Selvitys julkisista yrityspalveluista
Pekkala, Henrik; Lamminmäki, Kalle; Kaihovaara, Antti; Halme, Kimmo; Salminen, Vesa (2016-03-11)
Pekkala, Henrik
Lamminmäki, Kalle
Kaihovaara, Antti
Halme, Kimmo
Salminen, Vesa
Työ- ja elinkeinoministeriö
11.03.2016
Julkaisusarja:
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 10/2016This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-089-3Tiivistelmä
Suomalaisia julkisia yrityspalveluja ja niiden vaikuttavuutta on tutkittu viimeisten vuosikymmenten aikana lukuisia kertoja. Monet selvitykset ovat tarkastelleet vain yksittäisiä tukia, palveluja tai tuottamistapoja. Meiltä on kuitenkin puuttunut kattava ja analyyttinen kokonaiskuva nykyisistä (valtakunnallisella ja alueellisella tasolla) yrityspalveluista, volyymeista ja kohderyhmistä. Tämän selvityksen tarkoituksena on ollut muodostaa kokonaiskuva julkisista yrityspalveluista ja niiden tuottajista. Selvitys sisältää sekä TEM-konsernin alaisten toimijoiden palvelut että kunta- ja kuntarahoitteisten organisaatioiden palvelut. Ramboll Management Consulting on toteuttanut selvityksen työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta ja tämä on ensimmäinen vaihe yrityspalvelujen uudistamistyössä. Selvitys keskittyy niiden julkisten organisaatioiden toimintaan, jotka tuottavat yrityksille tieto- ja neuvontapalveluja, maksullisia kehittämiapalveluja, rahoituspalveluja sekä yritysten toimintaympäristöä kehittäviä palveluja. Tarkoitus oli myös löytää uudistamistyötä varten päällekkäisiä palveluja sekä mahdollisia katvealueita, joihin tarvittaisiin tehokkaita yrityspalveluja. Selvityksen toteuttajaa pyydettiin myös ottamaan kantaa mahdollisesta työnjaosta valtion ja kunnan (myös kuntarahoitteisten) palveluntuottajien kesken uutta aluehallintomallia ajatellen. Samoin pyydettiin ottamaan kantaa, mitä paveluja voisi siirtää yksityisten palveluntuottajien toteutettavaksi. Selvityksen perusteella yrityspalveluja on hyvin ja monipuolisesti yritysasiakkaille tarjolla, mutta alueellisia eroavaisuuksia on havaittavissa. Selkeämmällä roolituksella ja palveluvalikoiman jäsentämisella päästäisiin tehokkaampaan palvelutarjontaan. Yrityspalvelujen katvealueita löytyi kasvuhakuisten pk-yritysten palvelutarjonnassa erityisesti rahoitus- ja kansainvälistymispalveluissa. Ongelmat eivät kuitenkaan liittyneet niiden puutteeseen, vaan pikemminkin nykyisen palvelujärjestelmän hajanaisuuteen. Uudistamistyölle on nyt tarvetta, sillä selvityksen mukaan julkisten yrityspalvelutoimijoiden määrä on hyvin runsas sekä palveluvalikoima erittäin kirjava, mikä tekee yritysasiakkaan näkökulmasta kokonaisuuden hahmottamisen hyvin vaikeaksi.