Osallisuutta ja osallistumista Osa 1: Osallisuuden lähtökohdat kansallisessa lapsistrategiassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 Yläotsikkorivi Alaotsikkorivi xxxx SOCIAL- OCH HÄLSOVÅRDSMINISTERIETS RAPPORTER OCH PROMEMORIOR 2020:xx Yläotsikkorivi Alaotsikkorivi xxxx REPORTS AND MEMORANDUMS OF THE MINISTRY OF SOCIAL AFFAIRS AND HEALTH 2020:xx Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:27 Osallisuutta ja osallistumista Osa 1: Osallisuuden lähtökohdat kansallisessa lapsistrategiassa Elina Stenvall Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki 2020 Sosiaali- ja terveysministeriö ISBN PDF: 978-952-00-7160-8 Taitto: Valtioneuvoston hallintoyksikkö, Julkaisutuotanto Helsinki 2020 Kuvailulehti Julkaisija Sosiaali- ja terveysministeriö 2.9.2020 Tekijät Elina Stenvall Julkaisun nimi Osallisuutta ja osallistumista Osa 1: Osallisuuden lähtökohdat kansallisessa lapsistrategiassa Julkaisusarjan nimi ja numero Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:27 ISBN PDF 978-952-00-7160-8 ISSN PDF 2242-0037 URN-osoite http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7160-8 Sivumäärä 52 Kieli suomi Asiasanat lapsistrategia, lapsen oikeudet, osallisuus, vaikuttaminen, päätöksenteko, yhdenvertaisuus Tiivistelmä Osallisuus on kokemus kuulumisesta joukkoon sekä kokemus siitä, että on mahdollisuuksia vaikuttaa itselleen merkityksellisiin asioihin. Osallisuus on huomioitava yhteiskunnan eri osa-alueilla, myös osana päätöksentekoa. Tämä selvitys arvioi lasten ja nuorten osallisuutta koskevaa tutkimustietoa ja kokoaa siitä olennaiset havainnot kansallisen lapsistrategian valmistelua varten. Selvityksen mukaan osallisuus tulee ottaa keskeiseksi arvoksi yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa, jolloin lapset ovat osa yhteiskuntaa sekä tämän hetken että tulevaisuuden kansalaisina. Valmisteltavan lapsistrategian tavoitteena on edistää lapsen osallisuutta ja luoda tapoja, joilla kaikkien lasten ja nuorten osallisuus yhteiskunnassa vahvistuu. Toteutuessaan strategia auttaa integroimaan lasten osallisuutta osaksi rakenteita ja kehittämään menetelmiä osallisuuden toteuttamiseksi aiempaa kattavammin. Lapsistrategian valmistelussa vahvistetaan myös aikuisten ymmärrystä lasten osallisuudesta, aikuisten prosessia, vastavuoroisuutta sekä uudenlaisia tapoja ymmärtää lasten osallisuus. Oleellista on tarkentaa sitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun lapset on saatu mukaan, heidän kanssaan on työskennelty tai he ovat kertoneet näkemyksensä. Tavat ovat erilaisia riippuen siitä, missä ja millä tavoin lapset ovat mukana. Kustantaja Sosiaali- ja terveysministeriö Julkaisun myynti/jakaja Sähköinen versio: julkaisut.valtioneuvosto.fi Julkaisumyynti: vnjulkaisumyynti.fi http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7160-8 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/ https://vnjulkaisumyynti.fi/ Presentationsblad Utgivare Social- och hälsovårdsministeriet 2.9.2020 Författare Elina Stenvall Publikationens titel Deltagande och delaktighet Del 1: Utgångspunkterna för delaktighet i den nationella barnstrategin Publikationsseriens namn och nummer Social- och hälsovårdsministeriets rapporter och promemorior 2020:27 ISBN PDF 978-952-00-7160-8 ISSN PDF 2242-0037 URN-adress http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7160-8 Sidantal 52 Språk finska Nyckelord barnstrategi, barnets rättigheter, delaktighet, påverkan, beslutsfattande, likabehandling Referat Delaktighet är upplevelsen av att höra till en grupp och upplevelsen av att ha möjlighet att påverka frågor som känns meningsfulla. Delaktigheten ska beaktas inom alla samhällsområden, också som en del av beslutsfattandet. Denna utredning granskar forskningsinformation om barns och ungas delaktighet och samlar väsentliga iakttagelser om den för beredningen av den nationella barnstrategin. Enligt utredningen borde delaktigheten lyftas fram som ett centralt värde i den samhälleliga debatten och beslutsfattandet så att barnen ses som en del av samhället och respekteras som medborgare både i dag och i framtiden. Målet med den barnstrategi som bereds är att främja barnets delaktighet och skapa metoder för att stärka alla barns och ungas delaktighet i samhället. När strategin förverkligas kommer den att bidra till att integrera barnens delaktighet i strukturerna och utveckla metoder för att uppfylla delaktigheten mer omfattande än tidigare. I beredningen av barnstrategin stärks också vuxnas förståelse för barns delaktighet, vuxnas process, ömsesidighet och nya sätt att förstå barns delaktighet. Det väsentliga är att precisera vad som händer när barn inkluderats, de fått delta i något eller framfört sina åsikter. Sätten varierar beroende på var och på vilket sätt barnen deltar. Förläggare Social- och hälsovårdsministeriet Beställningar/ distribution Elektronisk version: julkaisut.valtioneuvosto.fi Beställningar: vnjulkaisumyynti.fi http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7160-8 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/ https://vnjulkaisumyynti.fi/ Description sheet Published by Ministry of Social Affairs and Health 2 September 2020 Authors Elina Stenvall Title of publication Inclusion and participation Part 1: Starting points for inclusion in the National Child Strategy Series and publication number Reports and Memorandums of the Ministry of Social Affairs and Health 2020:27 ISBN PDF 978-952-00-7160-8 ISSN PDF 2242-0037 Website address URN http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7160-8 Pages 52 Language Finnish Keywords child strategy, children's rights, inclusion, influence, decision-making, equality Abstract Inclusion is an experience of belonging to a group and having opportunities to influence matters that are important to you. Inclusion must be taken into consideration in different sectors of society, also as part of decision-making. This report assesses research data on the inclusion of children and young people and brings together the relevant observations for the preparation of the National Child Strategy. According to the report, inclusion should be a key value in social debate and decision-making processes considering children as part of society as citizens of both today and the future. The aim of the Strategy under preparation is to promote the inclusion of children and create approaches that strengthen the inclusion of all children and young people in society. When implemented, the Strategy will help integrate children’s inclusion into the social structures and develop more comprehensive methods for implementing inclusion. In the preparation of the Strategy, also the adults’ understanding of the inclusion of children as well as the adults’ processes, reciprocity and new ways to understand children's inclusion will be strengthened. It is essential to specify what will happen after the involvement of children: after they have been included in the working processes and their views have been heard. The methods vary depending on where and how the children are involved. Publisher Ministry of Social Affairs and Health Publication sales/ Distributed by Online version: julkaisut.valtioneuvosto.fi Publication sales: vnjulkaisumyynti.fi http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7160-8 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/ https://vnjulkaisumyynti.fi/ Sisältö 1 Lapset yhteiskunnan jäseninä .................................................................. 8 1.1 Johdanto ....................................................................................................................... 8 1.2 Osallisuus lapsen perus- ja ihmisoikeutena ................................................................ 13 1.3 Lapsistrategiassa huomioitavia näkökulmia ................................................................ 17 2 Ymmärrys lasten osallisuudesta ............................................................ 20 2.1 Miten osallisuus määritellään? .................................................................................... 20 2.2 Edustuksellista ja arkista osallisuutta .......................................................................... 26 2.3 Osallisuuden erityishuomioita ...................................................................................... 28 3 Osallisuuden vahvistamisen tapoja ....................................................... 32 3.1 Olemassa olevia menetelmiä ...................................................................................... 32 3.2 Aikuisten ymmärryksen vahvistaminen ....................................................................... 34 3.3 Lasten osallisuus tulevaisuudessa .............................................................................. 36 4 Lasten osallisuus lapsistrategian valmistelussa .................................. 38 4.1 Ehdotuksia lapsistrategian jatkovalmisteluun .............................................................. 38 4.2 Kohti vahvempaa osallisuutta...................................................................................... 40 4.3 Tavoitteena mallit ja rakenteet lasten osallisuuden vahvistumiseksi ........................... 43 Lähteet ............................................................................................................... 45 Lasten osallistumisoikeuksiin liittyviä asiakirjoja .......................................... 52 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 7 LUKIJALLE Lapsen osallisuus on sekä lapsen perus- ja ihmisoikeus että osa jokaisen lapsen ja nuoren arkielämää. Lapsen osallisuudessa on kyse ennen kaikkea siitä, miten lapsi voi olla mukana omaan elämäänsä vaikuttavissa asioissa ja kokea pääsevänsä osal- listumaan. Usein lapsen osallisuus mahdollistuu meidän aikuisten myötävaikutuksella niin arkisissa tilanteissa kuin juridisissa menettelyissäkin. Kansallisen lapsistrategian yhtenä keskeisenä tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Lasten ja nuorten osallisuus ja osallistu- minen tulee ottaa vakavasti kaikilla yhteiskunnan ja hallinnon tasoilla, ja ne asettavat valmistelulle ja päätöksenteolle tärkeän haasteen. Tämä julkaisu kokoaa yhteen lapsen osallisuutta koskevaa tutkimusta ja kirjallisuutta, ja esittää kiperiä kysymyksiä jatkotyölle. Haluan kiittää tekijöitä ansiokkaasta selvityk- sestä ja toivon kansallisen lapsistrategian puolesta, että voimme aidosti tarttua selvi- tyksen asettamaan haasteeseen. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä työtä lapsen osallisuu- den edistämiseksi Suomessa. 4.8.2020 Helsingissä Johanna Laisaari Kansallisen lapsistrategian pääsihteeri SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 8 1 Lapset yhteiskunnan jäseninä 1.1 Johdanto Lapsistrategian tavoitteena on vahvistaa lasten osallisuutta ja luoda tapoja, joilla monenlaiset lapset saavat samanarvoisia välineitä ja mahdollisuuksia osallisuutensa toteutumiseksi. Lasten tuottama tieto tulisi ymmärtää yhtä tärkeäksi aikuisten tuottaman tiedon kanssa eikä ketään tulisi sulkea ulos päätöksentekoprosesseista vain ikärajojen perusteella. Lapsen tapa hah- mottaa maailmaa on samanarvoinen aikuisten tapojen kanssa. Tämän julkaisun tarkoituksena on tuoda esiin lasten osallisuuden merkitys yhteiskun- nassa, kuvata osallisuuden moniulotteisuutta ja tärkeyttä sekä selkeyttää osaltaan ymmärrystä lasten osallisuudesta lapsistrategian valmistelussa. Julkaisun lopussa esitetään suosituksia ja toimenpide-ehdotuksia, joiden avulla voidaan toteuttaa lasten osallisuus strategian valmistelun yhteydessä sekä luoda tapoja lasten osallisuuden vahvistamiseksi yhteiskunnassa myös laajemmin. Kuten Esa Iivonen ja Kirsi Pollari ovat lapsistrategian oikeudellista perustaa selvittäneessä raportissaan todenneet, las- ten kuuleminen on merkittävä osa lapsistrategian valmistelua. Heidän mukaansa on syytä kiinnittää erityistä huomiota niiden lasten ja lapsiryhmien näkemysten selvittämi- seen, joiden näkemykset usein jäävät päätöksenteossa vähemmälle huomiolle, ja he korostavat, että lapsen mahdollisuus ilmaista itseään ja saada näkemyksensä huomi- oon otetuiksi on olennainen edellytys lapsen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiselle. (Iivonen & Pollari 2020, 23.) Tämä näkemys on käsillä olevan raportin lähtökohta. Lapsistrategian tarkoituksena on ohjata lapsia, nuoria ja lapsiperheitä koskevaa ja heihin vaikuttavaa politiikkaa ja toimintaa. Lapsistrategiassa lasten osallisuudella on keskeinen rooli. Tavat, joilla osallisuus ja lasten mukanaolo määritellään sekä yhteis- kunnallisissa kysymyksissä, heidän arjessaan että heille tarjotuissa palveluissa, vai- kuttavat ymmärrykseen lapsuudesta ja toisin päin. Tapa, jolla lapsuutta määritellään, vaikuttaa siihen, miten osallisuus ja lasten mahdollisuudet olla mukana eri tasoisissa kysymyksissä ymmärretään. Lapsilla tarkoitetaan tässä raportissa kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisesti kaikkia alle 18-vuotiaita henkilöitä. YK:n lapsen oikeuksien sopimusta val- vova lapsen oikeuksien komitea on korostanut yleiskommentissaan, ettei lasten oi- keudelle osallistua voida asettaa ikärajoja (yleiskommentti nro 12 (2009) Lapsen oi- keus tulla kuulluksi). Kaiken ikäisten lasten tulee saada olla mukana, kokea osalli- suutta, saada ikäänsä vastaavaa tietoa ja pystyä myös ilmaisemaan näkemyksensä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 9 ikäänsä vastaavasti. Lapsuutta määrittävät erilaiset ikärajat, kuten rikosoikeudellisen vastuun alkaminen 15 vuoden iässä tai lapsilisän päättyminen 17 vuodessa, jotka haastavat myös ymmärrystä lasten osallisuudesta. YK:n lapsen oikeuksien sopimuk- sessa korostetaan, että lähtökohtana lasten kuulemisessa on pidettävä lasten kykyä ilmaista mielipiteensä. Tästä huolimatta iän perusteella tehdään usein olettamuksia eri ikäisten ihmisten kyvyistä, haluista ja mahdollisuuksista ottaa osaa, vaikuttaa tai ker- toa näkemyksensä. Ikärajat vaikuttavat myös siihen, millainen näkemys yhteiskunnassa vallitsee ”sopi- vasta” lapsuudesta (Keltikangas-Järvinen 2012), sillä lasten asema yhteiskunnassa on aikaan ja paikkaan sidottu myös ikärajojen osalta. Historiallisesti tarkasteltuna mo- nilla iältään nuorilla ihmisillä on esimerkiksi ollut velvollisuus osallistua taloudelliseen toimintaan ja työntekoon, koska ”lapsuus” on ajanjaksona ollut kohtuullisen lyhyt (Ka- tajala-Peltomaa & Vuolanto 2013). Yhteiskunnan muutoksen ja kehityspsykologisen ymmärryksen lisääntymisen myötä vahvistui puolestaan näkemys lapsesta suojelun kohteena. Suojelun tarpeen tunnistamisen myötä sopivana lapsuutena alettiin pitää mahdollisuutta leikkiin, vapautta aikuiselämän työnteolta sekä viattomuutta suhteessa aikuisuuteen liittyviin elämän osa-alueisiin. Osittain historiallisen painolastin (lapsuus oli kohtuullisen lyhyt elämänvaihe) vuoksi, lapsiin alettiin suhtautua suojeltavina objek- teina, jotka saivat osakseen erityiskohtelua ja huolenpitoa (Strandell 1995). Tällainen ajattelu on ollut vallalla aina 1980-luvulle saakka, jolloin sitä alettiin haastaa aiempaa vahvemmin yhteiskunnallisen lapsuudentutkimuksen piirissä (Alanen & Karila 2009). Tavoitteena oli ymmärtää lapset sekä olevina (being) että tulevina (becoming) subjek- teina, joilla on paikkansa ja roolinsa sekä nykyisinä lapsina että tulevina aikuisina (Evans & Spicer 2008; Alanen & Karila 2009). Samalla lapsuutta alettiin tarkastella pysyvänä yhteiskunnallisena rakenteena (Alanen & Karila 2009; Strandell 2012). Tällä hetkellä sekä Suomessa että Suomen kaltaisissa länsimaisissa yhteiskunnissa lapsia on enenevässä määrin alettu tunnistaa toimijoina ja subjekteina, jotka voisivat halu- tessaan ottaa osaa myös yhteiskunnallisiin prosesseihin. Jalansijaa on saanut ajat- telu, jossa lapset tunnistetaan kykenevinä hoitamaan omia asioitaan, edustamaan muita lapsia institutionaalisissa rakenteissa ja ottamaan osaa lasten asioiksi miellettyi- hin teemoihin. Lapset voidaan tunnistaa kyvykkäinä ja aikaansaavina yksilöinä, joita ei voida yhteiskunnallisissakaan kysymyksissä sivuuttaa (Alanen & Karila 2009). Lapsuus on ikävaiheena erityinen, mutta lapsuuden erityisyys ei saa johtaa lasten ali- arvioimiseen tai heidän eristämiseensä ulos yhteiskunnallisesta keskustelusta vain ikärajojen perusteella (Bardy 1996, 191; Lallukka 2003, 207). Lasten osallisuuden tar- kastelussa voidaan lähteä ideasta, joka perustuu lapsen autonomian kunnioittami- seen. Lapsi on omalla tavallaan ja itsessään ”täydellinen” ja hänen tapansa hahmot- taa maailmaa on yhtä legitiimi kuin aikuisenkin, vaikka aikuisen ja lapsen tavat tehdä havaintoja saattavat olla erilaiset. (Bardy 1996, 191–192; ks. Lallukka 2010.) Lapsen autonomian kunnioittaminen voi auttaa yhdistämään vaatimukset lasten suojelusta ja SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 10 osallisuudesta. Lapset voivat olla yhtä aikaa molempia: heillä on lain suoma erityis- asema suojelun kohteina, mutta samalla heillä tulee olla mahdollisuuksia vaikuttaa it- selleen merkityksellisiin asioihin. Lapsen toimijuutta korostavassa näkökulmassa aja- tellaan, ettei lasten maailmasta tule lähtökohtaisesti sulkea pois niin sanottuja aikuis- ten asioita (osallisuus), mutta että asiat tulee esittää heille ikätasoon ja kompetenssiin sopivilla tavoilla (suojelu). Esimerkiksi ilmastonmuutokseen, pandemiaan tai talousla- maan liittyvät kysymykset koskettavat lapsia, he ovat niistä kiinnostuneita ja he tarvit- sevat niistä tietoa. Asiat tulee kuitenkin kuvata heille suojelun näkökulma huomioiden. Lapsia ei jätetä yksin käsittelemään asioita vaan niitä käsitellään aikuisten kanssa yh- dessä. Aikuinen mahdollistaa ja tukee lasten osallisuuden pyrkimyksiä, mutta tekee sen huomioiden lapsen oikeuden tulla suojelluksi. Lasten autonomiaa kunnioittava näkökulma johtaa keskusteluun myös lasten mielipi- teiden ja tiedon suhteesta aikuisten mielipiteisiin ja tietoon: Kenellä on tarpeeksi tietoa käsiteltävästä asiasta, jotta hän osaa ottaa kaiken tarvittavan huomioon? Kuka pystyy tekemään päätöksiä? (Archard & Skivenes 2009). Lasten osallisuudesta puhuttaessa tulisi huomioida, että asioita voidaan tietää eri tasoilla ja eri paikoissa. Tällöin tieto ei ole luonteeltaan dikotomista (”joko–tai”) vaan inklusiivista (”sekä–että”) (Mohan 1999). Lasten tuottama tieto on aikuisen tiedon rinnalla vaikuttamassa ymmärrykseen, ja se tulisi osata jäsentää systemaattisesti osaksi myös yhteiskunnallista päätöksentekoa. Ymmärrykseen tiedon merkityksestä palataan jäljempänä tarkemmin. Ymmärrykseen osallisuudesta vaikuttaa ajattelumalli, jossa asioita tarkastellaan. Ajat- telumallilla tarkoitetaan yksinkertaistaen ajatuksia ohjaavaa jäsennystä eli niitä näkö- kulmia, joiden avulla tietoa jäsennetään ja asetetaan kontekstiin. Malli vaikuttaa siten siihen, miten tiettyä ilmiötä – vaikkapa lasten ja nuorten harrastuksia – lähestytään ja hahmotetaan. Harrastamisen tarkastelu tarjoaakin hyvän esimerkin ajattelumallien merkityksestä, sillä harrastaminen ja vapaa-aika ovat keskeisiä lasten elämänalueita (Lapsiasiavaltuutettu 2020). Tulkinnat ja merkitykset harrastamisesta jäävät kuitenkin helposti yksipuolisiksi esimerkiksi pohdittaessa lasten osallisuuden näkökulmasta. Harrastaminen ja vapaa-ajanvietto ovat paitsi lasten arkea myös aikuisten lapsille jär- jestämää toimintaa. Riippuen siitä, kumpi ajattelumalli tarkastelun taustalla vaikuttaa, harrastaminen saa erilaisia merkityksiä. Keskustelu harrastamisesta tuo näkyviin useita osallisuuteen liittyviä ristikkäisiä pyrki- myksiä. Vapaa-ajan käyttötapoja, kuten harrastamista, kuvattaessa yhteiskuntaan muodostetaan samalla hyvään lapsuuteen kuuluvia tapoja. Jos harrastamisen ajatel- laan tarkoittavan aikuisjohtoista, säännöllistä ja eteenpäin kehittävää toimintaa, jossa lapset ovat toiminnan kohteena, tullaan samalla määritelleeksi, millaiseen toimintaan lasten toivottaisiin kiinnittyvän. Tällöin esimerkiksi omaehtoinen ja vapaaehtoinen har- rastaminen, kuten skeittailu, parkour, erilaiset pelit tai keppihevoset, eivät näyttäydy harrastuksena samalla tavalla kuin järjestetty ja aikuisjohtoinen toiminta. Ne kuitenkin SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 11 tulevat tunnistetuksi harrastuksina, jos niiden ympärille luodaan rakenteet. Parkour tai keppihevoset ovat harrastuksia, jos niitä harrastetaan johdetusti ja säännöllisesti. Jos taas tekeminen on epäsäännöllistä tai omaehtoista, ei niitä aina mielletä harrastuk- siksi. Näkökulma siis vaikuttaa siihen, millainen toiminta ymmärretään harrasta- miseksi ja mihin lapsia kannustetaan osallistumaan. Samalla muunlainen tekeminen jää tarkastelussa paitsioon. Tarkastelua kehystävän ajattelumallin ymmärtäminen on huomionarvoista silloin, jos päätetään lähteä valmistelemaan toimenpiteitä esimerkiksi lasten harrastamisen edistämiseksi. Tällöin on huomioitava, mitä harrastamisella tar- koitetaan ja miten lapset harrastamiseen suhtautuvat, jotta vältytään tekemästä tie- dostamattomia ja normatiivisia kaikkia lapsia koskevia linjauksia. Samalla harrastaminen tuo näkyviin lasten eriarvoisuuden myös toisella tavalla. Esi- merkiksi pienituloisuus, vamma, sairaus tai tausta voivat olla monelle lapselle esteitä viettää sellaista vapaa-aikaa kuin haluaisi (esim. Vammaisfoorumi 2019). Vaikka har- rastamisen mahdollistamisella on myös tasa-arvoistava vaikutus, on harrastamista ja siihen liittyviä linjauksia pohdittaessa huomioitava myös lasten mukanaolo ja mahdolli- suudet vaikuttaa harrastamiseen liittyviin päätöksiin. Samalla on luotava sellaisia mahdollisuuksia ja tapoja, joiden avulla lasten harrastaminen ei jäisi toteutumatta vamman, sairauden tai perheen taloudellisen tilanteen vuoksi. Tämä voi vaatia myös harrastamisen määrittelyä uudelleen. Harrastaminen paljastaa osaltaan eri ajattelumallien merkityksen lasten osallisuuden monitahoisuuden ymmärtämiseksi. Harrastaminen itsessään voidaan nähdä positiivi- sena ja tavoiteltavana tekemisenä, johon kaikilla lapsilla tulisi olla mahdollisuus. Sa- maan aikaan, näkökulmasta riippuen, sitä voidaan tarkastella myös lapsuutta määrit- tävänä normatiivisena näkökulmana lasten vapaa-ajanviettoon. Erilaisten ajattelumal- lien tunnistaminen auttaa ymmärtämään, että lasten osallisuutta voidaan lähestyä mo- nesta näkökulmasta, ja on aina valintakysymys, millaiseen näkökulmaan tai ymmär- rykseen päätös perustuu. Valinta ei koskaan ole arvovapaa, vaan huomioon tulee ot- taa erilaiset näkökulmat, joiden pohjalta päätös saadaan aikaiseksi. Myös instituutioiden voidaan ajatella antavan lasten osallisuudelle ajattelua ohjaavan mallin. Lapset elävät sekä suuren osan (arki)päivästään että suuren osan lapsuuttaan erilaisissa instituutioissa, esimerkiksi päiväkodissa ja koulussa (Alanen & Karila 2009). Instituutioiden avulla ja niiden sisällä määritellään myös ymmärrystä siitä, missä, miten ja mihin lapset voivat vaikuttaa ja ottaa osaa. Samoin niissä tuetaan ja edistetään myös lasten mahdollisuutta kokea kuuluvansa joukkoon ja olevansa osa yhteisöä. Ajattelumallien ja niitä välittävien lapsuuden instituutioiden ohella ymmärrystä lasten osallisuudesta ohjaa myös lapsikäsitys. Lapsikäsitys on osa sellaista käsitteellistä vii- SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 12 tekehystä, johon kuuluvat maailmankuva, maailmankatsomus ja ihmiskäsitys. Ylei- sesti voidaan sanoa, että ihmiskäsitys on yksilön tai yhteisön käsitys siitä, mikä on ih- misen olemus, alkuperä ja päämäärä, ja mikä asema ihmisellä on suhteessa toisiin ih- misiin ja ympäristöön. Vallitseva lapsikäsitys ei kuitenkaan muodostu annettuna vaan vaatii yhteistä keskustelua ja pohdintaa. (Pulkkinen 2018, 9.) Lapsikäsitys ohjaa pal- veluita ja lapsipolitiikkaa myös laajemmin. Palvelujärjestelmän muutos, lasten osalli- suutta tukevien toiminnallisten menetelmien käyttöönotto ja osallisuuden vahvistami- nen vaativat myös yhteisen lapsikäsityksen muodostamista (Itla tulossa, 2020). Lapsikäsitystä ja viitekehyksiä voidaan tarkastella myös vallalla olevien puhetapojen tai diskurssien lävitse. Yhteiskunnallinen keskustelu perustui vielä 1990-luvun alku- puolella suojeludiskurssille (protection), jossa lapsi yksilönä nähtiin suojelun kohteena ja lapsuus väliaikaisena elämänvaiheena matkalla kohti aikuisuutta (Lehtinen 2009; Satka ym. 2011). 2000-luvulle tultaessa alkoi puolestaan korostua lasten osallistumi- sen (participation) näkökulma, ja lasten tunnistamista toimijoina alettiin korostaa (Ala- nen & Karila 2009; Itla 2020). Lisäksi on vahvistunut lapsikäsitys, joka korostaa lasta yksilöoikeuksien haltijoina, joiden mielipiteitä ei hallinnollisissa tilanteissa ja kysymyk- sissä voida sivuuttaa (Strandell 2012). Kaiken kaikkiaan lapsuus on muuttunut aikojen saatossa erityisesti lapsuudeksi mää- ritellyn ajanjakson muuttumisen myötä. Sen sijaan lapsuuteen on aina liittynyt jännit- teitä ja ristiriitoja; millaiset asiat ovat sopivia lapsille, ja millaisilta asioilta heitä puoles- taan pitäisi suojella? Kysymykset ovat vaihdelleet ajan saatossa, mutta keskustelu on ollut aina käynnissä. Tässä raportissa tarkastellaan lasten osallisuutta lapsistrategi- assa kuvaamalla ensin lyhyesti osallisuuden oikeudellista perustaa (1.2) sekä lapsi- strategian näkökulmaa osallisuuteen (1.3). Tämän jälkeen 2. luvussa tarkastellaan ta- poja ymmärtää lasten osallisuus. Seuraavassa 3. luvussa keskitetään huomio osalli- suuden vahvistamisen tapoihin ja 4. luvussa palataan vielä osallisuuden tarkasteluun lapsistrategiassa. Raportin lopuksi esitetään linjauksia lasten osallisuuden edistä- miseksi yhteiskunnassa sekä ehdotetaan tapoja lasten osallisuuden tukemiseksi lap- sistrategian valmistelussa. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 13 1.2 Osallisuus lapsen perus- ja ihmisoikeutena Esa Iivonen ja Kirsi Pollari Lapsen osallisuus ei ole vain yhteiskunnallinen vaan myös oikeudellinen kysymys. Osallisuuden vahvistaminen perustuu kansainvälisiin ihmisoi- keusvelvoitteisiin, ja kansallinen lainsäädäntö pyrkii varmistamaan, että osallisuus toteutuisi lasten ja nuorten arjessa. Nykyinen, lapsen oikeuksia ja subjektiutta korostava lapsikäsitys auttaa tunnistamaan osallisuuden sidonnaisuuden kansainväliseen ja kansalliseen sääntelyyn. Lapsen oi- keus osallistua on keskeinen lapsia koskeva perus- ja ihmisoikeus, joka perustuu Suomen perustuslain (731/1999) lisäksi myös muuhun kansalliseen lainsäädäntöön ja useisiin suosituksiin ja ohjelmiin. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus (SopS 59–60/1991, jäljempänä lapsen oikeuk- sien sopimus), useat muut ihmisoikeussopimukset ja perustuslaki velvoittavat toimiin, joilla lasten osallisuutta vahvistetaan ja tuetaan. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 14 Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artikla takaa jokaiselle lapselle, joka kykenee muo- dostamaan näkemyksensä, oikeuden ilmaista ne vapaasti kaikissa häntä koskevissa asioissa ja oikeuden saada oman näkemyksensä huomioon otetuksi. Lapsen näke- mykset häntä koskevissa asioissa on selvitettävä ja otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti (12 artiklan 1 kappale). Sopimuskohta velvoittaa myös anta- maan lapselle mahdollisuuden tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hal- linnollisissa toimissa (12 artiklan 2 kappale). Lasten ja nuorten osallisuuden kannalta keskeisiä perus- ja ihmisoikeussäännöksiä  Perustuslain 6.3 §: lasten oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti  Perustuslain 2.2 §: yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen  Perustuslain 14.4 §: julkisen vallan velvollisuus edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon  Perustuslain 20.2 §: mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon  EU-perusoikeuskirja 24.1 artikla: lapsen mielipiteen kunnioittaminen  YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12.1 artikla: lapsen oikeus ilmaista vapaasti näkemyksensä ja näkemysten huomioon ottaminen sekä 12.2 artikla: lapsen kuuleminen lasta koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa  Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva YK:n sopimus 25 artiklan a-kohta: oikeus vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin  Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen 7 artiklan c- kohta: naisten oikeus osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan  Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen 7.3 artikla: lasten osallisuus, 12 artikla: yhdenvertaisuus lain edessä – tuettu päätöksenteko, 19 artikla: eläminen itsenäisesti ja osallisuus yhteisössä, 29 artikla: osallistuminen poliittiseen ja julkiseen elämään, 20 artikla: henkilökohtainen liikkuminen  Uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja 15.3 artikla: vammaisten henkilöiden oikeus osallistua yhteiskunnalliseen elämään  Biolääketiedesopimus 6 artikla: mm. alaikäisen suostumus terveyteen kohdistuvaan toimenpiteeseen)  Vähemmistöpuiteyleissopimus 15 artikla: oikeus yhteiskunnalliseen osallistumiseen, 17.2 artikla: oikeus osallistua kansalaisjärjestöjen toimintaan SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 15 Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artikla liittyy erityisesti sopimuksen 13–17 artikloi- hin: lapsen oikeuteen ilmaista vapaasti mielipiteensä (13 artikla), ajatuksen-, oman- tunnon- ja uskonnonvapauteen (14 artikla), yhdistymisvapauteen ja rauhanomaiseen kokoontumisvapauteen (15 artikla), yksityisyydensuojaan (16 artikla) ja oikeuteen saada tietoa monenlaisista kansallisista ja kansainvälisistä lähteistä (17 artikla). Lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanoa valvova ja edistävä YK:n lapsen oi- keuksien komitea on julkaissut laajan yleiskommentin lasten osallistumisoikeuksista (yleiskommentti nro 12 (2009) Lapsen oikeus tulla kuulluksi). Kyseisessä yleiskom- mentissa on muun muassa määritelty lasten kuulemista ja osallistumista koskevia pe- rusedellytyksiä (kohdat 132–134). Edellytykset koskevat sekä yksittäistä lasta että lapsiryhmiä. Komitean mukaan lapsille on annettava ymmärrettävää ja riittävää tietoa siitä, että heillä on oikeus kertoa näkemyksensä, sekä siitä, miten ne otetaan huomi- oon. Lasten tulee myös saada tietää, miten he voivat osallistua ja mitä vaikutuksia heidän osallistumisellaan on. Lasten kuuleminen ja osallistuminen on mukautettava heidän ikätasolleen sopivaksi. Lapsia ei saa pakottaa ilmaisemaan näkemyksiään, vaan osallistumisen on oltava heille vapaaehtoista. Lasten näkemyksiin on suhtaudut- tava kunnioittavasti ja lapsia tulee kuulla yhdenvertaisesti heille merkityksellisissä asi- oissa. Lapset eivät ole yhtenäinen ryhmä, ja siksi on tärkeää varmistaa, että kaikille lapsille tarjotaan mahdollisuus esittää näkemyksensä ilman minkäänlaista syrjintää. Esimer- kiksi lapset, jotka vammansa vuoksi kommunikoivat muutoin kuin puheella, saattavat tarvita enemmän tukea näkemystensä ilmaisemiseen. Lapsella on oikeus saada iän ja kehitystason mukaista ohjausta ja neuvontaa, joka auttaa häntä tuomaan esiin ajatuk- sensa. Aikuisten tehtävänä on kannustaa lasta näkemystensä ilmaisemiseen. Komi- tea on korostanut, että mielipiteen ilmaisemisen tulee olla lapselle turvallista, eikä häntä saa asettaa vaaraan esimerkiksi lastensuojeluasiassa kuultaessa (yleiskom- mentti nro 12 (2009), kohta 134 h). Ikä ei yksin ratkaise lapsen näkemysten merkitystä. Myös lapsen tiedot, kokemus, ym- päristö, sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät sekä tarjolla oleva tuki vaikuttavat siihen, min- kälaiset valmiudet lapsella on näkemysten muodostamiseen. Lisäksi on otettava huo- mioon, millaisia ja miten laajoja sekä kauaskantoisia vaikutuksia käsiteltävällä asialla on lapseen. Lapsen oikeuksien komitea pitää osallistumista prosessina, johon kuuluu lasten ja ai- kuisten välistä, vastavuoroiseen kunnioitukseen perustuvaa tiedon jakamista ja vuoro- puhelua. Näissä prosesseissa lapset voivat oppia, miten heidän näkemyksensä ja ai- kuisten näkemykset otetaan huomioon ja miten ne vaikuttavat lopputulokseen (yleis- kommentti nro 12 (2009), kohta 3). SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 16 Lapsen oikeuksien sopimuksen myötä lasten näkemysten kuuleminen ja huomioon ot- taminen on vahvistunut Suomessa. Lasten kuulemiseen sekä mahdollisuuksiin osallis- tua ja vaikuttaa kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota. Suomen perustuslain (731/1999) mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Säännöksellä ha- lutaan korostaa, että lapsia tulee kohdella sekä aikuisväestöön nähden tasa-arvoisina, yhtäläiset perusoikeudet omaavina ihmisinä että keskenään yhdenvertaisesti. Jo- kaista lasta tulee kohdella yksilönä, ei passiivisena toiminnan kohteena (HE 309/1993 vp, s. 44–45). Perustuslain perusoikeussäännöksen lisäksi useissa eri substanssilaeissa on velvoit- teita, jotka koskevat lapsen osallistumisoikeuksia. Muun muassa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa, lastensuojelulaissa, sosiaalihuoltolaissa, mie- lenterveyslaissa, potilaslaissa1, sosiaalihuollon asiakaslaissa2 sekä nuorisolaissa on säädetty lapsen tai nuoren oikeudesta osallistua ja vaikuttaa. Lapsen osallisuutta ja osallistumista pyritään turvaamaan myös varhaiskasvatuslaissa, koulutusta koske- vassa lainsäädännössä ja kuntalaissa, joissa on hahmoteltu erilaisia tapoja osallisuu- den turvaamiseen. Rikos- ja prosessioikeudellinen sääntely sekä turvapaikkaan ja maahanmuuttoon liittyvät säädökset puolestaan sivuavat useissa kohdin nimenomaan heikommassa asemassa olevien lasten osallisuutta. Lasten ja nuorten oikeuksien toteutumisen kannalta on keskeistä, että kaikki lapsiin vaikuttava kansallinen lainsäädäntö on sopusoinnussa lapselle ihmisoikeussopimuk- sissa turvattujen oikeuksien kanssa ja heijastaa kaikilta osin niiden keskeisiä periaat- teita. Lainsäädännön tulee turvata yhdenvertaisesti kaikille lapsille mahdollisuus il- maista näkemyksiään ja mielipiteitään heihin liittyvissä asioissa. Hyvätkään rakenteet lasten osallistumisen mahdollisuuksien turvaamiseksi eivät yksistään takaa sitä, että lapsi tosiasiallisesti kokee osallisuuden toteutuvan. Lainsäädännön ja palveluiden ke- hittämisen lisäksi lapsiystävälliseen toimintaan tulisi turvata myös riittävät resurssit. Erityisen suuri merkitys on lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten asenteilla ja vuorovaikutustaidoilla, mikä korostaa myös koulutuksen merkitystä (ks. myös OM 2020:10). Osallisuus edellyttää aikuisilta valmiutta kohdata lapsi vuorovaikutuksessa. Lapselle tulee myös syntyä tunne asioiden etenemisestä ja mahdollisuuksistaan vai- kuttaa omiin asioihinsa. Lapsen osallistuminen ei ole yksiulotteinen ilmiö, vaan lapsi- ja tilannekohtaisesti muuntuva prosessi, jota aikuiset voivat toiminnallaan tukea ja edistää. 1 Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) 2 Laki sosiaaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 17 1.3 Lapsistrategiassa huomioitavia näkökulmia Lapsistrategiassa osallisuutta tulee tarkastella sekä ryhmän että yksilön näkökulmista. Osallisuutta on vahvistettava erityisesti sellaisten ryhmien osalta, jotka jäävät usein syrjään. Samalla voidaan luoda tapoja ja malleja, joilla yksittäiset lapset saavat äänensä kuuluviin ja voivat kokea osalli- suutta. Lasten ja nuorten osallisuuden edistäminen ja osallisuuden esteiden poistaminen ovat lapsistrategian keskeisimpiä arvolähtökohtia ja tavoitteita. Useissa tutkimuksissa on esitetty huoli siitä, että mahdollisuus vaikuttaa ei toteudu yhdenvertaisesti eri lapsiryh- mien välillä, vaan osa lapsista ja nuorista joutuu kamppailemaan osallistumisoikeuk- siensa puolesta muita enemmän (mm. OM 2020:10; Kanste ym. 2017). Yhdenvertai- set osallistumismahdollisuudet ovatkin iso kysymys lasten osallistumisoikeuksien to- teutumisessa. Kuinka lasten osallisuutta voidaan tukea varhaislapsuudesta alkaen, jotta heillä olisi kehittyvien valmiuksiensa mukaisesti mahdollisuus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon? Lapsistrategialla voidaan tukea lasten ja nuorten yh- denvertaisten osallistumismahdollisuuksien toteutumista. Punaisena lankana lapsistrategiassa tulee vahvistaa aikuisten ymmärrystä ja menet- telytapoja lasten kuulemisen, osallisuuden ja vaikuttamisen kysymyksissä. Näkökulma tukeutuu ajatukseen siitä, ettei ole olemassa yhtä ryhmää ”lapset”, jota voitaisiin koh- della samoista lähtökohdista. Jokainen alle 18-vuotias suomalainen kuuluu ryhmään ”lapset”, mutta on samaan aikaan oma erityinen henkilönsä, jonka näkemykset tulee huomioida. Toinen punainen lanka osallisuutta lapsistrategian kannalta tarkastelta- essa muodostuu eri tavoin keskivertoa heikommassa asemassa olevien lasten osalli- suuden vahvistamisesta. Oleellista on huomioida, että osallisuuden vahvistamisen ta- vat, jotka palvelevat erityistä tukea tarvitsevia, palvelevat kaikkien muidenkin lasten osallisuuden vahvistumista. Erityistä tukea tarvitsevien tai muita heikommassa asemassa olevien lasten osallisuu- den ja kuulemisen huomioimisen tärkeys näkyy Suomen YK:n Lapsen oikeuksien ko- mitealta saamissa huomautuksissa (YK:n päätelmät ja suositukset 4. maaraporttiin 2008, 2; myös Lapsiasiavaltuutettu 2020, 18). Niissä kehotetaan kiinnittämään huo- miota erityisesti etnisiin vähemmistöihin, maahanmuuttajataustaisiin lapsiin ja turva- paikkaa hakevien lasten oikeuksiin sekä lasten mielipiteiden kunnioittamiseen tai las- ten laitoshoidon kysymyksiin. Lisäksi komitea kehottaa lausunnossaan Suomea torju- maan kaikkia syrjinnän muotoja, mukaan lukien vammaisiin lapsiin, maahanmuuttaja- ja pakolaislapsiin sekä etnisiin vähemmistöihin kuuluviin lapsiin kohdistuvaa syrjintää. Nämä huomiot on syytä ottaa vakavasti kansallista lapsistrategiaa valmisteltaessa. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 18 Lapsistrategian valmistelussa on osallisuuden näkökulmasta keskeistä miettiä, miten lasten kokemustietoa voidaan hyödyntää päätöksenteossa. Miten erilaisista taustoista ja lähtökohdista tuleville lapsille annetaan ääni ja mahdollisuus olla mukana? Tavoite liittyy sekä lasten arkeen, lapsille tarjottuihin palveluihin että lasten yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Lasten arjessa voi olla kysymyksiä, joissa heitä olisi syytä kuulla. Mi- ten esimerkiksi yksin maahan tullut alaikäinen turvapaikanhakija voi vaikuttaa omaan kotouttamisprosessiinsa? Tai miten muuten kuin puheella kommunikoiva lapsi tulee huomioiduksi hänen palveluitaan suunniteltaessa tai kykenee osallistumaan yhteis- kunnalliseen keskusteluun? Lisäksi erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla on oltava aito mahdollisuus vaikuttaa omiin palveluihinsa. Samalla on syytä huomioida erilaisten las- ten ja lapsiryhmien mahdollisuudet ottaa osaa myös laajempiin yhteiskunnallisiin ky- symyksiin. Lasten osallisuuteen liittyen on nostettu esiin tarpeet vahvistaa palveluiden sekä oikeudellisten ja hallinnollisten menettelyiden lapsiystävällisyyttä , erilaisia kom- munikaatiovälineitä, lasten tiedonsaantia sekä mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi lainvalmisteluun (esim. Lapsiasiavaltuutettu 2020, 24; OM 2020:10). Nämä teemat tu- leee sisällyttää myös lapsistrategian valmisteluun. Lapsistrategian avulla on mahdollista luoda toimintatapoja, joilla aikuiset pystyvät tun- nistamaan lasten näkemyksiä ja myös niin sanottuja hiljaisia signaaleja. Hiljaisilla sig- naaleilla tarkoitetaan tässä kokemuksia ja näkemyksiä, joita ei ilmaista suoraan johon- kin tilanteeseen liittyen tai jotka eivät ole sanallisia huomioita. Lapsi voi esimerkiksi kieltäytyä tapaamasta aikuista ammattilaista tai kertoa kokemuksensa leikin välityk- sellä. Myös näiden näkökulmien tulisi olla osa yhteistä tiedonmuodostusta ja niiden huomioiminen vahvistaisi lasten osallisuutta. Hieman yksinkertaistaen omista asioista kertominen olisi tällöin lapsilähtöistä, mutta signaalien tunnistaminen ja niihin reagointi puolestaan aikuislähtöistä. Lasten tuottamaan tietoon tulisi tulevaisuudessa suhtautua muotoutuvana ja mukautu- vana käytäntönä, joka on läsnä monenlaisissa päätöksentekoprosesseissa. Saman vaatimuksen tulisi toki koskea kaikkea yhteiskunnallista osallisuutta, myös aikuisten osalta, sillä kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on tarve saada olla vaikuttamassa itseensä ja omaan elämäänsä kohdistuviin asioihin. Yhteiskunnan jäsenten tulisi siksi saada olla mukana erilaisissa päätöksentekoprosesseissa joko edustuksellisesti tai muuten. Lasten osalta vastuu tarjota mahdollisimman muotoutuvia tapoja mukanaoloon liittyy myös lapsuuteen elämänvaiheena. Lapsuudessa lapset oppivat, miten yhteisöjen jä- seninä eletään (Agnew 2002). Lapsuudessa saaduilla kokemuksilla luodaan pohjaa sille, millaisina omat vaikutusmahdollisuudet tunnistetaan aikuisina (Stenvall 2018, 61). On tärkeää myös tunnistaa, että osallisuuden turvaamisen tavoitteet vaihtelevat eri ti- lanteissa. Yleisen tason kysymyksissä saatetaan hyödyntää rutiininomaisempaa kuu- SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 19 lemista, joka palvelee esimerkiksi valmistelijan tavoitteita silloin, jos tarvitaan päätös- ten tueksi lasten mielipiteitä tai näkemyksiä. Toisaalta kuulemista tarvitaan osana las- ten elämään puuttuvia palveluja, esimerkiksi huostaanottotilanteissa, joissa lasten nä- kökulmien tulisi tulla selvitetyiksi. Myös lasten arjessa esiin nousevat kysymykset ovat merkityksellisiä ja niiden näkyviin tuleminen tulisi mahdollistaa: lapsilla tulisi olla mah- dollisuus tuoda esiin omaan arkeensa liittyviä näkökulmia. Monenlaisista kuulemisen muodoista johtuen mitään kuulemisen tapaa ei pitäisi toteuttaa vailla ymmärrystä siitä, mitä sillä pyritään saavuttamaan. Tavoitteen tulisi lisäksi olla yhteinen ja tarpeeksi selvä sekä aikuisille että lapsille. Erilaisia kuulemisen muotoja ei myöskään ole syytä asettaa arvojärjestykseen, vaan oppia löytämään kuhunkin tilanteeseen sopivin kuule- mistapa. Tapa, joka toimii lapsen näkökulman selvittämiseen esimerkiksi hallinnolli- sissa päätöksissä, ei välttämättä toimi lapsen omien kiinnostuksen kohteiden selvittä- miseen. Parhaimmillaan lapsistrategia auttaa laajentamaan ymmärrystä ”lapsille kuuluvista asioista” sekä ylittämään eri hallinnonalojen raja-aitoja, sillä lasten osallisuuden vah- vistaminen vaatii myös viranomaistahojen ja muiden toimijoiden yhteisen työn raken- teita. Lasten elämä ei tapahdu erillisinä siiloina tai saarekkeina eikä heidän tarpeensa saada äänensä kuuluviin tai tulla kuulluksi rajaudu tiettyihin ”lasten asioihin”. Lapset voivat olla halukkaita vaikuttamaan sekä itselleen henkilökohtaisesti merkittäviin asioi- hin että laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin esimerkiksi ilmastopolitiikasta tai ta- louspolitiikasta. Osallisuuden toteutumisen kannalta on tärkeää vahvistaa tapoja, joilla aikuiset toimijat, mukaan lukien viranhaltijat ja päätöksentekijät, sitoutuvat edistämään lasten mahdollisuuksia laaja-alaiseen vaikuttamiseen (Lapsiasiavaltuutettu 2020, 15; myös Stenvall 2018). Osallisuutta ohjaavat periaatteet ovat:  Aikuisten tiedon ja ymmärryksen vahvistaminen  Kaikkien lasten osallisuuden tukeminen  Laaja ymmärrys osallisuudesta Osallisuudella tavoitellaan:  Lapsiystävällistä hallintoa  Lasten yhteiskunnallisen osallisuuden tunnistamista  Laajempaa näkökulmaa lapsille kuuluvista asioista SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 20 2 Ymmärrys lasten osallisuudesta 2.1 Miten osallisuus määritellään? Osallisuus on kokemus kuulumisesta joukkoon sekä kokemus siitä, että on mahdollisuuksia vaikuttaa itselleen merkityksellisiin asioihin. Kokemus liit- tyy sekä palveluihin, omaan arkeen että yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Koska osallisuus voidaan määritellä monin tavoin, tulee se määritellä kul- loinkin kyseessä olevassa kontekstissa. Lasten osallisuuden tarkastelu tulee aloittaa käsitteellisen epäselvyyden selventämi- sestä. Suomen kielessä käsitteitä osallisuus, osallistuminen ja osallistaminen käyte- tään usein synonyymeina toisilleen, vaikka niillä kuvailtaisiin sisällöllisesti monenlaisia asioita (Siisiäinen 2015). Osa epäselvyydestä johtuu kansainvälisestä tutkimuksesta ja yleissopimuksista, joissa käytetään käsitettä ”participation”. Participation voidaan kääntää terminä suomeksi sekä osallisuudeksi että osallistumiseksi. Sisällöllisesti ”participation” viittaa kuitenkin osallistumiseen, ja sitä käytetään englanniksi kuvaile- maan lasten tekoja ja mukanaoloa. Jos taas käännetään suomenkielinen käsite ”osal- lisuus”, osuu se lähemmäs englannin käsitettä ”belonging” (kuuluminen johonkin). Osittain kääntämisen haasteiden takia käsitteet osallisuus ja osallistuminen sekoittu- vat toisiinsa. Lapsistrategiassa osallisuus määritellään kokemukseksi kuulumisesta joukkoon sekä kokemukseksi siitä, että on mahdollisuuksia vaikuttaa itselleen merkityksellisiin asioi- hin. Osallistumista puolestaan käytetään kuvaamaan sellaisia aktiivisia tekoja, joita lapsilla on mahdollisuus tehdä, kuten tapoja ottaa osaa ja kertoa mielipiteensä. Osal- listaminen puolestaan tarkoittaa erilaisten mahdollisuuksien tarjoamista mukanaololle. Huomionarvoista on, ettei osallisuuden kokemus aina näy aktiivisena osallistumisena vaan ihminen voi kokea osallisuutta, vaikka ei toimi sen mukaisesti. Lapsistrategiassa osallisuus on kattokäsite, jonka alla sitä tarkastellaan laajasti 1. mukanaolon ja vaikuttamisen mahdollisuuksina 2. osallisuuden kokemuksena. Lapsi voi kokea olevansa osallinen ja haluavansa vaikuttaa, mutta yhtä lailla hän voi kokea olevansa osallinen mutta jättää mahdollisuudet ottaa osaa hyödyntämättä (myös Stenvall 2018). Nämä näkökulmat kietoutuvat myös toisiinsa. Osallisuuden ko- kemuksen toteutuminen ylipäänsä vaatii luottamusta siihen, että on mahdollisuuksia SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 21 vaikuttaa. Samaan aikaan mahdollisuudet vaikuttaa luovat pohjan osallisuuden koke- muksen syntymiselle. Jotta osallisuus voisi toteutua mahdollisimman monen lapsen kohdalla, tulee siihen kannustaa ja luoda erilaisia väyliä ja tapoja sen mahdollista- miseksi. Tavoitteena lapsistrategiassa on vahvistaa sekä lasten ja nuorten kokemusta osallisuudesta että heidän mahdollisuuksiaan olla mukana ja vaikuttaa. Lasten osallisuus koskee sekä yksittäisiä lapsia että lapsiryhmiä ja sitä tulee tarkas- tella sekä yksilön että ryhmän tasolla. Kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa lap- set on tunnistettu ryhmäksi, jolle kuuluu perus- ja ihmisoikeussopimusten yleisesti tur- vaamien oikeuksien lisäksi myös erityisiä oikeuksia (ks. Iivonen & Pollari 2020), ja hei- dän osallisuuttaan ryhmänä tulee vahvistaa. Lisäksi yksittäisten lasten osallisuuden tulee olla kaksisuuntaista: Lasten tulee saada tietoa, jotta he voivat muodostaa oman näkökulmansa. Samalla heidän tulee myös kyetä ilmaisemaan mielipiteensä itselleen sopivilla tavoilla, ja heillä tulee olla aina mahdollisuus myös valita, ovatko he mukana vai eivät. Seuraavaksi hahmotellaan kolme osallisuuskirjallisuudessa esiintyvää tapaa ymmär- tää lasten osallisuus. Ensiksi osallisuutta voidaan lähestyä tarkastelemalla sen esiin- tymistä erilaisissa tilanteissa ja paikoissa. Toisesta näkökulmasta osallisuutta tarkas- tellaan siihen liittyvien jäsennysten avulla. Kolmanneksi osallisuutta analysoidaan eri- laisten roolien näkökulmista arvioimalla, millaisia osallisuuden rooleja lapsille voidaan antaa tai he voivat ottaa. Ensimmäisestä näkökulmasta osallisuuden mahdollisuuksia voidaan tarkastella suh- teessa sekä aikuisten lapsille tarjoamaan tilaan että erilaisten yhteiskunnallisten näkö- kulmien asettamiin reunaehtoihin osallisuuden toteutumiseksi (Thomas 2007; 2012; 2017). Tällöin aikuisten näkemykset sekä rajoittavat että tukevat sitä, mikä ylipäänsä näyttäytyy tarkoituksenmukaisena osallisuutena ja missä heidän osallisuutensa voi tulla näkyviin. Lasten osallisuuden esiintymistä voidaan tarkastella myös sekä poliitti- sena että sosiaalisena osallisuutena. Näin määritellen poliittisen osallisuuden ulottu- vuudella lasten tulisi pystyä vaikuttamaan asioihin ja tulla tunnistetuiksi yhteiskunnalli- sina toimijoina. Sosiaalinen osallisuus puolestaan tunnistaa lasten arjen yhteisöt ja näkökulmat keskeisiksi. Osallisuus rakentuu tällöin eri yhteyksissä erilaisista lähtökoh- dista, mutta on läsnä kaikissa niissä paikoissa, joissa lapset elämäänsä elävät (Tho- mas 2007): 1. arkisissa ihmissuhteissa 2. erilaisissa arkisissa instituutioissa (esimerkiksi päiväkoti, koulu), sekä ar- kisessa kanssakäymisessä että muodollisissa oikeuksissa 3. kohtaamisissa julkisissa palveluissa (esimerkiksi huostaanotto, erotilan- teet, erityistarpeet koulutuksessa) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 22 4. julkisessa elämässä yleisillä paikoilla (esimerkiksi naapurusto, kaupunki- tila) 5. kaupallisissa tiloissa (esimerkiksi tavaratalot, kauppakeskukset) 6. yhteiskunnallisissa rakenteissa (esimerkiksi valtuustot, järjestöt). Toisin sanoen, osallisuus on läsnä yhteiskunnan eri tasoilla, mutta ei tule näkyviin niissä kaikissa. Osaltaan tämä johtuu tavoista ymmärtää lasten asema ja mahdollisuu- det olla mukana. Lasten osallisuuden näkyminen eri tilanteissa on sidoksissa siihen, miten aikuiset suhtautuvat heidän mukanaoloonsa ja haluunsa vaikuttaa. Aikuiset voi- vat joko vahvistaa tai heikentää lasten mukanaolon mahdollisuuksia ja osallisuuden kokemuksia. Lisäksi erilaisissa yhteyksissä voidaan tarkastella sitä, millainen tila lapsilla on toimia tai miten heidän toimintaansa suhtaudutaan. Lasten osallisuuden vahvistuminen eri yhteyksissä kiinnittyy lasten kokemukseen turvallisesta ja luotettavasta tilasta. Lasten tulee voida tuntea olonsa turvalliseksi, jotta heillä olisi edes teoriassa mahdollista ko- kea osallisuutta (Thomas 2012). Lasten osallisuutta voidaan siis tarkastella ymmär- ryksenä lasten pystyvyydestä eli siitä, millaisissa tilanteissa ja paikoissa lasten ajatel- laan olevan kykeneviä olemaan mukana. Tällaisessa moniulotteisessa osallisuuden tarkastelussa tulisi vahvistaa 1. ymmärrystä osallisuuden tiloista ja mahdollisuuksista 2. laajaa käsitystä ylisukupolvisista suhteista 3. lasten omatoimisen osallisuuden ja järjestetyn osallisuuden käsitteellistä erottelua 4. tunnistamista ja määrittelyä osallisuuden uudenlaisiksi käytännöiksi 5. suhtautumista vaatimuksiin lasten täysivaltaisesta yhteiskunnallisesta jäsenyydestä. Toisesta näkökulmasta lasten osallisuutta voidaan lähestyä tyypittelemällä erilaisia osallisuuden muotoja ja tarkastelemalla erilaisten typologioiden ryhmittelyä ja jäsen- nystä (esim. Gretschel 2002; Thomas 2007). Esimerkiksi Roger E. Hartin (1997) osal- lisuuden tikapuita on käytetty käytännöllisenä ja yleistettävänä tapana teoretisoida ja luokitella lasten osallisuutta. Yksinkertaistaen Hartin tikapuissa jokainen askelma ku- vaa yhdenlaista osallisuuden tapaa alkaen alimman puolan manipulaatiosta päätyen ylimmän puolan lapsilähtöiseen päätöksentekoon (Stenvall 2018). Vaikka Hartin tar- koitus oli tikapuillaan kuvata ja ryhmitellä erilaista osallisuutta, yleinen tulkinta tukeu- tuu ajatukseen, jossa sitä parempaan osallisuuteen päästään, mitä ylemmäs tikapuilla kavutaan (Thomas 2007). Yleinen tulkinta Hartin tikapuista on osaltaan johtanut sii- hen, että malli jätetään monesti problematisoimatta tai siihen suhtaudutaan valmiina tapana ymmärtää, millaista lasten osallisuuden pitäisi olla (Kiili 2006; 2008; Gretschel 2002; Thomas 2007; Bartos 2016), vaikka tikapuiden tarkoituksena on pikemmin tun- nistaa ja auttaa jäsentämään monenlaista tarvetta lasten mukanaololle. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 23 Kolmannesta näkökulmasta osallisuutta voidaan tarkastella tarinana (Kjørholt 2007), jossa mennyt, nykyinen ja tuleva linkittyvät. Lapsille on tarinavertauksessa varattu eri- laisia rooleja, joihin suhteessa heidän osallisuutensa tulee näkyviin (myös Lund 2007). Tarinavertauksessa lapset olivat menneessä passiivisia toiminnan kohteita, mutta nykyisyydessä sekä tulevaisuudessa heidän tulisi olla aikuisten kanssa tasa-ar- voisia toimijoita. Lapset elävät omaa elämäänsä tässä nykyisyyden ja menneisyyden välitilassa yhtä aikaa sekä osallistuvina subjekteina että suojeltavina objekteina. Täl- laista kahtalaista elämisen muotoa voidaan kutsua ”kaksoisrooliksi”, josta käsin lapset neuvottelevat omaa osallisuuden paikkaansa. (Kjørholt 2007, 29.) Kaksoisrooli on an- tanut lasten osallisuudelle myös symbolisen merkityksen, jossa osallisuutta samaan aikaan sekä liioitellaan että aliarvioidaan. Samalla, kun lapsille ei ole annettu tar- peeksi painoarvoa yhteiskunnallisina osallistujina, osallisuusvaatimusten ulottuminen entistä nuorempiin lapsiin, ja entistä useampiin elämän osa-alueisiin, antaa lapsille jopa liian suuren symbolisen merkityksen. Symbolisen painoarvon lisääntymisen voi nähdä niissä lapsiin liittyvien asioiden määrissä, joihin on ryhdytty lasten osallisuuden parantamiseksi. Toisin sanoen yhteiskuntaan on luotu määrällisesti paljon erilaisia osallisuutta tukevia tapoja sellaisissa asioissa ja teemoissa, jotka aikuiset ovat tunnis- taneet merkityksellisiksi. Samaan aikaan lapset on jätetty paitsioon sellaisissa yhteyk- sissä ja kysymyksissä, joita ei ole nähty heille kuuluvina. Jotta vältyttäisiin osallisuu- den yli- tai aliarvioimiselta, se tulisi kyetä määrittelemään yksityiskohtaisemmin, ja tunnistaa lapsille erilaisia osallisuuden ”rooleja”, esimerkiksi (Kjørholt 2007, 40): 1. lapset oikeuksien haltijoina (children as bearers of rights), 2. lapset tulevaisuuden kansalaisina (children as future citizens), 3. lapset voimavarana (children as resources), 4. lapset puolustuskyvyttöminä ihmisinä (children as an endangered people). Tässä jaottelussa lasten osallisuus oikeuksien haltijoina kytkeytyy heidän oman aktii- visen toimijuutensa tunnistamiseen. Lasten rooli on tällöin olla mukana vaikuttamassa heitä koskevissa asioissa. Tulevaisuuden kansalaisina lapset tunnistetaan suojelun näkökulmasta tulevaisuutta varten kehittyvinä ihmisinä. Lapset on opetettava otta- maan vastuuta ja huolehtimaan asioistaan, jotta he kasvaisivat yhteiskunnan aktiivi- siksi jäseniksi. Lapset voimavarana -näkökulmassa tunnistetaan lasten roolin kiinnitty- vän elämänhallintaan ja ”hyvän elämän” tavoitteluun, jossa osallisuutta käytetään kei- nona ehkäistä ei-toivottua käytöstä, kuten päihteidenkäyttöä. Puolustuskyvyttöminä ihmisinä -tulkinnassa lapsille tarjotaan mahdollisuus olla lapsia ja toteuttaa osallisuut- taan omalla tavallaan. (Kjørholt 2007.) Kolme edellä esitettyä näkökulmaa vahvistavat kukin osaltaan lapsistrategiassa huo- mioitavaa määritelmää osallisuudesta. Ensimmäinen tarkastelu paljastaa, miten lap- SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 24 set ovat mukana ja kokevat osallisuutta kaikissa yhteisöissä riippumatta siitä, onko ky- seessä arkinen yhteisö, kaupallinen tila vai päätöksentekoelin. Mahdollisuudet kokea osallisuutta, olla mukana ja vaikuttaa muuttuvat eri yhteyksissä sen mukaan, miten ai- kuiset tunnistavat lasten osallisuutta. Toinen näkökulma avartaa osallisuuden moni- naisuutta. Osallisuutta ei tulisi asettaa janoille vääränlainen–oikeanlainen tai huono– hyvä, vaan sen sijaan on syytä tarkastella osallisuutta erilaisina tapoina ja mahdolli- suuksina, joista voidaan valita kulloiseenkin tilanteeseen sopivin. Kolmas näkökulma avaa moninaisuutta vielä lasten toiminnan ja roolien avulla. Lasten rooli on erilainen eri yhteyksissä ja tämän tunnistaminen auttaa hahmottamaan, millaista osallisuutta ta- voitellaan tai millaiseen asiaan tai tilanteeseen lasten toivotaan osallistuvan. ”Rooli” tulee tässä yhteydessä ymmärtää erilaisina näkökulmina, joiden avulla lasten muka- naolo eri yhteyksissä tunnistetaan. Kaikki kolme osallisuuden määrittelyn tapaa vah- vistavat osaltaan laajaa ymmärrystä osallisuudesta. Osallisuutta on monenlaista, se tulee näkyviin monissa yhteyksissä ja sitä voidaan lähestyä erilaisilla menetelmillä. Edellä kuvattuja näkemyksiä osallisuudesta voidaan tarkastella myös keino–pää- määrä-jaottelulla (esim. Grover 2004, 82; Vanderbeck 2010). Päämääränä osallisuus tarkoittaa itseisarvoista lähestymistapaa, jota kohti pyritään. Keinona osallisuus puo- lestaan auttaa pääsemään tavoiteltuun päämäärään, joka ei välttämättä liity lainkaan lasten osallisuuden vahvistamiseen. Keino–päämäärä-jaottelu ei tarkoita, että toinen tapa olisi toista parempi, vaan ne auttavat määrittämään, millaisesta osallisuudesta on kulloinkin kyse. Toisin sanoen, lasten osallisuus voi olla päämäärä silloin, jos pyritään lisäämään jonkun aiemmin syrjään jääneen ryhmän mahdollisuuksia osallisuuteen. Jos tavoitteena on puolestaan valmistella esimerkiksi tulevia sukupolvia palveleva il- mastolaki, lasten osallisuus on keino varmistaa, että valmistelussa huomioidaan hei- dän näkökulmastaan tärkeimmät seikat. Osallisuutta tulisikin tarkastella ilmiönä, joka on olemassa monissa erilaisissa pai- koissa ja tilanteissa. Ilmiömäinen tarkastelu mahdollistaisi sen tunnistamisen, ettei ole olemassa mitään ennalta määriteltyä näkemystä siitä, millaista osallisuuden tulisi olla, missä sen tulisi toteutua tai millaiselle osallisuudelle yhteiskunnassa on tilaa. Lapsille tulisi taata nykyistä enemmän erilaisia osallistumisen, kuulemisen ja vaikuttamisen paikkoja ja mahdollisuuksia (myös Gretschel & Kiilakoski 2012), ja heidän omia näkö- kulmiaan tulisi ymmärtää paremmin. Tutkimusten pohjalta voidaan myös tunnistaa lasten osallisuuden mahdollisuudet läh- tökohtaisesti eriarvoisina, jolloin vain tietynlaisilla lapsilla nähdään olevan mahdolli- suus olla mukana (Thomas 2007). Osallisuutta rajoittavat erilaiset esteet, kuten osal- listujilta vaadittavat taidot tai rajattu osallistujien määrä (Bragg 2007). Jos osallisuu- den idea otetaan vakavasti ja sen nähdään muodostuvan useasta toisiinsa kietoutu- vasta elementistä, kuten oikeuksista, kuulumisen tunteesta, mahdollisuuksista vaikut- SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 25 taa itselleen merkityksellisiin asioihin ja oman paikan löytämisestä yhteisössä, on yh- teiskunnassa oltava myös rakenteet monenlaisten ihmisten osallisuuden toteutumi- selle. Tämän toteutuminen vaatii kaikkien ihmisten yhteiskunnallisen osallisuuden tar- kastelua. Myös aikuisten mukanaolossa ja mahdollisuuksissa vaikuttaa tulee huomi- oida monenlaiset tavat ja mahdollisuudet. Yhteiskunnallinen osallisuus ei voi olla vain joidenkin yksilöiden etuoikeus, vaan kanavia tuoda mielipiteensä kuuluviin, saada tie- toa ja kokea olevansa mukana tulee olla kaikilla. Erityisen tärkeää monenlaisten mahdollisuuksien huomioiminen on erilaisten lasten kohdalla, sillä esimerkiksi vammaisten lasten, päihderiippuvaisten nuorten, erilaisten sairauksien kanssa elävien tai rikoksilla oireilevien lasten mahdollisuudet osall isuu- teen saattavat olla erilaiset. Monenlaisten lasten osallisuutta edistettäessä näkökul- man tulee olla laaja. Esimerkiksi kuulumisen tunteeseen vaikuttaa se, millaisten mää- ritelmien tai ”linssien” läpi lasta katsotaan: nähdäänkö hänet vain vammansa, sairau- tensa tai taustansa läpi vai onko vamma, sairaus tai tausta vain yksi osa häntä. Oleel- lista on kokemus siitä, että tulee nähdyksi sellaisena kuin kokee olevansa, eikä jonkin ulkopuolisen määritelmän mukaan (Honneth 1995; Kallio ym. 2020 tulossa). Paitsi oman kokemuksen avulla, ihminen rakentaa identiteettiään myös suhteessa monen- laisiin yhteisöihin, eikä ulkopuolisen ole helppo määritellä, millaiset yhteisöt kukakin kokee itselleen merkityksellisinä (Fraser & Honneth 2003). Jokainen haluaa kokea kuuluvansa yhteisöön, mutta mahdollisuuden valita, mihin yhteisöön haluaa kuulua ja missä asioissa vaikuttaa, tulisi olla avoin. Toisin sanoen, erilaisia väyliä osallisuuden toteutumiseen tulisi tarjota yli ulkoisten määritelmien. Esimerkiksi etninen yhteisö voi olla toiselle ihmiselle tärkeä yhteisö osallisuuden kokemuksen synnyssä, mutta toinen saman taustan omaava rakentaa identiteettinsä ja halunsa vaikuttaa toisin (myös Häkli ym. 2015). Kuulumisen tunteen vahvistaminen on paitsi yksilön myös yhteiskun- nan toimivuuden kannalta oleellista, sillä jokaisen tulisi saada kokea yhteiskunta omakseen. Lasten osallisuuden kontekstissa kokemus kuulumisesta joukkoon vahvis- taa mahdollisuuksia vaikuttaa.  Osallisuus päämääränä: itseisarvoinen lähestymistapa, osallisuus itsessään on se, mitä tavoitellaan  Osallisuus keinona: tapa päästä tavoiteltuun päämäärään, osallisuus on väline, jolla tavoite saavutetaan  Keino–päämäärä-jaottelu ei ole arvottava. Toinen ei ole toista parempi, vaan molempia tarvitaan.  Osallisuus on kokemus kuulumisesta joukkoon sekä kokemus siitä, että on mahdollisuuksia vaikuttaa itselleen merkityksellisiin asioihin. Tavoitteena on vahvistaa sekä lasten ja nuorten kokemusta osallisuudesta että heidän mahdollisuuksiaan olla mukana ja vaikuttaa. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 26 2.2 Edustuksellista ja arkista osallisuutta Osallisuus kattaa koko elämän aina arkisista yhteisöistä ja toimista yhteis- kunnalliseen päätöksentekoon saakka. Osallisuus on edustuksellisia raken- teita kuten oppilaskuntia tai nuorisovaltuustoja laajempi. Alaikäisinä lapsilla ei ole täysiä kansalaisoikeuksia esimerkiksi äänestämiseen, joten lasten mahdollisuuksia olla mukana tulee vahvistaa myös muilla tarkoituksenmu- kaisilla keinoilla. Suomessa on kiinnitetty huomiota erilaisten osallisuuden rakenteiden vahvistamiseen. Valtiolla, kunnilla ja järjestöillä on omia osallisuutta tukevia malleja ja rakenteita, kuten kansalliset ja alueelliset lasten parlamentit, kuntien nuorisovaltuustot tai järjestöjen osallisuutta tukevat hankkeet. Osallisuuden rakenteissa saattaa olla eroja eri-ikäisten lasten osallisuuden turvaamiseksi. Niinpä varhaiskasvatuslaki sisältää velvoitteen sel- vittää lapsen mielipide ja toivomukset ja ottaa ne varhaiskasvatuksessa huomioon hä- nen ikänsä ja kehityksensä edellyttämällä tavalla. Koulutusta koskevan lainsäädännön mukaan opetuksen järjestäjän on edistettävä kaikkien oppilaiden osallisuutta ja huo- lehdittava siitä, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus osallistua koulun toimintaan ja kehittämiseen sekä ilmaista mielipiteensä oppilaiden asemaan liittyvistä asioista. Kou- lutusta koskevassa sääntelyssä on myös säännöksiä edustuksellisesta osallisuu- desta, mikä tarkoittaa, että peruskouluilla, lukioilla ja ammattioppilaitoksilla tulee olla oppilas- tai opiskelijakunta. Toisin sanoen lapsilla tulee olla mahdollisuus sekä il- maista mielipiteensä itseään koskevissa asioissa että saada olla mukana yleisemmin oppilaitosta tai opetusta koskevissa asioissa. Oppilas- ja opiskelijakuntatoimintaa on asteittain lisätty eri kouluasteille, ja tällä het- kellä sen tulisi olla toiminnassa jokaisessa koulussa. Peruskoulussa oppilaskuntatyön tulee koskettaa myös alaluokilla opiskelevia. Myös nuorisovaltuustojen roolia on lain- säädännössä vahvistettu, sillä kuntalaki edellyttää, että nuorten osallistumis- ja vaikut- tamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisoval- tuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä. Kunnan on myös huolehdittava sen toi- mintaedellytyksistä. Nuorisovaltuustojen roolissa ja käytännön työssä on eroja kuntien välillä, mutta pääsääntöisesti nuorisovaltuustoihin valitaan edustajat joko vaaleilla tai oppilaskuntien edustajista. Lasten osallisuuden erityispiirteenä voidaan pitää ajatusta edustuksellisuudesta, jossa lapset voidaan tietyin, erityisesti ikään liittyvin, reunaehdoin määritellä ”yleiseksi kate- goriaksi” (James 2007, 270) ja yksittäinen lapsi tämän kategorian edustajaksi. Tässä ajattelussa esimerkiksi koululuokka muodostaa riittävän samankaltaisen yhteisön, josta voidaan nostaa yksittäinen lapsi tai nuori edustamaan muita. Samoin oppilas- SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 27 kunnan hallituksesta voidaan valita edustajat nuorisovaltuustoon ja nuorisovaltuus- toista puolestaan kansalliselle tasolle. Näin kertautuva edustuksellinen rakenne tulee niputtaneeksi kaikenlaiset lapset yhdeksi kokonaisuudeksi, josta yksittäinen lapsi voi- daan nostaa edustajaksi riippumatta kyseessä olevasta asiasta tai lapsen taustasta. Ajatus edustuksellisuudesta läpäisee näkökulman lasten yhteiskunnallisesta osalli- suudesta, vaikka siihen liittyviä rakenteellisia pulmia on alettu myös kritisoida (esim. Kiili 2011; Kallio & Bäcklund 2011; Eskelinen ym. 2012). Edustuksellisia rakenteita voidaan osallisuuden näkökulmasta tarkastella kahdesta suunnasta. Yhtäältä yksittäiset lapset saattavat tulla tunnistetuiksi passiivisina, jos he eivät ole mukana järjestetyssä toiminnassa (Eskelinen ym. 2012). Toisaalta aktiivinen osallistuminen on tunnistettu tärkeäksi, koska se on alettu nähdä ratkaisuksi nuorten aikuisten poliittisen osallistumisen laskuun (Pain & Francis 2003; Evans & Spicer 2008). Toisin sanoen lapsia haluttaisiin osallistaa edustuksellisiin rakenteisiin lisää, vaikka kaikkia ei voida ottaa mukaan edustuksellisuuden siitä kärsimättä. Samalla las- ten haluttomuus olla mukana kuitenkin nähdään passiivisuutena, vaikka se voi johtua rakenteen vaillinaisista mahdollisuuksista tukea kaikkien lasten osallisuutta. Edustuk- sellisten rakenteiden rinnalla osallisuutta tulisi tarkastella myös muilla elämän osa-alu- eilla, kuten palveluissa, yhteiskunnallisissa kysymyksissä laajemmin tai arkisissa yh- teisöissä. Osallisuus näillä osa-alueilla voi yhtä lailla vahvistaa lasten kokemusta mahdollisuuksista vaikuttaa ja olla osa yhteisöä. Mahdollisuus vaikuttaa palveluissa nivoutuu osaksi ymmärrystä niistä tavoista, joilla lapsia voi ”osallistaa” mukaan. Lasten näkökulmien kysymisen tapa ja aito kiinnostus ovat palveluita tarkasteltaessa avainasemassa. Lasten kokemuksiin osallisuudesta palveluiden piirissä vaikuttavat muun muassa asuinalue, sukupuoli, etnisyys, vammai- suus/vammattomuus, seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti sekä kumuloituva huono- osaisuus ja sosioekonominen asema (Olli 2019, 133). Kiinnostus lasten näkökulmiin, heidän kokemustensa arvostaminen ja aito vuorovaikutus auttavat antamaan lapsille tilaa muodostaa mielipiteensä ja saada ne kerrotuksi. Lisäksi on syytä huomioida, ettei lasten mukaan ottaminen tarkoita suoraviivaisesti toiminnan laadun arviointia. Läheskään aina enemmän osallistamista ei tarkoita parempaa toimintaa, ellei osalli- suuden sisältöä ja tarkoitusta ole määritelty (Czymoniewicz-Kippel 2009). Tämä tar- koittaa esimerkiksi sitä, ettei osallisuuden rakenteita ole tarpeen luoda vain rakentei- den vuoksi vaan tavoitteena tulee olla tarkoituksenmukaisen osallisuuden vahvistami- nen. Lapset ottavat osaa sellaisissa kysymyksissä, jotka kokevat mielekkäinä, ja tätä tukevia rakenteita tarvitaan. Tällä hetkellä liian usein lasten osallisuutta tarkastellaan aikuisten ajattelutapojen mukaisesti (Olli 2019, 10,15). Osallisuuteen palveluissa liittyy myös kysymys tiedosta ja tietämisen tavoista. Esimer- kiksi erilaiset kokemusasiantuntijat ja kehittäjänuorten ryhmät haastavat aikuisten tuottamaa tietoa. Lapsen elämään puuttuvien palveluiden, kuten terveydenhoidon tai SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 28 lastensuojelun, kysymyksissä on erityisen tärkeä oivaltaa lapsen kokemustiedon mer- kitys sekä oppia tunnistamaan kokemukset tiedon lähteenä ja asettamaan ne osaksi palveluiden kehittämistä sekä lapsen omassa asiassa että laajemmin. Edustuksellisten rakenteiden tai palvelukohtaamisten lisäksi osallisuutta tulisi tarkas- tella myös osana lasten arkea. Lapsuudessa koettu arki tarkoittaa eri lapsille erilaisia asioita, ja tämä arjen vaihtelu tulisi tunnistaa paremmin (esim. James 2007, 265). Lapsuus on erilaista riippuen siitä, missä ajassa, paikassa ja tilanteessa lapsi elää. Li- säksi jokainen lapsi kokee oman elämänsä ja siihen vaikuttavat tilanteet henkilökoh- taisella tavalla. Samassakin perheessä ja tilanteessa eläneet lapset voivat kokea elä- mänsä erilaisena. (Stenvall 2018.) Lasten osallisuutta vahvistettaessa tulisi huolehtia siitä, ettei osallisuutta yritetä toteuttaa liian kapeakatseisesti vain tietynlaisena ja tiet- tyyn elämänalueeseen tai ikään kiinnittyvänä käytäntönä vaan että tarkastelu laajen- netaan osallisuuden ilmiön eri puolten ymmärtämiseen ja vahvistamiseen. Koska lapset elävät alaikäisinä kansalaisina ilman täysiä kansalaisoikeuksia, heidän mahdollisuuksiaan ottaa osaa päätöksentekoon tulee tukea muilla keinoin (Wood 2011). Lasten näkökulmien tai heille tärkeiden asioiden huomioiminen vaatii monen- laisia tapoja, mutta myös ymmärrystä aikuisten velvollisuuksista. Mahdollisuuden tar- joaminen ei tarkoita, että kaikki lapset tulee ottaa mukaan kaikkeen päätöksentekoon, vaan velvollisuutta etsiytyä kulloinkin keskustelussa olevan teeman tai aiheen ympä- riltä olennaisten lasten kokemusten ja näkemysten äärelle. Tässä lähestymisessä voi hyödyntää myös lapsista, lasten hyvinvoinnista, kokemuksista ja osallisuudesta tehtyä ja valmisteilla olevaa tutkimusta ja näiden teemojen parissa työskenteleviä tutkijoita ja järjestöjä (myös Kiili & Moilanen 2019). Tällä hetkellä tutkimustietoa osataan vielä hei- kosti sitoa osaksi päätöksentekoa (esim. Tuomisto ym. 2017, 7). 2.3 Osallisuuden erityishuomioita Huomiota tulee kiinnittää erityisesti niihin lapsiryhmiin, joiden kokemukset osallisuudesta uhkaavat jäädä toteutumatta. Samalla on huomioitava, että jokainen lapsi on myös yksilö, joka kokee elämänsä omalla tavallaan. Lap- siryhmien osallisuutta vahvistettaessa on huomioitava myös ryhmän sisällä yksittäisten lasten erilaisuus ja tarpeet. Lapsistrategiassa huomio tulee kiinnittää erityisesti sellaisiin lapsiin ja lapsiryhmiin, joiden osallisuus jää usein huomiotta. Samalla on syytä tunnistaa kaksi keskeistä huo- miota näkökulman taustalla. Ensimmäinen huomio on, että vaikka lapsi kuuluisi johon- kin ”erityisryhmään”, hän on myös yksilö. Ryhmään kuuluminen kertoo, mitä piirteitä ihmiseen liittyy (esimerkiksi ulkonäkö, vamma, sukupuoli tai sairaus), mutta ei kerro, SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 29 kuka ihminen on (Arendt 2005). Toisin sanoen myös erilaisten etnisten ryhmien, vam- maisten, sairaiden tai muiden erityisryhmien sisällä elää ”ihan tavallisia” lapsia, joilla on samanlaisia toiveita ja oikeuksia osallisuudesta kuin kenellä tahansa. Lapset, ku- ten kaikki ihmiset, tulisi nähdä sekä samankaltaisuuden että erilaisuuden kautta: kaikki ovat tasavertaisia keskenään, mutta myös suhteellisesti erilaisia yhteiskunnal- listen rakenteiden ja roolien määritteleminä (esimerkiksi ikä, asuinpaikka, sosioekono- minen asema) (Arendt 2005, 93, 96; myös Kallio ym. 2020 tulossa). Lisäksi lapsilla, kuten aikuisillakin, voi olla erilaisia yhteisöjä ja identiteettejä, jotka ovat olemassa yhtä aikaa (esim. Phoenix & Pattynama 2006). Tällainen intersektionaalinen näkökulma vahvistaa ajatusta, jossa yksittäiseen ryhmään kuuluminen ei saa määritellä liikaa las- ten mahdollisuuksia kokea osallisuutta. Toinen huomio liittyy siihen, että erityisryhmien osallisuuden huomioiminen palvelee kaikkia lapsia. Huomioimalla erityisryhmien vaatimuksia ja toiveita vahvistetaan kai- kenlaisten lasten mukanaolon mahdollisuuksia. Lasten osallisuutta vahvistetaan tun- nistamalla samankaltaisuudet, mutta kunnioittamalla erilaisuutta lasten välillä (Olli 2019, 11). Tämä koskee myös osallisuuden vapaaehtoisuutta ja tiedonmuodostuksen tapaa. Lasten kokemuksia tulee kunnioittaa niissä kysymyksissä, jotka hän ymmärtää, mutta lasta ei voi vaatia ottamaan kantaa sellaiseen, jota hän ei kykene ymmärtä- mään (Olli 2019, 12). Vammaisfoorumin vuonna 2019 tekemän kyselyn mukaan vammaisten lasten osalta on syytä huomioida mahdollisuudet osallistua monilla elämän osa-alueilla. Vammaiset lapset saavat muita lapsia useammin eri viranomaisten palveluihin liittyviä päätöksiä muun muassa kuntoutuksen, apuvälineiden tai vammaispalveluiden suhteen, ja näi- den päätösten tulee olla heille ymmärrettäviä (myös OM 2020:10). Johtuen useista käytetyistä palveluista ja usein valtavirrasta poikkeavista kommunikoinnin tavoista, vammaisten lasten mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä ovat usein muita lap- sia heikommat. Vammaisten tai pitkäaikaissairaiden lasten kohdalla erilaiset palvelut muodostavat kuitenkin arkisen elämän perustan, jolloin myös tarve vaikuttaa näiden palveluiden sujuvuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen kasvaa. Jos kysymys lasten osallisuudesta otetaan vakavasti, tulee paljon palveluja käyttävillä lapsilla, myös muilla kuin vammaisilla, olla erityisen hyvin toimivat väylät vaikuttaa palveluiden saa- tavuuteen ja toimivuuteen. Lisäksi vammaisten lasten kohdalla kuuluminen yhteisöön tai mahdollisuudet harrastaa voivat olla kiinni siitä, minne saa varata taksikyydin tai kuinka usein avustajan saa käyttöönsä. Näiden lasten kohdalla palvelut ovat usein myös elinikäisiä, joten heidän näkemystensä huomioiminen on erityisen tärkeää ja tuo esiin osallisuuden merkityksen sekä tämän hetken lapsuudessa että tulevaisuuden ai- kuisuudessa. (myös Vammaisfoorumi 2019.) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 30 Lapsen etnisen taustan on nähty vaikuttavan hänen tosiasiallisiin mahdollisuuksiinsa ottaa osaa itselleen merkityksellisiin asioihin (esim. Junkala & Tawah 2009; Lapsiasia- valtuutettu 2020). Esimerkiksi romanilasten kohdalla tämä tarkoittaa kokemusta siitä, etteivät he ole yhdenvertaisessa asemassa valtaväestön lasten kanssa eikä heidän osallisuutensa toteudu samalla tavalla kuin valtaväestön keskuudessa (Junkala & Ta- wah 2009, 59; OM 2020:10). Romaniyhteisö on itse tuonut esiin, että heidän tulisi myös yhteisönä olla mukana miettimässä ja määrittelemässä lasten osallisuutta ja sel- laisia osallisuuden vahvistamisen keinoja, joilla pystytään vahvistamaan nimenomaan romanilasten osallisuutta. Romaniyhteisö tunnistaa tärkeäksi vahvistaa osallisuutta sekä yhteisön sisällä että suhteessa muihin yhteisöihin. Tämä on merkityksellistä, koska yhteiskunnan rakenteet, jotka ovat periaatteessa tasa-arvoisia kaikkia kohtaan, voivat silti kohdella eri yhteisöjä tai yhteisön sisällä eläviä ihmisiä epätasa-arvoisesti. (Junkala & Tawah 2009, 59.) Saamelaistaustaisilla lapsilla osallisuuden vahvistamisen pohjaksi on luotu saamelais- käräjien nuorisoneuvosto3, joka koostuu eri-ikäisistä jäsenistä. Nuorisoneuvoston teh- tävänä on nostaa esiin erityisesti saamelaislapsiin liittyviä erityiskysymyksiä. Viime ai- koina nuorisoneuvosto on pyrkinyt esimerkiksi vahvistamaan saamen kielen asemaa sekä lasten ja nuorten vapaa-ajanvieton järjestämisessä että seksuaaliterveyteen liit- tyen. Nuorisoneuvoston olemassaolon lisäksi saamelaislasten hyvinvoinnin ja oikeuk- sien toteutumisen tilaa tulisi selvittää säännönmukaisesti, esimerkiksi keräämällä em- piirisesti tietoa saamelaislasten hyvinvoinnista (Lapsiasiavaltuutettu 2020) ja kielellis- ten oikeuksien toteutumisesta. Samalla, kun on tarpeen huomioida ryhmän näkökul- mien vahvistuminen, on myös huomioitava yksittäisten lasten mahdollisuudet tuoda näkemyksensä esille sekä saamelaiskysymyksissä että muissa heille tärkeissä asi- oissa. Maahanmuuttajataustaiset lapset ovat osallisuutta tarkasteltaessa heterogeeninen ryhmä. Esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien komitean huomautuksissa Suomen 4. määräaikaisraporttiin vuodelta 2008 pyydetään kiinnittämään huomiota maahanmuut- tajataustaisten lasten syrjäytymisen ehkäisyyn. ”Maahanmuuttajatausta” pitää kuiten- kin sisällään monenlaisia ”lapsuuksia” ja lapsia. Maahanmuuttajataustaisella lapsella voi esimerkiksi olla toinen vanhempi suomalainen, hän voi olla yksin maahan tullut turvapaikanhakija, hän voi olla pakolaisperheen lapsi tai työn perässä Suomeen muut- taneen perheen lapsi. Maahanmuuttajataustaisten lasten osallisuutta tulisikin tarkas- tella yksityiskohtaisemmin erottamalla erilaisia maahanmuuton tapoja. Yksin maahan tulleet alaikäiset turvapaikanhakijat ovat ryhmä, jonka kohdalla osalli- suutta tulisi erityisesti vahvistaa. Heidän mahdollisuuksiaan vaikuttaa esimerkiksi ko- toutumisprosessiin tulisi rakentaa lapsen tarpeista käsin mahdollisimman toimivaksi, 3 Ks. Saamelaiskäräjät: https://www.samediggi.fi/toiminta/nuoriso/. Viitattu 29.6.2020. https://www.samediggi.fi/toiminta/nuoriso/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 31 ja myös lasta itseään varten eikä ainoastaan viranomaisen tiedontarpeeseen (esim. Tuominen ym. 2018). Tulisi esimerkiksi miettiä, millaiset mahdollisuudet nykyisillä lap- silla on tämänhetkisen elämäntilanteen kohdalla vaikuttaa omaan tilanteeseensa, sekä kehittää tapoja, joilla heidän kokemuksensa ja näkemyksensä kyetään huomioi- maan maahanmuuttokysymyksissä myös laajemmin. Sama pätee myös muihin (lapsi)ryhmiin. Erilaisiin ryhmiin kuuluvien lasten näkökulmia ja kokemuksia tulisi kuulla osana laajoja yhteiskunnallisia tai lapsiväestöön liittyviä kysymyksiä, esimer- kiksi koulutukseen tai ilmastoon liittyen, ei ainoastaan heidän ”omaan” ryhmäänsä liit- tyvissä kysymyksissä. Pakolais- ja turvapaikanhakijalasten kohdalla täytyy myös huomioida, että kaikki lap- sen oikeuksien sopimuksen oikeudet kuuluvat kaikille Suomen maantieteellisellä alu- eella oleskeleville lapsille riippumatta siitä, oleskelevatko he tai heidän perheensä Suomessa pakolaisina, paperittomina, turvapaikanhakijoina, työntekijöinä tai muulla perusteella. Lapsilla saattaa siten olla oikeuksia, joita hänen perheensä aikuisilla ei ole, ja nämä oikeudet tulee huomioida. On esimerkiksi nostettu esiin, että lasta koh- dellaan ensisijaisesti turvapaikanhakijana ja vasta toissijaisesti lapsena (Parsons 2010, 77), vaikka lapsen edun tulisi olla ensisijainen. Pakolais- ja turvapaikanhakija- taustaisten lasten mahdollisuudet kokea osallisuutta, ottaa osaa ja vaikuttaa tulisi eri- tyisesti huomioida. Erityistä huomiota edellyttävien lapsiryhmien tarkastelussa on tärkeä tunnistaa myös yksilön ja ryhmän välinen suhde. Erilaisten ryhmien osallisuuden huomioiminen on tärkeää, mutta samaan aikaan on varottava yleistämästä yksittäisiä lapsia vain ryh- mänsä edustajiksi. Lapsen oman kokemuksen suhteen tulee olla sensitiivinen. Lapsi voi samaistua johonkin ryhmään vahvasti ja haluta toimia tämän ryhmän edustajana. Samaan aikaan toinen lapsi voi haluta erottautua ryhmästä, johon hän ulkopuolisen silmin kuuluisi. Lasten tulee saada olla mukana kysymyksissä, joiden kautta heidän identiteettinsä rakentuu ja joiden kautta he haluavat olla mukana. Ulkopuolelta tunnis- tettu ryhmä (kuten vamman, etnisen taustan tai sukupuolen perusteella määritetty ryhmä) ei saisi olla liian määrittelevä tekijä pohdittaessa sitä, keiden tulisi saada olla mukana. Lapsi voi kuulua samaan aikaan moneen ryhmään ja haluta myös eri aikoina ja eri hetkissä painottaa näitä eri tavoin. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 32 3 Osallisuuden vahvistamisen tapoja 3.1 Olemassa olevia menetelmiä Osallisuutta vahvistavat menetelmät tunnistavat lapsille sopivia tapoja olla mukana. Järjestöissä on olemassa osaamista erilaisten lasten osallisuuden vahvistamiseksi ja tätä osaamista kannattaa hyödyntää. Tietoa lasten osal- lisuuden vahvistamiseksi on tarjolla esimerkiksi Suomessa Lapsilta opittua -sivustolla4 ja kansainvälisesti Eurochild-sivustolla5, joihin on koottu mene- telmiä ja tapoja lasten kohtaamiseen ja heidän näkökulmiensa huomioimi- seen. Lasten osallisuutta tukevien menetelmien käyttöönottoa ja toimivuutta on vahvistettu erityisesti järjestöissä. Monissa järjestöissä on mietitty tapoja ottaa lapset mukaan miettimään toimintaa, lasten kuulemisen tapoja laajemmin tai lasten mahdollisuuksia vaikuttaa olemassa oleviin palveluihin. Erityisesti lastensuojelun kentällä on lisäksi vahvistunut kokemusasiantuntijuus, jossa lastensuojelusta itsenäistyneet nuoret ovat aktiivisesti pyrkineet vaikuttamaan lastensuojelun epäkohtiin (esimerkiksi Osallisuu- den aika ry, Pesäpuu ry ja SOS-lapsikyläsäätiön kehittäjänuoret). Myös kunnilla ja val- tiolla on käytössään omia järjestelmiä lasten osallisuuden tukemiseksi, kuten joidenkin kuntien käyttämät digitaaliset kuulemisen tavat tai valtakunnallinen nuortenideat.fi - palvelu. Opetushallitus on puolestaan järjestänyt lasten ja nuorten foorumia sekä sit- temmin vuosittain osallisuus- ja oppilaskuntafoorumia (vuodesta 2019 lähtien Demo- kratia- ja osallisuusfoorumi). Samoin esimerkiksi lapsiasiavaltuutetulla on nuorten neuvonantajien toimintaa sekä pyöreän pöydän keskusteluja, joiden tarkoituksena on, että lapset kertovat lapsiasiavaltuutetulle lasten ja nuorten arjen tärkeitä asioita, jotka aikuisten pitäisi huomioida päätöksenteossa. Näiden lisäksi lapsilta kerätään vuosit- tain tietoa valtion nuorisoneuvoston ja Nuorisotutkimusverkoston yhdessä keräämällä nuorisobarometrillä, kahden vuoden välein julkaistavalla lapsiasiavaltuutetun toimiston keräämällä lapsibarometrillä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen joka toinen vuosi julkaisemalla kouluterveyskyselyllä. 4 Ks. Lapsilta opittua: https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/haluatko-kehittaa-yhdessa- lasten-kanssa/. Viitattu 26.6.2020. 5 Ks. Eurochild Toolkit: https://www.eurochild.org/fileadmin/public/05_Library/Thematic_priorities/05_Child_Participa- tion/Eurochild/Training_Tool_on_engaging_children_in_advocacy_work.pdf. Viitattu 30.6.2020. https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/haluatko-kehittaa-yhdessa-lasten-kanssa/ https://www.pelastakaalapset.fi/lapsilta-opittua/haluatko-kehittaa-yhdessa-lasten-kanssa/ https://www.eurochild.org/fileadmin/public/05_Library/Thematic_priorities/05_Child_Participation/Eurochild/Training_Tool_on_engaging_children_in_advocacy_work.pdf https://www.eurochild.org/fileadmin/public/05_Library/Thematic_priorities/05_Child_Participation/Eurochild/Training_Tool_on_engaging_children_in_advocacy_work.pdf SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 33 Viime vuosina lasten osallisuutta on vahvistettu myös menetelmien osalta. Esimer- kiksi Pelastakaa lapset ry:n Lapsilta opittua -sivusto ja Eurochild-sivusto ovat koon- neet yhteen monenlaisia menetelmiä ja tapoja kuulla lapsia ja ottaa heidän näkemyk- sensä huomioon. Lapsilta opittua -sivusto tarjoaa aikuisten käyttöön käytännön vink- kejä ja työkaluja lasten kanssa toimimiseen. Eurochild-sivustolla puolestaan kootaan yhteen kansainvälisesti materiaaleja ja ymmärrystä, jotta lapset ja heidän näkökul- mansa tulisivat entistä paremmin osaksi yhteiskuntien muutosta. Tavoitteena molem- missa on tarjota aikuisille välineitä ymmärtää ja hahmottaa lasten tapaa osallistua ja vaikuttaa sekä parantaa käytännössä aikuisten viranhaltijoiden ja päätöksentekijöiden osaamista lasten kanssa työskentelystä. Lisäksi jatkuvasti on käynnissä monenlaisia hankkeita ja kokeiluja, joilla osaamista lasten kohtaamiseen ja menetelmiä lasten kanssa toimimiseen vahvistetaan. Esimerkiksi Minua kuullaan -hanke6 vahvistaa eri- tyistä tukea tarvitsevien lasten mahdollisuuksia vaikuttaa ja olla mukana sekä tarjoaa menetelmiä ja tapoja, joilla aikuiset voivat ottaa erityistä tukea tarvitsevat lapset mu- kaan. Olemassa on valtavasti tietoa niistä tavoista, joilla lapsia voi ottaa mukaan kehittä- mään ja suunnittelemaan palveluja, miten heitä voi kuulla heidän arjessaan tai miten heidän osallisuuttaan vahvistetaan päätöksenteossa. Erilaisia kuulemisen malleja ja jäsennyksiä löytyy, samoin kuin näkemyksiä siitä, miten eri ikäisten lasten kanssa kannattaa tehdä ja millaisin sanoin ja käsittein puhua. Lasten osallisuus lähtee usein ajatuksesta, jossa lasten kanssa työskennellään jollain toiminnallisella menetelmällä, ja työskentely esimerkiksi työpajoissa on käyttökelpoinen menetelmä lasten näkökul- mien kuulemiseksi. Samalla digitaaliset menetelmät voivat toimia paremmin toisille lapsille ja nuorille. Lasten kanssa työskennellessä tulisi huomioida lapsilähtöisyys, avoimuus ja vapaaeh- toisuus. Lasten näkökulmaa tulee kunnioittaa, mutta samalla sen tulee olla osa laa- jempaa tiedonmuodostuksen prosessia, jossa voi olla mukana myös lapsen näkökul- man vastaisia näkemyksiä. Lasten kanssa työskennellessä tulee huomioida heidän kannaltaan relevantit kysymykset; miksi juuri näitä lapsia halutaan kuulla ja missä asi- assa? (esim. Eurochild Toolkit) Lisäksi huomiota tulee kiinnittää työskentelyn arvioin- tiin; mihin onnistuttiin saamaan vastauksia, mitä opittiin tai mihin asioihin lasten työs- kentelyllä oli merkitystä, vaikuttivatko ne mihinkään? (esim. Schuurman 2014). Erityi- sesti työpajatyöskentelyn onnistumiseksi on luotava vielä aiempaa selkeämpiä ja vah- vempia prosesseja työskentelyssä syntyneiden näkökulmien hyödyntämiseen. Tämän lisäksi huomiota on kiinnitettävä myös siihen, millaisia rakenteita ja väyliä voidaan luoda lasten osallisuuden vahvistamiseksi myös toiseen suuntaan: miten lapset voivat 6 Ks. Minua kuullaan -hanke: https://www.minuakuullaan.fi/. Viitattu 30.6.2020. https://www.minuakuullaan.fi/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 34 itse tuoda yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon heille keskeisiä ja tär- keitä näkökulmia? 3.2 Aikuisten ymmärryksen vahvistaminen Lasten osallisuuden toteutuminen vaatii aikuisten ymmärryksen muutosta. Oleellista on tarkentaa sitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun lapset on saatu mukaan, heidän kanssaan on työskennelty tai he ovat kertoneet näkemyk- sensä. Tavat ovat erilaisia riippuen siitä, missä ja millä tavoin lapset ovat mukana. Erilaisia tapoja tulisi arvioida ja kuvata lapsistrategian jatkotyös- kentelyssä. Lasten osallisuuden toteutuminen on usein kiinni aikuisten ymmärryksestä ja lapsen osallistumisoikeuksien tunnistamisesta. Osallisuuden huomioiminen ja toteuttaminen vaatii onnistuakseen myös lapsilla olevien tietojen ja taitojen huomioimista sekä lasten mukaan ottoa tiedon tuottajiksi (esim. Lallukka 2003; Strandell 2012). Tietoa lapsilta voidaan saada erilaisin tavoin ja menetelmin. Osallisuuden toteutumisen näkökul- masta on kiinnitettävä huomiota tiedon tuottamisen kontekstiin eli siihen, mihin tietoa tarvitaan ja miksi sitä kerätään. Jaottelemalla tiedon keräämistä erilaisiin konteksteihin pystytään hahmottamaan myös osallisuuden erilaisuus suhteessa tiedon tuottamisen paikkaan (esimerkiksi tapaamisessa saatu tieto, lasten tuottamat materiaalit tai aikuis- ten tekemät kirjaukset). Jos osallisuutta tarkastellaan tiedonmuodostuksen läpi, vaadi- taan myös aikuiselta erilaista ymmärrystä lasten mukanaoloon ja osallisuuteen. Las- ten tuottama tieto tulee osata ottaa osaksi aikuisten prosesseja, sillä kansalaisilta saatu tieto jää usein hyödyntämättä (esim. Tuomisto ym. 2017, 7). Erilaisissa prosesseissa lapsen tiedon on oltava yhtä arvokasta ja asettua samalle ta- solle aikuisilta kerätyn tiedon kanssa. Tässä voidaan tukeutua yhteiskunnallisen lap- suudentutkimuksen näkemykseen lapsista tiedon tuottajina ja kyvykkäinä toimijoina, joka ylittää näkemyksen lapsilta kerätyn tiedon luotettavuudesta. Samoin kuin lapsi voi keksiä asioita ja sekoittaa toden ja sadun, voi myös aikuinen puheillaan tavoitella omaa etuaan. Aikuisen kertomaa ei kuitenkaan usein kyseenalaisteta samalla tavalla kuin lapsen, joten olisi tarpeen korostaa näkökulmaa, jossa pyrkimyksenä on erilais- ten näkökulmien avulla muodostaa paras mahdollinen ymmärrys. (esim. Olli 2019, 12.) Lasten osallisuus ja mahdollisuus ilmaista mielipiteensä tulee mahdollistaa monenlai- sissa prosesseissa (mukaan lukien päätöksentekoprosessit), joihin he osoittavat kiin- nostusta olla mukana. Lainvalmistelu ja poliittinen päätöksenteko ovat usein menette- lyjä, joissa lasten mielipiteitä ei osata kuulla ja ne otetaan huomioon heikosti. Tämä SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 35 johtuu osaltaan institutionaalisen mallin mukaan järjestäytyneestä asiantuntijajohtoi- sesta maailmasta, jossa lasten oma kokemus ja tieto uhkaavat jäädä taka-alalle (esim. Cahill 2007). Kyse on kuitenkin myös tavoista ja reiteistä, joita yhteiskunnan eri toimijoiden välille rakennetaan, sekä sen tunnistamisesta, kuka on missäkin kysymyk- sessä ”asiantuntija”. Koulutuksen ja kokemuksen myötä aikuiselle kertyy taitoja ja ym- märrystä esimerkiksi asioiden suhteista, mutta tämä ei poista toisen ihmisen koke- mustiedon huomioinnin merkitystä, vaan eri lailla tuotetun tiedon pohjalta muodostet- tuja näkemyksiä. Yhteiskunnalliset toimijat eri yhteisöissä ovat lasten osallisuuden kysymyksissä eri vaiheissa. Lasten kanssa toimivia ammattilaisia tulisi esimerkiksi kouluttaa huomioi- maan aiempaa paremmin haavoittuvassa asemassa olevien, kuten vammaisten tai viittomakielisten, lasten tarpeita vaihtoehtoisista kommunikaation tavoista (Vammais- foorumi 2019) tai erilaisten etnisten ryhmien kohtaamisesta (Junkala & Tawah 2009). Samaan aikaa myös luottamushenkilöille ja virkamiehille tulisi kyetä tarjoamaan kou- lutusta lasten ja nuorten osallisuuden vahvistumiseksi (OM 2020:10). Toisin sanoen osallisuuden rakenteiden koetaan olevan pääosin kunnossa, mutta puutteita on edel- leen esimerkiksi aikuisten asenteissa (lasten mielipiteitä ei oteta vakavasti) sekä yh- denvertaisen osallistumisen toteutumisessa (myös OM 2020:10). Osallisuuden toteutumisessa oleellinen kysymys on, mitä tapahtuu kuulemisen tai mielipiteen selvittämisen jälkeen (esim. Bäcklund 2007). Prosessin tiedon ja koke- musten hyödyntämisessä tulisi olla selkeä, mutta samalla tulisi ymmärtää, että lasten tuottama tieto on vain osa kokonaisuutta. Osallisuuden tarkoitus ei ole vahvistaa nä- kökulmaa, jossa asiat toteutuisivat vain ja ainoastaan lasten esittämällä tavalla, vaan ottaa heidän tietonsa ja kokemuksensa samanarvoiseksi osaksi kokonaistarkastelua, jossa myös aikuisten kokemustieto, tutkimus, laintulkinnat ja arvot ohjaavat päätök- sentekoprosessia. Merkittävää on tehdä tämä selväksi myös lapsille, sillä lasten tulee saada tietää mihin, miksi ja miten heidän tietojaan ja näkemyksiään kerätään (myös Schuurman 2014). Lasten tietoa, näkemyksiä ja kokemuksia tarvitaan suunniteltaessa tai muutettaessa yhteiskunnan rakenteita ja toimintatapoja, mutta tämä ei tarkoita, että lapset ryhmänä tai yksilöinä päättäisivät, miten asiat toteutetaan. Samaan aikaan heidän näkökulmansa ei kuitenkaan saa jäädä huomiotta vain ikään perustuen. Lasten oikeus osallistua asettaa lasten osallisuudelle myös haasteen. Lasten osallis- tumisoikeudet velvoittavat aikuiset ottamaan heidän näkemyksensä huomioon. Sa- maan aikaan lapsilla on kuitenkin oikeus myös kieltäytyä osallistumasta. Haastavaa on löytää tasapaino näiden välillä; milloin on kyse siitä, etteivät lapset halua osallistua ja milloin siitä, ettei heillä ole keinoja tai mahdollisuuksia osallistua. Aikuiset eivät yk- sin pysty määrittelemään, mihin lapset osallistuvat ja mihin eivät tai mistä mukana olo tai pois jäänti johtuu. Tämän vuoksi on syytä laajentaa näkökulmaa myös lapsille kuu- SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 36 luvista asioista. Esimerkiksi leikkipuiston suunnittelu voi aiheuttaa vain vähän kiinnos- tusta, mutta oppivelvollisuusikään puuttuvaan lainvalmisteluun osallistuminen voi kiin- nostaa laajastikin. Lisäksi osallisuuden tarkastelussa tulisi hylätä ajatus asioiden pai- kallisuudesta. Lapset ja aikuiset voivat haluta vaikuttaa fyysisesti lähellä oleviin asioi- hin ja yhteisöihin, mutta myös laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin (esim. Kallio & Bäcklund 2011). Mahdollisuus valita, missä haluaa olla mukana, on osallisuuden ydin ja sen haaste. Lasten osallisuuteen liittyvät rakenteet ja toimintamallit tulee uskaltaa ottaa säännöllisesti myös kriittisen tarkastelun kohteeksi. Ratkaiseva kysymys onkin, kuka saa päättää siitä, ketkä voivat olla mukana (Cornwall & Coelho 2007; Kiili 2016). Yksikään lapsi ei saisi tulla syrjityksi osallisuuskysymyksissä taustansa vuoksi, mutta kaikkia lapsia koskevien osallisuuslinjausten tekeminen on haastavaa. Linjaus ei voi perustua pelkästään taustan muodostaman ryhmän näkökulman huomioimiseen, sillä tällöin niputetaan yhteen monenlaisia ihmisiä. Taustan merkitystä ei kuitenkaan voida myöskään mitätöidä, sillä kaikilla lapsilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia olla mu- kana. Haasteen ylittämiseksi tulisi luoda malleja, joiden avulla yksittäiset lapset voivat taustastaan huolimatta tulla kuulluiksi, mutta heidän ei tarvitse välttämättä tehdä tätä ryhmänsä edustajana. Kaiken kaikkiaan lasten yhteiskunnallisen aseman ja osallisuuden ymmärtämisessä on kyse arvoista, jotka vaikuttavat siihen, millaisena lasten osallisuus tunnistetaan (Lister 2007). Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, millainen arvo osallisuu- delle annetaan tai miten erilaisten lasten tuottamaa tietoa tai kokemuksia arvostetaan. Arvojen merkitys näkyy myös tavoissa, joilla lapset osallisuusrakenteissa kohdataan. Osallisuuden tulisi tukeutua arvoihin tavalla, jonka myötä erilaiset ja moninaiset tavat olla yhteiskunnan jäsen ovat samanarvoisia ja jossa aikuiset ja lapset ovat yhdessä tuottamassa tätä ymmärrystä. 3.3 Lasten osallisuus tulevaisuudessa Tulevaisuudessa suomalaisessa yhteiskunnassa tullaan vahvistamaan ta- poja, joiden avulla monenlaiset lapset kokevat tulevansa kuulluiksi ja näh- dyiksi. Kaikilla lapsilla on mahdollisuus käyttää erilaisia mutta samanarvoi- sia tapoja ja väyliä vaikuttaa itselleen merkityksellisiin asioihin oma ikä ja kehitystaso huomioiden. Kaiken edellä sanotun valossa kaikkien lasten – mutta erityisesti haavoittuvassa ase- massa olevien, kuten vammaisten tai erilaisista etnisistä taustoista tulevien lasten – osallisuutta tulee edistää. Samalla tulee vahvistaa myös muita osallistumisen ja vai- SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 37 kuttamisen tapoja siten, että kaikilla lapsilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet osallis- tua ja vaikuttaa. Kaikilla hallinnon tasoilla tulee ottaa käyttöön sellaisia kuulemisen menetelmiä, jotka vastaavat lasten omia tarpeita ja toiveita. Tarvitaan lisää kokonais- valtaista osallisuuden ymmärrystä, joiden avulla monenlainen osallisuus voi toteutua (myös OM 2020:10). Esimerkiksi koulu on foorumina sellainen, jossa kokonaisval- taista osallisuutta voidaan tukea. Myös lapset itse nostavat koulun keskeiseksi yhtei- söksi, jossa voitaisiin aiempaa aktiivisemmin keskustella esimerkiksi ajankohtaisista päätöksistä (myös Lapsiasiavaltuutettu 2020, 42). On syytä vielä huomioida, ettei osallisuutta korostava näkökulma tarkoita lasten mie- len mukaan toimimista, vaan yhteisen ymmärryksen luomista aikuisten ja lasten näkö- kulmista (myös Gallacher & Gallagher 2008). Tulevaisuudessa yhteiskunnassa tulisi olla aiempaa enemmän yhteneviä prosesseja ja tapoja, joilla mahdollistetaan monien erilaisten lasten mahdollisuudet saada tietoa, kokea yhteisöllisyyttä, päästä vaikutta- maan ja kokea yhteiskunta omakseen. Yhteiskunnassa tulee olla erilaisia tapoja edis- tää lasten osallisuutta (Gretschel & Kiilakoski 2012). Lapset tarvitsevat kokemuksia kuulumisesta joukkoon sekä yhteisöjä, joissa heidän näkökulmansa tulee huomioiduksi. Tämä on tärkeää, kun mietitään tapoja lasten osal- lisuuden vahvistamiseksi, sillä lasten kokemus kuulumisesta kietoutuu aikuisten anta- miin merkityksiin ja tukeen. Merkitystä on sillä, miten aikuiset suhtautuvat lasten toi- mintaan tai miten tunnistetaan osallisuuden toteutumisen paikoiksi myös muita kuin aikuisten luomia areenoita (Bosco 2010; Wood 2011; Kallio & Häkli 2011; Trell & van Hoven 2016). Lapset ottavat osaa, toimivat laajasti ja kertovat näkemyksiään myös il- man aikuisia, ja tämä on syytä huomioida osallisuutta vahvistettaessa. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN RAPORTTEJA JA MUISTIOITA 2020:27 38 4 Lasten osallisuus lapsistrategian valmistelussa 4.1 Ehdotuksia lapsistrategian jatkovalmisteluun Jos YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet otetaan vakavasti, osallisuus on otettava keskeiseksi arvoksi yhteiskunnallisessa keskuste- lussa ja päätöksenteossa. On tunnistettava asiat, joissa yksittäiset lapset haluavat vaikuttaa ja olla mukana, ja vahvistettava erilaisia käytäntöjä osal- lisuuden tukemiseksi. Lapset ovat osa yhteiskuntaa sekä tämän hetken että tulevaisuuden kansalaisina. Lapsistrategialla ja lapsistrategiassa on huomioitava monenlaisten lasten osallisuuden vahvistuminen ja luotava rakenteita ja malleja osallisuuden edistämiseksi kaikkien las- ten osalta. Erityisesti huomiota tulee kiinnittää monenlaisten lasten mahdollisuuksiin kokea olevansa osa yhteisöä ja kyetä vaikuttamaan itselleen merkityksellisiin asioihin. Kertominen ja toiseen luottaminen ovat avainasemassa myös lasten osallisuuden vahvistumisessa. Jokainen kohtaaminen erityisesti aikuisten kanssa voi sekä vahvis- taa että heikentää lasten kokemuksia omista mahdollisuuksistaan olla mukana sekä omissa sosiaalisissa verkostoissaan että yhteiskunnassa myös laajemmin. Lisäksi las- ten mukanaolon tapojen ja mallien tulee vahvistua yhteiskunnan (mukaan lukien valti- onhallinnon) kaikilla tasoilla. Valtionhallintoon kiinnittyvien näkökulmien lisäksi palveluiden lapsi- ja nuorisoystäväl- lisyyttä tulee parantaa ja kehittää esimerkiksi sähköisten palveluiden tapoja. Tulevai- suudessa osallisuus voi toteutua aiempaa laajemmin myös erilaisia sähköisiä kanavia ja alustoja pitkin. Lasten hyvinvoinnin ja osallisuuden näkökulmasta on tärkeää myös huomioida turvallisen kasvuympäristön merkitys. Tämä tarkoittaa sekä lasten arjen yhteisöjä että institutionaalisia rakenteita. Lasten ja nuorten vuorovaikutus- ja tunne- taitoja kehittämällä, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa tukevilla rakenteilla ja toimijoiden välisellä yhteistyöllä rakennetaan lasten luottamusta ja turvallisuuden tunnetta (Iivo- nen & Pollari 2020), jotka ovat osallisuuden tunteen ja vaikutusmahdollisuuksien ko- kemisen näkökulmista keskeisiä. Lasten osallisuudessa tulisi saada kiinni siitä, millaista mukanaoloa ja toimintaa tulisi tukea ja millaiset asiat tulisi tunnistaa lasten kokemuksissa merkittäviksi mukanaolon S