Kuluttajat ja kansalaiset jakamistaloudessa Tutkijapuheenvuoroja jakamistalouden kehitykseen TEM oppaat ja muut julkaisut • 2020:3 FI Kuluttajat ja kansalaiset jakamistaloudessa Tutkijapuheenvuoroja jakamistalouden kehitykseen Työ- ja elinkeinoministeriö Työllisyys ja toimivat markkinat PL 32, 00023 Valtioneuvosto Puh. 029 516 001 www.tem.f Kuluttajat ja kansalaiset jakamistaloudessa – tutkijapuheenvuoroja jakamistalouden kehitykseen TEM oppaat ja muut julkaisut 2020:3 FI ISSN 2342-7922 (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-327-581-2 Julkaisun toimitus Pasi Mäenpää Päivi Timonen Siiri Söyrinki Kirjoittajat Henrietta Grönlund Pasi Mäenpää Kaupunkiteologian professori Yliopistotutkija Helsingin yliopisto Helsingin yliopisto Mikko Jauho Petteri Repo Yliopistotutkija Tutkimusjohtaja Kuluttajatutkimuskeskus Kuluttajatutkimuskeskus Helsingin yliopisto Helsingin yliopisto Tiila Juuti Päivi Timonen Projektisuunnittelija Tutkimusjohtaja Kuluttajatutkimuskeskus Kuluttajatutkimuskeskus Helsingin yliopisto Helsingin yliopisto Juri Mykkänen Varadekaani Helsingin yliopisto Suunnittelu ja taitto TEM, viestintäyksikkö 11/2020 www.tem.fi Sisällys JOHDANTO Jakamistalouden monet kasvot Pasi Mäenpää ja Päivi Timonen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5 OSA I NÄKÖKULMIA JAKAMISTALOUDEN ILMIÖÖN ............................................. 23 1 Epävirallinen auttaminen – jakamistaloutta, hyvinvointipalveluja, yhteisöllisyyttä? Henrietta Grönlund .......................................................................................... 25 2 Jakamisen sosiaalisuus kiertotaloudessa Petteri Repo ja Juri Mykkänen ....................................................................... 57 3 Kansalaislähtöinen jakamistalous Pasi Mäenpää ..................................................................................................... 67 OSA II JAKAMISTALOUDEN ERITYISKYSYMYKSIÄ ................................................ 83 1 Vertaismajoituksen kysyntä ja tarjonta Päivi Timonen ja Tiila Juuti ............................................................................ 85 2 Uudet ruoan hankinnan kanavat jakamistaloudessa Mikko Jauho ...................................................................................................... 103 3 Vertaislainojen markkinat Suomessa vuosina 2016–19 Päivi Timonen ................................................................................................... 132 JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET Pasi Mäenpää ........................................................................................................... 153 LIITE 1 Tilastokeskuksen teettämän jakamistalous -kyselyn kyselylomake................. 159 LIITE 2 Kotitalouksien vastaukset ...................................................................................... 169 KUVAILUSIVUT (suomi, ruotsi, englanti) ......................................................................................... 176 Johdanto: jakamistalouden monet kasvot Kirjoittajat: Pasi Mäenpää & Päivi Timonen Tässä julkaisussa käsitellään suomalaisen jakamistalouden kenttää ja kehitystä kuluttajien ja kotitalouksien kannalta. Tilastokeskus toteutti syksyllä 2019 kyselyn, jolla selvitet- tiin kotitalouksien vertais- ja jakamistalouteen liittyvien palvelujen käyttöä. Aineisto on aiheensa ensimmäinen varsinainen kuluttajakartoitus Suomessa. Vertais- ja jakamista- loudella tarkoitettiin toimintaa, jossa ihmiset antavat, myyvät, lainaavat tai vuokraavat tavaroita tai palveluita toisilleen omistamisen asemesta. Kyselytutkimus käsitti sekä perinteisiä kirpputoreja, huutokauppoja, naapuriapua ja kimppakyytejä että uudempia internet-alustoilla järjestettyjä palveluja, kuten auton tai asunnon lyhytaikaista vuokrausta tai rahan lainaamista. Kyselylle on ollut jo pitkään tarvetta, sillä kansalaisten keskinäisen taloudellisen kanssakäymisen on havaittu muuttu- neen viime vuosikymmenen aikana. Kysely oli kotitalouskohtainen ja perustui satunnaisotantaan koko Suomen 18–65-vuo- tiaista henkilöistä. Vastauksia saatiin 1 343 henkilöltä (ks. kyselystä tarkemmin http:// www.stat.f/tup/kokeelliset-tilastot/vertais-ja-jakamistalous/index.html). Kysely laadit- tiin monien tiedonintressien summana eivätkä kaikki kysymykset koskeneet varsinaisesti jakamistaloutta vaan muita kulutustilastojen katveeseen jääviä aiheita, joita tässä jul- kaisussa vain sivutaan tai ei käsitellä lainkaan. Tutkimusta rahoittivat Tilastokeskuksen lisäksi Kuluttajatutkimuskeskus, Kuluttajaliitto, Sitra, Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsingin kaupunki ja Verohallinto. Kyselyaineisto luovutetaan loppuvuodesta 2020 Tampereen yliopiston yhteiskunnalliseen tietoarkistoon vapaaseen tutkimuskäyttöön. Julkaisu koostuu tämän johdantoartikkelin lisäksi kuudesta temaattisesta artikkelista sekä lopuksi näiden pohjalta laadituista suosituksista jakamistalouden ohjaamiseksi yhteiskunnalle suotuisaan suuntaan. Artikkelit ovat luonteeltaan tutkijapuheenvuoroja, joissa kukin tutkija tarttuu Tilastokeskuksen kyselyaineistoon omaan asiantuntijuuteensa perustuvin kysymyksenasetteluin ja viitekehyksin sekä tuoden käsittelyyn myös täy- dentäviä aineistoja. Yksi artikkeleista perustuu kokonaan muualla kerättyyn aineistoon. Olemme jakaneet julkaisun kahteen osaan, joista ensimmäisen osan artikkelit käsittele- vät jakamistaloutta laajemmasta näkökulmasta, kun taas toisen osan tekstit keskittyvät kapeampiin teemoihin. Niinpä kirjoitukset limittyvät aiheiltaan ja käsittelyltään toisiinsa 5 http://www.stat.fi/tup/kokeelliset-tilastot/vertais-ja-jakamistalous/index.html http://www.stat.fi/tup/kokeelliset-tilastot/vertais-ja-jakamistalous/index.html sisältäen osin samoja aiheita ja tietoja, jotta niitä voi lukea kutakin erikseen omassa vii- tekehyksessään. Tuloksena on toivoaksemme kiinnostava ja monipuolinen suomalaisen jakamistalouden tarkastelu kuluttajanäkökulmasta ja uusimman tietämyksen pohjalta. Kirjoittajat kiittävät projektisuunnittelija Siiri Söyrinkiä toimitussihteerin työstä. Vertais- ja jakamistalous osana digitalisoituvaa taloutta1 Jakamistalouden tutkimus avaa uusia näkymiä kulutusyhteiskunnan muutokseen. Jakamis- talous ei ole vain uusia sovelluksia älypuhelimen näytöllä, mikä sanasta ehkä ensimmäisenä tulee mieleen, vaan edustaa laajempia ja moniulotteisempia muutoksia kaupan ja kulutuk- sen, osin myös tuotannon kentillä. Jo jakamistalouden käsite on ristiriitainen ja kirjava. Jakamistalous voi toimia niin kapitalismin ja uusliberalistisen ajattelun juurruttamiseksi yhä tiukemmin ihmisten elämään kuin talouden monimuotoisuuden lisäämiseksi ilman voitontavoittelua ja kasvun pakkoa. (Richardson, 2015.) Tutkijoiden kesken on ristiriitaisia näke- myksiä siitä, onko jakamistalous väylä kestävyyteen (Botsman & Rogers, 2011), taloudellisen toiminnan ja sopimusten demokratisoitumiseen (Belk, 2010) vai onko jakamistaloudessa pikem- minkin kyse kapitalismin leviämisen kiihtyvästä kasvusta (Murillo, Buckland & Val, 2017). Koska jakamistalouden käsite on hajanainen ja ristiriitainen, on tärkeää tarkastella jaka- mistaloutta sekä markkinaperusteisten hintojen koordinoimana ja voitontavoitteluun perustuvana että pyyteettömänä ja epäitsekkäänä toisten auttamisena ja kestävän talou- den edistämisenä (Laurell & Sandström, 2017). Näissä eri muodoissaan jakamistalous edustaa merkittävää yhteiskunnallista muutosnäkymää, jossa taloudellinen ja sosiaalinen arvonmuodostus kietoutuvat yhteen. Jakamistalouden taustalla on ajatus kuluttajista aktiivisina kansalaisina, jotka vertaispohjalta luovat ja jakavat palveluja ja hyödykkeitä toistensa kanssa. Toiminnalla on tyypillisesti sosiaalisia ja ekologisia tavoitteita ja se voi perustua yhteistyöhön ja yhteishallintaan. Toisaalta jakamistalous tarkoittaa digitaalisilla alustoilla toimivia uusia liiketoiminnan malleja, joita kutsutaan myös alustataloudeksi. Selvän rajan vetäminen näiden välille on vaikeaa, vaikka sellaista on toivottu, jotta niitä voidaan säännellä eri tavoin (ks. Mattila, 2018). Jakamistaloudeksi nimitetty ilmiö on lopulta laaja kenttä nimityksiä, ominaisuuksia ja seurauksia, joiden merkityksistä kamp- paillaan (ks. Acquier & Carbone, 2018). Sillä kentällä kansalaiset voivat olla sekä resursseja tarjoavia yksilöitä yritystoimijoiden alustoilla että omia alustoja rakentavia ja ylläpitä- viä kansalaislähtöisen jakamistalouden yhteisötoimijoita. Itse termi jakamistalous on kiistanalainen, mitä ilmentää se, että Tilastokeskuksen kyselyyn liitettiin myös vertais- talous-termi, jotta vastaajat varmemmin ymmärtäisivät, millaisista toiminnoista on kyse. Kuvassa 1 kuvataan jakamistalouden monitahoista kenttää erilaisista käsitteellisistä näkö- kulmista, joilla sitä on lähestytty. 1 Alaluku perustuu aiemmin julkaistuun artikkeliin (Mäenpää & Faehnle 2017) teoksessa Harmaala et al: Jakamistalous. Helsinki: Alma Talent. 6 Kuva 1. Jakamistalouden monitahoinen kenttä. Lähde: Mäenpää & Faehnle (2017): Johdatus jakamistalouteen. Teoksessa Harmaala ym.: Jakamistalous. Helsinki: Alma Talent. Alustataloudella (platform economy) tarkoitetaan digitaalisia ja tietojärjestelmäpohjaisia pal- veluja, jotka ovat internetissä eri toimijoiden käytössä. Alustataloudessa eri toimijat luovat, tarjoavat ja ylläpitävät tuotteita ja palveluita, jotka täydentävät toisiaan muodostaen palve- lukokonaisuuden (esim. ruokavälityspalvelu, ravintola ja lähetti). Jakamistalouden piiriin voidaan lukea se osa jakamistaloudesta, jossa esiintyy sosiaalista arvonmuodostusta käyttäjä- palautteen muodostamien mainearvioiden kautta, kuten esimerkiksi Airbnb:ssä ja Uberissa, mahdollistaen näin kuluttajalle tietyn osallisuuden palvelun kehittämisessä. Sen merkitys voi kuitenkin olla vähäinen algoritmien valikoidessa ja suunnatessa toimintaa, jolloin todellisuu- dessa välittäjäalustalla on valta sen kautta tapahtuvaan jakamiseen (esim. Turunen, 2019). Käyttöoikeustalous (access economy) on termi, jolla on pyritty täsmentämään alustata- loustyyppisen toiminnan luonnetta jakamistaloutena (esim. Eckhardt & Bardhi, 2015). Alustatoimijat kuten sähköpotkulautayritykset eivät varsinaisesti jaa tavaroita tai pal- veluja vaan myyvät niihin käyttöoikeuksia. Käyttöoikeustalouden termi korostaa sitä jakamistalouden ytimenä pidettyä ajatusta, että resursseja vapautuu joutokäytöstä, tarve omistajuuteen vähenee ja ekologisempi kulutuskäyttäytyminen mahdollistuu. Sosiaalista arvonmuodostusta voi syntyä käyttäjäpalauteen lisäksi tavaroiden omistajien ja käyttäjien kesken esimerkiksi toistuvien vaihtokokemusten tai vastavuoroisen vaihdon muodossa. 7 Kiertotaloudella (circular economy) tarkoitetaan pyrkimystä resurssitehokkuuteen pidentämällä materiaalien ja niiden arvon kiertoa taloudessa. Tuotannollisia proses- seja jalostamalla ja materiavirtoja hallinnoimalla pyritään mahdollisimman suljettuihin kiertoihin ja vähäiseen jätteeseen. Kiertotalouteen kannustavat sekä tuotannon tehok- kuuden että yhä enemmän ekologisen sopeutumisen vaatimukset (ks. Revon ja Mykkäsen artikkeli). Sosiaalista arvoa kiertotalouden piirissä voi katsoa syntyvän siten, että kulut- tajille muodostuu mahdollisuuksia vaikuttaa ekologiseen käänteeseen ja hyödykkeiden kiertoon sekä ostamalla käytettyjä että kierrättämällä käytöstä poistamiaan tavaroita. Jakamistaloustyyppisen kiertotalouden toimijoita on esimerkiksi tekstiilialalla. Keikkataloudella (gig economy) tarkoitetaan lyhytkestoisia ja tuotannollisesti ositettuja toimeksiantoja eli niin sanottuja silpputöitä tarjoavaa yritystoimintaa. Termiä käytetään yleensä kriittisesti viittaamaan digitaalisen talouden paikoin huonosti säänneltyihin ja vain pienen osan toimeentulosta tarjoaviin työsuhteisiin ja -oloihin (ks. esim. Graham & Shaw, 2017). Keikkatyötä puolustetaan joustavuudella ja laajemmilla mahdollisuuksilla sekä tar- jota että ottaa vastaan työtä. Keikkatyöstä on puhuttu eniten ruokakuljetuspalvelujen Woltin ja Foodoran yhteydessä. Keikkatyössä kuluttajilla on vastaava asema kuin alustataloudessa, mutta se voi parantaa ansaintamahdollisuuksia silloin, kun se ei korvaa perinteisiä työsuhteita. Selvemmin kansalaislähtöistä jakamistaloutta edustaa käsite solidaarisuustalous (solidarity economy). Se viittaa eettisesti ja yhteiskunnallisesti motivoituun, usein paikalliseen toimintaan, joka pyrkii tuottamaan yhteisön jäsenille arvoa yhteisresurssien pohjalta taloudellista tasa-arvoa ja turvaa tavoitellen. Solidaarisuustalous ei tarkoita vain jotain tiettyä talousmallia vaan kes- kusteluja, kokeiluja ja käytännön toimia yhteisiksi koettujen arvojen pohjalta. Se on paremman maailman tavoittelua sekä aktivismia ja vastapolitiikkaa kapitalismin hallitsemaa yhteiskunnal- lista järjestystä ja talouden globalisaatiota vastaan. (Eskelinen, 2016; Parker ym., 2014.) Vertaistaloudella (peer-to-peer tai P2P economy) tarkoitetaan keskenään lähtökohtaisesti tasavertaisten yksilöiden (tai muiden toimijoiden) välistä hyödykkeiden vaihtoa siten, että perinteisen kaupan kaltaisen välikäden sijasta välittäjänä toimii alusta. Käytännössä ver- taistalous voi sekä perustua vahvasti alustoihin (ks. Timosen artikkeli vertaislainoista) että tapahtua vapaammin erilaisten perinteisten tai uudempien viestintäkanavien väli- tyksellä (ks. Grönlundin artikkeli avusta). Vertaistaloutta voi myös lähestyä eräänlaisena alustatalouden kansalaislähtöisenä ”kevytversiona”, jossa alusta on vertaiskansalaisten itsensä hallinnoima tai ainakin sellaiseksi mielletty (esim. Facebook-kierrätysryhmät, REKO-lähiruokarenkaat ja yhteisörahoituspalvelut). Vertaistalouttakin pidetään vaihto- ehtona kapitalismille, koska siinä työn tekijä omistaa sekä tuotantovälineet että tuotteet. Vähemmän käytetty kansalaistalous (civic economy) viittaa kansalaisten voimaantumiseen ja valtaistumiseen yhteiskunnan ongelmien ratkojina etenkin paikallisissa kysymyksissä. Termiä on käytetty eurooppalaisessa kontekstissa korostamaan kansalaisyhteiskunnan uutta roolinottoa taloudessa. Kansalaistalouden näkökulma korostaa taloudellista muutosta 8 liikkeenä. Siinä halu uudistaa yhteiskuntaa yhdistyy yrittäjähenkisyyteen siten, että koh- taaminen luo uudenlaisia hankkeita, verkostoja ja käyttäytymismuotoja. Osallisuustalous (participatory economy) viittaa erilaiseen internetissä tapahtuvaan toimintaan, jossa hyö- dykkeiden innovoidaan, tuotetaan, kehitetään, jaetaan tai kulutetaan verkon tarjoamilla yhteiskehittelyn alustoilla. Silloin kuluttajat ovat sekä yksilöinä että yhteisöinä hyödykkei- den loppukäyttäjien sijasta niiden tuottamiseen osallistuvia toimijoita. Viime kädessä termien käyttö on luonteeltaan poliittista ja palvelee puhujan omia tarkoitus- periä tai käyttötarkoituksia. EU:ssa jakamistalouden piiriin kuuluvista ilmiöistä käytetään termiä yhteistoimintatalous tai yhteistyötalous (collaborative economy). Silloin halutaan korostaa taloudellisten toimijoiden välistä vuorovaikutuksellista toimintaa ja juuri sosiaa- lista arvonmuodostusta sen sijaan, että kyse olisi vain hyödykkeiden ja niiden korvausten muodostamista transaktioista. Yhteistoimintatalous näyttää myös tulevan lähelle yhteis- tuotannon ajatusta, jolla on taloudellisen elinvoiman kannalta positiivinen kaiku. Arun Sundararajan (2016) käyttää termiä joukkoperustainen kapitalismi (crowd-based capitalism) kuvaamaan taloudellisen toiminnan järjestämistä siten, että se syrjäyttää perinteisen korporaatiokeskeisen mallin. Tätäkin ratkaisua voi pitää kiistanalaisena, koska jakamistaloudessa on kyse juuri kapitalismista eli pääoma- ja omistuskeskeisyydestä. Toisaalta vajaakäyttöisten resurssien hyödyntämisen näkökulmasta kyse on tuottamatto- mien pääomien siirtymisestä tuottavaan käyttöön eli kapitalismin pohjan laajentumisesta. Siinä kansalaiset voivat – myönteisesti katsoen – olla sekä resursseja tarjoavia yksilöitä yritystoimijoiden alustoilla että omia alustoja rakentavia ja ylläpitäviä kansalaislähtöisen jakamistalouden yhteisötoimijoita. Kielteisessä katsannossa voidaan taas sanoa, että kapi- talismi ulottuu ihmisten arkeen yhä voimaperäisemmin esimerkiksi vertaislainauksen kautta (ks. Timosen artikkeli). Taloudellisen ja sosiaalisen arvonmuodostuksen jakamis- taloudessa yhteen kietoutuminen aiheuttaa sen, että näkökulmaa vaihtamalla kova talous muuttuu yhteisöllisyyden tunnekokemuksiksi, ja toisinpäin sosiaalinen kanssakäyminen bisnekseksi tai ainakin toimeentuloksi. Muuttuva markkinatalous? Jakamistalouteen on aina liitetty sen disruptiopotentiaali eli vakiintuneisiin markkinoihin kohdistuva häiriö tai muutos. Jakamistaloudessa yrityksille syntyy kannustimia luoda asiakkai- siin kumppanuusmaisia suhteita ja rakentaa liiketoimintaa, joka perustuu joukkoistamiselle ja yhteisölliselle ilmapiirille. Kuluttajat puolestaan voivat asettaa yrityksille uudenlaisia odotuksia niiden eettisyyden ja brändinhallinnan suhteen. Jakamistalousyrityksiltä odotetaan avoimuutta, vuorovaikutteisuutta ja yhteistyöhenkeä. Sitran Vesa-Matti Lahti (2016) on kuvannut jakamis- taloutta talouden ”läpisosiaalistumiseksi”, kun taloudellisista transaktioista tulee yhä enemmän myös sosiaalisen kanssakäymisen tilanteita. Jakamistaloudessa kaupankäynti näyttää jossain määrin palaavan tavarataloja ja itsepalvelua edeltäneeseen aikaan, jolloin myyjän ja ostajan väli- nen verbaalinen kanssakäyminen oli vielä ostamiskokemuksessa tärkeintä (ks. Williams, 1982). 9 Osallistuminen jakamistalouden toimintaan on itsessään todettu tärkeimmäksi kulut- tajien motivaatiotekijäksi (Hamari, Sjöklint & Ukkonen, 2015, s. 2056). Vertaiskaupassa voimistuu se kulutuskulttuurissa aiemmin havaittu piirre, että itse ostotapahtuma on haluttava kokemus. Kuluttaminen viihdyttävänä shoppailuna on itsetarkoituksellista ja autonomista, jäljittelyyn ja onnenpelimäiseen jännitykseen perustuvaa leikkiä ilman, että mitään tulisi ostettuakaan (Mäenpää, 2005). Jos tavanomainen kaupoissa kiertelevä shop- pailu on luonteeltaan leikinomaista, vertaisverkkokulutuksen voisi sanoa olevan jaettua ja animoitua leikkiä, jossa kulutustapahtuma syntyy ensin omassa rauhassa nettiä selaillen ja sitten todellistuen vuorovaikutustapahtumana myyjän kanssa. Vertaiskauppaa kuvataan yhteisölliseksi kokemukseksi, joka syntynee sekä jäsenyydestä verkkoalustan muodostamaan ryhmään että myyjän kohtaamisesta. 1980-luvulta lähtien uudelleen yleistynyt kirpputorikulttuuri on opettanut sekä ostamaan käytettyä tavaraa että ”selaamaan” jäsentymätöntä tavarapaljoutta etsien jotain juuri itselle haluttavia ”löy- töjä” halpaan hintaan. Vertaiskaupan ja muun -vaihdon kokemuksellisuutta ei liene vielä varsinaisesti tutkittu. Sitäkään ei voi sanoa varmaksi, onko osallistuva kulutus muotia vai pysyvää. Jakamistalouden kyselytutkimuksissa on havaittu uutuudenviehätyksen olevan yksi motivaatiotekijä (Lindblom & Mustonen, 2016). Jakamistalous ei kuitenkaan ole yhtä vaan monta, ja sosiaalinen merkitys vaihtelee paljon palvelujen välillä ja myös niiden sisällä. Airbnb:tä tutkittaessa on havaittu, että sosiaaliset kontaktit ovat tärkeitä asunnoista yksittäisiä huoneita vuokranneille, mutta ei koko asuntoja vuokranneille (Lutz & Newlands, 2018). Vain osalle Airbnb:n käyttäjistä jakamisen ihanteet ovat tärkeitä (Guttentag ym., 2018; asuntojen vertaisvuokrauksesta ks. Timosen ja Juutin artikkeli). Jakamistalous saattaa myös olla viherpesua vastaavaa ”jakamispesua” sekä yrityksille että kulut- tajille, koska sen ympärillä leijuu ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden aura. Se saattaa ulottua jopa kansalaislähtöisiin jakamistalouden muotoihin. Esimerkiksi REKO-renkaat rakentuvat ekologisen kestävyyden tavoittelulle lähi- ja luomuruoan suoramyynnin kautta, vaikka toimin- nan ekotase on hajautetun logistiikan takia epäilyttävä verrattuna kaupan keskusliikkeisiin. Aidoimmillaan läpisosiaalistuminen kuitenkin tarkoittaa, että taloudellisen vaihdon tilanteilta odotetaan uudenlaista merkityksellisyyttä, jota kuluttajat usein sanoittavat yhteisöllisyydeksi tai sen tunteeksi. Alustojen perustamisen ja ylläpitämisen kannalta taas merkityksellisyyttä on kuvattu missiovetoiseksi (ks. Acquier & Carbone, 2018). Siksi läpisosiaalistumisen voi liittää samaan aikaan jakamistalouden kanssa nousseeseen kes- kusteluun työn merkityksellisyydestä, jonka on ennustettu nousevan tulevaisuuden työtä määrittäväksi tekijäksi (VNK, 2017a, s. 35). Deloitten (2018) laajan kyselytutkimuksen mukaan milleniaalien nuorten aikuisten sukupolven sitoutuminen yritystensä etiikkaan ja johtoon on laskenut roimasti (ks. myös Fabritius, 2017, s. 10). Kuten alustaosuuskun- taliikkeen tutkija-aktivisti Trebor Scholz sanoo, ”Millennials want to think outside of boss”. Niinpä he eivät löydä hierarkkisesta kapitalismista henkistä kotiaan. Monen ohjel- mistoyrityksen missioon kuuluu osallistua voittoa tavoittelemattomiin yhteiskunnallisiin 10 projekteihin. Myös arkkitehtitoimistoissa ja design-alalla vastaava asennoituminen kuu- luu usein toimintakulttuuriin. Sattumaa ei liene sekään, että osuuskuntaliike on jälleen voimissaan. Etenkin Pohjois-Amerikassa se liittyy jakamistalouden korjausliikkeenä pidettyyn ilmiöön, jossa työoloihinsa pettyneet alustataloustyöläiset ovat alkaneet organisoitua. Uber-kuljetuspalvelulle on perustettu kaupun- kikohtaisia ja osuuskuntamuotoisia kilpailijoita. Euroopassa Airbnb:n vastineeksi on kehitetty reilumpaa Fairbnb:tä ja eBayn kanssa kilpailee Fairmondo. Reilumpien työehtojen lisäksi haussa on pelkkää yritysten yhteiskunnallista vastuuta laajemman sosiaalisen arvon luominen. Perinteisten alojen yritykset voivat nekin keksiä omia tapojaan tuoda resurssejaan yhteiskäyt- töön – ja brändätä itseään jakamistalouden hengessä: Helsingissä K-kauppias kutsui kesän 2018 helteillä sata pohjoishaagalaista kauppaan yöpymään viileässä. Kevään 2020 koronakriisi on saanut paikallisissa palveluyrityksissä aikaan monia irtiottoja yhteisöllisempään suuntaan ja jotkut niistä voivat jäädä pysyviksi toimintatavoiksi. Sekä ruokakaupat että ravintolat ja kahvilat ovat ottaneet käyttöön nouto- ja kuljetuspalvelun. Korona-apu-Facebook-ryhmästä kehitettiin nopeasti verkkosivusto ja karttapohjainen palvelu jakamistalouden ohjelmistoyri- tyksen Sharetriben alustalle. Ilmaista palvelua alustoineen on alettu markkinoida ulkomaille. Jakamistalouden vaikutuksesta voi syntyä uudenlaisia liiketoimintamalleja yritys- ja kansa- laistoiminnan väliin. Yritykset saattavat myös oma-aloitteisesti hakeutua kohti yhteistävää (commoning) toimintamallia. Sharetribe on siirtynyt vastuuomistajuusmalliin, joka tarkoit- taa yrityksen myyntiä ja voitonjakoa rajoittavaa yhtiöjärjestystä. Se merkitsee sitoutumista yrityksen yhteiskunnalliseen missioon luoda matalan kynnyksen markkinapaikka-alustoja aloittaville jakamistalouden yrityksille ja yhteisöille. Vastaavan liikkeen on tehnyt ame- rikkalainen joukkorahoitusalusta Kickstarter. Sitä pidetään vastavetona kasvuyritysten ja alustajättien ylimitoitetulle voitontavoittelulle, joka on vastoin jakamistalouden henkeä. Tapaukset tulevat jakamistalouden kentältä, mutta jakamistalous inspiroi myös yhteiskunnal- lisia, seepra- ja hybridiyrityksiä. Ne pyrkivät yhtä aikaa sekä liikevoittoon että yhteiskunnan parantamiseen, mihin kaksiraitaisen seepran kielikuva viittaa (esim. Rinne, 2018). Demos Helsingin raportissa (2018) esitetään mahdollisia uudenlaisia, yhteiskunnallista missiota vahvasti kantavia yritysmuotoja. Näitä ovat esimerkiksi brittimalliset yhteiskun- nalliset yritykset (community-interested corporations, CIC) ja hedge-sijoitusrahastoja muistuttavat yritykset, jotka toimivat ilman ihmisohjausta automaattisesti määriteltyjä sääntöjä noudattaen ja tulevaisuudessa koneälyllä varustettuna. Voidaanko tekoäly valjas- taa edistämään ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää liiketoimintaa ulkoisvaikutuksiltaan haitallisemman sijasta? Uusi näköala jakamistalouteen voi aueta myös, jos yritykset ja jul- kiset toimijat alkavat ostaa palveluja kansalaistoimijoilta (ks. Münzel ym., 2017). Sosiaalisten tekijöiden merkitystä ei yrityksissä tai edes taloustieteessä välttämättä tun- neta, sillä sosiaalisten käytäntöjen muuttumista vaihtoehtoisten talousmuotojen kautta 11 ei ole tutkittu (Kallio, 2018, s. 14). Jo sana vaihtoehtoinen kielii siitä, että kansalaisläh- töistä jakamistaloutta ei välttämättä nähdä kentän haastajana ja muuttajana, kuten yrityslähtöisen jakamistalouden kohdalla on laita, vaan niche-kulutuksena. Kuluttajia osallistavat muuttuvat käytännöt kuitenkin voivat muuttaa yritysten toimintaympäris- töä. Taloustieteen nobelisti Jean Tirole kertoo esimerkin taloudellisten kannustimien vaikutuksesta verenluovutuksessa: Kun verestä alettiin maksaa luovuttajille, sen tarjonta romahti (Liikanen, 2018). Tirolen mukaan luovuttajat olivat oppineet toimimaan yhtei- seksi hyväksi taloudellisen hyödyn tavoittelun sijaan. Ehkä he myös kokivat aiemmin olevansa vahvemmin osallisia toimijoita potilaiden hoidon prosessissa. Keskustelu jakamistaloudesta ei tapahdu vain sen omassa kehyksessä vaan liittyy yleisiin talousjärjestelmästämme käytäviin keskusteluihin, joita hallitsevat ekologisen kestä- vyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, globalisaation ja digitalisaation kysymykset. Taulukossa 1. esitetään näitä keskusteluteemoja ja niitä koskevia kysymyksiä jakamistalo- uden piirissä. Kestävyyskäänteeseen liittyviä käsitteistä ja niitä vastaavista kysymyksistä on keskusteltu Suomessa eniten, koska jakamistalous on meillä tullut laajempaan tietoi- suuteen ympäristökysymykset edellä (ks. Lahti & Selosmaa, 2013). Taulukko 1. Talousjärjestelmää koskevia yleisiä keskusteluteemoja ja niiden yhteyksiä jakamistalouteen. Talouskeskusteluteemoja Jakamistaloutta koskevia kysymyksiä Kasvun rajat ja degrowth sosiaalisesti kestävä sopeutuminen jakamalla? Ekologinen jälleenrakennus jakamisen uudet infrastruktuurit Talouskasvun ja ympäristövaikutusten irtikytkentä resurssien jakaminen mahdollistaa? Kiertotalous jakamisen kulttuuri nostaa tuotteen arvostusta? tuot- teiden suunnittelu jakamisen kestäviksi Resilienssi paikallinen tuotanto ja hajautetut verkostot lisäävät? Commons eli yhteisoma rinnakkaistalouksien mahdollisuus, omistajuuden haastaminen? Kapitalismin digitalisaatio suuralustojen koveneva kapitalismi, disruptio tuotan- tokustannusten aletessa vai kaikkien kapitalismi? Globalisaatio paikallisuus korostuu? Palveluistuminen eriytyvät kulutuskulttuurit? helppoja digitalouden peruspalikoita kaikkien saatavilla Mittaaminen talousvaikutuksia BKT:n ulkopuolella? materiaalivirrat, happy planet index 12 Jakamistalouden tulevaisuus? Jakamistalouden nähdään yleisesti olevan vasta kehkeytymisensä tilassa. Kevään 2018 eurobarometrin mukaan neljännes kansalaisista oli käyttänyt jakamistalouden palvelualus- toja. Sekä EU:n komissio (2016) ja parlamentti että Suomen työ- ja elinkeinoministeriö (TEM, 2016) ovat omissa linjauksissaan vuosina 2016–2017 ottaneet avoimen ja kannus- tavan kannan jakamistalouteen. Jakamistalouden halutaan voivan kehittyä ja kasvaa vain sen lieveilmiöitä suitsien. Esimerkiksi Etelä-Korean Soulissa on otettu proaktiivisempi ote perustamalla jakamistalouskomitea tukemaan jakamistaloutta ja parantamaan sitä ehkäiseviä lakeja ja ohjeistuksia. Suomessa poliittista keskustelua on ollut eniten jaka- mistalouden työelämäkysymyksistä (ks. esim. Nylund, 2018). Jakamistaloutta on voitu moittia sekä kommunismista, joka uhkaa kapitalismia, että libertarianismista, joka vas- tustaa valtion roolia taloudessa. Kansainvälisen alustatalouden ja harmaan talouden uhat verokertymälle ovat olleet myös keskusteluissa (Faehnle ym., 2016). Kehittyvä jakamistalous edellyttää kriittisen massan verran käyttäjiä, mistä syystä se usein kehittyy kaupungeittain. Kaupunkeja voi ajatella eräänlaisina palvelualustakokonaisuuk- sina ja jakamistaloutta sen joukkoistamisena. Vaikka internet on paikaton, tavaroiden ja monien palvelujen välityksen alustat ovat paikallisia tai alueellisia luonteeltaan, jolloin kaupunkimainen tiiviys on etu. Siksi jakamistalous voidaan liittää myös uusurbanistiseen kaupunkikehitykseen, joka korostaa taloudellisia kasautumisetuja ja tiiviitä sosiaalisia suhteita. Osin jakamistaloutta myös hallinnoidaan enemmän kaupunki- kuin valtiotasolla, kuten EU:n Sharing Cities -verkostossa. Suomessa kaupungit eivät ole osoittaneet eri- tyistä aktiivisuutta verkostoitua tai sisällyttää jakamistaloutta strategioihinsa. Helsingissä hyväksyttiin toukokuussa 2020 kierto- ja jakamistalouden tiekartta, jossa näkökulma rajoittuu ekologiseen käänteeseen, ja jakamistalouden osuus supistuu kaupungin tiloihin, tiedottamiseen ja asemakaavoitukseen. Historiallisesti katsoen jakamistalouden taustalta löytyy teollistumisen kautta vau- rastunut runsauden yhteiskunta, jossa valtaosa kansalaisista ja yhteisöistä omaa ylimääräisiä resursseja. Toisaalta taloudelliset taantumat ja kansainvälinen muuttoliike ovat synnyttäneet länsimaihin pysyviäkin köyhyyden kulttuureja, joissa käytetyn tavaran markkinat kehittyvät ja palveluja vaihdetaan tarpeiden mukaan. Jakamistalous on omiaan kasvattamaan avunannon ja lahjan kulttuurista piiriä siellä, missä on totuttu näkemään taloudellisten hyötyjen tavoittelua. Jakamistalouden valtteja suhteessa perinteiseen palvelutarjontaan ovat palvelujen hyvä saavu- tettavuus, valinnanvapaus, yhteisöllisyys ja resurssipoolin laajentuminen. Yhteiskuntapolitiikan kannalta jakamistalous lupaa paljon hyvää sekä uusia liiketoimintamalleja tuottaville yrityk- sille että kunnille ja kansalaisille. EU:lle, valtiolle ja kaupungeille resurssien tehostuva käyttö tarjoaa väylän kestävyyskäänteen toteuttamiseen. (Mäenpää & Faehnle, 2017.) Kansalaisten aktivoituminen jakamistalouteen voidaan nähdä myös tienä laajempaan yhteiskunnalliseen osallistumiseen, joka voi toimia lääkkeenä demokratian kriisiin (Mäenpää & Faehnle, 2021). 13 Jakamistalouden ennustetaan kasvavan voimakkaasti, eikä kasvulle nähdä erityisiä rajoi- tuksia. Jakamistalous ei ole niinkään tulossa vaan tekeillä, ja lopulta muokattavissa. Torontolaisen MaRS-kaupunki-innovaatiokeskuksen (2016, s. 9) mukaan “(g)overnme- nts should not just think of the sharing economy as something to respond to. They should think about what kind of sharing economy they want and then develop a proactive strategy that helps to build it.” Jakamistalous tarvitsee poliittista keskustelua, jotta sitä varten voi- daan muotoilla hyvää yhteiskuntapolitiikkaa. Ketkä jakamistalouden palveluista lopulta hyötyvät, ketkä ennen kaikkea eivät? Alusta- taloutta tutkineen oikeustieteilijän Guido Smorton (2018) johtopäätös on, että ”vertaisuus ei aina merkitse vallan tasapainoa kaupankäynnissä”. Bauwensin (2016) mukaan esimer- kiksi Bitcoinin tapauksessa syntyy eräänlaisia ”supervertaisia”, jotka käärivät voitot. Epätasapainoa eivät korjaa markkinatalouden omat mekanismit. Smorton (2018) mukaan tarvitaan heikompia osapuolia suojaavaa sääntelyä. Bauwens (2016) on etsinyt ratkaisua vertaistuotannon lisensoimisesta tai eettisesti toimivien yritysten suosimisesta. Myös ruotsalaisten jakamistalouden tutkijoiden Anna Hultin ja Karin Bradleyn (2017, s. 612) mukaan julkisvallan pitäisi etenkin paikallistasolla ottaa johtava rooli jakamistalouden inklusiivisuuden varmistamiseksi. Suomessa tehdyn kyselyn mukaan jakamistalouden startup-yrittäjät toivovat yhteis- työtä julkisvallan kanssa jakamistalouden kehittämiseksi (TEM, 2017). Se voisi tarkoittaa lainsäädännön ja niiden tulkintojen perkaamista ja yhteiskehittelyä kotimaisen jakamista- louden edistämiseksi, jotta se kykenee kilpailemaan ylikansallisen alustatalouden kanssa ja vähentää näin verotulojen pakoa. Joka tapauksessa on ymmärrettävä, että jakamista- lous ei ole vain markkinoilla tapahtuvaa toimintaa ja niiden uudistumista vaan koskee ja koettelee laajasti myös julkista sektoria. Jakamistaloudella on kuitenkin monta suuntaa, joihin edetä. Digitalisoituva alustatalous kehittynee edelleen ja etenee uusille aloille. Ilmastonmuutospolitiikkaan kuuluva kiertotalou- dellinen ohjaus on omiaan voimistumaan ja ryydittämään innovaatioita sekä teollisuudessa ja kaupassa että kuluttajakansalaisten puolella. Kuluttajien käyttäytymisen ja teollisuuden materiatarpeiden synkronointia tulisikin kehittää siten, että kuluttajien eettiset valinnat tuki- sivat teollisuuden kestävyyskäännettä, ja toisinpäin. Esimerkki epäonnistumisesta on, että kuluttaja ei voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen autoilemalla valtiollisen Nesteen uusiutuvalla dieselillä, koska sen myynti on sidottu uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteeseen. Mitä enemmän uusiutuvaa ostetaan, sitä vähemmän sitä sekoitetaan fossiiliseen. Ekologisesti kestävän prosumeristisen kuluttajasentimentin ylläpitäminen on edellytys kestävyyskäänteen aikaansaamiselle, ja valtiovallan kannattaisi omaksua sen mukainen ohjausrooli jakamistalouden markkinoilla uusien kulutuskäytäntöjen juurruttamiseksi. Commons- eli yhteisomatyyppiset yhteisesti hallinnoidut, usein paikalliset talousmuodot tulisi integroida mielekkäästi järjestelmään (ks. Mäenpään artikkeli). Välittäjäluonteen 14 ja yhteistämisen tuen lisäksi julkisella vallalla on mahdollisuus ryhtyä itse yhteistämään omia resurssejaan. Lappeenranta, Kotka ja Kerava ovat jo yhteistäneet autojaan. Euroopassa toimii kymmeniä paikallis- tai rinnakkaisvaluuttoja, joiden käytön salliminen ja jopa niihin kannustaminen kannattaisi taloudellisen kriisikestävyyden kasvattamiseksi, sillä rinnakkaisvaluutat loiventavat taantumien vaikutuksia ja parantavat talousdemokratiaa. Esimerkiksi hoivassa ja ruokahuollossa ne voisivat ottaa roolia resilienssin parantamisessa vaikkapa odotettavissa olevia ekologisperäisiä kriisejä ajatellen. Jakamistalous ei kuiten- kaan ole hyvinvointierojen tasaamisen tai ekologisen käänteen automaatti. Julkisen vallan tärkeä tehtävä on ohjata jakamistaloutta sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään suuntaan. Jakamistalouden sosiaalisen kestävyyden potentiaalia ekologisen lisäksi on pohdittu vasta vähän (ks. Mäenpää & Faehnle, 2021). Jakamistalouden on kuitenkin todettu tarjoavan köyhille toimintavalmiuksia ja mahdollisuuksia osallistua yhteisen hyvän tekemiseen kierrätyskulttuurissa (ks. Isola, Turunen & Hiilamo, 2016). Lähiötutkija Lotta Junnilainen (2019, s. 120) havaitsi, että vuokratalovaltaisissa lähiöissä ”kokemus samassa veneessä ole- misesta” piti yllä ”solidaarisuutta, emotionaalista turvaa ja paikallisia avun verkostoja”, joissa jaettiin palveluja ja tavaroita. Finanssikriisi synnytti Etelä-Euroopassa paikallisia pienoistalouksia vaihtoehtovaluuttoineen korvaamaan menetettyä talousrakennetta. Myös meillä on ennakoitu niukkenevan talouden yhdistävän ihmisiä paikallisesti yhteis- käyttöisten resurssien ympärille (ks. Heinonen ym., 2011). Ilman niukkuuden oloja tai sitten vapaaehtoista niukkuuden kulttuuriakin Suomessa vallitsee perinteisesti laaja auttamisen kulttuuri, jonka naapuriaputyyppisen luonteen jatkeeksi jakamistalouden uudet mahdollisuudet ja sovellukset ovat rakentuneet (ks. Grönlundin artikkeli). Ne perustuvat sekä internetin ja sosiaalisen median mahdollista- maan avun piirin laajentumiseen tuttavapiirien yli ja kommunikaation tihentymiseen niiden sisällä että netti- ja somekulttuuriin kuuluvaan jakamisen henkeen, joka ulottuu avoimesta lähdekoodista yksityiselämän avautumiseen aiempaa julkisemmaksi. Aatteellisia liikkeitä jakamistalouden ympärille voi syntyä sekä reaktiona kriiseihin että muuttuvien kulutuspreferenssien takia. Esimerkiksi luomu-, lähi-, vegaani- ja raakaruokaa kuluttavat ja edistävät kansalaisverkostot ovat perustaneet ruokapiirejä, REKO-renkaita, ruokakioskeja ja kumppanuusmaataloutta (ks. Jauhon artikkeli). On luultavaa, että sekä lisääntyvä tieto ruokavalioiden ympäristövaikutuksista että muodinomaisesti kehittyvä ja käytännöllisesti suuntautunut kuluttaja-aktivismi purkautuvat tulevaisuudessa uusina sosiaalisina innovaatioina. Niiden mahdollistaminen ja tukeminen, jopa koordinoiminen, levittäminen ja skaalaaminen, voisivat kuulua julkisen vallan tehtäviin silloin, kun ne edis- tävät kestävyyskäännettä (ks. Mäenpään artikkeli). Käytännössä kuluttajaliikkeet myös sparraavat yrityksiä, sekä tuotannossa että kaupassa, mikä näkyy esimerkiksi ruokakau- pan reagoimisessa yhteisöllisten suoramyyntikanavien kasvuun. 15 Mahdollisia toimiala- tai konseptikohtaisia disruptioita kannattaa ennakoida, esimer- kiksi käytetyn tavaran vertaisverkkokaupan kohdalla. Työvoimatutkimuksissa voi nähdä trendin, jonka mukaan vertaisverkkokaupan volyymi ohittaa fyysisen kivijalkakaupan 10 vuodessa. Miten tähän pitäisi varautua esimerkiksi kaavoituksessa? On myös mahdol- lista, että jotkin jakamistalouden palvelut alkavat disruptoida julkisia palveluja. Suomessa toimi jonkin aikaa Selaamo-niminen kirjojen digitaalinen kauppapaikka. Palvelu hyödynsi Facebookin rajapintaa siten, että ottamalla kirjasta kuvan ja klikkaamalla kerran sai teok- sen myyntiin monessa eri ryhmässä ja kanavassa. Tavoitteena oli myös logistiikka, joka tuo kirjan kätevästi myyjältä ostajalle. Onnistuessaan palvelu olisi ollut omiaan horjuttamaan kirjastolaitosta, jos kännykällä klikkailemaan oppinut nuori keskiluokka olisi alkanut ostaa ja myydä – eli lopulta tavallaan lainata – kirjansa kirjastoa kätevämmin vertaismark- kinoilta. Kirjastoa olisi uhannut sama kuin terveyskeskuksia: nuoret ja kyvykkäät jättävät sen vanhuksille ja varattomille. Joka tapauksessa jakamistalous tunkeutuu myös hyvinvointivaltion tontille vaatien sitä uudistumaan joidenkin jakamistalouden ilmiöiden suhteen sekä integroimaan jakamista- loutta ohjaavaa politiikkaa hyvinvointivaltiomallimme osaksi (Mäenpää & Faehnle, 2021; ks. Grönlundin artikkeli). Verotuksella on tässä tärkeä osansa, ja siitä on jo sekä hyviä että huonoja kokemuksia (ks. Faehnle ym., 2016). Vertaismajoituksessa pystytään suitsimaan harmaata taloutta, mutta kansalaisten pienimuotoisen palveluvaihdon verottaminen hei- kentää toimeliaisuutta. Hypoteettinen kirjastolaitoksen disruptio on sikäli jännittävä tapaus, että siinä omistajuu- teen perustuva (yksityinen) palvelu syrjäyttäisi käyttöoikeuksiin perustuvan ( julkisen) palvelun – siis päinvastoin kuin jakamistalouden yleensä kuuluisi mennä. Monet pohdin- nat jakamistalouden tulevaisuudesta kohdistuvat omistajuuden merkityksen muutokseen (ks. Revon ja Mykkäsen artikkeli). Yksityinen omistajuus on liberalistisen talousajattelun ja demokratian ytimessä. Jakamistalouden ja yleisemmin diginatiivien sukupolveen lii- tetty ideologia taas kiinnittyy käyttöoikeuksien jakamisen elämäntyyliin, jossa vapautta lähestytään riippumattomuutena omistajuudesta eli sen vaatimista pääomista ja muusta sitovuudesta esimerkiksi tilatarpeiden suhteen. Näyttää ilmeiseltä, että jakamistalouden kuluttajaeetos rakentuu yksilöllisten valintojen ja runsaiden mahdollisuuksien kulutus- yhteiskunnalle ainakin yhtä paljon kuin sen kritiikille. Ilmeiseltä näyttää myös se, ettemme ole lähiaikoina siirtymässä kapitalismista jakamis- talouteen tai jotenkin muuten määriteltynä talousjärjestelmästä toiseen sen paremmin revoluution kuin ennustettavan evoluution kautta. Sen sijaan odotettavissa lienee talou- den monimuotoistuminen sekä kokonaisuudessaan että jakamistalouden ilmiöiden moninaisella kentällä. Jos talous perustuu – ja sen halutaan perustuvan – innovaatioille, se tuottaa määrittelyjä ja rajoja rikkovia toimintamuotoja. Silloin se on omiaan tuottamaan sääntelyn kannalta jatkuvaa sotkuisuutta ja tilanteen jatkuvaa tarkastelua, kenties sään- nösten luovaa tuhoa tai sitten kasvavaa harmaata aluetta. 16 Kansantalouden tilinpidon kannalta jakamistalouden seuranta on hankalaa, sillä suurin osa vaihdosta ei päädy bruttokansantuotteeseen. Tuottajan ja kuluttajan, työ- ja vapaa-ajan sekä markkinatoiminnan ja muun toiminnan rajojen hämärtyminen hankaloittaa asiaa edelleen (VNK, 2017b). Esimerkiksi jakamistalouden majoituspalveluja kohdellaan vajaa- käyttöisten resurssien jakamisena ja siitä saatuja tuloja pääomatuloina, vaikka oikeammin Airbnb:n kautta toimivia majoittajia tulisi lähestyä pikemmin joko ammattimaisina yrit- täjinä tai sitten alustayhtiön määräysvallassa toimivina työntekijöinä (ks. Turunen, 2019). Jakamistalous disruptoi myös työllisyyden asemaa talouspolitiikan keskeisenä mittarina. Se synnyttää harvoin varsinaisia työsuhteita, mutta tuottaa kuitenkin kulutus- ja toimeen- tulomahdollisuuksia eli hyvinvointia, mikä on talouspolitiikan varsinainen tehtävä. Koronakriisin vaikutuksia jakamistalouden kehittymiseen emme vielä tiedä. Arvioita on esitetty molempiin suuntiin, kehitysloikkaan tai taantumiseen. Loikan puolesta puhuu se, että kriisiaikana nouseva solidaarisuus ja apu voivat rakenteistua käytännöiksi ja verkostoiksi, joiden kautta jakaminen siirtyy normaaliin arkeen. Samaan suuntaan vievät kriisin taloudelliset seuraukset, kun rahat käyvät vähiin. Vertaiskaupan on havaittu krii- sikeväänä 2020 kasvaneen (Keski-Heikkilä, 2020). Toisaalta on arveltu, että sosiaalista eristäytymistä tukevat käytännöt ja asenteet vahvistuvat, jolloin tavaroiden omistaminen ja perinteisen yritystoiminnan luotettavuus veisivät voiton. Tältä pohjalta haarukoiden tulevaisuuden taloutta voisi kuluttajanäkökulmasta katsoen lähestyä kahden kauppana: porvarillisen omistajuuskulttuurin ja diginatiivisen palveluistumistrendin rinnakkaisina ja kilpailevina talousajattelun tapoina. Jos tällainen kaksijakoinen kuluttajuusajattelu kehkeytyy, sillä lienee myös poliittinen ulottuvuutensa. 17 Lähteet Acquier, A. & Carbone V. (2018) Sharing economy and social innovation. Teoksessa Davidson, N.M. & Finck, M. & Infranca J.J. (toim.) The Cambridge handbook of the law of the sharing eco- nomy. Cambridge: Cambridge University Press. Bauwens, M. (2016). Ten new practices of the great transition. Https://vimeo.com/191648888 (viitattu 20.5.2020). Belk, R. (2010). Sharing. Journal of Consumer Research, 36(5), 715–734.DOI:/10.1086/612649. Botsman, R., & Rogers, R. (2011). What’s mine is yours: How collaborative consumption is chan- ging the way we live. London: Collins. Deloitte (2018). The Deloitte Millennial Survey 2018. Haettu: https://www2.deloitte.com/glo- bal/en/pages/about-deloitte/articles/millennialsurvey.html (viitattu 23.5.2020). Demos Helsinki (2018). The Nordic digital promise. Demos Helsinki Publication, Helsinki. Eckhardt, G. M. & Bardhi, F. (2015). The sharing economy isn’t about sharing at all. Https://hbr.org/2015/01/the-sharing-economy-isnt-about-sharing-at-all (viitattu 3.6.2020). Eskelinen, T. (2016). Aikapankki innostaa ja rikkoo rajoja. Teoksessa Shilongo, Pauliina & Anna- Maija Koponen, Tuuli Hirvilammi & Hanna Koppelomäki (toim.) Tovin arvo – Aikapankki hyvinvoinnin edistäjänä. Tampere: Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry. Euroopan komissio (2016). Yhteistyötaloutta koskeva eurooppalainen toimintasuunnitelma. Bryssel 2.6.2016. Fabritius, S. (2017). Ventures for a better society; 4th entrepreneurial revolution. Master’s Thesis, Aalto University. Faehnle, M., Immonen, H., Mäenpää P., Nylund M. & Träskman T. (2016). Jakamistalous ja verotus: Eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Arcada Working Papers 4/2016. Graham, M. & Shaw, J. (toim.) (2017) Towards a fairer gig economy. Lontoo: Meatspace Press. Guttentag, D., Smith, S., Potwarka, L., & Havitz, M. (2018). Why tourists choose Airbnb: A moti- vation-based segmentation study. Journal of Travel Research, 57(3), 342–359. Hamari, J., Sjöklint, M. & Ukkonen, A. (2015). The sharing economy: Why people participate in collaborative consumption. Journal of the Association for Information Science and Technology, 67(9):2047–2059. 18 Https://vimeo.com/191648888 https://doi.org/10.1086/612649 https://www2.deloitte.com/global/en/pages/about-deloitte/articles/millennialsurvey.html https://www2.deloitte.com/global/en/pages/about-deloitte/articles/millennialsurvey.html Https://hbr.org/2015/01/the-sharing-economy-isnt-about-sharing-at-all Heinonen, S., Kurki, S., Laurén, L-M. & Ruotsalainen, J. (2011). Elämykselliseen yhteisöllisyyteen. Elävä esikaupunki -hankkeen tulevaisuusklinikka ”Perspective” 27.10.2011. https://www.utu- pub.f/bitstream/handle/10024/147568/eTutu_2011_12.pdf?sequence=1&isAllowed=y Hult, A. & Bradley, K. (2017). Planning for sharing – Providing infrastructure for citizens to be makers and sharers, Planning Theory & Practice, 18:4, 597–615. Isola, A-M., Turunen, E. & Hiilamo, H. (2016) Miten köyhät selviytyvät Suomessa? Yhteiskunta- politiikka 81:2, 150–160. Junnilainen, L. (2019). Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Tampere: Vastapaino. Kallio, G. (2018a). The visible hands: An ethnographic inquiry into the emergence of food col- lectives as a social practice for exchange. Aalto University publication, Doctoral dissertations 170/2018 Keski-Heikkilä, A. (2020). Kuluttajat lähettivät toukokuussa toisilleen postipaketteja ahkerasti – Määrä kasvoi 70 prosenttia, syynä vertaisverkkokauppa. YLE uutinen, julkaistu 9.6.2020. Haettu 9.8.2020 osoitteesta: https://www.hs.f/talous/art-2000006535179.html Lahti, V-M., & Selosmaa J. (2013). Kaikki jakoon. Atena, Jyväskylä. Lahti, V-M. (2016). Läpikapitalisoitumisen rinnalla tapahtuu talouden sosiaalistuminen. https://www.sitra.f/artikkelit/lapikapitalisoitumisen-rinnalla-tapahtuu-talouden-sosiaalistuminen/ (viitattu 29.5.2020). Laurell, C. & Sandström, C. (2017). The sharing economy in social media: Analyzing tensions between market and non-market logics. Technological Forecasting and Social Change 125, 58-65. doi.org/10.1016/j.techfore.2017.05.038 Liikanen, E. (2018): Nobelistin kirja kertoo, mitä sanoo taloustiede. Kirja-arvio teoksesta Jean Tirole (2017): Economics for the Common Good. Princeton University Press. Lindblom, T. & Mustonen P. (2016). Helsinkiläiset myönteisiä vertaiskaupalle. Kvartti 3/2016. Lutz, C. & Newlands, G. (2018). Consumer segmentation within the sharing economy: The case of Airbnb. Journal of Business Research, 2018, vol. 88, issue C, 187–196. MaRS Solutions Lab (2016). Shifting perspectives. Re-designing regulation for the sharing economy. https://www.marsdd.com/wp-content/uploads/2016/04/MSL-Sharing-Economy- Public-Design-Report.pdf (viitattu 25.5.2020). 19 https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/147568/eTutu_2011_12.pdf?sequence=1&isAllowed=y https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/147568/eTutu_2011_12.pdf?sequence=1&isAllowed=y https://www.hs.fi/talous/art-2000006535179.html https://www.sitra.fi/artikkelit/lapikapitalisoitumisen-rinnalla-tapahtuu-talouden-sosiaalistuminen/ https://www.marsdd.com/wp-content/uploads/2016/04/MSL-Sharing-Economy-Public-Design-Report.pdf https://www.marsdd.com/wp-content/uploads/2016/04/MSL-Sharing-Economy-Public-Design-Report.pdf https://doi.org/10.1016/j.techfore.2017.05.038 Mattila, M. (2018). Alustatalous ei ole jakamistaloutta (välttämättä). Lähtökohtia alustata- louden sääntelyyn. Impulsseja, lokakuu 2018. Haettu: http://sorsafoundation.f/wp-content/ uploads/2018/10/KSS_Mattila_web.pdf (viitattu 25.5.2020). Murillo, D., Buckland, H. & Val, E. (2017). When the sharing economy becomes neoliberalism on steroids: Unravelling the controversies. Technological Forecasting and Social Change 125, 66-76, DOI: 10.1016/j.techfore.2017.05.024. Münzel, K., Boon, W., Frenken, K. & Vaskelainen, T. (2017). Carsharing business models in Germany: characteristics, success and future prospects. Information Systems and e-Business Management. May 2018, Vol. 16, Issue 2, pp 271–291. Mäenpää, P. (2005). Narkissos kaupungissa. Tutkimus kuluttaja-kansalaisesta ja julkisesta tilasta. Tammi, Helsinki. Mäenpää, P. & Faehnle, M. (2017). Johdatus jakamistalouteen. Teoksessa Harmaala, Minna, Tuija Toivola, Maija Faehnle, Petri Manninen, Pasi Mäenpää & Mats Nylund: Jakamistalous. Helsinki: Alma Talent. Mäenpää, P. & Faehnle, M. (2021). Neljäs sektori: kuinka kaupunkiaktivismi haastaa hallinnon, muuttaa markkinat ja laajentaa demokratiaa. Tampere: Vastapaino. Tulossa. Nylund, M. (2018). Jakaminen, alustatyö ja lohkoketjut – Suomi kestävän keikkatalouden edelläkävijäksi. Teoksessa Jakamistalous ja alustatyö. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2018. Parker, M., Cheney, G., Fournier, V. & Land, C. (toim.) (2014) The Routledge companion to alter- native organization. Lontoo: Routledge. Richardson, L. (2015). Performing the sharing economy. Geoforum, 67, 121-129, DOI:10.1016/j. geoforum.2015.11.004. Rinne, A. (2018): Shifting Tides in the New Economy. https://medium.com/@aprilrinne/shif- ting-tides-in-the-new-economy-c91e5e04c3e7 Smorto, G. (2018). Protecting the weaker parties in the platform economy. Nestor Davidson & Michèle Finck & John Infranca (toim.): Cambridge Handbook on Law and Regulation of the Sharing Economy. Cambridge: Cambridge University Press. Sundararajan, A. (2016). The sharing economy: The end of employment and the rise of cro- wd-based capitalism. Cambridge: MIT Press. 20 http://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/2018/10/KSS_Mattila_web.pdf http://sorsafoundation.fi/wp-content/uploads/2018/10/KSS_Mattila_web.pdf https://medium.com/@aprilrinne/shifting-tides-in-the-new-economy-c91e5e04c3e7 https://medium.com/@aprilrinne/shifting-tides-in-the-new-economy-c91e5e04c3e7 TEM, Työ- ja elinkeinoministeriö (2016). Jakamistalous Suomessa 2016; nykytila ja kasvunäky- mät. TEM:n julkaisuja 9/2017. TEM, Työ- ja elinkeinoministeriö (2017). Jakamistalouden säädösympäristö. Haasteet ja kehit- tämistarpeet. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Yritykset, 44/2017. Turunen, M. (2019). Arvostelut osana Airbnb-majoittajien työkäytäntöjä: kokemuksia digi- taalisen maineenhallinnan ongelmista. Pro gradu -työ, Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta. VNK, Valtioneuvoston kanslia (2017a). Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 13a/2017 VNK, Valtioneuvoston kanslia (2017b). Digitalisaatio muuttaa maailmaa – tarvitaanko politii- kan tueksi uusia mittareita? Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 2/2017. Williams, R. (1982). Dream Worlds. Berkeley: University of California Press. 21 23 OSA I Näkökulmia jakamistalouden ilmiöön I 24 OSA I Epävirallinen auttaminen – jakamistaloutta, 25 hyvinvointipalveluja, yhteisöllisyyttä? Henrietta Grönlund Jakamisen sosiaalisuus kiertotaloudessa 57 Petteri Repo ja Juri Mykkänen 67 Kansalaislähtöinen jakamistalous Pasi Mäenpää Epävirallinen auttaminen – jakamistaloutta, hyvinvointipalveluja, yhteisöllisyyttä? Henrietta Grönlund Tässä artikkelissa tarkastellaan suomalaisten niin sanottua epävirallista auttamista: avun ja tavaroiden antamista tai lainaamista erilaisissa verkostoissa kotitalouksien kesken. Epävirallista auttamista voidaan tarkastella osana jakamistalouden kenttää, jolloin se näyttäytyy ostettujen palvelujen ja tavaroiden vaihtoehtona. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kontekstissa epävirallista apua on kuitenkin mielekästä tarkastella myös ja erityisesti suhteessa julkiseen sektoriin, sen palvelujen mahdollisena korvaa- jana tai paikkaajana. Lisäksi epävirallisen auttamisen voidaan nähdä ilmentävän sosiaalisia suhteita, yhteisöllisyyttä, solidaarisuutta ja hyväntekeväisyyttä, joita edus- tavat läheissuhteet sekä kansalaisyhteiskunta erilaisine toimijoineen. Artikkeli hyödyntää näitä näkökulmia ja analysoi niiden valossa suomalaisten epävi- rallisen avun kenttää ja sen asemoitumista. Kuka auttaa ja ketä, millä tavalla ja miten laajaa epävirallinen auttamistoiminta on? Miten ilmiötä voidaan ymmärtää suhteessa taloudelliseen toimintaan ja hyvinvointivaltion palveluihin, ja miten epäviralliseen apuun tulisi yhteiskunnassa suhtautua? Artikkelissa hyödynnetään Tilastokeskuksen keräämää Jakamistalous-kyselyn aineistoa ( ks. tarkemmin liite 1). Epävirallinen apu suomalaisessa yhteiskunnassa Ihmiset hakevat ratkaisuja ja saavat vastauksia arkisiin tarpeisiinsa yhteiskunnan eri sektoreilta. Tukea ja apua saadaan valtiolta ja kunnalta, yrityksiltä ostetaan palveluita ja tavaroita. Myös niin sanotun kolmannen sektorin yhteisöistä haetaan apua, palveluita ja myös tavaroita esimerkiksi ruokaa ja muita hyödykkeitä, mutta muun muassa har- rastetaan, osallistutaan kansalaistoimintaan ja jaetaan vertaistukea. Keskeinen suunta monenlaisissa tarpeissa ovat lisäksi läheiset ja lähiyhteisöt: sukulaiset, ystävät ja naapurit. Erilaisissa yhteiskunnissa ja hyvinvointimalleissa näiden sektoreiden vastuut jakautuvat eri tavoin. Pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa keskeinen turvan lähde on ollut julkinen sektori, joka on nähty myös kansalaisten keskinäisen solidaarisuuden toteutumi- sen mekanismina. Verovaroin mahdollistetut vakuutukset ja palvelut vastaavat riskeihin ja tarpeisiin, joita ihmisillä arjessaan on, jolloin yritysten, järjestöjen, uskonnollisten 25 yhteisöjen sekä omaisten ja ystävien verkostojen rooli jää pienemmäksi. Pohjoismaisten hyvinvointimallien onkin nähty vapauttavan erityisesti naisia työelämään ja yhteiskun- nalliseen toimintaan, kun hoivavastuuta siirtyy läheissuhteista yhteiskunnalle (esim. Julkunen, 2017) Hyvinvointimalli vaikuttaa siis siihen, millaisia odotuksia asetetaan ja millaisia rooleja yksilötasolla otetaan suhteessa läheisten ja kanssaihmisten apuun ja avun tarpeisiin (esim. Salamon ym., 2017). Suomalaisten asenteissa sekä lähipiirin että kolmannen sekto- rin yhteisöjen rooli näyttäytyykin monilta osin julkisen sektorin toimintaa täydentävänä (esim. Grönlund, 2019; Grönlund & Falk, 2016; Grönlund & Pessi, 2017). Tästä huoli- matta kansalaisten keskinäinen apu ja tuki ovat kuitenkin Suomessa yleisiä. Niin sanottu crowding out -hypoteesi olettaisi, että vahvat julkiset palvelut poistaisivat epävirallisen avun kysyntää tai toimintamahdollisuuksia, mutta tämä ei näytä ainakaan kovin suora- viivaisesti pitävän paikkaansa. Vahva julkinen turva pikemminkin suuntaa esimerkiksi kolmannen sektorin toimintaa kuin vähentää sitä (Salamon ym., 2017). Kolmas sektori on pohjoismaisissa yhteiskunnissa, myös Suomessa laaja, mutta se on nähty pikemmin- kin vaikuttamisen ja vapaa-ajan toiminnan viitekehyksessä kuin auttamisen areenana. Vapaaehtoistoiminnan ja hyväntekeväisyyden rooli ihmisten avun tarpeisiin vastaajana, esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa korostuu enemmän hyvinvointimalleissa, joissa julkisen sektorin rooli on heikompi kuin Suomessa (esim. Trägårdh, 2010; ks. myös Grönlund, 2012, 2019; Salamon ym., 2017). Läheissuhteissa ja vapaaehtoistoiminnan kentillä tapahtuvan avun ja tuen vapaaeh- toisuuteen ja täydentävyyteen on kuitenkin kohdistunut viime vuosikymmeninä niitä kyseenalaistavia kehityskulkuja. Läheissuhteiden rooli sekä yksilön oma ja läheisten vastuu ovat korostuneet hyvinvointipalvelujen karsimisen myötä. Ihmiset joutuvat tur- vautumaan yhä enemmän yhtäältä kaupallisiin palveluihin ja toisaalta läheissuhteisiin ja vertaisyhteisöihin avun tarpeissaan. Yksilöihin kohdistuu aiempaa suurempaa vastuuta omien ja läheistensä tarvitsemien palvelujen löytämisestä, saamisesta, järjestämisestä, toteutumisesta ja osin myös kustantamisesta (esim. Julkunen, 2006, 2017). Samaan aikaan kansalaisten keskinäisen avun kentällä on tapahtunut muitakin muutoksia. Sosiaalinen media mahdollistaa kansalaisten keskinäisen verkottumisen ja myös auttamisen uudella tavalla. Samaa ilmiötä edustaa myös jakamistalouden nousu (Suomessa esim. Mäenpää ym., 2017). Näitä molempia fasilitoivat uusien välineiden ja alustojen mahdollistumisen lisäksi arvo- ja asennekysymykset, jotka liittyvät esimerkiksi yhteisöllisyyteen, merkityk- sellisyyden etsintään ja ilmastonmuutokseen erityisesti nuorten sukupolvien kohdalla. Keskeistä onkin, että vaikka Suomessa vahva julkinen sektori siis suuntaa jossain määrin ihmisten toimintaa ja asenteita suhteessa keskinäiseen auttamiseen, ihmisten keskinäi- nen auttaminen ei merkityksiltään tyhjenny toteutuneisiin palveluihin tai toimiin. Sitä ei myöskään voi suoraan verrata yksityisen sektorin tuottamiin palveluihin. Vapaaehtoisuus ja epävirallisuus tuovat vertaisavun antamiseen ja sen vastaanottamiseen oman ulot- 26 tuvuutensa, joka osaltaan tekee niistä erilaisia julkisen sektorin oikeusperustaiseen ja yksityisen sektorin vaihdantaan perustuvaan apuun ja palveluihin verrattuna (esim. Grönlund & Falk, 2019; Salonen & Grönlund, 2018). Niin sanottuun epäviralliseen apuun liittyvät vapaaehtoisuus, vastavuoroisuus ja vapaamuotoisuus tekevät siitä erilaista kuin oikeuksiin, velvollisuuksiin ja ammattilaisen ja asiakkaan rooleihin kiinnittyvä apu. Tutkimusten mukaan se voidaan kokea neutraalimmaksi, erityisen lämpimäksi ja myös helpommaksi ottaa vastaan (esim. Grönlund & Falk, 2019). Samaan aikaan on kuitenkin todettava, että toisten vapaaehtoisen avun varassa olemiseen liittyy myös monia valtaky- symyksiä. Suomalaiset kannattavatkin vahvasti tasa-arvoista hyvinvointimallia, jossa avun saaminen ei olisi toisten ihmisten hyväntahtoisuuden, sosiaalisten normien, hyvänteke- väisyyden eikä myöskään henkilökohtaisen varallisuuden varassa vaan oikeusperustaista. Kuten edellä todettiin, vapaaehtoisen avun yhteiskunnallinen rooli nähdään julkisen sek- torin apua ja palveluja täydentävänä, omanlaisessaan roolissa. Tämän epävirallisen avun julkista sektoria täydentävän roolin voidaan itse asiassa nähdä korostavan vapaaehtoisen avun merkityksiä yhteisöllisyyden ja välittämisen kenttänä, kun avun antamiselle ja saa- miselle voidaan todella antaa merkityksiä vapaaehtoisena ja valittuna apuna (Grönlund, 2019; Grönlund & Pessi, 2017; Salonen & Grönlund, 2018). Toisten auttamista ja yhteisöllisiä projekteja voidaan siis tarkastella monesta eri näkö- kulmasta: julkista sektoria täydentävinä tai korvaavina palveluina, jakamistaloutta ilmentävänä, ostopalveluja korvaavana vaihdantana, hyväntekeväisyyttä ilmentävinä lahjoina, tai yhteisöllisyyttä ilmentävänä lähipiirin toimintana. Viimeisen näkökulman kohdalla voidaan myös kysyä, ilmentääkö suomalaisten epävirallinen auttaminen lähipii- rin ja oman yhteisön sisäistä sitovaa sosiaalista pääomaa (ns. bonding capital) vai oman lähipiirin ja viiteryhmän ylittävää yhdistävää sosiaalista pääomaa (ns. bridging capital) (esim. Putnam, 2000). Näitä lähestymistapoja lähdetään tarkastelemaan seuraavaksi siten, että aiemman tutkimuksen esittelyn kautta edetään tuloksiin ja niiden antamaan yleiskuvaan suomalaisten epävirallisesta auttamisesta: Kuka Suomessa auttaa ja ketä, millaista apua annetaan ja saadaan, eroaako avun antaminen tavaroiden antamisesta tai saamisesta ja kuka jää avun ulkopuolelle. Artikkelin lopuksi tarkastellaan suomalaisten epävirallisen auttamisen kenttää ja roolia suhteessa yhteiskunnan muiden sektoreiden toimintaan. Aiempi tutkimus: Suomalaiset auttajina Suomalaiset auttavat toisiaan ja saavat apua toisiltaan varsin paljon. Eniten autetaan ja saa- daan apua lähisukulaisilta ja ystäviltä, mutta apua annetaan paljon myös naapureiden ja myös toisilleen ennalta tuntemattomien ihmisten kesken. Tanskanen, Danielsbacka ja kollegat (mm. 2013, 2016, 2019, 2020) ovat tutkineet erityisesti suuriin ikäluokkiin liittyvää ja suku- laisten välistä, mutta myös muuta epävirallista auttamista laajasti. Heidän tutkimustensa mukaan suurin osa suomalaisista antaa ja saa käytännön apua lähisukulaisten verkostoissa 27 (esim. vanhemmat, lapset, sisarukset). Pessin ja Oravasaaren vuonna 2011 julkaistussa tut- kimuksessa yli 90 prosenttia oli viimeisten kahden vuoden aikana auttanut perheenjäseniä tai ystäviä, ja yli 80 prosenttia sukulaisia. Vuonna 2015 julkaistun tutkimusraportin (Paju & Grönlund, 2015) mukaan yli kaksi kolmasosaa lapsiperheistä oli saanut apua tai tukea suku- laisilta, noin kolmannes muilta kavereilta ja tuttavilta ja yli viidennes naapureilta. Keväällä 2020, koronaepidemian aikana tehdyssä kyselyssä yli 80 prosenttia vastanneista kertoi saa- vansa tarvittaessa apua lähipiirinsä ihmisiltä (Salomäki, 2020). Myös lähipiirin ylittävä avun antaminen ja saaminen on yleistä. Edellä mainitun Pessin ja Oravasaaren (2011) tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia oli auttanut viimeisten kah- den vuoden aikana tuntemattomia ihmisiä. Suomalaisista jopa 50 prosenttia osallistuu vuositasolla vapaaehtoistoimintaan eli antaa palkatta ja vapaaehtoisesti aikaansa ja osaa- mistaan toisten ihmisten auttamiseen ja yhteisten asioiden hoitamiseen (Sipola, 2019). Toisten ihmisten auttamiseen myös suhtaudutaan Suomessa myönteisesti ja kiinnostu- neesti. Vuonna 2018 tehdyn kyselytutkimuksen vastaajista lähes kaikki olivat valmiita auttamaan ainakin jotakuta esimerkiksi yli kolmen vuorokauden mittaisen sähkökatkon aikana. Puolet vastaajista oli valmis auttamaan ketä tahansa avun tarvitsijaa. (Laurikainen, 2019) Keväällä 2020 koronaepidemian aikana tehdyssä kyselyssä lähes 90 prosenttia ker- toi olevansa valmis auttamaan tarvittaessa lähipiirissään. Auttamisvalmius oli korkein 50–60-vuotiailla miehillä ja naisilla. (Salomäki, 2020) Samoin vapaaehtoistoimintaan osallistuminen kiinnostaa enemmistöä myös niistä suomalaisista, jotka eivät toimintaan parhaillaan osallistu (esim. Rahkonen, 2018). Sekä epäviralliseen auttamiseen että avun vastaanottamiseen liittyen on tutkimuksissa löytynyt Suomessa eroja eri ryhmien väliltä, mutta tulokset eivät ole kaikilta osin yhden- mukaisia (Pelkonen ym., 2015) Taloudellista apua annetaan läheissuhteissa eniten niin sanotusti ylhäältä alaspäin. Danielsbackan ja kollegoiden (2013) tutkimuksessa suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat hoitivat lapsenlapsiaan ja auttoivat lapsiaan ja las- tensa perheitä taloudellisesti, mutta eivät itse juurikaan saaneet taloudellista tukea. Käytännön apua annetaan laajemmin eri suuntiin. Miehet antavat joitain käytännön avun muotoja naisia enemmän, naiset taas antavat hoiva-apua (Tanskanen ym., 2020). Yleisesti eniten autetaan biologisia lähisukulaisia. Tutkijat toteavat, että annetun ja saadun avun määrä ja muodot liittyvät vahvasti yksilöiden ikään ja elämänvaiheisiin, siihen keiden kanssa ollaan ylipäätään tekemisissä. Tanskanen ja Danielsbacka (2019) ovat tutkineet myös suomalaisten asennoitumista valtion ja perheen vanhuksille tuottamaan apuun. Tutkimuksen tuloksissa vanhemmat suomalaiset kohdistivat vastuuta enemmän valtiolle kuin aikuisten lastensa ikäryhmä. Molemmissa ikäryhmissä matalampituloiset kannattivat valtion vastuuta enemmän kuin parempituloiset. Pelkonen ja kollegat (2015) taas havaitsivat, että huono-osaiset nuo- ret saivat muita todennäköisemmin taloudellista tukea lähipiiriltään, mutta käytännön avun osalta huono-osaiset eivät eronneet muista nuorista aikuisista. He myös korostivat 28 itsenäistä pärjäämistä, eivätkä halunneet profloitua epävirallisen avun tarvitsijoiksi. Laitisen ja Pessin (2011) auttamishalua käsittelevässä tutkimuksessa tarkasteltiin avun ryhmiä laajemmin, myös läheispiirin ulkopuolelta. Naapureita auttaisivat tuon tutki- muksen mukaan erityisesti yli 60-vuotiaat, kun taas keski-ikäiset auttaisivat sukulaisia. Nuoret halusivat auttaa erityisesti ystäviä ja lisäksi muita ikäryhmiä useammin kaikkia maailman ihmisiä. Laitinen ja Pessi (2011) analysoivat myös yhteenkuuluvaisuuden tun- teen ja auttamisvalmiuden yhteyttä eri ryhmissä. Omaan perheeseen ja ystäviin koettiin vahvaa yhteenkuuluvaisuutta ja heitä oltiin valmiita auttamaan. Sukulaisten ja naapurien kohdalla läheisyyden ja auttamisvalmiuden suhde oli erilainen. Sukulaisia ja naapureita oltiin selvästi valmiimpia auttamaan kuin minkä verran heitä kohtaan tunnettiin lähei- syyttä. Laitisen ja Pessin mukaan sukulaisiin ja naapureihin liittyy solidaarisuusoletus ja -normi. Vapaaehtoistoimintaan osallistumisessa keskeiseksi eroja luovaksi tekijäksi nousee sosio-ekonominen asema. Matalammin koulutetut ja vähemmän tienaavat osallis- tuvat vapaaehtoistoimintaan korkeammin koulutettuja ja enemmän tienaavia harvemmin (Sipola, 2019; kansainvälisesti esim. Musick & Wilson, 2008). Epäviralliseen apuun liittyvä kansainvälinen tutkimus ei kaikilta osin ole sovellettavaa Suomen kontekstiin, koska hyvinvointimallit ja paikalliset kulttuurit vaikuttavat toimin- taan niin paljon. Kansainvälinen informal volunteering -kentän tutkimus on kuitenkin todennut, että epävirallinen auttaminen ( joka tapahtuu ilman välittävää organisaatiota, esim. naapuriapu) ja organisoitu auttaminen (esim. yhdistysten vapaaehtoistoiminta) ovat yhteydessä toisiinsa eli samat ihmiset toimivat usein molemmilla tavoilla (Wang ym., 2017; Simonson, 2017). Näiden auttamisen tapojen välillä on tosin myös eroja esi- merkiksi motivaation ilmenemisessä ja yhteisöihin kuulumisen vaikutuksessa (Clerkin & Fotheringham, 2017; Wang ym., 2017). Myös yhteiskunnallinen asema on joidenkin tut- kimusten mukaan yhteydessä osallistumiseen epäviralliseen ja viralliseen auttamiseen eri tavoin. Heikommassa asemassa olevilla ei aina ole mahdollisuuksia osallistua orga- nisoituun vapaaehtoistoimintaan ja toisaalta he eivät aina myöskään pääse virallisen tai yksityisen sektorin tuottaman avun piiriin, jotka molemmat tekijät ohjaavat epävirallisen vertaisavun roolin korostumiseen (esim. Wang ym., 2017). Jotkin tutkimukset ovat myös osoittaneet, että esimerkiksi koulutustaso ei olisi yhteydessä epäviralliseen auttamiseen toisin kuin organisoituun vapaaehtoistoimintaan. Esimerkiksi Leen ja Brudneyn (2012) tutkimuksen mukaan organisoituun vapaaehtoistoimintaan osallistuvat muita enemmän korkeammin koulutetut, mutta epävirallisessa auttamisessa eroja ei löytynyt. Tulokset Avun ja tavaroiden saaminen Avun saamisen yleiskuva on esitelty taulukossa 1 yleisimmästä harvinaisimpaan. 29 Taulukko 1. Onko kotitaloutesi saanut apua kotitaloutesi ulkopuoliselta yksityishenkilöltä joko ilmaiseksi tai vastapalvelusta vastaan viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana? Avun muoto n % 8 Kyydin tai kuljetuksen järjestäminen 399 30 6 Korjaus- tai huoltotyöt 257 19 4 Lastenhoito tai auttaminen koulutehtävissä 207 15 5 Lemmikin hoito tai ulkoilutus 195 15 1 Pihatyöt, esim. nurmenleikkuu tai lumityöt 184 14 2 Kotityöt, esim. siivous, ikkunoiden pesu, ruoan laitto 174 13 7 Erilaisten laitteiden, esim. tietokoneen käyttö 107 8 3 Kauppa-asioiden hoitaminen 74 6 9 Jokin muu vaihtoehto -> Mikä muu? 49 4 10 Ei mikään edellisistä 579 43 Yleisimpiä avun saamisen muotoja oman kotitalouden ulkopuolisilta yksityishenkilöiltä ovat siis kyydin tai kuljetuksen järjestäminen sekä korjaus- ja huoltotyöt. Apua kyydin tai kuljetusten järjestämisessä on saanut lähes kolmannes vastanneista. Lastenhoitoapua tai apua koulutehtävissä samoin kuin apua lemmikin hoidossa tai ulkoilutuksessa on saanut 15 prosenttia vastanneista. Myös piha- ja kotitöissä apua on saanut melko moni. Vastausvaihtoehtoon 9 ’jokin muu’ vastanneiden avoimissa vastauksissa yleisiä avun saa- misen muotoja olivat muuttoapu ja polttopuut. Joitain mainintoja saivat muun muassa erilaisten asioiden hoitaminen ja taloudellinen apu. Huomionarvoista kuitenkin on, että lähes puolet vastanneista ilmoittaa, ettei ole saanut minkäänlaista apua oman kotitalouden ulkopuolisilta yksityishenkilöiltä kuluneen 12 kuukauden aikana. Tämä voi johtua siitä, että ei ole tarvinnut apua tai siitä, että apua on saanut riittävästi esimerkiksi omassa kotitaloudessa asuvilta henkilöiltä, julkiselta sekto- rilta seurakunnalta tai järjestöltä tai ostopalveluna. On kuitenkin myös mahdollista, että apua ei ole saanut, vaikka olisi sitä tarvinnut. Ikä ja kotitalouden rakenne ovat yhteydessä avun saamiseen niin, että yleisintä avun saami- nen on 25–44-vuotiaiden ja lapsiperheiden joukossa. Kotitalouden rakenne selittänee myös ikäryhmien välistä tilastollisesti merkitsevää eroa. Lasten kanssa asuvat siis saavat useam- min apua kuin yksin tai puolison kanssa, ilman lapsia asuvat. Yksi tarjotuista avun muodoista myös liittyy suoraan lasten asioihin, mikä nostaa lapsiperheisiin kuuluvien osuutta avun saaneissa. Kotitalouden rakenne on kuitenkin tilastollisesti merkitsevä erottava tekijä myös 30 useiden muiden avun saamisen muotojen kohdalla (esim. pihatyöt: x2=13.319*, df=4; siivous: x2=22,181***, df=4). Lapsiperheet siis saavat ja antavat apua muita enemmän myös muissa kuin lapsiin liittyvissä asioissa. Aineistosta valitettavasti puuttuvat yli 70-vuotiaat, jotka tar- vitsevat ja saavat paljon epävirallista apua (esim. Hämäläinen & Tanskanen, 2020). Asuinympäristö on tilastollisesti melkein merkitsevästi yhteydessä avun saamiseen niin, että maaseudulla kaksi kolmannesta oli saanut apua, mutta suurten kaupunkien keskustoissa asuvista vain puolet. Yksittäisten avun muotojen kohdalla tilastollisia merkitsevyyksiä antoi pihatyöt (x2=46,8***, df=4), joita ymmärrettävästi tehdään eniten maaseudulla ja vähiten kaupungeissa. Lastenhoitoa tai apua koulutehtävissä (x2=10,676*, df=4) taas oli saatu kes- kiarvoa useammin maaseudulla ja suurten kaupunkien lähiöissä. Myös erilaisten laitteiden kuten tietokoneen käyttö (x2=9,827*, df=4) sekä lemmikin hoito tai ulkoilutus (x2=10,046*, df=4) antoivat tilastollisesti melkein merkitseviä eroja, mutta erot olivat vaikeasti tul- kittavissa. Apua kyydin tai kuljetuksen järjestämisessä oli saatu tilastollisesti melkein merkitsevästi (x2=12,132*, df=4) useammin kaupungeissa kuin maaseudulla. Voidaan olet- taa, että maaseudulla käytännössä kaikilla on oma auto, jolloin apua kyytien tai kuljetusten järjestämisessä tarvitaan harvemmin kuin kaupungeissa, joissa harvemmilla on oma auto. Koulutustaso on melkein merkitsevä (x2=16,275*, df=4) niin, että vain perusasteen kou- lutuksen tai sitä vähemmän koulutusta saaneista sekä ammatillisesti kouluttautuneista muita pienempi osuus oli saanut apua. Korkeakoulutettujen ryhmissä apua oli saatu muita ryhmiä yleisemmin. Ikä selittänee tätä eroa osaltaan. Yleisemmin apua ja tavaroita saa- neet nuoret ikäryhmät ovat keskimäärin korkeammin kouluttautuneita kuin vanhemmat ikäryhmät, jotka ovat saaneet apua ja tavaroita nuoria harvemmin. Tilastollisesti merkit- sevät erot on esitelty tarkemmin liitteessä 2, taulukossa 1.1. Avun saamisen lisäksi vastaajilta kysyttiin, onko heidän kotitaloutensa saanut tai lainannut tavaroita kotitalouden ulkopuoliselta yksityishenkilöltä joko ilmaiseksi tai vastapalvelusta vastaan viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Lahjoja ( joulu, syntymäpäivä tms.) ei laskettu mukaan. Tavaroiden saamisen tai lainaamisen yleiskuva on esitelty taulukossa 2 yleisimmästä harvinaisimpaan. 31 Taulukko 2. Tavaroita kotitalouden ulkopuoliselta yksityishenkilöltä ilmaiseksi tai vastapalvelusta vastaan viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana saaneet tai toisilta lainanneet. Tavara n % Työkalut, rakennustarvikkeet, koneet yms. 363 27 Auto tai peräkärry 332 25 Kirjat, lehdet, levyt, elokuvat, pelit, taide, antiikki yms. 275 21 Vaatteet, kengät, lastentarvikkeet, harrastusvälineet yms. 256 19 Elintarvikkeet 193 14 Sisustustavarat, kodinkoneet, kalusteet, elektroniikka yms. 146 11 Jokin muu 25 2 Ei mikään edellisistä 541 40 60 prosenttia vastaajista ilmoitti saaneensa tai lainanneensa vähintään joitain kysytyistä tavaroista kotitaloutensa ulkopuoliselta yksityishenkilöltä kuluneiden 12 kuukauden aikana. Yleisimmin muilta lainaksi tai omaksi saatuja tavaroita olivat työkalut ja auto tai peräkärry, joita oli saanut tai lainannut noin neljännes vastaajista. Myös kirjoja, lehtiä, levyjä, elokuvia ( jne.) sekä vaatteita, kenkiä, lastentarvikkeita ja harrastusvälineitä oli saa- nut tai lainannut noin joka viides vastaaja. 40 prosenttia vastanneista ilmoitti, ettei ollut lainannut tai saanut mitään kotitaloutensa ulkopuolisilta yksityishenkilöiltä. 25–44-vuotiaat sekä puolison ja lasten kanssa asuvat saivat tai lainasivat tavaroita useam- min kuin muut. Samat ryhmät saivat muita ikäryhmiä useammin apua (ks. liite 2, taulukko 1.1). Avun saamisessa yksin lasten kanssa asuvien ero puolison ja lasten kanssa asuviin oli pienempi kuin tavaroiden saamisen kohdalla. Myös koulutus oli yhteydessä tavaran saami- seen tai lainaamiseen samansuuntaisesti kuin avun saaminen; korkeammin kouluttautuneet saivat tavaroita matalammin kouluttautuneita useammin. Kuten edellä todettiin avun saa- misen yhteydessä, ikäryhmien väliset koulutustasoerot selittänevät tätä eroa osaltaan. Tilastollisesti merkitsevät erot on esitelty tarkemmin liitteessä 2, taulukossa 1.2. Lapsiperheet ja nuoret ikäryhmät olivat saaneet tai lainanneet muita tilastollisesti merkit- sevästi useammin vaatteita, kenkiä, lastentarvikkeita ja harrastusvälineitä (kotitalouden rakenne: x2=25,783***, df=4 ; ikäryhmät:x2=17,441**, df=3), autoa tai peräkärryä (kotitalouden rakenne: x2=67,753***, df=4 ; ikäryhmät: x2=89,639***, df=3) sekä elintarvikkeita (kotitalouden rakenne: x2=13,891*, df=4 ; ikäryhmät:x2=35,792***, df=3). Elintarvikkeita olivat saaneet lap- siperheiden lisäksi keskiarvoa useammin myös yksin asuvat. Erityisesti vaatteiden kenkien, lastentarvikkeiden ja harrastusvälineiden osalta tulos on ymmärrettävä. Lapsiperheet antavat ja lainaavat toisilleen vaatteita ja tavaroita, joita jää pieniksi ja tarpeettomiksi lasten kasvaessa. 32 Asuinympäristö oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä auton tai peräkärryn (x2=16,730**, df=4) sekä työkalujen, rakennustarvikkeiden tai koneiden (x2=10,257*, df=4) saamiseen tai lainaamiseen. Kaupungeissa oli saatu tai lainattu näitä harvemmin kuin muualla. Vastaajilta kysyttiin myös, miten usein he saivat apua tai tavaroita viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana yhteensä. Vastausten yleiskuva on esitelty taulukossa 3 Taulukko 3. Miten usein saitte apua tai saitte / lainasitte tavaroita muilta viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana (N=1343) n % ’Harvemmin kuin kerran kuukaudessa’ 642 48 ’Noin kerran kuukaudessa’ 176 13 ’Useita kertoja kuukaudessa’ 99 7 ’Noin kerran viikossa’ 23 2 ’Useita kertoja viikossa’ 19 1 ’Päivittäin’ 8 1 ’Ei osaa tai halua sanoa’ 4 0 Ei vastausta (= ei ole saanut apua tai tavaroita) 372 28 Yhteensä 1 343 100 Valtaosa vastanneista siis sai tai lainasi apua tai tavaroita harvemmin kuin kerran kuussa. Vain pieni osa sai apua tai tavaroita viikoittain tai useammin. Avun tai tavaroiden saamisen tai lainaamisen useudesta tehtiin uusi muuttuja, joka erot- teli vähintään useita kertoja kuukaudessa apua tai tavaroita saaneet tai lainanneet niistä, jotka olivat saaneet niitä harvemmin tai eivät lainkaan. Voidaan siis puhua ryhmästä, joka on saanut tai lainannut apua tai tavaroita muilta yksityishenkilöiltä melko säännöllisesti. Ristiintaulukointien perusteella tähän ryhmään (n=149) kuuluvat ovat tilastollisesti merkit- sevästi useammin alle 45-vuotiaita (x2=39,805***, df=3) lapsiperheitä (x2=42,250***, df=4). Alle 45-vuotiaista apua tai tavaroita olivat saaneet vähintään useita kertoja kuukaudessa 15–17 prosenttia, ja lapsiperheistä 16–19 prosenttia, kun koko vastaajajoukossa osuus oli 11 prosenttia. Koulutus, tulotaso tai asuinympäristö eivät olleet yhteydessä avun tai tavaroiden säännölliseen saamiseen. Heistä, jotka hoitivat alle 15-vuotiasta lasta kotona, lähes 40 pro- senttia oli saanut apua tai tavaroita vähintään useita kertoja kuukaudessa. Ryhmä on tosin pieni, vain 33 vastaajaa. Työttömistä ja opiskelijoistakin osuus oli alle 20 prosenttia. Avun ja tavaroiden säännöllinen saaminen siis keskittyy erityisesti lapsiperheisiin. 33 Vastaajilta kysyttiin myös, keneltä he saivat apua tai tavaroita. Vastausten suorat jakaumat on esitelty taulukossa 4 yleisimmästä avun tai tavaroiden antajasta harvinaisimpaan. Taulukko 4. Keneltä kotitaloutesi sai apua tai sai/lainasi tavaroita viimeksi kuluneiden 12 kuukau- den aikana? % Sai apua / tavaroita Ei saanut apua / tavaroita Yhteensä Sukulainen (N=1343) 48 52 100 Perhetuttu / ystävä (N=1343) 42 58 100 Naapuri / saman pihapiirin asukas (N=1343) 19 81 100 Tuntematon henkilö yhteisöpalvelun kautta 2 98 100 Muu 2 98 100 Useimmin apua tai tavaroita oli siis saatu tai lainattu sukulaisilta tai perhetutuilta / ystäviltä. Myös naapureilta oli saatu apua tai saatu / lainattu tavaroita melko yleisesti. Voidaan tulkita, että Suomessa apua ja tavaroita saavat ja lainaavat useimmin lapsiperheet isovanhemmilta, sisa- rustensa perheiltä ja ystäviltään. Kohdassa muu mainittiin kaveri, järjestö, seurakunta, lapsen kaverin vanhemmat, työkaveri. Pienen mutta kiinnostavan ryhmän muodostaa ryhmä, joka oli saanut apua tai tavaroita tuntemattomalta henkilöltä yhteisöpalvelun kautta. Yhteisöpalvelut (esim. Nappi Naapuri, asuinalueiden Facebook-sivut) ovat verrattain uusi ilmiö etenkin avun antamiseen ja saamiseen sekä tavaroiden lainaamiseen liittyen. Tavaroita on jo pidempään voinut antaa osto- ja myyntipalveluissa (esim. Tori.f). Ryhmä on niin pieni, 27 henkilöä, ettei sen koostumuksesta voida tehdä johtopäätöksiä. Väestötasolle vietynä jo kahden prosentinkin osuus suomalaisista on kuitenkin verrattain suuri joukko, yli 37 000 henkilöä. 34 Avun ja tavaroiden antaminen Avun antamisen yleiskuva on esitelty taulukossa 5 yleisimmästä harvinaisimpaan. Taulukko 5. Onko kotitaloutesi antanut apua kotitaloutesi ulkopuoliselle yksityishenkilölle joko ilmaiseksi tai vastapalvelusta vastaan viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana? Avun muoto n % 8 Kyydin tai kuljetuksen järjestäminen 607 45 6 Korjaus- tai huoltotyöt 354 26 1 Pihatyöt, esim. nurmenleikkuu tai lumityöt 353 26 2 Kotityöt, esim. siivous, ikkunoiden pesu, ruoan laitto 318 24 3 Kauppa-asioiden hoitaminen 303 23 4 Lastenhoito tai auttaminen koulutehtävissä 300 22 7 Erilaisten laitteiden, esim. tietokoneen käyttö 283 21 5 Lemmikin hoito tai ulkoilutus 271 20 9 Jokin muu vaihtoehto -> Mikä muu? 66 5 10 Ei mikään edellisistä 283 21 Apua oli siis annettu yleisemmin kuin saatu (vrt. taulukot 1 ja 5). Siinä missä 43 prosenttia vastanneista kertoi, ettei ollut saanut mitään epävirallista apua kotitaloutensa ulkopuo- lisilta yksityishenkilöiltä kuluneiden 12 kuukauden aikana, vain viidennes ilmoitti, ettei ollut antanut tällaista apua kuluneiden 12 kuukauden aikana. Tähän vaikuttanee ainakin osin se, että iäkkäin väestönosa, jota nuoremmat usein auttavat, puuttuu aineistosta ja näin ollen avun saamisen kokonaiskuvasta. Yleisimpiä avun antamisen muotoja olivat kyydin tai kuljetuksen järjestäminen, jota oli toteuttanut lähes puolet vastanneista. Lisäksi korjaus- tai huoltotyöt, pihatyöt, kotityöt ja kauppa-asioiden hoitaminen olivat yleisiä avun antamisen muotoja. Harvinaisimpiakin avun muotoja, laitteiden käytössä tai lemmikin hoidossa ja ulkoilutuksessa auttamista oli toteuttanut viidennes vastanneista. Vastausvaihtoehtoon 9 ’jokin muu’ vastanneiden avoimissa vastauksissa yleisiä auttamisen muotoja olivat kukkien kastelu, muuttoapu sekä auton huoltoon liittyvät asiat. Yksittäisiä mainintoja saivat muun muassa ulkoilussa aut- taminen, erilaisten asioiden hoitaminen ja polttopuiden teko. Lasten kanssa asuvat antoivat ( ja saavat, ks. liite 2, taulukko 1.1) useammin apua kuin yksin tai puolison kanssa ilman lapsia asuvat. Yksin lasten kanssa asuvista 87 prosenttia oli anta- nut apua, joskin ryhmä on määrällisesti melko pieni (54 vastaajaa). Lapsiperheiden voidaan olettaa auttavan toisiaan, ja myös tarvitsevan apua lapsiperheen arjessa. Kuten todettiin 35 edellä avun saamisen yleisyyden kohdalla, yksi tarjotuista avun muodoista myös liittyy suoraan lasten asioihin, mikä nostaa lapsiperheisiin kuuluvien auttaneiden ja apua saanei- den osuutta näissä ryhmissä. Kotitalouden rakenne oli kuitenkin tilastollisesti merkitsevä erottava tekijä myös joidenkin muiden avun antamisen muotojen kohdalla (korjaus- tai huoltotyöt: x2=29,513***, df=4; laitteiden esim. tietokoneen käyttö: x2= 16,666**, df=4). Lapsiperheet siis sekä saavat että antavat apua muita enemmän myös muissa kuin lapsiin liittyvissä asioissa. Monet lapsiperheiden vanhemmat ovat myös elämänvaiheessa, jossa autetaan omia ikääntyviä vanhempia, joskaan ikä ei ollut yhteydessä auttamisen yleisyy- teen. Lasten kanssa asuminen näyttää siis itsessään olevan yhteydessä avun antamiseen. Tulo- ja koulutustaso olivat yhteydessä avun antamiseen siten, että korkeampituloiset ja korkeammin kouluttautuneet ilmoittivat antaneensa apua muita useammin. Korkeammin kouluttautuneet myös saivat useammin apua kuin matalammin kouluttautuneet (liite 2, taulukko 1.1). Tulos on linjassa myös vapaaehtoistoiminnan tutkimustulosten kanssa (esim. Sipola 2019). Kyse saattaa olla siitä, että taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma joiltain osin kasautuvat, ja hyväosaisemmilla on muita useammin osaamista, tietoa ja verkos- toja, joissa toisia autetaan. Myös ikä saattaa vaikuttaa tulokseen välillisesti, vaikkei itsessään ollut tilastollisesti merkitsevä taustamuuttuja. Nuoret, paljon apua saavat ja antavat lapsi- perheelliset ovat korkeammin kouluttautuneita kuin vanhemmat ikäryhmät. Kuitenkin myös vähemmän kouluttautuneista ja vähemmän tienaavista suurin osa on antanut apua. Tilastollisesti merkitsevät erot on esitelty tarkemmin liitteessä 2, taulukossa 1.3. Vastaajilta kysyttiin avun antamisen lisäksi, onko heidän kotitaloutensa antanut tai lainannut tavaroita kotitalouden ulkopuoliselle yksityishenkilölle joko ilmaiseksi tai vasta- palvelusta vastaan viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Lahjoja ( joulu, syntymäpäivä tms.) ei laskettu mukaan. Tulokset on esitelty taulukossa 6 yleisimmästä harvinaisimpaan. Taulukko 6. Tavaroita kotitalouden ulkopuoliselle yksityishenkilölle ilmaiseksi tai vastapalvelusta vastaan viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana antaneet tai lainanneet Tavara n % Vaatteet, kengät, lastentarvikkeet, harrastusvälineet yms. 445 33 Kirjat, lehdet, levyt, elokuvat, pelit, taide, antiikki yms. 342 26 Työkalut, rakennustarvikkeet, koneet yms. 328 24 Auto tai peräkärry 304 23 Elintarvikkeet 214 16 Sisustustavarat, kodinkoneet, kalusteet, elektroniikka yms. 211 16 Jokin muu 28 2 Ei mikään edellisistä 428 32 36 Yleisimmin oli siis annettu tai lainattu vaatteita, kenkiä, lastentarvikkeita yms. Niitä oli anta- nut tai lahjoittanut kotitalouden ulkopuolisille yksityishenkilöille kolmannes vastaajista. Huomattavasti useampi oli lahjoittanut tai lainannut niitä muille kuin ottanut niitä vas- taan muilta. Samoin kirjoja, lehtiä yms. ja työkaluja, rakennustarvikkeita yms. oli lainannut melko moni. Kolmannes vastaajista ilmoitti, ettei ollut antanut tai lainannut kotitaloutensa ulkopuolisille henkilöille mitään tavaroita kuluneiden 12 kuukauden aikana. Tavaroita – samoin kuin apua (ks. liite 2, taulukko 1.3) – olivat antaneet tai lainanneet muita useammin lapsiperheet, korkeampituloiset ja korkeammin koulutetut. Lapsiperheet olivat ymmärrettävästi antaneet muita ryhmiä useammin (x2=112,018***, df=4) vaatteita, kenkiä, lastentarvikkeita ja harrastusvälineitä, joita hankitaan ja jää paljon pieniksi ja tarpeetto- miksi lasten kasvaessa. Lapsiperheet, varsinkin puolison ja lasten kanssa asuvat, olivat kuitenkin antaneet tai lainanneet muita useammin myös työkaluja, rakennustarvikkeita ja koneita (x2=32,162***, df=4) sekä autoa tai peräkärryä (x2=28,436***, df=4), joista jälkim- mäisiä olivat antaneet tai lainanneet keskiarvoa useammin myös puolison kanssa, mutta ilman lapsia asuvat. Lapsiperheet olivat myös saaneet tai lainanneet vaatteita, kenkiä, las- tentarvikkeita ja harrastusvälineitä sekä autoa tai peräkärryä muita ryhmiä useammin (ks. kohta avun ja tavaroiden saaminen tai lainaaminen edellä). Korkeammin kouluttautuneet olivat antaneet tai lainanneet muita useammin kirjoja, lehtiä, levyjä, elokuvia, pelejä, taidetta tai antiikkia (x2=25,206**, df=7), elintarvikkeita (x2=16,778*, df=7) sekä vaatteita, kenkiä, lastentarvikkeita ja harrastusvälineitä (x2=22,378**, df=4). Viimeisin tulos liittynee ainakin osin siihen, että lapsiperheissä olevat ovat korkeammin kouluttautuneita kuin vanhemmat ikäryhmät ja toisaalta nuoremmat ikäryhmät, joihin kuuluvista monet vielä opiskelevat. Myös työkalujen jne. antaminen tai lainaaminen antoi tilastollisesti merkitseviä eroja koulutusryhmissä, mutta erot olivat vaikeasti tulkittavia. Tilastollisesti merkitsevät erot on esitelty tarkemmin liitteessä 2, taulukossa 1.4. Vastaajilta kysyttiin myös, miten usein he antoivat apua tai antoivat tai lainasivat tavaroita muille kuluneiden 12 kuukauden aikana. Vastausten yleiskuva on esitelty taulukossa 7. 37 Taulukko 7. Miten usein annoitte apua tai annoitte / lainasitte tavaroita muille viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana (N=1343) Kuinka usein n % ’Harvemmin kuin kerran kuukaudessa’ 645 48 ’Noin kerran kuukaudessa’ 279 21 ’Useita kertoja kuukaudessa’ 133 10 ’Noin kerran viikossa’ 61 4 ’Useita kertoja viikossa’ 37 3 ’Päivittäin’ 2 0 ’Ei osaa tai halua sanoa’ 4 00 Ei vastausta (=ei ole antanut / lainannut apua tai tavaroita) 182 14 Yhteensä 1 343 100 Suuri osa vastanneista siis oli antanut apua tai antanut tai lainannut tavaroita korkeintaan noin kerran kuukaudessa. Lähes viidennes oli kuitenkin tehnyt näin vähintään useita ker- toja kuukaudessa. Avun tai tavaroiden antamisen tai lainaamisen useudesta tehtiin uusi muuttuja, joka erotteli vähintään useita kertoja kuukaudessa apua tai tavaroita antaneet tai lainanneet niistä, jotka olivat antaneet tai lainanneet apua tai tavaroita harvemmin tai eivät lainkaan. Voidaan siis puhua ryhmästä, joka oli antanut tai lainannut apua tai tava- roita muille yksityishenkilöille melko säännöllisesti. Ristiintaulukointien perusteella tähän ryhmään kuuluvat (n=230) olivat tilastollisesti melkein merkitsevästi useammin eläkkeellä olevia tai alle 15-vuotiasta lasta kotona hoitavia (x2=15,618*, df=7), yli 55-vuo- tiaita (x2 = 7,732*, df=2) ja naisia (x2 =12,410***, df=1). Eläkkeellä olevista tai lasta kotona hoitavista useampi kuin joka neljäs ja yli 55-vuotiaista useampi kuin joka viides antoi tai lainasi apua tai tavaroita useita kertoja kuukaudessa tai useammin, kun koko vastaajajou- kossa osuus oli 17 prosenttia. Kotitalouden rakenne, koulutus, tulotaso tai asuinympäristö eivät olleet yhteydessä avun tai tavaroiden antamisen useuteen. Toisin kuin avun tai tava- roiden saaminen, niiden antaminen ei näytä keskittyvän lapsiperheisiin. Voidaan olettaa, että yksi keskeinen avun ja tavaroiden antamisen tai lainaamisen suunta on isovanhem- milta lastensa perheille (kuten Danielsbackan ym. tutkimuksissa, esim. 2013). Seuraavaksi tarkastellaankin, kenelle apua annetaan tai tavaroita annetaan tai lainataan. Vastaajilta kysyttiin myös, kenelle heidän kotitaloutensa oli antanut apua tai antanut tai lainannut tavaroita viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana. Vastausten yleiskuva on esitelty taulukossa 8. 38 Taulukko 8. Kenelle kotitaloutesi antoi apua tai antoi/lainasi tavaroita viimeksi kuluneiden 12 kuu- kauden aikana? % Sai apua / tavaroita Ei antanut apua / tavaroita Yhteensä Sukulainen (N=1343) 61 39 100 Perhetuttu / ystävä (N=1343) 51 49 100 Naapuri / saman pihapiirin asukas (N=1343) 23 77 100 Tuntematon henkilö yhteisöpalvelun kautta 4 96 100 Muu 4 96 100 Eniten apua ja tavaroita oli siis annettu tai lainattu sukulaisille ja perhetutuille tai ystäville. Myös naapurit olivat melko yleinen avun tai tavaroiden antamisen tai lainaamisen vastaan- ottajaryhmä. Kohdassa muu mainittiin useampia kertoja yhdistykset, hyväntekeväisyys, lasten kaverit ja työkaverit. Kuten myös avun ja tavaroiden saamisen tai lainaamisen kohdalla, yhteisöpalvelujen rooli on verrattain pieni, mutta koskettaa väestötasolla tarkas- teltuna kuitenkin suurta joukkoa. Lähes 80 000 henkilöä oli antanut apua tai antanut tai lainannut tavaroita tuntemattomalle henkilölle yhteisöpalvelun kautta. Avun ulkopuolella Aineistosta eroteltiin vastaajat, jotka eivät olleet saaneet apua eivätkä saaneet tai lainanneet tavaroita kotitaloutensa ulkopuolisilta yksityishenkilöiltä kuluneiden 12 kuukauden aikana. Heitä oli 373 vastaajaa eli melko suuri joukko. Tässä ryhmässä yliedustettuina olivat vähem- män koulutetut (x2= 19,253**, df=7), kaksin puolison kanssa asuvat ja yksin lapsen tai lasten kanssa asuvat (x2= 22,804***, df=4) sekä yli 55-vuotiaat (x2= 42,775***, df=2). Vain perus- koulun, kansakoulun tai keskikoulun suorittaneista 39 prosenttia, samoin yli 55-vuotiaista 39 prosenttia ja yksin lasten kanssa asuvista (samoin kuin kaksin puolison kanssa asuvista) 33 prosenttia ei ollut saanut apua tai tavaroita lainkaan muilta yksityishenkilöiltä kuluneen vuoden aikana (koko aineistossa osuus 28 %). Yksin lapsen tai lasten kanssa asuvien osalta tulos on yllättävä. Heidän voisi olettaa tarvitsevan enemmän apua kotitalouden ulkopuoli- silta yksityishenkilöiltä kuin niiden, joiden kotitaloudessa asuu kaksi aikuista. Vastaavasti aineistosta eroteltiin vastaajat, jotka eivät olleet antaneet apua eivätkä anta- neet tai lainanneet tavaroita kotitaloutensa ulkopuolisille yksityishenkilöille kuluneiden 12 kuukauden aikana. Heitä oli 182 vastaajaa. Tässä ryhmässä yliedustettuja olivat erityi- sesti yksin asuvat (x2=18,875**, df=4). Heistä 18 prosenttia ei ollut kuluneen vuoden aikana antanut apua eikä antanut tai lainannut tavaroita kotitaloutensa ulkopuolisille yksityis- 39 henkilöille, kun koko aineistossa osuus oli 14 prosenttia. Kysely oli kotitalouskohtainen, joten yhden hengen kotitaloudessa on automaattisesti vähemmän toimintaa, koska toi- mijoita on vähemmän. Tämän lisäksi eroa voivat selittää erot sosiaalisissa verkostoissa. Myös koulutustausta x2=30,434***, df=7) ja tulotaso (x2=12,001*, df=4) olivat yhteydessä ’ei-auttamiseen’. Korkeintaan perus-, kansa- tai keskikoulun suorittaneista yli neljäsosa kuului tähän ryhmään ja ryhmään kuuluvien osuus pieneni johdonmukaisesti tulotason nousun myötä niin, että alimpaan tuloryhmään kuuluvista 19 prosenttia ja ylimpään tulo- ryhmään kuuluvista vain 9 prosenttia ei ollut auttanut kotitaloutensa ulkopuolisia ihmisiä kuluneen vuoden aikana. Tulos on yhdenmukainen vapaaehtoistoimintaan osallistumi- sen ja ei-osallistumisen kanssa, jossa osallistuminen myös kasautuu paremmin tienaaville ja korkeammin kouluttautuneille (esim. Sipola, 2019). Kyse voi olla sosiaalisten kontak- tien, verkostojen ja resurssien puutteesta. Kuitenkin ehdoton valtaosa myös vähemmän kouluttautuneista ja vähemmän tienaavista on auttanut kotitaloutensa ulkopuolisia yksi- tyishenkilöitä. Sukupuoli, ikä, elämäntilanne (työelämästatus) tai asuinympäristö eivät olleet tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä tähän ryhmään kuulumiseen. Yhteenveto ja pohdinta Apua ja tavaroita saadaan (tai lainataan) kotitalouden ulkopuolisilta yksityishenkilöiltä Suomessa melko paljon; yli puolet vastanneista on saanut apua ja 60 prosenttia saanut tai lainannut tavaroita muilta viimeisten 12 kuukauden aikana. Epäsuhtaa selittää ainakin osin, että aineistosta puuttuvat yli 70-vuotiaat, joista moni tarvitsee ja saa paljon apua nuorem- milta, erityisesti aikuisilta lapsiltaan (esim. Hämäläinen & Tanskanen, 2020). Vaikka monet yli 70-vuotiaat myös antavat paljon apua esimerkiksi lastensa perheille, osa etenkin kaikkein iäkkäimmistä antaa apua keskimääräistä vähemmän toimintakyvyn heikentymisen vuoksi. Toisilta saadaan usein apua kyytien tai kuljetusten järjestämisessä, korjaus- tai huol- totöissä sekä lastenhoidossa. Tavaroista useimmin saatuja tai lainattuja ovat työkalut, rakennustarvikkeet ynnä vastaavat sekä auto tai peräkärry. Apua ja tavaroita saavat eni- ten nuoret ikäryhmät ja lapsiperheet, ja apua ja tavaroita saadaan useimmin sukulaisilta sekä ystäviltä ja perhetutuilta, aiemman tutkimuksen mukaan usein erityisesti perheen vanhempien vanhemmilta ja sisaruksilta (Danielsbacka ym. tutkimukset, esim. 2013). Edelleen tulee huomioida, että aineistossa eivät olleet edustettuina yli 70-vuotiaat, joista etenkin ikääntyneimmät saavat usein paljon apua erityisesti lapsiltaan ja lapsenlapsiltaan. Valtaosa vastanneista saa apua tai tavaroita harvemmin kuin kerran kuukaudessa. Myös säännöllisimmin, vähintään useita kertoja kuukaudessa apua tai tavaroita toisilta saa- neissa suurin ryhmä ovat lapsiperheet ja nuoret ikäryhmät. Tulosten mukaan apua annetaan yleisemmin kuin sitä saadaan. Vastanneista 80 prosenttia oli auttanut oman kotitalouden ulkopuolista yksityishenkilöä, kun apua saaneiden osuus oli alle 60 prosenttia. Tavaroiden antaminen ja saaminen on yhtä yleistä, 60 prosenttia 40 oli sekä saanut että antanut tai lainannut tavaroita viimeisen vuoden aikana. Ajassamme saattaa korostua ajatus, että tavaraa on liikaa, ja siitä halutaan enemmän eroon kuin ottaa vastaan, mutta tässä aineistossa saaminen ja antaminen / lainaaminen ovat tasapainossa. Lapsiperheet auttavat muita ja antavat tai lainaavat tavaroita eniten. Yleisimpiä anne- tun avun muotoja ovat kyydin tai kuljetuksen järjestäminen, korjaus- tai huoltotyöt sekä pihatyöt, kuten nurmenleikkuu tai lumityöt. Tavaroista yleisimmin annettuja tai lainattuja olivat vaatteet, kengät, lastentarvikkeet, harrastusvälineet ja vastaavat sekä kirjat, lehdet, pelit ja vastaavat. Nämä kaikki ovat tyypillisiä nimenomaan lapsiperheille. Vaatteita, leluja ja harrastusvälineitä annetaan toisille lapsiperheille, kun lapset kasvavat eikä tavaroita enää tarvita omassa perheessä. Useimmin apua ja tavaroita oli annettu sukulaisille ja perhetu- tuille tai ystäville. Tulosten perusteella voidaan olettaa, että lapsiperheet lainaavat työkaluja, koneita ja peräkärryjä tyypillisimmin vanhemmiltaan, jotka suurelta osin (yli 70-vuotiaat) puuttuvat tästä aineistosta. Vastaavasti perheet oletettavasti auttavat ikääntyneitä van- hempiaan esimerkiksi pihatöissä. Tämä selittänee saatujen / lainattujen avun ja tavaroiden erilaisuutta verrattuna annettuihin / lainattuihin tavaroihin. Valtaosa vastaajista antoi tai lai- nasi apua tai tavaroita harvemmin kuin kerran kuussa. Noin kolmannes vastaajista antoi apua tai antoi tai lainasi tavaroita vähintään useita kertoja kuussa. Tässä ryhmässä yliedustettuina olivat eläkkeellä olevat, yli 55-vuotiaat, alle 15-vuotiasta lasta kotona hoitavat ja naiset. Lapsiperheet muodostavat siis keskeisen avun ja tavaroiden antamisen ja saamisen ryh- män, jonka voidaan nähdä ilmentävän vertaisvaihdannan tai vastavuoroisen avun ja antamisen kulttuuria ja sosiaalista pääomaa. Lapsiperheet ovat myös sukupolvien välisen avun ja antamisen tai lainaamisen keskiössä, sekä saama- että antajapuolella. Lapsiperheet voidaan nähdä tietynlaisina vertaisavun ja -vaihdannan solmukohtina. Heille kasautuu apua ja tavaroita isovanhemmilta, sisarusten perheiltä, ystäviltä ja tuttavilta, ja he vastaa- vasti antavat ja lainaavat apua ja tavaroita näihin kaikkiin suuntiin. Tämän avun ja tavaroiden antamisen ja saamisen yleiskuvan lisäksi aineistosta voidaan nostaa joitain pienempiä, mutta kiinnostavia huomioita. Yksi kiinnostava huomio on, että sukupuoli ei avun ja tavaroiden antamisessa tai lainaamisessa ole merkitsevästi erotte- leva tekijä. Naiset olivat yliedustettuina aktiivisimmassa auttajien ja tavaroiden antajien tai lahjoittajien ryhmässä, mutta muilta osin sukupuoli ei ollut tilastollisesti merkitsevä erottelija. Vaikka naisten rooli edelleen korostuu erityisesti lapsiperheiden arjessa ja esi- merkiksi kodin metatyössä, vastuu ei näiden tulosten mukaan ulotu kodin ulkopuolelle. Roolit voivat tosin painottua eri tavoin. Danielsbackan ja kollegojen (esim. 2013, 2020) tutkimuksissa avun antaminen mukailee työelämän sukupuolirooleja. Miehet antavat useammin käytännön apua, naiset hoivaa. Samoin vapaaehtoistoiminnan kentällä roolit mukailevat joidenkin tutkimusten mukaan työelämän sukupuolittuneita rooleja (Yeung, 2002; Musick & Wilson, 2008). Kiinnostava ja yllättäväkin huomio on myös, että vaikka kaikenlaiset lapsi-kotitaloudet ovat aktiivisia avun ja tavaroiden antajia ja saajia, ovat kahden vanhemman kotitaloudet 41 yhden vanhemman kotitalouksia useammin saamapuolella, kun taas yhden vanhemman kotitaloudet ovat useammin antajia. Erot eivät tosin ole suuria. Yhden vanhemman kotita- loudet olivat kuitenkin yliedustettuina myös ryhmässä, joka ei ollut saanut (tai lainannut) lainkaan apua tai tavaroita kuluneen vuoden aikana. Yksin lasten kanssa asuvista kol- mannes ei ollut saanut apua tai tavaroita lainkaan muilta yksityishenkilöiltä kuluneen vuoden aikana. Tulos on yllättävä. Yhden vanhemman kotitalouden voisi olettaa tarvit- sevan enemmän apua kotitalouden ulkopuolisilta yksityishenkilöiltä kuin niiden, joiden kotitaloudessa asuu kaksi aikuista. Erityisesti yksinhuoltajat ovat myös pienituloisimpia väestöryhmiä (esim. Seppälä ym., 2020), jolloin myös palvelujen ja tavaroiden ostaminen on haastavampaa. Suurin osa yksinhuoltajista ja lähivanhemmista on naisia, ja aiemmassa tutkimuksessa erityisesti yksinhuoltajaäitien on raportoitu kokevan enemmän kiirettä. He käyttävät muita äitejä enemmän aikaa lastenhoitoon ja pystyvät vaikuttamaan työ- aikaansa muita äitejä vähemmän (esim. Miettinen & Rotkirch, 2012). Yksin lasten kanssa asuvat kuitenkin antavat apua ja antavat ja lainaavat tavaroita tulosten mukaan erittäin aktiivisesti, vaikka saavat apua ja tavaroita muita harvemmin, eli sosiaalisten verkostojen ulkopuolella he eivät selvästikään ole. Yksin lasten kanssa asuvien vanhempien vertaisavun kulttuuri näyttää joka tapauksessa jollakin tavalla eroavan kahden vanhemman perheiden vertaisavun kulttuurista, ja yksin lapsen tai lasten kanssa asuvat näyttävät olevan kahden aikuisen lapsiperheitä useammin perheiden vertaistuen ja verkostojen ulkopuolella. Yksin asuvat ihmiset taas olivat yliedustettuina ryhmässä, joka ei ollut antanut (tai lai- nannut) apua tai tavaroita kuluneen vuoden aikana. Kysely oli kotitalouskohtainen, joten yhden hengen kotitaloudessa on automaattisesti vähemmän toimintaa, koska toimijoita on vähemmän. Tämän lisäksi eroa voivat selittää erot sosiaalisissa verkostoissa. Avun ja tavaroiden antaminen ja saaminen ovat yhteydessä myös tulo- ja koulutusta- soon. Korkeammin kouluttautuneet saavat (tai lainaavat) apua ja tavaroita useammin kuin matalammin kouluttautuneet. Matalammin kouluttautuneet olivat yliedustettuina myös ryhmässä, joka ei ollut saanut lainkaan apua tai tavaroita kuluneen vuoden aikana. Vastaavasti korkeampituloiset ja korkeammin kouluttautuneet myös antavat (tai lai- naavat) apua ja tavaroita muita useammin. Matalammin kouluttautuneet ja vähemmän tienaavat olivat myös yliedustettuina ryhmässä, joka ei ollut antanut (tai lainannut) apua tai tavaroita kuluneen vuoden aikana. Tulos on linjassa myös vapaaehtoistoimin- nan tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan parempituloiset ja korkeammin koulutetut osallistuvat vapaaehtois- ja yhdistystoimintaan muita useammin