Yksilö Euroopan unionissa
oikeusministeriö
04.04.2005
Julkaisusarja:
Oikeusministeriön julkaisuThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:952-466-283-3Tiivistelmä
Tutkimuksen painopiste on liikkumisvapauden ja unionin kansalaisuuden lähihistorian sekä nykytilan kartoittamisessa, unionin kansalaisuutta koskevan EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön analysoimisessa sekä yksityisoikeuden alaan (perhe- ja perintöoikeus) kuuluvissa kysymyksissä. Yksilöiden EU-oikeudellista asemaa tarkastellaan ensisijaisesti unionin kansalaisuuden avulla.
Sillä, että artiklalla 18(1)EY unionin kansalaisten liikkumisvapaudesta on todettu olevan välitön vaikutus, on suuri merkitys tämän oikeuden käyttöä sääntelevien aiemmin annettujen säädösten ja aikaisemmin ratkaistujen oikeustapausten nykytulkinnalle. Tämä kehitys on myös osaltaan luonut tarpeen uudistaa liikkumisvapautta koskevaa sekundaarilainsäädäntöä.
Oikeuskäytännön valossa EU -oikeus on tullut merkitykselliseksi yllättävissäkin jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvissa mm. yksityisoikeudellisissa asioissa. Unionin kansalaisten asemaan vaikuttaa voimakkaasti myös kansalaisuuden perusteella syrjimisen kielto (art. 12 EY).
Jäsenvaltiot eivät ole päässeet yksimielisyyteen perheen käsitteen sisällöstä tai vakiintuneiden – virallistettujenkaan – parisuhdemuotojen tunnustamisesta vastaanottavan jäsenvaltion kansallisesta lainsäädännöstä riippumatta, mikä vaikeuttaa erityisesti samaa sukupuolta olevien sekä avoparien liikkumisvapauden käyttöä. Komissio on 23.2.2005 antanut perintöoikeutta koskevan vihreän kirjan (KOM (2005) 65 lopull.). Tällä hetkellä näyttää siltä, että perintöoikeuteen ollaan luomassa kaikille jäsenvaltioille yhteiset lainvalintasäännöt. Ehdotetun voi katsoa selventävän nykyistä tilannetta, mutta järjestelmä kuitenkin säilyy monimutkaisena yksilön kannalta.
Järjestelmää mutkistaa osaltaan kansallisten oikeusjärjestelmien turvaksi luotu, 1800-luvulla yleistynyt, kansainvälisyksityisoikeudellinen ordre public- eli ehdottomuusperiaate. Niin kauan kuin jäsenvaltiot ovat valmiita soveltamaan tätä periaatetta, ei lainvalintasäännöillä voida päästä eroon epävarmuudesta yksilön oikeusvarmuuden kannalta. Ongelmallisiksi tunnistetuissa tilanteissa tulee harkita EU-tasolta annettavaa yhteistä sääntelyä – sen mahdollisesta pisteittäisyydestä huolimatta.
Sillä, että artiklalla 18(1)EY unionin kansalaisten liikkumisvapaudesta on todettu olevan välitön vaikutus, on suuri merkitys tämän oikeuden käyttöä sääntelevien aiemmin annettujen säädösten ja aikaisemmin ratkaistujen oikeustapausten nykytulkinnalle. Tämä kehitys on myös osaltaan luonut tarpeen uudistaa liikkumisvapautta koskevaa sekundaarilainsäädäntöä.
Oikeuskäytännön valossa EU -oikeus on tullut merkitykselliseksi yllättävissäkin jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvissa mm. yksityisoikeudellisissa asioissa. Unionin kansalaisten asemaan vaikuttaa voimakkaasti myös kansalaisuuden perusteella syrjimisen kielto (art. 12 EY).
Jäsenvaltiot eivät ole päässeet yksimielisyyteen perheen käsitteen sisällöstä tai vakiintuneiden – virallistettujenkaan – parisuhdemuotojen tunnustamisesta vastaanottavan jäsenvaltion kansallisesta lainsäädännöstä riippumatta, mikä vaikeuttaa erityisesti samaa sukupuolta olevien sekä avoparien liikkumisvapauden käyttöä. Komissio on 23.2.2005 antanut perintöoikeutta koskevan vihreän kirjan (KOM (2005) 65 lopull.). Tällä hetkellä näyttää siltä, että perintöoikeuteen ollaan luomassa kaikille jäsenvaltioille yhteiset lainvalintasäännöt. Ehdotetun voi katsoa selventävän nykyistä tilannetta, mutta järjestelmä kuitenkin säilyy monimutkaisena yksilön kannalta.
Järjestelmää mutkistaa osaltaan kansallisten oikeusjärjestelmien turvaksi luotu, 1800-luvulla yleistynyt, kansainvälisyksityisoikeudellinen ordre public- eli ehdottomuusperiaate. Niin kauan kuin jäsenvaltiot ovat valmiita soveltamaan tätä periaatetta, ei lainvalintasäännöillä voida päästä eroon epävarmuudesta yksilön oikeusvarmuuden kannalta. Ongelmallisiksi tunnistetuissa tilanteissa tulee harkita EU-tasolta annettavaa yhteistä sääntelyä – sen mahdollisesta pisteittäisyydestä huolimatta.