Eläinlääkäreiden erikoistumiskoulutusta selvittävä raportti

Abstract

Opetusministeriön nimeämän työryhmän tehtävänä oli eläinlääkärien erikoistumisalojen koulutusmäärän ja sisältöjen tarkistaminen huomioiden mm. yhteiskunnalliset ja työelämän tarpeet sekä kansainvälinen kehitys. Tavoitteena oli myös pohtia mahdollisuuksia monipuolistaa erikoistumiskoulutuksen rahoituspohjaa. Raportissa kuvataan kansallista ja jossain määrin myös kansainvälistä erikoistumiskoulutusta sekä eläinlääkäreiden tehtäväkenttää nyt ja tulevaisuudessa. Lisäksi luonnehditaan eläinlääkäreiden erikoisosaamistarpeita lisääviä toimintaympäristön muutoksia.

Työryhmä toteaa erikoistumiskoulutuksen keskeisiksi ongelmiksi ja kehittämistarpeiksi sen, että erikoiseläinlääkäreiden valmistumismäärät ovat vähäiset verrattuna erikoistumistutkintoa suorittavien eläinlääkäreiden määrään ja työelämän vaatimuksiin. Nykyisillä järjestelyillä ja voimavaroilla ei voida vastata yhteiskunnan eläinlääkäreille asettamiin ja koko ajan kasvaviin osaamisvaatimuksiin. Tutkinnon suorittamista hidastaa mm. se, että koulutukseen kuuluvan syventävän osan suorituspaikkoja on vain vähän. Lisäksi eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ei ole ollut mahdollisuuksia resursoida opiskelijoiden ohjaukseen tarpeeksi henkilöitä.

Erikoistumiskoulutuksen resurssien jaossa on syytä muistaa eläinlääketieteellisen tiedekunnan työ ainoana eläinlääkärikoulutusta antavana yksikkönä. Ohjaajien määrää ja koulutuspaikkoja on ehdottoman tärkeää lisätä. Resurssien kasvattamisen myötä tavoitteena on erikoistumistutkintojen ja erikoistuneiden eläinlääkäreiden määrän kaksinkertaistaminen seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Työryhmä asettaa nämä tavoitteet raportissaan erikoistumisaloittain. Resurssien saamisen lisäksi tärkeäksi koettiin koulutusyhteistyön lisääminen erityisesti syventävän osan koulutuspaikkojen osalta. Kurssimuotoiseen koulutukseen sisältyviä kursseja kannattaisi järjestää aiempaa enemmän yhteistyössä muiden koulutusta tarjoavien organisaatioiden kanssa. Erikoistumiskoulutuksen vastuita ja tehtäviä täytyy tiedekunnassa jakaa uudella tavalla mm. palkkaamalla erikoistumiskoulutuksen vastuuhenkilö kaikkien erikoistumisalojen tueksi. Täydennyskoulutuksella tulee yliopistoissa olemaan tulevaisuudessa suurempi merkitys. Yksittäisten opiskelijoiden aiempi koulutus ja työkokemus on huomioitava osaksi tutkintoja aiempaa kattavammin. Tämä voi lisätä erikoistumistutkintojen määrää sekä madaltaa eläinlääkäreiden kynnystä hakeutua erikoistumiskoulutukseen. Täydennyskoulutusvelvollisuuden vahvistuessa tiedekunnan on myös pohdittava sitä, onko maksullisen täydennyskoulutustoiminnan kautta mahdollista saada resursseja, joita voitaisiin kanavoida esimerkiksi erikoistumiskoulutukseen. Kansainvälisten koulutusohjelmien asemaa on vahvistettava entisestään tiedekunnassa, sillä erikoistumiskoulutuksen laajaa kenttää ei pelkästään kansallisesti voida hallita.