Edunvalvojien valvonta Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa
Oksanen, Anne (2009-09-30)
oikeusministeriö
30.09.2009
Julkaisusarja:
Oikeusministeriön julkaisu 2009:21This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-466-920-7Tiivistelmä
Edunvalvojien valvonnan perusvälineitä ovat etukäteen tapahtuva lupavalvonta ja jälkikäteen tehtävä tilivalvonta. Nämä tavat ovat käytössä kaikissa tutkimusmaissa. Lupa- ja tilivalvonnan sekä organisaatioiden vertaaminen ei anna kuitenkaan koko kuvaa maiden järjestelmistä, koska niissä on käytössä myös Suomesta poikkeavia valvonnan tapoja. Kokonaiskuvan saamiseksi selvityksessä on käyty maittain läpi edunvalvonnan muodot, mahdolliset yleiset edunvalvontajärjestelmät, edunvalvojan velvollisuudet ja hänen palkkionsa määräytymisperusteet, varojen sijoittamista koskeva sääntely, sekä sähköisten järjestelmien ja rekisterien käyttö.
Edunvalvojan määräämisen perusteet ovat tutkimusmaissa pohjimmiltaan hyvin samanlaiset. Samoin niissä on kaikissa käytössä mahdollisuus edunvalvontaan joko päämiehen toimintakelpoisuutta rajoittamatta tai sitä rajoittaen. Myös edunvalvojan tehtävät ovat pitkälti samanlaiset.
Tutkimusmaissa on käytössä Suomen järjestelmästä poikkeavia valvontatapoja: edunvalvojan tilinkäyttöoikeuksien rajoittaminen ja niiden käytön luvanvaraisuus (sulkutilit), päämiehen varojen hallinnointi viranomaisessa, kaikkien päämiesten varojen yhteishallinnointi, tai varojen hallinnointi yksityisten rahalaitosten erityisillä osastoilla. Varojen hallinnointi on suoraan yhteydessä siihen, minkälainen holhousviranomaisen organisaatio on.
Vertailu osoittaa, että Suomen edunvalvojien valvontajärjestelmä painottuu eniten jälkivalvontaan. Suomessa ei lupasääntelyn lisäksi ole käytössä keinoja kontrolloida etukäteen edunvalvojan tekemiä varallisuuden käyttöä koskevia päätöksiä. Muissa vertailumaissa käytössä olevat varojen hallinnointitavat ehkäisevät asianmukaisesti noudatettuina tehokkaasti etukäteen edunvalvojien suurempia virheitä ja väärinkäytöksiä. Toisaalta Suomessa näyttäisi olevan pisimmälle kehitetty viranomaistoimintana hoidettava yleinen edunvalvojajärjestelmä, jonka piirissä on suurin osa muista kuin lakimääräisistä edunvalvonnoista.
Myös Suomessa tulisi ottaa käyttöön mahdollisuus käyttää edunvalvojien valvonnassa sulkutilejä sekä selvittää päämiesten varojen yhteishallinnoinnin käyttökelpoisuutta yleisessä edunvalvonnassa. Lisäksi olisi syytä pohtia, tulisiko edunvalvojan sijaisen määräämistä kuolinpesän hallinnoinnissa tehostaa, ja miettiä keinoja kuolinpesien jakamisen nopeuttamiseksi.
Edunvalvojan määräämisen perusteet ovat tutkimusmaissa pohjimmiltaan hyvin samanlaiset. Samoin niissä on kaikissa käytössä mahdollisuus edunvalvontaan joko päämiehen toimintakelpoisuutta rajoittamatta tai sitä rajoittaen. Myös edunvalvojan tehtävät ovat pitkälti samanlaiset.
Tutkimusmaissa on käytössä Suomen järjestelmästä poikkeavia valvontatapoja: edunvalvojan tilinkäyttöoikeuksien rajoittaminen ja niiden käytön luvanvaraisuus (sulkutilit), päämiehen varojen hallinnointi viranomaisessa, kaikkien päämiesten varojen yhteishallinnointi, tai varojen hallinnointi yksityisten rahalaitosten erityisillä osastoilla. Varojen hallinnointi on suoraan yhteydessä siihen, minkälainen holhousviranomaisen organisaatio on.
Vertailu osoittaa, että Suomen edunvalvojien valvontajärjestelmä painottuu eniten jälkivalvontaan. Suomessa ei lupasääntelyn lisäksi ole käytössä keinoja kontrolloida etukäteen edunvalvojan tekemiä varallisuuden käyttöä koskevia päätöksiä. Muissa vertailumaissa käytössä olevat varojen hallinnointitavat ehkäisevät asianmukaisesti noudatettuina tehokkaasti etukäteen edunvalvojien suurempia virheitä ja väärinkäytöksiä. Toisaalta Suomessa näyttäisi olevan pisimmälle kehitetty viranomaistoimintana hoidettava yleinen edunvalvojajärjestelmä, jonka piirissä on suurin osa muista kuin lakimääräisistä edunvalvonnoista.
Myös Suomessa tulisi ottaa käyttöön mahdollisuus käyttää edunvalvojien valvonnassa sulkutilejä sekä selvittää päämiesten varojen yhteishallinnoinnin käyttökelpoisuutta yleisessä edunvalvonnassa. Lisäksi olisi syytä pohtia, tulisiko edunvalvojan sijaisen määräämistä kuolinpesän hallinnoinnissa tehostaa, ja miettiä keinoja kuolinpesien jakamisen nopeuttamiseksi.