LUONTO YMPÄRISTÖHALLINNON OHJEITA 6 | 2012 Itämerellä tapahtuvien öljyvahinkojen ekologiset seuraukset Suomen kansallinen toimintasuunnitelma Heta Rousi ja Harri Kankaanpää (toim.) Suomen ympäristökeskus Helsinki 2012 SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖHALLINNON OHJEITA 6 | 2012 Itämerellä tapahtuvien öljyvahinkojen ekologiset seuraukset Suomen kansallinen toimintasuunnitelma Heta Rousi ja Harri Kankaanpää (toim.) YMPÄRISTÖHALLINNON OHJEITA 6 | 2012 Suomen ympäristökeskus (SYKE) Merikeskus Taitto: Ritva Koskinen Kansikuva: Ympäristöhallinnon kuvapankki, Jouko Pirttijärvi Julkaisu on saatavana myös internetistä: www.ymparisto.fi/julkaisut Edita Oy, Helsinki 2012 ISBN 978-952-11-4101-0 (nid.) ISBN 978-952-11-4102-7 (PDF) ISSN 1796-1645 (pain.) ISSN 1796-1653 (verkkoj.) ALKUSANAT Tämän suunnitelman kohderyhmänä ovat ne tutkijat ja viranomaiset, jotka osallis- tuvat öljyvahingon vaikutustutkimuksiin Suomessa ja erityisesti edellä mainitun toiminnan käynnistämisestä vastaavat tahot. Suunnitelma toimii myös taustalähteenä mineraaliöljyjen tunnetuista vaikutuksista sekä esimerkkinä ekologisten vaikutus- tutkimusten organisoinnista. Raportissa käytetään termiä ”öljyvahinko” kuvaamaan sekä tahattomia että tahallisia mereen kohdistuvia mineraaliöljypäästöjä. Suunnitelma otetaan käyttöön tilanteessa, jossa ympäristöviranomaiset (SYKE) arvioivat mereen päätyneen öljyvahingon uhkaavan meriluontoa huomattavasti. Täl- löin mereen on päätynyt tyypillisesti useita kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia kuutio- metrejä öljyä, tai öljyn uhkaama luonto on erityisen herkkä öljyn vaikutuksille. Arvio tarpeesta käynnistää suunnitelman mukainen toiminta tehdään tapauskohtaisesti ympäristövahinkojen torjunnasta vastaavan yksikön ja tässä esitettävän ekologisen toimintasuunnitelman vastuuhenkilön yhteistyönä. Suunnitelmassa mainitut tahot ovat suullisesti sitoutuneet noudattamaan tässä kuvattuja toimintaohjeita. Suunnitelman B-osiossa on kuvattu käytännön toimenpiteitä merkittävän öljy- päästön tapauksessa. Helsingissä 15.3.2012 Tekijät: Harri Kankaanpää, Heli Haapasaari, Martti Hario, Meri Hietala, Kirsten Jør- gensen, Kari Lehtonen, Erkki Leppäkoski, Ulla Luhtasela, Kaarina Lukkari, Minna Ronkainen, Heta Rousi, Riikka Venesjärvi, Pirjo Sainio, Niina Viitala, Pekka Vuorinen Versio 1.0 Versiopäivitykset merkitään tähän (päivitykset näkyvät verkossa osoitteessa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=202&lan=fi). SISÄLLYS 1 Johdanto...................................................................................................... 9 2 Suunnitelman laatijat ja valmiusryhmän yleinen kokoonpano ......... 10 3 Tausta........................................................................................................ 12 3.1 Itämeren haavoittuvuus öljyvahingon seurauksena ....................................12 3.2 Öljyvahinkojen seurauksia ...............................................................................12 3.3 Öljyvahinkojen havainnointi ja rikosoikeudellinen esitutkinta...............15 3.4 Öljyn seuranta ja PAH-yhdisteiden kertyminen Itämerellä........................ 17 3.5 Öljyn koostumus, luonne ja muuntuminen....................................................18 3.6 Öljyperäisten hiilivety-yhdisteiden sedimentaatio......................................20 3.6.1 Öljyn ominaisuuksien vaikutukset sedimentoitumiseen.................. 21 3.6.2 Pohjanlaadun vaikutus öljyn kertymiseen, ja öljyn aiheuttama hapenkulutus.....................................................................................................23 3.7 Öljyn kemiallinen ja mikrobiologinen muuntuminen ...............................24 3.8 Öljyn fysiologiset vaikutukset ja vaikuttavat komponentit.......................27 3.9 Öljyn sisältämät PAH-yhdisteet, ja vaikutukset ihmisen terveyteen ......28 3.10 Vaikutustutkimuksiin sopivat eliöt, ja niiden levinneisyys.....................30 3.10.1 Öljyvahingon vaikutukset meriluontoon...........................................30 3.10.2 Indikaattorieliöiden valinta.................................................................. 32 3.10.3 Vesikasvit ja levät...................................................................................33 3.10.4 Kasviplankton.........................................................................................34 3.10.5 Eläinplankton..........................................................................................35 3.10.6 Kalat..........................................................................................................35 3.10.7 Pohjaeläimet............................................................................................36 3.10.8 Hylkeet..................................................................................................... 37 3.10.9 Linnut.......................................................................................................38 3.10.10 Lajien levinneisyysmallinnus............................................................. 39 3.11 Kemiallisten analyysien antama tieto.................................................... 41 4 Toiminta öljyvahinkotilanteessa............................................................. 45 4.1 Ekologisten vaikutusten tutkimisen vastuunjako öljyvahinko- tilanteessa ....................................................................................................................47 4.1.1 Valmiustason ylläpitäminen ÖVA-toiminnassa..................................48 4.2 Tukitoiminta..........................................................................................................53 4.2.1 Käytettävissä oleva näytteenottokalusto eri merialueilla..................54 4.2.2 Yleisiä huomioita näytteenottoaluksista..............................................58 4.3 Näytteenoton ajallinen ja paikallinen kohdentaminen...............................59 4.4 Näytteenoton taajuus ja kesto ...........................................................................60 4.5 Merivesinäytteenotto .......................................................................................... 61 4.5.1 Saatujen merivesitulosten arviointi....................................................... 62 6 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 4.6 Öljyn rikosoikeudellinen öljynäytteenotto ja analyysimenetelmä...........65 4.7 Sedimentoituva aines...........................................................................................69 4.7.1 Sedimenttinäytteiden kerääminen........................................................ 69 4.8 Pohjaeläinnäytteenotto .......................................................................................71 4.9 Planktiset näytteet ...............................................................................................72 4.10 Muu näytteenotto eliövaikutusten tutkimukseen.......................................72 4.11 Kalanäytteiden kerääminen ............................................................................73 4.11.1 Käytännön ohjeet kalojen kemiallisten analyysien näytteenottoon.................................................................................................. 73 4.11.2 Käytännön ohjeet kalojen aistinvaraisen analyysin näytteenottoon.................................................................................................. 74 4.12 Kalojen käytettävyys elintarvikkeena...........................................................75 4.13 Molekyyli- ja solutason vasteet.......................................................................77 5 Vesiympäristön kemiallisen ja ekologisen tilan arviointi.................... 79 5.1 Kemialliset analyysit...........................................................................................79 5.1.1 PAH-yhdisteiden ja alifaattisten hiilivetyjen analyysi....................... 79 6 Kokonaisvaikutusarvion laadinta ........................................................... 81 7 Raportointi ja tiedotus............................................................................. 83 7.1 RASFF - Euroopan nopea hälytysjärjestelmä.................................................83 8 Kustannusten kattaminen....................................................................... 84 9 Tarpeet lisäselvityksille............................................................................ 89 9.1 Valikoitujen eliöiden öljyhiilivetyjen ja biologisten vasteiden perustasojen analyysit vuonna 2013 tai 2014........................................................89 9.2 Rannikon meriveden taustapitoisuudet ........................................................90 9.3 Arvio kustannuksista..........................................................................................90 10 Kiitokset................................................................................................... 92 Lähteet.......................................................................................................... 93 Liitteet.......................................................................................................... 99 Kuvailulehdet.............................................................................................. 103 7Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 OSA A 8 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 9Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 1 Johdanto Heta Rousi, Heli Haapasaari, Harri Kankaanpää Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Ympäristöministeriö (YM) käynnistivät vuo- den 2011 keväällä projektin kansallisen öljyn ekologisten vaikutusten tutkimus- ja toimintasuunnitelman laatimiseksi Suomen merialueita varten. Suunnitelma on en- sisijaisesti varautumista öljyvahinkotilanteisiin. Tarve toimintasuunnitelman laa- dinnalle perustuu Helsingin komission (HELCOM) suositukseen (HELCOM Re- commendation 12/9, http://www.helcom.fi/Recommendations/en_GB/rec12_9/). HELCOM-suositus sisältää viisi erillistä osiota, joiden tulisi tutkimussuunnitelman ja seurantatutkimusten osalta kattaa: 1. tutkimustyön järjestäminen, 2. fysikaaliset ja kemialliset tutkimukset, 3. ekologiset tutkimukset, 4. kalastotutkimukset ja 5. doku- mentointi (tässä ohjeistuksessa dokumentointiin ei kuitenkaan mennä syvällisesti, vaan kukin ÖVA-organisaatio vastaa itse tutkimustulostensa osaraportoinnista, ja lisäksi osaraporttien tulokset kootaan loppuraportissa). Sisäasianministeriön julkaisemassa suuronnettomuussuunnitelmassa (Sisäasiain- ministeriö 2008) todetaan, että merellisiä alusöljyvahinkoja ajatellen on tehostettava ennakkovarautumista. Suomen öljyntorjuntavalmius on hyvä, mutta ei riittävä. En- nakkovarautumiseen kuuluu torjunnan kehittämisen lisäksi öljyn ekosysteemivaiku- tusten tutkimuksen suunnittelu kansallisella tasolla. Suomessa tapahtuu vuosittain noin 2 000 öljyvahinkoa, joista suurin osa on pieniä, maalla tapahtuvia vahinkoja. Nykyisellään Suomenlahdella kuljetetaan noin 150 miljoonaa tonnia öljyä vuodes- sa, ja kuljetusmäärän ennustetaan kasvavan lähivuosina yli 260 miljoonaan tonniin, kun Venäjän uudet öljyterminaali- ja öljyputkihankkeet toteutuvat. Yleisimmin alu- söljyvahinko aiheutuu aluksen omasta polttoaineesta, joka pääsee haverin seurauk- sena mereen. Öljyvahingon jälkeen öljyntorjuntakaluston avulla pyritään estämään lisävahinkojen sattuminen sekä poistamaan veden pinnalla kelluva öljy ennen kuin öljy pääsee pilaamaan rantoja. Alkukeväästä vuonna 1979 Latvian Ventspilsissä tapahtuneen M/T Antonio Gramscin alusöljyvahingon vaikutuksiin perustuen Suomeen tehtiin vahingon tilan- neselvitystä varten öljyn ekologinen tutkimus- ja pelastusohjelma. Kyseinen ohjelma sisältää arvokasta tietoa, mutta se on osittain vanhentunut erityisesti organisaatio- rakenteiden sekä tutkimusmenetelmien osalta. Tutkimusmenetelmien kehityksen myötä myös tietämys öljyn käyttäytymisestä luonnossa sekä ekosysteemin haavoit- tuvuudesta ja vasteista on lisääntynyt ja tarkentunut. 10 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 2 Suunnitelman laatijat ja valmius- ryhmän yleinen kokoonpano Heta Rousi, Harri Kankaanpää, Heli Haapasaari Itämeren öljyvahinkotilanteiden ekologisia vaikutuksia käsittelevän toimintasuun- nitelman luomiseksi koottiin kansallinen asiantuntijaryhmä, joka koostui alan asian- tuntijoista. Tässä tutkijoista ja viranomaisista koostuvassa ydinryhmässä oli mukana edustajia seuraavista organisaatioista: SYKE (vastuutaho), YM (valmistelun valvonta), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL), Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, Helsingin yliopisto (HY), Åbo Akademi (ÅA) ja Keskusrikospoliisi (KRP). Öljyn ekologisten vaikutusten tutkimusryhmän (ÖVA-ryhmän) muodostavat var- sinaiseen ekologisten vaikutusten selvitystoimintaan liittyvät tahot: SYKE, RKTL, Evira, HY ja ÅA. ÖVA-ryhmä vastaa öljyn ekologisten vaikutusten selvittämiseen liittyvistä toimista (ÖVA-toiminta). Öljyvahinkotilanteessa yllä kuvattu ÖVA-ryhmä tekee yhteistyötä useiden sidos- ryhmien kanssa, joita ovat aluksia ylläpitävät tahot sekä analyysi-, näytteenotto- ja kenttäasiantuntijat. Alustoimintaverkostoon kuuluvat Rajavartiolaitos, merivoimat, pelastuslaitokset, Meripelastusseura (SAR), Helsingin Yliopisto (Tvärminnen Eläin- tieteellinen Asema) ja SYKE (tutkimusalukset Muikku ja Aranda). Näytteenotto- ja kenttätoiminnassa ydinryhmä on yhteydessä WWFn edustajaan sekä SYKEn ja Met- sähallituksen kenttätoimijoihin. Analyysitoiminnassa yhteistyökumppaneita ovat muun muassa SYKEn laboratorio, MetropoliLab (ja mahdolliset muut laboratorioalan alihankkijat) sekä Keskusrikospoliisin Rikostekninen laboratorio, josta ÖVA-ryhmä saa tiedot koskien öljyn kemiallista profiilia. Alla oleva kaavio kuvaa niitä yleisperiaatteita, joilla viranomaisten yhteistoimin- ta öljyvahingon yhteydessä tapahtuu. Kaaviossa mainitaan myös torjuntatoiminta, vaikka se ei kuulu tämän suunnitelman piiriin. Täsmällinen ekologisten vaikutusten tutkimuksien toimintamalli on kuvattu toimintaosioissa kappaleissa 4. ja 4.1. (Ku- vat 3, 4 ja 5). Kuva 3 antaa ohjeet toimintaan vaihe vaiheelta ja kuvat 4 ja 5 antavat yleiskuvan öljyvahingon aikaisesta ÖVA-toiminnasta. 11Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Kuva 1. ÖVA-ryhmän ja sidosryhmien yleinen kokoonpano ja vastuualueet. (ÖVA-ryhmä = koko öljyvaikutustutkimusryhmä ja EVA = SYKEn sisäinen, ÖVA-toiminnasta vastaava valmiusryhmä). Tiedonvälitys SYKEn ympäristövahinkojen torjunta YM Valmistelun valvonta WWF (sidosryhmä) Lintuhavainnot Tiedonvälitys Osaraportointi Rajavartiolaitos ja SAR (sídosryhmät) Alustoiminta Vesinäytteiden keräys tarvittaessa HY ja ÅA (ÖVA-ryhmä) Öljyn eliövaikutustutkimus Osaraportointi HY Alukset KRPn laboratorio (sidosryhmä) tiedot öljyn kemiallisesta profiilista SYKE (EVA- ja ÖVA-ryhmät) Koordinaatio Raportointi Tiedonvälitys Näytteenotto: Vesinäytteet Sedimenttinäytteet Pohjaeläinnäytteet Planktonnäytteet Kemialliset analyysit Alustoiminta RKTL ja Evira (ÖVA-ryhmä) Kalanäytteet Tutkimus Osaraportointi Metsähallitus (sidosryhmä) Pohjaeläinnäytteet Planktonnäytteet Osaraportointi 12 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 3 Tausta 3.1 Itämeren haavoittuvuus öljyvahingon seurauksena Heta Rousi, Heli Haapasaari Itämeri on ominaisuuksiensa (murtovesi, ilmasto-olosuhteet, sulkeutuneisuus /hi- das veden vaihtuminen, rannikkojen rikkonaisuus, eliöstön ainutlaatuisuus) vuoksi luokiteltu erityisen herkäksi merialueeksi ja öljysaaste vaikuttaa haitallisesti Itämeren herkkään ekosysteemiin. Merenkulun ympäristönsuojelulaki (1672/2009) kieltää öljyn ja öljypitoisen seoksen päästämisen veteen. Murtovesi on haastava ympäristö useille eliöille ja etenkin Itämerellä avomeren pohjaekosysteemissä elää vain harvoja lajeja. Eliöt tarjoavat ekosysteemille toiminnallista puskurikykyä ja vähälajisessa yhteisössä yhdenkin toiminnallisesti tärkeän lajin häviäminen voi muuttaa koko ekosysteemin. Rannikkomme rikkonaisuuden vuoksi useita satoja kilometrejä rantaviivaa voi suuressa öljyvahingossa likaantua, mikäli öljyä ei saada torjuttua avomerellä ja py- säytettyä rannikolla ennen sen ajautumista rantaan. 3.2 Öljyvahinkojen seurauksia Heta Rousi, Erkki Leppäkoski, Riikka Venesjärvi Alla on kuvattu eräitä Itämerellä tapahtuneita öljyvahinkoja ja niiden aiheuttamia vaikutuksia. M/T Palva haaksirikkoutui Kökarin saaristossa Lounais-Suomessa toukokuussa 1969. Öljyvahingon yhteydessä mereen pääsi 120 - 150 tonnia venäläistä raakaöljyä leviten 200 km2 alueelle (Leppäkoski 1973). Alueen kivikkoiset rannat, alttius me- renkäynnille ja voimakkaat virtaukset auttoivat öljyn huuhtoutumista (Mustonen ja Tulkki 1972). Öljystä havaittiin merkkejä myös sedimenteissä. Jotkin äyriäislajit 13Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 hävisivät alueelta tilapäisesti öljyvahingon ja kemiallisten puhdistustoimien jälkeen. Välittömästi öljyvahingon jälkeen havaittiin kuolleita kaloja ja rantavyöhykkeen muuta eliöstöä kuolleena (Pelkonen ja Tulkki 1972). Arviolta 25 - 33 % pesivästä haahkakannasta (Somateria mollisima) kuoli saastuneella alueella 1969 (Soikkeli ja Virtanen 1972). Kökarin saaristoekosysteemi pystyi ilmeisesti palautumaan Palvan onnettomuudesta melko tehokkaasti (Pelkonen ja Tulkki 1972). Tosin vuoden päästä öljyvahingosta öljyn levinneisyysalue oli sama, määrä vain oli vähentynyt. Kaikkia öljyvahingon eliöstövaikutuksia tai sen pitkäaikaisvaikutuksia ei kuitenkaan toden- näköisesti havaittu tutkimusten suppeuden vuoksi (Mustonen ja Tulkki 1972). M/T Tsesis ajoi karille Ruotsissa Södertäljen saaristossa, Itämeren pääaltaan poh- joisosassa, lokakuussa 1977. Muutaman päivän aikana mereen vuosi noin 1100 tonnia polttoöljyä, josta noin 400 tonnia jäi saaristoon puhdistustoimien jälkeen (Lindén 1979). Öljyvahingolla oli vakavia seurauksia alueen ekosysteemille. Öljy sedimen- toitui (hautautui pohja-aineksen sisään) nopeasti ja sillä oli vahingollisia vaikutuksia etenkin pohjaeläimistöön. Varsinkin liejusimpukan (Macoma balthica) öljyhiilivetypi- toisuudet kohosivat huomattavan suuriksi (Elmgren ym. 1979). Alueen sinisimpu- koiden (Mytilus trossulus) kiinnittyminen pintaan byssus-rihmojen avulla heikentyi (Lindén ja Foberg 1979), ja öljyllä havaittiin myös huomattavia vaikutuksia rakkolevä- vyöhykkeen (Fucus spp) pohjaeläimistöön (Notini 1979). Ekosysteemin toipumiseen alueella arvioitiin kuluvan 2 - 3 vuotta (Lindén ym. 1979). Vahingosta peräisin olevat sedimentoituneet öljyhiilivedyt ovat kuitenkin saattaneet aiheuttaa subletaaleja pit- käaikaisvaikutuksia alueen eliöstössä. Tankkialus M/T Antonio Gramsci ajoi karille Latvian rannikolla helmikuussa 1979. Mereen pääsi 5 000 - 6 000 tonnia raakaöljyä. Öljy ajelehti pohjoisella Itämerellä kaksi - kolme kuukautta ennen ajautumistaan Tukholman ja Ahvenanmaan saaristoihin. Suurelta öljykatastrofilta vältyttiin vuodenajan, säätilan ja edullisen tuulen suun- nan ansiosta (Pfister 1980). Myös kauan jatkunut säistyminen (öljyn muuntuminen) alensi öljyn haitallisia vaikutuksia. Ajelehtineella öljyllä havaittiin selviä vaikutuksia muun muassa rantavyöhykkeen pohjaeläimistöön (Bonsdorff 1980, Bonsdorff 1981) ja vesikasvillisuuteen (Suomalainen 1980). Öljy-yhdisteet aiheuttivat todennäköisesti myös epämuodostumia kalanpoikasille (Parmanne ja Axell 1980). Lisäksi öljy aiheutti huomattavaa vahinkoa huhtikuussa Lågskärissä pesintänsä aloittaneille haahkoille (Somateria mollisima). Harmaahylkeet (Halichoerus grypus) säästyivät öljyn vaikutuk- silta, koska ne poikivat keväällä 1979 öljyvahinkoalueen itäpuolella Suomenlahden suulla (Stenman 1980). Öljy-yhdisteitä jäi mereen ja sedimenttiin ja sen aineosia kertyi ekosysteemiin, aiheuttaen mahdollisia subletaaleja pitkäaikaisvaikutuksia. 14 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 M/S Eira ajoi karille Merenkurkussa Pohjanlahdella elokuussa 1984. Noin 200 tonnia raskasta polttoöljyä levisi 1500 km2 alueelle rannikolle ja merialueelle pääosin Merenkurkun Suomen puolelle (Nyman ym. 1987). Öljyn vaikutukset ekosysteemiin levittäytyivät huomattavasti laajemmalle kuin näkyvä öljysaaste antoi ymmärtää. Myös torjuntatyö epäonnistui riittämättömien puomien ja kovan myrskyn takia. Öljy- vahingon jälkeen Eirasta peräisin olevia öljy-yhdisteitä oli sedimenttinäytteissä pieniä määriä ja niitä kertyi öljyvahinkosyksynä suurina pitoisuuksina liejusimpukoihin (Nyman ym. 1987). Siiat (Coregonus lavaretus) ja silakat (Clupea harengus membras) poistuivat alueelta tilapäisesti ja silakan ja tokon (Gobiidae) planktisissa poikasissa havaittiin epämuodostumia ja ne olivat poikkeuksellisen pienikokoisia (Hudd ym. 1987). Öljyllä oli myös välittömiä vaikutuksia alueen vesilinnustoon (Pahtamaa ym. 1987). Öljyn heikentämät linnut houkuttelivat merikotkia (Haliaeetus albicilla), jotka kärsivät öljyn vaikutuksista nieltyään sitä. Tutkimukset osoittivat, että öljyvahinkojen ympäristövaikutukset jäivät ennalta pelättyä vähäisemmiksi, vaikka pitkäaikaisvai- kutuksia ei kolmivuotisen tutkimusjakson aikana saatukaan selville (Koivusaari1987). Tankkialus M/T Antonio Gramsci ajoi karille myös Porvoon majakan läheisyydes- sä, Suomenlahdella helmikuussa 1987. Tällöin mereen pääsi 570 tonnia raakaöljyä aiheuttaen esimerkiksi paikallisia vaikutuksia kalansaaliiseen saastuttaen lohirysiä. Alueen lintuyhdyskuntien kärsimät vahingot olivat vähäisiä, sillä öljy kulkeutui vastarannalle lintujen oleskelupaikasta katsoen. Valtamerillä tapahtuneista, vakavista öljyvahingoista mainittakoon Exxon Valdez -öljysäiliöaluksen haaksirikkoutuminen riuttaan pohjoisessa Prinssi Williamin sal- messa Alaskassa maaliskuussa 1989. Onnettomuus on esimerkki arktisella alueella tapahtuneesta, yhdestä maailman historian tuhoisimmasta, öljyvahingosta. Tapahtu- ma-alueen ilmasto on samankaltainen verrattuna Itämeren alueen ilmastoon, mutta etenkin suolapitoisuus ja vuorovesi tekevät elollisesta ja elottomasta ympäristöstä erilaisen. Exxon Valdez -öljysäiliöaluksen onnettomuudessa n. 42 000 m3 raakaöljyä saas- tutti ainakin 1990 kilometriä luonnontilaista rantaekosysteemiä (Peterson ym. 2003). Öljyvahinko aiheutti massakuolleisuutta alueen merieläimistölle, ja arviolta 250 000 vesilintua, 1800 merisaukkoa (Enhydra lutris) ja 300 kirjohyljettä (Phoca vitulina) kuo- livat heti onnettomuuden jälkeen. Akuuttien kuolemien lisäksi onnettomuus aiheutti pitkäaikaisia, yli vuosikymmenen kestäviä, subletaaleja muutoksia ekosysteemissä ilmentyen eri eläinryhmissä kuten kaloissa, merisaukoissa ja linnustossa epämuo- dostumina, lisääntymishäiriöinä ja todennäköisyytenä jäädä herkemmin saaliiksi (Peterson ym. 2003). Taloudellisia vaikeuksia kalastajille aiheuttivat kyttyrälohen (On- corhynchus gorbuscha) ja tyynenmeren sillin (Clupea pallasii) kantojen romahtamiset. 15Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 3.3 Öljyvahinkojen havainnointi ja rikosoikeudellinen esitutkinta Niina Viitala, Heli Haapasaari Veteen jouduttuaan öljyn leviäminen ohueksi kerrokseksi alkaa, ja se ajelehtii virtaus- ten ja tuulen vaikutuksesta. Öljyvahingoissa öljyn levinneisyyden ja lautan paksuim- pien kohtien sijainnin ajantasaisen tiedustelutiedon saaminen torjuntatöiden tueksi on oleellista. Tilannekuvaa täydentävät monet eri tietolähteet, mutta keskeisessä roolissa ovat Rajavartiolaitoksen Dornier-valvontalentokoneet, joihin on asennettu ympäristövalvontalaitteistot. Näillä laitteistoilla voidaan havaita öljylauttoja jopa 20 merimailin päästä koneen lentoreittiin nähden. Laitteisto mahdollistaa havainnot myös huonossa säässä ja öiseen aikaan. Öljyvahingon laajuuden ja öljyn sijainnin määrityksessä voidaan käyttää myös Rajavartiolaitoksen helikoptereita sekä satelliit- tikuvia. Öljyntorjunta-aluksissa on lisäksi laitteistoja, joiden avulla voidaan määrittää öljylautan laajuus, mutta näiden laitteiden mittausetäisyys on niin pieni, että niillä ei saada laajan öljyvahingon yhteydessä kartoitettua öljyyntyneen alueen kokonais- laajuutta. Myös pienempien merellisten öljyvahinkojen havainnoinnissa näytteenotossa ja tutkinnassa Rajavartiolaitoksen ilma-aluksilla on keskeinen rooli. Merellisissä öljy- vahingoissa Rajavartiolaitoksella on oikeus määrätä hallinnollinen öljypäästömak- su alukselle, joka päästää mineraaliöljyä Suomen talousvyöhykkeen sisäpuolella. Maksun suuruus määräytyy aluksen bruttovetoisuuden ja päästön määrän mukaan merenkulun ympäristösuojelulain yhteydessä olevan taulukon perusteella. Alusten öljyvahinkojen esitutkinta on keskitetty Turkuun Länsi-Suomen merivartiostoon. Hallinnollisen öljypäästömaksun langettamiseksi, tulee todeta, että meressä oleva öljy on mineraaliöljyä. Keskusrikospoliisin Rikosteknisessä laboratoriossa öljynäyt- teistä voidaan määrittää, minkä tyyppistä öljyä luontoon on joutunut: kevyttä tai raskasta polttoöljyä, maaöljypohjaista tai synteettistä voiteluöljyä, kasviöljyä, jne. Rikosoikeudellisessa esitutkinnassa tulee selvittää mahdollinen öljyvahingon aiheuttaja. Tutkinnan kannalta on oleellista, liittyykö siihen tahallisuutta tai huo- limattomuutta. Päästön lähde selvitetään teknisen tutkinnan avulla. Sekä merestä että mahdollisista päästökohteista otetaan Rajavartiolaitoksen tai poliisin toimesta öljynäytteet, jotka toimitetaan Keskusrikospoliisin Rikostekniseen laboratorioon. Teh- tävien öljyanalyysien avulla selvitetään, millaisesta öljystä on kyse, ja onko luonnosta otettu päästönäyte ja mahdollisesta päästäjästä otettu vertailunäyte samaa alkuperää. Näytteenotolla on kiire, sillä öljyn koostumus muuttuu jatkuvasti luonnossa eri tekijöistä johtuen. 16 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Alusöljyvahingon yhteydessä torjunnan kannalta on tärkeä tietää heti öljyvahingon satuttua öljyn fysikaaliset ominaisuudet, minkälaisesta öljystä on kyse (mm. tiheys, viskositeetti, jähmettymispiste, vesipitoisuus, vahapitoisuus) ja miten öljy muuttuu (”säistyminen”, emulgoituminen, haihtuminen, viskositeetin muutos) vedessä ol- lessaan. Öljyvahinkoaluksen tankeista otettuja öljynäytteitä tulee säilyttää kontrolloiduissa olosuhteissa. Kun öljy likaa rantoja, omaisuutta ja laitoksia, saattaa olla tarpeen analysoida ja verrata öljyvahinkoaluksesta otettua öljyä ja tietyn kohteen likaantumisen aiheutta- nutta öljyä - tämä tieto on tarpeen korvauksenhakuprosessissa. Suuren alusöljyvahingon aiheuttama öljypäästön laatu (kemiallinen profiili) on edellä mainitun esitutkintatoiminnan kautta ÖVA-ryhmän saatavissa. Ilmakuva Janra-aluksen nostosta Ahvenanmaan vesillä 2001 (Kuva: Rajavartiolaitos). 17Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 3.4 Öljyn seuranta ja PAH-yhdisteiden kertyminen Itämerellä Harri Kankaanpää, Kaarina Lukkari Suomessa SYKEn merikeskus vastaa Itämeren avomerialueen öljypitoisuuksien seu- rannasta. Kohdematriisina on meren pintavesi (pinnanalusvesi). Muista väliaineista ei seurata öljyn kokonaispitoisuutta tai yksittäisten öljyperäisten aineiden pitoisuuk- sia. Varhaisimmat suomalaiset havainnot pintaveden öljy-yhdisteistä meressä ovat vuodelta 1977. 1970- ja 1980-luvuilla tehdyt havainnot ovat pääasiassa kevät- tai kesäkaudelta, mutta 1990-luvulta alkaen öljyseurantaa on tehty myös talviaikana. Mittaukset tehdään Hallitustenvälisen oseanografisen komission (IOCn) protokollaan pohjautuvalla akkreditoidulla menetelmällä, jonka perustana on hiilivety-yhdisteiden uuttaminen merivedestä heksaaniin ja heksaaniuutteiden fluoresenssin mittaaminen raakaöljylle tyypillisellä aallonpituusalueella. Tämä yksinkertainen, herkkä ja kustan- nustehokas menetelmä antaa tuloksena meriveden sisältämän liukoisen ja hajonneen öljyn kokonaispitoisuuden. Menetelmä ei siis kerro, mistä aromaattisista hiilivedyistä mitattava fluoresenssi on peräisin. Ideaalitapauksessa tämän menetelmän tuottamaa summaparametritulosta tarkastellaan merivedestä erikseen analysoitujen aromaat- tisten hiilivetyjen mittaustulosten kanssa. Hiilivetyjen pitoisuuden on todettu olevan Itämeren pintavedessä suurempi tal- vella kuin kesällä. Tämä johtuu muun muassa siitä, että valo ja lämpö edistävät hajoamista, haihtumista ja mikrobiologista muuntumista (Pikkarainen ja Lemponen 2005). Viime vuosien aikana Itämeren pinnanalusveden kokonaisöljypitoisuudet ovat kesäaikana olleet varsin pieniä (0,1-0,3 µg l-1). Talvikaudella vastaavat pitoisuudet ovat suurempia (0,4-0,8 µg l-1). Talvihavainnot ovat pienemmän virheensä takia luo- tettavampia kuin kesäajan havainnot. Öljyn ajallinen pitoisuusvaihtelu on analoginen ravinteiden pitoisuusvaihtelun kanssa: talviaikaiset pitoisuusarvot kertovat parhai- ten öljypitoisuuksien kehityksestä. Näistä syistä johtuen talviaikaisten havaintojen suhteellinen osuus öljypitoisuuksien seurannassa todennäköisesti kasvaa jatkossa. Suomen rannikkoalueilta ei ole öljypitoisuuksia koskevaa HELCOM-seuranta- aineistoa, mutta avomereltä kerättyä aineistoa on laajalta asemaverkostolta Itämeren alueelta, pois lukien Gotlannin eteläpuolinen Itämeri. Yleisesti ottaen nykyiset (v. 2012) pinnanalusveden öljypitoisuudet ovat pieniä. Kontaminaatiorajana pidetään IOCn, (International Oil Company) määrittelemää arvoa 1,0 µg l-1, ja pitoisuudet ovat pienentyneet Itämeressä selvästi esimerkiksi verrattuna 1970- ja 1980-luvun huippu- arvoihin (Kankaanpää 2008). Vähenemistä on edelleen havaittavissa myös 1990- ja 2010-lukujen öljypitoisuuksien välillä. Meriveden öljypitoisuuksissa on myös selviä alueellisia eroja: esimerkiksi Perämerellä ja Selkämerellä pitoisuudet ovat selvästi pienempiä kuin Suomenlahdella tai pohjoisella Itämerellä (Pikkarainen ja Lemponen 18 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 2005). Nämä alueelliset erot taustapitoisuuksissa on syytä huomioida tehtäessä joh- topäätöksiä öljyvahingon aiheuttamasta pitoisuuksien kasvusta merivedessä. Edellä mainittu fluoresenssimittaukseen perustuva summaparametrimenetelmä on suositeltava öljyvahingon jälkeisten öljypitoisuuksien seurantaan. Näin saadaan arvokasta taustatietoa öljyn levinneisyydestä (tilanteen kehittyminen). Tätä tietoa voidaan myös käyttää apuna kohdennettaessa varsinaisia vaikutustutkimuksia. Menetelmän käyttö varsinaisen öljylautan alueella ei kuitenkaan ole suositeltavaa. Hankalien olosuhteiden ja suuren saastumisvaaran vuoksi edellä mainitun tilanteen tulokset kertoisivat lähinnä pinnalla kelluvan öljyn fluoresenssista, eikä varsinaisesta meriveden öljypitoisuudesta. Vaikka protokollaa käytetään HELCOM COMBINE -seurannassa ainoastaan pin- tavesinäytteille, menetelmä voi antaa arvokasta lisätietoa myös siitä, miten syvälle vesipatsaassa öljy-yhdisteitä on levinnyt. Menetelmän herkkyydestä johtuen sillä voi helpommin saada yleiskuvan meriveden öljyjakaumasta kuin esimerkiksi kromato- grafisilla menetelmillä. Esimerkiksi kaasukromatografia/massaspektrometria voi antaa erittäin selektiivistä yhdistetietoa, mutta kyseisten menetelmien herkkyys ei välttämättä ole riittävä meriveden öljyhiilivetyjen analysointiin. Aiemmissa selvityk- sissä PAH-yhdisteiden kvantifiointi merivesinäytteistä oli edellä mainitun GC/MS -menetelmän avulla hankalaa, vaikka öljyseurantamenetelmä antoi selkeitä tuloksia. Eri menetelmien käyttö on muun muassa tästä syystä järkevää kohdentaa juuri niille sopiviin kohteisiin ja matriiseihin. Öljyvahingon yhteydessä öljyn levinneisyyden selvittäminen on osa ÖVA-toimin- taa. Menettelyn luonteesta johtuen tämä selvitys tulee siis keskittää alueille, joilla ei enää esiinny varsinaista öljylauttaa tai ei havaita selkeää öljyn pintakalvoa. Toiminnan tavoitteena on todentaa meriveteen liuennut tai levinnyt öljy a) varsinaisen päävaiku- tusalueen rajalla ja sen ulkopuolella sekä b) päävaikutusalueella sitten kun alueella ei enää esiinny öljylauttaa tai muuten merkittävää määrää öljyä. Näytteenotto on syytä laajentaa pinnanalusvedestä myös hieman syvempiin vesikerroksiin. Toiminta antaa tietoa pitkäaikaisten ekologisten vaikutusten tueksi. 3.5 Öljyn koostumus, luonne ja muuntuminen Kaarina Lukkari, Niina Viitala, Kirsten Jørgensen Raakaöljyn kemiallinen koostumus on hyvin monimutkainen ja vaihteleva, se voi muodostua tuhansista kemiallisista yhdisteistä. Raakaöljyn koostumukseen vaikut- tavat esimerkiksi sen lähtömateriaalin laatu ja öljyn synnyn aikana vallinneet olosuh- teet, kuten lämpötila ja paine. Tärkeimpiä raakaöljyn sisältämiä yhdisteitä ovat mm. n-, iso- ja sykloalkaanit, aromaattiset hiilivedyt, hartsit ja asfaltaanit. Näistä molekyy- lipainoltaan kevyimmät haihtuvat, liukenevat ja hajoavat nopeimmin. Esimerkiksi 19Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 yhden arvion mukaan Exxon Valdezin onnettomuudessa mereen päätyneestä 42 000 m3:stä raakaöljyä haihtui noin 35 %. Jalostusprosessissa raakaöljyn kemiallinen koos- tumus muuttuu, mikä vaikuttaa sen ominaisuuksiin. Öljystä erotetaan esimerkiksi kevyempiä jakeita, jotka voivat olla liukoisempia ja helpommin haihtuvia ja hajoavia. Öljyn eri yhdisteet ja niiden funktionaalisten ryhmien kemiallinen luonne vaikut- tavat öljyn reaktiivisuuteen, käyttäytymiseen, sitoutumiseen, kertymiseen ja kulkeu- tumiseen ja tätä kautta edelleen öljy-yhdisteiden toksisuuteen meriympäristössä. Funktionaalisten ryhmien perusteella raakaöljystä voidaan erotella esimerkiksi eri- laisia fenoli-, kinoliini-, indoli-, tiofeeni-, karbatsoli-, karboksyylihappo-, porfyriini-, ketoni-, furaani- ja asetaattiyhdisteitä. Raakaöljy, erityisesti sen suurimolekyylisim- mät ja raskaimmat hiilivety-yhdisteet, liukenevat huonosti veteen. Osa raakaöljyn yhdisteistä on kuitenkin polaarisia johtuen mm. niiden typpeä, rikkiä ja happea sisältävistä funktionaalisista ryhmistä. Polaarisuuden kasvaminen esimerkiksi ha- pettumisen yhteydessä lisää joidenkin öljy-yhdisteiden vesiliukoisuutta. Meriympäristöön joutuessaan öljyn kemialliset ja fysikaaliset ominaisuudet alka- vat muuttua. Levitessään veden pinnalle öljy muodostaa ohuen kalvon. Osa öljyn yhdisteistä haihtuu, osa liukenee veteen ja osa voi muodostaa emulsioita tai tervapal- loja. Voimakas aallokko voi myös edistää öljyn sekoittumista vesifaasissa. On myös Öljyä jään seassa (Kuva: Jouko Pirttijärvi/SYKE). 20 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 mahdollista, että öljy muodostaa misellejä eli pieniä öljyä sisältäviä pisaroita. Tällai- sia havaittiin esim. vuonna 2010 Meksikolahdella sattuneen Macondo (Deepwater Horizon) öljyvahingon jälkeen. Öljy voi myös muodostaa tiiviitä öljyläikkiä, jotka voivat kellua veden pinnalla tai olla vesipatsaan sisällä. Osa öljy-yhdisteistä voi myös hajota valokemiallisesti tai imeytyä hiukkasmaiseen ainekseen. Erityisesti aggregaatit (keräymät) ja öljyläikät voivat painua pohjaan ja päätyä näin sedimenttiin. Lämpötila vaikuttaa paljon öljyn liukoisuuteen ja käyttäytymiseen. Korkea lämpötila tehostaa yhdisteiden haihtumista, liukenemista ja biologista hajoamista. Vesipatsaassa öljy- yhdisteet altistuvat heti mikrobien toiminnalle eli biohajoamiselle ja biomuuntumi- selle. Muutoksia tapahtuu myös niissä öljyn yhdisteissä, jotka ovat laskeutuneet ja sedimentoituneet meren pohjaan. 3.6 Öljyperäisten hiilivety-yhdisteiden sedimentaatio Kaarina Lukkari, Harri Kankaanpää Osa meriympäristön hiilivedyistä on peräisin ilmalaskeumasta, osa esimerkiksi maal- ta tulevasta valumasta. Meren pohjasedimenttien hiilivety-yhdisteiden pitoisuudet riippuvat erityisesti siitä, onko alueen lähellä kuormituslähteitä kuten kaupunkialuei- ta. Hiilivetypitoisuudet yleensä vähenevät kaupunkialueilta kauemmas siirryttäessä. Veteen päässyt öljy jää usein kellumaan veden pinnalle ja leviää kalvomaiseksi kerrokseksi, mutta eri öljylaatujen viskositeetti ja tiheys vaihtelevat. Raskaammat jakeet laskeutuvat vesimassassa alaspäin ja sedimentoituvat lopulta merenpohjaan vaihtelevan ajan kuluessa. Öljyn ominaisuuksien lisäksi sen laskeutumisnopeuteen vaikuttavat monet ympäristötekijät, mm. veden tiheys (suolaisuus), partikkeliaines, vallitseva tuuli, aallokko ja meriveden virtaukset, jotka voivat auttaa öljyn sekoittu- mista ja hajaantumista veteen tai vesimassan pinnalla kelluvan öljyn kulkeutumista. Öljyperäisten yhdisteiden jakauma hiukkasaineksen ja meriveden välillä riip- puu yhdisteestä. Jos öljyvahinko tapahtuu ennen Itämeren kasviplanktonkukintojen (ja sitä nopeasti seuraavien sedimentaatiojaksojen) huippua, öljyperäiset yhdisteet päätyvät varsin nopeasti pohjalle. Itämerellä orgaanisen aineksen sedimentaatio on erityisen voimakasta piilevien kevätkukinnan jälkeen. Tällöin pohjaan päätyvän ma- teriaalin osuus on suhteellisesti suurempi kuin jos öljyvahinko tapahtuisi sedimen- taatiohuippujen jälkeen. Leväkukintojen myötä orgaanisen aineksen määrä kasvaa vesimassassa ja kukinnon jälkeen pohjalle vajoaa orgaanista ainesta vieden mukanaan ainekseen imeytyneet öljy-yhdisteet (Kowalewska ja Konat 1997). Öljyn hiilivetyjä voi sedimentoitua yleisesti myös kuolleiden organismien sisällä niiden otettua yhdisteitä vedestä esim. ravinnon mukana. Planktonkukinnan jälkeen pääosa sedimentoituvas- ta aineksesta saavuttaa pohjan tyypillisesti noin 1-3 viikon kuluessa. 21Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Orgaanisen aineksen sedimentaationopeuden on arveltu kasvaneen rehevöitymi- sen seurauksena (Jonsson ja Carman 1994, Emeis ym. 2000). Tämä voisi tarkoittaa myös sedimenttiin päätyneen öljyn nopeampaa hautautumista. Öljyhiilivetyjen ker- tyminen orgaaniseen ainekseen vaikuttaa myös niiden kulkeutumiseen virtausten mukana alueelta toiselle. Orgaaninen aines on karkeaa mineraaliainesta kevyempää ja laskeutuu hitaammin vesimassassa. Tämän vuoksi se ehtii kulkeutua kauemmas ennen sedimentoitumistaan. On todennäköistä että öljy-yhdisteiden saastuttama hiukkasaine kulkeutuu ja vajoaa huomattavasti varsinaista öljyvahinkoaluetta tai öl- jylauttaa suuremmalle alueelle. Vesipatsaan virtauskentät voivat kuljettaa saastunutta materiaalia vielä laajemmalle alueelle vuosien kuluessa. Sedimentin pinnan kevyt or- gaaninen aines myös sekoittuu takaisin vesimassaan helpommin, esimerkiksi pohja- eläinten tai pohjalla ruokailevien kalojen sekoittaessa sedimentin pintaa. Orgaaninen aines ja sen mukanaan kuljettamat haitta-aineet kertyvät sedimentaatioalueille, joissa virtausolot ovat riittävän rauhalliset, jotta kevytkin materiaali voi laskeutua pohjaan (esim. Schulz ja Emeis 2000, Witt ja Siegel 2000, Witt ja Matthäus 2001). Öljyn hajaantuminen veteen pieniksi pisaroiksi voi hidastaa sen laskeutumista, mutta auttaa mm. kulkeutumista, haihtumista sekä biologista ja kemiallista hajoa- mista, koska ympäröivän liuoksen kanssa reagoiva pinta-ala kasvaa (esim. Page ym. 2000). Aallokko voi aiheuttaa hajaantumista, jos aallot ovat riittävän suuria ja mur- tuvat riittävän terävästi. Erilaiset pinta-aktiiviset aineet, joko keinotekoiset veteen lisättävät aineet tai esimerkiksi jotkin levien erittämät yhdisteet, voivat vaikuttaa syntyvien aaltojen ominaisuuksiin siten, että niiden kyky aiheuttaa öljyn hajaan- tumista heikkenee. Aallokko vaikuttaa öljyn sedimentoitumiseen myös siten, että sen vaikutuksesta öljyn heikosti haihtuvat ja liukenevat jakeet voivat muodostaa emulsiomaisen massan (esim. Li ja Garret 1998, Li ym. 2007). Öljyn kasaantumi- nen tiiviiksi lautoiksi voi auttaa sen painumista alaspäin vesimassassa ja edelleen sedimentoitumista pohjaan. Etenkin veteen sekoittunut partikkeliaines, esimerkik- si jokiveden mukanaan kuljettama kiintoaines (savipartikkelit) tai meren pohjasta, sedimentin pinnasta veteen sekoittunut materiaali, nopeuttaa vesimassassa olevan öljyn kerääntymistä ja laskeutumista pohjaan (Sterling ym. 2004). 3.6.1 Öljyn ominaisuuksien vaikutukset sedimentoitumiseen Kaarina Lukkari, Harri Kankaanpää 1970-luvulla öljyhiilivetyjä arvioitiin olevan Itämeren sedimenttien pintakerroksessa (0-5 cm) keskimäärin noin 10 mg/kg kuiva-ainetta kohti (Dybern ja Fonselius 1981). PAH-yhdisteistä erityisesti 4-6 renkaiset muodot säilyvät pysyvyytensä takia poh- jasedimenteissä runsaimpina (Witt ja Trost 1999). Rannikkovyöhykkeen ulkopuolisella Itämerellä PAH-yhdisteiden pitoisuudet (15 PAH-yhdisteen summa-) liejusedimenteissä ovat vaihdelleet välillä < 10 - 5160 µg/ 22 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 kg kuiva-ainetta (Witt 1995, Witt ja Trost 1999, Ricking ja Schulz 2002, Pikkarainen 2004). Orgaanisen aineksen pitoisuuteen (TOC) suhteutettuna suurimmat arvot ovat olleet 3000 - 6000 µg/kg TOC. Osa meriveteen joutuneen öljyn sisältämistä yhdisteistä haihtuu tai hajoaa ennen kuin ne ehtivät laskeutua meren pohjalle ja pääasiassa öljyn raskaimmat ja hitaimmin hajoavat yhdisteet lopulta sedimentoituvat (esim. Neff 1979). Lyhytketjuisimmista (hydrofiilisistä) hiilivedyistä merkittävä osa haihtuu jo ennen päätymistä muihin ekologisiin lokeroihin. Hiilivedyt pyrkivät järjestäytymään merivedessä siten, että hiiliketjujen vesiliukoiset ryhmät hakeutuvat vesifaasia kohti ja vettä hylkivät ras- valiukoiset eli lipofiiliset ryhmät hakeutuvat orgaanisen aineksen yhteyteen, mihin niillä on taipumus kertyä (esim. Neff 1979). Merivedessä öljyn heikosti veteen liukenevat yhdisteet voivat tarttua voimakkaas- ti vesimassaan sekoittuneeseen kiintoainekseen, erityisesti orgaaniseen ainekseen, mikä nopeuttaa niiden sedimentaatiota. Varsinkin aromaattisten ja polyaromaattis- ten yhdisteiden sitoutuminen hiukkasiin on voimakasta. Alifaattisista hiilivedyistä tehokkaimmin sedimentoituvat pitkäketjuiset (hydrofobisimmat) yhdisteet, joiden osuus öljytuotteissa on yleensä suurin. Liukoisuuden lisääntyessä kiintoainekseen tarttuneet hiilivedyt irtoavat siitä helpommin. Tämä vaikuttaa yhdisteiden hajotuksen lisäksi mm. niiden sedimentoitumiseen. Esimerkiksi hartsien polaariset ryhmät puo- lestaan edistävät niiden kiinnittymistä mineraaliaineksen pintaan (esim. Neff 1979). Pääasiallisesti kaikki öljyssä ja öljyjalosteissa olevat haitalliset yhdisteet sitoutu- vat tehokkaasti hiukkasainekseen ja vajoavat sedimentoituvan aineksen mukana pohjaan. Fossiilisista polttoaineista peräisin olevissa hiilivedyissä on tyypillisesti enemmän aromaattisia rakenteita kuin nuoremmissa biosynteettisissä yhdisteissä, mikä vaikuttaa niiden hajoamisnopeuteen (Ehrhardt ja Burns 1999). Hitaasti hajoavia ja sedimentoituvia yhdisteitä ovat esimerkiksi eräät PAH-yhdisteet, hartsit, asfaltaanit ja alkyloidut naftaleenit. Kiintoainekseen voimakkaimmin sitoutuvat suurimolekyy- liset ja niukkaliukoiset öljyn yhdisteet voivat pysyä kiinni pohjalle laskeutuneessa sedimentissä ja vallitsevissa olosuhteissa hitaasti hajoavat yhdisteet hautautuvat vähitellen uuden sedimentoituvan materiaalin alle. Jotkin sedimentoituneista öljyn hiilivedyistä voivat säilyä sedimentissä vuosia (Boehm ym. 1987). Pohjalle vajonneet öljyperäiset yhdisteet hajoavat hitaasti etenkin pohja-alueilla, joilla on vähän valoa (kuten Itämerellä lähes aina) ja pieni happipitoisuus (vaihtelee Itämerellä). Osa raaka- öljystä voi vajota pohjalle lähes sellaisenaan. Tässä tapauksessa sedimenttiympäristön happitilanne muuttuu voimakkaasti ja hidastaa hajoamista. 23Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 3.6.2 Pohjanlaadun vaikutus öljyn kertymiseen, ja öljyn aiheuttama hapenkulutus Kaarina Lukkari Itämeren pohjan topografia ja kiintoaineksen laatu vaihtelevat alueittain peruskal- liosta ja moreenista aina hyvin orgaanispitoiseen sedimenttiin. Öljyhiilivetyjen voi- makkaampi kertyminen orgaaniseen ainekseen vaikuttaa myös niiden pitoisuuksiin Itämeren eri alueiden sedimenteissä. Esimerkiksi PAH-yhdisteiden suurimpia pitoi- suuksia esiintyy merialueilla, joiden pintasedimentissä on paljon orgaanista ainesta (Pikkarainen 2005). Lisäksi orgaanisten yhdisteiden hajoaminen voi olla nopeampaa karkeammilla hiekkapohjilla, joiden rakenne ja olosuhteet edistävät sedimentin ha- pettumista ja ennestään pienempi orgaanisen aineksen määrä vähentää hapenkulu- tusta. Toisaalta hiekka- ja savipohjat ovat kuitenkin usein tyypiltään kulkeutumis- pohjia, joilta öljyhiilivedyt joko vapaina tai partikkeleihin sitoutuneina vähitellen kulkeutuvat kerrostumisaltaille. Orgaanisten yhdisteiden mikrobiologinen hajoaminen kuluttaa happea ja esimer- kiksi vuonna 2010 Meksikonlahdella sattuneen suuronnettomuuden yhteydessä ha- vaittiin öljy-yhdisteiden mikrobiologisen hajoamisen aiheuttavan happipitoisuuden pienenemistä (Rabalais 2011). Jos öljyn sisältämiä hajoavia yhdisteitä päätyisi suuria määriä sedimenttiin, se voisi myös osaltaan aiheuttaa hapen vähenemistä ja vä- hähappisten, eli hypoksisten olojen kehittymistä. Sedimentin hapettomuutta voisi mahdollisesti aiheuttaa myös tiiviin öljymaton laskeutuminen sedimentin pinnalle, koska se estäisi sedimentin hajotusprosesseissa kuluvan hapen korvautumisen poh- jan yläpuolisen veden sekoittumisen kautta. Hypoksia vaikuttaa sedimentissä mm. pohjaeläinten esiintymiseen ja sedimentti-vesi -rajapinnassa tapahtuvaan ravinteiden ja alkuaineiden kiertoon (Mortimer 1941, Rabalais ja Turner 2001). Hypoksia voi esi- merkiksi edistää sedimentin rautayhdisteisiin sitoutuneen fosfaatin vapautumista pohjasta sedimentin huokosveteen ja edelleen pohjan yläpuoliseen veteen raudan pelkistymisen takia. Tällöin pohjasta vapautuva fosfaatti voisi toimia puolestaan lisäravinteena ja kiihdyttää mikrobien hajotustoimintaa. Vesimassan tuottavaan ker- rokseen päätyessään se voisi kuitenkin lisätä myös leväkukintoja. Pelkistävien olojen seurauksena sedimentistä voi liueta veteen myös mm. haitallisia metalleja. 24 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 3.7 Öljyn kemiallinen ja mikrobiologinen muuntuminen Kirsten Jørgensen, Kaarina Lukkari Öljyhiilivetyjen biologinen hajottamiskyky on varsin yleinen ominaisuus meriympä- ristön mikrobeissa. Erityisesti bakteerit ovat tehokkaita hajottamaan öljyhiilivetyjä, mutta myös arkit, sienet, homeet ja hiivat voivat osallistua öljyhiilivetyjen hajottami- seen. Monet eri bakteerilajit pystyvät hajottamaan öljyhiilivetyjä, koska bakteereissa on katalysoivia entsyymejä, jotka edistävät öljy-yhdisteiden asteittaista hajottamista (Fritsche ja Hoffrichter 2005). Bakteerit käyttävät hiilivetyjä hiilienlähteenään omassa metaboliassaan. Hapellisissa oloissa, kuten merivedessä ja pintasedimenteissä, ensimmäinen as- kel alifaattisen hiilivetyketjun hajottamisessa on monoterminaalinen hapettaminen, jolloin muodostuu primäärinen alkoholi, joka nopeasti hapettuu aldehydin kautta karboksyylihapoksi toisen entsyymin avulla. Tämän jälkeen terminaalinen kaksi hiiliatomia sisältävä fraktio pilkotaan ja se metaboloituu bakteereissa rasvahappo- metaboliareitin kautta. Tämän hapettamisen johdosta hiilivetymolekyyli muuttuu polaarisemmaksi ja vesiliukoisemmaksi. Kun koko ketju on pilkottu, saadaan lop- putuotteena hiilidioksidia ja energiaa. Monoaromaattiset hiilivedyt, kuten bentseeni, ksyleeni ja tolueeni, hapetetaan mono-oksygenaasi-entsyymin avulla, jolloin muodostuu katekoli, joka on polaari- sempi ja vesiliukoisempi dioli. Sen jälkeen rengas avataan dioksygenaasin avulla. PAH-yhdisteet, joissa on useampia kuin yksi bentseenirengas, hapetetaan ensin diok- sygenaasin avulla. Tunnetuimmat öljyhiilivetyjä hajottavat bakteerilajit ovat gram-negatiiviset Pseu- domonas, Burkholderia, Acinetobacter ja Xanthomonas sekä gram-positiiviset Mycobacteri- um, Arthrobacter ja Bacillus. Uusien DNA-tutkimusmenetelmien avulla on kuitenkin todettu, että monilla muilla lajeilla on tämä ominaisuus. Merivedessä öljyjä on todettu rikastuvan erityisesti esim. gamma-proteobakteereihin kuuluviin Oceanospirillum (Hazen ym. 2010) ja Thalassolituus (Yakimov ym. 2004) -lajeihin. Öljyhiilivedyt hajoavat myös hapettomissa olosuhteissa, vaikka hajoamisnopeus voi olla puolet hitaampi (esim. Salminen ym. 2004, Björklöf ym. 2008). Hapettomis- sa oloissa tapahtuvan hajoamisen reitit ovat monimutkaisempia johtuen siitä, että anaerobiset bakteerit voivat käyttää hapen sijasta muita elektronien vastaanottajia. Energiatehokkuuden mukaisessa järjestyksessä nämä elektronien vastaanottajat ovat nitraatti, rauta (III), mangaani (VI) ja sulfaatti. Tämän jälkeen öljyhiilivedyt voivat hajota fermentaatiossa ja metanogeneesissä (Zengler ym. 1999). Hiilivedyt toimivat näissä anaerobisissa prosesseissa elektronin luovuttajina. Eri bakteeriryhmät pystyvät hajottamaan hiilivetyjä eri prosesseilla, ja jotkut bakteerilajit pystyvät sekä aerobiseen että anaerobiseen hajottamiseen. Sedimenteissä nämä hajotusprosessit tapahtuvat vyöhykkeissä siten, että sedimentin pinnassa tapahtuu hapellinen hengitys ja hapen 25Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 kuluessa mentäessä kohti pelkistyneempiä oloja, käytetään nitraattia, mangaania (VI), rautaa (III)- ja sulfaattia (Froelich ym. 1979). Kun kaikki mainitut elektronien vastaanottajat on kulutettu loppuun, hajotus jatkuu syvemmällä sedimentissä fer- mentaatiolla ja metanogeneesillä. Öljyhiilivedyt muuttuvat vesiliukoisemmiksi myös anaerobisen hajoamisen kaut- ta. Ensimmäinen askel monissa hapettomissa hiilivetyjen hajottamisprosesseissa on fumaraatin lisääminen öljyhiilivetyketjuun tai renkaaseen (Widdel ja Rabus 2002). Fumaraatti on orgaaninen dikarboksyylihappo, joka esiintyy bakteerien normaalissa aineenvaihduntaprosessissa välituotteena. Tästä lisäyksestä vastaa bentsyylisukki- naattisyntaasi-entsyymi. Seuraavaksi molekyyli aktivoidaan koentsyymi a:n (CoA) avulla, ja se hajotetaan asteittain useiden hydraasien, dehydrogenaasien ja hydro- laasien avulla. Öljylle altistuttuaan bakteerit voivat myös tuottaa ja erittää pinta-aktiivisia aineita (surfaktantteja). Tämä auttaa bakteereja ottamaan hiilivetyjä solujen sisään. Yleisim- piä biosurfaktantteja ovat rhamnolipidit (Bordoloi ja Konwar 2009). Öljyhiilivedyt saadaan näin biologisesti sekä mikrobeille että muille eliöille käyttökelpoisempaan muotoon. Öljyn sisältämien yhdisteiden mikrobiologista, mutta tehokasta hajotusta voivat rajoittaa ravinteiden puute, kylmä vesi ja kyseisen öljylaadun sisältämien yhdistei- den hajottamiseen sopeutuneiden mikrobien puute (Lindstrom ym. 1991, Del’Arco ja de França 1999, Kostka ym. 2011). Meriveden mikrobeille käyttökelpoiset ravinteet voivat siis tehostaa öljyn sisältämien yhdisteiden hajotusta. Lisäksi veden pinta- kerrokseen tuleva UV-valo edistää joidenkin orgaanisten yhdisteiden abioottista hajotusta. Esimerkiksi fossiilisten aromaattisten hiilivetyjen alkyyli-substituentit ha- joavat vähitellen valon vaikutuksesta, mikä muuttaa yhdisteiden rakennetta ja niiden liukoisuutta ja muita ominaisuuksia (Ehrhardt ja Burns 1999). Hiiliyhdisteiden mikrobiologista hajotusta voi hidastaa myös hapettomuus. Ha- jotusta tapahtuu myös hapettomissa oloissa, mutta hitaammin kuin hapellisissa. Rehevöitymisen myötä laajentuneille hapettomille pohja-alueille sedimentoituneiden öljy-yhdisteiden hajoaminen voikin olla hitaampaa kuin hapellisilla alueilla (esim. Pikkarainen 2008). Voimakkaan tuotannon aikana vesi on usein lämpimämpää, mutta öljyn hiilivety-yhdisteitä hajottavat mikrobit joutuvat kilpailemaan ravinteista levien kanssa. Erilaisia hiilivetyjä esiintyy merivedessä myös luonnostaan biologisen toiminnan seurauksena, mutta biogeeniset hiilivetyseokset ovat rakenteeltaan yksinkertaisem- pia (esim. alifaattisia yhdisteitä, eli 6-40 hiiltä sisältäviä, tyydyttyneitä, suoraketjuisia 26 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 hiilivetyjä) (Clark ja Blumer 1967, Youngblood ja Blumer 1973). Sedimentin mikrobis- ton tärkein tehtävä on kierrättää orgaanista ainesta ja ravinteita biogeokemiallisissa prosesseissa. Tämän seurauksena muodostuu hiilidioksidia (CO2), joka liukenee bi- karbonaatiksi (HCO3 -), ja vapauttaa samalla liukoisia ravinteita, ammoniumia (NH4 +), nitraattia (NO3 -) ja fosfaattia (PO4 3-). Sedimentissä nämä epäorgaaniset ionit voivat saostua, sitoutua sedimenttipartikkeleihin tai levitä vesifaasiin. Jos öljy laskeutuu on- nettomuuden jälkeen sedimenttiin, sen mikrobistossa alkaa heti tapahtua muutoksia (Kostka ym. 2011). Yleensä öljynhajottajat runsastuvat, ja mikrobiston kokonaisdiver- siteetti voi pienentyä. Jotkut lyhytketjuisista alifaattisista yhdisteistä ja aromaattisista yhdisteistä voivat olla myös toksisia mikrobeille rikkoen niiden kalvot (Sikkema ym. 1995). Koska nämä yhdisteet myös haihtuvat nopeimmin vedenpinnasta, on epäto- dennäköistä, että niitä ehtii pohjaan suuria määriä. Jos sedimenttibakteerit altistuvat toksisille öljy-yhdisteille, voi orgaanisen aineen hajoaminen väliaikaisesti hidastua. Mutta koska öljy itse toimii myös hiilienlähteenä, sen hajoaminen edistää mikrobi- toimintaa ja öljynhajottajat runsastuvat. Hydrofobisten yhdisteiden suuri osuus voi hidastaa sedimentoituneen öljyn hajoa- mista, koska partikkeliaineksen pintaan kiinnittyneet yhdisteet voivat olla vaikeam- min saatavilla mikrobiologista hajotusta varten. Toisaalta hienojakoisen mineraali- aineksen on todettu myös stimuloivan bakteerien kasvua ja raakaöljyn hajoamista (Weise ym. 1999). Mineralisaation lisäksi eräät mikrobit pystyvät muuttamaan öljyn heikosti liukenevia yhdisteitä polaarisemmiksi ja paremmin vesiliukoisiksi hajoamis- tuotteiksi, mikä vaikuttaa niiden sitoutumis- ja kulkeutumisominaisuuksiin meriym- päristössä (esim. Bock ym. 1994, Brodkorb ja Legge 1992). Itämeren vesipatsaan mikrobiyhteisöä on viime aikoina tutkittu perusteellisesti DNA-menetelmien avulla (Herlemann ym. 2011, Koskinen ym. 2011). On selvitetty, että mikrobiyhteisö muuttuu suolapitoisuuden muuttuessa. Mikrobisto on niin moni- muotoinen, että on vaikea määrittää, ovatko muutokset mikrobiyhteisössä haitallisia vai hyödyllisiä mikrobiston pääfunktiolle. Sedimenttien mikrobiston osalta ei ole toistaiseksi olemassa vastaavaa taustatietoa. Mikrobistossa saattaa esiintyä nopeita muutoksia, ympäristössä tapahtuvien muutoksien seurauksina. Koska taksonominen vaihtelu ei suoraan kuvaa mikrobiston funktionaalista monimuotoisuutta, onkin tie- tyssä suhteessa hyödyllisempää tarkastella tiettyjen funktionaalisten ominaisuuksien muutoksia. Nämä voivat olla esim. muutoksia öljynhajottajaentsyymien (esim. gee- nit alkB, xylE tai PAH-RDHα; Salminen ym. 2008) tai orgaanisen aineen hajoamisen päämetaboliareittien entsyymejä koodaavissa geeneissä. Öljy-yhdisteiden luontainen biohajoaminen on suotuisa ilmiö. On tärkeää arvioida sedimentoituneen öljyn hajo- amisprosessia ja hajoamisnopeutta. 27Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Öljyvana meressä (Kuva: Rajavartiolaitos). 3.8 Öljyn fysiologiset vaikutukset ja vaikuttavat komponentit Pekka J. Vuorinen, Kari Lehtonen, Heta Rousi, Pirjo Sainio Öljy-yhdisteet kertyvät eliöihin sedimentistä, vedestä ja kasvillisuudesta sekä ra- vinnon kautta. Linnut ja merinisäkkäät saavat öljy-yhdisteitä myös puhdistaessaan itseään öljystä. Itämeren pohjoisesta sijainnista johtuen vesi on kylmää suuren osan vuodesta. Alhaisissa lämpötiloissa monien eliöiden hiilivetyjen erityskyky on hi- taampaa, koska elimistön prosessit hidastuvat, jolloin hiilivedyt säilyvät elimistössä kauan, joskin lämpötilan vaikutus elimistön prosesseihin on lajikohtaista (Fossato 1975). Kylmässä vedessä palautuminen öljyn haittavaikutuksista on myös usein hi- taampaa kuin eteläisillä merialueilla (Fossato 1975). Lisäksi öljy liukenee paremmin vähäsuolaisessa vedessä, joten Itämeren ekosysteemi on tässäkin suhteessa alttiimpi öljyn haitallisille vaikutuksille (Shaw 1977). Mereen joutuneella öljyllä on eliöihin sekä lyhytaikaisia, eli akuutteja, että pitkä- aikaisia, eli kroonisia, vaikutuksia. Akuutit vaikutukset voivat olla jopa tappavia tai esimerkiksi käyttäytymismuutoksia heti öljyvahingon tapahduttua, kun myrkylli- 28 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 simmät yhdisteet eivät ole vielä ehtineet haihtua. Krooniset vaikutukset ilmenevät monenlaisina muutoksina elintoiminnoissa, muun muassa lisääntymisen ja immuu- nijärjestelmän häiriöinä. Vaikka öljyvahingoilla voi olla merkittäviä vaikutuksia ka- loihin ja siten myös kalakantoihin, kenttätutkimuksissa sellaisia ei ole havaittu, mikä johtuu monista tekijöistä (Lindgren ja Lindblom 2004). Kaloilla on esimerkiksi suuri lisääntymispotentiaali, jolloin pienikin kalakanta kykenee nopeasti runsastumaan. Kalojen on myös arvioitu välttävän öljylauttaa hajuaistinsa perusteella. Kuitenkin Exxon Valdez -aluksen öljyvahingon lähes 20 vuotta kestäneen seurannan aikana öljyvahinkoalueen sillikanta ei toipunut ja lohikannat toipuivat vain osittain. Itämeressä sekä mereiset että makean veden lajit elävät sopeutumisensa äärirajoilla ja ovat siksi herkkiä ympäristömuutoksille. Öljyn populaatiovaikutusten indikaat- toreina olisi paras käyttää lajeja, joiden kannoista tai populaatioista on pitkäaikais- seurantoja. Lisäksi indikaattorilajeiksi voisi valita pitkäikäisiä lajeja, jotka kestävät haitallisia ympäristöön kohdistuvia paineita suhteellisen hyvin, ja joissa stressitekijät tämän seurauksena todella ovat näkyvissä, kuten selkärangattomista liejusimpukka. Jotta öljyn vaikutuksia eliöihin voitaisiin mitata, on tärkeää, että määritellään erikseen referenssialue, missä öljyvahinko ei todennäköisesti vaikuta ja varsinai- nen vaikutustutkimusalue, tai verrataan ekosysteemin öljypitoisuuksia ja terveyttä öljyvahinkoa ennen ja sen jälkeen. On vaikeaa eritellä eri tekijöiden vaikutuksia eli- öihin, ja siksi olisi hyvä, että mukana olisi monia eri stressivasteita ja että luonnossa tapahtuvien seurantojen lisäksi tehtäisiin altistuskokeita öljyn vaikutuksista eliöihin. Pääpaino on syytä olla subletaalien vaikutusten arvioinnissa, sillä öljyä esiintyy ym- päristössä pieninä pitoisuuksina. Mittaamalla PAH-yhdisteiden pitoisuuksia eliöissä voitaisiin arvioida ja seurata niiden mahdollisia vaikutuksia eliöiden lisääntymiseen ja muihin elintoimintoihin sekä populaatiomuutoksiin. PAH-yhdisteiden akuutit myrkkyvaikutukset vesieliöihin ilmenevät pitoisuuksissa 0,2-10 mg/l, ja haitalliset pitkäaikaisvaikutukset alkavat pitoisuuksista 5-100 µg/l (Tuvikene 1995). 3.9 Öljyn sisältämät PAH-yhdisteet, ja vaikutukset ihmisen terveyteen Ulla Luhtasela, Pekka J. Vuorinen Raakaöljyissä ja öljyjalosteissa olevat polyaromaattiset hiilivedyt (PAH) ovat ter- veydelle haitallisia aineita. PAH-yhdisteet ovat hiiltä ja vetyä sisältäviä orgaanisia yhdisteitä, joissa on kaksi tai useampia bentseenirenkaita liittyneenä yhteen (Kuva 5). Yhdisteistä tunnetuin ja haitallisin on bentso(a)pyreeni, mutta erilaisia PAH-yh- disteitä tunnetaan satoja. 29Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Osa PAH-yhdisteistä on jo hyvin pieninä annoksina syöpävaarallisia (eli karsino- geenisia) ja perimää vaurioittavia (eli genotoksisia). JECFA (Joint FAO/WHO Expert Committee on Food Additives) on suositellut 16 PAH-yhdisteen pitoisuuksien tark- kailua elintarvikkeissa mahdollisen syöpäriskin takia (Taulukko 1). Syöpävaaralli- suus lisääntyy suhteessa aromaattisten hiilirenkaiden määrään (neljä tai useampia renkaita yhdisteessä). Muita mahdollisia PAH-yhdisteille altistumisen seurauksia ovat lisääntymishäiriöt, epämuodostumat sekä vastustuskyvyn heikkeneminen (SCF 2002). Monet öljyperäisistä aineista ovat haitallisia ihmiselle suorassa kosketuksessa, mutta useat niistä ovat vaarallisia erityisesti joutuessaan ruoka-aineisiin (esim. kaloi- hin ja simpukoihin) ja sitä kautta ihmisen ruuansulatuselimistöön. Öljyn sisältämistä haitallisista aineista PAH-yhdisteet ovat tärkein yhdisteryhmä, joka voi elintarvik- keiden välityksellä aiheuttaa terveysvaaran kuluttajille (Binderup ym. 2004). Öljy- vahingon jälkeen Evira arvioi elintarvikkeena käytettävien kalojen turvallisuuden ja antaa tarvittaessa syöntisuosituksia. Bentso(a)pyreenin rakenne. Taulukko1. Syöpävaaralliset PAH-yhdisteet bentso(a) antraseeni bentso(g,h,i) peryleeni dibentso(a,e) pyreeni indeno(1,2,3-cd) pyreeni bentso(b) fluoranteeni kryseeni dibentso(a,h) pyreeni 5-metyylikryseeni bentso(j) fluoranteeni syklopenta (c,d) pyreeni dibentso(a,i) pyreeni bentso(c) fluoreeni bentso(k) fluoranteeni dibents(a,h) antraseeni dibentso(a,l) pyreeni bentso(a) pyreeni 30 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 3.10 Vaikutustutkimuksiin sopivat eliöt, ja niiden levinneisyys 3.10.1 Öljyvahingon vaikutukset meriluontoon Riikka Venesjärvi Öljyvahingon vaikutukset meriluontoon ovat riippuvaisia useista eri tekijöistä: öl- jytyypistä, vuodon suuruudesta ja sen maantieteellisestä sijainnista, päästön aikai- sista sääoloista sekä vuodenajasta. Seuraukset vaihtelevat myös rannan tyyppien mukaan; avoimilla ulkosaariston rannoilla on suurempi altistumistodennäköisyys kuin suojaisilla jokisuilla. Tosin saariston avoimuus auttaa myös öljyn luonnollista puhdistumista. Eliölajien populaatiorakenne voi vaihdella vuodenajan mukaan, ja lisääntymisaikana myös jälkeläiset ovat vaarassa. Öljy voi vahingoittaa eliölajeja monin tavoin. Eliöt voivat altistua öljyn myrkylli- sille ainesosille hengitetyn ilman tai ravinnon ja myös itsensä sukimisen kautta, ja ne voivat tahriintua veden pinnalla tai pesimäpaikalla olevasta öljystä. Altistumistavan lisäksi muutkin tekijät aiheuttavat vaihtelua öljyn haitallisten vaikutusten välillä, esimerkiksi varhaisemmat kehitysvaiheet ovat öljylle aikuisia herkempiä (Lecklin ym. 2011). Öljyn vaikutukset rannikon kasveihin vaihtelevat lyhyistä fotosynteesin häiriöistä yksilön kuolemaan. Tahriva öljy tukkii kasvien ilmaraot ja häiritsee veden imey- tymistä juurista (Pezeshki ym. 2000). Rantaveteen huuhtoutunut öljy voi irrottaa vesikasveja alustastaan, öljyn tarttuessa varteen ja lehtiin kiinni ja aallokon repiessä ne pohjasta irti. Pohjaeläimistä esimerkiksi simpukat kykenevät välttämään tahriin- tumisen sulkemalla kuorensa ja eristäytymällä ympäristöstä (Moles 1998, Robertson 1998). Kun lievästi saastuneet alueet puhdistetaan lyhyen ajan sisällä, simpukka- esiintymät voivat palautua, sillä simpukoiden läpi virtaava puhdas vesi voi poistaa haitalliset aineet. Vaikka öljyvahingon jälkeistä akuuttia kuolleisuutta kaloissa ei ole havaittu yhtä usein kuin muissa eliöryhmissä, ne kärsivät silti öljyn aiheuttamista vaikutuksista. Altistuminen pienillekin öljypitoisuuksille aiheuttaa muun muassa muutoksia aineenvaihdunnassa (Incardona ym. 2009). Avomerellä kalat kykenevät usein välttämään öljyn paremmin kuin rantavedessä, jossa öljy leviää rantaa kohti. Rannassa on myös matalampaa ja veden ja öljypitoisuus suurempi (Fingas 2001). Kalojen kutualueet sijaitsevat myös usein rantavedessä, jossa mätimunat altistuvat helposti. Veden pinnalla ja rantavyöhykkeessä oleilevat linnut altistuvat helposti öljylle tahriintumisen ja öljyn nielemisen kautta. Tahriintuminen alentaa niiden höyhen- peitteen eristyskykyä ja kelluvuutta, jolloin lintu voi hukkua tai kuolla hypotermiaan 31Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 (Kennish 1997). Linnuilla altistumisajankohta on vuodon suuruutta merkittävämpi tekijä haitallisia vaikutuksia tarkastellessa. Myös onnettomuuden sijainti vaikuttaa lintujen altistumiseen; Itämerellä lintujen talvehtimisalueet ovat hyvin rajalliset ja tällaisen alueen läheisyydessä tapahtunut öljyvahinko voi aiheuttaa suuren tappion. Pesimäaikoina munien ja poikasten tahriintuminen voi tuhota koko kauden tuoton. Muuton aikaan linnut ovat myös erityisen alttiita öljylle laskeutuessaan levähtämään veden pinnalle (Scholz ym. 1992). Asiantuntija-arvioiden mukaan lentävät linnut voivat nähdä öljyläikän tasaisena ja houkuttelevana väreilevään vedenpintaan näh- den. Lintujen käyttäytyminen vaikuttaa niiden altistumiseen ja tämä aiheuttaa eroja lajien herkkyyden välillä. Vedessä paljon oleilevat lajit kuten ruokit ja sorsat altistuvat helposti pinnalla leviävälle öljylle (Esler ym. 2002). Suomenlahden eliöryhmistä nämä linnut ovatkin herkimpiä öljyn haitallisille vaikutuksille (Lecklin ym. 2011). Lokke- ja puolestaan veden pinnalla oleva öljy estää saalistamasta ja petolinnut altistuvat helposti öljylle tahriintuneen saaliin kautta (Wiese ja Ryan 2003). Itämerellä pesiviin lintuihin vaikuttaa myös luotojen saastuminen, jolloin linnut joutuvat etsimään uusia pesimäpaikkoja, minkä takia pesintä voi vaarantua. Merinisäkkäät kuten hylkeet voivat väistää leviävää öljyä, ja näin välttää altistumisen. Tosin tahriintumista voi tapahtua avomerelläkin, mutta siitä ei ole havaintoja. Populaatioiden palautuminen öljyvahingon jälkeen riippuu etenkin lajikohtaisesta lisääntymiskyvystä ja muutosta öljyyntyneen alueen ulkopuolelta. Öljyn aiheuttamal- la akuutilla kuolleisuudella tai yhden vuoden poikastuotannon menetyksellä ei ole usein suurta vaikutusta lajin katoamiseen, jos sen palautumiskyky on riittävä (Albers 2003). Tästä syystä onkin erittäin tärkeää tunnistaa öljylle herkät lajit etukäteen, jotta niiden suojaaminen voidaan huomioida torjuntatyössä ja lisäksi tarkkailla niissä tapahtuvia muutoksia. Lyhytikäiset lajit kärsivät eniten epäonnistuneista lisääntymiskausista. Yksivuotis- ten kasvien vuosiluokan häviäminen tietyltä alueelta voi tuhota koko populaation, jos lajilla ei ole siemenpankkia. Tällöin esiintymän palautuminen riippuu muualta leviävistä siemenistä. Monivuotinen kasvi voi palautua juuristonsa avulla, ellei maa- perän öljyyntyminen ole vahingoittanut sitä. Esimerkiksi selkärangattomat eläimet ja kalat tuottavat suuria poikasmääriä kerralla, ja koko lisääntymisalueen tulisi saas- tua, jotta populaatio kärsisi uuden poikastuotannon häviämisestä tiettynä vuonna. Tosin aikuiset yksilöt kärsivät helposti öljyn kroonisista vaikutuksista hankkiessaan ravintoa, ja tämä voi muun muassa heikentää kalojen lisääntymiskykyä (Lecklin ym. 2011). Vesilinnuilla taas aikuiskuolleisuus voi olla hyvin haitallista. Tietyillä lajeilla kuten etelänkiislalla (Uria aalge) pitkä elinikä, myöhäinen sukukypsyys ja alhainen vuosittainen poikastuotto vaikuttavat siihen, että populaatio kärsii enemmän koke- neiden pesijöiden kuolleisuudesta kuin yhden vuoden poikasten menetyksestä (Ös- terblom ym. 2004). Hyvän leviämiskyvyn omaavat lajit kykenevät hyvin siirtymään ja leviämään puhtaille elinalueille öljyvahingon jälkeen. Hyljepopulaatiot, joilla on heikko lisääntymiskyky, ovat riippuvaisempia muuttoliikkeen onnistumisesta kuin säilyvistä poikasista (Sjöberg ja Ball 2000). 32 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Öljyvahingosta palautuminen on yleisten lajien kohdalla melko varmaa, mutta uhanalaisia lajeja tulee tarkastella erikseen, sillä monet Suomessa esiintyvistä uhan- alaisista tai harvinaisista lajeista ovat riippuvaisia rannikon öljylle herkistä elin- ympäristöistä. Ja vaikka merkittävä osa uhanalaisista lajeista on suurelle yleisölle tuntemattomia hyönteis- ja kasvilajeja, näiden huomioiminen öljyntorjunnassa on tärkeää, sillä niiden palautuminen on hyvin epävarmaa. Itämeren rantojen erilaiset luontotyypit voivat myös altistua öljylle, ja niiden herk- kyys voidaan nähdä suhteessa palautumiskykyyn. Uhanalaisten luontotyyppien pa- lautuminen on heikkoa, joten ne ovat arkoja öljyn haitallisille vaikutuksille. Herkkyy- teen vaikuttaa myös puhdistettavuus: öljyn hidas ja vaikea poistaminen esimerkiksi merenrantaniityiltä tekee luontotyypistä herkän. Vastaavasti saariston ulkoluotojen kalliorannat puhdistuvat usein aallokon vaikutuksesta ilman ihmistoimintaa, joten niiden palautumisen voidaan todeta olevan hyvä. 3.10.2 Indikaattorieliöiden valinta Heta Rousi, Riikka Venesjärvi Eläinten käyttäytyminen vaikuttaa huomattavasti siihen, miten alttiita ne ovat öl- jylle ja siihen, kuinka hyvin ne sopivat käytettäväksi öljytutkimuksissa. Öljyindi- kaattorilajien tulee olla yleisiä ja esiintyä riittävän runsaina Suomen vesialueilla. Seuranta-aineiston olemassaolo on myös vertailun kannalta eduksi. Toisaalta myös uhanalaisten lajien, joiden esiintymispaikat ovat tunnettuja, käyttö indikaattoreina on tärkeää, jos öljy saastuttaa niiden esiintymisalueen. Öljytyypillä on vaikutusta eliöiden altistumiseen. Kevyiden öljyjen yhdisteet ovat yleensä akuutisti myrkyllisempiä eliöille kuin raskaiden öljyjen, ja ne liukenevat veteen helpommin (Hayes ym. 1992, Albers 2003). Toisaalta ne myös haihtuvat no- peasti vedestä, ja eliöiden altistuminen kevyen öljyn yhdisteille onkin epätodennä- köisempää (Mackay 1985). Raskaan öljyn yhdisteet taas usein tukehduttavat eliöt ja säilyvät ekosysteemissä kevyitä öljyfraktioita kauemmin (Albers 2003). Taulukossa 2 on kuvattu eri öljytyyppien vaikutuksia meriympäristöön. Taulukko 2. Erilaisten öljylaatujen vaikutukset meriympäristöön (Helle 2009, muokattu) Hyvin kevyet öljyt (kerosiini, bensiini) Paljon myrkyllisiä yhdisteitä Vakavia paikallisia vaikutuksia vesipatsaan ja rantavyöhykkeen eliöille Keskiraskaat öljyt (raakaöljyt) Rannan tahriintuminen laajaa ja pitkäaikaista Linnut ja nisäkkäät vaarassa Kevyet öljyt (diesel, kevyet raakaöljyt) Jonkin verran myrkyllisiä yhdisteitä Voivat tahria rantavyöhykettä Raskaat öljyt (raskaat raakaöljyt, laivan polttoöljy) Tahrivat rantavyöhykettä pahasti Linnuille ja nisäkkäille suuria vahinkoja Voivat saastuttaa sedimenttejä 33Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Eliöiden öljyaltistus riippuu myös vuodenajasta. Pohjoisilla leveysasteilla kevät, jolloin useat lajit lisääntyvät, on pahinta aikaa öljyvaikutusten kannalta (Rydén ym. 2003). Lisäksi öljyvahingon sijainti vaikuttaa luonnollisesti siihen, mitkä eliöt altistu- vat öljylle ja kuinka vakavia vaikutuksia öljyllä on. Rannan eliöyhteisöt ovat moni- muotoisimpia, kun taas pohjoisella Itämerellä etenkin avomeren pohjaekosysteemit ovat usein lajiköyhiä. Itämeren eliöryhmät voidaan luokitella Lecklinin ym. (2011) mukaan seuraavasti niihin kohdistuvien haitallisten pitkäaikaisten öljyvaikutusten suhteen: petolinnut < simpukat < monivuotiset kasvit, kotilot, pelagiset kalat, kahlaajat < vedenalaiset kasvit, siirat < viherlevät, ruskolevät, ilmaversoiset, yksivuotiset joilla ei ole sie- menpankkia, katkat, lokit < sorsat < ruokkilinnut. Tämä öljyaltistusluokitus ei ole kuitenkaan suoraan verrattavissa siihen, mitä eliöitä olisi suositeltavinta käyttää öljyn indikaattorilajeina, sillä vaikka eliö ei olisi öljylle herkkä, saattaa se silti kerätä kudoksiinsa huomattavat määrät hiilivety-yhdisteitä ja olla siten hyvä indikaattori ekosysteemin öljyaltistuksesta. 3.10.3 Vesikasvit ja levät Heta Rousi Kasvien lajimäärä yleensä vähenee intensiivisen öljyaltistuksen seurauksena. Pienissä öljyaltistuksissa öljyn vaikutukset ranta- ja vesikasvillisuuteen jäävät kuitenkin usein vähäisiksi. M/T Palvan karilleajon yhteydessä Kökarin saaristossa 1969 havaittiin öljyvahingon yhteydessä, että kasveja ei yleensä ollut öljyläikkien päällä, mutta niitä kasvoi öljyläikkien vieressä. Eräiden vesi-/tai rantakasvien vakavat öljyvaikutukset saattavat viivästyä ja näkyä vasta vuosi tai kaksi öljyaltistuksen jälkeen, minkä vuoksi öljyn vaikutusten esiin tuleminen vaatii seurantaa (Committee on Oil in the Sea 1985). Monivuotiset kasvit toipuvat yleisesti öljyn vaikutuksista nopeammin kuin yksivuoti- set kasvit, johtuen muun muassa niiden sedimentissä olevista siemenpankeista (Burk 1977, Pezeshki ym. 2000). Meriajokas (Zostera marina) on varteenotettava laji öljyindikaattorina, jos öljyal- tistus koskee sen elinympäristöä. Öljyn vaikutukset meriajokkaaseen vaihtelevat pienistä vaikutuksista vakaviin ja riippuvat muun muassa syvyydestä, öljytyypistä sekä paikallisista olosuhteista (Committee on Oil in the Sea 1985). Laboratoriokokeet ja kenttähavainnot viittaavat siihen, että rakkolevä (Fucus vesi- culosus) kestää melko hyvin keskinkertaista ja lyhyttä öljyaltistusta. Tämä voi johtua siitä, että öljy ei tartu kasvin soluseinämään tai siitä, että rakkolevä ei juurru sedi- menttiin (johon suuri osa öljystä voi päätyä), vaan sedimenttien yläpuolella olevaan kiviainekseen (Ganning ja Billing 1974, Percy 1982). Täten rakkolevä ei sovellu hyvin öljyindikaattoriksi. Myös muut levät ovat havaintojen perusteella melko kestäviä öljylle juuri samoista syistä kuin rakkolevä. 34 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Tietyt leväsuvut, kuten Enteromorpha, Ulva ja Porphyra alkavat usein dominoida öljyaltistuksen jälkeen, mutta tämä on todennäköisesti seurausta vähentyneestä lai- dunnuksesta, kun leviä laiduntavat selkärangattomat eläimet vähenevät. Ilmiötä voisi kuitenkin käyttää indikaattorina öljyn vaikutuksista öljyvahinkoalueella. Veden rajassa kasvavan Verrucaria maura -merijäkälän on havaittu eliminoituneen öljyaltistuskohdista ja siksi kyseisen lajin esiintymistä/kuolleisuutta voisi käyttää öljyindikaattorina kovien pohjien rannikkoekosysteemeissä (Ravanko 1971). Öljyä rantakasvillisuuden seassa (Kuva: Jouko Pirttijärvi/SYKE). 3.10.4 Kasviplankton Heta Rousi Kasviplanktonin määrän on havaittu lisääntyvän vesipatsaaseen päässeen öljyn vai- kutuksesta, minkä on arveltu muun muassa johtuvan vähentyneestä eläinplanktonin laidunnuksesta (Johansson ym. 1980). Pienen öljypitoisuuden on todettu edistävän perustuotantoa, mutta mikrolevien perustuotanto heikkenee ja kuolevuus kasvaa 35Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 veden öljypitoisuuden ollessa suuri ja öljyn sisältäessä runsaasti keveitä fraktioi- ta (Lappalainen & Kangas 1980, Saha ja Konar 1985). Vesipatsaassa oleva öljy voi estää fotosynteesiä ja lajikoostumuksessa voi tapahtua öljy-yhdisteiden vaikutuk- sen seurauksena muutoksia (Miller ym. 1978). Öljy-yhdisteet voivat vaikuttaa kas- viplanktoniin haitallisesti esimerkiksi seuraavien mekanismien kautta: a) liukoisen aromaattisen fraktion välitön myrkyllisyys, b) pidempiaikainen pysyvien yhdisteiden aiheuttama myrkytys ja c) muuntuneet fysikaalis-kemialliset olot öljylautan alla (muun muassa lämpötilamuutokset) (Miller ym. 1978). Kasviplankton muodostaa meren biologisen yhteisön perustan, joten muutokset sen määrissä tai lajisuhteissa heijastuvat läpi ravintoverkon. 3.10.5 Eläinplankton Heta Rousi Eläinplankton on altis vesipatsaassa olevan öljyn vaikutuksille ja Itämerellä tapahtu- neen öljyvahingon yhteydessä on havaittu, että eläinplankton vähenee huomattavasti öljyaltistuksen seurauksena. Tosin vaikutukset eläinplanktoniin eivät näytä kestävän kuin muutaman päivän (Johansson ym. 1980). Muun muassa Acartia ja Oithona -han- kajalkaisten on havaittu soveltuvan indikaattorilajeiksi öljytutkimuksiin (Lindén ym. 1979, Bellas ja Thor 2007). Myös Eurytemora affinis -hankajalkaisen on todettu olevan herkkä etenkin naftaleenille (Ott ym. 1978). Acartia ja Oithona -hankajalkaissuvut ovat laajalle levinneitä ja Acartia bifilosa ja Eurytemora affinis kuuluvat tärkeimpiin Suomenlahden hankajalkaisiin (Viitasalo 1992, Gallienne ja Robins 2001, Bellas ja Thor 2007). Myrkyillä, kuten raakaöljyn hiilivedyillä ja sedimentoituneilla PAH-yhdisteillä on todettu olevan subletaaleja, lisääntymiskykyä alentavia, vaikutuksia hankajalkaisiin pienempinä pitoisuuksina (Berdugo ym. 1977, Lotufo 1997). Tämän vuoksi hankajalkaisten lisääntymismenes- tystä voisi käyttää öljy-yhdisteiden vaikutusten indikaattorina (Poulet ym. 1995, Bellas ja Thor 2007). 3.10.6 Kalat Pekka J. Vuorinen Kalalajeiksi öljyvaikutustutkimuksiin soveltuvat yleiset ja helposti saatavat lajit, joilla on taloudellista merkitystä. Lisäksi käytettävien kalalajien kantojen runsaudesta ja rakenteesta tulisi olla ennestään tutkimustietoa. Silakka (Clupea harengus membras) ja ahven (Perca fluviatilis) ovat sopivia lajeja, kos- ka molempia on käytetty Itämeren biomarkkeritutkimuksissa ja molemmat täyttävät 36 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 edellä luetellut kriteerit. Kampela (Platichthys flesus) on myös sopiva indikaattorilaji, koska sitäkin on käytetty Itämeren biomarkkeritutkimuksissa ja sillä on tehty paljon erilaisia vaikutustutkimuksia. Itämeren kampelakannat ovat toisaalta kovasti taan- tuneet ja niitä on nykyisin hyvin vaikea saada näytteeksi. Muita mahdollisesti käyt- tökelpoisia kalalajeja ovat kuha (Sander lucioperca), siika (Coregonus lavaretus), lahna (Abramis brama), kilohaili (Sprattus sprattus) ja kivinilkka (Zoarces viviparus). Kaikkia näitä lajeja, paitsi kivinilkkaa, kalastetaan. Tosin lahnaa kalastetaan vähemmän. Mai- nituista lajeista, paitsi kivinilkasta, löytyy myös kantaseurantatietoa. Kalanäytteiden kerääminen voi olla hankalaa ja vaatia erikseen järjestettyä pyyntiä, koska kalastus todennäköisesti loppuu tai jopa kielletään öljyn saastuttamilla alueilla. 3.10.7 Pohjaeläimet Heta Rousi, Kari Lehtonen Pohjaeläimet altistuvat meressä tapahtuneen öljyvahingon vaikutuksille hyvin vaihtelevasti riippuen paljolti niiden käyttäytymisestä ja aineenvaihdunnan omi- naisuuksista. Todennäköisesti olisi viisasta käyttää öljyn vaikutusten indikaattoreina pitkäikäisiä lajeja, jotka eivät ole akuutisti herkkiä ympäristön muutoksille ja joissa stressitekijät tämän seurauksena todella ovat näkyvissä. Tällaisia lajeja ovat esimer- kiksi liejusimpukka ja sinisimpukka (Mytilus trossulus) sekä kilkki (Saduria entomon) (e.g. Rumohr ym. 1996). Useimmat äyriäiset, kuten valkokatka (Monoporeia affinis), ovat hyvin herkkiä öljyn vaikutuksille, koska hiilivety-yhdisteet kertyvät niihin tehokkaasti (Sanders ym. 1972, Jacobs 1980, Wake 2005, Lecklin ym. 2011). Tuoreella öljyllä onkin usein välitön, letaali vaikutus valkokatkaan (Björkas 1980). Äyriäiset ovat kuitenkin hyvin liikkuvia ja val- kokatkojenkin tiedetään välttelevän öljyllä saastuneita sedimenttejä. Liikkuvuutensa vuoksi ne saattavat kuitenkin juuttua öljyyn (Percy 1977, Wells ja Percy 1985). Kilkki, kuten siirat yleensä, sietää sen sijaan hyvin öljysaastumista, ja voi siten soveltua hyvin öljyn indikaattorilajiksi (Percy 1977, Lindén ym. 1979). Kilkin laaja liikkuvuus saattaa aiheuttaa sen, että se kerää itseensä paljon öljyä, mutta ei kuitenkaan välttämättä kuvaa juuri tutkimusalueen öljysaastuneisuutta (Lindén 1979). Simpukoiden, kuten liejusimpukan ja sinisimpukan aineenvaihdunta hajottaa huonosti PAH-yhdisteitä. Lajit kykenevät myös varastoimaan alkuperäisiä PAH- yhdisteitä kudoksiinsa, jolloin hajoamisprosessissa syntyvien välituotteiden (kuten happiradikaalien) määrä jää vähäisemmäksi. Tämän vuoksi simpukat ovat hyviä öljyn indikaattoreita (Lee ym. 1972). Yleisesti simpukat altistuvat pahimmin juuri kroonisille öljyn vaikutuksille, koska ne pakenevat stressiä, kuten öljysaastetta kai- vautumalla ja sulkeutumalla kuoreensa (Moles 1998). Monisukasmadot sen sijaan kykenevät hajottamaan öljyhiilivetyjä tehokkaasti (Van Bernem 1982). Pitkäaikaiset öljyn vaikutukset selkärangattomiin ovat yleensä 37Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Kilkki (Saduria entomon) (Kuva: Heta Rousi/SYKE). harvinaisia, ja koskevat laajaa öljyvahinkoa, koska selkärangattomilla eläimillä on yleensä planktiset toukat, jotka kolonisoivat alueen uudelleen, kun se on puhdistunut öljysaasteesta (Jacobs 1980, Hawkins ym. 2002). Eräiltä katkoilta (kuten valkokatka) ja kotiloilta puuttuu kuitenkin planktinen vaihe (Gomez Gesteira ja Dauvin 2000). 3.10.8 Hylkeet Heta Rousi Ainakin norpat eli kiehkuraishylkeet sietävät eräiden tutkimusten mukaan hyvin öljyä, koska niitä suojaa paksu ihonalainen rasvakerros (Geraci ja Smith 1976, En- gelhardt ym. 1977). Vastasyntyneet kuutit ovat todennäköisesti suurimmassa vaa- rassa altistua öljyn haitallisille vaikutuksille, jos öljyä joutuu hylkeiden pesimis- ja poikimisympäristöön (Stenman 1980). Toisaalta tieto hylkeiden öljyaltistuksesta on epävarmalla pohjalla. Prinssi Williamin salmessa Exxon Valdezin öljyonnettomuu- den seurauksena saastuneen alueen Tyynenmeren kirjohyljepopulaatio pieneni 43 38 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 % verrattuna saastumattomien alueiden 11 % kuolleisuuteen (Frost ym. 1994). Täten Itämerellä tapahtuvan merkittävän öljyvahingon seurauksena voi olla hyljepopulaa- tion pieneneminen, mikäli öljy saastuttaisi hylkeiden elinympäristöä. 3.10.9 Linnut Martti Hario, Heta Rousi Suomessa lintujen kroonista öljyyntymistä ei ole seurattu samaan tapaan kiinteästi kuin Itämeren etelä- ja lounaisosien alavilla rannikoilla, joiden pitkille hiekkaran- noille kuolevat tai sinne kuolleina ajautuneet linnut rekisteröidään säännöllisissä seurannoissa (beached bird survey). Vuosikymmeniä jatkunut menetelmä on paljas- tanut jatkuvaa lintujen öljyyntymistä erityisesti Itämeren laivaliikenteen pääväyli- en varrella; lukumäärät ovat kymmenissä tuhansissa. Yksi tärkeimmistä ja eniten liikennöidyistä väylistä kulkee keskellä Itämerta lähtien Suomenlahden perukasta. Laittomia päästöjä rekisteröidään Suomenkin aluevesillä vuosittain kymmeniä, ja on varsin todennäköistä, että aluevesiemme tuntumassa lintuja öljyyntyy joka vuosi suurin määrin. Kallioinen ja jyrkkärantainen rannikkomme ei kuitenkaan ”kerää” rantaan ajautuvia öljyn uhreja samalla tavoin kuin alavat kasvittomat hiekkarannat muualla Itämeren piirissä. Suurin osa meillä öljyyntyneistä linnuista ilmeisesti kuolee ulapalle ja uppoaa. Sama monitoroinnin vaikeus tulee korostumaan mahdollisen isomman öljyturman yhteydessä. Uhrien lukumäärästä on vaikea päästä perille ilman suurisuuntaista vene- ja lentohavainnointia. RKTL:lla on laaja saaristolintuseuranta-aineisto pitkät aikasarjat, jotka auttavat populaatiovaikutusten selvittämisessä. RKTL:n organisoi- maa seurantaa tehdään vapaaehtoisvoimin 45 saaristoalueella Perämereltä itärajalle. Seurannan tavoitteena on selvittää pesä- ja aikuislaskennoin 32 saaristolintulajimme vuosittaiset kannan koot ja kehityssuunnat. Monilta kohteilta kattavaa aikasarjaa on vuodesta 1986 lähtien. RKTL:n tausta-aineistot ovat olleet keskeinen työkalu Suomenlahden aikaisemmissa lintukuolemissa vuosina 1992, 2000, 2006 ja 2010 sekä molemmissa Antonio Gramscin öljyturmissa vuosina 1979 ja 1987. Öljyn linnustovaikutuksien kannalta öljyn määrää ratkaisevampaa on se, millä alueella ja mihin vuodenaikaan öljyvahinko tapahtuu. Jos öljyä vuotaa pohjoisen Itämeren ekosysteemiin lintujen pesimäaikana, voivat vaikutukset merilintujen kan- nalta olla kohtalokkaat. Erityisen suuret tuhot vesilinnustossa voi aiheutua myös, jos öljyä vuotaa meriekosysteemiin lintujen talvehtimisalueella, sillä kylmässä vedessä selviytymismahdollisuudet puhdistuksen jälkeenkin ovat häviävän pienet. Linnuista öljytutkimuksiin soveltuvat parhaiten indikaattoreiksi lajit, jotka elävät suurimman osan ajastaan vedessä ja altistuvat siten herkästi pintaveden öljylle. Tällaisia ovat erityisesti ruokit, riskilät, haahkat, allit, merimetsot ja sorsat (Häkkinen 1980, Esler ym. 2002, Lecklin ym. 2011). 39Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Pahoin öljyyntynyttä lintua puhdistetaan öljystä (Kuva: Jouko Pirttijärvi/SYKE). 3.10.10 Lajien levinneisyysmallinnus FINMARINET Heta Rousi, Minna Ronkainen Suomessa FINMARINET-ohjelma kartoittaa merialueemme habitaatteja ja tuottaa karttoja eräiden avainlajiemme ja habitaattiemme levinneisyydestä. Ensimmäiset mallit tulevat julki vuonna 2013. Kartat ovat julkitultuaan saatavilla VELMU (Ve- denalaisen meriluonnon monimuotoisuuden tutkimusohjelma) sivulle tulevassa karttapalvelussa (http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=401354&lan=FI). Tämä mallinnustieto voi tulevaisuudessa sisältyä myös ympäristöhallinnon BORIS2- tilannekuvajärjestelmään (katso kappale 4.2). Levinneisyysmalleja tuotetaan kuudelle tutkimusalueelle, joiden sisällä on seit- semän suojelualuetta (Kuva 2). Tutkimusalueet sijaitsevat Perämerellä (23026 ha), Merenkurkun saaristossa (128 162 ha), Rauman saaristossa (5350 ha), Tammisaaressa (52630 ha), Saaristomerellä (49735 ha) ja Itäisellä Suomenlahdella (95 628 ha). Mallit perustuvat ympäristömuuttujille, jotka parhaiten kuvaavat lajien optimaalisia esiin- 40 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Kuva 2. FINMARINET-ohjelman kuusi tutkimusaluetta, joilla tekstissä mainittujen lajien levinnei- syyksiä on kartoitettu ja mallinnettu (Kuva: Minna Ronkainen / SYKE). tymisalueita (syvyys, avoimuus, suolaisuus, lämpötila, pH, kokonaistyppi, kokonais- fosfori, näkösyvyys ja liuennut happi). Tähän mennessä mallinnettuihin taksoneihin kuuluvat näkinpartaislevät (Chara sp), mukulanäkinparta (Chara aspera), ärviät (Myriophyllum sp), merivita (Potamoge- ton filiformis), hapsivita (Potamogeton pectinatus), ahvenvita (Potamogeton perfoliatus), merinäkinruoho (Najas marina), hapsikat (Ruppia sp), merisätkin (Ranunculus baudo- tii), merisykeröparta (Tolypella nidifica), meriajokas (Zostera marina), näkinsammalet (Fontinalis sp), murtovesisieni (Ephydatia fluviatilis), kaspianpolyyppi (Cordylophora caspia), rakkolevät (Fucus sp), haarukkalevä (Furcellaria lumbricalis), pallopartalevä 41Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 (Cladophora aegagrophila), meriahdinparta (Cladophora rupestris), sinisimpukka (Mytilus trossulus), ruskokivitupsu (Sphacelaria arctica) ja laikkupunalevä (Hildenbrandia rubra). Tulevaisuudessa mallinnetaan myös muita lajeja, joille saadaan riittävä näytekat- tavuus ja myös yhteisöjä, mikäli niille saadaan tuotettua luotettavia levinneisyys- malleja. Näistä levinneisyysmalleista on todennäköisesti hyötyä öljyn vaikutuksien arvioinnin yhteydessä. Karttojen avulla on mahdollista nähdä heti öljyvahingon tapahduttua, minkälaisia habitaatteja mereen päätynyt öljy erityisesti uhkaa. OILRISK Riikka Venesjärvi OILRISK-hanke arvioi mahdollisen öljyvahingon riskiä luontoarvoille, erityisesti uhanalaisille lajeille ja luontotyypeille. Tietoa tuotetaan mm. siitä mitkä Suomenlah- den ja Saaristomeren eläin- ja kasvilajit ovat suurimmassa vaarassa kärsiä öljyvahin- gon akuuteista ja pitkäaikaisista vaikutuksista, ja missä nämä lajit elävät. Ajantasaisel- la lajitietokannalla tehostetaan torjuntasuunnitelmien tekoa öljyvahingon sattuessa. Tietokanta sisältää uhanalaisten rannikkoalueella elävien lajien sekä maanpääl- listen ja vedenalaisten luontotyyppien sijainnin, suojeluarvon, palautumiskyvyn, altistumistodennäköisyyden ja puhdistettavuuden. Näiden tietojen perusteella arvo- tetaan erilaisia luontokohteita keskenään, jotta rajalliset resurssit voidaan kohdistaa öljyvahinkotilanteessa oikein. Kerättyyn tietoon perustuu karttatyökalu, jonka avulla yhdistetään tieto öljyn kulkeutumisesta ja herkistä luontoarvoista. Kyseinen työkalu valmistuu vuonna 2012 ja se liitetään ympäristöhallinnon BORIS2-järjestelmään. Edellä mainittujen merialu- eiden lisäksi tietokantaan voidaan lisätä loputkin Suomen merialueista ja sisävesistä. 3.11 Kemiallisten analyysien antama tieto Kari Lehtonen, Harri Kankaanpää, Pekka J. Vuorinen, Pirjo Sainio, Kaarina Lukkari Öljyvahingon yhteydessä vesifaasissa olevan öljyn määrästä voidaan karkeasti arvioi- da akuutit altistumispitoisuudet kohdealueen eri osissa, ja mitkä öljyn komponenteis- ta ovat vallitsevia. Tietoa voidaan käyttää öljyvahingon jälkeisessä riskianalyysissä ja vaikutusennusteessa. Sedimentissä olevat pitoisuudet ennustavat pitkäaikaisvai- kutuksien laajuutta. Eliöistä mitatut pitoisuudet ilmaisevat kokonaisaltistumista parhaiten eliöissä, joissa yhdisteiden hajotus on hidasta. Näiden eliöiden kudoksista todettujen pitoisuuksien kytkeminen esimerkiksi samaan aikaan mitattuihin moleky- laarisiin ja fysiologisiin vaikutuksiin heijastaa parhaiten koko paikallisen eliöyhteisön saamaa altistusta ja sen biologista vaikutusta. Kokonaisöljypitoisuuden mittaami- sessa käytettävä analyysimenetelmä on käyttökelpoinen ainoastaan vesinäytteille. PAH-yhdisteiden ja alifaattisten hiilivetyjen (orgaaninen yhdiste, joka ei ole aro- maattinen eli ei sisällä bentseenirengasta, tai muuta vastaavaa rakenneosasta) pi- 42 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 toisuuksien määritys on olennainen toimenpide selvitettäessä öljy-yhdisteiden ker- tymistä kohde-eliöihin. Näiden komponenttien pitoisuuksien perusteella voidaan arvioida ajan kuluessa muuttuvaa kemiallista kuormaa eliöissä. Ajan kuluessa tok- sikologisia seurauksia voidaan arvioida eliöihin sisäisesti vaikuttavien yhdisteiden pitoisuusjakauman perusteella. Alifaattisten hiilivetyjen pitoisuudet kertovat lähinnä öljylle altistumisesta yleisesti. Molekylaariset ja fysiologiset vaikutukset selittyvät helpommin havaittavien PAH-yhdisteiden profiloinnilla. 43Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 OSA B 44 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 45Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 4 Toiminta öljyvahinkotilanteessa Harri Kankaanpää, Heta Rousi, Heli Haapasaari SYKEn ympäristövahinkopäivystäjä tai hänen nimeämänsä SYKEn ympäristövahin- kojen torjuntaryhmän asiantuntija ilmoittaa ÖVA-toiminnan käynnistämistä edel- lyttävästä öljyvahingosta merellä ÖVA-ryhmän vastuuhenkilölle, joka käytännössä johtaa ÖVA-toimintaa. Ekologisten vaikutusten valmiusryhmä (EVA) on SYKEn si- säinen kokoonpano. EVA-ryhmän jäsenten tulee perehtyä toimintasuunnitelmaan ennakolta, jotta he osaavat varautua toimintaan vakavassa öljyvahinkotilanteessa. SYKEn lisäksi muissakin ÖVA-ryhmään kuuluvissa organisaatioissa tulee huomioida kuuluminen ÖVAan. SYKEllä on myös erillinen valmiussuunnitelma ja valmiusryhmä erityistilan- teita varten, joten ÖVA-toiminta on kytketty tämän valmiusryhmän toimintaan; ÖVA-ryhmän vastuuhenkilön tulee olla yhteydessä SYKEn valmiusryhmän johtajaan (yhteystiedot liitteessä 1). EVA-ryhmän jäsenten tulee myös tutustua tähän valmius- suunnitelmaan (dokumentti löytyy SYKEn sisäisiltä verkkosivuilta polkua viestintä à erityistilanne à valmiussuunnitelma). Kohdan viestintä ja erityistilanteet alta SYKEn sisäisiltä verkkosivuilta löytyvät myös viestinnän ohjeet erityistilanteissa, sekä yhteystiedot erityistilanteisiin. SYKEn Merikeskus vastaa suunnitelman täytäntöönpanosta. Merikeskus varmis- taa, että tarvittava EVA-ryhmän henkilöstö on käytettävissä kaikissa oloissa. Öljy- vahingon tapahduttua työskentely tapahtuu alla olevan laatikkokaavion mukaisesti (Kuva 3). Kaaviossa kuvataan tehtävän selvityksen työvaiheita. Kaavio on tarkoitettu ekologisen vaikutustutkimusryhmän (EVA; Kuva 4) toiminnan ohjenuoraksi. 46 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Kuva 3. ÖVA-toiminnan eri vaiheet. EVA = SYKEn ekologisten vaikutusten valmiusryhmä ja ÖVA = öljyvaikutusten arviointiryhmä. Onnettomuuspaikan ja onnettomuuden laajuuden selvitys (SYKE, IL) → BORIS2-karttakäyttöliittymän antama tilannekuva Onnettomuudessa meriympäristöön leviävän öljyn laatu (SYKE) → BORIS2-karttakäyttöliittymän antama tilannekuva SYKEn johto tai EVA-päällikkö määrää olemassa olevan EVA-ryhmän käynnistämään toimintansa Ilmoitetaan ÖVA-ryhmälle toiminnan alkamisesta ja sovitaan toiminnasta viestinnän kanssa Onnettomuuden vakavuuden ja ekologisten seurausten suuruusluokan arviointi (ÖVA-ryhmä) Selvitettävä, mitkä alukset ovat käytettävissä niin, että niitä voidaan hyödyntää vaikutusalueella torjuntatyön aikana ja varsinkin sen jälkeen (EVA-ryhmä) (Taulukko 3.) Selvitettävä öljyn leviämissuunta ja mahdollisuuksien mukaan myös oletettava syvyysjakauma vesipatsaassa (mallitieto IL → SYKE tai BORIS2-karttakäyttöliittymä) Varattava alukset vaikutus- ja seurantatyöhön (EVA-ryhmä) Vaikutusalueelle todennäköisesti joutuvien ulappa- ja rannikkoalueiden tunnistaminen (ÖVA-ryhmä) Vaikutusalueella olevien eliöiden ja elinympäristöjen sekä niiden ekologisen herkkyyden tunnistaminen (eliöiden ja elinympäristöjen levinneisyyskartat, eliöiden herkkyystiedot) (EVA- ja ÖVA-ryhmät) Edellisen pohjalta arvioitava ÖVA-toiminnan näytteenoton taajuus ja kesto (katso kappale 4.4.) Laadittava ekologisen vaikutustoiminnan matka- ja toimintasuunnitelmat eri aluksille (EVA-ryhmä ja alustoimijat) (katso kappale 4.2.1.) Varmistettava käytössä olevan laboratoriokaluston ja analyyttisten protokollien saatavuus ja aikataulu (ÖVA-ryhmä) Näytteenottotoiminta kenttäkalustolla (ÖVA-ryhmä ja alustoimijat) (katso kappale 4.2.1.) Näytteiden analyysit (ÖVA-ryhmä) Analyyseistä saatavat raportit (ÖVA-ryhmä) Väliraportit ekologisista selvityksistä (ÖVA-ryhmän toimijat) Loppuraportti ÖVA-toiminnasta (ÖVA-ryhmä) 47Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 4.1 Ekologisten vaikutusten tutkimisen vastuunjako öljyvahinkotilanteessa Harri Kankaanpää, Heta Rousi Yleinen toimintamalli SYKE vastaa oman sisäisen organisaationsa ylläpitämisestä niin, että ÖVA-työsken- tely voidaan aloittaa nopeasti öljyvahingon tapahduttua (Kuva 5). ÖVA-ryhmän vastuuhenkilö välittää tiedon edelleen muille ÖVA-ryhmään kuuluville tahoille: kenttänäytteenottajille, tutkijoille ja laboratoriohenkilökunnalle. Jos analyysit tehdään tilausanalyyseinä, on otettava ajoissa yhteyttä alihankkijaan analyysiajan varaami- seksi ja pyydettävä näytteiden priorisointia. RKTL ottaa kalanäytteet ja tekee altistuskokeet kaloilla sekä toimittaa kalanäytteet myös Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan. SYKEn öljynäytteenottajat ottavat pin- taöljynäytteitä öljypitoisuuksien seurantaa varten. SYKEstä ovat myös eläinplankton- näytteenottajat, pohjaeläinnäytteenottajat ja sedimenttinäytteenottajat. Myös Metsä- hallitus ottaa eliönäytteitä. Kuvassa 5 on myös kuvattu ne keskukset ja yksiköt SYKEn sisällä, jotka osallistuvat ekologisten vaikutuksien seurantaan öljyvahingon jälkeen. Ekologisten seurannaisvaikutusten selvittämiseen liittyviä toimenpiteitä ei lähtö- kohtaisesti tehdä akuuttien öljyntorjuntatoimien yhteydessä. Sen sijaan esimerkiksi torjuntatoimien loppuvaiheessa öljyntorjunta-aluksia voidaan tarvittaessa hyödyntää ekologisessa näytteenotossa. EVA-ryhmän vastuuhenkilö saa SYKEn ympäristövahinkopäivystäjän kautta tiedon (vakavasta) öljyvahingosta, joka uhkaa Suomen merialueita. Öljyvahinko on siis tapahtunut Suomen merialueella tai niin lähellä sitä, että huomattava määrä öljyä kulkeutuu Suomen talousvyöhykkeelle tai aluevesille. Avovesioloissa kulkeutuminen tapahtuu alkuvaiheessa pääasiassa meriveden pinnalla. EVA-ryhmässä on arvioita- va olosuhteiden, öljyvahingon laadun ja suuruuden perusteella, mihin ekologisiin lokeroihin (vesikerrokset, plankton, sedimentoituva aines, sedimentit, eliöt) mereen päätynyt öljy voi vallitsevassa tilanteessa päätyä. BORIS2-karttakäyttöliittymän li- säksi on tarkasteltava em. lähtötietoja. Toimintaorganisaation tarkka kuvaus Öljyvahinkotilanteessa ÖVA-työskentelyn käynnistämisestä vastaa Suomen ympä- ristökeskuksessa toimiva ekologisten vahinkojen valmiusryhmä (EVA) (Kuva 4). Tähän kuuluvat A) EVA-ryhmän vastuuhenkilö (vastaa toiminnasta ja yhteydenpi- dosta kaikkiin osapuoliin), B) biologisten vaikutusten vastuuhenkilö (vastaa SYKEs- sä tehtävistä vastetutkimuksista), C) tutkimusalusten kehittämispäällikkö (vastaa tutkimusalusten Aranda ja Muikku käytöstä), D) öljynäytteenoton vastuuhenkilö 48 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 (vastaa näytteenottokaluston toimintakunnosta), E) öljyanalytiikan vastuuhenkilö (vastaa kokonaisöljypitoisuuksien mittausmenetelmästä), F) öljynäytteenottajat (3 kpl, vastaavat näytteenotosta SYKEn tai muiden tahojen aluksilla), G) pohjaeläinnäyt- teenottajat (1-3 kpl, vastaavat näytteenotosta SYKEn tai muiden tahojen aluksilla). EVA-ryhmän vastuuhenkilö vastaa yhteydenpidosta SYKEn johtoon sekä viestin- tään koskien ekologisten vaikutusten selvittämistä. Hän on tiiviissä yhteydenpidossa ympäristövahinkojen torjuntaryhmään, BORIS2-järjestelmän tuottamiin tietoihin ja tarvittaessa myös öljyn leviämislaskelmien tuottajaan (IL), sekä muihin ÖVA-toimin- nan kannalta olennaisiin, ulkopuolisiin tahoihin (Kuva 5). Kaikki ÖVA-toimintaan liittyvä viestintä tapahtuu SYKEn kautta. Etenkin rannikkoalueella tapahtuvaa toimintaa varten EVA-ryhmä joutuu turvau- tumaan Rajavartiolaitoksen, Meripelastusseuran ja paikallisten toimijoiden kuten Tvärminnen Eläintieteellisen Aseman (HY) kalustoon. Rannikkotutkimuksissa voi- daan käyttää myös tutkimusalus Muikkua, mikäli alus on käytettävissä. Eri tahoille on ilmoitettava vene-/alustarpeesta niin nopeasti kuin mahdollista; mm. Tvärminnen Saduria-veneelle ja SYKEn aluksille on tehtävä varaus. 4.1.1 Valmiustason ylläpitäminen ÖVA-toiminnassa Harri Kankaanpää, Heta Rousi Vesikeskus järjestää harjoituksia ÖVA-toiminnasta kuvitellussa ÖVA-toiminnan kynnyksen ylittävässä öljyvahingossa. SYKE järjestää Meripelastusseuran kanssa vuodesta 2012 alkaen vuosittain harjoituksen, jossa kerätään pintavesinäytteitä ja analysoidaan niiden öljypitoisuus HELCOM-öljyseurantaprotokollan mukaisesti ao. seurannasta vastaavassa laboratoriossa (v. 2012 SYKEssä). SYKE vastaa siitä, että EVA-ryhmällä on käytettävissä riittävät resurssit (vastuu- henkilöt ja heidän varahenkilönsä sekä rahoitus) ja että käytännön toiminnassa tar- vittava varusteisto (suojavarusteet, näytteenottimet, analyyttiset laitteistot ja mene- telmät) ovat asianmukaisella tasolla. 49Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Kuva 4. SYKEn sisäinen organisaatio: ekologisten vaikutusten valmiusryhmä (EVA). Ekologisten vaikutusten valmiusryhmä (EVA) Sijainti: SYKE Merikeskus EVA-B EVA-C EVA-D EVA-E EVA-F EVA-G Suomen ympäristökeskuksen organisaatio äkillisten päästöjen aiheuttamien Meriekologisten vaikutusten selvittämiseksi Käynnistää toimintansa Vakavan öljy- tai kemikaalipäästön tapahtuessa Suomen läheisillä merialueilla Ryhmä priorisoi työpanoksensa ÖVA-suunnitelman mukaiseen toimintaan onnettomuustilanteessa ja jälkiseurantavaiheessa valmiusryhmän päällikkö (vastaa toiminnasta ja yhteyden- pidosta) EVA-A biologisten vaikutusten vastuu- henkilö SYKEn alustoiminnan kehittämis- päällikkö SYKEn HELCOM- öljynäytteen- oton vastuu- henkilö SYKEn HELCOM- öljynanalytiikan vastuuhenkilö HELCOM- seurannan öljynäytteen- ottajat 3 kpl HELCOM- seurannan pohjaeläin- näytteenottajat 1-3 kpl 50 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Vakava öljyvahinko VAIHE 1 SYKEn ympäristövahinkopäivystys: kiireelliset torjuntatoimet alkavat (SÖKÖ 2 -suunnitelma) Ilmoitus SYKE MKn ekologisten vaikutusten valmiusryhmälle (EVA)1 EVA järjestäytyy ja toiminta alkaa EVA-ryhmä tiedottaa ÖVA-ryhmää2 EVA-ryhmä tiedottaa sidosryhmiä (IL, SAR, Raja, WWF, Metsähallitus)2 Käytännön toimenpiteet käynnistyvät 1 EVA-organisaatio on kuvattu kuvassa 4 2 Katso ÖVA-ryhmän ja tukitoimijoiden yhteystiedot liitteestä 1 3 Alus- ja kenttätoiminta (yhteystiedot löytyvät liitteestä 1) 4 SYKEn ja sidosryhmien tuottama tarpeellinen taustatieto 51Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Kenttätoiminta* ja näytetyypit3 Edellisestä vaiheesta Tukitoiminnot I4 Merivesi Merivesi VAIHE 2 EVA Tukitoiminnot II3 tiedonvaihto *) muut paitsi Louhi ja Rajavartiolaitoksen öt-alukset eivät toimi varsinaisten öljylauttojen alueella Viestintä (SYKE VIE)2 ”Ships of opportunity” Ekologisten elinympä- ristöjen paikkatieto (VELMU) SYKE ympäristö vahinkoyksikön torjunta- toiminta BORIS 2: ILn öljy- kulkeutumis- malli ja sää- tilatiedot Rajavartio- laitoksen ilma- havainnot AIS -järjestelmä (alusten sijainnit) WWFn kenttä- toiminta RKTL, kalastajien alukset Eviran kala- näytteet (RKTL, kasvattamot, myynnissä oleva kala) Silakka, ahven, kilohaili, lohi, kuha, hauki, kivinilkka Lohi, silakka, kilohaili, kuha, hauki Aranda (A), Muikku (M), Louhi (L) (SYKE) Rajavartio- laitoksen alukset Meripelastus- seuran SAR-alukset Saduria, J.V. Palmén, Clupea (HY) Litoraalin eliönäytteet (mm. HYn kasvit) Merivesi, (A, M, L) Pohjaeliöt (A, M), Plankton Sedimentti (A, M) Öljy (L) Merivesi, pohjaeliöt, sedimentti näytteiden jakelu (SYKE) 1 EVA-organisaatio on kuvattu kuvassa 4 2 Katso ÖVA-ryhmän ja tukitoimijoiden yhteystiedot liitteestä 1 3 Alus- ja kenttätoiminta (yhteystiedot löytyvät liitteestä 1) 4 SYKEn ja sidosryhmien tuottama tarpeellinen taustatieto 52 Ympäristöhallinnon ohjeita 6 | 2012 Kuva 5. Toimintakaavio äkillisten öljyvahinkojen ekologisten vaikutusten selvittämiseksi. Analyysit2 EVA loppuraportointiVAIHE 3 Evira RKTL HY ja ÅA SYKE MK tulokset ja osaraportit Viestintä (SYKE VIE) SYKEn raporttisarja & BORIS 2 -järjestelmä ÖVA- ryhmä Pohjaeläinten (ja kalojen) biomarkkerivasteet (SYKE MK) Meriveden öljypitoisuus (fluorometria) (SYKE