Moottorikelkkaväylien tavoiteverkko : Valtakunnalliset suuntaviivat verkon suunnittelun tueksi
Päivänen, Jani; Leppänen, Paula; Virrankoski Lauri; Jounila, Risto (2009-02-20)
Päivänen, Jani
Leppänen, Paula
Virrankoski Lauri
Jounila, Risto
Ympäristöministeriö
20.02.2009
Julkaisusarja:
Ympäristöministeriön raportteja 3/2009This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-3363-3Tiivistelmä
Moottorikelkkailu on merkittävä talviharrastusmuoto ja tärkeä osa lumeen perustuvaa matkailua. Moottorikelkoilla voidaan ajaa lähinnä vain niille tarkoitetuilla väylillä maastossa ja jääpeitteisillä vesialueilla.Tämän työn tavoitteena on ollut luoda valtakunnallinen kuva moottorikelkkaväylien kehittämistarpeesta. Työ perustuu kelkkaväyliä koskevaan nykytilan kartoitukseen ja väylien pitäjien, elinkeinon ja käyttäjien ilmaisemaan tarpeeseen. Pääpaino on maakunnallisen suunnittelun yhteensovittamisessa. Verkostossa on pyritty hyödyntämään mahdollisimman paljon jo olemassaolevia väyliä. Tässä työssä esitetyn väylästön kokonaispituus on noin 7 300 km, josta noin 80 % on nykyisiä ja noin 20 % uusia moottorikelkkaväyliä.