TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2009:1 Seksuaalirikollisten hoito TYÖRYHMÄMIETINTÖ 2009:1 Seksuaalirikollisten hoito ISSN 1458-6452 ISBN 978-952-466-774-6 (nid.) ISBN 978-952-466-775-3 (PDF) Oikeusministeriö Helsinki 2009 Edita Prima Oy KUVAILULEHTI O I K E U S M I N I S T E R I Ö Julkaisun päivämäärä 11.2.2009 Julkaisun laji Työryhmämietintö Toimeksiantaja Oikeusministeriö Tekijät (toimielimestä: toimielimen nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Seksuaalirikollisten hoitoa seuraamusjärjestelmässä selvittävä työryhmä Jarmo Littunen (pj) Ulla Mohell (s) Tuuli Herlin (s) Toimielimen asettamispäivä 4.2.2008 Julkaisun nimi Seksuaalirikollisten hoito Julkaisun osat Luovutuskirje, mietintö, liitteet Tiivistelmä Oikeusministeriö asetti 4.2.2008 työryhmän, jonka tehtäväksi se antoi selvittää mahdollisuudet järjestää seksuaalirikoksista tuomituille lääkehoitoa tai muuta velvoitteellista hoitoa seuraamusjärjestelmässä. Työryhmä ehdottaa seksuaalirikollisille tarkoitetun lääkehoidon mahdollistamista osana seuraamusjärjestelmää. Lääkehoito toteutettaisiin osana valvotun koevapauden ja ehdonalaisen vapauden täytäntöönpanoa. Vanki saisi lääkitykseen suostumalla itselleen edun – valvotun koevapauden – mutta samalla hänen olisi sitouduttava lääkehoidon jatkamiseen vielä ehdonalaisen vapauden aikana. Jos vanki ei noudattaisi lääkehoitoa koskevia ehtoja, hän pääsääntöisesti menettäisi valvotun koevapautensa tai ehdonalaisen vapautensa eli joutuisi takaisin vankilaan. Työryhmän lähtökohtana on ollut, ettei lääkehoitoa tulisi toteuttaa yksinomaisena hoitomuotona, vaan sen tulisi yleensä liittyä muuhun psykososiaaliseen hoitoon tai tukeen. Kansainväliset kokemukset osoittavat lääkehoidon olevan tehokkainta muuhun, esimerkiksi käyttäytymisterapeuttiseen hoitoon yhdistettynä. Työryhmä katsoo, että lääkehoidon tulee aina perustua rikoksentekijän suostumukselle. Tätä edellytetään myös Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa. Lääkehoidon mahdollisuus liitettäisiin seksuaalirikoksesta tuomitun ehdottoman vankeusrangaistuksen suorittamiseen. Työryhmän arvion mukaan lääkehoitoa saavia rikoksentekijöitä olisi enintään 10 vuosittain. Työryhmä ei esitä minkään nimetyn lääkeaineen valitsemista, mutta tuo mietinnössä esiin erilaisia vaihtoehtoja. Kehitys alalla on nopeaa, ja uusia lääkeaineita sekä niiden yhdistelmiä kokeillaan jatkuvasti. Lääkehoidon vaikutusten ja sivuvaikutusten hallitseminen vaatii erityisosaamista. Työryhmä ehdottaakin, että lääkehoidon aloittamisesta päättäisi aina Psykiatrinen vankisairaala, joka erikoistuisi seksuaalirikollisten lääkehoitoa koskeviin kysymyksiin. Lääkehoitoa saava rikoksentekijä olisi velvollinen osallistumaan laboratoriokokeisiin, joka ovat välttämättömiä lääkityksen käytön valvomiseksi ja hoidon turvallisuuden varmistamiseksi. Seksuaalirikosten uusimisesta ja seksuaalirikollisille suunnattujen hoitomuotojen toimivuudesta saatava tutkimustieto on nykyään osittain ristiriitaista. Työryhmä pitää tärkeänä, että seksuaalirikosten uusimista ja hoito- ohjelmien tehoa tutkitaan lisää myös Suomessa. Avainsanat: (asiasanat) Seksuaalirikos, lääkehoito, hoito Muut tiedot (Oskari- ja HARE-numero, muu viitenumero) OM 2/69/2008 Sarjan nimi ja numero Oikeusministeriön työryhmämietintöjä 2009:1 ISSN 1458-6452 ISBN 978-952-466-774-6 (nid.) 978-952-466-775-3 (PDF) Kokonaissivumäärä 86 Kieli suomi Hinta 20,00 € Luottamuksellisuus julkinen Jakaja Edita Prima Oy Kustantaja Oikeusministeriö PRESENTATIONSBLAD J U S T I T I E M I N I S T E R I E T Utgivningsdatum 11.2.2009 Typ av publikation Arbetsgruppsbetänkande Uppdragsgivare Justitieministeriet Författare (uppgifter om organet: organets namn, ordförande, sekreterare) Arbetsgruppen för vården av sexualbrottslingar inom påföljdssystemet Jarmo Littunen (ordf.) Ulla Mohell (sekr.), Tuuli Herlin (sekr.) Datum då organet tillsattes 4.2.2008 Publikation (även den finska titeln) Vård av sexualbrottslingar (Seksuaalirikollisten hoito) Publikationens delar Överlåtelsebrev, betänkande, bilagor Referat Justitieministeriet tillsatte den 4 februari 2008 en arbetsgrupp med uppdrag att utreda möjligheterna att ordna läkemedelsbehandling eller annan förpliktande vård inom påföljdssystemet för dömda sexualbrottslingar. Arbetsgruppen föreslår att läkemedelsbehandling för sexualbrottslingar ska bli möjlig inom påföljdssystemet. Behandlingen ska i så fall ingå i verkställigheten av övervakad frihet på prov och villkorlig frihet. Fången kommer då att genom samtycke till medicinering att dra nytta av den i form av övervakad frihet på prov, men samtidigt måste fången förbinda sig vid fortsatt läkemedelsbehandling också under den villkorliga friheten. Om fången inte iakttar villkoren för läkemedelsbehandlingen kommer han eller hon i regel att förverka den övervakade friheten på prov eller den villkorliga friheten, dvs. att återförpassas till fängelse. Arbetsgruppen har haft som princip att läkemedelsbehandlingen inte ska vara den enda vårdformen, utan att den i allmänhet ska vara kopplad till annan psykosocial behandling eller psykosocialt stöd. Internationella erfarenheter visar att läkemedelsbehandlingen är som effektivast när den förenas med annan behandling, exempelvis beteendeterapeutisk behandling. Arbetsgruppen anser att läkemedelsbehandlingen alltid ska bygga på gärningsmannens samtycke. Detta är också ett krav i internationella avtal som är förpliktande för Finland. Möjligheten till läkemedelsbehandling avses vara kopplad till avtjänande av ovillkorligt fängelsestraff för sexualbrott. Enligt arbetsgruppens uppskattning kommer det årligen att finnas högst 10 förövare som får läkemedelsbehandling. Arbetsgruppen lägger inte fram förslag på att ett visst läkemedel ska användas, men presenterar olika alternativ i sitt betänkande. Utvecklingen på området är snabb, och nya läkemedel och läkemedelskombinationer testas hela tiden. Det krävs specialkompetens av den som ska hantera effekter och biverkningar av läkemedelsbehandling, och därför föreslår arbetsgruppen att det alltid är Psykiatriska sjukhuset för fångar som ska fatta beslut om att sådan behandling ska inledas. Därmed är det meningen att det sjukhuset ska specialisera sig på frågor som gäller läkemedelsbehandling av sexualbrottslingar. Gärningsmän som får läkemedelsbehandling ska ha skyldighet att delta i laboratorieprover som är nödvändiga för att man kan övervaka läkemedelsanvändningen och kontrollera att behandlingen är säker. Forskningsrönen om återfall i brott när det gäller sexualbrott och om hur olika vårdformer fungerar när det gäller sexualbrottslingar är i dagens läge delvis motstridiga. Arbetsgruppen anser det vara viktigt att man också i Finland fortsätter att forska i återfall i sexualbrott och effekten av vårdprogram. Nyckelord Sexualbrott, läkemedelsbehandling, vård Övriga uppgifter (Oskari- och HARE-nummer, andra referensnummer) JM 2/69/2008 Seriens namn och nummer Justitieministeriets arbetsgruppsbetänkanden 2009:1 ISSN 1458-6452 ISBN 978-952-466-774-6 (häft.) 978-952-466-775-3 (PDF) Sidoantal 86 Språk finska Pris 20,00 € Sekretessgrad Offentligt Distribution Edita Prima Ab Förlag Justitieministeriet Oikeusministeriölle Oikeusministeriö asetti 4 päivänä helmikuuta 2008 työryhmän, jonka tehtäväksi se antoi selvittää mahdollisuudet järjestää seksuaalirikoksista tuomituille lääkehoitoa tai muuta velvoitteellista hoitoa seuraamusjärjestelmässä. Työryhmän oli erityisesti selvitettävä mahdollisuuksia liittää tällainen hoito ehdolliseen rangaistukseen, ehdonalaiseen vapauttamiseen, valvottuun koevapauteen, muihin yhdyskuntaseuraamuksiin sekä parhaillaan valmisteilla olevaan valvontarangaistukseen. Työryhmän oli myös kartoitettava seksuaalirikollisille annetusta hoidosta saatuja kansainvälisiä kokemuksia. Työryhmän oli lisäksi pohdittava lääkehoidon ja muun velvoitteellisen hoidon järjestämiseen liittyviä lääketieteellisiä, rikosoikeudellisia ja eettisiä näkökohtia sekä velvoitteellisen hoidon suhdetta ihmis- ja perusoikeuksiin. Työryhmän ehdotusten tuli sisältää myös arvio hoidon kustannuksista ja muista resurssivaikutuksista. Työryhmän puheenjohtajaksi nimitettiin oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston osastopäällikkö, ylijohtaja Jarmo Littunen. Jäseniksi nimitettiin kehittämispäällikkö Pertti Hakkarainen Etelä-Suomen aluevankilasta, johtaja Tapio Lappi-Seppälä Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta, ylilääkäri Hannu Lauerma Psykiatrisesta vankisairaalasta, käräjätuomari Outi Nokso-Koivisto Espoon käräjäoikeudesta, erikoissuunnittelija Annamari Räisänen Rikosseuraamusvirastosta, kihlakunnansyyttäjä Leena Salovartio Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirastosta, ylilääkäri Eila Tiihonen Niuvanniemen sairaalasta ja lainsäädäntöneuvos Ulla Mohell oikeusministeriön kriminaalipoliittiselta osastolta. Ulla Mohell on toiminut myös työryhmän sihteerinä. Työryhmän toimikauden aikana oikeusministeriö päätti muuttaa ja täydentää sen kokoonpanoa siten, että työryhmän jäseniksi nimitettiin lääkintäneuvos Eira Hellbom Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta (1.3.2008 lähtien) ja kihlakunnansyyttäjä Harri Ilander Helsingin syyttäjänvirastosta (4.2.2008 lähtien kihlakunnansyyttäjä Leena Salovartion sijaan). Työryhmän toiseksi sihteeriksi nimitettiin suunnittelija Tuuli Herlin oikeusministeriön kriminaalipoliittiselta osastolta (1.6.2008 lähtien). Työryhmän toimikausi määrättiin päättyväksi 30.11.2008. Oikeusministeriö pidensi työryhmän esityksestä 3.12.2008 tekemällään päätöksellä toimikautta niin, että se päättyi 31.1.2009. Samassa yhteydessä oikeusministeriö nimitti ylitarkastaja Heimo Kangaspunnan Rikosseuraamusvirastosta Annamari Räisäsen varajäseneksi. Työryhmä on kuullut asiantuntijoina neuvottelevaa virkamiestä Aarne Kinnusta oikeusministeriön kriminaalipoliittiselta osastolta, lainsäädäntöneuvos Tuula Majuria oikeusministeriön lainvalmisteluosastolta sekä oikeustieteen kandidaatti Mirja Salosta. Viimeksi mainittua työryhmä haluaa erityisesti kiittää mahdollisuudesta käyttää Salosen pro gradu –tutkielmaa ”Lasten seksuaalisille hyväksikäyttäjille suunnatut hoito- ja toimintamuodot” mietinnön tausta-aineistona. Informaatiotekniikan opiskelija John Rothberg kokosi työryhmälle mietinnön jaksossa 3.6.1. olevan tietokannan seksuaalirikoksista tuomituista vangeista. Työryhmä on kokoontunut 14 kertaa. Saatuaan työnsä päätökseen, työryhmä luovuttaa kunnioittaen mietintönsä oikeusministeriölle. Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2009 Jarmo Littunen Pertti Hakkarainen Eira Hellbom Harri Ilander Heimo Kangaspunta Tapio Lappi-Seppälä Hannu Lauerma Outi Nokso-Koivisto Annamari Räisänen Eila Tiihonen Ulla Mohell Tuuli Herlin SISÄLLYS 1. Johdanto ............................................................................................................................13 2. SekSuaalirikokSia koSkeva lainSäädäntö .............................................14 2.1. Yleistä ....................................................................................................................................14 2.2. työryhmän tehtävän kannalta keskeiset seksuaalirikokset ...........................................15 3. SekSuaalirikokSia koSkevat tilaStot ........................................................17 3.1. Yleistä ....................................................................................................................................17 3.2. Poliisin tietoon tulleet seksuaalirikokset ..........................................................................17 3.3. tilastoidut raiskaukset ja lasten hyväksikäytöt ...............................................................19 3.3.1. raiskaukset ...................................................................................................................19 3.3.2. tilastoitu lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö .........................................................20 3.3.3. uhritutkimukset ...........................................................................................................22 3.4. Seksuaalirikoksista tuomitut ..............................................................................................23 3.5. vankilassa olevat ja yhdyskuntapalveluun tuomitut seksuaalirikolliset .....................26 3.5.1. vankilassa helmikuussa 2008 olleet tutkintavangit ja vangit ...............................28 3.6. Seksuaalirikoksiin syyllistyneet yhdyskuntaseuraamuksissa .......................................31 4. SekSuaalirikoSten uuSiminen ...........................................................................32 4.1. Yleistä ....................................................................................................................................32 4.2. oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvitys ...................................................................33 5. SekSuaalirikolliSten hoitomahdolliSuudet ......................................35 5.1. Yleistä ....................................................................................................................................35 5.2. Seksuaalirikollisten lääkkeettömät hoitomuodot ............................................................35 5.3. hoito-ohjelmien arviointia .................................................................................................36 5.4. StoP-ohjelma ......................................................................................................................37 6. SekSuaalirikolliSten lääkehoito .................................................................39 7. SekSuaalirikolliSten hoito eräiSSä eurooPan maiSSa .................41 7.1. Seksuaalirikollisten hoito ja kuntoutus ruotsin vankeinhoidossa ...............................41 7.1.1. Seksuaalirikoksista tuomittavat seuraamukset ruotsissa .....................................41 7.1.2. Seksuaalirikollisten hoitomuodot ruotsissa ............................................................42 7.1.3. Seksuaalirikollisten hoito vankilan ulkopuolella ....................................................45 7.2. Seksuaalirikollisten kuntoutus ja lääkehoito norjassa ..................................................45 7.2.1. Yleistä ............................................................................................................................45 7.2.2. trondheimin ohjelma ..................................................................................................46 7.2.3. lääkitys .........................................................................................................................47 7.3. Seksuaalirikollisten hoito tanskassa ................................................................................47 7.3.1. Seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö ..................................................................47 7.3.2. Seksuaalirikollisten lääkehoito herstedvesterissa ..................................................48 7.4. Seksuaalirikollisten lääkehoito englannissa ja Walesissa .............................................52 7.4.1. Yleistä ............................................................................................................................52 7.4.2. menettely .......................................................................................................................52 7.4.3. Lääkkeet ............................................................................................................ 53 7.4.4. Muuta ................................................................................................................ 54 8. Euroopan nEuvoston yLEissopiMus LastEn hyväksikäytön kiELtäMisEstä (CEts 201) ..................................................................................... 55 9. työryhMän EhdotuksEt ............................................................................... 56 9.1. Johdanto ................................................................................................................... 56 9.2. Ehdotusten periaatteelliset lähtökohdat ................................................................... 57 9.3. käytössä olevat lääkeaineet ..................................................................................... 59 9.4. Lääkehoidon mahdollisuudet eri seuraamuksissa .................................................... 60 9.5. Menettely ja päätösvalta .......................................................................................... 63 9.6. Lääkehoitoa tai muuta hoitoa koskevan määräyksen rikkominen ........................... 64 9.7. Lääkehoito koko rangaistuksen suorittamisesta ja elinkautisesta vankeudesta ehdon- alaiseen vapauteen päästäessä ......................................................................................... 65 9.8. työryhmän arvio ehdotuksen suhteesta perusoikeuksiin ......................................... 65 9.9. työryhmän arvio ehdotuksen kustannuksista .......................................................... 68 9.10. työryhmän ehdottama lakitekninen ratkaisu ......................................................... 69 Liite i työryhmän säännösehdotukset ....................................................................................... 71 Liite ii arbetsgruppens förslag till nya stadganden .................................................................... 77 Lähteet ............................................................................................................................. 83 1. Johdanto Tilastoitu seksuaalirikollisuus on lisääntynyt Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana selvästi. Poliisille ilmoitettujen rikosten määrän kasvu saattaa selittyä esimerkiksi tekojen ilmoitusalttiuden lisääntymisellä tai tilastointikäytäntöjen muutoksilla, mutta se voi myös kertoa joidenkin rikostyyppien todellisesta yleistymisestä. Samaan aikaan seksuaalirikosten aiheuttamista haitoista on alettu keskustella julkisuudessa entistä avoimemmin, ja ongelman tultua yleiseen tietoisuuteen myös tarve kehittää entistä tehokkaampia keinoja rikosten tor- jumiseksi on kasvanut. Viralliset tilastot eivät anna todenmukaista kuvaa seksuaalirikosten määrästä, koska suuri osa teoista jää ilmoittamatta poliisille. Tällaisesta rikollisuudesta saadaan yleensä luotetta- vinta tietoa rikosten uhriksi joutumista koskevilla kyselytutkimuksilla, joissa tulevat ilmi myös muuten piiloon jäävät teot. Suomessa on viime vuosina toteutettu useita laajoja kyse- lytutkimuksia, joissa on selvitetty erilaisten rikosten uhriksi joutumisen todennäköisyyttä. Näiden uhritutkimusten mukaan seksuaalinen väkivalta, kuten väkivalta yleensäkin, on pal- jon virallisia tilastotietoja yleisempää. Seksuaalirikokset aiheuttavat tekojen kohteiksi joutuneille ja heidän läheisilleen usein pit- käaikaista kärsimystä. Lapsuudessa koetut seksuaalisen hyväksikäytön kokemukset saatta- vat aktivoitua ja alkaa haitata elämää vasta aikuisiässä. Toipuminen voi olla rikoksen uhril- le pitkä ja vaikea prosessi. On tärkeää, että seuraamusjärjestelmässä otetaan harkittaviksi kaikki asianmukaiset keinot seksuaalirikosten vähentämiseksi. Seuraamusjärjestelmässämme on vireillä useita hankkeita, joiden tavoitteena on estää uu- sintarikollisuutta rangaistukseen sisältyvällä hoidolla tai kuntoutuksella. Esimerkiksi oike- usministeriössä parhaillaan valmisteltavana olevaan valvontarangaistukseen voidaan työ- ryhmän ehdotuksen (2007:17) mukaan sisällyttää päihdekuntoutusta tai muuta hoitoa. Oi- keusministeriössä selvitetään yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa mahdolli- suuksia työryhmän ehdotusta laajempaankin päihdehoidon toteuttamiseen valvontarangais- tuksen yhteydessä. Keväällä 2009 on tarkoitus antaa eduskunnalle hallituksen esitys, jossa ehdotetaan mahdollisuutta laajentaa muun muassa päihdeongelmien vähentämiseksi kehi- tettyjen toimintaohjelmien osuutta yhdyskuntapalvelurangaistuksen täytäntöönpanossa. Lääkehoidon antamien mahdollisuuksien selvittäminen seksuaalirikosten torjunnassa liittyy näihin uudistuksiin, joissa uusintarikollisuutta pyritään ehkäisemään yksilöllisesti suunni- tellulla kuntoutuksella tai hoidolla. 13 2. Seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö 2.1. Yleistä Lähes kaikki seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset saivat nykyisen muotonsa, kun uudistettu rikoslain 20 luku tuli voimaan 1.1.1999 (563/1998). Säännösten keskeisenä tarkoituksena on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaaminen siihen kohdistuvilta loukkauksilta sekä erityisesti lasten suojaaminen heihin kohdistuvalta hyväksikäytöltä. Rikoslain 20 lukuun sisältyvät nykyään rangaistussäännökset toisen pakottamisesta suku- puoliyhteyteen tai muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan tekoon, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seksuaali- palvelujen ostamisesta nuorelta sekä parituksesta. Osa paritusta koskevasta sääntelystä on uudistettu 2000-luvulla, ja lakiin on myös otettu uusi säännös seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Raiskaussäännökset on laissa porrastettu kolmeen tekomuotoon: sukupuoliyhteyteen pakottamiseen, raiskaukseen ja törkeään raiskaukseen. Vuoden 1999 uudistuksessa luovuttiin seksuaalirikosten rangaistavuuden erottelusta teko- jen osoittaman sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Lakiesityksen (HE 6/1997 vp) perusteluissa todetaan, että seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta ei ole merkitystä sillä, millaista seksuaalista suuntautuneisuutta loukkaava teko osoittaa tai kumpaa suku- puolta loukkaaja tai loukattu on. Nykyinen sääntely onkin tässä suhteessa neutraali. Seksu- aaliseen itsemääräämisoikeuteen ei vaikuta myöskään se, ovatko osapuolet avioliitossa vai elävätkö he muuten parisuhteessa keskenään. Uudistuksen yhteydessä laajennettiin virallisen syyttäjän syyteoikeutta, jolloin muun muas- sa raiskauksesta tehtiin virallisen syytteen alainen rikos. Asianomistajarikoksia ovat edel- leen sukupuoliyhteyteen pakottaminen, pakottaminen seksuaaliseen tekoon ja joissakin ta- pauksissa seksuaalinen hyväksikäyttö (rikoslain 20 luvun 3—5 §). Tämän lisäksi asian- omistaja voi tietyissä seksuaalirikoksissa pyytää omasta vakaasta tahdostaan, että syytettä ei nostettaisi. Asiasta säädetään rikoslain 20 luvun 12 §:ssä. Työryhmän toimeksiannon kannalta olennaisimmat seksuaalirikosten muodot ovat lasten seksuaaliset hyväksikäytöt ja raiskaukset. Nämä rikokset aiheuttavat uhreille vakavaa hait- taa, ja niihin syyllistyneitä voidaan ajatella hoidettavan uusien rikosten estämiseksi. Seu- raavassa kuvataan tarkemmin lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja raiskauksia koskevat säännökset. 14 2.2. Työryhmän tehtävän kannalta keskeiset seksuaalirikokset Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Rikoslain 20 luvun 6 §:n mukaan lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä tarkoitetaan 1) sukupuoliyhteyttä alle 16-vuotiaan lapsen kanssa tai 2) alle 16-vuotiaan koskettelua tai muuta seksuaalista tekoa, joka on omiaan vahingoitta- maan hänen kehitystään. Lisäksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kyse, jos tekijä saa alle 16-vuotiaan ryh- tymään edellä 2 kohdassa mainittuun seksuaaliseen tekoon. Lapsen seksuaaliseen hyväksi- käyttöön syyllistyy myös henkilö, joka menettelee jollakin edellä mainitulla tavalla 16-17 - vuotiaan lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavissa ole- va henkilö sekä asuu samassa taloudessa lapsen kanssa. Lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ei lainsäädännössä tunnusmerkistötasolla sisälly väkivaltaa tai sillä uhkaamista, ja teko on rangaistava vaikka lapsi itse olisi ollut halukas tekoon. Jos tekoon liittyy väkivaltaa tai sillä uhkailua, tekoa on arvioitava sekä lapsen sek- suaalisena hyväksikäyttönä että lisäksi pahoinpitelynä tai raiskauksena. Kriminalisoinnin taustalla onkin ajatus siitä, että lapseen kohdistuva seksuaalinen teko on aina lapselle va- hingollinen. Lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä edellä mainittuja tekoja silloin, kun osapuolten henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa. Tällä 6 §:n 2 momentin säännöksellä on rajattu jokseenkin samanikäisten nuorten vapaaehtoiset seksi- kontaktit rangaistavuuden ulkopuolelle. Rangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on enintään neljä vuotta vankeutta. Törkeänä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä pidetään silloin kun kohteena on lapsi, jolle teko lapsen ikä tai kehitystaso huomioon ottaen on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa, rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla tai teko on omiaan aiheuttamaan erityistä va- hinkoa lapselle huomioon ottaen lapsen tuntema erityinen luottamus tekijää kohtaan tai lapsen tekijästä erityisen riippuvainen asema (RL 20:7). Lisäksi edellytetään, että tekoa on pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Rangaistusasteikko törkeässä tekomuodossa on yhdestä kymmeneen vuotta vankeutta. Sekä rikoslain 20 luvun 6 että 7 §:n osalta myös yritys on rangaistava. Rikoslain 20 luvun 10 §:ssä on annettu määritelmät sille, mitä kyseisessä luvussa sukupuo- liyhteydellä ja seksuaalisella teolla tarkoitetaan. Laissa on omaksuttu melko laaja sukupuo- liyhteyden määritelmä, koska sillä tarkoitetaan vaihtoehtoisesti ”sukupuolielimellä tapahtu- vaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon”. Laki ei tee selvää eroa pienten lasten ja esimerkiksi lähellä 16 vuoden suojaikärajaa olevien nuorten välillä. Rikoslain 20 luvun 7 §:ssä tosin lapsen ikä on mainittu yhtenä huomioon otettavana tekijänä arvioitaessa sitä, voidaanko tekoa pitää törkeänä. Näin ollen lapsen sek- suaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö saattaa täyttyä hyvinkin erilaisissa tapauksissa. 15 Lain esitöissä on kuitenkin mainittu, että lapsen ikä on otettava huomioon rangaistusta mää- rättäessä. Tekoa voidaan lähtökohtaisesti pitää sitä törkeämpänä mitä nuorempi sen kohde on, ainakin kun kysymys on sukupuoliyhteydestä. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen voi perustua myös siihen, ettei teon kohteena oleva henkilö alisteisen asemansa tai puolustuskyvyttömyytensä vuoksi kykene tasavertaisesti päättämään osallistumisestaan seksuaaliseen tekoon. Tällaiset teot ovat ran- gaistavia rikoslain 20 luvun 5 §:n mukaisena seksuaalisena hyväksikäyttönä. Raiskaus Kuten edellä on todettu, nykyistä raiskaussäännöstä sovelletaan sekä miehen että naisen tekemiin tekoihin, ja rikos voi myös kohdistua joko mieheen tai naiseen. Rangaistussäännös koskee sekä eri että samaa sukupuolta olevien välistä sukupuoliyhteyttä. Vuoden 1999 sek- suaalirikossääntelyssä luovuttiin lisäksi vanhentuneesta väkisinmakaamisen rikosnimik- keestä ja otettiin käyttöön yleiskielessä vakiintunut rikoksen nimi, raiskaus. Rikoslain 20 luvun 1 §:ssä säädetään raiskauksesta seuraavasti: ” Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uh- kaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Raiskauksesta tuomitaan myös se, joka saatettuaan toisen tiedottomaksi taikka pelkotilaan tai muu- hun sellaiseen tilaan, jossa hän on kykenemätön puolustamaan itseään, käyttämällä puolustuskyvyt- tömyyttä hyväkseen on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Yritys on rangaistava.” Säännöksessä edellytetyn väkivallan tai sen uhan vakavuusasteelle ei aseteta nimenomaisia vaatimuksia. Väkivallalla voidaan pyrkiä joko estämään pakotetun toimintakyky tai murta- maan hänen vastustustahtonsa. Myös pakotettavan tahdon murtamiseksi toiseen henkilöön kohdistettu väkivalta tai sellaisella uhkaaminen tulee kysymykseen. Asiaa arvioitaessa pyri- tään kiinnittämään huomiota teko-olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Lakiesityksen peruste- luissa todetaan, että joissakin tapauksissa esimerkiksi uhatun mahdollisuus puolustautua itseään vaaraan saattamatta voi olla niin vähäinen, että melko lievälläkin väkivallalla uh- kaaminen voi riittää tahdon murtamiseen. Raiskaukset on nykyään törkeyden perusteella porrastettu kolmeen eri tekomuotoon (rikos- lain 20 luvun 1-3 §). Luvun 2 §:ssä säädetään törkeästä raiskauksesta ja 3 §:ssä pakottami- sesta sukupuoliyhteyteen. Muuhun seksuaaliseen tekoon kuin sukupuoliyhteyteen pakotta- misesta on säännös 4 §:ssä. Tekomuodon arvioinnissa rangaistuksen ankaroittamisperusteet liittyvät uhrille aiheutet- tuun kärsimykseen tai muuhun seuraukseen, rikoksen tekotapaan sekä siihen, että rikoksen tekemisessä on käytetty hengenvaarallista välinettä. Säännöksessä mainitaan ankaroittamis- perusteina muun muassa erityisen raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa, vaikean ruumiin- vamman tai vakavan sairauden aiheuttaminen sekä usea tekijä. Rikoksen on oltava myös 16 kokonaisuutena arvioiden törkeä, jotta sitä voitaisiin pitää 2 §:n mukaisena törkeänä raiska- uksena. Rangaistukseksi tuomitaan vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuot- ta. Jos raiskaus on kokonaisuutena arvostellen lieventävien asianhaarain vallitessa tehty, tekoa pidetään pakottamisena sukupuoliyhteyteen. Tällaiseen kokonaisarvosteluun johtavana seikkana pykälän tekstissä mainitaan nimenomaisesti väkivallan tai uhkauksen vähäisyys. Raiskaus saatetaan katsoa kokonaisuutena lieventävien asianhaarojen vallitessa tehdyksi myös muiden seikkojen perusteella. Tekijän ja uhrin välinen suhde ei kuitenkaan voi olla tällainen lieventävä asianhaara. Pakottamisesta sukupuoliyhteyteen tuomitaan vankeutta enintään kolmeksi vuodeksi. 3. Seksuaalirikoksia koskevat tilastot 3.1. Yleistä Suurin osa seksuaalirikollisuudesta jää piilorikollisuudeksi eli ei tule lainkaan poliisin tie- toon. Tutkimusten mukaan rikosten uhrit eivät ilmoita poliisille varsinkaan läheistensä te- kemästä seksuaalisesta väkivallasta. Myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö jää usein pii- lorikollisuudeksi esimerkiksi siksi, että lapsen vanhemmat haluavat suojata tätä raskaaksi arvioidulta viranomaismenettelyltä tai pelkäävät teon arkaluonteisuuden aiheuttamaa huo- miota. Lisäksi poliisin tietoon tulevien rikosten määrä vaihtelee huomattavasti aivan muista kuin rikosten määrään liittyvistä syistä. Esimerkiksi rikosten tilastointitavan tai ilmoitusalt- tiuden muutokset vaikuttavat poliisin tietoon tullutta rikollisuutta kuvaaviin lukuihin. Eri- tyisesti tämä koskee seksuaalirikoksia, joissa esimerkiksi rikossarjojen kirjaamiskäytäntö- jen muutokset ovat selvästi vaikuttaneet tilastoidun rikollisuuden määrään. Tilastoinnin ongelmallisuudesta huolimatta seksuaalirikollisuutta koskevia tilastotietoja on syytä tarkas- tella työryhmän työn pohjaksi. Rikollisuuden määrää voidaan selvittää myös uhriksi joutumisen yleisyyttä mittaavilla ky- selytutkimuksilla. Uhritutkimukset vahvistavat oletuksen siitä, että seksuaalirikoksista suuri osa jää eri syistä ilmoittamatta poliisille, tai ne ilmoituksen jälkeen eivät etene tuomiois- tuinkäsittelyyn asti. 3.2. Poliisin tietoon tulleet seksuaalirikokset Kuviossa 1 esitetään poliisin tietoon tulleen seksuaalirikollisuuden kehitys Suomessa vuo- sina 1998–2007. Aikasarjojen luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia lainsäädännössä ja tilastoinnissa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Vuonna 2007 poliisin tietoon tuli 2 326 ri- koslain 20 luvun mukaista seksuaalirikosta (edellisenä vuonna 2 728). Epäilyjä lapsen sek- suaalisesta hyväksikäytöstä oli 1 025 (1 043), raiskauksista 739 (613) ja ”muista seksuaali- rikoksista” 562 (1 072). Alaikäisiin kohdistuneiden tekojen määrät ovat vaihdelleet eri vuo- sina, mutta 2000-luvulla näiden rikosten määrä on ollut kasvussa. Vuotta 2008 koskevien ennakkotietojen mukaan poliisin tietoon tuli 1 321 epäiltyä lapsen seksuaalista hyväksikäyt- töä, 919 raiskausta ja 685 muuta seksuaalirikosta. Rikosepäilyjä oli yhteensä 2 925. 17 0200 400 600 800 1000 1200 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 raiskaus muut seksuaalirikokset lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Kuvio 1. Poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä vuosina 1998–2007 Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrät vaihtelevat vuosittain paljon. Kuten edellä on to- dettu, rikossarjat voivat vaikuttaa huomattavasti tilastoitujen rikosten määrään. Erityisesti seksuaalisen hyväksikäytön kirjaamiskäytännöt vaihtelevat paljon tilanteissa, joissa uhri on joutunut toistuvasti hyväksikäytön kohteeksi. Poliisin tietoon tulleet ”muut seksuaalirikokset” lähes kolminkertaistuivat vuodesta 2005 vuoteen 2006. Näistä lisääntyivät erityisesti seksuaalinen hyväksikäyttö (RL 20:5.1—2) ja seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta (RL 20:8). Hyväksikäyttöepäilyt kasvoivat 245:stä 802 rikokseen ja seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta kahdesta yli sataan (110) ri- kosepäilyyn. Poliisitilaston mukaan ”muita seksuaalirikoksia” (RL 20:5,8–9) tuli poliisin tietoon 562 tapausta vuonna 2007 (1 072 vuonna 2006 ja 380 vuonna 2005). Tapausten poikkeuksellisen suuri määrä vuonna 2006 johtui ainakin osittain siitä, että ri- kosepäilyjä tutkittiin Helsingin ja Oulun poliisilaitoksilla aikaisempaa enemmän. Helsingin väkivaltarikosyksikössä aloitti vuoden 2006 alussa ryhmä, joka on keskittynyt selvittämään lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia. Se paljasti vuonna 2006 satoja rikoksia, joiden uh- reina epäiltiin olleen yli kolmekymmentä 6–17-vuotiasta lasta ja tekijöinä kymmenisen miestä. Rikoksista epäillyt tekijät olivat ottaneet yhteyden uhreihin internetin kautta. Valtaosa (noin neljä viidesosaa) seksuaalirikoksista epäillyistä on yli 20-vuotiaita ja tekijät ovat miltei poikkeuksetta miehiä. Vuonna 2007 tekijä oli alkoholin vaikutuksen alaisena joka kolmannessa tapauksessa. Muiden päihteiden esiintyminen on erittäin harvinaista. Po- liisin tietoon tulleista tapauksista 89 prosentissa epäilty oli Suomen kansalainen. 18 3.3. Tilastoidut raiskaukset ja lasten hyväksikäytöt 3.3.1. Raiskaukset Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmoitettu poliisille keskimäärin 568 raiskausta vuosittain. Ilmi tulleiden raiskausten määrä on ollut tasaisessa kasvussa. Poliisin tietoon tulleista tapauksista ei voida suoraan tehdä päätelmiä rikosten todellisesta määrästä ja luonteesta, vaan ne kertovat enemmän rikosten uhrien halusta ja kyvystä tehdä rikosil- moitus. Osa teoista osoittautuu jo esitutkintavaiheessa lievemmin rangaistaviksi seksuaali- siksi hyväksikäytöiksi. Raiskauksien todellisista vuosittaisista määristä on esitetty erilaisia arvioita, jotka ovat pe- rustuneet esimerkiksi Suomessa tehtyihin uhritutkimuksiin, Raiskauskriisikeskus Tukinai- sen saamiin yhteydenottoihin tai poliisin tekemiin arvioihin. Alla olevassa taulukossa 1 esitetään poliisin tietoon tulleiden raiskausten määrä vuosina 1998–2007. Vuoteen 1999 saakka mukana ovat väkisinmakaamiset ja niiden yritykset. Täs- tä eteenpäin mukaan on laskettu raiskaus (RL 20:1), törkeä raiskaus (20:2), pakottaminen sukupuoliyhteyteen (20:3) sekä näiden rikosten yritykset. Tapausten vuosittainen koko- naismäärä on ollut kasvussa. Vuonna 2008 poliisin tietoon tuli 919 raiskausepäilyä, mikä merkitsee 24 prosentin nousua edelliseen vuoteen verrattuna. Tilastossa ovat mukana myös raiskauksen yritykset. Taulukko 1. Poliisin tietoon tulleet raiskausrikokset vuosina 1998–2007. 1998 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 463 463 514 579 459 551 573 595 593 613 739 Muutos % –1,1 –1,1 +11,0 +12,6 –20,7 +20,0 +4,0 +3,8 −0,3 +3,4 +20,6 Poliisin tietoon tulleita raiskauksia on selvitetty tarkemmin tutkimalla kaikki vuosina 1998−1999 poliisille ilmoitetut tapaukset.1 Raiskauksen uhreja oli yhteensä 1 018. Seuraa- vasta taulukosta käy ilmi, että raiskauksen uhri ja raiskauksesta epäilty tekijä yleensä tunsi- vat toisensa. Vain noin joka neljännessä tapauksessa tekijä oli uhrille tuntematon. Raiskauksia tapahtui eniten niin sanotuissa tutustumistilanteissa ja tuttavien kesken. Tutus- tumistilanteilla tarkoitetaan tapauksia, joissa tekijä ja uhri tapasivat esimerkiksi ravintolassa ja lähtivät sieltä yhdessä jatkamaan iltaa. Noin 130 raiskausta tapahtui Kainulaisen tutki- muksen mukaan intiimissä tai muussa läheisessä suhteessa, mikä vastaa 13 prosenttia ri- koksista. Tällöin oli yleensä kysymys parisuhteesta. 1 Kainulainen 2004. 19 Raiskauksesta epäillyn tekijän ja uhrin välinen suhde poliisille ilmoitetuissa raiskauk- sissa vuosina 1998−1999. N % Intiimi tai muu läheissuhde 134 13,2 Tekijä ja uhri tuttavia 236 23,2 Tutustumistilanne 251 24,6 Tekijä/uhri työtehtävissä 23 2,3 Tekijä auktoriteettiasemassa 4 0,4 Tekijä tuntematon uhrille 270 26,5 Ei tietoa suhteesta 100 9,8 Yhteensä 1 018 100 Vain pieni osa poliisin tietoon tulleista raiskauksista johtaa tekijän tuomitsemiseen. Seksu- aalirikosuudistuksen jälkeen tässä on tapahtunut muutos, sillä sekä syytteiden nostaminen että tekijöiden tuomitseminen on lisääntynyt ja syytettyjen ja tuomittujen suhteellinen osuus poliisille ilmoitetuista raiskauksista on noussut. Toisaalta syytteiden hylkäysprosentti on noussut. Vuosina 2001−2007 nostettiin keskimäärin 109 raiskaussyytettä vuodessa ja tuo- mittuja oli vastaavasti 87. Ennen uudistusta (1994−1998) syytettyjä oli keskimäärin 55 vuodessa ja tuomittuja 51. Vuosina 2001-2007 keskimäärin neljä viidesosaa tuomioistuin- ten tutkimista raiskausasioista päättyi rangaistuksen tuomitsemiseen. Tutkimuksessa havaittiin, että tekijän ja uhrin välinen suhde vaikutti siihen, miten hyvin tapaukset etenivät rikosprosessissa. Tuntemattoman miehen teoista nostettiin vain harvoin syytteitä (kahdeksassa prosentissa tapauksista). Syynä tähän oli yleensä se, että tekijän hen- kilöllisyyttä ei pystytty selvittämään. Tutustumistilanteissa tai tuttavien kesken tapahtuneis- ta raiskauksista nostettiin syyte joka viidennessä tapauksessa. Prosessin eteneminen saattoi pysähtyä useasta eri syystä: poliisi ei onnistunut selvittämään rikosta, tapaus luokiteltiin muuksi kuin rikokseksi, syyttäjä ei nostanut syytettä tai raiskauksen uhri esitti toivomuksen syyttämättä jättämisestä. Raiskauksen uhri voi jättää rikosilmoituksen tekemättä monesta eri syystä. Häpeä, itsesyy- tökset, läheisten ihmisten kielteinen suhtautuminen ja pelko tekijää kohtaan ovat esimerk- kejä syistä. Varsinkin tutustumistilanteissa tapahtuneissa raiskauksissa naiset saattavat syyt- tää itseään tapahtumista. 3.3.2. Tilastoitu lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö Poliisin tietoon tulleet lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset ovat lisääntyneet voi- makkaasti. Kahtena viime vuotena tapauksia on tullut ilmi hieman yli tuhat, kun kymmenen vuotta aikaisemmin määrä oli puolet tästä; 15 vuodessa määrä on nelinkertaistunut. Tilas- toidun rikollisuuden kasvusta ei voida tehdä päätelmiä rikollisuuden todellisista muutoksis- ta. Rikollisuuden sisältö on esimerkiksi internetin tuomien toimintatapojen myötä muuttu- nut. Sosiaali- ja terveystoimen henkilöstö on vuodesta 2003 lähtien ollut velvollinen teke- mään hyväksikäyttöepäilyistä lastensuojeluilmoituksen kunnan lastensuojeluviranomaisille, mikä voi selittää viime vuosina ollutta voimakasta rikosepäilyjen kasvua. 20 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä uudisti lapsen pahoinpitelyn ja seksuaali- sen hyväksikäytön epäilyyn liittyvien selvitysten ohjeet vuonna 2003 (Stakes: Oppaita 55). Ohjeilla muutettiin aikaisempia menettelytapoja sosiaali- ja terveystoimessa. Sosiaali- tai terveydenhuollon toimipaikassa ilmi tulleet perustellut pahoinpitely- ja hyväksikäyttöepäi- lyt on nykyään ilmoitettava välittömästi lastensuojeluviranomaisille, jotka puolestaan il- moittavat välittömästi asian poliisille. Seuraavissa taulukoissa 2 ja 3 on esitetty poliisin tietoon tulleiden sekä tuomioistuimen tekijälle syyksi lukemien alaikäisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten lukumäärä ja sen prosentuaalinen muutos edellisestä vuosina 1998-2007 ja 1997-2006. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin tietoon tuli 1 321 alaikäiseen kohdistuneen seksuaaliri- koksen epäilyä vuonna 2008. Tämä merkitsee 29 prosentin nousua edellisvuoteen verrattu- na. Taulukko 2. Poliisin tietoon tulleet rikokset Taulukko 3. Tuomioistuimessa syyksi luetut rikokset 1997 1998 19991 20001 20011 20021 20031 20041 20051 20061 148 124 128 146 259 282 249 332 383 370 +23% –16% +3% +14% +77% +9% –12 % +33% +15% –3% Laskettu Tilastokeskuksen luvuista. 1 Luvussa on huomioitu lain muutoksen jälkeen lapsen (törkeä) seksuaalinen hyväksikäyttö (RL 20:6–7). Muut alaikäisiin kohdistuvat seksuaaliset hyväksikäytöt (RL 20:5 ja RL 20:8) tilastoidaan muina seksuaaliri- koksina. Lain muutoksen vuoksi vuosia 1999–2007 koskevat luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia aikai- sempien vuosien lukuihin. Lapseen kohdistuneiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen selvitysprosentti vaihtelee vuosit- tain. Vaihtelu johtuu osittain rikossarjojen kirjaamiskäytännöstä. Vuoden 1999 lainmuutok- sen jälkeen selvitysprosentti on vaihdellut 73:n ja 94:n välillä, keskiarvo on 84 prosenttia. 1998 19991 20001 20011 20021 20031 20041 20051 20061 20071 466 399 504 514 635 744 846 946 1 043 1 025 −21% −14% +24% +2% +24% +17% +14% +12% +10% –2% 21 Kuvio 2. Poliisin tietoon tulleet lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt, niiden selvittäminen ja syyttäjälle ilmoittaminen vuosina 1980–2007 sekä alioikeuksissa käsitellyt tapaukset 2002–2007 0 200 400 600 800 1000 1200 19 80 19 83 19 86 19 89 19 92 19 95 19 98 20 01 20 04 20 07 Poliisin tietoon tulleet rikokset Poliisin selvittämät rikokset Syyttäjälle ilmoitetut rikokset Alioikeuksissa käsitellyt tapaukset Rikosten ilmoitusalttiudessa tapahtuneet muutokset vaikuttavat selvästi ilmi tulleiden rikos- ten määrän kehitykseen. Samoin sosiaali- ja terveysviranomaisten sekä päiväkotien ja kou- lujen herkkyys tunnistaa seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää oirehdintaa on todennä- köisesti lisääntynyt. 3.3.3. Uhritutkimukset Koska seksuaalirikokset näyttävät jäävän suureksi osaksi viranomaistilastojen ulkopuolelle, ovat rikoksen uhriksi joutumista koskevat kyselytutkimukset hyödyllinen keino selvitettä- essä seksuaalirikosten todellista määrää. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos ja Poliisiammattikorkeakoulu julkaisivat vuonna 2008 tut- kimuksen lasten ja nuorten kokemasta väkivallasta ja seksuaalikokemuksista aikuisen kans- sa.2 Kyselytutkimuksen kohteena olivat peruskoulun 6- ja 9-luokkalaiset suomen- ja ruot- sinkieliset nuoret, joista Tilastokeskus oli laatinut alueellisesti kattavan otoksen. Aikuisella viitataan tutkimuksessa vähintään viisi vuotta vastaajaa vanhempaan henkilöön. Kyselyssä toistettiin Heikki Sariolan vuonna 1988 koululaistutkimuksessa tekemät kysymykset per- heessä koetusta väkivallasta sekä seksuaalisesta kanssakäymisestä, joten aiheesta saatiin vertailu 20 vuoden takaiseen tilanteeseen. Tutkimuksen mukaan nuorten seksuaalikokemukset aikuisten kanssa ovat vähentyneet sel- västi viimeisen 20 vuoden aikana. Erityisesti yhdyntään saakka edenneet kokemukset olivat vähentyneet. Kun vuonna 1988 yhdeksäsluokkalaisista tytöistä kuusi prosenttia ilmoitti olleensa sukupuoliyhteydessä aikuisen kanssa, ilmoitti saman vuonna 2008 enää kolme prosenttia tytöistä. Pojista ilmoitti vuonna 1988 neljä prosenttia olleensa yhdynnässä aikui- 2 Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos & Poliisiammattikorkeakoulu 2008. 22 sen kanssa, vuoden 2008 luku oli yksi prosentti. Kaiken kaikkiaan fyysisen kosketuksen sisältävät seksuaalikokemukset olivat nuorilla vähentyneet selvästi. Tutkimuksen mukaan kielteisten seksuaalikokemusten määrä oli kuitenkin lisääntynyt. Per- heen sisäinen seksuaalinen hyväksikäyttö, insestiset suhteet sekä muut vakavammat hyväk- sikäytöt olivat 20 aikana vähentyneet. Lievempi ja suhteellisen nuorten miesten (enintään 10 vuotta lasta tai nuorta vanhempien) tekemä hyväksikäyttö oli kuitenkin pysynyt entisellä tasolla. Aikuisen ehdotuksen tasolle jääneet kokemukset olivat lisääntyneet sekä tytöillä että pojilla. Suomalaisten naisten kokemaa seksuaalista väkivaltaa on selvitetty muun muassa vuonna 2005 tehdyssä laajassa uhrikyselyssä. Tutkimuksessa kysyttiin muun muassa, oliko vastaa- jaa koskaan elämänsä aikana pakotettu tai yritetty pakottaa seksuaaliseen kanssakäymiseen. Naisista yhdeksän prosenttia vastasi kokeneensa tällaista ainakin kerran. Lisäksi kyselyssä tiedusteltiin seksuaaliseen kanssakäymiseen pakottamisesta, kun uhri ei ollut kyennyt puo- lustautumaan esimerkiksi humalatilansa takia. Kun nämä tapaukset lasketaan mukaan, osuus nousi viidesosaan naisista. Tarkasteltaessa viimeksi kuluneen vuoden aikana tapahtunutta seksuaalista väkivaltaa 15 000 naista oli tutkimuksen mukaan pakotettu seksuaaliseen kanssakäymiseen. Luvuksi muodostuu 46 000 (2,5 % naisista), kun mukaan lasketaan tilanteet, joissa nainen oli nuk- kunut tai oli ollut muusta syystä kyvytön puolustautumaan3. Raiskausten uhrien tukipalveluista saatavat tiedot vahvistavat, että seksuaalista väkivaltaa kohdataan usein läheissuhteissa, mutta rikosilmoituksia niistä tehdään harvemmin kuin tun- temattomien tekemistä teoista. Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen otetuissa yhteydenotoissa on ollut useammin kyse intiimissä tai muussa läheissuhteessa tapahtuneista raiskauksista kuin poliisille ilmoitetuissa tapauksissa. Uhritutkimusten perusteella voidaan todeta, että suurin osa seksuaalisesta väkivallasta jää muun väkivallan tavoin usein piilorikollisuudeksi. Viranomaisille ei ilmoiteta varsinkaan tuttujen ja läheisten tekemästä seksuaalirikoksista. 3.4. Seksuaalirikoksista tuomitut Rikoslain 20 luvun seksuaalirikoksista tuomittiin vuonna 2006 yhteensä 450 henkilöä, jois- ta 5 oli naisia. Heistä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittiin 20 prosenttia (N=92), yhdyskuntapalveluun noin 4 prosenttia (N=16), ehdolliseen vankeusrangaistukseen noin 63 prosenttia (N= 283) ja sakkorangaistukseen 10,5 prosenttia (N=52). 4 Vuonna 2007 oikeudessa rikoslain 20 luvun seksuaalirikoksista tuomittuja oli yhteensä 472 eli hieman enemmän kuin vuonna 2006. Taulukossa 4 on esitetty seksuaalirikoksista tuo- mittujen rangaistusten jakautuma vuosina 2006 ja 2007 3 Piispa 2006 4 Lukuihin sisältyvät kaikki rikoslain 20 luvun rikokset, myös paritukset. Työryhmän toimeksiannon kannalta paritusrikokset eivät ole merkityksellisiä. Näitä rikoksia on vuosittain varsin vähän. Vuonna 2006 paritusrikoksia oli 13 ja vuonna 2007 yhteensä 12. 23 Taulukko 4. Vuosina 2006 ja 2007 rikoslain 20 luvun seksuaalirikoksista tuomitut ensimmäisessä oikeusasteessa seuraamuksittain. Vuosi 2006 Vuosi 2007 Seuraamus N % N % Ehdoton vankeus 92 20,4 115 24,4 Yhdyskuntapalvelu 16 3,6 15 3,2 Ehdollinen vankeus (pelkästään) 228 50,7 259 54,9 Ehdollinen vankeus ja oheissakk 43 9,6 22 4,7 Ehdollinen vankeus ja ykp 12 2,7 22 4,7 Sakkorangaistus 52 11,6 34 7,2 Nuorisorangaistus 1 0,2 Tuomitsematta jättäminen 7 1,6 4 0,8 Yhteensä 450 100 472 100 Ehdottomien vankeusrangaistusten määrä ja prosentuaalinen osuus on noussut vuodesta 2006 vuoteen 2007. Vuonna 2006 noin viidennes kaikista seuraamuksista oli ehdottomia vankeusrangaistuksia, kun vastaava luku oli vuonna 2007 lähes neljännes. Yleisin seuraamus on kuitenkin ehdollinen rangaistus, joka mahdollisine oheisseuraamuk- sineen määrättiin vuonna 2006 yhteensä 63 prosentissa tapauksista ja vuonna 2007 yhteen- sä 64 prosentissa tapauksista. Sakkorangaistusten määrä on hieman vähentynyt vuodesta 2006 vuoteen 2007. Myös sakkorangaistusten prosentuaalinen osuus on laskenut vuoden 2006 noin 12 prosentista noin 7 prosenttiin vuonna 2007. Nämä luvut sisältävät kaikki seksuaalirikoksista tuomitut. Rikoslain 20 luvussa kriminali- soidut seksuaalirikokset sisältävät hyvin erilaisia tunnusmerkistöjä, minkä vuoksi seuraa- vassa. tarkastellaan tuomittuja seuraamuksia lähemmin rikoslajeittain. Vuonna 2007 rikoslain 20 luvussa säädettävistä seksuaalirikoksista tuomittiin yhteensä 472 henkilöä. Puolet (51 prosenttia) heistä tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sen perustekomuodossa tuomittiin 231 henkilöä, joista 36 eli 16 prosenttia tuomittiin ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi tuomittiin 10 henki- löä yhdyskuntapalveluun. Törkeitä lapsen hyväksikäyttöjä oli 24, joista 20 eli 83 prosenttia johti ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 24 Seuraavassa taulukossa on esitetty seksuaalirikoksista tuomitut rikoksittain sekä keskimää- räiset rangaistukset kussakin rikostyypissä. Taulukko 5. Vuonna 2007 ensimmäisessä oikeusasteessa rikoslain 20 luvun seksuaali- rikoksista tuomitut rikoksittain sekä tuomion keskimääräinen pituus (suluissa).5 Rikos Ehdoton vankeus, lkm (kk) Ehdollinen vankeus (kk)6 Vankeuteen tuo- mitut yht.(kk) Raiskaus 37 (23,3) 23 (16,2) 60 (20,6) -yritys 1 (10,0) 11 (10,8) 12 (10,8) Törkeä raiskaus 5 (38,8) 1 (19,0) 6 (35,5) -yritys 1 (24,0) - 1 (24,0) Pakott. sp yhteyteen 4 (11,5) 14 (8,4) 18 (9,1) -yritys - 5 (4,4) 5 (4,4) Pakott. seks. tekoon 1 (4,0) 2 (2,8) 3 (3,2) -yritys - 1 (4,0) 1 (4,0) Seks.hyväksikäyttö 12 (9,7) 40 (6,6) 52 (7,3) Lapsen seks. hyväksikäyttö 46 (12,1) 185 (6,0) 231 (7,2) -yritys 1 (6,5) 8 (2,9) 9 (3,3) Törkeä lapsen seks. hyv.käyttö 20 (35,3) 4 (19,8) 24 (32,7) -yritys - - Seks.palvelujen ostaminen nuorelta - - Paritus - 7 (6,1) 7 (6,1) Törkeä paritus 2 (12,0) 2 (18,0) 4 (15) Yhteensä 115* (21,5) 303 (7,3) 433 (11) * Luku ei sisällä määräaikaisia vankeusrangaistuksia, jotka on muunnettu yhdyskuntapalveluksi (15). 5 Lähde Tilastokeskus, poimittu PX-web tietokannasta 21.11.2008 (Jaana Asikainen). Taulukosta puuttuu yksi nuorisorangaistus, joka on tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. 6 Pitää sisällään myös sellaiset ehdolliset vankeusrangaistukset, joiden oheisseuraamuksena on tuomittu sakkorangaistus tai yhdyskuntapalvelu. 25 Taulukosta ilmenee, että raiskaus johti ehdottomaan vankeusrangaistukseen 58 prosentissa tapauksista. Törkeä raiskaus johti ehdottomaan vankeusrangaistukseen kaikissa paitsi yh- dessä tapauksista. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomituista 77 prosenttia tuomittiin ehdolliseen van- keusrangaistukseen ja tähän määrään sisältyvät myös ne ehdolliset vankeusrangaistukset, joiden ohella on tuomittu sakko tai yhdyskuntapalvelu. Ehdollisten vankeusrangaistusten suurta määrää selittää se, että näissä tapauksissa tekijää ei ole aikaisemmin tuomittu ran- gaistukseen, tekijä ei ole hakenut tekonsa kohteeksi nimenomaan lasta ja uhrin ikä on lähel- lä suojaikärajaa. Törkeässä lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä seuraamus oli ehdoton vankeus 83 prosentissa tapauksista. Sakkorangaistukset eivät ilmene taulukosta. Sakkoja tuomittiin eniten seksuaalisesta hy- väksikäytöstä, joissa tuomioita oli 19. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittiin seitsemän sakkorangaistusta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon viisi. 3.5. Vankilassa olevat ja yhdyskuntapalveluun tuomitut seksuaali- rikolliset Seksuaalirikos päärikoksena7 tuomittujen vankien päivittäinen keskimäärä on vuosittain tehtävän vankirakennekartoituksen mukaan jonkin verran noussut vuodesta 1995 vuoteen 2008, vaikkakaan nousu ei ole ollut täysin yhdensuuntaista. Heidän määränsä on ollut vä- himmillään 42 ja enimmillään 101. Tämän ryhmän osuus kaikista vangeista on vaihdellut 1,7 prosentin ja 3,2 prosentin välillä. Seksuaalirikos päärikoksena tuomittujen vankien määrä selviää oheisesta kuviosta. 7 Päärikos merkitään vankilassa käsin. Päärikos on rikos, josta on tuomittu pisin rangaistus. Jos useam- masta rikoksesta on määrätty yhteinen rangaistus, päärikos on rikos, jonka maksimi- ja minimirangaistuk- sen perusteella määritelty arvo on pienin (Tilastokeskuksen luokitus) eli rikos on törkein niistä rikoksista, jotka sisältyvät yhteiseen rangaistukseen. Sellaiset seksuaalirikoksista tuomitut, jotka ovat syyllistyneet myös esimerkiksi henkirikokseen, eivät näy näissä tilastoissa. 26 Kuvio 3. Seksuaalirikos päärikoksena tuomitut 1995 (1.10) ja 1997-2008 (1.5.) sekä heidän prosentuaalinen osuutensa kaikista vangeista (sakkovankeja lukuun ottamat- ta) 0 20 40 60 80 100 120 19 95 19 96 19 97 19 98 19 99 20 00 20 01 20 02 20 03 20 04 20 05 20 06 20 07 20 08 0,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 Tuomittujen lukumäärä % Kaikista vangeista Seksuaalirikoksista päärikoksena tuomittuja vankeja oli 1.5.2008 yhteensä 110, joista 83 vankeusvankina ja 27 tutkintavankina. Vankeusvangeista kaikki olivat miehiä, tutkintavan- kien joukossa oli yksi nainen. Seksuaalirikos päärikoksena tuomittujen vankien vankeinhoidollinen kertaisuus8 eroaa sel- västi kaikkien vankien kertaisuuden prosentuaalisesta jakautumasta. Yli 60 prosenttia sek- suaalirikoksista tuomituista on vankeinhoidollisesti ensikertaisia, kun vastaava osuus kai- kista vangeista on 30 prosenttia. Taulukko 6. Seksuaalirikos päärikoksena tuomittujen vankien vankeinhoidollinen kertaisuus verrattuna kaikkien vankien kertaisuuteen (1.5.2008) Vankeinhoidollinen kertaisuus Seksuaalirikos päärikoksena % Kaikki vangit (N= 2 865) 1 62,7 30,0 2 14,5 13,9 3 7,2 10,4 4 4,8 8,8 5-10 10,8 24,9 10- 1,2 11,9 8 Vankeinhoidollisella ensikertaisuudella tarkoitetaan RL 2 c luvun 5 §:n 2 momentin mukaan sitä, ettei vanki ole rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana suorittanut vankeusrangaistusta. 27 Vuosittaisesta vankilukututkimuksesta saadaan joitakin tietoja myös vankien sosiaalisesta taustasta. Vuoden 2008 poikkileikkaustilaston mukaan seksuaalirikos päärikoksena tuomi- tuista neljännes (24,1 %) oli naimisissa, lähes puolet (43,4 %) naimattomia ja lähes kol- mannes eronneita (28,9 %). 3.5.1. Vankilassa helmikuussa 2008 olleet tutkintavangit ja vangit Vankeinhoidossa ei ole saatavilla tarkkaa tietoa siitä, millaisista seksuaalirikoksista vangit on tuomittu. Rikokset tilastoidaan päärikoksen mukaan yhdeksi ryhmäksi eli siveellisyysri- koksiksi. Työryhmän selvityksen pohjaksi kerättiin vankirekisteristä helmikuussa 2008 kaikki sellais- ten vankien nimilehdet, joilla oli seksuaalirikos päärikoksena. Nimilehdet sisältävät joitakin perus- ja taustatietoja vangeista sekä tietoja heidän rikoksistaan ja niiden laadusta. Samalla kerättiin tiedot tutkintavangeista, jotka oli vangittu epäiltynä seksuaalirikoksesta. Selvitysjoukkoon kuului yhteensä 95 seksuaalirikoksesta tuomittua vankia. Heistä seksuaa- lirikos oli päärikoksena 92 vangilla. Kolmella vangilla oli päärikoksena tappo, mutta heidät otettiin selvitysryhmään mukaan, koska päärikoksen määrittely on useissa tapauksissa käy- tännössä ongelmallista. Kaikilla kolmella oli tällä rangaistuskaudella myös seksuaalirikos nimilehdellä.9 Tutkintavankeja oli 27. Kaikkiaan vankeja ja tutkintavankeja oli yhteensä 122. Heidän jou- kossaan oli ainoastaan kaksi naista, joista toinen suoritti vankeusrangaistusta ja toinen oli tutkintavanki. Vankeusrangaistusta suorittavan naisvangin päärikos oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja tutkintavankeudessa olevalla naisella päärikoksena oli paritus. Perus- ja taustatietoja Seksuaalirikoksista tuomitut olivat keskimääräiseltä iältään vanhempia kuin vangit yleensä: seksuaalirikoksista tuomittujen vankeusvankien keski-ikä oli 40,7 vuotta, kun kaikkien vankeusrangaistusta suorittavien keski-ikä on (1.5.2008 vankirakennekartoituksen mukaan) noin 36 vuotta. Kun kaikista vankeusvangeista 50-vuotiaita tai tätä vanhempia on 12 pro- senttia, seksuaalirikollisten ryhmässä heitä oli vähän yli viidennes (21 %). Nuorimpiin ikäluokkiin kuuluvia vankeusvankeja tässä joukossa ei ollut ollenkaan. Tutkin- tavankien keskimääräinen ikä oli hiukan alhaisempi eli 39,4 vuotta. Tutkintavankien jou- kossa oli yksi alle 18-vuotias. Asiaa havainnollistetaan taulukossa 7. 9 Kahdella vangilla rikos oli raiskaus ja yhdellä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. 28 Taulukko 7. Vankilassa helmikuussa 2008 olleiden seksuaalirikoksesta tuomittujen tai vangittujen ikäjakautuma. Vankeusvangit % Tutkintavangit % Alle 18 0 0,0 1 3,7 19-20 0 0,0 0 0,0 21-30 22 23,2 7 25,9 31-40 30 31,6 9 33,3 41-50 23 24,2 6 22,2 51-60 16 16,8 1 3.7 61-70 3 3,2 3 11,1 71- 1 1,1 0 0,0 Yhteensä 95 100 27 100 Vangit olivat jakautuneet vankiloihin ympäri Suomea, mutta eniten vankeusvankeja oli Helsingin (17), Riihimäen (14), Turun (11) ja Pelson (12) vankiloissa. Yhteensä 14 seksu- aalirikoksista tuomittua oli sijoitettu avolaitokseen tai avolaitososastoon. Tutkintavangeista suurin osa (7) oli sijoitettu Vantaan vankilaan. Ulkomaalaisten vankien osuus seksuaalirikos päärikoksena tuomituista vangeista eroaa varsin huomattavasti ulkomaalaisten vankien osuudesta kaikista vankeusvangeista. Seksu- aalirikos päärikoksena tuomituista vankeusvangeista 83 prosenttia (N=79) oli Suomen kan- salaisia. Loput 17 prosenttia (N=16) edustivat yhteensä 12 eri maan kansalaisuutta. Yhdellä vangilla oli kaksoiskansalaisuus. Kaikista vangeista ulkomaalaisten vankeusvankien osuus 1.5.2008 oli huomattavasti pienempi eli 4,4 prosenttia. Tutkintavangeista 78 prosenttia oli Suomen kansalaisia ja loput 22 prosenttia edustivat nel- jää eri kansalaisuutta. Eniten ulkomaan kansalaisuuden omaavia vankeja ja tutkintavankeja oli Ruotsista, Virosta ja Somaliasta. Myös tutkintavankien joukossa ulkomaalaisia oli siten jonkin verran enemmän kuin ulkomaalaisten tutkintavankien osuus kaikista tutkintavan- geista (15,7 %). Nimilehdistä kerättiin tietoa myös vankilaantulokerroista ja vankeinhoidollisesta kertaisuu- desta. Vankeusvangeista 59 prosenttia (N=56) oli vankilassa ensimmäistä kertaa ja 41 prosenttia oli uusijoita. Uusijoista yhteensä 14 oli toista kertaa vankilassa ja 23 oli ollut vankilassa 3-8 kertaa ja kaksi vankia enemmän kuin 10 kertaa. Aikaisempiin rangaistuskausiin ja rangais- tuksiin johtaneista rikoksista ei kerätty tietoa. Selvityksessä mukana olleiden vankien ns. vankeinhoidollinen kertaisuus poikkesi edellä mainitusta jakaumasta, sillä vankeinhoidolli- sesti ensikertaisia oli 69 prosenttia. Rikokset ja rangaistukset Seksuaalirikoksista tuomitut vangit suorittivat pitkiä rangaistuksia. Helmikuussa 2008 täy- täntöönpanossa olleen rangaistuksen keskimääräinen pituus oli 43,2 kuukautta eli kolme vuotta kuusi kuukautta. Mediaani oli kolme vuotta. Jos jätetään ottamatta huomioon ne 29 kolme vankia, joilla oli tappo päärikoksena, rangaistuksen keskimääräinen pituus oli noin 40 kuukautta eli 3 vuotta neljä kuukautta. Seitsemällä vangilla oli suoritettavanaan jäännösrangaistus. Jäännösrangaistusten pituudet vaihtelivat kuukauden ja kahdeksan vuoden välillä. Vangeilla oli täytäntöönpantavana samalla kertaa useita tuomioita. Tuomioita oli keskimää- rin 1,6, joista keskimäärin 1,1 oli tuomittu seksuaalirikoksista. Yleisin seksuaalirikos vangeilla oli raiskaus, johon oli syyllistynyt 30 vankia eli noin kol- mannes heistä. Seuraavaksi yleisin rikos oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö muodostivat yli 50 prosenttia kaikista tapauksista. Tarkempi rikosjakauma selviää seuraavasta taulukosta 8. Taulukko 8. Vankeusvankien (N=95) seksuaalirikos. Rikos N % Raiskaus 30 31,6 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 26 27,4 Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 23 24,2 Törkeä raiskaus 9 9,5 Seksuaalinen hyväksikäyttö 3 3,2 Pakottaminen sukupuoliyhteyteen 2 2,1 Pakottaminen seksuaaliseen tekoon 1 1,1 Törkeä paritus 1 1,1 Yhteensä 95 100 Tutkintavangeilla rikosten jakauma poikkesi jonkin verran vankeusvankien vastaavasta jakaumasta siten, että raiskauksien suhteellinen osuus oli vähän pienempi. Noin 60 prosent- tia rikoksista tutkintavangeilla oli lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Yleisimmät rikokset olivat lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus. Taulukko 9. Tutkintavankien seksuaalirikos (N= 27) Rikos N % Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 8 29,6 Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 8 29,6 Raiskaus 5 18,5 Törkeä raiskaus 4 14,8 Pakottaminen sukupuoliyhteyteen 1 3,7 Paritus 1 3,7 Yhteensä 27 100 30 Tutkintavangeilla oli seksuaalirikoksia keskimäärin 4,4. Yleisimmin (moodi) tutkintavan- geilla oli kaksi seksuaalirikosta. Myös mediaani oli kaksi. Useat vankeusvangit olivat syyllistyneet toiseen rikokseen yhdessä taulukossa 3 ilmenevän seksuaalirikoksen kanssa. Yhteensä 39 (41 %) vangilla rikokseen liittyi toinen rikos.10 Useimmiten samalla kertaa oli tehty toinen seksuaalirikos (N=23) tai väkivaltarikos (N=12). Vankien nimilehdistä selvitettiin myös kaikkien kuluvalla rangaistuskaudella täytäntöön- pantavina olleiden seksuaalirikosten yhteenlaskettu määrä. Seksuaalirikosten määrässä on suuri hajonta, mutta tavallisimmin tuomio perustui yhteen tai kahteen seksuaalirikokseen. Nimilehdiltä kerättiin tietoa myös muusta rikollisuudesta. Väkivaltatuomiot olivat näillä vangeilla varsin yleisiä ja noin 42 prosentilla (N=40) vangeista oli tuomioita myös väkival- tarikoksista. Yleisimmät seksuaalirikokseen liittymättömät väkivaltarikokset olivat pahoin- pitely (18), törkeä pahoinpitely (9), virkamiehen väkivaltainen vastustaminen (8), vapau- denriisto (8) ja tapon yritys (6). Vankitietojärjestelmän mukaan vangeista ja tutkintavangeista 25 oli eläkkeellä. Suurim- malla osalla heistä kysymys on työkyvyttömyyseläkkeestä tai vastaavasta etuudesta, koska ryhmään kuului vain neljä 63 vuotta täyttänyttä vankia. 3.6. Seksuaalirikoksiin syyllistyneet yhdyskuntaseuraamuksissa Rikosseuraamusviraston asiakastietorekisterin mukaan seksuaalirikoksista tuomittuja oli 5.6.2008 eri yhdyskuntaseuraamusten piirissä kaikkiaan 101. Näistä yhdyskuntapalveluun tuomittuja oli 17, ehdonalaisen vapauden valvontaan asetettuja 52 ja ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena valvontaan tuomittuja nuoria 32. Yhdyskuntapalveluun tuomituista seksuaalirikoksiin syyllistyneistä kahdeksan oli tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Muut oli tuomittu erilajisista raiskausrikoksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ehdonalaisessa vapauden valvonnassa olleista 52 tuomitusta oli 22 tuomittu törkeästä lap- sen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, 11 raiskauksesta, seitsemän törkeästä raiskauksesta ja viisi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Seksuaalirikoksista ehdollisen vankeusrangaistuksen oheisrangaistuksena valvontaan tuo- mittuja nuoria oli tarkasteluajankohtana 32. Heistä 22 oli syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Muut oli tuomittu erilajisista raiskausrikoksista. 10 Tämä pääteltiin rikoksen päivämäärästä ja laadusta, joten luvut ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia. Varmuuden saaminen olisi kuitenkin työlästä ja edellyttäisi oikeudenkäyntipöytäkirjojen läpikäymistä. 31 Taulukko 10. Seksuaalirikoksista yhdyskuntaseuraamuksiin määrätyt 5.6.2008 Rikos/Yhdyskuntaseuraamus Yhdyskuntapalvelu Ehdonalaisen vapauden valvonta Ehdoll. vankeuden valvonta (nuoret) Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 8 5 22 Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys 1 Pakottaminen seksuaaliseen tekoon 1 2 3 Pakottaminen sukupuoliyhteyteen 1 Raiskauksen yritys 1 1 1 Raiskaus 3 11 4 Seksuaalinen hyväksikäyttö 2 2 Törkeä lapsen seksuaalinen hyv.käyttö 22 1 Törkeä raiskaus 1* 7 1 Yhteensä 17 52 32 * tuomittu ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena, rikos on tehty alle 18-vuotiaana 4. Seksuaalirikosten uusiminen 4.1. Yleistä Seksuaalirikosten uusimisalttiutta on tutkittu melko paljon, mutta tutkimustulokset eivät anna ilmiöstä yhdenmukaista kuvaa. Tuloksiin vaikuttaa esimerkiksi se, että eri tutkimuk- sissa käytetään vaihtelevia rikoksen uusimisen kriteerejä. Joskus uusimiseksi katsotaan jo seksuaalirikoksesta saatu uusi syyte, mutta yleensä vasta tuomio. Joissakin ulkomaisissa tutkimuksissa on seurattu myös sosiaali- ja terveydenhuollossa esiin tulevia tapauksia sek- suaalirikosten uusimista kartoitettaessa Joissakin tutkimuksissa uusimiseksi on luokiteltu myös esimerkiksi väkivaltarikoksen tekeminen. Oikeustilastoista ilmenevä uusiminen ei piilorikollisuuden suuren määrän vuoksi vastaa todellista tilannetta riippumatta siitä, mitä prosessin vaihetta pidetään seksuaalirikoksen uusimisen kannalta merkitsevänä. Tutkimustuloksiin vaikuttaa lisäksi se, että osa uusijoista jää ymmärrystä vailla olevina tuomitsematta ja sijoitetaan psykiatriseen hoitoon, jolloin he tavallisesti jäävät uusimistilastojen ulkopuolelle. Myös riittävän pitkä seuranta-aika on olennainen tutkittaessa seksuaalirikosten uusimista. Tutkimustulokset näyttävät viittaavan siihen, ettei seksuaalirikoksia uusittaisi aivan niin yleisesti kuin esimerkiksi omaisuus- tai väkivaltarikoksia. Pitkän seuranta-ajan ja laajan otoksen vuoksi luotettavana pidettävän kanadalaisen tutkimuksen11 mukaan keskimääräinen seksuaalirikoksen uusimisriski oli viiden vuoden seuranta-ajalla 14 prosenttia, 10 vuoden seuranta-ajalla noin 20 prosenttia, ja 15 vuodessa noin 24 prosenttia. Suurin osa seksuaali- rikokseen syyllistyneistä ei tutkimuksen mukaan uusi tekoaan. 11 Hanson & Harris 2004 32 Tutkimus koostui kymmenestä seksuaalirikoksen uusimista koskevasta seurantatutkimuk- sesta, joiden aineistoon kuului yhteensä 4 724 seksuaalirikoksesta tuomittua miestä. Muka- na oli kanadalaisten lisäksi myös yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä tutkimuksia. Uusimisen todennäköisyys oli yhtä suuri riippumatta siitä, oliko rikoksentekijä syyllistynyt raiskaukseen vai lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tässä käsiteltävän laajan metatut- kimuksen pohjana olevissa suppeammissa tutkimuksissa on uusimisen mittarina käytetty vaihtelevasti joko syytettä seksuaalirikoksesta tai vasta seksuaalirikoksesta saatua tuomiota. Erityisesti Kanadassa on julkaistu useita vastaavia, laajaan aineistoon perustuvia seksuaali- rikollisten seurantatutkimuksia. Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten uusimistutkimuksista on säännönmukaisesti saatu tulokseksi, että perheen ulkopuoliseen lapseen kohdistuvien tekojen uusiminen on yleisem- pää kuin perheenjäseneen kohdistuvien; lisäksi poikiin kohdistuvia seksuaalirikoksia uusi- taan suuremmalla todennäköisyydellä kuin tyttöihin kohdistuvia tekoja. Rikosten uusimista tapahtuu eniten pian vankilasta vapautumiseen jälkeen. Uusimisen riski on 50 vuotta täyttä- neillä vankilasta vapautuvilla seksuaalirikollisilla selvästi pienempi kuin nuoremmilla. Nä- mä tulokset toistuivat myös Hansonin ja Harrisin tutkimuksessa. Uusimisriskin arviointiin on viime aikoina kehitetty erilaisia mittareita. Tällaiset mittarit sisältävät usein tekijöitä, jotka ovat yhteydessä enemmänkin yleiseen rikoksen uusimisris- kiin kuin pelkästään seksuaalirikoksen uusimiseen. Suomen vankeinhoidossa käytetään seksuaalirikoksesta tuomittujen uusimisriskin arvioinnissa Kanadassa kehitettyjä testejä, joilla selvitetään sekä pysyviä seksuaalirikollisen henkilöhistoriaan liittyviä riskitekijöitä että rikosten uusimiseen vaikuttavia muuttuvia tekijöitä. 4.2. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvitys Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa tehtiin syksyllä 2008 työryhmän pyynnöstä selvitys seksuaalirikosten uusimisesta Suomessa. Tulosten mukaan seksuaalirikosten uusiminen on selvästi harvinaisempaa kuin tavanomaisempien, esimerkiksi omaisuus- ja väkivaltarikos- ten uusiminen. Seksuaalirikoksesta tuomituista 4-5 prosenttia sai uuden seksuaalirikostuo- mion yhdeksän vuoden seuranta-ajan kuluessa. Pahoinpitelyissä, varkauksissa ja ratti- juopumuksissa uusimisprosentti vaihtelee kuuden vuoden seurannassa 20-55 välillä. Uusimista tarkasteltiin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen rikosten ja seuraamusten tutki- musrekisterin avulla. Rekisteri muodostuu useasta osarekisteristä, jotka kuvaavat rikospro- sessin eri vaiheita. Asioiden käsittelyä tuomioistuimissa koskevat diaaritiedot oli hankittu oikeusministeriön BO-tilastotietokannasta, ja tiedot tuomiolauselmista Oikeusrekisterikes- kuksen ylläpitämästä tuomiolauselmajärjestelmän rikosasiainrekisteristä (TLP/RAR). Ana- lyysissa olivat mukana seksuaalirikosten tuomiot vuosilta 1999—2007 (n=3 271). Seuranta- aika oli siten pisimmillään 9 vuotta. Tuloksissa olivat mukana ainoastaan henkilöt, joilla on suomalainen henkilötunnus. Tutkimuksessa uusimisella tarkoitettiin, että henkilö oli täytäntöönpanokelpoisen käräjä- tai hovioikeustuomion (=viitetuomio) jälkeen syyksi lukevasti tuomittu viitetuomion jälkeen 33 tehdystä uudesta seksuaalirikoksesta. Tarkastelussa keskityttiin siis samankaltaisten rikok- sen uusimiseen. Uusimiseen kulunut aika laskettiin viitetuomion päivämäärästä uuden ali- oikeustuomion antamispäivään. Tulosten kannalta tämä merkitsee, että aivan ensimmäisten kuukausien aikana ei juuri uusita — tämä on seurausta esitutkintaan, syyteharkintaan ja alioikeuskäsittelyyn kuluvasta ajasta. Myös ehdottoman vankeusrangaistuksen suorittami- nen vaikutti tuloksiin: vankeusrangaistukseen tuomituilla ei tyypillisesti ole vankeusaika- naan yhtä suuria mahdollisuuksia uusien rikosten tekemiseen kuin yhdyskuntaseuraamuksia suorittavilla. Selvityksen seuranta-aika oli kuitenkin niin pitkä, että myös vakavammista rikoksista tuomitut (henkirikoksia lukuun ottamatta) ehtivät vapautua seuranta-ajan puit- teissa. Seuraavassa kuviossa 4 esitetään seksuaalirikoksen uusineiden osuus viitetuomiosta kulu- neen ajan mukaan. 0 % 1 % 2 % 3 % 4 % 5 % 6 % 7 % 8 % 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Aika täytäntöönpanokelpoisesta tuomiosta uuteen tuomioon [v] U us in ei de n os uu s (% ) Kuvio 4. Seksuaalirikoksen uusineiden osuus tuomiosta kuluneen ajan mukaan 1999—2007 (95 %:n luottamusväli) Kolmen vuoden kuluessa uuden tuomion oli saanut kaksi prosenttia tuomituista. Yhdeksän vuoden seuranta-aikana noin 5,6 % seksuaalirikollisista tuomittiin uudestaan seksuaaliri- koksesta. Uusimisriski ei tutkimuksessa muuttunut ajan kuluessa tuomiota seuraavina vuosina. Hen- kilö, jonka aikaisemmasta seksuaalirikostuomiosta on kulunut viisi vuotta, tuomitaan uu- desta seksuaalirikoksesta seuraavan vuoden kuluessa yhtä todennäköisesti kuin henkilö, 34 jonka aikaisemmasta tuomiosta on vasta puoli vuotta. Ketään seuratuista henkilöistä ei kui- tenkaan tuomittu uudesta seksuaalirikoksesta yli seitsemän vuoden kuluttua ensimmäisestä tuomiosta. Tutkimuksessa olivat mukana myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaaviin kuviin liittyvät rikokset, joihin syyllistyneet uusivat rikoksen selvästi todennäköisemmin kuin muihin sek- suaalirikoksiin syyllistyneet. Tulosten perusteella näyttää myös siltä, että tuomio sukupuo- lisiveellisyyttä loukkaavaan kuvaan liittyvästä rikoksesta ennakoi tuomiota muustakin sek- suaalirikoksesta. Tämä yhteys vaatii kuitenkin vielä laajemmalla aineistolla tehtävää lisä- selvitystä. 5. Seksuaalirikollisten hoitomahdollisuudet 5.1. Yleistä Seksuaalirikollisille on kehitetty monia erilaisia hoitomuotoja, joiden tarkoituksena on eh- käistä rikosten uusimista. Hormonaalisia lääkehoitoja ja rikoksentekijän käyttäytymisen muuttamiseen pyrkiviä psykologisia hoitomuotoja on käytetty eri maissa 1960-luvulta läh- tien. Lääkehoidon mahdollisuuksia käsitellään tarkemmin seuraavassa jaksossa. Työryhmän käyttämä käsite ”hoito” saatetaan ymmärtää niin, että rikoksentekijällä olisi jokin parannettavissa oleva ominaisuus. Useimmiten on kuitenkin kysymys käyttäytymisen ja ajattelumallien muuttamisesta, ei varsinaisesta hoidosta. Hoito on kuitenkin vakiintunut käsite, joka sopii tässä yhteydessä kuvaamaan myös erilaisia tuki- ja toimintaohjelmia. 5.2. Seksuaalirikollisten lääkkeettömät hoitomuodot Seksuaalirikollisten terapioissa ja hoito-ohjelmissa käytetään erilaisiin teoreettisiin viiteke- hyksiin perustuvia malleja, joita ovat muun muassa psykodynaaminen, kognitiivis- behavioraalinen ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa. Erityyppisiä rikollisuuden yksilöpsy- kologiseen käsittelyyn perustuvia hoito-ohjelmia on kokeiltu varsinkin Euroopassa ja Poh- jois-Amerikassa. Seksuaalirikollisen hoitoon tai valvontaan saattaa myös kuulua tavan- omaista psykososiaalista tukea, jota ei voida määrittää mihinkään teoreettiseen malliin kuu- luvaksi. Käyttäytymisterapioissa eli kognitiivis-behavioraalisessa mallissa haitalliseksi koetun käyt- täytymisen lopettaminen tapahtuu ajattelun ja tunteiden merkitysten muuttamisen kautta. Kun käyttäytymiseen tai reaktioon vaikuttavat ajatukset ja tunteet oppii tunnistamaan, on mahdollista kyseenalaistaa totuttu käyttäytyminen tai reaktio. Kognitiivis-behavioraalinen malli pyrkii haitallisen toiminnan suoraan muutokseen. Esimerkiksi Suomen vankeinhoi- dossa käytettävä seksuaalirikollisten STOP-ohjelma perustuu tälle lähestymistavalle. Tar- koituksena on, että rikoksentekijä oppii näkemään yhteyden ajattelunsa ja vahingoittavan käyttäytymisensä välillä. 35 Kognitiivis-behavioraalisissa kuntoutusohjelmissa pyritään tunnistamaan rikosten tekemi- seen liittyviä vääristyneitä ajattelutapoja, esimerkiksi seksuaalirikollisille tavallista teon kieltämistä ja vähättelyä. Ohjelmien tavoitteena on, että vääristyneistä ajatusmalleista luo- puminen auttaisi rikoksentekijää myös ymmärtämään seksuaalirikoksen vaikutukset uhriin. Mallin tausta-ajatuksen mukaan tilanne itse ei määrää ihmisen tunteita tai käyttäytymistä vaan pikemminkin se, miten hän tulkitsee kyseisen tilanteen. Käyttäytymisterapeuttisissa ohjelmissa voidaan myös pyrkiä parantamaan rikoksentekijän kykyä suuttumuksen hallintaan tai hänen sosiaalisia taitojaan, jos sellaisesta arvioidaan ole- van hyötyä kuntoutuksessa. Ohjelmissa voidaan harjoitella nykyään myös ihmissuhdetaito- ja ja parisuhteessa olemista. Esimerkiksi Ruotsin vankeinhoidossa käytettävässä ROS- ohjelmassa on tämäntyyppistä sisältöä. Seksuaalirikollisten hoidossa on käytetty myös psykodynaamista terapiaa, jossa tarkastel- laan nykyhetken oireita asiakkaan historian kautta. Terapian tausta-ajatuksen mukaan ri- koksentekijän lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ovat voineet vaurioittaa hänen minäku- vaansa ja vinouttaa seksuaalikehitystä ja siten vaikeuttaa myöhempiä ihmissuhteita. Tavoit- teena on lisääntyvän tietoisuuden ja asiayhteyksien tunnistamisen kautta luoda mahdolli- suus muutokselle, mikä voi edistää ongelmallisiksi ja vahingollisiksi koettujen asioiden ratkaisemista. 5.3. Hoito-ohjelmien arviointia Seksuaalirikollisille tarkoitettujen hoito-ohjelmien tehoa on jonkin verran tutkittu. Nykyään tutkimustulokset antavat aihetta optimismiin hoidon vaikutusten suhteen, mutta tulokset ovat edelleen jossain määrin ristiriitaisia. Hyvät tulokset näyttävät perustuvan ennen kaik- kea rikoksentekijän henkilökohtaiseen soveltuvuuteen tiettyyn hoitomuotoon ja hoidon yk- silölliseen suunnitteluun. Erilaisten hoitomuotojen vertailu on osoittanut, ettei psykodynaamisesti suuntautuneen te- rapian hyödyistä seksuaalirikollisten hoidossa ole juuri lainkaan näyttöä ainakaan tilanteis- sa, joissa terapia on ollut ainoa hoitomuoto. Kognitiivis-behavioraalisten terapioiden hoito- tulokset ovat sitä vastoin selvästi lupaavampia, ja suurin osa nykyään käytössä olevista sek- suaalirikollisten hoito-ohjelmista perustuukin jollain tavoin juuri käyttäytymisterapeuttiseen ajatteluun. Tehokkaimmiksi osoittautuneilla käyttäytymisterapioilla pyritään kehittämään rikoksentekijän tietoisuutta omasta toiminnastaan ja antamaan hänelle käytännön valmiuk- sia rikoksettomaan elämään. Nykytietämyksen mukaan tehokkainta näyttää olevan hoito, jossa kiinnitetään huomiota sekä rikoksentekijän menneisyyteen, nykyisyyteen että tulevaisuuteen. Menneisyydestä voidaan käsitellä esimerkiksi hyväksikäytetyksi tulemista tai muuta rikoksentekijää vahin- goittanutta kohtelua, nykyisyydestä seksuaalirikoksiin syyllistymistä ylläpitäviä tekijöitä, ja tulevaisuutta ajatellen harjoitellaan esimerkiksi tunnistamaan rikosten tekemiseen liittyviä riskitilanteita. Hoidolla pyritään mahdollisuuksien mukaan vaikuttamaan kriminogeenisiin eli rikollisuutta aiheuttaviin tekijöihin. 36 Myös päihderiippuvuuksien hoitoon kehitetyt ns. retkahtamisten estämisen tekniikat ovat osoittautuneet käyttökelpoisiksi seksuaalirikollisten hoidossa. Yksilö- ja ryhmäterapian yhdistäminen rikoksentekijän henkilökohtaisten tarpeiden mukaan on useissa tapauksissa hyvä ratkaisu. Jos hoito-ohjelmaa toteutetaan ryhmässä, on tärkeää koota ryhmä hoidon tavoitteiden kannalta oikein. Olennaista on valita seksuaalirikollisten hoito-ohjelmiin ne rikoksentekijät, joille asianomainen hoitomuoto tutkimustiedon perusteella sopii ja joiden mukana olo ryhmässä on rikosten käsittelyn kannalta mielekästä. 5.4. STOP-ohjelma Vuonna 1999 käynnistettiin Suomen vankeinhoidossa ensimmäinen seksuaalirikoksista tuomituille tarkoitettu muutos- ja kuntoutusohjelma, STOP. Ohjelmaa toteutetaan ryhmä- muotoisena, ja se koostuu yhdeksän kuukauden aikana pidettävistä 170 istuntotunnista. Aluksi ohjelmaa toteutettiin Kuopion vankilassa, mutta toiminta siirrettiin kokonaisuudes- saan Riihimäen vankilaan vuonna 2007. Osallistujat asuvat Riihimäen vankilassa nykyään omilla STOP-osastollaan, joita on kaksi. STOP-ohjelmaan osallistuvat vangit työstävät seksuaalirikoksiin liittyviä uskomuksiaan ja ajatuksiaan, opettelevat uhrin kokemusten tiedostamista ja harjoittelevat rikoksettomaan elämään tarvittavia taitoja. Työskentelyn tavoitteena on, että seksuaalirikoksiin syyllisty- neet saavat rikoksiin johtaneen ajattelunsa tietoiseen kontrolliin, motivoituvat muuttamaan käyttäytymistään ja oppivat elämään muita vahingoittamatta – siis pidättäytyvät uusista seksuaalirikoksista. Vankeinhoidon STOP-ohjelmaan valitaan seksuaalirikoksista ehdottomaan vankeusrangais- tukseen tuomittuja, joilla on kohonnut seksuaalirikoksen uusimisriski (yli 10 prosentin riski 10 vuoden sisällä vapautumisesta). Aluevankiloissa on STOP-yhdyshenkilöverkosto, jonka jäsenet on koulutettu tekemään seksuaalirikoksesta tuomitulle ns. staattisen eli pysyvän riskin arviointi. Apuna käytetään seksuaalirikollisen henkilöhistoriaan liittyviä pysyviä ris- kitekijöitä mittaavaa testiä. Arvioinnin perusteella yhdyshenkilöt ohjaavat vankeja STOP- ohjelmaan yhteistyössä sijoittajayksikön erityistyöntekijöiden kanssa. Osallistujien huolel- linen valikointi on ohjelman onnistumisen kannalta erittäin tärkeää. Ohjelmaan valitaan uusimisriskiltään vähintään keskitasoisiksi arvioituja vankeja. Kansain- väliset tutkimukset ovat osoittaneet, että STOP-ohjelma vähentää juuri tämän kohderyhmän uusimisriskiä merkittävästi. Kohonneen uusimisriskin lisäksi valinnoissa kiinnitetään huo- miota siihen, että kussakin ryhmässä on sekä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä että rais- kauksesta tuomittuja vankeja. Erilaisista rikoksista tuomitut haastavat toistensa rikoksiin liittynyttä ajattelua, mikä edistää ohjelman tavoitteita. Yhteen STOP-ryhmään osallistuu kerralla 7-8 seksuaalirikoksiin syyllistynyttä vankia sekä kaksi ohjaajaa. STOP-ohjelma perustuu kognitiivis-behavioraaliseen malliin jonka mukaan muuttamalla rikolliseen käyttäytymiseen liittyvää ajatteluaan henkilö voi muuttaa rikollista käyttäyty- mistään. STOP-ohjelma on vahvasti jäsennetty menetelmä, jossa ryhmäistuntojen järjestys, aihealueet ja aikataulu on etukäteen määritelty. STOP-ohjaajat puolestaan huolehtivat siitä, että ryhmän työskentely on rikoksettomuutta edistävää. Lisäksi ohjaajat toimivat jatkuvasti malleina sosiaalisesta, toisia kunnioittavasta ajattelusta ja käyttäytymisestä. Ryhmäläisten 37 tehtävänä on tuottaa istuntojen sisältö kertomalla seksuaalirikoksiin liittyvästä ajattelustaan ja ennen kaikkea työstää tuota ajatteluaan niin, että seksuaalirikosten uusimisriski vähenee. Käytännössä STOP-työskentely on intensiivistä omiin seksuaalirikoksiin liittyvän ajattelun tiedostamista, uudelleen arviointia ja muuttamista toisten ihmisten avulla. Ryhmäläiset poh- tivat mm. omaa vastuutaan rikoksista, rikosten suunnitelmallisuutta ja niiden seurauksia, uhrin asemaa sekä rikoksiin johtaneelle ajattelulle vaihtoehtoisia ajattelu- ja käyttäytymis- malleja. STOP-ohjelman aluksi keskustellaan seksuaalisuuteen ja seksuaalirikoksiin liittyvistä us- komuksista. Ohjaajat haastavat jokaista ryhmäläistä pohtimaan, miten käsiteltävät usko- mukset ovat mahdollisesti palvelleet heitä seksuaalirikoksen oikeuttamisessa. Ohjelman edetessä jokainen ryhmäläinen kertoo tekemistään seksuaalirikoksista. Rikoksia käsitellään yhteisesti, keskittyen rikoksiin johtaneeseen ajatteluun. Tässä vaiheessa kunkin ryhmäläisen rikoksiin liittyvien ajattelutapojen uudelleenarviointi ja uusien, ”rikoksettomi- en” ajattelutapojen omaksuminen alkaa tarkentua ja yksilöityä. Kun ryhmäläinen kertoo seksuaalirikostaan edeltävästä ajattelustaan, hän saa STOP-ohjaajilta ja muilta ryhmän jä- seniltä kysymyksiä muun muassa siitä, millaisia toistuvia – ajattelun ja toiminnan - kaavoja hänellä on liittyen seksuaalirikostensa tekemiseen. Ohjelman loppupuolen istunnoissa keskitytään erityisesti rikoksettomuutta tukevien ajatte- lu- ja käyttäytymismallien harjoitteluun ja vahvistamiseen. Tässä työskentelyvaiheessa roh- kaiseva ja myönteistä palautetta antava työskentely on erityisen tärkeää. STOP-ohjelmaan on sen toteuttamisaikana hakenut 201 vankia.12 Ohjelman on käynyt läpi 149 vankia, joista 129 on ehtinyt vapautua. Heistä neljä on saanut uuden tuomion seksuaali- rikoksesta. Kaksi vapautuneista on kuollut. Yhteensä kolme vankia on palannut vankilaan muista rikoksista. Ohjelman on keskeyttänyt 12 vankia. Kuusi vankia on käynyt kurssin kaksi kertaa muun muassa suuren uusimisriskin tai pitkän vankeusajan vuoksi. STOP-ohjelman tähänastisia tuloksia voidaan pitää lupaavina. Ohjelmasta saadut tulokset ovat kuitenkin vasta suuntaa antavia, sillä tieteellisesti pätevää vaikuttavuustutkimusta oh- jelmasta ei vielä ole. Tulosten seuranta-aika on pisimmilläänkin ollut vielä melko lyhyt, ohjelman käyneiden vankien lukumäärä suhteellisen pieni ja uuden tuomion käyttäminen on uusimisen mittarina karkea. On myös muistettava, että STOP-ohjelmaan osallistuvat vangit ovat jo ennen ohjelman suorittamista muita motivoituneempia muuttamaan käyttäy- tymistään, mikä voi osaltaan vähentää rikosten uusimista. 12 Tilanne tammikuussa 2009 38 6. Seksuaalirikollisten lääkehoito Tämän jakson teksti perustuu pääosin oikeustieteen kandidaatti Mirja Salosen pro gradu -tutkielmaan "Lasten seksuaalisille hyväksikäyttäjille suunnatut hoito- ja toimintamuodot". Seksuaalirikosten uusimista on pyritty estämään miessukupuolihormoneihin vaikuttavalla lääkityksellä 1960-luvulta alkaen. Lääkityksen vaikutusmekanismi perustuu testosteronin ja sukupuolisen halun väliseen yhteyteen: testosteronin määrää veressä voidaan hormonihoi- dolla laskea ja näin hillitä seksuaalirikollisen tarvetta jatkaa käyttäytymistään. Kanadassa sekä Euroopan maista ainakin Tanskassa, Itävallassa ja Sveitsissä on seksuaali- rikollisten uusimisriskin alentamiseen käytetty lääkehoitoa jo pitkään. Käytettynä lääkeai- neena on lähinnä ollut syproteroniasetaatti (jatkossa CPA, cyproterone acetate), joka vä- hentää verenkierrossa olevaa testosteronin määrää. CPA:n ohella ainakin Tanskassa on käy- tetty lisäksi leuprolidia, joka myös alentaa elimistön testosteronipitoisuutta. Leuprolidin lisäksi samaan lääkeaineryhmään kuuluu muun muassa triptoreliini, jota on myös testattu seksuaalirikollisilla. Triptoreliini on osoittautunut toimivaksi joillakin sellaisilla seksuaali- rikollisilla, jotka eivät ole aiemmin reagoineet CPA-lääkehoitoon. Sekä leuprolidia että syproteroniasetaattia käytetään tavallisesti lääkkeinä eturauhassyövän hoidossa. Molempia on saatavilla injektiomuodossa, jolloin hoidon toteuttamista voidaan valvoa paremmin kuin jos rikoksentekijä ottaisi lääkkeensä itse suun kautta. Esimerkiksi Tanskassa lääkehoitoa saaville seksuaalirikollisille annetaan CPA-injektio kahden viikon välein ja leuprolidi-injektio kolmen kuukauden välein. Seksuaalirikollisten lääkehoitoon sisältyy myös riskejä. CPA-lääkehoitoon liitettyjä haital- lisia sivuvaikutuksia ovat muun muassa rintojen kasvu, painon nousu sekä maksavauriot. Vaikka Euroopassa ja Kanadassa CPA:ta on käytetty jo pitkään, esimerkiksi Yhdysvallois- sa sitä ei käytetä johtuen lääkkeen mahdollisista pitkäaikaisista vaikutuksista maksan toi- mintaan. Sellaisilla henkilöillä, joilla lisääntynyt seksuaalinen aktiivisuus on seurausta eli- mellisistä syistä, kuten esimerkiksi kasvaimen tai dementian aiheuttamista muutoksista ai- vojen toiminnassa, ei CPA:lla välttämättä saavuteta aktiviteetin vähenemistä. Joillakin skit- sofreniapotilailla lääkehoito on jopa pahentanut tilannetta. Sekä CPA että leuprolidi saattavat molemmat aiheuttaa luun tiheyden vähenemistä, mistä syystä lääkehoitoon tulisi yhdistää jatkuva terveydentilan tarkkailu, esimerkiksi ottamalla hoitoon osallistuvilta säännöllisin väliajoin verikoe ja tutkimalla siitä muun muassa maksa- arvot ja veren kalsiumpitoisuus. Huomion arvoista on, että leuprolidi nostaa aluksi testoste- ronitasoa kehossa, minkä vuoksi hoitoa aloitettaessa on käytettävä lisäksi jotakin lää- keainetta tasoittamaan tätä alkuvaiheen testosteronitason nousua. Yhdysvalloissa seksuaalirikollisten uusimisriskin vähentämiseen on käytetty medroksipro- gesteroniasetaattia eli keltarauhashormonia (MPA), jolla myös on veren testosteronitasoa alentava vaikutus. Keltarauhashormonia käytetään tavallisesti raskauden ehkäisyyn ja rin- tasyövän hoitoon. Seksuaalirikollisten hoidossa mahdollisia sivuvaikutuksia ovat muun muassa painon nousu, diabetes, rintojen kasvu ja laskimotukokset. Monet tutkijat ovat pitä- 39 neet CPA:ta keltarauhashormonia parempana vaihtoehtona sen vähäisempien sivuvaikutus- ten vuoksi. Hormonaalisten lääkehoitojen lisäksi seksuaalirikollisten uusimisriskiin on pyritty vaikut- tamaan selektiivisillä serotoniinin takaisinoton estäjillä (jatkossa SSRI, selective serotonin reuptake inhibitors), joita tavallisesti käytetään muun muassa masennuksen ja pakko- oireisen häiriön hoitoon. Vaikuttavan mekanismin pakonomaisen seksuaalisen ajattelun tai käyttäytymisen vähentymiseen arvellaan olevan sama, joka toimii pakko-oireisen häiriön hoidossa. SSRI-lääkityksen vaikutusta pakonomaiseen seksuaaliseen käyttäytymiseen on toistaiseksi tutkittu melko vähän, mutta saadut tulokset ovat olleet pääosin lupaavia. SSRI-lääkkeiden huonona puolena seksuaalirikollisten uusimisriskin vähentämisessä on se, että niitä on saatavilla ainoastaan suun kautta otettavassa muodossa. Tällöin lääkkeen otta- minen jää lääkittävän itsensä vastuulle. Päivittäisen lääkityksen valvomisen järjestäminen vankilan tai muun laitoksen ulkopuolella olisi todennäköisesti kallista ja myös vaikeaa to- teuttaa käytännössä. Pitkävaikutteisin SSRI-valmisteista saattaa kuitenkin olla tehokas jopa kahdesti viikossa otettuna, jos kerta-annos on riittävän suuri. Näiden lääkkeiden pitoisuus veressä voidaan tarkistaa verikokein. Myönteisenä puolena voidaan pitää sitä, että SSRI- lääkkeitä voivat käyttää myös seksuaalirikoksiin syyllistyneet naiset, ja lisäksi sivuvaiku- tukset ovat tavallisesti lievempiä kuin hormonaalisilla lääkkeillä. Myös erilaiset yhdistel- mähoidot ovat mahdollisia, esimerkiksi leuprolidin ja SSRI-ryhmään kuuluvan lääkeaineen yhdistelmää pidetään nykyään lupaavana seksuaalirikollisten hoitomuotona. Seksuaalirikollisten hoidossa on 2000-luvulla melko hyvin tuloksin kokeiltu myös naltrek- sonia, jota yleisemmin käytetään alkoholismin ja muiden riippuvuuksien hoidossa. Niillä potilailla, joilla alkoholin estoja vähentävä vaikutus säännönmukaisesti liittyy rikosten te- kemiseen, tulee myös kysymykseen hoito disulfiraamilla eli Antabuksella. Yleensä Antabus estää tehokkaasti alkoholin käytön, ja annostus kahdesti viikossa on riittävä. Suomessa ei ole lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi seksuaalirikollisten velvoitteellisen lää- kehoidon. Vapaaehtoinen lääkehoito on kuitenkin myös meillä mahdollista, joskin se on käytännössä ollut erittäin harvinaista. Ainoastaan muutama seksuaalirikoksesta tuomittu vanki on vapauduttuaan toivonut lääkehoitoa. Tällöin käytetty lääkeaine on ollut CPA. Vuonna 2007 myönnettiin Suomessa myyntilupa uudelle pakonomaisen seksuaalisen käyt- täytymisen hoitoon tarkoitetulle lääkkeelle, jonka vaikuttava aine on yllä mainittu triptore- liini. Lääkettä ei ole ilmeisesti vielä käytetty seksuaalirikollisilla Suomessa. 40 7. Seksuaalirikollisten hoito eräissä Euroopan maissa Seksuaalirikollisten hoitoa on selvitetty maissa, jotka oikeusjärjestelmältään ja yhteiskun- nallisilta oloiltaan ovat mahdollisimman hyvin Suomeen rinnastettavia. Seksuaalirikollisten lääkkeellistä pakkohoitoa ei yhdessäkään vertailumaassa ole; toisaalta seksuaalirikoksiin syyllistyneille pyritään entistä aktiivisemmin tarjoamaan erilaisia hoitomahdollisuuksia, ja erityisesti lääkehoidon mahdollisuudet ovat alkaneet herättää uutta kiinnostusta. 7.1. Seksuaalirikollisten hoito ja kuntoutus Ruotsin vankeinhoi- dossa 7.1.1. Seksuaalirikoksista tuomittavat seuraamukset Ruotsissa Ruotsin rikosoikeudellisessa seuraamusjärjestelmässä on hyvin laaja kirjo erilaisia rikoksis- ta määrättäviä seuraamuksia ja niiden yhdistelmiä. Tuomioistuin voi määrätä sakkorangais- tuksen, vankeutta, ehdollista vankeutta, suojeluvalvontaa tai suljettua nuorisohoitoa. Se voi myös määrätä rikoksentekijän oikeuspsykiatriseen tai päihteiden väärinkäyttäjille tarkoitet- tuun hoitoon. Lisäksi on olemassa suojeluvalvontaan yhdistetty sopimushoitomahdollisuus. Ehdolliseen rangaistukseen ja suojeluvalvontaan voidaan myös liittää yhdyskuntapalvelua. Osa tuomituista lyhyistä vankeusrangaistuksista suoritetaan teknisen valvonnan alaisena vapaudessa. Kriminaalihuollon viranomaiset päättävät vankeuden muuntamisesta valvon- naksi, jos laissa säädetyt valvontarangaistuksen edellytykset täyttyvät. Vuonna 2006 Ruotsissa sopimushoidon aloitti kahdeksan seksuaalirikoksesta päärikoksena tuomittua henkilöä. Suojeluvalvontaan määrättiin 88 seksuaalirikollista. Valvontarangais- tuksia aloitettiin 61. Yhdyskuntapalvelua suoritti samana vuonna 18 seksuaalirikollista. Tiedoista ei ilmene, minkälaisista seksuaalirikoksista on ollut kysymys. Ruotsissa tuomioistuin voi määrätä vakavasta mielenterveyden häiriöstä kärsivän rikoksen- tekijän oikeuspsykiatriseen hoitoon (brottsbalken 31 luvun 3 § sekä lag om rättspsykiatrisk vård). Edellytyksenä on, että laitoshoitoa pidetään rikoksentekijän psyykkinen tila ja henki- lökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen perusteltuna. Pykälässä tarkoitetun laitoshoidon aikana tuomittu on potilaana jossakin psykiatrian hoitoyksikössä, ja hoitoon voi vapauden- menetyksen lisäksi liittyä muutakin pakkoa. Oikeuspsykiatriseen hoitoon ei voida määrätä, jos rikoksentekijä on syyllistynyt vain tekoihin, joista sakkorangaistus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi. Tuomioistuin voi yhdistää hoitomääräykseen muitakin seuraamuksia, ei kuitenkaan vankeutta eikä määräystä muuhun erityiseen hoitoon esimerkiksi päihderiippu- vuuden nojalla. Seuraamusten yhdistämisen tulee olla perusteltua rikoksentekijän aikai- semman rikollisuuden vuoksi tai muusta erityisestä syystä. Ruotsissa on alettu pitää ongelmallisena järjestelmää, jossa hoidon ja rangaistuksen välinen raja on epäselvä. Hallitus käynnisti heinäkuussa 2008 säädösvalmistelun oikeuspsykiatrisen hoitomääräyksen poistamiseksi seuraamusjärjestelmästä. Asiaa koskevan lakiehdotuksen on tarkoitus olla valmis viimeistään kesäkuussa 2010. Vaikeasta mielenterveyden häiriöstä 41 tai vastaavasta tilasta kärsiviä rikoksentekijöitä ei uudistuksen toteuduttua voitaisi tuomita rangaistukseen lainkaan, syyntakeisiksi katsottavat vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneet tuomittaisiin vankeuteen. Samassa yhteydessä psykiatrisen pakkohoidon määrääminen teh- täisiin nykyistä helpommaksi. Rangaistuksen pituuden tulee määräytyä tehdyn rikoksen, ei rikoksentekijän hoidon tarpeen perusteella. Heinäkuun alussa 2008 tuli voimaan psyykkisistä häiriöistä kärsivien rikoksentekijöiden seuraamuksia koskeva osittaisuudistus, jossa tehtiin mahdolliseksi vankeusrangaistuksen tuomitseminen myös vaikeasta mielenterveyden häiriöstä kärsivälle rikoksentekijälle. Van- keuden tuomitseminen mielenterveydeltään vakavasti häiriintyneelle oli aiemmin kokonaan kielletty, mutta uudistuksen jälkeen se on erityisistä syistä mahdollista. Vankeutta ei kui- tenkaan voida tuomita rikoksentekijälle, jolta on mielenterveyden häiriön vuoksi täysin puuttunut kyky arvioida tekonsa merkitys. Samassa yhteydessä 1.7.2008 otettiin Ruotsissa uutena psykiatrisen hoidon muotona käyttöön pakkoa sisältävä avohoito. 7.1.2. Seksuaalirikollisten hoitomuodot Ruotsissa Seksuaalirikoksia koskeva problematiikka on ollut 1990-luvulla suuren Ruotsissa yhteis- kunnallisen kiinnostuksen kohteena. Tästä aiheutui, että myös vankeinhoidon viranomaisia vaadittiin lisäämään seksuaalirikoksista tuomituille tarkoitettuja hoitomuotoja. Keskusvi- rasto (Kriminalvårdsstyrelse) julkaisi asiasta kirjelmän13, joka sisältää seksuaalirikollisia koskevan kuntoutuksen ja hoidon päälinjaukset. Ruotsin vankeinhoidossa ei ole laissa määriteltyjä rajoituksia tai mahdollisuuksia lääkehoi- don (antihormonaalinen tai muu farmakologinen hoito) määräämiselle. Säännöksiä ei ole myöskään siitä, miten hoito tulisi toteuttaa. Hoidon aloittaminen on täysin vangin oman kiinnostuksen varassa. Lisäksi vaaditaan, että on olemassa lääkäri, jolla on osaamista lää- kehoidon antamisessa, ja että vanki on halukas noudattamaan hoitoa vapautumisensa jäl- keen. Seksuaalirikollisten toimintaohjelmia ohjaa Ruotsin vankeinhoidossa kolme perustavoitetta: 1. Uusintarikollisuuden vähentäminen tiedottamalla, vaikuttamalla ja motivoimalla vankia hoitoon, joka määritellään hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa perustuen. Tavoit- teena ei ole "parantaa vankia" vaan pikemminkin lisätä vangin kykyä hallita omaa käyttäytymistään keskittymällä erityisesti niihin tekijöihin, jotka lisäävät uusimis- riskiä. 2. Vankeusajan haitallisten vaikutusten vähentäminen. Toimintaohjelmia toteutetaan erityisissä vankilayksiköissä. Tämä johtuu siitä, että seksuaalirikolliset joutuvat muuten vankilassa toisten vankien painostamiksi. 3. Seksuaalirikollisuuteen liittyvän osaamisen, tiedon ja ymmärryksen lisääminen. Seksuaalirikollinen joutuu itse selostamaan käyttäytymistään ja niitä olosuhteita, jotka ovat johtaneet rikokseen. Tällä tavoin lisätään tietoa seksuaalirikoksista. 13 Kriminalvårdsstyrelse 2005 42 Toiminta- ja hoito-ohjelmia toteutetaan erityisissä laitoksissa ja tähän toimintaan varatuilla erityisresursseilla. Tärkein hoitomuoto on psykoterapia, johon kuuluvat psykoanalyyttisesti painottuneet hoitomenetelmät, käyttäytymisterapia ja muu kognitiivinen terapia. Myös lää- kehoito voi tulla kysymykseen. Hoito- ja kuntoutusohjelmien arviointia suoritetaan jatku- vasti. Kriminalvårdenin julkaisussa14 kuvataan tarkemmin käytössä olevia ohjelmia. Perusvaati- muksena ohjelmille on, että ohjelma on strukturoitu, ajallisesti jaksotettu ja seurantakelpoi- nen. Kohderyhmän tulee olla tarkasti määritelty ja rajattu ja toimenpiteiden tulee pohjautua yksittäisen vangin rikoksen erityispiirteisiin. Tavoitteena on antaa vangeille uudenlaista tietoa, tietämystä ja uudenlaisia käytösmalleja, joilla uusintarikollisuutta voidaan vähentää. Ohjelmatoiminnan tulee täyttää ohjelmille asetetut tarkat laatukriteerit. Vangin osallistu- minen tulee muovata yksilöllisesti ja sen tulee perustua hänen kriminogeenisiin tarpeisiinsa, rikoksen erityislaatuun ja uusimisriskiin. Ruotsin vankeinhoidossa on kolmentyyppisiä ohjelmia seksuaalirikollisille. 1. Informaatio-ohjelma. Ohjelman tarkoituksena on antaa uutta tietoa vangille. Ohjelma on pakollinen ja sen tulee sisältyä rangaistuksen toimeenpanosuunnitelmaan. Tavoitteena on, että kaikki seksuaalirikoksista tuomitut suorittavat informaatio-ohjelman. Ohjelmassa annetaan tietoa lainsäädännöstä, yhteiskunnan asennoitumisesta seksuaalirikoksiin sekä vankiloiden ohjelmatarjonnasta ja mahdollisuuksista psykoterapeuttiseen hoitoon. Tarkoi- tuksena on, että tiedotus olisi neutraalia siten, että vältetään seksuaalirikollisen puolustus- mekanismien vahvistuminen. Henkilökunnalta edellytetään tietoja yleisestä ja kliinisestä seksologiasta ja keskustelumetodiikasta. 2. Motivointiohjelmat. Ohjelmien tavoitteena on lisätä vangin tietämystä. Motivointioh- jelma on pakollinen ja sen tulee sisältyä vangin toimeenpanosuunnitelmaan. Tavoitteena on, motivointiohjelma saavuttaisi kaikki seksuaalirikoksista tuomitut vangit. Ohjelmassa annetaan tietoa seksuaalisuudesta, sukupuolirooleista, ihmisen psykoseksuaalisesta kehityk- sestä, seksuaalisuudesta ja huumeista, seksuaalisuudesta ja väkivallasta, seksuaalisuudesta eri kulttuureissa, psykoterapeuttisesta hoidosta sekä lääkehoidosta. Ohjelmalla pyritään motivoimaan vankia hoitoon, esimerkiksi psykoterapiaan. Henkilökunnalta vaaditaan sek- sologian jatko-opintoja sekä koulutusta aikuispedagogiikasta. 3. Hoito- ja toimintaohjelmat. Hoito- ja toimintaohjelmien tarkoituksena on saada aikaan muutos vangissa. Kaikille seksuaalirikollisille on tarjottava hoitoa. Erityisenä kohderyhmä- nä ovat ensikertaiset vangit. Osallistuminen ohjelmaan on vapaaehtoista. Hoidon pitää pe- rustua vakiintuneeseen ja teoriapohjaiseen menetelmään. Hoidon tavoitteena on keskittyä niihin tilanteisiin ja tekijöihin, jotka ovat uusimisen riskitekijöitä. Vankia autetaan kanta- maan vastuuta omasta seksuaalisesta käyttäytymisestään ja muista rikollisuuteen liittyvistä ongelmista. Tavoitteena on myös oppia luomaan toimivia, muuhun kuin riistoon perustuvia ihmissuhteita sekä vahvistaa vangin itsetuntoa. Hoitoa antaa psykologi, psykoterapeutti tai lääkäri, jolla on psykoterapiakoulutus. 14 Kriminalvård 1998. 43 Ohjelmana käytetään "Relation och samlevnad" eli ROS-nimistä kognitiivista ohjelmaa, joka on myös psykodynaaminen ja käyttäytymisterapeuttinen. Ohjelma on otettu käyttöön 2002. ROS perustuu Kanadassa käytössä olevaan ohjelmaan, mutta se on sovitettu ruotsa- laisiin olosuhteisiin. ROS on tarkoitettu kaikentyyppisiin seksuaalirikoksiin syyllistyneille miehille. Ohjelmaa toteutetaan sekä ryhmäistunnoin että yksilöllisesti. Ohjelma rakentuu viiteen tekijään, jotka tutkimustiedon perusteella ovat seksuaalisen väki- vallan riskitekijöitä: • totuuden vääristely, jolla rikoksentekijä tekee itselleen helpommaksi hyväksyä ri- kollinen käyttäytymisensä • heikot ihmissuhteet ja sosiaaliset kyvyt • puutteellinen empatiakyky ja puutteellinen "uhritietoisuus" • tunteiden käsittelyn ongelmat • poikkeavat seksuaaliset fantasiat ja poikkeava kiihottuminen Ohjelma kestää kahdeksan viikkoa ja käsittää 108 tuntia. Ohjelman toimeenpanosta vastaa kaksi vankeinhoidon henkilöstöön kuuluvaa työntekijää, joista toinen on psykologi tai psy- koterapeutti. Vuonna 2007 ROS-ohjelman suoritti 66 vankia ja vuonna 2006 yhteensä 59 vankia. Ohjelmaa voidaan täydentää "Risker, analyser och strategier"-osiolla. Tässä jaksossa koh- teena on ROS-ohjelmaa vahvemmin yksittäinen rikoksentekijä, joka joutuu tekemään riski- analyysin itsestään, kirjoittamaan elämäkertansa ja tekemään itselleen vapauttamissuunni- telman. Tämä osuus voidaan suorittaa myös ehdonalaisessa vapaudessa. Seksuaalirikoksista tuomittujen määrä on viime vuosina Ruotsissa noussut huomattavasti. Kun 2000-luvun alussa tuomioita oli 670-730 vuosittain, vuosina 2005-2006 tuomittuja on ollut noin 1 000. Ruotsissa onkin viime aikoina käyty varsin vilkasta keskustelua lääkehoi- don mahdollisuuksista, ja asiasta on myös tehty aloite eduskunnalle.15 Ruotsin vankeinhoi- don keskusviraston kannan mukaan16 kemiallinen kastraatio yksinomaisena hoitomuotona ei toimi, koska tällöin hoidetaan tai hillitään ainoastaan oireita. Seksuaalirikollisille tulee antaa psykologista tai psykoterapeuttista hoitoa, jolla voidaan vaikuttaa rikollisuuden taus- talla oleviin dynaamisiin, rikollisuutta ylläpitäviin riskitekijöihin. Seksuaalirikoksista käyty vilkas keskustelu on johtanut joihinkin tarkennuksiin vankeinhoi- don lainsäädännössä. Esimerkiksi omaisuuden hallussapitoa koskevia säännöksiä on täs- mennetty siten, että hallussapitoa voidaan rajoittaa, jos siitä on kielteisiä vaikutuksia ohjel- mien toimeenpanolle. Seksuaalirikoksesta tuomittua vankia voidaan nykyään esimerkiksi kieltää pitämästä hallussaan pornografista kirjallisuutta. 15 Motion 2007/08:JU369 16 Kwarnmark 44 7.1.3. Seksuaalirikollisten hoito vankilan ulkopuolella Karoliinisessa yliopistosairaalassa Huddingessa avattiin huhtikuussa 2006 seksuaalislääke- tieteellinen keskus. Lääkärikeskus on tarkoitettu henkilöille, joilla on ongelmia seksuaali- sen toimintakykynsä kanssa. Vastaanotto on tarkoitettu tämän lisäksi henkilöille, joilla on pakonomaista seksuaalista riippuvuutta ja erilaisia seksuaalisia poikkeavuuksia sekä henki- löille, joilla on riski syyllistyä seksuaalirikoksiin tai jotka ovat jo syyllistyneet seksuaaliri- koksiin. Keskuksessa on useita erikoislääkäreitä, psykologeja, psykoterapeutteja, kuraatto- reita ja sairaanhoitajia. Hoitoon voi hakeutua itse tai lääkärin lähetteellä. Keskuksen toiminnan tavoitteena on ennaltaehkäistä seksuaalista väkivaltaa, ja se tekee yhteistyötä muun muassa sosiaaliviranomaisten ja vankeinhoidon kanssa. Klinikka toimii myös koko Ruotsia palvelevana seksuaalis-lääketieteellisenä osaamiskeskuksena. Tarkoi- tuksena on koota tieteellistä tutkimusta erilaisista hoitomuodoista ja niiden vaikuttavuudes- ta. Klinikalla annetaan esimerkiksi pedofiileille pitkäaikaista psykoterapiaa, johon voidaan yhdistää myös lääkehoito. Heitä ei katsota voitavan "parantaa", mutta riskejä voidaan vä- hentää huomattavasti opettamalla välttämään tilanteita, joissa he joutuvat tekemisiin lasten kanssa. Olennaista on myös, että pedofiili itse ymmärtää ajattelunsa virheellisyyden.17 7.2. Seksuaalirikollisten kuntoutus ja lääkehoito Norjassa 7.2.1. Yleistä Norjassa seksuaalirikollisten hoidon perustana ovat lääkkeettömät keskusteluterapiat. Hor- monihoitoa on käytetty hyvin vähän, ja suhtautuminen siihen on ollut ristiriitaista. Vapaaehtoisen hormonihoidon yhdistämistä kognitiiviseen terapiaan seksuaalirikollisten hoidossa on kuitenkin vuodesta 2004 alkaen kokeiltu Trondheimin vankilassa. Tällaisen yhdistelmähoidon tuloksia kuvataan vuonna 2006 julkaistussa artikkelissa Behandling av seksuelle overgri pere med leuprorelin. 18Lääkehoitoa kokeillut ryhmä ei ollut suuri: artik- kelissa käsiteltävän hormonihoidon oli aloittanut viisi vankia, joista kolme oli suorittanut ohjelman loppuun. Kaikki osallistujat suorittivat pitkiä tuomioita seksuaalirikoksista. Hormonihoidon kokeilu perustuu Norjan sosiaali- ja terveysministeriön asettaman komitean jo vuonna 1996 tekemään ehdotukseen, jonka mukaan seksuaalirikollisten strukturoituja oppimisterapeuttisia hoito-ohjelmia vankiloissa tulisi lisätä. Komitea esitti myös, että vaka- vimpiin seksuaalirikoksiin syyllistyneille tarjottaisiin mahdollisuus vapaaehtoiseen hor- monihoitoon, jonka tarkoituksena olisi vähentää seksuaalista halukkuutta. Ehdotuksen mu- kaan hoito järjestettäisiin tiiviissä yhteistyössä sisätautilääkärin, psykoterapeutin ja vankia 17 Stefan Arver 18 Tidsskr Nor Lægeforen 2006 45 hoitavan lääkärin kesken. Mietinnössä painotetaan, ettei hormonihoito saa muodostua yh- deksi rangaistuksen osaksi. 7.2.2. Trondheimin ohjelma Trondheimissa käytetty hoito-ohjelma on kaksiosainen. Kumpaankin jaksoon sisältyy 100 tuntia ryhmätapaamisia ja kumpikin jakso kestää noin kahdeksan kuukautta. Toteutuksessa ovat mukana kliinisen psykologian asiantuntija ja pakkohoidon asiantuntija Brøsetin sairaa- laosastosta sekä Trondheimin vankilan virkamies. Brøset on vaarallisten mielenterveyspoti- laiden hoitoon ja oikeuspsykiatriaan erikoistunut osaamiskeskus, joka tuottaa myös psykiat- risia palveluja oikeuslaitokselle ja vankiloille. Ohjelman ensimmäinen osa perustuu englantilaiseen kognitiivisen terapian ohjelmaan (Sex Offender Treatment Programme, SOTP), joka on ollut käytössä Norjassa Bergenin vanki- lassa vuodesta 1998. Vapaaehtoinen hormonihoito voidaan yhdistää hoito-ohjelman toiseen jaksoon. Terapian ja lääkityksen yhdistämisellä pyritään varmistamaan se, että ohjelmalla päästään vaikuttamaan myös rikollisen käyttäytymisen syihin, ei vain oireisiin. Lääkitys ainoana hoitomuotona merkitsisi vain oireisiin puuttumista. Trondheimissa käytetään tiivis- tettyjä versioita Englannin SOTP-ohjelmasta. Hoidon lääketieteellinen seuranta on tiivistä. Hoitojakson alussa ja sen aikana mitataan muun muassa vankien hormonitasoja verinäytteistä. Ohjelmaan osallistuneiden vankien testosteronitasot laskivat kolmen kuukauden aikana normaaliarvoista kastraatiota vastaaval- le tasolle. Jokaisella vuoteen 2006 mennessä ohjelman läpi käyneellä vangilla oli useita psykiatrisia diagnooseja, esimerkiksi pedofilian lisäksi jokin persoonallisuushäiriö. Hoidon tuloksena kaikki osallistujat menettivät elämää hallinneen kiinnostuksensa seksiin täysin. Vakavia sivuvaikutuksia ei ilmennyt. Ohjelman keskeyttäneiden vankien seksuaalinen halu ja aktivi- teetti palasivat kuukauden kuluttua hoidon loppumisesta. Kaikki kolme koko ohjelman suorittanutta vankia oli tuomittu lapsiin kohdistuvista seksu- aalirikoksista. Vangit olivat keskimäärin 39-vuotiaita ja heidän tuomionsa keskimäärin 12 vuoden pituisia. Vangit eivät saaneet hormonihoidon käyttämisestä minkäänlaisia etuja, esimerkiksi poistu- mislupia tai mahdollisuutta aikaistettuun ehdonalaiseen vapautumiseen. Norjassa on kes- kusteltu hormonihoidon ottamisesta huomioon rangaistuksen täytäntöönpanossa jollain ta- voin. Haittana pidetään sitä, että edut voisivat vaikuttaa tapaan, jolla hormonihoitoa saavat vangit raportoivat omasta seksuaalisesta aktiviteetistaan. Hoito-ohjelma perustuu rikoksen- tekijän itsensä ilmoittamiin tietoihin muun muassa seksuaalisesta halukkuudestaan. Ohjelman loppuun suorittaneet vangit olivat erittäin tyytyväisiä hoitoon. Lääkitys oli pois- tanut häiritsevät seksuaaliset pakkomielteet, joista yksi potilaista totesi kärsineensä ”15 vuotta 24 tuntia vuorokaudessa”. 46 Kaikki kokeiluun osallistuneet ilmoittivat, ettei hoito vaikuttanut siihen, miten he kokivat itsensä miehinä. Artikkelissa muistutetaan kuitenkin, että osallistujat olivat hormonihoidon aikana vankilassa. Vapaudessa he olisivat ehkä kokeneet asian toisin. Artikkelissa pidetään kokeilusta saatuja tuloksia hyvinä ja todetaan mahdollisuuden hor- monihoitoon säilyvän edelleen yhtenä seksuaalirikollisten hoitomuotona Norjassa. 7.2.3. Lääkitys Trondheimissa valittiin tarjolla olevista lääkeaineista käyttöön leuprolidi. Artikkelin mu- kaan myös syproteroni ja medroksiprogesteroni eli keltarauhashormoni ovat yleensä osoit- tautuneet tehokkaiksi seksuaalirikollisten hoidossa, mutta yksittäistapauksissa niillä ei aina ole ollut tavoiteltua vaikutusta. Aikaisemmin syproteronia käyttäneiden, mutta leuprolidin vaihtaneiden potilaiden hoitotulokset ovat tutkimusten mukaan parantuneet. Leuprolidi kuuluu niin kutsuttuihin gonadotropiineja vapauttavan hormonin vastavaikuttajiin, joiden sivuvaikutukset ovat tavallisesti lievempiä kuin syproteronin tai keltarauhashormonin. Syp- roteronin ongelmiin kuuluu lisäksi se, että hoidon keskeyttävien potilaiden määrä on suuri. Koko ohjelman suorittaneiden vankien hormonihoidon sivuvaikutukset pysyivät kohtuulli- sella tasolla. Toisella ohjelman keskeyttäneistä vangeista oli ollut hyvin runsaasti ns. kuu- mia aaltoja. Muilla oli samantyyppisiä oireita lievempinä. Yksi vangeista ei saanut hoidosta minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Leuprolidin mahdollisina sivuvaikutuksina mainitaan lisäksi muun muassa masentuneisuus, painonnousu ja kova väsymys. Pitkäaikainen käyttö saattaa vaikuttaa potilaan luun tihey- teen. Artikkelissa todetaan, että leuprolidin pitkäaikaisen käytön vaikutuksia on syytä seurata ja tutkia. Ohjelmaan osallistuneiden hoitojaksot vaihtelivat kolmesta kuukaudesta vuoteen. 7.3. Seksuaalirikollisten hoito Tanskassa 7.3.1. Seksuaalirikoksia koskeva lainsäädäntö Säännökset insestistä sisältyvät Tanskan rikoslain 210 §:ään ja säännökset muista seksuaali- rikoksista rikoslain 216-236 §:ään. Seksuaalirikoksesta voidaan lain mukaan tuomita ehdottoman vankeuden tai yhdyskunta- seuraamuksen sijasta psykiatriseen hoitoon, jos tuomittu oli rikoksen tehdessään psyykki- sesti sairas tai kärsi henkisestä poikkeavuudesta. Rikoslaissa on säännökset myös ajaltaan määräämättömän vapaudenmenetyksen käsittä- vään seuraamukseen tuomitsemisesta. Rikoslain 70 §:n mukaan henkilö voidaan tuomita preventiiviseen vankeuteen: 47 • jos hänet on tuomittu raiskauksesta tai muusta vakavasta seksuaalirikoksesta tai täl- laisen rikoksen yrityksestä taikka muusta vakavasta seksuaalirikoksesta; ja • teosta ja tekijän luonteenlaadusta sekä tekijän rikosrekisteristä saadun tiedon perus- teella on ilmeistä, että hän on vaaraksi toisen henkilön hengelle, terveydelle tai va- paudelle; ja • preventiivisen vankeuden käyttö vankeuden sijasta on tarpeen tämän vaaran välttä- miseksi. Rikoslain 70 § muutettiin nykyiseen muotoonsa vuonna 1997. Muutoksella lievennettiin preventiivisen vankeuden käytön edellytyksiä jonkin verran. Preventiivissä vankeudessa olevalle suositellaan sukupuoliviettiä vaimentavaa lääkehoitoa, jotta ehdonalainen vapautuminen olisi mahdollista. Vapautumisesta päättää tuomioistuin, joka arvioi harkinnassaan muitakin tekijöitä, kuten tekijän vaarallisuutta, teon luonnetta ja vapaudenmenetysajan pituutta. Tanskassa voimistettiin vuonna 1997 lapsiin kohdistuviin seksuaalirikollisiin kohdistuvia toimenpiteitä. Osin vahvistettiin hoitojärjestelmää ja osin heihin kohdistavaa valvonta- ja tarkastustoimintaa. Ehdollinen rangaistus ja hoitoseuraamus Tanskassa seksuaalirikoksesta tuomittu voidaan määrätä ehdottoman vankeuden sijasta ehdolliseen tuomioon, jonka sisältönä on kahden vuoden pituinen seksuaalikäyttäytymiseen vaikuttava psykiatrinen hoito. Kohderyhmänä hoidossa ovat henkilöt, jotka muuten olisi tuomittu neljästä kuukaudesta vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangais- tukseen seksuaalirikoksesta. Rikos ei ole saanut sisältää väkivaltaa tai pakottamista. Hoitoon pääsylle on asetettu useita ehtoja. Tuomitun tulee olla motivoitunut osallistumaan hoitoon. Tuomitun tulee tunnustaa olevansa syyllinen ja ilmaista tarvitsevansa hoitoa. Li- säksi ehtona on, että riski uuteen seksuaalirikokseen hoidon aikana arvioidaan vähäiseksi. Hoitomahdollisuus ei koske väkivaltaisia pedofiilejä, joiden riskiä syyllistyä hoidon aikana uusiin rikoksiin ei voida pitää vähäisenä. Myös aikaisemmat seksuaalirikoksista saadut tuo- miot saattavat aiheuttaa, ettei tuomittu pääse hoidon piirin. Hoito järjestetään tiiviissä yh- teistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa. 7.3.2. Seksuaalirikollisten lääkehoito Herstedvesterissa Herstedvester on koko Tankan alueen kattava hoitolaitos, jossa on 133 suljettua laitospaik- kaa ja 15-paikkainen avo-osasto. Laitokseen sijoitetaan psykiatrisen ja psykologisen hoi- don, avun ja tarkkailun tarpeessa olevia vankeja sekä ajallisesti määräämättömään rangais- tukseen tuomittuja vankeja. Hedstedvester ei ole varsinainen sairaala, eikä sinne sijoiteta mielisairaita henkilöitä. Laitoksessa on muun muassa naisosasto, grönlantilaisten osasto sekä valvontaosasto seksuaalirikoksista tuomittuja varten. 48 Vuodesta 1989 asti laitoksessa on annettu seksuaaliviettiä vaimentavaa lääkehoitoa vaaral- lisille seksuaalirikollisille, jos kokonaisvaltaisen arvion perusteella on päädytty siihen, ettei psykoterapia yksinomaan ole riittävä keino estämään tulevia seksuaalirikoksia. Useat hoi- detuista ovat syyllistyneet myös muihin väkivaltarikoksiin. Laitokseen sijoitetaan myös sellaisia henkilöitä, jotka ovat kieltäytyneet ehdottoman van- keuden sijasta määrättävästä hoidosta, eivät ole soveltuneet tällaiseen hoitoon taikka jotka ovat rikkoneet hoidon ehtoja. Tarkkailuosastolla vietetyn ajan kuluessa hoitohenkilökunta arvioi, onko tuomittu motivoi- tunut hoitoon. Yhteensä 55 tuomittua on saanut lääkehoitoa vuodesta 1989 lähtien, jolloin hoito laitokses- sa aloitettiin. Noin kaksi tai kolme tuomittua aloittaa vuosittain tällaisen hoidon. Lääkehoidon edellytyksenä on, että • tuomittu on syyllistynyt toisen henkilön turvallisuutta vaarantavaan vakavaan seksuaalirikokseen tai uusinut tällaisen rikoksen, • arvioidaan, että on olemassa riski uusiin rikoksiin ja • arvioidaan, että on kyse on rikoksentekijästä, jonka uusintarikollisuusriskiä ei voida riittävästi vähentää terapialla, päihdehoidolla tai muulla lääketieteellisellä hoidolla. Sukupuoliviettiä vaimentavaa lääkehoitoa annetaan tapauksissa, joissa kaikki muut mahdol- lisuudet arvioidaan riittämättömiksi ehkäisemään vakavan seksuaalirikoksen uusiminen. Lääkehoitoa saavia vankeja hoidetaan samoin kuin muitakin vankeja esimerkiksi anta- bushoidolla. Lääketieteellis-eettisten periaatteiden mukaisesti lääkehoito on myös Tanskassa vapaaeh- toista ja perustuu tuomitun kirjalliseen suostumukseen. Tällaista käytäntöä on noudatettu vuodesta 1996 lähtien. Ennen suostumusta sisätautilääkäri on antanut tuomitulle suullista ja kirjallista tietoa lääkehoidon vaikutuksista. Jos tuomittu ei kuitenkaan suostu hoitoon, tämä saattaa johtaa siihen, ettei hän pääse eh- donalaiseen vapauteen tai hänelle ei myönnetä poistumislupia, koska riski uusiin rikoksiin on liian korkea. Nykyisin hoidon kohderyhmänä ovat ennen kaikkea pitkää rangaistusta suorittavat. Lääke- hoidon tarkoituksena on yhdessä psykoterapian kanssa vapauttaa tuomittu pakkomielteen omaisista seksuaalisista kuvitelmista ja hillitä hänen sukupuoliviettiään. Ihanteellisessa ta- pauksessa riskiä uusiin rikoksiin voidaan pienentää ja väkivaltaisia mielikuvia hillitä tuomi- tun kuitenkin säilyttäessä seksuaalisen kykynsä. Lääkehoidon määrääminen Herstedvesterissä on pitkä prosessi. Ensi vaiheessa tuomittu käy pitkään keskusteluja psykiatrin tai psykologin kanssa. Tämä vaihe kestää yleensä puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Tämän jälkeen pidetään neuvottelu, johon osallistuvat juristi, 49 psykiatri tai psykologi, sosiaalityöntekijä, opettaja, vankeinhoidon virkamies sekä lääkäri. Neuvottelun perusteella voidaan tehdä päätös lääkehoidon tarjoamisesta. Jotkut neuvottelut päättyvät myös siten, että ryhmä ei ole vakuuttunut hoidon tarjoamisesta. Jos lääkehoitoa päädytään tarjoamaan, asia käsitellään vielä oikeuslääkärineuvostossa (Retslægerådet). Neuvosto on riippumaton, 10-12 lääketieteen ammattilaisesta koostuva elin, joka tarjoaa lääketieteellistä ja farmaseuttista apua viranomaisille yksittäisten kansa- laisten oikeudelliseen asemaan liittyvissä asioissa. Jos neuvosto hyväksyy lääkehoidon, hoitava psykiatri määrää verikokeita ja luuston kuvauksen. Tämän jälkeen laitoksen sisä- tautilääkäri käy vangin kanssa läpi lääkehoidon mahdolliset sivuvaikutukset. Tämän jälkeen alkaa varsinainen lääkehoito. Tuomittu saa kerran kahdessa viikossa pistok- sen syproteronia ja joka kolmas kuukausi pistoksen leuprolidia. Hoidon vaikutukset Hoidon aikana vangilta otetaan verinäytteitä joka kuudes viikko. Verinäytteillä tutkitaan munuaisten ja maksan toimintaa sekä veren kalsiumpitoisuutta. Joka 12. viikko tehdään lisäksi hormonianalyysi. Lisäksi tuomittu myös punnitaan säännöllisesti. Jos tuloksissa il- menee jotain poikkeavaa, asiaa selvittävät sekä somaattisen alan lääkäri että endokrinologi. He voivat olla suosittelematta hoidon jatkamista, jolloin hoito lopetetaan välittömästi. Van- ki keskustelee myös säännöllisesti endokrinologin ja sairaanhoitajan kanssa. Myös keskus- telut psykiatrin kanssa jatkuvat säännöllisinä, alkuvaiheessa kahden viikon välein ja myö- hemmin kolmen kuukauden välein. Antihormonaalinen hoito estää miessukupuolihormonien normaalin toiminnan ja pitemmäl- lä aikavälillä myös vähentää hormonien tuotantoa. Jos hoidon aikana ei käytetä kalkkitab- letteja, lääkehoito voi aiheuttaa lievää luuston haurastumista. Myös maksan toiminnassa saattaa ilmetä häiriöitä, jotka kuitenkin poistuvat, kun hoito lopetetaan. Myös muita fyysisiä oireita kuten hikoilua, painonnousua, rintojen arkuutta ja niiden kehittymistä saattaa esiin- tyä. Rintojen lievä suurentuminen saattaa pysyä myös hoidon lopettamisen jälkeen. Antihormonaalista hoitoa käytetään myös tietyissä eturauhasen syöpätyypeissä. Näiden potilaiden hoidosta saadun kokemuksen perusteella tiedetään, että hoidettavat saavat takai- sin seksuaalisen kykynsä 3-6 kuukauden kuluessa hoidon lopettamisesta. Herstedvesterin laitoksessa lääkehoidossa olleet potilaat ovat ilmaisseet, että he ovat olleet halukkaita sek- suaaliseen kanssakäymiseen myös hoidon aikana. Lääkehoitoa koskeva asia voidaan saattaa kansallisen potilasvalituslautakunnan käsiteltä- väksi. Lautakunta ei voi muuttaa lääkemääräystä, mutta se voi ilmaista käsityksensä asiasta. Jos lääkehoito on aiheuttanut tuomitulle vaurioita, asia voidaan saattaa käsiteltäväksi poti- lasvakuutusyhdistyksessä, joka voi maksaa korvauksia. Myös vahingonkorvausprosessi on mahdollinen. 50 Hoidon kesto Hoito voidaan Tanskassa määrätä kestämään ainoastaan sen ajan, kun tuomittu on eh- donalaisessa vapaudessa. Jos vanki vapautuu suoritettuaan koko rangaistuksensa, lääkehoi- toehtoa ei voida asettaa. Ehdonalainen vapauttaminen on mahdollista, kun vanki on suorittanut kaksi kolmasosaa rangaistuksestaan tai 12 vuotta elinkautisesta, jos vanki muun muassa sitoutuu noudatta- maan hänelle annettuja määräyksiä. Tällainen määräys voi olla psykiatrinen hoito ja suku- puoliviettiä vaimentava lääkehoito. Preventiivisestä vapaudenmenetyksestä ehdonalaiseen vapauteen pääsemisen valmistelu alkaa vankeinhoitoviranomaisen ja syyttäjän aloitteesta. Myös tuomittu ja sosiaaliviran- omainen voivat tehdä hakemuksen asiasta. Tällaisen hakemuksen tuomittu voi tehdä myös tapauksessa, jossa syyttäjä ja vankeinhoitoviranomaiset eivät pidä ehdonalaista vapauttamista suositelta- vana sillä perusteella, että tuomittu on kieltäytynyt lääkehoidosta. Jos tuomitun tai sosiaa- liviranomaisen hakemukseen ei suostuta, uusi hakemus voidaan jättää aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua edellisestä. Syyttäjä valvoo preventiivisen vankeuden pituutta myös oma-aloitteisesti. Jos tuomioistuin katsoo, että preventiivisen vankeuden edellytykset eivät enää täyty, henkilö tuomitaan määräaikaiseen vankeusrangaistukseen. Ehdonalaisesta vapa- uttamisesta päättää tällöin oikeusministeri. Vaikutukset uusintarikollisuuteen Lääkehoitoa saaneiden uusintarikollisuudesta on tehty vuonna 2006 ilmestynyt tutkimus.19 Tutkimuksessa selvitettiin 1.1.1989 ja 1.2.2000 välisenä aikana lääkehoitoa saaneiden hen- kilöiden uusintarikollisuutta. Uusintarikollisuutta seurattiin elokuuhun 2004 saakka. Tapa- uksia oli yhteensä 36, joista 15 kuitenkin oli vielä hoidossa ehdonalaisessa vapaudessa. Lopuista 21:stä yksi oli kuollut, yksi vielä vankeudessa ja yksi oli kieltäytynyt lääkehoidos- ta kolmen kuukauden jälkeen ja suorittanut sen jälkeen koko rangaistuksen. Loput 18 olivat suorittaneet loppuun ehdonalaisen vapauden koeajan. Tuloksia verrattiin neljän hoidosta kieltäytyneen tai sen lopettaneen rikoksentekijän tuloksiin. Tutkimuksen tulosten mukaan antihormonaalinen hoito psykoterapiaan liitettynä on hyvin tehokasta. Hoidon aikana kukaan ei syyllistynyt seksuaalirikokseen. Hoidon loppumisen jälkeen uusiminen hoidetussa ryhmässä oli huomattavasti vähäisempää kuin vertailuryh- mässä. Niistä 18:sta, jotka olivat kokonaan vapautuneet, ainoastaan kaksi oli uusinut seksu- aalirikoksen keskimäärin 4 167 päivässä hoidon lopettamisesta. Hoitamattomien ryhmässä kolme neljästä oli uusinut seksuaalirikoksen keskimäärin 1 138 päivän kuluessa vapautumi- sesta. On huomattava, että tutkimuksen aineisto oli hyvin pieni ja käytetty vertailuryhmä vain viitteellinen. 19 Behandling af Sædelighedskriminelle i Anstalten Herstedvester. 51 7.4. Seksuaalirikollisten lääkehoito Englannissa ja Walesissa 7.4.1. Yleistä Seksuaalirikollisten lääkehoito on jossakin muodossa ollut Englannissa käytössä varsin kauan, vaikka sen käyttö on ollut vähäistä. Lääkehoito käynnistettiin alun perin vuonna 1973. Uusi hoitomuoto perustui tuolloin lääkitystä koskevalle tutkimukselle, joka oli vuon- na 1971 suoritettu 28:lle vankeudessa tai avohoidossa olevalle miehelle. Tutkimuksen tu- losten mukaan lähes kaikkien osallistujien seksuaalinen halu heikkeni. Vuosien 1975 ja 1978 välisenä aikana 138 seksuaalirikollista vankilassa sai jonkintyyppistä lääkitystä. Lääkehoito lopetettiin, koska 12 prosentilta (N=17) miehistä jouduttiin poista- maan rinnat, jotka olivat kehittyneet hoidon sivuvaikutuksena. Antihormonaalista lääkitystä käytettiin 1980-luvulla sairaanhoidossa, muttei seuraamusjär- jestelmässä. Mahdollisuus nykymuotoiseen seksuaalirikollisten lääkehoitoon otettiin Eng- lannissa ja Walesissa käyttöön joulukuun alussa 2007. Yhdyskuntaseuraamuksista vastaa- van Probation Servicen ohjeessa (PC 35/2007) todetaan psykologisten eli terapiaan perus- tuvien hoito-ohjelmien olevan edelleen seksuaalirikollisten hoidon perustana, mutta joissa- kin tapauksissa voidaan terapian lisäksi käyttää myös lääkitystä. Lääkehoito perustuu aina rikoksentekijän suostumukselle. Tiedotteessa arvioidaan vain pienen osan seksuaalirikollisista hyötyvän lääkehoidosta. Hoi- don perusedellytyksinä ovat joko seksuaalirikosten tekemiseen vaikuttava mielenterveyden häiriö tai tuomitun mahdollinen hyötyminen lääkityksestä, joka auttaa häntä hallitsemaan seksuaalista käyttäytymistään. Lääkityksellä voidaan hoitaa esimerkiksi rikosten tekemi- seen liittyviä seksuaalisia pakkomielteitä tai kuvitelmia, joiden hallintaan terapiahoito ei aina riitä. 7.4.2. Menettely Englannissa ja Walesissa on seksuaalirikollisten lääkehoidon järjestämiseksi perustettu kansallinen neuvontapalvelu, National Advisory Service. Palvelu antaa tietoa seksuaaliri- kollisille sopivasta lääkityksestä, ratkaisee rikoksentekijän soveltuvuuden lääkehoitoon sekä ohjeistaa tiedonkulkua vankiloiden, yhdyskuntaseuraamuksista vastaavien viranomais- ten ja terveydenhuollon välillä. Tehtäviä varten on perustettu seksuaalirikollisten hoitoon erikoistuneiden psykiatrien verkosto. Asiantuntijaverkostoon kuuluva psykiatri määrää mahdollisen lääkehoidon seksuaalirikolliselle. Lääkehoitoa koskevassa tiedotteessa annetaan käytännön menettelyä koskevat ohjeet vir- kamiehille. Ohjeen mukaan yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta vastaavien virka- miesten on arvioitava jokaisen valvonnassa olevan seksuaalirikollisen mahdollinen soveltu- vuus lääkehoitoon. Tämän jälkeen on päätettävä tapauksen lähettämisestä kansallisen neu- vontapalvelun käsiteltäväksi. Jos tuomittu suorittaa vankeusrangaistusta ja osallistuu vanki- lassa seksuaalirikollisten hoito-ohjelmaan, ohjelmasta vastaava virkamies päättää mahdolli- 52 sesta lähetteestä. Neuvontapalvelun myönteisen päätöksen jälkeen vankilan tai perustervey- denhuollon yleislääkäri kirjoittaa varsinaisen hoitolähetteen seksuaalirikoksiin erikoistu- neelle psykiatrille. Menettely perustuu yhteistyölle eri toimijoiden välillä. Rikoksentekijöi- den parissa työskenteleviltä virkamiehiltä tämä ei edellytä varsinaisesti uusia toimintatapo- ja, koska myös seksuaalirikollisten lääkkeettömät hoito- ja valvontasuunnitelmat toteute- taan moniammatillisena yhteistyönä. Ohjeessa on määritelty kriteerit, joiden täyttyessä rikoksentekijä lähetetään neuvontapalve- lun arvioitavaksi mahdollista lääkehoidon aloittamista varten. Ohjeessa korostetaan alusta- vienkin kriteerien huolellista punnintaa. Neuvontapalveluun lähettäminen on aiheellista esimerkiksi silloin, kun tuomitulla todettu mielenterveyden häiriö haittaa seksuaalirikollis- ten hoito-ohjelmaan osallistumista, tai jos mielenterveyden ongelmien katsotaan lisäävän todennäköisyyttä rikoksen uusimiseen. Lisäksi lääkehoidon tarvetta on arvioitava silloin, kun rikoksentekijällä on hallitsemattomia seksuaalisia pakkomielteitä, vaarallista (esimer- kiksi sadistista) seksuaalista poikkeavuutta tai vastaavaa. Tiedotteessa tähdennetään sitä, että seksuaalirikollisen lääkehoitoa on tarkoitus käyttää aina osana laajempaa hoito- ja valvontasuunnitelmaa, jolla pyritään estämään rikoksen uusimi- nen. Psykologiset, käyttäytymisterapiaan perustuvat hoidot pysyvät edelleen seksuaalirikol- listen ensisijaisena hoitomuotona. Uudistuksella on kuitenkin mahdollistettu terapian täy- dentäminen lääkehoidolla ja ennen kaikkea luotu menettelytapa tilanteissa, joissa lääkityk- sestä arvioidaan olevan hyötyä ja rikoksentekijä suostuu hoitoon. Ollakseen tehokasta lää- kehoidon tulee liittyä psykoterapiaan sekä muuhun neuvontaan, jolla voidaan vaikuttaa vää- ristyneisiin mieltymyksiin, rikosmyönteisin asenteisiin ja tapaan suhtautua lapsiin. Rikoksentekijälle on lääkehoidon harkintavaiheessa ennen neuvontapalveluun ohjaamista annettava hoidossa tavallisesti käytettäviä lääkkeitä ja niiden vaikutuksia koskeva tiedote, jonka sisällön kriminaalihuollon viranomaiset ovat vahvistaneet. Lisäksi yhdyskuntaseu- raamuksista tai vankilassa asiasta vastaavan virkamiehen on keskusteltava lääkehoitoon suostuneen tuomitun kanssa sen varmistamiseksi, että tuomittu on todella ymmärtänyt hoi- don olevan vapaaehtoista. Neuvontapalvelu on perustettu syksyllä 2007 sopimuksella, joka on voimassa kolme vuotta. 7.4.3. Lääkkeet Seksuaalirikollisten lääkehoidossa käytetään Isossa-Britanniassa - kuten useissa hoitoa to- teuttavissa maissa - periaatteessa kahdenlaista lääkitystä: SSRI-lääkkeitä eli serotoniinin takaisinoton estäjiä sekä veren testosteronitasoa alentavia lääkkeitä. SSRI-lääkitys soveltuu tilanteissa, joissa seksuaalirikosten tekeminen on impulsiivista tai pakkomielteiden aiheuttamaa sekä silloin, kun rikollinen käyttäytyminen liittyy tekijän ma- sentuneeseen tai ahdistuneeseen mielentilaan. Seksuaalinen halukkuus saattaa lääkehoidon myötä vähentyä, mutta lääkityksen pääasiallisena tarkoituksena on vaikuttaa rikoksenteki- jän seksuaalisten fantasioiden voimakkuuteen ja siten auttaa häntä hallitsemaan omaa käyt- täytymistään. SSRI-lääkityksen mahdolliset sivuvaikutukset ovat yleensä lieviä. 53 Toisena vaihtoehtona seksuaalirikollisten lääkehoidossa ovat antiandrogeenit eli mieshor- monien vastavaikuttajat. Antiandrogeenit alentavat potilaan testosteronin tuotantoa ja vai- kuttavat siksi selvästi SSRI-lääkkeitä suoremmin sukupuoliseen halukkuuteen. Tämäntyyp- pinen lääkitys vähentää sekä seksiin kohdistuvaa mielenkiintoa yleisesti että spontaania seksuaalista käyttäytymistä. Lääkityksen mahdollisia sivuvaikutuksia on paljon, ja ne saat- tavat olla vaikeitakin. Testosteronipitoisuuksia alentavilla lääkkeillä voidaan hoitaa vain miehiä. Oikean hoitotason löytymiseen saattaa kulua useita kuukausia. Yleisin seksuaalirikollisten hoidossa käytettävä testosteronin määrää vähentävä lääke Eng- lannissa ja Walesissa on eturauhassyövän hoitoon kehitetty syproteroniasetaatti, joka nauti- taan tabletteina. Jos syproteroniasetaatti osoittautuu riittämättömäksi hoidoksi, voidaan käyttää injektioina annettavia lääkkeitä: gosereliinia, triptoreliinia tai leuprolidia. Jälkim- mäiset vaihtoehdot ovat selvästi syproteronia kalliimpia. 7.4.4. Muuta Vuonna 2004 noin 30 prosenttia vankilassa tai valvonnassa (probation supervision) seksu- aalirikostuomiota suorittavista osallistui johonkin seksuaalirikollisten hoito-ohjelmaan. Tutkimustulokset osoittavat ohjelmien vähentävän varsinkin niiden tuomittujen uusintari- kollisuutta, joilla uusimisen todennäköisyys on etukäteen arvioitu matalaksi tai suhteellisen matalaksi. Ongelmana on, että vakavimpiin seksuaalirikoksiin syyllistyneiden ryhmässä terapeuttisilla hoito-ohjelmilla ei ole todettu olevan tavoiteltua vaikutusta. Tässä ryhmässä myös rikoksen uusimisen todennäköisyys on korkea.20 On kuitenkin mahdollista, että mai- nitussa hyvin haasteellisessa joukossa terapiaan yhdistetyllä lääkehoidolla voitaisiin saavut- taa nykyistä parempia hoitotuloksia. Tutkimusten mukaan lääkehoito näyttää tehoavan erityyppisistä seksuaalirikollisten ryh- mistä parhaiten niihin seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneisiin rikoksentekijöihin, joilla ei ole lainkaan seksuaalisia kontakteja aikuisten kanssa. Lääkehoito ei välttämättä tehoa myös aikuiskontakteja omaaviin, usein humalatilassa tai huumausaineiden vaikutuk- sen alaisina rikoksensa tehneisiin pedofiileihin, väkivaltaisiin seksuaalirikollisiin eikä nii- hin, jotka kieltävät rikoksensa. Lääkehoito, kuten muutkin käyttäytymisen muuttamiseen tähtäävät hoitomuodot, on tutkitusti tehokkainta muutokseen todella motivoituneilla seksu- aalirikollisilla. 20 The Howard Journal Vol 46 No 1 February 2007 54 8. Euroopan neuvoston yleissopimus lasten hyväksi- käytön kieltämisestä (CETS 201) Suomi on 25 päivänä lokakuuta 2007 allekirjoittanut Euroopan neuvoston yleissopimuksen, joka koskee lasten suojelemista seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja seksuaaliselta väkivallalta. Sopimuksen tarkoituksena on ehkäistä ja torjua lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, suojella lapsiuhrien oikeuksia sekä edistää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä lasten seksuaali- sen hyväksikäytön torjumisessa. Sopimusta ollaan parhaillaan saattamassa voimaan Suo- messa. Kysymyksessä on laaja-alainen sopimus, joka sisältää runsaasti myös kriminalisointivel- voitteita. Sopimuksen asettamat velvoitteet edellyttävät rikoslain 20 luvun täsmentämistä ja täydentämistä. Yleissopimus muun ohessa velvoittaa säätämään rangaistavaksi ns. groo- mingin, jolla sopimuksen 23 artiklassa tarkoitetaan sitä, että aikuinen tieto- tai viestintätek- nologian (esimerkiksi internetin) avulla tahallaan houkuttelee lasta tapaamiseen tarkoituk- senaan kohdistaa lapseen seksuaalirikos. Yleissopimuksen 15-17 artiklat sisältävät säännöksiä seksuaalirikoksiin syyllistyneiden hoito- ja kuntoutusohjelmista sekä muista toimintakeinoista. Näissä artikloissa on lähtökohtana: • ohjelmaan osallistumisen edellytyksenä on etukäteen annettu suostumus • ohjelmia tulee olla tarjolla mahdollisimman aikaisessa vaiheessa • rikoksentekijöiden uusintarikollisuusriskin ja vaarallisuusarvioinnin tulee olla käy tössä • on tehtävä ohjelmien ja kuntoutuksen vaikutusarviointeja • erityistä huomiota tulee kiinnittää lapsiin. Yleissopimuksen 15 ja 16 artiklan mukaan jokaisen sopimusvaltion tulee kansallisella lain- säädännöllä varmistaa, että kaikille lapsiin kohdistuviin rikoksiin syyllistyneille seksuaali- rikollisille on tarjolla uusintarikollisuutta ehkäiseviä ja vähentäviä kuntoutusohjelmia ja - keinoja. Seksuaalirikollisilla sopimuksessa tarkoitetaan syytettynä olevia ja tuomittuja hen- kilöitä sekä alle 18-vuotiaita, jotka ovat syyllistyneet seksuaalirikokseen. Alle 18-vuotiaille tarkoitettujen hoitomuotojen kehittämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Ohjelmia tulee olla saatavilla koko prosessin ajan. Syyttömyysolettama on kuitenkin otetta- va huomioon siten, että hoitoon osallistumisen ei pitäisi vaikuttaa syyteharkintaan. Artikla velvoittaa järjestämään ohjelmia sekä vankilan ulkopuolella että vankilassa kansallisessa lainsäädännössä ja kansainvälisessä oikeudessa säädetyllä tavalla. Artikla sisältää myös sosiaali-, terveydenhoito- ja oikeusviranomaisia koskeva yhteistyövelvoitteen. Ohjelmilla ja interventioilla tarkoitetaan selostavan muistion mukaan esimerkiksi kognitii- vis-behavioraalista terapiaa ja terapiaa, joka perustuu psykodynaamisiin menetelmiin. Lää- ketieteellisenä hoitona muistiossa mainitaan antihormonaalinen terapia. Sosiaalisista puut- tumiskeinoista esimerkkinä mainitaan keinot, joilla pyritään säätelemään rikoksentekijän 55 käyttäytymistä (esimerkiksi lähestymiskielto) sekä muut toimet, joilla pyritään edistämään sijoittumista yhteiskuntaan (esimerkiksi työnsaannissa avustaminen). Sopimuksen 15 artiklan 3 kohdassa velvoitetaan sopimusvaltiot varaamaan seksuaalirikolli- sille mahdollisuus riski- ja vaarallisuusarvioon tarkoituksenmukaisten hoitomuotojen järjes- tämiseksi. Lisäksi jäsenvaltiot velvoitetaan järjestämään tällaisten hoito- ja kuntoutusoh- jelmien tehokkuuden arviointi. Sopimusta selostavan muistion mukaan hoito-ohjelmat tulee rakentaa vapaaehtoisuuden pohjalle. Tämä merkitsee myös sitä, ettei ohjelmien välttämättä tarvitse olla osa seuraamus- ja rangaistusjärjestelmää vaan ne voivat kuulua sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Sopimuk- sessa tarkoitettuja hoitomuotoja ei tule sekoittaa kansallisiin järjestelmiin, joita on olemassa psyykkisistä häiriöistä kärsiville. Hoito-ohjelmiin osallistumisen ehdottomana lähtökohtana on 17 artiklan mukaan rikoksen- tekijän aito ja vapaaehtoinen suostumus, jonka pitää lisäksi perustua riittävään tietoon oh- jelmasta ja siitä, miksi ohjelmaa tarjotaan. Viranomaisille on asetettu tästä tietojen antamis- velvollisuus. Sopimuksen 17 artiklan mukaan jäsenvaltion tulee kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti varmistaa, että seksuaalirikollisella on oikeus kieltäytyä hoidosta. Koska kyse on tuomitusta henkilöstä, tälle tulee kertoa, mitä vaikutuksia kieltäytymisestä voi seurata. Selostavan muistion mukaan tällä tarkoitetaan sitä, että kansallisessa laissa voidaan säätää, että ohjel- maan osallistuminen lykkää rangaistuksen täytäntöönpanoa tai lieventää rangaistusta (esi- merkiksi ehdollinen tuomio ja ehdonalainen vapauttaminen). 9. Työryhmän ehdotukset 9.1. Johdanto Työryhmän tehtäväksi annettiin selvittää mahdollisuudet järjestää seksuaalirikoksista tuo- mituille lääkehoitoa tai muuta velvoitteellista hoitoa seuraamusjärjestelmässä. Työryhmän oli erityisesti selvitettävä mahdollisuuksia liittää tällainen hoito ehdolliseen rangaistukseen, ehdonalaiseen vapauttamiseen, valvottuun koevapauteen, muihin yhdyskuntaseuraamuksiin sekä parhaillaan valmisteilla olevaan valvontarangaistukseen. Työryhmän oli myös kartoi- tettava seksuaalirikollisille annetusta hoidosta saatuja kansainvälisiä kokemuksia. Lisäksi työryhmän oli pohdittava lääkehoidon ja muun velvoitteellisen hoidon järjestämiseen liitty- viä lääketieteellisiä, rikosoikeudellisia ja eettisiä näkökohtia sekä velvoitteellisen hoidon suhdetta ihmis- ja perusoikeuksiin. Seksuaalirikoksista on viime vuosina annettu ensimmäisessä oikeusasteessa 440-470 tuo- miota vuosittain. Poliisin tietoon tulleista rikoksista varsinkin raiskaukset ja lapsiin kohdis- tuvat seksuaalirikokset ovat lisääntyneet. Seksuaalirikollisuudelle on tyypillistä, että suuri osa jää piilorikollisuudeksi eli ei lainkaan tule viranomaisten tietoon. Rikosten ilmoitta- misalttiudessa tapahtuneet muutokset vaikuttavat selvästi poliisin tietoon tulleiden rikoksi- en määrään. 56 Seksuaalirikokset aiheuttavat tekojen kohteiksi joutuneille ja heidän läheisilleen usein pit- käaikaista kärsimystä. Yhdellä rikoksentekijällä on usein lukuisia uhreja. Tiedossa on li- säksi, että seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneet ovat usein itsekin olleet seksuaali- sesti hyväksikäytettyjä. Lapsuudessa koetut seksuaalisen hyväksikäytön kokemukset saat- tavat aktivoitua ja alkaa haitata elämää vasta aikuisiässä. Toipuminen voi olla rikoksen uh- rille pitkä ja vaikea prosessi. On tärkeää, että seuraamusjärjestelmässä otetaan harkittaviksi kaikki asianmukaiset keinot seksuaalirikosten vähentämiseksi. Seuraamusjärjestelmässämme on vireillä useita hankkeita, joiden tavoitteena on estää uu- sintarikollisuutta rangaistukseen sisältyvällä hoidolla tai kuntoutuksella. Esimerkiksi oike- usministeriössä parhaillaan valmisteltavana olevaan valvontarangaistukseen voidaan työ- ryhmän ehdotuksen (2007:17) mukaan sisällyttää päihdekuntoutusta tai muuta hoitoa. Ke- väällä 2009 on tarkoitus antaa eduskunnalle hallituksen esitys, jossa ehdotetaan mahdolli- suutta laajentaa muun muassa päihdeongelmien vähentämiseksi kehitettyjen toimintaohjel- mien osuutta yhdyskuntapalvelurangaistuksen täytäntöönpanossa. Lääkehoidon antamien mahdollisuuksien selvittäminen seksuaalirikosten torjunnassa liittyy näihin uudistuksiin, joissa uusintarikollisuutta pyritään ehkäisemään yksilöllisesti suunnitellulla kuntoutuksella tai hoidolla. Nykyisessä seuraamusjärjestelmässämme ei ole erityisseuraamuksia seksuaalirikoksista tuomituille. Ainoastaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomituille on tarjolla toimin- taohjelma, jolla voidaan vaikuttaa seksuaalirikollisen ajatteluun ja toimintamalleihin. Työ- ryhmän saaman selvityksen mukaan myös lääkehoidosta on eri maissa saatu varsin rohkai- sevia kokemuksia. Uusimisriski näyttää tutkimusten mukaan olevan seksuaalirikoksissa selvästi pienempi kuin muissa rikoslajeissa. Koska tekijöillä on usein monia uhreja ja tekojen vaikutukset uhreihin voivat olla varsin vakavia ja pitkäaikaisia, on kuitenkin perusteltua selvittää, miten seksuaa- lirikollisille tarkoitettu lääkehoito voitaisiin nivoa osaksi seuraamusjärjestelmää. Vapaaehtoisen lääkehoidon järjestäminen osana yleistä terveydenhoitoa on jätetty tarkaste- lun ulkopuolelle. 9.2. Ehdotusten periaatteelliset lähtökohdat Nykyään seksuaalirikosten uusimista pyritään Suomessa ehkäisemään vankilassa toteutet- tavalla rikoksentekijöiden STOP-terapiaohjelmalla Ohjelmaan osallistuvat vangit työstävät käyttäytymisterapeuttisen ajattelun avulla seksuaalirikoksiin liittyviä uskomuksiaan ja aja- tuksiaan, opettelevat uhrin kokemusten tiedostamista ja harjoittelevat rikoksettomaan elä- mään tarvittavia taitoja. Työskentelyn tavoitteena on, että seksuaalirikoksiin syyllistyneet saavat rikokseen johtaneen ajattelunsa tietoiseen hallintaan, motivoituvat muuttamaan rikol- lista käyttäytymistään ja oppivat elämään muita vahingoittamatta eli pidättäytyvät uusista seksuaalirikoksista. Luvussa 7 esitetyt kansainväliset kokemukset osoittavat, että seksuaalirikosten uusimista voidaan onnistuneesti ehkäistä myös lääkityksellä, joka heikentää rikoksentekijän seksuaa- 57 lista kykyä ja halua. Pohjoismaissa pisin kokemus lääkehoidosta on saatu Tanskan van- keinhoidossa. Lääkitystä käytetään yhdessä terapiaohjelman kanssa, jotta nämä hoitomuo- dot tukisivat toisiaan ja hoidolla saavutettaisiin lääkehoidon kestoa pitempiaikaisia ja pysy- vämpiä vaikutuksia. Lääkehoito ei kokonaan estä seksuaalirikollista uusimasta rikostaan, mutta hoidolla aikaan saatu hormonitason muutos aiheuttaa seksuaalisen mielenkiinnon vähenemisen. Kun lääke- hoito lopetetaan, seksuaalinen vietti palaa yleensä normaaliksi. Tästä syystä lääkehoito pi- täisikin yhdistää muihin hoitomuotoihin, joilla voidaan vaikuttaa rikoksentekijän ajatteluun ja toimintamalleihin. Kansainvälisten kokemusten perusteella voidaan todeta, että nimenomaan käyttäytymiste- rapeuttiset toimintaohjelmat ja lääkehoito yhdessä toteutettuna näyttäisivät alentavan myös seksuaalirikosten uusimisen todennäköisyyttä. Työryhmä korostaa kuitenkin, että tieteellis- tä tutkimusta lääkehoidon ja toimintaohjelmien vaikutuksesta seksuaalirikosten uusimiseen on toistaiseksi verraten vähän. Lisäksi tutkimusten tulokset ovat jossain määrin ristiriitaisia. Työryhmän käsityksen mukaan tutkimusta seksuaalirikosten uusimisesta ja lääke- hoidon ja toimintaohjelmien vaikutuksesta tarvitaan lisää myös Suomessa. Lasten suojelemista seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja seksuaaliselta väkivallalta koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaan jokaisen sopimusvaltion tulee kansallisella lainsäädännöllä varmistaa, että kaikille lapsiin kohdistuviin rikoksiin syyllistyneille seksu- aalirikollisille on tarjolla uusintarikollisuutta ehkäiseviä ja vähentäviä kuntoutusohjelmia. Yleissopimus velvoittaa järjestämään ohjelmia sekä vangeille että yhdyskuntaseuraamusta suorittaville kansallisessa lainsäädännössä tarkemmin säädettävällä tavalla. Lääketieteelli- senä hoitona yleissopimusta selostavassa muistiossa mainitaan hormonihoito. Työryhmä ehdottaa seksuaalirikollisille tarkoitetun lääkehoidon mahdollistamista osana seuraamusjärjestelmää. Työryhmän lähtökohtana on ollut, ettei lääkehoitoa tulisi toteuttaa yksinomaisena hoitomuotona, vaan sen tulisi pääsääntöisesti liittyä muuhun psykososiaaliseen hoitoon ja tukeen. Edellä mainitun yleissopimuksen mukaan hoito-ohjelmiin osallistumisen ehdottomana läh- tökohtana on rikoksentekijän aito ja vapaaehtoinen suostumus. Lisäksi suostumuksen tulee perustua riittävään tietoon. Viranomaisille on asetettu tästä tietojen antamisvelvollisuus. Mietinnön luvuista 6 ja 7 selviää, että lääkehoidolla voi olla merkittäviä sivuvaikutuksia. Lääkehoitoa saavan tulisi olla tietoinen lääkehoidon vaikutuksista ja mahdollisista sivuvai- kutuksista ennen hoidon aloittamista. Lääkehoidolla puututaan myös voimakkaasti tuomi- tun perusoikeuksiin, erityisesti henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Lääke- hoidon tehokkuuden ja onnistumisen kannalta on olennaisen tärkeää, että tuomittu on itse motivoitunut hoitoon. Näistä syistä lääkehoidon tulisi perustua vapaaehtoisuuteen. 58 Edellä mainitun yleissopimuksen mukaan jäsenvaltion tulee kansallisessa lainsäädännössä varmistaa, että seksuaalirikollisella on oikeus kieltäytyä hoidosta. Tuomitulle tulee kertoa, mitä vaikutuksia kieltäytymisellä voi olla. Kansallisessa laissa voidaan yleissopimuksen mukaan säätää siitä, että kuntoutusohjelmaan osallistuminen lykkää rangaistuksen täytän- töönpanoa tai lieventää rangaistusta. Lievennys voi olla esimerkiksi rangaistuksen tuomit- seminen ehdollisena tai vangin ehdonalainen vapauttaminen. Työryhmä katsoo, että lääkehoidon tulee aina perustua seksuaalirikoksesta tuomi- tun henkilön vapaaehtoisuuteen. Työryhmän käsityksen mukaan tuomitulla tulee li- säksi olla mahdollisuus peruuttaa suostumuksensa milloin tahansa hoidon aikana. Tästä voi kuitenkin seurata valvotun koevapauden tai ehdonalaisen vapauden me- nettäminen. Työryhmä ehdottaa myös, että lakiin sisältyisi lääkärin nimenomainen velvollisuus kertoa tuomitulle ennen hoidon aloittamista lääkehoidon vaikutuksista. Sijoittajayk- sikkö antaisi vangille tiedon rangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvistä seuraamuk- sista, joita hoidon keskeyttämisellä olisi. 9.3. Käytössä olevat lääkeaineet Seksuaalirikollisille käytössä olevia lääkehoitoja on selostettu mietinnön luvuissa 6 ja 7. Käytettynä lääkeaineena on eri maissa käytetty syproteroniasetaattia, joka vähentää veren- kierrossa olevan miessukupuolihormonin, testosteronin määrää. Tämän ohella on käytetty leuprolidia, joka myös alentaa elimistön testosteronipitoisuutta. Leuprolidin lisäksi samaan lääkeaineryhmään kuuluu muun muassa triptoreliini, jota myös on kokeiltu seksuaalirikolli- silla. Sekä leuprolidia että syproteroniasetaattia on saatavilla injektiomuodossa, joten hoi- don noudattamista voidaan valvoa tehokkaasti. Hormonaalisten lääkehoitojen lisäksi seksuaalirikollisten uusimisriskiin on pyritty vaikut- tamaan selektiivisillä serotoniinin takaisinoton estäjillä (SSRI), joita tavallisesti käytetään muun muassa masennuksen ja pakko-oireisen häiriön hoidossa. SSRI-lääkityksen vaikutus- ta pakonomaiseen seksuaaliseen käyttäytymiseen on toistaiseksi tutkittu melko vähän, mut- ta saadut tulokset ovat olleet pääosin lupaavia. Lääkkeiden huonona puolena seksuaalirikol- listen uusimisriskin vähentämisessä on se, että niitä on saatavilla ainoastaan suun kautta otettavassa muodossa, mikä vaikeuttaa niiden käytön valvontaa. SSRI-lääkkeitä voivat käyttää myös seksuaalirikoksiin syyllistyneet naiset. Lisäksi sivuvaikutukset ovat tavalli- sesti lievempiä kuin hormonaalisilla lääkkeillä. Seksuaalirikollisten hoidossa on 2000-luvulla melko hyvin tuloksin kokeiltu myös naltrek- sonia, jota yleisemmin käytetään alkoholismin ja muiden riippuvuuksien hoidossa. Myös erilaiset yhdistelmähoidot ovat mahdollisia. Esimerkiksi leuprolidin ja jonkin SSRI- ryhmään kuuluvan lääkeaineen yhdistelmää pidetään nykyään lupaavana seksuaalirikollis- ten hoitomuotona. Jos seksuaalirikosten tekeminen on yhteydessä rikoksentekijän päihteiden käyttöön, mah- dollisia lääkkeitä voisivat olla myös alkoholismin hoidossa käytettävä disulfiraami eli An- tabus tai huumeriippuvaisille tarkoitettu metadonikorvaushoito. 59 Suomessa ei ole lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi seksuaalirikollisten velvoitteellisen lää- kehoidon. Vuonna 2007 myönnettiin Suomessa myyntilupa uudelle pakonomaisen seksuaa- lisen käyttäytymisen hoitoon tarkoitetulle lääkkeelle, jonka vaikuttava aine on yllä mainittu triptoreliini. Lääkettä ei ilmeisesti ole vielä käytetty seksuaalirikollisilla Suomessa. Työryhmä ei esitä minkään nimetyn lääkeaineen valitsemista. Uusia lääkkeitä kehi- tetään ja kokeillaan jatkuvasti, ja kehitys alalla on nopeaa. Lääkkeiden vaikutukset ja sivuvaikutukset vaihtelevat jonkin verran eri ihmisillä. Lääkehoidon vaikutusten ja sivuvaikutusten hallitseminen ja tunnistaminen vaativat erityisosaamista, minkä vuoksi lääkehoidosta päättäminen tulisi työryhmän käsityksen mukaan Suomessa keskittää yhteen taikka korkeintaan muutamaan terveydenhuollon yksikköön. 9.4. Lääkehoidon mahdollisuudet eri seuraamuksissa Työryhmässä on selvitetty mahdollisuuksia liittää lääkehoito eri seuraamuksiin: ehdolliseen rangaistukseen, yhdyskuntapalveluun, nuorisorangaistukseen, ehdottomaan vankeuteen sekä valmisteilla olevaan valvontarangaistukseen. Seksuaalirikoksista tuomittavien ehdollisten rangaistusten suuren määrän vuoksi voitaisiin olettaa, että lääkehoito olisi perusteltua liittää osaksi ehdollista rangaistusta. Tällöin lääke- hoito olisi mahdollisimman monen seksuaalirikoksesta tuomitun ulottuvilla. Työryhmässä ei ole kuitenkaan päädytty kannattamaan lääkehoidon liittämistä ehdolliseen rangaistukseen. Tähän on useita perusteita. Tärkein syy on, että ehdollinen vankeusrangais- tus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitaan yleensä tapauksissa, joissa tekijä ei ole aikaisemmin syyllistynyt rikoksiin, tekijä ei ole osoittanut pakonomaista tarvetta kohdistaa tekoaan nimenomaan lapseen ja uhrin ikä on lähellä nykyisessä laissa säädettyä suojaikära- jaa 16 vuotta. Tekijän hoitaminen lääkkeillä ei olisi näissä tapauksissa mielekästä. Työryhmän mielestä lääkehoitoon tulisi pääsääntöisesti liittää muutakin hoitoa, kuntoutusta ja tukea. Nykyään seksuaalirikollisille tarkoitettuja toimintaohjelmia on ainoastaan vanki- loissa. Tästäkin syystä toimintaohjelmien liittäminen lääkehoitoon osana ehdollista rangais- tusta olisi käytännössä ongelmallista. Sakkorangaistukseen tuomitaan 7-10 prosenttia seksuaalirikoksen tekijöistä. Vuonna 2007 yleisin sakkorangaistukseen johtanut rikos oli seksuaalinen hyväksikäyttö. Lääkehoidon liittäminen tähän seuraamusmuotoon on epätarkoituksenmukaista samoista syistä kuin edel- lä on esitetty ehdollisen rangaistuksen osalta. Samoista syistä työryhmä ei pidä perusteltuna lääkehoidon liittämistä myöskään yhdyskuntapalveluun, joka on lisäksi varsin harvinainen seuraamus seksuaalirikoksissa. Oikeusministeriössä valmistellaan parhaillaan sähköisesti valvottua valvontarangaistusta. Se olisi mahdollisesti enintään neljän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta määrättävä seuraamus. Saadun lausuntopalautteen perusteella jatkovalmistelussa selvitetään myös vaihtoehtoa, jossa valvontarangaistus voitaisiin tuomita kahdeksan kuukauden ehdot- 60 toman vankeusrangaistuksen sijasta. Valvontarangaistusta valmistelleen työryhmän selvi- tyksen mukaan valvontarangaistuksen kohderyhmänä olisivat erityisesti rattijuopumus- ja omaisuusrikoksista tuomitut. Jos valvontarangaistukseen tuomittaisiin seksuaalirikollisia, kyse olisi yleensä sellaisista rikoksista, joissa lääkehoitoa ei voida pitää perusteltuna. Näistä syistä työryhmä ei ehdota lääkehoidon liittämistä myöskään valvontarangaistukseen. Kansainvälisten kokemusten ja tutkimusten sekä Suomessa STOP-ohjelman piirissä saadun kokemuksen perusteella voidaan todeta, että seksuaalirikollisille tarkoitetun lääkehoidon ja toimintaohjelmien kohderyhmänä olisivat seksuaalirikoksista tuomitut, joilla arvioidaan olevan vähintään keskisuuri uusimisriski. Muutenkin on perusteltua kohdistaa toimenpiteet ja varata resurssit sellaisten rikostekijöiden hoitoon, jotka on tuomittu törkeistä tai vakavis- ta rikoksista. Tällaisia rikoksia ovat työryhmän käsityksen mukaan esimerkiksi törkeä rais- kaus tai törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Näissä tapauksissa seksuaalirikoksella on usein ollut lukuisia uhreja, rikos on kohdistunut lapseen tai hyväksikäyttö on jatkunut pitkään. Lääkehoito on perusteltua myös muutamissa muissa seksuaalirikostapauksissa, jotka ovat niin vakavia, että niistä on tuomittu ehdotonta vankeutta. Työryhmän käsityksen mukaan seksuaalirikolliselle tarkoitettu lääkehoito on perus- teltua liittää osaksi ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa, mutta ei muihin seuraamuslajeihin. Työryhmässä on pohdittu erilaisia mahdollisuuksia liittää lääkehoito ehdottoman vankeus- rangaistuksen täytäntöönpanoon. Koska vankilassa on hyvin rajoitettu mahdollisuus tehdä seksuaalirikoksia, ei ole tarkoituksenmukaista, että lääkehoitoa annettaisiin koko vankeus- rangaistuksen täytäntöönpanon ajan. Perusteena tälle on myös se, että lääkehoidon sivuvai- kutukset voivat hoidon jatkuessa jossain määrin kumuloitua. Työryhmän käsityksen mukaan toteuttamiskelpoisin järjestelmä on liittää lääkehoito valvo- tun koevapauden ja ehdonalaisen vapauden järjestelmään. Lääkehoidon velvoitteellisuus ilmenisi työryhmän ehdotuksessa siten, että jos tuomittu peruuttaisi suostumuksensa, lopet- taisi hoidon tai rikkoisi muita hänelle asetettuja velvoitteita, valvottu koevapaus voitaisiin peruuttaa määräajaksi. Velvoitteellisuus ilmenisi myös siten, että lääkehoitoa koskeva mää- räys jatkuisi vielä ehdonalaisessa vapaudessa. Vanki voisi saada itselleen edun - valvotun koevapauden - sillä edellytyksellä, että hän sitoutuisi jatkamaan lääkehoitoa myös eh- donalaisen vapauden aikana. Näin voitaisiin tehokkaasti vähentää uusintarikollisuusriskiä myös ehdonalaisen vapauden aikana. Valvottuun koevapauteen sijoittaminen perustuisi uudistuksen jälkeenkin tapauskohtaiseen harkintaan, joten ehdotuksessa ei ole kysymys kaikille seksuaalirikollisille annettavasta mahdollisuudesta päästä lääkehoidon avulla koevapauteen. Lisäksi tulisi edelleen olemaan seksuaalirikoksista tuomittuja, jotka vapautuvat vankilasta ilman lääkehoitoa. Jos valvottava lopettaisi hoidon, ehdonalainen vapaus voitaisiin määrätä menetetyksi vähin- tään neljäksi päiväksi ja enintään kahdeksi kuukaudeksi. Nykyisin ehdonalaisen vapauden menettämisestä muun kuin rikoksen johdosta säädetään ehdonalaisen vapauden valvonnasta annetun lain (782/2005) 10 §:ssä. Päätösvalta asiassa olisi tuomioistuimella, joka voisi harkinnassaan ottaa huomioon esimerkiksi sen, kuinka pitkään vanki on suoriutunut eh- donalaisessa vapaudessa moitteitta. 61 Työryhmä ehdottaa, että lääkehoito liitetään osaksi valvotun koevapauden ja eh- donalaisen vapauden järjestelmää. Vanki saisi itselleen edun - valvotun koevapau- den -, mutta samalla hänen olisi sitouduttava lääkehoidon jatkamiseen ehdonalai- sen vapauden aikana. Jos vanki ei noudattaisi lääkehoitoa koskevia määräyksiä, saatu etu eli valvottu koevapaus voitaisiin peruuttaa enintään suorittamatta olevan koevapauden pituiseksi ajaksi tai ehdonalainen vapaus määrätä menetetyksi enin- tään kahdeksi kuukaudeksi. Käytännössä vanki aloittaisi lääkehoidon jo vankeusaikana, yleensä 1-2 kuukautta ennen valvottuun koevapauteen pääsemistä. Tämä on työryhmän mukaan tarpeen sen vuoksi, että vanki voisi olla lääkärin jatkuvassa valvonnassa ajan, jona lääkehoidon vaikutukset vakiin- tuvat. Vaikka lääkehoito tulisi pääsääntöisesti yhdistää muuhun psykososiaaliseen hoitoon ja tu- keen, lääkehoito ja muu hoito voitaisiin järjestää myös jatkumona esimerkiksi siten, että vanki osallistuisi STOP-ohjelmaan vankeusaikanaan ja aloittaisi lääkehoidon ennen pääse- mistään valvottuun koevapauteen. Lääkehoitoon valikoituisivat tällöin pääsääntöisesti van- git, jotka ovat osallistuneet STOP-ohjelmaan vankeusaikanaan. Työryhmän arvion mukaan lääkehoitoon osallistuisi enintään 10 vankia vuosittain. Työryhmän käsityksen mukaan ei ole kuitenkaan estettä sille, että muukin kuin STOP- ohjelman käynyt seksuaalirikoksesta tuomittu vanki voisi sitoutua lääkehoitoon. Tällöin tarpeellinen psykososiaalinen hoito ja tuki tulee erikseen liittää lääkehoitoon. Psykososiaa- lisella hoidolla ja tuella tarkoitetaan erilaisia lääkehoitoa tukevia ja täydentäviä hoitomuoto- ja kuten psykoterapiaa, ryhmäterapiaa ja intensiivistä psykososiaalista hoitoa. Psykososiaa- liset hoidot määrättäisiin yksilöllisesti kunkin vangin tuen tarpeesta riippuen. Psykososiaalista hoitoa ja tukea voitaisiin liittää myös sellaisten vankien lääkehoitoon, jot- ka ovat osallistuneet STOP-ohjelmaan vankilassa. Myös näissä tapauksissa psykososiaali- sen hoidon ja tuen tarve arvioitaisiin vankikohtaisesti muun muassa riski- ja tarvearvioon ja rangaistusajan suunnitelman noudattamiseen perustuen. Työryhmä katsoo, että valvottuun koevapauteen pääseminen sitoutumalla noudattamaan erikseen määrättyä lääkehoitoa tulisi myöhemmin mahdollistaa myös muille vankiryhmille kuin seksuaalirikoksista tuomituille. Muussa tapauksessa järjestelmä saattaisi vaarantaa vankien yhdenvertaisuutta. Työryhmä ei ole kuitenkaan käsitellyt tätä asiaa laajemmin kuin toimeksiannossa on edellytetty. 62 9.5. Menettely ja päätösvalta Kuten edellä on todettu lääkehoidon vaikutusten ja sivuvaikutusten hallitseminen vaatii erityisosaamista, minkä vuoksi tämä osaaminen tulisi työryhmän käsityksen mukaan Suo- messa keskittää yhteen taikka korkeintaan muutamaan terveydenhuollon yksikköön. Tällai- seksi asiantuntijayksiköksi soveltuu työryhmän käsityksen mukaan parhaiten Psykiatrinen vankisairaala, jolla on jo entuudestaan kokemusta vaarallisuusarvioinneista ja seksuaaliri- kollisten lääkehoidosta. Psykiatrisella vankisairaalalla on kaksi yksikköä, Turussa ja Van- taalla. Työryhmä ehdottaa, että lääkehoidon aloittamisesta päättäisi aina Psykiatrinen vankisairaala, joka erikoistuisi seksuaalirikollisille tarkoitettua lääkehoitoa koske- viin kysymyksiin. Lääkeaineet saattavat aiheuttaa sivuvaikutuksia, minkä vuoksi lääkehoitoon tulee aina liit- tää jatkuva terveydentilan tarkkailu verikokeineen. Samalla kontrolloidaan, että valvotussa koevapaudessa ja ehdonalaisessa vapaudessa oleva noudattaa hänelle annettuja lääkehoitoa koskevia määräyksiä. Valvotussa koevapaudessa ja ehdonalaisessa vapaudessa oleva olisi velvollinen osallistumaan hoidon turvallisuuden varmistamiseksi ja lääkehoidon valvomi- seksi tarpeellisiin laboratoriokokeisiin. Tämä valvonta voitaisiin työryhmän käsityksen mukaan parhaiten järjestää terveyskeskuksissa Työryhmä ehdottaa säännöstä siitä, että valvotussa koevapaudessa ja ehdonalaises- sa vapaudessa oleva olisi velvollinen osallistumaan hoidon turvallisuuden varmis- tamiseksi ja lääkityksen käytön valvomiseksi välttämättömiin laboratoriokokeisiin. Työryhmä ehdottaa myös, että lääkehoidon valvonta järjestettäisiin perustervey- denhuollon yksiköissä. Lääkehoitoa ja psykososiaalista tukea koskevat määräykset tulisi sisällyttää kunkin vangin valvottua koevapautta koskevaan toimeenpanosuunnitelmaan. Toimeenpanosuunnitelman sisältöä koskevat säännökset sisältyvät vankeudesta annetun valtioneuvoston asetuksen (509/2006) 74 §:ään, jota tulisi täydentää tältä osin. Valvontasuunnitelmaa koskevat sään- nökset ovat ehdonalaisen vapauden valvonnasta annetun lain (782/2001) 5 §:ssä ja valtio- neuvoston asetuksen (511/2006) 3 §:ssä. Molemmat säännökset perustuvat vankeuslain 4 luvun 6 §:ssä tarkoitettuun vangin rangaistusajan suunnitelmaan. Valvotun koevapauden toimeenpanosuunnitelman vahvistaa sijoittajayksikön johtaja. Sijoittajayksikön johtaja päättäisi viime kädessä, voidaanko Vankeinhoitolaitoksen lääkärin määräämä lääkehoito liittää osaksi valvottua koevapautta. Jos lääkehoitoa saava valvotussa koevapaudessa tai ehdonalaisessa vapaudessa kärsii esi- merkiksi sellaisista sivuvaikutuksista, että lääkehoito tulee terveydellisistä syistä keskeyt- tää, asiaa koskeva päätös tulee voida tehdä viipymättä. Tämän vuoksi on tärkeää, että lää- kehoitoa valvovalla lääkärillä, yleensä siis terveyskeskuslääkärillä, on päätösvalta väliaikai- sesti keskeyttää lääkehoito. Koska lääkehoidon sivuvaikutusten tunnistaminen ja todenta- minen vaatii erikoisosaamista ja erikoistumista, työryhmä pitää erittäin tärkeänä, että lääke- hoidon lopettamista koskevan lopullisen päätöksen tekisi asiaan perehtynyt Vankeinhoito- laitoksen lääkäri. Tämä on tärkeää sen vuoksi, että mahdolliset väärinkäytösyritykset voi- 63 taisiin estää. Yleensä päätösvaltaa käyttäisi Psykiatrisen vankisairaalan lääkäri. Alueellisen kattavuuden varmistamiseksi myös osa muista Vankeinhoitolaitoksen lääkäreistä voitaisiin kouluttaa tähän tehtävään. Asiasta voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. On selvää, ettei lääketieteellisistä syistä aiheutuvasta lääkehoidon keskeytymisestä aiheu- tuisi valvottavalle seuraamuksia. Työryhmä ehdottaa, että kiireellisissä tapauksissa lääkehoitoa valvovalla lääkäril- lä, yleensä terveyskeskuslääkärillä olisi päätösvalta lääkehoidon väliaikaisesta muuttamisesta tai lopettamisesta. Päätös olisi kuitenkin välitettävä Vankeinhoitolai- toksen lääkärille, joka tekisi lopullisen päätöksen lääkehoidosta. 9.6. Lääkehoitoa tai muuta hoitoa koskevan määräyksen rikkomi- nen Hoitomääräyksen tai hoidon valvontaa koskevan määräyksen rikkomisesta valvotun koeva- pauden aikana seuraisi varoitus tai valvotun koevapauden peruuttaminen määräajaksi tai suorittamatta olevan koevapauden pituiseksi ajaksi. Seuraamus riippuisi rikkomuksen laa- dusta. Lievissä tapauksissa koevapaudessa olevalle voitaisiin antaa varoitus. Esimerkiksi tapauksessa, jossa valvottava myöhästynyt etukäteen sovitusta virtsa- tai verinäytteen an- tamistilaisuudesta, valvottavalle voitaisiin antaa varoitus. Jos valvottava lopettaisi lääke- hoidon ilman Vankeinhoitolaitoksen lääkärin päätöstä, valvottu koevapaus pääsääntöisesti peruutettaisiin. Työryhmä ehdottaa, että lääkehoitoa tai sen valvontaa koskevien määräysten rik- komisesta seuraisi rikkomuksen laadusta riippuen varoitus tai valvotun koevapau- den peruuttaminen enintään suorittamatta olevan valvotun koevapauden pituiseksi ajaksi. Työryhmä ehdottaa myös, että nykyistä rikoslain 2 c luvun 8 §:n säännöstä muutet- taisiin siten, että nykyisen enintään yhden kuukauden määräajan sijasta valvottu koevapaus voitaisiin peruuttaa muunkin pituiseksi määräajaksi. Lääkehoitoon sitoutuneen valvottavan on sitouduttava lääkehoitoa sekä psykososiaalista hoitoa ja tukea koskevien määräysten noudattamiseen myös ehdonalaisessa vapaudessa. Hoitomääräysten noudattamatta jättäminen ehdonalaisen vapaudenkin aikana johtaisi seu- raukseen, joka olisi vakavuudeltaan riittävä ehkäisemään lääkehoitoa koskevan ehdon rik- komisen. Valvontasuunnitelmaan sisältyvän lääkehoitoa koskevan määräyksen noudattamatta jättä- misestä annettaisiin valvottavalle ensiksi kirjallinen kehotus valvontasuunnitelman noudat- tamiseen. Lievästä ja yksittäisestä ehtojen rikkomisesta välittömästi seuraavaa vankeusran- gaistusta ei enää ehdonalaisessa vapaudessa voida pitää kohtuullisena seurauksena. Lääke- hoidon lopettaminen kokonaan tai ehtojen toistuva rikkominen johtaisi kuitenkin eh- donalaisen vapauden tuomitsemiseen menetetyksi. Vankeuden pituus riippuisi menestyksel- lisesti suoritetun valvotun koevapauden ja ehdonalaisen vapauden pituudesta. Jos valvotta- va rikkoisi ehtoja (toistamiseen) vasta ehdonalaisen vapauden loppupuolella, määrättävä 64 vapaudenmenetys olisi lyhyempi kuin hänen rikkoessaan määräystä heti ehdonalaisesti va- pauduttuaan. Hoitoehdon rikkomisesta valvotussa koevapaudessa seuraavan vankeuden enimmäispituus olisi sama kuin vangilla suorittamatta olevan valvotun koevapauden pituus. Kun rikkomus tapahtuu ehdonalaisessa vapaudessa, menettely olisi pääosin sama kuin ny- kyisin valvottavalle kuuluvien ehtojen rikkomistapauksessa. Kriminaalihuoltolaitos ilmoit- taisi asiasta syyttäjälle ja syyttäjä veisi asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Päätösvalta asiassa olisi tuomioistuimella, kuten nykyisinkin ehtojen rikkomistapauksissa. Työryhmä ehdottaa, että lääkehoitoa tai muuta hoitoa koskevan määräyksen rikko- misesta ehdonalaisessa vapaudessa seuraisi ensi vaiheessa kehotus valvontasuunni- telman noudattamiseen. Jos valvottava kokonaan lopettaa lääkehoidon tai ei keho- tuksesta huolimatta noudata valvontasuunnitelman määräyksiä, ehdonalainen va- paus voitaisiin tuomioistuimen päätöksellä määrätä menetetyksi. Menetetyksi mää- räämisen enimmäisaika olisi kaksi kuukautta. Seuraamus suoritettaisiin ilman mah- dollisuutta ehdonalaiseen vapautumiseen. 9.7. Lääkehoito koko rangaistuksen suorittamisesta ja elinkauti- sesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen päästäessä Elinkautista vankeusrangaistusta suorittavalle voitaisiin asettaa valvotussa koevapaudessa ja ehdonalaisessa vapaudessa noudatettaviksi samanlaisia lääkehoitoa ja muuta hoitoa kos- kevia määräyksiä kuin muillekin vapautettaville. Koska elinkautisesta vankeusrangaistuk- sesta pääsee ehdonalaiseen vapauteen vain harkinnanvaraisesti, hoitomääräys olisi yksi kokonaisvaltaisessa vapauttamisharkinnassa huomioon otettava seikka. Yksilöllisesti mää- rättävä hoito voisi parantaa elinkautisvangin edellytyksiä rikoksettomaan elämään vapau- dessa, joten sen käyttö voisi olla perusteltua myös tässä ryhmässä. Vastaavasti koko rangaistusta suorittavien mahdollisuus päästä ehdonalaiseen vapauteen on aina harkinnanvaraista. Näissäkin tapauksissa lääkehoito voi olla yksi vapauttamisharkin- nassa huomioon otettava peruste. Työryhmä ehdottaa, että hoitomääräyksen noudattamiseen sitoutuminen olisi yksi kokonaisvaltaisessa vapauttamisharkinnassa huomioon otettava seikka elinkautises- ta vankeudesta ja koko rangaistuksen suorittamisesta vapautettaessa. 9.8. Työryhmän arvio ehdotuksen suhteesta perusoikeuksiin Työryhmä on myös pohtinut ehdotustensa suhdetta perusoikeuksiin. Työryhmän ehdotuk- silla on kytkentöjä erityisesti perustuslain 7 §:n 1 ja 3 momenttiin. Perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen koskemattomuu- teen ja turvallisuuteen. Perustuslain 7 §:n 3 momentissa on (kvalifioitu) lakivaraus, jonka 65 mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielival- taisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Työryhmän ehdotuksilla on liittymäkohtia myös perustuslain 10 §:ssä turvattuun yksityiselämän suojaan. Työryhmän ehdotusten val- tiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota myös vangin suostumuksen merkitykseen lääkehoidon edellytyksenä. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että perusoikeusrajoituksen kohteeksi joutuvan henki- lön suostumuksella voi olla merkitystä valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa. Perustusla- kivaliokunta on lausunnoissaan ottanut kantaa siihen, millaista suostumusta voidaan pitää oikeudellisesti relevanttina. Perustuslakivaliokunta on lähtenyt siitä, ettei perusoikeussuoja voi oikeudellisena kysymyksenä menettää merkitystään pelkästään siksi, että laissa sääde- tään jonkin toimenpiteen vaativan kohdehenkilön suostumuksen. Valiokunta on edellyttä- nyt suostumuksen varaisesti perusoikeussuojaan puuttuvalta lailta muun muassa tarkkuutta ja täsmällisyyttä, säännöksiä suostumuksen antamisen ja sen peruuttamisen tavasta, suos- tumuksen vapaaseen tahtoon perustuvuuden varmistamista sekä sääntelyn välttämättömyyt- tä. Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota myös suostumuksen aitouteen sekä sen varmistamiseen, että suostumuksen antaja tietää ja ymmärtää suostumuksen merkityksen. Työryhmän ehdotukseen sisältyvät nimenomaiset säännökset velvollisuudesta selvittää vangille lääkehoidon vaikutukset, mikä on asetettu lääkärin velvollisuudeksi. Lääkehoitoon sitoutuminen tapahtuu ehdotuksen mukaan vangin suostumuksen perusteella ja kirjallisessa muodossa. Lisäksi säännöksessä on sijoittajayksikön johtajalle asetettu nimenomainen vel- vollisuus selostaa vangille, mitä vaikutuksia lääkehoitoon sitoutumisella ja lääkehoidon lopettamisella on. Jos hän ei valitsisi lääkehoitoa, hän suorittaisi rangaistuksen normaalisti vankilassa ehdonalaiseen vapauteen päästen. Poissuljettua ei olisi myöskään seksuaaliri- koksesta tuomitun vangin päästäminen valvottuun koevapauteen, vaikka vanki ei sitoutuisi- kaan lääkehoitoon. Tämä edellyttäisi, että kaikki muut laissa asetetut valvotun koevapauden edellytykset täyttyisivät. Työryhmä katsoo, että ehdotettu sääntely on perustuslakivalio- kunnan linjausten mukainen. Keskeisiä säännöksiä perusoikeuksien yleisiä rajoittamisedellytyksiä pohdittaessa ovat eh- dotetun vankeuslain 19 a luvun 2 § (hoitomääräys koevapauden ehtona), 3 § (lääkehoidon valvonta), 4 § (valvotun koevapauden rikkomisen seuraamukset) 6 § (tiedon antaminen lääkehoitoa koskevien määräysten noudattamisesta) sekä ehdonalaisen vapauden valvon- nasta annetun lain 6 §:n momentti (velvollisuus antaa virtsa- tai verinäyte), 6 a § (tiedon antaminen lääkehoitoa koskevien määräysten noudattamisesta) ja 10 a § (lääkehoitoa tai muuta hoitoa koskevan määräyksen rikkominen ehdonalaisessa vapaudessa). Lääkemääräys koevapauden ehtona merkitsee henkilön suostumuksella tapahtuvaa puuttu- mista henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, minkä vuoksi työryhmän säännöstä on arvioi- tava yleisten perusoikeuksien rajoittamisedellytysten lisäksi myös perustuslain 7 §:n 3 mo- mentissa tarkoitetun lakivarauksen valossa. Yleisistä rajoitusedellytyksistä lailla säätämisen vaatimus ja täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus toteutuvat työryhmän ehdotuksessa. Lääkehoidon kestoa ei määrättäisi täsmällisesti laissa, koska se olisi aina harkittava lääke- tieteellisin kriteerein yksittäisessä tilanteessa. Kattona on ehdonalaisen vapauden kokonais- pituus, joka on suorittamatta olevan jäännösrangaistuksen pituinen. Enimmäispituus on voimassa olevan lain mukaan kolme vuotta. Valvotun koevapauden kokonaissääntelyssä 66 lääkehoitoon sitoutuminen olisi yhtenä erityisedellytyksenä muiden laissa jo mainittujen koevapauden edellytysten rinnalla. Lääkehoidon tarkoituksena olisi ehkäistä uusia seksuaalirikoksia. Edellä on todettu, että seksuaalirikokset aiheuttavat uhreille usein suurta ja pitkäaikaista kärsimystä. Tavoitteena on turvata muiden henkilöiden henkilökohtaista koskemattomuutta. Lääkehoitoa määrättäi- siin vangeille, joilla arvioitaisiin olevan vähintään keskisuuri seksuaalirikoksen uusimisris- ki. Lääkehoitoa voidaan tällaisen uusimisriskin omaavilla vangeilla pitää painavan yhteis- kunnallisen tarpeen vaatimana, joten rajoittamisperuste täyttää myös hyväksyttävyysvaati- muksen. Rajoitukset olisivat usein myös välttämättömiä seksuaalirikoksesta tuomitun van- gin päästämiseksi valvottuun koevapauteen. Valvottuun koevapauteen pääseminen merkit- see käytännössä vangin ehdonalaisen vapauttamisen aikaistamista. Lääkehoito yhdistettynä muuhun psykososiaaliseen hoitoon ja tukeen auttaisi valvottavaa selviämään ilman rikoksia vapaudessa. Lääkehoidolla ei ole pysyviä vaikutuksia. Näillä perusteilla voidaan katsoa, että myös perusoikeusrajoitusten edellytyksistä myös suhteellisuusvaatimus täyttyy. Vaikka lääkehoidolla on vaikutuksia henkilön seksuaaliviettiin, nämä vaikutukset eivät ole pysyviä vaan normaali seksuaalivietti palautuu tutkimusten mukaan noin puolessa vuodessa lääkehoidon lopettamisesta. Työryhmän saaman selvityksen mukaan joissakin tapauksissa seksuaalivietin lamaantuminen määräajaksi on merkinnyt seksuaalirikolliselle jopa häntä itseään helpottavana vapautumista pakkomielteen omaisista seksuaalisista mielikuvista. Edellä 8 luvussa on selostettu Euroopan neuvoston yleissopimusta lasten hyväksikäytön estämisestä. Yleissopimusta ollaan parhaillaan ratifioimassa Suomessa. Työryhmän ehdo- tus on yleissopimuksesta ilmenevien periaatteiden ja linjausten mukainen. Lääkehoidon valvontaa koskevat säännökset ovat välttämättömiä lääkehoidon ja sen vaikutusten seuraamisen kannalta. Veri- ja virtsanäytteiden antaminen merkitsee vä- häistä puuttumista henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Valvottavan terveydentilan ja lääkehoidon noudattamisen valvomiseksi näytteitä otettaisiin tietyin aikavälein ilman yksittäisessä tapauksessa herännyttä epäilyä. Muutoin työryhmän ehdottama järjestelmä menettäisi uskottavuutensa. Valvonnasta päättäisi lääkäri. Lääkäri olisi velvollinen il- moittamaan rangaistuksen täytäntöönpanoviranomaiselle lääkehoidon noudattamatta jättämisestä. Tällainen velvollisuus merkitsee vain vähäistä puuttumista valvottavan yksityiselämän suojaan. Lääkehoidon rikkomisen seuraamukset on ehdotuksessa rakennettu siten, että lääkehoitoa koskevien määräysten noudattamatta jättämisestä ensi vaiheessa seuraisi varoitus (valvotus- sa koevapaudessa) tai kehotus määräysten noudattamiseen (ehdonalaisessa vapaudessa). Vasta toistuvan rikkomuksen jälkeen valvottu koevapaus voitaisiin peruuttaa. Samaa peri- aatetta noudatettaisiin pääsääntöisesti myös ehdonalaisessa vapaudessa lääkehoitoa koske- via määräyksiä rikottaessa. Valvottu koevapaus voitaisiin peruuttaa enintään suorittamatta olevaa valvottua koevapautta vastaavaksi ajaksi. Ehdonalainen vapaus voitaisiin määrätä menetetyksi vähintään neljäksi päiväksi ja enintään kahdeksi kuukaudeksi, mistä tuomiois- tuimella olisi harkintavalta. 67 Valvottavan oikeusturvaa vahvistaisi mahdollisuus hakea muutosta valvotun koevapauden peruuttamiseen. Ehdonalaisen vapauden menettämisestä päättäisi jo ensi asteena tuomiois- tuin. 9.9. Työryhmän arvio ehdotuksen kustannuksista Työryhmä on edellä arvioinut, että lääkehoitoa käytettäisiin liitettynä valvottuun koevapau- teen silloin, kun seksuaalirikoksesta tuomitun vangin uusimisriski arvioidaan keskisuureksi tai tätä suuremmaksi. Työryhmä arvioi, että lääkehoitoon osallistuisi enintään 10 henkilöä vuosittain. Työryhmän saaman selvityksen mukaan lääkehoidon kustannukset ovat kokonaisuudessaan vähäisiä. Esimerkiksi triptoreliini- tai leuproreliini-injektiohoito maksaa 5,83 euroa vuoro- kaudelta. Suun kautta otettava syproteroniasetaatti keskimääräisellä ylläpitoannoksella (100 mg vuorokaudessa) maksaa 2,64 euroa vuorokaudelta. Näiden lääkkeiden yhteishinta olisi 8,47 euroa vuorokaudessa. Muut seksuaalirikollisten lääkehoidossa kyseeseen tulevat lääkkeet, ennen muuta SSRI- lääkkeet ja Antabus, ovat olennaisesti halvempia. Esimerkiksi pitkävaikutteisin SSRI-lääke keskisuurella annoksella (fluoksetiini 40 mg vuorokaudessa) maksaisi 16 senttiä vuorokau- delta. Antabus tyypillisellä ylläpitoannoksella (600 mg kahdesti viikossa) maksaa 22 sent- tiä vuorokaudessa. Hinnat on laskettu kokonaiskuluina ilman korvauksia. Jos vanki aloittaisi lääkehoidon esimerkiksi kaksi kuukautta ennen valvottuun koevapau- teen pääsemistään ja käyttäisi lääkehoitoa kolmen kuukauden valvotun koevapauden ja seitsemän kuukauden ehdonalaisen vapauden ajan, lääkehoidon kokonaiskesto olisi 12 kuukautta. Yhdistelmälääkehoidon kokonaishinta olisi 12 kuukaudelta 3 050 euroa. Vas- taavasti SSRI-lääkityksen kokonaishinta olisi 12 kuukaudelta vain noin 60 euroa. Jos esimerkiksi seitsemän vankia saisi yhdistelmähoitoa ja kolme käyttäisi SSRI- valmisteita, 10 lääkehoitoa saavan henkilön lääkehoidon kokonaiskustannukset olisivat vuodessa yhteensä noin 22 000 euroa. Työryhmän ehdotuksen mukaan lääkehoitoon voitaisiin liittää muuta psykososiaalista hoi- toa ja tukea. Tällaisen hoidon ja tuen kustannukset vaihtelevat huomattavasti hoidon ja tuen laadun ja tiheyden mukaan. Työryhmän arvion mukaan kustannukset vaihtelisivat 5 000 eurosta 15 000 euroon vuodessa henkilöä kohden. Tämä olisi 500 - 1 500 euroa kuukau- dessa. Psykososiaalinen hoito kestäisi työryhmän arvion mukaan kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen yksittäisen vangin hoidon tarpeesta ja käyntikertojen tiheydestä riippuen. Jos esi- merkiksi viidelle vangille määrättäisiin vuoden kestävä hoitojakso, psykososiaalisen hoidon kokonaiskustannukset olisivat yhteensä 60 000 - 180 000 euroa vuodessa. Näin arvioiden kokonaiskustannukset lääkehoidosta ja muusta psykososiaalisesta hoidosta olivat enintään 200 000 euroa vuodessa, jos lääkehoitoa saavia edellä kerrotulla tavalla olisi yhteensä 10. Keskimääräiset lääkekustannukset ja psykososiaalisen hoidon kustannukset olisivat edellä kerrotulla tavalla toteutettuna noin 20 000 euroa valvottavaa kohden vuodessa. Säästettyjen 68 vankipaikkojen kokonaiskustannukset olisivat noin 135 000 euroa, jos kymmenen vankia saisi lääkehoitoa valvotussa koevapaudessa keskimäärin kolmen kuukauden ajan. Työryhmän saaman selvityksen mukaan psykoterapeutteja on Suomessa yhteensä 4 550, joista suurin osa on sijoittunut Etelä-Suomen lääniin ja Länsi-Suomen lääniin. Työryhmä arvioi, että joissakin osissa Suomea saattaisi psykoterapeuttisen hoidon saatavuudessa esiin- tyä ongelmia. Lisäksi kuluja koituisi tapauskohtaisesti lääkärintutkimuksista ja laboratoriokokeista. Sa- moin kuluja aiheutuisi Psykiatriselle vankisairaalalle vankien tutkimusjaksoista, joiden ai- kana arvioitaisiin vangin soveltuvuus hoitoon ja hoidon tarve. Myös henkilökunnan koulu- tuksesta aiheutuisi jonkin verran kuluja. Lisäksi Vankeinhoitolaitokselle ja Kriminaalihuoltolaitokselle aiheutuisi jonkin verran lisä- tehtäviä ja -kustannuksia valvonnasta. Jos lääkehoitoa saavien rikoksentekijöiden määrä olisi enintään 10 vuodessa ja valvottavat jakautuisivat ympäri Suomea, lääkehoidon toteut- taminen ei vaatisi uusia henkilökuntaresursseja. STOP-ohjelmaa toteutetaan Riihimäen vankilassa kahdessa ryhmässä. Yhteen ryhmään mahtuu enintään kahdeksan vankia, joten enintään 16 vankia voi olla ohjelmassa yhtä ai- kaa. Ohjelman toteutukseen osallistuu yksi psykologi ja kuusi ohjaajaa. STOP-ohjelman toteuttamisessa tarvittavan henkilökunnan palkkamenot ovat noin 330 000 euroa vuodessa. Työryhmän arvion mukaan lääkehoidon mahdollistaminen ei lisäisi STOP-ohjelmaan osal- listuvien vankien määrää, joten tästä ei aiheutuisi lisäkustannuksia. Lääkehoidosta, muusta psykososiaalisesta hoidosta ja tuesta ja hoitomääräyksen valvonnas- ta aiheutuvat kustannukset ovat rangaistusten täytäntöönpanoon kuuluvia kustannuksia, vaikka ne syntyvätkin valvotussa koevapaudessa ja ehdonalaisessa vapaudessa. Työryhmän käsityksen mukaan valtion tulisi vastata kustannuksista. Tätä puoltaa myös se, että tuomit- tujen halukkuus ja motivaatio hoitoon olettavasti vähenisivät huomattavasti, jos he joutuisi- vat maksamaan nämä kustannukset omilla varoillaan. Työryhmä ehdottaa, että lääkehoidon ja lääkehoidon valvonnasta aiheutuvat kus- tannukset maksettaisiin valtion varoista. 9.10. Työryhmän ehdottama lakitekninen ratkaisu Työryhmä on valmistellut lääkehoidosta alustavat pykäläehdotukset, jotka sisältyvät mie- tinnön liitteeseen 1. Työryhmän käsityksen mukaan selkein lakitekninen ratkaisu on, että lääkehoitoa valvotussa koevapaudessa koskevat säännökset sijoitetaan vankeuslain uuteen 19 a lukuun. Samalla rikoslain 2 c luvun 8 §:n 2—5 momentin säännökset siirrettäisiin vankeuslakiin, jonne ne sisältönsä puolesta selvästi kuuluvat. Säännökset lääkehoidosta ehdonalaisen vapauden aikana lisättäisiin työryhmän ehdotuksen mukaan ehdonalaisen vapauden valvonnasta annettuun lakiin. Myös kansanterveyslakiin (66/1972) työryhmä ehdottaa selventävää säännöstä lääkehoidon valvonnan järjestämisestä. 69 Vastaava säännös tulisi sisällyttää sosiaali- ja terveysministeriössä parhaillaan valmisteilla olevaan uuteen terveydenhuoltolakiin. Työryhmä ehdottaa seksuaalirikollisten lääkehoitoa koskevaa uutta sääntelyä sijoi- tettavaksi vankeuslakiin siltä osin kuin on kysymys hoidosta valvotun koevapauden aikana ja ehdonalaisen vapauden valvonnasta annettuun lakiin siltä osin kuin on kysymys hoidosta ehdonalaisen vapauden aikana. 70 LIITE I Laki rikoslain 2 c luvun muuttamisesta 8 § Valvotun koevapauden edellytykset Vangin yhteiskuntaan sijoittumisen edis- tämiseksi hänet voidaan sijoittaa vankilan ul- kopuolelle teknisin välinein tai muulla tavoin erityisesti valvottuun koevapauteen enintään kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapaut- tamista. (nykyiset 2-5 mom. siirretään vankeusla- kiin) 10 § Ehdonalainen vapauttaminen elinkautisesta vankeudesta Elinkautiseen vankeuteen tuomittu voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen aikaisin- taan, kun vankilassaoloaikaa on kertynyt kaksitoista vuotta. Kahtakymmentäyhtä vuot- ta nuorempana tehdystä rikoksesta elinkauti- seen vankeuteen tuomittu vanki voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen aikaisin- taan, kun vankilassaoloaikaa on kertynyt kymmenen vuotta. Harkittaessa kysymystä ehdonalaisesta va- pauttamisesta kiinnitetään huomiota elin- kautiseen vankeusrangaistukseen johtaneen rikoksen tai rikosten laatuun, tuomitun mah- dolliseen myöhempään rikollisuuteen sekä 9 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin seikkoihin. Vapauttamisharkinnassa tulee ottaa huomi- oon vankeuslain 4 luvun 6 §:ssä tarkoitetun rangaistusajan suunnitelman toteutuminen ja vankila-aikainen käyttäytyminen muutenkin. Harkinnassa voidaan myös ottaa huomioon vangin sitoutuminen noudattamaan lääkehoi- toa koskevia määräyksiä ja muita ehtoja, joista säädetään vankeuslain 19 a luvun 2 §:ssä. Ennen kuin elinkautiseen vankeuteen tuo- mittu päästetään ehdonalaiseen vapauteen, hänet voidaan määrätä valvottuun koevapau- teen. Jos Rikosseuraamusvirasto katsoo, että koevapauden aikana tapahtuneen rikoksen vuoksi 2 momentissa tarkoitettua vapautta- mista on harkittava uudelleen, sen on saatet- tava asia Helsingin hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Asian käsittelystä Helsingin hovioikeudes- sa säädetään pitkäaikaisvankien vapautta- mismenettelystä annetussa laissa (781/2005). 12 § Uusi käsittely tuomioistuimessa Koko rangaistusaikaa suorittamaan määrät- ty päästetään ehdonalaiseen vapauteen hänen suoritettuaan rangaistuksesta viisi kuudes- osaa, jos häntä ei enää ole pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Harkinnassa voidaan myös ottaa huomioon vangin sitoutuminen noudatta- maan lääkehoitoa koskevia määräyksiä ja muita ehtoja, joista säädetään vankeuslain 19 a luvun 2 §:ssä. Ehdonalainen vapautta- minen voi tämän momentin mukaan tapahtua aikaisintaan, kun vankilassaoloaikaa on ker- tynyt kolme vuotta. Ennen ehdonalaista vapauttamista vanki voidaan määrätä valvottuun koevapauteen. Jos Rikosseuraamusvirasto katsoo, että koe- vapauden aikana tapahtuneen rikoksen vuok- si 1 momentissa tarkoitettua vapauttamista on harkittava uudelleen, sen on saatettava asia Helsingin hovioikeuden uudelleen käsi- teltäväksi. Jollei koko rangaistusaikaa suorittamaan määrättyä päästetä ehdonalaiseen vapauteen, hänet sijoitetaan valvottuun koevapauteen kolme kuukautta ennen vapauttamista. Asian käsittelystä Helsingin hovioikeudes- sa säädetään pitkäaikaisvankien vapautta- mismenettelystä annetussa laissa. 71 Laki vankeuslain muuttamisesta 19 a luku (uusi) Valvottu koevapaus 1 § Valvotun koevapauden edellytykset Sen lisäksi, mitä rikoslain 2 c luvussa sää- detään, valvotun koevapauden edellytyksenä on, että: 1) koevapaus edistää vankeuslain 4 luvun 6 §:n mukaisen rangaistusajan suunnitelman toteutumista; 2) vangin rangaistusaikaisesta käyttäytymi- sestä, hänen henkilöstään ja rikollisuudestaan saatujen tietojen perusteella koevapauden eh- tojen noudattamista voidaan pitää todennä- köisenä; 3) vanki sitoutuu olemaan käyttämättä päihdyttäviä aineita ja rikoslain 44 luvun 16 §:ssä tarkoitettuja dopingaineita ja sitoutuu vankeuslain 16 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitettuun päihteettömyyden valvontaan; 4) vanki sitoutuu noudattamaan yhteyden- pitovelvoitetta ja muita laitoksen ulkopuolel- la liikkumiseen ja toimintaan osallistumiseen liittyviä välttämättömiä kirjallisia ehtoja; 5) koevapauden ehtojen noudattamista voi- daan soveltuvin tavoin valvoa; ja 6) vanki suostuu siihen, että vankeinhoito- viranomaiset ovat tarpeellisessa määrin yh- teydessä viranomaisiin, yksityisiin yhteisöi- hin ja henkilöihin koevapauden edellytysten selvittämistä taikka ehtojen noudattamista koskevissa asioissa. 2 § Hoitomääräys koevapauden ehtona Valvotun koevapauden ehdoksi voidaan asettaa, että vanki sitoutuu noudattamaan hä- nelle seksuaalivietin hillitsemiseksi ja uuden rikoksen ehkäisemiseksi asetettuja lääkehoi- toa koskevia määräyksiä. Lääkehoitoon voi- daan tarvittaessa liittää psykososiaalista hoi- toa ja tukea koskevia määräyksiä. Tällöin ehdoksi asetetaan myös, että vanki sitoutuu lääkehoidon sekä lääkehoitoon mahdollisesti liitetyn psykososiaalisen hoidon ja tuen jat- kamiseen ja lisäksi määräysten noudattami- sen valvontaan ehdonalaisessa vapaudessa. Vangin on annettava suostumuksensa hoi- toon lääkärille kirjallisesti. Lääkärin on en- nen suostumuksen antamista selvitettävä van- gille lääkehoidon vaikutukset. Sijoittajayksikön on selvitettävä vangille lääkehoidon lopettamisesta aiheutuvat seu- raamukset, joista säädetään 4 §:ssä ja eh- donalaisen vapauden valvonnasta annetun lain 10 a §:ssä. 3 § Lääkehoidon valvonta Lääkehoitoon sitoutuneen vangin on annet- tava virtsa- tai verinäytteet, jotka ovat vält- tämättömiä lääkityksen käytön valvomiseksi ja hoidon turvallisuuden varmistamiseksi. Lääkehoidon valvonnasta säädetään kan- santerveyslain (66/1972) 14 §:n 2 momentis- sa. 72 4 § Valvotun koevapauden ehtojen rikkominen Jos valvotun koevapauden edellytykset ei- vät enää päätöksen tekemisen jälkeen täyty, koevapaus peruutetaan. Jos vanki rikkoo 1 §:n 1 momentin 3 tai 4 kohdassa taikka 2 tai 3 §:ssä tarkoitettuja ehtoja, vangille annetaan varoitus tai koevapaus peruutetaan määrä- ajaksi tai kokonaan, kuitenkin enintään suo- rittamatta olevan koevapauden pituiseksi ajaksi. Näin menetellään myös 3 momentissa tarkoitetussa tilanteessa. Rangaistusajaksi ei lueta aikaa sen vuoro- kauden alusta, jolloin vanki rikkoo 1 §:n 2 momentin 4 kohdan perusteella asetettua yh- teydenpitovelvoitetta, sen vuorokauden lop- puun, jolloin yhteydenpito jatkuu tai hänet otetaan kiinni vankilaan palauttamista varten. Jos vanki tekee vankilan ulkopuolella ri- koksen, noudatetaan, mitä rikoslain 2 luvun 13 §:n 2 momentissa säädetään. Muutoksenhausta 1 momentissa tarkoitet- tuun päätökseen säädetään 20 luvussa. 5 § Lääkehoidon kustannukset Edellä 2 §:ssä tarkoitetusta lääkehoidosta ja lääkehoidon valvonnasta aiheutuvat kustan- nukset maksetaan valtion varoista. 6 § Tiedon antaminen lääkehoitoa koskevien määräysten noudattamisesta Lääkärillä on salassapitovelvollisuuden es- tämättä velvollisuus antaa täytäntöönpanovi- ranomaiselle tieto lääkehoitoa koskevien määräysten noudattamisesta. 7 § Päätösvalta Sijoittajayksikön johtaja päättää valvottuun koevapauteen sijoittamisesta ja sen peruut- tamisesta. Rikosseuraamusvirasto päättää valvottuun koevapauteen määräämisestä sekä valvotun koevapauden peruuttamisesta ja valvotun koevapauden rikkomisen muista seuraamuk- sista, kun kyse on rikoslain 2 c luvun 10 §:n 3 momentissa tarkoitetusta elinkautisesta vankeudesta tai saman luvun 11 ja 12 §:ssä tarkoitetusta koko rangaistuksen suorittami- sesta vankilassa. Edellä 2 §:ssä tarkoitetun lääkehoidon aloittamisesta ja lopettamisesta päättää Van- keinhoitolaitoksen lääkäri. Kiireellisessä ta- pauksessa lääkehoidosta voi päättää myös kansanterveyslain 14 §:n 2 momentissa tar- koitettu lääkäri. Tieto väliaikaisesta keskeyt- tämispäätöksestä välitetään viipymättä Van- keinhoitolaitoksen lääkärille, joka tekee lo- pullisen päätöksen lääkehoidosta. Vankilan johtaja päättää valvotun koeva- pauden rikkomisen seuraamuksista. 8 § Tarkemmat säännökset Tarkemmat säännökset hoitomääräyksen valvonnasta annetaan valtioneuvoston ase- tuksella. 73 Laki ehdonalaisen vapauden valvonnasta annetun lain muuttamisesta 4 § Valvontaan asettaminen Ehdonalaiseen vapauteen päästettävä vanki asetetaan valvontaan, jos: 1) koeaika on pitempi kuin yksi vuosi; 2) rikos on tehty alle 21-vuotiaana; 3) vanki on sitoutunut noudattamaan van- keuslain 19 a luvun 2 §:ssä tarkoitettua hoi- tomääräystä; tai 4) vanki itse sitä pyytää. Vanki voidaan 1 momentissa säädetyn es- tämättä jättää asettamatta valvontaan, jos valvonta on sen tarkoitus huomioon ottaen vangin odotettavissa olevan maasta poistami- sen, vakavan sairauden tai muun erityisen syyn vuoksi selvästi tarpeetonta. 5 § Valvonnan sisältö Valvonta sisältää valvojan ja valvottavan säännöllisiä tapaamisia, joiden avulla seura- taan valvottavan olosuhteita ja niissä tapah- tuvia muutoksia ja joiden tarkoituksena on parantaa valvottavan kykyä kantaa vastuuta ja toimia yhteiskunnassa hyväksyttävällä ta- valla. Valvontaan voi sisältyä myös sosiaalis- ta toimintakykyä edistäviä tehtäviä tai ohjel- mia. Valvontatapaamisia sekä valvontaan kuuluvia tehtäviä ja ohjelmia saa kuukausit- tain olla enintään 12 tuntia. Kuukausittainen tuntimäärä voi valvonnan aikana vaihdella sen mukaan kuin valvonnan tarkoituksenmu- kainen täytäntöönpano edellyttää. Valvontatapaamisissa käsitellään erityisesti rikolliseen käyttäytymiseen vaikuttavia teki- jöitä. Valvottavaa on myös avustettava yh- teydenotoissa viranomaisiin ja muihin val- vottavan elämäntilanteen järjestämisen kan- nalta tarpeellisiin tahoihin, ja hänet on ohjat- tava tarvittavien tukitoimien ja palveluiden pariin. Valvonnan tarkempi sisältö ilmenee val- vontasuunnitelmasta, joka Kriminaalihuolto- laitoksen on laadittava valvottavan tarpeiden mukaan ennen valvontaan asetetun vapautu- mista siten, että suunnitelma voidaan ottaa käyttöön valvonnan alkaessa. Valvontasuun- nitelmaa voidaan tarvittaessa muuttaa tai täydentää. Jos vanki asetetaan valvontaan 4 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella, val- vontasuunnitelma sisältää myös määräykset lääkehoidosta, psykososiaalisesta tuesta ja hoidosta sekä niiden noudattamisen valvon- nasta. Valvontasuunnitelma on sovitettava yhteen rangaistusajan suunnitelman kanssa. Suunni- telmaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin oltava yhteistyössä sijoittajayksikön, vanki- lan, vangin koti- tai asuinkunnan sekä mui- den viranomaisten, yksityisten yhteisöjen ja henkilöiden kanssa. 6 § Valvottavan velvollisuudet Valvottava on velvollinen osallistumaan valvontasuunnitelman laatimiseen ja valvon- tasuunnitelmassa yksilöidyllä tavalla pitä- mään yhteyttä valvojaan. Valvottavan on valvontatapaamisten yh- teydessä ja muutenkin valvojan pyynnöstä annettava valvojalle tarpeelliset yhteystiedot samoin kuin työhön, asumiseen, koulutuk- seen, opiskeluun ja taloudelliseen tilantee- seensa liittyvät sekä muut vastaavat olosuh- teitaan koskevat valvonnan kannalta tarpeel- liset tiedot. Valvottavan on oma-aloitteisesti ilmoitettava valvojalle mainituissa olosuh- teissaan tapahtuneista olennaisista muutok- sista. 74 Jos valvottava on sitoutunut vankeuslain 19 a luvun 2 §:ssä tarkoitettuun lääkehoi- toon, hänen on annettava virtsa- tai verinäyt- teet, jotka ovat välttämättömiä lääkityksen käytön valvomiseksi ja hoidon turvallisuuden varmistamiseksi. Valvottavan on noudatettava valvojan an- tamia valvonnan toteuttamiseksi tarpeellisia määräyksiä. Valvottava ei saa valvontatapaamisessa ol- la alkoholin tai muun päihdyttävän aineen vaikutuksen alainen. Valvottavalle on valvonnan alkaessa ilmoi- tettava niistä seuraamuksista, joita hänelle tämän pykälän mukaan kuuluvien velvolli- suuksien rikkomisesta voi aiheutua. 6 a § Tiedon antaminen lääkehoitoa koskevien määräysten noudattamisesta Lääkärillä on salassapitovelvollisuuden es- tämättä velvollisuus antaa Kriminaalihuolto- laitokselle tieto lääkehoito koskevien määrä- ysten noudattamisesta. 10 a § Lääkehoitoa tai muuta hoitoa koskevan mää- räyksen rikkominen ehdonalaisessa vapau- dessa Jos 4 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella valvontaan asetettu jättää noudattamatta lääkehoitoa tai muuta hoitoa koskevia val- vontasuunnitelmaan kirjattuja määräyksiä, Kriminaalihuoltolaitoksen on annettava val- vottavalle kirjallinen kehotus noudattaa val- vontasuunnitelmaan tältä osin. Jos valvottava lopettaa lääkehoidon tai kehotuksesta huolimatta jättää noudattamat- ta valvontasuunnitelmaan sisältyviä lääke- hoitoa koskevia määräyksiä, noudatetaan vastaavasti, mitä 10 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään. Jos tuomioistuin toteaa valvottavan mene- telleen 2 momentissa tarkoitetulla tavalla, tuomioistuin voi määrätä ehdonalaisen va- pauden menetetyksi vähintään neljäksi päi- väksi ja enintään kahden kuukauden ajaksi. 11 a § Lääkehoitoa koskevan määräyksen uudel- leenharkinta ja valvonta Lääkehoitoa koskeva määräys on otettava uudelleen harkittavaksi enintään kolmen kuu- kauden väliajoin. Lääkehoidon lopettamisesta päättää Van- keinhoitolaitoksen lääkäri. Kiireellisessä ta- pauksessa lääkehoidosta voi päättää myös kansanterveyslain 14 §:n 2 momentissa tar- koitettu lääkäri. Tieto väliaikaisesta keskeyt- tämispäätöksestä välitetään viipymättä Van- keinhoitolaitoksen lääkärille, joka tekee lo- pullisen päätöksen lääkehoidosta. Lääkehoidon valvonnan järjestämisestä säädetään kansanterveyslain (66/1972) 14 §:n 2 momentissa. 12 a § Lääkehoidon kustannukset Vankeuslain 19 a luvun 2 §:stä tarkoitetus- ta lääkehoidosta ja lääkehoidon valvonnasta aiheutuvat kustannukset maksetaan valtion varoista. 13 § Tarkemmat säännökset Valvonnan järjestämisestä 3 §:n 2 momen- tissa tarkoitetulla tavalla, valvontaan liitty- vistä asiakirjoista, menettelystä valvottavalle 10 §:ssä tarkoitettuja seuraamuksia määrättä- essä, matkakustannusten korvaamisesta ja hoitomääräyksen valvonnasta säädetään tar- kemmin valtioneuvoston asetuksella. 75 Laki kansanterveyslain 14 §:n muuttamisesta 14 § — — — — — — — — — — — — — — Kunta on velvollinen määräämään terveys- keskuksen lääkärin antamaan poliisille virka- apua oikeuslääkeopillisen tutkimuksen suo- rittamiseksi elävän henkilön kliinisen tutki- muksen ja vainajan ulkonaisen ruumiintar- kastuksen osalta. Kunta on lisäksi velvollinen määräämään terveyskeskuksen lääkärin an- tamaan vankeinhoitoviranomaisille virka- apua oikeuslääkeopillisen tutkimuksen suo- rittamiseksi elävän henkilön kliinisen tutki- muksen osalta vankeuslain (767/2005) 16 lu- vun 6 §:ssä ja tutkintavankeuslain (768/2005) 11 luvun 6 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. Lisäksi kunta on velvollinen määräämään terveyskeskuslääkärin antamaan täytäntöön- panoviranomaiselle virka-apua vankeuslain 19 a §:n 3 ja 7 §:ssä ja ehdonalaisen vapau- den valvonnasta annetun lain (782/2005) 11 a §:ssä tarkoitetussa tilanteessa. Samoin kunta on velvollinen määräämään terveys- keskuksen lääkärin toimimaan lääkärinä ase- velvollisten tarkastuksissa kutsuntaviran- omaisten pyydettyä sitä 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulta toimielimeltä. 76 LIITE II Lag om ändring av 2 c kap. i strafflagen 8 § Möjlighet till övervakad frihet på prov För att en fånges anpassning i samhället ska främjas kan fången placeras i med tek- niska anordningar eller på annat sätt särskilt övervakad frihet på prov utanför fängelset ti- digast sex månader före den villkorliga fri- givningen. (nuvarande 2–5 mom. flyttas till fängelse- lagen) 10 § Villkorlig frigivning från fängelse på livstid Den som dömts till fängelse på livstid kan friges villkorligt tidigast när det förflutit tolv år av fängelsetiden. En fånge som dömts till fängelse på livstid för ett brott som han eller hon begått före 21 års ålder kan friges vill- korligt tidigast när det förflutit tio år av fäng- elsetiden. När frågan om villkorlig frigivning prövas, ska vikt fästas vid arten av det eller de brott som ledde till fängelse på livstid, vid den dömdes eventuella senare brottslighet och vid de omständigheter som avses i 9 § 2 mom. Genomförandet av den plan för straff- tiden som avses i 4 kap. 6 § i fängelselagen och fångens uppförande under fängelsetiden också i övrigt ska beaktas när frigivning prö- vas. Prövningen kan också ske med beaktan- de av om fången förbinder sig att följa de be- slut och övriga villkor i fråga om läkeme- delsbehandling som avses i 19 a kap. 2 § i fängelselagen. Innan en fånge friges villkorligt från fäng- else på livstid, kan han eller hon försättas i övervakad frihet på prov. Om Brottspåföljds- verket anser att frigivning som avses i 2 mom. måste omprövas för ett brott som fång- en begår under övervakad frihet på prov, ska verket föra ärendet till Helsingfors hovrätt för ny behandling. Bestämmelser om behandlingen av ärendet vid Helsingfors hovrätt finns i lagen om för- farandet vid frigivning av långtidsfångar (781/2005). 12 § Ny domstolsbehandling Den som förordnats att avtjäna hela straff- tiden ska friges villkorligt efter att ha avtjä- nat fem sjättedelar av straffet, om han eller hon inte längre ska anses vara synnerligen farlig för någon annans liv, hälsa eller frihet. Prövningen kan också ske med beaktande av om fången förbinder sig att följa de beslut och övriga villkor i fråga om läkemedelsbe- handling som avses i 19 a kap. 2 § i fängelse- lagen. Villkorlig frigivning enligt detta mo- ment kan ske tidigast när det förflutit tre år av fängelsetiden. Innan en fånge friges villkorligt kan fången försättas i övervakad frihet på prov. Om Brottspåföljdsverket anser att frigivning som avses i 1 mom. måste omprövas på grund av ett brott som fången begått under övervakad frihet på prov, ska verket föra ärendet till Helsingfors hovrätt för ny behandling. Om den som förordnats att avtjäna hela strafftiden inte friges villkorligt, ska han eller hon försättas i övervakad frihet på prov tre månader före frigivningen. Bestämmelser om behandlingen av ärendet vid Helsingfors hovrätt finns i lagen om för- farandet vid frigivning av långtidsfångar. 77 Lag om ändring av fängelselagen 19 a kap. (nytt) Övervakad frihet på prov 1 § Förutsättningar för övervakad frihet på prov Utöver vad som anges i 2 c kap. i straffla- gen förutsätter övervakad frihet på prov ock- så 1) friheten främjar genomförandet av den plan för strafftiden som avses i 4 kap. 6 § i denna lag, 2) det med stöd av fångens uppförande un- der strafftiden och den information som in- hämtats om fångens person och brottslighet kan anses sannolikt att villkoren för friheten kommer att iakttas, 3) fången förbinder sig att avstå från berus- ningsmedel och sådana dopningsmedel som avses i 44 kap. 16 § i strafflagen och förbin- der sig att genomgå kontroll av drogfrihet en- ligt 16 kap. 7 § 3 mom. i denna lag, 4) fången förbinder sig att iaktta förpliktel- sen att hålla kontakt och andra nödvändiga skriftliga villkor som hänför sig till vistelse utanför anstalten och deltagande i sysselsätt- ning, 5) iakttagandet av villkoren för friheten på prov kan övervakas på lämpligt sätt, och 6) fången samtycker till att fångvårdsmyn- digheterna i behövlig utsträckning står i kon- takt med myndigheter, privata sammanslut- ningar och enskilda i frågor som gäller ut- redningen av förutsättningarna för frihet på prov eller iakttagandet av villkoren för den. 2 § Beslut om behandling som villkor för frihet på prov Som villkor för övervakad frihet på prov får krävas att fången förbinder sig att följa beslut om läkemedelsbehandling som han el- ler hon meddelats i syfte att dämpa sexual- driften och förebygga nya brott. Till läkeme- delsbehandlingen får vid behov kopplas be- slut om psykosocial behandling och psykoso- cialt stöd. I så fall ska det också krävas att fången förbinder sig att under villkorlig frihet fortsätta med läkemedelsbehandlingen samt den psykosociala behandling och det psykosociala stöd som eventuellt är kopplade till den behandlingen och dessutom förbinder sig till övervakning av att besluten iakttas. Fången ska ge sitt behandlingssamtycke till läkaren skriftligen. Innan fången ger sitt samtycke ska läkaren förklara för fången vil- ka verkningar läkemedelbehandlingen har. Placeringsenheten ska informera fången om de påföljder som avbruten läkemedelsbe- handling får enligt 4 § i detta kapitel och en- ligt 10 a § i lagen om övervakning av villkor- lig frihet. 3 § Övervakning av läkemedelsbehandling En fånge som förbinder sig till läkemedels- behandling ska lämna urin- eller blodprov som är nödvändiga för övervakning av medi- cineringen och kontroll av att behandlingen är säker. 78 Bestämmelser om övervakningen av läke- medelsbehandling finns i 14 § 2 mom. i folk- hälsolagen (66/1972). 4 § Brott mot villkoren för övervakad frihet på prov Om villkoren för övervakad frihet på prov inte längre uppfylls efter att beslutet fattats, ska friheten återkallas. Om en fånge bryter mot villkoren i 1 § 1 mom. 3 eller 4 punkten, eller 2 eller 3 §, ska fången ges en varning el- ler friheten återkallas för en viss tid eller helt och hållet, dock inte för längre tid än den återstående friheten på prov. Samma förfa- rande tillämpas också i situationer enligt 3 mom. Tiden från början av det dygn när en fånge bryter mot den förpliktelse att hålla kontakt som ålagts fången på basis av 1 § 2 mom. 4 punkten till slutet av det dygn när kontakten återupptas eller fången grips för att återför- passas till fängelset ska inte inräknas i straff- tiden. Om en fånge begår ett brott utanför fängel- set, iakttas bestämmelserna i 2 kap. 13 § 2 mom. i strafflagen. Bestämmelser om sökande av ändring i ett beslut enligt 1 mom. finns i 20 kap. 5 § Kostnaderna för läkemedelsbehandling Kostnaderna för läkemedelsbehandling en- ligt 2 § och för övervakning av behandlingen ersätts med statens medel. 6 § Att lämna uppgifter om iakttagande av beslut om läkemedelsbehandling Läkare ska trots sekretessbestämmelserna upplysa verkställighetsmyndigheten om hur beslut om läkemedelsbehandling följs. 7 § Beslutanderätt Direktören för placeringsenheten beslutar om placering i övervakad frihet på prov och om dess återkallande. Brottspåföljdsverket beslutar om placering i övervakad frihet på prov samt om återkal- lande av sådan frihet och övriga påföljder av att friheten överträds när det är fråga om livs- tids fängelse enligt 2 c kap. 10 § 3 mom. i strafflagen eller om avtjänande av hela straff- tiden i fängelse enligt 11 och 12 § i samma kapitel. Beslut om att läkemedelsbehandling enligt 2 § ska påbörjas eller avslutas fattar en läkare vid Fångvårdsväsendet. I brådskande fall kan också en läkare enligt 14 § 2 mom. i folkhäl- solagen besluta om läkemedelsbehandling. En läkare vid Fångvårdsväsendet ska oförd- röjligen underrättas om beslut om tillfälligt avbrott, och denne ska fatta det slutliga be- slutet om behandlingen. Fängelsedirektören beslutar om påföljder när övervakad frihet på prov överträds. 8 § Närmare bestämmelser Närmare bestämmelser om övervakningen av behandlingsbeslut utfärdas genom förord- ning av statsrådet. 79 Lag om ändring av lagen om övervakning av villkorlig frihet 4 § Ställande under övervakning En fånge som friges villkorligt ställs under övervakning, om 1) prövotiden är längre än ett år, 2) brottet har begåtts före 21 års ålder, 3) fången har förbundit sig att följa ett be- handlingsbeslut enligt 19 a kap. 2 § i fängel- selagen, eller 4) fången själv begär det. Utan hinder av det som föreskrivs i 1 mom. behöver fången inte ställas under övervak- ning, om övervakning med hänsyn till syftet med den är klart obehövlig på grund av att fången sannolikt kommer att avlägsnas ur landet eller lider av en allvarlig sjukdom eller om det finns andra särskilda skäl. 5 § Övervakningens innebörd Övervakning omfattar regelbundna sam- manträffanden mellan övervakaren och den övervakade med hjälp av vilka den överva- kades förhållanden och förändringarna i dem följs och vars syfte är att förbättra den över- vakades förmåga att bära ansvar och att fun- gera på ett godtagbart sätt i samhället. Över- vakningen kan även omfatta uppgifter eller program som främjar den sociala handlings- förmågan. Sammankomsterna samt de upp- gifter och program som ingår i övervakning- en får uppta högst tolv timmar per månad. Antalet timmar per månad kan variera under övervakningen på det sätt som en ändamåls- enlig verkställighet förutsätter. Under den övervakades sammanträffanden med övervakaren behandlas i synnerhet de faktorer som inverkar på brottsligt beteende. Den övervakade ska även biträdas i kontak- terna med myndigheter och andra aktörer som är nödvändiga för att den övervakade ska få kontroll över sin livssituation. Den övervakade ska anvisas nödvändiga stödåt- gärder och tjänster. Det närmare innehållet i övervakningen framgår av en övervakningsplan som Krimi- nalvårdsväsendet ska utarbeta i enlighet med den övervakades behov innan den som ställts under övervakning friges, så att planen kan börja användas när övervakningen inleds. Övervakningsplanen kan vid behov ändras eller kompletteras. Om en fånge ställs under övervakning med stöd av 4 § 1 mom. 3 punk- ten ska övervakningsplanen också innehålla besluten om läkemedelsbehandling, om psykosocialt stöd och psykosocial behandling och om övervakningen av att besluten följs. Övervakningsplanen ska samordnas med planen för strafftiden. Planen ska i nödvändig utsträckning utarbetas i samarbete med pla- ceringsenheten, fängelset, fångens hem- eller boningskommun och med andra myndighe- ter, privata sammanslutningar och enskilda. 6 § Den övervakades skyldigheter Den övervakade är skyldig att delta i utar- betandet av övervakningsplanen och att stå i kontakt med övervakaren på det sätt precise- ras i övervakningsplanen. Den övervakade ska under sammanträffan- dena med övervakaren och även i övrigt på begäran av övervakaren lämna denne nöd- vändiga kontaktuppgifter liksom även upp- gifter om arbete, boende, utbildning, studier och den ekonomiska situationen samt andra motsvarande, för övervakningen nödvändiga uppgifter om sina förhållanden. Den överva- kade ska på eget initiativ underrätta överva- 80 karen om väsentliga förändringar i sina för- hållanden. Om den övervakade förbundit sig till läke- medelsbehandling enligt 19 a kap.2 § i fängelselagen ska han eller hon lämna urin- eller blodprov som är nödvändiga för över- vakning av medicineringen och kontroll av att behandlingen är säker. Den övervakade ska iaktta det som överva- karen bestämmer när det är nödvändigt för genomförandet av övervakningen. Den övervakade får inte vara påverkad av alkohol eller andra berusningsmedel vid sammanträffandena med övervakaren. När övervakningen inleds ska den överva- kade underrättas om vilka påföljderna kan bli av att han eller hon försummar sina skyldig- heter enligt denna paragraf. 6 a § Att lämna uppgifter om iakttagande av beslut om läkemedelsbehandling Läkare ska trots sekretessbestämmelserna upplysa Kriminalvårdsväsendet om hur be- slut om läkemedelsbehandling följs. 10 a § Brott mot beslut om läkemedelsbehandling eller annan behandling vid villkorlig frihet Om den som ställts under övervakning med stöd av 4 § 1 mom. 3 punkten underlåter att följa sådana föreskrifter i övervakningspla- nen som gäller läkemedelsbehandlingen eller annan behandling, ska Kriminalvårdsväsen- det ge honom eller henne en skriftlig uppma- ning att följa planen i detta avseende. Om den övervakade avbryter läkemedels- behandlingen eller trots uppmaning inte föl- jer föreskrifter om läkemedelsbehandling i övervakningsplanen gäller på motsvarande sätt vad som föreskrivs i 10 § 2 och 3 mom. Om domstolen konstaterar att den överva- kade har förfarit på ett sådant sätt som avses i 2 mom., kan domstolen förklara att den vill- korliga friheten är förverkad för minst fyra dagar och högst två månader. 11 a § Omprövning och övervakning av beslut om läkemedelsbehandling Ett beslut om läkemedelsbehandling ska omprövas med högst tre månaders mellan- rum. Beslut om att avsluta läkemedelsbehand- ling ska fattas av en läkare vid Fångvårdsvä- sendet. I brådskande fall kan också en läkare enligt 14 § 2 mom. i folkhälsolagen besluta om läkemedelsbehandling. En läkare vid Fångvårdsväsendet ska ofördröjligen under- rättas om beslut om tillfälligt avbrott, och denne ska fatta det slutliga beslutet om be- handlingen. Bestämmelser om hur övervakningen av läkemedelsbehandling ordnas finns i 14 § 2 mom. i folkhälsolagen (66/1972). 12 a § Kostnaderna för läkemedelsbehandling Kostnaderna för läkemedelsbehandling en- ligt 19 a kap. 2 § i fängelselagen och för övervakning av behandlingen ersätts med statens medel. 13 § Närmare bestämmelser Närmare bestämmelser om ordnande av övervakning på det sätt som avses i 3 § 2 mom., de handlingar som hänför sig till övervakningen, förfarandet vid bestämmande av i 10 § avsedda påföljder för den överva- kade, ersättning för resekostnader och över- vakningen av behandlingsbeslut utfärdas ge- nom förordning av statsrådet. 81 Lag om ändring av 14 § i folkhälsolagen 14 § — — — — — — — — — — — — — — En kommun är skyldig att förordna en lä- kare vid en hälsovårdscentral att ge polisen handräckning för utförande av rättsmedicinsk undersökning när det gäller klinisk under- sökning av levande personer och yttre be- siktning av avlidna. Kommunen är dessutom skyldig att förordna en läkare vid en hälso- vårdscentral att ge fångvårdsmyndigheterna handräckning för utförande av rättsmedicinsk undersökning när det gäller klinisk under- sökning av levande personer i de fall som av- ses i 16 kap. 6 § i fängelselagen (767/2005) och i 11 kap. 6 § i häktningslagen (768/2005). Dessutom ska kommunen förordna en läka- re vid en hälsovårdscentral att ge verkstäl- lighetsmyndigheten handräckning i de fall som avses i 19 a kap. 3 och 7 § i fängelsela- gen och i 11 a § i lagen om övervakning av villkorlig frihet (782/2005). Kommunen är också skyldig att förordna en läkare vid en hälsovårdscentral att tjänstgöra som läkare vid undersökning av värnpliktiga då upp- bådsmyndigheterna anhållit om detta hos det organ som avses i 6 § 1 mom. 82 LÄHTEET Arver, Stefan. Karoliinisen sairaalan seksuaalilääketieteellisen osaston johtaja Stefan Arver, Aftonbladet 6.4.2008 Behandling af Sædelighedskriminelle i Anstalten Herstedvester Hanson & Harris 2004, Hanson Karl & Harris Andrew J.R., Sex Offender Recidivism: A Simple Question. Public Safety and Emergency Preparedness, Canada The Howard Journal, Vol 46 No 1, February 2007 Kainulainen 2004, Kainulainen Heini. Raiskattu? Tutkimus raiskausten käsittelemisestä rikosprosessissa. Helsinki. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 212. Oikeus 2004:16 Kwarnmark, Elisabet. Ruotsin ROS-ohjelman projektinjohtaja Kriminalvården: Brotts- och missbruksrelaterade program. Krav och Råd, 1998 Kriminalvårdsstyrelsen: Behandling av sexualbrottsdömda i kriminalvård, 1995 Motion 2007/08: JU 369, Kemisk kastrering. Sveriges riksdag Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos & Poliisiammattikorkeakoulu 2008. Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 71/2008, OPTL:n tutkimustiedonantoja 87 Piispa 2006, Piispa Minna. IV Parisuhdeväkivalta. Raportissa Minna Piispa & Markku Heiskanen & Juha Kääriäinen & Reino Sirén: Naisiin kohdistunut väkivalta 2005. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 51. Heuni, Publication Series No 51 Rikollisuustilanne 2007, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 238 Salonen, Mirja: Lapsen seksuaalisille hyväksikäyttäjille suunnatut hoito- ja toimintamuodot, pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto 2008 Tidsskrift Nor Lægeforen 2006:126 83