakehästä mereen liukenevan hiilidioksidin määrän ennustetaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2065 mennessä. Nykyinen hiilidioksidin vuo on 23 gC m−2 yr−1; vuonna 2065 vuon arvioidaan olevan 37 gC m−2 yr−1 (Skogen ym. 2014). Tämä vastaa logaritmisella pH-asteikolla 0,19 laskua happamampaan suuntaan. 2.4 Globaalit yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät vaikuttavat Barentsin alueen muutokseen Ilmastonmuutos ei ole ainoa Barentsin aluetta muokkaava tekijä. Ilmastonmuutoksen vaikutuk- set linkittyvät monimutkaisilla tavoilla maailmanlaajuisiin ja paikallisiin yhteiskunnallisiin, talou- dellisiin, poliittisiin ja ympäristöllisiin tekijöihin. Näiden kehitys vaikuttaa myös riskeihin ja mah- dollisuuksiin, joita ilmastonmuutos alueelle tuo. Barentsin alue on aina ollut osa maailmanlaa- juista kehitystä ja vuorovaikutuksen myötä saanut vaikutteita muusta maailmasta. Nykyisin alu- een kehitys ja tulevaisuus riippuu kuitenkin entistä tiukemmin globaalista kehityksestä, sillä vuorovaikutuksen mittakaava, laajuus ja voimakkuus ovat globalisaation myötä ennennäke- mättömiä. Globaalin kehityksen nykyinen nopeus tekee Barentsin alueen tulevaisuudesta entistä epävar- mempaa. Tulevaisuuteen ja sen arviointiin liittyy aina epävarmuuksia, ja erityisesti yllättävien, vaikutuksiltaan suurien tapahtumien ennustaminen on käytännössä mahdotonta. Esimerkkinä tällaisesta ovat terroristi-iskut Yhdysvalloissa 11.9.2001, niitä seurannut sota terrorismia vas- taan ja sen pitkäkestoiset, maailmaa muuttaneet vaikutukset. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin viidennen arviointiraportin taustalla käytetyt ilmastoskenaa- riot pohjautuvat varsinaisten ilmastomallien lisäksi oletuksiin merkittävien sosioekonomisten tekijöiden muuttumisesta tulevaisuudessa. Näiden niin sanottujen SSP-skenaarioiden (Shared Socioeconomic Pathways; ks. tietolaatikko) numeerisia arvioita tulevaisuudesta ei ole tarkas- teltu Barentsin alueen näkökulmasta. Maailmanlaajuisten tekijöiden kehityksen vaikutuksia on pyritty arviomaan muilla tavoin, ja samoja muutostekijöitä on arvioitu myös arktisen ja Barentsin alueen näkökulmasta. 36 Esimerkiksi Laurence C. Smith arvioi teoksessaan The New North: the World in 2050 (2011), että arkti- sen alueen strateginen ja taloudellinen merkitys kas- vavat väestönkehityksen, urbanisaation, ilmaston- muutoksen ja kasvavan luonnonvarojen kysynnän myötä. Vastaavanlaisia arvioita on esitetty myös muun muassa Pohjoismaiden ministerineuvoston (2011) sekä Lloyd’s and Chatham Housen (Lloyd’s 2012) analyyseissa. Nämä arviot arktisen alueen tu- levaisuudesta tehtiin kuitenkin ennen vuonna 2014 alkaneita mittavaa öljyn hinnan laskua ja Ukrainan sotaa, jotka ovat jo vaikuttaneet ja vaikuttanevat Ba- rentsin alueeseen myös tulevaisuudessa. Valtioneu- voston kanslian rahoittamassa MERMAID-hank- keessa luotiin skenaarioita arktiselle alueelle näiden tapahtumien jälkeen (Pilli-Sihvola ym. 2016). Näissä skenaarioissa korostui geopoliittisen tilanteen merki- tys alueen kehityksessä. Haaviston ym. (2016) ske- naariot perustuvat tiettyihin eroihin: onko arktisen alueen kehitys yksityisen vai julkisen sektorin kä- sissä, onko tulevaisuus ympäristön kannalta likaista vai puhdasta ja onko kehitys alueella suljettua vai avointa. Stępień (2016) kartoittaa luonnonvarojen hyödyntämisen sijaan vaihtoehtoisia tulevai- suuksia arktisen alueen kehitykselle. Neljä tarkasteltavaa ominaisuutta hänen raportissaan ovat digitalisaatio ja tietotekniikan kehittyminen, kiertotalouden lisääntyminen, kestävä ympä- ristön hyödyntäminen sekä arktisen luovuuden kaupallistaminen. Yhteiskunnan ja talouden kehityksestä on vaikea tehdä arvioita, mutta skenaarioiden lisäksi joidenkin maailmanlaajuisten yhteiskunnallisten tekijöiden kehitystä voidaan ennakoida histo- riallisen kehityksen ja nykytilanteen perusteella. Barentsin alueen arviointiraportti (AMAP 2017) antaa päivitetyn kuvan kansainvälisten trendien vaikutuksesta Barentsin alueelle. Raportissa käsitellyt trendit ovat • väestönkehitys, • kaupungistuminen, • epätasainen talouskasvu, • kiihtyvä teknologian kehitys ja globalisaatio, • kasvava energian ja luonnonvarojen kysyntä sekä • moninapainen maailma ja monimutkaistuva hallinto. Nämä tekijät ovat historiallisesti seuranneet pitkälti nousevaa trendiä, satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Raportissa eri tekijöitä arvioidaan vuoteen 2050 saakka, mutta huomioitavaa Shared Socioeconomic Pathways (SSP) Skenaariot kuvaavat viisi eri mahdol- lista kehityspolkua kolmelle muuttu- jalle: väestö iän, sukupuolen ja koulu- tuksen mukaan, kaupungistumisaste ja talouden kehitys bruttokansantuot- teessa mitattuna. Näiden pohjalta on myös mallinnettu 1) energian tuotan- non ja kulutuksen, 2) maankäytön, 3) kasvihuonekaasujen ja ilmansaastei- den, 4) keskimääräisen säteilypakot- teen ja lämpötilanmuutoksen sekä 4) il- mastonmuutoksen hillinnän kustannuk- sia. Viisi eri SSP:tä perustuvat narratii- veihin, joilla kuvataan sitä, miltä maa- ilma näyttää 2000-luvulla maailmanlaa- juisesti ja alueittain. Suomi kuuluu kahteen alueeseen: OECD ja EU-15. SSP:tä voidaan käyt- tää taustaskenaariona paikallisten ske- naarioiden luomisessa. (IIASA tieto- kanta) SSP:den hyödyntäminen pää- töksentekoa tukevassa tutkimuksessa alueellisella tasolla on ollut melko vä- häistä tähän asti, ja niitä on käytetty lä- hinnä akateemisissa tutkimuksissa. 37 on, että yhteiskunnallisen kehityksen tulevaisuuden arviointiin liittyvät epävarmuudet lisäänty- vät huomattavasti 15–25 vuoden jälkeen. Tässä raportissa esitetään muuttujan lyhyen kuvauk- sen jälkeen tiivistetysti maailmanlaajuinen arvio ja muutamia esimerkkejä siitä, miten Suomen Barentsin alue suhteutuu kehitykseen. Väestönkehityksen ennustaminen on helpompaa kuin muiden tekijöiden, sillä tiettynä ajan- jaksona syntyneiden ihmisten määrä ei voi kasvaa kyseisen sukupolven aikana. Lisäksi väes- tönkasvuun liittyvät tekijät – syntyvien ja kuolleiden määrä sekä maahanmuutto – muuttuvat usein hyvin hitaasti. Maailmanlaajuisesti väestön arvioidaan kasvavan nykyisestä 7,3 miljar- dista 9,7 miljardiin vuoteen 2050 mennessä (YK:n talous- ja sosiaaliasioiden osasto UN DESAn arvio vuonna 2015, UN DESA 2015a). Kasvusta yli 90 prosenttia toteutuu Afrikassa ja Aasiassa mahdollisesti lisäten köyhyyttä, epätasa-arvoa ja resurssien kysyntää. Yleinen maailmanlaa- juinen trendi on väestön vanheneminen, koska syntyneisyys vähenee ja odotettu elinikä kas- vaa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa väestön ennustetaan kasvavan nykyisestä noin 5,5 mil- joonasta 5,9 miljoonaan vuoteen 2050 mennessä, mikä on suhteessa vähemmän kuin Ruot- sissa ja Norjassa. Venäjällä arktisen alueen väestön odotetaan pienenevän. Suurin epävar- muus väestöennusteissa on tulevaisuuden maahanmuutto, jota on vaikea ennakoida. Erityi- sesti Ruotsissa maahanmuutto arvioidaan merkittäväksi tekijäksi väestönkehityksessä. Suo- men Barentsin alueen väestö Pohjois-Pohjanmaata lukuun ottamatta on vähentynyt vuodesta 2000 merkittävästi. Tilastokeskus arvioi väestön vähenevän Lapin ja Kainuun maakunnista edelleen, mutta Oulun vetovoima Pohjois-Pohjanmaalla lisää maakunnan väestöä. Barentsin alueen asutus on perinteisesti muotoutunut taloudellisen ja historiallisen kehityksen mukai- sesti. Luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuva asutus on levittäytynyt ympäri aluetta. Pie- net kaupungit ovat usein syntyneet suuren työllistävän yrityksen ympärille. Alueella sijaitsee myös isoja kaupunkeja, joissa elinkeinorakenne on monipuolinen. Lisäksi Suomessa väestö vanhenee. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan nuorten osuus väestöstä pienenee al- haisen syntyvyyden vuoksi (Suomen virallinen tilasto). Vanhenevalla väestöllä ja yhteiskunnan kyvyllä integroida maahanmuuttajat yhteiskuntaan on suuri vaikutus muun muassa talouteen ja julkisen sektorin kuluihin Barentsin alueen maissa. Kaupungistuminen johtuu pääasiassa maiden sisäisestä muuttoliikkeestä, jossa ihmiset muuttavat kaupunkeihin työn, koulutuksen ja parempien elämänedellytysten perässä. Kaupun- gistuminen nopeutui 1950-luvulla. Maailmanlaajuisesti noin puolet maailman väestöstä elää kaupungeissa, ja YK arvioi osuuden nousevan kahteen kolmasosaan vuoteen 2050 mennessä (UN DESA 2015b). Nykyisin Suomen kaupungistumisaste on noin 70 prosenttia, ja se on kasvanut tasaisesti viime vuosina. Suomen Barentsin alueen eli Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien kau- pungistumisaste on tätä alhaisempi, ja vaihtelee Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin 56 prosentista Kainuun 44,5 prosenttiin. Kuvasta 11. nähdään, että Suomen Barentsin alueen maakuntien 38 väestö, Pohjois-Pohjanmaata lukuun ottamatta, on vähentynyt ja kaupungistunut melko ta- saista vauhtia viimeiset 15 vuotta. Kuva 11. Suomen Barentsin alueen maakuntien väestönkehitys ja kaupungistumisaste 2000–2015. Lähde: Tilastokeskus 2016. Epätasainen talouskasvu luo maailmanlaajuisesti ja maiden sisäisesti talouskasvun perus- teella erilaisia alueita. Tulevaisuudessa maailmanlaajuinen talouskasvu keskittyy entistä enemmän nykyisten talousmahtien sijaan Aasiaan ja muille kehittyville markkinoille. Vuonna 2050 kolme suurinta talousmahtia arvioidaan olevan Kiina, Yhdysvallat ja Intia, ja jokaisen niistä talous on suurempi kuin seuraavan viiden (Indonesia, Saksa, Japani, Brasilia ja Yhdisty- nyt Kuningaskunta) talous yhteensä. Maailmanlaajuisesti talouden ennustetaan kasvavan 3 prosenttia vuosittain seuraavan 40–50 vuoden aikana (OECD 2012a, PwC 2015). Maailman- talouden odotetaan tuplaantuvan vuoteen 2037 mennessä ja kolminkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Joissain maissa talous kasvaa, koska väestökin kasvaa, mutta pääasiassa talous- kasvu tulevaisuudessa perustuu tuottavuuden kasvuun. Suomen talouskasvun ennakoidaan olevan maailmanlaajuista talouskasvua huomattavasti matalampaa: talouden odotetaan tuplaantuvan vuoteen 2050 mennessä. Barentsin alueen bruttokansantuote on valtakunnallista keskiarvoa alhaisempi, ja tulevaisuuden kehitystä on vai- kea ennustaa. Barentsin alueen teollisuuden rakenne on huomattavasti jäykempää ja vähem- män monipuolista kuin muun Suomen, ja alueellinen arvonlisän kehitys tapahtuu osittain yri- tyksissä, joiden tuotot eivät jää alueelle. Teknologinen kehitys ja tutkimukseen ja kehitykseen panostaminen on merkittävä taloudelli- sen kasvun ja yhteiskunnallisen kehityksen tekijä. Maailmanlaajuinen teknologinen kehitys on kiihtynyt viime vuosina merkittävästi, ja sen oletetaan kiihtyvän entisestään esimerkiksi nano- teknologian kehittyessä. Muun muassa 3D-tulostus ja älysensorit tulevat muuttamaan maail- maa merkittävästi. 39 Pohjoismaat ja Suomi ovat perinteisesti olleet teknologisen kehityksen kärjessä ja nopeita so- peutumaan uusiin teknologian luomiin olosuhteisiin. Sopeutumiskyky pohjautuu erityisesti yh- teiskunnalliseen järjestelmään, joka taas perustuu hyvin koulutettuun väestöön, infrastruktuurin uudistamiseen, demokraattiseen prosessiin ja luottamukseen sekä hyvinvointivaltion perusra- kenteisiin. Barentsin alueella teknologian kehitys voi toisaalta edistää talouden ja yhteiskunnan kehitystä, sillä taloudellinen toiminta riippuu vähemmän etäisyyksistä. Toisaalta, vaikka Suo- men ominaispiirteet säilyisivät jatkossakin, teknologian kehitys voi lisätä työvoiman eriytymistä ja vähemmän koulutusta vaativien työpaikkojen vähenemistä. Tämä voi lisätä entisestään vä- estön muuttopaineita. Suomen Barentsin alueen osuus koko maan tutkimus- ja kehitysme- noista on vaihdellut noin 13 prosentista (vuonna 2000) huippulukemaan 16,7 prosenttia (vuonna 2009), minkä jälkeen osuus on lähtenyt laskuun. Selkeästi suurin osa, noin 90 pro- senttia, varoista on käytetty Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa eli käytännössä Oulun seu- dulla. (Tilastokeskus 2016.) Maailmanlaajuisen väestönkehityksen ja talouskasvun arvioidaan lisäävän energian ja luon- nonvarojen kysyntää kolmanneksen vuosien 2013–2040 aikana – huolimatta merkittävistä toimista kysynnän vähentämiseksi (IEA 2015). Toisaalta OECD (2012b) arvioi skenaariossaan, että ilman energian kysyntää vähentäviä poliittisia toimia energian kysyntä on 85 prosenttia suurempaa vuonna 2050 kuin nykyisin. Luonnonvarojen käyttö on kasvanut kymmenker- taiseksi viimeisen sadan vuoden aikana, ja sen oletetaan tuplaantuvan vuoteen 2030 men- nessä (European Environmental Agency 2015). Lisääntyvällä energian ja luonnonvarojen kulutuksella on merkittäviä vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Biodiversiteetin ja ekosysteemien väheneminen ja huonontuminen sekä il- mastonmuutos ovat esimerkkejä seurauksista, joihin yhteiskuntien on sopeuduttava. Yksi kes- keinen energiankulutuksesta seuraava ilmastoa muuttava päästö on musta hiili eli noki. Sen lisäksi että nokihiukkaset absorboivat auringon säteilyä ja siten lämmittävät ilmakehää, ne myös kiihdyttävät lumi- ja jääpeitteen sulamista alentamalla maanpinnan heijastavuutta. Noki- hiukkaset vaikuttavat myös terveyteen haitallisesti. Suurin osa arktiselle alueelle päätyvästä noesta on kulkeutunut kaukaa. Arktisen neuvoston jäsenmaiden arvioidaan olevan vastuussa noin 30 prosenttia siitä arktisen alueen lämpenemisestä, joka johtuu nokihiukkasista. Suomen energiankulutus henkilöä kohti on toiseksi suurinta EU:ssa (Eurostat 2015, 88). Suo- men energiantuotannon ja -kulutuksen suuntaviivoja annetaan säännöllisesti päivitettävässä Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Vuodelta 2013 oleva strategia (Työ- ja elinkei- noministeriö 2013) esittää, kuinka Suomi saavuttaa Euroopan unionin joulukuussa 2008 hy- väksymän ilmasto- ja energiapaketin jäsenmaita koskevat velvoitteet. Suomen (ja EU:n) tavoit- teina on 20 prosentin vähennys kasvihuonekaasupäästöissä, uusiutuvien energialähteiden osuuden nostaminen 38 prosenttia (EU 20 %) energian loppukulutuksesta ja energiatehokkuu- den parantaminen 20 prosentilla (EU 20 %). Uusi Energia- ja ilmastostrategia ilmestyy vuoden 2016 lopussa. 40 Suomen osuus nokipäästöistä on melko pieni. Barentsin alueella eniten nokipäästöjä tulee öl- jynporauslautoilta, joiden osuuden arvioidaan olevan 90 prosenttia kokonaispäästöistä. Muita tärkeitä lähteitä ovat liikenteen dieselpäästöt sekä kotitalouksien lämmityksestä syntyvät pääs- töt. On arvioitu, että maailmanlaajuisesti nokipäästöjä on mahdollista vähentää jopa 75 pro- senttia vuoteen 2030 mennessä. Moninapainen maailma ja monimutkaistuva hallinto kehittyvät, kun aiemmin vähemmän kehittyneet maat nousevat merkittäviksi tekijöiksi maailmanlaajuisessa päätöksenteossa. Eri- tyisesti Kiinan ja Intian merkitys maailmanlaajuisina tekijöinä on muuttanut taloudellisia ja soti- laallisia voimasuhteita. Tämä kehitys jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa, ja uusia tekijöitä tulee mukaan. Moninapaistuminen ja esimerkiksi geopoliittisen tilanteen muuttuminen johtavat hallinnon monimutkaistumiseen. Kansainvälinen lainsäädäntö säätelee monia toimia arktisella alueella. Barentsin alueen maita säätelee myös kansallinen lainsäädäntö. Arktisia merialueita koskee myös Yhdistyneiden kan- sakuntien kansainvälinen merioikeussopimus (Convention on the Law of the Sea, UNCLOS). Lisäksi esimerkiksi vaiheittain vuosina 2017 ja 2018 voimaan tuleva Kansainvälisen merenkul- kujärjestön (IMO) polaarikoodi säätää arktisilla ja antarktisilla alueilla purjehtiville lasti- ja mat- kustaja-aluksille muita alueita tiukemmat turvallisuus- ja ympäristönsuojelumääräykset meren- kulun riskien pienentämiseksi. Alkuperäiskansojen oikeuksia käsitellään monissa kansainväli- sissä sopimuksissa. Arktisen alueen ulkopuolisten toimijoiden kiinnostus arktista aluetta kohtaan muuttaa alueen voimasuhteita, ja geopoliittisessa tilanteessa viime vuosina tapahtuneet muutokset voivat hei- jastua myös arktiselle alueelle. Joitain merkkejä tästä ilmenee jo (mm. Pilli-Sihvola ym. 2016 ja Martikainen ym. 2016). Moninapaisen maailman, monimutkaistuvan hallinnon ja geopoliitti- sen tilanteen muuttumisen seurauksia, erityisesti Suomelle, on vaikea arvioida pitkällä aikavä- lillä. Jos geopoliittinen tilanne kiristyy, Suomen kannattaa mahdollisuuksien mukaan panostaa pai- kallisen tason yhteistyöhön esimerkiksi Venäjän arktisten alkuperäiskansojen kanssa (Pilli-Sih- vola ym. 2016, Martikainen ym. 2016). Lisäksi Suomen tulisi panostaa Venäjä-kysymysten ym- märtämiseen EU:ssa (Martikainen ym. 2016). Esimerkiksi IMOn polaarikoodi voi tuoda Suomelle mahdollisuuksia, jos esimerkiksi talvime- renkulkuun ja kylmissä oloissa toimiseen liittyvän osaamisen kysyntä kasvaa (Yliskylä-Peura- lahti ym. 2016). Saamelaisten oikeuksien toteutumista ja alkuperäiskansojen oikeuksia määrit- televän kansainvälisen lainsäädännön soveltamista Suomessa tutkitaan nykyisin esimerkiksi 41 ”Saamelaisten oikeuksien toteutuminen: kansainvälinen oikeusvertaileva tutkimus” -hank- keessa1. 2.5 Pohdintaa Arviot ilmaston tulevista muutoksista perustuvat supertietokoneissa ajettaviin ilmastomalleihin, jotka kuvaavat ilmastosysteemin reagointia ihmiskunnan päästöihin. Päästöjen kehitys tulevai- suudessa on kuitenkin epävarmaa: parhaidenkaan tietokoneiden laskentakyky ei riitä kaikkien ilmastosysteemin prosessien kuvaamiseen, ja myös nykyisessä tietämyksessä on aukkoja. Yl- lätyksiä voivat tuottaa esimerkiksi niin sanotut epälineaariset ilmastonmuutokset. Niissä ilmas- tosysteemi ajautuu jonkin kynnysarvon, käännepisteen (engl. tipping point) yli, ja pisteen ylit- täminen käynnistää ulkoista pakotetta suuremman, epälineaarisen muutoksen (esim. Pimenoff ym. 2008). Yhteiskunnallisen kehityksen ja siihen liittyvien epävarmuuksien ymmärtäminen on myös ää- rimmäisen tärkeää, ja tietämystä tulisi lisätä erityisesti ilmaston ja yhteiskunnallisen kehityksen välisistä yhteyksistä. Monissa tapauksissa ilmastonmuutos ei ole merkittävin Barentsin aluetta muokkaava tekijä, ja lähes kaikissa tapauksissa ilmastomuutoksen vaikutukset kytkeytyvät tiu- kasti muuhun yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen. Maailmanlaajuiset muutosteki- jät muokkaavat tulevaisuuttamme entistä näkyvämmin, ja ne kytkeytyvät tiukasti paikallisiin muutoksiin. Epävarmuudet ja mahdolliset epälineaariset muutokset myös yhteiskunnallisessa kehityksessä tulisi huomioida päätöksenteossa. Lähteet AMAP (2017). Adaptation actions for a changing Arctic – Perspectives from the Barents area. AACA-C. Oslo: AMAP. Haavisto, R., Pilli-Sihvola K., Harjanne A. & A. Perrels (2016). Socio-economic Scenarios for the Eurasian Arctic by 2040. Finnish Meteorological Institute Reports 2016:1. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/160254, 24.10.2016. European Environment Agency (2015). The European environment state and outlook 2015: Assessment of global megatrends. Copenhagen: European Environment Agency. Eurostat (2015). Energy, transport and environment indicators 2015 edition. Eurostat Statisti- cal books. Luxembourg: Publications Office of the European Union. http://ec.europa.eu/euro- stat/documents/3217494/7052812/KS-DK-15-001-EN-N.pdf/eb9dc93d-8abe-4049-a901- 1c7958005f5b. IEA (2015). World Energy Outlook 2015. Paris: International Energy Agency. http://www.worldenergyoutlook.org/weo2015/, 5.10.2016. 1 http://www.arcticcentre.org/FI/hankkeet/saamelaistenoikeudet/haastattelut 42 IIASA tietokanta (2016). http://www.iiasa.ac.at/web/home/research/researchPrograms/Energy/SSP_Scenario_Data- base.html, 5.10.2016. IPCC, International Panel on Climate Change (2013). Summary for Policymakers. Teoksessa Climate Change 2013: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fifth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change [Stocker, T.F., D. Qin, G.-K. Plattner, M. Tignor, S.K. Allen, J. Boschung, A. Nauels, Y. Xia, V. Bex and P.M. Midgley (eds.)]. Cambridge, United Kingdom and New York, NY, USA: Cambridge University Press. Ivanov, B. V., S. Gerland, J.-G. Winther & H. Goodwin (2003). Energy exchange processes in the marginal ice zone of the Barents Sea, Arctic Ocean, during spring 1999. J. Glaciol. 49:166, 415–419. Ivanov, V.V. & E. Watanabe (2013). Does Arctic sea ice reduction foster shelf–basin ex- change?, Ecological Applications 23:8, 1765–177.DOI: 10.1890/11-2381 1069.1 Koenigk, T. & L. Brodeau (2014). Ocean heat transport into the Arctic in the 20th and 21st century in EC-Earth. Clim Dyn 42, 3101–3120. DOI: 10.1007/s00382-013-1821-x. Lloyd’s (2012). Arctic Opening: Opportunity and risk in the High North. London: Lloyd’s and Chatham House. Martikainen T., K. Pynnöniemi, S. Saari & Ulkopoliittisen instituutin työryhmä (2016). Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisu- sarja 34/2016. Moat, B. I., S. A. Josey & B. Sinha (2014). Impact of Barents Sea winter air-sea exchanges on Fram Strait dense water transport. J. Geophys. Res. Oceans 119, 1009–1021, DOI: 10.1002/2013JC009220. Overland, J., J. Francis, R. Hall, E. Hanna, S.-J. Kim & T. Vihma (2015). The melting Arctic and mid-latitude weather patterns: Are they connected? Journal of Climate 28, 7917-7932. DOI: 10.1175/JCLI-D-14-00822.1. Parkinson, C. L. (2014). Spatially mapped reductions in the length of the Arctic sea ice sea- son, Geophys. Res. Lett. 41, 4316–4322. DOI: 10.1002/2014GL060434. Pilli-Sihvola K., Gritsenko D., Haavisto R., Harjanne A., Iivari P., Kyyrä S., Pöntynen R., Repka S., Suominen A., Virta H., Tynkkynen V-P. & Perrels A. (2016). Suomi arktisen alueen vastuulliseksi edelläkävijäksi – toimenpide-ehdotuksia yleisen kehityksen, meri-klusterin ja matkailun edistämiseksi vuoteen 2035 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkai- susarja 10/2016. OECD (2012a). Looking to 2060: A Global Vision of Long-Term Growth. Economic Depart- ment Policy Note No. 15. Paris: OECD. OECD (2012b). The OECD Environment Outlook to 2050. Paris: OECD. Pimenoff N., A. Venäläinen, K. Pilli-Sihvola, H. Tuomenvirta, H. Järvinen, K. Ruosteenoja, J. Haapala & J. Räisänen (2008). Epälineaariset ja äärimmäiset ilmaston muutokset. Selvitys Vanhasen II hallituksen tulevaisuusselontekoa varten. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2008. Nordic Council of Ministers (2011). Megatrends. TemaNord 2011:527. Copenhagen. 43 PwC (2015). The World in 2050: Will the shift in global economic power continue? London: PricewaterhouseCoopers. Ruosteenoja, K., K. Jylhä & M. Kämäräinen (2016a). Climate projections for Finland under the RCP forcing scenarios. Geophysica, 51, 17–50. Ruosteenoja K., J. Räisänen, A. Venäläinen, M. Kämäräinen & P. Pirinen (2016b). Terminen kasvukausi lämpenevässä ilmastossa. Terra 128:1, 3–15. Sandø, A. B., Y. A. Melsom & W. P. Budgell (2014). Downscaling IPCC control run and future scenario with focus on the Barents Sea. Ocean Dynamics, 64, 927–949. DOI: 10.1007/s10236-014-0731-8 Skogen M. D., A. Olsen, K. Y. Børsheim, A. B. Sandø, & I. Skjelvan (2014). Modelling ocean acidification in the Nordic and Barents Seas in present and future climate. Journal of Marine Systems 131, 10–20. DOI: 10.1016/j.jmarsys.2013.10.005. Smedsrud, L. H., I. N. Esau, R. B. Ingvaldsen, T. Eldevik, P. M. Haugan, C. Li, V. Lien, A. Ol- sen, Omar, O. H. Otterå, B. Risebrobakken, A. B. Sandø, V. Semenov & S. A. Sorokina (2013). The role of the Barents Sea in the Arctic climate system. Rev. Geophys. 51, 415–449, DOI: 10.1002/rog.20017. Stępień, A. (2016). Other Futures for Arctic Economies? Searching for the alternatives to re- source extraction. ArCticle: Arctic Centre Papers. Smith, L.C. (2011). The New North: The World in 2050. London: Profile Books. Tilastokeskus (2012). Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestöennuste 28.9.2012. http://www.stat.fi/til/vaenn/2012/vaenn_2012_2012-09-28_tie_001_fi.html, 7.10.2016. Tilastokeskus (2016). PX-Web Statfin tietokanta (Väestö). http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/, 2.11.2016. Työ- ja elinkeinoministeriö (2013). Kansallinen energia- ja ilmastostrategia. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 20. päivänä maaliskuuta 2013 VNS 2/2013 vp. Työ- ja elinkeinomi- nisteriön julkaisuja Energia ja ilmasto 8/2013. UN DESA (2015a). World population prospects: The 2015 revision, key findings and advance tables. New York: United Nations, Department of Economic and Social Affairs. UN DESA (2015b). World urbanization prospects: The 2014 revision, key findings and ad- vance tables. New York: United Nations, Department of Economic and Social Affairs. Vihma, T., J. Screen, M. Tjernström, B. Newton, X. Zhang, V. Popova, C. Deser, M. Holland, & T. Prowse (2016). The atmospheric role in the Arctic water cycle: A review on processes, past and future changes, and their impacts. J. Geophys. Res. Biogeosci. 121, 586–620. DOI: 10.1002/2015JG003132. Yliskylä-Peuralahti J., K. Ala-Rämi, R. Rova T. Kolli & E. Pongracz (2016). Polaarikoodin tur- vallisuus- ja ympäristövaatimusten yhteensovittaminen Suomessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 11/2016. Årthun, M. & C. Schrum (2010). Ocean surface heat flux variability in the Barents Sea. J. Ma- rine Syst. 83, 88–98. DOI: 10.1016/j.jmarsys.2010.07.003 Årthun, M., T. Eldevik, L. H. Smedsrud, Ø. Skagseth & R. Ingvaldsen (2012). Quantifying the influence of Atlantic heat on Barents Sea ice variability and retreat. J. Clim. 25, 4736–4743. DOI: 10.1175/JCLI-D-11-00466.1. 44 3 SAAMELAISET JA MUUTOS Klemetti Näkkäläjärvi, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta, Lapin yliopisto & Jouni J.K. Jaakkola, Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskus, Oulun yliopisto Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Barentsin alueen alkuperäiskansojen oikeudet ovat Suomelle sisä- ja ulkopoliittinen sekä EU:n sisäinen asia. • Saamelaisten tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on saamelaisuuden säilyminen, turvaa- minen ja siirtäminen yksilö- ja yhteisötasolla. Nykyisen kehityksen valossa kehitys vaikut- taa etenevän siten, että saamelaisuus kapenee kielelliseksi vähemmistöksi. • Suomessa saamelaiskulttuurin ja -elinkeinojen sekä saamen kielen tukeminen pohjautuu suomalaiseen hallintoperinteeseen ja käytäntöön. Saamelaisilla ei ole käytännössä erityi- siä alkuperäiskansaoikeuksia. Suomen saamelaiskulttuurin suojelu on painottunut kielel- listen oikeuksien ja instituutioiden ja palvelujen tukemiseen, mikä poikkeaa Norjan ja Ruot- sin mallista: siellä resursseja ja tukea ohjataan muun muassa laajemmin saamelaiskulttuu- rin säilyttämiseen ja suoraan saamelaisille elinkeinomuodoille. Sekä elinkeino- ja nautinta- oikeudet perustuvat Suomessa asuinpaikkaan ja ovat yhtäläisiä alueen muiden asukkai- den kanssa. Edes saamelaisten harjoittamaa poropaimentolaisuutta ei ole lainsäädän- nössä turvattu, vaikka se on saamelaiskulttuurin peruspilareita. • Jatkuvasti kasvava lainsäädännön määrä rajoittaa yhä tarkemmin muiden muassa elinkei- nojen ja saamelaisinstituutioiden toimintamahdollisuuksia ja saamelaisten mahdollisuuksia ylipäätään säilyttää ja siirtää omia perinteitään. • Saamelaiskulttuurin tilasta on vain vähän luotettavaa ja vertailtavissa olevaa tutkimustie- toa. Saamelaisten terveys, perinteisen tiedon tila ja kulttuurin sopeutuminen globaaliin muutokseen edellyttävät tutkimustietoa sekä hallinnon ja lainsäädännön kehittämistä. 3.1 Tausta Saamelaiset ovat eläneet omissa yhteisöissään omilla perinteisillä nautinta-alueillaan pohjoi- simmassa Suomessa. Kontaktit muihin kansoihin olivat kauppaan liittyviä, mutta aina 1600- luvulta lähtien uudisasutusta ohjattiin saamelaisten asuttamille alueille. Saamelaiset muuttivat kyliin eri vaiheessa eri alueilla. Saamelaiset olivat siihen asti asuneet kodissa, turvekodissa, laavuissa sekä tuvissa, ja muuttivat eri alueiden välillä kalastuksen, pyynnin ja poronhoidollis- ten syiden vuoksi. Viimeisimmät saamelaiset muuttivat asumaan ympärivuotisesti taloihin 1960-luvun alkuun mennessä. Joillakin alueilla kyläyhteisöihin muutettiin 1800-luvun alkupuo- lella. (Ks. Pennanen & Näkkäläjärvi 2002, luvut 2–5). 45 Barentsin alueen alkuperäiskansojen elämään on kohdistunut suuria muutoksia. Tässä luvussa tarkas- tellaan erityisesti Suomen saamelaisia ja saamelais- kulttuuriin vaikuttaneita muutoksia ja kehitystä 1900- luvun puolivälistä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Kartassa 1. kuvataan Barentsin alueen toimintaym- päristö ja ympäristölliset haasteet ja luonnonresurs- sit. Karttaan on koottu merkittävimmät hankkeet ja hyödyntämisalueet. Sotilaallinen läsnäolo Barentsin alueella on vahva. Barentsin ”hot spot” -alueiksi kut- sutaan sellaisia alueita, jotka ovat saastuneita tai jotka aiheuttavat ekologista riskiä. Uusiutumattomat luonnonresurssit ovat keskittyneet erityisesti merialueille ja Venäjän alueelle. Venäjän maa- pinta-alasta 60 prosenttia sijaitsee ikirouta-alueella, jota sulattaa ilmastonmuutos. Barentsin alueella Venäjän pohjoisosat ovat ikirouta-aluetta. Pohjoismaissa ikirouta-alueet sijaitsevat pohjoisessa palsasoilla. Tutkijat arvioivat, että vuosisadan loppuun mennessä pintaa lähellä oleva ikirouta voi kutistua 15–30 prosenttia ja pintakerros sulaa kesäisin täysin. (Anisimov & Reneva 2006.) Sulava ikirouta vahingoittaa infrastruktuuria ja aiheuttaa merkittäviä ekologisia, sosiaalisia, taloudellisia ja kulttuurisia riskejä. Ikiroudan sulamiseen liittyy myös huomattavia suoria ja epäsuoria terveysriskejä. Ikiroudan sulaminen vaikuttaa juomaveden laatuun ja ter- veellisen veden saatavuuteen ja saattaa lisätä juomaveden kautta välittyvien infektioiden riskiä (Evengård ym. 2011). Kartasta 1. ilmenee, että resurssien laajempaan hyödyntämiseen on ilmeisiä paineita. Erityi- sesti muutospaineita lisää laivareitin avautuminen koilliseen, osittain sään lämpenemisen vuoksi. Jos laivaliikenteestä ohjautuisi merkittävä osa koillisväylälle, se lisäisi ilmansaasteiden määrää massiivisesti. Sillä olisi sekä suoria terveysvaikutuksia että epäsuoria vaikutuksia, jotka välittyisivät luontovaikutusten kautta muiden muassa nopeutuvana jään ja lumen sulamisena (vrt. Jalkanen ym. 2011). Barentsin alueen alkuperäiskansoihin lukeutuvat saamelaiset (85 000), ne- netsit (7000) ja vepsät (6000) (Barents Euro-Arctic Council 2016). Luvut vaih- televat jonkin verran eri tilastoissa. Ba- rentsin alueen alkuperäiskansojen pro- sentuaalinen osuus alueen kokonais- väestömäärästä on alle 2 %. Poronhoito on sekä saamelaisten että nenetsien pääasiallinen perinteinen elinkeino. Saamelaiset ovat Suomen ja EU:n alkuperäiskansa, jolla on oikeus omaan kieleen, kulttuuriin ja kulttuuri-it- sehallintoon saamelaisten kotiseutu- alueella. 46 Kartta 1. Barentsin alueen toimintaympäristö. Lähde: Nordregio (2015) Resources in the Arctic; the Heritage Foundation: Military resources in the Russia; Barents Observer: Military bases in Russia; AMAP (2007) Arctic Pollution Issues, AMAP (2010) Map of the Environmental Hot Spots in the Barents Region. Saamelaisten kotialueeseen kuuluu kolme pohjoisinta kuntaa ja Lapin paliskunnan alue So- dankylän kunnasta (ks. kartta 2.). Saamelaisilla on kotiseutualueella kulttuuri- ja itsehallinto sekä oikeus saada saamenkielisiä palveluja. Erillinen koltta-alue kattaa Inarin kunnan itäosan (Laki saamelaiskäräjistä 974/1995, Kolttalaki 253/1995). Saamelaiset ovat perinteisesti asu- neet vesistöjen läheisyydessä. Asutuskylät alkoivat muodostua 1700-luvulta lähtien uudisasu- tuksen myötä vesistöjen ja kulkureittien varrelle. Alueelle muodostui kyliä ja keskittymiä, joissa saamelaiset ja suomalaiset asuivat rinnakkain. 2000-luvun yhteiskunnallinen kehitys alkoi au- tioittaa näitä kyliä. Suuri osa saamelaisten kotiseutualueesta on asumatonta, mutta elinkeino- jen laajassa nautinnassa. 47 Kartta 2. Saamelaisten kotiseutualue. Saamelaisiin vaikuttaneita muutoksia voidaan jaotella seuraavasti: a) väestölliset, b) kielelliset, c) asutuskuvalliset, d) elinkeinolliset, c) kulttuuriset ja sosiaaliset, e) taloudelliset, f) terveydel- liset, g) ympäristölliset ja ilmastolliset, h) lainsäädännölliset ja hallinnolliset i) poliittiset ja etniset sekä j) globaalit muutokset (ks. kuva 1.). Kuvassa 1. esitetään pelkistetysti erilaisia muutoste- kijöitä. Vasemmalla on kuvattuna keskeiset yhteiskunnalliset muutosprosessit aikajanalla sa- nallisesti. Oikealla on ilmaistu lämpötilan nousu ja ajankohta, jolloin saamen kielen puhujien määrä ja poropaimentolaisten määrä on alkanut laskea (vrt. kaavio 1.). Oikealla olevassa kaa- viossa on kuvattu pelkistetysti, miten ilmastonmuutos vaikuttaa saamelaiskulttuuriin primääristi (biodiversiteetti), sekundäärisesti (elinkeinot) ja tertiäärisesti (kulttuuri). Muutos ja valtioiden kontrollin lisääntyminen alkuperäiskansoja kohtaan ovat yleisiä trendejä Barentsin euroarkti- sella alueella. Saamelaisiin on lisäksi vaikuttanut Suomen väestön oma muutosprosessi. Suomi on muuttunut nopeassa ajassa agraariyhteiskunnasta jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi ja osaksi Euroopan unionia. Samanaikaisesti talouskriisi ja väestön keskittyminen kaupunkeihin on tuonut uusia haasteita palvelurakenteelle ja sen rahoitukselle. 48 Kuva 1. Muutosprosessi. 3.2 Muutosprosessi ja tekijät 3.2.1 Väestöllinen muutosprosessi Saamelaisista, kuten muistakaan alkuperäiskansoista Ba- rentsin alueella, ei ole kattavaa eikä seurattavissa olevaa tilastollista tietoa. Saamelaiskäräjävaaleissa äänioikeutettu- jen saamelaisten ja heidän lastensa määrää saamelaiskä- räjien vaaliluettelossa seuraa Suomen saamelaiskäräjät neljän vuoden välein järjestettävien saamelaiskäräjävaalien yhteydessä. Saamelaisen määritelmä on ollut vuonna 1962 kielellinen, ja samoin saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa on käytetty kielellistä määritelmää muodostettaessa äänioikeutettujen saamelaisten luetteloa (Asetus saamelaisvaltuuskunnasta 824/1973, Nickul 1963). Laki saamelaiskäräjistä muutti juri- disen saamelaisen määritelmän. Saamelaisuus määräytyi lain mukaan itseidentifikaation, kielellisen siirtymän (vähintään yhden isovanhemman on pitä- nyt puhua ensimmäisenä kielenään saamea) tai historiallisiin verokirjoihin tai henkikirjoihin merkittyjen tietojen perusteella (niin sanottu verolappalaisuus) (Laki saamelaiskäräjistä 974/1995). Saamelaisuuden määrittäminen lainsäädännössä ja veronmaksu- tai henkikirjatie- tojen ottaminen osaksi saamelaismääritelmää johti etnisiin ja juridisiin ongelmiin. Saamelais- määritelmä, jota saamelaiset eivät hyväksy, voi johtaa saamelaisten assimilaatioon (CERD 2012). Voimakkaiden muuttoliikkeiden johdosta saamelaiset ovat ny- kyisin vähemmistönä saame- laisten kotiseutualueella. Koti- seutualueesta noin 90 % on val- tion hallinnassa. Saamen kielilaki velvoittaa jär- jestämään saamenkielistä pal- velua saamelaisten kotiseutu- alueella. Saamenkielisillä on oi- keus saamenkieliseen päivähoi- toon koko Suomessa. Oikeus saada saamenkielistä opetusta peruskoulussa on saamelaisten kotiseutualueella laajempi kuin muualla Suomessa. 49 Juridisten saamelaisten määrä on kasvanut 171 prosenttia vuodesta 1962 (ks. kaavio 1.). Mää- rää on lisännyt luonnollinen väestönkasvu sekä yhä useamman hakeutuminen saamelaiskärä- jien vaaliluetteloon. Saamelaisten määrä on kasvanut tasaisesti. Vaaliluettelon ulkopuolella on muiden muassa henkilöitä, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta tai asuinpaikkaa Suomessa esi- merkiksi opiskelujen vuoksi. Lähinnä tämä koskee saamelaisia nuoria, joiden toinen vanhempi on Norjan tai Ruotsin kansalainen eikä lapsella ole Suomen kansalaisuutta tai kaksoiskansa- laisuutta. Osa saamelaisista on jättänyt hakeutumatta saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, ja vaaliluettelosta on myös sanouduttu irti. Kaavio 1. Saamelaisten määrän kehitys 1960-lähtien Suomessa. Lähteet: Nickul 1963; Saamelaiskäräjät 2016b; Saamelaisvaltuuskunta 1984a, 1984b. 3.2.2 Kielellinen muutosprosessi Samanaikaisesti kun saamelaisten määrä on kasvanut, saamen kielen puhujien määrä on vä- hentynyt merkittävästi muutamassa sukupolvessa. Sosiaaliset ja suorat assimilaatioprosessit 1900-luvulla johtivat saamen kielen ja kielellisten perinteiden katoamiseen monesta saame- laissuvusta (Aikio 1988, Näkkäläjärvi 2013). Maffin (2005) mukaan kielen ja kielen sisältämän kulttuurisen merkityksen menettäminen voi tuoda yksilöille ahdistusta ja vaikuttaa näinn kiel- teisesti hyvinvointiin. Saamen kielen puhujien määrän kehitystä on seurattu vuoteen 2007 asti saamelaiskäräjävaalien yhteydessä kerättävällä kyselylomakkeella. Vuoden 2015 vaalien yh- teydessä saamelaiskäräjät on kerännyt tietoa saamen kielen puhujien määrästä, mutta saa- melaiskäräjät ei ole vielä julkaissut keräämiään tietoja. Saamelaisten kielenvaihto saamesta suomeksi on tapahtunut kiihtyvällä tahdilla 1900-luvulta lähtien. Koulukodit, yhteiskunnan kiel- teinen ja syrjivä suhtautuminen saamen kieleen, koululaitos ja kyläasuminen johtivat saamen kielen katoamiseen monessa perheessä. 2000-luvulla kaikki saamen kielet on luokiteltu uhan- alaisiksi, pienemmät koltan- ja inarinsaame erittäin uhanalaisiksi. Vuonna 1962 saamea en- simmäisenä kielenään puhui noin 75 prosenttia saamelaisista, vuonna 2007 enää 26 prosenttia 50 (Nickul 1963, Saamelaiskäräjät 2016b). Vuonna 2007 saamelaisista pohjoissaamea puhui noin 19 prosenttia ensimmäisenä kielenään (1766), 3 prosenttia inarinsaamea (296) ja vajaa 4 pro- senttia koltansaamea (364) (Saamelaiskäräjät 2016b). Tilastot ovat suuntaa antavia, koska kaikki äänioikeutetut eivät ole ilmoittaneet ensimmäistä kieltään. Oletettavasti saamen kieltä puhuvia on enemmän, koska kieltä on elvytetty ja saamen kielen aikuisopetusta tehostettu. 3.2.3 Asutuskuvaan kohdistuneet muutokset Saamelaisten muutto pois saamelaisten kotiseutualueelta on erityisesti 2000-luvun trendi. Vuo- den 2015 saamelaiskäräjävaalien yhteydessä kerätyn tilaston mukaan juridisia saamelaisia asuu kotiseutualueen ulkopuolella 67 prosenttia (Saamelaiskäräjät 2016b). Merkittävä muutto- liike pois saamelaisten kotiseutualueelta vaikuttaa sekä kotiseutualueen palvelurakenteeseen, elinvoimaisuuteen, saamelaiselinkeinojen ja -kulttuurin säilymiseen sekä tuo paineita kehittää saamenkielisiä palveluja yhä laajemmin kotiseutualueen ulkopuolella. Kotiseutualueen ulko- puolella asuu 75 prosenttia juridisista saamelaislapsista ja -nuorista sekä nuorista aikuisista (0–34-vuotiaat). Kotiseutualueella asuu 61 prosenttia yli 65-vuotiaista (Saamelaiskäräjät 2016b). Alle 18-vuotiaiden tiedot perustuvat vanhempien antamaan ilmoitukseen, ja tiedoissa saattaa olla epävarmuutta. Muuttoliike on kohdistunut erityisesti pääkaupunkiseudulle, Ouluun ja Rovaniemelle. Oulussa, Helsingissä ja Rovaniemellä toimivat pohjoissaamenkieliset päiväkotiryhmät, joissa on oppi- laita yhteensä keskimäärin noin 35 (Saamelaiskäräjät 2015, 2016a). Lisäksi Helsingissä on saamen kielipesätoimintaa. Varovaisesti arvioiden saamelaiskäräjien tilastojen perusteella voi- daan päätellä, että arviolta vain 15 prosenttia saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella asu- vista saamelaislapsista osallistuu saamenkieliseen varhaiskasvatukseen. Saamen kielen säi- lymisen kannalta luku on huolestuttavan alhainen. Saamelaiskä- räjien tietojen mukaan saamen kielen perusopetukseen osallis- tuu vuosiluokittain 60–90 lasta (Saamelaiskäräjät 2015, 2016a). Suuri osa saamelaissukupolvesta, lähes 50 prosenttia, on jo jää- nyt saamen kielen ja kulttuurin opetuksen ulkopuolelle. Nykyinen tilanne ei vaikuta vain lapsi- ja nuorisosukupolveen, vaan myös heidän lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa. Tilastojen valossa voidaan olettaa, että saamelaisten osuus kotiseutualueen ulkopuolella kasvaa ja saamelaisten kotiseutualue ikääntyy lähitulevaisuu- dessa. Kehitys voi hyvinkin kääntyä, jos nuorelle ja koulutetulle saamelaisväestölle löytyisi koulutusta vastaavaa työtä ja saman- aikaisesti saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamis- edellytykset turvattaisiin. Saamelaisten muutto pois kotiseutualu- eelta ei heikennä vain mahdollisuuksia saada saamenkielistä opetusta ja palveluja, mutta myös oikeutta harjoittaa elinkeinoaan. Useat elinkeinolliset oikeu- det, kuten poropaimentolaisuus-, kalastus- ja pyyntioikeudet sekä erityisten pyyntimenetelmien käyttö ovat asuinkuntaan sidottuja. Pohjoissaamen kielessä on tarkka ja rikas poro- paimentolaisterminologia, jota voisi kutsua omaksi tietojärjestelmäkseen. Po- rotyöhön liittyviä sanoja on vähintään noin 1500, sää- ja lumisanoja yli 350 ja maastoappellatiiveja jopa n. 400 (Näkkäläjärvi 2013). Poropaimentolaisuus, ku- ten kaikki perinteiset saa- melaiselinkeinot, ylläpitä- vät saamelaisten perin- teistä tietoa. 51 3.2.4 Elinkeinollinen muutosprosessi Saamelaisten poismuutto sekä yhteiskunnallinen rakenne- muutos ovat vaikuttaneet hyvin merkittävästi saamelaisiin perinteisiin elinkeinoihin. Saamelaisia on luokiteltu elinkeino- jen mukaan tunturi-, kalastaja- ja metsästäjäsaamelaisiksi 1900-luvun alussa. Sektorikohtainen elinkeinoajattelu on kui- tenkin saamelaisessa elämänmuodossa vieras, koska yksi- löt ja perheet harjoittavat monesti kaikkia saamelaisten pe- rinteisten elinkeinojen muotoja. Tietoja saamelaisten perin- teisten elinkeinojen harjoittajista ei 2000-luvulta ole. Saamelainen poropaimentolaisuus perustuu laidunkiertojärjestelmään, joka pohjautuu porojen biologiaan, maantieteeseen, luonnonolosuhteisiin ja poronhoitajien kulttuurisiin tapoihin. Porot kiertävät kesä- ja talvialueilla sekä syksyisillä rykimä- ja keväisillä vasoma-alueilla, mitä kutsu- taan laidunkierroksi. Tärkeitä yhteisöllisiä tapahtumia ovat vasanmerkitykset ja syystalven po- roerotukset. Talvista poronhoitoa harjoitetaan niin sanotuissa talvisiidoissa, jotka ovat pienim- millään muutaman poroperheen muodostamia tai laajimmillaan kokonaisen kyläryhmän muo- dostamia sukulaisuuteen perustuvia paimennusyksiköitä. Siita ohjaa poronhoidon harjoitta- mista omalla nautinta-alueellaan. Siitojen nautinta-alueiden rajat eivät ole staattisia, vaan ne voivat muuttua laidunolosuhteiden mukaan ja eri siidat voivat myös yhdistyä toisiinsa. Poro- paimentolaisuus on yhteisöllinen elinkeino, joka säilyttää perinteistä saamelaista yhteisöraken- netta ja saamen kieltä sekä luo luonnollisia saamen kielen käyttöympäristöjä (2016, Näkkälä- järvi 2013). Poronomistajien määrä saamelaisten kotiseutualueella on laskenut porovuodesta 1995–1996 porovuoteen 2013–2014 (ks. kaavio 2.). Eloporojen määrä on samanaikaisesti noussut (Palis- kuntain yhdistys 2015). Saamelaisina perinteisinä elin- keinoina hallinnossa pidetään poropaimentolaisuutta (poron- hoitoa), kalastusta ja metsäs- tystä (HE 248/1994vp ). Saa- melaiset itse lukevat perintei- siin elinkeinoihin lisäksi käsi- työn ja keräilyn. Yleisesti arvi- oidaan, että 70-80% kotiseu- tualueen poronomistajista on saamelaisia. 52 Kaavio 2. Poronomistajien määrän kehitys saamelaisten kotiseutualueella. Lähde: Paliskuntain yhdistys 2015. Tarkin tieto saamelaisista elinkeinonharjoittajista on saa- menkäsityön tekijöistä, joita on noin 300. Käytännössä kaikki ammattimaisesti saamenkäsityötä tekevät ovat Sámi Duodji -ammattijärjestön jäseniä, mutta vain pieni osa jäsenistä tekee käsitöitä myyntiin. Yhdistyksen jä- senmäärä laskee, koska väestöä poistuu luonnollisesti. (Magga-Vars 2016, Ympäristöministeriö 2011.) Muiden elinkeinojen harjoittajien määrää ei tiedetä tarkasti. Saa- melaisia arvioidaan vain muutaman kalastavan päätoimi- sisesti, mutta toki se on edelleen tärkeä sivuelinkeino. Päätoimisia metsästäjiä ja keräilijöitä ei ole lainkaan. Elinkeinorakenteen muutos on merkittävä: perinteiset elinkeinomuodot ovat muuttuneet monessa suvussa si- vuelinkeinoiksi tai harrastuksiksi. Viime vuosina saame- laisten elinkeinojen harjoittaminen on yhdistynyt palve- luelinkeinoihin ja jalostukseen. Poro-, erä- ja kalastus- matkailua on yhdistetty perinteisiin elinkeinoihin, ja taloudellinen tulo saadaan yhä useam- masta eri lähteestä. Monialayrittäminen tuo sesonkiaikoina lisää resursseja, mutta edellyttää investointia infrastruktuuriin ja vie aikaa perinteisten elinkeinojen harjoittamiselta. Saamelais- ten perinteisten elinkeinojen harjoittaminen onkin sidoksissa entistä enemmän matkailuteolli- suuden kehittymiseen ja matkailuille suotuisiin ympäristö- ja ilmasto-olosuhteisiin. Luonnonvarakeskuksen laskel- mien mukaan porovuosina 2003– 2016 saamelaisten kotiseutualu- eella poronhoidon yrittäjätulo on ollut keskimäärin noin 11 630 eu- roa. Kahtena viimeisenä poro- vuonna yrittäjätulo on ollut nou- sussa (Luke Taloustohtori 2016.) Porovuosina 2002–2015 yhden poronlihakilon tuottaminen on saa- melaisten kotiseutualueella mak- sanut keskimäärin 18,8 euroa (Luke Taloustohtori 2015). Poronlihan myyntihinta on tänä ai- kana vaihdellut 6-9 euroa/kilo. Yrit- täjätuloon vaikuttaa merkittävästi vasaprosentti, ympäristöolosuh- teet, petojen määrä sekä poronli- hamarkkinat. 53 3.2.5 Taloudelliset muutokset Merkittävin ja nopein saamelaisia kohdannut muutos on taloudellinen. Saamelaiset siirtyivät taloasumisen myötä vaihdanta- ja luontaistaloudesta rahatalouteen ja kapitalistiseen järjestel- mään sen tuomine velvoitteineen ja kuluineen. Saamelaiset tulivat yhä enemmän osaksi länsi- maista talousjärjestelmää ja riippuvaisiksi öljyteollisuudesta. Moottorikelkan, moottoripyörien ja myöhemmin mönkijöiden käyttöönotto sekä saamelaisten kotiseutualueella yleinen kotitalouk- sien öljylämmitys tekivät saamelaiset riippuvaisiksi kansainvälisestä öljyteollisuudesta (Pelto ym. 1968., Linkola 1990, Jomppanen & Näkkäläjärvi 2000, Näkkäläjärvi 2000, 2013). Kota- asumisen aikaan saamelaiset poronomistajat tulivat verrattain hyvin toimeen alueen muuhun väestöön verrattuna (Näkkäläjärvi 2013). Talo-asuminen toi aiemmin tuntemattomia kulueriä, eikä 2000-luvulla poropaimentolaisuus ole kovin hyvin taloudellisesti kannattavaa, vaan perus- tuu pitkälti omaan palkattomaan työpanokseen. Saamenkieliset palvelut alkoivat kehittyä, kun saamelaiskäräjät ja sen edeltäjä, saamelaisval- tuuskunta, perustettiin, kansainväliset velvoitteet lisääntyivät ja saamelaisyhteisö alkoi toimia aktiivisesti. Yleisen elintason nousun myötä yhteiskunta alkoi rahoittaa saamen kieltä ja edus- tuksellisuutta. Saamenkielisiä palveluja ja saamelaisinstituutioita rahoitettiin vuonna 2015 noin 19,7 miljoonalla eurolla (ks. kaavio 3.). Kaavio 3. Saamenkielisten palvelujen, saamelaisinstituutioiden ja saamen kielen rahoi- tus vuonna 2015. Opetushallituksesta ei saatu tietoja siitä, kuinka suuri osa Saamelaisalueen koulutuskeskuksen (SAKK) rahoituksesta ohjataan saamen kielen ja kulttuurin opetukseen. Suuri osa keskuksen opetuksesta on ammattikoulutusta, joka ei liity saamelaiskulttuuriin. Saamelaisten kotiseutu- alueen kunnille myönnetään lisäksi rahoitusta saamenkielisten ja saamelaiskulttuuristen pal- velujen turvaamiseksi sekä kieli- että aluelisällä, mutta rahoitusta ei ole korvamerkitty eikä sen 29 % 21 %18 % 11 % 8 % 4 % 0 % 3 % 1 % 2 % 1 % 0 % 2 % 19,7 M euroa v. 2015 Saamelaisalueenkoulutuskeskus (kokonaisrahoitus) Saamelaiskäräjät Saamelaislisä kunnille Opetus Yle Sápmi Varhaiskasvatus Avustukset saamen kielen käännöksiin Saamelainen oppimateriaali 54 käyttöä seurata. On vaikea arvioida, kuinka suuri osa rahoituksesta ohjataan saamen kielen ja kulttuurin hyväksi ja miten rahoitus vaikuttaa. Saamelaiskäräjien rahoituksen kasvu selittyy Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen valmistumisella vuonna 2012. Keskuksen vuokriin myön- netään saamelaiskäräjille avustusta noin 1,5 miljoonaa euroa vuosittain ja varsinaiseen toimin- taan rahoitusta on myönnetty noin 1,7 miljoonaa euroa. Saamelaiskäräjien rahoitukseen on laskettu mukaan vain pysyvät valtionavustukset. Saamelaiskäräjien budjettiin on otettu vain saamelaiskäräjien omaan käyttöön jäävät resurssit, ja sen edelleen jakamat valtionavustukset on merkitty taulukkoon rahoituksen käyttötarkoituksen mukaisesti. Rahoitus kanavoituu usean eri ministeriön ja viranomaisen kautta. Rahoitus on kasvanut vuodesta 2010 noin 33 prosenttia (kaavio 4.). Saamen kieleen ja kulttuurin liittyviä hankkeita rahoittavat lisäksi yksityiset säätiöt apurahoilla ja viranomaiset harkinnanvaraisella valtionavustuksella. Saamelaiskulttuurin ja saamen kielen rahoituksesta ohjautuu kunnille suoraan ja välillisesti noin 40 prosenttia. Saa- melaisille henkilöille ja järjestöille ohjataan noin 1 prosentti rahoituksesta. Eri viranomaisten täytyy lisäksi omassa budjettirahoituksessaan täyttää saamen kielilain velvoitteet. Saamelais- ten perinteiset elinkeinot ovat yleisoikeuksia, ja rahoitus kohdistuu kaikkiin elinkeinonharjoitta- jiin. Saamelaisten kotiseutualueelle myönnetään eloporotukea noin 1,6 miljoonaa euroa vuo- dessa, investointitukea ja muita avustuksia (n. 250 000–300 000 euroa vuodessa) sekä lainaa erilaisiin hankkeisiin. Kaavio 4. Valtionavustusrahoituksen kehitys 2010–2015. Lähde: Saamelaiskäräjien toimintakertomukset vuosilta 2010–2015, Opetushallitus, opetus- ja kulttuuriministeriö, Yle, oikeusministeriö, valtiovarainministeriö, valtionosuuspäätökset ja niihin liittyvät laskentatiedot 2010–2015, Arkistolaitos ja Lapin AVI. 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 4000 4500 5000 5500 6000 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Th ou sa nd s SAKK kokonaisrahoitus Saamelaiskäräjät Kotiseutualueen kunnat Opetus Saamenkielinen media Varhaiskasvatus Oppimateriaali Saamenkieliset-Sote palvelut Saamelaismuseo Siida Saamelaisarkisto 55 3.2.6 Terveydelliset muutokset Uusimpien tutkimusten mukaan saamelaisten, erityisesti poronhoitajien, hyvinvointiin vaikuttaa vahvasti se, millaiset edellytykset heillä on harjoittaa elinkeinojaan ja työskennellä omien pe- rinteidensä mukaisesti. Saamelaisilla on havaittu psykososiaalisia ongelmia, jotka liittyvät yh- teiskunnallisiin muutosprosesseihin, rasismiin, kulttuuriympäristön muutoksiin, ympäristöolo- suhteisiin ja yhteiskunnan tuomiin paineisiin (Kaiser 2011, Näkkäläjärvi 2013, Omma ym. 2012, Sjölander 2011). Saamelaisten terveyttä ei ole tutkittu kattavasti Suomessa. Saamelaisten kuolleisuutta Suomessa tutkineen Leena Soinisen mukaan syöpäkuolleisuus on tilastollisesti merkittävällä tavalla alhaisempi pohjois- ja inarinsaamelaisessa väestössä kuin muussa väes- tössä, mutta kolttasaamelaisilla tilastollisesti merkittävästi korkeampi. Soinisen tutkimuksen mukaan ei ole todisteita siitä, että altistumisella radioaktiiviselle saasteelle tai kemikaalisaas- teelle olisi vaikutusta saamelaisten kuolleisuuteen tai sairastumiseen syöpään (Soininen 2015). Saamelaisten asettuminen taloihin ja muuttaminen pois saamelaisten kotiseutualueelta ovat muuttaneet saamelaisten ravintoa ja ympäristötekijöitä. Ei ole olemassa tutkimustietoa siitä, kuinka yleisiä elintasosairaudet ovat Suomen saamelaisilla. Saamelaisten terveyttä on tutkittu kattavammin Ruotsissa ja Norjassa, ja tuloksia voidaan joiltakin osin soveltaa myös Suomeen. Maastoajoneuvojen käyttö ja sosioekonominen paine poronhoidossa ovat lisänneet kuolemaan johtavien onnettomuuksien riskiä ruotsalaisten poronhoitajien keskuudessa. Poropaimentolai- suus voidaan määrittää yhdeksi Ruotsin vaarallisimmaksi ammatiksi (Hassler ym. 2004). Arktisella alueella yhteiskunnalliseen keskusteluun on noussut alkuperäiskansaan kuuluvien nuorten mielenterveys ja mahdollisuudet sopeutua toimintaympäristössä tapahtuviin muutok- siin niin, että he säilyttävät oman kulttuurinsa (Pogodaev & Oskal 2015, ks. esim. Redvers ym. 2015). Pohjoisten populaatioiden mielenterveysongelmiin ja niihin liittyviin olosuhteisiin vaikut- taa merkittävästi krooninen psykososiaalinen stressi. Se liittyy nopeaan taloudelliseen kehityk- seen ja sosiaalisiin muutoksiin, jotka ovat tapahtuneet viimeisten 50 vuoden aikana (Silviken & Kvernmo 2008, ks. myös Sjölander 2011). Pitkäaikainen psykososiaalinen stressi vaikuttaa monin tavoin haitallisesti sekä psyykkiseen että fyysiseen terveyteen. Yksi kolmesta Ruotsin saamelaisesta poronhoitajasta (sekä miehistä että naisista) oli pohtinut itsemurhaa, ja yhdellä viidestä oli tosiasiallisia suunnitelmia itsemurhan tekemiseen. Mielenterveydellisiä ongelmia ja stressiä aiheuttavat kulttuurin ja yhteiskunnan nopea kehitys, kolonialisaatio, paine oman kult- tuurin jatkuvuudesta, petotilanne, kaivokset ja muu kilpaileva maankäyttö ja talous (Kaiser 2011). Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan saamelaisnuoret kokevat mielenterveyden ole- van yhteydessä saamelaisten oikeuksien puuttumiseen. Itsemurha ymmärretään ratkaisuksi sellaisessa tilanteessa, jossa saamelaisilla ei ole enää mahdollisuutta säilyttää saamelaista identiteettiä (Stoor ym. 2015, ks. myös Omma ym. 2013). Pitkäaikaisen stressin vaikutuksia on toistaiseksi vaikea arvioida, koska tutkimustieto puuttuu. Norjassa tehdyn tutkimuksen mukaan saamelaisten kokemalla syrjinnällä on kielteisiä terveysvaikutuksia (Hansen 2015). Saamelai- set kohtaavat Suomessa edelleen suoraa, epäsuoraa, rakenteellista ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa rasistista ja etnistä syrjintää (ks. esim. Puuronen 2011). 56 3.2.7 Ympäristölliset ja ilmastolliset muutokset Ilmastonmuutos tuo – ja on jo tuonut – primäärejä, sekundäärisiä ja välillisiä vaikutuksia ympäristöön, kulttuureihin, sosiaaliseen turvallisuuteen, terveyteen ja turvallisuuteen (Parkinson & Even- gård 2009, Snodgrass 2013, IPCC 2014, Garcia ym. 2014, Ro- manelli ym. 2015, Whitmee ym. 2015). Alkuperäiskansat ja -yh- teisöt ympäri maailmaa ovat havainnoineet ilmastonmuutoksen tuomia vaikutuksia erityisesti sadantaan ja vuodenaikoihin (Savo ym. 2016). Sääolosuhteita on viime vuosikymmeninä voinut en- nakoida vähemmän kuin aiemmin (Ford ym. 2006, Furberg ym. 2011, Näkkäläjärvi 2016, Ostapchuk ym. 2015). Ympäristölliset muutokset tulevat kiihtymään. Jos ilmaston lämpeneminen jatkuu, olosuhteet Lapissa tulevat muistuttamaan vuosisadan lo- pussa Etelä-Suomen olosuhteita (Ruosteenoja ym. 2015). Saamelaisten kotiseutualueen ilmastoa ja ympäristöolosuhteita ovat muuttaneet viimeisten 50 vuoden ajan ihmisen lisääntynyt läsnäolo, infrastruktuuri, teollistuminen ja ilmastonmuutos. Po- ropaimentolaiset niin metsä- kuin tunturialueella ovat havainnoineet muutoksia lumisuudessa, säässä, vuodenajoissa, kasvillisuudessa, eläimissä ja porojen fysiologiassa. Nämä muutokset ovat vaikuttaneet suoraan porotyöhön, paimennuspäivien määrään, erotusten ajankohtaan sekä poropaimenien talouteen. Vaikeat lumiolosuhteet lisäävät paimennuspäivien määrää, li- säruokinnan tarvetta ja poroaitojen korjaustarvetta. Ääriolosuhteiden yleistyminen lisää porojen kuolleisuutta. Säiden ja olosuhteiden epävakaistuminen tuo myös henkistä painetta ja huolta kulttuurin ja elämäntavan tulevaisuudesta (Näkkäläjärvi 2016). Ilmastonmuutos voi tuoda myös uusia tauteja, loiseläimiä ja lisätä poroja häiritsevien hyönteisten määrää (Näkkäläjärvi 2016, Turunen ym. 2016). Ruotsissa tehdyn arvion mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset yhdessä muiden stressitekijöiden kanssa voivat osoittautua poropaimentolaiselle kulttuurimuodolle ylit- sepääsemättömiksi (Furberg ym. 2011). Ilmastonmuutos, sen tuomat sään ääri-ilmiöt ja muut- tuneet olosuhteet lisäävät onnettomuusriskejä (Evengård & McMichael 2011, Näkkäläjärvi 2016, Turunen ym. 2016). Poropaimentolaiset ovat kertoneet kasvaneista onnettomuusris- keistä, jotka liittyvät erityisesti talvisiin olosuhteisiin. Poropaimenet ovat varautuneet muuttu- neisiin olosuhteisiin muun muassa paimentamalla muutamien paimenten ryhmissä (Näkkälä- järvi 2016). Poropaimentolaisuuden lisäksi ilmastonmuutos vaikuttaa käsityön raaka-aineiden saantiin sekä pyyntiin, kalastukseen ja keräilyyn, koska kasvillisuudessa ja eläinpopulaatioissa tapahtuu muutoksia. Kesien lämpeneminen voi vaikeuttaa metsäkanalintujen lisääntymistä, ja niiden populaatioiden koot voivat merkittävästi pienentyä (Selås ym. 2011). Metsäkanalinnut, erityisesti riekko, ovat saamelaisille tärkeitä pyyntieläimiä, joiden ansapyynti on merkittävä kult- tuurinen perinne. Kalojen fysiologia on sidoksissa veden lämpötilaan; ilmastonmuutoksesta seuraavat veden lämpötilamuutokset vaikuttavat kalapopulaatioihin (Ficke ym. 2007). Ilmas- tonmuutos pakottaa eteläiset kalapopulaatiot siirtymään pohjoisemmaksi. Kalapopulaatioihin vaikuttaa lisäksi kalanviljely. Primäärejä vaikutuksia ovat esimerkiksi myrskyt ja helleaallot. Sekundäärisiä vaikutuksia ovat esim. tau- tien leviäminen ja ruoan- tuotannon vaikeutuminen. Tertiäärisiä vaikutuksia ovat mm. muuttoaallot ja ympäristöön ja resurssei- hin liittyvät konfliktit. 57 3.2.8 Lainsäädännölliset ja hallinnolliset muutokset Lainsäädännön määrä on kasvanut tasaisesti 1900-luvulla, ja luonnon käyttämistä, luonnossa liikkumista, taloutta, elinkeinoja, asutuskuvaa ja yksilöiden valinnanvapautta ohjataan entistä tarkemmin. Esimerkiksi poronhoitoon ja poropaimentolaisuuteen liittyy suoraan tai välillisesti 88 eri lakia tai asetusta (Finlex 2016). Kalastuslaista poistettiin kotitarvekalastus ja rajoitettiin Ylä-Lapin asukkaiden vapaata kalastusoikeutta. Norjan ja Suomen valtioiden välillä neuvoteltu sopimus Tenojoen kalastuksesta rajoittaa toteutuessaan saamelaisten kalastusoikeuksia ja perinteisten pyyntivälineiden käyttöä sekä vaikeuttaa kalastusperinteiden ja kalastukseen liit- tyvän terminologian säilyttämistä (Kalastuslaki 379/2015, Maa- ja metsätalousministeriö 2016). Tenon alueella saamelainen identiteetti kytkeytyy vahvasti saamen kieleen, käsityöhön ja ka- lastukseen. Kalastusperinteisiin kohdistuvat heikennykset ja rajoitukset koetaan oman kulttuu- risen identiteetin rajoittamiseksi ja loukkaukseksi. Eri alueella asuvilla saamelaisilla ei ole sa- manlaisia oikeuksia. Lapin paliskunnan alueella asuvilla saamelaisilla ei ole muun muassa oi- keutta riekon ansapyyntiin tai vapaata kalastusoikeutta (Kalastuslaki 379/2015, Metsästysase- tus 666/1993). Lainsäädäntö ei tunnusta saamelaisten perinteisiä elinkeinoja ja niiden kulttuu- rista harjoittamistapaa. Yhteiskunnan resursseja tai lainsäädäntöä ei ohjata eikä kehitetä saa- melaiselinkeinojen säilyttämiseksi saamelaisina. Elinkeinoja kehitetään yleisoikeuksina, joiden harjoittaminen on sidottu asuinpaikkaan. Vaarana on elinkeinojen yhdenmukaistuminen ja saa- melaisten kulttuuristen perinteiden ja erityispiirteiden katoaminen. 3.2.9 Poliittiset ja etniset muutokset Suhtautuminen saamelaisiin on vaihdellut eri aikoina. 1900-luvun alkupuolella saamelaisia pi- dettiin alempiarvoisena kansanosana, joka kuolee sukupuuttoon (Isaksson 2001, ks. myös. Suomessa (perustettu 1995), Ruotsissa (perustettu 1992) ja Norjassa (perustettu 1987) toimivat vaa- leilla valittavat saamelaiskäräjät. Saamelaiskäräjien tehtävät ja rahoitus ovat erilaisia eri valtioissa. Ruotsissa saamelaiskäräjät on sekä itsehallintoelin että valtion viranomainen. Norja on ainoa Barent- sin valtio, joka on ratifioinut ILO 169 -sopimuksen alkuperäis- ja heimokansojen oikeuksista. Saamelaisten virallinen yhteistyöelin on vuonna 2000 perustettu saamelainen parlamentaarinen neu- vosto, jonka toimintaa ohjaa vuonna 1997 solmittu kolmen maan saamelaiskäräjien yhteistyösopi- mus. Barentsin alkuperäiskansojen työryhmä (WGIP) perustettiin vuonna 1995 pysyväksi osaksi Ba- rentsin euroarktista alueyhteistyötä. Työryhmällä on neuvoa-antava asema. Lisäksi Barentsin alku- peräiskansat kokoontuvat yhteisiin konferensseihin 2–3 vuoden välein. Viimeisin, vuoden 2015 kon- ferenssi suositteli julkilausumassaan mm. kehittämään alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta ja vaati välittömiä toimenpiteitä alkuperäiskansakulttuurien turvaamiseksi (Barents Euro-Arctic Council 2016, Barents Indigenous Peoples Congress 2015). Barentsin Venäjällä alkuperäiskansoja edustavat kansalaisjärjestöt RAIPON ja Murmanskin alueen saamelaisjärjestöt. Alkuperäiskansajärjestöjen ja edustajien toimintaa on häiritty ja niiden toimintaan on puututtu Venäjän viranomaisten toimesta. RAIPON:in toiminta keskeytettiin viranomaisten pää- töksellä vuonna 2012. Yhdistys sai myöhemmin jatkaa toimintaansa uuden johdon alaisuudessa. Yhdistyksen entinen varapuheenjohtaja on saanut poliittisen turvapaikan Norjasta (ks. esim. Berezh- kov 2012, Nilsen 2014, Sovkina 2014, Ballovaara 2015). 58 Asp 1965). Saamelaisten järjestäytyminen kansalaisjärjestöihin ja myöhemmin omaan edus- tukselliseen elimeen, saamelaiskäräjiä edeltäneeseen saamelaisvaltuuskuntaan, tuki saame- laisuuden säilymistä (Asetus saamelaisvaltuuskunnasta 824/1973, Laki saamelaiskäräjistä 974/1995, Lehtola 2005). Saamelaisten edustuksellisten elimien perustamisen myötä saame- laiset otettiin osaksi valtion keskushallintoa. Laeilla säädettiin saamelaisten mahdollisuuksista, saamelaisten rajoista sekä saamelaisuuden ytimestä eli saamelaisen määritelmästä. Saame- laiskäräjistä muodostui lainsäädännössä ja hallinnossa puoli-itsenäinen saamelaisten elin, jonka taloutta ja rahoituksen käyttöä ohjaavat eduskunta ja ministeriöt ja jonka itsenäisyys ra- jautuu mielipiteen esittämisoikeuteen taloudellisten resurssien asettamissa rajoissa (Laki saa- melaiskäräjistä 974/1995). Kolttasaamelaisten elinkeinon harjoittamisen oikeutta ja asutuksel- lisia oikeuksia varten on perustettu koltta-alue (kartta 2.). Kolttalain tarkoittamilla koltilla on omat edustukselliset elimensä, kyläkokous sekä kolttaneuvostot (Kolttalaki 253/1995). Kuva 2. 5.2.2017 vietetään ensimmäisen saamelaiskonferenssin 100-vuotisjuhlaa Trondheimissa. Ensimmäisen konferenssin teemana olivat saamelaisten kulttuuriset, kielelliset ja elinkeinolliset oikeudet sekä oikeudet maihin ja vesiin. Samoista tee- moista keskustellaan yhä edelleen. Saamelaisille ei myönnetty erityisiä alkuperäiskansaoikeuksia. Saamelaisille myönnetyt erityisoikeudet rajattiin koskemaan edustuksellisia oikeuksia. Saamelaiskäräjien perustaminen ja saamelaisen etnisyyden nousu herätti Lapin asukkaiden kes- kuudessa kritiikkiä ja johti useiden sellaisten yhdistysten perus- tamiseen, joiden tarkoituksena oli toimia saamelaiskäräjien vas- tavoimana. Yhdistykset pyrkivät myös saamaan alueella pitkään asuneet etnisesti suomalaiset suvut mukaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Vuonna 2011 korkein hallinto-oikeus, joka rat- kaisee saamelaiskäräjien vaaliluettelosta tehdyt valitukset, otti Aktiivisia saamelaisjärjes- töjä toimii Suomessa n. 20. Järjestöt mm. järjestävät saamen kielipesätoimintaa, järjestävät tapahtumia, vai- kuttavat yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja osa toi- mii myös kansainvälisesti. Järjestöjen toimintaa ra- hoittavat mm. saamelaiskä- räjät, eri ministeriöt ja sää- tiöt. 59 neljä henkilöä vaaliluetteloon niin sanotulla lappalaisveroa maksaneiden henkilöiden polveutu- misperiaatteella (KHO 2011). Myöhemmin vuonna 2015 korkein hallinto-oikeus täydensi vaali- luetteloa yhä edelleen polveutumiskriteerillä vastoin saamelaiskäräjien ja saamelaisyhdistys- ten näkemyksiä ja vetoomuksia (KHO 2015). Oikeuden ratkaisut toivat esille sen, että saame- laisyhteisö, lainsäätäjä ja oikeus ymmärtävät saamelaisuuden eri tavoin. Saamelaisuudesta muodostui juridinen oikeus, ja lain edessä saamelaisina pidetään henkilöitä, joita saamelais- yhteisö ei pidä saamelaisina. Saamelaiskulttuurin sekä saamelaisten oikeuksien ja etnisyyden tulevaisuudelle juridinen saamelaisuus, jota saamelaisyhteisö ei tunnusta, on uhka. Suurin saamelaisyhteisön kohtaama muutos onkin tapahtunut suhtautumisessa saamelaisuuteen. Saamenkäsityötä, saamelaista taidetta ja saamenpukua hyödynnetään yhä laajemmin matkai- lussa, taiteessa ja populaarikulttuurissa. 1900-luvun alun alempiarvoisesta saamelaiskulttuu- rista on tullut innoitusta tarjoava kulttuuri, jota ihannoidaan ja jonka näennäiset oikeudet halu- taan omia. 3.2.10 Kulttuuriset ja sosiaaliset muutokset Elinympäristön muutos kyläyhteisöiksi ja valtioiden territorioiden alueen tiukempi rajaus on ha- jottanut saamelaisia sukuja eri valtioihin. Saamelaisten muutto pois saamelaisten kotiseutualu- eelta vaikuttaa niin sosiaalisen verkostoon kuin yhteisöllisyyteenkin. Sosiaalisen median kehit- tyminen on tuonut uusia sosiaalisia verkostoja ja mahdollisuuksia pitää yhteyttä omiin sukulai- siinsa. Sosiaalinen media on lisännyt myös saamen kielen käyttömahdollisuuksia. Asuminen taloissa on muuttanut saamelaiskulttuuria yksilöllisemmäksi, ja päätöksenteko on siirtynyt per- hekunnittaiseksi. Poropaimentolaisuudessa porotyöt ja niihin liittyvä päätöksenteko tapahtuu edelleen siidoissa, ja hallinnolliset päätökset tehdään lain edellyttämällä tavalla osana palis- kuntaa (Näkkäläjärvi 2013). Uudet innovaatiot ovat muuttaneet saamelaisten materiaalista kult- tuuria, ja suuri osa perinteisestä esineistöstä on muuttunut taide-esineiksi tai muuttanut käyt- tötarkoitustaan. Saamelaiskulttuurin ydin, saamen kieli, perinteet, arvot, identiteetti, elinkeinot, sukulaisuusjärjestelmä ja siida ovat kuitenkin säilyneet ja kehittyneet (Näkkäläjärvi 2013). 3.2.11 Globaalit muutokset Globalisaatio on merkinnyt saamelaisille uusia mahdollisuuksia, mutta myös uhkia. Globaali muutos, josta käytetään myös termiä länsimaistuminen, luo yhtenäiskulttuuria. Kulttuuriantro- pologi Matti Sarmela kutsuu länsimaistumista tai globalisaatiota superkulttuuriksi: kaikkea te- ollista tuotantoa ja kulttuuria pyritään levittämään, markkinoimaan ja manipuloimaan yli rajojen. Superkulttuuri on muun muassa massateollisuutta ja ideologioita, joilla pyritään luomaan glo- baaleja tuotantojärjestelmiä sekä ylikansallisia, sosiaalisia ja ideologisia organisaatioita (Sar- mela 1979). Niin sanottua superkulttuuria voidaan pitää kulutuksen kulttuurina, joka viihdeteol- lisuuden ja populaarikulttuurin avulla luo odotuksia ja ihannoi korkeaa elintasoa. Ruotsissa saamelaiset poronhoitajat ovat kertoneet, että heidän on hyvin vaikeaa sopeuttaa perinteistä poropaimentolaisuutta nyky-yhteiskuntaan, jonka kulutusihanteita lapset ja nuoret saavat po- pulaarikulttuurista, koulusta ja ikätovereilta. Perinteiseen poropaimentolaisuuteen on hankala sopeuttaa kulutusyhteiskunnan ihanteita, joihin kuuluu lomia, kulutusyhteiskunnan tuotteita ja 60 ihmisten arvottamista rahalla. (Furberg ym. 2011). Saamelaisyhteisö ei ole vapaa kulutusyh- teiskunnan paineista. Globalisoituminen on tuonut myös saamelaisille uusia innovaatioita, käyttäytymismalleja, viihdeteollisuutta ja populaarikulttuuria sekä talousjärjestelmän. Se on tuonut saamelaisille – kuten kaikille alkuperäiskansoille – myös mahdollisuuksia yhteistyöhön, vaikuttamiseen ja globaalin alkuperäiskansayhteisön luomiseen. Kansainvälisen alkuperäis- kansayhteisön järjestäytyminen ja verkostoituminen sekä yhteenkuuluvuuden tunteminen voi- vat toimia vastavoimana yhtenäiskulttuurin paineille. Kuva 3. Mielenosoittajia Ruotsin saamelaiskäräjien avajaisissa vuonna 2013. Ruot- sissa kaivosten perustaminen on herättänyt paljon vastustusta saamelaisten keskuu- dessa. Kuva: Klemetti Näkkäläjärvi. 3.3 Tulevaisuuden haasteet Nykyinen kehitys johtaa huolestuttavalla tavalla siihen, että saamelaiskulttuuri muuttuu kielel- liseksi vähemmistöksi, koska kulttuuriset oikeudet puuttuvat ja mahdollisuudet harjoittaa omaa kulttuurin mukaista elinkeinoaan ovat heikot. Saamelaiskulttuuri voi kehittyä alakulttuureiksi: esimerkiksi kaupunkisaamelaiskulttuuri, yli kaksi sukupolvea kaupunkiympäristössä asunut saamelaisyhteisö, on muodostamassa oman kielellisen ja kulttuurisen ryhmän, alakulttuurin tai heimon. Saamelaiset pitävät itseään yhtenä kansana neljän valtion alueella, mutta kulttuurin ja 61 sukuyhteyksien säilyttäminen valtioiden rajat ylittävällä alueella on hyvin vaikeaa, koska valti- oiden territoriaalinen ohjaus on tiukkaa. Valtioiden erottava vaikutus ilmenee esimerkiksi saa- men kielessä ja kansallisvaltioajattelun ulottumisessa osaksi saamelaisinstituutioita ja saame- laisten elämää. Suomen suurena haasteena on sekä asema osana kansainvälistä yhteisöä että saamelaiskult- tuurin ja saamelaisuuden hyväksyminen. Suomi on pitänyt tavoitteenaan ratifioida ILO 169 - sopimus, ja Suomi neuvottelee Ruotsin ja Norjan kanssa pohjoismaisesta saamelaissopimuk- sesta. Saamelaisten oikeusaseman kehittäminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi Suomen valtiolle. Saamelaiskäräjälaki yritettiin uudistaa sekä ILO 169 -sopimus ratifioida Suomessa vuonna 2015, mutta saamelaiskäräjälain uudistus ei saanut eduskunnassa tukea ja esitys ve- dettiin pois. ILO 169 -sopimuksen ratifiointia selvitetään kuluvalla eduskuntakaudella valtion tilaamalla tutkimuksella. Poropaimentolaisuus on määritetty uhaksi luonnon monimuotoisuudelle. Tutkijat ovat kutsu- neet ilmiötä porojen ylilaidunnukseksi (Raunio ym. 2008). Poropaimentolaiset ja saamelaisyh- teisöt pelkäävät ilmastonmuutosta, oman kulttuurimuodon tulevaisuutta, kilpailevaa maankäyt- töä ja sen tuomaa häiriötä porotyölle ja luonnolle. Poropaimentolaiset pelkäävät myös luon- nonresurssien laajamittaista hyödyntämistä. Poropaimenet ovat huolissaan malminetsinnästä, infrastruktuurihankkeista, kuten Jäämeren radasta, sekä metsätalouden lisääntymisestä. Huoli oman kulttuurimuodon tulevaisuudesta sekä taloudellisen kiinnostuksen lisääntyminen saame- laisten kotiseutualueeseen lisäävät poropaimenien stressiä: on vaikea luottaa oman kulttuuri- muodon tulevaisuuteen. Esimerkiksi porovuonna 2015–2016 vaikeiden talviolosuhteiden vuoksi kuoli paljon poroja (Näkkäläjärvi 2016, 2013). Karibu- ja porokannat ovat pienentyneet globaalisti. Ilmastonmuutos, sen tuomat äärimmäiset sääilmiöt ja muutokset kasvistossa ja eläimistössä sekä loiseläimissä ovat jo johtaneet kantojen pienenemiseen. Siihen ovat vaikut- taneet myös muut kilpailevat maankäyttömuodot ja niiden kielteiset vaikutukset. Tämän kehi- tyksen oletetaan kiihtyvän. (Vors & Boyce 2009.) Ilmastonmuutokseen varautuminen edellyttää poroelon koon suunnittelua. Porojen laidunnuksella on myös myönteisiä vaikutuksia ilmaston- muutoksen vaikutusten hillintään, mikä edellyttää pohdintaa poronhoidon hallinnossa (Olofs- son ym. 2009). Poropaimentolaisuus voi olla avainlaji ilmastonmuutokseen sopeutumisessa mikrotasolla, sillä se hillitsee paikallisia sään ääri-ilmiöitä sekä tulokaslajien tuloa (ks. myös Pajunen 2010, Cohen ym. 2013, Kaarlejärvi ym. 2015). Ilmastonmuutos voi lisätä tarvetta po- rojen lisäruokinnalle (Turunen ym. 2016), mutta lisäruokinta ja porojen aitaaminen muuttavat porotyön luonnetta sekä porojen ja luonnon tuntemista. Poropaimentolaisuuden kannattavuus ja tulevaisuus on oleellinen kysymys ilmastonmuutokseen sopeutumisessa. Saamen kieltä, kommunikaatiovälinettä, elvytetään kielipesissä ja opetuksessa. Valtioneuvos- ton vuonna 2014 hyväksymä toimenpideohjelma saamen kielten elvyttämiseksi ei ole lisännyt saamen kielen resursseja eikä ohjannut resursseja uudelleen (ks. Kuva 2.). Saamen kielen ja kielellisen rikkauden säilyminen edellyttävät kuitenkin myös kulttuurisen tiedon säilyttämistä 62 (Ympäristöministeriö 2011). Kulttuuri ja kieli säilyvät parhaiten käytössä. Kun perinteisten elin- keinojen harjoittajien määrä vähentyy ja perinteiset menetelmät jäävät pois hallinnollisten teki- jöiden vuoksi, esimerkiksi kalastuksessa uhkana on perinteiden ja tapojen unohtuminen. Koska kansa on pieni, ne ehkä katoavat kokonaan. Lähihistorian saamelaisten kielenvaihto saamesta suomeen on tapahtunut yhdessä sukupolvessa (Aikio 1988, Näkkäläjärvi 2013). Myös elin- keino ja siihen liittyvä tietotaito voi kadota yhdessä sukupolvessa. Saamelaisyhteisö on kohdannut merkittäviä muutoksia 1900-luvulta lähtien ja saamelaisuus on kehittynyt spatiaalisesti. Oman kulttuurin mukaiset mahdollisuudet sopeutua ilmaston ja glo- balisaation tuomiin muutokseen ovat vähäisiä maailmassa, jota ohjaavat tiukasti lainsäädäntö, hallinto, talous ja valtiolliset tarpeet. Ilmastonmuutokseen sopeutumista ja ilmastonmuutoksen vaikutuksien selvittämistä ei tule käsitellä vain ympäristöhallinnan näkökulmasta, vaan parem- minkin etsiä keinoja paikallisille ja kulttuurinmukaisille ratkaisuille lainsäädäntöä ja hallintoa uu- distamalla. Saamelaisten kotiseutualuetta leimaavat poismuutto ja autioituminen. Siksi tarvitaan uusia pal- velurakenteita ja entistä kehittyneempää raja-alueyhteistyötä. Koska tietotekninen infrastruk- tuuri ja ympäristötietoisuus ovat kehittyneet, on hyvin mahdollista, että lähitulevaisuudessa muuttoliike kääntyy takaisin saamelaisten kotiseutualueelle. Ratkaisevaa on perinteisten saa- melaiselinkeinojen säilyminen ja turvaaminen. Perinteiset saamelaiselinkeinot muodostavat käytännössä sekä kielellisen että kulttuurisen kiinnekohdan kaikille saamelaisille, vaikka he eivät harjoittaisikaan päivittäinen elinkeinoaan. Kun tarkastellaan saamelaisten mahdollisuuk- sia sopeutua ilmastonmuutokseen, suuri haaste on saamen kansan pieni koko. Siksi saame- laiset ovat hyvin haavoittuva ryhmä. (Axelsson & Sköld 2011) Suomessa suurin haaste, jonka saamelaiset kohtaavat, on saamelaisen identiteetin säilyttämi- nen ja saamelaisten edustuksellisuuden tulevaisuus. Saamelaismääritelmän juridinen tulkinta, jota saamelaisyhteisö ei hyväksy, antaa mahdollisuudet saamelaisten edustuksellisten elinten valtiolliseen assimilointiin. Se taas vaikuttaa saamelaisyhteisön hyvinvointiin ja yhteisöllisyy- teen (CERD 2012). Identiteetti, yhteisöllisyys ja perinteet auttavat ja tukevat yksilöitä yhteis- kunnallisissa muutostilanteissa (Näkkäläjärvi 2013). Sopeutuminen globalisaatioon ja ilmas- tonmuutokseen on hyvin vaikeaa, jos saamelaista yhteisöllisyyttä ja sukujärjestelmää ei tun- nusteta ja saamelaisuus kyseenalaistetaan juridisella saamelaismääritelmällä. Sopeutuminen ilmastonmuutokseen on hyvin vaikeaa sellaisessa tilanteessa, jossa saamelaiset joutuvat kamppailemaan omasta identiteetistään. Saamelaisen määritelmä ja saamelaisten edustuksel- lisuus tulisi ratkaista välittömästi saamelaisyhteisön hyväksymällä tavalla. Suomen saamelaisista on vain vähän ajantasaista ja seurattavissa olevaa tietoa. Saamelaisten terveydestä, hyvinvoinnista, elinkeinoista ja saamen kielen puhujien määrästä ja ilmastonmuu- toksesta on vain hajanaista tai ei lainkaan tietoa. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja siihen varautuminen edellyttävät tutkittua tietoa. Maailman terveystilannetta selvitellyt Lancetin ko- missio onkin esittänyt, että yksi tutkimuksen prioriteeteista tulisi olla indikaattorien kehittäminen 63 ja käyttöönotto. Niiden avulla selvitetään ihmisten ja luonnon hyvinvointia muuttuvassa ilmas- tossa. (Whitmee ym. 2015, 44–45.) Pitkäkestoinen ja luotettava tutkimus saamelaisten mah- dollisuuksista sopeutua ilmastonmuutokseen on välttämätön, jotta saamelaiskulttuuri voi säilyä muuttuvassa ilmastossa ja globaalissa toimintaympäristössä. Lähteet Aikio, M. (1988). Saamelaiset kielenvaihdon kierteessä: kielisosiologinen tutkimus viiden saa- melaiskylän kielenvaihdosta 1910–1980. Hki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Anisimov, O. & Reneva, S. (2006). Permafrost and Changing Climate: The Russian Perspec- tive. Ambio 35:4, 169–1975. Asetus saamelaisvaltuuskunnasta (824/1973). Asp, E. (1965). Lappalaiset ja lappalaisuus: sosiologinen tutkimus Suomen nykylappalaisista. Turku: Turun yliopisto. Axelsson, P. & P. Sköld (2011). Indigenous peoples and demography: the complex relation between identity and statistics. New York: Berghahn Books. Ballovaara, M. (2015). Begjært utlevert av Putin - fikk politisk asyl i Norge. https://www.nrk.no/sapmi/russisk-urfolksaktivist-fikk-politisk-asyl-1.12155531, 24.10.2016. Barents Euro-Arctic Council (2016). Indigenous people in the Barents Region. http://www.beac.st/en/About/Indigenous-Peoples, 24.10.2016. Barents Indigenous Peoples Congress (2015). Resolution of the 3rd Barents Indigenous Peo- ples Congress. Adopted in Troms 2.2.2015. Berezhkov, D. (2012). Why the Russian Government shuts down RAIPON - background arti- cle. http://www.iwgia.org/news/search-news?news_id=710, 24.10.2016. CERD, The Committee on the Elimination of Racial Discrimination (2012). Concluding obser- vations on the twentieth to twenty-second periodic reports of Finland, adopted by the Com- mittee at its eighty-first session (6–31 August 2012) CERD/C/FIN/CO/20-22 . Cohen, J, J. Pulliainen, C.B. Ménard, B. Johansen, L. Oksanen, K, Luojus & J. Ikonen (2013). Effect of reindeer grazing on snowmelt, albedo and energy balance based on satellite data analyses. Remote Sens Environ 135, 107–117. DOI: 10.1016/j.rse.2013.03.029 Evengård, B, & A. McMichael (2011). Vulnerable populations in the Arctic. Glob Health Action 4: 3–5. DOI: 10.3402/gha.v4i0.11210 Evengård, B., J. Berner, M.Brubaker, G. Mulvad & B. Revich (2011). Climate change and wa- ter security with a focus on the Arctic. Global health action 4, 8449. DOI: 10.3402/gha.v4i0.8449. Ficke, A.D., C.A. Myrick & L.J. Hansen (2007). Potential impacts of global climate change on freshwater fisheries. Rev Fish Biol Fish 17:4, 581–613.DOI: 10.1007/s11160-007-9059-5 Finlex (2016). Hakutermi poro*. www.finlex.fi 64 Ford, J.D., B. Smit & J. Wandel (2006). Vulnerability to climate change in the Arctic: A case study from Arctic Bay, Canada. Global Environ Change 16:2, 145–160. DOI: 10.1016/j.gloen- vcha.2005.11.007. Furberg, M., B. Evengård & M. Nilsson (2011). Facing the limit of resilience: perceptions of climate change among reindeer herding Sami in Sweden. Global Health Action 4, 1-11. DOI: 10.3402/gha.v4i0.8417. Garcia R.A., M. Cabeza, C. Rahbek & M.B. Araújo (2014). Multiple Dimensions of dlimate change and their Implications for fiodiversity. Science 344, 6183. DOI: 10.1126/sci- ence.1247579. Hansen, K.L. (2015). Ethnic discrimination and health: the relationship between experienced ethnic discrimination and multiple health domains in Norway's rural Sami population. Int. J. Circumpolar Health 74, 25125. DOI: 10.3402/ijch.v74.25125. Hassler, S., P. Sjolander, R. Johansson, H. Gronberg & L. Damber (2004). Fatal accidents and suicide among reindeer-herding Sami in Sweden. Int. J. Circumpolar Health 63: Suppl 2, 384–388. HE 248/1994vp (1994) Hallituksen esitys Eduskunnalle saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa koskevien säännösten ottamisesta Suomen Hallitusmuotoon ja muuhun lainsäädäntöön. IPCC, International Panel on Climate Change (2014). Synthesis Report. Contribution of Working Groups I, II and III to the Fifth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Ed. by R.K. Pachauri & L.A. Meyer. Geneva: IPCC. Isaksson, P. (2001). Kumma kuvajainen: rasismi rotututkimuksessa, rotuteorioiden saamelai- set ja suomalainen fyysinen antropologia. Inari: Puntsi. Jalkanen, J., A. Brink, J. Kalli, H. Pettersson, J. Kukkonen & T. Stipa (2009). A modelling sys- tem for the exhaust emissions of marine traffic and its application in the Baltic Sea area. At- mos Chem Phys 9, 9209–9223. DOI: 10.5194/acp-9-9209-2009. Jomppanen, T. & K. Näkkäläjärvi (2000). Poronhoitoon kohdistuvat paineet. Teoksessa J. Pennanen & K. Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – Siidoista kyliin. Luontosidonnainen saa- melaiskulttuuri ja sen muuttuminen. Publication of the Inari Sámi Museum. Inari: Sámi mu- seum. Kaarlejärvi, E., K.S. Hoset & J. Olofsson (2015). Mammalian herbivores confer resilience of Arctic shrub-dominated ecosystems to changing climate. Global Change Biol 21:9, 3379– 3388. DOI: 10.1111/gcb.12970. Kaiser, N. (2011). Mental health problems among the Swedish reindeer-herding Sami popula- tion: in perspective of intersectionality, organisational culture and acculturation. Umeå Univer- sity medical dissertations 1430. Kalastuslaki 379/2015. KHO (2011) Päätökset saamelaiskäräjien vaaliluettelon täydentämisestä. Taltionume- rot 2710, 2711, 2712, 2713. KHO (2015) Päätökset saamelaiskäräjien vaaliluettelon täydentämisestä. Vuosikirjapäätök- set KHO:2015:148, KHO:2015:147, KHO:2015:145. Kolttalaki 245/1995. Laki saamelaiskäräjistä (974/1995). 65 Lehtola, V. (2005). Saamelaisten parlamentti: Suomen saamelaisvaltuuskunta 1973-1995 ja Saamelaiskäräjät 1996–2003. Inari: Saamelaiskäräjät. Linkola, M. (1990). Ihmisten ja porojen maa. Teoksessa V. Aitamurto, M. Linkola & J. Pura- nen (toim.), Marja Vuorelainen – Lapin kuvat. Helsinki, Suomalaisen kirjallisuuden seura. Luke Taloustohtori (2015). Porolihantuotannon yksikkökustannus, Porohoitoalue, 3-jako. https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/taloustohtori/porotalouden_yksikkokustannus/aika- sarja/tuotantokustannus_euro_eloporo/porohoitoalue_3_jako, 24.10.2016. Luke Taloustohtori (2016). Yrittäjätulo, poronhoitoalueet 3-jako. https://portal.mtt.fi/por- tal/page/portal/taloustohtori/porotalous/aikasarja/yrittajatulo_poronhoitoalueet, 24.10.2016. Maa- ja metsätalousministeriö (2016). Suomen ja Norjan välinen sopimus kalastuksesta Te- nojoen vesistössä 29.6.2016, allekirjoitettu 30.9.2016. Maffi, L. (2005). Linguistic, cultural, and biological diversity. Annu Rev Anthropol 34:1; 599– 617. DOI: 10.1146/annurev.anthro.34.081804.120437 Magga-Vars, P.B. (2016). Sámi Duodji-yhdistyksen jäsenmäärä ja sen kehitys. Puhelinkes- kustelu Klemetti Näkkäläjärven kanssa 15.8.2016. Metsästysasetus 666/1993. Nickul, E. (1963). Suomen saamelaiset vuonna 1962. Tilastokatsauksia 7/1968. Helsinki, Ti- lastokeskus. Nilsen, T. (2014). Sami leader harassed by police on her way to UN conferance. URI: http://barntsobserver.com/en/politics/2014/09/sami-leader-harassed-police-her-way-un-confe- rance-22-09, 24.10.2016. Näkkäläjärvi, K. (2000). Porotalouden tuotto maksimoituu 1990-luvulla. Teoksessa J. Penna- nen & K. Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – Siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelais- kulttuuri ja sen muuttuminen. Publication of the Inari Sámi Museum 3. Inari: Sámi museum. Näkkäläjärvi, K. (2013). Jauristunturin poropaimentolaisuus: kulttuurin kehitys ja tietojärjes- telmä vuosina 1930–1995. Julkaisematon väitöskirja, Oulun yliopisto. Näkkäläjärvi, K. (2016). Climate change in Sápmi. Effects to nomadic reindeer husbandry. Käsikirjoitus. Olofsson, J., L. Oksanen, T. Callaghan, T. Oksanen & O. Suominen (2009). Herbivores in- hibit climate-driven shrub expansion on the tundra. Global Change Biol 15:11, 2681-2693. DOI: 10.1111/j.1365–2486.2009.01935.x Omma L., M. Sandlund & L. Jacobsson (2013). Suicidal expressions in young Swedish Sami, a cross-sectional study. Int. J. Circumpolar Health 72.DOI: 10.3402/ijch.v72i0.19862. Omma L., L.H. Jacobsson & S. Petersen (2012). The health of young Swedish Sami with special reference to mental health. Int. J. Circumpolar Health 71, 18381. DOI: 10.3402/ijch.v71i0.18381 Ostapchuk J., S. Harper, A. Cunsolo Willox & V.L. Edge (2015). Exploring elders’ and sniors’ perceptions of how climate change is impacting health and well-being in Rigolet, Nunatsiavut. Journal of Aboriginal Health 9:2, 6–24. Pajunen, A. (2010). Willow-characterised shrub vegetation in tundra and its relation to abiotic, biotic and anthropogenic factors. Acta Universitatis Ouluensis. A, Scientiae rerum naturalium 546. 66 Paliskuntain yhdistys (2015). Saamelaisten kotiseutualueen porotilastot. Parkinson, A.J. & B. Evengård (2009). Climate change, its impact on human health in the Arctic and the public health response to threats of emerging infectious diseases. Global Health Action 2, 88–90. DOI: 10.3402/gha.v2i0.2075. Pelto P.J., M. Linkola & P. Sammalahti P (1968) The snowmobile revolution in Lapland. Jour- nal of The Finno-Ugric Society 69, 3–42. Pennanen, J. & K. Näkkäläjärvi (2002). Siiddastallan - from Lapp communities to modern Sámi life. Inari: Sámi museum. Pogodaev, M. & A. Oskal (2015). YOUTH. The Future of Reindeer Herding People. Arctic Council EALLIN Reindeer Herding Youth Project 2012–2015. ICR, WRH & UEI. http://hdl.handle.net/11374/408. Puuronen, V. (2011). Rasistinen Suomi. Helsinki: Gaudeamus. Raunio, A., A. Schulman & T. Kontula (2008). Suomen luontotyyppien uhanalaisuus – Osa 1: Tulokset ja arvioinnin perusteet. Suomen ympäristö 8/2008. Suomen Ympäristökeskus, Hel- sinki. Redvers, J., P. Bjerregaard, H. Eriksen, S. Fanian, G. Healey, V. Hiratsuka, M. Jong, C.V. Larsen, J. Linton, N. Pollock, A. Silviken, P. Stoor & S. Chatwood (2015). A scoping review of Indigenous suicide prevention in circumpolar regions. Int. J. Circumpolar Health 74, 27509. DOI: 10.3402/ijch.v74.27509. Romanelli , C., D.C. Cooper, M. Maiero, W.B. Karesh, D. Hunter & C.D. Golden (2015). Con- necting Global Priorities: Biodiversity and Human Health. A State of Knowledge Review. World Health Organization and Secretariat of the Convention on Biological Diversity. https://www.cbd.int/health/SOK-biodiversity-en.pdf, 24.10.2016. Ruosteenoja, K., J. Räisänen, A. Venäläinen & M. Kämäräinen (2015). Projections for the du- ration and degree days of the thermal growing season in Europe derived from CMIP5 model output. Int. J. Climatol. 36:8, 3039–3055. DOI: 10.1002/joc.4535. Saamelaiskäräjät (2015). Saamelaiskäräjien toimintakertomus vuodelta 2014. Saamelaiskäräjät (2016a). Saamelaiskäräjien toimintakertomus vuodelta 2015. Saamelaiskäräjät (2016b). Saamelaisten lukumäärä vuosien 1999, 2003, 2007, 2011 ja 2015 vaaleissa (tilasto). Saamelaisvaltuuskunta (1984a). Saamelaiset asuinalueittain ja kieliryhmittäin vuonna 1983. Saamelaisvaltuuskunta (1984b). Saamelaisvaltuuskunnan vaalit 1983. Sarmela, M. (1979). Paikalliskulttuurin rakennemuutos: raportti Pohjois-Thaimaan riisikylistä. Helsinki: Suomen antropologinen seura. Savo, V., D. Lepofsky, J.P. Benner, K.E. Kohfeld, J. Bailey & K. Lertzman (2016). Observa- tions of climate change among subsistence-oriented communities around the world. Nature Clim Change 6:5, 462–473. DOI: 10.1038/nclimate2958 Selås, V., G.A. Sonerud, E. Framstad, J.A. Kålås, S. Kobro, H.B.Pedersen, T.K. Spidsø & Ø. Wiigø (2011). Climate change in Norway: warm summers limit grouse reproduction. Popul. Ecol. 53:2, 361–371. DOI: 10.1007/s10144-010-0255-0 67 Silviken, A & S. Kvernmo (2008). Mental health and suicide. Teoksessa T.K. Young & P. Bjerregaard (eds.), Health Transitions in Arctic Populations. Toronto: Toronto University Press. Sjölander, P. (2011). What is known about the health and living conditions of the indigenous people of northern Scandinavia, the Sami? Glob Health Action 4: 8457. DOI: 10.3402/gha.v4i0.8457. Snodgrass, J.J. (2013). Health ofiIndigenous circumpolar populations. Annu Rev Anthropol 42: 1, 69–87. DOI: 10.1146/annurev-anthro-092412-155517 Soininen, L. (2015). The health of the Finnish Sami in light of mortality and cancer pattern. Helsinki: University of Helsinki. Sovkina, V. (2014). Venäjän saamelaisten oikeudellinen tilanne. Puhe seminaarissa The Sami, the People, their Culture and the Council of Europe, 28.11.2014 . Stoor, J., N. Kaiser, L. Jacobsson, E. Salander Renberg & A. Silviken (2015). ‘‘We are like lemmings’’: making sense of the cultural meaning(s) of suicide among the indigenous Sami in Sweden. Int .J. Circumpolar Health 74, 27669. DOI: 10.3402/ijch.v74.27669 Turunen M.T., S.Rasmus, M. Bavay, K. Ruosteenoja & J. Heiskanen J (2016). Coping with difficult weather and snow conditions: Reindeer herders’ views on climate change impacts and coping strategies. Climate Risk Management 66:11, 15–36. DOI: 10.1016/j.crm.2016.01.002 Vors, L.S. & M.S. Boyce (2009). Global declines of caribou and reindeer. Global Change Biol 15:11, 2626-2633. DOI: 10.1111/j.1365–2486.2009.01974.x. Whitmee, S., B.C. Haines, F. Boltz, A.G. Capon, P.F. Dias de Souza, A. Ezeh, H. Frumkin, P. Gong, P. Head, F. Horton, G.M. Mace, R. Marten, S.S. Myers, S. Nishtar, S.A. Osofsky, S.K. Pattanayak, K. Subhrendu, M.J. Pongsiri, C. Romanelli, A. Soucat, J. Vega & D. Yach (2015). Safeguarding human health in the Anthropocene epoch: report of The Rockefeller Founda- tion–Lancet Commission on planetary health. The Lancet 386:10007, 1973–2028. DOI: dx.doi.org/10.1016/S0140-6736(15)60901-1. Ympäristöministeriö (2011). Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen alkupe- räiskansojen perinnetietoa käsittelevän artikla 8j:n kansallisen asiantuntijatyöryhmän loppura- portti. Julkaisematon työryhmäraportti. 68 4 SOPEUTUUKO POROTALOUS KA- SAUTUVIEN MUUTOSTEN PAINEESSA? Päivi Soppela & Minna Turunen, Arktinen keskus, Lapin yliopisto Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Porotalouden suurimmat haasteet ovat kilpaileva maankäyttö ja ilmastonmuutos, jotka vai- kuttavat porotalouteen voimakkaasti myös tulevaisuudessa. • Porotalouden sopeutumista edistävät paikalliset ja kulttuurinmukaiset ratkaisut ja toimen- piteet sekä poronhoitajien tietotaito, koulutus ja osallistuminen hallinnolliseen päätöksen- tekoon. • Porotalouden sopeutumiskykyä voidaan lisätä parantamalla porotalouden kannattavuutta, monipuolistamalla elinkeinoa ja tehostamalla yhteistyötä sekä poronhoitajien kesken että muiden elinkeinojen kuten metsätalouden ja matkailun kanssa. • Poronhoitajien ammattitaito, teknologinen osaaminen ja uusien tekniikoiden käyttö ovat Suomessa korkealla tasolla ja edistävät sopeutumista muutoksiin. • Porotaloudelle ei ole vielä kehitetty erillistä sopeutumisstrategiaa, mutta maa- ja metsäta- lousministeriö on käynnistänyt porotalouden riski- ja haavoittuvuusarvioinnit. 4.1 Porotalous vaihtelee alueittain Suomen porotalous, poronhoitotavat ja -kulttuuri vaihtelevat suuresti alueittain. Poronhoitoa harjoittavat meillä sekä saamelaiset että suomalaiset poronhoitajat toisin kuin Norjassa ja Ruot- sissa, joissa poronhoito on pääosin saamelaisten yksinoikeus (Näkkäläjärvi 2003, 2013; Vuojala-Magga ym. 2011, Helle & Jaakkola 2008, Nieminen 2014). Poronhoitoa harjoitetaan 54 paliskunnassa, joista 13 pohjoisinta kuuluu saamelaisten kotiseutualueeseen (kuva 1.). Tällä alueella noin 90 prosenttia maa- ja vesialueista on Metsähallituksen hallinnassa ja suo- jelualueiden, kuten kansallispuistojen osuus on suuri. Suuri osa poroelinkeinon harjoittajista on nykyään monialayrittäjiä. Pohjoisen saamelaispaliskunnissa porokarjat ovat kuitenkin suurem- pia ja poronhoito on yleisemmin pääelinkeino, kun taas etelässä poronhoitoa harjoitetaan usein muiden elinkeinojen rinnalla. Luvussa 3. (Saamelaiset ja muutos) kuvataan saamelaisen poro- paimentolaisuuden kulttuurisidonnaisuutta ja muutosta. Poronhoidon keskeiset säädökset, poronhoitoalue ja paliskunnat perustuvat poronhoitolakiin (848/1990). Laki sisältää porojen vapaan laidunoikeuden ja oikeuden luonnonlaidunten ympä- rivuotiseen hyödyntämiseen maanomistus- ja hallintaoikeuksista riippumatta. Paliskunnat ovat poronomistajien itsenäisiä osuustoiminnallisia yksiköitä, jotka eroavat toisistaan kooltaan, lai- 69 dunolosuhteiltaan, poroluvuiltaan ja poronhoitotavoiltaan. Porojen liikkuminen paliskuntien vä- lillä on estetty raja-aidoin tai luonnollisin maantieteellisin estein (Näkkäläjärvi 2003, 2013; Helle & Jaakkola 2008, Nieminen 2014). Porotalouden asiantuntija- ja neuvontaorganisaationa toimii Paliskuntain yhdistys, ja poronhoi- don hallintoa johtaa maa- ja metsätalousministeriö, joka muun muassa säätää suurimmat sal- litut eloporomäärät. Poronhoidon asioissa kuultavia asianosaisia ovat Paliskuntain yhdistys ja saamelaisten kotiseutualueella lisäksi saamelaiskäräjät. Saamelaisten kotiseutualue yhdessä seitsemän muun pohjoisimman paliskunnan kanssa muodostaa poronhoidon erityisalueen: siellä sijaitsevaa maata ei saa käyttää tavalla, josta aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoi- dolle (Poronhoitolaki 848/1990). Kuva 1. Poronhoitoalue, paliskunnat ja suurimmat sallitut eloporomäärät. Lähde: Paliskuntain yhdistys (2016a). 70 4.2 Porotalous työllistää ja pitää kylät elävinä Poronhoito on perinteinen ja edelleen elinvoimainen elinkeino Pohjois-Suomessa. Suomessa on noin 4400 poronomistajaa, joista noin neljännes saa pääosan toimeentulostaan porotalou- den alkutuotannosta (Kietäväinen 2012, Paliskuntain yhdistys 2016b, Tauriainen 2016). Po- ronhoitovuonna 2014-2015 oli 194 652 eloporoa (Paliskuntain yhdistys 2016c). Poronhoidon merkitys toimeentulon lähteenä on suurin saamelaispaliskunnissa, joissa hoidetaan noin 40 prosenttia poroista. Lihantuotannon lisäksi porotalous työllistää merkittävästi porotuotteiden jatkojalostuksessa, käsitöissä ja matkailussa (Kietäväinen 2012). Porotalous pitää pohjoisen maaseudun asuttuna, ja sillä on tärkeä asema asukkaiden kulttuurisessa ja sosiaalisessa kans- sakäymisessä. Porotalouden aluetaloudelliset ja työllistävät yhteisvaikutukset ovat suuremmat kuin pelkästään porotalouden alkutuotantoon perustuvat vaikutukset (Eriksson 2014). Porolla on tärkeä merkitys Lapin imagolle ja matkailulle myös tulevaisuudessa. Kuva 2. Porot laiduntavat meillä pääosin havumetsävyöhykkeellä. Kuva: Päivi Soppela. Viime vuosikymmeninä poronhoidon toimintaympäristö on muuttunut ja elinkeino on kokenut suuria muutoksia (kuva 3.). Laidunmaat ovat vähentyneet, ja niiden laatu on heikentynyt muun maankäytön vuoksi (Anttonen ym. 2011, Helle ym. 2012, Näkkäläjärvi 2013, Kumpula ym. 2014). Poronhoito joutuu sopeutumaan vaikeiden sää- ja lumiolojen tuomiin haasteisiin, joita ilmastonmuutos on voimistanut (Vuojala-Magga ym. 2011, Turunen ym. 2015, 2016; Rasmus ym. 2016). Tuotantokustannusten kohoaminen, petojen ja liikenteen aiheuttamat menetykset, 71 kannattavuuden vaihtelut sekä sukupolvenvaihdokseen liittyvät kysymykset ovat lisänneet po- rotalouden haasteita (Näkkäläjärvi 2003, 2013; Heikkinen ym. 2007, 2011, 2012; Rantamäki- Lahtinen 2008, Kainulainen 2011, Nieminen 2012). Kuva 3. Porotalouteen kohdistuvat muutosvoimat. 4.3 Toimintaympäristö muuttuu Sosioekonomiset, poliittiset, ympäristöön ja ilmastoon liittyvät muutokset sekä teknologinen kehitys vaikuttavat voimakkaasti Suomen porotalouteen. Monet muutosvoimista vaikuttavat sa- manaikaisesti, ja niiden seuraukset ovat kasaantuvia eli kumulatiivisia. Porotalous on muuttu- nut 1950-luvulta lähtien elinkeinoksi, jolle on ominaista lihantuotantoon keskittyminen, teknolo- gian (ajoneuvot, teurastamot ja viestintävälineet) hyödyntäminen ja muuttuneet poronhoitome- netelmät, muiden muassa tarhaaminen, talviruokinta ja loislääkintä (Näkkäläjärvi 2000, 2013; Forbes ym. 2006, Heikkilä 2006, Heikkinen ym. 2007, Turunen & Vuojala-Magga 2014.) Poro- taloutta säätelevät hallinnolliset rakenteet, menettelytavat ja lait. Porolaitumet ovat pirstoutu- neet ja vähentyneet, ja erityisesti talvisten jäkälälaidunten laatu on heikentynyt ja luppolaidun- ten määrä vähentynyt koko poronhoitoalueella (Kumpula ym. 2009, 2014). Keskeisiä syitä ke- hitykseen ovat voimakkaasti lisääntynyt metsä-, energia- ja kaivosteollisuus, matkailu, maata- lous sekä liikenneverkoston ja muun infrastruktuurin rakentaminen (luvut 5–8, Anttonen ym. 2011, Heikkinen ym. 2012, Helle ym. 2012, Akujärvi ym. 2014, Kumpula ym. 2014, Kivinen 2015). Myös poronhoito on vaikuttanut voimakkaasti laidunalueiden kuntoon (Akujärvi ym. 2014, Kumpula ym. 2014). Metsätalous kilpailee voimakkaimmin poronhoidon kanssa samoista maa-alueista myös tule- vaisuudessa (2080), sillä metsien kasvun on ennustettu lisääntyvän voimakkaasti samalla kun metsäraja siirtyy pohjoisemmaksi (luku 6., Metsätalouden näkymät muuttuvassa pohjoisessa). 72 Suomen porokannasta 75–80 prosenttia laiduntaa jo nyt talvisin havumetsävyöhykkeellä. Li- säksi 2000-luvulla kaivokset, tuulivoima- ja turvetuotanto sekä matkailu (luvut 5 ja 8) ovat kil- pailleet yhä enemmän samoista alueista porotalouden kanssa. Myös pitkäaikainen voimakas laidunnus sekä vuodenaikaisen laidunkierron puuttuminen ovat kuluttavat ja heikentävät lai- dunalueita (Anttonen ym. 2011, Kumpula ym. 2011, 2014, 2015; Heikkinen ym. 2012, Turunen & Vuojala-Magga 2014). Poronhoitoon vaikuttavat myös petojen suojelu ja petoeläinten valti- oiden rajat ylittävät reviirit: suurpetojen (ahma, susi, karhu ja ilves) tappamien porojen määrä on kolminkertaistunut Suomessa viimeisten 20 vuoden aikana. Huippu saavutettiin vuonna 2013, jolloin kirjattiin 5421 maasuurpedon tappamaa, löydettyä poroa (Paliskuntain yhdistys 2016c). Arviolta neljännes kaikista petojen tappamista poroista löydetään (Danell & Norberg 2010). Kesällä suuri osa petojen saaliiksi joutuneista poroista jää löytymättä. Petotappioiden lisäksi yli 4000 poroa menehtyy vuosittain liikenteessä (Nieminen 2012, Paliskuntain yhdistys 2016c). 4.4 Valtion ohjaus- ja tukipolitiikka säätelee po- rotaloutta Valtio on ohjannut porotalouden tukea saadakseen aikaan suurempia porokarjoja. Kansalli- sesti rahoitettu eläinperusteinen tuki luotiin Suomen liittyessä EU:hun vuonna 1995 (Saarni & Nieminen 2011). Nykyisin tukea saavat vähintään 80 poroa omistavat poronhoitajat. Eloporoi- hin kohdistuvasta tuesta pidetään, sillä tukea saa huonoinakin vuosina. Teurasmäärät jäävät yleensä vähäisiksi vahinkovuosina, petovahinkoalueilla sekä pienimmissä paliskunnissa. Käy- tössä oleva tuki haastaa etenkin nuoret poronhoitajat, jotka ovat vasta aloittamassa elinkeino- aan ja kasvattamassa porokarjojaan, sekä pienten porokarjojen omistajat, joille porotalous on tärkeä osa toimeentuloa maaseudun syrjäalueilla. Poronlihan suotuisasta tuottajahintakehityksestä ja tukimuodoista huolimatta porotalouden kannattavuus on pysynyt pitkään alhaisena (Rantamäki-Lahtinen 2008, Kietäväinen 2012). Viime vuosina kannattavuus on lähtenyt nousuun (Tauriainen 2016). Poronlihan tuotannon kannattavuutta on kaventanut kustannusten lisääntyminen ja teurasmäärien väheneminen. Kustannuksia lisäävät esimerkiksi lisäruokinta ja petovahinkojen etsiminen. Porotalouden kan- nattavuutta on parantanut varsinkin pienjalostuksen ja suoramyynnin lisääntyminen, sillä nyky- ään jopa puolet teuraista myydään suoraan poronomistajien omien pienjalostamoiden ja suo- ramyynnin kautta. Eloporotuki on säilyttänyt poronlihan tuotannon suhteellisen korkealla tasolla ja välillisesti hyödyttänyt porotuotteiden jalostusta ja matkailua (Saarni & Nieminen 2011). Porojen talvinen lisäruokinta ja lisääntynyt ajoneuvojen sekä muun teknologian hyödyntäminen lisäävät merkittävästi poronhoidon kustannuksia (Näkkäläjärvi 2003, Forbes ym. 2006, Heikki- nen ym. 2007, 2012; Rantamäki-Lahtinen 2008, Turunen & Vuojala-Magga 2014, Turunen ym. 73 2016). Uudet työtavat kuitenkin tehostavat porotaloutta, turvaavat toimintaedellytyksiä ja hel- pottavat elinkeinon sopeutumista uusiin olosuhteisiin ja vaatimuksiin. Tarvittaisiin kuitenkin li- sää tutkimusta teknisten apukeinojen kustannus-hyötysuhteesta ja siitä, miten tekniset inno- vaatiot parantaisivat porotalouden sopeutumiskykyä ilmaston- ja ympäristönmuutokseen. 4.5 Ilmastonmuutos vaikeuttaa poronhoitoa – riskiarviointia tarvitaan Ilmastonmuutos sekä hyödyttää että haittaa poronhoitoa. Poronhoitajien näkemyksen mukaan hyödylliset vaikutukset liittyvät lumipeitteisen ajan lyhenemiseen, etenkin aikaistuvaan lumen sulamiseen ja kasvukauden alkuun sekä lumen määrän vähenemiseen. Tällöin porojen ravin- non saatavuus paranee. Epävakaat alkutalvet sekä yleistyvä laidunten jäätyminen (’lukkiutu- neet laitumet’) ja homehtuminen puolestaan vaikeuttavat porojen elämää ja poroelinkeinon harjoittamista sekä lisäävät poronhoidon kustannuksia (Kumpula 2012, Turunen ym. 2015, 2016; Rasmus ym. 2016). Ilmastonmuutos vähentää niin lyhyellä (2030) kuin pitkällä aikavälillä (2080) laidunten käytet- tävyyttä ja aiheuttaa poronhoidossa todennäköisesti enemmän ongelmia ja haasteita kuin myönteisiä vaikutuksia. Sää- ja lumitilanne vaikuttavat porokarjan vuotuiseen tuottavuuteen ja kannattavuuteen. Lumi on tulevaisuudessa (IPCC:n skenaariojaksolla 2035–2064) tiheämpää, maajää avoimilla paikoilla paksumpaa ja sen muodostuminen nykyistä huomattavasti yleisem- pää (luku 2., IPCC 2013; Rasmus ym. 2014, 2016; Turunen ym. 2015, 2016). Lumipeite muo- dostuu nykyistä myöhemmin. Talvella lunta saattaa kertyä paljon kerrallaan, mutta lumisateen jälkeen seuraa usein lämmin kausi, jolloin lumi sulaa. Lopputuloksena on usein nykyistä ohuempi, jäinen lumipeite (Turunen ym. 2015, 2016). Tällaiset muutokset vaikeuttavat talvira- vinnon saantia ja lisäävät porojen ravinnonottoon ja liikkumiseen kuluvaa energiaa (Soppela 2009). Poro kestää kuumuutta huomattavasti huonommin kuin kylmyyttä, ja erityisen herkkiä kuumuu- delle ovat vasat (Soppela 2009). Pitkät hellejaksot kesällä lisäävät porojen lämpöstressiä ja vertaimevien hyönteisten, loisten ja tautien esiintymistä (Härkönen ym. 2010, Laaksonen ym. 2010, Laaksonen 2016). Hyönteisten aiheuttama stressi vaikuttaa poron painoon, lisääntymi- seen sekä kuolevuuteen, koska häiritsevät hyönteiset vähentävät laiduntamiseen käytettyä ai- kaa ja lisäävät energiankulutusta (Helle & Tarvainen 1984, Hagemoen & Reimers 2002). 74 Ilmastonmuutoksen ja kasvinsyöjien vuo- rovaikutus säätelee voimakkaasti poro- laidunten kasvillisuutta. Ilmaston lämpe- neminen ja pidentyvät kasvukaudet (Ruosteenoja ym. 2015) muuttavat vähi- tellen laidunten kasvilajisuhteita. Metsät tihenevät, rehevöityvät ja levittäytyvät yhä pohjoisemmaksi ja korkeammalle (luku 6., Metsätalouden näkymät muuttuvassa pohjoisessa). Porojen tärkein talviravinto, maa- jäkälät, väistyy vähitellen varpujen ja heinien runsastuessa. Vaikka poron kesäravintokasvien tuottavuus lisääntyy, kasvien laatu saattaa heikentyä (Turunen ym. 2009). Porolaidunten pen- soittuminen ja tiheämmät metsät saattavat heikentää näkyvyyttä ja siten vaikeuttaa poronhoi- toa (Turunen ym. 2009, 2010, 2015, 2016). Toisaalta intensiivinen porojen kesälaidunnus vä- hentää pensoittumista, sillä poro käyttää ravinnokseen erityisesti helposti sulavia lajeja, kuten koivuja ja pajuja (den Herder ym. 2008, Christie ym. 2015). Etenkin pitkällä aikavälillä (2080) ilmastonmuutos yhdessä muiden ympäristömuutosten sekä sosioekonomisten, poliittisten ja teknologisten muutosten kanssa kasaa seurauksia poronhoi- dolle (kuva 3.). Porolaidunten menetykset ja pirstoutuminen lisäävät laidunnuspainetta jäljelle jääville laidunalueille. Laidunten niukkuus lisää poronhoidon kustannuksia samalla, kun sen kannattavuus heikkenee. Maankäytön ristiriidat saattavat lisääntyä poronhoidon ja muiden maankäyttäjien, kuten metsätalouden välillä (Heikkinen ym. 2011, Kivinen 2015). Pidentyvät ja entistä lämpimämmät kasvukaudet nopeuttavat metsien kasvua, jolloin puiden korjuu aiemmin vähän hyödynnetyillä alueilla voi lisääntyä. 4.6 Miten porotalous sopeutuu? Porotalouden sopeutuminen muutoksiin edellyttää toimia, joilla elinkeinon kannattavuutta ja kilpailukykyä parannetaan ja monipuolistetaan samalla, kun maankäytön ja ilmastonmuutok- sen haitat minimoidaan. Porotaloudelle ei ole vielä kehitetty erillistä sopeutumisstrategiaa esi- merkiksi ilmastonmuutoksen haitallisten vaikutusten hillitsemiseksi, mutta on todettu, että stra- tegia tarvitaan. Porotalouden sopeutumisen suuntaviivoja on pohdittu Suomen ilmastonmuu- toksen kansallisessa sopeutumisstrategiassa (Maa- ja metsätalousministeriö 2005, 2013, 2014), Lapin ja Pohjois-Suomen ilmastostrategiassa 2030 (Lapin liitto 2011, Pohjois-Pohjan- maan liitto 2010) sekä Lapin alueellisessa maaseudun kehittämisstrategiassa (Lapin ELY-kes- kus 2015). Sopeutumisen suunnittelun perustana on tutkimukseen perustuva tieto eri muutos- ten vaikutuksista ja tiedon pohjalta tehty arvio sopeutumisen tarpeesta ja toimenpidesuosituk- sista (Maa- ja metsätalousministeriö 2013, 2014). Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan sopeutumisen toimintaohjelmassa 2011–2015 porotaloudelle ei ole erikseen osoitettu toimenpiteitä. Toiminta-ohjelman päätyttyä ministeriö Ilmastonmuutoksen paikallisia ja alueellisia vaiku- tuksia kuvaavien mallien pitäisi olla tarkempia, jotta sopeutumistoimet ja tuleva varautuminen voitaisiin suunnitella ja hienosäätää tehokkaammin pienillä alueilla - Rovaniemi, Tulevaisuustyöpaja 20.11.2015. 75 on käynnistänyt uudelleen hallinnonalan sopeutumistyön. Työ pohjautuu Luonnonvarakeskuk- sen kanssa parhaillaan toteutettavalle hankkeelle (Sopeutumisen tila – ilmastonkestävyyden tarkastelut maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla, projekti: 3500014000), jossa arvioi- daan ministeriön toimialojen, myös porotalouden, riskit ja haavoittuvuus. Hankkeen tulosten perusteella Maa- ja metsätalousministeriö yhdessä porotalouden toimijoiden kanssa arvioi oh- jauskeinojen riittävyyttä ja puutteita suhteessa porotalouden sopeutumiskykyyn sekä kehittää vaihtoehtoja ja konkreettisia toimenpiteitä. Porotalouden sopeutumiskeinoja nykyisiin ja lyhyen aikavälin (2030) muutoksiin ovat: • porotalouden käytännön suunnittelun tehostaminen, esimerkiksi paliskuntakohtaiset porotaloussuunnitelmat ja muut käytännön sopeutumistoimenpiteet paikallisella ja alu- eellisella tasolla, • porotalouden monipuolistaminen matkailua ja muita sivuelinkeinoja kehittämällä sekä kilpailukyvyn edistäminen jalostusta, markkinointia ja suoramyyntiä lisäämällä, • porotalouden ja muun maankäytön yhteistoiminnallisen suunnittelu- ja työskentelymal- lien käyttöönoton edistäminen, johon poronhoitajat aktiivisesti osallistuvat, • lainsäädäntö- ja tukipolitiikan kehittäminen siten, että se mahdollistaa sopeutumisen muutoksiin, sekä • sopeutumista edistävän tutkimuksen, koulutuksen ja neuvonnan kehittäminen. Tehokas ja motivoiva, kestävän kehityksen sekä sosioekonomiset ja kulttuuriset näkökohdat huomioon ottava suunnittelu edellyttää kaikkien sidosryhmien, niin poronhoitajien, poronhoidon alueellisen hallinnon kuin päättäjienkin, osallistumista (Forbes ym. 2006, Hukkinen ym. 2006, Suomen arktinen strategia 2013). 4.6.1 Poronhoito sopeutuu päivittäin Porotalous sopeutuu nykyiseen ja lähitulevaisuuden (2030) tilanteeseen päivittäin erilaisilla suunnittelu- ja tuotantotoimilla. Tällaisia toimia ovat muiden muassa porokannan rakenteen ja porojen määrän säätely, teuraseläinten valinta ja jalostus, porojen talvinen lisäruokinta, laidun- kiertojärjestelmät, työn organisointi, työturvallisuus sekä muu poronhoitotöiden tekniikoiden ja tuotantotapojen jatkuva kehittäminen (Näkkäläjärvi 2003, 2013; Vuojala-Magga & Turunen 2013, 2014; Tahvonen ym. 2014, Kumpula ym. 2015, Pekkarinen ym. 2015). Poronhoidon sopeutuminen nojaa pohjimmiltaan poron sopeutumiskykyyn erilaisiin muutok- siin. Poro on alkuperäislajina tottunut kylmiin olosuhteisiin ja niukkuuteen (Soppela ym. 2008, Soppela 2009), mutta kykenee sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin valinnan eli jalostuksen sekä eri hoitomenetelmien avulla. Suomessa paljon käytetty talvinen lisäruokinta auttaa poroja sopeutumaan talvisten sää- ja lumiolosuhteiden vaihtelevuuteen ja laidunten niukkuuteen (Soppela 2004, Turunen & Vuojala-Magga 2013, 2014; Pekkarinen ym. 2015). Lisäruokinta 76 muuttaa myös poronhoidon luonnetta ja omavaraisuutta. Samalla porojen ruokinta ja talviaikai- nen tarhaus voivat muuttaa myös poron käyttäytymistä (kesyyntyminen), fysiologiaa ja geneet- tisiä ominaisuuksia. Lisäruokinta aloitettiin Suomessa 1960-luvun lopulla, jotta porot pysyisivät kunnossa talven vaikeina jaksoina. Vasatuottoa haluttiin myös parantaa, mutta lisäruokinta ei ole poistanut pai- netta talvilaitumilla, jotka vähenevät monista syistä. Talvilaitumia tulisi säästää tehokkaammin laidunkierron ja reservialueiden avulla siellä, missä se on mahdollista. Poroja ruokitaan talvisin lähes kaikissa paliskunnissa. Poronhoitoalueen eteläosissa poroja ruokintaan yleensä aitauk- siin, kun taas maastoruokinta on yleisempää keski- ja pohjoisosissa (Helle & Jaakkola 2008, Turunen & Vuojala-Magga 2013, 2014). Keväästä alkutalveen poroja ei ruokita. Poronliha tuo- tetaan kesälaitumilla, sillä poro kasvaa ja lisää painoaan vain kesällä. Talviruokintakausi on yleensä lyhyt ja vastaa ravitsemustilan ylläpitokautta (Soppela ym. 2008). Lisäruokinta pitää porot kunnossa ja helpommin paimennettavina, parantaa talvesta selviytymistä, lisää vason- nan onnistumista ja syntyvien vasojen painoa. Kun tokka pysyy koossa, ruokinta suojaa myös pedoilta. (Soppela 2004, Turunen & Vuojala-Magga 2013, 2014.) Lisäruokinnan hyviä ja huo- noja puolia on arvioitu esimerkiksi kustannusten, tautiriskien, ympäristövaikutusten, porojen kesyyntymisen sekä valinnan vinoutumisen ja muuttumisen näkökulmista (Halvorsen 2012, Turunen ym. 2013, Turunen & Vuojala-Magga 2013, 2014). Ilmastonmuutoksen tuomat työturvallisuushaasteet, poronhoitajien ikääntyminen ja terveysris- kit, uudet poronhoitotavat ja -teknologiat lisäävät riskinhallinnan tarvetta porotalouden käytän- teissä. Ilmastonmuutos ja olosuhteiden epävakaus luovat poronhoitajille henkistä painetta ja huolta kulttuurin ja elämäntavan tulevaisuudesta (Valkonen & Pohjola 2012, Näkkäläjärvi 2016). Tällä hetkellä porotaloudessa ei ole vielä riittävän kokonaisvaltaisesti poronhoitajien työhön ja hyvinvointiin liittyvää riskinhallintaa ja siihen liittyvää tutkimusta. Kuva 4. Poroerotukset ovat yhteisöllisiä tapahtumia, joissa korjataan eloa ja säädel- lään porokantaa (Kuva: Päivi Soppela). 77 4.6.2 Monipuolistaminen lisää elinvoimaisuutta Porotalouden monipuolistaminen on tärkeää, sillä se lisää poronhoito- ja maaseutuyhteisöjen taloudellista ja kulttuurista elinvoimaisuutta ja parantaa elinkeinon kykyä sopeutua muutoksiin. Porotalous monipuolistuu esimerkiksi poronlihan suoramyyntiä, lihanjalostusta, käsitöitä ja po- romatkailua kehittämällä ja lisäämällä yhteistyötä muiden luontaiselinkeinojen kanssa (Ranta- mäki-Lahtinen 2008, Lapin ELY-keskus 2015). Porotuotteiden suoramyynti ja jalostus ovat li- sääntyneet merkittävästi viime vuosina ja kasvattaneet tuotteiden arvoa ja markkinoita (Ranta- mäki-Lahtinen 2008, Kietäväinen 2012). Kehitystä voidaan vauhdittaa parantamalla osaamista ja lisäämällä innovaatioita poronhoitajien parissa sekä vahvistamalla porotuotteiden jalostusta, markkinointia, poronlihan alkuperämerkintöjä ja yhteistyötä ruokaketjun toimijoiden välillä (Soppela 2004, Lapin ELY-keskus 2015). Suomessa EU:n alkuperäisnimisuoja on poronhoito- alueella tuotetulla poronlihalla (2009), poron kuivalihalla (2010) ja kylmäsavulihalla (2011). Poronhoidon taloudellista merkitystä suhteessa muihin elinkeinoihin ja aluetalouteen on tutkittu melko vähän (Meristö ym. 2004, Kietäväinen 2012). Porotalouden työllistävät ja aluetaloudelli- set yhteisvaikutukset ovat esiselvitysten mukaan suuremmat kuin porotalouden alkutuotantoon perustuvat vaikutukset (Kietäväinen 2012, Eriksson 2014). Varsinkin poromatkailun ohjelma- palveluja on yhä enemmän, mikä luo markkinoita myös muille porotuotteille. Porotalouden kil- pailukyvyn edistäminen tarvitsee tuekseen sukupolvenvaihdoksia tukevia hankkeita ja porota- louden aloitustukia (Lapin ELY-keskus 2015). 4.6.3 Porotalous otettava paremmin huomioon maankäytön suunnittelussa Maankäytön – erityisesti metsätalouden – tehokas yhteensovittaminen, johon eri osapuolet ai- dosti osallistuvat kaikissa vaiheissa, on tärkeä osa poronhoidon sopeutumista. Maankäyttöä pyritään sovittamaan yhteen osallistavan, yhteistoiminnallisen suunnittelun ja hallinnon avulla, joka perustuu sekä maankäyttösuunnitelmiin että sosiaalisten ja ympäristövaikutusten arvioin- tiin. Toimivien vuorovaikutus- ja toimintamallien löytäminen on haastavaa. Paliskuntain yhdis- tyksen julkaisema Poronhoidon YVA -opas on esimerkki välineestä, joka pyrkii parantamaan osallistavaa suunnittelua poronhoidon ja muun maankäytön välillä (Paliskuntain yhdistys 2014). Poronhoidon tarpeet on oleellista ottaa huomioon tarpeeksi laajasti ja riittävän varhai- sessa suunnitteluprosessin vaiheessa. Poronhoidon palautetta on kerättävä koko prosessin ajan. (Paliskuntain yhdistys 2014.) Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Luonnonvarakeskus (LUKE) ovat yhdessä paliskuntien kanssa vuodesta 2012 kehittäneet Paliskuntain yhdistyksen aloittamaa poronhoidon GIS -tie- tokantaa, jota voidaan käyttää maankäytön suunnittelun ja päätöksenteon apuvälineenä (Kon- tio ym. 2014, Oinonen ym. 2014, Shemeikka ym. 2014.) Tietokanta sisältää paikkatiedot vuo- denaikaisista porolaitumista ja porojen kulkureiteistä sekä poronhoidossa käytettävistä raken- 78 nuksista ja rakenteista. Se pyrkii yhdistämään poronhoitajien paikallistuntemuksen sekä maan- käytön viranomaisten ja tutkijoiden tietämyksen. Saamelaisten kotiseutualueella Akwé: Kon - ohjeiden mukaisesti alkuperäiskulttuurin harjoittamisen edellytyksiä tulisi erityisesti suojella sil- loin, kun tehdään päätöksiä maankäytöstä ja erämaa-alueiden luonnonvaroista (Ympäristömi- nisteriö 2011, Markkula & Helander-Renvall 2014). Saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouk- sen tai kolttaneuvoston kanssa tulisi myös järjestää kuulemisia ja neuvotteluja vaikutusten ar- vioimiseksi. 4.6.4. Lait ja tuet sopeutumi- sen avuksi Porotalouden sopeutumista voidaan tukea hallinnolla, jossa maankäyttö-, tuki- ja pe- topolitiikkaa suunnataan riskien ja haavoit- tuvuuksien torjuntaan. Poronhoitolain (848/1990) mukainen maankäyttö sisältää poronhoidon vapaan laidunnussoikeuden ja poronhoitoalueen jakaantumisen alueisiin, jotka tunnetaan saamelaisten kotiseutualueena (I), poronhoidon erityisalueena (II) ja muuna poronhoitoalueena (III). Poronhoidon erityisalu- eella valtion maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poron- hoidolle. Laissa saamelaiskäräjistä (laki saamelaiskäräjistä 974/1995) säädetään poronhoidon ja saamelaiskulttuurin edellytysten ottamisesta huomioon. Saamelaisten kotiseutualue, koltta- alue ja erityisesti poronhoitoa varten tarkoitettu alue sekä niihin liittyvät neuvottelu- ja kuule- misvelvoitteet mainitaan myös kaivoslaissa (621/2011). Uusi metsähallituslaki (laki metsähallituksesta 234/2016) on säädetty Metsähallituksen metsä- taloutta koskevan liiketoiminnan yhtiöittämiseksi. Lain mukaan metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonvarojen hoito, käyttö ja suojelu on sovitettava yhteen saamelaiskäräjistä anne- tussa laissa (974/1995) tarkoitetulla saamelaisten kotiseutualueella siten, että saamelaisten kulttuurin harjoittamisen edellytykset turvataan, sekä poronhoitolaissa tarkoitetulla poronhoito- alueella siten, että poronhoitolaissa säädetyt velvoitteet täytetään. Laista käytiin mediassa voi- makasta keskustelua, sillä laista jätettiin lopullisessa vaiheessa pois saamelaiskulttuurin hei- kentämiskielto (hallituksen esitys 264/2014), mikä olisi sisältänyt myös oikeuden hakea muu- tosta metsähallituksen päätöksiin. Heikentämiskielto on mukana muissa maankäyttöä ohjaa- vissa laeissa, kuten kaivoslaissa (621/2011) ja vesilaissa (587/2011). Poronhoidon tukipolitiikkaa on kehitetty vastaamaan uusiin sopeutumistarpeisiin. Laki poron- hoitoa kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta (655/2016) astui voimaan 1.9.2016. Lain tar- koituksena on auttaa porotalouden toimijoita selviytymään laajoista ja odottamattomista poro- talouteen kohdistuneista vahingoista. Lain mukaan korvausta voidaan hakea poronhoitoa koh- danneesta luonnononnettomuudesta tai muusta tuhosta aiheutuneisiin laajoihin vahinkoihin. ”Mitä vähemmän muut maankäyttömuodot aiheut- tavat häiriötä porolle ja poronhoidolle nyt, sitä pa- remmin niille jää resursseja ja kapasiteettia ottaa vastaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia esimer- kiksi häiriintymättömien laidunmaitten avulla”. - Poronhoidon hallinnon edustaja, haastattelu 10.11.2015 79 Luonnononnettomuudella ja muulla tuholla tarkoitetaan poikkeuksellisia sää- ja luonnonolosuh- teita sekä poikkeuksellista ja laajalle levinnyttä poroihin tarttunutta eläintautia. Poro- ja luon- taiselinkeinojen rakennetukilaissa (2011/986) puolestaan määritellään tukimuotoja, joilla hel- potetaan aktiiviporonhoitajien toimeentuloa. Tukea voidaan antaa muun muassa avustuksina aloittaville poronhoitajille porokarjan hankintaan ja kevennyksinä eloporovaatimukseen (80 po- ron vähimmäismäärään). Polura-tukilaki on ollut voimassa vuoden 2016 alusta lähtien, mutta sen täytäntöönpanoon liittyvä asetus ei ole tätä lukua kirjoitettaessa (lokakuu 2016) vielä voi- massa. Sopeutuminen petojen aiheuttamiin menetyksiin on aiheuttanut porotaloudelle suuria ongelmia (Heikkinen ym. 2011, Kumpula ym. 2016). Petopolitiikka Suomessa perustuu niin sanottuun suotuisan suojelun tasoon, jonka mukaan lajin tulee pystyä pitkällä aikavälillä selviytymään luonnollisessa ympäristössään ja sen luontainen levinneisyysalue ei saa olla vaarassa (EU:n luontodirektiivi). Nykyisen petopolitiikan mukaan valtio maksaa korvausta poronhoitajille ah- man, karhun, suden ja ilveksen tappamista poroista maastosta löydettyjen jäännösten perus- teella. Muissa Pohjoismaissa korvaukset maksetaan reviiriperustaisen arvion perusteella. Ta- pettujen porojen etsiminen vie huomattavasti poronhoidon resursseja. Suomessa vain maakot- kan tekemien tuhojen korvaus perustuu tietyllä alueella pesivien poikasten lukumäärään. Pe- tojen tappamista poroista maksetaan korvaus riistavahinkolain (2009/105) perusteella. Porojen menetykset vaikuttavat suorien tappioiden lisäksi pidemmällä aikavälillä porokannan rakentee- seen ja elinvoimaisuuteen. Liikenteessä menehtyneet porot korvataan liikennevakuutuksesta. Porokolarien ehkäise- miseksi on tehty monia kokeiluja. Paliskuntain yhdistys on yhdessä Paikkatieto Online Oy:n kanssa kehittänyt reaaliaikaisen Porokello -matkapuhelinsovelluksen, joka pyrkii ehkäisemään porokolareiden syntymistä teillä. Sovellusta on kokeiltu käytännössä, ja alustavat tulokset ovat lupaavia (Timo-Huhtala 2016). 4.6.5. Sopeutumisen keinoista tarvitaan tutkimusta ja koulu- tusta Vaikka eri muutosvoimien vaikutuksia Suomen porotalouteen on tutkittu (mm. Meristö ym. 2004, Heikkilä 2006, Hukkinen ym. 2006, Heikkinen ym. 2007, 2012), uutta monitieteistä tutki- musta tarvitaan etenkin muutosten yhteisvaikutuksista. On ensiarvoisen tärkeää varmistaa, että poronhoitajat ja poroelinkeinon eri sidosryhmät osallistuvat aktiivisesti tutkimukseen ja po- rotalouden sopeutumisen keinot nousevat kentällä toimivien piiristä. Poronhoidon tuottavuutta, kannattavuutta ja kestävyyttä sekä porotalouden kokonaistaloudel- lisia ja työllisyyttä koskevia vaikutuksia tulisi tutkia entistä laajemmin ja monipuolisemmin alu- eellisesti, paikallisesti ja kulttuurinmukaisesti (luku 10., Aktiivinen sopeutuminen, Eriksson 2014). Tutkimustarpeita liittyy myös porotalousyrittäjyyteen, porotalouden digitalisaatioon, pe- 80 tovahinkokysymyksiin sekä eri maankäyttömuotojen yhteisvaikutuksiin, jotka koskevat porolai- tumia ja poronhoitoa. Poronhoitajien työterveyteen ja hyvinvointiin (luku 10.) sekä porojen kun- toon ja terveyteen liittyvää tutkimusta, koulutusta ja seurantaa tulisi lisätä ja kehittää erilaisia toimintatapoja ja -malleja esimerkiksi loisepidemioiden ja sairauksien varalle. Tutkijoiden, opet- tajien ja neuvojien kouluttamiseen on kiinnitettävä erityishuomiota, jotta kokonaisvaltainen lä- hestymistapa tulee huomioiduksi poronhoidon tutkimuksessa, käytännössä ja hallinnossa (Hukkinen ym. 2006, Soppela ym. 2010). Poronhoidon sopeutumisen tutkiminen ja kehittäminen on tärkeää, jotta elinkeinon valmiudet ja mahdollisuudet selvitä muutoksista olisivat turvatut myös tulevaisuudessa. Sopeutumisen tavoitteena tulisi olla poronhoidon turvaaminen elinvoimaisena elinkeinona ja kulttuurina sekä poronhoitajien ja heidän perheidensä hyvinvoinnin ja sosioekonomisen aseman parantaminen. Lähteet Akujärvi, A., V. Hallikainen, M. Hyppönen, E. Mattila, K. Mikkola & P. Rautio (2014). Effects of reindeer grazing and forestry on ground lichens in Finnish Lapland. Silva Fennica 48:3. article id 1153. DOI: 10.14214/sf.1153. Poronhoidon sopeutuminen Barentsin alueella Poronhoidon sopeutuminen elinvoimaisena elinkeinona ja kulttuurina on tavoite koko Barentsin alu- eella. Suurimmat muutokset poronhoidossa tällä alueella nyt ja lähitulevaisuudessa (2030) liittyvät ilmaston lämpenemiseen, muun maankäytön lisääntymiseen, petojen aiheuttamiin menetyksiin, te- ollistumiseen, kaupungistumiseen, hallinnollisiin rajoituksiin, sukupolvenvaihdokseen sekä poronhoi- tajien heikkoihin mahdollisuuksiin vaikuttaa päätöksiin ja lakeihin. Erityistä poronhoidon sopeutumis- strategiaa ei ole tehty vielä yhdessäkään Barentsin alueen maista, vaikka sen tarve on selvästi to- dettu ja taustatyö on alkanut. Yhteistoiminnallinen poronhoidon ja muun maankäytön hallinnointi tulee olemaan yhä tärkeämpää poronhoidon sopeutumiselle. Viime vuosina kehitetty poronhoitoalueiden ja eri maankäyttötoiminto- jen GIS -tietokanta yhdistettynä laidunmaiden satelliittikarttoihin tarjoaa työkalun maankäytön suun- nitteluun Pohjoismaissa. Se pyrkii yhdistämään poronhoitajien, maankäyttöviranomaisten ja tutkijoi- den tiedon. Esimerkiksi Norjassa on kehitetty yhteistoiminnallisen suunnittelun malli, jossa paikalli- set poronhoitajat voivat osallistua suojelualueiden hallintaan. Vaikka haasteita on, yhteiseen tiedon tuottamiseen ja sosiaaliseen oppimiseen on lupaavia mahdollisuuksia. Poronhoitoyhteisöjen kyky vastata muutokseen riippuu suuresti maahan ja veteen liittyvistä lainsää- dännöstä, sosiaalisesta ja taloudellisesta pääomasta sekä hallinnon näkökohdista. Sopeutumista edistää paikallisen, perinteisen ja kulttuurinmukaisen tiedon ottaminen huomioon päätöksenteossa sekä joustavat sosiaaliset verkostot ja työrakenteet (siidat, monialaisuus, ruokaketjut ym.). Lisäksi poronhoitajien osallistuminen keskeisiin päätöksentekoelimiin on olennaista poronhoidon oikeuksien turvaamisen kannalta. 81 Anttonen, M., J. Kumpula & A. Colpaert (2011). Range selection by semi-domesticated rein- deer (Rangifer tarandus tarandus) in relation to infrastructure and human activity in the boreal environment, northern Finland. Arctic 64:1, 1–14. Christie, K.S., J.P. Bryant, L. Gough, V.T. Ravolainen, R.W. Ruess & K.D. Tape (2015). The role of vertebrate herbivores in regulating shrub expansion in the Arctic: A synthesis. BioSci- ence Advance Access. DOI:10.1093/biosci/biv137. Danell, Ö. & H. Norberg (2010). Petoeläintilanteen ja liikennevahinkojen vaikutukset Suomen porotalouden teurasmääriin vuosina 2005/06–2008/2009. Poromies 6, 15–21. den Herder, M., R. Virtanen & H. Roininen (2008). Reindeer herbivory reduces willow growth and grouse forage in a forest-tundra ecotone. Basic and Applied Ecology 9, 324–331. Eriksson, B. (2014). Rennäringen, en miljardindustri som går mot en kollaps och som idag sysselsätter ca 15 000 årsarbeten i Norrlands inland och i Norra Finland. Boden: Benerik Fö- retagskonsult, Finansiärer. Forbes, B.C., M. Bölter, L. Müller-Wille, J. Hukkinen, F. Müller, N. Gunslay & Y. Konstantinov, Y. (eds.) (2006). Reindeer Management in Northernmost Europe. Linking Practical and Sci- entific Knowledge in Social- Ecological Systems. Ecological Studies 184. Berlin: Springer. Hagemoen, R.I.M. & E. Reimers (2002). Reindeer summer activity pattern in relation to weather and insect harassment. Journal of Animal Ecology 71, 883–892. Hallituksen esitys 264/2014. Halvorsen, O. (2012). Reindeer parasites, weather and warming of the Arctic. Polar Biology 35: 1749. DOI: 10.1007 /s00300-012-1209-0. Heikkilä, L. (2006). Reindeer talk: Sámi reindeer herding and nature management. PhD the- sis, University of Lapland. http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-20111131029. Heikkinen H.I., M. Kasanen & E. Lépy (2012). Resilience, vulnerability and adaptation in rein- deer herding communities in the Finnish-Swedish border area. Nordic Geographical Publica- tions 41:5, 107–121. Heikkinen, H.I., S. Lakomäki & J. Baldridge, J. (2007). The dimensions of sustainability and the neo-entrepreneurial adaptation strategies in reindeer herding in Finland. Journal of Eco- logical Anthropology 11, 25–42. Heikkinen, H.I., O. Moilanen, M. Nuttall & S. Sarkki (2011). Managing predators, managing reindeer: contested conceptions of predator policies in Finland’s southeast reindeer herding area. Polar Record 47:242, 218–230. DOI:10.1017/S0032247410000513. Helle, T., V. Hallikainen, M. Särkelä, M. Haapalehto, A. Niva & J. Puoskari (2012). Effect of a holiday resort on the distribution of semi-domesticated reindeer. Annales Zoologici Fennici 49, 23–35. DOI: 10.5735/086.049.0103. Helle, T.P. & L.M. Jaakkola (2008). Transitions in herd management of semi-domesticated reindeer in northern Finland. Annales Zoologici Fennici 45:2, 81–101. DOI: 10.5735/086.045.0201. Helle, T. & L. Tarvainen (1984). Effects of insect harassment on weight gain and survival in reindeer calves. Rangifer 4:1, 24–27. Hukkinen, J., L. Müller-Wille, P. Aikio, H. Heikkinen, O. Jääskö, A. Laakso, H. Magga, S. Ne- valainen, O. Pokuri, K. Raitio. & N. West (2006). Development of participatory institutions for 82 reindeer management in Finland: A diagnosis of deliberation, knowledge integration and sus- tainability. Ecological Studies 184, 47–71. Härkönen, L., S. Härkönen, A. Kaitala, S. Kaunisto, R. Kortet, S. Laaksonen & H. Ylönen (2010). Predicting range expansion of an ectoparasite – the effect of spring and summer tem- peratures on deer ked Lipoptena cervi (Diptera: Hippoboscidae) performance along a latitudi- nal gradient. Ecography 33, 906–912. IPCC, International Panel on Climate Change (2013). Summary for Policymakers. Teoksessa T.F. Stocker, D. Qin, G.K. Plattner, M. Tignor, S.K. Allen, J. Boschung, A. Nauels, Y. Xia, V. Bex. & P.M. Midgley (eds.), Climate Change 2013: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fifth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Cli- mate Change. Cambridge, United Kingdom and New York, NY, USA: Cambridge University Press. Kainulainen, P. (2011). Selvitys petojen aiheuttamien vahinkojen vaikutuksista poronhoidolle ja toimenpiteet pedoista aiheutuvien ongelmien ratkaisemiseksi. Lapin liitto, Rovaniemi. http://www.lappi.fi/lapinliitto/c/document_library/get_file?folderId=223971&name=DLFE- 6886.pdf. Kaivoslaki 621/2011. Kietäväinen, A. (2012). Porotalouden taloudelliset ja työllistävät vaikutukset. Maaseudun uusi aika 1, 35–49. Kivinen, S. (2015). Many a little makes a mickle: Cumulative land cover changes and tradi- tional land use in the Kyrö reindeer herding district, northern Finland. Applied Geography 63, 204–211. Kontio, P., K. Oinonen & J. Kumpula (2014). Porotalouden tarpeet kartalle ajantasaisesti. Apaja 1, 12. Kumpula, J. (2012). Ilmastonmuutos ja poronhoito. Teoksessa R. Ruuhela (toim.), Miten väis- tämättömään ilmastonmuutokseen voidaan sopeutua? Yhteenveto suomalaisesta sopeutu- mistutkimuksesta eri toimialoilla. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 6/2011. Kumpula, J., M. Kurkilahti, T. Helle & A. Colpaert (2014). Both reindeer management and several other land use factors explain the reduction in ground lichens (Cladonia spp.) in pas- tures grazed by semi-domesticated reindeer in Finland. Regional Environmental Change 14, 541–559. DOI: 10.1007/s10113-013-0508-5. Kumpula, J., A-J. Pekkarinen, O. Tahvonen & S. Rasmus (2015). Poronhoidon tuottavuus ja ekonomia erilaisissa laidun- ja ympäristöolosuhteissa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 68/2015. Kumpula, J., A-J. Pekkarinen, O. Tahvonen, J. Siitari & H. Törmänen (2016). Petoeläinten vaikutukset porotalouden tuottavuuteen, tuloihin ja taloudelliseen kestävyyteen. Luonnonva- rakeskus ja Helsingin yliopisto. Makera-hankkeen loppuraportti. 24.5.2016. Kumpula, J., S. Stark & Ø. Holand (2011). Seasonal grazing effects by semi-domesticated reindeer on subarctic mountain birch forests. Polar Biology 34:3, 441–453. DOI: 10.1007/s00300-010-0899-4. Kumpula, J., A. Tanskanen, A. Colpaert, M. Anttonen, H. Törmänen, J. Siitari, J. & S. Siitari 83 (2009). Poronhoitoalueen pohjoisosan talvilaitumet vuosina 2005–2008. Laidunten tilan muu- tokset 1990-luvun puolivälin jälkeen. Riista- ja kalatalousjulkaisuja 3/2009. www.rktl.fi/www/uploads/pdf/uudet%20julkaisut/tutkimuksia 3 2009.pdf, 14.11.2016. Laaksonen, S. (2016). Tunne poro - poron sairaudet ja terveydenhoito. Kuusamo: Wazama Media Oy. Laaksonen, S., J. Pusenius, J. Kumpula, A.Venäläinen, R. Kortet, A. Oksanen & E. Hoberg (2010). Climate change promotes the emergence of serious disease outbreaks of Filarioid Nematodes. EcoHealth 7, 7–13. DOI:10.1007/s10393-010-0308-z. Laki metsähallituksesta 234/2016. Laki porotaloutta kohdanneiden vahinkojen korvaamisesta 987/2011. Laki saamelaiskäräjistä 974/1995. Lapin ELY-keskus (2015). Lapin alueellinen maaseudun kehittämisstrategia 2014–2020. La- pin ELY-keskus. Lapin liitto (2011). Lapin ilmastostrategia 2030. Lapin liitto. Julkaisu 27/2011. Maa- ja metsätalousministeriö (2005). Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia. Vammala: Vammalan kirjapaino Oy. Maa- ja metsätalousministeriö (2013). Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi. 2013/5. Työryhmämuistio. Maa- ja metsätalousministeriö (2014). Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumissuunni- telma 2022. MMM 2014:5. http://mmm.fi/documents/1410837/1516663/2014 5 ilmastonmuu- tos.pdf/1716aa76-8005-2626-bae0-b91f3b0c6396, 14.11.2016. Markkula, I., & R. Helander-Renvall (2014). Ekologisen perinnetiedon käsikirja. Arktisen kes- kuksen tiedotteita 59. Meristö, T., J. Järvinen, S. Kettunen & M. Nieminen (2004). Porotalouden tulevaisuus. “Keitä me olemme ja mitä meille kuuluu?” Kala- ja riistaraportteja 298. Nieminen, M. (2012). Porojen liikennekuolemat vuosina 2005–2011: Pahimmat kolaripalis- kunnat ja tieosuudet. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen työraportteja 5. http://www.rktl.fi/www/uploads/pdf/uudet%20julkaisut/tyoraportit/porokuolemat.pdf, 24.10.2016. Nieminen, M. (2014). Poro – Reindeer. Helsinki: BoD - Books on Demand. Näkkäläjärvi, K. (2000). Porotalouden tuotto maksimoituu 1990-luvulla. Teoksessa: J. Penna- nen & K. Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan – Siidoista kyliin. Luontosidonnainen saamelais- kulttuuri ja sen muuttuminen. Inarin saamelaismuseon julkaisuja 3. Näkkäläjärvi, K. (2003). The Siida, or Sámi village as the basis of community life. Teoksessa J. Pennanen & K. Näkkäläjärvi (eds.), Siiddastallan. From Lapp Communities to modern Sámi Life. Publication of the Inari Sámi Museum 5. Näkkäläjärvi, K. (2013). Jauristunturin poropaimentolaisuus: kulttuurin kehitys ja tietojärjes- telmä vuosina 1930–1995. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Oinonen, K., J. Kumpula, P. Shemeikka, M. Väänänen, P. Kontio, J. Siitari, S. Siitari & H. Törmänen (2014). Tools for taking reindeer herding into account in land use planning – PO- ROT Project. NJF Report 10:8. 84 Paliskuntain yhdistys (2014). Opas poronhoidon tarkastelemiseen maankäyttöhankkeissa (Poro YVA). Rovaniemi: Pohjolan Painotuote Oy. Paliskuntain yhdistys (2016a). Paliskunnat.http://www.paliskunnat.fi/poro/poronhoito/paliskun- nat, 14.11.2016 Paliskuntain yhdistys (2016b). Tilastoja: Poronomistajat. http://www.paliskunnat.fi/py/materiaalit/tilastot/poronomistajat/, 14.11.2016. Paliskuntain yhdistys (2016c). Tilastotietoa porotaloudesta. Poromies 2, 44–26. Pekkarinen, A.-J., J. Kumpula & O. Tahvonen (2015). Reindeer management and winter pas- tures in the presence of supplementary feeding and government subsidies. Ecological Model- ling 312, 256–271. Pohjois-Pohjanmaan liitto (2010). Pohjois-Pohjanmaan ilmastostrategia. Pohjois-Pohjanmaan liitto. Poronhoitolaki 14.9.1990/848. Rantamäki-Lahtinen, L. (toim.) (2008). Porotalouden taloudelliset menestystekijät. MTT:n sel- vityksiä 156. Rasmus, S., S. Kivinen, M. Bavay & J. Heiskanen (2016). Local and regional variability in snow conditions in northern Finland: A reindeer herding perspective. Ambio 45:4, 398–414. DOI: 10.1007/s13280-015-0762-5 Rasmus, S., J. Kumpula & K. Jylhä (2014). Suomen poronhoitoalueen muuttuvat talviset sää- ja lumiolosuhteet. Terra 126:4, 169–185. Riistavahinkolaki 105/2009. Ruosteenoja, K., J. Räisänen, A. Venäläinen & M. Kämäräinen (2015). Projections for the du- ration and degree days of the thermal growing season in Europe derived from CMIP5 model output. Int. J. Climatol 36;8, 3039–3055. DOI:10.1002/joc.4535. Saarni, K. & M. Nieminen (2011). Tukipolitiikan vaikutukset Suomen poronhoitoon. Riista- ja kalatalous. Tutkimuksia ja selvityksiä 10. Shemeikka, P., M. Väänänen, J. Kumpula, H. Törmänen & J. Siitari (2014). Producing GIS data on reindeer management and land use in the POROT Project – How to utilize this data? NJF Report 10:8. Soppela, P. (2004). Poron rasvat ja kunto. Selvitys tutkimushankkeen tulosten soveltamis- mahdollisuuksista. Arktisen keskuksen tiedotteita 43. Soppela, P. (2009). The energetic aspects of migration in northern ungulates, the caribou and reindeer (Rangifer tarandus). Teoksessa S. Morris & A. Vosloo (eds.), Molecules to migra- tion: The pressures of life. Bologna, Italy: Medimond Publishing. Soppela, P., C. Brown-Leonardi, P. Fryer & P. Kankaanpää (2010). The changing Barents region: challenges and opportunities for researchers. Teoksessa: P. Fryer, C. Brown- Leonardi & P. Soppela (eds.). Encountering the Changing Barents - Research Challenges and Opportunities. Arctic Centre Reports 54. Soppela, P., S. Saarela, U. Heiskari & M. Nieminen (2008). The effects of wintertime under- nutrition on plasma leptin and insulin levels in an arctic ruminant, the reindeer. Comparative Biochemistry and Physiology 149, 613–621. 85 Suomen arktinen strategia (2013). Valtioneuvoston periaatepäätös 23.8.2013. Valtioneuvos- ton kanslian julkaisusarja 12/2013. Tahvonen, O., J. Kumpula & A-J. Pekkarinen (2014). Optimal harvesting of an age struc- tured, two-sex herbivore-plant system. Ecological Modelling 272: 348–361. Tauriainen, J. (2016). Porotaloudessa kannattavuusloikka. Luke uutiset 6.6.2016 https://www.luke.fi/uutiset/porotaloudessa-kannattavuusloikka/. Timo-Huhtala, M. (2016). Porokello-puhelimet jakoon. Poromies 3: 17. Turunen, M., P. Oksanen, T. Vuojala-Magga, I. Markkula, M-L. Sutinen & J. Hyvönen (2013). Impacts of winter feeding of reindeer on vegetation and soil in the sub-Arctic: Insights from a feeding experiment. Polar Research 32, 18610. DOI: 10.3402/polar.v32i0.18610. Turunen, M., S. Rasmus, M. Bavay, K. Ruosteenoja & J. Heiskanen (2015). Talvisäät, lu- miolot ja poronhoitotyöt: poronhoitajien näkemyksiä ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja kei- noista selviytyä ongelmista. Suomen Riista 61: 7–25. Turunen, M.T., S. Rasmus, M. Bavay, K. Ruosteenoja & J. Heiskanen (2016). Coping with difficult weather and snow conditions: Reindeer herders’ views on climate change impacts and coping strategies. Climate Risk Management 11:15–36. DOI: 10.1016/j.crm.2016.01.002. Turunen, M., P. Soppela, H. Kinnunen, M-L. Sutinen & F. Martz (2009). Does climate change influence the availability and quality of reindeer forage plants? A review. Polar Biology 32: 813–832. DOI 10.1007/s00300-009-0609-2. Turunen, M., P. Soppela & F. Martz (2010). Vaikuttaako ilmastonmuutos poron ravintokas- vien laatuun ja saatavuuteen? Suomen Riista 56: 73–86. Turunen, M. & T. Vuojala-Magga (2013). Porojen talviruokinta: luppopuiden hakkuusta tarha- ruokintaan. Suomen Riista 59: 86–99. Turunen, M. & T. Vuojala-Magga (2014). Past and present winter feeding of reindeer in Fin- land: Herders’ adaptive learning of feeding practices. Arctic 67:2, 173–188. DOI: 10.14430/arctic4385.. Valkonen, J. & A. Pohjola. 2012. Poronhoitajien hyvinvoinnin uhat ja avun tarpeet. Rova- niemi: Lapin yliopistokustannus, Rovaniemi 2012. Vesilaki (587/2011). Vuojala-Magga, T., M. Turunen, T. Ryyppö & M. Tennberg (2011). Resonance strategies of Sami reindeer herding during climatically extreme years in northernmost Finland in 1970- 2007. Arctic 64(2): 227-241. Ympäristöministeriö (2011). Akwé:Kon -ohjeet. Ympäristöhallinnon ohjeita 1/2011. http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=127576&lan=fi, 14.11.2016 86 5 POHJOISEN MATKAILUN YMPÄRI- VUOTISUUS ENTISTÄ TÄRKEÄMPÄÄ Seija Tuulentie, erikoistutkija, Luonnonvarakeskus Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Matkailun ympärivuotisuuden kehittäminen on sekä välttämätöntä ilmastonmuutokseen so- peutumiseksi että sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. • Barentsin alueen eteläosissa ja rannikkoseuduilla ilmastonmuutos näkyy etenkin lumen puutteena alkutalvesta, joten sopeutumaan on jo jouduttu ja sopeutumiskysymykset kiin- nostavat. • Yritykset käyttävät sopeutumiseen kolmenlaisia tapoja: tekniset ratkaisut, toimintojen siirto ja tuotteiden kehittäminen tai muuttaminen. • Lumetus ja varastolumi eivät ole kestäviä ratkaisuja, ja toimintojen siirto ei ole mahdollista paikkaan ja infrastruktuuriin sidotuille toiminnoille. • Ilmastonmuutos on huomioitava etenkin strategisessa kehittämisessä, koska yritykset ovat pieniä ja pystyvät suunnittelemaan toimintaansa vain lähitulevaisuuteen. 5.1 Johdanto Arktista aluetta on monesti pidetty matkailun kannalta kaukaisena ja vaikeasti saavutettavana. Ongelmina on nähty myös työvoiman puute ja väestön vähyys sekä luonto- ja kulttuuriympä- ristöjen haavoittuvuus. Nämä piirteet eivät kuitenkaan päde koko arktiseen alueeseen samalla tavalla. Euroopan pohjoinen on paremmin saavutettavissa kuin esimerkiksi Siperia tai Kanadan pohjoisosat. Sama koskee työvoima- ja väestökysymyksiä. Kuitenkin arktisen alueen matkailu on vielä sesonkisidonnaisempaa kuin muiden alueiden matkailu, koska vuodenaikojen vaihte- lut ovat jyrkkiä ja valon määrä vaihtelee samoin äärimmäisyydestä toiseen. Aiemman kesä- matkailun sijaan talvimatkailu on etenkin Barentsin alueella nouseva trendi. Suomi on ollut tässä edelläkävijä, mutta Norja ja Ruotsi saavuttavat Suomen etumatkaa. Arktisen alueen matkailun oletetaan tulevaisuudessa lisääntyvän huomattavasti (Nordic Coun- cil of Ministers 2011). Lapin matkailustrategiassa todetaan, että kansainvälinen kiinnostus ark- tisiin alueisiin on kasvamassa ja ennen pitkää se tulee heijastumaan myös matkailuun. Vielä kasvu ei kuitenkaan ole näkyvissä. Yöpymisten määrä pysytteli Pohjoismaissa vuodesta 2005 vuoteen 2013 suunnilleen samalla tasolla. Vuosina 2014 ja 2015 ulkomaalaisia yöpyjiä on ollut hieman enemmän etenkin Ruotsissa ja Tanskassa (Visit Finland, ei vl.). 87 Matkailu Barentsin eri osissa Norja: Enemmistö matkustaa autolla, mutta myös bussi- ja risteilyalusmatkailu ovat suosittuja. Mat- kailu ja ulkoilu muodostavat Tromssan läänissä 6 % ja Nordlandin läänissä kokonaistuotannosta 6,7 % – luvut ylittävät kansallisen 5,5 %:n keskiarvon (Auno & Sørensen 2009). Kesä on matkailun suurin sesonki ja ympärivuotisuus ongelma. Talvimatkailu on kuitenkin lisääntynyt kaamoksesta ja revontu- lista kiinnostumisen myötä. Talvikaudesta 2005–2006 kauteen 2009–2010 matkailu lisääntyi 71 %. (Amundsen 2012.) Norjasta on pääosin saatavilla vain koko maan luvut, joten Pohjois-Norjaa ei pysty tarkastelemaan erikseen (Kohllechner-Autto 2011). Ruotsi: Painopiste on pienimuotoisessa luontomatkailussa, kuten hiihtomatkailussa ja kansallispuis- tokäynneissä. Myös avaruusmatkailua kehitetään ja auto- ja sotatarviketestaus kasvavat. Matkailu on kasvanut voimakkaasti, esim. vuodesta 2011 vuoteen 2012 liikevaihto kasvoi 12 %, kun koko maan vastaava kasvu oli 4,8 %. Kasvusta huolimatta alue on menettänyt markkinaosuuttaan 2009–2011 muille Pohjoismaille ja muulle Euroopalle. Haasteena pidetään muun muassa kansallispuistojen kau- pallisen käytön rajoituksia ja ilmastonmuutosta talvimatkailun kannalta. • Matkailuyrityksiä (2009) noin 550 • Matkailun liikevaihto 2012 4,5 miljardia SEK • Matkailussa tehdyt henkilötyövuodet (2009) 2500 • Rekisteröityjä yöpymisiä (2009) 2,3 miljoonaa, joista ulkomaalaisten osuus noin 23 % (Kohl- lechner-Autto 2011; Maher ym. 2014.) Suomi: Lappi on Suomen toiseksi suosituin matkailumaakunta Uudenmaan jälkeen. Matkailu on mer- kittävä toimiala Lapissa, sillä se työllistää väestöä myös alue ‐ ja kuntak . Matkai- lukeskukset ovat tärkeitä palvelukeskittymiä myös paikallisen väestön tarpeisiin. • Matkailualalla toimivia yrityksiä 1000–1600 (2013; tarkastelutavasta riippuen) • Vuotuinen matkailutulo 2013 noin 630 M€ • Matkailutyöllisyys 2013 noin 500 htv • Rekisteröityjä matkailijayöpymisiä 2015 kaikkiaan hieman alle 2, 4 milj., joista noin 1 milj. ul- komaalaisia (Visit Finland, ei vl.). Eniten yöpyjiä on ollut Iso-Britanniasta, Venäjältä, Saksasta ja Ranskasta. Kiinalaisten määrä on noussut eniten, mutta on vielä pieni suurimpiin verrat- tuna. (Lapin liitto 2015.) Kainuu on Suomen 7. suosituin matkailumaakunta. Kainuun matkailijavirrassa merkittäviä ryhmiä edustavat urheilumatkailijat (etenkin Vuokatissa) sekä läpikulkumatkailijat. Eläintenkatselutuotteet ovat Euroopan laajuisesti tarkasteltuna Kainuun uniikkituotteita. Lumivarmuuteen uskotaan vahvasti, sa- moin kesäilmaston houkuttelevuuden arvioidaan olevan korkealla tasolla verrattuna muihin alueisiin Euroopassa. • Matkailutulo 138 milj.€ (2009; Kauppila 2011) • Matkailutyöllisyys 1239 htv (2009; Kauppila 2011) • Matkailijoiden yöpymisiä vuonna 2015 noin 930 000, joista ulkomaalaisten yöpymisten osuus oli vajaat 10 % (Visit Finland, ei vl.). Venäläiset on ollut suurin ryhmä (Kainuun matkailustra- tegia 2011–2020). Venäläismatkailijoiden määrässä on kuitenkin tapahtunut notkahdus vuo- den 2012 jälkeen ja etenkin vuonna 2015 (Kainuun Etu Oy 2011; Visit Finland, ei vl.). Pohjois-Pohjanmaa jakautuu kolmeen matkailualueeseen: Koillismaahan, Ouluun ja Oulun seutuun sekä Kalajoen matkailualueeseen. Yöpymisten määrällä mitattuna maakunta on 3. suurin Suomessa. Tilastoidut yöpymiset jakautuvat jo lähes tasan kesän ja talven kesken, mutta sesongit vaihtelevat mat- kailukeskuksittain (Kalajoki on kesäkohde; Kuusamo ja Syöte talvikohteita). Tämä monipuolisuus näh- dään vahvuutena ja esimerkiksi kansallispuistot mahdollisuutena. Heikkoudet ja uhat liittyvät lähinnä saavutettavuuteen ja markkinointiin. • Matkailijoiden yöpymisiä vuonna 2015 oli 1,62 miljoonaa, joista ulkomaalaisia 17 % (Visit Fin- land, ei vl.). • Vuonna 2010 matkailuklusteri työllisti noin 7 000 henkilöä ja matkailuklusterin liikevaihto oli arviolta 600 milj. € (Pohjois-Pohjanmaan liitto 2011.) Venäjä: Matkailu on huomattavasti vähäisempää kuin muualla Barentsin alueella. Ohjelmapalveluita on kuitenkin viime aikoina kehitetty. Murmanskin ja Arkangelin alueilla risteilymatkailijoiden määrä on lisääntynyt. Myös suojelualueiden merkitys kasvaa. (Pashkevich & Stjernström 2014.) Ongelmia ovat muun muassa ylhäältä ohjaaminen, infrastruktuurin puute sekä käytäntöjen vakiintumattomuus. Tilas- totietoja on huonosti saatavilla. • Arvio vuosittaisista matkailijamääristä Venäjän kaikilla pohjoisilla alueilla 0,5 miljonaa (Maher ym. 2014); esim. Montsegorskin alueella noin 9500 yöpymistä; Arkangelin alueella matkai- luyrityksiä 635; Montsegorskin alueella 81 (Kohllechner-Autto 2011). 88 Barentsin alue on monimuotoinen, ja myös matkailun muodot ja kehitys vaihtelevat eri osissa (ks. edellinen tietolaatikko). Norjan ja Venäjän matkailua hallitsee risteilyalusten määrän kasvu, kun taas Ruotsin ja Suomen pohjoisosissa aiemmin vain hiihtokeskuksina tunnetut paikat ovat laajentuneet tarjoamaan monenlaisia ohjelma- ja muita palveluja. Suomen Lappi on ollut edel- läkävijä talvimatkailun kehittämisessä. Sen sijaan Venäjällä matkailupalvelut kärsivät yrityskult- tuurin kehittymättömyydestä ja matkailu on ylhäältä ohjattua vailla pitkäjänteistä kehittämis- suunnitelmaa (Kohllechner-Autto 2011, Pashkevich & Stjernström 2014). Myös matkailun ke- hittämisen julkinen tuki vaihtelee huomattavasti, vaikka esimerkiksi Norjassa pohjoisen matkai- luun on alettu panostaa (Amundsen 2012). Suomessa matkailun kehittämisen tärkeyttä koros- tetaan (Kaján 2013). Sekä Suomen kansallisessa matkailustrategiassa että Lapin matkailustra- tegiassa matkailun katsotaan vaikuttavan positiivisesti aluekehitykseen ja matkailu nähdään yhtenä harvoista syrjäisten alueiden kasvavista elinkeinoista (Hakkarainen & Tuulentie 2008). Matkailu on joka tapauksessa olennainen osa pohjoisen paikallistalouksia, ja se yhdistää uusia taloudellisia mahdollisuuksia ja perinteisiä luontoelinkeinoja (Hovelsrud ym. 2011). Vaikka mat- kailu ei ole Barentsin alueen merkittävin elinkeino, hyvä saavutettavuus muihin pohjoisiin alu- eisiin verrattuna on mahdollistanut sellaisten tunnettujen matkakohteiden kuin Nordkappin, Kii- runan jäähotellin, Rovaniemen Santa Parkin ja Levin ja Ylläksen hiihtokeskusten menestyksen (Müller 2011). Matkailussa alueen vetovoima ja arktinen näkyvyys perustuvat esimerkiksi alueen äärimmäi- siin luonnonolosuhteisiin (kuten kylmyyteen eli pakkaseen, lumeen, jäähän ja valon määrään eli yöttömään yöhön ja kaamokseen), alueen paikallisväestön ja saamelaisten omaleimaiseen kulttuuriin sekä perinteisten (muiden muassa poronhoito, kalastus, maa-, metsä- ja luontaista- lous) ja uudempien (esimerkiksi matkailu, kaivannaisteollisuus) elinkeinojen rinnakkaiseloon. Suomen Lapista löytyvät arktisen alueen korkeatasoisimmat matkailupalvelut (Lapin liitto 2015), ja pohjoisen Suomen matkailu on hyvin organisoitunut verrattuna muiden arktisten alu- eiden matkailuun (Maher ym. 2014). Etenkin talvimatkailun osaaminen on jo muutaman vuosi- kymmenen ajan ollut vahvaa. (Pilli-Sihvola ym. 2016.) Suomen arktisessa strategiassa (2013) todetaan, että ”elämys- ja luontomatkailun kasvu heijastuu vahvasti Lapin asemaan johtavana arktisena matkailukohteena”. 5.2 Joulu kansainvälisin sesonki Matkailu perustuu Suomen Lapissa niin kuin muuallakin arktisella alueella pääosin luontoon ja luonnossa toteutettaviin ohjelmapalveluihin. Matkailu on elinkeinona monella tavalla haavoit- tuva. Sekä lähtömaiden taloudellinen kehitys että muodit ja muut markkinoihin liittyvät tekijät vaikuttavat elinkeinoon. Luonto-olosuhteet ovat kuitenkin yhtä merkittävä tekijä ja ilmaston- muutos on otettava matkailun suunnittelussa huomioon. Pohjois-Suomen luonnon ja luontoon perustuvien elinkeinojen arvioidaan olevan erityisen herkkiä ilmastonmuutoksen vaikutuksille (Marttila ym. 2005). Vaikka Lapin matkailu on kehittynyt voimakkaasti tällä vuosituhannella, matkailun kausivaihtelu on edelleen suurta. Joulu on tärkeä sesonki, ja suurin osa ulkomaisista 89 matkailijoista saapuu Lappiin marras- ja joulukuussa joulupukin ja talvisten aktiviteettien hou- kuttelemana (Lapin liitto 2008). Joulusesonki on kuitenkin ilmastonmuutokselle kaikkein herkin, ja ilmastonmuutoksen vaikutukset talvisesongin alussa konkretisoituvat ensimmäisenä etenkin Etelä-Lapissa. Muista pohjoisen Suomen alueista Pohjois-Pohjanmaalla kesä- ja talvimatkailu ovat paremmin tasapainossa, mutta matkailukeskukset ovat jakautuneet voimakkaasti kesä- kohteisiin (Kalajoki, Oulu) ja talvikohteisiin (Kuusamo, Syöte). Kainuussa sesongit ovat tasai- sempia, mutta matkailu kaiken kaikkiaan vähäisempää. (Kainuun liitto 2016.) Matkailun merkitys työllistäjänä on Lapissa suurempi kuin muualla Suomessa: koko maan työl- lisyydestä matkailun osuus on ollut 4,2 prosenttia, mutta Lapissa lähes kahdeksan prosenttia (Lapin matkailutilastollinen vuosikirja 2011). Lapin matkailussa tehtiin vuonna 2013 noin 5000 henkilötyövuotta, mikä on hieman enemmän kuin metsäsektorilla (Lapin liitto 2015; Metsätilas- tollinen vuosikirja 2014). Olennaista matkailutyöllisyyden kannalta on, että matkailu työllistää erityisesti nuoria ja naisia. Sesonkiluonteisuus ja heikohko palkkataso puolestaan vähentävät alan vetovoimaa. Lapin matkailun kasvu on mukaillut talouden liikkeitä, mutta trendi on jatkuvasti ollut nouseva (kuva 1.) ja talvi 2015–2016 oli ennätyksellinen: marraskuusta 2015 maaliskuuhun 2016 ulko- maiset yöpymiset lisääntyivät Lapissa yli kymmenellä prosentilla edelliseen vastaavaan kau- teen verrattuna. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Lapissa vuoden 2016 alkupuoliskolla 12,7 prosentilla. Kainuussa lisäys oli vielä suurempi, mutta matkailijavolyymi on siellä alle kymmenesosa Lapin matkailijamääristä. Kuva 1. Rekisteröidyt yöpymiset Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa 1995– 2015. Lähteet: Kainuun matkailutilastollinen vuosikirja 2015 ja Suomen virallinen tilasto (SVT): Ma- joitustilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=1799-6309. Helsinki:Tilastokeskus [viitattu 28.9.2016]. Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/matk/index.html. 90 Rekisteröidyissä yöpymisissä ei näy läheskään kaikki matkailu. Tilastokeskuksen tilastot kat- tavat vain vähintään 20 vuodepaikan majoituksen tai sähköliitäntäpisteellä varustetun matkai- luvaunupaikan tarjoajat. Etenkin Lapissa ja Pohjois-Suomessa yövytään paljon mökeissä tai muissa pienissä majoituspaikoissa. Iso osa pohjoisen matkailusta sekä Suomessa että Nor- jassa ja Ruotsissa nojautuu lisäksi jokamiehenoikeuksilla tapahtuvaan kulkemiseen maastossa ja yöpymiseen autiotuvissa tai teltoissa. Kun Lapissa rekisteröidyssä majoituksessa oli vuonna 2010 noin 2,2 miljoonaa yöpymistä, todellisen määrän arvioidaan olevan kolminkertainen (La- pin matkailutilastollinen vuosikirja 2011). Matkailun sesonkiluonteisuus on ongelma sekä infrastruktuurin käytön että työvoiman vakiin- tumisen kannalta. Talvisesonki on viime vuosikymmeninä noussut merkittävimmäksi matkailu- kaudeksi, ja ulkomaisten matkailijoiden kannalta joulun aika on tärkein (kuva 2.). Toukokuu ja lokakuu ovat matalimman sesongin aikaa. Rekisteröidyissä yöpymisissä näkyy etenkin ulko- maisten matkailijoiden osuus, koska he yöpyvät hotelleissa ja muissa suurissa majoitusyksi- köissä kotimaisia enemmän. Sesonkivaihtelun tasaamiseksi on ollut monia hankkeita (esim. Kesämatkailun Master plan ja Slow Adventure in Northern Territories Kuusamossa; Naturpolis 2015; Kemijärven moninaiskäytön ja kesämatkailun kehittäminen vuosina 2008–2011, Lapin ELY-keskus 2016 ja Lintumatkailun kehittämismahdollisuudet Rovaniemellä ja Lapissa, Leski- nen 2015), mutta suurta muutosta ei ole ainakaan vielä nähtävissä. Kuva 2. Rekisteröityjen yöpymisten kausivaihtelu Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa vuonna 2015. Lähteet: Kainuun matkailutilastollinen vuosikirja 2015 ja Suomen virallinen tilasto (SVT): Ma- joitustilasto [verkkojulkaisu]. ISSN=1799–6309. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu 28.9.2016]. Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/matk/index.html. 91 5.3 Ilmastonmuutos vaikuttaa eniten alkutalveen Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän pohjoi- sessa talven sademääriä ja lyhentävän talvea sekä alku- että loppupäästä. Lapissa talvi lyhenisi vuosisa- dan loppuun mennessä arvioiden mukaan noin yh- dellä ja puolella kuukaudella (Jylhä ym. 2009). Muu- tos on kuitenkin hidasta, joten matkailuelinkeinolla on aikaa sopeutua. Vuonna 2005 tehdyssä selvityksessä (Sievänen ym. 2005) puolet haastatelluista matkai- luyrityksistä oli huomannut ilmaston vaihtelun vaikut- tavan toimintaansa. Kesän ja talven pituus, vuosien välinen suuri vaihtelu sekä äärimmäisten säätilojen lisääntyminen oli havaittu. Myös kesän sateisuus oli pantu merkille. Järvi-Suomea ja Pohjois-Suomea koskevassa kyselyssä Pohjois-Suomessa toimivat matkailuyritykset olivat ko- keneet muutoksen selvemmin. Tervon (2008) muutamaa vuotta myöhemmin tekemässä tutki- muksessa puolestaan kolme neljännestä talvimatkailuun keskittyvistä yrityksistä katsoi, että äärimmäiset lämpötilat ja voimakkaat tuulet ovat vaikuttaneet heidän yritystoimintaansa. Lapin matkailuyrittäjille ja matkailuparlamentin osallistujille vuonna 2009 toteutetussa kyse- lyssä todettiin, että lyhyellä tähtäimellä tärkeimpänä vaikuttavana asiana pidetään talouskehi- tystä. Ilmastonmuutos jää neljännelle sijalle markkinoinnin ja energiakysymysten sekä yhteyk- sien taakse. Sen sijaan pitemmällä, 15–30 vuoden tähtäimellä ilmastonmuutos nousee tär- keimmäksi matkailuun vaikuttavaksi tekijäksi. Taulukko 1. Matkailutoimijoiden mielestä matkailuelinkeinoon 5 ja 15–30 vuoden sisällä vaikuttavat tekijät (n = 42). Lähde: Kietäväinen, Tuulentie & Rovanperä 2011. ”Talvimatkailu kärsii talvien lämpenemisestä ja lentoliiken- teen vähenemisestä (energian kallistuminen, häirintä)”. - Tulevaisuustyöpaja 20.11.2015 Rovaniemi 92 Merkittävin ilmastonmuutokseen liittyvä tekijä pohjoisen matkailun kannalta on lumen puute ja etenkin lumen tulon epävarmuus alkukaudesta. Joulukausi on noussut tärkeimmäksi ulkomaa- laisten matkailijoiden sesongiksi, mutta se on myös lumiolosuhteiltaan talven epävarminta ai- kaa (Kietäväinen, Tuulentie & Rovanperä 2011). Matkailuun vaikuttavia muutoksia ilmastossa on kuitenkin havaittu kaikkina vuodenaikoina, ja vaikutusten oletetaan olevan sekä positiivisia että negatiivisia (Kaján 2014; Lépy ym. 2014; ks. taulukko 2.) Taulukko 2. Matkailukeskusten asukkaiden havaitsemat muutokset. Lähde: Kaján 2014, Lépy ym. 2014. Lumeen ja jäähän tukeutuvat ohjelmapalvelut ja tuotteet on koettu Lapissa herkimmiksi ilmas- tonmuutokselle. Matkailutoimijat pitävät ilmastonmuutoksen suhteen haavoittuvimpana tuot- teena joulumatkailua, joka on joutunut osin sopeutumaan syksyn lämpenemisen aiheuttamaan lumen puutteeseen. Joulun ympärille luodut ohjelmapalvelut liittyvät vahvasti lumeen. Tärkein tuote, Joulupukki, ei ole sinällään ilmastosta riippuvainen, mutta joulupukkituote tarvitsee lu- mista ympäristöä, metsää ja poroja (Hall 2014). Toisaalta viime vuosina lumisuus ja alkutalven Vuo- denaika Havaittu ilmiö Negatiivinen vaikutus mat- kailuun Positiivinen vaikutus mat- kailuun Talvi Pilvisyys Ei äärimmäisen kyl- mää Tuulisuus ja myrs- kyt lisääntyneet Lämpötilojen vaih- telu lisääntynyt Lumen vähyys Vaikeus nähdä revontulia Vähemmän eksotiikkaa Hissit kiinni, ulkoilu vaikeaa, ladut ja tiet tukkeutuvat, lentoja peruun- tuu Ennustamattomuus, turvallisuus- ongelmia erämaassa, vaikutukset eläimiin ja kasveihin Lumiaktiviteetit (moottorikelkkailu, hiihto) vaikeutuvat, välineet rik- koutuvat, imago kärsii Leudon sään vuoksi paremmat ulkoilumahdollisuudet Hiihtohissit paremmin auki, ak- tiviteetit paremmin kaupaksi Sisäpalvelujen myynti kasvaa, eksoottisuus Kevät Lumi lähtee aikai- sin, samoin jääpeite Kausi lyhenee, tulot vähenevät; ennakoinnin vaikeus Vaellusreitit avautuvat aiem- min Kesä Ukkosmyrskyt li- sääntyneet, eläin- ja kasvilajiston muu- tokset Myrskyt ja sade estävät ulkoaktivi- teetit; imagovaikutus, kun muuttuu Pitempi ja lämpimämpi kesäsesonki Syksy Lumi ja jääpeite tu- levat myöhemmin Tulonmenetys; imagovaikutus; turvallisuuskysymykset Vähemmän lumenluontia 93 lumivarmuus ovat vaihdelleet suuresti Lapin alueella. Matkailuyrittäjät pelkäävät median väli- tyksellä maailmalle levinneen käsityksen, että Lapissa ei ole lunta, vaikka todellisuudessa lu- mipula on koskenut ajoittain Etelä-Lappia ja muualla Lapissa on ollut lunta. Yrittäjät ovat tutki- mushaastatteluissa toivoneet, että etenkin matkanjärjestäjille välitettäisiin tietoa Lapin lumiolo- suhteiden sisäisistä eroista, koska matkailu on hyvin imagoherkkä ala. (Kietäväinen, Tuulentie & Rovanperä 2011, Kietäväinen & Tuulentie 2013.) Monissa pohjoisen Lapin matkailukeskuksissa uskotaan lumivarmuuden säilyvän ainakin muu- taman kymmenen vuoden tähtäimellä, ja sen arvioidaan olevan kilpailuvaltti, kun etenkin Al- peilla kärsitään lumipulasta (Kietäväinen, Tuulentie & Rovanperä 2011). Toisaalta on esitetty ajatus, että kun lumi loppuu suurten keskusten tuntumasta, hiihto ja muut talviset aktiviteetit eivät ole enää tuttuja matkailijoille eivätkä he niitä harrasta, joten talviaktiviteetteihin perustu- vien keskusten suosio voi hiipua (Sievänen ym. 2005). 5.4 Matkailu sopeutuu jatkuvasti Kansainvälisesti arvioidaan, että suurin osa matkailuyrittäjistä tietää ilmastonmuutoksesta vä- hän eikä ole vielä valmis sopeutumaan siihen (Scott 2011). Suomen tilanteen arvioidaan ole- van samansuuntainen. Monet matkailuyritykset ovat pieniä ja tottuneet nousuihin ja laskuihin. Ne keskittyvät enemmän lähiajan selviytymiseen kuin pitkän tähtäimen suunnitteluun. (Brouder & Lundmark 2011.) Investointien aikajänne on kuitenkin pitkä ja vaatii pitkäjänteistä suunnitte- lua (Sievänen ym. 2005.) Suomen kansallisessa ilmastostrategiassa oletetaan matkailun sopeutumistoimien suunnittelun ja toteut- tamisen vievän viidestä kahteenkymmeneen vuotta. Keinoina mainitaan aluekohtaiset matkailustrategiat, tutkimustiedon kulku matkailuyrittäjille ja esimerkiksi vaihtoehtoiset ohjelmapalvelut ja keinolumetus (Marttila ym. 2005). Kansallisissa matkailustrategi- oissa pidetään tärkeänä, että tietoisuutta ja käytän- nön tietoa ilmastonmuutoksesta ja sopeutumisesta li- sätään (Työ- ja elinkeinoministeriö 2015). Katsotaan myös, että ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen tulisikin integroida alueellisiin ja muihin mat- kailustrategioihin ja varmistaa tutkimustiedon kulku matkailuyrittäjille ja yksityisille toimijoille (Marttila ym. 2005). Näin voidaan lisätä matkailun toimijoiden tietopohjaa ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja sopeutumisesta. (Marttila ym. 2005.) Strategioissa ilmastonmuutokseen so- peutumisesta puhutaan jonkin verran. Matkailun tiekartta 2015–2025 näkee ilmastonmuutok- sen sekä mahdollisuutena suhteessa Keski- ja Etelä-Eurooppaan että uhkana, jos se etenee odotettua nopeammin (Työ- ja elinkeinoministeriö 2015). Rovaniemen matkailustrategiassa (2006) todetaan, että yritykset ovat reagoineet alkutalven lumen vähyyteen eli ne ovat pyrkineet ”Lapin matkailu kasvaa kesäisin – etelän helleaallot työntävät, yötön yö vetää turisteja Lappiin, myös muu luontomatkailu li- sääntyy.” Positiivinen tulevaisuuskuva - Tulevaisuustyöpaja 20.11.2015 Rovaniemi 94 sopeutumaan siihen lumetusta käyttämällä, varovaisella alkutalven markkinoinnilla, korvaavilla tuotteilla, ohjelmien toteutuspaikkojen siirroilla ja korostamalla kesätuotteita markkinoinnissa. Lapin matkailustrategiassa vuosille 2007–2010 ilmastonmuutos nähdään matkailuelinkeinolle lähinnä positiivisena asiana, joskin Etelä-Lapin mahdollinen alkutalven lumipula huomioidaan. Tähän esitetään ratkaisuksi palveluiden tuotteistamista, markkinointia, lumetusta ja aktiviteet- tien toteutuspaikkojen siirtoa (Lappi 2008). Lapin matkailustrategiassa vuosille 2015–2018 il- mastonmuutosta tai siihen sopeutumista ei mainita lainkaan. Ilmasto mainitaan yhden alaviit- teen lisäksi vain Liikenne-otsikon alla. Siinä todetaan, että ”ilmastovaikutusten ja niistä johtu- vien riskien (esim. lentoliikenteen rajoitukset tai polttoaineen hinta) takia strategian toteutuk- sessa tulisi varmistaa, että myös vähäpäästöisiä liikennemuotoja, kuten junaliikennettä, kehi- tetään” (Lapin Liitto 2015). Matkailuyritysten sopeutumisen ilmastonmuutokseen voi jakaa kolmeen kokonaisuuteen: • Tekniset ja reaktiiviset ratkaisut, esimerkiksi lumetus ja lumen varastointi • Toimintojen siirto, esimerkiksi safarit lumivarmemmille alueille • Tuotevalikoiman muutos ja ympärivuotisuus 5.4.1 Lumetuksen merkitys suuri Lumetusta ja lumen varastointia käytetään yleisesti hiihtokeskuksissa. Kyse ei ole ainoastaan sopeutumisesta ilmastonmuutokseen vaan myös vastaamisesta kysyntään, matkailun trendei- hin ja pyrkimykseen säilyttää kilpailukyky. Kauden halutaan olevan mahdollisimman pitkä ja etenkin aloitusajankohdan olevan mahdollisimman aikainen. Kuva 1. Keinolunta tarvitaan yhä enemmän sekä ilmaston että kysynnän muuttuessa. Oloksella lunta on säilötty jo pitkään ensilumen latua varten. Kuva: Seija Tuulentie. 95 Laskettelurinteiden ja hiihtolatujen lumettaminen on osoittautunut jotakuinkin kannattavaksi, mutta moottorikelkkakauden jatkaminen tykkilumen avulla on vaikeampaa. Pitkien ja suoravii- vaisten reittien lumettamiseen tarvittaisiin useita tykkejä, mikä olisi taloudellisesti ja logistisesti epäkäytännöllistä (Scott ym. 2007, Määttä ym. 2007). Lumetusta käytetään kuitenkin myös safarireiteillä. Esimerkiksi Rovaniemellä Napapiirillä husky- ja pororeittejä lumetetaan alkukau- desta. Tästä onkin seurannut keskustelu, kuka saa käyttää lumetettuja reittejä ja voiko niitä käyttää jokamiehenoikeudella. Lumen varastointia sahanpurun alla on käytetty etenkin ensilumen latujen lumetukseen ja hiih- tokilpailuja varten. Lumi pitää kuitenkin tuottaa lumitykeillä, koska luonnonlumi on liian kevyttä. Tykitetty lumi peitetään 30–40 sentin kerroksella sahanpurua. Hävikki kesän aikana on noin 20–30 prosenttia. (Rantanen 2012.) Lumen säilömistä myös laskettelurinteitä varten on ensi kertaa Suomessa kokeiltu Rukalla vuonna 2016. Siellä myös etsitään peiteainetta, jolla olisi sahanpurua parempaa jälkikäyttöä. (Miettinen 2016.) Lumetusta voidaan pitää lyhyen tähtäimen reaktiivisena sopeutumiskeinona (ks. IPCC 2007). Taloudellisestikaan se ei aina ole kannattavaa, sillä lumetus lisää kustannuksia ja kuluttaa energiaa. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta lasketteluun ja muihin talvilajeihin Alpeilla on kes- kusteltu paljon jo parinkymmenen vuoden ajan. Lumetusta käytetään yleisesti etenkin alle 1200 metriä merenpinnasta olevilla alueilla. Esimerkiksi Itävallassa 59 prosenttia hiihtoalueista vaatii keinolumetusta (Steiger & Mayer 2011). Rixen ym. (2011) toteavat, että alle 1500–1600 metriä merenpinnasta olevilla alueilla nykyinen lumetusteho ei tule riittämään toivottuun sadan päivän kauteen, mutta lumetuksen tehostaminen voi siitä huolimatta olla toimiva, vaikkakin kallis rat- kaisu. Ympäristöjärjestöt ovat vastustaneet lumetusta etenkin sen vuoksi, että vedenotto alen- taa luonnonvesistöjen pintoja ja vaikuttaa näin eliölajeihin. Toinen huoli liittyy kemikaalien li- säämiseen, jotta jääkiteitä muodostuisi jo noin nolla-asteessa. Silloin lumen tarve on suurin. (Scott ym. 2007.) Alpeilla lumetuksen vuoksi on muun muassa rakennettu tekojärviä, jotta saa- taisiin vettä (Rixen ym. 2011). Tulevaisuuden parhaana sopeutumiskeinona Alpeilla nähdään kuitenkin kesätuotteiden kehittäminen (Kruse ym. 2013). 5.4.2 Kaikkia toimintoja ei voi siirtää Myös toimintojen siirtoa käytetään jo lumen puutteeseen vastaamisessa. Joskus hyvinkin lyhyt siirto saattaa riittää: jos esimerkiksi Rovaniemen keskustan tuntumassa ei ole lunta, 50 kilo- metrin päässä tilanne saattaa olla toinen. Safariyrittäjät ovat myös siirtäneet toimintoja Rova- niemeltä pohjoisempiin matkailukeskuksiin. 96 Toimintojen siirto onnistuu safariyrityksillä ja muilla ohjelmapalvelujen tarjoajilla joustavasti, mutta kaikkia palveluita ei ole mahdollista siir- tää. Paikkaan sidotut yritykset pitävätkin ilmas- tonmuutoksen vaikutuksia merkittävämpinä kuin aktiviteetteja tarjoavat yritykset (Brouder & Lundmark 2011.) 5.4.3 Tuotteiden monipuolista- minen ja sesonkien tasaami- nen Matkailun ympärivuotisuus ja sesonkien tasaa- minen on ollut niin matkailun kehittämisen kuin tutkimuksen ja selvitysten kohteena useita vuo- sikymmeniä. Ympärivuotisuuden ongelma on yhteinen eri puolilla maailmaa sijaitseville mat- kakohteille, vaikka sesonkien ajoittuminen vaihtelee. Baum ja Hagen (1999) ovat todenneet pohjoisia matkakohteita tarkastellessaan, että niin Brittein saarilla, Pohjoismaissa kuin Kana- dassakin sesongin pidentäminen ja sesonkiluonteisuuden vähentäminen ovat avaintavoitteita. Sesonkien tasaamisen keinoiksi todetaan etenkin seuraavat: 1) tapahtumat ja festivaalit, 2) markkinoiden monipuolistaminen, 3) tuotteiden monipuolistaminen sekä 4) yhteiskunnan ra- kenteeseen, kuten julkiseen tukeen ja työllisyyteen, liittyvät muutokset (Baum & Hagen 1999, Honkanen 2008, Koenig & Bischoff 2004). Kaivataan alueellista kokonaisnäkemystä ja toimin- tasuunnitelmaa, jossa huomioidaan olemassa oleva infrastruktuuri, palvelut ja niiden kehittä- mistarpeet. Matkailuelinkeinon sisäinen alueellinen ja toiminnallinen yhteistyö tekee mahdol- liseksi ennen muuta rakentaa monipuolisia tuotepaketteja ja palvelukokonaisuuksia muun mu- assa kansainvälisille markkinoille (Kauppila 2014). Lapin matkailustrategiassa todetaan, että matkanjärjestäjät pitävät Lapin kesää periaatteessa vetovoimaisena matkatuotteena. Siitä huolimatta kesän vetovoima ei riitä voittamaan esimer- kiksi saavutettavuuteen liittyviä haasteita. Koska Lappiin on hankala päästä kesäaikana, eu- rooppalainen matkailija valitsee jonkun helpommin saavutettavan kohteen. Ratkaisuksi tarjo- taan saavutettavuuden kehittämistä, mutta myös uusien kohderyhmien löytämistä. Lapin kesän arvellaankin olevan eksoottisempi ja houkuttelevampi esimerkiksi aasialaisille kuin eurooppa- laisille. (Lapin liitto 2015.) Pohjoisen luonnon tarjoamia matkailumahdollisuuksia ei ole vielä täysimääräisesti käytetty. Luonnon vetovoimaan luotetaan sekä viranomaispuolella että matkailutoimijoiden keskuu- dessa. Luonnossa voidaan järjestää monenlaisia aktiviteetteja, ja luonto tarjoaa näyttämön elä- Hiihtäjien sopeutuminen lumen puuttee- seen Vertailu Itävallan ja Suomen välillä osoittaa, että Itävallan hiihtokohteissa on vähemmän riskialtista käyttää teknisiä sopeutumiskei- noja ja laajentaa oheistuotteisiin kuin Suo- messa. Syyksi tutkimuksessa todettiin Suo- men vahvempi murtomaahiihtoperinne ja käyttömaksujen karsastaminen (Landauer ym. 2012.). Landauer ym. (2009) ovat myös tyypitelleet suomalaisia hiihtoharrastajia. Heidän mu- kaansa ’sosiaalinen hiihtäjätyyppi’ korostaa hiihtoperinteitä ja sosiaalisia syitä. Tämä ryhmä vaikuttaa luopuvan helpoiten hiihtämi- sestä, jos olosuhteet kotiseudulla huonone- vat. Toinen ryhmä, ’ulkoilijatyyppi’, pitää tär- keänä luontoa, maisemaa ja talvea. Kolman- nelle, ‘tekniselle tyypille’, tärkeää on kun- nossa pysyminen. Näiden ryhmien edustajat ovat valmiita sopeuttamaan käyttäytymistään ja esimerkiksi matkustamaan kauemmaksi ja käyttämään keinolumilatuja. 97 mysten kokemiselle. Konkreettisiksi ratkaisuiksi on ehdotettu ympärivuotisia vaelluk- sia sekä erilaisia teemallisia retkiä luontoon, esimerkiksi marjastusta, sienestystä ja kalas- tusta. Talviaikana voisi katsella tähtiä ja kuunnella hiljaisuutta tai istua pilkillä jäällä. Ruska- aikaa kansainväliset matkailijat eivät vielä vietä Lapissa. Kaiken kaikkiaan Lapin eksoottinen luonnonympäristö tulisi sinänsä kääntää markkinointivaltiksi. Pimeys, kylmyys ja revontulet tu- lisi hyödyntää entistä paremmin matkailijoiden elämyksinä. Rauhaa ja yksinoloa hakevat mat- kailijat voivat löytää niitä Lapista ilmastosta riippumatta mihin vuodenaikaan tahansa. Luonto- matkailuun voitaisiin liittää myös elementtejä uudenlaisesta, luontoon ja kiireettömyyteen liitty- västä luksuksesta. (Kietäväinen, Tuulentie & Rovanperä 2011.) Kuva 2. Matkailun keskittyminen keskuksiin mahdollistaa autottoman liikkumisen. Esi- merkiksi Levillä on tarjolla ”kaupunkipyöriä” matkailijoille. Kuva: Ilona Mettiäinen. Toistaiseksi sesonkivaihtelut ovat suuria eikä kesämatkailua ole saatu toivotulla tavalla kehi- tettyä. Isoimmat matkailukeskukset, Levi, Ylläs ja Ruka, ovat kuitenkin panostaneet kesäauki- oloon, vaikka se olisi kannattamatonta, ja kesäohjelmia on alettu kehittää. Kesään sijoittuvia ohjattuja vaelluksia on myös alettu tarjota. Paras esimerkki on Metsähallituksen vetämän Ky- lästä kylään -hankkeen pohjalta syntynyt Lapland Classic -vaellus, jossa vaeltajat majoittuvat Pallas-Yllästunturin kansallispuiston laidoilla sijaitsevien kylien majapaikoissa ja heidän tava- ransa kuljetetaan majapaikasta toiseen. Tästä huolimatta vaellus tarjoaa haasteita, sillä vaati- vassa tunturimaastossa tehtävät päivävaellusmatkat ovat noin 20 kilometriä (laplandclas- sic.com, Rantala ym. 2016). 98 Tuotteiden monipuolistaminen on hidasta. Nykyisin suurin lupaus koko Barentsin alueella liittyy revontulituotteisiin, jotka ovat nousseet matkailijoiden kiinnostuksen kohteeksi ja jotka tarjoavat kauden pidennystä etenkin syksyllä. Yrittäjät arvelevat, että revontulien myötä muutkin taivaan ilmiöt, kuten yötön yö ja tähtitaivaan tarkkailu, voisivat tulla suosituiksi. (Heimtun, Johannesson & Tuulentie 2014.) Dark skies on muuallakin nouseva trendi, ja valosaasteesta puhutaan yhä enemmän (ks. esim. http://darksky.org/idsp/). 5.4.4 Keskittämistä pidetään ympäristöystävällisenä Matkailun keskittäminen keskuksiin liittyy enemmänkin ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja ympäristövaikutusten minimointiin kuin ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Matkailu on kui- tenkin varsin imagoherkkä ala, joten kaikki ympäristöllistä imagoa kohentavat toimet voidaan nähdä myös sopeutumisena muutoksiin. Monissa pohjoisen matkailukeskuksissa on aloitettu toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Rukan ja Pyhän ympäristöohjelma otettiin käyttöön jo vuonna 2008, ja Pyhä on ensimmäinen suomalainen hiilineutraali hiihtokeskus (http://ski.ruka.fi/rukakes- kus/ymparistoohjelma; https://pyha.fi/pyhatunturi/ymparisto-ohjelma). Ylläs laski hiilijalanjäl- kensä vuonna 2009 (Travelcon 2009). Lapin matkailustrategiassa (2015) on todettu, että lentoliikennettä koskeviin päästöratkaisuihin ja teknologian kehitykseen strategialla ei voida vaikuttaa. Strategiassa todetaan myös, että koska Lapin matkailusta suuri osa keskittyy matkailukeskuksiin, vaihtoehtoisen liikenteen, esi- merkiksi kävelyn ja pyöräilyn, kehittäminen tulee myös huomioida. Muita strategiassa käsitel- tyjä ympäristöasioita ovat matkailukohteessa syntyvien päästöjen hallinta ja vaatimus keskus- ten vähäpäästöisyydestä ja yhteisistä uusiutuvaan energiaan ja jätteiden lajitteluun ja kierrä- tykseen perustuvista ratkaisuista. Näitä ratkaisuja ohjaavat ja toteuttavat kunnat esimerkiksi kaavoituksella. Nykyisellään pohjoisen matkailussa keskitytään kansainvälisten matkailijoiden houkutteluun. Lapissa 56 prosenttia matkailijoista on kuitenkin kotimaisia. Keskittyminen kotimaisiin matkai- lijoihin ja lähimatkailuun olisi ympäristön kannalta suositeltavaa. Ongelmana vain on, että Poh- joismaissa on vahva jokamiehenoikeuksiin perustuva ulkoilukulttuuri eikä luonnosta nauttimista koeta kaupalliseksi toiminnaksi, joten se ei myöskään tuo tuloja matkailu- ja ohjelmapalveluyri- tyksille (Fredman & Margaryan 2014). Toisaalta väestön ikääntyminen ja kaupungistuminen voivat muuttaa tilannetta. 5.4.5 Ympärivuotisuus vaatii yhä työtä Ilmastonmuutoksen ja yhteiskunnallisten muutosten vaikutus lyhyen aikavälin suunnitteluun pohjautuvaan matkailuun on monimutkainen asia ja sisältää paljon epävarmuuksia. Suomen matkailun kannalta keskeinen ilmastonmuutokseen liittyvä kysymys on, miten globaali muutos 99 vaikuttaa Suomeen suuntautuviin matkailijavirtoihin niiltä alueilta, joiden kiinnostavuus on il- mastonmuutoksen myötä vähentynyt. Tuleeko Suomi olemaan matkailijavirtojen kohde, vai vä- heneekö Suomeen kohdistuva matkailu ilmastonmuutoksen myötä? (Marttila ym. 2005). Lyhyellä aikavälillä Pohjois-Suomella on mahdollisuus hyötyä talvimatkailukohteena, jos Keski- Euroopan Alppien lumivarmuus heikkenee nykyisestä ja matkailijat suuntaavat pohjoiseen, jossa lunta on toistaiseksi varmemmin. Pohjois-Suomen lumeen ja ulkoiluun perustuva talvi- matkailu on kuitenkin pitemmällä aikavälillä altis ilmaston lämpenemiselle. Jo nyt lämpenemi- nen lyhentää lumisesonkia ja tekee sen alkamisen ja loppumisen ajoittumisen epävarmaksi. Talven lämpeneminen voi lisätä ulkoilumahdollisuuksia keskitalvella. Jos ilmasto-olot muuttu- vat äärevämmiksi, ulkoiluaktiviteetteja on tuotteistettava uudella tavalla, mikä vaatii myös uu- denlaista matkailullista infrastruktuuria. (Mähönen & Kankaanpää 2008.) Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan matkailun tuotekehityksen painopistealueet ovat neljä strategista teemaa: hyvinvointi, kulttuuri, luontoon perustuvat kesäaktiviteetit ja talvi (Työ- ja elinkeinoministeriö 2015). Kesätuotteista esimerkkeinä on esitetty lihasvoimin tapahtuvia luon- toaktiviteetteja ja talvesta jää- ja lumiosaamista, revontulia sekä joulua (Työ- ja elinkeinominis- teriö 2014). Näihin teemoihin tukeutuminen ja etenkin ympärivuotisuuden kehittäminen voivat- kin edistää myös matkailun sopeutumista ilmastonmuutokseen. Tähänastiset toimet ympäri- vuotisuuden kehittämiseksi eivät kuitenkaan ole tuottaneet merkittävää tulosta. Pohjois-Suo- messa ympärivuotisuus tarkoittaa nimenomaan kesämatkailun kehittämistä, kun esimerkiksi Pohjois-Norjassa kyse on talvimatkailun kehittämisestä. Entistä aktiivisempi rajat ylittävä yh- teistyö olisi tästä näkökulmasta toivottavaa. Ilmastonmuutos tuonee mukanaan myös erittäin suuria muutoksia, kuten tunturimaisemien metsittymisen. Matkailun sopeutumiselle tällaiset hyvin pitkän aikavälin muutokset merkitsevät todennäköisesti vähemmän kuin lyhyen aikavälin muutokset esimerkiksi asiakkaiden mielty- myksissä ja muodeissa tai kansainvälisen talouden ja turvallisuuden muutoksissa. Matkailun lyhytjänteisyys antaa aikaa sopeutua muutoksiin, mutta nyt nähtäviin asioihin pitäisi reagoida pikaisesti ja kestävällä tavalla. Lähteet Amundsen, H. (2012). Differing discourses of development in the Arctic: The case of nature- based tourism in Northern Norway. The Northern Review 35, 125–146. Auno A.M. & K. Sørensen, K.Ø. (2009). Norsk reiselivs økonomiske rolle. En analyse basert på satelittregnskapet for turisme. Oslo: Statistics Norway. Baum, T. & L. Hagen (1999). Responses to seasonality: the experiences of peripheral desti- nations. The International Journal of Tourism Research 1:5, 299–312. 100 Brouder, P. & L. Lundmark (2011). Climate change in Northern Sweden: intra-regional per- ceptions of vulnerability among winter-oriented tourism businesses. Journal of Sustainable Tourism 19:8, 919–933. Fredman, P. & L. Margaryan (2014). The Supply of Nature-Based Tourism in Sweden. A Na- tional Inventory of Service Providers. ETOUR Report 2014:1. Hakkarainen, M. & S. Tuulentie (2008). Tourism’s role in rural development of Finnish Lap- land: Interpreting national and regional strategy documents. Fennia. International Journal of Geography 186:1, 3–13. Hall, C. M. (2014). Will climate change kill Santa Claus? Climate change and high-latitude christmas place branding. Scandinavian Journal of Hospitality and Tourism 14:1, 23–40. Heimtun, B., G.B. Johannesson & S. Tuulentie (2014). Northern Lights Tourism in Iceland, Norway and Finland. Tromsø: UiT The Arctic University of Norway. Honkanen, A. (2008). Ulkomaalaisten ikääntyvien matkailijoiden kausiluonteisuus Suomessa, Helsingissä, Lapissa ja Järvi-Suomessa vuosina 2000–2007. Teoksessa T. Toivonen & M. Halme (toim.), Kulttuurin, luonnon ja liiketoiminnan näkökulmia matkailuun. Turun kauppakor- keakoulu, sarja KR- 4:2008. Hovelsrud, G. K., B. Poppel, B. van Oort & J.D. Reist (2011). Arctic societies, cultures, and peoples in a changing cryosphere. Ambio 40:1, 100–110. IPCC, International Panel on Climate change (2007). IPCC Fourth Assessment Report: Cli- mate Change. 2007. http://www.ipcc.ch/publications_and_data/publications_and_data_re- ports.htm#1, 20.4.2010. Jylhä K., K. Ruosteenoja, J. Räisänen, A. Venäläinen, H. Tuomenvirta, L. Ruokolainen, S. Saku & T. Seitola (2009). Arvioita Suomen muuttuvasta ilmastosta sopeutumistutkimuksia varten. ACCLIM-hankkeen raportti. Raportteja 2009:4. Helsinki: Ilmatieteen laitos, Helsinki. Kainuun Etu Oy (2011). Kainuun matkailustrategia 2011–2020. http://kainuunetu.fi/cms/kai- nuunetu/377/kainuun_matkailustrategia_2010-2020.pdf, 2.10.2016. Kainuun liitto (2016). Ekologiset yhteydet, luontomatkailu ja hiljaiset alueet Kainuun aluekehi- tyksessä ja maakuntakaavoituksessa. ELMA-hankkeen loppuraportti, B:11. www.kainuun- liitto.fi/sites/default/files/elma_loppuraportti_web.pdf, 2.1.2016. Kaján, E. (2013). An integrated methodological framework: engaging local communities in Arctic tourism development and community-based adaptation. Current Issues in Tourism 16:3, 286–301. Kaján, E. (2014). Arctic tourism and sustainable adaptation: Community perspectives to vul- nerability and climate change. Scandinavian Journal of Hospitality and Tourism 14:1, 60–79. Kauppila, P. (2011). Kainuun matkailutalous: kuntakohtaista tarkastelua. Kajaanin Ammatti- korkeakoulu. Kauppila, P. (2014). Matkailu aluekehityksen välineenä: Kuusamon matkailun alueellistoimin- nallinen malli. Naturpolis Kuusamo tutkimuksia 3. Kietäväinen, A., S.Tuulentie, S. & S. Rovanperä (2011). Lapin matkailun sopeutuminen il- mastonmuutokseen - Clim-ATIC -hankkeen työraportti. Metlan työraportteja/Working Papers of the Finnish Forest Research Institute 194. 101 Kietäväinen, A. & S. Tuulentie (2013). Tourism strategies and climate change: rhetoric at both strategic and grassroots levels about growth and sustainable development in Finland. Journal of Sustainable Tourism 6, 845–861. Koenig, N. & E.E. Bischoff (2004). Seasonality research: the state of the art. European Busi- ness Management School. https://www.researchgate.net/profile/Nicole_Koenig-Lewis/publi- cation/228591852_Seasonality_research_The_state_of_the_art/links/ 55cb002508aea2d9bdcc141b.pdf, 2.10.2016. Kohllechner-Autto, M. (2011). Strategic Tourism Development in the Barents Region – An Analysis. Public – Private Partnership in Barents Tourism. Rovaniemi: Lapland Institute for Tourism Research and Education. Kruse, S., M. Stiffler, D. Baumgartner & M. Pütz (2013). Vulnerability and adaptation to cli- mate change in the Alpine space: a case study on the adaptive capacity of the tourism sector. Teoksessa P. Schmidt-Thomé & S. Greiving, European Climate Vulnerabilities and Adapta- tion: A Spatial Planning Perspective. Bognor Regis, West Sussex: John Wiley & Son Ltd. Landauer, M., T. Sievänen & M. Neuvonen (2009). Adaptation of Finnish cross-country skiers to climate change. Fennia-International Journal of Geography 187:2, 99–113. Landauer, M., U. Pröbstl & W. Haider (2012). Managing cross-country skiing destinations un- der the conditions of climate change–Scenarios for destinations in Austria and Finland. Tou- rism Management 33:4, 741–751. Lapin ely-keskus (2016). Projektit ja hankkeet. https://www.ely-keskus.fi/web/ely/lappi-projek- tit-ja-hankkeet, 27.9.2016. Lapin liitto (2008). Lapin matkailustrategia 2007–2010. Lapin liiton julkaisuja A22 7 2008, Ro- vaniemi. http://www.lapinliitto.fi/c/document_library/get_file?folderId=21330&name=DLFE- 659.pdf, 15.01.2009. Lapin liitto (2015). Lapin matkailustrategia 2015–2020. http://www.lappi.fi/lapinliitto/c/docu- ment_library/get_file?folderId=2265071&name=DLFE-25498.pdf, 2.10.2016. Lapin matkailutilastollinen vuosikirja (2011). http://www.lappi.fi/lapinliitto/c/document_lib- rary/get_file?folderId=20782&name=DLFE-11816.pdf, 2.10.2016. Lépy, É., H.I. Heikkinen, T.P. Karjalainen, K. Tervo-Kankare, P. Kauppila, T. Suopajärvi, J. Ponnikas, P. Siikamäki & A. Rautio (2014). Multidisciplinary and participatory approach for assessing local vulnerability of tourism industry to climate change. Scandinavian Journal of Hospitality and Tourism 14:1, 41–59. Maher, P. T., H. Gelter, K. Hillmer-Pegram, G. Hovgaard, J. Hull, G.T. Jóhannesson, A. Karlsdóttir, O. Rantala & A. Pashkevich (2014). Arctic tourism: realities and possibilities. Arc- tic Yearbook 2014, 290–306. Marttila, V., H. Granholm, J. Laanikari, T. Yrjölä, A. Aalto, P. Heikinheimo, J. Honkatukia, H. Järvinen, J. Liski, R. Merivirta & M. Paunio (2005). Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutu- misstrategia. MMM:n julkaisuja 1. Nordic Council of Ministers (2011). Megatrends. TemaNord 2011:527. Metsätilastollinen vuosikirja 2014. Helsinki: Metsäntutkimuslaitos. Miettinen, J. (2016). Kesäisen metsän lumikasoja vahditaan kameroin ja aidoin. http://kunta- tekniikka.fi/2016/06/20/kesaisen-metsan-lumikasoja-vahditaan-kameroin-aidoin/, 2.10.2016. 102 Müller, D.K. (2011). Tourism development in Europe´s “last wilderness”: an assessment of nature-based tourism in Swedish Lapland. In A.A. Grenier & D.K. Müller (eds.), Polar Tour- ism: A Tool for Regional Development. Montreal: Presses de l’Université du Québec. Mähönen, O. & P. Kankaanpää (2008). Ilmastonmuutos ja sen vaikutukset Lapissa - koonti saatavilla olevista tutkimuksista ja selvityksistä. Julkaisematon dokumentti. Määttä, H., J. Saarinen, T. Sakko, P. Siikamäki & K. Tervo (2007). Muuttuva ilmasto – haaste matkailulle. Kestävä matkailu muuttuvassa ilmastossa (KeMMI) -hankkeen loppuraportti. Na- turpolis, tutkimuksia 1/2007. Naturpolis (2015). Kehittämishankkeet. http://www.naturpolis.fi/naturpolis-oy/kehittamishank- keet, 14.10.2015. Pashkevich, A. & O. Stjernström (2014). Making Russian Arctic accessible for tourists: analy- sis of the institutional barriers, Polar Geography 37:2, 137–156. Pilli-Sihvola, A. K., D. Gritsenko, R. Haavisto, A. Harjanne, P. Iivari, S. Kyyrä, R. Pöntynen, S. Repka, A. Suominen, H. Virta. & V-P. Tynkkynen (2016). Suomi arktisen alueen vastuul- liseksi edelläkävijäksi – toimenpide-ehdotuksia yleisen kehityksen, meri-klusterin ja matkailun edistämiseksi vuoteen 2035. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 10/2016. Pohjois-Pohjanmaan liitto (2011). Pohjois-Pohjanmaan matkailustrategia 2015. http://www.pohjois-pohjanmaa.fi/file.php?798, 2.10.2016. Rantala, O., S. Tuulentie, J. Koivumaa. & L. Lonka (2016). Vaellusretkeily monipuolistuu. La- pin Kansa, Alakerta, 12.9.2016. Rantanen, K. (2012). Talvea kesän keskelle. Tiede-lehti, 7. www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikke- lit/talvea_kesan_keskelle, 2.10.2016. Rixen, C., M. Teich, C. Lardelli, D. Gallati, M. Pohl, M. Pütz & P. Bebi (2011). Winter tourism and climate change in the Alps: an assessment of resource consumption, snow reliability, and future snowmaking potential. Mountain Research and Development 31:3, 229–236. Rovaniemen matkailustrategia (2006). http://www.rovaniemi.fi/loader.aspx?id=db00aa34-f4f0- 40f6-8691-877f26ff0373, 2.10.2016. Scott, D. (2011). Why sustainable tourism must address climate change. Journal of Sustaina- ble Tourism 19:1, 17–34. Scott, D. & G. McBoyle (2007). Climate change adaptation in the ski industry. Mitigation and adaptation strategies for global change 12:8, 1411–1431. Sievänen, T., K. Tervo, M. Neuvonen, E. Pouta, J. Saarinen & A. Peltonen (2005). Nature- based tourism, outdoor recreation and adaptation to climate change. FINADAPT Working Pa- per 11. Finnish Environment Institute Mimeographs 341. Steiger, R. & M. Mayer (2011). Snow making and climate change. Future options for snow production in Tyrolean ski resorts. Mountain Research and Development 28:3, 292–298. Työ- ja elinkeinoministeriö (2014). Suomen matkailun tulevaisuuden näkymät. Katse vuoteen 2030. TEM-raportteja 4/2014. Työ- ja elinkeinoministeriö (2015). Yhdessä enemmän – kasvua ja uudistumista Suomen matkailuun. TEM raportteja 2/2015. 103 Tervo, K. (2008). The operational and regional vulnerability of winter tourism to climate varia- bility and change: The case of Finnish nature-based tourism entrepreneurs. Scandinavian Journal of Hospitality and Tourism 8:4, 317–332. Travelcon (2009). Hiilijalanjälkiraportti, Ylläksen matkailukeskus. Green Destination Manage- ment -hanke; Haaga-Perho. Julkaisematon raportti. Varley, Peter & D. Medway (2011). Ecosophy and tourism: Rethinking a mountain resort. Tourism Management 32, 902–911. Visit Finland, ei vl. http://www.visitfinland.fi/, 23.11.2016. 104 6 METSÄTALOUDEN NÄKYMÄT MUUTTUVASSA POHJOISESSA Pasi Rautio, Luonnonvarakeskus Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Ilmaston lämpenemisen myötä metsien kasvun oletetaan lisääntyvän Euroopan pohjois- osissa. Näin metsätaloutta voi tulevaisuudessa harjoittaa sellaisilla alueilla, joissa se ei nykyisin ole mahdollista. • Toisaalta talvien lyhentyminen vaikeuttaa puun korjuuta. Metsien uusiutumista ja kasvua voivat uhata myös yleistyvät tautien, tuholaisten ja lumipeitteen muutosten aiheuttamat vauriot. 6.1 Johdanto Ilmaston lämpenemisen myötä puurajan ennustetaan nousevan pohjoisemmaksi ja ylemmäksi Barentsin alueella seuraavan 100 vuoden kuluessa. (Wolf ym. 2007, Roderfeld ym. 2008, Hick- ler ym. 2012). Ilmasto lämpenee keskimääräistä voimakkaammin pohjoisessa, ja vastaavasti metsien kasvun ennustetaan nousevan erityisen paljon juuri Euroopan pohjoisosissa. (Kello- mäki ym. 2005, Reyer ym. 2014). Viimeaikaiset havainnot metsien kasvun kehityksestä tukevat näitä ennusteita. Jos ennusteet metsien kasvun voimakkaasta lisäyksestä toteutuvat, kestävää metsätaloutta voi tulevaisuudessa harjoittaa alueilla, joilla se ei nykyään ole mahdollista. Kestävä metsien käyttö ja hoito puolestaan tuottaa puuta esimerkiksi saha- ja paperiteollisuuden tarpeisiin ja uusiutuvan energian tuottamiseen. Kestävä metsätalous ei tarjoa pelkästään uusia mahdolli- suuksia puunkäyttöön perustuville elinkeinoille nykyistä pohjoisempana, vaan vaikuttaa myös ilmastonmuutosta ehkäisevästi (climate change mitigation) sitomalla ilmakehän hiiltä käytet- tyyn puuraaka-aineeseen (Roderfeld ym. 2008, Lundmark ym. 2014). Lisääntyvä puunkäyttö kasvattaa myös puunkäytön sivuvirtoja: syntyy lisää oksia, puun kuorta ja mustalipeää, joiden käyttö energiana puolestaan vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttötarvetta. Ilmaston lämpeneminen ei kuitenkaan ole välttämättä metsien kasvulle pelkästään positiivinen asia, vaan voi tuoda mukanaan myös uusia puiden tuholaisia ja tauteja tai edesauttaa nykyisten leviämistä. Myös talviaikaiset muutokset, esimerkiksi muutokset lumipeitteen paksuudessa tai koostumuksessa, voivat vaikuttaa puiden ja etenkin taimien talvenkestävyyteen. Puuntuotantoon perustuvan metsätalouden leviäminen uusille alueille voi 105 tuoda mukanaan myös konflikteja muiden käyttömuotojen, kuten matkailun ja poronhoidon, kanssa. 6.2 Pohjoiset metsävarat ja niiden nykyinen käyttö Metsävaroja on seurattu Suomessa Valtakunnan metsien inventoinneilla (VMI) jo lähes sata vuotta. Ensimmäisen VMIn tulokset valmistuivat 1920-luvun alussa, ja siitä lähtien VMI on tois- tettu aluksi epäsäännöllisin väliajoin. Nyttemmin siitä on tullut jatkuvaa toimintaa. Järjestykses- sään 11. VMIn tulokset julkaistiin vuonna 2015. Kun metsien inventoinnit aikoinaan aloitettiin, taustalla oli huoli metsävarojen riittävyydestä. Puuta hakattiin moniin eri tarkoituksiin – sahata- varaksi, selluksi ja poltettavaksi – mutta tietoa siitä, kuinka pitkäksi aikaa puuta metsissä riittää, ei ollut. Metsien inventointien avulla voitiin suunnitella hakkuita siten, että metsä uudistuu vä- hintään samaa vauhtia kuin sieltä poistuu puuta hakkuissa. VMIn tulokset ovat sittemmin osoit- taneet paitsi sen, että metsät ovat uudistuneet nopeammin kuin niistä on puuta korjattu, myös sen, että puuston määrä Suomen metsissä on lisääntynyt voimakkaasti 1960-luvulta lähtien (kuva 1.). Kuva 1. Puuston määrän (milj. m3) kehitys Suomessa puulajeittain 1920–2013. Lähde: Luonnonvarakeskus, VMI11. Lapissa metsien kasvu on kiihtynyt voimakkaasti varsinkin viimeisten 25 vuoden aikana (kuva 2.). On arvioitu, että Lapin metsävarojen lisäyksestä noin 40 prosenttia selittyy kasvukauden keston ja lämpötilan muutoksella: kasvukauden tehoisa lämpösumma on kohonnut yli 20 pro- senttia 1960 luvun alusta (Kauppi ym. 2014). Franke ym. (2015) ovat puolestaan havainneet männyn ja kuusen kasvun lisääntyneen metsänrajalla 1980-luvun alun jälkeen. Pohjois-Suo- 106 messa metsävarat siis lisääntyvät, koska puustoa kasvaa enemmän ja metsät leviävät vähitel- len alueille, joilla ei aikaisemmin ole ollut metsää. Vaikka Lapin metsävarat ovatkin viime vuo- sikymmeninä kasvaneet, poistuma eli hakkuut ovat pysytelleet jotakuinkin samalla tasolla 1960-luvulta lähtien (kuva 2.). Kuva 2. Puuston kasvun ja poistuman eli hakkuiden (milj. m3/vuosi) kehitys Lapissa. Lähde: Luonnonvarakeskus, VMI 11. Metsien nykyinen kasvu sallisi siis nykyistä huomattavasti suuremman puunkäytön. Pohjoisim- massa Suomessa puuvaroja on kuitenkin käytetty paikallisesti vähemmän viime vuosina, kun suurin osa sahoista ja Kemijärven sellutehdas ovat lopettaneet toimintansa. Nyt puu kuljete- taankin jalostettavaksi etelämmäksi tai Ruotsiin. Täysin hyödyntämättä jää siis Lapissa kasva- neen puun maine hitaasti kasvaneena, tiukkasyisenä laatupuuna. Lapin matkailun ja luonnontuotteiden markkinoinnin kannalta melkein hyödyntämätön potentiaali puolestaan on se, että Lappi on maailman suurin luomualue. Tämän lisäksi Lapin luonnon puhtaus ei ole pelkästään mielikuva, vaan useilla mittareilla todennettu (esim. Anttila 2012, Poikolainen & Rautio 2012). Pohjoisissa keruutuotteissa on myös todettu olevan enemmän terveysvaikutteisia kemiallisia yhdisteitä kuin vastaavissa tuotteissa etelässä, muun muassa alhaisen lämpötilan ja kasvukauden aikaisen päivänpituuden vuoksi (Martz ym. 2010, Uleberg ym. 2012). Tästä huolimatta sieniä ja marjoja jalostavat yritykset joutuvat nykyisin palkkaamaan työvoimaa ulkomailta, jos aikovat saada raaka-aineensa pohjoissuomalaisesta luonnosta. Esimerkiksi Italiassa turisteilta saatetaan kerätä maksu, jos he haluavat kerätä sieniä metsästä, ja tällöin kerättävä määrä saattaa olla hyvin rajattu. Lapin uusiutuvia luonnonvaroja hyödynnetään nykyään liian vähän, mitataan käyttöä sitten määrällä tai laadun ja imagon tarjoamilla mahdollisuuksilla. Lappi-brändi tarjoaisi mahdollisuuksia esimerkiksi juuri puhtaiden ja terveysvaikutteisten keruutuotteiden markkinointiin. Paikallisten pienyrittäjien markkinointiresurssit ovat kuitenkin rajalliset, joten kansallisen ja kansainvälisen tason markkinointiin tarvitaan uusia ratkaisuja. 107 6.3 Metsien kasvu muuttuvassa ilmastossa Suomessa lämpenevän ilmaston on arvioitu johtavan nykyistä vielä huomattavasti suurempaan puuvarojen kasvuun. Kasvun lisäys tulee olemaan suurinta juuri Lapissa, jossa puuston kasvun ennustetaan nykyiseen verrattuna lisääntyvän jopa 100 prosenttia vuosisadan loppuun men- nessä (kuva 3.). Kuva 3. Männyn, kuusen ja koivun kokonaiskasvu (m3/ha/vuodessa) nykyilmastossa (a), sekä ennuste ilmastonmuutoksen vaikutuksista kasvuun välillä 1991–2020 (b), 2021– 2050 (c) ja 2070–2099 (d). Lähde: Kellomäki ym. (2005), Kellomäki (2015). Ennustetussa lämpimämmässä ilmastossa metsä paitsi kasvaa enemmän, myös levittäytyy alueille, joissa metsää ei nykyisin ole. Joidenkin ennusteiden mukaan jo yhden asteen muutos heinäkuun keskilämpötilassa riittää männyn metsänrajan siirtymiseen pohjoisimpaankin Suo- meen (kuva 4.). Kuva 4. Männyn metsänrajan ennustettu muutos heinäkuun keskilämpötilan kohotessa +1º, +2° tai +3º Celsiusta. Lähde: Mikkola & Virtanen 2006. +2ºC +3ºC +1ºC (a) Nykyinen kasvu, m3/ha/a (b) Kasvun muutos 1991-2020, % (c) Kasvun muutos 2021-2050, % (d) Kasvun muutos 2070-2099, % 108 Lämpenevä ilmasto lisää metsän kasvua, mikä heijastuu myös hakkuumahdollisuuksiin. En- nusteen mukaan vuosisadan lopussa Pohjois-Suomen hakkuumahdollisuudet nousevat nykyi- sestä (reilu 1m3/ha/vuosi) lähelle tasoa, johon nykyään päästään Etelä-Suomessa (taulukko 1.). Hakkuumahdollisuuksien lisäys olisi Pohjois-Suomessa näin yli puolitoistakertainen nykyi- seen verrattuna. Taulukko 1. Ilmastonmuutoksen vaikutus hakkuumahdollisuuksiin (m3/ha/v) Suomessa sekä erikseen Etelä-Suomessa (Oulun korkeudelta etelään) ja Pohjois-Suomessa (Oulun korkeudelta pohjoiseen). Suluissa muutos (%) suhteessa hakkuumahdollisuuksiin ny- kyilmastossa. Alue Nykyinen 1990–2020 2021–2050 2070–2099 Etelä-Suomi 3,2 3,3 (3) 4,2 (31) 5,0 (56) Pohjois-Suomi 1,1 1,2 (9) 2,2 (100) 3,0 (168) Koko maa 2,3 2,4 (4) 3,3 (52) 4,2 (82) Lähde: Kellomäki ym. (2005), Kellomäki (2015). 6.4 Lisää metsää, mahdollisuuksia ja haasteita Ilmastonmuutoksesta seuraava lisääntynyt metsien kasvu tarjoaa mahdollisuuden harjoittaa nykyistä intensiivisemmin puun käyttöön perustuvia elinkeinoja. Paitsi puun korjuuseen ja kuljetukseen, myös puun jatkojalostamiseen liittyvä elinkeinonharjoittaminen tullee todennäköisesti lisääntymään myös Pohjois-Suomessa. Toisaalta lämpenevä ilmasto ei ole metsien hyödyntämiselle pelkästään positiivinen ilmiö, sillä lyhyemmät ja lämpimämmät talvet tuovat mukanaan myös lyhyemmät routajaksot, mikä vaikeuttaa metsien korjuuta etenkin turvemailla (kuva 5.). 109 Kuva 5. Etenkin turvemailla roudattoman kauden piteneminen haittaa puunkorjuuta. Kuva: Jari Ala-Ilomäki. Joissakin arvioissa myös erilaisten tautien ja hyönteisten aiheuttamien metsätuhojen riski kasvaa ilmaston lämmetessä. On kuitenkin epäselvää, minkä verran tuhot lisääntyvät, sillä esimerkiksi hyönteisten sukupolvien määrä kasvukauden aikana sekä vieraslajien leviäminen ja niiden talvenkestävyys ovat vaikeasti ennustettavia ilmiöitä. Myös talviaikaisista säänmuutoksista, kuten lämpöjaksoista ja vesisateista, johtuvat tuhot ovat vaikeita ennustaa. Maailmanlaajuisiin ilmastomalleihin perustuvat arviot kuitenkin ennustavat, että samalla kun ilmastomme lämpenee, talvet muuttuvat keskimäärin vähälumisemmiksi, kosteammiksi ja pil- visemmiksi (Ruosteenoja ym. 2013). Tällaiset talviaikaiset lämpötilan vaihtelut muuttavat lumipeitteen rakennetta esimerkiksi muodostamalla jääkerroksia maanpinnalle tai sulattamalla lumipeitteen välillä kokonaan, mikä vaikeuttaa puuntaimien selviämistä talvesta (Martz ym. 2016, kuva 6.). Tulevaisuuden metsänkasvua ennustavat mallit eivät ota talviaikaisia olosuhteita oletuksissaan huomioon. On oletettu, että lyhyempi ja lämpimämpi talvi ei puiden kasvua häiritse. Talviaikaiset muutokset vaikuttavatkin todennäköisemmin puiden taimiin. Koska talousmetsän kierrossa metsän perustaminen – mahdollinen maankäsittely sekä istutus tai kylvö – on kierron kallein vaihe, voivat lisääntyneet taimituhot kasvattaa perustamiskustannuksia huomattavasti. Martz ym. (2016) ovat havainneet jo yhden taimivaiheeseen osuvan jääpeitteisen tai lumettoman talven tuhoavan tai vaurioittavan jopa yli puolia istutetuista taimista. Ennustetut metsien kasvupotentiaalit jäävät näin toteutumatta, jos ”Miten kauan Lapin metsillä menee aikaa sopeutumi- seen?” - Tulevaisuustyöpaja 20.11.2015 Rova- niemi 110 vain osa taimista selviää vaiheeseen, jossa ne voisivat kerryttää metsien puuntuotantoa. Erilaisten metsänhoitotoimenpiteiden mahdollisuuksia tukea taimien selviämistä talviaikaisista muutoksista tulisikin pikaisesti selvittää: voiko tietynlaisella maankäsittelyllä ehkäistä maanpinnan jäätymisen aiheuttamia ongelmia ja voiko istutustekniikkaa kehittämällä saada taimet pysymään hengissä lumettomassa tai jäätyneessä maassa. Tutkimuksia tarvitaan, jotta nämä ongelmat selvitetään. Kuva 6. Maanpinnalle muodostuva jääpeite rasittaa etenkin männyntaimia ja heikentää niiden mahdollisuuksia selvitä taimivaiheen yli. Kuva: Francoise Martz. Vaikka metsät ennusteiden mukaan kasvavat tulevassa ilmastossa hyvin, voi metsien lisään- tynyt kasvu ja leviäminen nykyisen metsänrajan pohjois- ja yläpuolisille alueille tuoda muka- naan myös haitallisia vaikutuksia. Metsien käytön leviäminen alueille, joissa ei nykyisin metsä- taloutta harjoiteta, voi lisätä konflikteja muiden elinkeinojen kanssa. Etenkin Lapissa tällaisilla konflikteilla voi olla arvaamattomia seurauksia, koska metsien monikäytöllä, esimerkiksi turismilla, porotaloudella sekä marjojen ja sienten keruulla, on merkittävä rooli paitsi taloudellisesti myös kulttuurillisesti. Jos marjanpoiminta on tärkeä tulonlähde, voi olla taloudellisesti kannattavampaa käyttää pidempiä metsänhoidon kiertoaikoja kuin pelkästään puuntuottoon keskittyneessä metsänhoidossa (Miina ym. 2016). Myös maiseman muutos, esimerkiksi tunturi- ja ylänköalueiden tai avosoiden metsittyminen, voi vaikuttaa esimerkiksi matkailuun ja porotalouteen. 111 Metsien leviäminen pohjoisemmaksi ja ylemmäksi uhkaa myös kasvi- ja eläinlajistoa, joka ei pysty kilpailemaan metsälajien kanssa. Uhanalaiset tunturikasvilajit joutuvat ahtaalle, sillä elintila etelästä leviävän metsän ja pohjoisessa olevan Jäämeren välissä supistuu. Metsien leviäminen alueille, joilla ei aikaisemmin ole ollut metsää, muuttaa myös talviaikaista albedoa eli heijastuskykyä. Lumisen maiseman muuttuminen tummemmaksi imee lämpösäteilyä enemmän kuin lumi, jolloin metsä lämmittää ilmastoa entisestään (Betts 2000, Swann ym. 2010). 6.5 Miten muutoksesta selvitään? Jos ennusteet metsien lisääntyneestä kasvusta tulevassa ilmastossa toteutuvat, puun käyttöön perustuvien elinkeinojen toimintaa ei resurssipula tule todennäköisesti rajoittamaan. Puuta raaka-aineenaan käyttävillä elinkeinoilla ei tule olemaan juurikaan sopeutumisvaikeuksia ainakaan raaka-aineen riittävyyden puolesta. Puunkorjuu paikoilla, joissa routakerros ei ole yhtä kantava kuin nykyään, voi tosin vaatia uusia innovaatioita. Myös metsänuudistamisen onnistuminen muuttuvissa talviaikaisissa olosuhteissa, esimerkiksi lumikerroksen puuttuessa tai maanpinnan jäätyessä, voi vaatia uudistamismenetelmien kehittämistä. Vaikka ilmastonmuutos jo sinänsä lisääkin puun kasvua, voidaan puuntuotantoa edelleen kasvattaa kullekin alueelle sopivilla metsänhoidon menetelmillä, esimerkiksi maankäsittelyllä, kylvöllä, istutuksilla ja sopivilla lannoitteilla. Metsien monikäytön vaatimukset voivat tosin rajoittaa joidenkin toimenpiteiden käyttöä. Yleisesti puun hyödyntämiseen perustuvat elinkeinot tulevat saamaan entistä enemmän puuta samalta pinta-alalta. Tulevaisuuden haasteet liittyvätkin todennäköisemmin tuotteiden jalostukseen sekä erilaisten käyttömuotojen yhteensovittamiseen. Puunpoltosta voidaan siirtyä yhä enemmän toisen asteen biopolttoaineisiin (esimerkiksi Fischer–Tropsch-diesel). Tiukentuviin materiaalivaatimuksiin voidaan vastata erilaisilla puun ja muiden materiaalien yhdistelmillä, niin sanotuilla komposii- teilla. Turisteille voidaan suunnitella muusta toiminnasta erillinen polkuverkosto, ja marjojen poimintaa voidaan ohjata potentiaalisesti hyville alueille ilmoittamalla, missä kullakin hetkellä on otollisin mahdollisuus marjoja löytää. Marjastajien käyttämiä alueita voidaan jättää lannoit- tamatta ja hakkuita siirtää. Mahdollisuuksia metsien monikäyttöön siis on. Metsänhoitotoimenpiteiden tutkimus- ja kehitystyötä tulisikin suunnata matkailu- ja poronhoitoalueilla monikäyttöä tukevaksi. Matkailualueiden läheisyydessä pitäisi kokeilla peitteisen metsänhoidon toimivuutta. Pehmeämpien maankäsittelytoimenpiteiden kehittäminen poronhoitoalueelle tukisi metsänhoidon ja poronhoidon rinnakkaiseloa. 112 Lähteet Anttila, P. (2012). Lapin ilmanlaatu 2000-luvun alussa. Teoksessa R. Peltola & P. Sarala (toim.), Pohjoinen puhtaus. Acta Lapponica Fenniae 24, 9–25. Betts, R.A. (2000). Offset of the potential carbon sink from boreal forestation by decreases in surface albedo. Nature 408, 187–190. Hickler, T., K. Vohland, J. Feehan, P.A. Miller, B. Smith, L. Costa, T. Giesecke, S. Fronzek, T.R. Carter, W. Cramer, I. Kühn, I. & M.T. Sykes (2012). Projecting the future distribution of European potential natural vegetation zones with a generalized, tree species-based dynamic vegetation model. Global Ecology and Biogeography 21, 50–63. Franke, A., P. Aatsinki, V. Hallikainen, E. Huhta, M. Hyppönen, V. Juntunen, K. Mikkola, S. Neuvonen & P. Rautio (2015). Changes of the coniferous forest line in Finnish Lapland during 1983–2009. Silva Fennica 49(4): article id 1408. Kauppi, P., M. Posch & P. Pirinen (2014). Large impacts of climatic warming on growth of bo- real forests since 1960. PlosOne 9(11), e111340. DOI:10.1371/journal.pone.0111340. Kellomäki, S., H. Strandman, T. Nuutinen, H. Peltola, K.T. Korhonen & H. Väisänen (2005). Adaptation of forest ecosystems, forests and forestry to climate change. FINADAPT Working Paper 4. Finnish Environment Institute Mimeographs 334. Kellomäki, S., (2015). Ilmastonmuutoksen vaikutus metsien kasvuun ja kehitykseen sekä ekosysteemipalveluihin. Teoksessa K. Salo (toim.), Metsä - monikäyttö ja ekosysteemipalve- lut. Luke. Lundmark, T., J. Bergh, P. Hofer, A. Lundström, A. Nordin, B. Poudel, C. Sather, R. Taverna, F. Werner ym. (2014). Potential roles of Swedish forestry in the context of climate change mitigation. Forests 5, 557–578. DOI:10.3390/f5040557. Martz, F., L. Jaakola, R. Julkunen-Tiitto & S. Stark, S. (2010). Phenolic composition and anti- oxidant capacity of bilberry (Vaccinium myrtillus) leaves in northern Europe following foliar development and along environmental gradients. Journal of Chemical Ecology 36:9, 1017– 1028. Martz, F., J. Vuosku, A. Ovaskainen, S. Stark & P. Rautio (2016). The snow must go on: ground ice encasement, snow compaction and absence of snow variably cause soil hypoxia, CO2 accumulation and tree seedling damage in boreal forest. PlosOne 11(6): e0156620. DOI: 10.1371/jounal.pone.0156620. Miina, J., K. Pukkala & M. Kurttila (2016). Optimal multi-product management of stands pro- ducing timber and wild berries. European Journal of Forest Research 134:4, 781–794. DOI: 10.1007/s10342-016-0972-9. Mikkola, K. & T. Virtanen (2006). Ilmaston ja maastonmuotojen vaikutus männyn metsänra- jaan. Metlan työraportteja 25:14–24. Poikolainen, J & P. Rautio (2012). Ympäristön kuormittuminen Lapissa bioindikaattoriseuran- tojen perusteella. Teoksessa R. Peltola & P. Sarala (toim.), Pohjoinen puhtaus. Acta Lap- ponica Fenniae 24, 61–73. 113 Reyer, C., P. Lasch-Born, F. Suckow, M. Gutsch, A. Murawski & T. Pilz (2014). Projections of regional changes in forest net primary productivity for different tree species in Europe driven by climate change and carbon dioxide. Annals of Forest Science 71, 211–225. Roderfeld, H., E. Blyth, R. Dankers, G. Huse, D. Slagstad, I. Ellingsen, A. Wolf & M.A. Lange, (2008). Potential impact of climate change on ecosystems of the Barents Sea Region. Clima- tic Change 87:1–2, 283–303. DOI:10.1007/s10584-007-9350-4. Ruosteenoja, K., J. Räisänen, K. Jylhä, H. Mäkelä, I. Lehtonen, H. Simola, A. Luomaranta & S. Weiher (2013). Maailmanlaajuisiin CMIP3-malleihin perustuvia arvioita Suomen tulevasta ilmastosta. Ilmatieteen laitos, Raportteja 2013:4. Swann, A.L., I.Y. Fung, S. Levis, G.B. Bonan & S.C. Doney (2010). Changes in Arctic vegeta- tion amplify high-latitude warming through the greenhouse effect. PNAS 107, 1295–1300. Uleberg, E., J. Rohloff, L. Jaakola, K. Trost, O. Junttila, H. Haggman & I. Martinussen (2012). Effects of temperature and photoperiod on yield and chemical composition of northern and southern clones of bilberry (Vaccinium Myrtillus L.). J. Agric. Food Chem. 60:42, 10406– 10414. Wolf, A., T.V. Callaghan & K. Larson (2007). Future changes in vegetation and ecosystem function of the Barents Region. Climatic Change 87:1–2, 51–73. DOI:10.1007/s10584-007- 9342-4. 114 7 POHJOISEN MAATALOUDEN MER- KITYS MAAILMAN RUUANTUOTAN- NOSSA KASVANEE Antti Hannukkala, Luonnonvarakeskus & Asta Kietäväinen, Arktinen keskus, Lapin yliopisto Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Lähiruoka-ajattelua tulee edistää, ja hajautettujen tuotantojärjestelmien kehittämiseen tar- vitaan panostusta. Maatalouden ja muiden elinkeinojen yhteistyö on tärkeää; esimerkiksi matkailu ja paikallinen elintarviketuotanto hyötyvät toisistaan. Maatilayrittäjien tietotaito ja maatilan johtaminen korostuvat tulevaisuudessa, joten koulutuksen, tutkimuksen ja neu- vonnan merkitys kasvaa. • Toimiva infrastruktuuri säilyttää kyläyhteisöt elinvoimaisina. • Ilmastonmuutoksen myötä viljelykasvivalikoima muuttuu, joten tarvitaan tutkimusta kas- vien sopeutumisesta. Uusien ja muuntuvien kasvitautien ja -tuholaisten torjuntaan pitää varautua. Todennäköistä on, että monivuotisten kasvien talvituhojen syyt muuttuvat. • Uusiin olosuhteisiin soveltuvien viljelykasvien ja -lajikkeiden jalostusta on jatkettava poh- joisessa. 7.1 Pohjoinen maatalous elää märehtijöistä Pohjois-Fennoskandiassa nykyinen maataloustuotanto perustuu märehtijöihin ja nurmien vil- jelyyn. Barentsin alueen maatalous on pääosin maidon- ja naudanlihantuotantoa sekä lam- mas- ja vuohitaloutta (Luke statistics 2015, StatBank Norway 2015, Jordbruksverket 2105, Murmanskstat 2015). Vaikka kotieläintalous on vallitseva tuotantosuunta, viljellään myös pe- runaa, vihanneksia ja marjoja. Nurmien merkitys kasvaa pohjoiseen mentäessä, ja timotei on kylmillä ja lumisilla alueilla yleinen kasvilaji hyvän talvehtimiskykynsä vuoksi (Höglind ym. 2010). Esimerkiksi Suomessa vuonna 2014 nurmialan osuus koko viljelyalasta oli Pohjois- Pohjanmaalla 40 prosenttia ja Lapissa 84 prosenttia (Luke statistics 2015). Viljaa viljellään Barentsin alueen eteläisillä alueilla, kuten Pohjois-Pohjanmaalla, jossa ohra ja kaura menes- tyvät. Karjalassa viljanviljelyala oli vuonna 2013 noin 16 prosenttia maatalousmaasta, ja tuo- tanto keskittyi eteläisille alueille (Guide to Investment: Republic of Karelia 2104, The Official Karelia 2014). 115 Kuva 1. Pohjoinen maatalous elää märehtijöistä. Kuva: Antti Hannukkala. 7.2 Rakennemuutos uhkaa pohjoista maataloutta Maatalouden rakennemuutos Pohjois-Fennoskandiassa on ollut nopeaa globalisaation ja mui- den alueiden ruuan- ja maidontuotannon kilpailun vuoksi. Maatilojen määrä vähenee ja viljelijät ikääntyvät. Usein mahdolliset jatkajat hakeutuvat muihin ammatteihin ja muuttavat kasvukes- kuksiin (Wuori 2013). Samalla kun maatilojen lukumäärä on vähentynyt, on niiden keskikoko kasvanut. Perinteisestä monialaisesta maatilataloudesta siirrytään erikoistuneeseen, korkeaa teknologiaa vaativaan yritystoimintaan (Luke statistics 2015, StatBank Norway 2015, Jord- bruksverket 2105). Kuitenkin pohjoinen maatalous on vielä sekä Suo- messa että Norjassa sekoitus erikoistunutta tuo- tantoa ja perheviljelyä (Kietäväinen 2009, Hovels- rud ym. 2011, Luke statistics 2014). Yksityistilat Pohjois-Venäjällä ovat myös pieniä: 30 hehtaaria peltoa ja 25 lypsylehmää. Lähiruokatrendi ja pai- kallisen ruokakulttuurin korostaminen voivat tukea paikallista pientuotantoa etenkin matkai- lussa. Sillä voi olla potentiaalista merkitystä alueellisessa ja kansallisessa huoltovarmuudessa ilmasto- ja ympäristömuutosten seurauksena. ”Jos maaseudun vetovoimaisuutta ei saada elpymään, väki muuttaa pois ja maaseutu autioituu väestön ikääntyessä.” - Tulevaisuustyöpaja 20.11.2015 Rovaniemi 116 Taulukko 1. Lapin maidontuottajien ikäjakauman muutos 2008–2016. Lähde: Maaseutuvirasto 2016. Maatilat ovat tärkeä osa maaseudun elinkeinotoimintaa, ja maatilatalous on edelleen tärkein yksittäinen maaseutuelinkeino (Rantamäki-Lahtinen 2014). Maatilat ovat lähiruokaan ja tule- vaisuuden lähienergiaan kytköksissä olevia verkostomaisen toiminnan osia, joita ilman har- vaanasutun maaseudun autioituminen todennäköisesti kiihtyy. Viljelijät, jotka luottavat omaan toimintaansa ja arvioivat sitä kriittisesti, ovat kykeneviä vastaamaan tuleviin muutoksiin (Kietä- väinen 2014). Nykymuotoisella maaseutuyrittämisellä on edelleen hyvät toimeentuloedellytyk- set. Toisaalta jatkavilla tiloilla on usein taustalla suuret velat, jotka mahdollisesti väsyttävät heidät ennen aikojaan ja vievät näin työnteon mielekkyyden. Näiden lisäksi keskeisiä ongelmia ovat yrittäjien keski-iän nousu, näköalattomuus ja vapaiden peltojen väärä logistinen sijainti (Rantamäki-Lahtinen 2014). Tulevana vuosikymmenenä suurin uhka lappilaiselle maatalou- delle on 51–65-vuotiaiden eläköitymisestä seuraava aktiivisen maataloustuotannon loppumi- nen (Kitti ym. 2015). 117 7.3 Viljelykasvit voivat muuttua Nykyisessä ilmastossa maatalouskasvien satoa rajoittaa lyhyt kasvukausi (Himanen ym. 2013). Monivuotisilla kasveilla toinen rajoite on talvehtimisongelmat (Rapacz ym. 2014). Tule- vaisuudessa talvilämpötilat ja sademäärä kasvavat, lumipeiteaika lyhenee ja roudan määrä pienenee. Lämpimämpi ja pidempi kasvukausi voi sallia satoisampien kasvien ja perunan, vi- hannesten sekä rehukasvilajikkeiden viljelyn (Höglind ym. 2010, Uleberg ym. 2014). Kuiten- kaan päivänpituus ei muutu, joten syyspäivän pituudesta tullee kasvua rajoittaa tekijä (Pelto- nen-Sainio ym. 2009, Thorsen and Höglind 2010a). Barentsin alueen maataloustuotanto perustuu monivuotisille nurmille. Niinpä viljeltävien lajik- keiden pitää sopeutua muuttuviin olosuhteisiin (Bjerke ym. 2015). Olosuhdesopeutuminen vaihtelee kuitenkin paikallisesti. Sääolosuhteiden vuosittainen vaihtelu vaikuttaa nurmien sa- don määrään ja laatuun, mikä johtaa myös tulevaisuudessa melkoiseen taloudelliseen vaihte- luun nautakarjataloudessa (Kässi ym. 2015). Kartta 1. Kevätvehnän viljelymahdollisuuksien muutos lämpötilan muuttumisen seu- rauksena. Keskimääräinen siirtymä on 160 kilometriä pohjoiseen keskilämpötilan nou- suastetta kohden. Lähde: Saarikko & Carter 1996. 118 7.4 Talvi vaikuttaa vielä tulevaisuudessakin mo- nivuotisten kasvien viljelyyn Runsaslumisilla ja ohutroutaisilla alueilla nykyisin pääasiallisia talvituhojen aiheuttajia ovat tal- vituhosienet (Nissinen 1985, Hannukkala 1995, Nissinen 1996, Matsumoto, 2009). Tulevai- suudessa jääpoltteen, pakkasen ja rousteen tekemät tuhot voivat kasvaa ja talvituhosienivau- riot vähentyä. Bjerken ym. (2015) mukaan talviaikaisia lämpimiä jaksoja seuraavat ohuen rou- dan ja ohuen lumipeitteen olosuhteet tulevat tyypillisiksi talvisin pohjoisen Norjan ylänköalu- eilla, mutta alavilla mailla ne eivät tule olemaan niin tyypillisiä. Samaan aikaan pitkät, lämpimät syksyt vähentävät karaistumista ja altistavat nurmet talvituhoille (Jørgensen ym. 2010). Jos lämpimät ja kylmät jaksot vaihtelevat talvikaudella, siitä voi seurata karaistumisen purkaantu- mista ja uudelleen karaistumista. Se taas voi johtaa pakkasvaurioiden lisääntyneeseen riskiin (Langer 1979, Kalberer ym. 2006, Höglind ym. 2010, Jørgensen ym. 2010). Thorsenin ja Hög- lindin (2010b) mukaan useimmilla alueilla karaistumisen, talviajan sekä kevätkasvun aikaiset pakkasvaurioriskit voivat mallien mukaan hieman vähentyä. Suomessa 1990-luvun puolessavälissä ilmastonmuutoskokeissa saatiin viitteitä mahdollisesta satolisäyksestä (Mela ym. 1996, Hakala & Mela 1996). Sadonlisäys tuli pääasiassa nykyiseen verrattuna lisäniittokerrasta. Höglindin ym. (2013) mallien mukaan lisäniittoja ei voi käytän- nössä tehdä. Myös kasvukaudella korkeat lämpötilat voivat johtaa kasvien päiväkasvun las- kuun (Hannukkala 2002, Hakala ym. 2005). Kuva 2. Jääpolte tullee tulevaisuudessa vaivaamaan nurmia. Kuva: Antti Hannukkala. 119 7.5 Maaseutupoliittista joustavuutta tarvitaan Koska Suomen maatalouspolitiikassa pääpaino on kilpailukyvyssä (Hilden ym. 2012), kestä- vyys on jäänyt vähemmälle huomiolle. Teknisen kehityksen ja tietotaidon katsotaan takaavan ekologisen ja sosioekonomisen kestävyyden. Kaiken kaikkiaan maatalous pitää yllä maaseu- dun taloudellista ja sosiaalista elinvoimaisuutta (Hilden ym. 2012). Esimerkiksi vertailtaessa Suomen ja Norjan maatalouspolitiikkaa, nähdään viitteitä siitä, että Suomessa harjoitettu libe- raalimpi politiikka on antanut suomalaisille viljelijöille paremman mahdollisuuden joustaa muu- toksissa ja suunnata tuottavuuden parantamiseen (Sipiläinen ym. 2014). Hanson ym. (2013) ovat todenneet, että niillä ruotsalaisilla maatiloilla, jotka ovat monipuolistaneet toimintaansa tavanomaisen maatalouden ulkopuolelle, on taloudelliset ja rahoitukselliset mahdollisuudet edistää maaseudun kehittämistä. 7.6 Maataloudella mahdollisuus hyötyä ilmas- tonmuutoksesta Suomen pohjoisimmilla maakunnilla on suuri mahdollisuus hyötyä kohoavasta lämpösum- masta mutta myös kärsiä lisääntyneestä sademäärästä vallitsevissa lämpötiloissa. Kuitenkin maakunnissa on reagoitu enemmän sosioekonomisiin muutoksiin kuin ilmastonmuutokseen (Himanen ym. 2013). Esimerkki sosioekonomisista muutoksista on keinolannoitteiden käytön väheneminen – osittain maatalouspolitiikan ohjaamana. Tämä voi olla ympäristön kannalta kestävää, mutta se voi vähentää viljelijöiden tuloja, koska satotaso laskee. Ilmastonmuutoksen pitäisi vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan, mutta sen vaikutuksia satotasoon ei voi suoraan yhdistää viljelijöiden tulotasoon: viljelijät pyrkivät sopeutumaan muuttamalla viljelykiertoja ja käytettäviä tuotantopanoksia. Sopeutumisen aikajänne voi vaihdella paljon riippuen tilojen luonteesta, kuten viljelijän kokemuksesta, tietotaidosta ja teknologisista investoinneista (Reidsma ym. 2010, Himanen ym. 2013). Viljelijät eivät välttämättä tee suunnitelmia kovin mo- nen vuoden päähän ja luottavat enimmäkseen aikaisempiin kokemuksiinsa. Koska markkina- hintojen vaihtelu näyttää vaikuttavan voimakkaimmin maatilojen sopeutumiseen, alueellisia en- nakoivia toimenpiteitä tarvitaan pitkän tähtäimen muutoksiin, kuten ilmastonmuutokseen so- peutumiseen (Himanen ym. 2013). Perinteinen maatalous- ja ympäristökeskustelu on osittain vältellyt kestävän kehityksen koros- tamista, vaikka ruokapolitiikasta voi tulla tärkeä vaikuttaja. Kun useampia aloja ja aiheita tulee keskusteluun mukaan, toimintaperiaatteiden johdonmukaisuudesta tulee keskeinen kysymys. Muutos kohti kestävää maataloutta voi riippua onnistuneista toimintatapojen yhteensovittami- sista hallinnon eri tasoilla (Hilden ym. 2012). 120 Muuttuvista talvista seuraa maaseudun tie- ja tietoliikenneverkoille uusia ja uudenlaisia riskejä. Mahdollisiin ääri-ilmiöihin on varauduttava niin rakenteiden myrskynkestävyydessä, tietover- koissa, energian saannissa kuin tieyhteyksissäkin (Saarelainen & Makkonen 2008, Tiehallinto 2008, Hannukkala, 2011). Hajautetut järjestelmät voivat tarjota kriisitilanteita sietävän vaihto- ehdon ruoan- ja energiantuotantoon (Kitti ym. 2015). 7.7 Mihin huomio tulevaisuudessa? Muuttuvan ilmaston vaikutusta maataloustuotantoon pitää selvittää käyttäen laajaa valikoimaa ilmastoskenaarioita ja mahdollisimman yksityiskohtaista aineistoa – ne antavat mahdollisuu- den alueellisiin tarkasteluihin ja päätelmiin (Rötter ym. 2013). Pohjoiseen voi tulla uusia rehu- kasveja, kuten englannin raiheinä ja valkoapila, mutta kasvien on toisaalta myös sopeuduttava paikallisiin olosuhteisiin. Kasvinjalostuksen merkitys kasvaa tulevaisuudessa, sillä vaihtelevat talvet, pidemmät syksyt ja kasvukauden aikana vaihtelevat olosuhteet asettavat uusia vaati- muksia (Peltonen-Sainio ym. 2010). Sopeutunutta geenimateriaalia on oltava saatavilla yhdis- tettäessä eteläisten rehukasvityyppien jälkikasvua ja pohjoisten tyyppien päivänpituussopeu- tumista. Uusien lajikkeiden taudinkestävyyttä ei voi myöskään unohtaa (Hakala ym. 2011). Il- mastonmuutoksen myötä pohjoisten peltojen merkitys maailman ruuantuotannossa kasvanee. Alueellisen tutkimuksen rahoitusta pitää vahvistaa, sillä eteläisemmissä oloissa tehdyn kokeel- lisen tutkimuksen tuloksia ei voi sellaisenaan soveltaa pohjoiseen (Hannukkala 2011). Useimmat maatalouden ilmastonmuutostutkimukset ovat kohdistuneet mahdollisiin vaikutuk- siin, mutta sopeutumista ei ole otettu huomioon. Kun sopeutumisstrategioita käsitellään, so- sioekonomiset tekijät ja tilanjohtamistoimet jätetään huomiotta, vaikka nämä vaikuttavat voi- makkaasti maatilan toiminta- ja sopeutumiskykyyn tulevaisuuden muuttuvissa olosuhteisissa (Reidsmaa ym. 2010). Myös hajautettuja tuotantojärjestelmiä pitää kehittää, koska ne voivat hidastaa maaseudun autioitumista. Maatalouden pitää integroida myös muut maaseutuelinkei- not, kuten poro- ja metsätalous (Kitti ym. 2015). Lähteet Bjerke, J.W, H. Tømmervik, M. Zielke & M. Jørgensen (2015). Impacts of snow season on ground-ice accumulation, soil frost and primary productivity in a grassland of sub-Arctic Nor- way. Environmental Research Letters 10:9, 95007–95020. DOI: 10.1088/1748- 9326/10/9/095007. Guide to Investment: Republic of Karelia (2014). PwC of Karelia. https://www.pwc.ru/en/do- ingbusiness-in-russia/assests=pwc_invest_karelia-eng.pdf, 27.10.2016. Hakala, K., H. Laurila & T. Mela (2005). Increase in atmospheric CO2 and ambient tempera- tures in the North. Journal of Crop Improvement 13:1–2, 239–255. DOI: 10.1300/J411v13n01_11. 121 Hakala, K. & T. Mela (1996). The effects of prolonged exposure to elevated temperatures and elevated CO2 levels on the growth, yield and dry matter partitioning of field-sown meadow fescue. Agricultural and Food Science 5:3, 285–298. Hakala, K., A.O. Hannukkala, E. Huusela-Veistola, M. Jalli & P. Peltonen-Sainio (2011). Pests and diseases in changing climate: a major challenge for Finnish crop production. Agri- cultural and Food Science 20:1, 3–14. http://orgprints.org/19438/1/HAKALA.pdf. Hannukkala, A. (1995). The effect of low temperatures on forage grass production. Teo- ksessa: L.'t Mannetje (ed. in chief), Grassland and Society. Proceedings of the 15th general meeting of the European Grassland Federation, June 6–9, 1994. Wageningen: European Grassland Federation. Hannukkala, A. (2002). Possible effects of climate change in grassland productivity and yield quality in Northern Finland. Teoksessa J-L. Duran, Emile J.-L., Huyghe, C. and Lemaire, G. (eds.), Multi-function grasslands: quality forages, animal products and landscapes. La Rochelle: European Grassland Federation. Hannukkala, A. (2011). Ilmastomuutoksen vaikutukset Lapin maatalouteen. Teoksessa R. Kuha (toim.), Lapin maaseudun tulevaisuuden avaimet. MTT Raportti 2. Hansson, H., R. Ferguson, C. Olofsson & L. Rantamäki-Lahtinen (2013). Farmers’ motives for diversifying their farm business - The influence of family. Journal of Rural Studies 32, 240–250. DOI: 10.1016/j.jrurstud.2013.07.002. Hildén, M., P. Jokinen & J. Aakkula (2012). The sustainability of agriculture in a Northern in- dustrialized country – From controlling nature to rural development. Sustainability 4, 3387– 3403. Himanen, S.J., K. Haka & H. Kahiluototo (2013). Crop responses to climate and socioeco- nomic change in northern regions. Reg. Environ. Change 13:1, 17–32. DOI: 10.1007/s10113- 012-0308-3. Hovelsrud, G.K., B. Poppel, B. van Oort & J. Reist (2011). Arctic societies, cultures, and peo- ples in a changing cryosphere. In AMAP, Snow, Water, Ice and Permafrost in the Arctic (SWIPA): Climate Change and the Cryosphere. Oslo: Arctic Monitoring and Assessment Pro- gramme (AMAP). Höglind M., A.K. Bakken, J.M. Jørgensen & L. Østrem (2010). Tolerance to frost and ice en- casement in cultivars of timothy and perennial ryegrass during winter. Grass and Forage Sci- ence 65:4, 431–445. DOI: 10.1111/j.1365-2494.2010.00762.x. Höglind M., S.M. Thorsen & M.A. Semenov (2013). Assessing uncertainties in impact of cli- mate change on grass production in Northern Europe using ensembles of global climate models. Agricultural and Forest Meteorology 170, 103–113. DOI: 10.1016/j.agrformet.2012.02.010. Jordbruksverket (2015). http://www.jurdbruksverket.se. Jørgensen, J.M., L. Østrem & M. Höglind (2010). De-hardening in contrasting cultivars of tim- othy and perennial ryegrass during winter and spring. Grass and Forage Science Volume 65:1, 38–48. DOI 10.1111/j.1365–2494.2009.00718.x. 122 Kalberer, S.R., M. Wisniewskiand & R. Arora (2006). De-acclimation and re-acclimation of cold-hardy plants: Current understanding and emerging concepts. Plant Science 171:1, 3–16. DOI: 10.1016/j.plantsci.2006.02.013. Kietäväinen, A. (2014). Narrated agency and identity of settlement farmers in the changing circumstances of modern society. Sociologia Ruralis 54:1, 57–70. DOI: 10.1111/soru.12028. Kietäväinen, A. (2009). Talonpojasta yrittäjäksi. Teoksessa M. Kinnunen & J. Autto (toim.), Tänään töissä. Sosiologisia näkökulmia työhön. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Kitti, L., U. Ovaska & O. Wuori (toim.) (2015). Vihreän talouden toimintamalli. Tapaustutkimus Sodankylästä. MTT raportti 168. Kuha R., P. Myllylä & L. Rantamäki-Lahtinen (2014). Lapin maatilat murrosvaiheessa. MTT raportti 143. http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti143.pdf, 17.11.2016. Kässi, P., H. Känkänen, O. Niskanen, H. Lehtonen & M. Höglind (2015). Farm level approach to manage grass yield variation under climate change in Finland and North-Western Russia. Biosystems Engineering 140, 11–22. DOI: 10.1016/j.biosystemseng.2015.08.006. Langer, R.H.M. (1979). How grasses grow. London: Edward Arnold. Luke statistics (2015). http://stat.luke.fi/en/uusi-etusivu. Maaseutuvirasto (2016). Lapin maatilojen rakenneaineisto. Käyttöluvan alainen aineisto. Matsumoto, N. (2009). Snow molds: A group of fungi that prevail under snow. Microbes and Environments 24:1, 14–20. DOI: 10.1264/jsme2.ME09101. Mela, T., T. Carter, K. Hakala, A. Hannukkala, T. Kaukoranta, H. Laurila, K. Niemi, R. Saa- rikko & K. Tiilikkala (1996). The effects of climatic change on crop production: results of a five-year research project. Teoksessa J. Roos (toim.), The Finnish Research Programme on Climate Change: Final report. Publications of the Academy of Finland 4/96. Murmanskstat (2015). http://murmanskstat.gks.ru/wps/wcm/connect/rosstat_ts/mur- manskstat/ru/municipal_statistics/main_indicators, 31.10.2016. Nissinen, O. (1985). Vallarnas övervintring på det nordliga mariginalområdet. Nordka- lottkomiteens promemorier 22, 19–24. Nissinen, O. (1996). Analyses of climatic factors affecting snow mould injury in first-year timo- thy (Phleum pratense L.) with special reference to Sclerotinia borealis. Acta Univ Oulensis A 28. The Official Karelia (2014). The republic of Karelia (brief information). The Official Web Portal of the Republic of Karelia. http://gov.karelia.ru/Different /karelia3_e.html, 31.10.2016. Peltonen-Sainio, P., L. Jauhiainen & K. Hakala (2009). Climate change and prolongation of growing season: changes in regional potential for field crop production in Finland. Agricultural and Food Science 18, 171–190. Rantamäki-Lahtinen, L. (2014). Maaseudun yrittäjyys. Teoksessa J. Niemi. & J. Alhstedt (toim.), Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2014. MTT Taloustutkimus. Julkaisuja 115. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-687-173-1, 3.10.2016. Rapacz, M., A. Ergon, M. Höglind, M. Jørgensen, B. Jurczyk, L. Østrem, O.A. Rognli & A.M. Tronsmo (2014). Overwintering of herbageous plants in changing climate. Still more ques- tions than answers. Plant Science 225, 34–44. DOI: 10.1016/j.plantsci.2014.05.009. 123 Reidsmaa, P., E. FLansink, A. Oude & R. Leemansd (2010). Adaptation to climate change and climate variability in European agriculture: The importance of farm level responses. Euro- pean Journal of Agronomy 32, 91–102. Rikkonen, P., J. Kotro, L. Koistinen, K. Penttilä & H. Kauriinoja (2013). Opportunities for local food suppliers to use locality as a competitive advantage – a mixed survey methods ap- proach. Acta Agriculturae Scandinavica, Section B — Soil & Plant Science 63:sup1, 29–37. DOI: 10.1080/09064710.2013.783620. Rötter, R., J. Höhn, M. Trnka, S. Fronzek, T.R. Carter & H. Kahiluoto (2013) Modelling shifts in agroclimate and crop cultivar response under climate change. Ecology and Evolution 3(12): 4197–4214. Saarelainen, J. & I. Makkonen (2008). Ilmastonmuutokseen sopeutuminen radanpidossa. Ra- tahallintokeskuksen julkaisuja A16/2008. http://www.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf4/rhk_2008- a16_ilmastonmuutokseen_sopeutuminen_web.pdf, 17.11.2016. Saarikko, R.A. & T.R. Carter (1996). Estimating the development and regional thermal suita- bility of spring wheat in Finland under climatic warming. Climate Research 7, 243–252. Sipiläinen, T., S.C Kumbhakar & G. Lien (2014). Performance of dairy farms in Finland and Norway from 1991 to 2008. European Review of Agricultural Economics 41:1, 63–86. DOI: 10.1093/erae/jbt012. StatBank Norway (2015). https://www.ssb.no/en/statistikkbanken, 31.10.2016. Tiehallinto (2009). Ilmastonmuutoksen vaikutus tiestön hoitoon ja ylläpitoon. Tiehallinnon sel- vityksiä 8/2009. http://alk.tiehallinto.fi/julkaisut/pdf2/3201122-v-ilmastonmuutoksen_vaiku- tus_kunnossapitoon.pdf, 17.11.2016. ä 8/2009 Thorsen, S.M. & M. Höglind (2010a). Assessing winter survival of forage grasses in Norway under future climate scenarios by simulating frost tolerance in combination with simple agro- climatic indices. Agricultural and Forest Meteorology 150: 9, 1271–1282. DOI: 10.1016/j.agrformet.2010.05.010. Thorsen, S.M. & M. Höglind (2010b). Modelling cold hardening and dehardening in timothy. Sensitivity analysis and Bayesian model comparison. Agricultural and Forest Meteorology 150:12, 1529–1542.DOI: 10.1016/j.agrformet.2010.08.001. Uleberg E., I. Hanssen-Bauer, B. van Oort & S. Dalmannsdóttir (2014). Impact of climate change on agriculture in northern Norway and potential strategies for adaptation. Clim. Change 122:1, 27–39. DOI: 10.1007/s10584-013-0983-1. Wuori, O. (2013). Socioeconomic development of the Finnish countryside. Teoksessa J. Niemi & J. Ahlstedt (eds.), Finnish Agriculture and Rural Industries. MTT Economic Re- search, Agrifood Research Finland Publications 114a. 124 8 KAIVOSTEOLLISUUDEN SOPEUTUMI- NEN YMPÄRISTÖÖN JA YHTEISKUN- TAAN Sari Kauppi, Timo Jouttijärvi & Kimmo Silvo, Suomen ympäristökeskus, Kulutuksen ja tuotan- non keskus Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Moderni yhteiskunta tarvitsee mineraaleja, joita esiintyy arktisella alueella. Kaivos- ja me- talliteollisuuden vaikutukset kansantalouteen, erityisesti alueelliset hyödyt, voivat olla mer- kittäviä ja vaikuttaa myönteisesti väestökehitykseen ja työllisyyteen. • Arktisella alueella korostuvat kaivostoiminnan ja muun maankäytön suunnittelu sekä sosi- aalisten ja ympäristöä koskevien vaikutusten arviointi, jotta haitallisia vaikutuksia voitaisiin vähentää tai estää. Vaikutustensa vuoksi kaivostoiminta ei sovellu kaikkialle. • Kaivostoimintaan vaikuttavat merkittävästi ilmastonmuutoksesta riippumattomat tekijät, ku- ten raaka-aineiden kysyntä, muutokset globaaleilla markkinoilla sekä metallien globaali hintakehitys. • Arktisella alueella ilmastonmuutoksen vaikutukset kaivostoimintaan kohdistuvat erityisesti hydrologisiin oloihin sekä vesien hallintaan tulevaisuudessa. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa myös kaivostoiminnalle tärkeisiin globaalien toimitusketjujen varmuuteen sekä energia- huoltovarmuuteen. 8.1 Johdanto Barentsin alue Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Venäjällä on tärkeä metallimalmi- ja teolli- suusmineraalikaivostoiminnan keskittymä Euroopassa (kartta 1.). Merkittävimpiä metalleja ja mineraaleja ovat Norjassa rauta ja titaani, Ruotsissa rauta, Suomessa kulta, nikkeli ja kromi sekä Venäjällä nikkeli, rauta ja fosfori. Rautamalmiesiintymistä ja niiden hyödyntämisestä on merkintöjä jo 1500-luvulta (Kauranne ym. 2010). Pohjois-Ruotsissa huomattava kaivostoiminta käynnistyi jo 1700-luvun puolivälissä ja muissa maissa 1900-luvun puoliväliin mennessä. Vaikka kaivostoiminta Barentsin alueella on yleisesti ollut varsin menestyksellistä, se on koh- dannut monia ympäristöllisiä, sosiaalisia ja taloudellisia haasteita eikä konflikteilta muiden elin- keinojen ja paikallisyhteisöjen kanssa ole vältytty (Nysten-Haarala ym. 2015). Viime vuosien kaivostoimintaan liittyvä tutkimus- ja kehitystyö, verkostoituminen sidosryhmien kanssa ja vas- tuullisuusjärjestelmän kehittäminen ovat luoneet suomalaisen vastuullisen kaivostoiminnan mallia. 125 Teollisen mittakaavan metallimalmikaivostoiminta käynnistyi Suomessa Outokummussa 1910- luvulla. Vilkasta malminetsintää tehtiin erityisesti sotien jälkeen 1960-luvulle asti, ja kaivosala kasvoi merkittävästi 1960- ja 1970-luvulla (Kauranne ym. 2010). 1980-luvulla malminetsintä ja kaivostoiminta alkoivat kuitenkin hiipua, ja 1990-luvulla kaivosala supistui selvästi (Kivinen ym. 2015). Toiminnan ja koulutuksen alasajo johti myös osaamisen kapenemiseen, mikä huomat- tiin 2000-luvun alussa, kun kaivostoiminta jälleen elpyi. Nykyisin Suomessa on monipuolista kaivosalan koulutusta. Toimivat kaivokset tuottavat jalo- tai perusmetalleja, esimerkiksi kultaa, kromia, nikkeliä ja sinkkiä, tai niistä louhitaan teollisuusmineraaleja, muun muassa talkkia, apa- tiittia ja kalkkikiveä. Kaivosala tuottaa raaka-aineita muun muassa metalli-, paperi- ja kemian- teollisuudelle sekä maataloudelle (Kauppila ym. 2011). Kartta 1. Metallogeeniset alueet ja kaivostoiminta Barentsin läntisellä alueella (Pohjois- Fennoskandia). Lähde: GTK 2015a. 126 Kaivostoiminnan ympäristönäkökohtia säädellään ympäristönsuojelulainsäädännön, kaivos- lain, kemikaaliturvallisuuslain, säteilylain ja joissain tapauksissa myös ydinenergialain perus- teella. Lait edellyttävät toiminnanharjoittajalta tietoa toiminnan vaikutuksista, mahdollisista ris- keistä ja niihin varautumisesta. Suomen vuoden 2007 hallitusohjelmaan kirjattiin kaivoslain ke- hittäminen, kuntien vaikutusmahdollisuudet, maanomistajien oikeudet sekä ympäristönäkökoh- tien, kansalaisten perusoikeuksien ja elinolojen turvaamisen huomioiminen. Samalla haluttiin varmistaa malminetsinnän ja kaivostoiminnan kehittämiselle hyvät edellytykset (Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma 19.4.2007). Globaalit markkinat kasvoivat, koska voi- makkaasti modernisoituva ja kaupungistuva Kiina tarvitsi raaka-aineita (Kivinen ym. 2015). Kuva 1. Kaivostoimintaan liittyviä kehitysaskeleita Suomessa. 8.2 Kaivostoiminnan uusi kasvu Tarkoituksenaan turvata raaka-aineiden luotettava ja häiriötön saatavuus EU:n komissio antoi vuonna 2008 Euroopan parlamentille raaka-aineita koskevan tiedonannon, Raw Materials Ini- tiative (EU 2008, 2013), joka entisestään vauhditti kaivostoiminnan poliittista nostetta Suo- messa. Suomi laati oman mineraalistrategiansa vuonna 2010. Strategiassa mineraaliala näh- tiin uutena liiketoimintamahdollisuutena. Siinä tavoitteena oli kotimaisen kasvun ja hyvinvoinnin edistäminen, vastaaminen globaalien mineraaliketjujen haasteisiin ja ympäristöhaittojen vä- hentäminen. Tavoitteisiin pyrkimiseksi esitettiin 12 toimenpide-ehdotusta. Vuoden 2050 visi- oksi asetettiin, että Suomi on mineraalien kestävän hyödyntämisen globaali edelläkävijä ja mi- neraaliala on yksi kansantaloutemme tukipilareista. Vuonna 2010 omavaraisuusaste oli alhai- nen, sillä Suomeen tuotiin 96 prosenttia raudasta ja perusmetalleista (Tuusjärvi 2013). Kaivan- naisteollisuudessa tehtiin paljon tutkimus- ja kehitysprojekteja, muun muassa TEKES:n Green 127 Mining –tutkimusohjelman rahoituksella. Metallisten raaka-aineiden hinnat alkoivat laskea vuo- den 2011 jälkeen, mikä johtui kansainvälisen markkinaepävarmuuden, kaivostuotteiden ylitar- jonnan, Kiinan hidastuneen talouskasvun ja dollarin arvon vahvistumisen yhdistelmästä (Vuori ym. 2015). Kuva 2. Toimintaa Kevitsan kaivoksella Sodankylässä syksyllä 2016. Kuva: Sari Kauppi. Sotkamossa sijaitseva Talvivaaran kaivos (nykyisin Terrafame) on muokannut yleistä mielipi- dettä kaivostoiminnasta Suomessa. Kestävä ja hyväksyttävä kaivannaisteollisuus 2030 -visio ja -tiekarttatyössä Talvivaaran kaivoksesta keskusteltiin politiikan, talouden, kansalaisyhteis- kunnan, tekniikan, ympäristön ja arvojen tasoilla (Kohl ym. 2013). Talvivaaran esiintymien kai- vosoikeudet olivat olleet Outokumpu Oy:llä jo vuonna 1986, mutta esiintymän hyödyntämistä uudella bioliuotusmenetelmällä alettiin suunnitella vuonna 2003 ja kaivos aloitti toimintansa vuonna 2008. Uuden menetelmän käyttöönotto oli haastavaa, ja Talvivaarassa tapahtui useita pienempiä ympäristöonnettomuuksia sekä vakava kipsisakka-altaan vuoto vuonna 2012. Tal- vivaaran ongelmat heijastuivat koko toimialaan, ja kaivostoiminta kohtasi paljon vastustusta. Vuoden 2012 onnettomuuden jälkeen päätettiin toteuttaa kaivosten stressitesti, jossa selvitet- tiin kaivostoimijoiden varautumisen aste poikkeuksellisiin tilanteisiin (Välisalo ym. 2014). Ta- voitteena oli löytää riskiä aiheuttavia kohteita ja edistää hyviä menettelytapoja. Testiin osallis- tuivat lähes kaikki Suomen metallimalmikaivokset ja -rikastamot, muutama teollisuusmineraa- 128 likaivos ja -rikastamo, kaksi karbonaattikaivosta sekä kolme erillistä rikastamoa. Valintaperus- teina olivat muun muassa metallimalmin louhinta, kaivoksella tai rikastamolla sijaitsevat luoki- tellut jäte- tai vesiallaspadot sekä laajamittainen kemikaalien käsittely. Stressitestin tuloksena todettiin, että poikkeustilanteisiin oli yleensä varauduttu suhteellisen hyvin, mutta kehitettävää löytyi muun muassa vesien hallinnassa. Vuosi 2012 oli Suomessa huippuvuosi sekä malminet- sinnän (250 vireille tullutta hakemusta, 821000 ha) että kaivosinvestointien (320 M€) näkökulmasta. Vuoden 2012 jälkeen malminetsintä ja uudet investoinnit ovat vähentyneet merkittävästi. Vuonna 2015 Suomessa toimi kymmenen metallimalmikaivosta ja 35 teollisuus- mineraalikaivosta ja kaivosinvestointeja tehtiin 157 mil- joonalla eurolla. Kokonaislouhinta kasvoi edelleen 89 miljoonaan tonniin vuonna 2012 louhitusta 68 miljoonasta tonnista. Vuonna 2015 Suomen metallimalmikaivoksista louhittiin malmia yhteensä 17 miljoonaa tonnia ja teollisuusmineraalien hyötykiveä 16 miljoonaa tonnia. Toiminnassa olevat kaivokset ja kai- voshankkeet sijoittuivat pääasiassa Itä- ja Pohjois-Suomeen. Suomen suurimmat kaivokset louhintamäärällä mitattuna olivat Kevitsan monimetallikaivos ja Siilinjärven apatiittikaivos. Suurin osa Suomessa muodostuvista kaivostoiminnan jätteistä on mineraalijätettä. Mineraali- jätteistä yli 77 prosenttia (68 Mt) syntyy kaivostoiminnassa ja louhinnassa (Tilastokeskus 2015). Kaivannaisjätteiden määrässä Suomi on EU:n kärkiviisikossa. Kaivannaisjätteestä hyö- dynnettiin materiaalina vuonna 2013 vain noin 11 prosenttia. ”Malmivarojen läpikäyminen on vielä tekemättä ja olisi tärkeätä tämä en- nakoiden ennen kuin alueelle suunni- tellaan muuta elinkeinoa.” - Tulevaisuustyöpaja 10.2.2016 Helsinki 129 Kartta 2. Toiminnassa olevat ja suljetut kaivokset sekä mahdollisia tulevia kaivoshank- keita ja Natura -suojelualueet Pohjois-Suomessa. Punainen raja osoittaa poronhoitoalu- een ja violetti saamelaisten kotiseutualueen rajat. Lähde: GTK 2015b. Suomen saamelaisten kotiseutualueella ei ole yhtään toimivaa kaivosta, toisin kuin Ruotsissa ja Norjassa. Sodankylässä, lähellä saamelaisalueen etelärajaa, on aktiivista kaivostoimintaa (kartta 2.). Malmeja on etsitty myös saamelaisten kotiseutualueella (YLE 2016). Kaivoslaissa (38 §) on säädetty malminetsintäluvan, kaivosluvan tai kullanhuuhdontaluvan myöntämisedel- lytyksistä saamelaisten kotiseutualueella, koltta-alueella ja erityisellä poronhoitoalueella. Lupa- viranomaisen on harkittava vaikutuksia yhdessä saamelaiskäräjien, alueen paliskuntien, alu- een hallinnasta vastaavan viranomaisen tai laitoksen ja hakijan kanssa sekä harkittava keinoja haittojen vähentämiseksi ja estämiseksi. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2014.) 130 8.3 Tasapainoilua mineraalien tarpeen ja kaivos- toiminnan sosiaalisen hyväksyttävyyden välillä Moderni yhteiskunta tarvitsee runsaasti mineraalipohjaisia tuotteita, mikä on synnyttänyt uutta kaivostoimintaa. Metallien ja mineraalien kysynnän arvioidaan kasvavan lähivuosikymmeninä (Andrew 2014). Erityisesti kasvua on odotettavissa hiilineutraalien energiateknologioiden – tuu- livoiman sekä ydin- ja aurinkoenergian – käytössä tarvittavien mineraalien kysynnässä (And- rew 2014). Samaan aikaan voimistuvan kysynnän kanssa negatiiviset asenteet kaivostoimintaa kohtaan ovat kasvaneet entistä voimakkaammiksi ja yhteisölliset konfliktit näyttävät lisääntyvän (Hodge 2014). Kaivostoiminnan ympäristöllisten ja sosiaalisten vaikutusten perusteellinen arviointi ja hallinta ovat tärkeitä kestävälle kaivostoiminnalle ja yhdyskunnille. Erityisesti poikkeustilantei- den hallintaa voidaan pitää osana kaivosten hyväksyttävyysprosessia (Kohl ym. 2013). Hyväksyttävyys koostuu useista päätekijöistä: taloudellinen kehitys saattaa olla hyväksyttävää, mutta ympäristönäkökohtia arvostellaan samanaikaisesti (Wessman ym. 2014). Kaivostoimin- nan paikalliset hyödyt ymmärretään, mutta kaivoksia ei hyväksytä mihin hintaan hyvänsä (Jartti ym. 2014). Kaivosyhtiöiden odotetaan tukevan sosiaalisten ja taloudellisten olojen kehittämistä erityisesti paikallistasolla (Söderholm ym. 2015). Kestävän kaivostoiminnan verkosto perustettiin vuonna 2014, jotta kaivosalan ja sen sidosryh- mien edustajat keskustelisivat yhdessä, jakaisivat hyviä käytäntöjä ja kehittäisivät toimintamal- leja entistä kestävämpään toimintaan (www.kaivosvastuu.fi). Verkosto alkoi kehittää kanada- laista Towards Sustainable Mining -vastuullisuusjärjestelmää Suomen oloihin ja lainsäädän- töön sopivaksi vuonna 2015. Kahdeksan eri arviointityökalun sekä luonnon monimuotoisuutta koskevan toimintakehyksen koulutukset aloitettiin vuonna 2016. Töitä tehdään myös erillisen malminetsinnän vastuullisuusjärjestelmän rakentamiseksi. Kiertotaloudesta tulee entistä tärkeämpää, kun tuotteiden ja materiaalien hävikkiä minimoidaan ja jätteitä, sivutuotteita ja materiaaleja pyritään hyödyntämään mahdollisimman tarkasti (Val- tioneuvosto 2016). Kaivostoiminnassa tämä saattaisi tarkoittaa vanhojen kaivosten avaamista uudelleen ja rikastusjätteen käyttämistä uudelleen kehittyneemmillä rikastustekniikoilla. Mine- raalialan ja muiden jätteiden sekä teollisuuden sivuvirtojen aiempaa tehokkaampi hyödyntämi- nen tarjoaa paljon liiketoiminnallisia mahdollisuuksia (Valtioneuvosto 2016). Uusia yrityksiä voi syntyä myös esimerkiksi kierrätykseen, mittaukseen tai informaatioteknologiaan. Uudet tee- mat, kuten visualisointi ja virtualisointi, tulevat nekin muuttamaan perinteistä toimialaa. 131 8.4 Kaivostoiminnan vaikutukset Kaivostoiminnalla on merkittäviä sosiaalisia ja ekologisia vaikutuksia. Kaivostoiminnasta on aluetaloudellista hyötyä, koska työpaikkoja syntyy ja verotulot kasvavat. Ympäristövaikutukset ja vaikutukset muihin elinkeinoihin voivat olla negatiivisia. Elinkeinojen välille voi toisaalta muo- dostua synergiaetua, jos kaivos sijaitsee riittävän kaukana esimerkiksi matkailukohteista. Täl- löin välitöntä haittaa matkailulle ei muodostu, mutta kaivosyhtiö kasvattaa yöpymisten ja ravin- tolapalveluiden käytön määrää alueella. Kaivostoiminnan vaikutusten hallintaa on yritetty parantaa työ- ja elinkeinoministeriön oppailla Malminetsintä suojelualueilla sekä saamelaisten kotiseutualueella ja poronhoitoalueella (4/2014) sekä Ympäristövaikutusten arviointimenettely kaivoshankkeissa (Jantunen (toim.) ym. 2015). Parhaita käytäntöjä on myös koottu raportteihin, kuten esimerkiksi Metallimalmikaivos- toiminnan parhaat ympäristökäytännöt (Kauppila ym. 2011) ja Hyviä käytäntöjä kaivoshankkei- den ympäristövaikutusten arvioinnissa (Kauppila (toim.) 2015). 8.4.1 Kaivostoiminnan sosiaaliset vaikutukset Kaivostoiminnan sosiaaliset vaikutukset kohdistuvat ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen – myös arvoihin, asenteisiin, pelkoihin ja ristiriitoihin. Koska elinympäristö muuttuu, työmahdolli- suudet ja elinkeinon harjoittaminenkin muuttuvat. Asuinalueelle voi muuttaa uusia ihmisiä ja tulla uusia liikenneyhteyksiä ja palveluita. Toimeentulon lisäksi suurten kaivosinvestointien saatetaan nähdä antavan paikkakunnalle toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Koska kaivos voi olla haitallinen luonnon ja muiden elinkeinojen kannalta, se voi myös herättää vastustusta ja synnyttää ristiriitatilanteita asukkaiden keskuudessa. (Kauppinen 2015.) Kokko ym. (2013) suosittelivat sosiaalisten vaikutusten arvioinnin sitomista sosiaalisen toimi- luvan käsitteeseen. Sosiaalinen toimilupa tarkoittaa paikallisten asukkaiden kaivostoiminnalle antamaa yhteisön hyväksyntää ja tukea. Tämän luottamuksen pettäminen voi herättää toimin- nan vastustusta. Sosiaalisen toimiluvan saavuttaminen ja säilyttäminen edellyttävät muun mu- assa viestintää ja vuorovaikutusta yhtiön ja paikallisten välillä, asukkaiden osallistamista ym- päristölupapäätösten jälkeenkin sekä yhteiskuntavastuun ja viestinnän hoitamista. Sosiaalinen toimilupa vaikuttaa myös rahoitussektoriin, minkä vuoksi kaivosyhtiöt usein panostavat leh- distö- ja pörssitiedotteisiinsa viestien näin rahoitussektorin tärkeydestä. Suositusten mukaisesti sosiaalisten vaikutusten arviointi pitäisi sitoa koko hankkeen toteutukseen, suunnittelusta jälki- hoitoon, ja sitä pitäisi säännöllisesti arvioida (Kokko ym. 2013). Pohjoisella alueella on erittäin tärkeää ottaa huomioon alkuperäiskansojen oikeudet ja käydä dialogia heidän kanssaan (Kohl ym. 2013). Kestävän kaivostoiminnan verkosto on avannut Suomessa toimivien kaivosyhtiöi- den ja sidosryhmien välistä vuoropuhelua ja helpottanut siten sosiaalisen toimiluvan saavutta- mista. Suomen TSM-standardit (Towards Sustainable Mining), joiden pohjana on käytetty ka- 132 nadalaisia TSM -standardeja, tuovat läpinäkyvyyttä yritysten toimintaan. Ne keskittyvät it- sesääntelyyn tarjoamalla koulutusta ja konkreettisia toimintamalleja vastuullisesta kaivostoi- minnasta. Myös uusia standardeja on luotu muun muassa vesienkäsittelyyn. Monilla Suo- messa toimivilla kansainvälisillä kaivosalan yrityksillä on omia kestävän kaivostoiminnan mal- leja, joilla toimitaan sidosryhmien kanssa. Suomalainen Kestävän kaivostoiminnan verkosto on auttanut parantamaan keskusteluyhteyksiä kaivosteollisuuden ja ympäröivän yhteiskunnan vä- lillä. (www.kaivosvastuu.fi) Valtakunnallisella tasolla kaivosala vaikuttaa muun muassa koulutuspalveluihin, jotka takaavat ammattitaitoista työvoimaa kaivoksiin. Kaivostoimintaan suuntaava koulutus on keskittynyt Pohjois- ja Itä-Suomeen, kuten suuri osa toimivista kaivoksistakin. Kaivosalan laskusuhdan- teen aikana 1990-luvulla koulutusta ei juuri tarjottu. 2000-luvulla perustettujen uusien kaivosten myötä myös koulutuksen kehittäminen nähtiin tarpeelliseksi. Oulun yliopistoon perustettiin kai- vannaisalan tiedekunta vuonna 2014. Tiedekunta perustui Oulu Mining School (OMS) -kon- septiin, jossa geologian, malminetsinnän, kaivostekniikan ja rikastustekniikan opetus muodos- taa osaamiskeskittymän. Vuonna 2007 Oulun yliopisto aloitti vuorialan tutkimus- ja koulutus- verkoston. Itä-Suomen yliopistossa on yhteiskuntatieteelliseen kaivostutkimukseen keskittyvä yksikkö, joka tutkii muun muassa kaivostoiminnan sosiaalisia vaikutuksia ja luonnonvarojen hallintaa. Ammattiin tähtäävää kaivosalan opetusta tarjotaan muun muassa Lapin ja Kajaanin ammattikorkeakouluissa. (Eerola ym. 2015.) 8.4.2 Kaivostoiminnan taloudelliset vaikutukset Kaivosyrityksiä Suomeen houkuttelevat toimintaympäristön luotettavuus, selkeä lainsäädäntö, tarjolla oleva koulutettu työvoima ja ennen kaikkea olemassa olevat mineraalivarat. On turval- lista investoida toimintaan poliittisesti vakaalla alueella, jossa mahdollisia konflikteja voidaan hallita. Hallinnollinen ennustettavuus ja vakaa lainsäädäntö tarjoavat luotettavan toimintaym- päristön yritystoiminnalle. Kaivostoiminta tarjoaa usein työpaikkoja alu- eilla, joissa työttömiä on paljon. Uudella paikka- kunnalla alkava kaivostoiminta vaikuttaa kun- nan talouden lisäksi väestö-, yhdyskunta-, pal- velu- ja elinkeinorakenteeseen sekä asumiseen ja liikkumiseen (Törmä 2015). Tutkimusten mu- kaan kaivosteollisuus voi kasvattaa alue- ja kunnallistaloutta merkittävästi ja vaikuttaa myönteisesti alueen väestökehitykseen (Laukkonen ja Törmä 2014). Kaivostoiminnan on toivottu tukevan erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomen taloutta vähentämällä työttömyyttä ja muuttotappiota (Laukkonen ja Törmä 2014). Siten kaivostoiminta vaikuttaa kan- santalouteen merkittävästi, erityisesti paikallisesti (Hietala ym. 2014). Aina kunnallisverotulojen ”Tarvitaan siis alueellisia ja kansallisia toimia, jotta ihmiset pystyisivät integroitumaan työs- säkäyntipaikkakunnalle.” - Tulevaisuustyöpaja 10.2.2016 Helsinki 133 toteuma ja työttömyysasteen väheneminen eivät toteudu odotetulla tavalla, koska osa työnte- kijöistä matkustaa töihin kaivospaikkakunnan ulkopuolelta ja globaalisti toimivilla kaivosyhtiöillä on mahdollisuus jättää maksamatta yhteisöveroja (Kokko ym. 2013). Investointivaiheessa paikallinen työllisyys ei voi kasvaa täyteen mittaansa, mutta kaivoksen käyttövaiheessa se alkaa kasvaa ja talouden kerrannaisvaikutukset ilmentyä. Suurten kaivo- sinvestointien onkin toivottu lisäävän paitsi kuntien verotuloja, myös nettomuuttoa alueelle. Kasvavalle väestölle on tarjottava palveluita, ja kasvu vaikuttaa myös tarpeeseen kehittää inf- rastruktuuria, mikä saattaa nostaa kunnallisveroastetta lyhyellä tähtäimellä etupainotteisten in- vestointien vuoksi (Törmä 2015). Tulomuuton on arvioitu kasvattavan majoitus- ja ravitsemustoimintaa ja myös päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla tarvitaan ruokaa. Samoin on arvioitu paikallisen rakennusalan hyöty- vän kaivoksesta, koska tarvitaan maa- ja vesirakentamista, talonrakentamista ja rakentamis- palvelua. Koska kaivostoiminta lisää kuljetusliikennettä, on logistisiin ratkaisuihin todennäköi- sesti tehtävä muutoksia, kuten rakennettava uusia tieyhteyksiä tai rautateitä. (Törmä 2015.) Väestömäärän kasvu lisää työmatkaliikennettä, samoin kuin muilta paikkakunnilta tulevat työn- tekijät (Törmä 2015). AACA-projektin sidosryhmätyöpajassa koettiin mahdollisesti jopa haital- liseksi se, että muualla asuvat työntekijät käyttävät kaivospaikkakunnan palveluita, mutta eivät maksa veroja kaivoksen sijaintikuntaan (AACA-työpaja 10.2.2016, Helsinki). 8.4.3 Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset voivat olla suoria tai epäsuoria sekä ilmentyä monimut- kaisten vaikutusketjujen kautta, esimerkiksi ympäristön ekologisina muutoksina. Ulkoiset vai- kutukset tarkoittavat päästöjä vesiin ja ilmaan sekä melu- ja hajuhaittoja, jotka voivat häiritä ekosysteemejä tai jopa tuhota niitä. Metallimalmikaivostoiminnan päästö- jen ja ympäristövaikutusten luonne ja suuruus riippuvat merkittävästi mal- miesiintymän geologiasta, koosta ja muodosta, aineiden pitoisuuksista, käytetyistä louhinta- ja rikastusmene- telmistä sekä puhdistustekniikoista ja -prosesseista. Lisäksi toiminnanhar- joittajan on sitouduttava jatkamaan ja kehittämään toimintaansa siten, että päästöt ympäristöön pysyvät mahdollisimman vähäisinä. ”Maankäytön yhteensovittamisen kysymykset ovat jo nyt kipeitä, mutta tulevat lisääntyvät entisestään (luonnon- suojelu, saamelaiskysymykset, poronhoito). Tulevaisuu- den keskeisiä kysymyksiä ovat luonnonvarojen hyödyn- tämisen lisääntyminen (kaivos, metsä) sekä kaupungis- tumisen ja keskittämisen strategiat.” - Tulevaisuustyöpaja 10.2.2016 Helsinki 134 Haitta-aineiden päästöt ja muut ympäristövaikutukset ovat erilaisia kaivostoiminnan elinkaaren eri vaiheissa (kuva 3.). Malminetsintä aiheuttaa harvoin suuria vaikutuksia, mutta sillä voi olla merkitystä paikallisesti esimerkiksi uhanalaisten lajien hyvinvoinnille. Rahoitus- ja ympäris- töselvitys sekä kaivoksen suunnitteluvaihe ovat erityisen tärkeitä, jotta kaivoskohteen koko elinkaaren aikaiset ympäristöasiat voidaan hoitaa kestävällä tavalla. Toiminnan puitteet luo- daan rahoituksella. Kaivoksen rakentaminen, tuotantovaihe sekä kaivoksen sulkeminen syn- nyttävät kaikki erilaisia ympäristövastuiden hoitamistarpeita. Louhiminen ja erityisesti jalostus- prosessit vaativat runsaasti energiaa, minkä vuoksi kaivokset ovat kasvihuonekaasujen epä- suoria päästölähteitä. Lähiympäristöön vaikuttavat myös ilmaan leviävät pienhiukkaset. Kai- voksen sijainti ja sieltä lähtevien ja saapuvien kuljetusten reitit ovat merkityksellisiä, koska pien- hiukkaspäästöt vaikuttavat haitallisesti terveyteen (Hietala ym. 2014). Kaivoksesta ilmaan le- viävät päästöt voivat synnyttää terveyshaittoja ja pilata myös ympäristöä (Sondergaad ym. 2011, Hietala ym. 2014). Operointivaiheessa louhintaa suuremmat vaikutukset tulevat usein metallien rikastuksesta. Malmi murskataan ja jauhetaan, arvoaineet otetaan talteen ja usein pieniä määriä raskasme- talleja sisältävät rikastushiekat pumpataan putkistoa pitkin rikastushiekka-altaille, jotka ovat kaivosjätteen loppusijoituspaikkoja. Räjäytystyöt ja malmin murskaus aiheuttavat päästöjä il- maan, esimerkiksi haitallisia aineita sisältävää pölyä ja typpipäästöjä räjähdeainejäämistä. Ri- kastuksessa käytetään vettä ja kemikaaleja esimerkiksi erilaisiin vaahdotusprosesseihin. Kai- vosten vesitaseen hallinta – saapuvan ja poistuvan veden tasapaino – on haastavaa. Rikas- tuksen jätevesien sekä avolouhoksen, maanalaisen kaivoksen ja jätealueiden kuivatusvesien juoksutukset pois kaivosalueelta kuormittavat vesistöjä. Hallitsemattomat päästöt kaivosalu- eelta luontoon pilaavat vesiä. Myös kiviaineksen hallinta on haastavaa. Hapanta valumaa (AMD) muodostuu sulfidimineraalien joutuessa kosketuksiin ja reagoidessa hapen ja veden kanssa. Tämä voi kuormittaa laajastikin ympäristöä. (UNEP 1997, Kauppila ym. 2011, Kauppila 2015.) Louhinta ja maanalainen kaivostoiminta voivat laskea pohjaveden pintaa, jolloin kaivos- toiminta voi vaikuttaa lähialueen luontotyyppeihin (Kværner & Snilsberg 2011, Marandi ym. 2014). Kuva 3. Kaivoksen elinkaaren vaiheet ympäristönäkökulmasta. 135 8.5 Sosiaalisen toimiluvan tavoittelusta globaa- leihin haasteisiin Kaivostoimintaan vaikuttavat merkittävästi ilmastonmuutoksesta riippumattomat tekijät, kuten raaka-aineiden kasvava tarve ja kysynnän muutokset globaaleilla markkinoilla sekä metallien hintakehitys. Raaka-aineiden kysynnän ja tarjonnan vaihtelut ja epätasapaino lisääntynevät lähivuosikymmeninä. Entistä vähemmän raaka-aineita vaativat teknologiat sekä maapallon vä- estön ja kehitysmaiden ihmisten elintason kasvu muuttavat jatkuvasti monien luonnonvarojen kysyntää. Useiden metallien ja mineraalien kysyntä kasvaa, kun otetaan käyttöön uusia, erityi- sesti resurssitehokkaita ja vähähiilisiä, teknologioita. Raaka-aineiden kysyntä maailmanmarkkinoilla vaikuttaa merkittävästi raaka-aineiden hinnan- muodostukseen, mutta myös muilla tekijöillä on merkitystä: olemassa olevat varannot niukke- nevat, esiintymiä on yhä vaikeampi hyödyntää, kustannustaso kohoaa, ilmasto muuttuu ja tur- vallisuus- ja ympäristövaatimukset tiukkenevat. Nykyiset kierrätysprosessit sekä uusiomateri- aalien tuotanto näyttävät riittämättömiltä kattamaan metallien ja mineraalien markkinakysyn- tää. Lisäksi geopoliittinen tilanne vaikuttaa markkinoihin. Yritykset voivat löytää uusia liiketoi- mintamahdollisuuksia esimerkiksi kestävästä kaivostoiminnasta, sivuvirtojen hallinnasta, ve- sienkäsittelystä ja sosiaalisten kysymysten ratkaisemisesta tai uusista teknologioista (Työ- ja elinkeinoministeriö 2014 ). Malminetsinnän vähentyminen näkyy tulevaisuudessa siten, että uusia esiintymiä ei ole tie- dossa nykyisten, ehtyvien malmivarantojen tilalle (Työ- ja elinkeinoministeriö 2014). Globaa- lista näkökulmasta Pohjois-Suomi saattaa kuitenkin olla potentiaalisempi uuden kaivosteolli- suuden kohde kuin kuumat ja kuivat alueet, joilla kustannuksia nostavat muun muassa vesipula sekä erilaisten uusien jäähdytysmenetelmien tarve ja käyttöönotto (ICMM 2013). Jään sulami- nen arktisella alueella voi auttaa uuden kuljetusreitin käyttöönotossa ja siten vähentää mine- raalien kuljetuskustannuksia (Andrew 2014). Kaivostoiminnan sosiaalinen kestävyys edellyttää niin sanotun sosiaalisen toimiluvan ansait- semista: täytyy saavuttaa toiminnan hyväksyntä paikallisyhteisössä ja laajemmin yhteiskun- nassa. Kestävä ja hyväksyttävä kaivosteollisuus -projektissa (SAM-projekti) havaittiin, että kunta voi kaavoituksella vaikuttaa voimakkaasti siihen, mitä elinkeinoja kunnan alueella harjoi- tetaan (Oinonen 2015). Paikallisten äänet saadaan kuuluville osallistamalla alueen asukkaat mukaan kaavoitusprosessiin. Havaittiin, että Kuusamossa kaavan hyväksyttävyyttä lisäsivät runsaat vaikuttamismahdollisuudet eli laaja osallistuminen yleiskaavan päivitykseen, sidosryh- mätapaamisten järjestäminen, laajat selvitykset esimerkiksi luonnonvarojen yhteensovittamis- suunnitelmaa varten, puolueettoman ulkopuolisen konsultin hyödyntäminen neutraalina ongel- manratkaisijana, kaavoituksen monivaiheinen käsittely vuorovaikutusprosessina sekä kehitys- tavoitteiden selkeä esittäminen yleiskaavaluonnoksessa (Koivunen 2015). Jos elinkeinojen 136 harjoittaminen on yhteisesti päätetty mahdollisuus, on kaavoituksella ja elinkeinojen harjoitta- misella vahva sosiaalinen hyväksyttävyys (Koivunen 2015). Kuusamon kaavoitusprosessissa ilmaistiin selvästi, että kaivostoimintaa voidaan harkita Kuusamossa vain alueilla, joilla kaivos ei synnyttäisi merkittäviä haittoja luonnonarvoille, luonnontuotteille ja elintarviketuotannolle, maisemalle, vesistöille, matkailun imagolle tai asutukselle (Koivunen 2015). Kunta voi ohjata kaivostoimintaa alueille, joissa toiminta ei aiheuta haittaa muille elinkeinoille. Paikallisilla asukkailla on siis mahdollisuus vaikuttaa. Kaivostoiminnalle voi myös löytyä alueita, joissa eri elinkeinot pystyvät toimimaan yhdessä ja mahdollisesti löytämään synergiaetuja ja siten tukemaan toistensa toimintaa. Hyvä esimerkki tästä on Kittilän kultakaivoksen vaikutus Sirkan kylän ja Levin alueen palvelurakenteeseen. Kaivostoiminta vaikuttaa epäsuorasti työlli- syyteen ja paikkakunnan palvelurakenteeseen, kuten päiväkotien ja kouluopetuksen palvelun- tarjontaan, sairaanhoitoon ja kaupan palveluihin. Kaivosten stressitesteissä (Välisalo (toim.) 2014) havaittiin kaivosten vesien hallinnan olevan haasteellista useille kaivoksille. Erityisesti veden kertyminen keväällä ja allastilavuuden riittä- vyys aiheuttivat ongelmia monille. Muuttuvissa ympäristöoloissa sopeutumista edistää mallin- nuksen hyödyntäminen kaivoksen vesitaseen hallinnassa. Hydrologinen mallinnus auttaa va- rautumaan poikkeuksellisiin sääolosuhteisiin, kuten yllättäviin rankkasateisiin. Mallinnus tar- joaa myös mahdollisuuden arvioida kaivostoiminnassa tarvittavan käyttöveden riittävyyttä. Ym- päristöluvan mukaisesti alueelta poistettavissa olevien vesien määrä on yleensä sidottu vas- taanottavan vesistön virtaamaan. Mallinnus parantaa myös poisjohdettavan veden määrän ar- viointia. 8.5.1 Esimerkkinä Kittilän kaivos: hydrologisen mallinnuksen hyödyntäminen Koska kaivostoiminnan herkkyyttä ilmastonmuutoksen vaikutuksille ei ollut aikaisemmin Ba- rentsin alueella tutkittu, tehtiin esimerkkitapauksena Kittilän kaivokselle hydrologinen mallin- nus, jossa huomioitiin ilmastonmuutoksen vaikutukset. Agnico Eagle Finland Oy:n omistama Kittilän kaivos on Euroopan suurin kultakaivos, joka sijaitsee 35 kilometriä koilliseen Kittilän keskustasta. Nykyisin tiedossa olevien malmivarojen perusteella kaivostoimintaa voidaan jat- kaa vuoteen 2034, mutta kaivoksen elinikä voi pidentyä malmivarantojen tarkentuessa. Vuo- dessa kaivos tuottaa noin 6000 kilogrammaa kultaa. Kaivos työllistää noin 430 vakituista työn- tekijää ja noin 350–450 urakoitsijaa. Kittilän alueellinen vesitasemallinnus tehtiin Kestävä ja hyväksyttävä kaivostoiminta -projek- tissa (SAM -projekti). Ilmastonmuutoksen mallinnus tehtiin Suomen ympäristökeskuksessa hyödyntämällä 19 ilmastomallin keskiarvoa. Tämän mallinnuksen perusteella lämpötilan muu- tos vuosina 2040–2069 on 3,18 oC vuosiin 1971–2000 verrattuna. Muutos sateisuudessa on mallien mukaan 11,5 prosenttia. Arvioinnissa huomioitiin maksimi-, minimi- ja keskiarvot. (Kauppi ym. käsikirjoitus.) 137 Kuva 4. Kittilän kaivoksen rikastushiekka-allas. Kuva: Birgitta Brusila, Agnico Eagle Finland. Veden kiertokulussa tapahtuu muutoksia, joita kuvattiin luvussa 2. Kittilän kaivoksen ilmasto- mallinnuksen tulokset olivat yhteneväisiä näiden muutosten kanssa. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa erityisesti lumitilanteeseen ja alueella esiintyvän veden määrään eri vuodenaikoina. Keväisin ei todennäköisesti enää esiinny yhtä lumensulamishuippua, vaan esimerkiksi Kittilän kaivoksen lähellä sijaitsevassa Seurujoessa voisi maksimitilanteessa esiintyä useita runsaita virtaamatilanteita kevään aikana, ensimmäinen jo helmikuussa. Toisaalta korkeammat lämpö- tilat kesäisin haihduttaisivat enemmän vettä, ja varsinkin loppukesällä, elo-syyskuussa, veden virtaama Seurujoessa voi olla aiempaa virtaamaa pienempi. Koska kaivostoiminta reagoi herkästi muuttuvaan ilmastoon, tilanne vaatii sopeutumistoimia ja alueen hydrologian ottamista huomioon. Kittilän kaivoksen mallinnuksesta voidaan päätellä, 138 että sopeutumistoimia on todennäköisesti kohdistettava alkutalven useisiin tulvahuippuihin, joita esiintyy myös koko kevätkauden ajan. Tämä voi johtaa pohjaveden pinnan nousuun ja siten lisätä kuivatusvesien pumppausta sekä kasvattaa laskeutusaltaiden tilavuuden tarvetta totuttua aikaisemmin keväällä. Loppukesästä on varauduttava aiempaa vähäisempään veden määrään, mikä saattaa vaikeuttaa ympäristöluvan mukaisten vesien johtamista pois joiltakin kaivosalueilta, jos pois johdettavien vesien määrä on sidottu virtaamaan. Haitalliset aineet eivät välttämättä laimene riittävästi, ja joissakin kohteissa pitoisuustavoitteiden saavuttaminen on jo nykytilanteessa haasteellista. Lumitilanne muuttunee kohonneen lämpötilan vuoksi ja vaikuttaa maan routimiseen. Jäätymis-sulamissyklit voivat muodostaa jäätä lumen päälle, mikä saattaa lisätä liukkautta ja myös työkoneiden jäätymisriskiä. 8.6 Kestävää kaivostoimintaa Kaivostoiminnan herkkyys ilmastonmuutokselle ja tarvittavat sopeutumistoimet kulminoituvat hydrologisten olosuhteiden muutoksiin ja joustavien menetelmien käyttöön vesien hallinnassa. Kestävä kaivostoiminta tavoittelee sosiaalista hyväksyttävyyttä läpinäkyvällä ja vastuullisella toiminnalla. Se edellyttää, että tunnetaan toiminnan ympäristövaikutukset ja niihin liittyvät riskit sekä toimitaan lupaehtojen vaatimuksia paremmalla tasolla koko kaivoksen elinkaaren ajan. Lähteet AACA (2016) Työpaja 10.2.2016 Sopeutumista edistävät toimenpiteet. Helsinki. Andrew, R. (2014). Socio-Economic Drivers of Change in the Arctic. AMAP Technical Report 9. Eerola T., M. Kivinen & N. Wessberg (2015). Kaivosalaan vaikuttavat toimijat ja niiden suhde alan yhteiskunnalliseen hyväksyttävyyteen. Teoksessa M. Kivinen & R. Aumo (toim.), Kaivos- toiminta ja malminetsintä Suomessa: Teollisuuden tukijalasta verkostoyhteiskunnan osaksi. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 221. EU (2008, 2013). EU Raw Materials Initiative. https://ec.europa.eu/growth/sectors/raw-mate- rials/policy-strategy_fi, 11.10.2016 GTK (2015a). Metallogeeniset alueet, mineraaliesiintymät ja malminetsintätiedot, Geologian tutkimuskeskus. Topografinen peruskartta modifioitu Maanmittauslaitoksen peruskartasta, National Land Survey of Sweden, Norwegian Mapping Authority, North-West Regional Geolo- gical Centre of Russia, vuoden 1998 tiedoista. Paikkatietoviite: EUREF FIN35FIN GTK (2015b). Mineraaliesiintymät ja malminetsintätiedot, Geologian tutkimuskeskus 2015. Natura-alueet, Suomen ympäristökeskus (osittain ELY-keskukset). Topografinen peruskartta modifioitu 03/2013 Maanmittauslaitoksen topografisesta tietokannasta, NLS ja HALTIK. Paik- katietoviite: EUREF FIN35FIN. 139 Hietala J., K. Alhola, P. Horne, N. Karvosenoja, S. Kauppi, A-K.Kosenius, V-V. Paunu & J. Seppälä (2014). Kaivostoiminnan taloudellisten hyötyjen ja ympäristöhaittojen rahamääräinen arvottaminen. PTT raportteja 247. Hodge, A. (2014). Mining company performance and community conflict: moving beyond a seeming paradox. Journal of Cleaner Production 84, 27–33. ICMM (2013). Adapting to a changing climate: implications for the mining and metals indus- try. London, Great Britain: International Council on Mining & Minerals (ICMM). Jantunen, J. (toim.), T. Kauppila T (toim.), M.L. Räisänen, H. Komulainen, P. Kauppila, T. Kauppinen H. Törmä, M. Leppänen, A. Tornivaara, A. Pasanen, E. Kemppainen, A. Raunio, M. Marttunen, J. Mustajoki, S. Kauppi, P. Ekholm, T. Huttula, H. Makkonen & K. Loukola- Ruskeeniemi (2015). Ympäristövaikutusten arviointimenettely kaivoshankkeissa. TEM oppaat ja muut julkaisut 3/2015. Jartti, T., E. Rantala & T. Litmanen (2014). Sosiaalisen toimiluvan ehdot ja rajat. Uudenmaan, Pohjois-Karjalan, Kainuun ja Lapin maakuntien asukkaiden näkemykset kaivannaistoiminnan hyväksyttävyydestä. Jyväskylän yliopisto, SoPhi 126. Kauppi S., T. Jouttijärvi, P. Juntunen & K. Silvo (2016). Käsikirjoitus. Impacts of Climate Change on the Water Management of Mines in the North – the Case of Kittilä Mine, Finland. Kauppila P., M.L. Räisänen & S. Myllyoja (toim) (2011). Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytännöt. Suomen ympäristö 29. Kauppinen, T. (toim) (2015). Sosiaaliset vaikutukset. Raportissa T. Kauppila (toim.), Hyviä käytäntöjä kaivoshankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa. GTK:n tutkimusraportteja 222. Kauranne, L.K., N. Gustavsson, L. Hyvärinen, C. Kortman, L. Osara, J. Väätäinen, S. Autio & M. Haavisto-Hyvärinen (2010). Ikuisesti nuori – Geologian tutkimuskeskuksen 125-vuotishis- toriikki. Jyväskylä: Gummerus. Kivinen M., H. Wessman-Jääskeläinen & S. Kauppi (2015a). Johdanto. Teoksessa M. Kivi- nen & R. Aumo (toim.), Kaivostoiminta ja malminetsintä Suomessa: Teollisuuden tukijalasta verkostoyhteiskunnan osaksi. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 221. Kohl J., N. Wessberg, S. Kauppi, J. Myllyoja & H. Wessman-Jääskeläinen (2013). Kestävä ja hyväksyttävä kaivannaisteollisuus 2030 – Visio ja roadmap. VTT Technology 145. http://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2013/T145.pdf, 31.10.2016. Koivunen, J. (2016). Sosiaalinen hyväksyttävyys konfliktiherkässä maankäytön suunnitte- lussa Tapaustutkimus Kuusamon strategisen yleiskaavan päivitysprosessista. Tampereen yli- opisto, pro gradu -työ. URN:NBN:fi:uta-201608312201. Kokko, K., A. Oksanen, S. Hast, H.I. Heikkinen, H-L. Hentilä, M. Jokinen, T. Komu, M. Kun- nari, E. Lépy, L. Soudunsaari, A. Suikkanen & L. Suopajärvi (2013). Hyvä kaivos pohjoisessa – opaskirja ympäristösääntelyyn ja sosiaalista kestävyyttä tukeviin parhaisiin käytäntöihin. Oulu: Multiprint Oy. Kværner, J. & P. Snilsberg (2011). Groundwater hydrology of boreal peatlands above a bed- rock tunnel – Drainage impacts and surface water groundwater interactions. Journal of Hyd- rology 403, 278–291. 140 Laukkonen, J. & H. Törmä (2014). Suomen kaivosalan vaikuttavuuden kehitys ja haasteet vuosina 2010–2020. Ruralia Instituutti, raportteja 176. Marandi, A., H. Veinla & E. Karro (2014). Legal aspects related to the effect of underground mining close to the site entered into the list of potential Natura 2000 network areas. Environ- mental Science and Policy 38, 217–224. Nysten-Haarala, S., E. Klyuchnikova & H. Helenius (2015). Law and self-regulation – Substi- tutes or complements in gaining social acceptance? Resources Policy 45, 52–64. Oinonen, K. (2015). Tools for promoting interaction between stakeholder groups – Kuusamo case study. SAM Final Seminar 26.11.2015, Helsinki. Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma 19.4.2007. http://valtioneuvosto.fi/docu- ments/10184/368562/hallitusohjelma-vanhanen-II/2a27514c-b939-4bb6-9167-ce886c358dff, 11.10.2016 Sondergaad, J., P. Johansen, G. Asmund & F. Rigét (2011). Trend of lead and zinc in resi- dent and transplanted Flavocetraria nivalis lichens near a former lead-zinc mine in West Greenland. Science of the Total Environment 409, 4053–4071. Söderholm, K., P. Söderholm, H. Helenius, M. Pettersson, R. Viklund, V. Masloboev, T. Min- galeva & V. Petrov (2015). Environmental regulation and competitiveness in the mining in- dustry: Permitting processes with special focus on Finland, Sweden and Russia. Resources Policy 43, 130–142. Tilastokeskus (2015). Jätteiden kertymät toimialoittain ja jätelajeittain vuonna 2013, tonnia. http://www.tilastokeskus.fi/til/jate/2013/jate_2013_2015-05-28_tau_002_fi.html, 31.10.2016. Tilastokeskus (2014). Teollisuustuotanto 2014. http://www.stat.fi/til/tti/2014/tti_2014_2015-12-02_tie_001_fi.html, 24.8.2016. Työ- ja elinkeinoministeriö (2014). Toimialaraportti Kaivosteollisuus 2/2014. TEM:n ja ELY- keskusten julkaisu. Verkkojulkaisu. http://www.temtoimialapalvelu.fi/files/2253/Kaivosteolli- suus_marraskuu_2014.pdf, 20.11.2016. Tuusjärvi, M. (2013).Tracking changes in the global impacts of metal concentrate acquisition for the metals industry in Finland. Resources, Conservation and Recycling 76, 12–20. Törmä, H. (2015). Taloudelliset vaikutukset. Raportissa T. Kauppila (toim.), Hyviä käytäntöjä kaivoshankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnissa. GTK:n tutkimusraportteja 222. UNEP (1997). Mining – facts and figures. UNEP Industry and Environment; Mining and sus- tainable development 20:4, 4–9. Valtioneuvosto (2016). Kiertotalous Suomessa – toimintaympäristö, ohjauskeinot ja mallinne- tut vaikutukset vuoteen 2030. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2016. Vuori S., M. Kivinen, A. Käpyaho & T. Haapalehto (2015). Näkymiä mineraalipolitiikkaan EU:ssa ja Suomessa: Aika EU:n raaka-aineita koskevan aloitteen jälkeen. Teoksessa M. Kivi- nen & R. Aumo (toim.), Kaivostoiminta ja malminetsintä Suomessa: Teollisuuden tukijalasta verkostoyhteiskunnan osaksi. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti 221. Välisalo, T. (toim.), T. Jouttijärvi, A. Kallio, S. Kauppi, P. Kauppila, H. Komulainen, J. Laaso- nen, J. Laine-Ylijoki, M. Leppänen, J. Reinikainen & M. Wahlström (2014). Kaivosten stressi- testit 2013. Ympäristöministeriön raportteja 2/2014. 141 Wessman, H., O. Salmi, J. Kohl, P. Kinnunen, E. Saarivuori & U-M. Mroueh (2014). Water and society: mutual challenges for eco-efficient and socially acceptable mining in Finland. Jounal of Cleaner Production 84, 289–298. DOI: 10.1016/j.jvlrpto.2014.04.026. YLE (2016). http://yle.fi/uutiset/saamelaiset_pelkaavat_porojensa_laidunmaiden_pu- olesta__ryntays_arktisille_alueille_koetaan_uhkana/8919969, 5.6.2016. 142 9 TERVEYS, HYVINVOINTI JA ELIN- YMPÄRISTÖ Arja Rautio, Lääketieteellinen tiedekunta ja Thule-instituutti, Oulun yliopisto Anastasia Emelyanova, Lääketieteellinen tiedekunta ja Thule-instituutti, Oulun yliopisto; Inter- national Institute for Applied Systems Analysis (IIASA), Laxenburg, Itävalta Heidi Eriksen, Utsjoen terveyskeskus, Utsjoki Ristenrauna Magga, SámiSoster ry, Inari Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Väestön rakenne ja maantieteellinen sijoittuminen ovat keskeiset tekijät ilmastonmuutok- sen vaikutuksien arvioinnissa ja sopeutumisen suunnittelussa Pohjois-Suomessa. Viimeis- ten 25 vuoden aikana Barentsin alue on menettänyt viidenneksen väestöstään. Suomessa maaseudun väestö ikääntyy ja nuoret ja työkykyiset muuttavat kaupunkeihin, mikä vaikeut- taa terveyspalveluiden järjestämistä pohjoiseen jääville asukkaille sekä yhä suuremmalle määrälle matkailijoita. Ilmastonmuutoksen myötä voi pakolaisten määrä lisääntyä, ja hei- dän sijoittumisensa pohjoiseen Suomeen voi muuttaa väestörakennetta edullisempaan suuntaan. • Ilmastonmuutoksesta seuraavat nopeat säänvaihtelut aiheuttavat onnettomuuksia, erityi- sesti moottorikelkka- ja muita moottoriajoneuvo-onnettomuuksia, mutta myös liukkaus joh- taa tapaturmiin. Lisäksi ihmisiä hukkuu enemmän, sillä nopeat säävaihtelut vaikuttavat ve- sistöihin eri tavoin ja vaihtuvia jäätilanteita ja arvaamattomia tulvia voi esiintyä. Näihin ilmi- öihin voidaan varautua esimerkiksi siirtämällä kulkureittejä pois vesistöjen läheisyydestä ja huolehtimalla muutoinkin niin paikallisten kuin matkailijoidenkin turvallisuudesta. • Terveysriskejä syntynee vektorivälitteisten tautien ilmaantumisen myötä. Uusia lajeja siir- tyy pohjoiseen yhä enemmän, ja muuttolinnut voivat tuoda mukanaan infektioita. Allergioi- den määrän arvellaan lisääntyvän, koska siitepölyaltistuskaudet kestävät pidempään ja pohjoiseen siirtyy uusia allergisoivia kasvilajeja. Infektioita ja ympäristökemikaalialtistusta on tarpeen seurata kansallisesti, kansainvälisesti ja erikseen Barentsin alueella. • Suurinta huolta pohjoisilla alueilla herättää kuitenkin ihmisten jaksaminen, mielenterveys ja hyvinvointi, kun ympäristö, yhteiskunta ja ilmasto muuttuvat. Syrjäytymisen ja itsemur- hien ehkäisyyn on kiinnitettävä runsaasti huomiota kaikissa ikäryhmissä. 143 9.1 Johdanto Suomella on pitkät perinteet yhteistyöstä sekä Barentsin alueella että Pohjoismaiden kesken. Barentsin alueella asuvien terveyttä ja hyvinvointia on seurattu tiivisti – paitsi olemassa olevan pohjoismaisen verkoston kautta, myös vuonna 2002 perustetun BEAR:n (Barents Euro Arctic Council) terveyden ja hyvinvoinnin työryhmissä (JWGHS). BEAR:ssa on kolme ohjelmaa ja alaryhmää (HIV/AIDS, lapset ja nuoret, tuberkuloosi). Nykyinen ohjelmakausi on suunniteltu vuosille 2016–2019. Yhtenä ohjelmakauden pääpyrkimyksenä on myös tukea terveitä elämän- tapoja sekä lisätä yleistä hyvinvointia Barentsin alueella. Halutaan myös suunnata huomiota maahanmuuttajien ja pakolaisten terveystilanteeseen, sillä heitä on ollut enemmän viimeisen vuoden aikana. Uusien infektioiden ohella myös tuberkuloosin seuranta-alaryhmä on tärkeä, koska monet pakolaiset tulevat maista, joissa tuberkuloosia esiintyy yleisesti. JWGHS toimii läheisessä yhteistyössä Pohjoisen ulottuvuuden terveys- ja sosiaalinen hyvinvointi -ohjelman (NDPHS) kanssa. Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys on keskeinen yhteistyön teema. Vastikään päättynyt KolarcticENPI -rahoitteinen tutkimusprojekti ”BEAR – Children and Youth at Risk in the Barents Region” toimi Barentsin alueella ja tuotti 25 opintopisteen laajuisen monitieteisen "Väkivalta ja välittävän myötäelämisen ehdot" -verkkokoulutusohjelman, jota koordinoidaan nais- ja suku- puolentutkimuksen yksiköstä Oulun yliopistosta. Verkkokoulutusohjelmaa toteutetaan sekä englanniksi että venäjäksi. Lisäksi läheistä yhteistyötä tehdään monitieteisten terveys- ja hy- vinvointialojen koulutuksessa ja tutkimuksessa, yliopistojen yhteisissä tutkimus- ja kehitys- hankkeissa sekä maisteri- ja tohtoriohjelmien välillä: esimerkiksi yhteisiä maisteri- ja tohto- riopiskelijoiden kesäkouluja järjestävät Barentsin alueen yliopistot ja Arktinen yliopisto. Myös sairaaloiden välistä yhteistyötä on ollut jo pitkään, kuten erikoissairaanhoito- ja pelastusheli- kopteritoimintaa erityisesti Norjan kanssa. 9.2 Väki vähenee ja vanhenee Barentsin alue on menettänyt väestöstään viidenneksen viimeisten 25 vuoden aikana. Lapissa ja Kainuussa väestökato ei ole ollut näin rajua. Suomen väestöennusteiden mukaan väestö tulee vähenemään myös seuraavat 25 vuotta siten, että Kainuun väestön määrän arvioidaan laskevan 20 prosenttia ja Lapin 10 prosenttia, kun taas Pohjois-Pohjanmaalla väkimäärän en- nustetaan pysyvän ennallaan (Suomen virallinen tilasto, väestöennuste, 2016). Suurin syy alu- eiden väestökatoon on nuorten ja työikäisten poismuutto ja väestön keskittyminen kaupunkei- hin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset voivat näkyä tulevaisuudessa ilmastopakolaisuutena, mutta nykyisin pakolaiset tulevat pääosin maista, joissa soditaan ja kärsitään konflikteista. 144 Barentsin alueen väestö on verraten ikääntynyttä (kuva 1.). Suomessa yli 60-vuotiaiden osuus on neljännes (Prop 60+, population older than the age 60), ja sama tilanne on Norjassa ja Ruotsissa. Alueen väestön elinikäodotteet eroavat kuitenkin toisistaan hyvin paljon, ja yhtenäi- siä hyviä prospektiivisia mittareita on tarvetta löytää. Venäjän Karjalassa miesten elinikäodote vuonna 2014 oli 63 vuotta ja naisten 76 vuotta. Ruotsin Vesterbottenissa vastaavat luvut olivat 80 vuotta ja 83 vuotta (Emelyanova 2015). Vertailtaessa Barentsin alueen elinikäodotteiden muutosta vuodesta 1990 vuoteen 2013 havaitaan, että Venäjällä lisävuosia ei juuri ole tullut. Eniten elinikäodote on kasvanut Lapissa, 5,6 vuotta, kun taas Venäjän puolella elinikäodote on kasvanut vain 1,6 vuottta (Emelyanova & Rautio 2016). Väestön ikääntymiskehitystä tarkasteltaessa tulisi huomioida myös jäljellä olevat elinvuodet. Tilanne muuttuu suuresti, kun käytetään prospektiivisia mittareita, esimerkiksi lasketaan 15 vii- meistä elinvuottaan elävien osuutta väestöstä (Prop RLE 15-, proportion of those with remai- ning life expectancy 15 years or less). Ruotsin, Norjan ja Suomen 15 viimeisintä elinvuottaan elävien osuus väestöstä on 10–15 prosenttia (Emelyanova 2015), kun taas Karjalassa tämän ryhmän osuus on 15–20 prosenttia. Tieto on merkittävä alueiden palveluiden tuottajille ja ter- veydenhuollon palvelujen suunnittelulle. Merkittävä demografinen tekijä erityisesti Pohjoismai- den pohjoisosissa on se, että nuoret naiset muuttavat pois alueelta suurempiin kaupunkeihin ja etelään (kuva 2.). Pohjoisen Suomen väestön määrään vaikuttavat myös suuret matkailija- määrät, matkailun parissa työskentelevät kausityöntekijät sekä mahdollisesti tulevaisuudessa myös pakolaiset, joille kaikille tulisi turvata myös terveydenhuoltopalvelut. Kuva 1. Barentsin alueen väestön yli 60-vuotiaiden osuus (Prop 60+) vasem- malla ja oikealla se väestön osa, jolla elinikää on jäljellä 15 vuotta (Prop RLE 15-), miehet ja naiset yhdessä vuonna 2010 (% koko väestöstä). Lähde: Emelyanova, 2015. 145 9.3 Huoli itsemurhista Terveys määritellään mentaaliseksi, fyysiseksi, henkiseksi ja sosiaaliseksi hyvinvoinniksi. Tämä tarkoittaa, että ilmastonmuutos vaikuttaa usein epäsuorasti esimerkiksi ympäristön ja yhteiskunnan muuttumisen kautta. Siten pelkästään ympäristökemikaalien pitoisuuksia ja vai- kutuksia tai infektioiden määriä mittaamalla saadaan esille vain pieni osuus ilmastonmuutok- sen vaikutuksista (kuva 3.). Myös yhteiskunnalliset, kulttuuriset, poliittiset ja taloudelliset vai- kutukset jokapäiväisessä arjessa tulisi ottaa huomioon ilmastonmuutoksen rinnalla (UNEP/AMAP 2011). Pohjoisessa osassa Suomea ihmiset elävät hieman lyhyemmän elämän kuin Etelä-Suomessa. Saamelaisten ja ei-saamelaisten kuolleisuusluvuissa ei ole havaittu eroja Utsjoella ja Inarissa (Soininen 2015). Tutkimusaineisto sekä saamelaisista että ei-saamelaisista on koottu näiltä alueilta vuonna 1978, ja kuolleisuutta ja syöpäsairastuvuutta on seurattu aina vuoteen 2010 asti. Tutkimuksessa havaittiin, että saamelaisten miesten kuolleisuus sairauksiin ja syöpiin on vähäisempää kuin samalla alueella asuvien ei-saamelaisten, mutta naisten kohdalla nämä lu- vut eivät eroa (Soininen ym. 2012). Kuva 2. Naisten ja miesten osuus Pohjoismaiden pohjoisten osien väestöstä vuonna 2015. Lähde: Nordregio, www.nordregio.se. 146 Poikkeuksen muodostivat kolttasaamelaiset, jotka sairastivat usein mahalaukun syöpää, var- sinkin seurantajakson alussa. Syöpäkuolleisuus ja -sairastuvuus ovat samalla tasolla kuin Nor- jan ja Ruotsin saamelaisilla. Ilmeisemmin saamelaisten perinteiset elintavat – ehkä myös ge- neettiset tekijät – suojasivat saamelaisia. Viimeisten vuosikymmenien aikana elintavat ja -ym- päristö ovat muuttuneet myös pohjoisessa Suomessa ja sairaudet siinä mukana. Edelleenkin saamelaiset kuolevat onnettomuuksissa, erityisesti liikenne- ja vesionnettomuuksissa, ja väki- vallan sekä itsemurhan seurauksena useammin kuin suomalaiset miehet (Soininen 2015). It- semurhien ja itsemurhayritysten suuri määrä kertoo globaaleista muutoksista, jotka luovat ah- distusta ja paineita sekä painottavat mielenterveyden hoidon tärkeyttä muuttuvassa yhteiskun- nassa (Soininen 2015, Redvers ym. 2015). Itsemurhat olivat hyvin harvinaisia alkuperäiskansojen keskuudessa ennen 1960-lukua. Ne ovat lisääntyneet epidemian tavoin, erityisesti Kanadassa, Alaskassa, Grönlannissa ja myös Venäjän alkuperäiskansoilla sekä saamelaisilla perinteisen kulttuurin ja yhteisön muuttumisen myötä (Redvers ym. 2015). Myös naisten itsemurhien määrä on lisääntynyt viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Nuorten saamelaismiesten kokema toivottomuus ja näköalattomuus voi olla monen asian summa: nuoret naiset muuttavat pois eikä poronhoitoa koeta enää tule- vaisuuden alaksi. Myös historialliset traumat ja muut tekijät voivat vaikuttaa (Silviken ym. 2009, Soininen ym. 2015, Stoor ym. 2015, Young ym. 2015). Taulukossa 1. on esitetty saamelaisten kohonnut itsemurhien riski Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisilla alueilla verrattuna saman alu- een ei-saamelaisiin (Young ym. 2015). Kuva 3. Yhteiskunnan ja ympäristötekijöiden vaikutukset terveyteen. Kuva: Alasaarela ja Rautio 2008. 147 Saamelaisyhteisöt ovat huolestuneita saamelaisten itsemurhista. Itsemurhien ehkäisystä saa- melaiskäräjät ovat laatineet muistion (Saamelaiskäräjät 2016), jossa todetaan, että nykyiset psykososiaaliset tai kriisipalvelut eivät vastaa saamelaisyhteisöjen tarpeisiin. Hyvinvointipalve- lujen suuntaamista vaikeuttaa se, ettei itsemurhien todellista määrää tiedetä. Kymmenen vuo- den aikana Utsjoen kunnassa itsemurhien määrä on keskimäärin 53,8 (100 000 henkilöä koh- den laskettuna), saamelaisväestöllä noin 80/100 000 sekä Enontekiön kunnassa 52,6. Muualta arktiselta alueelta vastaavat luvut ovat Alaskassa 35, Grönlannissa 90 ja Baffin saarella ja Nu- navutissa 170. Erityisesti nuoret, 15–40-vuotiaat miehet kuuluvat riskiryhmään. Jokainen tehty itsemurha koskettaa pieniä yhteisöjä, ja toimenpiteitä tarvitaan saamelaisten tarpeisiin sopivan avun saamiseksi ajoissa. Suomen saamelaisväestön itsemurhien syistä ei ole saatavilla tietoja. Arvioiden mukaan syitä voivat olla esimerkiksi saamelaisyhteisöjä koskettaneet monet yli su- kupolvien kulkevat purkamattomat traumat, kuten sota- ja evakkoaika, asuntola-aika, kielen ja kulttuurin murrokset sekä henkinen ja fyysinen väkivalta tai sen uhka. Saamelaisnuoret ovat huolissaan yhteiskunnallisen ja poliittisen tilanteen negatiivisista vaikutuksista, kuten rasismin lisääntymisestä. Ruotsissa tehdyn selvityksen mukaan joka kolmas saamelainen nuori on aja- tellut tekevänsä itsemurhan. Taulukko 1. Saamelaisten ja ei-saamelaisten itsemurhariskin vertailu Pohjois-Ruot- sissa, Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa. Ruotsin tiedot: Hassler ym., 2005, Nor- jan tiedot: Silviken ym., 2006 ja Suomen tiedot: Soininen ja Pukkala, 2008 (nämä tiedot on päivitetty vuoden 2010 tilanteeseen). Itsemurhariski saamelaisilla ja ei-saamelaisilla Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa Kohortti Miehet Naiset Pohjois-Ruotsi Koko kohortti 1.17a 0.76a Muut kuin poronhoito 1.05 0.67 Poronhoito 1.50 1.12 Pohjois-Norja Koko kohortti 1.27 1.27 Finnmark 1.50a 1.55 Tromssa 0.74 1.00 Nordland 0.42 3.17 Ydinalue 1.54a 1.31 Rannikko 1.24 1.21 Etelä 0.41 1.51 1970–1980 1.17 1.14 1981–1990 1.36 1.92 1991–1998 1.20 0.81 Muut kuin poronhoito 1.30a 1.34 Poronhoito 1.06 0.66 Pohjois-Suomi Koko kohortti 1.78a 1.26 1979–1987 1.83 Ei tapauksia 1988–1996 1.07 1.93 1997–2005 2.55a 1.2 2006–2010 2.32 1.2 Taulukon suhdeluvut viittaavat vakioituihin kuolleisuuslukuihin; aviittaa suhdelukuihin 95 % luottamusväleillä. Lähde: Young ym. 2015. 148 Suomessa vastaavaa selvitystä ei ole tehty. Perinteisiin elinkeinoihin, kuten poronhoitoon, koh- distuu paljon paineita. Useilla alueilla saamelaiset poronhoitajat kokevat tilanteen raskaaksi, mikä heijastuu koko perheeseen ja yhteisöön. Tarvittaviksi toimenpiteiksi muistiossa esitetään: 1) saamelaisten kriisiavun määritteleminen, 2) saamenkielisten ja kulttuurin mukaisten matalan kynnyksen palveluiden ja niiden saatavuuden kehittäminen, 3) varhainen puuttuminen, 4) krii- sien jälkihoito sekä 5) tutkimus ja tutkimuseettisten ohjeiden kehittäminen. Lisäksi alkuperäis- kansojen keskuudessa tapahtuvien itsemurhien ehkäiseminen liittyy yhteisöjen ja identiteetin vahvistamiseen, kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön edistämiseen ja tukemiseen sekä palvelujen kehittämiseen, jotta ne vastaisivat alkuperäiskansan tarpeita. Arktisen neuvoston kestävän kehityksen työryhmä (SDWG) on viimeisten kuuden vuoden ajan keskittynyt itsemurhien ehkäisyyn. Kanadan puheenjohtajakaudella (2013–2015) aloitetussa työssä keskityttiin kartoittamaan sirkumpolaarisella alueella hyviä käytäntöjä kirjallisuushauilla ja yhteisökeskeisillä interventioilla (community-based interventions), joiden tarkoituksena on jakaa tietoa onnistuneista ja hyvistä käytännöistä myös muiden yhteisöjen käyttöön (Sharing Hope 2015, SDWG, Arktinen neuvosto, loppuraportti). Viimeisten kahden vuoden aikana (2015–2017) Yhdysvaltain puheenjohtajuuskaudella työ on jatkunut RISING SUN (Reducing the Incidence of Suicide in Indigenous Groups – Strengths United through Networks) -ohjel- malla, jonka tuloksena syntyy arktisen alueen eri yhteisöille sekä työkaluja että mittareita mie- lenterveyden edistämiseen ja itsemurhien ehkäisyyn. Suomen Arktisen neuvoston puheenjoh- tajuuskaudella tullaan jatkamaan alkuperäiskansojen psyykkisen hyvinvoinnin edistämisen teemaa. 9.4 Asuinpaikalla on väliä Yleensä pohjoisessa Suomessa ei hoitoon pääsyä koeta ongelmaksi edes pitkien etäisyyk- sienkään päässä (Lankila ym. 2016). Myöskään syöpäkuolleisuuslukuja tarkastelemalla ei ole havaittavissa viitteitä hoidon aloituksen viivästymisestä Utsjoen ja Inarin saamelaispotilailla (Soininen ym. 2012). Lankilan tutkimus kohdistui asuinympäristön merkitykseen nuorten ai- kuisten terveyteen Pohjois-Suomen Syntymäkohortti 1966 -aineistossa (NFBC 1966, http://www.oulu.fi/nfbc/). Tutkimuksen tärkeimmät tulokset todistivat, että huonoksi koettu ter- veys ja ylipainoisuus lisääntyivät siirryttäessä kaupunkikeskustoista haja-asutusalueille ja että maaseudulla asuvien miesten huonoksi koettu terveys selittyi suurelta osin psykososiaalisilla tekijöillä ja terveyskäyttäytymiseen liittyvillä tekijöillä. Tyytymättömyys elämään ja elämänaikai- nen sairastuvuus olivat myös yhteydessä muuttoihin maaseudulta kaupunkiin. Yksilön terveys kytkeytyi muuttamiseen, mikä voi vaikuttaa myös eri alueiden terveyseroihin. Raatiniemi (2016) tutki väitöskirjassaan vakavia vammautumisia sekä niihin liittyvää ensihoitoa Pohjois-Suomessa. Vammautumiset ovat yleisin alle 44-vuotiaiden kuolinsyy. Raatiniemi (2016) havaitsi, että Pohjois-Suomen maaseudulla vammakuolemat olivat yleisempiä kuin kau- pungeissa ja potilaat menehtyivät useammin jo ennen sairaalaan pääsyä. Kuitenkin jos potilas 149 oli hengissä ensihoitohelikopterihenkilöstön saapumiseen saakka, maaseudulla vammautu- neen potilaan lyhyen ajan ennusteessa ei ollut merkittävää eroa kaupunkialueella vammautu- neeseen verrattuna. Sairaalan ulkopuolella kuolleista vammapotilaista 42 prosenttia oli alko- holin vaikutuksen alaisena. Tutkimuksessa todettiin, että kuolemaan johtaneita vammoja syn- tyy paljon Pohjois-Suomessa. Koska valtaosa potilaista kuolee nopeasti vammautumisen jäl- keen – tai välittömästi, kuten itsemurhissa –, ennaltaehkäisy on keskeistä, jotta vammakuole- mia voitaisiin vähentää. Raatiniemen (2016) tutkimuksen tulokset perustuvat Tilastokeskuksen kuolinsyyrekisteriin ja potilaskertomuksiin. Kuitenkin tulevaisuuden terveydenhoitojärjestelmän ratkaisut voivat asettaa syrjäseuduilla asu- vat huonompaan asemaan joko hoitoon ohjauksen viivästymisenä tai hoidon saamisen vaikeu- tumisena. Erityinen ryhmä on ikääntyvät, jotka eivät ehkä heikentyneen näön, kuulon tai muun syyn vuoksi pysty käyttämään sujuvasti etälääkinnän palveluja. Toisaalta nopeat säiden vaih- telut voivat aiheuttaa äkillisiä myrskyjä, tulvia ja lumentuloa, jotka vaikeuttavat kotona asuvien ikääntyneiden elämää ja myös aiheuttavat terveysriskejä. 9.5 Ilmastonmuutos muuttaa elinympäristöä Turvallinen elinympäristö, puhdas ilma, vesi ja ruoka ovat tärkeitä hyvän elämän elementtejä myös Barentsin alueella. Suomessa asiat ovat näiltä osin hyvin. Pohjoisen Suomen väestöstä suurin osa asuu vesijohtoverkoston alueella, ja talousveden laatua seurataan säännöllisesti. Vesiperäisiä epidemioita koetaan kuitenkin vuosittain myös Pohjois-Suomessa. Tällöin juoma- vesi on kontaminoitunut yleensä E. coli –bakteereilla, ja se joudutaan keittämään useamman viikon ajan, kunnes veden laatu saadaan hallintaan. Rakennukset sijaitsevat yleensä vesistö- jen lähellä, joten ilmastonmuutos, lisääntyvät sateet sekä tulvat voivat lisätä veden saastumis- riskiä. Vastikään ilmestynyt raportti Suomen pohjoisille alueille kaukokulkeutuvista ympäristömyr- kyistä kokoaa nykyhetken tilanteen ja tiedot kattavasti (Mannio ym. 2016). Tutkimuslaitokset selvittivät ilmassa, laskeumassa ja biologisissa näytteissä esiintyviä elohopean ja pysyvien or- gaanisten ympäristömyrkkyjen (POP-yhdisteet) pitoisuuksia. Näitä yhdisteitä kuljettavat Poh- jois-Suomeen ilmavirtaukset, mutta myös paikalliset lähteet. Raportti keskittyy Lappiin, eikä siinä siten tarkastella Kainuuta ja Oulun seutua. Raportissa todetaan, että ympäristömyrkkyjä on vähän Suomen Lapissa ja suurimmat riskit tulevaisuudessa ovat uusien kemikaalien ilmaan- tuminen sekä ilmastonmuutoksen tuomat muutokset ympäristökemikaalien kaukokulkeumaan. Elohopean ja POP-yhdisteiden pitoisuudet ovat pohjoisessa pienempiä kuin Etelä-Suomessa. Kansainvälisin sopimuksin rajoitetut kemikaalit ovat pääsääntöisesti vähentyneet Lapissa seu- ranta-aikana. Kuitenkin ilmastonmuutos voi vaikuttaa aineiden kulkeutumiseen Pohjois-Suo- meen esimerkiksi jäätiköiden ja ikiroudan sulaessa. Kansainvälinen yhteistyö on tärkeää erityi- sesti uusien kemikaalien analyysimenetelmien kehittämisessä, monitoroinnissa sekä ennustei- den ja aineiden käyttäytymisen mallintamisessa (Sundseth ym. 2015, Abass ym. 2013, Pacyna 150 ym. 2015). Onkin tärkeää jatkaa vaarallisten ympäristökemikaalien kartoituksia myös Suo- messa ja osallistua joka tasolla kansainväliseen ja myös Barentsin alueen yhteistyöhön. Nämä suositukset tulevat esiin myös AMAP:n (Arctic Monitoring Assessment Programme) viimeisim- mässä terveysryhmän raportissa (AMAP 2015). Arktisen alueen tutkijat ovat olleet huolestuneita ilmaston lämpenemisen seurauksista, kuten ikiroudan sulamisesta ja sellaisten tautien lisääntymisestä, joita eläimet välittävät, esimerkiksi punkkien levittämä aivokuume, jänisrutto, bruselloosi, leptospiroosi, eläimen raivotauti ja per- narutto (ks. Revich ym. 2012). Pohjoismaissa ja Suomessa seurataan kattavasti pienjyrsijöi- den, esimerkiksi myyrien ja päästäisten, kannan vaihteluita. Pienjyrsijöiden tiedetään toimivan vektorivälitteisten tautien ”varastoina” (Henttonen 2000). Pohjoiseen vaeltaa myös uusia lajeja, jotka voivat toimia tautien välittäjinä. Länsi-Niilin kuumeen leviämistä Pohjois-Amerikassa pi- detään selvästi ilmaston lämpenemisestä johtuvana. Nyt tautia levittävä hyttyslaji on löydetty ensimmäistä kertaa Ruotsista, mutta infektioita ei ole vielä todettu (Evira 12.8.2016). Ilmastonmuutos, matkailu ja pakolaisvirrat muuttavat vektorivälitteisten infektiotautien kirjoa myös Suomessa. Puutiaiset ja puutiaisvälitteiset infektiot hyötyvät lämpimän ja sopivan kos- tean kauden pitenemisestä, sillä olosuhteiden muutokset lisäävät puutiaisten isäntäeläimien levinneisyysaluetta ja puutiaisten määrää. Siksi puutiaisvälitteisten infektioiden riski ulottuu yhä pohjoisemmaksi. Tautikirjo muuttuu myös silloin, jos sellainen mikrobi, joka ei aiemmin tautia aiheuttanut, osoittautuukin taudinaiheuttajaksi esimerkiksi puutiaisin pureman jälkeen. Pohjois- ten alueiden infektiotauteja koskeva yhteistyö on tärkeää ilmaston- ja ympäristönmuutoksissa (Hytönen 2016). Pernaruton itiöt säilyvät ikiroudassa 60–70 vuotta elleivät pitempäänkin. Ilmasto on lämmennyt eniten Venäjän arktisilla alueilla, joissa pelätään ikiroudan sulamisen vaikutusta taudin uudel- leen leviämiseen (Revich & Podolnaya 2011). Venäjän Jamalo-Nenetsiassa Länsi-Siperi- assa on todettu laaja pernaruttoepidemia poroilla heinäkuussa 2016. Samoin Ruotsissa Itä- Göötanmaalla on useita eläimiä kuollut pernaruttoon heinä-elokuussa 2016. Eviran tiedotteen mukaan kumpikaan epidemia ei uhkaa levitä Suomeen. Viimeisin tapaus Suomessa on todettu vuonna 2008, jolloin yksittäisellä naudalla todettiin pernaruttobakteerin aiheuttama tulehdus. Taudin aiheuttaja on Bacillus anthracis -bakteeri, ja pernarutto tarttuu myös eläinten ja ihmisten välillä. Uudet allergioita aiheuttavat kasvilajit leviävät, kun lämpötila nousee ja hiilidioksidipitoisuus suurenee. Myös kukinta-aika pitenee ja siitepölyn tuotanto kasvaa, ja sään ääri-ilmiöt voivat tehostaa allergeenien leviämistä ja kulkeutumista pohjoiseen (Saarto 2015). Sään ääri-ilmiöi- hin liittyy myös metsäpalojen lisääntyminen Barentsin alueella. Esimerkiksi viimeisten kymme- nen vuoden aikana paloja on ollut enemmän ja palaneet alueet ovat laajentuneet Arkangelin alueella (Balaeva ym. 2012). Palojen savut kulkeutuvat kauas, ja useana kesänä savua on havaittu laajoilla alueilla Pohjois-Suomessa. 151 One Health – ihmisten, eläinten ja ympäristön yhteinen terveys – tarkoittaa holistista käsitystä ihmisten ja eläinten terveyden ja ekosysteemin suojelemisen välisen yhteistyön välttämättö- myydestä (kuva 4.). One Health -konseptin suomenkieliseksi vastineeksi on ehdotettu termejä ”yhteinen terveys” tai ”yksi terveys”. Lääkärien ja eläinlääkärien aloittama liike lähtee siitä, että ympäristössä tapahtuvat muutokset vaikuttavat merkittävästi terveyteen. Liike syntyi, koska 2000-luvun alussa havaittiin uusia, pandeemisesti leviäviä tartuntatauteja, jotka vaativat glo- baaleja ratkaisuja. Sukura ja Hänninen ovat kirjoittaneet aiheesta ansiokkaan artikkelin Duo- decim-lehteen (2016). Ilmastonmuutos voi tuoda mukanaan uusia infektiotauteja Suomeenkin, mutta osa näistä tau- deista levinnee myös lisääntyneen matkailun avulla. Pohjoisen Suomen suurimmat huolet liit- tyvät talvimatkailuun: jään kestävyyttä on vaikea arvioida, koska lumi tulee myöhään ja säät ovat suojaisia ja ennalta arvaamattomia. Samoin matkailijoita haittaavat erityisesti liukkauden aiheuttamat tapaturmat (Lepy ym. 2016). Joidenkin ihmisten on muutettava myös työtään ja työskentelyään uusien sääolosuhteiden mukaan. Arktisen neuvoston kahden terveysalaryhmän toiminta on keskittynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana asiantuntijaverkostojen perustamiseen sekä infektiotautien ja ympäristökemi- kaalien seurantaan, mutta myös itsemurhien ehkäisytyöhön. Tärkeä osa yhteistoimintaa on ruoka- ja vesiturvallisuuden lisääminen arktisilla alueilla. Työryhmät ovatkin esittäneet seuraa- via vesi- ruokaturvallisuuden indikaattoreita käytettäväksi koko sirkumpolaarisella alueella (Nilsson ym. 2013): terveellinen paino (ylipaino, BMI>30, body mass index), itsearvioitu perin- teisen tai paikallisen ruuan osuus ruokavaliossa, maksullisen ja maksuttoman ruuan saata- vuus, ruokavälitteiset sairaudet sekä ruuassa olevat ympäristökemikaalit indikoivat ruoan tur- vallisuutta. 152 Kuva 4. One Health (”yksi terveys”), jossa ihmisten, eläinten ja ympäristön hy- vinvointia ja terveyttä edistetään laajalla tieteidenvälisellä yhteistyöllä (http://www.onehealthinitiative.com/about.php). Vastaavasti vesiturvallisuutta indikoivat vedenkäyttö henkeä kohti, vesijohtoveden saatavuus, vedestä välittyvät sairaudet, ympäristökemikaalit vedessä, juomaveden laadun seuranta ja ve- siturvallisuussuunnitelmat. Arktinen yhteistyö on entistä tärkeämpää seurattaessa yhteisöjen terveyttä ilmaston, ympäristön ja yhteiskunnan muuttuessa. 9.6 Hyvän elämän edellytykset Henkilökohtaista hyvää elämää, onnellisuutta tai elämänlaatua on vaikea määritellä. Arktisen alueen kestävän kehityksen raportissa (Arctic Human Development Report 2014) on käytetty eri indikaattorien yhdistelmää: kahta terveysindikaattoria – vastasyntyneiden kuolleisuus ja elinikäodote – sekä koulutustasoa ja laskennallisia henkilökohtaisia tuloja. Näitä mittareita käy- tettäessä Pohjoismaat sijoittuvat parhaiten. Kuitenkin viimeisten 10 vuoden aikana Suomen pohjoisosien talouteen perustuvat luvut ovat laskeneet tai kehittyneet heikommin kuin muiden Pohjoismaiden vastaavat mittarit (AHDR 2014). Oman talouden kehityksellä, koulutuksella sekä työssäkäynnillä on merkittävä osuus myös henkilökohtaisesti koetussa elämänlaadussa. 153 Pohjoismaissa naiset ovat koulutetumpia kuin miehet, mutta pohjoinen Suomi eroaa naapuri- maistaan siinä, että naiset käyvät useammin töissä kuin miehet (kuva 5.). Muiden Pohjoismai- den pohjoisilla alueilla miehet, jotka ovat myös enemmistönä näillä alueilla, käyvät enemmän töissä kuin naiset. Näiden lukujen perusteella on erityistä huomiota suunnattava koulutuksen ja muiden palvelujen saatavuuteen pohjoisilla alueilla. Koulutuksen tuominen etäpalvelujen ja -kurssien avulla syrjäisille seuduille saavuttaa erityisesti ne, jotka eivät ole lähteneet kasvukes- kuksiin. Koulutus auttaa harvaanasuttua aluetta sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja globali- saation tuomiin haasteisiin sekä estää syrjäytymistä. Demografiset muutokset, eli muutot, syntyvyys, kuolleisuus ja ikääntyminen, ja niihin liittyvät tekijät vaikuttavat myös siihen, millaisia palveluita alueen täytyy tarjota eri-ikäisille asukkailleen – niin ikääntyvälle väestölle kuin nuorille ja lapsiperheillekin –, jotta pohjoinen alue pysyisi asut- tuna. Alueen elinkeinojen ja työpaikkojen täytyy tarjota työllistymismahdollisuus sekä naisille että miehille. Etäpalvelujen kehittäminen on tärkeää, mutta on tunnustettava, ettei osa väes- töstä nyt eikä varmaan tulevaisuudessakaan pysty täysin hyödyntämään niitä. 154 Kuva 5. Työssäkäynti Pohjoismaissa, naiset ja miehet vuonna 2014. Lähde: Nordregio, www.nordregio.se. 9.7 Lopuksi Pohjoinen Suomi sijoittuu arktisten maiden terveys- ja hyvinvointivertailussa erinomaisesti, ku- ten muutkin Pohjoismaat. Yhteiskunnan muutokset ja ilmastonmuutos vaikuttavat jo nyt. Uu- sien kasvien, eläinten ja infektioiden ilmaantuminen on huomioitava, ja Suomessa niitä jo seu- rataan hyvin. Myös lisääntyvä matkailijavirta ja pakolaiset voivat tuoda uusia tauteja mukanaan. Tärkein asia on huolehtia pohjoisen ihmisen sopeutumisesta ja edistää erilaisin toimin hyvän elämän edellytyksiä kaikenikäisille myös tulevaisuudessa. Mielenterveyden tukeminen ja ter- veyden edistäminen, terveyspalvelujen saatavuus, koulutus ja työmahdollisuudet ovat avain- asemassa. Saamelaiset ovat jo joutuneet sopeutumaan suuriin muutoksiin, ja erityisesti heidän terveytensä edistämisessä korostuvat mielenterveyden edistäminen ja itsemurhien ehkäisy. Sama ilmiö koskee koko pohjoisen alueen väestöä. 155 Lähteet Abass, K., A. Huusko, P. Nieminen, P. Myllynen, O., Pelkonen, K. Vähäkangas & A. Rautio (2013). Estimation of health risk by using toxicokinetic modeling: a case study of polychlorin- ated biphenyl PCB153. Hazardous Materials 261: 1–10. DOI: 10.1016/j.haz- mat.2013.07.011). AMAP 2015 (2015). AMAP Assessment 2015: Human Health in the Arctic. Arctic Monitoring and Assessment Programme (AMAP). Oslo: Norway. Balaeva TV, VP Boltenkov, RV Buzinov et al. (2012). Assessment of vulnerability and adap- tive capacity of health to climate change in the Arkhangelsk Region and the Nenets Autono- mous District of the Russian Federation. Arkhangelsk. (Venäjäksi.) Emelyanova, A. (2015). Cross-regional analysis of population aging in the Arctic. Acta Univ Oul. D1326. Thesis University of Oulu 2015, http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526210049.pdf. Emelyanova A & A. Rautio (2016). Population Diversification in Demographics, Health, and Living Environments: Addressing the Barents Region. Nordia Geographical Publ 45, 2, 3-18. Hassler, S., R. Johansson, P. Sjölander, H. Grönberg & L. Damber (2005). Causes of death in the Sami population of Sweden, 1961–2000. Int J Epidemiol. 34, 623–9. Henttonen, H. (2000). Long-term dynamics of the bank vole at Pallasjärvi, Northern Finnish taiga. Teoksessa G. Bujalska, G. & L. Hansson (eds.), Bank vole biology: Recent advances in the population biology of a model species. Polish Journal of Ecology 48 Suppl., 87–96. Holma-Suutari, A. (2014). Harmful agent (PCDD/Fs, PCBs, and PBDEs) in Finnish reindeer (Rangifer tarandus tarandus) and moose (Ales alces). Thesis University of Oulu. Hytönen, J. (2016). Tiesitkö tämän puutiaisten levittämistä taudeista? Lääketieteellinen Aika- kauskirja Duodecim 132, 1260-8. Lankila, T., S. Näyhä, A. Rautio, J. Rusanen, A. Taanila & M. Koiranen (2016). Is geograph- ical distance a barrier in the use of public primary health services among rural and urban young adults? Experience from Northern Finland. Public Health 131, 82–91. DOI: 10.1016/j.puhe.2015.10.020. Epub 2015 Dec 20. Lépy, É., S. Rantala, A. Huusko, P. Nieminen, M. Hippi & A. Rautio (2016). Role of winter weather conditions and slipperiness on tourists’ accidents in Finland. Int. J. Environ. Res Public Health 13, 822. DOI: 10.3390/ijerph13080822. Mannio, J., P. Rantakokko, K. Kyllönen, P. Anttila, S. Kauppi ym. (2016). Kaukokulkeutuvat ympäristömyrkyt Suomen pohjoisilla Alueilla – LAPCON. Valtioneuvoston selvitys- ja tutki- mustoiminnan julkaisusarja 33/2016. Nilsson, L.M., G. Destonuni, J. Berner, A. Dudarev, G. Mulvad, J.O. Odland, A. Rautio, C. Tikhonov & B. Evengård (2013). A call for urgent monitoring of food and water security based on relevant indicators for the Arctic. AMBIO A Journal of the Human Environment 42, 816– 822. Pacyna, J.M., I.M. Cousins, C. Halsall, A. Rautio, J. Pawlak, E.G. Pacyna, K. Sundseth, S. Wilson & J. Munthe (2015). Impacts on human health in the Arctic owing to climate-induced 156 changes in contaminant cycling – the EU ArcRisk project policy outcome. Environmental Sci- ence and Policy 50, 200–213. DOI: 10.1016/j.envsci.2015.02.010. Raatiniemi, L. (2016). Major trauma in Northern Finland. Doctoral thesis University of Oulu. http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-1333-0. Redvers, J., P. Bjerregaard, H. Eriksen, S. Fanian, G. Healye, G. ym. (2015). A scoping re- view of Indigenous suicide prevention in circumpolar regions. Int J Circumpolar Health 74: 27509. DOI: 10.3402/ijch.v74.27509. Revich, B., N. Tokarevich & A.J. Parkinson (2012). Climate change and zoonotic infections in the Russian Arctic. Int J Circumpolar Health. 71:18792. DOI: 10.3402/ijch.v71i0.18792. Saamelaiskäräjät. (2016). Sosiaali- ja terveysalan työkokousmuistio. 13.6.2016. Saarto A. (2015). Ilmastonmuutos lisää altistumista aeroallergeeneille. Suomen Lääkärilehti, 70. 395–399. Sharing Hope. Circumpolar Perspectives on Promising Practices for Promoting Mental Well- ness and Resilience. Sustainable Development Working Group, Arctic council 2015 https://oaarchive.arctic-council.org/bitstream/handle/11374/411/ACMMCA09_Iqal- uit_2015_SDWG_Sharing_Hope_Promoting_Mental_Wellness.pdf?sequence=1&isAl- lowed=y. Silviken, A., T. Haldorsen & S. Kvernmo (2006). Suicide among indigenous Sami in Arctic Norway, 1970–1998. Psychiatr Epidemiol. 21, 707–13. Silviken, A. (2009). Prevalence of suicidal behavior among Indigenous Sami in Northern Norway. Int. J. Circumpolar Health 68, 204–11. Soininen, L., A. Pokhrel, T. Dyba, E. Pukala & T. Hakulinen (2012). Survival of Sami cancer patients. Int, J. Circumpolar Health 71:18959, 1–5. Soininen, L. & E. Pukkala (2008). Mortality of the Sami in northern Finland 1979–2005. Int. J. Circumpolar Health 67, 43–55. Soininen, L. (2015). The health of the Finnish Sami in light of mortality and cancer pattern. Thesis University of Helsinki. Stoor, J.P., N. Kaiser, L. Jacobsson, E.S. Renberg & A. Silviken (2015). “We are like lem- mings”: making sense of the cultural meaning(s) of suicide among the indigenous Sami in Sweden. Int. J. Circumpolar Health 74: 27669. DOI: 10.3402/ijch.v74.27669. Sukura, A. & M-L. Hänninen (2016). One Health – ihmisten, eläinten ja ympäristön yhteinen terveys. Duodecim 132. 1223-9. Sundseth, K., J.M. Pacyna, A. Banel, E.G. Pacyna & A. Rautio (2015). Climate change im- pacts on environmental and human exposure to mercury in the Arctic. Int. J, Environ. Res. Public Health 12, 3579–3599. DOI: 3390/ijerph120403579. Suomen virallinen tilasto. Väestöennuste. http://www.stat.fi/meta/svt/index.html, 26.8.2016. UNEP/AMAP (2011). Climate change and POPs: Predicting the impacts. Report of the UNEP/AMAP Expert Group. Gylling, Odder, Denmark: Narayana Press and UNEP/AMAP. Young, T.K, B. Revich & L. Soininen (2015). Suicide in circumpolar regions: an introduction and overview. Int. J. Circumpolar Health 4:74, 27349. DOI: 10.3402/ijch.v74.27349. eCollec- tion 2015. 157 10 AKTIIVINEN SOPEUTUMINEN Monica Tennberg & Ilona Mettiäinen, Arktinen keskus, Lapin yliopisto Tämän luvun keskeiset viestit ovat: • Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet lisätä valtioiden ja muiden toimijoiden sopeutumiskykyä sekä edistää ilmastokestävyyttä ja matalaa kasvihuonekaasujen päästökehitystä tulee huomi- oida kansallisella ja alueellisella tasolla. • Suomen sopeutumiskyvyn kehittämisessä tulee kiinnittää huomiota yhä enemmän ympäristön, ilmaston ja yhteiskunnallisten muutosten kansalliset ja sektorikohtaiset rajat ylittäviin yhteisvai- kutuksiin, vaikkakin niihin liittyy usein suurta epävarmuutta. • Sopeutuvan hallinnan periaatteista – joustavuus, monimuotoisuus, yhteistyö ja liikkuvuus – ja niiden soveltamisesta löytyy esimerkkejä eri sektoreilta. • Pelkästään sopeutuvan hallinnan lisäksi tarvitaan aktiivista, entistä ennakoivampaa sopeutu- mista edistävää hallintaa, kuten sopeutumiskeinojen kehittämistä ja hyödyntämistä sekä so- peutumistyön aktivoimista muun muassa resurssien suuntaamisella. • Alueellinen yhteistyö edistää muutosten yhteisvaikutusten ymmärtämistä sekä sopeutumisen kannalta merkityksellisen tiedon tuottamista. Kun alueen eri toimijat vaihtavat kokemuksiaan, keskustelu laajenee myös globaaleista lähtökohdista toimiviin tahoihin, kuten kansainvälisiin yrityksiin. 10.1 Huomio yhteisvaikutuksiin Barentsin alueen arviointiraportissa (AMAP 2017) pyritään kokonaisvaltaisesti huomioimaan ilmas- ton- ja ympäristömuutosten sekä globalisaation vaikutukset alueella. Ilmastonmuutoksen vaikutuk- set kytkeytyvät tiukasti muuhun yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen, eikä ilmaston- muutos ole läheskään aina merkittävin Barentsin aluetta muokkaava tekijä. Sekä ilmastonmuutok- sesta seuraaviin että muihin yhteiskunnallisiin muutoksiin liittyy huomattavaa epävarmuutta (ks. luku 2.). Arviot ilmastonmuutoksista ja niiden vaikutuksista perustuvat tietokoneilla tehtyihin ilmas- tomalleihin, jotka kuvaavat ilmastosysteemin reagointia ihmisen toiminnasta syntyviin päästöihin. Ilmastosysteemin prosessit ovat monimutkaisia ja vaikeasti laskettavia, eikä kaikkea vielä tiedetä- kään niiden toiminnasta. Päästöjen kehitys tulevaisuudessa on myös epävarmaa: se riippuu yhteis- kunnallisesta kehityksestä ja globaalien hillintätoimien onnistumisesta. Barentsin alueen kehitystä muokkaavat monet alueen ulkopuoliset, maailmanlaajuiset muutostekijät, jotka kytkeytyvät monin tavoin ja tiukasti paikallisiin muutoksiin. Esimerkiksi luonnonvarojen käyttö riippuu suuresti kansain- välisen talouden ja politiikan suhdanteista, raaka-aineiden hinnoista ja teknologisesta kehityksestä. 158 Saamelaisten aina näihin päiviin saakka kokemat muutokset, joita käydään läpi luvussa 3., kertovat monista samanaikaisista kulttuuria, perinteisiä elinkeinoja ja elämäntapaa muokkaavista muutok- sista ja niiden vaikutuksista. Saamelaiset kokevat niiden vuoksi asemansa alkuperäiskansana epä- varmaksi ja uhatuksi. Koska kulttuuriset oikeudet ja kulttuurin mukaisten elinkeinojen harjoittamis- mahdollisuudet puuttuvat, saamelaiskulttuuri on muuttumassa kielelliseksi vähemmistöksi. Vahva identiteetti, yhteisöllisyys ja perinteet auttavat ja tukevat yksilöitä yhteiskunnallisissa muutostilan- teissa. Saamelaiset poropaimentolaiset pelkäävät ilmastonmuutosta ja kantavat huolta oman kult- tuurimuotonsa tulevaisuudesta sekä kilpailevasta maankäytöstä ja sen tuomasta häiriöstä poro- työlle ja luonnolle. Myös luonnonvarojen laajamittainen hyödyntäminen, kuten malminetsintä, lii- kennehankkeet ja metsätalouden kehittäminen, huolestuttavat. Raportissamme on tarkasteltu muutoksia, niiden vaikutuksia ja sopeutumista eri sektoreilla: poro-, metsä- ja maataloudessa, matkailussa ja kaivostoiminnassa. Lisäksi kirjoittajat ovat tarkastelleet terveyden, hyvinvoinnin ja elinympäristön tilaan liittyviä kysymyksiä. Vaikka eri muutosvoimien vai- kutuksia Suomen porotalouteen on tutkittu, uutta monitieteistä tutkimusta tarvitaan etenkin muutos- ten yhteisvaikutuksista. Luvussa 4. todetaan, että porotalous kykenee sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin valinnan eli jalostuksen sekä eri hoitomenetelmien avulla. Ilmastonmuutoksen tuomat työturvallisuushaasteet, poronhoitajien ikääntyminen ja terveysriskit sekä uudet poronhoitotavat ja -teknologiat lisäävät riskinhallinnan tarvetta porotalouden käytännöissä. Olosuhteiden epävakaus luo poronhoitajille henkistä painetta: tulevaisuus tuntuu epävarmalta. Porotaloudessa ei hallita riit- tävän kokonaisvaltaisesti poronhoitajien terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä riskejä. Ilmastonmuutoksen ja yhteiskunnallisten muutosten vaikutus lyhyen aikavälin suunnitteluun poh- jautuvaan matkailuun sisältää paljon epävarmuuksia. Lumivarmuuden heikentyminen perinteisillä talvimatkailualueilla Euroopassa voi mahdollisesti hyödyttää talvimatkailua Pohjois-Suomessa, mutta ennen pitkää lumivarmuus heikentyy pohjoisessakin. Jo nyt lämpeneminen lyhentää lumi- sesonkia ja tekee sen alkamisen ja loppumisen ajoittumisen epävarmaksi. Matkailun suunnittelun lyhytjänteisyys antaa aikaa sopeutua muutoksiin, mutta jo nyt tiedostettuihin muutoksiin pitäisi rea- goida pikaisesti ja kestävällä tavalla, kuten luvussa 5. todetaan. Sekä metsä- että maataloudessa on odotettavissa uusia kasvumahdollisuuksia, mutta niiden hyö- dyntämiseen liittyy myös epävarmuustekijöitä (ks. luvut 6. ja 7.). Metsät kasvavat tulevaisuudessa alueilla, joilla metsätalous ei nykyisin ole mahdollista. Näin puuta voidaan tuottaa saha- ja paperi- teollisuuden tarpeisiin ja uusiutuvan energian tuottamiseen entistä pohjoisempana. Metsätalous voi vaikuttaa näin myös ilmastonmuutosta ehkäisevästi sitomalla ilmakehän hiiltä käytettyyn puuraaka- aineeseen. Epävarmuutta kehitykseen tuo se, että ilmaston lämpeneminen voi tuoda mukanaan myös uusia puiden tuholaisia ja tauteja tai auttaa nykyisiä leviämään. Myös talviaikaiset muutokset, esimerkiksi muutokset lumipeitteen paksuudessa tai koostumuksessa, voivat vaikuttaa puiden ja etenkin taimien talvenkestävyyteen. Puuntuotantoon perustuvan metsätalouden leviäminen uusille alueille voi tuoda myös konflikteja muiden käyttömuotojen, kuten matkailun ja poronhoidon, kanssa. Ilmastonmuutoksen myötä pohjoisten peltojen merkitys maataloudessa kasvanee. Yhteiskunnalli- 159 set päätökset ja tilanjohtamistoimet vaikuttavat merkittävästi maatilojen toimintaan ja sopeutumis- kykyyn muuttuvissa olosuhteissa. Infrastruktuurin säilyttäminen maaseudulla tulee olemaan haas- tavaa, mutta välttämätöntä. Muuttuvat talvet tuovat maaseudun tieverkolle uusia ja uudenlaisia pai- neita. Modernin yhteiskunnan yhä suurempi riippuvuus sähkönsaannista edellyttää varautumista mahdollisiin ääri-ilmiöihin, mikä on huomioitava niin rakenteiden myrskynkestävyydessä, tietover- koissa, energian saannissa kuin tieyhteyksissäkin. Pohjois-Suomessa on merkittäviä metallimalmi- ja teollisuusmineraaliesiintymiä, joiden louhiminen ja jalostaminen tuottavat hyötyjä paikallisesti ja alueellisesti esimerkiksi lisääntyvinä työpaikkoina ja palveluina. Pohjoisella alueella korostuu kuitenkin kaivostoiminnan ja muun maankäytön suun- nittelun sekä sosiaalisten ja ympäristövaikutusten arvioinnin merkitys, jotta haitallisia vaikutuksia voidaan vähentää tai estää (ks. luku 8.). Kaivostoimintaan vaikuttavat merkittävästi ilmastonmuu- toksesta riippumattomat tekijät, kuten raaka-aineiden kysyntä ja muutokset globaaleilla markkinoilla sekä metallien globaali hintakehitys. Ilmastonmuutoksen vaikutukset arktisen alueen kaivostoimin- taan kohdistuvat erityisesti hydrologisiin oloihin sekä vesien hallintaan. Ilmastonmuutos voi vaikut- taa myös globaalien toimitusketjujen varmuuteen sekä energiahuoltovarmuuteen, jotka ovat kai- vostoiminnalle tärkeitä. Terveyden ja hyvinvoinnin kannalta (ks. luku 9.) keskeistä on maaseudun väestön ikääntyminen ja nuorten sekä työkykyisten muutto kaupunkeihin Pohjois-Suomessa. Tämä haastaa alueen terveys- palvelut, koska ne on järjestettävä sekä asukkaille että yhä suuremmalle määrälle matkailijoita. Ilmastonmuutoksen myötä voi pakolaisten määrä lisääntyä, ja heidän sijoittumisensa pohjoiseen Suomeen voi muuttaa väestörakennetta edullisempaan suuntaan. Nopeasti vaihteleva sää voi li- sätä onnettomuuksia, erityisesti moottorikelkka- ja muita moottoriajoneuvo-onnettomuuksia, mutta myös liukkauden aiheuttamia tapaturmia. Terveysriskejä lisäävät vektorivälitteiset taudit: uusien la- jien ja muuttolintujen mukaan tuomat infektiot. Allergiat voivat yleistyä entisestään, koska siitepö- lyaltistuskaudet pitenevät ja pohjoiseen siirtyy mahdollisesti uusia allergisoivia kasvilajeja. Eniten pohjoisilla alueilla huolestuttaa kuitenkin ihmisten mielenterveys ja hyvinvointi ympäristön, yhteis- kunnan ja ilmaston muuttuessa. Syrjäytymisen ja itsemurhien ehkäisyyn on kiinnitettävä runsaasti huomiota kaikissa ikäryhmissä. 10.2 Sopeutuminen toimintana Raportin lähtökohtana on ajatus siitä, että Suomi joutuu sopeutumaan monimutkaisiin ja usein äkil- lisiinkin muutoksiin tulevaisuudessa. Sopeutuminen on pitkäkestoinen, yhteiskunnallinen prosessi. Suotavaa olisi ennakoida: aktiivisilla, suunnitelluilla sopeutumistoimilla ja niiden toteutuksella so- peutuminen muutoksiin tapahtuu joustavammin ja rakentavammin. Yllätyksiin voidaan varautua pa- remmin. Sopeutuminen tulisikin nähdä mahdollisuutena tehdä asioita paremmin kuin ennen. So- peutumisen esteistä tiedetään jo varsin paljon, mutta vähemmän siitä, miten aktivoida sopeutu- mista. Sopeutumiskyvyn säilyttäminen ja kehittäminen edellyttää ennen kaikkea resursseja eri 160 muodoissaan. Tärkeitä ovat inhimilliset, sosiaaliset, taloudelliset, lainsäädännölliset ja poliittiset voi- mavarat, jotka tukevat sopeutumiskyvyn rakentumista (AMAP 2017, ARR 2016). Kuva 1. Joulukausi alkaa joskus vähälumisissa merkeissä Rovaniemellä. Kuva: Monica Tennberg. Aktiivinen, sopeutumista edistävä hallinta pyrkii edistämään monimuotoisuutta, liikkuvuutta, yhteis- työtä ja joustavuutta, mutta ennen kaikkea sen lähtökohtana on jatkuva oppiminen ja kehittäminen, joka perustuu päivitettyyn, monipuoliseen ja toiminnan kannalta merkitykselliseen tietoon (Termeer ym. 2011). Levin tulevaisuustyöpajassa esitettiinkin, että sopeutuminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tehtyjä ratkaisuja tarvittaessa muokattaisiin: joskus päätöksentekohetkellä tietopohja on ollut riittämätön tai tilanne on olennaisesti muuttunut aikaisemmasta. Hallinnollisten ratkaisujen, kuten erilaisten sopeutumista edistävien ohjelmien ja strategioiden, tulee sallia toimijoiden itseor- ganisoituminen yhteisten yhteiskunnallisten tavoitteiden hyväksi. Tilaa itseorganisoitumiselle ja joustavuudelle tulee jättää. Sopeutumista koskevat suunnitelmat eivät saa olla liian kahlitsevia ja sitovia, vaan nimenomaan sallivia. Yhdenmukaisten, keskushallintovetoisten massaratkaisujen asemesta tarvitaan kulttuurisesti sopivia ja joustavia ratkaisuja paikallisyhteisöissä ja -verkostoissa. Raporttimme perusteella Suomen sopeutuminen edellyttää monipuolisempaa ja laajempaa ajatte- lua: miten kaikki elinkeinot voivat selviytyä tai jopa hyötyä muutoksista yhdessä? Poro-, metsä- ja maatalouden sopeutumisen välillä on paljon mahdollisia yhteyksiä. Porotaloutta monipuolistavat esimerkiksi poronlihan suoramyynnin, lihanjalostuksen, käsitöiden ja poromatkailun kehittäminen sekä yhteistyön lisääminen muiden luontaiselinkeinojen kanssa. Varsinkin poromatkailun ohjelma- palvelut kasvavat ja luovat markkinoita myös muille porotuotteille. 161 Eri toimijoiden yhteistyötä tarvitaan sopeutumisen edistämiseksi. Jotta porotalous voisi sopeutua, on tärkeää sovittaa yhteen tarpeita ja vaatimuksia muun maankäytön, erityisesti metsätalouden kanssa. Tähän työhön pitää kaikkien osapuolten aidosti osallistua kaikissa vaiheissa. Porokannan rakenteen ja porojen määrän säätely, lisäruokinta ja laidunkiertojärjestelmä ja porotyön organisointi auttavat sopeutumaan muutokseen. Mahdollisuuksia myös metsien monikäyttöön on, vaikka haas- teitakin erilaisten käyttömuotojen yhteensovittamisessa ilmenee. Yhteistoiminnallinen osallistava suunnittelu ja hallinto perustuvat sekä maankäyttösuunnitelmiin että sosiaalisten ja ympäristövai- kutusten arviointiin. Haasteena on toimivien vuorovaikutus- ja toimintamallien löytäminen. Toimin- taperiaatteista ja toimintatapojen yhteensovittamisesta tulee keskeisiä kysymyksiä, kun keskuste- luun saadaan mukaan useita aloja ja aiheita. Lähiruoka-ajattelusta voi tulla tärkeä teema tulevaisuuden maatalous- ja ympäristökeskustelussa. Joustavuutta tuovat hajautetut järjestelmät sekä ruoan- että energiantuotannossa, ja järjestelmät voivat tuoda uusia vaihtoehtoja maaseudun ja sen infrastruktuurin säilyttämiseen ja parantamiseen. Samoin elinkeino- ja työllisyyspolitiikassa harkitsemisen arvoista ja pohjoissuomalaisittain kulttuu- rinmukaista olisi monielinkeinoisuuden edellytysten parantaminen hallinnollisia esteitä ja kannus- tinloukkuja purkamalla. Tarvitaan myös uudenlaista joustavuutta eri osapuolilta. Esimerkiksi saamelaisten mahdollisuudet sopeutua ilmaston ja globalisaation tuomiin muutoksiin ovat vähäisiä maailmassa, jota ohjaavat tiukasti lainsäädäntö, hallinto, talous ja valtiolliset tarpeet. Ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen vaikutuksien selvittämistä ei tule käsitellä vain ympäristöhallinnan näkökulmasta, vaan parem- minkin etsiä keinoja paikallisille ja kulttuurinmukaisille ratkaisuille lainsäädäntöä ja hallintoa uudis- tamalla. Porotalouden sopeutumista voidaan tukea hallinnolla, jossa maankäyttö-, tuki- ja petopo- litiikkaa suunnataan riskien ja haavoittuvuuksien torjuntaan. Sopeutumiseen tarvitaan myös uusia tapoja hahmottaa keskeisiä sopeutumisen aloja, mikä vaati- nee myös joustavuutta sektorikohtaisten tarkastelujen lisäksi. Tulevaisuustyöpajassa Levillä kes- kusteltiin esimerkiksi joustavammasta käsityksestä siitä, mitä työ on. Ryhmätyökeskustelussa mat- kailun todettiin tuovan työpaikkoja naisille, mutta useimmat luonnonvara-alan elinkeinot ovat kui- tenkin miesvaltaisia. Työpajassa pohdittiin ajatusta monielinkeinoisuudesta ja siitä, että elannon hankinta useammasta eri lähteestä elinkeinoja yhdistelemällä – esimerkiksi porotalous ja matkailu tai kaivostoiminta ja matkailu – niin kunnan kuin yksilönkin tasolla olisi suositeltavaa. Mielenkiin- toista on se, että tällainen ajattelu on perinteisestikin ollut osa pohjoisen selviytymiskeinoja. Luon- tais- ja omavaraistaloudessa on ollut tärkeää tasapainottaa kausi- ja satovaihteluita hankkimalla leipä monesta lähteestä. Keskusteluissa ilmeni vahvasti, että nykyinen tiukka erottelu ”töissä tai ei töissä” kankeuttaa hallinnollisesti, ja useiden elannonlähteiden yhdistely niin palkkatyössä kuin yrit- täjyydessä voisi olla hyväksi. Hallinnollisia määrittelyjä työllisten ja työttömien välillä tulee nykyai- kaistaa: nykyään jo tyypilliset, mutta silti epätyypillisiksi nimetyt työelämässä olemisen muodot, jotka eivät perustu entisaikojen tapaan sataprosenttiseen vakituiseen palkkatyösuhteeseen, tulevat paremmin kohdelluiksi työttömyysetuuksista, sosiaaliturvasta tai muusta päätettäessä. Esimerkiksi työttömyysturvan joustavuutta tulee kehittää siten, että se helpottaa mallia, jossa tehdään useitakin 162 satunnaisia tai kausittaisia töitä. Näistä sitten muodostuu elanto. Hyvät tietoliikenneyhteydet koko maassa lisäävät työnteon joustavuutta ja mahdollisuuksia työntekoon. 10.3 Mitä alueellinen näkökulma voi antaa? Vaikka muutoksiin sopeudutaan useimmiten paikallisesti, sopeutumisella on myös muita maantie- teellisiä ulottuvuuksia, kuten kansallinen ja alueellinen. Ne vaikuttavat siihen, kuinka käytännössä sopeudutaan. Suomessa sopeutumisessa on paikallinen, alueellinen, kansallinen ja eurooppalai- nen taso. Sopeutumisen strategioissa näkyvät kansainvälisen yhteistyön tavoitteet, kuten kestävä kehitys ja inhimillinen turvallisuus. Suomen kannalta lähialueyhteistyö, esimerkiksi pohjoismainen ja Barentsin alueen yhteistyö, on mielekäs muutosten ja sopeutumisen hallinnan tarkastelutapa. Sopeutumista edistävät työvoiman liikkuvuus, liikenneyhteyksien toimivuus ja palveluiden saata- vuuden turvaaminen uudenlaisilla, jopa maan rajat ylittävillä ratkaisuilla. Toisaalta työvoiman liikku- vuus esimerkiksi matkailun ja kaivostoiminnan työpaikoille myös kuormittaa kuntia, jotka joutuvat järjestämään palveluita ennen verotulojen tuloutusta. Myöskään liikkuvan työvoiman verotulot eivät välttämättä jää työpaikkojen sijaintipaikkakunnille. Suomen sopeutumiskyvyn kannalta on keskeistä erottaa ne asiat, joihin valtio omalla toiminnallaan pystyy vaikuttamaan, ja ne asiat, joihin sillä ei juuri ole vaikutusmahdollisuuksia. Useissa tutkimuk- sissa on todettu paikallisten toimijoiden luottavan suuresti omaan sopeutumiskykyynsä (AMAP 2017). Sopeutumiskykyä vahvistaviksi tekijöiksi koetaan esimerkiksi omatoimisuus, omavaraisuus sekä perinteinen moniin tulon- ja ravinnonlähteisiin turvautuminen, jota ilmentävät esimerkiksi palk- katuloja täydentävä erätaloudellinen toiminta ja kotitarveviljely. Muutoksiin sopeutuminen ei ole useinkaan ajankohtainen paikallinen tai alueellinen huolenaihe, mikä johtuu osin saatavilla olevasta tiedosta ja sen muodosta: tieto on usein varsin abstraktia ja liikkuu yleisellä tasolla. Käytettävissä oleva tieto muutoksista ja niiden vaikutuksista rajoittaa sitä, kuinka hyvin paikallisesti ja sektorikoh- taisesti voidaan ymmärtää ja analysoida käynnissä olevaa kokonaisvaltaista, monimutkaista muu- tosta ja sen vaikutuksia. Alueellinen näkökulma on myös tärkeä muutoksia ja niiden vaikutuksia koskevan tiedon ja tulkintojen tuottamisessa. Ilman merkityksellisen tiedon tuottamista ei voi luoda tai toteuttaa paikallisia ja alueellisia ilmastostrategioita eikä sitouttaa päättäjiä sopeutumistyöhön muiden ajankohtaisten kysymysten ja taloudellisten ongelmien keskellä. Vuorovaikutteiset alueelli- set ilmastostrategiaprosessit, jotka osallistavat alueiden toimijoita ja asukkaita laajasti, voivat toimia foorumeina. Niille tuotetaan alue- ja paikallistason tietoa tärkeistä ilmastonmuutoksen yhteiskun- nallisista vaikutuksista. (Mettiäinen 2013.) Alueellista näkökulmaa voi perustella myös sillä, että alueen kehitys riippuu pitkälti myös sen ulko- puolisista tekijöistä, kuten kansainvälisen talouden ja politiikan suhdanteista, raaka-aineiden hin- noista sekä liikenneyhteyksien ja teknologian kehityksestä. Toisaalta talouskasvutoiveita alueella liitetään usein Jäämeren sulamiseen ja sitä kautta arktisten merialueiden kaasu- ja öljyvarojen hyö- dyntämiseen ja meriliikenteeseen (ks. Pilli-Sihvola ym. 2016). Käsitys Barentsin alueesta öljy- ja 163 kaasuvarojen energiaprovinssina elää vahvana, vaikka alueella tapahtuu myös merkittävää uusiu- tuvien energiamuotojen kehitystä. Pariisin ilmastosopimuksen merkitystä alueelle tai sen sisällä olevien valtioiden kehitykselle ei tule vähätellä. Barentsin alueen omat kasvihuonepäästöt eivät suhteellisen pienen väestömäärän vuoksi ole kokonaisuudessaan kovin suuret, pitkistä etäisyyk- sistä ja talviaikaisesta talojen lämmitystarpeesta huolimatta. Barentsin alue tuottaa fossiilisia ener- giavaroja ja mineraaleja, ja alueen luonnonvarojen kuljetukset sekä teollisuus ovat riippuvaisia niistä. Alue on myös merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen nielu kasvillisuuden sekä soiden ja rou- dan sisältämän hiilen vuoksi (BEAC 2013). Alueellinen yhteistyö sallii myös keskustelupiirin laajentamisen. Nykyisin sopeutumista suunnittele- vat ja siitä keskustelevat lähinnä viranomaiset, vaikka sopeutumistyöhön tarvitaan laajaa, erilaisten yhteiskunnallisten toimijoiden osallistumista. Paikallisten päättäjien ja kansalaisten osallistuminen on ensiarvoisen tärkeää, koska sopeutuminen tapahtuu paikallisesti. Alueella toimii myös muita, usein ulkopuolisia toimijoita, joiden osallistuminen keskusteluun on tärkeää. Esimerkiksi Barentsin alueen kansainvälisten suuryritysten merkitys kasvaa sekä alueellisesti että paikallisesti. Yritysten vuorovaikutus paikallisten toimijoiden ja yhteisöjen kanssa vaihtelee suuresti, ja myös yritysten kä- sitykset yhteiskunnallisesta vastuusta ovat hyvin erilaisia. Tarvitaan uudenlaisia osallistavan suun- nittelun menetelmiä ja käytäntöjä, jotta eri tahot saadaan sitoutettua sopeutumistyöhön. Lähteet AMAP (2017). Adaptation actions for a changing Arctic – Perspectives from the Barents area. AACA-C. Oslo: AMAP. ARR, Arctic Resilience Report (2016). Ed. by M. Carson & G. Peterson. https://www.sei-interna- tional.org/mediamanager/documents/Publications/ArcticResilienceReport-2016.pdf. BEAC (2013). Action Plan on Climate Change for the Barents Cooperation. Adopted at the 11th meeting of the environmental ministers under the Barents Euro-Arctic Council, Inari, Finland, 5. December 2013. http://www.barentsinfo.fi/beac/docs/Environment_Ministers_Meeting_4_5_Nov_2013_Inari_Action _Plan_Climate_Change_ENG.pdf, 27.9.2016. Mettiäinen, I. (2013). Climate change in regional development strategies of an Arctic region, case Finnish Lapland. Teoksessa G. Alfredsson, T. Koivurova & A. Stepien (eds.), The Yearbook of Polar Law V, 143–183. Koninklije Brill NV. Pilli-Sihvola, K., D. Gritsenko, R. Haavisto, A. Harjanne, P. Iivari, S. Kyyrä, R. Pöntynen, S. Repka, A. Suominen, H. Virta, V.-P. Tynkkynen & A. Perrels (2016). Suomi arktisen alueen vas- tuulliseksi edelläkävijäksi – toimenpide-ehdotuksia yleisen kehityksen, meri-klusterin ja matkailun edistämiseksi vuoteen 2035. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 10/2016. Termeer, C., A. Dewulf, H. van Rijswick, A. van Buuren, D. Huitema, S. Meijerink, T. Rayner and M. Wiering (2011). The regional governance of climate adaptation: A framework for developing legitimate, effective and resilient governance arrangements. Climate Law 2, 159-179. DOI: 10.3233/CL-2011-032. 164 LIITE 1. SUOSITUKSET Koko maan asuttuna pysyminen, Lapin perukoita myöten, on arvovalinta ja lähtökohta suosituksil- lemme. Ilmastonmuutosta on tarkasteltu yhtenä muutosvoimana, ja vaikuttaa siltä, että se on pai- noarvoltaan lopulta melko pieni yhteiskuntarakenteen keskittämispyrkimyksiin ja globaaliin talou- teen verrattuna. Suositukset on tehty kirjoittajien yhteistyönä. Yleiset suositukset • Barentsin alueen yhteistyön lähtökohtana tulee olla Pariisin ilmastosopimuksen sitoumuk- set ilmastokestävyydestä ja vähäisestä päästökehityksestä. • Barentsin alueella tulee kiinnittää suurempaa huomiota ilmaston- ja ympäristönmuutosten sekä globalisaation yhteisvaikutuksiin. • Tarvitaan lisää tietoa ilmastosysteemin toiminnasta Barentsin alueella, etenkin ääri-ilmi- öistä sekä tuulisuuden mahdollisista muutoksista. • Sopeutuvasta hallinnasta tulee päästä sopeuttavaan hallintaan, jonka tavoitteena on mo- ninaisuuden, yhteistyön, joustavuuden ja liikkuvuuden tukeminen. Tämä voi ilmetä esi- merkiksi lisääntyneenä liiketoiminnallisena yhteistyönä, monielinkeinoisuutena ja työvoi- masynergiana yli elinkeino- ja sektorirajojen sekä hajautettuina järjestelminä keskitettyjen asemasta. • Barentsin alueella myös toimivat kansalliset, kansainväliset ja monikansalliset toimijat, kuten kansainväliset yritykset, tulee saada mukaan sopeutumistyöhön entistä laajemmin. • Alueellinen yhteistyö voi tukea sopeuttavaa hallintaa edistämällä muutoksia koskevan tie- don muuntamista toimijoiden kannalta merkitykselliseksi ja käyttökelpoiseksi sekä jaka- malla tietoa eri sopeutumisen keinoista. Saamelaisia koskevat suositukset • Saamelaiskulttuurin suojaa tulee kehittää osana kansainvälistä yhteisöä uudistamalla saamelaisen määritelmää vastaamaan saamelaiskulttuurin perinteitä ja kansainvälisiä ih- misoikeussopimuksia. Keskeiset alkuperäiskansasopimukset tulee ratifioida ja lisäksi on neuvoteltava ja hyväksyttävä saamelaiskulttuurin suojaa kehittäviä valtiosopimuksia. • Saamelaiskulttuurin lainsäädäntöä, hallintoa ja tukijärjestelmää pitää kehittää ja uudistaa vaikuttavasti ja tehokkaasti. Tukea tulee laajentaa koskemaan pikemminkin saamelaista kulttuurimuotoa ja elävää saamelaiskulttuuria pelkän institutionaalisen ja kieliperusteisen tuen sijasta. • Suomen poronhoitolainsäädäntöä pitää kehittää siten, että se ottaisi huomioon myös saa- melaisten harjoittaman porotyön eli poropaimentolaisuuden. Se tulisi huomioida koko- naisvaltaisesti poronhoitoon liittyvässä lainsäädännössä, kuten poronhoidon- ja luontais- talouden rahoituslaissa. 165 • Saamen kielen ja kulttuurin yhteyttä sekä perinteistä tietoa tulee tukea ja kehittää saame- laisopetuksessa ja elinkeinojen ohjausjärjestelmässä kehittämällä rajayhteistyötä ja uusia saamelaiskulttuurin säilymistä tukevia oppimisympäristöjä. • Saamelaiskulttuurin tulevaisuutta muuttuvassa ilmastossa ja globaalissa maailmassa tu- lee ennakoida kehittämällä indikaattoreita ja pitkäaikaista seurantaa sekä tutkimusta. • Tulee myös arvioida ja ennakoida Koillisväylän liikenteen nykyisiä ja tulevia vaikutuksia alkuperäiskansojen terveyteen, ympäristöön ja elinolosuhteisiin nykyaikaisilla menetel- millä, joiden avulla on mahdollista arvioida laivaliikenteen päästöjä ja niiden vaikutuksia laskennallisesti tulevaisuuden eri vaihtoehtojen kannalta. Sektorikohtaiset suositukset Porotalous • Poronhoidon kannattavuutta parannetaan elinkeinon tuottavuutta, porotalousyrittäjyyttä, sivuelinkeinoja, tukia ja lainsäädäntöä kehittämällä. • Poronhoidon tarpeet otetaan paremmin huomioon muun maankäytön, erityisesti metsäta- louden, yhteistoiminnallisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä kehitetään toimi- vampia alueellisia ja paikallisia malleja ja apuvälineitä. • Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varaudutaan alueellisesti ja paikallisesti soveltuvilla me- netelmillä ja keinoilla sekä parannetaan paikallisten sääolosuhteiden seurantaa ja ennus- tettavuutta. • Poronhoitajien tarpeet ja kulttuurinmukainen alueellinen ja paikallinen tietotaito integroi- daan tutkimus- ja kehittämishankkeisiin sekä maankäytön suunnitteluun ja päätöksente- koon tiiviimmällä yhteistyöllä ja verkostoitumalla. • Porotalouden sopeutuminen integroidaan osaksi kaikkea toimialan toimintaa ja/tai porota- loudelle kehitetään erillinen sopeutumisstrategia. Kehitetään sopeutumistoimia ja -malleja uusien ja äkillisten muutosten varalta. • Arvioidaan poronhoidon lainsäädännön uudistamistarpeet, erityisesti ne, jotka liittyvät po- rotalouden sopeutumiskyvyn parantamiseen. • Lisätään ilmaston muuttuessa tutkimusta tulevaisuuden skenaarioista, sopeutumisen eri vaihtoehdoista ja kustannuksista, poron ja poronhoitajien hyvinvoinnista ja terveydestä, poronhoitajien työturvallisuudesta, porotalouden kannattavuudesta ja yrittäjyyden kehittä- misestä. • Vaihdetaan hyviä käytäntöjä ja kokemuksia ja verkostoidutaan muiden Barentsin maiden kanssa. 166 Matkailu • Kesämatkailutuotteiden kehittämiseen panostetaan entistä enemmän aiempaa kattavam- milla ja isommilla hankkeilla ja aiempaa elinkeinolähtöisemmin. Toteutetaan aiheesta pe- rusteellinen vertailututkimus kilpailijamaiden kanssa. • Pyritään kehittämään lihasvoimin tapahtuvaa matkailua sekä ekologisia liikennemuotoja, lähinnä junamatkailua. • Kuluttajien preferenssejä ja käyttäytymistä ja etenkin ympäristökysymyksiin liittyvää mak- suhalukkuutta tutkitaan perusteellisesti. • Pyritään strategisin toimin edistämään matkailukeskusten kesäilmettä ja kesäaukioloa. Metsätalous • Muuttuvien ilmasto-olosuhteiden mukanaan tuomien ongelmien, kuten lisääntyvien tuho- lais- ja talvivaurioiden aiheuttamien satotappioiden, ennustaminen on nykyisin liian epä- varmaa. Ennusteiden täsmentämiseksi tarvitaan lisää tietoa. • Vaihtoehtoisten metsänhoitomenetelmien, esimerkiksi eri-ikäismetsätalouden, soveltu- vuus pohjoisessa vallitseviin metsätyyppeihin tulisi selvittää pikaisesti. • Talvien lyhentymisen aiheuttamiin puunkorjuun vaikeuksiin pitää varautua kehittämällä muuttuneisiin olosuhteisiin soveltuvia korjuumenetelmiä. • Metsien eri käyttömuotojen konflikteja on pyrittävä välttämään monikäyttöä tukemalla. • Alueilla, joilla ei ole monikäytön paineita eikä erityisiä luontoarvoja, voidaan keskittyä in- tensiivisempään puuntuotantoon esimerkiksi lannoituksen avulla. Lannoituksessa tulisi pyrkiä kierrätyslannoitteiden käyttöön, mutta näiden ympäristövaikutukset vaativat väli- töntä tutkimusta. Maatalous • Maatalouden rakennemuutoksen negatiivisten seurausten hillitsemiseksi tarvitaan ha- jautettujen tuotantojärjestelmien ja muiden elinkeinojen, kuten matkailun, tiiviimpää vuo- rovaikutusta. • Maatilayrittäjien tietotaito korostuu tulevaisuudessa. Koulutus, neuvonta ja tutkimus ovat avainasemassa tulevaisuuden luomisessa. • Toimiva infrastruktuuri on elinvoimaisen maaseutuympäristön elinehto. • Viljelykasvivalikoima tulee muuttumaan. Tämä tuo uusia haasteita lajien sopeutumiseen muuttuviin olosuhteisiin sekä uusia uhkia, kuten uusia kasvintuhoojia. • Kasvinjalostus on avainasemassa ilmastonmuutoksen haasteisiin vastattaessa. Kaivostoiminta • Korostetaan sosiaalisten vaikutusten ja ympäristövaikutusten huomioon ottamista jo ra- hoitus- ja suunnitteluvaiheessa, jolloin luodaan perusta kestävälle kaivostoiminnalle. 167 • Rakentamiseen liittyvät ratkaisut ja rakenteiden kestävyys, esimerkiksi kalvorakenteiden käyttö kaivosallasrakentamisessa, on arvioitava varovaisuusperiaatteen mukaisesti. On huomioitava ympäristöturvallisuus sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset myös kaivoksen sulkemisen jälkeiseltä ajalta. • Suositellaan vastuullisuusjärjestelmän hyödyntämistä koko kaivoksen elinkaaren ajan. Kestävän kaivostoiminnan verkoston tarjoamia vastuullisen kaivostoiminnan työkaluja tu- lisi ottaa käyttöön. • Suositellaan mallinnuksen hyödyntämistä hydrologiseen tarkkailuun ja vesitaseen hallin- taan. Mallinnus on erityisen tärkeää muuttuvissa hydrologisissa olosuhteissa. • Kaivosjätealueet ovat usein lopullisia jätteiden sijoitusalueita, joten niiden suunnittelussa on otettava huomioon mahdolliset jätteen sisältämät tai siitä muodostuvat haitalliset ai- neet ja niiden pitkä-aikaiset vaikutukset ympäristöön. Erityisen tärkeää on varmistaa ym- päristöturvallisuus jätealuetta suljettaessa ja suunniteltaessa alueen uutta käyttöä. Ilmas- tonmuutoksen vaikutuksia jätealueen olosuhteisiin on tarkasteltava pitkällä aikavälillä. Terveys, hyvinvointi ja elinympäristö • Ilmastonmuutos voi vaikuttaa ympäristöön sekä eläinten ja ihmisten terveyteen. Näitä muutoksia pitää seurata yhteistyössä Barentsin alueen, pohjoismaisten ja kansanvälisten verkostojen kautta (infektiot, ympäristökemikaalit, eläinten terveys; One Health). • Tärkeintä on huolehtia pohjoisen ihmisen sopeutumisesta ja edistää erilaisin toimin hyvän elämän edellytyksiä. Myös yhteiskunnalliset, kulttuuriset, poliittiset ja taloudelliset vaiku- tukset jokapäiväisessä arjessa tulisi ottaa huomioon ilmastonmuutoksen rinnalla. • Saamelaiset ovat jo joutuneet sopeutumaan suuriin muutoksiin. Erityisesti heidän kes- kuudessaan mielenterveyden edistäminen sekä itsemurhien ehkäisy ovat keskeisiä ter- veyden edistämistoimia, kuten myös koko pohjoisen väestöllä. • Alueen elinkeinojen ja työpaikkojen täytyy tarjota työllistymismahdollisuus sekä naisille että miehille. • Etäpalvelujen kehittäminen on tärkeää, mutta ne eivät välttämättä palvele kaikkia. 168 LIITE 2. TULEVAISUUSTYÖPAJAT Osana hanketta järjestettiin kolme tulevaisuustyöpajaa, joissa keskusteltiin Arktisen alueen muutoksista, niihin sopeutumisesta ja sopeutumisen keinoista. Raportin luvuissa olevat sitaa- tit ovat näistä työpajoista. Lisäksi pidimme hankkeen kirjoittajien oman tulevaisuustyöpajan osana raportin kirjoittamisprosessia ja suositusten valmistelua. Rovaniemi 12.3.2015 • Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Lapin Kauppakamarin kanssa. Tapahtuma oli osa Arc- tic Business Forumin ohjelmaa. Tilaisuuteen Arktikumissa osallistui 17 henkeä, joista seitsemällä oli kokemusta yritysmaailmasta. Lisäksi paikalla oli opiskelijoita ja tutkijoita. • Tilaisuus järjestettiin ”Learning cafe” -menetelmällä, jossa keskusteltiin muutoksesta, vai- kutuksista ja sopeutumisesta kiertävissä ryhmissä. • Arctic Business Forumissa jaettiin myös teemaan liittyvää kyselyä, johon saatiin muu- tama vastaus. • Tilaisuus nauhoitettiin, ja muistion siitä teki Ilari Nikula. • Keskustelua tilaisuudessa vetivät Minna Turunen, Päivi Soppela, Seija Tuulentie ja Mo- nica Tennberg. Tilaisuuteen osallistuivat myös Sari Kauppi ja Timo Jouttijärvi sekä Ruot- sista Tove Lundberg ja Norjasta Marianne Kroglund Barents-raportin vetäjistä. Rovaniemi 20.11.2015 • Tilaisuus järjestettiin Arktikumissa Rovaniemellä. Siihen kutsuttiin Lapin, Kainuun ja Poh- jois-Pohjanmaan ilmastostrategioihin osallistuneita tahoja. Tilaisuuteen osallistui 18 hen- keä. • Tilaisuus järjestettiin ”Learning cafe”-menetelmällä, jossa keskusteltiin tulevaisuuskuvista ja sopeutumiskeinoista sekä tietotarpeista ryhmissä. • Muutama osallistuja vastasi myös ennakkotehtävään. • Keskusteluista koottiin muistio. • Keskustelua tilaisuudessa vetivät Minna Turunen, Päivi Soppela, Monica Tennberg, Pasi Rautio, Asta Kietäväinen sekä Seija Tuulentie. Tilaisuuteen osallistuivat myös Sari Kauppi ja Timo Jouttijärvi. Helsinki 10.2.2016 • Tilaisuus järjestettiin Suomen ympäristökeskuksen tiloissa. Tilaisuuteen kutsuttiin sopeu- tumistyöhön ja arktiseen yhteistyöhön osallistuvia tahoja pääkaupunkiseudulta. Tilaisuu- teen osallistui 25 henkeä. • Tilaisuus järjestettiin Pia Rotkon johdolla. Keskustelua vauhditettiin kysymyksillä siitä, minkälaisia toimia ja kenen tulee tehdä sopeutumisen edistämiseksi, mitä tietoa tarvitaan sopeutumisen edistämiseksi ja millaisia voimavaroja tarvitaan sopeutumisen edistä- miseksi. Entä jos voimavaroja ei enää ole? Minkälaiset arvot ohjaavat sopeutumista? • Lisäksi muutama osallistuja vastasi ennakkotehtävään. • Tilaisuudesta tekivät muistion Johanna Suikkanen, Sari Kauppi, Timo Jouttijärvi, Minna Turunen, Kirsti Jylhä ja Ilona Mettiäinen. • Raportin kirjoittajista keskusteluun osallistuivat Sari Kauppi, Kimmo Silvo, Timo Joutti- järvi, Minna Turunen, Päivi Soppela, Seija Tuulentie, Pasi Rautio, Kirsti Jylhä ja Karoliina Pilli-Sihvola. Levi 31.8.2016 • Tilaisuus järjestettiin hotelli Levillä ja siihen osallistuivat tämän raportin kirjoittajat. • Tilaisuus toteutettiin ryhmätyömenetelmällä Ilona Mettiäisen johdolla. • Työpajan tulokset raportoi Ilona Mettiäinen, ks. kooste seuraavalla sivulla. 169 Kooste suosituksista Levin kirjoittajatyöpajan sektorirajat ylittävän ryhmätyöskentelyn pohjalta (Ilona Mettiäinen, Arktinen keskus, Lapin yliopisto). JOUSTAVUUS LIIKKUVUUS Hallinnon joustavoittaminen - Kansallisten rakenteiden yhteensovitta- minen paikallisten tarpeiden kanssa - Tavoitteeksi paikalliset ja paikallisen kulttuurin mukaiset ratkaisut - Saamelaisuuden edustuksellisuus - Hallinnon koordinaation parantaminen ja nopea reagointi, yhden luukun periaate hallinnossa - Joustavuutta lupahakemuksiin; esimer- kiksi poronhoitoon liittyvän hallinnon ja lainsäädännön joustavoittaminen - Liiallisen säätelyn purkaminen ympäris- tön turvallisuudesta ja laadusta kuiten- kaan tinkimättä Tieto - Paikallisen tiedon hyödyntäminen so- peutumisessa, esimerkiksi poronhoita- jien tietotaito) - Pidemmän aikavälin sääennusteiden ke- hittäminen ja niihin liittyvien epävar- muuksien huomioonottaminen - Koulutustason nosto Elinkeinojen väliset yhteydet alueiden moni- käytössä - Muiden alueen toimijoiden ja elinkeino- jen huomioon ottaminen toimintojen ajoi- tuksissa ja sijoittelussa (esim. räjäytyk- set kaivoksilla) - Ohjelmapalvelu- ja muiden reittien käyttö moniin eri toimintoihin vuodenaikojen mukaan Monielinkeinoisuus - Useampien elinkeinojen yhdistelmiä yk- silökohtaisen ja yhteiskunnallisen keskit- tämisen ja erikoistumisen sijaan; esimer- kiksi kalastajasta kalaoppaaksi - Paikallisen PK-sektorin kehittäminen yk- sittäisiin suuryrityksiin panostusten si- jaan - Uudet markkinointikanavat: tilamyynti, maanviljelijästä tai kalastajasta yrittäjäksi Hyvinvointi ja omavaraisuus - Oma asunto ja omat resurssit (vesi, puut, marjat, porot) vahvistavat kotita- louksien sopeutumiskykyä vaihteleviin taloustilanteisiin ja ympäristöriskeihin, kuten myrskyihin - Etähoidon kehittäminen edelleen tervey- denhoidossa ja sairaanhoidossa Alue- ja valtion rajat ja hallinnolliset kysy- mykset - Paliskuntien rajat ja valtakunnanrajat estävät porojen liikkuvuutta ja pidem- piä vaelluksia. Joissain tilanteissa tai tapauksissa voisi harkita paliskuntien rajojen poistamista sopeutumisen li- säämiseksi. - Työvoiman liikkuvuuden esteet ja mah- dollistajat - Terveyden- ja sairaanhoito yli rajojen Maanomistus - Maanomistus sitoo paikkakunnalle ja määrittää elinkeino- ym. toiminnan si- jaintia - Yhteismetsät, peltojen vuokraus ja ka- lastusalueet suositeltavia elinkeinonä- kökulmasta - Omistusasuminen voi olla työvoiman liikkuvuuden hidasteena, mutta myös paikallisyhteisöön sitouttava tekijä Työvoiman liikkuvuus - Pääkaupunkiseudulle suuntautuvan muuttoliikkeen asemesta työmarkkinoi- den hyödyntäminen koko Barentsin alueella, esimerkiksi Norjan merialueet - Koulutus edistää työvoiman liikku- vuutta ja menestymistä työmarkki- noilla; erityisesti miesten koulutustason nostaminen tärkeää - Pendelöinti; liikkuvan työvoiman aset- tuminen vakituisiksi asukkaiksi sekä työvoiman liikkuvuus ja (kausi)vaihtu- vuus pysyvänä ilmiönä - Tietotaidon tuonti globaalilta ja kansal- liselta tasolta vaihtuvan työvoiman mu- kana, kokemusten vienti Liikenneinfrastruktuuri ja liikennemuodot - Uudet rautatiet ja satamat voisivat edistää sekä kaivostoimintaa että mat- kailua - Ekologisten liikkumismuotojen tukemi- nen ja vetovoimaistaminen Kulttuuriin sopivat ratkaisut - Pohjoissuomalaiseen kulttuuriin sopi- vat ratkaisut, esimerkiksi monielinkei- noisuus perinteisenä sopeutumisen ratkaisuna - Saamelaiskulttuuriin sopivat ratkaisut; myös urbaanien saamelaisten identi- teetin tukeminen - Rakennetun ympäristön ja infrastruk- tuurin sopeutuminen, esimerkiksi pai- kalliseen kulttuuriin sopiva arkkitehtuuri matkailukeskuksissa 170 MONIMUOTOISUUS YHTEISTYÖ Monielinkeinoisuus alue- ja yksilönäkökul- masta - Paikkakunnan elinkeinoelämän moni- puolisuus vähentää riippuvuutta yksittäi- sistä suurista työllistäjistä - Ansiotyökäsityksen monipuolistaminen mustavalkoisesta palkkatyö / työttömyys -ajattelusta; satunnaistenkin (lisä)töiden vastaanottaminen kannattavaksi kannus- tinloukkuja ja hallinnollisia esteitä purka- malla - Koulutus, osaamispotentiaalin kasvatta- minen Monimuotoiset ratkaisut elinkeinojen sisällä - Omaleimaisuus ja monipuolisuus mat- kakohteissa - Matkailutuotteissa huomioitava matkaili- jatyyppien ja lähtömaiden moninaisuus; liiketoiminta ei vain yhdestä maasta tule- vien matkailijoiden ja heitä kiinnostavien palvelujen varassa - Porotaloudessa lihantuotannon lisäksi ohjelmapalveluita, tuotteiden jalostusta ja käsitöitä - Tulonlähteiden ja tuotevalikoiman monipuolistaminen Uusien innovaatioiden hyödyntäminen - Poronmaidon käyttö kasvohoidoissa, po- ronluiden käyttö kirurgiassa - Selluloosan tuotannon asemesta uusia puupohjaisia materiaaleja - Perinteisten viljelykasvien lisäksi yrttejä, mausteita, superfoodeja ja muita uutuuk- sia Hajautetut järjestelmät, hajautettu aluera- kenne - Talouden globaalit yhteydet ja niiden heijastuminen alueille - Globaaleista toimitusketjuista kohti monipuolisuutta - Ns. Norjan mallissa valtio on tukenut pohjoisen asuttuna pysymistä tulokselli- sesti; monipuolinen elinkeinojakauma - Huoltovarmuus katastrofitilanteissa; ruoan, energian ja rikastuskemikaalien saatavuus - Tietoliikenneinfrastruktuurin läpileikkaa- vuus Alueidenkäytön monimuotoisuus - Poronhoitajien paikallisen tietotaidon si- sällyttäminen poronhoidon GIS-tietokan- taan - Porolaidunten monimuotoisuuden ylläpi- täminen (muun maankäytön yhteensovit- taminen, paikallisesti optimoidut poro- määrät) - Eri toimintojen yhteisvaikutusten entistä parempi huomioiminen suunnittelussa ja YVA:ssa - Monielinkeinoisuuden rooli vs. pyrkimys kohti poronhoidon pääelinkeinoisuutta Yhteisöt - osallisuuden vahvistaminen; kaikille löytyy yhteisöstä tehtävä - Ikäihmiset turvaverkostoina ja voi- mavarana - tiedonkulun parantaminen elinkeinojen, viranomaisten ja paikallisyhteisöjen vä- lillä Yhteistyö rajan yli - toimivia ratkaisuja on jo käytössä esi- merkiksi terveydenhuollossa - työvoiman liikkuvuus yli rajojen - tutkimusyhteistyö yli rajojen - kansallispuistojen suunnittelussa ja vieraslajien leviämisessä huomioon ra- jat ylittävät ekologiset käytävät - kansainvälisten matkailijoiden tervey- denhuolto - tutkimus- ja koulutusverkostot Pohjois- maissa ja Barentsin alueella Elinkeinot - Työvoimasynergia elinkeinojen välillä vahvistaa perheiden toimeentuloa, ym- pärivuotisuutta ja työvoiman saata- vuutta (esimerkiksi nais- ja miesvaltai- set matkailu ja kaivosala) - Yhteistyön lisääminen elinkeinojen si- sällä ja muiden elinkeinojen kanssa sekä esimerkiksi paliskuntien välillä; kaivosmatkailu, ohjelmapalveluja kai- vostoimijoiden vieraille Lainsäädännön joustavuus - Lainsäädännön joustamattomuus voi estää yhteistyötä ja joustavuutta. Jous- tamattomuuden purkaminen voi alen- taa kustannuksia ja vähentää kuljetuk- sesta aiheutuvia kustannuksia, esimer- kiksi kilpailulainsäädäntö ja maidon kuljetukset - hajautetut järjestelmät vaativat yhteis- työtä; yhteismetsät, vesiosuuskunnat, paliskunnat, tuotanto-osuuskunnat ja yhteisnavetat - kestävän kaivostoiminnan verkosto, jossa kaivostoiminnan sidosryhmät mukana voi lisätä hyväksyttävyyttä toi- minnalle. Sovellettavissa myös mat- kailuun. 171 porotalousyrittäjän ja maankäytön näkö- kulmista VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINTA tietokayttoon.fi ISSN 2342-6799 (pdf) ISBN 978-952-287-375-0 (pdf)