Opetusministeriö Undervisningsministeriet Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla Palvelutuotannon tila, tarpeet ja tulevaisuuden linjauksia Opetusministeriön julkaisuja 2004:5 K irjastopalvelut kaikilla m austeilla - ipallvelutuotannon tila, tarpeet ja tulvaisuuden linjauksia Rami Heinisuo Sanna Koskela Reetta Saine Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla Palvelutuotannon tila, tarpeet ja tulevaisuuden linjauksia Opetusministeriön julkaisuja 2004:5 Opetusministeriö • Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto • 2004 Undervisningsministeriet • Kultur-, idrotts- och ungdomspolitiska avdelningen • 2004 Rami Heinisuo Sanna Koskela Reetta Saine Opetusministeriö Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osasto Meritullinkatu 10, PL 29, 00023 Valtioneuvosto http://www.minedu.fi http://www.minedu.fi/julkaisut/kulttuuri Taitto: Erja Kankala, opetusministeriö Kansikuva Keravan kaupunginkirjastosta, kuvaaja Kalle Kuittinen. Kirjapaino: Yliopistopaino, 2004 ISBN 952-442-687-0 (nid.) ISBN 952-442-688-9 (pdf) ISSN 1458-8110 Opetusministeriön julkaisuja 2004:5 Tiivistelmä Tietoyhteiskunnan nopea kehitys ja tietoteknisten välineiden ja niiden käyttötapojen muut- tumisvauhti on asettanut kirjastot suurten haasteiden eteen. Kirjastojen on odotettu pysy- vän ajan hermolla ja vetävän kaikki kansalaiset valmiuksista riippumatta osallisiksi uudesta informaatioympäristöstä. Rahoituksen jälkeenjääneisyys on yleisessä tiedossa ja kirjaston tehtävien ja kirjastoille asetettujen vaatimusten monipuolistuesssa tilanne on muuttumassa kansalaisten tiedon saannin kannalta kestämättömäksi. Uhkana on todellinen digitaalinen kuilu maamme sisällä, joka jakaa informaatiorikkaat ja -köyhät kasteihinsa. Huolestuttavin tilanne on suurten kaupunkien ulkopuolella olevilla kirjastoyksiköillä, pienten kuntien kir- jastolaitoksilla. Tietoteknologian muutokset vaikuttavat vahvemmin yhteiskuntaan ja sen kansalaisiin kuin koskaan aikaisemmin. Mahdollisuuksia tulee koko ajan lisää, mutta samal- la suurten väestönosien valmiudet ottaa hyöty näistä mahdollisuuksista heikkenevät. Tämän Opetusministeriön tilaaman selvityksen lähtökohtana on yleisten kirjastojen pal- velutuotannon tarjoaminen mahdollisimman hyvin ja tasapuolisesti kaikille kansalaisille, kaikkialla Suomessa. Näkökulmana on kansalainen ja hänen tiedontarpeensa. Tämän tavoit- teen saavuttamiseksi tarvitaan paljon muutakin kuin vain rahallisia lisäresursseja: yhteistyön konkreettista tiivistämistä, palvelutuotannon järkevää työnjakoa, eri kirjastosektorien sau- matonta yhteispeliä ja jatkuvaa toiminnan ja työnjaon järkevyyden arviointia. Erityisesti selvityksen tekijät hakevat linjauksia ilmaisten peruspalvelujen tarjontaan ja määrittelyyn sekä muiden palvelujen hinnoitteluperiaatteisiin. Digitaalisten palvelujen tuo- tannon työnjaon selkeyttämisessä on saavutettavissa paljon ja konkreettisia tuloksia, sillä di- gitaalisessa muodossa olevat ja käyttöön saatetut tietoresurssit ovat tasapuolisimmin levitet- tävissä jokaiseen maan kolkkaan. Uusien tuotanto- ja rahoitusmallien aktiivinen etsiminen ja nykyisten mallien terve kyseenalaistaminen on hyvän ja tehokkaasti toimivan palvelujen tuotannon edellytys. Selvitystä tehtäessä on kuultu sekä kirjastoasioista vastaavien sivistystoimentarkastajien että maakuntakirjastojen johtajien mielipiteitä osasta selvityksen aihepiirin asioista. Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla Vanhasen hallitusohjelmassa mainitaan, että Kirjastostrategia 2010 -dokumenttiin kirjat- tuja ehdotuksia aiotaan käyttää hyväksi tasapuolisten palvelujen turvaamiseen. Tämä selvi- tys toteuttaa osaltaan kyseiseen dokumenttiin kirjattuja ehdotuksia ja määrittelee niitä pi- demmälle, konkreettiselle tasolle. Hallitusohjelmaan on erityisesti kirjattu se, että kirjasto- jen peruspalvelut säilytetään maksuttomina. Kirjaston peruspalvelu -käsitettä ei ole juuri- kaan aiemmin määritelty, vaan sitä on pidetty lähinnä selviönä - mitä se ei selvityksemme perusteella todellakaan ole. Tässä selvityksessä on pyritty identifioimaan peruspalvelut muis- ta palveluista ja tarjoamaan erilaisia näkökulmia käsitteen joustavaan määrittelyyn. Uuden- laisten kaupallisten (voittoa tuottavien) kirjastopalvelujen tuottamista ja organisointia on mietitty muissa selvityksissä. Erityyppisten ja -tasoisten palvelujen yksilöiminen ja maksuttomuusperiaatteen tasapuo- linen noudattaminen eri puolilla Suomea edellyyttää rajanvetoja ja suosituksia siihen, mi- hin raja kulloinkin tulisi vetää. Yleiset kirjastot toimivat verkkona, mutta kukin oman kun- taorganisaationsa budjetin antamien toimintaedellytyksin. Kirjaston tuottamien asiantunti- japalvelujen osittainenkaan kaupallistaminen voi tuskin tapahtua yhtenäisin edellytyksin eri- laisissa kunnissa - siksi juuri erityisesti digitaalisten palvelujen kohdalla maksullisuuden ja maksuttomuuden määrittely on tärkeää. Jako massapalveluihin ja täsmäpalveluihin on yksi tapa jäsentää palvelun luonnetta, mutta senkään perusteella ei päästä suoraan maksullisuus- kysymyksen ytimeen. Perinteiset palvelut vastaan sähköiset palvelut keskustelu on samoin yksistään hedelmätön lähtökohta maksullisuuskysymyksessä. Yhtenä näkökulmana tuomme asiakasmääritteisen peruspalvelun - asiakkaan perustiedon- tarpeet ovat hyvin erilaiset riippuen hänen ammatistaan, työnkuvastaan, elämäntilanteestaan ja yleisistä lähtökohdistaan. Kirjaston peruspalvelu -käsitteen tulisi tietoyhteiskunnassa jous- taa tarpeen mukaan, sillä emme elä enää yksiselitteisessä hitaasti lisääntyvän paperitiedon maailmassa. Digitaalistuminen mahdollistaa ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa sen ti- lanteen, jossa pääsy tietoon voidaan kustannustehokkaasti järjestää kaikille tasapuolisesti. Missään tapauksessa tätä mahdollisuutta ei tule jättää käyttämättä vain sen takia, että ajatus tuntuu kovin vaikeasti realisoitavalta paketilta. Kirjastoverkossa tulee kaikin keinoin pyrkiä käyttämään nykyiset resurssit yhä tehokkaammin ja samanaikaisesti tulee pyrkiä aktiivises- ti löytämään tapoja kokonaisresurssoinnin lisäämiseen tietoyhteiskuntakeskusteluissa vaadi- tulle tasolle. Työryhmä on vertaillut selvityksessä keskitettyä palvelujen tuotannon mallia ja toimin- tohajautettua mallia keskenään, kirjastoverkon kokonaisvaltaisen toimivuuden näkökulmas- ta. Palvelutuotannon organisointimalleja voidaan kehittää täsmällisemmiksi ja toimivim- miksi, mikäli tarpeet on perusteellisesti kartoitettu. Kirjastoverkon organisoituminen on parhaillaan monien hitaiden hallinnollisten muutosten ristipaineessa samaan aikaan kun tek- ninen kehitys tekee ennen mahdottomista asioista täysin mahdollisia. Pelkona on, että hal- linnon ja yhteistoiminnan sääntöjen kehittäminen asettaa rajan myös uusien innovaatioiden toteutukselle ja hyödyntämiselle, vaikka tarkoitus olisikin päinvastainen. Sisällysluettelo Johdanto 8 Alkupalaksi politiikkaa 10 Kirjastot hallitusohjelmassa 10 Kirjastostrategia 2010: Tärkeimmät ehdotukset 11 Palvelujen luokittelu 13 Perinteiset palvelut vs. sähköiset palvelut 13 Uudenlainen kirjasto: Aihepiirit ja asiantuntijaryhmät 14 Digi-tv 15 Sähköinen asiointi 16 E-kirja 16 Peruspalvelut vs. lisäpalvelut 17 Joukkopalvelut - yhteisölliset - yksilölliset palvelut 20 Maksuttomat - omakustannus - maksulliset palvelut 22 Kirjasto-osaamisen kaupallistaminen 24 Palvelujen arviointi 26 Sisäinen arviointi 26 Ulkoinen arviointi 27 Kirjastojen palvelutyypit ja niiden tuottajat 28 Paikallinen taso - Yleiset kirjastot 28 Lainaaminen ja aineiston käyttö kirjastossa 28 Tilojen käyttö 29 Kaukopalvelun eri muodot 30 Materiaalin kuljetus 31 Kirjastoautot 32 Materiaalin varaaminen 33 Tietopalvelun monet kasvot 33 Tiedonhaun opetus 34 Myytävät tuotteet 36 Alueellinen taso - Maakuntakirjastot 36 Aluetietokannat 37 Kansallinen taso 38 Yleisten kirjastojen keskuskirjasto 38 Varastokirjasto 39 Kansalliskirjasto 40 Suositukset palvelujen maksullisuudesta 43 Maksuttomat palvelut eli peruspalvelut 43 Omakustannushintaiset maksulliset palvelut 44 Voittoa tuottavat maksulliset palvelut 44 Nykyiset palvelujen organisointi- ja rahoitustavat 45 Rahoitus 45 Hallinto 46 Koulutus 47 Keskitetty malli - Kansalliskirjaston toimialan laajennus? 48 Yleisten kirjastojen järjestäytyminen 49 Tiedonhaun portti 50 Toimintohajautettu malli 52 Kirjastokimpat 53 Jälkiruuaksi huumoria 56 8Johdanto Tietoyhteiskunnan nopea kehitys on asettanut yleiset kirjastot suuren haasteen eteen. Tietotekniset välineet muuttuvat nopeasti, aineisto moninaistuu, väestön koulutustaso on noussut ja elinikäinen oppiminen lyö- nyt itsensä läpi. Kirjastojen on odotettu pysyvän ajan hermolla ja auttavan kansalaisia selviämään uuden- tyyppisessä informaatioympäristössä. Kirjastojen rooli ja vastuu uudessa digitaalisessa ympäristössä kirjat- tiin kirjastolakiin jo vuonna 1998. Rahoituksen jälkeenjääneisyys tämän tehtävän hoitamisessa on yleises- sä tiedossa. Onkin syntynyt tilanne, jossa kansalaiset eivät ole samanarvoisessa asemassa kirjasto- ja tieto- palvelujen suhteen. Huolestuttavaa on etenkin pienten kuntien kirjastojen tilanne. Kirjastojen pitäisi pystyä toteuttamaan paremmin tehtäväänsä tiedollisen tasa-arvon toteuttajana. Digi- taalisessa ympäristössä tasa-arvon luominen ja ylläpito on ehkä tärkeämpää kuin koskaan. Uhkana on di- gitaalinen kuilu, joka jakaisi kansakunnan informaatiorikkaisiin ja informaatioköyhiin. Uudet viestimet tär- keän tiedon kera jäisivät vain harvojen käsiin; tällainen tietoyhteiskunta hyödyttäisi jo ennestäänkin me- nestyviä. Miellyttävämpi tulevaisuuden kuva olisi sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden väheneminen tietoyhteiskunnan kehittyessä. Teknologian aiheuttamien muutosten takia on syytä käydä läpi kirjastojen kirjavaksi käynyttä palvelu- kenttää. Tämän Opetusministeriön tilaaman selvityksen lähtökohtana on yleisten kirjastojen palvelutuo- tannon tarjoaminen mahdollisimman hyvin ja tasapuolisesti kaikille kansalaisille. Näkökulmana on asiakas ja hänen tiedontarpeensa. Uuteen hallitusohjelmaan 2003-2007 on kirjattu, että kirjastojen peruspalvelut säilytetään maksutto- mina. Tässä selvityksessä lähdemme etsimään yhtenäistä linjaa ilmaisten peruspalvelujen määrittelyyn ja otamme kantaa lisäpalveluiksi luokiteltaviin palveluihin ja niiden maksullisuuteen. Tarpeen on myös digi- taalisten palvelujen työnjaon selkiyttäminen. Uudet tuotanto- ja rahoitusmallit ovat edellytyksenä hyvien ja tehokkaasti toimivien palvelujen tuotannolle. Selvityksen teon yhteydessä olemme kuulleet niin kirjastoasioista vastaavien sivistystoimentarkastajien kuin maakuntakirjastojen johtajien mielipiteitä osasta selvityksen aihepiirin asioista, muun muassa liitty- en palvelujen maksuttomuuteen/maksullisuuteen. Lähettämämme sähköpostikyselyt ovat selvityksen liit- teinä. Sivistystoimentarkastajista kyselyymme vastasi noin 2/3 ja maakuntakirjastojen johtajista hieman yli puolet. Kirjastojen eri palvelutyyppejä havainnollistaaksemme olemme valinneet joitakin käytännön esimerkkejä, joihin viittaamme tekstissämme. Lukijan on kuitenkin hyvä tiedostaa, että valitut palvelut ovat todellakin vain esimerkkejä monien muiden vastaavien palvelujen joukosta. Tarkoituksemme ei ole ollut kaiken kat- tavien listojen tekeminen eikä myöskään eri tahojen tekemien palvelujen asettaminen minkäänlaiseen pa- remmuusjärjestykseen. Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla Selvitykseen liittyvälle palautteelle on luotu osoite selvityspalaute@eduix.fi - tähän osoitteeseen lähete- tyt kommentit ja palaute välitetään kaikille tekijöille; Rami Heinisuo, Sanna Koskela ja Reetta Saine. Osoite on voimassa vuoden 2004 loppuun saakka, jonka jälkeen tekijöihin voi ottaa yhteyttä Rami Heinisuon kautta osoitteella rami.heinisuo@eduix.fi Tekijöiden taustat ovat informaatiotutkimuksessa, kirjastoissa, mukaan lukien käytännön kirjastotyö ja erilaiset suunnittelutehtävät. Rami Heinisuo on IT-yrittäjä ja tietokirjailija; tutkija, YTM Sanna Koskela siirtyi vuoden 2004 alusta Helsingin yliopiston kirjastoon sovellussuunnittelijaksi; tutkija, FM Reetta Saine taas siirtyi Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen lehtorin viransijaisuudesta kirjastonhoitajaksi. Yhteistä tekijätiimille on usko kirjastojen valoisaan tulevaisuuteen kulttuurin ja tiedon monipuolisena toi- mijana ja halu vaikuttaa kirjastojen toimintaperiaatteisiin nyt ja tulevaisuudessa. 10 Kirjastot hallitusohjelmassa Jäätteenmäen, sittemmin Vanhasen, uusi hallitusoh- jelma 2003-2007 tuntuu kirjastojen näkökulmasta jatkavan perusperiaatteiltaan samaa linjaa Lipposen hallitusten kanssa, vaikka hallituspohja uusiutuikin rajusti. Alueellisen tasa-arvon kysymykset nousevat todennäköisesti tulevan nelivuotiskauden aikana en- tistä enemmän esille johtuen sekä poliittisesta ilma- piiristä että maan eri osien eriarvoisesta asemasta, joka tulee todennäköisesti vain lisääntymään tule- vaisuudessa ilman laajoja toimenpiteitä. Hallitusohjelman mukaan kulttuuripolitiikalla tuetaan muun muassa kulttuurista ja taiteellista monimuotoisuutta, kulttuuriperintöä, kulttuurilai- toksia ja -palveluja. Erityisesti kirjastojen osalta on mainittu Kirjastostrategia 2010, johon kirjattuja ehdotuksia aiotaan käyttää hyväksi turvattaessa ta- sokkaat ja monipuoliset tieto- ja kirjastopalvelut kai- kille kansalaisille asuinpaikasta riippumatta. Halli- tusohjelmaan on kirjattu myös se, että kirjastojen peruspalvelut säilytetään maksuttomina. Kuiten- kaan hallitusohjelmassa ei määritellä, mitä peruspal- veluilla tarkoitetaan. Muissakaan yhteyksissä kirjas- tojen peruspalveluja ei ole määritelty; käsite on siten pysynyt hyvin subjektiivisena. Käsitteen epämääräi- syys ei ole tietenkään sinänsä tavoittelemisen arvois- ta, mutta tilanne antaa toisaalta kirjastoalalle mah- dollisuuden itse määritellä ilmaiset peruspalvelut. Tämä lienee mielekkäämpi tilanne kuin ulkopuoli- sen tahon valmiiksi sanelemat määräykset. Määrit- telemällä ja yhtenäistämällä linjaansa yleiset kirjas- tot turvaavat selustaansa ja ajavat kansalaisten oi- keuksia. Hallitusohjelmassa mainitaan edelleen, että kir- jastojen roolia tietoyhteiskunnan perustaitojen levit- täjänä vahvistetaan, ja että sekä koulujen että kirjas- tojen laajakaistayhteyksiä tullaan edistämään. Ylei- sesti kulttuurilaitosten asemaa käsittelevässä tekstissä korostetaan lasten, vammaisten ja vähemmistöryh- mien kulttuuristen oikeuksien turvaamista. Myös kirjasto voi osallistua tähän omalla toiminnallaan esimerkiksi lastenkirjastotyön, kokoelmapolitiikan, ulkomaalaiskirjaston ja kaukolainauksen kautta. Suuria tämän hallituskauden aikana ratkaistavia kysymyksiä ovat digitaalisen sisältötuotannon laa- jentaminen sekä tekijänoikeuslainsäädännön uudis- taminen. Vuoden 2004 alusta otettaneen myös Alkupalaksi politiikkaa Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla 11 käyttöön laki raha-arpajaisten sekä veikkaus- ja ve- donlyöntipelien tuoton käyttämisestä kulttuurin tukemiseen1. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voit- tovaroja on osoitettu kirjastojen valtionosuuksien kattamiseksi. Tarkoituksena on kuitenkin vähitellen siirtyä veikkausvoittorahoituksesta siihen, että rahoi- tus tulisi kokonaan valtion talousarviosta. Tähän ol- laan siirtymässä valtiontaloudellisista syistä sekä veikkausvoittovarojen tuoton vähenemisen vuoksi. Valtionosuuksien rahoittamiseen talousarviosta käsin siirryttäneen asteittaisesti vuosina 2003-2011. Edelleen jatketaan panostamista tietoyhteiskun- nan kehittämiseen, ja tällä hallituskaudella peruste- taan pääministerin johtama tietoyhteiskuntaneuvos- to, jonka jäseninä ovat tietoyhteiskuntakehityksen kannalta tärkeät ministerit. Toivottavasti mukaan mahtuu myös kirjaston puolestapuhujia. Tarkoituk- sena on saada vauhtia julkisen hallinnon virastojen ja laitosten sähköisen asioinnin mahdollistavaan ke- hitykseen. Muutenkin erilaisia verkkopalveluja, säh- köistä asiointia ja tietohallintoa tullaan kehittämään palvelemaan paremmin kuluttajien tarpeita ja kan- salaisten omaehtoista toimintaa. Tavoitteena on jär- jestää yleisiä verkkopalvelujen asiointipaikkoja, joi- den tarkoituksena on edistää tietoverkkoperusteisten hyvinvointipalvelujen tuottamista. Kansalaisten arkea ja yleisiä kirjastoja koskevat muun muassa seuraavat seikat: nopeat, kattavat ja edulliset tietoliikenneyhteydet tulisi saada koko maahan vuoden 2005 loppuun mennessä, kansalais- ten tietoyhteiskuntavalmiuksia tullaan parantamaan hallituskauden aikana ja digitaalisten palvelujen sekä sisältöjen tuotantoa kannustetaan. Kirjastoja kehite- tään vastaamaan tietoyhteiskunnan tarpeita, tiedon ja kulttuurin saatavuutta parannetaan sekä tieto- ja intimiteettisuojaan tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Kirjastostrategia 2010: Tärkeimmät ehdotukset Hallitusohjelmassa mainitaan erikseen Kirjastostra- tegia 2010, jonka pohjalta tullaan todennäköisesti tekemään sekä laaja-alaista kirjastopolitiikkaa että yksittäisiä käytännön päätöksiä. Kirjastostrategia 2010:n visiossa määritellään joitain yleispiirteitä tu- levaisuuden kirjastoverkon malliksi, joka toimisi sekä hyvinvointi- että tietoyhteiskunnassa. Kirjasto- ja tietopalvelujen tulisi toimia tiiviinä verkostona, jossa paikalliset, alueelliset ja kansalliset palvelut sekä niiden tuotanto on hyvin organisoitu. Kirjas- toverkko näyttäytyy ulospäin asiakkaille yhtenä pal- velukokonaisuutena, josta jokainen voi saada halu- amansa palvelut helposti käytettäväkseen. Kirjaston tulee pystyä varmistamaan kansalaisille tasavertainen pääsy tietoon ja kulttuuriin riippumatta asuinpai- kasta. Tietopalvelut tulevat kehittymään niin sano- tuiksi täsmäpalveluiksi - yksilöllisiksi palveluiksi, jotka pystytään toimittamaan asiakkaalle hänen elä- mäntilanteeseensa ja henkilökohtaiseen tietotasoon- sa sovellettuina. Asiakaslähtöisyys, laadunvalvonta ja jatkuvuus tulevat olemaan tärkeitä seikkoja kirjasto- ja kehitettäessä. Lisäksi tiedonhallintataitojen su- lauttaminen kaikkeen opiskeluun ja oppimiseen on välttämätöntä. Kirjastoverkko tulee muotoutumaan entistä enemmän hybridiksi, jossa perinteisen materiaalin lisäksi tarjolla on myös digitoitua materiaalia sekä kansalaisten sähköistä asiointia helpottavia yhteisiä verkkopalveluja. Hybridikirjasto on sekä fyysinen tila että virtuaaliverkko, jotka täydentävät toisiaan palveluiden suhteen niin, että asiakas voi valita itsel- leen sopivimman palvelutavan ja -paikan. Tämän selvityksen tarkoituksena on esittää malleja kirjasto- jen maksukäytännön "säännönmukaistamiselle" si- 1 http://www.edilex.fi/linkit/he/20020139 12 ten, että maksut olisivat yhteneväiset ja hybridikir- jaston palvelumuodosta riippumattomia. Jotta kirjastostrategian visio toteutuisi, kuntien ja valtion tulee jatkaa yhteistyötä kirjastoverkoston ke- hittämiseksi. Kuntien tehtävänä on vastata vakiintu- neiden peruspalveluiden järjestämisestä sekä omalta osaltaan huolehtia kirjastojen rahoituksesta. Valtion erityisrahoituksen turvin pyritään puolestaan takaa- maan merkittävän digitoidun julkisen tiedon ja kansallisen kulttuurin saatavuus kirjastoissa ympäri maan. Eriarvoistumista pyritään ehkäisemään luo- malla keskistettyjä ja alueellisia verkkopalveluja, joi- ta yksittäiset kirjastot paikallisesti voisivat käyttää palvellessaan omaa käyttäjäkuntaansa. Samalla nämä keskitetyt täsmäpalvelut tukevat alueellisia kirjasto- palveluja sekä vähentämällä päällekkäistä työtä että säästämällä aikaa ja kustannuksia. Keskitettyjen pal- velujen, kirjastojen erityistehtävien, kuntien yhteis- ten kirjastolaitosten tms. turvaamiseksi ja edelleen kehittämiseksi tulisi selvittää mahdollisuus osoittaa valtionosuus suoraan näiden kyseisten palvelujen kehittämiseen. Kirjastostrategia 2010 ehdottaa myös Toimenpi- deohjelman toteuttamista nykyisen hallituskauden aikana. Se sisältäisi kirjastojen ajantasaisen ja stan- dardienmukaisen teknisen infrastruktuurin kehittä- misen ja laajentamisen sekä nopeiden tietoliikenne- yhteyksien varmistamisen. Lisäksi Toimenpideohjel- maan kuuluu henkilöstön palkkaamisesta huolehti- minen ja kansalaisten kirjasto- ja tietopalvelujen sekä julkisen sähköisen asioinnin kehittäminen yhteisenä verkkopalveluna. Muita kohtia ovat valtionosuusjärjestelmän arvi- ointi ja muuttaminen paremmin kirjastojen erityis- tarpeita huomioivaksi, kirjastojen keskitettyjen ja alueellisten (verkko)palvelujen rahoituksen saami- nen budjettirahoituksen piiriin sekä pedagogisten informaatikkojen virkojen perustaminen yhteistoi- minta-alueille/suuriin kouluihin. Eri-ikäisten opis- kelijoiden tiedonhankintataitoihin tulee kiinnittää erityisesti huomiota integroimalla ne kaikkien ainei- den opetussuunnitelmiin. Eri aineistojen digitoi- mista tulee tehostaa ja kaukopalvelun konseptia muuttaa vapaammaksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Nämä toimenpiteet lisäävät maan eri osien tasa-ar- voisuutta, sillä näin erilaiset materiaalit ovat kansa- laisten tavoitettavissa joka puolelta maata nykyistä joustavammin ja nopeammin. Hallitusohjelmassa on siis sitouduttu Kirjasto- strategia 2010:n tekemiin ehdotuksiin. Siinä valtiol- ta odotetaan edellä mainittujen asioiden lisäksi pro- jektirahoitusta yleisille kirjastoille verkkopalvelujen sisältötuotantoon ja yhteistyöhön muiden hallinto- kuntien kanssa. Tärkeää on strategiassa esitetty vaa- timus kirjastoasiantuntijuuden kohottamiseksi val- tion hallinnossa. Siinä ehdotetaankin perustettavak- si opetusministeriöön kunnallisten ja valtiollisten kirjastojen yksikköä, jonka apuna toimisi operatio- naalinen yksikkö. Lisäksi lääninhallitusten kirjastoa- siantuntijoiden asemaa tulisi vahvistaa. 13 Palvelujen luokittelua lähestymme neljässä eri ulot- tuvuudessa: perinteiset palvelut vs. sähköiset palve- lut, peruspalvelut vs. lisäpalvelut, yksilöllinen palve- lu vs. joukkopalvelu ja palveluiden maksullisuus/ maksuttomuus. Nämä ulottuvuudet menevät luon- nollisesti osittain toistensa kanssa päällekkäin. Pyr- kimys palvelujen luokitteluun eri tasoilla tuo muka- naan kuitenkin useampia näkökulmia asiaan, mikä taas auttaa kokonaiskuvan hahmottamisessa. Tästä on edelleen hyötyä mietittäessä soveltuvia palvelu- jen tuotannon organisointi- ja rahoitustapoja. Perinteiset palvelut vs. sähköiset palvelut Nykyisen tietoyhteiskunnan kirjasto tarjoaa niin perinteisiä kuin sähköisiäkin palveluja. Tällaista uu- den ajan yhdistelmäkirjastoa kutsutaan hybridikir- jastoksi. Jaottelu sähköisiin ja perinteisiin palvelui- hin on menettänyt merkityksensä, jos sähköisellä palvelulla tarkoitetaan kaikkea, missä on mukana di- gitaalisuutta muodossa tai toisessa. Tässä ajattelus- sa lähes kaikki kirjastoon liittyvät palvelut ovat säh- köisiä. Esimerkiksi tavallisen kirjan lainaaminen kir- jaston tiskillä olisi sähköinen palvelu, koska lainaa- minen tapahtuu digitaalisen atk-järjestelmän kautta. Tietenkin digitaalisuudesta täysin vapaitakin toimintoja vielä on, kuten kirjahyllyjen selailu, fyy- sisen kirjan lukeminen ja vaikkapa kirjaston tilojen käyttö. Palvelujen luokittelu Mielekkäämpää on ajatella sähköisiä palveluja merkittävästi uudenlaisina digitaalisina palvelukoko- naisuuksina, esimerkiksi lisensoidut Internetin kautta toimivat tietokannat, e-kirjat tai asiakkaan itse määrittelemän profiilin mukaiset uutuusseu- rannan ilmoitukset sähköpostiin tai matkapuheli- meen. Aitoja sähköisiä palveluita ovat myös sellaiset perinteiset palvelut, jotka pystytään digitaalisuuden avulla suorittamaan etätyönä. Asiakas pystyy esi- merkiksi uusimaan lainansa ja tekemään varauksia kirjaston aineistotietokannassa, virtuaalisessa kirjas- totilassa, omalta kotikoneeltaan Internetin välityk- sellä. Perinteisten palvelujen ja sähköisten palvelujen vastakkain asettelussa ei ole lainkaan kyse siitä, että sähköisten palvelujen olisi tarkoitus korvata perin- teiset, fyysisessä kirjastoympäristössä tapahtuvat palvelut. Kirjastojen keskeisimpiä ja tärkeimpiä toi- mintoja ovat edelleenkin perinteisen kirja-aineiston tarjoaminen asiakkaiden käyttöön, lainattavaksi tai paikan päällä käytettäväksi, tietopalvelu ja asiakkai- den opastus ja opettaminen tiedonhaussa ja -han- kinnassa. Kirjasto on myös aina tarjonnut tarvittavat tilat, välineet ja osaavan henkilökunnan, jotta asiak- kaat pystyvät hyödyntämään kaikenlaista aineistoa riittävien aukioloaikojen puitteissa. Pikemminkin kyse on siis toisiaan täydentävistä palvelumuodoista. Kiireinen tiedontarvitsija voi esittää kysymyksensä Internetin reaaliaikaisessa tie- topalvelussa; tarvitsematta lähteä paikan päälle. Yhtä lailla asiakas voi halutessaan soittaa tai mennä itse paikan päälle, jos se on asiakkaalle mielekäs Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla 14 vaihtoehto. Tulevaisuudessa sähköisten palvelujen yleistyessä voivat kasvokkain tapahtuva palvelu ja fyysisessä muodossa olevat kokoelmat olla jonkinlai- nen "keidas" kaikkialle ulottuvan virtuaalimaailman keskellä. Hybridikirjasto palveleekin asiakkaita par- haiten sallien kaikkien palvelumuotojen ja -tapojen rinnakkaisen hyödyntämisen. Uudenlainen kirjasto: Aihepiirit ja asiantuntijaryhmät Perinteisiä ja sähköisiä palveluja, sekä etenkin niiden hedelmätöntä vastakkainasettelua, voidaan lähteä purkamaan myös uudenlaisen aihepiireihin ja asian- tuntijaryhmiin perustuvan kirjastomuodon avulla. Pohjoismaissa esikuvana on toiminut Malmön kir- jasto Ruotsissa, jossa kirjaston laajennuksen ja re- montin myötä uudistettiin myös tila-, luokitus- ja palveluideakin. Suomessa Vaasan kaupunginkirjasto toimii tällä hetkellä uuden mallin mukaan, ja Tur- kuun kaavaillaan samankaltaisella tavalla organisoi- tua uutta kirjastoa. Perinteinen kirjasto perustuu kirjastoammatti- laisten toimintaan: luokitukseen, hyllytykseen, jär- jestykseen ja palveluun. Malmön mallissa palautus ja lainaus on automatisoitu mahdollisimman pitkäl- le niin, että kirjastoammattilaisten aika ei tuhraudu turhiin rutiineihin. Sen sijaan he ovat todellisia alansa asiantuntijoita, jotka pystyvät palvelemaan vaativaakin tietopalvelua tarvitsevia asiakkaita. Kir- jastomateriaali on perinteisesti järjestetty niin, että asiakas löytää yhdestä paikasta haluamaansa aihepii- riä koskevat kirjat, toisesta levyt, kolmannesta mah- dollisesti videot, neljännestä aikakauslehdet, viiden- nestä sanomalehtiartikkelit, kuudennesta paikasta elektronisen materiaalin ja seitsemännestä käsikir- jastoaineiston. Useissa kirjastoissa on pyritty järkeistämään ma- teriaalin sijoittelua, mutta kirjat, lehdet ja sähköisen materiaalin asiakas joutuu kuitenkin useimmiten etsimään eri paikoista - jos osaa tai jaksaa. Samoin työntekijöiden työnkuva noudattelee edellä mainit- tua jakoa: joku vastaa kirjojen hankinnasta ja luet- teloinnista, toinen huolehtii lehtitilauksista ja kol- mas neuvottelee elektronisen materiaalin lisensseis- tä. Kaikilla on näppituntuma materiaaliinsa, mutta asiantuntijamainen sisällöntuntemus jää väkisinkin suuren materiaalimassan alla pinnalliseksi. Kun ai- neistoa käsitellään sen formaatin mukaan, sisältö jää pienemmälle huomiolle ja vastakkainasettelu niiden välillä kasvaa. Kirjastotila näyttäytyy asiakkaalle toi- mivan hybridin sijasta uuvuttavana labyrinttina. Yksi ratkaisu näihin ongelmiin on kirjaston jaka- minen suuriksi aihepiirialueiksi. Jakaminen tapah- tuu jo arkkitehtonisen tilan tasolla eriyttäen ja jaka- en tilaa mahdollisimman toimivaksi kokonaisuudek- si, jossa materiaalin lisäksi on myös tilaa ja rauhaa käyttää sitä. Erilaiset opiskeluympäristöt, ryhmätyö- alueet, tietokoneluokat, lukusalit ja sohvanurkkauk- set auttavat asiakkaita löytämään oman tapansa käyttää kirjastoa ja mahdollistavat sen monipuolisen käytön. Aihealueet voivat olla erilaisia eri kirjastoissa, mutta jo toteutuneissa malleissa ne heijastelevat kir- jaston perinteistä luokitusta: luonnontiede, tekniik- ka ja urheilu sekä kirjallisuus ja kielitiede ovat esi- merkkejä uudenlaisista osastoista, jotka kuuluvat toistensa läheisyyteen jo YKL:n perusteella. Musii- kille on oma osastonsa kuten myös lasten ja nuorten materiaalille. Kirjastoissa on myös erillinen uutis- alue, jossa asiakkaalla on mahdollisuus lukea sano- malehtiä, verkkolehtiä, katsella mahdollisesti televi- siosta ajankohtaisohjelmia ja käyttää tietokoneita ja mikrofilmilaitteita. Aihealuejaon ideana on tuoda asiakkaalle kaikki hänen tiedontarpeeseensa liittyvä materiaali mah- dollisimman helposti ja selkeästi esille sen formaa- tista riippumatta. Vaikkapa akvaarioista kiinnostu- nut asiakas saa samasta paikasta aihetta käsittelevää kirjallisuutta, cd-rompun akvaariokalojen hoidosta, aiheeseen liittyviä aikakauslehtiä ja pääsee alueen tietokoneelle valmiiksi tehdystä linkkilistasta katse- lemaan Internetistä ja uutisryhmistä löytyvää mate- riaalia. Jos asiakas tarvitsee henkilökohtaista palve- lua, hän saa sitä alueen asiantuntija-työntekijöiltä, jotka ovat paneutuneet juuri kyseisen osaston mate- riaaliin ja tiedontuotantoon. Kirjaston työntekijöille uudenlaisessa kirjastossa toimiminen on asiantuntijaryhmässä työskentelyä. Ryhmä muodostuu samasta aihealueesta kiinnostu- neista ja mahdollisesti aiheista jonkinlaista koulu- 15 tusta omaavista työntekijöistä, joiden keskinäinen hierarkia on nykyistä vapaampi. Näin yhteistyö voisi verkottua eri kirjastoihinkin, jolloin asiakkaan saama palvelu olisi joustavaa ja nykyistä yhtenäisempää. Kun työntekijät voisivat keskittää osaamisensa yh- den (laajemmankin) alueen seurantaan, tietopalvelu muuttuisi kokonaisvaltaisemmaksi, ammattimai- semmaksi ja monipuolisemmaksi. Erilaiset palvelu- muodot täydentäisivät toisiaan samoin kuin eri for- maateissa oleva materiaali. Digi-tv Kirjastojen palvelujen suunnittelussa on ryhdytty hyvin huomioimaan erilaiset tavat saada palvelu asi- akkaan (etä)käyttöön. Etäkäytössä voi hyödyntää niin matkapuhelinta kuin omaa kotitietokonetta- kin. Tietokoneella asiakas pystyy huomattavasti mo- nipuolisempaan kirjastoasiointiin. Tavallisella mat- kapuhelimella voi lähinnä vain ottaa tiettyjä ilmoi- tuksia vastaan. Puhelimet kuitenkin monipuolistu- vat koko ajan muuttuen eräänlaisiksi mobiileiksi viestintäkeskuksiksi, jolloin niiden rooli kirjastopal- veluiden käytössäkin oletettavasti kasvaa. Mielenkiintoinen etäkäyttöön soveltuva väline on myös MHP-standardin mukainen, paluukanavalli- nen digi-tv. MHP-televisiot/digisovittimet ovat tul- leet markkinoille vasta hiljattain, joten digi-tv:lle suunniteltuja vuorovaikutteisia palvelujakaan ei ole vielä montaa. Paluukanava mahdollistaa myös Inter- netin tuomisen sellaisenaan television ruudulle, mutta ongelmaksi muodostuu television liian pieni resoluutio. Internetin sivut ovat tietokoneen moni- torille suunniteltuja, jossa on televisiota huomatta- vasti parempi resoluutio. Näin ollen varsinkin teks- tin lukeminen television kautta saattaisi olla ongel- mallista. Mielekkäämpää olisikin tehdä tietyt palve- lut digi-tv:tä varten erikseen, jolloin hyvä käytettä- vyys varmistuisi. Tärkeää olisi tarjota hyödyllisiä ja kansalaiselle tärkeitä palveluja digitaalisen kuilun kaventamiseksi. Jos tavoitteena on yhteiskunta, jossa jokaisella on Internet-yhteys, se tuskin tulee onnistumaan koti- tietokoneiden avulla. Syynä ovat taloudelliset, tai- dolliset ja asenteelliset seikat. Televisio sen sijaan löytyy jo nyt melkein joka kodista. Jos television katsomista ei aio lopettaa televisiolähetysten digital- isoimisen vuoksi, on hankittava jo lähitulevaisuu- dessa digisovitin tai integroitu digi-tv. Digi-tv:n dif- fuusionopeuteen vaikuttaa siten innovaation omak- sumispäätöksen luonne, joka tässä tapauksessa on valtion taholta tuleva auktoriteettipäätös. Tietenkin nähtäväksi jää, kuinka suuri osa kansalaisista kuiten- kin päätyy hankkimaan hieman halvemman "karva- lakkimallin", jossa paluukanavaa ei ole. Paluukana- vallinenkin malli vaatii tietenkin vielä käyttäjältään motivaatiota paluukanavan käyttöönottamiseksi, ja käyttäminen ei ole ilmaista. Toivottavaa on, että tu- levat digisovittimet antaisivat käyttäjälleen vapau- den valita itse paluukanavan: tavallinen modeemi, ISDN, kaapelimodeemi, ADSL ym. Tällä hetkellä vaihtoehtona on vain tavallinen modeemi, jota voi pitää kuluttajan aliarvioimisena ja askeleena men- neisyyteen. Osuuspankin pankkipalvelu on jo käytettävissä digi-tv:n kautta onnistuneesti. Kirjastopalveluiden- kin käyttäminen television avulla olisi hieno edistys- askel ja tasa-arvoistaisi asiakkaiden etäkäyttömahdol- lisuuksia huomattavasti. Palvelusta tulisi tehdä mahdollisimman helppokäyttöinen, jotta etäkäyt- töön tottumattomatkin saataisiin asiasta innostu- maan. Pääkohderyhmänä olisivatkin todennäköisesti juuri ne, jotka eivät ole hankkineet tietokonetta ja Internetiä kotiinsa. Digi-tv-palveluiden käytön opettaminen erilaisilla kursseilla olisi kuitenkin tar- peen. Tietokoneen käyttöliittymään tottuneet säily- vät varmasti tietokoneen käyttäjinä useimmissa asi- oissa jatkossakin. Kuitenkin heillekin digi-tv olisi toinen vaihtoehto, joka tietyissä tilanteissa saattaisi olla mielekäs. Television yleistyttyä perheisiin alet- tiin hankkia useampia vastaanottimia. Internetin suhteen suuntaus on sama; perheissä alkaa olla tar- ve useampiin internet-yhteyden tarjoaviin laittei- siin. Televisio voisikin olla Internetin suhteen erään- lainen "kakkoslaite", jolla voisi suorittaa ainakin tiettyjä toimintoja, kuten sähköpostia, laskujen maksua, Veikkausta ym. Hyvä kehityssuunta olisi erilaisten yleishyödyllis- ten verkkopalvelujen tuominen digi-tv:seen. Kirjas- ton tietokantojen lisäksi voitaisiin tarjota pääsy myös esimerkiksi julkisen hallinnon virastopalvelui- 16 hin eli mahdollistaa sähköinen asiointi television kautta (sähköisestä asioinnista lisää seuraavassa lu- vussa). Erinomainen idea kirjaston tuottaman palve- lun innovatiivisesta yhdistämisestä uuteen infor- maatiovälineeseen löytyy Kansalliskirjastosta: siellä digitoitu kotimainen, historiallinen sanomalehtiko- koelma ollaan aikeissa saattaa myös digi-tv:n kautta käytettäväksi. Sähköinen asiointi Sähköisen asioinnin liittäminen kirjaston mahdollis- tamiin palveluihin (niin paikan päällä kuin etäkäy- tössäkin) on luontevaa, koska siinä tarvitaan tiedon hankintaa, mikä taas on kirjastojen ydinosaamista. Tämä ei tietenkään tarkoita kirjaston muuttamista massiiviseksi sähköiseksi asiointikeskukseksi, joka korvaisi muita virastoja ja tallaisi kirjaston perintei- siä tehtäviä. Kirjaston luonteva yhteys sähköiseen asiointiin syntyi itse asiassa jo silloin, kun Internet tuli osaksi kirjaston tarjoamia palveluja. Sähköinen asiointi on vain yksi ulottuvuus lisää siihen kokonai- suuteen, mitä kirjaston käyttäjät pystyvät Internet- yhteyksien avulla tekemään. Sähköisen asioinnin merkitys kasvaa kuitenkin oletettavasti koko ajan, kun esimerkiksi käyttäjän tunnistusmenetelmät ke- hittyvät. Eri organisaatioiden välinen yhteistyö on tärkeää sähköisen asioinnin onnistuneessa kehittä- misessä. Kirjaston osalta tämä voisi tarkoittaa sitä, että kirjastosta saa opastusta sähköiseen asiointiin niin kuin muutenkin Internetin ja erilaisten tiedon- lähteiden käyttöön. Määritelmällisesti sähköinen asiointi tarkoittaa tiedon siirtoa kansalaisen ja jonkin organisaation vä- lillä sähköisessä muodossa. Sähköisen asioinnin tun- nusmerkkeinä voidaan pitää käyttäjän identifiointia eli tunnistamista riittävällä varmuudella ja sitä, että käyttäjä aloittaa asiointiprosessin; kyse on siten ni- menomaan palvelutapahtumasta. Se voi olla yksin- kertaisesti jonkin lomakkeen täyttämistä Internetis- sä. Monimutkaisempi esimerkki on jonkin vireille pannun asian käsittelyvaiheiden seuraaminen viran- omaisen tietojärjestelmissä. Kirjaston aineistotieto- kannan selaaminen Internetissä ei vielä täytä sähköi- sen asioinnin tunnusmerkkejä, mutta jo varauksen tekeminen ja lainojen uusiminen on sähköistä asi- ointia toimivimmillaan. Sähköisellä asioinnilla säästetään kansalaisten ai- kaa ja vaivaa. Virastossa jonottamisen sijaan asian voi hoitaa kätevästi kotoa ja töistä käsin. Tietenkin eri- laisten laitteiden valmistaminen rasittaa ympäristöä, mutta toisaalta kyseiset laitteet ovat olemassa joka tapauksessa ja sähköinen asiointi on vain lisäominai- suus, joka tietokoneen tai muiden välineiden avulla voidaan suorittaa. Erilaisten laitteiden kierrättämi- sestä huolehtiminen on kuitenkin tärkeää, kun tie- toyhteiskunnan ikääntyessä laitekantaa uusitaan. E-kirja Myös e-kirja eli sähköinen kirja on hyvä esimerkki uuden ajan sähköisistä palveluista. E-kirja voitaisiin määritellä jonkinlaiseksi tilan, välineen ja materiaa- lin välimuodoksi, jossa perinteinen kirjasisältö on luettavissa tietokoneen monitorilta joko kirjastossa paikan päällä tai etäkäyttönä esimerkiksi asiakkaan kotona tai työpaikalla. Pitkän kirjan luettavuus tie- tokoneen näytöltä ei ole kuitenkaan hyvä. Siksi säh- köiselle kirjalle on olemassa myös erityisiä lukulait- teita, joiden avulla tavoitellaan perinteiselle kirjalle ominaista käyttömukavuutta. Jos sähköisen kirjan luettavuus onkin hieman kyseenalaista, on sillä kui- tenkin ilmeisiä etuja perinteiseen kirja-formaattiin nähden (mm. tilansäästö, ei kirjan liikkumiseen liit- tyviä logistisia kustannuksia, muistiinpano- ja ha- kumahdollisuudet, kulumattomuus). Sähköisiä lisä- kappaleita saadaan myös tarvittaessa nopeammin käyttöön kuin perinteisiä lisäniteitä. Yleisissä kirjastoissa ei e-kirjoja vielä juurikaan ole, sillä tässä formaatissa julkaistavat kirjat ovat toistaiseksi lähinnä englanninkielisiä ja kohderyh- mät ovat löytyneet yliopistomaailmasta. Yliopisto- jen kurssikirjat vaihtuvat ja myös kuluvat nopeasti; lisäksi niitä tuntuu olevan aina liian vähän. Lyhyen laina-ajan e-kirjat perinteisten kurssikirjojen ohella tuovat helpotusta näihin ongelmiin. Erityisen hyvin e-kirjat korvaavat sellaisia kurssikirjoja, joita ei ole tarkoitus lukea kannesta kanteen. Myös esimerkiksi loppuunmyydyistä kurssikirjoista voidaan yrittää saada käyttöön sähköisiä versioita. 17 Selvää kuitenkin on, että sähköinen kirja on kas- vava formaatti, vaikka se tuskin onkaan perinteistä kirjaa syrjäyttämässä. Näin ollen myös yleisissä kir- jastoissa ollaan kiinnostuneita e-kirjan tarjoamista mahdollisuuksista ja erilaisia kokeiluja on meneil- lään. Porin kaupunginkirjastossa, joka on myös Sa- takunnan maakuntakirjasto, on tutkittu e-kirjan käyttöä osana kirjaston palveluja. Tutkimus tehtiin vuonna 2002, ja se on julkaistu myös Internetissä2. Salon kirjastossa taas on meneillään Opetusministe- riön rahoittama sähkökirjakokeilu. Kirjastossa on kaksi lainattavaa lukulaitetta; laitteilla on mahdollis- ta lukea noin kahtakymmentä englanninkielistä klassikkoromaania. Suuri kysymys onkin se, laina- taanko asiakkaalle vain sähköisiä kirjoja, siis digitaa- lisia materiaaleja, vai pitäisikö myös lukulaitteita lai- nata? Jos kirjastot jatkavat tiellään tietoyhteiskun- nan keksintöjen tunnettavuuden lisääjinä, tullee lu- kulaitekin lainattavaksi ainakin joissain kirjastoissa. Kotimaiset kustantajat täytyisi tietenkin saada ensin innostumaan sähköisistä kirjoista. Jos esimer- kiksi kaikkein suosituimpiin romaaneihin voisi alku- vaiheessa ostaa tarpeen mukaan sähköisiä lisäkappa- leita tietyksi ajaksi, voitaisiin tällä saada apua todella pitkiin varausjonoihin. Peruspalvelut vs. lisäpalvelut Jo UNESCO:n yleisten kirjastojen manifesti3 ko- rostaa maksuttomien peruspalvelujen tärkeyttä rin- nastaen ne jopa maksuttomaan koulutukseen ja ter- veydenhuoltoon. Maksuttomuus on paitsi käytän- nön toimintaa esimerkiksi lasten ja varattomien tie- don ja sivistyksen puolesta, myös periaatteellinen julkilausuma tasa-arvon ja demokratian merkityk- sestä yhteiskunnassa. Suomen kirjastolain mukaan "Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää vä- estön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjal- lisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tieto- jen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös vir- tuaalisen ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä". Suoriutuakseen lain määräämistä tehtävistään kirjas- tojen tulee tarjota ilmaisia peruspalveluja maan eri osissa kaikille kansalaisille riippumatta heidän kou- lutus-, ikä- tai kielitaustastaan. Peruspalvelut laajempana käsitteenä tarkoittaa sel- laisia palveluja, jotka koskevat suurta määrää ihmi- siä, vaikuttavat kansalaisten jokapäiväiseen elämään suuressa määrin, ja joiden puuttuminen aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Näitä peruspalveluja ovat muun muassa opetustoimi, kirjasto-, liikunta ja nuorisotoimi, sosiaali- ja terveystoimi, poliisi- ja pe- lastustoimi sekä liikenne. Yleensä peruspalvelut ovat julkisia palveluja (tai julkinen sektori on ainakin vastuussa niiden tuottamisesta), ja ne rahoitetaan verovaroin. Niiden avulla turvataan kaikille kansalai- sille tasa-arvoiset ja mahdollisimman hyvät lähtö- kohdat elämään. Arvioinnissamme puhumme peruspalveluista kahdessa eri merkityksessä. Kirjasto kuuluu edellä mainittuihin peruspalveluihin, ja kunnilla on lain määräämä velvollisuus järjestää asukkailleen tarpeek- si hyvät kirjastopalvelut. Se, millä tavalla tehtävä to- teutetaan, on kuntien päätettävissä. Arviointimme käsittelee kirjaston erilaisia palvelumuotoja ja -tapo- ja, joista osa on perinteisesti luokiteltu "kirjaston peruspalveluiksi" ja ne ovat asiakkaille maksutto- mia. Pääasiallisesti puhuessamme "peruspalveluista" tarkoitamme siis "kirjastojen tuottamia peruspalve- luja". Eri alueilla kirjastojen asiakkaat ovat eriarvoisessa asemassa kirjastopalvelujen suhteen. Tähän vaikut- taa tietenkin kuntien ja kaupunkien erilainen panos- tus kirjastojen palvelujen kehittämiseksi ja ylläpitä- miseksi. Eriarvoisuutta aikaan saa myös se, että osa kirjastoista tarjoaa joitain sellaisia palveluita ilmai- seksi, mitkä muissa kirjastoissa ovat maksullisia. 2 http://www.pori.fi/kirjasto/julkaisut/e-kirja/e-kirja.pdf 3 http://www.unesco.org/webworld/libraries/manifestos/libraman.html 18 Kaivattaisiinkin selkeitä suosituksia siitä, mitkä ovat ilmaisia peruspalveluja ja mitkä palvelut taas voi- daan määritellä maksullisiksi lisäpalveluiksi. Ehdo- tuksemme ilmaisista peruspalveluista ja maksullisis- ta lisäpalveluista löytyvät sivulta 43. Ehdotuksessa pyrimme myös erottelemaan ne maksulliset palve- lut, joita kirjaston tulisi tarjota omakustannushin- taan ja sellaiset lisäpalvelut, jotka kirjasto voisi hin- noitella voittoa tuottaviksi. Ilmaisista peruspalveluista kiinnipitäminen on ensiarvoisen tärkeää. Kuitenkaan ei ole mielekästä, eikä edes hyvää palvelua, pyrkiä tarjoamaan kaikille kaikkea ilman mitään maksuja. Silloin pystytään tarjoamaan asiakkaille vain tarpeeksi halpoja palve- luja, jotka kirjasto pystyy kustantamaan. Kalliim- mat, erikois- ja yksilölliset palvelut jäisivät kokonaan kirjastokentän ulkopuolelle, yksityisille markkinoil- le. Selvää on, että tämä tilanne ei olisi ainakaan omiaan edistämään tiedollista tasa-arvoa. On todennäköistä, että kirjasto koulutettuine henkilöstöineen, omine kontakteineen ja verkostoi- tumisen myötä saadun yhteistyökokemuksen sekä suurten kokonaistilausten avulla pystyy tarjoamaan asiakkaille esimerkiksi maksullisista erikoistietokan- noista kilpailukykyisen hinnan ja luotettavan palve- lun. Yksittäisen asiakkaan mahdollisuudet valittaa toimimattomasta palvelusta tai tinkiä edullisempia hintoja itselleen suoraan palvelua tarjoavalta yrityk- seltä ovat todennäköisesti heikommat. Näin kirjas- to voisi toimia asiakkaan asialla myös kaupallisissa palveluissa, eräänlaisena konsulttiapuna. Kirjastojen tulisikin selvittää eri asiakasryhmien- sä tarpeita, tehdä markkinatutkimusta. Segmentoin- ti on hyväksi havaittu toimintatapa muillakin aloil- la. Profiloiduista, juuri omia tarpeitaan lähellä ole- vista palveluista, monet ovat valmiita maksamaan- kin. Tällaisten palveluiden tuottamisessa kirjasto- alan ammattitaito tulisi vielä paremmin hyödynnet- tyä; samoin kuin kirjastoihin hankittu tietotekninen infrastruktuuri. Vaikka kuntalaiset yhä uudelleen valitsevat kirjas- ton kunnan yhdeksi parhaista palvelulaitoksista, on tärkeää pystyä muuttumaan. Nykyisin tiedotus, viestintä ja kommunikaatio ovat organisaatioille elintärkeä tapa pitää yhteyttä asiakaskuntaan. Kirjas- tokaan ei voi jäädä passiivisesti odottamaan ovesta sisään käveleviä asiakkaita tai suuntautua vain sisäi- seen keskusteluun. Uudenlainen ajattelutapa voisi löytyä "hakeutuvan kirjastotyön" kautta, jossa vas- tuu aloitteenteosta on kirjastolla ja sen henkilökun- nalla. Kirjastoammattilaisten tulisi lähteä "ulos" kirjastostaan - konkreettisestikin. Hyvä esimerkki hakeutuvasta kirjastotyöstä on kirjavinkkaus, jossa saavutetaan ikäryhmästä sekä in- nokkaat lukijat että ne koululaiset, jotka eivät ole vielä kirjaston ovea kertaakaan avanneet. Kirjavink- kauksen tavoitteena on herättää kuulijoissa lukuha- lua sen verran, että potentiaaliset lukijat saadaan tarttumaan kirjaan. Kirjavinkkari kertoo kirjasta; pyrkii olemaan välikätenä kirjan ja lukijan välillä. Kun nuorella kirjaston käyttäjällä on mukana val- miiksi vinkattuja kirjojen nimiä, toimintaperiaatteet ovat selvillä ja kirjastokortti taskussa, on kirjastoon helppo mennä. Eniten kirjavinkkausta on tehty las- ten ja nuorten parissa. Paras paikka vinkkaukseen on ehkä koululuokka, joka on muutenkin lapsen nor- maali oppimisympäristö. Aikuisille voi myös järjes- tää kirjavinkkausta vaikkapa vanhempainillassa, har- rastusryhmässä, vanhainkodissa tai kunnanvaltuus- ton kokoustauolla. Kirjailijavierailut ovat jo tuttua toimintaa, mutta niiden lisäksi kirjaston työntekijät voisivat tehdä vierailuja työpaikoilla, kansalais- ja työväenopistos- sa, päiväkodeissa jne. Luento Finlandia-palkinto - ehdokkaista tai syksyn uutuuslastenkirjojen esittely yksityisille perhepäivähoitajille voisivat saada uusia asiakkaita hakeutumaan kirjastoon. Kirjastonhoitaji- en olisi jo koulutuksessaan hyvä saada valmiuksia tällaiseen hakeutumaan kirjastotyöhön; aivan kuten tiedonhaun opetukseenkin. Kirjastoissa on muun muassa tiedotuksen osalta hyvä ymmärtää, että maksullisten lisäpalvelujen lii- allinen korostaminen kirjaston toiminnassa ja sen markkinoinnissa syö samalla ideologista pohjaa ylei- sen kirjaston tärkeimmältä tehtävältä ja suurimmal- ta vahvuudelta: yleinen kirjasto on kaikille maksu- ton, kaikkia kansalaisia tasavertaisesti palveleva kult- tuuriperinnön säilyttäjä, sivistyksen tuottaja ja tie- don jakaja. Uudet ja sähköiset palvelut toimivat merkkinä siitä, että kirjasto pysyy ajassa mukana ja kehittää omaa toimintaansa. Erilaiset tietoverkko- ja mobii- 19 lipalvelut ovat imagonrakennusta ja niiden mainos- taminen kohtuudella on toki tärkeää kirjaston julki- sen kuvan kehittämiseksi. Erityisesti nuoremmat sukupolvet ovat kiinnostuneita uuden tyyppisistä palveluista. Jos esimerkiksi internetin käyttömah- dollisuus saa nuoret käymään kirjastossa, saattavat he samalla löytää tiensä myös perinteisille kirjahyl- lyillekin entistä helpommin. Onkin huomattu, että uudentyyppiset sähköiset palvelut ovat lisänneet myös paikallisten kokoelmien ja palvelujen kysyn- tää. Kun käyttäjä voi kotoaan käsin selvittää, mitä kirjastolla on tarjottavana, on kynnys kirjastoon läh- temiseen pienempi. Ei tarvitse lähteä niin sanotus- ti "summanmutikassa", vaan voi jo etukäteen tutkia, löytyykö sopivaa materiaalia. On myös huomattava, että verkkopalvelujen ke- hittäminen ajaa kaikkien kansalaisten aseman yh- denmukaistamista. Kun verkon kautta pystyy hoita- maan kirjastoasioita, eivät välimatkat tai huonokun- toisuus ole niinkään kirjastonkäytön esteinä. Viras- tojen ja muiden julkisorganisaatioiden materiaalien (kaavakkeiden, ohjeiden yms.) liittäminen kirjaston sivuille tai sen hyllyille on aiheuttanut keskustelua puolesta ja vastaan. Vaikka niiden jakaminen ei kuulukaan varsinaiseen kirjastotyöhön sen perintei- sessä merkityksessä, se voidaan sisällyttää kirjaston palveluideaan. Kirjasto on olemassa paitsi dokumentteja varten, myös asiakkaita varten: varmistaakseen kaikille tasa- puolisen pääsyn tietoon. (Aikuis)koulutuksen kans- sa kirjasto tekee jo yhteistyötä jakamalla monessa paikassa erilaisia koulutusoppaita ja muuta siihen liittyvää materiaalia, joten hyppy sosiaalista tasa-ar- voa hyödyttävien oppaiden jakamiseen ei ole kovin pitkä. Pelkillä sähköisillä lisäpalveluilla ei kuiten- kaan pystytä tyydyttämään yhdenkään asiakkaan tarpeita, jos peruspalvelut eivät toimi. Siksi on olen- naista markkinoida myös palvelukokonaisuutta: si- vistyskirjastoa, tietokirjastoa - yleistä kirjastoa, jossa palvelut nitoutuvat yhteen parhaaksi mahdolliseksi kokonaisuudeksi. Uudet kirjastojärjestelmät voivat tulevaisuudessa tarjota mahdollisuuden, jossa asiakas voisi itse mää- ritellä, mitkä palvelut hän tahtoo käyttöönsä ilmai- seksi, ja mistä hän maksaisi. Jos nykyisenkaltainen palvelutuotannon jakaminen perus- ja lisäpalvelui- hin halutaan säilyttää, käytännössä asiakas saisi va- lita muutaman nykyisin lisäpalveluksi kutsutun pal- velun itselleen ilmaiseksi, mutta maksaisi muista li- säpalveluista. Radikaalimman tulkinnan mukaan jako perus- ja lisäpalveluihin hävitettäisiin kokonaan kirjastoista, ja kaikki palvelut asetettaisiin tasavertai- seen asemaan keskenään. Niiden joukosta jokainen asiakas saisi sitten valita itselleen tärkeimmät ja/tai edullisimmaksi tulevat palvelut maksuttomiksi pal- veluiksi. Muista hänen tulisi maksaa. Periaatteelli- sesti kaikkien palvelujen samanarvoisuus voi tuottaa ongelmia esimerkiksi nykyisen kirjastolain kanssa, eikä kuntien asema peruspalveluiden tuottajana tai järjestäjänäkään välttämättä taipuisi tähän. Ongel- mana voi olla myös se, että asiakkaalle on taattava joustavuus palveluiden määrittelyssä: hänen on saa- tava vaihtaa maksuttomat/maksulliset palvelut niin tahtoessaan. Jatkuva omien valintojen muuttami- nen ja siten järjestelmän hyväksikäyttäminen pitäi- si kuitenkin pystyä estämään. Palvelujen valinnaisuudesta voisi olla myös suuria hyötyjä. Pienten lasten vanhemmat voisivat esimer- kiksi valita ilmaiseksi peruspalvelukseen lastenkirja- uutuuksista tiedottamisen. Kun aikaa vapautuu perheeltä työelämää varten, voisi uudeksi peruspal- veluksi valita vaikkapa pdf-muotoisten sähköisten artikkelikopioiden toimittamisen kotikoneelle saak- ka. Tämä kunnioittaisi asiakkaiden yksilöllisyyttä. Tuntuu luonnolliselta olettaa ihmisten maksavan mieluummin omavalintaisista palveluista kuin niis- tä, joiden käyttö ja maksullisuus on ulkoapäin mää- rätty. Näin jokainen voisi luoda itselleen parhaan mahdollisen palvelupaketin muuttuviin elämänti- lanteisiin. Tätä voisi kutsua mukautetuksi palvelu- tuotannoksi. Ehdottoman tärkeää mukautettua palvelutuotan- toa pohdittaessa on palvelujen kentän yhtenäistämi- nen. Suoritepohjaisesta laskutuksesta tulee päästä laajempiin kuvioihin, joissa palvelut voidaan määri- tellä funktionaalisesti ts. toimintansa mukaan. Sa- maan lopputulokseen tähtäävän palvelun (esim. lai- nojen uusinta, varausten teko) hinnoittelun tulee olla sama: maksullinen/maksuton. Ei ole tarkoituk- senmukaista jättää asiakkaalle vain näennäistä valin- nan mahdollisuutta mukautetun palvelun nimek- keellä, jossa valinta jää esimerkiksi tasolle "maksul- 20 linen puhelinuusinta, maksuton verkkouusinta". Kun mukautettu palvelu merkitsisi todellisia va- linnanmahdollisuuksia, myös kirjastot pystyisivät arvioimaan palvelupaketteja tämänhetkistä tarkem- min ja kohdentamaan niitä erilaisille asiakasryhmil- le kuitenkin yksilöt huomioonottaen. Huonojalkai- selle vanhukselle aineiston maksuton kuljetuspalve- lu eri kirjastoihin voisi olla parasta palvelua, kun taas toinen samanikäinen kaipaisi enemmän maksuton- ta kaukolainamahdollisuutta yliopistokirjastoista pystyäkseen suorittamaan opintonsa avoimessa yli- opistossa. Joukkopalvelut - yhteisölliset - yksilölliset palvelut Tässä lähestymistavassa ratkaisevaa ei ole se, miten yksilölliseltä jokin tietty palvelu asiakkaan näkökul- masta vaikuttaa. Sen sijaan palveluja luokitellaan niiden tuottamisperiaatteen ja organisoinnin kan- nalta. Joukkopalvelut - joita usein nimitetään van- hahtavasti myös "massapalveluiksi" - on tehty palve- lemaan nimensä mukaisesti suuria asiakasryhmiä. Melko kertaluonteisellakin palveluun panostamisella voidaan saada aikaiseksi jotain, mistä hyötyy suureh- ko joukko kansalaisia. Joukkopalveluissa asiakaskohtainen yksikköhinta palvelulle on yleensä alhainen, mikä on merkittävä asia kirjastolle. Asiakkaalle tärkeää puolestaan on se, että joukkopalveluissa samalla taataan palvelulle kohtuullisen korkea taso ja tasapuolisuus. Kaikki asiakkaat voivat käyttää palveluja yhtäläisesti, ja kos- ka niiden käyttäjäkunta on suuri, myös virheet, toi- mimattomuus yms. tulevat helposti esiin. Palvelujen luominen ja niiden aloittaminen on myös suhteellisen kallista suuren kertainvestoinnin vuoksi, joten yleensä joukkopalveluiden suunnitte- lu ja toteutus tehdään huolella, jotta se alkaisi mah- dollisimman nopeasti maksaa itseään takaisin yllä- pitokustannusten jäädessä pieniksi. Kirjastojen pal- veluja on joskus kuvattu iskulauseella "jokaiselle jo- takin", mutta jo joukkopalvelujen tulisi taata "jokai- selle tarpeeksi". Esimerkki joukkopalvelusta on maa- kuntakirjaston verkkoon asettama paikallisaineisto- kokoelma, joka on ilmaiseksi kaikkien saatavana. Uutuusilmoitus asiakkaan sähköpostiin taas vaa- tii panostusta juuri kyseiseen asiakkaaseen, joten sitä voidaan kutsua yksilölliseksi palveluksi. Yksilölliset palvelut ovat useimmiten myös edellä kuvattuja li- säpalveluja. Yksilöllisen palvelun synonyymi voisi olla myös kohdennettu palvelu, joka tuo hyvin esiin palveluajatuksen: haluttu palvelu poimitaan erilleen suuresta tarjonnasta ja kohdennetaan juuri sitä ha- luavalle yksittäiselle asiakkaalle. Kohdennettu, yksilöllinen palvelu tarjoaa käyttä- jälle henkilökohtaista lisäarvoa. Yksilöllinen palvelu voi olla peruspalveluun nähden esimerkiksi nopeam- pi, tehokkaampi, vaivattomampi tai joustavampi tapa hoitaa jokin asia. Näin ollen yksilöllinen lisä- palvelu helpottaa asiakkaan elämää ylittäen keski- määräisen palvelutason, jolloin myös palvelusta pe- rittävät maksut ovat perusteltuja. Asiakkaalle koh- dennetun palvelun laadun takaa sen maksullisuus ja vapaaehtoisuus. Jos palvelu ei toimi asiakkaan toivo- malla tavalla, hän voi muokata omia toiveitaan, ot- taa yhteyttä palveluntuottajaan tai jopa luopua pal- velusta, jos ei koe sen vastaavan tarpeitaan. Palve- luntarjoajan intressinä on luonnollisesti tuottaa asi- akkaalle niin hyvä tuote, että asiakas on valmis siitä jatkossakin maksamaan. Rajanveto yksilöllisen ja joukkopalvelun välillä voi olla kuitenkin vaikeaa. Yksilölliset palvelutkin useimmiten perustuvat konseptiin, jonka pohjalta on tarkoitus palvella suurempaa asiakasjoukkoa. Näin ollen palvelun muotti on suunnattu massoil- le, mutta muotin päälle voidaan tehdä profilointia; otetaan yksittäisen asiakkaan toivomukset ja tarpeet huomioon. Kaikki yksilölliset palvelut eivät ole maksullisia - eivätkä edes lisäpalveluita. Kirjaston tärkeimpiin peruspalveluihin kuuluva tietopalvelu on usein yksilöllistä ja kohdennettua palvelua, jos- sa asiakas ja kirjastoammattilainen viestivät keske- nään joko kasvokkain tai jonkin median välityksellä pyrkien vastaamaan juuri kyseisen asiakkaan tiedon- tarpeeseen. Joukkopalvelujen ja yksilöllisten palvelujen väli- maastosta voidaan nostaa esiin yhteisölliset palvelut. Ne olisi suunnattu asiakasryhmille, joilla on yhte- neväisiä tarpeita ja kiinnostuksen kohteita. Jotkut asiakkaat voisivat olla myös ryhmänä valmiita mak- samaan heille erityisesti kohdennetusta palvelusta. 21 Yhteisöllisten palvelujen määrittelyssä on syytä jakaa ne jo lähtökohtaisesti kahteen erilaiseen ryh- mään: maksullisiin ja maksuttomiin yhteisöllisiin palveluihin. Maksuttomia yhteisöllisiä palveluja tuottavat kirjastot jo nyt sosiaalisin (ja eettisin) pe- rustein. Niitä ovat mm. kotipalvelu, joka mahdollis- taa kirjastonkäytön myös vanhuksille ja liikuntara- joitteisille, jotka eivät itse henkilökohtaisesti pääse fyysiseen kirjastorakennukseen. Kotipalvelu on jär- jestetty eri kunnissa eri tavoin, mutta periaatteessa asiakas valitsee haluamansa teokset/dokumentit, viestii ne kirjastoon (sähköpostitse, puhelimella, avustajan kautta), jossa teokset paikannetaan, kerä- tään yhteen ja lähetetään asiakkaalle. Toinen maksu- ton yhteisöllinen palvelu voisi olla vaikkapa yhteis- työ neuvolan kanssa, jolloin kirjastoammattilainen kävisi jo perhevalmennuksessa kertomassa tuleville vanhemmille lapselle lukemisen tärkeydestä ja esit- telemässä laadukkaita lastenkirjoja, kasvatusoppaita, verkkosivuja vauvaperheille jne. Maksullisia yhteisöllisiä palveluja tulisi kehittää. Esimerkkejä niistä voisivat olla tiedonhaun jatko- kurssit, joissa keskityttäisiin haluttuun tai asiakas- ryhmän tilaamaan aihealueeseen (tiedonhaun-, han- kinnan ja -hallinnan kurssit koululaisille ja opiske- lijoille, eri aineiden opettajille, kuntien EU-vastaa- ville, alueella alkavan tärkeän projektin vastuu- henkilöille, harrastuspiiriläisille tms.) ja vaikkapa kirjaston fyysisten tilojen tai verkkotilan vuokraami- nen yhdistysten käyttöön. Yhteisöllisyys tietover- koissa muodostuu virtuaalisen kommunikaation kautta, ja yhteisölliset palvelut tarkoittavatkin Inter- netin maailmassa erilaisia keskustelualueita ja ilmoi- tustauluja. Koska kirjastojen fyysiset ilmoitustaulut pursuavat jo nykyisellään erilaisia viestejä, niiden siirtäminen myös virtuaaliseen kirjastotilaan voisi hyödyttää asiakkaita. Kunnat ovat pyrkineet jo vuosia laajentamaan kansalaisten osallistumismahdollisuuksia demo- kraattiseen päätöksentekoon. Pyrkimys on synnyttä- nyt erilaisia palautekaavakkeita kunnanisille, kysy- mys-vastaus -muotoisia verkkosivuja (kansalaiset ky- syvät, asiantuntijat vastaavat) sekä eri kaupunkien tai kaupunginosien omia www-sivustoja, joissa kan- salaisilla on mahdollisuus keskustella keskenään va- paasti alueensa ongelmista ja kehittämissuunnitel- mista. Suomalaiset poikkeavatkin muusta Euroopas- ta Internetin käyttötarkoitusten suhteen: meillä yli 70 prosenttia Internetin käyttäjistä on asioinut jul- kishallinnon kotisivuilla EU-maiden keskiarvon ol- lessa 48 prosenttia. Radikaaleimmat tutkijat ovat povanneet virtuaa- lisen e-demokratian jopa syrjäyttävän suosiotaan menettävän puoluedemokratian tulevaisuudessa. Kuitenkin käytännön kokemukset ovat osoittautu- neet usein melko latteiksi, ja usea kunnianhimoi- nenkin hanke on kaatunut kävijöiden puutteeseen ja kansalaisten ajan tai tiedon vähyyteen. Aikaa kir- jastokaan ei pysty taikomaan, mutta sillä on tarjot- tavanaan kunnille vakiintunut kotisivu sekä ahkera ja valistunut käyttäjäkunta, joka lisääntyy koko ajan. Kuntien kannattaisi vakavasti harkita e-demokra- tiaprojektiensa siirtämistä kirjaston sivujen yhtey- teen, josta ne löytyisivät helposti ja olisivat tyrkyllä pistäytymistä varten kaikille verkkokirjaston käyttä- jille. Kirjastojen hyvä maine kuntien palveluntarjoaji- na ja tasa-arvon kannattajina hyödyttäisi myös kun- nan eri organisaatioita. Kunnat voisivat korvata kir- jastoille niiden verkkotilan käyttöön ja sivujen seu- raamiseen liittyviä kustannuksia, ja kirjasto voisi tuottaa palveluun lisäarvoa linkittämällä omaa ma- teriaaliaan taustatiedoksi erilaisiin monimutkaisiin käsiteltäviin asioihin. Tarjolla voisi olla myös asiakir- jamalleja, oppaita, paikkakunnan karttoja kaavoitus- kysymyksissä, lakipykäliä ja niiden selityksiä jne. Kirjasto on osa kuntaa, mutta tämänkaltaisessa yhteisöllisessä palvelutuotannossa sille jäisi tilaa myös nostaa esille epäkohtia ja suhtautua kriittises- ti päätöksentekoon tai toimia halutessaan välittäjä- nä kansalaisten ja kunnan virkamiesten sekä päättä- jien välillä. Samalla se pystyisi toimimaan omim- massa roolissaan dokumenttien hankkijana, paikal- listajana ja välittäjänä kansalaisille. Yhteisöllistä palvelutuotantoa voisivat olla myös ostopalveluina tarjottavat laitoskirjastopalvelut sai- raaloille ja vanhainkodeille (myös yksityisille) ja sponsoriyritysten kanssa yhteistyössä tehtävät kam- panjat, joilla tavoitellaan tietyn kohderyhmän huo- miota - erityisesti viime vuosina ilmaiseksi tehdyt koulutukset matkapuhelinten ja verkkopankkien käytöstä. Yhteistyötä voitaisiin tehdä myös kirja- 22 kauppojen ja muiden yksityisten kulttuuriorgani- saatioiden kanssa. Sponsoritoiminnassa on tärkeää noudattaa siitä säädettyjä lakeja ja sopimuksia. Sik- si onkin olemassa erityisesti kirjastoille suunnattu muistio sponsorointia koskien4 . Lisäksi tulee muis- taa kirjaston asema julkisena peruspalveluna, joka ei voi eikä tahdo mainostaa mitään yksityistä kaupal- lista yritystä. Maksuttomat - omakustannus - maksulliset palvelut Suomessa yleisten kirjastojen pääperiaatteena on pi- detty sitä, että kaikille kansalaisille taataan maksu- ton pääsy tiedon ja kulttuurin lähteille asuinpaikas- ta ja varallisuudesta riippumatta. Kirjastolain mu- kaan "Kirjaston omien kokoelmien käyttö kirjastos- sa ja niiden lainaus on maksutonta. Yleisten kirjastojen keskuskirjaston ja maakuntakirjastojen yleisille kirjastoille antamat kaukolainat ovat mak- suttomia. Muista kirjaston suoritteista kunta voi pe- riä enintään suoritteen omakustannusarvoa vastaa- van maksun. Erityisestä syystä maksu, joka muuten määrättäisiin suoritteen omakustannusarvoa vastaa- vaksi, saadaan määrätä tätä korkeammaksi." Maksuttomista peruspalveluista huolimatta on hyvä muistaa, että tieto ei ole koskaan ilmaista. Joku tuottaa sen, muokkaa kommunikoitavaan muotoon, asettaa esille; joku etsii sen, auttaa asiakasta löytä- mään tarvittavaa tietoa. Tietoa päivitetään, järjeste- tään, linkitetään, muokataan ja käytetään ammatti- taidolla. Kaikki tämä maksaa tavalla tai toisella: puhtaana rahana, henkilötyövuosina tai vähintään vaivana. Maksuton palvelu ei suinkaan ole arvoton- ta palvelua; tätä voi tuskin liikaa korostaa. Tosiasia saattaa olla, että joihinkin kirjastopalveluihin liitetyt maksut saavat asiakkaat myös arvostamaan palvelu- ja enemmän, kuin jos ne olisivat täysin ilmaisia. Laki siis määrää osan palveluista ilmaisiksi. Muu- ten kirjastot (kunnat) saavat itse päättää palveluista perimänsä maksut. Näin ollen heti, kun mennään perus- ja lisäpalvelujen rajamaastoon, muuttuu maksullisuuskäytäntö hyvin kirjavaksi. Esimerkiksi kaukolainat ja varaukset voivat olla jossain asiakkaal- le täysin ilmaisia, joissain kirjastoissa omakustanne- hintaista ja joskus kirjasto ottaa näistä vähän voitto- akin. Myös lain määräämästä ilmaisesta kaukolaina- uksesta maakuntakirjastoista ja Helsingin kaupun- ginkirjastosta on eri tulkintoja. Jossain koetaan, että näiden lainojen kuuluu olla asiakkaalle täysin ilmai- sia; jotkut kirjastot veloittavat asiakkaalta postimak- sun, joka aiheutuu lainan takaisin lähettämisestä. Kirjavissa maksukäytännöissä on kuitenkin nähtävis- sä positiivisena suuntauksena se, että kirjastojen muodostamien kimppojen kesken on pyritty yhte- näistämään maksukäytäntöjä. Tämä olisi muutenkin suotavaa saman seutukunnan kirjastoille, jotta eri kuntien välillä liikkuvat asiakkaat eivät joutuisi koh- taamaan kovin monenlaisia maksukäytäntöjä. Hyö- ty liian monenlaisista pikkumaksuista on kyseen- alaista, sillä ne vievät suhteessa paljon henkilökun- nan työaikaa ja aiheuttavat muitakin kustannuksia. Myös palvelun käyttöön saattamistapa saattaa vaikuttaa maksullisuuteen. Esimerkiksi varauksen teko voi olla erihintainen riippuen siitä, haluaako asiakas ilmoituksen sähköpostilla, tavallisella postil- la, puhelinsoittona tai tekstiviestinä. Kovin hyvänä kehityksenä ei voi pitää sitä, jos tekniikan mahdol- listamat uudet ilmoituskeinot ovat kirjastolle vanho- ja halvempia, mutta tätä hinnanalennusta ei siirre- tä asiakkaalle asti. Uudet tavat (sähköposti, teksti- viesti) saattavat olla asiakkaalle jopa kalliimpia. Täl- lainen kermankuorinta-hinnoittelu ei ole oikea tapa saada kirjastolle tuloja, kun kyseessä omakustannus- hintaiseksi suositeltu palvelu. Eräs periaate- ja strategiatason ratkaisu on tarkas- tella kirjaston tuottamia palveluja laajalla tasolla, ja pohtia, mikä on kirjaston perimmäinen tehtävä pal- veluntarjoajana. Karkeasti jaoteltuna palvelut, nii- den tuottaminen ja kustantaminen jakautuvat kah- teen ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä ovat palve- lut, joissa pyritään tuottamaan tyypillisille kirjas- tonkäyttäjille mahdollisimman hyvin toimivia 4 http://www.minedu.fi/opm/kulttuuri/kirjastot/linjauksia/sponsorointi.doc 23 palveluja mahdollisimman tehokkaasti. Kustannus- tehokkuus, hinta-laatu -suhde ja tulosjohtaminen ovat tämäntyyppisten palvelujen iskusanoja. Toisaalta taas kirjastot tuottavat palveluja, jotka eivät ole missään mielessä taloudellista tai "tuotta- vaa" toimintaa - kalliita erikoistoimenpiteitä, joita vain harvat käyttävät. Tällaisia palveluja ovat esimer- kiksi kirjastorakennuksen muuttaminen sellaiseksi, että myös vanhukset ja liikuntavammaiset pystyvät käyttämään sitä tai kielivähemmistölle hankittu ma- teriaali. Kirjastojen tulisi löytää tasapaino edellä mainittujen palvelujen kesken: pystyä tuottamaan kirjasto, joka sekä käyttää budjettivaroja palvellak- seen suurinta osaa perinteisistä asiakkaista, että pal- velee erityisryhmiä hinnasta riippumatta. Kirjastolaki ja -asetus antavat kirjastoille mahdol- lisuuden harjoittaa myös taloudellisesti tuottavaa toimintaa, mutta käytännössä sen organisoiminen olisi vaikeaa. Kirjastot saavat pääsääntöisesti pitää nykyiset asiakkailta perityt maksut, koska niillä lä- hinnä vain katetaan vastaavat kulut. Kuitenkin sel- keästi voittoon tähtäävän palvelutuotannon kohdalla tilanne olisi todennäköisesti erilainen: kunnat ha- lunnevat tällaisista tuloista ison osan itselleen. Kir- jastot tekisivät tässä tilanteessa lisätöitä ja ylimääräi- siä resursseja vaativaa yritystoimintaa saamatta itsel- leen juurikaan palkkiota. Useimmilla kirjastoilla ei lisäksi olisi edes resursseja uudenlaisten, voittoa ta- voittelevien palvelujen kehittämiseen ja ylläpitämi- seen. Tällaiseen toimintaan on mahdotonta irrottaa voimavaroja, jos jo pelkästään peruspalvelujen tyy- dyttävä toteuttaminen tuottaa ongelmia. Resurssien niukkuudesta johtuen syntyneiden kaupalliseksi soveltuvien tuotekonseptien määräkin on toistaiseksi melko vähäinen. Kirjastoilla olisi kui- tenkin käyttöä lisätuloille rahoituksen edelleenkin laahatessa menneiden aikojen tasolla. Ratkaisuna saattaisi olla kirjastojen ulkopuolella toimiva organi- saatio, joka vastaisi kaupallisesta toiminnasta. Ideoi- ta voitaisiin alkaa tuotteistamaan; yhtiön turvin sii- hen olisi pääomaa ja myös mahdollisuus ja tarkoi- tuskin tehdä voittoa. Kirjasto-osaamisen ja kirjastossa syntyneiden ide- oiden kaupalliseksi tuotteistamiseksi on tehty suun- nitelmia, joista kerromme tarkemmin seuraavassa luvussa. Idean mahdollisesti toteutuessa täytyy pitää mielessä ennen kaikkea se, että kaupallista tuotteis- tamista ei tehdä tavalla, josta ilmaiset peruspalvelut kärsisivät ja digitaalinen kuilu levenisi. Jos palveluja aletaan kehittää ja muuttaa maksul- liseen suuntaan, on pidettävä huoli siitä, että jalos- tusarvo on tarpeeksi korkea. Jalostusarvolla käsite- tään se tuotto, joka syntyy jalostettaessa idea val- miiksi tuotteistetuksi toiminnaksi tai palveluksi. Tämänkaltaista tuottoa ovat esim. tekijänoikeuskor- vaukset ja myyntivoitto. Kun toimitaan kaupallisten raamien sisällä, olennaista on asiakkaan ts. ostajan saama lisäarvo tuotteesta. Lisäarvo voi olla vaikkapa oppiminen, palvelun nopeus entiseen verrattuna, henkilökohtainen palvelu yms. Kaupallinen palve- lutuotanto ei toimi eikä kehity, elleivät molemmat arvot ole tarpeeksi suuria taatakseen tuottajan ja ku- luttajan tyytyväisyyden. Kirjastojen kehittämille palvelumuodoille olisi ehkä hyvä saada joissain tilanteissa patentinomaista suojaa. Kirjaston on nykyisellään voittoa tuottamat- tomana organisaationa kuitenkin melko hyödytön- tä lähteä hankkimaan kehittämilleen tuotteille tai palveluille patentteja. Patentin hankkiminen ja yllä- pitäminen maksavat, jolloin sitä ei ole järkevää to- teuttaa, jos ei ole tarkoitus myös tehdä voittoa. Pa- tentin saaminen edellyttää, että keksintö on uusi ja teollisesti käyttökelpoinen. Jos tuotekonsepti pohjautuu pitkälti tietokone- ohjelmaan, niin kuin kirjastojen kehittämissä tuot- teissa usein varmasti olisi, ei patenttia myöskään ehkä myönnettäisi. Perusperiaate on, että jos tuote on pelkästään tietokoneohjelma, patenttia ei myön- netä. Tietokoneohjelmat ovat vain tekijänoikeuslain- säädännön alaisia. Kuitenkin Yhdysvalloissa tietoko- neohjelmiin saa patentin melko helposti. Jopa 20 vuoden patentti tietotekniseen keksintöön on kui- tenkin liian pitkä aika, kun ottaa huomioon tieto- teknisten tuotteiden lyhyen elinkaaren. Tilanne onkin havaittu melko kiusalliseksi, koska patentin omistajalla on ikään kuin laillinen mono- poli tuotteen koko realistiseksi elinajaksi. Tässä ti- lanteessa patentit voidaan nähdä kehityksen jarruna, kun patenttien tarkoituksena on alun perin ollut teknisen kehityksen edistäminen. Patenttien avulla keksijät ovat uskaltaneet tuoda oman teknisen tie- don ja osaamisensa yhteiskunnan hyödynnettäväksi. 24 Jos Yhdysvaltojen patenttikäytäntö leviää Euroop- paan, se mahdollistaisi kirjastojenkin patenttien ha- kemisen. Kirjastot voisivat alkaa patentoida tuottei- taan "omantuntonsa mukaan". Tuotteet eivät saisi joutua muiden yritysten käsiin, mutta patentti suo- jaisi tuotetta myös siltä, ettei joku kirjasto päättäisi tarjota "kirjastoyhtiön" eli kirjaston ulkopuolella toimivan kaupallisen organisaation kehittämää tuo- tetta ilmaiseksi asiakkailleen. Tämänkin suhteen avuksi voisi tulla kirjastojen yhteydessä toimiva, mutta liiketaloudellisesti itse- näinen yksikkö, joka hoitaisi kirjastojen voittoa ta- voittelevaa oheistoimintaa ja huolehtisi tarvittaessa myös patenteista. Tällaisen itsenäisen yksikön perus- taminen olisi järkevää siinäkin mielessä, että verova- roin tehtävä kaupallinen toiminta ja patenttien ha- keminen on aihe, joka törmää helposti vastarintaan eikä saa yleistä hyväksyntää. Kaupallisuudesta huo- lehtivan yksikön olisi siis tarkoitus pärjätä "omil- laan", mutta organisaation perustamiseen tarvittai- siin varmastikin valtion tukea. Kirjasto-osaamisen kaupallistaminen Selvityksessään kirjastoalan osaamisen ja resurssien kaupallisista hyödyntämismahdollisuuksista Tuula Haavisto, Tuomo Suomalainen ja Juha Vuori-Karvia ovat esitelleet ideoitaan ja mahdollisia lähestymista- poja kirjasto-osaamisen ja resurssien kaupalliseksi hyödyntämiseksi. Tekijöiden puheenvuoro on jul- kaistu opetusministeriön sisältötuotantotyöryhmän väliraportissa lokakuussa 2002. Tuula Haavisto on kirjoittanut aiheesta artikkelin myös "Digimaan karttaan", digitaalisen tietohuollon työryhmän jul- kaisuun. Luomme tässä katsauksen niihin ajatuk- siin, joita aiheeseen liittyen on esitelty ja luvun lo- pussa hieman omia näkemyksiämme. Yleiset kirjastot ovat pyrkineet suorittamaan yh- teiskunnallista tehtäväänsä tasa-arvoa tiukasti kunni- oittaen. Kaupallisuudesta on näin ollen pysytty kaukana. Muilla julkisen hallinnon toimialoilla on kuitenkin kaupallista toimintaa. Kirjastojenkin kan- nattaisi ainakin harkita taloudellisesti tuottavien palvelujen lanseeraamista. Tarkoituksena ei kuiten- kaan ole ilmaisen peruspalvelutoiminnan heikentä- minen. Päinvastoin, maksullisilla palveluilla voitai- siin täydentää kirjastojen palveluvalikoimaa. Maksulliset lisäpalvelut jatkaisivat siitä, mihin il- maiset peruspalvelut jäävät resurssien loppuessa. Nämä palvelutyypit eläisivät eräänlaisessa symbi- oosissa keskenään. Maksullisia lisäpalveluita ei voi syntyä ilman peruspalvelujen luomaa "kasvualus- taa". Lisäpalvelut taas tuovat uudenlaista kokemus- ta ja uusia perspektiivejä, joista peruspalvelutkin hyötyvät. Lisäpalveluiden kautta kirjastoissa kehite- tyt innovaatiot voidaan ottaa käyttöön varhaisem- massa vaiheessa. Maksullisia palveluja voitaisiin saada aikaan kehit- tämällä ja profiloimalla jo olemassa olevia palveluja. Voitaisiin esimerkiksi tuotteistaa erilaisia nykyistä monipuolisempia hakupalvelupaketteja, sisältöjen toimituspalveluja (virtuaalisesti ja fyysisesti), uu- tuusseurantapalveluja jne. Myös esimerkiksi Helsin- gin kaupunginkirjaston kehittämä Tietohuoltoase- ma (IGS) olisi potentiaalinen tuote markkinoitavak- si. Tuula Haavisto on esitellyt myös ideoimaansa "Tietoa kirjastotakuulla" -tuotekonseptia. Tämä tar- koittaisi käytännössä cd-romeina ja verkkoversioina tuotettavia teemakohtaisia valikoimaluetteloita; verkkoversioita voitaisiin päivittääkin. Muita kirjastojen yhteyteen sopivia tuoteideoita voisivat olla kioskimyynti (esim. pokkareita), spon- soripalvelut, tilojen vuokraaminen ja vaikkapa ilmoi- tustilan myynti Internetissä. Kirjastojen aineistotie- tokannat voitaisiin linkittää kirjakauppojen ja mui- denkin yritysten myyntijärjestelmiin ns. ostopainik- keen avulla. Asiakkaat voisivat tämän järjestelyn avulla helposti tilata ja ostaa itselleen aineistoa, jos kirjastoaineiston jonottaminen ei tunnu aina mie- lekkäältä. Haaviston, Suomalaisen ja Vuori-Karvian näke- mysten mukaan selkeintä olisi perustaa kaupallisel- le toiminnalle oma liiketaloudellinen yksikkö. Yhti- ön omistajina olisivat valtio ja kunnat tai heidän omistamansa yhteisöt. Yksikön tehtävänä olisi huo- lehtia niin markkinoinnista, myynnistä kuin paten- toinnistakin, jos jossain kirjastossa kehitetty tuote sellaista tarvitsisi. Kustannukset katettaisiin vuosi- maksuilla, palveluveloituksilla sekä välitettävien ja tuotettavien palvelujen myyntikatteella. Tämä mak- sullisten palvelujen organisaatio ostaisi lisäpalvelui- 25 hin tarvittavat tuotantopanokset toimintaan osallis- tuvilta kirjastoilta. Kirjastot myös toimisivat jakelu- kanavana, jolloin ne saavat itselleen myyntirojaltit. Kirjastot hyötyisivät myös saamalla vapaan käyttöoi- keuden syntyvään verkkotietokantaan. Erillisen yksikön vaihtoehtona on tietenkin mah- dollista organisoida maksulliset palvelut olemassa olevan kirjastoverkon yhteyteen. Tällöin rajanveto maksullisten palvelujen ja peruspalvelujen välille voi olla vaikeampaa. Voittoa tuottavien palvelujen kehit- täminen ja kustantaminen verovaroin ei ole mahdol- lista ainakaan pidemmän päälle. On vaikea ennustaa näiden ehdotettujen kaupal- listamismallien toimivuutta ja realistisuutta. Ideoi- den toteutuminen ja onnistuminen ovat varmasti pitkälti kiinni kirjastokentän yleisestä hyväksynnäs- tä. Jos kaupallistaminen ja tuotteistaminen nähdään uhkana eikä mahdollisuutena julkisin verovaroin ra- kennetulle kirjastojärjestelmälle, on "business-aja- tusten" toteuttaminen varsin vaikeaa. Ilman jouk- kuetyöskentelyä ja yhteen hiileen puhaltamista tus- kin voidaan onnistua. Maakuntakirjastoille tekemästämme kyselystä il- meni, että suhtautuminen voittoa tuottaviin palve- luihin, ainakin kirjastojen itse organisoimana, suh- tauduttiin melko varauksellisesti. Syinä nähtiin re- surssien puute kuten myös se, että kunnan tai kir- jaston tehtävänä ei ole voiton tavoittelu. Tämä tarjoaa lisää perusteluja sille, että kirjastoista erilli- nen organisaatio on aika välttämätön, jos voittoa tuottavia palveluja lähdetään laajemmassa mittakaa- vassa suunnittelemaan ja toteuttamaan. Ehdotuksen mukaan yhtiön omistajina toimisivat valtio ja kunnat. Olisiko kuitenkin mahdollista saa- da vietyä yhtiö lähemmäksi "ruohonjuuritasoa", jot- ta yksittäisten kirjastojen työntekijät saadaan moti- voitua toiminnan kehittämiseen. Yhtiö ei voi toimia yksin; ilman yhteistyötä kirjastojen kanssa ei voida tehdä mitään. Paras motivaattori yksittäisen työnte- kijän tasolla lienee se, että onnistunut ja tuottava työ näkyisi myös suoraan työntekijän palkkapussis- sa. Tällainen alhaalta ylöspäin kasvava yhteistyö omaa niitä piirteitä, joita kuvailemme yhdessä vaih- toehdossa, "toimintohajautetussa mallissa", palvelu- jen organisoimiseen ja rahoittamiseen (ks. s. 52). 26 Sisäinen arviointi Kirjastopalvelujen kehittämisen tueksi jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä on kehitetty eri tahojen suorittamia arviointimenetelmiä. Kirjasto- jen arvioidessa omaa toimintaansa on kyse paikalli- sesta, sisäisestä arvioinnista. Paikallinen kirjastolai- toksen arviointi on osa kunnallista laadunhallinta- järjestelmää; kunnalla on myös lain määräämä vel- voite arvioida järjestämiään peruspalveluita ja tulosten tulee olla julkisia. Peruspalveluilla tarkoi- tetaan palveluita, jotka koskettavat suurta joukkoa ihmisiä ja vaikuttavat heidän jokapäiväiseen elä- mään. Peruspalvelujen puuttuminen aiheuttaisi suuria ongelmia. Peruspalveluiksi lasketaan näin ol- len esimerkiksi opetustoimi, sosiaali- ja terveystoimi, poliisitoimi ja tässä yhteydessä kiinnostuksen koh- teena oleva kirjastotoimi. Kun korvamerkitty valtionosuus poistui ja siten valtion keskitetty ohjausjärjestelmä heikentyi, li- sääntyi paikallisen päätösvallan ja muutosherkkyy- den merkitys. Voidaan helposti ajatella, että ennen valtion normiohjauksella aikaan saatu kirjastopalve- lujen laatu turvataan nyt arvioinnin keinoin. Arvi- oinnin tarve ei sinänsä ole kuitenkaan riippuvainen ylemmän tason ohjauksen määrästä. Oman toiminnan arviointi eli itsearviointi on ol- lut aina tärkeää, kirjastokentällä arvioinnista on vain tehty entistä systemaattisempaa. Kirjastojen arvioin- tityön avuksi on esimerkiksi Efektia Oy:n laatima Kirjasto- ja tietopalvelutoimintojen arviointiperus- Palvelujen arviointi teet -opas (1998), jonka valmiiksi laadittuja arvi- ointikysymyksiä kirjasto voi käyttää toimintansa ar- vioimiseen. Kysymykset auttavat kirjastoja löytä- mään toimintansa parantamisalueet. Kysymykset eivät kuitenkaan suoraan kerro, miten kehitystyö olisi tehtävä, vaan jokaisen kirjaston täytyy itse miettiä omaan tilanteeseensa oikeat ja toimivat ke- hitystavat. Arviointiprosessin tarkoitus ei ole vikojen etsimi- nen sinänsä, vaan aktiivinen pyrkiminen parannuk- siin. Arvioinnin käsite on hyvinkin muuttuva, mut- ta arvioinnin tarkoituksena on lähinnä tuottaa sovel- tamiskelpoista tietoa päätöksenteon ja kehittämisen tueksi. Arviointiin kuuluu mm. arviointikriteerien valintaa ja asiantilan vertaamista tiettyyn kriteeriin. Arviointia voidaan tehdä niin kansainvälisesti, kan- sallisesti, alueellisesti, paikallisesti kuin yksilön ta- sollakin. Jotta arviointi tukisi mahdollisimman hy- vin niin kansalaisten kuin päätöksentekijöiden tie- donsaantia, olisi eri tahojen suorittamasta arvioin- nista saatava eheä kokonaisuus. Arviointiprosessi jo itsessään on hyödyllinen, kos- ka se tuo hyvin esiin eri toimintoihin liittyvät osa- tekijät. Joskus on hyvä pysähtyä tutkimaan, että mikä oikeastaan vaikuttaa mihinkin ja nähdä sitä kautta kirjastotoiminnan kokonaisuus. Vaikka tie- tenkin olisi toivottavaa, että kirjastojen määrärahat saataisiin paremmalle tasolle, ei äkilliseen rahatilan- teen parantumiseen ole kuitenkaan luottamista. Ar- Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla 27 vioinnissa on siksi tärkeää pyrkiä kiinnittämään huomiota resurssien tehokkaaseen käyttöön; tähän liittyy oleellisesti palvelujen laadun tarkkailu ja tie- tenkin virheiden vähentäminen. Kirjastoille suunni- tellussa arviointioppaassa esitellään kahdeksan arvi- ointialuetta, jotka on jaettu edelleen yksityiskohtai- sempiin arviointikohtiin. Arviointialueita ovat johta- juus, strateginen suunnittelu, asiakas- ja markkina- suuntautuneisuus, tiedot ja niiden analysointi, hen- kilöstön kehittäminen, prosessien hallinta, toimin- nan tulokset ja yhteiskunnalliset vaikutukset. Ulkoinen arviointi Lääninhallitukset on nykyisin velvoitettu arvioi- maan alueensa peruspalveluja säädösvalmistelua ja valtakunnallista suunnittelua varten. Ohjaavat mi- nisteriöt määräävät vuosittain arvioitavat kohteet, poikkihallinnolliset kohteet päätetään yhteisesti. Lääninhallitusten tekemää mm. kirjastopalveluja koskevaa arviointia voidaan kutsua alueelliseksi, ul- koiseksi arvioinniksi; se tukee myös kuntia niiden omassa arviointi- ja kehitystyössä. Ulkoisen arvioinnin hyödyntämisen edellytykse- nä voidaan kuitenkin nähdä riittävä itsearvioinnin kyky. Kirjastoasioista vastaavat sivistystoimentarkas- tajat näkevät peruspalvelujen arvioinnin tärkeäksi ja haastavaksi uudeksi tehtäväksi; tämä kävi ilmi heil- le tekemässämme kyselyssä. Peruspalveluiden arvi- oinnin nähtiin tukevan jo aiemmin tehtyä työtä, mutta tekevän siitä näkyvämpää ja avoimempaa. Kunkin lääninhallituksen arvioinnin tuloksista jul- kaistaan vuosittain kokoomaraportti. Näistä taas opetusministeriö tekee kansallisen tason yhteenve- don liittyen yleisiin kirjastoihin. Lääninhallitusten peruspalvelujen arviointirapor- teissa 2002 nousee kirjastojen osalta esiin hyvin sa- manlaisia johtopäätöksiä kaikissa lääneissä. Arvioin- nin tavoitteena oli kartoittaa kirjastopalvelujen tar- jontaa ja tarvetta läänikohtaisesti sekä arvioida pal- veluverkon riittävyyttä. Kansalaisten todetaan olevan eriarvoisessa asemassa kirjasto- ja tietopalvelujen saa- vutettavuuden suhteen erikokoisissa kunnissa. Saa- vutettavuudella tarkoitetaan sitä, että kirjaston pal- velut ovat kaikille käyttäjille helposti saatavilla ja että ne ovat sellaisessa muodossa, että palvelun käyttäjä kykenee niitä ongelmitta käyttämään. Toi- saalta kirjastoautotoiminnan katsotaan oleellisesti tasoittavan alueellista eriarvoisuutta. Kuntien yh- teistyö kirjastoautopalvelujen turvaamiseksi on tois- taiseksi ollut vähäistä. Yhteistyön kehittäminen olisi kuitenkin elintärkeää kattavan kirjastoautotoimin- nan säilyttämiseksi. Lisäksi todetaan, että valtion tuki kirjastojen pe- rustamishankkeissa ja kirjastoautojen hankinnoissa on välttämätöntä. Digitaalisten palveluiden on huo- mattu lisäävän paikallistenkin palveluiden käyttöä, mutta missään nimessä ne eivät korvaa kiinteitä pal- velupaikkoja. 28 Suomen yleiset kirjastot tarjoavat suhteellisen ho- mogeenisia palvelutyyppejä kansalaistensa käyttöön. Eroja kirjastojen välille syntyy vasta siinä, kuinka palvelutyypit on tuotettu yksittäisiksi palveluiksi, välineiksi, tilanteiksi ja toiminnoiksi. Tällöin kirjas- toverkko hajoaa itsenäisiksi ja keskenään valitettavan eriarvoisiksi yksiköiksi. Samoin niitä käyttävät kan- salaiset joutuvat keskenään eriarvoiseen asemaan sekä palvelujen saatavuuden että niiden maksulli- suuden suhteen. Seuraavassa esitellään kirjastojen tuottamia palve- luja kirjastoverkon eri tasoilla. Yleiset kirjastot toi- mivat lähes kaikkien kirjastojen tuottamien palvelu- jen edustajina. Maakuntakirjastoista ja Yleisten kir- jastojen keskuskirjastosta mainitaan vain ne palvelut ja toimintamallit, joiden osalta ne poikkeavat olen- naisesti yleisistä kirjastoista muuten kuin vain pal- velujen volyymin suhteen. Kansalliskirjaston osalta kerromme nykyisistä ja suunnitelluista keskitetyistä palvelumalleista, jotka koskevat yleisiä kirjastojakin. Paikallinen taso - Yleiset kirjastot Palveluja tuotetaan kirjastoverkon kaikilla tasoilla sekä vertikaalisesti (paikallinen, alueellinen ja kan- sallinen taso) että horisontaalisesti (koko maan laa- Kirjastojen palvelutyypit ja niiden tuottajat juisesti, jokaisessa kirjastossa). Yleisten kirjastojen toimipisteet, joita on Suomessa lähemmäs 1 000, kantavat näkyvimmän vastuun kansalaisten henkilö- kohtaisten tiedontarpeiden tyydyttämisestä. Ne elä- vät kirjastoverkon ja asiakkaan rajapinnalla, molem- pien vaatimusten ja mahdollisuuksien keskellä. Kir- jastopoliittisessa ohjelmassa yleiset kirjastot kuva- taan kansallisen tietohuollon kivijalaksi ja tietopalvelukeskuksiksi. Niiden tarkoituksena on palvella maksuttomilla peruspalveluilla lähiyhtei- sönsä tarpeita. Yleiset kirjastot tuottavat maksutto- mia palveluja erittäin suurelle joukolle kansalaisille. Noin 80 prosenttia suomalaisista käyttää kirjastoa. Lainaaminen ja aineiston käyttö kirjastossa Kirjastopalvelujen päätuote on epäilemättä aineiston lainaaminen. Esimerkiksi Helsingin kaupunginkir- jastossa lainaaminen ja siihen liittyvät toiminnot ai- heuttivat 68 prosenttia kirjaston kaikista kustan- nuksista vuonna 1999. Lainaaminen, kuten myös kokoelmien käyttö kirjastossa, on ilmaista. Alun pe- rin kirjastot ovat olleetkin käsikirjastoja, joista ei ole saanut viedä pois materiaalia. Nykyisin käsikirjasto ja lukusalit ovat erityinen palvelumuoto. Käsikirjas- Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla 29 tokokoelmaa ja etenkin lehtiä on muutettu jo osit- tain sähköiseen muotoon. Elektronisiin lehtiin siir- tyminen on luonut taloudelliset mahdollisuudet hankkia laajempi kokoelma ulkomaisia lehtiä. Kirjastot ovat perinteisesti tarjonneet asiakkail- leen myös välineitä erilaisten aineistojen käyttöön. On mikrofilminlukulaitteita, kasettinauhureita, cd- soittimia ja videoiden katselumahdollisuus. Kun tietokoneet ja tietoverkot alkoivat yleistyä viime vuosikymmenellä, kirjastot joutuivat ottamaan kan- taa niiden käyttöön. Vähitellen neuvottelemalla on syntynyt yhteinen politiikka siitä, että tietokonei- den ja Internetin käyttö kirjastoissa on asiakkaille maksutonta. Samalla syntyi edelleen kuumana käy- vä keskustelu siitä, millaista toimintaa veromarkoil- la tulisi kustantaa. Eri kirjastoilla on erilaisia käytännön sääntöjä, mutta pääasiallisesti asiakkaat saavat käyttää tietoko- neita todella vapaasti. Intimiteettisuoja toimii hyvin kirjastojen tietokoneilla, joissa asiakkaat käyvät esi- merkiksi hoitamassa pankkiasioitaan, asioimassa vi- ranomaisten kanssa verkkopalveluja käyttäen ja ha- kemassa tietoa monenlaisista asioista. Toisaalta apua on saatavilla helposti niille, joille verkkomaailma ei ole vielä niin tuttu. Kun kotitalouksien Internet-yhteyksien määrä on kasvanut, kirjaston Internet-yhteyksien lisäarvo on siirtynyt erikoisaineistoon. Kirjaston koneiden kaut- ta pääsee käsiksi aineistoon, joka on kotikäyttäjiltä suljettu tai käyttäminen kotoa käsin on mahdollis- ta vain maksullisesti. Lieveilmiöinä jotkut kirjastot valittavat nuorison pitävän tilojaan pelisaleina tai jopa pornoelokuvate- attereina. Tietoyhteiskuntakehitys vaatii kuitenkin tasa-arvon edistämiseksi ilmaisen verkkopalvelujen ja -tiedon takaamisen kaikille kansalaisille. Kirjasto- jen valitseminen toimintaa tukevaksi organisaatiok- si tuntuu edelleenkin luontevalta ja kirjastojen toi- mintapolitiikkaan sopivalta ratkaisulta. Tilojen käyttö Kirjastoaineiston ja aineiston käyttöön tarkoitettu- jen välineiden lisäksi kirjasto tarjoaa asiakkailleen luonnollisesti myös asianmukaiset tilat. Kirjaston tiloissa voi esimerkiksi selailla aineistoa, lukea ja opiskella rauhallisissa lukusaleissa tai vaikkapa tava- ta ystäviään oleskelutiloissa. Kirjastojen erityistilat, kuten auditoriot, luento- salit, leikkihuoneet ja mikroluokat, ovat vuokrakäy- tössä maksullisia. Usein niillä on vielä kaksi eri hin- taa: koulutukseen, kunnan sisäiseen toimintaan tai yleishyödylliseen käyttöön tiloja saa halvemmalla, kun taas puhtaasti kaupalliseen toimintaan tai muu- ten yksityiskäyttöön vuokrattaessa niistä joutuu maksamaan enemmän. Kirjastoilla on runsaasti myös virtuaalisia tiloja verkossa. Verkkokirjastolla ei tietenkään voida korva- ta fyysisessä tilassa olevia kirjastoja, mutta kirjasto- jen palveluja löytyy myös virtuaalisesta tilasta sovel- tuvin osin. Verkkokirjastoon on pyritty saamaan ni- menomaan sellaisia palveluja, jotka saavat lisäarvoa paikka- ja aikariippumattomuudesta. Käytännöllisesti katsottuna kaikilla suomalaisilla kirjastoilla on verkkosivut, joilla yleensä on mahdol- lisuus päästä selaamaan kirjaston aineistoluetteloa, "virtuaalisia hyllyjä", ja saada esimerkiksi tietoa sii- tä, onko asiakkaan haluama teos lähikirjastossa, onko se paikalla ja koska sen on tarkoitus palautua. Useimpien kirjastojen sivuilla on mahdollisuus myös sähköiseen asiointiin; asiakas tunnistautuu sähköi- sesti ja pääsee tarkistamaan omia lainojaan, uusi- maan niitä ja tekemään varauksia kirjaston materiaa- liin. Vaikka kirjastojen aineistotietokantojen tietoja tuotetaan keskitetysti ja kirjastojärjestelmät ovat suuria kaupallisia hankkeita, voidaan ne tuoda asiak- kaan palveluksi paikallisella tasolla, oman kirjaston sivuilta ja sen muokkaamana, paikalliset tiedot sisäl- tävänä. Yleisten kirjastojen sivuilta on pääsy myös usei- siin erilaisiin tietokantoihin. Vaikka kirjastoissa käy- tettävissä olevien tietokantojen käyttö onkin asiak- kaille ilmaista kirjaston omilta koneilta, voidaan joi- hinkin kirjastoihin hankkia myös kalliita, maksulli- sia erikoistietokantoja, joiden käyttö voi olla asiakkaalle maksullista. Kirjastojen kotisivuilla on lisäksi linkkejä erilai- siin portaaleihin, tiedonhakuohjeisiin ja aihehake- mistoihin. Nämä ovat maksutta asiakkaan käytössä. Linkkejä erilaisiin tiedonhakupalveluihin löytyy lä- 30 hes jokaisen kirjaston kotisivuilta, mutta laajempia- kin tiedonhallinnan ja -hankinnan opetusohjelmia on saatavilla. Jyväskylässä Veturi5, tiedonhankinnan verkkotutoriaali, antaa valmiuksia tiedontarpeen tunnistamisesta aina saadun materiaalin arviointiin saakka. Kempeleen kirjastossa taas on panostettu lasten kirjastonkäytön opetukseen sekä tiedonhan- kintaan6. Kirjastot tuottavat sivuilleen paljon materiaalia omista kokoelmistaan. Ne keräävät erityisesti paikal- lista materiaalia, joka kiinnostaa paikkakunnan asukkaita, järjestävät sen ja asettavat tiedon asiak- kaan käyttöön (ks. aluetietokannat s. 37). Sisältö- tuotanto vaatii myös jatkuvaa valvontaa, arviointia ja päivitystä, jotta tiedot olisivat oikeita ja ajantasai- sia. Kaukopalvelun eri muodot Kaukolainaus eli -palvelu on tällä hetkellä maksul- lista useimmissa kirjastoissa. Kotimaisen kaukopal- velun käsikirjassa7 kerrotaan perusteellisesti kauko- palvelun periaatteista ja käytännöistä. Kirjasto perii asiakkaalta yleensä melko pienen ilmoitusmaksua vastaavan hinnan ja lisäksi lähettäjäkirjaston perimät maksut. Jotkut kirjastot välittävät kaukolainoja il- maiseksi. Alueellisen tasa-arvon turvaamiseksi kauko- palvelumaksut olisi pystyttävä pitämään mahdolli- simman pieninä. Toisaalta massiivinen kaukolainaa- minenkin saattaa kompastua omaan näppäryyteen- sä jossain vaiheessa; vastaan tulee raja, jolloin oman kirjan hankkiminen olisikin ollut halvempaa kuin kaukolainaaminen. Kaukolainaamisen tarkoitus ei ole tietenkään se, että kirjat ovat koko ajan matkalla johonkin. Kauko- lainaamisella vain täydennetään omaa kokoelmaa, jonka kuuluu olla monipuolinen ja kattava. Kuiten- kaan kaikkea materiaalia ei voida hankkia suurem- piinkaan kirjastoihin. Aineistotyyppien jatkuvasti moninaistuessa kir- jastojen kannattaa profiloitua aineistonhankinnassa alueellisesti, esimerkiksi oman kirjastokimpan sisäl- lä. Kun alueelliset kirjastoaineiston kuljetuspalvelut saataisiin vielä optimoitua, olisi alueellisesti saatavil- la monipuolista kirjastoaineistoa nopeasti ja edulli- sesti. Alueellisen omavaraisuuden hyödyt lienevät ilmeisiä verrattuna siihen, että materiaalia joudut- taisiin tilaamaan aina hyvinkin pitkän matkan pääs- tä. Kirjastolaki määrää maksuttomiksi ne kaukolai- nat, joita Yleisten kirjastojen keskuskirjasto ja maa- kuntakirjastot antavat yleisille kirjastoille. Jotkut ti- laajakirjastot kuitenkin veloittavat asiakkaalta ne postituskulut, joita aiheutuvat lainan takaisin lähet- tämisestä. Tieteelliset kirjastot siirtyivät kaukolainojen mak- sullisuuteen 1993; syinä olivat valtion virkapostioi- keuden poistuminen ja valtion maksuperustelaki. Maksuperustelain mukaan tilauksesta tuotettujen valtion palvelujen tulee olla maksullisia. Tämän pe- rusteella tieteellisten kirjastojen antamat kaukolai- nat on määritelty maksullisiksi. Maksullisuudella pyritään kuitenkin vain kattamaan kulut; kaukolai- nat eivät ole liiketaloudellisesti hinnoiteltuja. Varas- tokirjaston antamat lainat on erikseen määrätty maksuttomiksi. Kenttä on siis tämän palvelumuodon suhteen erityisen sekava ja jatkuvassa myllerryksessä muun muassa digitaalisen materiaalin kasvun myötä. Säh- köistä materiaaliahan voidaan siirtää lähes ilmaisek- si sekunneissa kaapelia pitkin kirjastolta toiselle tai suoraan asiakkaan koneeseen, kunhan tekijäoikeus- kysymyksistä on asianmukaisesti huolehdittu. Tällä hetkellä kuitenkin lähes yhtä suuri muutos on ta- pahtumassa perinteisen materiaalin kaukopalvelus- sa, kun sitä ollaan kehittämässä yhä enemmän asia- kaslähtöiseen suuntaan. Näin voitaisiin säästää toi- saalta kirjastojen kustannuksia ja toisaalta asiakkaan aikaa. 5 http://www.jyvaskyla.fi/kirjasto/veturi/etusivu.htm 6 http://www.kempele.fi/Palvelut/Kirjasto/lasten_ja_nuortenkirjasto/index.html 7 http://www.lib.hel.fi/kaukopal/kasikirja/ 31 Kaukopalvelu nykyisellään vie usein paljon aikaa työntekijöiltä. Tämä kävi ilmi maakuntakirjastoille tekemässä kyselyssämmekin. Ensin on paikallistetta- va asiakkaan tarvitsema kirja. Tätä vaikeuttaa se, et- tei yleisillä kirjastoilla ole toimivaa ja ajantasaista yhteistä hakuportaalia, josta selviäisi yhdestä paikas- ta teoksen sijainti- ja saatavuustiedot. Kirjastot.fi- monihaut ovat osaltaan tulleet avuksi tähän tilantee- seen. Asia ainakin jossain määrin korjaantunee "Tie- donhaun portin" myötä (ks. s. 50). Aikaa saatetaan käyttää myös siihen, että selvitetään mistä kyseisen kirjan saisi lainaan halvimmalla. Kun kirja löyde- tään, sitä pyydetään lainaksi sähköpostilla tai www- lomakkeella. Lähettäjäkirjasto ottaa viestin vastaan, hakee kirjan, pakkaa ja lähettää sen asiaa hoitavaan kirjastoon, jossa kirja puretaan paketista, laitetaan hyllyyn odottamaan asiakasta, ilmoitetaan asiak- kaalle lainan saapumisesta ja lainataan se lopulta hänelle. Palautuksessa käydään useimmat vaiheet läpi vain vastakkaisessa järjestyksessä. Tällä hetkellä Pallas Pro:n IntroALL -palvelun avulla asiakas voi tehdä kaukopalvelupyynnön suo- raan mm. Varastokirjastoon. Haluttu teos lähete- tään joko asiakkaan kotikirjastoon tai suoraan hänen kotiosoitteeseensa, ja maksu merkitään automaatti- sesti asiakkaan tietoihin. Samankaltaista asiakasläh- töistä lainausta (Allia) on toteutettu Tampereen, Oulun ja Lapin maakuntakirjastojen välillä8 . Asia- kas itse paikallistaa teoksen jostain näistä kirjastois- ta, tilaa sen ja saa sen toimitettuna kotiinsa. Maksu- käytäntö on sama kuin edellisessä esimerkissä. Yhteisjärjestelmissä siirretään myös asiakkaiden tietoja, joten tietosuoja tulee pystyä takaamaan. Samoin joudutaan tekemään päätöksiä maksulli- suudesta, lainauskielloista sekä lainojen määrän rajoittamisesta. Yhteislainauskokeilusta asiakastoi- misen kaukolainauksen ja kuriiripalvelujen kera voi lukea esimerkiksi Lapin Aurora-kirjastojen "Rekku- projektin" dokumentaatiosta9 . Kun kaukolainaus helpottuu ja työresursseja pystytään säästämään kirjastoissa, pitäisi tämän säästön siirtyä myös asiakkaille. Säästöt edellyttävät tietenkin sopivan hintaisten kuljetusvaihtoehtojen löytymistä. Yksilöllisillä postitoimituksilla asiak- kaiden kotiin taas tuskin päästään nykyistä alhai- sempiin hintoihin, mutta materiaalin saamisen nopeudesta ja helppoudesta monet saattaisivat mielellään maksaakin hieman enemmän. Kaksi suurinta atk-järjestelmien tuottajaa ovat Akateeminen tietopalvelu ATP Oy, jonka päätuote on ATP Origo ja TietoEnatorin tuottama kirjasto- järjestelmä Pallas Pro. Muita kirjastojärjestelmiä ovat Abilita Kirjasto (Gemini), Fintek 5, Kirjasto 3000, Libra III, Millennium ja Riimi.) Materiaalin kuljetus Kirjastokimppojen edelleen yleistyessä ja yksittäis- ten kimppojen koon laajetessa sekä asiakkaan oma- toimisen kaukolainauksen päästessä kunnolla käyn- tiin kirjastojen tulee luoda yhtenäinen politiikka materiaalin kuljettamisesta asiakkaan puolesta. Useissa kirjastoissa toistaiseksi kategorisesti kielle- tään materiaalin palauttaminen muuhun kuin sii- hen kirjastoon, josta se on lainattu. Tilattu materi- aali pitää myös hakea siitä kirjastosta, josta se on ti- lattu. Jotkut järjestelmät mahdollistavat jo nyt nel- jänlaisen kirjaston olemassaolon: kotikirjaston (josta asiakkaalla on kortti), omistajakirjaston (jossa halut- tu dokumentti on), asiointikirjaston (jossa asiakas asioi) ja noutokirjaston (josta tilattu dokumentti haetaan)10. Useammissa järjestelmissä on mahdolli- suus tehdä varauksia kirjaston www-sivujen kautta, ja silloin asiakas saa valita noutokirjaston itse. Suurien kaupunkien sisällä on perustettu suh- teellisen toimivia kuljetuspalveluja, jolloin asiak- kaalta peritään pieni maksu palautetun materiaalin 8 http://www.tampere.fi/kirjasto/etalaina.htm 9 http://www.rovaniemi.fi/files/2002100215044rekkukirja.pdf 10 http://www.kirjasto.oulu.fi/juhani/vaasa07052003/vaasa.pdf 32 kuljetuksesta sen kotikirjastoon. Materiaalin kulje- tus voi olla jopa ilmaista. Pienemmissä kunnissa tä- mänkaltainen toiminta ei onnistu kustannussyistä yhtä helposti, ja monien kimppojenkin sisällä kul- jetus on asiakkaalle huomattavan kallista. Korkeilla maksuilla pyritään hillitsemään tai jopa eliminoi- maan asiakkaan halu jättää lainansa kirjaston lähe- tettäviksi. Erilaisia kuriiripalvelu-kokeiluja on käyn- nissä mm. opetusministeriön rahoituksella, ja nii- den määrän voidaan olettaa kasvavan. Edullinen rat- kaisu voi löytyä myös paikallisen matkahuollon kanssa neuvottelemalla. Kotipalvelu on toisen tyyppistä materiaalin kul- jetusta. Se on maksuton kirjastoaineiston kuljetus- palvelu niille, jotka eivät vamman, sairauden tai korkean iän takia voi itse asioida kirjastossa. Asiakas tilaa aineiston, aineisto toimitetaan sovittuna päivä- nä ja samalla voidaan viedä pois edelliset lainat. Tämä on todella hyvää palvelua; toivottavaa tieten- kin olisi, että kaikki kirjastot tarjoaisivat tällaista ha- keutuvaa kirjastotoimintaa sitä tarvitseville. Kirjastoautot Maamme kirjastoverkon kattavuutta on voinut syys- tä kehua; palvelujen saatavuus on ollut hyvää myös harvaan asutuilla alueilla. 1990-luvulla kirjastojen toimipisteitä on kuitenkin lopetettu hälyttävän pal- jon. Noin puolet lakkauttamisista on tapahtunut asutusrakenteen muuttumisen takia; lakkautetuille toimipaikoille ei ollut tarpeeksi käyttöä. Lopuille lakkautuksista ei ole ollut vastaavanlaista syytä; kun- nat ovat päätyneet lakkautuksiin lähinnä säästösyis- tä. Tässä tilanteessa olisi erityisen tärkeää, että kir- jastoautotoiminta sentään säilyisi ja voisi siten edes jossain määrin paikata menetettyjä toimipisteitä. Suuntaus kuitenkin on ollut, että myös kirjastoau- toista on monin paikoin luovuttu. Tästä aiheutuvat haitat ovat laaja-alaisia, sillä kirjastoautot usein pal- velevat myös kouluja, päiväkoteja ja esimerkiksi van- husten palvelutaloja. Erityisen suositeltavaa olisi naapurikuntien yh- teistyö kirjastoautojen hankinnassa tai vaihtoehtoi- sesti kirjastoautopalvelujen osto naapurikunnasta. Jonkin verran tätä jo toteutetaankin, mutta yhteis- työn etuja on hyvä muistaa korostaa tilanteessa, jos- sa monet kunnat pohtivat kirjastoautojensa lakkaut- tamista. Mitä paremmin autot ovat liikenteessä, sen hyödyllisempää se on varmasti kaikille osapuolille. Yhteiset kirjastoautot edistäisivät hyvin myös sitä seudullista yhteistyötä, mitä kirjastokimpat jo edus- tavat ja mihin kirjastojen saattaisi olla hyödyllistä siirtyä joissain tapauksissa jopa yhteisen kirjastolai- toksen kautta. (ks. s. 53) Kirjastoauton vaihtoehtona tai jopa kirjastoauto- palvelun lisäksi voi olla mielekästä harkita erilaisten asiointikuljetusmahdollisuuksien järjestämistä syrjä- seutujen asukkaille. Ihmiset pääsisivät käymään kir- jastossa ja voisivat samalla hoitaa muitakin asioi- taan. Tällaiseen palveluun olisi tarpeen saada kun- nan avustusta; varsinkin jos palvelu korvaisi kirjasto- auton. Vaihtoehdon etuna voidaan nähdä erityisesti se, että asiakkaat pääsisivät pääkirjastossa käyttä- mään monipuolisesti kaikkia kirjaston tarjoamia palveluja ja aineistoja. Kirjastoauto ei voi olla palve- luiltaan kiinteän kirjaston veroinen. Kirjastoauton etuna voidaan kuitenkin nähdä sen joustavuus ja nopea muuntautumiskyky tilanteen niin vaatiessa. Tietoverkkoyhteyksien riittävä tarjoaminen asiak- kaiden käyttöön on kirjastoautoissa vaikeaa jo pel- kästään tilan puutteen takia. Tätä palveluaukkoa paikkaamassa voisivat olla erilaiset internet-bussit, jotka kiertäisivät haja-asutusalueita. Asutuskeskusten ulkopuolella asuvien ei ole aina edes mahdollista hankkia kiinteähintaisia laajakaistaisia internet-yh- teyksiä; internetin käyttö on ylipäänsä Suomessa vielä turhan kallista. Tämä tukee Internet-bussi-aja- tusta, jossa halukkaat pääsisivät käyttämään tietoko- netta ja internetiä, ja saamaan myös niihin liittyvää koulutusta. Tunnetuin esimerkki internet-bussista lienee Tampereen kaupunginkirjaston Netti-Nys- se11. Palvelu on saanut paljon huomiota ja innokkai- ta asiakkaita. Tämä siitä huolimatta, että bussi toi- 11 http://www.tampere.fi/kirjasto/nettinysse/ 33 mii kaupungissa, jossa kirjaston kiinteät palvelupai- katkin ovat haja-asutusalueita paremmin ihmisten ulottuvilla. Voidaan olettaa, että Netti-Nyssen kal- taisiin palveluihin liittyy kiinnostusta jo pelkästään palvelumuodon "eksoottisuudenkin" takia. Netti- Nysse ei ole suinkaan ainoa laatuaan, vaan saman- tyyppisiä palvelumalleja on kehitelty muuallakin. Esimerkiksi Kemijärven haja-asutusalueella palvelee Kulkuri12 , joka toimii niin sanottuna yhteispalvelu- yksikkönä. Kulkuri tarjoaa ihmisille kirjojen lisäksi julkisia ja yhteistyökumppaneiden kanssa sovittuja palveluja. Kulkurin asioimistila on varustettu nyky- aikaisella tietotekniikalla ja langattomalla interne- tyhteydellä. Tavallisissakin kirjastoautoissa voi olla internetyhteydellä varustettu asiakaskone. Materiaalin varaaminen Materiaalin varaaminen on yleensä kirjastoissa mak- sullista. Maksut ovat pieniä, ja niillä katetaan yleen- sä postikulut, jotka syntyvät saapumisilmoituksen lähettämisestä asiakkaalle. IntroActiveen sisältyy myös mahdollisuus tehdä varauksia hyllyssä olevaan materiaaliin. Omakustannehinnoittelu ei kuiten- kaan toimi, kun saapumisviestejä lähetetään sähkö- postitse tai asiakas poimii varauksen mukaansa asi- oidessaan kirjastossa ennen kuin saapumisilmoitus on ehtinyt kirjastosta lähteä. Palveluiden maksulli- suuden yhtenäistämiseksi olisi järkevää tehdä periaa- tepäätös siitä, ettei formaatti tai käyttötapa vaikut- taisi palvelun hintaan tai kumoaisi sen maksulli- suutta asiakkaalle. Näin ollen varauksen teko olisi yksiselitteisesti maksullista, ilmoitettiinpa siitä sit- ten asiakkaalle postitse, sähköpostitse, suullisesti tai vaikkapa faksilla. Lainojen uusinta puolestaan on asiakkaalle maksutonta. Joissain kirjastoissa puheli- nuusinnasta otetaan kuitenkin tavallista korkeam- paa puhelinmaksua. Tämänkin suhteen on siten tar- vetta selkeämpään rajanvetoon. Tietopalvelun monet kasvot Tietopalvelu on keskeinen osa kirjastotoimintaa. Il- man sitä kirjasto olisikin vain paikka, josta voi laina- ta erilaista materiaalia. Tietopalvelu on ilmaista ylei- sissä kirjastoissa sen formaatista riippumatta. Asiakas voi soittaa puhelimella kysyäkseen mieltänsä askar- ruttavaa seikkaa tai hän voi pyytää apua kirjaston työntekijöiltä käydessään kirjastossa henkilökohtai- sesti. Yleiset kirjastot osallistuvat Kirjastot.fi -por- taalin palvelujen ylläpitoon muun muassa vastaa- malla Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun13 tietopal- velukysymyksiin. Osa kirjastoista on "piilottanut" nimikkeen taakse oman kirjastonsa tietopalvelun. Kysymyspalstojen vanhat kysymykset säilytetään ar- kistossa, joita selaamalla voi löytää suoraan vastauk- sen mieltään painavaan kysymykseen. Jos vastausta ei löydy, voi netistä löytyvällä kaavakkeella lähettää kysymyksen kirjastolle, ja saada vastauksen omaan sähköpostiinsa muutaman päivän sisällä (käytännös- sä yleensä nopeammin). Yksittäisellä kunnankirjastolla ei voi olla kaikkien alojen asiantuntemusta. Siksi tietopalvelutoiminnan toteuttaminen yhteistyöllä, hajautetusti eri kirjasto- jen kesken, on hyvin perusteltua ja tuottaa laaduk- kaita tuloksia. Viivästeinen kontakti asiakkaan kanssa toimii yleensä riittävän hyvin, mutta joissain kirjastoissa on kokeiltu myös reaaliaikaista kommunikaatiota esim. irc-ohjelman kautta. Kotisivullaan iGS määritellään seuraavasti: " iGS:istä saa kysyä mitä vain. Asiakas voi tulla paikan päälle tai kysymyksiä voi esittää in- ternet-lomakkeella, sähköpostilla, faxilla, puhelimit- se, tekstiviestillä tai vaikkapa lähettämällä kirjeen. Kiertueillamme tarjoamme myös opastusta itsenäi- seen verkkotyöskentelyyn, mm. Internetin ja sähkö- postin käyttöön". Ongelmana vapaaehtoisuuteen perustuvassa Kysy kirjastonhoitajalta -toiminnassa on se, että vain jot- kut tekevät mutta kaikki hyötyvät. Tämä syö var- 12 http://www.kemijarvi.fi/kulkuri/kulkurion.htm 13 http://www.kirjastot.fi/FI/asklibrarian/default.asp 34 masti motivaatiota ahkerilta vastaajilta, jotka pahim- massa tapauksessa saavat vielä nurinoita osakseen muilta kirjaston työntekijöiltä tekemällä jotain muuta kuin pakollista, omaan kirjastoon liittyvää työtä. On kannattavaa harkita jonkinlaisen palkkio- järjestelmän perustamista kyseiseen palveluun – vastaamisesta seuraisi pisteitä, meriittejä tai suora- naista taloudellista korvausta. Jos yhteisen palvelun tuottamiseen osallistumisesta saisi rahaa, toimintaa olisi helpompi perustella myös kunnan päättäjät- aholle. Luonnollisesti järjestelmän pitäisi pystyä ot- tamaan huomioon suurten ja pienten kirjastojen vä- liset erilaiset henkilöstö- ja sitä myöten myös aika- resurssit. Motivaation kannalta olisi parasta, jos kor- vauksista ainakin osa menisi suoraan kirjaston työntekijöille, mielellään koko henkilökunnalle. Sil- loin ei syntyisi "katkeruutta" siitä, että joku käyttää työaikaansa yhteisten verkkopalveluiden tuottami- seen, kun toiset joutuvat mahdollisesti pienemmil- lä resursseilla hoitamaan paikalliset palvelut. Aina ei tunnuta huomaavan tietopalvelun läpäi- sevän koko kirjastotyötä eri työtehtävien avustama- na. Tietopalvelua on myös asiakkaan omatoimisen tiedonhaun mahdollistaminen viemällä aineisto verkkokirjastoon tai sen avustaminen erilaisin lis- toin, kokoelmin tai aineiston järjestämisen kautta. Esimerkki tästä löytyy Oulun kaupunginkirjastosta, jossa Oiva-palveluun14 on kerätty aiheittain laa- dukkaita linkkejä aikuisille. Jo lähes legendaksi on muodostunut Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Makupalat-aihehakemisto15. Erityisesti lasten tie- dontarpeita palveleva sivusto on Kallion kirjaston satuhakemisto16. Fyysisessä kirjastotilassa tietopalveluun liittyvää järjestämistyötä on mm. hyllyjärjestys, erityisryh- mien materiaalin asetteleminen heidän saatavilleen helposti, kirjanäyttelyt yms. Samoin tietopalveluk- si voidaan laskea sen esityö, aineiston luettelointi. Vielä määritelmää laajentaen mukaan tietopalveluun voidaan mahduttaa myös erilaiset yleisötilaisuudet, luennot, satutunnit ja muut tapahtumat, jotka li- säävät yleisön tietoisuutta jostain kulttuurin tuot- teesta tai toiminnasta. Kaikki tämä materiaali on asi- akkaan käytössä ilmaiseksi. Erityisen laajoista, kal- liista ja aikaavievistä tiedonhauista peritään toisissa kirjastoissa maksu tieteellisten kirjastojen tapaan. Samoin on järkevää määritellä asiakaskunta, jolle tietopalvelu on ilmaista. Käytännössä tämä tarkoit- taisi henkilöasiakkaiden palvelun maksuttomuutta, mutta yritysten tai muiden kaupallisesti toimivien yhteisöjen tiedonhauista pitäisi laskuttaa ja mahdol- lisimman yhtenäisin hinnoin. Tiedonhaun opetus Muutoksen kourissa on myös koululaisten tiedonha- kutaitojen opetus. Monissa kunnissa kirjastot huo- lehtivat oppilaiden kirjastonkäytön- ja tiedonhaun- opetuksesta ja tietopalvelusta ilmaiseksi. Se, kuuluu- ko kirjaston tarjota nämä palvelut ilman eri korva- usta, tuntuu olevan jonkinlainen iäisyyskysymys. Tähän olisi hyvä saada selkeä ratkaisu, koska niin kauan kuin kentällä on epäselvyyttä ja erimielisyyt- tä asiasta, ei oppilaiden tiedonhaun opetuskaan ole hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla. Oppilaitos- ten ja kirjastojen yhteistyö on elintärkeää, jotta väl- tyttäisiin päällekkäiseltä työltä, resurssien hukkaa- miselta ja lyhytnäköiseltä toiminnalta, joka suora- naisesti haittaa pidemmän tähtäimen tavoitteita. Mielestämme kirjastoammattilaiset ovat paras taho opettamaan uusille sukupolville kirjastonkäyt- töä, tiedonhakua ja tiedonlähteitä. He ovat kyseisen alan ammattilaisia. Kirjastostrategia ja kirjastopo- liittinen ohjelma ehdottavat pedagogisten opintojen sisällyttämistä kirjastoalan perus- ja täydennys- koulutukseen. Tämä olisikin vielä tärkeä lisäys kir- jastolaisten ammattitaitoon. Ainakin isommissa kir- jastoissa voitaisiin perustaa erityisiä pedagogisen in- formaatikon virkoja, "kirjastolehtoreita", jotka eri- 14 http://www.ouka.fi/kirjasto/oiva/index.html 15 http://www.makupalat.fi/ 16 http://www.lib.hel.fi/kallio/sadut/hae.html 35 koistuisivat koulun ja kirjaston väliseen yhteis- työ- hön ja ottaisivat vastuuta oppijan tietohuollosta. Kirjastot voitaisiin ottaa mukaan myös opetus- suunnitelmatyöhön. Osaavan henkilökunnan lisäk- si tarvitaan tietenkin myös asianmukaiset tilat. Jos kirjaston yhteyteen ei pystytä järjestämään riittävän tasoisia koulutustiloja, on koululaisten tiedonhaku opetus silloin järkevämpää järjestää oppilaitoksen omissa tiloissa. Varsinaista koulukirjastoverkkoa Suomeen ei ai- nakaan lähiaikoina ole odotettavissa. Jotta koululai- sille varmistettaisiin mahdollisimman laadukkaat lähtökohdat tiedonhaun perusteiden ja kirjaston- käytön oppimiseen, mikä on tärkeää koko opiskelu- uraa ja "elämässä pärjäämistä" ajatellen, olisi kirjas- ton rooli tämän asian hoitamiseksi tunnustettava ja mielellään virallistettava. Tätä kautta voitaisiin tar- kistaa resursoinnin oikeudenmukaisuutta ja tarkoi- tuksenmukaisuutta opetustoimen ja kirjastotoimen kesken. Asia on esillä jo Kirjastopoliittisen ohjelman 2001-2004 toimenpide-ehdotusten tilanteen ja jat- kotoimenpiteiden tarkastelussa. Ohjelmassa maini- taan yksiselitteisesti, että koululaisten tietohuollon järjestämisen kustannuksista vastaavat koulut ja op- pilaitokset. Siinä odotetaan tehtäväksi selkeä laskel- ma siitä, kuinka paljon kirjastotoimi itse asiassa huolehtii opetustoimen velvollisuuksista eri kunnis- sa. Luonnollisesti osa oppilaitoksista on panostanut resursseja oppilaiden tietohuoltoon, mutta useim- missa kouluissa tilanne on sekava tai luvattoman heikko. Koulujen ja kirjastojen yhteistyöhankkeet kaatuvat monessa kunnassa liikaa ainoastaan kirjas- ton budjettiin koulujen vastuusta huolimatta. Ti- lanne vaatii selkeyttämistä ja todellista toimintaa vastaavaa kustannusten ja työvoiman jakamista. Myös Kirjastostrategia 2010:ssa otetaan asiaan kantaa. Sen mukaan opetustoimen tietohuollosta vastaa opetustoimi. Koulujen ja kirjastojen yhteis- työ tulee toteuttaa kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla samoin kuin kustannuksista sopiminen. Jos kouluilla ei ole tehtävään koulutettua henkilökun- taa, suositetaan kuntia huolehtimaan oppilaiden tietohuollosta palkkaamalla alueellisesti tai paikalli- sesti pedagoginen informaatikko, ostamalla palvelut esim. yleiseltä kirjastolta ja osoittamalla sille korva- ukseksi 1-3 % opetustoimen käyttökuluista tai pe- rustamalla suuriin kouluihin ammattimaisesti kehi- tettävä koulukirjasto. Koulukirjastoja ei kuitenkaan pidä lähteä kehittä- mään "erillisiä polkuja" pitkin, vaan osana jo ole- massa olevaa kirjastoverkkoa. Myös koulukirjastojen atk-järjestelmien tulisi täyttää samat standardit kuin muidenkin kirjastojen, jotta yhteistyö olisi ylipäänsä mahdollista. Koulukirjastosta ei ehkä edes pitäisi puhua, jos kirjaston kriteerit eivät lähimainkaan täyty. Opetussuunnitelmiin aiotaan lisätä tiedonhan- kintataitoja, joten myös opettajat tarvitsevat runsaas- ti koulutusta ja tietoa. Tällä hetkellä peruskoulun opettajien korkeakoulutasoiseen koulutukseen sisäl- tyy hyvin minimaalisesti tiedonhaun koulutusta. Tätä olisi varmasti syytä lisätä, vaikka päävastuu op- pijoiden tietohuollosta olisikin kirjastoilla. Myös kirjastot (tai kirjastojen oheen muodostettu kaupal- linen organisaatio) voivat laatia opettajille soveltuvaa tiedonhakukoulutusta. Tiedonhaku- ja tiedonhallintakoulutusta voidaan myydä selkeinä tuotepaketteina myös muille koh- dennetuille ammattiryhmille, kuten viestintä- ja media-alan ammattilaisille, esimiehille ja johtajille. Kirjastot pystyisivät helposti tekemään yhteistyötä kunnan muiden organisaatioiden kanssa ja myy- mään erilaisia tiedonhallintaan liittyviä palveluja niille - tai niiden kanssa/kautta yksityisille yrityksil- le. Kirjastoammattilainen, joka on perehtynyt vaik- kapa verkkotiedonhakuun tai elektronisen materiaa- lin käyttöön, pystyisi suhteellisen helposti muok- kaamaan peruspaketistaan juuri tiettyä yleisöä hyö- dyttävän kokonaisuuden. Kirjastoissa on erityis- osaamista erilaisten projektien pyörittämisestä ja tietohallinnosta, joita ei ole juurikaan hyödynnetty tai tuotu esiin julkisuudessa. Liian kiltisti on myös suostuttu opettamaan kansalaisille maksukykyisten kaupallisten firmojen tuotteiden ja palvelujen käyt- töä – ilman sponsorointisopimusta ei esimerkiksi kännyköiden tai verkkopankkien käyttöä kirjastossa tarvitse kouluttaa. 36 Myytävät tuotteet Kirjastoilla on toistaiseksi myytävänä vain vähän puhtaasti taloudellista voittoa tuottavia myyntiar- tikkeleita. Sellaisiksi voidaan rajatapauksina määri- tellä vaikkapa kopiot, kassit, printit, kalvot ja diske- tit, mutta myytävänä on myös vaikkapa sateenvar- joja ja postikortteja. Kirjastojen mahdollisuuksia tä- mänkaltaisen toiminnan laajentamisesta koskemaan esimerkiksi pokkareita, itse tuotettuja tiedonlähde- paketteja tai teemapolkuja tutkitaan parhaillaan. (ks. s. 24) Koska yleisten markkinointiperiaatteiden mukai- sesti yrityksen on vaikeaa lähteä äkkinäisesti laskut- tamaan asiakkaitaan ennen maksuttomista palveluis- ta vahingoittamatta imagoaan vakavasti ja menettä- mällä samalla asiakkaita, pitäisi kirjastojen maksul- listen palvelujen löytyä uusista, ennen palvelu- tarjontaan kuulumattomista ja samalla selkeästi pe- rinteisistä palveluista eroavista kokonaisuuksista. Henkilökohtaisten palvelujen maksullisuus on erittäin perusteltua, koska ne samalla luovat asiak- kaalle näkyvää lisäarvoa persoonallisten palveluiden ja omien määrittelymahdollisuuksien muodossa. Muistutukset eräpäivistä asiakkaan mobiililaittee- seen tai sähköpostiin, mahdollinen automaattinen uusinta (esim. viisi kertaa, jos ei lainoista ole vara- uksia), uutuusseuranta asiakkaan määrittelemän kiinnostusprofiilin mukaan, omien virtuaalisten "kirjahyllyjen" ylläpito, joihin asiakas voi tallettaa teostietoja sekä kommentteja kiinnostavista doku- menteista, mahdollisuus maksaa velkasaldo vaikkapa kotoa käsin puhelimella tai verkossa, ammattilaisten tekemien arvosteluiden lähettäminen asiakkaalle hä- nen valitsemistaan teoksista, kokoteksti-pakettien kokoaminen asiakkaalle halutuista aiheesta, asiak- kaan valitsemien lehtien sisällysluetteloiden lähettä- minen sähköpostiin (lehtiseuranta) - tässä joitain jo käytössä olevia tai mahdollisia yksilöityjä palveluja. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kirjastot syn- tyvät ja elävät peruslainaajien kanssa. Lisäpalvelut on syytä pitää juuri sellaisina - kirjaston perustyön li- sänä, jonka asiakas voi jättää valitsematta ja saada sil- ti korkeatasoista palvelua omien tiedontarpeidensa mukaisesti. Ehkäpä kirjastot voisivat miettiä yhteistyötä myös muiden kotimaisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Kirjasto voisi olla paikallinen sivistys- ja kulttuurikeskus, josta voisi ostaa esimerkiksi lippu- ja paikallisiin teatteri- ja elokuvateatteriesityksiin. Myytäviin tuotteisiin voisi kuulua kotimaisten pok- kareiden lisäksi myös kotimaista sarja- ja elokuva- tuotantoa, painopiste jo erityisesti DVD-formaatis- sa. Tämä tarkoittaisi yhteistyösopimuksia esimerkik- si Yleisradion ja Finnkinon kanssa. Turisteille kirjastot voisivat laatia niin laadukkai- ta ja informatiivisia tietopaketteja paikkakunnan kulttuurista, nähtävyyksistä, luonnosta ym., että etu ilmaismateriaaliaan nähden olisi kiistaton. Myös "fanitavaralle" löytyy aina ostajia. Moni kirjastonys- tävä ostaisi varmasti mielellään kirjaston "logoa" kantavan paidan, joka toimisi mainoksena niin kir- jastolle kuin paikkakunnallekin. Muitakin oheis- tuotteita voisi kehitellä; esimerkiksi Yleshopin koke- muksia ja esimerkkejä hyödyntäen. Tuotevalikoiman ei tietenkään tarvitsisi olla laaja, koska tuskin ku- kaan haluaa kirjastosta mitään tavarataloa; mutta laadukkaita tuotteita hyvän maun rajoissa. Alueellinen taso - Maakuntakirjastot Suomessa on 20 maakuntakirjastoa, jotka toimivat myös kaupunkinsa yleisinä kirjastoina. Palvelujen kustantaminen tapahtuu siis samalla tavalla kuin muissa yleisissä kirjastoissa, mutta sen lisäksi ne saa- vat rahoitusta maakuntakirjastotoimintaansa harkin- nanvaraisesta valtionavustuksesta. Myös opetusmi- nisteriön erillisrahoitukset monenlaisiin projektei- hin ovat tukemassa maakuntakirjastojen työtä. Niil- lä ei ole määräysvaltaa tai hallinnollista asemaa alueensa muihin kirjastoihin nähden, vaan maakun- takirjastot lähinnä tukevat niiden toimintaa amma- tillisesti. Maakuntakirjastot ovat alueensa yleisten kirjastojen kaukopalvelukeskuksia, ja niiden anta- mat lainat kirjastoille on laissa määritelty maksutto- miksi. Käytännössä ne lähettävät kaukolainoja oman alueensa lisäksi ympäri Suomea ja jopa ulkomaille, joten mahdolliset kaukopalvelukäytäntöjen muutok- set tulevat vaikuttamaan maakuntakirjastojen toi- mintaan merkittävästi. Maakuntakirjastojen tulee lisäksi tukea alueensa yleisten kirjastojen tietopalve- 37 lutoimintaa sekä vastata alueellisten tietokokoelmi- en kehittämisestä. Maakuntakirjaston tärkeimpiä tehtäviä on huo- lehtia alueensa kirjastohenkilökunnan koulutustar- peista perehdyttämällä henkilöstöä kirjastotyön uu- siin toimintamuotoihin ja kehittämishankkeisiin. Tämän toiminnan merkitys kasvoi huimasti 1990- luvulla tietotekniikan, uusien ohjelmistojen, konei- den, järjestelmien ja palvelujen lyödessä itsensä läpi nopeassa tahdissa. Joidenkin mielestä koulutukset painottuivat jopa liikaa tekniseen puoleen muun kehityksen kustannuksella. Samaan aikaan kirjasto- jen rahantarve kasvoi uuden teknologian ja atk-jär- jestelmien takia. Koska rahoitus oli kuitenkin edelleen lähinnä kir- jakirjaston tasolla, alkoi olla vaikeuksia ylläpitää ajantasaista kirjakokoelmaa ja pysytellä samalla tie- totekniikan kehityksessä mukana. Tällä hetkellä on päästy suurimman murrosvaiheen yli, ja resursseja tulee ennen kaikkea kasvattaa, etteivät aukot koko- elmissa ja palveluissa ainakaan enää kasvaisi. Lähtö- kohtana voidaan pitää sitä, että kirjaston uusia säh- köisiä aineistoja ja palveluja ei pidä ylläpitää ja ke- hittää perinteisten aineistojen ja tehtävien kustan- nuksella; eikä myöskään päinvastoin. Kirjasto voi ja sen kuuluukin palvella niin perinteitä vaalivia kuin uusien suuntauksien seuraajia. Uudistukset, tulevaisuuden suuntaviivat sekä ajankohtaisten kirjastostrategioiden ja -selvitysten tunteminen on osa maakuntakirjastojen ammattitai- toa. Ne toimivat usein yleisten kirjastojen mielipi- teiden esiintuojina hallinnossa valtakunnallisella ta- solla. Samalla niiden pitää pystyä tuomaan kansal- liset periaatteet ja toimenpide-ehdotukset alueensa yksittäisten kirjastojen tietoisuuteen siten, että kir- jastot voivat rakentaa uusia toimintoja ja käytäntei- tä, jotka ovat sekä yksilöllisiä että yhteisen linjauk- sen mukaisia. Maakuntakirjastoilta toivotaan koko kirjastoverkon (erikoiskirjastot, korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen kirjastot mukaan luettuina) kehittämistä maakunnan sisällä. Maakuntakirjastot voivat toimia myös yhdessä, jolloin saadaan aikaan todella merkittäviä tietore- sursseja. Kuopion, Joensuun, Mikkelin ja Kajaanin kirjastot ovat alueidensa tieteellisten kirjastojen kanssa osaltaan olleet mukana luomassa ELEFiä17 , jossa maakunnalliset osahankkeet on kerätty erään- laisen sateenvarjoprojektin alle. Alueen eri kirjastot ja muut muistiorganisaatiot tarjoavat asiakkaalle hy- vät hakupalvelut, arkistojen ja museoiden materiaa- lia sekä yleisten että tieteellisten kirjastojen aineisto- luettelot verkossa selattaviksi. Aluetietokannat Lähes kaikki maakuntakirjastot ylläpitävät aluetieto- kantaa, tosin muutamissa maakunnissa aluetieto- kantahankkeet ovat vasta suunnitteilla tai tekeillä. Käytännössä aluetietokannan ylläpito tarkoittaa lä- hinnä erilaisen maakunta-aiheisen materiaalin kerää- mistä omaan erikoiskokoelmaansa, jossa se voi olla rajoitetusti tai vapaasti asiakkaiden käytössä. Alue- tietokannat voidaan nähdä alueellisen identiteetin ja imagon kohottajina. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Etelä-Savon maakuntakokoelma18 , johon Mikkelin maakuntakirjasto on koonnut erilaisia Ete- lä-Savoa käsitteleviä dokumentteja eri aineistomuo- doissa (mm. kirjat, lehdet, kartat, av-aineisto). Olennaista materiaalille on se, että sillä on joku oleellinen yhtymäkohta maakuntaan, sen luontoon, siellä eläviin tai eläneisiin henkilöihin, rakennuk- siin, historiaan tms. Suurin osa Mikkelin materiaa- lista on vielä perinteisessä - ei-sähköisessä - muodos- sa, mutta sivuilla on myös suoria linkkejä joidenkin organisaatioiden verkkosivuille tai toisiin doku- mentteihin, joihin voi tutustua verkossa. Kirjastot säilyttävät osaltaan harvinaista ja histo- riallista materiaalia, jotka hyödyttävät alueen asuk- kaita, tieteentekijöitä ja sukututkijoita ympäri maan. Aluetietokantojen avulla voidaan nostaa kir- jastojen aarteet esiin. Maakuntakirjastot ovat tuotta- 17 http://www.elefkirjastot.net/ 18 http://www.mikkeli.fi/kirjasto/maakunta.htm 38 neet verkkoon myös paljon erilaisia tietokantoja, ha- kemistoja ja tiedonhakumateriaalia. Internet on hel- pottanut tämänkaltaisen materiaalin käyttöön saat- tamista, mutta samalla se on moninkertaistanut ke- rättävän materiaalin määrän. Pelkkien viitetietokan- tojen sijaan yritetään aluetietokantoihin saada mahdollisimman paljon kokotekstiaineistoa; tämä helpottaa luonnollisesti tietokannan käyttäjiä. Käyt- täjän ei tarvitse lähteä jäljittämään alkuperäistä fyy- sisessä muodossa olevaa materiaalia, vaan saa par- haimmassa tapauksessa aineiston suoraan kotiko- neelleen. Aluetietokantojen ylläpitoon kirjastoilla on käy- tössään hyvin erilaisia ohjelmia ja atk-järjestelmiä. Merkittävänä puutteena voidaan pitää sitä, että aluetietokanta on usein itsenäinen tietokanta, joka on erillään itse kirjastojärjestelmästä. Näin ollen käyttäjän on vaivalloisempaa tarkastaa, löytyykö esi- merkiksi jokin aluetietokannan monografia myös yleiskokoelman puolelta ja onko se lainattavissa. Tällä hetkellä vain kolme aluetietokantaa on integ- roituna kirjastojärjestelmään. Yllättävää ei liene se, että aluetietokantaprojektien ongelmana on usein resurssipula. Aineiston keruu ja tallentaminen on hidasta ja siten kallista toimintaa. Tietokannat aloi- tetaan usein projektiluonteisesti, jolloin ylläpito al- kurahoituksen jälkeen on ongelmallista. Useimmiten maakuntakirjasto ei vastaa yksin aluetietokannan tuottamisesta, vaan mukana on myös muita alueen kirjastoja. Yleisten kirjastojen li- säksi yhteistyökumppaneina voivat toimia myös esi- merkiksi yliopistojen ja korkeakoulujen sekä ammat- tikorkeakoulujen kirjastot, museot, arkistot, maa- kunnan liitto, tutkimuslaitokset ja toiset maakunta- kirjastot. Kaikki tahot voisivat myös omalta osaltaan osallistua aktiivisesti aluetietokannan mainostami- seen. Nykyisellään tietoisuus aluetietokantojen ole- massa olosta on turhan heikkoa; joskus kirjastot ovat suorastaan kätkeneet aluetietokantalinkin kotisivuil- leen. Kansallinen taso Yleisten kirjastojen keskuskirjasto Yleisten kirjastojen keskuskirjastona toimii Helsin- gin kaupunginkirjasto19. Se saa opetusministeriöltä harkinnanvaraista valtionavustusta keskuskirjastotoi- mintaansa. Yksi sen tehtävistä on Suomen kaikkien yleisten kirjastojen kaukopalvelukeskuksena toimi- minen, ja sen kaukopalvelu on yleisille kirjastoille kirjastolain mukaisesti maksutonta. Yleisten kirjas- tojen keskuskirjasto ylläpitää yleisten kirjastojen materiaalia täydentäviä kokoelmia ja tekee yhteis- työtä kaukopalvelun suhteen Varastokirjaston kans- sa. Se on toiminut myös ulkomaalaiskirjastona vuo- desta 1995 lähtien, ja antaa siirtolainoja tai yksittäi- siä kaukolainoja yleisille kirjastoille pyydettäessä. Ulkomaalaiskirjastossa on materiaalia yli 60 kie- lellä, mutta sen toiminta ei käsitä pohjoismaisilla tai ns. suurilla kielillä julkaistuja dokumentteja. Suo- men kansainvälistyvän väestöpohjan vuoksi ulko- maalaiskirjaston toiminta on elintärkeää. Pienissä kunnissa voi olla taloudellisesti mahdotonta panos- taa vieraskieliseen materiaaliin, jos sen puhujia on kunnassa kuitenkin vain muutamia kymmeniä. Täs- tä huolimatta heillekin pitää turvata pääsy tietoon ja sivistykseen omalla kielellään. Päävastuu kirjasto- toiminnasta on luonnollisesti aina kunnalla, jonka on reagoitava asukaspohjan laajempaan muutokseen hankkimalla kyseisellä kielellä tuotettua materiaalia myös kirjaston omiin kokoelmiin. Yleisten kirjastojen keskuskirjaston tehtävänä on myös edistää yleisten ja tieteellisten kirjastojen välis- tä sekä yleisten kirjastojen keskinäistä yhteistoimin- taa. Jos Kansalliskirjaston palvelut ulotetaan koske- maan myös yleisiä kirjastoja, korostuu sen rooli tär- keänä yhteistyökumppanina. Yleisten kirjastojen keskuskirjasto kehittää yhteisiä työmenetelmiä ja apuvälineitä, kuten ylläpitää keskitetysti luokitus- järjestelmän kehittämistä. Yleisten kirjastojen luoki- 19 http://www.lib.hel.fi 39 tusjärjestelmä YKL on saatavissa myös verkossa20. Kirjastot.fi -portaali on yleisten kirjastojen keskus- kirjaston erittäin laaja projekti, jonka se tuottaa kes- kitetysti. Tosin yleiset kirjastot osallistuvat hajaute- tusti omalla työpanoksellaan sen ylläpitoon esimer- kiksi vastaamalla tietopalvelukysymyksiin tai viemäl- lä omaa materiaaliaan Linkkikirjastoon. Kysy kirjastonhoitajalta -etätietopalvelua ollaan kehittämässä ja laajentamassa niin, että yleisten kir- jastojen lisäksi asiakkaiden esittämiin kysymyksiin saataisiin vastaajia myös muista kirjastoista. Etenkin erikoiskirjastoja toivotaan mukaan niiden erityistie- tojen ja -osaamisen vuoksi. Samalla asiakas saisi pa- rasta mahdollista palvelua, kun hänen käytettävis- sään olisivat koko kirjastoverkon parhaat asiantunti- jat eri aloilta. Kirjastot.fi on kaikille ilmainen verk- kopalvelu, joka saa opetusministeriöltä rahoitusta toimintaansa. Varastokirjasto Varastokirjasto21 on perustettu Kuopioon 1989. Sen tehtävänä on ottaa vastaan, säilyttää ja antaa lai- naksi tieteellisistä ja yleisistä kirjastoista sinne lähe- tettävää materiaalia. Kirjastoja vaivaa yleisesti tilan- ahtaus; vanhoja tai vähänlainattuja teoksia on mah- dotonta säilyttää jokaisen yksittäisen kirjaston tilois- sa. Kulttuurihistoriallisesti ja sivistyksellisesti on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että tätäkin materi- aalia on saatavilla asiakkaiden sitä tarvitessa. Ratkai- suksi ongelmaan kehitettiin Varastokirjasto, joka on ensimmäinen sekä tieteellisiä että yleisiä kirjastoja palveleva varastokirjasto koko maailmassa. Suomella on pitkät perinteet kirjastoverkon yhteistyössä. Varastokirjasto on osa yliopistokirjastoverkkoa, mutta se toimii ilman kehysorganisaatiota suoraan opetusministeriön alaisena. Varastokirjasto on siis täysin valtion rahoittama, ja eroaa siten tässä selvi- tyksessä esitellyistä muista kirjastoista. Suurin osa Varastokirjastoon lähetettävästä materiaalista tulee yliopisto- ja muista tieteellisistä kirjastoista, mutta myös yleisistä kirjastoista lähetetään materiaalia säi- lytettäväksi ja käytettäväksi. Lainojen vastaanottaji- na yleisten kirjastojen osuus on huomattava – joinain vuosina lähes 50% lainoista. Varastokirjasto on siis löytänyt paikkansa Suomen kahden erilaisen kirjas- toverkkopuolen (tieteelliset ja yleiset kirjastot) pal- velijana. Käytännössä tieteellisten ja yleisten kirjastojen yhteispalvelijana toimiva kirjasto hyödyttää kirjasto- verkon lisäksi asiakkaita, jotka saavat palvelut nope- asti ja yhden luukun periaatteella käyttöönsä. Varas- tokirjasto käyttää Voyager-tietokantaa tieteellisten kirjastojen tavoin, ja se mahdollistaa asiakkaan oma- toimisen kaukolainauksen. Varastokirjasto oli ensim- mäinen kirjasto Suomessa, joka otti käyttöön asia- kaslähtöisen kaukopalvelun vuonna 1999. Lainat ovat kirjastoille maksuttomia, mutta suoraan asiak- kaille kotiin lähetetystä materiaalista peritään mak- su. Kaukopalveluun kuuluu myös kopioiden välittä- minen erilaisista dokumenteista. Asiakas voi saada haluamansa dokumentin paperi- tai elektronisessa (PDF, Ariel) muodossa tarpeensa mukaan. Käytän- nössä tällä hetkellä jo lähes kaikki välitetyt artikke- lidokumentit ovat PDF -muodossa. Tulevaisuudessa Varastokirjaston rooli tulee kasva- maan myös materiaalin digitoinnissa. Kokeiltavana on jo palvelu, jossa asiakas voi tilata artikkelin suo- raan omaan sähköpostiinsa. Varastokirjastossa tehtä- vä digitointi tulee siis painottumaan kysytyn aineis- ton digitointiin. Varastokirjasto osallistuu kansalli- sen digitoidun aineiston tuottamiseen myös anta- malla vapaasti ja maksutta käyttöön Kontentti- tietokantansa22, joka sisältää digitoituja vanhojen suomalaisten aikakauslehtien sisällysluetteloita. Ky- seiset lehdet löytyvät kirjaston kokoelmista, ja niitä voi tilata kirjastojen kautta. Varastokirjastossa on perinteisiä kirjoja (koti- ja ulkomaisia), sarjajulkaisuja, aikakausjulkaisuja, väi- 20 http://ykl.kirjastot.fi/ 21 http://www.nrl.fi 22 http://www.nrl.fi:3000/digiphpt/kontentti.php 40 töskirjoja, levyjä ja nuotteja. Aineistoja, joita kirjas- toon ei kerätä, ovat mm. sanomalehdet, pienpainat- teet, AV-aineisto (LP-levyjä lukuun ottamatta) ja elektroninen materiaali. Elektroninen julkaiseminen aiheuttaa sekä hyöty- jä että ongelmia kirjastoille. Tekijänoikeuksien lisäksi vaikea kysymys on materiaalin säilyttäminen pitkiä aikoja niin, että se on edelleen saatavissa, avattavis- sa ja tulkittavissa. Suurin osa elektronisen materiaa- lin käyttösopimuksista pyritään tekemään niin, että sopimuskaudenkin jälkeen tilaajalla säilyy oikeus käyttää elektronisessa muodossa olevaa sopimuksen sisältämää materiaalia. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Varastokirjasto tekee yhteistyötä FinE- Libin kanssa, ja Varastokirjastoon kerätään kirjoitus- hetkellä (kesällä 2003) ACM:n (Association for Computing Machinery) kausi- ja kongressijulkaisu- ja paperimuodossa. FinELibissä julkaisut ovat siis saatavissa elektronisessa muodossa. Näin kyseistä ai- neistoa pääsevät käyttämään myös ne kirjastoverkon kirjastot, jotka eivät ole oikeutettuja käyttämään Fi- nELibin palveluja tai joilla ei ole mahdollisuutta käyttää elektronista materiaalia. Varastokirjaston tulevaisuutta on pohdittu mo- neen otteeseen ja sen merkitys kansallisena kauko- palvelukeskuksena tulee todennäköisesti kasvamaan entisestään. Tähän viittaa myös se, että Varastokir- jasto on ottanut Kirjastot.fi -portaalin kaukopalve- luosion ylläpidettäväkseen. Vapaakappalelain uudis- tusehdotuksen yhteydessä harkittiin Varastokirjas- ton muuttamista vapaakappalekirjastoksi. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan; Varastokirjastoa ei ole mainittu uudeksi vapaakappalekirjastoksi jouk- koviestinnän arkistointiprojektin muistiossa kesä- kuussa 2003, joka sisältää esityksen uudeksi vapaa- kappalelaiksi. Kansalliskirjasto Helsingin yliopiston kirjasto toimii myös Suomen kansalliskirjastona23. Helsingin yliopisto saa opetus- ministeriön myöntämää kohdennettua rahoitusta kansalliskirjastotoimintaansa sekä opetusministeriön jakamia harkinnanvaraisia projektiavustuksia. Jos Kansalliskirjaston toimialaa laajennetaan kattamaan myös yleisten kirjastojen tarpeita, on odotettavissa muutoksia myös rahoitusjärjestelyihin (ks. s. 48). Kansalliskirjaston tehtävänä on kansallisen julkai- su- ja kulttuuriperinnön ja tieteellisten kokoelmien kartuttaminen, kuvailu, säilyttäminen ja käyttöön asettaminen. Samalla se koordinoi ja kehittää kirjas- toverkon yhteisiä ja keskitetysti tuotettuja palvelu- ja, kuten kansallisten yhteistietokantojen ylläpitoa ja kansallisen elektronisen kirjaston (FinELibin) ai- neistohankintaa ja käyttöön saattamista. Kansallis- kirjasto toimii myös Linnea2-konsortion (yliopisto- kirjastojen ja muutamien erikoiskirjaston yhteistyö- verkoston) vastuuorganisaationa huolehtien muun muassa yhteisen kirjastojärjestelmän kehittämisestä ja tarvittavista standardeista. Helsingin yliopiston kirjasto toimii tärkeimpänä vapaakappalekirjastona. Uuden vapaakappalelakieh- dotuksen mukaan lakisääteisen arkistoinnin piiriin saatettaisiin jo nykyään arkistoitavien painotuottei- den, ääni- ja kuvatallenteiden ja elokuvien lisäksi myös muut tallenteet, kotimaiset avoimissa tietover- koissa olevat verkkojulkaisut sekä radio- ja televisio- ohjelmat. Uuden lain odotetaan astuvan voimaan vuonna 2005. Tietystä aineistosta vapaakappaleita on useampia, joita Kansalliskirjasto jakaa edelleen muille vapaakappalekirjastoille. Verkkoaineiston ke- rääminen tulisi Kansalliskirjaston vastuulle. Suomen elokuva-arkiston vastuulle taas tulisi elokuvien lisäk- si myös radio- ja televisio-ohjelmien arkistointi. 23 http://www.lib.helsinki.fi 41 Kansalliskirjasto kuuluu Voyager-tietokantaa käyttävään kirjastoryhmään. Vuonna 2000 tehtiin päätös koko Suomen tieteellisten kirjastojen yhtei- sen atk-lainausjärjestelmän hankkimisesta. Ryh- mään kuuluivat aluksi kaikki yliopistokirjastot, Eduskunnan kirjasto sekä Varastokirjasto - sittem- min järjestelmään on liittynyt myös ammattikorkea- koulujen kirjastoja sekä erikoiskirjastoja. Yhteisjär- jestelmä on historiallinen, sillä missään muualla maailmassa ei ole näin laajaa kirjastojen yhteisver- kostoa, joka kattaisi kaikki maan yliopistokirjastot. Yhteinen järjestelmä on tuonut mukanaan paljon luontevaa yhteistyötä kirjastojen välille, kasvaneen asiakastyytyväisyyden helppokäyttöisyyden johdos- ta sekä uudenlaisia palvelutyyppejä. Eräänä esi- merkkinä näistä palveluista on Voyager-järjestel- mään liitettävät uudenlaiset kaukopalvelumahdolli- suudet (Universal Borrowing, UB). Tämä tuo asiak- kaan oman toiminnan keskeisempään asemaan. Asiakas etsii itse lainan Voyager-yhteistietokannasta ja tekee siitä varauksen. Laina lähetetään noutopai- kaksi merkittyyn kirjastoon, jossa se palautetaan ja varausilmoitus lähetetään asiakkaalle. Palvelu ei ole vielä laajemmassa käytössä, mutta UB:stä on saatu hyviä kokemuksia esimerkiksi Oulun yliopiston kir- jaston ja Varastokirjaston kesken. Tällainen omatoiminen kaukolainojen tilaami- nen, varsinkin jos laina vielä tulee suoraan asiakkaan kotiin, kyseenalaistaa maksuperustelain soveltami- sen tieteellisten kirjastojen antamiin kaukolainoihin. Jos asiakas itse paikallistaa teoksen ja tekee kauko- palvelupyynnön, ei voida enää puhua toimeksian- nosta, joka olisi perusteena maksullisuudelle. Tärkein Kansalliskirjaston tuottama tietokanta on Fennica, Suomen kansallisbibliografia, jossa on tie- dot Suomessa painetusta tai muuten julkaistusta materiaalista (esim. elektroniset tallenteet). Lisäksi tietokannassa on tietoja ulkomailla ilmestyneistä julkaisuista, joiden tekijä on suomalainen tai jotka koskevat Suomea. Fennican CD-ROM -versio on maksullinen, mutta www-pohjainen tietokanta on maksuttomasti kaikkien saatavilla. Kansalliskirjaston muita tietokantoja ovat Lin- nea-yhteistietokannat. Linda on yliopistokirjastojen yhteisluettelo. Se sisältää Suomen kansallisbibliog- rafian sekä viitetiedot yliopistokirjastojen, Eduskun- nan kirjaston, Varastokirjaston ja Turun ammatti- korkeakoulun tietokantoihin kuuluvasta aineistosta. Mukana ovat myös tiedot muidenkin ammattikor- keakoulukirjastojen, maakuntakirjastojen ja erikois- kirjastojen aikakauslehdistä. Linda on yliopistoille maksuton, mutta muille maksullinen. Manda puo- lestaan on maakuntakirjastojen yhteistietokanta, Viola Suomen kansallisdiskografia ja nuottiaineiston kansallisbibliografia. ARTO on monipuolinen koti- maisten artikkeleiden viitetietokanta. Kansalliskirjas- to tuottaa lisäksi Elektraa, joka on elektronisessa muodossa olevien, tekijänoikeuksien alaisten doku- menttien tietokanta. Se sisältää lähinnä tieteellisiä artikkeleita kokotekstinä. Elektran aineisto on haet- tavissa ARTOn kautta, mutta edellyttää vielä erillis- tä maksullista sopimusta. Yleisillä kirjastoilla on oikeus käyttää edellä mai- nittuja tietokantoja hakukäyttöön. Vaikka ne ovat periaatteessa maksullisia tietokantoja, yleiset kirjas- tot ovat saaneet ne "ilmaiseksi" käyttöönsä Opetus- ministeriön tarjoaman lisenssin kautta parin viime vuoden ajan. Tätä kautta myös asiakkaat pääsevät käyttämään niitä ilmaiseksi. Siitä, pitäisikö verova- roin tuotettujen tietokantojen käytöstä enää laskut- taa ketään, on käyty keskustelua. Tietokantojen maksullisuus kuitenkin perustuu valtion maksuperustelakiin, jonka mukaan valtion tuottamista tavaroista, tilatuista palveluista ja hae- tuista päätöksistä tulee periä maksu. Jos suoritteen maksuttomuudelle on perusteltu syy, maksu voi- daan jättää perimättä. Suoritteen tulee olla maksul- linen etenkin silloin, kun myös muu kuin valtion vi- ranomainen tuottaa sitä tai siihen verrattavaa suori- tetta maksullisena tai kun suoritteen tuottaminen liittyy vastaanottajan taloudelliseen toimintaan. Tä- män perusteella tietokantojen täytyykin olla mak- sullisia. Valtion subventoidessa kyseisiä tietokanto- ja on niiden maksullisuus yleisille kirjastoille kui- tenkin vain näennäinen. Artolle löytyy kilpailija yk- sityiseltä puolelta, BTJ Kirjastopalvelun tuottama Aleksi. Tosin Arto on suuntautunut tieteellisempään aineistoon kuin Aleksi, mutta päällekkäisyyttäkin on. Opetusministeriön lisensseillä kuitataan maksu- perustelain vaatimukset, mutta kilpailutilanteen rei- luudesta voidaan olla kovin montaa mieltä. Kansalliskirjasto hankkii ja tarjoaa käyttöön kan- 42 sallisen elektronisen kirjaston, FinELibin aineiston. FinELibissä on nykyisellään lähinnä englanninkie- listä materiaalia; elektronisia lehtiä ja viitetietokan- toja. Kansalliskirjasto hoitaa aineiston toimittajien kanssa käytävät lisenssineuvottelut keskitetysti. Li- säksi se tarjoaa kirjastoille aineisto- ja asiantuntija- koulutusta, tiedottaa ja markkinoi ja koordinoi ke- hittämishankkeita. Tieteellisten kirjastojen lisäksi FinELibin konsortioon kuuluvat yleiset kirjastot, ammattikorkeakoulujen kirjastot sekä erilaiset eri- koiskirjastot. Myös FinELib on opetusministeriön rahoituksen avustamana käytössä yleisissä kirjastois- sa, mutta kirjastot kuitenkin rahoittavat aineisto- hankintoja omista budjeteistaan ja päättävät mihin aineistokonsortioihin liittyvät. 43 Palvelujen maksullisuuden sekavasta ja kirjavasta ti- lanteesta huolimatta ei ole liene mielekästä sanella kirjastoille tarkkoja sääntöjä ylhäältä päin, eikä tämä olisi ehkä mahdollistakaan kuntien autonomian ta- kia. Diktatuuri maksuista määräämisen suhteen saattaisi aiheuttaa paljon vastalauseita, tosin voisi yhteisille pelisäännöille löytyä kannattajiakin. Läh- demme kuitenkin siitä, että kirjastoille on jätettävä mahdollisuus päättää maksujen suuruudesta itse, oman organisaation ja asiakaskunnan perusteella, mutta kuitenkin edes periaatteellisella tasolla yh- denmukaiset säännöt ovat tarpeen. Tarjoamme tässä yhteydessä suosituksia eri pal- velumuotojen maksuttomuudesta/maksullisuudes- ta. Maksuttomat palvelut eli peruspalvelut • lainaus ja palautus, lainojen uusiminen • etälainaus (e-kirjat ja muut sähköiset dokumentit tekijänoikeuksien salliessa) • perustietopalvelu (ja kaikki aineistoon kohdistuva esityö, mikä mahdollistaa tietopalvelun) • aineiston käyttö kirjastossa (lehtisalit yms.) Suositukset palvelujen maksullisuudesta • kaukolainaus maakuntakirjastoista ja Yleisten kirjastojen keskuskirjastosta • kirjaston oman aineistotietokannan etäkäyttö • kirjaston hankkimien tietokantojen käyttö kirjaston koneilla ja kotona, jos on kotikäyttölisenssejä • työvälineiden käyttö kirjastossa (tietokoneet, välineet musiikin kuunteluun, mikrofilminlukulaiteet yms.) • Internet-yhteyden tarjoaminen • tiedonhakukoulutuksen perusteet (tätä varten pitäisi olla tehtävään soveltuvat tilat ja laiteresurssit) • erikoiskoulutukset (sponsoroinnin turvin mm. pankkipalveluiden ja kännykänkäytön kouluttaminen) • erilaiset kirjaston järjestämät tilaisuudet pääsääntöisesti maksuttomia (satutunnit, kirjailijavierailut, luennot, näyttelyt) • kotipalvelu (aineiston kuljetus henkilöille, jotka eivät kykene itse tulemaan kirjastoon. Kotipalvelua voisi pyrkiä kehittämään hyödyntäen muita toimialoja, jotka toimivat vanhusten- ja sairaanhuollon alalla. Palvelun kysyntä on todennäköisesti kasvamassa väestön vanhentuessa; tuleva vanhusväestö on edellisiä koulutetumpi ja oletettavasti kirjastopalvelujen suhteen aktiivisempi Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla 44 Omakustannushintaiset maksulliset palvelut • muu kaukolainaus kuin edellisessä kohdassa mainittu • varausilmoitukset, hyllyssä olevan materiaalin varaaminen • kalliiden erikoistietokantojen tarjoaminen asiakkaiden käyttöön Kaukolainoja kirjasto voisi tarjota myös alle oma- kustannushinnan, erityisesti kimppojen kesken. Täl- löin kaukolainan voisi terminä korvata vaikkapa seu- tulainalla. Alueellisten kirjastoryhmittymien kan- nattaa miettiä mahdollisimman edullisia, keskitet- tyjä tapoja aineiston kuljetukseen. Tässä törmätään myös siihen, että kimppojen kokoja ei pitäisi liialli- sesti kasvattaa. Liian suuri maantieteellinen etäisyys alkaa haitata todellisia yhteistyöhankkeita; kimppo- jen yhteistyön olisi tietenkin toivottavaa päästä yh- teistä aineistotietokantaa syvemmälle. Etenkin Poh- jois-Suomessa tilanne on tietenkin vaikeampi väli- matkojen suhteen, kun jo yksittäisten kuntien sisäl- lä maantieteelliset etäisyydet ovat suuria. Kaukolainaus on merkittävä tekijä alueellisen epätasa-arvon poistamisessa. Kirjastokimppojen jär- jestämä sujuva ja kohtuuhintainen keskinäinen lai- naaminen tarjoaa asiakkaiden käyttöön huomatta- vasti monipuolisemman aineistovalikoiman kuin mitä pieni kunnankirjasto pystyisi yksinään tarjoa- maan. Kirjastojen yhteistoiminnan kautta haja-asu- tusalueiden kirjastopalvelut pystyvät jo paremmin vastaamaan suurempien asutuskeskusten kirjastojen tarjontaa. Kuitenkaan asiakkaan kannalta tilanne ei ole kovinkaan tasa-arvoinen, jos kaukolainojen hin- noittelu ei ole yhtenäistä. Olisi reilua, jos kimppa- lainat maksaisivat saman verran eri puolilla Suomea. Harvaan asutuilla alueilla tämä varmasti merkitsisi lainojen tarjoamista reilusti alle omakustannushin- nan. Tämän asian huomioinen valtionosuusjärjestel- mässä lienee harkitsemisen arvoinen asia. Voittoa tuottavat maksulliset palvelut • aineiston kuljetus asiakkaalle (Maksullisuuden perusteena olisi selkeä lisäarvo, joka syntyy asiakkaan ajan ja vaivan säästöstä.) Tämä palvelu tulee tietenkin erottaa kotipalvelusta, jonka tulisi pysyä maksuttomana. • Yksilölliset, kohdennetut palvelut: esim. eräpäivämuistutus, uusintapalvelu ja uutuusseuranta. • erikoistiedonhaut: kirjaston työntekijöiden tekemät erityisen laajat ja kalliit tiedonhaut (esim. yrityksiä ei pidä rajattomasti palvella ilmaiseksi) • kirjastojen tilojen vuokraaminen (sekä fyysisesti että verkossa) - tärkeää pitää yllä kuitenkin "tasoa" - edes jonkinlainen yhteys kirjastoon tai sen välittämiin arvoihin. • erilaiset tuotteet (disketeistä julkaisuihin) ja kaupallisesti tuotteistetut myyntiartikkelit (tiedonlähde-kokoelmat, teemapolut yms.) • osa tiedonhaku, -hankinta ja -hallintakoulutuksesta (eri ammattiryhmille tms.) 45 Rahoitus Nykyinen rahoitusmalli yleisille kirjastoille on pe- rusperiaatteiltaan seuraavanlainen: kunnat vastaavat kirjastojensa toiminnasta ja rahoituksesta, ja saavat sitä varten valtionosuutta. Tämä raha on kuitenkin kunnan vapaasti käytettävissä, muuhunkin kuin kir- jastotoimintaan. Niin sanottu korvamerkitty val- tionosuus poistui 1990-luvun alkupuolella. Samaan aikaan osui lama. Sen jälkeen kirjastojen määrärahoissa on ollut nähtävissä selkeä lasku, mikä jatkuu edelleen. Palau- tumista aikaisemmalle tasolle ei tapahtunut edes 1990-luvun lopun noususuhdanteen aikana. Palvelutaso on keskimäärin laskenut ja kokoelmat kärsineet samalla kun asiakasmäärät kasvavat. Toiset kunnat panostavat kirjastotoimintaansa suhteellisen hyvin, toiset taas huonommin. Tämän seuraukset näkyvät suoraan mm. lääninhallitusten tuottamissa kirjastotilastoissa. Lainausten määrä ja kirjaston- käyttö on suurempaa niissä kunnissa, joissa kirjas- tolla on mahdollisuus toteuttaa tehtäväänsä ilman jatkuvaa vyön kiristämistä. Kirjastopoliittisessa oh- jelmassa 2001 - 2004 esitettiin, että kuntien tulisi panostaa kirjastolaitokseensa vähintään 1,5 % kun- nan kokonaiskuluista, mutta käytännössä rahaa käy- tetään vain 0,8%. Tämä määrä ei riitä turvaamaan kunnollisia palveluja kaikille asukkaille. Nykyiset palvelujen organisointi- ja rahoitustavat Opetusministeriö rahoittaa myös kirjastoautojen hankintaa sekä kirjastojen rakennus- ja korjaushank- keita valtionosuuksilla. Yleisten kirjastojen keskus- kirjasto ja Kansalliskirjasto saavat opetusministeriöl- tä rahoitusta, jolla ne tuottavat keskitetysti palveluja (kansalliset tietokannat, Kirjastot.fi jne.). Myös maakuntakirjastot saavat harkinnanvaraista valtion- avustusta oman toiminta-alueensa kehittämishank- keisiin ja kirjastojen henkilöstön perehdyttämiseen. Nykytilanteessa hankkeet, projektit, sisältötuo- tanto ja kokeilut rahoitetaan pääosin veikkausvoitto- varoista. Nämä avustukset ovat harkinnanvaraisia. Ne myönnetään vuosittain, mutta sama projekti voi saada rahoitusta useampanakin vuotena. Lyhytnä- köiset projektit johtavat lyhytjänteiseen toimintaan. Voidaan olettaa, että suuri osa rahoista jää hyödyn- tämättä parhaalla mahdollisella tavalla. Vuodessa suurempi projekti saadaan vasta polkaistua käyntiin. Rahoituksen loppuessa sen päivitys, seuranta, jatko- kehittäminen ja arvioiminen jäävät kesken. Jos harkinnanvaraiset valtionavustukset vain siir- rettäisiin veikkausvoittorahoista budjettivaroihin, ei tämäkään välttämättä vielä paranna tilannetta. To- dellista parannusta tulisi todennäköisesti vasta tilan- teessa, jossa sellaiset perustoimintaan, kuten esim. maakuntakirjaston ja yleisten kirjastojen keskuskir- Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla 46 jaston palveluihin osoitetut avustukset olisivat huo- mioituina jo laskennallista valtionosuutta määritel- täessä. Voidaan todeta, että korvamerkitystä valtion- osuudesta luopuminen ei ole tehnyt hyvää Suomen yleisille kirjastoille. Nykytilanteessa yksikköhinnan laskentaan vaikuttaa kaikkien kuntien yhteensä kir- jastoihin tekemät satsaukset. Näin ollen kirjastoihin huonosti panostaneet kunnat vaikuttavat seuraavan vuoden yksikköhintaan negatiivisesti. Tämä aiheut- tanee katkeruutta niissä kunnissa ja kirjastoissa, jot- ka ovat oikeasti halunneet kirjastotoimintaansa ke- hittää. Valtion resurssiohjauksessa olisi siten paran- tamisen varaa. Valtion nykyiset ohjausmahdollisuu- det rajoittuvat yksittäisten projektien rahoittami- seen. Ja kuten edellä todettiin, projekteilla on vaikea saada aikaan pitkäjänteistä ja tulevaisuuden kannalta hyvin suunniteltua ja järkevää toimintaa. Nykyinen valtionosuusjärjestelmä ei tue koko- naistaloudellisia, keskitetysti tuotettuja palveluja, jotka perustuisivat pysyvään toimintamalliin ja ra- hoitukseen. Keskitetysti tuotetut palvelut rahoite- taan nykyisellään nimenomaan projekteina veikka- usvoittovaroista. Rahoituksen projektiluonteisuu- desta pois pääsemiseksi on tehty suunnitelmia, joista lisää seuraavassa luvussa. Valtionosuusjärjestelmän tulisi myös kyetä tukemaan kirjastojen yhteishank- keita ja kuntayhtymän ylläpitämän kirjastolaitoksen tulisi saada valtionosuutta. Hallinto Kirjastotietoutta ylimmän hallinnon tasolla pitäisi kehittää. Opetusministeriön viestintäkulttuuriyksi- kön kirjastotiimi on elintärkeä, mutta liian suppea kehittämään koko maan kirjastojen tietoyhteiskun- takehitystä. Pohjoismaista vain Suomessa kirjasto- alalla ei ole panostettu kattavaan edustukseen kan- sallisen tason hallinnossa - käytännössä toimeenpa- nevaan asiantuntijavirastoon, joka toimii ministeri- ön alaisena. Kansalliskirjastosta on ajateltu mahdol- lista "kirjastoverkon kehittämisvirastoa". Opetusministeriön alaiseksi tulisi kuitenkin pe- rustaa oma kirjastoyksikkö, joka hoitaisi kansallisel- la tasolla sektorirajat ylittäviä kirjastopoliittisia ky- symyksiä (mukana mahdollisesti myös muut muis- tiorganisaatiot yhteistyön helpottamiseksi). Tällaisi- en vastuun kantavien ja toimeenpanevien asiantun- tijaryhmien muodostamista ehdotettiinkin tuoreim- massa kirjastostrategiassa. Lääninhallitukset, jotka ovat kirjastojen hallinto- viranomaisia valtion aluehallinnossa, ovat saaneet li- sätehtävikseen kirjastojen palvelujen arvioinnin, ja resursointi on niilläkin todella tiukkaa. Paikallisella tasolla kuntien hallinnossa kirjastojen mahdollisuu- det ovat kirjavat; lähinnä siis johtuen kuntien mie- lenkiinnosta kirjastopalveluja kohtaan. Toisissa kun- nissa kirjasto on hyvin edustettuna johto- ja lauta- kunnissa, mutta toisissa hallinnollinen osallistumi- nen - ja samalla tiedottaminen kirjaston asioista on vähäistä. Lisäksi ongelmana on kirjastokimppojen kunnalliset rajat ylittävä aluetason hallinto (tai ehkä pikemminkin hallinnon puuttuminen), sillä kirjas- tojen lisäksi näin suurta yhteistyötä kunnallisella ta- solla ei vielä juurikaan tehdä. Kokemusta tällaisesta ollaan vasta keräämässä. Uudessa hallitusohjelmassa 2003-2007 kirjastot mainitaan suoraan muutamassa kohdassa: "Moni- puolisten ja laadukkaiden tieto- ja kirjastopalvelui- den saatavuus turvataan koko maassa hyödyntäen Kirjastostrategia 2010 ehdotuksia. Kirjastojen pe- ruspalvelut säilytetään maksuttomina. Kirjastojen roolia tietoyhteiskunnan perustaitojen levittäjänä vahvistetaan. Edistetään laajakaistayhteyksiä kou- luille ja kirjastoille." Tietoyhteiskuntakohdassa to- detaan edelleen: "Ohjelmalla kannustetaan digitaa- listen palvelujen ja sisältöjen tuotantoa sekä rohkais- taan yrityksiä sähköiseen kaupankäyntiin ja verkot- tumiseen. Tiedon ja kulttuurin saatavuutta paranne- taan ja kirjastojärjestelmää kehitetään vastaamaan tietoyhteiskunnan tarpeita. Tekijänoikeuslainsää- däntöä kehitetään vastaamaan tietoyhteiskunnan vaatimuksia". Kirjastojen kannalta tilanne siis vai- kuttaa lupaavalta. Sitä, mitä peruspalveluilla tarkoi- tetaan, ei määritellä hallitusohjelmassa sen parem- min kuin missään muuallakaan. Selvää kuitenkin on, että käsitettä ei saa jättää roikkumaan ilmaan, jolloin kirjaston peruspalveluil- la voitaisiin tarkoittaa milloin mitäkin. Käsitteen epämääräisyys voidaan kuitenkin nähdä tässä vai- heessa positiivisena asiana. Koska käsitteen sisältöä 47 ei ole pyritty määräämään minkään ulkopuolisen tahon toimesta, jättää tämä kirjastoalalle mahdolli- suuden peruspalvelujen määrittelyyn. Tässä selvi- tyksessä olemmekin lähteneet etsimään yhtenäistä linjaa peruspalvelujen määrittelemiseksi. Koulutus Kirjastoammatillista koulutusta saa maassamme niin yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa kuin 2. asteellakin. Kirjastolain mukaan kirjaston henkilö- kunnasta vähintään kahdella kolmasosalla täytyy olla ainakin 20 opintoviikon laajuiset kirjastoalan opinnot. Lisäksi koko kunnan kirjastolaitoksesta vas- taavalta henkilöltä vaaditaan ylempi korkeakoulu- tutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritet- tu vähintään 35 opintoviikon kirjasto- ja informaa- tioalan opinnot. Koulutetusta työvoimasta tulee olemaan melkoi- nen pula jo lähitulevaisuudessa. Tämä johtuu tällä hetkellä työssä olevien korkeasta keski-iästä, mutta myös siitä, että kirjastoalan korkeakoulutetut usein suuntautuvat yksityiselle sektorille erilaisiin infor- maatioalan tuntemusta vaativiin tehtäviin. Yleisten kirjastojen pitäisi pystyä kohottamaan imagoaan työnantajana; erittäin tärkeää olisi saada palkkataso edes jossain määrin houkuttelevaksi ja kilpailukykyi- seksi. Voidaan myös kysyä, onko alan yliopistokoulutus lähtenyt houkuttelemaan opiskelijoita vetävämmil- lä uusilla informaatioammateilla, unohtaen kirjas- toihin liittyvät opinnot pieneksi marginaaliryhmäk- si. Tietenkin informaatioalan opintojen monipuoli- suus on hyvä asia, mutta samalla täytyy muistaa, että opinnot suorittanut on myös pätevä esimerkik- si kirjastonjohtajaksi. Tehtävä vaatii vankkaa ammat- titaitoa; paljon asioita opitaan luonnollisesti vasta töitä tehdessä, mutta kuitenkin koulutuksen pitäisi tarjota riittävä kirjastoalan tuntemus alan korkeata- soisen ammattitaidon säilyttämiseksi. Kaikki eivät opiskellessaan vielä tiedä, mihin ha- luavat töihin ja ne harvat kirjastoihin liittyvät kurs- sit saattavat jäädä valitsematta. Saattaapa tulevaisuu- den työtilannekin olla sellainen, että kirjastoihin päätyy sellaisiakin henkilöitä, jotka ovat alun perin halunneet muihin tehtäviin ja suunnanneet opin- tonsa sen mukaisesti. Koska kaikki informaatiotutki- muksen opiskelijat kuitenkin saavat kirjastoalan pä- tevyyden, pitäisi pakollisilla perusopinnoilla taata näiden henkilöiden riittävä ammattitaito myös yleisten kirjastojen kannalta. Tietenkään ei ole tar- koituksenmukaista opettaa esimerkiksi kirjastojärjes- telmien käyttöä. Tällainen osaaminen saattaisi olla jo vanhentunutta opiskelijoiden valmistuttua. Opinnot voisivat kuitenkin valmistaa opiskelijoita paremmin ainakin kirjaston johtajuuteen liittyviin asioihin. Pahitteeksi ei olisi esimerkiksi kirjastopo- liittisten suuntausten ja kirjastoverkon kehittämisen seuraaminen jo opiskeluaikana. 48 Eri kirjastoryhmien tarpeet kohdistuvat tiettyihin Kansalliskirjaston tuottamiin palveluihin, joita ovat kansallisten Linnea-yhteistietokantojen käyttö (ha- kukäyttö ja kopioluettelointi), kirjastoverkon infra- struktuurin tekninen tuki ja koordinointipalvelut, Kansallisen elektronisen kirjaston (FinElib) aineisto- hankintapalvelut, kirjastoverkon yhteisten palvelu- jen kehittäminen ja palveluihin liittyvän koulutuk- sen koordinointi ja tiedotus sekä tilastoyhteistyön koordinointi. Nykyisen voimassa olevan yliopistoasetuksen nro 115/1998 perusteella Kansalliskirjaston tehtävänä on toimia tieteellisten kirjastojen valtakunnallisena palvelu- ja kehittämisyksikkönä. Tämän takia yli- opistojen yhteiseltä toimintamenomomentilta on osoitettu Helsingin yliopistolle korvamerkittyä ra- haa, joka menee Kansalliskirjaston valtakunnallisiin tehtäviin. Nykyinen laki ei kuitenkaan velvoita Kan- salliskirjastoa tarjoamaan tuottamiaan palveluja kir- jastoverkon muille osapuolille. Näin ollen yleisten kirjastojen (kuten myös ammattikorkeakoulukirjas- tojen ja erikoiskirjastojen) ongelmana on ollut rahoi- tuksen järjestäminen Kansalliskirjaston tuottamiin palveluihin. Opetusministeriö on subventoinut Keskitetty malli - Kansalliskirjaston toimialan laajennus? yleisille kirjastoille kansallisten Linnea-tietokantojen lisenssit ja Kansalliseen elektronisen kirjastoon (Fi- nElibiin) liittyviä palveluja. Nämä voidaan kuiten- kin katsoa pysyviksi palveluiksi ja niiden rahoitta- minen projektirahoituksella ei ole tarkoituksenmu- kaista. Opetusministeriön asettama Kansalliskirjaston toimialaa uudelleen arvioinut työryhmä ehdottaakin tammikuussa 2003 julkaistussa muistiossaan, että Helsingin yliopiston kirjaston toimiala ja tehtävät laajennettaisiin koskemaan Suomen koko kirjasto- verkkoa. Helsingin yliopiston kirjaston nimi myös muutettaisiin virallisesti Kansalliskirjastoksi, mikä kuvastaisi paremmin kirjaston uutta kansakunnan tason roolia ja tekisi selkeämmän eron Helsingin yli- opiston opiskelijakirjastoihin. Mukana jo olevien yliopiston kirjastojen lisäksi Kansalliskirjaston yh- teistyökumppaneiksi tulisivat siten myös ammatti- korkeakoulukirjastot, erikoiskirjastot ja yleiset kirjas- tot. Uusien yhteistyökumppaneiden näkemysten esil- le pääsemistä edesauttaisivat näiden muodostamat omat konsortiot. Ammattikorkeakouluilla ja erikois- kirjastoilla onkin jo yhteistyökonsortionsa. Yleisten Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla 49 kirjastojen osalta on perustettu konsortio nimeltä Yleisten kirjastojen neuvosto (ks. s. 49). Kirjasto- verkon osapuolten välisissä neuvotteluissa olisi tar- koitus sopia keskeisistä, yhteisistä hankkeista ja ta- voitteista sekä tarvittavista voimavaroista, seurannas- ta ja arvioinnista. Sopimukset ja tavoitteet tehtäisiin kolmivuotiskaudelle. Tällä uudelleen järjestelyllä olisi tarkoitus edistää kirjastoverkon toimintaa kokonaisuutena, kirjasto- verkon asiantuntemus saataisiin paremmin käyttöön ja kansalaiset pääsevät tasapuolisemmin käyttämään tiedonlähteitä. Keskitetysti tuotetut palvelut ovat luonnollisesti kustannustehokkaita. Samoja asioita ei kannata tehdä moneen kertaan; osaoptimoinnis- ta on järkevää siirtyä yhteisen edun tavoitteluun. Vähentämällä päällekkäistyötä ja siirtymällä lyhyis- tä projekteista pidemmän tähtäimen suunnitteluun säästetään aikaa, rahaa ja työpanoksia joka taholla. Yksittäiset kirjastot voisivat keskittyä päätehtävään- sä eli peruspalvelujen tarjoamiseen omalle asiakas- kunnalleen. Yleisten kirjaston osalta rahoitusta eh- dotetaan järjestettäväksi siten, että kuntien saamas- ta valtionosuudesta voidaan irrottaa rahaa keskitet- tyjen palvelujen tuottamiseen, jolloin rahaa osoitettaisiin esimerkiksi Kansalliskirjastolle. Kansalliskirjastolla on paljon kokemusta yhteis- työstä yliopiston kirjastojen kanssa. Yleisten kirjas- tojen kanssa suhde on vasta alkumetreillä; erottavi- na tekijöinä ovat lisäksi erilainen rahoituspohja ja erilaiset kirjastojärjestelmät. Kansalliskirjaston muuttuminen koko valtakunnan kirjastojen yhtei- seksi "äidiksi" on hieno visio, ja varmastikin tavoit- telemisen arvoinen. Kuitenkin täytyy tarkkaan har- kita, mistä Kansalliskirjaston palveluista yleiset kir- jastot parhaiten hyötyisivät. Jos kuntien valtion- osuudesta irrotetaan rahaa yhteisten palvelujen tuottamiseen, on palvelujen myös oltava sellaisia, joista yleiset kirjastot tuntevat aidosti hyötyvänsä. Esimerkiksi Kansalliseen elektroniseen kirjastoon olisi tärkeää saada kotimaista, yleisiä kirjastoja kiin- nostavaa materiaalia. Tällä hetkellä FinELib tarjoaa lähinnä yliopisto- yhteisöille suunnattua materiaalia: englanninkielisiä elektronisia lehtiä ja viitetietokantoja. Kotimaisen aineiston hankinnan suhteen hidastavana tekijänä voidaan nähdä se, että alalla on suhteellisen vähän sisällön tarjoajia. Tästä seuraa kilpailun puute, eikä uusiin yhteistyömuotoihin ole ollut ehkä niinkään kiire ryhtyä. Yhteistyön edut olisivat oletettavasti molemmin puoleisia. Tämän suuntainen ajattelu on toivottavasti jo yleistymässä ja monipuolista koti- maista aineistoa odotettavissa Kansalliseen elektroni- seen kirjastoon. Yleisten kirjastojen hankintaehdo- tuksissa ovat olleet muun muassa Aleksi, Fono, Tenttu, WSOY Yritysonline, Tilastokeskuksen tieto- kannat ja Helsingin Sanomien maksullinen arkisto. Jos kotimaisen aineiston hankinta ei kuitenkaan ala sujumaan toiveiden mukaisesti, on ehkä viisainta pitää FinELib tieteelliselle yhteisölle suunnattuna palveluna ja profiloitua kehitystyössä sen mukaises- ti. Ehkäpä Kansalliskirjasto voisikin parhaiten pal- vella yleisiä kirjastoja digitoimalla kansallista aineis- toa ja tarjoamalla se yleisten kirjastojen käyttöön. Yleisten kirjastojen järjestäytyminen Yleisten kirjastojen välinen yhteistyö on tähän asti toiminut vaihtelevasti ja yleensä vapaaehtoisperiaat- teella. Monet ovat toivoneet tiiviimpää toimintaa ja tiukempaa yhteisellä äänellä puhumista, mutta kir- jastojen suuren lukumäärän vuoksi kentän hajanai- suutta on ollut vaikeaa saada yhden instituution taakse. Luonnollisesti moninaisuus on myös rikka- us. Kirjastoverkon ja sen vaatimusten muuttuessa on syntynyt selkeä tarve yleisten kirjastojen jonkinlai- seen järjestäytymiseen. Etenkin, jos Kansalliskirjas- ton toimiala laajenee käsittämään myös yleiset kir- jastot vuoden 2005 loppuun mennessä, on tärkeää saada kirjastoverkkoon jonkinlainen yhteistyöelin, joka pystyy tasavertaiseen kommunikaatioon sen kanssa välittäen pienten kirjastojen viestejä ylöspäin sekä organisoiden Kansalliskirjaston toimintaa kent- tätasolle. Yleiset kirjastot ovat monesti kokeneet jää- vänsä liian vähälle huomiolle tärkeissä keskusteluis- sa; järjestäytyminen toisi mukanaan suuremman painoarvon sekä yksittäisten palvelujen ja niiden si- sältöjen ostamisessa että alaa muokkaavissa suurissa kysymyksissä. Yleisten kirjastojen järjestäytyminen saatiin konkretisoitua syksyllä 2003, jolloin perustettiin 50 Yleisten kirjastojen neuvosto. Neuvosto koostuu al- kuvaiheessa maakuntakirjastojen ja Yleisten kirjasto- jen keskuskirjaston edustajista. Neuvosto sai heti kritiikkiä siitä, että rivikirjastojen edustus jäi puut- tumaan. Edustusta ollaan kuitenkin laajentamassa heti seuraavassa aallossa siten, että koko yleisten kir- jastojen kentän ääni saada kuulumaan. Yleisten kirjastojen neuvoston tehtävänä tulee olemaan maakuntakirjastojen ja keskuskirjaston vä- lisen toiminnan koordinointi sekä kaikkien yleisten kirjastojen yhteistyön ja vuorovaikutuksen edistämi- nen. Neuvostolle tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat koko kirjastoverkon lisäksi alan keskeiset sidos- ryhmät. Se ajaa jäseniensä asioita kansallisessa kirjas- toverkossa, tekee aloitteita kansallisen kirjastoverkon toiminnan kehittämiseksi, seuraa alan kehitystä teh- den tarvittaessa omia esityksiään keskeisistä aiheista ja korostaa yhteistyön tärkeyttä ja taloudellisuutta kirjastojen toiminnassa. Ammattikorkeakoulujen konsortiosta neuvosto eroaa siten, että se ei voi sol- mia kirjastoja sitovia sopimuksia. Tiedonhaun portti Parasta aikaa on kehitteillä yhteisesti ja keskitetysti ylläpidettävä verkkopalvelu, jonka on tarkoitus toi- mia väylänä eri kirjastojen aineistotietokantoihin, erilaisiin tiedonhakupalveluihin ja julkisen sektorin sähköisiin palveluihin. Suunnitellusta kansalaisen tietohuollon kokonaisuudesta käytetään nimitystä Tiedonhaun portti. Myös Kansalliskirjasto on kehit- tämässä omaa kansallista hakuportaaliaan, Nelli- portaalia. Se sisältää monihaun yliopistokirjastojen ja jatkossa todennäköisesti muidenkin kirjastojen kokoelmatietokantoihin, FinELib-aineistoon ja Lin- nea-yhteistietokantoihin. Nelli on ainakin alkuvaiheessa tarkoitettu palve- lemaan yliopistoyhteisöjä; Tiedonhaun portti taas on yleisempi, kaiken kansan tietohuoltoon tarkoi- tettu portaali. Nelli-hanke on jo edennyt pitkälle, ja portaali on tarkoitus saada käyttöön 2004 vuoden alussa. Näin ollen Tiedonhaun portin suunnitteli- joiden on mahdollista seurata Nellin käyttöönottoa ja saada tätä kautta arvokasta käytännön kokemusta. Yhteistyö näiden hankkeiden kesken olisi muuten- kin järkevää. Keskitetyistä palveluista puhuttaessa tulee myös mieleen, että olisiko riittänyt yksi yhtei- sesti tehty portaali. Toisaalta ehkä yhdellä kokonai- suudella olisi ollut kuitenkin liian vaikeaa ja moni- mutkaista tyydyttää kaikkien kirjastoverkon osapuo- lien tarpeet. Aineistotietokannat eli kokoelmatietokannat ovat kirjaston keskeisimpiä ja käytetyimpiä sähköisiä ai- neistoja. Viitetietojen selausmahdollisuuden avulla voidaan paikallistaa paperimuotoinen tai muussa formaatissa oleva aineisto. Pelkät sähköiset kirjasto- aineiston viitetietokannat ovat enenevässä määrin muuttumassa monipuolisiksi virtuaalikirjastoiksi, jossa asiakas voi uusia lainansa, tehdä varauksia, saa uutuusilmoituksia oman kiinnostusprofiilinsa mu- kaan ym. Nykytilanteessa on ongelmallista hakujen kohdistaminen useampiin kokoelmiin yhdellä haku- kerralla. Yhteishakumahdolli- suuksia on toki yli- opistokirjastojen aineistosta (Linda) ja maakunta- kirjastojen kesken (Manda). Lindasta näkee aineis- ton saatavuustiedot, Mandasta ei. Myös esimerkik- si varauksen tekoa varten käyttäjä joutuu kirjautumaan erikseen kyseessä olevan kirjaston jär- jestelmään. Positiivisen poikkeuksen tietenkin muo- dostavat kirjastokimppojen yhteiset atk-järjestelmät. Tarvetta kirjastojen sektorirajat ylittävälle haku- palvelulle kuitenkin on. Ongelmana ovat olleet kir- jastokentän erilaiset aineistotietokannat. Yleisten kirjastojen atk-järjestelmät ovat hyvinkin kirjavia ja eritasoisia. Ilmeisesti keskitetty rahoitus ja yhteiset päätöselimet ovat puuttuneet silloin, kun kirjastoi- hin on alettu hankkia atk-järjestelmiä. Nyt yhtei- seen järjestelmään siirtyminen olisi jo ehkä liian kal- lista ja ei-toivottua. Vai olisiko sittenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan? Toisaalta yhden jär- jestelmän ongelmana on kilpailun puute. Monihaun tarvetta paikkaamaan on kehitetty Kirjastot.fi:n monihaut. Monihauilla voidaan ni- mensä mukaisesti etsiä samanaikaisesti useista eri kirjastojen aineistotietokannoista sekä muutamista muistakin hakupalveluista. Niillä ei voi suorittaa monimutkaisia tiedonhakuja, vaan ne on tarkoitet- tu aineiston sijaintitietojen etsintään. Yksinkertai- suudessaan ne eivät korvaa esimerkiksi Mandaa, mutta sijaintitietojen tarkastamiseen ne ovat todel- la toimivia ja kaivattuja välineitä. Monihaku- sivus- 51 tolta24 löytyy tällä hetkellä seuraavanlaisia moniha- kuvaihtoehtoja: Maakuntakirjastojen ja Varastokir- jaston kokoelmatietokannat, Jyväskylän kaupungin- kirjaston ja Jyväskylän maalaiskunnan kirjaston ko- koelmatietokannat, Kainuun yleisten kirjastojen ko- koelmatietokannat, Pääkaupunkiseudun yleisten ja muiden kirjastojen kokoelmatietokantoja sekä mui- ta hakupalveluita ja SökSam (ruotsinkielisten kunti- en ja korkeakoulujen kirjastojen kokoelmatietokan- nat sekä ruotsinkielisten www-sivujen haku). Poh- janmaan yleisten kirjastojen aluehaku ei ole toistai- seksi käytössä. Tiedonhaun portin olisi tarkoitus olla huomatta- vasti kehittyneempi ja monipuolisempi kuin Kirjastot.fi-monihaun. Skaalautuvuussyistä haku tu- lisi kuitenkin Tiedonhaun portissakin rajoittaa muutamaan kymmeneen kohteeseen kerralla. Täl- lä hetkellä eri kirjastojärjestelmien yhteensopivuut- ta yritetään varmistaa suosittelemalla tietyn standar- din, Z39.50, mukaisia järjestelmiä. Tähän perustu- en Tiedonhaun portissa on tarkoitus pystyä käyttä- mään monihakusovellusta, Kansalliskirjaston hank- kimaa MetaLib-nimistä sovellusta, joka tulee ole- maan myös edellä mainitussa Nelli-portaalissa. Eril- listen palvelujen integrointi porttipalveluun toteu- tetaan standardien rajapintojen avulla. Tavoitteena on luonnollisesti käytön helppous ja se, että käyttä- jä todella kokee käyttävänsä vain yhtä palvelua usei- den erillisten kokonaisuuksien sijasta. Vaihtoehdoksi kaupalliselle, valmiille monihakusovellukselle on harkittu myös Kirjastot.fi-monihaun kehittämistä pidemmälle. Tiedonhaun portti -hanke on toistaiseksi Yleisten kirjastojen keskuskirjaston vastuulla. Kansalliskirjas- ton toimialan laajennuksen toteutuessa on ehdotet- tu, että Tiedonhaun portin ylläpito kuitenkin siir- tyisi Kansalliskirjaston tehtäviin. Monihakupalve- lussa on tarkoitus hyödyntää nykyisiä ja tulevia Kansalliskirjaston tuottamia palvelukokonaisuuksia kuten myös Helsingin kaupunginkirjaston ylläpitä- mää Kirjastot.fi-palvelukokonaisuutta. Tiedonhaun porttia ei siis ole tarkoitus tehdä Kirjastot.fi-palve- lun päälle. Uudessa hakupalvelussa pyritään keskit- tymään käyttäjän kannalta tärkeisiin asioihin, ja Kirjastot.fi voi profiloitua enemmän kirjastoammat- tilaisten tarvitsemiin palveluihin. On ehdotettu, että Kirjastot.fi ja sitä kehittävä Yleisten kirjastojen verkkopalvelut -yksikkö siirrettäisiin Yleisten kirjas- tojen keskuskirjastosta Kansalliskirjastoon. Näin saa- taisiin keskitettyä palvelujen tuotantoa ja osaamista entistä tehokkaammin. Tiedonhaun portti kuten myös Kirjastot.fi voisi- vat olla olemassa myös fyysisinä palvelupaikkoina; samaan tyyliin kuin Helsingin kaupunginkirjaston iGS. Virtuaalisuuden keskellä niin asiakkaat kuin työntekijätkin kaipaavat varmasti välillä jotain taval- lista, fyysistä ympäristöä. Virtuaalipalvelujen fyysi- set ilmentymät luovat palveluille todellista näky- vyyttä; ovat myös tavallaan ihmisten mieliin tehok- kaasti tallentuvia mainoksia. Tiedonhaun portin saaminen myöskin digi-tv-palvelujen joukkoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa olisi tavoitte- lemisen arvoista. Kerromme lisää digi-tv:n mahdol- lisuuksista kirjastopalvelujen suhteen sivulla 15. 24 http://www.kirjastot.fi/page.asp?_item_id=837 52 Kansalliskirjastotyöryhmän 2002 muistiossa pyri- tään järkiperäistämään eri kirjastotyyppien keskitet- tyjen palvelujen tuottaminen ja vakauttamaan pal- velujen rahoituspohja. On varmastikin olemassa konsensus siitä, että tietyt asiat kannattaa tehdä ja rahoittaa keskitetysti, ja tarjota niin sanotusti yl- häältä alaspäin. Kuitenkin monessa tapauksessa on motivoivampaa, tarkoituksenmukaisempaa ja tehok- kaampaa tuottaa palveluja alhaalta ylöspäin, toi- mintohajautetusti. Esimerkkinä tästä ovat vapaaeh- toisesti perustetut kimpat (ks. s. 53), Linkkikirjas- to ja Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu. Näin tuote- tut palvelut voivat olla tarkoitettuja valtakunnan laajuiseen käyttöön, kuten vaikkapa Linkkikirjasto. Toisaalta palvelu voi olla tarkoitettu lähinnä hyö- dyntämään tietyn alueen asukkaita; kimppojen yh- teiset aineistotietokannat ovat hyvä esimerkki tästä. Huomion arvoista tässä on myös se, että vaikka val- takunnan tasolla tarkasteltuna kimppojen yhteistyö näyttää toimintohajautetulta toiminnalta, se on kuitenkin paikallisesti tarkasteltuna keskitettyä toi- mintaa. Esimerkki tämän kategorian palveluntuotannosta voisi olla niin sanottu alueellinen monihaku. Kun monihaun tekniset kysymykset toivottavasti selviä- vät Tiedonhaun portti-projektin myötä, voisi olla Toimintohajautettu malli tarvetta alueellisiin, esivalittuihin monihakuihin. Alueellinen monihaku käsittäisi esimerkiksi kaikki mahdolliset Tampereen alueen kirjastot. Asiakkaan ei tarvitsisi osata valita ja tietää oman kaupunkinsa eri kirjastoja, vaan saisi halutessaan "yhdellä napin painalluksella" kaikki alueen vaihtoehdot mukaan aineistohakuun. Tietenkin käyttäjä voisi halutessaan myös rajata tiettyjä tietokantoja pois haustaan. Poh- jois-Suomen eri kirjastotahot ovatkin jo parhaillaan kehittämässä tällaista alueellista monihakua, Poh- janporttia. Ensi vaiheessa hankkeessa ovat mukana Oulun seudun, Kainuun ja Lapin maakuntakirjas- tot, yliopistokirjastot sekä ammattikorkeakoulujen kirjastot. Tavoitteena tässä hankkeessa on nimen- omaan tiedonhakuportaali, josta käyttäjä voi helpos- ti yhdellä kertaa ja yhdenmukaisella haulla päästä käsiksi oman alueensa kirjastojen aineistotietokan- toihin. Yleisten kirjastojen yhteistietokannoissa alueelli- nen yhteishaku on ollutkin jo pitkään mahdollista, mutta myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kirjastojen sekä erikoiskirjastojen saaminen mukaan aluekohtaiseen hakuun olisi todella tervetullut uu- distus. Kirjastot voisivat omilla sivuillaan näkyvästi mainostaa mahdollisuutta tällaiseen kätevään, esi- valmisteltuun hakuun. Tarve tämän kaltaisiin palve- Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla 53 luihin syntyy alueellisesti, jolloin myös toteutus oli- si loogista toteuttaa alueellisena yhteistyönä. Osa Kirjastot.fi-monihauista tietenkin jo toteuttaakin tätä ajattelutapaa, mutta tekninen toteutus ja kaik- kien tahojen mukana olo vaativat jatkokehittämistä. Tällaista ruohonjuuritasoon pohjautuvaa "ideolo- giaa" voisi kutsua toimintohajautetuksi malliksi. Se perustuisi palvelutuotannon hajauttamiseen eri kir- jastoille eri puolille maata siten, että koko kirjasto- verkko osallistuisi sen toimintaan niin käyttäjinä kuin tuottajinakin. Kyseessä ei olisi Kansalliskirjas- ton "tuotantosolmujen" luominen eri paikkakunnil- le, vaan oleellisesti omanlaisensa malli, jossa eri or- ganisaatiot vastaisivat hajautetuista toiminnoista tietyille keskitetyille tahoille. Tämä malli toisi jous- tavuutta esimerkiksi digitaalisen aineiston hankin- nan tai sisältötuotannon yhteydessä. Kirjastot voisi- vat muodostaa keskenään erilaisia intressiryhmiä, jotka yhdessä suorittaisivat tiedusteluja mahdollises- ti vastuullista keskusorganisaatiota konsultoiden, mutta voisivat halutessaan päättää lopulta itse han- kinnoistaan ja toiminnastaan ilman monimutkaisia hallinnollisia ja byrokraattisia välikäsiä. Maakuntakirjastojen rooli voisi olla tässä yhtey- dessä merkittävä, sillä sen voidaan olettaa tuntevan oman vaikutuspiirinsä yleisten kirjastojen tarpeet ja ongelmat parhaiten. Uudenlainen yhteistyömuoto voisi olla kirjasto- kimppojen konsortioiden muotoutuminen maakun- takirjastojen ympärille ajamaan niiden yhteisiä in- tressejä ja tuottamaan yhteisiä palveluja. Keskinäi- nen luottamus ja toimiva kommunikaatio ovat näis- sä suunnitelmissa ensiarvoisen tärkeitä. Kimppa- konsortioissa rahoitus tulisi alhaalta ylöspäin, eli kunnankirjastojen omilla rahoilla. Näin kirjastot miettisivät tarkasti, mihin lähtevät mukaan ja olisi- vat valmiita myös tekemään työtä palvelujen tuotta- misen eteen. Motivaatiota yhteisten palvelujen tuot- tamisessa lisäisi huomattavasti myös se, jos palvelu- jen tuottamiseen osallistuvat saisivat jonkinlaisia "plussapisteitä". Yhteisiin palveluihin panostavat kirjastot saisivat korvausta tekemästään työstä, jol- loin tehtyä työtä olisi helpompi perustella myös kunnan päättäjätaholle. Kirjastokimpat Kirjastokimppa on terminä jo vakiintunut, mutta tuskin kovin pidetty nimivalinta monellakaan ta- holla. Ihmisten puheissa jo vakiintunutta nimitystä ei ole helppo saada muuttumaan, mutta haluaisim- me kuitenkin tässä yhteydessä ehdottaa termin vaihtamista pikku hiljaa esimerkiksi seutukirjastok- si. Seutukirjasto-nimeä on käytetty tarkoittamaan kirjastokimppoja tiiviimpää yhteistyötä, joka tar- koittaa jopa kirjastojen yhteistä hallintoa ja talout- ta. Seutukirjasto voisi tarkoittaa aivan hyvin tavallis- takin "kimppayhteistyötä"; ja onhan kimppojen yh- teistyö toivottavasti lisääntymään päin joka tapauk- sessa. Selvyyden vuoksi olemme kuitenkin vielä itsekin päätyneet kirjoittamaan kirjastokimpoista tässä selvityksessä. Kirjastojen keskinäinen yhteistyö ja verkostoitu- minen ovat mahdollistaneet lamavuosinakin kirjas- tojen kohtuullisen selviämisen. Verkostoituminen perustuu kirjastolakiin, jonka 4 §:ssä sanotaan: "Yleinen kirjasto toimii yhteistyössä muiden yleis- ten kirjastojen sekä tieteellisten kirjastojen ja oppi- laitoskirjastojen kanssa osana kansallista ja kansain- välistä kirjasto- ja tietopalveluverkkoa." Laki on muotoiltu väljästi, ja se antaa kirjastoille itselleen suuren vallan ja vastuun yhteistyökuvioiden etsimi- sessä ja organisoinnissa. Käytännössä tämä on johta- nut eri kunnissa erilaisiin ratkaisuihin, ja joissakin kirjastoissa yhteistyö on todella minimaalista. Mo- net toivoisivatkin, että kirjastot voitaisiin valtion tai kuntien puolelta jotenkin velvoittaa yhteistyöhön toistensa kanssa, jolloin tulokset olisivat näkyvämpiä ja toiminta todellista, kun siihen olisi koko kirjaston osalta sitouduttu. Pakottamisen sijasta kirjastoille voitaisiin tarjota jonkinlaista porkkanaa, rahoitusta yhteisiin hankkeisiin ja kunnon tukea pitkäkestoi- siin projekteihin. Tällä hetkellä kirjastojen ehkä yleisin yhteinen toimintamuoto on ns. kimppojen muodostaminen. Jo yli 70 % suomalaisista yleisistä kirjastoista kuu- luu johonkin maamme 78 kirjastokimppaan (kesä 2003, lähde: www.kirjastot.fi), ja määrä tullee kas- vamaan. Kimppa voidaan määritellä kahden tai use- 54 amman kirjaston yhteiseksi atk-kirjastojärjestelmäk- si, mutta yleensä yhteinen järjestelmähankinta on vain kimpan syntytönäisy. Kirjastojärjestelmät ovat yksittäisille kirjastoille kalliita, ja niiden hankkimi- sessa kannattaa pyrkiä luomaan tarpeeksi suuri kir- jastojen verkko, joille yhteishankinta voidaan toimit- taa halvemmalla. On järkevää miettiä kimpan muodostamisvai- heessa kirjastojen toimintapolitiikkojen yhteensopi- vuutta sekä sitä, mikä kyseiselle alueelle on sopiva kimpan koko. Maakuntakirjastot ovat monen alu- eensa kimpan keskeisiä vaikuttajia. Kimppojen muotoutuminen yhtenäistää samalla yleisten kirjas- tojen kirjastojärjestelmien kirjavaa kenttää ja tuo vii- meisiäkin kirjastoja mukaan standardienmukaisiin järjestelmiin, mikä parantaa koko kirjastoverkon toi- mivuutta. Kirjastojen liittyminen yhteen tehostaa niiden toimintaa ja synnyttää säästöjä vähentämäl- lä päällekkäistä työtä ja ylläpitokustannuksia. Lisäksi henkilökunnan koulutusta voidaan toteuttaa yhteis- työssä, ja pienempien kirjastojen palvelutarjonta asi- akkaille laajenee. Kirjastoauton ja muiden suurten investointien te- keminen kimpassa helpottaa yksittäisten kirjastojen taloudellisia paineita. Kimpan kirjastot voivat suorit- taa sisäisesti sekä aineiston että palvelujen hajautta- mista: jossain kirjastossa voidaan kehittää video- ja dvd -kokoelmaa, toisessa keskittyä musiikkiin perus- kokoelman lisäksi ja sitten kierrättää siirtokokoelmia kirjastosta toiseen; toisessa kirjastossa on atk-tuki- henkilö ja toisessa kouluttajana toiminut kirjaston- hoitaja, joiden palveluja voidaan hyödyntää tehok- kaasti kimpan sisällä vastavuoroisesti. Yhdessä voi- daan hankkia luennoitsijoita, kirjailijavieraita, suu- rempia näyttelyitä, tehdä laajaa yhteistyötä opetustoimen kanssa jne. Yksi yhteistyön muoto on kirjastohallinnon ja sen kustannusten jakaminen kuntien kesken valitsemalla niille yhteinen kirjasto- toimenjohtaja. Kimpoilla on yhteinen aineistorekisteri (lähes aina), josta asiakas näkee koko kimppa-alueen teok- set ja myös niiden tilan (lainassa/hyllyssä, varauk- sia). Yhteinen lainausvalvonta mahdollistaa sen, että asiakas voi tarkistaa lainojansa missä tahansa kimpan kirjastossa ja esimerkiksi uusia niitä. Kimpoissa ta- pahtuvat jäsenmuutokset hankaloittavat yhteisen asiakasrekisterin ylläpitoa, mutta siihen useimmiten pyritään järjestelmän selkeyttämiseksi. Myös kim- pan yhteinen kirjastokortti on hyvää palvelua asiak- kaalle. Jos kuitenkin paikkakunnan asukkaat ovat käyttäneet oman kirjaston lisäksi naapurikunnan ja mahdollisesti vielä läheisen suuren kaupunginkin kirjastoa, kestää aikansa päästä usean kortin systee- mistä. Tämä tuo hankaluuksia myös asiakkaille, joi- den pitää muistaa, mitä korttia missäkin kimpan kirjastossa he ovat käyttäneet. Lainaus toisesta kimppakirjastosta luokitellaan joissain kirjastoissa kaukopalveluksi, toisissa se taas rinnastetaan oman kirjaston käyttöön. Kimppakir- jastojen välisiä kuljetuspalveluja tuleekin kehittää ja luoda rahoitusmalleja, joilla ne saadaan toimimaan mahdollisimman taloudellisesti ja asiakasta hyödyt- täen. Myös myöhästymis- ja varausmaksut voivat poiketa toisistaan kimpan sisällä olevissa kirjastoissa. Tämä tuntuu kummalliselta: jos asiakkaalle markki- noidaan kirjastoa yhteisenä palveluverkkona, sitä tu- lisi sellaisena myös pystyä käyttämään. Kimppojen tulee pyrkiä mahdollisimman yhteneväiseen toimin- tapolitiikkaan sekä käytäntöjen (laina-ajat, kaukolai- nat jne.) että maksujen suhteen. Yhteistyö ei kui- tenkaan toimi ilman yksittäisten kirjastojen itsenäi- syyttä ja kaikkien kunnioittamista, jolle tasavertai- nen kommunikaatio perustetaan. Tulevaisuudessa monien kimppakirjastojen yhteistyö tulee tiivisty- mään entisestään. Useissa kunnissa tehdään myös selvitystyötä laa- jemman seutuyhteistyön hyödyntämiseksi kirjasto- palveluiden organisoinnissa. Tästä voisi mainita esi- merkkinä vaikkapa raportit, joissa käsitellään Hä- meenlinnan seudun kirjastoyhteistyön suunnitte- lua25. Eri malleissa pohjaudutaan hyvin saman- kaltaisiin palvelurakenteisiin kuin kimppayhteis- 25 http://www.htk.fi/kirjasto/y1.htm 55 työssäkin (kirjastojärjestelmä, hankintojen yhteiskil- pailuttaminen, hankintapolitiikan yhtenäistäminen, työnjaon järkeistäminen jne.), mutta organisaatio- mallit voivat vaihdella nykyisenkaltaisesta jokaisen kirjaston itsenäisestä asemasta yhteiseen hallintoon saakka. Tavoiteltavana lähtökohtana kaikessa seudullises- sa yhteistyössä on palvelun kehittäminen ja toimin- nan parantaminen. Säästäminen ei saisi olla ainoa syy yhteistyömuotoihin, vaan mukana täytyisi olla aktiivinen pyrkimys tarjota asiakkaalle parempaa palvelua. Esimerkiksi kirjastonjohtajan palvelujen ostaminen naapurikunnasta lienee hiukan kyseen- alaista tässä mielessä. Jos kirjastot ovat heikosti re- sursoituja, voisi yksi yhteinen ja vahva kirjastolaitos olla parempi kuin kaksi niukasti hengissä pysyttele- vää pikkukirjastoa. Tähän suuntaan ollaankin siirty- mässä, jos Suomen kuntamäärää saadaan oikeasti hieman karsittua, kuten julkisuudessa on toivottu ja ennustettu. Kirjastojen valtionosuusjärjestelmän tu- lee seurata kehitystä mahdollistamalla valtionosuu- den myöntäminen kirjastoa ylläpitävälle kuntayhty- mälle. Järjestelmän tulisi myös pystyä tukemaan erillisten kirjastojen yhteisten hankkeiden rahoitus- ta. 56 Toivomme tämän selvityksen tuoneen monipuolisen katsauksen yleisten kirjastojen palveluihin: niiden nykytilaan, tarpeisiin ja tulevaisuuden visioihinkin. Keskeisenä teemanamme oli etsiä yhteistä linjaa il- maisten peruspalvelujen määrittelyyn ja lisäksi ottaa kantaa lisäpalvelujen maksullisuuteen. Kävimme myös läpi uudenlaisia palvelujen tuotanto- ja rahoi- tusmalleja, joilla hyvät ja tarkoituksenmukaiset pal- velut onnistutaan toteuttamaan. Toivottavasti olem- Jälkiruuaksi huumoria me onnistuneet selvityksemme tavoitteissa. Ennen kaikkea olisi tärkeää, että julkaisumme herättäisi keskustelua ja jatkokehittelyä kirjastokentällä. Yleiset kirjastot kattavat kokoelmillaan kaikkia elämän osa-alueita. Myös selvityksemme on aihealu- eiltaan laaja; aloitimme politiikasta ja lopetamme hieman sarkastiseen kirjastohuumoriin Juban sarja- kuvin:) Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla K irjastopalvelut kaikilla m austeilla - ipallvelutuotannon tila, tarpeet ja tulvaisuuden linjauksia Julkaisumyynti: Yliopistopaino PL 4 (Vuorikatu 3) 00014 Helsingin yliopisto puhelin (09) 7010 2369 faksi (09) 7010 2374 books@yopaino.helsinki.fi www.yliopistopaino.helsinki.fi ISBN 952-442-687-0 (nid.) ISBN 952-442-688-9 (pdf) ISSN 1458-8110