Kohti esteetöntä viestintää. Toimenpideohjelman seurantaraportti
liikenne- ja viestintäministeriö
2010
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-243-139-4Tiivistelmä
Viestintäpalvelut ovat tärkeä osa jokaisen ihmisen arkipäivää. Oikeus viestintään ja tiedonsaantiin on kaikkien kansalaisten perusoikeus. Tämän perusoikeuden toteutuminen edellyttää sitä, että viestintäpalvelut ovat esteettömiä kaikille. Palveluiden ja päätelaitteiden esteettömyysvaatimusten tulee vakiintua olennaiseksi osaksi suomalaista viestintäpolitiikkaa. Tavoitteen saavuttamiseksi esteettömyyttä koskevista kysymyksistä on keskusteltava ja niistä on tiedotettava aktiivisesti. Viestinnän esteettömyystyöryhmä on seurannut ministeriön vuonna 2005 julkaistun Kohti esteetöntä viestintää -toimenpideohjelman toteutumista ja laatinut vuosittain oman seurantara-porttinsa. Keskeisimpiä vuonna 2009 käsiteltyjä asioita ovat olleet televisio-ohjelmien saavutettavuuden edistäminen, Vammaispoliittisen ohjelman valmistelu sekä verkkopalveluiden esteettömyyden haasteet. Työryhmä on myös seurannut EU:n sähköisen viestinnän direktiivien uudistamistyötä, hätäpalvelutekstiviesti -hankkeen edistymistä, sekä ollut mukana kansainvälisillä foorumeilla.Työryhmän mielestä toimenpideohjelma ja sen pohjalta käynnistetyt toimenpiteet ovat lisänneet ikääntyneiden ja vammaisten painoarvoa ja näkyvyyttä viestintäsektorilla. Viestintäpalveluiden esteettömyydestä huolehtiminen on kuitenkin jatkuva prosessi. Viestintäpalveluiden, sähköisen viestinnän sekä koko tietoyhteiskunnan esteettömyysvaatimukset tulevat seurantaryhmän mielestä painottumaan jatkossa entistä enemmän. Haasteita tulee asettamaan muun muassa esteettömyyskysymysten jakautuminen tietoyhteiskunnan eri aloille ja vastuutahoille. On pohdittava millä keinoin tietoyhteiskunnan esteettömyyttä ja saavutettavuutta pystytään parhaimmalla mahdollisella tavalla edistämään.