Vesihuoltolain tarkistamistyöryhmän loppuraportti
maa- ja metsätalousministeriö
17.06.2010
Julkaisusarja:
Maa- ja metsätalousministeriön työryhmämuistioThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-453-584-7Tiivistelmä
Vesihuoltolaki (119/2001) tuli voimaan 1.3.2001 korvaten silloisen yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista annetun lain (982/1977) ja jätevesimaksusta annetun lain (610/1973). Lain tavoitteena on turvata talousveden riittävä saatavuus kohtuullisin kustannuksin sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti. Vesihuoltolaki sisältää säännökset muun muassa vesihuollon yleisestä kehittämisestä ja järjestämisestä, kunnan, vesihuoltolaitoksen ja sen asiakkaiden velvollisuuksista ja oikeuksista, vesihuollon kustannuksista ja maksujen määräytymisperusteista sekä laitoksen ja asiakkaan välisistä sopimuksista.
Maa- ja metsätalousministeriö on seurannut vesihuoltolain täytäntöönpanoa ja lain toimivuutta lain voimaantulosta lähtien. Osana seurantaa ministeriö teetti syksyllä 2006 laajan kyselyn, jossa kartoitettiin vesihuoltolaitosten, kuntien viranomaisten ja keskeisten sidosryhmien näkemyksiä vesihuoltolain toimivuudesta. Seurannan ja kyselyn perusteella voitiin todeta, että vesihuoltolaki on yleisesti ottaen toiminut hyvin ja ettei lain soveltamissa ole ilmennyt suuria ongelmia. Eräitä lain säännöksiä arvioitiin kuitenkin olevan tarpeen tarkentaa tai tarkistaa.
Maa- ja metsätalousministeriö on seurannut vesihuoltolain täytäntöönpanoa ja lain toimivuutta lain voimaantulosta lähtien. Osana seurantaa ministeriö teetti syksyllä 2006 laajan kyselyn, jossa kartoitettiin vesihuoltolaitosten, kuntien viranomaisten ja keskeisten sidosryhmien näkemyksiä vesihuoltolain toimivuudesta. Seurannan ja kyselyn perusteella voitiin todeta, että vesihuoltolaki on yleisesti ottaen toiminut hyvin ja ettei lain soveltamissa ole ilmennyt suuria ongelmia. Eräitä lain säännöksiä arvioitiin kuitenkin olevan tarpeen tarkentaa tai tarkistaa.