Jokihelmisimpukan eli raakun suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma 2020–2030
Ympäristöministeriö
22.01.2021
Julkaisusarja:
Ympäristöministeriön julkaisuja 2021:4This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-197-9Tiivistelmä
Jokihelmisimpukka eli raakku on EU:n luontodirektiivin II ja V liitteen laji. Suomessa raakku on luonnonsuojelulain mukaisesti uhanalainen ja erityisesti suojeltava laji, jolle on nyt laadittu ohjelma lajin säilyttämiseksi, koska sen häviämisuhka on ilmeinen. Raakun taantumisen syitä ovat olleet helmenkalastus, jokien uittoperkaukset, vesivoimarakentaminen sekä metsä- ja maatalouden kuormitus. Raakkua esiintyy Suomessa vielä noin 130 virtavedessä, niistä yli 90 % on Oulun ja Lapin läänissä. Tällä hetkellä raakku lisääntyy vain muutamassa purossa niin, että kannan voi luokitella elinkykyiseksi.
Tutkimuksista ja hankkeista on kertynyt viime vuosina tietoa tarvittavista suojelun keinoista siten, että raakun suojelun strategialle ja toimenpideohjelmalle on saatu riittävä tietopohja. Jokihelmisimpukan säilyminen edellyttää laajaa yhteistyötä eri toimijoiden kesken.
Raakkustrategian työryhmällä oli käytössään ympäristöministeriön tilaama taustaselvitys (Oulasvirta, Panu, 2020, Jokihelmisimpukan nykytila ja lajin suojelemiseksi tarvittavat toimet Suomessa, Alleco Oy), johon ohjelmassa viitataan, ja joka julkaistaan samaan aikaan strategian kanssa. Toimenpideohjelmassa on tunnistettu ongelmakohdat ja toimet niiden korjaamiseksi, sekä arvioitu kertaluontoisia ja jatkuvia kustannuksia. Strategia ja toimenpideohjelma on voimassa vuoteen 2030 saakka. Välitarkastelu tehdään vuonna 2025.