Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2005:13 Helsinki 2005 Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 -toimenpideohjelma Pekka Karjalainen, Pirjo Sarvimäki (toim.) 2ISSN 1236-2050 ISBN 952-00-1834-4 (nid.) ISBN 952-00-1835-2 (PDF) Taitto: AT-Julkaisutoimisto Oy Paino: Yliopistopaino, Helsinki 2005 3Tiivist elmä Pekka Karjalainen, Pirjo Sarvimäki (toim.). Sosiaalityö hyvinvointi- politiikan välineenä 2015 -toimenpideohjelma. Helsinki 2005. 88 s. (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja, ISSN 1236-2050, 2005:13) ISBN 952-00-1834-4 (nid.), ISBN 952-00-1835-2 (PDF) Sosiaalityön neuvottelukunta linjaa tässä julkaisussa sosiaalityön kehittämi- sen pääsuunnat vuoteen 2015 saakka. Asiakkaiden palvelutarpeissa ja toi- mintaympäristössä tapahtuneet muutokset, henkilöstön osaamisen kehittä- mishaasteet sekä pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä ja ammatin vetovoi- man säilyttäminen palvelurakenteiden uudistuessa edellyttävät erityisesti sosiaalityön osaamisperustan vahvistamista ja työn uudelleenorganisointia lähivuosina. Sosiaalityön lähtökohtana on myös tulevaisuudessa huono- osaisimpien ja eniten tukea tarvitsevien voimavarojen vahvistaminen ja so- siaalisten ongelmien ehkäiseminen. Julkaisussa on tiivistetty sosiaalityön lähitulevaisuuden haasteet neljäksi strategiseksi kehittämislinjaukseksi: (i) sosiaalityön työorientaatioiden ke- hittäminen osaamisperustaksi; (ii) sosiaalityön rakenteiden ja organisoin- nin muuttaminen sosiaalityön osaamista ja asiakkaiden tarpeita vastaaviksi; (iii) asiakkaiden osallisuuden ja sosiaalityön eettisyyden vahvistaminen sekä (iv) sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen suuntaaminen alan perustut- kimukseen sekä vastaamaan nopeasti kehittyviin yhteiskunnallisiin muu- toksiin. Koska linjaukset ovat kytköksissä toisiinsa, niitä kaikkia on vietävä eteenpäin yhtäaikaisesti. 4Tavoitteena on luoda uudenmuotoinen sosiaalityön professio, joka tie- toisesti siirtyy reaktiivisesta, korjaavasta, hyvinvointivaltion järjestelmissä toimivan sosiaalityön profiilista kohti ehkäisevää, vahvistavaa, vaikuttavaa ja kumppanuusperusteista sosiaalityötä. Sosiaalityön vahvistuminen edellyttää myös vahvaa yhteiskuntapo- liittista keskustelua ja näkemystä sosiaalisten ongelmien kehkeytymises- tä. Sosiaalityön päämääränä tulee olla tulevaisuudessa yksilön ja yhteisön omaehtoisen toiminnan tukeminen niin sosiaalisia ongelmia ennakoivassa kuin korjaavassakin mielessä. Sosiaalityö turvaa yhteiskuntapoliittisena in- terventiomuotona kansalaisten hyvinvoinnin ja samalla ylläpitää yhteisöjen sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia. Julkaisu painottuu sosiaalityöhön, mutta tarkastelu on laajennettu myös hyvinvointipalvelujen kenttään sekä avattu keskustelu tehtävärakenteen uudistamiselle. Julkaisuun ei sisälly tarkempaa sosiaalityön nykytilanteen analyysia, vaan sosiaali- ja terveysministeriö on tilannut Helsingin yliopistolta nykytilan ar- vioinnista raportin. Konstikas sosiaalityö -raportti julkaistaan samanaikai- sesti tämän julkaisun kanssa. Uudistusten toimeenpano aloitetaan sosiaalialan kehittämishankkeessa vuosina 2006-2007. Asiasanat: sosiaaliala, sosiaalihuolto, sosiaalityö 5Sammandrag Pekka Karjalainen, Pirjo Sarvimäki (red.). Socialarbete som välfärds- politikens ledskap 2015-åtgärdsprogrammet. Helsingfors 2005. 88 s. (Social- och hälsovårdsministeriets publikationer, ISSN 1236-2050, 2005:13) ISBN 952-00-1834-4 (inh.), ISBN 952-00-1835-2(PDF) Delegationen för socialarbetet drar upp i denna publikation huvudlinjerna för utvecklandet av socialarbetet ända till 2015. Ändringarna i klienters ser- vicebehov och verksamhetsmiljön, utmaningarna att utveckla personalens kompetens samt bristen på behöriga socialarbetare och bevarandet av yrkets dragkraft samtidigt som servicestrukturerna reformeras kräver att speciellt kunskapsunderlaget inom socialarbetet förstärks och att arbetet under de närmaste åren omorganiseras. Utgångspunkten för socialarbetet är även i framtiden att förstärka resurser och förebygga sociala problem hos de sämst lottade och de som mest behöver stöd. Publikationen sammanfattar socialarbetets utmaningar i de närmaste åren med fyra strategiska utvecklingslinjedragningar: (i) arbetsorientering- en inom socialarbetet utvecklas så att den bygger på kompetens; (ii) struk- turerna och organiseringen inom socialarbetet reformeras så att de bemöter kompetensen inom socialarbetet samt klienternas behov; (iii) klienternas delaktighet och det etiska inom socialarbetet stärks samt (iv) utbildningen och forskningen inom socialarbetet inriktas till den grundläggande forsk- ningen på området och så att snabbt utvecklande samhälleliga förändringar bemöts. Eftersom linjedragningarna hänger samman skall de alla främjas samtidigt. 6Målet är att skapa en nyformad profession inom socialarbetet som med- vetet övergår från en reaktiv, avhjälpande socialarbetets profil som verkar inom välfärdsstatens system till ett förebyggande, stärkande och effektfullt socialarbete som bygger på partnerskap. Stärkande av socialarbetet förutsätter också stark samhällspolitisk de- batt och en stark vision om uppkomsten av sociala problem. Socialarbetets mål skall i framtiden vara att stöda en individs och ett samfunds självstän- diga verksamhet både i förebyggande och avhjälpande syfte. Som en form av samhällspolitisk intervention säkerställer socialarbetet medborgarnas välbe- finnande och upprätthåller samtidigt den sociala tryggheten och välbefin- nandet i samfunden. Publikationen fokuseras på socialarbetet men granskar även välfärds- tjänsterna och öppnar en debatt om reformering av uppgiftsstrukturen. Publikationen innefattar inte någon närmare analys av socialarbetets nuläge utan social- och hälsovårdsministeriet har beställt en rapport från Helsingfors universitet där nuläget utvärderas. Komplicerat socialarbete –rapporten publiceras samtidigt som denna publikation. Genomförandet av reformerna påbörjas inom utvecklingsprojektet inom det sociala området år 2006–2007. Nyckelord: sociala området, socialarbete, socialvård 7Summary Pekka Karjalainen, Pirjo Sarvimäki (ed.). Social work as a tool of welfare policy 2015 - an action programme. Helsinki 2005. 88pp. (Publicatios of the Ministry of Social Affairs and Health, Finland, ISSN 1236-2050, 2005:13) ISBN 952-00-1834-4(print), ISBN 952-00-1835-2 (PDF) In the present publication the Advisory Board on Social Work outlines the main guidelines for development of social work until 2015. Factors that presuppose strengthening of the skills basis for social work and its reorga- nisation in the next few years include changes in clients’ service needs and in the operational environment, challenges to develop staff skills, lack of skilled social workers, and retaining the attraction of the profession as the service structures are being reformed. A starting point for social work in the future is to strengthen the resources of the most disadvantaged people and people in need of most support, and to prevent social problems from arising. In the publication the challenges for social work in the near future have been summarised in four strategic development guidelines: (i) development of work orientations in social work into a skills basis; (ii) adjusting the struc- tures and organisation of social work so as to comply with the skills in so- cial work and client needs; (iii) strengthening the clients’ inclusion and the ethicalness of social work; and (iv) focusing the education and research in social work on basic research in the field and on responding to the rapidly 8emerging social changes. Since the guidelines are interlinked, they must all be advanced simultaneously. The objective is to create a social work profession of a new type that consciously shifts from a reactive, corrective profile of social work functio- ning in welfare state systems towards a preventive, reinforcing, effective and partnership-based social work. A further precondition for a strengthened social work is a strong societal discourse and view on emergence of social problems. In the future the aim of social work must be to support the individuals’ and community’s self- motivated actions in a sense both anticipating and remedying social prob- lems. Social work secures as a societal form of intervention the wellbeing of citizens while simultaneously maintaining communities’ social security and welfare. The emphasis in the publication is on social work, but also the field of welfare services has been examined. Moreover, it starts a debate on a reform of the task structure. The publication does not contain a thorough analysis of the present sta- te of social work but the Ministry of Social Affairs and Health commissioned a report evaluating the present state from the University of Helsinki. Its re- port “The Tricky Social Work” is published simultaneously with the present publication. The implementation of the reforms will be started within the Develop- ment Project for Social Services in 2006-2007. Key words: social services sector, social welfare, social work 9Sosiaalityön neuvott elukunnalle Sosiaalityön neuvottelukunta asetti 25.3.2004 sosiaalityö 2015-jaoston, jonka tehtävänä oli val mis tella neuvottelukunnalle esitys Sosiaalityö hy- vinvointipolitiikan välineenä 2015 -toi men pideohjelmaksi. Jaoston toi- mikaudeksi määriteltiin 1.4.2004 - 31.12.2004. Neuvottelu kunta myönsi 3.11.2004 jaostolle lisäajan 31.3.2005 saakka. Tarve laatia vuoteen 2015 ulottuva toimenpideohjelma esitettiin neu- vottelukunnan julkaise massa ’Kiireelliset toimenpiteet sosiaalityön vah- vistamiseksi’ -ohjelmassa (STM, työryhmä muis tioi ta 2003:10). Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 -toimenpideohjelman tavoit teena on vahvistaa ja kehittää sosiaalityötä sekä sen roolia ja asemaa kansalaisten hyvin voinnin edistämisessä. Toimenpideohjelman tavoitteena on asettaa sosiaalityön kehittä miselle pitkän aikavälin strategisia toimintalinjauksia sekä valmistella konkreettisia toimenpiteitä, joiden toimeenpaneminen voi- daan aloittaa jo vuonna 2005. Jaoston tuli arvioida kymmenen vuoden perspektiivillä yhteiskunnallisia muutoksia ja vii toittaa sen pohjalta sosiaalityön kehittämisen lähtökohdat. Jaoston tarkennetut tehtävät olivat: 1. arvioida sosiaalityöntekijöiden nykyisten työkäytäntöjen tarkoituksenmukaisuutta ja työolosuhteita sekä tehdä ke- hittämisehdotuksia, 2. pureutua niihin tekijöihin, jotka heikentävät sosiaalityön- tekijöiden asiakastyössä pysymistä ja työn arvostusta, 10 3. tehdä esitys sosiaalitoimen sosiaalityöntekijöiden ja eri toi- mijoiden, kuten terveys-, työvoima-, opetus- ja poliisitoi- men yhteistyömalliksi, 4. valmistella esitys sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen pitkäjänteisestä kehittä misestä, 5. sovittaa yhteen Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 -ohjelman toi men pide-esitykset sosiaalialan kehittä- mishankkeen toimenpiteiden kanssa. Sosiaalityön neuvottelukunta valitsi jaoston puheenjohtajaksi ylitarkasta- ja Pirjo Sarvimäen sosiaali- ja terveysministeriöstä ja jäseniksi kehityspääl- likkö Sirkka-Liisa Karhusen Suomen Kuntaliitosta, sosiaalijohtaja Päivi Ahosen Joutsenon kunnasta, professori Petri Kinnusen Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksesta, rehtori Jorma Niemelän Diakonia-ammatti- korkeakoulusta, professori Anneli Pohjolan Lapin yliopistosta ja kehittämis- päällikkö Tero Ristimäen Talentia ry:stä. Jaoston sihteereinä ovat toimineet tutkija Pekka Karjalainen ja erikoissuunnittelija Sari Kauppinen (21.10.2004 alkaen) Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta. Jaoston jäsenet ovat vastanneet toimenpideohjelman eri osa-alueiden valmistelusta kuullen kunkin asiakokonaisuuden ympärille koottua asiantuntijaverkostoa (ks. liite 1). Jaosto on kokoontunut 11 kertaa. Jaosto on hyödyntänyt työssään neu- vottelukunnan eri asiantuntijoilta pyytämiä lyhyehköjä artikkeleita sosiaali- työn kehittämisestä (STM, monisteita 2004:15). Artikkeleista nousee esil- le kolme selkeää aihekokonaisuutta: sosiaalityön tekemisen reunaehtojen korjaaminen, sosiaalityön nykyistä vahvempi toiminta yhteiskunnallisena vai kuttajana sekä sosiaalityön tiedonmuodostuksen kehittäminen. Lisäksi artikkeleissa tuotiin esiin tarve huomioida väestön ikääntymiseen, pitkäai- kaistyöttömyyteen, perherakenteiden muuttumiseen ja maahanmuuttoon liittyvät haasteet sosiaalityölle. Pyydettyjen artikkeleiden lisäksi jaoston tehtävää jäsensivät neuvotte- lukunnan aiempien jaos tojen raportit: ’Sosiaalityön palvelujen saatavuus ja alueellinen organisointi sekä pätevien sosiaalityöntekijöiden rekrytointi’, ’Sosiaalityön sisällön sekä sosiaalityön ja sosiaalihuollon johtamisen kehittä- minen’, ’Sosiaalityön osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen’ ja ’Saatavuuskriteerejä sosiaalityölle? Sosiaalityön neuvottelukunnan saata- vuusjaoston raport ti’. Jaosto on tukeutunut työssään myös tutkimuksiin ja hallinnonalalla tehtyihin kehittä mis linjauksiin. Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 -ohjelman toimenpi- de-esitykset on tarkoitus toimeenpanna sosiaalialan kehittämishankkeen 11 yhteydessä, sillä sosiaalityön pitkäjänteinen kehittäminen on osa sosiaali- palvelujärjestelmän uudistamista, toimintakäytäntöjen ja työ mene telmien kehittämistä sekä henkilöstön osaamisen vahvistamista. Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2005 Pirjo Sarvimäki Pekka Karjalainen Sirkka-Liisa Karhunen Päivi Ahonen Tero Ristimäki Jorma Niemelä Anneli Pohjola Petri Kinnunen Sari Kauppinen 12 Sosiaalityön työorientaatioiden kehitt äminen osaamisperustaksi Toimenpide-ehdot ukset : 1. Sosiaalityön työorientaatioiksi määritellään kuntouttava sosiaa- lityö, yhteisötyö, rakenteellinen sosiaalityö sekä niihin liittyvät ennalta ehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen. Työorientaa- tioiden edellyttämä erikoistuminen, tiedollinen pohja sekä käy- tännöt on otettava huomioon yliopistojen opintovaatimuksissa ja käytännön työssä. 2. Kehitetään kuntouttavan sosiaalityön ammattikäytäntöjä ja työmenetelmiä, joita ovat mm. psykososiaalinen työ, valtais- tamista tukevat työotteet, tilannearviot, palvelu- ja aktivoin- tisuunnitelmat ja palveluohjaus. Kuntouttavan sosiaalityön menetelmien vaikuttavuuden arviointia sekä meta-arviointia politiikkasuositusten pohjaksi on tuettava valtakunnallisesti. 3. Yksilökohtaisen asiakastyön rinnalla vahvistetaan rakenteellista sosiaalityötä ja aikaisempaa suurempi osa sosiaalityön toteutta- misesta suunnataan yhteisösosiaalityöksi laajentaen näin sosi- aalityötä rakenteiden ja yhteisöjen kehittämiseen. 4. Vahvistetaan yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi sekä sosiaalityön tutkimuskohteina sosiaalisten vaikutusten enna- kointia ja arviointia, sosiaalityön tietotuotannon menetelmiä sekä sosiaalitalouden osaamista. Käytännön sosiaalityön työvä- lineeksi luo daan sosiaalinen raportointijärjestelmä. Jaoston keskeiset linjaukset ja ehdot ukset 13 Sosiaalityön rakenteiden ja organisoinnin muutt aminen asiakkaiden tarpeita ja sosiaalityön osaamist a vastaaviksi Toimenpide-ehdot ukset : 1. Toimeentulotuen rutiininomainen ja laskennallinen osuus siir- retään pois sosiaalityöstä joko Kelan tai kunnan etuuskäsitte- lijöiden hoidettavaksi ja vapautuvat sosiaalityön voimavarat suunnataan lähipalveluna toteutettavaan palvelutarpeen arvi- ointiin, lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden kuntoutta- vaan sosiaalityöhön sekä yhteisö- ja rakenteelliseen työhön. 2. Palvelurakenteiden uudistuessa varmistetaan sosiaalityön saa- tavuus asiakkaalle lähipalveluina ja perustetaan erityisosaamis- ta vaativien palvelujen järjestämistä varten laajalla väestöpoh- jalla toimivia alueellisia toimintayksiköitä. 3. Alueelliset toimintayksiköt verkottuvat ja kehittävät työkäytän- töjä terveydenhuollon, työvoimapalvelujen, koulujen oppilas- huollon, poliisin, nuorisotoimen, päihde- ja mielenterveyspalve- lujen sekä muiden tarvittavien toimijoiden kanssa ja tarjoavat sosiaalityön asiantuntemuksen poikkihallinnollisen asiakastyön käyttöön. 4. Sosiaalialan johtamisosaamista vahvistetaan sosiaalityönteki- jöiden peruskoulutuksessa ja ammatillisena lisensiaatinkoulu- tuksena aloitetaan hyvinvointipalvelujen johtamisen erikoistu- miskoulutus viimeistään vuonna 2007. Työelämässä mukana olevien osalta johtamiskoulutus toteutetaan vähintään 40 opin- toviikon täydennyskoulutuksena. 5. Sosiaalialalla vahvistetaan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kumppanuutta niin, että yhteistoiminta on pitkäjän- teistä ja luottamuksellista sekä yhteistyöhön ja työnjakoon pe- rustuvaa. 14 Asiakkaiden osallisuuden ja sosiaalityön eett isyyden vahvist aminen Toimenpide-ehdot ukset : 1. Yhteistyössä kuntien, sosiaalialan osaamiskeskusten ja korkea- koulujen kanssa kehitetään sosiaaliasiamiestoimintaa sosiaali- työn tueksi niin, että sosiaalityön asiakkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet parannevat. Pitkäjänteiseksi tavoit- teeksi ase tetaan asiakasdemokratian vahvistaminen sosiaali- työssä kaikissa kunnissa. 2. Sosiaaliasiamiestoiminnan tueksi perustetaan paikallisesti tai alueellisesti eettisiä toimikuntia, joiden tavoitteena on saada ai- kaan yhtenäiset käytännöt eettisten periaatteiden soveltamiseksi sosiaalialalla. Sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen suuntaaminen alan perustutkimukseen sekä vastaamaan nopeasti kehitt yviin yhteiskunnallisiin muutoksiin Toimenpide-ehdot ukset : 1. Sosiaalityön koulutuksen vahvistamiseksi esitetään opetusministe- riölle, että - sosiaalityön koulutuksen aloituspaikkoja lisätään yliopistoasetuk- sessa mainituissa yliopistoissa sosiaalityöntekijöiden työvoimatar- peeseen vastaamiseksi vuosittain vähintään 50 aloituspaikalla vuodesta 2007 - lisätään vuosina 2006-2009 laskennallisia aloituspaikkoja vuo- sittain 20 avoimeen yliopisto-opetukseen niin, että avoimessa yliopisto-opetuksessa on mahdollista suorittaa pääainetta vas- taavat opinnot sosiaalityössä - sosiaalityön koulutusta koskevia säädöksiä tarkistetaan yliopisto- asetuksessa niin, että maisterikoulutuksessa voidaan vahvistaa joh- tamisosaamista ja käytännön opetusta , mikä edellyttäisi tutkinnon toteuttamista 330 opintopisteen laajuisena 15 - yliopistoja ohjataan tulosneuvotteluissa osoittamaan sosiaalityön käytännön opetukseen erillinen määräraha, jonka turvin sosiaali- työn koulutuksessa voidaan kehittää käytännön opetusta sisällölli- sesti ja tuottaa koulutusta käytännön kentällä toimiville ohjaajille 2. Sosiaalialan ja sosiaalityön tutkimuksen painopisteiden suuntaami- seksi laaditaan valtakunnallinen tutkimusstrateginen ohjelma. Val- takunnallisen strategisen tutkimusohjelman laatimisesta vastaavat yhteistyössä opetusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö, Stakes, SOSNET sekä ammattikorkeakoulut. Tutkimusperustan vahvistami- seksi tulee lisätä sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden tutkijakoulun kou- lutuspaikkamääriä 26 paikkaan. 3. Sosiaalialan tutkimuksen varmistamiseksi sosiaali- ja terveysminis- teriö valmistelee vuo den 2007 valtion talousarvioon erityisvaltion- osuusjärjestelmään pohjaavan rahoituksen, joka turvaa sosiaalialan systemaattisen tiedontuotannon ja tarvittavan tutkimustiedon saa- tavuuden palvelujärjestelmän sekä työn sisältöjen ja työmenetelmien kehittämisen pohjaksi. Rahoitus kanavoidaan sosiaalialan tutkimuk- seen koko maan kattavien sosiaalialan osaamiskeskusten kautta Jaoston linjausten ja edellä esitettyjen toimenpide-ehdotusten jatkotyöstä- minen ja toimeen pano aloitetaan sosiaalialan kehittämishankkeessa vuonna 2006. Jaoston linjausten ja edellä esitettyjen toimenpide-ehdotusten lisäksi sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi annetussa valtioneuvoston peri- aatepäätöksessä on esityksiä, jotka koskevat sosiaalialan koko henkilöstöä ja tehtäviä. Periaatepäätös toteutetaan sosiaalialan kehittämishankkeena, jonka yhteydessä: • laaditaan sosiaalialan henkilöstön tehtävärakenne- ja mitoitus- suositukset ottaen huomioon verkostotyön määrä, hallinnolli- nen työ, osaamisen kehittäminen ja työnohjaus • tehdään selvitys eri sektoreilla erityisosaamista vaativista sosiaa- lityön tehtävistä ja niihin vaadittavasta koulutuksesta ja osaa- misesta sekä annetaan suositukset täydennyskoulutuksesta ja työnohjauksesta vuoden 2006 loppuun mennessä • toteutetaan sosiaalialan Veto-ohjelman kanssa yhteistyössä val- takunnallinen laaja-alainen työolojen kehittämishanke. Työpai- koille luodaan pysyviä tukirakenteita, joilla voidaan vähentää sosiaalityön psyykkisen kuormittavuuden vaikutuksia ja ediste- tään työntekijöiden työturvallisuutta 16 Sisällys Tiivistelmä 3 Sammandrag 5 Summary 7 1 Sosiaalityön nykytila 17 1.1 Perustietoja sosiaalityöntekijöistä 17 1.2 Sosiaalityöntekijöiden nykyisten työkäytäntöjen tarkoituksenmukaisuus, asiakastyössä pysyminen ja työn arvostukseen vaikuttavat tekijät 21 1.3 Sosiaalialan työn uusi jäsentyminen 23 1.4 Yksityinen palvelutuotanto sosiaalipalveluissa 25 2 Sosiaalityö vuonna 2015 28 2.1 Sosiaalityön muuttuva toimintaympäristö 28 2.2 Osaamisperustan uudistaminen 31 3 Sosiaalityön neljä kehittämislinjaa 35 3.1 Sosiaalityön työorientaatioiden kehittäminen osaamisperustaksi 37 3.1.1 Kuntouttava sosiaalityö 42 3.1.2 Yhteisötyö ja rakenteellinen sosiaalityö 46 3.1.3 Ennalta ehkäisy ja varhainen puuttuminen 49 3.2 Sosiaalityön syventamistä vaativia tehtäväalueita 51 3.3 Sosiaalityön rakenteiden ja organisoinnin muuttaminen asiakkaiden tarpeita ja sosiaalityön osaamista vastaavaksi 54 3.3.1 Sosiaalityö poikkihallinnollisissa verkostoissa 57 3.3.2 Johtamisen kehittäminen 59 3.3.3 Yksityisten palvelujen vaikutuksia sosiaalityön organisointiin 61 3.4 Asiakkaiden osallisuuden ja sosiaalityön eettisyyden vahvistaminen 64 3.5 Sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen suuntaaminen alan perustutkimukseen sekä vastaamaan nopeasti kehittyviin yhteiskunnallisiin muutoksiin 67 3.5.1 Sosiaalityön koulutuksen vahvistaminen 68 3.5.2 Sosiaalityön tiedollisen perustan vahvistaminen 71 3.5.3 Kehittämistoiminnan tutkimukselliset linjaukset 73 3.5.4 Arviointi, tietotuotanto, tiedon hyödyntäminen ja hyvät käytännöt 75 4 Kokoava johtopäätös 79 17 1 Sosiaalityön nykytila 1.1 Perustiet oja sosiaalityöntekijöist ä Kuntasektori Tilastokeskuksen Kunnallisen henkilörekisterin mukaan kunnissa ja kun- tayhtymissä oli vuonna 2003 lähes 5 000 sosiaalityöntekijää. Heistä mel- kein 84 % oli kokoaikaisia, noin kahdeksan prosenttia osa-aikaisia. Noin kahdeksan prosenttia oli virkavapaalla. Vakinaisia sosiaalityöntekijöistä oli 69 prosenttia. Vuotta 1993 lukuun ottamatta sosiaalityöntekijöiden kokonaismäärä on noussut tasaisesti 1990-luvulla ja vuonna 2003 heitä oli viidennes enemmän kuin vuonna 1990. Taulukko 1. Kuntien ja kuntayhtymien sosiaalityöntekijöiden määrä 1990-2003 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 Sosiaali- työntekijöiden määrä 4 150 4 290 4 390 4 270 4 390 4 420 4 570 4 580 4 570 4 600 4 650 4 710 4 900 4 970 18 Kunnallinen työmarkkinalaitos teki selvityksen kuntasektorin työvoimati- lanteesta vuonna 2004. Selvitykseen oli liitetty myös työvoimavajetta kos- keva osuus. Sitä koskevan osion vastausprosentti oli 60 %. Selvityksen mu- kaan 1.4.2004 oli kuntasektorilla sosiaali työn teki jöiden viroista täyttämättä 13,3 %. Selvityksessä kysyttiin myös syitä, mutta suurimmasta osasta (54 %) tätä tietoa ei saatu. Noin neljäsosassa syynä oli ”hoidettu määräaikaisella henkilöllä” ja 17 prosentissa ”ei ole saatu pätevää henkilöä”. Saman selvi- tyksen mukaan työssä olevia määräaikaisesti palkattuja sosiaalityöntekijöitä on eniten yli 40 000 asukkaan kaupungeissa Etelä- ja Länsi-Suomen lääneis- sä. Täyttämättömät sosiaali työntekijöiden virat keskittyvät yli 40 000 asuk- kaan kaupunkeihin Etelä- ja Länsi-Suomen lääneissä ja pääasialli sena syynä oli se, että virkoja on hoidettu määräaikaisella henkilöllä. Alueellisesti tilan- ne vaihtelee, ja esimerkiksi Pohjois-Suomessa on lukuisia väestöltään pieniä kuntia, joissa ei ole lainkaan muodollisesti päteviä sosiaalityöntekijöitä. Tilastokeskuksen Kunnallisen henkilörekisterin mukaan kunnissa ja kuntayhtymissä sosiaali työntekijän tehtävissä toimivien koulutus vaihtelee paljon. Suurimmat ryhmät ovat valtio tieteen tai yhteiskuntatieteen maiste- rit ja sosionomit (AMK). Taulukko 2. Kuntien ja kuntayhtymien sosiaalityöntekijöiden koulutus 2003 Sosiaalityöntekijöiden keski-ikä oli kuntasektorilla vuonna 2003 43,4 vuot- ta, mikä on hive nen alempi kuin koko kunnallisen sosiaali- ja terveyden- huollon henkilöstön keski-ikä (43,9 vuotta). Sosiaalityöntekijöistä kolmas- osa oli 50-vuotiaita tai vanhempia. Alle 30-vuotiaiden osuus oli 11 %. Tutkinto Lkm % Kansa-, keski- tai peruskoulu 19 0,4 Ylioppilas 314 6,3 Keskiaste, sosiaali- tai terveydenhuolto 87 1,8 Keskiaste tai muu ala 246 4,9 Alin korkea-aste (vanha opistoaste), sosiaali- ja terveydenhuolto 422 8,5 Alin korkea-aste (vanha opistoaste), kasvatustiet.- ja opetusala (mm. lastentarhanop.) 9 0,2 Alin korkea-aste (vanha opistoaste), muu ala 168 3,4 Alempi korkeakouluaste (AMK), sosiaali- tai terveydenhuolto 409 8,2 Alempi korkeakouluaste (AMK), kasvatustiet.- ja opetusala (mm. lastentarhanop.) 16 0,3 Alempi korkeakouluaste (AMK), yht. kuntatiet. ala 163 3,3 Alempi korkeakouluaste (AMK), muu kaup. ja yht. kuntatiet. koulutus (mm. sosionomit) 1 232 24,8 Alempi korkeakouluaste (AMK), muu ala 20 0,4 Ylempi korkeakouluaste, sosiaali- ja terveydenhuolto (mm. lääkärit) 34 0,7 Ylempi korkeakouluaste, yhteiskuntatieteellinen koulutus (mm. VTM ja YTM) 1 620 32,6 Ylempi korkeakouluaste, muu ala 175 3,5 Tutkijakouluts (lis ja tri) 10 0,2 Tuntematon 26 0,5 Yhteensä 4 970 100,0 19 Taulukko 3. Kuntien ja kuntayhtymien sosiaalityöntekijöiden ikärakenne 2003 Sosiaalityöntekijöistä suurin osa (60 %) sijoittui vuonna 2003 tehtäväalueel- le Sosiaali- ja terveydenhuollon hallinto. Kyse on työntekijän sijoituspaikas- ta eli luokitus ei kuvaa työn si säl töä. Käytännössä suurin osa hallinnon teh- täväalueella olevista on sosiaalitoimistossa. Lo put jakaantuivat lähes tasan sosiaalihuollon ja terveydenhuollon tehtäväalueille ja heidät on pääasiassa sijoitettu sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköihin. Sosiaalihuollossa sosi aali työntekijöitä oli eniten tehtäväalueella Muut lasten ja perheiden pal- velut, johon kuuluvat muun muassa kasvatus- ja perheneuvonta sekä ensi- ja turvakodit. Toiseksi eniten sosi aali työntekijöitä oli päihdehuollon tehtä- väalueella. Terveydenhuollon yksiköissä sosiaali työn tekijöitä oli yhteensä noin 1 000. Heistä yli puolet oli erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla. Taulukko 4. Kuntien ja kuntayhtymien sosiaalityöntekij öiden sijoittuminen eri tehtäväalueille 2003 Tehtäväalue Lkm % Sosiaali- ja terveydenhuollon alue 3 002 60 Sosiaalihuolto yhteensä 923 19 Lasten päivähoito 34 1 Lasten ja nuorten laitoshoito 7 0 Muut lasten ja perheiden palvelut 496 10 Vanhusten laitoshoito 54 1 Vammaisten laitoshoito 52 1 Suojatyö ja työhön kuntoutus 12 0 Muut vanhusten ja vammaisten palvelut 16 0 Kotipalvelut 41 1 Päihdehuolto 211 4 Terveydenhuolto yhteensä 1 034 21 Perusterveydenhuollon avohuolto 156 3 Perusterveydenhuollon vuodeosastohoito 103 2 Erikoissairaanhoidon avohuolto 144 3 Erikoissairaanhoidon vuodeosasto 631 12 Muu sosiaali- ja terveystoimi 11 0 Yhteensä 4 970 100 <19 20-24 25-29 30-34 35-39 40-44 45-49 50-54 55-59 >60 yht %-osuus 0,0 % 1,2 % 9,7 % 10,4 % 12,2 % 14,4 % 18,5 % 16,6 % 13,5 % 3,5 % 100 % 20 Yksityinen sektori Sosiaalityöntekijöitä työskentelee myös yksityisellä sektorilla. Tarkkaa tietoa heidän määrästä ei ole, mutta eri rekistereitä vertaamalla heitä voi arvioi- da olevan 1 000 – 3 000. He työs ken televät tällöin pääasiassa joko avo- tai laitospalveluja tarjoavassa toimintayksikössä. Osa heistä tekee sosiaalityötä esimerkiksi ensi- ja turvakodeissa tai järjestöjen avopalveluissa tai he ovat esimerkiksi yksityisen toimintayksikön johtajana. Osa heistä on myös itse perustanut oman yrityksen, mutta useimmiten kyse on sosiaalipalveluja tuottavasta yrityksestä (esimer kik si lasten ja nuorten perhekodista), ei var- sinaisesti sosiaalityöntekijän palveluja myyvästä yrityksestä. Eläkepoist uma Kuntien eläkevakuutus on selvittänyt sosiaalityöntekijöiden eläkepoistu- maa. Aineistona he käyttävät Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilastoa. Työs- säkäyntitilastossa käytetään ammattiluokituksesta niin yleistä tasoa, että so- siaalityöntekijöitä ei saada erilleen sosiaalialan suunnittelijoista. Näin ollen myös Kuntien eläkevakuutuksen aineistossa sosiaalityöntekijöiden määrä- julkisella sektorilla oli vuonna 2000 noin 8 500 eli selvästi enemmän kuin Kunnallisessa henkilörekisterissä. Yksityisellä sektorilla oli sosiaalityönteki- jöitä heidän aineistossaan noin 3 000. Kuntien eläkevakuutuksen mukaan jää vuosina 2004–2012 julkiselta sektorilta eläkkeelle yhteensä lähes 2 000 sosiaalityöntekijää. Jos kunakin vuonna eläkkeelle jäävien osuus suhteutetaan 4 650:een (joka Kunnallisen henkilörekisterin mukaan oli kuntien sosiaalityöntekijöiden määrä vuonna 2000), olisi eläkkeelle jäävien sosiaalityöntekijöiden yhteismäärä tuona ai- kana noin 1 000 (keskimäärin 115/vuosi). Yksityiseltä sektorilta eläkkeelle jää tuona aikana Kun tien eläkevakuutuksen mukaan yhteensä noin 500 so- siaalityöntekijää (keskimäärin 55/vuosi). Asiakasmäärien kehitys Sosiaalityön asiakkaiden kokonaismäärää ei tiedetä, mutta lastensuojelun, toimeentulotuen ja päihdehuollon asiakasmäärien kehityksen perusteella saadaan riittävän hyvä kuva sosiaali työn tekijöiden asiakasmäärien kehityk- sestä. 21 Kuvio 1. Lastensuojelun, toimeentulotuen ja päihdehuollon asiakasmäärät Lähde: Lastensuojelu- ja toimeentulotukirekisterit, Stakes; Kuntien toimintatilasto, Tilastokeskus 1.2 Sosiaalityöntekijöiden nykyist en työ- käytäntöjen tarkoituk sen mukai suus, asiakastyössä pysyminen ja työn arvostukseen vaikutt avat tekijät Sosiaalityöntekijöiden nykyisten työkäytäntöjen tarkoituksenmukaisuutta ja työolosuhteita arvioitiin järjestämällä kaksi miniseminaaria ja toteutta- malla kysely sosiaalityöntekijöille Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimus ja kehittämispalvelujen kanssa. Sosiaalityöntekijä 2015 -kyselyn tarkoituk- sena oli saada ensikäden tietoa sosiaalityön nykyisistä työkäytännöistä ja työolosuhteista sekä työssä pysymiseen ja henkilöstön saatavuuteen liitty- vistä haasteista. 22 Tehdyn kyselyn tulosten ja myös tutkimuskatsauksen perusteella sosi- aalityöntekijät pitävät työtään sisäisesti palkitsevana ja arvostavat omaa työtään. Sosiaalityöntekijät kokevat työnsä monipuolisuuden, luovuuden, vaihtelevuuden, mielenkiintoisuuden, haastavuuden ja ihmisläheisyyden vahvuuksiksi, jotka edistävät sosiaalityöntekijöiden pysymistä ammatissaan. Osa sosiaalityöntekijöistä kokee hyvän työllisyystilanteen ja vakituisen työ- paikan alan vetovoimatekijöinä. Sosiaalityöntekijöiden työssä pysymistä ja saatavuutta heikentävät mer- kittävästi työhyvinvointiin ja työolosuhteisiin liittyvät ongelmat. Kyselyssä ja miniseminaarissa nousivat keskeisiksi heikkouksiksi ja uhkakuviksi sosi- aalityön liian vähäiset resurssit suhteessa työmäärään ja siitä johtuva työn ylikuormitus, työn henkinen kuormittavuus, organisaatioiden huono toimi- vuus ja ongelmat johtamisessa, heikko työturvallisuus ja huonot fyysiset työ- olosuhteet, työn huono arvostus ja julkisuuskuva sekä huono palkkaus. Poikkisektorisen yhteistyön heikkouksina mainittiin johtamisen ja tie- donvaihdon ongelmat. Myös työntekijöiden jatkuva vaihtuvuus ja sijaisten epäpätevyys ja siitä johtuva yhtenäisten työkäytäntöjen puuttuminen loi työhön raskautta ja päällekkäisyyttä. Epäyhtenäisiä työkäytäntöjä aiheutti- vat myös eritasoiset tietotekniikkataidot ja työnjaon epäselvyydet. Tulevai- suuden uhkakuvana tuotiin esiin pakoa sosiaalityöstä ja yleistä kiinnostuk- sen puutetta sosiaalityötä kohtaan yhteiskunnassa. Sosiaalityön kehittäminen ei kuitenkaan ole vaimentunut, vaan ke- hittämismahdollisuutena nähtiin mm. työkäytäntöjen suuntaaminen yhä enemmän verkosto- ja yhteistyöhön. Verkostotyö tulisi nähdä nykyistä laaja-alaisemmin ja ennakkoluulottomammin, ja yhteistyöhön tulisi liittää kolmannen sektorin toimijoita ja yksityisiä tahoja. Kolmijaon ”etuuskäsit- tely, sosiaali ohjaus, palveluohjaus, sosiaalityö” vahvistaminen ja työnjaon selkiyttäminen sosiaalialan sisällä, ennaltaehkäisevän työn vahvistaminen sekä työnohjauksen ja täydennyskoulutuksen vakiinnuttaminen oleelliseksi osaksi työtä nähtiin tärkeinä kehittämisalueina. Lisäksi tuotiin esiin tarve nivoa sosiaalityön peruskoulutus kiinteämmin käytännön työhön ja tehdä sosiaalityö näkyväksi työprosesseja kuvaamalla. Sosiaalityön julkisuuskuvan ja työn arvostuksen parantaminen vaikutta- vat keskeisesti sosiaalityöntekijöiden työssä pysyvyyteen ja osa vastanneista näki itse työn kehittämisen, selkeytyneen työnjaon ja johtajuuden vahvista- misen avaimena työssä pysymiselle. Sosiaalityön vaikuttavuuden tutkimisen ja siitä tiedottamisen nähtiin myös nostavan alan arvostusta. Välineinä tähän ehdotettiin mm. tietoverk- kojen käyttöä sosiaalityön palveluiden, työ mallien ja projektien esittelyssä sekä sosiaalityöntekijöiden omaa aktiivisuutta. 23 1.3 Sosiaalialan työn uusi jäsentyminen Sosiaalialan ydintehtävissä työskentelevien ammattiryhmien koulutusraken- teet ja opetussuunnitelmat ovat muuttuneet voimakkaasti koko 1990-luvun ajan. Sosiaalityön koulutuksen uudistaminen aloitettiin 1990-luvun lo pulla, minkä tuloksena vuonna 1999 asetukseen yhteiskuntatieteellisistä tutkin- noista lisättiin sosiaalityön peruskoulutusta koskeva 4a § ja syksyllä 2000 sosiaa- lityön ammatillista lisensiaattitutkintoa koskeva 14a §. Sosiaalityön koulutus perustuu sosiaalityön perus-, aine- ja syventävät opin not sisältävään maiste- rin tutkintoon ja siihen sisältyy käytännön opetusta ja ohjattua harjoittelua. Koulutusta järjestetään Helsingin, Jyväskylän, Kuopion, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoissa. Helsingin yliopistossa sosiaalityön koulutusta järjestetään myös Svenska social- och kommunalhögskolanissa ja yliopistossa suoritetta- vina opintoina. Uusien alalle valmistuvien sosiaalityöntekijöiden valmiudet ovat parantuneet ja he kykenevät toimimaan monipuolisesti niin yksilö- kuin yhteisö- ja rakenteellisessa työssä sekä kehittämään sosiaalityön toimintakäy- täntöjä. Viimeisin korkeakoulujen tutkintorakenteen uudistus tuli voimaan 1.8.2005, mikä merkitsi sosiaalityön opetussuunnitelman kehittämistä yliopis- toissa kandidaatti- ja maisterikoulutukseen. Uudistusten myötä sosiaalialan käyttöön on syntynyt runsaasti uutta osaamista, jota ei kuitenkaan ole saatu täysimääräisesti käyttöön. Sosiaa- lityön ylikuormituksen vähentämiseen ja organisaatioiden toimivuuden parantamiseen voidaan vaikuttaa kehittämällä tehtävärakennetta ja uudis- tamalla henkilöstön mitoitusta niin, että sosiaalityön on mahdollista löytää uutta yhteistyötä ja kumppanuutta myös sosiaalialan sisältä. Ammattikorkeakoulutus on vakiintumassa osaksi suomalaista koulu- tusjärjestelmää. Sosionomien (AMK) tulo merkitsee sosiaalialan töiden jakaantumista sosiaalityöhön ja sosiaaliohjauk seen. Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista tulee selkiyttämään sekä työnjakoa että yhteistyön rakentumista tiede- ja ammattikorkeakouluista valmistuneiden sosiaalialan työntekijöiden välille. Korkeakoulujen arviointineuvoston teettämän yliopistojen sosiaalityön ja ammattikorkeakoulujen sosiaalialan arviointiraportin mukaan (Murto ym. 2004) sosionomitutkinnon suorittaneella on sekä laaja-alaista sosiaa- lialan osaamista että erityisosaamista. Sosiaalialan ammattikorkeakoulu- tus on sosiaalialan ammatillista ja pedagogista osaamista edustava koulu- tusinstituutio, joka kouluttaa työntekijöitä asiantuntijatehtäviin teorian, käytännön, työelämäyhteistyön, asiantuntijaverkostojen ja kansainvälisen toiminnan avulla sekä luo uusia ajattelu- ja toimintatapoja sosiaalialan työ- elämäkäytäntöihin ja koulutukseen. Ammattikorkeakoulussa suoritettu so- 24 sionomi (AMK) -tutkinto tähtää vahvaan sisällölliseen ja menetelmälliseen osaamiseen. Sosiaalialan sisällöllinen tietoperusta rakentuu monitieteisesti. Sosiaalisia ilmiöitä tarkastellaan muun muassa sosiaalityön, sosiaalipoli- tiikan, sosiaalipedagogiikan, kasvatustieteen, psykologian, palvelujärjes- telmätietouden ja eettisen tietouden kautta. Näin rakentuva ”sosiaalisen” viitekehys konkretisoituu sosiaalialan työssä, jossa tuetaan yksilöiden liit- tymistä yhteiskuntaan sekä vahvistetaan heidän voimavarojaan ja osalli- suuttaan. Yhtäältä työ kohdistuu ihmisten välisiin suhteisiin, esimerkiksi vuorovaikutuksen tai yhteisöllisyyden tukemiseen, toisaalta yhteiskuntaan, esimerkiksi tutkimus-, kehittämis- ja vaikuttamistyöhön. Yhteiskunnallisel- la toi minnalla luodaan edellytyksiä kansalaisten selviytymiselle ja estetään syrjäytymistä. Menetelmällinen osaaminen rakennetaan vuorovaikutukses- sa sisällöllisen osaamisen kanssa. Työmenetelminä käytetään muun muassa verkosto-projekti- ja tiimityön sekä asiakkaan osallisuutta, hyvinvointia ja kulttuurista identiteettiä tukevia menetelmiä. (Murto ym. 2004.) Sosionomien (AMK) osaaminen onkin useimmiten yhdistelmä käy- tännöllisiä asiakastyön valmiuksia sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan valmiuksia. Sosionomeille on ominaisinta aluelähtöinen ja paikallinen ke- hittämistoiminta, jota tarvitaan esimerkiksi erilaisissa sosiaalialan työhön liitettävissä kehittämishankkeissa ja alan projektityön tehtävissä. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan asema tarvitsee kuitenkin edelleen vahvistamista ja vakiinnuttamista niin koulutuksessa kuin eri tutkimus- ja kehittämistoi- minnan verkostoissa. Sosionomi (AMK) voi sijoittua laajasti sosiaalialan eri sektoreille kuten sosiaalialan julkiselle sektorille (esimerkiksi kunnallinen palvelujärjestelmä, työhallinto, sosiaalivakuutus), yksityiselle (yritykset) sekä kol mannelle sektorille (yhdistykset ja järjestöt). Sosionomien sijoit- tumista työelämään on edis tänyt muun muassa uudenlaisen työotteen ja tutkimus- ja kehittämisnäkökulman hallitseminen sekä tutkivan työotteen tuominen työhön. Sosionomi (AMK) -koulutusta toteutetaan 23 ammattikorkeakoulussa, pääsääntöisesti sosiaali- ja terveysalan koulutusyksiköissä yhtenä koulu- tusohjelmana muiden koulutusalan ohjelmien joukossa. Ammattikorkea- kouluissa nuorten koulutuksen kokonaisopiskelijamäärä oli syksyllä 2003 yhteensä 5998 kun vastaava luku yliopistoissa sosiaalityötä opiskelevista oli 1 545. Opiskelunsa aloittaneita oli ammattikorkeakouluissa 1 574, kun vastaava luku yliopistoissa oli 340 (231 sisäänotossa, 109 erillisvalinnan kautta). Sosiaalialan koulutusohjelmat ovat jo melko hyvin vakiintuneet ja niiden selkeyttä sekä kansallista samansuuntaisuutta vahvistaa koulutusver- koston tekemä strategiatyö. Ammattikorkeakoulutus ja sen tuleva kehitys mahdollistaa sen, että so- siaalityöntekijät voivat tulevaisuudessa keskittyä entistä selkeämmin omal- 25 le erityisosaamisensa alueelle. Sosiaalialan henkilöstön tehtävärakenteen uudistamiselle on koulutusjärjestelmän uudistuminen luonut hy vät edelly- tykset. Työelämän on nyt kyettävä käyttämään hyödyksi alan ammatillisen henkilöstön osaaminen asiakastyön laadun parantamiseen. Sosiaalialan tulevaisuuden turvaamiseksi annetun valtioneuvoston pe- riaatepäätöksen perusteella on annettu sosiaalialan ammatillisen henki- löstön kelpoisuusvaatimuksista laki, joka tuli voimaan 1.8.2005. Lain poh- jalta laaditaan sosiaalialan kehittämishankkeessa sosiaalialan hen ki löstön tehtävärakenne- ja mitoitussuositukset vuoden 2006 loppuun mennessä. Tehtävärakenteen uudistamista edesauttaa sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön yhteistyössä käynnistämä sosiaalialan ydintehtävissä tarvittavan osaamisen ja erityisosaamisen ennakointihanke, joka kohden- tuu vuoteen 2015 asti. Ydinosaamisesta saatuja tuloksia on käytettävissä syksyllä 2005, erityisosaamisen määrittely ja koko hankkeen loppuraportti valmistuvat kesällä 2006, jolloin on mahdollista täsmentää sosiaalialan eri ammattiryhmien tehtäviä ja jäsentää sosiaalialan tehtävärakennetta uudella tavalla sekä tarkistaa henkilöstön mitoitusta. Lisäksi annetaan suositukset sosiaalialan henkilöstöä koskevasta täy- dennyskoulutuksesta ja työnohjauksesta sekä toteutetaan sosiaalialan Veto-ohjelman kanssa yhteistyössä valtakunnallinen laaja-alainen työ- olojen kehittämishanke. Edellä mainitun hankkeen tavoitteena on luoda työpaikoille pysyviä tukirakenteita, joilla voidaan vähentää työn psyykki- sen kuormittavuuden vaikutuksia ja edistetään työntekijöiden työturval- lisuutta. 1.4 Yksityinen palvelutuot anto sosiaalipalveluissa Yksityisen palvelutuotannon lisääntyminen luo uusia osaamistarpeita so- siaalityöntekijöille, mutta myös uusia mahdollisuuksia palvelujen järjes- tämiseen. Tällä hetkellä yksityiset pal ve luntuottajat, yritykset ja järjestöt tuottavat neljäsosan sosiaalipalveluista henkilöstön määrällä mitattuna. Vuonna 2002 järjestöt tuottivat 18 ja yritykset kuusi prosenttia kaikista sosiaali palveluista. Suurin osa yksityisistä sosiaalipalveluista myydään kun- nille, mutta myös muita ostajia on. Kotitaloudet ostavat lähinnä päivähoi- toa ja kotipalveluja ja esimerkiksi Valtio konttori pitkäaikaista laitoshoitoa sotainvalideille. (Kauppinen & Niskanen 2005) Yksityisen tuotannon osuus on sosiaalipalveluissa suurin palveluasumi- sessa, ensi- ja turva koti toiminnassa, päihdehuollossa sekä lasten ja nuorten 26 sijaishuollossa. Näissä kaikissa palve luissa yritykset ja järjestöt tuottavat yli puolet palveluista. Järjestöillä on suurin osuus ensi- ja turvakodeissa, päihde- huollossa, vanhusten ja vammaisten laitoshoidossa sekä palvelu asumi sessa. Yritysten osuus on suurimmillaan lasten ja nuorten laitos- ja perhehoidossa, lasten päivähoidossa ja kotipalveluissa. (Kauppinen & Niskanen 2005) Yksityisen osuuksissa on myös alueellista vaihtelua. Sosiaalipalveluissa yksityisen palve lu tuotannon osuus on selvästi suurin Uudellamaalla, jossa lähes 30 prosenttia sosiaali palve lu jen työvoimasta työskenteli vuoden 2002 lopussa järjestöissä tai yrityksissä. Pienimmät osuudet olivat Ahvenanmaal- la, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla, joissa sosi aali palvelujen henki lös- töstä alle 16 prosenttia työskenteli yksityisellä sektorilla. Järjestöjen osuus sosiaalipalve lujen työvoimasta oli selvästi suurin Uudellamaalla ja Kymen- laaksossa ja yritysten puolestaan Kainuussa, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Sa- vossa ja Pohjois-Karjalassa. (Kauppinen & Niskanen 2005) Lähes puolet yksityisistä sosiaalipalvelutoimipaikoista sijaitsee Etelä- Suomen läänissä, mutta ne eivät keskity pelkästään ruuhka-Suomeen. Vuonna 2002 kaikkiaan 80 prosentista Suomen kunnista löytyi vähintään yksi tällainen toimipaikka. Vähintään viisi toimipaikkaa oli 137 kunnassa (31 % kunnista). Erityisesti ensi- ja turvakodit, A-klinikat ja päiväkodit keskittyvät kaupunkimaisiin kuntiin, kun taas asumispalveluyksiköitä, lasten ja nuorten perhekoteja ja kotipalveluntuottajia on väestöön suh- teutettuna enemmän maaseutumaisissa kunnissa. (Kaup pi nen & Niska- nen 2005) Yksityisen palveluntuotannon lisääntyminen näkyy sosiaalityöntekijöi- den työssä erityisesti siinä, että he joutuvat tekemisiin kilpailutuksen kans- sa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään tu levaisuuden asiasta, sillä yksityiset palveluntuottajat tuottavat jo tällä hetkellä kaksi kolmas osaa lastensuojelun sijaishuollosta. Samoin esimerkiksi vammaispalveluissa ja päihde huol lossa yksityisten palveluntuottajien osuus on jo nyt merkittävä. Laki julkisista hankinnoista (1505/1992) tuli voimaan 1994. Sen mu- kaan kuntien on kilpailutettava palvelut, joita ne eivät tuota itse tai muiden kanssa yhteistyössä. Kilpailutus vaatii muun muassa kustannuslaskennan ja laatujärjestelmien kehittämistä. Jo tarjouspyyntöjen tekeminen ja niihin vastaaminen edellyttää, että pystytään kuvaamaan, mitä ostetaan ja myy- dään ja millainen laatutaso palveluilta vaaditaan. Eri tuottajien vertailu edellyttää myös kunnan oman tuotannon seurantaa ja arviointia, sillä myös kunnallisten palvelujen kustannukset, laatu ja sisältö on oltava tiedossa. Palvelujen ostamiseen liittyviä säädöksiä uudistetaan parhaillaan. EU:n uudet hankintadirektiivit tulivat voimaan keväällä 2004 ja hankintalainsää- dännön kotimainen uudistustyö on meneillään. Viime aikoina keskustelua on herättänyt eniten Euroopan komission tammikuussa 2004 antama di- 27 rektiiviehdotus palveluista sisämarkkinoilla (ns. palveludirektiivi). Kysymys on kokonaan uudesta lainsäädäntöehdotuksesta, jolla pyritään edistämään sekä palveluntarjoajien sijoittautumista toiseen jäsenmaahan että tilapäi- sesti rajan yli tarjottavien palveluiden vapaata liikkuvuutta. On siis mah- dollista, että jatkossa sosiaalipalveluja tarjoavat Suomessa myös ulkomaiset yritykset. 28 2 Sosiaalityö vuonna 2015 2.1 Sosiaalityön muutt uva toimintaympärist ö Sosiaalityö 2015 -jaosto määritteli tavoitetilan, johon sosiaalityön koko- naisvaltaisella uudistamisella pyritään. Materiaalina käytettiin jaostossa työstettyä Delfoi-analyysia, Konstikas sosiaalityö -tutkimusta (2005) sekä asiantuntijoiden kuulemisia. Jaoston näkemyksen mukaan sosiaalityössä on vuonna 2015 tapahtunut seuraavaa: • Sosiaalityö on aidosti monialainen professio. • Sosiaalityön työmenetelmiä on kehitetty ja ne on yhdistetty riit- tävän laaja-alaisiksi työorientaatioiksi. Orientaatiot ovat kehit- tyneet vankaksi osaamisperustaksi, jolloin so siaalityö on tunnus- tettu asiantuntija. • Työorientaatioita, jotka huomioidaan sosiaalityön koulutukses- sa ja kunnallisen sosiaalityön organisoinnissa ovat: kuntouttava sosiaalityö, yhteisötyö, rakenteellinen työ sekä ennalta ehkäisy ja varhainen puuttuminen. Tämän johdosta sosiaalityön ala on haluttu sekä työntekijöiden työolosuhteet ja palkkaus on saatu korjattua. 29 • Lisäksi uudet osaamisalueet, kuten gerontologinen sosiaalityö, palveluohjaus, johtaminen, hyvinvointiteknologia ja sosiaalita- lous on huomioitu koulutuksessa, työkäytän nöissä ja tutkimuk- sessa. • Tietotuotanto, tutkimukseen perustuva tieto, arviointi ja enna- kointi ovat osa työtä. • Sosiaalityö toimii refleksiivisesti toimintaympäristössään; se ky- kenee huomioimaan yhtä aikaa mikro- ja makrotasojen toimin- talogiikat (ml. lokaalin ja globaalin eli glokaalin haasteet). • Sosiaalityössä on määritelty ammattikunnan arvot, missio ja tu- levaisuuden strategiat sekä perustehtävät. Tämän johdosta se on kyennyt määrittelemään paikkansa sekä selviytymään kove- nevien arvojen yhteiskunnassa. Sosiaalityön työkäytännöt määrittyvät paitsi työn arjen vaateista myös yhteiskunnallisesta muutoksesta käsin. Sosiaalityön kansainvälistyvä toi- mintaympäristö asettaa sekin haasteita työskentelytavoille. Kunta-alan tu- loksellisuusprojektin eli Kartuke-ohjelman arvioinnissa yhteiskunnan muu- tosta hahmoteltiin siirtymänä ensimmäisestä modernista toiseen moderniin seuraavalla tavalla. Taulukko 5. Siirtymä ”ensimmäisestä modernista toiseen moderniin” Beckiä (2000) ja Staceya (2002) mukaillen Arnkil (2004, 29) Ensimmäinen moderni Siirtymätilat Toinen moderni Hierarkkinen Hierarkioiden madaltuminen Verkkomainen Kansallinen Kansallisen tason heikkeneminen Glokaali Sisäisesti lokeroitunut ja sektoroitunut, julkinen, yksityinen ja kolmas sektori ”omissa maailmoissaan” Sisäisten ja ulkoisten rajojen ylityksiä Uusia ”rajalla olevia” yhteis- työmuotoja Ennustettava ja hallittavissa oleva Ennustettavuuden ja hallit- tavuuden heikkeneminen, riskien kasvu Epävarmuus, hallitsematto- muus, ennustamattomuus, riskien kasvu Yhteiskunnan ja sosiaalityön toimintaympäristön muutos on siirtymistä hierarkkisesta, melko selvärajaisesta ja ennustettavasta maailmasta kohti rakenteiltaan epäselvempää ja riskialttiimpaa maailmaa. Tämä merkitsee 30 vaikeampaa syy- ja seuraussuhteiden ennustettavuutta. Keskeistä on, että organisaatioiden sisäiset ja ulkoiset sektorirajat liudentuvat. Yksityisen, jul- kisen ja kolmannen sektorin tahoilla syntyy uudenlaisia rakenteita ja yhteis- työmuotoja, jolloin monenlainen rajapinnoilla tapahtuva kanssakäyminen lisääntyy. (Arnkil 2004, 28.) Kehitystä on kuvattu myös siirtymänä hyvinvointivaltiosta hyvinvointi- yhteiskuntaan. Julkis hallintokeskeinen järjestelmä on muuttumassa moni- toimijamalliksi, joka tarkoittaa verkostomaisia toimijarakenteita ja yksilöi- den suurempaa vastuuta hyvinvoinnistaan. Julkisen hallinnon sisällä vastuu siirtyy yhä enemmän paikalliselle tasolle. Palvelutuotannossa hajauttamisen ohella korostetaan markkinoiden merkitystä sekä tehokkuutta. (Möttönen & Niemelä 2005.) Hyvinvointipolitiikan suunnanmuutos on murtanut käsityksen julkisen sektorin institutionaalisesta asemasta. On siirrytty pluralistiseen hyvinvoin- tiyhteiskunta-ajatteluun, jossa myös valtaa on hajautettu. Valtion ohjaus- ajattelussa tämä näkyy paikallisten toimijoiden kontrollin vähentämisenä, jolloin syntyy innovatiivisia voimavaroja vapauttavia toimintatapoja. Uusi- en mallien on puolestaan nähty edistävän seudullista kehitystä sekä tuovan hyötyjä kansalaisille. Rahoitus on ollut keskeinen ohjausinstrumentti infor- maation ohella. Valtion rooliksi on tullut hyvien toimintakäytäntöjen levit- täminen koko maahan. Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeet ovat esimerkkejä tällaisesta ohjelmapolitiikasta ja ohjausmallista. Normioh- jausta käytetään määrittämään palvelujen saatavuutta, laatua tai volyyme- jä tai tapauksissa, joissa sääntely muuten on välttämätöntä. (Möttönen & Niemelä 2005, 47-48.) Peter Sommerfeld (2005, 15) kuvaa kehitystä samankaltaisesti. Hänen mukaansa suljetut poliittiset järjestelmät ovat muuttaneet ohjaustapaan- sa. Uudenlaiset ohjausmekanismit korostavat myös kansalaisyhteiskunnan roolia ja autonomiaa. Kokonaisvaltaisesta ohjauksesta on siirrytty kohti pienempien kokonaisuuksien hallintaa, jolloin poliittisen järjestelmän le- gitimiteetti säilyy. Sosiaalisen muutoksen ohella kehittyy uudenlaisia ra- kenteita. Erilaisia toimintoja siirtyy paikalliselle tasolle ja lähemmäs kan- salaisia. Toisaalta osa aikaisemmin julkisesti tuotetuista palveluista siirtyy kilpailun kentälle sekä New Public Management -opin mukaisesti tuotet- taviksi. Asiakokonaisuuden kannalta on huomattava, että monenlaisia kehitys- juonteita etenee samanaikaisesti. Siten hyvinvointivaltion hajautuminen tai palvelukentän markkinoistuminenkaan eivät noudata lineaarista kehitystä. Kunnat tuottavat edelleen suuren osan hyvinvointipalveluista, joskin wel- fare mix -tyyppiset tuotantotavat, uudenlaiset kumppanuudet tai käsitteet kuten ”sosiaalinen pääoma” kuvaavat muutosta. 31 Sosiaalityön kehittämisen ja jaoston tehtäväksiannon kannalta seuraavat kaksi laajaa teemaa ovat keskeisiä. Niistä ensimmäinen liittyy toimintaym- päristöön ja toinen sosiaalityön sisäiseen itseymmärrykseen. Sosiaalityön toimintaympäristöä on perinteisesti kuvattu hyvinvointivaltion kriisiin, monimutkaistuvien sosiaalisten ongelmien ja rakenteiden näkökulmista. Edellisten lisäksi huomiota tulisi kiinnittää myös niihin puhetapoihin eli diskursseihin, joissa sosiaalista todellisuutta määritellään. Tässä korostuvat palvelujen käyttäjien ja osallisten näkökulmat; resurssit ja tarpeet. Kyse on kansalaisyhteiskunnan roolin sekä osallisuuden määrittelystä laajemminkin. Tulisi myös tutkia ja pohtia, millaisilla uudenlaisilla palvelujen tuottamisen tavoilla, ohjausmekanismeilla tai rakenteilla tavoitteisiin voidaan päästä. Tähän on viitattu sellaisilla käsitteillä kuten yhteisöjen uudelleenmuotou- tuminen, valtion roolin muutos tai hyvinvointivaltion uudelleen muotou- tuminen. Toiseksi sosiaalityön on määriteltävä ne roolit, joilla se toteuttaa palve- lutehtäväänsä ja joilla se osallistuu yhteisöjen ja yhteiskunnan toimintoihin. Kyse on ammatillisesta projektista (professiosta) ja erityisesti osaamisperus- tan uudistamisesta. Sosiaalityöltä voidaan perustellusti vaatia ”tehtäväku- van” kirkastamista, jotta edellä kuvattuihin monenlaisiin haasteisiin voi- daan vastata. Organisoinnin ja taustarakenteiden tulisi tukea sosiaalityön eritasoisten tavoitteiden toteuttamista. 2.2 Osaamisperustan uudist aminen Sosiaalityön työkäytäntöjen kehittämisen erityisenä haasteena on, millä ta- voin voidaan vastata yhä monimutkaistuviin yksilöllisiin tarpeisiin ja yhteis- kunnallisiin ongelmiin. Tilanne ei ole uusi, sillä ainakin kymmenen vuoden ajan erilaiset kehittämishankkeet ovat operoineen taulukon 5. kuvaamis- sa ”siirtymätiloissa”. Esimerkkeinä ratkaisuista ovat erilaiset monitoimija- mallit, joilla on voitu vastata luovasti ja yksilöllisesti palvelujen käyttäjien tarpeisiin. Parhaimmillaan tämäntyyppisissä työorientaatioissa on toimittu joustavasti ihmisten arkielämän ja palvelurakenteiden välisessä maastossa eli ”välittäjäverkostoissa”. Kysymys on paitsi työorientaatioiden ja verkosto- rakenteiden kehittymisestä, myös poliittisten, hallinnollisten ja palvelura- kenteiden tarpeesta uudistua. Haasteet saattavat kysymään, ovatko työmenetelmät liian kapea pers- pektiivi sosiaalityön ym märtämiseksi. Lisäksi työkäytäntöjä tulisi arvioida suhteessa tulevaisuuden haasteisiin. Yksittäisten työkäytäntöjen ja metodi- en hallitseminen on sosiaalityön välttämätön perusta, mutta liian kapea- alaisina ne eivät toimi työn organisoinnin ja kokonaisvaltaisen kehittämisen 32 työkaluina. Toisaalta tehtäessä vaikuttavuustutkimusta ja arvioitaessa inter- ventioiden purevuutta sosiaalityön metodeja joudutaan pilkkomaan riittä- vän pieniksi ja siten mitattaviksi osiksi. Työmenetelmien hajanaisuuden lisäksi ongelmallista on, että menetel- miä ei ole tunnistettu riittävän selkeästi ja kuvattu systemaattisesti. Liian monenlaiset ja intuitiivisestikin käytetyt menetelmät eivät mahdollista työ- käytäntöjen kehittämistä. Sosiaalityön työmenetelmiä ja -käy täntöjä tulee siksi analysoida sekä samalla kehittää ja yhdistää riittävän laaja-alaisiksi työ- orientaatioiksi. Työorientaatiot toimivat vankan osaamisen perustana, jol- loin sosiaalityön asiantuntijuus vahvistuu. On huomattava, että orientaati- ot yhdistävät sosiaalityön jo olemassa olevaa osaamista uudella tavalla. Kyse on ns. perussosiaalityön kuvaamisesta uudella tavalla. Työorientaatioiden kehittymisen ja osaamisen karttuessa syntyy motivoituneempi sosiaalityön professio. Toinen eli refleksiivinen moderni liittyneenä yhä jatkuvaan syrjäytymis- kierteeseen tuo sosiaalisten ongelmien rinnalle ja sisälle kysymykset toivon katoamisesta ja merkitysmaailmojen kaventumisesta. Yhteiskunnassa tapah- tuneet muutokset ovat vahvistaneet tarvetta kuntouttavaan sosiaalityöhön, joka voidaan ymmärtää monimuotoisena muutostyönä. Yhä useammin so- siaalityössä ollaan tekemisissä pysyvän ja pitkittyvän työttömyyden, työky- vyttömyyden ja työssä jaksamisen ja uupumisen, köyhyyden, syrjäytymisen, perherakenteiden muutosten, yksinäisyyden, irrallisuuden ja monikulttuuri- suuden kanssa. Muutos edellyttää kuntouttavan sosiaalityön suunnittelulta, palvelujen organisoinnilta ja johtamiselta uusia työvälineitä, laadun var- mistamista ja arviointia. Sosiaalityöltä odotetaan aktivoivaa, kuntouttavaa ja verkostoituvaa työotetta ja valmiuksia työskennellä nyky-yhteiskunnan tuottamien ongelmien ratkaisemiseksi. (Sosnet 2005, 3.) Tulevaisuuden sosiaalityö huomioi kuntouttavan sosiaalityön sekä eh- käisevien ja moniammatillisten työkäytäntöjen lisääntyneen tarpeen kai- killa toiminnan areenoilla. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa nähdään sektorirajat ylittävänä tiimityönä. Varhainen puuttuminen nähdään sekä ehkäisevän työn että yhteisö- ja rakenteellisen työn työmenetelmänä. Eh- käisevän työn työkäytäntöjen kehittymistä vaikeuttaa kuitenkin tutkimus- tiedon ja koeteltujen työmenetelmien puute. Tulevaisuuskuvaa leimaa myös vahva usko rakenteellisen sosiaalityön ja yhteisötyön merkityksen lisääntymiseen. Samalla on huomattava, että ku- kaan ei määrittele sosiaalityön keskeiseksi tehtäväksi ja työmenetelmäksi toimeentulotuen myöntämistä tai pelkästään perhekohtaista lastensuojelu- työtä. Tämä on kuitenkin se, mitä sosiaalitoimistoissa on tehty vuosikym- menet. Perustyön kuormitus, kiire ja resurssipula ovat olleet työkäytäntöjen kehittämisen sekä työn tarkoituksenmukaisen organisoinnin esteitä. Vai- 33 kuttavuuden arviointiin tarvitaan jatkossa uudenlaisia lähestymistapoja sa- malla kun arviointi nivelletään osaksi perustyötä. Oikeus työturvallisuuteen ja työnohjaukseen lisäävät tulevaisuudessa työn vetovoimaa. Lähitulevaisuuden sosiaalityöntekijä on tiedon tuottaja, näkijä ja toimi- ja, mutta ei yksin. Moni ulotteinen toimintaympäristö edellyttää monenlai- sen osaamisen saumatonta yhdistämistä. On huomattava, että sosiaalityö on ensisijaisesti sosiaalista vuorovaikutusta ja toimintaa, jonka tavoitteena on ihmisten elämäntilanteisiin vaikuttaminen. Tiedon tuottaminen ja tut- kimus tukevat tätä sosiaalityön perustehtävää. Sosiaalityön koulutuksessa työlle asetetaan kunnianhimoisia visioita, mikä näkyy esimerkiksi sosiaali- työn määrittelyissä. Vasta valmistuneen sosiaalityöntekijän mennessä en- simmäiseen työpaikkaansa todellisuus on useimmiten tyystin toisenlainen. Tämä kertoo myös omaa kieltään sosiaalityön pitkään jatkuneesta kriisistä. Delfoi-analyysi sekä Konstikas 2005 -tutkimus tuottivat kaksi sosiaali- työn tulevaisuudenkuvaa: (i) Sosiaalityö on selvinnyt kriisistään ja vahvis- tunut monitoimijaiseksi professioksi ja (ii) sosiaalityö heikentyy toimijana, mutta koettaa vastata silti riskiyhteiskunnan haasteisiin. Kurjemman kuva- uksen toteutuminen on lähes varmaa, ellei nyt kyetä toteuttamaan mittavaa sosiaalityön reformia. Uudistuksen suuntaviivat on selvitetty luvussa 3. Parhaillaan käynnissä olevassa Sosiaalitoimistojen kehittämisen hyvät käytännöt -tutki mus hankkeessa (Vataja & Seppänen-Järvelä: Stakes/Fin- Soc) tarkastellaan sosiaalityössä havaittuja ristiriitoja. Ne tuovat esille ko- hentamista vaativia kohteita. Kuvio 2. Ristiriidat kehityksen raaka-aineena Ristiriidat ja jännitteet sosiaalityön rajapinnoilla Työyhteisön sisäiset jännitteet ja ristiriidat Osaaminen ja voimavarat • muutos ja muutospuhe • supistua vai laajentua - strategian valinta • kumppanuus vai kilpailu toimijoiden kesken • seudullinen yhteistyö • moniammatillinen yhteistyö • sosiaalityön ja sosiaalitoimiston profiili • työturvallisuus • perustehtävän määrittely • kokonaiskuvan tarkastelu • työnjaolliset kysymykset • ammattiryhmien väliset suhteet • kiire • arviointi • rekrytointi • erityisosaamisen hyödyntäminen seudullisesti • työyhteisön vahvistaminen ja haavoittuvuuden estäminen • johtaminen • kehittämistyöhön otettava aika 34 Jaoston työskentelyssä sosiaalityön osaamisen ja organisoinnin mallien ke- hittämisen lähtökohtana oli aidosti asiakkaiden ja osallisten kohtaamiseen pyrkivä sosiaalityö, jossa toteutuu eri toimijoiden osaamisen hyödyntämi- nen. Kehittämisen suuntaviivoiksi määriteltiin sosiaalityö 2015 -jaostossa seuraavat kriteerit: • Asiakkaiden ja osallisten kokonaisvaltainen kohtaaminen. • Erilaisten professionaalisten osaamisten yhdistäminen tuottaa toiminnallista lisäarvoa ja vähentää byrokratiaa. Huomioidaan se, että pelkät hallinnolliset ratkaisut ovat riittämättömiä uudis- tettaessa sosiaalityötä. • Työmenetelmiä ja -orientaatioita kehittämällä ja erilaiset toi- minnalliset rajapinnat huo mioimalla generoidaan sellaista uutta osaamista, jonka pohjalta kehkeytyy hyviä käytäntöjä. • Asiakastyön vaikuttavuuden todentaminen sekä interventioi- den ja toiminta ympä ris tössä vaikuttavien tekijöiden yhteisvai- kutusten arviointi. • Yhteistoiminnallisuuden vahvistaminen. • Asiakkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien vahvis- taminen. • Osaamisen johtamisen edistäminen. Sosiaalityö edellyttää yksilötyöpainotteisen työorientaatiokehittämisen rin- nalle vahvaa yhteis kuntapoliittista keskustelua ja näkemystä sosiaalityön merkityksestä. Sosiaalityö on amma tillista toimintaa, joka asettaa pää- määräkseen yksilön ja yhteisöjen omaehtoisen toiminnan tukemisen niin sosiaalisia ongelmia ennakoivassa kuin korjaavassakin mielessä. Sosiaalityö muo dostaa yhden yhteiskuntapoliittisen interventiomuodon, joka pyrkii turvaamaan kan salaisten hyvinvoinnin ja samalla ylläpitämään yhteisön so- siaalista turvallisuutta. Erityisesti sosiaalityön rakenteelliset ja yhteisölliset toimintatavat tähtäävät tähän päämäärään. 35 3 Sosiaalityön neljä kehitt ämis- linjaa Sosiaalityö 2015 -jaoston työskentelyn johtopäätös on, että sosiaalityön vahvistuminen edellyttää osin suuriakin muutoksia sosiaalityön organisoin- tiin sekä haasteita osaamiselle. Seuraavassa on tiivistetty neljä laajaa sosi- aalityön strategista kehittämislinjausta. Ne ovat kytköksissä toisiinsa siten, että kaikkia on vietävä eteenpäin yhtäaikaisesti. 1. Sosiaalityön työorientaatioiden kehittäminen osaamisperustaksi. 2. Sosiaalityön rakenteiden ja organisoinnin muuttaminen asiakkaiden tarpeita ja sosiaalityön osaamista vastaaviksi. 3. Asiakkaiden osallisuuden ja sosiaalityön eettisyyden vahvistaminen. 4. Sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen suuntaaminen alan perustutkimukseen sekä vastaamaan nopeasti kehittyviin yhteiskunnallisiin muutoksiin. 36 Keskeisin haaste liittyy sosiaalityön työorientaatioiden selventämiseen sekä osaa- misen kehittämiseen ja muutokseen. Työorientaatioiden kehittämisen edelly- tyksinä ovat sosiaalityön ja -palvelujen kansallinen ja paikallinen uudelleen organisointi sekä sosiaalityön tutkimuksen ja opetuksen kehittäminen. Organisoimalla työtä uudella tavalla mahdollistetaan keskittyminen mie- lekkään laajoihin kokonaisuuksiin. Samalla ratkaistaan tiedon kumuloitu- miseen, ammatillisen osaamisen kehit ty miseen ja moniammatillisuuteen liittyviä pulmia sekä luodaan sosiaalityöstä vetovoimainen ammatti. Tanskalainen tutkija Leena Eskelinen (2004; ks. Vataja & Julkunen 2004, 45) on tuonut esille kaksi tekijää, jotka vaikeuttavat organisaatio- muutoksia ja työn kehittämistä sosiaa litoi mis tois sa: 1. Sosiaalityöntekijöiden yksilöllinen työ: Sosiaalityöntekijät teke- vät pääasiassa yksilöllistä asiakastyötä. Tämä on osaltaan johta- nut siihen, että myös työn ongelmat yksilöllis tyvät. 2. Sosiaalityössä ei ole perinteitä sosiaalipoliittiseen toimijuuteen. Leena Rautiaisen (2003, 43) pääkaupunkiseudulla tekemän selvityksen mu- kaan tärkein pätevien sosiaalityöntekijöiden saatavuutta parantava tekijä on työn tehtäväkuvien selkeyttäminen. Ylipäätään työn suunnitelmallisuus, tavoitteiden ja tehtäväkuvien selkeys sekä yhteinen keskustelu tavoitteista ja toimintaa ohjaavista arvoista ovat tärkeitä tekijöitä sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin ja työolojen toimivuuden kannalta. Tulokset tukevat täs- sä raportissa orientaatioiden kehittämisen, organisoinnin, työhyvinvoinnin sekä työn vetovoiman osalta esitettyjä ratkaisuja. Kun sosiaalityö avautuu työskentelemään erilaisille palvelujen rajapin- noille, mahdollistaa se samalla profes sion vahvistumisen. Tällaisina raja- pintoina mainittakoon esimerkiksi asiakkaiden kokonais valtainen tuke- minen sekä professionaalisten ja hallinnollisten rajojen ennakkoluuloton ylittäminen. Kansallisesti suurin muutos on esitys toimeentulotukilaiksi, joka vaikuttaa sosiaalityön käytäntöihin. Toinen rakenteellinen uudistus on toimeentulotuen mahdollinen siirtäminen Kelan hoidettavaksi palvelura- kenneuudistuksen yhteydessä. Paikallisesti uudistus tarkoittaa sosiaalityön organisoimista osaamisalueiden eli työorientaatioiden mukaan, alueellisesti tai väestöryhmien mukaan. Ratkaisuksi jaosto esittää alueellisten toimin- tayksikköjen perustamista, joiden toimeenpanoon tulee kiinnittää huomio- ta palvelurakenneuudistuksen yhteydessä. Osaamisen kehittämisen ja työn organisoimisen tulee tapahtua yhtä- aikaisesti. Pienissä kunnissa alueelliset toimintayksiköt toimivat erikoistu- misen mahdollistavina osaamispooleina. Alueellisesti kuntien yhteistyönä tuotetut palvelut mahdollistavat työn suuntaamisen olosuhteiden mukaan. Samalla sosiaalityöhön saadaan synnytettyä ammatillisia urapolkuja ja seu- 37 dulliset yksiköt vahvistuvat. Työn kehittämisen ja pätevien työntekijöiden saatavuuden kannalta pulmallisimmiksi ovat osoittautuneet juuri pienet maaseutumaiset kunnat, joissa työskentelee muutama sosiaalityöntekijä (Konstikas sosiaalityö 2005). Kun erityisosaaminen huomioidaan aiempaa paremmin peruskoulutuksessa, ei osaamisen kehittyminen ole niin paljon työssä oppimisen ja ammatillisten lisensiaatintutkintojen varassa. Vaikka sosiaalialalla keskustellaankin asiakasosallisuudesta ja toiminnan eettisistä periaat teista, puuttuu sosiaalialalta yhtenäiset käytännöt eettisten periaatteiden soveltamiseksi. Erityisesti tällaisen toiminnan merkitys tulee esille asiakasosallisuutta koskevissa kysy myksissä sekä sellaisten asiakasryh- mien kohdalla, joiden omaehtoinen kyky ilmaista palve lutarpeensa tai tyy- tymättömyytensä on vajaasti toteutunut. Tavoitteena tulee olla, että kaik- kiin sosiaalityön muotoihin kehitetään siihen sopiva käyttäjien ja joissakin tapauksessa lisäksi käyttäjien edustajien systemaattisen kuulemisen ja neu- vonpidon järjestelmä, jossa keskus telun kohteeksi tulevat palvelusta saadut kokemukset, uudistus- ja muutossuunnitelmat sekä kehittämisideat. Neljäs linjaus on sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen vahvistaminen sekä niiden suuntaaminen vähitellen tukemaan kolmea edellistä teemako- konaisuutta. Sosiaalityössä tarvitaan paitsi perustutkimuksen vahvistamis- ta, myös sosiaalityön työmenetelmien kehittä mistä käytännön prosesseissa. Nämä edellyttävät jatkuvaa systemaattista tietotuotantoa ja tie don jalos- tamista esimerkiksi hyvien työ- ja organisointikäytäntöjen kehittämiseksi. Suuri haas te on myös siinä, miten yhdistetään tehokkaasti työn kehittämis- tä, asiakkaita ja toi mintaympäristöä koskeva tieto sekä luodaan tiedon hyö- dyntämisen rakenteet. 3.1 Sosiaalityön työorientaatioiden kehitt äminen osaamisperustaksi Sosiaalityön uudistaminen edellyttää seuraavia työorientaatio- ja erikoistu- misperustoja: 1. Kuntouttava sosiaalityö 2. Yhteisötyö 3. Rakenteellinen sosiaalityö 4. Ennalta ehkäisy ja varhainen puuttuminen, jotka ovat oma osaamisalueensa mutta ne läpäisevät myös kaikki edelliset työ- orientaatiot 38 Työorientaatiot koostuvat erilaisista sosiaalityön työmenetelmistä, kuten yksilö- ja ryhmätyömuodoista, psykososiaalisesta työstä, palveluohjauksesta, valtaistavista menetelmistä jne. Orientaatioihin perustavassa sosiaalityön mallissa katsotaan samaan aikaan sekä mikro- että makrotasoille, työsken- neltiinpä sitten yksilökohtaisin työmenetelmin tai vaikutettaessa rakentei- siin. Esimerkiksi varhaisen puuttumisen tai kuntouttavan sosiaalityön orien- taatioita ei sovelleta vain yksilökohtaisessa tai lastensuojelutyössä, vaan ne voidaan huomioida tarvittaessa yhteisö- tai rakennekohtaisessa työssä. Orientaatiot muodostavat sosiaalityön osaamisperustan ja ne tarkoittavat erityisosaamisen kehittämistä riittävän laaja-alaisina kokonaisuuksina. Kyse ei ole erikoistumisesta siinä (lääketieteellisessä) mielessä, että sosiaalityön- tekijät keskittyisivät tietyn kapea-alaisen metodin mahdollisimman tark- kaan hallintaan. Kaikki orientaatiot sisältävät sekä ennaltaehkäisevän että havaittuja ongelmia korjaavan näkökulman. Kuvio 3. Sosiaalityön työorientaatiot ja esimerkkejä tehtäväalueiden jäsentymisestä TYÖORIENTAATIOT Rakenteellinen sosiaalityö kulttuurinen sosiaalityöge rontol ogine n sosi aality ö päihdetyö aikuissosia alityö miele nterv eysty ö nuorisososiaalityö vam ma isty ö lapsi- ja perhesosiaalityö Yhteisötyö Kuntouttava sosiaalityö Organisointi ikä- ja väestöryhmä- perusteisesti Organisointi ilmiöpohjaisesti Ennalta ehkäisy ja varhainen puuttuminen 39 Käytännössä sosiaalityön organisointi voi edellyttää esimerkiksi ikä- tai väestöryhmäperustaista lähestymistapaa. Toiseksi työtä voi olla tarpeen or- ganisoida ilmiöperustaisesti, esimerkiksi vaikuttamalla päihdeongelmiin tai asuinalueilla ilmenneisiin haasteisiin. Kolmanneksi sosiaalityön tehtäväalue voi muodostua sektoriperustaisesti. Sektoripohjaisesti organisoidusta sosiaa- lityöstä ovat esimerkkeinä terveydenhuollon ja koulujen sosiaalityö sekä turvallisuusalojen sosiaalityö (puolustusvoimien ja vankiloiden sosiaalityö, poliisin kanssa tehtävä sosiaalityö tai kriisipäivystys). Tehtäväalueiden ja toimintasektoreiden ylitykset kuvaavat sosiaalityön muutossuuntaa, jota on haettu verkostomaisilla yhteistyösuhteilla. Sosiaalityön tulisi kuitenkin avautua aiempaa ennakkoluulottomammin uusiin suuntiin, asettuivatpa työn tavoitteet sitten ilmiöistä, asiakasryhmien tarpeista tai alueiden vaa- timuksista käsin. Gerontologinen työ käy hyvin esimerkistä, jossa yhdistyvät ehkäisevän, kuntouttavan, yhteisöllisen ja rakenteellisen työn orientaatiot. Esimerkiksi ikä ei määritä palvelutarvetta automaattisesti, vaan osallisten ikääntyessä työotetta on kyettävä muuttamaan aikuissosiaalityöstä geronto logisempaan suuntaan toimintakyvyn ja terveyden mukaan. Gerontologista sosiaalityötä ei tässä esitetä omiksi orientaatioikseen. Se tuodaan esille lähitulevaisuuden sosiaalityön tehtäväalueena, johon kohdistuu väestön ikääntymisen vuok- si sekä osaamiseen että resursointiin liittyviä haasteita. Ikäpohjaisesta eli elämänkaareen pohjautuvasta tarkastelusta mainittakoon esimerkkeinä lap- si- ja perhetyö, nuorisososiaalityö, aikuissosiaalityö ja gerontologinen sosiaa- lityö. Vammaistyö, päihdetyö, mielenterveystyö ja kulttuurinen sosiaalityö työ ovat taas enemmän ilmiöpohjaisesti lähestyttäviä tehtäväalueita. Seuraavassa taulukossa on hahmoteltu kuvitteellinen esimerkki neljällä eri tehtäväalueella käytettävistä työmenetelmistä ja -orientaatiosta. Tehtä- väalueet voivat olla mitä tahansa muitakin, samoin menetelmät ja orien- taatiot. Keskeistä on, miten tarvittavaa osaamista yhdistetään käytännön työssä osallisten tarpeiden ja olosuhteiden mukaisesti. Olosuhteet voivat tarkoittaa sosiaalisia suhteita, alueen sosioekonomista luonnetta, sosiaali- työn verkostojen dynamiikkaa tai paikallista hallinnollista kulttuuria. 40 Taulukko 6. Esimerkki työmenetelmistä ja -orientaatioista eri tehtäväalueilla tehtäväalue / työsektori työmenetelmät • ennaltaehkäisy • varhainen puuttuminen lastensuojelutyö nuorisososiaalityö gerontologinen sosiaalityö päihdeongelmat lähiössä (havaittu ilmiö- ja alueperustainen orientaatio • kuntouttava sosiaalityö • yhteisötyö • rakenteellinen työ • varhainen puuttuminen • ennalta ehkäisevä työ • yhteisötyö • rakenteellinen työ • kuntouttava sosiaalityö • yhteisötyö • rakenteellinen sosiaalityö • perheiden tukeminen • ehkäisevä toimeentulotuki • palveluohjaus • verkostopalaveri • avohuollon tukitoimet • keskustelu & motivointi • nuorten ura- suunnitelmat • harkinnan- varainen toimeentulotuki • kouluvaikeuksien ennalta- ehkäiseminen • päihdepulmien ratkaiseminen yksilökohtaisin menetelmin • projektityö • sosiaalityö kentällä & kadulla & nuorisotyössä • palvelu- suunnitelman laatiminen ja toimeenpano • terveydenhuollon sosiaalityön menetelmät • verkostotyö • palveluohjaus • muisteluillat • hissiprojekti • osallisten & sosiaalityön näkökulman välittäminen suunnitteilla olevaan palvelutaloon • päihdetyön menetelmät (yksilö- ja ryhmätyö) • valtaistaminen & integrointi • aluetiedon kokoaminen • vaikuttaminen kaupunkisuun- nitteluun ja asukasvalintoihin • verkostotyö jne. • esim. ”suvaitse- vaisuusprojekti” 41 Toimenpide-ehdot us: Sosiaalityön työorientaatioiksi määritellään kuntouttava sosiaali- työ, yhteisötyö, rakenteellinen sosiaalityö sekä niihin liittyvät en- nalta ehkäisevä työ ja varhainen puuttuminen. Työorientaatioiden edellyttämä erikoistuminen, tiedollinen pohja sekä käytännöt on otettava huomioon yliopistojen opintovaatimuksissa ja käytännön työssä. Käsitteellisemmin tarkasteltuna orientaatioiden muutoksessa on kyse sel- keärajaisten professioiden murentumisesta ja uudenlaisesta, häilyvärajai- semmasta ammatillisesta asiantuntijuudesta. Uusi asiantuntijuus tuo haas- teen professionaaliselle sosiaalityölle. Sosiaalityön työorientaatioita tulee kehittää vastaamaan kansalaisten, asukkaiden, palvelujen tarvitsijoiden, muiden palvelujen, hallinnollisten käytäntöjen, juridisen sääntelyn sekä yh- teiskunnallisen muutoksen asettamiin haasteisiin. Jos sosiaalityön kehittämisen ja tutkimuksen lähtökohdiksi hyväksytään yhtäältä toimintaympäristön huomioiminen ja toisaalta refleksiivisyys suh- teessa ammatillisuuteen, joudumme vastaamaan ainakin seuraaviin kysy- myksiin: 1. Miten sosiaalityö kykenee linkittymään yhä moninaistuvan yhteiskunnan ja arkielämän muotoihin. Kysymys on mitä suu- remassa määrin kulttuurinen ja liittyy elämäntapojen muodon- muutokseen sekä syrjäytymisen ehkäisemisen ja integroinnin haasteisiin. 2. Miten tehdyistä virheistä voidaan ottaa opiksi (esim. projek- teista saadut opetukset sosiaalityön pulmista) ja toisaalta, mitä poisoppiminen vanhoista rutiineista merkitsee. Käsitys erilaisten toimenpiteiden, interventioiden ja integraation luon- teesta auttavat suuntamaan työtä täsmällisemmin. Sosiaalityön kannalta keskeisiä ovat ne roolit, joilla ollaan tekemisissä osallisten kanssa. On myös otettava huomioon sellainen yksinkertainen, mutta vaikeasti saavutettava seikka kuin luottamus suhteessa osallisiin ja kumppaneihin. Eräs projekti- kehittäjä puhui 1990-luvun alussa ”täsmä-jousto-työstä” puhuessaan itse asiassa refleksiivisyydestä. Eli toimien tulee olla sosiaalisesti ja alueellisesti perusteltuja osallisten kannalta. Vasta tällöin voidaan puhua relevanteista osallistamisen malleista tai määrittelytavoista. Julkisen sektorin ja sitä myötä sosiaalityön sanottiin siirtyneen säänte- lyn ajasta näkemyksen ja aktiivisuuden aikaan jo kymmenen vuotta sitten (Jalava & Virtanen 1996, 106). Toimivan, kantavan sekä sosiaalisesti kes- 42 tävän sosiaalityön kriteeri ei ole vain ammatillisuuden ja siihen liittyvän osaamisen vahvistaminen, vaan pikemmin sen kyky toimia refleksiivisesti. Siksi tarvitaan poisoppimista vallitsevista käytännöistä ja radikaalejakin menetelmiä (kuten lähiöliikunta, yhteisötaidehankkeet tai tehostettu yksi- lö- ja ryhmäkohtainen työ). Kehittämisen ja johtamisen kannalta edellä kir- joitettu tarkoittaa, että yhä erilaistuvissa olosuhteissa kehittämistyötä tulee ohjata joustavasti, jatkuvasti ja systemaattisesti, jotta tavoitteisiin päästään (Virtanen 2000). Professioon liitetään yhtenäinen tietopohja, oman työn kontrolloimi- nen (rekrytointi, koulutus jne.), eettiset periaatteet ja vahva kollegiaalisuus (Virtanen 2000). Sosiaalityöhön sovellettuna voikin olla niin, että tarvitaan erilaisia professionaalisuuksia eli ammattitaitoja ja työskentelyorientaatioi- ta. Samalla professioiden rajat tulevat häilyviksi ja epävarmoiksi, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että sosiaalityön professio olisi tällä kentällä ”net- tohäviäjä”. Monien kehittämistyöhön liittyvien arviointitutkimusten tulos on, että monitoimijaisen ja yhteiseen kehittämisen kohteeseen keskittyvän työn tuloksena syntyy osaamisen, professionaalisuuden, erilaisten resurssien ja vaikuttavuuden lisäarvoa. Suomalaisen ja akateemisen sosiaalityön näkökulmasta katsottuna eu- rooppalaistuminen voi merkitä deprofessionaalistumista ja professionaalisen sosiaalityön heikkenemistä. Kenttätyötä sosiaalialalla tekevät muutkin kuin akateemiset sosiaalityöntekijät, esimerkiksi ammattikorkeakouluista valmis- tuneet sosiaalialan ammattilaiset. Lisäksi yhteistyötä tehdään alan järjes- töjen ja vapaaehtoisten kanssa. Työn kehittymisen kannalta on kuitenkin tarkoituksenmukaista, että akateeminen sosiaalityö on mukana tässä kehi- tyksessä. Vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitojen lisäksi tarvitaan palvelujärjes- telmän tuntemista, tiedon tuottamista ja kehittävää tutkimusta. (Roivainen 2002.) Kumppanuusorientaatio haastaa perinteisen sosiaalityön totunnaiset roolimallit ja vuorovaikutustaidot melko perusteellisesti. Sosiaalityön voikin olla aluksi vaikeaa löytää asiantuntijuut taan kentällä esimerkiksi nuorten tai syrjäytyneen roolia rikkovien aktiivisten asukkaiden parissa. (Roivainen 2004) 3.1.1 Kuntoutt ava sosiaalityö Sosiaalityön toimintaympäristön muutos, työn sisällöllisen kehittämisen haasteet ja vaikuttavuuden vaatimukset ovat muuttamassa työskentelyä toi- meentulotukityöstä kohti aikuissosiaalityötä. Sosiaalitoimen ja työhallinnon yhteistyökokeilujen (yhteispalvelupistekokeilu ja työvoiman palvelukeskuk- set) tuloksena on huomattu, että erilaiset aktivointitoimet edellyttävät on- 43 nistuakseen kuntouttavia työmenetelmiä (ks. Arnkil ym. 2004). On myös huomattu, että kun toutuksen ”työkaluvalikosta” puuttuvat sosiaalinen ja psykososiaalinen kuntoutus eli ne keinot, joilla ihmisten elämänhallintaa voidaan tukea kokonaisvaltaisesti ja mahdollistaa siten muiden toimenpi- teiden vaikuttavuus (Karjalainen & Blomgren 2004). Kuntouttavan sosiaali- työn työorientaatiolla voidaan vastata aikuis- ja nuorisososiaalityön kehittä- mishaasteisiin. Sa malla voidaan ratkaista niitä haasteita, joita sosiaalityölle asettuu ongelmia korjaavassa työssä että empowerment-tyyppisten työme- netelmien konkretisoimisessa (valtaistaminen). Kuntouttavaa sosiaalityötä on määritelty Sosnetin (Valtakunnallisen sosi- aalityön yliopistoverkoston) Kuntouttava sosiaalityö erikoisalan opetussuun- nitelmassa (2005-2008) seuraavasti: ”Kuntouttavan sosiaalityön (empowe- ring social work) perusperiaatteita ovat: voimaantumi nen, valtaistuminen, voimavarakeskeisyys, subjektiivisuus/toimijuus, täysivaltaisuus, osallisuus ja vastuullisuus, kulttuuristen erojen tiedostaminen ja kunnioittaminen sekä elämän näköalojen avaaminen. Kuntouttavaa sosiaalityötä tarvitaan erilai- sissa elämäntilanteissa, joissa ihmisten ja erilaisten ryhmien täysivaltainen toiminta on vaikeutunut tai vaikeutumassa. Tavoitteena on luoda, palauttaa ja ylläpitää omaehtoisen selviytymisen, hyvän elämänlaadun ja elämänhal- linnan edellytyksiä, ehkäistä syrjäytymistä, tukea asiakkaiden itsenäisiä ja myönteisiä elämänvalintoja sekä täysivaltaista kansalaisuutta.” Kuntouttava sosiaalityö tulee ymmärtää työorientaationa, jolla on oma tiedollinen ja kokemuksellinen perusta erotuksena lääkinnällisestä kuntou- tuksesta, (työ)terveydenhuollon kuntoutuksesta tai psykologisesta kuntou- tuksesta. Kuntouttavan sosiaalityön työkäytäntöjä on kehitetty viime vuo- sina erityisesti työllistämiseen liittyvässä aktivoinnissa. Vaikka käytettävissä olleet esimerkit ja tutkimukset painottuvat aktivointitoimiin, keskeinen haaste on kokonaisvaltaisten sosiaalisen tukemisen työmenetelmien kehit- täminen ja soveltaminen laajasti. Kuntouttava sosiaalityö pyrkii muutok- seen sekä ihmisten elämässä että heidän ympäristössään ja yhteiskunnassa. Kuntouttavan sosiaalityön orientaatiota tarvitaan ennen muuta kuntien so- siaalitoimistoissa, päihde-, mielenterveys-, kuntoutus-, vammais-, vanhus- ja maahanmuuttajatyössä sekä terveys- ja kriminaalisosiaalityössä (Sosnet 2005). Matti Tuusa (2005) on selvittänyt Kohti kuntouttavaa sosiaalityötä -tut- kimuksessaan kuntouttavan työn reunaehtoja. Työllistämisasiat eivät kuu- luneet aiemmin sosiaalitoimistojen työhön, jolloin ei ollut realistista kuvaa siitä, millaisia kuntoutus- ja työllistämistarpeita asiakkailla on tai mitä pal- veluja työhallinnolla on käytössään. Tutkimuksen mukaan yhteistyön sijasta oli havaittavissa myös vastuun pallottelua ja tietämättömyyttä palvelutar- jonnasta. Kuntouttavan sosiaalityön käytännöt ovat olleet sosiaalityössä 44 satunnaisia sekä paljolti kiinni yksittäisten työntekijöiden osaamisesta. Alu- eellisesti palveluissa ja palvelujen tuottajien välillä vallitsee huomattavia eroja. Projektimaiset kehittämisotteet ja työn arviointi ovat olleet luomassa pohjaa aktivointilainsäädännölle ja sitä kautta uudenlaisten työorientaatioi- den kehittämiselle. Siirrettävyys perustyön käytännöiksi on kuitenkin osoit- tautunut vaikeaksi. Erityisesti tämä on tullut esille nuorten palvelujen kehittämisessä. Syr- jäytyvien nuorten tukemisessa ei ole tarkoituksenmukaista pyrkiä yksivii- vaisesti työllistämiseen tai ohjaamaan nuoria työhallinnon toimenpiteeseen. Sosiaalinen kuntouttaminen on usein vasta edellytys sille, että muita toi- menpiteitä voidaan suunnitella tai että vaikutukset olisivat kestäviä. Tu- loksellisuuden käsitettä – ja käsitystä kuntouttavan sosiaalityön luontees- ta – tulee laajentaa siten, että huomioidaan sektoritoimijan intervention sijasta moniammatillisen toimijaverkoston yhteensä tuottamat tulokset sekä yksilötasolla että palvelujärjestelmässä. Useiden arviointitutkimusten mukaan nuorten arjessa tapahtuvan tehos- tetun projektimaisen työskentelyn yhdistäminen saumattomasti moniam- matillisiin verkostoihin sekä sosiaalityöhön ja työvoimapalveluihin on osoit- tautunut tuloksekkaaksi. Toinen vahvuus on ollut sosiaaliohjauksen käyttö nuorten arkielämän tukena. Kolmas ja edelleen kehittämisen arvoinen asia on jatkaa kehkeytyvien työorientaatioiden kytkemistä sosiaalityön normaa- liksi toimintatavaksi. Tärkeää on sen tiedostaminen, millaiset työmenetelmät ja palvelujen organisointitavat ovat vaikuttavia kunkin ryhmän kanssa työs- kenneltäessä. Keskeinen väline tämän todentamisessa on sellainen vaikutta- vuusarviointi, joka kykenee huomioimaan interventioiden lisäksi ympäröivät olosuhteet ja yksilöiden elämään vaikuttavat muut tekijät. Empowerment- eli valtaistamisprosessien toimivuuden näkökulmasta oleellisia ovat yksilöllisten tekijöiden lisäksi yhteiskunnan ja työelämän ra- kenteelliset tekijät sekä lähiyhteisöön ja lähiympäristöön liittyvät tekijät. Valtaistamisprosessin toteuttamisen pulmiksi on osoittautunut vaikeasti syrjäytyneiden nuorten tavoittaminen ja motivointi, kuntoutumisprosessia estävät yhteiskunnan toiminta- ja palvelurakenteen ongelmat sekä yksilön toimintakykyyn liittyvät vajeet. (Järvelä & Laukkanen 2000) Suomalainen kuntoutusjärjestelmä on tienhaarassa. Vaikka julkilausuttu- na tavoitteena on yksilöiden toimintakyvyn turvaaminen erilaisissa elämänti- lanteissa, kuntoutuksen käytännöt ohjautuvat lääkinnällisen ja ammatillisen kuntoutuksen näkökulmista. Ongelmallista on, että sosiaalisen kuntouttami- sen projektit toimivat liian usein virallisen kuntoutusjärjestelmän ulkopuolel- la tai erilaisilla rajapinnoilla niin, että toiminta unohtuu hyvästä yrityksestä huolimatta sektorirajojen väliin tai ulkopuolelle. Toisaalta toimimiseen erilai- silla rajapinnoilla sisältyy innovatiivisuuden mahdollisuuksia. 45 Arviointitutkimusten perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että sosiaa- linen kuntoutus on ollut esimerkiksi nuorten palvelujen kehittämishankkei- den päätehtävä, vaikka ko. käsitettä ei aina ole käytetty. Kun projekteissa on kehitetty selkeitä malleja sekä kohderyhmän että kumppaneiden kanssa toimimiseen, tulevat haasteeksi mainitut rakenteelliset tekijät ja ongelmat. Pelkkä mallien kehittäminen ei riitä, vaan on tehtävä muutostyötä viran- omaisten työ- ja toimintakulttuurien suhteen sekä huomioitava lainsäädän- nön kehittämistarpeet. Resurssien takaamiseksi ja mallien käyttöön ottami- sen vaiheessa tarvitaan paikallisia ja kansallisia poliittisia päätöksiä. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain toimeenpanossa havaittiin suurta alueellista ja paikallista vaihtelua. Myös toimeenpanon resurssit ko- ettiin riittämättömiksi. Lain aktivoiva vaikutus kohdistui sekä palvelujärjes- telmään että työnhakijoiden aktivointiin. Erityisesti luotiin uudenlaista yh- teistyötä sosiaalitoimen ja työhallinnon välille pitkäaikaistyöttömien asioiden hoidossa. Lain myötä kyettiin synnyttämään uusi aktivoiva toimintamalli, jonka myötä palvelujärjestelmän kykyä vastata kohderyhmän haasteisiin te- rävöitettiin. Lyhyellä arviointijaksolla työllisyyden edistämisen tavoite ei kui- tenkaan toteutunut toivotulla tavalla. Sen sijaan parannettiin pitkäaikaistyöt- tömien työllistymisedellytyksiä. Kokemukset kuntouttavasta työtoiminnasta tuovat esille sen, että on tehtävä riittävän suuria muutoksia työkäytäntöihin ja organisointiin, että uudenlaisten mallien juurtumiselle ja sitä kautta vaikut- tavuudelle on edellytykset. (Ala-Kauhaluoma ym. 2004, 210.) Kuntouttavan sosiaalityön haasteina ovat aktivoivien ja selkeiden palve- lukonseptien kehittäminen sekä työprosessien, työnjaon, asiakasvalikoinnin ja ohjauksen mallien kehittäminen. Samaan kokonaisuuteen kuuluvat pe- ruspalvelujen ja erikoistuneiden palvelujen välinen työnjako sekä asiakas- profiloinnin organisointi ja tehtävärakenteen uudistaminen. On mietittävä, miten nivelletään yhteen sosiaalityön pitkät asiakasprosessit sekä työhallin- non ja muiden kumppaneiden tuotteistetut palvelut. Kuntouttavat työmal- lit ovat aina moniammatillista yhteistyötä edellyttävää toimintaa. Sosiaali- työ ei ole erillinen toiminto yhteistyössä, eikä kyse ole erillisten toimijoiden yksittäisistä teoista. (Tuusa 2005.) Vaikka yhteispalvelupistekokeilussa havaittiin johtajuuden ja rakentei- den epäselvyyttä, oli yhteistoiminta parhaimmillaan järjestelmällistä, suun- nitelmallista ja tuotti hyviä tuloksia. Mer kittävä oli tulos, että kukaan ko- keilussa mukana ollut ei halunnut palata vanhoihin rakenteisiin. (Arnkil ym. 2004.) Pelkkä yksilökohtaisen asiakastyön muuttaminen kuntouttavaksi ei ole riittävää. Työssä voidaan painottaa myös rakenteita ja yhteisöjä, jolloin koh- deryhmät laajenevat. Kuntouttavan sosiaalityön ammattikäytännöiksi voi- daan nimetä psykososiaalinen työ, valtaistamista tukevat työotteet, tilan- 46 nearviot, palvelu- ja aktivointisuunnitelmat sekä palveluohjaus. Interven- tioiden vaikuttavuuden arviointi sekä meta-arviointi ovat välttämättömiä edellytyksiä orientaation kehittämiselle ja vakiinnuttamiselle. Kuntouttavan sosiaalityön kehittämistarve on ilmeinen. Yksittäisten so- siaalityön työmenetelmien hallinta ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan pe- rustavanlaatuinen muutos sosiaalityön työorientaatioissa. Työorientaatioi- den edellyttämä erikoistuminen, tiedollinen pohja sekä käytännöt on sisäl- lytettävä yliopistojen opintovaatimuksiin. Työn organisointi ja johtaminen paikallisesti ovat avainasemassa sosiaalityön uudistamisessa. Toimenpide-ehdot us: Kehitetään kuntouttavan sosiaalityön ammattikäytäntöjä ja työ- menetelmiä, joita ovat mm. psykososiaalinen työ, valtaistamista tukevat työotteet, tilannearviot, palvelu- ja aktivointisuunnitelmat ja palveluohjaus. Kuntouttavan sosiaalityön menetelmien vaikut- tavuuden arviointia sekä meta-arviointia politiikkasuositusten pohjaksi on tuettava valtakunnallisesti. 3.1.2 Yhteisöt yö ja rakenteellinen sosiaalityö Sosiaalityön uudistamisen edellytyksenä on sosiaalityön yhteiskunnallisen ja alueellisen merkityksen ymmärtäminen. Se tarkoittaa sosiaalityön yhteis- kuntasuhteen ja toimintaympäristöjen huomioimista. Sen sijaan, että työ tapahtuu sosiaalipalvelutoimistoissa, keskittyy toimeentulon kysymyksiin tai suojaamaan professiotaan tai toimimaan vain pykälien mukaan, sen tulisi muuttua aktiiviseksi toimijaksi. Tällöin se ottaa haltuunsa ne alueet, joilla se on paras asiantuntija sekä toimii luontevasti kumppanina erilaisissa verkos- toissa ja tuo sinne sosiaalisen tiedon (tieto osallisista, heidän mahdollisuuk- sistaan, pulmistaan ja asuinympäristöön liittyvistä kehittä mis haasteista). Keskeisiä haasteita ovat lisäksi tietoyhteiskunnan toimintaympäristö, hyvin- vointiteknologia ja niihin liittyvien palveluprosessien kehittäminen. Sosiaalityön ydinsaamista ovat palvelujärjestelmän ja sosiaaliturvan hyvä tunteminen, asiak kaan oikeuksien turvaaminen, tarvittavien palve- lujen järjestäminen ja tähän liittyvä käytännön tuki, jalkautuva työote ja sujuvat kontaktit (Tuusa 2005, 54-55). Sosiaalityön työmenetelmiltä odote- taan asiakaslähtöisyyttä, avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja asiakkaan vaikutus- mahdollisuuksien lisäämistä. Rakenteellisen ja yhteisöihin liittyvän sosiaalityön juuret ovat Suo- messa kohtuullisen pitkät. Esimerkkeinä ovat 1970-luvun yhdyskuntatyön kokeilut ja 1980-luvun yhteissuunnittelukäytäntöjen kehittä minen mm. 47 Sofy-projektissa. Lähiökehittämistä on toteutettu 1980-luvulta alkaen val- takunnallisina oh jel mina, jotka ovat painottuneet yhä enemmän fyysisen ympäristön kohentamisesta asumisen arkea tavoitteleviksi ja yhdyskuntien toiminnallista rakennetta kehittäviksi. Rakenteellinen sosiaalityö ja yhteisötyö nousivat vahvasti esiin jaoston tekemässä Delfoi-analyysissa sekä sen pyytämissä lausunnoissa. Keskeistä po. orientaatiossa on sosiaalityön jalkautuva työote ja ajatus sosiaalityön ytimen löytämisestä. Globalisoituvan yhtenäiskulttuurin ja yhdentyvän Euroopan integraation kontekstissa valtioiden ja kuntien vastuun hyvin- vointipolitiikasta on sanottu vähenevän Pohjoismaissa. Suomessakin on puhuttu julkisen vastuun ja solidaarisuuden lisäksi yhteis vastuusta sekä normiohjauksen sijaan mahdollistavasta politiikasta. Yhteisöihin poh- jautuville työtavoille ja yhteisöllisille strategioille asettuu siten haasteita. Yhteiskunnallinen kehitys ja yhteisöllisyyden muodonmuutos ei kuiten- kaan lupaa automaattisesti sosiaalityöystävällisempää toimin taympäristöä. (Roivainen 2002, 213.) Yhdyskunnissa tapahtuvan sosiaalityön taustalla ovat kansainvälisesti vahvat käytännössä koe tellut ja tutkitut perinteet. Suomessa yhdyskun- tatyötä on kannatellut lähinnä projektitoiminta, vaikka työtapa nähdään jollain tapaa ideaalina. Koetaan, että ”community-work” ja erilaiset empo- werment-tyyppiset työtavat ovat aidointa sosiaalityötä. Mutta miksi näihin liittyvät työkäytännöt eivät ole vakiintuneet Suomessa? Työ edellyttää roh- keaa ja ennakkoluulotonta tapaa olla kentällä ihmisten ja ryhmien parissa. Samalla tarvitaan sellaista erityisosaamista ja kokemusta, jota ei ole pääs- syt syntymään tai ainakaan välittymään projekteista emo-organisaatioihin. Työorientaatioiden osalta kyse on siitä, että työkäytännöt ensin luotava sekä on tuotettava tiedollinen perusta hyvien käytäntöjen pohjaksi. Työkenttää voi selkeyttää erittelemällä yhteisötyön, rakenteellisen sosiaa- lityön ja kaupunkisosiaalityön orientaatioita. Kun yhteisötyö etsi 1970-luvulla vastauksia maalta kaupunkeihin siirtyneen väestön ongelmiin, on 2000-luvun sosiaalityön haasteena urbaani yhteisöllisyys (Roivainen 2002, 214). Yhteis- kunnallisen muutoksen vuoksi sosiaalityön on ymmärrettävä toimintaympä- ristöään ja oltava muuntumiskykyistä (eli refleksiivistä). Kyse on yhteisöllisen strategian löytämisestä työn perustaksi. Jos puhutaan laajemmin sosiaalityöstä kaupun ki politiikan osana, on työ kansalaislähtöistä, kaupunkilaisten hyvin- vointia, asumista ja arkielämää tukevaa toimintaa. Se toimii myös liiketalou- dellisin periaattein toimivan kaupun ki politiikan ja -suunnittelun vastavoima- na (Karjalainen ym. 2003, 242). Kaupunkisosiaalityö vah vistaa ja osallistaa sekä tekee paikallisia päätöksentekorakenteita näkyviksi ja ”käytettäviksi”. Suuri osa ihmisistä asuu väestöään luovuttavalla maaseutu-, haja-asu- tus- tai reuna-alueilla. Näille alueille sosiaalityön kaupunki- ja lähiötyyppi- 48 set toimintaorientaatiot eivät sovellu suoraan, vaan tarvitaan maaseudun elinehdoista ja elämäntavoista lähtevää työ- ja toimintakulttuuria. Samalla korostuu palvelujen saatavuus mahdollisimman lähellä ihmisten normaale- ja elämis ympäristöjä. Maaseudulla tehtävä sosiaalityö edellyttää maaseudun elämisehtojen tuntemusta ja kykyä soveltaa ammatillista tietoa ja valmiuksia maaseudun monesti poikkeaviin olosuhteisiin. Myös tässä tehtävässä seu- dulliset tai alueelliset toimintayksiköt toimivat kehittämisen resursseina. Lähestyttäessä rakenteellisen sosiaalityön kenttää työ on luonteeltaan yhteiskunnallista vaikuttamista. Se huomioi sosiaalityön tähän asti mar- ginaaliin jääneitä reuna-alueita, jotka itse asiassa ovat sosiaalityön ydintä. Se tuo muuten marginaaliin jääneitä ja jätettyjä ilmiöitä keskustelun ja toimenpiteiden kohteiksi. Sosiaalityön tulisi olla uskottava kumppani sen osallistuessa esimerkiksi kaupunkisuunnittelun ja kaavoituksen ratkaisui- hin ihmisten ja asuinalueiden edustajana. Hyvän sosiaalityön on kyettävä ylittämään yksilötyön sekä syrjäytymisen vastaisten paikallisten hankkeiden näkökulmat, jotta se voi olla luottamuksen arvoinen yhteiskuntapoliittinen toimija. Sosiaalityön on hankittava luottamus vankalla osaamisella, todistet- tava olevansa varteenotettava osapuoli ja tiedon tuottaja. (Roivainen 2002, 214.) Välineinä tässä voi olla aikalaisanalyysi, jonka avulla tuotetaan tietoa yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi. Sosiaalityön tietotuotannon me- netelminä tai tutkimuskohteina voivat lisäksi olla sosiaalisten vaikutusten arviointi, sosiaalinen raportointi sekä sosiaalitalouden osaaminen. Esimerkkeinä hyvistä kaupunkisosiaalityöhön liittyvistä käytännöistä on löydettävissä lukuisista toteutetuista lähiöohjelmista. Niissä on haettu ennak- koluulottomasti erilaisia welfare-mix -tyyppisiä toimijakombinaatioita. Osal- lisia ovat olleet niin julkiset toimijat, järjestöjen edustajat ja asukkaat kuin alueiden ja rakennusten ylläpidosta vastaavat tahot. On siis hylätty vaihtoeh- dottomat aikaisempaa yhdyskuntatyötäkin leimanneet top-down ja bottom- up -strategiat (Roivainen 2002, 215). Esimerkiksi Helsingin jo vakiintuneessa Lähiöprojektissa on hyödynnetty lähiöarkkitehtien, lähiöliikuttajien, yhteisö- taitelijoiden, perhetyöntekijöiden ja lähiötyön tekijöiden työpanoksia ja osaa- mista. Osa toimintamalleista on ajan saatossa vakinaistettu hallintokuntiin, jotta ne eivät jää irrallisiksi emo-organisaatiosta. (Karjalainen 2003.) Valtakunnallisessa Lähiöuudistus 2000 -ohjelmassa puolestaan haettiin uusia käytäntöjä alue- ja lähiötyöhön sekä kehitettiin asuinympäristön yllä- pitokulttuuria. Ohjelmasta vastasivat 15 kuntaa, viisi ministeriötä, Suomen Kuntaliitto ja Valtion Asuntorahasto. Neljä kantavaa teemaa olivat lähiöt yhdyskuntarakenteessa, rakennusten ja elinympäristön kehittäminen, lähi- öt elämän ympäristöinä sekä lähiöt ja tietoyhteiskuntakehitys. Arvioinnin (Karjalainen 2004) lopputulemina ohjelmassa tiivistyi (ml. aikaisempi lähiö- kehittäminen Suomessa) viisi ulottuvuutta. 49 1. Asukastoiminta, joka sisältää ryhmäaktiviteetteja, tiedottamis- ta, tietoyhteiskunnan mahdollisuuksia ja palvelujen tuottamista monitoimijaisesti 2. Kaupunkisosiaalityön uudet mallit 3. Asumisneuvojatyö, palveleva isännöinti ja asuinympäristön jat- kuvan kunnossapidon periaate 4. Rakennusten ja fyysisen ympäristön perusparantaminen ja osal- listavien suunnittelu-käytäntöjen kehittäminen 5. Strategisesti perusteltu lähiöiden ja yhdyskuntien kehittäminen Mainitut ulottuvuudet antavat kehyksen ja muutamia suuntaviivoja sille, mihin yhteisöihin ja rakenteelliseen suuntautuva sosiaalityö voi tarttua. Pai- kallisin painotuksin työ voi sisältää hyvinkin erilaisia elementtejä ja osaami- sen yhdistämistä. Toimenpide-ehdot ukset : Yksilökohtaisen asiakastyön rinnalla vahvistetaan rakenteellista sosiaalityötä ja aikaisempaa suurempi osa sosiaalityön toteuttami- sesta suunnataan yhteisösosiaalityöksi laajentaen näin sosiaalityö- tä rakenteiden ja yhteisöjen kehittämiseen. Vahvistetaan yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjaksi sekä sosi- aalityön tutkimuskohteina sosiaalisten vaikutusten ennakointia ja arviointia, sosiaalityön tietotuotannon menetelmiä sekä sosiaalita- louden osaamista. Käytännön sosiaalityön työvälineeksi luodaan sosiaalinen raportointijärjestelmä. 3.1.3 Ennalta ehkäisy ja varhainen puutt uminen Pulmien ennaltaehkäiseminen ja varhainen puuttuminen ovat yksilö- ja perhekohtaista työtä laajempia sosiaalityöhön ja sen verkostoihin liittyviä orientaatioita. Kuviossa 3. ennalta ehkäisy ja varhainen puuttuminen ovat oma orientaationsa, mutta sen lisäksi ne läpäisevät koko sosiaalityön teke- misen kirjon. Vaikuttamalla elinolosuhteisiin, asuinympäristön laatuun ja turvallisuuteen sekä palveluihin voidaan tehokkaasti edistää yhteisöjen toi- mivuutta ja sosiaalista eheyttä. Elinympäristöön ja hyvinvointiin liittyvän paikallisen tiedon avulla voidaan vaikuttaa suunnittelukäytäntöihin, jolloin on kyse sosiaalityön osallistavista ja rakenteellisista työorientaatioista. Raja ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan työtavan välillä on sekin veteen piirret- 50 ty viiva, sillä korjaavaan työhön sisältyy aina myös ongelmien syvenemisen ehkäisy. Tarpeen mukaan työtavat ovat reaktiivisia, havaittujen ongelmien korjaamiseen pyrkiviä tai ennakoivia toimia. Lastensuojelun ja erilaisten tukitoimien tarve on kasvanut tasaisesti 1990-luvun laman alkamisesta saakka. Työ on tullut samalla vaativammaksi perheiden tilanteiden ja yhteis kunnan toimintajärjestelmien monimutkais- tumisen vuoksi. Toiseksi työssä tarvitaan yhä enemmän psykososiaalista osaamista. Kolmanneksi lastensuojelu on juridisoitunut. Neljänneksi tuki- toimien ja sijoituspaikkojen järjestäminen edellyttävät palvelujen tilaami- seen ja kilpailuttamiseen liittyvää osaamista. Nuoret ovat olleet sosiaalityössä melko tavalla näkymätön ryhmä. He ovat suorassa asia kassuhteissa viranomaisiin vasta kun ongelmat ovat todel- la pahoja. Etenkin tämä koskee varhaisnuoria (13-17 v.). Vaikka perhe on asiakkuudessa sosiaalitoimistoon, jäävät nuorten asiat usein varjoon, sillä tapaamisissa hoidetaan toimeentulotuen tai perheen lasten asioita. Sosiaa- lityöntekijöillä ei nykyisessä tilanteessa ole riittävästi kosketuspintaa per- heiden arkeen ja siten mahdollisuuksia varhaiseen puuttumiseen. Nuorten huomioiminen sosiaalityössä olisi kuitenkin ratkaisevan tärkeää ongelmien ennakoimiseksi. Jo 18-vuotias voi olla kasautuneesti huono-osainen (päih- teiden väärinkäyttö, velat, maksuhäiriöt, keskeytynyt koulu, työttömyys, kiin nittymättömyys jne.) (Karjalainen & Blomgren 2004). Oma työkent- tänsä ovat kotoaan pois muuttaneet yli 18-vuotiaat nuoret, joiden palvelui- hin ja tukemiseen on vastattu vain työpaja- ja projektitoiminnalla. Tämän vuoksi nuorisososiaalityön kehittämistarpeet ovat ilmeiset. Varhaisen puuttumisen avulla pyritään kehittämään palvelujärjestelmän kykyä puuttua tarpeeksi ajoissa lasten, nuorten ja perheiden pulmiin ja tu- kea heitä selviytymisessä. Esimerkkinä voi mainita Varhaisen puuttumisen eli VARPU-hankkeen, joka on sosiaali- ja terveysministeriön koordinoi- ma hanke. Siihen osallistuvat keskeiset hallinnonalat sekä lastensuojelun, päihde- ja mielenterveysalan järjestöt. Päämääränä on edistää kulttuurista muutosprosessia, jonka tuloksena lasten ja nuorten hyvinvointi ymmärre- tään kaikkien yhteiseksi asiaksi. Varhaiseen puuttumiseen ja tukemiseen rohkaistaan sekä palveluissa että ihmisten arkielämässä. (www.stakes.fi/hy- vinvointi/verk) Stakesin huolikartoitusten mukaan noin joka kymmenes eri alojen työn- tekijöiden kohtaamista alle 18-vuotiaista lapsista on huolen harmaalla vyö- hykkeellä. Tilannetta leimaa epäselvyys monissakin elämänhallinnan kysy- myksissä. Näiden lasten auttaminen edellyttää perheen ja viranomaisten yhteistyön tiivistämistä. 51 3.2 Sosiaalityön syventämist ä vaativia tehtäväalueita Gerontologinen sosiaalityö ja nuorisososiaalityö nousevat lähitulevaisuu- dessa keskeisiksi tehtäväalueiksi. Näkemystä tukevat jaoston pyytämät asiantuntijalausunnot sekä sen teettämät selvitykset ja tutkimustieto. Teh- täväalueille on ominaista, että niitä ei ole huomioitu sosiaalityön sisältöinä vaikka tarve on tunnistettu ja tunnustettu. Nuorisososiaalityö Valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnetin mukaan lapsi- ja nuorisososiaalityön merkitystä voi perustella käytännön sosiaalityöstä nou- sevalla tarpeella vahvistaa lasten, nuorten ja lastensuojelun kysymyksiin liittyvää erityisosaamista. Sisällöiksi mainitaan kasvuolojen turvaamiseen ja perheeseen liittyvät kysymykset, lainsäädäntö, ennaltaehkäisevä työ, las- tensuojelutyö, psykososiaalinen työ, arviointi, moniammatillinen yhteistyö, palvelujen verkostoituminen, vaikuttaminen ja asiantuntijatiedon tuotta- minen päätöksentekoon. (Sosnet 2005.) Nuorisosiaalityön kehittämistä omana tehtäväalueenaan voi perustel- la kahdella tapaa. Ensinnäkin nuoret ovat jääneet marginaaliin sosiaali- työssä, joka kyllä tunnistaa parhaimmillaan lasten ja osin varhaisnuorten tilanteet perheiden kautta. Sen sijaan nuoret yksilöinä, yhteiskunnan jä- seninä ja sosiaalisissa suhteissaan jäävät sosiaalityön ulkopuolelle. Toinen perustelu ja pulma on, että nuorten asiat tulevat sosiaalityön kohteeksi vasta sitten, kun ne ovat kehkeytyneet vakaviksi ongelmiksi. Nuoruutta ei ole tunnistettu siirtymänä lapsuudesta aikuisuuteen. Se on elämänvai- he, jota nykyään leimaavat ristiriitaisetkin vaateet ja kiihkeä elämänryt- mi. Elämänkulku on muuttunut yhä katkonaisemmaksi ja epävarmuus on lisääntynyt. Erilaiset elämänhallinnan ongelmat voivat kasaantua jo varhaisnuorilla ja nuoruudesta voi tulla erilaisten ongelmien hallitsema tila. Yksilön kannalta välttämättömiin yhteisöihin kiinnittymisen kitkat saattavat lopulta estää integroitumisen yhteiskuntaan. (Karjalainen & Blomgren 2004.) On myös havaittu, että vakiintuneilla ohjaus- ja palvelujärjestelmillä ei ole tarpeeksi keinoja vastata sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyviin koulutus-, kuntoutus- ja työllistymistarpeisiin. Nämä rakenteelliset esteet voivat joh- tua työnjaosta, toimintakulttuureista ja arvoista. Perusta nuorisosiaalityön kehittämiselle on olemassa, jos lähdetään liikkeelle yhtä aikaa sekä uusia työmuotoja kehittäen että olemassa olevia 52 palveluja hyödyntäen. Monissa sosiaalityön, työhallinnon ja muiden kump- paneiden yhteistyökokeiluissa ja projekteissa on kehitetty työpajatoimintaa, työparimalleja ja monitoimijaista verkostotyötä. Kehittämisprojektista saadut tulokset osoittavat, että nuorten saattaminen koulutukseen tai työmarkkinapolulle edellyttää usein pitkäjänteistä sosiaalista tukemista. Palveluohjaukseen pohjautuvien työmenetelmien ja tehostetun so- siaalityön vaikuttavuudesta on näyttöä erilaisten kohderyhmien osalta (esim. Karjalainen & Blomgren 2004; Suikkanen ym. 2004; Linnossuo 2004). On tärkeää puuttua tehokkaasti niiden moniongelmaisten nuorten tilanteisiin, jotka ovat olleet tähän saakka väliinputoajia sektoroituneessa palvelujärjes- telmässä tai eivät ole olleet minkään tuen tai etuuden piirissä. Keskeistä on sosiaalityön tai projektin rooli paikallisena palvelujen koordinoijana. Nuorten kanssa työskenneltäessä avainsanoiksi ovat osoittautuneet luot- tamus, pitkäjänteisyys, monen asian hoitaminen saman työntekijän kautta sekä projektin mahdollistama ”tila” keskustella asioista aikuisen kanssa. Suu- rin haaste nuorten tarvitseman tuen ja palvelujen järjestämisessä liittyy ns. yhteispalvelujen koordinointiin. Eri toimijoiden resurssit tulisi yhdistää tarkoi- tuksenmukaisimmalla tavalla tapauskohtaisesti. Paikallisesti kyse on tausta- organisaatioiden toimintakulttuurien kehittämisestä. Valtakunnallisesti jous- tavaa yhteistyötä haittaavien esteiden purkaminen ja edellytysten luominen nuorten aktiiviselle koulutus- ja urasuunnittelulle ovat avainasemassa. Gerontologinen sosiaalityö Vanhusten kanssa tehtävää sosiaalityötä ei ole nähty riittävästi omana eri- tyiskysymyksenään, vaikka tulevina vuosina ikärakenteen muutokset nos- tavat vanhustyön keskeiseksi haasteeksi. Sosiaalityön kentässä, tutkimuk- sessa ja kunnallisessa palvelurakenteessa gerontologista sosiaalityötä tulee jäsentää sekä käsitteenä että toimintana. Tästä huolimatta se on hyvin laaja sosiaalipalvelujen kenttä jo nyt. Vanhussosiaalityön kentässä yhdistyvät jär- jestöjen, omaisten ja terveydenhuollon toiminta sekä teknologian ja hoivan erilaiset sovellukset. Lisäksi haasteina ovat monenlaiset tunnetut ja tun- nistamattomat sosiaaliset ongelmat. Gerontologista sosiaalityötä tutkivan Marjaana Seppäsen mukaan ”hallinnollisten ratkaisujen myötävaikutuksel- la etenevä vanhuspalvelujen medikalisoitumiskehitys haastaa gerontologi- sen sosiaalityön paikan ja aseman tarkasteluun”. (Seppänen 2005.) Geron- tologinen sosiaalityö on nähtävä myös osana kuntouttavaa sosiaalityötä ja vanhuspoliittisten ohjelmien myötä osana rakenteellista sosiaalityötä. Vanhusten elämässä ilmenevät erilaiset sosiaaliset ongelmatilanteet liitty- vät usein selviytymis- ja terveysongelmiin. Aina näin ei kuitenkaan ole, mutta huonokuntoisuus on usein se tekijä, joka laukaisee asiakkuuden. Vanhuksilla 53 voi olla aivan samoja sosiaalisia pulmia kuin nuoremmillakin. Tunnistamat- tomina ja käsittelemättöminä nämä tilanteet voivat olla esteenä hyvälle van- huudelle. (Seppänen 2005; Koskinen 2003.) Seppänen on koonnut aineisto- jensa perusteella seuraavanlaisia gerontologisen sosiaalityön haasteita. 1. Taloudelliset kysymykset 2. Päihteiden käyttö 3. Palveluihin liittyvät ongelmat (asiakkuuden määrittyminen, pal- velujen saatavuus ja saavutettavuus, palvelujen puute, väärään paikkaan sijoittaminen, yhdyskuntarakenne) 4. Sosiaalisiin suhteisiin liittyvät kysymykset (mm. suhteet omai- siin, yksinäisyys, kaltoin kohtelu, hyväksikäyttö, liikkumisen es- teet) 5. Psyykkinen hyvinvointi (arkuus, avuttomuus, pelokkuus, aloite- kyvyttömyys, kaatumisen pelko, mielenterveyden ongelmat ma- sennus, muistin ongelmat, mielekkään tekemisen puute, itsensä toteuttaminen) Gerontologisen sosiaalityön erityisvaatimuksia (Koskinen 1993 ja 2003): 1. Sosiaalityön perusarvot pätevät, mutta kuoleman läheisyys ja riippuvuus tuovat erityishaasteita 2. Gerontologisen tiedon hallinta 3. Tarvitaan tietoa käytännön lähestymistavoista 4. Erityistaidot kuten kommunikaation ja elämäntilanteen arvioin- ti (erityisen laaja-alai nen lähestymistapa) sekä kiireetön ja kun- touttava työote 5. Palvelujen koordinointi eli yksilökohtainen palveluohjaus 6. Työskentely erilaisissa ympäristöissä, kuten vanhusten kotona sekä etsivä työote Vanhuspalveluissakin yleistyvä strateginen suunnittelu haastaa sosiaalityön- tekijät linjaamaan laajemmalla tasolla kuntien vanhuspolitiikkaa (strategiset taidot, yhteistyötaidot, kyky hahmottaa palvelujärjestelmää tai tutkimuksen hyödyntäminen). Sosiaalialan henkilöstöä koskevissa mitoitussuosituksissa on välttämä- töntä määritellä tarvittava gerontologisen sosiaalityön asiantuntijoiden määrä valtakunnallisesti. Gerontologisen sosiaalityön kenttä tulee avata tutkimuksen, koulutuksen ja rekrytoinnin keinoin uudeksi tehtäväalueeksi. Tässä yhteydessä on määriteltävä myös geronomien asema tehtäväraken- teessa. 54 3.3 Sosiaalityön rakenteiden ja organisoinnin muutt aminen asiakkaiden tarpeita ja sosiaalityön osaamist a vastaaviksi Sosiaalityön työorientaatioiden selkeyttäminen ja työorientaatioihin liitty- vän osaamisen ke hittäminen edellyttävät sosiaalityön organisointia uudella tavalla. Uudenlaisen ymmär ryk sen luominen edellyttää myös pysyviä ra- kenteita, jotka tarkoittavat sosiaalityön ja erilaisten pal velujen organisoin- tia paikallisesti, seudullisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Laajoi hin mielekkäisiin kokonaisuuksiin keskittämisellä ja osaamista yhdistämällä on tarkoitus luoda uutta synteettistä osaamista sen sijaan, että yhdisteltäisiin vain totunnaisia työtapoja. Asian tuntijoiden osaamisen ja työkäytäntöjen organisoinnissa kyse on myös poikki hallin nol listen yhteistyöverkostojen ja yhteisten toimintatapojen luomisesta sekä ennen kaikkea so siaalialan am- matillisesta johtajuudesta, minkä vuoksi sosiaalityön ja -palvelujen johtami- sen vahvis ta mi nen on aloitettava välittömästi. Kunnallisen sosiaalityön eli sosiaalitoimistojen työn ydin on ollut perintei- sesti toimeentulo tuki- ja lastensuojelutyö. Toimeentulotuen hoitaminen on koettu eniten aikaa vieväksi ja toi saalta sisällöllisesti ja ammatillisesti vähiten antavaksi osaksi sosiaalityötä (Konstikas sosi aalityö 2005). Toisaalta toimeen- tulotuen myöntämisen yhteydessä sosiaalityö on toteutunut asiakkaille lähi- palveluna, jonka säilymistä myös tulevaisuudessa on painotettu aikuis sosi aali- työssä. Sosiaalityötä organisoitiin 1990-luvulla alueellisen väestövastuun pe- riaatteella. Tällä pyrittiin monipuolistamaan työnkuvaa ja mahdollistamaan esimerkiksi rakenteellinen sosiaali työ sekä alue- ja lähiötyö. Nämä toteutuivat kuitenkin heikosti johtuen laman lisäämästä asia kasmäärästä, toimeentulotu- ki- ja lastensuojelutyön määrästä sekä myös osaamisen puutteesta. Vuosina 1995-1997 toteutetussa toimeentulotukikokeilussa Kelan pai- kallistoimistot hoitivat toimeentulotuen perusosan, asumismenot sekä vä- häistä suuremmat terveydenhuoltomenot kokeiluun kuulu vissa kunnissa. Asiakkaat olivat pääosin tyytyväisiä järjestelyyn, sillä toimeen tuloturvaan liittyvissä asioissa virastosta toiseen juokseminen oli vähentynyt, asiakaspal- velu parantunut ja asioiden hoito muuten helpottunut. Kokeilussa mukana olleet asiakkaat toivoivat järjestelystä pysyvää. Myös kokeilun johtoryhmän enemmistö katsoi, että ns. norminmukaisen toimeen tulotuen maksupaik- ka voisi olla Kela. (Työmarkkinatuen aktivointi 2005.) Johtoryhmän esitys ei toteutunut tuolloin, mutta kunnissa toimeentulotukityötä on sittemmin siirretty enenevässä määrin pois sosiaalityöstä etuuskäsittelijöiden työksi. 55 Kela-siirron mahdollisuudesta keskusteltiin uudelleen keväällä 2005, kun työmarkkinatuen aktivointia koskevan lakipaketin yhteydessä toi- meentulotuen rahoituspohjaa ehdotettiin muutettavaksi. Eduskunnalle 14.10.2005 annetussa lakiesityksessä rahoitusratkaisu on ehdotettu to- teutettavaksi muodostamalla toimeentulotukeen ns. normitettu osa, pe- rustoimeentulotuki, jonka rahoituksesta kunta ja valtio vastaavat puolik- si. Lakiehdotuksen valmistelun alkuvaiheessa pohdittiin mahdollisuutta siirtää perustoimeentulotuen maksatus Kelalle, mutta asiassa ei löydetty poliittista yksimielisyyttä. Mikäli Kela-siirto toteutuisi, täytyisi erityistä huomiota kiinnittää siihen, miten turvataan Kelassa asioivien ja sosiaa- lityötä tarvitsevien toimeentulotukiasiakkaiden ohjautuminen ja pääsy sosiaalityön palvelujen piiriin. Mikäli Kela-siirto ei toteudu, on kunnissa mietittävä keinoja, miten toimeentulotuen nor min mukaisen osuuden hoitaminen siirtyy pois sosiaa- lityöstä. Uudessa toimeentulo tukilaki ehdo tuk sessa esitetty laskennallisen osan siirto voi mahdollistaa asiakasvirtojen ohjautumisen si ten, että sosiaa- lityö voi keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä eli kuntouttavaan työhön sekä yhteisöjen ja rakenteiden parissa työskentelemiseen. Lakiehdotusta käsitte- levässä sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa (432/2005) kuitenkin to- detaan, että ”maksatusjärjestelmän muu tos aiheuttaa jonkin verran lisäystä kuntien sosiaalihuollon asiakastyön määrään”. Tuen jakaminen perusmeno- ihin myönnettävään ja erityismenoihin myönnettävään tukeen edellyttää päätöksen jakamista kahteen osaan eli kahden päätöksen tekemistä mak- sukautta kohden. Uudistus merkinnee henkilöstön lisäämistä toimeentulo- tukityössä, mutta tässäkin tilanteessa on ehdottomasti varmistettava, että sosiaalityön työpanosta ei siirretä toimeentulotuen las kentatehtäviin. Harkinnanvarainen ja ehkäisevä osa toimeentulotuesta on kuitenkin edelleen säilytettävä yh tenä sosiaalityön työvälineenä (ks. Hiilamo ym. 2004). Matti Tuusan (2005) kuntouttavaa so siaalityötä ja aktivointia kos- kevassa tutki muk sessa todetaan, että toimeentulotuen määrän ja merkityk- sen vähennyttyä asiakas näkökulma on vahvistunut. Vastuuta kantaa nyt enemmän asiakkaan tukena toimiva verkosto ja samalla työotetta on voitu kehittää: ”Edellytykset tehdä sitä mitä asiakastyössä on ’oikeasti ha lun nut’ ovat lisääntyneet. Aikuissosiaalityö ilman toi meen tulotukea avaa huikeita mahdollisuuksia työn kehittämiselle.” Perusvastuu sosiaalityön ja -palvelujen järjestämisestä on lainsäädännöl- lä määritelty kunnille. Kunnissa sosiaalityön työnjako on vaihdellut väestö- vastuun, alueellisen työn tai erityis osaa mi sen sisällöistä lähtevän työnjaon välillä. Viime aikoina näyttää vahvistuneen sosiaalityön sisällöistä lähtevä työnjako. Taustalla vaikuttaa sosiaalityön lisääntynyt eri tyis osaamisen tar ve, mitä ilmentää vaatimus erikoistumisesta ja erikoissosiaalityön osaamisesta. 56 Yksittäinen kunta voi olla kuitenkin sosiaalityön erityispalvelujen tuotta- miselle liian pieni yksikkö, kun otetaan huomioon kuntakoko, alueiden erilaisuus ja sosiaalityölle tulevaisuudessa asetetut haas teet. Esimerkiksi lastensuojelu ja varhaisnuorten kanssa tehtävä työ vaatii saumatonta mo- niammatillista tiimityötä ja toimivia palveluketjuja. Vaativa lastensuojelu ja nuoriso sosi aali työ tulisi keskittää alueellisiin psykososiaalisen työn yksiköi- hin tai tiimeihin, joissa oli si vat edustettuina esimerkiksi sosiaalityö, sosiaali- ohjaus, psykologit, koulukuraattori, nuoriso työ ja neuvola. Lähitulevaisuudessa sosiaalityön organisointiin vaikuttaa merkittävästi kunta- ja palvelu raken teen uudistaminen, minkä yhteydessä on päätettävä sosiaalityössä annettavien lähipalve lu jen ja erityispalvelujen järjestämises- tä. Lähipalveluna asiakkaalle annettavan sosiaalityön riittävä saatavuus on varmistettava myös uudistuvassa palvelurakenteessa. Lähipalvelujen saanti turvataan säätämällä sosiaalityön palvelutarpeen arviointiin pääsemisestä kuten sosiaa li alan tulevaisuuden turvaamiseksi annetussa valtioneuvoston periaatepäätöksessä edelly te tään. Erityispalvelujen ja konsultaatiomahdollisuuksien tuottaminen olisi tar- koituksenmukaista järjestää alueellisesti organisoiduissa ja laajaan väestö- pohjaan perustuvissa toiminta yksi köis sä. Alueelliset toimintayksiköt ovat työn sisällöllisen kehittämisen tukirakenne ja ne toimivat eri asiakasryhmis- tä tai ilmiöpohjaisesta työstä lähtevien palvelujen kuten psykososiaalisen työn, vanhustyön tai yhteisö- ja rakenteellisen työn tuottajina ja kehittäjinä. Alueelliset toi mintayksiköt tukevat erityisosaamisen ja ammatillisen sosiaa- lityön vahvistumista mahdol listaessaan työssä opitun osaamisen kumuloi- tumisen. Niiden puitteissa voidaan myös koota työn kehittämistä koskevaa tietoa ja tehdä kehittävää tutkimusta yhteistyössä alueen sosi aali alan osaa- miskeskuksen ja korkeakoulujen kanssa. Alueellisiin toimintayksiköihin tarvitaan sosiaalityön laaja-alaisen osaa- misen rinnalle myös muuta sosiaalialan osaamista, mikä auttaa myös sosi- aalialan tehtävärakenteen uudistamisessa ja työnjaon selkeyttämisessä sosi- aalityön ja muiden toimijoiden kesken. Alueellinen toiminta yksikkö tukee myös paikallisten lähipalvelujen kehittämistä tarjoamalla erityisosaamista ja konsultaatiomahdollisuuksia. Alueellisten toimintayksiköiden kautta voidaan sosiaalityöhön ja koko alalle saada myös veto voimaisuutta, sillä työntekijöiden osaamisen vanken- tuminen voi tarjota heille erilaisia uusia urapolkuja sosiaalityöammatissa. Työntekijöiden vaikutus mahdollisuudet omaan työhönsä voi vat myös li- sääntyä, mikäli toimintayksiköt kehittyvät dynaamisiksi organisaatioiksi, joissa tuodaan esiin uusia ideoita ja ratkaistaan ongelmia, parannetaan or- ganisaation kykyä toteuttaa tehtäväänsä ja luodaan organisaatiokulttuuri, joka vahvistaa kykyä jatkuvaan arviointiin ja oppimiseen. 57 Toimenpide-ehdot ukset : Toimeentulotuen rutiininomainen ja laskennallinen osuus siirre- tään pois sosiaalityöstä joko Kelan tai kunnan etuuskäsittelijöiden hoidettavaksi ja vapautuvat sosiaalityön voimavarat suunnataan lähipalveluna toteutettavaan palvelutarpeen arviointiin, lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden kuntouttavaan sosiaalityö- hön sekä yhteisö- ja rakenteelliseen työhön. Palvelurakenteiden uudistuessa varmistetaan sosiaalityön saata- vuus asiakkaalle lähipalveluina ja erityisosaamista vaativien pal- velujen toteuttamista varten perustetaan laajalla väestöpohjalla toimivia alueellisia toimintayksiköitä. 3.3.1 Sosiaalityö poikkihallinnollisissa verkostoissa Sosiaalityö on osoittautunut varsin monilla toiminta-alueilla halutuksi yh- teistyökumppaniksi. Jaoston järjestämissä kuulemistilaisuuksissa tuli ilmi, että myös monet sosiaalityön kumppanit haluavat tehdä ”sosiaalityötä” ja kokevat myös sitä tekevänsä. Sosiaalityön osaamistarpeita on nähty lisään- tyvästi esimerkiksi koulutoimessa, poliisin työssä sekä työvoimahallinnon ja kansaneläkelaitoksen yhteistyötahoilla. Mitä ovat sitten ne sosiaalityön sisällöt ja sosiaalityön työmenetelmät, jotka ovat arvokkaita yhteistyötaho- jen näkökulmasta? Voidaan myös esittää kysymys, onko sosiaalityö mukana yhteistyöareenoilla? Sosiaalitoimistojen työn organisointia koskevan tutkimuksen (Vata- ja & Julkunen, 47) mukaan sosiaalityöntekijät kaipaavat vuoropuhelua ja yhteisten kokemusten jakamista erityisillä foo rumeilla. Niiden avulla olisi mahdollista jakaa yhteisiä havaintoja, onnistumisen kokemuksia sekä luoda yksittäisiä sosiaalitoimistoja ja kuntia yhdistäviä kanavia. Eräänä ehdotuk- sena tuotiin esille sellaisen järjestelmän rakentaminen, johon koottaisiin hankkeiden ja kehi tettä vien hyvien käytäntöjen tuloksia. Varteenotettava on myös ehdotus eri teemojen tai edellä esitettyjen työorientaatioiden mu- kaan jäsennetyt referenssiryhmät, joita muodostettaisiin alueellisten sosiaa- likeskusten yhteyteen. Tähän liittyisi lisäksi sellaisen tietojärjestelmän luo- minen, joka mahdollistaa keskustelun ja kokemusten vaihdon. Yhteispalvelupistekokeilun arvioinnin mukaan hankkeessa on ollut esillä monia niitä refor mistisia elementtejä, joita työelämän kehittämis- tä koskevassa keskustelussa pidetään tärkeinä. Saman johtopäätöksen voi tehdä myös sosiaalityön välttämättömän reformin osalta. Yhteis palvelun ja palvelukeskusten tulevaisuus riippuu siitä, miten palvelukeskuskonseptia 58 kyetään kehittämään edelleen. Uudistuksen elementtejä ovat: rajat ylittä- vä, kokonaisvaltainen työl li syys- ja hyvinvointipolitiikan ja sitä vastaavien yhteistyörakenteiden luominen paikallisella, seudullisella, alueellisella ja keskustasolla. Paikallisen kehittämisen ja siten mallin elinvoiman turvaa- miseksi myös tässä painotetaan oppivien verkostojen kehittämistä ja vahvis- tamista, jotka ovat valtakunnallisia, seudullisia ja paikallisia verkostomaisia foorumeja (”oppimis tiloja”). Samoin tarvitaan oppimista edistäviä fasilitoi- jia (”kolmansia tahoja”), jotka toimivat oppimisen sillanrakentajina rajojen ylittämisessä. (Arnkil ym. 2004, 138) Moniammatillisuus on ollut keskeinen sosiaalityön yhteistyösuhteita ku- vaava käsite. Samoin (viranomais)yhteistyön voimaan on uskottu aina, riip- pumatta siitä, onko puhuttu yksilö kes kei sestä tai yhteisöllisestä työotteesta. Yhteistyön mallit ovat kuitenkin olleet hajanaisia ja perus tuneet usein asia- kaskohtaisten viranomaisverkostojen ympärille. Esimerkiksi kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmissä tapahtuneet “kohtaamiset” ovat olleet ennen muuta institutionaalisia kohtaamisia. Parhaimmillaan näistä kohtaamisista on muo- dostunut toimivia auttamissuhteita – silloin kuin ryhmät ovat suhteellisen pieniä, paneutuvista lähityöntekijöistä koostuvia ja kun kuntoutettava tun- netaan henkilökohtaisesti. Asiakasyhteistyöryhmien asiakasmäärät ovat kui- tenkin jääneet murto-osaan alkuperäisistä tavoitteista, ja liian usein ryhmissä on keskitytty pikemmin asiakkuuden kuin asiakkaan ongelmien ratkaisuun. Yhteistyöryhmissä tapahtuva vuorovaikutus on – sitä koskevan tutkimuksen mukaan – ollut usein “ohipuhumista”. Joskus viranomaiset puhuvat, mutta eivät toimi. Joskus he toimivat asiakkaiden taustalla ilman, että puhuvat siitä. Joskus he varovat puhumasta ettei tulisi velvoitetta toimia. Joskus he puhuvat siten, että velvoite toimia sälytetään toisille viranomaisille. Joskus he puhuvat ja toimivat yhdessä mutta ilman asiakasta. (Kokko 2003, 232.) Sosiaalityötä, sen yhteistyökäytäntöjä ja roolia arvioitaessa on syytä arvioida myös kenen ehdoilla yhteistyö toteutuu, kuka määrää yhteistyön pelisäännöt ja työkäytännöt? Sosiaalityö toimii vahvana professiona mui- den professioiden kanssa yhteisillä toiminta-areenoilla. Koska sosiaalityön resurssit ovat rajoitetut, ei se voi toimia kiinteissä yhteistyörakenteissa niin mo nen kumppanin kanssa kuin on toivottu. Siksi tulisikin kehittää sellaista kumppanuutta, jossa yhteistyön suunta ja intensiteetti määräytyy asiakas- ryhmien, ilmiöiden tai muiden olosuh teiden mukaisesti. Suoraan levitettäviä malleja sosiaalityön yhteistyökäytännöiksi on kovin vähän. Ainoastaan yhteispalvelupistekokeilussa ja työvoiman palvelukes- kuksissa on muodostunut selkeitä raken teita yhteistyölle. Sen sijaan erilaisia paikallisia yhteistyön malleja on kehkeytynyt poliisin kanssa toteutetuissa yhteistyö- ja kriisipäivystyskokeiluissa (esim. Soine-Rajanummi & Kontti- nen 2005; Heino ym. 2005). 59 Sosiaalityö näyttäisi olevan tienhaarassa siten, että yhtäältä on perus- teltua erikoistua yhteis työhön kumppaneiden kanssa esimerkiksi parityö- mallein (esim. poliisi, nuorisotyö, koulu). Toisaalta sosiaalityön profession eheyden, työyhteisöjen tuen, tietoperustan kehittymisen ja kokemusten vaihtamiseksi sosiaalityön ytimen on edelleen oltava kuntien sosiaalitoimis- toissa, joita laaja-alaistetaan psykososiaalisen tuen yksiköiksi ja yhteispal- veluiksi sosiaalihuollon sisällä. Tällä vältetään sosiaalityön pirstoutuminen verkostoihin ja liian hajanaisiin toimi pisteisiin, varsinkin kun pula pätevistä työntekijöistä ei ota hellittääkseen. Toimenpide-ehdot us: Alueelliset toimintayksiköt verkottuvat ja kehittävät työkäytäntöjä terveydenhuollon, työvoimapalvelujen, koulujen oppilashuollon, poliisin, nuorisotoimen, päihde- ja mielenterveyspalvelujen sekä muiden tarvittavien toimijoiden kanssa ja tarjoavat sosiaalityön asiantuntemuksen poikkihallinnollisen asiakastyön käyttöön. 3.3.2 Johtamisen kehitt äminen Sosiaalityön johtamisen kehittäminen tapahtuu osana kunnan sosiaali- huoltoa. Sosiaa li huol lossa on kyse kuntalaisten sosiaalisten perusoikeuksi- en turvaamisesta ja hyvin vointipalvelujen järjestämisestä perusoikeuksien edellyttämällä tavalla. Sosiaalihuollon johta minen voi olla yhdistettyjen toimialojen johtamista, sosiaalihuollon johtamista, sosiaalityön johtamista, so si aalipalvelujen tai yksittäisten sosiaalipalveluyksiköiden johtamista. Tule- vaisuu dessa nykyistä enemmän painottuva julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin monitoimijuus ja palveluiden tuottaminen yhteistyössä on kasvava osa sosiaalihuollon johtamistyötä. Sosiaalihuollon johtamistyön tehtävänä on organisaation tavoitteiden saavuttaminen ja orga ni saation elinkykyisyydestä huolehtiminen. Johtamis- toiminnan on vastattava tarkoi tuksen mukai sesti toiminnalle asetettuihin sosiaalipoliittisiin tavoitteisiin, palvelu järjestelmän kehit tä miseen ja pal- veluiden järjestämiseen yhteistyössä kunnan tai kuntayhtymän päätök sen- tekijöiden kanssa sekä yhteistyössä erityyppisten ja -tasoisten palveluverkos- tojen kanssa. Toi mintaympäristön muutostarpeiden hahmottaminen, jäsen- täminen ja kyky luoda muutosta sekä toiminnan tuloksellisuuden arviointi edellyttävät, että kuntien sosiaalihuollon johtotehtä vissä on käytettävissä hyvä sosiaalialan asiantuntemus ja johtavan viranhaltijan työpanos. 60 Sosiaalihuollon johtavien viranhaltijoiden vastuulla on sosiaalihuol- tolain mukaisen palvelu tuo tannon suunnittelu ja toteuttaminen sekä so- siaalisten olojen kehittäminen ja epäkohtien poistaminen. Tuloksellisen ja toimintakykyisen palvelujärjestelmän kehittäminen edel lyttää sosiaalihuol- lon johtajilta strategista työotetta sekä vankkaa yhteiskunnalliseen vai kut ta- miseen ja kuntatalouteen liittyvää osaamista. Palvelujen kilpailuttaminen sekä palve lujen laadun ja vaikuttavuuden valvonta vaativat myös alan sub- stanssin osaavaa ja toiminnan taloudellisen tehokkuuden arviointiin kyke- nevää johtoa. Palveluiden alueellinen ja seudullinen kehittäminen vaatii tuekseen tutkimus- ja kehittä mis toimintaa sekä toiminnan vaikuttavuuden arvioin- tia niin, että tietoa välittyy hyvistä työ- ja toimintakäytännöistä johtami- sen ja asiakastyön laadun parantamiseksi sekä kansalaisten osal lisuuden ja perusoikeuksien turvaamiseksi. Niinpä sosiaalihuollon ylimmältä ja keski- johdolta sekä lähiesimiehiltä odotetaan alan uuden tiedon ja yhteiskunnan muutoksen aktiivista seu rantaa ja siihen perustuvia näkemyksiä palvelui- den kehittämisestä, tutki muksellista osaamista ja tutkimusten lukutaitoa. Toimintarakenteiden ja periaatteiden muu tosten ohella muita mer kit täviä muutoksia ovat tiedon hankintaan, käyttöön ja hallintaan liitty vien mene- telmien kehittyminen ja käyttöönotto sosiaalihuollon organisaatioiden tie- donhallinnassa. Sosiaalihuollon johtamisessa korostuu lähivuosina osaamisen johta- minen. Palveluiden pe rus tana oleva osaaminen koostuu laajasta joukosta toisen asteen ammatillisen koulutuksen, am mattikorkeakoulutuksen tai yliopistokoulutuksen saaneita ammattihenkilöitä ja heidän osaa mi sestaan. Palvelurakenteita uudistettaessa tapahtuu muutoksia myös tehtävien ja vastuiden jaossa organisaatioiden sisällä. Vastuiden jakoa tapahtuu myös eri hallinnonalojen välillä ja vaatimus moniammatillisen ja monisektori- sen yhteistyö lisäämisestä voimistuu. Moniamma tillisen osaamisen tehokas hyödyntäminen edellyttää, että sosiaalihuollon johdolla on hyvä tietämys käytettävissä olevasta osaamisesta ja sen mahdollisuuksista palveluiden tuottami sessa. On huolehdittava siitä, että henkilöstön ammattitaidon ja osaamisen jatkuva kehittä mi nen linkittyy kiinteästi toimintakäytäntöjen ja palvelujärjestelmän uudistamiseen sekä organi saatioiden strategiseen kehit- tämiseen. Moniammatillisuuden ohella tarvitaan osaamisen keskittämisen ja syväl- lisen erityisosaamisen johtamista. Puitteiden luominen osaaville ja työtään kasvavan tieteellisen tiedon ja teknolo gian myötä kehittäville ammattilai- sille ja ammattilaisten ryhmille on vaativa haaste johta mi selle, kun samaan aikaan on otettava huomioon myös taloudelliset, toiminnalliset ja palvelui- den kehittämistä koskevat reunaehdot. 61 Sosiaalityöntekijäpulaa koskevissa selvityksissä yhdeksi työntekijäpulan syyksi on todettu alan ammatillisen johdon puuttuminen. Vaativissa työ- tilanteissa toimiva sosiaalityöntekijä pitää tärkeänä johdon tuen saamista työlleen. Julkisella sektorilla sosiaalihuollon toiminta edellytysten muutok- set ovat heikentäneet henkilöstön sitoutumista oman organisaation tavoit- teisiin ja kannusteita on huonosti kytketty asiakaslähtöisen prosessin tuot- tamiseen. Keinoina työssä jaksamiseen ovat ennen kaikkea työolosuhteiden parantaminen, työkyvyn ja ammatti taidon ylläpitäminen, henkilöstöpolitii- kan ja johtamisen kehittäminen, palkkauksen kehittä mi nen koulutustasoa ja työelämän vaatimustasoa vastaavaksi sekä työntekijöiden määrän mitoit- taminen palveluiden tarvetta vastaavaksi. Henkilöstön työhyvinvoinnin ylläpitäminen edellyttää voimakasta panostamista johtamismenetelmien kehittämiseen ja vahvistamiseen. Sosiaalihuollon ammatillisen henkilös- tön kelpoisuuksista annettu laki, joka tulee voimaan 1.8.2005, lisää myös substanssiosaamisen merkitystä sosiaalialan johtamisessa. Lähivuosina tar- vitaankin sosiaalityön ja sosiaalihuollon johtamisen ja henkilöstön työhy- vinvoinnin edelly tysten voimakasta vahvistamista. Toimenpide-ehdot us: Sosiaalialan johtamisosaamista vahvistetaan sosiaalityöntekijöi- den peruskoulutuksessa ja ammatillisena lisensiaatinkoulutuksena aloitetaan hyvinvointipalvelujen johtamisen erikoistumiskoulutus viimeistään vuonna 2007. Työelämässä mukana olevien osalta johtamiskoulutus toteutetaan vähintään 40 opintoviikon täyden- nyskoulutuksena. 3.3.3 Yksityist en palvelujen vaikutuksia sosiaalityön organisointiin Yksityisten palvelujen lisääntyminen herättää kysymyksen, kuinka paljon sosiaalityön tekemiseen osallistuvat tulevaisuudessa myös muut kuin kun- nat, esimerkiksi järjestöt, yritykset tai itsenäiset ammatinharjoittajat. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta (733/1992) on säädetty, että kunta voi tuottaa sosiaalipalvelut itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa. Lisäksi kunta voi ostaa palveluja muilta kunnilta, kuntayh- tymiltä tai yksityisiltä palveluntuottajilta (yritykset ja järjestöt). Vuoden 2004 alusta lähtien kunnat ovat voineet järjestää palveluita myös antamalla asiakkaalle palvelusetelin. 62 Vaikka sosiaalipalvelujen järjestämistapa on periaatteessa vapaa, on erityi- sesti sosiaalityön osalta otettava huomioon, että Perustuslain 124 §:n mukaan ”julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lail- la tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitami- seksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittäviä julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle”. Merkittävällä julkisella vallalla tarkoi- tetaan esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voima- keinoja tai puuttua muulla merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin. Julkisella hallintotehtävällä tarkoitetaan melko laajaa hallinnollisten tehtävien kokonaisuutta, johon kuuluvat esimerkiksi lakien toimeenpa- noon, yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevaan päätöksentekoon sekä julkisten palvelujen tuottamiseen liittyviä tehtäviä. Melkoinen osa sosiaalityöntekijöiden tekemästä työstä on sellaista, jonka voi tehdä ainoastaan kunnan työntekijä. Monen järjestön tai yrityksen pal- veluyksikön palveluksessa on kuitenkin sosiaalityöntekijöitä ja esimerkiksi osa järjestöjen avopalveluista sisältää sosiaalityön elementtejä. Avopalvelujen lisäksi monien esimerkiksi lasten ja nuorten sijaishuoltoa, ensi- ja turvakoti- palveluja, päihdehuoltoa tai vammaispalveluja tarjoavien yksiköiden palvelui- hin sisältyy sosiaalityön osaamista vaativia tehtäviä. Tällä hetkellä varsinaisia sosiaalityöntekijän palveluita tuottavia yrityksiä on vain muutama. Tulevaisuudessa voisi kuitenkin olla mahdollista, että kunnat täydentä- vät entistä enemmän palveluvalikoimaansa ostamalla yrityksiltä tai järjes- töiltä asiantuntemusta ja konsultaatiota yksittäisille asiakkaille tai asiakas- ryhmille. Erilaisten palveluntuottajien lisääntyminen tuo kuitenkin haastei- ta asiakkaiden palvelukokonaisuuksien hallintaan. Myös palveluohjauksen tarve lisääntyy. Varsinaisen sosiaalityön ammatillisen panoksen hankkimisen lisäksi vielä oleellisempaa saattaa olla muu yhteistyö erilaisten yhteisöjen, järjestöjen ja alan yritysten kanssa. Esimerkiksi järjestöjen toiminta tuottaa myös toisen- laista lisäarvoa. Sosiaali- ja terveysministeriön kansalaisjärjestöstrategiassa (2003) todetaan, että kansalaisaktiivisuus synnyttää yhteiskuntaan sosiaalis- ta pääomaa, jolla on terveyttä, toimintakykyisyyttä ja sosiaalisuutta edistäviä vaikutuksia. Asiakirjan mukaan kansalaisyhteiskunnan toimivuudella ja elä- vyydellä on itseisarvonsa, mutta samalla se tuottaa konkreettisia taloudelli- sia hyötyjä ehkäistessään ja vähentäessään sairauksia ja sosiaalisia ongelmia sekä niihin kohdistuvaa palvelutarvetta. Terveydenhuollon puolella Markku T. Hyyppä (2002) on tehnyt johtopäätöksen, että sosiaaliseen pääomaan ja yhteisöllisyyteen sijoittaminen on vähintään yhtä tehokasta kuin hoitojärjes- telmän parantaminen tai tavanomainen lääketieteellinen hoito. 63 Erityisen tärkeää yhteistyö erilaisten ryhmien, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa on sosiaalisen inkluusion edistämisessä. Erilaisten elämänvaikeuksi- en läpi käyminen edellyttää myös identiteettityötä, jonka edellytysten luo- minen on luontevinta erilaisissa oma-apu-, vertais- ja järjestötoiminnoissa. (Möttönen ja Niemelä 2005.) Sosiaalityön organisointiin liittyy se sama haaste, mikä kuntien johtami- sella ylipäätään on tänä aikana. Ollaan siirtymässä hallinnosta hallintaan (ks. Möttönen ja Niemelä 2005). Sillä tarkoitetaan uusia koordinaatiokäy- täntöjä, joita toteutetaan verkostossa, kumppanuussuhteissa ja keskuste- luperusteisissa yhteistyömuodoissa pyrkimyksenä resurssien kokoaminen, avaintoimijoiden kapasiteetin hyödyntäminen ja sosiaalisen pääoman kasvattaminen (Hirst 2000). Hallinnassa on kyse entisen keskusjohtoisen systeemin sijasta riippuvuuksista johdettu vuorovaikutteinen ja monikes- kuksinen hallintajärjestelmä, jossa sosiaalinen, poliittinen ja taloudellinen maailma käyvät jatkuvaa vuoropuhelua ja jossa luonteenomaisia ovat hä- märtyneet vastuusuhteet julkisen, yksityisen ja vapaaehtoissektorin välillä ja jossa toiminta pysyy koossa yhteisen tavoitteen ansioista (Rhodes 2000). Hankintalaki saattaa hankaloittaa kumppanuudessa tapahtuvaa kehit- tämistyötä niin järjestöjen kuin yritystenkin kanssa. Sosiaalityössä on kui- tenkin alueita, joissa ei ole aidosti markkinoita eikä ole myöskään kilpailua. Uutta synnyttävän toiminnan ehtona eivät ole yhteiset tavoitteet, vaan keskinäinen luottamus ja sitoutuminen yhteisiin eettisiin ja moraalisiin so- pimuksiin perustuviin toimintatapoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti kuntien ja järjestöjen, mutta myös kuntien ja yritysten välisissä suhteissa pitäisi hierarkkisten ja markkinape- rusteisten suhteiden sijasta painottua enemmän verkostosuhteet. Esimer- kiksi aidon verkostosuhteen syntyminen järjestöjen kanssa edellyttää, että järjestöt nähdään hyvinvointipolitiikassa tasavertaisina toimijoina, että järjestöjä pidetään demokraattisen järjestelmän sisäisinä eikä ulkopuolisina toimijoina ja että yhteistyön tavoitteena on paikallisen sosiaalisen pääoman lisääminen. Toinen tärkeä lähtökohta on, että järjestöjä ei pidetä julkisen sektorin ongelmien ratkaisijoina. Jos jokin tehtävä ei kunnissa toimi, se tus- kin toimii järjestöjen vastuullakaan. Sen sijaan jos jotain kunnan vastuulla olevaa toimintaa halutaan kehittää, kehittämiseen voidaan saada lisäainek- sia toimimalla yhteistyössä järjestöjen kanssa. (Möttönen ja Niemelä 2005, 210.) Myös alan yritykset voivat tuoda innovatiivisuutta toimintojen kehit- tämiseen. Myös yksityisten palveluntuottajien valvonta vaatii oman osaamisensa. Laki ja asetus yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta (L 603/1996, A 1208/1996) tulivat voimaan vuoden 1997 alusta. Lain mukaan kaikilla ym- pärivuorokautisia sosiaalipalveluja tuottavilla on oltava lääninhallituksen 64 lupa tuottaa palveluja. Muita sosiaalipalveluja tuottavien pitää tehdä ilmoi- tus toiminnastaan sille kunnalle, jossa palveluja annetaan. Vaikka lupa- ja ilmoitusasiat on jaettu lääninhallitusten ja kuntien kesken, kuuluu yksityis- ten sosiaalipalvelujen valvonta sekä lääninhallitukselle että kunnalle. Li- säksi silloin, kun on kyse ostopalveluista, kunnan on varmistuttava siitä, että hankittavat palvelut vastaavat sitä tasoa, jota edellytetään vastaavalta kunnalliselta toiminnalta. Sosiaalityöntekijöiden osaamista palvelujen kilpailutuksesta ja yksi- tyisten palveluntuottajien valvonnasta tulisikin vahvistaa sekä perus- että täydennyskoulutuksella. Lisäksi tulisi jakaa tietoa hyvistä käytännöistä ja onnistuneista kokemuksista palvelujen ostoissa sekä varmistaa, että kun- nilla on riittävät resurssit toteuttaa valvontaa. Tällä hetkellä valvontaan ei kunnissa pystytä osoittamaan riittäviä voimavaroja. Myös valvonnan sisältö sekä lääninhallitusten ja kuntien välinen työnjako valvonnan toteuttami- sessa ovat epäselviä. Toimenpide-ehdot us: Sosiaalialalla vahvistetaan julkisen, yksityisen ja kolmannen sekto- rin kumppanuutta niin, että pitkäjänteinen, yhteistyöhön ja työn- jakoon perustuva sekä luottamuksellinen yhteistoiminta tulevat mahdollisiksi. 3.4 Asiakkaiden osallisuuden ja sosiaalityön eett isyyden vahvist aminen Nopea yhteiskunnallinen muutos edellyttää palvelujärjestelmältä raken- teellisia muutoksia, joita koetellaan erilaisissa palvelukäytännöissä. Usein tämä merkitsee vanhoista työ- ja toimintamuodoista luopumista ja uusien toimintatapojen käyttöönottoa. Vaikka sosiaalialalla yleisessä mielessä kes- kustellaan toiminnan eettisistä periaatteista ja esimerkiksi sosiaalityössä on ammattijärjestön toimesta julkaistu omat eettiset periaatteet, puuttuvat sosiaalialalta yhtenäiset käytännöt eettisten periaatteiden soveltamiseksi, mikä on ilmeinen puute. Kokeilu-, kehittämis- ja tutkimustoiminta kuiten- kin edellyttäisi eettisten periaatteiden arvioimista. On esitetty, että työyhteisön arvojen tulee olla ymmärrettäviä niin, että kaikki mieltävät ne samansuuntaisesti ja uskottavia eli kuvaavat organisaa- tion kannalta tavoiteltavia asioita. Arvojen tulee olla työyhteisöä sisäisesti 65 kiinteyttäviä, jolloin niihin on helppo sitoutua ja niihin uskotaan läpi orga- nisaation sekä yhteisesti tuotettuja niin, että kaikilla organisaatiossa toimi- villa pitäisi olla mahdollisuus vaikuttaa arvojen valintaan ja määrittelyyn. (Virtanen 2005, 84.) Erityisesti tällaisen toiminnan merkitys tulee esille asiakasosallisuutta koskevissa kysymyk sissä. Tarve vain korostuu sosiaalityön kohdistuessa sel- laisiin asiakasryhmiin, joiden oma ehtoinen kyky ilmaista palvelutarpeensa tai -tyytymättömyytensä on vajaasti toteutunut. Dementoituneet vanhuk- set, mielenterveysongelmaiset, kehitysvammaiset ja lastensuojelun lapsi- asiakkaat ovat esimerkkejä näistä asiakasryhmistä. Eettisten kysymysten pohdinta on saatettava osaksi normaaleja työprosesseja. Toiminnassa tulee välttää raskaita ja kalliita hal linnollisia järjestelmiä ja kehittää kevyitä ja joustavia toimintatapoja, myös käyttäen hyväksi tietoverkkoja. Oleellista on, että vaikuttamisesta syntyy aina palaute. Työhön liittyvä vaitiolovelvollisuus ja halu profession kehittämiseen voi- vat johtaa väärin ymmärrettyinä kansalaisosallistumisen rajaamiseen työn ulkopuolelle. Modernin hyvinvointi-valtion olemukseen kuuluu kuitenkin käyttäjädemokratia, jossa systemaattisesti korostetaan palveluiden käyttä- jien antaman palautteen merkitystä ja luodaan asiakkaille aitoja vaikutus- mahdollisuuksia. Tämä toiminta on myös osa työn sisällöllisistä haasteista nousevaa asiak kaiden voimaannuttamisprosessia sekä osa asiakasprosesseja koskevaa tiedon tuottamista. Kuntalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet on turvattu laajasti lain säädän nös säm me. Kuntalain 27 §:ssä on seitsenkohtainen luettelo osal- listumis- ja vaikutta mis mah dolli suuk sista. Säännöksen mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palveluiden käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Tämä voi ta pah- tua esimerkiksi valitsemalla palveluiden käyttäjien edustajia kunnan toimi- elimiin, järjes tämällä kuulemistilaisuuksia ja tiedottamalla vireillä olevista asioista. Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista tuli voimaan 1.1.2001. Lain tarkoituksena on edistää asiakaslähtöisyyttä ja asiakassuh- teen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta laadultaan hyvään sosi- aalihuoltoon ja hyvään kohteluun. Lain tarkoituksena on myös lisätä asiak- kaan osallistumista ja aktiivisuutta palvelunsa suunnitteluun ja toteuttami- seen. Tavoitteena on palvelun järjestäminen ensisijaisesti asiakkaan esille tuomien lähtökohtien mukaan, eikä auttajan tai organisaation sanelemista tarpeista lähtevä palvelu. Laki on velvoittanut kunnat nimeämään sosiaaliasiamiehen, jonka kel- poisuusvaatimus on 1.8.2005 alkaen sosiaalityöntekijältä edellytetty kel- poisuus tai tehtävään soveltuva ylempi kor keakoulututkinto ja sosiaalialan 66 tuntemus. Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita sosiaalihuol- lon asiakaslain toteuttamiseen liittyvissä asioissa, avustaa asiakkaita muistu- tuksen tekemisessä, tiedottaa asiakkaan oikeuksista, toimia asiakkaan oike- uksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi sekä seurata asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä kunnassa. Asiakkaiden mahdollisuus käyttää sosiaali- asiamiehen palveluja ei ole toteutunut yhdenvertaisesti koko maassa. Sosi- aaliasiamiehen asiakasmäärä vaihtelee huomattavasti, toiminnasta tiedot- taminen ei ole aina ollut aktiivista ja kunnat ovat resursoineet toiminnan eri tavoin. Asiakasmäärien ja työn tilastointi on myös ohjeistettu kunnissa eri tavoin. Lakiperusta on kun nossa, mutta käytännöt ontuvat. Tavoitteena tulee olla, että kaikkiin sosiaalityön muotoihin kehitetään siihen sopiva käyttäji- en ja joissakin tapauksessa lisäksi käyttäjien edustajien (vanhemmat, omai- set, huoltajat jne.) systemaattisen kuulemisen ja neu vonpidon järjestelmä, jossa keskustelun kohteeksi tulevat palvelusta saadut kokemukset, uudis- tus- ja muutossuunnitelmat ja kehittämisideat. Sosiaalihuollon asiakkaan aseman ja oi keuksien toteutumisen tulee olla yhdenvertaisesta koko maassa, mikä edellyttää sosiaali asia miestoiminnan arvioimista ja kehittämistä. Sosi- aaliasiamiestoimintaa voidaan tukea paikalli sesti tai alueellisesti esimerkiksi perustamalla eettisiä toimikuntia, joihin kansalaiset, ja työntekijät voisivat viedä arvioitavaksi erilaisia eettisiä periaatteellisia ongelmia. Toimikunnat eivät niinkään osallistuisi varsinaiseen päätöksentekoon vaan yleisellä ta- solla pohtisivat eet ti sestä näkökulmasta ratkaisujen oikeutusta ja oikeelli- suutta. Eettisten toimikuntien asettaminen olisi perusteltua, sillä sosiaalisten ongelmien moninaisuus ja kulttuurillinen kirjo on nostanut erilaiset eet- tiset kysymyksen uudella tavalla huomion kohteeksi. Eettiset kysymykset nousevat esiin niin ammatillisten ratkaisujen, päätöksenteon kuin kan- salaistenkin näkökulmista. Sosiaalityöllä ei ole ollut mahdollisuutta or- ganisoituun eettiseen keskusteluun huolimatta siitä, että se joutuessaan ottamaan kantaa monesti hyvin vaikeisiin ihmistä, hänen elämäänsä ja elinympäristöään koskeviin kysymyksiin tekee jat ku vasti erilaisia eettisiä ratkaisuja. Eettisten kysymysten tekeminen näkyväksi ja kaikkien osa- puolten mahdollisuus osallistua tehtyjä ratkaisuja koskevaan eettiseen keskusteluun lisäisi yhteiskunnallista avoimuutta ja päätöksenteon läpi- näkyvyyttä. Toimenpide-ehdot ukset : Yhteistyössä kuntien, sosiaalialan osaamiskeskusten ja korkea- koulujen kanssa kehitetään sosiaaliasiamiestoimintaa sosiaalityön tueksi niin, että sosiaalityön asiakkaiden osallistumis- ja vaikut- 67 tamismahdollisuudet parannevat. Pitkäjänteiseksi tavoitteeksi ase- tetaan asiakasdemokratian vahvistaminen sosiaalityössä kaikissa kunnissa. Sosiaaliasiamiestoiminnan tueksi perustetaan paikallisesti tai alu- eellisesti eettisiä toimikuntia, joiden tavoitteena on saada aikaan yhtenäiset käytännöt eettisten periaatteiden soveltamiseksi sosiaa- lialalla. 3.5 Sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen suuntaaminen alan perustutkimukseen sekä vastaamaan nopeasti kehitt yviin yhteis kun nallisiin muutoksiin Kestävä ja tasapainoinen yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys edellyt- tää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia. Sosiaalisten elinolojen vakaus toimii taloudellisen ja hyvin vointia korostavan kehityksen perustana, sosi- aalista pääomaa tuottavana. Taloudellisten ja teknologisten innovaatioiden rinnalle tarvitaan sosiaalisia innovaatioita. Tämä merkitsee sosi aa listen ky- symysten painoarvon kasvua yhteiskunnallisessa keskustelussa, jotta yhteis- kun nal linen ja sosiaalinen kehitys eivät eriydy talouden ja teknologian ke- hityksestä. Valtion tiede- ja teknologianeuvoston sihteeristö (2003) on todennut, että haasteena on pitkä-jänteisen kehittämistyön jatkaminen niin, että kyetään samanaikaisesti lisäämään aineellista ja henkistä hyvinvointia ja torjumaan inhimillisesti tai alueellisesti eriarvoistavat ja syrjäyttävät ke- hityspiirteet. Tämä edellyttää sosiaalisen innovaatiotoiminnan vahvista- mista. Vastauksena haasteisiin nähdään panostaminen osaamiseen ja tietoon. Suomalaisessa yhteis-kunnassa on menestyksellisesti kyetty yhdistämään tiedon ja osaamisen laaja-alainen tuotta minen myös hyvinvoinnin ja kestä- vän kehityksen edistämiseen. Vahvuuksina ovat olleet valtion tiede- ja tek- nologianeuvoston (2003) mukaan koulutus- ja tutkimusjärjestelmä, osaava työvoima, hyvät infrastruktuurit, siis yleensä korkeatasoisen tiedon ja osaa- misen perustekijät. Visioksi vuoteen 2010 on esitetty: ”Suomessa kyetään viemään taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä eteenpäin olois- 68 sa, joissa kehitystä tukevan innovaatiotoiminnan resurssit ja niiden osaava käyttö ovat maailman kärjessä, tiedon ja osaamisen laaja-alainen perusta on vahva ja innovaatiotoiminnan sosiaalinen ulottuvuus on ottanut paikkansa kehityksen kolman tena pilarina innovaatiorahoituksen ja teknologisen in- novaatiotoiminnan rinnalla.” 3.5.1 Sosiaalityön koulutuksen vahvist aminen Uudessa 1.8.2005 voimaan tulleessa tutkintorakenteessa viisivuotisen mais- teritutkinnon 300 opintopisteestä on sosiaalityön pääaineopintojen osuus noin 200 opintopistettä. Maisteri koulutus, joka painottuu yleissosiaalityön osaamisen tuottamiseen, antaa jatkokou lutus kel poisuuden ammatilli- seen ja tieteelliseen lisensiaatintutkintoon sekä tohtoritutkintoon. Erikois- tumiskoulutuksena järjestetään jatkotutkintona suoritettava ammatillinen lisensi aatin koulutus, josta valmistuu erikoissosiaalityöntekijöitä (Opetusmi- nisteriön asetus 568/2005). Sosiaalityön maisterikoulutuksen ammatillis-tieteellisiä ydinosaamisalu- eita ovat yhteis kun nallinen tietoperusta, valmiudet sosiaalisten ilmiöiden teoreettiseen jäsentämiseen, tutkimukselliset valmiudet, lainsäädännöllinen osaaminen sekä asiakkaiden tilanteiden analyyttinen jäsentäminen. Koulu- tuksen haasteena on tuottaa asiakastyöosaamista sekä metodista, strategia-, ennakointi-, muutos-, vaikuttamis- ja tutkimusosaamista. Keskeinen kysy- mys koulutuksessa on perus- ja erikoisosaamisen suhde, sillä osaamisaluei- den laajuus ja moniaineksisuus tuottavat tilanteen, jossa kaikkea tarvittavaa tietoperustaa on ongelmallista sisällyttää maisteritutkinnon raameihin. Sosiaalityön peruskoulutuksen sisältövaatimusten laajuus kasvaa yhteis- kunnallisen muutok sen tuottamien uusien osaamishaasteiden myötä. Aikai- sempien laajojen osaamisalueiden lisäksi laajentuvaa osaamista tarvitaan so- siaalioikeudesta, sosiaalitaloudesta, informaatio tek no logiasta, johtamisesta ja hallinnosta ja sosiaaligerontologisesta sosiaalityöstä. Osaamis vaa timukset edellyttävät opetushenkilöstön selkeämpää erikoistumista opiskelijoiden opetukseen ja ohjaukseen sosiaalityön eri erikoisalueille. Kansainvälisesti ratkaisuna on useiden erikois-alaprofessuurien suuntaaminen koulutuksen kokonaisuuden hallintaan, jossa yksi opetusalan professori ei voi hallita yk- sinään koko osaamisalueen opetus- ja ohjausosaamista. Sosiaalityön kehittämisen yhtenä keskeisenä esteenä on ollut alan substanssijohtamisen kehittymättömyys, mikä vaikuttaa osaltaan sosiaa- lityöntekijöiden pysyvyyteen ja motivaa tioon toimia alalla. Sosiaali- ja terveysalan johtamiskoulutustyöryhmä esittää muistiossaan (2004), että kaikkiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveydenhuol- lon perustutkintojen opetussuunnitelmiin tulee sisällyttää johtamisen ja 69 moniammatillisen johta misen perusteet. Työryhmän esitys on helppo hy- väksyä, sillä sosiaalityön yhteiskunta tie teel li seen peruskoulutukseen tarvi- taan johtamiseen, hallintoon ja talouteen painottuvaa alan kel poisuuden antavaa koulutusta suuntautumisvaihtoehtona. Ongelmallista vain on, että tähän opetussuunnitelmaan tehtävään lisäykseen ei ole varattu lain- kaan resursseja. Koulutuksen ammatillis-tieteellinen perusta asettaa koulutuksen organi- soinnille erityis vaa ti muksia. Sosiaalityöntekijän ammatti edellyttää vahvaa käytäntöosaamista. Uudessa tutkinto rakenteessa vähintään kymmenen pro- senttia tutkinnosta on konkreettista käytännössä tapah tu vaa opetusta. On- gelmana on ollut siihen tarvittavien kuntamaksujen resursoiminen yliopis- toissa sekä käytännön opetuksen sisällöllinen kehittäminen alan käytännön toimipisteiden ja yliopistojen yhteistyönä. Sosiaalialan osaamiskeskukset ovat tulleet uusina koulutus instituu tioiden ja käytännön kentän välitysor- ganisaatioina kehittämiseen mukaan. Uusi tilanne edel lyttää sosiaalityön käytännön opetuksen uudelleen arviointia ja rakentamista. Sosiaalityön osaamisalueiden laajuudesta ja moniaineksisuudesta, käy- tännön opetukselle ase tetuista vaatimuksista sekä johtamisosaamisen vah- vistamisesta johtuen olisi syytä harkita sosiaalityön peruskoulutuksen laa- jentamista 330 opintopisteeseen. Peruskoulutuksen volyymi ei ole nykyisellään riittävä sosiaalityöntekijöi- den tarpeeseen nähden. Sosiaalialan ammatillisen henkilöstön kelpoisuus- vaatimuksista annetussa laissa säädetyn pätevyyden täyttävistä työnteki- jöistä on ollut pula jo pitkään. Erityisen vaikea tilanne on pääkaupunkiseu- dulla, Pohjanmaalla, Itä-Suomessa sekä Oulun läänissä. Meneillään oleva läänikohtainen peruspalveluiden arviointi nostanee esiin useampia ongel- makohtia. Sosiaalityön koulutukseen tarvitaan selkeää aloituspaikkamää- rien kasvattamista työvoimatarpeeseen vastaamiseksi. Opetusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisen sosiaalialan osaamis-työvoima- ja koulutustarpeiden ennakointihankkeen sekä sosiaali- ja terveysalan enna- kointityöryhmän vielä keskeneräisen työskentelyn pohjalta on pääteltävissä, että koulutuksen vahvistamiseksi sosiaalityön aloituspaikkoja olisi lisättävä alkuvaiheessa vähintään 50 aloituspaikalla vuodesta 2007 alkaen yliopisto- asetuksessa mainituissa yliopistoissa. Korkeakoulujen arviointineuvosto (2004) suositti sosiaalityön koulu- tuksen arvioinnissaan nykyisten koulutusyksiköiden vahvistamista. Lisäksi voimakas aloituspaikkojen kasvattamisen tarve edellyttää vastaavaa opetus- resurssien lisäämistä yliopistoissa. Opetuksen voimavarojen vahvistaminen ajankohtaistuu myös yhteiskunnallisessa muutoksessa rakentuvien uusien sosiaalityön osaamis- ja opetusalueiden nousemisen myötä. Sosiaalityön eri erikoisalojen osaaminen edellyttää opetushenkilöstöltä uudenlaista erikois- 70 tumista. Tällöin erityisesti professorien lisääminen koulutusyksiköihin on tärkeää, jotta opetusta antavat laitokset voivat tuottaa riittävän monipuoli- sesti laajenevan koulutustavoitteen sekä siinä tarvittavan erikoisosaamisen ja sitä palvelevan tutkimuksen. Vuosina 2006-2009 laskennallisia aikuiskoulutuksen aloituspaikkoja tulisi lisätä 20 vuosittain avoimessa yliopisto-opetuksessa niin, että tällä hetkellä sosiaalityössä vailla kelpoisuuslain edellyttämää pätevyyttä työs- kentelevillä olisi mahdollisuus saada suoritettua kelpoisuusvaatimusten mukainen tutkinto työn ohella. Sosiaalityön tueksi tarvitaan sosiaaliohja- uksen asiantuntemusta omaavaa ammatillista henkilöstöä, mikä merkitsee myös ammattikorkeakoulujen aikuisopiskelupaikkojen lisäämistä erikois- tumisopintoihin ja ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin johtavassa koulutuksessa. Lisäksi yliopistoille tulee ohjata lakisääteisen sosiaalityön käytännön opetukseen erillinen määräraha, jonka turvin sosiaalityön kou- lutuksessa voidaan kehittää käytännön opetusta sisällöllisesti ja tuottaa käytännön kentällä toimivien ohjaajien tarvitseman koulutuksen ohjaus- tehtäväänsä sekä korvata käytännön opetuksen aiheuttamat kustannuk- set harjoittelupaikoille. Peruskoulutuksen ohella jatkokoulutus on sosiaalityön ammatillisen kehittämisen keskeinen väline. Sosiaalityön erikoistumiskoulutus (amma- tillinen lisensiaatintutkinto) tuottaa nykyisel lään neljällä alueella erikois- sosiaalityöntekijän koulutusta: lapsi- ja nuorisososiaalityö, kun touttava sosiaalityö, marginalisaatiokysymysten sosiaalityö ja yhteisösosiaalityö. Yliopis tois sa on valmisteltu ammatillisen lisensiaattikoulutuksen laajen- tamista ja on olemassa valmis opetussuunnitelma myös hyvinvointipal- velujen erikoisalalle. Erikoistumiskoulutukset on ra ken nettu käytännön työelämän tarpeista, mutta niiden tuottaman osaamisen käyttöönotto työelämän rakenteissa vaatii tehtäväkentän määrittelyä eriytyneemmältä pohjalta. Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto Sosnet, joka on profiloi- tunut erityisesti kou lu tusta toteuttavana yhteistyörakenteena, toimii sekä peruskoulutuksen koordinoijana että eri koulutustasojen virtuaaliopetuk- sen, ammatillisen lisensiaatinkoulutuksen että tohtori koulu tuk sen tuotta- jana. Toimenpide-ehdot ukset : Sosiaalityön koulutuksen vahvistamiseksi esitetään opetusministe- riölle, että - sosiaalityön koulutuksen aloituspaikkoja lisätään yliopistoase- tuksessa mainituissa yliopistoissa sosiaalityöntekijöiden työvoi- 71 matarpeeseen vastaamiseksi vuosittain vähintään 50 aloitus- paikalla vuodesta 2007 - lisätään vuosina 2006-2009 laskennallisia aloituspaikkoja vuo- sittain 20 avoimeen yliopisto-opetukseen niin, että avoimessa yliopisto-opetuksessa on mahdollista suorittaa pääainetta vas- taavat opinnot sosiaalityössä - sosiaalityön koulutusta koskevia säädöksiä tarkistetaan yliopis- toasetuksessa niin, että maisterikoulutuksessa voidaan vahvis- taa johtamisosaamista ja käytännön opetusta , mikä edellyttäisi tutkinnon toteuttamista 330 opintopisteen laajuisena - yliopistoja ohjataan tulosneuvotteluissa osoittamaan sosiaali- työn käytännön opetukseen erillinen määräraha, jonka turvin sosiaalityön koulutuksessa voidaan kehittää käytännön opetus- ta sisällöllisesti ja tuottaa koulutusta käytännön kentällä toimi- ville ohjaajille 3.5.2 Sosiaalityön tiedollisen perustan vahvist aminen Nopeassa yhteiskunnallisessa muutoksessa tarvitaan reaaliaikaisen käytän- nön tiedon sys te ma tisoimista ja välittämistä suunnittelun ja päätöksenteon tueksi. Samalla muutosvirta edellyttää sekä ennakoivaa otetta että myös päätösten sosiaalisten vaikutusten arviointia. Erityisen tar peelliseksi nousee paikallisen ja alueellisen muutostiedon systematisoiminen suunnittelu- ja kehittämisjärjestelmien työn perustaksi. Aikaisemmista suunnitteluraken- teista luopuminen on merkinnyt sitä, että paikallista ja seudullista tietoa ei tuoteta järjestelmällisesti eikä heikkojen signaalien tieto välity päätök- sentekorakenteisiin. Nykyisellään sosiaalinen ja kansalaisten hy vinvointia koskeva näkökulma jää liiaksi teknis-taloudellisten painotusten varjoon. Kuitenkin hyvinvoinnin kehittäminen edellyttää sosiaalisen ulottuvuuden vahvaa mukanaoloa päätök sen tekorakenteissa. Sosiaalityön asiakastyöstä välittyvä tieto olisi kuitenkin mahdollista kana- voida päätök sen tekoon ja toimintojen kehittämiseen. Käytännössä se edel- lyttää perussosiaalityössä toteutuvaa tiedon tuottamista, systematisoimista ja analysointia sekä sosiaalisen raportointijärjestelmän rakentamista sosiaalityön työvälineeksi niin, että sosiaalityössä kerty nyt tieto tuodaan aktii vi sesti pää- töksenteon käyttöön. Perussosiaalityön lisäksi tarvitaan sosiaalialan osaamis- kes kuk siin ja perustettaviin alueellisiin kehittämiskeskuksiin sosiaalityön seu- tukehittäjiä tukemaan paikallista sosiaalityössä toteutettavaa tiedon tuotta- mista ja erityisesti kokoamaan tietoa alueellisesti yhteen. 72 Sosiaalityön tietohallinnon kehittäminen edellyttää teknisten ratkaisu- jen ja perinteisen tieto-käsityksen ohella uudenlaisia avauksia ja ajattelua. Kysymys on koko alan tietoperustasta ja sitä koskevasta tietämyksen hal- linnasta, joka on perustana myös palvelujärjestelmän, sosi aali työn toimin- nan ja työprosessien sekä alan tietohallinnon kehittämiselle mm. asiakas- tieto järjestelmät ja niiden hyödyntäminen perustyössä, päätöksenteossa ja tutkimuk sessa sekä tilastot ja dokumentointi. Tiedontuotannon rakennetta tulee kehittää ottamalla päätöksenteon ja tutkimuksen käyttöön asiakastie- tokannoista saatava reaaliaikainen tieto. Tämä edellyttää tilastointijärjes- telmien uudistamista. Näiden tietovarantojen tulee olla perus tutkimuksen käy tettävissä kustannuksitta. Sosiaalityön tutkimuksellisen tiedon tulevaisuuden tärkeitä uusia alueita tulevat olemaan ennakoiva, arvioiva ja hyvinvointistrategisia valintoja tu- keva tiedontuotanto. Valtioneuvoston tutkimusjärjestelmän rakenteellisessa linjauksessa (2005) painotetaan, miten sektoritutkimus on tutkimus- ja kehittämistoi- minnan kolmas pääalue perustutkimuksen ja teknologisen kehittämisen rin- nalla. Sektoritutkimuksen merkitys eri politiikkalohkojen kehit tä mistyössä on kasvanut huomattavasti, ja nykyään sitä pidetään poliittisen päätöksen- teon ja yhteiskunnan kehittämisen strategisena resurssina samoin kuin joh- tamisen ja kehittämisen keskeisenä välineenä. Sektoritutkimuksen avulla hallinnonalat kasvattavat tietopääomaansa ja luovat edellytyksiä yhteiskun- nan kehittämiselle. Sosiaalityön tutkimusalueisiin liittyy jatkossa yhä kiinteämmin myös Kansaneläkelaitoksen ja työministeriön tutkimuskenttä muun muassa kun- toutuksen ja työvoiman palvelukeskusten kautta. Oikeusministeriön hal- linnonalan tietointressit kytkeytyvät sosiaalityön tutkimukseen esimerkiksi rikosseuraamusjärjestelmän ja poliisin kanssa tehtävän yhteistyön osalta. Edelleen kouluhallinnon suunnasta sosiaalityön tutkimustietoa tarvitaan varsinkin lasten ja nuorten syrjäytymiskysymyksiin ja ongelmatoimintaan liittyen. Sosiaalityötieteen voimavarat perustutkimuksen osalta ovat satunnaisia, pirstaleisesti rahoi tettuja ja monessa tapauksessa systemaattinen tutkimus- ohjelmallinen suunnittelu puuttuu. So siaalityötieteen perustutkimuksen asemaa tulee vahvistaa vahvistamalla yliopistojen henki löstöresurssia, hen- kilöstön osaamista ja ohjelmallistamalla tutkimustoimintaa. Informaatioteknologian erilaiset välineet ja ohjelmalliset sovellukset ovat yleistyneet lähes kaikkia toimintoja koskeviksi. Niistä on tullut myös oleellinen osa vallitsevaa tuotantotapaa ja työmuotoja. Sosiaalityön alu- eellakin informaatioteknologian käyttö on lisääntynyt, mutta valitettavan usein tavalla, jossa sosiaalityön sisältökysymykset eivät ole päässeet ohjaa- 73 maan käyttöönottoa. Sosiaalityön osalta informaatioteknologian käyttöön- otto on ollut myös varsin hidasta verrattuna moniin muihin julkisen pal- velutoiminnan muotoihin. Informaatioteknologian käyttöä ja sen erilaisia mahdollisuuksia pitäisi nykyistä määrätietoisemmin lisätä laajentamalla sitä koskevia kokeiluja. Kyse on ennen muuta olemassa olevien mahdollisuuksi- en ennakkoluulottomasta kokeilutoiminnasta, ei niinkään uusien laitteiden ja tekniikkojen kehittämisestä. Erityisesti tällaisella toiminnalla on suuri merkitys palvelurakenteen ja uusien työmuotojen kehittämisessä. Sosiaali- toimen ehdoin tapahtuvaa informaatioteknologian kokeilutoimintaa tulee lähivuosina voimakkaasti lisätä ja laajentaa. Lisäksi tulisi yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, ammatillisten op- pilaitosten ja osaamiskeskusten yhteistyötä tiivistää niin, että edellytykset sosiaalialan ja sosiaalityön käytännön opetuksen koordinaatiolle syntyisivät ja sosiaalialan opetushenkilöstö ja opiskelijat voisivat paremmin liittyä toi- mijoiksi kehittämishankkeisiin. Käytännön kokeiluympäristöistä tulee luo- da koulutuspaikkoja ja samalla tieteellisen tutkimuksen tekemisen ja työn kehittämisen tukikohtia, joissa opinnäytetyöt linkittyvät käytäntösuhteisiin ja sieltä nousevista tutkimustarpeista ja -aineistoista. Toimenpide-ehdot ukset : Sosiaalialan ja sosiaalityön tutkimuksen painopisteiden suuntaa- miseksi laaditaan valtakunnallinen tutkimusstrateginen ohjelma. Valtakunnallisen strategisen tutkimusohjelman laatimisesta vas- taavat yhteistyössä opetusministeriö ja sosiaali- ja terveysministe- riö, Stakes, SOSNET ja ammattikorkeakoulut. Tutkimusperustan vahvistamiseksi tulee lisätä sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden tut- kijakoulun koulutuspaikkamääriä 26 paikkaan. 3.5.3 Kehitt ämist oiminnan tutkimukselliset linjaukset Sosiaalipalvelujärjestelmässä toteutetaan rakennemuutosta, jonka ke- hittämisrakenne on osin epäyhtenäinen, hajanainen tai pahimmillaan se puuttuu kokonaan. Sosiaalialan kansallinen kehittämishanke, EU-rahas- tohankkeet sekä erilaiset kunnalliset ja järjestölliset kehittämis hankkeet tulisi koota nykyistä yhtenäisemmäksi ja paremmin samojen päämäärien mukaan toimivaksi alan kehittämisrakenteeksi. Tämän toiminnan keski- öön nousevat sosiaalialan osaamiskeskukset ja seudulliset kehittämisyk- siköt. Sosiaalialan osaamis-keskukset ovat tär keitä kehittämisrakenteen yhteistyökumppaneita yhteiskunnallisen vuoro-vaikutuksen ja alu eel lisen 74 tehtävän toteuttamisessa. Ne tarjoavat mahdollisuuden kehittää sosiaali- työn koulu tusta ja tutkimusta yhteistyössä oppilaitosten, lääninhallitusten ja muiden alue hallinto viran omaisten sekä kuntien ja järjestöjen kanssa. Toisaalta hankemaailman ilmiö-lähtöisyys tuottaa ongelmia kehittämi- sen painopisteiden määrittymisessä sekä valikoi tutkimus- ja kehittä mis- kohteita. Tutkijasosiaalityöntekijöiden järjestelmä on yksi mah dollisuus kehittää alueellista tutkimustoimintaa, mutta käytännön toiminta- organisaatioiden sisältä puuttuu riittävä tutki muk sellinen tukirakenne. Myös tämän toiminnan organisoimiseen osaamiskeskukset tarjoavat hy- vän mahdollisuuden. Sosiaalityön ja sosiaalipalvelutyön tutkimus toteutuu nykyisellään sattu- manvaraisesti erilai silla teemakohtaisesti määräytyvillä rahoituksilla, mikä tuottaa alan tietoperustan lyhyt nä köistä ja erillisintressien sanelemaa ke- hitystä. Samalla tilanne merkitsee alan tutki mustiedossa monia aukkokoh- tia tietoalueilla, joihin ajankohtainen eri tahojen rahoitusintressi ei syystä tai toisesta suuntaudu. Tietoperustan sattumanvaraisuus ja aukkokohdat hidastavat alan palvelu-järjestelmän sekä käytännön työn menetelmien kehittämistä ja tuottavat ongelmia sosiaalityön ja laajemminkin koko sosi- aalialan henkilöstön koulutuksessa tarvittavan tutkimuksellisen ai neiston riittämättömyytenä. Samalla sosiaalialan osaamiskeskuksilta ja käytännössä toimivilta kehittämishankkeilta puuttuu tehtävissä toimintojen suunnitte- lussa tar vit ta va riittävä perus tietopääoma. Sosiaalialan kehittämishankkei- siin tulisikin sisällyttää kehittämistyön edel lyt tä mä tietotuotanto, arviointi ja implementaatiosuunnitelma, minkä vuoksi tutkimus tulee liittää kaikkiin merkittäviin kehittämishankkeisiin. Sosiaalityön tutkimustiedon tuottami- sen syste mati soimiseksi ja sen riittävyyden turvaamiseksi on luotava valta- kunnallinen rahoi tusjär jestelmä. Toimenpide-ehdot ukset : Sosiaalialan tutkimuksen varmistamiseksi sosiaali- ja terveysmi- nisteriö valmistelee vuoden 2007 valtion talousarvioon erityis- valtionosuusjärjestelmään pohjaavan rahoituksen, joka turvaa sosiaalialan systemaattisen tiedontuotannon ja tarvittavan tutki- mustiedon saatavuuden palvelujärjestelmän sekä työn sisältöjen ja työmenetelmien kehittämisen pohjaksi. Rahoitus kanavoidaan sosiaalialan tutkimukseen koko maan kattavien sosiaalialan osaa- miskeskusten kautta. 75 3.5.4 Arviointi, tiet ot uot anto, tiedon hyödyntäminen ja hyvät käytännöt Kuten edellä on selvitetty, sosiaalityössä tarvittavalle tietotuotannolle aset- tuu monenlaisia vaateita ja haasteita. Kansallisen sosiaalialan kehittämis- hankkeen toimeenpanosuunnitelmassa ja sosiaalityön neuvottelukunnan aikaisemmissa selvityksissä todettiin, että on ilmeinen tarve lisätä sosiaa- lialan ja sosiaalityön tutkimusta ja arviointia sekä välittää tietoa hyvistä työ- käytännöistä suunnittelun ja johtamisen sekä asiakastyön laadun paranta- miseksi. Hyvät käytännöt -ohjelman hankesuunnitelman mukaan (2004) tavoit- teena on uudistaa sosi aali työtä ja sosiaalipalveluja kokoamalla, arvioimalla ja välittämällä tietoa hyvistä ja vaikutta vista työmenetelmistä ja työkäy- tännöistä. Työn tuloksena sosiaalipalvelut ja työkäytännöt yhä enenevässä määrin perustuvat tutkittuun tietoon ja koeteltuun näyttöön. Ohjelmalle on suunniteltu monitoimijainen, verkottunut hankkeiden kokonaisuus. Ohjelman valmistelussa on ollut mukana tutkijoita, käytännön kehittäjiä ja työntekijöitä. Yhteistyöosa-puolia ovat yliopistot, sosiaalialan osaamiskeskukset, seudulliset yksiköt, kunnat, ammatti-kor keakoulut, val- takunnalliset järjestöt ja alan tutkimusyksiköt. Verkosto tuottaa tietoa toi mi- vista työkäytännöistä, työmenetelmistä ja niiden vaikuttavuudesta. Ohjel- man koordi noi mi seksi on luotu valtakunnallinen järjestelmä, joka kokoaa, arvioi ja välittää tietoa sosi aali palveluihin soveltuvista hyvistä käytännöistä. Hyvät käytännöt ohjelman ydintehtävät ovat: 1. Koota tutkittua ja koeteltua tietoa sosiaalityöstä ja sosiaalipalve- luista 2. Tuottaa hyviä käytäntöjä esille tuovia oppaita 3. Levittää tietoa monikanavaisesti 4. Konsultoida ja edistää hyvien käytäntöjen käyttöönottoa 5. Tunnistaa tiedolliset aukot ja edistää uuden tiedon syntymistä 76 Uudet tulokset Kuvio 4. Hyvät käytännöt prosessina (Hyvät käytännöt hankesuunnitelma 2004) Hyviä käytäntöjä on määritelty ESR-projektitoiminnassa seuraavien yleisten periaatteiden mukaisesti (Aro ym. 2004, 17). Ne käyvät myös sosi- aalityössä tarvittavan tietotuotannon kri teerien lähtökohdaksi. • tarve- ja kysyntälähtöisyys • toimivuus ja tuloksellisuus • mallinnettavuus ja tuotteistaminen • käytettävyys ja hyödynnettävyys • siirrettävyys ja levitettävyys • tilannesidonnaisuus • jaettu kehittämisvastuu Hyvien käytäntöjen tunnistamisessa ratkaisevin onnistumista edesauttava tekijä on arvioinnin merkityksen sisäistäminen. Arvioinnin hyödyntäminen voi olla oman toiminnan kriittistä tarkastelua, vertailevaa oppimista tai ulkois- ta arviointia. Arvioinnilla on merkityksensä myös piilossa olevien käytäntöjen havaitsemisessa ja saattamisessa tietoisen kehittämisen kohteeksi. Aktiivinen kehittämisote on edellytys hyvien käytäntöjen tunnistamiselle ja liittyy siten olennaisena osana kehittyviin työorientaatioihin. (Aro ym. 2004, 28) Vaikka arvioinnilla on keskeinen rooli sosiaalityön tiedon tuottamises- sa ja hyödyntämisessä, ei sitä ole nähty riittävästi tietotuotannon perustan luojana tai perustutkimuksena. Arviointi on mielletty usein vain tietyn pro- Arviointi Sosiaalialan tiedon kokoaminen tutkittu tieto käytännön tieto arvioitu tieto asiakkaan kokemukset Arviointi kootun tiedon testaaminen asiantuntijaryhmissä Hyvät käytännöt Tietoaukkojen tunnistaminen Synteesi tiedon tiivistäminen tiedon kääntäminen käytännön oppaiksi tiedon levittäminen 77 jektin tai intervention arvon punnitsemiseksi. Kuitenkin meta-analyysein, systeemaattisin kirjallisuuskatsauksin ja meta-arvioinnein voidaan tuottaa teo reettisia jäsennyksiä laajemmista ilmiöistä. Ongelman aiheuttaa tutki- muksen resursointi, sillä hanke- ja projektiarvioinnin jälkeen ei ole rahoi- tettu pitkäaikaisvaikutusten arviointia tai useamman arvioinnin arviointia (meta-arviointi). ESR-projektitoiminnassa meta-arviointeja tehdään, mutta haaste on, miten tämä käytäntö saadaan osaksi sosiaalityön ja -palvelujen ke hit tämistä. Sosiaalityön arvioinnin ja hyvien käytäntöjen tiivistämisen kannalta seuraavien seikkojen huomioiminen on ratkaisevaa: • Sosiaalityön asiakastyöstä nouseva tieto ja dokumentointi • Työkäytäntöjen arviointi ja kehittäminen edellyttävät työkäy- täntöjen ja työprosessien avaamista • Vaikuttavuuden arviointi toimintaympäristössään (pelkkien in- terventioiden mittaa mi nen on riittämätöntä) • Tiedon, toimintakäytäntöjen ja työmenetelmien kehittämisellä vastataan relevanttien orientaatioiden luomiseen • Syrjäytymisen ehkäisemiseen, integrointiin ja elinolojen liitty- vän tiedon tuottaminen • Yhteiskunnan ja sen toimintajärjestelmien toimintaan liittyvä tieto • Sosiaalityön kehittäminen perustuu parhaaseen saatavilla ole- vaan tietoon Tietotuotannon ja samalla sosiaalityön orientaatioiden avulla tulisi näh- dä, millaiseen on gel ma kenttään tai mahdollisuuksien maailmoihin tähdä- tään; mikä on työn kohde nyt ja kym menen vuoden päästä 2015. Tarvitaan sellaisia näkökulmia, jota kautta voidaan tuottaa tietoa hyvinvointistrategi- oihin ja poliittisen päätöksenteon tueksi. Göran Therbornin mukaan ”mitä huolellisemmin me yhteiskuntatieteilijöinä otamme huomioon ilmiöiden ajallisen ja pai kal lisen kontekstin, sitä toimivampina käsitteelliset valinnat näyttäytyvät” (Suikkanen 2003, 36). Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tarkastelu on ollut perinteisesti systee- milähtöistä, vaikka sosiaalityön missio lähtee korostetun yksilökohtaisesta näkökulmasta. Suikkasen mukaan (mt., 55) rinnakkainen mahdollisuus on sosiaalipoliittisista tilanteista lähteminen, jolloin voi daan havainnoida yksilöiden toimintaa kuin rakennetoimijoiden pyrkimyksiä. Sosiaali po liit ti- sessa tutkimuksessa tarvitaan tutkimussuuntauksia, joilla tuotetaan myös käsitteellistä tietoa yksilöiden arkielämän käytännöistä ja merkityksestä. Juuri tähän on edellä viitattu sillä so siaalityön kriteerillä, että sosiaalityön tulee kyetä operoimaan yhtä aikaa sekä mikro- että makro tasoilla. Samaan 78 tähtäävät myös tässä luvussa käsitelty sosiaalityön tietotuotanto. Ilmiö- ja aluelähtöinen tarkastelu tuottavat samantyyppisen näkökulman. Hyvien käytäntöjen kehittämiseksi on välttämätöntä tuottaa tietoa yk- silöiden arjesta, palvelujärjestelmästä, toimintaympäristöistä, asiakasproses- seista ja työn vaikuttavuudesta. Tulee luoda systemaattiset tietotuotannon rakenteet, jossa tämä monenlainen tieto kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi ja jota kautta mahdollistetaan tiedon välitön hyödyntäminen kehittämis- työssä. Lisäksi on organisoitava meta-arviointia palvelujärjestelmän kehit- tämistarpeisiin. Toimeenpanijoina ovat Stakes, Sosiaalialan kehittämisoh- jelma, korkeakoulut, sosiaalialan osaamiskeskukset sekä perustettavat alu- eelliset sosiaalikeskukset. 79 4 Kokoava johtopäätös Sosiaalityö 2015 -jaosto päätyi työssään neljän laajaa sosiaalityön strategi- seen kehittämislinjaan. Ne kaikki ovat kytköksissä toisiinsa siten, että kaik- kia on vietävä eteenpäin yhtäaikaisesti. 1. Sosiaalityön työorientaatioiden kehittäminen osaamisperustaksi 2. Sosiaalityön rakenteiden ja organisoinnin muuttaminen asiak- kaiden tarpeita ja sosiaalityön osaamista vastaaviksi 3. Asiakkaiden osallisuuden ja sosiaalityön eettisyyden vahvistami- nen 4. Sosiaalityön koulutuksen ja tutkimuksen suuntaaminen alan pe- rustutkimukseen sekä vastaamaan nopeasti kehittyviin yhteis- kunnallisiin muutoksiin Tavoitteeksi asetettiin sosiaalityö, joka: 1. on perinteisellä tavalla ongelmiin reagoivaa eli korjaavaa yksilö- ja perhekohtaista työtä sekä 2. luo alalle uudenmuotoisen profession, joka edellisen lisäksi tie- toisesti siirtyy reaktiivisesta, korjaavasta, hyvinvointivaltion järjestelmissä toimivan sosiaalityön profiilista kohti ehkäisevää, vahvistavaa, vaikuttavaa ja kumppanuusperustaisesti toimivaa työorientaatioita. 80 Ohjelman tavoitteena on ollut vastata Sosiaalityön neuvottelukunnan Kii- reelliset toimenpiteet sosiaalityön vahvistamiseksi -raportin esille tuomiin haasteisiin. Toinen tavoite on ollut lähitulevaisuuden ennakoiminen vuo- teen 2015 saakka. Molempien osalta piirtyy esiin kaksi tulevaisuudenkuvaa: todennäköinen ja haluttu. Todennäköisessä toteutuu jo pitkään jatkunut sosiaalityön kurjistumiskierre. Haluttu perustuu nyt nähtävissä oleviin ke- hitystrendeihin ja tutkittuun tietoon sekä vaatii toimenpiteitä. Nämä kaksi kehityssuuntaa eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta ilman esitettyjä muu- toksia sosiaalityön tulevaisuus on todennäköisen huono. On välttämätöntä kysyä, ymmärretäänkö sosiaalityö laajasti yhteiskun- nan toiminta- ja palvelujärjestelmien tuntijana, joka toimii joustavasti yk- silöiden ja rakennetoimijoiden välissä. Pitkäaikainen kehitys on johtanut sosiaalityön kohteen ja samalla tavoitteiden kaventumiseen. Työ on ra- jautunut liian yksilökeskeiseen työtapaan ja samalla työn arki on täyttynyt muusta kuin hyvän sosiaalityön aineksista (ks. luvussa 3. esitetyt kriteerit). Keskeinen haaste on tavoitteiden ja työn suuntaaminen laajemmin. Samalla yksilökohtaisia interventioita on tehostettava ja ymmärrettävä niiden riip- puvuus yksilön elämässä vaikuttavista monenlaisista tekijöistä, jotka voivat yhtä aikaa tukea tai estää esimerkiksi kuntoutumista. Sosiaalityö on osa hyvinvointipalveluihin ja hyvinvoinnin resursseihin liittyvää politiikkaa. Se voi tulevissa tehtävärakenteissa olla toimija, jolla on kokonaiskäsitys asiakkaiden, osallisten sekä yhteisöjen elinoloista ja tar- vittavista palveluista. Esimerkiksi sosiaalityön kuntouttava orientaatio to- teuttaa yhtä hyvinvointiin tähtäävää politiikkaa sen sijaan, että se konsultoi erikseen sosiaaliturvapolitiikkaa, työpolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa jne. Sosiaalityö edellyttää työorientaatiokehittämisen rinnalle vahvaa yhteis- kuntapoliittista keskustelua ja näkemystä myös sosiaalisten ongelmien keh- keytymisestä. Sosiaalityö asettaa tulevaisuudessa päämääräkseen yksilön ja yhteisön omaehtoisen toiminnan tukemisen niin sosiaalisia ongelmia enna- koivassa kuin korjaavassakin mielessä. Sosiaalityö on siten yhteiskuntapoliit- tinen interventiomuoto, joka pyrkii turvaamaan kansalaisten hyvinvoinnin ja samalla ylläpitämään yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia. 81 Kirjallisuus ja lähteet Ala-Kauhaluoma, Mika & Elsa Keskitalo & Tuija Lindqvist & Antti Parpo (2004) Työttö mien aktivointi. Kuntouttava työtoiminta -lain sisältö ja vai- kuttavuus. Stakes, tutkimuksia 141. Arnkil, Robert (2004) Tietoisen hallinnan, oppimisen ja arjen toimintaky- vyn uusi tasapaino? Aurora-projektin lähtökohtien pohdintaa. Teoksessa, Robert Arnkil ja Terttu Pakarinen: Tuloksellisuusverkosto - oppiva verkosto ja kehkeyttävä arviointi. Työturvallisuuskeskus, Kuntayhtymä. Arnkil, Robert & Vappu Karjalainen & Simo Aho & Tuukka Lahti & San- na-Mari Lyytinen & Timo Spangar (2004) Yhteispalvelusta palvelukeskus- konseptin kehittämiseen. Yhteispalvelukokeilun arvioinnin loppuraportti. Työministeriö, työhallinnon julkaisu 339. Aro, Timo & Mikko Kuoppala & Päivi Mäntyneva (2004) Hyvästä paras. Jaettu kehittämisvastuu ESR-projekteissa. Hyvät käytännöt -käsikirja. Työ- ministeriö. Esitys sosiaalipäivystysjärjestelmän luomisesta. Sosiaalityön neuvottelukun- nan Sosiaalipäi vystysjaoston raportti 2004. Julkaisematon moniste. Eskelinen, Leena (2001) Socialarbejdernes arbejdssituation - Fagets pro- blem eller fælles opgave? Nordisk Socialt Arbeid 3/2001. Jalava, Urpo & Petri Virtanen (1996) Laatu, innovaatio ja projekti. Hyvin- vointipalvelujen kehittämisen ydinkysymyksiä. Kirjayhtymä. Järvelä, Sampo & Laukkanen, Maija (2000) Näkökulmia voimavaraista- miseen. Employment Integra -projektien empowerment -teematyöraportti. Työministeriö, Employment -julkaisut No 19. Heino, Petteri & Mari Randell & Sanna Virolainen (2005) Sosiaalityötä poliisilaitoksella. Paikallisista innovaatioista valtakunnalliseksi käytännöksi. Sosiaalitaito Oy. Hiilamo, Heikki & Jouko Karjalainen & Mikko Kautto & Antti Parpo (2004) Tavoitteena kannustavampi toimeentulotuki. Tutkimus toimeentu- lotuen lakimuutoksesta. Stakes, tutki muksia 139. 82 Hyvät käytännöt -ohjelman hankesuunnitelma 2004-2007. Ilse Julkunen ja Riitta Haverinen. Stakes, FinSoc 12.2.2004. Karjalainen, Pekka (2003) Lähiötyö lähikuvassa. Teoksessa Bäcklund, Pia & Harry Schulman (toim.) Lähiöprojekti lähikuvassa. Helsingin kaupungin tietokeskus. Tutkimuksia 2003:4, 99-117. Karjalainen, Pekka (2004) Uudenlaisia otteita ja kertaustyylejä. Lähiöuudis- tus 2000 -ohjel man arvioinnin loppuraportti. Ympäristöministeriö, Suomen ympäristö 703. Karjalainen, Pekka & Antti Karisto & Marjaana Seppänen (2003) Lähiöt, kaupunkisosiaalityö ja projektitoiminta. Teoksessa Kopomaa, Timo (toim.) Kohti kaupunkisosiaalityötä - haasteena tasapainoinen kaupunki. Palmenia- kustannus, 229-250. Karjalainen, Pekka & Sanna Blomgren (2004). Oikorata vai mutkatie? So- siaalista kuntoutusta ja työelämäpolkuja nuorille. Stakes, FinSoc Arviointi- raportteja 2/2004. Kiireelliset toimenpiteet sosiaalityön vahvistamiseksi. Sosiaali- ja terveysmi- nisteriö, työryhmä muistioita 2003:10. Kauppinen, Sari & Niskanen, Tapani (2005) Yksityinen palvelutuotanto so- siaali- ja terveydenhuollossa. Raportteja 288. Stakes. Kokko, Riitta-Liisa (2003) Asiakas kuntoutuksen yhteistyöryhmässä. Insti- tutionaalisen kohtaamisen jännitteitä. Kuntoutussäätiö, tutkimuksia 72. Koskinen, Simo (1993) Sosiaalityö vanhusten parissa. Lapin yliopiston yh- teiskuntatieteellisiä julkaisuja. B. Tutkimusraportteja ja selvityksiä 17. Koskinen, Simo (2003) Gerontologinen sosiaalityö. Teoksessa Heikkinen, Eino & Taina Rantanen (toim.) Gerontologia. Duodecim. Konstikas sosiaalityö. Konstikas sosiaalityö -tutkimuksen käsikirjoitus. Hel- singin yliopisto, Yhteiskuntapolitiikan laitos. Linnossuo, Outi (2004) Syrjäytymisestä selviytymiseen. Arviointitutkimus työttömien nuorten palveluohjauksesta Kela, Sosiaali- ja terveysturvan kat- sauksia 61. 83 Möttönen, Sakari & Jorma Niemelä (2005) Kunta ja kolmas sektori. Yhteis- työn uudet muodot. PS-kustannus. Murto, Lasse & Lasse Rautniemi, Karin Fredriksson & Seena Ikonen & Mikko Mäntysaari & Leena Niemi & Kalevi Paldanius & Terttu Parkkinen & Taimi Tulva & Fiia Ylönen & Seppo Saari (2004) Eettisyyttä, elastisuutta ja elämää. Yliopistojen sosiaalityön ja ammattikorkeakoulujen sosiaalialan arviointi yhteistyössä työelämän kanssa. Korkeakoulujen arviointineuvos- ton julkaisuja 5:2004. Muuri, Anu & Riitta Haverinen (2004) Saatavuuskriteerejä sosiaalityölle? Sosiaalityön neuvottelukunnan saatavuusjaoston raportti. Stakes, FinSoc, julkaisematon työpaperi. Osaaminen, innovaatiot ja kansainvälistyminen (2003) Valtion tiede- ja teknologianeuvosto. Rautiainen, Leena (2003) Mistä sosiaalityölle tekijät? Etelä-Suomen sosiaa- lialan osaamiskeskuksen selvitys sosiaalityön tilasta pääkaupunkiseudulla. http://eso.fi/julkaisut/index.html Roivainen, Irene (2002) Marginaalisuus ja sosiaalityö yhteisöissä. Teoksessa Juhila, Kirsi & Hannele Forsberg & Irene Roivainen (toim.) Marginaalit ja sosiaalityö. SoPhi. Seppänen, Marjaana (2005) Gerontologisen sosiaalityön lähtökohtia. Ilmestyy tammikuussa 2006 SOCCAn ja Heikki Waris -instituutin julkaisusarjassa. Soine-Rajanummi, Seppo & Riikka Konttinen (2005) Sosiaalipäivystystä poliisilaitokselta ja turvakodista. Arviointiraportti Etelä-Suomen lasten- suojelun kriisipalveluista ja sosiaalipäivystyksistä: Itä-Uusimaa, Orimattilan kihlakunta, Länsi-Uusimaa ja Hiiden alue. Verso, Päijät-Hämeen ja Itä-Uu- denmaan sosiaalialan osaamiskeskus. Sommerfeld, Peter (2005) Evidence-based practice - the end of professional social work or architect a new professionalism? Teoksessa Sommerfeld, Peter (ed.) Evidence-Based Social Work – Towards a New Professionalism? Peter Lang. Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä -artikkelikokoelma. Sosiaali- ja terveysministeriö, monisteita 2004:15. 84 Sosiaalityön palvelujen saatavuus ja alueellinen organisointi sekä pätevien sosiaalityöntekijöiden rekrytointi. Sosiaalityön neuvottelukunta 2002. Jul- kaisematon raportti. Sosiaalityön osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen. Sosiaa- lityön neuvottelukunta 2002. Julkaisematon raportti. Sosiaalityön sisällön sekä sosiaalityön ja sosiaalihuollon johtamisen kehittä- minen. Sosiaalityön neuvottelukunta 2002. Julkaisematon raportti. Sosnet (2005) Valtakunnallisen sosiaalityön yliopistoverkoston Kuntoutta- van sosiaalityön erikoisalan opetussuunnitelma (2005-2008). Suikkanen, Asko (2003) Sosiaalipolitiikan yksilölähtöinen tulkintapa? Teoksessa Laitinen, Merja & Anneli Pohjola (toim.) Sosiaalisen vaihtuvat vastuut. PS-kustannus. Suikkanen, Asko & Sirpa Martti & Ritva Linnakangas (2004) Homma hanskaan. Nuorten kuntoutuskokeilun arviointi. Sosiaali- ja terveysminis- teriön selvityksiä 2004:5. Tuusa, Matti (2005) Kohti kuntouttavaa sosiaalityötä. Aktivointi ja työllis- tymisen tukeminen sosiaalityön ammattikäytäntönä kunnissa. Kuntoutus- säätiön tutkimuksia 74/2005. Työmarkkinatuen aktivointi - yhteiskuntatakuu pitkäaikaistyöttömille. Työ- hallinnon julkaisu 347, Työmisteriö 2005. Vataja, Katri & Ilse Julkkunen (2004) Sosiaalitoimistojen työn organisointi ja työhyvinvointi. Tutkimuskatsaus 5/2004, Stakes, FinSoc. Virtanen, Petri (2000) Projektityö. WSOY. Virtanen, Petri (2005) Houkutteleva työyhteisö. Edita. 85 2015-jaoston kuulemat asiantuntijat Ahola, Eija, Vantaan kaupunki Abrahamsson, Marika, sosiaalitoimi, Punkalaidun Eriksson, Rolf, Suomen Kuntaliitto Fredriksson, Peter, ympäristöministeriö Haavisto-Vuori, Päivi, työministeriö Haverinen, Riitta, Stakes Heino, Petteri, ESO / Sosiaalitaito Oy Hoikkala, Tommi, Nuorisotutkimusseura ry. Hätälä, Jaana, opetusmisteriö Hörkkö, Sirkka-Leena, opetusministeriö Kainulainen, Sakari, Diakonia-ammattikorkeakoulu Karjalainen, Pekka, Stakes Kerminen, Päivi, työministeriö Kilponen, Marja-Riitta, sosiaalitoimi, Helsinki Kimari, Riitta, ympäristöministeriö Kääriäinen, Aino, Helsingin yliopisto, yhteiskuntapolitiikan laitos Myhrberg, Jaana, Suomen Kuntaliitto Niemi, Marja-Liisa, opetusministeriö Parviainen, Immo, opetusministeriö Posio, Tellervo, sosiaalitoimi, Orimattila Randell, Mari, ESO / Sosiaalitaito Oy Seppänen, Marjaana, Helsingin yliopisto Siira, Helena, Oulun ammattikorkeakoulu Silvennoinen, Lotta, sosiaali- ja terveysministeriö Soine-Rajanummi, Seppo, ESO / Verso Vehviläinen, Jukka, Työelämän tutkimuskeskus, Tampereen yliopisto Voipio-Pulkki, Liisa-Maria, Suomen Kuntaliitto Yliopistojen sosiaalityön laitosten henkilöstö sekä SOSNETin johtoryhmä Sosiaalialan osaamiskeskusten johtajat 86 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN JULKAISUJA ISSN 1236-2050 2005: 1 Hallituksen tasa-arvo-ohjelma 2004-2007. ISBN 952-00-1600-7 (nid.) ISBN 952-00-1603-1 (PDF) 2 Regeringens jämställdhetsprogram 2004-2007. ISBN 952-00-1604-X (inh.) ISBN 952-00-1605-8 (PDF) 3 Ossi Eskelinen. ”Hermot vapautu ja tuli puhdas olo”. Alle 15-vuotiaiden rikosten sovittelun käytännöt ja vaikutukset. ISBN 952-00-1616-3 (nid.) ISBN 952-00-1617-1 (PDF) 4 Villistä valvottuun, valvotusta ohjattuun. Perhepäivähoidon ohjauksen historia ja nykytilan haasteet. Toim. Sanna Parrila. ISBN 952-00-1676-7 (nid.) ISBN 952-00-1677-5 (PDF) 5 Lapsille sopiva Suomi. YK:n yleiskokouksen lasten erityisistunnon edellyttämä Suomen kansallinen toimintasuunnitelma. ISBN 952-00-1490-X (nid.) ISBN 952-00-1491-8 (PDF) 6 Ett Finland för barnen. Finlands nationella handlingsplan som förutsätts av FN:s generalförsamlings specialsession om barn. ISBN 952-00-1492-6 (inh.) ISBN 952-00-1679-1 (PDF) 7 A Finland Fit for Children. The National Finnish Plan of Action called for by the Special Session on Children of the UN General Assembly. ISBN 952-00-1711-9 (print.) ISBN 952-00-1712-7 (PDF) 8 Trends in Social Protection in Finland 2004. ISBN 952-00-1693-7 (print.) ISBN 952-00-1694-5 (PDF) 9 Kari Mattila et al. Lääkäri 2003. Kyselytutkimus vuosina 1992-2001 valmistuneille lääkäreille. ISBN 952-00-1697-X (nid.) ISBN 952-00-1698-8 (PDF) 87 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon maksupolitiikan ja maksujärjestelmän uudistamista selvittäneen toimikunnan mietintö. ISBN 952-00-1797-6 (nid.) ISBN 952-00-1798-4 (PDF) 11 Tuula Melkas. Gender Equality Barometer 2004. ISBN 952-00-1876-X (print.) ISBN 952-00- 1877-8 (PDF) 12 Government Action Plan for Gender Equality 2004-2007. ISBN 952-00-1889-0 (print.) ISBN 952-00- 1890-9 (PDF) 13 Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 -toimenpideohjelma. Toim. Pekka Karjalainen, Pirjo Sarvimäki. ISBN 952-00-1834-4 (nid.) ISBN 952-00-1835-2 (PDF)