Hovioikeuden seulontamenettelyn tarkistaminen

Abstract

Seulontamenettely hovioikeudessa tuli voimaan 1 päivänä lokakuuta 2003. Seulonnan tarkoituksena oli pysäyttää hovioikeuksien nähtävillä ollut ruuhkautumiskehitys. Hovioikeudet tulkitsivat lähes yksimielisesti uusia menettelysäännöksiä niin, että myös hovioikeuden pääkäsittelystä ratkaistavat asiat kuuluivat seulontamenettelyn piiriin. Korkein oikeus antoi kuitenkin marraskuussa 2004 ennakkoratkaisun 2004:116, jonka mukaan pääkäsittelystä ratkaistavat asiat, joissa on arvioitava suullisen todistelun uskottavuutta, eivät kuulu seulontamenettelyn piiriin. Seulontamenettelyä on sen jälkeen voitu soveltaa ainoastaan esittelystä ratkaistavissa asioissa. Tämän vuoksi on odotettavissa, että seulontamenettelyllä, sellaisena kuin hovioikeudet sen omaksuivat, saavutettu myönteinen kehitys ratkaisemattomien asioiden vähenevänä määränä ja käsittelyaikojen lyhenemisenä kääntyy päinvastaiseksi. Aiheettomiksi osoittautuvat pääkäsittelyt kuormittavat hovioikeuksia ja syyttäjälaitosta erityisesti rikosasioissa ja viivästyttävät käräjäoikeudessa voittaneen asianosaisen oikeuksien toteutumista. Koska seulonnan edellytykset riippuvat siitä, missä menettelyssä valitusasia on hovioikeudessa käsiteltävä, eivätkä asian laadusta, muutoksenhakujärjestelmä kohtelee nykytilassa valittajia eri tavoin samanlaisissakin asioissa pelkästään asian käsittelyjärjestyksen perusteella. Tämä on muihin eurooppalaisiin muutoksenhakujärjestelmiin nähden poikkeuksellista. Oikeuden tulee muutoksenhaussakin olla valittajan saatavilla käsiteltävään asiaan nähden yhdenmukaisilla perusteilla asian käsittelyjärjestyksestä riippumatta. Nykytila ei ole muutoksenhakujärjestelmän johdonmukaisuuden kannalta tyydyttävä. Selvitysmies ehdottaa, että hovioikeuden seulontamenettelyä muutettaisiin niin, että esittelystä ratkaistavien valitusasioiden tavoin myös hovioikeuden pääkäsittelystä ratkaistavat asiat kuuluisivat seulontamenettelyn piiriin.