Saarinen Merja, Kaljonen Minna, Niemi Jyrki, Antikainen Riina, Hakala Kaija, Hartikainen Hanna, Heikkinen Jaakko, Joensuu Katri, Lehtonen Heikki, Mattila Tuomas, Nisonen Sampsa, Ketoja Elise, Knuuttila Marja, Regina Kristiina, Rikkonen Pasi, Seppälä Jyri, Varho Vilja Ruokavaliomuutoksen vaikutukset ja muutosta tukevat politiikkayhdistelmät RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimus- toiminnan julkaisusarja 2019:47 ISSN 2342-6799 ISBN PDF 978-952-287-773-4 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:47 Merja Saarinen, Minna Kaljonen, Jyrki Niemi, Riina Antikainen, Kaija Hakala, Hanna Hartikainen, Jaakko Heikkinen, Katri Joensuu, Heikki Lehtonen, Tuomas Mattila, Sampsa Nisonen, Elise Ketoja, Marja Knuuttila, Kristiina Regina, Pasi Rikkonen, Jyri Seppälä, Vilja Varho Ruokavaliomuutoksen vaikutukset ja muutosta tukevat politiikkayhdistelmät RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti Valtioneuvoston kanslia Helsinki 2019 Valtioneuvoston kanslia ISBN PDF:978-952-287-773-4 Helsinki 2019 Kuvailulehti Julkaisija Valtioneuvoston kanslia 19.8.2019 Tekijät Saarinen Merja, Kaljonen Minna, Niemi Jyrki, Antikainen Riina, Hakala Kaija, Hartikainen Hanna, Heikkinen Jaakko, Joensuu Katri, Lehtonen Heikki, Mattila Tuomas, Nisonen Sampsa, Ketoja Elise, Knuuttila Marja, Regina Kristiina, Rikkonen Pasi, Seppälä Jyri, Varho Vilja Julkaisun nimi Ruokavaliomuutoksen vaikutukset ja muutosta tukevat politiikkayhdistelmät RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti Julkaisusarjan nimi ja numero Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:47 ISBN PDF 978-952-287-773-4 ISSN PDF 2342-6799 URN-osoite http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-773-4 Sivumäärä 157 Kieli Suomi Asiasanat tutkimus, tutkimustoiminta, Ilmastovaikutukset, ilmastopolitikka, ruokavaliot, ravitsemus, hiilinielut, maatalous, elintarvikeala, maatalouspolitiikka, kulutus, ruokahävikki Tiivistelmä RuokaMinimi-hanke tarkasteli ravitsemussuositusten mukaisen syömisen ja kuluttajan ruokahävikin vähentämisen vaikutusta ruokavalion ilmastovaikutukseen. Hanke arvioi myös, miten ilmasto- ja ravitsemushyötyjä tuottava ruokavaliomuutos vaikuttaisi suomalaiseen maa- ja elintarviketalouteen ja minkälaisilla politiikkakeinoilla ja toimenpiteillä muutosta voidaan tukea. Hankkeen tulosten mukaan ruokavalion ilmastovaikutusta voidaan vähentää 30–40 prosenttia ruokavaliota muuttamalla ja pitämällä huolta peltojen hiilivarastosta. Ilmastoystävällinen ja ravitsemussuositusten mukainen keskimääräinen ruokavalio voi pitää sisällään erilaisia yksilöllisiä ruokavalioita. Keskimääräistä lihankulutusta pitäisi kuitenkin vähentää selvästi. Peltojen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen täydentää ruokavaliomuutoksen vaikutusta erityisesti eläinperäisiä tuotteita sisältävissä ruokavalioissa. Ilmastohyötyjä tuottava ruokavaliomuutos mullistaisi maa- ja elintarviketalouden. Tuotannon arvo voisi kuitenkin säilyä nykytasolla elintarviketaloudessa. Maatalouden tuotannon arvon säilyminen edellyttää, ettei eläintuotanto poistu kokonaan. Muutos edellyttää uusia arvoketjuja ja investointeja kasviperäisten tuotteiden tuotantoon. Julkinen ohjaus voi tukea alan omia toimia vahvoilla strategisilla tavoitteilla ja säädöksillä sekä taloudellisten ja tiedollisten ohjauskeinojen yhdistelmillä läpi ruokajärjestelmän. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. (tietokayttoon.fi) Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. Kustantaja Valtioneuvoston kanslia Julkaisun myynti/jakaja Sähköinen versio: julkaisut.valtioneuvosto.fi Julkaisumyynti: julkaisutilaukset.valtioneuvosto.fi Presentationsblad Utgivare Statsrådets kansli 19.8.2019 Författare Saarinen Merja, Kaljonen Minna, Niemi Jyrki, Antikainen Riina, Hakala Kaija, Hartikainen Hanna, Heikkinen Jaakko, Joensuu Katri, Lehtonen Heikki, Mattila Tuomas, Nisonen Sampsa, Ketoja Elise, Knuuttila Marja, Regina Kristiina, Rikkonen Pasi, Seppälä Jyri, Varho Vilja Publikationens titel Effekter av kostförändring och policy mix stödande förändring Slutrapporten av MatMin projekt Publikationsseriens namn och nummer Statsrådets publikationsserie för utrednings- och forskningsverksamheten 2019:47 ISBN PDF 978-952-287-773-4 ISSN PDF 2342-6799 URN-adress http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-773-4 Sidantal 157 Språk finska Nyckelord forskning, forskningsverksamhet, klimatpåverkan, klimatpolitik, dieter, näring, kolsänkor, jordbruk, livsmedel branchen, jordbrukspolitik, konsumtion, matsvinn Referat MatMin projekt utvärderade hur man äter i enlighet med näringsrekommendationerna och att minska konsumtionsavfallet skulle påverka den finländska kostens klimatpåverkan och eutrofieringspotential. Den bedömde också hur denna typ av kostförändring skulle påverka finska jordbruks- och livsmedelssektorn, och vilken typ av politiska instrument och åtgärder som behövs för att stödja förändringen. Enligt resultaten klimatpåverkan av dagens finska kost kan minskas med 30-40% med kostförändringen och ett underhålla av kolförvaring. Det klimat-vänligare och näringsriktiga genomsnittliga finska kosten bestå av olika individuella dieter. I slutändan bör dock genomsnittlig köttkonsumtion klart minska. På samma tid, åtgärder för bevara kol av jordbruksmarken måste bli vidtog. Kostförändringen skulle revolutionera jordbruks- och livsmedelssektorn. Den totala inkomstkonsekvensen av livsmedelssektorn kan emellertid förbli den samma, om exempelvis andel av inhemska produkterna är detsamma som idag. Jordbrukets totala inkomstpåverkan kan vara densamma som idag endast om produktionen fortfarande innehåller åtminstone viss köttproduktion. Kontrollerad förändring till hållbart livsmedelssystem kräver nya värdekedjor och investeringar till produktion av växtbaserade produkter. Den offentliga sektorn kan stödja förändringen genom starka strategiska mål och kombinerade styrmedel baserade på ekonomiska incitament och kunskaper parallellt. Den här publikation är en del i genomförandet av statsrådets utrednings- och forskningsplan. (tietokayttoon.fi) De som producerar informationen ansvarar för innehållet i publikationen. Textinnehållet återspeglar inte nödvändigtvis statsrådets ståndpunkt Förläggare Statsrådets kansli Beställningar/ distribution Elektronisk version: julkaisut.valtioneuvosto.fi Beställningar: julkaisutilaukset.valtioneuvosto.fi Description sheet Published by Prime Minister’s Office 19 August 2019 Authors Saarinen Merja, Kaljonen Minna, Niemi Jyrki, Antikainen Riina, Hakala Kaija, Hartikainen Hanna, Heikkinen Jaakko, Joensuu Katri, Lehtonen Heikki, Mattila Tuomas, Nisonen Sampsa, Ketoja Elise, Knuuttila Marja, Regina Kristiina, Rikkonen Pasi, Seppälä Jyri, Varho Vilja Title of publication Effects of dietary change and policy mix supporting the change End report of the FoodMin project Series and publication number Publications of the Government´s analysis, assessment and research activities 2019:47 ISBN PDF 978-952-287-773-4 ISSN PDF 2342-6799 Website address URN http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-773-4 Pages 157 Language Finnish Keywords research, research activities, climatic effects, climate policy, diets, nutrition, carbon sinks, agriculture, food sector, agricultural policy, consumption, food waste Abstract The FoodMin project evaluated how eating in accordance with the nutrient recommendations and reducing consumer food waste would affect the Finnish diet’s climate impact. It also assessed how this type of dietary change would affect Finnish agriculture and food sector, and what kind of political instruments and actions are needed to support the change. According to the results, the climate impact of today’s Finnish diet can be reduced by 30‒40 % with dietary changes and maintenance of soil carbon storage in farmlands. The climate friendlier and nutritionally adequate average diet can consist of different individual diets. Average meat consumption should, however, clearly decrease. At the same time, actions to sustain the carbon storage of agricultural soils need to be highlighted. The dietary change would revolutionise the agricultural and food sector. However, the total income impact of food sector may remain the same if, for example, the domestic content is the same as today. The total income impact of agriculture can be the same as today only if production still contains at least some meat production. Controlled change to sustainable food system requires new value chains and investments for the production of plant-based products. The public sector can support the change through strong strategic goals and combined instruments based on economic incentives and knowledge in parallel. This publication is part of the implementation of the Government Plan for Analysis, Assessment and Research. (tietokayttoon.fi) The content is the responsibility of the producers of the information and does not necessarily represent the view of the Government. Publisher Prime Minister’s Office Publication sales/ Distributed by Online version: julkaisut.valtioneuvosto.fi Publication sales: julkaisutilaukset.valtioneuvosto.fi VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 6 Sisältö 1 Tausta ja tavoitteet ................................................................................... 10 1.1 Tausta ......................................................................................................................... 10 1.2 Hankkeen tavoitteet .................................................................................................... 12 1.3 Raportin rakenne ......................................................................................................... 13 2 Ruokavalioiden ilmastovaikutukset ja rehevöittävät vaikutukset ................................................................................................ 14 2.1 Vaikutusten arvioinnin menetelmät ja aineistot ........................................................... 14 2.1.1 RuokaMinimi-ruokavaliomalli ..................................................................... 14 2.1.2 Vaihtoehtoisten ruokavalioiden muodostaminen ....................................... 19 2.2 Tulokset - Ruokavalioiden ravitsemuksellinen laatu, ilmastovaikutus ja rehevöittävä potentiaali ............................................................................................... 21 2.2.1 Ruokavalioiden ympäristövaikutusten vertailu ........................................... 21 2.2.2 Ruokavalioiden ravitsemuksellinen laatu ................................................... 28 2.2.3 Ruokavaliokohtaiset tulokset – ilmastovaikutukset ja rehevöittävä vaikutus ................................................................................. 42 VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 7 2.2.4 Tulosten tarkastelu .................................................................................... 53 3 Ruokavaliomuutoksen vaikutukset kotimaiseen maa- ja elintarviketalouteen .................................................................................. 61 3.1 Maataloustuotannon lähtökohdat ruokavaliomuutoksiin .............................................. 61 3.1.1 Maatalouden taloudellinen toimintaympäristö ........................................... 61 3.1.2 Maatalouden nykyinen tuotantorakenne .................................................... 65 3.2 Eri ruokavaliovaihtoehtojen tuotosvaikutukset maa- ja elintarviketaloudessa ............. 70 3.2.1 Vaikutuslaskennan taustaa ........................................................................ 70 3.2.2 Maataloustuotanto ..................................................................................... 72 3.2.3 Elintarvikejalostus ...................................................................................... 73 3.2.4 Vaikutukset tuontiin ................................................................................... 75 3.2.5 Elintarvikeviennin kaksinkertaistamisen vaikutus ...................................... 76 3.2.6 Panos-tuotostulosten tulkinta ja rajaukset ................................................. 77 3.3 Tulosten tarkastelu: vaikutukset maa- ja elintarviketalouteen ..................................... 78 4 Politiikka- ja toimenpideyhdistelmät ....................................................... 81 4.1 Politiikka- ja toimenpideyhdistelmien arviointi ............................................................. 81 4.2 Toimijalähtöisen arvioinnin toteutus ja aineisto ........................................................... 83 VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 8 4.3 Toimenpideyhdistelmät kestävän ruokavalion edistämiseksi ...................................... 88 4.3.1 Kuluttajien tiedollinen ohjaus ..................................................................... 88 4.3.2 Julkiset ruokapalvelut kestävän ruokavaliomuutoksen tukena .................. 92 4.3.3 Kaupunkien ja kuntien ruokapolitiikka ....................................................... 97 4.3.4 Yritysten vastuullisuus, tuotekehitys ja innovaatiot .................................... 99 4.3.5 Taloudelliset ohjauskeinot, maataloustukipolitikka ja verotus .................. 104 4.3.6 Ruokahävikin vähentäminen ................................................................... 110 4.4 Tulosten tarkastelu: politiikkayhdistelmien vahvistaminen ........................................ 116 5 Johtopäätökset ja suositukset .............................................................. 119 5.1 Politiikkasuositukset .................................................................................................. 119 5.2 Lisätutkimustarpeet ................................................................................................... 121 Lähteet ............................................................................................................... 124 Liitteet ................................................................................................................ 132 LIITE 1 Ruokavalioiden ympäristövaikutusten arvioiminen RuokaMinimi- ruokavaliomallilla ....................................................................................................... 132 Elintarvikkeiden kulutuksen malli ............................................................................... 132 Ruokien kulutuksen malli........................................................................................... 136 Peltomaan hiilipäästöjen arvioiminen osana RuokaMinimi-ruokavaliomallia ............ 137 LIITE 2 FinRavinto 2017 -aineisto Luken RuokaMinimi-ruokavaliomallin päivitystä varten ........................................................................................................................ 141 LIITE 3 Kasviperäisten tuotteiden viljelyalat vegaaniruokavalion tarpeisiin – löytyykö sopivalta ilmastovyöhykkeeltä sopivia peltoja? ........................................... 143 Tuotantoon tarvittava peltoala Suomessa ja pellon käyttö vegaaniruokavalion tarpeisiin .................................................................. 144 Viljelyvyöhykkeet ja viljelykiertojen vaatimukset eri kasveille ................................... 146 Luonnonmukaisen viljelyn mahdollisuudet ................................................................ 149 LIITE 4. Kysely ruokajärjestelmän toimijoille ......................................................................... 150 VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 9 LUKIJALLE Käsillä oleva julkaisu on RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti. Raportti, samoin kuin hankkeessa tehdyt analyysit ja tulokset, on laajan yhteistyön tulosta. Hankkeen vas- tuullisena johtajana toimi Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Merja Saarinen. Hän vastasi myös hankkeessa tehdyistä ruokavalioiden ravitsemus- ja ilmastovaiku- tusten ja rehevöittävän potentiaalin arvioinneista. Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) erikoistutkija Minna Kaljonen toimin SYKEn osahankkeen vetäjänä ja vastasi politiikka- ja toimenpideyhdistelmien arvioinnista. Luonnonvarakeskuksen professori Jyrki Niemi vastasi ruokavaliomuutoksesta maa- ja elintarviketalouteen aiheutuvien vaikutusten arvioimisesta. Luonnonvarakeskuksen tutkija Jaakko Heikkinen (VALSE-aineiston käsittely, Yasso- mallinnus ja tulosten tulkinta) ja erikoistutkija Elise Ketoja (VALSE-aineiston analyysi). osallistuivat ilmastovaikutuksen arviointiin sisältyneeseen maaperän hiilidioksidipääs- töjen arviointiin. Myös professori Kristiina Regina Luonnonvarakeskuksesta osallistui tämän osion toteuttamiseen. Niin ikään Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Kaija Hakala teki arvion peltopinta-alan käytöstä erilaisten tilastotietojen ja kirjallisuuden pe- rusteella (Liite 3). Luonnonvarakeskuksen tutkijat Hanna Hartikainen ja Sampsa Niso- nen tuottivat RuokaMinimi-ruokavaliomallissa käytetyt elintarvikkeiden hävikkiprosen- tit. Hanna Hartikainen osallistui myös politiikka- ja toimenpideyhdistelmiä käsittelevän osion kirjoittamiseen kuluttajahävikin osalta. Luonnonvarakeskuksen tutkija Katri Jo- ensuu osallistui tiedonkeräämiseen tuotteiden ympäristövaikutuksista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Liisa Valsta ja tilastoasiantuntija Heli Tapanainen vastasivat aineistoajojen tuottamisesta THL:n FinRavinto 2017 –aineis- tosta RuokaMinimi-hankkeen tarpeisiin ja sen kuvauksesta Liitteessä 4 yhdessä hank- keen vastuullisen johtajan Merja Saarisen kanssa. Suomen ympäristökeskuksen eri- koistutkija Tuomas Mattila tuotti elintarvikkeiden kotimaisuusasteiden arviointeja ja osallistui peltomaiden hiilidioksidipäästöjä koskevien tulosten tulkintaan. Myös johtaja Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta osallistui peltomaiden hiilidioksidipääs- töjä koskevien tulosten tulkintaan. Luonnonvarakeskuksen tutkija Marja Knuuttila to- teutti siinä osiossa tehdyn panos-tuotos –mallinnuksen ja professori Heikki Lehtonen osallistui tulosten tulkintaan ja raportointiin. Johtava tutkija Pasi Rikkonen ja erikoistut- kija Vilja Varho Luonnonvarakeskuksesta ja johtaja Riina Antikainen Suomen Ympä- ristökeskuksesta osallistuivat politiikka- ja toimenpideyhdistelmien arvioimiseen. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 10 1 Tausta ja tavoitteet 1.1 Tausta Suomi on sitoutunut yhdessä muiden EU-maiden kanssa vähentämään EU:n ilmasto- päästöjä vähintään 40 % vuoteen 2030 mennessä vuoteen 1990 verrattuna. Vuoteen 2050 mennessä Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjään 80–95 %:lla vuoden 1990 tasosta EU:n vähähiilitiekartan mukaisesti. Pitkän aikavälin tavoitteena on hiili- neutraali yhteiskunta. (TEM 2014; Pääminisetri Antti Rinteen hallitusohjelma 2019.) Kansallisessa kasvihuonekaasuinventaariossa ja päästöjen raportoinnissa maatalous on osa taakanjakosektoria, jonka päästövähennystavoite on 39 % vuoden 2005 ta- sosta vuoteen 2030 mennessä. Taakanjakosektoriin kuuluvat maatalouden lisäksi lii- kenteen, erillislämmityksen, jätehuollon, työkoneiden ja F-kaasujen päästöt. Maata- louden päästöinä raportoidaan metaani- ja dityppioksidipäästöt tuotantoeläimistä, lan- nasta, maaperästä ja kulotuksesta sekä hiilidioksidipäästöt kalkituksesta ja urean käy- töstä. Maataloussektorin päästöjen osuus on noin viidennes Suomen taakanjakosek- torin päästöistä. Lisäksi maatalouden piirissä olevan maaperän ja biomassan hiiliva- raston muutoksesta johtuvat päästöt kuuluvat maankäyttösektorille (LULUCF). Pariisin sopimuksen kaudella maankäytön päästöjä EU:ssa tulee koskemaan tavoite, jonka mukaan sektorin päästöt eivät saa ylittää sen poistumia jäsenmaissa. Maatalousmaan merkitys tavoitteen saavuttamisessa tulee olemaan suuri, koska se on sektorin suu- rimpia päästölähteitä, ja koska metsänielun käyttöä tässä tilinpidossa päästöjen kom- pensoinnissa on rajoitettu. Suomen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa (YM 2017) on pohdittu keinoja, joilla taakanjakosektorin päästötavoitteet voidaan saavuttaa. Kulutuksen rooli ruokaan liittyvien päästöjen vähentämisessä on korostunut, koska mahdollisuudet vä- hentää maataloussektorin päästöjä yksin tuotantoon ja teknologiaan kohdistuvin kei- noin ovat rajalliset (ks. myös Poore & Nemecek 2018; Springmann ym. 2018). Ruoan kulutuksesta aiheutuvia ilmastovaikutuksia on tärkeää tarkastella ruokavalio- tasolla ravitsemuksellisten tarpeiden ja päästövähennyspotentiaalin kokonaiskuvan ymmärtämiseksi. Suomalaisen ruokavalion ilmastovaikutuksia on tutkittu sekä erik- seen (Saarinen ym. 2015, Risku-Norja ym. 2009) että yhdessä eurooppalaisten ruoka- valioiden kanssa (Vieux ym. 2018). Arvioinnit ovat tuoneet esille yksittäisten ruokien ilmastovaikutusten arvioinnista tutun ilmiön, jossa kasviraaka-aineiden suosiminen ruokavaliossa vähentää niiden ilmastovaikutuksia. Arviointien mukaan vegaaniset ruo- kavaliot ovat selkeästi vähiten ilmastoa kuormittavia, mutta niihin liittyy myös eniten VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 11 ravitsemuksellisia riskejä verrattuna muihin nykyiselle ruokavaliolle vaihtoehtoisiin ruokavalioihin, joissa on mukana jonkin verran eläinkunnan tuotteita (Saarinen ym. 2015). Toisaalta myöskään nykyinen keskimääräinen ruokavalio ei täytä ravitsemus- suosituksia ja siihen liittyy ravitsemuksellisia puutteita ja riskejä (Valsta ym. 2018). Ruokien ja ruokavalioiden ilmastovaikutuksia onkin siten aina tarkasteltava yhdessä ravitsemuksellisten seikkojen kanssa (Saarinen 2015; 2018; Sarlio 2018; Willet ym. 2019). Ruoan ja ruokavalioiden ilmastovaikutusten arviointiin liittyy edelleen myös merkittäviä epävarmuuksia. Merkittävimmät niistä koskevat peltojen hiilivarastojen roolia ruokava- lion ilmastovaikutuksessa ja hiilivaraston potentiaalista muutosta ruokavaliomuutosten seurauksena. Hiilivaraston muutoksesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä, tai mahdolli- sia hiilinieluja, ei ole aiemmissa ruokavalioiden ilmastovaikutusten arvioinneissa otettu huomioon. Ymmärrys näistä dynaamisista vaikutuksista on kuitenkin tärkeää päästö- tavoitteiden saavuttamisen kannalta. Myös ruokahävikin vähentämisellä voidaan vaikuttaa ruoan kulutuksesta aiheutuviin päästöihin (Scherhaufer ym. 2018). Ymmärrys ruokahävikin merkityksestä erilaisten ruokavalioiden ilmastovaikutuksissa on kuitenkin vielä puutteellinen. Euroopan komis- sio (2015) on asettanut tavoitteeksi puolittaa elintarvikejätteen1 vuoteen 2030 men- nessä ja myös Suomi on sitoutunut tähän tavoitteeseen (Laaksonen ym. 2018). Arvi- olta kolmannes Suomen ruokaketjun ruokahävikistä2 syntyy kotitalouksissa. Ruokahä- vikin määrä suhteessa läpivirtaavaan ruokaan on Suomessa karkeasti arvioituna alku- tuotannossa 2 %, teollisuudessa 3 %, kaupoissa 2 %, ravitsemispalveluissa 20 % ja kotitalouksissa 6 % (Silvennoinen ym. 2012, Hartikainen ym. 2014). Ruoan kotimaisuusaste on suomalaisessa ruokavalioissa varsin korkea. Sen takia muutokset ruokavaliossa vaikuttavat vahvasti myös maa- ja elintarviketalouteen Tar- kempien vaikutusarvioiden laatiminen edellyttää analyysia siitä, kuinka maataloustuo- tanto (kasvinviljely, kotieläintuotanto, maankäyttö) muuttuu, kun ruuan kulutuksen pai- nopisteet muuttuvat esimerkiksi kasvisten, lihan ja kalan kesken. Käytännön muutokset ruokavalioissa tapahtuvat hitaasti (Warde 2016), mutta niitä voidaan vauhdittaa erilaisilla ohjauskeinoilla. Suomessa ruoan ympäristövaikutuksia 1 Ruokahävikin ja elintarvikejätteen määritelmät eivät ole vakiintuneita, mutta RuokaMinimi-hank- keessa elintarvikejätteellä tarkoitetaan kaikkea elintarvikejätettä, ml syötäväksi soveltuvat ja ei- syötäväksi soveltuvat ruokatuotteen osat kuten kuoret ja luut. 2 Ruokahävikin ja elintarvikejätteen määritelmät eivät ole vakiintuneita, mutta RuokaMinimi-hank- keessa ruokahävikillä tarkoitetaan kotitalouden käytössä olevaa ihmisravinnoksi tarkoitettua, (alun perin) syömäkelpoista ruokaa, jota ei kuitenkaan syödä. On huomioitavaa, että ruokahävikillä voi- daan joissain toisissa yhteyksissä tarkoittaa myös kaikkea syomäkelvotonta tai (alun perin) syö- mäkelpoinen ruoka, jota ei hyödynnetä ihmisravintona, rehuna tai muuna arvokomponenttina. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 12 on perinteisesti ohjattu maatalouden ympäristötuilla ja sääntelyllä. Näkökulman vaih- taminen kulutukseen ja ruokavalioihin nostaa uudet toimijat ja keinot keskiöön. Mikäli kasvihuonekaasupäästöjä halutaan merkittävästi vähentää ja samalla varmistaa suo- malaisen ruokavalion terveellisyys ja toteutettavuus, tarvitaan huolellista vertailua vaihtoehtoisten ruokavalioiden ja niiden tuotannon vaikutuksista sekä eri politiikkakei- nojen ja niiden yhdistelmien toteutettavuudesta ja vaikuttavuudesta (Mason & Lang 2017; Rogge ym. 2017). RuokaMinimi-hanke toi panoksensa tähän tarkastelemalla, miten laaja-alainen ruokavaliomuutos vaikuttaisi ilmastoon, ravintoaineiden saantiin ja maa- ja elintarviketalouteen ja arvioi keinoja, joilla ruokavaliomuutosta voidaan tukea. 1.2 Hankkeen tavoitteet RuokaMinimi-hankkeen tavoitteena oli arvioida väestön ravitsemustarpeet huomioon- ottavan ruokavaliomuutoksen ilmasto- ja ympäristövaikutuksia Suomessa ja tarkas- tella miten suomalainen maa- ja elintarviketalous pystyy vastaamaan ruokavaliomuu- toksesta seuraavaan kysynnän muutokseen. Tavoitteena oli myös arvioida tarkem- min, miten peltojen maaperän hiilivaraston muutoksesta johtuvat hiilidioksidipäästöt ja niiden vähentäminen näkyy ruokavalion ilmastovaikutuksissa. Arvioimme myös millai- silla politiikka- ja toimenpideyhdistelmillä ruokavaliomuutosta voidaan tukea. Arviointi vastaa tarkemmin seuraaviin kysymyksiin: 1. Kuinka paljon ruokavalion ilmastovaikutusta voidaan vähentää ravitsemussuo- situsten mukaisilla ruokavaliomuutoksilla ja pienentämällä ruokahävikkiä? 2. Miten ruokavalion ilmastovaikutukset jakautuvat kotimaisten tuotteiden ja tuon- tituotteiden välillä? 3. Mikä on maaperän hiilivarastojen merkitys ruokavalion ilmastovaikutusten pie- nentämisessä? 4. Miten ilmastohyötyjä tuottava ruokavaliomuutos näkyy ruokavalion rehevöittä- vässä potentiaalissa ja ravintoaineiden saannissa? 5. Miten julkisten ruokapalveluiden ruokahävikin puolittaminen ja elintarvikehan- kintojen muuttuminen ravitsemussuositusten mukaisiksi ja kestäviksi vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöihin? 6. Minkälaisia vaikutuksia ruokavaliomuutoksilla ja ruokahävikin vähentämisellä on kotimaiseen maataloustuotantoon, sen kannattavuuteen ja toimintaympä- ristöön? Miten elintarvikeviennin kaksinkertaistaminen vaikuttaisi maatalou- teen ja elintarviketeollisuuteen? 7. Mitkä ovat toteutettavimmat ja vaikuttavimmat politiikka- ja toimenpideyhdistel- mät kestävän ruokavaliomuutoksen tukemiseksi ja ruokahävikin vähentä- miseksi ruokajärjestelmän eri toimijoiden mielestä? VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 13 1.3 Raportin rakenne Raportti koostuu kolmesta itsenäisestä osa-alueesta. Ensimmäinen osa-alue, luku 2, käsittelee ruokavaliomuutoksen vaikutuksia ilmastoon, vesien rehevöitymiseen ja ruo- kavalion ravitsemukselliseen laatuun. Siinä tarkastellaan myös peltomaiden hiilidioksi- dipäästöjen ja niihin kohdistuvien vähennystoimenpiteiden vaikutuksia. Osa-alue vas- taa tutkimuskysymyksiin 1‒5. Toinen osa-alue, luku 3, käsittelee ruokavaliomuutok- sen vaikutuksia maa ja elintarviketalouteen. Se vastaa tutkimuskysymykseen 6 ja kä- sittelee miten lihankulutuksen väheneminen vaikuttaisi Suomen maa- ja elintarvike- tuotantoon: voisiko suomalainen maatalous tuottaa lisää kasvikunnan tuotteita kor- vaamaan lihaa ruokavaliossa ja miten elintarvikeviennin kaksinkertaistaminen vaikut- taisi maataloussektoriin, jos samanaikaisesti kotimainen ruoankulutus muuttuu kestä- vämmäksi. Kolmas osa-alue, luku 4, käsittelee politiikka- ja toimenpideyhdistelmiä, joilla ruokavaliomuutosta voidaan tukea. Se vastaa tutkimuskysymykseen 7. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 14 2 Ruokavalioiden ilmastovaikutukset ja rehevöittävät vaikutukset 2.1 Vaikutusten arvioinnin menetelmät ja aineistot 2.1.1 RuokaMinimi-ruokavaliomalli RuokaMinimi-hankkeessa ruokavalioiden ilmastovaikutusten ja rehevöittävien vaiku- tusten arviointi perustui RuokaMinimi-ruokavaliomalliin. Mallilla arvioitiin myös ruoka- valioiden ravitsemuksellisen laatua suhteessa Suomalaisiin ravitsemussuosituksiin (VRN, 2014). Sen avulla muodostettiin nykyinen keskimääräinen ruokavalio ja vertai- luun valitut vaihtoehtoiset, ravitsemussuositukset mahdollisimman hyvin täyttävät ruo- kavaliot (Taulukko 2.1) ja tarkasteltiin sekä nykyisen että vaihtoehtoisten ruokavalioi- den vaikutuksia. RuokaMinimi-ruokavaliomalli muodostettiin RuokaMinimi-hankkeen aikana Luken aiemmassa hankkeessa kehitetyn VÄHIMATU-ruokavaliomallin (Saarinen ym. 2015) kokemusten pohjalta. RuokaMinimi-ruokavaliomallilla voidaan tarkastella keskimääräi- siä suomalaista ruokavaliota yhden henkilön tai koko väestön tasolla. Sen avulla voi- daan analysoida myös eri ikäryhmien sekä naisten ja miesten välisiä eroja ruoankulu- tuksessa ja ruokavalioiden ympäristövaikutuksissa. Käytetyssä RuokaMinimi-ruokavaliomallissa ruoankulutusta ja ruokavalion ympäristö- vaikutuksia tarkastellaan kahden osamallin avulla: 1) elintarvikkeiden kulutukseen pe- rustuva malli ja 2) ruokien kulutukseen perustuva malli (Kuva 1). Elintarvikkeiden kulu- tukseen perustuva malli muodostaa tarkastelun perustan. Se sisältää myös elintarvi- kekohtaiset kertoimet kuluttajien tuottaman hävikin arvioimiseksi (Liite 1) ja mallin pel- tojen maaperän hiilidioksidipäästöjen arvioimiseksi. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 15 Kuva 2.1. RuokaMinimi-mallin osamallit, niiden tehtävät ja sisällöt. 2.1.1.1 Elintarvikkeiden kulutukseen perustuva osamalli Elintarvikkeiden kulutuksen osamallin avulla voidaan arvioida keskimääräisten ruoka- valioiden ravitsemuksellista laatua ja elintarvikkeiden kulutuksesta aiheutuvia elinkaa- risia ympäristövaikutuksia. RuokaMinimi-ruokavaliomallissa ravitsemuksellisen laadun arviointi perustuu ravintoaineiden saantiin eri tuoteryhmien tuotteista ja saannin suh- teuttamiseen Ravitsemussuosituksissa (VRN 2014) oleviin eri ravintoaineiden päivit- täisen saannin määräsuosituksiin. Malli sisältää ruoankulutuksen 92 tuoteryhmälle kahdeksassa eri ikäryhmässä, nais- ten ja miesten ruoankulutukset erikseen. Tuoteryhmäluokittelu noudattaa FinRavinto 2017 -tutkimuksessa käytettyä elintarvikeluokittelua (Valsta ym., 2018). Aikuisväestön elintarvikkeiden kulutusmäärät saatiin FinRavinto 2017 -tutkimuksessa kerätyn uuden väestötason ruoankulutuksen seuranta-aineistosta (aineistokuvaus Liit- teessä 2), jota täydennettiin nuorten ikäluokkien ja yli 75-vuotiaita koskevien ruoanku- lutustietojen osalta kirjallisuudesta saaduilla ruoankäyttötiedoilla (Hoppu ym. 2008; Kyttälä ym., 2008; Montonen ym., 2008). Keskimääräinen elintarvikkeiden kulutus las- kettiin ikäryhmien painotettuna keskiarvona vuoden 2017 väestöstä (Tilastokeskus 2017). Ruoankäyttötutkimuksiin liittyy tyypillisesti aliraportointia. Sen vaikutuksen arvi- oimiseksi ja korjaamiseksi verrattiin yleisellä tasolla keskimääräisen ruokavalion tuote- ryhmien kulutusmääriä Ravintotaseen (Luke 2016) kulutusmääriin. Vertailun pohjalta muodostettiin korjattu nykyinen ruokavalio, jonka mukaiset tulokset esitetään ruoan- käyttötutkimusten perusteella muodostetun nykyisen ruokavalion rinnalla (luku 2.2). Kullekin tuoteryhmälle tuotettiin keskimääräinen, minimi- ja maksimi-arvo sekä ravin- toainekohtaiselle ravintoaineiden saannille että ympäristövaikutuksille. Tuoteryhmien ravintoainesisällöt tuotettiin tuoteryhmän sisältämien tuotteiden ravintoainesisältöjen avulla käyttäen Fineli® elintarvikkeiden koostumustietokantaa (THL 2018). Minimiarvo VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 16 kullekin ravintoaineelle saatiin valitsemalla tuoteryhmään kuuluvien tuotteiden ravinto- ainesisällöistä alhaisin ja maksimiarvo vastaavasti valitsemalla korkein arvo. Keski- määräiset arvot eri ravintoaineille saatiin kaikkien tuoteryhmään kuuluvien tuotteiden ravintoainesisältöjen keskiarvona tai käyttämällä Finelin® ilmoittaman keskimääräisen tuotteen (tuotekeskiarvo) ravintoainesisältöä, jos sellainen on ilmoitettu ja se sopii hankkeen tavoitteeseen verrata vaihtoehtoisia ruokavalioita. Tuoteryhmien ympäristövaikutuksia kuvaavat arvot tuotettiin tuoteryhmän sisältämien tuotteiden elinkaaristen ympäristövaikutusarvioiden pohjalta (Liite 1, taulukko L1.1). Minimiarvo viittaa tuoteryhmän sisältävistä tuotteista niihin, jotka kuormittavat ympä- ristöä vähiten, maksimiarvo eniten kuormittaviin tuotteisiin ja keskimääräinen näiden keskiarvoon tai tuoteryhmän tyypillisimmän tuotteen aiheuttamaan ympäristövaikutuk- seen riippuen kumpi on kuvaavampi nykyisen keskimääräisen ruoankulutuksen valli- tessa. Ruokavaliot voivat koostuvat lukuisista vaihtoehtoisista tuotteista, mikä aiheuttaa vaih- toehtoisten keskimääräisten ruokavalioiden ravintoainesisältöjen ja ympäristövaiku- tusten arviointiin suurta epävarmuutta riippumatta siitä, minkälaiseen malliin arviointi perustuu. RuokaMinimi-hankkeessa epävarmuutta hallittiin ja tuotiin esille kahdella ta- valla: 1) tulokset esitetään aggregoituina 14 pääluokan tasolle (noudattaen FinRavinto 2017 -tutkimuksessa (Valsta ym. 2018) käytettyä luokittelua) eikä mallinnuksessa käy- tetyllä tarkemmalla 92 tuotteen luokittelulla ja 2) käyttämällä keskimääräisiä arvoja sekä minimi- ja maksimiarvoja. Myös yksittäisten tuotteiden elinkaaristen ympäristö- vaikutusten arviointiin sisältyy epävarmuutta, joka johtuu sekä todellisista eroista tuo- tantoketjuissa että menetelmällisistä eroista, mutta näitä epävarmuuksia ei RuokaMi- nimi-ruokavaliomallissa ole erikseen otettu huomioon. Elintarvikkeiden kulutuksen osamalli mahdollistaa tuotteiden kulutuksesta aiheutuvien ympäristövaikutusten jaottelun kotimaisiin tuotteisiin ja tuontituotteisiin. Jako tehdään kotimaisuusasteen perusteella. Sen lähtötietoina käytettiin Ravintotaseen 2016 (Luke 2016) tietoja ja Envimat-mallin3 taustatietoja sekä arviointeja niiltä osin kuin tarkem- paa tietoa ei ollut saatavilla. Eri ruokavalioissa käytettiin pääsääntöisesti samoja koti- maisuusasteita. Vegaaniruokavaliossa kuitenkin oletettiin, että palkokasvien kotimai- suusaste putoaa n. 75 prosentista 50 prosenttiin, koska vegaaniruokavaliossa palko- kasveja tarvitaan korostuneen monipuolisesti ja monia niistä ei pystytä kasvattamaan Suomessa. Myös nestemäisten kauratuotteiden kotimaisuusasteeksi oletettiin vegaa- niruokavaliossa alhaisemmaksi (50 %) kuin muissa ruokavalioissa (100 %). Neste- mäisten kauratuotteiden kulutus on suhteellisen korkea vegaaniruokavaliossa, mutta 3 Ks. Envimat-mallin tarkempi kuvaus Seppälä ym. (2009), Nissinen ja Savolainen (2019). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 17 vähäinen muissa ruokavalioissa. Lisäksi kalaisassa ruokavaliossa kalan kotimaisuus- aste (80 %) on korkeampi kuin muissa ruokavalioissa käytetty arvo (50 %). Kotimai- suusasteet on esitetty liitteen 1 taulukossa L1.1. Elintarvikkeiden kulutuksen osamalli sisältää myös kuluttajan tuottaman ruokahävikin4 arvioimisen. Arviointi perustuu tuoteryhmien hävikkiprosentteihin, jotka tuotettiin tässä hankkeessa Luken aiemmissa hankkeissa kerättyjen hävikkiaineistojen pohjalta. Apuna käytettiin THL:ltä hankkeeseen hankittua aineistoa FinRavinto 2017 -tutkimuk- sessa (Valsta ym. 2018) käytetystä menettelystä, jolla ruokien kulutus on disaggre- goitu elintarvikkeiden kulutukseksi. Hävikin arvioimisen menetelmä on kuvattu tarkem- min liitteessä 1. Arviointimalli sisältää paljon epävarmuutta ja saattaa jonkin verran ali- arvioida hävikin vaikutuksia. Edellä esitettyjen asioiden lisäksi RuokaMinimi-malli ottaa huomioon ruokavalion muutoksesta johtuvan pellonkäytön muutoksen, peltomaan hiilivaraston muutoksen ja niistä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ja osan niiden arvioimiseen liittyvästä epävarmuu- desta. Näihin liittyvät menetelmät on kuvattu tarkemmin luvussa 2.1.1.3 ja liitteessä 1. 2.1.1.2 Ruokien kulutukseen perustuva osamalli Ruoan valmistuksen ympäristövaikutuksia arvioitiin ruokien kulutuksen osamallilla. Mallin tuoteluokittelu noudattaa FinRavinto 2017 -tutkimuksessa (Valsta ym. 2018) käytettyä ruokien luokittelua (116 luokkaa), joista valmistuksen energiankulutus arvioi- tiin sukupuolittain ja ikäryhmittäin kaikille ruoille, joiden kulutus ylitti 2 grammaa päi- vässä. Menetelmä on kuvattu tarkemmin liitteessä 1. Lähtöaineistossa kerrotaan aino- astaan pääasiallisin ruoanvalmistustapa, ei esimerkiksi mahdollista ruoan uudelleen lämmittämistä. Malliin lisättiin joidenkin tuotteiden kohdalla myös muita valmistusvai- heita, kuten teollisen valmistuksen vaihe, jos sen olemassa olo katsottiin ilmeiseksi. Arvioinnissa käytettiin apuna hankkeeseen THL:ltä hankittua FinRavinto 2017 -tutki- muksen (Valsta ym. 2018) aineistoa ruoankulutuspaikoista. Aineiston mukaan kotona syöminen on kaikkien tuoteryhmien kohdalla selkeästi yleisin ruoankulutuspaikka (yli 80 %). RuokaMinimi-hankkeessa tehtiin tässä kohtaa yleistys ja ruoankulutuksen ole- tettiin tapahtuvan kotona. Kaiken kaikkiaan arviointimalli sisältää paljon epävarmuutta 4 Ruokahävikin ja elintarvikejätteen määritelmät eivät ole vakiintuneita, mutta RuokaMinimi-hank- keessa ruokahävikillä tarkoitetaan kotitalouden käytössä olevaa ihmisravinnoksi tarkoitettua, (alun perin) syömäkelpoista ruokaa, jota ei kuitenkaan syödä. RuokaMinimi-hankkeessa ravintoloissa ja ruokapalveluissa syötyihin ruokiin kohdistettiin samat hävikkiprosentit kuin kotona syötyihin ruo- kiin. On huomioitavaa, että ruokahävikillä voidaan joissain toisissa yhteyksissä tarkoittaa myös kaikkea syomäkelvotonta tai (alun perin) syömäkelpoinen ruoka, jota ei hyödynnetä ihmisravin- tona, rehuna tai muuna arvokomponenttina. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 18 ja saattaa aliarvioida valmistusvaiheiden vaikutuksia. Syömispaikkaa koskevaa lähtö- aineistoa käytettiin, kun arvioitiin ruokapalvelujen ruokahankintojen ja hävikin puolitta- misen vaikutusta. 2.1.1.3 Peltomaan hiilipäästöjen arvioiminen osana RuokaMinimi-ruokavalio- mallia Peltomaan orgaanisen aineksen hajoamisesta aiheutuvat peltomaan hiilidioksidipääs- töt eivät yleensä sisälly elinkaariarvioinnilla tehtävään tuotteiden ilmastovaikutusten arviointiin (eli tuotteiden hiilijalanjälkiin). Tässä hankkeessa ne arvioitiin kotimaisten tuotteiden osalta osana ruokavalioiden ilmastovaikutuksia. Arviointi tehtiin RuokaMi- nimi-ruokavaliomallissa tuoteryhmien tasolla perustuen ruoka-aineiden (tuoteryhmien) tarvitsemaan pellonkäyttöön. Siinä otettiin huomioon sekä peltopinta-ala että pellon maalaji, joka jaoteltiin kivennäismaihin (ml. savi) ja eloperäisiin maihin. Kasvituotteiden kohdalla peltomaan hiilidioksidipäästöt arvioitiin tuotteen pääraaka- aineen viljelystä aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen perusteella. Tuotteiden raaka-ainei- den määrät saatiin osittain Luken aiempien elinkaariarviointien tausta-aineistoista ja osittain oletetuista raaka-ainemääristä, jos tarkempaa tietoa ei ollut saatavilla. Eläin- peräisille tuotteille maaperän hiilidioksidipäästöt kohdistettiin rehukasvien kulutuksen kautta eläintuotekohtaisesti. Rehujen kulutusmäärät saatiin aiemmista elinkaariarvi- oinneista ja Luken eläintuotannon asiantuntijoiden arvioista. Peltomaan hiilidioksidipäästöjen määrä kullekin viljelykasville (kasvituotteiden raaka- aineet ja eläintuotteiden rehut) arvioitiin kulutusmäärän (tarvittaessa korjattuna hävi- killä), viljelykasvien keskimääräisten satotasojen ja maan päästökertoimien perus- teella ottaen huomioon peltojen maalajin jakautuminen kivennäismaihin ja eloperäisiin maihin. Eloperäisten maiden hiilidioksidipäästöjen arvioinnissa käytettiin samaa pääs- tökerrointa kuin kasvihuonekaasuinventaariossa. Kivennäismaiden päästölle käytettiin keskiarvoa päästökertoimista, jotka oli saatu kahdella eri menetelmällä, joista toinen on sama kuin kasvihuonekaasuinventaariossa ja toinen perustuu mallintamiseen Yasso-työkalulla. Menetelmien tarkempi kuvaus on liitteessä 1. Hankkeessa tarkasteltiin karkealla tasolla kahden maaperän hiilivaraston hupene- mista estävien toimen vaikutusta ruokavalioiden ilmastovaikutukseen. Toimet kohdis- tuivat 1) nautaan perustuvaan tuotantoon, jossa korostuu eloperäisten peltojen käyttö, tai 2) kaikkiin kivennäismaihin. Ensimmäisessä toimessa oletettiin, että nautoihin pe- rustuvassa tuotannossa saavutetaan tilanne, jossa peltomaan hiilivarasto ei vähene (ottamatta tarkemmin kantaa, miten tilanne saadaan aikaan). Toisena tarkasteltavana toimena oletettiin, että kivennäismaiden hiilivarasto ei vähene sen seurauksena, että VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 19 peltoon lisätään biohiiltä5 ja vaikutusta tuetaan osassa peltoja käyttämällä kerääjäkas- veja6 satokasvien ohessa. Tarkastelussa ei kuitenkaan oteta kantaa toimenpiteiden toteutettavuuteen, biohiilen elinkaarisiin päästöihin eikä kerääjäkasvien viljelyn laajuu- teen. Peltopinta-ala otettiin huomioon maaperän hiilidioksidipäästöjen arvioinnissa osana tuoteryhmien tarvitseman peltomaan hiilidioksidipäästöjen arviointia. Peltopinta-alan tarvetta tarkasteltiin myös erikseen, jotta saataisiin selkeä kuva peltopinta-alan tar- peen muutoksesta, peltopinta-alan riittävyydestä ja vapautumisesta vegaanisen ruo- kavalion osalta. Tässä alustava tarkastelu perustui hankkeessa muodostetun vegaani- ruokavalion mukaiseen elintarvikkeiden käyttöön sekä tilastojen ja kirjallisuuden poh- jalta selvitettyyn vegaaniruokavalion vaatimaan peltopinta-alaan ja viljelykasvien aset- tamiin vaatimuksiin kasvupaikalle ja viljelykierroille (Liite 3). 2.1.2 Vaihtoehtoisten ruokavalioiden muodostaminen Hankkeessa tarkasteltiin nykyisen ruokavalion rinnalla neljää vaihtoehtoista ruokava- liota: lihat puoleen, lihat kolmasosaan, kalaisa ja vegaaninen (Taulukko 2.1). Hank- keen ohjausryhmä määritteli lähtökohdat ruokavalioiden laatimiselle ja suuntasi myös ruokavalioiden koostamista työn edetessä. Lähtökohtaisesti vaihtoehdoilla haluttiin tuoda esille yhtäältä, miten lihan kulutuksen asteittainen vähentäminen ja toisaalta, miten kalan nykyistä runsaampi käyttö vaikuttaa ruokavalion ympäristövaikutuksiin, kun kokonaisruokavalio noudattaa ravitsemussuosituksia (VRN, 2014). Ruokavalioi- den koostamisessa käytettiin hyväksi ravitsemussuositusten ohjeita eri ruoka-aineiden kulutukselle, esim. vähintään 500 g kasviksia ja hedelmiä päivässä ja vähärasvaisten maitotuotteiden suosiminen. Tärkeimpänä ohjenuora olivat kuitenkin Ravitsemussuo- situksissa olevat eri ravintoaineiden päivittäisen saannin määräsuositukset, joihin ver- taamalla ruokavalioiden ravitsemuksellista laatua arvioitiin ja joihin vertaamalla vaihto- ehtoiset ruokavaliot suunniteltiin käyttäen RuokaMinimi-ruokavaliomallia. 5 MAHTAVA-hankkeessa tehtyjen kokeiden mukaan biohiilen lisäys voisi olla 10 000 kg kymme- nen vuoden välein, jolloin hiilivaraston kasvu olisi 210 kg C/ha (suullinen tiedonanto Kristiina Re- gina, Luke). 6 Kerääjäkasvia viljellään varsinaisen satokasvin kanssa samalla lohkolla. Kerääjäkasvin tarkoitus on sitoa satokasvilta käyttämättä jääneitä ravinteita ja muun muassa satokasvin jäänteiden hajoa- misesssa vapautuvia ravinteita, ja lisätä pellon kasvipeitteisyyttä sadonkorjuun jälkeen. MAH- TAVA-hankkeessa tehtyjen kokeiden mukaan kerääjäkasvien hiilen sidonnan potentiaali voisi olla 180 kg C/ha. Kerääjäkasvien käyttö saattaa vaikuttaa satotasoihin arviolta n. 5 % (suullinen tie- donanto Hannu Känkänen, Luke) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 20 Vaihtoehtoisten ruokavalioiden muodostamisen lähtötilanteena käytettiin nykyistä ruo- kavaliota, minkä jälkeen eri tuoteryhmien kulutusmäärät sovitettiin sellaisiksi, että ra- vitsemussuositukset täyttyivät mahdollisimman hyvin. Ruokavalioiden sisältämät tuot- teet ja niiden määrät on esitetty taulukossa 2.1 14 tuoteryhmän luokituksella. Taulukko 2.1. Ruokavalioiden sisältämät tuotteet tuoteryhmittäin ja yhteensä ja ruokavalion ener- giasisältö. Nykyinen ruokavalio on pääosin FinRavinto 2017 –tutkimuksen mukainen suomalainen ruokavalio. Muut ruokavaliot on muokattu vastaamaan paremmin ravitsemussuosituksia muutta- malla tuotteiden käyttömääriä. g/vrk Nykyinen Liha puoleen Liha kolmasosaan Kalaisa Vegaani Alkoholijuomat 76 76 76 76 43 Juomat 1505 1561 1561 1552 1536 Viljat 136 269 271 260 8402 Muna 23 23 23 23 0 Ravintorasvat 42 39 40 28 36 Kala 31 31 31 83 0 Mausteet 6 6 6 5 6 Hedelmät ja marjat 231 401 403 300 318 Palkokasvit ja pähkinät 21 75 80 154 228 Lihat 142 70 47 0 0 Maitotuotteet 488 487 473 520 0 Perunat 87 86 86 83 85 Sokerit ja makeiset 31 31 31 29 18 Kasvikset 160 320 329 370 356 Yhteensä, g/vrk 2980 3476 3458 3484 3464 Yhteensä, kcal 1949 (22901) 2533 2527 2495 2557 1energiasisältö, kun nykyistä ruokavaliota on korjattu Ravintotaseen perusteella. 2sisältää 572 g/vrk täydennettyä kaurajuomaa Kussakin vaihtoehtoisessa ruokavaliossa energiaravintoaineiden (hiilihydraatit, proteii- nit ja rasvat) määrät energiaprosentteina (E%) ovat suosituksen mukaiset. Joidenkin muiden ravintoaineiden kohdalla jouduttiin hyväksymään pieniä poikkeamia ravitse- mussuositukseen verrattuna, erityisesti vegaaniruokavalion kohdalla (monityydytty- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 21 mättömät rasvahapot, DHA, seleeni). Kalaisa ruokavalio oli ravitsemuksellisesti täysi- painoisin. Tarkemmat kuvaukset ruokavalioiden ravitsemuksellisesta laadusta ja poik- keamat ravitsemussuosituksiin verrattuna on esitetty luvussa 2.2.2. RuokaMinimi-ruokavaliomallissa tuotteet eri tuoteryhmissä ja tuotteiden ravintoai- nekoostumukset ovat Finelin® (THL 2018) mukaiset. Tuoteryhmät eri ruokavalioissa sisältävät samoja tuotteita lukuun ottamatta vegaaniruokavaliota, jossa Viljat -tuote- ryhmään kuuluvia alatuoteryhmiä ”Kaurajuomat, nestemäiset kauratuotteet” ja ”Riisi” ja Palkokasvit -tuoteryhmään kuuluvaa alatuoteryhmää ”Pähkinät ja siemenet” modifi- oitiin. Modifiointi tehtiin, jotta eri ravintoaineiden saanti saatiin mahdollisimman lähelle ravitsemussuosituksessa olevia ravintoaineiden saantisuosituksia. 2.2 Tulokset - Ruokavalioiden ravitsemuksellinen laatu, ilmastovaikutus ja rehevöittävä potentiaali 2.2.1 Ruokavalioiden ympäristövaikutusten vertailu 2.2.1.1 Ilmastovaikutus Ruokavalioiden ilmastovaikutusten vertailu on esitetty kuvassa 2.2.. Tulosten mukaan ravintotaseella korjatun ruokavalion ilmastovaikutukset ovat vain hieman suuremmat kuin ruoankäyttötutkimuksiin perustuvan nykyisen ruokavalion. Kaikkien vaihtoehtois- ten ruokavalioiden ilmastovaikutukset ovat alhaisemmat kuin nykyisen ruokavalion il- mastovaikutukset. Ruokavalioiden ilmastovaikutukset myös vähenevät, kun lihan määrä ruokavalioissa pienenee. Liha puoleen –ruokavaliossa ilmastovaikutus väheni 13 %, liha kolmasosaan –ruokavaliossa 19 %, kalaisassa ruokavaliossa 30 % ja ve- gaanisessa ruokavaliossa 37 % verrattuna nykyiseen ruokavalioon (ruoankäyttötutki- muksiin perustuva keskimääräinen ruokavalio). Kotimaisten tuotteiden osuus ruokavalioiden ilmastovaikutuksista on 37 – 43 %. Pie- nimmillään se on vegaaniruokavaliossa ja suurimmillaan nykyisessä ruokavaliossa. Tuontituotteiden osuus on 27 – 38 %, ja suurimmillaan se on vegaaniruokavaliossa. Absoluuttisena määränä tuontituotteiden aiheuttama ilmastovaikutus kuitenkin pysyy melko samana kaikissa ruokavaliossa. Kotimaisten tuotteiden tuotannossa käytettyjen peltojen hiilidioksidipäästöjen osuus on 18 – 23 %. Kuluttajahävikin ja ruoan koto- navalmistamisen ja säilyttämisen osuudet ovat vain muutama prosentti. Käytetty arvi- ointitapa saattaa hiukan aliarvioida niiden merkitystä, mutta se ei vaikuta suuruusluok- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 22 kiin. Hävikin osalta on huomattava, että tarkasteluun sisällytetty kuluttajahävikki edus- taa vain osaa ketjussa aiheutuneesta ruokahävikistä. Tuotantoketjun ruokahävikki on osin mukana tuotteiden elinkaariarvioinneissa eikä siis näy tuloksissa erillisenä vaan on kotimaisten tuotteiden ja tuontituotteiden osuuksien sisällä. Arviointiin liittyy epävarmuutta ja vaihtelua. Kuvassa 2.3 on esitetty ruokavalioiden il- mastovaikutusten vaihtelu, joka johtuu tuoteryhmien sisältämien tuotteiden erilaisista ilmastovaikutuksista ja peltojen hiilidioksidipäästöjen kahden arviointitavan tuottamien tulosten vaihtelusta. Vaihtelut kuvaavat lähinnä sitä, miten tuoteryhmien sisäiset tuo- tevalinnat voivat vaikuttaa koko ruokavalion ilmastovaikutukseen. Esimerkiksi naudan- lihan tuoteryhmässä on sillä paljon merkitystä, onko naudanliha tuotettu yhdistelmä- tuotannolla maidontuotannon kanssa vai perustuen emolehmätuotantoon. Yhdistelmä- tuotannossa naudanlihan ilmastovaikutus voi olla noin kolmanneksen, tai enemmän- kin, pienempi kuin emolehmätuotannossa (kun maaperän hiilivaraston muutoksesta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä tai mahdollista hiilensitomista ei oteta kummassakaan tuotantotavassa huomioon). Myös muissa tuoteryhmissä tuotteiden välillä on vastaa- via eroja johtuen esim. tuotteiden raaka-ainekoostumuksesta tai muista syistä. Kuva 2.2. Ruokavalioiden ilmastovaikutukset kg CO2-ekvivalenttia per henkilö päivässä. Ruokavalioiden tuotekoostumukset vaihtelevat. Myös energiasisällöt vaihtelevat jonkin verran. Nykyiselle ruokavaliolle vaihtoehtoiset ruokavaliot eli Liha puoleen -, Liha kolmasosaan -, Kalaisa ja Vegaaninen ruokavalio noudat- tavat ravitsemussuosituksia pieniä poikkeamia lukuun ottamatta. Korjattu ruokavaliossa joidenkin ruokien kulutusta on lisätty nykyisen ruokavalion määristä Ravintotaseen perusteella. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 23 Kuva 2.3. Ruokavalioiden ilmastovaikutuksen vaihteluvälit. Vaihteluväli kertoo tuoteryhmien sisältämien tuotteiden ilmastovaikutusten arvojen eroista ja peltomaan hiilidioksidipäästöjen kahden arviointimallin tuottamien tulosten eroista. Ruokavalioiden energiasisältö vaihtelee tarkasteltavien ruokavalioiden välillä (Tau- lukko 2.1). Se on selvästi pienin nykyisessä ruokavaliossa. Usein ruokavalioiden ravit- semus- ja ympäristötarkasteluissa käytetään energiavakioituja ruokavalioita. Energia- vakiointi vaikuttaa voimakkaasti ruokavalioiden suhteellisiin tuloksiin (Kuva 2.4). Ny- kyisen ruokavalion ilmastovaikutus nousee 14 % energiavakioinnin seurauksena. Koska nykyisen ruokavalion energiasisältö on alhaisempi kuin vakioinnissa käytetty 2 200 kcal, energiavakiointi lisää ruoankulutusmääriä ruokavaliossa. Se tekee sen ta- saisesti kaikissa tuoteryhmissä. Todellisuudessa esimerkiksi ruoankäyttötutkimusten aliraportointi kohdistuu valikoiden vain joihinkin tuoteryhmiin, erityisesti alkoholiin, so- keriin ja vehnänkulutukseen. Näiden tuotteiden kulutusta on lisätty korjatussa nykyi- sessä ruokavaliossa. Sen energiavakioitu ilmastovaikutus on selvästi alhaisempi kuin nykyisen ruokavalion. Vaihtoehtoisten ruokavalioiden ilmastovaikutukset laskevat energiavakioinnin myötä (Kuva 2.4). Tämän seurauksena ero nykyisen ja vaihtoehtoisten ruokavalioiden ilmas- tovaikutusten välillä on paljon suurempi (33 – 52 %) käytettäessä energiavakiointia kuin verrattuna nykyistä ruokavaliota suoraan ravitsemussuositukset täyttäviin ruoka- valioihin (joissa siis ravintoaineiden saanti on suosituksen mukaista, mutta energiasi- sältö suurempi kuin nykyisessä ruokavaliossa). Sen sijaan käytettäessä vertailukoh- tana korjattua ja energiavakioitua nykyistä ruokavaliota vaihtoehtoisten ruokavalioiden VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 24 ilmastovaikutukset vähenevät paljon vähemmän (23 – 45 %) kuin verrattuna energia- vakioituun nykyiseen ruokavalioon. Energiavakiointi ei lopulta poista nykyisen ruoka- valion ja vaihtoehtoisten ruokavalioiden välistä ravitsemuslaatuun liittyvää erilai- suutta. Tämän tutkimuksen näkökulmasta onkin perustellumpaa käyttää energiavaki- oimattomia tuloksia, koska tavoitteena oli tarkastella, kuinka paljon ilmastovaikutukset voivat vähentyä, jos (tai vaikka) ruokavalio täyttää ravintoaineiden saantisuositukset. Kuva 2.4. Ruokavalioiden energiavakioidut ja -vakioimattomat ilmastovaikutukset kg CO2-ekvivalentttia per henkilö päivässä. Energiavakiointi on tehty 2 200 kcal mukaan. 2.2.1.2 Peltomaan hiilidioksidipäästöjen vähentämisen vaikutus ruokavalioiden ilmastovaikutuksiin RuokaMinimi-hankkeen tulosten mukaan peltomaiden hiilidioksidipäästöt edustavat 18 – 23 % ruokavalioiden ilmastovaikutuksista (Kuva 2.5), kotimaisten ja tuotujen tuottei- den elinkaaristen päästöjen muodostaessa valtaosan koko ruokavalion päästöistä. Tulosten mukaan peltomaan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävien toimen- piteiden suhteellinen merkitys pienenee, kun lihan määrä ruokavaliossa pienenee (Kuva 2.5). Toisin sanoen, niissä ruokavaliossa jotka sisältävät lihaa ja maitoa, pelto- jen hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä on suurempi merkitys kuin vegaaniruokavali- ossa. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 25 RuokaMinimi-mallilla tehdyn tarkastelun mukaan nykyisen ruokavalion ilmastovaiku- tusta voidaan pienentää nautaketjussa tehtävillä peltomaiden hiilidioksidipäästöt lo- pettavilla toimenpiteillä 12 %. Jos myös kivennäismaiden hiilivarasto saadaan tasapai- noon, vaikutus nousee 13 prosenttiin. Liha puoleen -ruokavaliossa ilmastovaikutus on 23 % alhaisempi kuin nykyisessä ruokavaliossa, jos hiilivarasto saadaan tasapainoon sekä nautaketjussa että (muutenkin) kivennäismailla (ilman peltomaihin kohdistuvia toimenpiteitä vähenemä on 13 %). Liha kolmasosaan –ruokavaliossa vaikutus on 28 % (19 %), kalaisassa ruokavalossa 36 % (30 %) ja vegaanisessa 39 % (37 %) nykyi- seen ruokavalioon verrattuna. Kuvassa 2.6 esitetään RuokaMinimi-ruokavaliomallilla arvioitujen peltojen hiilidioksidi- päästöjen suhde kansallisen kasvihuonekaasuinventaarion tuloksiin. Sen mukaan RuokaMinimi-ruokavaliomalli kattaa noin puolet kotimaisten viljelysmaiden päästöistä. Maankäytön muutoksesta aiheutuvia päästöjä ei RuokaMinimi-ruokavaliomalliin ole sisällytetty ollenkaan. Suurin osa pellonraivauksesta kohdistuu nautoihin perustuvaan tuotantoon (Niskanen ja Lehtonen 2014). Kuva 2.5. Peltojen hiilenhajoamista vähentävien toimien vaikutus ruokavalioiden ilmastovaikutukseen VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 26 . Kuva 2.6. RuokaMinimi-mallilla arvioidut peltojen hiilidioksidipäästöt ja kasvihuonekaasuinventaarion il- moittamat LULUCF-sektoriin kuuluvat maatalousmaiden päästöt. 2.2.1.3 Rehevöittävä potentiaali Ruokavalioiden rehevöittävässä potentiaalissa (Kuva 2.7) on samanlainen laskeva trendi kuin ilmastovaikutuksissa. Hankkeen tulosten mukaan tuontituotteilla on ylivoi- maisesti suurin osuus ruokavalion rehevöittävästä potentiaalista (Kuva 2.7). Tulosta pitää kuitenkin tulkita varoen, koska ruokavalion rehevöittävien vaikutusten arviointiin liittyy paljon suurempi epävarmuus ja vaihtelu (Kuva 2.8) kuin ilmastovaikutuksen arvi- ointiin. Suurempi epävarmuus ja vaihtelu johtuvat siitä, että tuotteiden rehevöittävää vaikutusta on tutkittu vähemmän ja tutkimusmenetelmät vaihtelevat enemmän. Niinpä myös mallissa tuoteryhmien rehevöittävien vaikutusten sisäinen vaihtelu on suurta, ja se koskee erityisesti eläinperäisiä tuotteita (Liite 1, Taulukko L1.1). Nykyisin elinkaa- riarvioinnissa käytettävissä oleva indikaattori rehevöittäville vaikutuksille (rehevöittävä potentiaali) on jo sinällään hankala eri paikoissa tapahtuvien päästöjen vaikutusten ar- vioimiseen ja vertaamiseen, koska se ei ota huomioon paikallisia olosuhteita. 0 1 2 3 4 5 6 Ruokavalio Maatalouden LULUCF- päästöt KHK- inventaariossa, peltojen käyttö, 2017 Maatalouden LULUCF- päästöt KHK- inventaariossa, maankäytön muutos, 2017 M t C O2 -e kv /v Biomassan poistuma pellonraivauksessa Maankäytön muutos, mineraalimaat Maankäytön muutos, eloperäiset maat Viljelysmaa, mineraalimaat Viljelysmaa, eloperäiset maat Peltojen CO2-päästö VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 27 Kuva 2.7. Ruokavalioiden rehevöittävä potentiaali g PO4-ekvivalenttia per henkilöä päivässä. Kuva 2.8. Ruokavalioiden rehevöittävän potentiaalin vaihteluvälit. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 28 2.2.2 Ruokavalioiden ravitsemuksellinen laatu 2.2.2.1 Nykyisen ruokavalion ravitsemuksellinen laatu RuokaMinimi-ruokavaliomallilla arvioiden energian saanti jää alle suosituksen nykyi- sessä ruokavaliossa kaikissa ikäryhmissä (Kuva 2.9 a). Taustalla vaikuttaa kyselytut- kimuksille tyypillinen aliraportointi, joka vaikuttaisi olevan erityisen suuri alkoholin, so- kerien ja viljojen kohdalla, kun verrataan Ravintotaseeseen. Näiden tuotteiden ener- giapitoisuus on suuri, joten se vaikuttaa melko paljon ruokavaliosta saatavaan energi- aan (Taulukko 2.1) ja sitä myöten myös energiavakioituihin tuloksiin (Kuva 2.4). Myös hiilihydraattien saanti on nykyisestä ruokavaliosta alle suositusten kaikissa ikä- ryhmissä (Kuva 2.9 b). Sen sijaan proteiinien (Kuva 2.9 c) ja rasvan (Kuva 2.9 d) saannit ovat suositelluissa rajoissa. Muidenkin ravintoaineiden saanneissa on puut- teita verrattuna ravitsemussuosituksiin. Nämä tulokset ovat samansuuntaisia kuin Fin- Ravinto 2017 -tutkimuksen tulokset niin kuin voi joidenkin keskeisten ravintoaineiden osalta nähdä taulukosta 2.2. -60% -50% -40% -30% -20% -10% 0% 10% 20% 30% ka. 1-6 v ka. 7-12 v ka. 13-17 v ka. 18-30 v ka. 31-40 v ka. 41-50 v ka. 51-60 v ka 61-74 v ka 75 - v a) Energian saanti suhteessa suositukseen %, Nykyinen ruokavalio VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 29 Kuva 2.9. a) Energiansaanti nykyisestä ruokavaliosta suhteessa suomalaisiin ravitsemussuosituksiin (VRN 2014) eri ikäryhmissä. b) Hiilihydraattien saannin E% nykyisessä ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a.. c) Proteiinien saannin E% nykyisessä ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. d) Rasvojen saannin E% nykyisessä ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. Kuvissa b-d maalattu alue kuvaa ravitsemussuosituksia. Taulukko 2.2. Eräiden suojaravintoaineiden saanti nykyisestä ruokavaliosta keskimäärin FinRavinto 2017 -tukimuksen ja ikäryhmien saantien vaihteluvälinä RuokaMinimi-hankeessa. FinRavinto 2017 RuokaMinimi, nykyinen ruokavalio (18-74 –vuotiaat) Naiset Miehet Naiset Miehet Proteiini E% 17,5 18 16,8-17,8 16,3-18,4 Hiilihydraatit E% 42,5 41,3 38,8-40,1 36,2-38,6 Rasva E% 37,7 38,7 36,2-39,3 34,4-39,7 Kuitu, g/vrk 20 22 23,9-30,4 29,1-39,8 Tyydyttyneet rasvahapot E% 14,4 15,1 14-15,8 13-15,4 A-vitamiini, RE/vrk 747 911 627-842 768-1000 D-vitamiini, µg/vrk 10 13 9-12,4 9,9-14,9 0 10 20 30 40 50 60 1 2 3 4 5 6 7 8 9 b) Hiilihydraatti E% 0 5 10 15 20 25 1 2 3 4 5 6 7 8 9 c) Proteiini E% 0 10 20 30 40 50 60 1 2 3 4 5 6 7 8 9 d) Rasva E% VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 30 Nykyisessä ruokavaliossa energiaa saadaan eniten viljoista, maitotuotteista, ravintorasvoista ja lihoista (Kuva 2.10). Energian saanti jakautuu aika tasaisesti niiden välillä. Proteiinia saadaan eniten lihoista, maitotuotteista ja viljoista, mutta lihojen ja maitotuotteiden osuus korostuu selvästi (Kuva 2.11). Kuva 2.10. Energian saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä nykyisessä ruokavaliossa. Kuva 2.11. Proteiinien saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä nykyisessä ruokavaliossa. Alkoholijuomat 2 % Juomat 2 % Viljat 23 % Muna 2 % Ravintorasvat 16 %Kala 2 %Hedelmät 5 % Palkokasvit ja pähkinät 3 % Lihat 13 % Maitotuotteet 19 % Perunat 5 % Sokerit ja makeiset 6 % Kasvikset 2 % Energiansaanti eri tuoteryhmistä Nykyinen ruokavalio Alkoholijuomat 0 % Juomat 2 % Viljat 18 % Muna 3 % Ravintorasvat 0 % Kala 6 % Hedelmät 2 % Palkokasvit ja pähkinät 6 % Lihat 30 % Maitotuotteet 28 % Perunat 2 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 2 % Proteiinien saanti eri tuoteryhmistä Nykyinen ruokavalio VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 31 2.2.2.2 Energiaravintoaineiden saanti vaihtoehtoisissa ruokavalioissa Energiaravintoaineiden saanti sovitettiin nykyruokavaliolle vaihtoehtoisissa ruokavali- oissa RuokaMinimi-ruokavaliomallilla niin, että niiden saanti on saantisuositusten mu- kaisia eri tuoteryhmissä. Energiansaanti on kaikissa ruokavalioissa keskimäärin suosi- tuksen mukaista, mutta se vaihtelee vähän eri ikäryhmissä (Kuvat 2.12 a – 2.15 a). Hiilihydraattien saanti on lihat puoleen – (Kuva 2.12 b) ja lihat kolmasosaan (Kuva 13 b) ruokavalioissa suositusten alarajan tuntumassa, mutta nousee kalaisassa (Kuva 2.14 b) ja vegaanisessa (Kuva 2.15 b) ruokavaliossa selvästi suuremmaksi. Kuva 2.12. a) Energiansaanti lihat puoleen -ruokavaliosta suhteessa suomalaisiin ravitsemussuosituksiin (VRN 2014) eri ikäryhmissä. b) Hiilihydraattien saannin E% lihat puoleen -ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a.. c) Proteiinien saannin E% lihat puoleen - ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. d) Rasvojen saannin E% lihat puoleen -ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. Kuvissa b-d maalattu alue kuvaa ravitsemussuosituksia. -40% -30% -20% -10% 0% 10% 20% 30% 40% ka. 1-6 ka. 7-12 ka. 13-17 ka. 18-30 ka. 31-40 ka. 41-50 ka. 51-60 ka. 61-74 ka. 75- a) Energian saanti suhteessa suositukseen %, lihat puoleen -ruokavalio 0 10 20 30 40 50 60 1 2 3 4 5 6 7 8 9 b) Hiilihydraatit E% 0 5 10 15 20 25 1 2 3 4 5 6 7 8 9 c) Proteiini E% 0 10 20 30 40 50 1 2 3 4 5 6 7 8 9 d) Rasva E% VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 32 Kuva 2.13. a) Energiansaanti lihat kolmasosaan -ruokavaliosta suhteessa suomalaisiin ravitsemussuosituksiin (VRN 2014) eri ikäryhmissä. b) Hiilihydraattien saannin E% lihat kolmasosaan - ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a.. c) Proteiinien saannin E% lihat kolmasosaan -ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. d) Rasvojen saannin E% lihat kolmasosaan -ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. Kuvissa b-d maalattu alue kuvaa ravitsemussuosituksia. -40% -30% -20% -10% 0% 10% 20% 30% 40% ka. 1-6 v ka. 7-12 v ka. 13-17 v ka. 18-30 v ka. 31-40 v ka. 41-50 v ka. 51-60 v ka. 61-74 v ka. 75 - v a) Energian saanti suhteessa suosituksiin %, lihat kolmasosaan -ruokavalio 0 10 20 30 40 50 60 1 2 3 4 5 6 7 8 9 b) Hiilihydraatit E% 0 5 10 15 20 25 1 2 3 4 5 6 7 8 9 c) Proteiini E% 0 10 20 30 40 50 1 2 3 4 5 6 7 8 9 d) Rasva E% VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 33 Kuva 2.14. a) Energiansaanti kalaisasta ruokavaliosta suhteessa suomalaisiin ravitsemussuosituksiin (VRN 2014) eri ikäryhmissä. b) Hiilihydraattien saannin E% kalaisassa ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1- 9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a.. c) Proteiinien saannin E% kalaisassa ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. d) Rasvojen saannin E% kalaisassa ruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. Kuvissa b-d maalattu alue kuvaa ravitsemussuosituksia. -40% -30% -20% -10% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 1-6 v 7-12 13-17 v 18-30 v 31-40 v 41-50 v 51-60 v 61-74 v 75 - a) Energiasaanti suhteessa suositukseen %, kalaisa ruokavalio 0 10 20 30 40 50 60 1 2 3 4 5 6 7 8 9 b) Hiilihydraatit E% 0 5 10 15 20 25 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 c) Proteiini E% 0 10 20 30 40 50 1 2 3 4 5 6 7 8 9 d) Rasva E% VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 34 Kuva 2.15. a) Energiansaanti vegaaniruokavaliosta suhteessa suomalaisiin ravitsemussuosituksiin (VRN 2014) eri ikäryhmissä. b) Hiilihydraattien saannin E% vegaaniruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a.. c) Proteiinien saannin E% vegaaniruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. d) Rasvojen saannin E% vegaaniruokavaliossa eri ikäryhmissä. Ikäryhmät 1-9 (y-akselilla) ovat samat kuin kuvassa a. Kuvissa b-d maalattu alue kuvaa ravitsemussuosituksia. 2.2.2.3 Energian lähteet vaihtoehtoisissa ruokavalioissa Liha puoleen -ruokavaliossa (Kuva 2.16) viljat (35 %) on selvästi suuri energian lähde. Sen jälkeen tulevat maitotuotteet, ravintorasvat ja palkokasvit ja pähkinät. Energian saanti jakautuu melko tasaisesti välillä. Myös proteiinia liha puoleen –ruokavaliossa saadaan eniten viljoista ja maitotuotteista.Lihat ja palkokasvit ja pähkinät on proteiinin lähteinä selvästi pienempiä, mutta kuitenkin paljon isompia kuin loput tuoteryhmistä. Lihat kolmasosaan –ruokavaliossa (Kuva 2.17) viljojen ja maitotuotteiden osuudet ovat sama kuin lihat puoleen –ruokavaliossa, mutta ravintorasvojen ja palkokasvien ja pähkinöiden osuudet nousevat hiukan ja lihojen osuus vastaavasta hiukan pienenee. -40% -30% -20% -10% 0% 10% 20% 30% 40% 50% ka. 1-6 ka. 7-12 ka. 13-17 ka. 18-30 ka. 31-40 ka. 41-50 ka. 51-60 ka. 61-74 ka. 75- a) Energiansaanti suhteessa suositukseen, vegaaninen ruokavalio 0 10 20 30 40 50 60 1 2 3 4 5 6 7 8 9 b) Hiilihydraatit E% 0 5 10 15 20 25 1 2 3 4 5 6 7 8 9 c) Proteiini E% 0 10 20 30 40 50 1 2 3 4 5 6 7 8 9 d) Rasva E% VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 35 Kalaisassa ruokavaliossa (Kuva 2.18) maitotuotteiden osuus on sama ja viljojen hieman alhaisempi kuin lihat puoleen - ja lihat kolmasosaan ruokavalioissa (34 %). Ravintorasvojen osuus laskee verrattuna lihat puoleen - ja lihat kolmasosaan - ruokavalioihin. Palkokasvien osuus energianlähteenä sen sijaan nousee jonkin verran korkeammaksi, 17 prosenttiin. Vegaaniruokavaliossa (Kuva 2.19) viljojen osuus energian saaannista nousee peräti puoleen ja palkokasvien ja pähkinoiden 23 prosenttiin. Rasvintorasvoilla on kolmanneksi suurin osuus (9 %). Muiden tuoteryhmien osuudet ovat pieniä. Kuva 2.16. Energian saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä lihat puoleen -ruokavaliossa. Alkoholijuomat 2 % Juomat 1 % Viljat 35 % Muna 1 % Ravintorasvat 11 %Kala 2 % Hedelmät 7 % Palkokasvit ja pähkinät 10 % Lihat 5 % Maito 13 % Perunat 4 % Sokerit ja makeiset 5 % Kasvikset 4 % Energiansaanti eri tuoteryhmistä Liha puoleen -ruokavalio VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 36 Kuva 2.17. Energian saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä lihat kolmasosaan - ruokavaliossa. Kuva 2.18. Energian saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä kalaisassa ruokavaliossa. Alkoholijuomat 2 % Juomat 1 % Viljat 35 % Muna 1 %Ravintorasvat 12 %Kala 2 % Hedelmät 7 % Palkokasvit ja pähkinät 11 % Lihat 3 % Maito 13 % Perunat 4 % Sokerit ja makeiset 5 % Kasvikset 4 % Energiansaanti eri tuoteryhmistä Liha kolmasosaan -ruokavalio Alkoholijuomat 2 % Juomat 1 % Viljat 34 % Muna 1 % Ravintorasvat 9 %Kala 5 % Hedelmät 6 % Palkokasvit ja pähkinät 17 % Lihat 0 % Maito 13 % Perunat 4 % Sokerit ja makeiset 4 % Kasvikset 4 % Energiansaanti tuoteryhmistä Kalaisa ruokavalio VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 37 Kuva 2.19. Energian saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä vegaaniruokavaliossa. 2.2.2.4 Proteiinien lähteet vaihtoehtoisissa ruokavalioissa Liha puoleen -ruokavaliossa (Kuva 2.20) viljat (32 %) ja maito (22 %) ovat suurimmat proteiinien lähteet. Lihat ja palkokasvit ja pähkinät tulevat vasta niiden jälkeen (molemmat 13 %). Muiden tuoteryhmien osuudet ovat pieniä. Lihat kolmasosaan -ruokavaliossa (Kuva 2.21) viljojen ja maitotuotteiden osuudet ovat lähes samat kuin lihat puoleen –ruokavaliossa, mutta lihojen osuus on laskenut selvästi ja palkokasvien ja pähkinöiden osuus noussut 15 prosenttiin. Myös kalaisassa ruokavaliossa (Kuva 2.22) viljojen osuus proteiinien lähteenä on suurin. Seuraavina tulevat palkokasvit ja pähkinät, maito ja vasta neljäntenä tuoteryhmän kala. Kalaisassa ruokavaliossa proteiineja saadaan siis varsin tasaisen monipuolisesti eri lähteistä. Vegaaniruokavaliossa (Kuva 2.23) lähes puolet proteiineista saadaan viljoista ja toinen puoli palkokasveista ja pähkinöistä. Kolmanneksi tärkein lähde on kasvikset kuuden prosentin osuudella. Alkoholijuomat 1 % Juomat 1 % Viljat 50 % Muna 0 % Ravintorasvat 9 % Kala 0 % Hedelmät 6 % Palkokasvit ja pähkinät 23 % Lihat 0 % Maito 0 % Perunat 4 % Sokerit ja makeiset 2 % Kasvikset 4 % Energian saanti tuoteryhmistä Vegaaninen ruokavalio VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 38 Kuva 2.20. Proteiinien saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä lihat puoleen - ruokavaliossa. Kuva 2.21. Proteiinien saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä lihat kolmasosaan - ruokavaliossa. Alkoholijuomat 0 % Juomat 1 % Viljat 32 % Muna 3 % Ravintorasvat 0 % Kala 6 %Hedelmät 2 % Palkokasvit ja pähkinät 13 % Lihat 13 % Maito 22 % Perunat 2 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 5 % Proteiinien saanti eri tuoteryhmistä % Liha puoleen -ruokavalio Alkoholijuomat 0 % Juomat 1 % Viljat 33 % Muna 3 % Ravintorasvat 0 % Kala 6 %Hedelmät3 % Palkokasvit ja pähkinät 15 % Lihat 9 % Maito 22 % Perunat 2 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 5 % Proteiinien saanti tuoteryhmistä Liha kolmasosaan -ruokavalio VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 39 Kuva 2.22. Proteiinien saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä kalaisassa ruokavaliossa. Kuva 2.23. Proteiinien saannin jakautuminen tuoteryhmien välillä vegaaniruokavaliossa. Alkoholijuomat 0 % Juomat 1 % Viljat 28 % Muna 3 % Ravintorasvat 0 % Kala 15 % Hedelmät 1 % Palkokasvit ja pähkinät 23 % Lihat 0 % Maito 21 % Perunat 2 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 5 % Proteiinien saanti eri tuoteryhmistä % Kalaisa ruokavalio Alkoholijuomat 0 % Juomat 1 % Viljat 46 % Muna 0 % Ravintorasvat 0 % Kala 0 % Hedelmät 2 % Palkokasvit ja pähkinät 42 % Lihat 0 % Maito 0 % Perunat 2 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 6 % Proteiinien saanti eri tuoteryhmistä % Vegaaninen ruokavalio VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 40 2.2.2.5 Rasvahappokoostumus ja suojaravintoaineiden saanti vaihtoehtoisissa ruokavalioissa Vaihtoehtoiset ruokavaliot pyrittiin muodostamaan niin, että ne täyttävät ravitsemus- suositukset kaikilta osin. Kuitenkin ainoastaan kalaisassa ruokavaliossa se onnistui täysin lukuun ottamatta yksittäistyydyttymättömien (MUFA) ja tyydyttymättömien (SAFA) rasvahappojen määrää (Taulukko 2.3). Muiden ruokavalioiden kohdalla jou- duttiin tekemään pieniä kompromisseja myös suojaravintoaineiden saannissa. Suositusten mukaisen rasvahappokoostumus ei toteutunut täysin missään vaihtoeh- toisista ruokavalioista. SAFAn saantisuositus ylittyi kaikissa ruokavalioissa. PUFAn saantisuositus ylittyi jonkin verran vegaaniruokavaliossa useimmissa ikäryhmissä. Omega3-rasvahappoihin kuuluvan DHAn saanti täyttyi täysin vain kalaisan ruokava- lion keskimääräisissä saanneissa. Suojaravintoaineista D-vitamiinin saanti täyttyi ainoastaan kalaisassa ruokavaliossa sekä lihat puoleen ja lihat kolmasosaan ruokavaliossa vanhimmassa ikäryhmässä. Muissa kuin kalaisassa ruokavaliossa myös jodidin saanti jäi useiden ikäryhmien kes- kimääräisissä saanneissa suositusten määrästä. Jodidin arviointi on kuitenkin epä- tarkkaa, koska sen saanti on osittain sidoksissa suolan saantiin, eikä sen arviointi ole tässä mallissa kovinkaan tarkkaa. Taulukossa 2.3 esitettävät suojaravintoaineiden arvot ovat ikäryhmien keskimääräisiä arvo. Ne on muodostettu naisten ja miesten mallissa laskettujen ravintoaineiden saan- tien (prosenttiosuus saantisuosituksesta) keskiarvoina. Naisten ja miesten ravintoai- neiden saannissa on kuitenkin melko suuria eroja (Valsta ym. 2018). Myös RuokaMi- nimi-ruokavaliomallilla arvioituna nämä erot näkyvät eri ravintoaineiden saannissa, esimerkiksi raudan kohdalla (jonka saantisuositus täyttyi kaikissa ruokavalioissa). Keskimääräisten saantisuositusten täyttyminen ei kerro sitä, että suositukset täyttyisi- vät kaikissa väestöryhmissä ja molemmilla sukupuolilla (Valsta ym. 2018). RuokaMi- nimi-mallin antamissa tuloksissa erot ravintoaineiden saanneissa näkyivät sekä suku- puolten että ikäryhmien välillä. Sen lisäksi, että joidenkin ravintoaineiden saanti ei ai- van yllä saantisuosituksiin, on joidenkin ravintoaineiden saanti lähellä ravitsemussuo- situsten alarajaa. Tällaisia ravintoaineita ovat esimerkiksi A-vitamiini (retinoliekviva- lentti, RAE) ja seleeni. A-vitamiinin saanti on kaikissa ruokavaliossa lähellä ravitse- mussuositusten alarajaa ja lisäksi vegaaniruokavaliossa myös seleeni on ravitsemus- suositusten alarajalla. Kaiken kaikkiaankin nykyiselle ruokavaliolla vaihtoehtoisista ruokavalioista eniten haasteita kohdistui vegaaniseen ruokavalioon, jonka koostami- sessa täytyi kiinnittää erityistä huomiota myös siihen, mitä tuotteita sinne sisällytetään (luku 2.1.2). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 41 Taulukko 2.3. Rasvahappojen ja suojaravintoaineiden saanti ruokavalioista niiltä osin kuin suositukset eivät täyty. Rasvahappojen (paitsi DHA) saanti on ilmoitettu prosentteina energiansaannista, E%. Suoja- ravintoaineiden ja DHAn saanti on ilmoitettu prosentteina ravitsemussuositusten määrästä, %. Nykyi- sen ruokavalion arvot eivät ole täysin vertailukelpoisia sille vaihtoehtoisten ruokavalioiden arvojen kanssa, koska energiasaanti nykyisestä ruokavalioista on selvästi alle suositellun määrän. SAFAn suo- siteltu saanti on alle 1 E%, PUFAn 5-10 E% ja MUFAn 10-20 E% (VRN 2014). Poikkeamat ravintoainei- den saannissa suhteessa ravitsemussuosituksiin Nykyinen Liha puoleen Liha kolmas- osaan Kalaisa Vegaani 1-6 –vuotiaat1 Energia -24 % PUFA 3 E% SAFA E15% DHA -36 % Rauta -13 % Jodidi -14 % A-vit -25 % D-vit -43 % E-vit -39 % SAFA 10E % DHA -41 % Jodidi -6 % D-vit -41 % SAFA 9E % DHA -43 % Jodidi -7 % D-vit -42 % MUFA 9 E% SAFA 9E % PUFA 13E% SAFA 3E% DHA -100 % Jodidi -71 % D-vit -74 % 7-12 –vuotiaat1 Energia -24 % PUFA 3 E% SAFA 16 E% DHA -14 % Rauta -11 % Jodidi -17 % Folaatti -3 % A-vit -32 % D-vit -28 % E-vit -38 % SAFA 10E % DHA -14 % Jodidi -9 % D-vit -25 % SAFA 10E % DHA -16 % Jodidi -9 % D-vit -25 % MUFA 9E% SAFA 9E % PUFA 13E% SAFA 3E% DHA -100 % Jodidi -73 % D-vit -67 % 13–17 –vuotiaat2 Energia -15 % SAFA 14 E% Folaatti -14 % A-vit -27 % SAFA 9E % SAFA 9E % SAFA 8E % PUFA 11E% SAFA 4E% DHA -100 % Jodidi -27 % D-vit -68 % 18–30 –vuotiaat3 Energia -15 % SAFA 14 E% Folaatti -14 % A-vit -27 % SAFA 9E% D-vit -4 % SAFA 8E% D-vit -5 % MUFA 9E% SAFA 8E% SAFA E3% DHA -100 % Jodidi -25 % D-vit -71 % 31–40 –vuotiaat3 Energia -22 % SAFA 16 E% Folaatti -17 % A-vit -5 % SAFA 9E% D-vit -13 % SAFA 8E% D-vit -11 % MUFA 9E% SAFA 8E% PUFA 11E% SAFA 3E% DHA -100 % Jodidi -25 % D-vit -73 % 41–50 –vuotiaat3 Energia -23 % SAFA 15 E% Folaatti -17 % SAFA 8E% D-vit -15 % SAFA 8E% D-vit -9 % MUFA 9E% SAFA 7E% PUFA 11E% SAFA 3E% DHA -100 % Jodidi -25 % D-vit -71 % VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 42 51–60 –vuotiaat3 Energia -24 % SAFA 14 E% Folaatti -19 % SAFA 8E% D-vit -16 % SAFA 7E% D-vit -11 % MUFA 9E% SAFA 8E% PUFA 11E% SAFA 3E% DHA -100 % Jodidi -26 % D-vit -71 % 61–74 –vuotiaat3 Energia -32 % SAFA 14 E% Folaatti -23 % A-vit -1 % SAFA 8E% D-vit -6 % SAFA 10E% D-vit -15 % MUFA 9E% SAFA 8E% SAFA 3E% DHA -100 % Jodidi -30 % Seleeni -0% D-vit -71 % yli 75-vuotiaat4 Energia -15 % SAFA 14 E% Folaatti -28 % A-vit -30 % SAFA 11E % SAFA 9E % MUFA 8E% SAFA 9E% PUFA 13E% SAFA 4E% DHA -100 % Jodidi -59 % D-vit -68 % 1Tässä ikäryhmässä nykyinen ruokavalio on koostettu Kyttälän ym. (2008) mukaan 2Tässä ikäryhmässä nykyinen ruokavalio on koostettu Kyttälän ym. (2008) ja FinRavinto 2017 - tutkimuksen aineiston perusteella 3Tässä ikäryhmässä nykyinen ruokavalio on koostettu FinRavinto 2017 -tutkimuksen aineiston perusteella 4Tässä ikäryhmässä nykyinen ruokavalio on koostettu Montonen ym. (2002) mukaan 2.2.3 Ruokavaliokohtaiset tulokset – ilmastovaikutuk- set ja rehevöittävä vaikutus 2.2.3.1 Nykyinen ruokavalio Tuontituotteiden osuus (27 %) nykyisen ruokavalion ilmastovaikutuksesta on selvästi pienempi kuin kotimaisten tuotteiden (43 %). Kotimaisten tuotteiden maaperän hiilidi- oksidipäästöjen osuus ruokavalion ilmastovaikutuksesta (23 %) on RuokaMinimi-ruo- kavaliomallilla arvioituna samaa luokkaa kuin tuontituotteiden osuus. (Kuva 2.24.) Lihat ja maitotuotteet dominoivat nykyisen ruokavalion ilmastovaikutuksissa (Kuva 2.24). Yhteensä niiden osuus on 65 % ruokavalion ilmastovaikutuksesta (Kuva 2.25). Rehevöittävässä potentiaalissa tuontituotteet dominoivat selvästi suhteessa kotimaisiin tuotteisiin (Kuva 2.26 ). Suurin rehevöittävä potentiaali on kaloilla, lihoilla, juomilla ja maitotuotteilla (Kuva 2.26). Rehevöittävän potentiaalin arviointiin liittyy paljon epävar- muutta niin kuin todettiin luvussa 2.2.1.3. Näitä tuloksia pitää sen takia tulkita varoen. Hävikin ja ruoanvalmistuksen osuudet ovat pienet sekä ilmastovaikutuksessa että re- hevöitymisessä (Kuvat 2.24–2.26). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 43 Kuva 2.24. Nykyisen ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg CO2-ekvivanttia/päivä, tuoteryhmit- täin ja koko ruokavaliolle. 0 1 2 3 4 5 6 7 Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin ja koko ruokavalio Nykyinen ruokavalio, kg CO2-ekv/päivä Hävikki Ruoanvalmistus Kotimaisten peltojen CO2-päästö Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 44 Kuva 2.25. Eri tuoteryhmien (ja joidenkin muiden tekijöiden) osuudet nykyisen ruokavalion ilmastovaikutuk- sista (sis. peltomaiden hiilidioksidipäästöt). Kuva 2.26. Nykyisen ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg PO4-ekvivanttia/päivä, tuoteryhmit- täin ja koko ruokavaliolle. Alkoholijuomat 1 % Juomat 3 % Viljat 4 % Muna 1 % Ravintorasvat 4 % Kala 3 % Mausteet 0 % Hedelmät 4 % Palkokasvit ja pähkinät 1 % Lihat 45 % Maito 20 %Perunat 0 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 5 % Kesannot 5 % Ruoanvalmistus ja säilytys 2 % Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin Nykyinen ruokavalio -2 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 Rehevöittävä potentiaali tuoteryhmittäin ja koko ruokavalio Nykyinen ruokavalio, g PO4-ekv/päivä Hävikki Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 45 2.2.3.2 Lihat puoleen -ruokavalio Tuontituotteiden osuus ruokavalion ilmastovaikutuksesta (29 %, kuva 2.27) on lihat puoleen –ruokavaliossa hieman suurempi kuin nykyisessä ruokavaliossa (27 %) ja edelleen on selvästi pienempi kuin kotimaisten tuotteiden (40 %). Maaperän hiilidiok- sidipäästöjen osuus ruokavalion ilmastovaikutuksesta (23 %) on RuokaMinimi-ruoka- valiomallilla arvioituna sama kuin nykyisessä ruokavaliossa. Lihat ja maitotuotteet dominoivat edelleen ruokavalion ilmastovaikutusta, vaikka lihan määrä on puolitettu (Kuva 2.27). Yhteensä niiden osuus on 44 % liha puoleen -ruoka- valion ilmastovaikutuksesta (Kuva 2.28). Seuraavaksi suurin osuus on viljoilla ja kas- viksilla (molemmilla 10 % osuus). Rehevöittävässä potentiaalissa tuontituotteet dominoivat selvästi suhteessa kotimaisiin tuotteisiin (Kuva 2.29). Suurin rehevöittävä potentiaali on kaloilla, juomilla, maitotuot- teilla ja lihoilla (Kuva 2.29). Rehevöittävän potentiaalin arviointiin liittyy paljon epävar- muutta niin kuin todettiin luvussa 2.2.1.3. Näitä tuloksia pitää sen takia tulkita varoen. Hävikin ja ruoanvalmistuksen osuudet ovat pienet sekä ilmastovaikutuksessa että re- hevöitymisessä (Kuvat 2.27–2.29). Kuva 2.27. Liha puoleen -ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg CO2-ekvivanttia/päivä, tuoteryh- mittäin ja koko ruokavaliolle. 0 1 2 3 4 5 6 7 Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin ja koko ruokavalio, Liha puoleen -ruokavalio kg CO2-ekv/päivä Hävikki Ruoanvalmistus Kotimaisten peltojen CO2-päästö Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 46 Kuva 2.28. Eri tuoteryhmien (ja joidenkin muiden tekijöiden) osuudet liha puoleen -ruokavalion ilmastovai- kutuksista (sis. peltomaiden hiilidioksidipäästöt). Kuva 2.29. Liha puoleen -ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg PO4-ekvivanttia/päivä, tuoteryh- mittäin ja koko ruokavaliolle. Alkoholijuomat 1 %Juomat 3 % Viljat 10 % Muna 2 % Ravintorasvat 4 % Kala 3 % Mausteet 0 %Hedelmät 8 % Palkokasvit ja pähkinät 5 % Lihat 25 % Maito 19 % Perunat 0 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 10 % Kesannot 5 % Ruoanvalmistus ja säilytys 3 % 0 % Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin Liha puoleen -ruokavalio -2 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 Rehevöittävä potentiaali, Liha puoleen -ruokavalio g PO4-ekv/päivä Hävikki Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 47 2.2.3.3 Lihat kolmasosaan -ruokavalio Tuontituotteiden osuus ruokavalion ilmastovaikutuksesta (31 %, Kuva 2.30) on liha kolmasosaan -ruokavaliossa vähän suurempi kuin nykyisessä ruokavaliossa (27 %). Kotimaisten tuotteiden osuus on 39 %. Maaperän hiilidioksidipäästöjen osuus (23 % ruokavalion ilmastovaikutuksesta) on RuokaMinimi-ruokavaliomallilla arvioituna sama kuin nykyisessä ruokavaliossa. Liha kolmasosaan -ruokavaliossa lihojen ja maitotuotteiden yhteenlaskettu osuus ruokavalion ilmastovaikutuksesta on 38 % (Kuva 2.31). Seuraavaksi suurimmat osuu- det on kasviksilla (11 %) ja viljoilla (10 %). Rehevöittävässä potentiaalissa tuontituotteet dominoivat selvästi suhteessa kotimai- siin tuotteisiin muissa kuin lihat-tuoteryhmässä (Kuva 2.32). Suurin rehevöittävä po- tentiaali on kaloilla, juomilla, maitotuotteilla ja viljoilla (Kuva 2.32). Lihan osuus on vasta viidenneksi suurin. Rehevöittävän potentiaalin arviointiin liittyy paljon epävar- muutta niin kuin todettiin luvussa 2.2.1.3. Näitä tuloksia pitää sen takia tulkita varoen. Hävikin ja ruoanvalmistuksen osuudet ovat pienet sekä ilmastovaikutuksessa että re- hevöitymisessä (Kuvat 2.30–2.32). Kuva 2.30. Liha kolmasosaan -ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg CO2-ekvivanttia/päivä, tuoteryhmittäin ja koko ruokavaliolle. 0 1 2 3 4 5 6 7 Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin ja koko ruokavalio Liha kolmasosaan -ruokavalio kg CO2-ekv/päivä Hävikki Ruoanvalmistus Kotimaisten peltojen CO2-päästö Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 48 Kuva 2.31. Eri tuoteryhmien (ja joidenkin muiden tekijöiden) osuudet liha kolmasosaan -ruokavalion ilmastovaikutuksista (sis. peltomaiden hiilidioksidipäästöt). Kuva 2.32. Liha puoleen -ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg PO4-ekvivanttia/päivä, tuoteryhmittäin ja koko ruokavaliolle. Alkoholijuomat 1 % Juomat 4 % Viljat 10 % Muna 2 % Ravintorasvat 5 % Kala 4 % Mausteet 0 % Hedelmät 9 % Palkokasvit ja pähkinät 5 % Lihat 18 % Maito 20 %Perunat 0 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 11 % Kesannot 6 % Ruoanvalmistu s ja säilytys 3 % 0 % Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin Liha kolmasosaan -ruokavalio -2 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 Rehevöittävä potentiaali Liha kolmasosaan -ruokavalio g PO4-ekv/päivä Hävikki Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 49 2.2.3.4 Kalaisa ruokavalio Tuontituotteiden osuus ruokavalion ilmastovaikutuksesta (33 %, kuva 2.33) on ka- laisassa ruokavaliossa vain vähän pienempi kuin kotimaisten tuotteiden osuus (38 %). Maaperän hiilidioksidipäästöjen osuus ruokavalion ilmastovaikutuksesta on RuokaMi- nimi-ruokavaliomallilla arvioituna 22 % eli prosenttiyksilön vähemmän kuin nykyisessä ruokavaliossa. Kalaisassa ruokavaliossa maitotuotteilla on suurin osuus (24 %) ruokavalion ilmasto- vaikutuksesta (Kuva 2.34). Seuraavaksi suurin osuus on kasviksilla (14 %), palkokas- veilla ja pähkinöillä (12 %) ja viljoilla (11 %). Rehevöittävässä potentiaalissa tuontituotteet ja kala dominoivat ruokavalion vaikutuk- sia (Kuva 2.35). Kalojen jälkeen seuraavaksi suurin rehevöittävä potentiaali tuoteryh- mistä on juomilla ja maitotuotteilla. Rehevöittävän potentiaalin arviointiin liittyy paljon epävarmuutta niin kuin todettiin luvussa 2.2.1.3. Näitä tuloksia pitää sen takia tulkita varoen. Hävikin ja ruoanvalmistuksen osuudet ovat pienet sekä ilmastovaikutuksessa että re- hevöitymisessä (Kuvat 2.33–2.35). Kuva 2.33. Kalaisan ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg CO2-ekvivanttia/päivä, tuoteryhmit- täin ja koko ruokavaliolle. 0 1 2 3 4 5 6 7 Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin ja koko ruokavalio Kalaisa ruokavalio kg CO2-ekv/päivä Hävikki Ruoanvalmistus Kotimaisten peltojen CO2-päästö Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 50 Kuva 2.34. Eri tuoteryhmien (ja joidenkin muiden tekijöiden) osuudet kalaisan ruokavalion ilmastovaikutuk- sista (sis. peltomaiden hiilidioksidipäästöt). . Kuva 2.35. Kalaisan ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg PO4-ekvivanttia/päivä, tuoteryhmittäin ja koko ruokavaliolle. Alkoholijuomat 2 % Juomat 4 % Viljat 11 % Muna 2 % Ravintorasvat 4 % Kala 7 % Mausteet 0 % Hedelmät 7 % Palkokasvit ja pähkinät 12 %Lihat 0 % Maito 24 % Perunat 1 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 14 % Kesannot 7 % Ruoanvalmistus ja säilytys 4 % Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin Kalaisa ruokavalio -5 0 5 10 15 20 25 Rehevöittävä potentiaali Kalaisa ruokavalio g PO4-ekv/päivä Hävikki Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 51 2.2.3.5 Vegaaninen ruokavalio Vegaanisessa ruokavaliossa tuontituotteiden (38 %, kuva 2.36) ja kotimaisten tuottei- den (37 %) osuudet ruokavalioin ilmastovaikutuksesta ovat lähes samat. Maaperän hiilidioksidipäästöjen osuus ruokavalion ilmastovaikutuksesta (18 %) on RuokaMinimi- ruokavaliomallilla arvioituna tarkastelluista ruokavalioista alhaisin. Tarkastelussa ei kuitenkaan ole otettu huomioon sitä, että vegaaninen ruokavalio aiheuttaisi suuria muutoksia maatalouden tuotantotavoissa, esimerkiksi peltojen viljelykierroissa, joista kaikki eivät välttämättä ole edullisia maaperän hiilivaraston näkökulmasta. Suurin osuus ilmastovaikutuksesta aiheutuu viljoista (32 %) (Kuva 2.37). Seuraavaksi suurimmat osuudet ovat palkokasveilla ja pähkinöillä (21 %) ja kasviksilla (16 %) ja viljoilla (11 %). Rehevöittävässä potentiaalissa tuontituotteet dominoivat ruokavalion vaikutuksia suh- teessa kotimaisiin tuotteisiin (Kuva 2.38). Juomilla, viljoilla ja ravintorasvoilla on suu- rimmat potentiaaliset rehevöittävät vaikutukset. Rehevöittävän potentiaalin arviointiin liittyy paljon epävarmuutta niin kuin todettiin luvussa 2.2.1.3. Näitä tuloksia pitää sen takia tulkita varoen. Kuva 2.36. Vegaanisen ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg CO2-ekvivanttia/päivä, tuoteryh- mittäin ja koko ruokavaliolle. 0 1 2 3 4 5 6 7 Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin ja koko ruokavalio Vegaaninen ruokavalio kg CO2-ekv/päivä Hävikki Ruoanvalmistus Kotimaisten peltojen CO2-päästö Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 52 Kuva 2.37. Eri tuoteryhmien (ja joidenkin muiden tekijöiden) osuudet kalaisan ruokavalion ilmastovaikutuk- sista (sis. peltomaiden hiilidioksidipäästöt). Kuva 2.38. Vegaanisen ruokavalion ilmastovaikutus henkilöä kohden, kg PO4-ekvivanttia/päivä, tuoteryhmit- täin ja koko ruokavaliolle. Alkoholijuomat 1 % Juomat 5 % Viljat 32 % Muna 0 % Ravintorasvat 4 % Kala 0 %Mausteet 0 %Hedelmät 9 % Palkokasvit ja pähkinät 21 %Lihat 0 % Maito 0 % Perunat 1 % Sokerit ja makeiset 1 % Kasvikset 16 % Kesannot 7 % Ruoanvalmistus ja säilytys 4 % Ilmastovaikutus tuoteryhmittäin Vegaaninen ruokavalio 0 2 4 6 8 10 12 Rehevöittävä potentaali tuoteryhmittäin ja koko ruokavalio Vegaani ruokavalio g PO4-ekv/päivä Hävikki Kotimaiset tuotteet Tuontituotteet VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 53 2.2.4 Tulosten tarkastelu 2.2.4.1 Ruokavaliomuutokset ja hävikin merkitys vaikutusten vähentämisessä RuokaMinimi-hankkeen tulosten mukaan ruokavalion ilmastovaikutus (Kuva 2.2) ja re- hevöittävä potentiaali (Kuva 2.7) pienenevät, kun eläinperäisten tuotteiden osuus ruo- kavaliossa vähenee. Runsaasti kalaa sisältävän ruokavalion ilmastovaikutus ja rehe- vöittävä potentiaali ovat pienemmät kuin lihaa sisältävien ruokavalioiden, mutta suu- remmat kuin vegaaniruokavalion, edellyttäen että kalaisassa ruokavaliossa suositaan kotimaista luonnonkalaa. Tulosten mukaan suurin ilmastovaikutuksen (Kuva 2.2) ja rehevöittävän potentiaalin (Kuva 2.7) väheneminen saavutetaan siirtymällä vegaaniseen ruokavalioon. Vähene- minen ilmastovaikutuksessa on noin 40 % verrattuna sekä ruoankulutustutkimuksiin perustuvaan nykyiseen ruokavalioon että Ravintotaseessa ilmoitettujen ruoan kulutus- ten perusteella korjattuun, nykyiseen ruokavalioon verrattuna (Kuva 2.2). Vegaani- sessa ruokavalion koostamisessa on kuitenkin oltava tarkempi tuotteiden valinnassa kuin eläinperäisiä ruokia sisältävien ruokavalioiden koostamisessa, ja suosittava täy- dennettyjä elintarvikkeita. RuokaMinimi-hankkeen vegaaniruokavaliossa esim. kal- siumilla ja vitamiineilla täydennetyllä kaurajuomalla ja muun muassa A- ja D-vitamii- neilla täydennetyillä levitteillä on keskeinen merkitys ravitsemussuositusten täyttymi- sessä. Siitä huolimatta RuokaMinimi-ruokavaliomallilla tehdyssä ravintoaineiden saannin arvioinnin tuloksissa nykyiselle ruokavaliolle vaihtoehtoisista ruokavalioista vegaaniruokavaliossa oli eniten haasteita ja puutteita suhteessa ravitsemussuosituk- siin: hiukan liian suuri SAFAn ja PUFAn osuus energiansaannista kaikissa tai useim- missa ikäryhmissä, selvästi liian vähäinen DHA-rasvahappojen, jodidin ja D-vitamiinin saanti kaikissa ikäryhmissä (Taulukko 2.3) ja joissakin ikäryhmissä seleenin ja A-vita- miinin saannit olivat aivan suositusten alarajan tuntumassa. Mallissa kuitenkin käytet- tiin ravitsemussuosituksen raja-arvoja, jotka sisältävä varmuuskertoimen, jolla varmis- tetaan koko väestön riittävä ravinteiden saanti (Valsta ym. 2018). Suurelle osalle vä- estön riittää alhaisempi ravintoaineiden saanti (Valsta ym. 2018). Tuloksia pitää tulkita varoen myös mallinnuksen epävarmuuksien takia. Ravintoaineiden saantia suomalai- sista vegaaniruokavalioista ja suomalaisten vegaaniruokavalioiden terveysvaikutuksia on kaiken kaikkia tutkittu vielä vähän (ks. kuitenkin Elorinne ym. 2016). Vegaaniruoka- valioita pitää tutkia lisää ennen kuin niihin siirtymistä voi suositella koko väestölle. Kalaisalla ruokavaliolla voidaan saavuttaa lähes yhtä suuri vähennys ruokavalion il- mastovaikutuksessa kuin vegaanisella ruokavaliolla (Kuva 2.2). Kalaisa ruokavalio oli myös ravitsemuksellisesti paras (Taulukko 2.3). Se oli ainoa ruokavalio, jossa D-vita- miinin saantisuositus täyttyi kaikissa ikäryhmissä ja molemmilla sukupuolilla. Kotimai- nen kala saattaa kuitenkin sisältää haitta-aineita, joiden vaikutuksiin ei tässä tarkaste- lussa otettu kantaa. On huomattava, että kalaisa ruokavalio sisältää maitotuotteita VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 54 jopa hieman enemmän kuin nykyinen (kulutustutkimuksiin perustuva) ruokavalio, mutta kuitenkin juustojen määrää vähennettiin. Ruokavalion ympäristövaikutuksiin ei kuitenkaan sisällytetty maidontuotannon ohessa syntyvän naudanlihan ympäristövai- kutuksia. Niiden oletettiin menevän vientiin ja sitä kautta kuormittamaan vientimaiden ruokavalioita. Lihaa puolet tai kolmasosan nykyisestä kulutuksesta sisältävillä ruokavalioilla voidaan saavuttaa 15–20 prosentin vähennys ruokavalion ilmastovaikutuksessa (Kuva 2.2) il- man toimenpiteitä maatalouden tuotantotavoissa. Peltomaan hiilivarastoon kohdistu- via toimenpiteitä tarkastellaan luvussa 2.2.3.4. Molempiin ruokavalioihin olisi tullut hel- posti liian suuri tyydyttyneiden rasvahappojen saanti nuorimmissa ja vanhimmassa ikäryhmässä. Tämä pystyttiin kuitenkin korjaamaan lähes kokonaan vähentämällä tyy- dyttyneitä rasvahappoja sisältävien tuotteiden määrä rasvattuoteryhmässä. Muutenkin näissä ruokavaliossa suurimmat ravitsemukselliset haasteet kohdistuivat nuorimpiin ikäluokkiin. Ikäryhmittäisten tulosten tulkintaa hankaloittaa se, että ruoankäyttötieto nuorimmissa (1-17 -vuotiaat) ja vanhimmassa ikäluokassa (yli 74-vuotiaat.) on epä- varmempaa kuin muissa ikäluokissa (18–74 -vuotiaat), joissa se perustui uusimpaan FinRavinto-tutkimukseen. On myös huomattava, että näissä ruokavalioissa lihojen vä- hentäminen tehtiin kautta linjan ilman, että valikoitiin erityisesti joku tai joitakin lihat - luokan sisältäviä tuoteryhmiä (esim. lihaleikkeleet tai makkarat) vähennettäviksi muita tuoteryhmiä enemmän. Valikointi vaikuttaisi sekä ympäristövaikutuksiin että ravintoai- neiden saantiin. Näiden vaikutusten arvioiminen edellyttää lisätutkimusta. Edellä mainitut tulokset ja niiden tulkinta perustuu energiavakioimattomien ruokavali- oiden arviointiin. Ruokavalioiden energiavakiointi 2 200 kilokaloriin korostaa ilmasto- vaikutusten eroa nykyisen ruokavalio ja vaihtoehtoisten ruokavalioiden välillä (kuva 2.4). Ero on suurimmillaan, jos vertailukohtana käytetään ruoankäyttötutkimuksiin pe- rustuvaa nykyistä ruokavaliota. Jos vertailukohtana käytetään Ravintotaseen perus- teella korjattua nykyistä ruokavaliota, ero nykyisen ja vaihtoehtoisten ruokavalioiden välillä on suurempi kuin energiavakioimattomien ruokavalioiden välillä, mutta pie- nempi kuin käytettäessä energiavakioitua ruoankäyttötutkimuksiin perustuvaa ruoka- valiota. Nykyisen ruokavalion energiasisällön nostaminen energiavakioinnilla nostaa myös kauttaaltaan ruokien määrää. Verrattuna Ravintotaseeseen aliraportointi kuiten- kin kohdistuu pääosin alkoholiin, sokeriin ja viljoihin (vehnä), joiden ilmastovaikutus (per kg) on yleisesti ottaen paljon pienempi kuin esimerkiksi lihojen ilmastovaikutus (per kg). Energiavakiointi vaikuttaisi siis vääristävän nykyisen ruokavalion ilmastovai- kutusta ylöspäin. Ravintotaseella korjatun ruokavalion energiavakioitu ilmastovaikutus onkin yli 10 % alhaisempi kuin ruoankäyttötutkimuksiin perustuvan nykyisen ruokava- lion, ja samalla tasolla kuin energiavakioimattoman nykyisen ruokavalion (kuva 2.4). Näiden syiden perusteella on perusteltua käyttää energiavakioimatonta nykyruokava- liota vaihtoehtoisten ruokavalioiden vertailukohtana. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 55 Vaihtoehtoisten ruokavalioiden laatimisessa keskeisin tavoite oli, että ravintoaineiden saanti niistä on suositusten mukainen. Vaihtoehtoisten ruokavalioiden energiansaanti nousi aika korkeaksi verrattuna nykyiseen ruokavalioon, jotta kaikkien ravintoaineiden saanti saatiin suositusten mukaiseksi. Energiavakioinnissa 2 200 kilokaloriin tuottei- den kulutusta vähennettäisiin kautta linjan, mikä vähentäisi myös niiden ravintoainei- den saantia, joiden saanti oli hiukan alle tai lähellä suositusten tasoa. Sen takia on turvallisempaa käyttää myös vaihtoehtoisille ruokavalioille energiavakioimattomia tu- loksia, kun halutaan varmistaa, että vaihtoehtoiset ruokavaliot täyttävät ravitsemus- suositukset. On kuitenkin mahdollista, että ravintoaineiden saanti voidaan turvata myös alhaisemmalla energiansaannin tasolla, mutta sen todentaminen edellyttäisi vie- läkin suurempia muutoksia ruokavalion sisällöissä, kuin tässä tarkastelluissa ruokava- lioissa tehtiin. Se edellyttäisi siis vieläkin suurempaa ruokakulttuurin muutosta. Tulokset tuovat esille, että ruokavalioiden arviointiin sisältyy runsaasti epävarmuutta, joista osaa kuvataan ilmastovaikutuksen (kuva 3) ja rehevöittävän potentiaalin (kuva 2.8) vaihteluväleillä. Esitetyt vaihteluvälit johtuvat ruokavalion tuoteryhmiin sisältyvien tuotteiden elinkaaristen ilmastovaikutusten vaihtelusta ja maaperän hiilivaraston muu- toksen arviointiin käytetyn kahden eri menetelmän tuottamista eroista tuloksissa. Re- hevöittävän vaikutuksen arviointi sisältää paljon enemmän epävarmuutta kuin ilmasto- vaikutuksen arviointi johtuen siitä, että tuotteiden rehevöittävää vaikutusta on tutkittu vähemmän ja tutkimusmenetelmät vaihtelevat enemmän. Nykyisin elinkaariarvioin- nissa käytettävissä oleva indikaattori rehevöittäville vaikutuksille (rehevöittävä potenti- aali) on jo sinällään hankala eri paikoissa tapahtuvien päästöjen vaikutusten arvioimi- seen ja vertaamiseen, koska se ei ota huomioon paikallisia olosuhteita. Hankkeen tulosten mukaan kuluttajahävikki muodostaa vain pienen osan ruokavalion ilmastovaikutuksesta (noin 4 %) tai rehevöittävästä potentiaalista (noin 4 %). Aiem- man suomalaisen hävikkitutkimusten mukaan noin 6 % ostetusta ruoasta päätyy hä- vikkiin (Silvennoinen ym. 2012). Hävikkiä ja (muuta) elintarvikejätettä syntyy myös muissa osissa ketjua kuin kotitalouksissa. Tuotantoketjujen hävikki sisältyy RuokaMi- nimi-ruokavaliomallissa (pääosin) tuotteiden elinkaarisiin vaikutuksiin eikä näy tulos- ten kuluttajahävikki-osuudessa. Silvennoisen ym. (2012) mukaan noin 30 % kokonaisruokahävikistä syntyy kotitalouk- sissa (kuluttajahävikki) (kuva 2.39). Sen sijaan suhteutettuna läpivirtaavan ruoan määrään, hävikkiä syntyy eniten ravintoloissa, jopa 20 % (Silvennoinen ym. 2012). RuokaMinimi-hankkeessa kuitenkin tehtiin yksinkertaistus sen suhteen, että arvioin- nissa tuotteiden kulutukselle käytetty hävikkiprosentit kuvaavat ko. tuotteiden hävikkiä kotitalouksissa (suhteessa kulutettavaksi hankittuun määrään) eikä muissa ruokailu- paikoissa kulutetuille tuotteille kohdistettu niitä koskevia spesifejä hävikkiprosentteja. Kuitenkin hankkeen aineiston (Liite 2) mukaan kunkin tuoteryhmän kulutuksesta vä- hintään 80 % tapahtuu kotona, useissa tuoteryhmissä reippaasti yli 90 %. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 56 Ruokavalion ilmastovaikutukset ja rehevöittävä potentiaali ovat kokonaisuutenaan niin suuret, että kuluttajahävikin osuus vaikutuksesta jää niin pieneksi, ettei siihen kohdis- tuvilla toimilla ole juurikaan merkitystä ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämi- sessä. On kuitenkin otettava huomioon, että kuluttajahävikki on vain osa koko ruoka- ketjun elintarvikejätteestä ja hävikistä (kuva 2.39). Maatalouden, elintarviketeollisuu- den hävikit sisältyvät pääosin ja kaupan hävikit joiltakin osin tuotteiden osuuteen tässä esitettyjen ruokavalion ympäristövaikutusten tuloksissa (kuva 2.2 ja kuva 2.7). Elintarvikejätteen ja hävikin kokonaismäärää koko ketjun osalta ei tässä tutkimuk- sessa arvioitu erikseen. Silvennoisen ym. (2012) mukaan kulutusvaiheen hävikki muo- dostaa puolet ruokaketjun kokonaismäärästä jakautuen niin, että kotitalouksissa syn- tyy 30 % ja ruokapalveluissa ja ravintoloissa 20 % koko ketjun hävikistä (kuva 2.39). RuokaMinimi-hankkeen tulokset hävikin osalta kohdistuvat näihin molempiin, mutta arviointitapa on monella tapaa vielä melko epätarkka. Hävikkiin päätyvän ruoan koko- naismäärä on suuri, jopa 400–500 Mkg vuodessa (Silvennoinen ym. 2012, Hartikai- nen ym. 2014), ja siksi sen määrän vähentämistoimenpiteillä voi olla merkitystä ener- giatehokkuuden ja kiertotalouden edistämisessä. Ruokahävikin ympäristövaikutuksia on tutkittu jonkin verran EU-tasolla (Scherhaufer ym. 2018), mutta toimenpiteiden vai- kutukset niin talouteen kuin ympäristöönkin vaatisivat lisätutkimusta. Kuva 2.39 Ruokahävikin jakautuminen ruokaketjun eri vaiheisiin. Kuva: Jouni Hyvärinen, Luke (Luke 2019) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 57 2.2.4.2 Ruokapalveluiden hankintojen ja hävikin vähentämisen vaikutus RuokaMinimi-hankkeessa ruokavalioiden ympäristövaikutusten kvantitatiivisessa arvi- oinnissa tehtiin yleistys, että kaikki ruoan kulutus tapahtuu kotona. Siten hankkeessa ei tarkasteltu ruokapalvelujen hankintojen ja hävikin vähentämistä kvantitatiivisen mal- lin avulla. Yleistys tehtiin FinRavinto 2017-tutkimuksen syömispaikkoja koskevan ai- neiston (Liite 2) perusteella. Sen mukaan kunkin tuoteryhmän kulutuksesta vähintään 80 % tapahtuu kotona, useissa tuoteryhmissä reippaasti yli 90 %. Ruokavalioiden il- mastovaikutuksia koskevien tulosten (kuva 2.2) ja syömispaikkoja koskevan aineiston (Liite 2)perusteella arvioiden hävikin vähentämisellä tai ruokapalvelujen hankinnoilla ei ole juurikaan suoraa vaikutusta kuluttajien keskimääräisen ruokavalion ilmastovai- kutuksiin (kg CO2-ekv per ruokavalio). Kuitenkin ruokapalvelut ohjaavat osaltaan ku- luttajien ruokakäyttäytymistä. Sen takia niillä voi olla välillistä merkitystä, kun tavoitel- laan ruokavaliomuutosta ja ruokavalion ympäristövaikutusten vähentämistä. Siinä mielessä ruokapalvelujen hankinnat ja ruokahävikin vähentämispyrkimykset ovat osa julkista keinovalikoimaa ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Tätä näkökulmaa käsi- tellään tarkemmin luvussa 4. 2.2.4.3 Peltomaan hiilivaraston muutoksen merkitys Tulosten mukaan kotimaisten peltojen hiilivaraston muutoksen aiheuttamien hiilidiok- sidipäästöjen osuus ruokavalion ilmastovaikutuksesta on suuri, 18 % vegaaniruokava- liossa ja 22–23 % muissa ruokavalioissa. Hiilivaraston hupenemista estävien toimenpiteiden vaikutuksen arvioinnin mukaan toi- mien suhteellinen hyöty pienenee eläinperäisten tuotteiden vähetessä ruokavaliossa (kuva 2.5). Tulosten mukaan (kuva 2.5) nautaketjussa tehtävien toimenpiteiden merki- tys on paljon suurempi kuin kivennäismailla tehtyjen toimenpiteiden (joilla hiilivarasto saatetaan tasopainoon eli ettei hiilivarsnto pienene eikä kasva). Paras vaikutus saa- daan, jos molemmat toimet toteutetaan. Nykyisen ruokavalion ilmastovaikutusta voi- daan pienentää nautaketjussa tehtävien peltomaiden hiilivarastoon kohdistuvien toi- menpiteiden 12 %. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan ole otettu huomioon, millä toi- menpiteillä hiilivarasto saadaan tasapainoon. Joka tapauksessa se edellyttää erityistä keskittymistä eloperäisiin maihin, joita kuuluu nautaketjuun paljon. Jos myös kiven- näismaiden hiilivarasto saadaan tasapainoon, vaikutus nousee 13 prosenttiin. Lihat kolmasosaan –ruokavaliossa voidaan saavuttaa 28 % nykyistä ruokavaliota alhaisem- mat ilmastovaikutukset ja kalaisassa ruokavaliossa 36 %. Siirtymällä vegaaniseen ruokavalioon voidaan päästä 39 % nykyistä pienempiin ilmastovaikutuksiin, jos pelto- jen hiilivarasto kivennäismailla saadaan tasapainoon. Tällöin myös suurin osa elope- räisistä maista on poistunut viljelykäytöstä ja rajautui siis pois ruokavalioiden tarkaste- lusta. RuokaMinimi-hankkeessa ei tarkasteltu ruokajärjestelmästä poistuvien peltojen VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 58 vaihtoehtoista käyttöä eikä siinä mahdollisesti syntyviä päästöjä tai hiilensidontaa esi- merkiksi mahdollisen metsityksen seurauksena. Toisin sanoen arviointi ei sisältänyt päästöhyvityksiä ruokavalioille (verrattuna nykyiseen tilanteeseen), vaan arvioinnissa noudatettiin elinkaariarvioinnin menetelmällisiä lähtökohtia ja vakiintuneita käytäntöjä, joiden mukaan arviointi perustuu tarkastelukohteen tuotantopanosten ja tuotosten sekä niiden aiheuttaminen päästöjen ja ympäristövaikutusten tarkastelulle. Vegaaniruokavalion osalta epävarmuutta aiheuttaa se, pystyykö sitä vastaava viljely ylläpitämään peltojen hiilivarastoa. Yksivuotisten viljelykasvien, erityisesti viljan ja kas- visten, viljely tyypillisesti vähentää hiilivarastoa nopeammin kuin monivuotisten nur- mien viljely tai se että toteutetaan monipuolista viljelykiertoa. Toisaalta vegaaniruoka- valio sisältää palkokasveja, mutta onko niiden määrä riittävä takaamaan hiilivaraston säilyminen. Tässä hankkeessa tarkasteltiin alustavasti hankkeessa muodostetun ve- gaaniruokavalion mukaisen elintarvikkeiden käytön, tilastojen ja kirjallisuuden pohjalta vegaaniruokavalion vaatimaa peltopinta-alaa sekä viljelykasvien asettamia vaatimuk- sia kasvupaikalle ja viljelykierroille (Liite 3). Monipuoliset viljelykierrot vaikuttavat ruo- kavalion tuottamiseen tarvittavaan peltopinta-alaan ja peltojen hiilensidontapotentiaa- liin. Tulosten mukaan suomalaisella maataloustuotannolla olisi edellytykset tuottaa ve- gaaniruokavaliossa tarvittavat maataloustuotteet ainakin perustuotteiden osalta. Se voisi olla mahdollista nykyisen peltoalan puitteissa myös luonnonmukaisen tuotannon menetelmin. Pelkästään kasveihin nojautuvan tuotannon vaikutuksista pellonkäyttöön ja peltojen hiilivarastoon tarvitaan kuitenkin vielä lisätutkimusta. Tulosten tulkinnassa pitää ottaa huomioon myös se, että hankkeessa tehdyn karkean arvion mukaiset peltomaan hiilidioksidipäästöt kattavat noin puolet kansallisen kasvi- huonekaasupäästöjen inventaarion ilmoittamista viljelysmaan käytöstä aiheutuvista päästöistä (kuva 6). Nykyisen ruokavalion peltomaan hiilidioksidipäästöt saattavat siis olla suuremmat kuin nämä tulokset esittävät. Se tarkoittaa sitä, että peltomaan hiiliva- raston vähenemistä estävillä ja mahdollisilla hiilivarastoa kasvattavilla toimenpiteillä voi olla tässä esitettyä suurempi merkitys. Tarkemman arvion antaminen on tässä vai- heessa mahdotonta, koska kasvihuonekaasuinventaarion ja elinkaariarvioinnin rajauk- set ovat erilaiset. Esimerkiksi, kasvihuonekaasuinventaario sisältää myös peltoalan, joka tuottaa tuotteita vientiin, ja kasvihuonekaasuinventaariossa käytetty peltoala si- sältää ruoantuotantoon kuulumattomia peltoja. Kasvihuonekaasuinventaariossa pelto- ala perustuu valtakunnalliseen metsien inventaarioon, jossa pelloiksi luokitellaan n. 200 000 ha enemmän alueita kuin tilastoitu peltoala (Kärkkäinen ym. 2019). RuokaMinimi-ruokavaliomallin hiilipäästöjen laskenta saattaa sen sijaan jonkin verran aliarvioida nautoihin perustuvan tuotannon tarvitseman peltoalan, koska siinä käytet- tiin tarvepohjaista arviota nautojen rehustuksesta eikä tietoja toteutuneesta rehujen käytöstä tai viljelystä. Näin ollen tulos kertoo ennemmin siitä, kuinka paljon pellonkäyt- töä tehokas tuotanto edellyttäisi, kuin todellisesta pellonkäytöstä. Ruokavaliomalli ei VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 59 myöskään sisällä maankäytön muutoksesta johtuvia päästöjä, jotka kuitenkin sisälty- vät kasvihuonekaasuinventaarioon (kuva 2.6). Maaperän hiilidioksidipäästöjen arviointi on vielä epävarmaa. Suuruusluokkina ajatel- len eloperäisten maiden hiilidioksidipäästöt hehtaaria kohden ovat kertaluokkaa suu- remmat kuin kivennäismaiden päästöt (n. 20-kertaiset), mutta eloperäisten maiden pinta ala on vain runsas 10 % koko peltopinta-alasta (NIR 2018). Hehtaaripäästön ja pinta-alan yhteysvaikutuksena eloperäisten maiden hiilidioksidipäästöillä on paljon suurempi merkitys koko Suomen tai suomalaisen ruokavalion kokonaisuuden kan- nalta kuin kivennäismaiden päästöillä. Kivennäismailla, jotka edustavat lähes 90 % peltopinta-alasta, on kuitenkin suuri potentiaalinen merkitys, jos niiden hiilidioksidi- päästö saadaan pysäytettyä jopa käännettyä hiilinieluksi. Molemmilla maalajityypillä on siis merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. 2.2.4.4 Ilmastovaikutuksen ja rehevöittävän vaikutuksen kohdistuminen kotimai- siin tuotteisiin ja tuontiin Kotimaiset tuotteet ja niiden tuotantoon tarvittavien peltojen hiilidioksidipäästöt vastaa- vat yhteensä ylivoimaisesti suurimmasta osasta ruokavalioiden ilmastovaikutuksista (kuva 2.2). Niiden osuus kuitenkin pienenee, kun lihan osuus ruokavalion tuotekoostu- muksessa vähenee. Kääntäen, tuontituotteiden osuus ruokavalion ilmastovaikutuk- sesta on vegaanisessa ruokavaliossa suurin (38 %). Kuitenkin tuontituotteiden ilmas- tovaikutuksen absoluuttinen määrä on kaikissa ruokavalioissa suurinpiirten sama (kuva 2.2). Tuloksen mukaan siirtyminen vähemmän lihaa sisältäviin ruokavalioihin vähentäisi ilmastovaikutuksia kotimaassa, mutta ei lisää niitä ulkomailla. Tuloksen tulkintaan tuo epävarmuutta se, että ulkomaisten peltojen maaperän hiilidi- oksidipäästöjä ei tarkasteltu. Ne eivät ole myöskään pääsääntöisesti mukana ulkomai- sia tuotteita koskevissa elinkaarisissa ilmastovaikutuksissa. Oletettavasti ainakin osaan tuontituotteiden tuotannosta liittyy samankaltaisia peltomaiden päästöjä kuin aiheutuu kotimaan tuotannosta, vaikka toki Suomessa eloperäisten maiden osuus pel- topinta-alasta on suuri verrattuna moniin muihin maihin. Suurimmat tuontiin liittyvät maaperän hiilidioksidipäästöt aiheutuvat rehusoijan viljelystä, ja siellä erityisesti maankäytön muutokseen, jossa sademetsiä raivataan pelloksi. Pahimmillaan maan- käytön muutoksesta aiheutuvat päästöt voivat jopa yli kaksinkertaistaa rehusoijan il- mastovaikutuksen (Gerber 2010). Eniten rehusoijaa meillä päättyy broilerinlihan tuo- tantoon. Myös esimerkiksi palmuöljyn viljelyyn liittyy maankäytön muutoksia ja siitä seuraavia päästöjä (Schmidt 2010), joita ei ole tässä hankkeessa otettu huomioon. Niiden vaikutusta on vaikea arvioida, koska palmuöljyä käytetään pääasiassa teollis- ten elintarvikkeiden raaka-aineena, eikä niiden elinkaarisia vaikutuksia ole juurikaan tutkittu. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 60 Hankkeen tulosten mukaan ylivoimaisesti suurin osa ruokavalioiden rehevöittävistä vaikutuksista kohdistuu tuontituotteisiin (kuva 2.7). Arviointiin liittyy kuitenkin niin suu- ria epävarmuuksia, ettei niiden perusteella pysty juurikaan vetämään johtopäätöksiä vaan asia vaatii lisätutkimusta. Suuri epävarmuus ja vaihtelu tuloksissa johtuvat siitä, että tuotteiden rehevöittävää vaikutusta on tutkittu vähemmän ja tutkimusmenetelmät vaihtelevat enemmän. Tuontituotteiden rehevöittävää vaikutusta koskevassa pääasial- lisessa tietolähteessä (Poore and Nemecek 2018) tuotetyhmäkohtaiset rehevöittävät vaikutukset ovat korkeita verrattuna Suomessa tehtyihin tutkimuksiin. Lisäksi nykyisin elinkaariarvioinnissa käytettävissä oleva indikaattori rehevöittäville vaikutuksille (rehe- vöittävä potentiaali) on jo sinällään hankala eri paikoissa tapahtuvien päästöjen vaiku- tusten arvioimiseen ja vertaamiseen, koska se ei ota huomioon paikallisia olosuhteita. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 61 3 Ruokavaliomuutoksen vaikutukset kotimaiseen maa- ja elintarviketalouteen 3.1 Maataloustuotannon lähtökohdat ruokavaliomuutoksiin 3.1.1 Maatalouden taloudellinen toimintaympäristö 3.1.1.1 Ruuan kulutusmenot Liha- ja maitotuotteet ovat nykyisin keskeinen osa suomalaisten ruokavaliota, ja tämä näkyy myös kuluttajien ostoskoreissa: liha- ja maitotuotteiden yhteenlaskettu osuus keskivertokotitalouden ruokaostoksista on lähes 37 % (kuva 3.1). Kotiin hankitun ruuan kulutusmenot olivat Suomessa yhteensä 13,5 mrd. euroa vuonna 2017 (Tilasto- keskus 2019). Lihatuotteiden osuus ruoan kulutusmenoista oli 2,6 mrd. euroa (19,1 %), maitotuotteiden ja munien osuus puolestaan 2,3 mrd. euroa (17,5 %). Kotitalouksien ruokamenojen suurin tuoteryhmä on hedelmät ja kasvikset, 2,7 mrd. euroa (20,2 %). Hedelmien ja kasvisten osuus ruokamenoista on kasvanut ja se ylitti lihan osuuden vuonna 2014. Lihan osuus ruokamenoista oli suurimmillaan 1990-luvun alussa, noin 25 %. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 62 Kuva 3.1. Ruokien ja alkoholittomien juomien kulutusmenot tuoteryhmittäin vuonna 2017, % (Lähde: Tilasto- keskus 2019a). Leipä- ja viljatuotteet, 2,0 mrd. euroa (15,0 %), on ruoan kulutusmenojen neljänneksi suurin tuoteryhmä. Leipä- ja viljatuotteiden osuus ruokamenoista oli suurimmillaan vuonna 2004, 17 %. Sokerit, hillot ja makeiset on ruokamenojen viidenneksi suurin tuoteryhmä, 1,3 mrd. euroa (9,7 %), ja lähes yhtä suuri on alkoholittomien juomien osuus, 9,0 %. Näiden tuoteryhmien osuus ruokamenoista on säilynyt lähes ennallaan vuodesta 1975. Kalan ja kalatuotteiden osuus ruoan kulutusmenoista, 0,7 mrd. euroa (5,4 %), on pieni ja kasvaa hitaasti. Rasvojen ja öljyjen osuus ruokamenoista on 0,2 mrd. euroa (1,8 %). Rasvojen ja öljyjen osuus ruokamenoista on pienentynyt tuoteryhmistä suhteelli- sesti eniten. Vuonna 1975 rasvojen ja öljyjen osuus oli 6,6 %. Kotitalouskulutuksen lisäksi ruoka-alan tuotantoa viedään ulkomaille ja käytetään tuo- tannon välituotteina. Ruoka-alan toimialojen tuotos perushintaan oli vuonna 2017 noin 27 mrd. euroa. Kun tähän lisätään välituotehankintojen tuotosvaikutus muilla aloilla, niin ruoka-alan tuotoksen arvo oli noin 40 mrd. euroa. Tämä on noin 10 % kansanta- louden perushintaisesta tuotoksesta. 20,2 19,1 17,5 15,0 9,7 9,0 5,4 2,4 1,8 Hedelmät ja kasvikset Liha ja lihatuotteet Maito, juusto ja munat Leipä- ja viljatuotteet Alkoholittomat juomat Sokerit, hillot, ja makeiset Kala ja kalatuotteet Muut elintarvikkeet Rasvat ja öljyt VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 63 3.1.1.2 Elintarvikkeiden jalostus Meijeriteollisuus ja lihanjalostus ovat Suomen elintarviketeollisuuden kaksi suurinta toimialaa. Yhdessä ne vastasivat 42 % elintarviketeollisuuden liikevaihdosta vuonna 2017 (Tilastokeskus 2019). Lisäksi kotieläinrehuteollisuuden osuus on 7 %, joten noin puolet elintarviketeollisuuden liikevaihdosta muodostuu nykyisin kotieläintuotantoket- juun liittyvästä toiminnasta (kuva 3.2). Kuva 3.2. Elintarviketeollisuuden toimialat liikevaihdon mukaan vuonna 2017, % (Tilastokeskus 2019a). Elintarviketeollisuuden tuotoksen arvo oli kansantalouden tilinpidon vuonna 2017 yh- teensä 11,1 mrd. euroa. Arvonlisäystä elintarviketeollisuudessa syntyi 2,6 mrd. euroa. Elintarviketeollisuuden osuus koko kansantalouden arvonlisäyksestä vuonna 2017 oli 1,4 % säilyen edellisvuosien tasolla. Tehdasteollisuuden arvonlisäyksestä elintarvike- teollisuuden osuus oli 7,7 %, mikä on hieman edellisvuosia vähemmän. Elintarvikete- ollisuus työllistää maassamme suoraan vajaat 33 000 henkilöä, joista runsas 40 % (13 500 henkilöä) työskentelee kotieläintuotantoketjussa (lihan- ja maidonjalostus sekä rehuteollisuus). 2498 2044 1254 879 865 760 570 384 364 334 827 Lihateollisuus Meijeriteollisuus Juomien valmistus Leipomoteollisuus Makeiset, kahvi ja mausteet Rehuteollisuus Kasvisten ja hedelmien jalostus VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 64 3.1.1.3 Maa- ja puutarhatalous Kotieläintuotannon (maidon-, lihan- ja kanamunien tuotanto) osuus oli vuonna 2017 lähes 47 % suomalaisen maatalouden markkinahintaisesta tuotosta Luonnonvarakes- kuksen kokonaislaskelman (Luke 2019) mukaan. Peltokasvituotannon osuus oli puo- lestaan 27 % ja kasvihuone- ja avomaatuoton osuus 20 %. Muuta markkinatuottoa syntyi 6 %:n verran (kuva 3.3). Kuva 3.3. Suomen maatalouden markkinahintaisen tuoton rakenne vuonna 2017, milj. euroa (Luonnonvara- keskus 2019, Maatalouden kokonaislaskenta). Maataloustoimialan tuotos perushintaan oli kansantalouden tilinpidon (Tilastokeskus 2019) mukaan yhteensä 4,4 mrd. euroa vuonna 2017. Tuotannon volyymi on laskenut kuutena viimeisenä vuotena vuotta 2015 lukuun ottamatta. Vuosina 2012 ja 2013 tuo- toksen arvo oli 5,1 mrd. euron tasolla. Perushintainen tuotos sisältää tuotannon myyn- titulot, tuotannon omaan käyttöön ja tuotantosidonnaisen maataloustuen (0,3 mrd. eu- roa). Kun huomioon otetaan myös tuotantoon sitomaton hehtaariperusteinen maata- loustuki (1,6 mrd. euroa), niin tuotoksen arvo oli 6,0 mrd. euroa. Maataloustuotannossa käytettiin välituotteita 3,2 mrd. euron arvosta. Näin ollen maa- talouden perushintainen arvonlisäys oli 1,2 mrd. euroa vuonna 2017. Maatalouden vä- lituotekäytössä suurin erä arvoltaan on tiloilla omaan käyttöön tuotetut rehut sekä elin- tarviketeollisuuden rehujalosteet. Rakennusten kunnossapito, tukkukauppa tavaran välittäjänä, lannoitteet ja kasvinsuojeluaineet ja energia eri muodoissaan ovat myös suuria kustannuseriä. Erilaiset tuotantoa tukevat palvelut yhteenlaskettuna on välituo- tekäytön suurimpia kustannuseriä. Näihin sisältyvät mm. eläinlääkärin palvelut. 1295 263 219591 309 758 119 241 Nautakarjatalous Sikatalous Siipikarjatalous Viljantuotanto Nurmikasvit Puutarhatalous Muut kasvit Muu tuotto VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 65 Maataloustoimialan osuus talouden perushintaisesta arvonlisäyksestä oli 0,6 % ja se on jäänyt alle yhden prosentin vuotta 2013 (1,0 %) lukuun ottamatta. Maatalous ko- neineen, rakennuksineen ja peltoineen on hyvin pääomavaltainen elinkeino. Vuonna 2017 maatalouden kokonaisinvestointien arvo oli 1,1 mrd. euroa, mikä on 2,2 % kan- santalouden kokonaisinvestoinneista. Maatalouden osuus kansantalouden investoin- neista on siten arvonlisäysosuutta selvästi suurempi. 3.1.2 Maatalouden nykyinen tuotantorakenne Suomen maatalous on siis rahavirroissa mitattuna varsin kotieläintuotantovaltaista. Kotieläintuotannon osuus oli vuonna 2017 lähes 47 % suomalaisen maatalouden markkinahintaisesta tuotosta, vaikka maatiloista vain 24 % oli kotieläintiloja. Lisäksi noin 70 % Suomen viljelysmaasta on tällä hetkellä rehutuotannon käytössä (Luke 2019). Viljelymaan nykyistä käyttöä ja sen muutosta vegaanisen ruokavalion vaihto- ehdossa on kuvattu tarkemmin liitteessä 3. Lihan- ja maidontuotannon taloudellinen merkitys vaihtelee Suomessa alueittain aluei- den erilaisten ilmasto-, maaperä- ja topografiapiirteiden vuoksi. Nurmituotanto on kes- kittynyt pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalle ja Pohjois-Savoon. Esimerkiksi vuonna 2018 nurmimaan osuus oli Suomessa keskimäärin 38 % maatalousmaasta. Pohjois- Savossa 64 % ja Pohjois-Pohjanmaalla 52 % maasta oli nurmimaana. Sen sijaan Etelä-Suomessa vuonna 2018 peltoalasta alle 20 % oli luokiteltu nurmimaaksi. Näin ollen maidon- ja lihantuotannon muutoksista seuraisi merkittävämpiä taloudellisia vai- kutuksia Suomen pohjoisilla ja itäisillä alueilla, kun taas Etelä-Suomessa merkitys olisi melko vähäinen. 3.1.2.1 Maidontuotanto Maitotalous on suurin maatalouden ala Suomessa, ja sen osuus on noin neljännes Suomen maataloustuotannon markkinahintaisesta kokonaisarvosta. Vuonna 2018 lyp- sykarjataloutta harjoitti päätuotantosuuntanaan vajat 6 900 tilaa. Vuosina 1995–2018 lypsykarjatilojen määrä on vähentynyt lähes 25 200 tilalla eli noin 6,5 %:n vuosivauh- dilla (Luke 2019). Suhteellisesti eniten lypsykarjatiloja on Itä- ja Pohjois-Suomessa jossa ne muodostavat vajaan neljänneksen alueen tiloista. Lypsykarjatilat ovat jakau- tuneet muita tuotantosuuntia tasaisemmin maan eri osiin. Maitotiloilla tuotetaan 2 208 miljoonaa litraa maitoa, ja lehmiä on 263 600 kpl (vuonna 2018). Maitotalousala on läheisessä yhteydessä lihantuotantoon: noin 84 % Suomen nautakarjasta on lähtöisin maitotiloilta. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 66 Suomi on maitotuotteissa lähes 100-prosenttisesti omavarainen nestemaidoksi muun- nettuna. Joissain tuoteryhmissä merkittävä osa maitotuotteista, kuten juustoista noin puolet, on ulkomaista alkuperää. Merkittävä osa Suomessa tuotetun maidon sisältä- mästä rasvasta käytetään puolestaan vientituotteiden valmistukseen. Vuonna 2018 valmistetusta voista yli 60 % meni vientiin. Sen sijaan maidon valkuaisosalle on käyt- töä kotimaassa. Juusto on tärkeä maidon käyttökohde, samoin kuin maitojauheet, joi- den valmistus on viime vuosina kasvanut juustonvalmistuksen vähentyessä. Vuonna 2018 peräti 60 % maidon kokonaiskulutuksesta kulutettiin juustoina. 3.1.2.2 Naudanlihantuotanto Naudanlihan osuus maataloustuotannon markkinatuotoista on noin 9 %. Se on tuotan- toarvoltaan toiseksi tärkein yksittäinen maataloustuote maidon jälkeen. Naudanlihan- tuotantoon erikoistuneita tiloja oli vuonna 2018 vajaa 3 300 kappaletta eli melkein 7 % kaikista maatiloista. Vuosina 1995–2018 määrä on vähentynyt lähes 5 800 tilalla eli noin 4,3 %:lla vuodessa. Naudanlihatilojen sijoittuminen maan eri osiin vastaa suun- nilleen lypsykarjatilojen alueellista jakaumaa (Niemi & Väre 2019). Vuonna 2018 naudanlihaa tuotettiin Suomessa 87 milj. kg (ruhopainona eli luullisena lihana). Naudanlihan kulutus oli 107 milj. kg, josta neljännes oli tuontilihaa. Merkittä- vimpiä tuojamaita olivat Puola, Tanska, Saksa, Ruotsi ja Alankomaat, joiden yhteen- laskettu tuontiosuus oli yli neljä viidesosaa tuonnista. Suomalaista naudanlihaa vie- dään yhteensä 4,5 milj. kg, pääasiassa Ruotsiin, jossa toimii osittain suomalaisomis- teisia liha-alan yrityksiä, sekä Tanskaan ja Saksaan. Noin 84 % suomalaisesta naudanlihantuotannosta on peräisin lypsylehmien vasikoista ja osin teuraslypsylehmistä. Loput 16 % tulee nauhanlihan tuotantoon kasvatettavasta emolehmäkarjasta, joka käsittää 60 000 emolehmää. Emolehmien lukumäärä on yli kaksinkertaistunut Suomessa tällä vuosituhannella. 3.1.2.3 Sianlihantuotanto Sianlihan osuus maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta on noin 7 %. Sian- lihantuotantoon erikoistuneita tiloja oli vuonna 2018 noin 1 080 kappaletta eli 2,2 % tukea hakeneista tiloista. Päätuotantosuuntanaan porsastuotantoa harjoitti 248 tilaa, sianlihantuotantoa 472 ja yhdistelmätuotantoa 360 tilaa. Sikatilojen määrä on vähen- tynyt vuosien 1995–2018 aikana kaikista tuotantosuunnista eniten; yli 83 % eli noin 7,3 % vuodessa. Sianlihantuotanto on keskittynyt Etelä- ja Länsi-Suomeen; lähes nel- jäsosa tiloista sijaitsee Varsinais-Suomen, viidesosa Etelä-Pohjanmaan ja kuudesosa Pohjanmaan alueella (Niemi & Väre 2019). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 67 Sianlihantuotannon määrä on laskenut Suomessa yli viidenneksellä vuosien 2008 ja 2018 välillä. Vuonna 2018 sianlihaa tuotettiin 169 milj. kg, ja kulutettiin 177 milj. kg (ruhopainona eli luullisena lihana). Tuonnin osuus kulutuksesta oli 19 % (33,6 milj. kg). Sianlihaa tuodaan eniten Saksasta, Tanskasta ja Puolasta. Sianlihavalmisteita tuodaan pääasiassa Saksasta, Ruotsista ja Virosta. Saksan osuus sianlihan tuonnista on yli puolet Vuonna 2018 sianlihan vienti väheni noin 22 milj. kg tasolle. Perinteisesti Suomesta on viety ruholihaa, mutta viime vuosina paloina viennin osuus on lisääntynyt. Tärkeim- piä vientikohteita olivat Viro, Ruotsi ja Uusi-Seelanti. Sianlihan viennin arvo Kiinaan oli tullitilaston mukaan noin 7 miljoonaa euroa. 3.1.2.4 Siipikarjatalous Siipikarjatalouden osuus maataloustuotannon markkinahintaisesta tuotosta on vajaat 6 %. Siipikarjatiloja oli vuonna 2018 kaikkiaan 514 kappaletta eli noin 1 % maatiloista. EU-vuosina siipikarjatilojen määrä on vähentynyt lähes 77 % eli 6,1 % vuodessa. Vuonna 2018 kananmunantuotantoon erikoistuneita tiloja oli 236, siipikarjanlihan tuo- tantoon erikoistuneita tiloja 217 ja oli jalostuskanaloita tms. 61 kappaletta. Myös siipi- karjatalous on keskittynyt Etelä- ja Länsi-Suomeen. Lähes puolet kananmunantuotan- toon erikoistuneista tiloista sijaitsee Varsinais-Suomessa. Siipikarjanlihan tuotantoon ja muuhun siipikarjatalouteen, mm. siitosmunien tuotantoon, erikoistuneita tiloja on myös erityisesti Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa (Niemi & Väre 2019). Vuonna 2018 Suomessa tuotettiin 135 milj. kg siipikarjanlihaa (ruhopainona eli luulli- sena lihana), mikä on kautta aikojen suurin määrä. Broilerin osuus siipikarjanlihan tuo- tannosta oli 93 %. Broilerinlihaa tuotettiin vuonna 2018 noin 126 milj. kg ja kalkkunan- lihaa 8 milj. kg. Broilerinlihaa kulutettiin 130 milj. kg ja kalkkunanlihaa 10,7 milj. kg. Sii- pikarjalihan kulutus on ollut voimakkaassa kasvussa ja kasvun voidaan nähdä jatku- van vahvana. Vuonna 2018 Suomeen tuotiin 21,8 milj. kg siipikarjanlihaa. Tuonnin osuus oli 14 % broilerinlihan ja peräti 32 % kalkkunanlihan kulutuksesta. Broileria tuotiin lähinnä val- misteina tai luuttomina paloina. Sen sijaan kalkkunaa tuotiin lähinnä vain luuttomina paloina. Broilerinlihan suurimmat tuojamaat olivat Thaimaa, Saksa, Ruotsi ja Liettua. Kalkkunanlihaa tuotiin runsaasti mm. Puolasta ja Saksasta, jotka lukeutuvat Euroopan suurimpiin kalkkunanlihan tuottajamaihin, sekä Virosta. Siipikarjanlihaa vietiin vuonna 2018 Suomesta 16,7 milj. kg, lähinnä Viroon. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 68 Vuonna 2018 kananmunia tuotettiin 75 milj. kg. Kananmunien kulutus Suomessa on noussut melko tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan ja vuonna 2018 kuorimu- nia kulutettiin Suomessa yhteensä noin 68 milj. kg. Tuontimunien osuus kulutuksesta oli muutaman prosentin luokkaa. 3.1.2.5 Peltokasvituotanto Kevätviljat – ohra, kaura ja vehnä – hallitsevat maankäyttöä Suomessa. Käytössä ole- vasta 2,27 milj. peltoalasta yli miljoona hehtaaria oli vuonna 2018 viljan viljelyssä. Vilja-alasta yli kolmannes (430 000 ha) oli rehuohraa ja lähes kolmannes (323 300 ha) kauraa. Yksi kolmannes Suomen peltoalasta eli noin 763 000 ha pelloista oli puoles- taan rehunurmena. Kevätviljat ja heinänurmet muodostavat siten yhdessä 80 % viljel- lystä maa-alasta, joten vain rajalliset 120 000 hehtaaria jäävät rapsin, perunan, her- neen, syysrukiin, syysvehnän, sokerijuurikkaan ja viime aikoina myös härkäpavun kal- taisten pienialaisten viljelykasvien viljelyyn. Rypsiä ja rapsia viljeltiin yhteensä 53 000 ha:lla (2,2 %), kuminaa 28 000 ha:lla (1,2 %), ja perunaa 21 600 ha:lla (1,0 %). Palkoviljoilla (härkäpapu ja herne) oli vuonna 2018 ainoastaan 1,3 % eli 29 300 ha Suomen kokonaisviljelyalasta. Pääasialliset palkokasvit ovat härkäpapu (30 700 ton- nia 19 700 ha:n alaa kohden) ja herne (52 000 tonnia 11 200 ha kohden). Suurin osa härkäpavusta ja herneestä käytetään tällä hetkellä rehuksi. Suomessa tuotetaan myös noin 6 292 tonnia tarhahernettä 4 700 ha:n alalla. Koska tarhaherne vaatii pitkän kas- vukauden ja kuivan syksyn, kasvatus on tähän mennessä rajoittunut sopiville maape- räalueille Etelä-Suomeen. 3.1.2.6 Puutarhatuotanto Puutarhatuotannon osuus maataloustuotannon markkinatuotoista on noin 20 %. Tuo- tantoon luetaan Suomessa kuuluvaksi avomaan vihannestuotanto, viljeltyjen marjojen ja omenan tuotanto, taimitarhatuotanto sekä kasvihuonetuotanto. Avomaan vihannes-, marja- ja hedelmäntuotantoa oli vuonna 2018 yhteensä noin 19 131 hehtaarilla. Kasvihuonetuotantoa oli lähes 400 hehtaarilla, josta vihanneksia viljel- tiin 248 hehtaarilla. Puutarhatuotantoa harjoitti 3 407 tilaa. Niistä 2 708 tilalla oli avo- maatuotantoa ja 999 tilalla kasvihuonetuotantoa. Osalla tiloista on sekä avomaa- että kasvihuonetuotantoa (Niemi & Väre 2019). Vahvoja avomaavihannesviljelyn alueita ovat Satakunta ja Varsinais-Suomi. Pohjois- Savo on tärkeää marjanviljelyaluetta. Omenan viljelyn pääalueita ovat Ahvenanmaa, Lounais-Suomi ja Länsi-Uusimaa. Pohjanmaalla, etenkin Närpiön alueella, on merkit- tävä kasvihuonevihannesten tuotannon keskittymä. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 69 3.1.2.7 Palkokasvituotannon mahdollisuuksista Voisiko sitten Suomen maatalous tuottaa lisää proteiinipitoisia tuotteita korvaamaan mahdollista kotieläintuotteiden vähenemistä ruokavaliossa? Suomen tuotanto-olot kasvintuotannossa ovat selvästi heikommat kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Maantie- teellisen sijainnin ja poikkeuksellisen lyhyen kasvukauden aiheuttama heikko tuotta- vuus ilmenee mm. käytettyjen tuotantopanosten määrään nähden alhaisina hehtaari- satoina. Palkokasveilla keskisatojen erot Keski-Eurooppaan verrattuna ovat tosin hie- man pienempiä kuin monilla muilla kasveilla. Myös sadantaa on Suomessa paremmin Keski-Eurooppaan verrattuna. Lähtöasetelma on siitä huolimatta vaikea kasviperäisen ruokaproteiinin tuotannon merkittävälle lisäämiselle, vaikka tämä siirtymä olisi tekni- sesti toteutettavissa, kun sitä katsotaan biologisesta näkökulmasta (Liite 3). Käytettä- vissä olevan viljelymaan ja usein viljavaltaisten viljelykiertojen pohjalta tarkasteltuna ei näyttäisi olevan estettä sille, että palkokasvit voidaan ottaa mukaan nykyisiin viljely- kiertoihin. Palkokasveilla on hyvä esikasviarvo viljoille, ts. viljan viljely palkokasveja seuraavana satovuonna samalla peltolohkolla parantaa viljan satoa (Peltonen-Sainio ym. 2019). Kotimaisten palkokasvien tuotannon suurta lisäämistä vaikeuttavat muun muassa rik- kakasvien, tuholaisten ja kasvitautien torjunnan ongelmat. Suomi on torjunta-aineiden markkina-alueena liian pieni ja se on erityinen haaste tuotantoriskien hallinnalle. Tuo- tannon nopean laajentamisen voi odottaa olevan erityisen vaikeita sellaisten palko- kasvien – kuten linssien, tarhapapujen ja kahviherneen – kanssa, joita suomalaiset viljelijät eivät vielä kovin hyvin tunne. Pienen viljelyalan ja rajallisten kotimaan markkinoiden vuoksi kasvinjalostusponnistuk- set kohdennetaan maailmalla pääviljelykasveihin pienialaisten viljelykasvien kuten palkokasvien kustannuksella (Solberg ym. 2015). Peltonen-Sainion ym. (2016) mu- kaan tästä on syntynyt eräänlainen noidankehä, jossa nykyinen vähäinen viljelyala saa toimijat luopumaan pienialaisten viljelykasvien jalostukseen suunnatuista inves- toinneista ja toisaalta kilpailukykyisten lajikkeiden puuttuminen saa viljelijät luopu- maan viljelyjärjestelmiensä laajentamisesta pienialaisiin viljelykasveihin. Kaupalliset tekijät ovat entisestään edistäneet kehitystä, jossa panostetaan pieneen määrään ta- loudellisesti tärkeitä viljelykasveja, kun valtiollisia jalostusyhtiöitä on yksityistetty ja myös sulautettu muihin yrityksiin. Suomessa tosin Huoltovarmuuskeskus tukee myös kaupallisesti kannattamattomien lajien jalostusta. Eräs viljelyalan laajentamista rajoittava tekijä on palkokasvien kaltaisten vaihtoehtois- ten viljelykasvien välijalostukseen tai esikäsittelyyn soveltuvien paikallisten laitosten puuttuminen. Tällaisia laitoksia tarvittaisiin, jotta näistä kasveista saataisiin jauhojen tai proteiini-isolaattien tyyppisiä, elintarviketeollisuuden jatkojalostukseen sopivia ai- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 70 nesosia (Röös ym. 2018). Elintarvikesektorin nykyiset riippuvuudet ja kehitysmekanis- mit tekevät palkokasvien käytön lisäämisen kuitenkin hankalaksi tällaisessa raaka-ai- netuotannon ja uudenlaisten tuotteiden jalostuksen rajapinnassa. Alan toimijoiden vä- listen vahvojen riippuvuussuhteiden on todettu aiheuttavan vallitsevissa erikoistu- neissa viljelykasvijärjestelmissä myös ns. lukkiutumisvaikutuksia, jotka hankaloittavat vaihtoehtoisten (palkokasvipohjaisten) järjestelmien kehitystä (Magrini ym. 2016). Näi- den lukkojen purkaminen vaatisi monien muiden toimenpiteiden ohella merkittäviä in- vestointeja vallitsevista viljelylajikkeista poikkeavien lajikkeiden jalostus- ja esikäsitte- lylaitoksiin. Menestyksellinen siirtyminen kasvipohjaisempaan ruokavalioon edellyttäisi myös en- tistä enemmän uusien, houkuttelevien lihaa korvaavien tuotteiden kehittämistä sellai- sista palkokasveista (hernekasvit ja härkäpavut), joita on totuttu pitämään rehukas- veina. Tämä puolestaan edellyttäisi elintarvikeketjun toimijoiden yhteistä toimintaa, mm. jatkuvaa palkokasviviljelyn ja -jalostuksen tutkimusta kotimaisen palkokasvituo- tannon, ja -jalostuksen lisäämiseksi. 3.2 Eri ruokavaliovaihtoehtojen tuotosvaikutukset maa- ja elintarviketaloudessa 3.2.1 Vaikutuslaskennan taustaa Talousvaikutuslaskennan lähtökohtana on ruoan nykykulutus, josta on tilastotieto sekä kilomääräisenä että euromääräisenä. Vaikutuslaskentaa varten nykyruokavalion kilomääräinen kulutus ruokatuotteina luokiteltiin panos-tuotosmallin kymmeneen las- kentatoimialaluokan tuoteryhmään (Taulukko 3.1). Luokitteluapuna käytettiin Tilasto- keskuksen toimialakuvauksia ja kotitalouksien elintarvikkeiden kulutusmenojen yksi- tyiskohtaisia laskentatason tietoja (Tilastokeskus 2019b). Kilomääräisen ruokakulutuk- sen jakaminen valmistustoimialojensa vastaaviksi tuotantotuotteiksi mahdollisti kulu- tuksen euromääräistämisen. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 71 Taulukko 3.1. Ruokatuotteiden euromääräinen % -osuus nykyisessä ruokavaliossa ja vaihtoehtoi- sissa ruokavalioissa panos-tuotosanalyysin laskentaluokittain. Nykyinen ruokavalio Liha1/2:een Liha1/3:aan Kalaisa Vegaani 1. Maataloustuotteet 20 24 25 20 26 2. Lihajalosteet 8 3 2 0 0 3. Kalajalosteet 2 1 1 3 0 4. Hedelmä- ja kasvisjalosteet 12 14 14 15 18 5. Kasvi- ja eläinöljyt ja -rasvat 2 2 2 2 2 6. Maitojalosteet 25 21 21 21 0 7. Mylly- ja tärkkelystuotteet 0 1 1 1 5 8. Leipomotuotteet, makaronit 7 11 11 12 13 9. Muut elintarvikejalosteet 15 15 15 19 26 10. Alkoholittomat ja alkoholi- juomat 9 7 7 7 9 Yhteensä 100 100 100 100 100 Tuotteiden luokittelu oli yksinkertaisinta liha-, kala- ja maitotuotteissa, jotka kaikki aja- teltiin käytettävän jalosteina. Luokittelu oli vaikeinta viljatuotteissa, jotka voidaan kulut- taa joko myllytuotteina tai leipomotuotteina. Kotitalouksien kulutusmenotietojen mu- kaan myllytuotteiden eli käytännössä jauhojen osuus viljatuotekulutuksesta on leipo- motuotteita eli ruoka- ja kahvileipää selvästi pienempi, mikä auttoi viljatuoteluokitte- lussa. Elintarvikejalosteiden lisäksi kotitalouskulutus sisältää maataloustuotteita sellaise- naan. Jalostamattomana kulutettaviksi maataloustuotteiksi luokiteltiin esimerkiksi omenat, marjat, sitrushedelmät, ruokaperuna, sipulit, lehtivihannekset, kananmunat sekä pähkinät ja siemenet. Hedelmä- ja kasvisjalosteet luokiteltiin omaksi luokakseen. Talouden näkökulmasta luokittelulla on merkitystä, sillä kulutus elintarvikejalosteina kasvattaa tuotantoa lisäämällä raaka-aineeseen työn ja pääoman lisäksi erilaisten ta- varoiden ja palvelujen osuutta välituotteina. Samalla se merkitsee raaka-aineen suh- teellisen osuuden pienenemistä. Suurin raaka-aineosuus on maidon-, lihan- ja kas- viöljyjalostuksessa ja pienin leipomoissa ja muun muassa valmisateriat ja makeiset si- sältävässä muussa jalostuksessa. Ruokatuotteiden kulutus muuttuu vaihtoehtoisissa ruokavalioissa ja talousvaikutuslas- kenta perustui ruokatuotteiden kulutusmäärien muutoksiin. Suhteellisten kulutusmuu- tosten avulla saatiin euromääräiset kulutukset taloudelliseen mallinnukseen. Näin eu- romääräiset kulutusmuutokset vastaavat suhteellisia fyysisiä kulutusmuutoksia. Me- nettelyn taustaoletuksena on, että ruokatuotteiden hinnoissa ei tapahdu muutoksia vaan hinnat säilyvät vaihtoehtoruokavalioissa ennallaan. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 72 Nykyruokavaliossa viljan syönti on pääasiassa vehnää ja ruista, yhteensä yli 70 % vil- jatuoteryhmästä, ja käyttö on pääasiassa leipomotuotteita (Tilastokeskus 2019c). Ruokavalioskenaarioissa kasvaa ohran ja - etenkin vegaanivaihtoehdossa - kauran käyttö nestemäisinä tuotteina. Tuotantoteknologialtaan nämä ovat lähempänä meijeri- teollisuutta, jonne ne eivät viljapohjaisina kuitenkaan kuulu. Panos-tuotosmallissa nestemäiset kauratuotteet luokiteltiin myllyteollisuuteen, jolloin ne ovat omassa raaka- aineryhmässään. Myllyteollisuuden laskentakertoimet ovat maidonjalostusta pienem- mät arvonlisäysosuutta lukuun ottamatta, minkä voidaan myös katsoa paremmin ku- vaavan viljapohjaisen raaka-aineen tuotantoa ja jalostusta (Luke 2019c). Panos-tuotosanalyysin tulokset kuvaavat tilannetta, jossa talouden kaikki tuotanto ta- pahtuu vuoden 2015 tuotantoteknologialla (Tilastokeskus 2019d). Vaihtoehtoisten ruokavalioiden suuret muutokset liha-, maito- ja kalatuotteiden suurina vähentymisinä eivät aiheuta laskennallista ongelmaa sillä nämä tuotannot vain jäävät toteutumatta. Vastaavasti viljankulutuksen suuret kasvut voidaan mallintaa. Vaihtoehtoisten ruoka- valioiden kulutusmuutokset ovat kuitenkin niin suuria, että reaalimaailmassa tuotan- nolliset investoinnit ovat välttämättömiä. Investointien jälkeisessä maailmassa käytetyt panos-tuotosmallin kertoimet eivät välttämättä enää ole voimassa tuotantopanosten käytön muututtua. Toteutuvat kysyntämuutokset vaikuttavat myös tuotteiden hintoihin kertoimia muuttavasti. Panos-tuotosanalyysi on yleisesti käytetty menetelmä taloudellisten vaikutusten las- kennassa. Sitä on kuvattu kirjallisuudessa (esim. Miller & Blair 2009) ja sovellettu vas- taavalla kymmenen toimialan luokituksella ruokaketjun tuotannon analysoinnissa (esim. Knuuttila & Vatanen 2017, Knuuttila & Vatanen 2015). Analyysissä käytettiin perinteistä kysyntämallia, jonka lähtötietoina olivat kotitalouksien kulutusmenot. Eri toimialojen tuotantoteknologian ja keskinäiset vuorovaikutussuhteet kuvaava aineisto on vuodelta 2015, joka on viimeisin käytettävissä oleva tilastointivuosi. Mallissa käy- tettiin laajennettua laskentatason elintarviketoimialajakoa. 3.2.2 Maataloustuotanto Talousvaikutusanalyysissä tarkasteltiin vaihtoehtoisten ruokavalioiden vaikutusta koti- maiseen maataloustuotantoon. Tulokset sisältävät vain kotimaisen kulutuksen edellyt- tämän tuotannon. Vientituotanto tai muiden toimialojen käyttöön päätyvä tuotanto ei sisälly tuloslukuihin. Kotitalouksien kulutusruokakori sisältää kotimaisen tuotannon li- säksi tuontituotteita, jotka poistettiin laskennan lähtötiedoista lähdeaineiston avulla. Tulokset kuvaavat siten kotitalouksien kulutuskysynnän vaikutuksen kotimaiseen maataloustuotantoon. Eri tuoteryhmien kulutusmäärien muuttuessa eri ruokavalioissa myös tuontimäärät muuttuvat. Tuonnin ja kotimaassa valmistettujen tuotteiden kulu- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 73 tussuhteen ajateltiin pysyvän vaihtoehtoisissa ruokavalioissa samana kuin nykyruoka- korissa sillä perusteita tuontituotekäytön tai kotimaassa valmistettujen tuotteiden käy- tön erilaistamiseen ei ole käytettävissä. Kuva 3.4. Maatalouden tuotosvaikutus nykyisessä ruokavaliossa ja vaihtoehtoisissa ruokavalioissa panos- tuotosanalyysin mukaan, miljoonaa euroa. Maatalouden tuotos säilyy analyysin mukaan nykyruokavalion tasolla ruokavaliossa, jossa lihan kulutus laskee puoleen (kuva 3.4). Ruokavaliossa, jossa lihan kulutus las- kee yhteen kolmasosaan, maatalouden tuotos laskee vain 2 %. Sen sijaan vegaani- ruokavaliossa ja kalaa runsaammin käyttävässä vaihtoehdossa maatalouden tuotos laskee selvemmin. Vegaaniruokavaliossa maatalouden tuotos laskee 23 % ja ka- laisassa ruokavaliossa 16 %. 3.2.3 Elintarvikejalostus Elintarvikejalostuksen tulokset sisältävät kotitalouksien kulutuskysynnästä aiheutuvan elintarviketeollisuuden kotimaisen tuotoksen eri ruokavaliovaihtoehdoissa. Luvut eivät sisällä elintarvikeviennin tai muiden toimialojen käyttöön päätyvää osuutta kotimai- sesta elintarvikejalostuksesta. Panos-tuotosanalyysin tulosten mukaan elintarviketeollisuuden tuotos säilyy nykyruo- kavalion tasolla tai laskee hiukan vaihtoehtoisissa ruokavalioissa (kuva 3.5). Vegaani- ruokavaliossa elintarviketeollisuuden tuotos kasvaa 2 %. Kalaisassa ruokavaliossa elintarviketeollisuuden tuotos pienenee 6 %, liha puoleen vaihtoehdossa tuotos piene- nee 3 % ja liha kolmasosaan vaihtoehdossa tuotos pienenee 7 %. 0 500 1000 1500 2000 2500 Nykyruokavalio Liha 1/2:een Liha 1/3:aan Kalaisa Vegaani VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 74 Kuva 3.5. Elintarviketeollisuuden tuotosvaikutus nykyruokavaliossa ja vaihtoehtoisissa ruokavalioissa pa- nos-tuotosanalyysin mukaan, miljoonaa euroa. Vaikka elintarviketeollisuuden tuotosvaikutus kokonaisuudessaan ei paljon muutu ny- kyiseen kulutukseen verrattuna tai vaihtoehtoisten ruokavalioiden välillä, niin alan si- sällä tuotannon muutokset ovat suuria. Tulokset ovat kuitenkin odotetun kaltaiset ja noudattavat vaihtoehtoisten ruokavalioiden tuotekulutusta. Nykykulutuksen edellyttämä lihanjalostus häviää vegaanisessa ja kalaisassa ruokava- liossa, puolittuu lihapuoleen vaihtoehdossa ja häviää 70 prosenttisesti lihan kulutuk- sen pienentyessä kolmasosaan. Nykykulutuksen edellyttämä maidonjalostus häviää vegaanissa ruokavaliossa, mutta muissa vaihtoehtoisissa ruokavalioissa maidonjalos- tus pienenee kussakin vajaat 10 %. Kalanjalostus häviää vegaaniruokavaliossa ja pie- nenee noin 5 % lihankäytön supistuessa, mutta kasvaa lähes 120 % kalaisassa ruo- kavaliossa. Hedelmien ja kasvisten jalostus ja säilöntä kasvaa kaikissa vaihtoehtoi- sissa ruokavalioissa kolmanneksella ja ruokaöljyjen ja –rasvojen valmistus noin 7 %. Vaihtoehtoisissa ruokavalioissa elintarvikejalostuksen kasvunäkymät ovat tulosten mukaan suurimmat viljan jatkojalostuksessa osan kasvusta kanavoituessa valmisruo- kien valmistuksen toimialalle erityisesti vegaanisessa ja kalaisassa ruokavaliossa. Näin vegaaniruokavaliossa viljaperäisen elintarvikejalostuksen tuotoskasvu mylly- ja leipomoteollisuudessa kompensoi eläinperäisten liha-, maito- ja kalatuotejalostuksen tuotoksen pienenemisen. 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 Nykyruokavalio Liha 1/2:een Liha 1/3:aan Kalaisa Vegaani VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 75 3.2.4 Vaikutukset tuontiin Ruoankulutus aikaansaa tuontia kahta kautta. Maataloustuotannossa ja elintarvikeja- lostuksessa käytetään tuontipanoksia välituotteina esimerkiksi energiana ja kasvin- suojeluaineina. Myös tuotannon edellyttämät investoinnit sisältävät tuontia, mutta ne eivät sisälly tässä tarkasteluun. Tuotannon tarvitseman tuonnin lisäksi tuodaan sellai- senaan kulutukseen päätyviä ruokatuotteita, jotka ovat maataloustuotteita kuten he- delmiä ja vihanneksia sekä elintarvikejalosteita. Nykyruokavalioon verrattuna tuonti kasvaa kaikissa vaihtoehtoisissa ruokavalioissa (kuva 3.6). Tuonnista noin kolmasosa on tuotannon edellyttämää välituotetuontia ja suurempi osuus on valmisruokatuontia. Tuotannon edellyttämä tuonti kasvaa eniten vegaaniruokavaliossa. Kasvua on panos- tuotosanalyysin mukaan 12 % nykyruokavalion edellyttämään tuontiin verrattuna. Ka- laisassa ruokavaliossa tuotannon edellyttämä tuonti kasvaa 4 %, liha puoleen ruoka- valiossa panostuonti kasvaa 2 % ja liha kolmasosaan vaihtoehdossa tuotannon edel- lyttämä tuonti säilyy nykyruokavalion edellyttämän tuonnin tasolla. Valmisruokatuonti kasvaa kaikissa vaihtoehtoisissa ruokavalioissa. Eniten valmisruo- katuonti kasvaa vegaanisessa ruokavaliossa, jossa kasvu on 80 % 2 500 miljoonasta eurosta reiluun 4 500 miljoonaan euroon eli 80 %. Muissa ruokavalioissa valmisruoka- tuonti kasvoi 19–21 % nykyruokavalion edellyttämään valmisruokatuontiin verrattuna. Kuva 3.6. Nykyisen ruokavalion ja eri ruokavalioiden tuontivaikutus panos-tuontianalyysin mukaan, miljoonaa euroa. 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 76 Analyysissä kotimaassa valmistettujen tuotteiden ja valmiselintarviketuontina kulutet- tujen tuotteiden suhteen oletettiin pysyvän ennallaan, sillä riittäviä perusteita kulutus- suhteen muutokselle tuoteryhmittäin ei euromääräisinä lukuina ollut käytettävissä. Valmisruokatuonnin kasvu vegaanisessa ja muissakin vaihtoehtoisissa ruokavalioissa johtuu siitä, että kulutus kasvaa niissä tuoteryhmissä, joissa kotimaisen tuotannon osuus nykyruokavaliossa on pienin. Näitä tuoteryhmiä ovat hedelmät ja vihannekset sisältävät maataloustuotteet, hedelmä- ja vihannesjalosteet, kasvisöljyt ja – rasvat sekä myllytuotteet ruistuonnista johtuen. 3.2.5 Elintarvikeviennin kaksinkertaistamisen vaikutus Elintarvikeviennin arvo vuonna 2018 oli 1 519 miljoonaa euroa. Viennin arvo laski edellisvuodesta 4 %. Elintarvikeviennin kaksinkertaistamisen lähtötasona pidettiin vuoden 2018 viennin arvoa. Viennin arvo on nimellisesti ollut vuoden 2018 tasolla 2010-luvun alkupuolella ennen vuonna 2014 voimaan astuneita ns. Venäjä-pakotteita, jotka alensivat ennen kaikkea maitotuotteiden vientiä. Elintarvikeviennin kaksinkertais- tamisessa viennin arvon ajateltiin kasvavan tasaisesti kaikissa tuoteluokissa. Elintarvikeviennin kaksinkertaistaminen nykyisestä 3 038 miljoonaan euroon tasaisesti kaikissa tuoteryhmissä kasvattaa maatalouden tuotoksen panos-tuotosanalyysin mu- kaan nykyisestä 672 miljoonasta eurosta 1 344 miljoonaan euroon (kuva 3.7). Lu- vuissa on huomioitu tuotannon edellyttämät tuontipanokset, jotka on vähennetty maa- talouden tuotoksesta. Tuotosluvut sisältävät sekä jalostamattomina vietävien maata- loustuotteiden tuotannon että vientielintarvikejalosteiden sisältämien maatalousraaka- aineiden arvon. Nykyviennin vaikutus elintarviketeollisuuden tuotokseen on panos-tuotosanalyysin mukaan 1 153 miljoonaa euroa. Viennin kaksinkertaistaminen tasaisesti kaikissa tuo- teryhmissä kasvattaa elintarviketeollisuuden tuotoksen 2 305 miljoonaan euroon. Lu- vuissa on huomioitu vähentävinä vientielintarvikkeiden tuotannossa käytettyjen tuonti- panosten arvo. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 77 Kuva 3.7. Elintarvikkeiden nykyvienti, nykyviennin kaksinkertaistaminen ja näiden tuotosvaikutukset maata- louteen ja elintarviketeollisuuteen panos-tuotosanalyysin mukaan, miljoonaa euroa. 3.2.6 Panos-tuotostulosten tulkinta ja rajaukset Panos-tuotosanalyysin tulokset kuvaavat tilannetta, jossa talouden kaikki tuotanto ta- pahtuu vuoden 2015 tuotantoteknologialla. Tulokset kuvaavat siten tilannetta, jossa ruokavalioiden edellyttämä tuotanto tapahtuisi nykyisillä tuotantojärjestelmillä ilman, että maatalouden, elintarvikejalostuksen tai näille kotimaassa tuotantopanoksia toimit- tavilla aloilla tapahtuisi muutoksia työn, pääoman tai välituotteiden käytössä. Ruoka- valioiden kulutusmuutokset ovat kuitenkin niin suuria, että reaalimaailmassa tuotan- nolliset investoinnit ovat välttämättömiä. Investointien jälkeisessä maailmassa käytetyt panos-tuotosmallin kertoimet eivät välttämättä enää ole voimassa tuotantopanosten käytön muututtua. Tuotannon teknisen uudelleen järjestelyn lisäksi toteutuvat kysyntä- muutokset vaikuttavat myös tuotteiden hintoihin mallin laskentakertoimia muuttaen. Kiintein kertoimin tuotetut tulokset eivät siten vastaa tilannetta, jossa tuotanto olisi tek- nisesti ja taloudellisesti sopeutunut vaihtoehtoisten ruokavalioiden edellyttämään tuo- tantoon. Maatalouden tuotos laskee vegaaniruokavaliossa ja elintarviketeollisuuden tuotos kasvaa. Tämä heijastaa mallin nykytilannetta, jossa kasvis- ja viljapohjaisessa jalos- tuksessa maatalousraaka-aineen osuus tuotannon kokonaisarvosta on pieni, selvästi pienempi kuin maitotuotejalostuksessa, mutta myös lihanjalostusta pienempi. 0 500 1000 1500 2000 2500 3000 3500 El in ta rv ik e ny ky vi en ti Vi en ti 2x Ny ky vi en ti M aa ta lo us tu ot os va ik ut us (n et to ) Vi en ti 2x M aa ta lo us tu ot os va ik ut us (n et to ) Ny ky vi en ti El in ta rv ik et eo lli su us tu ot os va ik ut us (n et to ) Vi en ti 2x El in ta rv ik et eo lli su us tu ot os va ik ut us (n et to ) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 78 Vaihtoehtoisissa ruokavalioissa elintarvikejalostuksen kasvunäkymät ovat tulosten mukaan suurimmat viljan jatkojalostuksessa osan kasvusta kanavoituessa valmisruo- kien valmistuksen toimialalle erityisesti vegaanisessa ja kalaisassa ruokavaliossa. Näin vegaaniruokavaliossa viljaperäisen elintarvikejalostuksen tuotoskasvu mylly- ja leipomoteollisuudessa kompensoi eläinperäisten liha-, maito- ja kalatuotejalostuksen tuotoksen pienenemisen. Elintarvikeviennin kaksinkertaistamisessa viennin ajateltiin kasvavan tasaisesti kai- kissa tuoteryhmissä. Myös muut viennin tulevaisuuskuvat ovat mahdollisia ja ne riip- puvat vientikysynnän lisäksi kotimaan tuotantoon vaikuttavista politiikkatoimista 3.3 Tulosten tarkastelu: vaikutukset maa- ja elintarviketalouteen Tarkasteltaessa kysymystä, minkälaisia vaikutuksia ruuan kulutuksen muutoksella olisi kotimaiseen maa- ja elintarviketalouteen ja sen toimintaympäristöön yksi olennai- sista asioista suomalaisen kotieläintalouden kannalta on se, mitä tapahtuisi samanai- kaisesti kotieläintuotteiden kulutukselle maailmalla. Jos oletamme lihan- tai maitotuot- teiden kulutuksen vähenemisen tapahtuvan pelkästään Suomessa, mutta kysynnän maailmalla jatkuvan vahvana, vientimäärät voisivat kasvaa ja kotimainen tuotanto voisi edelleen jossain määrin säilyä. Vientimäärien kehitys kuitenkin riippuisi kansain- välisestä hintatasosta ja suomalaisen lihan hinta- ja muusta kilpailukyvystä, sekä osit- tain maatalouspolitiikan tulevaisuudesta, etenkin maataloustuista, joilla kotieläinta- loutta tuetaan. Toisin kuin useimmissa muissa EU-maissa, kansallisilla tuotantosidon- naisilla tuilla ja EU-tukien tuotantosidonnaisilla osilla (joita yhteensä vajaa 400 milj. euroa eli neljännes maataloustuista Suomessa) on suuri merkitys kotieläintuotannon kannattavuudelle ja jatkuvuudelle Suomessa (Lehtonen & Niemi 2018). Ilman koti- maista tai ulkomaista kysyntää tuotanto ei kuitenkaan tukien turvin jatkuisi. Tehdyssä tarkastelussa oletimme kuitenkin, että liha- ja maitotuotteiden kysyntä vä- henisi samaan aikaan monissa kehittyneissä maissa maailmanlaajuisesti, minkä seu- rauksena maidon- ja lihantuotanto Suomessa supistuisi kotimaisen kulutuksen vähen- tymisen tahdissa. Merkittävällä kotieläintuotannon vähenemisellä olisi suuri vaikutus suomalaiseen maatalouteen, joka on nykyisellään hyvin kotieläintuotantovaltaista. Ko- tieläintuotannon osuus on 47 % suomalaisen maatalouden markkinahintaisesta tuo- tosta, ja kotieläintalouden tarpeisiin käytetään yli 70 % maatalouden kokonaispinta- alasta. Kysymys olisi siten erittäin suuresta tuotantorakenteen muutoksesta. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 79 Panos-tuotosanalyysin mukaan elintarvikejalostuksen tuotos- ja arvonlisäysvaikutuk- set voisivat säilyä vähintään nykyisellä tasolla siirryttäessä ruokavalioihin, joissa lihan- kulutusta vähennetään tai joissa sen käytöstä luovutaan kokonaan. Näin siksi, että kasvituotteissa elintarvikejalostuksen osuus arvonlisästä on pääsääntöisesti suurempi kuin kotieläintuotteissa. Maataloustuotanto ja sen arvo puolestaan laskisi vegaani- sessa ja kalapitoisessa ruokavalioissa. Tuonti kasvaisi nykyiseen verrattuna kaikissa ruokavaihtoehdoissa. Erityisesti näin kävisi vegaaniruokavaihtoehdossa sekä tuotan- topanoksina että ruoan tuontina. Panos-tuotosmenetelmän vaikutusanalyysit tehtiin nykyisellä panosrakenteella. Tämä tarkoittaa sitä, että elintarviketeollisuuden supistu- essa tai kasvaessa kotimaisia ja tuontiraaka-aineita oletettiin käytettävän samassa suhteessa kuin nykyisessä kysyntätilanteessa. Panos-tuotoslaskelmien perusteella ei voida antaa vastausta kysymykseen, pystyisikö suomalainen maatalous tuottamaan merkittävästi lisää proteiinipitoisia tuotteita kor- vaamaan kotieläintuotteiden vähenemistä ruokavalioissa. Lähtöasetelmat kasviperäi- sen ruokaproteiinin tuotannon merkittävälle kasvattamiselle ovat Suomessa varsin haasteelliset. Suomalaisen maatalouden nykyiset kilpailuedut ovat tehokkaassa koti- eläin- ja kasvihuonetuotannossa, eivät niinkään kasvintuotannossa. Suomen tuotanto- olot kasvintuotannossa ovat selvästi heikommat kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Maantieteellisen sijainnin aiheuttama heikko tuottavuus ilmenee mm. käytettyjen tuo- tantopanosten määrään nähden alhaisina hehtaarisatoina. Menestyksellinen siirtyminen kasvipohjaisempaan ruokavalioon edellyttäisi maata- lous- ja elintarvikealalta merkittäviä investointeja erityisesti palkokasvituotannon ja - jalostuksen lisäämiseksi. Heikon kannattavuuden vuoksi alan voi olla kuitenkin vaikea mukautua ja investoida suuriin ruokajärjestelmän muutoksiin. Lisäksi maataloustuotta- jien mahdollisuudet lisätä kasviperäistä ruokaproteiinin tuotantoa vaihtelevat alueit- tain. Etelä-Suomessa, jossa on suurehkoja kasvintuotantotiloja, löytyy parhaiten edel- lytyksiä riittävää lämpösummaa vaativien palkoviljojen viljelyn laajentamiselle. Muualla maassa kotieläintuotannon korvaaminen aiempaa monipuolisemmalla kasvintuotan- nolla on Etelä-Suomea heikompien viljelyolosuhteiden vuoksi selvästi vaikeampaa. Liha- ja maitotuotteiden nopeasta vähentämisestä saattaisi puolestaan muodostua monin paikoin merkittävä paikallinen taloudellinen ja sosiaalinen ongelma etenkin koti- eläintuotannon päätuotantoalueilla, esimerkiksi osissa Lounais-Suomea, Pohjanmaata ja Pohjois-Savoa. Seurauksena voisi olla työllisyyden ja verotulojen vähentyminen monissa maaseutukunnissa (Lehtonen 2016). Jos eläinperäinen ruoka jäisi kokonaan pois, peltoa pelkästään kasvisperäiseen ruuan tuotantoon tarvittaisiin noin 0,5 miljoo- naa hehtaaria, mikä on runsas viidennes nykyisin käytössä olevasta maatalous- maasta. Tämä peltoala täyttyy jo eteläisimmän Suomen viljelyssä olevalla peltoalalla: Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan yhteenlaskettu viljelty ala on 534 000 hehtaaria (Liite 3). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 80 Liha- ja maitotuotteiden korvaaminen proteiinipitoisilla kasviksilla voisi tarkoittaa myös lisääntyvää tuontia, mikä vähentäisi koko suomalaista ruuantuotantoa ja pienentäisi elintarvikkeiden omavaraisuutta. Erityisiä haasteita menestykselliselle siirtymiselle nykyistä kasvipohjaisempaan ruokavalioon ovat muun muassa välijalostukseen tai esikäsittelyyn soveltuvien laitosten puuttuminen, jotta sopivia palkokasvipohjaisia ai- nesosia saataisiin elintarviketeollisuuden käyttöön. Proteiinikasvituotannon edistämi- nen edellyttäisi siten elintarvike- ja maatalousalalla erittäin merkittäviä investointeja palkokasvijalostuksen lisäämiseksi. Se edellyttäisi myös uusien elintarviketuotteiden kehittämistä palkokasveista, joita on totuttu pitämään rehukasveina, ja vaatisi näin ol- len kattavien arvoketjujen luomista vastaamaan kulutuksen muutokseen. Lihan- ja maidonjalostusteollisuudessa toimivat yritykset ovat alkaneet kysynnän vetä- mänä tuottaa myös kasvipohjaisia tuotteita niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Kuluttajilla on aito mahdollisuus vaikuttaa muodostumassa olevien kasvituotteiden markkinoihin omilla ostopäätöksillään. Sikäli kuin elintarvikkeiden kysyntä siirtyy koti- eläintuotteista kasviperäisiin tuotteisiin, tuottajilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin seurata perässä. Pääsääntöisesti tuotanto kotimaan markkinoille on elintarviketeolli- suudelle kannattavampaa kuin vienti, ja pääosa elintarviketeollisuuden markkina- tuotoista saadaan kotimaasta. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 81 4 Politiikka- ja toimenpideyhdistelmät 4.1 Politiikka- ja toimenpideyhdistelmien arviointi Muutos ilmastoystävälliseen ruokavalioon vaatii tuekseen läpi koko ruokajärjestelmän vaikuttavia toimenpiteitä (Euroopan Komissio 2018a; Frison 2016; HLPE 2017; Mason & Lang 2017; Parsons & Hawkes 2018). Tässä arvioinnissa ruokajärjestelmällä tarkoi- tetaan eri elementtien ja toimintojen kokonaisuutta7, jotka liittyvät ruoan tuotantoon, tuotantopanoksiin, jalostamiseen, jakeluun, valmistamiseen ja kulutukseen (HLPE 2017, 11) (kuva 4.1). Ruokajärjestelmän eri elementit ja toiminnot ovat vahvasti riippu- vaisia toisistaan ja ne myös muuttuvat dynaamisessa suhteessa toisiinsa. Ruokajär- jestelmän kokonaisuus sisältää myös toiminnoista syntyvät sosio-ekonomiset ja ym- päristövaikutukset (emt.). Ruokajärjestelmänäkökulma korostaa, että näitä vaikutuksia voidaan tarkastella ja ohjata vain, jos ruokajärjestelmän eri elementtien väliset kytken- nät tunnistetaan ja huomioidaan. Kuva 4.1 Ruokajärjestelmän eri elementit ja niiden väliset kytkennät 7 Elinkaariarvioinnissa (luku 2) tätä kokonaisuutta kutsutaan tuotteen elinkaareksi. jalostus jakelu, valmistus tuotanto kulutus VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 82 Politiikkakeinot on perinteisesti jaoteltu tiedollisiin, taloudellisiin ja normatiivisiin oh- jauskeinoihin (Bemelmans-Videc ym., 1998) (kuva 4.2). Tiedollisessa ohjauksessa ku- luttajia ohjataan terveelliseen ja ympäristöystävälliseen syömiseen tiedon avulla. Kan- salliset ravitsemussuositukset ovat tärkeä tiedollisen ohjauksen keino (VRN 2014). Suomessa ne ohjaavat vahvasti myös julkisten ruokapalveluiden tarjontaa (VRN 2017; 2018). Kestävyysnäkökohdat huomioitiin ensimmäisen kerran vuoden 2014 suosituksissa ja painetta niiden vahvistamiseen on myös Pohjoismaisella tasolla (vrt. PMN 2012). Taloudellisten ohjauskeinojen avulla pyritään korjaamaan markkinoita ha- luttuun suuntaan. Euroopan Unioni tukee ruoan tuotantoa yhteisen maatalouspolitii- kan (YMP, engl. Common Agricultural Policy (CAP)) ja siihen liittyvien tukimekanis- mien ja toimien avulla. Parhaillaan on käynnissä yhteisen maatalouspolitiikan uudista- minen seuraavalle EU:n rahoituskaudelle 2021–2027 (Euroopan Komissio 2018b). Paine lisätä ilmastonmuutoksen hillintää ja sopeutumista edistäviä toimia on uudistuk- sessa kasvava. Ruoan tuotantoa ja kulutusta voidaan ohjata myös elintarvikkeille ase- tettavilla ympäristö- tai terveysperusteisilla veroilla (esim. Tamminen ym. 2019). Hal- linnollis-oikeudelliset ohjauskeinot, normit ja velvoitteet perustuvat viranomaisjohtoi- suuteen, lainsäädäntöön sekä hallinnollisten päätösten ja suunnitelmien tekemiseen. Ruoan kestävän kulutuksen ohjauksessa normatiivinen ohjaus on ollut vähäistä, jos elintarvikehygieniaa ja lisäaineiden käyttöä koskevia toimia ei oteta huomioon. Julkisen ohjauksen lisäksi ruoka-alan toimijat voivat itse aktiivisesti omilla toimillaan tu- kea kestävää ruokavaliomuutosta ja ruokahävikin vähentämistä. Regulaatiotutkimuk- sessa puhutaan tässä yhteydessä itsesääntelystä, vapaaehtoisesta ohjauksesta tai jopa hajautetusta sääntelystä (Black 2002). Uusimmat ruokapoliittiset linjaukset korostavat vahvasti elintarviketeollisuuden, yritysten ja tuotekehityksen roolia vastuullisen kulutuk- sen ohjaajina (MMM 2017; ks. myös Nissinen ym. 2017; YM 2012). Kuluttajat vaikuttavat ruokajärjestelmän toimintaan ostopäätösten lisäksi myös kansalaistoiminnan avulla. Ruo- kajärjestelmän monimutkaistuessa ja ruokaketjujen pidentyessä uudenlainen ruokakan- salaisuus onkin nostanut päätään (Jallinoja ym. 2018; Renting ym. 2012). Kuva 4.2 Politiikkakeinojen luokittelu Normit, vel- voitteet Taloudelliset tuet, verotus Tiedollinen ohjaus, suositukset VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 83 Nämä kaikki erilaiset julkisen ja yksityisen ohjauksen muodot vaikuttavat siihen, miten me syömme ja tuotamme ruokaa. Arvioitaessa politiikkakeinoja ja toimenpiteitä ilmas- toystävällisen ja hyvää ravitsemusta tukevan ruokavaliomuutoksen tukemiseksi ja ruo- kahävikin vähentämiseksi on tärkeää ymmärtää eri keinojen välisiä suhteita ja tarkas- tella niitä kokonaisuutena (Mason & Lang 2017). Tässä arvioinnissa tarkastellaan, mitkä ovat toteutettavimmat ja vaikuttavimmat poli- tiikka- ja toimenpideyhdistelmät ilmastoystävällisen ja hyvää ravitsemusta tukevan ruokavaliomuutoksen edistämiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi ruokajärjestel- män eri toimijoiden mielestä. Ruokajärjestelmätoimijoilla tarkoitetaan yritysten ja orga- nisaatioiden edustajia, jotka työskentelevät suoraan osana ruokaketjua, mutta myös julkisen hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan edustajia, jotka asettavat tavoitteita ruoka- järjestelmän toiminnalle ja vaikuttavat sen toimintaympäristön kehitykseen (HLPE 2017; Mason & Lang 2017). Arviointi tarkastelee painoeroja eri toimenpiteiden toteu- tettavuudessa ja nostaa esille ruokajärjestelmän toimijoiden esittämiä laadullisia pe- rusteluita toimenpiteiden vaikuttavuudesta ja vaikutusketjuista. Arvioinnissa painote- taan tulevaisuuden toimia, mutta se kokoaa yhteen myös ruokajärjestelmän eri toimi- joiden näkemyksiä nykytoimenpiteiden toteutumisesta ja lisäpanostusten tarpeesta. Tarkastelu ei arvioi eri ohjauskeinojen kustannuksia tai niiden suhdetta eri toimenpitei- den vaikuttavuuteen. Arvio pohjaa laadullisiin ja tulkinnallisiin politiikan tutkimuksen menetelmiin ja on luonteeltaan politiikkayhdistelmiä jäsentävä (Mason & Lang 2017; Rogge & Howlett 2017). 4.2 Toimijalähtöisen arvioinnin toteutus ja aineisto Politiikkayhdistelmiä koskevaa arviointia varten kävimme läpi ja luokittelimme ole- massa olevia politiikkakeinoja ilmastoystävällisen ja hyvää ravitsemusta tukevan ruo- kavaliomuutoksen edistämiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi. Kävimme läpi seu- raavat politiikkaohjelmat ja selvitykset: Ravitsemussuositukset (PMN 2012; VRN 2014, 2017, 2018); Ruokapoliittinen selonteko (MMM 2017), Lähiruokaohjelma (MMM 2013a); Luomustrategia (MMM 2013b); Vesiviljelystrategia 2022 (Valtioneuvoston pe- riaatepäätös 2014); Proteiinitiekartta (Mokkila 2015); ScenoProt-julkaisut (Heikkilä ym. 2018; Pihlanto ym. 2018); Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma (MMM 2014) ja CAP uudistusta koskeva keskustelu (esim. Euroopan Komissio 2018b; de Schutter 2019); Suomen keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma vuoteen 2030 (YM 2017); Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelma (Nissinen ym. 2017; YM 2012); Euroopan komission Kiertotalouspaketti (Euroopan Komissio 2015); Suomen VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 84 tiekartta kiertotalouteen 2016–2025 (SITRA 2016); ruokahävikin vähentämisen tavoit- teet, keinot ja seurantajärjestelmät (Hietala ym. 2018; Silvennoinen ym. 2018, Öster- lund & Rikberg 2017). Luokittelimme ohjelmissa esitetyt toimenpiteet ruokajärjestelmän eri toimintoihin koh- distuviin osiin (Taulukko 4.1). Lista ei ole kattava, mutta pyrkii tuomaan esille erilaisia ohjauskeinoja sääntelystä tiedolliseen ohjaukseen ja taloudellisesta ohjauksesta it- sesääntelyyn. Laadimme toimenpiteistä kyselyn ruokajärjestelmän toimijoille, jonka avulla kartoitimme heidän näkemyksiään toimenpiteiden toteutumisesta, lisäpanostus- ten tarpeista ja keinojen hyväksyttävyydestä (Liite 4). Kyselyssä käytimme termiä kes- tävän syömisen edistäminen ja ruokahävikin vähentäminen korostaaksemme kulutus- pään toimia. Ruokajärjestelmänäkökulman mukaisesti kyselyssä oli mukana myös tuotantoon kohdistuvia toimia, joilla on suora linkitys kestävään syömiseen tai ruoka- hävikin vähentämiseen. Kestävää syömistä ei määritelty valmiiksi, vaan kyselyn aluksi vastaajaa pyydettiin itse määrittelemään, mitä hän tarkoittaa kestävällä syömisellä (Liite 4). Kysyimme vastaajilta myös näkemyksiä uusien, ei vielä käytössä olevien kei- nojen toteutettavuudesta ja merkityksestä tulevaisuudessa (Taulukko 4.1, sarake 2). Pyysimme kyselyn vastaajia myös ideoimaan ja tunnistamaan itse tulevaisuuden toi- mia kestävän syömisen edistämiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi. Saimme osal- listujilta yhteensä 71 ehdotusta uusista toimista. Lisäksi ruokajärjestelmätoimijat sai- vat antaa oman arvionsa eri toimijoiden merkityksestä kestävän syömisen edistämi- sessä ja ruokahävikin vähentämisen tukemisessa. Taulukko 4.1 Kyselyssä arvioidut toimenpiteet kestävän syömisen edistämiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi Nykytoimenpiteet kestävän syömisen edistämiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi Uudet toimenpiteet kestävän syömisen edistämiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi Tiedollinen ohjaus, kuluttajakampanjat Informaatiokampanjat kuluttajille kestävistä ja terveellisistä ruokavalinnoista Haastekampanjat kuluttajille kestävän ja terveellisen syömisen kokeiluista Kestävyyskriteerien vahvempi mukaanotto ravitsemussuosituksiin (esim. hiilijalanjäljen ilmoittaminen ravintoarvojen rinnalla) Julkiset ruokapalvelut kestävän syömisen ohjaajina ja ruokakasvattajina Ruokakasvatus kouluissa ja päiväkodeissa Ravitsemussuositusten noudattaminen julkisissa ruokapalveluissa Ympäristöystävälliset hankinnat julkisissa ruokapalveluissa Ravitsemussuositusten mukainen lihan käytön vähentäminen (max 500g lihaa ja lihajalosteita viikossa per henkilö) Hedelmien, vihannesten ja marjojen käytön edistäminen koulujakelujärjestelmän avulla Ruokakasvatuksen lisääminen osana laaja-alaisia oppimiskokonaisuuksia kouluissa VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 85 Kaupunkien ruokapolitiikka Kestävyyden ja terveellisyyden integroiva ruokapolitiikka kaupunkien, kuntien ja maakuntien strategioihin Elintarviketeollisuus ja kauppa, tuotekehitys ja resurssitehokkuus Elintarvikeinnovaatiot ja tuotekehitys kestävän ja terveellisen syömisen tukena Kestävän ja terveellisen ruoan kulutuksen ohjaaminen kauppojen ja ravintoloiden valikoiman, esillepanon ja reseptiikan avulla Vapaaehtoiset merkinnät kestävän ja terveellisenruoan kulutuksen ohjaajina Vapaaehtoinen hiilineutraaliussitoumus ravintoloille, ruokapalveluille ja kaupoille Taloudelliset ohjauskeinot ja tuet Maataloustuet kestävän ja terveellisen syömisen tukena Maataloustukien uudelleen suuntaaminen kestävää ja terveellistä syömistä tukevaksi Ympäristövaikutusten huomioiminen elintarvikkeiden hinnan muodostuksessa Hiilivero elintarvikkeille kasvihuonekaasupäästöjen mukaan Terveysperusteinen vero elintarvikkeille tyydyttyneen rasvan mukaan Terveysperusteinen vero elintarvikkeille lisätyn sokerin mukaan Ruokahävikin vähentäminen Ruokahävikin puolittaminen julkisissa ruokapalveluissa Informaatiokampanjat kuluttajille ruokahävikin vähentämiseksi Elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen Päiväysmerkintöjen ylittäneiden tuotteiden edelleen myynti kuluttajille kaupoissa Ylijäämätuotteiden lahjottaminen hyväntekeväisyyteen Ylijäämäruoan edelleen myynti ravintoloista Ruokahävikin jakeluvelvoite ravintoloille, ruokapalveluille, kaupoille, leipomoille ja vastaavia tuotteita myyville yrityksille Ruokahävikin mittaus- ja seurantavelvoite ravintoloille, ruokapalveluille, kaupoille, leipomoille ja vastaavia tuotteita myyville yrityksille Vapaaehtoinen ruokahävikin mittaus- ja seurantajärjestelmä ravintoloille, ruokapalveluille, kaupoille, leipomoille ja vastaavia tuotteita myyville yrityksille Päiväysmerkintöjen ylittäneiden tuotteiden myynti niitä edelleen jalostaville tai myyville yrityksille Vapaaehtoinen materiaalitehokkuussitoumus elintarviketeollisuudelle, ravintoloille, ruokapalveluille, kaupoille, leipomoille ja vastaavia tuotteita myyville yrityksille Reseptiikka- ruokalista- ja valikoimasuunnittelun parantaminen ruokahävikin vähentämiseksi kaupan, ravintoloiden ja ruokapalveluiden omana kehittämistyönä Lähetimme kyselyn elokuussa 2018 yhteensä 145 vastaanottajalle 96:een eri organi- saatioon. Kyselyyn vastasi yhteensä 54 henkilöä. Kyselyn vastausprosentti oli 37 % ja organisaatioittain tarkasteltuna 56 %. Kyselyn ajankohtainen aihe kiinnosti laajasti ruokajärjestelmän eri toimijoita (kuva 4.3). Järjestöjen edustajat vastasivat kyselyyn aktiivisimmin. Vastaajien joukko oli naispainotteinen, mutta iän suhteen tasaisempi (kuvat 4.4, 4.5). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 86 Kuva 4.3 RuokaMinimi-kyselyn vastaajat toimialoittain Kuva 4.4 RuokaMinimi-kyselyn vastaajat suku- puolen mukaan Kuva 4.5 RuokaMinimi-kyselyn vastaajat iän mu- kaan Työstimme kyselyssä tunnistettuja toimenpiteitä eteenpäin vuorovaikutteisessa työpa- jassa, jonka järjestimme Helsingissä syyskuussa 2018. Kutsuimme työpajaan samat tahot kuin kyselyyn. Työpajaan osallistui yli 30 henkeä. Mukana oli elintarviketeolli- suuden ja -yritysten, ruokapalveluiden, ravintoloiden, ruoka-alan ja ympäristöjärjestö- jen, kuntien, valtionhallinnon sekä tutkimuslaitosten ja yliopistojen edustajia (Taulukko 4.2). 6 % 8 % 7 % 9 % 7 % 7 % 9 % 4 % 22 % 6 % 6 % 9 % Alkutuotanto Elintarvikkeiden tuotanto ja jalostus (yli 50 työntekijää) Elintarvikkeiden tuotanto ja jalostus (alle 50 työntekijää) Kaupan ala, pakkaus, logistiikka Julkiset ruokapalvelut Koulu ja varhaiskasvatus (kunta ja valtio) Ympäristöhallinto (valtio ja kunta) Maataloushallinto (valtio) Järjestötoiminta ja viestintä (maatalous ja ruoka) Järjestötoiminta (ympäristö ja eläimet) Järjestötoiminta (opetus ja kasvatus) Tutkimus ja kehittäminen 70 % 26 % 4 % Nainen Mies Muu 15 % 41 % 42 % 2 % 26 - 35 vuotta 36 - 50 vuotta 51 - 64 vuotta yli 65 vuotta VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 87 Taulukko 4.2 RuokaMinimi-työpajaan osallistuneet tahot Elintarviketeollisuus ja -yritykset Fazer Group Helsingin Mylly Oy HKScan Oyj Jalofoods / Oy Soya Ab Ruokapalvelut ja ravintolat Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa Sodexo oy Fazer Food Services Palvelukeskus Helsinki Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy Säkylän kunnan ruokapalvelut Järjestöt (ruoka & maatalous) Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) ry Lihatiedotusyhdistys ry Maito ja Terveys ry Pihvikarjaliitto Kunnat Helsingin kaupunki Lahden kaupunki Järjestöt (ympäristö & eläinten hyvinvointi) Animalia WWF Suomi Valtion hallinto MMM YM VM Tutkimus LUT -yliopisto Luonnonvarakeskus Suomen ympäristökeskus Tampereen yliopisto Muut Motiva Herttoniemen ruokaosuuskunta Korjuu.com Työpajan osallistujat työstivät toimenpiteitä eteenpäin toimialakohtaisissa pienryh- missä. Pyysimme heitä ideoimaan toimenpiteitä, jotka voivat olla toteutettavissa välit- tömästi (2018), pian (2025) tai myöhemmin (2035). Näin kannustimme heitä ideoi- maan myös toimia, jotka eivät ole helposti tai heti toteutettavissa. Yhdistimme ja työs- timme ideoituja toimenpiteitä tutkijaryhmässä eteenpäin ja veimme ne ohjausryhmän kommentoitavaksi. Kannustimme ohjausryhmää pohtimaan erityisesti julkisen ohjauk- sen roolia toimenpiteiden toteutuksessa. Eri vaiheissa työstetty lista toimenpiteistä il- mastoystävällisen ja hyvää ravitsemusta tukevan ruokavaliomuutoksen edistämiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi on esitetty taulukossa 4.3. Käsittelemme näitä yhteis- kehittämisen tuloksena syntyneitä toimenpiteitä tarkemmin kappaleessa 4.3. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 88 Taulukko 4.3 Tulevaisuuden toimenpiteet ilmastoystävällisen ja hyvää ravitsemusta tukevan ruokavaliomuutoksen edistämiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi Tulevaisuuden toimenpiteet ilmastoystävällisen ja hyvää ravitsemusta tukevan ruokavaliomuu- toksen edistämiseksi ja ruokahävikin vähentämiseksi Kuluttajien tiedollinen ohjaus 1. Ympäristökriteerit ravitsemussuosituksiin 2. Digitalisoitu ruokavalio-ohjaus Julkiset ruokapalvelut kestävän ruokavaliomuutoksen tukena 3. Ruokapalveluiden tarjonta vähähiiliseksi 4. Kotimaisen kalan käyttöaste 30 > 60 % 5. Ruokapalvelut, koulut ja päiväkodit ruokakasvattajina Kaupunkien ruokapolitiikka 6. Ruokapolitiikka osaksi kaupunkien ja kuntien kestävyystyötä Yritysten itsesääntely, tuotekehitys ja innovaatiot 7. Elintarviketeollisuuden muutos kohti vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta 8. Kotimaisten valkuaisten tuotannon ja kulutuksen monipuolistaminen 9. Green Deal –sopimukset Taloudellinen ohjaus, verotus ja tukipolitiikka 10. Maataloustuet kestävän ja terveellisen ruokajärjestelmän tukena 11. Verotus kestävän ja terveellisen ruoan kulutuksen ohjaajana Ruokahävikin vähentäminen 12. Ruokahävikkitiekartta 13. Ruokahävikin seurantajärjestelmä 4.3 Toimenpideyhdistelmät kestävän ruokavalion edistämiseksi 4.3.1 Kuluttajien tiedollinen ohjaus Terveellisen ja ympäristöystävällisen syömisen ohjaus on perustunut Suomessa pit- kälti tiedolliseen ohjaukseen. Ensimmäiset koko kansaa koskevat ravitsemussuosituk- set julkaistiin Suomessa vuonna 1987 (VRN 1987). Ruoan tuotannosta ja kulutuk- sesta aiheutuvat ympäristövaikutukset otettiin ensimmäisen kerran huomioon vuoden 2014 ravitsemussuosituksissa (VRN 2014). Tässäkin kansalliset ravitsemussuosituk- set seurasivat Pohjoismaista esimerkkiä (PMN 2012). Ravitsemussuositukset ohjaa- vat lisäämään kasvisten määrää ruokavaliossa merkittävästi ja suosimaan sesonki- ruokaa. Ne myös suosittelevat käyttämään enintään 500 g punaista lihaa ja lihaval- misteita viikossa per henkilö. FinRavinto 2017 -tutkimuksen mukaan suomalaisten ruokavalio jää kuitenkin edelleen kauaksi ravitsemussuosituksista, kuten jo aiemmin VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 89 todettiin (Valsta ym. 2018). Myös erot miesten ja naisten ja eri sosio-ekonomisten ryh- mien välillä ovat merkittäviä. Vuoden 2014 ravitsemussuosituksissa ruoan tuotannon ja kulutuksen ympäristövaiku- tuksia käsitellään yleisellä tasolla. Kun kysyimme ruokaketjun eri toimijoiden näke- myksiä siitä, tulisiko kestävyyskriteerit ottaa vahvemmin mukaan ravitsemussuosituk- siin (esim. ilmoittamalla hiilijalanjälki ravintoarvojen rinnalla), vastaajat jakautuivat hie- man (kuva 4.6). 48 % näki kestävyyskriteerien vahvemman mukaanoton tärkeänä ja 46 % myös toteutettavana. Vastaavasti 26 % ei nähnyt sitä tärkeänä ja 31 % vaikeasti toteutettavana. Kun tarkastelimme eri toimijaryhmien vastauksia, ne eivät erottuneet vahvasti toisistaan. Kyselyn avoimissa vastauksissa ja työpajakeskusteluissa ruoka- järjestelmän toimijat peräänkuuluttivat lisää yhteiskunnallista keskustelua ruokajärjes- telmän kestävyyden eri ulottuvuuksista. Vastaajat korostivat, että ruokajärjestelmän ekologinen kestävyys ei palaudu yhteen kriteeriin ja vaihtelee sen mukaan, mitä ar- voja kestävyyden määrittelyssä painotetaan. Elintarvikkeiden ympäristövaikutukset voivat vaihdella esimerkiksi sen mukaan, tarkastellaanko ilmastovaikutuksia, luonnon monimuotoisuutta, veden käyttöä tai laatua. Ruokajärjestelmän toimijat toivoivat lisää tutkijoiden ja eri sidosryhmien välistä vuorovaikutusta ympäristökriteerien määrittelyyn avoimuuden ja ymmärryksen lisäämiseksi. Ympäristökriteerien vahvempi integrointi ravitsemussuosituksiin on yksi kansallinen julkinen areena, jossa tätä keskustelua ja menetelmätyötä voidaan käydä (toimenpide 1). Ympäristökriteerien vahvempi integ- rointi ravitsemussuosituksiin tarjoaisi tietoperustan ruokajärjestelmätoimijoiden omille sovelluksille, joiden avulla he voivat ohjata omia käytäntöjään kestävämpään suun- taan. Kuva 4.6. Kestävyyskriteerien vahvempi mukaanotto ravitsemussuosituksiin: toteutettavuus ja merkitys tu- levaisuudessa (%) Tiedollisen ohjauksen vaikuttavuutta terveellisen syömisen tai kestävän kulutuksen ohjaajana on tutkittu paljon ja sen rajoitteet on tunnistettu. Käyttäytymisen ohjauk- sesta saatu keskeinen oppi on, että tiedollinen ohjaus voi toimia kestävän kulutuksen tukena, jos myös normit ja tuet ohjaavat samaan suuntaan (Michie ym. 2011). Ruoka- Minimi-kyselyyn vastanneet toimijat olivat melko varovaisia arvioidessaan tiedollisen 35 20 13 26 19 13 19 20 7 11 7 9 merkitys toteutettavuus erittäin suuri/hyvä melko suuri/hyvä ei pieni/huono, ei suuri/hyvä melko pieni/huono erittäin huono en osaa sanoa / puuttuvat tiedot VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 90 ohjauksen toimivuutta Suomessa. He arvioivat tiedollisen ohjauksen toteutumisen ol- leen melko vaatimatonta tähän mennessä, mutta painottivat maltillisesti lisäpanostus- ten tarvetta (kuva 4.7). Vastaajat näkivät sekä perinteiset informaatiokampanjat että viime vuosina paljon suosiota saaneet haastekampanjat lähes yhtä tärkeinä tulevai- suudessa (ks. myös Isotalo ym. 2019). Ruokaminimi-työpajan keskusteluissa ja -kyse- lyn avoimissa vastauksissa korostettiin, että neuvoloissa annettava ravitsemusneu- vonta on päivitettävä vastaamaan käsityksiä terveellisestä ja ympäristöystävällisestä ravitsemuksesta. Yhtälailla urheilujärjestöt tunnistettiin keskeisiksi nuorten syömista- poihin vaikuttaviksi toimijoiksi. RuokaMinimi-työpajassa digitalisoitu ruokavalio-ohjaus herätti paljon keskustelua yh- tenä tulevaisuuden tiedollisen ohjauksen muotona (toimenpide 2). Työpajassa yksi ryhmä esitti perustettavaksi kansallisen tietokannan, joko kokoaisi yhteen kaiken kau- pan keräämään ostodatan ja jota voitaisiin hyödyntää kulutuksen trendejä arvioita- essa ja palveluja kehitettäessä. Ravitsemussuosituksissa sovitut ympäristökriteerit auttaisivat palvelun kehittämisessä tarjoten yhteisen tietopohjan (toimenpide 1). Myös Karhinen esitti maatalouden kannattavuutta koskevassa selvitystyössä ruokaketjussa kertyvän asiakasdatan avoimempaa käyttöä asiakkaan luvalla (Karhinen 2019, 31– 34). Tällöin myös tuottajat ja tavarantoimittajat voisivat käyttää asiakasdataa kulutta- jatrendien arviointiin. Avoin ja helposti yhdistettävissä oleva data on tärkeää myös ruokakaupan omassa tuote- ja palvelukehityksessä. Työpajakeskustelussa ruokajär- jestelmätoimijat korostivat, että digitaalisen tiedon määrän kasvaessa ja niitä hyödyn- tävien palvelujen lisääntyessä, lainsäädännöllä on luotava pelisäännöt sille, miten ja kuka eri tahojen keräämää tietoa saa käyttää ja miten kansalaisten tietosuoja turva- taan. Kuva 4.7 Kuluttajien tiedollinen ohjaus kestävän syömisen tukena: toteutuminen nyt ja lisäpanostusten tarve (%) 33 7 20 4 24 19 28 17 22 48 17 44 9 11 17 22 4 7 4 11 11 11 9 Lisäpanostusten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanostusten tarve Toteutuminen nyt In fo rm aa tio ka m pa nj at ku lu tt aj ill e ke st äv ist ä ja te rv ee lli sis tä ru ok av al in no ist a Ha as te ka m pa nj at k ul ut ta jil le ke st äv än ja te rv ee lli se n sy öm ise n ko ke ilu ist a erittäin hyvä/suuri melko hyvä/suuri ei hyvä, ei pieni melko huono/pieni erittäin huono/pieni en osaa sanoa / puuttuva tieto VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 91 Toimenpide 1. Ympäristökriteerit ravitsemussuosituksiin Ympäristökriteerit ravitsemus-suosi- tuksiin Toimenpiteen kuvaus Ympäristökriteerien integroiminen kansallisiin ravitse- mussuosituksiin Esim. hiilijalanjäljen ilmoittaminen ravintoarvojen rin- nalla tai erilaisten ruokavalioiden ympäristövaikutuk- sien havainnollistaminen Toteuttaja(t) Valtion ravitsemusneuvottelu- kunta Tutkimus Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Tutkimus Ruoan tuotannosta ja kulutuksesta aiheutuvien ympäristövaikutusten integroidut tarkaste- lut Tutkimuspanostukset perustutkimukseen etenkin hiilensidonnan ja biodiversiteetin osalta Pohjoismaiset ravitsemussuositukset Ympäristökriteerien luominen ja standardointi osana Pohjoismaisten ravitsemussuositus- ten kehitystyötä Viestintä Ymmärrettävä ja selkeä kuluttajaviestintä ympäristökriteereistä ja niiden laadintaperiaat- teista Käytännön sovellukset Käytännön sovellusten kehittäminen elintarviketeollisuudessa, ruokapalveluissa ja ravin- toloissa, joiden avulla ympäristökriteerit integroidaan hankintoja ja reseptiikkaa ohjaaviin järjestelmiin Ympäristökriteerien integrointi Fineli –ravintotietokantaan Ympäristökriteerien hyödyntäminen kuluttajille suunnatussa räätälöidyssä digitaalisessa ruokavalio-ohjauksessa (ks. Toimenpide 2) Toimenpide 2. Digitalisoitu ruokavalio-ohjaus Digitalisoitu ruokavalio-ohjaus Toimenpiteen kuvaus Digitaaliset sovellukset, jotka auttavat kuluttajaa arvioi- maan oman syömisen terveellisyyttä ja ympäristökuor- maa Tieto auttaa kansalaisia arviomaan omaa syömistään suhteessa ravitsemussuosituksiin ja parantaa näin kan- santerveyttä Tarjoaa tietoa ruokavalion kestävyydestä, hiilijalanjäl- jestä, vesistövaikutuksista tai eläinten hyvinvoinnista Toteuttaja(t) IT-alan yritykset Kauppa Toimenpiteen to- teutus ja tukevat toimet Tutkimus Tutkimus ravitsemustietopalveluiden ja ympäristökriteerien kehittämisen tukena Tutkimus käyttäjälähtöisten sovellusten kehittämisen tukena Kaupan ala Päivittäistavarakaupan toimijat luovat edellytykset sille, että sen hallussa olevat asiakastie- dot ovat avattavissa korvauksetta asiakkaan luvalla kolmansille osapuolille. Lainsäädäntö Pelisäännöt yksityisten tahojen keräämän tiedon käyttöön ja henkilökohtaisen tietosuojan varmentamiseen VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 92 4.3.2 Julkiset ruokapalvelut kestävän ruokavalio- muutoksen tukena Suomalaiset käyttävät paljon julkisia ruokapalveluita. Ne tarjoavat meille lämpimän lounaan niin päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa, armeijassa, työpaikoilla kuin vanhustenhoidossakin. Suomi on Ruotsin ohella yksi harvoista maista, joka tarjoaa maksuttoman kouluruoan kaikille oppilaille. Suomessa tämä velvoite on kirjattu lakiin perusopetuksesta, jonka mukaan kaikille koululaisille on järjestettävä päivittäin tarkoi- tuksenmukaisesti ohjattu, täysipainoinen ateria (Perusopetuslaki 31§). Julkiset ruoka- palvelut tarjoavat päivittäin noin 2 miljoonaa ateriaa. Sektori käyttää vuosittain noin 350 miljoonaa euroa ruoan ja sen raaka-aineiden hankintaan, mikä on 1-3 % kaikista julkisista hankinnoista (Väänänen 2017, 18). Alueellisesti elintarvikehankintojen mer- kitys voi olla vielä suurempi (Viitaharju ym. 2014). Julkiset ruokapalvelut ovat olleet pitkään keskeisessä roolissa terveellisen syömisen ohjaamisessa ja tukemisessa (Raulio & Prättälä 2010). Ravitsemussuositukset ohjaa- vat vahvasti julkisia ruokapalveluita. Valtion ravitsemusneuvottelukunta on julkaissut omat kouluruokailua ja varhaiskasvatusta ohjaavat suositukset (VRN 2017; 2018). Molemmat korostavat kasvisten syönnin lisäämisen tärkeyttä niin ravitsemuksellisista kuin ympäristöllisistä syistä. Ne korostavat myös päivittäisen lounaan merkitystä kes- tävien ruokailu- ja elintapojen oppimisessa (ks. myös Opetushallitus 2014). RuokaMinimi-kyselyyn vastanneet ruokajärjestelmän toimijat arvioivat, että ravitse- mussuosituksia noudatetaan melko hyvin julkisissa ruokapalveluissa (kuva 4.8). Lisä- panostuksia sitä vastoin tarvitaan ympäristöystävällisten hankintojen edistämiseen. Kestäviä ja vastuullisia hankintoja koskevien valtioneuvoston periaatepäätösten (VNP 2013; 2016; ks. myös Motivan hankintapalvelu 2017) sekä lähi- ja luomuruokaa (MMM 2013a; 2013b) edistävistä ohjelmista ja panostuksista huolimatta, ympäristöystävällis- ten ruokahankintojen toteutus on ollut haasteellista. Maa ja metsätalousministeriön vuonna 2015 tekemään selvitykseen vastanneista 118 kunnasta vain kolmasosalla oli lähiruokastrategia ja alle viidenneksellä luomustrategia (Reime 2016). Kuntien arvioi- man lähiruoan osuuden keskiarvo oli 21 % ja luomuruoan 4 %. Lähi- ja luomuruoan käyttö vaihteli paljon kunnittain. Juuresten, maitovalmisteiden, lihan ja lihavalmistei- den sekä viljatuotteiden kotimaisuusaste oli vähintään 70 %. Tuoreen kalan, vihan- nesten, sienten ja marjojen kotimaisuusaste oli tätä alhaisempi. Kotimaisten tuottei- den hintakilpailukyky on suurkeittiöiden hankinnoissa heikko (emt.). Ympäristöystäväl- listen hankintojen muiksi esteiksi on tunnistettu hankintaosaamisen puute, lähi- ja luo- mutuotteiden puutteellinen saatavuus, tuotekehitys ja logistiikka ammattikeittiöiden tarpeisiin sekä kuntatason strategisen ajattelun ja konkreettisten linjausten puute (Al- hola & Kaljonen, 2017). Ympäristöystävällisten hankintojen ja lähiruoan käyttö julki- sissa ruokapalveluissa vaatii kunnan strategisen tuen (emt.). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 93 RuokaMinimi-kyselyyn vastanneet ruokajärjestelmätoimijat korostivat, että jatkossa punaisen lihan käyttöä tulisi vähentää ravitsemussuositusten mukaisesti (kuva 4.8). Myös hedelmiä, vihanneksia ja marjojen käyttöä tulisi edistää vahvemmin koulujakelu- järjestelmän avulla. Ruokapalvelut voivat suunnata lihan ja kasvisten kulutusta tarjon- taa muokkaamalla (Kaljonen ym. 2018a; 2019). RuokaMinimi-työpajassa ideoitiin tule- vaisuuden toimia juuri tämän suuntaisesti: ruokapalveluiden tarjonta on muokattava vähähiiliseksi, jotta kuluttajan on helppo noudattaa kasvispainotteista ruokavaliota ja vähentää lihan kulutustaan (toimenpide 3). Tämä toimenpide sai kannatusta useassa pienryhmässä. Ravintola-alan edustajista koostunut työryhmä korosti, että julkiset ruo- kapalvelut voivat toimia edelläkävijöinä myös lisäämällä kotimaisen, vastuullisen kalan käyttöä tarjonnassaan ja näin tukea kotimaisen kalan tuotantoa ja kulutusta (toimen- pide 4). Tarjonnan ja käytön lisääminen vaatii tuekseen kuitenkin toimia koko ketjussa kalastuksesta ja tuotannosta jalostukseen. Tämä toimenpide sai kannatusta muilta RuokaMinimi-työpajan osallistujilta, se nostettiin esille myös kyselyn avovastauksissa. Pelkkä tarjonnan lisääminen ja muokkaaminen julkisissa ruokapalveluissa ei kuiten- kaan yksin riitä lihan käytön vähentämiseksi tai ruokavaliomuutoksen tukemiseksi. Sen rinnalle tarvitaan yhtä lailla kunnan strategista tukea ja linjauksia. RuokaMinimi- työpajassa ruokapalveluiden ja kuntien edustajat korostivat myös ruokakasvatuksen merkitystä (toimenpide 5). Toimenpide sai laajaa kannatusta myös kyselyvastaajien parissa (kuva 4.9). Tulevaisuudessa ruokakasvatus on rakennettava osaksi laaja-alai- sia oppimiskokonaisuuksia kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Uudessa opetussuun- nitelmassa kouluruokailu nähdään myös osana kouluissa annettavaa ruokakasvatusta (Opetushallitus 2014). Kouluruokailun aikana ei tulla vain ravituksi, vaan sen tavoit- teena on opettaa hyviä ruokailutapoja ja säännöllinen ruokailurytmi. Uusi opetussuun- nitelma korostaa myös koulun kasvatuksellista tehtävää kestävien elämäntapojen op- pimisessa. Käytännössä ruokakasvatuksen toteutus edellyttää tiiviimpää yhteistyötä koulujen ja ruokapalveluiden välillä. Tämä voi olla haastavaa, koska he toimivat eri or- ganisaatioissa ja erilaisin toimintatavoin. Ruokakasvatus edellyttää myös ruokapalve- luilta aktiivisempaa roolia siinä, miten he osallistavat oppilaat kouluruokailun kehittä- miseen (Kaljonen ym. 2018b). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 94 Kuva 4.8. Julkiset ruokapalvelut kestävän syömisen ohjaajina: toimenpiteiden toteutuminen nyt ja lisäpa- nostusten tarve (%) Kuva 4.9 Ruokakasvatuksen lisääminen: toteutettavuus ja merkitys tulevaisuudessa (%) 43 4 33 13 28 7 7 6 31 13 26 19 22 13 26 22 7 35 9 17 19 43 26 52 2 31 15 31 11 20 20 13 2 4 2 11 2 6 2 15 13 15 9 19 17 15 11 Lisäpanostusten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanostusten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanostusten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanostusten tarve Toteutuminen nyt Ym pä ris tö ys tä vä lli se t ha nk in na t j ul ki sis sa ha nk in no iss a Ra vi ts em us su os itu st en m uk ai ne n lih an kä yt ön vä he nt äm in en (m ax 50 0 g pu na ist a lih aa ja li ha ja lo st ei ta vi ik os sa p er h en ki lö ) He de lm ie n, vi ha nn es te n ja m ar jo je n kä yt ön ed ist äm in en ko ul uj ak el uj är je st el m än a vu lla Ra vi ts em us su os itu st en no ud at ta m in en ju lk isi ss a ru ok ap al ve lu i ss a erittäin hyvä/suuri melko hyvä/suuri ei hyvä, ei pieni melko huono/pieni erittäin huono/pieni en osaa sanoa / puuttuva tieto 54 52 20 24 11 9 11 9 2 2 2 4 merkitys toteutettavuus erittäin suuri/hyvä melko suuri/hyvä ei pieni/huono, ei suuri/hyvä melko pieni/huono erittäin pieni/huono en osaa sanoa / puuttuvat tiedot VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 95 Toimenpide 3. Ruokapalveluiden tarjonta vähähiiliseksi Ruokapalveluiden tarjonta vähähiiliseksi Toimenpiteen kuvaus Ruokapalvelut vähentävät lihan ja maitotuotteiden käyttöään merkittävästi ja nostavat vähähiiliset ateriat oletusvalinnaksi tarjonnassa Toimenpide tekee vähähiilisen ruokailun helpoksi kan- salaisille, parantaa kasvisruokaan liittyviä mielikuvia ja vahvistaa ruoanvalmistustaitoja Toteuttaja(t) Ruokapalvelut ja ravintolat Kunnat Valtion ravitsemus-neuvottelu- kunta Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Viestintä Vaikuttajahenkilöt mukana viestinnässä sekä media Toimialan sisäinen kehitystyö Ammatillinen koulutus ruokapalvelualan henkilöstölle (reseptiikka) Maun ja herkullisuuden vahvempi korostaminen kasvisruokareseptiikan kehityksessä Yritysyhteistyö Tuotekehitys elintarviketeollisuuden ja tuottajien kanssa esim. kotimaisten kasviproteii- nivalmisteiden saamiseksi ammattikeittiöihin Kuntien strateginen tuki ja julkiset hankinnat Kuntien strateginen tuki vähähiilisyydelle ja ruokapoliittiset linjaukset Vähähiilisyys laatukriteeriksi julkisissa hankinnoissa Informaatio-ohjaus ja ravitsemussuositukset Kestävyyskriteerien vahva integrointi ravitsemussuosituksiin VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 96 Toimenpide 4. Kotimainen kala 30 > 60 % Kotimainen kala 30 > 60 % Toimenpiteen kuvaus Kotimaisen kalan kasvatetaan ravintolatarjonnassa Kehitetään uusia tuotteita vähempiarvoisen kalan hyödyntämiseksi ammattikeittiöissä Otetaan käyttöön innovatiivisia ja ympäristöystävälli- siä kalankasvatusmenetelmiä Toteuttaja(t) Koko ketju Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Sääntely Ympäristölupasäädösten tarkentaminen Taloudelliset ohjauskeinot Innovaatiotuet ympäristöystävällisten kalankasvatusmenetelmien kehittämiseksi Yritysyhteistyö Tuotekehitys kalastajien, jalostajien ja ammattikeittiöiden kanssa kotimaisen ja vähempiarvoisen kalan hyödyntämiseksi Reseptiikan kehitys ammattikeittiöille vähempiarvoisen kalan hyödyntämiseksi Kuntien strateginen tuki ja julkiset hankinnat Kuntien strateginen tuki ja ruokapoliittiset linjaukset Vesistöystävällisyys laatukriteeriksi julkisiin hankintoihin Toimenpide 5. Ruokapalvelut, koulut ja päiväkodit ruokakasvattajina Ruokapalvelut, koulut ja päiväkodit ruoka-kasvattajina Toimenpiteen kuvaus Ruokakasvatus kiinteäksi osaksi ruokapalveluiden toi- menkuvaa ja koulujen laaja-alaisia oppimiskokonai- suuksia Lasten, nuorten ja oppilaiden osallisuuden vahvistami- nen esim. ruokaraatien ja sapere-kasvatuksen avulla Ympäristönäkökulman integrointi ruokakasvatukseen Toteuttaja(t) Päiväkodit, varhaiskasvatus Koulut, opettajat, OPH Ruokapalvelut Lapset ja nuoret Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Opetussuunnitelma Ruokakasvatuksen tavoitteiden ja keinojen tarkentaminen opetussuunnitelmassa Opetusmateriaalit, kattava viestintä ja levitys Opetushallitus hyvien käytäntöjen ja opetusmateriaalien levittäjänä Perusopetuslaki Lainsäädännölliset uudistukset, jotka vahvistavat kouluruokailun kasvatuksellista tehtävää kou- luissa Julkiset hankinnat ja kuntien strateginen tuki Kestävän ja terveellisen syöminen sekä ruokakasvatustoimenpiteet mukaan julkisten hankintojen kilpailutuskriteereihin Ruokakasvatuksen resursointi kunnassa Yhteistyö ruokapalvelujen, koulujen ja varhaiskasvatuksen välillä Yhteistyömallien kehittäminen ruokapalvelujen, koulujen ja varhaiskasvatuksen välille Innostuneet opettajat ja ruokapalveluiden henkilökunta, jotka näyttävät mallia ja levittävät hyviä käytäntöjä Kumppanuusverkostot Koulutus ja ammatillinen kehitys VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 97 4.3.3 Kaupunkien ja kuntien ruokapolitiikka Kuva 4.10. Kaupunkien ruokapolitiikka: toteutettavuus ja merkitys tulevaisuudessa (%) Kunnat ja kaupungit ovat keskeisiä ruokapoliittisia toimijoita. Ne ohjaavat julkisia ruo- kapalveluita tavoitteillaan, kilpailutuksillaan ja resursseillaan (ks. ed. kpl). Suomessa kunnat ja kaupungit eivät kuitenkaan ole aktiivisesti laatineet laajempia ruoka-ohjelmia tai strategioita kestävää ruokapolitiikkaa tukemaan (ks. myös Reime 2016). Ruoka- asioita on käsitelty joko osana kestäviä julkisia hankintoja, resurssiviisauden tiekart- toja (esim. FISU-kunnat, kuten Jyväskylä ja Lahti) tai ilmastopoliittisia toimia (esim. Helsinki). Kansainvälisesti kaupungit ovat viime vuosina aktivoituneet vahvemmin ruo- kapoliittisina toimijoina (De Cunto ym., 2017; Moragues-Faus & Sonnino, 2018), josta hyvänä esimerkkinä toimii kaupunkien aktiivista ruokapolitiikkaa koordinoiva ja tukeva Milan Food Pact Cities –verkosto (FAO 2018).8 Vuoteen 2018 mennessä 180 kaupun- kia oli allekirjoittanut Milan Food Pact -sitoumuksen. Monet kaupungit ovat myös pe- rustaneet omia ruokapoliittisia neuvostojaan tai vastaavia (esim. Bristol, Ghent, Lon- too, Milano, Toronto, Torino, New York). Kun kysyimme RuokaMinimi-kyselyn osallistujilta heidän mielipidettään kestävyyden ja terveellisyyden integroivan ruokapolitiikan merkityksestä tulevaisuudessa kaupun- kien, kuntien tai maakuntien strategioissa, 65 % vastasi sen olevan erittäin tai melko tärkeää (kuva 4.10). 57 % vastaajista näki ruokapoliittiset strategiat myös toteutetta- vina. RuokaMinimi-työpajassa kaupunkien edustajat ideoivat myös tähän liittyvän tule- vaisuuden toimenpiteen (toimenpide 6). Toimenpide korostaa kaupunkien ja kuntien ruokapolitiikan merkitystä eri toimintoja ja toimijoita yhdistävänä työnä. Nyt kaupun- kien ruokapolitiikan kannalta merkittävät toimet on ripoteltuna eri ohjelmiin ja toimi- aloille, mikä vaikeuttaa strategisen toiminnan vaikuttavuutta. Kaupunkien ruokapoliitti- siin toimiin on integroitava mukaan myös alkutuottajat, elintarviketeollisuus, kauppa ja ravintolat. Kauppa ja ravintolat ohjaavat vahvasti kaupunkien ruokaympäristöä, mutta kaupunkitasolla näitä toimintoja on harvemmin koordinoitu kestävän ja terveellisen 8 http://www.milanurbanfoodpolicypact.org/ 43 35 24 22 15 24 7 6 4 4 7 9 Merkitys Toteuttavuus erittäin suuri/hyvä melko suuri/hyvä ei pieni/huono, ei suuri/hyvä melko pieni/huono erittäin pieni/huono en osaa sanoa / puuttuvat tiedot VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 98 syömisen näkökulmasta. Kaupunkilaiset ovat myös yhä kiinnostuneempia ruoan alku- perästä, lähiruoasta ja kestävästä ruoan tuotannosta (Kallio 2018). Lyhyet ruokaketjut tarjoavat uusia mahdollisuuksia tuottajien ja kuluttajien, mutta myös ravintoloiden ja ruoka-alan yritysten ja jalostajien väliselle yhteistyölle. Kaupungit voivat luoda koh- taus-, jakelu- ja markkinapaikkoja, mikä auttaa kehittämään yritystoimintaa osana kes- tävää kaupunkikehitystä. Yhtälailla kaupunki voi toimia aktiivisesti kaupunkiviljelyn mahdollistajana, tarjoamalla julkisia tiloja asukkaiden käyttöön tai kokeilemalla uuden- laisia ruoan tuotannon muotoja kaupunkitilassa. Tulevaisuudessa ruoan 3D-tulostus, mikrobi-, solu- tai sieniviljelmät sekä erilaiset uudet kaupunkimaatalouden muodot (kuten suljetun kierron systeemit ja kattoviljelmät) voivat avata ruoan tuotannon kent- tää edelleen uusille toimijoille, yrityksille ja toimintamuodoille. Toimenpide 6. Ruokapolitiikka osaksi kaupunkien ja kuntien kestävyystyötä Ruokapolitiikka osaksi kaupunkien ja kuntien kestävyystyötä Toimenpiteen kuvaus Kaupungeille ja kunnille omat vahvat ruokapoliittiset ohjelmat joko omana strategiatyönä tai osana kaupunkien ilmastopoliittisia ohjelmia, vähähiilisyyden tai resurssiviisauden tiekarttoja Nostaa ymmärrystä toimista, joita kaupungit voivat tehdä kestävän ruoan kulutuksen ja tuotannon ohjaamiseksi, ml. julkiset ruokapalvelut, ruo- kaympäristön kehittäminen kaupan ja ravintoloiden kanssa, kaupunkivil- jely ja kuluttajien ja tuottajien yhteistyön kehittäminen Ohjaa strategisesti kaupunkien ja kuntien ruokahankintoja ja politiikkaa Vahvistaa ruokakansalaisuutta ja luo uusia tapoja tuottajien ja kuluttajien väliselle yhteistyölle Toteuttaja(t) Kaupungit, kunnat Yritykset, yhteisöt Kaupunkilaiset Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Kansalaisyhteiskunta ja kaupunkilaiset Kaupunkilaiset nostavat esille uusia ideoita ja kehittävät aktiivisesti kaupungeissa tapahtuvaa ruokatoimintaa. Toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa huomioitava myös erilaiset ja ongelmalliset sosi- aaliryhmät, joiden hyvinvointiin aktiivisilla ruokapoliittisilla toimilla voidaan vaikuttaa. Tällä het- kellä kaupunkien ruoka-aktivismi kärsii osallisuusvajeesta. Yhteistyö yrityselämän, kaupan ja ravintola-alan kanssa Alkutuottajien, elintarviketeollisuuden, ruoka-alan yritysten, kaupan ja ravintoloiden strateginen tuki ja sitoutuminen toimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen. Yhteistyö alkutuottajien ja elintarviketeollisuuden kanssa Alkutuottajien ja elintarviketeollisuuden strateginen tuki ja sitoutuminen toimenpiteiden suunnitte- luun ja toteutukseen. Valtion tuki ja ohjaus, ml maakunnat Kuntien kannustaminen ruokapoliittisten strategioiden laadintaan Kansainväliset esimerkit ja mallit Esimerkkien ja toimintamallien hakeminen kansainvälisesti ja suomalaisten hyvin toimintatapojen levittäminen muille Esim. Milan Food Pact Cities, Sustainable Food Cities (UK), City Deal Food on the Urban Agenda (NL) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 99 4.3.4 Yritysten vastuullisuus, tuotekehitys ja innovaa- tiot Kuva 4.11. Elintarvikeinnovaatiot, tuotekehitys ja kauppa kestävän syömisen ohjaajina: toimenpiteiden to- teutuminen nyt ja lisäpanostusten tarve (%) Elintarvikealan yritykset voivat tukea kestävää syömistä omalla tuotekehityksellään ja innovaatiotoiminnallaan. Tuotekehitys voi kohdistua suoraan uusiin kuluttajatuotteisiin tai tuotantoprosessien resurssitehokkuuden ja hiilineutraaliuden parantamiseen. Yri- tykset voivat ottaa käyttöön myös erilaisia vapaaehtoisia itsesääntelyn keinoja, jotka auttavat yrityksiä tarkentamaan ympäristötavoitteitaan ja raportoimaan niistä kulutta- jille ja eri sidosryhmille. Näistä vakiintuneimpia ovat erilaiset vapaaehtoiset merkinnät sekä yritysten omat yhteiskunta- ja ympäristövastuustrategiat. RuokaMinimi-kyselyyn vastanneet toimijat läpi koko ruokajärjestelmän korostivat elin- tarvikeinnovaatioiden ja tuotekehityksen merkitystä kestävän syömisen tukena ja mahdollistajana (kuva 4.11). 69 % vastaajista peräänkuulutti lisäpanostuksia tuoteke- hitykseen tulevaisuudessa. Tässä kyselyn vastaajat olivat samalla linjalla ruokapoliitti- sen selonteon ja kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelmien kanssa, jotka korostavat vahvasti yritysten roolia ruokajärjestelmän kestävyyden, vastuullisen liiketoiminnan ja 43 7 43 9 20 6 26 37 17 19 20 19 13 37 19 26 24 31 4 7 7 30 13 30 9 9 6 15 11 15 7 13 9 Lisäpanostusten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanostusten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanostusten tarve Toteutuminen nyt El in ta rv ik ei nn ov aa tio t j a tu ot ek eh ity s k es tä vä n ja te rv ee lli se n sy öm ise n tu ke na Ke st äv än ja te rv ee lli se n ru oa n ku lu tu ks en oh ja am in en k au pp oj en ja ra vi nt ol oi de n va lik oi m an , es ill ep an on ta i r es ep tii ka n av ul la Va pa ae ht oi se t m er ki nn ät ke st äv än ja te rv ee lli se n ru oa n ku lu tu ks en oh ja aj in a erittäin hyvä/suuri melko hyvä/suuri ei hyvä, ei pieni melko huono/pieni erittäin huono/pieni en osaa sanoa / puuttuva tieto VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 100 resurssitehokkuuden kehittämisessä, mutta myös kestävien ja terveellisten ruokailu- tottumusten mahdollistajina ja luojina (MMM, 2017; Nissinen ym., 2017; YM, 2012). RuokaMinimi-työpajassa kehitettiin ajatus kansallisesta tutkimus- ja kehitysohjel- masta, joka tukisi elintarviketeollisuuden muutosta kohti vähähiilisyyttä ja kiertota- loutta (toimenpide 7). Ohjelman tavoitteena olisi rahoittaa vähähiilisyyttä ja kiertota- loutta tukevien innovaatioiden kehittämistä ennen niiden kaupallistamista. Tämä oh- jelma keskittyisi ennen kaikkea resurssitehokkuuden ja vähähiilisyyden parantami- seen tuotantoketjuissa ja nostaisi alan kehittämistoiminnan vahvasti uudelle tasolle. Työpajassa korostettiin edelleen, että tuotekehitystä on suunnattava myös uusien ko- timaisten proteiinilähteiden jalostukseen sekä tuotannon ja kulutuksen monipuolista- miseen (toimenpide 8). Vain näin voidaan luoda uusia kannattavia arvoketjuja kotimai- sille kasviproteiineille. Tällä hetkellä Suomen kasviperäisen proteiinin omavaraisuus- aste on negatiivinen (Heikkilä ym. 2018; Mokkila ym. 2015). Strategisen tutkimusneu- voston rahoittaman ScenoProt -hankkeen tulosten mukaan valkuaisomavaraisuutta voidaan parantaa lisäämällä kotimaassa tuotettujen härkäpavun ja rypsin käyttöä eläinten rehuna ja kuluttajien ruokavaliossa (Heikkilä ym. 2018). Valkuaisproteiinien tuotantoa on myös monipuolistettava ja jatkojalostusta kehitettävä. Esimerkiksi härkä- papu, herne, kvinoa, pellava, rapsi, rypsi, sinilupiini, tattari ja öljyhamppu ovat vielä alihyödynnettyjä kasveja, joilla on korkea proteiinipitoisuus. Vahvistamalla valkuais- omavaraisuutta, erityisesti soijapohjaisten rehujen tuontia voidaan vähentää. Valku- aisomavaraisuuden kehittäminen vaatii läpi ketjun meneviä toimenpiteitä, jotka tuke- vat uusien arvoketjujen luomista ja vakiinnuttamista (Mokkila ym. 2015; Pihlanto ym. 2018; ks. myös Keleman & Balazs 2018). Edellä esiin nostetut toimet korostavat tuotekehityksen ja innovaatioiden roolia ilmas- toystävällisen ruokavalion tukena. Kysyimme ruokajärjestelmätoimijoilta myös mielipi- dettä vapaaehtoisten merkintöjen roolista ympäristöystävällisen kulutuksen ohjaajina. Mielenkiintoisesti vain 25 % vastaajista näki merkintöjen ohjaavan vaikutuksen nyt hy- vänä tai melko hyvänä ja vain 40 % toivoi merkintöihin lisäpanostuksia tulevaisuu- dessa (kuva 4.11). Merkintöjen ohjausvaikutusta on tutkittu paljon ja tulokset ovat osin ristiriitaisia (Busch 2011; Eden ym. 2008; Kaljonen 2016). Ympäristömerkintöjen tuo- minen elintarvikkeisiin on koettu erityisen hankalaksi asian moniulotteisuuden takia. Merkintöjen käytännön kehitystyöhön, menetelmien standardointiin ja yhtenäistämi- seen on kuitenkin panostettu viime vuosina monella eri tasolla. Luomumerkinnät ovat vakiinnuttaneet asemansa markkinoilla ja luomutuotteiden kysyntä on kasvanut vah- vasti. Euroopan komissio on myös kehittänyt yhtenäistä ympäristöjalanjäljen elinkaari- laskennan ohjeistusta tuotekohtaisten ympäristötietojen yhtenäistämiseksi (PEF, Pro- duct Environmental Footprint), jota suositellaan käytettäväksi silloin kun viestitään tuotteen tai palvelun ympäristövaikutuksista. Menetelmää on testattu noin 20 tuoteryh- mässä, joille on laadittu tuotekohtaiset ohjeet (Product Environmental Footprint Cate- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 101 gory Rules, PEFCR). Mukana on myös elintarvikkeita. Ympäristöjalanjäljen käyttöä ar- vioidaan parhaillaan ja mahdollisesti sitä tullaan käyttämään mm. EU-ympäristömer- kin, julkisten hankintojen sekä EMAS-ympäristöjärjestelmän pohjana. Pohjoismaisen ympäristömerkin parissa on tehty työtä merkinnän ulottamiseksi elintarvikkeille ja ra- vintoloille. Pohjoismaisen ympäristömerkin voi saada ravintola, joka mm. käyttää run- saasti luomua, vastuullisia kaloja ja tuntee aina pääraaka-aineidensa alkuperän. Myös EU:n laajuisen ravitsemusmerkinnän rakentamisen eteen on tehty kehitystyötä, mutta sen toteutus osoittautunut haasteelliseksi (esim. de Schutter 2019, 69, 74). Suo- messa sydänmerkin asema on melko vakaa kuluttajia ohjaavana sydänystävällisen ja terveellisen ruoan takeena. Parhaimmillaan merkinnät auttavat parantamaan koko hankintaketjun vastuullisuutta. Yhteiset standardit ympäristövaikutusten arvioinnista ja viestinnästä vahvistavat kulut- tajaluottamusta merkintöjen ympäristöväittämistä. RuokaMinimi-työpajassa hallinnon edustajat toivoivat suomalaisilta yrityksiltä vahvempaa osallistumista Euroopan Union ympäristömerkin käyttöön ja sen sisäiseen kehitystyöhön, esim. pilotointiin osallistu- malla. Hallinnon ja järjestöjen edustajat peräänkuuluttivat myös laajempia koko toi- mialaa sitovia ratkaisuja ja uudenlaista innovatiivista ajattelua ilmastoystävällisen ja terveellisen syömisen tukemiseen. Työpajassa kehitettiin toimenpide, joka kannustaa ruoka-alan yrityksiä solmimaan Green Deal -sopimuksia kestävän kehityksen yhteis- kuntasitoumuksen alla (toimenpide 9). Green Deal -mallissa valtio ja elinkeinoelämä tekevät sopimuksen, jossa toimiala sitoutuu noudattamaan yhdessä sovittuja toimia, joilla pyritään kunnianhimoisiin ja seurattaviin vaikutuksiin. Kaupan liitto teki Suo- messa ensimmäisen sopimuksen vuonna 2016, jonka tavoitteena on varmistaa, että EU:n pakkausjätedirektiivin muovikassien kulutusta koskevat vähentämistavoitteet saavutetaan Suomessa. Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen alla iso joukko alan yrityksiä on nyt esimerkiksi solminut ravitsemussitoumuksen.9 Green Deal -malli mahdollistaisi sitoumustoimien ulottamisen koko toimialaa koskeviksi. RuokaMinimi-työpajassa keskusteltiin aktiivisesti myös viime aikoina paljon huomiota saaneesta tuuppauksesta (nudging) (Lehner ym. 2016; Reisch ym. 2017). Tuuppauk- sella tarkoitetaan kuluttajien hellävaraista ohjaamista haluttuun suuntaan ilman, että heidän valinnan mahdollisuuksiaan rajoitetaan (Thaler & Sunstein, 2008). Ajatus on tuttu mainonnasta, mutta on myös vastareaktio tiedollisen ohjauksen ongelmiin. Tie- dollisessa ohjauksessa on perinteisesti pyritty vaikuttamaan rationaaliseen, hitaaseen ajatteluun, kun taas tuupatessa hyödynnetään ihmisen intuitiivista ja nopeaa ajattelua (Kahneman 2011). Tuupata voidaan esim. muokkaamalla valintaympäristöä, linjastoa, buffetpöytää, tuotteiden esillepanoa, palkitsemalla toivotusta käyttäytymisestä tai vah- vistamalla haluttua käyttäytymistä sosiaalisten normien tai vertaisryhmien avulla. Tuuppaaminen kytkeytyy toimintamalliltaan liberaaliin kuluttajayhteiskuntaan, jossa 9 https://www.sitoumus2050.fi VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 102 valinnan vapautta ei haluta rajoittaa (Whitehead ym. 2011; Wilkinson 2013). Samaan aikaan se myös korostaa ravintoloiden, kaupan ja ruoka-alan palveluiden tarjoajien vastuuta valikoiman ja palvelujen suunnittelussa (Kaljonen ym. 2019). 60 % RuokaMi- nimi-kyselyn vastaajista toivoi kaupoilta ja ravintoloilta lisäpanostuksia valikoiman ja esillepanon kehittämiseen kestävää ruokavaliomuutosta tukevaksi (kuva 4.11). Ruo- kaMinimi-työpajassa luotiin myös toimenpide, joka korostaa nimenomaan julkisten ruokapalveluiden roolia kestävän ruokavaliomuutoksen mahdollistajana (toimenpide 3). Kaupan osalta toimenpide jäi työpajassa kehittämättä, vaikka se tunnistettiinkin tärkeäksi vaikuttajaksi. Toimenpide 7. Elintarviketeollisuuden muutos kohti vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta Elintarviketeollisuu- den muutos kohti kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä Toimenpiteen kuvaus Kansallinen tutkimus- ja kehittämisohjelma, jolla tuetaan vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta tukevien in- novaatioiden kehittämistä Auttaa elintarviketeollisuutta kehittämään tuotanto- prosessejaan ja arvoketjujaan vähähiilisiksi ja kier- totalouden periaatteiden mukaisiksi Erilaiset demonstraatiohankkeet, esim. suljetun kierron tai vähähiilisyyden malleista, jotka tukevat alan kehittymistä myös laajemmin ”Ininästä pöhinään” Toteuttaja(t) Elintarviketeollisuus ETL Business Finland; SITRA SA, STN Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Rahoitus innovaatio-, tutkimus- ja kehitystoiminnalle Tutkimus ja kehitysrahoituksen takaaminen ja strateginen suuntaaminen Julkiset riski-investoinnit Manner-Suomen maaseudun kehittämisrahat maaseudun yrityksille Yritysten omat panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen Elintarviketeollisuus Osallistuminen materiaalitehokkuussitoumukseen Tutkimus Vahva yhteistyö tutkimuksen kanssa demonstraatiohankkeiden suunnittelussa ja arvi- oinnissa Erilaisten toimintamallien toteutettavuuden, skaalautuvuuden ja vaikutusten arviointi ja vertailu VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 103 Toimenpide 8. Kotimaisten valkuaisten tuotannon ja kulutuksen monipuolistaminen Kotimaisen kasviperäisen valkuais- ten tuotannon ja kulutuksen monipuolistaminen Toimenpiteen kuvaus Kotimaisten proteiinirikkaiden viljelykasvien vali- koiman ja markkinakanavien monipuolistaminen Toteuttaja(t) Koko ketju Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Tutkimus ja kehitys Luodaan strategia monipuolisuutta tukevasta kasvinjalostuksesta ja tuetaan kas- vinjalostusta mm. Huoltovarmuuskeskuksen ja valtio-omisteisen Boreal Oy:n kautta. Vahvistetaan ruokajärjestelmän tutkimusta kehittämällä innovaatioita edistävää rahoitusrakennetta ja takaamalla riittävä rahoitus Maataloustukipolitiikka Uudistetaan EU:n maatalouspolitiikkaa niin, että se kannustaa viljelykierron hyö- dyntämiseen ja rohkaisee kokeilemaan uusia viljelykasveja. Neuvonta ja koulutus Parannetaan viljelijöiden osaamista ja kehitetään viljelytekniikoita Uusien raaka-aineiden käytön opettelu ruoanlaitossa ammattikeittiöissä ja kotona Tuki tuotekehitykseen Tarjotaan matalan kynnyksen tukea mm. pienten elintarvikealan yritysten tutki- mustarpeisiin, tuotekehitykseen ja markkinointiin. Kuluttajat ja markkinat Tuetaan kuluttajan mahdollisuuksia hankkia monipuolisesti kotimaisia proteiinirik- kaita viljelykasveja erilaisilta markkinapaikoilta ja julkisissa ruokapalveluissa. Toimenpide 9. Green Deal -sopimukset Green Deal sopimukset valtion ja ruoka-alan toi- mijoiden kesken Toimenpiteen kuvaus Green Deal –sopimuksessa elinkeinoelämä ja valtio solmivat Green Deal -sopimuksen, jossa toimiala sitoutuu noudattamaan yhdessä sovit- tuja toimia, joilla pyritään kunnianhimoisiin ja seurattaviin vaikutuksiin. Green Deal on osa Suomen kestävän kehityk- sen toimikunnan yhteiskuntasitoumusta Ruoka-alalla Green Deal voidaan sopia esim. EU:n ympäristömerkin käyttöönotosta tai kestä- viä ja terveellisiä ostovalintoja tukevista toimista kaupan alalla. Green Deal sitouttaa kauppaa ja elintarviketeol- lisuutta vapaaehtoisiin toimiin ja tuo toteutuk- seen vaikuttavuutta sitouttaessaan koko toi- mialan toimien toteutukseen. Toteuttaja(t) Päivittäistavarakauppa Elintarviketeollisuus Ministeriöt VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 104 Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Julkinen ohjaus Valtio kannustaa toimialaa ja yrityksiä Green Deal:n sopimusten toteuttamiseen osana kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta. EU-lainsäädäntö ja –ohjaus Green Deal sopimukset tehostavat lainsäädännön toimenpanoa tai täydentävät sitä. Toimiala Toimii aktiivisesti Green Deal -sopimusten markkinoijana ja alullepanijana. Luo li- sää vaikuttavuutta yritysvastuullisuuden toteutukseen kooten alan yrityksiä yhteen toteuttamaan toimia yhteisen sopimuksen alla. Mallia voidaan ottaa vuonna 2016 solmitusta Kaupan Liiton muovikassisopimuk- sesta, jolla pyritään varmistamaan, että EU:n pakkausjätedirektiivin muovikassien kulutusta koskevat vähentämistavoitteet saavutetaan Suomessa. Tavoitteena on, että vuodessa käytettäisiin enintään 40 kassia henkeä kohti vuoden 2025 loppuun mennessä. Vuonna 2018 Autotuojat ja -teollisuus ry ja Autoalan Keskusliitto ry sopivat ilmas- tosopimuksen, jolla tähdätään liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. So- pimus on voimassa vuoden 2025 loppuun asti. Elintarviketeollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Suomen Pakkausyhdistys ry solmivat yhdessä MMM:n, TEM:n ja YM:n kanssa materiaalitehokkuussi- toumuksen vuosille 2019–2021. Sopimuksen tavoitteena on mm. vähentää elin- tarvikejätettä ja edistää kierrätystä toimialojen sisällä. 4.3.5 Taloudelliset ohjauskeinot, maataloustukipoli- tikka ja verotus Taloudellisten ohjauskeinojen avulla pyritään korjaamaan markkinoita haluttuun suun- taan. Euroopan Unioni tukee ruoan tuotantoa maataloustukien avulla. Maataloustu- kien avulla korjataan esimerkiksi Suomen pohjoisesta sijainnista aiheutuvaa luonnon- haittaa tuotannon kilpailukyvylle Euroopan yhteisillä markkinoilla. Tuottajia kannuste- taan myös ympäristöystävällisten viljelymenetelmien käyttöön korvaamalla niistä ai- heutuvia tulonmenetyksiä ja investointeja. Tuotteille voidaan asettaa myös veroja ym- päristö- tai terveysperusteisesti. Veroilla, tuilla ja muilla vastaavilla mekanismeilla yh- teiskunta voi ohjata markkinoiden toimintaa ja hintakehitystä niin, että yrityksille tulee kannattamattomaksi käyttää ympäristölle haitallisia raaka-aineita tai tuotantomenetel- miä. Kysyimme RuokaMinimi-kyselyssä ruokajärjestelmän eri toimijoiden arvioita taloudel- listen ohjauskeinojen merkittävyydestä ja toteutettavuudesta tulevaisuudessa. 61 % vastaajista oli yleisesti sitä mieltä, että ruoan tuotannon ja kulutuksen ympäristövaiku- tukset tulisi huomioida paremmin elintarvikkeiden hinnan muodostuksessa tulevaisuu- dessa (kuva 4.12). Ruokajärjestelmätoimijoiden näkemykset kuitenkin jakaantuivat VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 105 vahvasti sen mukaan, kuinka toteutettavana he näkivät ympäristöoikeudenmukaisem- man hinnan muodostuksen. Kolmannes vastaajista arvioi toteutettavuuden hyväksi ja toinen kolmannes huonoksi (kuva 4.13). Kuva 4.12 Taloudelliset ohjauskeinot tulevaisuudessa: merkitys (%) Kuva 4.13 Taloudelliset ohjauskeinot tulevaisuudessa: toteutettavuus (%) 37 37 26 22 17 24 19 22 26 19 13 19 19 11 17 17 9 11 24 24 2 7 11 6 13 7 9 11 11 11 Ympäristövaikutusten huomioiminen elintarvikkeiden hinnanmuodostuksessa Maataloustukien uudelleen suuntaaminen kestävää ja terveellistä syömistä tukevaksi Hiilivero elintarvikkeille kasvihuonekaasupäästöjen mukaan Terveysperusteinen vero elintarvikkeille lisätyn sokerin mukaan Terveysperusteinen vero elintarvikkeille tyydyttyneen rasvan mukaan erittäin suuri melko suuri ei pieni, ei suuri melko pieni erittäin pieni en osaa sanoa / puuttuvat tiedot 11 17 17 13 17 20 19 22 19 20 11 20 19 26 20 24 17 17 17 22 20 15 13 13 7 13 13 13 13 13 Hiilivero elintarvikkeille kasvihuonekaasupäästöjen mukaan Terveysperusteinen vero elintarvikkeille tyydyttyneen rasvan mukaan Terveysperusteinen vero elintarvikkeille lisätyn sokerin mukaan Ympäristövaikutusten huomioiminen elintarvikkeiden… Maataloustukien uudelleen suuntaaminen kestävää ja terveellistä syömistä tukevaksi erittäin hyvä melko hyvä ei hyvä, ei huono melko huono erittäin huono en osaa sanoa / puuttuvat tiedot VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 106 Kun kysyimme tarkemmin maataloustukien ja verotuksen mahdollisuuksista kestävän ja terveellisen syömisen tukena, vastaajat jakaantuivat yhtälailla toteutettavuuden osalta (kuva 4.13). Erityisesti maataloustukien kohdalla julkinen sektori suhtautui elin- keinoelämää epäilevämmin tukien uudelleen suuntaamisen toteutettavuuteen. Osa tästä epäilevyydestä palautuu arvatenkin Suomen mahdollisuuksiin vaikuttaa EU:n maataloustukipolitiikan yleisiin linjauksiin. Ruokajärjestelmän toimijat painottivat kui- tenkin asian tärkeyttä: 46 % vastaajista näki maataloustukien uudelleen suuntaamisen kestävää ja terveellistä syömistä tukevaksi erittäin tai melko tärkeänä tulevaisuu- dessa. Laaja kestävää ja terveellistä ruokavaliota korostava näkökulma on puuttunut EU:n maataloustukipolitiikasta lähes kokonaan. Viime aikoina puheenvuorot vahvem- man EU:n yhteisen ruokapolitiikan puolesta ovat kuitenkin vahvistuneet (De Schutter, 2019; Parsons & Hawkes, 2018). Komission tulevan ohjelmakauden 2021–2027 yhtei- sen maatalouspolitiikan lainsäädäntöehdotuksissa näkökulma korostuu yhdessä yh- deksästä yleistavoitteesta: ”Parannetaan tapaa, jolla EU:n maatalous vastaa ravintoa ja terveyttä koskeviin uusiin yhteiskunnan vaatimuksiin, mukaan lukien turvallinen, ra- vitseva ja kestävän kehityksen mukainen ravinto, ruokahävikki sekä eläinten hyvin- vointi” (Euroopan Komissio 2018b). Konkreettisten toimien osalta RuokaMinimi-kyselyyn ja työpajakeskusteluihin osallis- tuneet toimijat korostivat, että tulevaisuudessa tukia tulisi suunnata vahvemmin tuo- tantokasvivalikoiman ja kotimaisen kasviproteiinien tuotannon monipuolistamiseen (ks. toimenpide 8). Tukia toivottiin myös vahvemmin pois eläintuotannolta, mikä edel- lyttäisi tukisäädösten perusteellista remonttia. Tukien kohdistaminen vahvemmin hiili- päästöjen vähentämistä ja hiilensidontaa edistäviin toimiin nostettiin myös vahvasti esille. Erityisesti eloperäisten maiden hiilipäästöjen minimointi on nostettu tutkimuk- sissa esille tehokkaana keinona vähentää maatalouden ilmastovaikutuksia (Regina ym. 2016). Keinovalikoima eloperäisten maiden viljelyyn ja raivauksen välttämiseen on moninai- nen (Aakkula ym. 2019; Rikkonen 2015). Suomen oloissa on esimerkiksi järkevää li- sätä peltojen ympärivuotista kasvipeitteisyyttä ja huolehtia maan rakenteesta hyvien satotasojen turvaamiseksi. Turvemaiden pelloksi raivauksen lopettamisella, turvepel- tojen ympärivuotisen kasvipeitteisyyden lisäämisellä ja vesitalouden säätelyllä voi- daan jo olennaisesti vähentää maatalouden kasvihuonekaasupäästöjä. Hiilensidon- taan keskittyvät toimet voivat tarjota myös uusia mahdollisuuksia palkokasvien tuotan- toalan kasvattamiselle esimerkiksi viljelykierron kautta. Vuonna 2014 käyttöönotetut viherryttämistoimet lisäsivät palkokasvien määrää viljelykierrossa jonkin verran eten- kin luomu-tiloilla (Kelemen & Balázs, 2018). RuokaMinimi-työpajassa korostettiin, että hiilipäästöjen vähentämistä koskevia toimia on tarkasteltava laajasti yhteisen maata- louspolitiikan uudistusta suunniteltaessa ja Suomen on panostettava valmistelevaan työhön löytääkseen oma keinovalikoimansa tuotantojärjestelmän kestävyyden ja hiili- neutraaliuden parantamiseksi (toimenpide 10). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 107 EU tukipoliittiset toimet ohjaavat ruoan hintaa myös muuten. Esimerkiksi maidon kou- lutukijärjestelmä alentaa vahvasti maidon hintaa julkisissa ruokapalveluissa. RuokaMi- nimi-kyselyssä nostettiin esille, että koulutukijärjestelmää on uudistettava kestävää ruokavaliota tukevaksi ja sen budjettiosuutta kasvisten, hedelmien ja marjojen osalta tulee kasvattaa. Verotuksen osalta mielipiteet jakautuivat vahvasti ruokajärjestelmän eri toimijoiden kesken sekä merkittävyyden että toteutettavuuden osalta (kuvat 4.12, 4.13). Mielen- kiintoisesti hiiliperusteinen vero nähtiin tärkeämpänä kuin terveysperusteiset verot, mutta samaan aikaan hiiliveron toteutettavuus arvioitiin heikoimmaksi. Aihe on selväs- tikin vaikea ja toimijoita poliittisesti jakava. Paljon palautuu myös EU-lainsäädäntöön ja valtiontukimääräyksiin. Kansallisessa verotuksessa on otettava huomioon EU-lainsäädännön asettamat reu- naehdot, joista merkittävimpiä ovat Euroopan Unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (EU perustamissopimus) syrjimättömyysperiaate ja valtiontukimääräykset. Veroja arvi- oidaan myös valtiontukimääräysten valossa. Uusien verojen käyttöönotossa tulee määritellä, mitä verolla tavoitellaan ja veropohja täytyy määritellä tämän mukaisesti objektiivisesti ja johdonmukaisesti, jottei verotukseen katsota sisältyvän kiellettynä pi- dettävää valtiontukea veron ulkopuolelle jääville tuotteille. EU:n perustamissopimuk- sen ohella verotusta ohjaavat kyseisiä veroja koskevat direktiivit. Veroista on perus- tuslain mukaan aina tarkoin säädettävä lain tasoisilla säännöksillä. Suomessa ruoan hintaa säädellään alemmalla alv-kannalla. Suomessa ei ole tällä hetkellä käytössä ympäristöperusteista kulutusveroa elintarvikkeille. Virvoitusjuoma- vero, joka on terveysperusteisesti porrastettu juoman sokeripitoisuuden mukaan, on käytössä. Suomessa oli käytössä myös valmistevero makeisille vuosina 2011 - 2017 (Laki makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta (1127/2010)). Terveys- perusteisia veroja on ollut käytössä EU:ssa jonkin verran. Iso-Britanniassa on käy- tössä virvoitusjuomavero, joka kohdistuu sokeripitoisiin juomiin. Unkarissa on voi- massa epäterveellisiin elintarvikkeisiin kohdistuva vero ja sitä on hienosäädetty use- aan otteeseen. Vuonna 2011 Tanskassa alettiin verottaa lihan, maitotuotteiden ja le- vitteiden sisältämää tyydyttynyttä rasvaa, mutta vero poistettiin marraskuussa 2012 siihen kohdistuneen kritiikin ja ongelmien vuoksi. Terveysperusteisia verotusmalleja on tutkittu jonkin verran (Niebylski ym. 2015; Springmann ym. 2017; Thow ym. 2010; WHO 2015). Tutkimusten mukaan tuoteryh- mäkohtainen verotus (erit. sokeri- ja rasvaperusteinen verossa) on haasteellista, sillä veron kohdistumisen logiikka ei ole suoraviivainen ja tuotteita saattaa siirtyä tuoteryh- mästä toiseen verokohdennusten takia (esim. suklaapatukka vs. keksi, sokerilimsa vs. kivennäisvesi, sokerikarkki vs. ksylitolipastilli). Parhaimmillaan teollisuus on verotuk- sen kannustamana kehittänyt korvaavia, vähäsokerisempia tuotteita, joihin kulutus on VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 108 osin siirtynyt. Verotuksen suuruusluokan määrittely on myös tarkkaa, jotta se vaikut- taisi toivotulla tavalla kulutukseen. Eri tutkimuksissa on todettu, että maltillisilla kor- keintaan 20 prosentin veroilla ei voida odottaa suuria muutoksia kulutuskäyttäytymi- sessä. Esimerkiksi SUSDIET -tutkimuksessa mallinnettiin elintarvikkeiden ilmastovai- kutukseen perustuvan verotuksen vaikutusta ruokavalioiden ilmastovaikutuksiin ja ra- vintoarvoihin (SUSDIET 2017). Tulosten mukaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentä- minen yli 5 prosentilla vaatisi joko erittäin korkeaa hiiliveroa (200 €/tonni) tai elintarvik- keiden ilmastovaikutukseen perustuvaa 5–20 prosentin arvoperusteista veroa. Vero- jen vaikutus ruokavalion ravitsemukselliseen laatuun olisi kuitenkin epäselvää, koska verotus vähentäisi sekä toivottujen että ei-toivottujen ravintoaineiden kulutusta. Maissa, jossa terveysperusteiset verot ovat olleet käytössä, verotasoa on yleensä muutettu moneen kertaan. Hinnan korotukset voivat vaikuttaa myös eriarvoistavasti eri tuloluokkiin ja sosiaaliryh- miin. Verotusta koskevassa tutkimuksessa onkin korostettu, että verosuunnittelussa nämä vaikutukset on arvioitava tarkasti ja kompensoivia malleja, joilla verotuksella ke- rätyt varat voidaan suunnata eri sosiaalisten ryhmien terveellisten ja kestävien elinta- pojen tukemiseen (Alderman 2016). Yhtenä vaihtoehtona keskustelussa on esitetty myös arvonlisäverotuksen laskemista tai poistamista terveellisiltä elintarvikkeilta, ku- ten tuoreilta vihanneksilta ja hedelmiltä (esim. De Schutter 2019). Ehdotus nostettiin esille myös RuokaMinimi-työpajassa. Arvonlisäveron poisto tai alentaminen saattaa alentaa näiden tuotteiden hintoja. RuokaMinimi-työpajaan osallistuneet ruokajärjestelmätoimijat korostivat, että haas- teista huolimatta verotus on tärkeä ohjauskeino, jolla voidaan vaikuttaa hinnan muo- dostukseen ja kuluttajien käyttäytymiseen. Ruokajärjestelmän eri toimijat korostivat, että verotuksen mahdollisuuksia kestävän ja terveellisen syömisen ohjaamiseen on tarkasteltava integroidusti (toimenpide 11). Suomessa on tehty tähän mennessä var- sin vähän tutkimusta kohdennettujen elintarvikeverojen ja tukien vaikutuksista. Tehok- kaan politiikan laatiminen edellyttää huolellista erilaisten vero- ja tukimallien vertailua siitä näkökulmasta, miten eri mallit vaikuttaisivat ilmastopäästöihin ja terveyteen ja mikä mallien kustannus olisi. Myös Tamminen ym. (2019) korostavat kestävän kehi- tyksen verouudistusta koskevassa raportissaan kokonaisvaltaisen näkökulman tär- keyttä verouudistuksia suunniteltaessa. Terveellisen syömisen ohjauksessa ja ylipainon ennaltaehkäisyssä on puhuttu paljon myös mainonnan sääntelystä, etenkin kun kohteena ovat lapset ja nuoret (WCRF 2019; WHO 2013; YK 2011). IPES Food:n EU:n ruokapolitiikkaa kartoittava raportti ehdottaa pitkällä tähtäimellä laadittavaksi EU-tason direktiiviä, joka rajoittaisi korkean energia-, tyydyttyneiden ja transrasvojen, suola- ja sokeripitoisuuden omaavien elin- tarvikkeiden mainontaa ja saatavuutta julkisilla paikoilla (De Schutter, 2019). Ympäris- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 109 tönäkökulman integrointi epäterveellisten elintarvikkeiden mainontaa koskevaan kes- kusteluun voi avata tähänkin keskusteluun uusia näkökulmia (Annala & Vinnari, 2019). Myös menekinedistämistuessa käytettävät laatukriteerit mahdollistavat mainon- taan kohdentuvan intervention. Toimenpide 10. Maataloustuet kestävää ruokajärjestelmää rakentamassa Maataloustuet kestävän ja terveelli- sen ruokajärjestelmän tukena Toimenpiteen kuvaus Osallistuminen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan valmisteluun seuraavalle rahoituskaudelle siten, että se tukee kestävää ruokajärjestelmää ja ruoka- valiomuutosta osana sitä Tukipoliittisten toimien suunnittelu niin, että ne vah- vistavat kasviperäistä valkuaisomavaraisuutta ja vil- jelykasvien lajikirjo monipuolistuu Kansalliseen maaseudun kehittämisohjelman tuki- poliittisten toimien suunnittelu niin, että ne tukevat hiilipäästöjen vähentämistä ja edistävät hiilensi- dontaa Eloperäiset turvepellot kohdennetuilla keinoilla päästövähennysten piiriin Toteuttaja(t) MMM, YM, ministeriöt Tuottajat Tutkimus VN-TEAS Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Tutkimus Tutkimus ruokavalioiden muutoksesta tuotantorakenteeseen tarvittavien tukipoliittis- ten toimien tunnistamiseksi ja kohdentamiseksi Arviot maataloustukien uudelleensuuntauksista ja niiden vaikutuksista tuotantoraken- teeseen Perus- ja soveltava tutkimus hiilensidonnan eri menetelmistä ja niiden suhteesta mui- hin ympäristövaikutuksiin sekä indikaattorien kehittäminen vaikutusten seurantaan Politiikkakoherenssin vahvistaminen maatalouspolitiikan valmistelussa Vahvistetaan kokonaisnäkemystä kestävän ruokajärjestelmän tavoitteista maatalous- politiikan suunnittelun ja toimeenpanon tueksi Toimenpide 11. Verotus kestävän ja terveellisen ruoan kulutuksen ohjaajana Verotus kestävän ja terveellisen ruoan ku- lutuksen ohjaajana Toimenpiteen kuvaus Toteutetaan arvio erilaisten verotusmallien kulu- tusta ohjaavista vaikutuksista päätöksenteon tueksi Tarkasteluun otetaan mukaan sekä terveys- että ympäristöperustaiset verot Arvioinnissa käytetään empiiristä aineistoa kulutus- käyttäytymisestä Toteuttaja(t) Ministeriöt, VM, MMM, YM, STM, TEM Tutkimusrahoittajat VN-TEAS Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Tutkimus Empiiriseen aineistoon pohjautuva tutkimus erilaisten veromallien vaikutuksista kulu- tukseen Hyödynnetään jo olemassa olevia selvityksiä terveellisen syömisen edistämisen oh- jauskeinoista, sokeriverosta (2013) ja ympäristöveroista. Tutkimusyhteistyö terveys-, ympäristö ja ruokalan taloudellisten ohjauskeinojen tutki- joiden kesken VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 110 4.3.6 Ruokahävikin vähentäminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, toimintaohjelma (Agenda2030) ja Euroopan ko- missio (2015) ovat asettaneet tavoitteeksi ”puolittaa vuoteen 2030 mennessä elintarvi- kejätteen jälleenmyyjä- ja kuluttajatasolla sekä vähentää elintarvikejätettä tuotanto- ja jakeluketjuissa sadonkorjuun jälkeinen jäte mukaan lukien”. Suomi on YK:n ja Euroo- pan komission jäsenmaana sitoutunut tähän tavoitteeseen. Mikäli elintarvikejätteen tarkkaa määritelmää noudatetaan, ruokajätteen puolittaminen asettaa kovan paineen erityisesti jätteen jatkohyödyntämiselle. Suuri osa elintarvikejätteestä kun on alun pe- rin syömäkelvotonta, eli jätettä ei voida ohjata ihmisravinnoksi. Onkin tärkeä asettaa tavoitteet ruokaturvan näkökulmasta ja tarkastella ihmisravinnoksi kelpaavan ruoan käyttöä. Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitel- masta vuoteen 2030 (YM 2017) toteaa, että ruokahävikin ennaltaehkäisyä on paino- tettava. Ruokahävikin ja elintarvikejätteen vähentämiseksi tarvitaan toimia läpi koko ruokajär- jestelmän. Kun kysyimme ruokajärjestelmän toimijoiden näkemyksiä tärkeimmistä toi- mijoista ruokahävikin vähentämisessä, he korostivat ennen kaikkea kuluttajien, julkis- ten ruokapalvelujen, elintarviketeollisuuden ja kaupan roolia (kuva 4.14). Kyselyn tu- losten mukaan kaikilta ruokajärjestelmän toimijoilta tarvitaan lisäpanostusta jo ole- massa oleviin toimiin (kuva 4.15). Lisäksi yhteistyö eri toimijoiden välillä on tärkeää, että löydetään kokonaisvaltaisia ja toimivia ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseksi. Kuva 4.14 Tärkeimmät toimijat ruokahävikin ja elintarvikejätteen vähentämisessä (%) 46 41 33 32 23 18 16 15 12 11 11 10 10 8 5 4 3 0 10 20 30 40 50 Kuluttajat Julkiset ruokapalvelut Elintarviketeollisuus Kauppa Ravintolat Kunnat ja kaupungit Koulut Tutkimus ja kehittäminen Sosiaalinen media Ruoka-alan start-up yritysket Päiväkodit Valtion hallinto Perinteinen media Maataloustuottajat Kansalaisjärjestöt Poliittiset puolueet Maakunnat VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 111 Kuva 4.15 Ruokahävikin vähentäminen: toimenpiteiden toteutuminen nyt ja lisäpanosten tarve (%) RuokaMinimi-kyselyssä ruokajärjestelmätoimijat toivoivat lisäpanostuksia kuluttajiin kohdistuviin informaatiokampanjoihin (Kuva 4.15), mutta toivoivat kampanjoilta lisää vaikuttavuutta. Kampanjat ovat yleinen tapa yrittää vähentää ruokahävikkiä. Tiedolli- sella ohjauksella on kuitenkin vain rajattu vaikutus ihmisten käyttäytymiseen. Hävikkiä syntyy, vaikka kuluttajat olisivat tietoisia hävikin negatiivisista vaikutuksista (Hebrok & Boks 2017; Stöckli ym. 2018). Tiedollisen ohjauksen lisäksi kuluttajiin voidaan vaikut- taa myös tuuppaamalla, kuten toimme esiin kappaleessa 5.3.4. RuokaMinimi-työpa- jassa ruokajärjestelmän toimijat ideoivat esimerkiksi toimenpiteen, jossa ravintolat 37 2 39 9 31 2 20 6 24 9 22 2 30 17 22 19 26 28 28 22 22 20 20 13 11 35 19 46 20 28 17 15 28 37 30 31 4 22 9 15 4 20 13 22 9 22 11 37 4 2 4 9 20 2 2 6 19 20 9 7 19 22 13 15 15 11 15 11 Lisäpanosten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanosten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanosten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanosten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanosten tarve Toteutuminen nyt Lisäpanosten tarve Toteutuminen nyt Ru ok ah äv ik in pu ol itt am in en ju lk isi ss a ru ok ap al ve lu iss a In fo rm aa tio ka m pa nj at k ul ut ta jil le ru ok ah äv ik in vä he nt äm ise ks i El in ta rv ik et eo lli su ud en si vu vi rt oj en hy öd yn tä m in en Pä iv äy sm er ki nt öj en yl itt än ei de n tu ot te id en e de lle en m yy nt i k ul ut ta jil le ka up oi ss a Yl ijä äm är uo an la hj oi tt am in en hy vä nt ek ev äi sy yt ee n Yl ijä äm är uo a n ed el le en m yy m in en ra vi nt ol oi st a erittäin hyvä/suuri melko hyvä/suuri ei hyvä, ei pieni melko huono/pieni erittäin huono/pieni en osaa sanoa / puuttuva tieto VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 112 tuuppaisivat asiakkaitaan ylijäämäruoan mukaan ottoon ja lautashävikin vähentämi- seen. Työpajan osallistujat toivoivat ravintola-alan ammattiliitoilta aktiivisuutta hävikkiä vähentävien toimenpiteiden koordinoinnissa ja kannustuksessa. RuokaMinimi-kyselyyn vastanneet ruokajärjestelmätoimijat kohdistaisivat lisäpanostuksia vahvasti julkisiin ruokapalveluihin (kuva 4.15). Julkisissa ruokapalveluissa, kuten päivä- kodeissa ja kouluissa syntyy iso osa ruokahävikistä (Silvennoinen ym. 2012), mutta sieltä löytyy myös potentiaalia saada mittavia vähennyksiä aikaan. Tärkeässä roolissa julki- sissa ruokapalveluissa on menekin arviointi ja reseptiikan kehitys (kuva 4.15). Myös ylijäämäruoan edelleenmyyntiin kaupoista ja ravintoloista toivottiin lisäpanostuk- sia. Parasta ennen -päiväyksen ylittäneitä tuotteita myyviä kauppoja on syntynyt jon- kin verran, kuten esim. netissä toimivat Matsmart, Fiksu Ruoka, ja WeFood. Myös ra- vintola-alalle on syntynyt ruokahävikkiä vastaan taistelevia liiketoimintamalleja, jotka joko välittävät ravintoloista ylijäänyttä ruokaa tai valmistavat ylijäämäruoasta ruokaa omille asiakkaille. RuokaMinimi-kyselyyn vastanneet ja työpajaan osallistuneet toimi- jat näkivät tämänkaltaisen liiketoiminnan kehittymisen positiivisena. He näkivät myös erilaiset yhteisölliset kokeilut ruokahävikin vähentämiseksi potentiaalisina ennen kaik- kea niiden positiivisten sosiaalisten vaikutusten vuoksi (ks. myös Davies & Evans 2019). Ylijäämäruoan lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen ja sen jakaminen ruokajo- noissa ei voi olla kuitenkaan pysyvä ratkaisu sosiaalipoliittisiin, eikä ympäristöllisiin ongelmiin (Silvasti 2015). Esimerkiksi Vantaan yhteisen pöydän malli on uudistanut hyväntekeväisyyttä tässä mielessä positiivisesti.10 Ruokajärjestelmätoimijat korostivat myös elintarviketeollisuuden roolia ruokahävikin vähen- tämisessä. Elintarviketeollisuudessa syntyvää hävikkiä ja sivuvirtoja pyritään käyttämään eri tavoin hyväksi, mutta jätehierarkian mukaisesti ruokana hyödyntäminen olisi ensisijaista. RuokaMinimi-työpajassa pohdittiin myös miten elintarviketeollisuudessa voitaisiin tuotteis- taa syömäkelpoisia jakeita, kuten sisäelimiä tai rypsirouhetta, paremmin ruoaksi. Ryhmä- keskusteluissa tunnistettiin, että tuotteistaminen vaatii myös vahvasti kysynnän muokkaa- mista esim. reseptejä ja markkinointia kehittämällä. Kannustimena voivat toimia vapaaeh- toiset materiaalitehokkuussopimukset, jotka saivat kannatusta RuokaMinimi-kyselyyn vas- tanneiden toimijoiden parissa (kuva 4.16). Ensimmäisen materiaalitehokkuussitoumuksen vuosille 2019–2021 solmivat Elintarviketeollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Suo- men Pakkausyhdistys ry yhdessä MMM:n, TEM:n ja YM:n kanssa.11 Vapaaehtoisen sopi- muksen tavoitteena on mm. vähentää elintarvikejätettä. Toimintatavaltaan materiaalitehok- kuussitoumusta voi verrata kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen alaiseen Green Deal:iin (toimenpide 9). 10 https://www.yhteinenpoyta.fi/ 11 Elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumus, ks. lisää https://t.co/66lczbtNgf VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 113 Kuva 4.16 Vapaaehtoinen materiaalitehokkuussopimus: merkitys ja toteutettavuus tulevaisuudessa Kaikkien näiden yksittäisten toimenpiteiden lisäksi RuokaMinimi-kyselyssä ja työpa- jassa korostettiin toimien koordinointia, jotta hävikin syy-seurausyhteydet voidaan ym- märtää paremmin. Ketjuyhteistyö ja avoimuus ovat tärkeitä näkökulmia hävikin vähen- tämiseksi. Tätä tavoitetta edistää elintarvikeketjun yhteisen hävikkitiekartan laatiminen (toimenpide 12). Tällä hetkellä alueellisia hävikkitiekarttoja laaditaan Varsinais-Suo- men alueella ja vuodesta 2019 alkaen myös pääkaupunkiseudulla. Hävikkitiekarttojen tavoitteena on tunnistaa keskeiset keinot hävikin vähentämiseksi, asettaa tavoitteet niiden käyttöönotosta ja sitouttaa ketjun toimijat tiekarttaan. Jatkossa alueelliset tie- kartat kootaan yhteen ja kokonaisuus muodostaa kansallisen kokonaisvaltaisen hävik- kitiekartaston.12 Euroopan komissio on laatinut asetuksen elintarvikejätteen seuraamiseksi EU-maissa, joka velvoittaa jäsenmaita jatkossa mittaamaan ja raportoimaan elintarvikejätteen määrän koko ruokaketjussa. Seurantajärjestelmän tavoitteena on tukea elintarvikejät- teen puolittamista. Asetus sisältää yksityiskohtaisia tietoja seurannan vaatimuksista ja se tulee käsittämään kaikki elintarvikeketjun vaiheet: alkutuotanto, elintarviketeolli- suus, kauppa, ravitsemispalvelut ja kotitaloudet. Suomessa elintarvikejätettä ja ruoka- hävikkiä ei seurata tällä hetkellä, eivätkä Suomen jätetilastot tue elintarvikejäte- tai ruokahävikkitilastointia. Lisäksi elintarvikejätteen ja ruokahävikin mittaaminen on va- paaehtoista ja jätemääräisen tiedon laatu ja kattavuus on yksittäisten toimijoiden vas- tuulla. Elintarvikejätteen ja ruokahävikin seuranta vaatii yhteisymmärrystä tavoitteista ja motivointia tiedonkeruuseen (Hartikainen ym. 2019). Suomessa on alkanut 6/2018 Luken johtama ja ministeriöiden (MMM, TEM, YM) ja elintarvikealan (ETL, PTY, MaRa) rahoittama ruokahävikin seurantajärjestelmä -hanke (2018–2020). Hankkeen tavoitteena on rakentaa Suomeen ruokahävikin ja elintarvike- jätteen seurantajärjestelmä (toimenpide 13). Kysyimme myös RuokaMinimi-kyselyssä ruokajärjestelmätoimijoiden näkemyksiä seurantajärjestelmän merkityksestä ja toteu- 12 www.luke.fi/ruokahavikkiseuranta 33 30 26 26 13 15 11 11 4 7 13 11 Toteutettavuus Merkitys erittäin suuri melko suuri ei pieni, ei suuri melko pieni VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 114 tettavuudesta tulevaisuudessa. Noin 40 % vastaajista näki seurantajärjestelmän ra- kentamisen tärkeänä toimenpiteenä ruokahävikin vähentämisessä (kuva 4.17). Va- paaehtoinen järjestelmä sai enemmän kannatusta elintarviketeollisuuden ja yritysten parissa. Vapaaehtoisten ja yritysvetoisten toimenpiteiden suosiota kuvaa erään vas- taaja perustelu: ”Hävikinvähentämistyökalut tulee ehdottomasti aloittaa vapaaehtoisina ja toimijoiden omana kehitystyönä, mutta tukea viestimistä ja lisätä tietoisuutta yhdessä eri sidos- ryhmien yhteistyöllä. Mittausmenetelmien ja raportoinnin kehittäminen yhteistyössä, mutta toimijoille vapaaehtoinen, tällöin edelläkävijät voivat erottua ja kuluttaja pääsee valitsemaan vastuullisesti toimivan tarjoajan.” Komissio edellyttää jatkossa jäsenmailtaan ruokahävikkimittauksia ja raportointia koko ruokaketjussa (Euroopan Komissio 2019). Tiedonkeruu perustuu ainakin alkuun va- paaehtoisuuteen, eikä seurannalle ole annettu vielä tarkkoja määreitä (Euroopan Ko- missio 2019). Ruokahävikin ja elintarvikejätteen seurantajärjestelmä Suomessa tulee siis ainakin alkuun perustumaan vapaaehtoisuuteen. Vapaaehtoisuuden suurimpana heikkoutena on toimijoiden motivointi. Riskinä on, ettei riittävän moni ketjun toimija toi- mita pyydettyjä hävikkitietoja, jolloin hävikkiarviot eivät ole edustavia. Toisaalta vapaa- ehtoisuutta perustelee tällä hetkellä erityisesti se, ettei seurantajärjestelmää ole vielä olemassa ja tiedonkeruulle ei ole yhdenmukaista mallia (Hartikainen ym. 2019). Ruo- kahävikin seurantaa kehitetään ja testataan seuraavina vuosina. Testaaminen auttaa luomaan paremman kuvan siitä, riittävätkö vapaaehtoisten toimijoiden toimittamat tie- dot, jotta ruokahävikin seuranta voisi olla jatkossakin vapaaehtoista. Kuva 4.17. Ruokahävikin ja elintarvikejätteen seurantajärjestelmä: merkitys ja toteutettavuus tulevaisuu- dessa (%) 19 19 37 20 17 22 22 24 24 26 20 22 20 17 9 19 11 6 2 6 9 11 9 9 Toteutettavuus Merkitys Toteutettavuus Merkitys Ru ok ah äv ik in m itt au s- ja se ur an ta ve lv oi te ra vi nt ol oi lle , ru ok ap al ve lu ill e, ka up oi lle , l ei po m oi lle ja va st aa vi a tu ot te ita m yy vi lle y rit yk sil le Va pa ae ht oi ne n ru ok ah äv ik in m itt au s- ja se ur an ta jä rje st el m ä ra vi nt ol oi lle , ru ok ap al ve lu ill e, ka up oi lle , l ei po m oi lle ja va st aa vi a tu ot te ita m yy vi lle y rit yk sil le erittäin suuri melko suuri ei pieni, ei suuri melko pieni erittäin pieni en osaa sanoa / puuttuvat tiedot VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 115 Toimenpide 12: Tiekartan toimeenpano ruokahävikin vähentämiseksi Ruokahävikki- tiekartta Toimenpiteen kuvaus Laaditaan yhdessä alan toimijoiden ja sidosryhmien kesken konkreettisia pitkän ja lyhyen aikavälin suunni- telmia hävikin vähentämiseksi. Tiekartoissa tunniste- taan päätavoite (pitkä aikaväli), keskeiset vaiheet (lyhyt ja pitkä aikaväli) ja toimenpiteet (lyhyt ja pitkä aikaväli), jotta tavoitteet saavutetaan Jaetaan vastuu tiekartan toteutuksesta ja sovittujen toi- menpiteiden toteutuksesta Seurataan tiekartan toteutumista alueellisesti ja kansal- lisesti: www.luke.fi/ruokahavikkiseuranta Ensimmäiset alueelliset tiekartat valmiina 2019–2020, jatkossa päivitetään ja kehitetään alueellisesti, Lukella vastuu kokonaiskoordinaatiosta: alueelliset tiekartat muodostavat kansallisen kokonaisuuden, jossa on koko Suomen kattavia toimenpiteitä sekä alueellisesti kehitet- tyjä ja toimivia toimenpiteitä Jatkossa muodostetaan kansallinen ruokahävikin tiekar- tasto, johon on sitoutunut laajasti alueellisia toimijoita. Kokonaisuutta on mahdollista seurata ja eri toimien yh- teisvaikutusta on mahdollista arvioida. Toteuttaja(t) Elintarvikeketjun toimijat, rat- kaisuja tarjoavat yritykset ja eri sidosryhmät kuten minis- teriöt, Luke Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Ruokahävikin seurantajärjestelmä Uusi ruokahävikin seurantajärjestelmä on tärkeä tiekartan toteutumisen seurannan kan- nalta. Motivointi Kehitetään erilaisia tapoja motivoida toimijoita laatimaan tiekarttaa ja viemään sovitut toi- menpiteet käytäntöön. Motivointiin liittyvät muun muassa imagohyöty, resurssitehokkuus ja uudet kiertotalouteen perustuvat liiketoimintamallit. Vaikuttavuus Arvioidaan sovituilla aikaväleillä toimenpiteiden vaikuttavuutta ja tehdään tarvittaessa muutoksia toimenpiteisiin tai lisätään uusia toimenpiteitä. Muodostetaan kokonaiskuva toimenpiteiden vaikuttavuudesta: arvioidaan jokainen toi- menpide yksitellen huomioiden eri toimenpiteiden mahdolliset päällekkyydet (ml. syner- giaetu). Tutkimustulosten seuranta Seurataan uusimpia tutkimustuloksia toimivista keinoista vaikuttaa hävikkiin ja kannuste- taan toimijoita kokeilukulttuuriin. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 116 Toimenpide 13: Elintarvikejätteen ja ruokahävikin seurantajärjestelmä Ruokahävikin seurantajärjestelmä Toimenpiteen kuvaus Laaditaan kansallinen elintarvikejätteen ja ruokahävikin seurantajärjestelmä. Sovitaan hävikin määritelmästä, kerättävistä tiedoista, tiedonkeruusta ja tietojen päivit- tämisestä vastaavista tahoista sekä tiedonkeruumene- telmistä Toteutetaan vuosina 2018–2020 (Ruokahävikin seu- rantahanke) Kun Suomessa on yhdenmukainen elintarvikejätteen ja ruokahävikin seurantajärjestelmä, selvitetään seuraa- vaksi saadaanko elintarvikejätteen ja ruokahävikin määristä riittävät tiedot (edustava otos) vapaaehtoisin voimin. Toteuttaja(t) Elintarvikeketjun toimijat ja eri sidosryhmät kuten minis- teriöt, Luke Toimenpiteen toteutus ja tukevat toimet Kansainvälinen yhteistyö Osallistutaan kansainväliseen keskusteluun ja YK:n ja Euroopan Unionin tason päätös- tentekoon seurantajärjestelmän rakenteesta ja toteutuksesta sekä huolehditaan, että kansainväliset ohjeet ja tavoitteet on huomioitu kansallisessa tiedonkeruussa Motivointi Toimijoita täytyy motivoida eri tavoin hävikkitiedon keruuseen ja luovuttamiseen, erityi- sesti jos toteutus perustuu vapaaehtoisuuteen eikä sääntelyyn. Tietojen laatu Tietojen tulee olla luotettavia, edustavia ja yhteensopivia keskenään. Tarvitaan riittävän kokoiset otokset ja kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä hävikkitiedon laadun arvi- oimiseksi. Laaditaan jokaiselle elintarvikeketjuvaiheelle hävikkitiedonkeruuseen parhai- ten soveltuvat tiedonkeruumenetelmät (esim. keskitetty tiedonkeruu, lomakkeet ja haastattelut, tilastot ja eri menetelmien yhdistelmät). Sovitaan kansallisesti kerättävistä tiedoista ja huolehditaan, että ketjun eri vaiheista kerättävät tiedot ovat yhdenmukaisia. Seurannassa priorisoidaan jatkossa motivointia ja vapaaehtoisuutta. Ruokahävikin seu- ranta edellyttää yhdenmukaista ruokahävikin seurantajärjestelmää, eikä seurannasta tulisi tehdä pakollista niin kauan kuin seurantajärjestelmää ei ole. 4.4 Tulosten tarkastelu: politiikkayhdistelmien vahvistaminen Ilmastoystävälliseen ja hyvää ravitsemusta tukevaan ruokavalioon siirtyminen ja ruo- kahävikin vähentäminen vaativat tuekseen läpi koko ruokajärjestelmän vaikuttavia toi- menpiteitä. Suomessa ruokajärjestelmän kestävyyttä on ohjattu pääasiassa maatalou- den ympäristötuilla tai sääntelemällä. Näkökulman vaihtaminen kysynnän ja kulutuk- sen puolelle nostaa uudet politiikkakeinot ja toimijat keskiöön (Taulukko 4.3). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 117 Taulukko 4.3. Kestävää ruokavaliomuutosta tukevat politiikkayhdistelmät Julkinen ohjaus Itsesäätely Tiedollinen ohjaus Ympäristökriteerien vahva integrointi ra- vitsemussuosituksiin Ruokakasvatuksen vahvistaminen kou- luissa Tiedollisen ohjauksen ja tuuppauksen yhdistelmät Taloudellinen ohjaus Maataloustukien suuntaaminen peltojen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja hiilensidontaan sekä tuotantokasvivali- koiman monipuolistamiseen Terveys- ja ympäristöperusteisten vero- jen yhdistelmät Ympäristö- ja terveysmerkintöjen kehittäminen ja yhdenmukaistaminen Arvoketjujen luominen uusille kasviperäisille tuot- teille Normit, velvoitteet Ilmastopolitiikan asettamat päästövä- hennystavoitteet Sitovat ravitsemuslaatu- ja vähähiili- syystavoitteet julkisille ruokapalveluille Yritysten ja valtion väliset Green Deal - ja materi- aalitehokkuussopimukset kestävää ruokava- liomuutosta tukemaan Ruokajärjestelmän eri elementteihin ja osiin keskittyvä tarkastelu korostaa ruokapal- veluiden, ravintoloiden, elintarviketeollisuuden ja kaupan merkittävää roolia ruokava- liomuutoksen ohjaajana ja ruokahävikin vähentäjänä. Suomalainen ruokapolitiikka on korostanut elintarviketeollisuuden ja -yritysten vapaaehtoisia toimia vastuullisen ruo- kaketjun rakentamisessa. Arviointi ruokavaliomuutosta ja ruokahävikin vähentämistä tukevista politiikkayhdistelmistä korostaa näiden toimien merkitystä myös tulevaisuu- dessa. Uusien arvoketjujen luominen kasviperäisille tuotteille vaatii merkittäviä inves- tointeja ja vahvaa tuotekehitystä alkutuotannossa ja teollisuudessa. Kaupat ja ravinto- lat voivat merkintöjen lisäksi tuupata asiakkaitaan syömään terveellisesti ja kestävästi. Elintarvikealan valtion kanssa tekemät kestävän kehityksen sitoumukset, Green Deal tai materiaalitehokkuussopimukset sitouttavat toimijoita ympäristötavoitteisiin. Tulevai- suudessa sopimuksia tulisi luoda myös vahvemmin ilmastoystävällisen ja terveellisen ruokavaliomuutoksen tueksi. Arviointi peräänkuuluttaa kuitenkin samaan aikaan vahvempaa julkista ohjausta ruo- kavaliomuutoksen tueksi. Elintarvikealan omat toimet vaativat tuekseen julkisesti so- vittuja strategisia tavoitteita ja säädöksiä sekä vaikuttavia tiedollisen ja taloudellisen ohjauksen yhdistelmiä. Julkiset ruokapalvelut tarjoavat hyvän esimerkin. Julkiset ruokapalvelut ovat jo pitkään toimineet terveellisen syömisen edistämiseksi Suomessa. Terveellisen syömisen edis- tämiseksi tehdyille toimille on saatu myös tutkimusnäyttöä (Raulio ym. 2010). Julkiset ruokapalvelut ovat olleet myös etujoukoissa tarttumassa kestävän ruokavalion haas- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 118 teeseen. Kasvispainotteisen syömisen edistäminen tukee monilla tavoin ruokapalve- luiden tavoitteita terveellisen syömisen osalta. Pitkäjänteinen työ luo hyvän pohjan ke- hittää käytäntöjä, mutta vaatii tuekseen myös uudenlaista innovointia ja tulevaisuu- teen tarttuvaa otetta kasvispainotteisen syömisen, ruokahävikin vähentämisen ja ruo- kakasvatuksen osalta (Kaljonen ym. 2018). Ympäristökriteerien vahvempi integrointi ravitsemussuosituksiin loisi julkisille ruokapalveluille tärkeän tietopohjan, jonka poh- jalta kehittää alan käytäntöjä ja tuotannonohjausjärjestelmiä. Arvioinnin perusteella ruokajärjestelmän eri toimijoiden antama tuki julkisten ruokapalveluiden kestävää ruo- kavaliota ja ruokahävikin vähentämistä edistäville toimille on vahvaa ja laajaa. Sa- maan aikaan toimenpiteiden vaikuttavuuden lisääminen vaatii julkisille ruokapalveluille sitovia ravitsemuslaatua ja vähähiilisyyttä koskevia tavoitteita sekä linjanvetoja ja re- sursointia kunnilta ja kaupungeilta. Ilmastoystävällisen syömisen ohjauksessa kau- punkien rooli on tunnustettava tulevaisuudessa vahvemmin: kaupunkien ruokaympä- ristöt vaikuttavat keskeisesti ruokailutapoihimme. Julkinen ohjaus vaikuttaa elintarvikkeiden hinnan muodostukseen verotuksella ja maataloustuilla. Myönteisten muutosten aikaansaaminen ilmastoon ja ruokavalioon vaatii tarkastelemaan verojen ja tukien yhteisvaikutuksia uudella tavoin. Ruokajärjes- telmätoimijat nostivat arvioinnissa monia erilaisia verotusmalleja keskusteluun ja ko- rostivat maataloustukien tärkeyttä ilmastoystävällisen ruoan tuotannon ja kulutuksen ohjauksessa. Maataloustukien osalta erityishuomio on kiinnitettävä peltojen hiilipääs- töjen vähentämiseen sekä tuotantokasvivalikoiman monipuolistamiseen. Myös lihan- ja maidontuotantoon suuntautuvat tuet on arvioitava Euroopan yhteisen maatalouspo- litiikan uudistusta valmisteltaessa. Terveys- ja ympäristöperusteisia veroja on tärkeää tarkastella yhdessä ja arvioida erilaisten veromallien vaikutuksia päätöksenteon tu- eksi. Tehokkaan politiikan laatiminen edellyttää huolellista erilaisten vero- ja tukimal- lien vertailua ilmastopäästöjen, terveys- ja sosiaalisten vaikutusten sekä kustannusten osalta. Myös ruokahävikin ja elintarvikejätteen vähentämisessä korostuvat koordinaatio ja ketjuyhteistyö yhteisen tahtotilan ja vaikuttavien toimien luomiseksi. Ruokahävikin seurantajärjestelmää tarvitaan luotettavaan tiedonkeruuseen ja yhteisymmärryksen vahvistamiseen ruokahävikin todellisesta määrästä ja suunnasta. Ruokahävikin ja elintarvikejätteen seurantajärjestelmää kehitettäessä on nyt testivaiheessa tärkeää edetä vapaaehtoisuuden pohjalta. Seurantavelvoitteelle on perusteita, kun komissio antaa tarkemmat ohjeet tiedonkeruuseen (otoskoko ym.) ja mikäli velvoite on ainoa keino saada luotettavia tietoja ruokahävikin ja elintarvikejätteen määrästä ruokaket- jussa. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 119 5 Johtopäätökset ja suositukset 5.1 Politiikkasuositukset RuokaMinimi-hankkeen tulosten mukaan ruokavalion ilmastovaikutusta voidaan vä- hentää 30–40 % ruokavaliota muuttamalla ja pitämällä huolta peltojen hiilivarastosta. Ilmastoystävällinen ja ravitsemussuositusten mukainen keskimääräinen ruokavalio voi pitää sisällään erilaisia ilmastoystävällisiä ja ravitsemussuositusten mukaisia yksilölli- siä ruokavalioita. Ilmastohyötyjen tavoittaminen edellyttää kuitenkin lihan kulutuksen vähentämistä vähintään kolmannekseen keskimääräisessä ruokavaliossa. Peltomai- den hiilidioksidipäästöjen vähentäminen täydentää ruokavaliomuutoksen vaikutusta erityisesti eläinperäisiä tuotteita sisältävissä ruokavalioissa. Toisaalta eläintuotannon, erityisesti nurmia hyödyntävien märehtijöiden, mahdollisesti vähentyessä, on viljelyn monipuolistamiseen, viljelykiertoihin ja muihin maaperän hiilivarastoa ruokkiviin toimiin kiinnitettävä erityistä huomiota. Muuten on vaarana, että peltojen hiilivarastojen piene- neminen jatkuu ja mahdollisesti jopa lisääntyy. Tavoiteltaessa ilmastohyötyjä ruokavaliomuutoksella on ravintoaineiden saantiin kiin- nitettävä huomiota väestötasolla ja etenkin erityisryhmien kohdalla. Mentäessä kohti vegaaniruokavaliota tuotteiden tarkempi valikointi ja täydennettyjen tuotteiden sisällyt- täminen ruokavalioon saattaa tulla tarpeelliseksi. Kansanravitsemuksen yleinen viesti on ollut se, että tarvittavat ravintoaineet saa tavallisesta ruoasta, vaikka toki elintarvik- keita on täydennetty jo pitkään, esimerkiksi suolaa jodilla ja nyttemmin myös neste- mäisiä maitovalmisteita D-vitamiinilla. Mahdollisesta suunnanmuutoksesta ruokavalio- suosituksissa pitäisi käydä avointa ja perusteellista keskustelua. Uusimman FinRa- vinto-tutkimuksen mukaan melko suurella osalla väestöstä on puutteita melko monen hyödyllisen ravintoaineen saannissa (Valsta ym. 2018). Esimerkiksi suurimmalla osalla hedelmällisessä iässä olevista naisista raudan saanti on alle suosituksen. Ruo- kavalio sisältää tyypillisesti useita raudanlähteitä, mutta erityisesti punainen liha on raudanlähteenä keskeinen. Toisaalta tällä hetkellä merkittävimmät ravitsemukseen liit- tyvät haasteet liittyvät haitallisten ravintoaineiden, natriumin (suolan) ja tyydyttyneiden rasvahappojen, liikasaantiin ja kuitujen liian vähäiseen saantiin (Valsta ym. 2018). Näiden, ainakin tyydyttyneiden rasvahappojen, osalta vegaaniruokavalio voi olla ny- kyistä ruokavaliota parempi, koska eläinperäiset tuotteet puuttuvat ruokavaliosta. Kai- ken kaikkiaan suomalaisia vegaaniruokavalioita, tai nykyistä kasvisvoittoisempiakin ruokavalioita, on toistaiseksi tutkittu vain vähän sekä ravitsemuksen, terveyden että ympäristön näkökulmasta. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 120 Ilmastoystävällinen ruokavaliomuutos mullistaisi maa- ja elintarviketalouden, mutta tuotannon arvo voisi säilyä, jos muutos maa- ja elintarviketaloudessa tapahtuisi halli- tusti. Lähtöasetelmat kasviperäisen ruokaproteiinin tuotannon merkittävälle kasvatta- miselle ovat Suomessa kuitenkin vaikeat. Suomalaisen maatalouden nykyiset kilpai- luedut ovat tehokkaassa kotieläin- ja kasvihuonetuotannossa, eivät niinkään kasvin- tuotannossa. Heikon kannattavuuden vuoksi alan voi olla vaikea mukautua ruokajär- jestelmän muutoksen edellyttämiin suuriin investointeihin sekä palkokasvituotannossa että -jalostuksen lisäämisessä. Lisäksi maataloustuottajien mahdollisuudet lisätä kas- viperäistä ruokaproteiinin tuotantoa vaihtelevat alueittain. Ruokavaliomuutoksen seu- rauksena voisi olla voimakkaasti Etelä-Suomeen painottuva maataloustuotanto ja merkittävä Pohjois-Suomen maatalouden väheneminen. Hallittu muutos edellyttää uu- sien tuotteiden kehittämistä muun muassa kasveista, joita on totuttu pitämään rehu- kasveina, ja vaati näin ollen kattavien arvoketjujen luomista vastaamaan kulutuksen muutokseen. Erityisiä haasteita menestykselliselle siirtymiselle nykyistä kasvipohjai- sempaan tuotantoon ovat välijalostukseen tai esikäsittelyyn soveltuvien laitosten puut- tuminen, jotta sopivia palkokasvipohjaisia ainesosia saataisiin elintarviketeollisuuden käyttöön. Hallittu ruokavaliomuutos vaatii tuekseen koko ruokajärjestelmän läpi vaikuttavia toi- menpiteitä. Suomalainen ruokapolitiikka on korostanut elintarvikealan vapaaehtoisia toimia vastuullisen ruokaketjun rakentamisessa. Uusien arvoketjujen luominen kasvi- peräisille tuotteille vaatii merkittäviä investointeja ja vahvaa tuotekehitystä alkutuotan- nossa ja teollisuudessa. Kaupat ja ravintolat voivat merkintöjen lisäksi myös tuupata tarjonnallaan ja tuoteasettelullaan, asiakkaitaan syömään terveellisesti ja kestävästi. Myös kestävän kehityksen Sitoumus 2050 -, Green Deal - ja materiaalitehokkuussopi- musmalleja voidaan kehittää tukemaan vahvemmin ilmastoystävällistä ja terveellistä syömistä. Arvioinnin tulosten mukaan elintarvikealan omat toimet tarvitset kuitenkin tuekseen yhteisesti sovittuja julkisia tavoitteita ja säädöksiä sekä vaikuttavia tiedollisen ja talou- dellisen ohjauksen yhdistelmiä. Ympäristökriteerien vahvempi integroiminen ravitse- mussuosituksiin auttaisi julkisia ruokapalveluja kehittämään toimintaansa kestäväm- mäksi. Arvioinnin perusteella julkisilla ruokapalveluilla on vahva halu edistää kestävää ruokavaliomuutosta ja se saa laajaa tukea myös muilta ruokajärjestelmän toimijoilta. Toimien vaikuttavuuden lisääminen vaatii sitovia ravitsemuslaatua ja vähähiilisyyttä koskevia tavoitteita julkisille ruokapalveluille sekä selkeitä linjanvetoja ja resursointia kunnilta ja kaupungeilta. Julkinen ohjaus vaikuttaa elintarvikkeiden hinnan muodostukseen maataloustuilla ja verotuksella. Tulevaisuudessa maataloustukien ja verotuksen ohjausvaikutuksia on arvioitava vahvemmin yhdessä ilmasto- ja terveysvaikutusten osalta. Maataloustuissa erityishuomiota on kiinnitettävä hiilipäästöjen vähentämiseen eloperäisillä mailla sekä VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 121 proteiinipitoisten ja muiden tuotantokasvien valikoiman monipuolistamiseen. Terveys- ja ympäristöperusteisia veroja on tärkeää tarkastella yhdessä ja arvioida erilaisten ve- romallien vaikutuksia kustannusten ja oikeudenmukaisuuden kannalta. Tarvitsemme ruokajärjestelmän, joka tuottaa terveellistä ruokaa kestävästi ja ilmasto- ystävällisesti. Näin ajatellen ruokapolitiikasta tulee mitä suurimmissa määrin hyvin- vointipolitiikkaa. Tämä edellyttää merkittävää toiminta- ja ajattelutapojen muutosta sekä uutta luovaa toimintaa alan sisällä. Julkisen ohjauksen tehtävä on luoda pitkä- jänteiset strategiset tavoitteet ja kannustava toimintaympäristö sekä asettaa minimira- jat, joiden avulla kestävyyttä ja terveellisyyttä koskevat tavoitteet saavutetaan. Tämä vaatii julkiselta ohjaukselta vahvaa tavoitteellisuutta ja murrosprosessien ymmärrystä. Tavoitteet ja toimet on suunniteltava linjassa ilmastopolitiikan kanssa. Yhtälailla ruo- kavalioiden ilmastovaikutuksia on tarkasteltava yhdessä ravitsemuksellisten seikkojen kanssa. 5.2 Lisätutkimustarpeet Ruokavalioiden ympäristövaikutukset kaipaavat vielä lisätutkimusta tulosten epävar- muuden vähentämiseksi. RuokaMinimi-hankkeessa keskityttiin pitkälti ilmastovaiku- tukseen. Sen osalta erityisesti hiilivarastojen merkitystä erilaisissa, myös vain kasvi- peräisiin keskittyvissä, ruokavalioissa ja ruokajärjestelmissä pitää arvioida tarkemmin. Se edellyttää peltolohkokohtaista, alueellista ja kansallista tarkastelua rinnakkain. Re- hevöittävän vaikutuksen arviointi tuote- ja ruokavaliotasoilla on tällä hetkellä paljon epävarmemmalla pohjalla kuin ilmastovaikutuksen arviointi. Rehevöittävän vaikutuk- sen arvioinnin menetelmiä on kehitettävä ja yhtenäistettävä vaikutusten tulkintaa kan- sainvälisesti. Lisäksi ravinnekiertojen ja biodiversiteettivaikutusten tarkastelu on vält- tämätöntä liittää mukaan arviointiin, jotta saadaan kokonaiskuva ruokajärjestelmän toiminnallisuudesta ja kestävyydestä. Ravitsemuksen näkökulmasta kasvisruokavalion ja erityisesti vegaaniruokavalion ra- vitsemus- ja terveysvaikutuksista suomalaisessa ruokaympäristössä tiedetään vielä varsin vähän ja se vaatii tutkimukselta lisäpanostuksia. Edelleen, ravitsemus- ja ym- päristövaikutusten arvioinnin integraatiossa on kehitettävä menetelmiä, joilla ravintoai- neiden imeytyminen voidaan jatkossa ottaa huomioon. Ruokavaliomuutosten taloudellisten vaikutusten arviointi Suomen maa- ja elintarviketa- loudessa kaipaa myös jatkotutkimusta. Miten ruokajärjestelmän merkittävä muutos vai- kuttaisi tuotantoon, maankäyttöön, eläinten määrään ja elintarvikealan työllisyyteen eri puolilla maata? Mitkä olisivat vaikutukset maaseutuyhteisöihin? Suomen maatalous- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 122 tuotannon alueellisten ominaispiirteiden johdosta taloudelliset vaikutukset saattavat ja- kautua alueellisesti varsin epätasaisesti. Tässä yhteydessä on erityisen tärkeä selvit- tää, missä määrin on mahdollista tukea siirtymistä esim. liha- ja maitotuotteiden tuotan- nosta korvaaviin tuotteisiin, kun otetaan huomioon maataloustuotannon niin biologiset kuin taloudellisetkin rajoitteet Kohdennettujen elintarvikeverojen ja tukien vaikutuksesta ruokavalioon on tehty Suo- messa tähän mennessä varsin vähän tutkimusta. Kohdennettuja elintarvikeveroja tai tukia koskeva tutkimusnäyttö on siksi vähäistä ja jossain määrin kiistanalaista. Jos ha- lutaan löytää kustannustehokas ja vaikutuksiltaan tehokas veroratkaisu, onkin panos- tettava tutkimustyöhön sellaisten kannustinjärjestelmien yksilöimiseksi, jotka ohjaavat ympäristö- ja ilmastoystävällisiin ruokavalioihin romauttamatta ruuan ravitsemuksel- lista laatua. Tehokkaan politiikan laatiminen edellyttää siten huolellista erilaisten vero- ja tukimallien vertailua siitä näkökulmasta, miten eri veromallit vaikuttaisivat ilmasto- päästöihin ja terveyteen. Myös verotuksesta toimialalle koituvat kustannukset on otet- tava huomioon arvioitaessa sitä, onko ehdotettu veromalli sosiaalisesti perusteltua – toisin sanoen ovatko politiikan hyödyt suurempia kuin sen kustannukset. Yhteistyötä tutkimuksen ja ruokajärjestelmän toimijoiden kesken on myös lisättävä kestävää ruokajärjestelmää koskevien ympäristökriteerien määrittelyssä sekä politiik- kakeinojen suunnittelun ja toimeenpanon tukena. Yhtälailla lisätutkimusta tarvitaan erilaisten politiikkayhdistelmien vaikuttavuudesta ja mahdollisuuksista lyhyellä ja pit- källä aikavälillä. Millaisilla keinoilla julkinen ohjaus voi auttaa ruokajärjestelmää uusiu- tumaan: missä määrin kestävät toimintamuodot vaativat tukea ja missä määrin oh- jauskeinoja tarvitaan kestämättömistä toimintatavoista ja tuotantomuodoista luopumi- seen? Mikä on näiden toimenpiteiden keskinäinen suhde? Ympäristö- ja taloudellisten vaikutusten arviointi tarvitsee tuekseen myös vahvaa sosi- aalitieteellistä tutkimusta, joka arvioi erilaisten politiikkakeinojen vaikutuksia sosiaali- sesti ja kulttuurisesti eriytyneisiin syömistapoihin. Kulutukseen kohdistuvien politiikka- keinojen suunnittelussa ja toimeenpanossa on tärkeää ottaa huomioon, miten ne vai- kuttavat erilaisten sosiaalisten ryhmien syömistapoihin kansallisesti ja alueellisesti. . Myös tuotantoon kohdistuvien toimien osalta on tarkasteltava, miten eri keinot autta- vat eri tuotantomuotoja uusiutumaan sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Ja edelleen, millaisia siirtymävaiheen toimia maataloustuotannon ilmastovaikutusten vähentäminen vaatii? Elintarviketeollisuuden, jalostuksen ja tuotekehityksen roolin ymmärtäminen ruokajärjestelmän uudistajana vaatii myös merkittävästi lisää tutkimus- panostuksia yhteiskunta- ja taloustieteessä. Kestävyystutkimuksen ja kestävän kehityksen suurimpia haasteita on kestävyyden eri osa-alueiden samanaikainen tarkastelu ja eri osa-alueiden kestävyystavoitteiden sa- manaikainen täyttäminen. Myös ruokavalion ja ruokajärjestelmän kestävyystutkimus VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 123 edellyttää tieteenalojen yhteistyötä. Tieteenalojen yhteistyötä voidaan harjoittaa moni- tieteisenä tai tieteidenvälisenä tutkimustyönä yhteisten tutkimuskohteiden parissa. Yhä vahvemmin tarvitaan kuitenkin aidosti poikkitieteellisiä kysymyksenasetteluja ja menetelmiä. Ruokavaliomuutoksen osalta tämä tarkoittaa ravitsemuksen ja ympäristö- vaikutusten yhtäaikaista tarkastelua, mutta myös parempaa ymmärrystä siitä miten kysynnän muutokset vaikuttavat tuotantoon ja toisin päin. Integroidut tarkastelut vaati- vat vahvaa menetelmällistä kehittämistä, jotta dynaamisia vaikutuksia pystytään arvi- oimaan. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 124 Lähteet Aakkula, J., A. Asikainen, J. Kohl, A. Lehtonen, H. Lehtonen, P. Ollila, K. Regina, O. Salminen, R. Sievänen & T. Tuomainen 2019. Maatalous- ja LULUCF-sektorien päästö- ja nielukehitys vuoteen 2050. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoimin- nan julkaisusarja 20/2019. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki. Alderman H. 2016. Leveraging social protection programs for improved nutrition: sum- mary of evidence prepared for the Global Forum on Nutrition-Sensitive Social Protection Programs, 2015. International Bank for Reconstruction and Develop- ment/The World Bank, Washington DC. Alhola, K. & M. Kaljonen 2017. Kestävät julkiset hankinnat – nykytila ja kehittämiseh- dotuksia. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/2017. Suomen ympäristö- keskus, Helsinki. Annala, M. & M. Vinnari 2019. Content Analysis of TV Food Advertising Using Climate Impact and a Nutritional Impact Index. Ecological Economics 159, 68–74. Bemelmans-Videc, M.-L., R. Rist & E. Vedung 1998. Carrots, Sticks and Sermons. Pol- icy Instruments and their evaluation. Transaction Publishers. Transaction Pub- lishers, New Brunswick. Black, J. 2002. Critical Reflections on Regulation. Centre for Analysis of Risk and Reg- ulation at the London School of Economics and Political Science, London. Busch, L. 2011. The private governance of food: equitable exchange or bizarre ba- zaar? Agriculture and Human Values 28, 345–352. Davies, A. & D. Evans 2019. Urban food sharing: Emerging geographies of production, consumption and exchange. Geoforum 99, 154–159. De Cunto, A., C. Tegoni, R. Sonnino, C. Michel & F. Lajili-Djalaî 2017. Food in cities. Study on innovation for a sustainable and healthy production, delivery, and con- sumption of food in cities. European Commission, Directorate General for Re- search and Innovation, Brussels. De Schutter, O. 2019. Towards a Common Food Policy for the EU.The Policy reform and realignment that is required to build sustainable food systems in Europe. IPES Food, Report. Eden, S., C. Bear & G. Walker 2008. Understanding and (dis)trusting food assurance schemes: Consumer confidence and the ‘knowledge fix.’ Journal of Rural Stud- ies 24, 1–14. Elorinne, A.L., G. Alfthan, I. Erlund, H. Kivimäki, A. Paju et al. 2016. Food and Nutrient Intake and Nutritional Status of Finnish Vegans and Non-Vegetarians. PLOS ONE 11(2): e0148235. Euroopan Komissio 2015. Kierto kuntoon - Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunni- telma. Bryssel 2.12.2015. COM(2015) 614 final. Euroopan Kommissio, 2018a. Recipe for change: an agenda for a climate-smart and sustainable food system for a healthy Europe. Report of the FOOD 2030 expert group. Directorate-General for Research and Innovation, Brussels. Euroopan Komissio 2018b. Future of the common agricultural policy. Webpages: https://ec.europa.eu/info/food-farming-fisheries/key-policies/common-agricul- tural-policy/future-cap_en. Euroopan Komissio 2019. Reducing food waste – method for measuring waste quanti- ties. https://ec.europa.eu/info/law/better-regulation/initiatives/ares-2018- 705329_en FAO 2018. The role of cities in the transformation of food systems: Sharing lessons from Milan Pact cities. Food and Agriculture Organization of the United Nations (FAO), Rome. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 125 Frison, E.A. 2016. From uniformity to diversity: a paradigm shift from industrial agricul- ture to diversified agroecological systems. IPES-Food, International Panel of Ex- perts on Sustainable Food Systems, Louvain-la-Neuve. Gerber P., T. Vellinga, C. Opio, B. Henderson & H. Steinfeld 2010. Greenhouse Gas Emissions from the Dairy Sector, A Life Cycle Assessment. FAO Food and Agri- culture Organization of the United Nations, Animal Production and Health Divi- sion, Rome. Hartikainen, H. ja Pulkkinen, H. 2016. Summary of the chosen methodologies and practices to produce GHGE-estimates for an average European diet. Natural re- sources and bioeconomy studies 58/2016. Natural Resources Institute Finland. Hartikainen, H., I. Riipi, J-M. Katajajuuri & K. Silvennoinen 2019. From measurement to management: Food waste in the Finnish food chain, Food Waste Management: Solving the Wicked Problem, Palgrave 2019. Hartikainen, H., M. Kuisma, M. Pinolehto, R. Räikkönen & H. Kahiluoto 2014. Ruoka- hävikki alkutuotannossa ja elintarvikejalostuksessa. Foodspill 2 -hankkeen lop- puraportti, MTT Raportti 170. Luonnonvarakeskus, Helsinki. Hebrok, M. & C. Boks 2017. Household food waste: Drivers and potential interven-tion points for design–An extensive review. Journal of Cleaner Production 151, 380– 392. Heikkilä J. S. Rokka & T. Tapiola. 2018. Uusia proteiinilähteitä ruokaturvan ja ympäris- tön hyväksi. Luonnonvarakeskus, ScenoProt, 2018. Heikkinen, Jaakko; Ketoja, Elise; Nuutinen, Visa; Regina, Kristiina. 2013. Declining trend of carbon in Finnish cropland soils in 1974-2009. Global change biology: 1- 14. Hietala, S., I. Riipi, A-L. Välimaa & J-M. Katajajuuri 2018. Lainsäädäntötarkastelulla ruokahävikkiä pienemmäksi -- Lexfoodwaste-hanke. Valtionneuvoston tutkimus- ja kehittämistoiminnan julkaisusarja 23/2018. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki. HLPE, High Level Panel of Experts 2017. Nutrition and food systems. A report High Level Panel of Experts on Food Security and Nutrition of the Committee on World Food Security. HLPE report 12. Rome. Hoppu, U., J. Kujala, J. Lehtisalo, H. Tapanainen & P. Pietinen (toim.) 2008. Yläkoulu- laisten ravitsemus ja hyvinvointi. Lähtötilanne lukuvuonna 2007-2008 toteutetun interventiotutkimuksen tulokset. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 30/2008. Kansanterveyslaitos, Helsinki. Isotalo, V., S-M. Laaksonen, E. Pöyry & P. Jallinoja 2019. Sosiaalisen median ennus- tekyky kaupan myynnissä -- esimerkkinä veganismi ja vegaaniset ruoat. Kan- santaloudellinen aikakausikirja 1/2019, 91-112. Jallinoja P., M. Vinnari & M. Niva 2018. Veganism and plant-based eating as political consumerism. Teoksessa P. Oosterveer, M.Micheletti & M.Boström (eds).The Oxford Handbook of Political Consumerism. Oxford University Press, Oxford. Kahneman, D., 2011. Thinking fast and slow. Penguin, London. Kaljonen, M., 2016. Welfare Certificates Contested. Jälki – Trace 2, 82-87. Kaljonen, M., T. Peltola, M. Kettunen, M. Salo & E. Furman 2018a. Kasvisruokaa kou- luun -- kokeileva tutkimus ruokavaliomurroksen tukena. Alue & Ympäristö 2/2018, 32-47. Kaljonen, M., M. Kettunen, T. Peltola, M. Salo 2018b. Kasvisruoka avaa uusia ovia ruokakasvatukselle. Kotitalous 17.5.2018 Kaljonen, M., T. Peltola, M. Salo, & E. Furman 2019. Attentive, speculative experi- mental research for sustainability transitions: An exploration in sustainable eat- ing. Journal of Cleaner Production 206C, 365-373. Kallio, G., 2018. The visible hands: An ethnographic inquiry into the emergence of food collectives as a social practice for exchange. Doctoral dissertations 170/2018. Department of Management Studies. Aalto University, Helsinki. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 126 Karhinen, R., 2019. Uusi alku. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. Kelemen, E., Balázs, B., 2018. Co-production of the policy assessment. Transition Paths to Sustainable Legume-based Systems in Europe TRUE deliverable 7.2. https://www.true-project.eu Knuuttila, M. & Vatanen 2015. Elintarvikemarkkinoiden tuontiriippuvuus. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 70/2015: 49 s. Luonnonvarakeskus, Helsinki. Knuuttila, M. & Vatanen 2017. Ruokaketjun merkitys kansantaloudelle ja alueille Suo- messa. Saatavilla internetistä http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201705296939. Kyttälä, P., M. Ovaskainen, C. Kronberg-Kippilä, M. Erkkola, H. Tapanainen, J. Tuok- kola, R. Veijola, O. Simell, M. Knip & S. Virtanen 2008. Lapsen ruokavalio ennen kouluikää. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 32/2008. Kansanterveyslaitos, Helsinki. Kärkkäinen, L. ym. 2019. Maankäyttösektorintoimien mahdollisuudet ilmastotavoittei- den saavuttamiseksi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 67/2018. Hel- sinki. Laaksonen, J., H. Salmenperä, S. Stén, H. Dahlbo, K. Merilehto, & O. Sahimaa 2018. Kierrätyksestä kiertotalouteen Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023. Suomen ympäristö 01/2018. Ympäristöministeriö, Helsinki. Laki makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverosta (1127/2010), 17.12.2010. FINLEX. Lehner, M., O. Mont & E. Heiskanen 2016. Nudging – A promising tool for sustainable consumption behaviour? Journal of Cleaner Production 134, 166–177. Lehtonen, H. 2016. Lihankulutuksen merkitys Suomen maataloudelle. Teoksessa Mat- tila, H. (toim.). Vähemmän lihaa : Kohti kestävää ruokakulttuuria. Gaudeamus, Helsinki. p. 104-127. Lehtonen, H. & J. Niemi 2018. Effects of reducing EU agricultural support payments on production and farm income in Finland. Agricultural and Food Science, 27(2), 124–137. Luke 2016. Mit Suomessa syötiin vuonna 2016? Luonnonvarakeskus. https://www.luke.fi/uutiset/mita-suomessa-syotiin-vuonna-2016/ Luke 2018. Viljatase 2018. Luonnonvarakeskusta. https://stat.luke.fi/ Luke 2019a. Luonnonvarakeskuksen tilastopalvelut. Luonnonvarakeskus. https://stat.luke.fi/. Luke Luonnonvarakeskus 2019b. Taloustohtori. Luonnonvarakeskus. https://luke.fi/ta- loustohtori Magrini, M-B., Anton, M., Cholez, C., Corre-Hellou, G., Duc, G., Jeuffroy, M-H., Me- ynard, J-M., Pelzer, E., Voisin, A-S. and Walrand, S. 2016. Why are grainleg- umes rarely present in cropping systems despite their environmental and nutri- tional benefits? Analyzing lock-in in the French agrifood system. Ecological Eco- nomics 126, 152–162. Maljanen, M., Sigurdsson, B.D., Guomundsson, J., Oskarsson, H., Huttunen, J.T. and Martikainen, P.J., 2010. Greenhouse gas balances of managed peatlands in the Nordic countries - present knowledge and gaps. Biogeosciences, 7(9), pp. 2711- 2738. Mason, P., Lang, T., 2017. Sustainable Diets: How Ecological Nutrition Can Transform Consumption and the Food System. Routledge, London; New York. Miah, J. H. 2018. From Factory to Supply Chain: Reducing Environmental Impacts of Confectionery Manufacturing using Heat Integration and Life Cycle Assess-ment (Doctoral dissertation, University of Surrey (United Kingdom)). Michie, S., M.M. van Stralen & R. West 2011. The behaviour change wheel: A new method for characterising and designing behaviour change interventions. Imple- mentation Science 6, 42. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 127 Miller, R. E. and Blair, P. E. 2009. Input–Output Analysis. Foundations and Extensions. Cambridge University Press. http://static.gest.unipd.it/~birolo/didattica11/ Mate- riale_2012/_Materiale_2015/Miller_Blait-input-output_analysis.pdf. MMM 2017. Ruoka 2030. Suomi-ruokaa meille ja maailmalle. Valtioneuvoston selon- teko ruokapolitiikasta. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki MMM 2013a. Lähiruokaa – tottakai! Hallituksen lähiruokaohjelma ja lähiruokasektorin kehittämisen tavoitteet vuoteen 2020. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. MMM 2013b. Lisää luomua! Hallituksen luomualan kehittämisohjelma ja luomualan ke- hittämisen tavoitteet vuoteen 2020. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. MMM 2014. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maa- ja met- sätalousministeriö, Helsinki. Mokkila, M. 2015. Tiekartta Suomen proteiiniomavaraisuuden edistämiseksi. VTT Visi- ons 6. VTT, Espoo. Montonen J, S. Männistö, C. Sarkkola, R. Järvinen, P. Hakala, K. Sääksjärvi, P. Pieti- nen, H. Reinivuo, T. Korhonen, E. Virtala & P. Knekt 2008. Ravinnonsaannin vä- estöryhmittäiset erot. Terveys 2000 -tutkimus. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 38 / 2008. Helsinki. Moragues-Faus, A. & R. Sonnino 2018. Re-assembling sustainable food cities: An ex- ploration of translocal governance and its multiple agencies. Urban Studies 56, 778-794. Motivan hankintapalvelu 2017. Opas vastuullisiin elintarvikehankintoihin – suosituksia vaatimuksiksi ja vertailukriteereiksi. Motivan hankintapalvelu, Helsinki. Niebylski M.L., K.A. Redburn. T. Duhaney & N.R. Campbell 2015. Healthy food subsi- dies and unhealthy food taxation: A systematic review of the evidence. Nutrition 31, 787–95. Niemi, J. & A. Väre 2019. Suomen maa- ja elintarviketalous 2019. Luonnonvara- ja bio- talouden tutkimus, 98 p. Luonnonvarakeskus, tulossa. Niemeläinen, O. 2012. Nurmialueiden potentiaalinen biomassa bioenergian tuotantoon Euroopassa. Pahkala, K. & Lötjönen, T. (toim.). Peltobiomassat tulevaisuuden energiaresurssina. MTT Raportti 44: s. 42-53. Nilsson, K., Flysjö, A., Davis, J., Sim, S., Unger, N., & Bell, S. (2010). Comparative life cycle assessment of margarine and butter consumed in the UK, Germany and France. The International Journal of Life Cycle Assessment, 15(9), 916-926. Niskanen, O. & E. Lehtonen 2014. Maatilojen tilusrakenne ja pellonraivaus Suomessa 2010-luvulla. MTT Raportti 150. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Jo- kioinen. Nissinen, A., S. Lähteenoja, K. Alhola, R. Antikainen, M. Kaljonen, P. Kautto, J. Kuos- manen, A. Lippo, M. Salo 2017. Tavoitteista toiminnaksi - Kestävän kulutuksen ja tuotannon visio ja tärkeimmät toimenpiteet. Suomen ympäristökeskus, Hel- sinki. Nissinen, A. & J. Savolainen (toim.) 2019. Julkisten hankintojen ja kotitalouksien kulu- tuksen hiilijalanjälki ja luonnonvarojen käyttö – ENVIMAT-mallinnuksen tuloksia. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 15:2019. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. NIR, National Inventory Report 2018. Greenhouse gas emissions in Finland 1990 to 2016. National Inventory Report under the UNFCCC and the Kyoto Protocol. Statistics Finland. Opetushallitus 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2014:96. Opetushallitus, Helsinki. Parsons, K. & C. Hawkes 2018. Connecting food systems for co-benefits: How can food systems combine diet-related health with environmental and policy goals? Policy Brief 31. World Health Organization, Copenhagen. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 128 Peltonen-Sainio, P., Jauhiainen, L., Hakala, K. & Ojanen, H. 2009. Climate change and prolongation of growing season: changes in regional potential for field crop pro- duction in Finland. Agricultural and Food Science 18: 171-190. Peltonen-Sainio, P., Hannukkala, A., Huusela-Veistola, Voutila, L., Niemi, J., Valaja, J., Jauhiainen, L. & Hakala, K. 2013. Potential and realities of enhancing rapeseed and grain legume based protein production in a northern climate. The Journal of Agri-cultural Science (Cambridge) 151: 303-321. Peltonen-Sainio, P.; Jauhiainen, L.; Lehtonen, H. 2016. Land use, yield and quality changes of minor field crops: Is there superseded potential to be reinvented in northern Europe? PloS ONE 11 11: 19 p. https://journals.plos.org/plosone/arti- cle?id=10.1371/journal.pone.0166403. Peltonen-Sainio, P., Jauhiainen, L., Honkavaara, E., Wittke, S., Karjalainen, M., Putto- nen, E. 2019. Pre-crop Values From Satellite Images for Various Previous and Subsequent Crop Combinations. Frontiers Plant Science. 10:462. doi: 10.3389/fpls.2019.00462. Perusopetuslaki 31§ (13.6.203/1136) Pihlanto, A., S. Kurppa, M. Keskitalo, S. Rokka & T. Tapiola 2018. Monipuolisuus Lau- tasella on Monipuolisuutta Pellolla. Luonnovarakeskus Luke Policy Brief 1/2018. PMN, Pohjoismainen ministerineuvosto 2012. Nordic Nutrition Recommendations 2012. Integrating nutrition and physical activity, 5th Edition. ed, Nord. Nordic Council of Ministers, Copenhagen. Piipponen, J., Arovuori, K., Lehtosalo, H. ja Niemi, J. 2018. Elintarvikkeiden hintamar- ginaalit. PTT työpapereita 196. Poore, J. & T. Nemecek. 2018.Reducing Food’s Environmental Impacts through Pro- ducers and Consumers. Science 360, 987–92. Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelma 6.6.2019. Osallistava ja osaava Suomi. Sosi- aalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston jul- kaisuja 2019:23. Valtioneuvosto, Helsinki. Raulio, S., E. & R. Prättälä 2010. School and Workplace Meals Promote Healthy Food Habits. Public Health Nutrition 13, 987–992. Regina, K., A. Budiman, M.H Greve, A. Grønlund, Å. Kasimir, H. Lehtonen, S.O. Peter- sen, P. Smith & H. Wösten 2016. GHG mitigation of agricultural peatlands re- quires coherent policies. Climate Policy 16 4: 522-541. Reime, K. 2016. Selvitys julkisten ruokapalveluiden tarjonnasta. Maa- ja metsätalous- ministeriö, Helsinki. Reisch, L.A., C.R. Sunstein & W. Gwozdz 2017. Viewpoint: Beyond carrots and sticks: Europeans support health nudges. Food Policy 69, 1–10. Renting, H., M. Schermer & A. Rossi 2012. Building Food Democracy: Exploring Civic Food Networks and Newly Emerging Forms of Food Citizenship. International Journal of Sociology of Agriculture and Food 19, 289–307. Rikkonen, P. (toim.) 2015. Maatalouden energia- ja ilmastopolitiikan suuntia vuoteen 2030 - Hillintäkeinojen analyysi tilatason vaikutuksista ja keinojen hyväksyttävyy- destä. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 35/2015. Luonnonvarakeskus, Hel- sinki. Risku-Norja, H., Kurppa, S., Helenius, J. 2009. Dietary choices and greenhouse gas emissions – assessment of impact of vegetarian and organic options at national scale. Prog in Ind Ecol – Int J 6, 4, 340–354. DOI 10.1504/PIE.2009.032323. Rogge, K. & F.Howlett, M. 2017.Conceptual and empirical advances in analysing pol- icy mixes for energy transitions. Energy Research and Social Science 33,1-10. Räsänen, K., Saarinen, M., Kurppa, S., Silvenius, F., Riipi, I., Nousiainen, R., Erälinna, L., Mattinen, L., Jaakkola, S., Lento, S., Mäkinen-Hankamäki, S. 2014. Lähi- ruuan ekologisten vaikutusten selvitys. MTT Raportti 145: 97 p. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 129 Röös, E., Carlsson, G., Ferawati, F., Hefni, M., Stephan, A., Tidåker, P., Witthöft, C. 2018. Less meat, more legumes: prospects and challenges in the transition to- ward sustainable diets in Sweden. Renewable Agriculture and Food Systems 1– 14. https://doi.org/10.1017/S1742170518000443. Saarinen, M. 2018. Including nutrition in the life cycle assessment of food products. University of Helsinki. Department of Agricultural Sciences. Publications 47: 100 p.. Diss. : Helsingin yliopisto, 2018. Saarinen, M., Virtanen, Y., Hyvärinen, H. 2012. LCAs for a large repertoire of Finnish outdoor plant products. In: 8th International conference on life cycle as-sess- ment in the agri-food sectorOctober 1-42012 Saint-MaloFrance : proceedings / Eds. Michael S. CorsonHayo M.G. van der Werf. INRA. p. 811-812. Saarinen, M., Sinkko, T., Joensuu, K., Silvenius, F., Ratilainen, A. 2014. Ravitsemus ja maaperävaikutukset ruoan elinkaariarvioinnissa : SustFoodChoice-hankkeen loppuraportti. MTT Raportti 146: 97 p., 2 liitettä. Saarinen, M., R. Tahvonen & K. Joensuu 2015. Kuluttajakäyttäytymisen muutos vähä- hiilisyyteen kannustajana. Teoksessa Rikkonen, P. & H. Rintamäki (toim.). Il- mastonmuutoksen hillintävaihtoehtojen ja -skenaarioiden tarkastelu maa- ja elin- tarviketaloudessa vuoteen 2030. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 12/2015: p. 66-76. Luonnonvarakeskus, Helsinki. Sarlio, S. 2018. Towards Healthy and Sustainable Diets. Perspecitves and Policy to Promote Health of People and Planet. Springer International Publishing. Schmidt, J.H. 2010. Comparative life cycle assessment of rapeseed oil and palm oil. International Journal of Life Cycle Assessment 15, 183. Scherhaufer, S., G. Moates, H. Hartikainen, K. Waldron & G. Obersteiner 2018. Envi- ronmental impacts of food waste in Europe. Waste Management 77, 98-113. Seppälä, J., I. Mäenpää, S. Koskela, T. Mattila, A. Nissinen, J-M. Katajajuuri, T. Härmä, M-R. Korhonen, M. Saarinen & Y. Virtanen 2009. Suomen kansantalou- den materiaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi ENVIMAT-mallilla. Suomen ympäristö 20/2009. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. Silvasti, T. 2015. Food Aid – Normalising the Abnormal in Finland. Social Policy and Society 14, 471–482. Silvennoinen K., H-K. Koivupuro, J-M. Katajajuuri, L. Jalkanen & A. Reinikainen 2012. Ruokahävikki suomalaisessa ruokaketjussa, Foodspill 2010–2012 -hankkeen loppuraportti, MTT Raportti 41. Sitra, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto 2016. Kierrolla kärkeen - Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016-2025. Sitran selvityksiä 117. Sitra, Helsinki. Solberg SO, & Breian L 2015. Commercial cultivars and farmers' access to crop diver- sity: A case from the Nordic region. Agricultural and Food Science. 2015;24: 150. Springmann M., D. Mason-D’Croz, S. Robinson, et al. 2017. Mitigation potential and global health impacts from emissions pricing of food commodities. Nat Clim Chang 7, 69–74. Springmann, M., M. Clark, D. Mason-D’Croz, K. Wiebe, B.L. Bodirsky, L.Lassaletta, W. de Vries, et al. 2018. Options for Keeping the Food System within Environmental Limits. Nature, October 2018, 1. Stöckli, S., E. Niklaus, & M. Dorn 2018. Call for testing interventions to prevent con- sumer food waste. Resources, Conservation and Recycling 136, 445–462. SUSDIET 2017. The SUSDIET Research Project: Towards Sustainable Diets in Eu- rope. Final Report. October 2017. https://www6.inra.fr/sustainablediets Tamminen, S., J. Honkatukia, T. Leinonen & O. Haanperä 2019. Kestävän kehityksen verouudistus. Kohti päästötöntä Suomea. Sitra muistio. Sitra, Helsinki. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 130 TEM 2014. Energia- ja ilmastotiekartta 2050 - Parlamentaarisen energia- ja ilmasto-ko- mitean mietintö 16. päivänä lokakuuta 2014. Työ- ja elinkeinoministeriön julkai- suja Energia ja ilmasto 31/2014. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki. Thaler, R.H. & C.R. Sunstein 2008. Nudge: Improving Decisions About Health, Wealth, and Happiness. Yale University Press, Yale. THL 2018. Fineli® elintarvikkeiden koostumustietokanta. Terveyden ja hyvinvoinnin lai- tos. https://fineli.fi/fineli/fi/index Thow A.M., S. Jan, S. Leeder & B. Swinburn 2010. The effect of fiscal policy on diet, obesity and chronic disease: a systematic review. Bull World Health Organ 88: 609–14. Tilastokeskus 2017. Väestörakenne. http://tilastokeskus.fi/til/vaerak/index.html Tilastokeskus 2019a. Aluetilinpito, Kansantalouden tilinpito, Kuluttajahintatilasto, Tuot- tajahintaindeksi, Yritys- ja toimipaikka-rekisteri. http://www.tilastokeskus.fi Tilastokeskus 2019b. Tietoa tilastoista. Luokitukset. https://tilastokeskus.fi/fi/luokituk- set/ Tilastokeskus 2019c. Yksityiset kulutusmenot. Laskentatason aineisto. Erillistilaus. Tilastokeskus 2019d. Panos-tuotos 2015. Erillistilaus, laajennettu toimialajako. Usva, K., Nousiainen, J., Hyvärinen, H., Virtanen, Y. 2012. LCAs for animal products pork, beef, milk and eggs in Finland. In: 8th International conference on life cycle assessment in the agri-food sectorOctober 1-42012 Saint-MaloFrance : book of abstracts / Eds. Michael S. CorsonHayo M. G. van der Werf. INRA. p. 213. Valsta, L., N. Kaartinen, H. Tapanainen, S. Männistö & K. Sääksjärvi 2018. Ravitse- mus Suomessa - FinRavinto 2017 -tutkimus. Raportti 12/2018. Terveyden ja hy- vinvoinnin laitos, Helsinki. Valtioneuvoston periaatepäätös 4.12.2014. Vesiviljelystrategia 2022 - Kilpailukykyi- nen, kestävä ja kasvava elinkeino. https://mmm.fi/kalat/strategiat-ja-ohjelmat/ve- siveljelystrategia Vieux, F., M. Perinon, R. Gazan & N. Darmon 2018. Dietary changes needed to im- prove diet sustainability: are they similar across Europe? European Journal of Clinical Nutrition 72, 951–960. Viitaharju, L, S. Määttä, O. Hakala & H. Törmä 2014. Työtä ja hyvinvointia – Lähiruo-an käytön aluetaloudelliset vaikutukset Suomen maakunnissa. Raportteja 118. Hel- singin yliopisto Ruralia-instituutti, Mikkeli. VNP, 2013. Valtioneuvoston periaatepäätös kestävien ympäristö- ja energiaratkaisu- jen (cleantech-ratkaisut) edistämisestä julkisissa hankinnoissa. VNP, 2016. Valtioneuvoston periaatepäätös julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhan- kintojen arviointiperusteista (ympäristömyönteiset viljelytavat, elintarviketurvalli- suutta ja eläinten hyvinvointia edistävät tuotanto-olosuhteet). Voipio, I. 2001. Vihannekset – lajit, viljely ja sato. Puutarhaliiton julkaisuja nro 316, opas nro 46. Nordmanin Kirjapaino, Forssa. ISBN 951-8942-48-X. 351 s. VRN 1987. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. VRN 2014. Terveyttä ruoasta -- Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014. Valtion ravit- semusneuvottelukunta, Helsinki. VRN 2017. Syödään ja opitaan yhdessä - kouluruokailusuositus. Valtion ravitsemus- neuvottelukunta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. VRN 2018, Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2018. Terveyttä ja iloa ruoasta - var- haiskasvatuksen ruokailusuositus. Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Tervey- den ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Väänänen, S. (toim.), 2017. Lisää lähiruokaa julkisten keittiöiden asiakkaille – perus- teluja ja ohjeita hankintoihin. Lähis-opas, 03/2017. Lähiruoka-ohjelma, Ekocent- ria, Kuntaliitto, Maa- ja metsätalousministeriö, Savon koulutuskuntayhtymä. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 131 Wallén, A., Brandt, N., & Wennersten, R. 2004. Does the Swedish consumer's choice of food influence greenhouse gas emissions?. Environmental Science & Policy, 7(6), 525-535. Warde, A. 2016. Practice of Eating. Polity, Cambridge. WCRF, Maailman syöpäjärjestö 2019. Our policy framework to promote healthy diets and prevent obesity. https://www.wcrf.org/int/policy/nourishing/our-policy-frame- work-promote-healthy-diets-reduce-obesity [20.2.2019] WHO 2013. Global action plan for the prevention and control of NCDs 2013–2020. World Health Organization, Geneva. WHO 2015. Using Price Policies to promote healthier diets. World Health Organization, Geneva. Whitehead, M., R. Jones & J. Pykett 2011. Governing Irrationality, or a More Than Ra- tional Government? Reflections on the Rescientisation of Decision Making in British Public Policy. Environment and Planning A 43, 2819–2837. Wilkinson, T.M., 2013. Nudging and Manipulation. Political Studies 61, 341–355. Willett, W., J. Rockström, B. Loken, M. Springmann, T. Lang, S. Vermeulen, et al. 2019. Food in the Anthropocene: the EAT–Lancet Commission on healthy diets from sustainable food systems. The Lancet 393, 447-92. YK 2011. High Level Meeting on Prevention and Control of Non-communicable Dis- eases. New York, NY: UN General Assembly. United Nations, New York. YM 2012. Vähemmästä viisaammin. Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman uu- distus 2012. Ympäristöministeriö, Helsinki. YM 2017. Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunni-tel- masta vuoteen 2030 – Kohti ilmastoviisasta arkea. Ympäristöministeriö, Helsinki. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 132 Liitteet LIITE 1 Ruokavalioiden ympäristövaikutusten arvioiminen RuokaMinimi-ruokavaliomallilla Tässä liitteessä kuvataan tarkemmin RuokaMinimi-ruokavaliomallissa käytetyt mene- telmät ja lähtötiedot. Elintarvikkeiden kulutuksen malli Ruokavalioiden sisältämien tuotteiden aiheuttamat ilmastovaikutukset ja rehevöittävät vaikutukset arvioitiin laskemalla yhteen tuoteryhmien kulutuksesta aiheutuvat ilmasto- vaikutukset ja rehevöittävät vaikutukset käyttäen kaavaa 𝐸𝐸𝐸𝐸(𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝) = ∑𝐴𝐴(𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝) × 𝐸𝐸𝐸𝐸(𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝) Jossa EI(prod) = tuotteiden kulutusmäärästä johtuva ympäristövaikutus (ilmastovaikutus tai rehevöittävä vaikutus) A(prod) = tuotteen (tuoteryhmän) kulutusmäärä ruokavaliossa EF(prod) = tuotteen (tuoteryhmän) päästökerroin ko. vaikutusluokassa. Laskenta tehtiin erikseen kotimaisille ja tuontituotteille niin, että ruoankäyttöaineisto oli luokiteltu 91 tuotteeseen. Näille tuotteille (jotka todellisuudessa olivat tuoteryhmiä eli sisälsivät erilaisia tuotteita) käytettiin niiden keskimääräisiä päästöjä kuvaavia päästö- kertoimia. Tuloksen epävarmuuden arvioimiseksi tarkastelu tehtiin myös käyttäen tuo- teryhmän päästökertoimille minimi- ja maksimiarvoja. Tuoteryhmien päästökerrointen vaihteluvälit on esitetty taulukossa L1.1 14 tuotteen luokittelulla. Vaihtelu johtuu kah- desta tekijästä: 1) tuoteryhmän sisältää erilaisia tuotteita ja 2) tuotteille on eri tutki- muksissa saatu erilaisia ympäristövaikutusten arvoja. Päästökertoimet on koottu mo- nesta lähteestä. Kotimaisten tuotteiden päästökertoimet ovat pääosin joko suoraan tai johdettuja Luken (tai MTT:n) suomalaista tuotantoa koskevista aiemmista julkaistuista (Saarinen ym. 2012 ja 2014, Räsänen ym. 2014, Usva ym. 2012) tai vielä julkaisemat- tomista (EnreBeef-hanke) julkisista tutkimuksista ja luottamuksellisista tilaustutkimuk- sista. Tuontituotteiden osalta pääasiallisena lähteenä käytettiin meta-analyysiin perus- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 133 tuvaa tieteellistä artikkelia (Poore & Nemecek 2018). Näitä lähteitä täydennettiin joilta- kin osin muilla kirjallisuustiedoilla (mm. Hartikainen ja Pulkkinen 2016, Nilsson et al. 2011, Miah et al. 2018, Wallén et al. 2004). Eri lähteissä on sovellettu elinkaariarviointia, joka perustuu kansainväliseen standar- diin (ISO 14 040, ISO 14 044). Elinkaariarvioinnin periaatteisiin kuuluu, että tarkem- mat menetelmälliset valinnat tehdään niin, että ne ovat yhteensopivat tutkimuksen ta- voitteenasetannan ja sovelluskohteen kanssa. Tästä periaatteesta seuraa, että mene- telmät väistämättä vaihtelevat eri tutkimusten välillä, vaikka erilaisia harmonisoituun menetelmään tähtääviä menetelmäohjeita on laadittu ja julkaistu. Viimeisimpänä niistä EU:n PEF (Product Environmental Footprint) –järjestelmän ohjeistus, jonka yksityis- kohtaisuuden taso ulottuu tuoteryhmätasolla saakka (http://ec.europa.eu/environ- ment/eussd/smgp/PEFCR_OEFSR_en.htm). Ensimmäiset ruokia koskevat tuoteryh- mätasoiset ohjeet julkaistiin vuonna 2018. Järjestelmää ollaan rakentamassa, arvioi- massa ja laajentamassa. Ruokavalioiden ympäristövaikutusten arvioinnissa tarvitaan suuri joukko tuotteiden tai tuoteryhmien ympäristövaikutusten päästökertoimia ja nii- den valinta on yksi keskeisistä menetelmällisistä valinnoista. RuokaMinimi-hank- keessa pyrittiin kotimaisten tuotteiden päästökertoimille käyttämään tietolähteenä koti- maassa tehtyjä elinkaariarviointeja. Joiltain osin niitä täydennettiin muilla lähteillä tar- kemman tiedon puuttuessa. Tuotteiden osalta käytettiin pääsääntöisesti yhtä lähdettä (Poore & Nemecek 2018), jonka tietoaukkoja täydennettiin muilla lähteillä. Tuontituot- teiden osalta tuoteryhmien päästökertoimet olivat varsinkin rehevöittävän vaikutuksen arvioinnit selvästi korkeammat kuin kotimaisten tuotteiden päästökertoimet. Poore & Nemecek (2018) tuottivat globaaleja päästökertoimia, mikä selittää osittain lähteen esittämien päästökertoimien suurta hajontaa. RuokaMinimi-hankkeen aikataulun ja re- surssien puitteissa ei kuitenkaan ollut mahdollista tehdä systemaattista arviointia ja vertailua, mistä kaikista syistä erot johtuvat. Käytettyjen päästökerrointen erot vaikut- tavat niin paljon ruokavalioiden rehevöittävän vaikutuksen tuloksiin, että tulosta pitää tulkita erittäin varovasti erityisesti sen suhteen, mikä ruokavalioiden rehevöittävä vai- kutus on ja miten se jakaantuu kotimaisten ja ulkomaisten tuotteiden välillä. Tulosten pohjalta voi kuitenkin tehdä varovaisia tulkintoja eri ruokavalioiden keskinäisistä suh- teista. Tuoteryhmien ilmastovaikutusten päästökerrointen vaihtelu on vähäisempää ja ruokavalioiden tuloksissa on sen takia vähemmän päästökerrointen vaihtelusta johtu- vaa epävarmuutta. Ruokavalioiden ympäristövaikutukset eivät myöskään ole aina ko- vin herkkiä yksittäisten tuotteiden tai tuoteryhmien päästökertoimien arvoille, koska ruokavalio sisältää paljon tuotteita (tuoteryhmiä). Herkkyyttä määrittää ko tuoteryhmän käyttömäärä ja päästökertoimen suuruus suhteessa muihin tuotteisiin. RuokaMinimi- hankkeessa ei tehty systemaattista herkkyystarkastelua eri ruokavalioista. Aiem- massa tarkastelussa nykyruokavalion ilmastovaikutuksen osalta on huomattu, että esimerkiksi naudanlihan päästökertoimen kaksinkertaistaminen vaikuttaa ruokavalion ilmastovaikutukseen noin 10 % (Saarinen ym. 2015). VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 134 Ruoankäytön jako kotimaisiin ja tuontituotteisiin tehtiin kotimaisuusasteet avulla. Niille tuotteille, joille se oli mahdollista, kotimaisuusaste arvioitiin Ravintotaseen 2016 pe- rusteella käyttäen kaavaa (Kotimaan tuotanto - Vienti)/ Kotimaan käyttö tai kotimai- suusasteena käytettiin samaa arvoa kuin SYKEn Envimat-mallissa (vuoden 2015 päi- vitys; Nissinen ja Savolainen 2019). Lopuille tuotteille (27 tuotetta) tehtiin arvio em. kotimaisuusasteiden, toimialajärjestöjen julkisesti ilmoittamien tietojen tai muiden tie- tojen ja oletusten pohjalta. Käytettyjen kotimaisuusasteiden vaihteluväli 14 tuotteen luokittelulla on esitetty taulukossa L1.1. RuokaMinimi-hankkeessa käytetyt hävikkikertoimet perustuvat vuonna 2010 toteutet- tuun kattavaan kotitalouksien ruokahävikin punnitustutkimukseen ja kotitalouksien ruokaostoihin (Silvennoinen ym. 2012, Hartikainen ym. 2014). Tutkimukseen osallistui 380 kotitaloutta. Kotitaloudet keräsivät ruokaostoskuittinsa 3 viikon ajalta ja punnitsi- vat sekä kirjasivat ylös ruokahävikin 2 viikon ajalta. Ruokahävikki sisältää vain syötä- väksi tarkoitetun osan (pl. kuoret ja luut). Vuoden 2010 aineistoa käsiteltiin RuokaMinimi-hankkeessa jaottelemalla kotiruoka- hävikki raaka-aineittain (jaottelua ei ole aiemmin tehty). Apuna jaottelussa käytettiin FinRavinto 2017 -tutkimuksen aineistoa (liite 2). Edelleen vuoden 2010 hävikit pyrittiin muuntamaan samoihin yksiköihin valmistetun ruoan kanssa: vihanneksille muuntokerroin 0.9, perunalle 0.8, hedelmille 0.8, lihoille 0.73, kalalle 0.89 ja kananmunalle 0.83. Pasta ja riisi on ilmoitettu hävikkiaineistossa kuivapainona, joten niihin ei tarvittu muuntokerrointa. Lisäksi vuoden 2010 aineistoa painotettiin talouden koon ja asukkaiden iän mukaan: 1. Painotetussa keskiarvossa aineiston vinouma korjattiin vastaamaan keskimää- räistä suomalaista kotitaloutta. Aineistossa on keskimääräistä vähemmän yhden hengen talouksia ja keskimääräistä enemmän 3, 4 ja yli 4 hengen talouksia. Painotetussa keskiarvossa yhden hengen kotitaloudet saavat painoarvon 0.41, kahden hengen 0.33, kolmen 0.12 ja neljän ja sen yli 0.15. Painoarvot perustui- vat kotitalouksien jakaumaan (henkimäärän mukaan jaoteltu) vuonna 2010. 2. Kotitalouksien hävikki ja ostosten määrä jaettiin kotitalouksien henkimäärällä, eli tulokset ilmoitetaan muodossa grammaa hävikkiä per henki. Perheissä joissa on pieniä lapsia 0-2 vuotiaat lapset saavat painoarvon 0.5, ja 3-6 -vuotiaat 0.7. Yli 6-vuotiaat saavat saman painoarvon kuin aikuiset. Lopulliset hävikkiprosentit laskettiin kaavalla: hävikki per henkilö / ostettu ruoka per henkilö. Kotitalouksien kokojen painoarvoa muutettiin aineistossa Suomen keskiarvon mukaan. Tällä menettelyllä tuotetut ja RuokaMinimi-ruokavaliomallissa käytetyt hävik- kiprosentit on esitetty taulukossa L1.1 14 tuotteen luokituksella. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 135 Taulukko L1.1. RuokaMinimi-mallissa käytettyjen lähtötietojen vaihteluvälit: ilmastovaikutuksen ja rehevöittävän potentiaalin päästökertoimet, kotimaisuusasteet ja kuluttajahävikki. Ilmastovaikutus kg CO2-ekv/kg tuotetta (ilman maaperän CO2--päästöä) Rehevöittävä potentiaali g PO4-ekv/kg tuotetta Kotimaisuus- aste, tuoteryh- män sisäinen vaihteluväli, % Kuluttaja- hävikki % kotimainen tuonti kotimainen tuonti Alkoholijuomat 0,35 ‒ 1,9 0,80 ‒ 2,1 0,99 ‒ 1,41 2 ‒ 12 0 ‒ 90 - Juomat 0,27 ‒ 0,33 0,13 ‒ 0,65 - 3 ‒ 17 0 ‒ 77 - Vilja ja viljatuotteet, tärkkelys 0,30 ‒ 2,32 0,70 ‒ 31,8 0,24 ‒ 5,12 0 ‒ 48 0 ‒ 98 3 ‒ 7 Muna 2,7 2,6 ‒ 6,6 6,23 14 ‒ 41 94 9 Ravintorasvat 1,08 ‒ 20 0,4 ‒ 9,8 2,53 ‒ 15,7 2 ‒ 176 22 ‒ 92 2 Kala 0,67 ‒ 5,47 5,2 ‒ 43,6 -93 ‒ 39 10 ‒ 704 0 ‒ 50 6 Mausteet 0,68 ‒ 0,94 0,68 ‒ 0,94 - - 0 2 Hedelmät ja marjat 0,45 ‒ 3,64 0 ‒ 1,7 0 ‒ 4,35 0 ‒ 17 0 ‒ 50 6 ‒ 8 Palkokasvit ja pähkinät 0,8 ‒ 2,26 0 ‒ 10,9 3,33 ‒ 6,51 0 ‒ 73 0 ‒ 100 3 Lihat 2,31 ‒ 44 3,9 ‒ 73,9 0 ‒ 85,42 29 ‒ 670 34 ‒ 84 3 ‒ 6 Maitotuotteet 0,91 ‒ 15,2 1,7 ‒ 21,8 1,2 ‒ 21,9 20 ‒ 138 39 ‒ 100 4 Perunat ja perunatuotteet 0,03 ‒ 0,45 0,3 ‒ 0,7 0,3 1 ‒ 6 90 ‒ 97 9 Sokerit ja makeiset 0,77 ‒ 3,84 0,21 ‒ 3,84 - 3 ‒ 4 9 ‒ 40 1 ‒ 7 Kasvikset ja kasvituotteet 0,06 ‒ 5,42 0,21 ‒ 12,4 0,01 ‒ 0,06 1 ‒ 7 60 ‒ 70 8 VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 136 Ruokien kulutuksen malli Kotitalouksissa tapahtuvasta ruokien valmistamisesta aiheuttamat ilmastovaikutukset arvioitiin laskemalla yhteen eri elintarvikeryhmien valmistamiseen käytetystä energi- asta aiheutuvat päästöt käyttäen kaavaa 𝐸𝐸𝐸𝐸(𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝) = ∑𝐴𝐴(𝑓𝑓𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝𝑝) × 𝐴𝐴(𝑝𝑝𝑒𝑒𝑝𝑝𝑒𝑒) × 𝐸𝐸𝐸𝐸(𝑝𝑝𝑒𝑒𝑝𝑝𝑒𝑒) Jossa EI(prep) = ruoanvalmistuksesta johtuva ilmastovaikutus A(food) = tuotteen (elintarvikkeen) kulutusmäärä ruokavaliossa A(elec) = tuotekohtainen valmistusvaiheen/-vaiheiden energiankulutus EF(elec) = sähkö päästökerroin ko. vaikutusluokassa. Kotitalouksissa tapahtuvan ruoanvalmistuksen lisäksi ruokien ilmastovaikutuksen arvi- ointeihin lisättiin teollisen valmistuksen aiheuttama päästö, ellei sitä ollut mukana ruoka-ainekohtaisissa päästökertoimissa ruoka-aineiden kulutukseen perustuvassa mallissa. Lisättynä arvona käytettiin yleistä päästökerrointa 0,4 kg CO2-ekv/kg tuo- tetta (Hartikainen ja Pulkkinen 2016). Ruoan valmistamisen lisäksi otettiin huomioon kylmäsäilytyksen energiankulutus vuositasolla. Arvioinnissa käytettiin sähkölle päästö- kerrointa 0,251 kg CO2-ekv/kWh. Kotitalouksissa tapahtuvan ruoanvalmistuksen päästöjen arvioinnissa käytetyt muut arvot on esitetty taulukossa x. Taulukko L1.2 Kotitalouksissa tapahtuvan ruokien valmistuksen ja kylmäsäilytyksen energiankulu- tuksen arvioinnissa käytetyt arvot. Lähde: vattenfal.fi, turunenergia.fi, kokemaensahko.fi. Kodinkone Energiankulutus yksikkö alin ylin keskimäärin liesi, 1 keittolevy 0,5 1 0,75 kWh/h liesi, uuni 1,5 2 1,75 kWh/h vedenkeitin 0,1 kWh/5 min leivänpaahdin 1,1 kWh/5 min jääkaappi 0,3 0,8 0,55 kWh/vrk jääkaappi-pakastin 0,8 1,6 1,2 kWh/vrk pakastin 0,5 1,5 1 kWh/vrk VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 137 Peltomaan hiilipäästöjen arvioiminen osana RuokaMinimi-ruokavaliomallia Peltomaan hiilidioksidipäästöt kullekin viljelykasville (per kg) arvioitiin kaavalla 𝐸𝐸𝐸𝐸(𝐶𝐶𝐶𝐶2𝑠𝑠𝑝𝑝𝑠𝑠𝑒𝑒) = 𝑆𝑆(𝑝𝑝𝑝𝑝𝑜𝑜) × 𝐸𝐸𝐸𝐸(𝑝𝑝𝑝𝑝𝑜𝑜) 𝑌𝑌 + (1 − 𝑆𝑆(𝑝𝑝𝑝𝑝𝑜𝑜)) × 𝐸𝐸𝐸𝐸(min) 𝑌𝑌 Jossa Em(CO2soil) = hiilidioksidipäästön määrä per kg satokasvia S(org) = eloperäisten maiden osuus kasvin peltopinta-alasta Suomessa EF(org) = päästökerroin, eloperäisten maiden keskimääräinen hiilidioksidipäästö per hehtaari EF(min) = päästökerroin, kivennäismaiden keskimääräinen hiilidioksidipäästö per heh- taari Y = kasvin satotaso. Orgaanisten maiden hiilidioksidipäästöt laskettiin kasvihuonekaasuinventaariossa käy- tettävillä kertoimilla, jotka ovat 20 900 kg CO2/ha nurmille ja 28 967 kg CO2/ha yksivuo- tisille viljelykasveille. Päästökertoimet kivennäismaille arvioitiin kahdella eri menetelmällä: 1) käyttäen valta- kunnallisen maaperäseurannan (VALSE) tuloksia ja 2) mallinnusta. Molemmissa lähes- tymistavoissa käytettiin viisiluokkaista kasviryhmäluokittelua: ruokavilja, rehuvilja, öljy- kasvit, vihannekset ja nurmet. Aluksi laskettiin hehtaarikohtaiset päästöt kasviryhmit- täin, minkä jälkeen ruokavalion vaikutukset laskettiin ottamalla huomioon kunkin ruoka- valion vaatima viljelypinta-ala. Valtakunnallisessa maaperäseurannassa (VALSE) Suomen peltomaiden tilaa on seu- rattu vuodesta 1974 lähtien. Tämän jälkeen maaperänäytteenotto on tehty vuosina 1987, 1998, 2009 ja 2018. Samoilta näytealoilta otettujen näytteiden avulla on tutkittu peltomaiden pintaosassa (0-15cm) tapahtuneita muutoksia happamuudessa, ravinne- tilassa, raskasmetallipitoisuuksissa ja maan orgaanisen aineen määrässä. RuokaMi- nimi-hankkeessa hyödynnettiin vuosien 1998 ja 2009 välistä hiilipitoisuusmuutosta. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 138 Aineiston luokittelussa käytettiin samaa alue-maalaji-viljelykierto luokittelua kuin Heik- kinen ym. (2013) julkaisussa. Alustavan tarkastelun jälkeen maalajijaottelusta kuiten- kin luovuttiin, jotta kuhunkin luokkaan saatiin riittävästi havaintoja. Viljelykasvien maaperäpäästöt laskettiin yhdistämällä maaperäseurannan hiilivarasto- muutokset paikkatietoaineistoista laskettuihin viljelykasvien pinta-aloihin. Paikkatieto- aineistoina käytettiin Ruokaviraston peltolohkorekisteriä, jonka perusteella Suo- men peltolohkot luokiteltiin pääosin yksivuotisiin, nurmiin ja viljelykiertoon. Lisäksi Suomi jaettiin neljään alueeseen. Luokittelu on sama kuin mitä maaperäseurannan hiilivarastomuutosten arvioinnissa käytettiin. Viljelykasvien aiheuttamat päästöt laskettiin painotetulla keskiarvolla, missä kun- kin alue-viljelykiertoluokan hiilivarastomuutosta painotettiin kunkin kasvilajin viljely- pinta-alalla (Kuva L1.1). Lopuksi viljakasvit luokiteltiin ruoka- ja rehuviljoihin ottamalla huomioon rehuksi menevä osuus viljelypinta-alasta (Taulukko L1.3). Kuva L1.1 Keskimääräinen hiilivaraston muutos tutkimuksessa käytetyissä alue-viljelykiertokombinaa- tioissa 95 % luottamusväleineen sekä kasvien viljelypinta-alat. Maaperäpäästöjen mallinnus kivennäismaille tehtiin Yasso07- maaperän hiilimallilla, mikä on yleisesti käytössä oleva malli sekä metsä- että maatalousmailla. Mallia käyte- tään myös Suomen kasvihuonekaasuinventaariossa raportoitaessa kivennäismaiden päästöjä. Mallissa maaperän hiili on jaettu 5 eri ositteeseen kemiallisen laadun perus- teella. Lämpötila ja sademäärä säätelevät ositteiden hajoamisnopeutta. Mallinnus pyrittiin tekemään mahdollisimman samalla tavalla kuin kasvihuonekaasuin- ventaariossa. Kasvintähteistä maahan päätyvä hiili arvioitiin viljelykasvien satotietojen VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 139 perusteella käyttäen samoja satoindeksejä, juuriversosuhteita ja juurten uusiutumis- nopeutta kuin inventaariossa käytetään (NIR 2018, Appendix_6j). Mallinnuksessa käy- tettiin myös samaa ilmatieteen laitoksen kuukausittaista hilasäädataa kuin inventaari- ossa. Mallin alustuksessa otettiin huomioon historiallinen maankäytön muutos met- sästä pelloksi inventaariota vastaavalla tavalla. Lannan osalta tässä tutkimuksessa käytetty lähestymistapa poikkeaa inventaari- ossa käytetystä. Inventaariossa pelloille päätyvä lanta lasketaan ELY-keskuksittaisten eläinmäärien perusteella. RuokaMinimi-tutkimuksessa tavoitteena oli sen sijaan selvit- tää ruokavalion vaikutusta maaperän päästöihin, jolloin on todenmukaisempaa tarkas- tella hiilen kannalta suljettua kiertoa. Rehuksi päätyvä kasvibiomassa oletettiin lasken- nassa päätyvän lantana samalle peltolohkolle kuin kasvibiomassa tuotettiin. Kasvila- jista riippuen rehuksi päätyy erilaiset osuudet korjatusta sadosta ja tässä tutkimuk- sessa käytetyt osuudet on annettu taulukossa L1.3. Kaikkien kasvilajien kohdalla ole- tettiin, että eläimille syötetystä rehun massasta 30 % muuttuu lannaksi. Mallinnuk- sessa käytettiin samaa lannan kemiallista laatua kuin inventaariossa. Taulukko L1.3. Mallinnuksessa mukana olleet kasvilajit, niiden luokittelu kasvilajiryhmiin ja re- huksi menevä osuus sadosta. Kasviryhmä Kasvilaji Rehun osuus Viljat Syysvehnä 0,25 Viljat Kevätvehnä 0,25 Viljat Ruis 0,25 Viljat Ohra 0,75 Viljat Kaura 0,5 Vihannekset Herne 0,25 Vihannekset Peruna 0,25 Öljykasvit Rypsi 0,75 Öljykasvit Rapsi 0,75 Nurmet Kuivaheinä 1 Nurmet Säilörehu 1 Muut Kesannot 0,25 Muut Seosvilja 0,75 Muut Sokerijuurikas 0,25 VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 140 Maaperäseurannan ja Yasso07- mallinnukseen perustuvat tulokset kivennäismaille ovat samansuuntaisia (Kuva L1.2). Molemmissa lähestymistavoissa kasvisten viljely aiheuttaa suurimmat hehtaarikohtaiset maaperän CO2 päästöt. Mallinnuksen perus- teella kasvisten ja öljykasvien päästöt olivat kuitenkin huomattavasti suuremmat kuin maaperäseurannan aineistoa käyttäen. Nurmen päästöt ovat pienimmät ja maaperä- seurannan perusteella näyttäisi että nurmen viljelyssä maaperä voisi toimia pienenä hiilinielunakin. Yksivuotisten viljojen ja öljykasvien päästöt ovat samaa suuruusluok- kaa. Kuva L1.2. Kasvilajiryhmien vuosittaiset hehtaarikohtaiset hiilidioksidipäästöt perustuen maaperäseuran- taan ja Yasso07-mallinnukseen. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 141 LIITE 2 FinRavinto 2017 -aineisto Luken RuokaMinimi-ruokavaliomallin päivitystä varten FinRavinto-tutkimuksessa tutkitaan Suomessa asuvan aikuisväestön ruoankäyttöä ja ravinnonsaantia. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä FinTerveys 2017 -tutkimuksen kanssa 50 tutkimuspaikkakunnalla eri puolilla Suomea tammi-toukokuussa 2017. Fin- Terveys 2017 -tutkimus on laaja kansallisesti edustava terveystarkastustutkimus, joka yhdistää aiempien Terveys 2000/2011- ja FINRISKI -tutkimusten pitkät perinteet. Fin- Ravinto 2017 -tutkimukseen kutsuttiin satunnaisesti valittu alaotos (30 %, n=3 099) FinTerveys 2017 -tutkimuksen otokseen (n=10 247) poimituista 18–74-vuotiaista hen- kilöistä. Tutkittavien ruoankulutus selvitettiin käyttämällä kahta erillistä 24 tunnin ruo- ankäyttöhaastattelua. Ensimmäinen ruoankäyttöhaastattelu toteutettiin kasvokkain. Haastattelu tallennettiin Finessi-ohjelmistolla käyttäen kansallisen Fineli®-tietokannan elintarvikevalikoimaa ja kuvauksia. Ravintohaastattelijat tallensivat kaikki haastattelua edeltäneen päivän aikana syödyt ruoat ja juomat sekä nautitut ravintolisät. Ruoka-an- nosten koon arviointiin käytettiin Ruokien annoskuvakirjaa sekä tuotemerkkien annos- painoja. Haastattelu toistettiin myöhemmin puhelimitse helmi–lokakuussa 2017. Fin- Ravinto 2017 -tutkimuksen aineiston muodostivat kahden erillisen päivän hyväksytyt ruoankäyttötiedot 1 655 tutkittavalta (53 % alaotoksesta). Osallistumiskatoa korjattiin painokertoimia käyttäen, mikä parantaa tulosten yleistettävyyttä Suomen aikuisväes- töön. Lisätietoja tutkimuksen toteuttamisesta ja tuloksista löytyy FinRavinto 2017 -tut- kimuksen tulosraportista (Valsta ym. 2018). RuokaMinimi-hanke hyödynsi osana RuokaMinimi-ruokavaliomallin lähtötietoja kol- menlaisia tulostuksia THL:n FinRavinto 2017 –aineistosta: 1. Fineli®-tietokannassa käytettyjen elintarvike- ja raaka-aineryhmien keskimää- räiset väestöä edustavat kulutustiedot sukupuolittain ja ikäryhmittäin luokitel- tuina. Ikäryhminä käytettiin seuraavia luokkia: 18–30, 31–40, 41–50, 51–60 ja 61–74-vuotiaat. Ruokaminimi-hanke hyödynsi tätä lähtötietoaineistoa Ruoka- Minimi-ruokavaliomallin päivittämisessä aiemmasta Luken VÄHIMATU-ruoka- valiomallista, jossa ruoankulutustiedot perustuivat aiemman FinRavinto 2012- tutkimuksen julkaistuihin tietoihin ja muihin kirjallisiin lähteisiin. 2. sukupuolittain ja ikäryhmittäin jaotellut keksimääräiset tulokset erilaisten ruo- anvalmistustapojen (esimerkiksi paistettu/keitetty/käsittelemätön) sekä ruokai- lupaikan (esim. koti, tuttavat, eväät/työpaikkaruokala/ ravintola, ruokabaari, kahvila) osuuksista eri elintarvikeryhmissä. Näitä lähtötietoaineistoja hyödyn- nettiin RuokaMinimi-ruokavaliomallissa keskimääräisen suomalaisen ruokava- lion ruoanvalmistuksen energiankulutuksen ja sitä vastaavan ilmastovaikutuk- sen arvioimisessa. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 142 3. erilaisten raaka-aineiden osuudet elintarvikkeissa. Esimerkiksi kuinka paljon elintarvikeryhmään ’Lihakeitot’ kuuluvat elintarvikkeet keskimäärin sisältävät sian- tai naudanlihaa, perunaa tai palkokasveja. Tätä aineistoa käytettiin läh- tötietona RuokaMinimi-ruokavaliomallissa käytettyjen hävikkiprosenttien tuot- tamiseen. Siinä Luken aiempien tutkimusten aineistoja kotitalouksien hävi- kistä muokattiin niin, että hävikki saatiin kohdennettua elintarvikkeille Ruoka- Minimi-ruokavaliomallissa käytetyn luokittelun mukaisesti. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 143 LIITE 3 Kasviperäisten tuotteiden viljelyalat vegaaniruokavalion tarpeisiin13 – löytyykö sopivalta ilmastovyöhykkeeltä sopivia peltoja? Suomen viljelty ala oli vuosien 2013–2018 aikana keskimäärin 1 981 400 ha ja koko- naispeltoala 2 269 700 ha (Käytössä oleva maatalousmaa 2013–18; https://stat.luke.fi/). Koko tämä ala ei mene suoraan suomalaisen ruokavalion tuottami- seen, vaan osa pinta-alasta ja tuotannosta menee muuhun käyttöön. Esimerkiksi vuonna 2017–18 viljoista vajaa 70 % päätyi ruoaksi tai rehuiksi, n. 15 % vientiin, n. 11 % muuhun teollisuuteen, vajaa 10 % siemeneksi ja n. 1 % energiaksi (Viljatase 2018). Toisaalta yksin nurmien osuus koko viljelyalasta on n. 40 %, josta pääosa kuuluu ruo- kaketjuun. Vegaaniruokavaliossa, jossa eläinperäistä ruokaa ei ole, peltoa pelkästään kasviperäisen ruoan tuotantoon tarvittaisiin noin 508 000 ha (Taulukko L3.1), kun pinta-alan arvioinnissa käytetään nykyisiä satotasoja. Tämä peltoala täyttyy jo eteläi- simmän Suomen viljelyssä olevalla peltoalalla: Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Ah- venanmaan yhteenlaskettu viljelty ala on 534 000 ha. Kaikkea vegaaniruokavalioon tarvittavaa ruokaa ei jatkossakaan pystyttäisi Suomessa tuottamaan, vaan lisäksi pi- täisi tuoda hedelmiä, mausteita, pähkinöitä ym. kuten nytkin. 13 Vegaaniruokavalio on tässä ymmärretty niin, ettei kotieläintuotantoon perustuvia tuotteita (maitotuotteet, liha) käytetä lainkaan. Vastaavasti nykykulutus on kasviperäis- ten tuotteiden osalta noussut seuraavasti: kasvikset 2*, palkokasvit 10*, öljykasvit 3*, vehnä 1,2*, ruis 1,5*, kaura 3,3*, ohra 45*, hedelmät ja marjat*2. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 144 Taulukko 1. Vegaaniruokavalioon tarvittava viljelyala, nykyinen ala ja lisäalan tarve eri viljelykasveilla siirryttäessä vegaaniruokavalioon. Laskelmat perustuvat Luken tilastoi- hin viljelyaloista ja kasvien keskimääräisistä sadoista (https://stat.luke.fi/). Vihannesten ja hedelmien/marjojen viljelyalat ja sadot ovat neljän vuoden keskiarvoja (2014-2017), viljojen, palkoviljojen ja rypsin sadot ja alat ovat 10 vuoden keskiarvoja (2008-2017). Tarkastelu koskee vain taulukossa ilmoitettuja tuotteita ja siitä puuttuu nurmiala, joka nykytilanteessa on n. 730 000 ha. Tarvittava ala ha Nykyinen ala ha Lisätarve ha juurekset 7503 3031 4471 sipulit 3413 1254 2191 kaalit 5098 1266 3832 avomaan salaatit 7188 670 6518 avomaan vihannekset 9810 3967 5843 herne 33162 9100 24062 härkäpapu 8682 14600 -5918 peruna 10746 22117 -11371 vehnä 50945 227030 -697535 ohra 43594 468500 -424906 kaura 200030 308130 -108100 ruis 34868 23510 11358 rypsi 42934 74523 -31589 hedelmät ja marjat 48531 6218 42252 yrtit 555 112 443 kasvihuonetuotanto 1248 220 1028 Yhteensä 508306 1164247 -1177420 Tuotantoon tarvittava peltoala Suomessa ja pellon käyttö vegaaniruokavalion tarpeisiin Palkokasvit, vihannekset ja juurekset Suomessa menestyvien palkokasvien (herne, härkäpapu), sipulin ja erilaisten kaalivi- hannesten tarve vegaaniruokavalioon olisi noin 186 miljoonaa kiloa (Mkg). Tarvittavan määrän tuottaminen nykyisellä peltoalalla vaatisi noin 50 000 ha. Hernettä tuotetaan nyt (keskiarvo 2013–2017) noin 17 Mkg ja härkäpapua 28 Mkg. Erilaisia kaalivihannek- sia tuotetaan vuosittain (keskiarvo vuosista 2014–2017) noin 30 Mkg ja sipuleita noin 27 Mkg. Tuotantoala näillä kasveilla on nyt noin 26 000 ha ja lisäalaa tarvittaisiin noin 24 000 ha. Juuresten tarve olisi noin 278 Mkg ja peltoalan tarve tämän määrän tuotta- miseen noin 7500 ha. Nykyinen tuotanto on noin 97 Mkg ja tuotantoala 3000 ha. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 145 Muiden vihannesten, omenien ja marjojen tarve olisi noin 893 Mkg ja niiden kasvatta- miseen tarvittava ala noin 67 000 ha. Alan tarve olisi yhteensä noin 125 000 ha, josta noin 1250 ha olisi oltava kasvihuonealaa tomaattien, kurkkujen ja salaattien kasvatta- miseen. Lisäksi tarvitaan pieni määrä tuotantolaitoksia sienten ja itujen kasvatukseen. Nykyinen näiden kasvien tuotantoala on noin 33 500 ha, josta 220 ha on kasvihuo- nealaa. Lisäalaa vegaaniruokavalion tarpeisiin tarvittaisiin noin 92 500 ha, josta 1030 ha olisi kasvihuonealaa. Viljat Viljojen tuotanto vegaaniruokavalioon vaatisi noin 1079 Mkg eri viljoja, joiden tuotanto vaatisi 341 000 ha viljelyalaa (Taulukko L3.1). Viljoja (vehnää, ohraa, kauraa, ruista ja sekaviljaa) tuotettiin vuosina 2013–2017 yhteensä keskimäärin 3771 miljoonaa kg yh- teensä yli miljoonalla hehtaarilla (https://stat.luke.fi/). Tuotannosta suuri osuus käyte- tään eläinten rehuksi. Suurin osa vilja-alasta on ohralla (437 000 ha), josta 75 500 ha on mallasohraa. Ohraa ei Suomessa sinänsä syödä erilaisina tuotteina kovinkaan pal- jon. Suurin suora käyttökohde ovat erilaiset mallasjuomat, joiden valmistukseen käyte- tään mallasohraa. Suurin osa ohran tuotannosta käytetään eri eläinryhmien rehuksi. Esim. kananmunien tuotantoon sekaruokavaliota varten tarvitaan vuosittain 7500 heh- taarin ala, sianlihan tuotantoon 52 000 ha ja broilerin ja kalkkunanlihan tuotantoon 38 500 ha. Näiden lisäksi on laskettava maidon ja naudanlihan tuotannon tarvitsema rehuntuotannon ala ja kaikenlainen lihantuotanto erilaisia leikkeleitä ja makkaroita var- ten sekä lihan tuotanto vientiin. Vegaaniruokavaliossa voitaisiin lisätä ohran suoraa kulutusta ruoka-aineena siten, että sitä käytettäisiin vuosittain noin 94,5 Mkg ja sen viljelyala voisi silloin olla noin 43 500 ha. Tämä on noin kymmenesosa nykyisestä ohran kylvöalasta. Kulutukseen sisältyvät vegaaniruokavalioonkin kuuluvat mallasohratuotteet (olut, kalja, mallasleivät), joiden kulutuksen voi olettaa pysyvän samana, vaikkei eläintuotteita nautittaisikaan. Rukiin vil- jelyala on tällä hetkellä riittämätön sekaruokavaliollekin. Vegaaniruokavalion tarpeisiin ruista pitäisi viljellä noin 35 000 hehtaarilla, eli alaa olisi lisättävä nykyisestä noin 11 000 ha. Joka tapauksessa vegaaniruokavalio vapauttaisi muuhun tuotantoon noin 700 000 ha nykyisestä viljanviljelyalasta. Öljykasvit Öljykasveja käytetään nykyisin pääasiassa rehuksi. Pelkästään sianlihan-, broilerin- ja kalkkunanlihan tuotantoon tarvitaan noin 6000 ha alan tuotanto rypsiä tai rapsia vuosit- tain. Lampaiden ja hevosten rehuksi käytetään noin 73 000 ha tuotanto rypsiä tai rap- sia. Lampaiden ja hevosten pito ei välttämättä vähenisi kovin paljon, vaikka siirryttäi- siinkin vegaaniruokavalioon. Rypsialaa voitaisiin kuitenkin pienentää noin 30 000 ha VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 146 nykyisestä, vaikka siirryttäisiin käyttämään kasviöljyjä maitorasvojen sijaan. Lisäksi olisi ulkomailta tuotava esim. oliiviöljyä, kuten nytkin. Peruna Perunanviljelyn alaan vegaaniruokavalio ei välttämättä vaikuttaisi, eli se voisi säilyä ny- kyisenä (23 000 ha), vaikka vain noin 10 000 ha ala tarvitaan perunoiden viljelyyn kauppatavaraksi. Lisäksi perunaa käytetään muissa tuotteissa, kuten leivässä ja peru- najauhon eri käyttötarkoituksissa. Nurmiala Nurmiala (ml. siemennurmi- ja vihantavilja-ala) oli vuosina 2013–2018 keskimäärin noin 730 000 ha (https://stat.luke.fi/). Tämä ala saataisiin kokonaan muuhun käyttöön, jos eläintuotannosta luovuttaisiin. Nurmialaa on kuitenkin paljon siellä, missä ilmasto- ja maaperäolot eivät ole muulle kasvintuotannolle ihanteelliset, kuten Pohjois- ja Itä- Suomen turvemailla. Nykyistä nurmialaa ei siten voi suoraan ottaa käyttöön esim. vi- hannesten tai palkokasvien viljelyyn (Peltonen-Sainio ym. 2013). Turvemaiden muok- kausta ja muuttamista esim. viljojen tai muiden yksivuotisten kasvien viljelyyn ei voi muutenkaan suositella, sillä turvemaiden kasvihuonekaasupäästöt ovat erityisen suuria etenkin toistuvaa muokkausta vaativassa viljelyssä (Majanen ym. 2010). Jos nurmen- viljely loppuu turvemailla, niille olisi hyvä keksiä uutta, kestävää käyttöä. Jos nurmialoja ei metsitetä, niillä voisi viljellä monivuotisia bioenergiakasveja, esim. nurmipalkokas- veja ja kestäviä heinäkasveja. Kerätyn biomassan fermentoinnin jälkeen rejektiliuos voitaisiin käyttää viljeltyjen alojen lannoittamiseen. Viljelyvyöhykkeet ja viljelykiertojen vaatimukset eri kasveille Viljat Suomessa viljellään jo nyt viljoja yli oman tarpeen. Viljelyä rajoittavat maaperä ja il- masto, mutta kullekin viljakasville on kehitetty lajikkeita, jotka sopivat Suomen eri vilje- lyvyöhykkeille (https://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/537999/luke- luobio_1_2017.pdf?sequence=6). Syyskylvöisiä viljoja viljellään yleensä vain Etelä- Suomessa (viljelyvyöhykkeelle 3 asti, Seinäjoki-Maaninka –akseli), kevätkylvöisiä lajeja ja lajikkeita voidaan viljellä pohjoisempana, Pohjois-Pohjanmaalle (viljelyvyöhyke 4) asti. Kainuussa ja Lapissa voidaan viljellä kauraa ja ohraa, mutta viljely ei ole kovin kannattavaa ja suurimmalla osalla pelloista kasvatetaan erilaisia nurmia. Soveltuvaa peltoalaa on riittävästi tyydyttämään Suomen viljantarve, myös kun siitä suuri osa käy- tetään rehuksi. Jos rehua varten ei tarvittaisi peltoalaa, Suomen vehnän ja ohran käyt- tötarve (95 000 ha tuotanto) tyydyttyisi tällä hetkellä jo Uudenmaan ja Lounais-Suomen VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 147 vehnän ja ohran nykytuotannolla, mutta riittävää kauramäärää (200 000 ha) varten tar- vittaisiin sekä Etelä- että Keski-Suomen nykyisin kauranviljelyssä olevat pellot. Kauraa ja ohraa viljellään paljon juuri siellä, missä syyskylvöisiä viljoja ja vehnää ei kannata vil- jellä, ja vaatimattomina viljoina niiden viljely voisikin jatkossa keskittyä pohjoisemmille alueille, joilla ei voi viljellä ruista, vehnää ja vaativia erikoiskasveja. Ilmastonmuutoksen myötä myös vehnän ja syyskylvöisten viljojen viljely siirtyy pohjoisemmaksi, ja kauraa ja ohraa voidaan myös viljellä yhä pohjoisempana (Peltonen-Sainio ym. 2009). Sa- malla erikoiskasvien, kuten vihannesten ja juuresten viljelylle voidaan vapauttaa alaa parhailla maalajeilla Etelä- ja Keski-Suomessa. Öljy- ja palkokasvit Öljykasvien ja perunan viljelyala riittäisi tällä hetkellä vegaaniruokavalioon, mutta pal- kokasvien, etenkin herneen tämänhetkinen viljelyala pitäisi nostaa nykyisestä noin 24 000 hehtaarista noin 42 000 hehtaariin. Herneen viljely keskittyy tällä hetkellä aivan eteläisimpään Suomeen (Uusimaa ja Varsinais-Suomi), mutta hernettä viljellään jonkin verran koko Suomessa Lappia lukuun ottamatta (https://stat.luke.fi/). Herneen koko- naistuotanto on ollut vuosina 2013–2017 keskimäärin noin 17 Mkg ja viljelyala noin 9000 ha. Tarve vegaaniruokavalioon olisi noin 79 Mkg ja alan tarve 33 000 ha. Pelto- nen-Sainio ym. (2013) ovat laskeneet, että öljy- ja palkokasvien potentiaalinen viljely- ala, ottaen huomioon niiden soveltuvuus Suomen eri viljelyvyöhykkeille, maaperävaati- mus ja tarve viljelykierrolle voisi Suomessa olla jo nyt 200 000 ha nykyisten 100 000 ha sijaan. Tulevaisuudessa, kun ilmasto muuttuu lämpimämmäksi viljelyalueet voivat siir- tyä pohjoisemmiksi, ja rypsin ja rapsin sekä palkokasvien viljelyala voisi olla vuonna 2025 jo 341 000 ha, ja vuonna 2055 se voisi olla 392 000 ha. Jos koko tämänhetkinen mahdollinen peltoala käytettäisiin hyödyksi, Suomi olisi jo nyt 32 % omavarainen ryp- sin/rapsin ja 50–60 % omavarainen palkoviljojen suhteen myös sekaruokavalion tilan- teessa. Jo vuonna 2025 rypsin omavaraisuusaste voisi kohota 50–60 %:iin ja palko- kasvien suhteen Suomi olisi täysin omavarainen (Peltonen-Sainio ym. 2013). Vegaani- ruokavalioon nykyinen palkokasvien ja rypsin ja/tai rapsin viljelyala (81 000 ha, tarve 85 000 ha) riittäisi jo nyt, jos ala jakautuisi tasaisemmin palkokasvien ja rypsin ja/tai rapsin kesken. Vihannekset Vihanneksiin luetaan tässä lehtivihannekset, hedelmävihannekset (esim. tomaatti ja kurkku), juurekset, tarhaherne, pavut, sipulit ja kaalit. Vihanneksia viljellään miltei koko Suomen alueella vähintäänkin kotipuutarhoissa, mutta suurimmat viljelyalat ovat Etelä- Suomessa, etenkin Varsinais-Suomessa (https://stat.luke.fi/). Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä tarkemmin pitää valita avomaalla viljeltävien vihannesten laji, lajike ja viljelytekniikka (harson alla kasvatus, esikasvatus, ym.). Kasvihuoneviljelyssä on va- VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 148 rauduttava sitä suurempiin lämmitys- ja valaistuskuluihin mitä pohjoisempaan men- nään, etelässä taas korostuu kasvihuoneiden jäähdytys kesällä. Vihanneksista saatava hinta on useimmiten isompi kuin viljojen hinta, ja niiden kastelukin voi kuivina kausina tulla kannattavaksi. Luken tutkimuksen mukaan Suomessa on hyvä tilanne makean ve- den saatavuudessa ja kestävästi järjestetty kastelu siten mahdollista toisin kuin mo- nissa eteläisemmissä maissa (https://www.luke.fi/uutiset/puhtaan-ruuan-lahtokohta-on- puhdas-vesi/). Avomaan vihannesten viljelyssä parhaita maalajeja ovat runsas- ja syvämultaiset hie- tamaat ja multamaat (Voipio 2001), mutta monet kaalit ja juurekset, kuten lanttu ja pu- najuuri, viihtyvät monenlaisilla maalajeilla. Jotkut kaalit (kukkakaali, keräkaali) viihtyvät raskaillakin maalajeilla, mutta maaperä ei saisi olla tiivistynyttä. Lehtikaali ja salaattikii- nankaali ovat muuten vaatimattomia maalajin suhteen, mutta tarvitsevat jatkuvasti vettä, eikä lehtikaali menesty karkeilla maalajeilla. Pinaatti viihtyy keveillä maalajeilla, kunhan vettä on riittävästi. Melkein mitä tahansa vihannesta voi viljellä vähintään kasvi- huoneessa Suomessakin, ja avomaalla viljely onnistuu jopa munakoisolla, paprikalla ja fenkolilla, jos esikasvatusta tehdään pitkään ja varmistetaan, ettei istutuksen jälkeen seuraa myöhäisiä halloja (Voipio 2001). Eri asia on, miten kannattavaa kovin eksoottis- ten vihannesten kaupallinen viljely on Suomessa. Kotipuutarhassa taitava kasvattaja voi onnistua. Vihannekset tarvitsevat yleensä lähes neutraalin pH:n ja suhteellisen lämpimän kasvu- paikan, jotta ne ehtisivät korjuukuntoon Suomen lyhyessä kasvukaudessa. Hyvien läm- pöolojen takia vihannespellon pitäisi viettää hiukan etelään, mutta sen pitää olla riittä- vän tasainen, kookas ja säännöllisen muotoinen, jotta sillä voitaisiin harjoittaa koneis- tettua viljelyä. Ristikukkaisia kasveja (kaalit, rypsi) voidaan viljellä samalla peltolohkolla korkeintaan kaksi vuotta peräkkäin neljän vuoden välein, sillä vaarana ovat maalevin- täiset taudit, kuten möhöjuuri. Varastoporkkanalla ja sipulilla monokulttuuria voi olla samoin kaksi vuotta, mutta kasvatusvälin on oltava porkkanalla kuusi ja sipuleilla viisi vuotta. Voipion (2001) mukaan vihannesten viljelyyn sopivia maita on Suomessa riittä- västi, mutta aina näillä mailla ei viljellä vihanneksia, ja toisaalta vihanneksia viljellään niille vähemmän soveltuvilla mailla. Vihannesten sadot eivät voi olla optimaalisia, jos niitä viljellään sopimattomassa maaperässä eikä maan rakennetta edes pyritä paranta- maan. Peltonen-Sainion ym. (2013) mukaan rypsille ja palkoviljoille sopivaa alaa olisi nyt yli 200 000 ha, ottaen huomioon maan rakenteen, pellon riittävän koon ja näiden kasvien lämpösumman ja pitkän viljelyvälin (3-6 vuotta) vaatimukset. Vihannesten vilje- lylle soveltuva ala olisi samantyyppinen kuin palkoviljoille ja rypsille soveltuva ala, joten pellon tarve (125 000 ha vihanneksille ja palkokasveille ja 43 000 ha öljykasveille, Tau- lukko 1) täyttyisi jo nykyilmastossa. Ilmastonmuutoksen myötä kasvukauden pituus ja tehoisa lämpösumma riittävät vähitellen yhä suuremmalle vihannes- ja juureslaji- ja laji- kevalikoimalle yhä pohjoisempana Suomessa. Samalla tulee maaperältään soveltuvaa peltoa enemmän tarjolle ja vihannesten viljely helpottuu tältäkin osin. VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 149 Luonnonmukaisen viljelyn mahdollisuudet Luomuviljelyssä sadot ovat keskimäärin noin 60 % tavanomaisen viljelyn sadoista. Poikkeuksena ovat palkoviljat herne ja härkäpapu, joiden sadot ovat lähellä tavanomai- sen viljelyn satoja niiden typpiomavaraisuuden takia (Taulukko L3.2). Jos siirryttäisiin luomuun, viljelyalaa pitäisi vastaavasti lisätä. Kun tavanomaisessa viljelyssä perus- ruoka-aineiden (ei sisällä vihanneksia eikä hedelmiä/marjoja) tuottamiseen tarvittaisiin noin 425 000 ha peltoa, luomuviljelyssä saman määrän tuottaminen eri viljelykasveilla vaatisi noin 711 000 ha. Luken maataloustilastoissa ei ole tietoja luomuvihannesten ja juuresten sadoista. Jos niiden satojen suhde tavanomaiseen viljelyyn on sama kuin muiden ei-typpeä yhteyttävien sato, lisäalaa tarvittaisiin saman määrän tuottamiseen yhteensä noin 56 000 ha. Kun tähän lisätään hedelmien ja marjojen tuotanto, perus- raaka-aineiden alan tarve olisi noin 815 500 ha. Jos eläintuotantoa ei olisi, tämän alan raviteiden riittävyydestä olisi huolehdittava viherlannoituksen avulla. Jos yhden viher- lannoitusnurmihehtaarin tuottama typpimäärä laskettaisiin riittämään yhden ei-palko- kasvihehtaarin typen tarpeeseen, silloin luomualan vaatima peltoala olisi noin 1 580 000 ha (viljelyyn käytetty 815 500 ha + sama ala vähennettynä palkoviljojen alalla). Suomen nykyisestä peltoalasta 2 270 000 ha jäisi vielä tässäkin tapauksessa käyttämättä lähes 700 000 ha, joka voitaisiin käyttää esim. typpeä yhteyttävien bio- energiakasvien viljelyyn, jolloin niiden fermentoinnin rejektivesi voitaisiin käyttää lisä- lannoituksena ruoantuotannossa. Yhtenä vaihtoehtona voisi myös olla tämän alan en- nallistaminen metsäksi tai suoksi, jolloin hiilensidonta maaperään ja kasvillisuuteen te- hostuisi. Taulukko 2. Luomu- ja tavanomaisen viljelyn sadot ja viljelyalan tarve vegaaniruokavalioon. Lähde: Luken tilastot, https://stat.luke.fi/ Sato kg/ha Tarvitaan ha (vegaani) Suhde Luomu Tavanom. Luomu Tavanom. Tavanom./luomu herne 1828 2381 43200 33162 0,77 härkäpapu 1931 2274 10221 8682 0,85 peruna 12856 26788 22392 10746 0,48 vehnä 2121 3887 93358 50945 0,55 ohra 2188 3647 72670 43594 0,60 kaura 2058 3412 331669 200030 0,60 ruis 1677 2978 61931 34868 0,56 rypsi 820 1449 75868 42934 0,57 yht. 711309 424960 0,60 150 VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN JULKAISUSARJA 2019:47 LIITE 4. Kysely ruokajärjestelmän toimijoille 151 152 153 154 155 156 157 TIETOKAYTTOON.FI Saarinen Merja, Kaljonen Minna, Niemi Jyrki, Antikainen Riina, Hakala Kaija, Hartikainen Hanna, Heikkinen Jaakko, Joensuu Katri, Lehtonen Heikki, Mattila Tuomas, Nisonen Sampsa, Ketoja Elise, Knuuttila Marja, Regina Kristiina, Rikkonen Pasi, Seppälä Jyri, Varho Vilja Ruokavaliomuutoksen vaikutukset ja muutosta tukevat politiikkayhdistelmät RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimus- toiminnan julkaisusarja 2019:47 ISSN 2342-6799 ISBN PDF 978-952-287-773-4 x/2017  Veleceaqui consequi ad volupid m inihillam et apicatecta volorest duisit loreet lum iriurerit