Alueelliset metsäohjelmat

Abstract

Vuonna 1997 voimaan tullut metsälaki ja asetus edellyttävät, että kukin metsäkeskus laatii toiminta-alueelleen metsätalouden alueellisen tavoiteohjelman ja seuraa sen toteutumista. Ohjelman tulee sisältää metsien kestävän hoidon ja käytön, metsätalouden rahoituslain toimenpiteiden ja rahoituksen sekä monimuotoisuuden säilymisen yleiset tavoitteet. Ohjelmaa tarkistetaan tarpeen vaatiessa, kuitenkin enintään viiden vuoden välein. Metsäohjelma käsittää tämän metsälain tarkoittaman tavoiteohjelman. Kaikki Suomen 13 metsäkeskusta tarkistivat vuoden 2005 aikana vuosiksi 2001–2005 laatimansa metsäohjelman käsittämään vuosille 2006– 2010 metsälain tarkoittamat yleiset tavoitteet. Tarkistustyö on tehty maa- ja metsätalousministeriön antamien yleisohjeiden mukaan. Metsäohjelmien laadinnassa on toteutettu ministeriön yleisohjeiden periaatetta, jonka mukaan metsäohjelmien tavoitteena on kunkin metsäkeskuksen toiminta-alueen metsäsektorin ja metsätalouden kehittäminen metsäkeskuksen sekä alueen toimijoiden ja sidosryhmien määrittämien toimintalinjojen mukaan. Metsäohjelmat on laadittu yhteistyössä metsäkeskusalueen toimijoiden ja sidosryhmien kanssa, valmisteltu alueellisessa metsäneuvostossa ja metsäkeskusten johtokunnat ovat ne hyväksyneet. Metsäsektorin asema ja kehitysmahdollisuudet vaihtelevat metsäkeskuksittain suuresti ja myös metsien biologisen monimuotoisuuden nykytilanne on alueittain selvästi erilainen. Näin olleen myös metsäohjelman tavoitteet vaihtelevat jonkin verran. Metsätaloudella on kuitenkin kaikkien metsäkeskusten alueella suuri aluetaloudellinen merkitys ja metsäohjelmien tärkein tehtävä on nimenomaan metsien hoidon ja käytön kehittäminen. Puuntuotantoa tehostetaan Metsissä on nykyisiin hakkuisiin verrattuna vielä käyttämättömiä mahdollisuuksia, pääasiassa mäntyä ja lehtipuuta. Alueellisten metsäohjelmien tavoitteiden mukaan metsäteollisuuden käyttöön tulevan markkinapuun hakkuita lisätään vuosien 2001–2004 tasosta 7- 8 miljoonaa kuutiometriä. Vuosien 2001–2004 keskimääräiset markkinahakkuut olivat 54,2 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Hakkuut painottuvat selvästi harvennushakkuisiin ja ojitusalueiden puuston hoitoon. Tavoitteena on kasvattaa harvennushakkuiden pinta-alaa yli 100 000 hehtaarilla. Tiivistelmä Samalla tehostetaan metsänhoito- ja -parannustöitä, sillä niiden riittävä toteuttaminen on puuntuotannon taloudellisen kestävyyden edellytys. Merkittävimmät lisäykset ovat taimikonhoidossa (vuotuisen työmäärän lisäys 63 000 hehtaaria vuodessa eli 45 prosentin kasvu vuosien 2001–2004 tasoon verrattuna) ja metsäteiden perusparannuksessa (720 kilometriä vuodessa, 42 prosenttia). Erittäin tärkeää on metsäviljelyn ja uudistusalojen hoidon toteutta-minen uudistushakkuiden jälkeen. Suomen metsätalous perustuu valtaosin yksityismetsien käyttöön ja tilakoko on melko pieni. Luonnonolot vaihtelevat maassa suuresti. Kestävän metsätalouden rahoituslain tuki on merkittävä keino edistää metsätaloutta tärkeissä ja pitkävaikutteisissa metsänhoito- ja parannustöissä. Näissä työlajeissa pääpaino on taimikonhoidossa, metsäteiden perusparannuksessa, energiapuun kuljetuksessa ja haketuksessa sekä myös terveyslannoituksessa ja juurikäävän torjunnassa Etelä-Suomen riskialueilla. Puun energiakäyttö kasvaa voimakkaasti. Kotitalouksien polttopuun käyttö sekä pääasiassa lämpöyrityksissä käytettävän metsähakkeen vuotuinen käyttö kasvaa yli 10 miljoonaan kuu-tiometriin vuodessa. Tästä määrästä vähäinen osa on markkinapuun mitat täyttävää ainespuuta, pääosin energiakäyttöön menevä puun on pienpuuta, hakkuutähdettä ja kantoja. Monimuotoisuuden säilyminen turvataan Metsäohjelmien mukaan puuntuotannon tehostamisen ohella on mahdollista turvata ja kehittää metsien monimuotoisuuden suojelua. Metsätalouden ja sen toimijoiden keskeisimpiä keinoja ovat metsälain tarkoittamien, metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttäminen sekä metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvat kestävän metsätalouden rahoituslain tuen käyttö ja Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) toteutustapojen käyttöönottaminen koko laajuudessaan vuoden 2008 jälkeen. Näillä keinoin metsäkeskukset ja muut toimijat pyrkivät lisäämään luonnonhoitoa ja turvaamaan monimuotoisuuden suojeluun tarkoitettujen alueiden määrän lisääminen. Metsäohjelmien perusteella voidaan arvioida näiden vapaaehtoisuuteen perustuvien alueiden määrän kasvavan noin 20 000 hehtaarilla. 6 Metsätalouden kehittäminen lisää työllisyyttä Metsäntutkimuslaitos on arvioinut metsäohjelmien työllisyysvaikutusta metsäkeskusten alueilla. Yhteenvedon mukaan metsäohjelmien toteutuminen lisää työllisyyttä vähintään noin 700 henkilötyövuodella. Arvio perustuu metsätaloustuotannon lisäykseen ja tuottavuuden kehityksen ennakointiin. Metsänhoito- ja parannustöiden koneellistamista ja tuottavuuden nousua on vaikea arvioida ja työllistävä vaikutus voi olla arvioitua huomattavasti suurempikin. Metsäkeskusten asettamien metsänhoito- ja metsänparannustöiden tavoitteiden toteuttaminen voivat työllistää esitettyjä arvioita enemmän, sillä niihin sisältyy myös rästitöitä. Metsäenergian käytön lisäämisellä on lisäksi erittäin merkittävä työllistävä vaikutus. Metsäohjelmista ei saa tästä yhtenäistä arviota, mutta karkean arvion mukaan metsähakkeen käytön lisäys voi seurannaisvaikutuksineen työllistää noin 1400 henkilöä vuodessa. Metsäteollisuuden kehityksen vaikutus työllisyyteen vaihtelee, sillä rationalisointi ja tuottavuuden lisäys voi myös vähentää työpaikkoja. Ilman kehittämistoimia koko metsäsektorin työllisyysvaikutus olisi kuitenkin tuhansia työpaikkoja heikompi, ellei metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä turvattaisi ja metsätaloutta kehitettäisi. Metsätalouden työllisyys vähenisi vuoden 2002 tilanteesta (noin 20 500 työpaikkaa) noin 10 prosenttia, jos metsätaloustuotanto pysyisi nykyisellään. Metsäohjelmissa kiinnitetään huomiota metsätalouden yrittäjyyden kehittämiseen. Erityisesti tarkastellaan puutuotealan pienen ja keskisuuren yritystoiminnan kehittämistä ja metsäenergian käytön tehostamista. Myös monimuotoisuuden turvaaminen ja monikäyttö voivat tarjota mahdollisuuden yrittäjyyteen ja työpaikkojen lisäämiseen. Metsätalouden edistäminen on yhä enemmän osaamista ja yhteistyötä Metsänomistajat tekevät kestävän metsätalouden toteuttamisen päätökset. Metsäalan toimijat, kuten metsäkeskus, metsänhoitoyhdistykset, metsäteollisuus ja muut metsänomistajia konsultoivat järjestöt ja yritykset, avustavat ja neuvovat metsänomistajia päätösten teossa. Metsien hoidossa ja käytössä tavoitellaan moniarvoisuutta ja metsänomistajilla on metsiensä suhteen useita tavoitteita. Metsätalouden kannattavuus on useimmille yksityisille metsänomistajalle kuitenkin edelleen keskeisin tekijä. Kansallisen metsäohjelman tarkistaminen vuonna 2007 ja sen toteuttaminen luo puitteet alueellisten metsäohjelmien toteutumiselle. Metsäohjelmat on laadittu alueellisella yhteistyöllä ja niiden toteuttaminen on sitä mitä suurimmassa määrin. Sekä metsäneuvostot että metsäsertifiointitoimikunnat ovat vakiintuneet alueellisiksi yhteistoimintamuodoiksi. Yhteistyö ympäristöhallinnon kanssa on lisääntynyt sekä metsäohjelmaprosessin aikana että myös uusien vapaaehtoisten suojelukeinojen kaut-ta. Myös metsien monikäyttö ja sen edellytysten turvaaminen edellyttävät yhteistyötä muun muassa riistanhoidon järjestöjen ja maankäytön suunnittelijoiden kanssa. Yhteistyön ja osaamisen parantamista tarvitaan vakiintuneiden toimintatapojen rinnalla. Metsäohjelmissa korostetaan erityisesti yhteistyötä muiden kuin metsäalan toimijoiden kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat maakuntaliitot ja muita alueellisia ohjelmia ja maankäyttösuunnitelmia laativat viranomaiset. Yhteistyö metsäalan toimijoiden sekä EU:n maaseutuohjelmien ja TE - keskusten yritysosastojen välillä vaatii myös tehostamista. Näiden yhteistyökumppaneiden avulla voi löytyä myös toteuttamiskeinoja ja rahoitusta metsäohjelmien tavoitteiden toteuttamiseen.