Ravintolat savuttomiksi 2005:9 Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2005:9 Ravintolat savuttomiksi SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2005 KUVAILULEHTI Julkaisija Sosiaali- ja terveysministeriö Julkaisun päivämäärä 31.5.2005 Julkaisun laji Työryhmämuistio Toimeksiantaja Sosiaali- ja terveysministeriö Tekijät (toimielimestä: toimielimen nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Ravintolatupakointia koskevia toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muutoksia valmisteleva työryhmä Johtaja Leo Suomaa, puheenjohtaja Neuvotteleva virkamies Pia Jokinen, sihteeri Hallitussihteeri Liisa Katajamäki, sihteeri HARE-numero ja toimielimen asettamispäivä STM032:00/2005, 28.2.2005 Julkaisun nimi Ravintolat savuttomiksi Tiivistelmä Työryhmä ehdottaa, että toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annettua lakia muutetaan. Esityksen lähtökohtana on, että ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet olisivat savuttomia. Tupakointi voisi kuitenkin olla sallittua ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen sisätiloissa tähän tarkoitukseen hyväksytyssä erillisessä tupakointitilassa. Ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen elinkeinonharjoit- tajan tulisi päättää, varaako hän tähän tarkoitukseen tupakointitilan. Tupakointitila tulisi toteuttaa sellaisia teknisiä menetelmiä hyväksi käyttäen, että tupakansavun kulkeutuminen tupakointitilasta muihin sisätiloihin estyy. Ruoan ja juoman tarjoilu ja nauttiminen olisi kielletty tupakointitilassa. Työskentely tupakointitilassa olisi muutoinkin kielletty, lukuun ottamatta järjestyksen kannalta välttämättömiä toimenpiteitä. Esityksen mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomainen hyväksyisi tupakointitilan rakennusluvan yhteydessä. Rakennuslupahakemukseen tulisi liittää muun muassa tupakointitilaa koskevat piirus- tukset, selvitys tupakointitilan rakenteellisesta ja muusta teknisestä vaatimuksenmukaisuudesta sekä omavalvontasuunnitelma. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voisi antaa tarkempia määräyksiä hakemuksesta ja hakemuksessa annettavista selvityksistä. Rakennusvalvontaviranomainen voisi määrätä tupakointitilan poistettavaksi tai muutettavaksi silloin, kun ilmenee, että sisällä oleviin työtiloihin kulkeutuu tupakansavua tai tupakointitila ei muutoin täytä sille asetettuja edellytyksiä. Määräystensä tehostamiseksi rakennusvalvontaviranomainen voisi asettaa uhkasakon tai teettämis- uhan. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tupakointitilan raken- teellisista ja muista teknisistä vaatimuksista. Asiasanat: ravintolat, syöpätaudit, tilat, tupakansavu, tupakointi, työsuojelu Muut tiedot www.stm.fi > Julkaisut Sarjan nimi ja numero 'Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2005:9 ISSN 1237-0606 ISBN 952-00-1732-1 (nid.) 952-00-1733-X (PDF) Kokonaissivumäärä 39 Kieli Suomi Hinta 10,80 € Luottamuksellisuus Julkinen Jakaja Yliopistopaino Kustannus, Helsinki University Press PL 4 (Vuorikatu 3 A), 00014 HELSINGIN YLIOPISTO Fax (09) 7010 2374, Puhelin (09) 7010 2363 books@yliopistopaino.fi, www.yliopistopaino.fi/kirjamyynti Kustantaja Sosiaali- ja terveysministeriö PRESENTATIONSBLAD Utgivare Social- och hälsovårdsministeriet Utgivningsdatum 31.5.2005 Typ av publikation Promemoria Uppdragsgivare Social- och hälsovårdsministeriet Författare (Uppgifter om organet: namn, ordförande, sekreterare) Arbetsgrupp som bereder en revidering av lagen om åtgärder för inskränkande av tobaksrökning i fråga om rökning i restauranger Direktör Leo Suomaa, ordförande Konsultativ tjänsteman Pia Jokinen, sekreterare Regeringssekreterare Liisa Katajamäki, sekreterare Projektnummer och datum för tillsättandet av organet STM032:00/2005, 28.2.2005 Publikationens titel På väg till rökfria restauranger Referat Arbetsgruppen föreslår att lagen om åtgärder för inskränkande av tobaksrökning revideras. Utgångs- punkten för förslaget är att restauranger och andra förplägnadsrörelser skall vara rökfria. Tobaksrök- ning kan dock vara tillåten i restaurangens eller förplägnadsrörelsens lokaler i ett särskilt rökutrymme som godkänts för detta. Näringsidkaren för restaurangen eller förplägnadsrörelsen bör fatta beslut om huruvida han eller hon skall reservera ett rökutrymme för detta ändamål. Rökutrymmet bör byggas genom att utnyttja sådana metoder att spridning av tobaksrök från utrymmet till övriga inre utrymmen förhindras. Att servera och förtära mat och drycker skall vara förbjudet i rökutrymmet. Att arbeta i rökutrymmet skall även i övrigt vara förbjudet med undantag för åtgärder som är nödvändiga av ordningsskäl. Enligt förslaget skall kommunens byggnadstillsynsmyndighet godkänna rökutrymme i samband med bygglov. Till ansökan om bygglov skall bland annat bifogas ritningar över rökutrymme, redogörelse över att rökutrymmet är i enlighet med byggnadstekniska och övriga krav samt en plan för egenkon- troll. Kommunens byggnadstillsynsmyndighet ger närmare föreskrifter för ansökan och redogörelser som skall bifogas ansökan. Byggnadstillsynsmyndigheten ålägger att rökutrymmet skall tas bort eller ändras när det framgår att tobaksrök sprids till arbetslokaler inomhus eller rökutrymmet i övrigt inte uppfyller uppställda krav. För att effektivera sina föreskrifter kan byggnadstillsynsmyndigheten före- lägga vite eller hot om tvångsutförande. Med social- och hälsovårdsministeriets förordning kan närmare bestämmelser ges om byggnadsteknis- ka och övriga tekniska krav för rökutrymmet. Nyckelord arbetarskydd, cancersjukdomar, restauranger, rökning, tobaksrök, utrymmen Övriga uppgifter www.stm.fi Seriens namn och nummer Social- och hälsovårdsministeriets promemorior 2005:9 ISSN 1237-0606 ISBN 952-00-1732-1 (inh.) 952-00-1733-X (PDF) Sidoantal 39 Språk Finska Pris 10,80 € Sekretessgrad Offentlig Försäljning Helsingfors Universitetsförlaget, PB 4 (Berggatan 3 A) FI-00014 HELSINGFORS UNIVERSITET Fax (09) 7010 2374, Tfn (09) 7010 2363 books@yliopistopaino.fi www.yliopistopaino.fi/kirjamyynti Förlag Social- och hälsovårdsministeriet DOCUMENTATION PAGE Publisher Ministry of Social Affairs and Health, Finland Date 31 May 2005 Type of publication Working Group Memorandum Commissioned by Ministry of Social Affairs and Health Authors Working Group drafting amendments to the Act on Measures to Reduce Tobacco Smoking relating to smoking in restaurants Chairman: Leo Suomaa, Director Secretaries: Pia Jokinen, Ministerial Adviser, Liisa Katajamäki, Senior Officer, Legal Affairs Date of appointing the organ 28 February 2005 Title of publication Making Restaurants Smoke-Free Summary The Working Group proposes amending the Act on Measures to Reduce Tobacco Smoking. The proposal is based on the premise that restaurants and comparable should be smoke-free. Smoking could, however, be permitted on indoor premises of restaurants in a separate smoking area approved for that purpose. The restaurant keeper should decide if he/she wants to provide such a smoking section. The smoking section should be constructed by applying such technical methods that prevent the spread of smoke from the smoking section to other indoor premises of the restaurant. Serving food and drink as well as eating and drinking would be prohibited in that area. Work in the smoking area should be forbidden even otherwise, except for measures necessary for keeping order. According to the proposal the municipal building inspection authorities should approve the smoking section in the same context as the building licence. The application for a building licence should encompass a design for the smoking section, specifications on its compliance with the structural and other technical requirements, as well as a self-control plan. The municipal building inspection authorities could issue more detailed regulations on the application and the specifications to be attached to it. If it appears anyway that smoke spreads to the premises where the staff works or the smoking section does not otherwise meet the requirements, the building inspection authorities could order that the section be removed or adjusted properly. In order to reinforce their regulations the building inspection authorities could according to the proposal impose a default fine or a threat that the alteration will be ordered done at the defaulter’s expense. Further provisions on the structural and other technical requirements regarding the smoking section are proposed to be issued by decree of the Ministry of Social Affairs and Health. Key words cancer diseases, occupational safety and health, restaurants, sections, smoking, tobacco smoke Other information www.stm.fi Title and number of series Working Group Memorandums of the Ministry of Social Affairs and Health 2005:9 ISSN 1237-0606 ISBN 952-00-1732-1 (print) 952-00-1733-X (PDF) Number of pages 39 Language Finnish Price 10.80€ Publicity Public Distributor/Orders Helsinki University Press, POB 4 (Vuorikatu 3 A), 00014 UNIVERSITY OF HELSINKI Fax +358-9-7010 2374, tel. +358-9-7010 2363 books@yliopistopaino.fi,www.yliopistopaino.fi/kirjamyynti Financier Ministry of Social Affairs and Health Sosiaali- ja terveysministeriölle Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 28.2.2005 ravintolatupakointia koskevia tupakkalain muutoksia valmistelevan työryhmän. Toimeksiantonsa mukaisesti työryhmän tuli selvittää ravintolatyöntekijöiden työ- suojelun turvaaminen siten, että työntekijät eivät tahattomasti altistu tupakansavulle ja että tupakointi ravintolassa on mahdollista vain erikseen siihen tarkoitukseen suunni- tellussa tilassa, jonka edellytykset määritellään säädöksissä. Toimeksiantonsa mukaisesti työryhmän tuli valmistella hallituksen esityksen muotoon tavoitteen mukainen ehdotus ravintolatupakointia koskeviksi säännösmuutoksiksi 31.5.2005 mennessä. Työryhmän puheenjohtajana on toiminut johtaja Leo Suomaa sosiaali- ja terveys- ministeriöstä. Työryhmän jäseniksi nimitettiin neuvotteleva virkamies Olli Simonen sosiaali- ja terveysministeriöstä, hallitussihteeri Liisa Katajamäki sosiaali- ja terveys- ministeriöstä, ympäristöterveyspäällikkö Merja Vuori Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksesta, varatoimitusjohtaja Jari Forss Suomen Hotelli- ja Ravintola- liitosta, viestintäpäällikkö Kalervo Haverinen Palvelualojen ammattiliitosta. Työryhmä otti sihteereiksi sosiaali- ja terveysministeriöstä neuvotteleva virkamies Pia Jokisen ja hallitussihteeri Liisa Katajamäen. Työryhmä on työnsä aikana kuullut asiantuntijoina yli-insinööri Pekka Kalliomäkeä ympäristöministeriöstä ja ylitarkastaja Jaakko Kuustosta Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksesta. Työnsä aikana työryhmä on kokoontunut 8 kertaa. Työryhmä esittää, että viranomaiset yhteistyössä sidosryhmien kanssa tiedottaisivat sekä elinkeinonharjoittajille että ravintola-asiakkaille tulevasta tupakkalain muutok- sesta. Muiden maiden kokemukset osoittavat, että tehokkaalla ja laajalla, eri ravintola- tyypit ja asiakasryhmät kattavalla tiedotuksella on voitu merkittävästi parantaa lain toimeenpanoa ja noudattamista ja vähentää siihen kohdistuvia rikkomuksia. Muun muassa tämän vuoksi lain voimaantuloon on varattava riittävä aika. Tämän lisäksi esitetään, että viranomaiset ja alan työmarkkinaosapuolet yhdessä edistäi- sivät työntekijöiden tupakoinnin vähentämistä. Työryhmä luovuttaa kunnioittavasti mietintönsä sosiaali- ja terveysministeriölle. Helsingissä 31 päivänä toukokuuta 2005 Leo Suomaa Olli Simonen Liisa Katajamäki Merja Vuori Jari Forss Kalervo Haverinen Pia Jokinen 11 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annet- tua lakia. Esityksen lähtökohtana on, että ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet olisivat savuttomia. Tupakointi voisi kuitenkin olla sallittua ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen sisäti- loissa tähän tarkoitukseen hyväksytyssä erillisessä tupakointitilassa. Ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen elinkeinonharjoittajan tulisi päättää, varaako hän tähän tarkoi- tukseen tupakointitilan. Tupakointitila tulisi toteuttaa sellaisia teknisiä menetelmiä hyväksi käyttäen, että tupa- kansavun kulkeutuminen tupakointitilasta muihin sisätiloihin estyy. Ruoan ja juoman tarjoilu ja nauttiminen olisi kielletty tupakointitilassa. Työskentely tupakointitilassa olisi muutoinkin kielletty, lukuun ottamatta järjestyksen kannalta välttämättömiä toimenpi- teitä. Esityksen mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomainen hyväksyisi tupakointitilan rakennusluvan yhteydessä. Rakennuslupahakemukseen tulisi liittää muun muassa tupa- kointitilaa koskevat piirustukset, selvitys tupakointitilan rakenteellisesta ja muusta tek- nisestä vaatimuksenmukaisuudesta sekä omavalvontasuunnitelma. Kunnan rakennus- valvontaviranomainen voisi antaa tarkempia määräyksiä hakemuksesta ja hakemuksessa annettavista selvityksistä. Rakennusvalvontaviranomainen voisi määrätä tupakointitilan poistettavaksi tai muutettavaksi silloin, kun ilmenee, että sisällä oleviin työtiloihin kul- keutuu tupakansavua tai tupakointitila ei muutoin täytä sille asetettuja edellytyksiä. Määräystensä tehostamiseksi rakennusvalvontaviranomainen voisi asettaa uhkasakon tai teettämisuhan. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tupa- kointitilan rakenteellisista ja muista teknisistä vaatimuksista. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 15 päivänä lokakuuta 2006. Yleisperustelut 1 Johdanto Ympäristön tupakansavu on pahimpia työturvallisuus- ja työterveysriskejä, joka vaaral- lisuusasteeltaan luetaan B 1 luokkaan kuuluvaksi syöpäsairauden vaaraa aiheuttavaksi aineeksi. Tupakansavuton hengitysilma työpaikalla on jokaisen työntekijän oikeus ja tärkeä työpaikan työturvallisuus- ja terveystekijä. Toimenpiteistä tupakoinnin vähentä- misestä annetun lain ja työturvallisuuslain säännöksillä toteutetaan muun muassa perus- tuslain 18 §:n 1 momentin mukaista julkisen vallan velvoitetta huolehtia työvoiman 12 suojelusta, 19 §:n 3 mukaista velvoitetta edistää väestön terveyttä ja 20 §:n 2 momentin mukaista velvoitetta pyrkiä turvaamaan jokaiselle turvallinen ympäristö. Tupakkalainsäädäntö on mahdollistanut kohtuullisen hyvin työntekijöiden ja asiakkai- den suojaamisen tahatonta ympäristön tupakansavualtistumista vastaan useimmilla työ- paikoilla, julkisissa tiloissa ja yleisissä kulkuneuvoissa. Lainsäädännön tavoite turvata myös ravintolan ja muun ravitsemusliikkeen sekä hotellin ja muun majoitusliikkeen asiakkaat ja työntekijät kyseiseltä altistumiselta ei kuitenkaan ole toteutunut tarkoitetul- la tavoin. Tämä johtuu siitä, että ravintoloissa ja muissa anniskelutiloissa tupakoitsijoil- le varatun enimmäistilan tekninen järjestely on monimutkaisuudessaan usein epäonnis- tunut. Tilojen tekniset ratkaisut, niiden sijoittelut ja osastoinnit eivät ole estäneet tupa- kansavun kulkeutumista alueelle, jolla tupakointi on kielletty. Myös määriteltäessä tiloja esimerkiksi sisätiloiksi ja erityisiksi tupakkaeriöiksi on ilmennyt käsitteellistä epäsel- vyyttä, joka on ollut omiaan hankaloittamaan lain käytännön toimeenpanoa. Kunnat ovat näiden säännösten valvontaviranomaisia. Professori Kari Reijulan ravintola-asiakkaiden ja työntekijöiden altistumista tupakansa- vulle koskevan selvityksen (sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2004:15) mukaan altistuminen tupakansavulle ravintolatyössä on vähentynyt hyvin hitaasti. Lain tiukentumisesta huolimatta joka kolmas ravintolatyöntekijä altistuu tupakansavulle yli neljä tuntia päivittäin. Selvityksen mukaan tämä johtuu useimmiten siitä, että tuloilman tuominen savulliselle puolelle ja poistoilman vieminen huoneesta savuttomalta alueelta aiheuttaa savun leviämisen savulliselta savuttomalle puolelle. Toteutetut tilajärjestelyt ovat siten epäonnistuneet. Edellä mainitun selvityksen mukaan ruokaravintoloiden työntekijät ja asiakkaat altistu- vat kuitenkin vain vähän tai eivät lainkaan tupakansavulle, koska ruokailun yhteydessä ravintoloissa ei yleensä tupakoida. Sitä vastoin yökerhojen, tanssiravintoloiden ja pieni- en pubien työntekijät ja asiakkaat altistuvat tiettyinä vuorokaudenaikoina erittäin voi- makkaasti tupakansavulle. Selvityksen mukaan vain harvassa kohteessa oli tehty tupa- kansavupitoisuuksien laskua edistäviä muutoksia, eikä savuttomien alueiden valinnassa ole kyetty aina huomioimaan ilmavirtojen liikkeitä. Uudenmaan aluetyöterveyslaitoksen mittaukset osoittavat myös, että edellinen tupakkalain muutos ei ole johtanut toivottui- hin tuloksiin, eli siihen, että työntekijät eivät altistuisi tupakansavulle. Ravintolatyöntekijöiden työsuhdemuodosta riippumatta tulee olla työsuojelullisesti sa- manarvoisessa asemassa kuin muidenkin suomalaisten työntekijöiden. Savuttomuuden tulee toteutua siten kaikissa tiloissa, jossa työskennellään. Työsuojeluviranomaiset val- vovat työpaikoilla, että työnantajat noudattavat heitä velvoittavaa lainsäädäntöä. Lisäksi lain vastaisesta toistuvasta tupakoinnin sallimisesta sisätiloissa ja ulkotiloissa, joissa tupakointi on kielletty, voidaan tuomita tupakkalain suojaamistoimenpiteiden laiminlyönnistä sakkoon. Tämä edellyttää sisätilan haltijan, työsuojeluviranomaisen, poliisin tai kunnan ilmoitusta viralliselle syyttäjälle. Seuraamus- ja valvontajärjestelmä ei ole toiminut tehokkaasti. 13 2 Nykytila 2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö Tupakkalain 12 §:n mukaan tupakointi on kielletty muun muassa työyhteisöjen yhteisis- sä ja yleisissä tiloissa sekä asiakkaille tarkoitetuissa sisätiloissa. Tupakointi on kielletty myös ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen baaritiskillä ja pelitilassa, jollei kyseisessä tilassa työskentelevien työntekijöiden altistumista tupakansavulle voida muuten estää. Lain 13 §:ssä säädetyn poikkeuksen mukaan tupakointi voidaan sallia ravintolassa ja muussa ravitsemisliikkeessä, jonka tarjoilutila on alle 50 m2. Tätä suuremmasta tarjoi- lutilasta voidaan varata tupakoiville enintään 50 prosenttia. Laki edellyttää kuitenkin, että on huolehdittava siitä, että tupakansavu ei pääse kulkeutumaan sille alueelle, jolla tupakointi on kielletty. Lain 11 a §:ssä tupakansavu on määritelty syöpävaaralliseksi aineeksi, jolta suojaamiseen työssä noudatetaan työturvallisuudesta annettuja säännök- siä. Työturvallisuuslaki Työturvallisuuslain (738/2002) nojalla työnantajan on mahdollisuuksien mukaan pois- tettava vaara- ja haittatekijät, kuten tupakansavu kaikista työtiloista. Jos tämä ei ole mahdollista, on työntekijää suojeltava tupakansavulle altistumiselta. Lain 33 § edellyt- tää työpaikalla riittävän kelvollista hengitysilmaa, ja ilmanvaihdon tulee olla riittävän tehokas ja tarkoituksenmukainen. Tämä edellyttää ilmastointia tai muuta puhdistamista siten, että saavutetaan mahdollisimman korkea ilmanpuhtaus. Lain 36 § edellyttää, että työtilan siivous suoritetaan siten, ettei siitä aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle, ja 37 §:n mukaan ilman epäpuhtauksien leviäminen on mahdollisuuksien mukaan estettävä eristämällä epäpuhtauden lähde tai sijoittamalla se suljettuun tilaan tai laitteeseen sekä poistettava tarkoituksenmukaisen ilmanvaihdon avulla. Lain 38 §:n mukaan altistuminen on rajoitettava niin vähäiseksi, ettei siitä ai- heudu haittaa tai vaaraa työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle taikka lisääntymis- terveydelle. Valtioneuvoston asetus työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta Työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta annettu valtioneuvoston asetus (716/2000) edellyttää, että työpaikalla, jossa on perusteltua syytä olettaa työntekijälle aiheutuvan lisääntynyttä vaaraa sairastua syöpään, altistumisen määrä ja kesto tulee vähentää niin alhaiseksi kuin se teknisesti on mahdollista. Työnantajan on myös pyrittävä rajoitta- maan vaaraa aiheuttavia tekijöitä ja altistuvien tai mahdollisesti altistuvien työntekijöi- den määrää, estettävä ja minimoitava syöpäsairauden vaaraa aiheuttavien tekijöiden vapautumista, tehostettava paikallispoistojärjestelmiä ja ilmanvaihtoa, kehitettävä työ- menetelmiä, yleisten suojausmenetelmien ja henkilökohtaisten suojausmenetelmien käyttöä, tiedotettava, rajattava vaara- aluetta, käytettävä varoitus- ja turvallisuuskilpiä sekä koottava ja hävitettävä jätteet turvallisesti. Asetuksen mukaan altistuminen syöpä- sairauden vaaraa aiheuttavalle aineelle ei saa ylittää asetuksen liitteessä mainittuja raja- arvoja. Työministeriön päätös syöpäsairauden vaaraa aiheuttavista tekijöistä 14 Työministeriön päätöksessä syöpäsairauden vaaraa aiheuttavista tekijöistä (838/1993) työnantajan on työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta annetun valtioneuvoston ase- tuksen (716/2000) 3 §:n mukaisesti luetteloitava syöpäsairaudenvaaraa aiheuttaville työmenetelmille ja aineille altistuvat työntekijät. Valtioneuvoston päätös ympäristön tupakansavusta ja siihen liittyvän syöpävaara tor- junnasta työssä Valtioneuvoston päätöksessä ympäristön tupakansavusta ja siihen liittyvän syöpävaaran torjunnasta työssä (1153/1999) velvoitetaan työnantaja arvioimaan työntekijän tupakan- savulle altistumisen luonne, määrä ja kesto sekä vaarat työntekijän terveydelle sekä ryh- tymään tarpeellisiin toimenpiteisiin. Jos työntekijät altistuvat merkittävässä määrin ym- päristön tupakansavulle, työnantajan on ryhdyttävä asetuksessa mainittuihin altistumi- sen torjunta- ja vähentämistoimenpiteisiin. Näillä tarkoitetaan työntekijän suojaamista siten, että altistumisen määrää ja kestoa vähennetään niin paljon kuin se on kohtuudella ja teknisesti sekä tilojen rakenteellisia ratkaisuja hyväksikäyttäen mahdollista. Säädök- sessä on myös esimerkkiluettelo niistä toimenpiteistä ja teknisistä ratkaisuista, joiden avulla tähän tavoitteeseen voidaan päästä. Laki eräistä naapuruussuhteista Ravintoloissa tupakoinnista saattaa aiheutua haittaa myös ravintolan ympäristölle tupa- kansavun ja –hajun kulkeutuessa naapurikiinteistölle tai kadulle. Erityisesti kesällä hai- tat lisääntyvät ravintoloiden sisätilojen tuuletuksen ja terassianniskelun yhteydessä. Myös siinä tapauksessa, että tupakointi enenevässä määrin kiellettäisiin sisätiloissa, tupakoitsijat todennäköisesti siirtyisivät ravintolan läheisyydessä oleviin ulkotiloihin. Eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/1920) 17 §:n mukaan kiinteistöä, rakennus- ta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle hai- tallisista aineista, noesta, liasta, pölystä, hajusta, kosteudesta, melusta, tärinästä, sätei- lystä, valosta, lämmöstä tai muista vastaavista vaikutuksista. Arvioitaessa rasituksen kohtuuttomuutta on tällöin otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankoh- ta sekä muut vastaavat seikat. Terveydensuojelulaki Terveyshaittaa aiheuttavan toiminnan harjoittaminen on luvanvaraista toimintaa, johon vaaditaan terveydensuojelulain (763/1994) nojalla lupa. Terveydensuojelulain 13 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista kirjallinen ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaisel- le työtilasta, jonka käytöstä voi aiheutua terveyshaittaa, tai terveydellisiltä vaikutuksil- taan siihen rinnastettavan toiminnan sijoittamisesta asuinrakennukseen tai alueelle, jossa on asuinhuoneistoja. Terveydensuojeluasetuksen (1280/1994) 4 §:n mukaan terveydensuojelulain 13 §:n mu- kainen ilmoitus on tehtävä kirjallisesti sen kunnan terveydensuojeluviranomaiselle, jon- 15 ka alueella toimintaa aiotaan harjoittaa. Ilmoituksesta on käytävä ilmi muun muassa selvitys toimintaan varatun paikan sijainnista, selvitys harjoitettavasta toiminnasta, sel- vitys ilmanvaihdosta sekä muut terveyshaitan arvioimiseksi tarpeelliset tiedot ja mah- dolliset toimenpiteet terveyshaitan estämiseksi. Ilmoitukseen on liitettävä tarpeelliset piirustukset. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen tulee tarkastaa ilmoitus viivytyksettä ja tehdä ilmoituksen käsittelyn mahdollisesti edellyttämä tarkastuskäynti. Kunnan terveydensuo- jeluviranomaisen on lisäksi toimitettava jäljennös lääninhallitukselle antamistaan ylei- sistä määräyksistä terveyshaitan ehkäisemiseksi ja terveydellisten olojen valvomiseksi (terveydensuojelujärjestys). Terveydensuojelulain mukaan myös elintarvikehuoneiston perustamisesta ja toiminnan olennaisesta muuttamisesta on tehtävä ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle ennen ravitsemisliiketoiminnan aloittamista. Alkoholilaki Alkoholilain (1143/1994) 21 §:n nojalla alkoholijuomien anniskelua saa harjoittaa vain se, jolle lupaviranomainen on myöntänyt anniskeluluvan. Anniskelulupa myönnetään toistaiseksi, määräajaksi tai tilapäisesti. Anniskelulupa on anniskelupaikkakohtainen. Alkoholilain mukaan anniskelupaikan tulee soveltua ravitsemisliikekäyttöön, anniske- lupaikassa alkoholijuomia saa anniskella ainoastaan lupaviranomaisen hyväksymällä anniskelualueella, jossa valvonta voidaan tehokkaasti järjestää ja anniskelualue tulee rajata tai merkitä niin, että raja on asiakkaiden selvästi havaittavissa, jollei anniskelu- aluetta voida muuten selvästi todeta. Kulkemista anniskelualueelle ja sieltä pois on voi- tava lain mukaan tehokkaasti valvoa. Alkoholilain 21 c §:n mukaan lupaviranomaiselle on esitettävän anniskelualueen rajaa- mista koskeva suunnitelma. Anniskelualuetta voidaan muuttaa luvanhaltijan ilmoituksen perusteella. Anniskelualu- een muuttaminen edellyttää kuitenkin lupaviranomaisen luvan, jos muutos on anniske- lun valvonnan kannalta merkittävä. Alkoholijuomista ja väkiviinasta annetun asetuksen (1344/1994) 20 §:n mukaan alkoho- lijuomien anniskeluluvan myöntää kirjallisesta hakemuksesta anniskelupaikan sijainti- kunnan lääninhallitus. Asetuksen 21 §:n 2 momentin mukaan hakemukseen on liitettävä muun muassa annis- kelualueen rajaamista koskeva suunnitelma piirustuksineen ja lupaviranomaisen tarpeel- liseksi katsomat muut luvan myöntämisen edellytyksiä koskevat selvitykset hakijan taloudellisesta tilanteesta, organisaatiosta, henkilökunnasta, vastaavista hoitajista, asia- kaspaikkamäärästä sekä anniskelupaikasta ja -alueesta. Alkoholilain 21 c §:n mukaan anniskelupaikan tilojen tulee täyttää ne vaatimukset, jotka niiden käytölle ravitsemisliiketarkoitukseen on lainsäädännössä asetettu. Tällaisia sään- nöksiä on erityisesti rakentamista, palo- ja pelastustointa sekä terveydensuojelua koske- vassa lainsäädännössä. Elintarvikehuoneistoa koskevan ilmoituksen perusteella tehtävä 16 kunnan viranomaisen päätös on edellytyksenä alkoholijuomien anniskelutoiminnan aloittamiselle. Lupaviranomainen voi tarvittaessa vaatia luvan myöntämisen edellytyksiä, luvan rajoit- tamista taikka valvonnan ja järjestyksenpidon kannalta tarpeellisten ehtojen asettamista koskevia lisäselvityksiä. Kansanterveyslaki ja työterveyshuoltolaki Kansanterveyslain (66/1972) 14 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaan kansanterveystyö- hön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee tuottaa kunnan alueella sijaitsevissa työ- ja toimi- paikoissa työskenteleville työntekijöille työnantajan järjestettäväksi työterveyshuolto- lain 12 §:ssä tai muissa säädöksissä säädettyjä ja niiden nojalla määrättyjä työterveys- huoltopalveluja. Työterveyshuoltolain (1383/2001) 12 §:n mukaan työnantajan järjestettäväksi 4 §:ssä säädettyyn työterveyshuoltoon kuuluu hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti: - työn ja työolosuhteiden terveellisyyden ja turvallisuuden selvittäminen ja arviointi toistuvin työpaikkakäynnein ja muita työterveyshuollon menetelmiä käyttäen ottaen huomioon työpaikan altisteet, työn kuormittavuus, työjärjestelyt sekä tapaturma- ja vä- kivaltavaara samoin kuin näiden tekijöiden huomioon ottaminen työtä, työmenetelmiä ja työtiloja suunniteltaessa sekä työolosuhteiden muutostilanteissa; - työperäisten terveysvaarojen ja -haittojen, työntekijöiden terveydentilan sekä työ- ja toimintakyvyn selvittäminen, arviointi ja seuranta mukaan lukien työstä ja työympäris- töstä aiheutuva erityinen sairastumisen vaara sekä edellä mainituista seikoista johtuvat terveystarkastukset ottaen huomioon työntekijän yksilölliset ominaisuudet ja - toimenpide-ehdotusten tekeminen työn terveellisyyden ja turvallisuuden parantami- seksi, tarvittaessa työn sopeuttamiseksi työntekijän edellytyksiin, työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi sekä toimenpide-ehdotusten toteutumi- sen seuranta. Hallituksen esitys Eduskunnalle elintarvikelaiksi sekä laiksi terveydensuojelulain muut- tamisesta (HE 53/2005vp) Uusi elintarvikelaki korvaisi voimassa olevan elintarvikelain, eläimistä saatavien elin- tarvikkeiden elintarvikehygieniasta annetun lain sekä terveydensuojelulain elintarvike- hygieniaa koskevan 8 luvun. Terveydensuojelulaista kumottavaksi ehdotettu luku siir- rettäisiin uuteen elintarvikelakiin. Lain soveltamisalaan kuuluisivat lähtökohtaisesti kaikki elintarvikkeiden jakeluvaiheet. Elintarvikehuoneiston käyttöönotto ja toiminnan olennainen muuttaminen edellyttäisivät valvontaviranomaisen hyväksymisen lukuun ottamatta eräitä vähäisiksi katsottavia toimintoja. Lain valvontaviranomaisten tehtävät vastaisivat pääosin voimassa olevan lainsäädännön mukaisia tehtäviä. Voimassa olevan terveydensuojelulain 13 §:n 3 kohdan mukaan toiminnanharjoittajan on tehtävä ennen toiminnan aloittamista ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaisel- le elintarvikehuoneiston perustamisesta tai käyttöönotosta. Terveydensuojelulain 15 §:n mukaan viranomainen tarkastaa ilmoituksen ja tekee siitä päätöksen. Elintarvikehuo- neistolla tarkoitetaan terveydensuojelulain 34 §:n mukaan muun muassa huoneistoa tai sen osaa, jossa myytäväksi tarkoitettuja elintarvikkeita valmistetaan, säilytetään, pide- tään kaupan, tarjoillaan tai muutoin käsitellään. Ravitsemisliikkeet ovat elintarvikehuo- neistoja. Käytännössä myös pelkkä juomien tarjoilu katsotaan elintarvikkeiden käsitte- 17 lyksi. Myös voimassa olevan terveydensuojelulain 13 §:n 3 momentin elintarvikehuo- neistoilmoitusta koskeva säännös siirrettäisiin elintarvikelakiin. Siinä säädettäisiin il- moitusmenettelyn sijasta elintarvikehuoneiston hyväksymismenettelystä. Ehdotetun säännöksen mukaan elintarvikehuoneiston on oltava asianomaisen valvontaviranomai- sen hyväksymä ennen toiminnan aloittamista tai sen olennaista muuttamista. Kuvaus tupakointiin kohdistuvasta viranomaisvalvonnasta Tupakkalain säännösten ja määräysten yleinen johtaminen ja ohjaus kuuluvat sosiaali- terveysministeriölle. Valvonta ja sen ohjaus kuuluvat Sosiaali- ja terveydenhuollon tuo- tevalvontakeskukselle. Tuotevalvontakeskus toteuttaa yleistä valvontatehtäväänsä ohjaamalla lääninhallituksia ja kuntia niille tupakkalain mukaan kuuluvien tehtävien hoitamisessa. Sillä on valvonta- viranomaisena myös eräitä varsinaisia valvontatehtäviä, kuten mainonnan valvonta, tupakkatuotteiden koostumuksen ja laadun valvonta sekä myynnin valvonta siltä osin kuin se koskee haitta-ainepitoisuuksien mittaamista, pakkausmerkintöjä ja tupakkatuot- teiden esillepanoa. Lääninhallitus ohjaa kuntia tupakkalain ja sen nojalla annettujen määräysten toimeen- panossa läänin alueella. Tupakkalain paikallinen valvonta kuuluu kunnille. Kunnat val- vovat alueellaan tupakan vähittäismyyntiä, mainontaa ja tupakointikieltojen noudatta- mista. Käytännössä valvonta on useimmissa tapauksissa kunnan terveydensuojeluviran- omaisen tehtävänä. Rakennushankkeelle asetetuista vaatimuksista rakennushankkeen suunnittelussa ja vi- ranomaisvalvonnasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) ja sen nojalla annetuissa säännöksissä. Rakennushankkeen valvontaviranomaisilla tarkoitetaan tällöin kunnan rakennusvalvontaviranomaista (lautakuntaa) sekä kunnan rakennustarkastajaa. Nämä valvovat rakennustoimintaa yleisen edun kannalta ja käsittelevät suunnitelmia tästä näkökulmasta. Työsuojeluviranomainen valvoo tupakkalain noudattamista työpaikoilla osana yleistä työsuojelun valvontaa. Se valvoo tupakkalain mukaisten työnantajille kuuluvien velvoit- teiden noudattamista ja vastaa ympäristön tupakansavun syöpävaarallisuuden valvon- nasta. Terveyshaittaa aiheuttavan toiminnan harjoittamisesta on tehtävä ilmoitus kunnan ter- veydensuojeluviranomaiselle, ja kunnan terveydensuojeluviranomaisen tulee tarkastaa ilmoitus viivytyksettä ja tehdä tarvittaessa tarkastuskäynti liikkeessä. Kunnan terveysvi- ranomainen toimittaa lääninhallitukselle jäljennöksen antamistaan määräyksistä terve- yshaitan ehkäisemiseksi ja terveydellisten olojen valvomiseksi. Kunnan terveydensuoje- luviranomainen myös hyväksyy huoneiston elintarvikehuoneistoksi ennen ravitsemislii- ketoiminnan aloittamista. Tulli valvoo suussa käytettävän tupakan maahantuontikiellon noudattamista. Yleisissä tilaisuuksissa tupakointikieltojen noudattamista valvoo poliisi. 18 Työsuojeluhallinnosta ja - valvonnasta Työsuojeluhallinnosta annetun lain (16/1993) perusteella työsuojeluhallinto huolehtii sosiaali- ja terveysministeriön johdolla työsuojelun alueellisesta ohjauksesta ja valvon- nasta. Työsuojelua koskevien säännösten ja määräysten noudattamisen valvonta on määrätty työsuojeluviranomaisten, eli työsuojelupiirien ja sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston tehtäväksi. Työsuojeluviranomaisten perustehtävät muodostuvat lain- säädännön noudattamisen valvonnasta ja pakkokeinojen käyttöön liittyvistä tehtävistä. Työsuojeluviranomaisille valvottavaksi annetut keskeiset säännökset koostuvat työ- olosuhteita koskevasta lainsäädännöstä, kuten työturvallisuuslainsäädännöstä, työaikaa ja työsuhdetta koskevasta lainsäädännöstä sekä työterveyshuoltolainsäädännöstä. Näin ollen työsuojeluviranomaiset valvovat niitä työnteon turvallisuuteen ja terveellisyyteen liittyvien säädöksiin perustuvia velvoitteita, joista säädetään esimerkiksi tupakkalain- säädännössä. Työsuojelutarkastajan oikeuksista säädetään työsuojelun valvonnasta ja muutoksenha- usta työsuojeluasioissa annetun lain (131/1973), myöhemmin valvontalaki, 4 §:ssä. Tar- kastajalla on oikeus tehdä tarkastus ilmoittamatta siitä etukäteen. Tarkastaja laatii tar- kastuksestaan pöytäkirjan, jossa annetaan ohjeita tarkastuksessa havaituista puutteista ja epäkohdista sekä niiden ratkaisuista. Pöytäkirja ei kuitenkaan ole työnantajaa oikeudel- lisesti velvoittava, eikä pöytäkirja siten voi olla muutoksenhaun kohteena. Työsuojelu- toimisto voi kuitenkin velvoittaa päätöksellään työnantajan suorittamaan sopivan mää- räajan kuluessa sellaiset toimenpiteet, jotka ovat tarpeen välittömän hengen tai tervey- den menettämisen vaaran torjumiseksi, kieltää laitteen tai työmenetelmän tai työnteon jatkamisen, kunnes puute on korjattu tai epäkohta poistettu. Työsuojeluviranomaisen velvoittava päätös on valituskelpoinen hallintopäätös. Päätök- sen tehosteena voidaan käyttää sakon uhkaa, teettämisuhkaa, työnteon keskeyttämisuh- kaa tai uhkaa laitteen tai työmenetelmän käytön kieltämisestä. Käsitteistöstä Tupakkalain 5 luvun mukaan tupakointi on kielletty erinäisissä sisätiloissa ja ulkoalueil- la sekä baaritiskillä ja pelitilassa, jollei kyseisessä tilassa työskentelevän työntekijän altistumista tupakansavulle voida muutoin estää. Lain soveltamisalaa koskevassa 2 lu- vun 2 §:ssä ei kuitenkaan ole tarkemmin määritelty, millaisia sisätiloja tällöin tarkoite- taan. Työtilojen suunnittelusta säädetään maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) 52 §:n 1 momentissa, että niiden suunnittelussa noudatetaan soveltuvin osin asuntosuunnit- telulle asetettuja asuinhuonetta koskevia vaatimuksia. Suomen rakentamismääräyskokoelmaan sisältyvän ympäristöministeriön asuntosuunnit- telusta antaman 1 päivänä maaliskuuta 2005 voimaan tulleen asetuksen mukaan huo- nealalla tarkoitetaan huoneen alaa, jonka rajoina ovat huonetta ympäröivien seinien pin- nat tai niiden ajateltu jatke. Asetuksen mukaan huoneistoala taasen on ala, jota rajaavat toisaalta huoneistoa ympäröivien seinien, toisaalta huoneiston sisällä olevien kantavien seinien ja muiden rakennukselle välttämättömien rakennusosien huoneiston puoleiset pinnat. 19 Maankäyttö- ja rakennuslain 155 §:n 1 momentin mukaan asuinrakennuksen yhteyteen tulee järjestää riittävästi ulkotilaa leikkipaikkoja ja oleskelutilaa varten. Ne on turvalli- sesti erotettava liikenteelle varatusta alueesta. Sisätila Tupakkalain 5 luvun 12 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan tupakointi on kielletty työyh- teisön yhteisissä ja yleisissä sekä asiakkaille tarkoitetuissa sisätiloissa. Lain esitöiden mukaan (HE 116/1993) työyhteisön yhteisiä tiloja ovat työntekijöiden yhteisessä käy- tössä olevat tilat, jotka eivät ole työtiloja. Työyhteisön yleisiä tiloja ovat ne työyhteisöti- lat, joihin yleisöllä on esteetön pääsy ja työyhteisön asiakastiloja ovat työyhteisössä asioiville varatut tilat. Pykälän 5 kohdassa ei ole mainintaa työyhteisön ulkotiloista. Esitöiden mukaan pykälän tarkoituksena on kuitenkin säätää sekä niistä sisätiloista että ulkoalueista, joissa tupakointi on kielletty. Epäselvää kuitenkin on, tarkoitetaanko lain- kohdassa mainitulla sisätilalla esimerkiksi Suomen rakentamismääräyskokoelmassa määriteltyä huoneistoa. Sisätila voi syntyä myös siten, että ulkona olevan, tavallisesti avoimen kehikon varaan rakennetaan seinä- ja kattopinnat esimerkiksi telttakankaan tai kuormapeitteen eli pres- sun avulla. Niin ikään teltta muodostaa laissa tarkoitetun sisätilan. Hotellihuone, majoitushuone ja tarjoilutila Tupakkalain 13 §:n 2 momentin mukaan tupakointi voidaan sallia hotellin ja muun ma- joitusliikkeen asiakkaiden majoitushuoneissa sekä ravintolassa ja muussa ravitsemus- liikkeessä, jonka tarjoilutila on alle 50 m². Säännöksessä ilmenee jo sana ”huone”. Lais- ta ei kuitenkaan ilmene, tarkoitetaanko huoneella esimerkiksi Suomen rakentamismää- räyskokoelmassa määriteltyä huonetta. Tarjoilutilalla tarkoitetaan lain mukaan tilaa, joka on varattu tarjolla olevan ruuan tai juoman nauttimiseen. Tarjoilutilan määritel- mään on sosiaali- ja terveysvaliokunta ottanut mietinnössään (StVM 38/1998 vp – HE 82/1998 vp) sellaisen kannan, että sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen hallussa olevia tietoja anniskeluhuoneistoista tulisi käyttää hyväksi tarjoilutilaa määri- teltäessä. Tarjoilutilan käsitettä sellaisenaan ei käytetä alkoholilain mukaista anniskelu- huoneistoa määriteltäessä. Alkoholijuomien anniskelua varten varattua tilaa kutsutaan sen sijaan anniskelualueeksi. Pelitila ja baaritiski Edellä mainitun sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaan ravintolassa on myös tiloja, joissa työntekijät altistuvat keskimääräistä enemmän tupakansavulle. Tällaisia tiloja ovat muun muassa baarissa ja pelitiloissa työskentelevät, kun näissä tiloissa usein tupakoidaan keskimääräistä keskitetymmin. Tämän mukaisesti lakiin otettiin uusi 5 lu- vun 12 §:n 6 kohta. Käsitteitä ei kuitenkaan ole tarkemmin määritelty laissa. Valiokunta on lausunnossaan kuitenkin katsonut kyseisten tilojen liittyvän ravintolaan. 20 Terassit ja muut ulkotilat Terassit ja muut ulkotilat voivat olla joko katettuja, kuten erilaiset paviljongit tai ilman katosta suoraan kadulla. Tällaisiin tiloihin voidaan myös tarjoilla ja anniskella. Myös- kään näiden osalta tupakkalaissa ei ole tupakoinnin kieltäviä säännöksiä. Erityisten työntekijäryhmien toimintavaltuudet Järjestysmies Järjestyksenvalvojista annetun lain (533/1999) 1 §:n nojalla laissa säädetään velvolli- suuksista ja valtuuksista, jotka muun muassa majoitus- ja ravitsemisliikkeistä annetun asetuksen (727/1991) nojalla järjestystä ja turvallisuutta valvomaan asetetulla henkilöllä (järjestyksenvalvoja) tehtävässään on. Turvamiehen, jota voidaan pitää mainitun lain tarkoittamana järjestysmiehenä, tulisi siten lain 4 §:n nojalla erityisesti valvoa, ettei hä- nen toimialueellaan vaaranneta kenenkään turvallisuutta sekä ryhdyttävä tarvittaessa erinäisiin tilanteen vaatimiin toimenpiteisiin. Jos nämä toimenpiteet eivät ole riittäviä, järjestyksenvalvojan on ilmoitettava turvallisuutta vaarantavista seikoista poliisille ja tarpeen vaatiessa pelastusviranomaiselle. Järjestyksenvalvojalla on myös 9 §:n nojalla oikeus laissa säädettyjen voimakeinojen käyttöön. Siivooja Työturvallisuuslain 36 §:n 1 momentin mukaan työpaikalla on huolehdittava turvalli- suuden ja terveellisyyden edellyttämästä järjestyksestä ja siisteydestä. Siivous on suori- tettava siten, että siitä ei aiheudu haittaa tai vaaraa työntekijöiden turvallisuudelle tai terveydelle. Siisteyttä on esimerkiksi turvallisuudelle ja terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavien lian, pölyn ja roskien poistaminen työtiloista. Jätteistä terveydelle ja ympä- ristölle aiheutuvasta vaarasta säädetään jätelaissa (1072/1999). Tarvittaessa siivous on hoidettava varsinaisen työajan ulkopuolella. 2.2 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden lainsäädäntö 2.2.1. Lainsäädäntö Euroopan unionissa ei ole harmonisoitu ravintolatupakointia koskevia säädöksiä. Joissakin Euroopan maissa ja muualla maailmassa tupakointi ravintoloissa ja muissa anniskelu-liikkeissä on kielletty kokonaan tai rajoitettu tapahtuvaksi niille erikseen va- ratuissa tiloissa. Irlannissa ja Norjassa ravintoloiden ja muiden anniskeluliikkeiden sisä- tiloissa ei saa tupakoida lainkaan. Ruotsissa kesäkuusta 2005 lähtien sekä Virossa kah- den vuoden siirtymäajan jälkeen kesäkuussa 2007 tupakointi on mahdollista ainoastaan tupakointihuoneissa. Myös Italian laki mahdollistaa erillisen tupakointitilan rakentami- sen. Ravintolassa tapahtuvaa tupakointia rajoittavaa lainsäädäntöä on valmisteilla Es- panjassa sekä Isossa-Britanniassa. Euroopan ulkopuolisista maista Yhdysvaltojen tietyt osavaltiot sekä Uusi Seelanti ovat olleet aktiivisia savuttomuuden edistämisessä ravinto- loissa ja muissa anniskeluliikkeissä. 21 Irlanti Irlanti kielsi ensimmäisenä Euroopan maana tupakoinnin ravintoloissa, pubeissa ja yö- klubeissa maaliskuussa 2004. Maan tupakkalainsäädäntö kieltää tupakoinnin kaikilla työpaikoilla lukuun ottamatta erityisiä poikkeuksia. Lain mukaan tupakointikielto tulee osoittaa kieltomerkein. Kiellon rikkomisesta voidaan rangaista paikan omistajaa, johta- jaa tai vastuullista henkilöä. Norja Tupakan aiheuttamien vahinkojen ehkäisemiseksi säädetyn lain mukaan Norjassa ei ole kesäkuun 2004 jälkeen saanut tupakoida ravintoloissa, baareissa, diskoissa ja pubeissa. Lain mukaan tupakointikielto tulee olla selkeästi merkitty ja tiloja hallinnoiva tai niiden omistaja on vastuussa kiellon sisäisestä valvonnasta. Kiellon rikkoja voidaan poistaa tiloista. Tahallisesta rikkomisesta voidaan asettaa myös sakkorangaistus. Uusi Seelanti Irlannin ja Norjan jälkeen kolmantena maana maailmassa tupakoinnin kokonaan kaikis- sa ravintoloissa, baareissa, klubeissa ja kasinoissa kielsi Uusi Seelanti joulukuussa 2004. Tupakointikiellon rikkomisesta tai noudattamatta jättämisestä voidaan antaa sak- korangaistus työnantajalle sekä yksityiselle henkilölle. Italia Italiassa tupakointi on kielletty kaikkien työpaikkojen sisätiloissa, myös ravintoloissa ja muissa anniskeluliikkeissä, jollei niihin ole rakennettu erillistä ilmastoitua tupakointiti- laa. Laki astui voimaan tammikuussa 2005. Tilat, joissa tupakointi on kielletty tulee lain mukaan olla asianmukaisin kyltein merkittyjä. Kylteissä tulee myös olla tieto siitä, kuka vastaa lain noudattamisesta kyseessä olevassa tilassa. Lain rikkomisesta voi saada kir- jallisen varoituksen tai sakon (27,5-275 euroa), joka kaksinkertaistuu jos paikalla on ollut samanaikaisesti selvästi raskaana oleva nainen tai lapsia. Sakko voidaan langettaa tupakoitsijalle ja myös tilasta vastaavalle taholle. Ravintoloitsijalle, joka ei ole asian- mukaisin toimenpitein estänyt tupakointia tai asettanut tupakointikiellosta kertovia kylt- tejä, voidaan langettaa sakkorangaistus (220-2 200 euroa). Paikallisesti lain noudatta- mista valvovat viranomaiset. Lisäksi kansalaiset voivat soittaa ilmaisnumeroon ja kertoa havaitsemistaan rikkeistä. Ruotsi Ruotsin uudistettu tupakkalaki tulee voimaan kesäkuun alussa 2005. Laki kieltää tupa- koinnin anniskeluliikkeissä. Tupakointi voidaan kuitenkin lain mukaan sallia erityisessä tupakointia varten varatussa tilassa. Tupakointihuoneen tulee täyttää sille laissa asetetut määräykset. Tupakointihuoneeseen ei ole tarjoilua, eikä asiakas saa viedä sinne muka- naan ruokaa tai juomaa. Huoneen tulee sijaita sellaisessa paikassa, että asiakkaiden ei pidä joutua kulkemaan sen läpi ja työntekijöiden ei tarvitse joutua oleskelemaan siellä kuin tilapäisesti kun siellä poltetaan. Ruotsissa voimaan astuvan lain valvomatta jättä- misestä voidaan rangaista paikan omistajaa sakoilla tai viime kädessä ottamalla pois alkoholin myyntiin tarvittava lisenssi. Tällainen tulee kysymykseen siinä tapauksessa, 22 jos rikkoja ei ole kehotuksista ja muista toimenpiteistä huolimatta ryhtynyt asianmukai- siin toimenpiteisiin lain noudattamiseksi. Henkilö, joka tupakoi alueella missä tupakoin- ti on kielletty voidaan poistaa paikalta, jos hän kieltämisestä huolimatta jatkaa tupakoin- tia. Viro Virossa maan uusi tupakkalaki tulee voimaan kesäkuussa 2005. Siirtymäajan jälkeen, toukokuusta 2007 lähtien baareissa, kahviloissa, pubeissa, yökerhoissa, ruokaloissa sekä muissa julkisissa paikoissa, joissa tarjoillaan ruokaa ja juomaa, saa tupakoida ainoastaan erityisissä ilmastoiduissa tupakointihuoneissa. Viron tupakkalaki ei velvoita rakenta- maan tupakointihuoneita. Espanja Espanjan valmisteilla olevassa lakiehdotuksessa ollaan kieltämässä tupakointi kaikkien työpaikkojen sisätiloissa. Erityisiä tupakointiin varattuja tiloja voidaan ehdotuksen mu- kaan rakentaa ravintoloihin ja baareihin, joiden asiakkaille varattu pinta-ala on 100 ne- liömetriä tai enemmän. Myös yli 18 -vuotiaille tarkoitetuissa yökerhoissa sekä diskoissa erilliset tupakointialueet ovat ehdotuksen mukaan sallittuja. Tupakointiin varatun tilan tulee olla erotettu muusta tilasta, eikä tupakoimattomien henkilöiden tarvitse kävellä sen kautta. Tilan tarkoitus tulee olla näkyvästi merkittynä. Tupakointitilassa tulee olla erilli- nen ilmastointi tai tupakansavun poistaminen tilasta tulee tapahtua jollakin muulla te- hokkaalla tavalla. Ravintolaan ja baariin, joiden asiakkaille varattu pinta-ala on 100 neliömetriä tai yli, voidaan rakentaa tupakointitila, joka on korkeintaan 30 prosenttia asiakkaille varatusta tilasta. Muissa tapauksissa, joissa tupakointitilan rakentaminen on sallittu, saa tupakointiin varattava tila viedä alle 10 prosenttia asiakkaille tarkoitetusta tilan pinta-alasta. Tilan haltija on vastuussa tupakointitilaan liittyvien määräysten nou- dattamisesta. Lakiehdotuksessa tupakointikiellon rikkomisesta voi seurata sakkorangais- tus, jonka suuruus riippuu rikkeen vakavuuden asteesta. Tupakointitilaan liittyvien mää- räysten rikkomista, kuten puutteellista tiedottamista, voidaan pitää lievänä rikkeenä, josta voidaan langettaa sakkorangaistus tilan haltijalle. Vakavaksi rikkeeksi voidaan katsoa itse tupakointitilaan liittyvien rakenteellisten ja ilmanvaihdollisten määräysten puutteellinen noudattaminen. Myös tästä voidaan rangaista sakolla tilan haltijaa. 2.3 Nykytilan arviointi Nykyinen tupakkalaki sallii tietyin edellytyksin tupakoinnin ravintoloissa, hotelleissa ja majoitus- tai ravitsemusliikkeissä. Koska lain edellyttämät tekniset ratkaisut eivät ole estäneet tupakansavun kulkeutumista savuttomiksi varatuille alueille, altistuminen työ- ympäristön tupakansavulle on edelleen merkittävä työsuojeluongelma. Selvitysten mu- kaan on edelleen sellaisia työpaikkoja, joissa työntekijät joutuvat altistumaan tupakan- savulle joko päivittäin tai jatkuvasti tiettyinä vuorokauden aikoina. Altistumista tapah- tuu erityisesti työpaikoissa, joissa anniskellaan, kuten ravintoloissa ja hotelleissa, mutta erityisesti pienissä pubeissa (tarjoilutila alle 50 m²), joissa tupakanpoltto on sallittu tilan pienuudesta johtuen koko sisätilan alueella. Näissä tilanteissa tupakansavun aiheuttama altistuminen voi olla työntekijöille merkittävä. 23 Tupakanpolttoa ulkoalueille sijoitetuilla terasseilla tai katetuissa tiloissa ei ole kielletty. Tupakansavu voi kuitenkin kulkeutua näistä tiloista helposti myös ravintolan sisätiloi- hin. Tupakkalain noudattaminen edellyttää tehokasta ja riittävää valvontaa. Tupakkalakia on kuitenkin vaikea ja käytännössä mahdoton valvoa niissä ravitsemisliikkeissä, joiden tilojen osassa tupakointi on sallittu. Tupakkalakia on vaikeaa valvoa käytännössä, koska nykylainsäädännön tilojen järjestelyä ja teknistä toteuttamista koskevat säännökset eivät anna selkeää ohjetta tilojen pinta-alojen määrittämiselle ja niiden ilmanvaihdon tai muulle tekniselle toteuttamiselle taikka savun leviämisen arvioinnille. Valvonnan kannalta perusongelmana on se, että savuttomaksi edellytetyssä huonetilassa elinkeinonharjoittaja on sallinut tupakoinnin. Näin järjestettynä savuttomaksi tarkoitet- tua tilaa ei saada pysymään savuttomana. Useissa tapauksissa savuttomuus edellyttäisi toiminnanharjoittajalta yksittäisten tupakoivien asiakkaiden toiminnan ja liikkumisen valvontaa ja rajoittamista, joka on esimerkiksi yökerhotyyppisissä ravintoloissa käytän- nössä mahdotonta. Missä tahansa huonetilassa savun liikkumista ihmisten liikkumisen ja muista syistä aiheutuvien ilmavirtauksien mukana savulliselta puolelta savuttomaan tilaan ei käytännössä ole voitu estää, jos näitä tiloja ei ole fyysisesti erotettu toisistaan. Tupakansavun kiistaton toteaminen savuttomalta alueelta edellyttää kuitenkin mittauk- sia. Voimassa olevassa laissa niitä ei ole säädetty toiminnanharjoittajan järjestettäväksi. Toisaalta yli 13 000 ravintolan sisäilman seurantamittauksiin valvontaviranomaisten voimavarat eivät mitenkään riitä. Tupakansavun mittaamiseen ja mittausmenetelmiin liittyviä seikkoja on selvitetty sosiaali- ja terveysministeriön julkaisussa Selvityksiä 2000:11 Tieteellinen peruskatsaus ympäristön tupakansavun terveyshaitoista. Nykyisin tupakkalakiin sisältyy käsitteitä, joita ei ole määritelty laissa, ja joiden merki- tysten tulkintaongelmat vaikeuttavat lain toimeenpanoa käytännössä. 3 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset 3.1 Tavoitteet Esityksen tavoitteena on, etteivät ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen työntekijät al- tistu ympäristön tupakansavulle. Tämä on mahdollista, jos tupakointi kielletään pää- sääntöisesti kaikissa niissä sisätiloissa, joissa työskennellään. Samalla estetään ravinto- lan tai muun ravitsemisliikkeen asiakkaisiin kohdistuvia tupakansavun haittavaikutuk- sia. 3.2 Toteuttamisvaihtoehdot Eräs ratkaisu tupakoinnin vaarojen estämiseen niissä tiloissa, joissa se nykyisin on sal- littua tietyin edellytyksin on, että tupakointi kielletään täysin myös näissä tiloissa. Täl- löin tupakointi olisi siis kielletty kaikissa sisätiloissa. Tupakoinnin voidaan katsoa kuu- luvan kuitenkin perustuslaissa turvatun yksilön vapauden ja itsemääräämisoikeuden piiriin, kuten eduskunnan apulaisoikeusasiamies on kanteluasian yhteydessä vuonna 2004 katsonut. Toisaalta työturvallisuuslain mukaan työnantajan velvollisuutena on huolehtia työntekijän turvallisuudesta ja terveydestä työssä, mihin työntekijällä on myös perustuslain mukaan oikeus. Koska tupakoinnin rajoittaminen työtiloissa on perusteltua terveydellisistä syistä, sen kieltäminen työtiloissa ei ole suhteetonta. 24 Täyskielto aiheuttaisi sen, että asiakkaiden olisi mentävä ulos tupakoimaan. Tämä puo- lestaan johtaisi asiakkaiden edestakaiseen liikkumiseen ravintolasta ulos ja takaisin. Tällainen liikkuminen saattaa aiheuttaa järjestyshäiriöitä ja muita ongelmia sekä ravin- tolalle että rakennuksen muille liike- ja asuintiloille. Lisäksi ulkona tupakointiin liittyy talvisaikana järjestelyjä, joita lämpimämmissä maissa ei tarvita. Valvontakeinojen tehostamiseksi on esitetty, että kuntien tulisi voida määrätä välittö- mästi tuntuva sakko mainituista havaitsemistaan tupakoinnin väärinkäytöksistä. Kysy- mys olisi jälkikäteisvalvonnassa käytettävistä tehostuskeinoista. Jälkikäteisvalvonnan keinot ovat kuitenkin ongelmallisia, koska tällöin vahinko on päässyt jo tapahtumaan. Parempi keino olisi kehittää toimenpiteitä, jotka jo etukäteen ohjaisivat toimintaa siten, että väärinkäytöksiltä vältyttäisiin. Nuorten altistuminen tupakansavulle ravintoloissa, pubeissa tai muissa ravitsemus- ja hotellitiloissa voitaisiin estää muun muassa asettamalla ikäraja tällaisiin tiloihin pääsyl- le. Tällaisen rajoituksen valvonta on kuitenkin käytännössä vaikeasti toteutettavissa. Ravintolatupakointia koskevia tupakkalain muutoksia valmistelevassa työryhmässä oli esillä myös sellainen vaihtoehto, että lääninhallitus toimisi tupakointitilan lupaviran- omaisena. Koska tupakointitilan tyyppinen rakennelma vaatii maankäyttö- ja rakennus- lain mukaan jo nykyisin kunnan rakennusluvan, olisi tässä vaihtoehdossa muodostunut kaksi päällekkäistä lupamenettelyä. Elinkeinonharjoittajan kannalta tämä saattaisi johtaa siihen, että päällekkäisen hakemusmenettelyn lisäksi hän saisi samasta asiasta kaksi eri päätöstä. Vaikka lupamenettelyä voitaisiin tällöin keventää myös siten, että kunnan ra- kennusvalvontaviranomainen alistaisi rakennusluvan tältä osin läänihallituksen vahvis- tettavaksi, työryhmä katsoi, ettei tällaisella menettelyllä saavutettaisi asian kannalta mitään olennaisia etua. Kun tupakointitilan rakennuslupa tulee kunnassa käsitellä yh- teistyössä kunnan ympäristö- ja terveyslautakunnan kanssa, asia tulee myös tältä osin riittävän laajasti käsiteltyä kunnassa. 3.3 Keskeiset ehdotukset Työntekijöiden altistuminen tupakansavulle voidaan estää kieltämällä tupakointi kaikis- sa sellaisissa sisätiloissa, joissa työskennellään. Lisäksi olisi huolehdittava siitä, ettei tupakansavu kulkeudu työskentelytiloihin muista sisätiloista tai ulkoa. Tämä on mah- dollista nykyisillä teknisillä ratkaisuilla, ja tupakointitilan erottaminen muista sisätilois- ta voidaan toteuttaa siten, ettei siellä tapahtuvasta tupakoinnista aiheudu vaaraa työnte- kijöiden terveydelle. Toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että pääsääntöisesti tupakointi kiellettäisiin kaikissa ravintolan tai ravitsemisliik- keen sisätiloissa olevissa työskentelytiloissa. Tupakointi voitaisiin kuitenkin sallia erilli- sessä tupakointitilassa, joka olisi hyväksytty ainoastaan tähän tarkoitukseen. Tupakointitila olisi rakenteellisesti erotettava ravintolan muusta sisätilasta. Se voisi olla ravintolarakennuksen sisätiloissa tai erillisessä rakennuksessa. Kummassakaan tapauk- sessa tupakansavu ei saisi kulkeutua tupakointitilasta ravintolaan tai muuhunkaan savut- tomaan tilaan. Ravintolarakennuksessa olevan tupakointitilan poistoilma olisi johdetta- 25 va tupakointitilasta ulos, eikä sitä saisi käyttää kierrätysilmana. Myös erillisestä tupa- kointirakennuksesta poistoilma olisi johdettava suoraan ulos. Koska tupakointitilassa ei pääsääntöisesti saisi työskennellä, siellä ei voitaisi myöskään tarjoilla. Kielto koskisi kaikkia työntekijöitä heidän palvelussuhteensa luonteesta riip- pumatta ja myös elinkeinonharjoittajan omaa työtä. Ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen liikkeenharjoittajan olisi päätettävä siitä, kiel- tääkö hän tupakoinnin kokonaan sisätiloissa vai varaako hän tähän tarkoitukseen sisäti- lasta erillisen tupakointitilan asiakkailleen. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen ratkaisisi tupakointililan toteuttamissuunnitelman hyväksyttävyyden ravintoloitsijan tai muun ravitsemisliikkeen elinkeinonharjoittajan rakennusluvan yhteydessä. Tällä tavoin tupakointitila olisi kaikilta osin etukäteisvalvonnan piirissä. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädettäisiin tarkemmin tupakointitilan mitoi- tuksesta sekä rakenteellisista, ilmanvaihtoon liittyvistä ja muista teknisistä vaatimuksis- ta. Mitoituksen osalta kysymys voisi olla esimerkiksi tupakointitilan enimmäis- tai vä- himmäismitoista taikka sen pinta-alan tai tilavuuden suhteesta ravitsemisliikkeen tai sen anniskelualueen kokoon tai asiakaspaikkojen lukumäärään. Valvonnan tehostamiseksi seuraamusjärjestelmää ehdotetaan laajennettavaksi siten, että tupakointirikkomukseen voitaisiin tuomita myös se, joka jatkaa tupakointia ravintolassa tai muussa ravitsemisliikkeessä liikkeen harjoittajan tai tämän edustajan huomautukses- ta piittaamatta. Käsitteistön selventämiseksi lakiin ehdotetaan lisättäväksi sisätilan, työtilan ja tupakoin- titilan määritelmät. Samalla lakiin siirrettäisiin toimenpiteistä tupakoinnin vähentämi- seksi annetun asetuksen (225/1977) 1 §:ssä määritellyt savuttoman tilan sekä työyhtei- sön yhteisiä, työyhteisön yleisiä ja työyhteisön asiakkaalle tarkoitettujen tilojen määri- telmät. 4 Esityksen vaikutukset 4.1 Taloudelliset vaikutukset Esityksessä ehdotetun tupakointitilan ja toimivan ilmastointijärjestelmän rakentamis- ja investointikustannukset saattavat muodostua sellaisiksi, ettei kaikilla ravintoloilla tai muilla ravitsemisliikkeillä ole taloudellisia mahdollisuuksia rakentaa esityksen mukaista tupakointitilaa. Tupakointitilalle asetetaan lisäksi sellaisia rakenteellisia vaatimuksia, että niitä ei ole useinkaan mahdollista toteuttaa nykyisissä ravintoloissa tai muissa ravit- semisliikkeissä. Tämä koskee erityisesti vanhempaa rakennuskantaa. Näistä syistä tupa- kointi joudutaan todennäköisesti kieltämään lukuisissa yrityksissä. Odotettavissa on lisäksi, että osa tupakoivista asiakkaista siirtyy ravintoloista tai muista ravitsemisliik- keistä muuhun ympäristöön, ja tupakoinnin ohella osa alkoholin kulutuksesta siirtyy muualle. Vaikutukset tulevat kohdistumaan erityisesti pieniin ja asuntokiinteistöissä toimiviin ravintoloihin ja muihin ravitsemisliikkeisiin. Vaikutukset ovat todennäköisesti suhteelli- sesti suurimmat kasvukeskusten ulkopuolella ja lähiöissä. 26 Esitys saattaa johtaa sekä yritystoiminnan lopettamisiin että yritysten liikevaihdon pie- nentymisiin, millä on työllisyyttä heikentävä vaikutus erityisesti anniskeluravintoloissa. Muihin ravintoloihin ja ravitsemisliikkeisiin esityksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia. Lähinnä ulkomaiset kokemukset ja tutkimukset ovat osoittaneet, että taloudelliset vaiku- tukset ovat olleet ennakolta arvioitua vähäisemmät. Kokemuksia ravintolatupakoinnin kieltämisestä Irlannissa ja Norjassa Irlannissa anniskeluliikkeiden liikevaihto on laskenut muutaman viimeisen vuoden ai- kana. Tupakointikiellolla ei yksin liene suurta vaikutusta liikevaihdon vähenemiseen, sillä koko maan ravintola-alaa koettelee useita myyntiin vaikuttavia tekijöitä, kuten kor- keat hinnat ja ravintolakulttuurin muutos. Irlannissa yleinen mielipide on ollut tupakointikiellon puolella. Tupakoimattomat sekä tupakoivat henkilöt tukevat lakia ja katsovat sen olevan hyvä asia. Irlannissa tehdyn selvityksen mukaan tupakkalakia noudatetaan työpaikoilla, joissa ilmanlaatu on lain voimaantulon jälkeen parantunut. Ennen lain voimaantuloa ja sen jälkeen suoritetuissa ilmanlaadun mittauksissa todettiin, että ilman haitalliset hiukkaset olivat vähentyneet huomattavasti. Lailla on onnistuttu tehokkaasti vähentämään työntekijöiden altistumista ympäristön tupakansavulle Norjassa ollaan parhaillaan arvioimassa maan tupakkalain vaikutuksia. Kuten Irlannissa, niin myös Norjassa lailla on ollut selkeästi työpaikkojen ilmanlaatua parantava vaikutus. Norjassa tupakointikielto työpaikoilla on myös vähentänyt työntekijöiden tupakointia. Norjassa ja Irlannissa tupakoivat ovat vuodenajasta riippumatta siirtyneet tupakoimaan ulkona. Norjassa lakia valvovat kunnan paikalliset viranomaiset sekä maan työturvallisuutta valvova viranomainen. Norjassa ja Irlannissa lakia valvovien viranomaisten mukaan tupakkalain valvonnan suhteen ei ole todettu olevan suuria ongelmia. 4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan Voimassa olevan tupakkalain noudattamisen paikallisvalvontatehtävät kuuluvat kunnal- le. Tätä toteutetaan yleensä osana muuta terveysvalvontaa. Ravintolat ovat terveysval- vonnan kohteena, ja tupakoinnin rajoittamisen valvonta toteutuisi muun valvonnan yh- teydessä lisäämättä merkittävästi työmäärää nykyiseen tilanteeseen verrattuna. Työ- paikkojen osalta tupakkalain noudattamista valvovina viranomaisina toimivat myös val- tion työsuojeluviranomaiset. Työsuojeluviranomaiset tarkastavat jo nyt tupakkalain to- teutumisen ravintolahenkilökunnan työtiloissa eikä heidänkään työmääränsä lisääntyisi esityksen johdosta. Kunnan rakennuslupaviranomaisille aiheutuisi lisää tehtäviä tupakointitiloille myönnet- tävien rakennuslupien käsittelystä ja mahdollisista toimenpiteistä lain vastaisten tupa- kointitilojen poistamiseksi tai muuttamisesta lain vaatimusten mukaisiksi. Lisätehtävät riippuisivat kuitenkin elinkeinonharjoittajan päätöksestä ryhtyä tupakointitilan raken- nushankkeeseen ja tästä johtuvien uusien rakennuslupien määristä. 27 Esityksestä poliisille aiheutuvien lisätehtävien määrän voidaan arvioida muodostuvan vähäiseksi, koska jo nykyisen tupakkalain nojalla valvontaviranomaisille on oikeus saa- da poliisilta virka-apua valvontavelvollisuuksiensa toteuttamisessa ja tällaiset tehtävät kuuluvat poliisin normaaleihin virkatehtäviin. Poliisi valvoo myös järjestysmieskoulu- tusta, jossa ehdotetun lain johdosta tulisi ottaa huomioon tupakointikiellosta ja – tilasta aiheutuvat seikat. 4.3 Yhteiskunnalliset ja ympäristöön kohdistuvat vaikutukset Esityksellä ravintolatyöntekijät suojattaisiin tahattomalta terveydelle haitalliselta ympä- ristön tupakansavualtistukselta ja saatettaisiin työsuojelullisesti samaan asemaan kaikki- en muiden työntekijöiden kanssa. Esitys koskee hyvin naisvaltaista työalaa (70 prosent- tia naisia) ja parantaisi muun terveyden suojelun lisäksi tämän työntekijäryhmän synny- tysterveyttä. Syöpävaaran lisäksi jo varsin vähäinen ympäristön tupakansavulle altistuminen lisää sydän- ja verisuonisairauksien vaaran puoleen siitä minkä aktiivinen tupakointi aiheut- taa. Muita merkittäviä ympäristön tupakansavun aiheuttamia terveysvaaroja työpaikoilla ovat erilaiset hengityselinten sairaudet ja raskaana olevien naisten sikiönkehityksen vaa- rantuminen. Ravintoloiden tupakansavualtistuminen on suuruudeltaan verrattavissa 1- 6 savukkeen päivittäiseen polttamiseen ja se aiheuttaa helposti työntekijälle pysyvän työ- peräisen nikotiiniriippuvuuden. Tämä on suurin ravintolatyöntekijöiden tupakoinnin yleisyyttä selittävä tekijä. Ravintolatyöntekijöiden työympäristön säätäminen lailla sa- vuttomiksi poistaisi tai vähentäisi huomattavasti lueteltuja terveysvaaroja ja näkyisi nopeasti parantuneena työterveytenä ja sairauspoissaolojen pienenemisenä hengitys- tieinfektioiden vähetessä. Laki koskisi kaikkia ravintoloita ja suojaisi aiempaa paremmin ravintola-asiakkaat ta- hattomalta tupakansavualtistukselta kaikkialla ravintoloissa. Lain antaman suojan piiriin tulisivat myös asiakkaat niissä ravintoloissa, joiden tarjoilualue on enintään 50 m2 suu- ruinen ja joissa voimassaolevan lain mukaan ei ole tarvinnut rajoittaa tupakointia. Tu- pakoinnin keskittäminen erillisiin tarkoitukseen rakennettuihin tupakkatiloihin vähen- täisi satunnaistupakointia erityisesti nuorten ravintola-asiakkaiden keskuudessa ja siten riskiä sairastua nikotiiniriippuvuuteen ja tulla pysyväksi tupakoitsijaksi. 5 Asian valmistelu 5.1 Valmisteluvaiheet ja –aineisto Hallituksen esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriön helmikuussa 2005 aset- tamassa ravintolatupakointia koskevia tupakkalain muutoksia valmistelevassa työryh- mässä. Professori Kari Reijulan raportti Ravintoloita koskevan tupakkalain toteutuminen Suo- messa. Selvityshenkilön raportti (sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2004:15) valmistui syyskuussa 2004. Reijula esitti tupakansavulle altistumisen vähen- tämiseksi tai estämiseksi kokonaan ravintoloissa ensisijaisesti kaksi vaihtoehtoa joko tupakoinnin kieltoa kokonaan tai erillistä tupakointitilaa. 28 Eduskunta liitti vastauksessaan (EV 275/1998 vp) hallituksen esitykseen laiksi toimen- piteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta lausuman. Lausumassa todetaan, että eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa toimenpiteistä tupakoinnin vä- hentämiseksi annetun lain vaikutuksia ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, joilla väes- tön tupakointia voidaan edelleen vähentää. 5.2 Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen Esityksestä on pyydetty lausunnot… Yksityiskohtaiset perustelut 1 Lakiehdotusten perustelut 1.1 Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta 2 §. Pykälään 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi uusi 10 – 16 kohta eräiden laissa esiintyvien tilojen käsitteiden selkeyttämiseksi. Muutos antaisi entistä paremmat mah- dollisuudet puuttua valvonnallisesti sellaisissa tiloissa tapahtuvaan tupakointiin, joka olisi laissa kielletty. Pykälän 10 kohdan nojalla sisätilalla tarkoitettaisiin suljettua tilaa, jossa on katto, lattia ja seinät. Sisätilan muodostaisi myös tila, jossa yhden tasopinnan lisäämisellä voidaan muodostaa suljettu tila. Sisätilan edellytyksenä olisi myös, että se on tarkoitettu asuin-, oleskelu-, odotus- tai työskentelytilaksi. Sisätila ei siten voisi olla esimerkiksi katos tai muu katettu tila, jos siitä ei voitaisi muodostaa suljettua tilaa lisäämällä siihen yhtä ta- sopintaa. Sisätila voisi muodostua käytännössä yhdestä huoneesta tai huoneistosta. Säännös vas- taisi asialliselta sisällöltään työtilojen suunnittelusta annetun maankäyttö- ja rakennus- asetuksen 52 §:n 1 momentin säännöksiä näiden tilojen suunnittelussa noudatettavista asuinhuonetta koskevista vaatimuksista. Pykälän 11 kohdan mukaan työtila määriteltäisiin sisä- tai ulkotilaksi, jossa työskennel- lään. Määrittely on tarpeen, koska esityksessä ehdotetaan tupakoinnin kieltämistä aino- astaan sisätiloissa, ja erityisesti terassiravintoloiden ulkotiloissa voidaan suorittaa myös tarjoilua ja anniskelua. Pykälän 12 kohdan mukaan tupakointitilalla tarkoitettaisiin sisätilaan sijoitettua lupavi- ranomaisen hyväksymää tilaa, jossa tupakointi olisi sallittua. Pykälän 13 kohdan mukaan savuttomalla tilalla tarkoitettaisiin sisätilaa tai sen osaa, jossa tupakointi on kielletty. Määritelmä vastaa nykyistä toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun asetuksen (225/1977) 1 §:n 8 kohtaa. Pykälän 14 kohdan mukaan työyhteisön yhteisellä tilalla tarkoitettaisiin työyhteisössä työntekijöille tarkoitettua tai heidän yhteisessä käytössään olevaa lepo-, ruokailu-, sani- teetti- ja muuta henkilöstötilaa, heidän käytössään olevaa käytävä-, aula- ja porrastilaa sekä heille muuhun yhteiseen kokoontumiseen tarkoitettua sisätilaa. Määritelmä vastaa 13 kohdassa mainitun asetuksen 1 §:n 9 kohtaa. 29 Pykälän 15 kohdan mukaan työyhteisön yleisellä tilalla tarkoitettaisiin työyhteisön sisä- tilaa, johon yleisöllä on esteetön pääsy. Määritelmä vastaa 13 kohdassa mainitun ase- tuksen 1 §:n 10 kohtaa. Pykälän 16 kohdan mukaan työyhteisön asiakkaille tarkoitettaisiin työyhteisössä asiak- kaille varattua tai heidän käytössään olevaa sisätilaa. Määritelmä vastaa 13 kohdassa mainitun asetuksen 1 §:n 11 kohtaa. 11 a §. Koska työtekijän suojaamisesta työssä säädetään myös työturvallisuuslainsää- dännössä, pykälään ehdotetaan otettavaksi tätä koskeva selvennys, ja virkkeen sivulause ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana. Samalla pykälä ehdotetaan siirrettäväksi asia- sisältönsä takia 5 lukuun. 12 §. Pykälän 6 kohta ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Pykälän 5 kohdan mu- kaan tupakointi olisi kielletty kaikissa siinä sanotuissa tiloissa riippumatta tupakoitsijas- ta. Tupakointi olisi kielletty myös ravintolan ja muun ravitsemusliikkeen sisätiloissa, ellei 13 §:stä tai 13 b ja 13 d §:stä muuta johdu. Tällöin myös ravintolatyötekijöitä koh- deltaisiin tasapuolisesti estämällä heidän tupakka-altistumisensa kuten muillakin työ- paikoilla. Ehdotetun uuden 13 b §:n nojalla tupakointi voisi olla sallittua ainoastaan tähän käyttötarkoitukseen hyväksytyssä erillisessä tupakointitilassa, jossa ruoan ja juo- man tarjoilu ja nauttiminen olisi kielletty. Ehdotetun 13 d §:n nojalla tupakointi olisi mahdollista ainoastaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymän suunnitel- man mukaisessa tupakointitilassa, edellyttäen, ettei tupakointitilasta aiheudu terveysvaa- raa ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen työntekijöille ja asiakkaille ja jonka tekniset ratkaisut estävät tupakansavun kulkeutumisen työtiloihin. Pykälään ehdotetaan otettavaksi uusi 2 momentti, jonka mukaan ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen elinkeinonharjoittajan tulisi huolehtia, että savua ei kulkeudu sisäti- loihin ravitsemisliikkeen terassilta tai muusta ulkona olevasta tarjoilutilasta ja elinkei- nonharjoittajan hallinnassa ulkona olevalta tupakointipaikalta taikka muultakaan elin- keinonharjoittajan hallinnassa olevalta alueelta, joilla tupakointi on sallittua. Tyypilli- nen esimerkki on ravintola, joka pitää kesällä edustallaan katuterassia ja avaa tai poistaa tällöin terassinpuoleisen ikkunansa. Tässä tapauksessa terassilla ei saisi tupakoida, kos- ka savu kulkeutuu avoimesta ikkunasta ravintolan sisätiloihin. Savu ei saisi kulkeutua sisätiloihin muidenkaan aukkojen, kuten esimerkiksi ilmanvaihtoaukkojen kautta. 13 §. Koska uudessa 13 b §:ssä ehdotetaan, että tupakointi olisi pääsääntöisesti kielletty ravintolassa tai muun ravitsemisliikkeessä, ehdotetaan, että pykälän 2 momentti muutet- taisiin vastaavasti. Tupakointi olisi siten mahdollista edelleen hotellin ja muun majoitus- liikkeen asiakkaiden majoitushuoneissa. 13 b §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, missä tapauksissa ravintolan tai muun ravit- semusliikkeen sisätiloissa tapahtuva tupakointi voisi olla sallittua. Sen mukaan tupa- kointi voisi olla sallittua ravintolan tai ravitsemisliikkeen sisätiloissa ainoastaan tähän käyttötarkoitukseen hyväksytyssä erillisessä tupakointitilassa. Samoin kuin voimassa olevan lain mukaan, elinkeinonharjoittajan tulisi edelleen huolehtia siitä, että tupakan- savu ei leviä savuttomille alueille tupakointitilasta. Koska tila olisi tarkoitettu ainoas- taan tupakointiin, tilassa ei saisi järjestää sen käyttötarkoituksen lisäksi mitään oheis- toimintaa, esimerkiksi pelejä. 30 Pykälän mukaan ruoan ja juoman tarjoilu ja nauttiminen olisi kielletty tupakointitilassa. Ehdotetun 13 c §:n mukaan myös työskentely tupakointitilassa on kielletty, mikä mer- kitsee sitä, ettei sinne tarjoilla ruokaa eikä juomaa. Myöskään asiakkaat eivät saisi itse viedä ruokaa tai juomaa tupakointitilaan. Jos ruoan tai juoman vieminen tupakointitilaan olisi sallittu, tarjoilijat ja siivoojat joutuisivat käymään tupakointitilassa jatkuvasti ja altistuisivat tupakansavulle. 13 c §. Pykälän 1 momentin mukaan ravintolan tai ravitsemisliikkeen henkilökunnan työskentely olisi kielletty tupakointitilassa, lukuun ottamatta järjestyksenpitoon tai palo- ja pelastustoimeen taikka muita vastaavia turvallisuuteen liittyviä välttämättömiä toi- menpiteitä. Siten esimerkiksi tarjoilija ei saisi tarjoilla tupakointitilassa, mutta tilan jär- jestysmiehen toimenpiteet tupakkatilassa olisivat mahdollisia, ottaen huomioon, mitä työturvallisuudesta säädetään. Työturvallisuuslain 27 §:n 1 momentin mukaan työssä, johon liittyy ilmeinen väkivallan uhka, työ ja työolosuhteet on järjestettävä siten, että väkivallan uhka ja väkivaltatilan- teet ehkäistään mahdollisuuksien mukaan ennakolta. Tällöin työpaikalla on oltava väki- vallan torjumiseen tai rajoittamiseen tarvittavat asianmukaiset turvallisuusjärjestelyt tai – laitteet sekä mahdollisuus avun hälyttämiseen. Usein ravintoalalla syntyy tilanteita, joissa joudutaan kohtaamaan väkivaltainen asiakas. Turvajärjestelyjä voivat olla esi- merkiksi kulunvalvonta, ovien automaattinen sulkeutuminen, kameravalvonta, turva- miehet ja erilaiset hälytyslaitteet. Jotta järjestys voisi säilyä myös tupakointitilassa, tulee turvamiehellä olla mahdollisuus päästä tupakointitilaan sen käytön aikana. Vastaavasti tämä mahdollisuus tulee olla poliisilla ja pelastusviranomaisilla. Työnantajana toimiva elinkeinonharjoittaja on velvollinen huolehtimaan myös tupa- kointitilan siivoojan työturvallisuudesta. Jotta siivooja voisi suorittaa tehtävänsä turval- lisuuttaan ja terveyttään vaarantamatta, tulisi siivous tapahtua vasta tupakointihuoneen tyhjennyttyä tupakansavusta huolellisen tuulettamisen jälkeen. 13 d §. Vaikka maankäyttö- ja rakennuslain nojalla tupakointitilan tyyppisille raken- nelmille jo nykyisinkin vaaditaan rakennuslupa, pykälän 1 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että tupakointitilan rakentamiseen tulee saada rakennuslupa, jolloin olisi soveltuvin voimassa, mitä säädetään ja määrätään rakennukselle myönnettävästä rakennusluvasta. Pykälän 2 momenttiin otettaisiin yleissäännökset tupakointitilan hyväksyttävyydelle asetettavista vaatimuksista sen lisäksi, mitä rakennusluvan myöntämisestä muutoin sää- detään tai määrätään. Pykälän 3 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tupakointitilan rakenteellisista ja muista teknisistä ja toimintaa koskevista vaatimuksista. Koska Suomen rakentamismääräyskokoelmaan rakennusten sisäilmastosta ja ilman- vaihdosta (D 2) sisältyy ainoastaan säännökset siitä, kuinka savullinen ilma tulee yleen- sä johtaa sisätiloista pois, eikä siihen sisälly yksittäistä tupakointitilaa koskevia erityis- säännöksiä, näistä tulisi säätää erikseen. Tästä syystä sosiaali- ja terveysministeriön ase- tuksella säädettäisiin esimerkiksi niiden teknisten ratkaisujen lähtökohdista, joiden no- jalla tupakansavu saataisiin pysymään poissa muista sisätiloista sekä tupakansavun mit- 31 tausjärjestelmistä. Säännökset voisivat koskea esimerkiksi tupakointitilan sisään - ja uloskäynnin teknisiä ratkaisua ja raikkaan tuloilman johtamista tupakointitilaan. Ase- tuksella säädettäisiin esimerkiksi oven korkeudesta ja oven muista teknisistä ratkaisuis- ta, kuten mahdollisesti tarvittavista ilmaverhoista tai tuulikaapeista. Samoin säädettäi- siin tupakointitilan paineistuksesta, ilmanvaihdon seurannasta ja muista säätöjärjestel- mistä, kuten antureista ja ilmavirran suhteuttamisesta asiakasmääriin. Ministeriön asetuksella voitaisiin tarvittaessa säätää myös tupakointitilan valaistuksesta, seinien läpinäkyvyydestä ja kalustuksesta. 13 e §. Pykälän 1 momentin mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisen olisi ilmoi- tettava kunnan tupakkalakia valvovalle viranomaiselle ja alkoholilain (1143/1994) 21 §:ssä tarkoitetulle anniskelulupaviranomaiselle tupakointitiloille myöntämistään raken- nusluvista. Ilmoitus on tarpeen, jotta tupakointitilojen valvonta ja ohjaus voidaan tarkoi- tuksenmukaisesti toteuttaa. 13 f §. Pykälään ehdotetaan otettavaksi perussäännökset tupakointitilan hyväksymistä koskevasta menettelystä. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi perussäännökset tupakointitilaa koskevaan rakennuslupahakemukseen liitettävistä lisäselvityksistä. Hakemukseen tulisi liittää tu- pakointitilaa koskeva suunnitelma piirustuksineen, selvitys anniskelualueen tai huoneis- toalan koosta, selvitys tupakkatilan rakenteellisesta ja muusta teknisestä vaatimuksen- mukaisuudesta sekä omavalvontasuunnitelma, jossa selvitetään, miten tupakointitilan järjestystä ja olosuhteita valvotaan ulkopuolelta. Rakennushankkeen pääsuunnittelijan tehtävänä on huolehtia rakennushankkeen suunni- telmien riittävästä laadusta ja laajuudesta niin, että suunnitelmilla voidaan osoittaa ra- kentamiselle myös tupakkalainsäädännön osalta asetettujen vaatimusten täyttyvän. Eri- koisalan kokonaisuudesta vastaavan suunnittelijan, kuten vastaavan lvi-suunnittelijan tehtäviin kuuluu sisäilmatavoitteiden, ilmanvaihtojärjestelmien, savunpoistojärjestelmi- en ynnä muiden tämän kaltaisten suunnittelutehtävien yhteensovittaminen. Koska maankäyttö- ja rakennusasetuksen 48 §:n nojalla sekä rakennussuunnittelun kokonai- suudesta ja laadusta vastaavalla hankkeen pääsuunnittelijalla että erityisalan kokonai- suudesta vastaavalla suunnittelijalla tulee olla hyvät ammatilliset edellytykset huolehtia suunnittelun kokonaisuudesta, pykälässä tarkoitetun selvityksen voisi antaa kumpi ta- hansa näistä suunnittelijoista Pykälän 2 momentin mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomainen voisi vaatia haki- jalta myös luvan myöntämisen kannalta tarpeellisia lisäselvityksiä. Nämä olisivat luvan rajoittamista tai valvonnan ja järjestyksenpidon kannalta tarpeellisten ehtojen asettamis- ta koskevia lisäselvityksiä sekä muita luvan edellytyksiä koskevia selvityksiä. Pykälän 3 momentin mukaan rakennusvalvontaviranomainen voisi antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset tupakointitilan hyväksymistä koskevasta hakemuksesta ja hake- muksessa annettavista selvityksistä. Määräykset koskisivat teknisiä seikkoja, kuten ha- kemuslomakkeen muotoa, siinä esitettäviä asiakohtia ja hakemukseen liitettäviä selvi- tyksiä. 32 Pykälän 4 momentin mukaan sen lisäksi mitä 10 §:ssä säädetään omavalvonnasta sosi- aali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun kirjallisen omavalvontasuunnitelman laatimisesta, sisällöstä ja toteuttamisesta. 13 g §. Pykälän 1 momentin mukaan rakennusvalvontaviranomaisella olisi oikeus mää- rätä lain vastainen rakennelma poistettavaksi tai muutettavaksi, jos tupakointitila ei täyt- täisi sille tupakkalaissa, sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä tai työtur- vallisuuslainsäädännössä asetettuja vaatimuksia, jos lain edellyttämiä tarpeellisia ja il- manvaihtoon liittyviä toimenpiteitä ei olisi toteutettu asetetussa määräajassa tai jos ra- kennuslupapäätöksessä asetettuja ehtoja ei noudatettaisi. Säännös ei laajentaisi raken- nusvalvontaviranomaisen jo nykyisin maankäyttö- ja rakennuslaissa olevia valtuuksia. Pykälän 2 momentin mukaan rakennusvalvontaviranomainen voisi asettaa määräyksen- sä tehostamiseksi uhkasakon tai teettämisuhan. Uhkansakon tuomitsisi ja teettämisuhan määräisi täytäntöön pantavaksi hallinto- oikeus rakennusvalvontaviranomaisen hake- muksesta. Pykälän 3 momentin mukaan työsuojeluviranomaisen, tupakkalain valvontaa suoritta- van kunnan viranomaisen ja tarvittaessa poliisin olisi ilmoitettava rakennusvalvontavi- ranomaiselle ja alkoholilain (1143/1994) 21 §:ssä tarkoitetulle anniskelulupaviranomai- selle havaitsemistaan 1 momentissa tarkoitetuista tapauksista. Kunnan valvontaviran- omainen valvoo tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattamista ravintoloissa tupakka- lain 14 §:n mukaisesti ja työsuojeluviranomainen siten kuin siitä on erikseen säädetty. 14 §. Pykälän mukaan ehdotetaan, että poliisin valvontavelvollisuuksia laajennettaisiin siten, että poliisi valvoisi myös 12 §:n 5 kohdan toteuttamista. Poliisin tupakointikiellon valvonnan piiriin tulisivat siten kaikki työyhteisöjen yhteiset, yleiset sekä asiakkaille tarkoitetut sisätilat. Ehdotettu säännös on selkeyttää esillä olevan lain 30 a §:ää, jonka mukaan laissa tarkoi- tetuilla valvontaviranomaisilla on oikeus saada muilta viranomaisilta virka- apua lain ja sen nojalla annettujen säännösten noudattamisen valvomiseksi ja päätösten täytäntöön panemiseksi. 28 a §. Pykälässä säädettäisiin kunnallisten valvontaviranomaisten velvollisuudesta toimittaa Tuotevalvontakeskukselle valvontaa koskevia tietoja. Tuotevalvontakeskus tarvitsee tiedot järjestelmällistä, kattavaa ja suunnitelmallista tupakkalain valvonnan ohjausta ja koordinointia varten sekä valvonnan toteutumisen riittävyyden arviointia ja seurantaa varten. Tällaisia tietoja ovat muun muassa viranomaisen tekemiä valvonta- käyntejä ja –toimenpiteitä koskevat tiedot. Tiedot voitaisiin toimittaa myös teknistä käyttöyhteyttä käyttäen. 32 §. Nykyistä pykälän 1 momentissa säädettyä tupakkarikkomuksesta langetettavan sakkorangaistuksen soveltamista ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan myös tapauk- sia, joissa tupakoitsija ravintolan tai muun ravitsemusliikkeen liikkeenharjoittajan tai tämän edustajan huomautuksesta huolimatta jatkaa tupakointia. Tästä syystä pykälän viittauksia on muutettu vastaavasti. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi vastaava muutos kuin 2 momenttiin. 33 2 Tarkemmat säännökset ja määräykset Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä ravin- tolatupakoinnin valvontaa koskevan omavalvontasuunnitelman laatimisesta, sisällöstä ja toteuttamisesta sekä tupakointitilan mitoituksesta, rakenteellisista ja muista teknisistä ja toimintaa kos- kevista vaatimuksista. 3 Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset Lakiin otettaisiin säännökset, jotka velvoittaisivat elinkeinonharjoittajan hakemaan eril- liselle tupakointitilalle rakennusluvan. Tupakointitilan rakennuslupa edellyttäisi myös eräitä lisäselvityksiä. Lisäselvityksiä olisivat muun muassa tupakointitilasta annettavat asiantuntujalausunnot. Vaikka rakennuslupamenettely ei sinänsä muutu kunnan rakennusvalvontaviranomai- sessa, nykyisen tupakkalain nojalla mitään erillistä tupakointitilaa ei ole tarvinnut to- teuttaa ravintolassa tai muussa ravitsemisliikkeessä. Esitys merkitsee näin ollen, että elinkeinonharjoittajalle tulee varata riittävä aika tällaisen tilan suunnittelua ja toteutusta varten. Voimaantuloajankohtaa harkittaessa on huomioitava myös se, että ehdotettu laki edel- lyttää kunnan rakennusvalvonta- ja terveydensuojeluviranomaisten sekä ravintola-alan kouluttamista. Lisäksi ehdotettu laki edellyttää laajaa kansalaisille kohdistuvaa tiedot- tamista. Ravintola-alan on tämän lisäksi muutoinkin sopeutettava liiketoimintansa uusi- en säännösten mukaiseksi. Rakennusvalvontaviranomaisille tulee varata myös riittävä aika ohjeistaa tupakointitilan hakemusmenettelyä. Myös sosiaali- ja terveysministeriön lain toimeenpanoa varten annettavat asetukset tulisi saattaa voimaan samanaikaisesti ehdotetun lain kanssa. Tämän vuoksi ehdotetaan, että lain vahvistamisen ja sen voi- maantulon välisen ajan on oltava riittävän pitkä, jotta nyt ehdotettuun sääntelyyn liittyvä muu norminanto voitaisiin mahdollisuuksien mukaan saattaa voimaan lainsäädännön kanssa samanaikaisesti, eikä elinkeinonharjoittajan sopeutumisaika muodostu kohtuut- tomaksi. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen hallitus katsoo, että ehdotetun lain sovelias voimaantuloajankohta voisi olla esimerkiksi 15 päivänä lokakuuta 2006 eli vuoden ku- luttua siitä, kun eduskunta on lain hyväksynyt. Voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan tupakointi olisi kielletty lain voimaantul- lessa kaikissa ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen sisätiloissa, lukuun ottamatta eh- dotetun lain mukaista erillistä tupakointitilaa. Tupakointikiellosta voitaisiin poiketa kui- tenkin myös 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa. Jos elinkeinonharjoittaja olisi ennen ehdotetun lain voimaantuloa toteuttanut voimassa olevan lain edellyttämät rakenteelliset, tupakointitilan rajaamiseen ja ilmanvaihtoon liittyvät toimenpiteet, eikä valvontaviranomaisella ole ollut niihin huomauttamista, tarve toteuttaa ehdotetun lain mukaiset toimenpiteet ei ole niin kiireellinen kuin siinä tapauk- sessa, ettei toimenpiteitä ole toteutettu lainkaan tai ne ovat puutteelliset. Säännöksen 3 momentin mukaan ehdotetaankin, että tällaisissa tapauksissa tarpeelliset rakenteelliset ja 34 ilmanvaihtoon liittyvät muutokset voitaisiin toteuttaa kahden vuoden kuluessa ehdote- tun lain voimaan tulosta. Mainittu kahden vuoden siirtymäaika tulisi sovellettavaksi vain niissä ravintoloissa ja muissa ravitsemisliikkeissä, joiden osalta nykyisen tupakka- lain säännösten noudattaminen on erikseen tarkastettu ennen ehdotetun lain voimaantu- loa. Tarkastus tehtäisiin elinkeinonharjoittajan aloitteesta. Siirtymäajan pituutta harkit- taessa on otettu huomioon nykyisen tupakkalain johdosta tehtyjen investointien kohtuul- linen kuoletusaika ja se, että lain 487/1999 voimaantulosäännöksen 3 momentin mukaan nykyisen lain mukaiset tupakansavun kulkeutumista estävät rakenteelliset ja ilmavaih- toa parantavat muutokset on tullut toteuttaa 1 päivään heinäkuuta 2003 mennessä. Siir- tymäaikaa harkittaessa ei ole erikseen voitu ottaa huomioon vuoden 2003 jälkeen tehty- jä investointeja. Koska lain voimaan tullessa kunnan rakennusvalvontaviranomaisella voi olla vireillä aikaisemman lain mukaisia rakennuslupahakemuksia, ehdotetaan että lain voimaantul- lessa vireillä olevaa rakennuslupahakemusta on täydennettävä tämän lain vaatimusten mukaisesti. Koska lakiin siirrettäisiin toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi 25 päivänä helmi- kuuta 1977 annetun asetuksen (225/1977) 1 §:n 1 momentin 8-11 kohta, sellaisina kuin ne ovat asetuksessa 174/1995, ehdotetaan että mainitut kohdat kumotaan asetuksesta. Ennen tämän lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Tällaisia toimenpiteitä voisivat olla muun muassa tupakointitilan raken- nuslupaa koskeva viranomaisohjeistus ja tiedottaminen. 4 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys Eduskunnan perustuslakivaliokunta on mietinnöissään 24/1998 vp – HE 82/1998 vp katsonut, että hallituksen esityksessä, jolla pyrittiin suojelemaan ravintoloiden ja majoi- tusliikkeiden asiakkaita ja työntekijöitä tahattomalta altistumiselta tupakansavulle ja siitä aiheutuville terveyshaitoille, kysymys oli silloisen hallitusmuodon 15 a §:n 3 mo- mentissa säädetyn turvaamisvelvollisuuden mukaisesta lainsäädännöstä. Elinkeinon harjoittamisoikeuden ja omaisuudensuojan kannalta lakiehdotus merkitsi rajoituksia. Velvoite jakaa tarjoilutila tupakoivien osaan ja savuttomaan osaan kavensi omistajan vapautta päättää omaisuutensa käytöstä, minkä lisäksi jakamisvelvoitteen edellyttämistä muutostöistä aiheutui kustannuksia. Perustuslakivaliokunta katsoi kuitenkin lausunnossaan, että, ottaen huomioon rajoitus- ten laajuus ja suhteellisuus (välttämättömyys hyväksyttävän tarkoituksen saavuttami- seksi), ettei rajoitus merkitse elinkeinon harjoittamisen kannalta sellaista liian ankaraa keinoa, jota lievemmin toimenpitein olisi mahdollista saavuttaa ehdotuksen taustalla oleva hyväksyttävä tarkoitus. Siten lakiehdotus voitiin käsitellä tavallisessa lainsäädän- töjärjestyksessä. Koska nyt esillä olevassa lain muutosesityksessä on kysymys samoista perustuslain pe- rusoikeuksista ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta kuin edellä mainitussa halli- tuksen esityksessäkin, hallituksen käsityksen mukaan rajoitusten tekniselle toteuttami- selle voidaan asettaa lisävaatimuksia puuttumalla elinkeinonharjoittajan vapauksiin, jotta työntekijää ja asiakasta voidaan paremmin suojella tupakoinnin aiheuttamilta ter- 35 veyshaitoilta. Tästä syystä hallitus katsoo, että esitys voitaisiin käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi 13 päivänä elokuuta 1976 annetun lain (693/1976) 12 §:n 6 kohta, sellaisena kuin se on laissa 487/1999, muutetaan 11 a §, 12 §:n 5 kohta, 13 §:n 2 momentti, 14 §:n 8 momentti ja 32 §:n 1 ja 2 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 11 a § laissa 741/2002, 12 §:n 5 kohta, 13 §:n 2 momentti ja 14 §:n 8 momentti mainitussa laissa 487/1999, ja 32 §:n 1 ja 2 momentti mainitussa laissa 765/1994, sekä lisätään 2 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 953/1992, sekä osaksi laeissa 498/2002 ja mainitussa laissa 487/1999 uusi 10-16 kohta, 12 §:ään, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 765/1994 ja mainitussa laissa 487/1999 uusi 2 momentti sekä lakiin uusi 13 b - 13 g ja 28 a § seuraavasti: 2 § Tässä laissa tarkoitetaan: --- 10) sisätilalla suljettua tilaa, jossa on katto, lattia ja seinät tai tilaa, josta yhden tasopin- nan lisäämisellä voidaan muodostaa suljettu tila, ja joka on tarkoitettu asuin-, oleskelu-, odotus- tai työskentelytilaksi; 11) työtilalla sisä- tai ulkotilaa, jossa työskennellään; sekä 12) tupakointitilalla sisätilaan sijoitettua lupaviranomaisen hyväksymää tilaa, jossa tu- pakointi on sallittu; 13) savuttomalla tilalla sisätilaa tai sen osaa, jossa tupakointi on kielletty; 14) työyhteisön yhteisellä tilalla työyhteisössä työntekijöille tarkoitettua tai heidän yh- teisessä käytössään olevaa lepo-, ruokailu-, saniteetti- ja muuta henkilöstötilaa, heidän käytössään olevaa käytävä-, aula- ja porrastilaa sekä heille muuhun yhteiseen kokoon- tumiseen tarkoitettua sisätilaa; 15) työyhteisön yleisellä tilalla työyhteisön sisätilaa, johon yleisöllä on esteetön pääsy; sekä 16) työyhteisön asiakkaille tarkoitetulla tilalla työyhteisössä asiakkaille varattua tai heidän käytössään olevaa sisätilaa. 5 luku. Väestön suojaaminen ympäristön tupakansavun aiheuttamilta terveyshaitoilta 11 a § Ympäristön tupakansavu on syöpävaarallinen aine, jolta suojaamiseen työssä noudate- taan, mitä tässä laissa ja työturvallisuuslainsäädännössä säädetään. 12 § Tupakointi on kielletty: --- 36 5) työyhteisöjen yhteisissä ja yleisissä sekä asiakkaille tarkoitetuissa sisätiloissa, jos 13 §:stä tai 13 b ja 13 d §:ssä tarkoitetulle erilliselle tupakointitilalle myönnetystä raken- nusluvasta ei muuta johdu. Jos elinkeinonharjoittaja sallii tupakoinnin ravitsemisliikkeensä ulkona olevassa tarjoi- lutilassa tai muualla ulkona hallinnassaan olevalla alueella, hänen on huolehdittava, ettei tupakansavu kulkeudu sieltä avoimen ikkunan, oven, muun aukon tai ilmanvaihdon kautta ravitsemisliikkeen sisätiloihin. 13 § --- Edellä 12 §:n 2 ja 5 kohdassa säädetystä poiketen tupakointi voidaan sallia hotellin ja muun majoitusliikkeen asiakkaiden majoitushuoneissa. Tällöin on kuitenkin huolehdit- tava, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan sille alueelle, jolla tupakointi on kielletty. --- 13 b § Ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen sisätiloissa tapahtuva tupakointi voidaan sallia ainoastaan tähän käyttötarkoitukseen hyväksytyssä erillisessä tupakointitilassa. Tällöin on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan sille alueelle, jolla tupakointi on kielletty. Ruoan ja juoman tarjoilu ja nauttiminen on kielletty tupa- kointitilassa. 13 c § Työskentely on kielletty tupakointitilassa lukuun ottamatta järjestyksen, palo- ja pelas- tustoimen sekä turvallisuuden kannalta välttämättömiä toimenpiteitä. Tupakointitilan siivous on sallittu tupakointitilassa vasta sen jälkeen, kun se on huolellisesti tuuletettu, ottaen huomioon, mitä työntekijän työturvallisuudesta erikseen säädetään. 13 d § Tupakointitilan rakentamiseen on saatava rakennuslupa, jolloin luvasta ja rakentamisen valvonnasta on soveltuvin osin voimassa, mitä rakennukselle myönnettävästä rakennus- luvasta ja valvonnasta maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) ja sen nojalla annetuis- sa säännöksissä ja määräyksissä tarkemmin säädetään. Sen lisäksi, mitä rakennusluvan myöntämisestä muutoin säädetään ja määrätään, tupa- kointitilan rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei siellä tapahtuvasta tupa- koinnista aiheudu terveysvaaraa ravintolan tai muun ravitsemisliikkeen työntekijöille ja asiakkaille, tupakointitila täyttää järjestyksen- ja puhtaanapidon edellyttämät vaatimuk- set, ja voidaan varmistua siitä, ettei tupakansavu kulkeudu tupakointitilasta tiloihin, joissa tupakointi on kielletty. Tupakointitilan mitoituksesta sekä rakenteellisista ja muista teknisistä ja toimintaa kos- kevista vaatimuksista voidaan antaa tarkempia säännöksiä sosiaali- ja terveysministeri- ön asetuksella. 37 13 e § Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen on ilmoitettava 14 §:ssä tarkoitetulle kunnan valvontaviranomaiselle ja alkoholilain (1143/1994) 21 §:ssä tarkoitetulle anniskelulupa- viranomaiselle tupakointitiloille myöntämistään rakennusluvista. 13 f § Sen lisäksi, mitä rakennusluvan hakemisesta muutoin säädetään ja määrätään, elinkei- nonharjoittajan on liitettävä rakennuslupahakemukseensa seuraavat selvitykset: 1) tupakointitilaa koskeva suunnitelma piirustuksineen; 2) selvitys tupakointitilan rakenteellisesta ja muista teknisistä vaatimuksenmukaisuudes- ta; sekä 3) omavalvontasuunnitelma, jossa esitetään, miten tupakointitilan olosuhteita ja järjes- tystä voidaan valvoa sen ulkopuolelta. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi vaatia hakijalta lisäselvityksiä rakennuslu- van myöntämisen edellytyksistä ja ehtojen, valvonnan tai järjestyksenpidon kannalta tarpeellisista seikoista. Kunnan rakennusvalvontaviranomainen antaa tarvittaessa tarkemmat määräykset tässä pykälässä tarkoitetusta hakemuksesta ja hakemuksessa annettavista selvityksistä. Sen lisäksi mitä 10 §:ssä säädetään omavalvonnasta sosiaali- ja terveysministeriön ase- tuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun oma- valvontasuunnitelman laatimisesta, sisällöstä ja toteuttamisesta. 13 g § Sen lisäksi, mitä maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään rakennusvalvontaviranomai- sen oikeudesta määrätä lain vastainen rakennelma tai laitos poistettavaksi tai muutetta- vaksi vastaamaan lain vaatimuksia, kunnan rakennusvalvontaviranomaisella on vastaava oikeus: 1) jos tupakointitila ei täytä sille tässä laissa, sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä tai työturvallisuuslainsäädännössä asetettuja vaatimuksia, 2) jos tämän lain edellyttämiä tarvittavia tupakointitilan rakenteellisia ja ilmanvaihtoon liittyviä toimenpiteitä ei ole toteutettu toimenpiteille asetetussa määräajassa, tai 3) jos rakennuslupapäätöksessä asetettuja ehtoja ei noudateta. Määräystensä tehostamiseksi rakennusvalvontaviranomainen voi asettaa uhkasakon tai teettämisuhan. Työsuojeluviranomaisten, 14 §:ssä tarkoitetun kunnan valvontaviranomaisen ja tarvitta- essa poliisin on ilmoitettava rakennusvalvontaviranomaiselle ja alkoholilain 21 §:ssä tarkoitetulle anniskelulupaviranomaiselle havaitsemistaan 1 momentissa tarkoitetuista tapauksista. Työsuojeluviranomaisen ja 14 §:ssä tarkoitetun kunnan valvontaviranomai- sen tulee ilmoittaa toisilleen havaitsemistaan rikkomuksista. 14 § --- Tämän lain 12 §:n 3 ja 5 kohdan toteuttamista valvoo poliisi. 38 28 a § Kunnan 14 §:n 4 momentissa tarkoitettu valvontaviranomainen on velvollinen pyydettä- essä toimittamaan korvauksetta Tuotevalvontakeskukselle tarkastuksia, valvontatoi- menpiteitä sekä valvontaa koskevia muita tietoja tämän lain mukaisen valvonnan ohja- usta, seurantaa ja tilastointia varten. Valvontaviranomaisen on toimitettava tiedot Tuo- tevalvontakeskuksen määräämällä tavalla. 32 § Joka yleisen kulkuneuvon, asianomaisen sisätilan tai ulkoalueen haltijan tai heidän edustajansa taikka yleisen tilaisuuden järjestäjän tai siellä järjestysmiehenä toimivan huomautuksesta huolimatta jatkaa tupakointia sisätilassa tai ulkoalueella, jossa tupa- kointi on 12 §:n nojalla kielletty, on tuomittava tupakointirikkomuksesta sakkoon. Edellä 12 §:ssä tarkoitetun yleisen kulkuneuvon, sisätilan tai ulkoalueen haltija tai hei- dän edustajansa taikka yleisen tilaisuuden järjestäjä, joka toistuvasti sallii tupakoinnin sisätilassa tai ulkoalueella, jossa se on kiellettyä, taikka laiminlyö asetetussa määräajas- sa suorittaa kunnan antamissa ohjeissa edellytetyt toimenpiteet tupakansavun kulkeutu- misen estämiseksi niihin sisätiloihin, joissa tupakointi on kielletty, on, jollei laiminlyöntiä voida pitää vähäisenä, tuomittava tupak- kalain suojaamistoimenpiteiden laiminlyönnistä sakkoon. --- Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä lokakuuta 2006. Tämän lain voimaantullessa tupakointi on kielletty kaikissa ravintolan tai muun ravit- semisliikkeen sisätiloissa tämän lain mukaista erillistä tupakointitilaa lukuun ottamatta. Tupakointikielto ei kuitenkaan koske 3 momentissa tarkoitettua tilannetta. Jos elinkeinonharjoittaja on ennen tämän lain voimaantuloa toteuttanut ravintolassa tai muussa ravitsemusliikkeessä lain edellyttämät tupakansavun kulkeutumisen estämiseksi savuttomille alueille tarpeelliset rakenteelliset ja ilmanvaihtoon liittyvät toimenpiteet, ja kunnan terveydensuojeluviranomainen suorittamansa tarkastuksen tai elinkeinonharjoit- tajan hankkiman asiantuntijalausunnon perusteella voi todeta, ettei niihin ole huomaut- tamista, voidaan tämän lain nojalla tarpeelliset rakenteelliset ja ilmanvaihtoon liittyvät muutokset toteuttaa kahden vuoden kuluessa tämän lain voimaan tulosta. Tämän lain voimaantullessa vireillä olevaa rakennuslupahakemusta on täydennettävä tämän lain vaatimusten mukaisesti. Tällä lailla kumotaan toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi 25 päivänä helmikuuta 1977 annetun asetuksen (225/1977) 1 §:n 1 momentin 8-11 kohta, sellaisina kuin ne ovat asetuksessa 174/1995. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toi- menpiteisiin. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TYÖRYHMÄMUISTIOITA ISSN 1237-0606 2005: 1 Yksityisten sosiaali- ja terveydenhuollon tuottajien rekisterin toteuttamista ohjanneen työryhmän muistio. Osat 1 ja 2. ISBN 952-00-1632-5 (nid.) ISBN 952-00-1633-3 (PDF) 2 Kansallisen terveydenhuollon hankkeen seurantaryhmän raportti sosiaali- ja terveysministeriölle vuoden 2004 toiminnasta. ISBN 952-00-1646-5 (nid.) ISBN 952-00-1647-3 (PDF) 3 Kari Reijula. Sairaaloiden kunto ja ilmanvaihto. Selvityshenkilön raportti. ISBN 952-00-1648-1 (nid.) ISBN 952-00-1649-X (PDF) 4 Jukka Mattila, Marjukka Mäkelä. Tutkimustoiminta terveyskeskuksissa. Nyky- tila ja tulevaisuus. Selvityshenkilöiden raportti. ISBN 952-00-1634-1 (nid.) ISBN 952-00-1635-X (PDF) 5 Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tuottavuusohjelma. ISBN 952-00-1687-2 (nid.) ISBN 952-00-1688-0 (PDF) 6 Opiskelijaterveydenhuollon tavoitteiden ja sisällön kehittämistyöryhmän mu- istio. ISBN 952-00-1695-3 (nid.) ISBN 952-00-1696-1 (PDF) 7 Työryhmän ehdotus naisten ja miesten samapalkkaisuutta edistäväksi oh- jelmaksi. ISBN 952-00-1709-7 (nid.) ISBN 952-00-1710-0 (PDF) 8 Talousvesilaboratorioiden akkreditointia käsittelevän työryhmän muistio. (Ai- noastaan verkossa www.stm.fi) ISBN 952-00-1731-3 (PDF) 9 Ravintolat savuttomiksi. ISBN 952-00-1732-1 (nid.) ISBN 95-00-1733-X (PDF)