Tuula Kekki – Teija Mankkinen Turvassa? Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa Maaliskuu 2016 Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 8/2016 2 KUVAILULEHTI Julkaisija ja julkaisuaika Valtioneuvoston kanslia 8.3.2016 Tekijät Tuula Kekki ja Teija Mankkinen Julkaisun nimi Turvassa? Kansalaisturvallisuuden tila Suomessa Julkaisusarjan nimi ja numero Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 8/2016 Asiasanat Turvallisuuden tunne, luottamus, turvattomuustekijät, Julkaisuaika Maaliskuu 2016 Sivuja 85 Kieli Suomi Tiivistelmä Tutkimuksessa kartoitettiin yksilön ja yhteisön suhdetta sekä kansalaisturvallisuutta vahvista- via ja horjuttavia tekijöitä, selviytymistä häiriötilanteista, erilaisten riskitilanteiden todennäköi- syyttä sekä poliittisen päätöksenteon hyväksyttävyyttä. Perhe, läheiset ihmiset ja muut ihmissuhteet nousivat kyselyssä yleisimmin nimetyiksi asi- oiksi, jotka tuovat vastaajille turvaa. Muita yleisesti nimettyjä tekijöitä olivat oma koti, toimeen- tulo, työ ja terveys. Valtaosa vastaajista ilmoitti, että hän pitää säännöllisesti yhteyttä muihin ihmisiin, voi kertoa avoimesti omista asioistaan ystävilleen ja kokee kuuluvansa johonkin yh- teisöön tai ryhmään. Tulosten mukaan kansalaiset eivät olleet varautuneet kovin hyvin esimerkiksi ongelmiin juok- sevan veden, sähkön tai elintarvikkeiden saatavuudessa. Vastaajat eivät pitäneet myöskään erilaisia globaaleja tai ympäristöön liittyviä uhkia kovin todennäköisinä. Kaikkien todennäköi- simpänä uhkana vastaajat pitivät ennen kaikkea taloudellisen taantuman pitkittymistä. Myös hallituksen sisä- sekä ulkopoliittiset päätöksentekoa oleellisesti vaikeuttavat ongelmat nousi- vat vastaajien mielestä muun muassa terrorismia tai pakolaistulvaa todennäköisemmäksi. Kyselyn mukaan vastaajat olivat huolissaan sekä ihmisten että asuinalueiden eriarvoistumi- sesta Suomessa. Kyselyssä ilmenee, että matala koulutus- ja tulotaso olivat yhteydessä epävarmuuteen ja tyytymättömyyteen. Esimerkiksi mitä matalampi koulutustaso vastaajilla oli, sitä useampi oli sitä mieltä, että eduskunta ei huolehdi riittävästi kansalaisten turvallisuu- desta. Tämä julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2015 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa (www.vn.fi/teas). Julkaisun sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä tekstisisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. 3 SISÄLLYS ESIPUHE JA KIITOKSET ........................................................................................................ 5 1. Turvallisuus ajassa - uhat, arvot, toimijat ja käsitteet .................................................... 8 1.1 Uhkien ja riskien moniulotteisuus ............................................................................... 8 1.2 Kansalaisten ja yhteisöjen moninaisuus ..................................................................... 9 1.3 Turvallisuustoiminnan monipuolisuus ....................................................................... 10 1.4 Turvallisuuden käsitteet ............................................................................................ 11 1.5 Sisäinen turvallisuuden määrittely ja sisältö vaali- ja hallitusohjelmissa .................. 13 2. Tutkimusasetelma ............................................................................................................. 14 2. 1 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset ........................................................ 14 2.2. Tutkimusmenetelmät ja aineistot ............................................................................. 15 3. Kansalaisturvallisuuden osatekijät kyselyssä ............................................................... 18 3.1 Kyselyn taustateoriat ................................................................................................ 18 3.2 Haastatteluiden näkökulmat ..................................................................................... 21 4. Puhelinhaastatteluaineiston tulokset ............................................................................. 23 4.1 Henkilökohtainen hyvinvointi ja voimavarat .............................................................. 23 4.2 Selviytyminen häiriötilanteissa .................................................................................. 29 4.3 Yhteiskunnan turvallisuus ja oikeudenmukaisuus .................................................... 31 5. Turvallisuuden diskurssit haastatteluaineistossa......................................................... 50 5.1 Kansalaisturvallisuuden rakentuminen eri puhetavoissa .......................................... 58 6. Kansalaisturvallisuuden indikaattorit ............................................................................. 61 7. Keskeiset tulokset ........................................................................................................ 63 7.1 Turvaa tuovat tekijät ................................................................................................. 63 7.2 Osallisuus ja sosiaaliset verkostot ............................................................................ 63 7.3 Selviytyminen häiriötilanteista .................................................................................. 64 7.4 Erilaisten uhkien todennäköisyys ............................................................................. 64 7.5 Yhteiskunnan turvallisuus ja oikeudenmukaisuus .................................................... 65 7.6 Turvallisuuden tunnetta tuovat tahot ........................................................................ 65 4 8. Johtopäätökset ................................................................................................................. 66 Kyselyn uudistaminen ja toistaminen ............................................................................. 69 Lähteet ................................................................................................................................... 71 Liite 1: Kansalaiskysely 2015 ............................................................................................... 76 Liite 2: Kansalaiskyselyn peruskohderyhmän (N=3 000) taustatiedot ............................ 81 Liite 3: Haastattelukysymykset ............................................................................................ 83 Liite 4: Uudet, vanhat ja mahdolliset uhat .......................................................................... 84 5 ESIPUHE JA KIITOKSET1 Kansalaisturvallisuuden tila 1990-luvulla toteutettiin laaja Suomalaisen turvattomuus -tutkimushanke, jossa pohdittiin tur- vallisuutta eri näkökulmista. Hankkeen johtopäätöksissä todettiin, että tuolloin – 1990-luvulla – turvattomuutta aiheuttivat globaaliin ympäristöön, kulttuurin arvoihin ja maailmantilantee- seen liittyvät tekijät. Ihmisten välinpitämättömyys toisiaan kohtaan todettiin ympäristön jäl- keen yleisimmäksi turvattomuutta aiheuttavaksi tekijäksi. Turvallisuutta todettiin puolestaan tuottavan läheiset asiat. Ylimalkaan turvallisuuden ja turvattomuuden todettiin liittyvän paljolti elämisen ehtoihin ja elämänkokemuksiin. Turvallisuudesta ja turvattomuudesta oli tullut kaikki elämänalueet läpäiseviä tekijöitä. (Niemelä & Lahikainen 2000, 9–10.) Noin kaksikymmentävuotta sitten esiin nostetut muutostekijät ovat yhä päteviä. Esimerkiksi se, että kansallisvaltio toimijana ei ole enää yhtä lailla itsestäänselvyys kuin aiemmin. Tai se, että sisäinen ja ulkoinen eivät ole enää erillisiä, vaan monin eri tavoin yhteen kietoutuneita, sisäkkäisiä ja rinnakkaisia. Tai se, että uhkamallit ovat moninaistuneet. Maailma onkin muuttunut yhä keskinäisriippuvaisemmaksi ja ongelmat, jotka tulisi ratkaista, yhä laajemmiksi. Laurence C. Smith on kirjassaan Uusi Pohjoinen (2011) nimennyt neljä maailmanlaajuista megatrendiä, jotka tulevat määrittelemään maailman – ja tässä tapauk- sessa erityisesti pohjoisen pallonpuoliskon – kehitystä tulevaisuudessa. Smith nimeää mega- trendeiksi ilmastonmuutoksen, väestönkasvun, taloudellisen globalisaation sekä luonnonva- rojen kysynnän. Näiden trendien vaikutukset ovat niin valtavia, että niiden haltuunotto ja rat- kaiseminen edellyttää suuren joukon uusia ja uudenlaisia keinoja. Haasteena on usein myös se, että yhteiskunnalliset instituutiot pyrkivät omalta osaltaan säilyttämään nykytilan ja vahvis- tamaan asemiaan ja sitä kautta hidastamaan muutoksiin reagoimista (ks. esim. Wilenius 2015). Miksi tarvitaan tutkimusta kansalaisturvallisuudesta? Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa turvallisuutta on useimmiten tarkasteltu negaation kautta eli on tutkittu turvattomuutta tai riskejä (ks. esim. Hollnagel & Woods 2006). Tämän on tulkittu johtuvan esimerkiksi siitä, että huolta, vaaraa, uhkaa tai pelkoa on helpompi ilmaista kuin sitä, mikä on turvallista tai mistä turvallisuus muodostuu. Turvallisuuden käsitteeseen näyttäisikin kuuluvan eräänlainen vastakohtaisuus: turvattomuus nähdään usein turvallisuu- den vajeena tai turvallisuus riskin poissaolona (Niemelä & Lahikainen 2000). Turvallisuutta on myös kuvailtu pyrkimyksenä hallita ja kontrolloida toimintaympäristön riskejä, uhkia ja vaaroja (Hollnagel & Woods 2006). Viime vuosina turvallisuus ilmiönä on pirstaloitunut ja muuttunut itsestään selvistä, tutuista tai selkeistä kysymyksistä monimutkaisiksi, eri konteksteissa erilai- sia sisältöjä saavaksi hybridiksi, jonka omistajuudesta ja hallinnasta käydään jatkuvaa neu- vottelua. Yksi esimerkki kehityskulusta on viime vuonna ilmestynyt Kokonaisturvallisuuden sanasto (2014), joka korvasi aiemmin ilmestyneen Varautumisen ja väestönsuojelun sanas- 1 Kirjoittanut Teija Mankkinen 6 ton. Toisaalta turvallisuuden käsiteen sisällöistä käytyä neuvottelua voidaan pitää myös hy- vänä esimerkkinä ajastamme, jossa yhden ilmiön kuvaaminen edellyttää kokonaisvaltaisuutta ja useampia, keskenään erilaisia näkökulmia. Kansalaisturvallisuudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa sekä turvallisuuden tunnetta että yhteiskunnan turvallisuutta. Näin ollen turvallisuus ei tarkoita pelkästään erilaisten riskien ja uhkien poissaoloa, vaan myös luottamusta omiin, yhteisön sekä yhteiskunnan kykyihin suo- jautua uhkia vastaan sekä palauttaa turvallisuuden taso entiselleen kriisin jälkeen (ks. tar- kemmin luku 1.1. tässä kirjassa). Toisin sanoen kyse on yksittäisen kansalaisen – mutta myös kansalaisten laajempana ryhmänä – näkemyksistä omaan turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä sekä omista kyvyistä ja kompetensseista ylläpitää ja edistää turvallisuuteen liittyviä asioita. Kansalaisturvallisuuden tila -tutkimus perustuu ajatukselle, että kansalaisten turvallisuuteen liittyvät näkemykset, kyvyt ja kompetenssit muuntuvat suhteessa aikaan, paikkaan ja tilaan. Toisin sanoen tavoitteena on pohtia sitä, miten ihmisten turvallisuudentunteeseen vaikuttavat tekijät muuntuvat ajan saatossa eri alueilla ja eri konteksteissa. Tavoitteena onkin toteuttaa vastaava kyselytutkimus säännöllisin väliajoin myös tulevaisuudessa. Osa turvallisuuteen liit- tyvistä näkemyksistä kun voi olla pysyvämpiä kuin toiset, osa puolestaan voi olla tiiviimmin sidoksissa esimerkiksi maailmanpoliittiseen tilanteeseen. Toiseksi, kansalaisturvallisuuden tila -tutkimuksessa kansalaiset ymmärretään toimijoina, joilla on erilaisia kykyjä, taitoja ja kompetensseja vaikuttaa toimintaan ja sen päämääriin. Osalla kansalaisista näitä kykyjä, tai- toja ja kompetensseja on enemmän kuin toisilla. Kolmanneksi, tutkimuksen tarkoituksena on rakentaa indikaattoreita, joiden avulla kansalais- turvallisuuden tilan kehitystä ja muutoksia on mahdollista tulevaisuudessa seurata. Vaikka toimintaympäristön muutosnopeus haastaa perinteistä indikaattoriajattelua, tarjoavat indikaat- torit kuitenkin välineen seurata pitkän aikajänteen kehitystä. Yksi seurannan kohde voi olla esimerkiksi ne indikaattorit, jotka on jätetty seurattavien listalta pois tarpeettomina. Neljänneksi tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa toiminnan suunnittelun ja pää- töksenteon tueksi. Jo noin puolet suomalaista on sitä mieltä, että nykysuomessa kansalaisten mielipiteet välittyvät päätöksentekijöille paremmin kansalaisliikkeiden kuin puolueiden kautta (Borg 2013, 41). Siten esimerkiksi puolueisiin sidotun toiminnan mahdollinen hiipuminen tai luottamuksen väheneminen nostaa esiin kysymyksen siitä, miten takaamme, että päätök- semme ovat myös tulevaisuudessa yhteisiä ja edustavat koko kansamme mielipidettä, eivät vain pienen joukon. Vai onko esimerkiksi niin, että nykyinen järjestelmämme korvautuu tule- vaisuudessa kansalaisten suoralla osallistumisella päätöksentekoon, kuten Reijo Wilenius (2015) on yhtenä vaihtoehtona esittänyt. Toisaalta, jos kansalaisista puolet luottaa mielipiteittensä välittyvän paremmin päätöksenteki- jöille kansalaisliikkeiden kautta, näyttäisi erilaisen kansalaistoiminnan tulevaisuus vähintään- kin turvatulta. Siitä, mitä tämä tarkoittaa yhteiskuntakehityksen kannalta, tarvitsemme lisää tietoa. Myös varautumisessa erilaisiin uhkiin – oli sitten kyse ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista sääilmiöistä tai ihmisten aiheuttamista kriiseistä – korostetaan nykyään yhä vahvem- min yksilöiden ja lähiyhteisöjen vastuuta. Nyt käsillä olevan tutkimuksen – Kansalaisturvalli- suuden tila Suomessa – vastaajista yli puolet olikin sitä mieltä, että vapaaehtoistoiminta lisää lähiympäristön turvallisuutta. Kansalaiseksi kasvaminen nivoutuu tiivistii niin kansalaisturvallisuuteen ja koko yhteiskunnan turvallisuuteen. Kansalaiseksi kasvamiseen ja kasvattamiseen tarvitaan tietoa ja ymmärrystä 7 yhteisöjen ja yhteiskunnan toiminnasta. Yhteisvastuun ja yhteisen hyvän edistämisen on to- dettu hankaloituvan, jos kansalaiset eivät kasva aktiiviseen ja demokraattiseen kansalaisuu- teen (Niemelä 2013, 312). Osallistuminen edellyttää puolestaan riittäviä elämän perusedelly- tyksiä, joista yksi on turvallisuudentunne. Hankkeen vastuullisena tutkijana toimi SPEKin tutkimus- ja kehittämispäällikkö Teija Mankki- nen. Hän on kirjoittanut tähän tutkimusraporttiin esipuheen sekä vastannut laadullisen haas- tatteluaineiston analysoinnista ja raportoinnista (luku 5). Tuula Kekki on vastannut puhelin- haastatteluaineiston analysoinnista, viranomaishaastatteluiden teosta sekä tutkimusraportin kirjoittamisesta muilta osin. Kiitokset Haluamme kiittää tutkimuksemme rahoittajaa Valtioneuvoston kansliaa saamastamme talou- dellisesta tuesta, joka on mahdollistanut tutkimuksemme tekemisen. Lisäksi haluamme osoit- taa kiitoksemme kehittämisneuvos Harri Martikaiselle ja erityisasiantuntija Hanna-Miina Sih- voselle, jotka ovat monin tavoin tukeneet meitä tutkimusprosessin aikana. Haluamme myös osoittaa kiitoksemme tieteelliselle ohjausryhmällemme: professori Jani Ero- selle, futuristi Elina Hiltuselle, professori Sami Moisiolle, johtaja evp. Hannu Pelttarille, profes- sori Juho Saarelle sekä professori Sirpa Virralle. Samu Lagerströmille Suomen Kyselytutkimus Oy:stä lämmin kiitos erinomaisesta yhteis- työstä. Kiitos myös erikoistutkija Markku Heiskaselle, joka on kommentoinut tutkimustamme ja käsi- kirjoitustamme sen eri vaiheissa. Kiitämme SPEKin tutkimustiimiä keskusteluista, pohdinnoista ja analyyseistä, erityisesti Heikki Laurikaista. Lopuksi haluamme erityisesti kiittää johtaja Kimmo Kohvakkaa, jonka kanssa käydyt lukuisat keskustelut olivat alkuna tämän tutkimuksen tekemiselle. Ilman Kimmon kannustavaa otetta ja innostusta kansalaisturvallisuuden käsite olisi jäänyt vain yksittäiseksi ajatukseksi. 8 1. TURVALLISUUS AJASSA - UHAT, ARVOT, TOIMI- JAT JA KÄSITTEET 1.1 Uhkien ja riskien moniulotteisuus Erilaiseen turvallisuuteen liittyvät riskit ja uhat ovat muuttuneet ajan kuluessa. Muutokset ovat koskeneet niin uhkien luonnetta, laajuutta kuin syntymekanismeja. Erilaisten riskien todennä- köisyys, vakavuus ja laajuus vaihtelevat suuresti, eikä esimerkiksi ulkopoliittisen selkkauksen tai rajatulla alueella tapahtuneen ympäristökatastrofin mittasuhteita ja seurannaisvaikutuksia voi verrata keskenään. Laaja-alaiset turvallisuusuhat voivat olla joko ihmisten aiheuttamia (mm. sotilaallinen voimankäyttö, terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus tai tietoverkkojen häi- rintä), tahattomia tapahtumia (mm. sähköverkon laajat toimintahäiriöt tai tautiepidemiat) tai luonnon ääri-ilmiöitä (mm. myrskyt ja tulvat). Sisäministeriön tulevaisuuskatsauksen (SM 2014/b) mukaan luonnon ja ihmisen aiheuttamat katastrofit ovat viime vuosina lisääntyneet ja muuttuneet selvästi vakavammiksi. Lisäksi raportissa arvioidaan, että ”tulevat katastrofit ovat erityisesti ilmastonmuutoksen ja muiden luonnosta johtuvien ja teknisten riskien mahdollisen vuorovaikutuksen takia entistä suurempia ja monimutkaisempia ja niillä on pitkäaikaisia seu- rauksia”. (SM 2014/b, 4; ks. myös Parlamentaarinen työryhmä 2015, 32.) Lähi-idän poliittiset levottomuudet, islamististen äärijärjestöjen toiminta sekä Ukrainan kriisi ovat nostaneet ulkopoliittiset uhat uudelleen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja varautumisen keskiöön. Perinteisten uhkakuvien rinnalle on tullut joukko uusia uhkia, kuten kyberuhkia ja terrorismia, mutta myös sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia horjuttavia uhkia, kuten tu- loerojen kasvua, sosiaalisten jakojen syvenemistä, sosiaalipalveluiden alasajoa sekä euroalu- een velkakriisiä ja lamaa (ks. VN 2010; Ruostetsaari 2013, 246; European Union 2015). Niin sanotussa hybridisodankäynnissä käytetään perinteisten sotilaallisten keinojen ohella painos- tusta sekä informaatio- ja kyberoperaatioita (PM 2014, 6). Tutkijat (Limnéll et al. 2014, 16) ar- velevat, että kyberturvallisuus on turvallisuuden alue, joka tulee muuttamaan ymmärrystä tur- vallisuudesta lähivuosina ja vaikuttamaan niin valtioiden välisiin suhteisiin kansainvälisessä politiikassa, yritysturvallisuuden vahvistamisessa kuin kansalaisten arkipäivän turvallisuuden todellisuudessa ja tunteessa. Turvallisuutta koskevat mielikuvat saattavat vaihdella voimakkaasti poliittisen ilmapiirin tai maailmantapahtumien myötä. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS 2014) to- teuttamassa haastattelututkimuksessa ilmeni, että huoli sotilaallisesta uhasta ja Venäjällä ta- pahtuvasta kehityksestä olivat vahvistuneet kolmessa vuodessa varsin paljon. Vuonna 2014 lähes puolet (46 %) koki sotilaallisen tilanteen Suomen lähialueilla uhkaavampana seuraavan kymmenen vuoden aikana, kun vuonna 2011 tätä mieltä oli vain viidennes (21 %). Vastaa- vasti vuoden 2014 kyselyssä kolme neljäsosaa (75 %) arveli, että kehitys Venäjällä aiheuttaa huolta tulevaisuudessa, kun kolme vuotta aikaisemmin tätä mieltä oli 42 prosenttia. Kaksi kol- masosaa (63 %) koki Suomen puolustusmahdollisuudet heikoksi, jos Suomi joutuisi tavan- omaisin asein käytävään sotaan. Vuonna 2013 tätä mieltä oli 51 prosenttia. Kuitenkin 62 pro- senttia vastanneista oli sitä mieltä, että Suomessa on varauduttu hyvin tai melko hyvin aseel- lisiin hyökkäyksiin. Vastaavaa mieltä terrorismiin varautumisesta oli 57 prosenttia ja kansain- välisestä rikollisuudesta 56 prosenttia vastaajista. Parhaiten vastaajien mielestä Suomessa on varauduttu erilaisiin tartuntatauteihin (83 %), ympäristöuhkiin (76 %) ja suuronnettomuuk- siin (75 %). (MTS 2014.) 9 1.2 Kansalaisten ja yhteisöjen moninaisuus Suomalaisten asenteissa ja myös arvoissa on todettu tapahtuneen muutoksia vuosien saa- tossa: esimerkiksi yksilökeskeisyyden ja minäkeskeisyyden on todettu lisääntyneen, kun taas niin sanottujen globaalien arvojen (maailmanrauha ja nälän poistaminen) kannatuksen on to- dettu vähentyneen. Muun muassa maahanmuuttajiin suhtaudutaan Suomessa Pohjoismaista kielteisimmin. (Helkama 2015, 218–224; ks. Wilenius 2015, 186–188; Puohiniemi 1996, 47– 51.) Eräs arvotutkimuksissa löydetty mielenkiintoinen ero Suomen ja muun maailman välillä on se, että Suomen on todettu olevan ainoa maa, jossa turvallisuus on miehille tärkeämpää kuin naisille. Klaus Helkaman (2015) mukaan työelämän muutos voi selittää miesten turvalli- suuden arvostusta, jossa erityisesti miesvaltaisilta teollisuuden aloilta on hävinnyt runsaasti työpaikkoja. Yhteiskuntatieteilijät ovat yhtä mieltä siitä, että talous ja sen muutokset – kasvu tai taantuma – on keskeinen syy tarkasteltaessa pitkällä aikavälillä jonkin yhteiskunnan tai maan arvojen muuttumista. (Emt. 2015, 207–208.) Tutkimusten mukaan ansiotyön merkitys on laskenut suomalaisten palkansaajien keskuu- dessa verrattuna muihin elämänalueisiin kuten perhe-elämään ja vapaa-ajan harrastuksiin (ks. Turunen 2015, 109). Sisäministeriön toteuttaman pelkotutkimuksen (Ilmola 2012) mu- kaan suomalaiset arvostavat erityisesti hyvinvointivaltiota, itsenäisyyttä, tasa-arvoa ja sanan- vapautta. Keski-ikäiset vastaajat eivät pitäneet kansainvälisyyttä, tasa-arvoa tai isänmaalli- suutta yhtä tärkeinä kuin muut ikäryhmät. Nuoret sen sijaan arvostavat erityisesti tasa-arvoa, sananvapautta ja vapaa-aikaa. (Emt. 2012.) Yhteiskunnan yksilökeskeisyydestä huolimatta maanpuolustustahto on Suomessa vakaissa ja vahvoissa kantimissa. Maanpuolustus on yh- teisöllinen arvo ja kuuluu kansallisen turvallisuuden arvo-osioon, jonka muita ulottuvuuksia ovat yhteiskunnallinen järjestys, perheen turvallisuus sekä sopusointu ja vakaus. (Helkama 2015, 170–171; ks. myös PM 2014.) Klaus Helkama (2015, 79) on todennut, että suomalaista yhteiskuntaa luonnehtii matala hie- rarkia, suuri yksilökeskeisyys ja yhteistyöhakuisuus, jossa epävarmuutta vältetään kohtalai- sen paljon. Post-materialistiset arvot ovat vahvistuneet, mutta materiaaliset arvot ovat silti edelleen vahvempia (Emt. 2015, 60). Verrattaessa erilaisten arvojen tärkeysjärjestystä, il- meni, että hyväntahtoisuus oli ensimmäisellä sijalla sekä yleismaailmallisesti että Suomessa. Yleismaailmallisesti jaetulla toisella sijalla olivat universalismi ja itseohjautuvuus, Suomessa turvallisuus. Turvallisuus nousi kolmanneksi tärkeimmäksi arvoksi yleismaailmallisesti, kun Suomessa jaetulla kolmannella sijalla olivat universalismi ja yhdenmukaisuus. Suomi kuuluu harmoniaa painottaviin yhteiskuntiin, joissa painotetaan luontoon sopeutumista, sosiaalisen maailman sopusointuisuutta, yhteiskuntarauhaa ja oman osansa hyväksymistä. Harmoniaa painottavalle yhteiskunnalle vastakkaisia ovat hallintaa arvostavat yhteiskunnat, joissa on ta- voitteena hallita, muuttaa ja muokata luontoa ja sosiaalista ympäristöä omien päämäärien mukaisesti. Kunnianhimo, menestys ja uskaliaisuus ovat tärkeitä hallintayhteiskunnassa. (Emt. 2015, 105–107). Yhteiskunnallisten asioiden seuraaminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen ilmentävät kan- salaissitoutumista, joka on perusta toimivalle demokratialle (Borg 2013, 45). Poliittisten, hal- linnollisten ja taloudellisten eliittien keskuudessa tyytyväisyys demokratian toimivuutta ja kan- salaisten osallistumismahdollisuuksia kohtaan on kasvanut samalla kun huoli asiantuntijaval- lan kasvusta on vähentynyt 1990-luvun alun jälkeen. Sitä vastoin eliitin huoli omistuksen kes- kittymisestä on kasvanut, ja julkisten palveluiden yksityistäminen nauttii yhä vähemmän kan- 10 natusta. (Ruostetsaari 2013, 251.) Heikki Ervastin (2010) mukaan eri yhteiskuntaluokkien vä- lillä on selviä eroja tulonjakoasenteissa2, mutta erot ovat pienentyneet 1990-luvulta lähtien. Tulokset viittaavat hänen mukaansa siihen, että suomalaiset ovat alkaneet hyväksyä aiem- paa suuremmat tuloerot. (Emt. 2010, 155.) Elintason ja koulutustason nousu sekä ammatti- ja elinkeinorakenteen muutos ovat vähentäneet yhteiskuntaluokkien välisiä eroja ja jakaantu- mista selkeästi toisistaan erottuviin luokkiin. Nämä tekijät ovat osaltaan vahvistaneet yksilö- keskeistä arvomaailmaa. (OM 2014, 19.) 1.3 Turvallisuustoiminnan monipuolisuus Turvallisuuskäsitys on 2000-luvulla laajentunut kattamaan fyysisen turvallisuuden lisäksi sosi- aaliseen, taloudelliseen ja ympäristön hyvinvointiin liittyvät uhat. Ihmisten, omaisuuden ja ym- päristön suojaaminen erilaisten uhkien varalta onkin viime kädessä turvallisuustyötä, johon osallistuvat viranomaisten lisäksi siviilit3. Turvallisuus ei ole siten minkään yksittäisen hallinto- kunnan, kuten poliisin, puolustusvoimien tai pelastuslaitoksen asiantuntijuutta, vaan vastuu rikosten ja häiriöiden hallinnasta ja sääntelystä on muodostunut yhteisössä yhteiseksi omai- suudeksi (ks. Kekki 2014; Virta 2013). Poliisitoiminnan on tosin todettu (mm. Koskela 2009, 242; Korander 2014) ulottuvan yhä vahvemmin yhä useammalle elämän alueelle, koska epä- virallista sosiaalista kontrollia ei pidetä riittävänä puuttumaan järjestyshäiriöihin tai uhkaavaksi koettuun käyttäytymiseen. Eri toimijat painottavat turvallisuuden edistämisessä erilaisia keinoja: rakenteellisia muutok- sia, kontrollia, turvallisuussuunnittelua ja verkostoitumista, teknisiä ratkaisuja tai arvoihin vai- kuttamista. (Kekki 2014, 33; ks. Virta 2013; Niemelä 2008.) Turvallisuuden tasoa voidaan si- ten säädellä eri toimenpiteillä. Täydellistä turvallisuutta ei ole kuitenkaan mahdollista saavut- taa, mutta turvattavat arvot voidaan asettaa tärkeysjärjestykseen ja kohdistaa niihin tämän järjestyksen perusteella toimia. (Limnéll et al. 2014, 28). Kansallisessa rikosuhritutkimuksessa (Salmi & Danielsson 2014) ilmeni, että vastaajat pitivät taloudellisten resurssien näkökulmasta tärkeimpinä rikoksentorjuntakeinoina nuorisotyön te- hostamista, poliisien määrän lisäämistä sekä päihdetyön ja alkoholi- ja huumeongelmien hoi- don tehostamista. Poliisin voimavarojen suuntaamisen kannalta keskeisimmiksi kohteiksi kat- sottiin perheväkivalta, huumeiden käyttö ja katuväkivalta. Toimenpiteet, joihin suhtauduttiin kielteisimmin, olivat vartijoiden lisääminen asuinalueella ja asukkaiden toimesta järjestetty vartiointi ja valvonta (nk. ”Neighbourhood Watch” -toiminta). (Emt. 2014.) Yhteiskunnalliset turvallisuustoimet näyttäytyvät erilaisissa dokumenteissa hyvin moniulottei- sena ja kompleksisena kokonaisuutena. Valvonnan ja järjestyksenpidon näkökulmasta perus- turvallisuus tarkoittaa muun muassa yleistä järjestystä ja turvallisuutta kaduilla, viranomaisten toimintavalmiutta vakavissa järjestyshäiriöissä ja vakavissa rikoksissa sekä vakavien rikosten selvittämiskykyä (ks. Heinämäki 2009, 9–10.) Kansallisessa terrorismin torjunnan strategi- assa (SM 2010, 7) mainitaan viranomaisten tehtäväksi ”ylläpitää sellaista yhteiskunnan ja sen 2 Tutkimuksen mukaan professioluokan edustajat ovat kielteisimpiä tuloerojen tasoittamista kohtaan. Työntekijät ja maanviljelijät puolestaan kannattavat tuloerojen tasoittamista eniten. (Ervasti 2010, 155.) 3 Heikki Laurikaisen (2015) mukaan aikaisempaa useampi olisi valmis toimimaan lähiympäristön turvallisuuden hy- väksi tai osallistumaan erilaisiin turvallisuustehtäviin. Kasvanut kiinnostus turvallisuustehtäviä kohtaan ei kuitenkaan näyttäisi lisäävän turvallisuusalan järjestöjen harrastajamääriä ja etenkään nuoret eivät ole valmiita sitoutumaan pit- käkestoiseen järjestötoimintaan. (Laurikainen 2015, 37.) 11 sisäisen turvallisuuden tilaa, jossa jokainen Suomessa voi nauttia oikeusjärjestelmän takaa- mista oikeuksista ja vapauksista sekä turvallisesta yhteiskunnasta”. Ruotsalainen yhteiskun- taturvallisuuden virasto MSB (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap) listaa yhteis- kuntaturvallisuuden näkökulmasta suojeltaviksi asioiksi ihmisten elämän ja terveyden, yhteis- kunnan toimivuuden, demokratian, oikeudellisuuden ja kansalaisten vapaudet ja oikeudet, ympäristön, taloudelliset arvot sekä kansallisen suvereniteetin (ks. Visuri 2013, 25). Sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseksi on todettu tarvetta kehittää yhteistyötä elinkeinoelä- män, järjestöjen, eri hallinnonalojen ja kansalaisten kesken (mm. SM 2014/b; VN 2010). Va- paaehtoistoiminta nähdään tärkeänä voimavarana onnettomuus- ja häiriötilanteiden hoi- dossa, varautumisessa ja kriisinkestokyvyn lisäämisessä. Vapaaehtoistoiminnan kehittämi- sen näkökulmasta huomionarvoista on, että pelastuslaissa on nykyisellään pelastustoimen viranomaisille suunnattu velvoite edistää vapaaehtoistoimintaa (ks. myös HE 257/2010 vp4). Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön julkaisussa (Hatakka 2014, 92) todetaan, että vapaa- ehtoiset tulee nähdä nykyistä laajemmin resurssina, joka ”mahdollistaa viranomaisten laki- sääteisiä tehtäviä kattavamman ja pidempiaikaisemman auttamisketjun arjen onnettomuuk- sissa ja häiriötilanteissa”. Yksityisen turvallisuusalan kasvulla 2000-luvulla nähdään olevan vahva yhteys julkisen vallan resursseihin ja kykyyn vastata turvallisuustarpeisiin. Lisäksi managerialismin nousu, kuten erilaisten palveluiden ulkoistaminen ja tuotteistaminen, on yleistynyt julkisella sektorilla. Yksi- tyisen turvallisuusalan kasvua ovat helpottaneet teknologinen kehitys ja korkeatasoinen osaaminen sekä lainsäädännölliset muutokset. (Heinämäki 2009, 17; ks. Koskela 2009, 299– 302.) Yksityisten turvallisuuspalveluiden avulla puututaan turvattomuuden lisääntymisen syn- nyttämiin oireisiin. Kasvavien markkinoiden myötä turvallisuus muuttuu yhä enemmän osaksi kuluttamisen kulttuuria. Mitä enemmän ihmisten riippuvuus turvallisuustuotteista kasvaa, sitä vaikeampi ihmisten on luottaa ympäröivään yhteiskuntaan. Yksityisen turvallisuusalan tarjoa- mat turvasuojauspalvelut ovat osittain sellaisia tehtäviä, jotka eivät ole suoranaisesti poliisin tai muiden viranomaisten alaa tai joiden suorittamiseen ei ole ollut resursseja. (Heinämäki 2009, 128–129; ks. Koskela 2009, 315–318.) 1.4 Turvallisuuden käsitteet Tässä tutkimuksessa määritellään kansalaisturvallisuus siten, että se kattaa sekä turvallisuu- den tunteen että objektiivisen turvallisuuden. Tällöin turvallisuus ei tarkoita pelkästään erilais- ten riskien ja uhkien poissaoloa, vaan myös luottamusta omiin, yhteisön sekä yhteiskunnan kykyihin suojautua uhkia vastaan sekä palauttaa turvallisuuden taso entiselleen kriisin jäl- keen. Pekka Visurin (2013) mukaan molemmat lähestymistavat – kansalaisturvallisuus (civil security) ja yhteiskunnan turvallisuus (societal security) – perustuvat laajaan turvallisuuskäsi- tykseen (comprehensive security) ja edellyttävät kriisinhallintajärjestelmiltä ja pelastusorgani- saatiolta monipuolisia toimia. (Visuri 2013, 16–17.) Turvallisuutta tarkastellaan siten koko- naisturvallisuuden viitekehyksestä, jolloin turvallisuus nähdään tavoitetilana, jossa valtion it- senäisyyteen, väestön elinmahdollisuuksiin ja muihin yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin5 kohdistuvat uhkat ovat hallittavissa (VN 2012). 4 Hallituksen esitys Eduskunnalle pelastuslaiksi ja laiksi meripelastuslain 23 §:n muuttamisesta 5 Elintärkeitä toimintoja ovat mm. valtion johtaminen, Suomen puolustuskyky, väestön toimeentuloturva ja toiminta- kyky sekä henkinen kriisinkestävyys (VN 2010, 17). Kriittiseen infrastruktuuriin kuuluvat ne tekniset rakenteet ja or- ganisaatiot sekä palvelut, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnan toimivuudelle ja väestön elinmahdollisuuksille. 12 Suomessa kansalaisturvallisuus-termillä ei ole yhtä vakiintunutta määritelmää. Suomalai- sessa keskustelussa kansalaisturvallisuuden käsitettä käytetään erityisesti maanpuolustus-, ympäristö- ja rikollisuusteemojen yhteydessä puhuttaessa kansalaisten oikeudesta elää puh- taassa, oikeudenmukaisessa ja hyvinvoivassa yhteiskunnassa. Samoissa yhteyksissä käyte- tään myös käsitteitä kansalaisten turvallisuus tai yksilöturvallisuus. Sirpa Virran (2011) mukaan turvallisuus on sisäisesti ambivalentti, paradoksaalinen käsite, ja sen konnotaatiot voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Turvallisuutta voidaan lähestyä muun muassa arvona, perus- ja ihmisoikeutena, hyödykkeenä tai palveluna. (Emt. 2011, 116, 122; Niemelä 2008; 27–29; Heiskanen 1996, 58–59.) Turvallisuus on ihmisten, yritysten, yhteis- kuntien ja valtioiden perustarve, ja moni inhimillinen toiminta on selitettävissä turvallisuuden tavoittelun tai turvattomuuden kokemisen kautta. Siinä yhdistyvät tunne, todellisuus, opitut mallit ja kyky sietää erilaisia häiriö- ja kriisitilanteita. (Limnéll et al. 2014, 13, 108). Turvalli- suuden tunne voidaan määritellä henkilökohtaiseksi mielikuvaksi tai olotilaksi, jossa tunnettua riskiä tai vaaraa ei merkittävällä tavalla ole olemassa (Limnéll et al. 2014, 35). Turvallisuus merkitsee elämän ennustettavuutta, jatkuvuutta ja ymmärrettävyyttä. Tällöin omaan elinym- päristöön voi suhtautua luottavaisesti ja tuntea, että elämä on hallinnassa. (Karisto 2003, 68; ks. Wilenius 2015).) Turvallisuus on säädetty laissa sekä kansalaisten oikeudeksi että viranomaisten velvollisuu- deksi. Muun muassa perustuslaissa (7§) määritetään oikeus elämään sekä henkilökohtai- seen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen sekä turvataan jokaisen yksityis- elämä, kunnia ja kotirauha (10 §). Perustuslain 22 pykälän mukaan julkisen vallan tehtävänä on turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perustuslain yhdenvertaisuus- pykälän (6 §) mukaan kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia eikä ketään saa asettaa eri asemaan esimerkiksi sukupuolen, iän, alkuperän, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella (ks. lisää yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Yksi turvallisuuden tunteeseen vaikuttava tekijä ja turvallisuustutkimuksessa käytetty käsite on resilienssi. Resilienssillä tarkoitetaan yksilöiden, yhteisöjen, instituutioiden ja järjestelmien kykyä säilyä hengissä, sopeutua, palautua ja kehittyä kohtaamistaan uhista tai häiriötilan- teista huolimatta6 (ks. Sanastokeskus 2014, 25; Pelttari 2014). Resilienssin ollessa vahva, ihminen pystyy sietämään normaalista poikkeavia tilanteita. Yhteiskunnan turvallisuusstrate- giassa (VN 2010) on määritelty henkinen kriisinkestävyys kansakunnan kyvyksi kestää eri- laisten turvallisuustilanteiden aiheuttamat henkiset paineet ja selviytyä niiden vaikutuksilta. Tällöin henkinen kriisinkestävyys ”ilmenee kansalaisten tahtona toimia valtiollisen itsenäisyy- den, väestön elinmahdollisuuksien ja turvallisuuden ylläpitämiseksi kaikissa turvallisuustilan- teissa.” (Emt. 2010.) Näitä ovat muun muassa talouden perustoiminnot, rahoitus- ja vakuutusala, elintarvike- ja polttoainehuolto, tervey- denhoito, kuljetusala, työmarkkinat ja keskeinen teollisuustuotanto (Limnéll et al. 2014, 61). 6 Tutkimusten mukaan yhteisöllisyys vahvistuu usein katastrofeissa. (esim. Quarantelli & Dynes 1977). Tosin kata- strofin luonne vaikuttaa reaktioiden voimakkuuteen ja yhteisön tuntemaan solidaarisuuteen. Luonnonkatastrofista toipuminen on psyykkisesti helpompaa kuin yhteisön turvallisuutta järkyttäneestä terroristi-iskusta (Collins 2004, 55). 13 1.5 Sisäinen turvallisuuden määrittely ja sisältö vaali- ja halli- tusohjelmissa Sisäinen turvallisuus sai erilaisia painotuksia puolueiden vaaliohjelmissa kevään 2015 edus- kuntavaaleissa. Sosiaalidemokraattien vaaliohjelmassa (SDP 2015) nimettiin turvallisuus yh- deksi yhteiskunnan menestyksen avaimeksi yhdessä työn, tasa-arvon sekä ihmisten välisen luottamuksen kanssa. Vasemmistoliiton vaaliohjelmassa (2015) kansalaisten eriarvoisuus mainitaan turvattomuustekijänä, mitä perustellaan sillä, että pienten tuloerojen valtioissa on vähemmän yleistä turvattomuutta ja ihmiset ovat terveempiä sekä koulutetumpia. Turvalli- suus rinnastuu yhdeksi tekijäksi hyvinvoinnin, työllisyyden ja talouden rinnalle, ja se määritel- lään vapaudeksi inhimilliseen ja sosiaaliseen edistykseen ilman puutetta, sortoa ja pelkoa. Kristillisdemokraattien vaaliohjelmassa (KD 2015) todetaan, että oikeus turvalliseen elämään, ihmisoikeudet ja aktiivinen kansalaisyhteiskunta perustuvat kristilliseen käsitykseen ihmisestä ja hänen vastuustaan yhteisön osana. Sisäisen turvallisuuden kasvavina haasteina mainitaan kansainvälinen rikollisuus, terrorismi, laiton maahanmuutto ja ihmiskauppa. Tällöin siviilikrii- sinhallinnalla ja kehitysyhteistyöllä uskotaan olevan vaikutusta sisäiseen turvallisuuteen, jos siten pystytään estämään kansainvälisten ongelmien leviäminen Suomeen. Perussuomalais- ten maahanmuuttopoliittisessa ohjelmassa (PS 2015/a) maahanmuuton negatiiviset seurauk- set mainitaan yksityiskohtaisemmin: ”maahanmuutto muuttaa perusteettomasti kohdemaiden väestörakennetta, rikkoo yhteiskunnan sisäistä koheesiota, rasittaa kohtuuttomasti julkisia palveluita ja julkista taloutta, johtaa alueiden gettoutumiseen, edistää uskonnollista radikalis- mia ja sen lieveilmiöitä sekä ruokkii etnisiä konflikteja”. Keskustan vaaliohjelmassa (2015) paneudutaan samoin kuin kristillisdemokraattien ohjel- massa sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseen sisäisen turvallisuuden ohjelman (2014) käsit- tein ja asiasisällöin: poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon nopea saatavuus, poikkeustilantei- den hoito sekä vapaaehtoistoiminnan edellytykset. Keskustapuolueella on erikseen asiakirja sisäisen turvallisuuden parantamisen linjauksista. Myös perussuomalaisten vaalikeväänä jul- kaistussa puolustuspoliittisessa ohjelmassa (PS 2015/b) paneudutaan lain ja järjestyksen vi- ranomaisten toimintaedellytyksiin. Tämän lisäksi ohjelmassa käsitellään maanpuolustuksen ohella kriminaalipolitiikkaa sekä kansalaisten oikeustajua. Kokoomuksen (2015) ja Ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP 2015) vaaliohjelmissa turvalli- suus nousee esiin puolustuspolitiikan ohella arvokysymyksenä. RKP:n vaaliohjelmassa mai- nitaan Suomen asema pohjoismaisessa arvoyhteisössä, ihmisoikeuksien turvaaminen sekä ”yksilön turvallisuus ja hänen mahdollisuutensa vaikuttavat kaikkiin poliittisiin päätöksiin”. Vih- reiden vaaliohjelmassa (2015) energiapolitiikan nähdään kytkeytyvän turvallisuuspolitiikkaan. Hallitusohjelmassa (2015) sisäinen turvallisuus kytkeytyy poliisin ja pelastustoimen toiminta- kenttään, mutta laajan turvallisuuskäsityksen mukaisia tekijöitä käsitellään hyvinvoinnin ja ter- veyden osa-alueilla. Suomen vahvuuksia, heikkouksia, uhkia ja mahdollisuuksia kokoavassa tilannekuvassa mainitaan useita kansalaisturvallisuuden näkökulmaan liittyviä tekijöitä. Yh- tenä vahvuutena nimetään vahva ja toimiva demokratia, luotettava hallinto ja toimivat instituu- tiot, joista syntyvät vakaus ja sisäinen turvallisuus. Kansalaisturvallisuutta horjuttava tekijä on yhtenä heikkoutena mainittu alueiden ja ihmisten eriarvoistuminen sekä huono-osaisuuden kasautuminen yli sukupolvien. Hallitusohjelmassa todetaan, että nämä ei-toivotut asiat johtu- vat Suomen jäykistä rakenteista, byrokratiasta, ylisääntelystä ja työmarkkinoiden jäykkyy- destä. 14 Tilannekuvaan kootut mahdollisuudet keskittyvät hallitusohjelmassa (2015) Suomen maantie- teelliseen sijaintiin ja asemaan kansainvälisellä kentällä erityisesti talouden ja teknologian hyödyntämisen näkökulmasta. Lähes kaikki tilannekuvaan nimetyt uhat (mm. Venäjän epä- suotuisa kehitys ja terrorismi) liittyvät ulkoiseen turvallisuuteen. Siitä huolimatta monilla ilmi- öillä on suoranaista vaikutusta myös sisäiseen turvallisuuteen: uusilla turvallisuusuhilla, kuten kyberuhilla ja pandemioilla, heikentyvällä talouskehityksellä ja kansainvälisen talouden krii- sillä, elintasoeroilla sekä ekologiseen kestävyyteen liittyvillä ongelmilla on vaikutusta myös kansalaisten turvallisuuden tunteeseen ja luottamukseen yhteiskunnan voimavaroja kohtaan. (ks. Emt. 2015, 9.) 2. TUTKIMUSASETELMA 2. 1 Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimuskysymykset Hankkeessa tarkastellaan kansalaisten näkökulmasta, millaiset tekijät vahvistavat kansalais- turvallisuutta ja toisaalta yhteiskunnallisella tasolla, miten turvallisuutta tuotetaan, hallinnoi- daan ja varaudutaan sitä vaarantaviin tekijöihin. Tutkimuksessa tarkastellaan turvallisuutta perinteisestä poikkeavalla tavalla, jolloin keskiössä eivät ole turvattomuutta aiheuttavat teki- jät, vaan turvallisuutta lisäävät tekijät ja niiden vahvistaminen. Kansalaisten näkökulmasta keskeistä on se, millaiset asiat lisäävät kansalaisten kokemaa turvallisuutta ja millaiset val- miudet yksilöillä ja heidän lähiyhteisöillään on varautua erilaisiin häiriötilanteisiin. Lisäksi tutki- mus tarjoaa tietoa kansalaisten luottamuksesta yhteiskuntaa, poliittista päätöksentekoa, vi- ranomaisia ja muita palveluntarjoajia kohtaan. Tietoa kerätään kansalaisten luottamuksesta myös muita kuin perinteisiä turvallisuusalan toimijoita kohtaan, mukaan lukien sosiaali- ja ter- veyspalvelut, seurakunnat, järjestöt, naapurit ja muut lähiyhteisöt. Tätä kautta voidaan muo- dostaa kokonaiskuvaa kansalaisten verkostoista sekä niiden vahvuudesta normaaliolosuh- teissa ja häiriötilanteissa. Yksilötasoa laajemmasta näkökulmasta tarkastellaan turvallisuustoimijoita, niiden toiminta- edellytyksiä, toimintaympäristöjä sekä niiden kehityssuuntia. Kiinnostuksen kohteena on ana- lysoida, miten viranomaiset ja kansalaiset mieltävät omat ja eri toimijoiden voimavarat, roolit ja vastuukysymykset turvallisuustilanteen säilyttämisessä ja vahvistamisessa. Lisäksi tutki- muksessa kehitetään indikaattoreita, joiden avulla voidaan mitata ja jäsentää kansalaisten kokeman turvallisuuden tasoa. Eri tietoaineistoja yhdistelemällä pyritään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: • Mitkä tekijät luovat kansalaisille turvaa? • Millaisia valmiuksia yksilöillä ja yhteisöillä on varautua erilaisiin häiriötilanteisiin? • Miten kansalaiset luottavat omaan lähipiiriinsä, yhteiskunnan vahvuuteen sekä poliitti- sen päätöksenteon oikeudenmukaisuuteen? • Millä tavoin voidaan lisätä kansalaisen osallisuutta sekä vahvistaa heidän valmiuksi- aan ja vastuutaan omasta ja lähiyhteisön turvallisuudesta. • Millaisia rooleja kansalaisille tuotetaan viranomaispuheessa? 15 2.2. Tutkimusmenetelmät ja aineistot Kansalaiskysely Aineistona käytetään 3000 hengen kansalaiskyselyä, jonka toteutti Suomen Kyselytutkimus Oy. Puhelinhaastattelut suoritettiin tietokoneavusteisen haastattelujärjestelmän (CATI) väli- tyksellä 17.2.–10.4.2015 välisenä aikana. Tutkimuksen peruskohderyhmän (N) muodostivat iältään 18–79-vuotiaat, mannersuomalaiset ja äidinkielenään suomea puhuvat henkilöt. Otos muodostettiin yksinkertaisella satunnaisotannalla etukäteen määriteltyjen aluekiintiöiden si- sällä. Aineisto on painotettu vastaamaan Manner-Suomen ikäryhmä-, sukupuoli- ja tilastol- lista kuntaryhmäjakaumaa. Kokonaisotoksen (n=3000) tilastollinen virhemarginaali on 95 pro- sentin luotettavuustasolla enintään ± 1,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tulosten raportoin- nissa käytetään painotettuja prosenttiosuuksia. Kyselylomake (liite 1) sisälsi yhden avokysymyksen ja 72 kysymystä, joista neljä oli moniva- lintakysymystä. Kyselyssä esitettiin 68 väittämää, joihin haastateltavat vastasivat asteikolla 5- 1, jossa 5=täysin samaa mieltä ja 1=täysin eri mieltä. Kysymysten laadinnassa huomioitiin aikaisempien kansallisten kyselyiden teemat ja kysy- myksenasettelut ja pyrittiin välttämään päällekkäisyydet siten, ettei tässä kyselyssä kysytä samoja asioita kuin muissa kyselyissä. Kysymykset on johdettu aikaisemmista tutkimustulok- sista ja teorioista, joilla on todettu olevan turvallisuutta ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia (ks. luku 3). Kyselylomakkeen ensimmäisen osion kysymykset käsittelevät kansalaisten henkilökohtaista hyvinvointia ja voimavaroja7. Näitä teemoja lähestytään selvittämällä kuinka vahvoja ja tiiviitä sosiaalisia suhteita ja tukiverkostoja vastaajilla on sekä miten he kokevat voivansa vaikuttaa omiin asioihinsa. Käsiteltyjä teemoja olivat • Sosiaaliset suhteet ja tukiverkostot • Luottamus muihin ihmisiin • Luottamusta avun saamiseen lähipiiristä Toisessa osiossa tiedustellaan vastaajien uhka- ja riskitietoisuutta kysymällä, miten he ovat varautuneet erilaisiin uhkiin vakuutusten avulla, ja miten kauan he arvelevat selviytyvänsä eri- laisista häiriötilanteista, kuten ilman sähköä, juoksevaa vettä, puhelinyhteyttä tai julkista lii- kennettä. Näillä kysymyksillä haluttiin selvittää kotitalouden ”huoltovarmuutta” ja kykyä selviy- tyä arjen häiriötilanteista, kuten sairastumisesta, rahapulasta, asuinympäristön heikkouksista tai tietojen ja taitojen puutteesta (ks. Kunnaskari 2014, 21). Kolmannessa osiossa selvitettiin kuinka turvallisena ja oikeudenmukaisena vastaajat kokevat suomalaisen yhteiskunnan seuraavien teemojen avulla: 7 Useissa muissa kansallisissa ja kansainvälisissä kyselyissä on kerätty tietoja kansalaisten elinolosuhteista, tervey- destä ja hyvinvoinnista. Tässä kyselyssä ei tiedusteltu erikseen näitä teemoja. Aikaisempien tutkimusten mukaan (mm. Kaikkonen et al. 2014; ISSP 2011) valtaosa suomalaisista kokee elämänlaatunsa hyväksi, tuntee itsensä on- nelliseksi, arvioi terveytensä hyväksi, pitää yhteyttä vähintään kerran viikossa perheen ulkopuolisiin sukulaisiin ja ystäviin eikä koe itseään yksinäiseksi tai masentuneeksi. Elämänlaatunsa hyväksi kokevia on enemmän kaupun- geissa kuin maaseudulla, mutta itsensä onnelliseksi tuntevia on eniten harvaan asutulla maaseudulla ja vähiten si- semmillä kaupunkialueilla. (Suomen Ympäristökeskuksen luokituksen mukaan sisempi kaupunkialue kuvaa kaupun- kien tiivistä ja yhtenäistä tehokkaasti rakennettua aluetta). 16 • Erilaisten uhkien todennäköisyys Suomessa (mm. sota, ympäristötuho, tautiepidemiat ja sisäpoliittiset kiistat). • Politiikan hyväksyttävyys ja luottamus poliittista päätöksentekoa kohtaan • Kansalaisten tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen kohtelu • Oman asuinalueen turvallisuus • Lasten ja vanhusten suurimmat turvattomuustekijät • Turvallisuuden tunteeseen vaikuttavat tahot ja tekijät • Julkisesti rahoitettujen palveluiden maksullisuus Taustamuuttujina käytettiin maakuntaa, suuraluetta, tilastollista kuntaryhmää, asuinpaikkaa, ikää, sukupuolta, talouden tyyppiä, koulutusastetta, nykyistä ammattiasemaa sekä tulojen riit- tävyyttä menoihin kuukausittain. Ikäryhmien osalta kaksi alinta ikäryhmää (18–24 ja 25–34) yhdistettiin, koska vastaajien määrät olivat kummassakin ryhmässä liian matalat luotettavien tietojen saamiseksi. Taustamuuttujakohtaisia tilastointeja analysoitaessa huomioitiin se, että osaryhmäkohtaisena minimiluotettavuustasona voidaan pitää vähintään 30, mutta mielellään 50 vastausta. Riittävän luotettavuustason mahdollistamiseksi tuloksia tarkasteltiin ainoastaan kokonaismääräisinä niissä tapauksissa, joissa vastausten määrät jäivät alle kolmenkymme- nen. Esimerkiksi vastausten analysointi perhetaustan, ammattiaseman tai maakunnan perus- teella ei tuottanut tavallisesti yleistettävissä olevaa tietoa, koska otosmäärät jäävät liian alhai- siksi. Tuloksia tarkasteltaessa huomioitiin monien vastausten kohdalla voimakas keskihajonta, joka ilmensi sitä, etteivät vastaajat olleet yksimielisiä vastauksissaan. Tulokset raportoitiin siten, että niissä keskityttiin täysin yhdenmukaisiin sekä vahvasti poikkeaviin vastauksiin. Jos taus- tamuuttujilla, kuten iällä, sukupuolella tai koulutustasolla, ei ollut yhteyttä vastauksiin, ne jätet- tiin raportoimatta. Lisäksi tutkimusraporttiin kirjattiin ainoastaan ne korrelaatiot, jotka olivat ti- lastollisesti merkitseviä. Laadulliset haastattelut8 Määrällisen haastatteluaineiston (kansalaiskysely) lisäksi hankkeessa kerättiin laadullinen haastatteluaineisto, joka käsitteli kansalaisturvallisuuden nykytilannetta, muutoksia erilaisissa turvallisuuteen liittyvissä ilmiöissä ja palvelurakenteessa sekä yhteiskunnan elintärkeisiin toi- mintoihin kohdistuviin uhkiin varautumista. Alkuperäisenä tarkoituksena oli tehdä viranomais- ten ja turvallisuustoimijoiden ryhmähaastatteluja (järjestöt, viranomaiset, terveys- ja hyvin- vointi sekä työelämä ja ammattijärjestöt omina ryhminään). Haastattelujen tavoitteena oli saattaa eri toimijat keskustelemaan yhdessä kansalaisturvallisuuteen liittyvistä teemoista ja sitä kautta hahmottaa kansalaisturvallisuuteen liittyviä asioita, keskusteluja ja näkemyksiä eri toimijoiden välillä. Ryhmähaastattelujen toteutus ei käytännössä onnistunut, koska haastatel- tavat eivät päässeet sovittuihin haastatteluihin. Haastatteluaikoja sovittiin useita, mutta ne kaikki peruuntuivat haastateltavien kiireiden vuoksi. Tilanne ei liene aivan poikkeuksellinen, koska haastatteluiden kohderyhmänä olivat ylimmät viranomaiset ja kyseessä oli eduskunta- vaalivuosi. Aineistonkeruun haasteista huolimatta Kansalaisturvallisuuden tila -tutkimukseen haluttiin saada myös viranomais- ja toimijanäkökulma9. Tästä syystä suunnitellut ryhmähaastattelut 8 Kirjoittanut Teija Mankkinen 9 Haastateltavista käytetään nimitystä viranomais- ja toimijaryhmä, koska haastateltavissa on mukana myös muita kuin viranomaisia. Tekstissä ei kuitenkaan pääsääntöisesti yksilöidä kummasta ryhmästä on kyse haastateltavien tunnistamisen välttämiseksi. 17 korvattiin lopulta ylimpien viranomaisten ja turvallisuustoimijoiden yksilöhaastatteluluilla. Haastateltavaksi valikoitui 10 henkilöä eri ministeriöistä, turvallisuuskomiteasta sekä Kova- toimikunnasta10. Kiinnostuksen kohteena oli analysoida, miten viranomaiset mielsivät eri toi- mijoiden mahdollisuudet, roolit ja vastuukysymykset turvallisuuden tuottamisessa yhteiskun- nassa, ja miten kansalaisten omatoimisuutta voidaan heidän mielestään mahdollisesti lisätä. Haastattelukysymykset (liite 3) käsittelivät nykyistä turvallisuustilannetta sekä erilaisia ilmi- öitä, mitkä saattavat uhata kansalaisten turvallisuutta tulevaisuudessa ja mihin yhteiskun- nassa ei ole riittävästi vielä varauduttu. Ennakoinnin lisäksi tiedusteltiin erilaisia mittareita ja tapoja seurata turvallisuustilanteen muutoksia. Haastatteluissa esiteltiin lisäksi joitain kansa- laiskyselyn tuloksia ja pyydettiin haastateltavia tulkitsemaan niitä oman organisaationsa nä- kökulmasta. Haastattelujen analyysissä onkin kysytty seuraavia kysymyksiä: • miten haastateltavat puhuvat turvallisuudesta? • mitä turvallisuuteen liittyviä uhkia puheessa jäsentyy? • miten kansalainen määrittyy tässä puheessa? • miten kansalaisen ja viranomaisen välinen suhde määrittyy puheessa? Aineisto on laadullinen keskusteluaineisto, eikä sen avulla voida tehdä päätelmiä esimerkiksi tulosten yleistettävyydestä. Sen sijaan tarkoituksena on ollut tarkastella niitä itsestään selviä ja tavallisia puhetapoja, joita viranomaiset ja turvallisuustoimijat käyttävät puhuessaan turval- lisuudesta, erityisesti kansalaisturvallisuudesta. Puhetapojen analyysin lähtökohtana on, että puheella tehdään erilaisia asioita tilanteesta riippuen: puheella voidaan esimerkiksi suostu- tella, legitimoida tai luonnollistaa tehtyjä päätöksiä tai valintoja (esim. Antaki- Widdecombi 1998; Taylor 2001; Edley 2001; Kortteinen 1992; Palukka 2003). Analyysin tavoitteena onkin tarkastella kansalaisturvallisuuteen liittyviä erilaisia jäsentämisen tapoja ja erityisesti sitä, mi- ten kansalainen ja hänen toimintamahdollisuutensa erilaisissa puhetavoissa rakentuvat. Kansanedustajakysely Kansalaisille suunnatun puhelinkyselyn lisäksi kysely lähetettiin webropol-muodossa vaali- kautena 2010–2014 toimineille kansanedustajille ja heidän avustajilleen maaliskuun alussa. Kysely lähetettiin eduskunnan tiedotusosaston kautta sisäisessä jakelussa. Kyselylomak- keesta poistettiin henkilökohtaista hyvinvointia, sosiaalisia suhteita sekä häiriötilanteista sel- viytymistä koskevat kysymykset, ja säilytettiin yleisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä turvalli- suus- ja turvattomuustekijöistä, erilaisten uhkien todennäköisyydestä Suomessa, kansalais- ten tasa-arvoisuudesta, ja oikeudenmukaisesta kohtelusta sekä nykyisin toteutettavan politii- kan hyväksyttävyydestä. Kansanedustajille tehtävän kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa pää- töksentekijöiden näkökulmasta, mitkä turvallisuutta koskevat asiat ovat keskeisiä, millainen yhteiskunnallinen ilmapiiri heidän mielestään Suomessa vallitsee tällä hetkellä ja mihin asioi- hin niin kansalaisten kuin viranomaisten tulee jatkossa varautua. Toisena tavoitteena oli ver- rata kansanedustajien ja kansalaisten mielipiteitä esitettyihin väittämiin ja analysoida yhtäläi- syyksiä ja mahdollisia painotuseroja vastauksissa. Aineistonkeruu epäonnistui, sillä kyselyn uusintalähetyksestä huolimatta ainoastaan kuusi kansanedustajaa tai heidän avustajaansa vastasi kyselyyn. 10 Kova-toimikunta toimii kotitalouksien omatoimisen varautumisen asiantuntija- ja kehittämisverkostona. Toimikun- nan jäsenet edustavat järjestöjä, joilla on merkitystä elintarvike- ja ruokahuollon huoltovarmuudelle sekä kotien ylei- selle omatoimiselle varautumiselle häiriötilanteissa. 18 3. KANSALAISTURVALLISUUDEN OSATEKIJÄT KY- SELYSSÄ Kysymysten laadinnassa noudatettiin laajan turvallisuuden näkökulmaa, joka huomioi valtion ulkoisen turvallisuuden lisäksi yhteiskunnallisen, taloudellisen sekä yksilöllisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin ulottuvuudet. Turvallisuudella tarkoitetaan vaarojen puuttumisen ohella kom- petenssia eli yksilön mahdollisuutta, kykyä ja vapautta toimia oikeusjärjestelmän takaamien oikeuksien ja omien halujen mukaisesti. Resilienssiin liittyen kyselyssä tarkasteltiin myös vaa- rojen ja uhkien tunnistamista ja niihin varautumista. 3.1 Kyselyn taustateoriat Turvallisuus liittyy usein läheisesti luottamukseen, terveyteen, rauhaan ja hyvinvointiin – esi- merkiksi turvallisuutta ja hyvinvointia saatetaan käyttää toistensa synonyymeinä. Yksilöllisen turvallisuuden rinnalla turvallisuutta käsitellään usein myös sosiaalisena kysymyksenä, sillä kuulumista johonkin eli osallisuutta pidetään tärkeänä turvallisuuden osatekijänä. (Kekki 2014; Borg 2013; Airaksinen 2012; Kyttä et al. 2008.) Juho Saari (2011/b) viittaa Erik Allardtin kolmijakoon käsitellessään resurssiperusteiseen ja koettuun hyvinvointiin perustuvia mitta- reita. Allardtin jako loving-having-being-tekijöihin soveltuu myös turvallisuuden jäsentämi- seen, sillä yhtä hyvin turvallisuuden kuin hyvinvoinninkin voi ajatella rakentuvan elintasosta (having), yhteisyyssuhteista (loving) ja itsensä toteuttamisen muodoista (being), joista kukin jakaantuu edelleen osatekijöihin (ks. Saari 2011/b, 43–44). Luottamus instituutioihin ja muihin ihmisiin Viranomaisten rooli turvallisuuden tuottajana korostuu aikaisemmissa kansalaisten turvalli- suuskäsityksiä hahmottaneissa kyselyissä, kuten poliisibarometrissä, rikosuhritutkimuksessa sekä pelastustoimea koskevassa kansalaiskyselyssä. Sisäisen turvallisuuden keskeisiin tur- vallisuustoimijoihin luotetaan vahvasti. (Juntunen 2014, 23.) Toisaalta sisäministeriön tulevai- suuskatsauksessa (SM 2014/b, 10) todetaan, että turvallisuuden tunteen heikkeneminen ja ajatus siitä, että yhteiskunnan palveluita tullaan karsimaan omalta asuinpaikalta, saattavat vähentää tulevaisuudessa luottamusta yhteiskuntaa ja viranomaistoimintaa kohtaan. Vahvat hyvinvointivaltiot, kuten Pohjoismaat nähdään korkean luottamuksen yhteiskuntina, joissa yhteiskuntapolitiikan tehtävänä on tukea luottamuksen vahvistumista, mikä tuottaa muita sosiaalisesti haluttuja seurauksia. (Myllyniemi & Kiilakoski 2013, 99–100.) Suomen keskeisenä vahvuutena turvallisuuden näkökulmasta pidetäänkin sitä, että kansalaiset luotta- vat viranomaisiin, instituutioihin ja toisiinsa. Ihmisten väliset luottamusverkostot heijastuvat yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan tunnettuun luottamukseen. Todennäköisesti vaikutus toimii molempiin suuntiin: myös luotettavat instituutiot vahvistavat yksilöiden välistä luotta- musta. (Borg 2013, 59; ks. myös Helkama 2015, 128–130.) Luottamus vahvistaa sosiaalista koheesiota, joka luo perustan turvallisuudelle, turvallisuuden tunteelle ja hyvin toimivalle yh- teiskunnalle. Ihmiset luottavat saavansa pätevien turvallisuusviranomaisten apua sitä tarvi- tessaan. (SM 2014/b, 6.) 19 Poliisibarometrissä (Hannonen & Käyhkö 2015) jopa 97 prosenttia vastaajista arvioi, että po- liisin rooli rikostorjunnassa ja turvallisuuden parantamisessa on erittäin (86 %) tai melko tär- keä (11 %). 86 prosenttia suomalaisista katsoo, että poliisi pystyy kantamaan vastuun yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaamisesta Suomessa (kokonaan 8 % tai pääosin 78 %). Pe- lastustoimi sai vain prosentin vähemmän kannatusta – 96 prosenttia piti sen roolia erittäin tai melko tärkeänä. Seuraavina tärkeysjärjestyksessä ovat terveydenhuolto (86 %) sekä tulli ja rajavartiolaitos, joiden roolia piti erittäin tai melko tärkeänä 85 % kansalaisista. (Emt. 2015.) Vastaava tulos ilmenee International Social Survey Programme (ISSP 2011) – aineistosta: suomalaiset luottavat selvästi eniten (99 %) palo- ja pelastustoimeen ja luottamus poliisiin, rajavartiolaitokseen, tulliin ja hätäkeskuksiin on suunnilleen samaa tasoa. Sen sijaan luotta- mus oikeuslaitokseen/tuomioistuimiin ja yksityisiin vartiointiliikkeisiin on selvästi vähäisem- pää. (Emt. 2011.) Samoin vaali- ja puoluedemokratian keskeisimmät toimijat, kuten edus- kunta ja puolueet, nauttivat selvästi vähäisempää luottamusta kuin poliisi, puolustusvoimat ja oikeuslaitos (Myllyniemi & Kiilakoski 2013, 89). Poliisibarometrissä pidettiin terveydenhuollon roolia tärkeämpänä kuin puolustusvoimien roolia. Suomalaiset pitävätkin tärkeinä myös sel- laisten tahojen roolia, joiden varsinainen tehtäväkuva on muu kuin rikostorjunta tai turvallisuu- den parantaminen. Koulujen ja sosiaalitoimen roolia pitää erittäin tai melko tärkeänä 83 pro- senttia suomalaisista. Nuoret pitävät koulun roolia selvästi vähemmän tärkeänä kuin vanhim- mat ikäluokat. (Hannonen & Käyhkö 2015, 12.) Osallisuus ja yhteisöllisyys Vahva sosiaalinen luottamus on hyvä lähtökohta yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle ja kansa- laissitoutumiselle (Borg 2013, 46). Demokratiabarometrin (Myllyniemi & Kiilakoski 2013) mu- kaan nuorten kokema vahva yhteenkuuluvaisuuden tunne suomalaiseen yhteiskuntaan osoit- taa, että erilaisista syrjäytymishuolista huolimatta nuorten sidos yhteiskuntaan on toimiva ja tiivis. Poliittisen aktiivisuuden on todettu kasaantuvan siten, että ne nuoret, jotka ovat äänes- täneet, ovat aktiivisempia politiikan lisäksi myös muunlaisessa vaikuttamisessa, kuten osto- päätöksillä vaikuttamisessa, keskustelutilaisuuksiin osallistumisessa sekä järjestötoimin- nassa. Silti monet saattavat olla irrallaan erilaisista yhteiskunnallisista instituutioista, kuten koulutuksesta ja korvata äänestämisen radikaalimmilla osallistumistavoilla, kuten kansalais- tottelemattomuudella. (Myllyniemi & Kiilakoski 2013, 108, 113.). Nuorten lisäksi suomalai- sessa yhteiskunnassa on havaittu olevan muitakin ryhmiä – pitkäaikaistyöttömät, maahan- muuttajat, eläkeläiset – joista osa on irtoamassa yhteiskunnallisesta kehityksestä. (Emt. 2013, 99.) Robert Putnamin (2000) mukaan sosiaalinen pääoma koostuu muun muassa kansalaisten sitoutumisesta yhteisten asioiden hoitoon, epävirallisista sosiaalisista suhteista sekä luotta- muksesta yhteisön muita jäseniä kohtaan. Kaikkien näiden on todettu lisäävän turvallisuuden tunnetta. Erityisesti lähipiirillä ja kuulumisella johonkin yhteisöön on suuri merkitys turvallisuu- den kannalta. Epävarmassa maailmassa on turvallista kuulua yhteisöön, jonka rajoja ja toi- mintaa säätelevät normit. Toisaalta, samalla kun yhteisön tuottama turvallisuus lisääntyy, yk- silön vapaus vähenee. (Pessi & Seppänen 2011, 289.) Sosiaalisen pääoman eri komponen- teiksi erotetaan sosiaaliset verkostot, vastavuoroisuuden normit ja luottamus, joilla on toi- saalta yhteisöä integroiva vaikutus, toisaalta ne myös samalla sulkevat ulos ryhmään kuulu- mattomat (Putnam 2000). Sosiaalisten verkostojen hajoaminen lisää yhteiskunnallista epä- luottamusta ja pelkoa (Therborn 2014, 35). Tasa-arvo on turvallisuuden tavoin puutearvo, jonka kannatus nousee, kun siitä on vajausta. Eriarvoisuuden on todettu aiheuttavan epäluottamusta, joten kansalaisten oikeudenmukainen 20 ja tasa-arvoinen kohtelu tuottaa osaltaan turvallisuutta (mm. Therborn 2014, 35). Ruotsalai- nen sosiologi Göran Therborn (2014) jakaa eriarvoisuuden kolmeen eri ulottuvuuteen. Näistä ensimmäinen, elämänehtojen eriarvoisuus, tarkoittaa ihmisten sosiaalisesti rakentunutta eriarvoisuutta, jota ilmentävät eri väestöryhmien erot muun muassa kuolleisuudessa, eli- najanodotteissa sekä toimintakykyisissä elinvuosissa. Eksistentiaalinen eriarvoisuus taas tar- koittaa ihmisarvoon liittyvää eriarvoisuutta, joka ilmenee muun muassa vapautena toteuttaa omaa identiteettiään, riippumattomuutena ja oikeutena saada kunnioitusta sekä kehittää itse- ään. Resurssien eriarvoisuus viittaa tuloihin, koulutukseen ja valtaan, mutta myös sosiaalisiin suhteisiin. (Therborn 2014, 63–66.) Välittämisyhteiskunta tarkoittaa puolestaan sitä, että yh- teisö on yhdessä sitoutunut tukemaan ja edistämään jäsentensä toimintamahdollisuuksia niin elämänehtojen, eksistentiaalisen yhdenvertaisuuden kuin resurssien tasa-arvon saralla. Täl- löin välittäminen ei tarkoita ainoastaan toisten suvaitsemista tai sitä, että kaikille annetaan mahdollisuus kehittää vapaasti kykyjään. (Therborn 2014, 200.) Eriarvoisuuden kasvaessa ihmiset välittävät toisistaan vähemmän, ihmissuhteet muuttuvat yksipuolisemmiksi ja ihmisten on turvauduttava itseensä entistä enemmän. Nämä tekijät johtavat väistämättä luottamuksen vähenemiseen. (Wilkinson & Pickett 2011, 75.) Mahdollisuus vaikuttaa omaan elämään Kriminologisten tutkimusten mukaan (ks. Salmi & Danielsson 2014) epävirallinen sosiaalinen kontrolli, asukkaiden kiinnittyminen asuinalueeseensa sekä sosiaalinen koheesio nähdään rikollisuutta ehkäisevinä yhteisöllisyyden muotoina. Myös kaupunkisuunnittelun näkökulmasta niin kutsuttu territoriaalisuus eli oman alueen tunnistaminen ja siihen identifioituminen lisää turvallisuuden tunnetta kahdesta syystä. Ensinnäkin tunne omasta alueesta helpottaa ihmis- ten sosiaalisten suhteiden sääntelyä ja vahvistaa identiteettiä. Toiseksi territorinen tila viestii erilaisten symbolien, merkkien ja fyysisten rakenteiden avulla ulospäin, että tila on omista- jiensa ja asukkaidensa hallussa. (ks. Kyttä 2008, 31–32; ks. Kumpulainen 2012, 114). Turvattomuuden kokemuksen on todettu vahvistuvan, jos ihminen kokee, ettei hänellä ole kompetenssia vaikuttaa omiin asioihinsa. Toisin sanoen turvallisuutta lisää ihmisen mahdolli- suus (kyky) ja tilaisuus (vapaus) toimia omien oikeuksiensa perusteella ja toteuttaa itseään oman tahtonsa mukaisesti (ks. Airaksinen 203–204). Turvattomuus on siten yksilön kokemus tai uskomus omasta haavoittuvuudestaan, ja se vaikuttaa kykyyn toimia ja selviytyä eri tilan- teissa (Kunnaskari 2014, 21). Turvattomuuden kokemus ei ole silti yksinomaan tunnetason ongelma, vaan se on yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen ja liikkumiseen ympäristössä. Ta- vallista korkeampi rikosten pelko liittyy joko yksilölliseen haavoittuvuuteen, fyysisessä ympä- ristössä havaittuihin merkkeihin häiriöistä tai havaintoihin rapautuvasta yhteisöllisyydestä. (Kyttä et al. 2008, 83–84.) Klaus Helkaman (2015) mukaan turvallisuusarvot ovat niin sanot- tuja puutearvoja; silloin kun ihmisillä on liian vähän turvallisuutta tai hän tuntee olonsa uha- tuksi, turvallisuuden merkitys hänen arvomaailmassaan kasvaa. Kun riittävä henkilökohtainen tai yhteiskunnallinen turvallisuustaso on saavutettu, turvallisuutta ei enää koeta yhtä tärke- äksi. (Helkama 2015, 109.) 21 3.2 Haastatteluiden näkökulmat Viranomaisten ja asiantuntijoiden haastatteluissa käsiteltiin yhteiskunnan turvallisuustilan- netta, toimintaympäristön ja palvelurakenteen muutoksia sekä yhteiskunnan elintärkeisiin toi- mintoihin kohdistuvin uhkiin varautumista. Haastatteluissa keskityttiin viranomaisten erityi- sesti toimintaympäristön muutoksiin sekä keväällä 2015 laaditun hallitusohjelman sisältöihin kuten sääntelyn purkamisen, toiminnan uudelleen organisoimiseen sekä resursointikysymyk- siin. Turvallisuus- ja varautumisteemoja lähestyttiin kysymällä, miten julkisen hallinnon muu- tokset vaikuttavat valtakunnallisesti ja alueellisesti sekä miten haastateltavat näkivät yksityi- sen sektorin, järjestöt ja kansalaiset viranomaisten tukena. Toimintaympäristön muutokset Parlamentaarinen työryhmä totesi raportissaan (2015), että supistuvat resurssit sisäisen tur- vallisuuden sektorilla eivät ole tasapainossa lisääntyvien ja monimutkaistuvien tehtävien, kan- salaisten odotusten sekä toimintaympäristön nopean muutoksen kanssa. Epäsuhdasta joh- tuen voimavarat joudutaan kohdistamaan välttämättömiin ydintehtäviin eikä esimerkiksi kehit- tämistyöhön tai ennalta ehkäisevään sosiaalityöhön ole mahdollisuuksia. (Emt. 2015, 11.) Yh- tenä raportissa mainittuna rajoituksena ja negatiivisena seurauksena pidetään sitä, että väes- tön keskuudessa syntyy ”yhteiskunnallista epävakautta ja epäluottamusta yhteiskunnan ra- kenteisiin ja siihen, että yhteiskunta turvaa jokaiselle ihmisarvoisen elämän perusedellytykset asuinpaikasta riippumatta”. Vaarana on, että kansalaisten yhdenvertaiset perus- ja ihmisoi- keudet sekä oikeusturva vaarantuvat. (Parlamentaarinen työryhmä 2015, 12–13.) Valtionhallinnossa on toteutettu tai käynnissä suuria rakenneuudistuksia, joista keskeisimpiä turvallisuuden kannalta ovat poliisin, pelastustoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ra- kenneuudistukset. Kaikkien näiden uudistusten tavoitteena on resurssien säästäminen ja toi- minnan tehostaminen. Poliisihallinnon kolmiportaisen rakenneuudistuksen (Pora I-III)11 tavoitteena on ollut ylläpitää mahdollisimman korkea operatiivisen poliisitoiminnan taso huomioiden talouden realiteetit ja kustannusten nousupaineet. Tavoitteena on ollut vähentää hallinto, tuki- ja päällikkövirkojen määrää ja turvata siten poliisien määrä kenttätoiminnassa. (ks. SM022:00/2012.) Pelastustoimen uudistus toteutetaan osana itsehallintoalueiden perustamista samassa aika- taulussa ja samalla aluejaolla sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen (sote-uudistus) kanssa. Pelastustoimen järjestäminen siirretään siten kunnilta samoille itsehallinnollisille alu- eille kuin sosiaali- ja terveyspalvelut. Pelastustoimen rakenneuudistuksen tavoitteena on ”tur- vata kustannustehokas, yhtenäinen ja laadukas pelastustoimi koko maahan, varmistaa pelas- tustoimen resurssien tehokas käyttö ilman, että pelastustoimen toimintavalmius heikkenee, varautua myös harvinaisiin suuronnettomuuksiin tai luonnonkatastrofeihin kaikkialla Suo- 11 Poliisin hallintorakenneuudistuksen kahdessa ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin paikallispoliisin hallintoraken- neuudistus ja poliisin ylijohdon, lääninjohtojen, valtakunnallisten yksiköiden ja Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen organisaatiot. Pora III -hankkeen uudistukset kattavat muun muassa poliisihallinnon johtamisjärjestelmän uudistami- sen, aluehallintovirastojen poliisin vastuualueiden lakkauttamisen, uusien poliisilaitosalueiden muodostamisen vä- hentämällä paikallispoliisin yksiköiden määrää 24:stä yhteentoista, liikkuvan poliisin toimintojen yhdistämisen paikal- lispoliisiin sekä poliisikoulutuksen uudistamisen. 22 messa sekä varmistaa, että pelastustoimen mahdollisuudet toteuttaa ensihoitoa ja yhteistyö- hyödyt sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa säilyvät”. (https://www.intermin.fi/fi/kehittamis- hankkeet/pelastustoimen_uudistus) Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja ja hallita kustannuksia. Tavoitteena on ihmisen hyvinvoinnin ja ter- veyden kannalta tärkeä palveluketjujen saumaton kokonaisuus ja toimivammat peruspalvelut, joihin pyritään muun muassa yhdistämällä sosiaali- ja terveyspalvelut enintään 19 alueeseen. Sote-alueet tuottavat alueensa palvelut itse tai voivat käyttää palveluiden tuottamiseen yksi- tyisiä tai kolmannen sektorin palveluntuottajia. (http://stm.fi/sote-uudistus) Viranomaisen ja kansalaisen roolit Arttu Saarinen on analysoinut kollegoidensa kanssa hallitusohjelmien diskursseja, ja he ovat todenneet, että hyvinvointi näyttäytyy ”lamanjälkeisissä hallitusohjelmissa jonakin, joka on an- saittava osallistumalla kansalliseen kilpailukykyprojektiin ja josta jokainen on viime kädessä itse vastuussa”. Autonominen ja itsestään huolehtiva kansalainen on tällöin subjekti, joka ke- hittää itseään, taitojaan ja luovuuttaan ja joka tarvitsee hyvinvointivaltion tukea mahdollisim- man vähän. (Saarinen et al. 2014, 615.) Projektiyhteiskunnan voimistuminen nivoutuu lähei- sesti uusliberaaleihin pyrkimyksiin siirtää vastuuta julkiselta sektorilta yksilöille ja yhteisöille itselleen (ks. Kumpulainen 2012, 137). Kansalaisuus määrittyy uusliberalistisessa kehityk- sessä yhä enemmän yksilön oikeuksien lisäksi velvollisuuksien kautta. Yksilöiden lisäksi yh- teisöiltä edellytetään aktiivista osallistumista ja vastuunottoa omasta hyvinvoinnistaan. (ks. Kumpulainen 2012, 10; Airaksinen 2012, 288–289.) Vastakkaisesta näkökulmasta katsottuna keskeisimmät turvallisuuden toimijat ovat resilient- tejä subjekteja, yksilöitä, jolloin valtion tai muiden auktoriteettien tehtäväksi jää tarjota re- silienssin omaehtoiselle kasvulle otolliset olosuhteet. Valtion suhde turvallisuuden tuottami- seen on tällöin korkeintaan välillinen. Turvallisuuspolitiikan pääasiallisena tehtävänä on yksi- tyisen tilan vahvistaminen sekä sitä tukevan resilienssitietoisuuden ja riski-informaation kas- vattaminen. Keskeisiksi uhkakuviksi nousevat tällöin yhteisön tasolla koettavat äkilliset ja en- nustamattomat kriisit rakenteellisten ongelmien ja sotilaallisten uhkakuvien sijasta. Yksilöta- son turvattomuuskokemuksia korostava turvallisuuskäsitys tekee turvallisuuspolitiikasta reak- tiivista ennalta ehkäisevän ja yhteiskunnan rakenteisiin vaikuttamaan pyrkivän politiikan si- jasta. (Juntunen 2014, 17.) 23 4. PUHELINHAASTATTELUAINEISTON TULOKSET Haastatelluissa käsiteltiin kolmea eri teemaa-aluetta, jotka olivat henkilökohtainen hyvinvointi ja voimavarat, varautuminen erilaisiin uhkiin ja selviytyminen häiriötilanteissa sekä yhteiskun- nan turvallisuus ja oikeudenmukaisuus. Eri teema-alueet sisälsivät useampia alakohtia. En- simmäinen, henkilökohtaista hyvinvointia ja voimavaroja käsittelevä kokonaisuus kostui tur- vallisuutta tuovista tekijöistä, sosiaalisista suhteista ja tukiverkostoista sekä luottamuksesta muihin ihmisiin ja avunsaantiin. 4.1 Henkilökohtainen hyvinvointi ja voimavarat Turvallisuutta tuovat tekijät Vastaajat ilmoittivat perheen ja läheiset kaikkein useimmin (55 %) turvaa tuovaksi tekijäksi. Kun mukaan lasketaan maininnat muista ihmisistä ja ihmissuhteista, niin sosiaalisten suhtei- den merkitys esiintyi 70 prosentissa vastauksista. Perhe ja läheiset nousivat tärkeimmäksi turvallisuustekijäksi sukupuolesta ja iästä riippumatta12. Toiseksi useimmin (39 %) vastaajat ilmoittivat oman asunnon tai kodin turvallisuustekijäksi. Joka kolmas ilmoitti toimeentulon (34 %) ja terveyden (32 %) tuovat turvaa. Joka neljäs (26 %) mainitsi työpaikan, joka saattaa vii- tata toimeentuloon tai sosiaalisiin suhteisiin. (Taulukko 1.) Yleisimmät turvaa tuottavat tekijät olivat miehillä ja naisilla sekä kaikissa ikäryhmissä samassa järjestyksessä, paitsi iäkkäim- mässä ryhmässä (65–78 -vuotiaat), jotka nimesivät toiseksi yleisimmin terveyden. Taulukko 1: Kyselyssä mainitut enintään kolme asiaa, jotka tuovat turvaa? (spontaani / avoin) n=3000 n* %* Perhe ja läheiset 1580 55,4 % Oma asunto / koti 1121 39,3 % Toimeentulo / raha 984 34,5 % Terveys 912 32,0 % Työpaikka 752 26,4 % Suomi on rauhallinen maa 396 13,9 % Poliisi 297 10,4 % Hyvät ihmissuhteet 243 8,5 % Joku muu 217 7,6 % Muut Ihmiset 160 5,6 % Riittävä varautuminen ja ennakointi 115 4,0 % Puolustusvoimat 99 3,5 % Palokunta 93 3,3 % Naapurit lähellä 89 3,1 % Turvallisuutta edistävät laitteet, kuten puhelin, palovaroitin, lukot jne. 86 3,0 % Uskonto 73 2,6 % Terveellinen ja rauhallinen asuinympäristö 63 2,2 % Vakuutukset 54 1,9 % Harrastukset 36 1,3 % Terveydenhuolto 30 1,1 % Koira 28 1,0 % Itsepuolustustaidot 23 0,8 % Lyhyet etäisyydet 15 0,5 % 12 Turvallisuutta tuottavissa asioissa ei esiintynyt sukupuolittunutta eroa, mutta Markku Heiskasen (1996, 62–63) tut- kimuksen mukaan naiset kokevat miehiä useammin erilaisia pelkoja. Pelot, jotka ovat naisille selvästi yleisempiä kuin miehillä, ovat terveys, ihmissuhteet, maailmantila ja rikollisuus. 24 Asuinpaikan (kaupunkimaiset, taajaan asutut ja maaseutumaiset kunnat) perusteella tarkas- teltuna vastauksissa ei ollut kovin suuria eroavaisuuksia. Perhe ja läheiset olivat kaupunkilai- sille (57 %) tärkeämpiä kuin taajaan asuttujen (51 %) tai maaseutumaisten (53 %) kuntien asukkaille. Viiden prosenttiyksikön tai sitä suurempia eroja esiintyi myös työpaikan osalta, sillä kaupunkimaisissa kunnissa asuvista useampi kuin joka neljäs (29 %) nimesi sen merkit- täväksi turvallisuustekijäksi, kun taajama- tai maaseutumaisissa kunnissa asuvista näin teki joka viides (21 %). Taajaan asutuissa kunnissa asuvat ilmoittivat hieman muita useammin toi- meentulon ja terveyden tuovan turvaa. Turvallisuutta tuovia asioita tarkasteltiin lisäksi suhteessa siihen, miten vastaajat arvioivat erikseen oman asuinalueensa turvallisuuden muuttuneen viimeisen vuoden aikana. Aineis- tosta muodostettiin kaksi luokkaa sen perusteella oliko heidän asuinalueensa turvallisuus li- sääntynyt (jonkin verran tai merkittävästi) vai vähentynyt (jonkin verran tai merkittävästi). Asuinalueen turvallisuudessa ei ollut tapahtunut muutosta 85 prosentissa vastauksista. Viisi prosenttia vastaajista (n= 147) ilmoitti turvallisuuden lisääntyneen ja kymmenen prosenttia (n=279) vähentyneen viimeisen vuoden aikana. Ne vastaajat, jotka ilmoittivat asuinalueen turvallisuuden vähentyneen, arvioivat hieman tärkeämmäksi toimeentulon ja terveyden roolin sekä Suomen aseman turvallisena ja rauhallisena maana. Suurin ero vastauksissa esiintyi oman asunnon kohdalla: ne, joiden turvallisuus oli vähentynyt vuoden aikana, ilmoittivat (40 %) oman asunnon tuovan turvaa useammin, kuin ne, joiden turvallisuus oli lisääntynyt (29 %). Ne vastaajat, joiden asuinalueen turvallisuus oli lisääntynyt, nimesivät poliisin hieman useammin turvallisuutta luovaksi tekijäksi. Läheisten, toimeentulon, työn ja terveyden lisäksi vastauksissa korostuivat kaksi aihealuetta, joista toinen koostuu erilaisista yhteiskunnallisista rakenteista (poliisi, palokunta, puolustus- voimat, terveydenhuolto, sosiaalipalvelut, eläke, koulutus) ja toinen liittyi valtiolliseen ja lä- hiympäristön turvallisuuteen (Suomi on rauhallinen, turvallinen, itsenäinen ja demokraattinen maa, turvallinen ja rauhallinen asuinympäristö, lyhyet etäisyydet ja naapurit lähellä). Yksittäi- sissä vastauksissa nousevat esiin ihminen itse (henkiset ja fyysiset edellytykset), riittävä va- rautuminen ja ennakointi, uskonto, vakuutukset, tekniset turvalaitteet, luonto sekä harrastuk- set. Yhteisöllisyys ja sosiaaliset suhteet Valtaosa (92 %) vastaajista ilmoitti olevansa säännöllisesti yhteydessä muihin ihmisiin. Vajaa kymmenesosa (7 %) ei ollut samaa eikä eri mieltä ja vain alle kaksi prosenttia oli täysin tai jokseenkin eri mieltä. Vastaajilla oli tyypillisesti ystäviä, joille voi puhua avoimesti omista asi- oistaan (89 %) ja he kokivat kuuluvansa johonkin yhteisöön tai ryhmään (78 %). Yhdeksän prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei koe kuuluvansa mihinkään yhteisöön tai ryhmään ja neljä prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei heillä ole ystäviä, joille voi puhua avoimesti omista asi- oista. Ystävien ja yhteisöjen läsnäolosta huolimatta 15 prosenttia vastaajista koki itsensä aika-ajoin yksinäiseksi13. Joka viides (18 %) ei ollut samaa eikä eri mieltä siitä, kokeeko it- sensä aika-ajoin yksinäiseksi. Muiden sosiaalisia suhteita koskevien väittämien kohdalla ”ei samaa eikä eri mieltä” vastanneiden osuus oli pienempi. Ainoastaan 2,5 prosenttia vastaa- jista oli täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että heidän tärkeimmät sosiaaliset suhteensa ovat internetissä. (Kuvio 1.) Jarno Limnéll on kollegoidensa kanssa arvioinut, että kybermaailma 13 Alueellisessa terveys ja hyvinvointi – tutkimuksessa keskimäärin joka kymmenes ilmoitti tuntevansa itsensä yksi- näiseksi (Kaikkonen et al. 2014.) 25 voi tuoda mukanaan uudenlaisen yhteisöllisyyden ja kanssakäymisen muotoja. Tämä tarkoit- taa sitä, että internetin sosiaalinen ulottuvuus mahdollistaa samanhenkisten ihmisten ja yhtei- söjen löytämisen ympäri maailmaa, mikä oleellisesti muuttaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalisen kanssakäymisen mahdollisuuksia. (Limnéll et al. 2014, 95–96.) Tämä kehitys ei siten näkynyt vielä tämän kyselyn vastauksissa. Naiset ilmoittivat hieman miehiä useammin, että he ovat yhteyksissä säännöllisesti muihin ih- misiin, kokevat kuuluvansa johonkin ryhmään ja heillä on ystäviä, joille voi puhua avoimesti omista asioista. Sukupuolten välillä ei ollut sen sijaan eroa vastauksissa, jotka koskivat koet- tua yksinäisyyttä tai tärkeitä sosiaalisia suhteita internetissä. Kuvio 1: Sosiaalisiin suhteisiin liittyvät kysymykset (%) Työelämässä mukanaolo ei vaikuttanut siihen, olivatko ihmiset säännöllisesti yhteydessä muihin, vaan vastaukset olivat lähes yhtä myönteiset sekä työssäkäyvillä (93 %) että työelä- män ulkopuolella olevilla (90 %). Työssäkäyvät ilmoittivat hieman useammin (91 %), että heillä on ystäviä, joille voi puhua avoimesti omista asioista (työelämän ulkopuolisilla 86 %). Tunne yhteisöön tai ryhmään kuulumisesta sen sijaan vaihteli työssäkäyvien (87 %) ja työelä- män ulkopuolella olevien (71 %) keskuudessa. Kyselystä ei käy ilmi, mitä yhteisöjä tai ryhmiä henkilöillä on, mutta tulokset osoittavat, että työyhteisö ja opiskelijoilla koulutukseen liittyvät ryhmät ovat todennäköisesti merkittäviä sosiaalisia ryhmiä. Työssäkäyvistä yksinäiseksi it- sensä aika-ajoin tuntevia oli runsas kymmenesosa (12 %) ja työelämän ulkopuolella olevista joka viides (19 %). Luottamus läheisilta saatuun apuun Vastaajat arvioivat saavansa läheisiltään tukea, mikäli kohtaisivat jonkin vaikean henkilökoh- taisen kriisin (89 %), saavansa läheisiltään tarvittaessa käytännön arkista apua esim. sairas- tapauksessa (88 %) sekä taloudellista apua (70 %). Kyselyyn vastanneista 27 prosentilla oli 1 3 58 64 72 2 12 20 25 20 8 18 13 8 7 19 24 5 3 1 71 43 4 0 20 40 60 80 100 Tärkeimmät sosiaaliset suhteeni ovat internetissä Koen itseni aika-ajoin yksinäiseksi Koen kuuluvani johonkin yhteisöön tai ryhmään Minulla on ystäviä, joille voin puhua avoimesti omista asioistani Olen säännöllisesti yhteydessä muihin ihmisiin Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä 26 vaikeuksia kattaa menot kotitalouden tuloilla14, 55 prosenttia selviytyi helposti ja 18 prosenttia hyvin helposti. (Kuvio 2.) Ilman käytännön arkista apua tai tukea vaikeaan henkilökohtaiseen kriisiin jäisi kolme pro- senttia vastanneista. Ilman läheisten antamaa taloudellista tukea (n=405; 12 %) jäävät erityi- sesti vanhemmat ikäluokat, maaseutumaisissa kunnissa ja haja-asutusalueilla asuvat tai kor- keintaan kansa- tai peruskoulun käyneet henkilöt. Naiset luottivat hieman miehiä enemmän saavansa lähipiiristään taloudellista, henkistä sekä konkreettista käytännön apua sitä tarvites- saan. Henkilöt, jotka kokivat oman asuinalueensa turvallisuuden vähentyneen, arvelivat saa- vansa taloudellista apua (61 % vs. 77 %) ja arkista apua (74 % vs. 87 %) harvemmin kuin ne vastaajat, jotka kokivat asuinalueensa turvallisuuden lisääntyneen. Kuvio 2: Luottamus avun saamiseen lähipiirissä Luottamus omiin voimavaroihin ja avunsaantiin Valtaosa vastaajista (93 %) koki voivansa vaikuttaa omiin asioihinsa. Seitsemän prosenttia ei ollut samaa eikä eri mieltä, joten ainoastaan yksi prosentti koki, ettei voi vaikuttaa. Joka vii- des (20 %) vastaaja oli täysin sitä mieltä, että ihmiset ovat pääsääntöisesti toisilleen hyvän- tahtoisia. 43 prosenttia oli jokseenkin samaa mieltä. Jokseenkin tai täysin eri mieltä oli kah- deksan prosenttia vastanneista, jolloin vajaa kolmasosa (29 %) ei ollut samaa eikä eri mieltä. (Kuvio 3.) Naiset uskoivat ihmisten hyväntahtoisuuteen yleisemmin (67 %) kuin miehet (58 %). Iällä, asuinkunnan koolla, perhetyypillä tai tulojen riittävyydellä ei ollut vaikutusta vastauk- siin. Käsitykset ihmisten hyväntahtoisuudesta olivat myös varsin yhtäläiset riippumatta siitä, oliko vastaaja työelämän ulkopuolella (61 %) vai mukana työelämässä (64 %). Ainoina eroa- vaisuuksina muutoin yhtenäisiin vastauksiin ilmeni suuralueen, koulutuksen ja ammattiase- man osalta15. Pohjois-Suomessa uskotiin ihmisten hyväntahtoisuuteen (68,5 %) hieman use- ammin kuin Etelä-, Itä- ja Länsi-Suomessa (61–62 %). Lisäksi koulutustaso näytti vahvista- van uskoa muiden ihmisten hyväntahtoisuuteen, sillä korkeakoulututkinnon suorittaneista 71 prosenttia uskoi tähän, kun vastaava osuus perus- tai kansakoulun tai ammattitutkinnon suo- 14 THL:n alueellisen hyvinvointi ja terveyskyselyssä osuus oli lähes sama: Vajaalla kolmasosalla vastanneista on hankaluuksia kattaa tuloillaan kotitalouden menot (Kaikkonen et al. 2014). 15 Kansainvälisessä vertailussa on havaittu, että vastaukset väitteeseen ”Useimpiin ihmisiin voi luottaa” korreloivat vahvasti tulotasojen kanssa. Pohjoismaissa ja muissa vauraissa maissa luottamus on korkeampaa kuin alhaisem- man tulotason ja toisaalta suurien tuloerojen maissa. (Wilkinson & Pickett 2011, 71-72; Therborn 2014, 35.) 39 58 61 31 30 28 18 9 8 7 2 2 5 1 1 0 20 40 60 80 100 Saan läheisiltäni tarvittaessa taloudellista apua Saan läheisiltäni tarvittaessa käytännön arkista apua esimerkiksi sairastapauksessa Saan läheisiltäni tukea, jos kohtaan joki vaikean henkilökohtaisen kriisin Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä 27 rittaneista oli 58 prosenttia. Johtavassa asemassa olevista 75 prosenttia uskoi ihmisten hy- väntahtoisuuteen, työttömistä 51,5 prosenttia. Vastaajat, jotka kokivat oman asuinalueensa muuttuneen turvallisemmaksi, uskoivat ihmisten hyväntahtoisuuteen (60 %) useammin kuin ne vastaajat, joiden asuinalue oli muuttunut turvattomammaksi (52 %). Ainoastaan 32 prosenttia kaikista vastaajista (jokseenkin ja täysin samaa mieltä) luotti saa- vansa vanhuksena hyvää ja arvokasta hoitoa. Jopa 35 prosenttia ei luottanut tähän16. (Kuvio 3.) Miehet olivat naisia luottavaisempia ja alle 35-vuotiaat luottavaisempia kuin vanhemmat ikäryhmät. Kaikkein kriittisimpiä olivat 45–54-vuotiaat. Maaseudulla asuvat arvioivat kaupun- kilaisia yleisemmin saavansa hyvää hoitoa vanhuksena (38 % vs. 30 %). Varsinais-Suomi (42 %), Pirkanmaa (39 %) ja Päijät-Häme (39 %) erottuivat kaikkein kriittisimpinä alueina. Suur- kaupungeissa (yli 100 000 asukasta) jopa 40 prosenttia epäili vanhustenhoidon tasoa siinä vaiheessa, kun itse on sen tarpeessa. Verrattaessa työelämässä mukana olevia sen ulkopuo- lella oleviin (työttömät, opiskelijat, kotiäidit ja –isät sekä eläkeläiset), on havaittavissa, että työelämässä mukana olevat (28 %) olivat harvemmin kuin työelämän ulkopuolella olevat (37 %) sitä mieltä, että he tulevat saamana hyvää hoitoa vanhuksena. Työssäkäyvissä (36 %) oli myös muita (30 %) enemmän niitä, jotka eivät olleet samaa eivätkä eri mieltä väittämästä ”Luotan siihen, että saan hyvää ja arvokasta hoitoa vanhuksena”. Vastaajat ilmoittivat olevansa itse valmiimpia estämään tai lopettamaan näkemänsä rikoksen tai häiriköinnin (ka 4,1) kuin naapurustossa olevat henkilöt (ka 3,5). Runsas puolet vastaajista (53 %) arveli, että hänen naapurustossaan on henkilöitä, jotka puuttuvat asuinympäristössä tapahtuvaan rikokseen tai häiriköintiin. (Kuvio 3.) Naiset uskoivat tähän hieman useammin kuin miehet17. Vanhin ikäryhmä epäili vahvimmin (29 %), ettei naapurustossa ole tällaisia henkilöitä. Pohjois-Suomessa naapureiden puuttumiseen uskottiin vahvimmin (64 %) ja vähi- ten Etelä-Suomessa (48 %). Suurissa yli 100 000 asukkaan kaupungeissa naapureiden vä- liintuloon uskottiin harvimmin (48 %) ja maaseudun taajamissa (kirkonkylissä) useimmin (60 %)18. Juhani Susinevan (2014) mukaan avunsaanti naapureilta on sitä yleisempää, mitä rau- hallisemmalla paikalla taloyhtiö sijaitsee ja mitä turvallisemmaksi itse taloyhtiö arvioidaan. Tunnettuja naapureita autetaan herkemmin kuin tuntemattomia ja rivitaloyhtiöissä autetaan naapuria herkemmin kuin kerrostaloyhtiöissä. (Emt. 2014, 142–143.) Jopa 78 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa itse valmis estämään tai lopettamaan näke- mänsä rikoksen tai häiriköinnin. Ainoastaan neljä prosenttia ilmoitti, ettei olisi valmis ja vajaa viidennes (18 %) ei ollut samaa eikä eri mieltä. (Kuvio 3.) Ne vastaajat, jotka kokivat oman 16 Tässä tutkimuksessa ei kysytty yleisesti palveluiden saatavuudesta nykyhetkellä. International Social Survey Prog- ramme (ISSP 2011) – aineistossa ilmeni, että puolet vastaajista (49 %) arveli, että Suomessa on jonkin verran ja joka viidennen (21 %) mukaan paljon ihmisiä, jotka eivät saa tarvitsemaansa terveydenhoitoa. Ainoastaan yksi pro- sentti vastaajista oli sitä mieltä, ettei tällaisia ihmisiä ole yhtään ja joka viides (19 %) arveli, että tällaisia ihmisiä on vain hyvin vähän. Yhdeksän prosenttia vastaajista ei osannut sanoa. 17 Tutkimusten mukaan naiset pelkäävät miehiä useammin joutuvansa väkivallan kohteeksi kotona, kodin ulkopuo- lella ja työpaikalla. He myös välttivät selkeästi miehiä useammin kodin lähellä olevia, turvattomiksi kokemiaan alu- eita. (Danielsson & Salmi 2015, 14.) Naiset ja iältään vanhemmat vastaajat kokivat voimakkaampaa tarvetta häiriö- käyttäytymisen ja rikollisuuden torjunnalle omalla asuinalueellaan. Tarvetta paikalliselle rikoksentorjunnalle lisäsi myös heikko toimeentulo, rikollisuuden pelko ja omalla asuinalueella havaittu epäjärjestys. (Salmi & Danielsson 2014.) 18 Kansallisen rikosuhritutkimuksen (Salmi & Danielsson 2014) mukaan pääkaupunkiseudulla koettiin muuta maata enemmän tarvetta lisätä poliisin jalkapartiointia omalla asuinalueella kun taas maaseutumaisemmissa kunnissa suh- tauduttiin myönteisemmin asukkaiden omasta toimesta järjestämään valvontaan ja vartiointiin. Mitä maaseutumai- semmasta kunnasta oli kyse, sitä suurempi osa vastaajista oli sitä mieltä, että asuinalueella ei ole tarpeen tehdä mi- tään häiriökäyttäytymisen ja rikollisuuden ehkäisemiseksi. Toisaalta maaseutumaisemmissa kunnissa myös arveltiin jonkin verran muita useammin, että tilanteeseen on mahdoton puuttua. (Salmi & Danielsson 2014.) 28 asuinalueensa muuttuneen vuoden aikana turvallisemmaksi, olivat sekä luottavaisempia naa- pureiden väliintuloon (61 %) että valmiimpia itse puuttumaan häiriköintiin tai rikokseen (81 %). Ne vastaajat, jotka kokivat asuinalueensa muuttuneen turvattomammaksi, eivät luotta- neet yhtä paljon naapureiden apuun (52 %) eivätkä he olleet itse yhtä herkästi valmiita puut- tumaan häiriköintiin (72 %). Kuvio 3: Luottamus omiin voimavaroihin ja avunsaantiin (%) Vakuuttaminen: turvallisuutta rahalla Vastaajilla ei tyypillisesti ollut (84 %) vakuuttamattomia kohteita, jotka olisi kuitenkin heidän mielestään hyvä vakuuttaa. Mikäli tällaisia kohteita kuitenkin oli, liittyivät ne useimmiten hen- kilövakuutuksiin, kuten sairaus- tapaturma- ja henkivakuutuksiin tai kotiin ja arvotavaroihin. Vastaajista 40,5 prosenttia ilmoitti, että hänen olisi hyvä hankkia muu henkilövakuutus kuten sairaus-, tapaturma- tai henkivakuutus19. Erityisesti ne vastaajat, joilla on lapsia, kokivat näin. Harvempi kuin joka viides vastaaja (17,5 %) vastasi, että ylimääräiseen eläkevakuutukseen tai muuhun vanhuuden turvaan olisi aiheellista panostaan. Naiset (23 %) olivat miehiä (12 %) useammin tätä mieltä. Ikäluokkien perusteella 35–44 –vuotiaat ajattelivat näin useimmiten (24 %). Maaseudulla ja taajamissa asuvat kokivat kaupunkilaisia useammin, että vanhuuden turvan vuoksi olisi tarpeen hankkia eläkevakuutus. Tätä mieltä olevista 44 prosenttia ilmoitti, että kuukausitulot riittävät suurin vaikeuksin tai vaikeuksin menojen kattamiseen. Kukaan niistä, joiden tulot riittivät hyvin helposti kuukausittaisiin menoihin, ei ilmoittanut tarvitsevansa eläkevakuutusta tai muuta vanhuuden turvaa. Avovastauksissa mainittiin yleisimmin vakuu- tusta vailla olevina kohteina koira tai metsä. 19 Kyselyssä ei tiedusteltu kuinka monella on jo jokin vapaaehtoinen vakuutus, ainoastaan tarvetta hankkia lisäva- kuutus. ISSP:n aineiston (2011) mukaan 29 prosentilla vastaajista oli vapaaehtoinen sairauskuluja korvaava vakuu- tus. Saman kyselyn mukaan 51 prosenttia vastaajista oli jonkin ammattiliiton jäsen (26 % oli joskus ollut jäsen, muttei tällä hetkellä ja 22 prosenttia ei ollut koskaan ollut jäsen). 10 20 21 41 62 22 43 32 37 30 33 29 30 18 7 24 6 9 3 1 11 2 8 1 0 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Luotan siihen, että saan hyvää ja arvokasta hoitoa vanhuksena Ihmiset ovat pääsääntöisesti toisilleen hyväntahtoisia Naapurustossa on henkilöitä, jotka puuttuvat asuinympäristössäni tapahtuvaan rikokseen tai häiriköintiin Olen itse tarvittaessa valmis estämään tai lopettamaan näkemäni rikoksen tai häiriköinnin Voin vaikuttaa omiin asioihini Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä 29 Samoin kuin ylimääräisen eläkevakuutusten osalta, myös henkilövakuutusten kohdalla naiset (53 %) olivat miehiä (27,5 %) useammin tätä mieltä. Toisin kuin eläkevakuutusten osalla, hy- vin toimeentulevat ajattelivat taloudellisesti ahtaalla olevia useammin, että heidän olisi hyvä vakuuttaa itsensä (tai läheisensä) sairauden, tapaturman tai kuoleman varalta. 55 prosenttia niistä, joiden kuukausitulot riittivät hyvin helposti menojen kattamiseen, ilmoitti, että hänen olisi hyvä hankkia henkilövakuutus. Henkilövakuutuksen kannatus oli lähes yhtä yleistä niillä, joille tulojen riittävyys aiheutti vaikeuksia (39 %) ja joille tulot riittivät hyvin (42,5 %). Joka vii- des (21,6 %) niistä, joille tulojen riittävyys aiheutti suuria vaikeuksia, ilmoitti, että hänen olisi hyvä vakuuttaa itsensä henkilövakuutuksella. 4.2 Selviytyminen häiriötilanteissa Kartoitettaessa erilaisista häiriötilanteista selviytymistä, vastaajat selviytyisivät parhaiten il- man julkista liikennettä (87 prosenttia yli viikon tai jopa pidempään) ja heikoiten ilman juokse- vaa vettä (22 prosenttia alle vuorokauden). Selviytymistä mittaavan kysymyksen osalta tulee huomioida, että mukana oli paljon vastaajia, jotka selviäisivät erilaisista häiriötilanteista melko pitkäänkin ja paljon niitä, jotka eivät selviäisi. Vastausten hajonta oli siten hyvin voimakasta. Kuvio 4: Kotitalouksien selviytyminen erilaista häiriötilanteista (%) Yli puolet kaikista vastaajista (60 prosenttia) selviäisi ilman juoksevaa vettä enintään kaksi vuorokautta. Alle vuorokauden ilman juoksevaa vettä ilmoitti selviytyvänsä noin joka viides (22 %) vastaajista. (Kuvio 4.) Naiset uskoivat (66 %) miehiä (53 %) useammin selviytyvänsä vain korkeintaan kaksi vuorokautta. Maaseutumaississa kunnissa näin arveli 49 prosenttia vastaajista, kun kaupunkimaisissa kunnissa vastaava osuus oli 63 prosenttia. Yli 100 000 asukkaan kaupungeissa korkeintaan kaksi päivää yli vettä arveli selviytyvänsä 69 prosenttia. Mitä pienemmässä kunnassa tai kauempana keskustasta vastaaja asui, sitä paremmin hän arveli selviytyvänsä: haja-asutusalueella asuvista vastaava osuus oli enää 45,5 prosenttia. Kuukausitulojen riittävyys pakollisiin menoihin oli sellainen tekijä, jossa vastaukset hajaantui- vat kaikkein vahvimmin: jopa 75 prosenttia vastaajista, joille tulot riittivät vain suurin vaikeuk- sin kattamaan menot, arveli selviytyvänsä korkeintaan kaksi vuorokautta ilman vettä. Niillä, joilla tulojen riittävyys oli hyvin helppoa, vastaava osuus oli 48 prosenttia. Parhaiten eli yli vii- kon ilman vettä ilmoittivat selviytyvänsä miehet (21 % vs. naiset 13 %), maaseutumaisissa 2 6 1 13 15 22 4 8 11 19 32 38 3 7 30 13 18 14 4 15 37 17 14 10 7 14 13 13 8 6 80 50 8 26 12 12 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Ilman julkista liikennettä Ilman Internet-yhteyttä Ilman ruokakaupassa käyntiä Ilman puhelinyhteyttä Ilman sähköä Ilman juoksevaa vettä Alle vuorokausi 1-2 vrk 3-4 vrk 5-7 vrk Yli viikon Pidempään 30 kunnissa asuvat (27 % vs. kaupunkimaisissa kunnissa asuvat 13 %), haja-asutusalueella asuvat (30 % vs. yli 100 000 asukkaan kunnissa asuvat 10 %) sekä ne, joilla kuukausitulot riittivät hyvin helposti menoihin (25 % vs. ne, joilla tulot riittivät suurin vaikeuksin 7 %). Ilman sähköä korkeintaan kaksi vuorokautta ilmoitti selviytyvänsä 48 prosenttia vastaajista (kuvio 4). Maaseutumaisissa kunnissa ja taajamissa asuvista korkeintaan kaksi vuorokautta uskoi selviytyvänsä 38 prosenttia, kaupungeissa asuvista 52 prosenttia. Etelä- ja Pohjois- Suomessa asuvista noin puolet (50–51,5 %) arveli selviytyvänsä korkeintaan 2 vuorokautta, Länsi- ja Itä-Suomessa vastaava osuus oli 42 prosenttia. Mitä suuremmassa kaupungissa vastaaja asui, sen huonommin hän arveli selviytyvänsä ilman sähköä: haja-asutusalueella asuvista 32 prosenttia arveli selviytyvänsä korkeintaan kaksi päivää, alle 30 000 asukkaan kaupungissa asuvista 50 prosenttia ja suurista yli 100 000 asuakkaan kaupungeissa asuvista 57 prosenttia arveli selviytyvänsä korkeintaan kaksi vuorokautta ilman sähköä. Yksinasuvat arvelivat selviytyvänsä huonommin ilman sähköä kuin parisuhteessa ja lapsiperheissä elävät henkilöt. Työttömät ja yrittäjät arvelivat selviytyvänsä pisimpään ilman sähköä, opiskelijat, johtavassa asemassa olevat ja eläkeläiset huonoimmin. Yli viikon ilman ruokakaupassa käyntiä uskoi selviytyvänsä joka viides vastaajista (21 %) (ku- vio 4). Parhaiten (useampi kuin joka neljäs) arvelivat selviytyvänsä 55–64 –vuotiaat, maaseu- tumaisissa kunnissa tai haja-asutusalueella asuvat henkilöt, Itä-Suomessa asuvat sekä ne, joiden tulot riittävät hyvin helposti kuukausimenojen kattamiseen20. Keskimäärin joka kolmas (31 %) arveli selviytyvänsä korkeintaan kaksi vuorokautta ilman pu- helinta (kuvio 4). Tässäkin asiassa miehet arvelivat selviytyvänsä paremmin kuin naiset. Kaikkein eniten puhelinyhteyttä arveli tarvitsevansa vanhin ikäryhmä (65–79 –vuotiaat), Poh- jois-Suomessa asuvat, yksin asuvat tai johtavassa asemassa olevat henkilöt sekä ne, joille kuukausittaisten tulojen riittävyys tuotti vaikeuksia tai suuria vaikeuksia. Asuinalueen mukaan jaoteltuna ilman puhelinta arvelivat selviytyvänsä kaikkein parhaiten maaseudulla asuvat ja ammattiaseman perusteella selkeästi parhaiten työttömät. Puhelimen käyttömahdollisuus ei todennäköisesti vaaranna ihmisten henkeä tai terveyttä tai vaikeuta arkielämää samalla ta- valla kuin pula elintarvikkeista, mutta puhelinyhteyden puuttuminen ja siten vaikeus saada kontakti muihin ihmisiin saattaa vaikuttaa turvallisuuden tunteeseen voimakkaammin kuin nälkä tai pimeys. Vastaajat ilmoittivat selviytyvänsä ilman julkista liikennettä varsin hyvin: ainoastaan muutama prosentti ilmoitti selviytyvänsä vain yksittäisiä päiviä ja 93 prosenttia yli viisi päivää tai huo- mattavasti pidempäänkin (kuvio 4). Eniten riippuvaisia julkisesta liikenteestä olivat vastausten perusteella alle 35-vuotiaat, erityisesti vanhempiensa kanssa asuvat henkilöt, opiskelijat, kau- punkilaiset sekä Etelä-Suomessa asuvat. Ilman internetiä vastaajat selviytyisivät myös varsin hyvin: 64 prosenttia ilmoitti selviytyvänsä yli viikon tai vielä pidempään. Alle vuorokauden il- moitti selviytyvänsä kuusi prosenttia ja 1-2 vuorokautta kahdeksan prosenttia vastaajista. Heikkoimmin ilman internetiä korkeintaan kaksi vuorokautta ilmoittivat selviytyvänsä alle 35- vuotiaat, Pohjois-Suomessa asuvat, kaupunkilaiset ja opiskelijat. 20 Omatoimiseen varautumiseen liittyvässä kyselyssä (Laurikainen 2015) ilmeni, että 35 prosenttia vastaajista arvioi pärjäävänsä tällä hetkellä kotona olevilla ruoka-, lääke- ja muilla tarvikkeilla yli viikon, mikäli ei pääsisi hankkimaan niitä kaupasta tai jos niitä ei jonkin häiriön vuoksi yllättäen saisi. Parhaiten varautuneita olivat haja-asutus- ja maa- seudun taajamissa asuvat ja heikoimmin suurkaupungeissa asuvat. Omakotitaloissa asuvista yli viikon ilmoittaa pär- jäävänsä 42 prosenttia vastaajista kun kerrostaloasujista vain 28 prosenttia. Ikääntyneet ilmoittavat pärjäävänsä ko- tona löytyvillä tarvikkeilla pidempään kuin nuoret. (Emt. 26-28.) 31 4.3 Yhteiskunnan turvallisuus ja oikeudenmukaisuus Kansalaisten asenteita yhteiskunnan turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta kohtaan tiedustel- tiin usealla tavalla. Käsiteltyjä teemoja olivat erilaisten uhkien todennäköisyys Suomessa seu- raavan kolmen vuoden aikana, politiikan hyväksyttävyys (ml. valtion ja eduskunnan toiminta ja arvot), erilaiset turvallisuutta lisäävät ja heikentävät tekijät omalla asuinalueella ja laajem- min yhteiskunnassa, kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu sekä turvallisuuden tunnetta lisäävät tahot (viranomaiset, järjestöt, läheiset ja ihmiset itse). Erilaisten uhkien todennäköisyys Suomessa Vastaajilta kysyttiin kuinka todennäköisenä he pitivät Suomen joutumista seuraavien kolmen vuoden aikana erilaisiin uhkiin. Erilaisten uhkien todennäköisyydet vaihtelivat hyvin paljon, sillä pitkittyneen taloudellisen taantuman uhkaa piti vähintäänkin melko todennäköisenä hie- man yli puolet kaikista vastaajista, kun taas kaikkien muiden uhkien osalta vastaava osuus oli alle 30 prosenttia ja useissa tapauksissa alle 10 prosenttia. (Kuvio 5.) Kuten edellä mainittiin, yli puolet (54 %) vastaajista piti melko tai erittäin todennäköisenä pit- kittyneen taloudellisen taantuman uhkaa. Vahvimmin (59 %) näin arvelivat 35–44 –vuotiaat vastaajat ja vähiten 55–64- sekä 65–79 –vuotiaat (48 %). Vähiten (48 %) pitkittyneen taantu- man uhkaan uskottiin Pohjois-Suomessa ja eniten (59 %) Länsi-Suomessa. Korkeintaan yli- oppilaaksi opiskellet (46 %) uskoivat tähän kaikkein vähiten, korkeakoulututkinnon suoritta- neet useimmin (59 %). Työssäkäyvistä pitkittyneen taloudellisen taantuman todennäköisyy- teen uskoi 56 prosenttia ja työelämän ulkopuolella olevista 49 prosenttia. Tulojen riittävyys kuukausittaisiin menoihin ei vaikuttanut vastauksiin; ne, joilla tulojen riittävyys tuotti suuria vaikeuksia, vastasivat samalla tavalla kuin ne, joiden tulot riittivät erittäin hyvin. Kysymyksestä ”Kuinka todennäköisenä pidät Suomen joutumista hallituksen sisäpoliittisiin, päätöksentekoa oleellisesta vaikeuttaviin ongelmiin”, 28 prosenttia vastaajista arveli, että tämä on melko tai erittäin todennäköistä. Hieman harvempi (26 %) piti tätä melko tai erittäin epätodennäköisenä. (Kuvio 5.) Kaupunkilaiset ja Länsi-Suomessa asuvat pitivät tätä toden- näköisempänä kuin maaseudulla tai taajamissa tai Itä-Suomessa asuvat vastaajat. Koulutus- taustalla ei ollut suurta vaikutusta siihen, kuinka todennäköisenä vastaajat pitivät tätä. Eri koulutustaustan omaavat henkilöt vastasivat varsin yhdenmukaisesti (26–29 %) siihen, että he pitivät tätä melko tai hyvin todennäköisenä. Sen sijaan koulutuksella ja todennäköisesti iällä oli merkitystä siihen, pitivätkö vastaajat tätä epätodennäköisenä. Ylioppilaaksi opiskelleet pitivät tätä huomattavasti epätodennäköisempänä (20 %) kuin korkeakoulututkinnon opiskel- leet henkilöt (29 %). Yrittäjät olivat ammattiryhmistä useimmiten (39 %) sitä mieltä, että sisä- poliittiset päätöksentekoa oleellisesti vaikeuttavat ongelmat ovat todennäköisiä. Toimihenkilöt olivat ammattistatuksen perustella eniten (31 %) sitä mieltä, että tällaiset ongelmat ovat epä- todennäköisiä. Mitä suurempia vaikeuksia vastaajalla oli selviytyä nykyisillä tuloillaan, sitä useammin hän piti ongelmia todennäköisenä. 32 Kuvio 5: Erilaisten uhkien todennäköisyys Suomessa seuraavien kolmen vuo- den aikana (%) Kysymyksestä ”Kuinka todennäköisenä pidät Suomen joutumista hallituksen ulkopoliittisiin, päätöksentekoa oleellisesta vaikeuttaviin ongelmiin”, 22 prosenttia vastaajista arveli, että tämä on melko tai erittäin todennäköistä. Useampi (30 %) piti tätä melko tai erittäin epätoden- näköisenä. (Kuvio 5.) Iällä ja sukupuolella ei ollut juuri vaikutusta vastauksiin. Länsi-Suomi erottui muusta maasta siinä, että siellä asuvat vastasivat muita useammin, että tällaiset on- gelmat ovat todennäköisiä. Asuinpaikan koolla ei sen sijaan ollut merkitystä. Yksinasuvat, pa- risuhteessa, lapsiperheissä tai vanhempien kanssa asuvat henkilöt vastasivat yhdenmukai- sesti tähän kysymykseen, mutta yksinhuoltajat erottautuivat joukosta siinä, että heidän mie- lestään tämä oli huomattavasti todennäköisempää (44 %) kuin muiden mielestä (22–24 %). Joka viides vastaaja (20 %) piti melko tai erittäin todennäköisenä terrorismin uhkaa Suo- messa seuraavan kolmen vuoden kuluessa (kuvio 5). Länsi-Suomessa terrorismin todennä- köisyyttä pidettiin hieman yleisempänä kuin muilla suuralueilla. Iällä, sukupuolella, asuinkun- nan koolla tai perhetyypillä ei ollut vaikutusta vastauksiin. Hieman harvempi (16 %) piti pako- laistulvaa melko tai erittäin todennäköisenä. Taustamuuttujakohtaisessa tarkastelussa pako- laistulvan todennäköisyyttä pitivät korkeimpana nuorin vastaajaryhmä (18–34-vuotiaat), kau- punkilaiset ja erityisesti yli 100 000 asuakkaan suurkaupungeissa asuvat, suuralueittain ver- tailtuna Pohjois-Suomessa asuvat, korkeintaan kansa- tai peruskoulun suorittaneet sekä he, joilla kuukausitulojen riittävyys aiheuttaa suuria vaikeuksia. Ilmaston ääri-ilmiöiden aiheuttamia ongelmia piti melko tai erittäin todennäköisenä 15 pro- senttia kaikista vastaajista. Näitä ongelmia pidettiin todennäköisempinä maaseutumaisissa 1 2 1 2 4 2 3 4 7 16 7 6 9 12 12 13 17 18 21 38 23 23 24 31 24 29 35 48 46 34 40 34 38 37 37 31 33 24 20 10 28 36 28 19 24 26 13 6 7 3 0 20 40 60 80 100 Vakavat tartuntatautiepidemiat Sodan uhka Ympäristökatastrofi Ongelmat energian saannissa Pakolaistulva Ilmaston ääri-ilmiöiden aiheuttamat ongelmat Terrorismin uhka Hallituksen ulkopoliittisiin, päätöksentekoa oleellisesti… Hallituksen sisäpoliittisiin, päätöksentekoa oleellisesti… Pitkittyneen taloudellisen taantuman uhka Erittäin todennäköistä Melko todennäköistä Ei todennäköistä eikä epätodennäköisenä Melko epätodennäköinen Erittäin epätodennäköinen 33 kuin kaupunkimaisissa kunnissa. Koulutuksella, iällä, talouden tyypillä tai tulojen riittävyydellä ei ollut vaikutusta vastauksiin. Muiden uhkien todennäköisyyttä pidettiin pääosin melko tai erittäin epätodennäköisenä. So- dan ja vakavien tartuntatautien uhkaa pidettiin kaikkein vähäisimpänä (8 %) uhkana. Ympä- ristökatastrofin mahdollisuutta melko tai erittäin todennäköisenä piti kymmenen prosenttia vastaajista ja energiansaannin ongelmia kaksitoista prosenttia. Sukupuolten välillä ei ollut juuri eroa vastauksissa; suurimmillaan ero oli ainoastaan viisi prosenttiyksikköä, kun naisista 17,5 prosenttia ja miehistä 12 prosenttia piti ilmaston ääri-ilmiöiden aiheuttamia ongelmia to- dennäköisinä seuraavien kolmen vuoden aikana. Valtion rooli turvallisuuden ja toimeentulon takaajana Enemmistö kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että valtiolla on keskeinen rooli kansalaisten fyysisen turvallisuuden takaamisessa ja toimeentulon turvaamisessa ja että eduskunta pa- nostaa liikaa muiden maiden asioista ja ongelmista huolehtimiseen. Suurin osa vastaajista ei ollut samaa eikä eri mieltä siitä, onko valtiolla jatkossa entistä vähemmän mahdollisuuksia taata edellä mainitut asiat. Väittämästä ”Eduskunta huolehtii riittävästi Suomen ja suomalais- ten turvallisuudesta” kansalaiset olivat lähes yhtä usein samaa mieltä (36 %) kuin epätietoisia (35 %) eli vastasivat ”en samaa enkä eri mieltä”. Ne vastaajat, joiden oma asuinalueen tur- vallisuus oli vähentynyt, vastasivat edellä mainittuihin väittämiin eri tavalla kuin ne, joiden asuinalueen turvallisuus oli lisääntynyt viimeisen vuoden aikana. Asuinalueensa turvallisuu- den vähenemisestä raportoineet henkilöt arvelivat useammin, että valtiolla on keskeinen rooli kansalaisten fyysisen turvallisuuden takaamisessa (86 % vs. 73 %). Lisäksi he olivat harvem- min (27 % vs. 38 %) sitä mieltä, että eduskunta huolehtii riittävästi Suomen ja suomalaisten fyysisestä turvallisuudesta. (Kuvio 6.) Kuvio 6: Valtion roolia, resursseja sekä politiikan hyväksyttävyyttä koskevat kysymykset (%) 7 9 8 26 26 41 24 27 28 25 36 37 41 41 35 26 28 16 21 17 19 16 8 4 8 6 10 7 3 2 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Valtiolla on jatkossa entistä vähemmän mahdollisuuksia taata kansalaisten fyysistä turvallisuutta Valtiolla on jatkossa entistä vähemmän mahdollisuuksia turvata kansalaisten riittävä toimeentulo Eduskunta huolehtii riittävästi Suomen ja suomalaisten fyysisestä turvallisuudesta Eduskunta panostaa liikaa muiden maiden asioista ja ongelmista huolehtimiseen Valtiolla on keskeinen rooli kansalaisten riittävän toimeentulon turvaamisessa Valtiolla on keskeinen rooli kansalaisten fyysisen turvallisuuden takaamisessa Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä 34 Enemmistö vastaajista piti valtion roolia keskeisenä kansalaisten fyysisen turvallisuuden ta- kaamisessa (78 %) sekä riittävän toimeentulon turvaamisessa (62 %). Fyysisen turvallisuu- den osalta 16 prosenttia ei ollut samaa eikä eri mieltä, toimeentulon turvaamisessa epätie- toisten osuus oli 28 prosenttia. Valtion keskeistä roolia kyseenalaisti 6 prosenttia vastaajista fyysisen turvallisuuden kohdalla ja 11 prosenttia toimeentulon turvaamisen osalta. (Kuvio 6.) Miesten ja naisten mielipiteet olivat yhtäläiset koskien valtion keskeistä roolia suhteessa fyy- siseen turvallisuuteen, mutta toimeentulon turvaamisen osalta naiset (66 %) pitivät valtion roolia keskeisempänä kuin miehet (57 %). Joka kolmas (31 %) vastaajista arveli, että valtiolla on jatkossa entistä vähemmän mahdolli- suuksia taata kansalaisten fyysinen turvallisuus (kuvio 6). Alle 35-vuotiaat olivat luottavaisem- pia (26 %) kuin vanhemmat ikäpolvet (31–34 %). Itä-Suomessa joka neljäs (25 %) arveli val- tion mahdollisuuksien heikkenevän, Pohjois-Suomessa vastaavaa mieltä oli joka kolmas (35 %). Asuinpaikan mukaan jaoteltuna kaikkein yleisimmin (36 %) tätä mieltä oli alle 30 000 asukkaan pienessä kaupungissa asuvat henkilöt. 36 prosenttia vastaajista arveli, että valtiolla on jatkossa entistä vähemmän mahdollisuuksia turvata kansalaisten riittävä toimeentulo (kuvio 6). Tätä mieltä olivat erityisesti 33–45 –vuoti- aat (40 %), Varsinais-Suomessa asuvat (48 %) sekä yrittäjänä toimivat (46 %). Koulutustaus- talla tai sillä, tuleeko vastaaja toimeen tuloillaan, ei ollut vaikutusta vastauksiin. Eduskunnan panostus kotimaan ja ulkomaiden asioihin Useampi kuin joka kolmas (36 %) oli sitä mieltä, että eduskunta huolehtii riittävästi Suomen ja suomalaisten fyysisestä turvallisuudesta (kuvio 6). Alueelliset erot olivat varsin suuret, sillä Pohjois-Pohjanmaalla joka viides (22 %) ja Varsinais-Suomessa runsas puolet (54 %) oli sitä mieltä, että eduskunta huolehtii turvallisuudesta riittävästi. Asuinpaikalla ei ollut juuri merki- tystä – pienessä alle 30 000 asukkaan kaupungissa asuvat olivat hieman kriittisempiä (33 %) kuin haja-asutusseudulla, kirkonkylässä tai suuremmissa kaupungeissa asuvat vastaajat (35– 38 %). Korkeammin koulutetut olivat useammin kuin matalammin koulutetut sitä mieltä, että eduskunta huolehtii riittävästi kansalaisten turvallisuudesta21. Johtavassa asemassa olevista lähes joka toinen (49 %) oli tätä mieltä, kun työttömistä (31 %) samaa mieltä oli harvempi kuin joka kolmas. Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että eduskunta panostaa liikaa muiden maiden asioiden ja ongelmien hoitamiseen (kuvio 6). Naisista tätä mieltä oli 48 prosenttia ja miehistä 54 prosent- tia. Etelä-Suomessa asuvat olivat harvemmin (44 %) ja Länsi-Suomessa asuvat yleisimmin (58 %) tätä mieltä. Uudellamaalla tätä mieltä oli 40 prosenttia ja Satakunnassa 72 prosenttia. Mitä isompi vastaajan asuinpaikka oli ja mitä enemmän hän oli opiskellut, sitä harvemmin hän arveli eduskunnan panostavan liikaa muiden maiden asioihin. Kansa- tai peruskoulun suorit- taneista tätä mieltä oli 63,5 % ja korkeakoulun käyneistä 30,5 prosenttia. Kriittisimmin vasta- sivat ne, joiden tulot eivät riittäneet kuukausittain menojen kattamiseen. 21 Tulos on yhdenmukainen aikaisemman tutkimuksen kanssa (Kouvo 2010, 180), jossa todettiin, että luottamus yh- teiskunnallisiin instituutioihin oli yleisempää luokkahierarkian yläpäässä. 35 Tyytyväisyys eduskuntaan suhteessa uhkien todennäköisyyteen ja val- tion resursseihin Väittämästä ”Eduskunta huolehtii riittävästi Suomen ja suomalaisten fyysisestä turvallisuu- desta” rakennettiin uusi muuttuja siten, että muodostettiin kriittisesti suhtautuvien ryhmä (eri mieltä olevat) ja positiivisesti suhtautuvien ryhmä (samaa mieltä). Tarkoituksena oli selvittää, lisääkö kriittisyys eduskuntaa kohtaan myös epäluottamusta tai tyytymättömyyttä muita asi- oita kohtaan. Kriittisesti suhtautuvien ryhmä piti erilaisten uhkien todennäköisyyttä Suomessa seuraavan kolmen vuoden aikana korkeampana kuin eduskunnan panostukseen positiivisesti suhtautu- vat. Mielipide-ero oli kaikkein suurin siinä, kuinka todennäköisenä vastaajat pitivät pakolais- tulvan todennäköisyyttä Suomessa. Niistä vastaajista, joiden mielestä eduskunta ei huolehdi riittävästi Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta, runsas neljäsosa (27 %) piti pakolaistul- vaa todennäköisenä, kun vastaava osuus oli joka kymmenes (9 %) positiivisesti eduskunnan huolehtimiskykyyn suhtautuvien ryhmässä. (Kuvio 7.) Kuvio 7: Kuinka todennäköisenä vastaaja pitää Suomen joutumista seuraavan kolmen vuoden aikana seuraaviin uhkiin jaoteltuna sen mukaan, huolehtiiko eduskunta vastaajan mielestä riittävästi suomalaisten asioista (%) Ne vastaajat, joiden mielestä eduskunta huolehtii riittävästi Suomen ja suomalaisten asioista, olivat useammin sitä mieltä, että valtiolla on keskeinen rooli sekä fyysisen turvallisuuden ta- kajana (85 % vs. 73 %) että toimeentulon turvaajana (65 % vs. 58 %). Ne vastaajat, joiden mielestä eduskunta ei huolehdi riittävästi suomalaisten turvallisuudesta, suhtautuivat kriitti- semmin valtion kykyyn huolehtia jatkossa fyysisestä turvallisuudesta: 37 prosenttia vastaa- jista oli melko tai täysin samaa mieltä tästä, kun edustakunnan priorisointiin tyytyväisempien joukossa tätä mieltä oli 30 prosenttia. Keskiarvoina esitettynä näiden kahden ryhmän välillä ei ollut yhtä suurta vaihtelua, mikä osoittaa vastausten hajonnan olleen suurta molemmissa ryh- missä. Toimeentulon turvaamisen osalta näiden kahden ryhmän mielipiteet olivat lähempänä toisiaan. Rikoksentekijät saivat liikaa ymmärrystä niiden vastaajien mielestä, joiden mielestä edus- kunta ei huolehdi riittävästi Suomen ja suomalaisten asioista. Vastaavasti he olivat useammin sitä mieltä, että rikoksen uhrit eivät saa oikeudenmukaista kohtelua, kaikki suomalaiset eivät ole tasa-arvoisia keskenään ja Suomessa asuviin ulkomaalaisiin ei voi luottaa. (Taulukko 2.) 5 10 9 18 20 23 51 13 20 27 27 28 40 58 0 10 20 30 40 50 60 70 Sodan uhka Ongelmat energian saannissa Pakolaistulva Terrorismi Hallituksen ulkopoliittiset erimielisyydet Hallituksen sisäpoliittiset erimielisyydet Pitkittynyt taloudellinen taantuma Kriittiset Positiiviset 36 Taulukko 2: Mielipiteet kansalaisten yhdenmukaisesta kohtelusta jaoteltuna sen mukaan, huolehtiiko eduskunta vastaajan mielestä riittävästi suomalaisten asioista (%) Kriittisesti suhtautuvat Positiivisesti suhtautuvat Rikoksentekijät saavat liikaa ymmärrystä 86 % 64 % Rikoksen uhrit saavat useimmiten oikeuden- mukaista kohtelua 10 % 23 % Kaikki Suomen kansalaiset ovat tasa-arvoisia 20 % 31 % Suomessa asuviin ulkomaalaisiin voi luottaa 23 % 37 % Alueellinen ja oman asuinalueen turvallisuus Arvioitaessa yhteiskunnan ja oman asuinalueen turvallisuuteen liittyviä väittämiä jopa 89 pro- senttia vastaajista piti Suomea turvallisena maana. Ei samaa eikä eri mieltä oli joka kymme- nes vastaaja. Vastaajat pitivät myös omaa asuinaluettaan varsin turvallisena, sillä 79 prosent- tia oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lasten on turvallista liikkua siellä ilman ai- kuisten valvontaa. (Kuvio 8.) Vastaajista 85 prosenttia koki, ettei asuinalueen turvallisuudessa ollut tapahtunut muutosta viimeisen vuoden aikana. Mikäli muutosta oli tapahtunut, oli muutos ollut hieman useammin turvallisuuden väheneminen (9,5 % vastaajista) kuin turvallisuuden lisääntyminen (5 % vas- taajista)22. Tarkasteltaessa kokemusta oman asuinalueen turvallisuudesta ja lasten mahdolli- suudesta liikkua alueella turvallisesti ilman aikuista ilmenee eroa. Ne vastaajat (72%), jotka kokevat oman asuinalueensa turvallisuuden lisääntyneen, olivat sitä mieltä, että lasten on tur- vallista liikkua alueella ilman aikuisten valvontaa. Vastaavasti niistä, jotka kokivat asuinalueen turvallisuuden vähentyneen, lähes kolme vastaajaa viidestä (57 %) arveli samaa koskien las- ten turvallisuutta. 22 Kansallisen rikosuhritutkimuksen (Salmi & Danielsson 2014) mukaan suomalaiset kokevat asuinympäristönsä var- sin turvalliseksi. Lähes puolet kyselyyn vastanneista ei koe häiriökäyttäytymistä tai rikollisuutta vakavaksi ongelmaksi asuinalueellaan. Silti 14 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi (Danielsson & Salmi 2015, 14) Tosin poliisibarometrin mukaan vajaa viidennes suomalaisista pitää rikol- lisuutta lähiympäristössään vähintäänkin melko vakavana ongelmana ja yli puolet (55 %) vastaajista ilmoitti joutu- neensa joskus jonkin rikoksen uhriksi tai kohteeksi (Hannonen & Käyhkö 2015, 42, 47). 37 Kuvio 8: Oman asuinalueen ja alueelliseen turvallisuuteen liittyvät väittämät (%) Vastaajista 70 prosenttia näki asuinalueiden eriarvoistumisen kasvavana ongelmana (kuvio 8). Suuralueen ja tilastollisen kuntajaon perusteella ei ilmennyt suurta vaihtelua vastauksissa. (Taulukko 3.) Länsi- ja Pohjois-Suomessa asuinalueiden eriarvoisuutta pidettiin kaikkein suu- rimpana (73 %). Itä-Suomessa tätä mieltä oli 66 prosenttia ja Etelä-Suomessa 67,5 prosent- tia. Maaseutumaisten kuntien asukkaista 71 prosenttia piti asuinalueiden eriarvoisuutta kas- vavana ongelmana, kun vastaava luku taajaan asutuissa kunnissa oli 73 prosenttia ja kau- punkimaisissa kunnissa 68 prosenttia. Tarkasteltaessa kuntajakoa suuralueiden sisällä ilme- nee, että maaseutumaisista kunnista vähiten (60,5 %) alueellista eriarvoisuutta koettiin Itä- Suomen maaseutumaisissa kunnissa (vastasi olevansa väittämän kanssa täysin eri mieltä). Muilla suuralueilla vastaava osuus oli 70 prosentin luokkaa. Taajaan asutuissa kunnissa asu- vista vähiten (65 %) eriarvoisuuden kasvavana ongelmana kokivat Etelä-Suomessa asuvat ja eniten (86 %) Pohjois-Suomessa asuvat. Kaupungeissa asuvista vastaajista eriarvoisuutta pitivät kasvavana ongelmana harvimmin Itä-Suomessa (64 %) ja yleisimmin Länsi-Suomen kaupungeissa asuvat (82 %) henkilöt. Henkilöt, jotka kokivat oman asuinalueen turvallisuu- den vähentyneen (77 %) pitivät alueiden eriarvoistumista suurempana ongelmana kuin ne, jotka kokivat asuinalueensa turvallisuuden lisääntyneen (68 %). Taulukko 3: Alueelliset vastauksen väittämään ”Asuinalueiden eriarvoistumi- nen on Suomessa kasvava ongelma” (%) Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi Kau- punki Taaja ma Maase utu Kau- punki Taaja ma Maase utu Kau- punki Taaja ma Maase utu Kau- punki Taaja ma Maase utu Täysin eri mieltä 2 % 5 % 0 % 3 % 2 % 1 % 1 % 3 % 1 % 1 % 4 % 5 % Jokseenkin eri mieltä 5 % 4 % 8 % 7 % 1 % 4 % 6 % 2 % 5 % 4 % 4 % 7 % En samaa enkä eri mieltä 25 % 26 % 25 % 20 % 25 % 13 % 33 % 11 % 30 % 23 % 6 % 17 % Jokseenkin samaa mieltä 40 % 41 % 37 % 36 % 33 % 35 % 30 % 40 % 27 % 34 % 51 % 36 % Täysin sa- maa mieltä 28 % 24 % 29 % 34 % 39 % 47 % 30 % 43 % 37 % 37 % 35 % 36 % 0 1 2 4 24 1 6 5 8 34 10 14 23 34 32 44 36 37 31 6 48 43 33 23 4 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Suomi on turvallinen maa Lasten on turvallista liikkua asuinalueellani ilman aikuisten valvontaa Asuinalueiden eriarvoistuminen on Suomessa kasvava ongelma Vapaaehtoistoiminta lisää lähiympäristöni turvallisuutta Kaupunki on maaseutua turvallisempi asuinympäristö Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä 38 Vastaajista 56,5 prosenttia piti maaseutua turvallisempana kuin kaupunkia (kuvio 8). Maaseu- tumaisissa kunnissa asuvista jopa 81 prosenttia oli tätä mieltä. Haja-asutusseuduilla asuvista tätä mieltä oli 79 prosenttia ja kaupungeissa asuvista 48 prosenttia vastaajista. Kaupunkia piti turvallisempana paikkana 10,5 prosenttia ja 32 prosentilla ei ollut kantaa asiaan. Tämä osoit- taa, että vastaajat pitävät juuri omaa asuinympäristöään turvallisempana. Tämä korostuu maaseutumaisissa ja taajaan asutuissa kunnissa asuvien henkilöiden vastauksista. Kaupun- geissa asuvien keskuudessa vastauksissa oli suurempaa vaihtelua, sillä vain runsas puolet vastaajista piti kaupunkia turvallisempana asuinympäristönä. Kaupunkiympäristöön kohdistet- tua turvattomuutta voi selittää esimerkiksi maaseutua korkeammat rikollisuusluvut, mutta myös ihmisten sosiaalinen etäisyys. Kaupunkiekologisissa teorioissa korostetaan asukasti- heyden ja siihen liittyvän informaatiotulvan kielteisiä vaikutuksia, kuten solidaarisuuden puu- tetta, välinpitämättömyyttä sekä itsekkyyttä (ks. Karisto 2003, 75–76). Runsas puolet (53 %) vastaajista oli sitä mieltä, että vapaaehtoistoiminta lisää lähiympäristön turvallisuutta. Kolmasosa (34 %) ei ollut samaa eikä eri mieltä. (Kuvio 8.) Naisista 58 prosent- tia ja miehistä 49 prosenttia oli tätä mieltä. Koko valtakunnan tasolla vapaaehtoistoiminnan merkitystä pidettiin suurempana taajaan asutuissa kuin maaseutu- tai kaupunkimaisissa kun- nissa. Tämä piti paikkansa myös kaikilla muilla suuralueille paitsi Pohjois-Suomessa, missä vapaaehtoistoiminnan merkitystä pidettiin päinvastoin heikompana juuri taajaan asutuissa kunnissa. Kaupunkimaisissa kunnissa asuvat olivat vähiten sitä mieltä ympäri Suomea, että vapaaehtoistoiminta lisää lähiympäristön turvallisuutta. Kansalaisten tasapuolinen ja oikeudenmukainen kohtelu Jopa 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että rikoksentekijät saavat Suomessa liikaa ym- märrystä23. Vajaa viidesosa (18 %) ei ollut väittämän kanssa samaa eikä eri mieltä. (Kuvio 9.) Iällä ja sukupuolella ei ollut erityistä vaikutusta vastauksiin. Suurempi, yli 10 prosenttiyksikön vaihtelu ilmeni suuraluetasolla, sillä Etelä-Suomessa asuvista tätä mieltä oli 68,5 prosenttia vastaajista ja Pohjois- ja Länsi-Suomessa asuvista 80 prosenttia. Kunnan koolla oli myös vai- kutusta vastauksiin, sillä yli 100 000 asukkaan kuntalaisista tätä mieltä oli 69 prosenttia ja alle 30 000 asukkaan kunnassa 79,5 prosenttia. Lisäksi vastauksissa esiintyi vaihtelua koulutus- tason suhteen siten, että korkeakoulutetuista 60 prosenttia oli tätä mieltä ja ammattitutkinnon suorittaneista 83 prosenttia. 23 Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan ihmisten asenteet rankaisemista kohtaan lieventyivät, mitä enemmän heillä oli tietoa rikoksen taustoista, tekijästä ja rangaistusten seurauksista sekä mitä läheisemmäksi he tunsivat tekijän. Kan- salaisten oikeustaju ei ole tutkimuksen mukaan lainsäädäntöä ankarampi toisin kuin julkisuudessa toisinaan väite- tään. (Flemming et al. 2015.) 39 Kuvio 9: Kansalaisten tasapuoliseen ja oikeudenmukaiseen kohteluun liittyvät väittämät (%) Ainoastaan 17 prosenttia kaikista vastaajista (jokseenkin tai täysin samaa mieltä) arvioi rikok- sen uhrien saavan useimmiten oikeudenmukaista kohtelua. Joka kolmas (30 %) ei ollut väit- tämän kanssa samaa eikä eri mieltä. Väittämän kanssa eri mieltä oli yli puolet vastaajista (53 %). (Kuvio 9.) Iällä oli vaikutusta vastauksiin, sillä nuorin ikäryhmä (18–34-vuotiaat) uskoi tä- hän eniten, mutta iän karttuessa kriittisyys uhrien oikeudenmukaista kohtelua kohtaan nousi kaikissa ikäryhmissä. Poikkeuksen tekee kaikkein vanhin ikäryhmä, jonka mielipiteet olivat lähempänä nuorimman ikäryhmän mielipiteitä kuin esimerkiksi 45–64-vuotiaiden vastauksia. Verrattaessa eri suuralueita keskenään, Itä-Suomessa asuvat vastaajat olivat kaikkein opti- mistisimpia tässä asiassa. Paikkakunnan asukasluvulla ei ollut vaikutusta vastauksiin. Koulut- tautuneisuus lisäsi uskoa rikoksen uhrien oikeudenmukaista kohtelua kohtaan: mitä alhai- sempi koulutustaso vastaajalla oli, sitä herkemmin hän epäili uhrien oikeudenmukaista kohte- lua. Vastaavasti optimistisuus rikoksen uhrien oikeudenmukaista kohtelua kohtaan nousi myös silloin mitä helpoimmin henkilön kuukausitulot riittivät menojen kattamiseen ja jos vas- taaja koki oman asuinalueensa turvallisuuden lisääntyneen viimeisen vuoden aikana. Puolet vastaajista (51 %) oli jokseenkin tai täysin eri mieltä siitä, että kaikki Suomen kansalai- set ovat tasa-arvoisia. Vastaajista 25 prosenttia piti kaikkia kansalaisia tasa-arvoisina ja yhtä moni (24 %) ei ollut samaa eikä eri mieltä. (Kuvio 9.) Miehet (28 %) olivat enemmän tätä mieltä kuin naiset (22 %). Nuorin ikäryhmä (18–34 –vuotiaat) piti kansalaisia tasa-arvoisem- pina kuin muut ikäryhmät. Suuralueittain Pohjois-Suomessa asuvat kokivat myös tällä tavoin useammin kuin muualla Suomessa asuvat. Asuinpaikkakunnan koolla ei ollut vaikutusta vas- tauksiin, sillä lähes puolet sekä maaseudun että erikokoisten kaupunkien asukkaista epäili kaikkien kansalaisten tasa-arvoisuutta. Mitä korkeampi koulutus vastaajalla oli, sitä useam- min hän oli sitä mieltä, että kaikki kansalaiset ovat tasa-arvoisia. Tulojen riittävyys kuukausi- menoihin ei vaikuttanut vastauksiin, sillä vastaus oli lähes identtinen (52–53 %) siitä huoli- matta, riittivätkö tulot suurin vaikeuksin vai hyvin helposti. Ne vastaajat, joiden asuinalueen turvallisuus oli lisääntynyt viimeisen vuoden aikana, pitivät useammin (23 %) kaikkia suoma- laisia tasa-arvoisina kuin ne vastaajat, joiden asuinalueen turvallisuus oli vähentynyt (18 %). Vajaa kolmasosa (30 %) vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä, että Suomessa asuviin ulkomaalaisiin voi luottaa. Runsas kolmasosa (38 %) ei ollut samaa eikä eri mieltä ja 2 2 9 20 21 7 7 20 29 32 28 19 38 25 30 40 30 24 14 14 22 41 8 11 3 0 20 40 60 80 100 Ihmisten eriarvoistuminen on keskeinen turvattomuustekijä Suomessa Rikoksentekijät saavat Suomessa liikaa ymmärrystä Suomessa asuviin ulkomaalaisiin voi luottaa Kaikki Suomen kansalaiset ovat tasa-arvoisia Rikoksenuhrit saavat useimmiten oikeudenmukaista kohtelua Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä 40 kolmasosa (32 %) arvioi, että ulkomaalaisiin ei voi luottaa Suomessa. (Kuvio 9.) Eniten Suo- messa asuviin ulkomaalaisiin luottivat naiset, alle 35-vuotiaat, kaupunkimaisissa kunnissa asuvat, Pohjois-Suomessa asuvat sekä ylioppilas- tai korkeakoulututkinnon suorittaneet. Henkilöt, jotka kokivat oman asuinalueen turvallisuuden lisääntyneen (34 %) luottivat Suo- messa asuviin ulkomaalaisiin enemmän kuin ne, jotka kokivat asuinalueensa turvallisuuden vähentyneen (21 %). Ihmisten eriarvoistumista keskeisenä turvattomuustekijänä Suomessa piti 62 prosenttia vas- taajista. Kolmasosa (29 %) ei ollut eri eikä samaa mieltä. Joka kymmenes ei pitänyt ihmisten eriarvoisuutta keskeisenä turvattomuustekijänä. (Kuvio 9.) Työelämän yhteys kansalaisten tasa-arvoisuuteen Osallisuus työelämään ei ole sellainen tekijä, joka vaikuttaa kansalaisten käsityksiin tasa- tai eriarvoisuudesta. Sekä työelämässä mukana että työelämän ulkopuolella olevat henkilöt oli- vat yksimielisiä siitä, kuinka tasa-arvoisia kaikki Suomen kansalaiset ovat. (Kuvio 10.) Eroa- vaisuutta ei esiintynyt myöskään siinä, kuinka moni työssäkäyvä tai työelämän ulkopuolella oleva piti eriarvoistumista keskeisenä ongelmana. Suomessa ei ole siten vallalla sellainen ajattelutapa tai myöskään kokemuspohja, että työelämän ulkopuolella olevat eivät olisi yhtä arvokkaita yhteiskunnan kannalta. Työelämän ulkopuolella oleviin lukeutuvat niin eläkeläiset, työttömät, opiskelijat kuin kotiäidit ja –isät, joten ainakaan näiden ryhmien välillä ei tässä ky- selyssä esiintynyt eriarvoisuuskuiluja. Kuvio 10: Käsitykset suomalaisten tasa-arvoisuudessa työelämään osallistu- misen perusteella Työelämässä ja sen ulkopuolella olevien mielipiteet esimerkiksi valtion kyvyssä turvata kan- salaisten toimeentulo ei ollut eroa, ainoastaan työelämän ulkopuolella olevien vastauksissa oli enemmän äärivastauksia kuten ”täysin eri mieltä”, kun työelämässä mukana olevat vasta- sivat useammin ”jokseenkin eri mieltä”. 20 20 32 30 25 23 14 15 10 11 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Työelämässä Työelämän ulkopuolella Kaikki suomalaiset ovat tasa-arvoisia Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä En kumpaakaan Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaan mieltä 41 Ilmasto, media ja teknologia turvattomuustekijöinä Median arvioitiin lietsovan pelkoa ja turvattomuutta (69 %) huomattavasti yleisemmin kuin uu- tisotsikoinnin (22 %). Uutisotsikot eivät herättäneet pelkoa runsaassa puolessa (56 %) vas- taajista. Joka kymmenes (11 %) oli sitä mieltä, että media ei lietso pelkoa ja turvattomuutta. (Kuvio 11.) Viidesosa vastaajista ei ollut samaa eikä eri mieltä siitä, että media lietsoo pelkoa ja turvattomuutta tai uutisotsikot herättävät hänessä pelkoa. Naiset ilmoittivat miehiä herkem- min sekä median (72 % vs. 65 %) että uutisotsikoinnin (31 % vs. 13 %) herättävän pelkoa. Media lietsoi eniten pelkoa ja turvattomuutta 33–44-vuotiaiden, Pohjois-Suomessa asuvien sekä niiden joilla oli taloudellisia vaikeuksia, keskuudessa. Uutisotsikot herättivät pelkoa lä- hinnä vanhemmissa ikäpolvissa, 30 000- 100 000 asukkaan kaupungeissa asuvissa, Pohjois- Suomessa asuvissa sekä niissä, joilla oli taloudellisia vaikeuksia. Muiden taustamuuttujien kohdalla vastaukset olivat varsin homogeenisiä. Taloudellisen vaikeuksien osalta tulos on yh- denmukainen tutkimuksen (Smolej 2011) kanssa, jossa todettiin taloudellisen epävarmuuden lisäävän rikoksen pelkoa siitä riippumatta, onko henkilö joutunut itse rikoksen kohteeksi. Ha- vainto viittaa siihen, että ihmiset kanavoivat taloudellisen epävarmuuden aiheuttamia huoli- aan rikoksen pelkoon. Ainoastaan 11 prosenttia vastaajista arveli, että teknologia ei vähennä tulevaisuudessa ihmis- ten välistä vuorovaikutusta. 70 prosenttia oli sitä mieltä, että teknologia vähentää ja 20 pro- senttia ei ollut asiasta samaa eikä eri mieltä. (Kuvio 11.) Erityisesti vanhemmat ikäryhmät ar- velivat ihmisten välisen vuorovaikutuksen vähenevän. Vastaavasti muualla kuin kaupun- geissa asuvat ihmiset arvelivat useimmiten tällä tavalla – mitä pienemmällä paikkakunnalla vastaaja asui, sitä vahvemmin hän uskoi vuorovaikutuksen vähenevän teknologisoitumisen myötä. Pohjois-Suomessa usko vuorovaikutuksen vähenemiseen oli vahvempaa kuin muu- alla Suomessa. Korkeakoulututkinnon suorittaneet olivat eri koulutusasteista vähiten sitä mieltä, että teknologia tulee vähentämään inhimillistä vuorovaikutusta. Vastaavasti useimmi- ten tätä mieltä olivat ne, joille tulojen riittävyys tuotti suuria vaikeuksia. Henkilöt, jotka kokivat oman asuinalueen turvallisuuden lisääntyneen (64 %) uskoivat harvemmin teknologian vä- hentävän ihmisten välistä vuorovaikutusta kuin ne, jotka kokivat asuinalueensa turvallisuuden vähentyneen (77 %). Yli puolet (53 %) kaikista vastaajista arvioi vahinkoa aiheuttavien säätilanteiden yleistyvän (kuvio 11). Kaikkein yleisimmin näin koettiin maaseutumaisissa kunnissa ympäri Suomea, paitsi Itä-Suomessa, jossa muita suuralueita hieman yleisemmin tätä mieltä olivat taajaan asutuissa kunnissa asuvat henkilöt. Nämä Itä-Suomen taajaan asutuissa kunnissa asuvat henkilöt arvelivat kaikkia muita vastaajia useammin (73 %), että vahinkoa aiheuttavat sääti- lanteet tulevat yleistymään. Verrattaessa eri suuralueita ja kuntaryhmiä toisiinsa ilmenee, että Pohjois-Suomessa kaupunkimaisissa kunnissa asuvat henkilöt arvelivat kaikkein vähiten (35 %) tällaisten säätilanteiden yleistyvän. 42 Kuvio 11: Turvallisuutta heikentäviä tekijöitä koskevat väittämät (%) Turvattomuutta aiheuttavat sosiaaliset tekijät Kaikista vastaajista yhteensä 62 prosenttia koki itsensä turvattomaksi nähdessään ympäril- lään alkoholin ja päihteiden käyttöä. Kerjäläisten, työttömyyden sekä köyhyyden ja huono- osaisuuden näkeminen aiheutti turvattomuutta noin joka kolmannessa (29–33 %) vastaa- jassa. Ihmisten poismuutto omalta asuinalueelta lisäsi turvattomuutta joka viidennen (20 %) ja graffitit joka kuudennen (14 %) vastaajan mielestä. Kaikki edellä mainitut tekijät herättivät naisissa turvattomuutta enemmän kuin miehissä. Myöskin turvattomuutta aiheuttavien tekijöi- den suuruusjärjestys on sekä miehillä että naisilla sama. (Kuvio 12.) Kuvio 12: Turvattomuutta aiheuttavat tekijät sukupuolen mukaan 7 17 30 30 15 37 39 40 22 30 21 20 28 9 8 8 28 7 3 3 0 20 40 60 80 100 Uutisotsikot herättävät minussa pelkoa Vahinkoa aiheuttavat säätilanteet yleistyvät Media lietsoo pelkoa ja turvattomuutta Tulevaisuudessa teknologia vähentää ihmisten välistä vuorovaikutusta Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä En samaa enkä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä 13 18 19 22 24 29 51 15 21 28 36 36 38 73 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Graffitit Poismuutto Yksinäiset ihmiset Köyhyys ja huono-osaisuus Työttömyys Kerjäläiset Alkoholi ja muut päihteet Nainen Mies 43 Tarkasteltaessa vastauksia tilastollisen kuntaryhmän mukaan (kaupunkimainen, taajan asuttu tai maaseutumainen kunta) ilmenee, että erovaisuuksia vastauksissa esiintyy ainoastaan päihtyneiden, kerjäläisten sekä poismuuton osalta. Alkoholin ja muiden päihteiden käyttö ai- heutti turvattomuutta huomattavasti useammin (64 %) kaupungissa asuvissa kuin maaseutu- maisissa kunnissa asuvissa (54 %). Vastaavan suuruinen ero esiintyi kerjäläisten kohdalla: kaupunkimaissa kunnissa asuvista yli kolmasosa (35,5 %) ja maaseutumaisissa kunnissa asuvista neljäsosa (24,5 %) ilmoitti tuntevansa olonsa turvattomaksi nähdessään kerjäläisiä. Taajaan asutuissa kunnissa asuvien vastaukset olivat lähempänä kaupunkimaisissa kuin maaseutumaisissa kunnissa asuvien vastauksia. Sen sijaan ihmisten muutto pois omalta asuinalueelta herätti turvattomuutta kaikkein eniten maaseutumaisissa kunnissa asuvissa (30 %) ja vähiten kaupunkimaisissa kunnissa asuvissa (16 %). Muuttoliike omalta asuinalueelta huoletti tosin myös taajaan asutuissa kunnissa asuvia (24 %) henkilöitä. Työelämässä ja sen ulkopuolella olevien ihmisten vastauksissa oli eroa ainoastaan siinä, että työelämän ulkopuolella olevat tunsivat useammin turvattomuutta kohdatessaan työttömiä (35 %) ja yksinäisiä (28 %). Työelämässä mukana oleville nämä olivat kahdeksan prosenttiyksik- köä vähemmän turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä. Taulukko 4: Turvattomuutta aiheuttavat tekijät asuinpaikan turvallisuuden mu- kaan jaoteltuna Turvallisuus vähentynyt Turvallisuus lisääntynyt Köyhyyttä ja huono-osaisuutta 50 % 35 % Työttömyyttä 34 % 34 % Alkoholin ja päihteiden käyttöä 77 % 67 % Yksinäisiä ihmisiä? 29 % 31 % Ihmiset muuttavat pois asuinalueelta 34 % 26 % Kerjäläisiä 56 % 43 % Graffitteja 27 % 15 % Vastaajat, jotka kokivat oman asuinalueen turvallisuuden vähentyneen, ilmoittivat tuntevansa turvattomuutta kohdatessaan köyhyyttä ja huono-osaisuutta, alkoholin käyttöä tai kerjäläisiä useammin kuin ne vastaajat, joiden asuinalueen turvallisuus oli parantunut. Työttömyyden ja yksinäisten ihmisten kohtaamisen aiheuttamissa tunteissa ei ollut juuri eroa sen suhteen, oliko vastaajan asuinalueen turvallisuus vähentynyt tai lisääntynyt24. (Taulukko 4.) 24 Työttömyyden ja turvattomuuden välinen yhteys ei näkynyt tämän kysymyksen kohdalla, toisin kuin Juha Kääriäi- sen tutkimuksessa (2002). Hänen mukaansa Helsingissä ja Espoossa turvattomuutta kokivat selvästi eniten sellaiset pahimmilla työttömyysalueilla asuvat vastaajat, joilla itsellään oli eniten sosiaalisia ongelmia. Eniten pelkäsivät vähän koulutetut työttömyysalueilla asuvat henkilöt. Väestörakenteen huono-osaisuuden lisäksi myös ympäristötekijät selit- tivät turvattomuuden kokemuksia. 44 Alle 10-vuotiaiden turvattomuustekijät Vastaajien arvioidessa alle 10-vuotiaiden lasten suurimpia turvattomuustekijöitä, nousi kol- men kärkeen (yli puolet kaikista vastaajista) koulukiusaaminen (67 prosenttia vastaajista), vanhempien päihteiden käyttö (66 prosenttia vastaajista) sekä vanhempien välinpitämättö- myys (51 prosenttia vastaajista)25 (kuvio 13). Avovastauksissa nousivat esiin myös valvoma- ton ja liian tiivis internetin ja muun median käyttö sekä perheiden pahoinvointi, kuten avioerot, taloudelliset ongelmat, riitaisuus ja perheväkivalta. Kaupunkimaisissa kunnissa asuvat nime- sivät hieman muita useammin liikenteen, koulukiusaamisen, yksinäisyyden ja vanhempien kiireen alle 10-vuotiaiden lasten turvattomuustekijöinä. Taajaan asutuissa kunnissa asuvat mainitsivat rikoksen uhriksi joutumisen sekä vanhempien välinpitämättömyyden hieman muita vastaajia useammin. Maaseutumaisissa kunnissa asuvat nimesivät muita yleisimmin ainoas- taan vanhempien päihteiden käytön. Kuvio 13: Alle 10 vuotiaiden lasten suurimmat turvattomuustekijät (%) Monivalintamahdollisuus Ne vastaajat, jotka arvelivat oman asuinalueensa turvallisuuden lisääntyneen, pitivät rikoksia, tapaturmia, liikennettä, vanhempien taloudellisten ongelmien ja päihteiden käyttöä muita use- ammin turvattomuustekijöinä lapsille. Asuinalueella, joilla turvattomuus oli lisääntynyt, arvel- tiin puolestaan muita useammin koulukiusaamisen ja vanhempien kiireen olevan uhkana las- ten turvallisuudelle. 25 Lapsiuhritutkimuksen (Fagerlund et al. 2013) mukaan pojilla on tyttöjä suurempi riski joutua tuntemattoman tekijän väkivallan kohteeksi julkisella paikalla. Tytöt sen sijaan kokevat useammin kuritusväkivaltaa kotona, ikätovereiden välistä väkivaltaa ja kiusaamista sekä seksuaalista hyväksikäyttöä. Perheen matala sosioekonomisen aseman on todettu altistavan kiusaamiselle (Emt. 2013). 17% 20% 23% 33% 36% 42% 47% 51% 66% 67% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% Sairaudet Tapaturmat Rikoksen uhriksi joutuminen Yksinäisyys Vanhempien taloudelliset ongelmat Vanhempien kiire Liikenne Vanhempien välinpitämättömyys Vanhenpien päihteidenkäyttö Koulukiusaaminen 45 Vanhusten turvattomuustekijät Vanhusten suurimpina turvattomuustekijöinä nähtiin yksinäisyys (80 %), ulkopuolisen avun riittämättömyys (68 %) sekä muistisairaudet (62 %). Avovastauksissa mainittiin erityisesti hui- jaukset, petokset ja hyväksikäyttö, mitkä kuuluvat taulukossa mainittuihin rikoksiin sekä lä- heisten välinpitämättömyys yhdistettynä huonoihin vanhusten palveluihin, minkä seurauksena vanhukset kärsivät heikkolaatuisesta ravinnosta, väärästä lääkityksestä sekä peloista. Lii- kenne, yksinäisyys sekä ulkopuolisen avun riittämättömyys herättivät eniten huolta kaupunki- maisissa kunnissa. Maaseutumaisissa kunnissa asuvat nimesivät päihteet, rikokset, tapatur- mat sekä muistisairaudet muita useammin vanhusten turvattomuustekijöiksi. Köyhyys ja fyy- siset sairaudet huolestuttivat yhtä paljon kuntaryhmästä riippumatta. Suurin ero eri kuntaryh- mien välillä ilmeni ulkopuolisen avun saannissa: huoli ulkopuolisen avun riittämättömyydestä oli suurin kaupunki- (69,5 %) ja pienin maaseutumaisten (60 %) kuntien asukkailla. Naiset pi- tivät kaikkia turvattomuustekijöitä suurempina uhkina vanhuksille kuin miehet (ks. myös Heis- kanen 1996, 66–69). Suurin ero esiintyi ulkopuolisen avun riittämättömyyden kohdalla, sillä naisista 73 prosenttia ja miehistä 61 prosenttia nimesi tämän yhdeksi suuremmista vanhusten turvattomuustekijäksi. Verrattaessa muiden ikäryhmien vastauksia iäkkäimmän ryhmän (65–79 –vuotiaat) vastauk- siin, ilmenee, että iäkkäiden itsensä kokemat turvattomuustekijät ovat samansuuntaisia heitä nuorempien vastaajien kanssa. Tosin iäkkäät nimesivät muistisairaudet suuremmaksi uhaksi kuin ulkopuolisen avun riittämättömyyden. He arvelivat heitä nuorempia useammin päihtei- den, liikenteen, rikosten, köyhyyden, tapaturmien ja muistisairauksien uhkaavan vanhusten turvallisuutta. Iäkkäät itse olivat kaikkia vastaajia vähemmän huolestuneita fyysisten sairauk- sien26, ulkopuolisen avun riittämättömyyden sekä yksinäisyyden aiheuttamasta turvattomuu- desta. (Kuvio 14.) 26 Tulos on yhdenmukainen Markku Heiskasen (1996) tutkimuksen kanssa, jossa ilmeni, että sekä miehet että naiset olivat eniten huolissaan omasta terveydestään 50 vuotta täytettyään. Sen jälkeen terveyteen liittyvät pelot alkoivat vähentyä. (Emt. 196, 66.) 46 Kuvio 14: Vanhusten suurimmat turvattomuustekijät (%) Monivalintamahdollisuus Turvallisuuden tunnetta lisäävät tahot Vastaajat nostivat pelastuslaitoksen kaikkein useimmin (93 %) tahoksi, jolla on merkitystä tur- vallisuuden tunteelle. Toiseksi useimmin mainittiin ystävät ja muu lähipiiri (90 %) ja kolman- tena jokainen ihminen itse (86 %). Poliisi (86 %) sekä perhe ja suku (84 %) mainittiin seuraa- vaksi yleisimmin hyvin tai melko tärkeiksi turvallisuuden tunteen kannalta. (Kuvio 13.) Mitä korkeampi koulutustausta vastaajalla oli, sitä todennäköisemmin hän mielsi poliisin lisäävän turvallisuuden tunnetta. Puolustusvoimien merkitys arvioitiin (61 %) huomattavasti pelastus- laitosta tai poliisia vähäisemmäksi. Verrattaessa eri ikäryhmiä, mitä nuorempia vastaajat oli- vat, sitä enemmän heidän mielestään poliisilla oli merkitystä turvallisuuden tunteelle. Puolus- tusvoimien kohdalla eroa ei ollut koulutustason kohdalla. Kannatus oli kaikkein korkeinta elä- keläisten keskuudessa. Poliisin ja puolustusvoimien kannatus oli tosin korkeaa kaikkien vas- taajien keskuudessa ja erot eri ryhmien välillä olivat pieniä. Pelastuslaitoksen merkitys turval- lisuuden tunteen kannalta koettiin myös tärkeäksi kaikkien vastaajien keskuudessa. Sosiaaliviranomaisten merkitys turvallisuuden tunteen kannalta nousi vahvimmin enintään kansa- tai peruskoulun suorittaneiden sekä eläkeläisten keskuudessa. Vastauksissa oli ha- jontaa varsin paljon; esimerkiksi 35–44-vuotiaista 36 prosenttia piti sosiaaliviranomaisten merkitystä melko tai hyvin suurena, vastaava luku 65–79-vuotiaiden keskuudessa oli 53 pro- senttia. Sosiaaliviranomaisten rooli nähtiin todennäköisesti taloudellisten etuuksien jakamista laajempana tuen antamisena, sillä sen merkitystä pitivät tärkeänä ennemminkin ne, joilla tulot riittivät helposti (47,5 %) kuukausimenojen kattamiseen kuin ne, joilla tulojen riittävyys aiheutti suuria vaikeuksia (30,5 %). Toisaalta kyse saattaa olla siitä, etteivät taloudellisesta ongel- 20% 20% 23% 26% 35% 48% 60% 71% 81% 24% 25% 26% 31% 36% 47% 70% 60% 75% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Liikenne Päihteet Rikokset Köyhyys Tapaturmat Fyysiset sairaudet Muistisairaudet Ulkopuolisen avun riittämättömyys Yksinäisyys 65-79 -v 18-64-v 47 mista kärsivät ihmiset ole saaneet toivomaansa apua. Kansalaisjärjestöillä koettiin olevan vä- hemmän merkitystä (29 %) turvallisuuden tunteelle kuin sosiaali- (42 %) ja terveyspalveluilla (70 %). (Kuvio 13.) Tarkasteltaessa jokaisen ihmisen oman itsen merkitystä turvallisuuden tunteen kannalta ilme- nee, että vastaajat olivat hyvin yksimielisiä siitä taustamuuttujista riippumatta. Ainoastaan nuoret vastaajat – alle 35-vuotiaat, opiskelijat, vanhempiensa luona asuvat ja korkeintaan yli- oppilastutkinnon suorittaneet henkilöt arvioivat jokaisen ihmisen oman merkityksen hieman pienemmäksi kuin muut vastaajat. Iäkkäämmät ihmiset sekä työelämän ulkopuolella olevat (mm. työttömät ja eläkeläiset) arvos- tivat muita vastaajia useammin terveysviranomaisten merkitystä suureksi tai hyvin suureksi turvallisuuden tunteelle. Vastaavasti kirkon merkitys oli tärkein työelämän ulkopuolella ole- ville, vanhemmille ikäryhmille sekä korkeintaan kansa- tai peruskoulun käyneille henkilöille. Koulutustaustalla ja iällä ei ollut vaikutusta sille, kuinka paljon vastaajat arvostivat perheen ja suvun merkitystä turvallisuuden tunteelle. Työttömät ilmoittivat muita harvemmin perheellä ja suvulla olevan merkitystä. Verrattaessa eri sukupuolten vastauksia keskenään, mielipiteet ovat varsin yhdenmukaisia varsinkin perinteisten turvallisuustoimijoiden kuten puolustusvoimien ja pelastuslaitoksen osalta. Naiset (86 %) nimesivät poliisin miehiä (80 %) useammin merkittäväksi tahoksi. Ha- jontaa on suurinta sosiaaliviranomaisten kohdalla; naisista 50 prosenttia ja miehistä 26 pro- senttia kokee, että sosiaaliviranomaisilla on melko tai hyvin suuri merkitys turvallisuuden tun- teen lisäämisessä. Toiseksi suurin ero esiintyi suhteessa perheeseen ja sukuun. Naisista 88 prosenttia ilmoitti perheellä ja suvulla olevan melko tai hyvin suuri merkitys, kun miehillä vas- taava luku oli 77 prosenttia. Tosin viidesosa (19 %) miehistä piti näiden merkitystä keskinker- taisena (naisista 10 %), joten melko tai hyvin pienenä niiden merkitystä piti vain muutama prosentti miehistä ja naisista. Vajaan kymmenen prosenttiyksikön ero esiintyi myös kansalais- järjestöjen (miehet 25 %/ naiset 34 %) sekä kirkon ja muiden uskonnollisten yhteisöjen (mie- het 22 % / naiset 30 %) osalta. Verrattaessa oman asuinalueeseen koettua turvallisuutta (asuinalueen turvallisuus on lisään- tynyt tai vähentynyt) sekä eri viranomaisten merkitystä turvallisuuden tunteelle ilmenee eroa- vaisuus. Ne vastaajat, jotka kokivat oman asuinalueensa turvallisuuden vähentyneen viimei- sen vuoden aikana arvioivat kaikkien tahojen merkityksen turvallisuuden tunteelle suurem- maksi, kuin ne joiden turvallisuus oli lisääntynyt. Seuraavassa kuviossa (kuvio 13) tahot on laitettu suuruus järjestyksen sen perusteella, kuinka monen prosentin mielestä kyseisellä taholla on hyvin suuri merkitys. Jos järjestys olisi laadittu sen perusteella, kuinka moni prosentti arvioi merkityksen hyvin tai melko suureksi, ys- tävät ja muu lähipiiri sekä poliisi olisivat nousseet jaetulle toiselle sijalle. 48 Kuvio 13: Turvallisuuden tunnetta lisäävät tahot (%) Julkisesti rahoitettujen palveluiden maksullisuus Tutkimuksen lopuksi vastaajilla oli mahdollisuus valita valmiista vaihtoehdoista, mitkä julki- sesti rahoitetuista palveluista voisivat olla nykyistä enemmän maksullisia. Ainoastaan puolet (49,7 %) kyselyyn vastanneista valitsi jonkun esitetyistä palveluista. Vastaajien valitessa täl- laisia palveluja, nousi ensimmäiseksi yliopisto (47 %), toiseksi kirkko (31 %) ja kolmanneksi päihdehoitopalvelut (25 %). Myös erikoissairaanhoito (24 prosenttia) ylsi lähes päihdehoito- palvelujen osuuteen. Kuvio 14: Mitkä seuraavista, julkisesti rahoitetuista palveluista voisivat olla ny- kyistä enemmän maksullisia? Kaikki vastaajat (n=3000 / n=1491) % 7 5 16 28 35 44 46 48 53 60 18 24 26 33 35 42 37 41 33 33 24 37 32 22 24 12 14 10 13 6 21 20 16 8 5 1 2 1 1 1 15 8 6 5 1 0 1 0 0 0 15 6 4 4 0 1 0 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 Kirkko ja muut uskonnolliset yhteisöt Kansalaisjärjestöt Sosiaaliviranomaiset Puolustusvoimat Terveysviranomaiset Poliisi Perheet ja suku Ystävät ja muu lähipiiri Jokainen ihminen itse Pelastuslaitos Hyvin suuri Melko suuri Keskinkertainen Melko pieni Hyvn pieni Ei ollenkaan 4% 7% 7% 10% 11% 17% 17% 24% 25% 31% 47% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45% 50% Perusopetus Mielenterveyspalvelut Vanhusten palvelut Päivähoito Lukio ja ammatillinen opetus Perusterveydenhuolto Kirjasto Erikoissairaanhoito Päihdehoitopalvelut Kirkko Yliopisto 49 Vanhin ikäryhmä (65–79 –vuotiaat) kannatti kaikkein eniten julkisesti rahoitettujen palveluiden muuttamista nykyistä enemmän maksullisiksi. Heidän mielestään perusterveydenhuolto, eri- koissairaanhoito, mielenterveyspalvelut ja myös vanhustenpalvelut voisivat olla nykyistä enemmän maksullisia. Ikäryhmistä 45–54 –vuotiaat olivat muita halukkaampia muuttamaan päihdepalveluita ja yliopistoa nykyistä enemmän maksullisiksi. Seuraava ikäryhmä eli 35–44- vuotiaat nimesivät useimmin lukion ja nuorin ikäryhmä (18-34-vuotiaat) kirkon sellaisena pal- veluna, joka voisi olla entistä enemmän maksullista. Sekä miehet että naiset olivat yhtä mieltä siitä, että yliopisto-opiskelu voisi olla nykyistä enemmän maksullista. Lisäksi molemmat olivat vähiten halukkaita lisäämään peruskoulun maksullisuutta. Toisella sijalla molemmilla sukupuolilla oli kirkko. Muiden palveluiden kohdalla järjestys oli hieman erilainen. Suurin ero esiintyi päihdepalveluiden maksullisuudessa, sillä miehistä 29 prosenttia ja naisista 21 prosenttia ilmoitti, että päihdehoitopalvelut voisivat olla nykyistä enemmän maksullista. 50 5. TURVALLISUUDEN DISKURSSIT HAASTATTELU- AINEISTOSSA27 Haastatteluaineiston analyysissä tarkasteltiin niitä itsestään selviä ja tyypillisiä puhetapoja, joita viranomaiset ja turvallisuustoimijat käyttävät puhuessaan kansalaisturvallisuudesta sekä kansalaisen ja hänen toimintamahdollisuutensa rakentumista erilaisissa puhetavoissa. Ai- neistosta erotettiin kolme erilaista turvallisuuteen liittyvää puhetapaa: • “Resurssit ennen kaikkea” • “Uudet uhkat haastavat” • “Suomi vakaa yhteiskunta” Kaikissa näissä puhetavoissa turvallisuus määrittyy hieman eri tavoin, samoin kansalaisen mahdollisuudet ja asema. Seuraavassa käydään lyhyesti läpi erilaisten puhetapojen sisällöt ja erot. Suorista lainauksista on poistettu viittaukset haastateltavan toimialaan tai muihin sel- laisiin tekijöihin, joiden perusteella haastateltava olisi tunnistettavissa. Lisäksi sitaatteja on muutettu luettavammaksi poistamalla joitakin täytesanoja, toistoa jne. mutta niin, että merki- tykset ovat säilyneet samoina. Resurssit ennen kaikkea -puhetapa Resurssit ennen kaikkea -puheen näkökulma on pääsääntöisesti viranomaistoiminta, erityi- sesti toimintakyvyn ja palveluiden turvaaminen. Puheen ytimen muodostavat olemassa ole- vien resurssien niukkuus tai resurssien (lähi)tulevaisuudessa tapahtuva niukkeneminen. Pu- heessa toistuvat seuraavat teemat: • rahan säästäminen • käytännön ja toiminnan realiteetit • toiminnan edellytykset suhteessa resursseihin • odotukset siitä, että tulisi tehdä enemmän, mutta kykenemättömyys täyttää odotuksia olemassa olevin resurssein • uusien turvallisuuteen liittyvien ilmiöiden ja haasteiden ratkaisemiseen liittyvä avutto- muus tai keinottomuus, joka osittain palautuu resurssien puutteeseen. Seuraavassa yksi haastateltava kuvaa resurssien niukkenemisen ja toimijoihin kohdistuvien kasvavien odotusten välistä ristiriitaa: ”Niin yks asia on tietysti resurssien ja toimintakyvyn turvaaminen, et se on semmonen asia, mistä on selvästi sekä kansalaiset huolissaan että sitten hal- linto itse, että kuinka me pystytään turvaamaan se nykyinen toiminnallinen taso, jota selvästi toivotaan kansalaisten puolelta ja, jota toivottais lisää, että tekisi ylipäänsä enemmän ja nopeammin. Ja siihen ei nykyiset resurssit anna mahdollisuutta, et se on semmonen, se on sellanen asia, mihin pitää kiinnittää huomiota ja mitä pitää pyrkiä edistämään ja varmistamaan. Ja tietysti se, että sit, kun täällä kaupungin ja ruuhka-Suomen ulkopuolella, niin tietysti se tilanne on koko ajan kriittisempi ja kriittisempi. Siellä on vähemmän ja vähemmän ih- misiä, mut tietysti heillekin halutaan se turvallisuus tuoda. Mutta sillä on kalliit hintalaput semmosella.” (V1, 1) 27 Kirjoittanut Teija Mankkinen 51 Puhetta resurssien ja toiminnan riittävyydestä perustellaan paitsi kansalaisten huolella palve- luiden saatavuudesta, hallinnon huolella toiminallisen tason säilymisestä sekä suomalaisen yhteiskunnan ennustetulla aluekehityksellä ja siihen liittyvillä tekijöillä. Suuren painoarvon pe- rusteluissa saavat kansalaiset ja heidän huolensa: kansalaisten todetaan olevan selvästi huo- lissaan tai selvästi toivovan. Toimijoiden osa näyttäytyy puheessa jokseenkin toivottomana: resurssit eivät anna myöten toimintojen tekemistä puhumattakaan toimintojen lisäämistä, vaikka tarve olisikin olemassa. Etenkin viranomaisnäkökulmasta toimintaa suunnitellaan niin alueellistumisen kuin globalisaationkin ristipaineessa ja kummastakaan ei tunnuta oikein saa- van otetta. Resurssit ennen kaikkea -puheessa kannetaankin huolta siitä, kuinka ”me”, toimijat, kyke- nemme jatkossa täyttämään erilaiset odotukset ja tuottamaan palvelut, kun toiminta maksaa ja on kallista. Yhtenä ratkaisuna esitetään tulevaisuuden parempaa ennakointia: ”Niin, kaikkeehan ei voi, eikö niin, kaikkee ei voi ennakoida, että sit vaan ehkä pitäis pitää nykyistä paremmin osata jatkossa määritellä ne riskit ja tehdä tieto- sia ratkaisuja, että mihin riskeihin ennakoidaan tai pyritään ennakoimaan ja py- ritään vaikuttamaan.” (V1, 6) Toisaalta tämä ennakointityö nähdään kuitenkin samanaikaisesti ehdollisena ja hieman etäi- senä asiana, josta vastuu on pikemminkin jollakulla muulla kuin itsellä. Samalla puhuja ikään kuin hakee kuulijalta hyväksyntää mielipiteilleen (eikö niin) – monenlaista pitäisi tehdä ja tie- toakin on siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta silti ko. tekeminen näyttäytyy ehdollisena syystä tai toisesta. Toisena selviytymisstrategiana nähdään sopeutuminen ja olemassa olevan tilanteen hyväk- syminen: ” Ja sitten, ja toiset on semmosia, että pakko vaan hyväksyä, että kaikkee ei voi, koko maailmaa ei voi niin sanotusti pelastaa…Yks iso ongelma on se, että resurssit niukkenee, ja on koko ajan tiukempaa, on koko ajan vaikeampi huo- lehtia kaikista tehtävistä, mutta sitten ei pystytä priorisoimaan. Ei poliittiset päättäjät, ei hallinnon sisällä, ei kukaan oikein osaa priorisoida, että mitä teh- dään ja mitä jätetään tekemättä.” (V1, 6) Sopeutumista ja tilanteen hyväksymistä perustellaan resurssien jatkuvan niukkenemisen ai- heuttamalla tilanteella sekä sillä, että kukaan ei kykene tekemään päätöksiä sen suhteen, mi- ten niukkenevat resurssit ja palvelut suhteutetaan toisiinsa. Kolmanneksi selviytymisstrategiaksi kerrotaan organisaatioiden ja rakenteiden uudistaminen: ”Uudistuksen tavoitteena on rahan säästäminen, löytää, että minkälaisilla or- ganisatorisilla ratkaisuilla saatais, pystyttäis toisaalta ylläpitämään toiminnalli- nen toimintakyky mutta tekemään se halvemmalla ku aiemmin.” (V1, 9) Strategian perustuu sille, että toiminnallinen toimintakyky säilyy, mutta palvelut tuotetaan hal- vemmalla kuin aiemmin. Neljäntenä selviytymiskeinona esitetään yhteistyön lisäämistä muiden toimijoiden kanssa. Tällöin viitataan ennen kaikkea siihen, että pyritään yhdessä ennalta ehkäisemään turvalli- suuteen liittyviä ongelmia. Kansalaiset määrittyvät resursseja koskevassa puheessa kahdella tavalla. Toisaalta kansa- laiset määrittyvät suhteellisen passiivisiksi toiminnan kohteiksi, joilta viedään erilaisia asioita: 52 useimmiten erilaisia palveluita resurssien niukentuessa tai yhteiskuntakehityksen seurauk- sena. Tai kohteina, joille aiheutetaan kustannuksia ei-fiksuilla toimintatavoilla tai toiminnalla, mikä on seurausta hallinnollisista päätöksistä. Kansalaisten tehtäväksi jää puheessa olla huo- lissaan, toivoa tai olla tietämättömiä. Samanaikaisesti viranomaisten kerrotaan yrittävän tehdä asioita (esimerkiksi tiedottaa), heidän kerrotaan rohkaisevan, osallistavan, tuottavan palveluita fiksusti ja tekevän asioita, jotka hyödyttävät kansalaista. Toisaalta toimijat haluaisivat nähdä kansalaisten myös huolehtivan omasta turvallisuudes- taan. Vastuu tästä kansalaisten aktiivisuuden lisäämisestä kerrotaan olevan viranomaisilla ja viranomaiset ovat se taho, joka myös päättää kansalaisten toiminnan rajoista. ”Niin varmasti siitä pitäis huolehtia, että ihmiset tekee sen, mitä tehtävissä on, mitä he omin toimin pystyy tekemään, suojaamaan kotiansa, suojaamaan... eiks niin, siis tämmösillä hyvin yksinkertaisilla toimenpiteillä pystyy kyllä pystyy ihmiset suojaamaan. Ja musta sillon, jos ja kun se pystytään tekemään ja en- naltaehkäisemään, niin miksipä ei, ei sitä voida velvottaa mutta voi, kun olis keinoja rohkasta enemmän sitten kansalaisia siihen.” (V1,10) Puhuja kuitenkin kokee hieman neuvottomuutta ja keinottomuutta sen suhteen, miten kansa- laisten omatoimista varautumista voisi edistää ja rohkaista. Kyse tuntuukin olevan enemmän toiveesta tai ideasta, kuin varsinaisesta kansalaisten vastuuttamisesta. Resurssit ennen kaikkea -puhetavan tausta rakentuu 1990-luvun alun jälkeen suomalaisessa yhteiskunnassa alkaneeseen murrokseen, jossa siirryttiin alue-eroja tasoittavasta ja valtio- säätelyä korostavasta politiikasta kohti markkinoiden avaamista ja kilpailukykypolitiikkoja ko- rostavaan toimintamallia. Tämä tarkoitti esimerkiksi niin globaalien kuin Suomen sisäistenkin metropolialueiden voimistumista, mutta samanaikaisesti myös kansallisvaltioiden merkityksen vähenemistä. Yhteiskunnallisten päätösten ja muutosten perusteena käytetään kilpailukyky- yhteiskunnassa ensisijaisesti taloudellisen kilpailukyvyn parantamista ja jatkuvaa muutoksiin sopeutumista. Kilpailukyky onkin keskeisin päätöksenteon ja toiminnan peruste. (ks. esim. Moisio 2012.) Resurssit ennen kaikkea – puhetavan voidaan ajatella pohjaavan kilpailukyky- yhteiskunta-ajattelulle. Uudet uhkat haastavat -puhetapa Uudet uhkat haastavat -puhe rakentuu keskustelulle siitä, miten uudet ja toisaalta perinteiset uhat arvotetaan yhteiskunnassa. Puheessa esitetään toistuvasti huoli siitä, että uusiin uhkiin (liite 4) varautumisen pelätään vievän resurssit perinteisten uhkien torjumiselta. Puhe voi- daankin tulkita jonkinlaiseksi uhkiin varautumisen priorisointikeskusteluksi. ”No tietysti tällä hetkellä vähän jo muotisanaksi tullut tämä tietotekniikan kyberuhat, niin ne nyt on ilman muuta semmosia uuden ajan uhkia, jotka perinteisen suunnitte- lun piiriin ei oo kuulunut, eikä tietysti ymmärrettävästikään kun ne nyt on vasta viimei- sen viiden vuoden aikana tähän ilmaantunut… niin tämäntyyppisiä uhkia nyt sit tule- vaisuuteen varmaan tulee. Eli vanhat uhat ei sinällään poistu. Ne edelleen varmaan on siellä takana ja niihinkin pitää varautua. Mutta tulee uusia uhkia tämmösiä erilaisia kun mihinkä on totuttu.” (V4, 5) Uudet uhat erottuvat perinteisistä uhista siinä, että ne eivät kuulu perinteisen varautumis- suunnittelun piiriin. Toiseksi, ne määritellään erilaisiksi kuin perinteiset uhat: niihin ei ole to- tuttu. Niistä ollaan tultu tietoisiksi vasta viime vuosina. 53 ”Jos mä ajattelen tällä hetkellä näitä uhkakuvia, niin se mitkä pyörii pöydällä, niin on kaikki tämmöset kyberit ja hybridit sodankäynnit ja tietoverkkorikollisuus ja täntyyppi- set. Ja ne on varmaan tämmösiä pop-aiheita. Mutta sitten mä mietin semmostakin asiaa, että onkohan nää sitten kuitenkaan niitä kaikkein kriittisimpiä ihmisten turvalli- suuden kannalta, vai olisko ne nyt sitten kuitenkin tämmösiä tiettyjä perus kysymyk- siä, jotka on siis ihmisten turvallisuus semmosissa paikoissa, missä ihmisiä on pal- jon. Puhutaan kauppakeskuksissa. Eikä sielläkään nyt pelkästään ampumiset, yleisö- tapahtumat ja sitten yleensä ehkä tämmönen kriittinen on tän yhteiskunnan infran toi- mivuus. Ja musta siinä ei tartte mennä edes niihin hybridi juttuihin, vaan sähköverkot ja siihen liittyvät viestinnän yhteydet sitä kautta rahatalouden hoito.” (V3, 1) Uudet uhkat haastavat -puhetapa keskittyykin pitkälti perinteisten uhkien ja varautumisen puolustamiselle. Puheessa toistuvasti asetetaan perinteiset ja uudet uhat, mutta myös yksilö ja yhteiskunta vastakkain. ”Ja sinnehän voi tulla banaaninkuoreen liukastuminen, niin se on se suurin uhka yksilön kannalta. Mutta yhteiskunnan kannalta katastrofaalista on se, että jos me ollaan ydinsodan uhri tai sitten, että meihin vaikuttaa tänkaltaisia isoja asioita, niin niitten punnitseminen samoissa koreissa, niin se ei oo yhteismital- lista.” (V1,4) Vastakkainasettelussa vastinparit ovat hyvin epäsuhtaisia, mitä kautta puheessa osoitetaan asioiden tärkeysjärjestystä ja mittakaavaeroja. Epäsuhtaisia rinnastuksia tehdään siitä huoli- matta, että erityyppisten asioiden rinnastamisen vaikeus otetaan useaan otteeseen puheeksi ja todetaan, että uhkien mittakaava poikkeaa toisistaan (V2, 7). ”Sitten mennään tosiaan tänne ulkoisen turvallisuuden puolelle elikkä puolus- tukseen ja mennään sisäiseen turvallisuuteen, mennään kaikkeen tämmöseen näihin uusiin ilmiöihin varautumiseen esimerkiks. Ja sit näis uhkissa vielä, että mikä koetaan uhkaks, niin on merkittävää se, että kuinka iso se on tai miten todennäkinen se on. Ja eihän valtio voi jättää varautumatta siinä sillä tavalla, että se ajattelee, että koska nyt ei oo ollu 70 vuoteen sotaa, niin ei sitä tule- kaan. Taikka ydinvoimala ei oo koskaan räjähtäny tai ei oo mitään ongelmaa ollu Suomessa, ei sitä tuu jatkossakaan. Eli tää todennäköisyys kertaa sit se vaikutus, niin seki on hyvin haastava.” (V2,3) Ongelmana on se, miten uhkia tulisi suhteuttaa toisiinsa: tarkastellaanko vaikuttavuutta ja to- dennäköisyyttä vai molempia tai jotakin aivan muuta. Toisaalta myös globalisaatio ja toimin- taympäristön muutos tuo kaukaisetkin uhat lähelle ja pakottaa pohtimaan uhkien ja niiden eri- laisia vaikutuksia kansalaisten arkeen: ”Mut ehkä ylipäätään viime vuosikymmeninä, siis semmonen globaali epäva- kaus ja maailman tilanne, niin on ehkä vielä voimakkaammin. Varmasti aina on, 70-luvullakin pelätty ydinsotaa ja muuta, mutta ehkä niistä on tullu semmo- sia konkreettisempia, että kun Syyriassa taistellaan, niin se vaikuttaa sitten meihin, se tulee enemmän iholle ja lähelle. Tai sitten joku, et kun matkailu kas- vaa, niin yhtäkkiä me voidaan olla sen tsunamin uhreja suomalaisetkin, vaikka se ei oo, se oli 70-luvulla varmaan vielä ihan. Ja samoin sit nää ruokakriisit ja muut, et kun me ollaan riippuvaisia enemmän sitten jostain. Jos sato meneekin jossain heinäsirkkojen vuoksi, niin se voikin vaikuttaa sitten. Tavallaan sellaset ehkä on tullu kuvioihin enemmän mukaan.” (V5, 4) Puheessa myös asetetaan kyseenalaiseksi se, mitä turvallisuuteen liittyvillä käsitteillä tarkoi- tetaan ja miten ne määritellään. Toisin sanoen pohditaan, ymmärtävätkö kaikki ihmiset käyte- tyt käsitteet samalla tavoin vai puhutaanko eri asioista (V2, 2). Turvallisuuteen liittyvien käsit- teiden kerrotaan olevan kontekstisidonnaisia ja käsitteiden määrittely nostetaan esille. Uudet käsitteet ja myös uhkat kerrotaan vaikeiksi hahmottaa ja ymmärtää. 54 Myös resurssien jakautumisesta ja talouden määräävyydestä puhutaan, mutta näkökulma on pääasiassa yleinen ja periaatteellinen, koko yhteiskuntaa ja sen arvoja koskeva. Puhe poik- keaa aiemmin esitellystä Resurssit ennen kaikkea -puheesta, jossa resurssipuhe painottui oman toimialan selviämiseen ja toimintavalmiuden säilyttämisen kaltaisiin asioihin. Eli va- kautta käsittelevässä puheessa kyse on koko yhteiskunnan varautumisesta ja resursoinnista. ”Ja mä edelleen korostaisin, että jos pitää yks semmonen yks suurin uhka tässä on nimenomaan se, että tää talous aiheuttaa sen, että me emme, meillä ei oo käytössä riittävästi varoja varautumiseen, että me voimme kohottaa tätä turvallisuudentasoa, mihin se sitten lohkoon liittyykin - terveysuhkiin vastaami- sesta ja niin edelleen, että tavallaan viranomaisilla ei oo käytössä resurssia, jonka he tehtäviensä puitteissa vois suunnata siihen varautumiseen. Se on se suurin uhka tämmösenä kokonaisuutena.” (V2, 7) ”Kyllähän tohon talouteen kytkeytyy paljon, et kuinka paljon yhteiskunta tän talouden takia käyttää resursseja varautumiseen yleensäkin. Eli sitä kautta tu- lee sitten ja sieltähän putoo monta asiaa.” (V2, 2) Uudet uhat haastavat -puheessa kansalaisten ja toimijoiden roolit ovat jokseenkin kahtiaja- kautuneita. Tavallinen kansalainen määrittyy lähiympäristöstään ja arjestaan kiinnostuneeksi kansalaiseksi, joka haluaa edistää lähellä olevia asioita. Kansalaisten kerrotaan kokevan tur- vattomuutta, elleivät saa yhteiskunnan lupaamia palveluita. Puheessa tavallisella kansalai- sella ei ole kokonaiskäsitystä turvallisuuteen liittyvistä asioista. Toisaalta tavallisten kansalaisten lisäksi puheessa kuvataan kansalaisryhmiä, jotka ovat kiin- nostuneet turvallisuuskysymyksistä ja osallistuvat aktiivisesti keskusteluun turvallisuudesta. Myös naisten ja miesten välillä kerrotaan olevan eroja suhtautumisessa turvallisuuteen. Toimijat ja viranomaiset eroavat tavallisista kansalaisista puheessa siinä että he ovat kiinnos- tuneet koko yhteiskunnasta, eivät vain lähiympäristöstä. Lisäksi toimijoilla on tietoa, jota muilla ei ole ja jota he jakavat tarvittavassa määrin kansalaisille. He myös opettavat kansalai- sille valmiuksia, suojaavat kansalaisia ja takaavat turvallisuuden. Lisäksi toimijoiden tehtä- vänä on lisätä kansalaisten yhteistoimintaa. Toimijat kantavat myös huolta siitä, että kansa- laisten luottamus toimijoihin säilyy. Myös uudet uhkat haastavat –puhetavan voidaan ajatella rakentuvan toimintaympäristössä ja sitä kautta turvallisuustoiminnassa tapahtuneille muutoksille. Julkisen sektorin murros käyn- nistyi Suomessa jo 1980-luvulla, mutta varsinkin 1990-luvun alun lama vauhditti kehitystä. Kuntarakenne on ollut syvällisessä murroksessa jo jonkin aikaa ja julkisia palveluita on kar- sittu, ulkoistettu, kehitetty ja purettu vauhdilla. Toimijakenttä on kokonaisuudessaan muutok- sessa. Esimerkiksi järjestötoimijat ovat yhä useammin palveluntuottajia, joilta julkinen sektori ”tilaa” palveluita (esim. Saukkonen 2013). Samanaikaisesti erilaiset turvallisuuteen liittyvät riskit ja uhat ovat muuttaneet muotoaan. Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus eivät ole enää erilli- siä, vaan monin eri tavoin yhteenkietoutuneita, sisäkkäisiä ja rinnakkaisia. Neuvostoliiton ro- mahduksen jälkeen uskottiin kahden suurvaltablokin välisen maailmansodan mahdollisuuden olevan ohi. Viimeaikaset Lähi-idän levottomuudet, islamististen äärijärjestöjen toiminta sekä Ukrainan kriisi ovat kuitenkin nostaneet maailmasodan mahdollisuuden uudelleen yhteiskun- nallisen keskustelun ja varautumisen keskiöön. Lisäksi perinteisten uhkakuvien rinnalle on tullut joukko uusia uhkia suomalaisen yhteiskunnan jakautumisesta aina kyberuhkiin ja terro- rismiin (VN 2010). 55 Suomi vakaa yhteiskunta -puhetapa Suomi vakaa yhteiskunta -puhe rakentuu ajatukselle Suomesta toimivana ja järjestäytyneenä yhteiskuntana, jossa eri tahot hoitavat turvallisuuteen liittyviä asioita. Asioiden koordinoinnista huolehditaan ja järjestelmä toimii. Järjestelmän kerrotaan perustuvan perinteiselle varautumi- selle, jota on tehty pitkään ja jota tehdään edelleen (V4,7) Puheessa korostetaan eri toimijoi- den rooleja ja tehtäviä osana järjestelmää sekä sitä, että kaikilla toimintaan osallistuneilla on selkeä käsitys omasta tehtävästään. ”Me tehdään paljon töitä elinkeinoelämän kanssa ja aluehallinnon ja erityisesti kuntien kanssa.. Kunnathan sitten itse tietysti kahlaa ja tuntee sen oman asi- ansa, että nää kaikki asiat on jollain tavalla huomioitu, että osataan sitten ope- roida… Sitten tietysti tulee aluepelastuslaitokset, joilla on oma roolinsa sillä alueella mikä on heidän vastuunsa. Ja antaa sitä ensivastetta. Samalla tavalla tietysti terveydenhuolto miten se nyt sitten tuleekin sote-alueet tulee olemaan järjestetty. Mutta yhtäkaikki niin kyllähän koko Suomen se tulee joka tapauk- sessa kattamaan. Onhan nää valtiolliset tai kunta tai maakuntatasoset järjes- telmät läpi koko maantieteellisen Suomen olemassa. Ja se viimeinenkin mökin mummo tietysti täytyy sieltä jollain tavalla jonkun viranomaisen aina huolehtia, että ei se sinne sitten jää. Mikä se onko se sitten turvallisuutta tai onko se jo- tain muuta, niin se tota sit vähän kysyä, että mitä tolla turvallisuudella halutaan ymmärtää, mutta ensimmäinen asia on tässä turvallisuudessa se, että maan rajat on hyvin hallussa ja sehän tuo ensimmäisen turvallisuuden. Seuraava on tietysti se kuntatasolla tuleva turvallisuus.” (V4, 7, 11) Turvallisuus määrittyy selkeänä kokonaisuutena, jonka huolehtimisessa jokaisella toimijalla on oma roolinsa. Järjestelmä käsittää koko maan ja se rajautuu valtion rajoihin. Viranomainen on se, joka viimekädessä aina huolehtii, että kaikki ovat turvassa ja turvallisuus säilyy. Toi- minnan ja järjestelmän toimivuuden kerrotaan perustuvan myös sille, että erilaisia tilanteita ennakoidaan ja niihin varaudutaan suuntaamalla resursseja jo proaktiivisesti kohteisiin etukä- teen. (V4, 5) Järjestelmässä tapahtuu myös asioita, joihin ei osata ennalta varautua. Toi- saalta puheessa todetaan, että tällaiset tilanteet tiedetään ja ne ovat arkisia, rutiininomaisia tilanteita tai tapauksia: ”Normaali elinkeinotoimintahan ei se on sitten tätä satunnaista häiriköintiä, että joku menee Siwaan ja ryöstää kassalta 20 euroa. Siihen on tietysti vaikea va- rautua.” (V4, 7) Järjestelmän vakautta perustellaan myös sillä, että asiat toimivat. Esimerkkinä toimivuudesta käytetään puheessa ruokaturvallisuutta ja sitä, että Suomessa ei ole vakavia tartuntatauteja (V5, 3). Lisäksi se, että Suomessa ei ole sattunut laajoja turvallisuuteen liittyviä ongelmia, mistä syystä viranomaistoiminta ei ole joutunut arvostelun kohteeksi, ja tä kansalaisten luotta- mus viranomaisiin on vahva, perustelee puheessa käsitystä Suomesta vakaana yhteiskun- tana. ”Niin meillä ei oo mitään sellasta sattunut, joka antais ihmisille aiheen odottaa, että viranomaiset ei pärjäis. Mä en tiedä, mistä se luottamus syntyy…Mutta se että se on niin suuri, niin se varmaan kertoo johtaa nimenomaan siihen, että kun ihmiset luottaa viranomaisiin. Suomessa ei oo tapahtunut mitään, että pe- rus turvallisuus olis järkkynyt..Nää varmaan kertoo jostain tästä meidän yhteis- kunnan vakaudesta ja siitä, että meillä edes nää sääongelmat ei näyttäydy sa- malla tavalla. Ne on aina jotain muiden juttuja tsunamit on jossain muualla ja pyöränmyrskyt on jossain muualla ja Suomessa on vaan tämmöstä. Niinkun on ollutkin. Näin mä sen tulkitsen.” (V3, 2) Paitsi viranomaisten toiminta myös Suomen maantieteellisen sijainnin kerrotaan tuottavan va- kautta. Mielenkiintoista vakaa yhteiskunta -puheessa on kuitenkin se, että puheessa ei oteta 56 kantaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion tai tasa-arvoisen, luottamukseen perustuvan yhteis- kuntamallin merkitykseen vakauden tuottamisessa tai ylläpitämisessä. Uudentyyppisiä uhkia nähdään olevan tulossa, mutta niitä ei nähdä yhtä kriittisinä kuin perinteisiä uhkia. Myös tässä puhetavassa uudet ja perinteiset uhat asetetaan vastakkain: puhutaan esimer- kiksi ”päivän agendan mukaista uhista” erotuksena perinteisille uhille (V3, 1). Erotuksena Uu- det uhat haastavat -puheeseen on se, että puheen ydin on sen korostamisessa, että Suomi on vakaa yhteiskunta. Puheessa uusien uhkien uhka kansalaisille ei määrity yhtä merkittä- väksi kuin perinteisten uhkien uhka. Ylimalkaan uhkat nähdään puheessa pääsääntöisesti hallittavina: suurimpana ympäristökatastrofin aiheuttajana nähdään ydinvoimaonnettomuus, jota kuitenkin pidetään epätodennäköisenä sekä öljyonnettomuus, jonka vaikutukset todetaan paikallisiksi. Myös yksittäisiin henkilöihin kohdistuvat turvallisuusuhat nähdään vähäisinä. Turvallisuuteen kohdistuvien uhkien kerrotaan olevan alueellisia, ei valtakunnallisia. Se, mitä pidetään mahdollisena, ei-hallittavana uhkana, ovat pitkäkestoiset skaalautuvat onnettomuus- tilanteet, jotka saattavat sisältää monenlaisia ketjureaktioita ja turvallisuuteen liittyviä tilanteita ja riskejä (V3,4). Lisäksi vakaus -puheessa tuodaan pariinkin kertaan esille ristiriita ihmisten turvallisuuden tunteen ja toisaalta tutkimusten ja viranomaisten tuottaman, tutkittuun tietoon perustuvan tur- vallisuuskehityksen välillä: ”Mutta että kun on kattonut näitä tutkimustuloksia, niin ihmisethän tai keskuste- luissahan kokoajan tuntuu siltä, että Suomi on turvattomampi. Ja sitten kun tu- lee niitä lukuja, niin itse asiassa väkivaltarikollisuus on vähentynyt. Onnetto- muudet on vähentynyt suuret onnettomuudet on vähentynyt. Lapsien kuolemi- nen onnettomuuksissa on vähentynyt mun elinaikana aivan dramaattisesti. Ja sitten vielä ulkopuolisen joutuminen fyysisen väkivallan kohteeksi, niin sehän on aika epätodennäköistä edelleenkin, vaikka kokoajan tulee semmonen mieli- kuva, että näin ei olis…Se olis mielenkiintosta tutkia, että miks ihmiset ajatte- lee näin, että asiat menee huonompaan suuntaan, vaikka kaikissa pystytään todistamaan, että näin ei asia ole. Vai johtuuko se siitä, että mitä turvallisem- maksi yhteiskunta tulee, niin sen vähemmän siedetään turvattomuutta.” (V3,3, 4) Toisin sanoen puheessa korostetaan, että ihmiset näkevät uhkia siellä, missä niitä ei ole (V5,1). Yhdeksi selitykselle heikentyneelle turvallisuuden tunteelle kerrotaan se, että ihmisten kyky sietää turvattomuutta tai muutoksia on heikentynyt. ”Ja jos tulee pieni häiriö, niin vois melkein niinkinpäin sanoa, että varmaan häiriötoleranssi on laskenut huomattavasti, mitä ehkä se on joskus männä- aikoina ollut. Ihmiset on herkempiä häiriöille sillä tavalla, että kun juna on viis minuuttia myöhässä, niin se on jo iso asia. No jos pitää vaihtaa junaa ja ehtiä lentokoneeseen, niin se varmaan onkin, mutta ei kai se nyt muuten niin iso asia oo, jos se juna on viis minuuttia myöhässä, mutta harmittaahan se, jos se usein näin käy. Tämmöset on.” (V4, 3) Kansalaiset määrittyvät puheessa jokseenkin yliherkkinä kaikille mahdollisille arkisille poik- keamille. Tällä selitetään osaltaan sitä, miksi ihmiset kokevat esimerkiksi turvattomuutta. Toi- saalta myös median rooli nostetaan esille turvattomuuden tunteen lisäämisessä. ”Kaikkein retuperäisin on julkinen keskustelu, joka menee tunteella ja eikä mil- lään faktaperusteilla, et sellaset pääsee ääneen tahot, joilla ei oo kompetens- sia arvioida turvallisuuteen liittyviä uhkia. Mun mielestä esimerkiks median se vaatimus, että mukamas pitää olla tasapuolinen ja päästää ääneen joku vasta- puolen edustaja, et jos me puhutaan turvallisuudesta vaikka, niin sit pitää päästää esiin se, jonka mielestä Suomi on hirmu turvaton, vaikka niitä nyt on vaikka se 11 prossaa. Niin sit se pitää kaivaa se vähemmistön edustaja siihen, että saadaan mukamas tasapuolinen keskustelu. Ehkä se ois yks, minkä mä 57 haluaisin muuttaa, että ihan kaikkia ei tarvii ja sitä semmosta tunnepohjalta il- man tietoo, et jos ei oo faktat kunnossa, niin ei niitä nyt tarviis levitellä niin voi- makkaasti. Mut toki ne nykymaailmassa leviää.” (V5, 5) Suomi on vakaa yhteiskunta - puheessa kansalaisia tarkastellaan kahdella eri tavalla. Toi- saalta kansalaiset ovat toiminnan kohteita, joiden luona käy erilaisia auttajia tai joille tuote- taan palveluita. Kansalaiset voivat olla myös uusavuttomia, ylireagoivia tai he voivat olla täy- sin tietämättömiä turvallisuuteen liittyvistä asioista. Viranomaisten tehtävänä on auttaa ja vas- tata viimekädessä turvallisuuden ja vakauden säilymisestä. Toisaalta syylliseksi kansalaisten avuttomuudelle ja viranomaisriippuvuudelle kerrotaan se, että kansalaiset on opetettu siihen, että apua saa aina ja että viranomainen auttaa aina. Kuka tai mikä taho tähän on syypää jää puheessa avoimeksi (puhutaan passiivissa). Lisäksi puheessa ollaan huolissaan sukupolvien välisistä eroista suhteessa turvallisuustaitoihin ja ns. city-kulttuurin lisääntymisestä perinteis- ten kansalaistaitojen kustannuksella. Toisessa tavassa kansalaiset määritellään vastuun kantajina, jotka ovat velvollisia (täytyy) omaehtoisesti toimimaan turvallisuutensa puolesta ja varautumaan erilaisiin häiriötilanteisiin. Toisin kuin Resurssit ennen kaikkea -puhetavassa puheessa kansalaisten omatoiminen va- rautuminen ei ole ehdollista, vaan se on velvoittavaa, osa järjestelmän toimivuutta ja sitä kautta vakautta. ”Se on kai kuitenkin niin, että kansalaisten täytyy sitä vastuuta omasta elämäs- tään kantaa lähtökohtaisesti. Semmonen yhteiskunta, jossa viranomainen huo- lehtii kaikesta sanotaan nyt vaikka vähän leikkisästi aamuherätyksestä ilta nukkumaan laittoon, niin se olis aika ikävä yhteiskunta, että kyllä se kansalai- nen lähtökohtasesti täytyy kantaa vastuun siitä omasta perus toimeentulos- taan, perus hyvinvoinnistaan ja yhteiskunta sitten tukee sitä, jos se kansalai- nen ei siihen yksinkertaisesti pysty tai sillä on vajaat kyvyt siihen asiaan. Mutta ei kai tämmösiä varsinaisia turvallisuustoimia niin ne on pitkälti viranomaisteh- tävinä oltava, jos siellä nyt on poliisi, pelastustoiminta, rajavartiointi ja muuta tällasta.” (V4, 12) Kansalaisen tulee kantaa vastuunsa omasta ja lähipiirinsä turvallisuudesta ja varautumisesta. Viranomaisen tehtäväksi määrittyy vastuu järjestelmästä ja sen toiminnasta sekä varsinai- sesta turvallisuustoiminnasta. Kansalaisen vastuu omasta ja lähipiirinsä turvallisuudesta sekä toisaalta viranomaisen varsinainen turvallisuustoiminta sulkevat toisensa pois, eivätkä ole pu- heessa tekemisissä toistensa kanssa. Suomi vakaa yhteiskunta -puhetavan voidaan ajatella jäsentyvän pohjoismaisen hyvinvointi- valtio -ajattelun – tai pikemminkin sen puolustamisen - kautta, jossa valtiolla on keskeinen rooli kansakunnan turvallisuuden takaajana. Pohjoismaisen hyvinvointivaltioajattelun keskei- senä yhteiskuntapoliittisena lähtökohtana ja tavoitteena on ollut sosiaalinen ja alueellinen ta- saaminen aina 1960-luvulta 1980-luvulle saakka. Hyvinvointivaltioajattelun ydin rakentuu aja- tukselle, että kansalaisilla ei lähtökohtaisesti ole samanlaisia mahdollisuuksia ja resursseja, mistä syystä yhteiskunta tasaa resursseja. Tästä seuraa, että kaikilla on mahdollisuus hyvään elämään ja perustoimeentuloon. Toisaalta luottamuksessa valtioon ja valtion kykyyn huolehtia turvallisuudesta on tapahtu- massa murtumia, mistä tämäkin kyselytutkimus ja osittain myös haastattelut osaltaan kerto- vat. Yhtenä ideologisena siirtymän paikkana voidaan pitää resilienssi -ajattelun sisältämää käsitystä yksilöiden ja yhteisöjen vastuusta suhteessa omaan ja yhteisönsä selviytymiseen. Siirtymää perustellaan käsityksellä ympäröivän maailmamme keskinäisriippuvuuksista, komp- leksisuuksista ja epävamuuksista, mitkä aiheuttavat ennakoimattomuutta ja sitä kautta turvat- 58 tomuutta. Tämä riskilähtöinen ymmärrys maailmasta tuottaa uudenlaisen subjektin, jonka tu- lee kyetä - ja jolla on vastuu - sopeutumisestaan alati muuttuvaan toimintaympäristöönsä ja sen riskeihin. Vastuu siirretään yksilölle ja yhteisölle perusteena se, että perinteiset hallinnan keinot eivät enää toimi muuttuvassa ympäristössä. Turvallisuudesta tulee ajattelussa osa yk- silön elämänhallintaa. Oletetun siirtymän voidaankin ajatella olevan ristiriidassa hyvinvointi- valtio -ajattelun kanssa. (Ks. esim. Juntunen 2014.) 5.1 Kansalaisturvallisuuden rakentuminen eri puhetavoissa Resurssit ennen kaikkea -puheessa kansalaisturvallisuuden voidaan ajatella jäsentyvän seu- raavien asioiden kautta: • niukkenevien resurssien • uusien turvallisuusuhkien, joiden hallintaan ei ole välineitä • lisääntyvien normien • ”koko maailmaa ei voida pelastaa” –ajattelun • rahan säästämisen • organisatoristen ja hallinnollisten ratkaisujen • kansalaiset ovat turvallisuustoiminnan kohteita, joille tuotetaan palveluita alati niukke- nevilla resursseilla, joilta vaihtoehtoisesti viedään palveluita tai joille suunnattuja pal- veluja tuotetaan typerästi • ”ihmiset tekee sen, mitä tehtävissä on, mitä he omin toimin pystyy tekemään, suojaa- maan kotiansa, suojaamaan” Resurssit ennen kaikkea -puhetta leimaa kehityksen vääjäämättömyys, pakko, johon turvalli- suustoiminnan(kin) on sopeuduttava. Merkittävä yksityiskohta puheessa oli politiikan poissa- olo. Toisin sanoen hallituksen ”niukkuus luo luovuutta ja tehokkuutta”- ajatteluun ei puheessa viitattu. Kansalaisella ei puheessa rakennu mahdollisuuksia vaikuttaa turvallisuustoiminnan kehityk- seen. Kansalainen – jos haluaa - tekee turvallisuutta yksin, omin voimin, tavoitteenaan oman kodin suojaaminen. Resurssit ennen kaikkea -puhetavassa kansalaisturvallisuuden voidaan ajatella jäsentyvän yksilöllisenä turvallisuutena, jossa jokainen on vastuussa oman itsensä tai aivan lähipiirinsä turvallisuudesta. Resurssit vähenevät vähenemistään ja kilpailu kovenee. Uudet uhkat haastavat -puheessa kansalaisturvallisuuden voidaan ajatella jäsentyvän seu- raavien asioiden kautta: • uusien ja perinteisten uhkien ristipaineessa, jonkinlaisena valinnan pakkona • perinteiset uhat ovat yhä kriittisimpiä, mutta näiden uhkien vaikutukset kuitenkin tie- dossa ja niihin varaudutaan • jakautuneena viranomaisiin ja kansalaisiin • viranomaiset ottavat kansalaisia mukaan keskusteluun ja toimintaan siinä määrin, kun näkevät sen tärkeänä tai tähdellisenä. Uudet uhkat haastavat -puheelle on leimallista uhkiin varautumisen prioriteettikeskustelu: pu- heessa käydään keskustelua siitä, mitkä uhista ovat tärkeimpiä tai vakavimpia. Tämä puhe on ennen kaikkea asiantuntijapuhetta, johon kansalainen ei kuulu. Puhetta leimaakin viran- omaisten ja tavallisten kansalaisten kahtiajakautuneisuus. Siinä missä viranomaiset tarkaste- 59 levat yleistä yhteiskunnallista ja globaalia uhkakehitystä ja käyvät keskustelua uhkien priori- soinnista, kansalaiset ovat kiinnostuneet lähipiiriinsä tai omaan arkeensa kuuluvista asioista. Kansalaistuvallisuuden kentän voidaan ajatella laajentuvan puhetavassa edellä kuvatusta Resurssit ennen kaikkea –puhetavan kentästä koskemaan kansalaisen lähiturvallisuutta ja - ympäristöstä yksittäisen kansalaisen tai aivan lähimpien sijaan. Suomi vakaa yhteiskunta -puheessa kansalaisturvallisuuden voidaan ajatella jäsentyvän seu- raavien asioiden kautta: • Suomi on vakaa yhteiskunta, jossa turvallisuusjärjestelmä toimii ja on kunnossa • uusia turvallisuusuhkia on tullut ja tulossa (pop up –uhkia), mutta ne eivät ole yhtä tär- keitä kuin perinteiset uhat • media luo turvattomuuden tunnetta ja ylläpitää keskustelua, joka voi tuottaa turvatto- muutta • hallitsemattomimpina uhkina nähdään ketjuuntuvat, skaalautuvat (suur)onnettomuu- det, joiden vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen • kansalaisten jakautuminen tietämättömiin uusavuttomiin sekä vastuunkantajiin • muutospaineita vakaudelle aiheuttavat kansalaistaitojen ruostuminen, aluerakenteen keskittyminen, taloudellisten resurssien niukkeneminen, digitalisaatio sekä erilaiset ra- kenteelliset muutokset (ml. yksityistäminen). Suomi vakaa yhteiskunta -puheelle on leimallista vallitsevan turvallisuusjärjestelmän vakau- den perustelu. Perinteisiin uhkiin osataan varautua ja ne, joita ei pystytä ennakoimaan ovat suhteellisen rutiini- tai pienimuotoisia. Uusiin uhkiin ei osata varautua, mutta niiden uhkaa ei nähdä yhtä tärkeiksi kuin perinteisten uhkien (pl. skaalautuvat tilanteet). Suomi nähdään tur- vallisena ja vakaana yhteiskuntana ja turvattomuutta lietsoo lähinnä media. Sen sijaan lähitu- levaisuudessa on näköpiirissä muutoksia, jotka saattavat horjuttaa vakautta. Kansalaisen teh- tävänä on puhetavassa tehdä osansa ja huolehtia niistä tehtävistä, jota hänelle on viran- omaisten toimesta osoitettu. Kansalaisturvallisuus jäsentyykin puheessa kahden erilaisen kansalaisryhmän kautta. Toisaalta ovat kansalaiset, jotka aktiivisesti kantavat ja ovat kykene- viä kantamaan vastuuta turvallisuudesta ja toimivat turvallisuuden, järjestelmän ja vakauden puolesta. Toisaalta ovat uusavuttomat, jotka odottavat, että viranomaiset tai muut vastuun- kantajat pitävät heistä huolen. Tämä on mielenkiintoista suhteessa vallalla olevaan resiliens- sikeskusteluun, missä kansalaiset nähdään selvityjinä uhriutumisen sijaan. Mielenkiintoista erilaisissa puhetavoissa on se, millaisia toimintamahdollisuuksia tai -kenttiä ne tarjoavat kansalaisille ja millaiseksi viranomaisten rooli tai tehtävä puheessa rakentuu. (Taulukko 5.) 60 Taulukko 5: Erilaisten puhetapojen jäsennykset kansalaisesta ja viranomai- sesta Puhetapa Jäsennys kansalaisista Jäsennys viranomaisesta Resurssit ennen kaik- kea Kansalaiset erilaisten toimintojen kohteena. Kansalaiset, joiden tulisi huolehtia itse itsensä ja aivan lähimpiensä tur- vallisuudesta viranomaisten määrit- tämissä puitteissa. Viranomaiset yrittävät selviytyä edes jollakin tavalla palvelujen tuottamisesta niukkenevista re- sursseista huolimatta omalla toi- mialallaan. Uudet uhkat haastavat Tavalliset kansalaiset, jotka ovat kiinnostuneita vain arkensa ja lä- hiympäristönsä turvallisuudesta. Aktiiviset kansalaiset, jotka seuraa- vat turvallisuuskeskustelua. Viranomaiset kokonaiskuvan ja - tilanteen ”zoomaajina” ja toimin- nan kohdentajina globaalisissa ja kansallisvaltioiden maailmassa. Suomi vakaa yhteiskunta Kansalaiset, jotka velvoitettuja ja ky- keneviä huolehtimaan omatoimi- sesta varautumisesta osana va- kautta. Uusavuttomat kansalaiset, jotka odottavat, että viranomaiset huoleh- tivat heistä. Viranomaiset vastuussa kansalli- sen järjestelmän ja sen osien toi- mivuudesta koko yhteiskunnassa. 61 6. KANSALAISTURVALLISUUDEN INDIKAATTORIT Tutkimushankkeessa oli tarkoituksena kehittää indikaattoreita, joiden avulla voidaan mitata ja jäsentää kansalaisturvallisuuden sekä turvallisuustoiminnan tasoa. Hankkeessa kehitetty tie- donkeruuformaatti, kansalaiskysely tarkastelee turvallisuuden tunteen ja sisäisen turvallisuu- den tilaa neutraalista näkökulmasta, jolloin siinä eivät painotu minkään hallintokunnan omat intressit tai painopistealueet. Kysely täydentää muita kansalaiskyselyitä ja tietolähteitä. Näi- den eri tiedontuottajien tilastoja yhdistämällä on mahdollista koota niin kutsuttu turvallisuus- barometri, jota toistamalla kansalaisten turvallisuuden tilan kehittymistä on mahdollista seu- rata. Turvallisuuden arviointi aloitetaan tyypillisesti arvioimalla ja määrittelemällä mahdolliset uhat sekä toimenpiteet, joita turvallisuuden tuottaminen vaatii28 (Limnéll et al. 2014, 34–35; ks. Niemelä 2008, 48–49; ks. Poliisin ennalta estävän..2014). Riski- ja uhka-analyysissä voidaan erottaa toisistaan suorat ja epäsuorat sekä rakenteelliset ja inhimilliset uhat. Riskitietoisuus voidaan muodostaa ”todennäköisyyslaskennalla”, jossa arvioidaan, millä todennäköisyydellä jokin uhka toteutuu ja kuinka laaja, pitkäaikainen tai pysyvä turvallisuusriski siitä aiheutuu. (Limnéll et al. 2014, 108; ks. myös Airaksinen 2012, 68–70; Hanén & Huhtinen 2011, 15; Rai- tasalo & Sipilä 2007, 2, 13.) SPEKissä on aikaisemmin kerätty erilaisia indikaattoreita, joilla mitataan turvallisuuden tasoa sisäisen turvallisuuden ohjelman puitteissa, EU:ssa, YK:ssa sekä kuntien turvallisuussuunni- telmissa29 (Kekki 2014). Yksilöiden ja yhteisöjen turvallisuuden mittaamista sekä siinä tapah- tuvien ajallisten muutosten havainnoimista vaikeuttavat useat tekijät. Ensinnäkin yksiselittei- siä ja relevantteja indikaattoreita, jotka kuvaavat turvallisuuden tunnetta tai turvallisuuden ta- soa tai tilaa on hyvin vähän (ks. Mankkinen et al. 2014, 25). Olemassa olevat mittarit eivät esimerkiksi kattavasti huomioi alueellisia, kulttuurisia, yksilöllisiä ja kontekstisidonnaisia eroa- vaisuuksia. Yksittäiset tapahtumat voivat heikentää olennaisesti ihmisten turvallisuutta ja tur- vallisuuden tunnetta. (SM 2014/a, 10.) Hankkeessa kootussa kansalaisturvallisuuskyselyssä turvallisuuden tunnetta indikoivat par- haiten seuraavat kysymyspatteristot: • Sosiaalisten suhteiden ja tukiverkostojen olemassaolo • Luottamus siihen, että saa lähipiiristä apua tarvittaessa • Luottamus tuntemattomien hyväntahtoisuuteen • Luottamus yhteiskuntaan ja poliittisin päätöksentekijöihin • Erilaisten uhkien todennäköisyys • Lasten ja vanhusten turvallisuus 28 Esimerkiksi poliisin ennalta estävä toiminta perustuu tietojohtoisuuteen, joka pohjautuu menneeseen (tilastot), ny- kyhetkeen ja ennakoivaan tietoon pohjautuvaan tilannekuvaan. Poliisin ennalta estävän toiminnan strategian mu- kaan valtakunnallisesti ja alueellisesti analysoidun tiedon pohjalta voidaan tunnistaa ilmiöitä ja turvallisuutta vaaran- tavia tekijöitä sekä koordinoida toimintaa valittujen painopisteiden ja kohderyhmien määrittämisessä huomioidaan myös eri ryhmien erityistarpeet paikallisissa olosuhteissa. (Poliisin ennalta estävän..2014, 3.) 29 Esimerkiksi Eurostat kerää tilastoja ja mielipidetutkimuksia väestöön ja sosiaalisiin olosuhteisiin liittyvistä kokonai- suuksista, kuten koulutukseen, terveyteen ja työturvallisuuteen, työllisyyteen ja toimeentuloon, sosiaaliturvaan, elä- mänlaatuun, nuorisoon, rikoksiin ja rikosoikeuteen sekä kulttuuriin liittyvistä tekijöistä eri Euroopan maissa. 62 Alla olevaan taulukkoon on koottu kansallisia kyselyitä sekä niissä käsiteltyjä teemoja, jotka kuvaavat yleisemmin kansalaisturvallisuuden tilaa sekä yksilöllistä turvallisuuden tunnetta. Taulukko 6: Turvallisuuden tunnetta kartoittavat indikaattorit kyselyissä ja muissa tietolähteissä TIETOLÄHDE INDIKAATTORIT Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto Pronto Tulipalot ja onnetto- muudet hälytystehtävinä Loukkaantuneet ja kuolleet Vasteaika Poliisibarometri (SM) Luottamus virano- maisiin Turvattomuuden kokeminen Poliisitoiminnan laatu ja kehitys Kansallinen rikosuhritut- kimus sekä Nuorisorikol- lisuuskysely (Krimo) Rikoksen uhriksi joutuminen Rikoksen pelko Kansallinen uhritutkimus (THL) Tapaturmat Loukkaantuneet ja kuolleet Poliisin tulostietojärjest- elmä Rikosten määrä Katuturvallisuusindeksi Vasteaika Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitii- kasta, maanpuolustuk- sesta ja turvallisuudesta (MTS) Maanpuolustustahto Luottamus puolustusvoimiin Uhkakuvat THL:n alueellinen hyvin- vointi ja terveys-kysely Sosiaali- ja ter- veyspalveluiden saatavuus Elinolot ja hyvinvointi Nuorisobarometri (Nuorisotutkimusverko- sto ja NUORA) Luottamus virano- maisiin Maanpuolustustahto Osallisuus omaan elämään ja yhteiskunnalli- seen toimintaan Omatoimisen varau- tumisen kysely (SPEK) Varautuminen ja sel- viytyminen erilaisista häiriötilanteista Halukkuus osallistua turvallisuustoimintaan 63 7. KESKEISET TULOKSET 7.1 Turvaa tuovat tekijät Perhe, läheiset ihmiset ja muut ihmissuhteet nousivat kyselyssä yleisimmin nimetyiksi asi- oiksi, jotka tuovat vastaajille turvaa. Muita yleisesti nimettyjä tekijöitä olivat oma koti, toimeen- tulo, työ ja terveys. Turvaa tuottavat tekijät olivat miehillä ja naisilla sekä kaikissa ikäryhmissä samassa järjestyksessä terveyttä lukuun ottamatta, jonka iäkkäin ryhmä (65–78-vuotiaat) ni- mesi toiseksi tärkeimmäksi. Edellä mainittujen henkilökohtaista turvaa tuovien elämän perus- pilareiden lisäksi vastauksissa korostuivat kaksi teemakokonaisuutta: viranomais- ja palvelu- rakenteet (mm. poliisi, palokunta, sosiaali- ja terveydenhuolto, eläke ja koulutus) sekä valtiol- liset tekijät (mm. rauhallinen, turvallinen, itsenäinen ja demokraattinen maa). Yhdeksän vastaajaa kymmenestä piti Suomea turvallisena maana. Vastaajat pitivät myös omaa asuinaluettaan varsin turvallisena, sillä valtaosa oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lasten on turvallista liikkua siellä ilman aikuisten valvontaa. Vastaajista runsas puo- let piti maaseutua turvallisempana kuin kaupunkia ja kolmasosa piti kaupunkia ja maaseutua yhtä turvallisena. Erilaiset tekijät, kuten alkoholin ja päihteiden käyttö, kerjäläiset sekä työttö- myyden, köyhyyden ja huono-osaisuuden näkeminen aiheuttivat turvattomuutta naisissa enemmän kuin miehissä. 7.2 Osallisuus ja sosiaaliset verkostot Valtaosa vastaajista ilmoitti, että hän pitää säännöllisesti yhteyttä muihin ihmisiin, voi kertoa avoimesti omista asioistaan ystävilleen ja kokee kuuluvansa johonkin yhteisöön tai ryhmään. Ystävien ja yhteisöjen läsnäolosta huolimatta 15 prosenttia vastaajista koki itsensä aika-ajoin yksinäiseksi ja yksinäisyyttä pidettiin vanhusten suurimpana turvattomuustekijänä. Edelleen valtaosa vastaajista arvioi saavansa läheisiltään tukea vaikeaan henkilökohtaiseen kriisiin, käytännön arkista apua esim. sairastapauksessa sekä taloudellista apua. Ilman käytännön arkista apua tai tukea vaikeaan henkilökohtaiseen kriisiin arvioi jäävänsä kolme prosenttia vastaajista. Ilman läheisten antamaa taloudellista tukea (n=405, joka vastaa 12 % kokonais- otoksesta) ilmoittivat jäävänsä erityisesti vanhemmat ikäluokat, maaseutumaisissa kunnissa ja haja-asutusalueilla asuvat tai matalasti koulutetut henkilöt. Kyselyyn vastanneista 27 pro- sentilla oli vaikeuksia kattaa menot kotitalouden tuloilla, 55 prosenttia selviytyi helposti ja 18 prosenttia hyvin helposti. Kansalaisten mahdollisuuksissa on siten suuria eroja selviytyä häi- riötilanteiden aiheuttamista taloudellista rasituksista tai avustaa läheisiään tällaisissa tilan- teissa. Runsas puolet vastaajista uskoi, että hänen naapurustossaan on henkilöitä, jotka ovat val- miita puuttumaan asuinympäristössä tapahtuvaan rikokseen tai häiriköintiin. Vanhin ikäryhmä epäili nuorempia useammin, ettei naapurustossa ole tällaisia henkilöitä. Suurissa yli 100 000 asukkaan kaupungeissa naapureiden väliintuloon uskottiin harvimmin, samoin Etelä-Suo- messa verrattuna muuhun Suomeen. Vastaajat ilmaisivat usein itse olevansa valmiita estä- mään tai lopettamaan näkemänsä rikoksen tai häiriköinnin. 64 7.3 Selviytyminen häiriötilanteista Kartoitettaessa erilaisista häiriötilanteista selviytymistä, vastaajat selviytyisivät parhaiten il- man julkista liikennettä (87 prosenttia yli viikon tai jopa pidempään) ja heikoiten ilman juokse- vaa vettä (22 prosenttia alle vuorokauden). Kuusikymmentä prosenttia vastaajista selviäisi ilman juoksevaa vettä enintään kaksi vuorokautta. Vastausten perusteella ilmenee, että ihmi- set eivät ole varanneet kotiinsa vettä, sillä noin joka viides vastaajista ilmoitti selviytyvänsä vain alle vuorokauden ilman juoksevaa vettä. Ruokatarvikkeiden varastoiminen on huomatta- vasti yleisempää, sillä joka viides vastaajista uskoi selviytyvänsä yli viikon ilman ruokakau- passa käyntiä. Huonoiten ilman vettä ja ruokakaupassa käyntiä arvelivat selviytyvänsä ne, joille tulot riittivät vain suurin vaikeuksin kattamaan menot. Noin puolet vastaajista ilmoitti sel- viytyvänsä ilman sähköä korkeintaan kaksi vuorokautta. Mitä pienemmässä kunnassa tai kauempana keskustasta vastaaja asui, sitä paremmin hän arveli selviytyvänsä esimerkiksi ilman sähköä. Miehet arvelivat selviytyvänsä erilaisista häiriötilanteista paremmin kuin naiset. 7.4 Erilaisten uhkien todennäköisyys Kyselyssä esitettiin erilaisia tilanteita, joista kysyttiin, kuinka todennäköisinä vastaajat pitivät niitä seuraavan kolmen vuoden aikana. Puhelinhaastattelut tehtiin helmi-huhtikuussa ennen eduskuntavaaleja sekä turvapaikanhakijoiden laajamittaista maahantuloa. Osaa uhista saa- tettaisiin siten pitää huomattavasti todennäköisenä, jos aineisto olisi kerätty myöhemmin syk- syllä. Kaikkien todennäköisimpänä uhkana vastaajat pitivät ennen kaikkea taloudellisen taantuman pitkittymistä. Myös hallituksen sisä- sekä ulkopoliittiset päätöksentekoa oleellisesti vaikeutta- vat ongelmat nousivat vastaajien mielestä muun muassa terrorismia tai pakolaistulvaa toden- näköisemmäksi. Useampi kuin joka kymmenes piti ympäristökatastrofin mahdollisuutta ja energiansaannin ongelmia melko tai erittäin todennäköisenä. Vähäisimpinä uhkina vastaajat pitivät sodan uhkaa sekä vakavia tartuntatautiepidemioita. Mielenkiintoineen havainto on se, että esitettäessä erilaisten ulkopoliittiseen tai yhteiskunnan hyvinvointiin ja toimintakykyyn liit- tyvien uhkatilanteiden todennäköisyyttä, ilmaston ääri-ilmiöt eivät nousseet kovin korkealle (15 % piti todennäköisenä). Kyselyn toisessa osiossa, jossa käsiteltiin erilaisia turvattomuus- tekijöitä, yli puolet (53 %) vastaajista arvioi vahinkoa aiheuttavien säätilanteiden yleistyvän. Tämä osoittaa, että kansalaiset arvottavat erilaisia uhkatilanteita eri tavalla ja ympäristöasiat eivät ole vakavuudeltaan yhteismitallisia sellaisten uhkatilanteiden, kuten pitkittyneen talou- dellisen taantuman tai terrorismin kanssa. Niiden osuus, jotka eivät pitäneet edellä mainittuja tilanteita todennäköisenä eivätkä epäto- dennäköisinä, oli useassa kysymyksessä hyvin korkea. Hallituksen sisä- ja ulkopoliittisten vaikeuksien osalta epätietoisten osuus oli lähes puolet. Taloudellisen taantuman, energian saannin sekä ilmaston ääri-ilmiöiden aiheuttamien ongelmien todennäköisyydestä ei joka kol- mas ollut samaa eikä eri mieltä. Muiden ilmiöiden todennäköisyydestä joka neljäs oli epä- varma. Eri tilanteiden todennäköisyyttä tarkasteltiin suhteessa siihen, kokiko vastaaja eduskunnan huolehtivan riittävästi Suomen ja suomalaisten fyysisestä turvallisuudesta. Ne vastaajat, joi- den mielestä eduskunta ei huolehdi riittävästi edellä mainituista asioista pitivät erilaisten uh- kien todennäköisyyttä Suomessa seuraavan kolmen vuoden aikana korkeampana kuin ne, joiden mielestä eduskunta huolehtii riittävästi. 65 7.5 Yhteiskunnan turvallisuus ja oikeudenmukaisuus Enemmistö kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että valtiolla on keskeinen rooli kansalaisten fyysisen turvallisuuden takaamisessa ja toimeentulon turvaamisessa. Keskimäärin joka kol- mas arveli, että valtiolla on jatkossa entistä vähemmän mahdollisuuksia taata kansalaisten fyysinen turvallisuus ja riittävä toimeentulo. Huomion arvoista on se, että suurin osa vastaa- jista ei ollut samaa eikä eri mieltä siitä, onko valtiolla jatkossa entistä vähemmän mahdolli- suuksia taata edellä mainitut asiat. Miesten ja naisten mielipiteet olivat yhtäläiset koskien val- tion keskeistä roolia suhteessa fyysiseen turvallisuuteen, mutta toimeentulon turvaamisen osalta naiset pitivät valtion roolia keskeisempänä kuin miehet. Keskimäärin joka kolmas oli sitä mieltä, että eduskunta huolehtii riittävästi Suomen ja suoma- laisten fyysisestä turvallisuudesta. Korkeammin koulutetut olivat useammin kuin matalammin koulutetut sitä mieltä, että eduskunta huolehtii riittävästi kansalaisten turvallisuudesta. Mitä isompi vastaajan asuinpaikka oli ja mitä enemmän hän oli opiskellut, sitä harvemmin hän ar- veli eduskunnan panostavan liikaa muiden maiden asioihin. Kriittisimmin vastasivat ne, joiden tulot eivät riittäneet kuukausittain menojen kattamiseen. Enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että rikoksentekijät saavat Suomessa liikaa ymmär- rystä. Sen sijaan vähemmistö arvioi rikoksen uhrien saavan useimmiten oikeudenmukaista kohtelua. Ainoastaan vajaa kolmasosa vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä, että Suomessa asuviin ulkomaalaisiin voi luottaa. Ainoastaan puolet vastaajista oli jokseenkin tai täysin eri mieltä siitä, että kaikki Suomen kansalaiset ovat tasa-arvoisia. Ihmisten eriarvoistu- mista keskeisenä turvattomuustekijänä Suomessa piti reilusti yli puolet vastaajista. Vastaa- vasti valtaosa koki asuinalueiden eriarvoistumisen kasvavana ongelmana Suomessa. Ainoastaan kolmasosa vastaajista luotti saavansa vanhuksena hyvää ja arvokasta hoitoa ja kolmasosa ei luottanut tähän. Suurkaupungeissa (yli 100 000 asukasta) jopa 40 prosenttia epäili vanhustenhoidon tasoa siinä vaiheessa, kun itse on sen tarpeessa. Vanhusten suurim- pina turvattomuustekijöinä nähtiin yksinäisyys, ulkopuolisen avun riittämättömyys sekä muisti- sairaudet. Yksinäisyys, ulkopuolisen avun riittämättömyys sekä liikenne herättivät eniten huolta kaupunkimaisissa kunnissa. Maaseutumaisissa kunnissa asuvat nimesivät päihteet, rikokset, tapaturmat sekä muistisairaudet muita useammin vanhusten turvattomuustekijöiksi. 7.6 Turvallisuuden tunnetta tuovat tahot Vastaajat nostivat pelastuslaitoksen kaikkein useimmin tahoksi, jolla on merkitystä turvalli- suuden tunteelle. Toiseksi useimmin mainittiin ystävät ja muu lähipiiri ja kolmantena jokainen ihminen itse. Perhe ja suku olivat neljännellä sijalla. Seuraavaksi eniten vastaajat kokivat po- liisin ja puolustusvoimien lisäävän turvallisuuden tunnetta. Edellä mainittujen tahojen merkitys turvallisuuden tunteelle oli korkeaa kaikkien vastaajien keskuudessa. Sosiaaliviranomaisten, terveysviranomaisten ja kirkon merkitys turvallisuuden tunteen kannalta nousi vahvimmin enintään kansa- tai peruskoulun suorittaneiden, iäkkäiden ja eläkeläisten keskuudessa sekä työelämän ulkopuolella. Kolmasosa (30 %) vastaajista ilmoitti, että kansalaisjärjestöillä on merkitystä turvallisuuden tunteelle. Kyselyn toisessa osiossa runsas puolet (53 %) vastaajista oli sitä mieltä, että vapaaehtoistoiminta lisää lähiympäristön turvallisuutta. Tämä ristiriita saat- taa selittyä sillä, että järjestöjen roolia pidetään huomattavasti vähäisempänä verrattuna vi- ranomaisiin, mutta eri yhteydessä kysyttynä järjestäytynyt tai järjestäytymätön vapaaehtois- toiminta koetaan merkittäväksi toiminnaksi turvallisuuden kannalta. 66 8. JOHTOPÄÄTÖKSET Tutkimuksen näkökulma ja tarkoitus Turvallisuuskäsitteen laajentamista ja yhteiskunnallisten ongelmien käsittelemistä turvalli- suusuhkina pidetään käytännön toimintalinjojen muotoilun kannalta hankalana muun muassa siksi, että esimerkiksi talouden ja ympäristön ongelmat eivät ole sellaisia ilmiöitä, joihin voi varautua turvallisuuspolitiikan keinoin (Raitasalo & Sipilä 2007, 2). Tässä tutkimuksessa on tietoisesti tarkasteltu kansalaisturvallisuutta laajan turvallisuuden näkökulmasta, joka huomioi valtion ulkoisen turvallisuuden lisäksi yhteiskunnallisen, taloudellisen sekä yksilöllisen turvalli- suuden ja hyvinvoinnin ulottuvuudet. Tavoitteena on ollut kartoittaa erilaisia tekijöitä, joilla on yhteys sekä koettuun turvallisuuden tunteeseen että luottamukseen niin lähiyhteisöä kuin yh- teiskunnallisia instituutioita kohtaan. Kyselyllä kartoitettiin yksilön ja yhteisön suhdetta sekä kansalaisturvallisuutta vahvistavia ja horjuttavia tekijöitä, selviytymistä erilaista riskeistä ja uhista, kansalaisten käsitystä erilaisten riskien ja uhkien toteutumisesta sekä poliittisen pää- töksenteon hyväksyttävyydestä. Sosiaaliset ja alueelliset erot Demokratiapoliittisen selonteon (OM 2014, 19) mukaan elintason ja koulutustason nousu sekä ammatti- ja elinkeinorakenteen muutos ovat vähentäneet yhteiskuntaluokkien välisiä eroja, mutta tämän tutkimuksen mukaan asenne ja mielipide-eroja kuitenkin löytyy. Asentei- den ja mielipiteiden jakautuminen ei tosin välttämättä johdu sosioekonomisesta asemasta, vaan arvojen muotoutumiseen vaikuttavat muut tekijät. Kansalaisturvallisuus -kyselyn perus- teella näyttää siltä, että sekä asuinpaikalla, työvoimaan osallistumisella sekä koulutustasolla on joissain asioissa merkitystä sille, millaiset vastaajien turvallisuuteen, luottamukseen sekä yhteiskunnan kehitykseen liittyvät arvot ja asenteet ovat. Tulokset peilautuvat hyvin kevään 2015 eduskuntavaalien tuloksen pohjalta käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun suomalai- sen yhteiskunnan jakautumisesta. Kyselyssä ilmenee, että matala koulutus- ja tulotaso olivat yhteydessä epävarmuuteen ja tyy- tymättömyyteen. Esimerkiksi mitä matalampi koulutustaso vastaajilla oli, sitä useampi oli sitä mieltä, että eduskunta ei huolehdi riittävästi kansalaisten turvallisuudesta. Koulutustaso saat- taa vaikuttaa sekä asenteellisiin että tiedollisiin asioihin. Vastaukset voivat johtua tosin myös muista syistä, kuten yksilöiden omakohtaisista kokemuksista. Puhelinhaastatteluissa ei tie- dusteltu, millaisia kokemuksia vastaajilla on ollut tai kuinka jotkin asiat ovat vaikuttaneet hei- dän henkilökohtaiseen elämäänsä, joten kysely tarjoaa tietoa vain asenteista ja mielipiteistä, ei kansalaisten kokemuksista. Tosin koulutuksen on todettu lisäävän myönteistä suhtautu- mista esimerkiksi hyvinvointivaltion palveluihin (Ervasti 2010). Tätä on selitetty sillä, että kou- lutuksen myötä tieto sosiaalipoliittisista järjestelmistä ja niiden tuottamisesta sekä niihin käy- tettävissä olevista voimavaroista lisääntyy, jolloin myös asenteet muuttuvat myönteisemmiksi. (Emt. 2010, 151–152.) Tuloksista ilmenee, että alueelliset erot ovat varsin pieniä. Pohjois- ja Etelä-Suomi eivät vas- tausten perusteella juuri eroa toisistaan. Länsi-Suomessa asuvat vastaajat olivat hieman kriit- tisempiä ja tyytymättömämpiä politiikan hyväksyttävyyttä kohtaan. Kaupunkien ja maaseutu- jen välillä esiintyi joitain eroja esimerkiksi omatoimisessa selviytymisessä sähkökatkoksissa 67 tai siinä, että maaseuduilla koettiin yhteisöllisyyttä ja turvallisuuden tunnetta kaupunkilaisia enemmän. Kaupunkilaiset arvelivat selviytyvänsä erilaisista häiriötilanteista maaseudun asuk- kaita huonommin – kuten eräs haastateltava totesi: ” Kaupunkikulttuuri perustuu siihen, että järjestelmät toimii”. Eriarvoisuus ja epävarmuus Kyselyn mukaan vastaajat olivat huolissaan sekä ihmisten että asuinalueiden eriarvoistumi- sesta Suomessa. Tätä voidaan pitää huolestuttavana tuloksena, sillä eriarvoisuuden tai sen kokemuksen kasvaessa ihmisten keskinäinen solidaarisuus sekä toisista huolehtiminen ja vä- littäminen vähenevät. Nämä tekijät taas johtavat keskinäisen luottamuksen vähenemiseen. (mm. Wilkinson & Pickett 2011, 75.) Taloutta ja siinä tapahtuvia muutoksia pidetään keskeisenä syynä tarkasteltaessa pitkällä ai- kavälillä arvojen muuttumista (ks. Helkama 2015, 207–208). Tässä tutkimuksessa vastaajat pitivät pitkittynyttä taloudellista taantumaa todennäköisenä. Tämä saattaa siten selittää edus- kuntaan ja poliittiseen päätöksentekoon kohdistettua kritiikkiä. Taantuman jatkuminen, työlli- syystilanteen heikkeneminen sekä globaalit ongelmat saattavat kasvattaa tyytymättömyyttä poliittista päätöksentekoa kohtaan ja lisätä jatkossa niiden kriittisten mielipiteiden osuutta, joi- den mukaan eduskunta panostaa liikaa ulkomaiden asioihin ja ongelmien ratkaisemiseen ko- timaisten ongelmien sijaan. Huoli yhteiskunnan mahdollisuudesta turvata kansalaisten toi- meentulo ja myöskin fyysinen turvallisuus saattavat ennakoida sitä, että suvaitsemattomuus esimerkiksi turvapaikanhakijoita kohtaan lisääntyy entisestään. Kyselyn analysoinnissa huomio kiinnittyi useassa yhteydessä niihin vastaajiin, jotka eivät ol- leet väittämien kanssa samaa eivätkä eri mieltä. Esimerkiksi noin joka kolmannella (29 %) ei ollut kantaa väittämään ”Ihmiset ovat pääsääntöisesti toisilleen hyväntahtoisia” tai väittämään (33 %) ”Luotan siihen, että saan hyvää ja arvokasta hoitoa vanhuksena. Nämä kertovat osal- taan epäluottamuksesta tai -varmuudesta muita ihmisiä, tulevaisuuden palvelutasoa sekä yh- teiskunnan yhteisiä arvoa kohtaan. Vielä vahvemmin tämä epätietoisuus tulevaisuuden kehi- tyksestä ilmenee siinä, ettei kaksi vastaajaa viidestä (41 %) osaa sanoa, onko valtiolla jat- kossa entistä vähemmän mahdollisuuksia taata kansalaisten riittävä fyysinen turvallisuus tai toimeentulo. Edelleen kolmannes ei ole varma, huolehtiiko eduskunta riittävästi Suomen ja suomalaisten fyysisestä turvallisuudesta. Epätietoisuus saattaa johtua epäluottamuksesta tai muusta asenteellisesta syystä. Yhtä hyvin se voi kertoa tiedon puutteesta, mitkä ovat valtion ja eduskunnan nykyiset taloudelliset resurssit sekä arvopohja ja mihin suuntaan ne ovat muuttumassa. Suomalaisen yhteiskunnan ja globaalien tapahtumien nopeiden muutosten ta- kia tulevaisuus on saattanut muuttua epävarmemmaksi ja kehitystä on entistä vaikeampi en- nustaa. Edellä kuvatun epäluottamuksen ja -tietoisuuden ilmapiiri voi heikentää Wilkinsonin ja Picket- tin (2011) tutkimuksen mukaan yksilöiden ja kansalaisyhteiskunnan hyvinvointia. Heidän mu- kaansa korkea luottamustaso merkitsee sitä, että ihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi ja nä- kevät muut ihmiset enemmän yhteistyökumppaneina kuin kilpailijoina. (Emt. 2011, 75.) Tähän viittaa myös ne kyselyn tulokset, joiden mukaan ne vastaajat, joiden mielestä eduskunta ei huolehdi riittävästi suomalaisten asioista, pitivät muita vastaajia useammin todennäköisenä erilaisten tilanteiden, kuten pakolaistulvan, hallituksen sisä- ja ulkopoliittisten päätöksentekoa vaikeuttavien ongelmien, sodan ja terrorismin mahdollisuutta. Vastaavasti he olivat muita useammin sitä mieltä, ettei Suomessa oleviin ulkomaalaisiin voi luottaa, rikoksentekijät saa- vat liikaa ymmärrystä, rikoksen uhrit eivät saa oikeudenmukaista kohtelua ja kaikki kansalai- 68 set eivät ole tasa-arvoisia. Tyytymättömyys yhtä instituutiota (eduskunta) kohtaan oli siten yh- teydessä myös muihin ihmisiin koetun epäluottamuksen kanssa. Tämä on yhdenmukainen tulos aikaisempien tutkimusten (mm. Borg 2013; Helkama 2015; Heiskanen 1996) kanssa, joissa on todettu, että ihmisten välinen luottamus heijastuu myös yhteiskunnallisia instituuti- oita kohtaan tunnettuun luottamukseen ja päinvastoin. Jos tällaista luottamusta ei ole, se hei- kentää sosiaalista koheesiota, joka luo perustan turvallisuudelle, turvallisuuden tunteelle ja hyvin toimivalle yhteiskunnalle (ks. SM 2014). Omat ja lähiyhteisön vahvuudet Tutkimustuloksissa korostui perhe-elämän merkitys sekä toisaalta työn tuoma taloudellinen sekä yhteisöllinen turva (myös Turunen 2015, 109). Erityisesti lähipiirillä ja kuulumisella jo- honkin yhteisöön on suuri merkitys turvallisuuden kannalta. Kyselyn mukaan valtaosalla kan- salaisista on vahva sosiaalinen pääoma, kun sillä tarkoitetaan muun muassa epävirallisia so- siaalisia suhteita, halukkuutta osallistua yhteisten asioiden hoitoon sekä luottamusta yhteisön muita jäseniä kohtaan. Kyselyn perusteella voi todeta, että vastaajien sosiaalisten suhteiden laatu oli hyvä – he saivat apua tarvittaessa lähipiiristä ja voivat avoimesti puhua omista asi- oistaan. Tulokset viittaavat siihen, että kansalaiset kokevat yhteiskunnan ja oman itsensä varsin re- silientiksi eli kyvykkääksi selviytyä, sopeutua, palautua ja kehittyä kohtaamistaan uhista tai häiriötilanteista huolimatta (ks. Sanastokeskus 2014, 25; Pelttari 2014). He eivät pitäneet eri- laisia uhkia kovin todennäköisinä, mikä voi johtua siitä, että uhkien hahmottaminen, arvioimi- nen ja ennakoiminen globaalissa maailmassa ovat vaikeaa niin tavallisille kansalaisille kuin asiantuntijoillekin. Toisen näkökulman mukaan kansalaisten perusturvallisuus ja luottamus viranomaisten kykyyn hoitaa erilaisia uhkatilanteita eivät ole järkkyneet. Haastatteluissa nousi esiin turvallisuuskulttuurin ja -ajattelun muutoksen tarpeesta: ”Ehkä meitä on vähän opetettu tai me ollaan totuttu tässä viime vuosina siihen, että se turva sieltä viranomaispuolelta on automaattisesti kokoajan ja joka pai- kassa saatavilla”. Ristiriitaista omatoimisen varautumisen ja riskitietoisuuden kannalta oli se, että esimerkiksi yli puolet (53 %) vastaajista arvioi vahinkoa aiheuttavien säätilanteiden yleistyvän Suomessa. Tästä huolimatta he eivät olleet varautuneet kovin hyvin esimerkiksi ongelmiin juoksevan ve- den, sähkön tai elintarvikkeiden saatavuudessa. Luottamus esimerkiksi lähipiiriin, pelastuslai- tokseen ja vapaaehtoistoimintaan taas oli korkea, ja kansalaiset todennäköisesti arvelivat sel- viytyvänsä ulkopuolisen avun turvin. Tutkimuksella ei pystytä suoraan ottamaan kantaa väes- tön henkisen kriisinkestävyyden tilaan, jos sillä ymmärretään kansalaisten kykyä kestää eri- laisten turvallisuustilanteiden aiheuttamat henkiset paineet ja selviytyä niiden vaikutuksilta. Jos taloudellisen sekä ulko- ja sisäpoliittisen tilanteen epävarmuus heijastui vastauksiin, voi ajatella, että epäluottamus poliittiseen päätöksentekoon sekä yhteiskunnan kehityssuuntaan ennakoi säröjä kriisinkestävyydessä. Tutkimusten mukaan territoriaalisuus eli oman alueen tunnistaminen ja siihen identifioitumi- nen (mm. Kyttä 2008; Kumpulainen 2012) sekä kompetenssi vaikuttaa omiin asioihinsa (mm. Airaksinen 2012, 203–204) lisäävät turvallisuuden tunnetta. Tämän tutkimuksen mukaan vas- taajat kokivat oman alueensa turvallisuuden heidän itsensä sekä myös lasten kannalta hy- väksi sekä naapuruston ja heidän itsensä olevan kyvykkäitä puuttumaan alueella tapahtuviin häiriöihin. Valtaosa vastaajista koki, että hän pystyy vaikuttamaan omiin asioihinsa ja jokai- sella ihmisellä itsellään on merkitystä turvallisuuden tunteen lisäämisessä. 69 Tämä tutkimus jätti avoimeksi useita tärkeitä ja kiinnostavia asioita. Seuraavassa esitetään aiheita tai näkökulmia, jotka kyselyn uusintavaiheessa olisi tärkeää ottaa mukaan. Puhelin- haastatteluiden ja kyselylomakkeiden kautta ei pysytä kattavasti selittämään, miksi kansalai- set vastasivat tietyllä tavalla tai jättivät vastaamatta. Jatkossa olisi kiinnostavaa selvittää laa- dullisin menetelmin, mitkä tekijät lisäävät ihmisten kokemuksia tai käsityksiä alueiden ja ih- misryhmien eriarvoistumisesta? Asettaako yhteiskunta erilaiset ihmisryhmät eriarvoiseen asemaan vai kilpaileeko ihmisten tasa-arvoisuus joidenkin muiden, esimerkiksi kilpailuun ja tuottavuuteen tähtäävien arvojen kanssa? Lisäksi lisääntyneen maahanmuuton vuoksi olisi tärkeää selvittää, miten väestön monimuotoistuminen vaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan arvoihin, asenteisiin, turvallisuuden tunteeseen ja tilanteeseen. Kyselyn uudistaminen ja toistaminen Kyselylomakkeen laajuutta rajattiin ensimmäisessä vaiheessa siten, että yksittäinen puhelin- haastattelu kesti noin viisitoista minuuttia. Kysymyksiä ja teemoja jouduttiin siten prosessin aikana vähentämään. Jos kysely toistetaan myöhemmin uudelleen, useita teemoja on tar- peen ottaa jatkossa mukaan. Terrorismin ja sodan uhan ohella voi tiedustella erityisesti glo- balisaatioon ja ulkopolitiikkaan liittyen uhkaa, joka liittyy sananvapauden rajoituksiin ja ihmis- oikeusloukkauksia. Tällaiset uhat eivät ole välttämättä fyysisiä, mutta saattavat uhata niin kut- suttuja länsimäisten arvoja ja vaarantaa yhteiskuntarauhaa ja keskinäistä solidaarisuutta. Vi- hapuheen yleistyminen sosiaalisessa mediassa ja rajanveto korrektin ja asiattoman puheen välillä poliittisella kentällä on yksi ulottuvuus, jolla saattaa olla merkitystä turvallisuuden tun- teen kannalta. Kyselyssä tiedusteltiin ainoastaan median ja uutisotsikoinnin herättämää tur- vattomuutta, ei kansainvälisissä tai sosiaalisissa medioissa käytävän keskustelun aiheuttamia tuntemuksia. Toinen yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen ja turvallisuuteen liittyvä teema, jota ei käsitelty kyselyssä, on kansalaisten kokemukset ja mielipiteet syrjinnästä, joka voi koh- distua ikään, sukupuoleen tai muuhun henkilökohtaiseen ominaisuuteen tai suuntaukseen. Kolmanneksi kyselyssä on tarpeen jatkossa käsitellä tietoturva-asioita ja kyberturvallisuutta erityisesti varautumisen näkökulmasta. Turvallisuustekijöistä toimeentulo ja terveydentila ansaitsevat lisähuomiota kysymyksenaset- telussa jatkossa. Näillä molemmilla on todettu aikaisemmissa tutkimuksissa (mm. Kyttä et al. 2008; saari 2011/a; Airaksinen 2012) olevan keskeinen merkitys ihmisten hyvinvoinnin kan- nalta. Turvallisuuden kokemuksilla ja toisaalta terveyden ja hyvinvoinnin välillä arvellaan ole- van molemminpuolinen vuorovaikutussuhde: mitä turvallisemmaksi asukas elinympäristönsä kokee, sitä terveemmäksi ja hyvinvoivemmaksi hän myös itsensä tuntee. Toisaalta, mitä ter- veemmäksi yksilö itsensä kokee, sitä vähemmän haavoittuva hän on ja sitä vähemmän hän tuntee turvattomuutta (Kyttä et al. 2008, 83–84). Terveys ja toimeentulo nousivat kärkeen myös tämän kyselyn avovastauksissa merkittävinä turvallisuustekijöinä. Kyselystä ei kuiten- kaan käynyt ilmi, millaisia ilmentymiä esimerkiksi vaikeudet toimeentulossa ja terveydessä aiheuttavat turvallisuuden tunteelle, millaista turvattomuutta ne aiheuttavat ja ennen kaikkea, millaista turvaa nämä henkilöt tarvitsevat. Vastaavasti kirkon ja muiden hengellisten yhteisö- jen merkitys ja rooli turvallisuuden tuottamisessa jäi vähäiseksi kyselyssä, mutta myös siihen kirjoitetuissa avovastauksissa. Alueellisten erojen havainnoimiseksi on oleellista tiedustella erilaisten palveluiden saata- vuutta vastaajien asuinympäristössä. Palveluista on tarpeen huomioida peruspalvelut, kuten terveys-, sosiaali-, pelastus-, poliisi- ja koulutoimen palvelut, mutta myös muun muassa julki- nen liikenne, kirjasto ja muut kulttuuripalvelut, seurakunta sekä elintarvikeliikkeet ja muut vält- tämättömät palvelut. Palveluiden saatavuuden osalta olisi mahdollista tiedustella, arvelevatko 70 vastaajat palveluiden saatavuuden paranevan vai heikkenevän kolmen vuoden kuluttua. Pe- ruspalveluiden arviointia tehdään lakisääteisesti aluehallintovirastoissa ja pienimuotoisemmin muun muassa asiakastyytyväisyyskyselyinä tai osana kuntien itsearviointia. Laajamittaisem- min käsityksiä palveluiden laadusta ja saatavuudesta on tarpeellista saada myös niiltä henki- löiltä, jotka eivät palveluita erilaisista syistä käytä. Palveluiden saatavuuden ja tyytyväisyyden lisäksi on mielekästä kartoittaa kansalaisten mielipiteitä julkisista ja yksityisistä terveyden- huollon palveluista – kumpia palveluita he käyttävät, kumpia he haluaisivat käyttää mieluim- min ja kumpiin ihmiset luottavat enemmän. Lisäksi voi huomioida järjestöt ja vapaaehtoistoi- minta palveluiden järjestämistahoina ja tiedustella kansalaisten suhtautumista näihin. Ajallisuuden – muutosten ja kehitystrendien – mittaaminen yksittäisellä kyselyllä on hankalaa. Se edellyttää kyselyn toistamista, jotta eri vuosina toteutettujen kyselyiden tuloksia voidaan verrata keskenään. Kyselyssä tiedusteltiin ainoastaan joidenkin uhkien todennäköisyyttä sekä valtion voimavarojen muutoksia seuraavan kolmen aikana, muttei kysytty esimerkiksi miten tilanne on muuttunut verrattuna aikaisempiin vuosiin. Valmiutta ja halukkuutta osallistua yhteisten asioiden hoitoon voi kysyä maksuhalukkuudella ja sitoutumisella toimintaan. Osallistuminen vapaaehtoistyöhön tai taloudellisen tuen antami- nen järjestötyöhön tai joihinkin avustuskohteisiin on yksi indikaattori siitä, minkä asioiden tai arvojen eteen ihmiset ovat valmiita antamaan resurssejaan. Heikommassa asemassa olevien huolehtimista koskeva ominaisuus on lähellä yhtä sosiaalisen pääoman tyypillistä mittaria, joka koskee suhtautumista toisten auttamiseen oman edun ajamisen sijaan (Borg 2013, 45). Organisoituneen toiminnan lisäksi on kiinnostavaa tietää, ovatko ihmiset muuttaneet tai val- miita muuttamaan henkilökohtaisia tapoja tai kulutustottumuksia esimerkiksi ympäristön saas- tumisen, ilmaston lämpenemisen tai epäeettisen elintarvike- tai tekstiiliteollisuuden vuoksi. Vastuunottoa ja -jakoa yhteiskunnallisista ja globaaleista ilmiöistä on kiinnostavaa tiedustella kysymällä, kuka vastaajien mielestä pystyy vaikuttamaan esimerkiksi ilmastonmuutokseen, pakolaisuuteen, rikollisuuteen, köyhyyteen, yksinäisyyteen tai terrorismiin. Toimijoina voidaan mainita yksilö itse, valtio, kunnat, järjestöt, kirkko tai EU, YK tai vastaavat kansainväliset eli- met. Kyselylomakkeen laadinnassa nousi myös eettisiä kysymyksiä, jotka liittyivät siihen, mitkä asiat, tekijät tai ihmisryhmät halutaan nostaa mahdollisiksi turvattomuustekijöiksi tai riskeiksi yleiselle turvallisuudelle. Kyselyllä ei haluttu välittää mielikuvaa, jossa yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan turvallisuus on uhattuna useasta globaalista tai kansallisesta syystä. Erityi- sesti eettistä pohdintaa käytiin heikossa asemassa olevien ryhmien, kuten pakolaisten, maa- hanmuuttajien, kerjäläisten, työttömien tai alkoholistien nimeämisenä turvattomuustekijöiksi. Kysymyksillä on mahdollista lisätä ihmisten virheellistä tai epäoleellista tietoisuutta erilaisista ilmiöistä, herättää levottomuutta tai rohkaista heitä vastaamaan kyselyn tekijän toivomalla ta- valla. Jos kansalaisilta kysytään esimerkiksi ”Aiheuttaako riippuvaisuus ulkomaisesta energi- asta, ruuantuotannosta ja sijoituksista Suomeen turvattomuutta?”, moni saattaa vastata myönteisesti, vaikka he eivät oma-aloitteisesti nimeäsi omavaraisuutta turvallisuustekijäksi. Kysely pyrittiin pitämään mahdollisimman käytännönläheisenä, jolloin kuka tahansa pystyi vastaamaan kysymyksiin. Kyselyssä ei kysytty esimerkiksi, mitä veroja kansalaiset olivat val- miit nostamaan, koska se olisi edellyttänyt varsin hyvää faktapohjaa suomalaisen verotuksen nykytasosta. Vastaavasti kysymykset kansalaisten kontrolloinnin, yhteiskunnan sääntelyn sekä lakien ja määräysten riittävyydestä jätettiin pois. Osa strategisista kysymyksistä siirret- tiin viranomaisten haasteluihin, kuten ”Millaisiin ilmiöihin yhteiskunnassa ei ole riittävästi va- rauduttu?” tai ”Millaisista tilanteista selviytymiseen ja toipumiseen kansalaiset tarvitsevat eni- ten viranomaisten apua?” 71 LÄHTEET Airaksinen, Timo (2012): Yksilöturvallisuutta etsimässä. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Tammerprint Oy, Tampere. Antaki, Charles & Widdicombe, Sue (eds.)(1998): Identities in Talk. London – Thousand Oaks – New Delhi: Sage Publications. Borg, Sami (2013): Indikaattorikatsaukset. Teoksessa: Borg, Sami (toim.) (2013): Demokratiaindikaatto- rit 2013. Oikeusministeriö, Selvityksiä ja ohjeita 52/2013. Helsinki. Collins, Randall (2004): Rituals of Solidarity and Security in the Wake of Terrorist Attack. Sociological Theory. Vol. 22, 53–87. Danielsson, Petri; Salmi, Venla (2015): Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2014 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Katsauksia 3/2015. Kriminologian ja oikeuspolitiikan institu- utti. Edley, Nigel (2001): Analysing Masculinity: Interpretative Repertoires, Ideological Dilemmas and Sub- ject Positions. In Wetherell, Margaret – Taylor, Stephanie – Yates, Simeon J. (eds.): Discourse as Data. A Guide for Analysis. London – California – India: Sage in association with The Open University Press. Ervasti, Heikki (2010): Yhteiskuntaluokat ja hyvinvointi. Teoksessa: Erola, Jani (toim.): Luokaton Suomi? Yhteiskuntaluokat 2000-luvun Suomessa. Gaudeamus. Helsinki University Press, Helsinki. European Union (2015): Europeans’ attitudes towards security. Special Eurobarometer 432. European Commission, Directorate-General for Migration and Home Affairs. Fagerlund, Monica; Peltola, Marja; Kääriäinen, Juha; Ellonen, Noora & Sariola, Heikki (2014): Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2013. Lapsiuhritutkimuksen tuloksia. Poliisiammattikorkeakoulun raport- teja 110. Suomen Yliopistopaino – Juvenes Print, Tampere. Flemming Balvig & Helgi Gunnlaugsson & Kristina Jerre & Henrik Tham & Aarne Kinnunen (2015): The public sense of justice in Scandinavia: A study of attitudes towards punishments. European Journal of Criminology. Vol 12(3), 342-361. Hallitusohjelma (2015): Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015. Hallituksen julkaisusarja 10/2015. Valtioneuvoston kanslia. Edita Prima. Hanén, Tomi & Aki-Mauri Huhtinen (2011): ”Yhteenkietoutumisen teoria – yllätysten ja sattuman tieteel- linen selitys”. Tiede ja ase, Vol. 69 (2011), 9–33. Hannonen, Raimo & Käyhkö, Esa (2015): Poliisibarometri 2014. Kansalaisten käsitykset poliisin toimin- nasta ja sisäisen turvallisuuden tilasta. Sisäministeriön julkaisu 4/2015. Sisäministeriö, Sisäinen turvalli- suus. Helsinki. Hatakka, Ilona (2014): Vapaaehtoisten saatavuus ja käytettävyys hälytystehtäviin. Spek tutkii 10. Suo- men Pelastusalan Keskusjärjestö, Helsinki. HE 257/2010 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle pelastuslaiksi ja laiksi meripelastuslain 23 §:n muutta- misesta Heinämäki, Anna-Kaisa (2009): Yksityinen turvallisuusala turvallisuuspalveluiden tuottajana. Selvitystyö yksityisen turvallisuusalan toimijoista, toimivaltuuksista ja toimintaympäristöstä. Poliisin ylijohdon julkai- susarja 8/2009, Sisäministeriö. Helsinki. Heiskanen, Markku (1996): Suomalaisten pelot. Hyvinvointi ja turvattomuuden kokeminen. Teoksessa: Ahlqvist, Kirsti & Ahola, Anja (1996): Elämän riskit ja valinnat – Hyvinvointia lama-Suomessa. Edita, Ti- lastokeskus, Helsinki. Helkama, Klaus (2015): Suomalaisten arvot. Mikä meille on oikeasti tärkeää? Suomalaisen Kirjallisuu- den seura. Meedia Zone OÜ, Tallinna. 72 Hollnagel, Erik & Woods, David D (2006): Epilogue: Reilience engineering precepts. In book Resilience engineering: Concepts and precepts. England – USA: Ashgate. Juntunen, Tapio (2014): Kohti varautumisen ja selviytymisen kulttuuria. Kriittisiä näkökulmia resiliens- siin. SPEK puheenvuoroja 2. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Tammerprint Oy, Tampere. Karisto, Antti (2003): Pelottava kaupunki. Teoksessa Kopomaa, Timo (2003) toim. : Kohti kaupunkisosi- aalityötä. Haasteena tasapainoinen kaupunki. Etelä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus. Palmenia- Kustannus, Tammer-PainoOy. Kekki, Tuula (2014): Turvallisuuden monet käsitteet. Näkökulmia yhteiskunnan ja yksilön turvallisuu- teen. SPEK puheenvuoroja 3. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Tammerprint Oy, Tampere. Koskela, Hille (2009): Pelkokierre. Pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta. Gau- deamus, Tallinna Raamatutrükikoja OÜ. Korander, Timo (2014): Rikottujen ikkunoiden nollatoleranssi. Tutkimus New Yorkin rikoksentorjunnan uuskonservatiivi-mallista Suomessa. Turun yliopiston julkaisuja, Sarja C 390, Scripta Lingua Fennica Edita. Turku. Kortteinen, Matti (1992): Kunnian kenttä. Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona. Hämeenlinna: Hanki ja jää. Kouvo, Antti (2010): Luokat ja sosiaalinen pääoma. Teoksessa: Erola, Jani (toim.): Luokaton Suomi? Yhteiskuntaluokat 2000-luvun Suomessa. Gaudeamus. Helsinki University Press, Helsinki. Kumpulainen, Kaisu (2012): Kylätoiminta ja aktiivisen kylän tuottaminen. Jyväskylä Studies in Educa- tion, Psychology and Social Research 457. Jyväskylän yliopisto. Kunnaskari, Mia (2014): Kotitalouksien omatoimisen varautumisen tukeminen järjestöissä. SPEK tutkii 7. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Tammerprint Oy, Tampere. Kyttä, Marketta & Puustinen, Sari & Hirvonen, Jukka & Broberg, Anna & Lehtonen, Hilkka (2008): Tur- vallinen asuinalue. Tampereen Muotiala suunnitelmissa ja kokemuksissa. Yhdyskuntasuunnittelun tutki- mus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B 93. Teknillinen korkeakoulu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. Yliopistopaino, Helsinki. Kääriäinen, Juha (2002): Rikollisuuden pelko kasvaa Itä-Helsingissä: asuinalueiden erilaistuminen ja turvattomuuden kokeminen Helsingissä ja Espoossa vuosina 1997 ja 2001. Yhteiskuntapolitiikka-YP 67:3, 214–222. Laurikainen, Heikki (2015): Arjen ja asumisen turvallisuus. Puhelinhaastattelututkimus kansalaisten omatoimisesta varautumisesta. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK tutkii 12, Helsinki. Limnéll, Jarno & Majewski, Klaus & Salminen, Mirva (2014): Kyberturvallisuus. Docendo, Saarijärven Offset Oy. Mankkinen, Tarja & Vertio, Kia & Evwaraye, Ari (2014): Päätöksiä turvallisuudesta. Turvalli-suus osaksi sähköistä hyvinvointikertomusta. Sisäministeriön julkaisu 15/2014, Sisäministeriö, Helsinki. Moisio, Sami (2012): Valtio, alue ja politiikka. Suomen tilasuhteiden sääntely toisesta maailmansodasta nykypäivään. Vastapaino, Tampere. Myllyniemi, Sami & Kiilakoski, Tomi (2013): Nuorten yhteiskunnalliset osallistumistavat ja asenteet. Te- oksessa: Borg, Sami (toim.) (2013): Demokratiaindikaattorit 2013. Oikeusministeriö, Selvityksiä ja oh- jeita 52/2013. Helsinki. Niemelä, Pauli & Lahikainen, Anja-Riitta (toim.) (2000): Inhimillinen turvallisuus. Vastapaino. Tampere. Niemelä, Pekka (2008): The Politics of Responsibility to Protect: Problems and Prospects. Erik Castrén Institute Research Reports 25/2008. The Erik Castrén Institute of International Law and Human Rights. Helsinki 2008, OM (2014): Avoin ja yhdenvertainen osallistuminen. Valtioneuvoston demokratiapoliittinen selonteko 2014. Oikeusministeriön julkaisu 14/2014. Selvityksiä ja ohjeita. 73 Palukka, Hannele (2003): Johtotähdet. Lennonjohtajien ammatti-identiteetin rakentuminen ryhmähaas- tatteluissa. Tampere: Tampereen yliopisto. Pessi, Anne Birgitta & Seppänen, Marjaana (2011): Yhteisöllisyys. Teoksessa Saari Juho (toim.): Hyvin- vointi. Suomalaisen yhteiskunnan perusta. Gaudeamus, Vilna. PM (2014): Suomen puolustus 2020-luvulla. Puolustusministeriön hallinnonalan tulevaisuuskatsaus. Puolustusministeriö, Helsinki. Poliisin ennalta estävän strategian työryhmä (2014): Poliisin ennalta estävän toiminnan strategia vuo- sille 2014-2018. Sisäministeriön julkaisu 2/2014. Sisäministeriö, Helsinki. Puohiniemi, Matti (1996): Suomalaisten arvot yhteiskunnallisessa muutostilanteessa. Johdatus arvojen maailmaan. Teoksessa: Ahlqvist, Kirsti & Ahola, Anja (1996): Elämän riskit ja valinnat – Hyvinvointia lama-Suomessa. Edita, Tilastokeskus, Helsinki. Putnam, Robert D. (2000). Bowling Alone: The Collapse and Revival of American Community. Simon & Schuster, New York. Quarantelli, Enrico L. & Dynes, Russell R. (1977): Response to Social Crisis and Disaster. Annual Re- view of Sociology. Vol 3, 23–49. Raitasalo, Jyri & Sipilä, Joonas (2007): Mikä Suomea uhkaa? Laaja turvallisuuskäsitys ja uhkakuvapoli- tiikka näkökulmina Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos. Jul- kaisusarja 4: Työpapereita No 23. Helsinki. Ruostetsaari, Ilkka (2013): Eliitti ja kansa – kaksi eri maailmaa? Päättäjien ja kansalaisten asenne-erot vuosina 1991–2011.Yhteiskuntapolitiikka 78:3, 245–258. Saari, Juho (2011/a): Johdanto. Teoksessa Saari Juho (toim.): Hyvinvointi. Suomalaisen yhteiskunnan perusta. Gaudeamus, Vilna. Saari, Juho (2011/b): Hyvinvoinnin kentät. Teoksessa Saari Juho (toim.): Hyvinvointi. Suomalaisen yh- teiskunnan perusta. Gaudeamus, Vilna. Saarinen, Arttu & Salmenniemi, Suvi & Keränen, Harri (2014): Hyvinvointivaltiosta hyvinvoivaan valti- oon. Hyvinvointi ja kansalaisuus suomalaisessa poliittisessa diskurssissa. Yhteiskuntapolitiikka 79 (2014):6, 605-618. Salmi, Venla & Danielsson, Petri (2014): Suomalaisten käsityksiä rikoksentorjunnasta - Kansallisen ri- kosuhritutkimuksen tuloksia 2013. OPTL:n verkkokatsauksia 41/2014. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Sanastokeskus (2014): Kokonaisturvallisuuden sanasto. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö & Sa- nastokeskus. Savion kirjapaino, Kerava. Saukkonen, Pasi (2013): Kolmas sektori – vanha ja uusi. Kansalaisyhteiskunta 1, 8-40. SM022:00/2012: Perustuslain 47 §:n 2 momentin mukainen selvitys Eduskunnalle poliisin hallintoraken- neuudistuksesta (Pora III). Selvitys 19.12.2014. Sisäasianministeriö. SM (2014/a): Turvallisuutta harvassa? Tilanneraportti turvallisuudesta harvaan asutuilla alueilla. Sisämi- nisteriön julkaisu 6/2014. Sisäministeriö, Sisäinen turvallisuus, Helsinki. SM (2014/b): Sisäinen turvallisuus tulevaisuuden menestystekijänä ja hyvinvointimme varmistajana. Si- säministeriön tulevaisuuskatsaus. Sisäministeriön julkaisu 29/2014. Helsinki SM (2010): Kansallinen terrorismin torjunnan strategia. Sisäasiainministeriön julkaisuja 21/2010. Sisä- asianministeriö, Sisäinen turvallisuus. Helsinki. Smith, Lawrence C. (2011): Uusi Pohjoinen – maailma vuonna 2050. Ursa, Helsinki. Smolej, Mirka (2011) News Media, Crime and Fear of Violence, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutki- muksia 257, Helsinki. 74 Susineva, Juhani (2014): Turvaa vai turvattomuutta? Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kaup- patieteiden tiedekunta. Dissertations in Social Sciences and Business Studies, no 91. Joensuu. Su- omen Yliopistopaino Oy, Tampere Taylor, Stephanie (2001): Locating and Conducting Discourse Analytic Research. In Wetherell, Marga- ret – Taylor, Stephanie – Yates, Simeon J. (eds.): Discourse as Data. A Guide for Analysis. London – California – India: Sage in association with The Open University Press. Therborn, Göran (2014): Eriarvoisuus tappaa. Vastapaino, Turunen, Teemu (2015): Onko Suomi ”oleiluyhteiskunta”? Työetiikka ja työn keskeisyys elämänalueena eurooppalaisessa vertailussa. Yhteiskuntapolitiikka 80:2, 107–120. Virta, Sirpa (2013): Governing urban security in Finland: Towards the ‘European model’. European Journal of Criminology 10(3) 341–353. Virta, Sirpa (2011): Turvallisuuden tutkimus. Tieteenalat ja monitieteisyyden lähtökohtia. Tiede ja ase, Vol. 69 (2011), 112-126. Visuri, Pekka (2013): Suomen väestönsuojelun kehittäminen. SPEK Puheenvuoroja 1. Suomen Pelas- tusalan Keskusjärjestö. VN (2010): Yhteiskunnan turvallisuusstrategia. Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010. Wilkinson, Richard & Pickett, Kate (2011): Tasa-arvo ja hyvinvointi. Miksi pienet tuloerot koituvat kaik- kien hyväksi? Bookwell oy, Juva. Wilenius, Markku (2015): Tulevaisuuskirja. Metodi seuraavan aikakauden ymmärtämiseen. Otava, Han- saprint Oy, Vantaa. Internetlähteet: Ilmola, Leena (2012): Mitä suomalaiset pelkäävät? Sisäasiainministeriön pelkotutkimus, taustatietoa. International Institute For Applied Systems Analysis (IIASA). http://www.intermin.fi/down- load/35319_Pelkotutkimus_taustakalvot_nettiin.pdf ISSP (2011): Terveys: Suomen aineisto [koodikirja]. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto. Tampere. https://services.fsd.uta.fi/catalogue/FSD2703/PIP/cbF2703.pdf Kaikkonen, Risto & Murto, Jukka & Pentala, Oona & Koskela, Timo & Virtala, Esa & Härkänen, Tommi & Koskenniemi, Timo & Ahonen, Juha & Vartiainen, Erkki & Koskinen, Seppo (2014): Alueellisen ter- veys- ja hyvinvointitutkimuksen perustulokset 2010–2014. verkkojulkaisu: www.thl.fi/ath KD (2015): http://www.kd.fi/files/2015/01/Eduskuntavaalit2015_vaaliohjelma.pdf Keskusta (2015): https://www.keskusta.fi/Suomeksi/Politiikka/Keskustan-eduskuntavaaliohjelma-2015 Kokoomus (2015): https://www.kokoomus.fi/strateginen-vaaliohjelma/ MTS (2014): Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvalli- suudesta 2014. http://www.defmin.fi/files/2973/MTS_Raportti_suomeksi_nettiversio.pdf Parlamentaarinen työryhmä (2015): Suomen sisäisen turvallisuuden sekä oikeudenhoidon tulevaisuu- den pitkän aikavälin tavoitteet. http://www.intermin.fi/download/58877_sisainen_turvallisuus_ja_oikeu- denhoito_parlamentaarinen_tyoryhma_loppuraport.pdf?49fe754cf825d288 Pelastustoimen uudistamishanke: (https://www.intermin.fi/fi/kehittamishankkeet/pelastustoimen_uudis- tus) Pelttari, Hannu: (2014) http://www.varmuudenvuoksi.fi/aihe/jatkuvuudenhallinta/122/resilientti_kaupunki Perustuslaki 11.6.1999/731. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 PS (2015/a): https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/Turvallisuuspoliittinen.pdf 75 PS (2015/b): https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/Maahanmuuttopoliittinen.pdf RKP (2015): http://www.sfp.fi/sites/default/files/Dokument/Program_fi/Vaaliohjelma_RD2015_webb.pdf SDP (2015): http://www.sdp.fi/images/tiedostot/vaaliohjelma2015.pdf Sote-uudistus: (http://stm.fi/sote-uudistus) Vihreät (2015): https://www.vihreat.fi/vaaliohjelma2015 Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014. Astui voimaan 01.01.2015. http://www.finlex.fi/fi/laki/al- kup/2014/20141325 76 LIITE 1: KANSALAISKYSELY 2015 HENKILÖKOHTAINEN HYVINVOINTI JA VOIMAVARAT 1. Nimeä enintään kolme asiaa, jotka tuovat sinulle turvaa? (avoin) (Vaihtoehtoja haastattelijalle: Toimeentulo / raha, Terveys, perhe ja läheiset, muut Ihmiset, työpaikka, Suomi on rauhallinen maa, Oma asunto / koti, poliisi, palokunta, lyhyet etäisyydet, naapurit lähellä, hyvät ihmissuhteet, puolustusvoimat, itsepuolustustaidot, riittävä varautumi- nen ja ennakointi) 2. Miten seuraavat henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittymät väittämät vas- taavat mielipidettäsi. Käytä arvioinnissasi asteikkoa 5-1, jossa 5=täysin samaa mieltä ja 1=täysin eri mieltä. 2.1 Sosiaaliset suhteet ja tukiverkostot 2.1.1. Olen säännöllisesti yhteydessä muihin ihmisiin 2.2.2. Koen kuuluvani johonkin yhteisöön tai ryhmään 2.2.3. Minulla on ystäviä, joille voin puhua avoimesti omista asioistani 2.2.4. Tärkeimmät sosiaaliset suhteeni ovat Internetissä 2.2.5. Koen itseni aika-ajoin yksinäiseksi 2.2 Luottamus muihin ihmisiin 2.2.1. Ihmiset ovat pääsääntöisesti toisilleen hyväntahtoisia 2.2.2. Saan läheisiltäni tarvittaessa taloudellista apua 2.2.3. Saan läheisiltäni tarvittaessa käytännön arkista apua esimerkiksi sairastapauksessa 2.2.4. Saan läheisiltäni tukea, jos kohtaan jonkin vaikean henkilökohtaisen kriisin 2.3 Luottamus avun saamiseen 2.3.1. Luotan siihen, että saan hyvää ja arvokasta hoitoa vanhuksena 2.3.2. Naapurustossa on henkilöitä, jotka puuttuvat asuinympäristössäni tapahtuvaan rikok- seen tai häiriköintiin 2.3.3. Olen itse tarvittaessa valmis estämään tai lopettamaan näkemäni rikoksen tai häiriköin- nin 2.3.4. Voin vaikuttaa omiin asioihini VARAUTUMINEN ERILAISIIN UHKIIN JA HÄIRIÖTILANTEISTA SELVIYTYMINEN 3. Onko sinulla vakuuttamattomia kohteita, jotka olisi kuitenkin hyvä vakuuttaa, mutta joihin et toistaiseksi ole ottanut vakuutusta? (Kyllä, ei, en osaa sanoa) Mikäli vastaa ”kyllä”, jatko 3b. Mikäli vastaa ”ei tai eos”, jatko 4. 77 3b. Mihin seuraavista asioista vakuuttamattomat kohteet liittyvät? - Ajoneuvoihin ja kulkuvälineisiin - Kotiin ja arvotavaroihin - Vapaa-ajan asuntoon - Eläkevakuutuksiin tai muuhun vanhuuden turvaan - Muihin henkilövakuutuksiin kuten sairaus- tapaturma ja henkivakuutuksiin - Matkustamiseen - Urheiluun - Johonkin muuhun, mihin? 4. Kuinka monta päivää taloutenne selviytyisi tällä hetkellä: a) Ilman sähköä? (alle vuorokauden, 1-2 vrk, 3-4 vrk, 5-7 vrk, yli viikon, pidem- pään) b) Ilman juoksevaa vettä? (alle vuorokauden, 1-2 vrk, 3-4 vrk, 5-7 vrk, yli viikon, pidem- pään) c) Ilman julkista liikennettä? (alle vuorokauden, 1-2 vrk, 3-4 vrk, 5-7 vrk, yli viikon, pidem- pään) d) Ilman ruokakaupassa käyntiä? (alle vuorokauden, 1-2 vrk, 3-4 vrk, 5-7 vrk, yli viikon, pi- dempään) e) Ilman puhelinyhteyttä? (alle vuorokauden, 1-2 vrk, 3-4 vrk, 5-7 vrk, yli viikon, pidem- pään) f) Ilman Internet-yhteyttä? (alle vuorokauden, 1-2 vrk, 3-4 vrk, 5-7 vrk, yli viikon, pidem- pään) YHTEISKUNNAN TURVALLISUUS JA OIKEUDENMUKAISUUS 5. Kuinka todennäköisenä pidät Suomen joutumista seuraavien kolmen vuoden aikana: (5=Erittäin todennäköisenä ja 1=Erittäin epätodennäköisenä) a) Sodan uhkaan b) Terrorismin uhkaan b) Pitkittyneen taloudellisen taantuman uhkaan c) Ongelmiin energian saannissa d) Hallituksen sisäpoliittisiin, päätöksentekoa oleellisesti vaikeuttaviin ongelmiin e) Hallituksen ulkopoliittisiin, päätöksentekoa oleellisesti vaikeuttaviin ongelmiin f) Pakolaistulvaan g) Vakaviin tartuntatautiepidemioihin h) Ympäristökatastrofiin i) Ilmaston ääri-ilmiöiden aiheuttamiin ongelmiin 6. Miten arvioit seuraavia yhteiskunnan turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä väit- tämiä asteikolla 5-1, jossa 5=täysin samaa mieltä ja 1=täysin eri mieltä. 6.1 Politiikan hyväksyttävyys 6.1.1. Valtiolla on keskeinen rooli kansalaisten fyysisen turvallisuuden takaamisessa 6.1.2. Valtiolla on keskeinen rooli kansalaisten riittävän toimeentulon turvaamisessa 6.1.3. Valtiolla on jatkossa entistä vähemmän mahdollisuuksia taata kansalaisten fyysistä tur- vallisuutta 6.1.4. Valtiolla on jatkossa entistä vähemmän mahdollisuuksia turvata kansalaisten riittävä toimeentulo 6.1.5. Eduskunta huolehtii riittävästi Suomen ja suomalaisten fyysisestä turvallisuudesta 6.1.6. Eduskunta panostaa liikaa muiden maiden asioista ja ongelmista huolehtimiseen. 6.2 Turvallisuustekijöitä 6.2.1. Suomi on turvallinen maa 6.2.2. Lasten on turvallista liikkua asuinalueellani ilman aikuisten valvontaa 6.2.3. Kaupunki on maaseutua turvallisempi asuinympäristö 6.2.4. Asuinalueiden eriarvoistuminen on Suomessa kasvava ongelma 78 6.2.5. Rikoksentekijät saavat Suomessa liikaa ymmärrystä 6.2.6. Rikoksenuhrit saavat useimmiten oikeudenmukaista kohtelua 6.2.7. Kaikki Suomen kansalaiset ovat tasa-arvoisia 6.2.8. Suomessa asuviin ulkomaalaisiin voi luottaa 6.2.9. Vapaaehtoistoiminta lisää lähiympäristöni turvallisuutta 6.3 Turvattomuustekijöitä 6.3.1. Ihmisten eriarvoistuminen on keskeinen turvattomuustekijä Suomessa 6.3.2. Media lietsoo pelkoa ja turvattomuutta 6.3.3. Uutisotsikot herättävät minussa pelkoa 6.3.4. Tulevaisuudessa teknologia vähentää ihmisten välistä vuorovaikutusta 6.3.5. Vahinkoa aiheuttavat säätilanteet yleistyvät (esim. myrskyt, rankkasateet, tukalat hel- teet) 7. Onko asuinalueesi turvallisuus muuttunut kolmen viimeisen vuoden aikana? 1=Turvallisuus on vähentynyt merkittävästi 2=Turvallisuus on vähentynyt jonkin verran 3=Ei muutosta 4=Turvallisuus on lisääntynyt jonkin verran 5=Turvallisuus on lisääntynyt merkittävästi 8. Koetko itsesi turvattomaksi, kun näet ympärilläsi: - Köyhyyttä ja huono-osaisuutta (Kyllä, En) - Työttömyyttä (Kyllä, En) - Alkoholin ja päihteiden käyttöä (Kyllä, En) - Yksinäisiä ihmisiä (Kyllä, En) - Ihmisten muuttavan pois asuinalueeltasi (Kyllä, En) - Kerjäläisiä (Kyllä, En) - Graffiteja (Kyllä, En) 9. Kuinka suuri merkitys seuraavilla tahoilla on mielestäsi turvallisuuden tunteen lisäämi- sessä? (6=Hyvin suuri, 5=Melko suuri, 4=Keskinkertainen, 3=Melko pieni, 2=Hyvin pieni, 1=Ei ollen- kaan) - Poliisi - Puolustusvoimat - Pelastuslaitos - Terveyspalvelut - Sosiaalipalvelut - Kansalaisjärjestöt - Kirkko, seurakunnat ja muut uskonnolliset yhteisöt - Perheet ja suvut - Ystävät ja muu lähipiiri - Jokainen ihminen itse 10. Mitkä seuraavista ovat mielestäsi pienten lasten (alle 10 v.) suurimmat turvattomuusteki- jät? - Liikenne - Yksinäisyys - Koulukiusaaminen - Rikoksen uhriksi joutuminen - Tapaturmat - Vanhempien kiire - Vanhempien välinpitämättömyys - Vanhempien päihteidenkäyttö - Vanhempien taloudelliset ongelmat (köyhyys) - Sairaudet - Joku muu, mikä? 11. Mitkä seuraavista ovat mielestäsi vanhusten suurimmat turvattomuustekijät? - Liikenne - Yksinäisyys 79 - Päihteet - Rikokset - Tapaturmat - Ulkopuolisen avun riittämättömyys - Köyhyys - Muistisairaudet - Fyysiset sairaudet - Joku muu, mikä? JULKISESTI RAHOITETTUJEN PALVELUJEN MAKSULLISUUS 12. Mitkä seuraavista, julkisesti rahoitetuista palveluista voisivat olla nykyistä enemmän mak- sullisia? - Perusterveydenhuolto - erikoissairaanhoito - päihdehoitopalvelut - mielenterveyspalelut - perusopetus - lukio ja ammatillinen opetus - yliopisto - kirjasto - Päivähoito - kirkko - vanhustenpalvelut 80 TAUSTAKYSYMYKSET Asuinpaikka: 1 haja-asutusalue 2 maaseudun taajama (kirkonkylä) 3 pieni kaupunki, jossa alle 30 000 asukasta 4 kaupunki, jossa 30 000–100 000 asukasta 5 suurkaupunki, jossa yli 100 000 asukasta Vastaajan asuinkunta: Ikä ------------ Sukupuoli 1 Mies 2 Nainen Oletko: 1 Yksin asuva 2 Yksinhuoltaja 3 Parisuhteessa ilman lapsia 4 Parisuhteessa, lapsia 5 Vanhempien kanssa 6 Muu Ovatko tai olivatko vanhempasi syntyperäisiä suomalaisia? Kyllä Ei En halua kertoa Mikä on korkein suorittamasi koulutusaste? 1 kansakoulu tai peruskoulu 2 ammattitutkinto 3 ylioppilastutkinto 4 opistotason tai AMK-tutkinto 5 korkeakoulututkinto 6 muu, mikä _______________ Mihin seuraavaan ryhmään kuulut tällä hetkellä?  1 Opiskelija  6 Johtavassa asemassa  2 Eläkeläinen  7 Yrittäjä  3 Työtön  8 Maanviljelijä  4 Työntekijä  9 Kotiäiti / -isä  5 Toimihenkilö  10 Muu Riittävätkö tulonne tavanomaisiin menoihin kuukausittain:  1 suurin vaikeuksin  2 vaikeuksin  3 helposti  4 hyvin helposti 81 LIITE 2: KANSALAISKYSELYN PERUSKOHDERYH- MÄN (N=3 000) TAUSTATIEDOT Maakunta % Lappi 3,6 % Kainuu 1,6 % Pohjois-Pohjanmaa 7,9 % Etelä-Pohjanmaa 3,8 % Keski-Pohjanmaa 1,2 % Pohjanmaa 1,5 % Pohjois-Karjala 3,0 % Etelä-Karjala 2,3 % Pohjois-Savo 5,3 % Etelä-Savo 2,8 % Pirkanmaa 9,8 % Satakunta 4,7 % Keski-Suomi 5,4 % Varsinais-Suomi 8,8 % Päijät-Häme 4,0 % Kanta-Häme 3,4 % Uusimaa 27,2 % Kymenlaakso 3,6 % Yhteensä: 100,0 % Suuralue % Etelä-Suomi 49,4 % Länsi-Suomi 25,2 % Itä-Suomi 12,7 % Pohjois-Suomi 12,7 % Yhteensä: 100,0 % Tilastollinen kuntaryhmä % Kaupunkimaiset kunnat 68,5 % Taajaan asutut kunnat 15,9 % Maaseutumaiset kunnat 15,6 % Yhteensä: 100,0 % Ikäryhmä % 18-34 27,4 % 35-44 15,4 % 45-54 18,3 % 55-64 19,0 % 65-79 19,9 % Yhteensä: 100,0 % Sukupuoli % Mies 49,5 % Nainen 50,4 % Yhteensä 100,0 % Asuinpaikka % Haja-asutusalue 15,7 % Maaseudun taajama (kirkonkylä) 15,7 % Pieni kaupunki, jossa alle 30 000 asukasta 15,3 % 82 Kaupunki, jossa 30 000 - 100 000 asukasta 20,3 % Suurkaupunki, jossa yli 100 000 asukasta 33,0 % Yhteensä: 100,0 % Talouden tyyppi % Yksin asuva 24,6 % Yksinhuoltaja 2,5 % Parisuhteessa ilman lapsia 20,8 % Parisuhteessa, lapsia 48,4 % Vanhempien kanssa 2,6 % Muu 1,0 % Yhteensä: 100,0 % Vanhempien syntyperäinen suomalaisuus % Kyllä 96,7 % Ei 1,6 % En halua kertoa 1,7 % Yhteensä: 100,0 % Ylin koulutusaste % Kansakoulu tai peruskoulu 14,2 % Ammattitutkinto 31,4 % Ylioppilastutkinto 10,1 % Opistotason tai AMK-tutkinto 26,0 % Korkeakoulututkinto 18,2 % Muu 0,0 % Yhteensä: 100,0 % Nykyinen ammattiasema % Opiskelija 7,5 % Eläkeläinen 26,8 % Työtön 5,4 % Työntekijä 32,0 % Toimihenkilö 14,0 % Johtavassa asemassa 3,8 % Yrittäjä 6,5 % Maanviljelijä 1,5 % Kotiäiti / -isä 2,3 % Muu 0,2 % Yhteensä: 100,0 % Tulojen riittävyys tavanomaisiin menoihin kuu- kausittain % Suurin vaikeuksin 8,1 % Vaikeuksin 19,4 % Helposti 54,7 % Hyvin Helposti 17,8 % Yhteensä: 100,0 % 83 LIITE 3: HAASTATTELUKYSYMYKSET Turvallisuustilanne ja ilmiöt Mitkä ovat kriittisimpiä tekijöitä tällä hetkellä kansalaisten turvallisuuden kannalta? Millaisiin ilmiöihin yhteiskunnassa ei ole riittävästi varauduttu? Miten turvallisuustilannetta voi seurata? Millaista indikaattoritietoa organisaationne kerää? Varautuminen ja turvallisuustoimet Millaisia muutoksia oma organisaatio on kohdannut/tulee jatkossa kohtaamaan suhteessa toi- mintakenttään? Onko omaa toimintaa ohjaava lainsäädäntö ja ohjeistukset riittävät? Onko sääntelyä va- raa/mahdollista/tarpeen purkaa? Miten turvallisuustoiminta tulisi jatkossa organisoida? Mitkä turvallisuustoimet ovat yksiselitteisesti viranomaistehtäviä ja mitkä soveltuvat järjestö- jen, yksityisten palveluntuottajien tai yksittäisten kansalaisten tehtäväkenttään? Mistä asioista kansalaiset voisivat itse ottaa enemmän vastuuta? 84 LIITE 4: UUDET, VANHAT JA MAHDOLLISET UHAT Haastatteluaineistosta poimittiin erilaisia uhkia ja ne jaoteltiin alla olevaan taulukkoon sen pe- rusteella, ovatko niin sanottuja uusia vai vanhoja uhkia ja onko niihin varauduttu riittävästi. Taulukko7: Erilaiset uhat varautumistason perusteella jaoteltuna Mahdollista, ei todennäköistä, on varauduttu Ydinvoimaon- nettomuus Ympäristöka- tastrofi Pandemiat Uudet uhat, ei riittävästi va- rauduttu Kyber, teknolo- gia- ja yritysvakoilu Ympäristöriskit, sään ääri-ilmiöt Hybridiso- dankäynti Yhteiskunnalli- sen keskustelu- kulttuurin ja henkisen ilma- piirin rappeutu- minen Ilmas- tonmuutoksen seurausvai- kutukset, mm. Afrikka-pako- laisuus ”Vanhat uhat”/ Huoli, ei riittä- västi varau- duttu Pitkät sähkökatkokset Suuronnetto- muudet ja eva- kuointitarve suurelle ihmis- määrälle Kv. talouden muutosten ai- heuttamat häi- riöt pankki- ja rahoitusjärjes- telmän toimi- vuudessa Väestön polari- soituminen Taloustilanne Kaikki taulukossa 7 mainitut uhkakuvat koettelevat yksilöiden lisäksi koko yhteisön ja elinkei- noelämän resilienssiä. Niiden mittasuhteet ja vaikutusten pitkäaikaisuus vaihtelevat suuresti, samoin uhkien aiheuttamat ihmishenkiin kohdistuvat, aineelliset ja taloudelliset menetykset. Yhteistä erilaisille uhkatekijöille on se, että ne ovat useimmiten paikallisia eivätkä sotatilaa lu- kuun ottamatta kosketa koko valtiota. Suuronnettomuudessa ja terroriteossa suurimpana uh- kana kansalaisten turvallisuudelle pidetään erilaisia seurausvaikutuksia. Haastatteluissa nou- see huoli yhteiskunnan infrastruktuurin toimivuudesta, erityisesti sähköverkon ja siihen liitty- vien viestintäyhteyksien ja rahatalouden hoito (taulukko 8). Yhtenä suurena uhkana pidettiin taloudellista tilannetta, joka vaikuttaa myös siihen, ettei varautumisen ja suojaustason kohot- tamiseen ole riittävästi resursseja sotilaallisen puolustuksen, kyberturvallisuuden ja arjen tur- vallisuuteen mukaan lukien terveysuhkien saralla. Taulukko 8: Suomalaisen yhteiskunnan heikkoudet ja vahvuudet turvallisuu- den kannalta Heik- koudet Syrjäseutujen autioi- tuminen Häiriötolerans- sin heikkenemi- nen Peru- sosaaminen heikkoa (ensi- apu, sammu- tustaidot) Euroopan turval- lisuusympäristön heikkeneminen Median in- formaatiovai- kuttaminen, dis- informaatio, vääristely Päätöksenteko pri- orisointitarpeista hankalaa Infran (sähkö ja viestintä) toimi- vuus pitkissä ja laajoissa poik- keustilanteissa Evakuointitarve suurelle ihmis- joukolle tai laa- jalle alueelle Sote-uud- istuksen viivästyminen Informaatiotulva ja lähdekritiikin puute Mah- dollisuu- det Omaehtoinen varau- tuminen ja kansalaistaidot Toiminnan koordinointi Tur- vallisuus- komitean kautta Lainsäädännön uudistamis- tarpeet Kuntien ja yritys- ten valmius- ja varautumissuun- nitelmat Kotien turvalait- teet ja ”älytek- nologia. Vakuu- tusyhtiöiden ja poliisin yhteistyö asiassa Meriliikenteen toimi- vuus Tiedustelu- ja analyysitoiminta Järjestöt ja yksi- tyiset palvelut kunnallisten tu- kena Digitalisaatio Aktiivisuus kan- sainvälisillä foo- rumeilla myös proaktiivisesti VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINTA vn.fi/teas ISSN 2342-6799 (pdf) ISBN 978-952-287-214-2 (pdf)