Toimintamalli rikoksilla oireileville nuorille : Kehittämistyöryhmän ehdotus
Sambou, Saija; Piispa, Minna (2019-06-04)
Lataukset:
Sambou, Saija
Piispa, Minna
Oikeusministeriö
04.06.2019
Julkaisusarja:
Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2019:26This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-764-9Tiivistelmä
Oikeusministeriön nimeämä työryhmä laati valtioneuvoston 5.10.2017 hyväksymään Sisäisen turvallisuuden strategiaan kuuluvan toimintamallin rikoksilla oireileville nuorille. Toimintamallilla tuetaan nuoria, joita on epäilty syyllisiksi useampiin ja vakavampiin rikoksiin, ja joiden tilanteesta nuoren kohdanneella viranomaisella tai muulla toimijalla on herännyt erityinen huoli päihteiden käytöstä tai muusta syrjäytymisen riskistä. Rikoksilla oireilevat nuoret voivat olla myös alle 15-vuotiaita. Toimintamallilla tuetaan nuoria kohti rikoksetonta ja päihteetöntä elämää.
Toimintamallissa rikoksilla oireilevien nuorten tuki ja palvelut kootaan yhteen paikalliseen tai alueelliseen yksikköön siten, että nuoren tilanteen kokonaisvastuu kuuluu yhdelle rikoksilla oireilevan nuoren asioihin erikoistuneelle työntekijälle. Muut nuoren tilannetta tukevat työntekijät ja palvelut on kytketty malliin. Toimintamallin keskiössä ovat nuoren tarpeet ja tilanteen arvio. Työryhmä ehdottaa järjestämislakia, jossa säädetään moniammatillisen ja poikkihallinnollisen viranomaismallin toimivalta, yhteistyö ja velvollisuudet.
Toimintamallia kokeillaan ja arvioidaan tutkimuksella aluksi vähintään kolmella alueella tai paikkakunnalla.
Raportissa arvioidaan myös toimintamallin kustannuksia ja siitä aiheutuvia säästöjä.