Horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman jälkiarviointi - Ohjelmakausi 2000-2006
Kuhmonen, Tuomas; Salo, Hannu; Arovuori, Kyösti; Pyykkönen, Perttu; Keränen, Reijo; Juntunen, Teemu; Kytölä, Liisa (2008)
Kuhmonen, Tuomas
Salo, Hannu
Arovuori, Kyösti
Pyykkönen, Perttu
Keränen, Reijo
Juntunen, Teemu
Kytölä, Liisa
maa- ja metsätalousministeriö
2008
Julkaisusarja:
Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 4/2008This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-453-434-5Tiivistelmä
on esitetty Manner-Suomen maaseudun horisontaalisen
kehittämisohjelman 2000–2006 jälkiarviointia koskevat tulokset.
Arvioinnin tilaajana toimi maa- ja metsätalousministeriö ja
tuottajina Suomen Aluetutkimus FAR (koordinaattori), Fin-Auguuri
Oy, Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimuskeskus ja Pellervon
taloudellinen tutkimuslaitos PTT.
Ohjelma sisälsi luonnonhaittakorvauksen ja maatalouden ympäristötuen.
Luonnonhaittakorvaus kattoi vuodesta 2000 lähtien koko
maan ja se oli porrastettu pohjoista kohti kasvavaksi. Ympäristötukea
ei porrastettu alueellisesti, mutta siinä oli lukuisa määrä
erilaisia toimenpiteitä. Perustuessa oli viisi kaikille tukeen sitoutuneille
pakollista toimenpidettä sekä yksi kotieläintiloille pakollinen
toimenpide. Näiden lisäksi tilan oli valittava vähintään yksi
ko. tuotannonalalle tarkoitettu valinnainen toimenpide. Tämän lisäksi
oli mahdollista tehdä erityistukisopimuksia 12 eri toimenpiteestä,
kuten kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta, luonnonmukaisesta
tuotannosta, maisemanhoidosta tai alkuperäiskasvien
viljelystä. Maksamalla kahta hehtaariperusteista tukea tavoiteltiin
varsin moniulotteisia vaikutuksia maatilayritysten kannattavuuteen,
tulonmuodostukseen, jatkuvuuteen, ympäristön tilaan ja
maaseudun elinvoimaisuuteen.
Jälkiarvioinnissa korostuvat ohjelman vaikuttavuuden eli tavoitteiden
toteutumisen ja siihen liittyvän toimeenpanon tarkoituksenmukaisuuden
arviointi. Arviointiasetelmassa sekä luonnonhaittakorvauksen
että ympäristötuen vaikuttavuus ja sen arviointi kiteytettiin
maatilayrittäjien valintoihin: kuinka tarjolla olevat keinot
vastasivat yhteiskunnan ja yrittäjien tarpeisiin, millä perusteilla
yrittäjät tekivät päätöksiä (eli sitoutuvat ohjelman toimenpiteisiin)
ja kuinka tämän päätöksenteon perusteella tehdyt toimenpiteet
lopulta toteuttivat ohjelman tavoitteita. Ohjelmaa arvioitiin
tämän lähtökohdan pohjalta viiden arviointiteeman puitteissa: sosio-
ekonomiset vaikutukset, tulovaikutukset, markkinavaikutukset,
ympäristövaikutukset sekä toimeenpanon ja toteutuksen tarkoituksenmukaisuus.
Ohjelmalla on ollut myönteisiä sosio-ekonomisia vaikutuksia alueisiin
ja maatilaväestöön. Luonnonhaittakorvauksen merkitys viljelyn
jatkumisen turvaajana on ollut erittäin suuri. Tuilla ei ole ollut merkittäviä
markkinavaikutuksia. Ympäristötuella on pystytty vaikuttamaan
maatalouden ympäristökuormituspotentiaaliin lannoitteiden
ja torjunta-aineiden käytön vähentymisen ja viljelymenetelmien
muutosten kautta, mutta kuormitettujen vesistöjen tila ei ole olennaisesti
parantunut lyhyellä aikavälillä eikä ohjelman kunnianhimoisia
vesistökuormitustavoitteita ole saavutettu. Ympäristötuki on
edistänyt luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Erityisen hyvää
ympäristötuessa on ollut sen suuri alueellinen kattavuus. Ohjelma
on ollut merkittävin kestävää maataloustuotantoa edistävä politiikkakeino
Suomessa.
Arvioinnissa suositellaan luonnonhaittakorvauksen säilyttämistä
likimain ennallaan. Luonnonhaittakorvaus on ollut yksinkertainen
järjestelmä, jonka toimeenpano on ollut mahdollista siten, että se
on maksimoinut ohjelman suunniteltuja vaikutuksia. Sen sijaan
ympäristötukea suositellaan uudistettavaksi tila- ja aluekohtaisen
vaikuttavuuden lisäämiseksi. Ympäristötukea voitaisiin kehittää
kohti järjestelmää, jossa on kattava ”laadunvarmistusosio” (esim.
”ympäristönhoidon peruskorvaus”) sekä alue- ja tilakohtaisiin ympäristönhoidon
tarpeisiin soveltuva osio, jolla voitaisiin tuottaa
merkittäviä ympäristövaikutuksia rajatummissa kohteissa (esim.
”ympäristönhoidon erityiskorvaus”).
kehittämisohjelman 2000–2006 jälkiarviointia koskevat tulokset.
Arvioinnin tilaajana toimi maa- ja metsätalousministeriö ja
tuottajina Suomen Aluetutkimus FAR (koordinaattori), Fin-Auguuri
Oy, Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimuskeskus ja Pellervon
taloudellinen tutkimuslaitos PTT.
Ohjelma sisälsi luonnonhaittakorvauksen ja maatalouden ympäristötuen.
Luonnonhaittakorvaus kattoi vuodesta 2000 lähtien koko
maan ja se oli porrastettu pohjoista kohti kasvavaksi. Ympäristötukea
ei porrastettu alueellisesti, mutta siinä oli lukuisa määrä
erilaisia toimenpiteitä. Perustuessa oli viisi kaikille tukeen sitoutuneille
pakollista toimenpidettä sekä yksi kotieläintiloille pakollinen
toimenpide. Näiden lisäksi tilan oli valittava vähintään yksi
ko. tuotannonalalle tarkoitettu valinnainen toimenpide. Tämän lisäksi
oli mahdollista tehdä erityistukisopimuksia 12 eri toimenpiteestä,
kuten kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta, luonnonmukaisesta
tuotannosta, maisemanhoidosta tai alkuperäiskasvien
viljelystä. Maksamalla kahta hehtaariperusteista tukea tavoiteltiin
varsin moniulotteisia vaikutuksia maatilayritysten kannattavuuteen,
tulonmuodostukseen, jatkuvuuteen, ympäristön tilaan ja
maaseudun elinvoimaisuuteen.
Jälkiarvioinnissa korostuvat ohjelman vaikuttavuuden eli tavoitteiden
toteutumisen ja siihen liittyvän toimeenpanon tarkoituksenmukaisuuden
arviointi. Arviointiasetelmassa sekä luonnonhaittakorvauksen
että ympäristötuen vaikuttavuus ja sen arviointi kiteytettiin
maatilayrittäjien valintoihin: kuinka tarjolla olevat keinot
vastasivat yhteiskunnan ja yrittäjien tarpeisiin, millä perusteilla
yrittäjät tekivät päätöksiä (eli sitoutuvat ohjelman toimenpiteisiin)
ja kuinka tämän päätöksenteon perusteella tehdyt toimenpiteet
lopulta toteuttivat ohjelman tavoitteita. Ohjelmaa arvioitiin
tämän lähtökohdan pohjalta viiden arviointiteeman puitteissa: sosio-
ekonomiset vaikutukset, tulovaikutukset, markkinavaikutukset,
ympäristövaikutukset sekä toimeenpanon ja toteutuksen tarkoituksenmukaisuus.
Ohjelmalla on ollut myönteisiä sosio-ekonomisia vaikutuksia alueisiin
ja maatilaväestöön. Luonnonhaittakorvauksen merkitys viljelyn
jatkumisen turvaajana on ollut erittäin suuri. Tuilla ei ole ollut merkittäviä
markkinavaikutuksia. Ympäristötuella on pystytty vaikuttamaan
maatalouden ympäristökuormituspotentiaaliin lannoitteiden
ja torjunta-aineiden käytön vähentymisen ja viljelymenetelmien
muutosten kautta, mutta kuormitettujen vesistöjen tila ei ole olennaisesti
parantunut lyhyellä aikavälillä eikä ohjelman kunnianhimoisia
vesistökuormitustavoitteita ole saavutettu. Ympäristötuki on
edistänyt luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Erityisen hyvää
ympäristötuessa on ollut sen suuri alueellinen kattavuus. Ohjelma
on ollut merkittävin kestävää maataloustuotantoa edistävä politiikkakeino
Suomessa.
Arvioinnissa suositellaan luonnonhaittakorvauksen säilyttämistä
likimain ennallaan. Luonnonhaittakorvaus on ollut yksinkertainen
järjestelmä, jonka toimeenpano on ollut mahdollista siten, että se
on maksimoinut ohjelman suunniteltuja vaikutuksia. Sen sijaan
ympäristötukea suositellaan uudistettavaksi tila- ja aluekohtaisen
vaikuttavuuden lisäämiseksi. Ympäristötukea voitaisiin kehittää
kohti järjestelmää, jossa on kattava ”laadunvarmistusosio” (esim.
”ympäristönhoidon peruskorvaus”) sekä alue- ja tilakohtaisiin ympäristönhoidon
tarpeisiin soveltuva osio, jolla voitaisiin tuottaa
merkittäviä ympäristövaikutuksia rajatummissa kohteissa (esim.
”ympäristönhoidon erityiskorvaus”).