Viittomakielisten kielelliset oikeudet

Abstract

Työryhmän työskentelyn lähtökohtana on ollut oikeusministeriön vuonna 1996 viittomakielen oikeudellista asemaa kartoittaneen työryhmän mietintö ja erityisesti sen selvittäminen, miten mietinnössä annetut suositukset ovat käytännössä toteutuneet. Tämän lisäksi työryhmä on selvittänyt viittomakielisten asemaa myös laajemmin, muun muassa arvioimalla tämänhetkisen lainsäädännön kattavuutta viittomakielisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Työryhmän asettamisen taustalla oli myös Kuurojen Liitto ry:n ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen valmistelema Suomen viittomakielten kielipoliittinen ohjelma, joka julkaistiin vuonna 2010. Viittomakielinen yhteisö rakentuu kolmen vahvan peruspilarin - kielen, kulttuurin ja identiteetin - varaan. Yhteisöön kuuluu niin kuuroja, huonokuuloisia kuin kuuleviakin. Viittomakieltä käyttäviä kuuroja ja huonokuuloisia on arvioitu olevan noin 4000-5000 ja viittomakieltä käyttäviä kuulevia 6000-9000. Perussäännös kielellisistä oikeuksista sisältyy perustuslain 17 §:n. Sen 3 momentin mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla. Työryhmän työssä on omaksuttu lähtökohdaksi perusoikeus- ja ihmisoikeusnäkökulma. Mietinnössä käydään läpi viittomakielisten kannalta keskeistä voimassa ja valmisteilla olevaa perusoikeus- ja ihmisoikeusnormistoa. Oikeusvertailevaan osuuteen sisältyy Pohjoismaiden lisäksi eräiden muiden eurooppalaisten maiden lainsäädäntöratkaisuja. Viittomakielisten kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta keskeisinä teemoina käsitellään varhaislapsuutta, opetusta, koulutusta, tutkimusta ja kulttuuria, tulkkausta sekä tiedonvälitystä koskevia kysymyksiä. Näiden osalta käydään läpi voimassaolevaa lainsäädäntöä ja käytännön nykytilaa sekä esitetään kehittämistyön pohjaksi johtopäätöksiä. Erityiskysymyksinä käsitellään suomenruotsalaista viittomakieltä, jonka olemassaolo on uhattu, sekä kuurojen maahanmuuttajien tilannetta. Kehityksessä koskien viittomakielisten oikeuksia on ollut selviä hallinnonalakohtaisia eroja. Joillakin osa-alueilla lainsäädäntöön on kirjattu myönteisiä uudistuksia. Niiden toimeenpano ei kuitenkaan välttämättä ole aina toteutunut perustuslain hengen mukaisesti. Osassa vuoden 1996 mietinnön suositusten kattamista kysymyksistä muutoksia ei viidessätoista vuodessa taas ole juurikaan tapahtunut. Viittomakielisen yhteisön jäsenille myönnetyt oikeudet ja palvelut näyttävät lisäksi usein tarjoutuvan pelkästään kuurouteen liitetyn vammaisuuden määrittelyn kautta, eivätkä kieli- ja kulttuuriryhmän oikeuksien perusteella. Työryhmän näkemyksen mukaan keskeistä on sekä viranomaisten tietoisuus viittomakielestä ja sen merkityksestä kieli- ja kulttuuriyhteisölle, että viittomakielisen yhteisön osallistaminen sitä koskevaan päätöksentekoon. Lisäksi tarve hallinnonalojen rajat ylittävään jatkuvaan yhteistyöhön on tullut työskentelyn aikana selvästi esille. Yksi mahdollisuus varmistaa riittävä tiedonkulku ja yhteistyö on oikeusministeriön yhteydessä toimiva kieliasiain neuvottelukunta, jossa viittomakieltä koskevilla kysymyksillä voisi olla oma erillinen roolinsa.