Kansainvälisen rikosoikeusavun järjestelmä Venäjällä : Euroopan neuvoston yleissopimukset rikosoikeuden alalla ja niiden täytäntöönpano Venäjällä
Norros, Merja (2004-04-23)
oikeusministeriö
23.04.2004
Julkaisusarja:
Oikeusministeriön julkaisu 2004:3This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:952-466-027-XTiivistelmä
Euroopan neuvoston kaksi keskeisintä rikosoikeuden alan yleissopimusta eli rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskeva sopimus ja keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeva yleissopimus tulivat voimaan Venäjän osalta maaliskuussa 2000.
Tutkimuksessa selvitetään, onko mainitut yleissopimukset riittävän tehokkaasti täytäntöönpantu Venäjällä. Tutkimusongelmat ovat: 1) minkälaisia velvoitteita eurooppalaiset yleissopimukset asettavat sopimusvaltioille, 2) millä tavoin Euroopan neuvosto ja kansainvälinen yhteisö valvovat sopimusvelvoitteiden täyttämistä, 3) miten Venäjä täyttää kansainväliselle oikeusavulle asetetut kriteerit sekä 4) eroaako kansainvälinen yhteistoiminta Venäjän kanssa jotenkin muiden valtioiden kanssa harjoitettavasta toiminnasta ja miten tätä yhteistyötä tulisi kehittää.
Tutkimuksen keskeinen metodi on oikeusvertailu. Rikosoikeusapujärjestelmän arviointia varten on luotu kriteerit. Ne perustuvat aineellisen lainsäädännön osalta yleissopimusten määräyksiin (esim. todistajan immuniteetti, erityissääntö). Lisäksi on käytetty hyväksi Euroopan unionissa tehtyä keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevaa evaluaatiota. Lopuksi kriteerit on jaettu kolmeen tasoon: lainsäädännöllinen, institutionaalinen ja henkilöstöresurssien taso. Tutkimuksessa on verrattu keskenään kriteereiden toteutumista Länsi-Euroopan maissa ja Venäjällä. Tutkimu ksen näkökulma on funktionaalinen.
Tutkimustulokset osoittavat ensinnäkin, että Euroopan neuvoston asiantuntijakomitea PC-OC:llä on tärkeä merkitys yhtenäisen sopimuskäytännön ohjaajana, vaikka maakohtaisia evaluointeja ei olekaan tehty. Voidaan päätellä, että Venäjä on lainsäädännön tasolla implementoinut keskeiset rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat sopimusvelvoitteet. Luovuttamisesta ja kansainvälisestä oikeusavusta on säädetty vuoden 2001 rikosprosessilain 5 luvussa. Neuvostoliiton aikana oikeusavusta ei ollut laintasoisia säännöksiä.
Sopimusten täytäntöönpanossa on kuitenkin edelleen joitakin puutteita. Ulkomaisten asiakirjojen tiedoksiannosta ei ole säännöksiä. Rikosprosessilaissa ei ole selkeästi säädetty, että etsintä, takavarikko ja varojen jäädyttäminen on mahdollista myös vieraan valtion pyynnöstä. Institutionaalisella tasolla suurimpana haittana on, ettei Venäjä ole nimennyt yhtä, vaan kuusi keskusviranomaista, joiden välinen koordinaatio on heikkoa. Toisaalta suoria yhteyksiä tulisi kehittää. Henkilöresurssien tasolla olisi turvattava sopimusten soveltamista koskeva koulutus ja tiedonsaanti. Lisäksi virkamiesten kielitaitoa olisi parannettava. Tehdyn empiirisen tutkimuksen mukaan tiedoksiannot Venäjällä kestävät pitkähkön ajan ja osa pyynnöistä jää kokonaan palautumatta, joten seurantaa tulisi lisätä. Syyt tilanteeseen ovat osittain historiallisia, maantieteellisiä (mm. IVY-yhteistyön korostuminen), viranomaisten toimintakulttuuriin ja oikeuden syvärakenteeseen liittyviä.
Tutkimuksessa selvitetään, onko mainitut yleissopimukset riittävän tehokkaasti täytäntöönpantu Venäjällä. Tutkimusongelmat ovat: 1) minkälaisia velvoitteita eurooppalaiset yleissopimukset asettavat sopimusvaltioille, 2) millä tavoin Euroopan neuvosto ja kansainvälinen yhteisö valvovat sopimusvelvoitteiden täyttämistä, 3) miten Venäjä täyttää kansainväliselle oikeusavulle asetetut kriteerit sekä 4) eroaako kansainvälinen yhteistoiminta Venäjän kanssa jotenkin muiden valtioiden kanssa harjoitettavasta toiminnasta ja miten tätä yhteistyötä tulisi kehittää.
Tutkimuksen keskeinen metodi on oikeusvertailu. Rikosoikeusapujärjestelmän arviointia varten on luotu kriteerit. Ne perustuvat aineellisen lainsäädännön osalta yleissopimusten määräyksiin (esim. todistajan immuniteetti, erityissääntö). Lisäksi on käytetty hyväksi Euroopan unionissa tehtyä keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevaa evaluaatiota. Lopuksi kriteerit on jaettu kolmeen tasoon: lainsäädännöllinen, institutionaalinen ja henkilöstöresurssien taso. Tutkimuksessa on verrattu keskenään kriteereiden toteutumista Länsi-Euroopan maissa ja Venäjällä. Tutkimu ksen näkökulma on funktionaalinen.
Tutkimustulokset osoittavat ensinnäkin, että Euroopan neuvoston asiantuntijakomitea PC-OC:llä on tärkeä merkitys yhtenäisen sopimuskäytännön ohjaajana, vaikka maakohtaisia evaluointeja ei olekaan tehty. Voidaan päätellä, että Venäjä on lainsäädännön tasolla implementoinut keskeiset rikosoikeudellista yhteistyötä koskevat sopimusvelvoitteet. Luovuttamisesta ja kansainvälisestä oikeusavusta on säädetty vuoden 2001 rikosprosessilain 5 luvussa. Neuvostoliiton aikana oikeusavusta ei ollut laintasoisia säännöksiä.
Sopimusten täytäntöönpanossa on kuitenkin edelleen joitakin puutteita. Ulkomaisten asiakirjojen tiedoksiannosta ei ole säännöksiä. Rikosprosessilaissa ei ole selkeästi säädetty, että etsintä, takavarikko ja varojen jäädyttäminen on mahdollista myös vieraan valtion pyynnöstä. Institutionaalisella tasolla suurimpana haittana on, ettei Venäjä ole nimennyt yhtä, vaan kuusi keskusviranomaista, joiden välinen koordinaatio on heikkoa. Toisaalta suoria yhteyksiä tulisi kehittää. Henkilöresurssien tasolla olisi turvattava sopimusten soveltamista koskeva koulutus ja tiedonsaanti. Lisäksi virkamiesten kielitaitoa olisi parannettava. Tehdyn empiirisen tutkimuksen mukaan tiedoksiannot Venäjällä kestävät pitkähkön ajan ja osa pyynnöistä jää kokonaan palautumatta, joten seurantaa tulisi lisätä. Syyt tilanteeseen ovat osittain historiallisia, maantieteellisiä (mm. IVY-yhteistyön korostuminen), viranomaisten toimintakulttuuriin ja oikeuden syvärakenteeseen liittyviä.