1 1 TYÖ ON TÄRKEÄÄ – siksi myös työkyvystä on pidettävä huolta Työkyvyn tuen opas päättäjille 2 3 Lukijalle Työ merkitsee paljon sekä ihmiselle itselleen että yhteiskunnalle. Työssäkäynti tarkoittaa yksilön kannalta parempaa toimeentuloa, parempaa eläkettä sekä sisältöä ja mielekkyyttä elämään. Työ on osallistumista yhteiskunnan rattaiden pyörittämi- seen. Jotta yhteiskunta voi turvata palvelut eri-ikäisille ja erilaisessa elämäntilanteessa oleville ihmisille, työllisyysasteen täytyy olla riittävän korkea. Työssäkäyvien määrä on se perusta, jolle myös työelämän ulkopuolella olevien – lasten, nuorten ja iäkkäiden – palvelut ja hyvin- vointi rakennetaan. Oikein mitoitettu työ tukee työkykyä. Jos työkyky heikkenee, työssä jatkamisen tai työllisty- misen avuksi on räätälöitävä juuri henkilön tarpeita vastaavat palvelut. Sinä voit päättäjänä vaikuttaa siihen, millaiset työkyvyn ylläpitoon ja palauttamiseen liittyvät palvelut alueellasi on. Tämä opas auttaa sinua tekemään ihmisten ja yhteiskunnan kannalta kestäviä päätöksiä. Oppaassa esitellään työikäisen väestön työkyvyn tukeen liittyviä palveluja, toimintamalleja ja hyviä käytäntöjä. Työ • hyvinvointia yksilölle • kestävyyttä yhteiskunnalle. Oikein mitoitettu työ tukee työkykyä. Päätöksillä rakennetaan tulevaisuutta. 2 3 Mitä työkyvyn tuki tarkoittaa? Kuka siitä vastaa? Työkyvyn tuki ei ole yksittäinen toimenpide, vaan prosessi, jonka tavoitteena on varmistaa henkilön työ- ja toimintakyky. Myös palveluja tai tukea tar- vitseva henkilö on aktiivinen toimija, ei pelkästään tuen kohde. Koska työkyvyn tuen palvelut koostuvat useiden eri toimialojen – esimerkiksi sosiaalihuollon, työter- veyshuollon ja muun terveydenhuollon ja TE-hallin- non – toiminnasta ja toimenpiteistä, niiden palvelut on sovitettava yhteen niin, että asiakkaalle muo- dostuu sujuva palvelupolku. Se tarkoittaa oikeaan aikaan tarjottuja, asiakkaan tarpeita vastaavia palve- luja, tukea ja etuuksia. Asiakasta koskevan tiedon on liikuttava sujuvasti eri toimijoiden välillä yhteenso- pivien tietojärjestelmien avulla. Tämä vaatii päättäjiltä sellaisia toimenpiteitä ja päätöksiä, jotka varmistavat, että asiakkailla on käy- tettävissään palvelukokonaisuus, jossa yhdistyvät eri toimijoiden tuottamat ja eri sektoreiden palvelut. Työssä olevien työkyvyn tuen koordinaatio on työ- terveyshuollon vastuulla, muiden osalta vastuutaho on sovittava erikseen. Palvelujen tuottajilta puolestaan vaaditaan laa- dukkaita ja vaikuttavia palveluja, hoitoa ja kuntou- tusta sekä näiden edellyttämää ammattitaitoista osaamista. Palvelujen laatu tarkoittaa tässä tapauk- sessa palveluiden oikeaa kohdentamista ja tuloksel- lisuutta. Jotta palvelukokonaisuudet olisivat mahdollisim- man toimivia, päättäjien ja viranhaltijoiden täytyy sitoutua työkyvyn tukeen liittyvään työhön. Työkyvyn tuki on investointi, joka mahdollistaa kaikkien ikä- ja väestöryhmien palvelut ja perustan elinvoimaisille kunnille. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaavat kunnat. Kuntien päättäjät vastaavat siitä, miten työkyvyn tuen rakenteet ja palvelut toimivat, kun ne liittyvät sosiaali- ja terveyspalveluihin. Valmistelu- ja esittelyvastuussa olevat virkamiehet puolestaan vaikuttavat, kuinka hyvin työkyvyn tukeen liittyviä asioita viedään eteenpäin työikäisen ihmisen parhaaksi ja kuinka laadukkaita palvelut ovat. Työkyvyn tuki on • prosessi, jonka tavoitteena on varmistaa henkilön työ- ja toimintakyky. • keskeinen osa työikäisen palveluja. • investointi. 4 5 Mistä päättäjä voi päättää? Kunnalla on kahdenlaisia asiakkaita: työikäinen väestö ja työpaikat. Työikäinen väestö – Päättäjä voi resursoida ja edellyttää, että työkyvyn tuen palvelut ovat saata- villa kaikille ja ne on nivottu osaksi hoitoa ja kuntou- tusta. Erityisesti on varmistettava niiden ihmisten palvelut, jotka ovat työterveyshuollon palvelu- jen ulkopuolella. Kaikkien työkyvystä on pidettävä huolta, olivatpa he työssä tai työttömänä. Työkyvyt- tömyyden riski kasvaa, jos työttömyys pitkittyy. Työikäisen väestön osalta tavoitteena on, että pal- velutarpeet tunnistetaan ajoissa, työ- ja toiminta- kykyä arvioidaan, hoidon ja kuntoutuksen palvelut toteutuvat ja työkyvyn tuen toteutumista seurataan sekä arvioidaan. Työnantajat – Kunnan on huolehdittava siitä, että tarjolla on työterveyshuollon palveluja. Alueella toi- mivien työpaikkojen kannalta on olennaista myös se, että työterveyshuollon palvelut ovat kohtuulli- sella etäisyydellä ja ne tuotetaan laadukkaasti, koh- tuullisin kustannuksin ja asiantuntevasti. 4 5 Tuki aina tarpeen mukaan Työkyvyn tuki on aina koottava asiakkaan tarpeen mukaan. Palvelujen tarve voidaan tunnistaa monella eri tavalla; sen voi huomata asiakas itse tai sen tunnis- tavat alan ammattilaiset. Kun palvelujen tai tuen tarve on havaittu ja selvitetty, ammattilaiset arvioi- vat tarkemmin muun muassa sitä, kuinka kiireellisiä ne ovat ja miten ne pitäisi järjestää. Työ- ja toimintakyvyn arvioinnin jälkeen ammatti- laiset suunnittelevat yhdessä asiakkaan kanssa pal- velupolun, jossa yhdistyvät eri toimijoiden tarjoa- mat palvelut. Asiakas on aktiivinen toimija oman työkykynsä ylläpidossa tai palauttamisessa. Jokaisen henkilön palvelupolku on yksilöllinen. Yhteistä kaikille palvelupoluille on se, että niiden on tarkoitus auttaa henkilöä pysymään työelämässä ja työllistyä. Tärkeintä on aina keskittyä olemassa ole- vaan työkykyyn. Jos työelämässä jatkaminen ei ole realistista, on selvitettävä henkilön mahdollisuus eläkkeeseen ja tuettava hänen toimintakykyään. Kun työkyvyn tuen palvelut on sovitettu yhteen, syntyy säästöjä. Lisäksi palvelujen yhteensovitta- minen vähentää päällekkäistä työtä ja auttaa koh- dentamaan etuuksia tarkoituksenmukaisesti. Työ- voiman kasvu edistää kestävää taloutta lisäämällä verotuloja. Työkyvyn tuen palvelupolku, polku.tietyoelamaan.fi © 2019 Työkyvyn tuen palvelupolku 6 7 Hyvinvointia työikäiselle, säästöjä yhteiskunnalle Matin tarina Matti on 48-vuotias keikkatöitä tekevä muusikko. Hän liukastui vapaa-ajallaan matkalla kauppaan ja loukkasi ranteensa. Matin rannevamma leikattiin. Leikkaus onnistui, mutta jälkitar- kastuksessa todettiin, että ranne- vamma estää työnteon muusikkona. Kirurgi ohjasi Matin toimintakyky- keskukseen, koska Matti toimi free- lancerina eikä hänellä ollut työ- terveyshuoltoa. Kaatumisesta oli kulunut neljä kuukautta. Matti pääsi työterveyslääkärin ja työkykykoordinaattorin vastaan- otolle. Hän sai tietoa muun muassa ammatillisesta kuntoutuksesta. Hänelle suositeltiin työkokeilua. Matti hankki itse työkokeilupaikan ohjelmatoimistosta. Työkokeilun jälkeen hän jäi toimistoon työhön ja on siellä nyt 80 prosentin työajalla. Työkyvyn tuki tuo 200 000 euroa yhteiskunnalle, jos Matti on työssä vanhuuseläkeikään asti. Matin hy- vinvointi ja toimeentulo lisääntyy ja yhteiskunta hyötyy. 6 7 Työkykyä on tuettava työuran kaikissa vaiheissa. Kukaan ei saa pudota tai jäädä työelämän ulkopuolelle – jokaisen työpanosta tarvitaan. Sinulla on päättäjänä mahdollisuus vaikuttaa siihen, että työkyvyn tukea tarvitsevat ihmiset saavat sen alueellasi parhaalla mahdollisella tavalla. Miten työkyvystä huolehditaan? Onnistumisen kuusi askelta Käytössä täytyy olla riittävästi tietoa alueen väestön työ- ja toimintakyvystä. Tavoitteet ja tahtotila työ- ja toimin- takyvyn tuelle on määritelty ja kirjattu kuntastrategiaan ja hyvinvointikerto- mukseen. Tavoitteet määritellään alueen työi- käisen väestön työ- ja toimintakyvyn tilan perusteella. Niiden pohjalta luo- daan alueelliset palvelukokonaisuudet, joiden toimivuutta ja toteutumista seu- rataan säännöllisesti. Nämä kuusi asiaa on oltava kunnossa: Varmistetaan, että asetetut tavoitteet ovat kaikkien tiedossa ja ne konkreti- soituvat palvelukokonaisuuksissa. Rakenteet mahdollistavat monialai- sen yhteistyön eri toimialojen ammat- tilaisten kesken. Työnantajat järjestävät työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn tukemisen, muiden palvelut järjestää kunta. Työkyvyn tuki on prosessi, ei yksit- täinen toimenpide. Prosessi tarkoittaa, että tunnistetaan palvelutarpeet, asete- taan tavoitteet, suunnitellaan ja toteu- tetaan sekä palvelut että toiminta, huo- lehditaan etuuksista ja koordinoidaan yhteistyö. Prosessia on myös seurattava ja arvioitava. Yhteistyökäytännöt eri toimijoiden välillä on sovittu. Näin varmistetaan asi- akkaan saumaton ja tarkoituksenmukai- nen palvelupolku. 8 9 Matalan kynnyksen toimintakykykeskus Työkykykoordinaattoritoiminta Toimintakykykeskus neuvoo ja räätälöi oikeat palvelut niille, joiden työ- kyky on alentunut tai uhkaa alentua esimerkiksi sairauden takia. Asiakas ei tarvitse toimintakykykeskukseen lähetettä – pelkkä yhtey- denotto riittää. Asiakkaalle tehdään palvelutarpeen arvio, työ- ja toimin- takyvyn arviointi sekä tavoitteellinen suunnitelma, jonka toteutumista seurataan. Samanlaista koko työikäiselle väestölle suunnattua toimintaa ei ole aiemmin ollut olemassa. Tällä hetkellä toimintakykykeskuksia on kaksi, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Toimintakykykeskusmallin välittömät hyödyt • Matalan kynnyksen pääsy palveluun, nopeus, joustavuus ja verkosto- yhteistyö tukevat kokonaisvaltaisesti työllistymistä, työssä jatkamista tai työhönpaluuta. • Osatyökykyinen saa laaja-alaista tietoa kuntoutuksen keinoista mah- dollisimman aikaisessa vaiheessa. Työkykykoordinaattori on työelämän ja palvelujärjestelmän asiantuntija, jonka tehtävänä on yhdessä osatyökykyisen henkilön kanssa löytää oikeat keinot työkyvyn tukeen ja työllistymiseen. Työkykykoordinaattorikoulutus lisää osaamista kuntoutustarpeen tunnistamisessa, työkyvyn tuen keinova- likoiman hallinnassa ja asiakkaan tukemisessa. Suomessa on koulutettu vuosina 2016–2018 noin 700 työkykykoordi- naattoria, ja he työskentelevät muun muassa työterveyshuollossa, TE-pal- veluissa ja oppilaitoksissa. Työkykykoordinaattorin avulla • osatyökykyisyys voidaan tunnistaa ajoissa • yhteistyö tiivistyy eri ammattilaisten välillä • syntyy uusia toimintatapoja, joilla osatyökykyisten työssä jatkamista tuetaan yhä paremmin. Lisätietoja: stm.fi/tyokykykoordinaattorikoulutus Kokosimme esimerkkejä eri puolilla Suomea kehitetyistä toimintamalleista, joita käyttämällä työllisyyttä, työkykyä ja hyvinvointia voidaan vahvistaa. Kaikki toimintamallit on kehitetty Osatyökykyisille tie työelämään -hankkeessa (OTE), joka oli yksi hallituksen kärkihankkeista vuosina 2016–2018. Päätöksenteon avuksi: Esimerkkejä työkyvyn tuen uusista ratkaisuista 8 9 Erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon yhteistyömalli Erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon välille on Keski-Suomessa ke- hitetty uusi yhteistyötapa, joka liittyy selkäleikattujen potilaiden kuntou- tukseen. Erikoissairaanhoito arvioi leikattujen potilaiden toimintakyvyn ja ohjaa heidät työterveyshuoltoon. Työterveyshuolto arvioi työkyvyn ja sairaus- poissaolon pituuden ottamalla huomioon työn kuormittavuuden ja mah- dollisuudet mukauttaa työtä. Jotta yhteistyömalli toimii, seuraavien ehtojen on täytyttävä: asiantun- tijat tekevät tiivistä yhteistyötä, kaikilla on yhteinen näkemys työkyvyn tuen prosessista, vastuuhenkilö on nimetty ja tiedonkulku on oikea-aikais- ta ja riittävää. Yhteistyömallin hyödyt • Erikoissairaanhoito ja työterveyshuolto voivat keskittyä ydintehtäväänsä. • Oikea-aikainen työhönpaluu leikkauksen jälkeen. • Huomattavat säästöt.Tuki- ja liikuntaelinongelmien uusi hoito- ja kuntoutusmalli Asiakas saa tuki- ja liikuntaelinsairauksiin tarvitsemansa palvelun jousta- vasti hoito- ja kuntoutusmallissa, joka on kehitetty Satakunnassa. Terveyskeskuksen ajanvaraajat ohjaavat asiakkaat sairauden vakavuu- den ja laadun perusteella joko fysioterapeutin tai lääkärin vastaanotolle. Fysioterapeutin vastaanotolle pääsee ilman lähetettä. Varhaisessa kuntoutuksessa fysioterapeutti ja terveydenhoitaja toimivat työparina. Hoito- ja kuntoutusmallin hyödyt • Potilas pääsee sujuvasti hoitoon. • Resurssit kohdennetaan oikein potilaan oireiden mukaisesti. • Yhteistyö ammattilaisten välillä lisääntyy. • Koko maakunnassa on yhtenäinen toimintatapa. Asiantuntijat tekevät tiivistä yhteistyötä. Kaikilla on yhteinen näkemys työkyvyn tuen prosessista. Vastuuhenkilö on nimetty. Tiedonkulku on oikea-aikaista ja riittävää. 10 11 TYÖIKÄISEN TYÖKYVYN TUKIJOITA TYÖ- TERVEYS- HUOLTO ERIKOIS- SAIRAAN- HOITO KELA PERUS- TERVEYDEN HUOLTO OPISKELIJA- TERVEYDEN HUOLTO KUNTOUTUS- TOIMIJAT3. SEKTORI SOSIAALI- HUOLTO YHTEIS- PALVELUT KOULUTUS- PALVELUT ELÄKE- VAKUUTUS- YHTIÖT TYÖPAIKAT TE -PALVELUT TAPATURMA- JA LIIKENNE- VAKUUTTAJAT TYÖIKÄINEN + PERHE & LÄHIPIIRI Työkyvyn tukijoita Verkostomainen yhteistyö Yhteistyö takaa, että asiakas ei putoa palvelujen ulko- puolelle. Yhteistyön lisäksi tarvitaan uudenlaista tapaa tehdä työtä verkostoissa, joissa on asiakkaan palvelutarpeen mukainen asiantuntemus, osaaminen ja tarvittavat tahot. Tähän tarvitaan ehdoton johdon tuki, riittävä resursointi ja yhdessä sovitut pelisään- nöt. Verkostoitumiseen tarvitaan organisaation sitou- tuminen, jolloin verkoston jäsenyys ei ole yksittäisten henkilöiden varassa. Työttömien palvelutarpeiden tunnistamisessa TE-toimistoilla on tärkeä rooli. Palvelutarpeen arvioinnin pohjalta asiakas ohjataan sosiaali- ja terveydenhuollon ja kuntoutuksen palveluihin. Työpaikoilla ja työterveyshuollossa on tunnistettava työkyvyn ongelmat mahdollisimman varhain. Työssä olevat kuuluvat ensisijaisesti työterveyshuollon pii- riin. Työterveyshuolto sovitetaan toiminnallisesti yh- teen muiden sosiaali- ja terveyshuollon palveluiden kanssa. Jotta verkostot toimisivat tehokkaasti, kaikilla verkostossa mukana olevilla täytyy olla • yhteinen tavoite • tahto monialaiseen yhteistyöhön • luottamus toisiinsa • kannustava ja kuunteleva, mutta myös kehittävä ja kriittinen työote yhteisen asiakkaan hyväksi. Kuva: Työterveyslaitos 10 11 Ihminen voi olla täysin työkykyinen, vaikka hänen toimintakykynsä on alentunut. Toimintakyvyllä kuvataan sitä, kuinka henkilö sel- viää arkipäivän askareista. Työkyky on sellainen toimintakyky, joka riittää työn vaatimuksiin. Työkyvyn tuki on asiakkaan tuen tarpeita vastaa- via palveluja ja etuuksia, jotka on toteutettu koordi- noidusti monen eri toimijan yhteistyönä. www.tietyoelamaan.fi www.työelämätieto.fi www.thl.fi > Aiheet > Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen > Osallisuuden edistäminen > Työelämäosallisuus www.ttl.fi/tthsote www.thl.fi/toimintakyky www.ttl.fi > Työkykyinen työntekijä > Työterveyshuolto > Työkyvyn tuki www.sotelainen.fi www.tyoterveydeksi.fi 12 Opas on tehty Osatyökykyisille tie työelämään -hank- keessa (OTE), joka oli yksi hallituksen kärkihankkeista vuosina 2016–2018. Huhtikuu 2019 Lisätietoja: Ritva Partinen, STM, Patrik Tötterman, TEM, Leini Sinervo, THL ja Kimmo Tarvainen, TTL