Pohjois-Pohjanmaan ymPäristökeskuksen raPortteja 3 | 2007 isBn 978-952-11-2576-8 (nid.) isBn 978-952-11-2577-5 (PDF) issn 1796-1939 (pain.) issn 1796-1947 (verkkoj.) P o h jo is -P o h ja n m a a n y m P ä r is t ö k e s k u s Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eläin- ja kasvilajien sekä erilais- ten elinympäristöjen runsautta, johon maatalous omalta osaltaan vaikuttaa. Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelun tarkoi- tuksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoit- teena on kannustaa viljelijöitä hakemaan erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Kesällä 2005 yleissuunnit- telun kohteena oli Limingan lakeuden valtakunnallisesti arvokkaan maise- ma-alueen länsiosa Oulunsalossa, Limingassa ja Lumijoella. Yleissuunnitel- massa esitellään karttojen ja kohdekuvausten avulla paikallisia käytännön esimerkkejä mahdollisista erityistukikohteista ja jo tällä hetkellä hoidossa olevista alueista. Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Limingan lakeuden länsiosa susanna anttila, jorma Pessa ja eino merilä m a a t a L o u s a L u e iD e n L u o n n o n m o n im u o t o is u u D e n y L e is s u u n n it e L m a POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 3 | 2007 Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Limingan lakeuden länsiosa Susanna Anttila, Jorma Pessa ja Eino Merilä Oulu 2007 POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS POHJOIS-POHJANMAAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 3 | 2007 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Luonnonsuojeluosasto Taitto: Susanna Anttila Kansikuva: Suunnittelualueen kartta Sisäsivujen kuvat: Susanna Anttila, Mira Varis, Jorma Pessa, Aija Degerman, © FM Kartta Oy Kartat: Susanna Anttila © Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/07 © Genimap Oy, Lupa L4659/02 Julkaisu on saatavana myös internetistä: www.ymparisto.fi/ppo/julkaisut Edita Prima Oy, Helsinki 2007 ISBN 978-952-11-2576-8 (nid.) ISBN 978-952-11-2577-5 (PDF) ISSN 1796-1939 (pain.) ISSN 1796-1947 (verkkoj.) SISÄLLYS 1 Johdanto .......................................................................................................................5 2 Suunnittelualueen yleiskuvaus ...........................................................................7 2.1 Luonnonolot .......................................................................................................7 2.2 Suojeluohjelmat ................................................................................................7 2.3 Kulttuuriarvot ...................................................................................................9 2.4 Kasvillisuus .......................................................................................................9 2.5 Liminganlahden ja ympäröivien viljelyalueiden linnusto ...................10 2.6 Maatalouden kehitys suunnittelualueella ................................................12 3 Yleissuunnittelualueen LUMO-kohteita ......................................................13 3.1 Liminganlahden merenrantaniityt (kohteet 1-23) ...................................13 3.1.1 Merenrantaniittyjen hoidon yleisperiaatteet ...................................13 3.1.2 Oulunsalon ranta-alueet Kotakarista Nenän niitylle (kohteet 1-7) ...........................................15 3.1.3 Limingan ranta-alueet Oulunsalon rajalta Lumijokisuulle (kohteet 8-13) ...........................20 3.1.4 Lumijoen ranta-alueet Lumijokisuulta Kupille (kohteet 13-23) .............................................23 3.1.5 Merenrantaniittyjen linnusto .............................................................27 3.2 Jokisuiston ja sisämaan vanhat laitumet ja niityt (kohteet 24-29) ....................................................28 3.3 Luonnon monimuotoisuutta peltojen metsäsaarekkeissa (kohteet 30-32) ..............................................32 3.4 Luonnon monimuotoisuutta metsän ja pellon reunavyöhykkeillä (kohteet 33-35) ..............................33 3.5 Puurivit, -kujanteet ja maisemapuut (kohde 36) ......................................36 3.6 Luonnon monimuotoisuutta vesistöjen varsilla ......................................37 3.6.1 Suojavyöhykkeet ...................................................................................37 3.6.2 Jokien ja ojanvarsien maisemanhoito ................................................37 3.7 Nurmesta niityksi – vanhat pellot maiseman kaunistajina (kohteet 37-38)..................................................................................................38 3.8 Aktiivikäytössä olevat viljelyalueet ...........................................................39 4 Uhanalaiset lajit jokipajusta etelänsuosirriin .............................................41 4.1 Uhanalaisuusluokittelu ja luonnonsuojelulainsäädäntö .......................41 4.2 Suunnittelualueen uhanalaiset kasvilajit .................................................42 4.3 Uhanalaiset ja silmällä pidettävät lintulajit ja niiden esiintyminen ..................................................................................45 4.3.1 Säännöllisesti yleissuunnittelualueella esiintyvät lajit ...................45 4.3.2 Satunnaisesti yleissuunnittelualueella esiintyvät lajit ....................47 4.3.3 Silmällä pidettävien lajien esiintyminen ..........................................48 Lähteet ...............................................................................................................49 Kuvailulehti ......................................................................................................50 4 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 5Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eläin- ja kasvilajien sekä erilaisten elinympäristöjen run- sautta, johon myös maatalous omalta osaltaan vaikuttaa. Maatalousalueilla elää viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi lukuisia luonnonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinym- päristöistä. Arvokkaita kohteita ovat esimerkiksi menneen ajan niittytalouden synnyttämät rantanii- tyt, joista osa on edelleen palautettavissa alkuperäi- seen loistoonsa. Tehokkaassa viljelyssä olevilla pel- loilla on merkitystä muutonaikaisen oleilun lisäksi pesimäympäristönä mm. monille kahlaajalinnuille. Niin kasvi- kuin eläinlajistollekin tärkeimmät ym- päristöt ovat kuitenkin yleensä pientareita, pieniä metsiköitä ja muita viljelyn lievealueita. Maatalous on muuttunut radikaalisti viimeisten vuosikymmenten aikana. Niittytaloudesta on siir- rytty tehomaatalouteen ja karjan määrä on vähen- tynyt nopeasti. Monen lajin elinmahdollisuudet ovat samalla kaventuneet salaojitettujen peltojen syrjäytettyä pensaikkoiset avo-ojat. Myös nykyinen maataloustukipolitiikka on osittain ristiriidassa luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kans- sa, koska usein juuri kasveille ja eläimille tärkeät kohteet, kuten ojapensaikot ja latojen ympäristöt, vähennetään tukikelpoisesta peltopinta-alasta. Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmia on laadittu Suomessa vuodesta 2003 alkaen maa- ja metsätalousminis- teriön rahoituksella. Pohjois-Pohjanmaalla ensim- mäinen maatalousympäristön LUMO-yleissuun- nitelma tehtiin Hailuotoon (Merilä 2005). Yleis- suunnittelun tarkoituksena on tehostaa maatalous- ympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua suuntaamalla hoitotoimet tärkeimmille kohteille, lisätä viranomaisten, neuvojien ja vilje- lijöiden välistä vuorovaikutusta sekä kannustaa viljelijöitä hakemaan maatalouden ympäristötuen erityistukia. Suunnitelman laatimisessa käytettiin soveltuvin osin Maatalousalueiden luonnon moni- muotoisuuden yleissuunnitteluoppaan (Heikkilä 2002) ohjeita. Suunnitelman on tarkoitus antaa vinkkejä siitä, minkä tyyppisille kohteille on mahdollista hakea erityistukia. Kohteiden kuuluminen yleissuunni- telmaan ei velvoita maanomistajia hoidon järjes- tämiseen, vaan toteutus perustuu vapaaehtoisuu- teen. Suunnitelmassa esitetyt kohteet soveltuvat biologisessa mielessä luonnon monimuotoisuus- kohteiksi, mutta lopullinen erityistukikelpoisuus on tapauskohtaisesti tarkistettava TE-keskuksesta. Tukikohteiksi haettavilla pelloksi rekisteröidyillä lohkoilla tulee olla ympäristötuen perustukisitou- mus. Pellon ulkopuolisten lohkojen tulee rajautua peltoon tai niillä täytyy olla maatalouskäyttöhisto- ria. Esimerkiksi metsäkohteita voidaan hakea tuen piiriin vain peltojen keskellä tai reunoilla, kun taas vanhat laidun- tai niittoalueet ovat tukikelpoisia käyttöhistoriansa perusteella sijaitsivat ne missä tahansa. Esitetyt hoitomuodot ovat suuntaa antavia ja myös muunlainen hoito voi tulla kyseeseen. Yleis- suunnittelun puitteissa ei koko aluetta ehditty kartoittaa kattavasti, vaan toteuttamiskelpoisia tukikohteita on todellisuudessa paljon enemmän. Kohdekuvausten tarkoituksena on antaa käytän- nön esimerkkejä Lakeuden alueelta löytyvistä tuki- mahdollisuuksista ja sitä kautta rohkaista kiinnos- tuneita etsimään samankaltaisia kohteita omasta lähiympäristöstään. Tärkeimpiä hoitoehdotusten rahoitusmuotoja ovat maatalouden ympäristötuen erityistuki sekä perustuen valinnaiset lisätoimenpiteet. Jos hake- muksen kohteena oleva alue sijoittuu yleissuunnit- telualueelle, kannattaa se mainita erityistukihake- muksessa. Pieniä kohteita voidaan alueita vuokraa- malla myös kerätä yhdelle viljelijälle hoidettavak- si, jolloin kannattavuus paranee. Erityistuella voi myös ostaa hoitopalvelut ulkopuoliselta urakoit- sijalta, ellei oma aika riitä hoidon toteuttamiseen. Vaikka tukirahat menisivätkin naapurin taskuun, hyötyvät kaikki maiseman hyväksi tehdystä työstä. Maisemanhoito kulkee useimmiten käsi kädessä luonnon monimuotoisuuden kanssa. 1 Johdanto 6 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Suunnittelu aloitettiin toukokuussa 2005 ja esisel- vitysvaiheessa (kartta 1) kerättiin olemassa olevaa tietoa mm. kirjallisuudesta, ilmakuvista ja kartoilta. Viljelijöille postitettiin touko-kesäkuussa suunnit- telusta kertova tiedote viljelijäkirjeiden mukana. Suunnittelua käsittelevä lehtiartikkeli ilmestyi Ran- talakeus-lehdessä 8.6.2005 ja Liminganlahden luon- tokeskuksessa järjestettiin 16.6.2005 yleisötilaisuus, johon otti osaa viitisentoista henkilöä. Maastotyöt tehtiin 17.6.-14.9.2005 välisenä aika- na ja aluetta kartoittivat Eino Merilä ja Susanna Anttila. Rajallisten aikaresurssien vuoksi tarkas- teltavia kohteita jouduttiin karsimaan mm. kulku- yhteyksien perusteella. Suunnittelukohteiden tar- kennuttua useimmille kohteiden maanomistajille tai hoitajille tiedotettiin asiasta kirjeitse ja varat- tiin mahdollisuus kommentoida tekstiä. Kaikkiin maanomistajiin ei kuitenkaan pystytty ottamaan yhteyttä etenkään niissä tapauksissa, kun kohde sijoittui useiden kiinteistöjen alueelle. Suunnittelua ohjasi ryhmä, johon kuuluivat Johanna Helkimo Pohjois-Pohjanmaan TE-kes- kuksesta, Taimi Mahosenaho Oulun Maaseu- tukeskuksesta, Jorma Pessa Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksesta (puheenjohtaja), Matti Tyn- jälä Oulun seudun ympäristövirastosta, Limingan kunnan maaseutuasiamies Toivo Suvanto, Oulun- salon kunnan maaseutuasiamies Juhani Vääräni- emi, Lumijoen kunnan maaseutusihteeri Liisa Jokela sekä maataloustuottajajärjestöjen edustajat Matti Kylmänen Limingasta, Antti Lithovius Lu- mijoelta ja Eero Päätalo Oulunsalosta. 7Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 laisia huonosti vettä läpäiseviä suolamaita, joilla viihtyvät suolakkokasvit. (Siira 1977.) Liminganlahti on matala noin 100 neliökilo- metrin laajuinen merenlahti, jonka keskisyvyys on vain 2,7 metriä. Rannat ovat laakeita niittyjä, missä metrin syvyys saavutetaan vasta 1-2 kilo- metrin päässä rannasta. Vedenkorkeus vaihtelee lähes kolme metriä, mikä tarkoittaa alavilla me- renrantaniityillä jopa kilometrien muutosta ve- sirajassa alimman ja ylimmän vedenkorkeuden välillä. (Siira 1977.) Liminganlahteen laskevat Temmes- ja Lumijoki sekä ruoppauksen ansiosta myös toinen Limin- ganjoen haaroista. Osa valuma-alueen vesistä las- kee Liminganlahteen kaivettujen ojien ja kanavien kautta. Keväiset tulvat ovat laaja-alaisia. Joet ovat kapeita, mutta niiden merkitys maisemassa on suuri. (Siira 1977.) 2.2 Suojeluohjelmat Yleissuunnittelualueen merenranta-alueet kuu- luvat lintuvesien suojeluohjelma-alueeseen (LVO110237) ja Liminganlahden Natura-alueeseen (FI1102200). Yli puolet suojeluohjelma-alueesta on perustettu luonnonsuojelualueiksi. Natura- alueen perusteena ovat sekä luontodirektiivi että lintudirektiivi. Luontodirektiivin luontotyypeistä Liminganlahdella on mm. matalakasvuisia meren- rantaniittyjä, jokisuistoja ja rannikon laguuneja. Luontodirektiivin kasvilajeja edustavat mm. rui- janesikko, pohjansorsimo, upossarpio ja nelilehti- vesikuusi. Alueella esiintyy kymmeniä uhanalai- sia lintulajeja ja Liminganlahti onkin Perämeren suurin merenlahti ja maamme arvokkain lintu- vesi. (Ympäristöhallinnon tietojärjestelmä Hertta 2006; Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 2005.) Se on liitetty myös kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen luetteloon eli Ramsar-sopimukseen (Asanti 2004). Yleissuunnittelualueeksi valittiin Limingan lakeu- den valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen (Pohjois-Pohjanmaan liitto 1997) 4- ja 8-tien länsi- puolinen osa (kartta 1). Alueen maapinta-ala on noin 11 000 hehtaaria, josta vajaa puolet on pelto- alueita. Lisäksi huomattava osa Liminganlahden rannoista on merenrantaniittyjä, jotka voidaan myös lukea maatalousympäristöiksi. Suunnitte- lualue sijoittuu pääasiassa Limingan ja Lumijoen alueelle sekä Liminganlahden ympärillä myös Oulunsalon kunnan puolelle. 2.1 Luonnonolot Limingan lakeus on Suomen tasaisinta aluetta, jonka maisemaa lähes sentin vuosivauhtia me- restä kohoava maa omalta osaltaan muokkaa. Soistuminen alkaa paikoin välittömästi maan paljastuttua merestä. Maankohoamisen vaiku- tusta voimistaa jokien Liminganlahdelle tuoma liete, jonka ansiosta rantaviiva siirtyy vuosittain viitisentoista metriä merelle päin. Laajat avoimet peltoaukeat ovat syrjäyttäneet Limingan niityt ja niittyalueita on nykyään pääasiassa Liminganlah- den rannoilla. (Siira 1977.) Peruskallio on Lakeuden alueella syvimmällä Suomessa. Kallioperä on aikoinaan vajonnut ja hautaan on kerrostunut savi- ja hiekkakiveä. Tä- män Muhoksen muodostumaksi kutsutun kerros- tuman paksuus on Limingan Tupoksen kohdalla lähes kilometri. Muodostuman eteläpuolella kal- lioperä on graniittia. (Siira 1977.) Alueen maaperä on muodostunut jääkauden jälkeen järvi- ja merivaiheiden vuorotellessa. La- keuden tasangolla irtainten maalajien kerros on paksu. Tupoksella sen paksuudeksi on mitattu yli 80 metriä. Suunnittelualueella maalaji on Limin- gan ja Lumijoen puolella pääosin hietaa ja Oulun- salossa hiekkaa. Tasangon eteläpuolella maalaji on moreenia. Alueella esiintyy paikoitellen eri- 2 Suunnittelualueen yleiskuvaus 8 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Kartta 1. Suunnittelualueen esiselvityskartta. 9Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 2.3 Kulttuuriarvot Lakeuden alueella viljelysmaiseman ominaispiir- teitä ovat tasaisuus, avoimuus ja maiseman jatku- vuus. Puukujanteet, puuryhmät ja vanhat puut toimivat maamerkkeinä. Pienvesistöjä reunustava kasvillisuus pensaikkoineen osoittaa veden kul- kureittejä ja tarjoaa suojaa linnuille ja muille eläi- mille. Suurin osa maatalousalueesta on nykyään tehokäytössä ja perinteisin menetelmin hoidetut kohteet, kuten hakamaat ja metsälaitumet, ovat häviämässä. Limingan lakeuden maisema-alueel- la metsien osuus pinta-alasta on pieni ja ne ovat lähinnä pieniä saarekkeita viljelysten keskellä. Maisemallisesti arvokkaiden peltojen säilyminen avoimina on tärkeää. (Salmela 2001.) Pohjois-Pohjanmaan alueella tehtiin vuosien 1992-1996 aikana kartoitus perinteisessä niitto- tai laidunkäytössä olleista pellon ulkopuolisista maa- talousalueista. Inventoinneissa löytyneitä kohtei- ta kutsutaan perinnemaisemiksi, jotka on kuvattu julkaisussa Pohjois-Pohjanmaan perinnemaisemat. (Vainio ja Kekäläinen 1997.) Suunnittelualueella on 8 arvokkaaksi perinnemaisemaksi luokiteltua kohdetta, joista 7 sijaitsee Liminganlahden rannalla ja yksi Liminganjokivarressa. Oulunsalossa sijaitseva Mäntyrannan laidun on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisemakohde. Maakunnallisesti arvokkaita kohteita ovat Sarkki- ranta ja Nenän niitty Oulunsalossa sekä Virkkulan Hyrynranta Limingassa ja Pitkänokka Lumijoella. Paikallisesti arvokkaita kohteita ovat Lumijoen Kauppilan rantalaidun, Oulunsalon Purnunnokka ja Vanhan Liminganjokivarren niityt. Kohteet ovat tyypillisesti merenrantaniittyjä, joihin liittyy myös metsäisempiä osia. Viisi suunnittelualueen perin- nemaisemista on ainakin osittain hoidon piirissä. Kahta kohdetta ei ole hoidettu viime vuosina ja yhden kohteen hoito on päättynyt vuonna 2005. Inventoitujen perinnemaisemien lisäksi ranni- kolla on runsaasti maatalouden erityisympäris- tötuella laiduntamalla tai niittämällä hoidettuja perinnebiotooppeja sekä useita valtion niittoalu- eita. Suunnittelualueella on muutamia voimassa olevia maisemanhoidon ja luonnon monimuotoi- suuden edistämisen erityistukisopimuksia, joita on tehty peltoalueille ja jokivarsille. Valmisteilla olevassa Pohjois-Pohjanmaan perinnebiotooppien alueellisessa hoito-ohjelmassa (Anttila ym. 2007) päivitetään kymmenen vuoden takaiset tiedot pe- rinnemaisemien hoitotilanteesta ja arvoluokista. Useiden kohteiden arvo on noussut viime vuosien aikana suunnitelmallisen hoidon ansiosta ja luette- loon lisätään myös useita uusia arvokohteita. Lakeuden alue on ollut niin vähän aikaa meren- pinnan yläpuolella, ettei yleissuunnittelualueella ole kiinteitä muinaisjäännöksiä, kuten kivikautisia asuinpaikkoja tai esinelöytöjä. Ainoastaan aivan suunnittelualueen rajalta Lumijoen Rantaharjul- ta ja Limingan Jauholaarinkankaalta on löydetty merkkejä varhaisesta ihmistoiminnasta (Sarkkinen ja Torvinen 2000). Sen sijaan tuoreempia ihmis- toiminnan aikaansaannoksia, kulttuurihistorial- lisesti arvokkaita kohteita, on alueella runsaasti. Kulttuurihistoriallisia kohteita kartoitettiin 1980- luvun lopulla ja ne on kuvattu Pohjois-Pohjan- maan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet -julkaisussa. Kohdeluettelossa on mukana mm. vanhoja pihapiirejä, rakennuksia (mm. Limingan ja Lumijoen kirkot ja Lumijoen kunnantalo), pe- rinteisen maatalouden rakennelmia (mm. tuuli- ja vesimyllyjä), sekä laajempia aluekokonaisuuksia, kuten jokivarsia ja kylämaisemia. (Salmela ja Es- kelinen 1993.) 2.4 Kasvillisuus Alueen kasvillisuus ja eläimistö ovat peräisin jää- kauden jälkeiseltä ajalta. Kasvilajistossa on sekä eteläisiä että pohjoisia lajeja ja lajeja, joita ei tavata missään muualla maapallolla kuin Itämeren ympä- ristössä. Erikoisuutena ovat Ruijanesikko-ryhmän lajit, kuten nimilaji ruijanesikko, nelilehtivesikuusi ja pohjansorsimo, joiden päälevinneisyysalue on Jäämeren ja Vienanmeren rannoilla, mutta niillä on erillisesiintymä Itämeren rannikolla. Pohjanlah- denlauha ja perämerensilmäruoho ovat esimerk- kejä lajeista, joiden ainoat esiintymispaikat koko maapallolla ovat Perämeren rannoilla. Limingan- lahden alueella esiintyy edellä mainittujen lajien li- säksi lukuisia uhanalaisia lintu- ja kasvilajeja. (Siira 1977.) Uhanalaisista lajeista on kerrottu tarkemmin kappaleessa 4. Lähempänä Liminganlahden suuta niittyrannat ovat yleensä karkeammalla kovapohjaisella maa- perällä. Rantakasvillisuus muodostaa vyöhykkeitä hapsiluikka-, meriluikka-, suolavihvilä- ja luhta- rölliniityistä lepikkoihin. Reheviä lehtipuustoa kasvavia rantalehtoja löytyy mm. Aurannokalta ja Selkämatalan alueelta. Lehtomaisten laikkujen aluskasvillisuuden tyyppilajeja ovat mm. lehtotes- ma ja mesiangervo. (Siira 1994b.) Oulunsalon puolella Kotakarin ja Purnunnokan välillä Liminganlahden rannat ovat hiekkaisia ja niittyvyöhyke on kapea. Suurin osa Limingan- lahden rannoista on liejuisia ja pehmeäpohjaisia. Heti Purnunnokan jälkeen kuvaan ilmestyvät le- veät niittyvyöhykkeet ruovikkoineen. Luikka- ja 10 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 kaislavyöhykkeen jälkeen alkaa laaja ruovikkoalue ja ylempänä ruovikon sekaan ilmestyy mm. saroja ja heiniä. Pajukko valtaa alaa yläniityillä ja kasvil- lisuus vaihettuu useimmiten hieskoivikoksi. Joki- suistojen alueella on laajoja saraikkoja. (Markkola ym. 1993.) Lumijoen ja Selkämatalan välillä sekä Karvonlah- den pohjukassa on laajoja hietapohjaisia rantaniit- tyjä, joiden kasvillisuus on runsasta. Hapsiluikka- vyöhykettä seuraavat rantaluikka-sinikaisla, järvi- ruoko-, sara-, suolavihvilä- ja luhtaröllivyöhykkeet sekä kiiltopajupensaikot. Tällaisella rantaniityllä järviruoko eli ryti ja kiiltopaju valtaavat nopeasti alaa perinteisen laidunnuksen ja niiton loputtua, eikä muille lajeille juuri jää elintilaa. (Siira 1994b.) 2.5 Liminganlahden ja ympäröivien viljelyalueiden linnusto Liminganlahti ja aluetta ympäröivät viljelyalueet tunnetaan kansainvälisesti merkittävinä muutto- lintujen pesimä- ja muutonaikaisina kerääntymis- alueina. Kansainvälisesti tarkasteltuna alueen mer- kitys muuttolintujen kerääntymisalueena on jopa huomattavia pesimäarvoja korkeampi. Kymmenet- tuhannet muuttolinnut pysähtyvät säännöllisesti levähtämään ja ruokailemaan alueelle sekä kevät- että syysmuuton aikana. Luonnon monimuotoi- suutta tarkasteltaessa linnusto onkin Limingan lakeuden maisema-alueella erityisasemassa. Huomattavan linnustollisen merkityksensä ta- kia Liminganlahti otettiin mukaan kansalliseen valtioneuvoston vuonna 1982 vahvistamaan val- takunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Ta- voitteena on suojella koko ohjelmarajauksen mu- kainen alue perustamalla siitä luonnonsuojelulain mukainen suojelualue. Runsaan 11 800 hehtaarin laajuinen kosteikkoalue liitettiin Euroopan Unionin Natura 2000 -verkostoon vuonna 1998. Alue on nyt sekä Lintudirektiivin (SPA) että Luontodirektiivin (SCI, myöhemmin SAC) mukainen erityinen suoje- lualue. Liminganlahden alueen linnusto tunnetaan hyvin sillä järjestelmällinen pesimälinnuston seu- ranta alkoi jo 1950-luvulla (Siira ja Eskelinen 1983, Siira 1994a, 2002, 2004, Pessa 1997). 1980-luvulta lähtien huomiota on kiinnitetty etenkin muutolla levähtävään linnustoon (Siira ja Pessa 1992, Mark- kola ym. 1993, Pessa 1996a, 1996b, 1997, Pessa ja Anttila 2000). Tuoreimpien inventointien mukaan Limingan- lahdella ja lahtea ympäröivällä Limingan lakeu- den maisema-alueella levähtää mm. 15 000-25 000 metsähanhea, 1 000-2 000 merihanhea, 1 500-2 000 laulujoutsenta ja 500-1 500 kurkea muuttokauden aikana (Pessa 1997). Näiden lajien osalta voidaan sanoa, että yksilömäärät olisivat mitä todennäköi- simmin huomattavasti nykyistä pienempiä, jos Li- minganlahden ympärillä ei olisi nykyisen kaltaista laajaa viljelyaluetta. Metsähanhen, laulujoutsenen ja kurjen sekä eräiden varsinaisella kosteikkoalueel- la levähtävien lajien ja yksilömäärien perusteella Li- mingan lakeuden alue on sisällytetty myös BirdLife Internationalin kansainvälisesti merkittävien lin- tualueiden luetteloon (IBA) (Pessa 1997, Heath ja Evans 2000, Leivo ym. 2002). Monet Liminganlahdelle pysähtyvät muuttolin- nut ruokailevat säännöllisesti lahtea ympäröivillä viljelyalueilla. Viljelyalueita käytetään ruokailu- alueina etenkin kevätmuuton aikana huhti-tou- kokuussa ja kesäkaudella kesä-elokuun aikana. Lintuparvet yöpyvät lahdella ja käyvät syömäs- sä jopa 10-15 kilometrin etäisyydellä sijaitsevilla Tyrnävän ja Muhoksen viljelyalueilla. Esimerkiksi hanhet saapuvat pelloille auringonnousun aikaan ja palaavat lahdelle vasta auringon laskiessa. Pe- simättömiä kurkia kerääntyy Liminganlahdelle toukokuusta alkaen ja niiden vuorokausirytmi on kevätmuuton aikaisesta poikkeava – kurjet käy- vät ruokailemassa viljelyksillä lähinnä yöllä, jolloin häiriö on vähäisintä, ja palaavat lahdelle päiväksi lepäämään. Useimpien muiden peltoja hyödyntä- vien lintulajien ravinnonhankinnan rytmi on epä- säännöllisempi. Viljelyalueita käyttää jossakin vuosikierron vai- heessa yli 100 lintulajia. Monille näistä viljelyalu- eet ovat keskeinen ravintolähde. Lajisto koostuu sorsalinnuista, kahlaajista, lokeista, kurkilinnuista, pöllöistä, haukoista, kotkista, kyyhkyistä, tikois- ta sekä kymmenistä varpuslintulajeista. Luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisasemassa ovat taulukossa 1 esitetyt uhanalaiset ja Euroopan Uni- onin Lintudirektiivin liitteen I erityisiä suojelutoi- mia vaativat lajit. Viljelyalueiden luonnon monimuotoisuutta tar- kasteltaessa varsinaisten arvokohteiden, kuten pe- rinnebiotooppien, muiden luonnonniittyjen ja hoi- dettujen reunavyöhykkeiden ohella aktiivikäytössä olevat alueet ovat viljelyalueiden linnuston kannal- ta tärkeässä asemassa: perunaviljelmät, kylvönur- met, suojaviljanurmet ja ohrapellot ovat tärkeitä muutonaikaisia ruokailualueita monille hanhille, joutsenille, kahlaajille, sorsille ja kurjille. Näiden lisäksi monet petolinnut, kuten suo- ja sarvipöllö sekä tuuli-, ampu-, sinisuo- ja ruskosuohaukka saa- listavat viljelyalueilla keväästä myöhäissyksyyn. Niiden ravinto koostuu myyristä, hiiristä ja osalla myös linnuista. Lakeuden peltoja käyttävät myös kymmenettuhannet varpuslinnut, kuten pulmunen, kiuru, niitty- ja lapinkirvinen, peippo, järripeippo, lapin- ja keltasirkku, räkätti- ja punakylkirastas, kottarainen, västäräkki ja keltavästäräkki. 11Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Lajin erityisasema Esiintyminen Laji Uhanalais- luokka Lintudirektii- vin liite I Viljelyalueet Niityt Reunavyö- hykkeet Metsät Vesistöt Säännöllisesti esiintyvät lajit Viiriäinen RE x x Kiljuhanhi CR x x x x Etelänsuosirri CR x x Kultasirkku CR x x Muuttohaukka EN x x x Mustapyrstökuiri EN x x Pikkutiira EN x x x Maakotka VU x x Lapasotka VU x Lapinsirri VU x Mustatiira VU x x Pikkutikka VU x x Peltosirkku VU x x x Ampuhaukka VU x x x x x Merikotka VU x x x x Käenpiika VU x x Selkälokki VU x x Naurulokki VU x x x Tiltaltti VU x x Räyskä VU x x x Turkinkyyhky VU x x Kaulushaikara NT x x x Metsähanhi NT x x x Ristisorsa NT x x x Ruskosuohaukka NT x x x x x Sinisuohaukka NT x x x x Tuulihaukka NT x x x x Ruisrääkkä NT x x x Pikkulepinkäinen NT x x x x Isolepinkäinen NT x x x x Punakuiri NT x x x Suokukko NT x x x x Jänkäsirriäinen NT x Teeri NT x x x x x Metso NT x x x Peltopyy NT x x Käki NT x x Viiksitimali NT x x Kottarainen NT x x x x Sepelrastas NT x Varpunen NT x x x Pensastasku NT x x x Kivitasku NT x x x Mustakurkku-uikku x x Pikkujoutsen x x x Laulujoutsen x x x x Uivelo x x x Vesipääsky x x x Kapustarinta x x x x Liro x x x x Pikkulokki x x x Kalatiira x x x Lapintiira x x x Kurki x x x x x Luhtahuitti x x Helmipöllö x x x Suopöllö x x x x Huuhkaja x x x x Hiiripöllö x x x x x Pyy x x x Palokärki x x x Sinirinta x x x x Satunnaisesti esiintyvät lajit Kiljukotka RE x x x Heinäkurppa RE x x Rantakurvi CR x x Tunturikiuru CR x Tunturihaukka EN x x x Haarahaukka EN x x x Tunturipöllö EN x x Mehiläishaukka NT x x x x x Pohjantikka NT x x x Harmaapäätikka NT x x x Valkoposkihanhi x x x Varpuspöllö x x x Lapinpöllö x x x x Taulukko 1. Limingan lakeuden yleissuunnittelualueella esiintyvät uhanalaiset ja EU:n Lintudirektiivin liitteessä I mainitut erityisiä suojelutoimenpiteitä vaativat lintulajit. Uhanalaisluokat on selitetty kappaleen 4.1 taulukossa 2. 12 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Viljelyalueilla on myös huomattava merkitys riistalintujen elinympäristönä. Sepelkyyhky on yksi viljelyalueiden tunnuslinnuista. Se pesii vil- jelyalueiden reunametsissä ja metsäsaarekkeissa ja kerääntyy heinä-elokuun taitteesta alkaen suurina parvina sopiville ruokailupelloille. Suurimmissa kyyhkyparvissa voi olla jopa tuhansia yksilöitä. Muista riistalinnuista viljelyalueita käyttävät sään- nöllisesti monet sorsalinnut ja kanalinnuista pelto- pyy, fasaani, teeri ja satunnaisesti myös metso. Vil- jelyalueiden ja muiden maatalouskäytössä olevien alueiden linnustoa ja monimuotoisuutta edistäviä toimenpiteitä esitellään tarkemmin LUMO-kohde- tyyppien esittelyjaksoissa kappaleessa 3. 2.6 Maatalouden kehitys suunnittelualueella Liminganlahden rannikko jokisuistoineen oli hyvi- en kulkuyhteyksien ja kala-apajien vuoksi houkut- televa asuinpaikka ja pysyvä asutus muodostuikin alueelle viimeistään 1300-luvun lopulla. Tasaisen maankohoamisrannikon rehevät luonnonniityt ja jokivarret palvelivat viljelyn ja karjanhoidon tarpeita. (Salmela 2001.) Liminganlahden meren- rantaniittyjä on perinteisesti niitetty ja niittäminen oli paikoin yleistä aina 1960-luvun alkupuolelle saakka. Meriveden tulvimisen vuoksi heinä kor- jattiin sauroille, 20-30 metrin pituisille jalustoille. (Hiltunen 1987.) Rannikolla laitumet olivat alkujaan kylien yh- teisiä samoin kuin metsämaat. Ajan myötä muo- dostui suppeampia laidunpiirejä. Myös sänkiniit- tyjä laidunnettiin syksyisin, kun heinä oli niitetty ja kuljetettu pois. Koska kylvöheinän viljely oli 1600-luvulla tuntematonta, otettiin kaikki kelvol- liset niittypaikat tarkasti käyttöön. Rannikon tun- tumassa ja jokilaaksoissa esiintyi luonnonniittyjä ja niittyraivioiksi soveltuvia alueita oli runsaasti. Suoniityt sopivat luonnostaan ilman pensaikon raivaamista heinän ottoon, mutta niiden ongelma- na oli vetisyys eikä heinän laatu ollut kovin hyvä. (Hiltunen 1987.) Maanviljely alkoi tehostua 1700-luvun lopulla, kun niittyjen ojitus ja raivaus pelloiksi alkoi toden teolla. Esimerkiksi Limingassa peltopinta-ala oli 1550-luvulla reilut 90 hehtaaria, 1700-luvun lopus- sa yli 1 000 hehtaaria ja 1970-luvulla jo reilut 8 000 hehtaaria. Alavalla seudulla peltojen kuivatus on ollut avainasemassa ja tärkein ojituskohde on ol- lut usean kunnan alueelle ulottunut maankuulu Isoniitty. (Vahtola 1977.) Tärkeimmät viljelykasvit olivat vanhaan aikaan ruis ja ohra. Seudulla pidet- tiin perinteisesti paljon karjaa suhteessa muihin pitäjiin, koska laajoilta niittyalueilta oli helppo saa- da heinää. Pelloilla heinää ryhdyttiin viljelemään 1800-luvun lopulla, kun karjanhoidon merkitys kasvoi. Lypsykarjan ohella tiloilla pidettiin vanhas- taan paljon muitakin kotieläimiä, kuten lampaita, hevosia ja mullikoita. (Vahtola 1977.) Ryti eli järvi- ruoko oli arvostettu rehukasvi, jota jopa istutettiin Pitkänokalla (Siira 1994b). Tunnusomaista alueelle oli vesijättömaiden pal- jastuminen maankohoamisen seurauksena. Vuodel- ta 1787 olevassa kartassa on mainittu mm. Oulunsa- lon rannikolla sijaitseva Peuhun maatuma. Yleisenä periaatteena oli, että maatuma tuli sen talon nimiin, jonka niityn kohdalta rantaa paljastui. Maan jaka- minen oli usein riitaisaa, koska kilpailu karjan tal- virehusta oli kovaa. Lisäksi samalla alueella, kuten Limingan Isollaniityllä, saattoi olla usean kunnan niittypalstoja ja yksittäisten tilojen palstat sijaitsivat hajallaan. 1700-luvun lopulla toimitetussa peltojen ja niittyjen isojaossa pyrittiin selkeyttämään maan- omistusoloja. (Hiltunen 1987.) Karjatalous alkoi nousta viljanviljelyä mer- kittävämmäksi tuotantosuunnaksi 1870-luvulla, mutta suurin osa karjan rehusta tuotettiin vielä 1800-luvun lopulla luonnonniityiltä. Heinä niitet- tiin 1900-luvun alkuun saakka käsin viikatteella, kunnes niittokoneet yleistyivät. Kuivaus tapahtui luokoilla ja heinä varastoitiin joko latoihin tai sau- roihin. Kylvöheinä alkoi hitaasti yleistyä karjan rehuna 1800–1900-luvun vaihteessa ja kauran vil- jely lisääntyi rukiin kustannuksella. Luonnonnii- tyiltä saatiin merkittävä osa karjan rehusta vielä 1920-luvulla, mutta lähestyttäessä 1960-lukua oli niittoala kaventunut murto-osaan entisestä. (Hil- tunen 1987.) Vuonna 1991 Lumijoen rantaniityiltä korjattiin rehua enää vajaan 20 hehtaarin alalta ja laidunnuksessa oli alle 50 hehtaaria (Siira 1994b). Karjatalouden merkitys on vähentynyt viime aikoina, kun maidon tuotanto ja viljan viljely ovat nostaneet osuuttaan. Tärkeimmät viljalajit ovat ny- kyään ohra ja kaura. Maataloudella on kuitenkin edelleen vahva asema alueen elinkeinorakentees- sa. (Siira 1977.) Oulunsalossa peltoala ja tilamäärä ovat kuitenkin vähentyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana, kun taas Limingassa ja Lumijoella on raivattu uusiakin peltoja. Karjatiloja on runsaasti ja laidunpeltoja on niin hevosten kuin nautojenkin käytössä laajalti. Runsaan hevoskan- nan vuoksi alueella tehdään paljon kuivaa heinää. Salaojitettujen viljelyaukeiden lisäksi pienipiirtei- sempiä avo-ojilla olevia peltoja on jäljellä kohta- laisen paljon. 13Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 3.1 Liminganlahden merenrantaniityt (kohteet 1-23) 3.1.1 Merenrantaniittyjen hoidon yleisperiaatteet Merenrantaniittyjä esiintyy luontaisesti suojaisilla rannoilla, missä vedenkorkeuden vaihtelu ja jäi- den liikkeet pitävät kasvillisuuden matalana. Usein perinteinen niitto ja laidunnus ovat estäneet ran- taniittyjä umpeutumasta ja laajentaneet niittyalu- een pinta-alaa. Merenrantaniityillä esiintyy myös harvinaisia lähes paljaita suolamaalaikkuja, joiden säilymistä karjan tallaus edistää. Kun rantaniittyjen merkitys karjan rehuntuotannolle väheni, ruovikko ehti monin paikoin vallata rannat. (Vainio & Ke- käläinen 1997.) Liminganlahdella merkittävä osa rannoista on saatu uudelleen hoitoon viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tällä hetkellä hoidettu- jen merenrantaniittyjen yhteispinta-ala on yli 1 200 hehtaaria, josta valtaosa on laitumia. Käyttötauon jälkeen kunnostettava merenranta- niitty kaipaa usein puuston ja pensaikon raivaus- ta sekä ruovikon niittoa tai kulotusta. Kulotus ja kunnostusniitto tulee ajoittaa lintujen pesintäajan (15.4.-15.7.) ulkopuolelle ja niitto- ja raivaustähteet tulee korjata pois alueelta. Vuosittain niittämällä hoidettavien merenrantaniittyjen sopiva niitto- ajankohta on 15.7.-30.8. ja niitos on korjattava pois alueelta. Matalakasvuisilla laidunalueilla täyden- nysniittoa ei lintujen pesinnän vuoksi tule tehdä ennen 25.6. ja korkean ruovikon alueella voidaan niittää aikaisintaan 15.7. (Niemelä ym. 2006.) Rantalaidunnus on elvyttänyt monen uhanalai- sen lintu- ja kasvilajin kantoja, koska matalakas- vuisten elinympäristöjen määrä on lisääntynyt. Lintujen osalta on tärkeää, ettei laidunpaine ole ylimitoitettu. Pesätappioita voidaan vähentää pait- si laskemalla eläinmäärää, myös jakamalla laidun lohkoihin ja ajoittamalla laidunkausi linnusto huo- mioiden. Linnuston kannalta sopiva laidunkauden aloitusajankohta on aikaisintaan 10.6. Ruovikkoi- silla alueilla laidunkausi on hyvä aloittaa jo 10.6. ja linnustollisesti arvokkailla matalakasvuisilla alueilla vasta kesäkuun loppupuolella. Suurten laidunalueiden yhteyteen on tarpeen jättää myös ruovikkolaikkuja esimerkiksi ruskosuohaukan ja kaulushaikaran suojapaikoiksi. Ruovikot ovat tär- keitä etenkin kluuvijärvien ja muiden kosteiden painanteiden ympärillä. Rantaniittyyn olisi hyvä liittää myös yläpuolista rantametsää eläinten suo- japaikaksi ja monille eliölajeille tärkeiden puus- toisten perinnebiotooppien määrän lisäämiseksi. (Niemelä ym. 2006.) Tätä tavoitetta hankaloittaa Liminganlahdella pirstoutunut maanomistus. Kunnostettavilla laidunalueilla voi aluksi olla paikallaan käyttää suurempaa eläintiheyttä. Uu- simman tutkimustiedon mukaan sopiva kunnos- tusvaiheen laidunpaine on 0,5-1,0 emolehmää vasikoineen hehtaarille. Laidunpainetta voidaan laskea ruovikon taannuttua noin viiden vuoden 3 Yleissuunnittelualueen LUMO-kohteita Yleissuunnitelmaan on koottu kuvauksia tällä hetkel- lä hoidossa olevista alueista sekä joistakin potentiaa- lisista tulevaisuuden hoitokohteista. Koska liikutaan Liminganlahden ympäristössä, 38 esiteltävän koh- teen (kartta 2) joukossa on eniten merenrantaniit- tyjä – sisämaasta oli haastavampaa löytää hyviä esimerkkejä muista luonnon monimuotoisuudelle tär- keistä kohteista. Suunnitelmassa esitetyt näkemyk- set ovat yksi tapa hoitaa arvokkaita alueita ja myös muunlainen hoito voi tulla kyseeseen. Kohdeluettelo ei ole kattava, vaan lisäksi suunnittelualueelta löytyy muitakin mahdollisia hoitokohteita. Kohteiden kuu- luminen yleissuunnitelmaan ei myöskään sido maan- omistajia tai velvoita heitä hoidon järjestämiseen. Kohdekarttoihin on merkitty myös tiedossa olevat uhanalaisten kasvilajien esiintymät. Uhanalaisista lajeista on kerrottu tarkemmin luvussa 4. 14 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Kartta 2. Yleissuunnittelualueen luonnon monimuotoisuuden esimerkkikohteet 1-38. 15Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 kuluttua laidunnuksen aloittamisesta 0,4-0,8:aan emolehmään hehtaarilla. Tavoitteena voidaan pi- tää kasvuston keskikorkeutta 10-15 cm laidunkau- den lopussa. Laajoilla alueilla laidun suositellaan jaettavaksi lohkoihin. Laidunpainetta olisi hyvä säädellä rehuntuoton mukaan, koska kesän sääolot vaikuttavat maaperän kulumiseen ja kasvillisuu- den määrään. Perinnebiotooppialueen lähellä oli- si hyvä olla lisälaidunlohko eläinmäärän säätelyä varten. (Niemelä ym. 2006.) Tällä hetkellä lisäruokinta on pääsääntöisesti kielletty perinnebiotoopin hoitokohteilla, mutta kivennäisiä voidaan antaa. Rantalaidunten ravin- netutkimuksissa on kuitenkin todettu lisärehun mukana tulevan fosforikuormituksen olevan hä- viävän pieni verrattuna kivennäisiin, joiden mu- kana laitumelle päätyy lähes 20 kertainen määrä fosforia lisärehuun verrattuna. Tapauskohtaisesti laidunkauden lopulla lisärehun antaminen vasi- koille voitaisiin sallia kasvun parantamiseksi. (Nie- melä ym. 2006.) 3.1.2 Oulunsalon ranta-alueet Kotakarista Nenän niitylle (kohteet 1-7) Mäntyrannan laidun (kohde 1) Mäntyrannan laidun (kartta 3) on valtakunnalli- sesti arvokas pitkään laidunkäytössä ollut noin 36 hehtaarin laajuinen perinnemaisemakokonaisuus, johon kuuluu merenrantaniittyä ja metsälaidun- ta. Laiduneläimiä oli kesällä 2005 kymmenkunta. Niittykasvillisuus on rannassa hyvin matalaa ja vaihettuu ylempänä lepikon kautta kangasmet- säksi. Hiehot lepäilevät mielellään mereen työn- tyvällä paljaalla hiekkaniemellä Liminganlahdella veneilevien ihasteltavana (kuva 1). Merikotkakaan ei ole harvinainen vieras rantaniityillä. Alueen huomionarvoista kasvilajistoa edustavat mm. jouhiluikka, jäkki, nurmitatar, hetekaali ja perä- merensilmäruoho (Vainio ja Kekäläinen 1997). Myös uhanalaista upossarpiota kasvaa laitumen edustalla. Laitumelle on perustettu pysyviä kas- villisuuden seurantakoealoja, joiden avulla kerä- tään tutkimustietoa laidunnuksen vaikutuksesta kasvillisuuteen. Kotakari ja Kammonkari (kohde 2) Mäntyrannan laitumen edustalla on Limingan- lahdella kaksi saarta (kartta 3). Kotakarin toista puoliskoa hoidetaan niittämällä ja kasvillisuudessa näkyykin selvä raja korkean pensaikon ja niitetyn matalakasvuisen osan välillä. Yksityiset metsäs- täjät ovat tehneet useana vuonna raivauksia vie- reisellä Kammonkarilla, joka onkin kauttaaltaan matalakasvuinen. Joskus on myös ollut puhetta lampaiden viemisestä saareen. Molempien saarten rantavesissä esiintyy uhanalaista upossarpiota. Lammaslaidunnus soveltuisi erinomaisesti Kammonkarin hoitomuodoksi, koska lampaat torjuvat tehokkaasti vesakkoa. Hoito voitaisiin rahoittaa perinnebiotoopin hoidon erityistuella. Karin ympärillä lienee riittävän syvää, joten aitoja ei tarvita. Viereisessä Kotakarissa aikoinaan olleet lampaat ovat sen sijaan tiettävästi joskus karanneet kahlaamalla. Mäntyranta-Peuhu (kohde 3) Mäntyrannan mökkialueen kaakkoispuolella ole- vaa ruovikoitunutta rantaa (kartta 3) on hoidet- tu viimeksi nelisenkymmentä vuotta sitten. Osaa alueesta on aikoinaan laidunnettu ja osalta on tehty heinää. Ruovikko ja suursaraniitty on pysy- nyt sittemmin meren kitkemänäkin kohtuullisen matalana ja meren puolella on kaislasaarekkeita. Rantaniittyyn ylempänä liittyvien kesantopelto- jen vanhalla nurmella kukkivat mm. niittyleinikit. Peltojen välistä rantaan johtavan tien päässä on uimapaikaksi sopiva kohta. Alue soveltuisi mainiosti erityistuella hoidetta- vaksi perinnebiotooppikohteeksi. Kohteen maise- manhoito on perusteltua uimapaikankin vuoksi. Hoitoalueeseen on ehdotettu sisällytettäväksi ui- mapaikan kohdalla myös lyhyemmän peltosaran pää, joka muodostaa luontevan yhteyden niityltä pellolle. Hoitotavaksi soveltuu niitto, joka kannat- taa ulottaa jo tällä hetkellä hoidossa olevalle lam- maslaitumelle saakka. Ennen hoidon aloittamista tehtävissä raivauksissa tulisi säästää muutamia suppeatyvisiä pajupensaita ja -ryhmiä siten, että koneellinen niitto onnistuu niiden ympäriltä. Li- säksi pajusirkuille ja ruokokerttusille kannattaa jättää hyvänkokoinen pensaikko- ja ruovikkosaa- reke avoimen niityn keskelle. Vanhoja peltonurmia voidaan hoitaa kukkaniittyinä. Kuva 1. Valtakunnallisesti arvokas perinnemaisema Mänty- rannan laidun. Kuva: Mira Varis. 16 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Mäntyrannan ja Peuhun välillä on rannan tun- tumassa lammaslaidun (kartta 3), johon kuuluu metsälaitumen lisäksi rantaniittyä. Lampaat ovat perinteisesti olleet kuivempien alueiden laidunta- jia ja kosteammilla rantaniityillä on käytetty nau- toja. Rantaniityllä ruovikko on kuitenkin taantunut hoidon ansiosta ja laidunnuksen jälki alkaa näkyä verrattuna verkkoaidan toisella puolen olevaan ry- tikasvustoon. Pajujen alaoksat ovat myös maistu- neet lampaille. Rantaniityn kasvilajeista mainitta- koon konnanleinikki, merihanhikki ja valkoapila. Metsälaidunosa on aikoinaan raivattu ja ojitettu peltosaroiksi. Itäreunalla lehtipuusto on harven- nettu koivikoksi ja lampaat ovat hyvää vauhtia hävittämässä pajukkoa syömällä. Harvapuustoi- nen laitumen osa on voimakkaasti laidunnettu ja muuttuu ajan mittaan hakamaiseen suuntaan. Pohjakasvillisuus on heinävaltainen, muusta kas- villisuudesta mainittakoon keltaängelmä ja erityi- sen runsaana kasvava mesimarja, joka on ruoste- sienen vaivaamana jäänyt osittain pienilehtiseksi. Lahopuustoa on runsaasti. Saostusaltaan takana on läjitetyille ojamaille syntynyt mukava niittylaikku, jonka kukkakasvillisuus houkuttelee ohi lentävää hyönteislajistoa. Metsälaidun monipuolistuu sy- vemmälle metsään mentäessä ja muuttuu lehdon suuntaan. Puusto muuttuu koivikosta harvenne- tuksi lepikoksi ja lehtisekametsäksi, jossa kasvaa halavaa, harmaaleppää, tuomea ja pihlajaa. Kas- villisuus on rehevää ja monipuolista, mm. kaksi- metrisiä punaherukkapensaita, metsäalvejuurta, puna-ailakkia, mesiangervoa ja tesmaa. Lehtopoh- jalla laidunnus ei ole vielä havaittavasti muuttanut lajistoa. Aikakin lahottaa harvapuustoiselta alueelta lampaiden kuolleiksi kaluamat pajut, mutta ke- hitystä voidaan nopeuttaa ja maisemaa parantaa raivaamalla kuollutta pajukkoa ja viemällä rai- vaustähteet pois. Muualla lahopuustoa voidaan säästää. Raivauksissa kannattaa suosia halavaa ja marjovia lajeja, kuten tuomea ja pihlajaa. Niitty- laikkuja voi laajentaa raivaamalla pientä puustoa ja pensaikkoa. Lehtoalue voi kehittyä laidunnuksen myötä lepikkoniityksi. Rantaniittyosan laidunnus olisi hyvä aloittaa aikaisin kesällä, jos tavoitellaan ruovikon taantumista ja matalaa kasvillisuutta. Kartta 3. Kohteet 1-3. 17Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Purnunnokka (kohde 4) Kymmenisen vuotta sitten paikallisesti arvok- kaaksi perinnemaisemaksi inventoidulla alueella laidunnusjälki ei juuri näy metsän puolella, koska hoito on sen osalta päättynyt. Rantaniitty on sen sijaan otettu hoitoon niittämällä ja hoitoalue ulot- tuu mökkiasutuksen kohdalta lähes Sarkkirantaan saakka (kartta 4). Meren tuomaa ärjettä ja niittotäh- dettä on rannassa melko runsaasti ja rengasurat näkyvät paikoitellen maastossa. Kovapohjaisella hiekkarannalla ruoko kasvaa hoidosta huolimatta tiheänä ja parin metrin korkuisena. Ylempänä nii- tyllä ruoko on hieman taantunut ja kasvillisuuteen ilmaantuu lisäksi mm. suolasaraa ja rantaniitty- jen kukkakasveja. Harvinaisempaa kasvillisuutta edustavat mm. hentosätkin, perämerensilmäruoho, mutayrtti ja hetekaali (Vainio ja Kekäläinen 1997). Kosteammissa kohdissa ruoko kasvaa matalam- pana ja sarakasvillisuus vallitsee. Niitty vaihettuu pensaikkovyöhykkeen kautta lehtimetsäksi. Hoitokohde on maisemallisesti tärkeä mökki- asutuksen vuoksi. Rannan voimakkaan ruovikoi- tumisen vuoksi tehokkain hoitomuoto olisi laidun- nus, mutta rannan virkistyskäytön kannalta niitto lienee parempi vaihtoehto. Sarkkiranta (kohde 5) Sarkkirannan peltotieltä aukenee upea viljelys- maisema peltojen yli Liminganlahdelle (kartta 4). Pihapiirin ja peltotien rajalla on korkea kuusiaita. Peltojen keskellä on pari maisemapuuryhmää ja kaksi latoa. Viljapeltojen takana metsänreunassa on varishäkki, pari kivikasaa ja kaksi suurta maise- makoivua. Maisemahaittana voidaan pitää aluetta halkovia sähkölinjoja. Ojaan tehdyn saostusaltaan reunalla on runsaasti vesilintujen jälkiä ja alueel- la liikkuu jälkien perusteella myös metsäkauriita. Peltotöissä on viljelyalueilla havaitut linnunpesät kierretty ja pelloilla pesiikin useita kahlaajapareja. Peltoja halkovan tien reunalla avo-ojan pientareilla kasvaa monilajisen kukkaloiston lisäksi mm. niit- tymaarianheinää. Metsänreuna on avoimehko ja monilajinen. Puus- to on pihlajaa, hieskoivua, mäntyä ja kuusta sekä pajupensaita. Syvemmällä metsä muuttuu mänty- valtaiseksi. Kauempaa katsottuna reunavyöhyke on maisemallisesti melko yksitotinen, mutta lähempää varsin viehättävä. Lajistosta löytyvät tavanomaisten metsäkasvien lisäksi mm. hanhenpaju ja niittymaa- rianheinä. Ruohokanukka ja metsäalvejuuri ovat hyötyneet valoisuudesta ja avoimuudesta. Metsän- reunan hoidossa tulisi suosia marjovia puulajeja, kuten pihlajaa. Pensoittuvia koivuja ja huonokun- toisia kiiltopajuja voisi poistaa enemmänkin aukot- tamalla, jolloin reunavyöhykkeestä tulisi vaihtele- vampi ja avointen laikkujen määrä lisääntyisi. Saumattomasti peltoihin liittyvä rantaniitty on matalakasvuista ja yhteys peltoalueelle on säilynyt hyvin. Ranta-alue on vesilintujen suosiossa, ja näil- lä tienoilla viihtyy myös uhanalainen mustapyrstö- kuiri. Maakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaise- maksi inventoidulla laitumella kasvaa esimerkiksi nuokkurusokkia, lettotähtimöä sekä silmällä pi- dettävää vesihilpeä (Vainio ja Kekäläinen 1997). Alueella on aikoinaan kasvanut upossarpiota ja ruijanesikkoa, jotka ovat sittemmin hävinneet pai- kalta. Rantaniityn lisäksi laitumeen kuuluu myös puustoisia osia. Alueelle on perustettu pysyviä kasvillisuuden seurantakoealoja. Laitumen vanhinta osaa on laidunnettu katkea- matta 1960-luvulta vuoteen 2005 saakka ja laidun- alue on laajentunut 37 hehtaarin laajuiseksi. Nyt nautalaidunnus on kuitenkin loppunut kohteella. Entisenlaisen hoidon jatkaminen olisi tärkeää, jotta arvokkaan perinnemaiseman säilyminen turvattai- siin. Niittohoito ei pehmeäpohjaisella luhtaisella niityllä tule kyseeseen ja lähivuosien tavoitteena onkin löytää laiduntaja alueelle. Papinkari (kohde 6) Papinkarissa peltojen ja merenrannan välissä ole- valla 14 hehtaarin laitumella (kartta 4) vanhan lai- dunnuksen jälki näkyy puiden rungoissa. Nauta- laidunnus on jatkunut kohteella kymmeniä vuosia. Heinävaltaisen metsälaitumen kasveja ovat mm. puna-ailakki, maitohorsma, niittyleinikki, metsä- tähti, tesma, kultapiisku, mesimarja sekä kauniin sininen nurmitädyke, jonka runsaus herättää pai- koin ihastusta. Sienitauti on ruskettanut pienialai- sen katajakedon komeat pensaat. Puusto on pihla- jaa ja koivua ja seassa on jokunen kuusi. Rantaan päin mentäessä metsälaitumen pohja muuttuu kosteammaksi ja kasvillisuuteen ilmaan- tuvat mm. rentukka, kurjenjalka ja suo-orvokki. Rantaniityn pajuissa näkyy hieman syöntijälkiä ja ruovikko on selvästi taannehtinut. Laitumelta ei juuri ole näkymiä Liminganlahdelle hoitoalueen ul- kopuolisen korkean ruovikon takia. Rantaniityn ja metsän rajalla kasvaa muutamia halavia, jotka ovat hyönteisille tärkeitä meden tuottajia. Myös uhan- alaista vesihilpeä on tavattu Papinkarin ojista. Metsän keskellä on kaksi pientä peltotilkkua, joista toiselle on kylvetty kauraa ja toinen on ollut ojissa kasvavien pajujen perusteella kymmenisen vuotta hylättynä. Viereiset jo aiemmin käytöstä poistuneet pitkät kapeat peltosarat ovat täysin metsittyneet ja 3-4 metriä leveällä ojavyöhykkeel- lä kasvaa jo 20–30-vuotiasta harmaaleppää ja koi- vua. Metsittyneillä peltosaroilla on korkea heinä- ja ruohokasvillisuus. Metsälinnustoon kuuluvat mm. sirittäjä, peippo, räkättirastas, urpiainen, punavar- punen, metsäkirvinen ja lehtokerttu. 18 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Lintutornin ympärillä olevaa rantaa ja sen yläpuolista koivikkoa on laidunnettu naudoilla muutama vuosi sitten, mutta alue on tällä hetkellä hoidon ulkopuolella. Lintutornin läheisyys puol- taa hoitoalueen laajentamista. Rantaniityn osalta hoitoalueen olisi hyvä ulottua vesirajaan saakka, laajentua Salmiojan suulle ja yhdistyä Sarkkiran- nan laitumeen. Rantaniityllä pienempiä pajuja voi- si raivata luontaisen kehityksen nopeuttamiseksi. Laitumen kosteimmilla osilla ruovikkoa on tarpeen poistaa ennen laidunnusta ja laidunpaineen tulee olla riittävä. Metsän keskellä olevat peltokuviot voitaisiin luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tarkoi- tetulla erityistuella pitää avoimina. Kymmenisen vuotta käyttämättä olleen pellon hoidoksi sopisi ojien raivaaminen pajuista ja vuosittainen niitto. Myös jo metsittyneiden kapeiden peltosarkojen keskellä olevaa niittykasvillisuutta voitaisiin yl- läpitää niitolla. Metsän keskellä olevat niittylaikut ovat luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä hyön- teismaailman kannalta ja hyödyttävät myös reuna- vyöhykkeitten lintulajeja. Nenän niitty (kohde 7) Maakunnallisesti arvokkaaksi inventoitu perin- nemaisema (Vainio ja Kekäläinen 1997) on ollut hoitamatta viimeiset kymmenisen vuotta. Aluee- seen kuuluu tien puolella oleva lehtipuuhaka ja peltojen toisella puolella oleva merenrantaniitty (kartta 5). Metsäisellä osalla puustoa on aikanaan harvennettu ja se on tällä hetkellä avoimehkoa ja melko valoisaa harvaa koivikkoa. Alueen muuta- mat kookkaat männyt ovat siementäneet menes- tyksekkäästi ja noin viisivuotiaita männyn taimia kasvaa tiheässä koivunlehtikarikkeella. Laitumen vanha piikkilanka-aita on paikoin säilynyt pystys- sä ja metsänreunasta löytyy suuri kivikasa. Tien vieressä olevan kapean pellon ja laitumen välisen ojan pientareella kasvaa nuorta koivua ja pajuja, jotka peittävät tieltä katsottuna näkymän entiselle laitumelle. Metsän keskellä on myös noin hehtaa- rin laajuinen soistunut tiheämpi pensaikkoalue. Merenrantaniityn puoli on ruovikoitunut, mutta pohjakasvillisuudessa on vielä runsas niittylajis- to. Ruovikon alla kasvavat mm. rantanätkelmä, suolavihvilä, punanata ja isolaukku. Niityllä on Kartta 4. Kohteet 4-6. 19Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 harvakseltaan kaunismuotoisia leveälatvuksisia pajuja ja puustoisia pensaikkosaarekkeita. Ruo- kokerttusia pesii alueella runsaasti. Maisema on korkeasta ruovikosta huolimatta ainakin pitkän miehen perspektiivistä miellyttävä, koska näky- mä rajautuu selkeisiin metsänreunoihin. Maisemaa elävöittävät pajupensaat, joiden avulla voi arvioida mittasuhteita ja etäisyyksiä. Näköyhteyttä merelle ei ruovikon yli kuitenkaan aukene. Tällä hetkellä hoitamatonta rantaniittyä linnustollisesti arvok- kaampi alue on viereinen pelto, jolle on joku vuo- si sitten kylvetty timoteitä ja puna-apilaa (kuva 2). Suolavihvilää kasvaa seassa runsaasti ja van- hentuvaa nurmea on hoidettu niittämällä. Pellolla pesivät ainakin töyhtöhyyppä, mustapyrstökuiri, punajalkaviklo ja kalalokki. Pellon päässä on ilmei- sesti suokukkojen soidinpaikka. Osa viereisestä ai- kanaan perinnemaisemaksi luokitellusta alueesta on raivattu pelloksi. Kohteen hoitoon on mahdollista hakea perinne- biotoopin hoidon erityistukea. Lehtipuuvaltaisella alueella tien puolella peruskunnostus ei ole vält- Kuva 2. Nenän niityn ranta-alueeseen liittyvä linnustolli- sesti arvokas pelto. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 3. Nenän niityn haka kymmenen vuoden hoitotauon jälkeen. Kuva: Susanna Anttila. tämättä tarpeen, vaan pikaisesti aloitetulla nauta- laidunnuksella perinnemaisemaluonne saataisiin vielä kohtuullisella vaivalla palautettua (kuva 3). Puuston harvennuksella saataisiin lisättyä avoin- ten niittylaikkujen määrää. Pensoittuneella alueella kunnostusraivaus ennen laidunnuksen aloittamis- ta olisi eduksi. Metsän puolella laitumen rehun- tuotto on vähäinen. Rantaniityn osalta ensisijainen hoitomuoto on kunnostusniiton jälkeen nautalaidunnus. Seuraa- vaksi paras vaihtoehto on niitto ja massan pois kerääminen. Myrkkykeisoa on niukasti, eikä sii- tä aiheutune karjalle vaaraa. Hoidettavan alueen laajentaminen laitumen jälkeen niittämällä rantaan saakka olisi suotavaa, jos pohja kestää koneita. Ran- taan johtavan tien toisella puolen oleva alue voi- daan säilyttää pensaikko- ja ruovikkolajien elinym- päristönä. Hoitokohteeseen rajautuva pelto kuuluu olennaisena osana rantaniityn jatkeeksi ja sen säily- minen hoidettuna on tärkeää etenkin linnuston ta- kia. Mikäli peltoalue poistuu viljelystä, hoitoniittoa kannattaa jatkaa erityistuella luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiskohteena. Pellon reu- nojen pensoittumisen ja metsittymisen estäminen on tärkeää, jotta yhteys rantaniitylle säilyisi. Kartta 5. Kohteet 7-10.Kartta 4. Kohteet 4-6. 20 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 3.1.3 Limingan ranta-alueet Oulunsalon rajalta Lumijokisuulle (kohteet 8-13) Kunnanrajan sorsalammikot (kohde 8) Limingan puolella lähellä Oulunsalon rajaa on Li- minganlahden rantaruovikossa neljä yksityiseen metsästystarkoitukseen tehtyä peräkkäistä lampea, jotka ovat linnuston suosiossa (kartta 5, kuva 4). Ensimmäinen allas on kaivettu 1980-luvulla. Lam- pia on pidetty avoimina lanaamalla sieltä täältä traktorilla ruovikkoa alas syksyisin. Kurjenmiekka- kin on kulkeutunut kasvamaan ruovikon laidalle. Aikoinaan kunnanrajan tuntumassa on kasvanut ruijanesikkoa, joka on sittemmin hävinnyt paikalta. Pohjansorsimoakaan ei ole enää tavattu vanhalla Oulunsalon puoleisella kasvupaikallaan. Alkukesästä alue on kaulushaikaralle mieluisa ruokailupaikka. Sorsalinnut ja kahlaajat etsivät ra- vintoa lietteeltä ja matalasta vedestä. Altailla pesii 4-5 paria merihanhia ja muutonaikaisiin vierailijoi- hin kuuluvat mm. metsähanhi ja vesipääsky. Meri- kotkakin on joskus verottanut merihanhia. Joutsen- pari oleili keväällä 2005 alueella pidemmän aikaa, mutta ei ainakaan vielä asettunut pesimään. Pelto- alueen linnustoon kuuluvat myös lehtokurppa, tai- vaanvuohi, iso- ja pikkulepinkäinen sekä peltopyy. Lampien linnustollista arvoa lisäisi matalakasvui- sen alueen laajentaminen niittämällä, jolloin linnut uskaltautuisivat paremmin laskeutumaan ruovi- kon keskelle. Yhteyden säilyttäminen peltoalueen ja avovesilammikoiden välillä on tärkeää. Viereisen pellon päässä on laskeutusallas keräämässä ravin- nevalumia. Selkämaa (kohde 9) Selkämaalla vanhan niittymökin kohdalla meren- rantaniityn poukamassa (kartta 5) kasvillisuudessa on edelleen nähtävissä vanhan maatalouden jäl- jet. Järviruoko on vallannut alaa ja hallitsee näky- mää kohoten jo paikoin parin metrin korkeuteen ja myös kuloruovikkoa on runsaasti. Aluskasvil- lisuudessa on kuitenkin säilynyt niittylaikkuja ja heinälajisto on melko monipuolinen. Kasvilajistosta mainittakoon suhteellisen runsaana esiintyvä niit- tymaarianheinä, isorölli, suolasara, lampaannata sekä metsäalvejuuri, jota kasvaa siellä täällä myös ulompana niityllä. Niityllä kasvaa joitakin suuria pajupensaita ja nuoria koivuja. Koivun taimia on nousemassa jonkin verran. Rantapensaikko on hir- vien suosimaa aluetta ja siellä voi syksyllä joutua kosketuksiin myös hirvikärpäsen kanssa. Ulom- pana vesirajan alapuolella esiintyy upossarpiota ja Rusilankanavan varressa vesihilpeä. Alueelta on myös vanha havainto nelilehtivesikuusesta. Kohteen hoitomuodoksi soveltuu vuosittainen niitto lintujen pesimäajan jälkeen ja niittojätteen pois korjaaminen. Hoito voidaan rahoittaa perin- nebiotoopin hoidon erityisympäristötuella. Niityn hoito kannattaa ulottaa niin lähelle rantaa kuin pohjan kestävyyden kannalta on mahdollista ja ra- jata hoitoalue metsänreunaan. Joitakin taimikokoa suurempia pajupensaita ja koivuja voidaan säästää. Myös nautalaidunnus on hyvä vaihtoehto hoidon toteuttamiseksi. Laidunnusvaihtoehdossa tulee alueelle tehdä kunnostusniitto ennen hoidon aloit- tamista ja korjata niittojäte pois. Kalatien niittoalue (kohde 10) Kalatien varressa kasvaa korkea pajupensaikko, jota on aukotettu tasavälein. Tien pientareilla kukkivat kauniisti mm. puna-apilat ja niittyleinikit. Pajukon aukoista avautuu näkymiä niittämällä hoidetulle merenrantaniitylle (kartta 5). Niittymaarianheinä kasvaa niityllä hyvin runsaana, paikoin jopa val- takasvina. Ruoko on taannehtinut hoidon ansiosta Kuva 4. Kahlaajille mieluisaa lietteikköä kunnanrajan sor- salammikoilla. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 5. Kalatien niittoalueen ja viljelyalueen välinen yhteys katkeaa pensaikkovyöhykkeeseen. Peltojen päästä avau- tuisi hoitoalueen laajentuessa myös hienot maisemat tiellä liikkujille. Kuva: Susanna Anttila. 21Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 ja niittojätteen määrä on vähäinen. Niitetyn alueen ja hoitamattoman ruovikon välillä olevan ojan var- teen ei tulisi antaa kehittyä pajukkoa, jotta yhteys niitylle säilyy. Sama koskee niityn ja pellon välistä aluetta, joka on jo umpeutumassa (kuva 5). Kala- tien varressa pajukon aukotusta kannattaa tehdä vaihtelevasti. Hoitoalue on tärkeä tien päässä sijait- sevan kalastajakylän mökkiläisten kannalta ja tiellä on liikennettä myös Temmesjokisuun lintutornin ansiosta. Pellon pään raivaukset ja vuosittainen niitto voitaisiin rahoittaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen erityistuella. Lähellä Temmesjokisuuta sijaitsee kalastajaky- lä, johon kuuluu kymmeniä meriveden tulvimi- sen vuoksi jalasten päälle rakennettuja mökkejä. Lintutornille vievän pitkospuureitin varrella on opastustauluja, jotka esittelevät mm. jokipajun. Kurjenmiekkakin on levinnyt retkeilijöiden muka- na reitin varteen. Kauniin värinen rantanätkelmä reunustaa runsaana polun varsia. Lintutornilta kat- sottuna maisema on vaihteleva: kasvillisuus vai- hettuu suiston meren ja jään työstämästä matalasta kasvillisuudesta metsän laidassa siintävään tiheään keltaiseen kuloruovikkoon. Koko lahti näkyy es- teettä ja katsojaa sykähdyttävät erityisesti meren keskelle kareille rakennetut kalamajat, jotka ovat kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde. Jokivarres- sa yleisenä kasvavan uhanalaisen jokipajun lisäksi suistossa esiintyviä muita uhanalaislajeja ovat poh- jansorsimo ja vesihilpi. Virkkulan Hyrynranta (kohde 11) Uudenväylän ja Virkkulan Hyrynrannan välinen yli 260 hehtaarin laajuinen ranta-alue on nauta- laidunnuksessa. Laitumen raja myötäilee välillä Vanhan Liminganjoen vartta sekä Rantakylän ja Virkkulan pellon päitä (kartta 6). Routunkarissa laitumen läpi kaivetun ojan massat on läjitetty sen reunoille. Massojen tasoittelu voisi tulla kysee- seen, vaikka kyseisen laitumen osan sijainti onkin melko syrjäinen. Eläintiheys vaikuttaa sopivalta, eikä kasvillisuus ole puhki poljettua. Laaja laidun tulisi kuitenkin jakaa useampaan laidunlohkoon. Laidunnuksen lisäksi alueella olevaa ruovikkoa kannattaa poistaa niittämällä tai kulottamalla. Lai- tumelle aukenee hienot näkymät Liminganlahden Luontokeskuksen lintutornilta. Laitumelle on pe- rustettu pysyviä kasvillisuuden seurantakoealoja. Kartta 6. Kohteet 11-13. 22 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Pieni kulmaus Hyrynrannasta on hiljattain jäänyt pois laidunkäytöstä ja se tulisikin saada uudelleen hoidon piiriin. Hyrynrannassa esiintyy uhanalais- ta jokipajua. Kohde on kymmenen vuotta sitten arvotettu maakunnan tason perinnemaisemaksi (Vainio ja Kekäläinen 1997). Liminganlahden Luontokeskus (kohde 12) Aiempina vuosina luontokeskuksen vieressä ole- valla entisellä pellolla on laiduntanut lampaita (kuva 6). Tällä hetkellä lammaslaidunnus on kes- kitetty rantapensaikon puolelle ja vanhaa pelto- lohkoa hoidetaan niittämällä (kartta 6). Niittohei- nä korjataan rehuksi ja lampaat päästetään vasta syksyllä laiduntamaan lohkolle. Laidun voisi ulot- tua päärakennuksen seinään asti, jolloin lampaat pääsisivät vierailijoiden iloksi aulakahvion ikku- nan alle ja hoitaisivat kaupan päälle rakennuksen ympäristön. Rannan pajukkoa on raivattu kevyesti kultasir- kun vaatimukset huomioon ottaen ja Lions-liitto on niittänyt rantaruovikkoa (kuva 7). Kultasirkku on pesinyt useamman parin voimin Limingan- lahdella vielä 1990-luvun lopulla. Viime vuosina kultasirkku on taas taantunut ja paikalla on nähty ilmeisesti enää yksi koiras. Tavoitteena on laajentaa laidunnettavaa alaa rantaan ja Lumijokisuulle asti. Rantaniityn laiduntajiksi soveltuisivat naudat. Luontokeskukselta voisi olla opastus jollekin nautojen rantalaidunnuskohteelle, jossa opastus- tauluilla kerrottaisiin rantojen perinteisestä käy- töstä ja nykyisen laidunnuksen toteuttamisesta käytännössä. Maisemaltaan sopiva näyttökohde voisi olla esimerkiksi Lumijoen Pitkänokka tai Hy- rynranta opastuskeskuksen yhteydessä. Kuva 6. Luontokeskuksen vieressä kesällä 2005 laidunta- neita lampaita. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 7. Näkymä luontokeskuksen tornista Liminganlahdelle, jonka rantapensaikkoa on kevyesti raivattu kultasirkun vaati- mukset huomioon ottaen. Kuva: Mira Varis. 23Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 3.1.4 Lumijoen ranta-alueet Lumijokisuulta Kupille (kohteet 13-23) Lumijokisuun niittoalue (kohde 13) Lumijokisuun runsasruohoisella rantaniityllä (kartta 6) kasvaa mm. rantanätkelmää, kurjenjal- kaa ja raatetta. Korpikastikkaa kasvaa reuna-alu- eella ja luhtakastikkaa keskemmällä niityllä. Niit- tymaarianheinää esiintyy runsaasti tien lähellä ja myrkkykeisoa on niukasti. Niityn toinen reuna on kosteapohjainen ja luhtainen, toinen puoli taas kuivempi ja helposti pajuttuva. Palleromaiset kiil- topajut muodostavat selkeän reunuksen metsän ja niityn välille. Kuivemmilla alueilla kasvillisuudes- ta löytyy myös mesimarjaa ja ruohokanukkaa se- kä harmaalepän kantoja ja kantovesoja. Kosteatkin niityn osat kestävät runsaan kasvimassan vuoksi kohtuullisesti koneellista niittoa. Koska ruokoa ei juuri ole yläniityllä, on niittojätteen määräkin vähäinen. Niitto on tehty melko korkealta. Pajun- taimien runsaus kertoo, että hoitoalue umpeutuisi nopeasti ilman säännöllistä niittoa. Vertaamalla hoitoaluetta ja sen yli lahdelle avautuvaa näkymää tien toisella puolella olevaan läpitunkemattomaan pajuseinään, saa käsityksen niittoalueen maisemal- lisesta merkityksestä. Jatkuvan hoidon tarpeen vuoksi alueen ensisi- jainen hoitomuoto on laidunnus. Parin vuoden te- hostetulla lammaslaidunnuksella suurella eläinti- heydellä saataisiin parhaiten pajukko taantumaan. Lammaslaidunnus tosin hävittää niityltä osan kuk- kivista ruohoista, kuten rantanätkelmän. Jos hoito jatkuu niittämällä, laajalle avoimelle niittyalueelle voitaisiin jättää kasvamaan joitakin pajupensai- ta. Lumijoen varressa on tiheä pensaikkovyöhy- ke, jonka vuoksi joen kulkua ei aisti maisemassa. Rantapensaikkoa voitaisiin hoitaa raivaamalla sitä aukkoiseksi. Koska kohde ei rajoitu peltoon, luon- non ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen erityistuki tulee kyseeseen ainoastaan, jos joki- varsi on aiemmin ollut maatalouskäytössä, kuten laidunnuksessa. Muussa tapauksessa vastarannan mökkiläisillä saattaa löytyä innostusta avata näky- miä joen yli rantaniitylle. Leton niitty (kohde 14) Leton niityn (kartta 7) niittämällä hoidettu ranta on pehmeäpohjainen ja lietteinen. Maassa on pal- jon lahonnutta kasviainesta ja muutamia suuria kiviä. Ylärannassa on korkeaa ruovikkoa ja alem- pana ruovikko-saraikko -mosaiikkia. Vaikka ruo- ko viiden vuoden hoidon jälkeen kasvaakin yhä korkeana, eron huomaa hoitamattomaan alueeseen verrattuna. Muu kasvillisuus sijoittuu lähinnä är- jekasaumille. Koneellisesta niitosta on jäänyt pai- koin syvät urat ja vähäkasvuisten vesilammikoi- den määrä on hoidon myötä lisääntynyt alaniityl- lä. Vaikka ajourat eivät välttämättä lähimaisemaa kaunista, ne ovat tässä tapauksessa huomattavasti lisänneet rannan kiinnostavuutta puolisukeltaja- sorsien ja kahlaajien silmissä. Rengasurien syn- tymistä voidaan vähentää käyttämällä vuosittain erisuuntaisia ajolinjoja. Hoitoaluetta voitaisiin laajentaa laiduntamalla pensaikko- ja metsäalueen puolelle pitkospuille saakka. Metsäisellä osalla on luonnostaan avo- maalaikkuja, eikä peruskunnostusta ennen laidun- nuksen aloittamista välttämättä tarvittaisi. Ruo- vikko sen sijaan kaipaa kunnostusniittoa. Kostean ruovikko-osan laiduntajiksi sopivat vain naudat, mutta ylempänä kuivalla vyöhykkeellä voitaisiin käyttää myös lampaita. Puustoisella osalla rehun määrä on vähäinen. Ruovikkoalueella niittokin on toimiva hoitomuoto ja etenkin ensimmäisinä vuo- sina myrkkykeison runsauden vuoksi jopa laidun- nusta parempi vaihtoehto. Myrkkykeiso taantuu hoidon jatkuessa ja maapohjan alkaessa kuivua. Karin niitty (kohde 15) Karissa merenrantaniityn yläosassa sijaitsee reilun 5 hehtaarin laajuinen pelto-ojaan rajautuva alue, joka on vuonna 2006 kunnostettu niittoa varten. Aikoinaan paikalta on tehty luonnonheinää ja 1990-luvulla alueella laidunsi muutaman vuoden ajan emolehmiä ja hiehoja. Ennen hoidon aloitusta kolmannes alasta oli kitukasvuista lahoa nuorta koivikkoa, joka sulki yhteyden peltoalueen ja ran- taruovikon välillä. Puusto poistettiin kunnostuk- sen yhteydessä. Kivistä märkää niittyä hoidetaan jatkossa niittämällä vuosittain koneellisesti ja kor- jaamalla niittotähteet pois. Niitto tulee mahdolli- suuksien mukaan ulottaa kosteiden painanteiden ja lammikoiden reunoille saakka. Pitkänokka (kohde 16) Liminganlahden laajin rantalaidunkokonaisuus löytyy Lumijoen Pitkänokalta (kartta 7 ja kuva 8). Ensimmäiset laidunlohkot kunnostettiin pit- kän käyttötauon jälkeen laitumiksi 1980–90-luvun vaihteessa. Vuosien myötä hoidettava alue on laajentunut lähes 600 hehtaariin. Alueella laidun- taa väliaidoin toisistaan erotettuna kolmen tilan karjaa, yhteensä satoja nautoja. Karja on syönyt rehun laitumen yläosasta hyvin tarkkaan ja monin paikoin polkeutuma on 80-100 %. Matalaksi kalutulla yläniityllä viihtyvät mm. isomaltsa, suolasolmukki ja suolavihvilä. Osittain matalakasvuiset pihalajit, kuten pihasaunio, pelto- saunio, ukontatar, pihatatar ja konnanvihvilä, ovat syrjäyttäneet alkuperäistä kasvilajistoa. Tarkas- tus- ja huoltokäynnit ovat aiheuttaneet runsaasti 24 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 ajouria etenkin yläniitylle ja veräjien läheisyyteen. Laitumen alaosissa kasvillisuus on yläniittyä run- saampaa heinä- ja sarakasvillisuutta. Lähempänä vesirajaa esiintyy myös uhanalaista nelilehtive- sikuusta. Toinen Pitkällänokalla esiintyvä uhan- alaislaji, upossarpio, kasvaa ulompana vesirajan alapuolella. Osa laitumesta on ennen hoidon aloittamista pe- ruskunnostettu polttamalla, minkä ansiosta kas- villisuus on tasaisen matalaa ja ruo’on määrä on vähäinen. Toisella laidunlohkolla, jossa laidunnus on aloitettu ilman peruskunnostusta, pajukko ja kuloruovikko ovat yhä osittain pystyssä. Perus- kunnostamattomalla laidunlohkolla olisi paikal- laan tehdä kunnostusniitto, jossa kuollut pensaik- ko ja kuloruovikko poistettaisiin. Laidunalue jatkuu silmänkantamattomiin tasai- sena, eikä aavalta laiduntavaa karjaa lukuun ot- tamatta löydy kiintopisteitä. Hulppeaa maisemaa kelpaisi esitellä vaikka matkailijoillekin. Alueella voisi olla tilausta yhdistetylle mullien- ja lintujen- tarkkailutornille, koska Pitkänokalla on Limingan- lahden laajin yhtenäinen laidunnettu ranta-alue. Jos kohde otetaan matkailukäyttöön esittelylai- tumeksi, on syytä kiinnittää enemmän huomiota ympäristön siisteyteen sekä aitojen ja rakenteiden esteettisyyteen. Koska ruoko on jo alkanut taannehtia, voidaan eläintiheyttä ainakin kuivina kesinä hieman las- kea, jotta toivottu niittykasvillisuus pääsee elpy- mään. Rehun riittävyyttä tulee tarkkailla ja siirtää tarvittaessa eläimet välillä toiselle laitumelle. Lai- dunkauden jälkeen laajalle rantaniitylle voi jättää niukemmin laidunnettuja muuta kasvillisuutta korkeampia laikkuja, mutta korkea ruovikko tulee niittää. Pitkänokan itäisin laidun on jaettu kahteen lohkoon. Rantaniityllä pesivien lintujen vuoksi toi- sen lohkon laidunnus aloitetaan vasta kesäkuun lopulla. Myös Sannanlahden puoleinen laidun on lohkottu. Sannanlahden lintutorni (kohde 17) Lintutornin viereen Sannanlahden rannalle on vastikään perustettu yhteensä noin 40 hehtaaria uusia hoitoalueita. Alueet on peruskunnostettu ja jatkossa niitä hoidetaan laiduntamalla (kartta 8). Kauempana lintutornista Rysäkaaran puolei- sella laitumella aiotaan myös kulottaa vuosittain. Kartta 7. Kohteet 14-16. 25Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Pienellä lintutornin länsipuolisella lohkolla hoito- muotona on vuosittainen niitto. Vieressä on ve- nevalkama ja mökkiläisiä, joten hoitoalueet ovat maisemallisestikin keskeisellä paikalla. Niityllä kasvoi ennen hoidon aloittamista sankka kolmi- metrinen ruovikko, joka peitti tehokkaasti näky- miä. Yläniityllä on pajukkoa, joka vaihettuu edel- leen metsiköksi. Venevalkaman puolella metsä on avoimempaa koivikkoa, jonka seassa kasvaa myös mäntyä. Lintutornilta näkyy myös Maijalannokka – Vähäntörmänloukon ja Pitkänokan hoitoalueille. Sannanlahdella esiintyy uhanalaista nelilehtivesi- kuusta. Maijalannokka – Vähäntörmänloukko (kohde 18) Maijalannokan ja Vähäntörmänloukon välistä ran- ta-aluetta on hoidettu kymmenisen vuotta niittä- mällä lähes 60 hehtaarin alalta (kartta 8). Niitto- jätteet on poistettu paalaamalla. Ruovikko ei ole vielä juurikaan taantunut, vaikka eron huomaa- kin hoitamattoman ylärannan kuloruovikkoon verrattuna. Yläniityllä on useita suuria kaunis- muotoisia pajupensaita, jotka jäävät tällä hetkellä hoitoalueen ulkopuolelle. Vähäntörmänloukon puolella hoitoalue on yhteydessä peltoalueeseen Kartta 8. Kohteet 17-18. Kuva 8. Pitkänokan laiduntajia. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 9. Törmäkarinlahden niittoalue. Kuva: Mira Varis. suolottuneen pellon pään kautta. Niitosta on jäänyt rengasuria rannalle, mutta kuivaan aikaan maa- pohja on suhteellisen kova. Ruovikon alla kasvaa mm. rantaluikkaa, suolavihvilää, merisuolaketta ja rantanätkelmää. Rannalla on joitakin niitos- sa säästettäviä pajupensaita. Uhanalaista lajistoa edustavat nelilehtivesikuusi ja upossarpio. Jatkos- sa Vähäntörmänloukon puoleinen osa kohteesta siirtyy hoidettavaksi laiduntamalla ja kulottamalla. Maijalannokan ja Soinilannokan välillä jatketaan vuosittaista niittoa. Hoitoaluetta olisi luontevaa laajentaa metsänra- jaan saakka sekä Maijalannokan toiselle puolelle. Myös rantaan johtavan tien ojanpenkat tulisi niittää matalaksi lukuunottamatta mahdollisesti joitakin kasvamaan jätettäviä harmaaleppiä. Ruovikon kes- kellä olevat suuret yksittäiset pajupensaat on help- po kiertää niitettäessä ja ne kannattaa säästää, jol- loin hoitoalue rajautuu metsänreunaan ja vaihettuu asteittain harvasta pensaikosta avoimeen niittyyn. Törmäkarinlahti – Etumatala (kohde 19) Etumatalan saaren kohdalla olevaa avointa niittyä (kartta 9, kuva 9) elävöittävät kaksi puusaareketta ja suuri pajupensas. Ruovikko peittää osin näkymän Etumatalan saareen, jossa on tehty raivauksia. Ran- Kartta 7. Kohteet 14-16. 26 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 taniittyä on hoidettu koneellisesti niittämällä viimei- set kymmenisen vuotta. Niityn itälaidalla on melko runsas ruijanesikkoesiintymä. Hoidossa erityistä huomiota kannattaa kiinnittää vuosittaisen niiton ajankohtaan ja niittojätteen pois korjaamiseen, ettei arvokas niittylajisto tukahdu kuloheinän alle. Viuhkannokka (kohde 20) Viuhkannokan niittoalueella (kartta 9) pajun ja koivun taimia pyrkii paikoin nousemaan moni- puolisen niittykasvillisuuden seasta. Jyrkkära- jaisen reunapensaikon takana on venevalkama. Niiton jäljiltä on jäänyt paikoin rengasuria. Nii- tyn alaosassa ruovikko ei ole taannehtinut kovin voimakkaasti. Uhanalaista ruijanesikkoa esiintyy siellä täällä etenkin niityn länsilaidalla. Arvokkaan lajiston lisäksi kohteen hoito on perusteltua myös maisemallisista syistä läheisen mökkiasutuksen vuoksi. Niittykasvillisuuden säilyttäminen edel- lyttää oikein ajoitettua niittoa ja niittotähteiden pois korjaamista. Karvonlahti (kohde 21) Noin 50 hehtaarin laajuista Karvonlahden laidun- ta on laidunnettu naudoilla kymmenisen vuotta (kartta 9). Laitumen yläosassa on tiheä ohut haka- mainen koivikko, jossa on seassa runsaasti kuol- lutta puuta. Alue on ylilaidunnettu ja maapohja on kuivunut voimakkaasti. Happaman suolamaan kasvillisuus kasvaa yläniityllä kituliaana, mutta alempana niityllä kasvillisuus on vehreämpää (ku- vat 10 ja 11) ja lajistoon liittyy myös laidunnuk- sesta hyötynyt ruijanesikko. Lahtikarien alueella esiintyy ruijanesikon lisäksi nelilehtivesikuusta ja upossarpiota. Hoidon alkuvaiheessa ylilaidunnus tekee toden- näköisesti hyvää kasvillisuudelle, jos lähtötilantee- na on ruo’on ylivalta matalakasvuiseen lajistoon verrattuna. Jatkossa laidunpainetta voidaan sää- dellä rehun riittävyyden mukaan ja antaa kasvilli- suudelle välillä toipumisaikaa. Jos ajassa halutaan hypätä kymmenen vuotta eteenpäin, voidaan ha- kamaista osuutta siistiä ja poistaa osa kuolleesta puustosta. Osa alueesta kannattaa vertailun vuoksi jättää karjan työstettäväksi. Kauppilan rantalaidun (kohde 22) Aikanaan arvokkaaksi perinnemaisemaksi inven- toidun (Vainio ja Kekäläinen 1997) Kauppilan ran- talaitumen (kartta 9) metsäinen osa erottuu edel- leen Lumijoentielle asti muusta maisemasta poik- keavana kohteena, vaikka laidunnus on loppunut kohteella vuonna 1998. Tilalla on vielä karjaa, mutta alueen hoito laiduntamalla olisi työlästä mm. aitoja särkevien hirvien vuoksi. Metsälaidun on valoisaa koivikkoa, jonka pohja on heinävaltaista. Rantaan Kartta 9. Kohteet 19-23. 27Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 päin mentäessä varpukasvillisuus runsastuu. Lehti- kariketta on runsaasti ja metsässä on tehty raivaus- ta. Koivun ja sen taimien lisäksi puustossa on joi- takin nuoria jo taimivaiheen ohittaneita kuusia se- kä pihlajan taimia. Ryti on vallannut rantaniityn hoidon päätyttyä. Ruovikon reunassa on valtava kivikasa. Kohteen hoitaminen perinnebiotoopin hoidon erityisympäristötuella on mahdollista myös vuok- raamalla alue toiselle viljelijälle. Rantaniityn laidun- käyttöön ottaminen edellyttäisi kunnostusniittoa ja jatkossa ensisijainen hoitomuoto olisi nautalai- dunnus. Metsäisen osan laiduntajiksi soveltuisivat myös lampaat, eikä peruskunnostusta vielä vält- tämättä tarvittaisi siellä ennen hoidon aloittamis- ta. Pelkkää rantaniittyosaa on mahdollista hoitaa niittämällä vuosittain, jolloin niittojäte tulee korjata pois alueelta. Niitto voisi olla helpompi vaihtoehto myös hirvien runsauden vuoksi, mikäli alueen kivi- syys sen sallii. Hoitoalueen olisi luontevaa yhdistyä viereiseen Karvonlahden laitumeen. Kupin niitty (kohde 23) Vajaat 10 vuotta niittämällä hoidetun Kupin niitto- alueen yli avautuu hieno näkymä Liminganlahdelle (kartta 9). Niityn edustalla ovat saaret Hytti ja Lak- ki. Kupin kluuvijärven ympärillä on kuloruovikko, joka esitetään säilytettäväksi ruovikkolajien elin- ympäristönä. Rantaniityn yläosassa kovapohjaisel- la alueella kasvaa mm. hanhenpajua, punanataa, rantanätkelmää, vilukkoa, isolaukkua, somersaraa, merisuolaketta, suolavihvilää ja merihanhikkia. Niitty on hyvin hoidettu – jälkiä niittojätteestä ei näy ja kasvillisuus on matalaa. Muutamat kivet on merkitty niiton helpottamiseksi. Pajun ja koi- vun taimettuminen on todella voimakasta ja ilman hoitoa niitty umpeutuisi nopeasti. Kupin edustalla pohja on pehmeämpää ja niityllä on hieman ren- kaan jälkiä. Täällä kasvilajistoon liittyvät myös luh- takuusio, vihnesara ja luhtavilla. Ulompana lahdel- la esiintyy upossarpiota. Niityllä kasvaa muutama pieni ruijanesikkolaikku. Lajin luultiin jo hävinneen paikalta, mutta nyt esiintymän toivotaan elpyvän hoidon jatkuessa. 3.1.5. Merenrantaniittyjen linnusto Merenrantaniittyjen linnusto tunnetaan pitkäai- kaisen ja monipuolisen seurantahistorian ansiosta hyvin. Rantaniityt ovat linnuston kannalta tarkas- teltuna luonnon monimuotoisuuden kohdetyy- peistä merkittävin. Lähes kaikki alueella esiintyvät lintulajit käyttävät jossakin elämänvaiheessaan eri tyyppisiä rantaniittyjä. Merenrantaniityillä esiin- tyvät uhanalaiset ja erityisiä suojelutoimenpiteitä vaativat lajit on esitetty kappaleen 2.5 taulukossa 1. Erityislajien lisäksi merenrantaniittyjä käyttävät mm. seuraavat lajiryhmät: sorsalinnut, kahlaajat, lokkilinnut, pöllöt, haukat, kotkat, kyyhkyt, terva- pääskyt, kurjet sekä kana- ja varpuslinnut. Useissa merenrantaniittyjä käsittelevissä kappa- leissa on tuotu esiin ruovikon tai hoito- ja viljelyalu- eiden välisen yhteyden tärkeyttä. Kohteita on ym- päri Liminganlahtea, mutta erityisen tärkeitä alueita ovat Nenän niitty, Sarkkiranta ja Limingan Virk- kula. Yhteydet ovat tärkeitä paitsi maiseman myös luonnon monimuotoisuuden kannalta. Luonteva yhteys muodostuu, kun avoin matalakasvuinen alue jatkuu laidunnetulta tai niitetyltä rannalta kat- keamatta viljelyalueelle. Yhteyden katkaisee usein pellon päähän kaivetun kanavan varteen ajan mit- taan muodostuva tiheä ojapuusto tai pensaikko. Yhteyksien ylläpitäminen voidaan tehdä raivaa- malla näkymää aukkoiseksi, kuitenkin niin että joi- takin puita ja pensaita voidaan säästää. Hoitotoi- Kartta 9. Kohteet 19-23. Kuva 10. Karvonlahden yläniitty on paljaaksi tallautunut. Hoidon alkuvaiheessa lievällä ylilaidunnuksella saadaan ruovikkoa taantumaan. Kuva: Mira Varis. Kuva 11. Lähempänä Karvonlahden rantaa kasvillisuus on vehreämpää ja lajistoon liittyy mm. uhanalainen ruijan- esikko. Kuva: Jorma Pessa. 28 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 menpiteet voidaan rahoittaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen tai perinnebiotoo- pin hoidon erityistuella. Esimerkiksi Nenän niityllä (ks. kohde 7) linnusto on siirtynyt pesimään ranta- alueeseen liittyvälle peltoalueelle ruovikon vallat- tua ennen avoimen merenrantaniityn. Lakeudella osa pelloista on raivattu niin lähelle merta, että ne ovat viljelyn kannalta lähes tuottamattomia (Siira 1994b) (kuva 12). Tämän kaltaisilla suolottuneilla tai helposti vettyvillä peltoalueilla voi kuitenkin olla linnustolle suuri merkitys ruokailu- ja muuton aikaisina levähdysalueina. Maisemalliset yhteydet vaikuttavat merkittäväs- ti lintujen elinympäristön valintaan. Sulkeutunut maisema rajoittaa alueiden käytettävyyttä ja supis- taa potentiaalisia ruokailu-, levähdys- ja pesimäalu- eita. Yleissuunnittelualueella esiintyvien lintulajien elinympäristövaatimukset ovat kuitenkin tässä suh- teessa hyvin vaihtelevia. Yleisesti voidaan kuiten- kin todeta, että suurin osa viljelyalueilla levähtävis- tä lajeista välttää peitteistä ympäristöä. Peitteisyyttä lisäävät reunan läheisyys ja ympäröivien alueiden kasvillisuuden korkeus. Nämä muuttujat ovat suh- teellisia ja riippuvat ensisijaisesti linnun koosta. Suurina parvina esiintyvistä lajeista mm. metsä- ja merihanhi, laulujoutsen, kurki, useat sorsalinnut ja kyyhkyt hakeutuvat ympäristön peitteisyydestä johtuen usein peltosarkojen keskelle, josta näky- vyys ympäristöön on paras. Näin esimerkiksi ka- peiden peltosarkojen tulvivat päät saattavat jäädä lintujen hyödyntämättä, jos maisema on liian sul- keutunut. Tilannetta voidaan parantaa raivaamalla pellon ja niityn välistä vyöhykettä avoimemmaksi. Jos pellon ja niityn vaihettumisvyöhyke on avoin, se laajentaa sopivien pesimäpaikkojen määrää niin niitty- kuin peltoalueellakin. Lisäksi niityllä pesi- vien lintujen on helpompi ja turvallisempi siirtyä ruokailemaan ympäröiville viljelmille. Kuva 12. Ilmakuvasta näkyy, kuinka lähelle rantaa raivatut pellot poikkeavat kasvuoloiltaan muista pelloista. Kuva 13. Nautojen laiduntama Orihaan luonnonsuojelu- alue. Kuva: Susanna Anttila. © FM Kartta Oy Hoito- ja kehittämistarpeita Rantalaidunnuksen jatkuvuus tulisi turvata riittä- vän rahoituksen keinoin. Hoitomenetelmiä ja -käytäntöjä tulee kehittää ja sovittaa yhteen eläinten hyvinvoinnin, luonnon monimuotoisuuden edistämisen ja kestävän maa- talouden periaatteiden kanssa. Rantaniittyjen ja peltoalueiden välisiä yhteyksiä voi- daan hoitaa arvokkaalla maisema-alueella maata- louden ympäristötuen maisemanhoitokohteina. Maisemanhoitokohteiden yhdistäminen esimerkik- si tulvivaan luonnon monimuotoisuuspeltoon (tär- keä lintujen levähdys- ja ruokailualue pellolla) olisi suotavaa. Toimenpiteellä voidaan lisätä molempien toimenpiteiden vaikuttavuutta. • • • • 3.2 Jokisuiston ja sisämaan vanhat laitumet ja niityt (kohteet 24-29) Vanhan Liminganjokivarren niityt (kohde 24) Paikallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi in- ventoitu Vanhan Liminganjokivarren niityt tun- netaan myös nimellä Heiskarin haka. Laidunnus on jatkunut alueella muutaman vuoden taukoa lu- kuun ottamatta viimeiset 20-30 vuotta. Aikoinaan laiduneläiminä on ollut hevosia, mutta viimeai- koina hoidossa on käytetty nautakarjaa. Alue on 1990-luvun perinnemaisemainventoinnissa (Vainio ja Kekäläinen 1997) määritetty merenrantaniityksi, 29Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 vaikka kohde onkin jo etääntynyt maankohoami- sen myötä rannasta. Kohteeseen kuuluu heinävaltaista vanhaa pel- toa sekä pensaikkoa ja nuorta puustoa kasvavaa aluetta. Laiduneläintiheys on hieman alimitoitettu ja puustoisella osalla on raivaustarvetta. Vanhalla pellolla kannattaa tehdä täydennysniittoa laidun- kauden jälkeen. Jokivarressa kasvaa harvinaista lehtotähtimöä, joka ei kuitenkaan nykyluokituksen mukaan ole uhanalainen. Orihaka (kohde 25) Orihaan luonnonsuojelualueella (kartta 10) laitu- men etuosassa on pensaita ja hakamaista harvaa puustoa (kuva 13). Maiseman tekee erityisen miel- lyttäväksi se, että laidunaita ulottuu portin vieres- sä Vanhaan Liminganjokeen asti. Osa laitumesta on avointa kosteampaa niittyä, johon liittyy myös pieni lampare. Kohde sijaitsee jonkin matkan pääs- sä merenrannasta, mutta sen voidaan katsoa vielä liittyvän Liminganlahden ranta-alueisiin ja olevan merenrantaniittyä. Vanhaa orihakaa on laidunnettu naudoilla viimeiset kymmenisen vuotta ja tavoittee- na onkin laidunnuksen jatkuminen kohteella. Mikä- li eläinten pito tilalta loppuu, voidaan avointa osaa hoitaa jonkin aikaa niittämällä ja raivaamalla. Puhdistamo (kohde 26) Limingan kirkonkylän tuntumassa puhdistamon liepeillä oleva hoitokohde on entistä rantaniittyä, joka on jo etääntynyt melko kauas Liminganlah- desta. Alueella on ennen 1960-lukua laiduntanut hevosia ja myöhemmin nautoja. Niityn kunnostus aloitettiin kymmenisen vuotta sitten. Alueella on monimuotoinen omaleimainen lintu- ja kasvilajisto. Lokkiyhdyskunnan lisäksi alueella pesivät tai ruo- kailevat ainakin kuovi, kurki, tavi, töyhtöhyyppä, teeri ja suokukko. Suolakkokasveja on runsaasti ja paikoin luhtavilla muodostaa laajoja valkeita kas- vustoja. Märän luhdan ja koivuvesakon puolella näkyy merkkejä hirvistä ja kanalinnuista. Alueella on tehty raivauksia ja avointa niittyosaa on niitetty. Hoitoa vaikeuttaa märkä maapohja ja niitylle onkin jäänyt paikoin rengasuria. Kohteen paras osa on suolottunutta niittyä, jonka meren- rantahistoriasta kielivät mm. suolakkeet, vihnesara, suolavihvilä ja merihanhikki. Alue on paikoin hyvin mättäinen ja siellä on lisäksi useiden aarien niitty- maarianheinäkasvustoja, joitakin ruovikkolaikkuja ja pieni lampare, jossa kasvaa mm. vesikuusta. Koh- teen hoito on perusteltua etenkin siellä esiintyvän monipuolisen kasvi- ja lintulajiston vuoksi. Niitetty alue on kasvilajistoltaan mielenkiintoinen sekayh- Kartta 10. Kohteet 24-28 ja 38. 30 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 dyskunta. Metsäisellä osalla hoidon vaikutuksia on vaikea havaita. Tehokkaasti hoidettuna kohteella on myös maisemallista merkitystä läheisen Limin- gan kirkon vuoksi. Hahtikarin niitty (kohde 27) Limingan Rantakylässä sijaitsevalla niityllä (kartta 10) on laidunnettu vielä 10-20 vuotta sitten mullikoi- ta ja kantavia lehmiä sekä hevosia. Laidunalue on aikoinaan ollut laajempi, mutta osa siitä on raivattu pelloksi. Muistona menneistä ajoista ovat laitumen reunalla lahoava puuaita piikkilankoineen ja ojaan kaatunut veräjä. Laidunnuksen jäljet näkyvät yhä mättäisyytenä ja katajan runsautena. Kasvillisuus on säilynyt matalana kostean maapohjan ansiosta (kuva 14). Niittykasvillisuudessa on monipuoli- nen lajisto sekä heiniä että saroja. Kukkivia kasveja edustavat mm. niittyleinikki, ojakärsämö, peltoval- vatti ja ketohanhikki. Mättäillä kasvaa paikoin va- riksenmarjaa ja mesimarjaa. Vanhan merenpohjan suolaisuudesta kielivät suolavihvilä ja suolasara sekä viereisellä peltotiellä kasvavat hentosuola- ke ja suolasolmukki. Niityllä kasvaa siellä täällä nuoria koivuja ja joitakin pieniä kuusia ja pihlajia. Laitumen länsireunalla on muutama kookkaampi mänty ja pohjoispäässä tiheä järviruokokasvusto, joka jatkuu tien toisella puolella. Vierestä kulkee maankohoamispolku opastauluineen. Kohde voitaisiin ottaa uudelleen laidunkäyttöön perinnebiotoopin hoidon erityistuella. Paikoin hy- vinkin märän pohjan vuoksi laiduneläimiksi sopi- sivat parhaiten naudat. Peruskunnostusta ei vält- tämättä tarvita ennen hoidon aloittamista, mutta se olisi alueelle eduksi. Mahdollisessa raivauksessa poistetaan puiden taimet ja nuori puusto. Kook- kaammat puut voidaan säästää alueen reunalla. Alueen eteläreunalla olevaa ei toivottua kasvilli- suutta, kuten horsmaa, voidaan tarvittaessa niittää tehostetusti. Pohjoisreunan kuloruovikon kunnos- tusniitto lisäisi alueen rehuntuottoa. Alueen koko- naispinta-ala on noin 3,5 hehtaaria. Alatalon haka (kohde 28) Limingan Rantakylässä Hahtikarin niityn vieres- sä sijaitseva haka (kartta 10) on aikanaan ollut nuorkarjan laitumena, jonne pikkumullit on viety kesäksi ja haettu syksyllä pois. Laidunnus on päät- tynyt viimeistään 1980-luvulla, todennäköisesti jo hieman aiemmin. Osa alkuperäisestä haasta on raivattu pelloksi ja osalle on oletettavasti istutettu metsää. Nyt haan pinta-ala on noin 8,5 hehtaaria. Haka on saattanut aikanaan olla yhtä läheisen Hahtikarin puoleisen niityn kanssa. Nykyään alueella kasvaa mesimarjaa poimit- tavaksi asti. Niittykasvillisuus on säilynyt hyvin huomioon ottaen noin kolmenkymmenen vuoden käyttökatkon. Haassa kasvaa suuria yksittäisiä pa- jupensaita, nuoria mäntyjä ja pihlajia sekä paikoin koivikkoa. Avoimilla niittyosilla kasvaa runsaasti katajia ja monipuolista kasvillisuutta, mm. pikku- Kuva 14. Kosteaa avoimena pysynyttä entistä laidunniittyä Limingan Hahtikarissa. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 15. Alatalon haan heinäniittyä katajapensaineen. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 16. Alatalon haan soistunut pohjoisreuna. Kuva: Susanna Anttila. 31Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 laukkua, lampaannataa, ketohanhikkia, hanhenpa- jua ja metsäalvejuurta (kuva 15). Haan pohjoisreu- nalla on märempi soistunut osa, jossa kasvaa mm. luhtavillaa (kuva 16). Haka soveltuu perinnebiotoopin hoitokohteeksi ja ensisijainen hoitomuoto on nautalaidunnus. Pe- ruskunnostusta ennen laidunnuksen aloittamista ei välttämättä tarvita, mutta se olisi alueelle eduksi. Jos alue raivataan, kannattaa raivaukset kohdistaa tiheimmiksi kasvaneisiin osiin, joista voidaan pois- taa osa koivuista ja pajuista sekä puiden taimet. Säästettäväksi suositellaan pihlajia ja katajia sekä suurempia mäntyjä. Jatkossa laidunkauden jälkeen voidaan vuosittain raivata kuollutta puustoa sekä tarvittaessa niittää syömättä jäänyttä kasvillisuut- ta. Raivaus- ja niittotähteet tulee kerätä pois maas- tosta. Myös lammaslaidunnus voisi kuivemmalla laitumen osalla tulla kyseeseen, lampaat eivät kui- tenkaan sovellu märän pohjoisreunan hoitajiksi. Lapinkankaan yhteislaidun (kohde 29) Limingan Lapinkankaalla Ylivieskantien varressa lähellä 8-tien risteystä sijaitsevat Keinäsen vanhat laidunpellot (kartta 11). Pellot raivattiin 1930-luvul- la ja ne olivat sen jälkeen kymmenisen vuotta vilje- lykäytössä. Sotien jälkeen valtio osti tilan ja alue oli kylän yhteislaitumena vuoteen 1972 saakka. Alueen siirryttyä Keinästen omistukseen nautalaidunnus jatkui aina vuoteen 1991 asti, minkä jälkeen pellot ovat olleet kesannolla vuoteen 1995 asti ja sen jäl- keen luopumiskorvauksen piirissä. Vuonna 2005 pellot vuokrattiin viljelijälle, joka harkitsee niiden kunnostamista. Pellot sijoittuvat loivaan, kiviseen rinteeseen ja muistona käyttöhistoriasta on peltojen keskellä runsaasti kiviraunioita, joiden yhteydessä kasvaa pajuja, pieniä pihlajia ja punaherukkapensaita. Li- säksi pelloilla kasvaa korkeita katajia, nuoria koivu- ja ja pieniä kuusen taimia. Kasvillisuus on korkeaa, mm. maitohorsmaa, nokkosta, huopaohdaketta, nurmilauhaa, koiranputkea, kastikkaa, karhunput- kea ja mesiangervoa (kuva 17). Laikkuina kasvaa siellä täällä ruokohelpeä ja matalampaa kasvilli- suutta edustavat mm. hiirenvirna, ojakärsämö sekä nurmirölli. Pelloilla liikkuu hirviä ja metsäkauriita, ja onpa metsäpeurojakin nähty alueella muutama vuosi sitten. Alueen ollessa vielä laidunkäytössä, pelloilla esiintyi mm. päivänkakkaraa ja kulleroa. Hoidon rahoitusmuodoksi soveltuisi luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen erityisympäristötuki. Aluksi alueelta kannattaa raivata kuusen taimet ja osa pajuista ja koivuista. Säästettäviä puita ja pensaita ovat pihlajat, kata- jat ja herukkapensaat. Joitakin nuoria koivuja sekä kapeatyvisiä, leveälatvaisia pajupensaita kannat- taa myös säästää. Korkean kasvillisuuden vuoksi alueelle olisi eduksi kunnostusniitto ja niittojätteen pois korjaaminen. Peruskunnostuksen jälkeen nautalaidunnuksella saataisiin parhaiten palautettua alueen niittykasvil- lisuus. Laidunnusvaihtoehdossa olisi hyvä tehdä tarvittaessa täydentävä niitto ja niittotähteiden pois korjuu laidunkauden päätyttyä. Kohteen hoito pel- kästään niittämällä voi olla työlästä, koska lukuisat kivikasat vaikeuttavat koneellista korjuuta. Sopiva vuosittainen niittoajankohta on kesä-heinäkuussa ennen kuin kasvillisuus ehtii täyteen mittaansa. Rehevän kasvillisuuden vuoksi niitto tulisi alku- vuosina tehdä kahdesti kesässä. Kivikasojen ja sääs- tettävien pensaiden ja puiden ympäryksiä voidaan siistiä raivaussahalla tai viikatteella. Myöhempinä vuosina korkean kasvillisuuden taannuttua ja kas- vilajiston muututtua toivotuksi niitto voidaan teh- dä syyskesällä ja niittojäte kerätä vasta muutaman päivän kuluttua siementen varistua. Maiseman kannalta myös muiden tilaa ympäröivien peltojen säilyminen viljelyssä on tärkeää. Kartta 11. Kohde 29. Kuva 17. Hoidon suunnittelua vanhalla yhteislaitumella. Yhteislaitumen kasvillisuus on hoitotauon vuoksi korkeaa. Jos hoito aloitetaan uudelleen, pääsevät komeat katajat ja kivikasat oikeuksiinsa. Kuva: Susanna Anttila. 32 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 3.3 Luonnon monimuotoisuutta peltojen metsäsaarekkeissa (kohteet 30-32) Takapään metsäsaareke (kohde 30) Lumijoen Takapäässä metsästä pellolle työntyy kuiva ympäristöään hieman korkeammalla oleva metsäsaareke (kartta 12). Paikalla on ennen ollut vanha asuinrakennus, josta on enää kiviseinäi- nen kellarikuoppa muistona. Puusto on mäntyä ja koivua sekä pihlajan taimia ja aluskasvillisuus metsälauhavaltaista. Lajistosta löytyvät myös punaherukka, kissankello, ahomansikka, kataja, oravanmarja, maitohorsma, siankärsämö ja niitty- leinikki. Saarekkeen metsän puoleinen pää toimii varastoalueena. Läheisen metsätien varressa sil- miin pistävin kasvilaji on ruoholaukka. Kohdetta voitaisiin hoitaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen erityistuella. Hoi- doksi riittää vuosittainen syysniitto ja niittojätteen pois korjaaminen. Puuston osalta suurempien pui- den ja pensaiden lisäksi joitakin taimikokoisia pih- lajia voi jättää kasvamaan. Muuten lisätaimettumi- nen estetään. Tavoitteena on vaihtelevanikäinen ja -kokoinen puu- ja pensaskerros sekä aluskas- villisuuden osalta kukkivan niittykasvillisuuden lisääntyminen. Hirvasniemen metsäsaareke (kohde 31) Lumijoen Hirvasniemessä Hirvasojan itäpuolella pellon keskellä hieman muuta ympäristöä kor- keammalla on metsäsaareke, jonka laidalla on vanha lato. Puusto on kookasta kuusikkoa, joita- kin koivuja ja pieniä pihlajia. Saarekkeen laidalla kasvaa katajia ja aluskasvillisuus on heinävaltaista niittyä. Kukkivia kasveja, kuten kissankelloa, sian- kärsämöä ja keltanoita, on melko niukasti. Kohde näkyy komeasti myös muutaman sadan metrin päässä kulkevalle Sallisentielle. Kohteen hoito voi- taisiin rahoittaa luonnon ja maiseman monimuo- toisuuden edistämisen erityistuella. Vuosittaisen niiton ansiosta kukkiva kasvillisuus lisääntyisi. Niittotähteet tulee korjata pois. Urheilutalontien risteyksen metsäsaareke (kohde 32) Lumijoella Urheilutalontien ja Ylipääntien risteyk- sessä pellon reunan metsäsaarekkeessa kasvaa koi- vun juurella puutarhakarkulaisina ruusua, liljaa ja kieloa. Ympärillä on niittykasvillisuutta, katajaa ja männyn taimia. Huomionarvoista kasvilajis- toa edustaa kissankäpälä, joka on harvinaistunut viime vuosikymmenien aikana. Metsäsaareketta voitaisiin hoitaa erityistuella luonnon monimuo- toisuus -kohteena. Hoidoksi sopii vuosittainen aluskasvillisuuden niitto ja niittotähteiden pois korjaaminen. Puustoa ja pensaskerrosta hoide- taan monilajisena. Tavoitteena on ylläpitää ja pa- rantaa niittykasvillisuuden elinoloja ja saavuttaa monikerroksellinen ja eri-ikäisiä puita ja pensaita kasvava puoliavoin ympäristö. Paikallisen asukkaan Juhani Hirvelän (2005) mukaan vielä 1960-luvulla kissankäpälää kasvoi Kartta 12. Kohde 30. Kartta 13. Kohde 31. Kartta 14. Kohteet 32-33. 33Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 suunnittelualueella yleisesti kuivilla kankaan reu- noilla. Taru kertoo kissankäpälän syntyneen, kun kissa kyllästyi pääskysen härnättyä sitä lentämällä läheltä yli. Kissa kaivautui hiekan alle väijyksiin ja jätti käpälänsä näkyviin. Pääskynen oli kuitenkin kissaa ovelampi. Kissa kuoli piiloonsa ja sen tassu kuivettui pystyyn kissankäpäläksi. Suunnittelun aikana kissankäpälää tavattiin Lumijoen Urheilu- talontien saarekkeen lisäksi ainoastaan Limingan Virkkulassa Perkkauksen vanhan pellon pienta- reella sekä Limingan Rantakylässä uimapaikan ja vanhan hautausmaan tienoilla (kuva 18). Peltojen metsäsaarekkeiden linnusto Peltojen metsäsaarekkeet monipuolistavat pelto- linnustoa tarjoten mm. sopivia pesimäpaikkoja ja ruokailualueita. Metsäsaarekkeissa ja viljelyaluei- den välissä olevissa metsissä pesivät mm. tuuli- ja hiirihaukka, sepel- ja uuttukyyhky, teeri, käenpiika, sarvi- ja helmipöllö, räkättirastas, varis, harakka, naakka, viherpeippo sekä palokärki. Metsäsaarek- keiden hoitoon voidaan soveltaa reunavyöhykkei- den hoidon periaatteita. Kuva 18. Rantakylän kissankäpälä. Kuva Susanna Anttila. Kuva 19. Urheilukentän ja pellon välinen kapea puustokais- tale alusniittyineen. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 20. Kivisellä reunavyöhykkeellä kasvaa komeita kata- jia. Kuva: Susanna Anttila. Hoito- ja kehittämistarpeita Metsäsaarekkeiden reunavyöhykkeitä voidaan hoi- taa tarvittaessa arvokkaalla maisema-alueella maa- talouden ympäristötuen maisemanhoitokohteina. Metsäsaarekkeiden laiduntaminen voi lisätä pellon reuna-alueella pesivien lintulajien määrää. Puuston monilajisuutta ja eri ikäisyyttä tulisi suosia. • • • 3.4 Luonnon monimuotoisuutta metsän ja pellon reunavyöhykkeillä (kohteet 33-35) Lumijoen urheilukentän reuna (kohde 33) Viljapellon ja urheilukentän väliin jää kapea kaista- le (kartta 14), jossa kasvaa kookasta puustoa, mm. pihlajia, koivuja ja pajuja. Alla on heinäkasvilli- suutta ja niittykukkia sekä katajia ja runsaasti kiviä (kuvat 19 ja 20). Ilmeisesti paikalla on ennen ollut katsomo, jonka betoniharkot ovat jääneet maahan. Pellon ja urheilukentän välissä on oja vain kentän takareunalla. Kohteen hoito voitaisiin toteuttaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edis- 34 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 tämisen erityistuella. Sopiva hoitotapa on vuosit- tainen syysniitto ja niittojätteen pois kerääminen. Puuston hoidossa säästetään eri-ikäisiä puita ja suositaan marjovia lajeja. Säästettäväksi ehdote- taan myös kookasta pystyyn kuollutta lahopuuta, joka lisää luonnon monimuotoisuutta. Samankal- tainen kohde on myös tien toisella puolen peltojen keskellä tilusrajalla. Karin reunavyöhyke (kohde 34) Lumijoen Karissa (kartta 15) lähinnä tietä oleva van- ha peltolohko on alkanut metsittyä. Toisessa päässä kasvaa jo matala koivikko ja muutamia kaunismuo- toisia pikkumäntyjä (kuva 21). Melko kuivapohjai- sen niityn kasvillisuus on lajistoltaan rikasta: mm. niittymaarianheinä, tuoksusimake ja päivänkak- kara viihtyvät paikalla. Huopaohdakkeen lukuisat purppuranpunaiset pensselit kohoavat muuta kas- villisuutta korkeammalle. Paahteiseen metsänreu- naan heinäpohjaisen peltotien reunalle ovat muura- haiset rakentaneet kymmenkunta pesää, joista osa on vanhoja ja alaosistaan jo sammaleen peitossa (kuva 22). Peltoaukean keskellä olevat peltoloh- kot ovat viljelyksessä ja niiden takana on käytöstä poistuneita sarkoja avo-ojineen, jotka ovat nykyjään pensastaskun valtakuntaa. Pellon ja metsän rajalla kulkevalla tiellä kasvaa lisäksi nurmitatarta ja sil- märuohoa. Kohteen perhoslajisto on runsas. Vanhan peltolohkon hoidoksi sopisi lisämetsitty- misen estäminen. Taimikokoiset puut raivataan ja kasvillisuus niitetään syyskesällä vähintään joka toi- nen vuosi. Niittojäte tulee kerätä pois ja paalata tai kompostoida. Suurimmat männyt ja pieni koivikko voidaan jättää kasvamaan. Vuosittain niitettäväksi ehdotetaan pellon ja metsän reunassa kulkevaa tien pohjaa sekä viljelyssä olevien peltolohkojen takana olevia käytöstä poistuneita sarkoja. Metsittyvällä pellolla on hyvää niittykasvilajistoa ja kohde on ko- konaisuudessaan hyönteismaailman kannalta tär- keä. Hoito voidaan rahoittaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen erityistuella. Virkkulan reunavyöhyke (kohde 35) Limingan Virkkulasta (kartta 16) löytyy komea metsän ja pellon reunavyöhyke, joka on kuitenkin syrjäisen sijaintinsa vuoksi ainoastaan isäntäväen ihailtavana (kuvat 23-25). Pellon ja metsän välillä on niittymäistä kasvillisuutta, joka paikoin työn- tyy poukamina metsän puolelle. Viereinen pelto on ollut laitumena 1970-luvun puoliväliin asti, minkä jälkeen se on ollut viljelykäytössä. Reunapuusto on komeaa: suuria katajia, iäkkäitä mäntyjä ja reheviä pihlajia. Kiviä ja kivikasoja on runsaasti ja niitä on myös ladottu pitkän matkaa aidanteeksi tilan rajal- le metsän puolelle. Syvemmällä metsässä puusto on nuorta ja riukuuntunutta parikymmentä vuotta Kuva 21. Karin reunavyöhykkeen niittykasvillisuutta ja nuorta puustoa. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 22. Paahteisen metsänreunan muurahaiskeko. Kuva: Susanna Anttila. 35Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 vanhaa pellon metsitystä. Myös alueen poikki kul- kemaan raivattu sähkölinja vie osansa hienosta reu- navyöhykkeestä. Heinäniityn kukkijoita ovat mm. kultapiisku, siankärsämö, kissankello ja keltanot. Olennaisena osana reunavyöhykkeeseen kuuluu pellon ja metsän reunaa myötäilevän peltotien poh- ja sekä vuonna 1916 rakennettu vanha makasiini, jossa on aikoinaan pidetty nurkkatansseja. Kapea reunavyöhyke on mainio luonnon moni- muotoisuuskohde, joka hyödyttää mm. hyönteis- ja perhoslajistoa. Hoitotoimenpiteiksi suositellaan aluskasvillisuuden niittoa ja niittojätteen pois kor- jaamista. Puuston osalta tavoitteena on vaihteleva monilajinen reunus, johon kuuluu myös joitakin pajupensaita. Olemassa olevien niittyaukkojen kohdalla voidaan tehdä nuoren puuston raivausta aukottamalla, jolloin valoisuus lisääntyy. Reunavyöhykkeiden linnusto Pellon ja metsän väliset reunavyöhykkeet sekä pientareet ja ojanvarret ovat viljelyalueiden luon- non monimuotoisuuden kannalta merkittäviä. Kunnollinen avoimia niittylaikkuja ja pensaita si- sältävä reunavyöhyke on monien lintulajien, kuten esimerkiksi punavarpusen, pikkulepinkäisen, pen- saskertun, pajusirkun, pensastaskun, ruokokerttu- sen ja alueella harvinaisina esiintyvien viitakerttu- sen ja pensassirkkalinnun pesimäalueita. Kuva 25. Niittymäinen peltotien pohja on osa reuna- vyöhykettä. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 23. Virkkulan kivikkoniittyä. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 24. Reunavyöhykkeellä kasvaa komeaa puustoa. Alue toimittaa myös varaston virkaa. Kuva: Susanna Anttila. Hoito- ja kehittämistarpeita Reunavyöhykkeitä voidaan hoitaa tarvittaessa ar- vokkaalla maisema-alueella maatalouden ympä- ristötuen maisemanhoitokohteina. Metsäsaarekkeiden laiduntaminen voi lisätä pellon reuna-alueella pesivien lajien määrää. Puuston monilajisuutta ja eri ikäisyyttä tulisi suosia. • • • 36 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 3.5 Puurivit, -kujanteet ja maisemapuut (kohde 36) Lakeudella koivukujat ja -rivit ovat yleisiä piha- teiden varsilla. Puurivejä on istutettu tai annettu kasvaa monin paikoin myös peltoteiden ja pelto- ojien varteen (kuva 26). Koivukujia voidaan hoitaa luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistä- misen erityistuella. Sopiva hoitomuoto on useim- miten aluskasvillisuuden niitto ja niittojätteen pois korjaaminen. Kujanteen perustaminen tai uudis- taminen ovat myös tukikelpoisia toimenpiteitä. Suuntaa antava koivukujan uudistamisikä on 80 vuotta. Uuden kujan perustamisessa tulee muistaa istuttaa taimet riittävän kauaksi toisistaan ja huo- mioida maatalouskoneiden vaatima tila. Sopiva is- tutusetäisyys on noin 6 metriä. Toinen vaihtoehto on harventaa myöhemmin joka toinen puu, jolloin kuja on näyttävä jo ensimmäisinä vuosina. Peltoalueen keskelle säästetyt puut ja pensaat sekä puu- ja pensasryhmät palvelevat luonnon mo- nimuotoisuutta tarjoamalla suojaa ja ruokailumah- dollisuuksia linnuille ja hyönteisille. Yksittäiset kookkaat pajut ovat kukkiessaan mitä mainioimpia keväisiä meden tuottajia. Yhtenäinen maisemaa sulkeva pajuseinämä ojan varressa ei sen sijaan ole tavoiteltava edes luonnon monimuotoisuuden kannalta. Tukipolitiikka on osin ristiriidassa edellä esitetyn kanssa, koska peltopinta-alasta vähenne- tään useimmiten juuri nämä muusta ympäristöstä poikkeavat pienipiirteiset kohteet, kuten pensai- kot, puut sekä latojen ja kivikasojen ympäristöt. Maisemallisesti komea esimerkki peltoalueen kes- kellä olevista puuryhmistä löytyy Lumijoen kes- kustan liepeiltä saavuttaessa Lumijoelle Limingan suunnasta. Puurivit ja -kujanteet sekä pihapiirit monipuo- listavat viljelyalueiden linnustoa. Tyypillisiä tämän ympäristötyypin lajeja ovat mm. tervapääsky, haa- ra- ja räystäspääsky, västäräkki, kivitasku ja hemp- po. Limingassa myös mustavaris ja turkinkyyhky kuuluvat tämän ympäristötyypin lajeihin. Viime vuosina nopeasti vähentyneet lajit, kuten kotta- rainen ja varpunen elävät maatilojen pihapiireissä. Vanhat puukujanteet tarjoavat pesimäpaikkoja ko- lolinnuille, kuten käpy- ja pikkutikalle, palokärjelle ja kottaraiselle. Kartta 15. Kohde 34. Kartta 16. Kohde 35. Kartta 17. Kohde 36. Kuva 26. Pelto-ojan puurivi. Kuva: Susanna Anttila. 37Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Rantakylän koulun koivukujat (kohde 36) Rantakylän koululle nousevaa tietä reunustaa koivukuja (kartta 17). Tien varressa olevaa pientä peltoa kiertää vanha piikkilanka-aita ja metsänreu- nassa kasvaa koivu pellon puolella. Pellon toisella reunalla pensaikon kätköissä on vanha tien pohja, jonka varrella on niin ikään koivukuja. Komeat täysikokoiset koivut eivät pääse pajukon vuoksi oikeuksiinsa. Koivukujien alla olevaa kasvillisuutta voidaan hoitaa niittämällä luonnon ja maiseman monimuo- toisuuden edistämisen erityistuella. Sama koskee peltoa, jos se on poistumassa viljelykäytöstä. Van- han tien ympärillä kasvava pajukko voitaisiin raivata ja sen jälkeen hoitaa aluskasvillisuutta vuosittaisella niitolla. Kookkaita puita kannattaa hyödyntää maisemassa ennen kuin ne tulevat elin- kaarensa päähän, koska menee kymmeniä vuosia ennen kuin samaan lopputulokseen päästään tai- mista kasvattamalla. 3.6 Luonnon monimuotoisuutta vesistöjen varsilla 3.6.1 Suojavyöhykkeet Suojakaistoja ja pientareita leveämpien suojavyö- hykkeiden perustaminen on luonnon monimuo- toisuutta lisäävä toimenpide jokien, purojen ja valtaojien varsilla. Suojavyöhykkeitä tarvitaan erityisesti tulvaherkillä alueilla ja niiden perusta- miseen ja hoitoon voi saada maatalouden ympä- ristötuen erityistukea. Itse peltoalueen lisäksi tu- kikelpoista alaa on myös pellon ja vesistön välinen luonnonkasvivyöhyke. Merkkinä suojaetäisyyden riittämättömyydestä voi olla esimerkiksi törmän sortuminen tai toistuvat pellon vettymishaitat. Suojavyöhykkeet vähentävät ravinteiden ja kiin- toaineksen kulkeutumista vesistöihin ja tarjoavat suojapaikkoja linnuille ja eläimille. Monivuotisen kasvillisuuden peittämää suoja-aluetta hoidetaan ensisijaisesti niittämällä ja korjaamalla niittotähteet pois, mutta myös oikein toteutettu laidunnus on hyvä hoitomuoto. (Valpasvuo-Jaatinen 2003; Lou- nais-Suomen ympäristökeskus ym. 2006.) 3.6.2 Jokien ja ojanvarsien maisemanhoito Joki- ja puronvarsien puustoa, pensaikkoa ja alus- kasvillisuutta voidaan hoitaa luonnon ja maise- man monimuotoisuuden edistämisen erityistuella niiltä osin kuin vesistö rajautuu peltoalueisiin. Tu- kimahdollisuutta on Lakeudella tähän mennessä hyödynnetty vain parissa kohteessa. Maiseman kannalta tärkeimpiä kohtia ovat siltojen ympä- ristöt ja teiden läheisyydessä olevat kohdat, joista on puuston lomasta näkymämahdollisuus uoman toiselle puolen. Puuston ja pensaikon raivaukset kannattaa tehdä epäsäännöllisesti aukottamalla, jolloin lopputulos on luonnollinen. Aluskasvilli- suutta voidaan hoitaa niittämällä. Monilajinen ja monikerroksellinen kasvillisuus hyödyttää paitsi maisemaa myös useita eliölajeja. Sen sijaan maise- mallisesti merkityksettömillä alueilla ja metsään rajautuvilla jaksoilla jokivarren kasvillisuus on usein hyvä jättää luonnontilaan. Jokivarret ja suurten veto-ojien ympäristöt ovat mm. ruokokerttusen, pajusirkun, punavarpusen, pajulinnun ja pikkulepinkäisen pesimäympäristöjä. Muuttoaikaan jokivarren pensaikoissa levähtää ja ruokailee satoja sinirintoja ja muita muutolla py- sähtyneitä varpuslintuja. Jokivarsien tulvaniityillä on huomattava merkitys sorsalintujen ja kahlaajien levähdys- ja ruokailualueina. Temmes- ja Liminganjoen varressa tehtävissä raivauksissa tulee ottaa huomioon uhanalainen jo- kipaju, jota esiintyy alueella yleisesti. Kasvillisuut- ta hoidettaessa tulee jokipajut säästää aina kun se on mahdollista. Jokipajun puumainen kasvutapa tekee siitä hyvän maisemakasvin. Peltoalueen kes- kelle sijoittuvan Ängeslevänjoen osalta ehdotetaan jokivarsipuuston säilyttämistä luonnontilassa. Temmesjokea ympäröivillä peltoalueilla on nähtävissä lukuisia vanhoja jokiuomia. Paikalliset kutsuvat tämänkaltaisia kosteita niittypainanteita aroiksi. Uomat ovat paikoin runsasvetisiä ja joki- maisia, ja paikoin jo kuivuneita ja umpeenkasva- neita. Arot ovat peltoteiden katkomia ja niitä on peltoalueilla myös täytetty. Metsäisillä osuuksilla on jäljellä luonnontilaisia uomanpätkiä rehevine lehtipuureunuksineen. Temmesjoen ja Ruotsino- jan välisellä peltoalueella heti rautatien itäpuolella aroa on levennetty ja ruovikko poistettu kaivamal- la. Maat on tasoiteltu syntyneen lammikon ym- pärille ja pensaikon raivaustähteet poltettu. Vir- kistystarkoitukseen tehty lammikko houkuttelee paikalle myös vesilintuja. Temmesjoen pohjoispuo- lella Tupoksentien varressa laiduntaa lampaita ja vuohia vanhalla niittymäisellä nurmella (kuva 27). Noin hehtaarin laajuisen laitumen takana näkyvää rautatietä pehmentää radanvarsipensaikko. Mai- semallisesti erityisen viehättäväksi laitumen tekee sen halki mutkitteleva aro, joka tulee hyvin esiin laidunnuksen ansiosta. Luonnontilaisten arojen varrelle tulisi metsäisillä osuuksilla jättää 5-10 metrin levyinen koskematon lehtoreunus, jossa ei tehdä metsätaloustoimenpi- teitä. Peltojen keskellä vanhan uoman kulusta ker- 38 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 tovaa pensaikkoa voi raivata aukkoiseksi, jotta se on maisemallisesti vaihtelevan näköinen. Avointen reunusten hoidoksi sopii niitto tai laidunnus. Yksit- täispuut, kaunismuotoiset pensaat ja pensas- sekä puuryhmät on hyvä säästää. Uoman täyttäminen tai patoaminen voi olla joskus peltoviljelyn kannal- ta välttämätöntä, mutta missä se on mahdollista, kannattaa joen historiallisia reittejä vaalia. 3.7 Nurmesta niityksi – vanhat pellot maiseman kaunistajina (kohteet 37-38) Vanhat niittymäiseksi muuttuneet nurmet voidaan uudistamisen sijaan myös säilyttää loppukesällä niitettävinä kukkaketoina maiseman ja luonnon monimuotoisuuden edistämisen erityistuella. Tu- en saamiseksi pelkkä avoimena pitäminen ei riitä, koska jo ympäristötuen perustuki edellyttää sitä. Kasvillisuuden kehittymistä niittymäiseen suun- taan voidaan edesauttaa oikea-aikaisella niitolla ja niittotähteiden pois korjaamisella. Jos kasvillisuus on ei-toivottua, esimerkiksi horsmaa tai nokkosta, voidaan alkuvuosina tarvita kaksikin niittoa ke- sässä. Kun kasvillisuus on pitkäjänteisen hoidon myötä muuttunut toivotunlaiseksi, riittää vuosit- tainen syysniitto ja niitetyn kasvimassan pois kor- jaaminen pitämään yllä kukkaniittyä. Niitto tulee ajoittaa lintujen pesimäajan ulkopuolelle. Niittä- mällä hoidetusta alueesta hyötyvät paitsi niitty- kasvit, myös hyönteiset ja perhoset lisääntyneen medentuotannon myötä. Niittojätteen voi syöttää karjalle tai kompostoida. Limingan kirkon seutu ja Puodinmäki (kohde 37) Puodinmäentien risteyksessä kirkon vieressä on ruohonleikkurilla ja viikatteella niittämällä hoidet- tu vanha rauniokumpu, josta maasto laskee kohti peltojen keskellä kulkevaa ojanotkoa. Kumpareella on ennen kasvanut katajia ja ollut talo, josta on enää nurkkakivet muistona. Peltoalueen keskellä Kuva 29. Kirkon vieressä olevaa vanhaa peltoa ja sen niit- tymäisiä reunoja voitaisiin hoitaa säännöllisesti niittämällä ja korjaamalla niittotähteet pois. Kuva: Susanna Anttila. Kartta 18. Kohde 37.Kuva 28. Puodinmäen peltomaisema. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 27. Lampaat ja vuohet laiduntavat Tupoksentien varressa. Laitumen oja myötäilee vanhaa uomaa, joka tulee hienosti esiin laidunnuksen ansiosta. Kuva: Susanna Anttila. 39Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 on hienoja maisemapuita. Läheisessä metsikössä on mustavaristen ruokailualue. Puodinmäen hie- no viljelysmaisema on syytä säilyttää avoimena ja rakentamattomana vyöhykkeenä vanhan ja uuden rakennuskannan välissä (kuva 28). Kirkolle nousevan tien toisella puolen on seura- kunnan omistamaa vanhaa peltoa, jonka reunalla kasvaa suuria haapoja, koivuja ja katajaa (kuva 29, kartta 18). Puustoa on raivattu ja aluskasvillisuus on niittymäistä. Peltoa voitaisiin hoitaa niittämäl- lä ja korjaamalla niittojäte pois vuosittain, jolloin sen kasvillisuus kehittyisi niittymäiseen suuntaan ja kukkivat lajit lisääntyisivät. Niitto ja pois kor- jaaminen onnistuvat suurimmalta osin koneelli- sesti. Hoidon rahoitusvaihtoehtona voisi olla sekä puustoisen niittyreunan että vanhan pellonpohjan osalta luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämisen erityistuki. Aktiivikäytöstä poistunut pelto on maisemallisesti keskeisellä paikalla ja se kannattaa pitää avoimena. Jokisaari (kohde 38) Temmesjoen eteläpuolella Jokisaaressa on maise- mapelto, joka rajoittuu Tupoksentiehen, Temmes- jokeen ja Ruotsinojaan. Kohde näkyy sivun 29 kar- tassa 10. Pellon keskellä on lato ja maisemakoivu ja peltoa halkoo vanha aro. Kasvusto on uudis- tettu viitisen vuotta sitten ja heinävaltaisen kas- villisuuden seassa esiintyy puna- ja valkoapilan, leinikkien, peltovalvatin, piharatamon, voikukan, siankärsämön ja nurmihärkin lisäksi silmiinpis- tävän runsaasti suolavihvilää. Peltoa on hoidettu niittämällä ja ajan myötä sen kasvillisuus kehittyy entistä värikkäämmän kukkaniityn suuntaan. Niit- tykasvillisuuden seasta nousemaan pyrkivä runsas taimikko kielii, että ilman hoitoa pelto pajuttuisi nopeasti. Pellon pesimälinnustoon kuuluvat niitty- kirvinen, kiuru ja töyhtöhyyppä. Isännän mukaan pellon liepeillä vierailee myös hirviä, jäniksiä ja metsäkauriita. 3.8 Aktiivikäytössä olevat viljelyalueet Aktiivikäytössä olevat viljelyalueet ovat linnuston kannalta erittäin tärkeitä muutonaikaisia leväh- dys- ja ruokailualueita. Niiden merkitys perustuu laajuuteen, monipuoliseen sijaintiin ja viljelykas- vien vaihteluun. Muut maatalouskäytössä olevat pienialaisemmat varsinaiset luonnon monimuo- toisuuskohteet täydentävät paikoin yksipuolista aktiiviviljelyaluetta. Laajojen yhtenäisten ja yhteen viljakasviin keskittyvien salaojitettujen viljelmien merkitys luonnon monimuotoisuuden kannalta on vähäisin. Aktiiviviljelyalueet ovat monipuolisim- millaan silloin, kun ne koostuvat eri kokoisista ja tyyppisistä viljelmistä. Sarka- ja veto-ojien määrä sekä riittävät pientareet ja suojakaistat lisäävät vil- jelyalueen monimuotoisuutta. Niiden merkitys ko- rostuu monien peltolintulajien pesimäpaikkoina. Monimuotoisuuden kannalta tärkeitä element- tejä ovat eri-ikäiset nurmet, suojaviljanurmet, kesantopellot, nurmilaitumet ja perunaviljelmät. Nurmialueita hyödyntävät lähes kaikki viljelyalu- eilla levähtävät ja ruokailevat lintulajit. Laidun- alueiden merkitys on huomattava monien hyön- teissyöjälintujen kannalta: esimerkiksi kottarainen on harvinaistunut laidunnuksen vähennyttyä. Keväällä tulvivat pellot esimerkiksi ranta-alu- een tuntumassa tai jokivarsilla ovat sorsalintujen ja kahlaajien käyttämiä tärkeitä ruokailualueita. Alavien peltojen tuotto voi jäädä maaperän hap- pamuudesta ja liiallisesta kosteudesta johtuen heikoksi, joten niiden merkitys viljelyn kannalta voi olla vähäinen. Luonnon monimuotoisuuden Hoito- ja kehittämistarpeita Aktiiviviljelyalueet tulisi pitää riittävän avoimina raivaamalla ojien ja teiden varsille levittäytyvää pensaikkoa ja puustoa. Toimenpide mahdollistaa suurikokoisten ja pitkän pakoetäisyyden omaavien lintulajien, kuten hanhien, joutsenten ja kurkien, esiintymisen alueella. Viljelyalueiden pienkohteet, kuten latojen ympäris- töt, kivikasat, yksittäiset puut tai pienet puuryhmät tulisi säilyttää, koska ne ovat monien lintulajien pesimäpaikkoja. Esimerkiksi peltopyy, tuulihaukka, pelto- ja keltasirkku, kivitasku, västäräkki, kottarai- nen, pensastasku ja sepelkyyhky käyttävät näitä pienkohteita. Laajoilla viljelyalueilla eri viljelykasvien ja laidun- maiden vuorottelulla voidaan lisätä linnuston mo- nimuotoisuutta. Viljelykäytännöissä tulisi ottaa huomioon linnuston tarpeet. Esimerkiksi rehun teossa tulisi aluetta niit- tää keskeltä reunoille päin, jotta nurmilla liikkuvat linnunpoikaset säilyisivät elossa. Heikosti tuottavien tulvapeltojen viljelyn mielek- kyyttä tulisi harkita. Tulvan vaivaamat pellot so- veltuisivat useissa tapauksissa ympäristötuen eri- tyistuella hoidettaviksi luonnon monimuotoisuus- pelloiksi (lintujen tärkeä levähdys- ja ruokailualue pellolla). Pienialaisia luonnon monimuotoisuuskohteita voisi sisällyttää nykyistä laajemmin ympäristötuen lisä- toimenpiteisiin. • • • • • • 40 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 kannalta ne ovat kuitenkin tärkeitä. Esimerkiksi eräät Limingan Rantakylässä ja Virkkulassa sekä Lumijokivarressa sijaitsevat rantapellot tulvivat säännöllisesti toukokuussa keräten jopa useita sa- toja metsä- ja merihanhia, laulujoutsenia, kurkia, taveja, haapanoita, sini- ja jouhisorsia sekä jopa tuhansia suokukkoja ja liroja. Joukkoon mahtuu lisäksi suuri joukko muita rantalintulajeja. Aktiiviviljelyalueilla esiintyvät uhanalaiset ja erityisiä suojelutoimenpiteitä vaativat lajit on esi- tetty taulukossa 1. Erityislajien lisäksi viljelyalu- eita käyttävät mm. seuraavat lajiryhmät: sorsalin- nut, kahlaajat, lokkilinnut, pöllöt, haukat, kotkat, kyyhkyt, tervapääskyt, kurjet, tikkalinnut sekä kana- ja varpuslinnut. Tyypillisiä pelloilla pesiviä ja ruokailevia lajeja ovat mm. tuulihaukka, pel- topyy, töyhtöhyyppä, isokuovi, suopöllö, kiuru, niittykirvinen, keltavästäräkki ja peltosirkku. 41Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 4.1 Uhanalaisuusluokittelu ja luonnonsuojelulainsäädäntö Nykyinen eliölajien uhanalaisuusluokittelu valmis- tui valtakunnallisen tarkastelun osalta vuonna 2001 (Rassi ym. 2001) ja vastaavat alueelliset luokitukset ilmestyivät vuonna 2003 Suomen ympäristökes- kuksen www-sivuilla. Uhanalaisuutta arvioitaessa on kiinnitetty huomiota mm. lajin kantojen kehityk- seen viimeisten 20 vuoden aikana. Vanha uhanalai- suustarkastelu oli vuodelta 1992. Suunnittelualue kuuluu alueellisessa uhanalaisuustarkastelussa keskiboreaaliselle Pohjanmaan metsäkasvillisuus- vyöhykkeelle (3a). Uhanalaisuusluokat on esitetty taulukossa 2. Valtakunnallisesti uhanalaisiksi lajeik- si sanotaan luokkiin VU, EN ja CR sijoitettuja lajeja, jotka ovat vaarassa hävitä koko maasta. Ne ovat uhanalaisia jokaisella kasvillisuusvyöhykkeellä. NT-lajit ovat silmällä pidettäviä ja niiden kantojen kehitystä Suomessa on syytä seurata – tulevaisuu- dessa saattaa olla tarpeen siirtää lajeja uhanalaisten lajien luokkaan, elleivät niiden kannat vakiinnu. Silmällä pidettävillä lajeilla on elinvoimaisia kan- toja joillakin kasvillisuusvyöhykkeillä. LC-lajit ovat elinvoimaisia, eivätkä siis ole lähitulevaisuudessa vaarassa muuttua uhanalaisiksi. Alueellisesti uhan- alainen laji voi olla koko maan mittakaavassa elin- voimainen, mutta sen olemassaolo on uhattuna jol- lakin vyöhykkeellä. Uhanalaistyön yhteydessä on määritelty myös lajit, joiden säilymisessä Suomella on Euroopan tasolla erityisvastuu. Vastuulajeilla ei kuitenkaan ole lainsuojaa. (Väre ym. 2005; Ympä- ristöhallinnon tietojärjestelmä Hertta 2006.) EU:n lainsäädännössä lintu- ja luontodirektii- villä pyritään turvaamaan luonnon monimuotoi- suutta ja pitämään lajien kannat elinvoimaisina. Direktiivit on Suomessa pantu täytäntöön luon- nonsuojelulailla ja -asetuksella. Luonnonsuoje- lulain nojalla voidaan mm. määritellä laji uhan- alaiseksi, rauhoitetuksi tai erityisesti suojeltavak- si. Varsinaiseen Suomen uhanalaisluetteloon on merkitty uhanalaisluokkien CR, EN ja VU lajit. Pelkkä lajin määrittäminen uhanalaiseksi ei vielä itsessään anna sille lain suojaa. Rauhoitetun kas- vin poimiminen ja hävittäminen on kielletty ja eri- tyisesti suojeltavien lajien kasvupaikkojen suojele- miseksi voidaan tarvittaessa ympäristökeskuksen rajauspäätöksellä perustaa suojelualueita. Lintudi- rektiivillä on suojeltu kaikki Euroopan luonnon- varaiset lintulajit. Pesimäaikana kaikki lintulajit, myös Suomen metsästyslain alaiset lintulajit, ovat rauhoitettuja. Lintudirektiivin liitteeseen I on koottu lintulajit, joiden säilyminen Euroopas- sa vaatii erityisiä suojelutoimia. (Rassi ym. 2001; Luonnonsuojelulaki 1096/1996; Luonnonsuojelu- asetus 160/1997 ja 913/2005; Neuvoston direktiivi 79/409/EY ja 97/62/EY.) 4 Uhanalaiset lajit jokipajusta etelänsuosirriin Lyhenne Englanninkielinen nimi Suomenkielinen nimi RE Regionally extinct Alueellisesti hävinneet CR Critically endangered Äärimmäisen uhanalaiset EN Endangered Erittäin uhanalaiset VU Vulnerable Vaarantuneet NT Near threatened Silmällä pidettävät LC Least concern Elinvoimaiset DD Data deficient Puutteellisesti tunnetut NE Not evaluated Arvioimatta jätetyt RT Regionally threatened Alueellisesti uhanalaiset Taulukko 2. Uhanalaisuustarkastelun 2001 ja 2003 uhanalaisuusluokat (Rassi ym. 2001). 42 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 4.2 Suunnittelualueen uhanalaiset kasvilajit Suunnittelualueella on 8 uhanalaista maatalous- ympäristöissä esiintyvää kasvilajia. Useat uhan- alaiset lajit hyötyvät rantojen hoidosta perintei- sesti laiduntamalla tai niittämällä. Tiedossa olevat uhanalaisten kasvien esiintymät on merkitty kart- taan 19. Kasvilajit on listattu taulukkoon 3, josta ilmenevät myös erityisesti suojeltavat, rauhoitetut ja Suomen vastuulajit. Liminganlahdella esiinty- viä rauhoitettuja täydentävien ehtojen valvottavia kasvilajeja ovat upossarpio, nelilehtivesikuusi, rui- janesikko ja pohjansorsimo. Ketonoidanlukko (Botrychium lunaria) Ketonoidanlukon varressa on vain yksi lehti, joka jakautuu kahtia: vihreään liuskaiseen ja keltaiseen itiöpesäkkeitä tuottavaan osaan. Koko kasvi on noin 5-20 cm korkuinen, eikä se joka vuosi näyt- täydy maan pinnalla. Ketonoidanlukko on valta- kunnallisesti silmällä pidettävä ja suunnittelualu- eella uhanalainen laji. Sen kasvupaikkoja ovat mm. matalakasvuiset kuivat niityt, laitumet, vanhojen sammaloituneiden peltojen laidat, rantatörmät ja tien pientareet. Laji saattaa etsiytyä myös vanhoi- hin pihapiireihin, missä vaarana on jääminen ruo- honleikkurin alle. Harvinaistumisen syynä on ollut etenkin perinteisen laiduntamisen vähentyminen ja niittyjen metsittäminen. (Väre ym. 2005, 264-266.) Ketonoidanlukkoa ei ole rauhoitettu, eikä sen kas- vupaikkoja ole lailla suojeltu. Suunnittelualueelta tunnetaan toistaiseksi vain yksi ketonoidanlukon kasvupaikka Limingan Rantakylästä. Salaperäiseen ketonoidanlukkoon liittyy monia vanhoja taruja. Sen lehteä on verrattu mm. vanhaan avaimeen, sotakirveeseen ja puolikuuhun, josta se on saanut myös latinankielisen nimensä (luna = kuu). Ketonoidanlukon on uskottu esimerkiksi avaavan kaikki lukot, suojaavan noitien pahoil- ta aikeilta, avaavan tien sydämeen ja parantavan kirveen iskusta saatuja vammoja. (Keski-Suomen ympäristökeskus 2004.) Jokipaju (Salix triandra) Kahdesta kuuteen metriä korkeaksi kasvava jo- kipaju viihtyy jokien tulvarannoilla aivan veden tuntumassa. Helpoiten lajin tunnistaa rungosta (kuva 30). Jokipajun hauraat oksat katkeavat hel- posti ja laji leviääkin useimmiten virran kuljettami- en oksien mukana uusille kasvupaikoille. Uhkana jokipajun säilymiselle voidaan pitää rantojen ra- kentamista ja tulvien vähenemistä. Ruoppaukset ja rantojen raivaukset voivat myös hävittää jokipajun kasvupaikkoja. (Ryttäri ja Kettunen 1997.) Jokipaju on luonnonsuojeluasetuksessa määritelty silmällä pidettäväksi lajiksi. Jokipaju ei ole direktiivilaji, eikä sitä tai sen kasvupaikkoja ole lailla suojeltu. Suomen mittakaavassa jokipaju on harvinainen. Sitä kasvaa suunnittelualueella olevien Limingan-, Temmes- ja Ängeslevänjokien lisäksi runsaasti vain Kemi- ja Tornionjokien varsilla. Ruijanesikko (Primula nutans var. jokelae) Ruijanesikon vaaleanpunaiset kukat kohoavat lehtiruusukkeen keskeltä 10-20 cm:n korkeuteen (kuva 31). Suomessa ruijanesikkoa kasvaa Perä- meren rannikolla Ruotsin rajalta Himangalle asti. Laji viihtyy ajoittain veden alle jäävillä avoimilla merenrantaniityillä ja hyötyy rantalaidunnukses- ta. Maankohoamisen myötä kasvi joutuu etsiyty- mään uusille kasvupaikoille. Uhkana lajille ovat ruovikon levittäytyminen ja rantarakentaminen, jotka ovatkin hävittäneet monta vanhaa esiintymää viime vuosisadalla. (Ryttäri ja Kettunen 1997.) Rui- janesikko on erittäin uhanalaiseksi luokiteltu ja ko- ko maassa rauhoitettu direktiivilaji. Ruijanesikon poimiminen ja hävittäminen on kiellettyä ja se on täydentävien ehtojen valvottava laji. Sammakonleinikki (Ranunculus reptabundus) Myrkyllinen rentona kasvava sammakonlei- nikki esiintyy Perämeren rannikolla Siikajoen ja Haukiputaan välillä sekä sisämaassa Vaalassa ja Muhoksella. Sen vajaan sentin levyisten keltais- ten kukkien kukkapohjus on pallomainen. Laji viihtyy mm. runsasravinteisissa, savisissa ojissa ja merenrantojen painanteissa. Kasvi hyötyy uu- Suomenkielinen nimi Valtakunnallinen uhan- alaisuusluokka 2001 Alueellinen uhanalai- suusluokka 2003 Suomen vastuulaji Rauhoitettu Erityisesti suojeltava Jokipaju NT RT Nelilehtivesikuusi EN RT x x Ruijanesikko EN RT x x Upossarpio VU RT x x x Pohjansorsimo CR RT x x Vesihilpi NT ei uhanalainen Sammakonleinikki VU RT x Ketonoidanlukko NT RT Taulukko 3. Suunnittelualueen uhanalaiset kasvilajit 43Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Kartta 19. Suunnittelualueelta tunnetut uhanalaisten kasvilajien esiintymät (Ympäristöhallinnon tietojärjestelmä Hertta 2006; Siira ym. 1981). Pienialaiset esiintymät on merkitty pallukoilla ja laajemmat esiintymisalueet lisäksi viivoituksella. Esiintymisalueen laajuus ei kuitenkaan välttämättä tarkoita runsasta yksilömäärää. Esiintymät on merkitty myös tarkem- piin kohdekarttoihin. 44 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 sia kasvupaikkoja paljastavasta ihmisen toimin- nasta, kuten ojien perkauksista. Toisaalta ojien tai allikoiden kuivatus ja rantarakentaminen voivat myös hävittää sen. Kasvin voi helposti sekoittaa sen yleisempään sukulaiseen konnanleinikkiin, jonka varsi on tanakampi ja haarova, eikä rento ja vähähaarainen kuten sammakonleinikillä. (Ryttäri ja Kettunen 1997.) Sammakonleinikki on harvinai- suutensa vuoksi luonnonsuojeluasetuksella mää- ritelty uhanalaiseksi vaarantuneeksi lajiksi, mutta sitä tai sen kasvupaikkoja ei ole lailla suojeltu. Vesihilpi (Catabrosa aquatica) Vesihilpi on alle 60 cm:n korkuinen heinä, jonka korsi on kaareva ja lehdet leveitä ja lyhyitä. Suo- messa lajia esiintyy pääasiassa Perämeren rannikol- la Raahen ja Iin välillä. Heinä viihtyy monenlaisilla avoimilla märillä paikoilla, kuten pysyvävetisissä kaivetuissa ojissa, lähteiköissä ja merenrantojen kosteikkopaljastumissa. Vesihilpi hyötyy laidun- nuksesta ja usein myös ihmistoiminnasta, vaikka ojien perkaukset voivat olla sille myös uhkana. Muita uhkatekijöitä ovat rakentaminen sekä kas- vupaikkojen kuivatus ja umpeenkasvu. (Ryttäri ja Kettunen 1997.) Vesihilpi on uhanalainen silmällä pidettävä laji ja rauhoitettu Oulun läänin eteläpuo- lella. Suunnittelualueella sitä tai sen kasvupaikkoja ei ole lailla suojeltu. Nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) Niukkasuolaisessa vedessä kasvava nelilehtive- sikuusi viihtyy pehmeäpohjaisilla avoimilla pai- koilla, kuten rantalaidunniittyjen lampareissa ja ruovikon aukoissa. Maankohoamisen myötä kasvi etsiytyy uusille kasvupaikoille siementen ja juura- kon kappaleiden avulla. Nelilehtivesikuusen lehti- kiehkuroissa on 4-6 leveää ja tylppää lehteä. Taval- lisen vesikuusen lehdet ovat neulasmaisen ohuita ja niitä on kiehkurassa 8-12. Jotkut kasvitieteilijät uskovat, että nelilehtivesikuusi on vain tavallisen nelilehtivesikuusen muunnos pohjoisiin oloihin. Lajit risteytyvät keskenään, mikä osaltaan hanka- loittaa tunnistamista. Ruovikoiden tihentyminen ja rakentaminen uhkaavat lajin säilymistä. (Ryttäri ja Kettunen 1997.) Koko maassa rauhoitettu laji on erittäin uhanalainen ja sen poimiminen tai hävit- täminen on kiellettyä. Nelilehtivesikuusi kuuluu myös täydentävien ehtojen valvottaviin lajeihin. Pohjansorsimo (Arctophila fulva var. pendulina) Pohjansorsimo on kookas 60-100 cm korkea hei- nä, joka kasvaa suojaisissa perukoissa ja jokivar- silla vesirajan tuntumassa. Röyhyn tähkylät ovat nuokkuvia ja lehdet ovat vuorotellen eri puolilla kortta. Kasvi levittäytyy jäiden repimille avoimille paikoille ja ruopattuihin kohtiin. Maankohoamisen Kuva 30. Jokipajun tunnistaa hilseilevästä rungosta, jonka alta paljastuu oranssinruskeaa väriä. Kuva: Susanna Anttila. Kuva 31. Ruijanesikko on avointen merenrantaniittyjen laji. Kuva: Aija Degerman. 45Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 myötä lajille syntyy uusia kasvupaikkoja. Limin- ganlahdella muu kasvillisuus on vallannut lajin entisiä kasvupaikkoja rantalaidunnuksen vähet- tyä ja laji on hävinnyt myös Temmesjokivarresta suistoa lukuunottamatta. Suomessa lajia esiintyy Tornionjokivarressa ja Liminganlahdella. (Ryttäri ja Kettunen 1997.) Pohjansorsimo on äärimmäisen uhanalainen erityisesti suojeltava direktiivilaji, joka on rauhoitettu koko maassa. Lajin yksilöt ja kasvuympäristöt on lailla suojeltu ja se on yksi täy- dentävien ehtojen valvottavista lajeista. Upossarpio (Alisma wahlenbergii) 10-30 cm:n korkuinen upossarpio kasvaa 0-60 cm:n syvyydessä, useimmiten suojaisilla pehmeäpohjai- silla rannoilla lammikoissa ja kaislikon aukkopai- koissa. Yleensä edellisvuotiset yksilöt tuhoutuvat talven aikana ja esiintymä uudistuu siemenistä. Eri vuosina kasvupaikan yksilömäärät saattavatkin vaihdella suuresti. Upossarpio hyötyy laidunnuk- sesta ja saattaa ilmaantua myös kaivettuihin vene- valkamiin. Maankohoamisen myötä kasvi joutuu hakeutumaan uusille kasvupaikoille. Päälevinnei- syysalue ulottuu Perämeren rannikolla Kalajoelta Kemiin. Liminganlahdella kanta on vahva, eikä häviämisen uhka ole kovin suuri. Uhkatekijöinä voidaan pitää avoimien alueiden sulkeutumista, rantarakentamista ja väylien perkauksia. (Ryttäri ja Kettunen 1997.) Upossarpio on uhanalaiseksi vaa- rantuneeksi luokiteltu, koko maassa rauhoitettu direktiivilaji sekä täydentävien ehtojen valvotta- va laji. Se on luonnonsuojeluasetuksella määrätty erityisesti suojeltavaksi lajiksi, mikä tarkoittaa että itse kasvin lisäksi myös sen kasvuympäristöt on lailla suojeltu. 4.3 Uhanalaiset ja silmällä pidettävät lintulajit ja niiden esiintyminen 4.3.1 Säännöllisesti yleissuunnittelualueella esiintyvät lajit Hävinneet lajit (RE) Viiriäinen Yksittäisiä tai muutamia reviiriä pitäviä koiraita havaitaan vuosittain Liminganlahden rantaniityil- lä ja -luhdilla sekä lahtea ympäröivillä pelloilla. Pelloilla huutelevat koiraat ovat valinneet revii- rinsä usein kylvönurmilta tai kesantopelloilta. Laji hyötyy matalakasvuisista niityistä, kesantopellois- ta ja hylätyistä pelloista, jotka ovat heinä- ja ruo- hokasvillisuuden peittämiä. Tuorerehunurmilla rehun varhainen korjuu voi aiheuttaa pesintöjen tuhoutumisen. Äärimmäisen uhanalaiset lajit (CR) Kiljuhanhi Laji esiintyy yleissuunnittelualueella harvalukui- sena läpimuuttajana lähinnä toukokuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Läpimuuttava ja alu- eella levähtävä kanta on pienentynyt viime vuosi- sadan puolivälin tasosta jyrkästi eikä kiljuhanhia enää tavata vuosittain suunnittelualueella. Kilju- hanhet ovat perinteisesti ruokailleet säännöllisesti Liminganlahden rantapelloilla etenkin Lumijoen Karissa. Matalakasvuiset rantaniityt Lumijoen Pitkänokan ja Limingan Selkämaan alueella ovat myös olleet tärkeitä ruokailu- ja levähdysalueita. Havainnot ovat painottuneet Lumijoen ranta-alu- eille 1980- ja 1990-luvuilla. Kiljuhanhi ruokailee muiden hanhien tapaan mielellään nurmilla ja myös tuoreilla luonnon niityillä. Häiriölle herk- känä lajina se valitsee ruokailualueikseen vain rauhallisia niittyrantoja ja peltoja. Laajat Lumijoen laidunrannat tarjoavat erinomaisia levähdys- ja ruokailualueita jäljellä olevalle kannalle. Etelänsuosirri Merenrantaniityillä ja niittyrantaisilla saarilla esiintyvä etelänsuosirri on taantunut kaikkialla Itämeren alueella. Suomen pesimäkanta on enää 60 parin suuruusluokkaa. Karkeasti puolet koko maan etelänsuosirripareista pesii nykyisin Lumi- joen Pitkänokan alueella, jossa sirrit ovat hyöty- neet laajaperäisestä laidunnuksesta. Pesintöjen on- nistumisen kannalta on tärkeää aloittaa laidunnus vasta Juhannuksen jälkeen. Laajat laitumet tulisi myös lohkoa useampaan osaan, jotta etelänsuo- sirrien ja muiden rantaniityillä pesivien kahlaa- jien pesinnät onnistuisivat häiriöttä. Laidunten lohkominen mahdollistaisi myös laidunkierron, tehostaisi laitumen käyttöä ja tasaisi myös ehkä rehuntuottoa lisäten karjan hyvinvointia. Hoidon jatkuvuus on tärkeää etelänsuosirrin kuten kaik- kien muidenkin matalakasvuisilla merenrantanii- tyillä elävien lintulajien kannalta. Kultasirkku Levinneisyydeltään itäistä lajistoa edustava kul- tasirkku on maamme linnustossa uudistulokas – ensimmäiset parit asettuivat Liminganlahden rantaluhdille 1950-luvulla (Tenovuo 1953). Li- minganlahden ohella kultasirkkuja on pesinyt mm. Kempeleenlahdella, Siikajoella, Pattijoel- la ja Kalajoella. Kaikkialla Perämeren rannikol- la kultasirkut ovat valinneet pesimäpaikakseen 46 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 pensaikkoluhdan. Pajukon ikäännyttyä ja koivu- jen ja leppien levittäydyttyä luhdalle kultasirkut ovat siirtyneet avoimemmille ranta-alueille, joita on maankohoamisen myötä ollut tarjolla. Pesi- mäkantojen pieneneminen alkoi Oulun seudulla 1980-luvulla. Suuntaus on jatkunut 2000-luvulla ja nykyisin kultasirkku on vaarassa hävitä maam- me pesimälinnustosta. Limingan Virkkulassa, yh- dellä lajin viime vuosikymmenten ydinalueista, on kuitenkin havaittu laulava koiras vuosittain. Reviirialuetta on pidetty osin avoimena säännöl- lisellä pensaikon raivauksella, ruovikon niitolla ja laidunnuksella. Erittäin uhanalaiset lajit (EN) Muuttohaukka Esiintyy yleissuunnittelualueella lähinnä keväällä ja syksyllä. On pesinyt aiemmin Lumijoen Karissa. Muuttohaukat saalistavat tavallisesti rantaniityil- lä ruokailevia kahlaajia, lokkeja ja varpuslintuja. Esimerkiksi Virkkulan ja Pitkänokan laitumilla on havaittu enimmillään kolmesta viiteen saalis- televaa muuttohaukkaa samanaikaisesti. Keväällä muuttohaukat saalistavat myös pelloilla. Mustapyrstökuiri Tyypillinen Liminganlahden rantalaitumilla pe- sivä kookas kahlaaja. Lähes kaikki Suomen mus- tapyrstökuirit pesivät Limingan lakeuden maise- ma-alueella (Pessa 1992). Vain muutamia yksit- täisiä pareja esiintyy Lumijoen ja Tyrnävän soilla ja rannikon lintuvesillä. Valtaosa pareista pesii rantalaitumilla ja rannan läheisyydessä olevilla pelloilla. Pitkäkoipisena kahlaajana mustapyrs- tökuiri kelpuuttaa pesimäniitykseen korkeakas- vuisemmankin niityn. Lajin säilyminen edellyttää sopivien elinympäristöjen säilymistä. Laajaperäi- nen rantaniittyjen laiduntaminen ja niittäminen on paras tapa turvata mustapyrstökuirikannan elinvoimaisuus. Pikkutiira Pesii Liminganlahden hiekka- ja lieterannoilla. Esiintyy ajoittain Pitkänokan laidunrannoilla, mutta ei kuitenkaan pesi laidunrannoilla. Pikku- tiira ei ole suoranaisesti riippuvainen maatalou- den toiminnoista. Vaarantuneet lajit (VU) Maakotka Esiintyy alueella vähälukuisena lähinnä kevät- muuton aikaan. Levähtävät nuoret maakotkat saa- listelevat ajoittain viljelyalueilla. Maatalouden toi- minnot eivät ole lajin kannalta kovin keskeisiä. Lapasotka Esiintyy Liminganlahdella harvalukuisena pe- simälintuna. Rantalaitumet ovat periaatteessa potentiaalisia pesimäympäristöjä harventuvalle lapasotkakannalle, vaikka niittämällä hoidettavat ranta-alueet ovatkin ehkä parempia ympäristöjä vähäisemmän häiriön takia. Liminganlahden saar- ten niittäminen ja laiduntaminen pitäisivät alueet lapasotkille sopivina. Lapinsirri Pesii harvalukuisena Liminganlahden ranta-alu- eilla. Laiduntaminen ja niitto pitävät niittykasvil- lisuuden lapinsirrien kannalta sopivan matalana. Laidunnuksen aiheuttamia haittoja pesinnöille tulisi vähentää lohkomalla laitumet ja harjoitta- malla laidunkiertoa. Laidunnuksen alun siirtä- minen Juhannuksen jälkeiselle ajalle voi auttaa tilannetta. Pikkutikka Esiintyy vähälukuisena pesimälajina yleissuun- nittelualueen koivikoissa, pellon reunuksissa ja pihapiireissä. Viljelyalueen reunavyöhykkeet, reu- nametsät ja etenkin jokivarsien metsät ovat lajin esiintymisen kannalta tärkeitä elinympäristöjä. Lahopuun säästäminen reunavyöhykkeillä paran- taa lajin elinolosuhteita. Pikkutikkoja esiintyy mm. Temmesjoen ja Liminganjoen varressa, Virkkulas- sa ja Lumijoen Varjakan rannoilla. Peltosirkku Tyypillinen viljelyalueiden pesimälintu, joka on harvinaistunut koko maassa viime vuosikymmen- ten aikana. Pesii edelleen laajimmilla yhtenäisillä viljelyalueilla esimerkiksi Lumijoen Varjakassa ja Karissa sekä Limingan Virkkulassa ja Rantakyläs- sä. Laajoilla laidunalueilla pesii myös yksittäisiä pareja. Lajin säilymisen kannalta keskeisiä ympä- ristöjä ovat viljelmien reuna-alueet ja aktiivikäy- tön ulkopuolella olevat joutomaat. Ampuhaukka Yleinen saalistaja muuttokausien aikana sekä ran- taniityillä että pelloilla. Avoimien ympäristöjen säilyminen turvaa lajin esiintymisen alueella. Mehiläishaukka Saalistaa harvalukuisena pesimäaikana pelloilla mesipistiäisiä. Viljelyalueet eivät ole lajin esiinty- misen ydinaluetta. Avoimien ympäristöjen säily- minen turvaa lajin esiintymisen alueella. Merikotka Yleinen saalistaja muuttokausien aikana ranta- niityillä ja vesialueilla. Levähtävien merikotkien 47Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 määrä on kasvanut viime vuosien aikana. Syksyl- lä merikotkat viihtyvät laajoilla laitumilla etenkin Pitkänokalla ja Virkkulassa. Käenpiika Nopeasti harvinaistunut tikkojen heimoon kuu- luva käenpiika viihtyy viljelyalueiden reuna-alu- eilla ja pihapiireissä. Valoisat lehtipuureunukset, kujanteet ja pihametsät ovat lajin tyypillisintä elinympäristöä. Pohjantikka Esiintyy viljelyalueiden reunametsissä, metsä- saarekkeissa ja rantametsissä lähinnä vaellusten yhteydessä. Ei ole erityisesti riippuvainen maata- louden toimenpiteistä. Selkälokki Pesii satunnaisesti Liminganlahdella lähinnä saa- rilla. Esiintyy säännöllisesti keväällä ja syksyllä rannoilla. Maatalouden toimenpiteet eivät täl- lä hetkellä vaikuta lajin esiintymiseen alueella, vaikka rantojen hoito pitääkin niityt pesintään sopivina. Naurulokki Tyypillinen ja yleinen viljelyalueiden lintulaji. Naurulokki pesii edelleen yleisenä Limingan- lahdella, vaikka pesimäkanta onkin taantunut 1980-luvun huippuvuosien tasosta. Naurulokki- yhdyskunnat sijaitsevat rantaluhdilla ja saarilla. Yksittäisiä pareja pesii myös hoidetuilla rantanii- tyillä. Keväällä naurulokit käyvät ruokailemas- sa säännöllisesti pelloilla etenkin kevätkylvöjen aikaan. Tiltaltti Esiintyy harvalukuisena viljelyalueiden välisissä havumetsissä. Maatalouden toimenpiteet eivät vaikuta lajin esiintymiseen alueella. Räyskä Esiintyy harvalukuisena pesimälintuna Limingan- lahdella. Yksittäisiä räyskäpareja pesii Limingan- lahden saarilla. Maatalouden toimenpiteet eivät nykyisellään vaikuta lajin esiintymiseen alueella. Saarten kasvillisuuden pitäminen matalana edis- tää lajin säilymistä nykyisillä alueilla. Turkinkyyhky Limingan alueella uudistulokkaana esiintyvä turkinkyyhky pesii taajaman kuusissa. Turkin- kyyhky ruokailee puolikulttuuribiotoopeilla ja pihapiireissä. Maatalouden toimenpiteet eivät nykyisellään vaikuta lajin esiintymiseen suun- nittelualueella. 4.3.2 Satunnaisesti yleissuunnittelualueella esiintyvät lajit Hävinneet lajit (RE) Kiljukotka Esiintyy satunnaisesti alueella lähinnä muuttoai- koina. Maatalouden toimenpiteet eivät nykyisel- lään vaikuta lajin esiintymiseen alueella. Heinäkurppa Erittäin harvinainen satunnaisvieras alueella. Soi- va koiras on havaittu 1990-luvun alussa pesimä- aikaan Virkkulassa. Laajat laitumet ja niittoalueet sekä myös varsinaiset viljelyalueet sopivia syys- muutonaikaisia levähdysalueita. Äärimmäisen uhanalaiset lajit (CR) Rantakurvi Esiintyy satunnaisesti alueella lähinnä kevätmuu- ton aikaan ja joskus myös pesimäajan alussa. Ei pesintään viittaavia havaintoja, vaikka soivia yksi- löitä onkin havaittu muutaman kerran viime vuo- sien aikana. Pesimäympäristöiksi sopivia alueita lähinnä Liminganlahden saarilla. Tunturikiuru Erittäin harvalukuinen vieras lähinnä kevätmuu- ton aikaan. Viljelyalueet periaatteessa sopivia ruo- kailualueita. Erittäin uhanalaiset lajit (EN) Tunturihaukka Harvalukuinen vieras lähinnä kevätmuuton aikaan huhtikuussa. Havainnot koskevat lähinnä alueen kautta muuttavia yksilöitä. Poikkeuksellisesti jotkut yksilöt ovat jääneet saalistamaan pelloille. Maatalouden toimenpiteet eivät nykyisellään vai- kuta lajin esiintymiseen alueella. Haarahaukka Yksittäishavaintoja tehdään lähes vuosittain kier- televistä tai alueen kautta muuttavista haarahau- koista. Havainnot ajoittuvat kevääseen ja kesään. Maatalouden toimenpiteet eivät nykyisellään vai- kuta lajin esiintymiseen alueella. Tunturipöllö Syys- ja talviaikainen vieras. Esiintyminen keskit- tyy voimakkaiden vaellusten yhteyteen. Tunturi- pöllöjä on nähty lähinnä Liminganlahden jäällä. Maatalouden toimenpiteet eivät nykyisellään vai- kuta lajin esiintymiseen alueella. 48 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 Vaarantuneet lajit (VU) Mustatiira Esiintyy satunnaisesti Liminganlahdella useimmi- ten Liminganjoen ja Temmesjoen suistoalueella. Maatalouden toiminnot eivät vaikuta suoranaisesti lajin esiintymiseen alueella. Harmaapäätikka Esiintyy nykyisin satunnaisesti yleissuunnittelu- alueella lähinnä talviaikaisena lintulautavieraana. Yksittäisiä koiraita on havaittu ajoittain myös pe- simäaikaan Limingan lakeuden maisema-alueella peltojen reunametsissä ja metsäsaarekkeissa. Pesii tavallisesti kookkaaseen haapaan kaivetussa ko- lossa. 4.3.3 Silmällä pidettävien lajien esiintyminen Yleissuunnittelualueella esiintyy säännöllisesti 22 silmällä pidettäväksi luokiteltua lintulajia. Maata- louden toiminnot vaikuttavat selvästi ainakin seu- raavien silmällä pidettävien lajien esiintymiseen, pesintään, levähtelyyn ja ravinnon hankintaan vil- jelyalueilta, niityiltä tai reuna-alueilta: metsähanhi, ruskosuohaukka, sinisuohaukka, ruisrääkkä, tuu- lihaukka, pikkulepinkäinen, isolepinkäinen, kivi- tasku, varpunen, peltopyy, suokukko, pensastasku ja kottarainen. Silmällä pidettävien lajien esiinty- minen eri kohdetyypeillä on esitetty kappaleen 2.5 taulukossa 1. 49Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 LÄHTEET Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus 2005. Liminganlahti. http://www.ymparisto.fi > Pohjois-Pohjanmaa > Luon- nonsuojelu > Natura 2000 > Natura 2000 -alueet... > Limin- gan Natura-alueet > Liminganlahti. [Viitattu 19.2.2007.] Priha, M. (toim.) 2003. Perinnebiotooppien hoitokortti 8 – Merenrantaniityt. Suomen ympäristökeskus & Maa- ja metsätalousministeriö. 4 s. Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Uhanalaisten lajien II seurantaryhmä. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s. ISBN 951-37-3594-X. Ryttäri, T. & Kettunen, T. (toim.) 1997. Uhanalaiset kasvimme. Suomen Ympäristökeskus & Kirjayhtymä Oy, Tampere. 335 s. ISBN 951-26-4256-5. Salmela, A. & Eskelinen, O. 1993. Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kohteet. Osa 2. Julkaisu A:116. Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto, Oulu. 165 s. ISBN 951-9328-54-8. Salmela, A. (toim.) 2001. Käden jälki. Lakeuden kulttuuriym- päristö ja sen hoito. Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus, Oulu. 96 s. ISBN 951-53-2260-X. Sarkkinen, M. & Torvinen, M. 2000. Pohjois-Pohjanmaan kiinteät muinaisjäännökset. Osa 3. Julkaisu A:21. Pohjois- Pohjanmaan liitto, Oulu. 224 s. ISBN 952-9860-37-4. Siira, J. & Eskelinen, O. 1983. Changes in the abundance of breeding waterfowl in the Liminka Bay in 1954-81. Finnish Game Research 40: 107-121. Siira, J., Heino, E. & Pohjonen, V. 1981. Harvinainen jokipaju (Salix triandra) - tulvarantojen vaeltaja. Dendrologian Seuran Tiedotuksia 12(1): 11-20, 58. Siira, J. & Pessa, J. 1992: Liminganlahden ranta-alueiden ny- kytila sekä suojelun ja hoidon tarve. Perämeren tutkimus- aseman monisteita 21. Oulun yliopisto, Oulu. 161 s. ISBN 951-42-3334-4. Siira, J. 1977. Limingan luonto – kasvillisuudesta, eläimistös- tä, luonnonvaroista ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Julk.: Korte, S. (toim.) 1977. Liminka 1477-1977. Limingan kunta ja seurakunta. S. 11-76. ISBN 951-99115-3-7. Siira, J. 1994a. Liminganlahden muuttuva linnusto. Aureola 19:95-103. Siira, J. 1994b. Luonto, maaperä, kasvillisuus ja eläimistö. Julk.: Ahonen, E. (toim.) 1994. Lumijoki vuosisatojen saa- tossa. Lumijoki-Seura, Oulu. S. 11-44. ISBN 952-90-5845-4. Siira, J. 2002. Liminganlahden muuttuva pesimälinnusto vuosina 1953-2001. Linnut vuosikirja 2001:121-126. Birdlife Suomi, Helsinki. Siira, J. 2004. Liminganlahden pesimälinnusto – biotoopit ja kannanvaihtelu. Linnut vuosikirja 2003:108-123. Birdlife Suomi, Helsinki. Tenovuo, R. 1953. Kultasirkku, Emberiza aureola Pall., yllättä- vän runsaslukuisena Limingassa. Ornis Fennica 30:25-26. Vahtola, J. 1977. Limingan ja liminkalaisten historiaa. Julk.: Korte, S. (toim.) 1977. Liminka 1477-1977. Limingan kunta ja seurakunta. S. 77-306. ISBN 951-99115-3-7. Vainio, M. & Kekäläinen, H. (toim.) 1997. Pohjois-Pohjan- maan perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 44. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Oulu. 245 s. ISBN 952-11-0593-3. Valpasvuo-Jaatinen, P. 2003. Suojavyöhykkeiden perustami- nen ja hoito. Maatalouden ympäristötuen erityistuet 2000- 2006. Esite. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. 12 s. Väre, H., Ulvinen, T., Vilpa, E. & Kalleinen, L. 2005. Oulun kasvit Piimäperältä Pilpasuolle. Norrlinia 11. Luonnon- tieteellinen keskusmuseo & Kasvimuseo, Helsinki. 512 s. ISBN 952-10-2372-4. Ympäristöhallinnon tietojärjestelmä Hertta 2006. Eliölajit. Anttila, S., Laukkanen, E. & Pessa, J. 2007. Pohjois-Pohjan- maan perinnebiotooppien hoito-ohjelma. Julkaisematon käsikirjoitus. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Oulu. Asanti, T. 2004. Kosteikot pohjoismaissa ja Ramsar-sopimus: suojelusta hoidosta ja käytöstä. Pohjoismaiden ministe- rineuvosto & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 11 s. ISBN 91-620-8186-3. Heath, M. F. & Evans, M. I. (toim.) 2000. Important Bird Areas in Europe. Priority sites for Conservation. Volume 1: Northern Europe. Birdlife Conservation Series No. 8. Birdlife International. Heikkilä, M. (toim.) 2002. Maatalousalueiden luonnon moni- muotoisuuden yleissuunnitteluopas. Suomen ympäristö 591. Ympäristöministeriö & Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki. 60 s. ISBN 952-11-1275-1. Hiltunen, M. 1987. Oulunsalon historia. Oulunsalon kunta ja seurakunta, Kemi. 534 s. ISBN 951-99871-5-0. Hirvelä, J. 2005. [Suullinen tiedonanto 07/2005. Liminkalaisen Juhani Hirvelän antama tieto kissankäpälän esiintymisestä ja nimen historiasta.] Keski-Suomen ympäristökeskus 2004. Kuukauden laji -arkisto 2004. http://www.ymparisto.fi > Keski-Suomi > Luonnon- suojelu> Lajien suojelu > Kuukauden laji > Kuukauden laji -arkisto 2004 > Heinäkuu – ketonoidanlukko. [Viitattu 20.12.2006.] Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, E., Lampolahti, J., Mikkola-Roos, M. & Virolainen, E. 2002. Suomen tärkeät lintualueet: FINIBA. Birdlife Suomen julkaisuja nro 4. Helsinki. 142 s. ISBN 951-98457-4-7. Lounais-Suomen ympäristökeskus, Maa- ja elintarviketa- louden tutkimuskeskus & Maa- ja metsätalousministeriö 2006. Suojavyöhykkeiden hoitokortti. Esite. Turku. 4 s. Luonnonsuojeluasetus 913/2005. Luonnonsuojeluasetus 160/1997. Luonnonsuojelulaki 1096/1996. Markkola, J., Ohtonen, A., Ojanen, M., Pessa, J. & Siira, J. 1993. Liminganlahti. Pohjoinen, Oulu. 163 s. ISBN 951-749-175-1. Merilä, E. 2005. Koirantakkua ja karupäitä. Luonnon moni- muotoisuuden yleissuunnitelma Hailuodon maatalousym- päristölle. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen monis- te 29. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Oulu. 91 s. Neuvoston direktiivi 79/409/EY. Neuvoston direktiivi 97/62/EY. Niemelä, M., Pessa, J., Hägg, M., Timonen, S. & Huuskonen, A. 2006. Ohjeita ja suosituksia rantalaidunnuksen toteut- tamiseen. Julk.: Huuskonen, A. (toim.). Lumolaidun: Mai- semalaiduntaminen luonnon monimuotoisuuden lisääjänä – tasapaino monimuotoisuuden ja tuottavuuden välillä. Maa- ja elintarviketalous 79. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Jokioinen. S.136-142. ISBN 952-487-030-4. Pessa, J. & Anttila, I. 2000. Conservation of habitats and spe- cies on wetlands: a case of Liminganlahti LIFE Nature- project in Finland. The Finnish environment 389. Nature and natural resources. North Ostrobothnia Regional Environment center, Oulu. 108 s. ISBN 952-11-0663-8. Pessa, J. 1992. Mustapyrstökuiri. Julk.: Elo, U. (toim.): Maail- man uhanalaiset eläimet. Osa 3: Suomi. S. 157-160. Weilin + Göös, Helsinki. ISBN 951-35-4688-8. Pessa, J. 1996a. Perämeren kesäjoutsenet runsastuvat. Linnut 31(1): 20-23. Pessa, J. 1996b. Liminganlahti. Julk.: Ohtonen, A., Kakko, A. & Piispanen, J. (toim.): Pohjois-Pohjanmaan linturetkiopas. S. 38-49. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys, Oulu. ISBN 952-90-7777-7. Pessa, J. 1997. Liminganlahden suojelu ja hoito. Linnut 32(3): 14-21. Pohjois-Pohjanmaan liitto 1997. Pohjois-Pohjanmaan arvok- kaat maisema-alueet. Oulu. 152 s. ISBN 952-9860-04-8. 50 Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3 | 2007 KUVAILULEHTI Julkaisija Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Julkaisuaika Huhtikuu 2007 Tekijä(t) Susanna Anttila, Jorma Pessa ja Eino Merilä Julkaisun nimi Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma – Limingan lakeuden länsiosa Julkaisusarjan nimi ja numero Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen raportteja 3/2007 Julkaisun teema Julkaisun osat/ muut saman projektin tuottamat julkaisut Tiivistelmä Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eläin- ja kasvilajien sekä erilaisten elinympäristöjen runsautta, johon myös maatalous omalta osaltaan vaikuttaa. Maatalousalueilla elää viljelykasvien ja kotieläinten lisäksi lukuisia luon- nonvaraisia lajeja, jotka pitävät avoimista ja puoliavoimista elinympäristöistä. Arvokkaita elinympäristöjä ovat mm. vanhan niitty- ja laiduntalouden synnyttämät rantaniityt, joilla viihtyy usein harvinaisiakin eliölajeja. Myös tehok- kaassa viljelyssä olevat pellot ovat tärkeitä ruokailu-, levähdys- ja pesimäalueita etenkin monille lintulajeille. Luon- non monimuotoisuutta lisääviä kohteita ovat myös laajoja peltolakeuksia elävöittävät pientareet, pienet metsiköt ja muut viljelyn lievealueet. Suomessa on laadittu Maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden (LUMO) yleissuunnitelmia alueellisten ympäristökeskusten johdolla vuodesta 2003. Suunnit- telu on kohdistunut valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille. Yleissuunnittelun tarkoituksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoitteena on kannustaa viljelijöitä hakemaan erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöi- den välistä vuorovaikutusta. Pohjois-Pohjanmaalla laadittiin kesällä 2005 LUMO-yleissuunnitelma Limingan lakeuden valtakunnallisesti ar- vokkaan maisema-alueen länsiosaan Liminganlahden ympäristöön. Suunnitelmaan valittiin mukaan 38 esimerk- kikohdetta, jotka on esitelty karttojen ja kohdekuvausten avulla. Kohteiden kuuluminen yleissuunnitelmaan ei sido tai velvoita maanomistajia hoidon järjestämiseen eikä aseta alueen käytölle rajoituksia. Alueen laajuuden vuoksi kaikkia arvokkaita kohteita ei ehditty kartoittaa kattavasti, vaan niitä on todellisuudessa paljon enemmän. Esimerkkikohteiden tarkoituksena onkin antaa käytännön tietoa paikallisista erityistukimahdollisuuksista myös alueen muille viljelijöille, jotka voivat tutustua niihin harkitessaan tukien hakua omille alueilleen. Asiasanat Luonnon monimuotoisuus, perinnebiotooppi, perinnemaisema, maisemanhoito, luonnonhoito, maatalousalueet, ympäristötuki, uhanalaiset lajit, Liminka, Lumijoki, Oulunsalo Rahoittaja/ toimeksiantaja Maa- ja metsätalousministeriö ISBN 978-952-11-2576-8 (nid.) ISBN 978-952-11-2577-5 (PDF) ISSN 1796-1939 (pain.) ISSN 1796-1947 (verkkoj.) Sivuja 50 Kieli Suomi Luottamuksellisuus Julkinen Hinta (sis.alv 8 %) 19 € Julkaisun myynti/ jakaja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, PL 124, 90101 Oulu puh. 020 490 111, telefax 020 490 6305 saara.saarinen@ymparisto.fi, http://www.ymparisto.fi/ppo/julkaisut Julkaisun kustantaja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Painopaikka ja -aika Edita Prima Oy, Helsinki 2007 Pohjois-Pohjanmaan ymPäristökeskuksen raPortteja 3 | 2007 isBn 978-952-11-2576-8 (nid.) isBn 978-952-11-2577-5 (PDF) issn 1796-1939 (pain.) issn 1796-1947 (verkkoj.) P o h jo is -P o h ja n m a a n y m P ä r is t ö k e s k u s Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan eläin- ja kasvilajien sekä erilais- ten elinympäristöjen runsautta, johon maatalous omalta osaltaan vaikuttaa. Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnittelun tarkoi- tuksena on tehostaa maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden hoitoa ja suojelua sekä suunnata hoitotoimet tärkeimmille kohteille. Tavoit- teena on kannustaa viljelijöitä hakemaan erityistukia ja lisätä viranomaisten, neuvojien ja viljelijöiden välistä vuorovaikutusta. Kesällä 2005 yleissuunnit- telun kohteena oli Limingan lakeuden valtakunnallisesti arvokkaan maise- ma-alueen länsiosa Oulunsalossa, Limingassa ja Lumijoella. Yleissuunnitel- massa esitellään karttojen ja kohdekuvausten avulla paikallisia käytännön esimerkkejä mahdollisista erityistukikohteista ja jo tällä hetkellä hoidossa olevista alueista. Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma Limingan lakeuden länsiosa susanna anttila, jorma Pessa ja eino merilä m a a t a L o u s a L u e iD e n L u o n n o n m o n im u o t o is u u D e n y L e is s u u n n it e L m a