Ympäristötekniikan koulutuksen ja tutkimuksen selvitys
Krause, Outi; Kaila, Juha (2005-05-02)
opetus- ja kulttuuriministeriö
02.05.2005
Julkaisusarja:
Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2005:13
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:952-442-905-5
http://urn.fi/URN:ISBN:952-442-905-5
Tiivistelmä
Selvitysmies Paavo Uronen ehdotti Opetusministeriölle laatimassaan raportissaan "Teknillistieteellisen koulutuksen mahdollinen laajentaminen Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa" (OPM:n työryhmämuistioita 2004:26), että ympäristötekniikan DI-koulutustarve selvitetään valtakunnallisesti erikseen. Tähän tehtävään opetusministeriö kutsui 20.10.2004 professori Outi Krausen Teknillisestä korkeakoulusta ja tekniikan tohtori Juha Kailan Kasui Oy:stä.
Selvitysmiesten raportissa kartoitetaan ympäristötekniikan yliopistokoulutusta ja -tutkimusta maassamme, lähinnä suoritetun kyselyn perusteella. Raportissa esitellään eräitä kansainvälisiä malleja alan koulutuksen järjestämisestä, tarkastellaan ympäristötekniikan yhteiskunnallista merkitystä ja tulevaisuuden kehitystrendejä sekä tehdään esityksiä alan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi.
Tehdyn selvityksen perusteella voitiin todeta, että ympäristötekniikan koulutus on varsin hajanaista eikä alan yhtenäistä määrittelyä ole olemassa. Ympäristötekniikan nimissä annetaan hyvin monenlaista koulutusta, ja osa selvästi ympäristötekniikkaan kuluvasta koulutuksesta annetaan aivan muilla nimikkeillä. Osasyynä määrittelyepäselvyyksiin ovat varmaankin alan poikkitieteellisyys sekä eri oppilaitosten erilaiset historialliset painotukset.
Ympäristötekniikka on tyypillisesti monitieteinen ala. Tämän vuoksi on syytä varmistaa, että uuden kaksivaiheisen tutkinnon kandidaattivaiheessa kaikille opiskelijoille annetaan vahva ja riittävän laaja luonnontieteiden ja tekniikan peruskoulutus, jonka pohjalle erikoistuminen myös ympäristötekniikan eri osa-alueisiin mahdollistuu. Toisaalta ympäristöasiat ovat nousseet tärkeäksi osaamisalueeksi kaikille insinööreille. Perustiedot ympäristötekniikasta tulisikin antaa kaikille opiskelijoille jo kandidaattivaiheessa. Monitieteisen ympäristötekniikan menestyksellinen koulutus vaatii ympärilleen myös runsaasti muita tekniikan aloja, joita erilliset opetuskeskukset eivät voi tarjota.
Diplomi-insinöörejä valmistuu ympäristötekniikan koulutusohjelmista Oulun yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa ja Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä muista koulutusohjelmista myös Åbo Akademissa ja Teknillisessä korkeakoulussa. Valmistuneiden määrä oli vuonna 2004 noin 140. Ympäristötieteen alan filosofian maistereita valmistuu Helsingin, Jyväskylän ja Kuopion yliopistoista. Tehdyn selvityksen mukaan ympäristötekniikasta valmistui vuonna 2004 vain 14 maisteria. Edellä kerrotuista määrittelyvaikeuksista johtuen ei kuitenkaan ole mahdollista antaa täysin täsmällisiä tietoja valmistuneista.
Tämän selvityksen kyselyvastausten mukaan ympäristötekniikan tekniikan lisensiaatteja valmistui 2000-luvun alkuvuosina vaihtelevasti 10–15 vuosittain ja tohtoreita lisääntyvässä määrin 7–23. Filosofian tohtoreita ympäristötieteessä valmistui samana aikana hieman laskevassa määrin 14–21 vuosittain.
Selvitysmiesten raportissa kartoitetaan ympäristötekniikan yliopistokoulutusta ja -tutkimusta maassamme, lähinnä suoritetun kyselyn perusteella. Raportissa esitellään eräitä kansainvälisiä malleja alan koulutuksen järjestämisestä, tarkastellaan ympäristötekniikan yhteiskunnallista merkitystä ja tulevaisuuden kehitystrendejä sekä tehdään esityksiä alan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi.
Tehdyn selvityksen perusteella voitiin todeta, että ympäristötekniikan koulutus on varsin hajanaista eikä alan yhtenäistä määrittelyä ole olemassa. Ympäristötekniikan nimissä annetaan hyvin monenlaista koulutusta, ja osa selvästi ympäristötekniikkaan kuluvasta koulutuksesta annetaan aivan muilla nimikkeillä. Osasyynä määrittelyepäselvyyksiin ovat varmaankin alan poikkitieteellisyys sekä eri oppilaitosten erilaiset historialliset painotukset.
Ympäristötekniikka on tyypillisesti monitieteinen ala. Tämän vuoksi on syytä varmistaa, että uuden kaksivaiheisen tutkinnon kandidaattivaiheessa kaikille opiskelijoille annetaan vahva ja riittävän laaja luonnontieteiden ja tekniikan peruskoulutus, jonka pohjalle erikoistuminen myös ympäristötekniikan eri osa-alueisiin mahdollistuu. Toisaalta ympäristöasiat ovat nousseet tärkeäksi osaamisalueeksi kaikille insinööreille. Perustiedot ympäristötekniikasta tulisikin antaa kaikille opiskelijoille jo kandidaattivaiheessa. Monitieteisen ympäristötekniikan menestyksellinen koulutus vaatii ympärilleen myös runsaasti muita tekniikan aloja, joita erilliset opetuskeskukset eivät voi tarjota.
Diplomi-insinöörejä valmistuu ympäristötekniikan koulutusohjelmista Oulun yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa ja Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa sekä muista koulutusohjelmista myös Åbo Akademissa ja Teknillisessä korkeakoulussa. Valmistuneiden määrä oli vuonna 2004 noin 140. Ympäristötieteen alan filosofian maistereita valmistuu Helsingin, Jyväskylän ja Kuopion yliopistoista. Tehdyn selvityksen mukaan ympäristötekniikasta valmistui vuonna 2004 vain 14 maisteria. Edellä kerrotuista määrittelyvaikeuksista johtuen ei kuitenkaan ole mahdollista antaa täysin täsmällisiä tietoja valmistuneista.
Tämän selvityksen kyselyvastausten mukaan ympäristötekniikan tekniikan lisensiaatteja valmistui 2000-luvun alkuvuosina vaihtelevasti 10–15 vuosittain ja tohtoreita lisääntyvässä määrin 7–23. Filosofian tohtoreita ympäristötieteessä valmistui samana aikana hieman laskevassa määrin 14–21 vuosittain.