Velkajärjestelyn uudistaminen

Abstract

Työryhmä ehdottaa uuden velkajärjestelylain säätämistä, jossa olisi säännösainesta nykyisestä velkajärjestelylaista, mutta myös uusia periaatteita. Keskeinen muutos nykytilaan olisi se, että velalliselta perittävä määrä vaihtelisi velallisen tulojen mukaan, jolloin lisäsuoritusvelvollisuutta ei synny. Mietinnössä pidetään tärkeänä, että velkajärjestelyn sähköistä asiointijärjestelmää ryhdyttäisiin kehittämään. Velkajärjestelyn edellytyksenä olisi nykyiseen tapaan velallisen maksukyvyttömyys. Velkajärjestelyn esteissä on pyritty ottamaan huomioon myös luotonantajan oma toiminta. Velalliselle ja hänen elatuksenvarassa oleville perheenjäsenille varattaisiin elinkustannusosa, joka vastaa Kuluttajaviraston tutkimuksen mukaista vähimmäisbudjettia. Vakuusvelkaa ei järjesteltäisi. Kuitenkin sellaisen vakuusvelan maksuaikataulua ja korkoa voitaisiin järjestellä, jonka vakuutena on velallisen säilyttämä asunto. Maksuohjelman normaalikesto olisi nykyisen lain mukaisesti kolme vuotta. Jos velkajärjestely on myönnetty esteestä huolimatta, maksuohjelman pituus olisi kuitenkin viisi vuotta. Viiden vuoden nollaohjelman sijasta vahvistettaisiin viiden vuoden ohjelma, joka lyhentyisi maksusuorituksilla. Velallisella olisi oikeus saada vuosittain kolme vapaakuukautta. Velallinen voisi säilyttää asuntonsa, jos kykenisi muun maksuohjelman päättymisen jälkeen 12 vuoden aikana maksamaan tiettyjen erien vähentämisen jälkeen asuntoon mahdollisesti jäävän vapaan arvon. Yksityisen ammatin- tai elinkeinonharjoittajan pienimuotoisen yritystoiminnan velat voitaisiin tietyin edellytyksin järjestellä velkajärjestelylain mukaisesti. Maksuohjelman toteuttamisen valvonta ja jako-osuuksien jakaminen velkojille kuuluisi ulosottoviranomaisille. Velkajärjestelyrekisteriä koskevat asetuksen säännökset otettaisiin lain tasolle. Yrittäjävelalliset voisivat saada oikeusapua velkajärjestelyhakemuksen tekemisessä. Vanhentumislakiin lisättäisiin säännös velan toissijaisesta lopullisesta vanhentumisesta. Vanhentumisaika (18/23 vuotta) laskettaisiin eräpäivästä. Toissijaista vanhentumista koskisi siirtymäaika.