Arviomuistio sijaissynnytysjärjestelyistä. Lausuntotiivistelmä
Salminen, Kirsikka (2013-01-28)
Salminen, Kirsikka
oikeusministeriö
28.01.2013
Julkaisusarja:
Oikeusministeriön julkaisu 6/2013This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-265-1Tiivistelmä
Yhteensä 60 viranomaista ja yhteisöä vastasi lausuntopyyntöön, joka koski sijaissynnytysjärjestelyitä käsittelevää arviomuistiota.
Niistä lausunnonantajista, jotka ovat jonkun arviomuistiossa esitetyn vaihtoehdon kannalla, enemmistö kannattaa tai suhtautuu myönteisesti sijaissynnyttämisen rajoitettuun sallimiseen. Toiseksi eniten kannatusta saa täyskiellon jatkaminen ja vähiten kannatusta saa sijaissynnyttämisen rajoitukseton salliminen. Merkittävä osa lausunnonantajista ei kuitenkaan asetu selkeästi minkään arviomuistiossa esitetyn vaihtoehdon kannalle. Moni lausunnonantajista katsoo, että ennen päätöksentekoa sijaissynnytyksistä tulisi olla saatavilla enemmän tutkimustietoa tai selvityksiä tai asiassa tulisi seurata kansainvälistä kehitystä pidempään. Osa näistä lausunnonantajista tarkastelee sijaissynnytykseen liittyviä kysymyksiä yleisesti tai tietyn hallinnonalan näkökulmasta. Kukaan lausunnonantajista ei kannata kaupallisten sijaissynnytysten sallimista.
Monet katsovat kannanotosta riippumatta, että mikäli sijaissynnytykset sallitaan, ne tulisi sallia vain rajoitetusti. Rajan vetäminen sallittujen ja kiellettyjen sijaissynnytysjärjestelyiden välille tulisi monien mukaan kuitenkin olemaan vaikeaa. Moni sijaissynnytyksen rajoitettua sallimista kannattava taho painottaa muun muassa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvonäkökohtia sekä sijaissynnyttäjän itsemääräämisoikeutta.
Moni täyskieltoa kannattava taho katsoo, että sijaissynnytyksen sallimiseen liittyy enemmän ongelmia ja riskejä kuin täyskieltoon. Monet katsovat kannanotosta riippumatta, että täyskiellon jatkaminen on helpoin ja selkein vaihtoehto, jolla voidaan välttää sijaissynnytykseen liittyvät haasteet. Monet niistä, jotka kannattavat täyskieltoa tai jotka eivät ota asiassa selkeää kantaa, katsovat, ettei syntyvän lapsen edun ja sijaissynnyttäjän ihmisarvon kunnioittamista sijaissynnytysjärjestelyissä voitaisi varmistaa. Riskinä täyskiellon kohdalla nähdään kuitenkin muun muassa hakeutuminen sijaissynnytyshoitoihin ulkomaille.