Pesosen kuningasajatuksesta pelastusalan keskeiseksi kehittäjäksi ja kumppaniksi Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Sisäasiainministeriön julkaisu 39/2012 ISSN: 1236-2840 ISBN: 978-952-491-786-5 (nid.) ISBN: 978-952-491-787-2 (PDF, verkkojulkaisu) Verkkojulkaisu saatavissa osoitteesta www.psr.fi/viestinta. Toimitus: Johanna Herrala, Hanna Paakkolanvaara, Palosuojelurahasto/Sisäasiainministeriö Taitto: Jussi Ekberg/ Kopijyvä Oy, 2012 Paino: Kopijyvä Oy/ Jyväskylä 2 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Sisällys Alkusanat ...................................................................................................................................................................................5 Palosuojelurahasto ja pelastustoimen kehitysnäkymät Pentti Partanen .................................................................................................................................................................................................................6 Kommenttipuheenvuoro Pelastusalan järjestöjen avustaminen Kari Hannus .................................................................................................................................................................................................................... 10 Leo Pesosen, maan palotoimen suurmiehen saavutuksia on myös Palosuojelurahasto Juhani Katajamäki ........................................................................................................................................................................................................ 11 Palosuojelurahasto ennen, nyt ja tulevaisuudessa Simo Tarvainen .............................................................................................................................................................................................................. 17 Palotoimen ja Palosuojelurahaston merkkipaalut ........................................................................................................................................ 22 Palosuojelurahaston hallitus toimikaudella 1.3.2011–28.2.2014 .............................................................................................................. 23 Rahaston johtokunnan jäsenet ja toimihenkilöt vuosina 1948–2012 ..................................................................................................... 24 Pelastustoimen alueellistamista koskeva 3-vaiheinen tutkimushanke vuosina 2001–2010 Olavi Kallio ...................................................................................................................................................................................................................... 28 Kommenttipuheenvuoro Alueelliset pelastuslaitokset – menestystarina Palosuojelurahaston näkökulmasta Juhani Meriläinen .......................................................................................................................................................................................................... 34 Palosuojelurahaston merkitys vakuutusalalle Seppo Pekurinen ............................................................................................................................................................................................................ 36 Tulipalojen ehkäisy on yhteistyötä Matti Orrainen ................................................................................................................................................................................................................ 41 Kommenttipuheenvuoro Palonehkäisytyön vaikuttavuus on monen asian summa Kirsi Rajaniemi ................................................................................................................................................................................................................ 47 Paloturvallisuustekniikan professuuri ja alan korkeakoulutus Teija Mankkinen ............................................................................................................................................................................................................. 49 Kommenttipuheenvuoro Mitä virkaa professorilla – Mitä arvoa tutkimuksella? Mervi Parviainen ............................................................................................................................................................................................................ 52 Sopimuspalokuntien ryhmittely Selkeyttä keskusteluun tulevaisuudesta Pekka Koivunen .............................................................................................................................................................................................................. 54 Kommenttipuheenvuoro Sopimuspalokunnat pelastustoimen keskeisinä toimijoina Jari Hyvärinen ................................................................................................................................................................................................................ 58 Case Nurmon VPK:n kalustohallin rakennusprojekti Mauno Peltokoski .......................................................................................................................................................................................................... 59 Pelastustoimen harjoitusalueet Paavo Tiitta ..................................................................................................................................................................................................................... 61 Case Länsi-Suomen pelastusharjoitusalue Mikko Peltola .................................................................................................................................................................................................................. 67 Pelastuslaitosten yhteistyö Jussi Rahikainen ............................................................................................................................................................................................................ 69 Kommenttipuheenvuoro Strategisella kumppanuudella syvyyttä yhteistyöhön Esko Koskinen ................................................................................................................................................................................................................. 72 3 Sisäasiainministeriön valtiosihteeri Marjo Anttoora (oik.), kansliapäällikkö (31.5.2012 saakka) Ritva Viljanen, pelastusylijohtaja Pentti Partanen ja Palosuojelurahaston puheenjohtaja Kari Hannus Palosuojelurahaston 70-vuotisjuhlaseminaarissa 10.4.2012 Säätytalolla. Kuva: Pasi Autio 4 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Alkusanat 70-vuotista taivaltaan juhliva Palosuojelurahasto on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, joka toimii sisäasi- ainministeriön hoidossa ja valvonnassa. Rahasto myöntää vuo- sittain avustuksia lähes kymmenen miljoonaa euroa tulipalon ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämistä koskeviin hankkei- siin. Keskeisimpiä avustuskohteita ovat olleet pelastusalan jär- jestöjen koulutus- ja valistustoiminta, alaa tukevat tutkimus- ja kehittämishankkeet sekä kaluston hankinta ja paloasemien rakentaminen. Rahaston varat koostuvat vuosittain kiinteästä ja irtaimesta palovakuutetusta omaisuudesta kerättävistä palo- suojelumaksuista. Vuoden 2012 lopussa tilitettävä vuoden 2011 palosuojelumaksukertymä on n. 9,7 miljoonaa euroa. Leo Pesosen Saksasta tuomasta ideasta on ollut pitkä matka nykyiseen toimintamalliin. Kehitystä on tapahtunut koko mat- kan. Rahaston tulee kehittyä ajan hengen mukaisesti. Nyky- yhteiskunta on toinen kuin sodanjälkeisen jälleenrakennuksen aikana. Rahasto huomioi tämän omassa kehittämistyössään. Val- tion talousarvion ulkopuolisena toimijana, rahastoon kohdistuu niukkuuden aikoina entistä enemmän katseita ja toiveita myös valtion ja kuntahallinnon toimijoiden puolelta. Rahasto pyrkii kohdistamaan avustuksensa sinne missä se on vaikuttavinta. Pelastusalan järjestöt ovat rahaston avustuksen saajina merkit- tävä saajaryhmä. Järjestöillä ja vapaaehtoistoimijoilla on keskei- nen ja ehkä moniin muihin aloihin verrattuna jopa poikkeuksel- lisen vahva rooli. Suomen pelastustoimi rakentuu malliin, jossa vapaaehtoiset osaltaan vastaavat merkittävästä osasta pelastus- tehtävistä. Palosuojelurahasto juhlii tänä vuonna 70-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden kunniaksi järjestettiin juhlaseminaari 10.4.2012 Säätytalolla. Juhlaseminaarissa sekä sisäasiainministeriön näyt- telytilassa oli lisäksi esillä rahaston kokoama valokuvista, vide- oista sekä julkaisuista koostunut Palosuojelurahasto ennen ja nyt -näyttely. Tämän juhlajulkaisun tarkoituksena on antaa luki- joille kuva Palosuojelurahaston tähänastisesta taipaleesta, mer- kityksestä sekä toimintaympäristöstä. Julkaisuun on pyydetty kirjoituksia Palosuojelurahaston kannalta keskeisistä aihepii- reistä ja alan keskeisiltä vaikuttajilta. Juhlajulkaisu sisältää artikke- leita Palosuojelurahaston synnystä ja vaiheista, pelastustoimen alueellistamisen vaikutuksista, palonehkäisytyön ja rahaston merkityksestä vakuutusyhtiöille, palonehkäisytyöstä järjes- töissä, pelastusalan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tulevai- suudesta, sopimuspalokuntien tulevaisuudennäkymistä, pelas- tustoimen harjoitusalueista sekä pelastuslaitosten yhteistyön mahdollisuuksista. Juhlajulkaisu sisältää paljon kuvamateriaa- lia rahaston 70-vuotisjuhlaseminaarista. Kuvamateriaalina on lisäksi käytetty Palo- ja pelastustieto ry:n valokuva-arkistointi- hankkeessa digitalisoituja kuvia. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia julkaisun kirjoittajia. Helsingissä 10.10.2012 Kari Hannus Pentti Partanen Hallituksen puheenjohtaja Pelastusylijohtaja Palosuojelurahasto Sisäasiainministeriö Kuva: Pasi Autio 5 Palosuojelurahasto ja pelastustoimen kehitysnäkymät Pentti Partanen Totesin Palosuojelurahaston 70-vuotisjuhlassa, että rahasto oli taloudellisesta niukkuudesta kärsivän sodanjälkeisen Suomen hieno innovaatio palotoimen saattamiseksi perusrakenteiltaan toimintakykyiseksi. Kun rahasto saa varansa palovakuutusmaksuista ja ne käyte- tään paloturvallisuuden edistämiseen, voidaan modernein ter- mein puhua aiheuttamisperiaatteen mukaisesta rahoitusjär- jestelmästä, joka hyvällä tavalla tukee kuntia niiden vastuulle kuuluvan toimialan ylläpitämisessä ja varsinkin sen kehittämi- sessä sekä edistää vakuutuksenottajien etua paloturvallisuu- den parantuessa. Avustustoiminnan tavoitteista Aluksi tarkoituksena oli paloasemien rakentamisen ja välttämättömän kaluston hankinnan tukeminen. Palotoimen hallinto ja henkilöstörakenne kunnissa ja valtiolla oli tuolloin varsin heiveröinen. Monissa asioissa oli onneksi mahdollista tukeutua järjestöihin ja niissä harjoitettuun vapaaehtoiseen toi- mintaan osaamisen kehittämiseksi ja palonehkäisytyön edistä- miseksi. Niinpä avustuksia annettiin myös järjestöille koulutus- ja valistustoiminnan mahdollistamiseksi. Ajan myötä avustettavan toiminnan kirjo laajeni. Rahasto tuki opintomatkoja ulkomaille ja loi mahdollisuuden hakea oppia rajojemme ulkopuolelta. Järjestöjen toimintamahdollisuudet kehittyivät ja vakiintuivat rahaston tuella. Palokuntanuorten toi- mintaa tuettiin ja alettiin rahoittaa valistuskampanjoita. Myös palotutkimusta rahoitettiin. Palosuojelurahastolla on ollut huomattava merkitys pelas- tustoimen kehityksen tukijana. Vaikka avustuksiin käytettävissä oleva rahasumma ei toimialan kokonaiskustannuksiin verrat- tuna ole ollut kovin suuri, on sillä saatu aikaan paljon sellaista, minkä rahoittaminen ministeriön, pelastuslaitosten tai vapaa- ehtoisten palokuntien talousarvioista olisi voinut olla hankalaa, jollei osin jopa mahdotonta. Rahaston avustustoiminnan perusteet ja avustuskelpoiset kohteet on määritetty rahastoa koskevassa lainsäädännössä. Ajan mittaan on kehittynyt varsin pysyvä jako järjestöille suun- nattaviin avustuksiin, paloasemarakennusten rakentamis- ja peruskorjausavustuksiin, sopimuspalokuntien pienkalustoavus- tuksiin ja paloautojen hankinta-avustuksiin. Varsinkin järjestö- jen – mutta myös muiden avustuksenhakijoiden – kannalta on ollut hyvä, kun avustuspolitiikan jatkuvuuteen on voitu luottaa. Pysyviin jako-osuuksiin liittyy luonnollisesti vaara paikal- leen jämähtämisestä ja vaikeus muuttaa painopisteitä tarpei- den ja politiikkalinjausten mahdollisesti muuttuessa. Vuosittai- nen varojen kertymä on kuitenkin ollut niin hyvä, että suuria ongelmia ei ole ollut. Hyviä avustuksen arvoisia hakemuksia on entisten lisäksi saatu mahtumaan avustuksen piiriin. Joidenkin toimintojen avustamisesta on voitu kokonaan luopua pelastus- laitosten ja valtion pelastushallinnon henkilö- ja taloudellisten voimavarojen vahvistuttua. Jatkossakin on syytä kriittisesti arvi- oida käytännössä pysyviksi muuttuneiden avustusten perusteita – itsestään selvä tai ”ilmainen” raha voi johtaa epätarkoituksen- mukaisten rakenteiden syntyyn ja ylläpitoon. Lisää suunnitelmallisuutta ja kokonaishyötyjä Rahaston toimintaan on ajan myötä tullut lisää suunni- telmallisuutta. Rahaston hallituksen hyväksymän ja sisäasiain- ministeriön lausunnollaan kommentoiman toimintasuunnitel- man ja vuosittaisen budjetin avustuspäätöksiä ohjaava vaikutus on kasvanut. Suunnitelmat on nivelletty tukemaan pelastustoi- men yleistä strategiaa. Viime vuosina rahasto on lisännyt tutkimus- ja kehittämis- toimintaan osoitettavaa rahoitusta, tukenut monia merkittäviä kehittämishankkeita ja muun muassa alkanut tukea harjoitus- alueiden rakentamista. Erittäin tärkeää on, että perinteisten yksittäisiin hankkeisiin ja 6 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival hankintoihin menevien avustusten lisäksi rahoitetaan alaa koko- naisuudessaan palvelevia hankkeita. Alueellinen pelastustoimen järjestelmä ja sen myötä syntynyt kumppanuusverkosto ovat merkittävästi helpottaneet valtakunnallisten kehittämishankkei- den käynnistämistä. Laitokset ovat jo saaneet avustuksia hank- keisiin, jotka toteutetaan useamman laitoksen – jopa kaikkien laitosten – yhteistyönä. Kumppanuusverkostossa käynnistyneet hankkeet kelpaavat malliksi toimista, joihin esimerkiksi yhteisten tietojärjestelmien kehittämiseksi on koko julkisessa hallinnossa suuri tarve. Pelastuslaitosten lisäksi valtion pelastushallinto on osallisena useissa yhteishankkeissa. Myös järjestöillä on tutki- mus- ja kehittämishankkeita, jotka palvelevat koko toimialaa. Niukkuutta näköpiirissä Julkisen talouden nykyiset ja näköpiirissä olevat vaike- udet, jotka heijastuvat hallituksen lähivuosille päättämissä val- tiontalouden kehyksissä ja kuntatalouden linjauksissa, tulevat vaikuttamaan myös pelastustoimen rahoituspohjaan. Kehyspäätöksessä muun muassa leikattiin kunnille maksetta- via valtionosuuksia. Niiden osalta pelastustoimen kannalta välit- tömin vaikutus on sillä, kun kalusto- sekä kehittämis- ja järjestel- mähankkeisiin tarkoitettu valtionavustusmääräraha poistettiin budjetista. Runsaan kolmen miljoonan euron valtionosuudella on tuettu vuosittain neljää-viittäkymmentä pelastuslaitosten paloauto- hanketta sekä muutamia kehityshankkeita. Tukipäätöksillä on varmasti ollut myönteinen vaikutus ajoneuvokaluston uusiutu- miseen. Toisaalta on syytä todeta, että vaikka valtionavustuksia ei ole riittänyt kaikkiin pelastuslaitosten suunnittelemiin ajoneu- vohankintoihin, laitokset ovat omin varoin toteuttaneet merkit- tävän osan johdonmukaisen kaluston uusimispolitiikan edellyt- tämistä hankinnoista. Palosuojelurahaston hallituksen on otettava kantaa siihen, miten valtionosuusmäärärahan poistuminen vaikuttaa rahas- tosta avustettavien kohteiden määrittelyyn. Jos rahasto esi- merkiksi ryhtyisi avustamaan valtionosuuksilla tähän saakka tuettuja hankintoja samalla summalla kuin valtio on niitä jär- jestelmänsä puitteissa avustanut, olisi nykyisiä avustuksenjako- osuuksia supistettava, mikä ei varmaankaan olisi aivan helppoa. Toisaalta kovin tasapainoiselta ei tunnu sekään, että valtakunnal- lisella rahoituksella tuettaisiin palokuntien pienkaluston ja pien- ten autojen hankintaa, mutta ei keskeisintä ensilähdön kalustoa. Rahaston käytettävissä olevien varojen lisäämistä palosuojelu- maksua korottamalla ei voine pitää realistisena vaihtoehtona. Pelastusylijohtaja Partanen puhui rahaston 70-vuotisjuhlaseminaarissa Säätytalolla rahaston roolista pelastustoimen kehittäjänä. Kuva: Pasi Autio 7 Paloasemahankkeiden rahoitusjärjestelmä ei ole ongelma- ton. Pelastuslaitoksethan yleensä vuokraavat asemat kunnilta ja olisi kiinnostavaa selvittää, vaikuttaako rahaston avustus kun- nan perimään vuokraan alentavasti. Kiinteistöpolitiikan muuttu- essa asemia voidaan vuokrata myös sellaisilta tahoilta – vaikkapa rakennusyhtiöiltä – joilla ei ole oikeutta saada rahaston avus- tusta. Tällöin saatetaan joutua kilpailupolitiikan kannalta han- kaliin asetelmiin. Palosuojelurahaston avustukset tulisi ensisijaisesti suunnata sellaisiin kohteisiin, joista on kokonaisuuden kannalta suurin hyöty. Siksi on tärkeää, että koko toimialan tai ainakin pelastus- laitosten yhteishankkeet, tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä valistuskampanjat pysyvät keskeisinä avustuskohteina. Alan jär- jestöt tekevät tärkeää työtä pelastustoimen ja yleisemminkin turvallisuuden edistämiseksi ja niiden tukeminen on varmaan jatkossakin tarpeen. Tulosvastuu, läpinäkyvyys ja kilpailutuksen kautta toteutettavat hankkeet entisestään korostunevat, tulos- tavoitteisiin sitomattomien yleisavustusten osuus taas vähen- tynee. Pelastustoimi julkisten palvelujen kentässä Julkisten palvelujen tuottamisen järjestelmä ja taso keskusteluttavat kovasti. Talouden niukkuudesta sekä väestön ikärakenteesta ja muuttoliikkeestä johtuvat haasteet pakottavat merkittäviin muutoksiin palvelutuotannossa ja sen rakenteissa. Kuntarakenne ja terveydenhuollon organisointi ovat ehkä suu- rimmat ratkaisua odottavat vireillä olevat asiat, joilla on huomat- tava vaikutus myös pelastustoimeen. Valtionhallinnon puolelta on mainittava hätäkeskushanke ja poliisin organisaatiouudis- tus. Valtion ja kuntien turvallisuustoimijoita koskevat myös käyn- nissä olevat suuret tieto- ja viestijärjestelmähankkeet. Hyvissä ajoin – jopa esimerkinomaisesti – toteutettu aluelai- tosten perustaminen helpottaa kehitystyötä pelastustoimessa. Meidän ei tarvitse kamppailla organisaatiorakenteen peruskysy- mysten kanssa: nykyinen aluelaitosrakenne antaa hyvän pohjan jatkolle. Minimissä riittää sopeutuminen mahdollisiin kuntajaon Pelastusylijohtaja Partanen ja puheenjohtaja Hannus selostavat pelastusalan erityispiirteitä vieraspuhuja toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälälle rahaston 70-vuotisjuhlassa. Kuva: Pasi Autio 8 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival muutoksiin, jotka voivat edellyttää korjauksia alueiden rajoihin. Tuleva poliisilaitosrakenne, terveydenhuollon uudet järjestelyt taikka kuntien ja laitosten itsensä ilmaisemat kehittämishalut saattavat antaa inspiraatiota aluejaon muuttamiseen esimerkiksi laitosten määrää vähentämällä. Pelastustoimen ylläpitovastuun siirto valtiolle ei näyttäisi nousseen merkittäväksi keskustelunai- heeksi kuntauudistusta valmisteltaessa. Vaikka kalusto ja välineistö ovat moniin muihin aloihin ver- rattuna oleellisen tärkeitä, ilman hyvin koulutettua, hyväkun- toista ja riittävää henkilöstöä ei pelastustoimen tehtäviä voi hoitaa. Pelastustoimi poikkeaa muista aloista siinä, että henki- löstö koostuu – ja sen on jatkossakin koostuttava – sekä pää- toimisesta ammattihenkilöstöstä että vapaaehtoisesta ja sivu- toimisesta henkilöstöstä. Koulutukseen käytettävissä olevat varat, alueelliset erot väestörakenteessa sekä työelämän ja eräi- den muiden tekijöiden synnyttämät haasteet vapaaehtoishen- kilöstön saatavuudelle ja käytettävyydelle saattavat vaikeuttaa henkilöstötilannetta. Varsinkin harvaan asutuilla alueilla väestön omatoimisuus, naapuriapu ja viranomaisten uudenlaiset yhteis- toimintamallit ovat välttämättömiä. Kiireellistä apua edellyttävät hälytystehtävät ovat näkyvin osa pelastustoimen tehtäväkenttää. Niiden lisäksi toimiala vas- taa tulipalojen ja osaltaan muidenkin onnettomuuksien ennalta ehkäisystä sekä keskeisestä osasta siviiliväestön suojaamiseen tähtäävää poikkeusoloihin varautumista. Ennalta ehkäisevän toiminnan kehittämisessä ja siihen kuulu- van tutkimuksen, kampanjoinnin sekä muun viestinnän edistä- misessä ja toteuttamisessa Palosuojelurahaston antamalla rahoi- tuksella on ollut suuri merkitys. Moni kampanja olisi luultavasti jäänyt toteuttamatta ilman rahaston myötävaikutusta. Ajassa eläen ja uuden kehittämistä tukien mutta perinteistä avustustoimintaakaan unohtamatta Palosuojelurahastolla on pelastustoimen järjestelmässä paikkansa jatkossakin. Pentti Partanen on toiminut sisäasiainministeriön pelastusylijoh- tajana vuodesta 1991 lähtien. Pentti Partanen tuli sisäasiainmi- nisteriön palvelukseen ensimmäisen kerran vuonna 1974. Palo- suojelurahaston puheenjohtajana hän toimi vuosina 1992–2005. Hän on valmistunut Helsingin yliopistosta valtiotieteiden kandi- daatiksi. Hän on työskennellyt myös Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin toiminnanjohtajana. Lisäksi hän on työsken- nellyt Kansainvälisen Punaisen Ristin edustajana Bangladeshissa vuosina 1977–1978. Vuosina 1989–1991 Partanen toimi Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen osaston johtajana. Vuosina 1985– 1986 hän toimi neuvonantajana Saudi–Arabian pelastushallin- nossa. Partanen on useiden kansainvälisten kriisinhallinta- ja kansainvä- listen valmiuskomiteoiden jäsen. Hän myös edustaa Suomea sekä EU:n pelastustoimen pääjohtajien kokouksessa että NATOn siviili- valmiuskomiteassa. 9 Palosuojelurahaston avustusten jaon perusteena tulee olla myönnetyn avustuksen vaikuttavuus sekä kokonai- suuden kannalta paras hyöty. Pentti Partasen mukaan alan jär- jestöt tekevät tärkeää työtä pelastustoimen ja yleisemminkin turvallisuuden edistämiseksi ja niiden tukeminen on varmaan jatkossakin tarpeen. Hänen käsitykseensä on helppo yhtyä. Par- tanen myös ennakoi, että tulosvastuu, läpinäkyvyys ja kilpailu- tuksen kautta toteutettavat hankkeet korostuvat tulevaisuu- dessa. Palosuojelurahasto avustaa pelastusalan järjestöjä vuosittain noin kolmella miljoonalla eurolla. Järjestöjen avustukset jakau- tuvat yleisavustukseen ja erityisavustuksiin. Yleisavustus pää- tetään vuosittain ja sen perusteena on historiatiedon lisäksi järjestön vuosittainen toimintasuunnitelma. Yleisavustusten vai- kutusten arviointiprosessi on parhaillaan käynnissä. Erityisavus- tuksien osalta edellytetään aina erillistä projektisuunnitelmaa ja sen toteutumista seurataan. Kommenttipuheenvuoro Pelastusalan järjestöjen avustaminen Kari Hannus On käyty keskustelua siitä, pitäisikö järjestöjen avustuksissa painottaa enemmän erityisavustuksia, jolloin vaikutusten seu- raaminen olisi suoraviivaisempaa. Hyvä suunnitelma ja tulosten välitön seuranta mahdollistavat suoran vaikutusten arvioinnin. Varjopuolena on melko rankka byrokratia hakemusten laadin- nassa, käsittelyssä ja valvonnassa. Järjestöjen yleisavustukset päätetään vuosittain. Vaikka järjes- töjen avustussummissa ei yleensä ole tapahtunut dramaattisia muutoksia, muodostaa epävarmuus järjestön kannalta huomat- tavan avustuserän suuruudesta usein ongelman järjestöjen toi- minnan jatkuvuudelle tai ainakin pitkäjänteisyydelle. Palosuojelurahaston ja järjestöjen kesken on alustavasti käyty keskustelua mahdollisuudesta solmia ainakin keskusjärjestöjen kanssa useampivuotinen ”puitesopimus” harjoitettavasta toi- minnasta, sen tavoitteista ja keinoista sekä PSR:n toimintaan kohdentamasta rahoituksesta. Useampivuotinen sopimus toki sekin vaatii vuosittaiset päätökset tarkasta rahamäärästä, mutta puitesopimuksella voitaisiin sopia huomattavasti nykyistä pit- käjänteisemmin toiminnasta. Tämä ei poista vaikuttavuuden ja tulosten arviointitarvetta, mutta tuloksia tarkasteltaisiin pitkä- jänteisemmin. Järjestöjen osalta hyötynä olisi sekä toiminnan että ennen kaikkea talouden ennustettavuuden lisääntyminen. Palosuojelurahasto uusii parhaillaan strategiaansa. Keskus- telu järjestöjen avustuskäytännön uudistamisesta on osa stra- tegiaprosessia. Rahaston ja järjestöjen kesken pyritään järjestel- mään, joka parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa rahaston tarkoitusta – tulipalojen ehkäisyä ja pelastustoiminnan edistä- mistä. Porin tekninen apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus toimii Palo- suojelurahaston nykyisen (2011-) hallituksen puheenjohtajana. Hannus on aikaisemmin työskennellyt Maanmittauslaitoksessa kiinteistö- ja kaavoitustehtävissä sekä ennen Poriin tuloaan Loh- jan apulaiskaupunginjohtajana. Koulutukseltaan Hannus on dip- lomi-insinööri. Kuva: Pasi Autio 10 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Leo Pesosen, maan palotoimen suurmiehen saavutuksia on myös Palosuojelurahasto Juhani Katajamäki Varatuomari Leo Pesosen kynästä syntyi ehdotus palolaiksi vuonna 1920. Kirjavien vaiheiden ja monien vaikeuksien jälkeen Suomen ensimmäinen palolaki annettiin 1933. Pesosen ideoima on myös Palosuojelurahasto ja sen taustalla oleva laki palosuo- jelumaksusta. Artikkelissa kuvaillaan – palolain alkuvaiheisiin ja Pesosen henkilöön taustoitettuna – vuonna 1948 aloittaneen Palosuojelurahaston pitkä syntyhistoria. Juhani Katajamäki kuvattuna yhdessä Leo Pesosen kanssa 3.10.2012 Suomen Palosuojeluyhdistyksen 90-vuotisjuhlaseminaarissa. Leo Pesosen käsialaa on moni muukin laki, asetus ja pää- tös, mm. Palokuntaliiton järjestys- ja harjoitusohjesääntö, elokuva- asetus, asetukset tulenaran selluloidin varastoimisesta, käsittelystä ja kuljetuksesta ja läänien palohallinnon järjestämisestä, päätös palokuntien järjestelyn ja koulutuksen perusteista. Hän oli paljon muutakin kuin lainlaatija. Hän oli terävä kynämies – kymmenien kirjojen ja kirjasten kirjoittajana hän on paloalan Ku va : Pa lo su oj el ur ah as to n ku va pa nk ki 11 kirjallisuutemme isä, hän oli läänien rajoista riippumattoman kaukoavun suunnittelija – varhainen aluepalokuntajärjestelmän ennakoija. Hän oli Suomen Palosuojeluyhdistyksen toiminnanjoh- taja, Palopäällystökoulun johtaja ja sodan aikana valtion virkamies, sisäasiainministeriön paloylitarkastaja. Hänen ajatusmyllystään syn- tyi myös kymmeniä pieniä ja isompia kalustokeksintöjä. Leo Pesosen pitkän palokuntauran päätti marraskuussa 1948 alkanut Helsingin palopäällikkyys. ”Leo Pesosen ansiot ovat ylittä- mättömät yhden miehen elämäntyöksi”, Palontorjunta-lehti otsi- koi Pesosta käsittelevän artikkelinsa Suomi 75 -kirjoitussarjassa jou- lukuussa 1992. Monessa mukana Leo Pesonen syntyi tukkukauppiaan poikana 24.6.1892 Viipu- rissa. Siellä hänen palokuntakokemuksensa alkoi Nuoraa-Alasom- meen VPK:ssa, jota hän 16-vuotiaana nuorukaisena oli innokkaana perustamassa ja jonka johtokuntaan hän myöhemmin kuului. Oikeustutkinnon Pesonen suoritti 1915. Tuohon aikaan Yleisen Palokuntaliiton kunnianhimoisena tavoitteena oli saada palontor- juntavalistus kansakoulujen oppisuunnitelmaan. Sitä varten piti saada oppikirja. Liitto järjesti kirjoituskilpailun 1916. Siihen osallistui myös hovioikeuden auskultantti Leo Pesonen. Hän sijoittui toiseksi. Voiton vei nimimerkki, jonka takaa paljastui Yleisen Palokuntaliiton puheenjohtaja Oskar Ekman. Vaikka paloala ei tulevana ammattina ollut lakimies Pesosen mielessä, hänen koulutustaustansa ja palokuntaharrastuksensa tuli- vat jo lähitulevaisuudessa yhdistymään paloalan ammatiksi. Ensimmäisen palolain pitkä taival Vuonna 1917 Yleinen Palokuntaliitto teki senaatille ehdotuksen palolainsäädännön uudistamiseksi. Piti saada yleinen palosääntö, palolaki. Kun Suomi oli julistautunut itsenäiseksi joulukuussa 1917, maan hallitus hyväksyi liiton tuoreen esityksen ja asetti kahden miehen palolakikomitean 1918. Samana vuonna Pesonen sai varatuomarin arvon. Pesosen mukaan menestyminen kilpakirjoituksessa oli nostanut hänen nimensä esille, koska komiteaan tarvittiin juristijäsen. Pesonen kutsuttiin komiteaan ja omien sano- jensa mukaan ”yksillä häpeillä suoraa päätä herra puheen- johtajaksi”, kun komitean jäsenvalinnat tehnyt henkilö ei huo- mannut nimittäneensä tehtävään nuoren lakimiesuntuvikon. Toiseksi jäseneksi kutsuttiin Palokuntaliiton puheenjohtaja Ekman. Komitea käynnisti työnsä nopeasti. Pesonen suuntasi puo- len vuoden opintomatkalle Saksaan. Nuori juristi haki oppia palolainsäädännöstä ja tutki samalla sotilaspalotointa ja palo- toimen sodanaikaista hoitoa. Komitea jätti palolakiehdotuksen valtioneuvostolle 20.2.1920. Huolellisesti valmisteltu hanke ei kuitenkaan edennyt. Valtioneuvoston lisäksi vastustusta löytyi omasta- kin takaa, isojen kaupunkien päällikkökunnasta. Yksimielistä kannatusta ei siltä suunnalta tullut, koska ehdotus ”ei ollut todellisten ammattimiesten tekemä”. Tällaista puhetta kuun- neltiin mielellään ministeriössä, sillä komitean ehdotus oli eri- lainen kuin ministeriössä oli ajateltu. Vasen kuva: Leo Pesosen, nuoren lakimiehen tuliaisena Saksanmatkalta 1919 olivat ainekset mm. palolakiin ja palosuojelurahastolakiin. Kumpikin hanke toteutui monien vuosien ja vaiheiden jälkeen. Oikea kuva: Palosuojelumaksun tuotoilla rahoitettiin myös Palosuojeluyhdistyksen Palopäällystökoulua, jolle valtioneuvosto sisäasiainministeriön esittelystä uskoi palopäällystön koulutuksen 1934. Kuvassa koulunjohtaja Pesonen ja koulun palomestari Antti Leskinen. 12 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Yli kymmenen vuoden vastatuuli Vuonna 1922 maahan perustettiin Suomen Palosuojelusyh- distys. Sen johtajaksi valittiin Leo Pesonen. Paloalasta tuli kuin tuli- kin hänelle leipäpuu. Ammattiura lähti kiitoon, mutta Pesoselle tärkeä palolakihanke oli vastatuulessa. Vuonna 1925 syntyi kilpaileva lakiehdotus, kun maatalousministeriö teetti erityisen metsäpalolakiehdotuksen. Se tuli hylätyksi, ja sisäasiainministeriö sai tehtäväkseen uuden, yhtei- sen palolakiehdotuksen valmistelun. Työ annettiin Palosuojelus- yhdistykselle. Pesonen-Ekman -kaksikon vuosia sitten tehty työ alkoi uuden elon. Ministeriössä ei ehdotus edelleenkään menestynyt. SPY keksi kääntyä entisen presidentin ja arvostetun lainsäätäjän K. J. Ståhl- bergin puoleen. Kokenut juristi kuuli 8,5 vuotta kestäneestä pom- pottelusta ja lupasi apunsa. Hänenkään viimeistelemänään laki ei kelvannut. Se lähetettiin lainvalmistelukunnan neljännelle osas- tolle lausunnon antamista varten. Sitä ei kuulunut. Pesonen kirjoitti muistiinpanoihinsa 1930: ”Palolaki ei heltiä M:n pöytälaatikosta.” ”M” oli asessori (Torsten) Malinen sisäasiain- ministeriön lainvalmistelukunnan IV jaostosta. Hänen osastonsa suhtautuminen lakiin oli jatkuvasti torjuva. Lopultakin Monien vaiheiden jälkeen ratkaiseva askel tapahtui hel- mikuussa 1932, kun Aulis Junes ja 15 muuta kansanedustajaa eri puolueista teki valtiopäiville palolakia koskevan aloitteen. Kansan- edustajat muistuttivat, että palosääntökomitean mietintö valmis- tui jo kaksitoista vuotta sitten. Siitä huolimatta asia ei vieläkään ollut edennyt virastokäsittelyä pitemmälle. ”Aloitteemme perustuu siihen palolakiehdotukseen, jonka ent. presidentti K.J. Ståhlberg on laatinut 1928 Suomen Palosuojelu- yhdistyksen pyynnöstä. Siihen on tehty vain pari maalaiskuntien palohallintotehtäviä helpottavaa ja yksinkertaistuttavaa muu- tosta”, aloitteessa sanottiin ja perusteltiin monin asiatiedoin palo- lain aikaansaamista lopultakin. Tasavallan Presidentti allekirjoitti lain 22.6.1933, kun se edus- kunnan ratkaisevassa äänestyksessä oli hyväksytty äänin 115-52. Voimaan laki astui 1.1.1934. (Suomessa lait syntyvät normaalisti hallituksen aloitteesta, mutta palolaki oli harvinainen poikkeus. Se syntyi, kun kansanedustajien riittävä enemmistö äänesti yksit- täisen kansanedustajan tekemän lakialoitteen puolesta. Suomen hallitusmuodon ohella palolaki oli tiettävästi ainoa tällaista tietä syntynyt laki.) Matkatuliaisena ajatus palosuojelurahastosta Idean palosuojelumaksusta Pesonen oli saanut Sak- sanmatkallaan 1919. ”Mägerkingissä, Württembergissä sain selostuksen käytännöl- lisesti järjestetystä palosuojelurahastosta, joka oli melkein saman- lainen kuin se, joka myöhemmin tuli voimaan Suomessa”, Pesonen muisteli 1960. Saksanmatkan muistiinpanoissa 1919 Pesonen kuvailee: ”Vakuutusyhtiöiden avustukset 200–300 tuhatta vuodessa menevät keskuskassaan eikä suoraan kunnille. Keskuskassa antaa apurahoja aina 70 %:iin saakka kalustoon.” Vuonna 1929 pitämässään esitelmässä vakuutusyhdistyksen kursseilla hän kertoi: ”Useissa saksalaisissa valtioissa on palovakuutustoimi lainsää- töteitse tehty osalliseksi palotoimen kustannuksiin. Vakuutuslai- tokset maksavat määrätyn prosentin vakuutusmaksuista palo- kassaan, josta avustetaan kuntia. Kassan varojen käyttö voi olla kahta laatua: joko annetaan kunnille avustuksia vuotuisten meno- jen peittämiseksi. Silloin otetaan huomioon palotoimen suurempi tai pienempi tehokkuus: enemmän uhraavat kunnat saavat suu- Koko palosuojelumaksun ensimmäisen vuoden tuotto tuloutettiin maan palotoimen tarpeisiin. 13 remman avustuksen. Tai voidaan tehdä kuten Württembergissä, eli myöntää avustuksia perusparannuksia varten. Tällöin avustuk- sen suuruus riippuu siitä, miten yleishyödyllinen hankittu paran- nus on. Autoruiskusta, jonka toimintasäde on pisin, annetaan jopa 70% avustusta. Seurauksena oli, että jo v. 1919 W:ssä oli lähestul- koon täydellinen verkko autoruiskuilla varustettuja palokuntia, ja verkon silmät siten punotut, että joka paikassa on vähintään 20 km:n päässä autoruisku. Näin vakuutettu omaisuus osallistuu kustannuksiin. Tuonkal- tainen määrätty maksu on paljon helpompi kuin ´ottaa tuntema- ton vaara huomioon´ vakuutusmaksun suuruutta määrättäessä.” Aloite laiksi palosuojelumaksusta kariutui Vuoden 1933 palolaki asetti siihen asti vain syrjästä kat- soneelle valtiolle jonkin verran avustusvelvoitteita: avustuk- sia kunnille erityistapauksissa, osallistumista suurpalojen sam- mutuskustannuksiin ja avustuksia kaukoavustukseen soveliaan palokaluston hankintaan, palopäällystökoulutukseen ja palotek- nilliseen koetustoimintaan. Suurista summista ei ollut kysymys, mutta Pesosen mukaan aavistettavissa oli ”ettei vähääkään saa- taisi”, olihan laki syntynyt ohi sisäministeriön ja hallituksen tah- don. Pesonen kaivoi esille Saksantuliaisensa 1919, palosuojelu- maksun. Seurauksena oli kansanedustaja Bruno Sarlinin tekemä aloite laiksi palosuojelumaksusta, palovakuutetusta kiinteästä ja irtaimesta omaisuudesta vuosittain suoritettavasta maksusta. Lain toteutumisen aika ei vielä ollut, mutta asia sai osavoiton eduskunnan hyväksyttyä asiasta jätetyn toivomusponnen. Sen vaikutus jäi kuitenkin kuolleeksi kirjaimeksi. ”Tullessani helmikuun alussa 1940 paloylitarkastajaksi ja suunniteltuani asetuksen läänien palohallinnosta palotarkastaji- neen sekä aluepalopäällikköineen kuulin sisäministeri Ernst von Bohrilta, ettei valtion menoarvioon voida lisätä uusia menoja penniäkään. Silloin otin eräänä päivänä pommisuojassa istues- samme esille eduskunnan toivomusaloitteen. Ministeri suhtau- tui siihen myönteisesti, mutta ehti vaihtua ennen kuin laki oli saatu valmiiksi.” Sotapäiväkirjan karua kertomaa Laki palosuojelumaksusta saatiin vasta sisäministeri Toivo Horellin aikana 5.12.1941 eli yli seitsemän vuotta sen jäl- keen kun eduskunta oli hyväksynyt toivomusponnen. Sisäministeriön paloylitarkastajaksi nimitetty Pesonen on sotapäiväkirjassaan yksityiskohtaisesti kuvaillut lain valmiste- luvaiheita. Ajankuvan välittämiseksi seuraavat katkelmat ovat sanatarkkoja sitaatteja. ”Lähtöaamuna (26.8.1941) klo 5 katsomassa Karjalan Tulen- torjujien (sammutusjoukkueen) lähtöä rintamalle. Pidin lyhyen puheen, ja päälle laulettiin Kuullos pyhä vala. 26.8. - 1.9. Palosuojelumaksuasiaa hoitelemassa. Tuomioja soitti ja ilmoitti menoja otetun yli 6 miljoonaa ehdolla, että tulo- puoli järjestyy. Lakijuttu tuli siis kiireelliseksi. Laatinut useita luon- noksia, joista neuvotteluja. Horelli matkoilla, joten 1.9. hänelle jok- seenkin pureskeltu ehdotus. Viipurin valtaus 29.8. 2.9. - 7.9. Justeerasin palosuojelumaksua koskevaa lakiesitystä mm. vt. vakuutusylitarkastajan kanssa. Horelli lähti uudelle mat- kalle, mutta Tuomiojalta ja Sundquistilta kuulin, että menoarvio on läpäissyt valiokunta-asteen ja on toisena vedoksena valmiina valtioneuvostossa esitettäväksi. 13.9. Yöllä Katajanokalla aika paukaus. Joku Saksan miinavene pamahti lasteineen.(…) Kävimme Vainion kanssa paikalla. Seka- sotkua ja suurehko tulipalo. Horelli palannut matkalta. Lakiehdotus monistettiin, se ynnä PM ministereille jaettavaksi. 14.9. - 22.9. Tavallista asiain hoitelua. Menoarvio esillä valtio- neuvostossa 19.9, jolloin 6 550 000 palomenoja ynnä periaate palo- suojelumaksusta lyötiin de facto.(…) 22.9. viimeistelty konekirjoi- tuskappale valmiina kirjapainoon lähetettäväksi. Ajatus vuodelta 1919 alkaa kiteytyä todellisuudeksi. 23.9. - 13.10. Laki palosuojelumaksusta valtioneuvostossa 25.9. ja presidentin istunnossa 26.9. ja sitten ei kun puumerkit alle ja asia oli sitä myöten selvä. (…) Eduskunnassa 9.10. ja uudelleen 10.10., jolloin Hagan ja Huhtala kävivät siellä sumuttamassa: promemo- rioita ja taulukkoja ja vastalauseita. Paavilaisen kuulemisesta asi- antuntijana aloite. 14.10. - 28.11. Pääasiallisesti palosuojelumaksua koskevan lain paimentamista tai paremminkin sanoen yhden juoksuhautalin- jan toisensa jälkeen valloittamista. Laki- ja talousvaliokunta antoi myönteisen mietinnön kaksine vastalauseineen, joissa ehdotettiin 3 vuoden määräaikaa ja hylkäämistä. Suuri valiokunta pyysi lausun- toa valtiovarainlautakunnalta, joka puolestaan lykkäsi asian vero- jaostoon. Joka paikassa olivat ´firmat ja firmojen asiamiehet´ vas- tassa, mutta joka paikassa ne voitettiin. Määräaika hyväksyttiin kannattajien taholta sovinnolla. Siitä on se etu, että saa jonkun tietyn ajan toimia rauhassa, epäröivät saa- daan äänestämään jaa eikä ei, ja lykkäysesitys käy melkeinpä mah- dottomaksi. Mutta määräajaksi ehdotettiin 5 v, ja tämä meni läpi jaostossa, valtiovarainvaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa sekä 2. lukemisessa. Nyt ehdotus ´katon alla´, mutta vielä 3. luke- misessa yritettiin vastarintaa, joka 28.11. voitettiin 91-64. 28.11. - 22.12. Lain läpimenon kunniaksi punaviinit PKK:ssa. (…) Nyreällä mielellä olleiden vakuutusjohtajien kanssa sovin- tokokous 20.12.” 14 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Vakuutuslaitokset vastustivat Palosuojeluyhdistyksen perustamisen taustalla olivat palovakuutuslaitosten johtomiehet. Palonehkäisytoimin- nan kehittäminen nähtiin keinona vähentää palovahinkoja ja samalla vakuutuskorvauksia. Kuten edellä on käynyt selväksi, ajatus palovakuutusmaksuun sisältyvästä automaattisesta palosuojelumaksusta ei ollut vakuu- tusyhtiöiden mieleen. Kaiken lisäksi hankkeen isä oli palovakuu- tusyhtiöiden myötävaikutuksella perustetun Palosuojeluyhdistyk- sen johtaja. ”Kaikkialla maailmassa palovakuutuslaitokset ovat kiinnostu- neita palontorjunnasta ja eri muodossa sitä tukevat. Niin on ollut meilläkin, jossa vakuutuslaitokset aikoinaan taloudellisesti tukivat mm. Palosuojeluyhdistystä. Joskin paljon vähemmässä määrin kuin yleensä otaksuttiin. Niiden kannatusmaksut eivät kaiken kaikkiaan nousseet sataan tuhanteen markkaan vuodessa,” Pesonen on kir- joittanut muistiin 1948. ”Mutta hyväpä niinkin, jos kannatusmaksut olisivat kohonneet rahan arvon alenemista vastaavassa määrässä ja lähentelisivät nyt miljoonaa. Mutta ei. Ne on nyt muutamia ani harvoja poikkeuksia lukuun ottamassa kokonaan lopetettu. Mistäkö syystä? Mielenosoi- tuksena palosuojelumaksusta!” (…) ”Olen siinä syntipukki, myönnän sen, mutta silloin kuin laki palo- suojelumaksusta säädettiin, valtion varat olivat niin kiven takana, etten saanut menoarvioon 100 000 mk:n lisäystäkään. Mikä siinä muu auttoi, kun hankkia rahat jostakin. Ei pitäisi mikään kuoleman- synti olla, että tuli tuo laki aikaansaaduksi, etenkin kun ottaa huo- mioon kaiken sen vääryyden, minkä kohteeksi tallettajat, henkiva- kuutusten ottajat, palkannauttijat ja monet muut ihmisryhmät ovat näinä aikoina joutuneet. Mutta ei. Ei ole annettu anteeksi. Tähän maksuun aivan syyttö- män Palosuojeluyhdistyksen kannatussitoumukset on kostoksi irti- sanottu, ja sillä hyvä,” Pesonen on katkerana muistellut. Leo Pesosen kuningasajatus toteutui 1942 Laki palosuojelumaksusta kuitenkin toteutui. Palo- suojelumaksua voi pitää nerokkaana. Tiukkana taloudellisena aikana laki ei merkinnyt valtiolle lisäpanostusta, kun tulo oli osa vakuutettujen maksamaa vakuutusmaksua. Palosuojelumaksun suuruus määrättiin 3 %:ksi palovakuutusmaksusta. Palovakuutuslaitokset keräsivät palosuojelumaksun ja tilitti- vät sen valtiolle. Joulukuussa 1941 määräaikaiseksi hyväksytty laki (1942–46) ja asetus toimeenpanosta tulivat voimaan 1942 ja toivat valtion tulo- ja menoarvioon oman pääluvun palotoimen rahoitukselle. Lain ensimmäisen pykälän mukaisesti palovakuutetusta kiin- teästä ja irtaimesta omaisuudesta on vuosittain suoritettava palo- suojelumaksu valtion palotoimen menojen korvaamiseksi. Myö- hemmin lain tarkoitus on muuttunut perusteellisesti. Palosuojelumaksun ensi vuoden tuotoksi arvioitiin 6 550 000 mk. Koko summa tuloutettiin palotoimen hyväksi. Tuotosta 600 000 oli arviomääräraha palohallinnosta johtu- viin menoihin, 800 000 mk avustusta Palosuojeluyhdistykselle, 150 000 mk avustusta Yleiselle Palokuntaliitolle, 2 000 000 mk avustusta kunnille ja 3 000 000 mk:n arviomääräraha avustukseksi kunnille kaukoavustukseen soveltuvan kaluston hankkimiseksi. ”Asian tärkeyteen ja tehtävien laajuuteen katsoen loppusumma on varsin vaatimaton, paljon pienempi kuin esimerkiksi Helsingin kaupungin palotoimen menoarvio”, Pesonen arvioi. ”On kuitenkin muistettava, että tämä tärkeä uudistus on toteu- tettu ajankohtana, jolloin valtion talous on oman sotamme ja suur- sodan luoman tilanteen johdosta mitä ankarimmin kuormitettu”. Ylijäämistä Palosuojelurahasto ”Laki palosuojelumaksusta säädettiin aluksi viiden vuoden koeajaksi, ja ennen sen umpeen menoa oli paloylitarkastajan toimeni jo ehditty lakkauttaa,” Pesonen on muistellut Palopuntarin artikkelissa. ”Sodan kestäessä jokaisella valmistuneella paloruiskulla oli ainakin kymmenen ottajaa, joten avustukset palokaluston ostoihin olisivat vain korottaneet hintoja ja olleet palkintoja mattimyöhäisille. Niinpä menopuoli alkuvuosina muutettiin yleensä siirtomäärärahaksi odotta- maan sodan päättymistä. Sodan jälkeisinä vuosina palosuojelumak- sun tuotto kasvoi aavistamattoman nopeasti, ja kerääntyneiden kym- menien miljoonien käyttö on ollut vähintäänkin taitamatonta. Joka vuosi oli tulopuolella miljoonien ylitys ja menopuolella säästöä.” ”Siitä huolimatta hallituksen esitys palosuojelumaksulain muutta- misesta pysyväiseksi oli vain alkuperäisen lain toistoa. Mutta eduskun- nan laki- ja talousvaliokunta ehdotti, että hallituksen esitykseen lisättäi- siin pykälä noiden täysin ilmaisten ylijäämävarojen talteen ottamisesta palosuojelurahastoon,” Pesonen iloitsi artikkelissa. Pesonen oli vaatimaton. Hän kirjoitti muistiinpanoissaan 3.11.1957: ”Olin kuultavana laki- ja talousvaliokunnassa. Ehdin pelastaa tar- koitukseensa palosuojelumaksulain odottamattomat ylijäämät, jotka inflaation johdosta kasvoivat vuosi vuodelta. Alkuaan vain väliaikai- sen palosuojelumaksulain säätämisestä pysyväiseksi koskevassa halli- tuksen esityksessä ei ollut palosuojelurahastosta sanaakaan. Ehdotuk- sestani valiokunta lisäsi uuteen vuoden 1947 palosuojelumaksulakiin (annettu 20.7.1946, voimaan 1.1.1947) palosuojelurahastoa koskevan pykälän.” Asetus palosuojelumaksusta annetun lain toimeenpanosta annettiin 26.6.1947. Asetuksen mukaisesti Palosuojelurahaston 15 pääoman muodostavat ne varat, jotka siihen palosuojelumaksuista 1946 annetun lain nojalla on siirrettävä, niin myös ne varat ja saa- miset, jotka myöhemmin annettavien sääntöjen mukaan tai lahjoi- tuksina rahastoon siirretään. Käytännön tasolla Palosuojelurahaston toiminta pääsi alkamaan 1948. Pesonen on kuvaillut itseään ”Palosuojelurahaston kolminkertai- sena perustajana”: hän toi palosuojelumaksuidean Saksasta 1919, esitti palosuojelumaksulain säätämistä palolain hyväksymisen yhte- ydessä 1934, oli sorvaamassa lakiesitystä 1941 ja näki hankkeensa realisoitumisen ensin palosuojelumaksulain toteutumisena 1942 ja lopulta Palosuojelurahaston toiminnan alkamisena 1948. Lähteet: • Leo Pesosen matkapäiväkirjoja vuosilta 1918-1926, Württem- bergin palolaitos kokonaisuudessaan, vihko 3, ajanjakso 2.1.- 13.3. 1919, Pelastusopiston arkisto • Leo Pesosen esitelmiä, luentoja, puheita ja pakinoita 1920- ja 1930 luvulta, nide 1. Esitelmä vakuutusyhdistysten kursseilla, Pelastusopiston arkisto • Pesonen, Leo Lyhentämätön jäljennös allekirjoittaneen sotapäi- väkirjasta 26.6. - 22.12.1942, päiväys 31.12.1941, kansio 4, Pelas- tusopiston kirjasto • Pesonen, Leo Valtion palotoimen menot, Palovartija 2/1941 • Tulentorjujan vuosikirja 1942, SPY:n julkaisu • Palovartija 4/1947 • Pesonen, Leo Karthagon kauppiaat, muistelma 18.2.1948, kir- joittajan arkisto • Pesonen Leo PM: Kokemuksia Suomen palotoimesta 1918- 1959, Lauttasaaressa 3.11.1957, kansio 6, Pelastusopiston arkisto • Pesonen, Leo Eduskunta ja palotoimi, Palopuntari 2, 1958/1 • Pesonen, Leo Palolaki 1933 - 1960. Muisteluksia palolain synty- mävuosilta, Palontorjunta 8/1960 • Järvinen, Risto, Leo Pesosen ansiot ylittämättömät yhden mie- hen elämäntyöksi, Palontorjunta 10/1992 • Katajamäki, Juhani, Aatteen paloa - arjen turvaa. Palokuntien lii- tosta pelastusalan keskusjärjestöksi, Helsinki 2006. Tietokirjailija, emerituspäätoimittaja Juhani Katajamäki, lehtimies omaa vahvan palokuntataustan. Hän toimi Tampereen VPK:ssa palokuntapojasta 50-luvun taitteesta aina palokunnan koulutus- päälliköksi 70-luvun alkuun saakka. Lehtimiesopiskeluvuosina Kata- jamäki toimi useita kesiä palomiehen vuosilomasijaisena Tampereen palolaitoksessa. Palontorjunta - Brandvärn -lehden toimittajaksi Hel- sinkiin Katajamäki siirtyi vuonna 1973, toimitussihteeriksi 1975, vt. päätoimittajaksi 1978 ja päätoimittajaksi 1980. Lehti modernisoi nimensä Pelastustieto - Räddning -lehdeksi vuonna 1993. Katajamäki toimi päätoimittajana huhtikuuhun 2003 saakka, jolloin jäi eläkkeelle, kun tasan 30 palo- ja pelastusalan ammattilehti- miesvuotta tuli täyteen. Eläkevuosina Katajamäki on kirjoittanut kahdeksan palo- ja pelas- tusalan historiateosta, joista laajin on Aatteen paloa – arjen turvaa. Palokuntien liitosta pelastusalan keskusjärjestöksi. Tekeillä hänellä on parhaillaan Helsingin VPK:n 150-vuotishistoria. Lisäksi hän on julkais- sut lukuisia artikkeleita pelastusalan julkaisuihin. Katajamäki on Suo- men Tietokirjailijat ry:n jäsen. Juhani Katajamäki puhui vakuuttavasti Leo Pesosen ansioista Palosuojeluyhdistys 1922-2012 -juhlaseminaarissa. Ku va : Pa lo su oj el ur ah as to n ku va pa nk ki 16 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Palosuojelurahasto ennen, nyt ja tulevaisuudessa Simo Tarvainen Palosuojelurahasto on seitsemänkymmenen (70) vuoden ajan ollut – alku aikoina ratkaisevassakin roolissa – edistämässä suomalaista pelastustoimen kehittymistä alkujaan palokun- tien peruskaluston ja tilojen (ruiskuhuoneiden) osalta. Rahasto on osoittanut notkeuttaan muuttua ajan vaatimuksia vastaa- vaksi, joskus ehkä liiankin taipuisana. Jos halutaan hyvä ja tuot- tava esimerkki ’innovaatioon panostamisesta’ ja tuloksien hyö- dyntämisestä, niin Palosuojelurahasto on sellainen; avustusten sijoittaminen sotien jälkeen kansalaisten turvallisuuteen palo- asemien, kaluston ja henkilöstökoulutuksen kautta on tuotta- nut tuloksia säästettyinä ihmishenkinä ja tulelta varjeltuna ja pelastettuna omaisuutena. Virallisesti Palosuojelurahasto on toiminut 70 vuotta, mutta syntysanat toiminnalle lausuttiin jo 1934 Eduskunnassa lausu- tussa toiveessa …eikö olisi ryhdyttävä perimään varoja palo- suojelutarkoituksiin. Syntysanojen lausumisesta on siis kulunut aikaa pian 80 vuotta. Omasta suhteestani Palosuojelurahastoon ja selvitystyöhön Siirryin 1998 Länsi-Suomen lääninvalmiusjohtajan virasta sisäasiainministeriön pelastusosastolle hoitamaan pääasiassa pelastustoimen koulutuksen ja tutkimuksen / kehittämisen asioita. Olin jo aiemmissa tehtävissä, mm. Uudenmaan vt. - ja Keski-Suomen pelastustarkastajana ollut paljon mukana rahas- ton avustustoiminnan valmisteluissa ’kuntakentällä’ eli käytän- nön tasalla. Toimittuani n. vuoden koulutusasioissa, pelastus- osastolla konkretisoitui ajatus, että ”Palosuojelurahastolle pitäisi tehdä jotain”. Asiaa oli käsittääkseni pohdittu jo pitempäänkin yhdessä silloisen Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton, Kun- taliiton, ym. keskeisten toimijoiden kanssa. Näiden ajatusten pohjalta aloitin ’rahaston selvitysmiehenä’ vuonna 1999. Tehtä- väksi anto oli melko ’avoin’: koota yhteen rahaston alkutaipa- leet ja alkuvuosikymmenten toiminta sekä tehdä esitys toimin- nan tehostamiseksi ja organisoimiseksi. Rahaston silloista tilaa Kuva: Pasi Autio Pelastusjohtaja Tarvainen kertasi Palosuojelurahaston vaiheita rahaston 70-vuotisjuhlaseminaarissa. 17 voisin kuvata niin, että raha kyllä kelpasi hakijoille mutta rahas- ton oma toiminta oli aika retuperällä: Rahastolle siis todella piti tehdä jotain! Omasta lähtökohdastani tehtävä tuntui hyvin mie- lekkäältä, eikä vähiten sen vuoksi, että järkevä uudistustyö ei jäisi ainakaan rahasta kiinni, koska ns. hallinnointikustannuksiin kerätystä 35 miljoonasta markasta (6 milj. €) käytettiin vain mini- maalinen osa. Vertailin vastaavia Öljynsuojarahastoa ja Työsuoje- lurahastoa Palosuojelurahastoon ja näillä perushallinto oli huo- mattavasti paremmin hoidettu, joka luonnollisesti maksoi myös enemmän. Mielenkiintoinen kokemus oli rahaston selvitystyön jälkeen siirtyä avustusten myöntäjän puolelta käyttäjien puo- lelle Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöön SPEKiin. Siinä työssä konkreettisesti näki, mitä avustuseuroilla käytännössä saatiin aikaiseksi ihmisten keskuudessa. Rahaston kehittämishankkeena valmistui vuonna 2000 koko- naisselvitys ’Palosuojelurahasto – sotienjälkeisestä palokunnan rakentajasta 2000-luvulle, joka toimi pohjana avustustoiminnan ja toiminnan organisoinnin kehittämisessä. Lopullinen selvitys muovautui rahaston eri toimijoiden näkemykseksi tulevaisuu- desta ja sen haasteisiin vastaamiseksi. Alkuvuosikymmeninä päähuomio perusrakenteissa Rahaston perustamisen jälkeen pari ensimmäistä vuo- sikymmentä (1940- ja 1950-luku) olivat toiminnaltaan saman- tyyppisiä. Suomi toipui sotien jättämistä henkisistä ja taloudel- lisista vahingoista. Kansantalous kasvoi, rakentaminen lisääntyi ja sitä kautta palovakuutuskertymän kasvaessa lisääntyi myös Palosuojelurahaston käytettävissä olevat rahasummat. Alkuvuo- sikymmeninä avustettiin moottoriruiskuja ja ruiskuhuoneita. Kehitys kehittyi niin kuin Palosuojelurahaston avustustoimintakin Alkuvuosikymmeninä ainoat poikkeukset kalusto- ja rakennuskohteiden lisäksi olivat (1950-luvulla) Palontorjun- talehden sekä palokuntaleirin ja palokalustonhoitajakurssin jär- jestelyjen avustaminen. Näillä avustuksilla oli kylvetty siemen toiminnan painopisteen vähittäiselle muuttamiselle reagoivasta (=palonsammutus) toiminnasta ennaltaehkäisevään toimin- taan. 50 vuotta sitten – 1960-luvulla - alkoi paloalan järjestöjen toiminnan voimakkaampi tukeminen. Tuohon aikaan paloalalla merkittävimmät järjestöt olivat SPEKiä edeltäneet toimijat (Suo- men Palosuojeluyhdistys ja Suomen Palontorjuntaliitto sekä Suomen Palopäällystöliitto, edeltäjänään Suomen Paloupsee- riliitto). Paloalan järjestötoimijat huolehtivat tuohon aikaan pal- jolti palokuntien ’peruspalveluista’ merkittävimpinä alan perus- ja täydennyskoulutus, koska muitakaan toimijoita ei ollut. 1960-luvulla merkittävä muutos oli se, että palosuojelumak- suja ei enää käytetty valtion menojen rahoittamiseen, vaan käy- tännön läheisempään paloturvallisuustyöhön. Tämä lisäsi val- Lähde: SPEKin arkisto Suomen Yleisen Palokuntaliiton ensimmäinen valtakunnallinen viikon kestänyt päällystökurssi vapaaehtoisille palokunnille järjestettiin Vaasassa 1914. Ideana oli, että palopäällystö opetteli, jotta kykeni itse opettamaan. Päällystö perehtyi mm. käsivoimaruiskun saloihin ja jatkotikkaiden oikeaoppiseen pystytykseen ja tukemiseen. 18 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival tion kustannuksia. Katsottiin kuitenkin, että Palosuojelurahaston avustustoiminta tuli kohdistua enemmän varsinaiseen palontor- junnan edistämiseen ’byrokratian’ sijaan. Avustustoiminta 1970- ja 1980-luvuilla Avustuksia myönnettiin edelleen voimakkaasti palo- asematilojen rakentamiseen, korjaamiseen, saneeraamiseen sekä kalustohankkeisiin. Uusi avustuskohde 1970-luvulla oli- vat radiopuhelimet, jotka olennaisesti paransivat palokuntien tehokkuutta ja toimintaedellytyksiä. Samoin järjestöjen rooli voi- mistui avustusjakaumassa. 1970-luvun puolivälissä järjestöille myönnettiin jo yli kolmannes vuosittaisesta Palosuojelurahas- ton avustussummasta. Näillä vuosikymmenillä palo- ja pelas- tusala kehittyi voimakkaasti. Merkittävä yksittäinen tapahtuma oli vuonna1986 Tsernobylissä tapahtunut historian vakavin ydinvoimalaonnettomuus, joka vaikutti voimakkaasti palokun- tien toimintaan mm. säteilyn mittaamisen, säteilyltä suojautu- misen ym. säteilyyn varautumisen osalta. Palokunnat joutui- vat ’lähes kylmiltään’ toimimaan asiantuntijoina asiassa, joihin ei välttämättä ollut riittäviä valmiuksia. Pieni anekdootti säteily- asioihin 1980-luvulta oli, että jos ennen ko. onnettomuutta jär- jestettiin yleisölle säteilysuojelukursseja, niin yleisömenestys ei ollut kovinkaan suuri. Mutta onnettomuuden jälkeen tiedotus- välineissä valitettiin ’suureen ääneen’, että ’miksei ole järjestetty säteilyyn liittyvää koulutusta kansalle’? Rahaston painotukset 1990-luvulla Rahaston kertymä pieneni 1990-luvulla vuoden 1991 huippulukemasta 42 milj. mk (7 mil.€) vuoden 1999 lukemaan 35 milj. mk (alle 6 milj.€). Rahaston toimintaan vaikuttivat osal- taan taloudellinen lama, rakennuskustannusten lasku ja kiih- tynyt kilpailu vakuutusten hinnoittelussa. Avustuksia pyrittiin suuntaamaan yhä enemmän materiaalisesta avustamisesta tie- dotus- ja valistustoimintaan, tutkimukseen, kehittämiseen sekä kansainväliseen toimintaan. Vuosina 1996 – 2000 avustuksen pääkohteet olivat edelleen: paloalan järjestötoiminta n. 12 milj. mk (2 milj.€), kalustohank- keet (1,5 milj.€) ja paloasemat (n. 1,5 milj.€). Huomattava muutos tapahtui kaluston ja rakennusten avustusmäärien merkittävänä pienenemisenä. Uutena kohteena tulivat harjoitusalueet. Edel- leen avustettiin myös vakiintuneesti kansainvälistä toimintaa, tutkielmia ja opinnäytteitä, oppimateriaalin tuottamista sekä tie- dotus- ja valistustyötä. Vuosikymmenen lopulla tuli ensimmäisen kerran esiin avus- tusta saavien tahojen toiminnan arviointi eli miten avustukset edistävät yleisesti turvallisuustoimintaa ja käytetäänkö avustuk- set tarkoituksenmukaisesti. Asiasta kyllä keskusteltiin, mutta käy- tännön toteutukseen kului kuitenkin vielä yli 10 vuotta (2012). 2000-luvun haasteisiin vastaaminen Vuosikymmenen alkupuolella lähdettiin uudis- tamaan sekä rahaston omaa toimintaa että avustusten jakoa. Pohjana käytettiin valmistunutta selvitystä. Keskeinen ajatus oli suunnitelmallisuus ja ’selkeät pelisäännöt’. Rahasto loi käytän- nön järjestelmät hakemusten haku- ja päätösaikatauluineen. Samoin panostettiin ulkoiseen tiedottamiseen. Palosuojelura- hasto on koko olemassaolonsa ajan toiminut sisäasiainminis- teriön ’kainalossa ja suojeluksessa’. Samalla tavalla suunniteltiin myös jatkettavan. ”Suojeluksessa”-sanan käytölle oli myös konk- reettinen merkitys, koska aina silloin tällöin valtionvarainminis- teriön suunnalta on kantautunut (onneksi vielä) huhuja rahas- ton liittämisestä muihin valtion verojärjestelmiin. Tähän asti rahaston itsenäisyys on onnistuttu turvaamaan ja samalla var- mistamaan palosuojelutyön tehokas avustustoiminta. Rahastoon palkattiin myös lisää työvoimaa ja sitä kautta tehostui tiedottaminen ja myös vuorovaikutus avustusta hake- vien tahojen kanssa. Hyvä esimerkki ’täsmäyhteistoiminnasta’ oli oppimateriaalityöryhmän perustaminen yhdessä Pelastusopis- ton ja alan järjestöjen sekä tutkimuslaitosten (VTT) kanssa. Ryh- mässä käytiin tarkoin läpi opetuksessa päätoimiselle ja vapaa- ehtoiselle henkilöstölle käytettävä oppimateriaali miehistön, alipäällystön, päällystön sekä muun henkilöstön osalta, arvioitiin käytettävyys ja uusimistarpeet. Ryhmä paikansi ’aukkopaikat’, Ku va : P el as tu st ie to -le hd en a rk ist o Suomen Palosuojeluyhdistyksellä oli oma osastonsa Helsingin Messuhallissa helmikuussa 1967 järjestetyssä vene- ja retkeilynäyttelyssä. 19 Tulevaisuuden avustustoiminta SPEKin jälkeen siirryin Keski-Suomen pelastusjohtajaksi, pysyen edelleen avustusten hakijoiden puolella. Toki myös myöntäjän rooliin olen osallistunut rahaston hallituksen vara- jäsenen roolissa. Pelastuslaitokset ja niiden palokunnat hakevat ja käyttävät huomattavan summan vuosittain Palosuojelurahas- ton avustuksista. Yhteiskunta muuttuu ja jälleen on aika pohtia rahastonkin avustustoiminnan tulevaisuutta. Rakennushankkeiden avustaminen tänä päivänä on muuttu- nut voimakkaasti. Kunnat eivät läheskään aina itse rakenna palo- asemiaan, vaan ne on annettu kunnan kokonaan omistaman yhtiön tehtäväksi. Nykysäädösten mukaan Palosuojelurahasto ei voi avustaa kiinteistöyhtiötä. Kaikkiin rakennushankkeisiin ei näin ollen ole voinut saada rakennushankeavustusta. Palosuo- jelurahaston hallituksen tulee linjata avustustoiminnan periaat- teita esim. siltä pohjalta, että tuleeko kokonaisvaikuttavuuden kannalta katsottuna seiniä enää avustaakaan, vaan pitäisikö esi- merkiksi ne rahat kohdentaa vapaaehtois- ja sivutoimisen palo- kuntahenkilöstön peruskoulutukseen, jolloin saavutettu tehok- kuus voisi olla aiempaa parempaa. Tämän asian valmistelussa tulee kuulla pelastuslaitosten mielipidettä. Tutkimus- ja kehittämistoiminta ei alallamme ole vieläkään tyydyttävällä tasolla. Pelastusopistossa toiminta on edelleen pie- nimuotoista ja omasta mielestäni ehkä edelleen liian kaukana haki tarvittaville kirjoille kirjoittajat ja valmisteli avustusanomuk- set Palosuojelurahastolle. Kirjat saatiin valmiiksi Palosuojelura- haston ratkaisevalla tuella. Rahasto edellyttää myös hakijoilta suunnitelmallisuutta ja ohjelmallisuutta (tutkimukset). Paljon on ’vettä virrannut Van- taassa’ yli vuosikymmenen takaisesta tutkimustoiminnan avus- tamisesta. Silloin avustushakemus saattoi olla kierrevihkosta, ruutupaperille käsinkirjoitettu teksti: ”Anna mulle 100 000 mark- kaa, niin teen sulle paloalantutkimusta”. Tänä päivänä vaaditaan oikeutetusti hakijaa perustelemaan avustuskohteensa hyvin ja tarkasti ja erityisesti selvittämään miten hankkeen tulos edes- auttaa paloturvallisuutta ja miten sitä voidaan hyödyntää mah- dollisimman laajasti. Avustuskokonaisuudet Avustuskohteet jaettiin seuraaviin kokonaisuuksiin: tiedotus- ja valistustoiminta, tutkimus- ja kehittämistoiminta, oppimateriaalien laatiminen, järjestötoiminta, rakentaminen ja kalusto. Nämä asiat aikataulutettiin vuosikalenteriin hakuaikojen ja päätösten osalta. Tällä tavoin helpotettiin avustusten hakijoi- den lisäksi oman toiminnan suunnittelua. Pieniä muutoksia aika- tauluihin ja ohjeisiin on luonnollisesti tehty, mutta suuriin linjan muutoksiin ei ole ollut tarvetta. Kuva: Pelastustieto-lehden arkisto Pelastustieto järjesti vuonna 2006 kilpailun, jossa etsittiin kaikkien aikojen suomalaista paloautoa. Kuvassa Chevrolet-sammutusauto, vuosimallia 1938, omistaja Laukaan palomieskerho. 20 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival käytännön elämästä. Samoin tutkimustoiminnan rahoitus on aivan liian riippuvainen Palosuojelurahastosta. Pelastusalan tut- kimus- ja kehittämishankkeita esitetään paljon myös alan järjes- töistä, mutta kokonaiskoordinaatio (koko alan) ei toimi riittävän hyvin. Mielenkiintoinen kysymys on, kenen tehtävä se on? Siis sanoa mitä tutkitaan ja mitä ei. Onneksi tämä ongelma on tie- dostettu ja Pelastusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus voi osal- taan tuoda tähän problematiikkaan helpotusta. Tällä hetkellä alan asiantuntemus pyritään valjastamaan Palosuojelurahaston hallituksen päätöksenteon tueksi laaja-alaisen asiantuntijaraadin käytön avulla. Asiantuntijaraadin lisäksi tässäkin asiassa on syytä selvittää pelastuslaitosten ajatukset ja näkemykset pelastusalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulevaisuuden linjauksiksi. Lopuksi Palosuojelurahasto on toiminut ansiokkaasti yli 70 vuotta ja se on ollut usein ratkaisevassa roolissa isojenkin pelas- tusalan hankkeiden käynnistävänä voimana. Käytettävä avus- tussumma (< 10 milj. €) on koko pelastusalan ’konsernitilin- päätökseen’ verrattuna pienehkö, mutta kehittämishankkeiden kannalta kuitenkin hyvin ratkaiseva. Kuluneiden vuosikymmen- ten aikana järkevällä avustustoiminnalla on saatu paljon aikai- seksi ja tarvetta riittää vielä vuosikymmeniksi eteenpäinkin. Kui- tenkin rahaston tulee edelleen seurata aktiivisesti yhteiskunnan ja pelastustoimen kehitystä. Sen pitää toteuttaa laissa säädettyä paloturvallisuuden edistämisen perustehtävää mutta sen pitää myös uudistaa toimintatapojaan ’paloturvallisuus’ -sateenvar- jon alla etsien parempia ja tehokkaampia avustuskohteita ja – muotoja. ”Paloturvallisuus Suomessa Reilaan” PSR:n avulla! Simo Tarvainen FM, palomestari on toiminut Keski-Suomen pelas- tuslaitoksen pelastusjohtajana vuodesta 2008 alkaen. Tarvainen on myös Palosuojelurahaston hallituksen varajäsen ja on sijaista- nut varsinaista jäsentä vuoden 2011 keväästä syksyyn 2012. Ennen siirtymistään pelastusjohtajaksi Tarvainen toimi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön toimitusjohtajana vuosina 2002– 2008. Tätä ennen hän toimi sisäasiainministeriössä Palosuojelu- rahaston ylitarkastaja 1998–2002. Sisäasiainministeriöön hän siirtyi toimittuaan ensin 1997–1998 Länsi-Suomen lääninhallituk- sessa lääninvalmiusjohtajana. Turkuun hän siirtyi Keski-Suomen lääninhallituksesta, jossa hän toimi pelastustarkas- tajana ja toimistopääl- likkönä vuosina 1987– 1997. Ku va : P as i A ut io Hallitusneuvos Tarja Oksanen, yli-insinööri Kristine Jousimaa sisäasiainministeriöstä sekä erikoistutkija Hannu Rantanen Pelastusopistolta ihailemassa PSR 70-juhlanäyttelyä ja erityisesti entisaikojen palovartijaa 1940-luvulta. Näyttelykuvia saatiin mm. Pelastustustieto -lehden arkistointihankkeelta. 21 Palotoimen ja Palosuojelurahaston merkkipaalut 1836 Turun VPK perustettiin 1861 Helsingin vakinainen palokunta perustettiin 1918 Valtion palosääntökomitea perustettiin 1927 Valtion menoarvioon 300 000 mk palotoimen edistämiseksi 1928 Uusi palolakiehdotus annettiin sisäasiainministeriölle 1932 Lakialoite eduskunnalle palolain säätämiseksi 1933 Eduskunta hyväksyi Palolain. Palosääntö annettiin. lakialoite palosuojelumaksulaiksi 1934 Palolaki voimaan. eduskunta hyväksyi palosuojelumaksua koskevan ponnen 1939 Palolain täytäntöönpanoaika päättyi. Sota alkoi. 1940 Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen laiksi palosuojelumaksusta. Sisäasiainministeriöön nimitettiin paloylitarkastaja. Asetettiin palotekninen neuvottelukunta. 1941 eduskunta hyväksyi lain palosuojelumaksusta 5 vuodeksi 1942 laki palosuojelumaksusta voimaan vuosille 1942 – 1946. Asetus palosuojelumaksusta annetun lain toimeenpanosta vuosille 1942 – 1946. 1944 Paloylitarkastajan tehtävät sisäasiainministeriön kuntaosastolle 1946 laki palosuojelumaksusta hyväksyttiin ja asetus sen toimeenpanosta annettiin. 1947 (Pysyvä) laki palosuojelumaksusta voimaan 1.1.1947. Palosuojelurahasto perustettiin. 1948 Palosuojelurahaston toiminta alkoi 1960 Palolaki 1961 Paloasiainosasto perustettiin sisäasiainministeriöön 1975 Eduskunta hyväksyi lain Palo- ja pelastustoimesta. Laki Kunnille palo- ja pelastustoimen kustannuksiin suoritettavista valtionosuuksista. Sisäasiainministeriöön pelastusosasto (yhdistettiin palo- ja väestönsuojeluasiainosastot). 1976 Palo- ja pelastustoimilaki ja -asetus voimaan 1989 Huomattavan kalliin palokaluston avustaminen; lainmuutos voimaan. Kunnille myönnettiin erillistä valtionosuutta huomattavan kalliin palokaluston hankkimiseksi, erillinen (käyttökustannuksiin perustuva) valtionosuus lopetettiin; sisällytettiin yleiseen valtionosuuteen 1993 Kuntien valtionosuusjärjestelmä voimaan (pienet valtionosuudet koottiin yhteen). Siirryttiin tehtäväkohtaisista valtionosuuksista laskennallisiin. Huomattavan kalliin palokaluston valtionosuusjärjestelmä säilyi. 1999 Pelastustoimilaki ja -asetus voimaan 2000 Hallitusohjelman perusteella selvitysmies Pekka Myllyniemen raportti: ’Onnettomuusriskit hallintaan’ – pelastustoimen kokonaisselvitys: ehdotus mm. alueellisesta pelastustoimesta. Palosuojelurahaston kokonaisselvitys Jukka Pekkarisen selvitystyö liittyen kuntien valtionosuusjärjestelmän tarkistamiseen. 2003 Palosuojelurahastolaki ja valtioneuvoston asetus palosuojelurahastosta voimaan 1.7.2003 Palosuojelurahaston johtokunta muuttui hallitukseksi 1.10.2003- , jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet 2004 Alueellinen pelastustoimi 2006 Palosuojelurahastolle valittiin ministeriön ulkopuolinen puheenjohtaja 2008 Markku Haikon selvitys Palosuojelurahaston yleisavustusten myöntöperusteista 2009 Siirtyminen sähköiseen avustuksen hakuun 2010 Aluehallintovirastot korvaavat lääninhallitukset Palosuojelurahaston visuaalisen ilmeen uudistus sekä uutiskirjeiden ja www.psr.fi -sivujen lanseeraus 2011 Harjoitusaluehankkeiden ottaminen rahoituksen piiriin Sisäasiainministeriön asetus Palosuojelurahaston työjärjestyksestä voimaan 1.1.2011 Uusi pelastuslaki voimaan 1.7.2011 2012 Palosuojelurahaston yleisavustusten ulkopuolinen vaikuttavuusarviointi 2013 Palosuojelurahaston uusi strategia 2025. Palosuojelurahaston rakennushankkeiden ulkopuolinen vaikuttavuusarviointi 22 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Puheenjohtaja Tekninen apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus, Porin kaupunki Jäsenet Hallitusneuvos Mika Kättö, Sisäasiainministeriö (varapuheenjohtaja) Varajäsen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Johtava asiantuntija Petri Mero, Finanssialan Keskusliitto Varajäsen Johtaja Risto Karhunen Kehittämispäällikkö Jussi Rahikainen (1.7.2012-), Suomen Kuntaliitto Kuvassa kehittämispäällikkö Markku Haiko (-30.6.2012), Suomen Kuntaliitto Varajäsen Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kirsi Rontu Palosuojelurahaston hallitus toimikaudella 1.3.2011–28.2.2014. Ku va : P er tt u Ve ps äl äi ne n Pelastusjohtaja Jari Hyvärinen, pelastusalan järjestöt Varajäsen Erikoistutkija Brita Somerkoski Kansanedustaja Ari Torniainen Varajäsen Rikoskomisario Oiva Kaltiokumpu Kansanedustaja Leena Harkimo Varajäsen Paloesimies Jari Larikka (kuvassa) Pelastusjohtaja Piia Vähäsalo Varajäsen Pelastusjohtaja Simo Tarvainen (kuvassa) Palosuojelurahaston hallitus toimikaudella 1.3.2011–28.2.2014 23 Rahaston johtokunnan jäsenet ja toimihenkilöt vuosina 1948–2012 Seuraavassa on koottu Palosuojelurahaston johtokunnan (1.10.2003 lähtien hallituksen) jäsenten, varajäsenten ja henkilös- tön tiedot pöytäkirjoista ja toimintakertomuksista. Ajat on ilmoitettu sillä tarkkuudella, joka asiapapereista on saatu. Puheenjohtajat Apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus, Porin kaupunki 1.3.2011 – Kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen, Joensuun kaupunki 1.3.2005 – 28.2.2011 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen, SM, pelastusosasto 1.1.1992 – 28.2.2005 Osastopäällikkö Pekka Myllyniemi, SM, pelastusosasto 1.5.1986 – 31.12.1991 Osastopäällikkö Pentti Ruuhonen, SM, pelastusosasto 15.9.1975 – 30.4.1986 Osastopäällikkö Erkki Jänne SM, pelastusosasto 1.1.1968 – 31.1.1975 (varapj. 1962–1964) Hallitusneuvos, Maaherra Erkki Mantere 1.1.1948 – 31.12.1968 Jäsenet Eduskunta/kansanedustajat Ari Torniainen (kesk) varajäsen Oiva Kaltiokumpu 1.5.2012– Leena Harkimo (kok) varajäsen Jari Larikka 1.3.2011– Elsi Katainen (kesk) varajäsen Oiva Kaltiokumpu 1.3.2011– 30.4.2012 Oiva Kaltiokumpu (kesk) varajäsen Elsi Katainen 1.3.2008–28.2.2011 Jari Larikka (kok) varajäsen Leena Harkimo 1.3.2008 – 28.2.2011 Maija–Liisa Lindqvist (kesk) 1.10.2003 – 28.2.2008 Tero Rönni (sd) 1.1.2000 – 28.2.2008 Tuija Nurmi (kok) 1.1.1998 – 30.9.2003 Tuija Pohjola (sd) 1.1.1998 – 31.12.2000 Eeva Turunen (kok) 1.1.1992 – 31.12.1997 Timo E .Korva ( kesk) 1.1.1992 – 31.12.1997 Riitta Järvisalo – Kanerva (sd) 1.1.1989 – 31.12.1991 Einari Nieminen (kesk) 1.1.1980 – 31.12.1992 Pekka Myllyniemi (sd) 1.9.1983 – 30.4.1986 Jussi Ranta (sd) 1.1.1986 – 31.12.1988 Risto Tuominen (sd) 1.1. 1981 – 31.8.1983 Helge Sirén ( sd) 1.1.1977 – 31.12.1982 J.E. Partanen (maalaisl, kesk) 1.10.1960 – 31.12.1979 Akseli Rodén (sd) 1.1.1960 – 31.12.1976 Matti Miikki (ministeri, maalaisl) 1.1.1948 – 30.9.1960 (kuoli v.1960, tilalle J.E.Partanen) 24 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Matti Lepistö (ministeri, sd) 1952 – 1964 Paavo Leskinen (skdl) 1949 – 1951 Eetu Karjalainen (sd) 1948 – 1949 Sisäasiainministeriö Hallitusneuvos Mika Kättö (varapj.) 1.3.2011 – Yli–insinööri Kirsi Rajaniemi (varapj.) 1.12.2001 – 28.2.2011 Projektipäällikkö Tarja Oksanen (varapj.) 1.1.2001 – 30.11.2001 Tekninen johtaja Hannu Olamo (varapj.) 1.1.1982 – 31.12.2000 Toimistopäällikkö Esko Karhu (varapj. 1971–81) 1.1.1968 – 31.12.1981 Valtiovarainministeriö Hallitusneuvos Raija Isotalo 17.9.2002–30.9.2003 Hallitusneuvos Vellamo Kivistö 1.1.1980 – 17.9.2002 Hallitusneuvos Väinö Knuuti 1.1.1977 –31.12.1979 Hallitusneuvos Uuno Havu 1.1.1962 – 31.12.1973 1957 – 1959 Hallitusneuvos Esko Rekola 1.1.1960 – 31.12.1961 Kansliapäällikkö Toivo Takki 1948 – 1958 Lakitieteen lis. C. A. Öhman 1949 – 1951 Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto (Finanssialan Keskusliitto) Johtava asiantuntija Petri Mero 1.1.2011– Vahinkovakuutusjohtaja Veli Matti Ojala 1.3.2008 – 31.12.2010 1.1.1999 – 30.9.2006 Tiedotuspäällikkö Joona Vuorenpää 1.10.2006 – 28.2.2008 1.1.1995 – 31.12.1997 Vahinkovakuutusjohtaja Seppo Pekurinen 1.1.1998 – 31.12.1998 Varatoimitusjohtaja Pentti Seppälä (Pohjola) 1.1.1989 – 31.12.1994 DI Ahti Mård 1.1.1986 – 31.12.1988 DI Pekka Pesonen 1.1.1983 – 31.12.1985 DI Sven Andersson 1.1.1974 – 31.12.1982 DI Erik Saro (Teollisuusvakuutus) 1972 – 1973 Vakuutusjohtaja, DI Artturi Soratie 1952 – 1964 Vakuutusjohtaja, DI Helmer Spolander 1948 – 1956 DI Väinö J Niemistö 1957 Suomen Kuntaliitto Kehittämispäällikkö Jussi Rahikainen 1.7.2012 – Kehittämispäällikkö Markku Haiko 1.10.2010 – 30.6.2012 1.10.2003 – 30.9.2006 Ympäristölakimies Leena Eränkö 1.10.2006 – 30.9.2010 Johtava lakimies Antero Oksanen 1.1.1995 – 30.9.2003 1.1.1988 – 31.12.1991 Apulaisosastopäällikkö Ilkka Huuhtanen 1.1.1992 – 31.12.1994 Pelastusalan järjestöt Pelastusjohtaja Jari Hyvärinen, (Päijät–Hämeen pl) 1.3.2005 – Toimitusjohtaja Harri Kainulainen 1.1.2001 – 28.2.2005 Palopäällikkö Olli–Pekka Ojanen (SPPL/ Tampere) 12.5.1995 – 31.12.2000 25 Palopäällikkö evp. Sakari Lehtinen (SPPL/ Tampere) 11.6.1993 – 11.5.1995 Toiminnanjohtaja Paavo Heikkonen (SPTL) 1.1.1989 – 11.6.1993 1.1.1980 – 31.12.1985 Palopäällikkö evp. Rainer Alho (SPPL/Helsinki) 1.1.1986 – 31.12.1988 Palopäällikkö evp. Eino Puusti (Oulu) 1.1.1977 – 31.12.1979 Toiminnanjohtaja Pekka Kaisla (SPTL) 1.1.1971 – 31.12.1976 Palopäällikkö Einari Nurmi (Tampere) 1968 – 1970 DI Zacharias Walmari (Palosuojeluyhdistys) 1965 – 1970 Maisteri Esa Leskinen (Paloslu–yhd. /Palok. kl.) 1965 – 1967 Palopäällikkö Ilmari Juvakoski (Turku) 1.1.1960 – 31.12.1962 Ev. (evp) Bertil Heinrichs (Palosuojeluyhdistys) 1955 – 1964 Palomestari Harri Virranne 1952 – 1953 Pelastusjohtajat Pelastusjohtaja Piia Vähäsalo 1.10.2003 – Varajäsenet Johtokunnan varajäsenet 1960 – 30.9.2003 Tekninen johtaja Hannu Olamo (SM) 1.1.2001–30.9.2003 Neuvotteleva virkamies Rainer Alanen (VM) 17.9.2002 – 30.9.2003 Hallitusneuvos Raija Isotalo (VM) 1.1.2001 – 17.9.2002 Budjettineuvos Raija Koskinen (VM) 1.1.1995 – 31.12.2000 Budjettineuvos Raine Vairimaa (VM) 1.1.1986 – 31.12.1994 Budjettisihteeri Esko Meriläinen (VM) 1.1.1980 – 31.12.1982 Ylitarkastaja Ulla Kumpulainen (SM) 1.1.1998 – 31.12.2000 Valmiusjohtaja Veikko Peltonen (SM) 1.1.1992 – 31.12.1997 Toimistoinsinööri Antero Puukka (SM) 1.1.1986 – 31.12.1991 Toimistoinsinööri Helge Ståhlberg (SM) 1.1.1983 – 31.12.1985 Hallitussihteeri Väinö Knuuti (VM) 1.1.1962 – 31.12.1964 Palomestari Allan Harne 1.1.1962 – 31.12.1964 Hallitusneuvos Uuno Havu (VM) 1960 – 1961 Hallituksen varajäsenet 1.10.2003 lähtien Pelastusjohtaja Simo Tarvainen 1.3.2011 - Paloesimies Jari Larikka 1.3.2011 - Poliisipäällikkö Oiva Kaltiokumpu 1.3.2011- Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 1.3.2011 - Johtaja Risto Karhunen 1.1.2011 - Johtava vakuutusasiantuntija Pia Santavirta 1.3.2008 - 31.12.2010 Kansanedustaja Lenita Toivakka 1.3.2008 - 28.2.2011 Kansanedustaja Elsi Katainen 1.3.2008 - 28.2.2011 Pelastusjohtaja Anssi Parviainen 1.10.2003 - 28.2.2011 Koulutussuunnittelija Brita Somerkoski 1.3.2005 - Viestintäpäällikkö Liisa Joutsi 1.10.2003 - 28.2.2005 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Kirsi Rontu 15.10.2009 - Kehittämisinsinööri Paavo Taipale 1.10.2006 - 30.9.2009 Ympäristölakimies Leena Eränkö 1.10.2003 - 30.9.2006 Vahingontorjuntapäällikkö Seppo Pekurinen 1.10.2003 - 28.2.2008 Suunnittelujohtaja Veikko Peltonen 1.10 .2003 - 28.2.2011 26 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Kansanedustaja Seppo Lahtela 1.10.2003 - 28.2.2008 Uimaopettaja Tuija Pohjola 1.10.2003 - 28.2.2008 Rahaston henkilöstö Pääsihteeri Hanna Paakkolanvaara (pääsihteeri/ylitarkastaja) 11.2.2008 – Ylitarkastaja Johanna Herrala 19.10.2009 – Tarkastaja Ulla Mönkkönen 1.8.2000 – Pääsihteeri Mikko Nygård 1.3.2009 – 30.9.2009 1.1.2001 – 31.7.2008 Pelastusylitarkastaja Ilpo Helismaa 1.11.2002 – 31.12.2005 (oto, E–Slh) 1.7.1999 – 31.7.2000 (ylitarkastaja) 20.11.1994 – 30.9.1995 Ylitarkastaja Simo Tarvainen 1.7.2001 – 15.7.2002 (oto, sm) 1.7.1999 – 30.6.2000 Ylitarkastaja Johanna Hakala 1.7.2000 – 31.12.2000 1.10.1995 – 30.6.1999 1.8.1994 – 19.11.1994 Ylitarkastaja Kenneth Morelius (oto) 20.4.1996 – 7.9.1996 Ylitarkastaja Mika Kättö 16.3.1992 – 31.7.1994 Johdon sihteeri Merja Hyytiäinen (oto) 1.1.1992 – 28.2.2006 Osastosihteeri Kaija Martiskainen 15.3.1985 – 15.3.1992 Toimistoinsinööri Antero Puukka (oto – osa–aik.) 14.1.1976 – 31.12.1979 Ylimäär.apul.tark. Matti Hiironen (sihteeri/apulaissihteeri) 1.7.1972 - 28.2.1985 Palotarkastaja Jarl Limón (apulaissihteeri) 7.2.1957 – 30.6.1972 VT, vanh.hall.sihteeri Toivo M. Tuominen (sihteeri) 1959 – 1971 VT, os.p. Erkki Anders Jänne (sihteeri) 1957 – 1958 VT, palotarkastaja Toivo Koskenmies (sihteeri) 1948 – 1957 (myös jäsen) 27 Pelastustoimen alueellistamista koskeva 3-vaiheinen tutkimushanke vuosina 2001–2010 Olavi Kallio Johdanto - tutkimuksen tavoite Kunnille kuuluneet pelastustoimen tehtävät siirtyi- vät vuoden 2004 alussa alueellisten pelastuslaitosten hoidetta- vaksi. Alueellistamisen valmistelu alkoi useita vuosia aikaisem- min. Yhtenä alkusysäyksenä oli Paavo Lipposen II hallituksen ohjelma (15.4.1999). Sen mukaan oli tarkoitus selvittää mm. sitä, onko pelastustoimi kokonaisuudessaan tai joiltain osin tarkoi- tuksenmukaista siirtää valtion hoidettavaksi. Uudistamistarvetta selvittivät valtioneuvoston toimeksiannosta Pekka Myllyniemi ja Markku Haiko. Selvityksen loppuraportissa päädyttiin kuiten- kin siihen, että pelastustoimen perusjaotukseksi muodostetaan kuntien yhteistoimintaan perustuvat alueelliset pelastustoimet. Pelastustoimen uudistamisen valmistelu tuli sisäasiainministe- riön tehtäväksi. Valmistelutyön tuloksena syntyi esitys pelastus- toimen alueiden muodostamisesta koskevaksi laiksi. Tämä laki vahvistettiin vuoden 2001 lopulla (13.12.2001/1214) ja se tuli voimaan 1.1.2002. Tämän lain perusteella sisäasiainministeriön pelastusosasto valmisteli tarkennetun esityksen pelastustoimen aluejaoksi. Valtioneuvostolle annettiin vuoden 2002 alussa esi- tys, jonka mukaisesti valtioneuvosto 7.3.2002 päätti 22 pelastus- 1. VaiHe 2. VaiHe 3. VaiHe tilanne 2001 - 2003- VoimaVarat- menot- palVelutaso tilanne 2004 - 2006- VoimaVarat- menot- palVelutaso tilanne 2007 - 2010- VoimaVarat- menot- palVelutaso kuntien, yHteistyötaHojen edustajien käsitykset kuntien, aluepelastuksen ja yHteistyötaHojen edustajien käsitykset kuntien, aluepelastuksen ja yHteistyötaHojen edustajien käsitykset HaVaitut muutokset ja arVio siitä, mikä aiHeutuu alueellistamisesta ja mikä toimintaympäris- tön muutoksista 2004 ky se ly t H a a st at te lu t ti la st o t Kuvio 1. Pelastustoimen alueellistamisen tutkimusasetelma. toimen alueen perustamisesta. Sisäasiainministeriön pelastusosasto antoi vuonna 2001 Tam- pereen yliopiston silloiselle kunnallistieteiden laitokselle toteu- tettavaksi hankkeen seurantavastuun kunnallisen itsehallinnon, hallinnon ja talouden näkökulmasta. Tutkimuksen ensimmäi- sessä vaiheessa kartoitettiin kunnallisen pelastustoimen tilaa ennen alueuudistusta. Kuntien näkökulmasta keskeisiä kysy- myksiä olivat: Miten uudistus tulee vaikuttamaan pelastustoi- men palvelutasoon, kustannuksiin sekä kuntien ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksiin. Seurantatutkimus toteutettiin nk. ennen - jälkeen -analyysien perusteella (kuvio 1). Tutkimuk- sen ensimmäisen vaiheen raportti valmistui maaliskuussa 2003 (Kallio 2003), toisen vaiheen raportti huhtikuussa 2008 (Kallio – Tolppi 2008) ja kolmannen vaiheen raportti elokuussa 2012 (Kal- lio – Tolppi 2012). Seurantatutkimusta on jokaisessa vaiheessa rahoittanut Palosuojelurahasto. Tutkimuksessa huomion kohteena ovat olleet seuraavat asia- kokonaisuudet: 1) Henkilöstö- ja muiden voimavarojen käyttö (tilastotietojen mukaan) 28 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival 2) Pelastustoimen palvelutaso (tilastotietojen mukaan) 3) Pelastustoimen talous kuntien näkökulmasta (tilasto- ja tilinpäätöstietojen mukaan) 4) Kuntien luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon käsitykset pelastustoimen palveluista, kustannuksista ja vaikuttamismahdollisuuksista (kyselyjen ja haastattelujen mukaan) 5) Yhteistyötahojen edustajien käsitykset pelastustoimen kanssa tehtävästä yhteistyöstä (kyselyjen mukaan). Seurantatutkimus perustuu alueelliseen otantaan, jossa ovat mukana viiden pelastusalueen kunnat. Empiirinen havain- toaineisto on kerätty seuraavilta pelastusalueilta ja niillä ole- vista kunnista. Kolmannen vaiheen tutkimuksessa otosalueiden kuntia tar- kastellaan tilastollisissa analyyseissä vuoden 2010 kuntajaon mukaan (taulukko 1). Kuntiin suunnatut kyselyt lähetettiin syys- lokakuussa 2011, joten niiden osalta noudatettiin vuoden 2011 kuntajakoa. Vuonna 2011 viidellä otosalueella oli yhteensä 77 kuntaa. Pelastustoimen palvelutaso (PRONTO) Pelastuslain mukaan pelastustoimen palvelutason tulee vastata paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia. Pelastus- toimen palvelutasoa määrittävät tekijät ja niiden mittarit mää- riteltiin seurantatutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2001. Palvelutason tiedot (taulukko 2) ovat peräisin PRONTO -tietokannasta. Tarkasteltaessa palvelutasoa kokonaisuutena saadaan tulokseksi kuvion 2 mukainen yhteenveto, jossa on mukana 10 palvelutasomittaria. Kuviossa vuoden 2001 tulokset ja niitä kuvaava käyrä on peruslähtökohta, joka on vakioitu luvuksi 100. Vuosien 2006 ja 2010 käyrät ilmaisevat muutoksen perus- vuoteen verrattuna. Jos vakioitu tulos on suurempi kuin 100, kehityssuunta kyseisellä mittarilla mitattuna on ollut myöntei- nen vuoteen 2001 verrattuna. Vastaavasti muutos on ollut kiel- teinen, jos vakioitu tulos on pienempi kuin 100. Kymmenestä mittarista kolme (toimintavalmiusaika, toi- mintavalmiusaika vahvuudella 1+3 ja kaluston keski-ikä) ovat sellaisia, että toivottava kehityssuunta on aleneva. Kuviossa nämäkin mittarit on käännetty siten, että kaikki esitetyt arvot Taulukko 1. Seurantatutkimuksen otosalueet ja niillä olevien kuntien lukumäärät vuosina 2002, 2006 ja 2010. Pelastustoimen alue Kuntia 2002 Kuntia 2006 Kuntia 2010 Länsi Uusimaa 15 15 12 Päijät-Häme 12 12 12 Keski-Suomi 30 30 23 Pirkanmaa 33 33 24 Kainuu 10 10 9 Otoskuntia yhteensä 100 100 80 Taulukko 2. Pelastustoimen palvelutasoa määrittävät tekijät ja niiden mittarit. Palvelutasoa määrittävä tekijä Palvelutason mittari A. Onnettomuuksien ehkäisy A1 Valistus ja neuvottelutilaisuuksiin osallistuneet A2 Turvallisuussuunnitelmat A3 Palotarkastukset B. Pelastustoimen toimintavalmius B1 Toimintavalmiusaika B2 Henkilöstö, sen määrä ja laatu B3 Kalusto, sen lukumäärä ja keski-ikä C. Väestönsuojelun (VSS.) palvelutaso C1 VSS. -tehtäviin sijoitettujen henkilöiden lukumäärä /tavoitemäärät C2 Suojapaikat ja tarkastetut suojapaikat 29 ovat sitä parempia, mitä kauempana ne ovat ytimestä. Verrattaessa vuosien 2006 ja 2010 käyriä toisiinsa positii- vista kehitystä on tapahtunut valistuksen ja neuvonnan osal- listumisasteessa, turvallisuussuunnittelun kattavuudessa sekä toimintavalmiusajassa vahvuudella 1 + 3. Palotarkastusten ja vakinaisen henkilöstön määrän osalta tilanne ei ole muuttunut kumpaankaan suuntaan ja muilla viidellä kriteereillä tarkastel- tuna kehitys on ollut negatiivinen. Kaiken kaikkiaan pelastustoimen palvelutaso on onnet- tomuuksien ehkäisyn osalta kehittynyt suotuisasti alueellis- tamisen jälkeen. Pelastustoimien toimintavalmiudessa ei ole tapahtunut oleellista muutosta. Väestönsuojelun palvelutaso on alueellistamisen aikana pudonnut lähtötason alapuolelle. Pelastustoimen talous kuntien näkökulmasta PelAStuStoiMeStA Kunnille AiHeutuneet nettome- not olivat vuonna 2010 keskimäärin 70 euroa asukasta kohti eli vajaa 1,5 % kaikista kuntien nettokustannuksista. Pelastustoi- men osuuden muutos on ollut 2000-luvun aikana lievästi las- keva (kuvio 3). Alueellisen pelastustoimen kaudella 2004–2010 kustannus- kehitys on ollut maltillista verrattuna kuntien käyttötalouden nettokustannuksiin. Pelastustoimen kustannusosuus on jopa hieman pienentynyt. Yksittäisten otosalueiden kustannus- osuuksissa on selvästi suurempia vaihteluja vuodesta toiseen. 0 50 100 150 200 Osallistumisaste Turvallisuus- suunnittelu Palotarkastukset Toimintavalmius Toimintavalmius 1 + 3 Vak. henkilöstö /1 000 as. I-lähdön kaluston, lkm I-lähdön kaluston ikä Suojapaikat/ väestö Tarkastetut suojapaikat 2001 2006 2010 Kuvio 2. yhteenveto palvelutason mittareista vuosina 2001, 2006 ja 2010. 1,45 1,50 1,55 1,60 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Kuvio 3. Pelastustoimen osuus kuntien nettokustannuksista (pl. liiketoimi) Manner-Suomessa v. 2000–2010, %. (lähde: AltiKA) 30 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Pelastustoimen kustannusosuuksien kehitys on ollut keski- määräistä vakaampaa väestömäärältään isoilla alueilla (Länsi- Uusimaa ja Pirkanmaa). Otosalueiden kuntien näkemykset pelastustoimesta PelAStuStoiMen teHtäVien KoHdAllA alueen kuntien tulisi harjoittaa omistajaohjausta. Tästä syystä otosalueiden kuntien johtavien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden arviot pelastustoimen palvelutasosta ovat tärkeitä. Millaisena otosalueiden kuntaedustajat näkevät ja kokevat pelastustoi- men alueellistamisen ja palvelutason kehittymisen? Kuntien edustajilta pyydettiin arviota pelastustoimen palve- lutasosta: ”Millainen pelastustoimen palvelutaso oli kunnassa vuonna 2010 (kolmas vaihe)? Sama kysymys esitettiin vuonna 2002 tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa ja vuonna 2006 tut- kimuksen toisessa vaiheessa. Kuviossa 4 on esitetty on näiden kolmen kyselyn tulokset ja niiden väliset erot. Palvelutasoa kos- kevia vastauksia tarkastellaan nk. summaindeksinä, jossa ovat mukana samalla painoarvolla 1) valistus ja neuvonta, 2) palotar- kastus, 3) tulipalojen sammutus, 4) liikenneonnettomuuksien hoito, 5) suuronnettomuuksien hoito, 6 )väestönsuojelutehtä- vien hoito, 7) ensihoitopalvelu (kiireellinen sairaankuljetus) ja 8) öljyvahinkojen torjunta. Kuntaedustajien vastausten mukaan alueuudistuksen jäl- keen palvelutaso parani hieman. Parannus vuoteen 2006 saakka oli suhteellisen pientä, noin 5 % -yksikköä. Mutta tämän jälkeen on vastaajien mukaan tapahtunut voimakasta palve- lutason heikentymistä: palvelutaso hyvänä pitävien osuus on pudonnut 72 prosentista 55 prosenttiin eli pienentynyt 17 % -yksikköä. Pelastustoimen palvelutasoa hyvänä pitävien osuudet osoittavat toteutuneen muutoksen suuntaa kuntien näkökul- masta. Alueuudistuksen jälkeisinä vuosina odotukset kunnissa olivat myönteisiä, mikä näkyi toisen vaiheen kyselyissä. Alueel- listamisuudistuksen käytännön toteutus alkoi toimintaa ohjaa- vien uudistussuunnitelmien valmistuttua vuosina 2007 – 2008. 67 % 72 % 55 % 50 % 55 % 60 % 65 % 70 % 75 % 1. vaihe (2001) 2. vaihe (2006) 3. vaihe (2010) Kuvio 4. Palvelutasoa hyvänä pitävien vastausten osuudet eri ajankohtina. 65,2 % 57,0 % 49,3 % 25,0 % 33,9 % 34,1 % 9,8 % 9,1 % 16,6 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kaupunkimaiset Taajaan asutut Maaseutumaiset Hyvä Keskinkert. Huono Kuvio 5. Kuntaedustajien arviot pelastustoimen palvelutasosta vuonna 2010 tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan. 31 Nämä muutokset eivät ole olleet kaikkien vastaajien mielestä hyviä ja tämä on heikentänyt kolmannen vaiheen palveluta- soarvioita. Kuntaedustajien vastauksia selittää ainakin osaksi erilaiset olosuhteet asutusrakenteen ja sijainnin suhteen. Kun vastauk- sia tarkastellaan ryhmäkeskiarvoina jaottelulla kaupunkimaisiin, taajaan asuttuihin ja maaseutumaisiin kuntiin, olivat erot kun- taryhmien välillä kohtuullisen selviä. Kaupunkimaisten kuntien edustajat olivat keskimääräistä tyytyväisimpiä palvelutasoon ja vastaavasti maaseutumaisten kuntien edustajat vähiten tyyty- väisiä. (kuvio 5) Tulosten mukaan kuntaedustajien arvioiden kriittisyys lisääntyy asteittain siirryttäessä kaupunkimaisista kunnista taa- jaan asuttuihin ja edelleen maaseutumaisiin kuntiin. Kuntien edustajien mukaan pelastustoimen palveluja on kehitetty pää- asiassa kaupunkimaisten kuntien ehdoilla, jolloin etäällä alue- keskuksista sijaitsevat maaseutumaiset kunnat ja alueet ovat jääneet ”lapsipuolen” asemaan. Seurantatutkimuksen tuloksiin perustuvia johtopäätöksiä Pelastustoimen palvelutasossa ei tilastoihin perus- tuen ole tapahtunut alueellistamisen kaudella oleellista muu- tosta. Eräiden palvelutason kriteereiden mukaan on tapahtu- nut selvää parannusta - erityisesti onnettomuuksien ehkäisyn kohdalla. Vastaavasti pelastustoimen toimintavalmiudessa ei ole tapahtunut muutosta suuntaan tai toiseen ja väestönsuo- jelun palvelutaso on laskenut. Otosalueiden kuntien edustajien mukaan pelastustoimen palvelutaso on heikentynyt vuosien 2007 – 2010 aikana sel- västi. Tilastotarkastelu ja toisaalta pelastusjohtajien omat arviot ovat tästä voimakkaasti eroavia. Erot voi tiivistää kahteen erilai- seen näkökulmaan, joista ensimmäistä voidaan nimittää kun- takeskeiseksi omaa kuntaa korostavaksi näkökulmaksi ja toista alueelliseksi ”riskirationaaliseksi” näkökulmaksi, jossa asioita tar- kastellaan onnettomuuksien todennäköisyyksiin ja riskeihin perustuvana ilman kuntarajoja. Ensimmäinen näkökulma on hallitsevana otosalueiden kuntavastaajien arvioissa ja jälkim- mäinen pelastuslaitosten johdon – erityisesti pelastusjohta- jien arvioissa. Kuntaedustajien mukaan alueellistamisen ensimmäisinä vuosina (2004 – 06) rakenteellisia muutoksia (mm. pelastusyk- siköiden ja kaluston uudelleensijoittamisia) tapahtui suhteel- lisen vähän. Tuolloin 2. vaiheen kyselyssä kuntavastaajat vielä katsoivat ja myös odottivat silloisten voimavarojen säilyvän pitkälti ennallaan. Tämän jälkeen riskialuekartoitusten tulosten pohjalta on tapahtunut pelastustoimen resurssien uudelleen- sijoituksia, jotka kuntaedustajien mukaan merkitsivät harvan asutuksen alueilla resurssien siirtoa muualle – enemmän ris- kejä omaaville alueille. Pelastusjohtajien mukaan nämä uudel- leensijoitukset ovat koskeneet ensisijassa päällystöä (aikai- semmin jokaisessa kunnassa oli palopäällikkö) eivät niinkään varsinaisia pelastusyksiköitä. Tällaiset rakenteelliset muutok- set – vaikka ne olivat riskikartoitusten perusteella tarkoituk- senmukaisia – näyttäytyvät kuntavastaajien arvioissa palvelu- tason heikentymisenä. Otosalueiden kuntien mukaan pelastuslaitokset ovat etään- tyneet kunnallisesta päätöksenteosta ja ohjauksesta. Kuntien omistajaohjaus ei voi tällaisessa tilanteessa toimia kunnolla. Pelastuslaitosten ja kuntien edustajien välistä vuorovaiku- tusta – neuvottelukäytäntöjä, tapaamisia ja keskusteluja sekä tiedonvälitystä – tulisi oleellisesti parantaa. Osapuolten tulisi ymmärtää toistensa näkemyksiä ja pyrkiä sellaisiin hyvin perus- teltuihin ratkaisuihin, jotka tyydyttävät sekä aluepelastusta että sopijakuntia. Pelastustoimen alueellista koskevan kolmivaiheisen seu- rantatutkimuksen perusteella ensimmäisistä vuosista on sel- viydytty kohtuullisen hyvin. Alueellistamisella on ensisijai- sesti pyritty olemassa olevien resurssien (paloasemat, kalusto ja pelastusyksiköt) entistä tehokkaampaan käyttöön. Tämä tavoite on parhaiten saavutettu isoilla ja väkirikkailla pelas- tusalueilla. Voimavarojen käytön tehostaminen ja sen edelly- tyksenä olevien uudelleensijoitusten tekeminen on toimivaa kohtuullisen isojen aluekokonaisuuksien puitteissa. Resurs- sien käytön tehostaminen ei olisi ollut ainakaan samassa laa- juudessa mahdollista kuntavetoisessa pelastustoimessa toisin sanoen ilman alueuudistusta. Pelastustoimen alueellistaminen kokonaisuutena – huo- mioiden 2000 -luvulla tapahtuneen yleisen keskittävän ja polarisoivan yhteiskunnallisen kehityksen – on ollut tarkoi- tuksenmukainen uudistus. Sitä voidaan pitää onnistuneena uudistuksena - innovaationa, joka on edistänyt voimavarojen tehokasta käyttöä sijoittamalla pelastusyksiköitä ja päällystöön kuuluvia eri osa-alueille niillä olevien riskien mukaan. Lähteet: • Myllyniemi, Pekka & Haiko, Markku. Onnettomuusriskit hal- lintaan – loppuraportti. Sisäasiainministeriön pelastusosas- ton julkaisu 1/2000. Helsinki 2000 • Muut kirjoituksessa käytetyt lähteet löytyvät syyskuussa 2012 julkaistusta tutkimuksesta: Kallio Olavi – Tolppi Reijo. Alueellinen pelastustoimi seit- semän toimintavuoden jälkeen. Helsinki 2012 (saata- vissa tiedostona: http://shop.kunnat.net/product_details. php?p=2780) 32 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival Hallintotieteiden tohtori Olavi Kallio toimii tutkijana Tampe- reen yliopiston johtamiskorkeakulussa. Tutkimuksissaan hän on syventynyt kuntien palvelutuotannon ja kuntatalouden välisiin yhteyksiin. Kallion tutkimuksen kohteina ovat mm. kunnallisen palvelutuotannon erilaiset järjestämistavat ja niissä tapahtuvat muutokset – mm. kuntaliitokset ja kuntien väliset yhteistyöjär- jestelyt talouden näkökulmasta. Myös pelastustoimen alueellis- tamisen vaikutukset ovat olleet tutkimuksellisen mielenkiin- non kohteena. Hän on kunnallispolitiikan ja kunnallistalouden dosentti Tampereen yliopistossa. 33 Kommenttipuheenvuoro Alueelliset pelastuslaitokset – menestystarina Palosuojelurahaston näkökulmasta Juhani Meriläinen Pelastustoimen siirtäminen valtion tehtäväksi oli esillä kuntien kannanotoissa 1990-luvulla, kun mietittiin keinoja miten lamasta selvitään ja onko työnjakoa kuntien ja valtion kes- ken joltain osin syytä tarkistaa. Pääministeri Paavo Lipposen 2. hallituksen ohjelmaan sisäl- tyi selvitystyö, onko pelastustoimi kokonaan tai osaksi tarkoi- tuksenmukaista siirtää valtion hoidettavaksi. Työryhmä päätyi kuitenkin ehdotukseen kuntien yhteistoimintaan perustuvasta alueellisesta pelastustoimesta, mikä tulikin valtioneuvoston pää- tökseksi. Käynnistyi selvitystyö, jonka lopputuloksena syntyi 22 alueellista lähinnä maakuntapohjaista pelastuslaitosta. Hallintomuodoksi tuli keskuskaupungin alaisuuteen perus- tettava kunnallinen liikelaitos ja muutamilla alueilla kuntayh- tymä. Kun johtokuntiin ei voitu valita kaikkien kuntien edusta- jaa, perustettiin neuvottelukuntia, jotka ovatkin olleet tärkeitä linkkejä pelastuslaitoksen ja kuntien välillä varsinkin toiminnan alkuvaiheessa. Ratkaisu alueellisesta pelastustoimesta syntyi varsin kitkat- tomasti. Luonnollisia epäluuloja oli siitä, miten palvelut järjes- tetään ja turvataan yksittäisen kunnan näkökulmasta ja minkä aseman kunnan henkilöstö uudessa organisaatiossa saa. Pelas- tustoimi oli kuitenkin kokenutta kaartia ja tottunutta päällikkö- virastoväkeä eivätkä ongelmat edes siirtovaiheessa olleet ylitse- pääsemättömiä. Luottamus uuteen toimintamalliin on vuosien saatossa kasvanut. Olavi Kallion ja Reijo Tolpin seurantatutkimus, kuinka alueelli- nen pelastustoimi on selviytynyt seitsemästä ensimmäisestä toi- mintavuodestaan, käsittelee kokemuksia lähinnä viidellä pelas- tustoimen toimialueella. Mielestäni tutkimus olisi kannattanut suunnata ainakin tietyiltä osin kaikille alueille, jolloin olisi saatu entistä monipuolisempi kokonaiskuva uudistuksen vaikutuk- sista. Monista samankaltaisuuksista huolimatta alueet poikke- avat kovastikin toisistaan. Aluehallintovirastot seuraavat viran puolesta pelastuslaitosten toimintaa ja heiltä olisi saanut täy- dentävää tietoaineistoa seurantatutkimuksen käyttöön. Seurantatutkimuksen tulokset ovat enimmäkseen myöntei- siä. Niiltä osin, kun kriittisyyttä esiintyy, on laitosten syytä ana- lysoida tuloksia ja korjata epäkohtia tai mahdollisia väärinkäsi- tyksiä toiminnasta. Tuloksiin voi paneutua neuvottelukunnan kokouksissa ja kuntakierroksilla. Positiivisiin tuloksiin haluaisin lisätä ajoneuvokaluston käy- tön, joka on kaikin puolin tehostunut. Kaluston keski-ikä on alentunut ja hälytyksiin lähdetään paremmin varustettuna ja uudemmalla kalustolla. Päivystysjärjestelmät ovat järkeistyneet. Pelastustoimi perustuu koko alueen riskikartoituksiin, mikä mah- dollistaa entistä paremman palvelukyvyn kriisitilanteissa. Kun- tien kannalta alueellinen pelastustoimi on tehostunut myös euroilla mitattuna, mikä oli myös uudistuksen yksi tavoitteista. Alueellinen pelastustoimi on erilainen kuin vanha toiminta- malli. Kuntarajoja ei varsinaisesti tunneta vaan toiminta perus- tuu riskianalyyseihin ja voimavarojen tarkoituksenmukaiseen käyttöön koko alueella. Uusi toimintamalli ei ole valmis vaan se tulee kehittymään sitä mukaa kuin esimerkiksi paloasema- verkostoa uusitaan ja kunnostetaan. Palosuojelurahastolle alu- Ku va : P er tt u Ve ps äl äi ne n 34 Palosuojelurahaston 70-vuotinen taival eelliset pelastuslaitokset ovat olleet hyvä yhteistyökumppani. Kalusto- ja toimitilahankinnat ovat olleet hyvin perusteltuja ja niitä on varmasti kentällä pohdittu ennen hakemusten sisään- jättöä. Myös erilaiset pelastustointa yleisesti ja kaikkia pelastus- laitoksia erikseen palvelevat kehittämis- ja tutkimushankkeet ovat lisääntyneet. Kumppanuutta alan kehittämiksi on aikai- sempaa enemmän. Palosuojelurahastolla on oma lakiin perustuva tehtävä pelas- tustoimen kehittämisessä. Muuttuva toimintaympäristö tuo uusia haasteita niin rahastolle itselleen kuin viranomaistahoille, alueellisille pelastuslaitoksille, yrityksille ja tutkimuslaitoksille. Menestystä juhlivalle Palosuojelurahastolle maamme pelas- tustoimen parhaaksi. Kaupunkineuvos Juhani Meriläinen toimi Palosuojelurahaston hallituksen puheenjohtajana vuosina 2005–2011. Koulutuksel- taan Meriläinen on yhteiskuntatieteiden maisteri ja oikeustietei- den kandidaatti ja hän on toiminut Joensuun kaupunginjohta- jana vuosina 1995–2010. Ennen siirtymistään Joensuun kaupunginjohtajaksi Meriläinen toimi Jyväskylän maalaiskunnan kunnanjohtajana (1988–1995), Äänekosken kaupunginjohtajana (1981–1988) ja Suolahden kau- punginjohtajana (1978–1981). Lisäksi hän on työskennellyt Kesko Oy:n työsuhdeasiainhoitajana, Helsingin sähkölaitoksen koulu- tuspäällikkönä ja Iisalmen kaupungin elinkeinoasiamiehenä. Meriläinen on lisäksi toiminut muun muassa jäsenenä Kunnallis- alan kehittämissäätiön hallituksessa, Pohjois-Karjalan kauppa- kamarin hallintoneuvostossa ja Joensuun yliopiston hallituksessa sekä JOSEK Oy:n hallituksen puheenjohtajana. 1. 2. 4.3. 6. 7. 8. 9. 5. 13. 12. 11. 14. 15. 16. 10. 17. 18. 19. 20. 21. 22. Pelastustoimen alueet 1. Helsinki 2 Länsi-Uusimaa 3. Keski-Uusimaa 4. Itä-Uusimaa 5. Varsinais-Suomi 6. Kanta-Häme 7. Päijät-Häme 8. Kymeenlaakso 9. Etelä-Karjala 10. Etelä-Savo 11. Keski-Suomi 12. Pirkanmaa 13. Satakunta 14. Etelä-Pohjanmaa 15. Pohjanmaa 16. Keski-Pohjanmaa 17. Pohjois-Savo 18. Pohjois-Karjala 19. Jokilaaksot 20. Kainuu 21. Oulu-Koillismaa 22. Lappi 35 Palonehkäisytyön ja Palosuojelurahaston merkitys vakuutusalalle Seppo Pekurinen Palonehkäisytyöllä on juuret maaseudulla Palovakuuttamisen perusajatus ei ole muuttunut muinaisesta ”keskinäisestä avunannosta”, jota sovellettiin Pohjoismaissa maaseudun keskinäisen paloavun muodossa 1300-luvulla. Vanhimmat skandinaaviset sovellukset löytyvät islantilaisesta laista 1100-luvulta. On arveltu, että lain mää- räys oli ikivanhan tavan kirjaaminen. Järjestelmä toimi melko hyvin, koska paloapua saivat kaikki maaseudulla asuvat. Tosin palokorvausta sai vain päärakennuksesta, mutta ei esimer- kiksi saunasta. Sen sijaan vilja, rehu ja tuotantoeläimet kuu- luivat vakuutuksen korvauspiiriin. Korvauspolitiikan johtotäh- tenä oli turvata harvaan asuttujen seutujen elinkelpoisuus. Myöhemmin laissa vuodelta 1734 palokorvauksien maksa- mista tarkennettiin mm. edellyttämällä jonkinasteista omai- suuden arviointia ennen palovahinkoa. Tässä yhteydessä myös annettiin ensimmäisiä palontorjuntaan liittyviä mää- räyksiä. Erityisesti tulisijat hormeineen olivat silmätikkuna, siis jo paljon ennen kuin kevythormeista edes osattiin unel- moida. Jos palovahinko aiheutui välinpitämättömyydestä tai huolimattomuudesta, korvausta ei maksettu. Lakia täyden- nettiin vuonna 1770, jolloin mm. kiellettiin tupakointi alle 21 -vuotiailta. Nämä olivat varsin moderneja toimintatapoja jo siihen aikaan. Mielenkiintoinen kehitysvaihe palonehkäisytyössä vakuu- tusalalla koettiin, kun vuonna 1857 perustettiin Suomen Maa- laisten Paloapuyhtiö, joka sulautui sittemmin Aura-yhtiöön, Tapiola-yhtiöön ja vuonna 2012 LähiTapiolaan. Yhtiö sai aluksi kritiikkiä tasasuuruisista vakuutusmaksuista koko maassa ja niinpä tariffia kehitettiin huomioimaan paremmin rakennus- tapaa, palosuojelutoimenpiteitä sekä sammutuskalustoa. Vakuutusehtoja tarkennettiin myös huomioimaan tuhopolt- tojen torjunta. Korjaustoimenpiteistä huolimatta syntyi alalle kilpailua lähinnä paikallisten paloapuyhdistysten muodossa. Niiden toimintaa leimasi paikallisuus eli ”ei tarvitse korvata naapurikunnan tulipaloja” sekä kilpailuvalttina pienemmät toimintakulut ja paremmat korvaukset. Vuonna 2012 siis yksi ympyrä sulkeutui LähiTapiolan syntyessä. Maatilojen palon- torjunnalle oli siis tehty vankka perusta. Ong