Suomen elokuvakoulu : Seurantaselvitys elokuva- ja televisiokoulutuksen kehityksestä vuodesta 2000 ja kehittämisnäkymistä
Törhönen, Lauri (2007-01-26)
opetus- ja kulttuuriministeriö
26.01.2007
Julkaisusarja:
Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:8This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-485-303-3Tiivistelmä
Elokuvakoulutus Suomessa aloitettiin jo vuonna 1959 Kamerataiteen osastolla Taideteollisessa oppilaitoksessa. Esittävän kollektiivisen taiteen tekemistä opettava elokuvakoulu on koko historiansa ajan toiminut vieraassa ympäristössä osana muotoiluyliopistoa, yksilötaiteiden koulutuskulttuuria. Kulttuurieroista ja haluttomuudesta tunnustaa elokuvakoulutuksen korkeaa yksikköhintaa on seurannut pitkä, rakenteellinen resurssikonflikti, joka kärjistyi elokuvakoulutukselle välttämättömän LUME-keskuksen käyttöönoton seurauksena.
Ammattikorkeakouluverkon ja duaalimallin kehittyessä maan eri osiin perustettiin yliopistollisen elokuvakoulun lisäksi seitsemän AMK-elokuvakoulua. Kahdeksan (8) elokuvakoulua Suomen kokoisessa maassa on poikkeuksellinen ratkaisu: Tanskassa ja Norjassa on kansalliset elokuvakoulut, Ruotsissa on kansallinen elokuvakoulu ja toinen elokuvakoulu Göteborgin yliopiston taiteiden tiedekunnassa.
AMK-elokuvakoulujen opiskelijapaikkamäärä on runsaasti ylimitoitettu suhteessa kansakunnan ja kielialueen kokoon, sekä elokuva- ja tv-alan työvoiman tarpeeseen. Tilanne uhkaa nopeasti kriisiytyä työvoimapoliittiseksi ongelmaksi.
OPM asetti 1999 toimikunnan, joka teki perusselvityksen korkeakoulutasoisen elokuvakoulutuksen kehitysnäkymistä. Toimikunnan suositusten mukaan koulutusta on koordinoitu ja kehitetty Suomen elokuvakoulut -konsortiossa. Työ on ollut esimerkillisen yksimielistä. Konsortiossa ei ole ajauduttu kiistoihin yliopistollisen ja AMK-koulutuksen reviireistä ym., vaan yhteistyöllä on voitu muodostaa yksimielinen kanta siitä, että suomalainen elokuvakoulutus vaatii kokonaisvaltaisen uudistuksen, jossa koulutusalaa on tarkasteltava kokonaisuutena, duaalimallin vaatimukset kuitenkin huomioiden. OPM on myös teettänyt toistuvia selvityksiä koskien TaiK:n elokuvakoulutusta, LUME-keskusta, taideyliopistojen yhteistyötä ja niiden rakenteiden uudistamista, suomalaista mediakoulutusta, ym. (Timo Esko, Riitta Väisänen-Lahti, Pentti Raittila, Turo Virtanen, ym.).
Kaikkien selvitysten yhteisenä johtopäätöksenä voi pitää sitä, että suomalainen elokuvakoulutus vaatii valtakunnallisen, koulutusalakohtaisen kokonaisuudistuksen, joka em. selvitykset huomioon ottaen toteutetaan seuraavasti:
1. Elokuvakoulutus määritetään viimeinkin omaksi koulutusalakseen.
2. Elokuvakoulutuksen järjestämiseksi perustetaan ”Suomen elokuvakoulu”, valtakunnallinen, täysin verkottunut elokuvakoulutusjärjestelmä. Suomen elokuvakoulu koostuu yliopistollisesta elokuvakoulusta, sekä AMK-elokuvakouluista.
3. Ammattikorkeakoulujen elokuva- ja mediakouluista muodostetaan yhteiset standardit määrittämällä alueellinen elokuvakoulujen verkko, joka vastaa BA-elokuvakoulutuksesta. Duaalimallista tehtyjä päätöksiä noudatetaan ja sovelletaan uudessakin rakenteessa, elokuvan oman koulutusalan periaatteiden mukaan. AMK-elokuvakoulujen asemaa alueellisina kulttuuritoimijoina vahvistetaan.
4. Yliopistollinen elokuvakoulutus muutetaan valtakunnalliseksi MA-ohjelmaksi, johon opiskelijat valitaan avoimen valintaprosessin kautta. Työn ja resurssien nykyistä paremmalla jaolla tuetaan myös tutkimustoimintaa.
5. Yliopistollinen elokuvakoulutus voidaan järjestää taideyliopistossa tai muussa yhteydessä, mutta sillä on ehdottomasti oltava oma identiteetti, ja elokuvataiteesta ja –tuotannosta johdettu rakenne. Uudistus voi hyvin toteutua esim. Turo Virtasen B-mallin mukaisessa ratkaisussa, mikäli OPM päättää perustaa Helsingin taideyliopiston.
6. LUME-keskuksen tehtävä määritetään uudelleen elokuvakoulutuksen valtakunnallisena tukiyksikkönä, sen toiminta resursoidaan yhteiskäyttö ja laitekannan päivitystarpeet huomioiden, ja LUME toimii tukiresurssina Arabian kampuksen yliopisto- ja AMK-yksiköille.
7. OPM määrittää uudistusta toteuttamaan Elokuvakoulutuksen neuvottelukunnan, tai vastaavan elimen, jossa osapuolet ovat tasavertaisesti edustettuina, kuten Suomen elokuvakoulut -konsortiossa.
8. Suomen elokuvakoulu voidaan toteuttaa veronmaksajan elokuvakoulutukseen jo sijoittamilla resursseilla, mutta uudistus vaikuttaa yksikköhintoihin ja oppilaspaikkojen lukumääriin, sekä yliopistossa että AMK:issa.
Ammattikorkeakouluverkon ja duaalimallin kehittyessä maan eri osiin perustettiin yliopistollisen elokuvakoulun lisäksi seitsemän AMK-elokuvakoulua. Kahdeksan (8) elokuvakoulua Suomen kokoisessa maassa on poikkeuksellinen ratkaisu: Tanskassa ja Norjassa on kansalliset elokuvakoulut, Ruotsissa on kansallinen elokuvakoulu ja toinen elokuvakoulu Göteborgin yliopiston taiteiden tiedekunnassa.
AMK-elokuvakoulujen opiskelijapaikkamäärä on runsaasti ylimitoitettu suhteessa kansakunnan ja kielialueen kokoon, sekä elokuva- ja tv-alan työvoiman tarpeeseen. Tilanne uhkaa nopeasti kriisiytyä työvoimapoliittiseksi ongelmaksi.
OPM asetti 1999 toimikunnan, joka teki perusselvityksen korkeakoulutasoisen elokuvakoulutuksen kehitysnäkymistä. Toimikunnan suositusten mukaan koulutusta on koordinoitu ja kehitetty Suomen elokuvakoulut -konsortiossa. Työ on ollut esimerkillisen yksimielistä. Konsortiossa ei ole ajauduttu kiistoihin yliopistollisen ja AMK-koulutuksen reviireistä ym., vaan yhteistyöllä on voitu muodostaa yksimielinen kanta siitä, että suomalainen elokuvakoulutus vaatii kokonaisvaltaisen uudistuksen, jossa koulutusalaa on tarkasteltava kokonaisuutena, duaalimallin vaatimukset kuitenkin huomioiden. OPM on myös teettänyt toistuvia selvityksiä koskien TaiK:n elokuvakoulutusta, LUME-keskusta, taideyliopistojen yhteistyötä ja niiden rakenteiden uudistamista, suomalaista mediakoulutusta, ym. (Timo Esko, Riitta Väisänen-Lahti, Pentti Raittila, Turo Virtanen, ym.).
Kaikkien selvitysten yhteisenä johtopäätöksenä voi pitää sitä, että suomalainen elokuvakoulutus vaatii valtakunnallisen, koulutusalakohtaisen kokonaisuudistuksen, joka em. selvitykset huomioon ottaen toteutetaan seuraavasti:
1. Elokuvakoulutus määritetään viimeinkin omaksi koulutusalakseen.
2. Elokuvakoulutuksen järjestämiseksi perustetaan ”Suomen elokuvakoulu”, valtakunnallinen, täysin verkottunut elokuvakoulutusjärjestelmä. Suomen elokuvakoulu koostuu yliopistollisesta elokuvakoulusta, sekä AMK-elokuvakouluista.
3. Ammattikorkeakoulujen elokuva- ja mediakouluista muodostetaan yhteiset standardit määrittämällä alueellinen elokuvakoulujen verkko, joka vastaa BA-elokuvakoulutuksesta. Duaalimallista tehtyjä päätöksiä noudatetaan ja sovelletaan uudessakin rakenteessa, elokuvan oman koulutusalan periaatteiden mukaan. AMK-elokuvakoulujen asemaa alueellisina kulttuuritoimijoina vahvistetaan.
4. Yliopistollinen elokuvakoulutus muutetaan valtakunnalliseksi MA-ohjelmaksi, johon opiskelijat valitaan avoimen valintaprosessin kautta. Työn ja resurssien nykyistä paremmalla jaolla tuetaan myös tutkimustoimintaa.
5. Yliopistollinen elokuvakoulutus voidaan järjestää taideyliopistossa tai muussa yhteydessä, mutta sillä on ehdottomasti oltava oma identiteetti, ja elokuvataiteesta ja –tuotannosta johdettu rakenne. Uudistus voi hyvin toteutua esim. Turo Virtasen B-mallin mukaisessa ratkaisussa, mikäli OPM päättää perustaa Helsingin taideyliopiston.
6. LUME-keskuksen tehtävä määritetään uudelleen elokuvakoulutuksen valtakunnallisena tukiyksikkönä, sen toiminta resursoidaan yhteiskäyttö ja laitekannan päivitystarpeet huomioiden, ja LUME toimii tukiresurssina Arabian kampuksen yliopisto- ja AMK-yksiköille.
7. OPM määrittää uudistusta toteuttamaan Elokuvakoulutuksen neuvottelukunnan, tai vastaavan elimen, jossa osapuolet ovat tasavertaisesti edustettuina, kuten Suomen elokuvakoulut -konsortiossa.
8. Suomen elokuvakoulu voidaan toteuttaa veronmaksajan elokuvakoulutukseen jo sijoittamilla resursseilla, mutta uudistus vaikuttaa yksikköhintoihin ja oppilaspaikkojen lukumääriin, sekä yliopistossa että AMK:issa.