Kohti inklusiivista varhaiskasvatusta sekä esi- ja perusopetusta : Oikeus oppia – Oppimisen tuen, lapsen tuen ja inkluusion edistämistoimia varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa valmistelevan työryhmän loppuraportti
Toimittaja:
Alila, Kirsi
Eskelinen, Mervi
Kuukka, Katri
Mannerkoski, Merja
Vitikka, Erja
Opetus- ja kulttuuriministeriö
04.11.2022
Julkaisusarja:
Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2022:44This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-813-7Tiivistelmä
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti vuonna 2020 pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman mukaisesti varhaiskasvatuksen sekä perusopetuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelmat vuosille 2020–2022. Oikeus oppia -kehittämisohjelman hankkeissa on uudistettu lainsäädäntöä, vahvistettu varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen rahoitusjärjestelmien vaikuttavuutta sekä kehitetty yhdenvertaisuutta vahvistavia ja vaikuttavia käytänteitä sekä toimintatapoja.
Opetus-ja kulttuuriministeriö nimesi työryhmän ajalle 19.5.2021–30.8.2022, jonka tehtävänä on ollut valmistella kehittämisehdotukset lapsen tukea, oppimisen ja koulunkäynnin tukea ja inkluusion koskevista edistämistoimista varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa. Tavoitteena on ollut rakentaa entistä tiiviimpää jatkumoa tuen toteuttamisessa varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen kesken.
Työryhmän loppuraportti sisältää kuvaukset työryhmän työskentelystä ja tuen toteuttamisen nykytilasta sekä inkluusiota moninaisesti käsittelevän luvun. Raportista löytyvät lisäksi 12 teeman alle kirjatut lainsäädäntöön ja muuhun kehittämiseen liittyvät kehittämisehdotukset, jotka on tarkoitettu seuraavan hallitusohjelman valmistelun ja varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen järjestäjien ja tuottajien paikallisen tuen kehittämistyön pohjaksi.