Järjestöavustusten kohdentuminen julkisen sektorin rajapintaan

Abstract

Selvityksessä kuvataan STEAn järjestöavustusten kohdentumista menoihin ja toimintoihin, joiden voidaan katsoa kuuluvan lakisääteisesti valtion tai kuntien maksettavaksi. Avustettavien kohteiden sijoittuminen julkisen vallan tehtävien rajapintaan on lainsäädännön luonteen ja STEAn tehtäväkentän vuoksi väistämätöntä. Ohjaavaan lainsäädäntöön ei ole mielekästä sisällyttää sellaisia ehdottomia säännöksiä, jotka luovat mahdottoman tilanteen lainsäädännön noudattamisen näkökulmasta. Rajapinnan laajuus on 15–20 % kohteista ja 25–30 % avustussummasta. Vain pieni osa tästä paikkaa tai täydentää lainsäädännössä tarkasti määriteltyä palvelua tai on lähellä subjektiivisia oikeuksia. Päällekkäisyys on selkeintä silloin, kun se kohdentuu lainsäädännössä tarkoin määriteltyihin subjektiivista oikeutta muistuttaviin tehtäviin. Se voi myös liittyä julkisen toimijan tapaan järjestää laissa mainittu tehtävä tai hyödyntää puitelainsäännön luomia mahdollisuuksia. Rajapinnan kohteissa päällekkäisyyskysymykset eivät ole lainsäädännöllisiä, vaan julkisten varojen käytön tarkoituksenmukaisuuteen ja toiminnan viestinnälliseen selkeyteen liittyviä. Projektiavustuksilla voidaan edelleen kehittää toimintoja kuntien kanssa, eikä näiden kohteiden päällekkäisyyttä voi perustella samalla tavalla. Avustuslinjauksia tulisi muuttaa sallivammiksi ja tunnistamaan lainsäädännön luonteesta syntyvä rajapinnan tulkintajatkumo. Lisäksi voitaisiin korostaa järjestön ja kunnan yhdessä tekemää nykyistä vahvempaa analyysia toiminnan nivoutumisessa julkiseen palvelujärjestelmään