Huomisen ruoka Kansallisen ruokastrategian taustaraportti Maa- ja metsätalousministeriö 2/2010 Helsinki 2010 Julkaisun nimi: Huomisen ruoka – Kansallisen ruokastrategian taustaraportti Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö Raportin toimitus: Kaisa Karttunen, Ruokastrategiaryhmä Kannen kuvat: MMM kuva-arkisto ja Pro Kala Ry Taitto ja paino: Yliopistopaino, 2010 ISBN 978-952-453-574-8 (Painettu) ISBN 978-952-453-575-5 (Verkkojulkaisu) ISSN 1238-2531 (Painettu) ISSN 1797-397x (Verkkojulkaisu) Huomisen Ruoka – taustaraportin kirjoittajat Esipuhe Simo Palokangas, Ruokastrategiaryhmä Luku 1 Kaisa Karttunen, Ruokastrategiaryhmä Luku 2.1 Johanna Mäkelä, Kuluttajatutkimuskeskus Luku 2.2 Sirpa Kurppa, MTT, Ruokastrategiaryhmä Luku 2.3 Anne Haikonen, MMM Luku 2.4 Ilkka Lehtinen, Tilastokeskus Luku 2.5 Patrik Borg, Ruokastrategiaryhmä Luku 3.1 – 3.3 Kaisa Karttunen, Ruokastrategiaryhmä Luku 3.4 Marja Knuuttila, MTT Luku 3.5 Kyösti Arovuori ja Perttu Pyykkönen, PTT Luku 3.6 Anu Harkki, MTT Luku 3.7 Olli-Pekka Väänänen, MTK Luku 3.8 Pirjo Peltonen-Sainio, Kaija Hakala ja Lauri Jauhiainen, MTT Luku 4.1 Sari Forsman-Hugg, MTT Luku 4.2 Jaana Kotro, MTT Luku 4.3 Satu Raussi, Eläinten hyvinvointikeskus Luku 4.4 Yrjö Virtanen MTT ja Sirpa Kurppa, MTT, Ruokastrategiaryhmä Luku 4.5 Kaisa Karttunen, Ruokastrategiaryhmä Laatikko 1 Laura Alakukku, Helsingin yliopisto Laatikko 2,3,5,6 ja 7 Kaisa Karttunen, Ruokastrategiaryhmä Laatikko 4 Jouko Nieminen, MTK Sisällys Esipuhe 7 1. Johdanto 9 1.1 Ruoka tulevaisuuskysymyksenä 9 1.2 Ruokaan liittyviä käsitteitä 9 2. Ruoka ja kuluttajat 11 2.1 Ruuan kulutuksen tulevaisuus 11 2.2 Kulutuksen ohjaaminen 13 2.3 Elintarvikkeita koskeva kuluttajainformaatio 14 2.4 Ruuan hintakehitys ja kulutusosuus 15 2.5 Ruoka ja terveys 17 3. Ruuan tuottaminen ja tarjonta 20 3.1 Ruuan tuotannon, tarjonnan ja kysynnän maailmanlaajuinen kehitys 20 3.2 Ruuan tuotanto, jalostus, ruokapalvelut ja kauppa Suomessa 20 3.3 EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus 26 3.4 Omavaraisuus ja huoltovarmuus ruokajärjestelmässä 28 3.5 Suomen elintarviketeollisuuden kilpailukykyyn vaikuttavat tekijät 29 3.6 Suomalaisen elintarvikealan innovaatiotoiminnan edistäminen 32 3.7 Ruokajärjestelmään liittyvä osaaminen, sen nykytila ja kehittäminen 34 3.8 Ilmastonmuutos vie suomalaisen kasvintuotannon kohti uutta aikakautta 35 4. Ruuan kulutuksen, jakelun ja tuotannon vastuullisuus 38 4.1 Ruuantuotannon vastuullisuudesta kilpailukykyä 38 4.2 Vastuullisuuden todentaminen ja laatujärjestelmät 40 4.3 Eläinten hyvinvointi 42 4.4 Ruuan ympäristövaikutuksista 45 4.5 Ruuan turvallisuus 46 6TAULUKOT Taulukko 1. Ruuan osuus kuluttajahintaindeksissä vuosina 1951–2005, prosenttia 15 Taulukko 2. Ruuan reaalihintaindeksi 1994=100 vuosina 1994–2010 16 Taulukko 3. Arvio elintarviketalouden kokonaisrahavirroista vuonna 2008 21 Taulukko 4. Osaaminen ja kehittämistarpeet ydinruokaketjussa 34 Taulukko 5. Tärkeimmät suomalaisen kasvintuotannon tuotantokyvyn parantamiseen liittyvät ilmastonmuutokseen sopeuttamistarpeet sekä toimenpide-ehdotukset 36 Taulukko 6. Ennakoidut ajankohdat eräille keskeisimmille suomalaisen peltokasvituotannon muutoksille, joita ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttää 36 KUVAT Kuva 1. Kulutuksen ohjauksen mekanismit ja vaikutuskanavat 13 Kuva 2. Koko kuluttajahintaindeksin ja ravinnon hintakehitys 1994–2010 maaliskuu, 1994=100 16 Kuva 3. Ruuan reaalihinta Suomessa 1994–2010, 1994=100 16 Kuva 4. Elintarvikkeiden hintojen muutos EU-maissa vuodesta 2005 helmikuuhun 2010 16 Kuva 5. Kasvisten kulutus eri maissa 17 Kuva 6. Ketjun eri osien osuudet elintarvikkeiden kulutusmenoista 31 Kuva 7. Elintarvikeketjun vastuullisuuden ulottuvuudet 38 LAATIKOT Laatikko 1. Ruuantuotannon teknologisia haasteita 22 Laatikko 2. Arvonlisäveron laskusta odotetaan kasvuruisketta ravintola-alalle 24 Laatikko 3. Kaupan julkinen ohjaus 25 Laatikko 4. Dohan WTO-neuvottelujen näköpiirissä olevat tulokset maataloudessa 27 Laatikko 5. Julkinen tutkimus- ja kehittämisrahoitus 33 Laatikko 6. Tunnustusta eläintautien torjuntatyölle 45 Laatikko 7. Vapaaehtoinen “tuotettu ilman geenitekniikkaa” merkintä 48 7Esipuhe Valtioneuvoston kanslia asetti 20.11.2009 johtoryhmän valmistelemaan kansallista ruokastrategiaa. Tehtävänannon taustalla ovat mm. elintarvikkeiden kysynnän ja tarjonnan globaalit vaihtelut, jotka vaikuttavat yhä enemmän myös Suomen tilanteeseen. Pidemmällä aikajänteellä ruuan ja puhtaan juomakelpoisen veden saatavuus ja riittävyys eivät ole maailmanlaajuisesti enää itsestäänselvyyksiä. Jokaisella kansakunnalla on tarve varmistaa ruuan saanti väestölleen. Tämä tulee olemaan monessa maassa entistä suurempi ja keskeisempi tehtävä. Tänä päivänä Suomen pohjoinen sijainti, lyhyt kasvukausi ja monia maita kylmemmät olosuhteet aiheuttavat kansain- välisen kilpailukyvyn kannalta haasteita. Pitkällä aikavälillä ilmaston lämpeneminen ja monien alueiden kuivuminen voivat johtaa suuriin muutoksiin, jotka vaikeuttavat ruuantuotantoa eri alueilla. Suomessa, jossa sadanta on suurempi kuin haihtuminen, voi muutos luoda meille myös uusia mahdollisuuksia. Se voi merkitä meille suurempaa vastuuta myös maamme ulkopuolella olevien ihmisten ruokkimisesta. Toimeksiannon mukaan strategiatyön tavoitteena on löytää keinoja, joilla voidaan mahdollisimman hyvin turvata koti- maisen ruokasektorin kilpailukyky ja toimintaedellytykset sekä elintarvikkeiden huoltovarmuus tulevaisuudessa. Muut- tuvan toimintaympäristön vuoksi tarvitaan pitkän aikavälin suunnittelua ja tavoitteita, joiden varaan koko ruokajärjes- telmää koskevia päätöksiä voidaan kestävästi rakentaa. Johtoryhmä katsoi strategisen kehityksen kannalta sopivaksi aikajänteeksi kaksikymmentä vuotta nykyhetkestä eteenpäin. Monet ruokajärjestelmää koskevat megatrendit ovat tunnistettavissa ja niistä tiedeyhteisöt ovat varsin yksimielisiä. Voi kuitenkin tapahtua sellaisia muutoksia, joihin ei ole pystytty varautumaan. Esimerkkinä näistä voidaan mainita äskeiset Islannin tulivuorenpurkauksen vaikutukset lentoliikenteeseen. Kansallisen ruokastrategian kehittäminen tuleekin olla mieluummin jatkuva prosessi kuin kertaluonteinen selvitys. Johtoryhmä on kiinnittänyt tähän huomiota. Johtoryhmä päätyi jakamaan työn tuloksen kahteen osioon. Tämä raportti taustoittaa koko ruokajärjestelmän tilan- netta, kehitystä ja tulevaisuutta. Kirjoittajiksi tähän osaan on pyydetty sektorin parhaita asiantuntijoita maassamme. Esitän tässä yhteydessä parhaat kiitokset kaikille tämän raportin tekemiseen osallistuneille kirjoittajille ja asiantunti- joille. Toisessa eli toimenpideosassa on johtoryhmän esitykset ja suositukset tarvittavista toimenpiteistä sekä niiden vastuullisista toteuttajista. Helsingissä 18.6.2010 Simo Palokangas 8 91. Johdanto 1.1 Ruoka tulevaisuuskysymyksenä Ruuan kuluttamisen ja tuottamisen tulevaisuuteen vaikuttavat monet jo tunnetut, mutta myös uudet tekijät. Kuluttajien osto- voiman kehittyminen, ruuan suhteellinen hinta ja kulutusmiel- tymysten muutokset vaikuttavat kysynnän kehittymiseen ja kohdentumiseen, samalla kun tarjontaa muovaavat kansainvä- linen kilpailu niin markkinoista kuin luonnonvaroista, globaalin kysynnän kehittyminen ja ilmaston lämpenemisen tuomat muu- tokset. Keskeinen kysymys kuuluukin, pystyvätkö tuotteiden, menetelmien ja organisaatioiden tutkimus, kehitys ja innovaa- tiot tuottamaan kestäviä ratkaisuja ilmastonmuutokseen sekä rajallisten luonnonvarojen ja markkinoiden heilahtelujen ai- kaansaamiin ongelmiin. Ja missä määrin kysyntää voidaan ja tulee ohjata tarjolla olevalla tuotevalikoimalla ja siitä saataval- la informaatiolla sekä julkisella ohjauksella ja säätelyllä. Vuonna 2009 kotimainen ruokajärjestelmä palveli 5,35 miljoo- naa suomalaista kuluttajaa oman tuotannon ja tuonnin avulla. Vuonna 2020 kotimaisten kuluttajien määrän arvioidaan olevan 5,6 miljoonaa ja 2030 lähellä 5,9 miljoonaa. Ruokaa tarvitaan joka päivä, minkä turvaaminen ja varmistaminen tapahtuvat yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöllä. Ruuan tuottaminen, jalostaminen, jakelu sekä ruuan valmistus ammattikeittiöissä työllistävät merkittävän määrän suomalaisia. Ruualla on siten vahva yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen ulottuvuus. Suomen ruokasektori on osa EU:n ruokasektoria ja tiiviissä yh- teydessä globaaleihin muutoksiin, kuten esimerkiksi viljan hin- tavaihtelut ovat osoittaneet. Suomalaiskotitalouksissa kaupasta ostettujen elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien osuus kulutusmenoista oli runsas 12 prosenttia vuonna 2006. Osuus vaihteli ylempien toimihen- kilöiden 10 prosentista ja eläkeläisten 15 ja työttömien 16 pro- senttiin. Kun mukaan otetaan ruokailu kodin ulkopuolella, kului ruokaan keskimäärin vajaat 18 prosenttia kotitalouksien kulu- tusmenoista. Kuluttajien toiveet ja odotukset ruuan suhteen muodostuvat yhä moninaisemmiksi. Osalle ruoka on harrastus ja nautinnon lähde, jolloin hyvä maku on tärkeimpiä valintaperusteita. Huoli ympäristöstä ja eläinten hyvinvoinnista vaikuttavat valintoihin osalla kuluttajista. Ruuan alkuperä, jäljitettävyys ja terveellisyys ovat myös tärkeitä osalle kuluttajista toisten painottaessa jat- kossakin eniten hintaa. Arjen ajankäyttöongelmien helpottami- seen haetaan uusia ratkaisuja, kuten uudenlaisia ruokaan liit- tyviä palveluja ja valmiita ateriakokonaisuuksia. Ruuan ja ter- veyden yhteydet pysyvät väistämättä tulevaisuudenkin asialis- talla. Erilaistuvaan kysyntään vastaaminen kotimaassa ja uusi- en asiakasryhmien jatkuva kartoittaminen vientimarkkinoilta ovat kotimaisen ruokajärjestelmän tulevaisuuden elinehtoja. Seuraavan 50 vuoden aikana ruuan globaali kysyntä kasvaa 70–85 ja veden 30–85 prosenttia. Puhtaan veden niukkuudes- ta muodostuu maailmassa kasvava ongelma, josta jo nyt kärsii joka kuudes ihminen. Lisämaan ottaminen viljelykäyttöön hi- dastuu potentiaalisen viljelymaan vähetessä, joten maatalou- den tuottavuutta on saatava parannettua. Haasteeksi muodos- tuvat tarve käyttää viljaa ja valkuaiskasveja kasvavaan eläin- peräisen ruuan tuotantoon, ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus sekä sään ääri-ilmiöt. Peltoa käytetään yhä enemmän myös biopolttoaineiden tuottamiseen. Väestön kasvun, kaupungistumisen ja elintason nousun myötä tapahtuva kulutustottumusten muutos kehittyvissä maissa lisää erityisesti eläinten rehun globaalia kysyntää. Niukkuus elintar- vikkeiden tarjonnassa suhteessa kysyntään nostaa hintoja ja kannustaa niiden tuotantoon liittyvien innovaatioiden kehittä- mistä. Ilmastonmuutos on suurin maailman ruuantuotannon tulevai- suutta muovaava tekijä. Jos lämpötilan nousu jää alle 2 asteen, maailman kokonaisruuantuotanto ei välttämättä laske, mutta alueelliset vaikutukset ovat suuria. Pohjoisen maataloustuotan- to kasvaa ja kuivien ja puolikuivien alueiden ja rannikkoseutu- jen tuotanto vähenee. Kysymys ruuasta ja vesivaroista on tule- vaisuudessa mitä suurimmassa määrin myös turvallisuuspoliit- tinen kysymys. Lähteet: • VNK 2009. Yhdessä ja erikseen. Maailma ja Suomi 2010-luvulla. Toimintaympäristökuvaus ministeriöiden tulevaisuuskatsausten taustaksi. VNK:n julkaisusarja 33/2009. • Marja-Liisa Tapio-Biströmin luento 10.2.2010 OECD:n maatalousministerikokouksen valmisteluseminaarissa. • Tilastokeskuksen web-tietokanta: http://pxweb2.stat.fi • Tilastokeskus. Katsaus kulutuksen muutoksiin. http://www.tilastokeskus.fi/til/ktutk/2006/ ktutk_2006_2009-06-08_kat_001_fi.html 1.2 Ruokaan liittyviä käsitteitä Tässä raportissa puhutaan mm. ruokastrategiasta, ruokaturvas- ta, ruuan turvallisuudesta, ruokaketjusta, ruokapalveluista, ruo- kajärjestelmästä, omavaraisuudesta, kotimaisuudesta ja huol- tovarmuudesta. Mutta mitä niillä tarkoitetaan? Ruokastrategia tarkoittaa ruokaan liittyvää pitkän aikavälin arviointia sekä tavoitteen asettelua ja niiden saavuttamiseksi tarvittavien keinojen määrittelyä. Ruokaturva on kansainväli- sesti käytetty termi ja ruokaturvan sanotaan toteutuvan, kun kaikilla kansalaisilla kaikkina aikoina on sekä saatavilla että 10 mahdollisuus hankkia riittävä, terveellinen ja itselleen sopiva ruoka. Huoltovarmuus tarkoittaa kykyä sellaisten yhteiskun- nan taloudellisten toimintojen ylläpitämiseen, jotka ovat vält- tämättömiä väestön elinmahdollisuuksien turvaamiseksi vaka- vissa häiriöissä ja poikkeusoloissa. Ruuan tuotanto ja jakelu ovat näistä yksi hyvä esimerkki. Ruuan turvallisuus taas tar- koittaa sitä, ettei ruoka sisällä ihmisille vaarallisia tai haitallisia aineita tai ominaisuuksia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilai- set jäämät, taudinaiheuttajat ja vierasaineet. Ruokaketjulla on perinteisesti tarkoitettu melko suoraviivai- seksi yksinkertaistettua ruuan kulkureittiä alkutuotannosta ja- lostuksen kautta kauppaan ja kuluttajille. Ketju on kuitenkin todellisuudessa huomattavan monimutkainen ja siinä on erilai- sia haaroja, sivuvirtoja, takaisinkytkentöjä ja oikoteitä. Tulevai- suudessa monimuotoisuus tullee vain lisääntymään, koska esi- merkiksi ruokapalvelujen merkitys kasvaa ja uusia yhteyksiä syntyy eri toimijoiden välille. Monessa yhteydessä onkin alettu puhua ruokajärjestelmästä, joka ketjua paremmin kuvaa tuo- tannon, jakelun ja kulutuksen moninaisia suhteita, erilaisia si- vuvirtoja, tukipalvelujen roolia sekä julkisen vallan osuutta jär- jestelmän ohjauksessa. Tässä raportissa käytetään sekä ruoka- ketju- että ruokajärjestelmä-nimikettä, mutta lähtökohtaisesti ymmärretään, että tämän päivän toimijoiden moninaisia suh- teita ei voida kuvata suoralla ketjulla. Ruokapalvelu on yleisnimi erilaiselle julkisen sektorin järjes- tämälle tai yksityisen sektorin ravintoloiden tarjoamalle ruuan valmistus- ja jakelutyölle. Sillä on Suomessa kasvava merkitys. Omavaraisuutta käytetään kuvaamaan suomalaisen tuotan- non määrän suhdetta Suomessa kulutettuun ruokaan. Meillä omavaraisuus useissa tuotteissa on lähellä sataa, mutta osa tuotannosta viedään ulos ja meille myös tuodaan runsaasti ruu- an ja rehujen raaka-aineita ja valmiita elintarvikkeita. Omava- raisuus ei yleensä ota huomioon tuotantoon tarvittujen panos- ten alkuperää. Kuluttajien hankkiman tai ruokapalveluissa syö- män ruuan alkuperää kuvaavasta kotimaisuudesta ja koti- maisuusasteesta on erilaisia arvioita. Kaupassa olevien tuot- teiden valikoimasta ulkomaisten tuotteiden osuus on huomat- tavasti suurempi kuin kuluttajan ostaman ruuan määrästä. Ar- viot kotimaisuudesta vaihtelevat 60–80 prosentin välillä. 11 2. Ruoka ja kuluttajat 2.1 Ruuan kulutuksen tulevaisuus Viime aikoina Suomessa on keskusteltu paljon ruoasta. On pu- huttu niin suomalaisesta ruokakulttuurista kuin ruoan ympäris- tövaikutuksista. Samalla on pohdittu ruoan kulutuksen tulevai- suutta, jonka osalta näyttää olevan varmaa vain se, että on vai- kea osoittaa yhtä selvää kehityssuuntaa, jonka ympärille kulut- tajien ruokaan liittyvät valinnat kietoutuisivat. Erilaisten ske- naarioiden avulla on pyritty herättämään ajatuksia siitä, mihin suuntaan haluaisimme kehityksen Suomessa kulkevan. Myös kuluttajat tulevat kohtaamaan moninaisia vaihtoehtoja, joiden välillä he voivat tehdä enemmän tai vähemmän periaat- teellisia valintoja. Toisaalta valintoja kehystävät kuluttajien eri- laiset taloudelliset ja kulttuuriset voimavarat. Nykyisen Suo- messa pääsääntöisesti vallitsevan yltäkylläisyyden ja sen jatku- misen rinnalle on entistä useamman esitetty näkemyksiä, jotka kantavat huolta ruoan ja sen tuottamiseen tarvittavien resurs- sien riittävyydestä ja saatavuudesta. Samalla kuluttajien roolit ja ajatukset omista vaikutusmahdollisuuksista ovat moninaiset. Osa kuluttajista voi vapaammin valita tarjolla olevista vaihto- ehdoista itseään ja maailmankatsomustaan miellyttävät vaih- toehdot tai erikoistuotteet toisten tyytyessä tai joutuessa tyyty- mään edullisempaan massatuotantoon. Usein kuluttajat näh- dään vain ostajina markkinoilla ja helposti unohdetaan, että asiakkuus on vain yksi tapa vaikuttaa. Kuluttajat ovat myös kan- salaisia, jotka voivat vaikuttaa ruoan tuotannon ja kulutuksen kehityssuuntiin muilla keinoilla kuin kukkaroillaan. Myös val- tiolla on käytössään monenlaisia ohjauskeinoja vaikuttaa ruoan kulutukseen. Silti tulevaisuudessa todennäköisesti korostuu ruoan valinnan politisoituminen osana eettistä tai vastuullista kulutusta. Ruoan kulutus on konkreettinen ja henkilökohtainen tapa ottaa kan- taa. Luomu- ja lähiruoan suosimisen kautta on mahdollista omilla valinnoillaan tukea hyväksi katsomiaan ruoan tuotannon suuntia tai kieltäytymällä eläinkunnan tuotteista ottaa kantaa eläinten oikeuksiin ja globaaliin ruokatilanteeseen. Toisaalta ruoka on myös valtioiden välinen kysymys, jossa poliittiset ja ruoan tuotannon järjestelmät kohtaavat. Ruoan alkuperä on yhä merkittävä, mutta se ei ole vain nationalistista kotimaisuu- den puolustamista, vaan kiinnostus tuotteiden alkuperään liit- tyy myös elintarvikkeen tuotantotapoihin ja niiden ekologisuu- teen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Pyrkimys elintar- vikkeiden jäljitettävyyteen ja elintarvikeketjun läpinäkyvyyteen on sekä paikallinen että globaali kysymys. Ruoan tuotannon erilaiset suuntaukset ”puhuttelevat” erilaisia kuluttajia. Suomessa luotetaan vahvasti teknologian kykyyn ratkaista nykyisiä ja tulevia ongelmia. Ruoan tuotanto teknolo- gisoituu uusien innovaatioiden myötä. Funktionaaliset elintar- vikkeet ja geenitekniikan hyödyntäminen ovat osa tätä kehitys- suuntaa. Teknologia nähdään myös arkisen elämän helpottaja- na. Älyjääkaappi optimoi sekä ostokset että räätälöi ruokavali- ot ja keskustelee keittiön muiden koneiden kanssa päivän ruo- kalistasta. Luottamus teknologian kykyyn arjen yksinkertaista- jana saa vastapainokseen toiveen ”luonnollisesta” tuotannos- ta ja mahdollisimman vähän käsitellyistä ja ”aidoista” elintar- vikkeista, joihin usein liitetään käsityömäisyys. Lisääntyvä tieto ravitsemuksen ja terveyden välisestä yhteydes- tä syventyy ja täsmentyy jatkuvasti, mutta silti kuluttajat ovat ruoan valinnan ongelman edessä erilaisista täsmäruoista huo- limatta. Tietämys terveellisestä tai ympäristömyötäisestä syö- misestä ei aina ole helposti käännettävissä jokapäiväisiksi toi- mintatavoiksi. Syömisen yksilöllistyminen kiteytyy erilaisissa räätälöitävissä ruokavalioissa. Lisääntyvä tieto modernissa ris- kiyhteiskunnassa merkitsee ruokaan ja syömiseen liittyvien ris- kien arkipäiväistymistä. Tämä edellyttää kuluttajien luottamus- ta ruokaan liittyvien instituutioiden toimintaan, mutta samalla kuluttajien omaa vastuuta toimintatavoistaan korostetaan en- tistä enemmän. Syömisen terveellisyyden rinnalla on otettava huomioon myös ruoan tuotannon ja kulutuksen ympäristövai- kutukset sekä kestävän kehityksen periaatteet koko ruokajär- jestelmän toiminnassa ja tulevaisuuden ruokapolitiikassa. Ruoan kulutus on aina osa identiteettiä, sen muodostumista ja rakentamista. Vaihtoehtojen lisääntyminen ja moninaisuus te- kevät ruoan valinnasta entistäkin aktiivisemman teon. Toisis- taan poikkeavat ruokavaliot luovat erilaisia tyylejä, mutta sa- malla ne tarjoavat turvallisuutta ja tukea vaihtoehtojen runsau- den keskellä. Monesti tulevaisuuden ruoan kulutus nähdään myös voimakkaasti eriytyvän. Toivekuvissa syöminen on haus- kaa, yksilöllisten tarpeiden ja halujen mukaisesti räätälöityä, uhkakuvissa ruokaa tarjotaan letkulla ikäihmisten palvelukes- kuksissa. Tietynlainen ruoka ja syöminen eivät ole osa vain ”meidän” identiteettiämme vaan ne ovat silta ”toisten” maailmoihin. Uu- sien makujen ja ruokamatkailun kautta tutustutaan uusiin kult- tuureihin – myös suomalaiseen ruokakulttuuriin, joka monipuo- listuu maahanmuuttajien tuomien vaikutteiden myötä. Tulevaisuuden skenaarioita Skenaariot eivät ennusta tulevaisuutta, mutta ne tarkastelevat minkälaisia mahdollisia kehityskulkuja on nähtävissä ja minkä- laiset muutosvoimat vaikuttavat niihin. Skenaarioiden tarkoi- tuksena on virittää keskustelua erilaisista vaihtoehtoisista tule- vaisuuspoluista. MIRHAMI 2030 hankkeessa luotiin asiantuntijoiden ja kulutta- jien näkemysten pohjalta neljä vaihtoehtoista skenaariota suo- malaisten ruoan kulutuksesta vuonna 2030. Niistä ensimmäi- 12 nen on Runsaudensarvi, joka jatkaa nykykehitystä korostaen yksilöllisiä valintoja maun mukaan, nopeutta ja helppoutta se- kä palveluja. Kuluttajat hakevat niin terveyttä kuin nautintoja- kin. Kaikesta runsaudesta aiheutuu paljon jätettä ja resurssien hukkakäyttöä, jolloin sekä ihmisten terveys että ympäristön laa- tu heikentyy. Ekotekoja-skenaariossa puolestaan ympäristötietoisuus on Suo- messa jokapäiväistä toimintaa ohjaava periaate. Kaikki ruoka- järjestelmän toimijat sopeuttavat toimintaansa muuttuviin toi- mintaympäristöihin. Maaseutu ja kaupunki ovat vuorovaikutuk- sessa toistensa kanssa. Kuluttajien näkemyksissä ekotehokkuus toteutuu mm. yhteiskeittiöissä ja ruoanjakelupalveluissa. Ske- naarioon liittyvät mm. lähi- ja kasvisruoka, metsästys ja eliöla- jiston monimuotoisuuden ylläpito. Nuukuus ja puute -skenaariossa kulutustottumusten nähdään vahvasti polarisoituvan. Selviytyminen edellyttää sopeutumista, vaikeita valintoja, nuukuutta, kierrätystä ja asioiden jakamista. Yhtäältä käsin tekeminen on trendikästä, toisaalta ruoankal- taisten korvikkeiden käyttöönotto tekee perinteisestä hyvästä ruoasta ylellisyyttä. Suomeen saattaa tulla ympäristöpakolaisia. Myös Teknoelämä-vaihtoehdossa hyödynnetään erilaisia keino- tekoisia, uusiin teknologioihin perustuvia ruokia. Geneettisesti muunneltujen raaka-aineiden käyttö on arkipäiväistynyt. Ihmis- ten etääntyessä ruoantuotannosta raja luonnollisen ja keinote- koisen välillä muuttuu. Väestömuutokset ja muuttuvat ympäris- tö- ja sääolot ovat vaikuttaneet siihen, että perinteisen maata- loustuotannon rinnalle on ollut pakko kehittää vaihtoehtoisia teollisia ja teknologisia ravinnontuotantoprosesseja Ruokamuutos 2030:n skenaariot on rakennettu tiukemmin ne- likenttänä kahden ulottuvuuden, ilmastonmuutoksen voimak- kuuden ja poliittisen toiminnan, varaan. Skenaariot Haasteen hyödyntäjät, Tilaisuuden tuhlaajat, Ääriolojen uhrit ja Vaikeuk- sista selviytyjät esittelevät, miten maailma voisi jäsentyä, jos ilmastonmuutokset yhtäältä ovat rajuja tai lieviä ja toisaalta maailmassa vallitsee globaali poliittinen harmonia tai alueelli- nen eriytyminen. Kuluttajien valintamahdollisuuksiin vaikuttaa paljon, perustuuko toimintaympäristö paikallisiin ratkaisuihin vai ruoan tuotantoa ja kulutusta sääteleviin sopimuksiin. Viime aikoina myös Suomessa on keskusteltu toistuvasti lihasta sekä ympäristön, terveyden että eläinten hyvinvoinnin näkökul- masta. Tuoreessa väitöskirjassa esitetään kolme lihankulutuk- sen skenaariota, joissa pohditaan lihankulutukseen ja sen mah- dolliseen muutokseen vaikuttavia tekijöitä. Ylensyönnistä ro- mahdukseen -skenaariossa ympäristönäkökulmat ja lihaa kor- vaavat tuotteet vaikuttavat kulutukseen äkistikin. Tasainen muutos -skenaariossa ilmastonmuutoskeskustelu vaikuttaa li- hankulutukseen pienin askelin. Hallitsematon muutos -skenaa- riossa muutos tapahtuu äkisti eläintautien seurauksena. Pellolta pöytään vai pöydältä pellolle? Kuluttajien näkökulmasta tulevaisuuden syömiseen vaikuttavat erittäin monet tekijät. Nykyhetki on jo hylännyt ajatuksen ku- luttajista passiivisina tiedon hankkijoina ja vastaanottajina ja korostaa toiminnan kuluttajalähtöisyyden tärkeyttä. Kuluttajat tuottavat itse merkityksiä, mukauttavat ja soveltavat tuotteita omaan elettyyn arkeensa, mikä on otettava huomioon myös tu- levaisuuden ruoan tuotantoa ja kulutusta koskevissa pohdin- noissa. Kuluttajat ovat tärkeä osa suomalaista kestävää ruoka- järjestelmää. Ruoan ja syömisen tulevaisuuden luotaaminen edellyttää ruokajärjestelmän eri toimijoiden, tuotannon ja ku- lutuksen, vuoropuhelua. ”Miten meidän ruokapöytää muuttaa se, jos suomalainen on maailmanlaajuinen trendi vuonna 2030. Koko maailma syö suo- malaista ruokaa. Mitäs me syödään, syödäänkö me edelleen jotain eineksiä vai? Vai ollaanko me ylpeitä, että nyt pitää syö- dä ruisleipää ja lohta ja käydä metsässä marjassa ja sienessä. Tommonenkin asia saattaa vaikuttaa ihan yhtäkkiä. Sukula jos- sain maailman kokkisodassa ja voittaa suomalaisella ruualla kaiken ja kaikki haluaa sitä.” Kuluttaja syksyllä 2007 järjeste- tyssä tulevaisuusverstaassa. Lähteet: • A Future for Food. Addressing Public Health, Sustainability and Equity from Paddock to Plate. Public Health Associa- tion, Australia. February 2009. Saatavilla http://www. phaa.net.su/futurefood.php. • Elintarvikevalintojen ja ohjauskeinojen haasteet globaalis- sa toimintaympäristössä: ravitsemuksellisesta riittävyydes- tä vastuullisiin valintoihin. Sektoritutkimuksen neuvottelu- kunta. Osaaminen, työ ja hyvinvointi 1-2010. Saatavilla http://www.minedu.fi/OPM/Tiede/setu/julkaisut/Osaami- nenx_tyx_ja_hyvinvointi/. • Food 2030. Saatavilla http://www.defra.gov.uk/foodfarm/ food/strategy/ • Manifesto on the Future of Food. Produced by The International Commission • on the Future of Food and Agriculture San Rossore, Italy, July 15, 2003. Saatavilla http:77www.farmingsolutuions. org/pdfdb/manifestoinglese.pdf. • Kirveennummi, Anna, Mäkelä Johanna, Saarimaa Riikka, Timonen, Päivi. 2008. Extreme -valmisruokaa? Pillerit kuluttajien tuottamissa ruoan tulevaisuuskuvissa. Futura 27(3), 26-37 • Kirveennummi, Anna, Saarimaa, Riikka, Mäkelä Johanna 2008. Syödään leväpullia pimeässä. Tähtikartastoja suomalaisten ruoan kulutukseen vuonna 2030. Tulevai- suuden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Turku: Tulevaisuu- den tutkimuskeskus. • Mäkelä, Johanna 2004. Ruoan kulutuksen kehityssuunnat. Futura 1:2004, 7–8. • Mäkelä, Johanna 2002. Syömisen rakenne ja kulttuurinen vaihtelu. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus. 13 • Nieminen-Sundell, Riitta (toim.) 2008. Ruokamuutos 2030. Kansallinen ennakointiverkosto. Saatavilla http://www. sitra.fi/julkaisut/muut/Ruokamuutos2030. pdf?download=Lataa+pdf. • Vinnari, Markus 2010. The Past, Present and Future of Eating Meat in Finland. Turku: Turun kauppakorkeakoulu. Sarja A-3:2010. 2.2 Kulutuksen ohjaaminen Yhteiskunta pyrkii osaltaan vaikuttamaan kulutukseen mones- ta eri syystä, kuten hyvän ravitsemuksen, turvallisuuden, terve- yden ja kestävän kehityksen edistämisen takia. Käytettäviä kei- noja on useita, kuten säädökset, verotuksen ja tukien keinot, kilpailupolitiikka sekä kuluttajille kohdistettu informaatio ja neuvonta. Kuvaan 1 on koottu julkisen ohjauksen mekanismeja ja vaikutuskanavia. Luvussa 2.3 tarkastellaan lähemmin kulut- tajille annettavan informaation ja pakkausmerkintöjen roolia osana kulutuksen julkista ohjausta. Viranomaisten rooli kansanterveyden edistämisessä nähdään helposti joko holhouksena tai vastakkaisen näkemyksen mu- kaan ainoana keinona muuttaa ihmisten päätöksiin ja käyttäy- tymiseen vaikuttavaa toimintaympäristöä. Terveyden edistämi- seen tähtäävien ohjelmien vaikuttavuus on moniselitteinen. Valistuskampanjat ovat tehottomia yksin, mutta yhdessä mui- den viranomaistoimien kanssa ne ohjaavat terveellisempiin asenteisiin ja käyttäytymiseen. Lainsäädännön avulla voidaan päästä muutoksiin, joihin yksilöt omista lähtökohdistaan eivät yksin pääsisi. Tulevaisuudessa ohjauskeinojen vaikuttavuuden varmistaminen on keskeinen tavoite. Ruokaketjua tulisi tarkastella pellolta pöy- tään näkökulman lisäksi myös pöydältä pellolle. Tällöin takai- sinkytkentä ruuan kysynnän trendien vaikutuksesta resurssien käyttöön ja ympäristövaikutuksiin tulisi esiin. Samalla myös si- vuvirtojen jatkojalostaminen ja hävikin takaisinkytkennät laa- jentaisivat ruokatalouden näkökulmia ja tarjoaisivat mahdolli- suuksia aivan uudenlaisiin ratkaisuihin. Nykyään ruokataloutta tarkastellaan joukkona tiukasti rajattuja yhdensuuntaisia kysyn- tä-tarjontaketjuja. Ympäristön kuormituksen kannalta elintarvi- keketjun hävikkeihin puuttumisen on osoitettu olevan potenti- aalisesti vähintään 10 kertaa ekotehokkaampi ohjauskeino kuin jätteiden käsittelyn ohjaus, johon on kiinnitetty paljon huomio- ta ja jota ilman muuta tarvitaan, mutta ei ensisijaisena keinona. Ohjauskeinojen kehittämistä syksyllä 2009 arvioinut työryhmä ehdotti, että Suomessa olevia laajoja aineistoja (esim. ruuan- käyttö- ja kulutustutkimukset sekä elinkaarianalyysit) tulisi hyö- dyntää ja niiden keräämistä kehittää uusien tutkimusteemojen tarkastelua varten, kuten terveellisyys- ja ympäristönäkökulmi- en yhdistämiseen. Työryhmä nosti esille seitsemän teemaa, joi- den puitteissa ohjauskeinoja ja niiden soveltamista tulisi kehit- tää: 1. suomalainen kestävä ruoantuotanto – uusien mahdolli- suuksien ja toimintatapojen tunnistaminen, 2. ruokajärjestel- män kestävyys, 3. innovatiiviset ratkaisut ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin, 4. elintarvikeketjun sivu/jätevirtojen teho- kas hyödyntäminen, 5. ravitsemus- ja ympäristökysymysten yh- täaikainen tarkastelu sekä kansanterveyden että kansantalou- den näkökulmasta, 6. kestävien ruokavalintojen edellytykset ja reunaehdot ja 7. ohjauskeinojen kokonaisvaltainen ja ennakoi- va tarkastelu eri politiikkalohkot huomioon ottaen. Lisäksi me- netelmällisenä kehittämistavoitteena nostettiin esiin tieteiden- välinen ja luova tutkimusote. Huomattavaa on, että em. kaikis- sa kehittämistavoitteissa on mukana sekä tuotannon että ku- lutuksen osuus. Tämä kuvastaa sitä, että myös varsinainen oh- jauskeinojen kehittäminenkin tulisi suunnitella kuluttajalähtöi- sestä näkökulmasta tai vähintään sen huomioon ottaen eikä horisontaalisesti ruokajärjestelmän eri tason toimet toisistaan erillisiksi jättäen. Osto-/maksuhalukkuus, valinnat Ravitsemuksel- lisuusmerkintä Hinta Ympäristö- merkintä Eettinen erilaistaminen Tuotteen erilaistaminen Kilpailu- politiikka Verotus, tuet Muu lain- säädäntö Ohjauskeinot, tavoitteena mm. • Kestävä kehitys • Turvallisuus • Terveellisyys • Kuluttajan vastuullisuus Ohjaus väline, kuluttajalle näkyvä Terveys- väittämät Laatu- merkki Vaikuttavuus Tiedotus, kuluttajainformaatio Vaikuttavuus ohjaustavoitteen kannalta Vaikutus Kuva 1. Kulutuksen ohjauksen mekanismit ja vaikutuskanavat (muokattu Jaana Kotron MTT alkuperäiskuviosta) 14 2.3 Elintarvikkeita koskeva kuluttajainformaatio Elintarvikkeiden pakkausmerkinnät on tehty kuluttajia varten, jotta he voivat vertailla eri tuotteita ja valita itselleen sopivan tuotteen. Merkinnät antavat kuluttajille mahdollisuuden saada tietoa elintarvikkeen koostumuksesta, tuotteen alkuperästä, tuotantotavasta ja oikeasta käytöstä sekä antavat mahdollisuu- den välttää vanhentuneita tuotteita. Merkinnät myös auttavat kuluttajia valitsemaan terveellisempiä tuotteita. Pakkausmer- kinnöillä varmistetaan sekä kuluttajien terveydellistä että ta- loudellista turvallisuutta. Pakkausmerkintöjen on oltava helposti havaittavia, luettavia ja ymmärrettäviä. Elintarvikkeesta vastuussa olevan elintarvike- alan toimijan velvollisuus on huolehtia, että elintarvikkeesta annettavat tiedot ovat totuudenmukaiset ja riittävät. Elintarvik- keiden merkinnät, mainonta ja esillepano sekä tiedot, joita niis- tä kuluttajille annetaan millä tahansa tavalla, eivät saa johtaa kuluttajia harhaan. Elintarvikkeiden merkintöjä koskeva lainsäädäntö Elintarvikelainsäädännössä on yleisiä merkintämääräyksiä, jot- ka koskevat kaikkia elintarvikkeita. Lisäksi on erityisiä merkin- tämääräyksiä, jotka koskevat vain tiettyjä elintarvikkeita tai elintarvikeryhmiä. Niiden mukaiset merkinnät tehdään elintar- vikepakkaukseen yleensä yleisten merkintöjen lisäksi sen mu- kaan kuin asiasta on erikseen säädetty. Unionilainsäädännössä kaikkia elintarvikkeita koskevista pakol- lisista merkintävaatimuksista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/13/EY. Suomessa elintarvikkei- den pakollisia pakkausmerkintöjä koskevat yleiset vaatimukset sisältyvät elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä annettuun kauppa- ja teollisuusministeriön asetukseen 1084/2004. Lähtö- kohtaisesti kansalliset vaatimukset vastaavat EU-lainsäädän- nön vaatimuksia. Suomen kansalliseen lainsäädäntöön on kui- tenkin 1990-luvun alusta lähtien sisältynyt vaatimus ruokasuo- lan määrän ilmoittamisesta tietyissä elintarvikeryhmissä sekä vaatimus tiettyjen elintarvikkeiden ilmoittamisesta voimakas- suolaiseksi. Nämä määräykset perustuvat kansanterveydellisiin syihin. Kuluttajien tarpeet ja odotukset Kauppa- ja teollisuusministeriö asetti elokuussa 2007 työryh- män selvittämään, miten kuluttaja saa tietoa elintarvikkeen tuotantotavasta ja alkuperästä. Työryhmän yleisenä tehtävänä oli tarkastella sitä, onko EU-tasolla harmonisoiduissa pakkaus- merkintävaatimuksissa kansallista liikkumavaraa sekä miten pakkausten informaatiosisältöä voitaisiin parantaa. Erilliskysy- myksenä työryhmän tuli selvittää, olisiko tarvetta ja mahdolli- suuksia saada aikaan elinkeinoelämän toimijoiden välinen va- paaehtoisesti noudatettava merkintäjärjestelmä, jolla kulutta- jalle voitaisiin antaa pakkausmerkinnöissä luotettavaa infor- maatiota siitä, ettei lihatuotteiden tuotantoketjussa ole käytet- ty muuntogeenistä rehuraaka-ainetta. Työryhmä totesi, että elintarvikkeiden merkinnät eivät kaikilta osin vastaa kuluttajien tarpeita ja odotuksia. Kuluttajat ovat kiinnostuneita elintarvikkeiden alkuperästä. Työryhmä totesi, että alkuperän ilmoittamista koskevia vaatimuksia tulee täs- mentää. Työryhmä esitti gm-merkintöjen osalta toimivimmaksi ratkaisuksi unionitasoista lainsäädäntöä merkinnöille lihatuot- teissa, joiden tuotannossa ei ole käytetty muuntogeenistä re- huraaka-ainetta eläinten ruokinnassa. Työryhmä esitti myös reunaehdot, jotka tulisi ottaa huomioon, mikäli tällainen mer- kintä otetaan käyttöön. Merkintä ja sen käytön ehdot olisivat mahdollisesti ulotettavissa myös muihin eläimistä saataviin elintarvikkeisiin. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira antoi alkuvuodesta 2010 ko- timaisille yrityksille sekä valvontaviranomaisille ohjeen vapaa- ehtoisen ”tuotettu ilman geenitekniikka” tai ”gm-vapaa” mer- kinnän käytölle elintarvikkeissa ja rehuissa. Ohjeen mukaan merkinnän tulee aina olla selkeä ja yksiselitteinen eikä se saa johtaa kuluttajaa harhaan. Lainsäädännön kehitys Euroopan komissio antoi 30.1.2008 ehdotuksen Euroopan par- lamentin ja neuvoston asetukseksi elintarvikkeita koskevien tie- tojen antamisesta kuluttajille. Asetusehdotuksella kootaan yh- teen ja saatetaan ajan tasalle elintarvikkeiden merkintöjä kos- kevan lainsäädännön kaksi osa-aluetta: yleiset merkinnät (di- rektiivi 2000/13/EY) ja ravintoarvomerkinnät (direktiivi 90/496/ ETY). Asetusehdotuksen tavoitteena on selkeyttää pakollisten ja va- paaehtoisten merkintöjen välistä rajaa. Elintarvikkeesta annet- tavien tietojen luettavuuden parantamiseksi pakollisten tieto- jen kirjasinkoolle sekä muille luettavuuteen vaikuttaville seikoil- le esitetään asetettavaksi vaatimuksia. Pakollisia tietoja koske- vat vaatimukset vastaavat asetusehdotuksessa suurelta osin voimassa olevan lainsäädännön vaatimuksia. Keskeinen muu- tos on, että ravintosisältötietojen ilmoittaminen olisi lähtökoh- taisesti pakollista. Ehdotuksen mukaan elintarvikkeen alkupe- rämaa olisi ilmoitettava, jos sen ilmoittamatta jättäminen voisi johtaa kuluttajaa olennaisesti harhaan elintarvikkeen alkupe- rän osalta. Tältä osin vaatimus vastaa voimassa olevan lainsää- dännön vaatimusta. Ehdotuksessa tarkennetaan tietyiltä osin alkuperän ilmoittamiseen sovellettavia vaatimuksia. Asetusehdotuksessa täsmennetään elintarvikealan toimijoiden velvollisuuksia elintarvikkeesta annettavien tietojen osalta. Vel- voitteet rajataan niihin toimiin, joista toimija voi omalla toimin- nallaan vastata. Ehdotuksen tavoitteena on myös varmistaa, 15 että elintarvikkeita koskevien tietojen antamiseen sovelletaan samoja periaatteita markkinointikanavasta riippumatta. Ase- tusehdotuksen mukaan etämyynnin, esimerkiksi internetin kautta markkinoitavien elintarvikkeiden olisi täytettävä samat tietovaatimukset kuin perinteisillä tavoilla markkinoitavien. Kansallisia hankkeita Valtioneuvosto teki toukokuussa 2008 periaatepäätöksen kuluttajapoliittisesta ohjelmasta vuosille 2008–2011. Oh- jelmassa on 13 teemaa ja yli 30 hanketta, joiden toimeenpanoa seurataan kuluttajapoliittisen ohjelman ohjausryhmässä sekä kuluttaja-asiain neuvottelukunnassa. Yksi kuluttajapoliittiseen ohjelmaan sisältyvä teema on elintarvikkeista annettavan infor- maation kehittäminen ja hyväksikäyttäminen. ”Tuoreet kasvot 2009 – Pakkausmerkinnät valokeilassa” oli vuoden 2009 kestävä kuluttajille suunnattu kampanja, jonka Evira toteutti yhdessä eri kuluttaja- ja neuvontajärjestöjen kanssa. Ennen kampanjan alkua Taloustutkimus Oy teki Eviran toimeksiannosta joulukuussa 2008 pakkausmerkintöjä koske- van kuluttajakyselyn, jossa haastateltiin noin 1 000 kuluttajaa. Tutkimus osoitti, että elintarvikkeista annettavien tietojen ym- märtämisessä on puutteita. Esimerkiksi päiväysmerkintöjen eroja ei tunneta ja lisäaineet sekoittuvat melko usein haitallisiin vierasaineisiin. Vastaajista 77 prosenttia oli sitä mieltä, että elintarvikkeen alkuperä vaikuttaa ostopäätökseen. Kampanjan aikana tuotettiin kuluttajille tietoa siitä, miksi ja miten elintarvikkeiden merkintöjä olisi syytä lukea. Kampanjan teemoja olivat muun muassa terveelliset valinnat, koostumus- merkinnät, pakkausmerkinnät eri ikävaiheissa, säilyvyys ja päi- väysmerkinnät, muuntogeenisyysmerkinnät sekä elintarvikkeen alkuperä. Vuoden 2010 alussa Taloustutkimus Oy teki seuran- tatutkimuksen sen selvittämiseksi, onko kampanja vaikuttanut kuluttajien tietoisuuteen pakkausmerkinnöistä. Selvityksen mu- kaan kuluttajat lukevat aiempaa enemmän pakkausmerkintöjä. Tiedon lisääntymisen myötä kuluttajat suhtautuvat lisäaineisiin hieman aiempaa myönteisemmin. Sen sijaan kuluttajien tietoi- suus päiväysmerkintöjen eroista ei näytä juurikaan lisäänty- neen. 2.4 Ruuan hintakehitys ja kulutusosuus Vaikka ruuan osuus kotitalouksien kulutusmenoista on jatku- vasti pienentynyt, muutokset ruuan hinnassa saa tunteet edel- leen kuohahtamaan. Keskustelu kävi vilkkaana Suomen liityttyä EU:n jäseneksi vuonna 1995, ruuan maailmanmarkkinahintojen nopeiden muutosten aikana vuosina 2007 - 2008 ja ruuan alv:n alennuksen yhteydessä viime syksynä. Ruuan osuus kulutuksesta on vähentynyt Ruuan osuus kotitalouksien kokonaismenoista on pienentynyt koko Suomen itsenäisyyden ajan. Vielä 1950-luvun alussa lähes joka toinen kulutettu markka meni ruokaan, nyt vain noin 18 prosenttia ja siitäkin viisi prosenttiyksikköä käytetään ravinto- la- ja työpaikkaruokailuun. Lisääntyvä hyvinvointi kanavoituu vapaa-aikaan ja muihin elämän laadun parannuksiin ruuan ja vaatteiden sijaan. Syötyjen kaloreiden määrä on pysynyt sama- na, mutta ruuan jalostusaste ja laatu on noussut. Taulukko 1. Ruuan osuus kuluttajahintaindeksissä vuosina 1951–2005, prosenttia 1951 1967 1985 2005 Kaupparuoka 41,7 28,3 18,7 13,3 Ravintola- ja työpaikkaruokailu 1,5 3,0 4,1 5,0 YHTEENSÄ 43,2 31,3 22,8 18,3 Ruuan osuus kuluttajahintaindeksissä kertoo maan vaurauden ja bruttokansantuotteen tason (Taulukko 1). Useissa kehitys- maissa ruuan osuus kotitalouksien kulutusmenoista ylittää 50 prosenttia. Vanhoissa EU-maissa ruuan osuus kaikista kulutus- menoista vaihtelee 15 ja 20 prosentin välillä. Ruuan hintakehitys vakaata Ruuan reaalihinta eli hintakehitys suhteessa koko kuluttajahin- taindeksiin on säilynyt samalla tasolla koko Suomen EU-jäse- nyyden ajan. Ruuan reaalihinta aleni jäsenyyden alkuvuosina yhdeksän prosenttia. Teollisuus ja kauppa alensivat kuluttaja- hintoja verojen ja tuottajahintojen muutoksen edellyttämällä tavalla. Reaalisesti ruuan hinta laski vuosina 1994 - 2000 yh- teensä noin 14 prosenttia. Ruuan hinta pysyi lähes samalla ta- solla aina vuoteen 2007 asti (Kuva 2). Elintarvikkeiden raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen kohoaminen loppukesällä 2007 nosti ruuan kuluttajahintoja rei- lussa vuodessa 15 prosenttia, reaalisesti 10 prosenttia. Vuonna 2008 ravinnon reaalihinta ylitti ensimmäisen kerran vuoden 1995 tason. Maailmanmarkkinahintojen lasku yhdessä ruuan alv:n alennuksen kanssa on palauttanut hinnat lähelle vuoden 2007 tasoa. Kun viimeistä vuotta ennen EU-jäsenyyttä, vuotta 1994, merki- tään sadalla, ravinnon reaalihintaindeksi oli vuoden 2010 maa- liskuussa 90,1. EU-jäsenyyden ensimmäisenä vuotena indeksi laski 91,8 ja alimmillaan se oli vuonna 2000 pisteluvussa 86,3 (Taulukko 2). Keskimääräistä enemmän on alentunut lihan hin- ta, jonka reaalihintaindeksi oli maaliskuussa 2010 pisteluvussa 71,5. Leipä- ja viljatuotteiden pisteluku oli 89,1 ja maitotalous- tuotteiden 98,6. Hedelmien ja marjojen reaalihintaindeksi oli kivunnut pistelukuun 113,8 ja vihannesten 104,3. 16 Taulukko 2. Ruuan reaalihintaindeksi 1994=100 vuosina 1994–2010 1994 1995 2000 2009 3/2010 Koko kuluttajahintaindeksi 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 Ravinto 100,0 91,8 86,3 94,1 90,1 Leipä ja viljatuotteet 100,0 90,1 86,7 93,2 89,1 Lihatuotteet 100,0 84,8 73,2 76,3 71,5 Kalatuotteet 100,0 96,6 96,1 106,5 105,2 Maitotaloustuotteet 100,0 94,0 88,5 107,4 98,6 Rasvat ja öljyt 100,0 80,3 77,6 85,2 78,2 Hedelmät 100,0 97,0 103,2 119,6 113,8 Vihannekset ja juurekset 100,0 93,4 89,6 96,7 104,3 Sokeri, makeiset ym. 100,0 93,9 90,3 87,9 84,6 Muut ruokatuotteet 100,0 95,2 91,1 95,1 89,5 Alkoholittomat juomat 100,0 106,3 100,1 100,8 97,2 1994 2000 2005 2007 2009 3 2010 90 94 98 102 106 110 114 118 122 126 130 90 94 98 102 106 110 114 118 122 126 130 KOKO KULUTTAJAHINTAINDEKSI RAVINTO Kuva 2. Koko kuluttajahintaindeksin ja ravinnon hintakehitys 1994–2010 maaliskuu, 1994=100 1994 2000 2005 2007 2009 3 2010 84 86 88 90 92 94 96 98 100 102 84 86 88 90 92 94 96 98 100 102 1994=100 Kuva 3. Ruuan reaalihinta Suomessa 1994–2010, 1994=100 Ruuan hinta on noussut EU-tahdissa Elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet Suomessa vuodesta 2005 tämän vuoden alkuun reilut 10 prosenttia, EU-maiden keskiar- von mukaisesti (Kuva 4). Suomea hitaampaa nousu on ollut vanhoista EU-maista Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa ja no- peampaa Ruotsissa, Tanskassa ja Englannissa. Ilman ruuan alv:n laskua Suomen hintakehitys olisi ollut EU-maiden keski- arvoa nopeampaa, toiseksi nopeinta Englannin jälkeen ja Bel- gian rinnalla. Elintarvikkeiden hinnanero uusien ja vanhojen EU-maiden vä- lillä on supistunut viimeisen viiden vuoden aikana. Vanhoissa EU-maissa syödään jalostetumpaa ruokaa kuin uusissa. Jalos- tetun ruuan hinnassa raaka-aineen osuus on pienempi. Raaka- aineiden, kuten viljan tai maidon, hinnannousu ei näy loppu- tuotteen hinnassa yhtä paljon kuin raaka-aineissa. Hintashok- kien yhteydessä halvempien ja kalliimpien maiden hintatasot tasoittuvat. Yhteismarkkinat näyttävät tässä tilanteessa yhden puolensa. Yhteismarkkinat auttavat heikoimmat maat kasvuun, mutta tuovat mukanaan myös korkeamman hintatason. Tästä on hyvänä esimerkkinä Irlanti. Maa on noussut vanhojen EU- maiden häntäpäästä kirkkaimpaan kärkeen sekä bkt:n että hin- tatason osalta, joskin aivan viime aikoina Irlannissa on koettu talouden kehityksen takatalvi. 0 Muutos % 2 4 6 8 10 12 14 16 18 20 22 24 26 28 30 32 34 36 38 40 42 44 Englanti Belgia Suomi - ilman alv alennusta Ruotsi Tanska Kreikka Luxemburg Itävalta Italia EU - 15* Espanja Suomi Hollanti Saksa Ranska Portugali Irlanti Latvia Unkari Bulgaria Liettua Uudet EU-maat* Kypros Viro Romania Malta Slovenia Puola Tsekki Slovakia Kuva 4. Elintarvikkeiden hintojen muutos EU-maissa vuodesta 2005 helmikuuhun 2010 17 Nousupaineita tulevaisuudessa Vaikka maataloustuotteiden maailmanmarkkinahinnat ovat täl- lä hetkellä alhaalla, pitkällä aikavälillä on odotettavissa pikem- minkin hintojen nousua kuin laskua. Ravinnon kysyntä ja ener- gian hinta nousee taas talouden elpymisen myötä. Myös muut vuoden 2007 hintojen nousupiikin tekijät pulpahtavat esiin ta- louden nousun myötä. Halvan, ylijäämäeriin perustuvan ruuan aika maailmanmarkkinoilla on vääjäämättä ohi. Suomessa hinnannousuja voidaan loiventaa lisäämällä kilpai- lua ja tehokkuutta maataloustuotannossa, elintarviketeollisuu- dessa ja kaupassa sekä alentamalla ruuan arvonlisäveroa lä- hemmäksi EU-maiden keskiarvoa. Vaikka Suomen maatalous- tuotannossa on pyritty mahdollisimman pitkälle omavaraisuu- teen, siirrytään meilläkin tulevaisuudessa yhä enemmän myös peruselintarvikkeiden tuontiin. Pystyykö Suomen elintarvikete- ollisuus vastaamaan tuolloin kilpailun haasteisiin, vai löytyykö pelastus suomalaisten omista ruoka - ja makutottumuksista. Vähäväkiselle markkina-alueelle ja pohjoiselle sijainnille emme voi mitään. Elintarviketeollisuuden tulee pyrkiä hakemaan tuot- toa viennistä ja yritysostoista sekä erikoistumalla pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin. Tulevaisuudessa suomalainen yritys valmistaa ehkä Virossa tai Puolassa maito- ja lihataloustuottei- ta ja tuo osan tuotannostaan Suomeen. Toisaalta aina löytyy tilaa pienille paikallisille ruuan valmistajille. Tuolloin ei puhuta edullisista hinnoista, vaan arvot löytyvät paikallisuudesta, tuo- reudesta, luomusta ja muista pehmeistä arvoista. 2.5 Ruoka ja terveys Vahvan terveysviestinnän seurauksena suomalaisten ruokailu- tottumukset ovat muuttuneet edellisten vuosikymmenien aika- na monelta osin hyvään suuntaan: kasvisten, hedelmien ja mar- jojen kulutus on lisääntynyt, suolan käyttö vähentynyt ja vähä- rasvaisten maitotuotteiden valitseminen lisääntynyt. Nämä muutokset suurelta osin selittävät vähentynyttä sydän- ja veri- suonitautikuolleisuutta, johon terveysviestintä oli kohdistettu. Nyt ja tulevaisuudessa suomalaisten merkittävin ruokaan liitty- vä terveysuhka on lihavuuden ja siihen liittyvien elintapasaira- uksien ja hyvinvointiongelmien lisääntyminen. Tulevaisuuden terveysvisiossa keskeistä onkin ylipainon ehkäisy. Suomalaisten painonnousu on jatkunut jo pitkään ja nykyisellään noin 2/3 työikäisestä väestöstä on ylipainoisia. Tällä hetkellä ei ole merk- kejä, että ylipainon yleistyminen olisi hidastumassa. Lihavuuden yleistyminen johtuu elintavoista, joista merkittävässä roolissa on ruokavalion laadulliset puutteet. Suomalaiset syövät yhä vä- hän kasviksia, hedelmiä ja marjoja verrattuna suosituksiin tai muihin eurooppalaisiin väestöihin (Kuva 5, jossa Suomen luvus- sa mukana mm. täysmehut ja todellinen vihannesten, hedelmi- en ja marjojen kulutus on noin 350 g. FAO 2003.), suomalaisten ateriarytmi on murentunut ja napostelu yleistynyt, sokeri- ja al- koholipitoisten juomien kulutus on lisääntynyt ja makeisten ku- lutuksessa olemme maailman kärkikuluttajia. 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 Kreikka Italia Portugali Espanja Hollanti Tanska Ranska Itävalta UK Saksa Sveitsi Belgia Ruotsi Norja Unkari Viro Islanti Suomi Latvia Ukraina Tsekin tasavalta Venäjä Kuva 5. Kasvisten kulutus eri maissa g/cap/vrk 18 Lihavuuden ehkäisyn kannalta suomalaisten ruokavalio onkin mennyt viime vuosikymmeninä kokonaisuudessaan huonom- paan suuntaan. Kehitys muissa painoon vaikuttavissa elintapa- tekijöissä kuten liikkumisessa, unessa ja stressissä on myös ol- lut kielteistä. Ylipaino onkin monimuotoinen kokonaisuus ja vastaavasti ehkäisevien toimenpiteiden pitää keskittyä laajoi- hin kokonaisuuksiin terveellisessä syömiskäyttäytymisessä ja muissa elintavoissa. Ruuanlaitto ja kiinnostus ruokaan keskeistä Tulevaisuuden uhkaavia suuntauksia ravitsemuksen terveysvai- kutusten kannalta ovat myös osaamattomuus ja vähenevä ajankäyttö ruuanlaittoon sekä yhteisten ja rauhallisten aterioi- den väheneminen. Näiden seurauksena yksilö ei aina kykene hallitsemaan ruokansa laatua ja syömisestä tulee nopeaa ”tankkaamista”, mikä vaikeuttaa oikean kylläisyyden kokemus- ta. Kunnon aterian tilalla on lisääntyvä napostelu, pikaruokailu ja valmisruokien käyttö, minkä seurauksena väestö etääntyy yhä kauemmas ruuasta, sen alkuperästä ja itse ruuan valmista- misesta. Kiinnostus terveelliseen syömiseen edellyttää kiinnos- tusta ruokaan ylipäätään ja ravitsemuskasvatuksessa tuleekin käyttää hyväksi ruuan monia ulottuvuuksia. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että huomion kiin- nittäminen ruuan muihinkin osa-alueisiin – eettisyys, ympäris- tövaikutus, tuotantotapa - kuin terveellisyyteen johtaa lopulta myös terveellisempiin ruokailutottumuksiin. Kiinnostuksen ohella ruuanlaittotaitoja vahvistavia toimenpiteitä tulisi lisätä. Ruuan laittaminen itse on helpoin tapa, jolla yksilö voi vaikut- taa syömänsä ruuan terveellisyyteen tai ympäristövaikutuksiin. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi ruuan alkuperämerkintöjen vahvistaminen on välttämätön toimenpide, mutta ennen kaik- kea tarvitaan kykyä tehdä ruokaa, jolloin kotien ja koulun mer- kitys korostuu. Kouluissa olisi mahdollista aloittaa ruokaan liittyvä opetus – pääasiassa kotitalousopetus - jo aikaisemmin ja nykyisiäkin ruokaan liittyviä koulun kasvatuksellisia tehtäviä voidaan pa- rantaa. Mm. Sitran ERA-ohjelman pohjalta kehitetty koululais- ten Makukoulu-hanke ja päiväkoteihin suunnattu SAPERE-han- ke ovat hyviä esimerkkejä toimenpiteistä, joiden kaltaisia jat- kossa tulisi tukea yhä voimakkaammin. On myös syytä pohtia voidaanko koululaisia tutustuttaa ja osallistaa yhä paremmin koulun ruuanvalmistukseen ja -jakeluun pyrkimyksenä lisätä kiinnostusta ruokaan. Riittävä ajan ja rauhan turvaaminen kou- lulounaalla on myös osa tätä kokonaisuutta, mutta yhä useam- pi taho toteaa tilanteen heikentyneen viime aikoina. Tasainen ateriarytmi on merkittävä jaksamisen ja painonhallin- nan edellytys, mutta yhä useampi suomalainen syö heikon lou- naan, jonka seurauksena makean mieliteko ja napostelu lisään- tyvät. Joukkoruokailun merkitys lounaalla ja hyvässä syömises- sä laajemminkin on keskeinen ravitsemuksellisesti ja kasvatuk- sellisesti, sillä sen piirissä mm. oppilaitoksissa, työpaikoilla ja sairaaloissa on päivittäin 75 prosenttia suomalaisista. Joukkoruokailussa on tapahtunut viime vuosikymmeninä monia muutoksia ja on epäselvää missä määrin nämä ovat vaikutta- neet joukkoruokailun aistinvaraiseen ja ravitsemukselliseen laatuun. Joka tapauksessa on selvää, että tyytymättömyys jouk- koruokailuun on yleistä. Yläkoululaisista vain noin 70 prosent- tia syö kouluruokaa ja syöjistäkin vain pieni osa syö suositellun kaltaisen aterian. Joillakin koululaisilla päivät ovat myös niin pitkiä että koulun tulisi tarjota heille välipala klo 14–15 maissa. Mikäli koulu ei tarjoa välipalaa, on hyvin yleistä, että nälkään syödään lopulta makeisia - nykyisellään jopa 40 prosenttia ylä- koululaisten päivän energiasta tulee napostelusta. Työssä käy- vistä henkilöistä noin 20 prosenttia ei syö lounasta ja 20–30 prosenttia syö eväitä, joiden ravitsemuksellinen laatu ei usein vastaa monipuolista ateriaa. Myös vanhusten laitosruokailun laadussa on parannettavaa. Tulevaisuudessa on keskeistä turvata ja parantaa joukkoruokai- lun laatua pitäen huoli, että tarjolla olevia ruokia myös syö- dään. Joukkoruokailun aistinvaraisen ja ravitsemuksellisen laa- dun arviointi ja joukkoruokailun kuluttajien mielipiteiden huo- mioonottaminen tulee olla jatkossa pohjana arvioitaessa keino- ja joukkoruokailun tarjonnan kehittämiseen ja tarjonnan run- saampaan hyväksikäyttöön. Tämä voi tarkoittaa myös koulu- ruokailun resursoinnin kasvua, mikä tulisikin nähdä kunnan satsauksena siitä saataviin terveydenhuollon säästöihin. Lisää vihanneksia, marjoja, hedelmiä Kuten edellä todettiin, suomalaisten syömän ruuan laadussa on ollut sekä hyviä ja huonoja trendejä. Aiemmin ruuan laatua pa- rantavissa toimenpiteissä on keskitytty runsaasti mm. rasvan määrään ja laatuun, minkä seurauksena suomalaisten rasvan saanti on laskenut suositellulle tasolle ja laatukin on parantu- nut. Jatkossa tarvitaan uusia painopistealueita vastaamaan tä- män hetken isoimpaan ongelmaan eli ylipainoon ja sen terve- ysriskeihin. Liian vähäinen vihannesten, hedelmien ja marjojen käyttö sekä sokerin liiallinen saanti (pääosin piilosokerina elin- tarvikkeissa) ovat tämän hetken ruuan laadullisista ongelmista selkeimmät ja niiden merkityksestä ei juuri ole ristiriitaa. Vihan- nesten, hedelmien ja marjojen lisääminen on asetettu jo tavoit- teeksi mm. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin politiikkaohjelmassa ja sokeripitoisten tuotteiden tarjonnan väheneminen kouluissa on mennyt parempaan suuntaan. Suuri osa sokerista syödään nykyisellään ns. napostelussa, johon kohdistuvat toimenpiteet liittyvät pitkälti kunnon aterioiden ja ateriarytmien vahvistami- seen. Vaikka sokerin kulutuksen vähentämiseksi kohdistettavat toi- menpiteet ovat suositeltavia, niin huomioitaessa terveysvaiku- tusten lisäksi syömisen ympäristövaikutuksia kasvisten lisään- tyvä käyttö on selkeä tulevaisuuden painopiste ravitsemukses- 19 sa. Vihannesten, hedelmien ja marjojen vähäisen syönnin estei- nä on monia syitä ja mm. ruuanlaittotaitojen kehittymiseen vaikuttavilla toimenpiteillä ja kokonaisvaltaisemmalla ruuan viestinnällä voidaan vaikuttaa esteenä oleviin kykyihin, haluihin ja asenteisiin kasvisten käytössä. Näiden lisäksi kasvisten hinta on tekijä, joka nousee esiin esteenä. Siksi tarvitaan hintapoliit- tisia ratkaisuja vihannesten, hedelmien ja marjojen kuluttaja- hinnan laskemiseksi. Ravitsemusviestintä tarvitsee uuden kanavan Julkinen ravitsemusviestinnän tavoittavuus, asiantuntevuus ja uskottavuus ovat keskeisessä roolissa ohjaamassa kansalaisten syömistottumuksia ja muokkaamassa asenteita syömiseen. Täs- sä kappaleessa on enimmäkseen otettu kantaa julkisen sektorin toimenpiteisiin terveellisen syömisen edistämiseksi. On kuiten- kin selvää, että julkisten toimijoiden lisäksi myös kodeilta ja kansalaisilta tarvitaan toimenpiteitä terveellisen syömisen edis- tämiseksi. Tätä varten valtio tarvitsee tehokkaan kanavan, jolla viestiä. Suomalainen terveysviestintä ja –kasvatus on ollut pe- rinteisesti vahvaa ja suomalaisten tieto ruokavalion terveysvai- kutuksista on eurooppalaisessa vertailussa erinomainen. Nyky- aikainen informaatioteknologia on kuitenkin tuonut ravitse- musviestinnän kentälle uusia toimijoita uusilla viesteillä ja ter- veysviestinnän perinteiset kanavat terveydenhuollossa ja me- diassa eivät enää näy vahvasti. Seurauksena terveellinen syö- minen näyttäytyy kansalaisille usein ristiriitaisena kokonaisuu- tena ja terveystoimijoiden viestinnän uskottavuus on näkyvyy- den ohella asettunut kyseenalaiseksi. Nykyaikainen viestintä tapahtuu isolta osin televisiossa ja ver- kossa ja siihen liittyy usein vuorovaikutteisuus. Juuri näillä ka- navilla perinteinen terveysvalistus on heikkoa ja vuorovaikut- teisuuden tilalla on pyrkimys pitää uskottavuus auktoriteetilla monimuotoisen ja keskustelevan tiedonvälityksen sijasta. Osin informaatioteknologian kehityksenkin myötä kansalaisten on myös yhä helpompaa ja houkuttelevampaa kokeilla erilaisia ruokavalioita ja seurauksena erikoisruokavaliot ovat yleistyneet ja niiden myötä tarve viestinnälle siitä, kuinka eri tavoin voi- daan syödä terveellisesti. Ravitsemusviestintä itsessään kärsii hajanaisuudesta ja resurs- sipulasta. Valtion ravitsemusneuvottelukunta on suomalaisen ravitsemuspolitiikan johtava elin, jolla ei kuitenkaan ole resurs- seja viestiä väestölle. Ruoka- ja ravitsemusviestintä jääkin pit- kälti kolmannen sektorin toimijoille ja kaupallisille toimijoille, jolloin kukin painottaa omalta näkökannaltaan keskeisiä teki- jöitä. Valtion tulisikin ottaa vastuu ravitsemuksesta viestivän tahon luomisesta ja resursoinnista. Tämän tahon tehtävä olisi välittää päivittäin tietoa ruuan terveellisyyteen, nautittavuu- teen, vastuullisuuteen ja ympäristöön liittyvistä vaikutuksista ajanmukaisella tavalla ja vuorovaikutteisesti. Tämä satsaus on kustannuksena hyvin pieni verrattuna siitä saataviin hyötyihin. Lähteet: • Suominen, Merja. Nutrition and Nutritional Care of Elderly People in Finnish Nursing Homes and Hospitals. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-806-128-4 • Hoppu, Ulla, ym. Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B30/2008. • Jäntti, Katja. Nuorten mielikuvia kouluruokailusta. Pro gradu. Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekun- ta, 2010. • Makukoulu. mm. http://www.sitra.fi/fi/Ajankohtaista/ Makukoulu.htm • Paturi Merja ym. Finravinto 2007. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B23/2008. 20 3. Ruuan tuottaminen ja tarjonta 3.1 Ruuan tuotannon, tarjonnan ja kysynnän maailmanlaajuinen kehitys Maailmanmarkkinoilla tapahtuneet suuret ja äkilliset maata- loustuotteiden hintamuutokset yllättivät pitkän tasaisen kehi- tyksen jälkeen kaikki markkinaosapuolet. Maailmanmarkkina- hinnat nousivat poikkeuksellisen kovaa vauhtia vuosien 2007– 2008 aikana. Hintojen voimakasta nousua seurasi vuoden 2008 puolivälin jälkeen hintojen nopea lasku. Muutosten taustalla on sekä satunnaisia että rakenteellisia syi- tä. Sääolojen aiheuttamat satovaihtelut tärkeillä maataloustuo- tantoalueilla, kohonneiden hintojen kannustama tuotannon li- säys ja maailmanlaajuinen talouskriisi selittävät ison osan hin- tamuutoksista. Öljyn hintakehityksellä on suuri vaikutus maa- taloustuotteiden, erityisesti kasvituotteiden hintoihin tulevai- suudessa. Hintoihin ja hintaodotuksiin on vaikuttanut viime vuosina myös viljan kysynnän kasvu biopolttoaineiden raaka- aineeksi. Biopolttoaineiden kasvatus on vienyt osan peltoalas- ta, jolla on perinteisesti kasvatettu ruokaa tai rehukasveja. Jatkossa maataloustuotteiden maailmanmarkkinahintoja nos- tavat väestön kasvu ja vaurastuminen. Maapallon väkiluku kas- vaa noin 70–80 miljoonalla vuosittain. Lisäksi erityisesti Aasian väkirikkaiden maiden elintason nousu merkitsee, että yhä use- ammat ihmiset lisäävät liha- ja maitotuotteiden kulutustaan. Kotieläinten kasvatus puolestaan tarvitsee suuret määrät viljaa ja soijaa, mikä edellyttää yhä suurempien peltoalojen siirtämis- tä ihmisravinnon tuotannosta eläinrehun tuotantoon. Viljan hin- toihin ennustetaan seuraavan 10 vuoden aikana 10–20 prosen- tin ja öljykasvien hintoihin jopa 30 prosentin hinnannousua. Väestön- ja kysynnän kasvu edellyttävät maailman ruuantuo- tannon lisääntymistä 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Tästä merkittävän osan on tultava tuottavuuden kasvun kautta, vaikka uutta peltoakin on vielä paikoin mahdollista ottaa käyt- töön, erityisesti Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Siksi in- vestoinnit maatalouden tuottavuuden kasvattamiseen, esimer- kiksi tutkimukseen ja sen soveltamiseen, ovat välttämättömiä tuotannon ja markkinoille tulevan ruuan määrän kasvattami- seksi. Veden saatavuus ja tehokas käyttö vaikuttavat ratkaise- vasti tuotannon tulevaisuuteen. Vain pieni, mutta kasvava osa maailman kokonaistuotannosta liikkuu maiden rajojen yli. 1960-luvun 2 prosentista on noustu keskimääräiseen 15 prosenttiin. Öljykasvien maailmankaupas- sa liikkuu 27 prosenttia koko tuotannosta, vehnän 18, sokerin 30, mutta maitotuotteiden vain 7 ja sianlihan 5 prosenttia. Maatalouden tuotanto on siis vahvasti kotimarkkinakeskeistä ja markkinoiden ohuus osaltaan selittää suuria hintavaihteluja. Tulevina vuosina ei-perinteisten vientimaiden osuus maailman- markkinoista tullee myös kasvamaan, kun erityisesti pidemmäl- le jalostettujen maataloustuotteiden viennissä uudet toimijat valtaavat markkinoita. Erityisen kiinnostava Suomen ja Euroo- pan kannalta on Venäjän ja Ukrainan maataloustuotannon tu- leva kehitys. Maataloustuotteiden hintojen vaihtelun takana on myös syitä, jotka eivät ole suoraan kytköksissä ruuan kysynnän ja tarjonnan väliseen tasapainoon. Kuten luottokriisissä, odotuksilla, speku- laatioilla ja epäluuloilla on osuutensa hintavaihteluissa. Odo- tukset elintarvikkeiden hintojen noususta johtavat siihen, että maatalousraaka-aineista tulee kiinnostavia sijoituskohteita. Ly- hytaikaiset, spekulatiiviset investoinnit vaikuttavat siten ruoka- markkinoiden toimintaan paljon aiempaa voimakkaammin. Maataloustuotteiden globaali kysyntä kasvaa ja on todennä- köistä että tarjonnan voimakkaat vaihtelut sekä niiden aiheut- tamat suuret hintavaihtelut ovat tulleet jäädäkseen. Pienetkin viestit satonäkymien muutoksista heijastuvat nopeasti maail- manmarkkinahintoihin. Ilmaston lämpeneminen lisää omalta osaltaan säävaihteluita ja äärimmäisiä sääilmiöitä ja heikentä- nee tuotantomahdollisuuksia maapallon keskivyöhykkeillä. Myös Euroopassa maataloustuotteiden hintavaihtelut tulevat kasvamaan jo yksin sen vuoksi, että suojaverkkona perinteises- ti toimineita EU:n markkinainterventioita on karsittu ja tulta- neen edelleen karsimaan. Lähteet: • Niemi Jyrki: Maailmanmarkkinoiden kehitys. Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2010. MTT julkaisuja 110. • Agricultural Outlook 2009-2018. FAO-OECD 2009. 3.2 Ruuan tuotanto, jalostus, ruokapalvelut ja kauppa Suomessa Suomalaisen ruokajärjestelmän vallitseva piirre on monimuo- toisuus. Alkutuotanto kertyy 64 000 erikokoiselta ja eri tuotan- tosuuntien maa- ja puutarhatilalta ja 1000 ammattikalastajalta ja 500 kalanviljelylaitokselta. Alkutuotannon tarvitsemat tuo- tantopanokset tulevat osin kotimaasta, osin tuonnin kautta. Kotimaisia ja tuontiraaka-aineita jalostaa Tilastokeskuksen mu- kaan noin 2 000 mittakaavaltaan hyvin erikokoista elintarvike- jalostajaa ja tämän lisäksi tilastoinnin ulkopuolelle jää noin 1 000 pienimuotoista, usein maatilatason jalostajaa. Ruokapal- veluja tuottaa 9 100 julkista ja 12 600 yksityistä toimijaa ja kauppaketjumme välittävät kotimaiset ja tuontituotteet kulut- tajille alkaen myymäläautoista ja kyläkaupoista päätyen hyper- marketteihin, yhteensä noin 3 300:sta koko päivittäistavarava- likoimaa myyvästä toimipisteestä. Ruuan kuluttajia ovat kaikki 5,3 miljoonaa suomalaista. 21 Vientiin menee kotimaisen teollisuuden jalosteista noin 15 pro- senttia; arvoltaan maatalous- ja elintarvikevienti oli vuonna 2008 noin 1,4 miljardia euroa, mikä oli vajaa puolet tuonnin arvosta. Kun kotimaan ruokaketjun rahavirtaan sisällytetään vielä elintarvikkeiden vienti sekä maataloustuotannon tuet, on koko elintarviketaloudessa liikkuva rahavirta noin 24 miljardia euroa (Taulukko 3), mikä on noin 13 prosenttia Suomen brutto- kansantuotteesta. Ruoka-alan työllistämisvaikutus Suomessa on lähes 300 000 ihmistä ja se on Suomen neljänneksi suurin teollisuuden ala. Taulukko 3. Arvio elintarviketalouden kokonaisrahavirroista vuonna 2008 mrd Euroa % maatalous 3,0 13 elintarviketeollisuus 2,5 10 elintarvikekauppa 2,9 12 ravitsemuspalvelut 2,0 8 tuoteverot 4,6 20 elintarvikkeiden tuonti 3,6 15 muu panostuonti 1,0 4 muut alat (kuljetus, maatalouskauppa ym.) 4,4 18 YHTEENSÄ 24,0 100 Maatalouden, elintarviketeollisuuden, ruokapalvelujen, kaupan ja kuluttajien ohella ruokajärjestelmään osallistuvat myös muut alat. Elintarviketuotantoa palvelevat mm. maataloustarvike- kauppa, kuljetus ja huolinta sekä liike-elämän ja kiinteistöalan palvelut. Lisäksi tuotannon vaikutukset yltävät mm. kemian ja energia-alalle sekä vesi- ja jätehuoltoon. Kerrannaisvaikutuksia syntyy myös kotitalouksissa, kun käytetään elintarviketuotan- nosta saatuja tuloja tavaroiden ja palvelujen hankintaan. Inves- tointivaikutuksista osa siirtyy esimerkiksi konehankintoina ul- komaille, mutta rakennusinvestointien vaikutukset jäävät usein alueelle. Rakennusinvestoinnit koskevat niin maataloutta, jalos- tavaa teollisuutta, ruokapalveluita kuin kauppaa. Alkutuotanto Alkutuotannon tulevaisuuteen vaikuttavat keskeisesti maatilo- jen tuottavuus ja kannattavuus. Tällä hetkellä EU:sta tai kansal- lisesti maksettujen tukien osuus on yli 40 prosenttia tilojen tuo- tosta ja tuotteiden myynnin osuus vajaat 60 prosenttia. Siksi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan vuoden 2013 jälkeen tulevil- la linjauksilla ja käytettävissä olevilla politiikkatyökaluilla on suuri merkitys maataloustuotannon tulevaisuudelle (ks. Luku 3.3). Luonnonoloista johtuvat erot esimerkiksi Keski-Euroop- paan verrattuna aiheuttavat meillä alhaisemman tuottavuuden ja korkeammat yksikkökustannukset erityisesti pelto- ja puutar- haviljelyssä. Siitä huolimatta hehtaarikohtaiset tuet Keski-Eu- roopan maissa ovat korkeammat kuin meillä, koska niiden mää- räytymisperusteena käytettiin satotasoja. Rakennekehityksellä voidaan tuottavuutta ja siten kannatta- vuutta parantaa tiettyyn rajaan asti, mutta olosuhde-eroja se ei paikkaa. Tulevaisuudessa odotettavien hintaheilahtelujen ja säävaihteluiden varalle tarvitaan uusia työkaluja, joita ovat mm. riskinhallinta- sekä markkinajärjestelyt. Sopimusten merkitys ruokaketjussa tullee myös kasvamaan sekä halutun laadun et- tä määrän varmistamiseksi ja hintojen vakauttamiseksi. Maa- talouden tuottavuuskehityksen tärkeitä keinoja ovat mm. tilus- järjestelyt ml. pellonvuokrajärjestelmien kehittäminen, tuon- tienergiariippuvuuden alentaminen, verotuksen keinot sekä in- novaatioiden, osaamisen ja yrittäjätaitojen tukeminen. Nykyi- siä rakentamisen standardeja ja ylimitoitettuja teknologiarat- kaisuja on myös voitava tarkastella kriittisesti. Tilakokoja on Suomessa pyritty kasvattamaan ja työtä on kor- vattu pääomalla. Jatkossa voitaisiin enemmän pohtia työn uu- delleen organisointia myös työllisyyden näkökulmasta. Pitäisi löytää uusia yhteistyön ja organisoitumisen tapoja, jotka elin- keinon kannalta ovat järkeviä. Nyt ollaan murrosvaiheessa, joka voi tarkoittaa yhteyden osittaista katkeamista kasvin- ja koti- eläintuotannon välillä. Alalle tulee myös sijoittajia ja ulkopuo- lisia koneyrittäjiä. Kaikki teknologiaratkaisut eivät ole yhteismi- tallisia: esimerkiksi robottinavetoita rakennetaan 60 lehmälle, mutta biokaasun tuotantoon se on vielä liian pieni yksikkö. Sik- sikin tarvitaan tilojen välistä uutta yhteistyötä. Tulevaisuudessa tilojen lukumäärän aleneminen ja koon kasvu näyttäisi jatkuvan jo nykyisen tilanomistajien ikärakenteen pe- rusteella. Jos kehitys noudattaa tähänastista suuntaa, vuonna 2030 meillä on ehkä noin 30 000 maatilaa, joiden keskikoko voi nousta 75 hehtaariin. Niistä kotieläintilojen osuus olisi runsaat 10 prosenttia. Ennusteet eri lähteissä vaihtelevat, mutta suunta on kaikilla sama. Laatikossa 1 kuvaillaan maatalouden tekno- logisia haasteita tulevina vuosina. 22 Laatikko 1. Ruuantuotannon teknologisia haasteita Länsimaissa maatalouden osuus kokonaisenergiankulutuksesta on 2–4 prosenttia. Elinkeinona maataloudella on kuitenkin mer- kittäviä energian kulutukseen ja käytettävän energian laatuun liittyviä haasteita. Suomessa on asetettu tavoitteeksi, että maa- talous vähentää energiankulutusta 0,5 TWh vuoteen 2020 mennessä (Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.09). Valtaosa maataloudessa käytettävästä energiasta tulee fossiilisista energialähteistä. Peltoviljelyssä suurimmat energiapanokset kuluvat lannoitteiden valmistukseen ja siemensadon kuivaukseen. Tulevaisuuden energiaan liittyviä haasteita ovat mm: • Öljyriippuvuuden vähentäminen ja energiaomavaraisuuden nostaminen • Typpi- ja valkuaisomavaraisuuden lisääminen • Energia säästävien ja energian käytön hyötysuhdetta parantavien menetelmät sekä peltoviljelyssä että kotieläintuotan- nossa • Ravinteiden nykyistä tehokkaampi kierrätys ja lannan käytön tehostaminen (sen energian ja ravinteiden hyödyntäminen) Em. haasteiden ratkaiseminen edellyttää uusien biologis-teknologista menetelmien ja käytäntöjen kehittämistä, tuotteistamis- ta ja käytäntöön viemistä. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna maatalous on suurin yksittäinen veden käyttäjä. Noin 20 prosenttia maailman viljelyalasta kastellaan ja ko. alalla tuotetaan 40 prosenttia ruuasta. Silti veden riittämättömyys rajoittaa laajoilla alueilla ruuantuotantoa merkittävästi. Myös Suomessa alkukesän kuivuus voi haitata kasvien kasvua ja ravinteiden ottoa. Tämä lisää vuosien välisiä satoeroja ja huonontaa ravinteiden käytön hyötysuhdetta. Ilmastonmuutoksen myötä sademäärän ennustetaan kasvavan Suo- messa etenkin kasvukauden ulkopuolella. Tämä asettaa suuria haasteita peltojen vesitalouden hallinnalle: • Paikallis- ja peruskuivatuksen toteutus peltoviljelyn ja ympäristön kannalta kestävästi • Hyvän maan rakenteen muodostaminen ja ylläpito, maan tiivistymisen välttäminen • Uusien kastelujärjestelmien kehittäminen ja maan kosteutta säästävien viljelymenetelmien integrointi niihin Nykyaikaista mittaus-, automaatio- ja säätötekniikkaa hyödynnetään jo nyt maatalouden koneissa ja laitteissa sekä eläinten hyvinvoinnin seurannassa. Automaatio helpottaa työn tekemistä, mutta se vaatii järjestelmien seurantaa, huoltoa ja ylläpitoa. Jatkuvatoiminen mittaustekniikka tuottaa reaaliaikaista tietoa kohteen olosuhteista ja tilasta. Lisäarvo mittauksista tulee kui- tenkin siitä, kuinka hyvin niiden tuottama tieto pystytään hyödyntämään tuotannossa (esim. tuotantopanosten kohdentaminen ja annostelu, eläinten terveyden seuranta, tuotteiden jäljitettävyys). Tämä edellyttää, että käytettävissä on kehittyneitä tiedon- hallintavälineitä. Tulevaisuuden teknologian tuomia mahdollisuuksia ovat: • Peltoviljelyn automatisointi (esim. miehittämättömät koneet, tuotannon seuranta ja suunnittelu, työvaiheiden ajoitus, tuotantopanosten paikallinen ja ajallinen käyttö, lohkokohtaiset satoennusteet) • Jatkuva-aikainen eläinten terveyden seuranta • Eläinten ruokinnan ja tuotantorakennusten ilmanvaihdon tarkentaminen • Tilatason tiedonhallinnan reaaliaikaisuus ja monialaisen tiedon yhdistäminen Edellä esitetty kehitys edellyttää monitieteistä tutkimusta mm. reaaliaikaiseen päätöksentekoon ja tuotannon ohjaukseen tar- vittavien matemaattisten mallien kehittämiseksi. Järjestelmien vieminen käytäntöön edellyttää myös tuotekehitystä ja neuvon- taa/koulutusta. 23 Luomu Luonnonmukaisessa tuotannossa Suomen maatiloista on noin viisi prosenttia ja viljellystä pellosta noin seitsemän prosenttia. Luomutuotteiden osuus vähittäismarkkinoiden arvosta on noin prosentti. Vuonna 2009 luomutiloja oli kaikkiaan vajaat 4 000 kappaletta. Sekä luomutilojen määrä että luomuviljellyn pellon määrä kasvoivat vuodesta 2008. Vuosia 2007–2015 koskevassa luomustrategiassa asetettiin tavoitteeksi mm., että luomuruuan osuus ruuan vähittäiskaupasta olisi kuusi prosenttia ja kaikissa julkisissa keittiöissä tarjottaisiin luomua. Ruokapalvelusektoril- la luomun osuuden kasvutavoitteeksi asetettiin 15 prosenttia vuodessa. Lisäksi Suomen luomuelintarvikeviennille tavoiteltiin 10 prosentin osuutta vuoteen 2015 mennessä. Toukokuussa 2010 julkistettu Luomutieto-hankkeen loppuraportti esittää yli 40 kehittämisehdotusta luomualalle. Keskeisimmät ehdotukset koskevat mm. luomututkimuksen organisointia Suomessa ja eri- tyisen tutkija-tiedottaja-viran perustamista parantamaan tie- donkulkua tutkimuksen, neuvonnan ja käytännön viljelyn kes- ken. Lisäksi ehdotetaan Luomuliitolle nykyistä suurempaa roo- lia niin, että sen jäseninä olisi luomuviljelijöiden lisäksi myös luomujalostajien, kaupan ja kuluttajien edustajia. Elintarvikejalostus Etlan äskettäinen tutkimus arvioi, että elintarviketeollisuuden tuottavuus on Suomessa kasvanut enemmän kuin EU:n van- hoissa jäsenmaissa keskimäärin ja siten teollisuuden kansain- välinen kustannuskilpailukyky on parantunut verrattuna 1990-lukuun. Teollisuuden osuus tuotteiden hinnoista on ollut viime vuosina laskussa ja kaupan osuus nousussa, mitä osin johtuu kaupan ottamasta kuljetusvastuusta. Teollisuuden raa- ka-aineista kotimaisia on noin 85 prosenttia ja kotimainen teol- lisuus kattaa Suomen elintarvikemarkkinoista noin 80 prosent- tia. Teollisuuden kasvumahdollisuudet ovat pitkälti viennissä tai tuotteiden erilaistamisessa ja jalostusarvon kasvattamisessa, sillä ruuan kulutuksen kokonaismäärä kotimarkkinoilla ei juuri kasva. EU-jäsenyydestä alkanut kansainvälistyminen on tuonut elin- tarviketeollisuudelle kasvun mahdollisuuksia erityisesti lähialu- eilla. Toisaalta kansainvälistyminen on tarkoittanut myös Suo- men markkinoille hakeutuvia ulkomaalaisia kilpailijoita tai suo- malaisten yritysten siirtymistä kansainväliseen omistukseen, mikä on johtanut myös päätöksenteon siirtymiseen Suomen ul- kopuolelle. Suomalaisten yritysten, erityisesti pk-yritysten kan- sainvälistymistä ja vientiponnisteluja tukevat monet hankkeet, kuten Tekesin vetämä Sapuska-hanke ja valmisteilla oleva eri toimijoiden yhteistyöohjelma luomuelintarvikeyritysten kan- sainvälisen osaamisen kehittämiseksi. EU-jäsenyyden aikaa on leimannut myös teollisuuden keskitty- minen ja sopimuspohjaisen toiminnan vahvistuminen. Tyypillis- tä Suomelle on muutaman toimijan vahva rooli jalostuksessa: meijereihin toimitetusta maidosta Valio vastaanottaa 86 pro- senttia, lihan hankinnassa HKScanin ja Atrian osuus on 80 pro- senttia, leipomosektorilla Fazer Leipomot ja Vaasan valmistavat noin 60 prosenttia leipomotuotteista ja myllyteollisuudessa nel- jän suurimman myllyn markkinaosuus on noin 95 prosenttia. Jalostusarvolla mitattuna elintarviketeollisuuden suurimmat alat ovat lihanjalostus, leipomotuotteiden valmistus, juomate- ollisuus ja maidonjalostus. Koko elintarviketeollisuuden jalos- tusarvo eli arvonlisäys vuonna 2008 oli 2,2 miljardia euroa. Toi- mialoista työllistävin on leipomoteollisuus, jossa henkilöstö- määrä oli yli 9 000 henkeä vuonna 2008. Keskittymisestä huolimatta Suomen elintarviketeollisuus on monimuotoista: suurten teollisuusluokan yritysten rinnalla toi- mii runsaasti pieniä, alle neljä henkilöä työllistäviä yrityksiä, joiden osuus kokonaislukumäärästä on noin 70 prosenttia. Use- at pienet jalostajat toimivat maatilojen yhteydessä käyttäen pääasiassa oman tilan tai naapuruston raaka-aineita. Keskus- telua onkin käyty paljon pienten yritysten erityisongelmista, ku- ten markkinoillepääsystä (julkiset hankinnat ja kaupan hyllyt) ja elintarvikelainsäädännön soveltamisesta. Myös EU kiinnitti asiaan huomiota elintarviketeollisuuden kilpailukykyä pohti- neen korkean tason työryhmän raporteissa. Talouden taantuma on vaikuttanut myös elintarviketeollisuu- teen, tosin vähemmän kuin monella muulla alalla. Vaikeuksia on aiheuttanut erityisesti valuuttakurssien vaihtelu sekä kysyn- nän väheneminen tärkeillä markkinoilla, mm. Venäjällä. Tämä on vaikuttanut erityisesti maitotuotteisiin, jotka muodostavat lähes 30 prosenttia viennin arvosta. Ruokapalvelut Ruokapalvelujen kautta kuluttajille kulkee vuodessa yli 800 mil- joonaa ruoka-annosta eli lähes 2 miljoonaa ateriaa päivässä ja niistä 440 miljoonaa ateriaa on julkisten ruokapalvelujen tarjo- amia. Keskimäärin suomalainen syö vuodessa 153 ammattikeit- tiön valmistamaa ateriaa. Erilaisia ateriapalveluja käyttää päi- vittäin noin kolmasosa väestöstä. Suurin osa aterioista, yli nel- jäsosa, tarjoillaan kouluissa. Muita merkittäviä joukkoruokailu- paikkoja ovat mm. päiväkodit, työpaikat, varuskunnat, palvelu- talot ja sairaalat. Ruokapalvelujen tarjoaman ruuan määrällä ja laadulla on merkitystä niin elintarvikkeiden kulutusrakentee- seen kuin ravitsemukseen. Lisäksi joukkoruokailuun liittyy vah- va sosiaalisen hyvinvoinnin ulottuvuus. Julkisten ruokapalvelujen tarjoajien (noin 9 000) lisäksi Suo- messa oli vuonna 2008 anniskeluravintoloita, keskiolutravinto- loita ja -kahviloita, muita kahviloita ja henkilöstöravintoloita yhteensä vajaat 12 000. Ravintolat, pizzeria-, hampurilais- ja kebab-paikat, kahvilat ja pitopalvelut ja henkilöstöravintolat tarjosivat vuonna 2008 yhteensä 46 prosenttia suurkeittiöiden valmistamista aterioista. Ruokapalvelujen merkitys ja rooli tu- levaisuudessa ovat pikemminkin kasvavia kuin väheneviä. 24 Laatikko 2. Arvonlisäveron laskusta odotetaan kasvuruisketta ravintola-alalle Matkailu- ja ravintolapalvelut MARA ry:n mukaan talouden taantuma on vaikuttanut myös matkailu- ja ravintolapalveluiden myynnin arvoon, joka supistui 2009 runsaat 4 prosenttia edellisvuodesta. Kun myyntihintojen lähes 4,5 prosentin kohoaminen otetaan huomioon, jäi myynnin volyymi noin 8 prosenttia edellisvuotista alemmalle tasolle. Sektoreittain tarkastellen myynnin kehityserot olivat osin tuntuvat. Alan pääsektoreista ruokamyynnissä menestyivät parhaiten pikaruokaravintolat, joissa volyymi säilyi likimäärin edellisvuotisella tasolla. Anniskelu- ja henkilöstöravintoloiden yhteenlasket- tu ruokapalveluiden kysyntä putosi runsaat 9 prosenttia. Ravintoloiden alkoholimyynnin volyymi supistui lähes 7 prosenttia. Ruokapalvelujen hintaan vaikuttaa merkittävästi arvonlisävero. Ruuan jakeluketjuja on tähän asti verotettu eri arvonlisävero- kannoilla. Vuoden 2009 lokakuuhun asti ruuan vero kaupassa oli 17 prosenttia ja ravintolapalveluiden, mukaan lukien henki- löstöruokailu, verokanta 22 prosenttia. Lokakuun alussa kaupparuuan vero laski 12 prosenttiin ravintolaruuan verokannan py- syessä ennallaan. Heinäkuussa 2010 elintarvikkeiden ja ravintolaruuan veroero häviää ravintolaruuan arvonlisäveron laskiessa 13 prosenttiin ja elintarvikkeiden verotuksen noustessa 13 prosenttiin. Arvonlisäveron alentamisella on suuri merkitys ravintola-alan kannalta. Ruoka kanavoituneena ravintolan kautta myös työllis- tää MARA:n arvion mukaan enemmän verrattuna siihen, että se menee kulutukseen ruokakaupan kautta. Vuositasolla ratkaisu ehtii vaikuttaa täydellä painollaan kuitenkin vasta 2011 ja sitä seuraavina vuosina. Vuoden 2010 alkupuoliskolla alaa rasittaa vielä elintarvikkeiden arvonlisäveron viime lokakuun alussa tapahtunut alentaminen ruuan ravintolatarjoilun alv:n jäätyä hei- näkuuhun asti nykytasolleen. Yleisten työllisyysnäkymien, syksyisten veromuutosten ja EK:n suhdannebarometrin tulosten perusteella on arvioitavissa, että alan palveluiden myynnin volyymi tulee vuonna 2010 jonkin verran laskemaan edellisvuodesta. Vuonna 2011 kysynnän kuiten- kin oletetaan kääntyvän jo lievään nousuun. VATT:n arviossa eri alojen kehitysnäkymistä palvelujen tuotanto on yleisesti ottaen kasvussa. Tämä näkyy myös matkailu- ja ravintola-alaa koskevassa työvoimakehitysarviossa. Kun ala työllisti vuonna 2009 noin 78 000 henkeä, on arvio 82 000 henkeä vuodelle 2025. Lähteet: • Matkailu- ja ravitsemuspalvelut ry:n materiaalit (Heikki Lankinen) • VATT 2010. Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2010-2025. VATT Tutkimukset 154. Kauppa Elintarvikekauppa muodostaa noin 80 prosenttia päivittäista- varakaupan arvosta. Kauppa on edelleen pitkälti kotimaista ja perustuu tukku- ja vähittäiskaupan ketjuihin, joissa tavaranhan- kinta niin Suomessa kuin ulkomailla on keskitettyä. Kaupasta ostettujen elintarvikkeiden osuus kuluttajien menoista on kes- kimäärin runsaat 12 prosenttia. Elintarvikkeiden tuonnin arvo oli 3,6 miljardia ja viennin 1,4 miljardia euroa vuonna 2008. Osa tuonnista on sellaisia raaka- aineita tai valmiita tuotteita, joiden tuotanto ei kotimaassa ole mahdollista, kuten kahvi ja tee ja osan tuotanto kotimaassa ei ole riittävää, kuten vihannesten ja hedelmien. Myös kotimaassa tuotettavien tuotteiden, kuten juustojen, juomien ja makeisten osuus tuonnissa on kuitenkin ollut kasvussa. 1980-luvulta tä- hän päivään kaupassa olevien nimikkeiden määrä on kaksin- kertaistunut, mistä kasvanut tuonti selittää merkittävän osan. Viimeisen 15 vuoden ilmiö on myös etnisten ruokakauppojen perustaminen ja etnisten tuotteiden tulo myös tavallisiin ruo- kakauppoihin. Elintarvikkeiden arvonlisäveron alennus 12 prosenttiin syksyllä 2009 siirtyi Kuluttajatutkimuskeskuksen selvityksen mukaan kuluttajahintoihin ja hinnat olivat alennuksen jälkeen keski- määrin 5.7 prosenttia alemmat kuin ennen sitä. Reaalisesti ruu- an kuluttajahinnat ylittivät EU:hun liittymisen jälkeisen vuoden 1995 hintatason vasta vuonna 2008, jolloin hinnat nousivat Suomessa nopeasti ja yli unionimaiden keskiarvon. Hinnat ovat tästä kuitenkin laskeneet niin, että keväällä 2010 ollaan suun- nilleen samalla reaalihintatasolla kuin vuonna 1995. Uusimpien Nielsenin tilastojen mukaan K-kaupan ja S-kaupan yhteinen markkinaosuus oli runsas 77 prosenttia vuonna 2009 ja loppu vajaat 23 prosenttia jakautui muiden ryhmittymien kesken. Ruotsissa kahden suurimman ryhmän markkinaosuus oli 71 prosenttia vuonna 2008, Norjassa 64 prosenttia ja Tans- kassa 68 prosenttia. 25 Päivittäistavarakauppapisteiden lukumäärä on laskenut vuosi vuodelta, mutta laskusta huolimatta niiden kokonaismyyntipin- ta-ala ja keskipinta-ala ovat kasvaneet. Suurten supermarket- tien, hypermarkettien ja tavaratalojen lukumäärä on noussut samaan aikaan kuin pienmyymälöiden, pienten valintamyymä- löiden ja pienten supermarkettien määrä on laskenut. Kauppo- jen väheneminen on ollut nopeinta haja-asutusalueilla, kun taajamissa kauppojen määrä on pysynyt vakiona. Kaupan saa- vutettavuus on noussut kysymykseksi niin kaupunkien lähiseu- tujen taajamissa kuin haja-asutusalueilla. Ruokakauppaan liit- tyvät uudet palvelut, kuten nettikauppa ja kotiin toimitus, ovat lähteneet liikkeelle varsin varovasti. Kaupan rakennemuutos näkyy myös ruokaostosten keskittymisenä suuriin kaupan yksi- köihin. Hypermarkettien myynnin osuus kasvoi 15 prosentista 25 prosenttiin vuodesta 1995 vuoteen 2008 ja vastaavasti su- permarkettien osuus kasvoi 20 prosentista 33 prosenttiin. Lähteet: • www.tike.fi • www.rktl.fi • A.C.Nielsen 2008. Kodin ulkopuolella syötyjen annosten määrä kasvaa. Tiedote 31.10.2008. • A.C.Nielsen 2010. Päivittäistavaramarkkinan volyymi laski. Tiedote 31.3.2010. • MTT 2010. Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2010. • Kotilainen, M., Koski, H., Mankinen, R. ja Rantala, O. 2010. Elintarvikkeiden hinnanmuodostus ja markkinoiden toimivuus. ETLA:n keskustelunaiheita No. 1209. • STM 2010. Joukkoruokailun kehittämis- ja seurantatyöryh- män raportti. Luonnos 30.10.2009 • Peltoniemi Ari ja Varjonen Johanna 2010. Elintarvikkeiden alv-alennus ja hintakehitys. Julkaisuja 1/2010. Kuluttaja- tutkimuskeskus. • YM 2009. Kaupan sijainnin ohjauksen arviointityöryhmän raportti. Ympäristöministeriön raportteja 21/2009. • Rahtola Mikko 2010. Raportti ja toimintaehdotus luomutuotannon rahoituksen ja toiminnan kehittämisestä. http://www.mmm.fi/attachments/mmm/julkaisut/ muutjulkaisut/5pV0Btll2/Luomutietoraportti.pdf Laatikko 3. Kaupan julkinen ohjaus Elintarvikekaupan kehityksen ja toimintaan vaikuttaa yhteiskunnan ohjaus, joka toteutuu mm. lainsäädäntönä, erilaisina ohjei- na ja sopimuksina, kaavoituksena ja yhdyskuntasuunnitteluna. Yksi peruste julkiselle ohjaukselle on kilpailullisuuden ylläpito, mitä tarkastellaan sekä kaupan sisällä että kaupan ja elintarvikkeita toimittavien jalostajien välisinä suhteina. Kauppaan koh- distuu myös erityistä sijainnin ohjauksen säätelyä, jolla ohjataan palveluverkon kehittymistä yhteiskunnallisten tavoitteiden kannalta. Maankäyttö- ja rakennuslaki ja niiden toimeenpanoon liittyvä kaavoitusprosessi ohjaavat mm. vähittäiskaupan suur- yksiköiden sijaintia. Kriteereinä ratkaisuja mietittäessä on käytetty mm. saavutettavuutta, toimivuutta, koko palveluverkkora- kennetta ja ympäristövaikutuksia. Samalla tärkeänä on kuitenkin pidetty myös sijainnin ohjauksen kilpailuvaikutusten selvittä- mistä. Kauppojen aukioloaikojen säätelyä purettiin lakiuudistuksella vuonna 2009. Uuden lain antamia mahdollisuuksien pe- rusteella kaupat parhaillaan hakevat ja testaavat sopivimpia aukioloaikoja. Lääkkeiden myyntiä säätelevä lääkelaki rajaa lääk- keiden saannin vain apteekkeihin, mitä perustellaan kuluttajansuojan ylläpitämisellä. Päivittäistavarakauppa kampanjoi itse- hoitolääkkeiden myynnin vapauttamisen puolesta, jolloin kilpailua rajoittavaa säätelyä voitaisiin purkaa lääkkeiden osalta. Toinen kampanjan kohde on mietojen alkoholijuomien, erityisesti viinin myynnin salliminen päivittäistavarakaupoissa, mitä tä- mänhetkinen alkoholilaki ei mahdollista. Julkista ohjausta omalla tavallaan on myös arvonlisäverotus. Syksyllä 2009 ruuan ar- vonlisävero alennettiin 12 prosenttiin, mutta se nousee 13 prosenttiin vuonna 2010. ETLA:n selvityksen mukaan suuri osa Suo- men ja vanhojen EU-jäsenmaiden ruuan hintaeroista selittyy Suomen korkealla ruuan arvonlisäverotuksella. Lähteet: • Kaupan työryhmän mietintö 2005. KTM julkaisuja 17/2005. • Kotilainen, M., Koski, H., Mankinen, R. ja Rantala, O. Elintarvikkeiden hinnanmuodostus ja markkinoiden toimivuus (2010), ETLA Keskusteluaiheita No. 1209 26 3.3 EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus Seuraava EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) jakso ajoit- tuu vuosille 2014–2020. Sen valmistelut ovat käynnissä niin, että komissiolta odotetaan asiasta tiedonantoa kuluvan vuoden loppupuolella. Päätöksiä asiasta tehtäneen 2012. Käynnissä sa- maan aikaan on myös EU:n tulevien budjettikehyksien valmis- telu, millä on vaikutusta CAP:n sisältöön ja sen toteutukseen kohdennettaviin määrärahoihin. Ilmasto- ja energiakysymykset saanevat yhteisessä politiikassa aiempaa enemmän huomiota ja tukien tasot ovat mahdollises- ti alenemassa. Euroopan tasolla erittäin suuri kysymys on, kuin- ka EU:n maatalouspolitiikan varat jakautuvat uusien ja ns. van- hojen jäsenmaiden välillä. Jäsenmaiden suurten kustannusta- soerojen vuoksi koko EU:n laajuinen tasatuki ei liene vielä pit- kään aikaan mahdollinen. Parhaillaan käydään keskustelua myös politiikan rakenteista ja pilareista. Montako pilaria on jat- kossa ja mitä niihin kuuluu – erityisesti keskustellaan maaseu- tuasioiden tulevasta sijaintipaikasta. EU:n maaseudun kehittä- mispolitiikan merkitys on Suomelle erittäin suuri. CAP:n tulevaisuuteen ja sen toimeenpanoon vaikuttaa mm. Lis- sabonin sopimuksen mukainen Euroopan parlamentin roolin vahvistuminen. Parlamentti on jatkossa päättämässä myös maatalouspolitiikasta tasavertaisesti neuvoston kanssa. Parla- mentissa kannat jakautuvat maiden rajat ylittävien poliittisten ryhmittymien välillä, kun ministerineuvostossa ministerit ovat edustaneet omia maitaan ja puolustaneet maiden etuja. Siten varhaisen vaikuttamisen politiikka muuttuu jatkossa yhä tär- keämmäksi. Komission rooli yhteisen maatalouspolitiikan tule- vaisuudesta päätettäessä säilyy kuitenkin keskeisenä ja mah- dollisesti vahvistuu entisestään. CAP:n tulevaisuus on 27 nykyisen jäsenmaan ja mahdollisesti tulevien jäsenmaiden tarpeiden yhteensovittamista. Myös uu- sien jäsenmaiden mukaan tuleminen ja niiden kehitystarpeet vaikuttavat maatalouteen käytettävissä olevan budjetin suu- ruuteen. Maatalouspolitiikan ja – budjetin puolesta argumen- toidaan mm. maatalouden tuottamilla julkishyödykkeillä, kun varsinaisen ruuan tuotannon ajatellaan yhä enemmän perustu- van markkinavetoisuuteen. Maatalouden positiivisten ulkois- vaikutusten, kuten maaseutuvaikutusten, vahvistaminen ja ne- gatiivisten vaikutusten, kuten ympäristön tilan heikkenemisen ehkäiseminen, voisivat mahdollisesti toimia tukipolitiikan pe- rusteina. Toisaalta tuotantoa kannustavia elementtejä tarvitaan myös ja sellaisena on tähän asti toiminut mahdollisuus tuotan- toon sidottujen tukien käyttämiseen. Tärkeää on, että makset- tavilla tuilla on objektiiviset kriteerit. Tällä hetkellä Suomi saa maatalouteensa rahoitusta EU:n yhtei- sen maatalouspolitiikan varoista vuosittain yli 800 milj. €, joka on noin 40 prosenttia Suomen koko maataloustuesta. Maata- loustuella onkin merkittävä asema Suomen EU:n budjettia kos- kevassa nettomaksutarkastelussa. MMM on toimittanut tahtotilaraportin EU:lle koskien vuoden 2013 jälkeistä maatalouspolitiikkaa. Siinä korostetaan mm. kes- tävän perheviljelmäpohjaisen elintarviketuotannon ylläpitämis- tä eurooppalaisen maatalouden mallin mukaisesti myös yhtei- sön epäsuotuisilla alueilla, maaseudun elinvoimaisuuden yllä- pitämistä ja tasapainoisen alueellisen kehityksen edistämistä sekä Euroopan osallistuminen globaalin elintarvikehuollon toi- mivuuteen. Pohdintaa on myös siitä, kuinka yhteistä CAP tulevaisuudes- sa on. Voisiko se olla vain raami, jonka sisällä politiikan toteu- tus ja soveltaminen olisivat nykyistä enemmän kansallisesti päätettävissä? CAP:n kansallistamisesta on monia mielipiteitä. Yhteistä maatalouspolitiikkaa on pidetty myös oikeutuksena ja raamina kansallisille toimille. CAP voi olla pienen maan turva, kun täysin markkinoiden varaan jääminen saattaisi ajaa tuo- tannon alas. Koska maataloudessa ja ruokasektorilla on paljon toimijoita ja olosuhteita, on CAP nähty tarpeelliseksi pelisään- töjen luojaksi. EU:n sisämarkkinoiden toimivuus ruokasektoril- la säilyy jatkossakin vahvana perusteena yhteiselle politiikalle. Ruokakriisien syntyminen on mahdollista tulevaisuudessakin. Siksi itse maataloustuotannollakin säilyy arvo, ei pelkillä tuo- tannon ulkoisvaikutuksilla. Hintavaihtelujen ja epävarmuuden takia jatkossakin tarvitaan markkinoita vakauttavia toimia, ku- ten säätelyä, vakuutuksia ja turvaverkkoja. Interventiovarastois- ta on nyt tullut liikaa automaatin kaltainen ja pysyvä järjestely. Keskustelun alla ovat myös globaalit varastot ja rahastot, joilla tulevaisuuden vaihteluja tasoitettaisiin. Taannoisen ruokakriisin aikaan maailmalla esiintyi ruuan vien- nin rajoittamistoimia, joilla maat yrittivät parantaa omien kan- salaistensa ruokaturvaa. Kriisitilanteissa otettiin silloin käyttöön uudet pelisäännöt. Laatikossa 4 arvioidaan käynnissä olevien WTO-neuvottelujen vaikutusta maatalouden tulevaisuuteen. 27 Laatikko 4. Dohan WTO-neuvottelujen näköpiirissä olevat tulokset maataloudessa Maailmankauppaneuvottelujen pitkän tähtäimen tavoitteena on luoda tasapuolinen, markkinatalouteen perustuva maatalous- kauppajärjestelmä, mikä perustuu edellisellä Uruguayn kierroksella sovittuun maataloussopimukseen. Tähän prosessiin liitty- vää, meneillään olevaa Dohan neuvottelukierrosta on käyty vuodesta 2001 lähtien. Kierrosta ei uskota saatavan päätökseen vielä vuonna 2010. Jos ja kun sopu uudesta maatalouskauppaa koskevasta sopimuksesta aikanaan syntyy, osapuolet tulevat luopumaan vientitukien käytöstä uuden sopimuksen täytäntöönpanokaudella. Sen lisäksi maatalouden rajasuojaa ja muita kauppavirtoja vääristäviä tukia tullaan leikkaamaan rajusti. Kauppaa vähäisessä määrin vääristäviin tukiin ei kuitenkaan puu- tuta. Valtaosa EU:n budjetista nykyisin perustein maataloudelle maksettavista tuista on WTO:ssa sallittuja, tuotannosta irtikytketty- jä suoria tukia, ympäristötukia tai epäedullisille tuotantoalueille kohdistettuja tukia. Näillä ei katsota olevan kauppavirtoja vää- ristävää vaikutusta, joten WTO:ssa niiden maksatusperusteisiin ei tultane enää puuttumaan. Sopimuksen markkinavaikutukset pysyisivät komission aiemmin esittämien arvioiden puitteissa. Samalla EU pystyisi hyödyntämään maatalouspolitiikassa toteu- tettujen reformien antaman neuvotteluvaran ja avaamaan vientimarkkinoita omalle tuotannolleen. Vientituista luopuminen EU:n maatalouspolitiikassa merkitsee siirtymistä maailmanmarkkinahintaisuuteen. Tässä vaiheessa ei ole mahdollista esittää tarkkaa arviota, missä määrin tällä on vaikutuksia tuottajien markkinoilta saamiin tuloihin. Viime kä- dessä tämä riippuu siitä, minkälainen ulkoinen tasapaino Dohan maataloussopimuksessa on mahdollista saavuttaa ja miten maailmanmarkkinahinnat käyttäytyvät uuden kauppasopimuksen myötä. Maailmanmarkkinahintaisuudesta seuraa, että Suomessa muutos voi aiheuttaa painetta tuottajien tuloihin erityisesti maito- ja lihasektorilla sekä sokerissa, ja kasvinviljelypuolella laajemminkin. Toteutuessaan ratkaisun vaikutukset tuntuisivat asteittain kasvavana maataloustuotteiden tuonnin lisääntymisenä ja hintapaineena. Maataloustuotannon jatkumisesta EU:n epäsuotui- sillakin alueilla, kuten Suomessa, on kuitenkin huolehdittava vuoden 2002 EU:n huippukokouksen kirjausten mukaisesti. Edellisellä neuvottelukierroksella sovittiin erityisessä SPS-sopimuksessa menettelytavoista, joita osapuolten tulee noudattaa suojattaessa ihmisten, eläinten ja kasvien elämää ja terveyttä. SPS-sopimuksen mukaisesti toimenpiteitä ei saa soveltaa taval- la, joka muodostaa mielivaltaisen tai perusteettoman kaupan esteen osapuolten välille. Muutoin sopimus ei aseta esteitä suo- jatoimenpiteille pyrittäessä korkeaan turvallisuustasoon. SPS-sopimukseen ei tällä kierroksella ole odotettavissa merkittäviä muutoksia. Mitä Dohan kierroksen jälkeen? Tähän asti neuvottelut ovat edenneet niin hitaasti, että WTO:ssa joudutaan mahdollisten seuraavien kauppaneuvottelukierrosten varalle vakavasti miettimään aiempaa tehokkaampia työskentelymuotoja. Jatkossa maatalouden kauppaneuvottelujen rooli ei ole vain kansainvälisen työnjaon tehostamista ja kaupan esteiden purkua. Päätök- senteossa tulevat mahdollisesti painamaan entistä enemmän myös kehitys- ja ympäristökysymykset ja pidemmän aikavälin ruokaturvaa uhkaavat tekijät. Ratkaistava kysymys on mm. se, miten ihmisoikeudet ja globaalit ympäristökysymykset valtavir- taistetaan kaupan yhteydessä käytävään keskusteluun. Kauppapolitiikan kehitys on siten entistä enemmän kytköksissä kan- sainvälisen politiikan yleiseen kehitykseen. Parin vuoden takaisen ruokakriisin aikana monet maat pyrkivät turvaamaan kansa- laistensa ruuan saannin asettamalla viennille esteitä. Ne olivat kuitenkin ruokaturvan kannalta epätoivottavia ratkaisuja aihe- uttaessaan saatavuuden rajoituksia ja häiriöitä, jotka nostivat entisestään maailmanmarkkinahintoja ja koskivat kipeimmin ruuan tuonnista riippuvaisia kehitysmaita. Siten jatkossa WTO-neuvotteluissa huomiota on kiinnitettävä myös vientikieltojen ja viennin määrällisten esteiden käytön rajoittamiseen. 28 3.4 Omavaraisuus ja huoltovarmuus ruokajärjestelmässä Omavaraisuus Omin tuottein toimeen tuleva eli omavarainen talous on käsit- teenä varsin selkeä. Suomessa etenkin elintarvikkeiden omava- raisuutta on aina pidetty tärkeänä, mikä on säädellyt maatalo- ustuotannon määrää. Maatiloilla tuotannon kehitys on kuiten- kin johtanut omavaraisuudesta luopumiseen sillä suuri osa tuo- tantopanoksista hankitaan välituotteina tilan ulkopuolelta. Kansantalouden tasolla työnjaon ja vaihdannan yleistyminen onkin lisännyt etenkin Suomen kaltaisten pienten avoimien ta- louksien riippuvuutta ulkomaankaupasta. Kasvinviljelytuotanto on maataloustuotannon omavaraisuuden perusta. Osa tuotannosta menee suoraan kulutukseen ja osa jalostetaan edelleen kotieläintuotteiksi. Kun kasvinviljelypuoli toimii, niin myös kotieläintuotanto on varmemmalla pohjalla. Kasvinviljelyn käytössä oleva viljelyala kesanto mukaan lukien, on hieman kasvanut tukikäytännön kannustamana. Viljeltyä alaa on lähes 2,3 miljoonaa hehtaaria. Elintarvikeomavaraisuutta yksinomaan lopputuotannon mu- kaan tarkasteltaessa Suomi on eräiden maataloustuotteiden osalta jopa enemmän kuin omavarainen koska myös kotieläin- tuotteita riittää vientiin ulkomaille. Viljan tuotantotase on vii- meisen vuosikymmenen aikana vahvistunut ja tuotanto on ollut aiempaa tasaisempaa. Kotimainen viljankysyntä on kasvanut hieman mutta tuotanto ylittää kulutuksen rehuviljassa ja veh- nässä. Rukiissa Suomi on kuitenkin riippuvainen tuonnista ja ajoittain tuodaan myös leipäviljaksi soveltuvaa vehnää. Oma- varaisuus rukiissa edellyttäisi viljelyalan selvää lisäämistä. Perunan viljelyalan tasainen vähentyminen on korvautunut heh- taarisadon nousulla. Kysyntä ja tarjonta ovat olleet vakaita ja omavaraisuusaste perunalla on noin 100 prosenttia. Sokerin noin 70 prosentin omavaraisuusaste pieneni edelleen Salon so- keritehtaan lakkautuksessa. Öljykasvien kysyntä on kasvanut nopeasti ja omavaraisuus edellyttäisi heilahtelevan viljelyalan selvää kasvattamista valkuaisrehutuotannon parantamiseksi. Kokonaisuutena tarkastellen lihantuotannon omavaraisuus on ylijäämäinen ja omavaraisuusaste on noin 105 prosenttia. Lihan kulutus Suomessa on kasvanut, mutta kulutuksen kasvu on joh- tunut ennen kaikkea siipikarjanlihasta. Naudanlihan kulutus on säilynyt lähes ennallaan ja sianlihan kulutus on lisääntynyt vain hieman. Sianlihan omavaraisuusaste on 115 prosenttia ja siipi- karjan hieman yli 100 prosenttia. Ainoastaan naudanlihassa ei ylletä omavaraisuuteen vaan naudanlihan omavaraisuusaste on laskenut EU-aikana 100 prosentista 84 prosenttiin, sillä nau- danlihan tuotanto on vähentynyt. Meijereiden vastaanottama maitomäärä on pienentynyt hie- man, mutta maitotuotteissa omavaraisuus on edelleen noin 100 prosenttia. Maidon sisältämästä rasvasta noin puolet käytetään vientituotteisiin, mutta maidon valkuaiselle on käyttöä koti- maassa. Kananmunien omavaraisuusaste on edelleen korkea 115 prosenttia, vaikka tuotanto on laskenut. Tämä johtuu siitä, että myös kulutus on selvästi laskenut. Perustuotteiden lopputuoteomavaraisuudella tarkasteltuna Suomi hyvinkin on omavarainen vihannesten ja hedelmien tuo- tantoa sekä eräitä nautinta-aineita (kahvi, tee, kaakao) lukuun ottamatta. Puhtaasti lopputuoteomavaraisuutta tarkasteltaes- sa unohtuu kuitenkin omavaraisuuden toinen puoli eli tuotan- totarvikkeet ja -välineet. Monet maatalouden tarvitsemista tuo- tantopanoksista ovat tuontitavaraa. Mikäli näiden tuonti lak- kaa tai saannissa ilmenee häiriöitä, tuotanto putoaa helposti paljonkin. Selvin esimerkki on energia, sillä ilman polttoaineita kasvinviljely ei ole mahdollista ja sen seurauksena kärsii myös kotieläintuotanto. Huoltovarmuus Suomen huoltovarmuusjärjestelmää vastaavaa yhtä laajaa va- rautumisjärjestelmää ei globaalisti tarkastellen muissa maissa ole käytössä. Elintarvikkeiden suuret viejämaat voivat turvata maansa tuotantopotentiaaliin ja tarvittaessa rajoittaa vientiään kotimarkkinoidensa kysynnän tyydyttämiseksi. Elintarvikkeiden tuojamaat puolestaan luottavat maailmankaupan toimivuuteen ja tämänkin takia puoltavat mahdollisimman vapaata ja avoin- ta kauppaa. EU:lla on turvanaan vahvat yhteisömarkkinat. Myös kehittyvien talouksien elintarviketuotannon kehittämistä ja kauppaa pidetään tärkeänä elintarviketarjonnan turvaamisessa. Suomessa huoltovarmuusajattelulla on kuitenkin pitkät perin- teet ja huoltovarmuuden järjestäminen on lakisääteistä. Suomessa valtioneuvosto asettaa huoltovarmuuden turvaami- sesta annettuun lakiin (1390/1992) perustuen määrävälein huoltovarmuudelle yleiset kehittämistavoitteet. Viimeisin valtio- neuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista (539/2008) annettiin syksyllä 2008. Yleistavoitteeksi päätöksessä on kirjat- tu kansainvälisiin markkinoihin sekä kansallisiin toimenpiteisiin ja voimavaroihin perustuva huoltovarmuus. Vakavimpiin kriisei- hin varautuminen tapahtuu kuitenkin edelleen kansallisin toi- menpitein. Varautumistoimenpiteillä turvataan yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämätön infrastruktuuri ja kriittisen tuotannon jatkuminen kaikissa tilanteissa ilman ajallista yleis- tavoitetta. Vakavimmaksi uhkaksi huoltovarmuudelle katsotaan tilanne, jossa mahdollisuus tuottaa tai hankkia ulkomailta huol- tovarmuuden kannalta kriittisiä tavaroita ja palveluita on väli- aikaisesti vaikeutunut. Elintarvikehuollon lähtökohdaksi huoltovarmuuspäätöksessä asetetaan energiasisällöltään normaalin ravinnon saannin tur- vaaminen normaaliolojen vakavien häiriöiden ja poikkeusolojen varalta. Huoltovarmuuden perustana on kotimaisen alkutuotan- non ja elintarviketeollisuuden toiminnan jatkuvuus kaikissa olo- 29 suhteissa. Tähän tähdätään pyrkimällä vaikuttamaan Euroopan unionin maatalouspolitiikkaan siten, että kotimaisella elintar- viketeollisuudella säilyy riittävä kotimainen raaka-aineperusta. Päätökseen on myös kirjattu, että elintarviketeollisuuden toi- mintaedellytysten turvaamista ja kansainvälistymistä ediste- tään alan kilpailukyvyn säilymiseksi. Edelliseen, vuoden 2002 tavoitepäätökseen verrattuna uudessa päätöksessä selkeänä tarkastelunäkökulman laajennuksena on kotimaisen alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden pitkän ai- kavälin keskinäisen yhteyden korostaminen. Kotimaisen elintar- viketeollisuuden toimintaympäristöön kuitenkin vaikuttaa osal- taan voimakkaasti myös kaupan rakenteiden kehitys näiden hankintojen organisoinnin kautta. Huoltovarmuuspäätökseen perustuen tilapäisten häiriötilantei- den varalta maataloustuotteiden saatavuus turvataan yhden heikon kotimaisen satokauden varalta. Leipäviljaa pidetään var- muusvarastoissa eri puolilla maata yhden vuoden normaaliku- lutusta vastaava määrä. Kasvipohjaista valkuaista varmuusva- rastoidaan määrä, jolla voidaan turvata kotieläintuotannon re- huhuollon sopeuttamista valkuaisen saantihäiriöiden varalta. Siemenviljaa tai laatuominaisuuksiltaan siemeneksi soveltuvaa viljaa varastoidaan 80 000 tonnia ja nurmikasvien siemeniä määrä, jolla voidaan kattaa yhden epäonnistuneen siementuo- tantovuoden vajausta. Elintarvikehuoltoa tukevien varmuusva- rastojen tasoa arvioinut työryhmä esitti vuoden 2009 raportis- saan toimenpiteitä erityisesti kotimaisen kasvivalkuaistuotan- non edistämiseksi, joka todettiin elintarvikehuollon kriittisim- mäksi tuotantoalaksi. 3.5 Suomen elintarviketeollisuuden kilpailukykyyn vaikuttavat tekijät Kilpailukyky vientimarkkinoilla Kotimarkkinoiden merkitys suomalaiselle elintarviketeollisuu- delle korostui taas yleisen taloustilanteen heikentymisen seu- rauksena. Taantuman seurauksena maataloustuotteiden maail- mankauppa väheni voimakkaasti. Maailmankaupan pienenty- minen näkyi EU:n ja Suomen sisämarkkinoilla vientikysynnän voimakkaana heikkenemisenä heti alkuvuodesta 2008. Vienti- kysynnän hiipuminen merkitsi kotimaisen elintarviketeollisuu- den kannalta sitä, että sama tuotantovolyymi piti yrittää myydä kotimarkkinoilla entistä parempaan hintaan. Tämä ei kuiten- kaan onnistunut, koska samaan aikaan tuontitarjonta EU:n si- sämarkkinoilta Suomeen kasvoi. Viennissä palattiin kysyntäläh- töisestä viennistä ylijäämien vientiin. Vientimarkkinoiden kiris- tyminen ja markkinoiden laajempi integroituminen vaikuttaa suoraan kotimaiseen elintarviketeollisuuteen. Elintarviketeolli- suuden tehokkuuden kannalta keskeinen kysymys on, kuinka hyvin kotimainen tuotanto vastaa kotimaista kulutusrakennetta. Lihamarkkinat Kulutusrakenne on lihamarkkinoiden hinnanmuodostuksen ja koko ketjun toiminnan osalta Suomessa merkittävin yksittäinen tekijä. Suomessa lihan kulutus on 2000-luvun aikana keskitty- nyt niin sanottuihin arvokkaampiin lihanosiin, eli fileisiin ja rin- tapaloihin. Edullisimpien osien, kuten kyljysten ja koipien, ku- lutus kääntyi kuitenkin takaisin nousuun yleisen taloustilanteen heikentymisen seurauksena. Ruhon arvo-osien osuus lihan kokonaistuotannosta on ainoas- taan murto-osa. Jokaista sisäfileetä kohti tuotetaan moninker- tainen määrä vähemmän arvokkaita ruhonosia. Jotta kotimark- kinat pysyvät tasapainossa, suomalainen lihateollisuus joutuu viemään maailmanmarkkinoille sellaiset tuotteet, jotka eivät kotimarkkinoilla mene kaupaksi. Kulutusrakenteen epätasapaino selittää osaltaan myös sen, miksi sianlihan kokonaistuotanto on Suomessa pysynyt jatku- vasti kotimaista kulutusta suurempana. Lihamarkkinoilla vallit- see samalla jatkuva tuontitarve, koska kotimaisella tarjonnalla ei pystytä vastaamaan kotimaisen kysyntään sen rakennetta vastaavalla tavalla. Sianlihan kokonaistuotannon pienentymi- nen on osaltaan johtamassa siihen, että kotimainen tarjonta vastaa paremmin kotimaista kulutusrakennetta. Markkinoiden kasvanut integraatio on tarkoittanut myös sitä, että kotimainen tuottajahintataso määräytyy pitkälti vienti- markkinoiden perusteella. Suomeen tuodaan tuotteita, jotka kilpailevat suoraan kotimaisten lisäarvotuotteiden kanssa. Kil- pailu kiristää hinnoittelua ja näin ollen vähentää suomalaisten lihatalojen markkinoilta saamaa lisäarvoa. Samaan aikaan vientimarkkinat nojaavat vähempiarvoisiin tuotteisiin, joiden viennistä ei juuri kerry lisäarvoa. Suomalaisten vientimarkkinoi- den merkitystä korostaa myös se, että maailmanmarkkinoiden kannalta merkittävimmät sianlihan vientimaat ovat Tanska, Saksa ja Hollanti. Maitomarkkinat Suomen maitomarkkinoiden kulmakivi on nestemäinen maito. Nestemäistä maitoa juodaan meillä selvästi muita Euroopan maita enemmän. Maidon kulutus keskittyy tuoremaitoon, jonka myyntiaika kaupan hyllyllä on parhaimmillaankin vain noin vii- kon. Muualla Euroopassa nestemäinen maito kulutetaan pää- asiassa iskukuumennettuna, jonka ansiosta maidon myyntiaika on useita kuukausia ja samalla myös sen kuljettaminen on hel- pompaa. Kotimarkkinoiden toiminnassa ja hinnoittelussa vientimarkki- noiden rooli on keskeinen. Maitotuotteiden vienti on viime vuo- sina muodostunut pääasiallisesti erilaisten lisäarvotuotteiden viennistä. Näitä lisäarvotuotteita ovat olleet etenkin erilaiset terveysvaikutteiset jogurtit sekä juustot. Tämä lisäarvo on saa- tu siirrettyä kotimaan markkinoille parempien tuottajahintojen 30 kautta. Vientimarkkinoiden kysynnän hiipuminen johti maito- tuotteiden tarjonnan voimakkaaseen kasvuun EU:n sisämark- kinoilla. Vientikysynnän hiipuminen näkyi etenkin lisäarvotuot- teiden kysynnässä. Maitojauheiden ja muiden vähemmän ar- vokkaiden tuotteiden valmistusmääriä jouduttiin kasvatta- maan. Lisäarvotuotteiden kysynnän hiipuminen ja viennin ar- von alentuminen heikensi meijereiden tilityskykyä ja aiheutti laskupainetta kotimaiseen tuottajahintaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että tuottajahinnan kannalta kotimaisen kysynnän merkitys kasvoi. Vakaampien kotimarkkinoiden seurauksena tuottajahintojen lasku jäi meillä vuoden 2009 aikana selvästi muualla Euroopassa nähtyjä hinnan alennuksia pienemmäksi. Markkinoiden voimakkaasta heilahtelusta huolimatta Suomen meijeriteollisuus on pärjännyt suhteellisen hyvin. Tämä antaa viitteitä siitä, että kotimainen meijeriteollisuus on kilpailukykyi- nen sekä kotimaassa että kansainvälisillä markkinoilla. Tuote- valikoima on laaja ja sillä pystytään hankkimaan markkinoilta selkeää lisäarvoa. Maitotuotteiden kuluttajahinnat ovat meillä hieman EU:n keskimääräistä tasoa korkeampia, mutta tuotta- jahinta Euroopan korkeimpia. Suomalaisella meijeriteollisuudel- la on edellytykset pärjätä kilpailussa hyvien kotimarkkinoiden sekä hyvien tuotteiden ja tuoterakenteen ansiosta. Kilpailukyky kotimarkkinoilla 2000-luvulla kotimaisen elintarviketeollisuuden osuus ruuan hinnasta on pudonnut keskimäärin alle kolmannekseen. Käy- tännössä tämä tarkoittaa sitä, että elintarviketeollisuuden on ollut vaikeaa saada kustannusten nousulle kompensaatiota markkinoilta. Näyttääkin siltä, että se on joutunut pärjäämään pitkälti pelkällä tuottavuuden kasvulla. Kaupan teollisuudelle maksamat hinnat ovat nousseet hyvin vähän vuodesta 2000 vuoteen 2008 (ks. Karikallio ym. 2010). Teollisuuden kustannuk- sista yli 70 prosenttia muodostuu muista kuin maatalousraaka- aineen hankinnoista. Näiden muiden kustannuserien hintoihin teollisuus ei pysty kovin paljoa vaikuttamaan. Kun teollisuus ei ole saanut nostettua myyntihintoja, ainoa joustava erä on ollut maatalouden tuottajahinnat. Maatalouden osuuden pienenemiseen on muitakin syitä. Näitä ovat ainakin jalostusarvon kohoaminen, maatalouspolitiikan muutokset, ulkona syömisen lisääntyminen sekä kulutusraken- teen muutos (ks. Kuosmanen ym. 2009). Meillä nähty kehitys on ollut samanlaista myös muualla Euroopassa. Maatalouden osuuden pieneneminen ja tuontiruuan osuuden lisääntyminen on ollut kaikkialla suunnilleen samanlaista, mutta teollisuuden osuus on Suomessa pienentynyt selvästi muuta Eurooppaa enemmän samalla kun kaupan osuus on kasvanut (Kuva 6). Elintarviketeollisuus oli yksi niistä teollisuudenaloista, joihin kansainvälistymisen vaatimukset osuivat todenteolla vasta Suo- men EU-jäsenyyden myötä. Kilpailu lisääntyi, mikä merkitsi uu- delleenjärjestelyitä ja rationalisointia yrityskentässä. Vaikka suu- ret elintarvikeyritykset voivat Suomessa saada lähes määräävän markkina-aseman, ovat ne eurooppalaisessa kilpailutilanteessa usein keskikokoisia yrityksiä. Kasvua pitää hakea muualta kuin yritysten markkina-osuuden kasvattamisesta Suomessa. Suoma- laisen elintarviketeollisuuden toiminta Itämeren alueella on vä- hintäänkin lupaava alku alan kansainvälistymiselle. 31 0 % 5 % 10 % 15 % 20 % 25 % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Ranska Suomi Tanska Saksa Ruotsi Iso-Britannia 0 % 5 % 10 % 15 % 20 % 25 % 30 % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Ranska Ruotsi Tanska Saksa Iso-Britannia Suomi 15 % 20 % 25 % 30 % 35 % 40 % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Tanska Iso-Britannia Saksa Ranska Ruotsi Suomi 30 % 35 % 40 % 45 % 50 % 55 % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Suomi Iso-Britannia Saksa Ranska Ruotsi Tanska Kotimainen maatalous Elintarviketeollisuus Kauppa, ravintolat ja verot Tuonti 0 % 5 % 10 % 15 % 20 % 25 % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Ranska Suomi Tanska Saksa Ruotsi Iso-Britannia 0 % 5 % 10 % 15 % 20 % 25 % 30 % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Ranska Ruotsi Tanska Saksa Iso-Britannia Suomi 15 % 20 % 25 % 30 % 35 % 40 % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Tanska Iso-Britannia Saksa Ranska Ruotsi Suomi 30 % 35 % 40 % 45 % 50 % 55 % 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Suomi Iso-Britannia Saksa Ranska Ruotsi Tanska Kotimainen maatalous Elintarviketeollisuus Kauppa, ravintolat ja verot Tuonti Kuva 6. Ketjun eri osien osuudet elintarvikkeiden kulutusmenoista 32 Lähteet: • Karikallio, H., Arovuori, K. & Pyykkönen, P. 2010. Vertical price formation in the Finnish food chain. Pellervo Economic Research PTT. Working Papers. (julkaistaan kesäkuussa 2010) • Kuosmanen, T., Niemi, J. & Sipiläinen, T. 2009. Maatalous- tuen ja tuottavuuden vaikutukset elintarvikkeiden hintamarginaaleihin ja hinnanmuodostukseen. MTT Kasvu 3, Jokioinen, 49 p 3.6 Suomalaisen elintarvikealan innovaatiotoiminnan edistäminen Tuottavuus ja kannattavuus Suomen elintarviketeollisuuden tuottavuus on 2000-luvulla pa- rantunut ja se on EU-maiden vertailussa keskiarvoa parempi ja lähes USA:n tasolla. Tästä huolimatta tuottavuuden ja kannat- tavuuden edelleen parantaminen on tärkeää, koska viime vuo- sina alan keskimääräinen liikevoittotaso on ollut vain 2–4 pro- senttia liikevaihdosta. Huomionarvoista on se, että kansainvä- lisessä vertailussa Suomessa elintarviketeollisuuden osuus tuotteen hinnasta on kaupan osuutta pienempi. Kilpailukyky Hyvä kannattavuus mahdollistaa panostukset kilpailukyvyn edis- tämiseen ja tutkimus- sekä innovaatiotoimintaan. Alan kilpailu- kyky kauppataseella mitattuna on edelleen laskenut; tuonnin arvo 2009 oli 2,7-kertainen vientiin verrattuna (3,2 miljardia €/1,2 mil- jardia €, 2009). Lisäksi viennistä suurin osa kohdistuu peruselin- tarvikkeisiin (juusto, alkoholi, voi) ja ruoan raaka-aineisiin (sianli- ha, siipikarjan liha), sen sijaan pitkälle kehitettyjen, tutkimuksella lisäarvoa tuottavien konseptien vienti on edelleen vähäistä. Suomalainen elintarviketeollisuus on perinteisesti voinut noja- ta vahvaan asemaan kotimarkkinoilla ja viimeisen kahden vuo- sikymmenen aikana onnistuneeseen lähialueiden markkinoille jalkautumiseen (Itämeren ympäristö ja Venäjä), minkä seurauk- sena Suomen Viron ja Venäjän välinen elintarvikkeiden kaup- patase on positiivinen, kuten myös yllättävästi Suomen ja USA:n välinen elintarvikkeiden kauppatase. EU:n jäsenyys on johtanut lisääntyvään ulkoisen kilpailun ko- venemiseen myös kotimarkkinoilla. Tämä tulee nähdä myös mahdollisuutena, jonka hyödyntäminen kuitenkin edellyttää kilpailukykyä ja kykyä jatkuvaan innovointiin. Korkeatasoisen tutkimuksen hyödyntäminen Suomalainen elintarvike- ja ravitsemustutkimus on kansainvä- lisesti korkeatasoista, mutta se ei riittävässä määrin jalkaudu alan kansainväliseksi kilpailukyvyksi. Elintarviketieteen julkai- sumäärissä ja viittauskertoimissa Suomi on globaalisti erittäin kilpailukykyinen ja on ohittanut viimeisen 10 vuoden aikana USA:n, Ranskan ja Iso-Britannian. Tämän hetken globaalit haas- teet edellyttävät alalta tuotteiden eettisyyttä ja kestävyyttä, jäl- jitettävyyttä ja turvallisuutta sekä terveyttä ja hyvinvointia. Tar- vittava uusi tieto ja sovellukset pitää voida tehokkaasti siirtää yritysten toimintaan. Vuonna 2009 toteutetun elintarvikealan Innovaatiobarometrin mukaan alan toimijoista yli 90 prosenttia arvioi kyvyn innovoi- da elintärkeäksi tai tärkeäksi oman toimintansa kehittämisessä ja yli 70 prosenttia teollisuuden ja palvelualojen vastaajista kat- soi kilpailukyvyn edistämisen tärkeimmäksi syyksi innovoinnille. Saman Innovaatiobarometrin tulosten mukaan yli 70 prosenttia vastaajista arvioi tarvitsevansa ulkopuolista tukea innovaatioi- den kaupallistamisen lisäämiseksi. Tärkeimmäksi nähtiin tuen tarve markkinatutkimuksen ja tuotteistamisen osaamisessa, mutta myös yritysten välisen yhteistyön lisääminen koettiin tär- keäksi. Yrityksen oma toiminta katsottiin edelleen tärkeimmäk- si pohjaksi innovaatioiden syntymiselle – tutkimuslaitosyhteis- työ, asiakaspalautteet ja kilpailijaseuranta olivat huomattavas- ti pienemmässä roolissa. Tämä kertoo yritysten toimivan vielä hyvin perinteisesti oman tuotekehityksen tietopohjan turvin. Uuden teknologian mahdollistamat keinot niin asiakas- kuin markkinatiedon keräämiseksi eivät vielä ole toteutuneet riittä- vässä määrin innovaatioiden lähteinä. Mitä pitäisi tehdä? Lääkkeiksi innovaatiotason nostoon tulisi käyttää yritysten vä- lisen yhteistyön lisäämistä, yritysten osallistumista tutkimuslai- tosten työn ohjaamiseen ja hyödyntämiseen esim. antamalla yrityskentälle vahva rooli laitosten hallituksissa sekä yritysken- tässä panostamista kansainvälisen liiketoiminnan ja markki- noinnin osaamiseen. Elintarvikealan tutkimusta rahoitetaan Suomessa useasta mi- nisteriöstä. Osin tästä syystä meillä on paljon päällekkäistä tutkimusta, joka johtaa mm. infrastruktuurikustannusten ker- taantumiseen ja osaltaan myös estää tuloksellista yhteistyötä. Sektoritutkimuslaitosten roolijakoa tulisi selkeyttää – pienellä maalla ei ole varaa rahoittaa valtion budjetista useita elintarvi- kealan tutkimuskeskittymiä. Samalla tulisi vahvistaa tieteen- alojen yhteistyön kehittämistä siten, että esim. talous- ja yhteis- kuntatieteitä sovelletaan tehokkaammin myös kuluttajien uusia ruokaratkaisuja kehitettäessä. Lähteet: • Kotilainen Markku, Koski Heli, Mankinen Reijo ja Rantala Olavi: Elintarvikkeiden hinnanmuodostus ja markkinoiden toimivuus (2010), ETLA Keskusteluaiheita No. 1209 • Tullihallitus • Suomen tieteen tila ja taso, Suomen Akatemia 2009 • Elintarvikealan Innovaatiobarometri 2009; http://www. lifescience.fi/Elintarvikealan_innovaatiobarometri_2009.pdf 33 Laatikko 5. Julkinen tutkimus- ja kehittämisrahoitus Valtion vuoden 2009 talousarviossa T&K rahoituksen kokonaissumma oli 1,9 miljardia euroa, jossa oli selvä kasvu edellisvuo- teen verrattuna. Valtion T&K rahoista yli 80 prosenttia kohdistuu opetusministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon- aloille. Tämän lisäksi merkittävää tutkimusrahoitusta oli maa- ja metsätalousministeriöllä ja sosiaali- ja terveysministeriöllä. Yhteensä nämä neljä ministeriötä hallinnoivat 94 prosenttia julkisesta T&K rahoituksesta. Suomen suurin yksittäinen T&K rahoituksen jakaja on Tekes eli teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus, jonka osuus julkisesta T&K rahoituksesta on lähes kolmasosa. Sitä seuraavat yliopistot ja kolmannella tilalla on Suomen Akatemian rahoi- tus. Vuonna 2009 Tekes rahoitti 2 177 projektia yhteensä 579 miljoonalla eurolla. Elintarviketeollisuuden toimialan rahoitus oli kaikista toimialoista pienin, alle 4 miljoonaa euroa. Tutkimusrahoituksen puolella VTT sai Tekesin rahoitusta 70.5 miljoonaa eu- roa ja MTT 1.5 miljoonaa euroa. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla budjettirahoitteiset tutkimusmenot olivat 95 miljoonaa euroa vuonna 2009. Siitä suurimman osuuden, 42 miljoonaa, sai Metsäntutkimuslaitos ja toisella tilalla oli Maa- ja elintarviketalouden tutkimus- keskus MTT, 36 miljoonaa. Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus sai 9,6 miljoonaa ja Eviran osuus oli 3 miljoonaa. Luonnon- vara- ja ympäristöalan tutkimuslaitokset ovat 2009 perustaneet oman yhteenliittymän, LYNETIN, jolla pyritään lisäämään tut- kimuksen tuottavuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä. Ruokajärjestelmän joihinkin osiin liittyvää tutkimusta tehdään MMM:n hallinnonalan tutkimuslaitosten lisäksi ainakin Kulutta- jatutkimuskeskuksessa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa, Suomen Ympäristökeskuksessa sekä Valtion Taloudellisessa Tut- kimuskeskuksessa, Valtion Teknillisessä Tutkimuskeskuksessa sekä eräissä yliopistoissa. Samoin Suomen Akatemian kautta ra- hoitetaan tutkimushankkeita, jotka liittyvät ruokajärjestelmän toimintoihin. Tällä hallituskaudella perustettiin sektoritutkimuk- sen neuvottelukunta koordinoimaan valtion sektoritutkimuksen kokonaisohjausta. Sen tavoitteena on edistää ja vahvistaa hallinnonalojen ja ministeriöiden välistä sektoritutkimusyhteistyötä. Osa eri hallinnonalojen tutkimusvaroista kanavoidaan sek- toritutkimusohjelmien kautta. Myös yksityisen puolen rahoittajat, kuten säätiöt ja rahastot, kohdentavat rahoitusta ruokajärjestelmää koskevaan tutkimuk- seen. Esimerkkinä voi mainita Sitran, jonka kaksi vuotta sitten päättynyt ERA-ohjelma oli laajuudeltaan merkittävä. Elintarvi- keyrityksistä merkittävää tutkimusta tekee Valio. Lihateollisuuden tutkimuskeskus tekee tuotekehitys- ja tutkimustyötä. Säätiöt ja rahastot tukevat alan tutkimustyötä esimerkiksi myöntämällä apurahoja väitöskirjatutkimuksiin. Maa- ja metsätalousministeriön tutkimusrahoituksesta 93,5 prosenttia kohdentui tutkimuslaitoksille vuonna 2009. Ministeri- östä kanavoidaan rahaa ruokajärjestelmään kohdentuvaan tutkimus- ja kehitystyöhön useita eri kanavia pitkin, kuten Eviralle ja MTT:lle suorina toimintamenoina ja palvelusopimuksien kautta, mutta myös yhteistutkimusvaroista, Makeran tutkimusva- roista, menekinedistämisvaroista, laatujärjestelmän kehittämisvaroista, suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmasta, ka- latalouden kehittämisvaroista sekä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän alaisista varoista. Lähteet: • Tilastokeskus 2009. Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2009. • Sektoritutkimus http://www.minedu.fi/OPM/Tiede/setu/ • Tekes: www.tekes.fi • LYNET http://www.lynet.fi/ 34 3.7 Ruokajärjestelmään liittyvä osaaminen, sen nykytila ja kehittäminen Osaamista ja sen tilaa ja tarpeita tarkastellaan ensin ruokaket- jun ytimessä eli tuotantopanosteollisuudesta kuluttajalle ulot- tuvassa ketjussa (Taulukko 4). Oman tehtävänsä hoitamisen li- säksi jokainen ketjun osapuoli osallistuu myös ei-toivottuun tuotantoon/kulutukseen, kuten jätteiden syntyyn ja ympäristö- vaikutusten tuottamiseen. Osaamisen kehittämisellä pyritään ketjun toiminnan muuttami- seen. Pääpaino on yhtäältä sisäisessä koulutuksessa, ketjun osi- en välisessä vuorovaikutuksessa ja koko prosessia koskevassa tutkimuksessa (sisäinen materian- ja tiedonkulku) ja toisaalta alalle eli ketjuun tulevien osaamisessa. Taulukko 4. Osaaminen ja kehittämistarpeet ydinruokaketjussa Ydinruokaketjun osa Arvio ketjun osilla käytettävissä olevasta oman osaamisen kehittämisestä, koulutuksesta, tutkimuksesta ja konsultoinnista Maatalouden (myös kalatalouden ja muun luonnonvaroi- hin perustuvan tuotannon) panosten valmistus Panostuotantoon erikoistunut koulutus, tutkimus ja konsultointi on kansalli- sesti vähentynyt ja tuotannon myötä siirtynyt ulkomaille. Toimenpiteitä tarvitaan Tuotantopanosteollisuuden tuotteiden kuljetus (ja sen tarvitsemat muut panokset, ml. tuonti) Kuljetuksiin liittyvään osaamiseen tulisi myös kiinnittää huomiota, juuri tuonnin kasvusta johtuen Tuotantopanosten myynti ja markkinointi (huom. viimeistään tässä vaiheessa loppukäyttäjä, kuluttaja, on kiinnostunut ketjun toiminnasta) Panosten myynti ja markkinointi on harvojen toimijoiden käsissä, alan koulutus ja tutkimus lienee järjestettävissä. Suoraan ulkomailta tapahtuvaan hankintaan (tiloille, myös ketjun muihin osiin) tulee kiinnittää huomiota sekä neuvonnan, koulutuksen että tutkimuksen keinoin Maatila (ml. kalatalous, riistan ja poronlihan tuotanto, marjojen ja sienten hyödyntäminen ym.) panosten hankkijana, ruuan raaka-aineiden tuottajana, käsittelijä- nä, varastoijana ja markkinoijana Maatiloilla ja muilla toimijoilla on käytettävissään hyvin alaansa liittyvää koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta, mutta sen synkronointia tulee parantaa, samoin tilojen osallisuutta. Alan koulutus, neuvonta ja tutkimus tarvitsevat myös toiminnalle uusia sisältöjä ja uusia perusteita toiminnan jatkamiselle. Ketjun keskiössä oleva, kohtuullisesti resursoitu tutkimus on altis kilpailulle, esimerkiksi kuluttaja-, kansanterveys-, ympäristötutkimus yhtäältä ja teknologia- ja taloustutkimus toisaalta. Tämä heijastuu sekä koulutukseen että neuvontaan ja myös lainsäädäntöön Markkinoille tai jalostukseen lähtevän ruuan ja raaka-aineen pakkaus, keräily ja kuljetus (ml. tuonti) Suoramarkkinointi, tilapakkaus sekä jalostukseen lähtevän raaka-aineen keräily ja kuljetukset tarvitsevat tuekseen osaamisen kehittämistä. Nykytilan- ne ei liene tyydyttävä Varastointi, markkinointi (ml. vienti) ja jalostus, ostot ja sivutuotteiden käsittely Kuten edellä. Kehityssuunta osaamisen kohdalta lienee heikkenevään päin Elintarvikkeiden varastointi, markkinointi (ml. vienti), kuljetukset ja tukkukauppa (ml. ruokapalvelut, sivutuot- teet) Vientiin tähtäävän markkinoinnin osaamisessa on puutteita, samoin sivutuotteiden (voi olla hyvin olennainen ”ydinprosessin” toimivuudelle), ruokapalvelujen kohdalla on kehittämisvaraa sekä -tarvetta Vähittäiskaupan varastointi ja markkinointi Vähittäiskaupassa tärkein osaamisen kehittämisalue on varautuminen elintarvikekaupan ”kansainväliseen konseptiin”. Ytimen sisäistä koulutusta, tutkimusta ja neuvontaa on lisättävä Kotitalouksien osto, varastointi, valmistus, kulutus Kuluttajien osaaminen on ytimen toiminnan kannalta olennaista. Nyt tutkimuksen, koulutuksen ja neuvonnan paino on siirtymässä ruokaketjun ei-toivottuihin vaikutuksiin. 35 Koko ketjun kattavaa, kokonaisvaltaista koulutusta tai tut- kimusta on tällä hetkellä vähän. Joitain esimerkkejä löytyy, ku- ten Viikin kampus, VTT ja MTT. Ketjun eri osien käytettävissä olevaa tutkimusta, koulutusta ja konsultointia kuvattiin yllä ole- vassa taulukossa. Alalle tulevien osaamista voidaan parantaa • lisäämällä ketjun ytimen ja tutkimuksen, koulutuksen sekä neuvonnan yhteistyötä • lisäämällä tutkimuksen, koulutuksen sekä neuvonnan keskinäistä yhteistyötä • tekemällä tarjonta osaamista palkitsevaksi vastaamalla eri osapuolten odotuksiin, ei pakottamalla • lisäämällä kansainvälistä yhteistyötä, mikä voi olla paremminkin seuraus edellä olevista Yhteenvetohavaintoja Koulutuksen, tutkimuksen ja neuvonnan kenttää on sekä tiivis- tettävä että laajennettava. Tästä ensisijainen hyötyjä on ruoka- ketju, jos sen sisäinen synkronoituminen tehostuu. Seuraavaksi hyöty tulee olemassa oleville alan tutkimus-, koulutus- ja neu- vontaorganisaatioille, jos niiden tehtävät täsmentyvät ja keski- näinen vuorovaikutus kasvaa, samoin vuorovaikutus ketjun yti- men kanssa. Hyvin samanarvoisia hyötyjiä ovat ”uudet toimi- jat”, joita toimeenpanolla saadaan mukaan keskinäiseen yh- teistyöhön ja yhteistyöhön ketjun ytimen kanssa. Osaamisen kehittämisessä on mahdollista laatia heti toteutet- tavien uudistusten listaus. Siinäkin olisi syytä lähteä ketjun si- säisistä toimista, olemassa olevien yhteistyötahojen (tutkimus, koulutus, neuvonta) odotusten ja mahdollisuuksien mukaan, sekä laajentaa yhteistoiminnan piiriä. Viimeksi mainittuun näyt- täisi olevan tarvetta erityisesti ketjun alku- ja loppupäässä. Osaaminen ja hallinto Ruokaketju kuuluu useiden eri ministeriöiden hallinnonalojen tehtäviin ja kiinnostuksen kohteisiin. Vastaavasti edellä kuvattu osaamisen kehittäminen jakautuu monille hallinnonaloille. Jos ministeriöillä on yhteinen käsitys tarpeista ja omien hallinnon- alojensa vaikutuksesta toteutukseen, osaamisen kehittäminen voi onnistua. Kun suomalainen hallinto on varsin tasalaatuinen, mutta samal- la sektoroitunut, on tarpeellista perustaa hallinnon sisäinen koordinaatio tukemaan tavoitteiden toteutumista, kuten pois- tamaan toteutumisen esteitä ja järkevöittämään kuitenkin ra- jallisten resurssien käyttöä. Rinnakkaiset, liian kapea-alaisesti toteutetut hankkeet ovat olleet valitettavan tyypillisiä. Aivan kuten ruokaketjussa, hallinnossakin sisäisellä koulutuk- sella, vuorovaikutuksella ja alalle tulevien osaamisella on suuri merkitys saavutettaviin tuloksiin. Todennäköisesti sama koulu- tus, tutkimus ja neuvonta, joka palvelee tavoitteiden toteutu- mista ruokaketjussa, riittäisi ylläpitämään hallintoon tulevien tarvittavaa osaamista. 3.8 Ilmastonmuutos vie suomalaisen kasvintuotannon kohti uutta aikakautta1 Kasvihuoneilmiö muuttaa ratkaisevalla tavalla maailman ilmas- to-oloja. Suomalainen maataloustuotanto voi hyötyä muutok- sesta, mutta muutoksen nopeus, ennustetut suuret säävaihtelut ääri-ilmiöineen sekä muut kielteiset tekijät aiheuttavat epävar- muutta. Vaikka ilmaston lämpenemistä onnistuttaisiin hidasta- maan mittavin hillintätoimin, emme välty ilmastonmuutoksen vaikutuksilta, joten sopeutuminen on välttämätöntä. Koska pohjoiset maapallon osat lämpenevät muita nopeammin, täytyy Suomen kasvintuotanto sopeuttaa ripeästi. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja kasvintuotannon sopeuttamistarpeita tutkittiin ILMASOPU-hankkeessa, jonka tuottamiin avaintuloksiin tämä kirjoitus perustuu. Peltokasvien tuotannon tulevaisuusnäkymät Ilmaston lämpenemisen myötä nykyisiä päätuotantokasveja voitaneen viljellä pohjoisempana ja satopotentiaalit kasvavat merkittävästi. Lisäksi nykyisten alituotantokasvien, erityisesti rapsin, herneen ja härkäpavun tuotanto voi muuttua laajamit- taiseksi. Tätä tukevat parantuva sadontuottokyky, hyödyllisyys viljelykierroissa sekä erityisesti palkoviljojen typpiomavaraisuus ja se, että niillä jo nykylajikkeet soveltuvat kohonneisiin lämpö- tiloihin. Näillä tuotantokasveilla on merkittävä rooli myös koti- maisen rehuvalkuaisen omavaraisuuden parantamisessa. Joi- denkin tuotantokasvien, kuten ruisvehnän ja auringonkukan, viljelyn laajeneminen edellyttää kuitenkin myös teollisuuden valmiutta käyttää uusia lajeja prosesseissaan ja jalosteissaan. Käynnissä olevat tai helposti aktivoitavat jalostusohjelmat pa- rantavat edellytyksiä nykyään harvinaisten kasvilajien viljelylle. Talvien leudontuessa syysvehnä ja ruisvehnä yleistynevät en- simmäisinä. Muuttuneissa oloissa syysmuotojen kilpailuetuna on hyvä sadontuottokyky: niiden sato on usein ainakin noin 1000 kg kevätmuotoja korkeampi. Viljelykasvien syysmuodot ovat tulevaisuudessa tärkeitä myös talviaikaisen kasvipeittei- syyden takia, sillä eroosio- ja huuhtoutumariskit kasvavat enti- sestään, mikäli syys- ja talvisateet yleistyvät ja samalla talvet leudontuvat. Syysmuotojen nykyisestä laajempaa viljelyä ta- voitteleva sopeuttaminen tulee olemaan haasteellista talvikau- della lisääntyvän olosuhdevaihtelun vuoksi. Vasta kun Suomen kylmät talvet leudontuvat pysyvästi vuosisadan jälkipuoliskolla ja alkavat muistuttaa Etelä-Ruotsin, Tanskan ja Skotlannin ny- kytalvia, yleistyvät näillä alueilla laajasti viljellyt syysrapsi, -oh- ra ja -kaura myös Suomessa. 1 Julkaistu MTT:n Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2010-raportissa 36 Ilmaston lämmetessä ja kasvukauden pidetessä viljelyn moni- muotoistamisen mahdollisuudet kasvavat. Esimerkiksi nykyvil- jelyssämme alihyödynnettyjen lajien, ruisvehnän, tattarin, pel- lavan, hampun, auringonkukan ja lupiinin viljelyedellytykset paranevat merkittävästi. Uusista lajeista rehumaissin viljely on- nistunee laajoilla alueilla Etelä-Suomea kohtuullisin riskein vuo- sisadan loppupuolella, jyvämaissin tuotanto ei vielä silloinkaan. Onnistuminen edellyttää laajaa sopeuttamista muuttuviin oloihin Vaikka tulevaisuudessa satopotentiaali kasvaa merkittävästi, satoisuusennusteiden toteutuminen edellyttää ilmastonmuu- toksen vahvistamien, tuotantoa rajoittavien haasteiden ratkai- semista ja näihin tähtäävien ennakoivien sopeutumisstrategi- oiden suunnittelua ja toimeenpanoa (Taulukko 5). Spontaanisti sopeuduttaessa maataloustuotantomme ei hyödy ilmaston- muutoksesta, vaan satotasot säilyvät korkeintaan nykyisellään. Määrätietoisesti sopeutuen hehtaarikohtainen sadontuottoky- ky voi nousta merkittävästikin, mikä taas parantaa maatalou- den tuottavuuskehitystä. Monien tuotantokasvien viljelyn laa- jentamismahdollisuus, satoisuuden oletettu merkittäväkin li- sääntyminen ja/tai sopeuttamistoimissa onnistuminen eivät kuitenkaan yksinään ratkaise sitä, miltä peltoviljelymme tulee tällä vuosisadalla näyttämään. Maataloustuotteiden markki- noilla, hinnoilla ja tuotantoa koskevilla poliittisilla päätöksillä on myös jatkossa erittäin suuri vaikutus viljelijän tekemiin va- lintoihin samoin kuin kykyyn investoida sopeutumistoimiin ja sitä kautta peltoviljelyn yleiseen kehittymiseen. Ilmastonmuu- tosten vaikutuksiin sopeutumisen edellyttämät muutokset ai- katauluineen löytyvät Taulukosta 6. Taulukko 5. Tärkeimmät suomalaisen kasvintuotannon tuotantokyvyn parantamiseen liittyvät ilmastonmuutokseen sopeuttamistarpeet sekä toimenpide-ehdotukset Rajoittava tekijä Peltokasvilajit Sopeuttamistoimi Lämpötilan nousu, pitkä päivä ja kiihtynyt kehitysrytmi Siemensatokasvit Kasvinjalostus Veden saatavuus Kevätkylvöiset lajit Vesitalouden hallintajärjestelmät, kasvinjalostus, syysmuotoiset lajit Talvenkestävyys Talvehtivat lajit Kasvinjalostus, heikon kestävyyden (ulkomaisten) lajikkeiden välttäminen Kasvintuhoojariskit Kaikki lajit Terveet lisäysmateriaalit, kestävyysjalostus, torjuntamenetelmät, hälytysjärjestelmät Ääri-ilmiöt Kaikki lajit Hälytysjärjestelmät, viljelyvarmat lajikkeet, monimuotoisuus ja puskurointikyky Ravinteiden saanti Kaikki lajit Lannoitusmenetelmät, viljelykierto, palkokasvien yleistäminen, jalostus Taulukko 6. Ennakoidut ajankohdat eräille keskeisimmille suomalaisen peltokasvituotannon muutoksille, joita ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttää Ajankohta Muutos 2015 > Kasvintuhoojien torjuntatarve kasvaa ja torjuntavaihtoehdot monipuolistuvat: ennakointi ja torjunta ovat yhä tärkeäm- piä tuotantoepävarmuuden ehkäisemiseksi 2015-2025 Nykytyyppiset lajikkeet väistyvät: Lajikkeisto vaihtuu ensin rannikkoseudulla edeten sitten maan keski- ja pohjoisosiin, satotasot nousevat merkittävästi sopeutumisen myötä, EU suhtautuu myönteisesti geenimuuntelun hyödyntämiseen 2015-2025 Viljely monimuotoistuu: erityisesti rapsi on korvannut rypsin ja lisäksi palkokasvien viljely on yleistä valkuais- ja typpiomavaraisuuden turvaamiseksi 2020-2040 Kasvintuotanto alkaa keskittyä vahvasti suotuisimmille tuotantoalueille: omavaraisuus turvataan ja ylijäämäpellot käytetään bioenergian tuottamiseen, vientituotantoon, vahvasti erikoistuneeseen tuotantoon ja/tai luonnon ja peltomaan hoitoon 2020-2040 Pellon vesitalouden hallintajärjestelmät otetaan käyttöön ensisijaisesti tuotannon vahvoilla keskittymäalueilla: ravinnekierrot ”suljetaan” 2055 > Kevätmuotoiset lajit korvautuvat suuressa määrin syysmuotoisilla 2000-luku Ääri-ilmiöt aiheuttavat suurta epävarmuutta tuotannolle ja onnistumisten joukkoon ujuttautuu toistuvasti myös epäonnistumisia Lähteet: 37 • Jylhä, K., Tuomenvirta, H. & Ruosteenoja, K. 2004. Climate change projections for Finland during the 21st century. Boreal Environment Research 9: 127-152. • Jylhä, K., Fronzek, S., Tuomenvirta, H., Carter, T.R. & Ruosteenoja, K. 2008. Changes in frost, snow and Baltic Sea ice by the end of the twenty-first century based on climate model projections for Europe. Climatic Change 86: 441-462. • Peltonen-Sainio, P., Jauhiainen, L., Hakala, K., Ojanen, H. 2009a. Climate change and prolongation of growing season: changes in regional potential for field crop production in Finland. Agricultural and Food Science 18: 171-190. • Peltonen-Sainio, P., Jauhiainen, L. & Venäläinen, A. 2009b. Comparing regional risks in producing turnip rape and oilseed rape - Today in light of long-term datasets. Acta Agriculturae Scandinavica, B Soil and Plant Science 59: 118-128. • Peltonen-Sainio, P., Hakala, K., Jauhiainen, L. & Ruosteen- oja, K. 2009c. Comparing regional risks in pro ducing turnip rape and oilseed rape - Impacts of climate change and breeding. Acta Agriculturae Scan dinavica, B Soil and Plant Science 59: 129-138. • Peltonen-Sainio, P., Rajala, A., Känkänen, H., Hakala, K. 2009d. Improving farming systems in northern Eu ropean conditions. In: Edited by Victor O. Sadras and Daniel Calderini. Crop Physiology: Applications for Genetic Improvement and Agronomy. Elsevier, Amsterdam, The Netherlands. Pp. 71-97. • Peltonen-Sainio, P., Jauhiainen, L., Laurila, I.P. 2009e. Cereal yield trends in northern European condi tions: Changes in yield potential and its realisation. Field Crops Research 110: 85-90. • Peltonen-Sainio, P., Jauhiainen, L., Hakala, K. 2009f. Are there indications of climate change induced in creases in variability of major field crops in the northernmost European conditions? Agricultural and Food Science 18: 206-226. • Peltonen-Sainio, P., Hakala, K., Jauhiainen, L. 2010a. Climate induced overwintering challenges for wheat and rye in northern agriculture. Acta Agriculturae Scandinavi- ca, B Soil and Plant Science, in press. • Peltonen-Sainio, P., Jauhiainen, L., Hakala, K. 2010b. Crop responses to precipitation and elevated temper atures in cool growing conditions at high latitudes according to long-term multi-location trials. Manuscript submitted. • Peltonen-Sainio, P., Jauhiainen, L., Hakala, K., Ojanen H. 2010c. Kasvukauden pitenemisen ja olosuhtei den muuttumisen vaikutukset alueellisiin viljelymahdollisuuk- siin ja tuotantokykyyn Suo messa ilmaston lämmetessä. Julkaisussa: Maataloustieteen Päivät 2010 [verkkojulkai- su]. Suomen Maataloustieteellisen Seuran julkaisuja no 26. Toim. Anneli Hopponen. Viitattu 15.2.2010. Julkaistu 11.1.2010. Saatavilla Internetissä: http://www.smts.fi. ISBN 978-951-9041-54-4. 38 4. Ruuan kulutuksen, jakelun ja tuotannon vastuullisuus 4.1 Ruuantuotannon vastuullisuudesta kilpailukykyä Ruuantuotannon ja -kulutuksen vastuullisuuskysymykset ovat nousseet keskeiseksi teemaksi myös elintarvikealan liiketoimin- nassa. Kysymys ei enää ole periaatteellisesta keskustelusta, pi- täisikö vastuullisuuteen jotenkin reagoida, vaan miten se teh- dään konkreettisilla ja todennetuilla arkipäivän teoilla. Yritysten tulee osoittaa, että ne toimivat vastuullisesti ja vastaavat kes- tävän kehityksen asettamiin haasteisiin niin talouden, ympäris- tön kuin sosiaalisten kysymysten näkökulmasta. Ruuantuotan- non vastuullisuus kiinnittyy sekä yritysten ja tuotantoketjujen yhteiskuntavastuuseen että vastuulliseen kuluttajuuteen. Ruu- an tuottamisesta, kuten tuotteiden valmistuksesta yleensäkin, syntyy ympäröivään yhteiskuntaan vaikutuksia. Ne voivat olla myönteisiä, kuten ruuantuotannon välitön ja välillinen työllis- tävyysvaikutus tai ihmisten terveyttä edistävät tuoteinnovaati- ot. Ruuantuotannosta syntyy myös ei-toivottuja vaikutuksia ku- ten vesistöjen rehevöitymistä. Vastuullista ruuantuotantoa tulisi tarkastella vuorovaikutukses- sa vastuullisen kuluttamisen kanssa. Kuluttajien kiinnostus omi- en valintojensa vaikutuksiin on lisääntynyt. Kuluttajien erilais- ten ruokavalintojen vastuullisuuden arvioimiseksi ei ole vielä riittävästi tietoa eikä välineitä tiedon tulkitsemiseksi. Monet kuluttajat tietävät ruuan tuottamisesta ja tuotantoketjun eri vaiheista varsin vähän. Tämä korostaa ruuantuotannon ja -ku- lutuksen välisen vuoropuhelun edistämistä ja vastuullisuusvies- tinnän roolia. Vastuullisuus on suhteellinen ja tilannesidonnainen, ajasta ja paikasta riippuva käsite. Paikkasidonnaisuus on riippuvainen mm. maantieteellisestä, kulttuurisesta ja toimialakohtaisesta ympäristöstä. Ruuantuotannon vastuullisuutta on Suomessa alettu jäsentää seitsemän ulottuvuuden - ympäristö, tuotetur- vallisuus, ravitsemus, työhyvinvointi, eläinten hyvinvointi, pai- kallisuus ja taloudellinen vastuu – kautta (Forsman-Hugg ym. 2009, 2010) (Kuva 7). TUOTE- TURVALLISUUS YMPÄRISTÖ RAVITSEMUS TYÖHYVIN- VOINTIPAIKALLISUUS ELÄINTEN HYVINVOINTI TALOUDELLINEN VASTUU ELINTARVIKEKETJUN VASTUULLISUUDEN ULOTTUVUUDET Kuva 7. Elintarvikeketjun vastuullisuuden ulottuvuudet Forsman-Hugg ym. 2009 Jäsennys perustuu MTT:n ja Kuluttajatutkimuskeskuksen toteut- tamaan tutkimukseen, jossa vastuullisuuden sisältöä rakennet- tiin yhteistyössä yritysten, sidosryhmien ja asiantuntijoiden kanssa. Keskeisinä lähtökohtina olivat koko arvoketjun näkö- kulma, elinkaarilähtöinen ajattelutapa sekä vastuullisuuden lä- pinäkyvyys ja mitattavuus. Edellä mainitulle seitsemälle ulottu- vuudelle rakennetaan parhaillaan kriteereitä ja mittareita MTT:n johtamassa tutkimushankkeessa, jota rahoittavat Tekes ja elintarvikealan yritykset. Huoli ympäristöstä on yhteinen. Ympäristön näkökulmasta elintarvikkeiden tuotannon keskeisimmät mitattavat ympäris- töongelmat liittyvät ilmastonmuutokseen ja vesien rehevöity- miseen. Yritysten on tärkeää tietää oman toiminnan ympäristö- vaikutukset, jotta voidaan etsiä ratkaisuja niiden vähentämi- seksi. Tuotteen ympäristövaikutukset syntyvät kuitenkin niiden koko elinkaaren varrelta, ja näistä alkutuotannolla on selvästi suurin merkitys. Siksi vastuullisen toiminnan arvioinnissa, kehit- tämisessä ja mittaamisessa tuleekin tarkastella koko tuotanto- ketjua. Suomessa on tehty aktiivisesti tutkimusta elintarvikkei- den ympäristövaikutusten analysoimiseksi. Esimerkiksi syömi- sen osuus yksityisen kulutuksen aiheuttamista ympäristövaiku- tuksista on 15–40 prosenttia riippuen siitä, mitä elintarvikeket- jun osa-alueita ja ympäristövaikutuksia laskelmaan sisällyte- tään (Seppälä ym. 2009). Foodchain-tutkimuskokonaisuudessa (esim. Usva ym. 2009) on kattavasti selvitetty suomalaisen ru- oantuotannon ympäristövaikutuksia, ja ConsEnv-hankkeessa (Kurppa ym. 2009) on puolestaan tarkasteltu eri lounasvaihto- ehtojen vaikutuksia ympäristöön. Tuoteturvallisuutta pidetään suomalaisen elintarviketuotan- non vahvuutena ja keskeisenä tekijänä kuluttajien luottamuk- sen säilyttämisessä. Vastuullisuuden näkökulmasta tuotteiden jäljitettävyyttä kannattaakin kehittää lain vaatimaa pidemmäl- le. Monet valmiit elintarviketuotteet koostuvat useista raaka- aineketjuista, ja esimerkiksi joidenkin ainesosien matka voi al- kaa maapallon toiselta puolelta. Läpinäkyvyyden lisäämiseksi 39 ruuantuotannon turvallisuuden eteen tehtävistä hyvistä käytän- nöistä voisi viestiä kuluttajille nykyistä enemmän. Elintarvike- alalla tärkeää on myös ravitsemusvastuu (corporate nutritio- nal responsibility), joka tulee ottaa huomioon yrityksen strate- gisessa suunnittelussa ja tuoteinformaatiossa kuluttajille. Ra- vitsemus näyttäisi olevan yksi niistä keihäänkärjistä, jonka poh- jalle vastuullista liiketoimintaa elintarvikealan yrityksissä kehi- tetään. Tutkimusta suunnataan yhä enemmän myös ympäristön ja ravitsemusnäkökulman linkitykseen. Suomalainen elintarvikeketjun työllistävä vaikutus on yli 300 000 henkilöä. Vähemmän on kuitenkin nostettu esiin ruu- antekijöiden työhyvinvointia ja korkeatasoista ammatillista osaamista. Tuotantoeläinten hyvinvointi on elintarvikealalla erityinen vastuullisuusulottuvuus. Eläinten hyvinvointiin liitty- vät kysymykset kiinnostavat kuluttajia yhä enemmän. Eläinten hyvinvoinnin seurannan kehittämiseksi tarvitaan kokonaisval- taisia mittareita, jotka ottavat huomioon eläinten terveyden, hoidon ja elinolosuhteet. Eläinten hyvinvoinnin kriteerejä ja mittareita on kehitetty kansainvälisessä EU-rahoitteisessa Welfare Quality -hankkeessa (www.welfarequality.net). Paikallisuus on sosiokulttuurista vastuullisuutta. Keskeistä oli- si vastuullisuuden kannalta tarkastella sitä, mitkä ovat maatilan tai yrityksen toiminnan vaikutukset paikalliseen hyvinvointiin (mm. työllisyys, aluetaloudelliset vaikutukset) ja miten vuoro- vaikutus paikallisen toimintaympäristön ja sen sidosryhmien kanssa rakentuu. Paikallisuutta on myös paikallisten ja alueel- listen makutottumusten ja ruokakulttuurien huomioon ottami- nen esimerkiksi tuotekehityksessä. Taloudellinen vastuu on kaiken yritystoiminnan perusta. Keskeisiä kysymyksiä koko ket- jun vastuullisuuden kannalta ovat ruuan tuotannon taloudelli- set vaikutukset sidosryhmiin ja hinnanmuodostuksen läpinäky- vyys elintarvikeketjussa. Vastuullisuudessa aineksia myös kilpailuedun rakentamiseksi Vastuullisuus tunnistetaan elintarvikealalla jo lähes kiistatta kilpailukykytekijäksi. Se voi tarjota aineksia myös kilpailuedun rakennuspuiksi etenkin markkinoilla, joilla määrällistä kasvua on vähän. Uusia kestävään tuotantoon ja vastuullisuuteen pe- rustuvia arvoketjuja ja liiketoimintamalleja voi syntyä muun muassa elintarvikeketjun sivuvirtoja tuotteistamalla. Vastuullisuutta voidaan karkeasti tarkastella kolmella tasolla suhteessa kilpailukykyyn ja -etuun (ks. Heikkurinen 2010). Näi- tä tasoja ovat reagoimaton, reaktiivinen ja proaktiivinen taso. Reagoimattomassa eli passiivisessa vastuullisuudessa kilpailu- kykyä tai -etua ei tavoitella tai pyritä säilyttämään vastuullisuu- den keinoin, koska vastuullisuuden kilpailullista hyötyä ei tun- nisteta yrityksessä. Reaktiivisella tasolla tavoitteena on nykyi- sen kilpailukyvyn säilyttäminen vastuullisuuden keinoin, jolloin vastuullisuus tukee yrityksen nykyistä liiketoimintaa. Proaktiivi- sessa vastuullisuudessa tavoitellaan kilpailuetua vastuullisuu- den keinoin, jolloin yritys pyrkii ennakoimaan muutokset kilpai- lu- ja toimintaympäristössä. Tällöin vastuullisuus on yrityksen toiminnassa niin keskeinen ulottuvuus, että se näkyy liiketoi- minnan ytimessä ja strategiassa. Proaktiivisuuden lisääntyessä myös keskustelun tarve sidosryhmien ja asiakaskunnan kanssa muuttuu. Vastuullisuuden kilpailukyky- ja etumahdollisuuksia voidaan tarkastella paitsi yksittäisten yritysten tasolla myös kansallisel- la tasolla, jossa kilpailua ilmenee esimerkiksi tuonnin kautta. Toimialalla on käyty keskustelua siitä, voisiko tavoitteellinen vastuullisuuden tuotteistaminen rakentaa lisäarvoa suomalai- selle elintarvikeketjulle ja tarjota aineksia kuluttaja- ja sidosryh- mäviestinnälle. Tämä edellyttää, että vastuullisuudelle rakenne- taan toimialalla yhteinen sisältö ja käsitteistö kansainvälinen keskustelu ja tutkimus huomioon ottaen. Lähteet: • Forsman-Hugg, S., Katajajuuri, J-M., Paananen, J., Pesonen, I., Järvelä, K. & Mäkelä, J. 2009. Elintarvikeketjun vastuullisuus. Kuvaus vuorovaikutteisen sisällön rakenta- misen prosessista. Maa- ja elintarviketalous 140. Helsinki: MTT. 74 s. • Forsman-Hugg, S., Katajajuuri, J.-M. & Mäkelä, J. Ruoan- tuotannon vastuullisuuden seitsemän ulottuvuutta. 2010. Julkaisussa: Niemi, J. & Ahlstedt, J. (toim.). Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot 2010. Julkaisuja 110. Helsinki: MTT, Taloustutkimus. s. 14-15. • Heikkurinen, P. 2010. Image Differentiation with Corpora- te Environmental Responsibility. Corporate Social Responsibility and Environmental Management. In press. • Kurppa, S., Grönroos, J., Hyvärinen, H., Katajajuuri, J-M, Kauppinen, T., Mäkelä, J., Nissinen, A., Nousiainen, J., Saarinen, M., Usva, K., Viinisalo, M., Virtanen, Y. 2009. Environmental impacts of a lunch plate - challenges in interpreting the LCA results. In: Editors Marileena Koskela, Markus Vinnari. Future of the consumer society : procee- dings of the conference ”Future of the Consumer Society” 28-29 May 2009, Tampere, Finland : FFRC eBook 7/2009. p. 185-193. • Seppälä, J. , Mäenpää, I., Koskela, S., Mattila, T., Nissinen, A., Katajajuuri, J-M., Härmä, T. Korhonen, M-R., Saarinen, M. & Virtanen, Y. 2009. Suomen kansantalouden materiaa- livirtojen ympäristövaikutusten arviointi ENVIMAT-mallilla. Suomen ympäristö 20/2009. Helsinki: Suomen ympäristö- keskus (SYKE). • Usva, K., Saarinen, M., Katajajuuri, J-M., Kurppa, S. 2009. Supply chain integrated LCA approach to assess environ- mental impacts of food production in Finland. Agricultural and Food Science 18, 3-4: 460-476 40 4.2 Vastuullisuuden todentaminen ja laatujärjestelmät Lisäarvon tunnistaminen suomalaiselle elintarvikeketjulle on tullut ajankohtaiseksi samalla kun kotimaisuus käsitteenä kai- paa sisällön laajentamista ja/tai monipuolistamista. Vaikka elin- tarvikkeiden alkuperätieto on suomalaisille kuluttajille monissa tuoteryhmissä erittäin olennainen asia, useat selvitykset osoit- tavat, että kuluttajien ostopäätöksiin vaikuttavat entistä enem- män esimerkiksi ruuantuotannon vastuullisuuskysymykset ja eettisyys. Ruokaketjulta odotetaan turvallisuutta, laatua, vali- koimaa, helppokäyttöisyyttä, edullisuutta, viime vuosien aikana myös tuotannon ympäristövastuullisuutta, eläinten hyvinvoin- nin huomioimista sekä vastuullisuutta työntekijöistä (Fulponi 2007). MTT:n toteuttaman ruokaketjun toimijoille – viljelijät, elintarviketeollisuus, kauppa - suunnatun kyselyn mukaan ku- luttajien luottamuksen säilyttämisellä ja toiminnan vastuulli- suudella uskottiin olevan myös suuri liiketoiminnallinen merki- tys tulevaisuudessa. Laatukonseptit Euroopassa ja Suomessa Useimmissa EU-maissa ja myös Euroopan ulkopuolella on käy- tössä lukuisia yksityisiä ja kansallisia/alueellisia kuluttajien tai ruokaketjun toimintaa ohjaavia laatujärjestelmiä ja niiden vies- tintäkonsepteja, joiden tavoitteena on edistää ruuantuotannon kilpailukykyä. EU on myös kehittänyt useita järjestelmiä, kuten maantieteelliset merkinnät, aidot perinteiset tuotteet, luonnon- mukainen maatalous ja syrjäisimpien alueiden tuotteet, joilla pyritään takaamaan ja viestimään kuluttajille tuotteisiin ja tuo- tantoon liittyvistä erityispiirteistä. Lisäksi kehitteillä on kaksi uutta EU-järjestelmää: elintarvikkeiden ympäristömerkki sekä eläinten hyvinvoinnista kertova merkintäjärjestelmä. (Euroopan yhteisöjen komissio 2009) Näiden lisäksi on olemassa lukuisia yksityisiä järjestelmiä, joil- la varmistetaan järjestelmän asettamien laatukriteereiden täyt- tyminen ja viestitään kuluttajille tuotteisiin tai tuotantoon liit- tyvistä lisäarvotekijöistä. Usein aloitteellisina osapuolina laatu- järjestelmien ja konseptien rakentamisessa ovat olleet elinkei- non toimijat ja usein sen jälkeen, kun kuluttajien luottamus on jo erilaisten ruokaskandaalien myötä menetetty. Osa järjestel- mistä, kuten brittiläinen the Red Tractor, ruotsalainen Svenskt Sigill ja EU-alueella käytössä oleva QS-Qualitätssicherung vies- tivät tuotepakkausmerkintöjen kautta kuluttajille asti sovittu- jen toimintatapojen noudattamisesta. Maailmanlaajuinen Glo- balGAP (Good Agricultural Practices) puolestaan keskittyy alku- tuotannon ja yritysten välisen yhteistyön edistämiseen. Suomessa kansallisia tai alueellisia, koko ruokaketjun kattavia laatumerkkejä ei ole. Esimerkkinä alkutuotannon toiminnan laadunvarmistukseen ja kuluttajaviestintään keskittyvästä laa- tujärjestelmästä voidaan mainita Kotimaiset Kasvikset ry:n luo- ma puutarha-alan hyvien tuotantomenetelmien säännöt, Laa- tutarha-ohjeisto, jolla varmistetaan kotimaisten puutarhatuot- teiden tuoteturvallisuutta ja ympäristön huomioonottamista sekä vahvistetaan alan kilpailukykyä kaupan ja kuluttajien nä- kökulmasta. Kuluttajille toiminnan laadun tasosta viestitään tuotteissa näkyvällä Sirkkalehti-merkillä. Miksi järjestelmiä Kuluttajien näkökulmasta laadunvarmistusjärjestelmien tehtä- vänä on viestiä elintarvikeketjun toiminnasta, saada näin mo- nipuolisempaa sisältöä alkuperälle ja vahvistaa kuluttajien luot- tamusta ruokaketjun toimintaan ja sen laatuun (Fulponi 2006). Lisäksi laatujärjestelmät tuovat lisäarvoa ketjun toimijoille elin- tarvikkeiden vientimarkkinoilla, sillä useat suuret kansainväliset ruokaketjut edellyttävät määrätyiltä tuoteryhmiltä sertifioituja laatujärjestelmiä. (Trienekens ja Zuurbier 2008). Laatujärjestel- miä voidaan käyttää prosesseja kehittävinä ja tuotantoa tehos- tavina toiminnanohjausvälineinä. Yhdistettynä kuluttajainfor- mointiin yksityisiä standardeja voidaan käyttää myös tuottei- den erilaistamiseen ja markkinoiden segmentoitiin (Fulponi 2007). Tuotepakkauksissa näkyvillä laatumerkeillä on todettu myös teollisuuden ja kaupan omia brändejä vahvistava vaikutus (Enneking 2004, Hassan ym. 2006). Lisäksi toiminnan läpinäky- vyys lisää sekä kuluttajien että toimijoiden keskinäistä luotta- musta ja parantaa mainetta. (Fulponi 2006, Giraud-Hèraud ym. 2008, Jahn ym. 2005) Tulevaisuudennäkymiä Kansainvälisten tutkimusten mukaan laatujärjestelmien suurin hyöty elintarvikekaupan ja -teollisuuden näkökulmasta on nii- den kyky ylläpitää ja parantaa yrityksen mainetta mm. paran- tamalla elintarvikeketjun läpinäkyvyyttä sekä vahvistaa kulut- tajien luottamusta ruuan turvallisuuteen. Mikäli järjestelmien sisältö vastaa kuluttajien käsityksiä laadusta, voi järjestelmästä olla elintarviketeollisuudelle hyötyä tavoiteltaessa uusia mark- kinoita sekä ylläpidettäessä nykyisiä markkinaosuuksia. Elintar- viketeollisuuden näkökulmasta järjestelmien tuoma lisäarvo konkretisoituu niiden mahdollisuudessa toimia kilpailijoista erottautumisen ja kuluttajien mielissä tapahtuvan tuotteen ase- moinnin välineenä. Lisäksi tutkimuksissa on noussut esiin jär- jestelmien elintarvikkeiden ja raaka-aineiden vientiin liittyvä hyöty, minkä tunnetut kansainväliset järjestelmät kuten Global- GAP mahdollistavat. Alkutuotannolle standardit saattavat olla markkinoille pääsyn edellytys. Monet suuret ruokakauppaketjut hyväksyvät vain esimerkiksi GlobalGap-laatusertifioituja vihan- neksia ja hedelmiä. Lisäksi laatujärjestelmillä on todettu olevan toimintaa organisoiva ja tehostava vaikutus. Globaalin kaupankäynnin jatkaessa kasvuaan standardien ja niiden harmonisoinnin tarpeen ennustetaan lisääntyvän. Maa- ilman johtavat vähittäiskaupat odottavat elintarvikkeiden laa- tujärjestelmien tiukkenevan tulevaisuudessa ja sisältävän enemmän vaatimuksia tuotteiden tuotantoprosesseista, ympä- 41 ristövaikutuksista sekä sosiaalisesta vastuusta ja jopa tuottei- den terveellisyydestä. Lisäksi vapaaehtoisista järjestelmistä odotetaan tulevan käytännössä pakollisia. (McCluskey 2007, Fulponi 2007) EU:n kanta tällaisiin vapaaehtoisiin järjestelmiin ja konseptei- hin on ollut kannustava ja kilpailukykyä edistävä edellyttäen, että järjestelmät ovat johdonmukaisia eivätkä johda kuluttajia harhaan. EU:n maataloustuotteiden laatupolitiikan tavoitteena on auttaa viljelijöitä ja tuottajia täyttämään kuluttajien odotuk- set ja tiedontarpeet tuotteiden ja tuotannon erityispiirteisiin liittyen ja varmistaa, että kuluttajat voivat luottaa lisäarvosta kertoviin merkintöihin ja ilmauksiin (Euroopan yhteisöjen ko- missio 2009). FinGAP-konsepti ruokaketjun lisäarvon konkretisoimiseksi Suomessa toteutetaan parhaillaan hanketta ruokaketjun kan- sallisen lisäarvon tunnistamiseksi ja konseptoimiseksi. Hank- keessa määritellään kotimaisen ruokaketjun toiminnan lisäar- votekijöitä sekä vaihtoehtoja niiden viestimiseksi kuluttajille. Hankkeen pohjalta esitetään kansallisen laatukonseptin raken- tamista ja tuotteistamista, niin kutsuttua FinGAP-konseptia. Laatukonseptin keskeiseksi tekijäksi on hankkeessa tehtyjen selvitysten ja sidosryhmäkeskustelujen perusteella nostettu elintarvikeketjun vastuullisuus, joka voisi olla yhteinen nimittä- jä suomalaisen ruokaketjun lisäarvotekijöiden jäsentämiseksi. FinGap-konseptin idea rakentuu siihen, että viite- ja lähtötaso- na käytettäisiin kansainvälistä, laajasti tunnettua GlobalGAP- ohjeistoa, jonka päälle rakennettaisiin ja kirjattaisiin suomalai- sen ruuantuotannon koko ketjun hyvät toimintatavat ja jossa lähtökohtaisesti tavoiteltaisiin GlobalGAP:ia korkeampaa toi- minnan laadun tasoa. GlobalGAP-standardiin verrattuna Fin- Gap ei keskittyisi ainoastaan alkutuotannon toiminnan ohjeis- tamiseen vaan kattaisi ja osallistaisi myös tuotantopanosteol- lisuuden, elintarviketeollisuuden ja kaupan. FinGap-konseptin sisältö kattaisi toiminnan kehittämisen ja kuluttajien kiinnostu- neisuuden kannalta oleelliset vastuullisuuden ulottuvuudet. Konsepti tulisi nähdä sekä kuluttajainformoinnin että ruokaket- jun kehittämisen ja johtamisen apuvälineenä. Standardoidulle tasolle viedyt toiminnot vaativat usein suuren määrän työtä. Siksi jo konseptin rakentamisen alkuvaiheessa tulisi suunnitella, kuinka kerättävä tieto voitaisiin yhdistää vi- ranomaisten jo ennestään vaatimaan tietoon, jotta päällekkäi- seltä työltä vältytään. Konseptin rakentamisvaiheessa tulee ot- taa huomioon järjestelmän kustannustehokkuus pitkällä aika- välillä. Konsepti tulisi rakentaa koko ketjun ja hallinnon välisenä vuorovaikutteisena yhteistyönä niin, että se koskisi ketjun kaik- kia osia, ei vain alkutuotantoa. Vuorovaikutteisuus niin ketjun toimijoiden, toimijoiden ja kuluttajien välillä kuin ketjun ja vi- ranomaisten välillä on suomalaisen ruokaketjun vahvuustekijä, joka luo hyvän perustan vuorovaikutteiselle konseptin rakenta- miselle. Järjestelmän hallinnointitahoa tulisi pohtia koko ketjun näkökulmasta. MTT:ssä tehdyn toimijakyselyn mukaan olisi luo- tettavampaa, mikäli järjestelmän hallinnointi olisi julkisella kuin yksityisellä organisaatiolla. Konseptin sisällön perustaksi pelkkä suomalaisuus ja kotimai- suus eivät riitä, vaan sisältö tulisi rakentaa laajemmaksi, esi- merkiksi vastuullisuuden ulottuvuuksien pohjalle niin, että ku- luttajien arvostukset, asenteet ja toiveet otetaan vahvasti huo- mioon. Laatujärjestelmään kohdistuvan kuluttajien luottamuk- sen kannalta merkityksellistä on kuluttajaviestinnän selkeys, informatiivisuus ja todennettavuus. Järjestelmällisestä laatu- työstä viestitään kuluttajille usein tuotepakkauksissa näkyvän laatumerkin avulla. Suomessa on olemassa kotimaisuudesta viestivä, kuluttajien hyvin tuntema ja arvostama Hyvää Suo- mesta -joutsenlippumerkki, jonka sisällön laajentamista kulut- tajia puhuttelevilla muilla tekijöillä on tässä yhteydessä hyvä mahdollisuus harkita. Jatkossa pitääkin pohtia, voimmeko rakentaa ruokaketjun kat- tavan yhtenäisen ja dokumentoidun järjestelmän, jolla voitai- siin tuoda ruokaketjua lähemmäs kuluttajia ja lisätä koko ketjun läpinäkyvyyttä. Suomen pysyminen laatujärjestelmien kehityk- sen mukana tavoitteena koko ketjun toiminnan laadun kehittä- minen on tärkeää koko ruokaketjun kilpailukyvyn kannalta. Lähteet: • Enneking, U. 2004. Willingness-to-pay for safety improve- ments in the German meat sector: the case of the Q&S label. European Review of Agricultural Economics. 31(2):205-223 • Euroopan yhteisöjen komissio 2009. Maataloustuotteiden laatupolitiikkaa koskeva komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaaliko- mitealle ja alueiden komitealle. Tiivistelmä vaikutusten arvioinnista. Komission yksiköiden valmisteluasiakirja SEK(2009) 671. Bryssel 28.5.2009. • Fulponi, L. 2006. Private voluntary standards in the food system: The perspective of major food retailers in OECD countries. Food Policy. 31:1-13. • Fulponi, L. 2007. The Globalization of Private Standards and Agri-food System. Teoksessa: Swinnen, J. (toim.) Global Supply Chain: Standards and the Poor. Cromwell Press. Trowbridge. 321s. • Giraud-Hèraud, E., Grazia, C. & Hammoudi, A. 2008. Minimum Quality Standards and brand development in agrifood chains. 12th Congress of the European Associati- on of Agricultural Economists. • Hassan, D. & Monier-Dilhan, S. 2004. National Brands and Store Brands: Competition through Public Quality Labels. Agribusiness. 22(1):21-30. • Jahn, G., Schramm, M. & Spiller, A. 2005. The Reliability of Certification: Quality Labels as a Consumer Policy Tool. Journal of Consumer Policy. 28:53-73. 42 • Trienekens, J. & Zuurbier, P. 2008 Quality and Safety Standards in the food industry, developments and challenges. International Journal of Production Economics. 113:107-122. 4.3 Eläinten hyvinvointi Kaikki ihmiset käyttävät elämiä jollain tavoin hyväksi, joten mo- raalinen vastuu eläinten hyvinvoinnista kuuluu kaikille. Eläin- tuotanto keskittyy eläinmääriltään yhä suuremmille ja harvem- mille tiloille, jolloin kansalaisten kokemusperäinen tieto tuotan- toeläinten olosuhteista ja hoidosta jää vähäiseksi. Haluamme ostaa kaupasta onnellisen lehmän maitoa, ja petymme, jos leh- mien olosuhteet ja hoito paljastuvat mielikuvaamme huonom- miksi. Eläinten hyvinvoinnista käytävä kansallinen keskustelu on vilkastunut viimeaikoina huomattavasti, muun muassa eläi- naktivistien tiloilla kuvaaman aineiston medianäkyvyyden myö- tä. Eläinten hyvinvointi on monipuolinen käsite, jota on helpompi käyttää kuin määritellä. Terveys on hyvinvoinnin tärkeä osate- kijä, mutta hyvinvointi on terveyttä laajempi käsite. Väite, jonka mukaan vain hyvinvoiva eläin tuottaa hyvin, on sekin osin vää- rä. Lehmä nimittäin ns. pystyy lypsämään lihoistaan eli tuotta- maan hyvin oman hyvinvointinsa kustannuksella. Eläinten hy- vinvoinnin tilaa ei valitettavasti voi myöskään eläintuotteesta maistaa. Eläinsuojelusäädökset asettavat ne minimivaatimukset, joiden alle ei eläinten pidossa ja hoidossa saa mennä. Eläinten hyvin- vointi ei kuitenkaan ole pelkää eläinsuojelua. Onkin mahdollis- ta, että joskus tulevaisuudessa säädösten nimi muuttuu eläin- suojelusta eläinten hyvinvointisäädöksiksi. Mitä on eläinten hyvinvointi? Kansallinen tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta (linkit neuvottelukunnan esittelyyn ja kokouspöytäkirjoihin kir- joituksen lopussa) määrittelee eläinten hyvinvoinnin seuraavas- ti: ’eläimen hyvinvointi on eläinyksilöllä oleva ominaisuus, jon- ka keskeinen perusta on eläimen kokemus ja sen kyky sopeutua. Eläinten hyvinvointi on dynaaminen, ajassa ja paikassa elävä prosessi, jota ei voi määritellä yksittäisen asian kautta. Hyvin- vointi ei ole tarkkarajainen kyllä tai ei ominaisuus, vaan se on moniulotteinen käsite. Eläimen hyvinvointiin vaikuttavat eläi- men saama ravinto ja vesi, terveys, olosuhteet, käyttäytymistar- peet, jalostus ja eläimen hoitaja. Eläinten hyvinvointi on elä- mänarvoista elämää eläimille’. Eläinten hyvinvointia on totuttu jo 1960-luvulta asti tarkastele- maan Iso-Britannian Farm Animal Welfare Councilin määrittele- män viiden vapauden avulla. Nämä viisi vapautta ovat vapaus: • nälästä ja janosta • epämukavuudesta • sairauksista, kivusta ja loukkaantumisista • pelosta ja stressistä • toteuttaa normaaleja käyttäytymistarpeita Eläinten hyvinvoinnin taso Suomessa Suomen tuotantoeläinten hyvinvoinnin tilaa on mahdotonta suoraan verrata muiden valtioiden eläinten hyvinvoinnin tilaan. Epäsuoria vertailuja voidaan toki tehdä. EU asettaa esimerkiksi eläinten pitoa koskevat minimieläinsuojelusäädökset ja ne ovat samalla jokaisen jäsenvaltion minimisäädöksiä. Kansallisesti on mahdollista säätää lait direktiivejä tiukemmiksi. Suomen eläin- suojelusäädökset noudattavat pitkälti direktiivejä. Vertailtaessa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Iso-Britannian ja Itävallan liittovaltioiden tuotantorakennuksia koskevia eläinsuojelusää- döksiä havaittiin, että muiden vertailumaiden perussäädökset ovat osittain EU säädöksiä tiukemmat, mutta meillä pitkälti uni- onin minimitasoa. Toisaalta Suomessa valtion tuella rakennet- tavia tuotantorakennuksia koskevat säädökset ovat eläinten hyvinvoinnin kannalta osin minimieläinsuojelusäädöksiä tiu- kemmat. Meillä ei myöskään harjoiteta eräitä eläimille kipua tuottavia toimenpiteitä, jotka ovat joissakin jäsen maissa sallit- tuja, kuten sikojen häntien tai kanojen nokkien typistämistä. Suomessa kuitenkin sallitaan eläimille kipua tuottavista toi- menpiteistä vasikoiden sarven aiheiden polttaminen eli ns. nu- poutus sekä karjuporsaiden kastrointi ilman kivunlievitystä. Joissakin jäsenvaltioissa nämä toimenpiteet on ilman kivunlie- vitystä kielletty. Eläinsuojelulakimme on vuodelta 1996. Monissa Euroopan val- tioissa on viime vuosien aikana uudistettu eläinsuojelusäädök- siä. Säädösuudistusten valmistelutyö on aloitettu myös Suo- messa. Sikoja koskeviin eläinsuojelusäädöksiin kaavaillaan uu- distuksia, jotka toteutuessaan mahdollisesti toisivat vieroite- tuille porsaille ja lihasioille lisää tilaa, porsiville emakoille pe- sänrakennusmateriaalia, lisää kiinteää lattia-alaa karsinoihin sekä luonnonvaloa sikalaan. Lisäksi sikalarakentamisen inves- tointituet avattiin keväällä 2010 ja investointitukien ehdot ovat osin eläinsuojelusäädöksiä tiukemmat. Lihasikojen pinta-alan ja kiinteän karsinalattian osuuden vaatimuksia on investointi- tukiehdoissa nostettu. Broileridirektiivi on uusimpia eläinsuojelusäädöksiä ja sen poh- jalta ollaan valmistelemassa kansallista lakia ja asetusta. Sen yhteydessä arvioidaan meillä parvikohtaisesti broilereiden hy- vinvoinnin taso teurastamolla. Ensimmäistä kertaa meillä on myös viljeltyjen kalojen suojelua koskeva asetus. Hyvinvointituet eläinten hyvinvointia edistäviin toimenpiteisiin Valtion tukea on mahdollista saada tällä hetkellä nautojen ja sikojen hyvinvointia parantaviin toimenpiteisiin. Tätä eläinten 43 hyvinvoinnin tukea ei ole investointituen tavoin tarkoitettu tuo- tantoeläinrakentamiseen, vaan eläinten hyvinvointia paranta- viin toimenpiteisiin, jotka aiheuttavat eläintuottajalle kustan- nuksia. Tukea on voinut hakea vuodesta 2008 lähtien ja siihen on sitoutunut noin 20 prosenttia sika- ja nautatiloista. Aiempi 5 000 euron tukikatto tilaa kohti on poistettu ja seuraavalla oh- jelmakaudella tukea suunnitellaan laajennettavaksi koskemaan myös siipikarjaa ja lampaita. Eläinsuojelusäädösten valvonta Eläinten hyvinvointia ei suoranaisesti valvota, mutta hyvinvoin- nin valvontaa tapahtuu epäsuorasti eläinsuojelulain toteutumi- sen valvonnan kautta. Pääroolissa valvonnassa ovat kunnissa toimivat eläinlääkärit, muita eläinsuojelun valvojia ovat poliisit, terveystarkastajat ja vapaehtoiset eläinsuojeluvalvojat, joilla ei kuitenkaan ole samanlaisia oikeuksia kuin virkamiehillä. Elin- tarviketurvallisuusvirasto Eviran palveluksessa olevat rajaeläin- lääkärit ja teurastamojen tarkastuseläinlääkärit valvovat eläin- ten hyvinvointia valtakunnan rajoilla ja teurastamoissa. Virkaeläinlääkärit tekevät EU-eläinsuojelutarkastukset. Vuonna 2008 EU-eläinsuojelutarkastuksia tehtiin 655 tuotantotilalla. Eläinsuojelulain mukaisia neuvoja annettiin noin 28 prosentis- sa tarkastuksia. Evira myös raportoi epäilyyn perustuvista eläin- suojelutarkastuksista. Niitä tehtiin vuonna 2008 noin 3 300 ja näistä 41 prosentissa todettiin eläinten hyvinvointisäädösten laiminlyöntejä. Vuodesta 1998 lähtien on tarkastettu vasikka- ja sikatiloja, vuodesta 2000 lähtien kanatiloja ja turkistarhoja, vuodesta 2008 lähtien ankka- ja hanhitiloja sekä lampaita ja vuohia vuodesta 2009. Tulevaisuudessa EU-eläinsuojelutarkas- tuksia tehdään myös muille tuotantoeläinlajeille. Eläinsuojelun valvontaa tullaan tulevaisuudessa myös kehittämään yhä enemmän riskiperustaiseksi. Aluehallintovirastoihin on juuri saatu uuden eläinlääkintähuol- tolain nojalla 15 uutta eläinlääkäriä pääasiassa eläinsuojeluval- vontatehtäviin. Tämä vähentää maassamme vallinnutta eläin- suojelulain valvonnan epäkohtaa. Tähän asti nimittäin eläinlää- kärit ovat joutuneet valvomaan asiakkaidensa eläinsuojelulain säädösten toteumista, mikä on aiheuttanut jääviysongelmaa. EU ja eläinten hyvinvointi Eläinten hyvinvointi on tunnustettu Euroopan yhteisössä tär- keäksi, sen todistaa Lissabonin sopimus, jonka mukaan eläimet ovat tuntevia. Häkkikanalakielto esimerkiksi astuu voimaan vuonna 2012, vaikka viimeksi Puola alkuvuodesta 2010 yritti saada lisää siirtymäaikaa häkkikanaloista luopumiseen. Häkki- kanalakielto tarkoittaa, että EU:n alueella ei enää saa pitää mu- nintakanoja varustelemattomissa häkeissä. Kanoja voidaan edelleen pitää häkeissä, mutta niissä tulee olla orret, muninta- pesä sekä kuopsutusalue osittain käytössä. Kanat eivät kuiten- kaan varustellussakaan häkissä elä kovin tilavasti, lisäksi varus- teltujen häkkien toimivuudesta kanojen hyvinvoinnin kannalta on vielä varsin vähän tietoa. EU:n eläinten hyvinvoinnin toimintasuunnitelman (vuosille 2006–2010) viimeinen vuosi on menossa. Parhaillaan voimassa oleva suunnitelma tullaan arvioimaan ja uutta suunnitelmaa alettaneen rakentaa tämän vuoden puolella. Eläinten hyvinvoinnin tuotemerkinnät Erilaisia tuotantoeläinten hyvinvoinnista kertovia tuotemerkke- jä järjestelmineen on jo käytössä. Esimerkiksi USA:ssa Animal Welfare Approved ja American Humane Certified sekä Isossa- Britanniassa Freedom Food. EU:n maatalous- ja kalastusneuvostossa keskusteltiin helmi- kuussa 2010 eurooppalaisista tuotantoeläinten hyvinvoinnin tuotemerkinnöistä. Tuotemerkintävaihtoehtojen selvittämistä tulee jäsenmaiden mielestä jatkaa. Yleisesti katsottiin, että jos merkintäjärjestelmä otetaan käyttöön, mahdollisen sovelletta- van standardin tulisi ylittää EU:n minimistandardi ja järjestel- män tulisi olla vapaaehtoinen. Eurooppalainen eläinten hyvin- vointikeskusten verkosto voisi olla merkittävä apu indikaatto- reiden kehittämisessä ja kuluttajille tiedottamisessa. Eläinten hyvinvoinnin tason arvioimiseksi löytyy jo Euroopassa tutkimuksen kehittämät mittarit. EU:n rahoittama Welfare Qua- lity tutkimushanke on tuottanut naudoille, sioille ja siipikarjalle arviointimenetelmät eläinten hyvinvoinnin arvioimiseksi tuo- tantotilalla. Näissä mittareissa arvioidaan paitsi eläinten ympä- ristöä ja hoitoa, niin myös eläimiä itseään, kuten vaikkapa nau- tojen makuulle menon nopeutta ja eläinten välisiä sosiaalisia kontakteja. Teollisuudella suuret mahdollisuudet vaikuttaa eläinten hyvinvointiin Elintarviketeollisuudella on erittäin hyvät mahdollisuudet vai- kuttaa positiivisesti tuotantoeläinten hyvinvoinnin tilaan maas- samme. Elinkeinon rahoittaman ETT ry:n toiminnan kautta on vuodesta 1995 panostettu eläinten terveyden ja tuotannon ta- loudellisen kannattavuuden parantamiseen. ETU (eläintervey- denhuolto) kokoaa eläinterveys- ja tuotantotietoja, sekä kehit- tää parhaillaan indikaattoreita sikojen hyvinvoinnin seuran- taan. Teollisuus kaavaileekin sianlihan tuotantoon yhteistä so- pimusta uusista kansallisista vastuullisuuden laatuvaatimuksis- ta, joiden yhtenä alueena on eläinten hyvinvointi. Esimerkiksi teurastamolla havaitut laatuvirheet sianruhoissa voivat kertoa sikojen huonoista kasvatusoloista ja hoidosta tiloilla. Suomen Lihateollisuusyhdistyksen jäsenyritykset ovat sopineet uusista toimenpiteistä sikojen hyvinvoinnin seuraamiseksi ja parantamiseksi. Sikojen hyvinvointia sopimustuotantotiloilla tullaan seuraamaan yhteisesti määriteltyjen mittareiden avulla. 44 Tavoitteena on ottaa ensi vuonna käyttöön uudet kansalliset raja-arvot ja hyvinvoinnin seurantatyökalut. Tuottajille myös järjestetään sikojen hyvinvointiin liittyvää koulutusta (tiedote Elintarviketeollisuusliitto 9.4.2010). Luomu ja eläinten hyvinvointi Luonnonmukaisen eläintuotannon ehdot tuovat osin parannuk- sia eläinten hyvinvointiin. Luonnonmukaisessa tuotannossa va- sikka saa pitkään täysmaitoa ja luomulehmät jaloittelevat ul- kona myös talvisin. Luomukanat pääsevät ulos ja sikojen tila- vaatimukset ovat tavanomaista tuotantoa suuremmat. Luon- nonmukainen eläintuotanto on tavanomaista hinnakkaampaa, esimerkiksi koska eläimiä ei saa pitää niin tiheässä kuin tavan- omaisessa tuotannossa. Muun muassa tästä syystä luomutuote on tavanomaista kalliimpi. Eläinten hyvinvointikeskus parantamaan tutkimustulosten käyttöönottoa Kansallisessa eläinten hyvinvointistrategiassa ehdotettiin eläin- ten hyvinvointikeskuksen perustamista. Kansallinen eläinten hyvinvointikeskus, EHK perustettiin vuonna 2009 parantamaan tutkimustulosten käyttöönottoa eläinten hyvinvoinnin valvon- nan ja säädösten tueksi sekä tunnistamaan eläinten hyvinvoin- nin uusia tutkimustarpeita. EHK:n toiminnan rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö ja se toimii Helsingin yliopiston eläinlää- ketieteellisen tiedekunnan yhteydessä. Tuotantoeläinten hyvinvointitutkimusta tehdään maassamme yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa niin soveltavan luonnontie- teen kuin yhteiskuntatieteenkin keinoin. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan eläinten hyvinvoinnin tutki- muskeskuksen tutkimusryhmä on alan suurin, mutta merkittä- vässä määrin eläinten hyvinvointia tutkitaan Itä-Suomen yli- opistossa Kuopiossa ja Joensuussa sekä MTT Maa- ja elintarvi- ketalouden tutkimuskeskuksessa. Lisäksi Suomen Akatemian rahoittama ANIWEL tutkijakoulu kokoaa reilut 40 eläinten hy- vinvoinnista väitöskirjaa tekevää tutkijaa. Linkkejä • Eläinsuojelulaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247 • Eläinsuojeluasetus http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960396 • Kansallinen tuotantoeläinten hyvinvointistrategia http://www.mmm.fi/attachments/mmm/julkaisut/ tyoryhmamuistiot/5jylrkZEB/trm2006_20.pdf • Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/091119_ tuotantoelainten_neuvottelukunta.html • Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunnan kokouspöytäkirjat http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/ elaimet/tehvnk.html • Eviran eläinten hyvinvointiseminaarin 14.02.2010 materiaalit http://www.evira.fi/portal/fi/evira/tapahtumat/ tapahtumien_materiaalit/17.2.2010_elainten_ hyvinvointiseminaari/ • Evira, eläinsuojelun valvonta http://www.evira.fi/portal/fi/ elaimet_ja_terveys/hyvinvointi/elainsuojelun_valvonta/ • Eläinten hyvinvoinnin tuki http://www.mavi.fi/fi/index/ viljelijatuet/elaintenhyvinvoinnintuki.html • Eläinten hyvinvointikeskus, EHK http://elaintenhyvinvointikeskus.edublogs.org/ • Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus, HY http://www.vetmed.helsinki.fi/hyvinvointikeskus/ • FAWC viisi vapautta http://www.fawc.org.uk/freedoms.htm • Eurooppalainen Welfare Quality® tutkimushanke http:// www.welfarequality.net/everyone • ANIWEL tutkijakoulu http://aniwel.edublogs.org/ • Eläinten hyvinvoinnin tuotemerkkejä http://www.animalwelfareapproved.org/ http://thehumanetouch.org/ http://www.rspca.org.uk/freedomfood 45 4.4 Ruuan ympäristövaikutuksista Vaikka toimintatavoissa ja teknologioissa tapahtunut kehitys onkin huimasti nostanut ruuan tuotannon tehokkuutta, on ruo- ka viimekädessä kuitenkin ”ympäristön tuote”. Seuraavassa tarkastellaan aihetta Suomen elintarvikeketjun näkökulmasta. Tarkastelu perustuu osana Laatustrategiaa toteutetussa Ketju- vastuu -nimisessä hankkeessa tehtyyn tutkimukseen. Elintarvi- keketju oli tässä tutkimuksessa rajattu tuotantoon käsittäen elintarvikkeiden kotimaisen tuotantojärjestelmän ja sen käyttä- män tuonnin sekä loppukäyttöön suuntautuvan elintarvikkeiden tuonnin, kuljetukset ja kauppa mukaan luettuina. Kuluttajien toiminnot (elintarvikkeiden hankinta ja varastointi, ruuan val- mistus ja käyttö sekä käytön jälkeinen jätehuolto ja siihen liitty- vät kuluttajan toiminnot) oli rajattu tarkastelun ulkopuolelle. Ketjuvastuu -tutkimus kohdistui vuoteen 2005. Siinä käsiteltiin neljää ympäristövaikutusluokkaa, joista tähän on valittu tar- kemmin tarkasteltaviksi kaksi kansantaloudellisesti merkittä- vintä, eli ilmastonmuutosvaikutus ja vaikutus vesistöjen rehe- vöitymiseen, joihin kohdistettu huomio kasvaa kiihtyvällä vauh- dilla. Elintarvikeketjun hiilijalanjälki on hyvinvointia tuottavista toiminnoista asumisen jälkeen toiseksi suurin ja vesistöjä rehe- vöittävä vaikutus kaikista suurin, yli 50 prosenttia. Unohtaa ei pidä kuitenkaan happamoitumisvaikutusta ja alailmakehän ot- sonin muodostumisvaikutusta, jotka nekin olivat Ketjuvastuu -tutkimuksen kohteina, ja joiden lähteenä elintarvikeketju on tutkimuksen perusteella myös merkittävä. Suomen elintarvikeketjun ympäristövaikutusanalyysin perus- teella on kaksi päätekijää, joihin voidaan kaikissa elintarvike- ketjuissa vaikuttaa ja joihin vaikuttamalla Suomessa kulutetun ruuan ympäristövaikutuksia voidaan vähentää. Nämä ovat omi- naisympäristövaikutukset ja tuotettu määrä. Molemmissa on monipuoliset mahdollisuudet kehittää ruoan ekotehokkuutta. Elintarviketuotantoketjun kokonaistarkastelussa käy ilmi, että ruoan ominaisvaikutusten kannalta keskeisin ketjun osa-alue on maatalous. Maatalouden ympäristökuormituksia olisikin edelleen vähennettävä ominaisvaikutusten pienentämiseksi. Tuotantoketjuja olisi kuitenkin välttämätöntä kehittää vuoro- vaikutteisesti, jotta myös elintarvikeketjun loppupään toimijoil- le ja kuluttajille saataisiin tehokkaasti viestitetyksi alkutuotan- non ekotehokkuuden kehittämiseksi tehdystä työstä. Alkutuotannossa on kaksi tärkeää aluetta, joita pitäisi kehittää. Ensimmäinen alkutuotannon kannalta kriittinen alue on vesis- tökuormitus. Vesistöjen rehevöitymisvaikutuksissa maatalous on aivan ratkaisevassa asemassa ja sen haasteet ovat suuret, mutta myös mahdollisuudet ovat monipuoliset. Vesistökuormi- tus kärjistyy eläinperäisten lopputuotteiden kohdalla, mikä joh- tuu pääosin kotoisten rehujen tuotannosta. Vesistöjä rehevöit- tävien ravinnepäästöjen suurin lähde on rehuntuotannon voi- makkaasti lannoitetut nurmet. Toisaalta nurmet parantavat maan rakennetta, mikä olisi välttämätöntä pintahuuhtoumien vähentämiseksi myös pelkän viljanviljelyn valta-alueilla. Toinen kriittinen alue on kasvihuonekaasupäästöt. Näistä eh- kä ongelmallisin on maassa lannoitetypestä syntyvä dityppiok- sidi (N2O). Sen hallinnan kehittämisessä on tutkimuksella vielä paljon tekemistä. Dityppioksidin muodostuminen riippuu maan kunnosta. Muodostumiselle edullisia anaerobisia olosuhteita syntyy eniten tiivistyneissä maissa. Maan orgaaninen aines vä- hentää tiivistymisalttiutta. Lannan käsittelyssä syntyvät dityppi- oksidipäästöt tulisi saada kuriin. Tehokas tapa olisi tuottaa lan- nasta bioenergiaa mahdollisimman joustavalla järjestelmällä. Myös metaani on ongelmallinen maatalouden kasvihuonekaa- su. Märehtijöiden ruuansulatuksessa sitä syntyy joka tapauk- sessa. Yksimahaisten eläinten ja lintujen ruoansulatus tuottaa vähän metaania, mikä pienentää myös niihin perustuvan tuo- tannon ilmastonmuutosvaikutuksen ominaisarvoja suhteessa märehtijöihin perustuviin tuotantosuuntiin. On kuitenkin huo- mattava, että tuoteketjujen ominaisvaikutusarvoon vaikuttaa moni seikka, ei eläin yksin. Kasvihuonekaasuista hiilidioksidi liittyy ketjujen energiankäyt- töön mutta myös kasvualustojen käsittelyyn. Turvemaita ollaan nyt jo poistamassa aktiivisesta viljelystä. Kivennäismailla hiilen Laatikko 6. Tunnustusta eläintautien torjuntatyölle Vuoden 2010 eläinlääkintätekona palkittiin Eläintautien torjuntayhdistys ETT ry:n 15 vuoden ajan tekemä työ Suomen eläintau- titilanteen hyväksi. Kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995, oltiin tilanteessa, jossa eläimet ja eläinperäiset tuotteet liikkuivat yhteismarkkina-alueella paljon aiempaa vapaammin. Elintarviketeollisuuden ja tuottajien perustama Eläintautien torjuntayh- distys ETT laati tuolloin eläinten ostoa ja myyntiä, vierailuja, matkoja ja hygieniaa koskevat ohjeet, jotka ovat voimassa edel- leen. Tämän työ on vaikuttanut suuresti siihen, että Suomessa esiintyy vain harvoja tarttuvia eläintauteja. Hyvä tautitilanne edistää eläinten hyvinvointia sekä ruuan turvallisuutta ja ihmisten terveyttä. ETT toteaa, että ruuan turvallisuuteen ja eläinten hyvinvointiin panostetaan parhaiten kotieläintiloilla tapahtuvien ennaltaehkäisevien toimien avulla. Tässä eläinten terveyden- huoltotyön merkitys korostuu. ETT vastaa yhdessä Eviran kanssa eläinten terveydenhuolto-ohjelmasta (ETU). Yli yhdeksän vuot- ta käynnissä ollut ETU-ohjelma tähtää systemaattiseen eläinten terveydenhuoltotyöhön, joka perustuu kotieläintuottajan ja eläinlääkärin väliseen sopimukseen ja sen käytännön toteutukseen. 46 määrän nostaminen takaisin muutamaa vuosikymmentä edel- tävälle tasolle olisi monessakin mielessä edullista. Maan or- gaaninen aines lisää sen veden läpäisevyyttä ja liittyy sekä ve- sikuormitusten että kuivuuden hallintaan. Samalla maan orgaa- nisen aineksen lisäys sitoo ilmakehästä hiiltä. Viljelylohkojen hiilivarastojen muutokset vaikuttavat tuoteketjujen ominaisil- mastonmuutosvaikutukseen. Suomalaisen elintarvikeketjun ulkomailla muodostuvat ympä- ristövaikutukset eli tuonnin tuottajamaissa syntyvät kuormituk- set ovat analyysin perusteella yllättävän suuria, vaikka koti- maista tuotantoa olevien tuotteiden merkitystä on koko ajan korostettu. Ulkomaisten tuoteketjujen ominaisvaikutukset eivät analyysin perusteella ole kuitenkaan olennaisesti kotimaisia ketjuja pienempiä. Elintarviketuonnin lisääminen ympäristösyi- hin vedoten ei siis vaikuttaisi perustellulta. Toisaalta tuontituot- teiden ympäristövaikutusten arviointi on tällä hetkellä huomat- tavasti epätarkempaa kuin kotimaisten tuotteiden. Tuontituotteiden alkuperän ja ympäristövaikutusten tuntemus kuuluisi ketjun vastuulliseen ruoan hankintaan yhtä lailla kuin kotimaisten tuotteiden tuntemus. Ympäristövaikutusarvio tulee ennen pitkää todennäköisesti tehtäväksi ainakin sellaisten raa- ka-aineiden osalta, joiden osuus lopputuotteessa on marginaa- lista suurempi eli ylittää esimerkiksi 10 prosenttia. Tähän tulisi jo nyt rakentaa valmiudet. Alkuvaiheessa arvioinnissa joudu- taan käyttämään kansainvälisten tietokantojen vaihtelevasti epätarkkoja tai vaikeasti sovellettavia oletusarvoja, kuten ket- juvastuun analyysissäkin jouduttiin tekemään, mutta lisätutki- musten myötä niiden tarkkuus paranee. Ominaiskuormitusluvut kuvaavat ketjun ekotehokkuutta eli kuormitusmääriä suhteessa tuotannon massamääriin tai rahal- liseen arvoon. Tuotantoketjun pidentymisen myötä kasvavat ominaiskuormitusluvut kuvaavat sitä, että emme joudu maksa- maan pidentyvän ketjun kuormituskustannuksia tuotantokus- tannusten hinnassa. Eli ketjulla on ulkoisvaikutuksia, jotka pää- semme käyttämään ilmaiseksi. Tämä on globaali ilmiö, eikä millään tavalla vain Suomelle ominainen. Luvut kuvastavat myös sitä, missä kohden kehittämiseen olisi syytä ja missä se suhteessa tuotannon arvoon voisi olla edullisinta. Meillä katse suuntautuu kotieläintalouteen. Ympäristön kehittämistarpeet ja ravitsemukselliset kehittämis- tarpeet ovat onneksi hyvin samansuuntaiset. Kasvisten määrää dieetissä tulisi sekä ympäristövaikutusten että ravitsemuksel- listen tarpeiden kannalta lisätä. Jos ravitsemuksellisia tavoittei- ta tavoitellaan mittavassa määrin terveysvaikutteisten eli funk- tionaalisten ainesosien kautta, ympäristövaikutuskysymys on monimutkaisempi. Jos funktionaalisten ainesosien käyttöönot- to yksipuolistaa pääraaka-aineiden käyttöä laji- tai lajiketasol- la, tällä on vaikutusta kasvistojen monimuotoisuuteen sekä pai- kallisesti että ylivuotisesti. Tämä taas voi heikentää kasvialus- tojen hiilitasapainoa ja eli tuotteiden hiilipäästöt kasvavat. Sa- malla myös kasvualusta rehevöittämisvaikutus voi kasvaa. Mut- ta asia voidaan hoitaa myös niin, ettei tätä tapahdu. Samoin geenimuuntelun vaikutus riippuu täysiin siitä, miten taitavasti sitä käytetään. Geenimuuntelun avulla voidaan pa- rantaa kasvuston ravinteiden ottoa jopa hyvin spesifisesti tai kotieläintaloudessa rehujen tuotantoprosesseja tai hyväksikäyt- töä, jolloin vaikutukset ympäristöön, erityisesti ilmastoon ja ve- sistöihin, ovat hyvin edulliset. Vastakkaisesta vaikutuksesta hy- vä esimerkki on geenimuuntelulla aikaansaatu glyfosaatin kes- tävyys, siihen liittyvä torjunta-ainepaineen lisäys, viljelykierron yksipuolistuminen, kestämätön riippuvuus käyttöönotetusta toimintamallista ja tilanteen sosioekonominen vinoutuminen. Siis molempien uusien tekniikoiden ympäristövaikutus riippuu täsmälleen siitä, miten taitavasti niitä toteutetaan. 4.5 Ruuan turvallisuus Ruuan turvallisuus on yksi vastuullisuuden ulottuvuuksista. Ruuan turvallisuuden tila Suomessa on hyvä, mutta riskien tie- dostaminen ja torjunta vaativat jatkuvaa työtä. Tällaiset riskit voivat olla esimerkiksi kemiallisia, mikrobiologisia tai ravitse- muksellisia. Myös erilaiset sabotaasit ja tuoteväärennökset li- sääntyvät. Ruuan turvallisuuteen liittyvä lainsäädäntöä on uusittu viime vuosina niin EU:n kuin kansallisella tasolla. Vuonna 2006 Suo- messa säädettiin uusi elintarvikelaki, joka kokoaa aiemmin eril- liset säädökset. Alaan liittyvä korkeatasoinen tutkimus tukee käytännön turvallisuustyötä, jonka organisointia on myös uu- sittu vuoden 2006 jälkeen. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran lisäksi ruuan turvallisuuden valvontaa tekevät tulli, sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, aluehallintoviras- tot, ELY-keskukset, puolustusvoimat sekä kunnat. Talousveden valvontaa ohjaa STM:n hallinnonalalla Valvira. Kunnille kuuluu valtaosa valvontakohteista, joiden määrä on viime vuosina kas- vanut. Uusina kohteina vuonna 2006 tulivat mukaan alkutuo- tantopaikat. Samanaikaisesti on vuosittain tarkastettujen val- vontakohteiden määrä kuitenkin vähentynyt, mikä johtunee valvonnan kohdentumisesta riskien mukaisesti ja yhteen val- vontakäyntiin käytettävän ajan pidentymisestä. Elintarvikelain mukaan kaikilla elintarvikealan toimijoilla on ol- tava oma kirjallinen omavalvontaohjelma. Omavalvonnaksi kutsutaan yrityksen omaa toimintaa valmistamiensa tuotteiden säädöstenmukaisuuden, säilyvyyden ja turvallisuuden varmis- tamiseksi. Yritys tekee sitä varten omavalvontasuunnitelman, johon kirjataan mm. toiminnan riskikohdat ja tarvittavat ohja- us- ja valvontatoimet, joita yritys toiminnassaan noudattaa. Elintarvikeviranomaiset valvovat omavalvontasuunnitelmien toteuttamista yrityksissä. Tulevaisuuden muutoksilla ja kehityksellä on vaikutusta myös ruuan turvallisuustilanteeseen. Ruuan kysynnän kasvu globaa- 47 listi vaatii tuotannon kasvattamista erityisesti niillä alueilla, joil- la luonnonvarat sen mahdollistavat. Toisaalta ilmastonmuutok- sen torjunta, kuten päästövähennystavoitteet voivat vaikuttaa luonnonvarojen hyödyntämisen mahdollisuuksiin. Päästöjen vähentäminen vaatii myös rehujen parempaa hyödynnettävyyt- tä sekä maatalouden jätteiden ja hukkaan heitettävän ruuan vähentämistä. Ympäristön tilalla on yhteyksiä myös ruuan tur- vallisuuden tasoon. Tilakoon trendinomainen kasvu Suomessa johtaa myös eläinyk- sikkökoon ja mahdollisesti eläintiheyden kasvuun. Tällä on seu- rauksensa sekä eläinten hyvinvoinnille että maatalouden tuo- tantopanosten käytölle. Tiheä eläinkanta voi osaltaan lisätä ruuan turvallisuusriskejä. Eläintautitilanne ja eläimistä peräisin olevien tartuntojen tilanne on Suomessa tällä hetkellä hyvä. Suomella on ollut käytössä kansallinen salmonellan valvonta- ohjelma koko EU-jäsenyyden ajan. Euroopan elintarviketurval- lisuusvirasto EFSA totesi huhtikuussa 2010, että Suomen vaa- timat lisävakuudet tuontikananmunien salmonellavapaudesta ovat perusteltuja suomalaisten kuluttajien suojelemiseksi sal- monellalta. Ihmisten ja tavaroiden kansainvälinen liikkuvuus lisää ruuan turvallisuusriskejä. Rajojen yli kulkevat niin tuotan- topanokset, elävät eläimet, raaka-aineet kuin valmiit tuotteet. Osa laadunvalvonnasta myös siirtyy EU:n rajojen ulkopuolelle. Suomen väestön keski-ikä nousee ja vanhusväestön osuus kas- vaa, millä on vaikutuksia väestön infektioherkkyyden yleiseen kasvuun ja siten myös ruuasta peräisin olevien infektioiden li- sääntymiseen. Tuotteiden jäljitettävyyden merkitys on suuri erityisesti, jos ruu- an turvallisuuteen kohdistuu uhkatekijöitä tai epäillään turval- lisuusriskiä. Tuotteista annettavien tietojen oikeellisuus, tuote- merkinnät ja tuotteiden jäljitettävyys korostuvat, kun kuluttajat hakevat tuotteilta ja tuotantotavoilta kestävyyttä, eettisyyttä, ekologisuutta ja tuotantoeläinten hyvinvointia. Samoin ruuan ja terveyden väliset yhteydet korostuvat entisestään, mikä myös edellyttää tiedonsaannin varmistamista. Uudet tuotantotekniikat, esimerkiksi geenimuuntelun käyttä- minen ja nanoteknologia, herättävät kysymyksiä ja riskinarvi- oinneista huolimatta sekä tuottajilla että kuluttajilla on epävar- muutta niiden käyttöä kohtaan. Siksi tuottajilla pitää säilyä vapaus valita tuotantotavat ja kuluttajilla mahdollisuus valita eri tavoilla tuotettujen elintarvikkeiden välillä, mikä edellyttää riittävää tiedonsaantia (Laatikko 7). MMM asetti vuonna 2008 työryhmän kartoittamaan PK-yritys- ten kokemia elintarvikealan lainsäädäntöön ja valvontaan liit- tyviä kehittämiskohteita. Raportissaan ryhmä tuo esille tarpeen ottaa toiminnan riskit nykyistä paremmin huomioon vaatimuk- sia ja valvontaa sovellettaessa. Lisäksi toivottiin ymmärrettävää tietoa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa yritysten toimin- taan liittyvistä vaatimuksista ja niiden muutoksista. Tärkeänä pidettiin, että omavalvontasäännöstössä otetaan huomioon pk- yritysten koko ja niiden hyvä sisäinen tiedonkulku. Yrittäjät toi- voivat myös asiakasnäkökulman huomioon ottamista, mikä koskee niin valvojien ammattitaitoa kuin ajankäyttöä. Turhaa työtä aiheuttaa myös eri tahoilta samaan yritykseen kohden- nettu valvonta ja monikertainen raportointi. Yritysten ja viran- omaisten välinen yhteistyö kaipaisi parantamista ja lisäpanos- tusta tarvittaisiin myös tiedon kulkuun ja neuvontaan koskien erityisesti alan lainsäädännön muutoksia ja sovelluksia. Esille nousivat myös lihantarkastukseen liittyvät ongelmat, joihin par- haillaan haetaankin ratkaisuja selvitystyön kautta. Viime vuosina Suomessa on kiinnitetty muutenkin huomiota lainsäädännön erityisesti PK- yrityksille aiheuttamaan hallinnol- liseen taakkaan. Valtioneuvosto hyväksyi maaliskuussa 2009 toimintaohjelman vuosille 2009–2012 yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi. Yksi ohjelman seitsemästä painopis- teestä on ruuan turvallisuus ja laatu. Meneillään on aiheeseen liittyviä hankkeita, kuten valvonnan kohteiden riskiluokituksen kehittäminen, hyvien käytäntöjen oppaiden laatiminen omaval- vonnan helpottamiseksi sekä lihantarkastustoiminnan kehittä- minen. Lähteet: • Valtioneuvoston elintarviketurvallisuusselonteko 2010 (VNS 3/2010 vp), • Eviran tiedote EFSA:n raportista. http://www.evira.fi/ portal/fi/evira/ajankohtaista/?bid=1959 • Pienten ja keskisuurten elintarvikeyritysten kokemia elintarvikelainsäädännön ja valvonnan ongelmia selvittä- vän työryhmän raportti (Työryhmämuistio MMM 2009:3) • VN:n toimintaohjelma yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi vuosille 2009-2012. 48 Laatikko 7. Vapaaehtoinen “tuotettu ilman geenitekniikkaa” merkintä Muuntogeenisiä (gm) elintarvikkeita ja rehuja säännellään Euroopan yhteisön asetuksilla ja yhteismarkkinoilla tuotteet liikku- vat vapaasti yli rajojen. Gm- elintarvikkeita ja rehuja sääntelevässä lainsäädännössä periaatteena on kuluttajien tiedonsaannin ja valinnan mahdollisuuksien turvaaminen. Tämä on toteutettu pakollisella merkintävelvoitteella tuotepakkauksissa tai muuten myynnin yhteydessä. Kuluttaja voi luottaa siihen, että jos merkintää muuntogeenisyydestä ei ole, elintarvike ei ole muuntogee- ninen. Lainsäädännössä ei erityisesti kielletä vapaaehtoista merkintää siitä, että elintarvikkeen tai rehun valmistuksessa ei ole käytetty geenitekniikkaa tai ettei tuote sisällä geeniteknisesti muunnettuja ainesosia. Tällä hetkellä EU:ssa ei ole määritelty yh- teisiä kriteerejä ”tuotettu ilman geenitekniikkaa” tai gm-vapaa” –merkinnälle, mutta joissakin jäsenmaissa tällaisia merkintö- jä on käytössä. Evira antoi maaliskuussa 2010 ohjeet vapaaehtoisten merkintöjen käytöstä Suomessa erikseen elintarvikkeille, jotka voivat sisältää muuntogeenisiä ainesosia, elintarvikkeille jotka eivät voi sisältää muuntogeenisiä ainesosia ja eläimistä saataville elintarvikkeille. Tavoitteena on, että gm-vapauteen liittyvät merkinnät ovat selkeitä ja yksiselitteisiä eivätkä ne saa johtaa kuluttajaa harhaan. Eviran toiveena onkin, että käyttöön vakiintuisi yksi yhtenäinen sanamuoto tai merkki kuvaamaan gm-vapautta. Lähde: • Evira 2010. Vapaaehtoisen ”tuotettu ilman geenitekniikkaa” – merkinnän käyttö elintarvikkeissa ja rehuissa.