Metsämaa kaavoituksessa
Huhtinen, Timo; Vainio, Annina (2016-06-21)
Huhtinen, Timo
Vainio, Annina
Ympäristöministeriö
21.06.2016
Julkaisusarja:
Ympäristöministeriön raportteja 22 | 2016This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-4618-3Tiivistelmä
Metsämaa kaavoituksessa (MEKA) -hankkeen tarkoituksena on kehittää kaavoitusta ja sen ohjausta metsämaahan kohdistuvan suunnittelun osalta. Päähuomio on kuntien yleiskaavoituksessa. MEKA-hankkeen taustalla on 2014 valmistunut Maankäyttö- ja rakennuslain koko-naisarviointi ja 2015 julkaistu Kansallinen metsästrategia 2025. Työ toimii taustaraporttina ja palvellen muun muassa kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittamiseksi asettetun aman työryhmän työtä ja kaavamerkintöjen kehittämistyötä. Kaavoitukseen liittyy oleellisesti eri toimintojen yhteen sovittaminen. MEKA-hankkeessa on kartoitettu metsämaan yleiskaavoitukseen liittyviä säännöksiä ja käytäntöjä eri näkökulmista. Erityisesti on tarkasteltu maankäyttö- ja rakennuslain sekä metsälain rajapintoja kaavoituksen näkökulmasta. Työn tausta-aineistoksi analysoitiin 157 yleiskaavan metsämaata koskevat kaava-merkinnät ja määräykset eri puolilta Suomea. Lisäksi tehtiin rakennustarkastajille suunnattu nettikysely. Hankkeen yhteydessä järjestettiin kaksi työseminaaria, joihin kutsuttiin eri sidosryhmien edustajia muun muassa eri ELY-keskuksista, kunnista, metsäalalta, metsänomistajista, luonnonsuojelujärjestöistä sekä Suomen Ladusta. Keskeisimmiksi tarkastelukohteiksi valittiin MRL: osalta yleiskaavoissa metsäalueisiin kohdistuvat toimenpiderajoitukset (maisematyölupa), kaavamerkintöjen ja -määräysten käyttö, yleiskaavojen metsämaata koskeva vaikutusten arviointi sekä korvauskäytännöt. Muita toimenpiteitä voivat olla kaavoituksen ohjauksen ja siihen liittyvien oppaiden uusiminen sekä yhteistyön ja koulutuksen lisääminen ja toimintatapojen kehittäminen