Liikuntatoimi tilastojen valossa: Perustilastot vuodelta 2013
opetus- ja kulttuuriministeriö
2015
Julkaisusarja:
Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2015:1This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-325-5Tiivistelmä
Liikuntatoimi tilastojen valossa 2013 -julkaisuun on koottu opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön toimialaan kuuluvia perustilastoja vuodelta 2013.
Liikuntatoimen määrärahat valtion talousarviossa ovat pääosin kehyksen ulkopuolisia veikkauksen ja rahaarpajaisten voittovaroja. Näistä osoitetaan valtion tukea kuntien liikuntatoimintaan, liikuntapaikkarakentamiseen, valtakunnallisten ja alueellisten liikunnan koulutuskeskuksien toimintaan, valtakunnallisille ja alueellisille liikuntajärjestöille ja lajiliitoille, seuratoiminnan kehittämiseen, lasten ja nuorten liikuntaan, terveyttä edistävään liikuntaan, huippu-urheilun kehittämiseen, liikuntatieteeseen ja liikuntatieteelliseen tiedonvälitystoimintaan, antidopingtoimintaan, sekä liikunta-alan kansainväliseen toimintaan.
Julkaisussa pyritään tiettyyn jatkuvuuteen, jotta vertailu aikaisempiin vuosiin olisi mahdollista. Vuoden 2012 julkaisuun lisättiin luvut Maahanmuuttajien kotouttava liikunta ja Valtion liikuntaneuvosto. Tähän tilastokirjaan on otettu mukaan uutena lukuna Seuratoiminnan kehittäminen. Seuratuen jakaminen siirtyi opetus- ja kulttuuriministeriölle vuonna 2012. Vuonna 2013 seuratuen määräraha oli 3,8 miljoonaa euroa.
Tilastojulkaisun on laatinut liikuntayksikössä korkeakouluharjoittelunsa syksyllä 2014 suorittanut Pasi Öyttenmaa. Työn ohjaajana on toiminut ylitarkastaja Sari Virta.