Pienituloisen omistusasujan energiaköyhyys
Runsten, Suvi; Berninger, Kati; Heljo, Juhani; Sorvali, Jaana; Kasanen, Pirkko; Vihola, Jaakko; Uotila, Ulrika (2015-03)
Ympäristöministeriö
03 / 2015
Julkaisusarja:
Ympäristöministeriön raportteja 6/2015This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tiivistelmä
Selvitys on jatkoa vuonna 2013 ilmestyneelle Selvitys energiaköyhyydestä, kotitalouksien energiakustannukset -raportille. Työssä tarkastellaan tilastojen, energialaskelmien ja haastattelujen avulla omistusasunnoissa asuvien pieni- ja alle keskituloisten talouksien energiaköyhyysriskiä. Energiaköyhyydellä tarkoitetaan vaikeutta ylläpitää perustarpeita energiakustannusten takia.
Suomessa on 60 000–100 000 energiaköyhyyden riskiryhmiin kuuluvaa omistusasunnossa asuvaa kotitaloutta eli pieni- ja alle keskituloisia, jotka asuvat perusparantamattomissa 1960- ja 1970-luvun kerrostaloissa tai isoissa ennen vuotta 1980 rakennetuissa tai öljylämmitteisissä pientaloissa. Alueellisesti suurin riski on väestöään menettävillä alueilla, joissa on suhteellisesti eniten pieni- ja alle keskituloisia, kuten Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Absoluuttisesti eniten energiaköyhyyden riskiryhmiin kuuluvia on Uudellamaalla.
Energiaköyhyyttä voi esiintyä vanhuksilla, joilla ei ole varaa lämmittää taloaan riittävästi. Suomessa energiaköyhyys on harvinaista, sillä sosiaaliturva lieventää sen vaikutuksia. Jos energian reaalihinta nousee parikin prosenttia vuosittain, energiaköyhyyden riski voi lisääntyä.
Suurimmat lämmityskustannukset ovat Pohjois-Suomessa suuressa ja vanhassa öljylämmitteisessä omakotitalossa. Ilmaisilla säästötoimenpiteillä, kuten sisälämpötilaa laskemalla, ilmaisella puulla lämmittämällä ja sähkön kilpailutuksella, voi laskea energiakustannuksia 5–35 prosenttia. Lämmitystapamuutoksilla on suurin vaikutus energiakustannuksiin, mutta esteenä ovat suuret investointikustannukset. Lämmitysremontti tulee eteen kaikilla öljylämmittäjillä ja rahoituksen kanssa voi tulla ongelmia.
Energiaköyhyysriskiä voidaan pienentää kehittämällä rahoitusmuotoja, kuten malleja, joissa investointikustannukset maksetaan syntyvillä energiakustannussäästöillä tai valtion takaamia lainoja. Energiaköyhyyden riskiryhmät tarvitsevat parempaa energianeuvonnan ja rahoituksen saavutettavuutta.
Suomessa on 60 000–100 000 energiaköyhyyden riskiryhmiin kuuluvaa omistusasunnossa asuvaa kotitaloutta eli pieni- ja alle keskituloisia, jotka asuvat perusparantamattomissa 1960- ja 1970-luvun kerrostaloissa tai isoissa ennen vuotta 1980 rakennetuissa tai öljylämmitteisissä pientaloissa. Alueellisesti suurin riski on väestöään menettävillä alueilla, joissa on suhteellisesti eniten pieni- ja alle keskituloisia, kuten Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Absoluuttisesti eniten energiaköyhyyden riskiryhmiin kuuluvia on Uudellamaalla.
Energiaköyhyyttä voi esiintyä vanhuksilla, joilla ei ole varaa lämmittää taloaan riittävästi. Suomessa energiaköyhyys on harvinaista, sillä sosiaaliturva lieventää sen vaikutuksia. Jos energian reaalihinta nousee parikin prosenttia vuosittain, energiaköyhyyden riski voi lisääntyä.
Suurimmat lämmityskustannukset ovat Pohjois-Suomessa suuressa ja vanhassa öljylämmitteisessä omakotitalossa. Ilmaisilla säästötoimenpiteillä, kuten sisälämpötilaa laskemalla, ilmaisella puulla lämmittämällä ja sähkön kilpailutuksella, voi laskea energiakustannuksia 5–35 prosenttia. Lämmitystapamuutoksilla on suurin vaikutus energiakustannuksiin, mutta esteenä ovat suuret investointikustannukset. Lämmitysremontti tulee eteen kaikilla öljylämmittäjillä ja rahoituksen kanssa voi tulla ongelmia.
Energiaköyhyysriskiä voidaan pienentää kehittämällä rahoitusmuotoja, kuten malleja, joissa investointikustannukset maksetaan syntyvillä energiakustannussäästöillä tai valtion takaamia lainoja. Energiaköyhyyden riskiryhmät tarvitsevat parempaa energianeuvonnan ja rahoituksen saavutettavuutta.