Hitaasti, mutta varmasti? Saavutettavuuden edistyminen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2000-luvulla
Penttilä, Johanna (2012)
opetus- ja kulttuuriministeriö
2012
Julkaisusarja:
Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:10
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-106-0
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-106-0
Tiivistelmä
2000-luvun vaihteen ympärillä korkeakoulujen saavutettavuudessa on tapahtunut monenlaista kehitystä. Kehityksen yhtenä taustavoimana on ollut vuosina 2007–2010 toteutettu Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa -hanke (ESOK). Siinä kerättyjen tietojen perusteella esteettömyys ymmärretään korkeakouluissa nykyään entistä laajemmin ja monissa niistä on otettu käyttöön uudenlaisia toimintatapoja sen edistämiseksi. Esteettömyyden sijaan tässä selvityksessä käytetäänkin pääosin saavutettavuuden käsitettä. Saavutettavuus on esteettömyyttä lähellä oleva, mutta laajempi käsite. Sillä tarkoitetaan opiskelu- ja työskentely-ympäristöä, jossa kaikki voivat toimia ominaisuuksistaan riippumatta yhdenvertaisesti.
Tässä selvityksessä tarkastellaan saavutettavuuden nykytilaa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä siinä tapahtunutta kehitystä. Yhtenä vertailukohtana on vuonna 2005 julkaistu Esteetön opiskelu yliopistoissa -selvitys. Selvityksen aineistona on kaksi vuonna 2011 kerättyä kyselyä, joista toinen suunnattiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen asiantuntijoille ja toinen opiskelijoille.
Selvitys osoittaa korkeakoulujen tehneen tavoitteellista työtä saavutettavuutensa edistämiseksi eritoten pyrkimällä yhtenäistämään siihen liittyviä käytäntöjä. Työstä puuttuu kuitenkin edelleen systemaattisuutta ja resursseja, ja koko korkeakouluyhteisön tasolla saavutettavuuden edistämisellä on vieläkin jossain määrin marginaalinen leima. Korkeakouluissa panostetaan tällä hetkellä etenkin opetuksen ja ohjauksen saavutettavuuden kehittämiseen. Esimerkiksi valintakokeiden ja tenttien erityisjärjestelyt alkavat olla kunnossa melkeinpä korkeakoulussa kuin korkeakoulussa, mutta muu saavutettavuutta tukeva pedagogiikka etsii vielä muotoaan. Haasteena on etenkin lukihäiriöisten sekä mielenterveyden ja jaksamisen kanssa kamppailevien opiskelijoiden huomiointi. Monenlaisuuden arvostaminen hakee korkeakouluissa jalansijaa vielä laajemminkin, mistä kertovat esimerkiksi muiden kuin valtavirtaan kuuluvien opiskelijoiden ulkopuolisuuden ja ohitetuksi tulemisen kokemukset.
Tulosten perusteella korkeakouluissa tarvitaan saavutettavuuden kehittämistyötä vielä niin sosiaalisen, fyysisen kuin psyykkisenkin ympäristön osalta. Selkeimmiksi kehittämiskohteiksi nousevat saavutettavuuteen liittyvän strategisen suunnittelun jäntevöittäminen sekä opetushenkilökunnan pedagogisten taitojen kehittäminen niin, että kaikenlaisilla opiskelijoilla on hyvät opiskelumahdollisuudet. Selkeä kehittämiskohta piilee myös korkeakoulujen sähköisessä viestinnässä, joka on vielä monin paikoin esteellistä. Fyysinen ja siinä etenkin rakennettu ympäristö on jo pitkään ollut kiistattomasti eniten esteettömyydeltään kehitetty asia, mutta nyt kehitys on osittain pysähtynyt vanhojen ja/tai suojeltujen rakennusten aiheuttamiin haasteisiin. Korkeakouluissa tulee kuitenkin tarkastella itsekriittisesti, missä määrin iäkkäät rakennukset ovat uudistusten este ja missä määrin ainoastaan paikka harjoittaa uudenlaista kekseliäisyyttä. Psyykkisen ympäristön osalta korkeakouluissa on tarpeen kiinnittää huomiota kaikkien yhteisön jäsenten yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistämiseen.
Tässä selvityksessä tarkastellaan saavutettavuuden nykytilaa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä siinä tapahtunutta kehitystä. Yhtenä vertailukohtana on vuonna 2005 julkaistu Esteetön opiskelu yliopistoissa -selvitys. Selvityksen aineistona on kaksi vuonna 2011 kerättyä kyselyä, joista toinen suunnattiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen asiantuntijoille ja toinen opiskelijoille.
Selvitys osoittaa korkeakoulujen tehneen tavoitteellista työtä saavutettavuutensa edistämiseksi eritoten pyrkimällä yhtenäistämään siihen liittyviä käytäntöjä. Työstä puuttuu kuitenkin edelleen systemaattisuutta ja resursseja, ja koko korkeakouluyhteisön tasolla saavutettavuuden edistämisellä on vieläkin jossain määrin marginaalinen leima. Korkeakouluissa panostetaan tällä hetkellä etenkin opetuksen ja ohjauksen saavutettavuuden kehittämiseen. Esimerkiksi valintakokeiden ja tenttien erityisjärjestelyt alkavat olla kunnossa melkeinpä korkeakoulussa kuin korkeakoulussa, mutta muu saavutettavuutta tukeva pedagogiikka etsii vielä muotoaan. Haasteena on etenkin lukihäiriöisten sekä mielenterveyden ja jaksamisen kanssa kamppailevien opiskelijoiden huomiointi. Monenlaisuuden arvostaminen hakee korkeakouluissa jalansijaa vielä laajemminkin, mistä kertovat esimerkiksi muiden kuin valtavirtaan kuuluvien opiskelijoiden ulkopuolisuuden ja ohitetuksi tulemisen kokemukset.
Tulosten perusteella korkeakouluissa tarvitaan saavutettavuuden kehittämistyötä vielä niin sosiaalisen, fyysisen kuin psyykkisenkin ympäristön osalta. Selkeimmiksi kehittämiskohteiksi nousevat saavutettavuuteen liittyvän strategisen suunnittelun jäntevöittäminen sekä opetushenkilökunnan pedagogisten taitojen kehittäminen niin, että kaikenlaisilla opiskelijoilla on hyvät opiskelumahdollisuudet. Selkeä kehittämiskohta piilee myös korkeakoulujen sähköisessä viestinnässä, joka on vielä monin paikoin esteellistä. Fyysinen ja siinä etenkin rakennettu ympäristö on jo pitkään ollut kiistattomasti eniten esteettömyydeltään kehitetty asia, mutta nyt kehitys on osittain pysähtynyt vanhojen ja/tai suojeltujen rakennusten aiheuttamiin haasteisiin. Korkeakouluissa tulee kuitenkin tarkastella itsekriittisesti, missä määrin iäkkäät rakennukset ovat uudistusten este ja missä määrin ainoastaan paikka harjoittaa uudenlaista kekseliäisyyttä. Psyykkisen ympäristön osalta korkeakouluissa on tarpeen kiinnittää huomiota kaikkien yhteisön jäsenten yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistämiseen.