RAKENNETTU YMPÄRISTÖ SUOMEN YMPÄRISTÖ 11 | 2013 Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Jukka Sihvonen, Tuija Mononen ja Rauno Sairinen Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu on perinteisesti ollut kaupunkisuun- nittelun työväline. Ilmasto- ja energiapolitiikka sekä palvelujen ylläpito ovat nostaneet eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun maaseutuun ja sen kehittämiseen liittyvään keskusteluun. Tutkimuksen lähtökohtana on, että eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun haaste koskee myös maaseutua. Sen sisällöt ovat kuitenkin erilaiset kuin kaupungeissa ja eroavat maaseudun erilaisissa olosuhteissa. Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun yhtenä lähtökohtana on kylän paikal- linen eli asukaslähtöinen kehittäminen. Tätä varten tutkimushankkeeseen kuuluivat kirkonkylien asukastyöpajat. Kuntaliitosten seurauksena monen kirkonkylän asema on muuttumassa.Tutkimuksen perusteella eheyttävän suunnittelun periaatteista saattaa löytyä mahdollisuuksia kirkonkylien aseman asukaslähtöiseen vahvistamiseen. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ ISBN 978-952-11-4233-8 (PDF) ISSN 1796-1637 (verkkoj.) S U O M E N Y M P Ä R IS T Ö 11 | 2 0 1 3 K IR K O N K Y l IE N M A h D O l l IS U U D E T JA E h E Y T T Ä v Ä Y h D Y S K U N T A S U U N N IT T E l U SUOMEN YMPÄRISTÖ 11 | 2013 Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Jukka Sihvonen, Tuija Mononen ja Rauno Sairinen Helsinki 2013 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ SUOMEN YMPÄRISTÖ 11 | 2013 Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Taitto: Marianne Laune Kansikuva: Mäntyharjun kirkonkylä vuonna 1952. Mäntyharjun kunnan arkisto Julkaisu on saatavana vain internetistä: www.ym.fi/julkaisut Helsinki 2013 ISBN 978-952-11-4233-8 (PDF) ISSN 1796-1637 (verkkoj.) 3Suomen ympäristö 11 | 2013 ESIPUHE Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu on perinteisesti ollut kaupunkisuunnittelun työ- väline. Maaseudun yhdyskunnissa sen soveltamista ei ole paljonkaan kokeiltu ja sen merkitys on epäselvä - jopa konfliktinen. Ilmastonmuutos ja myös maaseutua koskeva ilmastopolitiikka ovat kuitenkin nostaneet eheyttävän suunnittelun ajatukset myös maaseutua ja sen kehittämistä koskevaan keskusteluun 2000-luvulla. Tässä tutkimus- raportissa tarkastellaan kirkonkylien ja niitä vastaavien isompien kyläkeskittymien kehittymismahdollisuuksia ja toimintamalleja eheyttävän suunnittelun näkökulmas- ta. Tutkimuksen lähtökohtana on, että eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun haaste koskee myös maaseutua. Sen sisällöt ovat kuitenkin erilaiset kuin kaupungeissa ja eroavat maaseudun erilaisissa olosuhteissa. Muuttovoittoisten maaseutualueiden ongelmat ovat erilaiset kuin harvaan asutulla tai taantuvalla maaseudulla. Kirkonkylät ovat tärkeä osa suomalaisen yhteiskuntakehityksen historiaa. Ne ovat paikkoja, joissa maaseudulla tapahtuvat uudistukset ovat konkreettisimmin tulleet näkyville. Kirkonkylät ovat seurakunnista kunniksi muuttuneiden alueiden keskus- kyliä. Niiden rakentumisessa sekä valtion että osuuskunnallisten yritysten että mo- nien paikallisten järjestöjen merkitys on ollut näkyvää. Monin paikoin kirkonkylissä kirkkomaat, kunnantalot ja osuuskaupat, ovat edelleen läsnä. Nykyisin monet kirkonkylät ovat väen supistumisen ja toimintojen hiipumisen näyttämöitä. Kirkonkylät eivät kuitenkaan edusta vain mennyttä aikaa. Niiden ase- maa ja merkitystä on, kuntaliitosten ja seutuistumisten sekä seutuyhteistyön aika- kaudella, mahdollista vahvistaa. Kirkonkylissä on kehittämistahtoa ja -tavoitteita. Kunnan vastaantulo alkaa siitä, kun kylillä on oma suunnitelma. Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu – tutkimus- hankkeessa perehdyttiin kuntakeskusten, kirkonkylien ja niiden lähikylien kehittä- misen tavoitteisiin Liperin ja Mäntyharjun kunnissa sekä Raaseporin kaupungissa. Hankkeen aikana tehtiin kohdekylien maankäytön, asutuksen, palveluiden, suunnit- telutilanteen ja yleisen kehitysvaiheen perusanalyysi. Tapauksien vertailujen pohjalta tutkimusraportin johtopäätöksissä esitetään toimenpide-ehdotuksia kylien kehit- tämisen ja eheyttävän suunnittelun välisestä suhteesta maaseudun kirkonkylien ja vastaavien suurempien kyläkeskittymien osalta. Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun yhtenä lähtökohtana on kylän paikallinen eli asukaslähtöinen kehittäminen. Se merkitsee asukkaiden esittämien ideoiden, aloit- teiden, tavoitteiden, rakennus- ja korjauskohteiden sekä suunnitelmien että toimin- tatapojen esiintuomista etsittäessä uusia toimintamalleja kylän kehittämiseksi. Tätä 4 Suomen ympäristö 11 | 2013 varten tutkimushanke järjesti tutkimuksen tapauskohteissa asukastyöpajat. Tarkoi- tuksena oli sekä tuottaa tutkimusaineistoa että tarkastella työpajaa eheyttävän yhdys- kuntasuunnittelun menetelmänä kirkonkylien kehittämisen yhteydessä. Työpajoja pohjustettiin kuntien kaavoitushenkilökunnan haastatteluilla. Tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopistossa ympäristöpolitiikan oppiaineessa 1.1.2010–31.8.2012 ja hankkeen vastuullisena johtajana toimi professori Rauno Sairi- nen. Tutkimushankkeen rahoitti Maa- ja metsatalousministeriö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) esityksestä. Tutkijoina hankkeessa ovat työskennelleet YTT, yliopistotutkija Tuija Mononen ja FL, tutkija Jukka Sihvonen. Lisäksi tutkimusavus- tajana on toiminut hallintotieteen maisteri Elina Mutanen. Hankkeen ohjausryhmään ovat kuuluneet Harry Berg ympäristöministeriöstä, Mia Saloranta YTR:n maaseutu- asumisen teemaryhmästä (YTR) (2011 asti) sekä Rauno Sairinen, Tuija Mononen ja Jukka Sihvonen Itä-Suomen yliopistosta. Tutkijat kiittävät kohdekuntien asiantuntijoita Liperin kunnan yhdyskuntasuun- nittelija Reino Kuivalaista, Mäntyharjun kunnan kaavoitusinsinööri Hanna Alas- ta ja paikkatietokäsittelijä Markku Lamposta sekä Raaseporin kaupungin aiempaa kaupunkisuunnittelupäällikköä Kukka-Maaria Luukkosta kylien suunnittelua ja ke- hittämistä koskevista tiedoista sekä tutkimusavustajana toiminutta hallintotieteen maisteria Elina Mutasta. Etelä-Savon maakuntaliiton aluesuunnittelujohtajaa Jarmo Vauhkosta kiitämme tutkimusidean kehittelystä yhteisissä keskusteluissa sekä pien- ten kaupunkien ja kuntakeskusten suunnittelua koskevasta analyysistä. Pohjois-Kar- jalan maakuntaliiton suunnittelijoille Aila Tahvanaiselle, Laura Jussilalle, Uudenmaan liiton paikkatietoasiantuntija Henri Jutilalle ja Etelä-Savon maakuntaliiton paikka- tietokäsittelijä Riitta Torniaiselle sekä Itä-Suomen yliopiston tutkimussihteeri Timo Pakariselle kuuluvat kiitokset kuntakartta-aineiston käsittelystä. Tutkijat haluavat erityisesti kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka osallistuivat hankkeessa järjestettyihin paikallisiin työpajoihin ja haastatteluihin. Harry Berg Rauno Sairinen Ympäristöministeriö Itä-Suomen yliopisto 5Suomen ympäristö 11 | 2013 SISÄLLYS Esipuhe ................................................................................................................................3 1 Johdanto: tausta ja tavoitteet .............................................................................7 1.1 Maaseutupolitiikka ja eheyttämisen tarve .................................................9 1.2 Tutkimuksen menetelmät ja kohdealueet .................................................10 2 Mitä tarkoitamme yhdyskuntarakenteen hajautumisella ja eheyttämisellä? .................................................................................................13 2.1 Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja laimentuminen .......................13 2.2 Eheyttämisen määrittelyjä ............................................................................14 2.3 Eheyttämiseen kuuluu elinympäristön laatu ...........................................17 2.4 Millä tavoin eheyttävä suunnittelu koskettaa maaseutua? ...................19 2.4.1 Maaseudun tila ja liikkumistarpeet ..................................................19 2.4.2 Reuna-, maaseutu- ja kirkonkylät ......................................................20 2.4.3 Maaseutua eheyttämässä ....................................................................21 2.5 Kirkonkylien eheyttävä suunnittelu tutkimuksen kohteena ...............24 3 Tutkimuksen tapauskohteet: Kehitys ja analyysi .....................................26 3.1 Liperi – kirkonkylä maatalousmaisemassa ..............................................26 3.1.1 Historiallinen kehitys ..........................................................................27 3.1.2 Kirkonkylän uusi profiloituminen .....................................................28 3.1.3 Liperin asema Joensuun kaupunkiseudulla ....................................31 3.1.4 Kunnan maa- ja kehittämispolitiikat ................................................34 3.1.5 Lähipalvelujen ja joukkoliikenteen mahdollisuus ...........................36 3.1.6 Liperin työpaja ......................................................................................38 3.2 Mäntyharju – kaupunkimainen keskustaajama ja vanha kirkonkylä ...........................................................................................40 3.2.1 Historiallinen kehitys ..........................................................................40 3.2.2 Kirkonkylän vetovoimaisuus .............................................................42 3.2.3 Työpaikkakeskus ja laajan vaikutusalueen palvelukeskus ............45 3.2.4 Mäntyharjun keskustaajama seutukeskuksena ja vapaa-ajan asumisen kylänä ...................................................................................46 3.2.5 Lähipalvelut ja joukkoliikenne ...........................................................48 3.2.6 Kunnan maa- ja kehittämispolitiikat ................................................49 3.2.7 Mäntyharju työpaja .............................................................................. 51 6 Suomen ympäristö 11 | 2013 3.3 Pohja-Fiskars: Länsi-Uuudenmaan teolliset yhdyskunnat ....................52 3.3.1 Seudun historiallinen kehitys.............................................................53 3.3.2 Pohjan kirkonkylän kehitys ................................................................54 3.3.3 Fiskarsin ruukkikylän kehitys ...........................................................56 3.3.4 Kuntaliitos ja maakunnallinen suunnittelu .....................................57 3.3.5 Pohjan ja Fiskarsin maapolitiikka ja kaavoitustilanne ...................60 3.3.6 Lähipalvelujen ja joukkoliikenteen mahdollisuus ...........................62 3.3.7 Paikalliset toimijat ja kylien kehitys ..................................................63 3.3.8 Pohja – Fiskars työpaja .........................................................................65 3.4 Yhdyskuntien eheyttämisen paikallinen tilaus ja asukkaiden organisoitumisen merkitys ..........................................................................68 4 Yhteenveto ................................................................................................................71 5 Johtopäätöksiä .........................................................................................................77 Lähteet ..............................................................................................................................83 Liite: Tutkimuksen työprosessi ...............................................................................89 Kuvailulehti ......................................................................................................................91 Presentationsblad .........................................................................................................92 Documentation page ...................................................................................................93 7Suomen ympäristö 11 | 2013 1 Johdanto: tausta ja tavoitteet Kirkonkylät ovat perinteisesti olleet maaseutualueille tärkeitä keskuspaikkoja. Ne ovat oman alueensa kuntahistoriallisia keskuksia, paikkoja, joissa siirtymä seurakun- tahallinnosta kunnallishallintoon ja kuntien itsehallintoon näkyvästi tapahtui ja on edelleen fyysisesti kirkoissa ja kunnantaloissa läsnä. Kirkonkylät ovat myös työssä- käynnin keskuksia. Itsenäisissä kunnissa ne ovat vielä kuntahallinnollisia keskuksia, kuntaliitoskunnissa kyliä muiden joukossa. Joka tapauksessa uudet kuntapoliittiset tavoitteet nostavat maaseutukeskusten roolin jälleen esiin nyt eheyttävän suunnitte- lun mahdollisena kohteena. Kirkonkylien nykytilanne on erittäin haasteellinen. Historiallisesti ne ovat edus- taneet alueen muille kylille uhkaa. Asioiden keskittämistä kirkonkyliin ei ole aina koettu hyvänä. Tulevaisuudessa kirkonkylät saattavat kuitenkin muodostaa keskei- sen pelastusrenkaan ympäröivän harvaan asutun maaseudun ja samalla myös vapaa- ajan asukkaiden palveluiden säilymiselle. Toisaalta myös kirkonkylien palvelut ovat vähenevän väestön tilanteessa ja erityisesti kuntaliitosten jälkeen yleensä uhattuina. Lisäksi kirkonkylien elinympäristöä kritisoidaan usein epäviihtyisäksi. Laatikkotalot, asfalttikentät, leveä keskusraitti ja tyhjäksi jääneet kerrostalot eivät houkuta uusia muuttajia. Tulomuutto suuntautuu usein kirkonkylän rakenteen ulkopuolelle. Maaseudut ovat erilaisia ja kehittyvät eri tavoin, niitä myös kehitetään erilaisin keinoin. Maaseudulla välimatkat ovat pitkiä ja auton käyttö usein välttämätöntä. Suomalaisessa maaseutupolitiikassa korostetaan, että alueidenkäytön suunnittelussa tulee huomioida maaseudun asutusrakenteen erityispiirteet ja asukkaiden asumis- odotukset. Aluepoliittisessa tavoitepäätöksessä edellytetään, että harvaan asuttujen, syrjäisten maaseutualueiden ongelmien hoitamista ja kehittämistä varten luodaan aikaisempaa vahvempia välineitä ja menettelytapoja. Toisaalta valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (YM 2008) mukaan alu- eidenkäytössä ja sen suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota yhdyskunta- rakenteen eheyttämiseen, olemassa olevien rakenteiden hyödyntämiseen sekä uusiu- tuvien energialähteiden käytön edistämiseen. Ympäristöministeriö ja Maaseutupo- litiikan yhteistyötyöryhmä ovat puolestaan kehittäneet erityistä kyläkaavan mallia, jolla halutaan etsiä ratkaisumalleja maaseudun yhdyskuntien eheyttämishaasteisiin maankäytön suunnittelun näkökulmasta. Alueidenkäytön suunnittelussa on maaseu- dun asutusta sekä matkailu- ja muita vapaa-ajan toimintoja suunnattava tukemaan maaseudun taajamia ja kyläverkostoa sekä infrastruktuurin hyväksikäyttöä. Taaja- mia eheytettäessä parannetaan elinympäristön laatua. Helsingin seutua koskevana 8 Suomen ympäristö 11 | 2013 erityistavoitteena mainitaan, että alueidenkäytössä tulee ehkäistä olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta irrallista hajarakentamista. Alueidenkäytön suunnittelulla tuetaan olemassa olevaa kyläverkostoa ohjaamalla rakentamista kylien yhteyteen. (www.ympäristö.fi.) Mainitut tavoitteet ja niihin liittyvä keskustelu ovat nostaneet esille kysymyksiä siitä, voidaanko maaseudun yhdyskunnissa tulevaisuudessa vähentää liikkumistar- peita joillakin keinoin. On myös pohdittu, voisivatko nämä toimet samalla vahvistaa maaseudun laatutekijöitä, palveluja ja viihtyisyyttä, sekä yleensä ottaen houkuttele- vuutta. Mikä rooli kirkonkylillä on tässä kehityksessä? Miten kuntaliitokset vaikut- tavat tilanteisiin? Tässä tutkimushankkeessa selvitetään kirkonkylien ja niitä vastaavien isompien kyläkeskittymien kehittymismahdollisuuksia ja toimintamalleja eheyttävän suun- nittelun näkökulmasta. Ilmastopolitiikan vahvistuessa liikennettä ja energian ku- lutusta vähentävän eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun tarve on lisääntynyt myös maaseudulla. Epäselvää kuitenkin on, mitä se voisi tarkoittaa. Kaupunkirakenteen ja maaseudun erilaisten yhdyskuntien osalta ratkaisut ovat luultavasti hyvin erilaisia. Tutkimuksen keskeiset kysymykset ovat: 1. Mitä eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu tarkoittaa kirkonkylissä ja laajemmin maaseudulla? 2. Millaisin tavoittein ja keinoin eheyttävää suunnittelua olisi mahdollista toteut- taa kirkonkylissä ja isommissa maaseudun kylissä? 3. Mitä ovat eheyttämisen edellytykset kirkonkylien erilaisissa olosuhteissa? Tarkastelussa on sekä kuntaliitoksen kokeneita kyliä että itsenäisten kuntien kyliä ja alueita. Tilanne on erityisen haastava niillä kuntaliitosalueilla, missä laajoja maaseu- tualueita on liitetty kaupunkeihin. Liitosten seurauksena hallintopalvelut on siirretty uuden kaupungin keskustaan ja entinen kuntakeskus, yleensä kirkonkylä, on monissa paikoissa hiljenemässä. Tämän suuntaisia tuloksia on tullut maa- ja metsätalousmi- nisteriön rahoittamassa Itä-Suomen kuntaliitoksia käsittelevässä hankkeessa, jolle tämä hanke on jatkoa1. Ilkka Lehtola (2008) on todennut, että kuntaliitokset lisäävät selvästi liikkumista maaseudulla. Kaupunkia lähellä sijaitsevien kylien kohdalla ei suurta muutosta välttämättä tapahdu. Konfliktit voivat kärjistyä, jos kuntaliitoksen jälkeen palveluverkkoa ja kehittämistä koskevia päätöksiä tehdään vähenevän väes- tön tilanteessa tai väestön keskittyessä pelkästään uuden kunnan suurimpaan taaja- maan. Uudet suuret kunnat tarvitsevat sellaisia kehittämisen välineitä, joiden avulla voidaan ottaa huomioon kuntien osa-alueiden ja maaseudun asiat päätöksenteossa. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2009, 127–129.) Suurenevien kuntien toimintojen suunnittelu olisikin perusteltua tehdä kylälähtöisesti. Kyläsuunnitelmat ja kyläkaa- vat tarjoavat tähän tilanteeseen jo joitain instrumentteja. Oman tutkimuksemme tavoitteena on, että sen tulokset voisivat olla hyödyksi kirkonkylien suunnittelussa ja kehitystyössä. 1 Mononen Tuija: Tehdään se itse – kansalaisvaikuttamisen uusi aika maaseudulla? Tutkimus palvelujen uudelleen organisoitumisesta. Rahoittaja Maa- ja metsätalousministeriö. 9Suomen ympäristö 11 | 2013 1.1 Maaseutupolitiikka ja eheyttämisen tarve Suomi on harvaan asuttu maa; asukastiheys on 16 asukasta neliökilometrillä. Suurin osa suomalaisista asuu kuitenkin kaupungeissa ja kaupungin läheisellä maaseudul- la. Kaupungistumisen arvellaan jatkuvan, mutta muuttoliike kaupunkien läheiselle maaseudulle on ollut vilkasta. Sanotaan, että maaseudulle muuttajat haluavat omaa tilaa ja etsivät siis harvaa asumista, mutta toisaalta lähellä palveluita. Julkisessa kes- kustelussa todetaan usein, että varsinkin perheet hakeutuvat tiiviisti rakennetuilta, epäviihtyisiksi ja turvattomiksi koetuilta kaupunkialueilta joko niiden reunamille omakotitaloalueille tai maaseudulle paremman elinympäristön toivossa. Seurauk- sena on ollut kaupunkien lievealueiden laajentuminen sekä yhdyskuntarakenteen hallitsematon hajautuminen ja henkilöautoilun kasvu. (Sairinen & Mononen 2010, 93.) Tila on yksi suomalaisen maaseudun vahvuuksista, mutta siihen liittyy myös ongelmia. Tilan laaja käyttö merkitsee yleensä pitkiä välimatkoja sekä suurta ajan ja energian käyttöä (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2009, 32). Ilmastopolitiikan vahvistuessa liikkumistarpeiden ja yhdyskuntien kehityksen väliset kytkennät kos- kevat yhä vahvemmin myös maaseutua. Maaseutupoliittisessa ohjelmassa (mt. 22) nostetaan esille läheisyyden ekonomian ja arjen sujuvuuden merkitykset. Ohjelman mukaan tässä suhteessa kilpailukykyisimpiä yhdyskuntia ovat pienet keskukset, joissa asunnot, työpaikat ja palvelut ovat mahdollisimman sujuvasti saavutettavissa. Näitä vahvuuksia on kirkonkylillä ja pienillä kaupungeilla sekä kylillä ja kaupungi- nosilla, joissa on palveluja. Arjen sujuvuus ja toimintojen saavutettavuus ovat myös eheyttävän suunnittelun keskeisiä tavoitteita (Sairinen ym. 2009). Kaupunkien läheistä maaseutua pidetään ympäristönäkökulmasta haasteellisim- pana, sillä siellä väestön ja liikenteen määrät ovat merkittäviä ja toisaalta lisäraken- tamisen paineet suuria. Näillä alueilla liikenneverkoston, kaupan suuryksiköiden ja teollisuuslaitosten harkitsematon sijoittelu voi heikentää alueiden asuttavuutta ja tuhota vanhaa rakennuskantaa ja kylien lähipalveluja. Maaseutupoliittisen koko- naisohjelman (2009) mukaan taajamien lisäksi tulisi vahvistaa maaseudun kylämäistä asutusta ja antaa mahdollisuuksia yksilöllisiin ratkaisuihin asumispaikan valinnassa ja rakennustavassa. Ohjelmassa korostetaan myös, että kyläläiset on otettava mukaan suunnitteluun. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2009, 10, 22, 39). Suomessa on noin 4000 kylää, joiden merkitys vaihtelee eri puolella Suomea (Hel- minen & Ristimäki 2008, 82). Eteläisessä Suomessa kyläalueet ja haja-asutus sijait- sevat lähes aina kohtuullisen etäisyyden päässä kaupunkiseuduista. Länsi-Suomen maaseudulla väestö on keskittynyt kyliin selvästi Itä-Suomea voimakkaammin. Län- nessä kylät sijaitsevat jokilaaksoissa, joiden välillä on laajoja asumattomia alueita. Itä-Suomessa maaseudun asutus on harvempaa ja kyläalueita muodostunut vähän. Pohjoisessa kylien merkitys on pitkien etäisyyksien vuoksi suuri, sillä muitakaan asutuskeskittymiä ei juuri ole. Tässä hankkeessa tarkastelun kohteena ovat erityisesti Etelä- ja Itä-Suomen kirkonkylät ja laajemmat maaseutukylät. Kehityksen edellytykset ja haasteet ovat kasvavissa ja taantuvissa kylissä hyvin erilaiset. Kasvavia kyliä löytyy kaikista maakunnista, vaikkakin niiden painopiste on Etelä-Suomessa ja kaupunkiseutujen reunakylissä. Helminen ja Ristimäki (2008, 83) erottavat toisistaan kaupunkiseutujen reunakylät ja maaseutukylät. Kaupunki- 10 Suomen ympäristö 11 | 2013 seutujen reunakylien kasvun yhteydessä voidaan puhua hallitsemattomasta haja- rakentamisesta, yhdyskuntarakenteen hajautumisesta ja pitkistä työmatkoista. ”Enää ei niinkään asuta perinteisessä kylässä, vaan väljästi kaupunkiseudun ja maaseudun välisellä reunavyöhykkeellä, jossa työskennellään kaupungissa ja käytetään kaupun- kiseudun palveluja, mutta asutaan maaseutumaisesti.” Maaseutukylät ovat useimmiten muodostuneet maaseudun elinkeinojen ympä- rille. Helmisen ja Ristimäen (2008, 84) mukaan ne edustavat paremmin perinteistä käsitystä kylästä. Maaseutukylien ongelmia ovat usein maaseudun autioituminen, väestön ikääntyminen ja heikkenevät palvelut. Useimmissa kunnissa näiden maaseu- tukylien palvelut ovat keskittyneet kirkonkyliin tai vastaaviin kylätaajamiin. Viime vuosina kirkonkylien tilanteeseen, palveluihin ja hallinnolliseen rakentee- seen ovat vaikuttaneet suuresti kunta- ja palvelurakenneuudistus (Paras-hanke) ja aluehallinnon uudistamishanke. Kehityssuunnat näyttävät ongelmallisilta. Yhtäältä varsinkin sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeet ovat maaseudulla kasvamassa väes- tön ikääntymisen myötä. Lähipalvelut vähentyvät, asiointimatkat pidentyvät ja auto on maaseudulla välttämätön kulkuväline. Päivittäinen pendelöinti asuinpaikan ja työpaikkakunnan on määrällisesti suurta. Kehittynyt autoteknologia on kyennyt vähentämään haitallisia päästömääriä, mutta yksittäisautoilua on silti vähennet- tävä. Se vaatii puolestaan paikallisjoukkoliikenteen parantamista, mikä edellyttää maaseuturakentamisen uudenlaista ohjausta. Kuntien on suunniteltava ja tuotettava kylärakenteiden sisään ja jatkoksi maaseututontteja. Valtioneuvoston aluepoliittisessa tavoitepäätöksessä 2007–2011 todetaan, että alu- eiden elinvoiman kehittämisen edellytyksenä ovat vahvojen kaupunkiseutujen lisäksi pienet keskukset ja maaseutualueet. Suomalaisen aluekehittämisen strategian tulee perustua maaseudun ja eri mittakaavaisten kaupunkien verkostomaiseen vuorovai- kutukseen. Tässä hankkeessa kirkonkylien roolia tarkastellaan eri mittakaavaisten yhdyskuntien verkostomaisessa vuorovaikutuksessa. Siinä lähdetään liikkeelle aja- tuksesta, että eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun haaste koskee myös maaseutua, mutta sen sisällöt ovat erilaiset kuin kaupungeissa. Lisäksi ne eroavat myös maaseu- dun erilaisissa olosuhteissa. Muuttovoittoiset maaseutualueet painivat toisenlaisten ongelmien kanssa kuin harvaan asuttu tai taantuva maaseutu. Tässä hankkeessa keskitytään tarkastelemaan sekä kasvavia että taantuvia kirkonkyliä ja vastaavia suurempia kyliä. 1.2 Tutkimuksen menetelmät ja kohdealueet Vastaaminen tutkimuksemme monitahoisiin kysymyksiin edellyttää monimetodista otetta myös tutkimusstrategiassa. Eheyttävän suunnittelun merkitystä maaseudun olosuhteissa tutkitaan yleisellä tasolla: • Alan tutkimuskirjallisuuteen perustuvalla käsiteanalyysillä. • Maaseudun Tulevaisuus -lehden uutisoinnin ja mielipidekirjoittelun sisältö- analyysillä. 11Suomen ympäristö 11 | 2013 Eheyttävän suunnittelun tavoitteita, keinoja, sisältöjä ja toteuttamisen edellytyksiä kirkonkylissä ja vastaavissa maaseudun kylissä tutkitaan kolmen tapauskohteen vertailulla selvittämällä: • kylien historiallista muutosta ja nykyistä kehittämistilannetta yhdyskunta- ja palvelurakenteen sekä tärkeiden paikkojen näkökulmasta. • maankäytön, asumisen ja liikkumisen yhteensovittamisen mahdollisuuksia ja haasteita kirkonkylissä. • kirkonkylän merkitystä seudullisessa kehityksessä sekä mahdollisen kuntalii- toksen vaikutusta tilanteeseen. • paikallisia kehitystarpeita (paikallinen tilaus) ja eheyttämisen tarjoamia mah- dollisuuksia suhteessa niihin. • sopivia toimintamalleja ja toimijaverkostoja eheyttävälle suunnittelulle sekä paikallisesta että seudullisesta näkökulmasta. Edellä mainitut tapausanalyysit perustuvat: • alueen historiaa koskevien tutkimusten, tilastoaineiston sekä suunnittelu- ja päätöksenteko-asiakirjojen analyysiin, • asiantuntijahaastatteluihin (erityisesti kaavoittajat), • kylien kehitystä tuntevien asukas- ja yhdistysaktiivien haastatteluihin (yhteen- sä kymmenen haastattelua), • osallistavan valokuvaus-metodin käyttöön sekä • kullakin kohdealueella pidettyyn asukastyöpajaan. Kohteiden valinnassa pyrittiin saamaan vertailuun hyvä valikoima eri puolella Suo- mea olevia erityyppisiä kirkonkyliä. Lisäksi haluttiin, että tapauskohteiden valin- nassa tulevat esille sekä kuntaliitoksen kokeneiden että itsenäisten kuntien kylät. Lähtökohtana on ajatus, että maaseutukylien kehityksen linkittäminen eheyttävän suunnittelun periaatteisiin ja käytäntöihin edellyttää onnistuakseen kylien erilaisten tilanteiden huomioon ottamista. Kohdealueina on neljä erilaisessa tilanteessa elävää taajamaa: Pohjois-Karjalassa Liperin kirkonkylä (itsenäinen kunta), Etelä-Savossa Mäntyharjun keskustaajama (Asemanseutu ja vanha kirkonkylä, itsenäinen kunta) sekä Uudellamaalla nykyisin Raaseporin kaupunkiin vuodesta 2008 kuuluneet Pohjan kirkonkylä (entisen Pohjan kunnan keskus) sekä Fiskarsin ruukki. Liperin kirkonkylä sijaitsee keskuskaupungin naapurina. Mäntyharjun keskustaajama on puolestaan suhteellisen kaukana keskus- kaupungista. Pohjan kirkonkylä on kuntaliitoksen myötä muuttunut keskuksesta kyläksi ja Fiskars kirkonkylän läheisyydessä kehittyväksi kyläksi. Tutkimuksemme metodisten valintojen tavoitteena oli nostaa esille osallisuutta ja laajaa vuorovaikutusta. Vuorovaikutteisilla metodeilla yhtäältä tuotettiin tutki- musaineistoa ja toisaalta kokeiltiin työpajaa eheyttävän suunnittelun menetelmänä. Kohdekunnissa järjestettyihin työpajoihin osallistui yhteensä 28 asukasta. Työpajat järjestettiin Mäntyharjulla (21.11.2011), Liperissä (12.10.2011) ja Pohjassa (9.1.2012) (yhteinen Fiskarsin kanssa). Työpajoja pohjustettiin kuntien kaavoitushenkilökunnan haastatteluilla. Analyysit on pyritty mahdollisuuksien mukaan liittämään käynnissä oleviin paikallisiin suunnitteluprosesseihin ja keittämistyöhön yhteistyössä kunnan kaavoittajien ja paikallisten yhdistysten kanssa. 12 Suomen ympäristö 11 | 2013 Asukkaiden ja kansalaisosallistumisen rooli oli kohdealueillamme hyvin erilainen, mikä kävi ilmi sekä työpajoissa että haastatteluissa. Liperin kirkonkylässä kylätoimin- ta on aktiivista. Pro-Liperi hankkeen perustahenkilöistä osa asuu haja-asutusalueella kaukana kirkonkylästä. Tämä kertoo siitä, että kirkonkylällä on myös vahvaa sosiaa- lista merkitystä ympäröivälle maaseudulle. Mäntyharjulla asukkaat ovat kiinnostuneita keskustaajaman kehittämisestä, mutta taajamassa ei ole toimivaa kyläyhdistystä. Keskustan kehittämisyhdistyksen perus- tamisesta on ollut viime vuosina kuitenkin puhe, mutta sitä ei ole vielä perustettu. Pohjan kirkonkylässä paikallinen aktiivisuus on ollut aiemmin hyvin vähäistä, mutta kuntaliitoksen myötä kirkonkylän keskusrooli on muuttunut ja asukkaat ovat aktivoitumassa. Fiskarsissa on toiminut aktiivinen kyläseura ja useita muita yhdis- tyksiä, jotka ottavat kantaa ruukin kehitykseen. 13Suomen ympäristö 11 | 2013 2 Mitä tarkoitamme yhdyskuntarakenteen hajautumisella ja eheyttämisellä? 2.1 Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja laimentuminen Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on koettu ongelmaksi, koska siitä seuraa liiken- teen kasvua ja monia ympäristöllisiä ja kansantaloudellisia ongelmia. Yksi keskeisim- mistä paineista on ilmastonmuutos, jonka seurauksena yhdyskuntien energiankäyttö ja kasvavat liikennemäärät ovat jo joutuneet kriittiseen tarkasteluun. (Sairinen & Maijala 2009, 7.) Yleistäen voidaan sanoa, että hajautuminen liittyy erityyppisiin murrosvaiheisiin kaupunkien tuotannollis-taloudellisissa, teknologisissa ja ideologisissa olosuhteissa. Länsimaisten esikaupunkien syntyä voidaan pitää ensimmäisenä kaupunkirakenteen hajautumisen muotona. Porvaristo halusi pois teollisuuskaupunkien saasteista, me- lusta ja sosiaalisista oloista. Samaan aikaan kaupunkien rajojen ulkopuolelle muo- dostui suunnittelematonta työväestön taaja-asutusta. (Maijala 2009, 27.) Yhdyskuntarakenne on viimeisen 20 vuoden aikana yhtä aikaa hajautunut ja ehey- tynyt Suomessa (Ristimäki 2009, 69). Useiden suurten ja keskisuurten, kasvavien kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenne eheytyy ydinalueille suunnatun täydennysra- kentamisen myötä. Merkittävää hajautumista tapahtuu kasvavien kaupunkiseutujen reuna-alueilla – kaupungin ja maaseudun rajalla – sekä taantuvilla kaupunkiseuduilla ja taajamissa. Kasvavilla kaupunkiseuduilla tapahtuu myös niin sanottua orgaanista hajautumista, jossa hallitsemattomasta hajarakentamisesta syntyy yhä laajenevaa suunnittelematonta alhaisen tiheyden taajama-aluetta. Tämä kehitys on yhteydessä voimakkaaseen autoistumiseen. Suomessa kaikkiaan vajaa viidennes asuinraken- nusten rakentamisesta on hajarakentamista (Helminen & Ristimäki 2008). Valtaosa tästä hajarakentamisesta tapahtuu Helsingin seudulla sekä muilla suurimmilla kau- punkiseuduilla. Euroopan ympäristövirasto on kiinnittänyt raportissaan huomiota suomalaisten kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen hajanaisuuteen (EEA 2006). Sen mukaan 14 kunnan alueelle ulottuva Helsingin seutu on yhdyskuntarakenteel- taan yksi EU-alueen hajautuneimmista suurkaupunkialueista. EU:n 5. puiteohjelman laajan Urbs Pandens -hankkeen (Couch ym. 2005) mukaan yhdyskuntarakenteen hajautumisessa on kyse yhdyskuntarakenteen laimenemisesta, johon kuuluu kaksi ulottuvuutta: yhtäältä rakenteen tiiviys kauttaaltaan alenee ja toisaalta toimintojen väliset etäisyydet kasvavat. Yhdyskuntarakenteen laimenemi- 14 Suomen ympäristö 11 | 2013 sen taustalla vaikuttaa ainakin kolme asiaa (Sairinen ym. 2009, 268–269). Ensinnäkin on tärkeää ymmärtää, että laimenemiseen ovat vaikuttaneet asuntomarkkinoilla ja yhteiskunnassa vallitsevat teknologiset ja taloudelliset mahdollisuudet. Esimerkiksi parempi autoteknologia, sujuvammat tie- ja liikenneyhteydet sekä mahdollisuus tehdä etätyötä ovat mahdollistaneet asumisen hajautumisen keskusten ulkopuolelle. Työssäkäyntialueiden laajentuminen on ollut mahdollista parantuneiden liikenneyh- teyksien sekä erikoistumisen, keskittymisen ja joustavien työmarkkinoiden vuoksi. Myös palveluyksikköjen koko ja palvelualueiden laajuus ovat kasvaneet palveluiden tehostamispyrkimysten vuoksi. Tämä keskittyminen on aiheuttanut etäisyyksien kasvua ja liikkumistarpeen kasvamista myös maaseudulla. Toisaalta vaurauden kasvu on merkinnyt asumisväljyyden kasvua ja kokonais- tilantarpeen kasvamista. Yksilöllisten asumispreferenssien toteuttaminen on suun- nannut kehitystä hajautumiseen. Erityisesti osa lapsiperheistä etsii kohtuuhintaista ja luonnonläheistä omakotitaloasumista kaupunkien lievealueiden taajamista tai maaseudulta. Suomalaisten asumistoiveissa ja -valinnoissa korostuvat yhtäältä rau- hallisuus, turvallisuus, luonnonläheisyys, kauneus ja pientalovaltaisuus (Kortteinen ym. 2005), sekä toisaalta palvelut ja niiden laatu, liikkumismahdollisuudet ja jouk- koliikennepalvelut (Strandell 2005). Ikä, elämäntilanne ja perherakenne vaikuttavat asumistoiveisiin. Esimerkiksi pientalotoiveet ovat yleisimpiä lapsiperheillä, mutta eivät esimerkiksi nuorten, vanhusten tai yksin asuvien joukossa. Kehyskuntien ve- tovoima perustuu asuntojen edullisempiin hintoihin ja pientaloasumiseen. Toiveita maaseutuasumisesta puolestaan esiintyy eniten 40–49 -vuotiailla. Pääkaupunkiseu- dun sisällä muuttaneet ja tulomuuttajat arvostavat kaupunkimaista asuinympäristöä ja tapahtumarikasta elämää (Kytö & Väliniemi 2009). Kolmanneksi rakenteen laimenemista on aiheuttanut hajanaisen asumisen tarjon- nan kasvu. Kuntien välinen kilpailu veronmaksajista ja kaupan liikkeistä on luonut yhdyskuntarakennetta hajauttavaa kaavoitusta ja tonttitarjontaa. Hajautumisessa ei siis ole kyse pelkästään satunnaisesta hajarakentamisesta vaan myös kaupunkien ja kirkonkylien lievealueilla tapahtuvasta suunnitellusta hajautumisesta kaavoituksen keinoin. Tällaista on esimerkiksi erillisten palveluista riisuttujen omakotitaloalueiden kaavoitus. Kaupungin lievealueille suuntautuvaa muuttoliikettä suositaan, koska se houkuttelee hyviä ja uusia veronmaksajia kuntaan. Lisäksi se vaatii kunnalta vain vähäisiä investointeja asutuksen sijoittumisvaiheessa (Pekkanen ym. 1997, 108). Si- jainnista riippuen uudet asukkaat tukevat myös maaseudun palvelurakennetta ja saattavat turvata esimerkiksi kyläkaupan ja -koulun säilymisen (Palttila 2002, 12). 2.2 Eheyttämisen määrittelyjä Eheyttämiselle ei ole olemassa virallista määritelmää. Tämän takia määrittely on kirjavaa: eheyttämisellä viitataan niin tiivistämiseen kuin keskittämiseen (esim. Sireni 2011), mutta usein sillä nähdään myös muita ulottuvuuksia, kuten elinym- päristön laadun parantaminen (esim. Sairinen ym. 2009). Monista kansainvälisistä käytännöistä poiketen Suomessa eheyttämisellä on tarkoitettu siis sekä rakenteellista 15Suomen ympäristö 11 | 2013 eheyttämistä (esim. yhdyskuntarakenteen tiivistäminen) että ympäristön laadullista parantamista (Sairinen & Maijala 2009, 9). Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoittei- den yksi asiakokonaisuus on eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu. Siinä korostetaan esimerkiksi palvelujen ja työpaikkojen saavutettavuutta kaikille väestöryhmille, liikennetarpeen vähentämistä ja joukkoliikenteen edellytysten edis- tämistä. (Maijala 2009, 19.) On huomattava, että valtaosa niin eheyttämisen määritel- mistä kuin eheyttävästä yhdyskuntasuunnittelusta ja niihin liittyvistä tutkimuksista on kaupunkikeskeistä. Eheyttäminen sen laajassa merkityksessä maaseudulla on vähemmän tutkittua. Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu nousi esiin 1990-luvulla sekä kestävän kehityk- sen tavoitteiden että yhdyskuntien uudistamistarpeiden ja kustannustehokkuuden tavoittelun myötä. Tavoitteena oli suunnata kasvu ja rakentamispaineet olemas- sa olevan yhdyskuntarakenteen sisälle, sen kiinteäksi jatkumoksi tai satelliitti-yh- dyskunniksi, jotka tukeutuvat raide- tai muuhun julkiseen liikenteeseen. Taustalla vaikuttivat siis paitsi ympäristö- myös taloussyyt. Hajarakentamisen edellyttämä kunnallistekniikka ja palvelurakenne havaittiin vähitellen kalliiksi varsinkin pitkäl- lä aikavälillä. Myöhemmin on lisäksi havaittu, että infrastruktuurin rakentamiseen liittyvien kunnille suunnattujen avustusten ja investointitukien kautta kustannukset voivat edelleen siirtyä valtion maksettaviksi (Niemenmaa 2010). 2000-luvulla keskustelu kestävästä kehityksestä on muuntunut sekä ilmastopo- litiikaksi että ekotehokkuuden mahdollisuuksien etsimiseksi. Olli Maijalan (2009) mukaan eheyttäminen voidaan nähdä pyrkimyksenä kohti ekotehokkuutta, jossa py- ritään parantamaan palvelusuoritteen laatua ja vähentämään haitallisia ympäristövai- kutuksia. Hän havainnollistaa asiaa asettamalla nämä pyrkimykset koordinaatistoon, jossa palvelusuoritteen laatu muodostaa x-akselin ja haitallisten ympäristövaikutus- ten vähentäminen y-akselin (kuva 1). Eheyttäminen merkitsisi siis parhaimmillaan pyrkimystä kohti eheyttämisen paikallista tilausta. Haitallisten ympäristövaikutusten vähentäminen ”Sullominen”, rakentamis- konfliktit Eheyttämisen ”paikallinen tilaus” Epäviihtyisä, yksipuolinen haja-asutus tai ”kaukio” ”Lifestyle sprawl” Hyvä yhdyskunta /hyvä elinympäristö Kuva 1. Eheyttäminen ja ekotehokkuuden ulottuvuudet (Maijala 2009). 16 Suomen ympäristö 11 | 2013 Eheyttämiseen liittyviä selvityksiä ja tutkimuksia on tehty suomessa 1990-luvulta lähtien melko paljon. YTV:n hankkeessa Kimmo Rönkä ym. (2000, 5) määrittelivät eheyttämisen yhdyskunnan voimavarojen ja elinvoiman sekä elinolojen parantami- seksi paikallisten lähtökohtien ja yhteistyön pohjalta. Eheyttäminen on siis olemassa olevien yhdyskuntien kokonaisvaltaista kehittämistä, joka nojaa vahvasti jo olemassa oleviin voimavaroihin (väestö, työpaikat, yritykset, rakennuskanta, infrastruktuuri). Timo Heikkinen (2009) on puolestaan todennut, että eheyttävän yhdyskuntasuun- nittelun lähtökohdaksi tulisi nostaa paikallinen tilaus, jolloin eheyttämisen sisältöjä ja painopisteitä tarkastellaan tilannekohtaisesti. Tämä tuo suunnittelutilanteeseen mukaan asukkaiden tai muiden paikallisten toimijoiden kokemat asuinympäristön muutos- ja parannustarpeet sekä kompensaatioajattelun. Paikallisen tilauksen kä- site liittyy olennaisesti sosiaaliseen kestävyyteen. Professori Pertti Rannikon (2004, 131) mukaan paikallisen tiedon ja asiantuntijatiedon tunnistaminen ja molempien huomioon ottaminen ovat kestävän kehityksen edellytys. Hän toteaa, että ”ilman vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksia ei ihmisiä saada toimimaan vastuullisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.” Tämä pätee täydellisesti myös eheyt- tävän suunnittelun edistämisessä. Edellisten lisäksi eheyttävän suunnittelun yksi keskeinen periaate liittyy Sairisen ym. (2009) mukaan saavutettavuuteen. Eheyttävässä yhdyskunta- ja kyläsuunnitte- lussa saavutettavuutta kehitetään muusta kuin henkilöauton näkökulmasta, mikä tarkoittaa eri väestöryhmien tasavertaisuuden ja valinnan mahdollisuuksien laajenta- mista sekä paikallisia palveluita vahvistavia ratkaisuja. Konkreettisia tavoitteita ovat tällöin esimerkiksi kakkosautojen tarpeen vähentäminen sekä eri liikkumisverkostoja yhdistävät ratkaisut. Sairisen (2009b) mukaan eheyttävä suunnittelu rakentuu neljästä eri ulottuvuu- desta: 1. Yhdyskuntarakenteen muotoilun ulottuvuus: täydennetään eli eheytetään olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta. 2. Ympäristö- ja ilmastopoliittinen ulottuvuus: tavoitteena on yhdyskuntien eko- tehokkuuden lisääminen eli energian ja luonnonvarojen käytön tehostaminen sekä muun ympäristökuormituksen vähentäminen. 3. Liikkumisen ulottuvuus: ohjataan uutta rakentamista ja toimintojen keskinäis- tä sijaintia niin, että rakenne tukee joukkoliikennettä sekä kävelyä ja pyöräilyä. 4. Elinympäristön laadun paikallisen kehittämisen ulottuvuus: tavoitteena on olemassa olevien yhdyskuntien monipuolinen ja laadukas kehittäminen pai- kallisten lähtökohtien ja laajan yhteistyön pohjalta. 17Suomen ympäristö 11 | 2013 2.3 Eheyttämiseen kuuluu elinympäristön laatu Eheyttäminen eroaa tiivistämisestä siinä, että siinä pyritään tuomaan asukkaiden kokemaan elinympäristön laatuun pysyviä parannuksia. Laatu tarkoittaa hyvää elin- ympäristöä, hyvää julkista liikennettä ja hyvää palveluiden saavutettavuutta. Ratkai- sut ovat luonnollisesti erilaisia eri tilanteissa. Eheyttämisen yksi keskeinen tekijä on paikallinen tilaus, eli asukkailla täytyy olla tahto tehdä asuinympäristölleen jotain. Elinympäristön koetun laadun suhdetta yhdyskuntien tiiviyteen on tarkasteltu Ympäristöklusteri-ohjelman Eheät-projektissa (Kyttä ym. 2009). Tarkastelun kohteena ovat yhteisöllisyyden ja yksityisyyden säätely, ahtauden kokemus, terveellisyys, el- vyttävyys, koettu turvattomuus ja esteettisyys. Kuvassa 2 näkyy, miten yhdyskunnan tiiviys ja elinympäristön koettu laatu on tutkimuskirjallisuudessa yhdistetty toisiinsa. Yhdyskunnan rakenteen tiiviyden ja elämänlaadun väliset yhteydet näyttäisivät olevan moniulotteisia ja eri näkökulmista saatu tutkimustieto johdattaa eri suuntiin. Esimerkiksi hajanaisessa autoiluun perustuvassa kaupunkirakenteessa hajanaisuu- den aste näyttäisi olevan yhteydessä vähäiseen kävelemiseen, liikalihavuuteen ja korkeaan verenpaineeseen. Toisaalta luonnonympäristöjen runsautta voidaan pe- rustella sillä, että ne toimivat elvyttävinä elementteinä ja vaikuttavat myönteisesti hyvinvointiin ja terveyteen. Ihmisten mielipaikkoja tutkittaessa onkin havaittu, että niistä useimmat ovat luonnonympäristöjä. Tämä asettaa eheyttävälle suunnittelulle haasteen elvyttävien paikkojen säilyttämiseksi tiivistyvässä yhdyskuntarakenteessa. Erityistä huomiota vaativat tällöin luonnonympäristöjen saavutettavuus ja riittävyys sekä kaupunkitilan viihtyisyys ja sen arkkitehtuurin piirteet. Kuva 2. Yhdyskunnan tiiviyden ja elinympäristön koetun laadun suhde tutkimuskirjallisuuden perusteella (Kyttä ym. 2009) Yhdyskunnan tiiviys Liikkuminen Tiivis yhdyskuntarakenne näyttää edistävän käveltävyyttä ja joukkoliikenteen käyttöä sekä saavutettavuutta Elvyttävyys Luonnonympäristö elvyttää tehokkaasti stressistä. Turvattomuus Pelon maantiede on urbaani ilmiö Ahtauden kokemus Tiiviys koetaan pääsääntöisesti stressaavana, mutta ulkoympäristöjen suhteen näyttö vähäistä. Liikkuminen ja fyysinen terveys Hajanainen yhdyskuntarakenne on yhteydessä liikalihavuuteen, korkeaan verenpaineeseen ja vähäiseen liikkumiseen. matala korkea m at al a ko rk ea Esteettisyys Esteettinen kokeminen ei pääsääntöisesti liity tiiviysasteeseen. Yhteisöllisyys Sopiva tiiviysaste edistää erityisesti ns. heikkoja sosiaalisia siteitä. Elinympäristön koettu laatu 18 Suomen ympäristö 11 | 2013 Kytän ym. (2009) mukaan elinympäristön laatu koostuu eräänlaisesta monipaikkai- sesta tarjouma- tai laatuverkosta. Kukin yksilö rakentaa mahdollisuuksiensa mukaan oman laatuverkkonsa omien mieltymystensä, kykyjensä ja toiveidensa mukaan. Sama tiiviysaste voi merkitä yhdelle yksilölle mahdollisuuksia ja toiselle rajoituksia suh- teessa omien laatutekijöiden toteutumiseen tai saavuttamiseen. Esimerkiksi ihmisen mahdollisuus vaikuttaa yhteisöllisyyteen eri tilanteissa on hyvinvoinnin kannalta olennaista. Asuinympäristön – myös tiiviisti rakennetun – tulisi siis antaa mahdolli- suuksia sekä yhteisyyden että yksityisyyden kokemuksiin. On selvää, että yhdyskuntien eheyttämispolitiikan yhteiskunnallinen hyväksyntä edellyttää, että elinympäristön laadullisiin tekijöihin ja viihtyvyyteen kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Tähän asti käytännöissä ovat korostuneet fyysisen raken- teen ulottuvuudet. Eheät-projekti nosti esille seuraavia tekijöitä, joilla laatutekijöiden saavutettavuutta voitaisiin parantaa (Sairinen ym. 2009): • Saavutettavuutta kehitetään muusta kuin henkilöauton näkökulmasta: tasa- vertaisuus, valinnan mahdollisuudet, kakkosautojen tarpeen vähentäminen, kävelijäystävällisyys • Tehdään paikallisia palveluja vahvistavia ratkaisuja koko yhdyskunnassa • Hyödynnetään paremmin ydinkeskustan ja alakeskustojen välisiä verkostoja • Yhdistetään eri liikkumisverkostoja (esim. liittymispysäköinti) • Kiinnitetään erityistä huomiota virkistyspaikkojen ja luonnonympäristöjen lähisaavutettavuuteen sekä harrastuspaikkojen sijaintiin. Lisäksi Eheät-projektin tulosten perusteella eheyttävässä suunnittelussa voidaan parantaa elinympäristön laatutekijöitä muun muassa seuraavin keinoin (Sairinen ym. 2009): • Paikallisen tilauksen etsiminen yhdessä alueen toimijoiden ja asukkaiden kanssa • Tiiviimmän asumisen uusien mallien kehittäminen (mm. ”tiivis matala”) • Lähiympäristön laatutekijöiden parempi tilallinen hallinta • Koetun turvallisuuden huomioonottaminen • Yhteisöllisyyden mahdollisuuksien kehittäminen (esim. kohtaamispaikkoina raput, kioskit, penkit, puistikot) • Historiallisten ja luontoon liittyvien erityispiirteiden säilyttäminen • Alueen imagon kohentaminen. 19Suomen ympäristö 11 | 2013 2.4 Millä tavoin eheyttävä suunnittelu koskettaa maaseutua? 2.4.1 Maaseudun tila ja liikkumistarpeet Suomalaisessa maaseutupolitiikassa on korostettu, että alueidenkäytön suunnittelus- sa tulee huomioida maaseudun asutusrakenteen erityispiirteet ja asukkaiden asumis- odotukset. Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman (2009, 10) mukaan taajamien lisäksi tulisi vahvistaa maaseudun kylämäistä asutusta ja antaa mahdollisuuksia yksilöllisiin ratkaisuihin asumispaikan valinnassa ja rakennustavassa. Valtioneuvoston aluepoliit- tisessa tavoitepäätöksessä 2007–2011 puolestaan todetaan, että alueiden elinvoiman kehittämisen edellytyksenä ovat vahvojen kaupunkiseutujen lisäksi pienet keskukset ja maaseutualueet (Valtioneuvosto 2008). Lisäksi korostetaan sitä, että suomalai- sen aluekehittämisen strategian tulee perustua maaseudun ja eri mittakaavaisten kaupunkien verkostomaiseen vuorovaikutukseen. Tavoitepäätöksessä edellytetään myös, että harvaan asuttujen, syrjäisten maaseutualueiden ongelmien hoitamista ja kehittämistä varten luodaan aikaisempaa vahvempia välineitä ja menettelytapoja. Ilmastopolitiikan vahvistuessa liikkumistarpeiden ja yhdyskuntien kehityksen vä- liset kysymykset koskevat yhä vahvemmin myös maaseutua. Keskustelu maaseudun ilmastovastuusta on suunnannut huomion myös maaseudun yhdyskuntarakenteisiin ja asumiseen. Usein maaseutua koskevan eheyttävän suunnittelun vastustajat ar- gumentoivat näkemystään kysymällä, eikö maaseudulla saa enää asua ja että miksi kaikkien pitää asua kehä kolmosen sisäpuolella. Tästä vastakkainasettelusta seuraa kuitenkin helposti se, että maaseutu ulkoistaa itsensä pois ilmastovastuusta. (Sairi- nen & Mononen 2010, 94.) On huomattava, että ongelma (ilmastonmuutos) koskee kaikkia, sekä kaupunkeja että maaseutua, hajautuneita alueita että haja-asutusalueita, mutta sen ratkaisut eivät ole yhtäläiset kaupungissa ja maaseudulla. Esimerkiksi Si- renin (2011, 14) mukaan eheyttäminen on maaseudulla tarpeellistakin: suunnittelun sisältöjä on kuitenkin mietittävä huolellisesti. Maaseudut ovat erilaisia ja tämän takia esimerkiksi muuttovoittoisilla maaseutu- alueilla suunnittelun haasteet ovat toisenlaisia kuin harvaan asutulla tai taantuvalla maaseudulla. Erojen pitäisi näkyä sekä suunnittelun periaatteissa että paikallisissa ratkaisuissa. Jos eheyttämistä tulkitaan kuitenkin puhtaasti asumisen tiivistämiseksi, ei sen soveltaminen varsinkaan harvaan asutulla maaseudulla ole välttämättä jär- kevää. Miten onnistuisi esimerkiksi eheyttämiseen liittyvä liikkumisen ulottuvuus: uuden rakentamisen ja toimintojen keskinäisen ohjaaminen niin, että rakenne tukee joukkoliikennettä sekä kävelyä ja pyöräilyä? Toisaalta, jos eheyttämisen merkitysten ja osa-alueiden moninaisuus nähdään, voidaan esimerkiksi suljetun kyläkoulun ja sen pihapiirin kunnostaminen maaseudun asukkaiden käyttöön nähdä eheyttämisenä. Auto on maaseudulla välttämätön kulkuväline ja monet asukkaat pendelöivät päivittäin asuinpaikan ja työpaikan välillä. On kuitenkin huomionarvoista, että pen- delöintiä ei tapahdu vain maaseudulta keskuksiin, vaan myös keskuksista harvaan asutuille alueille (ks. esim. Mononen 2012). Samaan aikaan kehitetään sekä puh- 20 Suomen ympäristö 11 | 2013 taampia autoja että polttoaineita. Oman auton käyttötarvetta olisi kuitenkin syytä vähentää ja kehittää paikallisjoukkoliikennettä. Näin ilmastorasite vähentyisi. Tähän kehitykseen voidaan vaikuttaa mm. kuntien strategisella suunnittelulla ja maaseutu- rakentamisen ohjaamisella kylärakenteen sisään tai sen jatkoksi. Asukkaiden toiveita väljistä tonteista ei ohjelman mukaan saa unohtaa. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryh- mä 2009, 42.) Paikallisjoukkoliikenteen kehittäminen on kuitenkin vaikea yhtälö, sillä yhä useampi haluaa liikkua vapaasti omien aikataulujensa mukaan (Lehtola 2008). Erityyppisillä asuinseuduilla asuvan väestön henkilöautosuoritteet poikkeavat toisistaan (Kalenoja ym. 2008). Alle 20 000 asukkaan kaupunkiseuduilla lähitaaja- mien, kyläasutuksen ja maaseutukylien autosuoritteet ovat hieman yli 25 kilometriä asukasta kohti vuorokaudessa. Taajamien lievealueilla suorite nousee 48 kilometriin. Harvaan asutulla maaseudulla suorite on hieman vähemmän eli noin 38 kilometriä vuorokaudessa. 20 000–45 000 asukkaan kaupunkiseuduilla tilanne muuttuu selkeästi kylien osalta. Keskuskunnan ja seudun muun kunnan keskustaajamassa (kirkonkylät) henkilöau- tosuorite on noin 24 kilometriä asukasta kohti vuorokaudessa. Vastaava suorite on lähitaajamissa 32 kilometriä ja muun kyläasutuksen piirissä jopa 37 kilometriä, eli yhtä suuri kuin harvaan asutulla maaseudulla. 45 000–80 000 asukkaan kaupunkiseu- duilla keskuskunnan keskustaajamassa autosuorite on 19 kilometriä ja muun kunnan keskustaajamassa (kirkonkylät) noin 23 kilometriä. Lähitaajamissa ja lievekylissä määrä kasvaa 29 kilometriin. Kirkonkylien suhteellisen alhaiseen henkilöautosuoritteeseen voivat vaikuttaa monet liikkumistarpeita ja mahdollisuuksia selittävät alueiden ja väestön ominaispiir- teet. Kirkonkylät voivat esimerkiksi olla varsin omavaraisia palvelujen ja työpaikko- jen suhteen, jolloin liikkumistarvetta ei ole niin paljon kuin muissa maaseutukylissä tai harvaan asutuilla alueilla. Tilanne vastaa kaupunkien joukkoliikennevyöhykkei- den tilannetta. Kaupunkien lievealueilla asukkaiden henkilöautosuorite on korkea, tosin erikokoisilla kaupunkiseuduilla on selviä eroja. Maaseudulla on paljon liikkumistarpeita ja että henkilöautosuoritteet ovat kor- keita. Siksi on perusteltua pohtia voidaanko maaseudun yhdyskunnissa tapahtuvaa liikennettä vähentää – onko se ylipäänsä mahdollista ja miten se vaikuttaa maaseudun palveluihin, viihtyisyyteen sekä houkuttelevuuteen asuinpaikkana? 2.4.2 Reuna-, maaseutu- ja kirkonkylät Maaseudun yhdyskuntarakenne ja kylien luonne ja kehitysedellytykset vaihtelevat eri puolella Suomea (Helminen & Ristimäki 2008, 82). Eteläisessä Suomessa kyläalueet ja haja-asutus sijaitsevat lähes aina kohtuullisen etäisyyden päässä kaupunkiseu- duista. Länsi-Suomen maaseudulla väestö on keskittynyt kyliin selvästi Itä-Suomea voimakkaammin. Lännessä kylät sijaitsevat jokilaaksoissa, joiden välillä on laajoja asumattomia alueita. Itä-Suomessa maaseudun asutus on harvempaa ja kyläalueita muodostunut vähän. Pohjoisessa kylien merkitys on pitkien etäisyyksien vuoksi suuri, sillä muitakaan asutuskeskittymiä ei juuri ole. Yhdyskuntarakenteen hajautumisessa Helminen ja Ristimäki (2008, 83) erottavat toisistaan kaupunkiseutujen reunakylät ja maaseutukylät. Kaupunkiseutujen reuna- 21Suomen ympäristö 11 | 2013 kylien kasvun yhteydessä voidaan puhua hallitsemattomasta haja-rakentamisesta, yhdyskuntarakenteen hajautumisesta ja pitkistä työmatkoista. Näillä väljästi raken- netuilla reunavyöhykkeillä asutaan maaseutumaisesti, mutta työskennellään kau- pungissa ja käytetään kaupunkiseudun palveluja. Kuntaliitosten seurauksena syntyy yhdyskuntarakenteellisesti hyvin moninaisia kuntia. Samassa kunnassa voi olla suuri taajama sekä kaupungin läheistä ja harvaan asuttua maaseutua (Lehtola 2008). Maaseutualueet ovat kasvaneet kirkonkylää enem- män, sillä kuntaan muuttaneet ovat rakentaneet asuintalot kirkonkylän yhdyskun- tarakenteen ulkopuolelle. Kuntaliitoksissa entisten kuntakeskusten eli kirkonkylien hallinnollinen asema muuttuu. Liitosten seurauksena moni kirkonkylä hiljenee, kun hallintopalvelut siirretään kaupunkikeskustaan. Kuntaliitosten vuoksi kirkonkylien asema ja niiden houkuttelevuuden kehittäminen tulevat korostumaan maaseudun yhdyskuntasuunnittelussa. 2.4.3 Maaseutua eheyttämässä Maaseutumaisia alueita on perinteisesti haluttu kehittää tarjoamalla mahdollisuuksia asumisen mahdollisimman vapaaseen sijoittumiseen (Heiskanen & Kahila 2006). Maaseutupolitiikan monien toimijoiden toiveena on viime vuosiin asti ollut, että rakentamisen sijoittumisen ohjailua tulisi maaseudun osalta vähentää. Tällaiset lin- jaukset ovat osoittautuneet maaseudun ilmastovastuun kannalta ongelmallisiksi ja ilmastopolitiikan vahvistuessa maaseutupolitiikankin linjaukset ovat muuttumassa. Arjen sujuvuuden ja toimintojen saavutettavuuden näkökulma maaseudun kehit- tämisessä nostaa esille kyliä koskevat kaavoitustarpeet. Suomessa on pyritty viime vuosina kehittämään maaseutukylien kaavoitusta erityisellä kyläkaavan mallilla. Maankäyttö- ja rakennuslakia muutettiin 1.1.2009 alkaen niin, että yleiskaavaa voi- daan käyttää entistä laajemmin rakennusluvan myöntämisen perustee na maaseu- tukylissä. Tavoitteena on tukea kylien kestävää raken tamista ja lisätä maaseutuasu- misen mahdollisuuksia siellä, missä se on yhdyskuntarakenteen kannalta edullista. Kyläkaavoituksessa yhdyskuntarakenteen toimivuutta ja taloudellisuutta tuetaan ohjaamalla rakentamista kyläalueilla olevan asutuksen yhteyteen. Näin pyritään helpottamaan asumisen kannalta tarpeellisten palveluiden, kuten vesihuollon, kou- lukuljetusten ja kotisairaanhoidon järjestämistä. Kyläkaavoituksessa pyritään myös ylläpitämään kulttuurimaiseman ominaispiirteitä ja asuinympäristön vetovoimai- suutta ohjeistamalla rakennusten sijoittamista ja rakennustapaa. Hyvät pellot ja laajat metsät pyritään säilyttämään rakentamattomina ja näin luomaan edellytykset maa- ja metsätaloudelle sekä virkistyskäytölle ja luontomatkailulle (Kyläkaavoitus 2009). Valtioneuvoston maaseutupoliittisessa selonteossa (Valtioneuvosto 2009) tuetaan ajatuksia maaseutukylien kaavoituksen kehittämisestä, vaikkakin painopiste on hie- man eri kuin edellä. Elinympäristön viihtyisyyden lisäämiseen pyritään asukasläh- töisellä maankäytön suunnittelulla. Siinä huomioidaan maaseutualueiden erilaisuus ja eri toimijoiden tarpeet. ”Uudentyyppisiä kyläasumisen osayleiskaavamuotoja ke- hitetään ja käynnistetään sellaisia kyläalueita varten, joissa kaavaohjausta tarvitaan. Kaavaa käytetään kehittämisen välineenä rakentamisen ja yrittämisen mahdollisuuk- sien turvaamiseksi.” (Mt., 8.) 22 Suomen ympäristö 11 | 2013 Maaseudun Tulevaisuus -lehden keskusteluanalyysi Kuten edellä on jo todettu, yhdyskuntarakenteen eheyttäminen on perinteisesti kaupun- kien kehittämiseen liittyvä käsite. Käsite nousi vähitellen myös maaseutua koskevaan kes- kusteluun 2000-luvulla. Yksi kiinnostava maaseudun yhdyskuntien eheyttävää suunnittelua koskeva keskusteluareena on ollut Maaseudun Tulevaisuus. Lehdessä on ajoittain käyty melko kärkästä sananvaihtoa maaseudun yhdyskuntarakenteen eheyttämisestä. Keskustelu on ollut sen verran laajaa, että teimme teemaan liittyvästä sanomalehtikirjoittelusta sisällön analyysin. Keskustelu kertoo jotain koko teemaan liittyvistä yhteiskunnallisista kiistoista. Maaseudun Tulevaisuuden arvioitu lukijamäärä on korkea, noin 332 000 henkilöä, ja se ilmestyy kolme kertaa viikossa. Lehden arkistosta haettiin kaikenlaisia juttuja (uutiset, kolumnit ja mielipiteet) hakusanoilla eheyttäminen, yhdyskuntarakenne ja tiivistäminen helmikuuhun 2012 saakka siitä lähtien kun juttuja kyseisillä hakusanoilla löytyi. Juttuja kertyi yhteensä seuraavasti: eheyttäminen 13, yhdyskuntarakenne 25 ja tiivistämi- nen 14 juttua. Osa jutuista on päällekkäisiä niin, että samassa jutussa mainitaan esimer- kiksi sekä eheyttäminen että yhdyskuntarakenne. Suurin osa on kuitenkin omia juttujaan. Juttuja haettiin myös hakusanalla haja-asutus, mutta tällä haulla kaikki jutut linkittyivät jo edellä mainittuihin juttuihin. Kaikki jutut luettiin läpi ja niistä valikoitiin tarkasteluun ne, joissa mainitut hakusanat selkeästi yhdistettiin maaseutuun ja haja-asutusalueisiin. Ensimmäinen maininta eheyttämisestä on vuodelta 2003, jolloin lehdessä kirjoitettiin kuntarakenteen eheyttämisestä. Vuodelta 2005 löytyi uutinen, jossa kerrottiin tehokkai- den kuntien olevan pieniä maalaismaisia taajamia. Eniten teemoihin liittyvää keskustelua oli vuosina 2010 ja 2011. Uutisoinnista ja mielipidekirjoituksista käy hyvin ilmi, että maaseutua koskeva yhdys- kuntarakenne-keskustelu herättää voimakkaita mielipiteitä ja tunteita. Keskustelussa oli selvä vastaan ja puolesta -asetelma. Aineistossa korostuu se, että eri osapuolet puhuvat selvästi toistensa ohi ja yli ja että keskustelua leimaavat väärinymmärrykset joko tahat- tomasti tai tarkoituksellisesti. Erimielisyyksiä aiheutuu selvästi jo siitä, että eheyttämis- käsite ymmärretään hyvin eri tavoin. Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuksen tutkijat oikoivat ja tarkensivat käsitteitä hajarakentaminen, haja-asutus ja yhdyskuntarakenteen hajautuminen (MST 4.6.2010). Keskustelua kävivät pääasiassa virkamiehet ja poliitikot, tai keskustelu koski heitä ja hei- dän mielipiteitään. Eheyttämistä puolustavat korostavat, että eheyttäminen on tarpeen nimenomaan kaupunkiseutujen lievealueilla ja Helsingin seudulla ja että eheyttäminen ei ole hajanaisen ja syrjäisen maaseudun käsite. Samalla korostetaan, että maaseudulla eheyttäminen tarkoittaisi erityisesti asumisen ohjaamista kyliin, mikä vahvistaisi siellä olevia toimintoja. Vuonna 2007 asuntoministeri toteaa, että asumisen hajautuminen on pääkaupunkiseu- dulla suuri ympäristöhuoli. Maaseudulla huolestuttaa palveluiden hiipuminen ja tiiviissä yhteisössä palveluiden takaaminen on helpompaa kuin haja-asutusalueella (8.6.2007). Tähän mielipidekirjoittaja vastasi, että yhdyskunta yhdyskuntarakenteen eheyttäminen on raakaa keskittämistä, missä ihmiset revitään juuriltaan yhteisöistään ja tukiverkos- toistaan (23.7.2007). 23Suomen ympäristö 11 | 2013 Maaseudun näkökulmaa edustavat puhuvat voimakkaaseen sävyyn eheyttämisestä asu- misen tiivistämisenä ja keskittämisenä kaupunkeihin. Tämä koetaan yleisenä uhkana maaseudun kehitykselle, asuttuna pysymiselle ja rakentamisen vapaudelle. Eheyttämisen kannattajia kritisoidaan siitä, että kaikki halutaan keskittää kaupunkeihin ja että maaseu- dulla asujia syyllistetään. Keskustelussa kiinnittää erityistä huomiota se, että maaseudun näkökulman puolus- tajina esiintyvät maalaavat vastustajastaan mielikuvia, joita keskustelu-aineisto ei tue. Esimerkiksi ympäristönsuojelutarkastaja kirjoittaa, että maatalouden ja haja-asutuksen syyllistäminen pitää lopettaa (15.12.2008). MTK:n Hämeen toiminnanjohtaja toteaa, että maaseudun asukkaat on nostettu syntisiksi, koska nämä eivät ymmärrä asua kivitalossa kehäkolmosen sisällä (16.1.2009). Niin ikään asiaa kommentoineen professorin mielestä ilmastonmuutos on poliittinen keppihevonen, jonka avulla maaseudusta halutaan päästä eroon (29.10.2012). Aineistossa ei kuitenkaan näy mitään viitteitä siihen, että maaseudulla asujia haluttai- siin erityisesti syyllistää tai että tiivistäminen haluttaisiin ulottaa ydinmaaseudulle saati syrjäseuduille. Toinen mielenkiintoinen piirre on se, että maaseudun moninaisuudesta puhuvat enemmän eheyttävän suunnittelun kannattajat. He erottavat puheessaan sel- keästi kaupunkien lievealueet, kylät ja syrjäisen maaseudun. Tosin kirkonkylistä ei puhu juuri kukaan. Sen sijaan maaseudun edustajina toimivat eivät ole halukkaita erilaisten maaseutujen tarkasteluun: ”Jos maaseutua eheytetään eli tiivistetään, Suomi muuttuu eikä olen enää sellainen kuin haluaisimme sen olevan” (16.1.2009). Heidän puheessaan maaseutu näyttäytyy hyvin monoliittisena kokonaisuutena, jossa ei ole miltään osin yhdys- kuntarakenteeseen liittyviä ongelmia ja jossa olevaa yleistä vapauden tilaa ei saa muuttaa. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että maaseudun puolustajina esiintyvät kokevat maaseudun maankäyttöön, rakentamiseen ja kaavoitukseen liittyvät asiat hyvin periaatteellisina ja ideologisina kysymyksinä. Esimerkiksi MMM:n virkamies toteaa, että maaseudun omi- naispiirteet kuten tila ja luonnonläheisyys, katoavat, mikäli harvaan asuttuja alueita tii- vistetään (8.7.2011). Eheyttämisen kannattajilla ei ole ainakaan julkisessa puheessa niin vahvaa periaatteellisuutta, vaan kyse on enemmän pragmaattisista tilannearvioinneista. Jos tietyillä maaseudun alueilla nähdään yhdyskuntarakenteellisia ongelmia, niin niihin olisi puututtava joko suunnittelulla tai muilla keinoin. Vaikuttaisi siltä, että kokonaisuudessaan käynnissä on enemmän valtakamppailu siitä, kuka ja millä tavoin ja millä perustein määrittelee maaseudulla tapahtuvaa yhdyskuntien ja asumisen rakentamista. Ilmastonmuutos on tuonut tälle kentälle sellaisia näkökulmia, jotka muuttavat perinteistä ohjauskeinovalikoimaa, niiden käytön edellytyksiä ja samalla perinteistä valtatasapainoa. Kuten yleensä niin myös tässä kysymyksessä mustavalkoinen peliasetelma saattaa johtaa kuitenkin siihen, että ei huomata kaikkia mahdollisuuksia. Omassa tutkimuksessamme olemme halunneet tutkia läpi kysymystä siitä, voisiko eheyt- tävällä suunnittelulla olla jotain annettavaa erityisesti kirkonkylien kehittämiselle. Jos näin olisi, niin sillä voisi puolestaan olla laajempaa merkitystä maaseudun kehitykseen, koska kirkonkylät ovat kuitenkin maaseudun tärkeimpiä keskus- ja palvelupaikkoja. 24 Suomen ympäristö 11 | 2013 2.5 Kirkonkylien eheyttävä suunnittelu tutkimuksen kohteena Tämän tutkimuksen fokus on kirkonkylissä eli paikoissa, joissa maaseudun ja kau- punkimaisen maankäytön traditiot kohtaavat. Aiemmin esitetyn eheyttävän suunnit- telun käsitteistön ja maaseutupoliittisen analyysin perusteella määrittelemme eheyt- tävän suunnittelun sisällöllisiä ulottuvuuksia kirkonkylissä seuraavasti: • Olemassa olevan rakenteen täydentäminen: Eheyttävän suunnittelun tavoittei- den (liikenteen vähentäminen, tehokkaampi yhdyskuntatekninen järjestelmä, parempi saavutettavuus) näkökulmasta rakentamista ja toimintoja kannattaisi ohjata kylien rakenteen sisään. Eheyttäminen kääntää katseen olemassa olevan rakenteen arvoihin ja niiden vahvistamiseen ja mahdolliseen entisöintiin sen sijaan, että kehitystä haettaisiin aina uusien alueiden valtaamisena (kaavoit- tamisena). • Lähipalvelujen säilyminen: Eheyttävää suunnittelua perustellaan usein sil- lä, että yksityiset ja julkiset lähipalvelut voidaan turvata paremmin tiiviissä yhdyskunta- ja kylärakenteessa. Toimintojen sijoittaminen kylien keskustaan vahvistaa siis olemassa olevaa rakennetta. • Joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn vahvistaminen. Pitkien matkojen maa- seudulla oman auton käyttö on lähes välttämättömyys. Julkisen liikenteen vuorot ovat vähentyneet ja joillain alueilla niitä ei ole juuri lainkaan. Kirkon- kylien eheyttävän suunnittelun yksi keskeinen lähtökohta on kuitenkin se, että joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytyksille nähdään parantamisen mahdollisuuksia rakenteellisen ratkaisujen kautta. • Vapaa-ajan asumisen ja toimintojen merkitys: Vapaa-ajan asumisella on tule- vaisuudessa suuri merkitys maaseudun ja myös monien kirkonkylien asuttu- na pysymiselle, sekä seudun palveluverkon ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Eheyttävän suunnittelun kannalta kirkonkylien vapaa-ajan asumisen lisää- misen vaikutukset ovat kaksisuuntaisia: yhtäältä se voi lisätä vapaa-ajan asu- misen ekotehokkuutta (palvelut lähempänä ja joskus matkustus julkisillakin mahdollista), toisaalta kirkonkylän oma toimivuus voi vähetä, jos vapaa-ajan asumista on liikaa. • Historiallisten ja maisemallisten arvojen asema: Kirkonkylien historia ja siihen kytkeytyvä vetovoimaisuus on yksi keskeinen kysymys pohdittaessa eheyt- tävän suunnittelun mahdollisuuksia. Historiallisia arvoja (maisema, raken- nusperintö) sisältävän kylän täydennysrakentaminen ja lisäkaavoitus vaatii huolellista suunnittelua ja myös vuorovaikutusta paikallisten kanssa. Oletuk- sena on, että vanhat ja mahdolliset uudet asukkaat voisivat olla kiinnostuneita elinympäristönsä viihtyisyydestä ja sen historiallisista arvoista. 25Suomen ympäristö 11 | 2013 Tässä tutkimuksessa tarkastellaan paitsi eheyttävän suunnittelun sisältöjä myös sen toteuttamisen mahdollisuuksia. Eheyttävän suunnittelun edistäminen ja mahdollis- taminen kirkonkylissä liittyy seuraaviin asioihin: • Maankäytöllinen historia ja tilanne: Kirkonkylien maankäytöllinen ja maapo- liittinen historia ja nykytilanne vaihtelevat suuresti. Tätä kautta kirkonkylät voivat olla hyvin erilaisessa tilanteessa keskenään. Maankäytöllisiin kehittä- mismahdollisuuksiin vaikuttaa olennaisesti mm. kunnan omistaman maa-alan määrä. • Kirkonkylän asema seutukunnassa: Kirkonkylien eheyttävään suunnitteluun vaikuttaa olennaisesti sen sijainti koko seutukunnassa ja varsinkin suhde lä- heiseen kaupunkiin. • Kirkonkylän asema kuntaliitoksen jälkeen: Kirkonkylien asema ja niiden pal- velut saattavat muuttua voimakkaasti kuntaliitoksen myötä. • Kunnan julkilausuttu ilmastopolitiikka. Ilmastopolitiikan sisältö ja asema on eri kunnissa hyvin erilainen: jossain korostuvat energia-asiat, toisaalla liiken- ne ja asuminen, kolmannessa mitään julkilausuttua ilmastopolitiikkaa ei ole olemassakaan. • Kirkonkylien vetovoimaisuus: Kirkonkylien viehätysvoima on keskeistä poh- dittaessa eheyttävän suunnittelun mahdollisuuksia. Millä tavoin taajamien vahvistaminen on siis todellinen houkutteleva vaihtoehto haja-asumiselle? Mitä kirkonkylät tarjoavat asukkailleen? • Paikallinen tilaus: Paikallisen vuorovaikutuksen ja paikallisen tilauksen mer- kitystä on korostettu eheyttävän suunnittelun periaatteissa. Paikallinen tilaus korostaa paikallisten asukkaiden ja muiden toimijoiden tarpeita alueensa ke- hittämisessä. Millä tavoin asukkaiden tarpeet vastaavat eheyttävän suunnit- telun tarpeita? Kirkonkylissä on vanhaa rakennuskantaa, joiden uuskäyttöön liittyviä ehdotuksia, ideoita ja suunnitelmia voidaan tarkastella paikallisen tilauksen näkökulmasta. Olennaista vaikuttaa olevan myös se, löytyykö sel- laisia yhteistyön keinoja, joilla kunnan asukkaiden ideoita viedään eteenpäin ja pyritään luomaan uutta toimintakulttuuria. 26 Suomen ympäristö 11 | 2013 3 Tutkimuksen tapauskohteet: Kehitys ja analyysi Tässä luvussa kutakin tapauskohdetta tarkastellaan omana kokonaisuutenaan. Tar- kastelemme kohdekyliä seuraavien ulottuvuuksien kautta (vrt. luku 2.5.): • Kylien historiallinen kehitys • Kylien seudullinen asema • Kunnan maa-, ilmasto- ja kehittämispolitiikat • Lähipalvelujen ja julkisen liikenteen mahdollisuus • Paikalliset tarpeet työpajojen keskustelun kautta 3.1 Liperi – kirkonkylä maatalousmaisemassa Liperin kirkonkylä sijaitsee Liperin kunnan alueella Pohjois-Karjalassa. Matkaa Jo- ensuuhun on 26 kilometriä. Liperi on entinen leipäpitäjä ja sillä on edelleen vah- va maatalousidentiteetti peltomaisemineen. Asukkaita kunnassa on reilut 12  000 ja kirkonkylässä näistä asuu 1650. (Liperin kunta 2011b). Kirkonkylän sijainti on luonnonläheinen ja järvimaisemaa on paljon. Maakuntakaavassa se on merkitty maa- kunnallisesti arvokkaaksi kulttuurimaisema-alueeksi (Pohjois-Karjalan maakunta- liitto 2008, 78). Maatalousympäristön ja tuottavien peltojen säilyttäminen vaikuttaa asuinrakentamisen ohjaukseen. Liperin kunta joutuu etsimään ja kehittämään kirkonkylänsä strategiaa sekä suh- teessa kahteen omaan kilpailevaan keskustaajamaansa Viinijärveen ja Ylämyllyyn että suhteessa Joensuun laajan kaupunkialueen kirkonkyliin. Kirkonkylä on pääasiassa kuntapalvelujen keskus, asutus on omakoti-, rivi- ja kerrostaloasutusta. Keskustan palvelukatu sisältää tyypillisesti kauppoja, kirkon ja virastot. Koulukeskus on kes- kustan tuntumassa. Uutta asutusta on rakennettu mm. rantatonteille kauemmas keskustasta. Kunnan sijainti Joensuun naapurissa on mahdollistanut tasaisen kun- taan muuton ja tarjonnut muuttajille erilaisia omakotiasumisen sijaintivaihtoehtoja. Vuosittain myönnettävien erillispientalojen rakennuslupien määrästä arviolta puolet sijoittuu haja-asutus alueelle (Liperin kunta 2011b). 27Suomen ympäristö 11 | 2013 3.1.1 Historiallinen kehitys Vuonna 1639 perustettu Liperin pitäjä on ollut alueeltaan laaja. Vanhastaan kunta tunnettiin Suur-Liperinä, maakunnan keskuksena. Emäpitäjä Liperin alue kattoi suu- ren osan Pohjois-Karjalaa, mutta alueesta lohkaistiin vuosisatojen aikana uusia hal- lintoalueita uusille kunnille (Piiroinen1966, 7). Liperin historiateoksen kirjoittaneen Pekka Pakarisen (2006) mukaan Liperin tasaisen maiseman luonnonolosuhteet ovat olleet maataloudelle suotuisat. Heposelän ja Oriveden rantaniittyjen hyvä maaperä soveltui helposti viljelyyn. Maan kohoaminen loi uutta maapohjaa viljelykäyttöön rantaniittyjen yhteyteen. Peltoa raivattiin myös metsään, soita kuivattiin ja vanhoista kaskimaista syntyi vähitellen metsäniittyjä karjanhoidon tarpeisiin. 1800-luvun lo- pussa ja 1900-luvun alussa kiihtynyt maatalousteknisten laitteiden kehitys paransi maanmuokkauskeinoja ja lisäsi tuottavaa peltoalaa. Maatalouden kehityksessä kar- janhoito alkoi viljanviljelyn rinnalla saada entistä enemmän maa-alaa. Maatiloille alkoi vähitellen koitua selkeitä rahatuloja maito- ja lihatuotteiden myynnistä. Voita markkinoitiin lähelle, mutta myös kauemmas. (Pakarinen 2006, 27–35.) Kirkonkylän rakennetussa ympäristössä näkyy edelleen Liperin historian kannalta keskeisiä merkkejä. Mylly- ja meijerirakennukset sijaitsevat edelleen kirkonkylän Kirkkolahdella. Kirkonkylässä on elävä viljelymaisema. Vuonna 1906 kirkonkylän Kirkkolahdessa alkanutta meijeri- ja myllyteollisuutta on pidetty myös nykyisen Lipe- rin vaurastumisen ja hyvinvoinnin edistäjänä. Pakarisen (2006, 224) mukaan Liperin osuusmeijeristä kehittyi vähitellen osaava ja maineikas juustojen valmistaja. Liperin osuusmeijeri ja mylly säilyttivät itsenäisen asemansa 1980- ja 1990-luvun meijeri- ja myllyteollisuuden rationalisointi- ja fuusiokehityksessä. Osuuskunta ItäMaitoon kuuluva Liperin myllyn tuotanto jatkuu ja se tuottaa pääasiassa luomuviljasta teh- tyjä jauho- ja rehutuotteita. Sen sijaan itsenäinen meijerituotanto päättyi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Kirkkolahdessa, kun Liperin Osuusmeijeri vuonna 2010 sulautui Osuuskunta Itämaitoon (Osuuskunta ItäMaito 2012). Kirkkolahden vastarannalla on Liperin evankelis-luterilainen kirkko. Kirkkoraken- nus vihittiin käyttöönsä vuonna 1859 (Tuomi 1984, 491). Liperin vanha kunnantalo sijaitsee keskustien varrella kylän keskeisellä paikalla pienellä mäellä. Nykyisin tyhjil- lään olevaa suojeltua kunnantaloa Pekka Pakarinen kuvaa Liperin yhdeksi tärkeäksi maamerkiksi. Alun perin 1903 rakennettu ja 1931 uudistettu rakennus on palvellut Liperin Suomalaisen Lukuseuran talona. Vuodesta 1907 talo siirtyi kunnalle kunnan- taloksi. 1960-luvulta alkaen talo palasi alkuperäiseen tehtäväänsä kunnan kirjastoksi ja juhlasaliksi. 1990-luvulla Liperin kunta päätti rakentaa uuden ajanmukaisen kirjasto- talon ja kirjaston muuton jälkeen kunnantalo jäi tyhjilleen. (Pakarinen 2006, 245.) Lipe- rissä on ollut epäselvää, hyödyntääkö kunta Kirkkolahden meijerialueen historiallisia arvoja ja Keskustien varrella sijaitsevaa vanhaa kunnantaloa kirkonkylän elvyttämi- sessä. Liperin kunnanvaltuusto päätti vuonna 2009, että vanha kunnantalo puretaan, mutta päätöksestä tehdyn valituksen myötä purkulupaa rakennukselle ei myönnetty. Liperin kunnanhallitus päätti samana vuonna, että rakennuksesta laaditaan kunnos- tussuunnitelma kustannusarvioineen ja rahoitusvaihtoehtoineen. Talo kunnostettiin ns. kosteusteknisesti toimivaksi kylmäksi rakennukseksi. (Liperin kunta 2010a.) Talon käytöstä kiinnostuneiden asukkaiden mahdollisuuksia on estänyt se, että kunta ei ole investoinut rakennukseen perusteellisemmin. Rakennuksen tulevaisuus on avoinna. 28 Suomen ympäristö 11 | 2013 3.1.2 Kirkonkylän uusi profiloituminen Liperi on ollut vetovoimainen kunta. Tämä näkyi myös etelään ja Ruotsiin suuntau- tuneiden suurten muuttoaaltojen aikana 1960-luvulla. Tuolloin kirkonkylän väestön- kasvu alkoi ylittää Viinijärven taajaman kasvun. Vilkkaimpina kunnasta poismuuton vuosina ajanjaksolla 1960–1975 kuntaan myös muutti vuosittain 400–450 henkeä. Vuonna 1980 kirkonkylän asukasmäärä oli noin 1400 henkeä. (Pakarinen 2006, 196– 199.) Tärkeä kuntaan muuttoa selittävä tekijä oli 1970-luvun alussa Honkalammen kehitysvammaisten palvelulaitoksen rakentaminen. Honkalammen kehitys ja Joen- suusta tuleva muuttovirta johtivat Ylämyllyn alueen kasvuun. Liperiin muodostui kolme vahvaa taajamaa: Liperin kirkonkylä, Viinijärvi ja Ylämylly. Tätä kolmen taa- jaman rakennetta korostetaan myös kunnan logossa (kuva 3). Kuva 3. Liperin kolme keskustaajamaa. Liperin kunta 2010. Liperissä taajamakuva nousi otsikoihin 1980-luvulla. Paikallislehti Kotiseutu-uutiset julkaisi helmikuussa 1989 silloisen kunnanjohtajan Pekka Itkosen kommentin, jonka mukaan Liperin taajamien ilmeen parantaminen ja kunnan imagon kirkastaminen on tärkeää. Itkosen mukaan kunnan hallinnon on toimittava tonttimaan hankinnassa riittävän aikaisin. Viinijärvellä maakauppoja oli jo tehty, mutta kirkonkylässä maan hinta oli noussut huomattavasti. (Kotiseutu-uutiset 1989a.) Kuukautta myöhemmin kunnanjohtaja palasi kunnan imago- ja identiteettiasiaan uudelleen. Itkonen kirjoitti Kotiseutu-uutisissa 13.3: ”Kunnan osalta se (identiteetti) perustuu hallinnon ja kuntalaisten hitaasti muuttuvaan arvomaailmaan, kysymys on siitä mitä ollaan, mitä arvostetaan ja pu- huttaessa visuaalisesta imagosta, miltä näytetään”. Kunnanjohtaja viittasi ajankohtaiseen kuntakuvatutkimukseen ja korosti kirjoituksessaan rakennetun ympäristön, palve- lujen ja tiedotuksen tärkeyttä. Hän mainitsi erityisesti kaavojen, rakennusten, teiden ja puistojen konkreettisen merkityksen. Minimivaatimus on se, että kaava-alueen puistot ovat vähintään luonnonympäristöön verrattavissa kunnossa. Liikenneväylien toteuttamisessa tärkeää hänen mukaansa on liikenneturvallisuus, asumisen viihtyi- syys sekä tasapainoinen aluerakenne. (Kotiseutu-Uutiset 1989b.) 29Suomen ympäristö 11 | 2013 Kunnanjohtajan kirjoitus ilmestyi aikana, jolloin kuntien itsehallinnollinen asema aluerakenteessa alkoi muuttua. Aluekehittämisen malliksi tulivat yhteistyö, ohjel- mallisuus ja seutuistuminen. Seutuistumiskehityksen voimistuessa ja kaupungin lä- hitaajamien kasvaessa keskuksiaan voimakkaammin 1990-luvulla myös kirkonkylien keskusrooli muuttui. Identiteetti ja imago eivät kuitenkaan ole jääneet vähempiar- voisiksi, vaan niiden korostaminen kirkonkylissä on todennäköisesti vahvistunut. Liperin kirkonkylässä on aktivoiduttu ympäristön hoitoon. Kuva 4. Liperin kirkonkylä. Kuva: Jutta Kurki 2010. Asukkaat aktioituivat kirkonkylän kyläyhdistyksen, Pro Liperin, toiminnan kautta. Yhdistys käynnisti Luhtapuiston – Vainolammen alueen kunnostustyöt, joka valmis- tui vuonna 2008 (Liperin kunta 2010b). Kunnostus oli kyläyhdistykseltä merkittävä näyttö. Luhtapuiston luontopolusta on tullut suosittu kävelykohde. Puistossa järjes- tetään opastettuja luontokävelyjä ja siellä on mahdollista kokeilla ja harrastaa poni- ratsastusta. Aiemmin piilossa olleen lampialueen avautuminen on tuonut esiin myös alueen lähiympäristön merkityksen. Kuvassa 4 näkyy kirkonkylän keskus: Keskustie, kirkko, hautausmaa ja niistä seuraavana venesatama, Rantamakasiini ja Vainolampi. Seuraavalla aukeamalla kuvassa 7 on kirkonkylä 1930-luvulla. Kirkkolahden rannalla sijaitseva Rantamakasiini toimii kesäravintolana ja tapahtumapaikkana. Kirkkolah- den toisella rannalla ovat meijerin ja myllyn kiinteistöt (kuva 5). 30 Suomen ympäristö 11 | 2013 Kuva 5. Liperin Meijerin ja Myllyn aluetta Kirkonlahden rannalla. Kuva Jukka Sihvonen 2011 Pro-Liperin aktiivinen ympäristötyö on avannut näkymän, jossa Tori-Luhtapuisto- Vainolampi - Kirkkolahti - Makasiini aluetta on mahdollista suunnitella ympäristö- kokonaisuutena (kuva 6). Luhtapuiston ja Vainonlammen alue saattaa toimia myös vaikuttimena ja vipuvartena kirkonkylän palvelukeskuksen torin alueen ideoinnille ja suunnittelulle. Kuva 6. Liperin Luhtapuiston suunnitelma. Lähde: Liperin kunta 2010b 31Suomen ympäristö 11 | 2013 Kuva 7. Liperin kirkonkylä kuvattuna etelästä päin 1930-luvun puolivälissä. Kuva: Liperi-Seura ry. 3.1.3 Liperin asema Joensuun kaupunkiseudulla Seudullisesti Liperin kirkonkylä kilpailee asukkaistaan yhtäältä kahden oman kun- nan taajamansa kanssa ja toisaalta myös seudun muiden yhdyskuntien kanssa (ks. kartat 1 ja 2). Joensuun seudulla on kaksi oman Joensuun keskustan kanssa kilpaile- vaa taajamaa: Kontiolahden Lehmo ja Liperin Ylämylly (Joensuun seutu 2008). Liperi on edelleen vahva viljan- ja maidontuotannon kunta, joka vaalii leipäpitäjän imagoaan. Joensuun seudulla maataloustuotannon ennusteet ovat olleet laskusuun- taisia, mutta Liperissä maatalouteen on investoitu. Liperin tuottajat ovat olleet val- miita investoimaan myös luomualaan. Kunnassa luotetaan myös siihen, että asutus ei vähene vaikka maatalous kutistuisi (Liperin kunta 2007a). Liperi on myös vahva vapaa-ajan asumisen alue. Se oli maakunnan suurin kesämökkikunta vielä vuonna 2003, jolloin kunnassa oli vajaat 2800 kesämökkiä. Valtakunnallisessa määrävertailus- sa sijoitus oli 31 (Pitkänen & Kokki 2005, 12)2. Mökkimäärä on entisestään kasvanut; vuonna 2010 kesämökkejä oli jo yli 2800 kappaletta (Tilastokeskus 2012a). Kunnan kehittämisen vahva ajatus on, että vaikka työpaikat sijaitsevat muualla, niin maaseudulla halutaan asua (Liperin kunta 2007a, 24–26). Kunnassa on noin 3 300 työpaikkaa. Työssäkäyvien henkilöiden osuus väestöstä on 40 prosenttia ja työt- tömyysaste on 11,3 prosenttia. Liperin kunnassa asuvien työssäkäyvien lukumäärä on 4 741 ja omassa kunnassa työssäkäyvien osuus työssäkäyvistä on 45,9 prosenttia. 2 Vuoteen 2008 mennessä Joensuusta on kuntaliitosten myötä tullut Pohjois-Karjalan suurin mökkikunta. Vuonna 2009 Joensuussa oli 3582 kesämökkiä. Lähde: (Tilastokeskus 2009) 32 Suomen ympäristö 11 | 2013 Alkutuotannon työpaikkojen osuus 15,6 ja jalostuksen työpaikkojen 16,8 prosenttia. Palvelujen työpaikkoja oli 65,5 prosenttia. Pohjois-Karjalassa väestömäärä kasvoi vuosina 1980–2000 vain Joensuun seu- tukunnassa. Liperin kirkonkylä jäi kuitenkin tämän kasvun ulkopuolelle. Ainoita kasvualueita olivat Kontiolahden ja Pyhäselän kirkonkylät sekä Joensuun kaupunki. Samoin haja-asutusväestön määrä kasvoi 1990-luvun jälkipuoliskolla vain Pyhäselän kunnassa. (Pohjois-Karjalan liitto 2008, 13.) Liperissä näkyy se, että läheisen kaupun- gin vetovoima saattaa usein olla kirkonkylien kehittämisen ongelmana. Kirkonkylä ei ole seudullinen kasvualue, eikä se ole enää kunnan ainoa palvelukeskus. Kartta 1. Joensuun seutu. Lähde: Maanmittauslaitos / Timo Pakarinen Itä-Suomen yliopisto 2012. Liperin kunta on väestöltään suhteellisen nuorta. Väestöstä 0-14 -vuotiaiden prosen- tuaalinen osuus on 19,2 ja 15–64 -vuotiaiden 63,5 prosenttia sekä 65 vuotta täyttänei- den osuus 17,3 prosenttia. (Tilastokeskus 2012a.) Kunnan sijainti Joensuun naapurissa on siis mahdollistanut tasaisen kuntaan muuton. Liperin kunta onkin tarjonnut eri- laisia asuinympäristövaihtoehtoja kuntaan muuttaville. Haja-asutusrakentaminen on nykyisin jopa noin puolet asutusrakenteesta. Vuoden 2009 tilastojen mukaan Liperin taajamissa asui 6601 ja haja-asutusalueella 5502 ihmistä (Tilastokeskus 2009). Liperin uusi asuinrakentaminen on painottunut Joensuusta katsoen noin 30 km nauhalle Joensuu-Kuopio tien eli valtatie 9 varrelle Ylämyllyn, Käsämän ja Viinijärven alueille. Taulukossa 1 on näkyvillä taajamien ja niiden lähialueiden asukasmäärät. Erityisesti väestö on kasvanut Joensuun rajan läheisyydessä Ylämyllyn taajamassa (Honkalampi, Ylämyllyn keskusta ja Jyri). Lisäksi kasvua on odotettavissa Ylämyllyn kylä- ja lievealueella (Mattisenlahti, Hirsiniemi, Lammet, Vaivio ja Härkinvaara). Liperin kirkonkylän asukasmäärä on noin 1650 henkilöä ja kirkonkylän maaseutualu- eella (Liperinsalo, Papelonsaari, Niva, Salokylä, Puromäki, Roukalahti, Tutjunniemi, Leppälahti ja Lammu) asuu 2200 henkilöä. Viinijärven taajamassa on 920 asukasta, 33Suomen ympäristö 11 | 2013 joskin sen varsinainen kasvualue on valtatie 9 varrella sijaitseva Käsämän alue. Vii- nijärven lieve- ja kyläalueella (Käsämä, Ahonkylä, Sulkama, Kaarnalampi, Kompero, Kaatamo, Korpivaara ja Huistinvaara) asuu 1930 asukasta. (Liperin kunta 2011b.) Taulukko 1. Liperin taajamien ja niiden lähialueiden asukasmäärät. Lähde: Liperin kunta 2011b Asukkaita Taajamat yhteensä Maaseutu- ja lievealueet yhteensä Liperin kk Kirkonkylän maaseutualue Ylämyllyn taajama Ylämyllyn lievealue Viinijärven taajama Viinijärven lieve- ja kyläalue 1650 2200 3900 1500 920 1930 6470 5630 Kirkonkylän ja Viinijärven taajamien kehityksen kannalta oleellista on se, että niissä asuu vähemmän ihmisiä kuin niiden lieve- ja kyläalueilla. Sen sijaan Ylämyllyn taa- jaman asukasmäärä on suurempi kuin sen maaseutualueen. Yhteensä Ylämyllyn ja sen lähitaajamien piirissä on lähes 5 500 asukasta. Kartta 2. Liperin kirkonkylä. Lähde: Maanmittauslaitos / Timo Pakarinen Itä-Suomen yliopisto 2012. Lehmo ja Ylämylly ovat Joensuun rajalle kasvaneita satelliittitaajamia. Joensuun seudun kasvu on tehnyt Kontiolahdesta ja Liperistä pendelöintikuntia. Liperin työs- säkäyvistä 47 prosenttia on pendelöijiä (Pohjois-Karjalan liitto 2006, 56). Suurin osa pendelöi Ylämyllyltä, josta lähtee työmatkalle reilut 1700 työllistä ja jossa käy töissä 918 henkilöä. Vaikka uusi asutus on painottunut Ylämyllylle, on Liperin kirkonkylä edelleen myös työpaikkakeskus (taulukko 2). Siellä kävi työssä vuonna 2007 yhteensä 1000 henkilöä. (Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 2011.) 34 Suomen ympäristö 11 | 2013 Taulukko 2. Liperin kirkonkylällä/kirkonkylältä työssäkäyvät 2007. Lähde Pohjois-Karjalan liitto 2011/YKR/SYKE. Liperin kirkonkylällä työssäkäyvät 2007 Liperin kirkonkylältä työssäkäyvät 2007 Ilomantsi Ilomantsi 2 Joensuu 197 Joensuu 145 Juuka 1 Juuka Kesälahti 1 Kesälahti 1 Kitee 1 Kitee Kontiolahti 33 Kontiolahti 11 Lieksa 3 Lieksa Liperi 706 Liperi 275 Nurmes Nurmes Outokumpu Outokumpu 6 Polvijärvi 15 Polvijärvi 1 Rääkkylä 3 Rääkkylä 1 Tohmäjärvi 1 Tohmajärvi 1 Valtimo 1 Valtimo 1 Yhteensä 1000 Yhteensä 470 Muualta Suomesta 15 Muu Suomi 26 3.1.4 Kunnan maa- ja kehittämispolitiikat Liperin kunnan rakennemallina on ollut kolmen taajaman palveluihin tukeutuva väljä asuinrakentaminen. Kolmen taajaman rakennetta on pidetty vahvuutena. Taajamat toimivat maaseutualueidensa palvelukeskuksina ja antavat kehittämis- ratkaisuille vaihtoehtoja. Kaikissa kolmessa taajamassa on päivähoito-, koulu- ja terveyspalvelut (Liperin kunta 2011b). Liperin kunta on halunnut kaavoituksen avulla luoda hyvät edellytykset maataloustoiminnalle kirkonkylässä ja estää vas- takkain asettelua maankäyttömuotojen välillä (Liperin kunta, 2012a). Kirkonkylän kannalta tärkeää on sen merkitys lähialueiden asukkaille. Kysymys on siitä, kuinka kirkonkylä onnistuu profiloitumaan uudelleen läheisten kylien toiminta-, harras- tus- ja tapahtumapaikkana. Liperi on selkeästi mukana seudullisessa ajattelussa. Kunta on hyväksynyt Joen- suun kaupunkiseudun ilmastostrategian vuonna 2009. Strategiassa pyritään vähen- tämään kasvuhuonepäästöjä sekä liikenteen että asumisen osalta ja vähentämään kuntien omien toimintojen energiankulutusta ja muuttamaan kuntien omistamien ja käyttämien kiinteistöjen energiakulutuksen uusiutuviin energialähteisiin perustu- vaksi vuoteen 2020 mennessä. Joensuun seudulla kuntien yhteinen ilmastostrategia ja yhteinen yleiskaava antavat suuntaviivat myös yhdyskuntarakenteen muotoilulle niin, että eri alueita tarkastellaan toisiinsa verkostoituvina toiminnallisina yksikköinä. 35Suomen ympäristö 11 | 2013 Keskeisiä asumiseen yhdistyviä toimintoja ovat liikkuminen ja asuntojen lämmitys. Ilmastostrategiassa on kiinnitetty huomio Joensuun seutua usealta suunnalta läpäi- sevän junaradan mahdollisuuksiin. Maankäytön ohjauksessa ilmastostrategian perustana on Joensuun seudun yhtei- sen yleiskaavan rakennemalli. Tämä Kolmilehti -niminen malli yhdistää kaupunki- maisen tiiviin, asumisen ja palvelujen läheisyyteen perustuvan sekä joukkoliikenteen laatukäytäviin perustuvat rakenteet yhdeksi yhdyskuntarakenteen malliksi. Tästä syntyy eräänlainen Joensuun seudun ydinalueen nauhakaupunki, joka linjautuu Reijola-Niittylahdesta, Joensuun kantakaupungin ja Lehmon kautta Ylämylly-Hon- kalampi-Jyrinkylä -akselille. Näin valtateiden 6 ja 17 läheisyyteen syntyneitä taaja- marakenteita tullaan tiivistämään ja samalla välttämään tavoitetta hidastavien liian väljien asuinalueiden syntymistä. Kuntien pitäisi raja-alueillaan lisätä maankäytön yhteistyötä: laatia yhdessä asemakaavoja, sovittaa tonttien luovutus aikataulullisesti yhteen ja ratkaista palveluyhteistyön mallit. Ilmastostrategiassa tehdään myös hen- kilöautoliikennettä vähentäviä rakenteellisia ehdotuksia. Kunnat haluavat selvittää lähijunien käyttöönoton mahdollisuudet seutuliikenteessä. Tämä tarkoittaa linja- autoliikenteen ja junaliikenteen yhteensovittamista. Sähköjunien energiakulutus- ja hiilidioksidipäästöt todetaan viisi kertaa pienemmiksi kuin henkilöautoliikenteen. Strategiassa todetaan, että seutuliikenteen käynnistäminen mahdollistuisi VR:n seutumonopolin purkamisen jälkeen. (Joensuun seutu 2009.) Liperin kirkonkylää suunniteltaisiin tällöin Joensuun seudun ilmastostrategian ja yhteisen yleiskaavan mukaan asumisen ja palvelujen läheisyyteen perustuvana yhdyskuntana, josta olisi kohtuulliset linja-autoyhteydet esimerkiksi Jyrin kylän junapysäkille. Liperissä täydennysrakentamisella halutaan vahvistaa kirkonkylän palvelujen säilymistä. Tavoitteissaan kunta etsii linjaa eri suuntaan vetävien intressien välissä: yhtäältä halutaan tonttipolitiikalla tukea seudun yhdyskuntien tiivistämistavoittei- ta, toisaalta halutaan vastata tontinhakijoiden erilaisiin toiveisiin. Liperin kunnan kehityksessä selvä painopiste on siirtynyt vähitellen Ylämyllylle. Tämä näkyi myös niissä keskusteluissa, joita kävimme kunnan päättäjien kanssa tutkimuksemme eri vaiheissa. Liperissä kaavoitetaan asuintontteja kunnan omistamille maille ilman laaja-alaista kehittämissuunnitelmaa. Liperin maankäytössä on huomioitava myös Joensuun seutuvaltuuston 2.12.2008 hyväksymä Joensuun seudun yleiskaava 2020. Sen mukaan Liperin kirkonkylän rakentamistarve tulee olemaan suhteellisen vä- häistä (Joensuun seutu 2008, 88). Kunta ei ole kuitenkaan hylännyt kirkonkylää, vaan tavoittelee myös siellä asutuksen lisäämistä. Kunta omistaa kirkonkylältä vain vähän tonteiksi kelpaavaa raakamaata. Tavoitteena on kunnan tonttivarannon lisääminen. Vuonna 2011 Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi Liperin kaavoitusohjelman 2011– 2015, jonka tavoitteena on: ”edistää yleiskaavojen perusteella yhdyskuntarakenteen kehitystä” sekä ”eheyttää taajamien ja kyläalueiden yhdyskuntarakennetta” (Lipe- rin kunta 2011a). Liperi asetti kaavoitusohjelmaan tavoitteeksi maanhankinnan eri vaihtojen selvittämisen sekä myös taajamien ja kyläalueiden yhdyskuntarakentei- den eheyttämisen. Sitä varten Liperi perusti maankäytön ohjausryhmän, joka toimii kaavoituksen, maankäytön suunnittelun ja ohjauksen tukena. Sen yhteydessä tulee toimimaan maanhankintatoimikunta, joka seuraa raakamaantarjontaa kunnassa, neuvottelee maakaupoista ja hankkii maat kunnalle 10–20 vuotta ennen asemakaa- voitusta. Liperin kunta painottaa, että maankäytön suunnittelussa ja maapolitiikassa 36 Suomen ympäristö 11 | 2013 on tehtävä taloudellisia vertailuja hajautumisen vaikutuksista ja kustannuksista: on löydettävä tilaa uusille tiiviimmin toteutettaville asuinalueille, mutta niiden toteu- tuminen vaatii kunnalta vahvoja maapoliittisia ratkaisuja. (Liperin kunta 2011b.) Kirkonkylän osayleiskaavasuunnittelu käynnistyi vuonna 2012. Sen avulla on tar- koitus tiivistää kirkonkylän asutusrakennetta ja vahvistaa elinkeinotoiminnan edelly- tyksiä. Osayleiskaava-alue on määritelty noin viiden kilometrin säteelle kirkonkylän keskustasta. Kirkonkylään tehdään myös asemakaavan laajennus, jonka mukaan uusi rakentaminen ohjataan kirkonkylän itäpuolella olevalle yhdeksän hehtaarin suuruiselle Pietarisen peltoalueelle. Pietarisen alueen kaava sisältää katuverkoston, pientalotontteja sekä puisto- ja virkistysalueita. Alueelle osoitetaan noin 40 pientalo- tonttia. Kirkonkylän osayleiskaava täydentyy Pro-Agria Pohjois-Karjalan tekemällä kirkonkylän seudun maatilojen maankäyttöselvityksellä. Sen avulla maatalouden ja kaavoituksen tavoitteita pyritään ensimmäistä kertaa integroimaan yhteen vuoro- vaikutteisesti. Näin maatalous huomioidaan maankäytöllisenä toimijana ja kirkon- kylän kulttuurimaiseman tuottajana. (Liperin kunta 2011b; Liperin kunta 2012a.) Maapolitiikassaan Liperin kunta panostaa jatkossa siihen, että tonttien luovutuksella aikaansaadaan täydentävää ja tasapainoista väestökehitystä. Liperin maapolitiikan ohjaus suuntautuu asuntomarkkinoilla olevan kysynnän mukaan. Aika näyttää yh- distetäänkö tonttitarjontaan ilmastopolitiikkaan perustuvia kaavoitusratkaisuja. Nyt sellaista ei ole täydennysrakentamisen perusteluna. 3.1.5 Lähipalvelujen ja joukkoliikenteen mahdollisuus Liperin kirkonkyläon perinteisesti ollut kuntapalvelujen keskus. Nykyisin se on kuitenkin palvelujen tarjonnan osalta hankalassa tilanteessa suhteessa Joensuuhun ja oman kuntansa kasvaviin taajamiin. Kirkonkylällä toimii ala- ja yläkoulu. Oppilaita alakoulussa on noin 130 ja ylä- koulussa noin 260. Koulupalvelujen ohella kirkonkylällä on myös päiväkoti, jossa on 21 päivähoitopaikkaa 0–6-vuotiaille lapsille. Sosiaali- ja terveyspalvelut hoide- taan Liperin kunnan ja Outokummun kaupungin (sosiaali- ja terveyspalvelujen) yhteistyöllä. Kirkonkylän terveyskeskuksessa on terveydenhoidon, sairaanhoidon ja erikoissairaanhoidon palveluja. Kirkonkylällä sijaitsevat myös Liperin kirjastotalo, nuorisotalo sekä kulttuuritila Penttilä -sali. (Liperin kunta 2010b.) Liperissä vuonna 2006 tehty lukion lakkauttamispäätös heikensi kirkonkylän ase- maa keskuksena merkittävästi. Kunnan virkamiehen mukaan lopettaminen johtui siitä, että suuri osa lukiolaisista asui Ylämyllyllä, kirkonkylän oppilasmäärä väheni ja heistäkin suuri osa halusi Joensuun lukioihin (Liperin kunnan virkahenkilön haastat- telu 2012). Vuonna 2013 Liperin kouluverkko on jälleen muuttumassa. Vaakalaudalla on kyläkoulujen tulevaisuus3. Taajamakoulut sijaitsevat kirkonkylässä, Viinijärvellä ja Ylämyllyllä. Helmikuussa 2013 Liperin sivistyslautakunta teki esityksen, jonka mukaan Vaivion kyläkoulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Ylämyllyn kouluun ja Ristin kyläkoulu vastaavasti sulautetaan Viinijärven kouluun. Liperin yläkoulut yhdistetään yhdeksi yläkouluksi Liperin kirkonkylään. (Liperin kunta 2013a) Koulu- päätöksillä on kaksijakoinen vaikutus: ne heikentävät koulunsa menettävien kylien 3 Liperin kunnassa on kyläkoulut enää Käsämän, Salonkylän ja Mattisenlahden kylissä. Kunnanvaltuusto lakkautti Vaivion ja Ristin kyläkoulut vuonna 2013. 37Suomen ympäristö 11 | 2013 houkuttelevuutta ja samalla vahvistavat taajamien kehitystä. Yläkoulun mahdollinen keskittyminen vahvistaisi kirkonkylän koulupalveluja ja samalla niiltä osin kirkon- kylän palveluroolia. Terveyspalvelujen kehittämisessä näkyy vahvimpien taajamien, Ylämyllyn ja kirkonkylän, kilpailuasetelma. Vuonna 2012 kunta päätti remontoida kirkonkylän terveyskeskuksen tilat. Vaihtoehtona valtuustoäänestyksessä oli, että terveyskes- kuspalvelut keskitettäisiin Ylämyllylle. Kunnanvaltuusto äänesti luvuin 28-7, että terveyskeskus tulee sijaitsemaan kirkonkylässä, jonne joko rakennetaan uusi keskus tai peruskorjataan nykyinen. (Liperin kunta 2012c.) Näin myös terveyspalveluja koskevat päätökset vahvistavat kirkonkylää palvelukeskuksena. Helmikuussa 2013 Liperi päätti liittyä kuntajakoselvitykseen Outokummun ja Joensuun kaupunkien kanssa (Liperin kunta 2013b). Liperin kunnan yläkoulua ja terveyskeskusta koskevat päätökset tulevat olemaan kirkonkylän osalta merkittäviä, sillä mahdollisen kolmen kunnan liitoksen toteutuessa tullaan Liperin kirkonkylän asema ja rooli palveluky- länä arvioimaan alueellisesti entistä laajemman kaupungin lähtökohdista. Kauppapalvelujen osalta Liperin kirkonkylällä on mahdollisuuksia. S-Market si- jaitsee Heinävedentien varressa Kirkkolahden liepeillä. Keskustien varrella ja lähei- syydessä sijaitsevat ravintola, Liperin osuuspankki, K-Market, Tokmanni, käsityöliike, kahvila-konditoria, apteekki, kirjasto ja kunnantalo. Liperin taajamien ja kylien kehit- tämistä selvittänyt Esko Lehto esitti vuonna 2008, että kirkonkylän kauppapalvelujen osalta huomio tulisi kiinnittää Keskustien kehittämiseen, sillä se on kunnan historial- linen pääraitti. Kysymys on siitä, miten Keskustien ympäristöä voisi kehittää (Lehto 2008, 18). Yksi kehittämisen lähtökohta on se, että Liperi on myös kesämökkikunta. Kesäasukkailla on tärkeä osa kirkonkylän palvelujen tulevaisuutta arvioitaessa. Liperi on vahva vapaa-ajan asumisen kunta ja siellä on aloitettu kesämökkiläisten ja kunnan välinen vuoropuhelu. Mökkiläisiä on pyritty aktivoimaan ”osa-aikaliperiläi- siksi”. Kuntaan on perustettu mökkiläistoimikunta, joka toimii linkkinä kuntalaisten, kyläläisten, kylätoimikuntien ja kesämökkiläisten välillä (Liperin kunta 2010c). Li- perin kunta on vuonna 2004 nimetty saaristo-osakunnaksi ja siihen liittyen kunta on laatinut vapaa-ajan asumisen tavoiteohjelman. Liperin kuntastrategiassa 2007 kunta on asettanut vision 2015, jonka teeseinä ovat: ”Turvallista asumista – mahdollisuuksia elinkeinoelämälle – aktiivista vapaa-aikaa”. (Liperin kunta 2007, 4.) Kirkonkylän palvelujen pysyvyyteen ja monipuolistumiseen vaikuttavat sekä kun- nan omat palvelurakennetta koskevat päätökset sekä mahdollisten kuntaliitosneuvot- telujen yhteydessä sovittavat palvelujen sijaintipäätökset. Molemmissa lähtökohdissa kirkonkyläläisten omaehtoisen toiminnan kehittäminen korostuu entisestään. Liperin kunta haluaa kehittää joukkoliikennettä, mutta kysyntä määrää liikennerei- tit kannattavuuden mukaisiksi. Liperin kunta ei järjestä itse avointa joukkoliikennettä eikä siihen ole varattu henkilöresursseja. Kunta järjestää ainoastaan koulukuljetuk- set sekä sosiaalitoimen kuljetukset. Nämä vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut järjestää Pohjois-Karjalan matkojen välityskeskus. Kirkon- kylän osalta lakisääteiset kuljetukset toimivat, mutta muutoin kirkonkylä on jäämäs- sä tiheävuoroisen joukkoliikenteen kehityksestä syrjään. Joensuun seudulla tiheät vuorot kohdistuvat ainoastaan Ylämyllylle, Kontiolahden Lehmoon sekä Joensuun Reijolaan ja Hammaslahteen. Muualla joukkoliikennettä resurssoidaan ja ohjataan minimipanoksin. (Waystep Consulting 2010.) Kutsuohjatun joukkoliikenteen kehit- täminen voi luoda uudenlaisia kyliä ja taajamia yhdistäviä joukkoliikenneyhteyksiä 38 Suomen ympäristö 11 | 2013 ja -muotoja, mutta se vaatii käyttäjälähtöistä suunnittelua. Kutsuohjatun palvelulii- kenteen kehittämisessä on huomioitava erilaisten asiakasryhmien liikkumistarpeet. Vuonna 2011 Liperin kunnanvaltuusto hyväksyi Joensuun kaupungin, Liperin sekä Kontiolahden kuntien seudullisen joukkoliikenteen yhteistoimintasopimuksen. Jouk- koliikenteen osalta Ylämyllyn taajama on siinä luokiteltu ns. houkuttelevan tason ja Liperin kirkonkylä sekä Viinijärven taajama autottomien arkiyhteyksien palveluluok- kaan. Liperin kunnan tavoitteena on lisätä linja-autovuoroja kirkonkylään palvelemaan työmatkalaisia ja opiskelijoita. (Liperin kunta 2011c.) Joukkoliikenteen järjestämisen lähtökohdat muuttuivat vuonna 2012 kun Joensuu, Kontiolahti ja Liperi muodostivat yhteisen seudullisen kunnallisen viranomaisen (Liperin kunta, 2013b). Joensuun seu- dun joukkoliikennesuunnitelmassa vuosille 2012–2020 liikennepalvelujen palveluta- sotavoitteet asetettiin liikenneviraston luokittelun mukaan seuraavasti: 1. kilpailutaso (todellinen vaihtoehto henkilöautolle), 2. houkutteleva taso (käyttökelpoinen vaihto- ehto henkilöautolle), 3. keskitaso (joukkoliikenne on liikkumisvaihtoehto päivittäisiin kohteisiin), 4. peruspalvelutaso (vaihtoehtoisia yhteyksiä töihin, kouluun ja asiointiin), 5. minimitaso (perusyhteydet aamuin/illoin kouluun ja töihin sekä asiointi kahdesti viikossa), 6. lakisääteiset kuljetukset (vain lakisääteiset kuljetukset). Joukkoliikenteen osalta Liperin kunnan taajamien palvelutaso on erilainen. Joensuun seudun joukkolii- kennesuunnitelman mukaan Ylämylly kuuluu Joensuun paikallisliikennealueeseen. Bussiliikenne tarjoaa vaihtoehdon henkilöautolle. Kirkonkylä ja Viinijärvi kuuluvat suunnitelman mukaan seudulliseen liikennealueeseen ja luokittelussa keskitasoon ja Ylämylly houkuttelevan tasoon. Kirkonkylän joukkoliikenneyhteyksiä ei nähdä to- dellisena vaihtoehtona henkilöautolle. Palvelutasotavoitteet on asetettu talviaikaiselle liikennöinnille ja kesäaikoina palvelutaso on pykälää alempi. Toisaalta uuden lain mu- kaan käyttöoikeussopimukset pitää kilpailuttaa liikennöitsijöiden osalta ja siinä yhtey- dessä Liperin kirkonkylä, Hammaslahti, ja Niittylahti (Joensuu) , Paihola (Kontiolahti) luokitellaan paikallisliikennealueeseen kuuluvina paikkoina. Tällä halutaan houkutella mahdollisimman laaja tarjoajajoukko. (Liperin kunta 2012b) Näin kirkonkylän jouk- koliikenteen vuorovälien tiheys on kiinni siitä, miten laajan alueen paikallisliikenteen linjastoinvestoinnit lähitulevaisuudessa kattavat Joensuun seudulla. 3.1.6 Liperin työpaja ”Se on niin hassua, että joka kylällä on kylätalo, mutta ei tässä Liperissä” Liperin työpajassa kunnasta keskusteltiin kolmen taajaman kokonaisuutena. Kolmen taajaman rakenteen koettiin tukevan maaseutualueita ja peruspalvelurakennetta. Kunnan tuottamien palvelujen ja infrastruktuurin ylläpitäminen taajamissa nähtiin tärkeänä myös tulevaisuudessa. Työpajan osallistujat uskoivat, että ennen pitkää Ylämyllyn Jyrin alueen vetovoima hiipuu (tontit loppuvat) ja muuttoliike ulottuu kirkonkylään. Tällaisessa tilanteessa pitäisi pyrkiä kaavoittamaan ja rakentamaan kirkonkylän vetovoimaa vahvistavat paikat. 39Suomen ympäristö 11 | 2013 Keskustelussa todettiin, että asumisviihtyvyyttä voidaan kirkonkylässä lisätä ja asukkaat on otettava mukaan suunnitteluun. Kylien omaehtoisella toiminnalla voi- daan parantaa harrastustiloja ja kohentaa kyläkuvaa. Työpajassa todettiin, että kir- konkylän vetovoima ei vahvistu pelkästään kunnan panoksilla, vaan se vaatii myös kyläläisten ja haja-asutusalueen asukkaiden vastuuta omasta kirkonkylästä. Kunnan on oltava lähialueen asukkaille toimiva ja viihtyisä palvelutaajama, mutta asukkaiden toivotaan myös käyttävän palveluja. Kylien tietoverkkoyhteydet nähtiin entistä vält- tämättömimmiksi, koska palvelut ja työpaikat ovat muuttumassa virtuaalisemmiksi. Kuituyhteys onkin tulossa koko alueelle. Kirkonkylän tulevaisuus nähtiin kirkonkyläläisten ja haja-asutusalueen yhteisenä intressinä. Samalla korostui, että kirkonkylä pitää nähdä sekä asumisen että palvelu- jen paikkana. Liperi on myös vahva vapaa-ajan asumisen kunta. Mökkeilyn merkitys nähtiin olennaisena kirkonkylän palvelurakennetta vahvistavana tekijänä. Mökkiläi- set myös osallistuvat erilaisiin tapahtumiin. Kirkonkylän rakennetun ympäristön suunnitteluun työpaja esitti harrastus- ja kokoontumistilojen rakentamista. Tässä yhteydessä työpaja pohti tyhjillään olevien tilojen käyttöönoton mahdollisuuksia, kuten vanhan kunnantalon korjausta ja sen mahdollista käyttöä järjestöjen talona. Maaseudun kylissä on oma kylätalo, mutta kirkonkylältä sellainen puuttuu. Kirkonkyläläiset olivat jo omissa yhdistyksissään kartoittaneet kirkonkylän potentiaalisia kunnostuskohteita. Kotiseutuyhdistys Liperi-seura vaalii paikallishistoriaa, ympäristöä ja rakennuksia ja pitää yllä museotoimintaa. Liikunta- ja tanssiseurat toimivat puolestaan aktiivisesti omilla kentillään. Liikkumisen ympäristönä kirkonkylästä todettiin, että siellä on kohtuullisesti kevyen liikenteen väyliä. Keskuskadun jalkakäytäviä on parannettava esteettömiksi. Joukkoliikenneyhteyksiin kaivattiin parannuksia, sillä nykyiset ovat tiheydeltään harvat. Liperin eri kylissä on aktiivista toimintaa. Liperissä on kaksi suunnitelmatasoa: kunta- ja kyläsuunnitelmat. Kylissä ei niinkään ole oltu riippuvaisia vain kunnan re- sursseista. Sen sijaan kirkonkylän tilat ja niihin liittyvät tavoitteet, kuten ranta-alueen rakentaminen tai kunnantalon kunnostus, vaativat myös valtuuston päätöksiä ja kunnan panoksia. Tällaisissa tavoitteissa ja päätöksissä myös nähdään mikä on kir- konkylän merkitys kuntalaisille. Liperissä on vahvistetut kuntakaavat ja parhaillaan ollaan laatimassa yleiskaavoja. Niiden yhteydessä on vaikuttamisen mahdollisuus. Työpaja totesi, että paikallisyhteisöllä on suhteellisen vahva oikeus osallistua tulevaan kaavoitukseen. 40 Suomen ympäristö 11 | 2013 3.2 Mäntyharju – kaupunkimainen keskustaajama ja vanha kirkonkylä Mäntyharju sijaitsee valtatie 5 varrella Mikkelin ja Heinolan välissä Etelä-Savon maa- kunnan lounaisosassa 42 kilometrin päässä keskuskaupunki Mikkelistä ja rajautuu Päijät-Hämeen maakuntaan. Naapurimaakuntaan Heinolaan on matkaa 64 kilometriä ja Kymenlaakson keskuskaupunkiin Kouvolaan on 77 kilometriä. Mäntyharjun kun- takeskus sijaitsee siis suhteellisen kaukana lähimmistä kaupungeista. Mikkelin seudun ulkorajalla sijaitsevan Mäntyharjun asutusrakenne muodostaa tiivistä ja väljää asumista sisältävän väestöltään taantuvan keskustaajaman. Kun- takeskuksena toimivassa kirkonkylässä on asukkaita noin 4500. Noin 65% asuu taajama-alueella ja haja-asutusalueen vakituinen asutus on vähentymässä (Laitinen ym. 2013, 42). Mäntyharjun kunta onkin voimakkaasti taajamoitunut viimeisen 30 vuoden aikana. Mäntyharjun ranta-alueet ovat sen sijaan täyttyneet kesämökeistä ja Mäntyharjusta on tullut vapaa-ajan asumisen kunta. Valtakunnalliset loma-asuntomessut järjestettiin Mäntyharjussa vuonna 2011 teemalla ekotehokkuus. Mäntyharjun kuntakeskuksesta ja messualueesta on tuore yleiskaava ja laaja selvitysaineisto. Matkailun ja vapaa- ajan asutuksen haasteena on nykyistä parempi yhteensovittaminen kirkonkylän ja yhdyskuntarakenteen kanssa sekä tonttipalvelun monipuolistaminen. 3.2.1 Historiallinen kehitys Mäntyharjun nimi liitetään kuntaan, mutta se viittaa myös Mäntyharjun reittiin eli laajaan vesien, järvien ja jokien vesistöalueeseen. Ympäristökeskuksen mukaan Män- tyharjun reitti alkaa pohjoisessa Rautalammin reitin eteläreunan tasolta ja laskee etelässä Kymijoen vesistöön. (Ympäristökeskus Etelä-Savo 2006.) Mäntyharjun ve- sistöt ovat tarjonneet liikenneväylät niin kirkkokansalle kuin puun uitolle. Järvien ja jokiväylien rannoille on syntynyt sahoja. Syrjäiseen salmien ja järvien maisemaan perustettiin ensin kappeliseurakunta ja lopulta oma Mäntyharjun seurakunta ja kir- konkylä. Merkittävä kehitysvaihe oli 1800-luvun loppupuolella, jolloin rautatien rakentaminen kytki myös Mäntyharjun laajempiin ja nopeampiin yhteysverkkoihin. Rautatieyhteyden myötä Mäntyharjusta alkoi kehittyä matkailukohde ja nykyisin Mäntyharju tunnetaan ensisijaisesti vapaa-ajan, virkistyksen ja lomailun paikka- kuntana. Vuosittain kunnassa lomailee yli 10 000 loma-asukasta (Mäntyharjun kunta 2010a) ja siellä on noin 4 638 kesämökkiä (Tilastokeskus 2010). Etelä-Savon liiton (2012, 18) mukaan vapaa-ajan asuntoja on jo enemmän. Mäntyharjun kaksi vanhinta asutuskeskusta ovat Toivola ja Pyhäveden rannalla sijaitseva Mäntyharjun Kyttälä, josta muotoutui myöhemmin Mäntyharjun kirkonkylä. Alun perin Mäntyharju toimi Iitin kappelina, josta se itsenäistyi omaksi seurakunnaksi. Varsinainen hallinnollinen Mäntyharju perustettiin vuonna 1595. Kaksisataa vuotta myöhemmin 1800-luvun aikana Mäntyharjun alueelle kehittyi kolme asutustaajamaa: Kirkonkylä, Toivola sekä Asemanseudun taajama (Asemakylä). Kirkonkylästä tuli hal- linnon ja kaupan keskus. (Vilkki, 2009.) Kirkonkyläntien varrelle rakennettiin Iso-Pap- 41Suomen ympäristö 11 | 2013 pila (1812), ristikirkko (1819–1822) ja sen vastapäätä Salmelan kunnantupa (nykyinen taidekeskus Salmela) 1823–1831. Myöhemmin tien varrelle nousi Pyhäveden rannalle puistoon apteekki (1874) ja kunnansairaala (1880), postitalo sekä nuorisoseurantalo. Kirkon liepeille kirkkotien varrelle rakennettiin 1860-luvulla myös kaupparakennukset, pitäjän makasiini (1883), koulu (1869) sekä käräjäpaikka (1886). Museoviraston selvityk- sen mukaan historian aikana asujaimistoltaan kutistunut vanha kirkonkylä on säilynyt esimerkkinä sotia edeltävästä kirkonkylärakentamisesta. Museovirasto onkin merkinnyt Mäntyharjun vanhan kirkonkylän valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäris- töksi. Kuvassa 8 on kirkonkylän maisema vuodelta 1952. Nauhamainen tienvarsiraken- taminen sisältää edelleen empire- ja jugendtyylisiä taloja. (Museovirasto 2010.) Kuva 8. Mäntyharjun kirkonkylä 1952. Lähde: Mäntyharjun kunnan arkisto. Pikkuhiljaa kunnan palvelut alkoivat kuitenkin siirtyä aseman läheisyyteen. Aseman seudulle perustettiin kansakoulu vuonna 1906. Kirkonkylän ja uuden aseman liepeille nousevan keskustan kilpailu asukkaista alkoi 1920-luvulla. Mäntyharjun uudessa keskustassa asui jo vuonna 1930 enemmän ihmisiä kuin kirkonkylässä, ja kun vuonna 1934 alueiden välille rakennettiin uusi tieyhteys, niin vuonna 1939 uuden keskustan eli Penttilän alueella asui 338 ihmistä ja Kyttälän eli pappilan alueella 113 asukasta. Neljäkymmenluvun loppuun mennessä suurin osa kunnan palveluista oli jo aseman seudulla. (Favorin 1983, 335–341.) 1950-luvulla alkoi Suomessa kylien tyhjeneminen ja maatalousvaltaisen kyläelä- män hiljentyminen. Nopea teollistuminen veti ja maatalouden rakennemuutos työnsi väkeä maalta kaupunkeihin. Kaupungeista kauempana sijaitsevilla alueilla maaseutu pysyi vielä parinkymmenen vuoden ajan suhteellisen vahvasti asuttuna. Vähitellen asutus alkoi kuitenkin kasvaa keskustaajamien läheisyydessä. Mäntyharjun kehitys on tyyppikaavan esimerkki. 42 Suomen ympäristö 11 | 2013 Maaseudun väestökatoa jarruttivat luovutetusta Karjalasta tulleet siirtolaiset, jotka Mäntyharjulla asettuivat asumaan suuressa määrin aseman seudulle. Sen myötä Män- tyharjun kirkonkylän ja Asemanseudun väestösuhde muuttui 1940-luvun lopulla, kun Asemanseudulle tehtiin maanhankintalain nojalla kymmeniä uusia tontteja, joille alkoi hartiapankkirakentamisen myötä nousta rintamiestaloja. Vuonna 1955 laadittiin uuden keskustan rakennuskaava ja sen läheisyyteen alkoi muodostua teollisuutta. (Vilkki 1979, 36–38.) Rakennuskaava ja uusi rakennusjärjestys määräsi: ”Rakennustoiminnan järjestelyissä on erityisesti alueen luonnon kauneutta ja maiseman luonnetta pyrittävä säilyttämään ja saa alueelle rakentaa vain sellaisia rakennuksia, jotka sopeutuvat ym- päristöön”. Mäntyharjun uudesta keskustaajamasta alkoi kehittyä kaupunkimainen keskus jo 1950-luvulla, jolloin aloitettiin kunnallistekniikan eli vesijohtojen, viemä- reiden rakentaminen, keskusalueen ulkovalaiseminen sekä jalkakäytävien ja teiden asfaltoiminen. Vuonna 1950 keskustaajamassa asui 903 asukasta ja vuonna 1960 jo 2386 asukasta. Vuoteen 1980 mennessä luku oli kasvanut 3292 asukkaaseen. Tänä aikana keskustaan rakennettiin 21 kerrostaloa. Liiketaloja nousi saman verran ja rivitaloja kaksi kertaa enemmän. (Favorin 1983, 335–341.) Mäntyharjulle rakennettiin siis 1960-luvulta alkaen Asemakylän viereen uusi keskus. Sen vuoksi kirkonkylän rakennuskantaa ei tar- vinnut purkaa uuden tieltä. Kirkonkylään jäi jäljelle vanhoja, pitäjän historian kannalta merkittäviä rakennuksia ja ympäristökokonaisuuksia. Mäntyharjun kulttuuriympäris- töohjelmassa (1998) keskustaajama jaetaankin kolmeen osa-alueeseen: Kirkonkylään, Asemakylään ja keskustaan. Uusi avara keskusta-alue edusti ajan kaavoitustapaa. Ra- kennukset sijoitettiin keskelle tontteja ja parkkipaikat niiden ympärille. Rakennustyyli sisälsi pääasiassa yksikerroksia ja tasakattoisia liikerakennuksia. Näin rakennuskanta eroaa perinteisestä maalaistaajamasta. (Mustonen 1998, 40–43.) 3.2.2 Kirkonkylän vetovoimaisuus Mäntyharjun kunnan vanha keskusta sijaitsee kirkonkylässä. Siellä sijaitseva histo- riallinen Salmelan alue on entisöity ja toimii kesäisin valtakunnallisesti suosittuna taidekeskuksena. Salmela on yksityisessä omistuksessa. Kunta ja Salmela tekevät kuitenkin markkinointiyhteistyötä. Salmelan ohjelma houkuttelee kulttuurimatkai- lijoita, on kesäasukkaille tärkeä vuosittainen tapahtuma ja tuo näin matkailutuloja (Mäntyharjun kunta 2007). Myös kunta on investoinut alueen kulttuuriympäristöön. Kunta on kunnostanut vuonna 1812 rakennetun vanhan kirkonkylän Iso-Pappilan ja sen pihapiirin 2000-luvulla museotilaksi. Alueella toimii myös kesäteatteri. (Etelä- Savon paikallismuseot 2012.) Iso-Pappilan peruskorjaus ja ympäristön entisöinti täydentää vanhan kirkonkylän kulttuurimaisemaa. Mäntyharjulla on myös toinen historiallisesti merkittävä paikka: kuntakeskuksessa sijaitseva Kurkilahden miljöö (kuva 9). Kurkilahden eli Asemalammen rannalla sijait- sevat mm. entisen kenkätehdas Askeleen tiilirakennus, jossa on muutama toimitila paikallisille yhdistyksille sekä yrittäjille. Vuonna 1889 valmistunut, mutta vuodesta 1990 tyhjillään ollut Mäntyharjun rautatieasemarakennus on viime vuosina ollut sekä paikallisten kulttuuriaktiivien että kunnan kiinnostuksen kohteena. Museovirasto on luokitellut rautatieasema-alueen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (Museovirasto 2009). Mäntyharjun Kulttuuriluukku ry on esittänyt asemarakennuksen kunnostamista mäntyharjulaisten järjestöjen sekä käsi- 43Suomen ympäristö 11 | 2013 työyrittäjien käyttöön ja osuuskuntapohjaiseen hallintaan sekä samalla myös takaisin junamatkailijoiden odotustilaksi. Kulttuuriluukun tavoitteena on ollut historiallisesti merkittävän suojelurakennuksen pelastaminen rappeutumiselta (Länsi-Savo 2008). Myös Mäntyharjun kunta on ollut kiinnostunut rakennuksesta. Valtion Senaatti- kiinteistöt asetti asemarakennuksen myyntiin vuonna 2011 (Senaatti-kiinteistöt 2011). Kunta teki ostotarjouksen, mutta Senaatti-kiinteistöt eivät hyväksyneet tarjousta. Vuonna 2012 Senaatti-kiinteistöt myi asemarakennuksen yksityiselle yritykselle. Kuva 9. Mäntyharjun rautatieasema ja Kurkilahden (Asemalammen) ympäristöä vuonna 2011. Lähde: Mäntyharjun kunnan arkisto. Kuva: Lentokuva Vallas Oy. Rautatieasemarakennuksen kohtalo heijastaa valtion kulttuuripolitiikan heikkoa ti- lannetta. Mäntyharjulla valtio on vetäytynyt rakennettuun ympäristöön liittyvistä kulttuurihistoriallisista vastuistaan. Tilanteesta tekee vielä erikoisen se, että junat py- sähtyvät paikkakunnalla, mutta toimivaa asemarakennusta ei ole. Tällainen politiikka on kirkonkylien kannalta ongelmallista varsinkin silloin, kun yksityisiä rahoittajia rakennusten kunnostamiseen ja toimintojen kehittämiseksi ei löydy. Mäntyharjun kirkonkylän ja keskustaajaman kolmivaiheinen historia mahdollistaa kuntakeskuksen kehittämiselle kulttuurihistoriallisen lähtökohdan. Asemanseudul- la ja kirkonkylällä on selkeästi oma identiteetti. Ensimmäisen vaiheen kirkonkylä on kansallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kokonaisuus, jota Mäntyharju on kehittänyt yhtenäisenä kulttuurimatkailualueena yhdessä Taidekeskus Salmelan kanssa. Toinen kehitysvaihe, Asemakylä, rautatieaseman ja Kurkilahden alue, on muodostanut oman yhdyskunnallisen kokonaisuuden ja on myös osa Suomen rau- tateiden ja junaliikenteen laajentumisen historiaa. Kuvassa 10 näkyy 1960-luvulta alkanut kolmas vaihe: suomalaisen modernin rakentamisen mukaisesti toteutettu kuntakeskus. Kuvassa 11 näkyy Mäntyharjun nykyinen kuntakeskus. 44 Suomen ympäristö 11 | 2013 Kuva 10. Mäntyharju 1970. Mäntyharjun kolmas keskus ja uusi pääväylä. Asemakylä taka-alalla. Lähde: Mäntyharjun kunnan arkisto. Kuva 11. Mäntyharjun keskustaajama vuonna 2011. Lähde: Mäntyharjun kunnan arkisto. Kuva: Lentokuva Vallas Oy. 45Suomen ympäristö 11 | 2013 Kartta 3. Mäntyharju ja Mikkelin kaupunkiseutua. Lähde: Maanmittauslaitos / Timo Pakarinen Itä-Suomen yliopisto 2012. 3.2.3 Työpaikkakeskus ja laajan vaikutusalueen palvelukeskus Mäntyharjun asukkaat työllistyvät suurimmaksi osaksi oman kunnan alueelle. Suurin yksityinen työnantaja on keskustaajamassa sijaitseva sahauslaitevalmistaja, Veisto Oy (200 työntekijää) sekä samaan konserniin kuuluva ja kolmekymmentä henkilöä työllistävä Vakiometalli Oy (HewSaw 2012). Mäntyharjun elinkeinoelämän tunnetuin yritys on komposiittialan konserni Exel Composities, jossa vuonna 2009 työskenteli 59 työntekijää (yhteensä Suomessa 204) (Exel Composities 2009) ja kaasujen tuotantoon ja laitteistoihin erikoitunut Oy Woi- koski AB, 119 työntekijää (Kauppalehti 2009). Mäntyharjulla on myös mekaanisen metsäteollisuuden, kuten talonrakennus- ja huonekalualan yrityksiä (Mäntyharjun kunta 2010a). Mäntyharjua on kuvattu harvaan asutun maaseudun kunnaksi, jossa teollisen tuotannon osuus on suhteellisen suuri (Tapio-Biström ym. 2006). Kunnassa on yli 100 alle 20 henkilöä työllistävää pienyritystä. Siitä huolimatta Mäntyharju on edelleen hyvin maatalousvaltainen kunta. Tilastokeskuksen (2012) mukaan vuon- na 2009 kunnan työssäkäyvistä 14,4 prosenttia teki työtä maatalouden toimialalla (valtakunnallinen keskiarvo 4 %), jalostuksen parissa työskenteli 29,6 prosenttia ja palveluammateissa 54,4 prosenttia työllisistä (Tilastokeskus 2012b). 46 Suomen ympäristö 11 | 2013 Työssäkäyntivirtoja katsottaessa Mäntyharju on varsin työpaikkakeskeinen alue. Mikkelin seudulla asukkaiden työssäkäynti kohdistuu pääosin Mikkeliin, Ristiinaan ja Pertunmaalle. Työssäkäyntivirroissa on huomattava, että kuntien keskustaajamat ovat työssäkäynnin keskuksia. Mäntyharjun kuntakeskuksesta ja kuntakeskukseen työmatkat suuntautuvat paikallisesti, seudullisesti ja yli maakuntarajojen. Taulukossa 3 nähdään Etelä-Savon maakuntaliiton koostamat Mäntyharjun keskuksen työssä- käynnin lukemat. Taulukko 3. Mäntyharjun keskustasta/keskustasta työssäkäyvät (2007) Lähde: Etelä-Savon liitto 2011/YKR/SYKE/. Mäntyharjun keskustassa työssäkäyvät 2007 Mäntyharjun keskustasta työssäkäyvät 2007 Mikkelistä 86 Mikkelissä 158 Juvalta 6 Ristiinasta 29 Ristiinassa 64 Suomenniemeltä 6 Kouvolasta 11 Kouvolassa 12 Heinolasta 11 Heinolassa 11 Lahdesta 6 Lahdessa 8 Muualta Suomesta 54 Muualla Suomessa 85 Mäntyharjun haja- asutusalueelta 252 Mäntyharjun haja- asutusalueella 162 Pertunmaalta 25 Pertunmaalla 37 Hirvensalmelta 16 Hirvensalmella 13 Keskustasta 898 Keskustassa 877 3.2.4 Mäntyharjun keskustaajama seutukeskuksena ja vapaa-ajan asumisen kylänä Mäntyharjulla asuminen on keskittynyt keskustaajamaan. Mäntyharjun suhteellisen etäinen sijainti muista keskuksista tekee kirkonkylästä ja asemanseudusta paikallis- keskuksen (Ks. kartat 3 ja 4.). Mäntyharjun keskustaajaman väestökehitys on ollut suhteellisen tasaista vuodesta 1985 alkaen. Väestömäärä laski huippuvuoden 1990 (4424 as.) jälkeen vuoteen 2009 mennessä 4064 asukkaaseen. Vuonna 2007 Etelä-Savon maakuntaliiton mukaan asukkaiden enemmistö on sijoittunut Asemanseudun ym- päristöön, jossa aluerajauksella Kompanmäki – Laidunmaa – Kurkilahti – Kolkkala – Lustila asui 3354 asukasta. Vanha kirkonkylä on säilynyt väestömäärältään pienenä kunnanosana (kuva 12). Alueella Ruutinmäki – Siirlahti – Kirkonkylä asui 309 asu- kasta. (Etelä-Savon maakuntaliitto 2011.) 47Suomen ympäristö 11 | 2013 Kuva 12. Mäntyharjun kirkonkylää vuonna 2011. Lähde: Mäntyharjun kunnan arkisto. Kuva: Lentokuva Vallas Oy. Kartta 4. Mäntyharjun kuntakeskus ja kirkonkylä. Lähde: Maanmittauslaitos / Timo Pakarinen Itä-Suomen yliopisto 2012. 48 Suomen ympäristö 11 | 2013 Mäntyharju on investoimassa kuntakeskuksen kehittämiseen ja pyrkii tuomaan maa- seutumaisen kuntakeskuksen rakenteelliseen suunnitteluun uusia, vapaa-aikaan, kulttuuriin ja elinkeinojen verkostoitumiseen pohjautuvia ideoita. Tällöin keskustaa- jaman vanhat, paikallishistorialliset rakennukset ja korttelit sekä maisemat nousevat esiin elämäntavallisessa yhteydessä. Mikkelin seutu haluaa profiloitua hyvän asuinympäristön ja vapaa-ajan asumi- sen alueena. Edesmenneessä KOKO -ohjelmassa osa-aikainen asuminen merkittiin Mikkelin seudun voimavaraksi. Mikkelin seutu kytki maankäytön, asumisen ja lii- kenneympäristön suunnitteluun osa-aika-asumiseen liittyvien rakenteiden ja palve- luiden kehittämisen. Tämän ohella seutu nosti tavoitteekseen ekologisesti kestävien lähiruokajärjestelmien vahvistamisen. (Mikkelin seutu 2010.) Mikkelin seutuhallitus korostaa, että vapaa-ajan asumisella on tulevaisuudessa suuri merkitys maaseudun asuttuna pysymiselle, seudun palveluverkon ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Tämän vuoksi Mikkelin seudulle on perustettu kuntien ja mökkiläisten yhteinen vapaa-ajan valtuuskunta, jonka yhtenä tehtävänä on kehittää vapaa-ajan asukkaiden vaikutus- mahdollisuuksia (Mikkelin seutu 2009). Vuonna 2011 vapaa-ajan valtuuskunnan kokouksessa Mäntyharjun kunnanjohtaja Jussi Teittinen toi korostetusti esiin vapaa- ajan asukkaiden merkityksen seudulle: ”Seudun vapaa-ajan asukasvaltuuskunnalla on edelleen seudullisesti merkitystä. Vaki- naisilla ja vapaa-ajanasukkailla on yhteiset intressit kaavoituksen, ympäristön ja asumisen palveluissa ja ongelmien hoidossa. Julkisten palvelujen tuottavuusohjelmat ovat heikentäneet valtionhallinnon paikallispalveluita. Kaikkien kannalta on olemassa kaupallisten ym. yksi- tyisten palvelujen kehittämistarvetta. Kuntakeskusten viihtyvyyteen, helppokulkuisuuteen mm. kevyenliikenteen kannalta kiinnitettävä huomiota. Ekologinen vapaa-ajanasuminen on otettava vakavasti, myös siitä tulee vetovoimatekijä”. (Mikkelin seutu 2011.) Mäntyharju eroaakin omana alueenaan juuri siinä, että sen vapaa-ajanasuntojen määrä on vakitui- sia asuntoja suurempi (Etelä-Savon liitto 2010). Kesäasumisen kuntana ja palvelujen haun keskuksena Mäntyharju omaa potentiaalia myös keskustaajaman paikalliskult- tuuristen piirteiden esiin nostamiseen ja kehittämiseen Salmelan alueen rinnalla. Se vaatii asukkaiden ja kunnan hallinnon vuoropuhelua ja yhteistoimintaa, mutta myös uusien suunnittelun toimintamallien soveltamista. 3.2.5 Lähipalvelut ja joukkoliikenne Mäntyharjun keskustaajamassa sijaitsevat terveyskeskus, kunnan virastotalo, kir- jastotalo, kaksi päiväkotia, kirkonkylän alakoulu, Kyttälän koulu (luokat 1-9) sekä Mäntyharjun lukio. Näiden ohella Mäntyharjulla toimii kansalaisopisto. Kunnan terveyskeskus ja palvelukoti sekä päiväkodit ovat samassa korttelissa Mäntyhar- juntien varrella. Taajaman keskustassa on kolme pankkia: Osuuspankki, Nordea ja Suomenniemen Säästöpankki. Eri palveluyritysten lisäksi keskustassa on myös viisi ravintolaa ja kaksi autohuoltamoa ja kierrätyskeskus. Kuntakeskuksessa sijaitsevat myös Alko sekä liikeneliömääriltään suhteellisen suuret S-Market Mäntyharju ja ABC ja K-Market. Mäntyharjulta on junayhteys Mikkeliin ja Kouvolaan. Se palvelee työ- ja kou- lulaisliikennettä. Kesäkuussa vuonna 2012 Savon radan Helsingin aikataulujen muuttumisen myötä Mäntyharju menetti tämän aamujunayhteyden (Etelä-Savon 49Suomen ympäristö 11 | 2013 maakuntaliitto 2012, 6). Mäntyharju on osa seudullista liikennejärjestelmää, mutta suunnitelmissa ei ole kiskobussiyhteyden kehittämistä. Sellainen vaatisi rinnakkais- raiteen rakentamista ja kalleuden vuoksi tavoite näyttää epärealistiselta. Julkisten palvelujen suhteen Mäntyharju on samassa tilanteessa kuin moni muu maaseutukunta. Valtuustoseminaarin esiselvityksessä todetaan, että heikon talou- dellisen tilanteen vuoksi palvelutuotantoon on etsittävä rakenteellisia muutoksia (Mäntyharjun kunta 2012b). Verojen korotus ei riitä. Lähipalvelujen turvaamiseksi Mäntyharju joutuu punnitsemaan eri vaihtoehtoja. Valtion hallinnon mukaan ratkaisu on kuntaliitos. Kunnallishallinnon rakenne -virkamiestyöryhmä esitti vuonna 2012 Etelä-Savoon kolme erityistä kuntajakosel- vitystä. Mäntyharju kuului Mikkelin, Ristiinan, Hirvensalmen, Suomenniemen, Ju- van, Kangasniemen, Puumalan ja Pertunmaan kuntajakoselvitykseen. Selvitysalue käsitti Mikkelin tilastollisen työssäkäyntialueen. Valtiovarainministeriön mukaan Mäntyharjun tilanne on väestökehityksen osalta huolestuttava. Ministeriö korostaa, että palvelujen säilymisen vuoksi myös Mäntyharju tarvitsisi laajempaa ja ikära- kenteeltaan monipuolisempaa väestöpohjaa (Valtioneuvosto 2012). Mäntyharju otti omassa lausunnossaan kielteisen kannan yhdistymisselvitykseen (Kuntaliitto 202). Tavoitteena on säilyttää kunta itsenäisenä. Perusteena on kunnan sijainti kaukana Mikkelistä. Mäntyharju on maaseutukeskus, johon suuntautuu palveluasiointia myös Pertunmaan, Ristiinan ja Suomenniemen alueilta. Mäntyharjulla Kouvolan suunta on aiemmin toiminut selvänä palveluiden ha- kupaikkana. Mikkeli on sen verran kaukana, että kaupungin vaikutus ei näy maan- käytöllisissä ratkaisuissa eikä myöskään kaupallisten palveluiden kehitykses- sä. Kauppaketjut huomasivat tämän ja rakensivat omat tilansa keskustaajamaan. Mäntyharjun palvelujen suhteellisen laaja vaikutusalue tuo potentiaalia sekä isoille kauppakeskuksille että pienemmille lähituottajille. Etelä-Savon maakuntakaavaan on merkitty kuntien kuntakeskuksiin kaupan paikalliset suuryksiköt mahdollistava keskustatoimintojen symbolimerkintä (ca) (Etelä-Savon maakuntaliitto 2010). Män- tyharjun keskustaan on viime vuosien aikana tullut uusia liikerakennuksia. Tämä perustuu loma-asutuksen ts. osa-aikaisen asumisen vahvuuteen. 3.2.6 Kunnan maa- ja kehittämispolitiikat Mäntyharjulla kuntakeskuksen nykyisessä kehittämisessä kunta ja maakuntaliitto ovat olleet aloitteentekijöitä. Asukkaat ovat kyllä kiinnostuneita keskustaajaman kehittämisestä, mutta keskustaajamassa ei ole toimivaa kyläyhdistystä. Sen sijaan Mäntyharjun kirkonkylässä on toimiva kyläyhdistys. Mäntyharjulla alkavan kun- takeskuksen kehittämishankkeen yhteydessä on mahdollista perustaa keskustan kehittämisyhdistys. Kunnassa on kuitenkin aktiivisia yhdistyksiä, joilla on ollut halua osallistua kuntakeskuksen kehittämiseen. Mäntyharjun kuntakeskuksen uusi asemakaava-alue sisältää paljon toteutu- matonta rakennusmaata. Asemakaava-alue jaetaan osa-alueisiin ja rakentaminen aikataulutetaan tarpeen mukaan. Kunta päätti vuonna 2011 käynnistää kuntakes- kuksen itä-osassa sijaitsevan Vuoriniemen matkailu- ja asuinalueen asemakaavoi- tuksen (Mäntyharjun kunta 2011b). Kunta on jo hyväksynyt länsiosassa sijaitsevan Vehmasrannan alueen asemakaavan, jonka toteutuminen täydentää kirkonkylän 50 Suomen ympäristö 11 | 2013 asutusta (Mäntyharjun kunta 2011). Kirkonkylässä seurakunta aikoo myydä tont- teja 1990-luvulla kaavoitetulta alueeltaan. Kirkonkylän ja keskustaajaman välissä sijaitseva Ruutinmäki on suhteellisen tiivis alue, jonka jäljellä olevat haja-tontit ovat joko seurakunnan tai yksityisessä omistuksessa. Kunta omistaa Ruutinmäen ja kes- kustaajaman välisen Pyhävedenrannan asuinalueen tonttimaat. Pyhävedenrannan alue on koulu- ja kauppapalvelujen läheisyydessä, jonka vuoksi se on lapsiperheiden suosima asuinalue. Jatkossa Mäntyharjulla panostetaan kunnan keskustaajaman rakentamiseen uu- denlaisin keinoin. Keskustan kehittämishanke ei perustu väestökasvuodotukseen. Samalla on mietitty kuinka kirkonkylän palvelut voisivat tukea paremmin vapaa- ajan asumista. Mäntyharjun keskustaajaman kehittämisprojekti alkoi elokuussa 2012. Hanke tulee osaltaan ohjaamaan asemakaavoituksen tavoitteita. Kehittämisprojektiin osallistetaan kuntalaisia, yrittäjiä sekä keskustan kiinteistönomistajia. (Mäntyharjun kunta 2012a; Mäsek 2012.) Vapaa-ajan asutuksen korostaminen keskustan kehittämisessä oli vahvasti teema- na myös jo arkkitehti Mirja Merikarin (2010) laatimassa diplomityössä strategisen maankäytön tulevaisuuskuvaksi. Merikarin visio ei sisältänyt yhdyskuntarakenteen fyysistä laajentamista. Tavoitteena oli tiivistyvä keskustaajama, joka mahdollistaa paikallisten elinkeinojen toimivuuden ja palvelujen jatkuvuuden. Keskustan kehittä- misessä oli tärkeinä tekijöinä huomioitu vapaa-ajan asuminen ja matkailu. Merikari ideoi mökkeilykulttuurin siirtämistä kunnan omistamille tonteille keskusalueen lä- heisyyteen. Suunnitelmassa painotettiin vesimaisemaa, puhdasta luonnonympäris- töä, hidasta elämäntyyliä ja palvelujen läheisyyttä. Suunnittelun kohdealueet olivat rautatieasema, Asemanlahden ja Kurkiniemen alue sekä Kauppatien alue ja tori. Se käsitteli lisäksi myös kirkonkylää ja Salmelan aluetta sekä huomioi mahdollisuutena Repoveden kansallispuiston ja Mäntyharjun kuntakeskuksen välisen reittiyhteyden. Mäntyharjulla ilmastopolitiikka on ollut osa ympäristöohjelmaa ja vaikuttanut tätä kautta myös maankäyttöön. Mäntyharjun kunnan laatimassa ympäristöohjelmassa aikavälille 2008–2014 on keskeisenä tavoitteena kasvihuonepäästöjen rajoittaminen (Mäntyharjun kunta 2008). Ohjelmassa kuntaorganisaatiolta, kunnassa toimivilta laitoksilta ja asukkailta vaaditaan tekoja. Käytännön tavoitteita ovat energiansäästö, kaukolämmön osuuden lisääminen, uusiutuvien energialähteiden käyttäminen ja maankäytön suunnittelu. Samalla pyritään parantamaan jätteiden asianmukaista käsittelyä. Joukkoliikenteen yhteyksiä ja kevyen liikenteen väyliä aiotaan kehittää. Mäntyharjun keskustaajamassa lämpö tuotetaan Suur-Savon Sähkö Oy:n lämpökes- kuksessa 80 prosenttisesti biopolttoaineella (pääosin puulla). Kaukolämpöverkon pituus on 11 kilometriä ja kunnan kiinteistöistä lähes kaikki on liitetty kaukoläm- pöverkkoon. Tavoitteena on vuoteen 2014 mennessä lisätä puunkäyttöä lämmön tuotannossa ja ulottaa kaukolämpöverkko mahdollisimman laajalle alueelle. Sen ohella pyritään edistämään puun, muun bioenergian ja maalämmön käyttöä myös verkon ulkopuolella. 51Suomen ympäristö 11 | 2013 3.2.7 Mäntyharju työpaja ”Kyllähän tällaisen kunnan pelastus on, että matkailua tulis enemmän, muuten tää kuihtuu koko ajan” Mäntyharjun työpajassa painottui se, että kunnalla on selkeä ja viihtyisä palvelu- ja asuinkeskusta. Vanhaa kirkonkylää sekä keskustaajamaa arvostetaan kokonaisuutena, jossa on monipuoliset päivittäiset palvelut. Palvelurakenne on kuitenkin muuttumassa. Esimerkiksi Mäntyharjun terveyspalvelut ovat siirtymässä Mikkelin alaisuuteen. Työpa- jassa todettiin, että erilaisten asumisen tukipalveluiden tarve tulee kasvamaan. Väestön vanhentumista ei koettu vain huonoksi asiaksi, vaan myös elinkeinomahdollisuudeksi. Mökkeilykausi on vuosien saatossa pidentynyt ja Mäntyharju kuvailtiin metropo- lialueen läheisenä ja ympärivuotisena vapaa-ajan kuntana. Talvella loma-asukkaita näkee kuntakeskuksessa varsinkin joulun aikaan. Vapaa-ajan asukkaat mahdollista- vat sen, että kesäaika on kulttuuritarjonnaltaan laajaa. Monet kesäasukkaat toimivat paikallisissa yhdistyksissä ja muusikot ja taiteilijat ovat käynnistäneet uutta kult- tuuritoimintaa. Työpajassa todettiin, että mökkiläisten suurta määrää ei vielä osata hyödyntää riittävästi palveluyrittäjien asiakkaina. Mökkitalkkariyrittäjyyttä tulisi edistää, liikuntaan ja retkeilyyn erikoistuneille yrityksille voisi olla kysyntää. Myös matkailuyrittäjyyden edellytyksiä pitäisi kehittää: erityisesti kesäkaudeksi tarvittai- siin lisää laadukasta majoitustilaa. Mäntyharjun työpajassa korostettiin loma-asukkaiden vaikutusta keskustaajaman kehittymisessä. Erityisesti päivittäistavarakaupat ovat tästä hyötyneet. ABC-asema rakennettiin taajamaan mökkiläisten ansiosta. Työpajassa todettiin, että kunnasta on vaikea löytää mökkitontteja. Toisaalta pieni osa aiemmista kesäasukkaista on muut- tanut pysyvästi Mäntyharjulle. Eläkeikäisille ei Mäntyharjun keskustaajamassa ole riittävästi kokoontumistiloja. Jäsenistö on kuitenkin aktiivinen. Tilaongelmaan ehdotettiin eläkeläisten ja nuo- risotoimen välistä yhteistyötä. Kunnan vanhaa valtuustosalia ehdotettiin uudeksi monitoimitilaksi. Mäntyharjun kulttuurisali on jo täydessä käytössä ja on liian iso pienemmille kokouksille ja tapahtumille. Kunnassa olevat sisäliikuntatilat eivät enää ole kaikilta osin tarkoituksenmukaisia ja ne ovat puolestaan liian pieniä ryhmäliikun- nalle. Sen sijaan ulkoliikuntaan riittää reittejä: ladut ovat erinomaisessa kunnossa ja muutkin ulkoilureitit ovat hyviä. Mäntyharjun liikunnallisille nuorille on hyvin tarjolla harrastusmahdollisuuksia. Toisaalta nuoret toimivat itsenäisesti, eivätkä välttämättä osallistu ohjattuun toimin- taan. Nuoriso ei näe paikallisia vaikutusmahdollisuuksiaan ja osallistumiskynnystä nostaa myös se, että lukion jälkeen useimpien nuorten on muutettava Mäntyharjulta. Työpajassa todettiin, että kunta tarvitsee nuoria ja heitä pitäisi arvostaa. Kuntaan jäävät nuoret ovat yleensä ammattikoulusta valmistuneita ammattilaisia. Työpajassa kiinnitettiin huomiota myös keskustan tyhjentyneisiin julkisiin ja kau- pallisiin rakennuksiin. Julkisia alueita ei kunnolla huolleta ja somisteta. Kirkonkylän Salmelan taidetalon ympäristö esitettiin esimerkillisen siistinä miljöönä. Keskus- taajaman ongelmana nähtiin ränsistynyt asemarakennus. Senaatti-kiinteistöt ei ole suostunut myymään rakennusta kunnalle. Asemarakennuksesta on suojelumääräys. Myös vanha osuuskaupparakennus on huonossa kunnossa. 52 Suomen ympäristö 11 | 2013 3.3 Pohja-Fiskars: Länsi-Uuudenmaan teolliset yhdyskunnat Pohjan kirkonkylä (Pojo) ja Fiskarsin ruukki sijaitsevat noin 80 kilometriä Helsingistä länteen ja Turusta itään noin 110 km (ks. kartta 5). Ne ovat kuuden kilometrin päässä toisistaan ja historiallisesti monin eri tavoin kytköksissä toisiinsa. Toisaalta niillä on molemmilla myös vahva oma identiteetti. Nykytilanteessa keskeinen kysymys on kehittyvätkö ne alueena keskenään kilpaillen vai voiko niillä olla yhteinen ajatus tulevista mahdollisuuksista. Kartta 5. Pohja, Fiskars ja Raaseporin seutu. Lähde: Maanmittauslaitos / Timo Pakarinen Itä-Suomen yliopisto 2012. Noin 1700 asukkaan Pohjan kirkonkylä on perinteiltään teollinen kaksikielinen kylä. Se oli Pohjan kunnan keskus 2008 vuoden loppuun saakka. Pohja, Tammisaari ja Karjaa muodostivat Raaseporin kaupungin vuoden 2009 alussa. Pohjan kirkonkylän taantuva kehitys alkoi jo 1980-luvulla, jolloin lähiseutujen teollisuusruukkien Fiskar- sin, Antskogin ja Åminneforsin pajat alkoivat hiljentyä. Ongelmat ovat voimistuneet kuntaliitoksen jälkeen, kun kuntakeskuksen monet julkiset palvelut ja samalla työ- paikat ovat tulleet uhatuiksi. Kirkonkylän maankäyttöä on suunniteltu 2000-luvulla useamman erillisen asemakaavan avulla. Fiskars on historiallinen yhden yhtiön ruukkikylä noin kuuden kilometrin päässä Pohjan kirkonkylästä. Teollinen toiminta väheni ruukissa merkittävästi 1980-luvun alussa ja samalla ruukki alkoi tyhjentyä myös asukkaista. Kylän uusi kukoistuskausi käynnistyi 1990-luvulla kun siitä muodostui taitelija-, käsityö- ja matkailuruukki. Fiskarsissa on nykyisin noin 500 asukasta. Käynnissä on uusien asuinalueiden raken- taminen tuoreiden asemakaavojen perusteella ruukin lähiympäristöön. Uusi kaava 53Suomen ympäristö 11 | 2013 mahdollistaa asukasmäärän voimakkaan kasvun. Uhat julkisten palvelujen, erityisesti koulun, säilymisestä ovat voimistuneet kuntaliitoksen jälkeen myös Fiskarsissa. Toi- saalta kuntaliitos luo myös uusia mahdollisuuksia Fiskarsille koko Raaseporin yhtenä keskeisenä matkailukohteena. 3.3.1 Seudun historiallinen kehitys Pohjan kirkkopitäjän, entisen Pohjan kunnan ja nykyisen Raaseporin kaupungin kirkonkylän kehitystä on määrännyt sijainti ja sen teolliselle tuotannolle suotuisat luonnonolosuhteet. Pohjan pitäjän alue on tunnettu erityisesti ruukeistaan. Jokilaak- soihin asettuneen väestön toiminnasta on vähitellen muotoutunut Pohjan alueen kulttuurimaisema. Alueella näkyy rautaruukkien ja metalliteollisuuden lisäksi ete- läsuomalaisen maatalouden ja kartanoiden historia. Pohjan alueen kulttuurihistoriallisen ympäristöinventoinnin tehneen Mikko Härön (2007) mukaan Pohjan alueen luonnonmaisemallisen sekä asutus- ja teollisuushisto- riallisen perustan muodostavat Pohjanpitäjänlahteen laskevat Fiskarsinjoki ja Mus- tionjoki eli Karjaanjoki. Pohjan alueen vahva kulttuurinen piirre on kaksikielisyys. Ruotsinkielinen asutus vakiintui Pohjaan jo 1200-luvulta alkaen. 1300-luvulla Pohja oli itsenäinen varsin laaja seurakunta, josta Tammisaaren kaupunki erotettiin 1500-lu- vun alkupuolella. Pohjan kirkonkylän Pyhän Marian kirkko on rakennettu 1400-lu- vun jälkipuoliskolla ja Pohjan pappila on sijainnut nykyisessä paikassaan kirkonkylän lähellä Dalkarbyn viljelysmaisemassa 1600-luvulta saakka. Pitkän kirkkohallinnol- lisen historian ohella Pohjan kirkonkylällä on vapaa-ajan asumisen vahva historia. Sijainti jokilaaksoalueella meren ja jokien kohtaamispaikassa on antanut kirkonkylälle ominaisen leimansa. Merenlahden rantamaisemiin syntyi huvilakulttuuria. Pohjan kirkkopitäjään perustettiin Suomen ensimmäiset ruukit, vuosina 1630 Ant- skog ja 1640 Billnäs sekä Fiskars vuonna 1647 (Ketonen 2007, 17). Nämä ruukit ovat kokeneet viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana hyvin voimakkaan rakenne- muutoksen: teollisuuden tilalle on tullut asuminen, matkailu, kulttuurielinkeinot ja vapaa-ajan vietto. Varsinkin Fiskarsista on tullut tunnettu taide- ja käsityöläisruukki sekä matkailukohde (Sairinen 2005).4 Ruukkikulttuuri loi Pohjan alueelle vahvan elinkeinorakenteellisen perustan. Pohjan kunta kehittyi aikoinaan Suomen teollistu- neimmaksi kunnaksi suhteessa väkilukuunsa. Vielä vuonna 1980 reilu puolet (54 %) työvoimasta työskenteli teollisuuden palveluksessa (Lindqvist 1986, 24). Pohjan kuntaan virkistysalueiden yleissuunnitelman laatineen Miia Ketosen (2007) mukaan Pohjan alueella on pienestä väestömäärästään huolimatta virkistys ja matkailukohteita enemmän kuin monessa suuremmassa kunnassa. Varsinkin ruukit vetävät matkailijoita, joiden ohella alueella vierailee myös golfin harrastajia kahdella kentällä. Lisäksi kunnassa on Påminnen laskettelukeskus sekä Kisakes- kuksen urheilukeskus. Vuonna 2006 alueen kunnat tekivät esiselvityksen suurkunnan toteuttamisesta. Kolme vuotta myöhemmin Karjaan, Pohjan ja Tammisaaren kunnat yhdistyvät Raa- seporin kaupungiksi (Kuntaliitto 2010). Vuonna 2010 kaupungin väestömäärä oli noin 28 900 henkeä. Väkiluku on kasvanut vuodesta 2005 noin 550 hengellä (2 %), ja vuoteen 2030 mennessä väestön on arvioitu kasvavan yli 3 000 hengellä (10 %). 4 Sana ruukki merkitsee rauta- ja terästehdasta ja ruukinkylä kylää tehtaan ympärillä (Ruukkien retki 1998). 54 Suomen ympäristö 11 | 2013 Raaseporin väestöstä on ruotsinkielisiä 66 ja suomenkielisiä 30,9 prosenttia. Pohjan kirkonkylän väkiluku oli vuonna 2012 1670 henkeä, joista ruotsinkielisiä 36,5 pro- senttia (611 henkilöä) ja suomenkielisiä 56,4 prosenttia (946 henkilöä) ja Fiskarsin asukasluku oli vastaavasti 490 henkeä, joista suomenkielisiä 85,9 prosenttia (421 henkilöä) ruotsinkielisiä 14,0 prosenttia (69 henkilöä). (Tilastokeskus 2012c.) 3.3.2 Pohjan kirkonkylän kehitys Pohjan kirkonkylää on vanhastaan leimannut kauttakulku. Pohjanpitäjänlahden ran- nat ovat olleet tärkeitä rannikon ja sisämaan yhteyksien solmukohtia. Pohjankurun satamasta kehittyi aikoinaan tärkeä vesiliikenteen paikka, jonka merkitys kasvoi 1900-luvun alussa teollisuuden kasvun, rantaradan ja rautatieaseman valmistuessa. Rantamaantie kulkee edelleen vanhaa reittiään, jonka varrella myös Pohjan kirkon- kylä ja Billnäsin ruukki sijaitsevat. Vaikka Pohjan kirkonkylä on ruukkikyliä vanhempi, se jäi kilpailussa asukkaista ruukkikylien varjoon aina 1900-luvun alkuun saakka. Kirkonkylä vahvistui 1900-lu- vun alussa kansakoulujen rakentamisen sekä varakkaamman väestön huvilarakenta- misen myötä. Kirkonkylään rakennettiin rantatien varrelle 1800-luvun lopulla pieniä mökkejä sekä suurempia villoja. Rakennuslinja alkoi niin sanotulta Flemingin kiveltä päättyen Pohjankuruun. Tien pohjoispuolella on koulutaloja vuosilta 1870, 1900, 1930 ja 1950. Kirkonkylän keskustassa on 1930–1950-luvuilla rakennettuja liikerakennuksia sekä arkkitehti Hilding Ekelundin suunnittelema vuonna 1950 valmistunut paloase- ma. Kirkonkylän varsinainen rakentaminen oli suurimmillaan 1940–1960 -luvuilla. Näkyvillä on ajallisesti kerrostunut rakennusnauha, jonka keskellä uusi palvelukes- kus sijaitsee. Härön mukaan Pohjan kirkonkylässä varsinkin nauhamaisesti sijoittuvat koulutalot havainnollistavat merkittävästi suomalaisen koulurakentamisen kehitystä. (Härö 2007, 358–359.) Kirkonkylän seuraava ja nykyisen muodon ratkaissut rakennusvaihe ajoittuu 1970-luvulle. Vuonna 1970 kirkonkylän rakennuskaavan pohjaksi Pohjan kunta jär- jesti Suomen kansalaisille ja Suomen Arkkitehtiliiton jäsenille arkkitehtikilpailun. ”Pohjan kunnan keskustan aatekilpailu” koski kirkonkylää ja Gumnäsin aluetta. Kilpailun tehtävänannossa kirkonkylän arvioitiin kasvavan tulevaisuudessa voi- makkaasti. Asukasmääräksi vuonna 2000 ennustettiin 5 000 henkeä ja keskustapal- veluihin tukeutuvien määräksi 8 000-10 000 asukasta. Tehtävänannon mukaan raken- nusten tuli muodostaa arkkitehtoninen ja toiminnallinen kokonaisuus. Rakentamisen tuli tapahtua vaiheittain ja ensimmäisenä toteuttamisjärjestyksessä piti olla liikekes- kus ja linja-autoasema. Suunnitelmassa piti esittää kilpailualueen sisäinen autotie- verkosto sekä ajoneuvoliikenteestä eroava jalankulkuverkosto. Linja-autoliikenne haluttiin liitettävän kirkonkylään joustavasti niin, ettei se häiritse muuta liikennettä. Linja-autoaseman lähtö- ja tulolaitureita tuli suunnitella kuudelle linja-autolle. Kil- pailun tilaohjelma määräsi alueelle sijoitettavaksi uuden kunnantalon, uuden liike- keskuksen, johon tilat palvelu- ja erikoistavara- ja elintarvikeliikkeille. Näiden ohella tehtävänantoon kuuluivat myös huoltoasema, kirjasto, terveysaseman laajennus, nuorisotalo, lastentarha, elokuvateatteri, kansanopisto, urheilutalo ja urheilukentät sekä motelli, campingalue ja venesatama. (Pohjan kunta 1970.) 55Suomen ympäristö 11 | 2013 Pohjan kunnan keskustan aatekilpailun voittaneen ehdotuksen suunnittelivat Heikki Miettinen ja Raimo Teränne. Suurin osa suunnitelmasta on toteutettu. Ku- vassa 13 näkyvä Pohjan kirkonkylän nykyinen kyläkuva on pitkälti 1970-luvulta tehtyjen ja toteutuneiden suunnitelmien mukainen. Koska alueen kasvu ei ole ollut suunnitelman tavoitteen mukaista, leimaavat kirkonkylän keskustan ulkoista kuvaa laajat tyhjät asfalttikentät ja vajaakäyttöisyys. Kuva 13. Pohjan kirkonkylän keskus. Lähde: Raaseporin kunnanarkisto 2011. Pohjan keskustan rakennetussa ympäristössä näkyy ajallinen kerrostuneisuus. Kir- konkylän läpi kulkevan rantatien varrella on 1900-luvun alkupuolen puisia oma- kotitaloja. Keskustassa on puolestaan kerros- ja rivitaloja 1960- ja 1970-luvuilta. Lii- kekeskusta edustaa 1970-luvun modernia keskitettyä palvelukeskusrakentamista ja samalla hyvinvointivaltion kiihkeää rakennusvaihetta. Uuden kuntakeskuksen lisäksi kunta kaavoitti kirkonkylässä Kappelintien, Ramskullan ja Gumnäsin alueet, jonne rakennetut pientalot täydensivät vähitellen kirkonkylän rakennetta. 56 Suomen ympäristö 11 | 2013 3.3.3 Fiskarsin ruukkikylän kehitys Fiskarsin ruukkikylällä on teollisen yhdyskunnan vanha ja vahva identiteetti. Zacha- rias Topelius kuvaa matkakirjassaan vuodelta 1845 Fiskarsia seuraavasti: ”Tämä hymyilevä kaunis ja eloisa tienoo oikealla näkyvine maalaislinnoineen on Pohjan pitäjässä sijaitseva Fiskars. Suomen suurin tehdas ja Suomen suurin maatila”. (To- pelius 1980, 88.) Fiskarsissa toimi Suomen ensimmäinen raudanjalostamo. Pohjan ruukkikylien voimakas kehitys 1800-luvun puolivälissä muokkasi vahvasti myös Fiskarsin yhdyskuntarakennetta (kuva 14). Työväen asuintaloja rakennettiin osin ter- veyssyistä laaksoa ympäröiville kukkuloille (Sairinen 2005). Kuparinjalostus päättyi Fiskarsissa 1880-luvulla ja toimintaa keskitettiin konepajateollisiin tuotteisiin, kuten aurojen valmistukseen. Auratuotannosta muodostuikin ruukin tärkein tuotannon- haara 1900-luvun alkuvuosikymmeniksi (Härö 1993, 384). 1900-luvulla ruukki tuli tunnetuksi veitsistä, saksista sekä auroista ja muista maatalouden työkaluista Kuva 14. Fiskarsin yläruukki 1800-luvun lopulla (Fiskarsin museo). Historiallisesti Fiskarsin ruukki on ollut koko alueen tuotannollinen keskus ja samalla myös kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä kaupallinen toimija. Metalliteolli- suuden pyörät pyörivät Fiskarsissa hyvin aina 1970-luvulle asti. 1960-luvulla väkeä muutti Ruotsiin leveämmän leivän perään, mutta samalla Fiskarsiin muutti uutta työväkeä muualta Suomesta. Muuttoliikkeen myötä suomenkielisistä tuli enemmistö perinteisesti ruotsinkielisellä seudulla. 57Suomen ympäristö 11 | 2013 Raudanjalostuksen ja maatalouden hiipuminen 1970 ja -80-luvuilla jätti ruukissa tyhjilleen suuren määrän asuntoja ja erilaisia teollisen toiminnan tiloja. Fiskars auti- oitui ja ränsistyi. Vuonna 1983 Pohjan kunta käynnisti projektin uusien asukkaiden ja toimintojen houkuttelemiseksi sekä vanhan kulttuurimiljöön säilyttämiseksi. Kunta perusti Kiinteistöosakeyhtiö Pohjan Ruukkiteollisuuden, joka osti Fiskars Oy:ltä se- kä Fiskarsista että Billnäsistä suuren määrän asuin- ja teollisuuskiinteistöjä. Kolme ruukkia Fiskars, Billnäs ja Åminneforsin Klinkbacka nimettiin vanhojen asuntojen perusparannuksen kokeilualueeksi, jota valtio tuki eri muodoin. (Sairinen 2005.) Fiskars-yhtiön kiinnostus omaan ruukkiin heräsi vähitellen uudestaan ja se ryh- tyi 1980-luvun lopulla investoimaan rakennusten korjaamiseen ja houkuttelemaan käsityöläisiä ja muotoilijoita asukkaiksi. Samalla kunta väistyi taka-alalle. Kulttuu- riruukin kehittyminen on merkinnyt paitsi kulttuuriväen muuttoa ruukkiin, myös monien uusien yritysten muuttoa tai syntyä ruukin piirissä. Fiskars jakautuu historiallisesti kahteen osaan, Ylä- ja Alaruukkiin, joissa mo- lemmissa on tehdasrakennuksia. Ruukki on jo alun perin rakennettu varsin ratio- naalisen suunnitelman mukaisesti: alueella on viivasuora ruukkikatu, joka erottaa ja sijoittaa ruukinkartanon tehdasrakennukset ja työväen asuintalot erilleen, mutta toistensa läheisyyteen. (Härö 1993, 384–385.) Uuden kehityksen myötä rautaruukki ja sen rakennukset ovat muuttaneet tarkoitustaan. On syntynyt taiteilija- ja käsityö- läiskylä, joka on samalla myös matkailu- ja museoruukki sekä asumiskylä. Kehitys on merkinnyt paitsi vanhan rakenteen peruskorjaamista myös uuden varsin laajan tonttivarannon kaavoitusta tulevaa asumista varten. Fiskarsin ruukkikylä aikoo siis kasvaa merkittävästi. 3.3.4 Kuntaliitos ja maakunnallinen suunnittelu Kirkonkylän ja seudun ruukkien kehitykseen vaikuttavat jatkossa olennaisesti Raa- seporin kaupunkiseudun yleisemmät kehitystrendit kuten Karjaan asema Länsi- Uudenmaan kehityksessä (suhteessa Lohjaan ja Tammisaareen), junayhteyksien su- juvuus pääkaupunkiseudulle ja alueen työpaikkojen kehitys. Fiskarsin kehitykseen vaikuttaa lisäksi se, miten siellä pystytään pitämään yllä käsityöläis- ja taiteilijaruukin kehitysdynamiikkaa yhdessä matkailun kanssa. Raaseporin kaupungin suurimmat työantajat ovat kaupunki (1700 henkilöä), Länsi-Uudenmaan sairaanhoitoalue (550 henkilöä), Fiskars yhtiöt (450 henkilöä) ja Raaseporin varuskunta (250 henkilöä) (Raaseporin kaupunki 2010a). Vaikka Poh- jan alue on osa laajaa työssäkäyntialuetta, niin väestö on pendelöinyt ensisijaisesti Raaseporin seudun alueelle, Pohja – Karjaa – Tammisaari, mutta myös pääkaupun- kiseudulle (taulukko 4). Raaseporissa oli vuonna 2008 työpaikkoja kaiken kaikkiaan noin 11 300. Tästä jalostustoiminnan osuus oli noin 24 prosenttia, palvelusektorin noin 70 ja alkutuotannon noin 5 prosenttia. Raaseporin työpaikkaomavaraisuus oli 88 prosenttia vuonna 2007 (omassa kunnassa työssäkäyvien osuus oli 75 prosenttia). Viime vuosikymmenen alkupuolella työmatkaliikenne Raaseporin alueelta pääkau- punkiseudulle oli vielä suhteellisen vähäistä verrattuna Inkoosta ja Kirkkonummelta tapahtuvaan pendelöintiin. Työmatkojen on odotettu kasvavan varsinkin Karjaan ja Pohjan osalta. (Uudenmaan liitto 2009, 9.) 58 Suomen ympäristö 11 | 2013 Kartta 6. Kirkonkylä–Fiskars. Lähde: Maanmittauslaitos / Timo Pakarinen Itä-Suomen yliopisto 2012. 59Suomen ympäristö 11 | 2013 Taulukko 4. Pohjan alueelta työssäkäyvät (Uudenmaan liitto 2007, 18). Työssäkäyvät Pohjasta työssäkäyvät Henkilö Pohja 1171 Tammisaari 464 Karjaa 361 Hanko 34 Lohja 70 Inkoo 16 Siuntio 7 Helsinki 134 Espoo 39 Vantaa 22 Salo 6 Seudun yleisen kehityksen suuntaviivat ovat paitsi kuntaliitoksen myös maakunnal- lisen suunnittelun myötä jatkuvan uudelleenarvioinnin kohteena. Uudenmaan liitto laati viime vuosikymmenen alussa vuoteen 2050 saakka katso- van kehityskäytävävision ”Lännentiet”. Kysymyksessä on Kirkkonummen, Siuntion, Inkoon sekä Hangon ja Raaseporin alueen kattava maankäyttö- ja liikennestrategia, jonka lähtökohtana on yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kompakti kehit- täminen. Lännentiet -strategian mukaan Hanko-Tammisaari ja Karjaa muodostavat nauhakaupungin. Inkoo nähdään meren, luonnonympäristön ja laajan vapaa-ajan asutuksen kehittämiskohteena. Siuntio ja Kirkkonummi muodostavat eräänlaisen helminauhakäytävän, joka ulottuu Helsingin seudulle ja kytkeytyy sen kehitykseen. Pohjan alueen taajamat ja kylät kuuluvat kehityskäytäväsuunnitelman vaikutus- piiriin. Asuminen, työpaikat ja palvelut keskittyvät pääväylien keskeisiin keskuk- siin. Hanko, Tammisaari ja Karjaa muodostavat väestö- ja työpaikkakeskittymien solmukohdat. Kehityskäytävästrategian tavoitteena on tehostaa ja tiivistää olemassa olevan yhdyskuntarakenteen maankäyttöä, mikä merkitsee keskeisesti sitä, että uusi rakentaminen kohdistetaan asemanseuduille sekä joukkoliikenneyhteyksien varrella oleviin taajamiin. (Uudenmaan maakuntaliitto 2009, 1–16.) Vuonna 2011 Uudenmaan maakuntakaavassa seutukeskukseksi oli osoitettu Lohja, Hyvinkää, Porvoo sekä Raaseporin Karjaa (Uudenmaan maakuntaliitto 2011, 13–17). Uudenmaan toisen vaihemaakuntakaavan tavoitteena on eheä ja ilmastonmuutosta hillitsevä rakenne, jonka mukaan asumisen, työn ja vapaa-ajan toiminnot yhdistetään liikenteellisesti toisiinsa kestävän kehityksen mukaisella tavalla (2011). Vuonna 2012 Uudenmaan vaihemaakuntakaavan ehdotuksessa Raaseporin seu- dun seutukeskukseksi osoitettiin Tammisaari aiemmin merkityn Karjaan sijaan (Uu- denmaan maakuntaliitto 2012). Karjaa on Uudenmaan kokonaiskehityksessä silti otollinen logistinen solmukohta, jonka vahvemmalle kehityksellä on jatkossa kovia metropolialueelta heijastuvia paineita. Tällä kasvulla olisi kasvuvaikutuksia myös 60 Suomen ympäristö 11 | 2013 Pohjan ja Fiskarsin alueelle (etäisyys Pohjaan on vain 12 km) (ks. kartta 6). Toisaalta Tammisaari ja Karjaa asettuvat kaupungin päättäjien silmissä helposti kilpailuasetel- maan keskenään. Paikallinen kehitys saa siis piirteensä sen mukaan löytyykö Tammi- saaren ja Karjaan välillä yhteinen ajatus monikeskuksisen kaupungin kehittämisestä. Merkitystä on myös sillä, miten kaupunki suhtautuu haja-asutuksen ohjaamiseen ja kehittyykö kaupungissa omaa kylä- ja ruukkipolitiikkaa, joka vahvistaisi niitä. Uuden kaupungin ensimmäisen neljän vuoden aikana tällainen aktiivisuus on ollut vähäistä. Yhdistynyt kaupunki ei laatinut alueestaan minkäänlaista kattavaa yhdyskuntara- kenteellista tarkastelua saati kehityskuvaa. Keväällä 2012 kaupunginhallitukselle jätettiin kuntalaisaloite, jonka mukaan Raaseporin kaupunki on unohtanut Pohjan alueen ja keskittänyt toimintoja vain Tammisaareen. Sen lisäksi kansalaisaloitteessa vaaditaan, että kaupungilla on pysyvää omaa toimintaa Pohjan entisessä kunnanta- lossa. (Raaseporin kaupunki 2012e.) 3.3.5 Pohjan ja Fiskarsin maapolitiikka ja kaavoitustilanne Pohjan kunnassa kaavoituksella oli varsin vahva ja arvostettu asema. Asemakaavat oli laadittu neljään taajamaan: kirkonkylään, Fiskarsiin, Billnäsiin ja Åminneforsiin. (Ketonen 2007, 18.) Lisäksi 2000-luvun alussa tehtiin Life-hankkeena Mustionjoen osayleiskaava Billnäsin alueella. Aiemmin 1990-luvulla valmistui Pohjanpitäjänlah- den osayleiskaava, jonka tavoitteena oli tämän erittäin herkän ja huonossa kunnossa olevan vesistön suojelu. Raaseporissa uusi kaupunki ei ensimmäisten vuosien aikana aloittanut lainkaan seudullisen rakenteen pohtimista, eikä ilmastopoliittinen näkökulma ole näkynyt kaavoituspolitiikan ratkaisuissa ohjaavana tekijänä. Raaseporin yhdyskuntatekninen lautakunta hyväksyi vuonna 2012 Raaseporin kaavoitusohjelman. Kaavoitus ja tontti- tarjonta pyritään rajaamaan sellaisille strategisesti tärkeille alueille, joilla on valmiina vesi- ja viemärijohdot sekä tie-/katuyhteydet (Raaseporin kaupunki 2012a.) Raasepo- rin kaupungin taloussuunnitelmassa 2011–2013 todetaan, että kaavahankkeissa ede- tään maankäyttöjaoston tilauksen ja hyväksytyn kaavoitusohjelman mukaan. Uusista asuintonteista puolet sijaitsee kaupungin omistamalla maalla. Uusien asuntotonttien suunnittelussa korostuu Karjaa-Tammisaari -akseli. Kaupungin talousarviossa vuo- delle 2012 todetaan, että Fiskarsin asuntoalueiden suunnittelua sekä kirkonkylän Kappelintien asemakaavan kaavoitusta jatketaan. (Raaseporin kaupunki 2011a.) Raaseporin kaupunginhallitus hyväksyi Raaseporin kaupungin ilmasto- ja ener- giaohjelman tammikuussa 2012 (Raaseporin kaupunki 2012). Se osaltaan määrittää myös kirkonkylän kaavoittamisen sisältöjä. Energia- ja ilmasto-ohjelmalla halutaan tehostaa energiankäyttöä, joka asettaa kehykset yhdyskuntarakenteen muodolle. Tavoitteiksi asetetaan uusien asuinalueiden toteuttaminen hyväillä jalankulku- ja pyöräilyväylillä sekä bussiyhteyksillä palvelupisteisiin, työpaikoille, kouluihin sekä päiväkoteihin. Lisäksi asuinalueiden ja talojen rakentamisessa halutaan hakea ener- giatehokkaita ja ilmastoystävällisiä lämmitysvaihtoehtoja. (Raaseporin kaupunki 2012d.) Seudun maankäytön rakennetta ja sen kehitystä ei ohjelmassa käsitelty vielä tässä vaiheessa juuri lainkaan. 61Suomen ympäristö 11 | 2013 Pohjan kirkonkylässä on ollut edelleen tilaa täydennysrakentamiseen. Kaupungilla olisi myös maanomistuksen kautta kirkonkylässä mahdollisuuksia uusien tonttien kaavoittamiseen meren ranta-alueen läheisyydessä. Raaseporin kaupunki tarkisti vuonna 2009 Pohjan kunnan vahvistamien Gumnäsin ja Klockaruddenin kaavat rakentamattomien korttelialueiden osalta. Kaava huomioi kirkonkylän alueen ra- kentamattomat korttelialueet sekä sijoittaa uusia rakennuspaikkoja kuntakeskuksen läheisyyteen niin, että Gumnäsin alueen virkistysarvot ja Pohjanpitäjänlahden suo- jelutavoitteet säilyvät. Kappelintien alue sijoittuu hyvin kuntarakenteeseen, mikä edelleen suosii uusien pientalotonttien kaavoittamisen alueelle. (Raaseporin kaupun- ki 2012b.) Raaseporin kaupungin tavoitteena on vahvistaa kirkonkylän aluetta täy- dennysrakentamisella. Uusien tonttien osoittaminen kuntakeskukseen ja lähialueelle tulee eheyttämään kirkonkylän asutusrakennetta. Fiskarsin ruukin alueella maa on enimmäkseen Fiskars-yhtiön omistuksessa ja uutta kaavoitusta on tehty yhtiön aloitteesta (Laiho 2008, 10). Alueille laadittiin asemakaavat 1980- ja 90-luvuilla. 2000-luvulla Pohjan kunta teki kaavoitussopimuk- sen (5 erillistä asemakaavaa) yhtiön kanssa ja päätti uudistaa kaavat sekä samalla laajentaa merkittävästi tonttialueita ruukin lähiympäristössä. Raaseporin kaupunki vahvisti Fiskarsin uudet Katinsuon, Linjojen, Konkakummun ja Tallbackan alueiden asemakaavat vuonna 2011. Fiskarsin Kiinteistöt aloitti tonttien myynnin vuonna 2011 Katinsuon alueelta (ks. kartta 7). Linjojen alueen rakentaminen alkaa vuonna 2012, Konkakummun vuonna 2013 ja Tallbackan alueella rakennetaan vuonna 2020. (Fiskarsin Kiinteistöt 2012.) Sopijaosapuolten mukaan kaavauudistuksen tavoit- teena on Ruukin elinvoimaisuuden voimistaminen. Asemakaavojen myötä kylän väestömäärä voi kasvaa 500 asukkaasta yli tuhanteen asukkaaseen 20–30 vuodessa. (Etelä-Suomen Sanomat 2010.) Kartta 7. Fiskarsin ruukin uudet asuinalueet rakennetaan vaiheittain tiivistämällä olemassa olevia aluei- ta. Kartasta näkyvät uudet asemakaava-alueet, keskeisimmät palvelut ja pääväylät. Kuva: Fiskars yhtiö. 62 Suomen ympäristö 11 | 2013 Fiskarsin kaavoituksella vahvistetaan alueen palvelutarjontaa ja paikan taide- ja käsityövaltaista luonnetta, sillä alueelle odotetaan muuttavan lisää taiteilijoita, muotoilijoita ja käsityöläisiä. Kaavan tavoitteena on myös turvata ruukin kulttuu- rirakennukset ja -maisemat. Fiskarsin asemakaavojen vaikutusten arvioinnin mu- kaan Fiskarsin maisemaan sisältyvät kallioiset metsät, kapeat jokilaaksot, avoimet viljelymaisemat sekä ruukkiteollisuudesta kasvaneet taajamat pysyvät keskeisenä näkymänä. Ruukkikylä on kyläkeskus, jonka kasvattaminen ja tiivistäminen pa- rantavat rakennetta ja vähentävät liikennetarvetta. Kaava vahvistaa historiallisten rakennusryhmien asemaa ja mahdollistaa samalla modernin rakentamisen niiden lähettyville. (Eriksson Arkkitehdit 2011.) Fiskarsin asemakaavasuunnittelua toteu- tetaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden hengessä. Suunnittelun tavoit- teena on eheytyvä yhdyskuntarakenne ja laadukas elinympäristö, jossa kulttuuri- ja luonnonperinnön aluekokonaisuudet ovat toteuttamisen lähtökohtina. Ilmastopo- litiikan vaatimuksista lähteviä rakennetavoitteita ei Fiskarsin asemakaavojen yh- teydessä mainita. Sen sijaan kaavaselostukset mainitsevat, että Fiskarsin kaavojen myötä palvelut kyläalueella paranevat, mikä vähentää autoilua peruspalveluiden ääreen kirkonkylään. 3.3.6 Lähipalvelujen ja joukkoliikenteen mahdollisuus Pohjan kirkonkylän asema muuttui kuntaliitoksen myötä voimakkaasti: hallintokes- kuksesta tuli palvelukylä. Pohjan kirkonkylä muovautui 1960-luvulla alkaneen kir- konkylien rakenteellisen uudistamisen vaiheissa. Laaja-alainen kasvua edellyttävä rakennuskaava ja moderni liikerakentaminen muovasivat myös Pohjan kirkonkylän palveluja. Nyt kirkonkylän vetovoima on jäämässä Karjaan välittömässä läheisyydessä olevaan Billnäsin ja toisaalta kulttuuri- ja turistikyläksi kehittyneen Fiskarsin varjoon. Jäljellä on edelleen joukko vanhan kuntakeskuksen palveluja: terveyskeskus (josta päivystys lopetettiin 2012), kirjasto, suomen ja ruotsinkielinen alakoulu, ruokakaup- pa, apteekki, vanhusten palvelutalo ja kansalaisopiston toimintoja. Näitä palveluja käyttävät myös lähialueen muut asuinalueet kuten Fiskars, Bollsta ja Åminnefors. Kokonaisuudessaan paineet palvelujen supistamiseen ovat olleet kuntaliitoksen jälkeen voimakkaat sekä Pohjassa että Fiskarsissa. Kaupungin talous on jatkuvasti erittäin huonossa tilassa ja veroäyri jo hyvin korkea. Kirkonkylässä suuri menetys oli entisen kunnantalon jääminen tyhjäksi. Tavoitteena on nyt sen myynti uuteen käyttöön. Samalla on pelätty miten käy terveyskeskuksen, kirjaston sekä suomen- ja ruotsinkielisten alakoulujen. Raaseporin kaupungin visiona on kouluverkoston tehostaminen ja sen myötä Fiskarsin ja Pohjan alakoulujen yhdistäminen. Yhdessä vaiheessa kaupunginhallinto selvitytti jo mahdollisuudet käyttää kunnantaloa kou- lujen korvaajana (Raaseporin kaupunki 2011b). Pohjan kirkonkylässä kuntaliitos ei ole tähän mennessä tuonut uutta suunnittelua kylään. Voimakkaan muutoksen tilanteessa Pohjan kirkonkylälle pitäisi kuitenkin etsiä aktiivisesti omaa kulttuurista ja toiminnallista roolia Billnäsin ja Fiskarsin rinnal- la. Yksi pieni positiivinen ele oli Faces -festivaalin siirtyminen Billnäsistä Gumnäsin rantapuistoon Pohjan kirkonkylän tuntumaan. Lähipalvelujen säilyttäminen ja edel- leen kehittäminen edellyttäisivät kirkonkylän asukkaiden ja Raaseporin kaupungin vuoropuhelun ja yhteisen ajatuksen kehittämistä. Tutkimuksemme haastattelujen ja 63Suomen ympäristö 11 | 2013 työpajan perusteella Raaseporin kaupungin kiinnostus Pohjan kirkonkylään on ollut kuitenkin varsin vähäistä. Fiskarsissa on vanhastaan ollut omia palveluja. Kulttuuri- ja matkailuruukin kehi- tyksen myötä palveluja on myös säilynyt ja jotain on tullut myös lisää. Ruukissa on oma alakoulu (noin 70 oppilasta), päiväkoti, ruokakauppa, bussiyhteys Karjaalle ja Tammisaareen, valaistu hiihtolatu, urheilu- ja tenniskentät. Lisäksi koulun tiloja käyte- tään hyvin aktiivisesti harrastuksiin. Matkailu ylläpitää omia palvelutarpeitaan kuten kahta ravintolaa, kahviloita, hotellia, B&B majoitusta, seminaaritiloja ja käsityöläisten ja taiteilijoiden putiikkeja. Fiskarsissa perustettiin muutama vuosi sitten Fiskars yhti- ön ja paikallisen lämpöyrittäjän toimesta bioenergialla toimiva ruukin lämpöverkko. Ekotehokkuuden kannalta on hyvä, että energialähteet sijaitsevat lähellä. Lisäksi bio- energiaan kiinnitettävät resurssit vahvistavat ja monipuolistavat paikallisia elinkeinoja. Fiskarsissa uutta kaavaa tehtiin Fiskars-yhtiön toimesta ja vahvasti sillä ajatuksella, että kasvava väestöpohja ja eheä kylärakenne tukevat palveluiden säilymistä (eri- tyisesti elintarvikekauppa, oma alakoulu ja lasten päivähoito). Tulevaisuus näyttää kuinka houkuttelevia uudet tontit ovat. Ensimmäisen vuoden aikana (2012) myytiin noin 10 tonttia, mitä on pidetty hyvänä alkuna. Pohjassa ja Fiskarsissa paikallinen julkinen liikenne nojaa puhtaasti koululaislii- kenteeseen. Molemmissa joukkoliikenteen kehittäminen on sidoksissa laajempiin seudullisiin tavoitteisiin. Omat mahdollisuudet kylien joukkoliikenteen kehittämi- seen ovat olleet hyvin vähäiset. Kaupunki on rakentamassa matkakeskuksen Tammisaareen ja samaa suunnitellaan Karjaalle rautatieaseman yhteyteen. Aiemmin mainittu Lännentiet -kehityskäytävän strategia määrittää osaltaan Pohjan kirkonkylän joukkoliikenteellistä asemaa. Pohja jää kuitenkin hieman sivuun kahdesta keskeisestä rautatieväylästä: Rantaradasta (Hel- sinki-Kirkkonummi-Siuntio-Inkoo) sekä Hanko-Hyvinkää -radasta, eikä Pohja sijaitse valtatie 25:n (Hanko-Karjaa) eikä Kantatie 51:n (Helsinki-Kirkkonummi-Karjaa) varrel- la. Vaikka kirkonkylä sijaitsee rautatien varrella, se jää sivuun ilman omaa pysäkkiä.. 3.3.7 Paikalliset toimijat ja kylien kehitys Fiskarsissa toimii tiiviissä asuinympäristössä lukuisia aktiivisia yhdistyksiä, taiteilija- osuuskunta sekä Fiskars-yhtiö. Lisäksi ruukissa on lukuisia muita aktiivisia yhdistyk- siä. Ruukkilaiset ovatkin osallistuneet kylän kehittämiseen ja ottaneet kantaa varsin aktiivisesti. Eri toimijoiden välinen yhteistyö on ollut aktiivista. Fiskarsin kyläseura perustettiin vuonna 1984 ajamaan kyläläisten etuja sekä ylläpitämään viihtyvyyttä ja yhteishenkeä. Kyläseuran tärkeä tehtävä sen perustamisesta lähtien on ollut yhdys- kunnan perinteiden vaaliminen. (Fiskars Kyläseura ry. 2004.) Fiskars-kiinteistöjen aktiivinen rooli on taannut ruukissa taloudellisesti (esim. historiallisten rakennusten entisöinti) ja tilallisesti (työtilan tarjonta) uuden kehityk- sen mahdollisuuksia ja samalla laajentanut ruukin autonomista asemaa suhteessa kuntaan. Samalla ruukki on ollut mukana monenlaisessa innovaatiotoiminnassa. Fiskarsin ruukki on Työtehoseuran (TTS) Ekotehokkaan elinkaariasumisen palvelu- konseptit – tutkimushankkeen pilottikohde (TTS 2010). Fiskarin koulu on puolestaan kehittänyt nk. Fiskarsin oppimisympäristömallia, mikä on saanut OECD:n huomiota osakseen (Tako koulutuskeskus 2013). 64 Suomen ympäristö 11 | 2013 Fiskarsin uudet asemakaavat herättivät voimakasta keskustelua paikallisten toi- mijoiden keskuudessa. Kaavaa käsiteltiin useassa yleisötilaisuudessa. Historiallisen asuinruukin melko tiivis lisärakentaminen herättää aina monensuuntaisia huolia ja vaatimuksia. Keskusteluissa esillä olivat erityisesti turismin vaatimat liikennejärjeste- lyt ja pysäköintialueet, uusien asuinkortteleiden sijainnit sekä keskustorille ehdotetut muutokset. Fiskarsin tapauksessa lisärakentaminen kylän perinteisiä yhdyskunta- ja tierakenteita noudattaen ja vanhoja rakennuspaikkoja etsien sai paikallisten hyväk- synnän puolelleen. Toisaalta vanhan rakennuskannan ja pihapiirien entisöintiä oh- jeistettiin kaavaan liitetyillä rakennustapaohjeilla (Ks. kuva 15.). Kuva 15. Fiskarsin ruukin vanhat teollisuustilat toimivat nykyisin käsityöläisten ja taiteilijoiden työ- ja näyttelytiloina sekä matkailun palveluissa. Kuvassa Ravintola Kuparipajan terassi. (kuva: Seppo Sairinen) Fiskarsin ruukista on kehittynyt vähitellen kulttuuriin perustuvan paikallistalouden esimerkkikohde. Ruukin tulevaisuutta on pyritty rakentamaan pääasiassa taiteilijoi- den ja käsityöläisten luoman identiteetin sekä matkailun varaan. Kulttuuri-ruukin kehitysdynamiikan ja uusiutumisen säilyttäminen vaatii kuitenkin jatkuvia teko- ja. Taiteilija- ja käsityöläisyhdyskunnan yksi edellytys on ollut kohtuuhintaisten vuokratilojen olemassaolo sekä asuin- että työtilakäyttöön. Paineet vuokratilojen vähentymiseen ja hintojen kohoamiseen ovat jatkuvasti kovat, mutta samalla kyse on uusiutumisen keskeisestä tekijästä. Kaupungin myytyä vuokra-asumista laajasti tuottavan Ruukkiasunnot Oy:n yksityiselle omistajalle on saanut monet pelkäämään vuokra-asumisen olennaista vähentymistä. Pohjan kirkonkylällä ei ole samanlaista selkeää (jälki)teollista identiteettiä kuin Fis- karsilla. Sen sijaan sillä on seurakunta- ja kuntahallinnolliseen historiaan perustuva paikallinen identiteetti. Edelleen kirkonkylän vahvuutena ovat palvelut. Sen sijaan kirkonkylän asukkaiden aktiivisuus kylän kehittämisessä on ollut melko vähäistä. Kyläyhdistys perustettiin vuonna 2012. 65Suomen ympäristö 11 | 2013 Kirkonkylän tyhjillään oleva kunnantalo on ollut kansalaiskeskustelun tärkeä kohde (kuva 16). On toivottu, että kunnantalo uusiokäyttö voisi toimia kirkonkylän työpaikkojen ja yritystoiminnan edistäjänä, harrastustoiminnan mahdollistajana tai asukasyhteisöä vuorovaikutukseen kokoavana toimintana. Kesällä 2012 Raaseporin kaupunki päätti muodostaa Pohjan kunnantalosta oman kiinteistön. Kunnantalo on ollut myytävänä ja taloa on tarjottu mahdollisille ostajille call centeriksi, hal- lintokeskukseksi, insinööritoimistoksi ja palveluasumiseen. Ostajat ovat pitäneet myyntihintaa liian kalliina ja talon tulevaisuuden suunnittelu on vielä kesken. (Raaseporin kaupunki 2012f.) Kuva 16. Pohjan kirkonkylässä sijaitseva kunnantalo jäi kuntaliitoksen ja kosteusvaurioiden jälkeen tyhjäksi. Talon uuskäyttö on ollut kiperä kysymys uuden kaupungin päättäjille. (kuva: Rauno Sairinen) 3.3.8 Pohja – Fiskars työpaja ”Kirkonkylässä ei ole tarvittu kyläyhdistystä ja se tyhjiö tulee esille tänään” Pohjan ja Fiskarsin yhteisessä työpajassa yhdeksi keskeiseksi aiheeksi nostettiin ver- kostoituminen muiden kylien ja eri toimijoiden kanssa. Keskusteluissa korostettiin, että lähidemokratian toimivuuteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Päätösvalta on liian keskittynyttä. Kuntaliitoksen tuoma muutos palvelu- ja valtarakenteessa ja kaupungin päättäjien välinpitämättömyys oli vaikuttanut hyvin negatiivisesti var- sinkin kirkonkylän ilmapiiriin. Esimerkiksi tyhjillään oleva kunnantalon tilanne oli avoin ja tilanteesta syytettiin kaupungin kykenemättömyyttä päätöksiin. Keskustelujen perusteella Pohja oli jäänyt kuntaliitoksen myötä hallinnollisesti sivuraiteelle. Tammisaari puolustaa omaa asemaansa eikä Karjaallakaan välttämättä ymmärretä Pohjan alueen kehittämistarpeita. Vaatimuksena oli, että kaupungin- 66 Suomen ympäristö 11 | 2013 hallinnon olisi lisättävä yhteistyötä kyläläisten kanssa. Oman haasteensa kehittämi- seen ja yhteistyöhön tuo alueen kaksikielisyys. Pohjan suomenkieliset ovat kokeneet asemansa heikentyneen kuntaliitoksen myötä. Lähidemokratian kehittämiseen halutaan uusia toimintamalleja. Työpajassa mai- nittiin, että yhdyskuntasuunnittelussa on kehitetty uusia tekniikoita ja osallistavia käytäntöjä, joita voitaisiin hyödyntää kirkonkylän suunnittelussa. Työpaja oli yhtä mieltä siitä, että kun kirkonkylässä ei ole aiemmin tarvittu kyläyhdistystä, on synty- nyt tyhjiö. Itsenäisen kunnan aikana kunta- ja paikallisdemokratia toimi paremmin. Työpaja oli yksimielinen siitä, että kyläkokouksille ja aktivoitumiselle on tarvetta. Pohjan alueen ongelmana on ollut heikko yhteistyö. Kirkonkylän harrastusyhdis- tysten toiminta näyttää passiiviselta, koska yhdistykset eivät tuo ääntään riittävästi kuuluville. Työpajan keskustelussa verrattiin Pohjan tilannetta Fiskarsin kehitykseen. Fiskar- sin ruukissa kuntaliitoksen vaikutukset eivät ole olleet niin voimakkaan negatiivisia kuin kirkonkylässä. Uhkia on koettu alakoulun ja vuokra-asumisen säilymisen osalta. Työpajan järjestämisen aikaan Raaseporin kaupunki oli myymässä Fiskarsin ruukki- kylässä sijaitsevia vuokra-asuntoja yksityiselle ostajalle (myynti toteutui 2012 kesällä). Suuri huoli on kohdistunut myös koulun säilymiseen, mutta kylässä uskotaan koulun tulevaisuuteen varsikin kun alueen väestömäärä kasvaa vähitellen. Kaupungin kylä- kouluja lakkauttava politiikka koettiin hyvin epäjohdonmukaisena, koska Fiskarsiin kaavoitetaan uusia tontteja ja oma koulu on yksi keskeisimpiä uusien asukkaiden houkuttimia tällaisille kylille. Fiskarsissa on toimivat lähipalvelut ja esimerkiksi gallerioita ja putiikkeja. Ky- lällä on monia erilaisia sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä lisääviä tapaamispaikkoja. On tori, ravintoloita ja kahvila (ks. kuva 17). Työpaja mainitsi ainoana puutteena nuorisotilat. Työpajan mukaan hyvä tilanne on pitkälti Fiskars-yhtiöiden ansiota. Yhtiö satsasi juuriinsa ja osui hedelmälliseen maaperään. Fiskarsin 150 uutta tonttia sisältävä asemakaava luo suuria odotuksia. Työpaja totesi, että ruukkikylän etuna on se, että Fiskars yhtiö markkinoi tontteja ja houkuttelee Fiskarsiin asukkaita var- sinkin pääkaupunkiseudulta. Fiskarsissa on hyvät harrastusmahdollisuudet lapsille ja nuorille. Kirkonkylässä on lähinnä aikuis- ja vanhemmalle väestölle suunnattuja kansalaisopiston palveluita. Molempien kylien läheisyydessä on liikunta-alueita, kuten golfkenttä ja laskettelurin- ne. Ikävän leiman kyläkuvaan antavat myös tyhjillään olevat rakennukset. Työpajan mukaan niitä pitäisi hyödyntää. Työpajassa huomioitiin, että molempien kylien luonnon- ja kulttuurimaisema ovat etuja. Fiskars on siinä suhteessa aika ylivoimainenkin. Pohjan kirkonkylä on hieno historiallinen asuinpaikka, mutta ei näyttydy sellaisena paikallisten mielissä. Kylä si- jaitsee meren rannalla ja tarjoaa potentiaalin potentiaalin, joka tulisi täydennysraken- tamisessa ottaa huomioon. Varsinkin iäkkäät ihmiset ovat muuttaneet kirkonkylään kunnallisten palveluiden takia. Työpajassa pohdittiin, että Pohja voisi jopa profiloitua vanhemman väen asuinpaikkana, jossa on toimivia palveluja. Tämä riippuu myös terveyskeskuksen ja apteekin tulevaisuudesta. Kirkonkylässä asuu jo nyt enemmän vanhempaa väkeä kuin Fiskarsissa. 67Suomen ympäristö 11 | 2013 Työpajan mukaan Pohjan alueen houkuttelevuuden kasvattamiseen tarvitaan Fiskarsin ja kirkonkylän yhteistyötä. Lähtökohtana voisi toimia asumiseen ja ympä- ristöön liittyvän tapahtuman järjestäminen. Kirkonkylä on edelleen palvelukeskus, mutta jos linja-autoliikenteestä poistuu vuoroja, niin liikkuvuus huononee. Koko alueen kannalta tärkeitä ovat terveyskeskus ja apteekki. Niiden lakkautuessa kirkon- kylä ei ole enää vetovoimainen paikka yritystoiminnalle, vaikka tilaa olisi. Yrittäjät ja matkailuyrittäjät pitäisi saada verkostoitumaan ja tekemään yhteistyötä. Työpajassa pidettiin ongelmana sitä, että Raaseporin kaupungilla ei ole kyliä koskevaa kehittämispolitiikkaa. Esimerkiksi kohtuuhintaisen vuokra-asumisen mahdollisuus on ollut yksi tärkeä kylien kehitysdynamiikkaa ja vetovoimaisuutta ylläpitävä tekijä sekä Pohjassa että Fiskarsissa. Varsinkin Fiskarsissa se on mah- dollistanut taiteilija- ja käsityöläisyhteisön syntymisen. Kaupungin viime vuosien vuokrakiinteistöjen myyntipäätöksien myötä pelkona ovat haitalliset vaikutukset kylien kehitykselle. Työpajan mukaan Fiskars ja Pohjan ovat toisiaan täydentäviä naapurikyliä, joi- den kannattaisi löytää yhteistyön keinoja. Asumisviihtyvyyden kannalta keskeiset palvelut ovat olemassa, mutta haasteena on niiden säilyttäminen. Kylät voivat vahvistaa toinen toisiaan, jos niiden ihmiset, yritykset ja yhdistykset haluavat toimia yhdessä. Esimerkiksi Pohjan terveyspalvelujen tulevaisuuteen vaikuttaa se, kuinka paljon fiskarilaiset käyttävät niitä. Tärkeitä kylien vuorovaikutusta lisääviä tekijöitä ovat palvelujen vastavuoroinen hyödyntäminen, sujuvat lii- kenneyhteydet (esim. bussiyhteyden säilyminen) sekä yhdistysten ja yritysten välinen yhteistyö. Kuva 17. Fiskarsin tori täyttyy kesällä matkailijoista, myyjistä ja autoista. Liikennejärjestelyt ovat vaatineet uudessa asemakaavassa erityishuomiota. (kuva: Rauno Sairinen) 68 Suomen ympäristö 11 | 2013 3.4 Yhdyskuntien eheyttämisen paikallinen tilaus ja asukkaiden organisoitumisen merkitys Mäntyharjun keskustan nykytilaa tutkinut Elina Mutanen (2012) on todennut, että su- pistuvan väestökierteen kunnassa elinympäristön laadun kehittäminen erityisesti kun- takeskuksessa olisi toivottavaa. Samalla hän korostaa, että asukkaiden tiivis mukanaolo yhdyskuntasuunnittelussa on tärkeää, kun taustalla on koko alueen houkuttelevuuden vahvistaminen. Tässä luvussa pureudumme tähän Mutasen heittämään haasteeseen siitä, mikä on eheyttävän suunnittelun paikallinen tarve ja sen merkitys. Paikallinen tilaus viittaa kysymykseen siitä, mitä asukkaat ja eri toimijat pitävät itse tarpeellisena alueen kehittämisessä; mitkä ovat koetut ongelmat ja tärkeinä pidetyt elinympäristön laatutekijät (vrt. Heikkinen 2009). Mitä pitäisi säilyttää ja mitä muuttaa? Ollakseen vaikuttava paikallisella tilauksella täytyy olla joitakin tulkitsijoita ja yhteisten ajatusten julkilausujia. Näitä voivat olla kylä- ja asukasyhdistykset tai myös suunnittelun yhteydessä tehdyt haastattelut ja kyselyt. Asukkaiden omaehtoinen toiminta on tietenkin se keskeisin väline paikallisen tilauksen esille nostamiseen. Esimerkiksi Liperissä asukkaiden aktiivisuudella on vaikutettu keskustaajaman viih- tyisyyteen. Samalla on rakennettu kyläyhteisön yhteisöllistä voimaa eli sosiaalista pääomaa. On hyvä muistaa, että paikallinen tilaus ei ole kuitenkaan aina selkeä, vaan se voi sisältää moneen suuntaan vieviä näkökantoja. Paikallisuus voidaan ymmärtää ihmisten välisenä toiminnallisena verkostona. Ihmiset liittyvät verkostoon, synnyttävät yhteisiä tavoitteita ja muuntavat niitä toi- minnaksi. Tällainen osallistuminen synnyttää sosiaalista pääomaa ja samalla rakentaa paikallista identiteettiä (Rannikko & Hyyryläinen 2002). Myös kirkonkylien yhtei- söllisyys syntyy ihmisten vuorovaikutuksesta ja vahvistuu yhteisissä kamppailuissa palvelujen, koulujen, postien ja kauppojen säilymisen puolesta. Asukkaat eivät ole aina nähneet kirkonkylätoiminnalle tarvetta. Esimerkiksi vuonna 1985 sanomalehti Karjalan Maa uutisoi Liperin kirkonkylätoiminnan lak- kauttamisesta. Liperin virastotalolla pidetyssä kyläkokouksessa kylätoimikunta päätyi lakkauttamispäätökseen yksimielisesti. Lehden mukaan toimikunta totesi, että työ tuntui turhalta: ”Kirkonkylillä kylätoimikunnan tarve ei ole niin oleellinen kuin talouskylillä: palvelut ja muut asiat hoituvat enemmän omalla painollaan ja yhteistoiminta- kin on erilaista”. Kylätoimikunta päätyi siihen, että asukasyhdistys on riittävä toimija kirkonkylän taajama-alueelle. (Karjalan Maa 1985.) Toiminta aktivoitui uudestaan vasta 2000-luvulla. Kirkonkylissä yhteisöllisen kyläidentiteetin vahvistajana ja säilyttäjänä ovat pe- rinteisesti toimineet olemassa olevat instituutiot kuten kunnantalo ja keskukseen kuuluvat palvelut. Kun nämä instituutiot ja palvelut vähentyvät tai uhkaavat hävitä kokonaan, voi menneisyyteen perustuva kirkonkylän identiteetti kääntyä nurkka- kuntaiseksi jarruttavaksi voimaksi. Aiemman kylätutkimuksen piirissä on todettu, että tällaisessa tilanteessa osallistavan yhteisöllisyyden palauttamiseen saatetaan tarvita uusia asukkaita ja usean kylän yhteistyötä (vrt. Hyyryläinen & Rannikko 2002, 178–179). Nyt monet kirkonkylät ovat luultavasti vastaavan kehitysuran alussa. Mäntyharjulla, Pohjassa ja Liperissä julkiset ja yksityiset palvelut ovat kaventumas- sa ja rakennuksia on tyhjillään. Mäntyharjun, Liperin ja Pohjan työpajoissa ilmeni, 69Suomen ympäristö 11 | 2013 että ihmiset ovat kiinnostuneita säilyttämään ja kunnostamaan rakennuksia, joissa instituutiot ja palvelut ovat sijainneet. Tapauskyliemme toimijoilla on samanlainen toiminnallinen intressi; seurojen talo kyläkeskukseen kokoontumisia ja harrastuksia sekä yrittäjyyttä varten. Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun määritelmissä korostetaan yleensä elinympä- ristön laadun säilyttämistä. Yhtenä tavoitteena voi tällöin olla ihmisten hyvinvointia ja terveyttä vahvistavien eli nk. elvyttävien vaikutusten ylläpitäminen tai lisääminen. Elvyttäviä ympäristöjä ovat yleensä asuinalueiden läheiset tai helposti saavutetta- vissa olevat luonnonympäristöt (puistot, metsiköt, rannat, vesialueet). Mutta asuk- kaiden tärkeäksi kokema rakennettu ympäristö vaikuttaa myös positiivisella tavalla asumisviihtyisyyteen. Mäntyharjun kirkonkylässä on toimiva kyläyhdistys, mutta kuntakeskuksessa ei. Kunnassa on kuitenkin aktiivisia yhdistyksiä, joilla on ollut halua osallistua kunta- keskuksen kehittämiseen. Mäntyharjulle on kirkonkylässä sijaitsevan Salmelan lisäksi mahdollista eheyttää toinen kuntahistorian kannalta merkittävä toiminnallinen koko- naisuus: kuntakeskuksen Kurkilahden alue. Kurkilahden alue kiinnostaa paikallisia asukkaita ja kunta on jo tehnyt alustavia suunnitelmia. Vanha asemarakennus tarjoaa myös konkreettisen lähtökohdan uusiin avauksiin. Alue sijaitsee sopivasti vanhan Asemakylän ja uuden liikekeskustan välissä. Fiskarsissa historiallinen ruukkimiljöö on ollut selkeä lähtökohta toteutetulle uu- delle kaavoitukselle. Tehdyssä kaavaratkaisussa on tavoiteltu kompromissia: uutta rakennetaan, mutta tarkassa harkinnassa suhteessa vanhaan. Asukkaiden mielipiteet vaihtelevat tyytyväisyydestä pelkoon, että ruukista tulee liian sliipattu. Joka tapa- uksessa kyläseuralla ja monilla muilla ruukin yhdistyksillä on ollut keskeinen rooli kaavoitusta koskevassa keskustelussa ja kommentoinnissa. Tapauksistamme Fiskar- sin kyläyhteisö onkin vahvin esimerkki sekä yhteisö- että kumppanuuspääomasta. Fiskarsissa on aktiivinen kyläyhdistys ja taiteilijaosuuskunta. Ne ovat verkostoituneet ja luoneet toiminnallisen kumppanuussuhteen Fiskars-yhtiön kanssa ja tehneet yh- teistyötä kaupungin ja Fiskars-yhtiön kanssa kaavahankkeissa. Liperissä perustettiin vuonna 2003 kirkonkylän kehittämistä varten Pro Liperi– hanke, jonka tuloksena kirkonkylään syntyi uusi kyläyhdistys, Pro Liperi ry. Yhdistys asetti yhdeksi konkreettiseksi tavoitteeksi kirkonkylän yleisilmeen kohentamisen. Tässä tarkoituksessa se aloitti vuonna kirkon läheisyydessä olevan Luhtapuisto – Vainolampi -alueen ympäristön kunnostamisen. Asukkaiden toiminta on tuonut esiin paikallisen kulttuuriympäristön elementit Keskustieltä Kirkkolahdelle: Luhtapuisto- tori-kirkko-makasiini ja meijeri-myllyn alue. Tiilitehtaan alue tarjoaa mahdollisuuden täydentävään rakentamiseen vetovoimaisessa ympäristössä. Liperissä Kirkkolahden kulttuuriympäristö sisältää siis mahdollisuuksia, joiden kehittämisessä asukkaiden ja paikallisten yhdistysten näkökulmilla voisi olla tärkeä rooli. Lisäksi Liperin kir- konkylän vanha kunnantalo on potentiaalinen järjestöjen talo, mutta sen korjausra- kentamiseen tarvittaneen valtiollisia tai yksityisiä resursseja, sillä kunnallisia varoja ei valtuutetuilta ole toistaiseksi luvassa. Pohjan kirkonkylä on osa laajempaa Pohjanpitäjänlahden kulttuurimaisemaa. Sen keskusta on kuitenkin monien mielestä toivottoman ankea asfalttikenttä, joka vaatisi sekä esteettistä että toiminnallista parantamista. Kirkonkylässä ei ole ollut asukasjär- jestöä vasta kuin vähän aikaa. Työpajamme perusteella Pohjassa on löydettävissä yh- teisöpääomaa, mutta tarvetta on asukkaiden organisoitumisesta ja kumppanuuksista. 70 Suomen ympäristö 11 | 2013 Rakennettuun ympäristöön ja tiloihin liittyviä tavoitteita voisi olla mahdollista ajaa yhdessä esimerkiksi lähellä sijaitsevan Fiskarsin kanssa. Tapaustemme perusteella paikallisen tilauksen kannalta keskeisiä rakennuksia voi- vat olla julkiset toimitilat, joissa yhdistyy rakennuksen esteettinen ja/tai historiallinen arvo sekä sen toiminnallinen käyttöarvo (tai sen mahdollisuus) paikallisyhteisölle. Kohdekyliemme keskustoissa on tyhjillään olevia, oman aikakautensa hallinto- ja palvelurakentamista hyvin edustavia rakennuksia: Liperissä ja Pohjassa kunnantalot sekä Mäntyharjulla rautatieasema. Tyhjentyneet toimitilat ovat tärkeä osa kulttuu- riympäristön kokonaisuutta. Näiden paikallinen suuri merkitys näkyy siinä, kuinka niiden kohtalo on herättänyt julkista keskustelua. Kyseisten rakennusten korjaaminen ja uudelleenkäyttö (vaikkapa kumppanuuspohjaisesti) vahvistaisi ilman muuta kir- konkylän kehitystä ja parantaisi viihtyvyyttä. On selvää, että tällaisten rakennusten symboliarvo on suuri. Tyhjillään seisovat rakennukset edustavat koko keskustan rappeutumista; vanhojen rakennusten uudelleenkäyttö puolestaan kylän identiteetin uudistumiskykyä muutosten keskellä. Fiskarsin keskustassa teollisuudesta ja maata- loudesta tyhjentyneet toimitilat on korjattu ja ne ovat täyttyneet omaan tekemiseen ja pientuotantoon nojatuvilla yrityksillä (kynttilätehdas, puusepänverstas jne). 71Suomen ympäristö 11 | 2013 4 Yhteenveto Tutkimuksessa selvitettiin kirkonkylien kehittymismahdollisuuksia ja toimintamal- leja eheyttävän suunnittelun näkökulmasta. Tarkastelussa oli kolme kohdetta: Liperi, Mäntyharju sekä yhdistelmä Pohjan kirkonkylä ja Fiskarsin ruukki. Seuraavassa esitetään yhteenvetona ensin näiden kylien suunnittelutilanteen piirteet. Sen jälkeen tapausten kautta saatuja tuloksia pohditaan eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun teemojen kautta. Tapauskohteiden suunnittelutilanne Joensuun seudulla yhteinen yleiskaava luo seudullisen perustan, joskin kunnat so- veltavat sitä omien kaavojensa rinnalla. Liperissä painotetaan myös kunnan omien kaavojen painoarvoa. Kunta haluaa itse määritellä sen, kuinka ja mihin uusi asu- minen kunnassa sijoittuu. Viinijärveä, kirkonkylää ja Ylämyllyä halutaan vahvistaa maaseutualueidensa palvelukeskuksina. Liperi pyrkii hallittuun hajarakentamiseen ja samalla ohjaamaan asutusta taajamiin. Tällä tavoin kunta luo asutusrakenteen, joka tarjoaa sinne muuttaville vaihtoehtoja asuinpaikan valintaan. Kyseinen asutusstrate- gia on Liperin malli kilpailtaessa uusista asukkaista. Mikkelin seudun ulkorajalla sijaitsevan Mäntyharjun asutusrakenne muodostaa tiivistä ja väljää asumista sisältävän keskustaajaman. Yhdyskuntarakenteen ja kunnan kehittymisessä vapaa-ajan asuminen on merkittävä tekijä. Kesämökkirakentaminen on sekä hajauttanut yhdyskuntarakennetta että vahvistanut kuntakeskuksen elinvoi- maa. Loma-asukkaat ostavat kauppojen tuotteita ja osallistuvat kulttuurielämään. Maakuntakaavan tuella Mäntyharju kohdistaakin lähitulevaisuudessa maankäytön voimavaroja kuntakeskuksen rakentamiseen niin, että supistuva väestökehityksen vaikutukset ohitetaan kasvavan vapaa-ajanasumisen tuomilla hyödyillä. Yhtenä aja- tuksena on tarjota loma-asumiselle paikkoja myös kuntakeskuksen läheisyydestä. Näin loma-asuminen voisi täydentää keskusta-alueen asutusrakennetta. Pohjan taajamat muodostavat suhteellisen yhtenäisen kolmiosaisen taajamara- kenteen, jonka suurin alue ulottuu kirkonkylästä Åminneforsiin. Fiskarsin ruukki muodostaa oman kokonaisuuden ja Billnäsin taajama on jo Karjaan osa-alue. Ha- jarakentamista on Pohjassa säännelty aiemmin aktiivisella yleiskaavoituksella. Ha- jautumisen kasvua on vähentänyt myös se, että alueen suurmaanomistajilla ei ole ollut tonttien myyntihalua eikä tarvetta. Alueen tuleva rakentamista ohjataan aika vahvasti taajamiin. 72 Suomen ympäristö 11 | 2013 Kirkonkylien eheyttämisen mahdollisuudet Yhdyskuntien eheyttävä suunnittelu on ilmastopolitiikan yksi väline. Tutkimuskoh- teissamme ilmastonmuutoksen hillintään ja maaseudun ilmastovastuuseen pyrkivät yleiset strategiset tavoitteet olivat tutkimusajankohtana vielä kehitysvaiheessa ja varsin kaukana paikallisesta suunnitteluarjesta. Eheyttävä suunnittelu ei ollut haas- tattelujen tekemisen aikaan aktiivisessa käytössä oleva kaavoituksen käsite saati väline. Tosin kaikissa tapauskunnissa on tavoitteena keskusta-alueiden yhdyskun- tarakenteen jonkinasteinen täydentävä asuinrakentaminen, mutta tätä ei ole välttä- mättä yhdistetty ilmastotavoitteisiin. Kirkonkylissä ilmastopolitiikan tavoitteita on mahdollista toteuttaa sekä kaavoitus- että energiaratkaisujen kautta (esim. bioenergia kaukolämmön lähteenä). Tapauksien välillä oli suuria eroja siinä, miten seudun ke- hitystä oli mietitty ilmastotavoitteiden kautta. Tiivistämme seuraavassa tutkimuksen tuloksia kahteen taulukkoon. Taulukossa 5 esitetään tekijöitä, jotka voivat estää tai hidastaa kirkonkylien eheyttämistä. Tässä yhteydessä tulee esiin paikallisen yhdyskuntarakenteen vaikutus. Monikeskuksinen Raasepori ja kolmen keskustaajaman Liperi erottuvat Mäntyharjusta. Raaseporissa asutusta ohjataan kahteen suurimpaan keskukseen. Liperin uudisrakentaminen ohjautuu kysyntälähtöisesti Joensuun rajan läheisyy- teen. Mäntyharjulla, jossa on yksi keskus, ei ole kilpailevaa keskusta kuntakeskuksen kehittämisen suhteen. Toisaalta Mäntyharjun asuntomarkkinoilla kysyntä on puoles- taan vähäisempää kuin Liperissä ja Raaseporissa. Mäntyharjulla kysyntä kohdistuu vapaa-ajan asuntoihin ja rakentamiseen. Historiallisten rakennusten ja ympäristöjen kunnostamiseen suhteen asukkaiden ja kunnan tahtotilat eivät kunnissa kohtaa, lisäksi kaikilla tapauskunnilla on sama ongelma: rahapula. Terveyskeskuspalvelut ovat kaikissa tapauskylissä ensisijaisen tärkeällä sijalla sekä palvelujen että kylän vetovoiman kannalta. Palveluissa tapahtuvat vähennykset hidastavat myös kylien täydennysrakentamista. Liperissä koulupalvelut ovat vähen- tyneet, Mäntyharjulla kuntapalvelujen määrä on sidoksissa tulevaan kuntarakenne- politiikkaan. Pohja ja Fiskars kamppailevat koulukysymysten ja terveyskeskuksen kanssa. Terveyskeskuspalvelujen säilyttäminen nähdään kylien yhteisenä tavoitteena. Kirkonkylien bioenergiaan perustuvien verkostojen rakentaminen tukee ilmaston- muutoksen hillinnän tavoitetta. Paikalliseen energiaan perustuvien verkostojen ke- hittämiseen kunnat tarvitsevat biopolttoaineiden kehittämistä suosivaa politiikkaa. Samaa vaatii myös liikennejärjestelmän kehittäminen. Kuntaliitostilanteessa kirkonkylien asema saattaa heikentyä voimakkaasti ja pal- velujen kattavuus vähetä. Pohjassa kuntaliitoksen seuraukset näkyvät konkreettisesti hallintopalvelujen katoamisena, esimerkiksi Pohjan kunnantalo on tyhjillään. Kun- taliitoksen seurauksena kyläkoulujen asema yleensä heikentyy. 73Suomen ympäristö 11 | 2013 Taulukko 5. Kirkonkylien eheyttävän suunnittelun paikallisia esteitä. Kirkonkylä Liperi Mäntyharju Pohja/Fiskars Maankäyttö- tavoitteet Kaavoitus/ kehittämis- toimenpiteet painottu- neet aiemmin Joensuun läheisyyteen (Ylämyllylle), eivät kirkonkylälle. Ei merkittäviä esteitä. Asutus painottuu pääosin kuntakeskukseen ja sen läheisyyteen. Pientaloasu- mista suuntautuu jonkin verran taajaman ulkopuo- lelle. Tammisaari ja Karjaa on asetettu kuntaliitoksen myötä uudisrakentamises- sa etusijalle, jolloin enti- sen Pohjan alueen kylät ja ruukit jäävät vaille uutta suunnittelua. Historialliset paikat/ rakennukset Vanha kunnantalo: Suo- jeltu. Valtio ei myönnä korjausvaroja ja kunnalla ei ole korjausresursseja. Kuntahallinnolla ei ole tahtoa kunnostamiseen. Tilanne lukkiutunut. Rautatieasema: Suojeltu. Senaatti-kiinteistöt myi rakennuksen vuonna 2012 yksityisille yritykselle. Rakennuksen tulevasta käytöstä ei toistaiseksi ole tietoa. Asemakylällä useita suo- jeltuja, huonokuntoisia rakennuksia. Tilanne luk- kiutunut. Kunta on kunnostanut kirkonkylän Iso Pappilan (Vanha Pappila) matkailu- käyttöön. Pohjan kunnantalo tyh- jillään, kaupunki ei tiedä mitä tekisi rakennukselle. Tilanne avoin. Fiskars, vuokratalot myy- ty yksityiselle omistajalle: tulevaisuudesta epätietoi- suutta. Palvelu- rakenteen vähennykset Lukio lakkautettu. Kuntapalvelujen tulevai- suus kysymysmerkki. Terveyskeskuspalvelujen tulevaisuus hämärä, Fis- karsin ja Pohjan alakoulut lakkautusuhan alla. Ilmasto- politiikan ja energia- innovatiiviset ratkaisut Valtion tukea tarvitaan bioenergiaan perustuvien kaukolämpöverkkojen rakentamiseen. Valtion tukea tarvitaan bioenergiaan perustuvien kaukolämpöverkkojen rakentamiseen. Tarvitaan valtion tukea kevyen liikenteen väylien rakentamiseen. Liikenne- järjestelmä Bussiliikenteen heikot yhteydet, ei raideliiken- nettä. Bussiliikenteen heikot yh- teydet, VR uhkaa lopettaa henkilöliikenteen. Bussiliikenteen heikot yh- teydet. Bussien ja junien keskinäisissä yhteyksissä parantamisen varaa. Taulukkoon 6 on listattu paikalliseen tilaukseen vaikuttavia tekijöitä. Keskuksien toimintatiloja koskevat asukkaiden, harrastustoiminnan ja yhdistysten asettamat tavoitteet ovat tärkeä osa eheyttävää yhdyskuntasuunnittelua. Talojen ja paikkojen kunnostamiset edellyttävät kumppanuutta ja muun muassa kaavayhteistyötä kunnan kanssa. Yhdistyksille konkreettinen paikallinen tilaus koskee usein kokoontumis- ja harrastustiloja. Liperissä paikallisen tilauksen kannalta vanha kunnantalo on konkreettinen koh- de. Se on itse asiassa ylipaikallinen hanke, jossa punnitaan kunnan, kansalaisjärjes- töjen ja valtion kykyä toimia yhdessä kuntakeskuksen kehittämisessä. Mäntyharjun suojeltu asemarakennus on vastaavanlainen tapaus. Myös sen yhteydessä on asiaa tarkasteltava yhtä paikkakuntaa laajemmissa yhteyksissä. Pohjan kirkonkylällä suhteellisen uusi kunnantalo on jäänyt kuntaliitoksen jalkoihin ja tyhjentynyt. Uutta käyttötarkoitusta etsitään. 74 Suomen ympäristö 11 | 2013 Taulukko 6. Paikallisen tilauksen paikallisia ulottuvuuksia. Paikallinen tilaus Liperi Mäntyharju Pohja/Fiskars Kylätoiminta Toimiva kyläyhdistys, Pro-Liperi, muita aktiivisia yhdistyksiä. Kirkonkylän kyläyhdistys, kuntakeskuksen kehittä- mishanke käynnistetty, kunnassa aktiivisia yhdistyksiä. Kirkonkylä: aivan tuore kyläyhdistys, lisäksi muita aktiivisia yhdistyksiä. Fiskarsissa hyvin aktiivis- ta kylätoimintaa. Tilat Yhdistyksillä tarve kokoontumistiloista. Kunnantalon ratkaisu avoinna. Meijerin alue mahdollinen kehittämis- kohde. Yhdistyksillä tarve kokoontumistiloista. Vanhan valtuustosalin käyttö? Yhdistyksillä tarve kokoontumistiloista. Kirkonkylä: Kunnantalon kohtalo avoinna. Fiskars: Tiloissa melko hyvä tilanne. Historialliset paikat Kirkkolahden miljöön uudistaminen. Kurkilahden miljöön uudistaminen. Pohja: Gumnäsin alueen uudistaminen. Fiskars: Ruukin historial- lisen keskustan uusi- minen uuden kaavan pohjalta (liikenne- järjestelyt puhuttivat). Täydentäminen Asukkaat esittävät rakentamista Tiili- tehtaan ranta-alueelle. Kunta täydentää keskus- taajamaa. Kirkonkylän asukkaat esittävät uusia tontteja kirkonkylään. Fiskarsissa uusi kaava täydentää vanhaa ruukkia voimakkaasti. Yhteistyö Pro-Liperin toiminta jäämässä harvojen har- teille. Asukkaat aktivoi- tuivat kyläsuunnitelman tekoon vuonna 2012. Yhteistyömahdollisuus lähikylien kanssa. Kuntakeskuksessa ei yhdistystä. Kehittämisyhteistyö muiden kyläyhdistysten kanssa mahdollinen. Tarvetta Fiskarsin ja Poh- jan kylien yhteistyöhön. Kuntaliitoksen jälkeiset ongelmat ja kiistat: lähi- demokratiaa kaivataan. Liperin Tiilitehtaan rannan asuinaluekaavoituksen ja ideoinnin yhteydessä voisi keskusteluun tuoda mukaan myös muita kirkonkylän paikan historiaa kuvaavia koh- teita. Tällaisesta esimerkkinä toimii Pro-Liperin aloittama Luhtapuiston kunnostus, joka sijoittuu luontevasti Liperin paikallishistoriallisesti merkittävään Kirkkolahden kokonaisuuteen. Mäntyharjulla sellainen on Kurkilahden eli Asemanseudun miljöö ja Fiskarsilla historiallinen kokonaisuus on jo itsessään suunnittelun lähtökohta. Pohjan kirkonkylässä on löydettävissä vastaavia kokonaisuuksia. Niin Mäntyharjun kuin Pohjan alueen läpi kulkee henkilöjunaliikenne. Mänty- harjulla on toimiva Kurkilahden asema. Mäntyharjun työssäkäynti- ja asiointilii- kenne suuntautuu suurelta osin Mikkeliin ja Liperin vastaavasti Joensuuhun. Siitä huolimatta Mäntyharjun kuntakeskus ja Liperin kirkonkylä ovat myös suhteellisen vahvoja työpaikkakeskuksia. Pohjan kirkonkylän työssäkäynti suuntautuu pääosin 75Suomen ympäristö 11 | 2013 Raaseporin seudulle ja jonkin verran pääkaupunkiseudulle. Työmatkaliikkumisen osalta kaikkien kylien joukkoliikenneyhteyksien kehittämiselle olisi tarvetta, mutta taloudellinen kannattavuus on heikko. Bussiyhteydet ovat kaikissa kirkonkylissä sidottu koulujen lukuvuosiin. Kesäisin yhteydet harvenevat entisestään. Kahdella kohdekylistä on periaatteelliset mahdollisuudet rautatieyhteyden ke- hittämiseen. Käytännössä se on kuitenkin hyvin vaikeaa. Mäntyharjulta on ju- nayhteys Mikkeliin, mutta se on jatkuvasti lakkautusuhan alla. Pohjassa Bolstan asemapaikkaan on ideoitu junapysäkkiä, mutta väkimäärä ei ole riittävä. Liperin kirkonkylälle ei ole rautatieyhteyttä. Sen sijaan Ylämylly sijaitsee rautatien varrella. Tämä voisi mahdollistaa junapysäkin rakentamisen ja lähiliikenteen kehittämisen Joensuun seudun osana. Liperissä rakentamisesta noin puolet sijoittuu taajamiin ja puolet pääasiassa taa- jamien läheisille maaseutualueille. Kunnan strategiana on ohjata uusi asuinraken- taminen tasaisesti kaikkiin kolmeen vahvaan palvelutaajamaan ja niiden läheisiin maaseutukyliin. Liperissä on tultu vaiheeseen, jossa voimakkaimmin kasvaneen Ylämyllyn taajaman tonttialueet alkavat täyttyä. Se saattaa johtaa kysynnän ohjau- tumiseen myös kirkonkylään. Kirkonkylässä kunnalla on täydennysrakentamisen ohjaukselle vaihtoehtoja ranta-alueilta Keskustien ympäristöön. Liperin eheyttämisen taustalla vaikuttaa myös Joensuun seudun yhteinen yleiskaava. Kunta mm. laatii sen pohjalta kirkonkylän Pietarisen alueelle asemakaavan ja tiivistää sekä Viinijärven että Ylämyllyn yhdyskuntarakenteita. Liperissä eheyttämistä on tarkasteltava seu- dullisessa kilpailutilanteessa ja se asettaa kirkonkylälle toiminnallisen uusiutumisen haasteen. Kylätoimijoiden on etsittävä ja luotava omia paikan vetovoimaa lisääviä vahvuuksia. Siinä yhteydessä eheä rakenne on ymmärrettävä paikallisten asukkai- den suunnittelemana kylänä ja asuinympäristönä eikä pelkästään Joensuun seudun kuntien, Liperi mukaan lukien, määrittelemänä yhdyskuntarakenteena. Mäntyharjulla yli puolet kaikesta rakentamisesta suuntautuu taajamiin ja pääosin kuntakeskukseen. Mäntyharjun kunta on tuottanut kuntakeskuksen tulevaisuusku- van ja maankäytön kehittämissuunnitelman ja aloittaa niiden pohjalta kuntakeskuk- sen ja kirkonkylän alueita uudistavan kaavoituksen. Kuntakeskustan asuinalueita täydennetään vapaa-ajanasumiseen soveltuvilla ratkaisuilla. Keskustaajamassa on rakentamattomia, yksityisomistuksessa olevia, tontteja. Mäntyharjun keskustan ke- hittämisessä on toisaalta esillä yhdyskuntarakenteen kehittämisen keskeinen vaikut- taja, kiinteistön omistus. Kaavoitus nostaa tontinarvoa ja se vaikuttaa rakentamisen sijainnin ohjaukseen. Kunnan on tehtävä päätös mihin tuleva rakentaminen suun- nataan ja miltä alueelta kunta hankkii maata. Asetetaanko täydennysrakentamisen tavoite ensin palvelutaajaman alueelle vai sen ja vanha kirkonkylän väliselle alueelle? Pohjassa asutus on sijoittunut kuntakeskukseen ja väljästi pientalovaltaisille lähi- alueille. Fiskars muodostaa oman tiiviin yhdyskunnan ja myös väljemmin rakentuneet lähialueet. Raaseporin kaupunki määrittää suunnittelun ja kaavoituksen suuntavii- vat. Karjaa ja Tammisaari suurempina keskuksina ovat kehittämisen painopisteessä. Fiskarsissa täydentävä asemakaavoitus toteutui Pohjan kunnan ja Fiskars-kiinteistöt -yhtiön aloittamana ja Raaseporin kaupungin ja Fiskars-yhtiön jatkamana yhteis- työnä. Pohjan kirkonkylän alueella Raaseporin kaupunki ohjaa asuinrakentamista Gumnäsin ja Klockaruddenin sekä Kappelintien asemakaavoilla. 76 Suomen ympäristö 11 | 2013 Tutkimuksessa järjestetyissä työpajoissa selvisi, että eri yhdistyksiä edustavat ih- miset ovat kiinnostuneita varsinkin kuntakeskusten historiasta ja keskuksen toi- minnallisesta kehittämisestä. Kirkonkylä on monen asukkaan tapaamispaikka ja jos palvelut ohenevat, niin harrastustoiminnan sosiaalinen merkitys kasvaa entisestään. Kirkonkylistä puhuessaan työpajojen osalliset ja haastatellut asukkaat mainitsevat urheilun, liikunnan ja kulttuurin, kansalaisopiston sekä käsityöt esimerkkeinä kir- konkylästä toiminnallisena paikkana. Kirkonkylillä on paikallisille asukkaille erityistä merkitystä. Mutta se tarvitsee tuekseen rakenteellista politiikkaa, joka osaa palvelujen ohella huomioida kirkonkylät kansalaistoiminnallisina paikkoina. 77Suomen ympäristö 11 | 2013 5 Johtopäätöksiä Kirkonkylien merkitys maaseudun kehityksessä on tulevaisuudessa hyvin mielen- kiintoinen. Kuntauudistus myllertää jatkossa monien maaseutualueiden palvelu- rakenteita. Nykyisten kirkonkylien asema muuttuu lukuisten kuntaliitosten myö- tä. Mutta voisiko kirkonkylien uudistaminen tarjota maaseudulle käyttämättömiä mahdollisuuksia palvelujen ja asumisen säilyttämiseen ja samalla ilmastopoliittisesti myönteisiä vaihtoehtoja yhdyskuntarakenteiden kehittämiseen? Onko tämä mahdo- ton yhtälö? Selvää on, että rakenteellisten ja väestön muutosten myötä kirkonkylien asema uhkaa heikentyä monilla alueilla. Tarvetta tilanteen arviointiin on sekä paikal- lisesti että seudullisesti. Kyse on valtakunnallisten maankäyttötavoitteiden toimeen- panon tavoista, seudullisista maankäytön ohjelmista ja strategioista, mutta myös kyläkehittämistä rakentavien toimintatapojen mahdollisuuksista. Näillä kysymyk- sillä on valtakunnallista merkitystä maaseutu-, kunta ja palvelurakennepolitiikkaan. Tässä tutkimushankkeessa on selvitetty kirkonkylien ja niitä vastaavien isompien kyläkeskittymien kehittymismahdollisuuksia ja toimintamalleja eheyttävän suunnit- telun näkökulmasta. Liikennettä ja energian kulutusta vähentävän eheyttävän yhdys- kuntasuunnittelun tarve on lisääntynyt ilmastopolitiikan vahvistuessa ja kohdistuu nykyisin myös maaseudun taajamiin. Eheyttämisellä on toki myös muita perusteluja ja tavoitteita kuten kuntatalouden ja yhdyskuntatekniikan kannalta mielekkään asu- tus- ja palvelurakenteen kehittäminen. Tutkimuksemme keskeiset kysymykset olivat: 1) Mitä eheyttävä yhdyskuntasuun- nittelu tarkoittaa kirkonkylissä ja laajemmin maaseudulla? 2) Millaisin tavoittein ja keinoin eheyttävää suunnittelua olisi mahdollista toteuttaa kirkonkylissä ja isom- missa maaseudun kylissä? 3) Mitä ovat eheyttämisen edellytykset kirkonkylien eri- laisissa olosuhteissa? Tässä johtopäätösluvussa vastaamme yleisellä tasolla näihin kysymyksiin. Eheyttävän suunnittelun sopivuus maaseudulle On korostettava, että suomalainen maaseutu on vaihtelevaa ja eri tavoin kehittyvää. Näin ollen myös sen yhdyskuntien kehitystä koskevan keinovalikoiman tulisi vaih- della. Eheyttävä suunnittelu on nähtävä erityisesti maaseututaajamien ja kaupunkien lievealueiden suunnitteluvälineenä. Se ei juuri koske ydin- tai syrjäistä maaseutua. Tästä vallitsee tutkimuksemme media-analyysin mukaan laaja yksimielisyys, vaikkakin maaseudun aseman yleinen heikentyminen herättää voimakkaita kannanottoja kes- 78 Suomen ympäristö 11 | 2013 kustelussa. Harvaan asutulla maaseudulla voidaan eheyttävän suunnittelun kohteeksi toki tarvittaessa ottaa esimerkiksi kyläkoulujen tai seurojen talojen tiloja ja pihapiirejä. Kirkonkylät ovat olleet sekä yhteisöllisesti että yhteiskunnallisesti vahvoja maaseu- dun keskuksia. Kirkonkylien historiallisessa rakentumisessa valtion instituutioiden, seurakuntien, osuuskuntien sekä kansalaisjärjestöjen merkitys on ollut näkyvää. Kirkonkylissä kirkkomaat, kunnantalot ja osuuskaupat ovat edelleen läsnä. Nykyisin maaseudun muutokset ovat vahvasti tulleet näkyville juuri kirkonkylissä. Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu lähestyy kirkonkylää kokonaisvaltaisesta yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Raportin alussa kysyimme, onko eheyttävä suunnittelu puhtaasti kaupunkeja koskeva käsite vai voiko – ja kannattaako – sitä soveltaa myös maaseudulla? Vastauksemme on kyllä, eheyttävä suunnittelu kuuluu maaseudun asumisen ja maankäytön työkaluvalikoimaan. Maaseudulla maankäyt- tökysymykset ovat perinteisesti näyttäytyneet pääasiassa maa- ja metsätalouden, luonnonvarojen käytön sekä ympäristösuojelun kysymyksinä. Siihen on tullut myös muita määrääviä tekijöitä, kun yhä enenevässä määrin maaseudun maankäytön kes- kustelu on painottunut asumisen sijainnin määrityksiin. Kiistoja sisältävä keskustelu maaseudun ilmastovastuusta vahvistaa näkemystämme. Eheyttävä yhdyskuntasuun- nittelu voisi olla erilaisten asuinalueiden suunnittelussa ja kaavoituksessa toimijoita yhteen kokoava käytäntö. Olennaista on eheyttävän suunnittelun sisällön paikallinen määrittely, johon tulisi osallistua päättäjiä, maanomistajia, rakentajia ja suunnitteli- joita sekä asukkaita. Kunta päättää alueidensa maankäytöstä, jolloin sen on kehitet- tävä myös maankäytön ja kirkonkylän kehittämisen yhteistyömallia. Taloudellisten etujen arvioiminen on keskeistä asutusrakenteen suunnittelussa sekä kunnan että maanomistajan kannalta. Toisaalta kokonaisuuden kannalta voi olla ongelmallista, jos eheyttäminen kaventuu vain kiinteistönomistajien, päättäjien ja kaavoittajien väliseksi ja lähinnä taloudellista tuottoa mittaavaksi tiivistämisprosessiksi. Eheyttämistä ei tule ymmärtää pelkästään rakenteellisena tiivistämisenä vaan myös kulttuurisena, sosiaalisena ja laadullisena käsitteenä. Eheyttävän suunnittelun näkökulmasta rakentamista kannattaisi ohjata kylien rakenteen sisään ottaen huo- mioon alueen historiallinen kehitys sekä sopiva tonttien tarjonta. Ilman huolellista suunnittelua kirkonkylien keskusalueilla voi olla pulaa houkuttelevista tonteista ja taloista tai alueen imagon kannalta olennaisia maisemallisia tai historiallisia arvoja ei ehkä osata nostaa esille. Maaseudulla yhdyskuntarakenteen eheyttävä suunnittelu tarkoittaa hajarakenta- misen vahvempaa ohjausta ja uuden rakentamisen painopisteen suuntaamista kyliin ja asutustaajamiin niin, että se tukee olemassa olevia rakenteita ja palveluja. Kuntien tulisi nähdä oma vastuunsa koko seudun yhdyskuntarakenteen kehityksestä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi tonttien tarjontakilvassa kuntien itsekontrollin kehittämistä. Täs- sä työssä maakuntakaavat ja kaupunkiseutujen yhteiset yleiskaavat tarjoavat tukea. Maaseudulla ja kirkonkylissä asumisen tiivistäminen joudutaan harkitsemaan aina tapauskohtaisesti. Joillain kylillä voidaan haluta uudisrakentamista kylän tuntumaan sen vireyden ja palvelujen säilyttämiseksi. Toisaalta on ymmärrettävää ja maaseudun luonteeseen kuuluvaa, jos yksittäisesti joku haluaa rakentaa muusta asutuksesta syrjään. Eheyttävä suunnittelu on ennen kaikkea laajempaa maaseudun asutusta ja rakennetta ohjaava työväline, ei yksittäisten talojen paikkaa määrittävä väline. Mitä ilmastostrategia tarkoittaa kirkonkylien maankäytössä ja toiminnoissa? Asu- misen yhteydessä laajakantainen kestävällä tavalla tuotettuun metsäbioenergiaan 79Suomen ympäristö 11 | 2013 perustuva lämmitysjärjestelmä voi johtaa keskitetysti järjestettyyn lämmitysjärjestel- mään, jossa talot sijaitsevat lähellä toisiaan, jolloin putkien vetäminen talosta toiseen on edullisempaa. Se merkitsee myös tiiviimpiä kylärakenteita. Toisaalta hajautettu energia- ja lämmitysjärjestelmä voidaan ymmärtää myös suhteellisesti ja tarkastella asutusratkaisua yksittäistalojen näkökulmasta. On huomattava, että paikallisella tasolla teknologisen kehityksen seurausvaiku- tukset voivat muuttaa kylän rakenteen kehityksen perusasetelmia. Ratayhteydet ovat Suomessa edelleen vaikuttavassa asemassa. Junaliikenteellä voidaan hillitä ilmas- tonmuutosta ja olemassa olevien asemapaikkojen taajamia tai kyliä olisi mahdollista sen avulla täydentää. Mäntyharjulla ratayhteys loi aikanaan uuden keskustan, josta kasvoi asukasmäärältään kirkonkylää suurempi. Henkilöjunaliikenne Mäntyharjulle toimii edelleen. Pysyessään ja kehittyessään siitä voisi jälleen muodostua yksi (myös vanhan kirkonkylän) asutusta vahvistava tekijä. Kuntaliitokset ja eheyttävä suunnittelu kylissä Kuntaliitokset vaikuttavat monin tavoin kirkonkylien ja vastaavien suurten kyläkes- kittymien asemaan. Kumpulaisen ja Sihvosen (2009) tutkimuksessa havaittiin, että kylien ja kirkonkylien roolit saattavat vaihtua kuntaliitoksen jälkeen ja omaehtoiseen kehittämiseen panostaneiden kylien asema on liitoksen jälkeen toiminnallisesti muita vahvempi. Aktiiviset kylät saattavat selvitä jopa paremmin kuin palvelukeskuksina toimineet kirkonkylät. Kuntaliitosten seurauksena monen kirkonkylän asema siis muuttuu; ne eivät ole enää keskustaajamia, vaan kyliä muiden joukossa. Niiden tulevaisuus näyttää heikolta, jos kuntaliitoksen jälkeen palveluverkkoa ja kehittämistä koskevia päätöksiä tehdään vähenevän väestön tilanteessa tai väestön keskittyessä uuden kunnan suurimpaan taajamaan (Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2009, 128–129). Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman mukaan (2009, 127) uudet suuret kunnat tarvitsisivat välineitä, joilla ottaa huomioon kuntien osa-alueiden ja maaseudun asiat päätöksenteossa. Kylien ja varsinkin kirkonkylien asema saattaa kuntaliitosten alkuvaiheessa olla heikko, koska huomio kiinnittyy lähinnä kaupunki- ja taajamakeskustojen kehittämiseen. Kaavoituksen ja elinympäristön suunnittelun osalta resurssit oh- jautuvat uuden kaupunkikunnan alkuvaiheessa helposti kaupunkitaajamien ke- hittämiseen. Pohjan kirkonkylä on esimerkki siitä, kuinka kirkonkylä voi jäädä sivuraiteelle uuden kaupungin kehittämisessä. Maankäytölliset strategiat ovat liitosprosessin aikana yleensä keskeneräisiä. Suurenevien kuntien toimintojen ja palvelujen suunnittelu olisikin perusteltua tehdä paitsi eheyttämisen periaatteilla myös kylälähtöisesti. Kirkonkylien ja muiden kylien tilannetta saattaa heikentää kuntaliitoksen yhte- ydessä voimakas kunnanhallinnon sektoroituminen. Eriytyneen sektoriohjauksen tilanteessa kenelläkään ei ole vastuuta kylän kokonaiskehityksen pohtimisesta. Kirkonkylien eheyttävän suunnittelun lähtökohtana tulisi olla poikkihallinnolli- suus. Sillä saadaan aikaan paremmin koordinoituja toimenpiteitä, tilkitään sekto- ripolitiikkojen väliin jääviä aukkoja ja edistetään sektoreiden välistä yhteistyötä sekä suunnataan toimintaa yhteisiin tavoitteisiin. Konkreettinen asia isommassa kunnassa on esimerkiksi kunkin kylän kehitystä koordinoivan vastuuhenkilön nimittäminen kunnan taholta. 80 Suomen ympäristö 11 | 2013 Paikallinen tilaus ja osallistava eheyttävä suunnittelu Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun keskeisenä lähtökohtana on paikallinen eli asu- kaslähtöinen kehittäminen. Se merkitsee asukkaiden esittämien ideoiden, aloitteiden, tavoitteiden, rakennus- ja korjauskohteiden sekä suunnitelmien että toimintatapojen esiintuomista etsittäessä uusia toimintamalleja alueen kehittämiseksi. Kirkonkylissä eheyttävän suunnittelun ja kehittämisen perustan tulisi rakentua nimenomaan paikal- liselle tilaukselle ja laajaan yhteistyöhön ja vuoropuheluun. Paikalliset erityispiirteet ja tarpeet otetaan huomioon kehittämällä paikallisen osallistumisen ja yhteistyön muotoja ja niitä tukevia instituutioita. Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun onnistuminen riippuu siitä, kuinka asukkaat, yhdistykset sekä kunnanhallinnon edustajat onnistuvat määrittelemään paikallisen tilauksen yhteistyössä. Olennaisen tärkeänä lähtökohtana ovat paikallisten toimijoiden kokemat asuinympäristön muutos- ja parannustarpeet. Se merkitsee, että tietoa pai- kallisista olosuhteista ja tarpeista kerätään yhteistoiminnallisesti. Tällöin paikallinen tilaus konkretisoituu erilaisiin kirkonkylän kehittämisen kohteisiin ja samalla osallisten, resurssien, toimenpiteiden ja vastuunkantajien roolit ja mahdollisuudet realisoituvat. Rakennettu ympäristö olisi hyvä nähdä paikallisesti ja myös ylipaikallisesti mää- riteltävissä olevana pääomana, jonka kulttuurinen ja henkinen arvo täytyy havaita ja arvioida. Eheyttävän suunnittelun toteuttamisessa pitäisi ehdottomasti selkeyttää, mitkä rakennukset tai rakennetun ympäristön kokonaisuudet ovat asukkaille merki- tyksellisiä: mihin on paikallista tilausta. Kirkonkylä voidaan ymmärtää esimerkiksi historiallisena paikkana, jonka rakennetulla ympäristöllä on laajempia tai syvempiä merkityksiä. Kysymys on identiteetin löytämisestä, jossa paikalliset (ja muut) asuk- kaat ovat avainasemassa. Kirkonkyliä ympäristöineen kannattaa tarkastella myös työn, yrittämisen ja har- rastusten paikkoina. Kirkonkylän kehittämisen yksi keskeinen kysymys voi olla se, kuinka siellä riittää tai sinne luodaan harrastustiloja myös lähialueen asukkaille. Etätyön kannalta kunnan on huomioitava myös erilaisten tyhjillään olevien tilojen käyttöönotto ja vuokraus tai myynti yrityksille. Esimerkiksi vanhoja kunnantaloja tai kyläkouluja voidaan arvioida järjestöjen ja yritysten yhteisinä toimitiloina. Kunnissa on kirkonkylille merkittäviä rakennuksia ja varsinkin kunnantalot ovat kunta- ja lähidemokratian historian kannalta keskeisiä rakennuksia. Tämän tutkimuksen kirkonkylätaajamat monien muiden vastaavien kylien ohella ovat edelleen maaseudun tärkeitä palvelukeskuksia eikä niiden olemassa olevan rakenteen täydentäminen aiheuta kilpailutilannetta muiden maaseutukylien kanssa. Rakentaessaan paikallista tilausta eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu voi kilpailun sijaan uudistaa kirkonkylän alueellista roolia ja suhdetta muihin kyliin. Näin eheyttä- minen yhteistoiminnallisena ja luottamusta rakentavana toimintana voidaan ymmär- tää sosiaalisen pääoman yhtenä ulottuvuutena. Osallistuessaan paikallisen tilauksen tekemiseen ihmiset tulevat huomaamaan mitkä asiat mahdollistavat kirkonkylän kehittämisen ja mitkä asettavat sille esteitä. Samalla voidaan avata eri toimijoiden välisiä lukkoja ja rakentaa yhteistyön paikkoja. Maaseudun liikkumistarpeet riippuvat palvelujen, työpaikkojen ja harrastusten saavutettavuudesta. Saavutettavuutta voidaan parantaa maankäytön suunnittelun ja sijainninohjauksen lisäksi myös monin muin keinoin. Mahdollisuuksia siihen tarjoa- vat esimerkiksi verkkopalvelut, kuvapuhelinyhteydet, yhteispalvelut, kylien moni- 81Suomen ympäristö 11 | 2013 palvelukeskukset sekä palveluliikenne (Valtioneuvosto 2009). Ne yleensä vähentävät kuntien palvelutarjonnan kustannuksia. Maaseudun liikkumistarpeiden kehitystrendit näyttävät ongelmallisilta. Varsinkin sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeet ovat maaseudulla kasvamassa väestön ikäänty- misen myötä. Samaan aikaan lähipalvelut vähentyvät ja asiointimatkat pidentyvät. Etätyön on usein ajateltu vähentävän liikkumistarpeita maaseudulla. Sen todelliset vaikutukset liikkumiseen ovat kuitenkin hyvin tilannekohtaisia. Sirkka Heinosen (2006) tutkimuksen mukaan etätyö vähentää työmatkojen määrää, jos etätyöpäivät pidetään kokonaisina. Työmatka voi kuitenkin pidentyä huomattavasti, mikäli etätyömahdol- lisuuksien vuoksi muutetaan entistä kauemmas työpaikalta. Myös tässä yhteydessä paikalliset tilaa koskevat potentiaalit tulevat esiin. Löytyykö kirkonkylistä esimerkiksi sopivia kiinteistöjä järjestöjen sekä etä- ja paikallista työtä tekevien käyttöön? Taulukkoon 7 on yhteenvetona jäsennetty kirkonkylien eheyttävän suunnittelun tarkastelua varten kysymyksiä ja tehtäviä, joita tutkimuksemme perusteella olisi syytä pohtia. Lista on pitkä, mutta monet näistä asioista ja tiedoista ovat jo olemassa. Olennaista on tehdä oikeanlaiset kytkennät eri asioiden ja näkökulmien välille. Pai- kallisten voimavarojen kartoitus ja hyödyntäminen on tärkeää. Kirkonkylien kehit- tämisessä paikallisten asukkaiden ja toimijoiden oma aktiivisuus on tutkimuksemme mukaan vähäisesti hyödynnetty voimavara. Taulukko 7. Kirkonkylien eheyttävän suunnittelun tarkastelun lähtökohtia Maankäyttö/kaavoitus/ rakentaminen Asuminen/ympäristö/ suunnittelu Liikenne/palvelut/ liikkuminen -Kirkonkylän historiallisen kehityksen sekä historiallis- ten paikkojen, rakennusten ja maisemakokonaisuuksien kartoittaminen. -Kirkonkylän olemassa olevi- en maankäyttö-, kaavoitus- ja liikenneratkaisujen ja -tavoit- teiden arviointi. -Olemassa olevan yhdyskun- tarakenteen täydentämisen mahdollisuuksien kartoitta- minen kirkonkylän alueella (tyhjien tonttien rakentami- sen mahdollisuus, kirkonkylän nykyisten asuinalueiden suo- rat jatkeet ja täydentäminen) -Elinympäristöä, asumisen viihtyisyyttä, palveluja ja lii- kennettä koskevan paikallisen tilauksen yhteinen hahmotta- minen ja maankäytön ratkai- sujen suhde niihin (suunnitte- lijat, päättäjät ja asukkaat). -Rantarakentaminen taaja- massa: asuminen, virkistysalu- eet, venesatamat, jne. -Kirkonkylän yhteisöllisyyttä mahdollistavien paikkojen ja tilojen kartoitus (torit, kou- lut, palvelukeskittymät, yhdis- tysten tilat). -Kirkonkylien vuorovaiku- tuksellisen kehittämisen arvioiminen (aiemmat osalli- suuden kokemukset ja uudet käytännöt). -Kirkonkylän asukastoimin- nan roolin ja tavoitteiden selvittäminen/ asukkaiden esittämien kehittämisideoiden kartoittaminen. -Mahdollisten uusien asukkai- den toiveet asumisen, työn, viihtymisen ja palveluiden osalta. -Vapaa-ajan asumisen mahdol- lisuudet ja tarpeet kirkonky- län taajaman alueella. -Kirkonkylän alueellisen roo- lin ja vetovoimaisuustekijöi- den tarkastelu. -Kunkin kirkonkylän tilantee- seen sopivien suunnittelu- ja toimintaratkaisujen luominen. -Kirkonkylän palvelu- ja työpaikkatilanteen ja niiden sijainnin ja saavutettavuuden selvittäminen. -Julkisen liikenteen, palvelulii- kenteen, pyöräilyn ja kävelyn todelliset mahdollisuudet toimintojen saavutettavuu- den kannalta. -Kunnan, seudun ja maakun- nan ilmastopoliittisten sekä maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevien tavoit- teiden ja ratkaisujen arviointi kirkonkylän näkökulmasta (sekä strategiset että kaavoi- tukselliset ratkaisut). 82 Suomen ympäristö 11 | 2013 Eheyttävän suunnittelun näkökulmasta kirkonkyliin liittyy sekä ongelmia että mah- dollisuuksia. Viime vuosina kirkonkylien tilanteeseen, palveluihin ja hallinnolliseen rakenteeseen ovat vaikuttaneet käynnissä olevat kunta- ja palvelurakenneuudistus (Paras-hanke) ja aluehallinnon uudistamishanke. Kaupunkikunnan päättäjät eivät välttämättä ymmärrä, miksi kunnan kannattaisi investoida kirkonkyliin tai muihin kyliin. Tällaisessa tilanteessa kirkonkylien aseman esille nostaminen vaatii erityis- ponnistuksia ja paikallisen toimijoiden aktivoitumista. Lähidemokratian merkitys ja paine sen kehittämiseen kasvaa joka tapauksessa. Siinä yhteydessä eheyttävää yhdys- kuntasuunnittelua voidaan käyttää myös niin, että yhdistetään paikallisia toimijanä- kemyksiä paikkatietojärjestelmien mahdollistamiin esityskeinoihin. Näin voidaan onnistua keskustelemaan seikkaperäisemmin konkreettisista suunnittelukohteista yhdyskuntarakenteellisissa yhteyksissä. Kirkonkylissä on tahtoa ja tavoitteita. Kirkonkylän ympäristöön halutaan kokoon- tumisia ja harrastuksia mahdollistavia tiloja. Kirkonkylää halutaan myös kehittää lähiliikkumista suosivaksi. Kunnan vastaantulo alkaa siitä, kun kylillä on oma suun- nitelma. Kirkonkylien historiaan on kuulunut paikallisyhteisön kasvu, yhdistys-, osuus- sekä järjestö- ja seuratoiminta sekä niiden rakentamat talot. Nykyisin kirkon- kylät ovat myös väen supistumisen ja toimintojen hiipumisen näyttämöitä. Kirkon- kylät eivät kuitenkaan edusta mennyttä aikaa, vaan niiden asemaa ja merkitystä on, kuntaliitosten ja seutuistumisten sekä seutuyhteistyön aikakaudella, mahdollista vahvistaa. Tällöin eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu tulee ymmärtää ja tavoitteita rakentaa myös paikallisista asukkaiden asettamista lähtökohdista. 83Suomen ympäristö 11 | 2013 LÄHTEET Couch, C. & Karecha, J. & Nuissl, H. & Rink, D. (2005). Decline and Sprawl: An Evolving Type of Urban Development – Observed in Liverpool and Leipzig. European Planning Studies 13:1, 117–136. EEA [European Environmental Agency] (2006). Urban sprawl in Europe. The ignored challenge. EEA Report 10/2006. Eriksson arkkitehdit Oy (2011). Fiskarsin ruukin asemakaava ja asemakaavan muutos. Asema- kaavan selostus. Raaseporin kaupunki. http://www.eriarc.fi/fi/projektit/maankaytto/fiskars- detailed-plans/ (luettu 20.3.2013). Etelä-Savon maakuntaliitto (2009a). Kuntien välinen työssäkäynti. http://www.esavo.fi/tilastot (luettu 20.3.2013). Etelä-Savon maakuntaliitto (2009b). Etelä-Savon maakuntakaava. Kaavaselostus. Etelä-Savon maakuntaliiton julkaisu 98. http://esavo.fi/resources/public/media/ETELA-SAVON_Maa- kuntakaava_selostus_041010.pdf (luettu 20.3.2013). Etelä-Savon maakuntaliitto (2010a). Etelä-Savon maakuntaohjelma 2011–2014. Etelä-Savon maakuntaliiton julkaisu 103:2010. http://esavo.fi/resources/public/media/maakuntaohjel- ma_2011-2014_ja_sen_ymparistoselostus.pdf (luettu 20.3.2013). Etelä-Savon maakuntaliitto (2010b). Etelä-Savon maakuntakaava. http://www.esavo.fi/etela- savon_maakuntakaava (luettu 20.3.2013). Etelä-Savon maakuntaliitto (2011). Mäntyharjun keskustassa/keskustasta työssäkäyvät. Tiedot tilattu/koottu Etelä-Savon liitossa 10.5.2011. Väestötiedot/YKR -aineisto. Etelä-Savon maakuntaliitto (2012). Etelä-Savon maakuntaohjelman (2011–2014) toteuttamissuun- nitelma 2013-2014. http://www.esavo.fi/resources/public//Maakuntaliitto/Julkaisut/tot- su2013-2014_etela-savo.pdf (luettu 20.3.2013). Etelä-Savon paikallismuseot (2012). Iso-Pappilan museoalue. http://www.etelasavonmuseot.fi/ museot/paikkakunnat/mantyharju.html (luettu 20.3.2013). Favorin, Martti (1983). Mäntyharjun historia. Mäntyharjun kunta. Fiskarsin Kiinteistöt (2012). Tontit ja kartat. http://www.kotifiskarsista.fi/fi/kartat (luettu 20.3.2013). Fiskars Kyläseura ry (2004). 20 vuotta kylän viihtyisyydeksi. http://fiskarskylaseura.org/histo- riikki.htm (luettu 20.3.2013). Heikkinen, Timo (2009). Paikallinen tilaus eheyttämisen lähtökohtana. Teoksessa: Sairinen, Rauno (toim.) Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja elinympäristön laatu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B96. TKK, Espoo. 187–230. Heinonen Sirkka (2006). Ekotehokkaan maaseudun ja kaupunkiseudun kokeilumalleja. Teoriaa ja käytännön innovaatioita. Ekoseutumallit-hankkeen raportti 1. VTT, Espoo. http://virtual.vtt.fi/ virtual/ekoseutu/ekoseutumallit_raportti1.pdf (luettu 20.3.2013). Heiskanen, U.-M. & Kahila, P. (2006). Kaupunkien läheisen maaseutuasumisen kehittäminen. Esi- merkkinä Seinäjoen ja Peräseinäjoen liitos. Ruralia-instituutin julkaisuja 9. Helsingin yliopisto. http://www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Julkaisu11.pdf (luettu 20.3.2013). Helminen, V. & M. Ristimäki (2008). Kyläasutuksen kehitys kaupunkiseuduilla ja maaseudulla. Suomen ympäristö 24. Ympäristöministeriö, Helsinki. Helin, Heikki (2010). Parasta ennen. Kuntien talouden kehityksestä 2000-luvulla. Kuntaliitto. Helsingin kaupungin tietokeskus. HewSaw (2012). Sahauksen edelläkävijä. www.hewsaw.com (luettu 20.3.2013). Härö, Mikko (1993). Läntisen Uudenmaan rakennusten ja maiseman kulttuurihistoriallinen inven- tointi. Läntisen Uudenmaan seutukaavaliitto 1993. Ekenäs Tryckeri Ab, Tammisaari. Hyyryläinen T. & Rannikko, P. (2002). Sosiaalinen pääoma ja paikallinen kehittäminen. Teoksessa Seppo Sivonen (toim.): Yhteisö kehittämisen kentällä. Joensuun yliopiston täydennyskoulutus- keskuksen julkaisuja. Sarja B, n:o 20 sivunumerot: 169-190. Joensuu. Hyyryläinen Torsti (2008). Yhteisöllisyys. Teoksessa Maa- ja metsätalousministeriö: Näin tehtiin Maaseudun kehittämisohjelma 2000–2006 sivunumerot: 109-128. Maa- ja metsätalousministe- riö. Helsinki. 84 Suomen ympäristö 11 | 2013 Joensuun seutu (2008). Joensuun seudun yleiskaava 2020. Kaavaselotus. http://www.jns.fi/Resource.phx/sivut/sivut-jyty/maankaytto/yleiskaava.htx (luettu 20.3.2013). Joensuun seutu (2009). Joensuun kaupunkiseudun kuntien ilmastostrategia. Seutuhallinto. Joen- suu, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu ja Polvijärvi. Kalenoja, H. & Vihanti, K. & Voltti, V. & Korhonen, A. & Karasmaa, N. (2008). Liikennetarpeen arviointi maankäytön suunnittelussa. Suomen ympäristö 27. Ympäristöministeriö, Helsinki. Karjalan Maa (1985). Liperin kylätoimikunta kuoli kunniakkaasti. Karjalan Maa 20.2.1985. Ketonen, Miia (2007). Gumnäsin ja Klockaruddenin yleissuunnitelma. Suunnittelu natura 2000 –alueen ehdoin. Lahden ammattikorkekoulu. Ympärsistöteknologia. Miljöösuunnittelu. Opin- näytetyö. Kortteinen, M. & Tuominen, M. & Vaattovaara, M. (2005). Asumistoiveet, sosiaalinen epäjärjestys ja kaupunkisuunnittelu pääkaupunkiseudulla. Yhteiskuntapolitiikka 70:2, 121–131. Kotiseutu-uutiset (1989a). Maapolitiikka muutosten kourissa. 7.2.1989. Kotiseutu-uutiset (1989b). Kunnanjohtaja Pekka Itkonen: Imago, identiteetti, kuntakuva. Kotiseu- tu-Uutiset 14.3.1989. Kumpulainen Mikko & Jukka Sihvonen (2009). ”Kilpailukykyinen, suurempi kaupunki ja maa- seutu.” Viestinnän luomat kuvat kuntaliitoksista. Maaseudun uusi aika 1-2009, 20–33. Kuntaliitto (2012). Kuntaliiton analyysi kuntien lausunnoista valtiovarainministeriön rakenne- työryhmän selvityksestä ja kuntauudistuksesta. Kuntaliitto. Kuntauudistus 24.5.2012. http:// www.kunnat.net/fi/palvelualueet/kuntauudistus/Documents/Julkistettava%20analyysi%20 23.5.pdf (luettu 20.3.2013). Kyläkaavoitus (2009). Yleiskaava maaseuturakentamisen ohjaamisessa. Ympäristöministeriö. http:// www.ym.fi/download/noname/%7BE34DA144-B9F4-4BCC-BE92-FD5FF8401566%7D/37626 (luettu 20.3.2013). Kyläisännöitsijä (2012): Liperin kirkonkylän valokuvauskävely. http://kylaisannoitsija.blogspot. fi/2012/01/liperin-kirkonkylan-valokuvauskavely.html (luettu 20.3.2013). Kytö, H. & Väliniemi J. (2009). Pääkaupunkiseudun muuttovirrat muutoksessa. Kuluttajatutki- muskeskuksen julkaisuja 3/2009. Kyttä, M. & Kahila, M. & Heikkinen, T. (2009). Elinympäristön laadun kytkeytyminen eheyttämi- seen. Teoksessa: Sairinen, Rauno (toim.) Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja elinympäristön laatu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B96. TKK, Espoo. 79–120. Laiho, Elina (2008). Elämää idyllissä. Luonnon ja yhteisön merkitys Fiskarsin ruukkikylässä. Ympäristöpolitiikan pro gradu -tutkielma. http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu02854.pdf (luettu 20.3.2013). Lehto, Esko (2008). Liperi-Viinijärvi -taajamien kehittämishanke Liperissä. Loppuraportti 17.7.2008. Esko Lehto. Liperin kunta. http://www.liperi.fi/fi/document.cfm?doc=show&doc_ id=1127 (luettu 20.3.2013). Lehtola Ilkka (2008). Matka maalta markettiin. Liikkuminen ja palvelujen muutos itäsuomalaisella maaseudulla. Tiehallinnon selvityksiä 25/2008. Kuopio. Liikenne.- ja viestintäministeriö (2011). Liikkumisen ohjauksen ohjelma – Lohjelma tuloskortti. Hanke Karjaan matkakeskus ja Tammisaaren liikennekeskus. Liikenne- ja viestintä ministeriö. http://www.motiva.fi/files/4928/tuloskortti_Raasepori.pdf (luettu 20.3.2013). Lindqvist Karl-Erik (1986). Pohja: the vision. Teoksessa: Judith Ryser & Jussi Rautsi, The Pohja Case A Finnish Municipality in Transition. Ministry of Environment, Finlad. Helsinki. Liperin kunta (2007a). Talousarvio 2008, talousuunnitelma 2008–2010, investointiohjelma 2008- 2012, Liperin kunnan valtuusto 10.12.2007. Liperin kunta (2007b). Liperin kunnan vapaa-ajan asumisen tavoiteohjelma /saaristo-osakuntaoh- jelma. Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 19.11.2007. Liperin kunta (2010a). Kunnanhallitus: Vanhan kunnantalon kunnostussuunnitelmien hyväksy- minen. Kunnanhallitus 1.2.2010. Liperin kunta (2010b). Hallinto. http://www.liperi.fi/fi/?ID=1333 (luettu 20.3.2013) Liperin kunta (2011a). Liperin kunnan maankäyttö- ja kaavoitusohjelman hyväksyminen. Kun- nanvaltuusto Pöytäkirja 18.04.2011 Pykälä 16. (luettu 20.3.2013). Liperin kunta (2011b). Maankäyttö- ja kaavoitusohjelma 2011–2015. (luettu 20.3.2013). Liperin kunta (2011c). Kunnanhallitus: Joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet. Pöytäkirja 27.6.2011. http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/liperi/kokous/201199.PDF (luettu 20.3.2013). 85Suomen ympäristö 11 | 2013 Liperin kunta (2012a): Kaavoituskatsaus 2012. http://www.liperi.fi/fi/document. cfm?doc=show&doc_id=3749 (luettu 20.3.2013). Liperin kunta (2012b). Joukkoliikennesuunnitelman palvelutasotavoitteiden hyväksyminen ja seutulipun asiakashinnan korottaminen. Kunnan hallitus, pöytäkirja 03.09.2012, pykälä 177. http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/liperi/kokous/2012247-12.HTM (luettu 20.3.2013). Liperin kunta (2012c). Liperin terveyspalvelujen investointien jatkotoimet. Kunnanvaltuusto, pöytäkirja 24.9.2012, pykälä 50. http://webdynasty.pohjoiskarjala.net/Dynasty/liperi/ko- kous/2012250-9.HTM (luettu 20.3.2013). Liperin kunta (2013a). Ajankohtaista. Tiedote Liperin kouluverkkoasiasta, 28.02.2013. http://www. liperi.fi/fi/?ID=2215&news=view&newsID=1150 (luettu 20.3.2013). Liperin kunta (2013b). Ajankohtaista. Tiedote erityisestä kuntajakoselvityksestä, 05.03.2013. http:// www.liperi.fi/fi/?ID=2215&news=view&newsID=1157 (luettu 20.3.2013). Länsi-Savo (2008). Mäntyharjun asemalla kävi jo satoja vieraita. Länsi-Savo 27.10.2008. (luettu 10.2.2012). Länsi-Uusimaa (2011). Pohjan kirkonkylän tai Fiskarin koulun lakkauttaminen suunnitteilla Raa- seporissa. (luettu 20.3.2013). Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä (2009). Maaseutu ja hyvinvoiva Suomi. Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma vuosille 2009–2013. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 5/2009. Vammala. Maijala, Olli (2009). Yhdyskuntien hajautuminen ja sen hallintakeinot. Teoksessa: Sairinen, Rauno (toim.)Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja elinympäristön laatu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B96. TKK, Espoo. 27–42. Merikari, Mirja (2011). Mäntyharjun kuntakeskuksen maankäytön kehityskuva. Teemana vapaa- ajan asuminen ja matkailu. Oulun yliopisto, 2011. Arkkitehtuurin osasto. Mikkelin kaupunki (2010). Mikkelin kaupunkiseudun Rakennemallityö, 7.9.2010. Laajennetun oh- jausryhmän työseminaari. http://www.mikkeli.fi/fi/liitteet/02_palvelut/03_asuminen_raken- taminen_ja_liikenne/07b_kaupunkiseudun_rakennemalli/tyoseminaarin_diaesitys_070910. pdf (luettu 20.3.2013). Mikkelin seutu (2009). Mökkiläisdemokratian kehittäminen. http://www.mikkelinseutu.fi/fi/con- tent/04_asuminen_ja_ymparisto/01_vapaaajanasukasvlt/?C:D=1091696&C:selres=1091696 (luettu 20.3.2013). Mikkelin seutu (2010). Mikkelin seudun KOKO –ohjelmaehdotus. http://www.mikkelinseutu. fi/fi/content/tiedostot/liitteet/05_koko/mikkelin_seudun_koko_ohjelmaehdotus.pdf (luettu 20.3.2013). Mikkelin seutu (2011). Vapaa-ajan valtuuskunta. Pöytäkirja 4/2011. (luettu 20.3.2013). Museovirasto (2009). Mäntyharjun rautatieasema-alue. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4174(luettu 20.3.2013). Museovirasto (2010). Mäntyharjun vanha keskusta. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt. RKY. http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1142 (luettu 20.3.2013). Mustonen, Tuija (1998). Mäntyharjun kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 191. Etelä- Savon ympäristökeskus, Mäntyharjun kunta 1998. Mutanen, Elina (2012). Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun paikallinen tilaus. Tapaustutkimus Mäntyharjun kuntakeskuksessa. Julkaisematon pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Historia- ja maantieteiden laitos. Mäkiniemi, Kaisa (2012). Pohjois-Pohjanmaan muuttuva kulttuuriympäristö. Oulun yliopisto. http://herkules.oulu.fi/isbn9789514297946/isbn9789514297946.pdf (luettu 20.3.2013). Mäntyharjun kunta (2007). Kunnanhallitus: Mäntyharjun kunnan ja Taidekeskus Salmelan yhteis- työsopimus. Kh § 187125/06.064/2007. http://dsjulkaisu.tjhosting.com/~mantyharju/ (luettu 20.3.2013). Mäntyharjun kunta (2008). Mäntyharjun kunnan ympäristöohjelma vuosille 2008–2014. http:// www.mikkeli.fi/fi/liitteet/02_palvelut/03_ymparisto/13_ymparistonsuojelu/ymparistoohjel- ma_mantyharju_kv_250608.doc (luettu 20.3.2013). Mäntyharjun kunta (2010a). Tervetuloa Mäntyharjuun. Kuntaesite. http://www.mantyharju.fi/tiedostot/mantyharju-info/kuntaesite.pdf (luettu 20.3.2013) 86 Suomen ympäristö 11 | 2013 Mäntyharjun kunta (2010b). Loma-asuntomessut Mäntyharjussa 2011. http://www.loma-asunto- messut.fi/ (luettu 20.3.2013). Mäntyharjun kunta (2011). Kaavoituskatsaus 2011. www.mantyharju.fi (luettu 20.3.2013). Mäntyharjun kunta (2011b). Kunnan valtuusto: Vuoriniemen asemakaavoituksen käynnistämisso- pimus. http://www.mantyharju.fi/tiedostot/tekniset_palvelut/Kaavoitus/Vuorin_Ehd_OAS. pdf (luettu 20.3.2013) . Mäntyharjun kunta (2012a). Kaavoituskatsaus. http://mantyharju.hosting.documenta.fi/ko- kous/20121022-4-15160.PDF (luettu 20.3.2013). Mäntyharjun kunta (2012b). Valtuustoseminaarin valmistelu / taloutta tervehdyttävät toimenpi- teet / esiselvitys vaihtoehtoisesta palvelutuotantomallista. Kunnanhallituksen kehittämisjaosto Pöytäkirja 5.11.2012, pykälä 46. http://mantyharju.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST. PHP?page=meeting_frames luettu 20.3.2013) Mäsek (2012). Keskustavisiot liikkeelle. Mäntyharjun seudun elinkeinojen kehitys Oy. http:// www.masek.fi/ (luettu 20.3.2013). Mäntysalo, Raine & Peltonen, Lasse & Kanninen, Vesa & Niemi, Petteri & Hytönen, Jonne & Simanainen, Miska (2010). Keskuskaupungin ja kehyskunnan jännitteiset kytkennät. Paras- Arttu-ohjelman tutkimuksia nro 2. Kuntaliitto Acta 217. Helsinki. Niemenmaa, V. (2010). Valtio tonttitarjonnan lisääjänä ja yhdyskuntarakenteen eheyttäjänä. Val- tiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomukset 208/2010. Helsinki 2010. http://www.vtv.fi/files/2301/2082010_Tonttitarjonta_netti.pdf (luettu 20.3.2013). Osuuskunta ItäMaito (2012). Osuuskunta ItäMaito. http://www.itamaito.fi/osuuskunta.php. (luettu 20.3.2013). Palttila, Y. (2002). Asenteet maaseutua kohtaan ja maaseudulle muutto. Kirjallisuuskatsaus uusim- piin tutkimustuloksiin. Maaseudun uusi aika 1/2002, 8–17. Pakarinen, Pekka (2006). Suur-Liperistä leipäpitäjäksi. Liperin kunta. Gummerus Kirjapaino Oy. Pekkanen, J. & Maijala, O. & Piispanen, E. & Lehtonen, H. (1997). Maaseudun kilpailukykyisyys asuinympäristönä. Esimerkkinä Hämeenlinnan seutu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B74. Espoo. Piiroinen, Viljam (1966). Yleiskatsaus Liperiin. Liperin kunta. Pohjois-Karjalan kirjapaino. Pitkänen, Kati & Ruut, Kokki (2005). Mennäänkö mökille? Näkökulmia pääkaupunkiseutulaisten mökkeilyyn Järvi-Suomessa. Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskuksen julkaisuja nro 11. Savonlinna 2005. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_952-458-701-7/urn_isbn_952-458-701-7.pdf (luettu 20.3.2012). Pohjan kunta (1970). Pohjan kunnan keskustan aatekilpailun ohjelma. Raaseporin kaupungin arkisto. Pohjan kunnan arkisto. Pohja. Pohjois-Karjalan liitto (2006). Pohjois-Karjalan alueellinen maaseutuohjelma 2007–2013. http:// www.pohjois-karjala.fi/ Julkiset/Maakuntaohjelma/Kilpailukykyinen P-K seminaari 15–16.8.2006 aineistot/P-K alueellinen maaseutuohjelma 2007–2013 https://www.google. fi/search?q=POHJOIS-KARJALAN+ALUEELLINEN+MAASEUTUOHJELMA+2007- 2013&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:en-US:official&client=firefox-a (luettu 20.3.2013). Pohjois-Karjalan maakuntaliitto (2008). Pohjois-Karjalan maakuntakaava (1. vaihekaava). Osa A kaavaselostus. http://www.pohjois-karjala.fi/dman/Document.phx?documentId=ap08808090 054093&cmd=download (luettu 20.3.2013). Pohjois-Karjalan maakuntaliitto (2011). Liperin taajamissa/taajamista työssäkäyvät. Tiedot tilat- tu/koottu Pohjois-Karjalan maakuntaliitossa 10.5.2011. Väestötiedot/YKR –aineisto. Raaseporin kaupunki (2010). Uusi Raaseporin kaupunki. http://www.raasepori.fi/dokument/ doc_download/328-broschyr-esite (luettu 20.3.2013). Raaseporin kaupunki (2011a). Taloussuunnitelma 2011–2013. http://www.raasepori.fi/palvelut/ hallinto/talousarvio-ja-taloussuunnitelma (luettu 20.3.2013). Raaseporin kaupunki (2011b). Pohjan kunnantalo koulukäyttöön. Sivistyslautakun- ta 13.12.2011 § 126. http://kuntatoimisto.ekenas.fi (luettu 20.3.2013). Raaseporin kaupunki (2012a). Kaavoitusohjelma 2012 – 2013. Pöytäkirja. Yhdyskuntatekninen lautakunta 18.1.2012. (luettu 20.3.2013). Raaseporin kaupunki (2012b). Talousarvio 2012, taloussuunnitelma 2012–2014. http://www.raase- pori.fi/firstpage/3167-stadens-budget-2012-och-ekonomiplan-2012-2014 (luettu 20.3.2013). 87Suomen ympäristö 11 | 2013 Raaseporin kaupunki (2012c). Kaupungin hallitus. Ilmasto- ja energiaohjelman hyväksyminen. http://kuntatoimisto.ekenas.fi/ktweb/ (luettu 20.3.2012). Raaseporin kaupunki (2012d). Raaseporin kaupungin ilmasto- ja energiaohjelma. http://www. novia.fi/assets/Aronia/Aktuellt-2012/Aronia-Raseborg-16-sid-skilda-sidor-30.1-b.pdf (luettu 20.3.2013). Ristimäki, M. (2009). Autoriippuvainen yhdyskuntarakenne ja täydennysrakentamisen haaste. Teoksessa: Sairinen, Rauno (toim.) Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja elinympäristön laatu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B96. TKK, Espoo. 61–78. Rönkä, K., & Fontell, M. & Laine, T. & Pesonen, H. & Päivänen, J. (2000). Eheyttävä yhdyskunta- suunnittelu. Esiselvitys. YTV, Pääkaupunkiseudun julkaisusarja C 2000:2. Helsinki. Sairinen, Rauno (2005). Fiskars – Rautaruukista taide- ja käsityöruukiksi. Teoksessa, Timo P. Karjalainen ja Raimo Tikka, Arvot ja asuminen – paikallishistoria uudiskäytön voimavarana. Pohjois-Pohjanmaan korjausrakentamiskeskus (PORA). Multiprint Oy, Oulu. Sairinen, Rauno & Heikkinen, T. & Hynynen, A. & Kyttä, M. & Maijala, O. & Ristimäki, M. (2009). Yhteenveto ja johtopäätöksiä. Teoksessa: Sairinen, Rauno (toim.) Yhdyskuntarakenteen eheyt- täminen ja elinympäristön laatu. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B96. TKK, Espoo. S. 267–288. Sairinen, Rauno (2009b). Yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen tarvitaan elinympäristön laatua. Asu ja rakenna 5–6/2009. Sairinen, Rauno (toim. 2009). Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen ja elinympäristön laatu (2009). Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B96, Teknillinen korkea- koulu, Espoo. Sairinen, Rauno & Mononen, Tuija (2010). Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen maaseudulla. Teoksessa ESPONin ytimessä ja ympärillä Schmidt-Thomé, Kaisa & Timo Hirvonen (toim.) Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja B 100. 93–110. Senaattikiinteistöt (2011). Myydään. Kohde: Mäntyharjun rautieasema. http://www.senaatti.fi/ document.asp?siteID=1&docID=964 (luettu 20.3.2013). Sireni, Maarit (2011). Maaseudun harvuus ja väljyys. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkai- suja 6-2011. Strandell, A. (2005). Asukasbarometri 2004. Asukaskysely suomalaisista asuinympäristöistä. Suomen ympäristö 746. Tako Koulutuskeskus 2013. Fiskarin malli. Ruukki oppimisympäristönä. http://www.takofiskars. fi/fi/hanke/fiskarin-malli (luettu 20.32013). Tapio-Biström, Marja-Liisa & Vihinen, Hilkka & Thessler, Sirkka (2006). Maaseudun ja Maatalou- den kohtalonyhteys – tapaus Mäntyharju. Terra. Suomen maantieteellisen seuran aikakauskirja 118, 3-4: 173–187. Tilastokeskus (2009). Kesämökit (lkm) alueittain 1970-2009. http://pxweb2.stat.fi/ (luettu 20.3.2013). Tilastokeskus (2010). Kuntien perustiedot. http://pxweb2.stat.fi/ (luettu 20.3.2013). Tilastokeskus (2011). Väkiluvun kehitys kunnittain Joensuun seutukunnassa 1980–2010. http:// www.stat.fi/tup/seutunet (luettu 20.3.2013). Tilastokeskus (2012a). Kuntien avainluvut. Liperi. http://www.stat.fi/tup/kunnat/kuntatie- dot/426.html (luettu 20.3.2013). Tilastokeskus (2012b). Kuntien perustiedot. Mäntyharju. http://www.stat.fi/tup/kunnat/kuntatie- dot/507.html (luettu 20.3.2013). Tilastokeskus (2012c). Pienaluetilastot. http://www.stat.fi/tup/pienaluetilastot/index.html (luettu 20.3.2013). Topelius Z. (1980). Vanha kaunis Suomi. Karisto. Hämeenlinna. Tuomi, Marja-Liisa (1984). Suur-Liperin historia. Kirjapaino Oy Maakunta. Joensuu. TTS (2010). Asumisen tarpeet sekä yhteisöllisyys, etätyöskentely ja logistiikka Fiskarsin kyläyhtei- sössä. Uudenmaan ELY-keskus (2010). Kuntakortti: Raasepori. http://www.ely-keskus.fi/fi/uutiset/ uutiset_alueilta/Documents/Uudenmaan%20ELY/Kuntatapaamiset_2011 (luettu 20.3.2013). Uudenmaan maakuntaliitto (2007). Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. Uuden- maan liiton julkaisuja C. http://www.uudenmaanliitto.fi/files/1094/Lansi-Uudenmaan_liike nnejarjestelmasuunnitelma_C_55.pdf (luettu 20.3.2013). 88 Suomen ympäristö 11 | 2013 Uudenmaan maakuntaliitto (2007). Uudenmaan liiton maakuntakaavan toteutustarkastelu TAR- KE. Raportti 26.3.2007. http://www.uudenmaanliitto.fi/files/1181/TARKE_2007.pdf (luettu 20.3.2013). Uudenmaan liitto (2007). Länsi-Uudenmaan joukkoliikenteen palvelu- ja tavoitetasoselvitys. Uu- denmaan liiton julkaisuja C57-2007. http://www.uudenmaanliitto.fi/modules/publishbank/ julkaisupankki_files/319_ (luettu 20.3.2013) Uudenmaan maakuntaliitto (2009). Lännentiet. Kehityskäytäväselvitys. http://www.uudenmaan- liitto.fi/modules/publishbank/julkaisupankki_files/456_C_66_Lannentiet_Kehityskaytava- selvitys.pdf (luettu 20.3.2013). Uudenmaan maakuntaliitto (2011). Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava (maakuntakaavan uudis- taminen). Luonnos. Kaavaselostus. http://www.uudenmaanliitto.fi/files/3765/SELOSTUS_vii- meinen_versio.pdf (luettu 20.3.2013). Uudenmaan maakuntaliitto (2012). Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, ehdotus, kaavaselostus. http://www.uudenmaanliitto.fi/files/4663/kaavaselostus_nahtavilla_14052012.pdf (luettu 20.3.2013). Valtioneuvosto (2007). Hallituksen strategia-asiakirja 2007. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 18/2007. http://vnk.fi/julkaisukansio/2007/j18-j19-hallituksen-strategia-asiakirja/pdf/fi.pdf (luettu 20.3.2013). Valtioneuvosto (2008). Valtakunnalliset alueiden kehittämisen tavoitteet vuosiksi 2007–2011. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja; Alueiden kehittäminen 3/2008. Edita Publishing Oy. http:// www.tem.fi/files/18648/temjul_3_2008_alueiden_kehittaminen.pdf (luettu 20.3.2013). Valtioneuvosto (2009). Maaseutu ja hyvinvoiva Suomi. Valtioneuvoston maaseutupoliittinen selonteko eduskunnalle. VNS 5/2009 vp. http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/?${A PPL}=akirjat&${BASE}=akirjat&${THWIDS}=0.17/1363795157_230585&${TRIPPIFE}=PDF.pdf (luettu 20.3.2013). Valtioneuvosto (2012). Etelä-Savoon ehdotetaan kolmea erityistä kuntajakoselvitysaluetta. Valtio- varainministeriö 14.3.2012. http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?toi d=2213&c=0&moid=192128&startDate=22.6.2011&oid=353195 (luettu 20.3.2013). Waystep consulting (2010). Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun ja kaupunkiseutujen joukkolii- kenteen organisointiselvitys. Liitemateriaali kaupunkikohtaisiin tiivistelmiin. http://www. jyvaskyla.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/jyvaskyla/embeds/jyvaskylawwwstructu- re/41589_Joukkoliikenteenorganis.pdf http://w3.kuopio.fi/intrakun.nsf/ (luettu 20.3.2012) Vilkki, Raimo (1979). Tavallaan taajamaksi. Etelä-Savon seutukaavaliitto. Julkaisu 72. Mikkeli. Ympäristökeskus Etelä-Savo (2006). Mäntyharjun reitti. http://www.ymparisto.fi/default. asp?node=12686&lan=fi (luettu 20.3.2013). YM [Ympäristöministeriö] (2008). Tulevaisuuden alueidenkäytöstä päätetään nyt. Tarkistetut valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Ympäristöministeriö. http://www.ymparisto.fi/ download.asp?contentid=98972&lan=fi (luettu 20.3.2013). Maaseudun Tulevaisuus 8.6.2007: Vapaavuori: Asumisen energiankulutusta vähennettävä. Laura Ihalainen. 23.7.2007: Asumisen energiankulutusta vähennettävä. Nimimerkki Eko. 15.12.2008: Lopetetaan maatalouden ja haja-asutuksen syyllistäminen. Petri Huovila. 16.1.2009: Tiivistäkää, tiivistäkää. Jukka-Pekka Kataja. 29.10.2009: Asuntotyöryhmä haluaa keskittää yhdyskuntarakennetta vaikka pakolla. Niklas Holmberg. 8.7.2011: Tiivistämispolitiikka ei sovi maaseudulle. 89Suomen ympäristö 11 | 2013 LIITE: Tutkimuksen työprosessi Hanke aloitettiin kuntatietojen keräämisellä. Lähtökohtana oli rajata kuntahistorial- lisen aineiston avulla kirkonkylien ja kuntakeskusten taajamoitumisen vaiheet sekä paikallistaa kirkonkylän rakennetussa ympäristössä edelleen näkyvät paikallishis- torialliset merkit. Kuntien nykytilannetta tarkasteltiin kuntien seudullisen aseman näkökulmasta, koska työssäkäynti ja asuminen määrittävät niin nykyistä kuin tulevaa kuntapolitiikkaa entistä enemmän. Työssäkäynti- ja asumistietojen haussa tehtiin yhteistyötä Uudenmaan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntaliittojen sekä Suo- men ympäristökeskuksen kanssa. Väestöpohjan sekä elinkeino- ja palvelurakenteen rinnalla tarkasteltiin kuntien yhdyskuntarakenteen muotoa ja maankäytön tavoitteita. Näihin perehdyttiin mm. kuntien kehittämisasiakirjojen sekä lautakuntien, valtuus- tojen ja kunnanhallitusten päätöspöytäkirjojen luennalla. Tämän jälkeen kuntakuva rajattiin lähemmin kirkonkyliin ja kuntakeskuksiin ja siirryttiin haastatteluvaiheeseen. Haastattelujen tarkoitus oli pohjustaa kunnissa jär- jestettäviä työpajoja. Ensin tehtiin tutustumiskierros kuntiin ja haastateltiin kunnan kehittämisestä ja maankäytöstä vastaavat ja siihen vaikuttavat virkahenkilöt. Haas- tatteluihin osallistui Mäntyharjulla neljä henkilöä ja Raaseporissa ja Liperissä kaksi molemmissa. He kertoivat kuntien kaavoitustavoitteista ja seudullisesta maankäytön yhteistyöstä sekä kuntien ilmastopolitiikkaan liittyvistä tavoitteista ja suunnitelmista. Tässä vaiheessa rakentui konkreettisempi kuva kunkin kunnan nykyisestä asumisen sijainnin ohjauksesta ja maankäytön suunnitelmista sekä väestöä ja liikennettä kos- kevista tavoitteista. Tuolloin pohdittiin myös paikallisesti sekä kohdekuntien että -kylien välisiä kehittämispoliittisia eroja ja yhtäläisyyksiä. Haastatteluja jatkettiin niin, että mukaan valittiin sellaisia henkilöitä, jotka ovat olleet aktiivisia kirkonkylän kehittämisessä tai osallistuneet kirkonkyläkuvaan ja historiaan liittyviin hankkeisiin. Mäntyharjulla haastateltiin kolmea aktiivista pai- kallishistoriasta sekä nykytilanteesta ja kuntakeskuksen kehittämisestä kiinnostu- nutta henkilöä. Pohjan ja Fiskarsin alueella haastateltiin yhteensä seitsemää kylien kehittämisestä kiinnostunutta henkilöä. Liperissä ei tehty kirkonkyläkuvaan ja pai- kallishistoriaan liittyviä haastatteluja vaan vastaavat tiedot kerättiin keskustellen ja havainnoimalla kirkonkylää käsittelevässä valokuvauskävelytapahtumassa ja sitä käsittelevissä kyläilloissa. Näkökulmia Liperin kirkonkylään – kyläkävelyyn osal- listui 21 henkilöä (ks. Kyläisännöitsijä 2012). Lisäksi kesäkuussa 2011 hanke osallistui Joensuun seudun Leaderin sekä Pro- Liperin järjestämään Liperin kirkonkylän historiaa ja nykypäivää dokumentoivaan valokuvauskävelyyn ja siihen liittyvään koulutukseen. Valokuvailtoja järjestettiin yhteensä kolme kertaa, niihin osallistui kymmenen henkilöä. Osallistujat kertoivat samalla myös tutkimukselle Liperin kirkonkylästä ja asukkaiden kannalta tärkeistä ympäristöä ja tiloja sekä toimintaa koskevista tavoitteista. Hankkeen työpajat olivat keskeinen osa työprosessia. Niissä esittelimme tutkijoi- na hankkeen alustavia tuloksia ja eheyttävän suunnittelun periaatteita paikallisille asukas- ja yhdistysaktiiveille sekä kävimme heidän kanssa keskustelua alueen ny- kytilanteesta sekä ongelmista että mahdollisuuksista. Työpajojen lopuksi pohdittiin vielä tarkemmin eheyttävän suunnittelun periaatteiden ja tavoitteiden sopivuutta kyseiselle alueelle. 90 Suomen ympäristö 11 | 2013 Liperin työpaja järjestettiin 12.10.2010 ja siihen osallistui kahdeksan henkilöä. Osal- listujat edustivat eri yhdistyksiä ja mukana oli myös kunnan yhdyskuntasuunnittelija. Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään. Mäntyharjun työpajaan (21.11.2010) osallistui kuusi henkilöä, he muodostivat yhden ryhmän. Pohjan ja Fiskarsin yhteiseen työ- pajaan (9.1.2011) osallistui 14 henkilöä ja heidät jaettiin kolmeen ryhmään. Liitteessä 2. on esitetty tiivistetysti työpajoissa esiin nousseita kirkonkylän ja keskustaajaman kehittämisteemoja. Koosteiden loppuun on tapauskohtaisesti lisätty haastatteluista (ja Liperissä myös työpajasta) tiivistetty virkahenkilön näkökulma. Tutkimus on tehnyt yhteistyötä kolmen muun hankkeen kanssa: • Etelä Savon liiton kehittämishanke ”Uusiutuva kirkonkylä uusiutuvan maa- seudun veturina, Case Mäntyharju” (vetäjänä Jarmo Vauhkonen) • Elina Mutasen (2012) pro gradu -tutkielma ”Eheyttävän suunnittelun paikal- linen tilaus – Tapaustutkimus Mäntyharjun kuntakeskuksesta, jossa tehtiin laajasti teemahaastatteluja alueen asukkaille (Itä-Suomen yliopiston ympäris- töpolitiikan oppiaine). • Mirja Merikarin (2011) diplomityö ”Mäntyharjun kuntakeskuksen maankäy- tön kehityskuva – Teemana tulevaisuuden vapaa-ajan asuminen ja matkailu” (Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasto), jossa tarkasteltiin vapaa-ajan asumi- sen mahdollisuuksia kuntakeskuksen uusiutumisessa. • Fiskars Oy:n kehittämishanke ”Hyvinvoiva Ruukki: Fiskarsin kylän kestävä tulevaisuus” (julkaisu tulossa). Lisäksi hanke järjesti 26.–27.8.2010 Karstulassa järjestetyssä valtakunnallisessa maa- seutututkijatapaamisessa työryhmän ”Asuinmaaseutu, yhdyskunnat ja maankäyt- tö”, jossa teemaa keskusteltiin yhdessä maaseudun tutkijoiden ja kehittäjien kanssa. Tutkimusprojektia on esitelty myös Suomen Kotiseutuliiton hallituksen ja Liperin kunnan edustajille (31.10.2011). 91Suomen ympäristö 11 | 2013 KUVAILULEHTI Julkaisija Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Julkaisuaika Lokakuu 2013 Tekijä(t) Jukka Sihvonen, Tuija Mononen ja Rauno Sairinen Julkaisun nimi Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Julkaisusarjan nimi ja numero Suomen ympäristö 11/2013 Julkaisun teema Rakennettu ympäristö Tiivistelmä Tutkimusraportissa tarkastellaan eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun mahdollisuuksia kirkonkylien suunnittelussa muuttuvissa kuntatilanteissa. Tutkimuksen keskeiset kysymykset ovat: 1) Mitä eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu tarkoittaa kirkonkylissä ja laajemmin maaseudulla? 2) Millaisin tavoittein ja keinoin eheyttävää suunnittelua olisi mahdollista toteuttaa kirkonkylissä ja isommissa maaseudun kylissä? 3) Mitä ovat eheyttämisen edellytykset kirkonkylien erilaisissa olosuhteissa? Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu on perinteisesti ollut kaupunkisuunnittelun työväline. Maaseutukonteks- tissa sen soveltamista ei ole juurikaan kokeiltu ja sen merkitys on epäselvä. Ilmastonmuutos ja myös maaseutua koskeva ilmastopolitiikka ovat kuitenkin nostaneet eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun maaseutuun ja sen kehit- tämiseen liittyvään keskusteluun 2000-luvulla. Sen sisällöt ovat kuitenkin erilaiset kuin kaupungeissa ja eroavat maaseudun erilaisissa olosuhteissa. Muuttovoittoisten maaseutualueiden ongelmat ovat erilaiset kuin harvaan asutulla tai taantuvalla maaseudulla. Tutkimuksessa kirkonkylien tilannetta tarkastellaan eheyttävään suunnitteluun kuuluvan paikallisen tilauksen näkökulmasta. Lähtökohtana on, että eheyttämistä ei tule ymmärtää pelkästään rakenteellisena tiivistämisenä vaan myös kulttuurisena, sosiaalisena ja laadullisena käsitteenä. Tutkimusanalyysi yhdistetään paikalliseen kehittämistoimintaan. Tutkimushankkeen tuloksia voivat hyödyntää paikallisyhteisöt sekä kunnat ja maakuntaliitot omassa toiminnassaan. Työ palvelee kuntien ja maakuntaliittojen aluekehitystyötä ja kaavoitusta. Tutkimus on toteutettu monimetodisella otteella. Tapauskohteina on neljä erilaista kylää: Liperin, Mäntyharjun ja Pohjan kirkonkylät sekä Fiskarsin ruukki. Kuntaliitosten seurauksena monen kirkonkylän asema on muuttumassa; ne eivät ole enää keskus-taajamia, vaan kyliä muiden joukossa. Niiden tulevaisuus näyttää heikolta, jos kuntaliitoksen jälkeen palveluverkkoa ja kehit- tämistä koskevia päätöksiä tehdään vähenevän väestön tilanteessa tai väestön keskittyessä uuden kunnan suu- rimpaan taajamaan. Tutkimuksen perusteella eheyttävän suunnittelun periaatteista saattaa löytyä mahdollisuuksia kirkonkylien aseman vahvistamiseen. Maaseudulla yhdyskuntarakenteen eheyttävä suunnittelu tarkoittaa hajarakentamisen vahvempaa ohjausta ja uuden rakentamisen painopisteen suuntaamista kyliin ja asutustaajamiin niin, että se tukee olemassa olevia raken- teita ja palveluja. Kirkonkylissä eheyttävän suunnittelun sisältöjä kannattaisi rakentaa laajalla yhteistyöllä ja vuoro- puhelulla. Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun onnistuminen saattaa olla kiinni siitä, kuinka asukkaat, yhdistykset sekä kunnanhallinnon edustajat onnistuvat määrittelemään paikallisen tilauksen yhteistyössä. Kirkonkylien hou- kuttelevuus on riippuvainen myös palvelujen, työpaikkojen ja harrastusten saavutettavuudesta. Saavutettavuutta voidaan parantaa maankäytön suunnittelun ja sijainninohjauksen lisäksi myös monin muin keinoin. Kirkonkyliä kannattaa kehittää lähiliikkumista suosivaksi. Eheyttävässä suunnittelussa kirkonkylä kannattaa ymmärtää myös historiallisina paikkoina sekä maisemina. Uudistuvalla rakennetulla ympäristöllä on aina laajempia ja syvempiä merkityksiä sekä vanhoille että uusille asukkaille. Asiasanat Kirkonkylä, eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu, ilmastonmuutos, kyläsuunnitelma, kyläkehittäminen, kyläkaava Rahoittaja/ toimeksiantaja Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä /maa- ja metsätalousministeriö ISBN 978-952-11-4233-8 (PDF) ISSN 1796-1637 (verkkoj.) Sivuja 93 Kieli suomi Luottamuksellisuus julkinen Julkaisun myynti/ jakaja www.ym.fi/julkaisut Julkaisun kustantaja Ympäristöministeriö Painopaikka ja -aika Helsinki 2013 92 Suomen ympäristö 11 | 2013 PRESENTATIONSBLAD Utgivare Miljöministeriet Avdelningen för den byggda miljön Datum Oktober 2013 Författare Jukka Sihvonen, Tuija Mononen och Rauno Sairinen Publikationens titel Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu (Kyrkbyarnas möjligheter och förenhetligande samhällsplanering) Publikationsserie och nummer Miljön i Finland 11/2013 Publikationens tema Byggd miljö Sammandrag I forskningsrapporten studeras förenhetligande samhällsplanering och de möjligheter den erbjuder i planeringen av kyrkbyar i samband med att kommunernas situation förändras. De centrala frågorna i projektet är: 1) Vad innebär förenhetligande samhällsplanering i kyrkbyar, och mer allmänt på landsbygden? 2) Med vilka mål och medel kan förenhetligande samhällsplanering genomföras i kyrkbyar och i större byar på landsbygden? 3) Vilka är förutsättningarna för förenhetligande om man ser till de varierande förhållandena i kyrkbyarna? Förenhetligande samhällsplanering har traditionellt varit ett redskap som använts i stadsplaneringen. Det finns knappt några erfarenheter alls av att tillämpa sådan planering i landsbygdssammanhang, och dess betydelse är därför oklar. Klimatförändringen, och även den klimatpolitik som berör landsbygden, har dock bidragit till att den förenhetligande samhällsplaneringen lyfts fram i debatten om landsbygden och landsbygdsutveckling på 2000-talet. Innehållet är också ett annat än för städer, och det varierar också enligt olika landsbygdsförhållanden. Landsbygdsområden med inflyttningsöverskott har andra slags problem än glesbygdsområden och landsbygds- områden på tillbakagång. I forskningsrapporten studeras kyrkbyarnas situation med tanke på den lokala efterfrågan som hör samman med förenhetligande planering. Utgångspunkten är att förenhetligandet inte ska ses endast som en förtätning av samhällsstrukturen, utan också som ett kulturellt, socialt och kvalitativt begrepp. Forskningsanalysen ska kopplas till den lokala utvecklingsverksamheten. Lokala sammanslutningar, kommuner och landskapsförbund kan utnyttja forskningsprojektets resultat i sin egen verksamhet. Arbetet gagnar kommu- nernas och landskapsförbundens regionala utvecklingsarbete och planläggning. Studien har gjorts med en kom- bination av olika metoder. Fallen representeras av fyra olika byar: kyrkbyarna Libelits, Mäntyharju och Pojo samt Fiskars bruk. För många kyrkbyar kommer kommunsammanslagningarna att innebära förändrad ställning; de kommer inte längre att vara centralorter, utan byar bland alla andra. Efter kommunsammanslagningarna är deras framtid osä- ker, ifall de beslut som rör servicenätet och utvecklandet fattas på basis av ett minskande invånarantal eller om befolkningen koncentreras till den största tätorten i den nya kommunen. Studien visar att principerna för fören- hetligande planering kan ge möjligheter som kan stärka kyrkbyarnas ställning. På landsbygden innebär förenhetligande planering av samhällsstrukturen att det glesa byggandet styrs i högre grad och att merparten av nybyggnationen förläggs till byar och bosättningscentra så att den stöder befintliga strukturer och tjänster. När innehållet i den förenhetligande planeringen utformas lönar det sig att satsa på brett samarbete och dialog. Huruvida den förenhetligande samhällsplaneringen lyckas eller inte kan bero på hur invå- nare, föreningar och kommunförvaltningens representanter tillsammans lyckas definiera den lokala efterfrågan. Även servicen, arbetsplatserna och tillgängliga hobbyer avgör hur lockande kyrkbyarna är. Tillgängligheten kan förbättras genom planering av markanvändningen, lokaliseringsstyrning och många andra metoder. Det lönar sig att utveckla kyrkbyarna så att de gynnar närtrafik. Det finns skäl att i den förenhetligande planeringen också be- trakta kyrkbyarna som historiska platser och landskap. En byggd miljö som förnyas får alltid bredare och djupare innebörd för både gamla och nya invånare. Nyckelord Kyrkby, förenhetligande samhällsplanering, klimatförändring, byplan, utvecklande av byar Finansiär/ uppdragsgivare Landsbygdspolitiska samarbetsgruppen /jord- och skogsbruksministeriet ISBN 978-952-11-4233-8 (PDF) ISSN 1796-1637 (online) Sidantal 93 Språk Finska Offentlighet Offentlig Beställningar/ distribution www.ym.fi/julkaisut Förläggare Miljöministeriet Tryckeri/tryckningsort och -år Helsingfors 2013 93Suomen ympäristö 11 | 2013 DOCUMENTATION PAGE Publisher Ministry of the Environment Department of the Built Environment Date October 2013 Author(s) Jukka Sihvonen, Tuija Mononen and Rauno Sairinen Title of publication Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu (Opportunities for parish villages and supplementary community planning) Publication series and number The Finnish Environment 11/2013 Theme of publication Built Environment Abstract This research report evaluates the opportunities parish villages have in using supplementary community planning to change municipal environments. The key questions of the study are: 1) What does supplementary community planning mean in parish villages, and more generally, in rural areas? 2) Which goals and methods are realistic for supplementary community planning in parish and other major rural villages? 3) What are the preconditions for supplementary community planning in the diverse circumstances faced by parish villages? Supplementary community planning has traditionally been used as a city planning tool. In rural contexts, its application has hardly been tested and its impact is unclear. In the 2000s, however, climate change and climate politics – which affect rural and urban regions alike – have led to the inclusion of supplementary community planning in the discourse on the countryside and its development, albeit with differences not only compared to urban environments, but also between the various regions. Communities face a wide spectrum of challenges, depending on whether their population is growing or receding. The study evaluates the situation of parish villages from the perspective of local orders, which are a part of supplementary community planning. It is based on the assumption that supplementary planning not only refers to the consolidation of structures but also involves cultural, social and quality concepts. The research analysis is combined with local development activities. The results of the project can be utilised by local communities, municipalities and regional councils in their own work. It supports these councils and municipalities in their regional development and planning tasks. A mixed methods approach was applied in the research. Four different villages served as case study objects: the parish villages of Liperi, Mäntyharju and Pohja, and the Fiskars mill village. The consolidation of municipalities has changed the role of parish villages, reducing many a former local centre to being a village among many. Their outlook is bleak if, following the consolidation, decisions concerning service networks and development are based on the reduction in the local population or its influx into the larger centre of the emerging municipality. The study shows that the principles of supplementary community planning might create opportunities for strengthening the position of parish villages. In the countryside, supplementary planning of social structures means better coordination of construction activity in sparsely populated regions and the concentration of new real estate projects in the vicinity of existing villages and residential areas, utilising the present structures and services. The contents of supplementary community planning in parish villages should be agreed on through broad cooperation and dialogue. The success of supplementary community planning may depend on how effectively residents, organisations and the representatives of municipal administration cooperate in defining local orders. The attractiveness of parish villages furthermore depends on the availability of services, jobs and leisure activities. This availability can be improved through land use planning and coordination, as well as in many other ways. A parish village development concept supporting short travel distances will ultimately pay off. Supplementary planning should take the parish village’s role as a historical place and landscape into account. A regenerating built environment always has wider and deeper significance to residents old and new. Keywords Parish village, supplementary community planning, climate change, village planning, village development, village layout. Financier/ commissioner Rural Policy Committee/Ministry of Agriculture and Forestry ISBN 978-952-11-4233-8 (PDF) ISSN 1796-1637 (online) No. of pages 93 Language Finnish Restrictions For public use For sale at/ distributor www.ym.fi/julkaisut Financier of publication Ministry of the Environment Printing place and year Helsinki 2013 RAKENNETTU YMPÄRISTÖ SUOMEN YMPÄRISTÖ 11 | 2013 Kirkonkylien mahdollisuudet ja eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu Jukka Sihvonen, Tuija Mononen ja Rauno Sairinen Eheyttävä yhdyskuntasuunnittelu on perinteisesti ollut kaupunkisuun- nittelun työväline. Ilmasto- ja energiapolitiikka sekä palvelujen ylläpito ovat nostaneet eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun maaseutuun ja sen kehittämiseen liittyvään keskusteluun. Tutkimuksen lähtökohtana on, että eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun haaste koskee myös maaseutua. Sen sisällöt ovat kuitenkin erilaiset kuin kaupungeissa ja eroavat maaseudun erilaisissa olosuhteissa. Eheyttävän yhdyskuntasuunnittelun yhtenä lähtökohtana on kylän paikal- linen eli asukaslähtöinen kehittäminen. Tätä varten tutkimushankkeeseen kuuluivat kirkonkylien asukastyöpajat. Kuntaliitosten seurauksena monen kirkonkylän asema on muuttumassa.Tutkimuksen perusteella eheyttävän suunnittelun periaatteista saattaa löytyä mahdollisuuksia kirkonkylien aseman asukaslähtöiseen vahvistamiseen. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ ISBN 978-952-11-4233-8 (PDF) ISSN 1796-1637 (verkkoj.) S U O M E N Y M P Ä R IS T Ö 11 | 2 0 1 3 K IR K O N K Y l IE N M A h D O l l IS U U D E T JA E h E Y T T Ä v Ä Y h D Y S K U N T A S U U N N IT T E l U