Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola Kaakkois-Suomen ympäristökeskus KaaKKois-suomen ympäristöKesKuKsen raportteja 2 | 2009 isBn 978-952-11-3640-5 (nid.) isBn 978-952-11-3641-2 (pDF) issn 1796-1815 (pain.) issn 1796-1823 (verkkoj.) K a a K K o is -s u o m e n y m p ä r is t ö K e s K u s Tulvantorjuntasuunnitelmia on laadittu ympäristöhallinnossa tulvaherkille vesistöille tarkoituksena kuvata mahdollisten tulvien vaikutuksia ja vahin­ koja, tulvantorjunnan teknisiä mahdollisuuksia, toimintaa vaikeissa tulva­ tilanteissa ja tulvantorjuntamahdollisuuksien kehittämistä. Saimaan alueen tulvantorjuntasuunnitelma laadittiin vuonna 1997, jota nyt käsillä oleva Saimaan alueen tulvantorjuntasuunnitelma 2009 täydentää. Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelmaan 2009 on sisällytetty vuodesta 1997 lähtien saatua lisätietoa Saimaan tulviin liittyen. Erityisesti on keskitytty viranomaisyhteistyön, maankäytön ja rakentamisen ohjauksen sekä ilmas­ tonmuutoslaskelmien kuvaukseen. Julkaisussa on mm. esitetty suositukset Saimaan alueen tärkeimpien järvien alimmista rakentamiskorkeuksista. Tulvantorjuntasuunnitelma käsitteenä ja asiakirjana väistyy tulvariskien hallintaa koskevan lain edellyttämän tulvariskien hallintasuunnittelun joh­ dosta. Merkittäville tulvariskialueille tulee vuoteen 2015 mennessä laatia tulvariskien hallintasuunnitelma, jossa tulviin liittyviä seikkoja niin tulva­ riskien ennaltaehkäisyn kuin mahdollisen toteutuvan tulvatilanteen vaati­ mien toimien osalta käsitellään kattavana kokonaisuutena. Suunnittelutyö tehdään viranomais­ ja sidosryhmäyhteistyönä, johon myös kansalaiset voivat halutessaan ottaa kantaa. Tämän julkaisun tietoja voidaan hyödyntää tulvariskien hallintaa koskevan lain mukaisissa suunnitteluvaiheissa. Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma 2009 jukka Höytämö pekka Leiviskä s a im a a n a L u e e n t u L v a n t o r ju n n a n t o im in t a s u u n n it e L m a 2 0 0 9 KAAKKOIS-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS SYDÖSTRA FINLANDS MILJÖCENTRAL KAAKKOIS-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 2 | 2009 Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma 2009 Jukka Höytämö Pekka Leiviskä Kouvola 2009 Kaakkois-Suomen ympäristökeskus KAAKKOIS-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 2 | 2009 Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Vesistöt Kansikuva: Lappeenrannan Kaupunginlahden satama vuoden 1924 tulvan aikana. Etualalla Lappeenrannan kaupungin vaakitus- ja lihantarkastushuone, jota kutsuttiin suunnittelijan rakennusmestari Jaakkolan mukaan ”Jaakkolan kirkoksi”. Taaempana kauppahalli. Molemmat rakennukset purettin 1950-luvulla. Kuva Etelä-Karjalan museo. Kartat: © Maanmittauslaitos 7/MYY/08, © Suomen ympäristökeskus Julkaisu on saatavana myös internetistä: www.ymparisto.fi/kas/julkaisut Kopijyvä Oy, Kouvola 2009 ISBN 978-952-11-3640-5 (nid.) ISBN 978-952-11-3641-2 (PDF) ISSN 1796-1815 (pain.) ISSN 1796-1823 (verkkoj.) KAAKKOIS-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS SYDÖSTRA FINLANDS MILJÖCENTRAL ALKUSANAT Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma laadittiin vuonna 1997 (Ollila, M. (toim.) 1997). Siinä kuvattiin perusteellisesti Saimaan tulvan toteutumis- mahdollisuuksia, tulvan suuruutta ja tulvantorjuntaan liittyviä erilaisia keinoja ja tulvasta aiheutuvia vahinkoja. Vesistöjen käyttötoiminnassa tai käyttäytymisessä ei kuluneiden kahdentoista vuo- den aikana ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vuoden 1997 jälkeen on kuitenkin tullut paljon tutkimus- ja selvitystietoa mm. ilmaston muuttumiseen liittyen. Ilmas- to- ja hydrologisten mallien avulla voidaan laskea vedenkorkeuksien ja virtaamien käyttäytymistä mallien osoittamissa tilanteissa. Vuonna 2003 tehtiin selvitys suurtulvan vaikutuksista (Maa- ja metsätalousminis- teriö 2003), joka tuotti lisätietoa tulvavahinkoihin ja tulvasuojeluun liittyen. Myös paikkatieto- ja kartoitustekniikka on kehittynyt 2000-luvun aikana, minkä tuloksena on voitu laatia tulvavaarakarttoja merkittäviksi arvioiduissa tulvakohteissa. Myös Saimaan alueella on tehty lukuisia tulvavaarakarttoja ja tulvariskienhallinnan yleis- suunnitelmia. EU:n tulvadirektiivi tuli voimaan vuonna 2007. Se edellyttää merkittävien tulvariski- vesistöjen kattavaa kartoittamista, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatimista sekä tulvariskien hallintasuunnitelmia, joiden tulee olla valmiita vuoteen 2015 mennessä. Tulvadirektiivin sisältö saatetaan voimaan kansallisella lainsäädännöllä. Tulvaris- kien hallintaan liittyvät asiat käydään siis tulevina vuosina kattavasti läpi. Nykyisen tietämyksen pohjalta voidaan arvioida, että tulvadirektiivin mukainen työ toteutuu myös Saimaan alueella. Nyt käsillä oleva tulvantorjunnan toimintasuunnitelma muo- dostaa hyvän pohja-aineiston direktiivin mukaisen tulvariskien hallintasuunnitelman laatimiselle. Alueiden kartoitustekniikka on kehittynyt viime vuosina nopein askelin. Laser- keilaustekniikkaan perustuen on jo laadittu ensimmäisiä peruskartan tarkennuksia, joita on kohdennettu suunnitelmallisesti ensi vaiheessa tulvaherkille alueille. Laser- keilausmittauksen tarkkuus avaa aivan uudet mahdollisuudet tulvavahinkojen arvioi- miselle. Maastotutkimustarve, joka esimerkiksi Saimaan alueella on muodostanut esteen yksityiskohtaisten vahinkoarvioiden tekemiselle, tulee seuraavan kymme- nen vuoden aikana tarpeettomaksi. Tämä johtaa siihen, että mistä tahansa alueesta voidaan paikkatieto-ohjelmilla tuottaa kartta, jossa annetulla vedenkorkeudella tie- detään muun muassa veden alle tai vesirajaan jäävät rakennukset. Tämä tarkentaa tulvavahinkojen kokonaisvahinkojen arviointia ratkaisevasti. Nyt etenkin haja-asu- tusalueiden vahinkoja on arvioitu otantaan perustuvilla selvityksillä. Tästä johtuen ei tässä vaiheessa ole katsottu tarpeelliseksi selvittää haja-asutusalueen vahinkoja olennaisesti aiempaa tarkemmin. Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelmaan 2009 on sisällytetty vuo- desta 1997 lähtien saatua lisätietoa Saimaan tulviin liittyen. Erityisesti on keskitytty viranomaisyhteistyön, maankäytön ja rakentamisen ohjauksen sekä ilmastonmuutos- laskelmien kuvaukseen. Tulvantorjuntasuunnitelma 2009 täydentää aiempaa suunni- telmaa vuodelta 1997. Työtä on tehty yhteistyössä pelastusviranomaisten kanssa. Pe- lastusviranomaisilla on vastuullaan koko pelastussektoria koskevan riskienhallinnan suunnittelu ja tulva-asioiden riskienhallinta on yksi osa sitä. Nyt aloitettu yhteistyö luo hyvän perustan tulevien vuosien tulvadirektiivin edellyttämälle tulvariskienhal- linnan suunnittelulle ja tulvasuojelutyölle yleensä. Saimaan ja Vuoksen laajan vesistö-  Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 alueen tulvien torjunta ja hallinta edellyttää viranomaisten ja muiden osapuolten välillä erityisen hyvää yhteistyötä, jota tulee jatkuvasti edistää ja ylläpitää. Tätä kirjoitettaessa useita aluehallintoon liittyviä viranomaistehtäviä ollaan orga- nisoimassa uudelleen. Uudistuksessa lakkautetaan lääninhallitukset, TE-keskukset, alueelliset ympäristökeskukset, ympäristölupavirastot, tiepiirit ja työsuojelupiirit. Näiden tehtävät organisoidaan kahteen uuteen viranomaiseen: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen (ELY) sekä Aluehallintovirastoon (AVI). Samoin pelastuslaki on samaan aikaan uudistumassa. Näiltä osin termistö eri viranomaisten ja osin tehtä- vienkin osalta muuttuu vuoden 2010 alusta lähtien. Tässä selvityksessä viranomaiset ja tehtävät on esitetty kuitenkin vuoden 2009 tilanteen mukaan. Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelman laatimista koskeneisiin ohjauskokouksiin (6 kpl v. 2007–2009) ovat osallistuneet ja suunnitelman sisältöön vaikuttaneet edustajat Itä-Suomen ja Etelä-Suomen lääninhallituksista (Seppo Pirska- nen, Markku Kirvesniemi, Veli-Matti Mukari), Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Etelä-Karjalan pelastuslaitoksista (Tuomo Halmeslahti, Pekka Valtonen, Jukka Koponen, Markus Viitaniemi, Pasi Markkanen, Yrjö Saastamoinen), Itä-Suomen sotilasläänin esikunnasta (Raimo Toppi), Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karja- lan ja Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksista (Pekka Häkkinen, Vesa Rautio, Varpu Rajala, Raimo Vierikko, Jukka Hassinen, Tuulikki Miettinen, Janne Kärkkäinen, Teppo Linjama, Visa Niittyniemi). Pekka Leiviskä (Insinööritoimisto Pekka Leiviskä Oy) on muokannut suunnitelman aineiston sekä kirjoittanut pääosin suunnitelman tekstin yhteistyössä Jukka Höytämön (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus) kanssa. Markku Ollila Suomen ympäristökeskuksesta ja Jaakko Sierla maa- ja metsätalousministe- riöstä ovat avustaneet tekstin täydentämisessä. 5Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 SISÄLLYS Alkusanat ..........................................................................................................................3 1 Saimaan tulvantorjunnan lähtökohtia 2009 ................................................7 2 Tulvavedenkorkeudet ............................................................................................9 2.1 Yleistä ......................................................................................................................9 2.2 Toteutuneet tulvavedenkorkeudet ....................................................................9 2.3 Tulvien toistuvuus .............................................................................................. 11 2.4 Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntö ............................................................13 3 Ilmastonmuutoksen vaikutukset ....................................................................15 3.1 Ilmastonmuutoslaskelmat .................................................................................15 3.2 Vaikutukset Vuoksen vesistöalueella ............................................................15 3.2.1 Yleistä .......................................................................................................15 3.2.2 Pielinen ....................................................................................................16 3.2.3 Kallavesi ..................................................................................................17 3.2. Saimaa ......................................................................................................17 3.2.5 Muut vesistön järvet ..............................................................................18 3.2.6 Vaikutukset 1-luokan patojen mitoitustulviin ...................................19 4 Tulvien huomioiminen rakentamisen ohjauksessa ................................20 4.1 Alimmat rakentamiskorkeudet ........................................................................20 4.2 Aiemmat alimpia rakentamiskorkeuksia koskevat ohjeet ........................21 4.3 Uudet esitykset alimmiksi rakentamiskorkeuksiksi .................................21 4.4 Alimpien rakentamiskorkeuksien huomioiminen kaavoituksessa ja rakennusjärjestyksissä ............................................................................................23 ..1 Kaavoitus .................................................................................................23 ..2 Rakennusjärjestys ..................................................................................2 ..3 Esitys kaavamääräyksissä ja rakennusjärjestyksissä käytettäväksi alinta rakentamiskorkeutta koskevaksi määrittelyksi ..............................2 5 Viranomaisyhteistyö tulvatilanteessa ..........................................................25 5.1 Viranomaisten tehtävät ......................................................................................25 5.2 Toiminta ................................................................................................................27 5.3 Tiedottaminen .....................................................................................................31 5.3.1 Yleistä tiedottamisesta ..........................................................................31 5.3.2 Tulvauhan tiedottaminen .....................................................................32 5.3.3 Tiedottaminen pelastustoimintatilanteessa .......................................32 5.4 Tulvasuojelurakenteet ........................................................................................33 5.5 Tulvantorjunnasta aiheutuvien kustannusten jakautuminen ..................3 6 Tulvavahingot ..........................................................................................................36 6.1 Vahingot järvillä .................................................................................................36 6.2 Tulvavahingot jokien rannoilla .......................................................................1 6.2.1 Vuoksi ......................................................................................................1 6.2.2 Pielisjoki ..................................................................................................2 6.2.3 Koitajoki ..................................................................................................2 6.2. Saimaan kanava .....................................................................................2 6 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 6.3 Vesivoimalaitosten tuotantotappiot ...............................................................3 6.4 1-luokan patoihin liittyvät vahinkomahdollisuudet .................................. 6..1 Yleistä ....................................................................................................... 6..2 Kaltimo .................................................................................................... 6..3 Pamilo ......................................................................................................6 6.. Palokki .....................................................................................................6 6..5 Tainionkoski ...........................................................................................7 6..6 Imatra .......................................................................................................8 6.5 Säännöstelyn ja juoksutusten vaikutukset tulvakorkeuksiin ..................8 6.5.1 Lisäjuoksutusten toteuttaminen ..........................................................8 6.5.2 Veden pidättäminen Kallaveteen ja Pieliseen ....................................50 6.5.3 Lumitilanteen huomioiminen ..............................................................51 6.6 Vahingot alueittain .............................................................................................51 6.7 Muutokset 1-luokan patojen mitoitustulviin ................................................53 7 Kehittämisesitykset .............................................................................................55 7.1 Aiempien kehittämisesitysten toteutuminen ...............................................55 7.2 Kehittämisesityksiä ............................................................................................58 Lähteet .............................................................................................................................60 Kuvailulehti .....................................................................................................................62 7Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 1 Saimaan tulvantorjunnan lähtökohtia 2009 Saimaa ja sen yläpuoliset vesistöt muodostavat laajan, lähes viidesosan Suomen pinta- alasta kattavan alueen. Maakuntien asutus, yhdyskunnat ja teollisuus ovat sijoittuneet merkittäviltä osiltaan Saimaan ja yläpuolisten vesistöjen rannoille. Saimaan kuten muidenkin Sisä-Suomen järvien virkistyskäyttö on lisääntynyt kuluneen 50 vuoden aikana siten, että siitä on tullut kokonaisuutena asutuksen ja elinkeinotoiminnan rinnalle merkittävä tekijä niin taloudellisessa, kulttuurillisessa kuin ympäristönsuoje- lullisessakin mielessä. Loma-asutus on levittäytynyt koko Saimaan ja sen yläpuolisten järvien alueelle. Rantojen käyttö on lisännyt myös vesistön käyttöön liittyviä vaati- muksia. Rannankäyttöpaineen kasvaessa on myös todennäköistä, että ominaisuuk- siltaan huonompia ranta-alueita halutaan rakentamispaikoiksi. Yhtenäiset ja selkeät ohjeet maankäytöstä ja rakentamisesta ovat tarpeen. Ympäristön käyttöpaineiden kasvaessa myös luonnonsuojeluun liittyvien seikkojen huomioiminen korostuu. Saimaata juoksutetaan Suomen ja Venäjän välisen vuonna 1991 voimaan tulleen Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännön mukaisesti. Juoksutus noudattaa normaali- oloista poikkeavia tulva- ja kuivuustilanteita lukuun ottamatta Saimaan luonnon- mukaista purkautumista. Tulvan uhatessa juoksutetaan luonnonmukaista enemmän ja kuivuuden uhatessa vähemmän. Lisäjuoksutukset ovat olennainen osa Saimaan tulvantorjuntaa. Niiden toteuttamiselle on juoksutussäännössä asetettu reunaehto- ja, jotka johtuvat mm. alapuolisessa vesistössä aiheutuvista vahingoista. Saimaan juoksutuksia hoidettaessa on myös saimaanorpan uhanalainen tilanne otettava huo- mioon. Saimaan alueen laajuus asettaa tulvantorjunnalle erityishaasteen. Mahdollisen suurtulvatilanteen johtamisen periaatteet ja menettelyt on esitetty tässä suunnitel- massa, mutta asiaan liittyvää yhteistyötä ei ole todellisessa tilanteessa voitu testata. 8 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Kuva 1. Vuoksen vesistöalue. 0 50 100 km Ala-Saimaa Ylä-Saimaa Kallavesi Unnukka Pielinen Höytiäinen Koitere Juojärvi Pyhäjärvi Onkivesi Porovesi Mikkeli Lappeenranta Savonlinna Varkaus Kuopio Iisalmi Nurmes Joensuu © 9Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 2 Tulvavedenkorkeudet 2.1 Yleistä Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännössä Saimaan vedenkorkeudet on sidottu NN+ korkeusjärjestelmään. Samoin vedenkorkeushavainnot ja vesistöalueelle laaditut vedenkorkeusennusteet esitetään yleensä NN+ korkeusjärjestelmän mukaisina. Nykyisin alueen kunnissa käytetään maastomittauksissa ja rakentamisluvissa kuitenkin yleisesti N60+ korkeusjärjestelmää. Samoin mm. vesistöalueelle viime vuosina laaditut yleispiirteiset ja yksityiskohtaiset tulvavaarakartat on laadittu N60+ korkeusjärjestelmän mukaisina. Tässä suunnitelmassa on käsiteltävästä aiheesta riip- puen käytetty vaihtelevasti molempia korkeusjärjestelmiä. Haluttaessa tarkastella korkeustietoa toisen järjestelmän mukaisena voidaan Saimaalla Lauritsalan asteikon kohdalla vedenkorkeudet muuttaa korkeusjärjestelmästä toiseen seuraavasti: N60+ 0,00 m = NN+ 0,06 m. Muualla Vuoksen vesistöalueella muunnoksen suuruus vaihtelee ja sen suuruus tulee tarkistaa erikseen. Esimerkiksi seuraavilla kohteilla muunnoksen suuruus on: Unnukka, Taipale ylä ja Haukivesi, Taipale ala +0,18 m Kuopio, Itkonniemi +0,23 m Porovesi, Iisalmi +0,29 m. 2.2 Toteutuneet tulvavedenkorkeudet Toteutuneita tulvavedenkorkeuksia käytetään yleisesti apuna arvioitaessa tietyn toistuvuuden mukaista tulvan ylintä vedenkorkeutta. Saimaan toteutuneista veden- korkeuksista on olemassa hyvin pitkä havaintojakso. Hydrologinen seuranta on aloitettu Lauritsalassa jo vuonna 187. Suurimmat tulvat havaintoaikana on koettu vuosina 1899 ja 192. Vuoden 1899 tulva tunnetaan ns. Valapaton tulvana. Tuolloin vedenkorkeus Sai- maalla nousi ylimmillään korkeuteen NN+ 77,65 m. Vuoden 192 tulvalla veden- korkeus asettui ylimmillään korkeuteen NN+ 77, m. Molempia tulvavuosia edelsi syys- ja talvitulva sekä Saimaassa että sen yläpuolisissa järvissä. Lumen korkea vesi- arvo keväällä sekä alkukesän huomattavasti normaalia suuremmat sateet nostivat vedenpinnan kesällä huippulukemiin. Saimaa on tulvinut poikkeuksellisen paljon myös vuosina 1975 (NN+ 76,78 m) ja 1982 (NN+ 76,62 m). Vuonna 2009 tammikuussa tulvan maksimiarvoksi mitattiin NN+ 76,5 m. Tämä oli ajankohtaan nähden poikkeuksellinen, mutta kuitenkin vain 10 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009  cm yli normaalivyöhykkeen ylimmän, kesälle ajoittuvan korkeuden. Viime vuosien maksimivedenkorkeudet ovat jääneet kuitenkin huippuvuosien tulvia huomattavasti alhaisemmiksi. Viime vuosikymmeninä sattuneissa tulvissa olisi ollut aineksia hieman suurem- piinkin tulvavedenkorkeuksiin, kuin mitä toteutuneet maksimivedenkorkeudet osoittavat. Sateisen kauden päättyminen on kuitenkin yhdessä toteutettujen lisä- juoksutusten kanssa vaikuttanut niin, ettei vedenkorkeus ole noussut toteutunutta ylemmäksi. Tästä johtuen viime vuosikymmenten perusteella muodostunut kuva Saimaan potentiaalisista tulvakorkeuksista on hämärtynyt. Tämä on tullut esille vuoden 2008 loppupuoliskolla ja vuoden 2009 alussa. Toteutunut korkeustaso NN+ 76,5 m on mökkiläisten antaman laajan palautteen perusteella koettu jo varsin poik- keukselliseksi, mikä osaltaan johtuu juuri poikkeuksellisesta ajankohdasta. Lisäjuoksutuksilla voidaan vaikuttaa Saimaan vedenkorkeuden nousuun. Lisä- juoksutukset vaikuttavat kuitenkin hitaasti, minkä vuoksi juoksutukset tulee aloittaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Suomen ympäristökeskuksen laatima ja ylläpi- tämä vesistömalli on merkittävä apuväline vedenkorkeustilanteen ennustamisessa ja juoksutuspäätöksiä tehtäessä. Oheinen kuvassa 2 esitetty vesistömallin ennustekuva on laadittu 12.2.2009. Vedenpinta ennustehetkellä on aika korkealla ja lisäjuoksutus on ollut käynnissä jo kolme kuukautta. Malli antaa tietoa mihin suuntaan vedenkorkeus todennäköisesti kehittyy riippuen tulevasta säätyypistä. Yhtenäinen sininen viiva ku- vaa kehitystä, jos tuleva sää on keskimääräisesti aiemmin toteutuneen mukainen. Kuva 2. Saimaa, Lauritsalan vedenkorkeusennuste 12.2.2009. On huomattava, että juoksutussäännön mukaiset vedenkorkeudet ovat Lauritsalan asteikon mukaisia. Esimerkiksi Savonlinnan yläpuolella vedenkorkeudet ovat tyy- pillisesti 3–5 cm korkeammalla. 11Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 2.3 Tulvien toistuvuus Saimaan vedenkorkeuden toistuvuuteen vaikuttaa käytettävän havaintojakson pi- tuus. Havaintojakson alkupäässä Saimaan purkautuminen on tapahtunut luonnon- mukaisesti, mutta vuosina 199–1959 Saimaata on säännöstelty (Kivekäs 1990). Esi- merkiksi vuonna 1955 säännöstelyllä vaikutettiin kevättulviin siten, että tulvahuip- pu aleni yli 0,5 m (luonnonmukainen NN+ 76,88 m ja säännöstelty korkeus NN+ 76,3 m 23.7.1955). Asianmukaisen luvan puuttuessa säännöstelyä ei voitu enää jatkaa ja tästä eteenpäin aina vuoteen 1990 saakka on juoksutuksissa poikkeusjuoksutus- aikoja lukuun ottamatta noudatettu pääpiirteissään luonnonmukaista purkautu- mista. Vesilain mukaisia poikkeusjuoksutuksia oli tuolla aikavälillä kuitenkin varsin usein (1962–1963, 197–1975, 1981–1982, 198, 1988–1989) ja niillä leikattiin tulvia. Ilman poikkeusjuoksutuksia vedenkorkeudet olisivat nousseet korkeusvälille NN+ 76,55 m–76,80 m. Vuodesta 1991 alkaen tulvia on alennettu juoksutussäännön mu- kaisilla lisäjuoksutuksilla. Viime vuosikymmenien aikana Saimaan juoksutus on siten poikennut luonnonmu- kaisesta useina eri ajanjaksoina pyrittäessä rajoittamaan tulvan nousukorkeutta. Tau- lukkoon 1 on koostettu tulvantorjunnassa käytettyjen poikkeus- ja lisäjuoksutusten ajankohdat 1960-luvun alusta lähtien. Taulukon tiedoista havaitaan, että tähän saakka suoritetuilla poikkeus- ja lisäjuoksutuksilla on ollut selkeän positiivinen vaikutus. Juoksutuksilla on saavutettu luonnontilaiseen vedenkorkeuteen nähden enimmillään 0,27 metrin vedenpinnan alenema. Taulukko 1. Saimaan poikkeus- ja lisäjuoksutukset tulvan torjumiseksi 1960–1990 sekä lisäjuoksu- tukset 9.10.1991 lähtien. Ajanjakso Kesto [kk] Havaittu Wmax NN+ [m] Alenema luonnonmukaiseen verrattuna [cm] Maksimi- juoksutus [m3/s] 1.10.1962–29.4.1963 7,2 76,74 –5 1 109 11.12.1974–30.11.1975 11,9 76,78 –8 1 115 9.2.1981–7.3.1983 25,2 76,62 –24 1 103 6.2.1984–26.12.1984 11,0 76,32 –27 908 21.9.1987–24.9.1989 15,6 76,46 –25 951 16.3.1992–22.11.1992 9,0 76,35 –13 900 14.11.1994–19.12.1994 1,2 76,08 –2 804 20.3.1995–23.7.1995 4,2 76,45 –12 854 21.9.1998–14.12.1998 3,0 76,27 –6 807 23.8.2004–18.7.2005 11,7 76,39 –27 911 17.3.2008–16.6.2008 3,3 76,46 –8 863 17.11.2008–1.6.2009 5,5 76,54 –9 880 Kuten edellisistä poikkeus- ja lisäjuoksutuksista ilmenee, tulvan kestoaika Saimaal- la saattaa olla hyvinkin pitkä. Kuvassa 3 on esimerkki vedenkorkeudesta vuosina 197–1975. 12 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Kuva 3. Saimaan (Lauritsala) vedenkorkeus vuosina 1974–1975. Taulukossa 2 on esitetty Gumbelin menetelmään ja vesistömallilaskentaan perustuvat eri toistuvuuksia vastaavat vedenkorkeudet. Taulukosta havaitaan, että pienemmillä tulvilla eri menetelmillä arvioidut vedenkorkeudet poikkeavat toisistaan noin 0,20 m. Sen sijaan suuremmilla tulvilla esim. HW1/250 erot ovat jo yli puolen metrin luokkaa eri määritysmenetelmien välillä. Vesistömallilaskentoihin perustuvat arviot edustavat likimain optimaalisilla juoksutuksilla saavutettavia vedenkorkeusarvoja. Taulukko 2. Vedenkorkeuden arvot Saimaa Lauritsalassa*) eri toistuvuuksille määritettyinä eri ajanjaksojen ja menetelmien avulla. Toistuvuus Gumbel v. 1847–2008 N60+ [m] Gumbel v. 1847–1948 N60+ [m] Gumbel v. 1960–2008 N60+ [m] Vesistömallilaskentaan perustuvat arviot N60+ [m] HW1/20 76,98 77,05 76,88 76,80 HW1/50 77,28 77,37 77,16 77,00 HW1/100 77,51 77,61 77,37 77,10 HW1/250 77,80 77,93 77,65 77,30 *)Pyhäselän, Haukiveden ja Oriveden alueella vedenkorkeudet ovat edellä mainittuja noin 0,20–0,30 m ylempänä. Vastaavasti Pihlajavedellä ja Puruvedellä vedenkorkeudet ovat noin 0,05–0,20 m ylempänä. Vuosijakso 1960−2008 soveltuu parhaiten tulvien toistuvuustarkastelun ajanjaksoksi. Mainittu jakso on koko havaintojaksoa edustavampi, koska siihen sisältyy viime vuosikymmeninä toteutettujen poikkeus- ja lisäjuoksutusten vaikutus. Kuvassa  on esitetty Saimaan (Lauritsala) vedenkorkeuden toistuvuus tällä jaksolla Gumbelin menetelmällä. Vedenkorkeusaineisto sisältää lisä- ja poikkeusjuoksutusten vaikutukset, joka lisää toistuvuusanalysoinnin epävarmuutta Gumbelin menetelmää käytettäessä. Tapausten pitäisi olla säädellyistä tekijöistä riippumattomia. On myös todettava, että havaintojaksolla 1960−2008 ei ole esimerkiksi vuosiin 1899 tai 192 verrattavia tulvatapahtumia. Havaintojakson 187−198 Gumbel-tarkastelu antaakin korkeam- pia arvoja. 7400 7450 7500 7550 7600 7650 7700 7750 7800 1. 1. 19 74 1. 2. 19 74 1. 3. 19 74 1. 4. 19 74 1. 5. 19 74 1. 6. 19 74 1. 7. 19 74 1. 8. 19 74 1. 9. 19 74 1. 10 .1 97 4 1. 11 .1 97 4 1. 12 .1 97 4 1. 1. 19 75 1. 2. 19 75 1. 3. 19 75 1. 4. 19 75 1. 5. 19 75 1. 6. 19 75 1. 7. 19 75 1. 8. 19 75 1. 9. 19 75 1. 10 .1 97 5 1. 11 .1 97 5 1. 12 .1 97 5 Vedenkorkeus NN+ [m] Aika Saimaa Lauritsala W Saimaa Lauritsala 1974-1975 MW1847-1984 13Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Kuva 4. Vedenkorkeuden toistuvuus Saimaa Lauritsala 1960–2008. Saimaan vedenkorkeushistoria osoittaa Saimaan vedenkorkeuskäyttäytymisen luon- teen, jota se noudattaa myös tulevaisuudessa. Saimaan vedenkorkeusvaihtelu on ollut havaintoaikana (187–2009) yli 3 metriä. Ylimpiin vedenkorkeuksiin voidaan suurtulvatilanteessa vaikuttaa lisäjuoksutuksin, mutta juoksutusten merkitys jää kuitenkin korkeintaan muutamaan kymmeneen senttimetriin. 2.4 Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntö Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntö on kokonaisuudessaan selostettu aiemmassa tulvantorjuntasuunnitelmassa (Ollila, M. (toim.) 1997). Tähän on koostettu vain pe- rusperiaatteet juoksutussäännöstä. Vedenjuoksutusta Saimaasta tulee hoitaa niin, että Saimaan vedenkorkeutta ja Vuoksen virtaamaa pidetään mahdollisuuksien mukaan normaaleina. Silloin kun normaalista poikkeavan tulvan tai alhaisen vedenkorkeuden havaitaan olevan odo- tettavissa, saadaan ensi tilassa ryhtyä sellaiseen juoksutuksen muuttamiseen, jolla odotettavissa olevia vahinkoja pystytään tehokkaasti välttämään. Normaalijuoksu- tuksen rajat ilmenevät kohdassa 2.2 esitetystä kuvasta 2. Siihen on piirretty keskive- denkorkeus pitkällä aikavälillä sekä ± 0,50 m normaalijuoksutuksen rajakäyrät. Näin määritellyn normaalivyöhykkeen sisälle arvioidaan luonnontilassa sijoittuvan noin 80 % vesitilanteista. Juoksutuksen muutos tulee aloittaa vähitellen ja edelleen kasvat- taa tai vähentää vesitilanteen kehittymisestä riippuen. Juoksutuksen muuttaminen lo- petetaan vesitilanteen palauduttua normaaliksi siirtymällä normaalijuoksutukseen. Saimaan tulvan nousemista korkeustason NN+ 76,60 m yli tulee pyrkiä estämään tai sitä tehokkaasti pienentämään. Samalla on huolehdittava siitä, että Vuoksella 1 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 aiheutuvat vahingot jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Korkeustason NN+ 76,60 m ylittyessä tulva alkaa uhata pysyvässä käytössä olevia asuinrakennuksia ja muita vastaavia kohteita. Purjehduskautena 1.5.–15.12. tulee tavoiterajan NN+ 75,10 m ja muuna aikana rajan NN+ 75,00 m alittamista samoin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan estämään. Juoksutuksena pyritään tällöin kuitenkin pitämään vähintään 300 m3/s, paitsi siinä tapauksessa, että tästä aiheutuisi vedenpinnan laskeminen ajankohdan luonnon- mukaista korkeutta alemmaksi, jonka estämiseksi juoksutuksen on silloin oltava ajankohdan luonnonmukaisen virtaaman suuruinen. 15Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 3 Ilmastonmuutoksen vaikutukset 3.1 Ilmastonmuutoslaskelmat Ilmastomalleilla laadittujen laskelmien mukaan ilmastonmuutos tulee toteutuessaan vaikuttamaan lämpötilan lisäksi sadantaan ja haihduntaan ja sitä kautta koko hydro- logiseen kiertoon. Vuoksen vesistöalueella ilmastonmuutos vaikuttaa mainittujen seikkojen lisäksi sekä lumipeitteisen ajan kestoon että lumen maksimivesimäärän suuruuteen. Yhdessä tulvan esiintymisajankohdan muutoksen kanssa nämä vaiku- tukset asettavat alueella sijaitseville järville uudenlaiset säännöstelyhaasteet. Arviot ilmastonmuutoksen suuruudesta vaihtelevat ja arvioihin liittyy vielä paljon epävarmuutta. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomen vesistöjen vedenkorkeuk- siin, virtaamiin ja tulviin on arvioitu useissa kotimaisissa ja pohjoismaisissa projek- teissa. Ensimmäisiä arvioita tehtiin jo 1980-luvun lopulla käynnistyneessä SILMU- projektissa. Tuolloin Saimaan tulvavirtaaman arvioitiin vuonna 2050 lisääntyvän noin 15–20 %. Vuosina 200–2005 laskelmia tarkennettiin FINADAPT-projektissa ja samalla arvioitiin suomalaisen ympäristön ja yhteiskunnan kykyä sopeutua ilmas- tonmuutokseen. Erityisesti Vuoksen vesistöön kohdentuvista ilmastonmuutoksen vaikutuksista on olemassa kolme viime vuosina tehtyä selvitystä. Vuonna 2006 tehdyssä selvityksessä on arvioitu ilmaston muuttumisen vaikutus kerran 250 vuodessa toistuviin tulviin Vuoksen vesistössä (Veijalainen 2006). Vuoksen vesistöalueen patoturvallisuuteen ja patojen mitoitustulviin kohdentuvat vaikutukset ilmastonmuutoksesta on arvioitu Veijalaisen ja Vehviläisen toimesta vuonna 2008 julkaisussa Ilmastonmuutos ja patoturvallisuus – vaikutus mitoitustul- viin (Veijalainen ja Vehviläinen 2008). Vuonna 2008 WaterAdapt-projektin yhteydessä Veijalainen et al. (2008) ovat ar- vioineet tarkemmin ilmastonmuutoksen vaikutusta eri järville tulvan esiintymisen ajankohdan sekä huipun suuruuden osalta. Lisäksi on testattu nykyisin käytössä olevien säännöstelyohjeiden käyttökelpoisuutta muuttuvassa tilanteessa. 3.2 Vaikutukset Vuoksen vesistöalueella 3.2.1 Yleistä Vuoksen vesistöalueella WaterAdapt-projektissa (Veijalainen et al. 2008) on ilmas- tonmuutoslaskelmissa tarkasteltu kahdeksaa järveä. Mukana tarkastelussa olivat Saimaa, Pielinen, Kallavesi, Onkivesi, Vuotjärvi, Koitere, Höytiäinen ja Sälevä. Tähän 16 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 raporttiin on koostettu lyhyesti tulviin kohdistuvat vaikutukset kyseisissä kohteissa. Muutoksia alivirtaamissa ja vesistöjen alimmissa vedenkorkeuksissa ei tähän tulvan- torjunnan toimintasuunnitelmaan ole otettu esille. Vuoksen vesistöalueen eri osissa ilmastonmuutoksella näyttäisi tehtyjen laskel- mien perusteella olevan hieman erilaisia vaikutuksia. Vesistöalueen keski- ja yläosalla muutokset jäänevät aika pieniksi. Vesistöalueen eteläosassa muutokset tulvan suu- ruudessa ovat sen sijaan hyvin merkittävät. 3.2.2 Pielinen Pielisellä kevättulvien suuruus pienenee merkittävästi ja talviaikana vedenkorkeudet ja virtaamat kasvavat. Tulevaisuudessa suurimmat vedenkorkeudet esiintyvät talven ja alkukevään aikana. Arvioiden mukaan vuosijaksoilla 200–69 ja 2070–99 talven ja kevään korkeimmat vedenkorkeudet ovat useilla skenaariolla suurempia kuin ny- kyään kevättulvan aiheuttamat alkukesän suurimmat vedenkorkeudet. (Veijalainen et al. 2008) Käyttämällä oheisen kuvan mukaista varautuvaa juoksutusmallia pystyttäisiin ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia Pielisellä lieventämään. Varautuva juok- sutusmalli on laadittu Pielisen juoksutuksia koskevan selvitystyön yhteydessä 2005– 2007. Mallin käyttö ei ole mahdollista ilman muutoksia nykyisen luvan mukaisiin juoksutusmääräyksiin eli luonnonmukaiseen purkautumiseen. Menetelmässä juoksutusta lisätään tai vähennetään luonnontilaisesta vedenkorkeus- rajojen ylittyessä tai alittuessa. Kokonaan ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia ei kuitenkaan voida estää. Varautuvaa mallia käytettäessäkin tulvariski talvella ja keväällä säilyy, tosin hieman pienempänä kuin ilman varautuvaa juoksutusmallia. Pielisellä saavutetaan mallin käytöllä noin 17 cm maksimivedenpinnan alenema. Toi- saalta on huomioitava, että mikäli Pielisellä käytettäisiin varautuvaa juoksutusmallia, nostaisi se Saimaan vedenkorkeuksia noin 5–6 cm. (Veijalainen et al. 2008) Kuva 5. Havainnekuva Pieliselle suunnitellusta varautuvasta juoksutusmallista (Verta et al. 2007). Pielisellä on kehitteillä varautuvaa juoksutusmallia voimakkaammin kuivuusjaksoi- hin reagoiva juoksutusmalli, joka ehkäisisi hyvin myös suurimpia vedenkorkeuksia. 92,50 93,00 93,50 94,00 94,50 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. 1.7. 1.8. 1.9. 1.10. 1.11. 1.12. V ed en ko rk eu s (N N +m ) Keskiarvo 1980-99 Minimi ja maksimi 1980-99 Tavoiteputki (ka +- 20 cm) Tavoiteputki (ka +- 40 cm) Q = -15% Q = +20% Q = +10% Q = -30% Q = +-0% NN+92,70m NN+93,10m NN+92,90m 17Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Malli olisi enemmän perinteisen säännöstelyohjeen kaltainen, ja sillä voitaisiin ottaa tarkemmin huomioon vesistön eri käyttäjäryhmien tarpeet. Pielisen juoksutuksen kehitystyö jatkuu Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksessa yhteistyössä vesistön eri käyttäjäryhmien kanssa. 3.2.3 Kallavesi Kallavedellä korkeimmat vedenkorkeudet ovat jatkossa talvella, mutta tulvat eivät kasva nykytilanteen tulviin nähden. Alimmat vedenkorkeudet ajoittuvat kesäaikaan ja alkusyksyyn. Liian alhaiset vedenkorkeudet muodostavat entistä suuremman haitan. (Veijalainen et al. 2008.) Kallavedelle suunniteltu säännöstelyn muutos näyttäisi nostavan tulvia hieman, vaikka toteutuneiden tulvien osalta näin ei laskelmien mukaan käy. Muutoksella voidaan kuitenkin pienentää Kallaveden alimpien vedenkorkeuksien laskusta ai- heutuvia haittoja. 3.2.4 Saimaa Saimaan korkeimmat vedenkorkeudet esiintyvät jatkossa keväällä ja tulvat kasvavat selvästi nykytilanteeseen nähden. Ilmastonmuutostilanteen laskelmissa WaterAdapt-projektissa käytetty Saimaan säännöstelyohje oli sama kuin referenssijaksollakin. Projektissa tarkasteltu veden- korkeuden toistuvuus oli HW1/100. Saimaan juoksutus poikkesi simuloinneissa luonnontilaisesta purkautumiskäyrästä kun vedenkorkeus on 10 cm päässä keskivyö- hykkeen ylärajasta tai 5 cm päässä alarajasta. Vedenkorkeuden ollessa 10 cm päässä keskivyöhykkeen ylärajasta juoksutusta kasvatettiin arvoon 800 m3/s ja sen jälkeen juoksutusta lisättiin portaittain 10 cm välein 100 m3/s. Tarkastelussa juoksutusta Saimaasta ei kasvatettu yli 1 100 m3/s, jos luonnonmukaisen purkautumiskäyrän mukainen juoksutus ei ollut sitä suurempi. Tästä ylärajasta johtuen mahdollisuudet alentaa vedenkorkeutta juoksutusten avulla pienenevät tulvien kasvaessa. (Veijalai- nen et al. 2008.) Ilmaston muuttumisen myötä Saimaan kesän ja syksyn alimmat vedenkorkeudet laskevat hieman. Kuvassa 6 on esitetty eri ajankohtina keskivedenkorkeuden vaihtelu vuoden eri aikoina. (Veijalainen et al. 2008.) Kuva 6. Saimaan simuloidun keski- vedenkorkeuden muutos jaksolta 1971–2000 jaksolle 2010–2039, 2040–2069 ja 2070–2099 keskiarvo- skenaariolla (Veijalainen et al. 2008). 75.20 75.40 75.60 75.80 76.00 76.20 76.40 76.60 1.1. 1.3. 1.5. 1.7. 1.9. 1.11. Ve de nk or ke us (m , N N ) 1971-2000 Keskiarvo 2010-2039 Keskiarvo 2040-2069 Keskiarvo 2070-2099 Keskiarvo 18 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Saimaalle on laadittu edellä esitetyn lisäksi selvästi suurempiakin juoksutuksia edellyt- täviä ilmastonmuutosarvioita. Veijalaisen (2006) laatimassa ilmastonmuutosarviossa (HW1/250) käytettiin suurimman ilmastonmuutosskenaarion osalta jopa 1 800 m3/ s juoksutuksia Tainionkosken hätäylivedenkorkeuden ylittymisen estämiseksi. Se, mille tasolle Saimaan vedenkorkeus ilmastonmuutostilanteessa nousee, riippuu paljon laskennassa käytetyistä skenaarioista ja tulvan toistuvuudesta. Myöhemmin tässä suunnitelmassa esitettävät myös ilmastomuutoksen sisältävät vedenkorkeus- arviot (kohta .3) perustuvat pääosin viimeisimpään vuonna 2008 tehtyyn selvi- tykseen (Veijalainen et al. 2008). Selvityksessä on käytetty useiden skenaarioiden keskiarvoa ja juoksutusohjeena on ollut todellista tilannetta todennäköisesti varsin lähellä oleva vastaava juoksutus. Näiden johdosta arvioidaan, että kyseisen selvityk- sen tiedot kuvaavat parhaimmin ja tässä vaiheessa luotettavimmin ilmastonmuutos- tilanteessa toteutuvia vedenkorkeuksia. Kuvassa 7 on esitetty ilmastonmuutoksen vaikutus Gumbelin jakautumana las- kettuun toistuvuuskäyrään Saimaalla. Kuvasta voidaan havaita, että esimerkiksi 1/20 vuodessa toistuvan tulvan suuruus nousee noin 0,5 m nykyisistä arvoista. Harvinaisempien tulvien osalta ylivedenkorkeuden muutokset ovat vielä suurempia. (Veijalainen et al. 2008.) Kuva 7. Vuoksen vesistömallilla simuloidut Saimaan vedenkorkeuden Gumbelin jakauman mukaiset toistuvuuskäyrät nykytilanteessa ja ilmastonmuutosmallien mukaan (Veijalainen et al. 2008). 3.2.5 Muut vesistön järvet Muilla Vuoksen vesistön järvillä kevättulvat pienenevät merkittävästi ja talven veden- korkeudet kasvavat. Syys- ja talvitulvat kasvavat, mutta eivät yllä nykyisten ke- vättulvien korkeuteen. Erityisesti järvissä, joissa valuma-alue on pieni ja järvisyys suuri kuten Höytiäisessä, kevättulvan aikaistumiseen ja pienenemiseen sekä kesän kuivumiseen täytyy varautua nostamalla järvi kesävedenkorkeuteen aikaisemmin ja/tai pienentämällä kevätkuopan suuruutta. Muuten järveä ei välttämättä saada nostettua tavanomaiseen kesäkorkeuteen koko kesän aikana. Nykyiset kalenteriin sidotut säännöstelyrajat eivät enää tule toimimaan tämän kaltaisilla järvillä. (Veija- lainen et al. 2008.) Gumbelin jakauma 75.0 75.5 76.0 76.5 77.0 77.5 78.0 78.5 79.0 0.00000 0.78556 Toistumisaika (v) Vi rt aa m a (m 3 /s ) Simuloidut 1971-2000 Simuloidut 2070-99 kaa1b Gumbel 1971-2000 Gumbel 2070-99 ka a1b Vedenkorkeus NN+ [m] 19Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Ilmaston muuttuessa lisääntyvät tilanteet, jolloin Vuoksen alueen jokijaksot ovat talvella ilman jääkantta ja virtaama on suuri. Lämpötilan selvästi aletessa voi jo- kiin muodostua hyytöä, joka vaikuttaa veden virtaukseen. Syntyvä padotus saattaa nostaa hyytöpadon yläpuolella vedenpinnan äkillisesti tulvakorkeuksiin. Pitkään jatkuessaan tilanne voi vaikuttaa jokijakson yläpuolisen järvenkin vedenkorkeuksiin. (Veijalainen et al. 2008). Jäänmuodostuksen muutoksia on jo havaittu viime vuosina esimerkiksi Pielisjoella, jossa jääpatoja on syntynyt täysin uusiin paikkoihin. 3.2.6 Vaikutukset 1-luokan patojen mitoitustulviin Uuden patoturvallisuuslain mukaan (9/2009) padot luokitellaan 1-, 2- ja 3-luokan padoiksi. Luokat vastaavat vanhan patoturvallisuuslain mukaisia luokkia P, N ja O. Ilmastonmuutoksella on Veijalaisen ja Vehviläisen (2008) laatiman arvion mukaan patoturvallisuuteenkin vaikutuksia. Vuoksen vesistöalueella 1-luokan patojen mi- toitustulvien muutoksia on esitetty taulukossa 3. Taulukossa olevat mitoitustulvan muutoksen suuruusluokat padoittain hieman vaihtelevat. Saimaalla mitoitustulvan kasvu vaikuttaa niin suurelta, että tulvajuoksutuskapasiteetin riittävyys tulisi tarkem- min arvioida. Venäjän puolella sijaitseville vesivoimalaitoksille mitoitusvirtaaman kasvu aiheuttaa myös merkittävän haasteen. Taulukko 3. Mitoitustulvalaskelmien mukainen pienin ja suurin mitoitustulvan muutos vuosijaksolla 2070−2100 nykytilanteeseen verrattuna (Veijalainen ja Vehviläinen 2008). 1-luokan pato Valuma-alue A [km2] Mitoitustulvan pienin muutos [%] Mitoitustulvan suurin muutos [%] Palokki, Juojärvi 2 110 + 3 + 21 Pamilo, Koitere 6 520 − 11 + 21 Kaltimo, Pielinen 20 975 − 21 + 25 Imatra, Saimaa 61 071 + 23 + 69 Ilmaston muuttuminen aiheuttaa nykynäkemyksen mukaan Vuoksen vesistöalueelle monenlaisia muutoksia: tulvien ajankohta muuttuu syys- ja talviaikaan ja ennakoitavuus tulvan hui- pun suuruudesta ja ajankohdasta vaikeutuu huipputulvien suuruus Saimaalla lisääntyy selvästi, muualla muutokset mal- tillisempia Jos Pielisellä käytettäisiin ns. varautuvaa juoksutusmallia, jäisi maksimi- vedenkorkeus Pielisellä alemmaksi, mutta vastaavasti Saimaalla maksimi- vedenkorkeus hieman nousisi tulvavedenkorkeuden nousun myötä tulvavahingot lisääntyvät juoksutuskapasiteetin riittävyys joudutaan tarkistamaan jatkossa Vuoksen varrella olevilla voimalaitoksilla Vuoksen jokivarressa tulvavirtaamat kasvavat säännöstelylupien nykyiset kalenteriin sidotut säännöstelyrajat eivät mahdol- lista optimaalisinta vedenkorkeuden säännöstelyä tulvamaksimin ajankohdan muuttuessa hyytö- ja jääpatotulvien muodostumisen riski kasvaa, vaikutus voi ulottua jokijaksojen lisäksi myös niiden yläpuoleisten järvien vedenkorkeuteen. • • • • • • • • 20 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009  Tulvien huomioiminen rakentamisen ohjauksessa 4.1 Alimmat rakentamiskorkeudet Alimmalla suositeltavalla rakentamiskorkeudella tarkoitetaan sitä ylintä korkeutta, jolle vesi voi nousta ilman että se vahingoittaa rakenteita. Varsin usein rakentamista koskevissa kaavamääräyksissä tai rakennusjärjestyksissä alin rakentamiskorkeus on määritetty alimpaan lattiakorkeuteen. Alin lattiakorkeus on helppo asettaa ja mitata, mutta se ei ole kastumisriskin kannalta olennainen taso. Lattiakorkeuden alapuolella esimerkiksi maanvaraisella laatalla on tyypillisesti eristekerros ja sen alapuolella hiek- katäyttö. Käytännössä turvallinen korkeus on vasta kapillaarisen nousun katkaisevan hiekkatäyttökerroksen alapuolella. Lattiapinnan alapuolella on siten yli puoli metriä rakenteita, joihin vesi ei saisi ulottua. Pilariperustuksissa ja tuulettuvissa alapohjissa on turvallinen korkeus vastaavasti tuuletusvälin alapuolella olevan kapillaarisen nousun katkaisevan kerroksen alla. Lattiakorkeuden sijasta sekä kaavoissa että rakennuslupaharkinnassa tulisikin käyttää oheisen kuvan 8 mukaista määritystä (Ollila 1999). Kuva 8. Alimman suositeltavan rakentamiskorkeuden määrittäminen (Ollila 1999). 21Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Harkittaessa turvallista rakennuksen korkeusasemaa on otettava huomioon rakennus- hankkeen luonne. Mitä suurempi ja taloudellisesti tai yhdyskunnan toimintojen kan- nalta merkittävämpi kohde on, sitä suurempaan varmuuteen tulee pyrkiä. Ympä- rivuotiset asunnot tulee niiden jokapäiväisen käytön mahdollistamiseksi sijoittaa turvalliselle korkeudelle. Liian matalaan maastokohtaan tai liian lähelle vesistöä rakennettaessa rakennuk- selle aiheutuu tulvavahinkovaara. Sisävesien rannoille rakennettaessa rakennuk- set tulee sijoittaa niin korkealle, että niille voi aiheutua vahinkoa vasta sellaisesta tulvakorkeudesta, jonka voidaan arvioida esiintyvän keskimäärin kerran 100…200 vuodessa. Rakentamiskorkeutta määritettäessä on huomioitava myös järven aaltoilu raken- nuspaikan kohdalla (Ollila 1999). Lisäksi aavojen ulapoiden läheisyydessä jäiden työntyminen rannoille lisää vahinkoriskiä. 4.2 Aiemmat alimpia rakentamiskorkeuksia koskevat ohjeet Vuonna 198 ympäristöministeriö antoi kunnille ohjeen (ns. kuntakirje), jossa kuntia kehotettiin kaavoituksen ja rakentamisen ohjauksen yhteydessä huolehtimaan siitä, ettei rakennuksia sijoiteta niin alhaalle, että uhka tulvavahinkojen syntymisestä on olemassa. Kuntakirjeen liitteenä oli vesihallituksen muistio ”Vesistöjen ylimpien vedenkorkeuksien huomioonottaminen ranta-alueiden käytössä ja rakentamistoi- minnassa”. Edellä mainittua suositusta on täydennetty ja ajanmukaistettu vuonna 1999 ja siihen lisättiin merenrantaa koskevat suositukset. ”Ylimmät vedenkorkeudet ja sortu- mariskit ranta-alueille rakennettaessa – Suositus alimmista rakentamiskorkeuksista” (Ollila 1999) on lähetetty kaikkiin kuntiin (Maa- ja metsätalousministeriö 2006). 4.3 Uudet esitykset alimmiksi rakentamiskorkeuksiksi Vaikka jo edellä mainitussa vuoden 1999 suosituksessa oli otettu ilmastonmuutos huomioon, niin nyt kun sen vaikutuksista on tehty uusia laskelmia, ilmastonmuutos voidaan ottaa entistä paremmin huomioon. Koska rakennusten tyypillinen suun- niteltu käyttöikä on 50–100 vuotta, tulisi myös ilmaston muuttuminen huomioida rakennuskorkeutta määriteltäessä. Saimaalle laadittujen ilmastonmuutoslaskelmien mukaan tulvavedenkorkeuden nousu on 50 vuoden kuluttua Saimaalla noin 0,5 metriä. Laskelmien mukaan muualla Vuoksen vesistössä muutokset tulvavedenkor- keuksissa olivat vähäisiä. Edellä esitetyissä laskelmissa (kohta 2.3) juoksutusta lisätään tulvatilanteissa luon- nontilaisesta, mistä johtuen vedenkorkeuksien toistuvuusarvot ovat alempia kuin aiemmin arvioidut (Ollila 1997; 1999). Aiemmissa arvioissa tilastollinen analyysi on tehty koko havaintoaineistosta, joka koostuu pääosin luonnontilaisista havainnois- ta. Laskelmat ja toteutetut juoksutukset osoittavat, että lisäjuoksutuksilla voidaan vaikuttaa tulvakorkeuksiin. Kerran sadassa vuodessa toistuvan tulvan korkeus olisi edellä esitetyn koko havaintoaineiston perusteella N60+ 77,50 m. Laskelmien mukaan voidaan arvioida, että lisäjuoksutuksilla voidaan tulvakorkeutta HW 1/100 alentaa vähintään noin 20 cm. Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelmassa (Ollila 1997) alimmaksi rakentamiskorkeudeksi ilman aaltoiluvaraa esitettiin Ala-Saimaalle NN+ 77,65 m (= N60+ 77,71 m). Arvio on tehty koko havaintoaineiston (vuodesta 187 lähtien) pe- 22 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 rusteella määrittämällä keskimäärin kerran viidessäkymmenessä vuodessa toistuva tulvakorkeus ja lisäämällä siihen harkinnanvarainen lisäkorkeus 0,5 m. Ala-Saimaan alimmaksi rakentamiskorkeudeksi ilman aaltoiluvaraa esitetään tasoa N60+ 77,80 m. Suositus aikaisempaan nähden nousee siis noin 10 cm. Kun huomioidaan lisäjuoksutusten alentava vaikutus koko havaintoaineiston mukaisiin tulvakorkeusarvoihin verrattuna, voidaan katsoa, että tämän hetkisten ilmastomalli- laskelmien osoittama muutossuuruusluokka noin 0,5 m on huomioitu. Ylä-Saimaalle alin rakentamiskorkeus esitetään järvialtaiden korkeuserosta johtuen ilman aaltoilu- varaa tasoon N60+ 78,00 m. Ilmastonmuutoslaskelmien kehittyessä ja mahdollisesti antaessa tarkempaa ja perustellumpaa tietoa, on varauduttava siihen, että arvoja joudutaan tarkistamaan tulevaisuudessa vielä ylöspäin. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan katsota tarpeelliseksi nostaa rakentamiskorkeuden alarajaa esitettyä enempää. Vuoksen vesistöalueelle tehdyissä ilmastonmuutoslaskelmissa ei muille järville kuin Saimaalle ilmennyt mitoitusvedenkorkeuksien osalta tarkennustarvetta. Tässä vaiheessa esitetään, että ilmastonmuutos huomioidaan vain Saimaan rakentamis- korkeuksissa. Vuoksen alueen merkittävimpien järvien alimmiksi rakentamiskorkeuksiksi esite- tään taulukkoon  kirjattuja korkeuksia. Korkeudet on esitetty tavanomaisille asuin- rakennuksille. Harkittaessa mahdollisten ympäristövahingoille alttiiden teollisuus- laitosten tai erityisen tärkeiden julkisten tai muiden rakennusten sijoittamista tulee niiden rakentamiskorkeus määrätä näistä lukemista poiketen ylemmäs. Taulukko 4. Vuoksen vesistön suurimpien järven alimmat suositeltavat rakentamiskorkeudet ilman aaltoiluvaraa. Järvi Alin suositeltava rakentamiskorkeus ilman aaltoiluvaraa N60+ [m] Ala-Saimaa; Savonlinnan alapuolinen alue 77,80 Ylä-Saimaa; Haukivesi, Pyhäselkä, Orivesi 78,00 Pielinen 95,90 Kallavesi 83,33 (NN+ 83,10) Unnukka, Kopolanvirran alapuolinen alue 81,82 (NN+ 81,65) Unnukka, Kopolanvirran yläpuolinen alue 82,02 (NN+ 81,85) Onkivesi 86,44 (NN+ 86,20) Porovesi 87,88 (NN+ 87,60) Vuotjärvi 96,14 (NN+ 95,90) Syväri 97,64 (NN+ 97,40) Höytiäinen 88,20 Koitere 144,70 Juojärvi 101,80 Pyhäjärvi 80,50 Rakennusten kastumisriskin ei tulisi olla ainoa kriteeri, jolla alin rakentamiskorkeus määrätään. Erityisesti Saimaan alueella, jossa tulvan kesto saattaa olla useita kuukau- sia, tulisi huomioida erityisesti myös rakennuksen sijainti tontilla ja sen käytettävyys tulva-aikana. Rakennuspaikan piha-alueen ja tieyhteyksien tulee olla riittävän kor- kealla, jotta ne mahdollistavat rakennukselle kulkemisen myös tulva-aikana. Pelkkä rakennuksen pengertäminen riittävän korkealle tulvasuojauskeinona ei siis Saimaan kaltaisessa vesistössä ole vielä riittävä toimenpide. Myös jätevesien käsittely ja viemäröinnin toimivuus tulee ottaa huomioon yhtenä tekijänä rakennuspaikan so- veltuvuutta sekä terveellisyyttä ja turvallisuutta arvioitaessa. Tulvavedenkorkeudet eivät saa vaikuttaa jätevesien käsittelyn tehokkuuteen. Aiemmin rakennettujen rakennusten täydennysrakentamisessa on noudatettava alimpia suositeltavia rakentamiskorkeuksia myös niissä tapauksissa, joissa olemassa olevan rakennuksen perustamistasot ovat nykysuositusten alapuolella. 23Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 4.4 Alimpien rakentamiskorkeuksien huomioiminen kaavoituksessa ja rakennusjärjestyksissä 4.4.1 Kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaan kunnilla on velvollisuus huolehtia alueellaan alueiden käytön suunnittelusta, kaavoittamisesta ja kaavojen ajan tasalla pitämisestä. Alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittä- mistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten sekä ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla. Yleiskaava ja asemakaava on laadittava siten, että luodaan mahdollisuudet tur- valliseen ja terveelliseen elinympäristöön. Tämä edellyttää, että muun muassa ra- kennuspaikan tulvavaara otetaan kaavassa huomioon. Asemakaavan osalta tätä on myös nimenomaisesti korostettu eduskunnan ympäristövaliokunnan maankäyttö- ja rakennuslakiehdotusta koskevassa mietinnössä (YmVM 6/1998). Yleiskaavoissa tehdään olennaisia ratkaisuja rakentamisen yleispiirteisen sijoitte- luun liittyen. Tulvariskien hallinnan kannalta juuri yleiskaavoitusvaiheessa tehdyt ratkaisut ovat merkityksellisimpiä. Rantayleiskaavan perusteella voidaan myöntää suoraan rakennuslupia loma-asu- misen ja myös pysyvän asumisen toteuttamiseen. Etelä-Savossa Saimaan vesistö- alueen rannat ovat lähes kokonaan rantayleiskaavojen kattamia. Rantayleiskaavat ovat rantojen kestävän käytön ja tasapuolisen rakennusoikeuden kannalta erityisen merkityksellisiä. Asemakaava-alueella rakennuspaikan sopivuusharkinta tehdään kaavan laati- misen yhteydessä. Esimerkiksi kaavaan sisältyvien ranta-alueiden rakentamiskel- poisuus tulvavaaran kannalta tulee selvittää riittävää asiantuntemusta käyttäen. Vesistöjen rannoille laadittavien kaavojen osalta selvitetään tavallisesti tarpeelliset tiedot hydrologiasta siinä mitassa kuin niitä on saatavilla ja kaavan ohjaustarve nii- tä edellyttää. Jos asemakaavassa esitetään rakennusoikeutta tai kunnallisteknisten laitteiden rakentamista tulvaherkälle alueelle, kaavamääräyksissä on kiinnitettävä huomiota riskitekijöihin sekä annettava määräyksiä rakentamisen ohjaamiseksi (Maa- ja metsätalousministeriö 2006). Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, kaa- vaa laadittaessa on otettava soveltuvin osin huomioon myös yleiskaavan sisältövaa- timuksia koskevat säännökset. Tällöin asemakaavan laatimisen yhteydessä voidaan selvittää laajemminkin esimerkiksi maaperän ja vesistöalueen olosuhteita sekä arvioi- da rakentamiseen soveltuvien alueiden sijoittumista ja rakentamiselle asetettavia vaatimuksia (Maa- ja metsätalousministeriö 2006). Kaava-alueella rakennuspaikan ominaisuuksien vaikutus rakentamiseen arvioi- daan viime kädessä rakennuslupavaiheessa. Vaikka alue olisikin kaavoitettu raken- tamiseen, rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee selvittää esimerkiksi rakennuspaikan pohjaolosuhteet ja niiden mukainen rakennustapa rakennuslupaa varten. Rakennus- hankkeeseen ryhtyvällä on myös huolehtimisvelvollisuus siitä, että rakennus suunni- tellaan ja rakennetaan rakentamista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti (Maa- ja metsätalousministeriö 2006). Tulvalle alttiit riskialueet tulee ottaa huomioon myös maakuntakaavatasolla. Maa- kuntakaava on maakunnan liiton laatima yleispiirteinen kaava, jossa esitetään aluei- 2 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 den käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteiden ohella maakunnan kehittymisen kannalta keskeisten toimintojen sijoittuminen. Edellä mainittujen ohjaus- ja suunnittelukeinojen lisäksi on otettava huomioon myös valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet. Tavoitteiden mukaan alueiden käy- tössä on otettava huomioon viranomaisten selvitysten mukaiset tulvavaara-alueet ja pyrittävä ehkäisemään tulviin liittyvät riskit. Alueiden käytön suunnittelussa uutta rakentamista ei tule sijoittaa tulvavaara-alueille. Tästä voidaan poiketa vain, jos tarve- ja vaikutusselvityksiin perustuen osoitetaan, että tulvariskit pystytään hallitsemaan ja että rakentaminen on kestävän kehityksen mukaista. Asemakaava-alueen ulkopuolella sijaitsevan rakennuspaikan soveliaisuutta ja kelvollisuutta harkittaessa on otettava huomioon, ettei rakennuspaikalla ole tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa (MRL 116 §). 4.4.2 Rakennusjärjestys Kunnassa on oltava kunnanvaltuuston hyväksymä rakennusjärjestys, joka sisältää paikallisista oloista johtuvat rakentamista koskevat määräykset. Ne voivat koskea esimerkiksi tietyllä ranta-alueella rakennuksen sijoittumista, rakentamiskorkeut- ta ja rakentamistapaa. Määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Normi- hierarkiassa rakennusjärjestys sijoittuu oikeusvaikutteisen yleiskaavan, asemakaavan ja Suomen rakentamismääräyskokoelman määräysten jälkeen (Maa- ja metsätalous- ministeriö 2006). 4.4.3 Esitys kaavamääräyksissä ja rakennusjärjestyksissä käytettäväksi alinta rakentamiskorkeutta koskevaksi määrittelyksi Alinta rakentamiskorkeutta koskevaksi määrittelyksi ehdotetaan: ”Alin hyväksyttävä rakentamiskorkeus ilman aaltoiluvaraa on vähintään keskimäärin ker- ran 100 vuodessa toistuvan tulvakorkeuden tasolla, joka on N60+ xx.xx m. Mikäli HW1/100 ei havaintoaineistosta ole määritettävissä suoraan, voidaan käyttää keskimäärin kerran 50 vuodessa esiintyvää ylintä tulvakorkeutta, johon lisätään vesistön erityispiirteistä johtuva lisäkorkeus. Alimmalla hyväksyttävällä rakentamiskorkeudella tarkoitetaan sitä korkeutta, jolle vesi voi nousta ilman että se vahingoittaa rakenteita. Maanvaraisen laatan varaan perus- tettaessa alin rakentamiskorkeus sijaitsee kapillaarinousun katkaisevan kerroksen alapinnan tasolla. Pilariperustuksissa ja tuulettuvissa alapohjissa on turvallinen korkeus vastaavasti sokkelia ja rakennuksen runkorakennetta erottavan kapillaarisen nousun katkaisevan kerrok- sen alapuolella. Alimpaan rakentamiskorkeuteen on lisättävä aaltoiluvara, joka määritetään kunkin rakennuspaikan rantaolosuhteiden mukaan.” Tärkeimpien vesistöjen alimmat hyväksyttävät rakentamiskorkeudet ilman aaltoilu- varaa on syytä kirjata rakennusjärjestyksiin. N60+ korkeuslukemien merkitsemis- tä kaava-asiakirjoihin tulee tarkoin harkita, koska kaavojen ja kaavamerkintöjen pysyvyys voi muodostua ongelmalliseksi siinä tapauksessa, että arviot alimmista hyväksyttävistä rakentamiskorkeuksista olosuhteiden muutosten tai toimenpiteiden johdosta muuttuvat. Kaavoihin esitetään kuitenkin sisällytettäväksi alimman hyväk- syttävän rakentamiskorkeuden määritelmä muilta osin. 25Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 5 Viranomaisyhteistyö tulvatilanteessa 5.1 Viranomaisten tehtävät Saimaan tulvan toteutuessa tulvasuojelutehtävien määrä ja laajuus on suuri. Tulvan- torjuntatöiden onnistumisen kannalta on tärkeää määrittää ennalta eri osapuolten vastuut tulvantorjuntatyössä. Viranomaisten välinen sujuva yhteistyö on paitsi Sai- maan, myös koko Vuoksen vesistön alueella merkittävän tärkeää. Saimaan alueella toimii useita ympäristökeskuksia, pelastuslaitoksia ja kaksi lääninhallitusta. Kuntia Saimaan alueella on 29 kpl ja Vuoksen vesistöalueen muiden merkittävimpien järvien (Pielinen, Kallavesi) alueella 12 kpl. Ongelmien ja tehtävien laajuuden vuoksi alueellisten ympäristökeskusten (Kaak- kois-Suomen, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon ympäristökeskukset) ei ole mahdollista vastata operatiivisesta tulvantorjunnasta vaan työ täytyy jakaa alueen eri osiin eri toimijoille. Operatiivisella tulvantorjunnalla tarkoitetaan tässä niitä toimia, joihin tulee ryhtyä siinä vaiheessa, kun lisä- ja poikkeusjuoksutuksilla ei voida enää hallita tulvan nousua. Lisä- ja poikkeusjuoksutukset ovat useissa ta- pauksissa riittäviä ja ne ovatkin tehokkain toiminnan osa tulvien ehkäisyyn liittyen. Kaikissa tapauksissa tämä ei kuitenkaan riitä ja tällöin merkittävään rooliin nousevat ympäristöhallinnon lisäksi myös muut toimijat kuten kuntien omat organisaatiot sekä myös yksittäiset kiinteistönomistajat. Kuntien, kiinteistönomistajien ja viranomaisten riittävän aikaisessa vaiheessa to- teuttamat tulvantorjuntatoimet voivat ratkaisevasti vähentää yhdyskuntien toimin- nalle ja yksittäisille kiinteistöille aiheutuvia haittoja. Kunnat, kiinteistönomistajat ja teollisuuslaitokset tarvitsevat kuitenkin ohjausta ja ohjeita. Teollisuuden, yhdyskun- tien ja kiinteistöjen suojaamiseksi tarvitaan jo ennen tulvatilannetta laadittuja suun- nitelmia ja rakenteellista varautumista. Yksittäisille kiinteistöille ohjaus on tärkeää ja mahdollista vielä tulvatilanteen kehittyessäkin. Myös pelastustoimintaa tulee koordinoida sekä ennakkoon että tulvatilanteessa. Pelastussuunnittelun ja -toiminnan käytettävissä tulee lisäksi olla riittävästi oikeaa tietoa. Tulvantorjunnan onnistumiseksi viranomaisyhteistyön ja viranomaistoimin- nan tulee olla ennalta suunniteltua. Seuraavassa on selostettu eri toimijoiden tehtäviä operatiiviseen tulvantorjuntatyöhön liittyen. Kiinteistönomistajalle kuuluu jo nykyisinkin (pelastuslaki 68/2003 8 §) ensisijai- nen vastuu oman kiinteistön tulvasuojauksesta siinä mitassa kuin se omatoimisesti on mahdollista. Suojautumiseen kuuluu kiinteistön suojauksessa käytettävien mate- riaalien hankinta ja oikea-aikaisten ja tehokkaiden suojaustoimenpiteiden toteutta- minen kiinteistön suojaamiseksi tulvan vaikutuksilta. Lisäksi tulvasta vaurioituvaa omaisuutta voi etukäteen siirtää mahdollisuuksien mukaan turvaan. Alueellisten ympäristökeskusten tehtäviä ovat vesitilanteen seuranta, tulvaennuste- mallien käyttö, vesistörakenteiden lupapäätösten mukainen käyttö, vesilain mukais- 26 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 ten poikkeuslupien hakeminen, lupaan perustuva juoksutusten tilapäinen säätely, patoturvallisuudesta huolehtiminen, tiedottaminen ja viranomaisten välisen yhteis- työn koordinointi. Alueelliselle ympäristökeskukselle kuuluu tulvariskien hallinta- suunnittelu ja yleinen tiedottaminen tulviin varautumisesta. Tärkeitä yhteistyötahoja tähän liittyen ovat pelastusviranomaiset, alueen kunnat sekä vahinkouhan alaiset teollisuuslaitokset. Tulvatilanteen uhatessa ja kehittyessä ympäristökeskus jakaa in- formaatiota muille viranomaisille sekä kansalaisille. Maa- ja metsätalousministeriölle kuuluu ratkaisuvalta Saimaan ja Vuoksen juok- sutussääntöön perustuvien juoksutusmuutosten aloittamisesta ja lopettamisesta. Li- säksi maa- ja metsätalousministeriö antaa ympäristökeskukselle suostumuksen hakea ympäristölupaviraston lupaa Vuoksen vesistöalueen muiden vesistöjen säännöstelyä tai juoksutuksia koskeviin poikkeusjuoksutuksiin. Kunta/kaupunki varmistaa valmiussuunnittelussaan kunnan toimintojen, erityi- sesti yhdyskuntatoimintojen toimivuuden tulvan aikana, ja tulvatilanteessa huolehtii valmiusorganisaatiosta ja valmiustehtävistä. Kunnan sosiaalitoimen vastuulla on evakuoidun väestön väliaikainen asuttaminen. Lisäksi kunta hoitaa sisäisen tiedotta- misen tulvan uhkaamien kohteiden osalta sekä varmistaa että kohteiden suojaaminen toteutuu. Huomioitavia kohteita ovat asuinalueiden lisäksi mm. alueiden sähkönjake- lu, vesi- ja viemärilaitokset ja -verkot, energiajakelu sekä puhelin- ja dataliikenne. Pelastuslaitosten keskeisenä tehtävänä on pelastustoiminta tulvatilanteessa sekä pelastustoiminnan ennakkosuunnittelu. Pelastuslaitokset osallistuvat myös kohtei- den väliaikaiseen suojaamiseen sekä kansalaisten evakuointiin. Pelastuslaitoksia on Saimaan alueella neljä; Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitokset. Pelastuslainsäädäntö ei ole aivan selkeä siltä osin, missä määrin pelastusviran- omaisten tulee kustannuksellaan osallistua esimerkiksi tulvantorjuntaan ja ennakko- varautumiseen. Pelastuslaitos pyrkii kuitenkin toteuttamaan tulvantorjuntatoimia resurssiensa puitteissa mahdollisimman kattavasti. Lääninhallituksen tehtäviin pelastustoiminnassa kuuluu varautuminen pelastus- toiminnan johtamiseen läänissä, tätä koskevien suunnitelmien laatiminen, eri tahojen suunnitelmien yhteensovittaminen ja yhteistoiminnan edistäminen. Lääninhallitus sovittaa yhteen valmiuslaissa tarkoitettua poikkeusoloihin varautumista huolehti- malla sen edellyttämän yhteistoiminnan järjestämisestä läänissä. Hätäkeskuslaitokseen kuuluva hätäkeskus toimii pelastus-, poliisi- sekä sosiaali- ja terveystoimen viestikeskuksena, tukee ja avustaa näiden viranomaisten yksiköitä sekä hoitaa sille säädetyt muut tehtävät. Se järjestää apua hengen, terveyden, omai- suuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa. Suomen ympäristökeskus on asiantuntijataho, joka on laatinut Vuoksen vesistön ennustemallin. Laaditut ennusteet ovat alueellisten ympäristökeskusten jatkuvassa käytössä ja ne ovat lisäksi löydettävissä Internet-verkosta. Suomen ympäristökeskus myös hoitaa vuoden 2010 loppuun asti Vuoksen juoksu- tukset. Tähän on kuitenkin tulossa muutos ja tämänhetkisen tiedon mukaan juoksu- tusten hoitaminen tulee siirtymään Kaakkois-Suomen ympäristökeskukselle vuoden 2011 alussa. Puolustusvoimien virka-apuosastot ovat käytettävissä virka-apuna laajoissa tulvantorjuntaa tarvitsevissa kohteissa. Tärkeänä tehtävänä on pelastustehtävien suorittaminen pelastusviranomaisen ohjeiden mukaan. Yksiköistä on saatavissa mm. varusmiehiä tulva-aikaisten tulvarakenteiden pystyttämiseen, hiekkasäkkien täyttöön, evakuoinnin avuksi, liikenteen ohjaukseen, alueen vartiointiin jne. Lisäksi varuskunnilta on saatavissa kalustoa mm. väliaikaisten tiesiltojen ja teiden rakenta- miseksi, suurjännitegeneraattoreita ja vesipumppuja sekä traktorikalustoa. 27Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Poliisiviranomainen: Poliisin tehtävänä on yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen vaara-alueilla ja tarvittaessa vaara-alueen eristäminen. Lisäksi poliisin tehtäviin kuuluu liikenteen ohjaaminen yhteistyössä tieviranomaisten kanssa. Tiehallinto, tiealueen hoitourakoitsija: Tulva-alueen tiestöjen hoito ja tarvittaessa liikenteen rajoittaminen yhteistyössä poliisiviranomaisten kanssa. Liikenteen ohjaa- misessa tiehallinto voi hyödyntää alueelle ennalta laadittuja kiertotiesuunnitelmia. Merenkulkulaitos huolehtii hallinnoimiensa meri- ja sisävesiväylien sekä kana- vien ylläpidosta ja kehittämisestä sekä omalta osaltaan satamarakenteiden turvatoi- mista ja niiden valvonnasta. Lisäksi se huolehtii alusturvallisuudesta ja veneilyn tur- vallisuudesta sekä niiden valvonnasta. Samoin väylien ja kanavien sekä merenkulun turvalaitteiden toiminnasta huolehtiminen kuuluu merenkulkulaitoksen tehtäviin. Merenkulkulaitoksen hallinnoimia Taipaleen, Konnuksen; Ahkionlahden ja Nerkoon kanavia käytetään tarvittaessa tulvajuoksutuksiin yläpuolisten järvien säännöstely- lupaehtojen mukaisesti. Pohjois-Savon ympäristökeskus ja merenkulkulaitos huoleh- tivat juoksutusten käytännön toteutuksesta yhteistoimintasopimuksissa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti. Rajavesistökomissio: Suomalais-venäläisen rajavesistöjen käyttökomission teh- tävistä ja kokoonpanosta on säädetty valtiosopimuksella. Tehtäviin kuuluvat raja- vesisopimuksen noudattamisen valvominen sekä rajavesistöjen hyväksikäyttöä, muuttamista, suojelua ja kalastusta koskevien asioiden käsittely. Rajavesistökomis- sio päättää juoksutusmuutosten toimeenpanosta lisäjuoksutusjakson aikana, valvoo juoksutussäännön toimeenpanoa, arvioi juoksutusmuutosten vaikutukset ja päättää juoksutusmuutosten aiheuttamien mahdollisten vahinkojen korvaamisesta. Rajave- sistökomissiolla ei ole aktiivista roolia kiireellisten onnettomuustapausten akuutti- vaiheen hoitamisessa. Sen sijaan tapahtumien jälkikäsittelyssä komission rooli on keskeinen (www.rajavesistökomissio.fi). 5.2 Toiminta Operatiivisten tulvatorjuntatoimenpiteiden onnistuminen riippuu hyvin paljon siitä, miten tulvien torjuntaan liittyvä suunnittelu ja yhteistyö on ennakkoon suunniteltu ja harjoiteltu. Edellä esitetyssä on käsitelty lähinnä eri osapuolten toimintaa tulvati- lanteessa. Tulvariskien hallintaa koskevassa laissa, jota tulvariskityöryhmä (2009) on valmistellut, säädetään tulvariskien hallinnan suunnittelusta. Suunnittelutyö tehdään yhteistyössä viranomaisten, kuntien ja maakuntaliiton kanssa. Tulvariskien hallin- nan suunnittelun tuloksena eri osapuolten tulisi saavuttaa mahdollisimman pitkälle yhdenmukainen käsitys siitä, millä tavoin tulvariskien hallinta voidaan parhaiten järjestää suunnitelmassa tarkoitetulla alueella. Ennakoivien tulvariskien hallintatoimenpiteiden merkitys Saimaalla on avainase- massa. Toimenpiteiden ennakkosuunnittelu ja -toteutus sekä yhteistyön parantaminen ja harjoittelu eri osapuolten kesken mahdollistaa myös operatiivisen tulvantorjunnan onnistumisen. Valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista (21.8.2008/539) edellyttää, että varautumistoimenpiteillä turvataan yhteiskunnan kannalta välttä- mätön infrastruktuuri ja kriittisen tuotannon jatkuminen kaikissa tilanteissa. Luon- nononnettomuudet ja ympäristökatastrofit on sisällytetty niihin uhkiin, joita var- ten tulee varautua. Pelastusviranomaiset ja kunnat ovat varautumistoimenpiteiden suunnittelussa tärkeimmät toimijat. Yhteistoiminta tuo myös esille epäkohtia, joihin voidaan edelleen puuttua. Toiminnassa tuleekin keskittyä yhteistyön syventämiseen ja tulvantorjuntavalmiutta tulee parantaa jo tulevan tulvariskien hallintasuunnittelun rinnalla. 28 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Saimaan alueen tulvantorjuntatoiminta voidaan jakaa eri vaiheisiin, jotka mää- räytyvät Saimaan vedenkorkeuden tai vedenkorkeusennusteiden mukaan (valmius- tasot). Tähän kirjoitetut korkeustasot ovat ohjeellisia ja tilanteen niin vaatiessa niistä voidaan poiketa. Saimaan vedenkorkeuden muutokset tapahtuvat suuren järvisyy- den ja valuma-alueen laajuuden vuoksi varsin hitaasti, mistä johtuen tulvaan valmis- tautuminen voidaan aloittaa jo hyvissä ajoin. Valmiustasoja koskevassa tehtävä- ja vastuujaossa on pelastusviranomaisen joh- tavan roolin suunniteltu kasvavan varsin nopeasti vedenkorkeuden noustessa ta- solle NN+ 76,80 m ja sen yli. Tätä ennen tulvaan liittyvistä toimenpiteistä vastaavat pääasiassa ympäristökeskukset. Saimaan tapauksessa myös maa- ja metsätalous- ministeriön rooli on merkittävä. Vesistöalueella mahdollisesti tarvittavat vesilain mukaisiin poikkeustoimiin ja juoksutuksiin liittyviin päätöksiin tulee saada suostu- mus ministeriöltä, jonka vuoksi ministeriön on syytä olla asiasta hyvin informoitu ja läheisesti tilanteessa mukana. Pelastusviranomaisen mukaan tulo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on nähty tarpeelliseksi, koska käytännössä hyvin monenlaisia ongelmia voidaan ennakoida esiintyvän vedenkorkeuden noustessa tasolle, joka ei ole toteutunut yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Myös vahinkoihin liittyvät arviot osoittavat, että vahinkojen määrä alkaa kasvaa ja johtaa siihen, että tehtävät vaativat ainakin omaisuutta suojaavaa pelastustoimintaa. Johdon vastuun siirtyminen viestit- tää myös yleisölle, että tulvatapahtumaan suhtaudutaan vakavasti. Tällä on tilanteen kokonaishallinnan ja yleiskuvan kannalta erittäin suuri merkitys. Tulvariskityöryhmä on pohtinut mietinnössään tehtävien hoitoa tulvatilanteessa raportissaan (Tulvariskityöryhmä 2009). Raportin mukaan ympäristökeskus huolehtii toimialallaan tehtävistä tulvariskien hallinnassa myös sen jälkeen, kun pelastus- viranomainen on käynnistänyt pelastustoiminnan ja ottanut pelastustoiminnasta pelastuslain mukaisen johtovastuun. Ympäristökeskus osallistuu pelastustoimin- taan ja huolehtii muun muassa tulvasuojelusta ja patoturvallisuudesta siten, että eri turvallisuustekijät otetaan huomioon niin kuin siitä erikseen säädetään, sekä antaa asiantuntija-apua pelastustoimenpiteisiin liittyvässä ympäristövahinkojen vaikutusten arvioinnissa. Pelastustoiminnan käynnistyttyä tilanteen yleisjohtajana toimii pelastustoiminnan johtaja, ja ympäristökeskuksen ja muiden viranomaisten toimenpiteiden tulee kokonaisuutena edistää onnettomuuden seurausten tehokasta torjuntaa. Ympäristökeskus huolehtii kaikista sille lainsäädännön perusteella kuuluvista toimenpiteistä myös sen jälkeen, kun pelastusviranomainen on päättänyt pelastustoi- minnan aloittamisesta, ja tilanteen yleisjohtajana toimii  §:n 3 momentissa säädetyn mukaisesti pelastustoiminnan johtaja. Pelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen 8 §:n 1 momentin mukaisesti pelastustoiminnan johtaja vastaa tilanneku- van ylläpitämisestä sekä tehtävien antamisesta eri toimialoille ja toiminnan yhteen- sovittamisesta. Alueellinen ympäristökeskus ja muut viranomaiset toimivat oman johtonsa alai- suudessa siten, että niiden toimenpiteet kokonaisuutena edistävät onnettomuuden seurausten tehokasta torjuntaa (Tulvariskityöryhmä 2009). Mietinnössä päädyttiin siis siihen, että tulvantorjuntatoimet tapahtuvat suuressa määrin eri viranomaisten yhteistyönä ja kysymys on sekä tulvan alkuvaiheessa että myös tilanteen vaatiessa pelastustoimia eri tahojen tekemien toimenpiteiden koordinoimisesta. Seuraavassa kuvataan tulvatilanteen kehittymistä ja tulvantorjunnan johtamiseen ja toimenpiteiden suorittamiseen liittyvien vastuiden kohdentamista vaiheittain. Kuvaukset ovat ohjeellisia ja niitä voidaan tilanteen vaatiessa soveltaa. 29Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Vedenkorkeuden valmiustasot ovat (Lauritsalan asteikon vedenkorkeuden mu- kaan): NN+ 76,50 m, ensimmäisiä haittoja alkaa aiheutua yksittäisille kiinteistöille ja yhdyskuntatekniikalle NN+ 76,60 m, yksittäisten kiinteistöjen taloudelliset vahingot alkavat kasvaa, ensimmäisten teollisuuslaitosten toiminta vaikeutuu NN+ 76,80 m, taloudelliset vahingot nousevat jo merkittäviksi sekä raken- nuksille että teollisuudelle. Joillakin tehtailla tuotannon rajoituksia joudutaan ottamaan käyttöön ja ympäristövahingon riskit kasvavat. Kyseessä on tällöin jo poikkeuksellinen tulva (toistuvuus noin 1/20 vuotta). Sisäinen ilmoitus Tulvan alkuvaihe: Keskiennusteen mukaan NN+ 76,50 m ylitysriski Johtovastuu: Ympäristökeskukset Lisäjuoksutustarpeen arviointi, valmistelutyöt päätöstä varten, mahdollinen päätös Ennusteet ja juoksutukset sekä alueellinen tiedottaminen Pelastuslaitoksille, maa- ja metsätalousministeriölle, rajavesistökomissiolle ja lääninhallitukselle tieto tilanteesta Tiedote teollisuudelle tarvittavilta osin Ohjeiden valmistelu/tarkistaminen kiinteistöjen omistajille omatoimisen suojaamisen toteuttamiseksi. Maa- ja metsätalousministeriö päättää lisäjuoksutuksen mahdollisesta käynnistämi- sestä, ja rajavesistökomissio päättää lisäjuoksutusohjelmasta. Valmiustaso 1 Tulvariskin kasvuvaihe: Keskiennusten mukaan NN+ 76,60 m ylitysriski Johtovastuu: Ympäristökeskukset Alueelliset ympäristökeskukset: ennusteet ja juoksutukset sekä alueellinen tiedottaminen Ennusteesta riippuen päätetään alueellisten ympäristökeskusten yhteis- toimintakokouksen pitämisestä Kokouksessa sovitaan alueellisesta ja viranomaisyhteistyöstä Yleistiedote yksittäisten kiinteistöjen omistajille suojaamistoimenpiteistä Lisäjuoksutusten suorittaminen Lääninhallituksen, maa- ja metsätalousministeriön, pelastuslaitosten ja kun- tien informointi tilanteen kehittymisestä Tulvantorjuntatoimenpiteiden priorisointi Kuntien valmistelevat toimenpiteet tulvasuojaukseen Teollisuuden valmistelevat toimet omien kohteiden suojaukseen Tiedottaminen rajavesistökomissiolle ja yhteydenpito/toimenpiteet mahdolli- sesti korvattavien juoksutusmäärien toteuttamiseksi. Maa- ja metsätalousministeriö päättää lisäjuoksutuksen mahdollisesta käynnistämi- sestä, jos päätöstä ei ole tehty jo aiemmin, ja rajavesistökomissio päättää lisäjuoksu- tusohjelmasta. Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelmassa (Ollila 1997) on esitetty myös tilanteissa, joissa tulvatilanne uhkaa kehittyä todella kriittiseksi, asetettavaksi tulvantorjunnan johtoryhmä. Ryhmän asettaisi maa- ja metsätalousministeriö. Joh- • • • • • • • • • • • • • • • • • • 30 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 toryhmä määrittelisi poikkeuksellisten tulvatilanteiden vaatimat toimenpiteet. Joh- torymän muodostaisivat maa- ja metsätalousministeriön määräämä puheenjohtaja, edustajat ministeriön lisäksi kaikista Saimaan alueen ympäristökeskuksista sekä vesistöä ja sen käyttötoimintaa tunteva henkilö Suomen ympäristökeskuksesta. Ryh- män perustaminen on edelleenkin perusteltua, koska esimerkiksi juoksutuspäätöksiä ja mahdollisia vahingonkorvausvastuita harkittaessa maa- ja metsätalousministeriön rooli on ratkaiseva. Johtoryhmän johdolla toimittaisiin aina siihen saakka kunnes tulvatilanne vaatii pelastustoimia. Tämän jälkeen tulvantorjunnan johtoryhmä tukisi pelastusviranomaisten johdolla tehtävää toimintaa. Mikäli tulvantorjunnan johtoryhmää ei perusteta tai ei ole vielä perustettu, alueel- liset ympäristökeskukset yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa neuvottelevat ja päättävät toimenpiteistä. Valmiustaso 2 Tulvavaihe: Vedenkorkeus NN+ 76,60 m ylitetään Johtovastuu: Ympäristökeskukset tai tulvantorjunnan johtoryhmä, siirryttäessä pelastustoimintaan johtovastuussa ovat pelastuslaitokset Alueelliset ympäristökeskukset / tulvantorjunnan johtoryhmä: ennusteet ja juoksutukset sekä alueellinen tiedottaminen, alueellinen ja viranomaisyhteis- työ Pelastustoiminta pelastuslaitosten johdolla Lääninhallitus valmistelee johto-organisaatioon tarvittavan kokoonpanon tilanteen vaikeutumisen varalta, ei vielä perusteta Kunnat osallistuvat omien asuinalueiden ja yhdyskuntatoimintojen turvaami- seen valmiusjohtoryhmän johdolla Teollisuus suojaa omia kohteita, pelastusviranomaiset osallistuvat resurssien mukaan Tiedottaminen rajavesistökomissiolle, yhteydenpito ja mahdolliset lisätoimen- piteet juoksutuksen osalta Rajavesistökomissio päättää lisäjuoksutusohjelmasta. Saimaan alueen pelastuslaitosten edustajien osallistuminen tulvantorjunnan joh- toryhmän tai alueellisten ympäristökeskusten johtamaan yhteistyöhön on tarpeen viimeistään siirryttäessä valmiustasolle 2. Valmiustaso 3 Tulvavaihe: Vedenkorkeus NN+ 76,80 m ylitetään, poikkeuksellinen tulva Johtovastuu: Lääninhallitus / Pelastuslaitokset Lääninhallitus ottaa tarvittaessa kokonaisuuden johtovastuun, johto-organi- saation perustaminen, tiedottamisvastuu Pelastustoiminta pelastuslaitosten johdolla Alueelliset ympäristökeskukset / tulvantorjunnan johtoryhmä: ennusteet ja juoksutukset sekä alueellinen tiedottaminen Kunnat osallistuvat omien asuinalueiden ja yhdyskuntatoimintojen turvaami- seen valmiusjohtoryhmän johdolla Teollisuus suojaa omia kohteita ja selvittää keinot ja mahdollisuudet tuotan- non jatkamiseen Pelastusviranomaiset osallistuvat resurssien mukaan Puolustusvoimien resurssien käyttö tarpeen mukaan Tiedottaminen rajavesistökomissiolle Rajavesistökomissio päättää lisäjuoksutusohjelmasta. • • • • • • • • • • • • • • • • 31Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 On huomattava, että edellä mainittujen tulvakorkeustasojen merkitys ja harvinai- suus riippuu siitä, minä ajankohtana ne esiintyvät. Merkille pantavaa on myös, että edellä esitetyt valmiustasot sijoittuvat vedenpinnan korkeuden suhteen hyvin lähelle toisiaan. Varsinaiset suurtulvakorkeudet ovat reilusti valmiustason 3 yläpuolella. Käytännössä tulvantorjunnan kaikki toimintamenettelyt on saatava toimimaan ve- denkorkeusvälillä NN+ 76,50−76,80 m. Kun vedenkorkeus NN+ 76,50 m edustaa varsin usein toteutuvaa vedenkorkeutta, voidaan todeta, että Saimaalla tulvatilanne voi kehittyä erittäin nopeasti tavanomaisena pidettävästä tulvasta erittäin suuria haittoja aiheuttavaksi tulvaksi. Tätä lieventää se, että vedenkorkeusmuutokset eivät yleensä Saimaalla ole äkillisiä. Kuitenkin esimerkiksi laajojen rankkasateiden vaiku- tus voi nostaa Saimaan vedenpintaa jopa viikossa 10 cm ja tuulen vaikutus samaan aikaan vielä toiset 10 cm Saimaan tuulen puoleisella rannalla. Useimmin toteutuvat suurtulvat sijoittuvat valmiustasojen 1 ja 3 väliin. Tasoa NN+ 76,80 m korkeammalle nousevat tulvat ovat vahinkovaikutuksiltaan vakavampia. Niitä vastaan ei kuitenkaan ole käytettävissä merkittäviä lisäkeinoja kuin mitä on jo käytetty alemmilla tasoilla. Viranomaisten yhteistoiminta tulvantorjunnan eri vaiheissa on ratkaisevan tär- keässä osassa. Tilanteen vakavuudesta riippuen johtovastuu siirtyy eri viranomaiselta toiselle. Kuntien ja pelastusviranomaisten ennakoivien ja suojaavien toimenpiteiden merkitys on merkittävä. Teollisuuden tuotannon turvaamiseksi tehtävät toimenpi- teet voivat olla taloudellisesti erittäin tärkeitä. Edellä esitettyä torjuntaa tulisi käy- tännössä testata valmiusharjoituksella tai vastaavalla muulla menettelyllä. Etenkin pelastusviranomaisen roolia ja vastuita ja vastuun siirtymistä koskevat seikat vaativat jatkotarkastelua. 5.3 Tiedottaminen 5.3.1 Yleistä tiedottamisesta Tiedotustoimintaa tarvitaan oikean ja ajantasaisen tiedon välittämiseksi tiedotus- välineille, tulvauhka-alueen asukkaille ja tulvaonnettomuuden kohdanneille. Tietoa tarvitaan tulvatilanteen kehittymisestä ja toimista sen torjumiseksi. Näiden tietojen on oltava oikeita ja täsmällisiä sekä jatkuvasti ajanmukaisia. Tulvan alkuvaiheessa pyritään tiedottamisella siihen, että tulva ei tule kenellekään yllätyksenä. Tiedottamisessa tulee alusta lähtien pyrkiä korostamaan yksityisten ta- hojen ja organisaatioiden omien toimien merkitystä. Tiedottamisen tulee tästä syystä sisältää myös yleisohjeita käytännön toimia varten. Tämä on tärkeää etenkin yksittäi- sille kansalaisille, jotka kaipaavat tietoa oman kiinteistönsä suojaamiseksi. Tulvantorjuntaa hoidettaessa on välttämätöntä, että tulvantorjuntaorganisaation ja tiedotusvälineiden välillä vallitsee luottamuksellinen yhteistyö. Tiedotustoiminnassa turvaudutaan erityisjärjestelyihin siinä laajuudessa kuin tulvatilanne edellyttää. Tie- donvälitystä on tulvatilanteen selvästi vaikeutuessa voitava nopeasti tehostaa. Jo ennen tulvan alkamista tulee tiedotuksesta vastaavan laatia tiedotussuunnitel- ma. Tiedotuksesta vastaavan tehtävänä on jo tulvan uhatessa ja sen aikana mm.: hoitaa yhteydet julkisiin tiedotusvälineisiin antaa yleisölle jatkuvasti tietoa tulvatilanteen kehittymisestä ja torjuntatoi- menpiteistä seurata julkista tiedonvälitystä tulvasta annettavan informaation osalta • • • 32 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 pitää riittävää yhteyttä pelastusviranomaisiin, Suomen ympäristökeskukseen sekä maa- ja metsätalousministeriöön. Tulvan vaaran tiedostaminen sekä uhkaavasta tilanteesta ennakkoon tiedottaminen käynnistää asukkaiden, kuntien, teollisuuden ja muiden osapuolten varautumisen tulvaan ja tarvittavaan omaisuuden suojaamiseen ja siirtämiseen. Mahdollisimman aikaisessa vaiheessa aloitetulla varautumisella voi olla suuren tulvan toteutuessa merkittävä vaikutus vahinkojen määrään. 5.3.2 Tulvauhan tiedottaminen Mahdollisimman realistisen kuvan luominen tulvan etenemisestä auttaa tarvittavien toimenpiteiden valmistelussa. Ranta-asukkaita ja muita osapuolia tulee valmistaa siihen ajatukseen, että tulva on väistämätön ja siitä aiheutuu haittaa ja mahdollisesti vahinkoja. Osalle kohteista suojaustoimenpiteiden toteuttamiseen tulee saada riittävän pitkä valmistautumisaika. Teollisuuden osalta on toivottu etukäteistiedottamista raskaam- man luokan suojaustoimenpiteiden suorittamiseksi. Teollisuus on arvioinut, että suurimmissa kohteissa tarvittavan ennakkosuojautumisen kustannukset suurtul- van varalle olisivat jopa suuruusluokkaa 0,5−20,0 milj. euroa. Valmistautumisaikaa tarvitaan teollisuuden arvioiden mukaan useita kuukausia, jopa puolta vuotta on esitetty. Tiedottaminen sanomalehdille, radiolle ja televisiolle sekä tiedotteina että haastatte- luina muodostaa tärkeän osan tiedottamisesta. Tulvatilanteen seuranta ja tiedotteet toi- mitetaan nykyisin jatkuvana tietona myös internetin välityksellä www. ymparisto. fi/ tulvatilanne -sivujen kautta. Kohdealueella tilannetta ei oletettavasti kuitenkaan osata omatoimisesti internetin kautta seurata, joten tieto sivujen olemassaolosta tulee saat- taa alueen eri tahojen tietoon yleisten tiedotusvälineiden avustuksella. 5.3.3 Tiedottaminen pelastustoimintatilanteessa Tulvatilanteessa, kun pelastustoiminta on käynnissä, tiedotteiden antamisesta vastaa pelastustoiminnan johto. Pelastustoiminnan johtaja kutsuu tarvittaessa avukseen lisä- henkilöstöä tiedotuksen järjestämiseen. Onnettomuudesta tiedottaminen toteutetaan pelastustoimen yleisten periaatteiden mukaisesti. Tiedottaminen koostuu tiedotteista, mediatiedottamisesta, tarvittavasta määrästä tiedotustilaisuuksia sekä tulvavahin- koja kohdanneille henkilöille suunnatusta tiedottamisesta. Tilanteen edetessä poikkeukselliseksi tulvatilanteeksi, siirtyy tiedottamisvastuu lääninhallituksen johtamalle organisaatiolle. Tällöin pelastustoiminta on osa läänin- hallituksen johtamaa johto-organisaatiota. Pelastustoiminnan johtaja tiedottaa pelastustoiminnasta ja onnettomuustilantees- ta. Muut viranomaiset tiedottavat omasta toiminnastaan. Suomen ympäristökeskus (vuoden 2010 loppuun saakka) tiedottaa rajavesistökomissiolle tulvan etenemisestä sekä tarvittavasta lisäjuoksutustarpeesta. Poikkeusolojen evakuointien tiedottamisessa pelastusviranomaisella on käytettä- vissä kuntien johtokeskusten tiedotuskapasiteetti, joka tiedotustoiminnassaan nou- dattaa valtioneuvoston ja lääninhallituksen tiedotuspolitiikkaa soveltaen sitä pai- kallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin. Käytettävissä ovat myös paikalliset radiokanavat sekä alueen lehdistö. Tulvatiedottamista varten järjestetään tilanteen vaatimusten mukaan riittävästi tie- dotusnumeroita, joista saa tietoa tulvatilanteesta. Puhelimet miehitetään pelastus- ja • 33Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 ympäristöviranomaisten toimesta. Vähintään yhdessä numerossa on oltava mahdolli- suus ruotsin- ja englanninkieliseen tiedottamiseen. Tiedonkulku johtokeskuksesta tie- dotuspisteeseen on järjestettävä niin, että tiedottajilla on jatkuvasti ajantasaiset tiedot vallitsevasta tilanteesta. Viimeisin tilanne on välitettävä myös evakuointikeskusten neuvontapaikkoihin. Evakuointikeskuksiin on järjestettävä puhelimia evakuoidun väestön käyttöön. 5.4 Tulvasuojelurakenteet Tilapäisten tulvantorjuntarakenteiden avulla pyritään suojaamaan yksittäisiä tär- keitä kohteita. Tällaisia kohteita ovat mm. sähkömuuntamot, tukiasemat, yksittäi- set rakennukset, erityisvaarakohteet jne. Useissa taajamissa yhdyskuntatoimintojen turvaamisen kannalta keskeisiä kohteita on selvitetty tarkemmin 2000-luvun aikana laadituissa suurtulvaselvityksissä. Tulvavahinkojen torjuminen tilapäisillä rakenteilla edellyttää riittävän tiiviin ja tarpeeksi korkean rakenteen pystyttämistä. Vedenpitävyys on usein varmistettava erillisellä muovikalvolla tai muulla vastaavalla vesieristeellä. Lisäksi rakenteen tu- lee kestää vedenpaineen aiheuttama rasitus kaatumatta, liukumatta ja murtumatta. Maaperän ja rakenteen kautta tulevien suoto- ja vuotovesien määrän tulee pysyä kohtuullisena, eikä vesi saa päästä suojattavan rakennuksen perustuksiin saakka. Vuotovesien poistosta on huolehdittava esim. pumppauksella. Tilapäiset tulvantorjuntarakenteet, joita eri kohteisiin voidaan soveltaa: maarakenteiset suojapenkereet hiekkasäkit tilapäiset tulvaseinäkkeet (seinäke+ tiivistysmuovi) vesi- ja ilmatäytteiset suojavallit tulvaseinät kiinteillä perustuksilla nykyisen penkereen tilapäinen korottaminen aukon tekeminen padottavaan tulva- tai tiepenkereeseen veden johtaminen toiseen vesistöön seteissä olevat rakenteet kuivana pitäminen pumppaamalla. Tilapäisten tulvasuojelurakenteiden hintoja on selvitelty erikseen Suhosen ja Ranta- kokon (2006) toimesta. Niiden kustannusten suuruusluokka on juoksumetriä kohden laskettuna noin: jättihiekkasäkit 1,0 m korkeus, 20–80 euroa/jm tulvaseinäkkeet 1,25 m:n korkeus 00–600 euroa/jm vesitäytteiset rakenteet 300–600 euroa/jm ilmatäytteinen suojausrakenne noin 250 euroa/jm. Tilapäisiä tulvantorjuntarakenteita pystytettäessä suojavallin ali kulkevat putket ja muut läpiviennit tulee selvittää ja tarvittaessa sulkea, jotta tulvavesi ei pääse tulva- suojauksen sisäpuolelle. Tulvavahinkojen ehkäisystä tilapäisillä rakenteilla on Suomessa toistaiseksi vain vähän kokemuksia. Lähinnä on käytetty maasta tai hiekkasäkeistä rakennettuja suojavalleja. Lisäksi muutamalla tunnetulla vahinkokohteella on varauduttu tulviin hankkimalla ennakkoon kyseiselle kohteelle suunniteltuja seinäkkeitä tai tekemällä rantavalliin valmiiksi perustukset settiseinälle. (Suhonen ja Rantakokko 2006.) • • • • • • • • • • • • • • 3 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Hankittaessa tilapäisiä tulvasuojelurakenteita ennakkoon tulisi varautua myös muun tarvittavan kaluston kuten pumppujen hankintaan. Samoin tulisi huomioida tulvan kestoaika ja pumppauksen käyttämän energian riittävyys. Koska pelastus- laitos on akuutissa tulvatilanteessa keskeisessä roolissa yhdessä alueen kuntien kanssa, voisi sopiva paikka mahdolliselle valmiusvarastolle olla keskeisellä paikalla sijaitsevan pelastuslaitoksen yhteydessä. Saimaan koko huomioiden tulisi kalustoa sijoittaa useampaan eri pelastuslaitoksen toimipisteeseen. Tulvan pitkä kestoaika Saimaalla asettaa tarkkaan pohdittavaksi mitä kohteita loppujen lopuksi voidaan tilapäisillä rakenteilla suojata. Yhdyskunnan kannalta keskeisten toimintojen varmistaminen on prioriteetissa kärkipäässä, sen sijaan yksit- täisten asuin/lomakiinteistöjen suojaamisen tarvittavan kaluston riittävyyden var- mistamiseen ei pelastusviranomaisilla ole resursseja. Tällöin yksittäisten kiinteistöjen omistajien tulee itse osata jaettavan ohjeistuksen perusteella varautua tarvittaviin omaisuuden suojaustoimenpiteisiin. Yksittäisille kiinteistöille viranomaisten laatima ohjeistus on tällöin arvokas apuväline suojautumisen käytännön toteuttamiseksi. Ohjeistuksessa on kuitenkin korostettava, että suojaustoimenpiteiden toteuttami- nen pitkäaikaista tulvaa kestäväksi vaatii erittäin huolellista suunnittelua ja toteu- tusta. Käytännössä tulvasuojausrakenteiden tulee olla lähes pysyvää vedenpainetta kestävään rakenteeseen verrattavia. Tästä syystä tulvasuojausrakenteiden suunnit- teluun ja toteuttamiseen käytettävä aika tulvan jo noustessa on monissa tapauksissa riittämätön, joten tulisikin korostaa ennakkosuunnittelun merkitystä ja edistää sitä mahdollisuuksien mukaan. 5.5 Tulvantorjunnasta aiheutuvien kustannusten jakautuminen Tulvantorjunnasta aiheutuvien kustannusten jakautuminen eri tahojen – kunta, pelas- tustoimi, alueellinen ympäristökeskus – kesken on osin selkiintymätöntä. Myöskään pelastuslainsäädäntö ei ole aivan selkeä tulvantorjunnan ja ennakkovarautumisen osalta. Lähtökohtaisesti kukin taho vastaa tekemillään päätöksillä aiheutuvista kus- tannuksista ellei lainsäädännöstä muuta johdu. Alueen pelastustoimi vastaa pelastuslaissa säädetyn mukaisesti pelastustoiminnan kustannuksista. Alueellinen ympäristökeskus ja muut pelastustoimintaan oman lain- säädäntönsä perusteella osallistuvat viranomaiset vastaavat ennen pelastustoimintaa aloittamistaan ja pelastustoiminnan käynnistymisen jälkeen jatkamistaan toimen- piteistä ja niistä aiheutuvista kustannuksista. Pelastuslain 6 §:n 1 momentissa on luettelo tahoista, jotka ovat suoraan lain nojalla ja omalla kustannuksellaan velvollisia osallistumaan pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun siten kuin niiden tehtävistä kunkin toimialan säädöksissä tai muussa lainsäädännössä säädetään. Pelastuslain 73 §:n mukaan pelastustoimen kustannuksista vastaa, jollei pelastuslaissa toisin sää- detä, se jonka velvollisuutena toimenpiteen tai tehtävän suorittaminen taikka siitä huolehtiminen on. Pelastuslain 75 §:n 2 momentin mukaan 6 §:n 3 momentissa tar- koitetusta virka-avusta mahdollisesti perittävästä korvauksesta virka-avun antaja sopii pelastusviranomaisen kanssa (Tulvariskityöryhmä 2009). Ympäristökeskuksen vesilain nojalla suorittamista vaarantorjuntatoimista aiheu- tuneista omaisuutta välittömästi kohdanneista vahingoista on suoritettava korvaus valtion varoista lukuun ottamatta vesivoiman menetyksestä aiheutuvia edunme- netyksiä. Vastuu rakennusten suojaksi tehtyjen pengerten ja muiden rakenteiden kustannuksista on määräytynyt epäyhtenäisin perustein. Alueelliselle ympäristö- keskukselle on myös esitetty korvausvaatimuksia sen perusteella, että penkereen rakentaminen on vaurioittanut taloa, suojaus on tehty liian myöhään tai kiinteistön- 35Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 omistajan tulvaennusteen perusteella tekemä omatoiminen suojaus on osoittautunut tarpeettomaksi (Tulvariskityöryhmä 2009). Vesilain mukaisen luvan haltija voi myös hakea ympäristölupavirastolta lupaa tilapäisiin määräyksiin toimenpiteistä, joihin tulvan, sortuman tai supon vuoksi tai muusta poikkeuksellisesta syystä on kiireellisesti ryhdyttävä luvan saanutta hanketta toteutettaessa (vesilaki 12:19.3 §). Luvan hakija vastaa toimenpiteistä aiheutuvista vahingoista, jotka on hakemuksesta korvattava (Tulvariskityöryhmä 2009). Pelastusviranomaisten keskeisin tehtävä on pelastustoiminnasta huolehtiminen. Kustannusten kohdentuminen eri viranomaisten kesken silloin, kun tulva konkreti- soituu, aiheuttaa nykyisin suurimman ongelman. Aiemmin, kun pelastuslaitoksen kustannuksista vastasivat yksittäiset kunnat omalla alueellaan, ongelmia ei ollut, koska maksajana oli aina kunta. Nyt kun pelastustoimi on jaettu useisiin yksittäisen kunnan rajoja noudattamattomiin pelastusalueisiin, kustannusten jaosta aiheutuu ongelmia. Pelastuslaitokset vastaavat niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat pe- lastusmiehistön ja normaalin pelastuskaluston käytöstä. Jos tilanteessa tarvitaan erityiskalustoa ja ennalta varautumista, kustannukset eivät välttämättä aina kuulu pelastuslaitoksille. Toteutettavista toimenpiteistä ja kustannusten jakautumisesta tulee sopia jo tulva- suojelutoimien suunnittelun ja valmiustoimien suunnittelun yhteydessä. Saimaan alueella merkittävimmät tulvasuojelutoimet kohdistuvat teollisuuden lisäksi yhdys- kuntiin ja niiden palvelujen toimivuuden (vesi- ja jätevesihuolto, sähkötekniikka ja energia) turvaamiseen. Tästä syystä kuntien rooli kustannusten rahoittajana on väistämättä merkittävän suuri. 36 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 6 Tulvavahingot 6.1 Vahingot järvillä Järvikohtaisia vahinkoja on vuonna 1997 valmistuneen Saimaan tulvantorjunnan toimintasuunnitelman jälkeen päivitetty pääosin indeksikorjauksin. Täysin uutta tarkennettua tietoa on saatu muutaman suurimman teollisuusyrityksen osalta. Li- säksi useisiin taajamakohteisiin on laadittu tarkempi selvitys tulvan aiheuttamista vahingoista. Näiden selvitysten tuoreimmat tiedot löytyvät alueellisista ympäristö- keskuksista. Oheisessa taulukossa 5 on lyhyesti esitetty, mitä vahinkoja tyypillisesti taajama-alueiden kohteissa esiintyy. Taulukosta on huomattava, että vahinkoarvioissa käytetty vedenkorkeus vaihtelee ja vahinkojen määrät eivät ole siten suoraan vertai- lukelpoisia keskenään. Taajamakohteiden sijainti ilmenee kuvasta 9. Taulukko 5. Saimaan alueen kunnallistekniikan ja rakennusten vahingot taajamissa suurtulvalla. Vedenkorkeusjärjestelmät ja vahinkoarvioiden pohjana olevat vedenkorkeudet ovat selvityksissä käytettyjen mukaiset. Kaupunki/kunta Rakennukset Tiet Sähkö/ tele Vesi/ viemäri Vedenkorkeus *) Imatra − + + − NN+ 77,61 m Joensuu ++ + ? ++ N60+ 78,00 m Kerimäki ++ + ++ ++ N60+ 78,10 m Lappeenranta ++ ++ ? + NN+ 77,61 m Mikkeli ++ ++ + ++ NN+ 77,20 m Punkaharju ++ + + ++ NN+ 78,00 m Puumala ++ + ++ ++ N60+ 77,80 m Ristiina + − − − NN+ 77,20 m Savonlinna ++ ++ ++ ++ NN+ 77,20 m Sulkava + − − + N60+ 77,80 m Varkaus ++ + ? ? NN+ 77,30 m – riski ei todennäköinen + riski vain vähäinen ++ jonkin verran tai runsaasti ongelmia ? ei tiedossa *) Käytetyt vedenkorkeudet ovat erillisissä suurtulvaselvityksissä käytettyjen vahinkoarvioiden pohjana olevia vedenkorkeuksia. 37Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 0 50 100 km © Kuva 9. Vuoksen vesistöalueen taajamakohteet, joista tarkemmat riskikartoitukset on laadittu. 38 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Saimaan lisäksi Vuoksen alueen muilla järvikohteilla on laadittu tarkennettuja arvioi- ta vahinkojen suuruudesta taajamien alueilla. Osin Saimaata koskeva suunnitelma on yleissuunnitelma suuren tulvan aiheuttamien vahinkojen rajoittamiseksi Varkauden alueella (Miettinen 2005). Järvikohtaisia vahinkoja ja niihin varautumistoimenpiteitä on tarkemmin analysoitu Pielisen osalta tulvariskien hallinnan yleissuunnitelmassa (Kärkkäinen 2007). Edellisiin selvityksiin perustuen on seuraavassa taulukossa 6 esitetty yhteenvetona vahinkojen kohdentuminen ja toteutuminen tulvakorkeuden noustessa. Taulukosta voidaan nähdä, että alemmilla tulvakorkeuksilla (N60+ 76,60 m – 76,80 m) tulvantor- junnan päähuomio kohdistuu yksityiskiinteistöjen, maa- ja metsätalouden sekä yhdys- kuntien ongelmiin. Vedenkorkeuden noustessa edelleen (yli tason N60+ 77,00 m) teollisuuden ja yhdyskuntien vahingot kasvavat ja ne vaativat tulvantorjuntatyön päähuomion. Taulukko 6. Vahinkokohteita Saimaalla eri tulvavedenkorkeuksilla. Vedenkorkeus Saimaa, Lauritsala N60+ [m] Haitta- tai vahinkoesimerkkejä Toteutuneita vedenkorkeuksia, Lauritsala N60+ [m] 79,00 Imatra – Saimaan vedenkorkeutta vastaava virtaama Vuoksessa (1600 m3/s) nostaa veden Imatrankosken maapadon hätäkorkeuteen. 78,40 Imatra – Ruokolahden siirtoviemärin toiminta vaarantuu 78,00 Joensuu – sataman toiminta pysähtyy 77,85 Saimaan kanavalla alkaa syntyä vahinkoja, tilapäistoimin vahinkoja voidaan ehkäistä vielä hieman korkeammilla vedenkorkeuksilla 77,80 Savonlinna – vesi nousee vesilaitoksen sisätiloihin 77,71 (v. 1899) 77,75 Lappeenranta – Huhtiniemen puhdasvesipumppaamolle kriittinen tulvavesikorkeus 77,70 Imatra – Koivuniemen alueelle vievä silta veden alla. Vesi uhkaa alimpia rakennuksia 77,60 Joensuu – Valion meijerin toiminta pysähtyy Savonlinna – Useita taloja, liikerakennuksia ja teitä veden valtaamana tai osittain saartamana 77,50 Joensuu – kaupungissa merkittäviä rakennusvahinkoja. Joutseno – vesi nousee Honkalahden sahan saharaken- nukseen. Kitee – sahan toiminta pysähtyy Savonlinna – vesi uhkaa päästä Olavinlinnan sisälle Varkaus: Huruskosken voimalaitoksen virtaus voidaan joutua pysäyttämään kokonaan, jolloin yläpuolisen Unnukan säännöstelyrajat voivat ylittyä 77,50 (v. 1924) 77,40 Joensuu – kaupungin viemäriverkostoon tulvavesi 77,30 Imatra–Koivuniemen vesihuolto häiriintyy, vaikutuksia Ruokolahden siirtoviemäriin Kerimäki – Tavisaloon, Hälvään ja Herttuansaareen vievä tie jää veden alle Lappeenranta – Huhtiniemen raakavesipumppaamolle kriittinen tulvavesikorkeus Lappeenranta – Kaukaan tehtaalla tuotanto-ongelmia (puun käsittely yms.) Savonlinna – Kuokkaniemen alueelle vievä tie jää veden alle Varkaus – muutama vanhempi omakotitalo kastuu 77,25 Noin 850 lämmintä/lämmitettävää rakennusta kastunut Saimaan ympärillä Joensuu – jätevesien johtaminen puhdistamolle pysähtyy, jätevedet ohituksina Pielisjokeen 39Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Vedenkorkeus Saimaa, Lauritsala N60+ [m] Haitta- tai vahinkoesimerkkejä Toteutuneita vedenkorkeuksia, Lauritsala N60+ [m] 77,20 Imatra – Kaukopään tehtaan puhdistamon toiminta py- sähtyy Lappeenranta – Kaukaan sahalla tuotantovaikeuksia Savonlinna – matkustajasataman laituritasanne veden peittämä. Ongelmia alusten liikennöinnissä esim. Kyrön- salmessa Savonlinna – UPM:n vaneritehtaalla merkittäviä ongel- mia, tuotanto uhkaa pysähtyä Varkaus: vesi nousee kaupungintalon lattian tasolle 77,10 Mikkeli – ongelmia Visulahden matkailukeskuksessa (mm. leirintämökit, moottoriradat). Matkustajasataman laiturit veden peittämät. Savonlinna – viemäriverkostojen toiminnassa merkittäviä ongelmia, mikäli suojaamistoimenpiteet eivät onnistu Varkaus – vesi uhkaa alimpia rakennuksia Huruslahden ja Haukiveden alueella (mm. Kultahippu Pirtinrannassa, höyläämörakennus Puurtajantiellä) 77,00 Noin 550 lämmintä/lämmitettävää rakennusta kastunut Saimaan ympärillä Imatra – Kaukopään tehtaan puhdistamon toiminta heik- kenee ja tuotantoa joudutaan laskemaan merkittävästi. Hexionin ja Puhos Boardin jäähdytysvedenotossa pahoja vaikeuksia, Hexionin tuotanto todennäköisesti pysähtyy Joutseno – Honkalahden sahan puukäsittelyalueille nou- see osittain vesi Mikkeli – Laiturikadun liikekiinteistöjä uhkaa kastuminen Ristiina – Pelloksen vaneritehtaalla kriittinen uhka (pumppuasema) Savonlinna – UPM:n vaneritehtaalle tuotanto-ongelmia Varkaus – osa Huruslahden rantapuiston laitureista ja käytävistä veden alla, vesi alkaa haitata Stora Enson tehtaiden toimintaa, mm. prosessivesikanaalien normaali toiminta estyy. Vesi nousee voimalaitoksen kellarin lattialle, voimalaitoksen virtausta voidaan joutua pienen- tämään. Lappeenranta – Voisalmensaaressa yksittäisille kiinteis- töille alkaa tulla vesivahinkoja 76,90 Savonlinna – Andritzin paperikonetehtaalla tuotantoa vaikeuttavia ongelmia 76,84 (v. 1974) 76,80 Imatra – vesi Tainionkosken tehtaan kuorimon lattialle => tehtaan toiminta vaatii korvaavia toimenpiteitä Varkaus – muutama Lehtoniemen alueella oleva tie jää osittain veden alle 76,80–77,10 1974–1975 tulvien jälkeen tehtyjen rantapengerrysten (peltoalueiden) toimivuus vaarassa. Mitoituskorkeus on ollut pääsääntöisesti NN+ 77,00 m. 76,60–76,80 Maatalousvahingot lisääntyvät Punkaharju – Finnforestin vaneritehtaalla tuotanto-on- gelmia Ristiina – Pelloksen vaneritehtaalla tuotanto-ongelmia 76,75 Noin 150 lämmintä/lämmitettävää rakennusta kastunut Saimaan ympärillä 76,68 (v. 1982) 76,60 Kitee – Hexionin Puhoksen liimatehtaan jäähdytys- vedenotto vaikeutuu. Edellyttää pumppaamon muutos- töitä. 76,55 Savonlinna – telakka-alueilla merkittävä haitta, edellyttää ensimmäisiä viemäriverkoston suojaamistoimenpiteitä vesilaitoksilla. 76,54 (v. 2008) 76,50 Rantarakennuksille vähäistä haitta ympäri Saimaata 76,30 Rantojen virkistyskäyttö alkaa vaikeutua 0 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Vahinkoja on arvioitu Lauritsalan vedenkorkeuksilla (Ylä-Saimaalla huomioitu lisä- vedenkorkeus 10–20 cm tulvan suuruudesta riippuen). Taulukko 7. Vahinkokohteita Pielisellä eri tulvavedenkorkeuksilla. Vedenkorkeus Pielinen, Nurmes N60+ [m] Haitta- tai vahinkoesimerkkejä Toteutuneita vedenkorkeuksia, Nurmes N60+ [m] 96,00 Lieksan jätevesiä ei pystytä johtamaan eikä käsittele- mään Noin tuhat rantarakennusta kastuu 95,73 (v. 1899) simuloitu 95,70 Lieksa: vesilaitoksen pääpumppaamon toiminta häiriintyy Uimaharjun saha: toiminta keskeytyy 95,50 Noin puolet Lieksan jätevesistä pystytään johtamaan ja käsittelemään Nurmes: jätevesiä ei pystytä johtamaan eikä käsittele- mään Nurmeksen satama: käyttö estyy Enon Vallisärkän vedenottamo: riski tulvavesien ranta- imeytymiselle Juuka: jätevedenpuhdistamon toiminta keskeytyy Lieksa, Kevätniemen saha: toiminta keskeytyy Enocell Oy: prosessiveden otto häiriytyy 95,45 Uimaharjun taajaman jätevesien johtaminen puhdista- molle pysähtyy 95,39 (v. 1924) 95,30 Nurmeksen golfkenttä veden alle 95,20 200 ha maatalouspengerryksiä veden alla Bomban matkailukeskuksessa rakennusvahinkoja, kes- kuksen toiminta pysähtyy Uittotoiminta keskeytyy 95,10 Enon kirkonkylän terveyskeskuksen alakerta tulvii Jätevedenpuhdistamon toiminta keskeytyy 95,00 Viemäriverkoston käyttökustannusten kasvu ja toimin- nan vaikeutuminen Lieksassa Viemäriverkoston käyttökustannusten kasvu ja toimin- nan vaikeutuminen Nurmeksessa Nurmes, Kötsinmäen vedenottamo: riski tulvavesien rantaimeytymiselle Lieksa, Kevätniemen saha: toiminta häiriytyy Uimaharjun saha: toimintahäiriöitä Rakennusvahingot kasvavat: useita kymmeniä rantara- kennuksia kastuu 94,90 Uittotoiminta vaikeutuu 94,78 (v. 1981) 94,74 (v. 2004) 1Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Taulukko 8. Vahinkokohteita Kallavedellä eri tulvavedenkorkeuksilla. Vedenkorkeus Kallavesi, Kon- nus, ylä NN+ [m] Haitta- tai vahinkoesimerkkejä Toteutuneita vedenkorkeuksia, Konnus, ylä NN+ [m] 83,09 (v. 1899) *) 83,00 Kuopion kaupungille ja Siilinjärven kunnalle alkaa syntyä merkittäviä vahinkoja. Pumppaamoja on pysäytettävä ja vesi tulvii Kuopion kaupunkialueella useiden talojen kellareihin. Kelloniemen öljysataman toiminta vaikeutuu. 82,79 (v. 1924) *) 82,70 Kuopion kaupungille alkaa syntyä vahinkoja, mm. Väinö- länniemen jätevedenpumppaamon toiminta on vaarassa. Vesi nousee kaupunkialueella joidenkin yksityistalojen kellareihin. 82,50 Ensimmäiset asuinrakennukset alkavat kastua 82,44 (v. 1988) 82,43 (v. 1981) 82,40 Ensimmäiset vapaa-ajan asunnot alkavat kastua 82,36 (v. 1989) 82,30 Maa- ja metsätalouden tulvavahinkoraja 82,24 (v. 1975) 82,20 Rantarakennuksille alkaa syntyä vähäistä haittaa 82,19 (v. 2000) 82,10 Rantojen virkistyskäyttö alkaa vaikeutua selvästi *) havainnot ovat ajalta, jolloin Kallavettä ei vielä säännöstelty 6.2 Tulvavahingot jokien rannoilla 6.2.1 Vuoksi Vuoksen ranta-alueilla syntyvät vahingot ovat riippuvaisia Saimaan juoksutuksista. Vuoden 1982 poikkeusjuoksutusten aikana 1 050 m3/s virtaamalla venäläisten ilmoi- tuksen mukaan oli 5 000 ha peltoa veden alla ja 15 000 ha maatalousmaata veden vaivaamana. Veden alle jäävä peltoalue 1 100 m3/s juoksutuksilla olisi venäläisiltä saadun arvion mukaan lähes 6 000 ha. (Ollila 1997.) VIVATVUOKSIA-hankkeessa on arvioitu kastuvia pelto- ja muita eri maankäyttö- muotojen mukaisia pinta-aloja tarkemmin Venäjän puoleiselta Vuoksen alueelta. Tar- kastelussa käytiin läpi virtaamat 900, 1 000 ja 1 100 m3/s. Viimeksi mainittu virtaama vastaa noin kerran 50–100 vuodessa esiintyvää toistuvuutta. Tulva-alueet määritet- tiin 1:20 000 mittakaavaisille kartoille. Määritysten perusteella kokonaispinta-alaksi 1 100 m3/s virtaamalla saatiin  200 ha, joka jakautui seuraavasti (Wirkkala 2003): 2 700 ha metsää 1 000 ha maatalousmaata 00 ha suota ja joutomaata 100 ha rakennettuja alueita. Yli 1 100 m³/s:n juoksutusten aiheuttamien tulva-alueiden ja vahinkojen suuruudesta ei ole tehty arvioita eikä vahinkojen suuruutta siten tässä ole mahdollista arvioida. Toisaalta juoksutussäännön aikaisten kokemusten valossa ainakaan 900 m3/s juok- sutukset eivät vielä aiheuta rantavahinkoja Vuoksen varrelle. • • • • 2 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 6.2.2 Pielisjoki Pielistä ei säännöstellä vaan Kaltimon voimalaitokselta juoksutetaan vettä Pielis- jokeen ns. luonnonmukaisen purkautumiskäyrän mukaisesti. Poikkeuksellisessa vesi- tilanteessa – yleensä tulvatilanteen uhatessa – luonnonmukaisesta juoksutuksesta voidaan poiketa erikseen haettavan vesilain mukaisen luvan perusteella. Pielisjoen vetokyky on hyvä eikä jokivarsi lukeudu alueen pahimpiin tulvariski- kohteisiin. Pielisjoen tulvavahingot keskittyvät Joensuun taajamaan ja sen läheisyy- teen, jossa vahinkoja aiheutuu asutukselle ja teollisuudelle. Pahin tulvatilanne on silloin, kun Pielisjoen virtaama on erittäin suuri ja Pyhäselän vedenpinta korkealla. Myös hyyde saattaa aiheuttaa tulvaongelmia suurella virtaamalla erityisesti Joensuun kaupungin kohdalla ja ylempänä Kupluskylässä. Avovesikaudella mainittavampia vahinkoja alkaa jokiosuudesta riippuen muodos- tua virtaaman ollessa noin 550–650 m3/s. Tällöin tulviminen aiheuttaa jonkin verran toiminnallista haittaa teollisuudelle ja viemäriverkostolle, ja vesi suotautuu jokivarren alimpien rakennusten kellaritiloihin. Pielisjoen virtaaman 550 m3/s toistuvuus on noin 20 vuotta ja 650 m3/s toistuvuus noin 100 vuotta. 6.2.3 Koitajoki Koitajoen vahinkoja on arvioitu Ollilan (1997) selvityksessä. Kärkkäinen (1998) on edelleen tarkentanut vahinkoarvioita. Koitajoen vedenkorkeudet Lylykosken yläpuo- lella määräytyvät Lylykosken pohjapadon purkautumiskäyrän ja padon yläpuolella syntyvien virtaushäviöiden perusteella. Suurilla virtaamilla alavilla ranta-alueilla sijaitseville rakennuksille voi aiheutua tulvavahinkoja. Alueella sijaitsevien raken- nusten lukumäärä ja korkeustasot on selvitetty maasto- ja karttatarkastelun avulla syksyllä 1997. Erittäin suurella tulvalla sattuvat vahingot ovat mittaluokaltaan hyvin pieniä verrattuna esimerkiksi Pielisjoen tulvavahinkoihin. Tulvahuipun kestäessä noin kaksi kuukautta metsätaloudelle aiheutuu suurimmat vahingot rakennus- ja yhdyskuntatekniikan vahinkojen ollessa noin kolmasosa metsätalouden vahingoista. Maatalous ranta-alueilla on vähäistä. Erittäin suurella tulvalla (HQ 1/250) aiheutu- vat vahingot Koitajoella ja sen yläpuolisilla järvillä (Mekrijärvi ja Nuorajärvi) ovat yhteensä noin 2–3 miljoonaa euroa. Lylykosken alapuolella vedenkorkeuden nousu rajoittuu tulvavirtaaman aiheuttamaan padotukseen. Koitereen säännöstelyn yläraja rajoittaa vedenkorkeuden nousua. Vahingot jäävät tällä alueella suhteellisen vähäi- siksi, vaikka veden alle jäävää aluetta (suoalueet) muodostuu paljon (Ollila 1997, Kärkkäinen 1998). 6.2.4 Saimaan kanava Saimaan kanavaa ei ole mielekästä käyttää tulvajuoksutusreittinä edes suurtulva- tilanteessa. Tämä johtuu siitä, että Saimaan kanavan vahingoton juoksutuskapasiteetti on erittäin pieni. Juoksutuksen merkittävä kasvattaminen aiheuttaisi suurtulvatilan- teessa liikenteen pysäyttämistarpeen ja siitä aiheutuisi liikennöiville yrityksille mer- kittäviä tappioita. Juoksutuksen lisääminen aiheuttaisi lisäksi merkittäviä vahinkoja kanavan rakenteille ja alapuoliselle alueelle. 3Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 6.3 Vesivoimalaitosten tuotantotappiot Vesivoimalaitoksille saattaa syntyä tuotantotappioita tilanteissa, joissa vesilain mu- kaisen poikkeusluvan tai Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännön perusteella lisätään juoksutuksia. Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännöstä Neuvostoliiton ja Suomen välillä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä sekä sopimusten soveltamisesta annetun lain (1331/1991) mukaan maa- ja metsätalousministeriön on korvattava sopimuksen täytäntöönpanosta mahdollisesti aiheutuva vahinko, haitta ja muu edunmenetys noudattaen, mitä vesilain 12 luvun 19 § 2 momentissa sääde- tään. Vesilain 12 luvun 19 § 2 momentin mukaan korvattavana vahinkona ei pidetä vesivoiman menetyksestä aiheutuvia edunmenetyksiä. Venäjän puolella sijaitsevilla Lesogorskin ja Svetogorskin voimalaitoksilla jou- dutaan ohijuoksutuksiin virtaaman ollessa yli 800 m3/s. Suomen ja Venäjän välisen Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntöä koskevan sopimuksen mukaan Suomen on korvattava näille voimalaitoksille syntyvät tuotantotappiot (energia- ja putoushäviö- tappiot). Tuotantotappioita ei jouduta korvaamaan luonnonmukaisia virtaamia vas- taavista juoksutuksista. Virtaaman ollessa luonnonmukaista suurempi, mutta kui- tenkin alle 800 m3/s, ei Vuoksen Venäjän puolen voimataloudelle synny korvattavia tappioita. Venäjän puolella sijaitsevien vesivoimalaitosten tuotantotappioita voidaan arvioi- da etukäteen vain likimääräisesti. Lisäjuoksutusten kesto ja luonnonmukainen vir- taama tiedetään tarkasti vasta tulovirtaamien toteuduttua, jolloin voidaan tehdä tarvittavat palautuslaskelmat ja määrittää energiamenetykset. Vuosien 197−75 ti- lanteessa (Qmax = 1 100 m3/s, kesto 6 kk) venäläisten laitosten tuotantotappiot olivat noin 150 GWh, jonka arvo esimerkiksi energian hinnalla 0 euroa/MWh olisi noin 6 milj. euroa. Venäläisille on 1980-luvun poikkeusjuoksutuksista maksettu korvauk- sia vesivoiman menetyksistä yhteensä noin 17 miljoonaa markkaa korvausvuosien mukaisessa hintatasossa. Vuosina 200−2005 toteutettujen lisäjuoksutusten korvaus- määrä oli noin 620 000 euroa. Oheisessa taulukossa 9 on esitetty Vuoksen vesivoimalaitosten perustietoja. Taulukko 9. Vuoksen vesivoimalaitokset, rakennusvirtaamat sekä läpäisykyky. Voimalaitos Voimalaitoskoneistot Tulvaluukut [m3/s]QR [m3/s] H [m] PRQmax [MW] Qmax [m3/s] Tainionkoski 869 7,8 62 940 1 1801) Imatra 800 24 178 860 1 4552) Svetogorsk 752 15,2 100 800 1 245 Lesogorsk 748 15,5 94 800 1 620 QR = rakennusvirtaama H = keskimääräinen putouskorkeus PR = teho Qmax = läpäisykyky 1) Saimaan pinnan korkeudella NN+ 76,5 m 2) padotuksella NN+ 67,70 m  Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 6.4 1-luokan patoihin liittyvät vahinkomahdollisuudet 6.4.1 Yleistä Vuoksen vesistöalueella Suomen puolella sijaitsee  kpl 1-luokan patoja. Ne ovat Kaltimo, Pamilo, Palokki ja Imatra. Lisäksi tässä yhteydessä on käsitelty 2-luokan padoksi luokiteltu Tainionkosken pato, jonka avulla säädellään koko Vuoksen vir- taamaa. Patojen tiedot on koostettu tähän, jotta saataisiin käsitys patojen kriittisistä vedenkorkeuksista ja patorakenteiden juoksutuskapasiteetista sekä mahdollisen pato- murtumariskin aiheuttaman vahingon tyypistä. Tulvatilanteessa on tärkeää huomioida myös patoturvallisuuteen liittyvät seikat. Mahdollisessa patomurtumatilanteessa tulvasta aiheutuvien vahinkojen määrä voi kasvaa huomattavasti suuremmaksi verrattuna tulvan aiheuttamiin muihin vahin- koihin. Murtumatilanne aiheuttaa usein myös mahdollisuuden henkilövahinkoi- hin. Tulvantorjunnassa tulee aina lähteä siitä, että juoksutukset hoidetaan siten, että patoturvallisuus ei vaarannu. Kuvasta 10 ilmenee 1-luokan patojen sijainti Vuoksen vesistöalueella. 6.4.2 Kaltimo Kaltimon voimalaitos sijaitsee Enossa Pielisjoen yläosan vesistöalueella. Kaltimon voimalaitoksen patorakenteet käsittävät koneaseman, säännöstelypadon ja uitto- kanavan rakenteet sekä maapadot voimalaitoksen välittömässä läheisyydessä ja Enon kirkonkylän kohdalla. Padon mitoitustulvan HQ1/5000 suuruus on 992 m3/s. Lupapäätöksen mukaan suurinta sallittua juoksutusta ei ole rajoitettu. Hätäylive- denkorkeudella NN+ 9,70 m padon kynnysten ja tulva-aukkojen purkauskyky on 965 m3/s. Patomurtumatapauksissa tarkastellut maksimivirtaamat ovat noin 2−3- kertaiset tulva-aukkojen mitoitusvirtaamiin verrattuna. Vahingonvaaraselvityksen mukaan Kaltimon yläpuolisessa vesistössä vedenpinta laskee nopeasti patomurtuman tapahduttua. Huomattavampi vedenpinnan lasku ra- joittuu voimalaitoksen ja Kanavaniemen noin  km pituiselle jokiosalle. Vedenpinnan laskun aiheuttamia haittoja ovat lähinnä vesiliikennehaitat ja herkimpien rantojen sortumat. Ilmeistä vaaraa ihmishengelle ei patomurtuman johdosta kuitenkaan ylä- puolisella osalla synny (Vesirakentaja 1998). Kaltimon padon on oletettu murtuvan joko lamellipadon tai tulva-aukkojen koh- dalta. Maksimivedenkorkeudet saavutetaan kahden tunnin kuluttua murtumasta ja suurimmillaan vedenkorkeuden nousu on Alusvedessä noin 1,35 m. Alapuolisella Kuurnan voimalaitoksella tulva-aalto on noin tunnin kuluttua. Veden- korkeuden nousu jää Kuurnan yläpuolella noin 0,3−0, metriin, mikäli Kuurnan voimalaitoksen tulva-aukot ovat avattuina. Kuurnan ja Kaltimon välisellä jokiosuudella ei sijaitse ympäri vuoden käytössä olevia rakennuksia, joille patomurtuma aiheuttaisi vaaraa. Sen sijaan tulva-alueella on parikymmentä mökki-, sauna- ja ulkorakennusta kastumisvaarassa. Kuurnan alapuolella ei ole sellaisia rantarakenteita, jotka todennäköisesti jäisivät veden alle patomurtumatilanteessa. Nesterinsaaren maapadon murtuessa nousee Väliveden vedenkorkeus hyvin no- peasti 3,0−3,5 m ja vedenkorkeuden huippu saavutetaan 3,5 tunnin kuluttua. Nes- terinsaaren maapadon alapuolisen Väliveden ranta-alueilla on sekä ympäri vuoden käytössä olevia rakennuksia että loma-asuntoja. Murtuman seurauksena kärsisivät 5Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Kuva 10. Vuoksen vesistön 1-luokan patojen sekä 2-luokan padoksi määritellyn Tainionkosken sijainti vesistöalueella. 0 50 100 km © 6 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 lähes kaikki Väliveden rannalla sijaitsevat rakennukset ainakin jonkinasteisia tulva- vahinkoja. Rakennuksia on vahingonvaaraselvityksen mukaan noin 50 kpl. Pielis- joessa vedenpinnan nousu on noin 0,5−1,0 m. Niskan padolla maapadon tiiviin osan alin yläpinnan taso on NN+ 9,60 m, Nes- terinsaaren maapadolla NN+ 9,70 m ja Veikkolaisen padolla NN+ 9,75 m. Niskan ja Veikkolaisen patojen tausta-alueet ovat sellaisia, että padon ylitse tapahtuvasta virtauksesta ei maastotarkastuksen yhteydessä tehdyn arvion mukaan aiheutuisi huomattavaa vahinkoa tai vaaraa. Näin ollen mitoittavaksi padoksi on katsottu Nes- terinsaaren pato, jonka tiiviin osan alin yläpinta on edellä mainittu hätäylivedenkor- keus. Tältä tasolta tulva-aukot ja uittokanava purkavat yhteensä 965 m3/s eli 27 m3/s mitoitustulvaa vähemmän. Patoturvallisuusohjeiden mukaan mitoitustulva pitää voida juoksuttaa ilman voimalaitoskoneistoja. Mitoitustulva voidaan juoksuttaa pa- don läpi ilman voimalaitoskoneistoja padotusaltaan vesipinnan ollessa tasolla NN+ 9,80 m eli hätäylivedenkorkeus ylittyy 10 cm. 6.4.3 Pamilo Pamilon voimalaitos sijaitsee Pielisjokeen kaakosta laskevassa Koitajoessa. Voima- laitoksen valuma-alueen tulovirtaamasta 1/3 tulee Koitereenjoen valuma-alueelta ja 2/3 Koitajoen valuma-alueelta. Pamilon voimalaitoksen padot muodostuvat useista patojaksoista. Maapatojen yhteispituus on noin 6,5 km. Maapadot 1–6 sekä koneasema muodostavat Palojärven altaan ja maapadot 7−12 sekä Hiiskosken säännöstelypato tekojärven altaan. Palojär- ven ja tekojärven yhdistää 900 m pitkä Kalliovaaran kanava. Padotusaltaan HW on NN+ 1,05 m sekä hätäylivedenkorkeus on korkeudella NN+ 15,50 m. Vahingonvaaraselvityksessä Pamilon mitoitustulvan suuruutena on käytetty arvoa 510 m3/s (HQ1/10000) ja mitoitusylivedenkorkeutena NN+ 15,00 m. Maapatojen tiivistyssydän on alimmillaan korkeudella NN+ 15,68 m ja patojen harja korkeudella NN+ 16,00−16,50 m. Mitoitustulva ei aiheuta patojen murtumariskiä. Palojärven puoleisten reittien ei ole kuitenkaan vahingonvaaraselvityksessä ar- vioitu olevan murtuma-aallon ns. vaarallisia pääkulkureittejä. Tilanne on vakavin Heinäjoen padossa, jolloin murtuman sattuessa vesi leviää laajimmalle alueelle ennen yhtymistä Pielisjokeen. Heinäjoen pato on savimoreenisydämellä varustettu louhe- pato, jossa on lisäksi syvimmällä osuudella kallioon ulottuva teräsponttiseinä. 6.4.4 Palokki Palokin voimalaitos sijaitsee Kallaveden reitillä Heinäveden kunnassa. Palokin voima- laitoksella säännöstellään Juojärveä ja sen kanssa samassa tasossa olevaa Rikkavettä ja Kaavinjärveä. Juojärven säännöstelyn yläraja on korkeimmillaan NN+ 101,05 m. Rakennetut padot ovat moreenisydämellä varustettuja louhepatoja. Patojen harjakor- keus on NN+ 103,50 m ja patojen tiivistyssydän (hätäylivedenkorkeus) on korkeudes- sa NN+ 102,50 m. Voimalaitoksen säännöstelypato on rakennettu luonnonuomaan Nälönvirran kohdalle. Padossa on kaksi segmenttiluukulla varustettua tulva-auk- koa. Palokin voimalaitoksen mitoitustulvavirtaamana on käytetty kerran 5000 vuodessa tulvavirtaamaa 250 m3/s ja mitoitusylivedenkorkeutena NN+ 100,85 m. Tulva-auk- kojen purkukyky on padotuksen ylärajalla 97 m3/s ja mitoitusvedenkorkeudella 87 m3/s. Hätäylivedenkorkeudesta purkukyky on 150 m3/s. Vahingonvaaraselvityksessä on tarkasteltu 3 eri murtumatapausta. Tapauksessa 1 murtuu Nälönvirran pato ja vesi purkautuu välittömästi alapuoleiseen Koskijärveen. 7Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Koskijärven vedenpinta nousee korkeuteen NN+ 9,0 m 2,25 tunnissa aiheuttamatta kuitenkaan merkittävää vahinkoa. Saunalammen rannalla muutamat rakennukset kärsivät vesivahingoista. Lopulta tulva purkautuu Hapatoslammen kautta Varisve- teen aiheuttamatta enää vahinkoja. Murtumatapauksessa 2 koneaseman puoleinen pato murtuu ja vesi purkautuu alakanavan kautta Varisveteen. Tulvareitti käsittää pääasiassa pelto- ja metsämaata jossa ei ole asumuksia. Tulva aiheuttaa jonkin verran vahinkoja lähinnä Karvion Jänissalon maantielle. Murtumavaihtoehdossa 3 tulva purkautuu Varislammen kautta Varisveteen. Varis- lammen vedenpinta nousee 2,7 m ja aiheuttaa vahinkoa rakennetuille asunnoille ja rakenteille. Varislahteen edetessään vedenpinnan nousu on selvästi lievempää aiheut- taen lieviä vesivahinkoja alueen rakennuskannalle. 6.4.5 Tainionkoski Tainionkosken voimalaitos sijaitsee Vuoksessa noin 1,3 km etäisyydellä Saimaasta. Tainionkoski on Vuoksen voimalaitoksista ylin ja sillä säädellään koko Vuoksen vir- taamaa. Pato on määritelty 2-luokan padoksi. Tainionkosken voimalaitoksen patorakenteet muodostuvat itärannan puoleisesta säännöstelypadosta, säännöstelypadon ja koneaseman välisestä sivupadosta sekä länsirannan maapadosta. Säännöstelypato muodostuu valssiaukoista ja ylisyöksy- aukoista. Patoturvallisuusasiakirjojen mukaan Tainionkosken padosta voi hätäyli- vedenkorkeudella NN+ 77,50 m purkautua 1 600 m³/s. Mitoitusvirtaama HQ1/5000 1 300 m3/s ei aiheuta Tainionkosken patorakenteille erityistä murtumariskiä. Vedenkorkeus säännöstelypadolla on laskelmien mukaan noin NN+ 77,20 m. Tällöin ylisyöksyaukot ovat toiminnassa, mutta muuten säännös- telypadon ja sivupadon toiminta on normaalia. Koneasemalla vedenkorkeus voi koneiden seistessä olla tasolla NN+ 77,20 m, mut- ta koneiden käydessä vedenkorkeus on vieläkin alempi yläkanavan putoushäviöistä johtuen. Mitoitustulva ei siten aiheuta murtumariskiä koneaseman vieressä sijaitse- valle maapadolle, koska maapadon teräsbetonisydämen yläreuna on tasolla NN+ 77,50 m. Mitoitustulva ei aiheuta maapadoille tai uomille erityistä eroosioriskiä. Tainionkosken padon ja Saimaan välisessä uomassa keskimääräinen virtausnopeus olisi noin 1,5–1,6 m/s, joka on sama luokkaa kuin normaaleissa käyttötilanteissa. Ala- puolisessa uomassa suurimmat nopeudet olisivat Mansikkakosken vanhan rautatie- sillan kohdalla noin 1,8 m/s. Sillan perustusten eroosiosuojaus kestäisi hyvin ko. nopeuksia. Talvi ei eroa toiminnallisesti sulan kauden tilanteesta, koska Vuoksen osuus Sai- maalta Imatran voimalaitokselle on myös talvella jäätön. Imatran Voiman 17.11.1987 laatimassa vahingonvaaraselvityksessä murtumatilan- teen mallinnus on tehty useilla eri murtumaolettamuksilla sekä Saimaan eri lähtö- vedenkorkeuksilla. Tarkasteluissa suurimmat lähtövirtaamat murtumaa edeltävänä hetkenä Vuoksessa ovat olleet 800 ja 1300 m3/s ja Saimaan vedenkorkeus NN+ 76,50 sekä 77,50 m. Kaikissa mahdollisissa Tainionkosken patojen murtumatapauksissa tulvan pää- kulkureittinä on alapuolinen jokiuoma eli Vuoksi. Vedenkorkeuden nousu on suu- rimmillaan Tainionkosken ja Imatran välisellä alueella noin 1,3−1,5 m ja maksimi- vedenkorkeus saavutetaan noin 2,1−2,3 tunnin kuluessa. Tulva-alueella sijaitseville rakennuksille aiheutuvien vaurioiden on oletettu olevan vähäisiä. Ihmisille ei veden- korkeuden noususta ole katsottu aiheutuvan hengenvaaraa. 8 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 6.4.6 Imatra Imatran voimalaitos sijaitsee Vuoksessa noin 5 km alavirtaan Tainionkosken voima- laitoksesta entisen Imatrankosken paikalla. Patorakenteet muodostuvat yläaltaan maapadoista, yläkanavan reunapadoista sekä säännöstelypadosta padotuskorkeuden ollessa NN+ 67,70 m. Maapadot ovat savisydämisiä ja ne sijaitsevat Vuoksen molemmin puolin. Nii- den harjakorkeus on NN+ 69,50 m ja tiivistyssydämen alin yläpinta on tasolla NN+ 68,00 m. Säännöstelypato muodostuu kahdesta valssiaukosta sekä sektoriaukosta. Luuk- kujen yhteinen purkauskyky padotuksen ylärajalla HW NN+ 67,70 m on 1 55 m3/s. Vahingonvaaraselvityksen mukaan 1/5000 mitoitustulvan suuruus on 1 300 m3/s. Hätäylivedenkorkeudella NN+ 68,00 m tulvaluukut purkavat 1 600 m³/s. Vahingonvaaraselvityksessä (Imatran Voima 31.10.1986) on tarkasteltu kolmea vaihtoehtoista patomurtumatapausta. Säännöstelypadon murtuessa vesimassat pur- kautuvat tulvauoman kautta Vuokseen. Patomurtuman aiheuttama vedenkorkeuden nousu voimalaitoksen alapuolella on 1−2 m tapauksesta riippuen. Venäjän puolella sijaitsevan Svetogorskin voimalaitoksen padot joutuvat alttiiksi murtumiselle äkilli- sen vedenkorkeuden nousun seurauksena. Patomurtuman tapahtuessa yläkanavan itärannan puoleisessa reunapadossa tulva etenee nopeasti asuntoalueen kautta takaisin Vuokseen, johon se vaimenee. Veden- korkeuden nousu alueella on suurimmillaan 1,5−2,0 m. Toteutumisaika on 0–1 h murtumasta ja virtausnopeudet suuruusluokkaa 2−3 m/s. Tulvan äkillisyys ja veden virtausnopeus saattavat aiheuttaa vaaraa sekä ihmisille että omaisuudelle. Murtuman tapahtuessa länsirannan puoleisessa maapadossa Linnanpuron pump- puaseman kohdalla, purkautuvat vesimassat nopeasti Linnanpuron alueelle. Toteu- tumisaika on 0,6−1,2 h murtumasta ja virtausnopeudet suuruusluokkaa 2−3 m/s. Vedenkorkeuden nopea nousu aiheuttaa ilmeisen vaaran sekä ihmisille että omai- suudelle. 6.5 Säännöstelyn ja juoksutusten vaikutukset tulvakorkeuksiin 6.5.1 Lisäjuoksutusten toteuttaminen Saimaan juoksutukset Vuokseen hoidetaan Suomen ja Venäjän välisen Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntöä koskevan sopimuksen (1331/1991) mukaisesti. Juoksutuk- set hoitaa Fortum Oy Tainionkosken voimalaitoksen ja Imatrankosken voimalaitoksen kautta Suomen ympäristökeskuksen antaman viikkojuoksutusohjeen perusteella. Saimaan normaalijuoksutuksena pidetään luonnonmukaisen virtaaman purkau- tumistaulukon mukaista virtaamaa. Juoksutussäännössä Saimaan juoksutuksella tar- koitetaan Saimaan juoksutusten viikkokeskiarvoa. Saimaan ja Vuoksen vesitilannetta pidetään juoksutussäännön mukaisesti normaalina, kun Saimaan vedenkorkeus ei vesitilanne-ennusteisiin perustuen uhkaa poiketa vuosina 187−198 määritetystä keskivedenkorkeuskäyrästä kuin enintään puoli metriä. Päätökset luonnonmukai- sesta juoksutuksesta poikkeamisesta tekee maa- ja metsätalousministeriö. Lisäjuoksutusten aloittaminen ja lopettaminen tapahtuu rajavesistökomission Suomen osapuolen aloitteesta. Jos lisäjuoksutuksista arvioidaan saattavan aiheuttaa korvattavia vahinkoja, rajavesistökomission Suomen ja Venäjän osapuolten puheen- 9Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 johtajat neuvottelevat ja sopivat juoksutusmuutoksista. Korvattavia vahinkoja voi syntyä, kun poiketaan luonnonmukaisesta juoksutuksesta juoksutusten ylittäessä Venäjän voimalaitosten nykyisen rakennusvirtaaman eli 800 m3/s. Korvattavat va- hingot määritellään tulvan jälkeen vertaamalla toteutetun juoksutuksen ja lasketun luonnonmukaisen virtaaman aiheuttamia vaikutuksia. Lisäjuoksutuksilla pyritään estämään tai vähentämään vahinkojen syntymistä niin Saimaan kuin Vuoksenkin alueilla. Suomen korvausvelvollisuus syntyy käytännössä lähinnä silloin, kun ryhdy- tään Saimaan tulvariskiä vähentävään suureen lisäjuoksutukseen, joka myöhemmin osoittautuu toteutuneen sääkehityksen valossa ”aihettomaksi”. Saimaan ja Vuoksen juoksutussäännön mukaan vesitilanne-ennusteen osoittaessa runsasvetistä tulvakehitystä juoksutusta saadaan muuttaa luonnonmukaista virtaa- maa suuremmaksi. Juoksutussääntö ei siis sido lisäjuoksutuksen aloittamista tiet- tyyn vedenkorkeuteen tai juoksutussäännön normaalivyöhykkeen ylärajaan. Lisä- juoksutukset ovat tehokkaimpia, kun ne voidaan aloittaa riittävän aikaisin ja kun juoksutusmäärän ero luonnonmukaiseen virtaamaan nähden on tuntuva. Etenkin silloin, kun Saimaan vedenkorkeutta vastaava luonnonmukainen juoksutus on välillä 600−800 m³/s, on lisäjuoksutuksilla mahdollista hidastaa Saimaan vedenkorkeuden nousua tehokkaasti. Nykyisen käytännön mukaankin lisäjuoksutustoimenpiteisiin on pyritty ryh- tymään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Käytännössä tilanne on kuitenkin yleensä kehittynyt niin, että vedenkorkeus on lisäjuoksutuksesta päätettäessä ollut jo varsin lähellä normaalivyöhykkeen ylärajaa. Tämä johtuu ehkä osittain siitä, että juoksutusten aloittamisperusteiden tulee olla vahvat mutta myös siitä, että ratkai- suissa on käytetty keskiennustetta. Ennusteet sisältävät aina kaksi äärimahdollisuutta, joko erittäin sateisen jakson tuoman kehityksen tai sitten kuivan jakson tuottamat vedenkorkeudet. Aloitettaessa lisäjuoksutukset aikaisessa vaiheessa lisääntyy myös mahdollisuus, että lisäjuok- sutuksen tarve jo lähiaikoina juoksutuksen aloittamisesta poistuu. Mahdollisesti lyhyeksi jäävä ja jälkikäteen tarkasteluna turha juoksutus ei kuitenkaan aiheuttaisi haittaa millekään osapuolelle. Juoksutuksen ollessa alle 800 m³/s myöskään Vuoksen alueella haittoja ei synny. Lyhyeksi jäänyt juoksutus ei olennaisesti muuta myöskään perusajatusta ns. normaalivyöhykkeen luonnonmukaisesta vedenkorkeudesta. Jat- kossa tulisikin harkita toimintamallia, jossa juoksutusta voitaisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa lisätä ja ns. korvauksettomalla alueella päätös juoksutuslisäyk- sestä voitaisiin tehdä nykyistä alemmalla tasolla. Lisäjuoksutuksilla on merkitystä myös vedenkorkeuden noustessa välillä NN+ 76,50−77,10 m (luonnonmukainen juoksutus 800−1000 m³/s). Tulvakorkeuden nous- tessa tätä ylemmäs on todennäköistä, että juoksutuksissa joudutaan noudattamaan luonnonmukaisia purkautumismääriä tai voidaan poiketa niistä vain vähän, jolloin tulvaa ei saada enää sanottavasti alenemaan. Vuonna 197−1975 toteutetuissa tulvajuoksutuksissa maksimijuoksutus oli 1 100 m3/s. Sitä voidaan pitää erittäin suurena määränä tilanteeseen nähden. Vertai- lun vuoksi vuonna 1899 toteutunut maksimivirtaama oli 1 159 m3/s. On hyvin epä- varmaa, voidaanko nykyisessä tilanteessa toteuttaa juoksutukset samalla periaatteella kuin 1970-luvulla tehtiin. Vuoksen varren maankäyttö on myös väistämättä ainakin jonkin verran muuttunut kuluneiden vuosikymmenten aikana, mikä saattaa asettaa rajoituksia entiseen nähden. Vuosina 200−2005 toteutetuissa lisäjuoksutuksissa juok- sutusmäärät olivat enimmillään 900 m3/s. Saimaan tulvantorjunnan kannalta ratkaisevaa on, miten paljon Vuokseen voi- daan juoksuttaa. Etenkin tilanteissa, jolloin ollaan valmiiksi jo tason NN+ 76,50 m tuntumassa, jota vastaava luonnonmukainen juoksutus on jo suuruusluokkaa 800 m3/s, muodostuu tärkeäksi se, että juoksutusta voidaan nopeasti nostaa välillä 800−1000 m3/s, jos tulovirtaamat näyttävät ennusteiden mukaan merkittävästi kas- 50 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 vavan. Rakennusvirtaaman lisääminen Venäjän puolella sijaitsevilla laitoksilla olisi merkittävä edistysaskel Saimaan tulvajuoksutusten toteuttamisen kannalta. Nykyistä paremmat tiedot suurten juoksutusten vaikutuksista alapuolisessa ve- sistössä olisivat ensiarvoisen tärkeitä päätettäessä juoksutusmääristä. Tällä hetkellä Vuoksen alueen tiedot Venäjän puolella eivät vielä riitä tarkkojen vaikutusten arvioi- miseen etenkään poikkeuksellisen suurilla (yli 1000 m³/s) juoksutusmäärillä. Saimaan juoksutusten hoitaminen voi vaikuttaa saimaannorpan pesinnän onnistu- miseen. Tämän vuoksi maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöhallinnon, ympäris- tönsuojelujärjestöjen ja Fortum Oyj:n toimesta laadittiin v. 1999 saimaannorppastrate- gia. Strategian keskeinen sisältö Saimaan juoksutusten hoitamisen kannalta on, että selkävesien jäätymisen ja maaliskuun 20. päivän välisenä aikana pinnankorkeuden muutoksen tulisi olla alle 20 cm. Pinnankorkeuden muutoksen suuruuteen voidaan vaikuttaa lisäjuoksutustilanteissa juoksutusta muuttamalla ja normaalitilanteissa Fortum Oyj:lle juoksutussäännössä annetulla oikeudella poiketa tilapäisesti enintään ± 5 cm juoksutussäännön mukaisesta vedenkorkeudesta. Lisäksi Kallaveden sään- nöstelyssä sekä mahdollisessa vesilain mukaisessa Pielisen poikkeusjuoksutuksessa tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon saimaannorpan pesimisolojen tur- vaaminen. Useana vuonna onkin vedenkorkeuden talviaikaista muutosta kriittisenä aikana voitu pienentää käyttämällä em. ± 5 cm:n oikeutta sekä jaksottamalla Kalla- veden juoksutuksia. 6.5.2 Veden pidättäminen Kallaveteen ja Pieliseen Veden pidättämistä Kallaveteen ja Pieliseen Saimaan tulvakorkeuden alentamiseksi on selvitetty vesistömallilaskelmin. Laskelmat on tehty käyttäen vuoden 197−1975 tulvan tietoja ilmastonmuutostilanteessa. Laskenta on tehty Suomen ympäristökes- kuksessa vesistömallijärjestelmällä. (Veijalainen 2008.) Laskentaoletuksena Kallaveden vesimäärät juoksutetaan joulukuun puolivälin ja huhtikuun välisenä aikana ainoastaan Karvion ja Konnuskosken luonnonkoskien kautta. Naapuskosken pato ja Konnuksen kanava pidetään suljettuina. Lähtövirtaa- mia ei ole mahdollista pienentää enempää. Tällöin Kallavesi nousee 21 cm korkeam- malle kuin tilanteessa, jossa padot ovat auki tulvan aikana. Samanaikaisesti Saimaan vedenpintaa saadaan alenemaan 6 cm. (Veijalainen 2008.) Pielisen veden varastoimiseksi oletetaan luonnontilaista juoksutusta vähennet- täväksi joulukuun puolivälistä lähtien 60 m3/s. Vähennystä jatketaan huhtikuun loppuun tai siihen saakka kun vedenkorkeus Pielisessä ylittää tason NN+ 9,80 m. Juoksutuksia olisi mahdollista pienentää lisää, mutta vedenkorkeus on silloin jo niin korkealla, että vahingot Pielisellä kasvavat merkittävästi. Pielinen nousee 11 cm korkeammalle kuin luonnonmukaisella purkautumisella (NN+ 9,88 m). Vaikutus Saimaan vedenkorkeuteen on 3 cm. (Veijalainen 2008.) Pielisen ja Kallaveden juoksutusten pienentämisen vaikutuksesta edellä esitetyillä lähtöoletuksilla Saimaan vedenpinta jää 9 cm alemmaksi kuin ilman pienentämistä. Suuremmalla tulvalla mahdollisuudet pidättää vettä Kallaveteen ja Pieliseen ovat edellä mainittua huonommat, sillä nämä yläpuoliset järvet nousevat silloin nopeam- min tasolle, joilla niiden alueen vahingot kasvavat merkittäviksi. Lisäksi oletuksena käytettyä pitkää varautumisaikaa joulukuun puolivälistä alkaen voidaan pitää liian optimistisena. Saimaan vesipinta on lähtötilanteessa vasta tasolla NN+ 76,50 m. Käytännössä päätöksenteko Pielisen ja Kallaveden juoksutusten pienentämisestä viivästyy aina siihen saakka kunnes on erittäin todennäköistä, että tulva toteutuu täysimääräisenä. Juoksutusajan voidaan olettaa jäävän edellä esitettyä lyhyemmäksi, jolloin myös Saimaaseen kohdistuvat vaikutukset pienenevät. Voidaan olettaa, että saavutettava hyöty Saimaan vedenkorkeudelle voisi olla tarkastellussa tapauksessa 51Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 noin 5 cm:n suuruusluokkaa. Silläkin voi olla tietyissä tapauksissa ratkaiseva mer- kitys. Asiaan liittyy kuitenkin alueellisen vastakkainasettelun vaara, jonka vuoksi juoksutusmuutoksia koskevien perusteluiden tulisi olla selkeitä. Tulvan uhatessa esimerkiksi Pielisellä voi olla vaikeaa ymmärtää, että tulvia tarkoituksellisesti lisätään Pielisellä Saimaan alueen hyväksi. Äärimmäisissä tulvatilanteissa joudutaan kuitenkin tarkastelemaan tilannetta ko- konaisuuden kannalta siten, että kokonaisvahingot jäävät mahdollisimman vähäi- siksi. Tässä tarkastelussa on otettava huomioon myös ns. taakan jaon tasapuolisuus Saimaan järvialtaiden kesken eli mahdollisuudet veden pidättämiseen. 6.5.3 Lumitilanteen huomioiminen Keväällä lumen vesiarvon tarkkailusta on saatu hyviä kokemuksia arvioitaessa tule- van tulvan nousukorkeutta. Erityisen hyvät kokemukset ovat keväältä 1981, jolloin lumen vesiarvon arvioitiin olevan kaksinkertainen verrattuna ajankohdan keskiar- voon. Tällöin Saimaalla aloitettiin kyseisen vuoden helmikuun alkupuolella 200 m3/s luonnonmukaista virtaamaa suurempi lisäjuoksutus, jota jatkettiin kaksi kuukautta. Näin Saimaan vedenpinta saatiin laskemaan 25 cm luonnonmukaista alemmalle ta- solle. Koska myös yläpuolisilla järvillä vedenpintoja laskettiin, Saimaan vedenpinta lähti kuitenkin nousuun jo huhtikuun alussa. Lumen vesiarvon huomioon ottaminen on nykyennustamisessa edelleen tärkeää. Tilanne tulee osin automaattisesti huomioiduksi Vuoksen vesistömallin käytön yhtey- dessä. Ennusteen laatijalle ja säännöstelyn hoitajalle jää kuitenkin edelleen velvoite tarkkailla ja seurata vesistömallissa olevan lumen vesiarvon kehittymistä ja vertailla sen mielekkyyttä maastossa havaittujen arvojen avulla laskettuihin aluearvoihin. Lumitilanteen merkitys saattaa kuitenkin Veijalaisen ja Vehviläisen (2008) laatiman arvion myötä merkittävästi vähentyä tulevaisuudessa. Tähän vaikuttaa ilmaston muuttuminen, jolloin lumimäärän merkitys jatkossa pienenee. Mitoitustulvien siir- tyminen keväästä kesään ja osin syksyyn/talveen johtaa siihen, että säännöstellyissä järvissä ei ole tulvan alkaessa yhtä paljon varastotilavuutta kuin aikaisemmin, koska varsinaista kevätalennusta tulvien vastaanottamiseksi ei ole tällöin tehty. Siten pie- nempi tulovirtaama riittää aikaansaamaan yhtä korkean vedenpinnan ja juoksutus- tarpeen kuin suurempi tulovirtaama keväällä. Säännöstelyn suunnittelu vaikeutuu ilmastonmuutoksen myötä, kun kevättulva pienenee, ja vesistössä voi olla tulvia minä vuodenaikana tahansa, myös talvella. 6.6 Vahingot alueittain Vahinkojen määrän havainnollistamiseksi on taulukkoon 10 koottu kokonaisvahingot määritetyillä maksimivedenkorkeuksilla. Taulukosta ilmenee, että Saimaan ranta- alueilla syntyvät vahingot ovat selkeästi suurimmat. Saimaan vahinkojen suuruuteen vaikuttavat ratkaisevasti tuotantolaitokset, joiden tuotantotappioista aiheutuu huo- mattavia vahinkoja. Saimaalla myös tulvan kestoaika on pidempi kuin yläpuolisella vesistöalueella. Saimaan tuotannolliset vahingot on arvioitu neljän kuukauden mit- taisiksi, kun esimerkiksi Pielisellä niiden pituudeksi on arvioitu neljä viikkoa. 52 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Taulukko 10. Vuoksen vesistöalueen suurimpien järvien arvioidut kokonaisvahingot. Järvi Kokonaisvahinko [milj. euroa] Vedenkorkeus NN+ [m] Saimaa 490 77,50 Pielinen 25 96,00 Kallavesi 13 83,00 Unnukka 85 82,00 Onkivesi 2 86,00 Porovesi 1 87,40 Höytiäinen 1 88,00 Juojärvi 4 102,00 Syväri 1 97,60 Oheisen taulukon arvot voidaan esittää myös prosenttijakaumana. Tarkastelusta puuttuu mainittuja järviä pienempien kohteiden vahingot, joten Saimaa ei aivan täsmällisesti edusta 80 prosenttia koko Vuoksen vesistöalueen vahingoista. Saimaa 79 % Pielinen 3 % Kallavesi 2 % Unnukka 14 % Onkivesi 0 % Porovesi 0 % Höytiäinen 0 % Juojärvi 1 %Syväri 0 % Kuva 11. Tulvavahinkojakauma kokonaisvahinkona, jossa huomioitu teollisuuden tuotantotappiosta aiheutuva katetuottomenetys. Pielisellä on arvioitu suunnitellun varautuvan juoksutusmallin käyttöä Pielisen juok- sutuksiin (Veijalainen et al. 2008). Aiheesta on tehty alustava mallitarkastelu, jonka perusteella Pielisellä saavutettaisiin noin 17 cm alempi maksimivesikorkeus kuin luonnontilaisella juoksutuksella. Maksimivesikorkeus jäisi noin  cm alemmaksi kuin poikkeuslupamenettelyä vastaavalla juoksutuksella. Varautuvassa juoksutuksessa juoksuttaminen pystyttäisiin aloittamaan aiemmin kuin poikkeuslupamenettelyn mukainen juoksutus käytännössä alkaa. Pielisen poikkeuslupakäytännön mukainen juoksutus vaikuttaisi edellä mainitun selvityksen mukaan Saimaaseen + 5 cm ja varautuvan juoksutusmallin mukainen + 6 cm. Saimaan vedenkorkeustasolla NN+ 76,91 m lisäjuoksutus aiheuttaisi noin 9 milj. euron lisävahingot. Pielisellä taas vastaavasti säästyisi lisäjuoksutusten johdos- ta noin 10,7 milj. euroa vedenkorkeuden jäädessä 17 cm luonnonmukaista alemmaksi. Se, miten lisäjuoksutukset on mielekästä toteuttaa, riippuu järvien lähtöhetken vesi- korkeudesta ja sen mukaan ennustettavasta maksimivedenkorkeustasosta. Pielisellä haitat alkavat merkittävästi kasvaa vedenkorkeuden ylittäessä tason NN+ 9,70 m ja Saimaalla jo noin tasolla NN+ 76,60 m. 53Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Taulukko 11. Pielisen lisäjuoksutusten vaikutus Saimaan vedenkorkeuksiin tulvatilanteessa (Veijalai- nen et al. 2008). Pielisen juoksutusstrategia Saimaan vedenkorkeus Ero luonnonmukaiseen juoksutukseen Luonnonmukainen purkautuminen 76,85 m (NN) Poikkeusjuoksutus 76,90 m (NN) + 5 cm Varautuva juoksutusmalli 76,91 m (NN) + 6 cm Pielisen juoksutuksen kasvattaminen on mielekästä niillä vedenkorkeuksilla, joilla voidaan välttää tason NN+ 9,70 m ylittyminen Pielisellä Saimaan maksimivedenkor- keuden pysyessä alle tason NN+ 76,60 m. Tällöin Pielisellä noin 17 cm alennuksella vältetyt haitat ovat suuremmat kuin Saimaan alueen lisävahingot. Jos Saimaan veden- korkeus ylittää edellä mainitun tason, Saimaan painoarvo kasvaa. Tilannetta tulee arvioida tulvaennusteen ja vahinkokäyrien perusteella. Ongelmana tällöin on toden- näköisesti kuitenkin se, että kun Pielisellä on uhka suuren tulvan muodostumisesta, on sama tilanne myös Saimaalla ja todennäköisesti koko Vuoksen vesistöalueella. 6.7 Muutokset 1-luokan patojen mitoitustulviin Ilmastonmuutoksen vaikutusta 1-luokan patojen mitoitustulviin on tarkemmin arvi- oitu Veijalaisen ja Vehviläisen (2008) toimesta. Sen mukaan Saimaalla ilmastonmuu- toksen vaikutus on erittäin suuri. Saimaan ylivedenkorkeudet tulevat nousemaan ja Vuokseen juoksutettavat ylivirtaamat selvästi nykyisestä kasvamaan. Taulukkoon 12 on koostettu Vuoksen vesistöalueen 1-luokan patojen arvioidut muutokset mitoitus- tulvissa ilmastonmuutoksen seurauksena. Taulukko 12. Mitoitustulvalaskelmien mukainen pienin ja suurin mitoitustulvan muutos vuosijaksol- la 2070–2100 nykytilanteeseen verrattuna (Veijalainen & Vehviläinen 2008). P-pato Mitoitustulva nykytilanteessa 1961–2000 [m3/s] Pienin ja suurin mitoitustulva 2070–2100 [m3/s] Mitoitustulvan suurin muutos [%] Palokki tulovirtaama 10 vrk juoksutus 308 103 250…358 –19…+16 +3…+21 Pamilo tulovirtaama 1 vrk juoksutus 650 385 512…774 342…465 –21…+19 –11…+21 Kaltimo juoksutus 860 679…1 080 –21…+25 Imatra tulovirtaama 10 vrk tulovirtaama 150 vrk juoksutus 2 470 1 540 1 300 2 660…3 310 1 860…2 400 1 600…2 200 +8…+34 +21…+56 +23…+69 Ilmastonmuutoslaskelmien perusteella Tainionkosken kasvavat vesimäärät ja veden- korkeudet aiheuttavat tulevaisuudessa juoksutusrakenteiden tarkistamistarpeen. Tainionkosken padon nykyinen hätäylivedenkorkeus on tasolla NN+ 77,50 m. Se vastaa putoushäviöistä johtuen noin NN+ 77,70 m vedenkorkeustasoa Saimaassa. Jos tämä taso ylitetään, kasvaa riski Tainionkosken padon murtumiselle tai muulle vau- rioitumiselle. Murtumisen seurauksena syntyvä tulva-aalto aiheuttaisi merkittävän vaaran ja uhkaisi kaikkia alapuolisia Vuoksen patoja. (Veijalainen 2006.) Tulvajuoksutusrakenteiden purkautumiskapasiteetti on hätäyliveden tasolla NN+ 77,50 m 1 600 m³/s. Vedenkorkeuden nousu tason NN+ 77,70 m yläpuolelle edellyttäisi Tainionkosken patorakenteiden väliaikaista korottamista ja vahvistamista. Samalla kuitenkin myös Imatrankosken ja Tainionkosken välillä olevat padot ovat 5 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 saavuttaneet patoturvallisuusrajan, koska myös siellä patojen hätäylivedenkorkeus saavutetaan tulvaluukkujen purkautumiskapasiteetilla 1 600 m³/s. Patojen kriitti- simmän osuuden muodostavat maapadot, joiden yhteispituus on kolme kilometriä. Niiden väliaikainen korottaminen tai vahvistaminen ei ole käytännössä mahdollista. Patoturvallisuuden kannalta otetaan huomattava riski, jos tulvalaskennoissa juok- sutusmääräksi asetetaan yli 1 600 m³/s. Se on mitä todennäköisimmin mahdollista koneistojen kautta, mutta mahdollista on myös se, että koneistot joudutaan tulva- aikana sulkemaan. Kun ennusteiden ja/tai havaintojen perusteella on arvioitavissa, että Tainionkos- ken padon hätäylivedenkorkeus saattaa ylittyä, on laskelmissa juoksutuksia kasva- tettu merkittävästi. Kuten edellä todettiin, suurten juoksutusten vaikutuksia Venäjän puolella ei ole selvitetty. Tähän liittyy myös Venäjällä sijaitsevien voimalaitospatojen patoturvallisuus. Venäjän puolella Svetogorskin juoksutuskapasiteetti on 1 25 m3/s ja Lesogorskin 1 620 m3/s. Vuoksen juoksutuksen ylittäessä 1 25 m3/s kasvavat patoturvallisuusriskit alapuolisilla laitoksilla. Ilmastonmuutoksen vaikutus Saimaan alueen 1-luokan patojen mitoitusvirtaa- maan on edellä esitetyin perustein merkittävän suuri. Lisäksi on huomattava et- tä mitoitustulvan ajankohta muuttuu nykyisestä kesäajasta talveen (Veijalainen ja Vehviläinen 2008), jolloin tilanteen ennakointimahdollisuudet juoksutusten suhteen vedenpinnan pitämiseksi optimaalisella tasolla heikkenevät huomattavasti. Kevät/ kesätulvan ennakointihan on merkittävästi helpompaa, kun tulvan suurin volyymi syntyy sulamattomasta lumesta. Luonnollisesti sulamisajan sademäärät voivat sii- näkin tapauksessa vaikuttaa merkittävästi lopputulokseen. Laaditut ilmastoskenaariot vaihtelevat keskenään ja mallinnustekniikan edelleen kehittyessä tieto muutoksen suuruudesta edelleen tarkentuu. Tämän hetken tietojen valossa kuitenkin näyttää siltä, että etenkin Saimaan tulvavedenkorkeudet ja tulva- juoksutukset suurenevat, mikä on otettava patoturvallisuuteen liittyen tulevaisuu- dessa huomioon. Aivan välittömiä toimia ei kuitenkaan ole syytä vielä edellyttää, koska muutokset eivät tapahdu nopeasti. 55Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 7 Kehittämisesitykset 7.1 Aiempien kehittämisesitysten toteutuminen Saimaan tulvantorjunnan toimintasuunnitelmassa vuodelta 1997 on otettu esille toi- menpiteitä, joilla voitaisiin Saimaan alueen tulvantorjuntaa jatkossa kehittää. Merkit- tävä osa kehittämisesityksistä on käytännössä jo toteutunut. Tässä lyhyt yhteenveto kehittämisesityksistä ja niiden toteutumista: a.) Vahinkoarviot ja tulvan keston huomioiminen. Vahinkoarviossa tarkennuksia on tehty mm. suurimpien teollisuuslaitosten osalta. Arvioita on tarkennettu mm. tuotantoseisokkien osalta. Paikkatiedon käyttö mahdollistaa riskikohteiden kartoituksen hyvin kustannus- tehokkaalla ja ajantasaisella tavalla. Ainut menetelmästä puuttuva elementti on vielä riittävän tarkka maanpinnan korkeustietoa sisältävä kartta-aineisto. Maanmittauslai- toksen toteuttamat laserkeilaukset mahdollistavat kuitenkin tulevina vuosina tarkan arvion muun muassa tulvaveden alle jäävien rakennusten ja asukkaiden lukumääris- tä. Laserkeilaukset Saimaan eteläosassa (Lappeenrannan–Imatran alue) on toteutettu kesällä 2009. Tällöin myös vahinkojen kokonaismäärän arviointi tarkentuu. b.) Suositukset alimmista rakentamiskorkeuksista Saimaan alueen rakennuksille tul- va-uhan alaisten alueiden rakentamisen välttämiseksi. Ympäristökeskukset ovat laatineet suosituksia alimpien rakentamiskorkeuksien osalta ja suositukset ovat käytännössä toteutuneet kuntien rakentamisjärjestyksissä. Tässä suunnitelmassa rakentamisen ohjeistusta alimmista rakentamiskorkeuksista on edelleen tarkennettu. Samoin enemmän huomiota on pyritty kiinnittämään ra- kennuspaikan sijaintiin ja sen käytettävyyteen tulvien aikana tähän mukaan lukien myös viemäröintiin liittyvät seikat. c.) Vesistömallit, käyttäjäystävällisyyden kehittäminen Vesistömallien toiminta on osoittautunut luotettavaksi ja välttämättömäksi vesistö- jen käyttötoiminnan työvälineeksi. Vuoksen vesistömalli on kehittynyt merkittävästi. Nykyisin mallin ennusteet ovat helposti saatavilla internetissä. Ennusteet päivitty- vät säännöllisesti ja järjestelmä antaa varoituksia, mikäli vedenkorkeudet uhkaavat nousta merkittävän korkealle ajankohtaan nähden. Suomen ympäristökeskuksen hydrologian yksikön vesistömalliryhmä on Bertel Vehviläisen johdolla onnistunut hyvin toteuttamaan sekä laadukkaan mallinnuksen että helpon käytettävyyden. 56 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 d.) Pielisen tulovirtaamaennusteiden parantamiseksi havaintotoiminnan käynnistä- minen Venäjän puolella Vuoksen vesistömallissa on laskennassa mukana oheisen kuvan 12 mukaiset järvet. Venäjän puolen järvistä ei edelleenkään saada tietoa järven vedenpinnan korkeudes- ta reaaliajassa. Asia on ollut useita vuosia esillä rajavesistökomissiossa, ja Venäjän osapuoli on luvannut toimittaa joitakin tietoja. Repolan sateet ja lämpötilat saadaan Ilmatieteenlaitoksen kautta reaaliajassa. Kuvasta 12 ilmenee järvet, joille vedenkor- keusennusteet lasketaan Venäjän puolella. © Maanmittauslaitos lupa nro 7/MYY/08 © Suomen ympäristökeskus Kuva 12. Vuoksen Pielisen alue ja siihen Venäjänpuolelta laskevat järvet. 57Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 e.) Kallaveden kanavien käyttö tulvajuoksutuksiin, tarkemman ohjeistuksen laadin- ta Kallaveden kanavien käytöstä ei ole laadittu tarkempaa ohjeistusta. Juoksutuksista on aikanaan (1980-luvulla) tehty yhteistoimintasopimukset, joita järjestelyissä on noudatettu. Taipaleen ja Konnuksen osalta sopimusta ei allekirjoitettu, mutta sitä on hyvässä yhteistyössä Merenkulkulaitoksen kanssa kuitenkin noudatettu. f.) Kallaveden laskeminen säännöstelyn alarajalle vesiliikenne varmentaen ja Kalla- veden tulvien torjuminen vedenpinnan nousua hidastamalla tulvan alkuvaiheessa Kallaveden laskemisessa alarajalle varastotilan suurentamiseksi tulvia varten on kaksi ongelmaa. Toinen on vesiliikennekauden piteneminen ja toinen on juoksutus- kapasiteetin vähyys. Käytännössä vesiliikennekausi alkaa usein jo pääsiäisen jälkeen tai jopa ennen sitä, vaikka säännöstelyluvan mukainen virallinen vesiliikennekausi alkaa vasta 1.5. Säännöstelylupa kyllä antaa mahdollisuuden kevätalennuksiin huhtikuussa ennen virallista vesiliikennekauden aloitusta. Juoksutuskapasiteetin vähyys tarkoittaa käytännössä sitä, että Kallavedestä ei saada juoksutettua sitä vesimäärää, mitä säännöstelylupa edellyttäisi. Konnuksen kanavan kunnostus lisää tätä kapasiteettia, mutta ei poista ongelmaa kokonaan. Perimmäinen syy on Unnukan nykyinen säännöstelykäytäntö, jonka mukaisesti jär- velle ei tehdä luvan mahdollistamaa kevätalennusta. Tällöin Kallavettäkään ei saada laskettua Unnukkaa alemmaksi. Kallaveden alentamisen merkitystä on tarkasteltu Varkauden tulvavahinkojen rajoittamissuunnitelmassa. Siinä Suomen ympäristökeskus laati laskelmat Unnukan kevätalennuksen vaikutuksesta Unnukan, Kallaveden ja Saimaan tulviin. Laskelmien mukaan kevätalennuksen vaikutus vuoden 1899 tulvaan Saimaalla oli 1–2 cm eli aivan vähäinen. h.) Pielisen ja Saimaan tulvavahinkojen pienentäminen varastoimalla vettä Koite- reeseen Koitereen säännöstelyselvityksen (Tarvainen et al. 2006) suosituksena esitetään tulvavesien pidättämisestä poikkeuksellisessa tilanteessa Koitereella syntyvien hait- tojen ja alapuolisessa vesistössä syntyvien hyötyjen arviointia. Koitereen säännöstely- kapasiteetti esimerkiksi Pieliseen ja Kallaveteen verrattuna on selvästi pienempi ja mahdollisuudet vaikuttaa Saimaan vedenkorkeuteen ovat edellä mainittuja järviä rajatumpia. Toisaalta Koitereen tulvavahingot jäävät hyvin pieniksi Saimaaseen tai Pieliseen verrattuna. Selvitys, jossa tulvaveden pidättämisen hyötyjä ja haittoja arvioi- daan, on tehty Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksessa (Åström 2009). Tulvaveden pidättäminen Koitereeseen on hyvin kustannustehokasta (hyöty-kustannussuhde yli 10) pyrittäessä pienentämään kokonaistulvavahinkoja Vuoksen vesistössä. i.) Tulvavesien pidättäminen Saimaan tulvien vähentämiseksi Pieliseen ja Kallave- teen. Veijalaisen (2008) laatimana selvitys vesistömallilla on tehty. Tuloksia on lyhyesti esitetty tämän raportin kappaleessa 6.5.2. Jotta Saimaan vesipinta jäisi 9 cm alemmak- si, jouduttaisiin Kallavedessä vettä nostamaan 21 cm ja Pielisessä 11 cm. 58 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 j.) Kallaveden ja Pielisen juoksutuksen lisääminen Saimaan norpan pesintävahinkojen pienentämiseksi. Saimaan norpan pesintä vaarantuu jäätymisajankohdan ja maaliskuun 20. päivän välisenä aikana, mikäli vedenkorkeus laskee yli 20 cm. Kuluneen kymmenen vuo- den aikana juoksutusratkaisuissa on hyvin huolellisesti huomioitu Saimaan norpan pesintäolosuhteet. Talvialenema on pystytty pitämään tavoiterajoissa. On kuitenkin mahdollista, että jatkossa syntyy tilanteita, jolloin hyvinkin suuriin talviaikaisiin lisäjuoksutuksiin tulee tarvetta. Tällainen tilanne toteutuu runsasvetisenä aikana, jolloin myös lumimäärät muodostuvat suuriksi. Tilannetta tulee pyrkiä helpottamaan Kallaveden säännöstelyluvan ja/tai Kallaveden/Pielisen poikkeusjuoksutuslupien avulla. Tässä yhteydessä tulee tehdä myös laskelmat toimenpiteen vedenkorkeus- vaikutuksista. k.) Svetogorskin ja Lesogorskin voimalaitosten juoksutuskapasiteetin nostaminen Vuoksen Suomen ja Venäjän puoleisten laitosten rakennusvirtaamien nostaminen olisi energiataloudellisesti kannattavaa ja myös tulvariskien hallinnan kannalta hyö- dyllistä. Tämän myötä kynnys tulvia ehkäiseviin Saimaan lisäjuoksutuksiin saattaisi alentua, kun energiaa ei suurillakaan virtaamilla menisi Venäjän puolen laitosten ohi. Lisäksi Rouhialan alapuolella uomaa pitäisi perata, jotta tulvaongelmat Venäjän puo- lella vähenisivät ja Vuoksen lyhytaikaissäännöstely toimisi paremmin.(Vesirakentaja Oy 2007.) Toimenpiteistä rakennusvirtaaman nostamiseksi on laadittu suunnitelma ja kun- nostustoimenpiteitä on jo aloitettu. Venäjän puolella sijaitsevilla voimalaitoksilla on käynnistetty kunnostamishanke, jossa voimalaitosten koneistojen läpäisykykyä on tarkoitus suurentaa noin 5–6 vuoden aikana nykyisestä määrästä 800 m3/s noin määrään 850–900 m3/s, jonka jo nykyisin suomenpuoleiset Vuoksen voimalaitokset läpäisevät. Tämä parantaisi huomattavasti juoksutussäännön tehoa Saimaan tulva- korkeuden alentamisessa. (Tulvariskityöryhmä 2009.) 7.2 Kehittämisesityksiä Saimaan tulvakorkeuden tehokas alentaminen riippuu hyvin paljon siitä, miten aikaisessa vaiheessa lisäjuoksutukset voidaan aloittaa. Juoksutusten aloittamista koskien tulisi sopia menettelystä, jolla sellaisten lisäjuoksutusten aloittamisesta, joiden ei voida ennalta katsoa aiheuttavan millekään osapuo- lelle vahinkoa, Suomen ympäristökeskus (vuoden 2011 alusta lähtien Kaak- kois-Suomen ympäristökeskus) voisi tehdä päätöksen rajavesistökomission Suomen osapuolen puheenjohtajan kanssa neuvoteltuaan. Suurten juoksutusten vaikutukset Vuoksen Venäjän puolella sijaitseville ran- ta-alueille eivät ole tiedossa. Saimaan tulvantorjunnan kannalta ensiarvoista on lisätä tietoa Vuoksen Venäjän puolen olosuhteista ja niiden perusteella pystyä jo ennakolta sopimaan juoksutusperiaatteista erilaisissa tulvatilan- teissa. Saimaan tulvantorjunnan kehittämistyö voi olennaisesti edetä vain jos Venäjän puolella tehdään tarvittavat selvitykset ja tulvantorjuntaa parantavat toimenpiteet. Saimaan ja sen yläpuolisten vesistöjen tulvavahingoista on kerätty tietoa aiem- min tehtyjen tulvaselvitysten yhteydessä. Arviot perustuvat teollisuuden ja yhdyskuntien osalta paljolti toiminnanharjoittajien ja kuntien omiin arvioihin. • • • 59Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Välttämättä kaikkia vahinkoja ei näiden osalta ole huomioitu. Vahinkojen suu- ruudet saattavat myös olla likimääräisiä. Haja-asutusalueiden rakennusten ja rakenteiden vahinkojen arvioiminen ja niiden määrä on tähän saakka ollut likimääräistä. Uudella paikkatieto- ja laserkeilaustekniikalla on kuitenkin lähivuosina mahdollista tarkentaa vahinkoarvioita myös taajamien ulkopuo- lisilla alueilla. Tulvadirektiivin mukaiset tulvariskien hallintasuunnitelmat tulee laatia vuoden 2015 loppuun mennessä merkittäville tulvariskialueille. Tällä hetkellä ei ole vielä tiedossa, mitkä alueet Vuoksen vesistöalueella nime- tään merkittäviksi tulvariskialueiksi. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että niitä nimetään. Merkittävien tulvariskialueiden lisäksi tulvasuojeluun liitty- vää työtä tulee jatkaa koko Saimaan alueella ja tässä työssä uutta paikkatieto- ja mittaustekniikkaa voidaan käyttää hyväksi. Viranomaisyhteistyötä on Saimaan alueella kehitettävä. Tulvadirektiivin mukainen tulvariskien hallintasuunnittelu edellyttää tiivistä yhteistyötä ym- päristökeskusten, maakunnan liittojen, kuntien, pelastuslaitosten ja muiden viranomaisten välillä. Yhteistyötä ja koulutusta tulee kehittää myös käytän- nön tulvantorjunnan edistämiseksi edellä mainitun suunnittelutyön rinnalla. Valmiusharjoituksilla voidaan täydentää yhteistä toimintavalmiutta. Osa Vuoksen vesistöalueen 1-luokan patojen vahingonvaaraselvityksistä on jo varsin vanhoja. Vanhimmat selvitykset on laadittu Imatra 1986, Pamilo 1986 sekä Palokki 1991. Olisi tarkoituksenmukaista päivittää patojen alapuolisten alueiden potentiaaliset vahinkokohteet ja tarkastella 1-luokan patojen turval- lisuutta uuden patoturvallisuuslain (9/2009) mukaisesti. Tainionkosken vuonna 1987 valmistuneessa vahingonvaaraselvityksessä pato on määritelty 2-luokan padoksi. Tainionkosken alapuolelle on tämän jälkeen rakennettu joen rannan tuntumaan asuntoja, jotka voivat olla tulvavesikorkeuden tasolla. Vahingonvaaraselvityksen päivittäminen voi olla tältä osin tarpeen. Kansalaisten tulvariskitietoisuuden lisääminen ja kiinteistön omatoimisen suojautumisen ohjeistaminen tulvatilanteiden varalta internetin välityksellä koko valtakunnan tasolla. Saimaan alueen pelastuslaitosten henkilöstön kouluttaminen tulvantorjun- taan liittyvissä pelastustehtävissä. • • • • 60 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 LÄHTEET Insinööritoimisto Reiter Oy. 1988. Unnukan, Kallaveden, Onkiveden ja Nerkoo–Poroveden ym. muiden järvien tulvavahinkojen arviointi. Alustava vahinkoanalyysi. Moniste. 22.01.1988. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus. 2002. Yhteenveto suurtulvavahingoista Saimaan alueen teollisuus- laitoksille ja kunnille Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen alueella. Moniste. 17.6.2002. 3 s. Kivekäs Lasse K. Rakennustekniikka 3/1990. Saimaan vedenjuoksun ja pinnankorkeuden muuttamis- yrityksistä s. 21–25. Kärkkäinen J. 2007. Pielisen tulvariskien hallinnan yleissuunnitelma. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. Moniste 10.1.2007. 5 s. Kärkkäinen J. 1998. Koitajoen ja sen yläpuolisen järven tulvavahingot, tulvavesien varastoiminen Koi- tereeseen. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. Moniste 18.9.1998. 29 s. Lonka H. ja Nikula J. 2008. Maankäyttö ja kuntatekninen suunnittelu taajamien tulvariskien hallinnassa. Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 1/2008. Kouvola. 73 s. Lonka H. ja Nikula J. 2006. Saimaan tulvariskien hallinnan kehittäminen, Gaia Consulting. Moniste. 56 s. Lyytinen J. 2005a. Ristiinan suurtulvaselvitys. Yleissuunnitelma suuren tulvan aiheuttamista vahin- goista Ristiinan ja Pellosniemen alueella. Etelä-Savon ympäristökeskus. 28.12.2005. Moniste. 13 s. + liitteet. Lyytinen J. 2005b. Suurtulvaselvitys. Yleissuunnitelma suuren tulvan aiheuttamista vahingoista ja niiden vähentämismahdollisuuksista Mikkelin kaupungin alueella. Etelä-Savon ympäristökeskus. 15.2.2005. Moniste. 1 s. + liitteet. Maa- ja metsätalousministeriö 2003. Suurtulvatyöryhmä. Työryhmämuistio 2003:6 Suurtulvatyöryhmän loppuraportti. Helsinki 2003. 132 s. Maa- ja metsätalousministeriö 2006. Tulvavahinkotyöryhmä. Työryhmämuistio MMM 2006:16. Moniste. Helsinki 2006. 66 s. Miettinen T. 2005. Yleissuunnitelma suurten tulvien aiheuttamien vahinkojen rajoittamiseksi Varkauden alueella. Pohjois-Savon ympäristökeskus. 26.8.2005. Moniste 3 s. Mikkonen J. 1997. Pielisen tulvavahingot ja -haitat sekä niiden torjuntamahdollisuudet. Diplomityö, Oulun yliopisto. 79 s. + liitteet. Mittakokka Oy, 1992. Saimaan tulvista aiheutuvat rakennusvahingot. Otantatutkimuksen loppuraportti. Moniste. 30.6.1992. 12 s. + liitteet. Ollila, M. (toim.) 1997. Saimaan alueen tulvatorjunnan toimintasuunnitelma. Suomen ympäristökeskuk- sen moniste 73. Helsinki. 171 s. Ollila, M. (toim.) 1999. Ylimmät vedenkorkeudet ja sortumariskit ranta-alueille rakennettaessa – Suosi- tus alimmista rakentamiskorkeuksista. Helsinki. 5 s. Rajala V. 2006. Suurtulvaselvitys. Selvitys mahdollisen Saimaan suurtulvan aiheuttamista vahingois- ta ja niiden vähentämismahdollisuuksista Punkaharjun kunnassa. Etelä-Savon ympäristökeskus. 1.12.2006. Moniste. 17 s. + liitteet. Rajala V. 2007a. Suurtulvaselvitys. Selvitys mahdollisen Saimaan suurtulvan aiheuttamista vahin- goista ja niiden vähentämismahdollisuuksista Kerimäen kunnassa. Etelä-Savon ympäristökeskus. 18.12.2007. Moniste. 17 s. + liitteet. Rajala V. 2007b. Suurtulvaselvitys. Selvitys mahdollisen Saimaan suurtulvan aiheuttamista vahin- goista ja niiden vähentämismahdollisuuksista Puumalan kunnassa. Etelä-Savon ympäristökeskus. 1.12.2007. Moniste. 19 s. + liitteet. Rajala V. 2007c. Suurtulvaselvitys. Selvitys mahdollisen Saimaan suurtulvan aiheuttamista vahin- goista ja niiden vähentämismahdollisuuksista Sulkavan kunnassa. Etelä-Savon ympäristökeskus. 1.12.2007. Moniste. 17 s. + liitteet. Rajala V. 2008. Savonlinnan tulvariskit. Saimaan suurtulva N60+ 78,00 m. Etelä-Savon ympäristökeskus. 3.9.2008. Moniste. 9 s. Räisänen, J., Hansson, U., Ullerstig, A., Döscher, R., Graham, L. P., Jones, C., Meier, H.E.M., Samuelsson, P. ja Willén, U. 200. European climate in the late twenty-first century: regional simulation with two driving global models and two forcing scenarios. Climate Dynamics. No 22. s. 13–31. Ruokolainen L., Räisänen J. ja Makkonen L. 2005. Kasvihuoneilmiön voimistumisesta johtuvan ilmas- tonmuutoksen vaikutus Suomen lumiolosuhteisiin vuosina 2071–2100. XXII Geofysiikan päivät 19.–20.5.2005. Geofysiikan seura. s. 185–190. SITO. 2007. Suomen ja Venäjän yhteistoiminta rajavesillä tapahtuvissa ympäristöonnettomuuksissa – Tiedonvaihdon käytäntöjen kehittäminen. Loppuraportti. 38 s. + liitteet. Suhonen V. & Rantakokko K. 2005. Tilapäiset tulvasuojelurakenteet. Selvitys tarjolla olevista vaihtoeh- doista. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 2/2006. Helsinki 2006. 35 s. Tarvainen A., Verta O-M., Marttunen M., Nykänen J., Korhonen T., Pönkkä H. & Höytämö J. 2006. Yhteenveto ja suositukset. Koitereen säännöstelyn vaikutukset ja kehittämismahdollisuudet. Suomen ympäristö 37. Vammala 2006. 116 s. Tulvariskityöryhmä. 2009. Tulvariskityöryhmän raportti. Helsinki 26.3.2009. Moniste 85 s. Veijalainen N. 2006. Ilmastonmuutoksen vaikutus kerran 250 vuodessa toistuviin tulviin Vuoksen vesis- tössä. Suomen ympäristökeskus, raportti 12.10.2006. Helsinki 2006. 28 s. Veijalainen N. 2008. Veden pidättäminen Kallaveteen ja Pieliseen ja sen vaikutus Saimaaseen. Moniste. 61Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 Veijalainen N., Dubrovin T., Vehviläinen B. ja Marttunen M. 2008. Suomen vesivarat ja ilmastonmuutos – vaikutukset ja muutoksiin sopeutuminen. Wateradapt, alustava raportti, Vuoksi. 27.7.2008 Helsin- ki. 55 s. Veijalainen N. ja Vehviläinen B. 2008. Ilmastonmuutos ja patoturvallisuus. Suomen ympäristö 21/2008. Suomen ympäristökeskus. Helsinki 2008. 123 s. Vesirakentaja Oy. 1996. Saimaan alueen teollisuusvahinkojen päivitys. Moniste. Helsinki. 15.10.1996 Vesirakentaja Oy, 1998. Kaltimon vesivoimalaitoksen patojen vahingonvaaraselvitys. Helsinki. 1.11.1998. 8 s. + liitteet. Vesirakentaja Oy. 2007. Voimaa vedestä 2007. Tulvariskien hallinta Suomessa. Erillisraportti Maa- ja metsätalousministeriölle. Moniste. 65 s. Vierikko R. ja Maaranen J. 2002. Suurtulvaselvitys. Arvio mahdollisen suurtulvan aiheuttamista vahin- goista ja vahinkojen vähentämismahdollisuuksista Savonlinnan kaupungissa. Etelä-Savon ympäristö- keskus. .6.2002. Moniste. 17 s. + liitteet. Wirkkala R.-S. 2003. The Sustainable Use of the Water Resources and Shore Areas of the River Vuoksi – VIVATVUOKSIA. The Final Technical Report of Task . Moniste 28 s. Wirkkala R.-S. 2006. The Land and Water Use Planning of the Project “Guidance for the Land Use of the Shore Areas and the Water Protection of the River Vuoksi – VUOKSIAGAIN”. Review. Moniste 58 s. Åström H. 2009. Pielisen yläpuolisten säännösteltyjen ja järjesteltyjen vesistöjen käyttö tulvavesien pidättämisessä. Pohjois-Karjalan ympäristökeskus. 1.8.2009. Moniste, luonnos. 8 s. 62 Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 | 2009 KUVAILULEHTI Julkaisija Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Julkaisuaika joulukuu 2009 Tekijä(t) Jukka Höytämö, Pekka Leiviskä Julkaisun nimi Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma 2009 Julkaisusarjan nimi ja numero Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2 / 2009 Julkaisun teema Julkaisun osat/ muut saman projektin tuottamat julkaisut Julkaisu on saatavana myös internetissä: www.ymparisto.fi/kas/julkaisut Tiivistelmä Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma laadittiin vuonna 1997. Siinä kuvattiin perusteellisesti Sai- maan tulvan toteutumismahdollisuuksia, tulvan suuruutta ja tulvantorjuntaan liittyviä erilaisia keinoja ja tulvasta aiheutuvia vahinkoja. Vesistöjen käyttötoiminnassa tai käyttäytymisessä ei kuluneiden kahdentoista vuoden aikana ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vuoden 1997 jälkeen on kuitenkin tullut paljon tutkimus- ja selvitystietoa ilmaston muuttumiseen liittyen. Saimaan alueella on tehty myös lukuisia tulvavaarakarttoja ja tulvariskienhallin- nan yleissuunnitelmia sekä arvioitu tulvista aiheutuvia vahinkoja. Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelmaan 2009 on sisällytetty vuodesta 1997 lähtien saatua lisätietoa Saimaan tulviin liittyen. Ilmastonmuutoslaskelmien ja vahinkojen kuvauksen lisäksi on keskitytty viran- omaisyhteistyön sekä rakentamisen ohjauksen kuvaukseen. Tulvantorjuntasuunnitelma 2009 täydentää aiempaa suunnitelmaa vuodelta 1997. Asiasanat tulvasuojelu, tulvat, tulvavahingot, Saimaa, Saimaan juoksutussääntö Rahoittaja/ toimeksiantaja Kaakkois-Suomen ympäristökeskus ISBN 978-952-11-3640-5 (nid.) ISBN 978-952-11-3641-2 (PDF) ISSN 1796-1815 (pain.) ISSN 1796-1823 (verkkoj.) Sivuja 62 Kieli suomi Luottamuksellisuus julkinen Hinta (sis. alv 8 %) 8 euroa Julkaisun myynti / jakaja Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola p. 020 610 105 (vaihde) Julkaisun kustantaja Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Painopaikka ja -aika Kopijyvä Oy, Kouvola 2009 Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola Kaakkois-Suomen ympäristökeskus KaaKKois-suomen ympäristöKesKuKsen raportteja 2 | 2009 isBn 978-952-11-3640-5 (nid.) isBn 978-952-11-3641-2 (pDF) issn 1796-1815 (pain.) issn 1796-1823 (verkkoj.) K a a K K o is -s u o m e n y m p ä r is t ö K e s K u s Tulvantorjuntasuunnitelmia on laadittu ympäristöhallinnossa tulvaherkille vesistöille tarkoituksena kuvata mahdollisten tulvien vaikutuksia ja vahin­ koja, tulvantorjunnan teknisiä mahdollisuuksia, toimintaa vaikeissa tulva­ tilanteissa ja tulvantorjuntamahdollisuuksien kehittämistä. Saimaan alueen tulvantorjuntasuunnitelma laadittiin vuonna 1997, jota nyt käsillä oleva Saimaan alueen tulvantorjuntasuunnitelma 2009 täydentää. Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelmaan 2009 on sisällytetty vuodesta 1997 lähtien saatua lisätietoa Saimaan tulviin liittyen. Erityisesti on keskitytty viranomaisyhteistyön, maankäytön ja rakentamisen ohjauksen sekä ilmas­ tonmuutoslaskelmien kuvaukseen. Julkaisussa on mm. esitetty suositukset Saimaan alueen tärkeimpien järvien alimmista rakentamiskorkeuksista. Tulvantorjuntasuunnitelma käsitteenä ja asiakirjana väistyy tulvariskien hallintaa koskevan lain edellyttämän tulvariskien hallintasuunnittelun joh­ dosta. Merkittäville tulvariskialueille tulee vuoteen 2015 mennessä laatia tulvariskien hallintasuunnitelma, jossa tulviin liittyviä seikkoja niin tulva­ riskien ennaltaehkäisyn kuin mahdollisen toteutuvan tulvatilanteen vaati­ mien toimien osalta käsitellään kattavana kokonaisuutena. Suunnittelutyö tehdään viranomais­ ja sidosryhmäyhteistyönä, johon myös kansalaiset voivat halutessaan ottaa kantaa. Tämän julkaisun tietoja voidaan hyödyntää tulvariskien hallintaa koskevan lain mukaisissa suunnitteluvaiheissa. Saimaan alueen tulvantorjunnan toimintasuunnitelma 2009 jukka Höytämö pekka Leiviskä s a im a a n a L u e e n t u L v a n t o r ju n n a n t o im in t a s u u n n it e L m a 2 0 0 9 KAAKKOIS-SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS SYDÖSTRA FINLANDS MILJÖCENTRAL