Lajiliittojen mahdollisuudet vaikuttaa urheiluseuran organisaatiomuodon valintaan
Lilius, Marja (2003)
opetus- ja kulttuuriministeriö
2003
Julkaisusarja:
Opetusministeriön julkaisuja 2003:14This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:952-442-377-4Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkoituksena on selvittää, missä määrin lajiliitot pyrkivät ja toisaalta tosiasiallisesti kykenevät vaikuttamaan siihen, missä organisaatiomuodossa niiden jäsenseurat toimintaansa harjoittavat. Tutkielma on vertaileva, Suomen tilanteen lisäksi tarkastellaan lajiliittojen asemaan ja urheiluseurojen organisaatiomuotoon liittyviä kysymyksiä Ruotsissa, Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Huippu-urheilu on viime vuosikymmenen aikana kaupallistunut ja ammattilaistunut siitä, mitä se aiemmin oli eikä perinteinen aatteellisen yhdistyksen muodossa harjoitettava urheilutoiminta enää kaikissa tapauksissa ole tarkoituksenmukaista. Urheilutoiminnalle on kaikissa vertailumaissa tunnusomaista niin sanottu pyramidi-malli. Yksittäiset urheilijat kuuluvat jäseninä seuroihin, jotka puolestaan ovat kansallisen lajiliiton jäseniä. Yksittäiset urheilijat sitoutuvat noudattamaan myös lajiliiton antamia määräyksiä.
Urheiluliikkeellä on kaikissa vertailumaissa perinteisesti katsottu olevan vapaus säännellä urheilutoimintaa ilman, että valtio on puuttunut asiaan. Suomessa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa valtio osallistuu urheilutoiminnan järjestämiseen lähinnä vain myöntämiensä avustusten kautta. Sen sijaan Ranskassa valtiolla on hyvin aktiivinen rooli urheilutoiminnan järjestämisessä. Lajiliittojen toimivallasta ja tehtävistä on säädetty lailla.
Harrasteurheilua harjoitetaan edelleenkin kaikissa vertailumaissa suureksi osaksi yhdistysmuodossa. Huipputason toimintaa harjoitetaan kuitenkin nykyisin yhtiömuodossa. Vertailumaiden lajiliittojen suhtautuminen yhtiömuotoisiin jäseniin vaihtelee merkittävästi. Suomessa ja Ruotsissa lajiliitot eivät pääsääntöisesti hyväksy jäsenikseen muita kuin aatteellisia yhdistyksiä, mutta sallivat kilpailutoiminnan siirtämisen osakeyhtiölle. Ranskassa on säädetty lailla sallituista organisaatiomuodoista, eikä lajiliitoilla käytännössä ole päätösvaltaa asiassa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa puolestaan monet lajiliitotkin toimivat yhtiömuodossa, eivätkä ne ole asettaneet rajoituksia sallittujen organisaatiomuotojen suhteen.
Kun huippu-urheilun nykyisin katsotaan monin osin olevan liiketoimintaa, ei lajiliitoilla enää ole yhtä rajoittamatonta vapautta säännellä toimintaa kuin aikaisemmin. Lajiliitot ja muut urheilun järjestöt joutuvat toiminnassaan ottamaan huomioon muun muassa kilpailulainsäädännön asettamat vaatimukset.
Koska kaikki vertailumaat ovat Euroopan unionin jäsenmaita, on niiden kilpailulainsäädäntö hyvin pitkälti samansisältöistä. Sekä Euroopan yhteisöjen komissio että vertailumaiden kansalliset kilpailuviranomaiset ovat todenneet kilpailulainsäädännön soveltuvan myös urheiluliittoihin. Lajiliittojen on katsottu olevan määräävässä markkina-asemassa oman lajinsa kilpailutoiminnan järjestämisessä. Sen sijaan olemassa olevan oikeuskäytännön perusteella ei ole selvää, voidaanko lajiliiton katsoa syyllistyvän määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön, jos se rajoittaa jäsenseuransa oikeutta valita vapaasti haluamansa organisaatiomuoto toiminnalleen.
Huippu-urheilu on viime vuosikymmenen aikana kaupallistunut ja ammattilaistunut siitä, mitä se aiemmin oli eikä perinteinen aatteellisen yhdistyksen muodossa harjoitettava urheilutoiminta enää kaikissa tapauksissa ole tarkoituksenmukaista. Urheilutoiminnalle on kaikissa vertailumaissa tunnusomaista niin sanottu pyramidi-malli. Yksittäiset urheilijat kuuluvat jäseninä seuroihin, jotka puolestaan ovat kansallisen lajiliiton jäseniä. Yksittäiset urheilijat sitoutuvat noudattamaan myös lajiliiton antamia määräyksiä.
Urheiluliikkeellä on kaikissa vertailumaissa perinteisesti katsottu olevan vapaus säännellä urheilutoimintaa ilman, että valtio on puuttunut asiaan. Suomessa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa valtio osallistuu urheilutoiminnan järjestämiseen lähinnä vain myöntämiensä avustusten kautta. Sen sijaan Ranskassa valtiolla on hyvin aktiivinen rooli urheilutoiminnan järjestämisessä. Lajiliittojen toimivallasta ja tehtävistä on säädetty lailla.
Harrasteurheilua harjoitetaan edelleenkin kaikissa vertailumaissa suureksi osaksi yhdistysmuodossa. Huipputason toimintaa harjoitetaan kuitenkin nykyisin yhtiömuodossa. Vertailumaiden lajiliittojen suhtautuminen yhtiömuotoisiin jäseniin vaihtelee merkittävästi. Suomessa ja Ruotsissa lajiliitot eivät pääsääntöisesti hyväksy jäsenikseen muita kuin aatteellisia yhdistyksiä, mutta sallivat kilpailutoiminnan siirtämisen osakeyhtiölle. Ranskassa on säädetty lailla sallituista organisaatiomuodoista, eikä lajiliitoilla käytännössä ole päätösvaltaa asiassa. Yhdistyneessä kuningaskunnassa puolestaan monet lajiliitotkin toimivat yhtiömuodossa, eivätkä ne ole asettaneet rajoituksia sallittujen organisaatiomuotojen suhteen.
Kun huippu-urheilun nykyisin katsotaan monin osin olevan liiketoimintaa, ei lajiliitoilla enää ole yhtä rajoittamatonta vapautta säännellä toimintaa kuin aikaisemmin. Lajiliitot ja muut urheilun järjestöt joutuvat toiminnassaan ottamaan huomioon muun muassa kilpailulainsäädännön asettamat vaatimukset.
Koska kaikki vertailumaat ovat Euroopan unionin jäsenmaita, on niiden kilpailulainsäädäntö hyvin pitkälti samansisältöistä. Sekä Euroopan yhteisöjen komissio että vertailumaiden kansalliset kilpailuviranomaiset ovat todenneet kilpailulainsäädännön soveltuvan myös urheiluliittoihin. Lajiliittojen on katsottu olevan määräävässä markkina-asemassa oman lajinsa kilpailutoiminnan järjestämisessä. Sen sijaan olemassa olevan oikeuskäytännön perusteella ei ole selvää, voidaanko lajiliiton katsoa syyllistyvän määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön, jos se rajoittaa jäsenseuransa oikeutta valita vapaasti haluamansa organisaatiomuoto toiminnalleen.