Kansallinen CBRNE-strategia 2017
Sisäministeriö
13.12.2017
Julkaisusarja:
Sisäministeriön julkaisu 29/2017This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-324-166-4Tiivistelmä
Sisäministeriö asetti 2.2.2015 CBRNE-strategiatyöryhmän laatimaan Suomen kansallisen CBRNE-strategian, jonka tavoittteena on CBRNE-uhkien ja tilanteiden ennaltaehkäisyn ja valmiuden jatkuva parantaminen yhteiskunnan ja sen elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi.
CBRNE-uhalla tarkoitetaan kemiallisista aineista (C), biologisista taudinaiheuttajista (B), radioaktiivisista aineista (R) ja ydinaseista (N) sekä räjähteistä (E) sekä näitä koskevan tietotaidon väärinkäytöstä johtuvia vaaratilanteita.
Strategiassa kuvataan nykytila, keskeisten CBRNE-toimijoiden tehtävät ja vastuut sekä esitetään tärkeimmät kehittämiskohteet ja toimintasuunnitelma kehittämiskohteiden ja strategian tavoitteiden toteuttamiseksi. Tavoitteena on kehittää kansallista koordinaatiota eri toimijoiden kesken sekä ohjata kansallista CBRNE-suunnittelua.
Strategiassa nostetaan esiin seuraavat kehittämiskohteet ja toimenpiteet:
• Kehitetään CBRNE-toiminnan koordinaatiota
• Ylläpidetään yhteistä tilannetietoutta
• Kehitetään riskitietoista valvontaa
• Varmistetaan CBRNE-toimintaan liittyvien säädösten ajantasaisuus
• Paljastetaan ja estetään tahallinen toiminta
• Parannetaan yhteistyövalmiuksia
• Tunnistetaan, hallitaan ja tutkitaan CBRNE-tilanteet
• Viestintä osaksi CBRNE-tilanteiden hallintaa.