62011www.mmm.fi PL 30, 00023 VALTIONEUVOSTO ISBN 978-952-453-681-3 (Painettu) ISSN 1238-2531 (Painettu) ISBN 978-952-453-682-0 (Verkkojulkaisu) ISSN 1797-397X (Verkkojulkaisu) 1/2011 Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistaminen ISBN 978-952-453-626-4 (Painettu) ISBN 978-952-453-627-1 (Verkkojulkaisu) 2/2011 Happamien sulfaattimaiden aiheuttamien haittojen vähentämisen suuntaviivat vuoteen 2020 ISBN 978-952-453-628-8 (Painettu) ISBN 978-952-453-629-5 (Verkkojulkaisu) 2a/2011 Riktlinjer för minskning av olägenheterna från sura sulfatjordar fram till år 2020 ISBN 978-952-453-645-5 (Tryckt) ISBN 978-952-453-646-2 (Nätutgåva) 3/2011 Elintarviketurvallisuusviraston arviointi ISBN 978-952-453-637-0 (Verkkojulkaisu) 4/2011 MMM:n sektoritutkimuslaitosten arviointi - Tutkimuksen ja asiantuntijapalvelujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ISBN 978-952-453-657-8 (Verkkojulkaisu) 5/2011 Suomen metsät 2011. Kestävän metsätalouden kriteereihin ja indikaattoreihin perustuen ISBN 978-952-453-664-6 (Painettu) ISBN 978-952-453-665-3 (Verkkojulkaisu) 5a/2011 State of Finland´s Forests 2011 ISBN 978-952-453-660-8 (Printed version) ISBN 978-952-453-661-5 (Electronic version) Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2011 Publikationer av Jord- och skogsbruksministeriet Publications of Ministry of Agriculture and Forestry Miten väistämättömään ilmaston- muutokseen voidaan varautua? Yhteenveto suomalaisesta sopeutumis- tutkimuksesta eri toimialoilla M iten väistäm ättöm ään ilm astonm uutokseen voidaan varautua? M M M julkaisuja 62011 Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen voidaan varautua? - yhteenveto suomalaisesta sopeutumistutkimuksesta eri toimialoilla Maa- ja metsätalousministeriö 2012 Julkaisun nimi: Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen voidaan varautua? – yhteenveto suomalaisesta sopeutumistutkimuksesta eri toimialoilla Julkaisija: Maa- ja metsätalousministeriö Kannen kuvat: Pauli Jokinen Ilmatieteen laitos paitsi saimaannorppa, maa- ja metsätalousministeriön kuvapankki ISBN 978-952-453-681-3 (painettu), 978-952-453-682-0 (verkkojulkaisu) ISSN 1238-2531 (painettu), 1797-397X (verkkojulkaisu) Graafinen suunnittelu: Z Design Oy Taitto: Anita Pesola/Juvenes Print Paino: Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print, Tampere 2012 Esipuhe Tähän yhteenvetoraporttiin on koottu Suomessa toteutetun ilmastonmuutoksen vaikutus- ja sopeutumistutki- muksen tuloksia eri toimialoilla. Raportti perustuu pitkälti Ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelman (ISTO, 2006–2010) hankkeiden tuloksiin, mutta mukana on myös monien muiden projektien, kuten ekosys- teemipalvelujen ja elinkeinojen sopeutumista selvittäneen VACCIA-hankkeen ja Metsäntutkimuslaitoksen MIL-ohjelman, tuloksia. ISTOn päätyttyä oli tarpeen vetää yhteen ohjelmassa saatuja tuloksia ja samalla myös tuottaa laajempi kokonaisnäkemys suomalaisen yhteiskunnan haavoittuvuudesta ja mahdollisuuksista sopeutua muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin. ISTO on osaltaan toteuttanut Ilmastonmuutoksen kansallista sopeutumisstrategiaa (2005) ja tuottanut käy- tännön sopeutumistoimissa tarvittavaa tietoa. Tätä tutkimusyhteenvetoa on tarkoitus hyödyntää lähivuosina sopeutumisstrategian uusimistyössä sekä täydentävän sopeutumistutkimuksen suuntaamisessa. Yhteenvedon perusteella on mahdollisuus muodostaa laaja näkemys Suomen kannalta keskeisimmistä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvistä kysymyksistä ja tuoda kansalliset näkemykset mukaan myös EU-tason sopeutumis- työhön. Raportin tärkeimmät tulokset on koottu tiivistelmään. Luvussa 2 on tietoa ilmastonmuutoksesta ja sään ääri- ilmiöistä Suomessa. Luvussa 3 esitetään toimialakohtaisesti sopeutumistutkimusten keskeisiä tuloksia. Luku 4 kuvaa kansainvälisiä kytkentöjä. Luvussa 5 käsitellään eri aloja läpileikkaavia kysymyksiä ja siinä on tulosten lisäksi myös kuvattu menetelmäkehitystä. Tämä sopeutumistutkimuksen yhteenveto pohjautuu ensisijaisesti suomalaiseen tutkimukseen, mutta kotimaisten tulosten puuttuessa on viitattu myös alan kansainväliseen tutkimukseen. Raportin lopussa esitetään tutkijoiden arvio sopeutumistutkimuksen tasosta Suomessa ja jatkotutkimustarpeita yleisellä tasolla. Yksityiskohtaisempia tutkimustarpeita ja sopeutumistoimia sisältyy myös toimialakohtaisiin lukuihin. Raportin valmisteluun kirjoittajina ja kommentoijina on osallistunut kymmeniä tutkijoita lukuisista organi- saatioista. Työtä on ohjannut maa- ja metsätalousministeriön vetämä Ilmastonmuutokseen sopeutumisen koordinointiryhmä, jonka tehtävänä on seurata ja edistää Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian toimeenpanoa. Yhteenveto on toteutettu maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella osana sektoritutkimuksen ilmastonmuutoksen tutkimusohjelmaa. Yhteenvedon kokoamisesta ja toimittamisesta vastanneena projektipäällikkönä olen nähnyt, miten tutkijat ovat venyneet monien projektiensa rinnalla myös tämän raportin tekemiseen. Työtä on pidetty tärkeänä ja motivoivana, ja sopeutumistutkimusta tekevät tutkijat toivovat, että tuloksia sovelletaan käytäntöön. Toivotta- vasti yhteenveto palvelee tätä tarkoitusta ja siihen palataan kerta toisensa jälkeen kokoavan tiedon lähteenä. Monitieteinen yhteenveto tarjoaa kaikille uusia näkökulmia ilmastonmuutokseen sopeutumiseen. Lämmin kiitos kaikille työhön osallistuneille! Helsingissä, maaliskuussa 2012 Reija Ruuhela projektipäällikkö Kirjoittajat ja toimittajat Auttila Miina, Itä-Suomen yliopisto Bergström Irina, Suomen ympäristökeskus Fronzek Stefan, Suomen ympäristökeskus Gregow Hilppa, Ilmatieteen laitos Haanpää Simo, Aalto yliopisto Haapala Jari, Ilmatieteen laitos Hakala Kaija, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Halonen Mikko, Gaia Consulting Oy Heikkinen Hannu I., Oulun yliopisto Heikkinen Risto, Suomen ympäristökeskus Helle Pekka, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Henttonen Heikki, Metsäntutkimuslaitos Himanen Sari, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Holmberg Maria, Suomen ympäristökeskus Huitu Otso, Metsäntutkimuslaitos Hyvärinen Marko, Helsingin yliopisto Hyvönen Terho, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Jakkila Juho, Suomen ympäristökeskus Johansson Milla, Ilmatieteen laitos Jokinen Pauli, Ilmatieteen laitos Juha Jokisalo, Aalto-yliopisto Jylhä Kirsti, Ilmatieteen laitos Kahiluoto Helena, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Kallio Maarit, Metsäntutkimuslaitos Karhu Juha A., Ilmatieteen laitos Kauppila Pekka, Thule instituutti, Oulun yliopisto Kellomäki Seppo, Itä-Suomen yliopisto Kilpeläinen Antti, Itä-Suomen yliopisto Kumpula Jouko, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kunnasranta Mervi, Itä-Suomen yliopisto Käyhkö Jukka, Turun yliopisto Lahdensivu Jukka, Tampereen teknillinen yliopisto Laitila Arja, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Lépy Élise, Oulun yliopisto Leviäkangas Pekka, VTT Lindholm Harri, Työterveyslaitos Makkonen Lasse, VTT Marttunen Mika, Suomen ympäristökeskus Mela Hanna, Suomen Ympäristökeskus Molarius Riitta, VTT Müller Michael, Metsäntutkimuslaitos Neuvonen Seppo, Metsäntutkimuslaitos Niemelä Pekka, Turun yliopisto Niemi Marja, Itä-Suomen yliopisto Nurmi Teemu, Suomen ympäristökeskus Nurmi Väinö, Ilmatieteen laitos Partonen Timo, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Peltola Heli, Itä-Suomen yliopisto Peltonen Lasse, Suomen ympäristökeskus Peltonen-Sainio Pirjo, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Perrels Adriaan, Ilmatieteen laitos Pilli-Sihvola Karoliina, Ilmatieteen laitos Pöyry Juha, Suomen ympäristökeskus Reinikainen Marko, Helsingin yliopisto Rintamäki Hannu, Työterveyslaitos Ruosteenoja Kimmo, Ilmatieteen laitos Ruuhela Reija, Ilmatieteen laitos Räisänen Jouni, Helsingin yliopisto Saarikivi Pirkko, Foreca Consulting Oy Saikkonen Kari, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Sairinen Rauno, Itä-Suomen yliopisto Salemaa Maija, Metsäntutkimuslaitos Siitonen Juha, Metsäntutkimuslaitos Tietäväinen Hanna, Ilmatieteen laitos Toivonen Heikki, Suomen ympäristökeskus Tuomenvirta Heikki, Ilmatieteen laitos Tuomisto Jouni, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Urho Lauri, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Wahlgren Irmeli, VTT Vapaavuori Elina, Metsäntutkimuslaitos Vapalahti Olli, Helsingin yliopisto Vehviläinen Bertel, Suomen ympäristökeskus Veijalainen Noora, Suomen ympäristökeskus Venäläinen Ari, Ilmatieteen laitos Vihervaara Petteri, Suomen ympäristökeskus Viljanen Markku, Itä-Suomen yliopisto Vinha Juha, Tampereen teknillinen yliopisto Kuvailulehti Julkaisija Maa- ja metsätalousministeriö Julkaisuaika huhtikuu 2012 Tekijä(t) Reija Ruuhela (toim.) Julkaisun nimi Miten väistämättömään ilmastonmuutokseen voidaan varautua? – yhteenveto suomalaisesta sopeutumistutkimuksesta eri toimialoilla Tiivistelmä Raporttiin on koottu Suomessa toteutetun ilmastonmuutoksen vaikutus- ja sopeutumistutkimuksen tuloksia laajasti eri toimialoilta. Vuoden 2011 aikana tutkijayhteisön yhteistyön tuloksena syntynyt yhteenveto perustuu pitkälti Ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelman (ISTO, 2006–2010) hankkeisiin, mutta mukana on myös monien muiden projektien tuloksia. Ihmiskunnan toiminnasta aiheutuva ilmastonmuutos on meneillään, eikä sitä voida enää koko- naan estää hillintätoimista huolimatta. Maapallo ei lämpene tasaisesti, vaan Suomessa lämpötila kohoaa enemmän kuin maapallolla keskimäärin. Jos maapallon keskilämpötila kohoaa 2 asteella, Suomessa vuoden keskilämpötila nousisi noin 3,5 astetta ja vuotuinen sademäärä kasvaisi noin 13 %. Muutoksen nopeus on Suomessa suuri haaste niin yhteiskunnalle kuin luonnollekin. Raportissa kuvataan ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia sopeutua muutokseen eri toimialoilla: luonnonvarojen käytöstä ja luonnon monimuotoisuudesta rakennettuun ympäristöön ja ihmisten terveyteen. Ilmastonmuutokseen sopeutumista tarkastellaan myös monitieteisenä, toimialojen rajat ylittävänä kysymyksenä ja kuvataan päätöksenteon kannalta tärkeitä ilmas- toriskien arvioinnin ja hallinnan menetelmiä, alueellista haavoittuvuutta sekä taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia. Sopeutumistutkimus on hyvin eri vaiheissa eri toimialoilla, niinpä tulokset eivät ole täysin yhteis- mitallisia, eivätkä vertailtavissa eri toimialojen kesken. Tähän mennessä toteutetun sopeutumis- tutkimuksen tuloksia voidaan kuitenkin soveltaa käytännön sopeutumistoimissa jo monilla aloilla. Sopeutumistoimet tukevat usein myös toimialan muita tavoitteita. Ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusta on tarpeen jatkaa ja syventää kaikilla toimialoilla. Ilmastonmuutoksen ja ilmastopolitiikan taloudellisista, yhteiskunnallisista ja ympäristövaikutuk- sista sekä sopeutumistoimien kustannustehokkuudesta tarvitaan lisää tietoa. Toimivien ratkaisujen löytämiseen tarvitaan ennakoivaa sää- ja ilmastoriskien arviointia ja hallintaa. Ilmastonmuutokseen varautumisessa tulisi ottaa huomioon myös sään ja ilmaston luontainen vaihtelu. Tutkimusyhteenvetoa on tarkoitus hyödyntää lähivuosina ilmastonmuutoksen kansallisen sopeu- tumisstrategian uusimistyössä sekä täydentävän sopeutumistutkimuksen suuntaamisessa. Asiasanat ilmastonmuutos, vaikutukset, sopeutuminen, haavoittuvuus, maatalous- ja elintarviketuo- tanto, metsätalous, kalatalous, porotalous, riistatalous, vesivarat, luonnon monimuotoisuus, teollisuus, energia, liikenne, alueidenkäyttö, yhdyskunnat, rakentaminen, terveys, matkailu, vakuutustoiminta, riskien arviointi ja hallinta Julkaisusarjan nimi ja numero MMM:n julkaisuja 6/2011 ISSN 1238-2531 (painettu) 1797-397X (verkkojulkaisu) ISBN 978-952-453-681-3 (painettu) 978-952-453-682-0 (verkkojulkaisu) Sivuja 177 Kieli suomi Sisältö Esipuhe 3 Tiivistelmä 8 Tutkijoiden yhteenveto ja tutkimustarpeita 12 1 Johdanto 14 2 Ilmasto muuttuu Suomessa 16 2.1 Ilmasto 16 2.2 Itämeri 24 3 Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutuminen eri toimialoilla 28 3.1 Elinkeinoelämä 28 3.1.1 Ilmastonmuutokseen sopeutuminen maa- ja elintarviketaloudessa 28 3.1.2 Ilmastonmuutokseen sopeutuminen metsätaloudessa 38 3.1.3 Kalasto, kalakannat ja kalastus sekä niiden sopeutuminen ilmaston muuttuessa 46 3.1.4 Ilmastonmuutos ja riistakannat 52 3.1.5 Ilmastonmuutos ja poronhoito 56 3.1.6 Suomen vesivarat ja ilmastonmuutos - vaikutukset ja muutoksiin sopeutuminen 61 3.1.7 Teollisuus ja energia 66 3.1.8 Matkailu ja luonnon virkistyskäyttö 69 3.1.9 Vakuutusala 74 3.2 Luonnon monimuotoisuus 78 3.2.1 Johdanto 78 3.2.2 Luonnon monimuotoisuus, ekosysteemipalvelut ja sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon 79 3.2.3 Vieraslajit ja luonnon monimuotoisuus 80 3.2.4 Esimerkkejä sopeutumisen haasteista luonnon monimuotoisuudelle 81 3.2.5 Ex situ -suojelusta apua heikoimmin menestyville lajeille 84 3.2.6 Luonnon monimuotoisuuden taloudellinen arvottaminen 85 3.3 Rakennettu ympäristö 89 3.3.1 Liikenne ja tietoliikenne 89 3.3.2 Alueidenkäyttö, yhdyskunnat ja rakentaminen 98 3.4 Terveys ja hyvinvointi 111 3.5 Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutuminen Itämerellä 124 4 Kansainväliset kytkennät 126 4.1 Globaalien vaikutusten heijastuminen Suomeen 126 4.2 Kehittyvien maiden tukeminen 130 5 Läpileikkaavat kysymykset 135 5.1 Ilmastoriskien arvioinnin ja hallinnan menetelmät 135 5.1.1 Ilmastoriskin määritelmä 135 5.1.2 Ilmastoriskit 137 5.1.3 Ilmastoriskien arvioinnin menetelmiä 138 5.1.4 Esimerkkejä ilmastoriskianalyyseista 140 5.2 Alueellinen haavoittuvuus 145 5.3 Ilmastomuutoksen taloudelliset vaikutukset ja niiden arviointi 151 5.3.1 Johdanto 151 5.3.2 Ilmastonmuutoksen kansantaloudelliset vaikutukset Suomelle 152 5.3.3 Yhteenveto taloudellisesta tutkimuksesta 154 5.3.4 Taloudellinen riskinhallinta 156 5.4 Ilmastonmuutoksen ja siihen sopeutumisen sosiaaliset vaikutukset 160 5.5 Varoitusjärjestelmät 167 5.6 Tutkimustiedon viestintää verkossa 169 6 Yhteenveto: Tukijoiden arvio sopeutumistutkimuksen tasosta Suomessa 170 7 Sopeutumistutkimuksen tulevaisuuden tarpeita 174 8 Tiivistelmä Ilmasto muuttuu väistämättä kasvihuoneilmiön voimistumisen seurauksena ja muutoksen suuruus riippuu kasvihuonekaasupäästöjen määrästä. Jos maapallon keskilämpötila kohoaa kahdella asteella tämän vuosisadan aikana jo toteutuneen vajaan asteen lämpenemisen lisäksi, Suomessa vuoden keskilämpötila nousisi noin 3,5 astetta; talvella lämpötila kohoaisi peräti viidellä asteella ja kesälläkin yli kahdella asteella. Samalla vuotuinen sademäärä lisääntyisi Suomessa noin 13 %. Ilmaston luonnollinen vaihtelu on suurta ja muutokset alkavat vasta vähitellen erottua luonnollisen vaihtelun taustasta. Lämpötilan nousun, sademäärän kasvun ja lumen vähenemisen lisäksi myös usean muun säätä ja ilmastoa kuvaavan suureen muutokset painottuvat vuoden talvipuoliskolle. Kesällä yleistyvät helteet ja rankkasateet, mahdollisesti toisinaan myös kuivuus. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät myös Itämerellä. Talvien leudontuminen vaikuttaa Itämeren jää- peitteen laajuuteen ja jään paksuuteen. Yhtenäisten merijääkenttien väheneminen lisää sään vaihtelevuutta merellä ja rannikkoalueilla. Maailmanlaajuinen merenpinnan nousu vaikuttaa Itämerelläkin. Sademäärä ja jokivesien valunta Itämereen kasvavat, tuulisuus ja merenkäynti voimistuvat. Itämeren pinnan on arvioitu nousevan jonkin verran vähemmän kuin valtamerien keskimäärin. Pohjanlahdella maankohoaminen riittää ainakin vuosisadan alkupuolella vielä tasapainottamaan merenpinnan nousun. Muuttuvilla sääoloilla on myös biologisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia. Itämeri on ollut aina muutosten meri ja niin myös tulevaisuudessa. Itämeren peruspiirteiden - veden lämpötilan, suolaisuuden, jääpeitteen ja eliöstön - suuri vaihtelevuus johtuu pääasiassa Itämeren pienestä koosta ja sijainnista Pohjois-Atlantin kainalossa. Ilmastonmuutos saattaa parantaa Suomen maatalouden tuotantokykyä lähitulevaisuudessa pidentyvän kasvukauden ja suuremman lämpösumman kautta. Ilmastonmuutoksen myötä säätilan vaihtelut, ääri-ilmiöt ja suurempi tauti- ja tuholaispaine saattavat kuitenkin aiheuttaa ennalta arvaamattomia haittoja maataloudelle. Myönteisistä muutoksista voidaan parhaiten hyötyä ja haasteista selviytyä varautumalla muutoksiin jousta- vasti. Viljelymenetelmiä ja -järjestelmiä on kehitettävä, on rakennettava hälytysjärjestelmiä mm. tuholaisten massaesiintymisten ja tautiepidemioiden varalle sekä huolehdittava siitä, että kasvinjalostus tuottaa jatkuvasti uusiin oloihin soveltuvia lajikkeita. Kasvintuotannossa lisääntyvä kosteus etenkin talvella lisää vesitalouden hallintatarvetta. Kohoava lämpötila voi johtaa kasvien liian nopeaan kehitysrytmiin, mikä saattaa johtaa alen- tuviin satoihin. Kotieläintaloudessa vaarana ovat yleistyvät eläintaudit ja rehuissa esiintyvät homesienimyrkyt eli mykotoksiinit. Elintarviketaloudessa lämpimämpi ja kosteampi ilmasto saattaa lisätä ruoan varastointiongelmia ja uhata ruoan hygieenisyyttä ja laatua. Vieraslajien ja uusien haittamikrobien yleistymistä ja leviämistä Suomeen on seurattava ja arvioitava, miten niiden aiheuttamat haitat tulevaisuuden ilmastossa voivat muuttua ja miten muutoksiin voidaan varautua. Maatalouden ympäristönsuojelussa on varauduttava lisätoimiin, kun kasvitautien ja -tuholaisten torjunta ja lisääntyvät sateet uhkaavat lisätä torjunta-aineiden ja ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin. Varautumisessa on tärkeää paitsi tietyn uhkan tunteminen, myös joustavuus sopeutumisessa sekä tunnettuihin että tuntemattomiin tekijöihin. Joustavuutta voidaan parantaa monipuolisella tuotannolla, jossa yksittäisen maatilan käytössä on esim. useita viljelykasvilajikkeita ja viljelykasveja. Suomen maapinta-alasta on noin kaksi kolmasosaa metsätalouskäytössä. Metsien hoidon ja käytön sopeuttaminen muuttuvaan ilmastoon on tärkeää, jotta pystytään turvaamaan luonnon monimuotoisuus talousmetsissä ja metsien kestävä käyttö eri tarkoituksiin, kuten ainespuun ja energiabiomassan tuottamiseen sekä virkistyskäyttöön. Metsätalouden aikajänne on pitkä, useita vuosikymmeniä, mikä edellyttää metsänhoidon asteittaista sopeuttamista muuttuvaan ilmastoon. Metsänhoitotoimenpiteillä voidaan ainakin jossain määrin myös vähentää ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia, kuten lisääntyviä tuhoriskejä. Sopeutumistoi- mien tarve voi kuitenkin olla hyvin erilainen lyhyellä, keskipitkällä ja/tai pidemmällä aikavälillä, ja vaihdella paljonkin riippuen myös alueesta. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tulisi tulevaisuudessa voida lisätä myös 9 metsien hiilensidontaa, metsien ja puutuotteiden hiilivarastoja sekä metsäbiomassan hyödyntämistä energian tuotannossa. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi metsien hoitotoimenpiteet tulee sopeuttaa siten, että ne tukevat ilmastopoliittisia tavoitteita. Kalakantojen reagointi lämpötilan muutoksiin näkyy kalansaaliissa usein joidenkin vuosien viiveellä lajista riippuen. Kasvunopeuden esimerkiksi kuhalla ja ahvenella arvioidaan kasvavan lämpenemisen ansiosta. Toi- saalta kylmää vettä tarvitsevat lajit, joihin useimmat uhanalaiset kalalajit kuuluvat, ovat tiukoilla. Taimenen arvellaan tulevaisuudessa kärsivän korkeista kesälämpötiloista ja vähäisistä virtaamista kutujoissa. Lämpimät talvet yhdessä rehevöitymisen kanssa ovat ilmeinen syy vähentyneisiin made- ja siikasaaliisiin. Ammattika- lastuksen hyödynnettävissä olevien kalavarojen taloudellinen arvo näyttää vähenevän. Itämeressä ympäris- tönmuutokset ratkaisevat kehityssuunnan rannikon kalakannoissa ja jäätilanne vaikuttaa talvikalastukseen. Ilmastonmuutoksen vaikutuksen ennustaminen kalakannoissa kovin pitkälle eteenpäin on epävarmaa ja oleellisempaa onkin seurata ilmaston vaihtelun ja muutoksen vaikutuksia kalakannoissa ja saaliissa sekä vieraslajien levinneisyydessä ja runsaudessa. Lämpenemisen myötä vieraslajeja on asettunut rannikkovesiin kiihtyvää tahtia aiheuttaen kilpailua ja syrjäyttäen alkuperäisiä lajeja. Sopeutuminen ilmastonmuutokseen vaatii ajan tasalla olevaa ymmärrystä siitä, mitä on tapahtumassa. Kalastus on jo osin sopeutunut joihinkin ilmaston aiheuttamiin muutoksiin, mutta yksi keskeinen haaste on kalojen käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset. Kalastustapojen ja -paikkojen muutokset ovat osin välttämättömiä saalistason palauttamiseksi ja kalanistutuksia tulisi myös kohdistaa uudelleen. Riistaeläinlajit, kuten muutkin eliölajit, ovat sopeutuneet ilmaston ja elinympäristön vaihteluun ja muutok- siin. Ilmaston lämmetessä on perusteltua olettaa, että samalla kun kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät pohjoiseen, tiettyihin elinympäristöihin aikojen saatossa sopeutuneiden lajien levinneisyysalueetkin muuttuvat. Tällöin Pohjois-Euroopassa arktisen ja siperialaisen faunatyypin lajit joutuvat vetäytymään pohjoiseen ja itään, kun taas eteläisten, eurooppalaisten lajien levinneisyysalueet siirtyvät kohti pohjoista. Riistanhoidon ja metsäs- tyksen näkökulmasta varautuminen tuleviin muutoksiin voi perustua eläinkantojen huolelliseen seurantaan ja täsmälliseen saalistilastointiin. Tältä pohjalta metsästyksen määrä voidaan mitoittaa kestäväksi. Poronhoidon ekologiseen, sosiaaliseen ja ekonomiseen kestävyyteen vaikuttavat elinkeinon itsensä lisäksi monet paikalliset, alueelliset ja globaalit tekijät. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia poronhoitoon on monilta osin vielä vaikea ennakoida, mutta se näyttäisi tuovan poroelinkeinolle enemmän ongelmia ja haasteita kuin suotuisia muutoksia. Siksi tulevien ympäristömuutosten kohtaamisessa tarvitaan entistä laajempaa ympäris- tö- ja luonnonvarojen käytön tutkimusta sekä samalla monipuolisia ja kattavia toimenpiteitä niin yksittäisten elinkeinojen kuin laajemman luonnonvarojen käytön kestävyyden parantamiseksi. Luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti, on ihmisen hyvinvoinnille välttämätöntä ja elävän luonnon tarjoamien aineettomien ja aineellisten hyötyjen, ekosysteemipalveluiden, säilyminen on varmistettava il- maston muuttuessa. Ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi ekosysteemien toimintaan ja sitä kautta moniin ekologisiin, taloudellisiin ja sosiaalisiin hyötyihin, joita luonnon monimuotoisuus tuottaa ihmiselle. Euroopasta on löydetty yli 11 000 vieraslajia, joiden aiheuttamat haitat alkuperäiselle luonnon monimuotoisuudelle ja ekosysteemipalveluille ovat merkittäviä ja nopeasti lisääntymässä. Aggressiivisesti leviävät vieraslajit hyötyvät ilmastonmuutoksesta suhteessa enemmän kuin alueen alkuperäinen lajisto. Sen sijaan useille uhanalaisille lajeille, kuten saimaannorpalle, muuttuvasta ilmastosta on haittaa. Ekosysteemipohjaisilla sopeutumistoimilla pyritään ylläpitämään ja vahvistamaan ihmiselle tärkeitä ekosysteemipalveluja sekä ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta. Suojelualueet ovat tärkeitä monimuotoisuuden säilyttämisessä ja sopeutumisessa ilmas- tonmuutokseen. Sää ja ilmasto vaikuttavat usein ratkaisevasti matkakohteen valintaan, ja sen vuoksi ilmastonmuutokseen varautuminen on toimialalla tärkeää. Suomen matkailun valttina toimivat luonnonolosuhteet muuttuvat vähitellen, kun talvet lauhtuvat ja lumipeitteinen aika lyhenee. Vastaavasti kesämatkailuun soveltuva kausi 10 pitenee, joten on tärkeää kehittää ympärivuotista matkailua ja varmistaa kesäisen luonnon vetovoimaisuus ja puhtaus. Matkailuelinkeino Suomessa voi saada myös kilpailullista hyötyä, jos monien nykyisin suosittujen matkakohteiden ilmasto-olosuhteet muualla Euroopassa ja maailmalla heikkenevät. Toisaalta talvikauden vapaa-ajan toimintojen suosio voi hiipua. Lähimatkailun suosio voi myös kasvaa, jos lentolippujen hinnat nousevat tuntuvasti ilmastosyistä. Matkailun tulevaisuus riippuu kuitenkin merkittävästi muista yhteiskun- nallisista toiminnoista ja talouskehityksestä. Ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomen vesivaroihin, hydrologiaan ja tulviin tutkivien hankkeiden mukaan ilmastonmuutos tulee muuttamaan merkittävästi jokien virtaamien ja järvien vedenkorkeuksien vuodenaikaista vaihtelua. Kevään lumen sulamistulvat pienenevät merkittävästi lauhempien talvien johdosta etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa. Kesän vedenkorkeudet alenevat useissa järvissä aikaisemman kevään ja kasvavan haihdun- nan vaikutuksesta etenkin runsasjärvisillä alueilla, joilla järvihaihdunta vaikuttaa voimakkaammin. Kesän ja alkusyksyn kuivuus ja alhaiset vedenpinnat tulevat joillain järvillä olemaan tulevaisuudessa nykyistä suurempi ongelma. Syksyn sateet lisääntyvät ja loppusyksyn virtaamat kasvavat tulevaisuudessa. Talven vedenkorkeu- det ja virtaamat kasvavat selvästi etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa, kun talven aikana entistä suurempi osa sateesta tulee vetenä ja lumi sulaa talven aikana. Muutoksia on havaittavissa jo lähivuosikymmeninä, mutta merkittäviksi ne kasvavat vuosisadan puolivälin paikkeilla. Rakennusten ja etenkin yhdyskuntarakenteen suunnittelussa nykyään tehtävät ratkaisut vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Ilmastonmuutoksen näkökulmasta on tärkeää, että rakennettu elinympäristö toimii erilaisissa sääoloissa, että se luo viihtyisät puitteet elämälle eikä sen ylläpitäminen kuluta kohtuuttomasti energiaa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tulisi ottaa huomioon rakentamisen koko ketjussa, aina alueiden käytön suunnittelusta rakennusten sijoitteluun, rakentamiseen ja elinkaaren aikaiseen ylläpitoon asti. Hyvällä yhdyskuntasuunnittelulla voidaan ehkäistä ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia ja tuottaa viihtyisää rakennettua ympäristöä. Ilmastonmuutokseen sopeutumisessa on otettava huomioon sekä olemassa oleva rakennuskanta että uu- disrakentaminen. Ilmastonmuutos vaikuttaa rakennettuun ympäristöön muun muassa lisäämällä tekniseen infrastruktuuriin ja rakennusten ulkopintoihin kohdistuvaa rasitusta ja kasvattamalla paikoin tulvariskiä. Enna- koiva kunnossapito on tärkeä sopeutumiskeino ja se edellyttää tietoa rakenteiden vaurioitumismekanismeista. Rakennusperinnön ja kulttuuriympäristön ylläpidossa ja korjaamisessa on jo alettu varautua ilmastonmuu- tokseen. Tulvavaarallisten alueiden kartoituksen tuloksia voidaan hyödyntää paikallisten sopeutumistoimien suunnittelussa ja hulevesioppaassa ohjataan varautumiseen myös kiinteistötasolla. Nykyisessä rakentamista ohjaavassa lainsäädännössä ja muissa säädöksissä on olemassa edellytykset ilmastonmuutoksen huomioon ottamiseksi. Ilmastonmuutoksella on monia kielteisiä vaikutuksia liikennejärjestelmiin. Myönteiset vaikutukset sen sijaan tunnetaan vielä puutteellisesti. Kunnossapidon kehittäminen, rakenteiden kestävyyden parantaminen sekä varoitus- ja suojelutoiminnan tehostaminen auttaa sopeutumaan lähivuosikymmenien ilmaston vaihte- luihin ja muutokseen. Suurempiin muutoksiin varautuminen vaatii suunnittelua ja mitoituksien tarkistamista. Ilmastonmuutoksen vaikutukset liikennetarpeen kehitykseen sekä liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen tunnetaan puutteellisesti. Ilmastonmuutoksen hillintätoimet voivat puolestaan vaikuttaa eri liikennemuotojen kehitykseen ja tämäkin saattaa vaatia ennakoivaa sopeutumista. Suomalainen teollisuus on yleisesti ottaen hyvin energiavaltaista ja siten ilmastonmuutosta on sektorilla tarkasteltu enemmän hillinnän kuin sopeutumisen kannalta. Sopeutumiseen liittyvää tutkimusta on Suomessa tehty vain vähän. Sää ja ilmasto voivat kuitenkin vaikuttaa monin tavoin teollisuustuotannon koko ketjuun raaka-aineiden saatavuudesta ja kuljetuksesta sääherkkiin prosesseihin ja kysynnän vaihteluun. Erityisesti energian kulutuksen ja tuotannon sää- ja ilmastoriippuvuus on merkittävää. 11 Vakuuttaminen riskienhallintakeinona perustuu riskien kokoamiseen ja jakamiseen. Ongelmalliseksi sää- ja ilmastoriskin vakuuttamisen tekee vakuutettavien samanaikainen altistuminen korvauksia aiheuttavalle ilmiölle. Tähän voidaan sopeutua jakamalla riskiä alueellisesti vakuuttamalla alueita, joille suuretkaan luonnonkatastrofit eivät osu samanaikaisesti. Maantieteellisessä hajauttamisessa jälleenvakuuttajilla on merkittävä rooli. Ilmastonmuutos aiheuttaa vakuutusmarkkinoille vaikeuksia, koska historiallisten tietojen perusteella ei voida arvioida tulevia vahinkoja entiseen tapaan. Tarvitaan menetelmiä, joissa ilmastotilastoja ja ilmastonmuutos-skenaarioita hyödynnetään yhdessä historiallisen vahinkotiedon kanssa arvioitaessa tule- vaisuudessa tapahtuvia korvauksia. Mikäli vakuutusala ei pysty vastaamaan ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin, on vaarana, että sääriskiltä ei voi suojautua vakuutuksella. Merkittävä osa ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisista vaikutuksista ilmenee suoraan tai välillisesti ihmisten terveydessä ja hyvinvoinnissa. Toisaalta terveys ja hyvinvointi voivat olla merkittävä motivaatio sekä hillintä- että sopeutumistoimille, ja näiden toimien priorisoinnissa ihmisen terveys tulisi olla tärkeä sektorit ylittävä arviointikriteeri. Ilmastonmuutoksesta johtuvia terveysvaikutuksia on Suomessa tutkittu toistaiseksi vain vähän, mutta nykyisen tiedon perusteella voidaan tehdä arvioita yleisellä tasolla. Ilmaston lämmetessä helteen aiheuttamat terveysongelmat voivat yleistyä ja kylmyyteen liittyvät terveysongelmat vähentyä. Rank- kasateiden yleistyminen voi lisätä talousvesien pilaantumisen riskiä, ja hyönteisten tai muiden eläinvälitteisten tautien levinneisyydessä ja epidemiologiassa voi tapahtua muutoksia. Talvisin pilvisyys lisääntyy ja lumipeite vähenee; aiempaa synkemmät talvet voivat pahentaa mielenterveysongelmia. Ilmastonmuutoksen kielteisiin terveysvaikutuksiin voidaan varautua kehittämällä muun muassa varoitusjärjestelmiä, toimintatapoja ja terveydenhuollon toimia riskialttiiksi tunnistetuissa säätilanteissa sekä rakennuskantaa. Lisäksi tietoisuutta terveys- ja toimintakykyhaitoista on tarpeen lisätä tekemällä potentiaaliset vaaratilanteet ja riskirajat helposti tunnistettaviksi. Ilmastoriskien arviointi ja hallinta ja toisaalta hyväksyttävän riskitason määrittäminen ovat oleellinen osa päätöksentekoa kaikilla toimialoilla sekä yksityisellä että julkisella sektorilla ja hallinnon eri tasoilla. Muuttuvassa ilmastossa myös riskien toteutumisen todennäköisyydet muuttuvat ja tarvitaan aiempaa perus- teellisempaa riskien arviointia, jossa otetaan huomioon nykyisen ilmaston lisäksi myös ilmastonmuutoksen vaikutukset. Ilmastoriskejä voidaan arvioida eri lähestymistavoin. Luonnon järjestelmiin liittyviä uhkia painot- tavat tavat keskittyvät ilmastoriskin fysikaalisiin ominaisuuksiin, ja yhteiskunnan haavoittuvuutta painottavat lähestymistavat ilmastoriskien sosiaalisiin ja taloudellisiin ominaisuuksiin. Ilmastoriskien analyysissä käytetään asiantuntija-arvioita ja riskianalyysejä, jotka yhdistävät ilmastotapahtuman todennäköisyyden ja sen seu- rausvaikutusten todennäköisyyden. Riskien hallintakeinoja ovat tapahtumien ehkäiseminen ja tapahtuneiden vaurioiden rajoittaminen ja korjaaminen. Alueelliseen haavoittuvuuteen vaikuttavat altistuminen ilmastonmuutoksen ja sään vaikutuksille, luonnon ja yhteiskunnan järjestelmien herkkyys vaikutuksille ja kyky sopeutua niihin. Sopeutumistoimet on räätälöi- tävä niin, että ne ottavat huomioon nämä tekijät paikallisesti. Alueellisen haavoittuvuuden tutkimuksessa on oleellista eri toimialat ylittävä kokonaisvaltainen tarkastelu. Ensimmäisiä tähän soveltuvia kartoitustyökaluja on jo kehitetty. Alueellisen haavoittuvuuden tutkimus on kuitenkin Suomessa vasta alkuvaiheessa. Ilmastonmuutoksen taloudellinen tutkimus on Suomessa ollut tähän asti melko vähäistä. Joillain toimialoilla vaikutukset tiedetään jo melko hyvin, mutta suurta epävarmuutta liittyy vielä vaikutuksien voi- makkuuden arviointiin. Lisäksi ilmastonmuutoksen aiheuttamat fyysiset seuraukset eivät välttämättä johda samansuuruisiin ja –suuntaisiin taloudellisiin vaikutuksiin. Ilmastonmuutos ei yleensä myöskään ole ainoa tai tärkein eri toimialojen kehitykseen vaikuttava tekijä. Sen vuoksi ilmastonmuutoksen aiheuttamat taloudelli- set vaikutukset kannattaa arvioida yhdessä muiden tekijöiden kanssa. Sään aiheuttamilta riskeiltä voidaan suojautua hajauttamalla riskiä kohteisiin, joihin sääilmiö vaikuttaa eri tavalla. Riskiltä voi suojautua myös vakuutuksella tai joillain sektoreilla sääjohdannaisilla. Suomessa valtion takaama sosiaaliturva toimii myös taloudellisena riskinhallintakeinona. 12 Ilmastosopeutumisen tutkimuksessa näkökulmat ovat laventuneet vähitellen myös sosiaalisiin ja kulttuu- risiin vaikutuksiin, joiden arviointiin sosiaalisten vaikutusten arvioinnin viitekehys (SVA) tarjoaa monia hyviä lähtökohtia. Ilmastonmuutoksen sosiaalisissa vaikutuksissa on kyse siitä, miten luonnossa, luonnonvarojen käytössä ja yhdyskuntien infrastruktuurissa tapahtuvat muutokset vaikuttavat ihmisten ja yhteisöjen arkeen, hyvinvointiin, elämäntapoihin, toimintaedellytyksiin ja kulttuurisiin käytäntöihin. Sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät – kuten yhteisön sosiaaliset verkostot, osallistuminen päätöksentekoon, arvot ja tottumukset – ovat tärkeitä sopeutumiskyvyn vahvistamisessa. Sopeutumiskyky on myös pääomaa, jonka ylläpitäminen ja kehit- täminen ovat hyväksi riippumatta siitä, millaisena ilmastonmuutoksen vaikutukset näyttäytyvät. Tietyn alueen väestön ilmastosopeutumisen tarpeita analysoidaan pohtimalla kokonaisuutta, johon kuuluvat esimerkiksi liikkuminen, energia-asiat, viihtyisyys, maankäyttö, työ ja turvallisuus. Näin yhdistämällä ekologinen, sosiaa- linen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys linkittyvät toisiinsa. Ilmastonmuutoksen seurauksena vaaraa tai vahinkoa aiheuttavien säätilanteiden todennäköisyydet muut- tuvat. Osana ilmastonmuutokseen varautumista on tarpeen kehittää ennakkovaroitusjärjestelmiä. Niiden tarkoituksena on paitsi varoittaa ennakolta vaaraa aiheuttavasta tilanteesta myös käynnistää toimia, jotka helpottavat tilanteesta selviytymistä ja minimoivat vahinkoja jo nykyisin. Ilmatieteen laitos ja Suomen ympäristökeskus varoittavat säähän, meriin ja vesistöihin liittyvistä ilmiöistä. Varoituksia välitetään eri tiedo- tuskanavien kautta ja viranomaiset saavat varoituksia myös suoraan heille suunnatun järjestelmän avulla. Ilmastonmuutoksen seuraukset muualla maailmassa välittyvät Suomeen muun muassa kansainvälisen kaupan kautta. Esimerkiksi kuivuus tai tulvat voivat nostaa ruuan ja raaka-aineiden hintoja, mikä voi osittain parantaa Suomen maatalouden kilpailukykyä. Arktisen alueen merkitys merenkululle kasvaa ja energiavarojen hyödyntämismahdollisuudet lisääntyvät jääpeitteisen ajan lyhentyessä, millä voi olla vai- kutusta koko Pohjois-Suomen aluekehitykseen. Ilmastonmuutos voi olla myötävaikuttamassa konflikteihin ja muuttoliikkeisiin kehittyvissä maissa, mikä tulee huomioida myös Suomen kehitysyhteistyössä. Kehittyvät maat ovat erittäin haavoittuvia ilmastoriskeille ja niiden talous on yleensä riippuvainen maataloudesta tai muusta alkutuotannosta. Sen vuoksi on tärkeää, että sopeutumistoimet tukevat myös varautumista ilmaston luonnollisesta vaihtelusta johtuviin luonnonkatastrofeihin eikä ainoastaan vuosikymmenien päässä odotetta- vissa oleviin tapahtumiin. Kehitysyhteistyössä tulisi ottaa huomioon ilmastonäkökulma ja vahvistaa kehittyvien maiden yhteiskunnan ja elinkeinojen sopeutumiskykyä. Tutkijoiden yhteenveto ja tutkimustarpeita Meneillään olevaan ja väistämättömään ilmastonmuutokseen on tarpeen varautua. Se edellyttää ilmaston- muutoksen sopeutumistutkimuksen jatkamista ja syventämistä edelleen, sillä eri toimialoilla tutkimus on hyvin erilaisissa vaiheissa. Maa- ja metsätaloudessa ja vesivarojen hallinnassa ollaan pisimmällä, kun monilla aloilla sää- ja ilmastoriippuvuutta ei tunneta riittävän hyvin vielä nykyisessäkään ilmastossa. Kuitenkin tutkijoiden käsityksen mukaan sopeutumistutkimusten tuloksia voidaan hyödyntää käytännön sopeutumistoimissa jo nykyisenkin tiedon perusteella lähivuosina. Ilmastonmuutoksen suuruuteen tai sen vaikutuksiin liittyvän tieteellisen tiedon epävarmuuden ei tulisi olla esteenä käytännön toimien aloittamiselle. Sopeutumistoimet voivat tukea myös toimialan muita tavoitteita. Tutkimustulosten ja toimenpide-ehdotusten soveltaminen käy- täntöön lisää kansalaisten turvallisuutta ja parantaa yhteiskunnan toimintavarmuutta ja on myös taloudellista. Valtakunnallisen ja monialaisen koordinaation tulisi tukea tiedon soveltamista ja viestintää myös alueellisella ja paikallisella tasolla. Ilmastonmuutoksen ja ilmastopolitiikan taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista sekä sopeutu- mistoimista ja niiden kustannustehokkuudesta tarvitaan lisää tietoa. Tutkimusta puutteellisesti tunnetuista ilmastoriskeistä ja toisaalta ilmastonmuutoksen hyödyistä suomalaiselle yhteiskunnalle ja luonnolle on tarpeen 13 syventää. Usein muutokset teknologisissa, taloudellisissa ja sosiaalisissa tekijöissä lisäävät yhteiskunnan haavoittuvuutta sää- ja ilmastoriskeille. Toimivien ratkaisujen löytämiseen tarvitaan ennakoivaa sää- ja ilmastoriskien arviointia ja hallintaa. Tässä tulisi ottaa huomioon sekä ilmastonmuutos että sään vaihtelu. Arktisten alueiden ja Itämeren haavoittuvuuden takia pohjoismainen ja muu lähialueyhteistyö sopeutumis- tutkimuksessa on tärkeää. Globaalien vuorovaikutussuhteiden ja nopeasti reagoivien maailmanmarkkinoiden kautta ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät meillä mm. energian- ja ruoan hinnoissa sekä maailmanpolitii- kan muutoksina. Tarvitsemme tutkimusta näiden kansainvälisten vaikutussuhteiden piirteistä ja seurauksista Suomessa. Oikein ajoitettujen sopeutumistoimien avulla ilmastonmuutoksen myönteisiä vaikutuksia Suomessa voidaan hyödyntää ja haitallisia vaikutuksia vähentää. Sopeutumistoimien hyödyt voivat olla moninkertaisia kustan- nuksiin verrattuna ja ne tukevat kestävää luonnonvarojen käyttöä ja toimintaa. 14 1 Johdanto Ihmiskunnan toiminnasta aiheutuva ilmastonmuutos on meneillään, eikä sitä voida enää kokonaan estää hillin- tätoimista huolimatta. Kansainvälisessä ilmastopolitiikassa asetettu tavoite rajoittaa maapallon keskilämpötilan kohoaminen kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna voi osoittautua mahdottomaksi saavuttaa. Toistaiseksi neuvottelut ilmaston lämpenemistä aiheuttavien kasvihuonekaasujen päästörajoituksista ovat edenneet hitaasti ja päästöt ovat jatkaneet kasvuaan. Ilmastonmuutokseen sopeutumisen merkitys hillinnän rinnalla korostuu sitä enemmän mitä hitaammin ilmastonmuutoksen hillintätoimissa edetään. Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ilmiö, mutta sen vaikutukset koetaan paikallisella tasolla. Ilmaston- muutos tuo mukanaan riskejä, joilla toteutuessaan on merkittäviä haitallisia vaikutuksia paikallisiin elinolo- suhteisiin, talouteen, elinkeinoihin, turvallisuuteen, terveyteen ja kulttuuriin tai jopa koko elämänmuotomme säilymiseen. Toisaalta menestyksekäs sopeutumisen voi synnyttää myös uusia mahdollisuuksia esimerkiksi elinkeinoelämälle. Lämpeneminen maapallolla ei ole tasaista, vaan ilmasto Suomessa lämpenee enemmän kuin maapallolla keskimäärin. Muutoksen nopeus on suuri haaste niin yhteiskunnalle kuin luonnollekin. Pohjoisella ja vauraal- la Suomella on hyvät edellytykset sopeutua muuttuvaan ilmastoon, mutta muutokseen kannattaa varautua ennakolta. Näin voidaan parhaiten pienentää ilmastonmuutoksen haittoja ja toisaalta hyödyntää myönteisiä vaikutuksia. Ensimmäinen ilmastonmuutokseen sopeutumiseen keskittynyt monitieteinen tutkimushanke Suomessa oli FINADAPT (2004–2005), jota edelsivät laajat monitieteiset ilmastonmuutoksen tutkimusohjelmat SILMU (1990–1995) ja FIGARE (1999–2002). Näiden ohjelmien tutkimustuloksia hyödynnettiin ensimmäisen so- peutumisstrategian laatimisessa. Sen yhteydessä todettiin myös tarve käynnistää uusi Ilmastonmuutoksen sopeutumistutkimusohjelma, ISTO. Tähän raporttiin on koottu yhteen tärkeimmät ISTOn tutkimushankkeiden tulokset vuosilta 2006–2010. Koska ohjelma toteutui suunniteltua pienemmin resurssein, hankkeet eivät kattaneet kaikkia toimialoja. Tässä yhteenvedossa kuitenkin on tavoitteena luoda kokonaiskuva suomalaisen sopeutumistutkimuksen tuloksista, joten yhteenvedossa on mukana eri alojen asiantuntijoiden kokoamaa tutkimustietoa myös muista tutkimushankkeista ja –ohjelmista. Kaikilla toimialoilla riippuvuuksia ilmastosta ei ymmärretä riittävän hyvin vielä edes nykyisessä ilmastossa ja siten ilmastonmuutoksen vaikutusarviot ja sopeutumistutkimuskin ovat vain suuntaa-antavia. Tämän vuoksi kaikkien eri toimialojen tutkimus ei ole vielä yhteismitallista ja täysin vertailtavissa. Asiantuntijoiden suuntaa-antavatkin arviot voivat kuitenkin olla hyvä lähtökohta seuraavaa sopeutumisstrategiaa laadittaessa ja jatkotutkimustarpeita kartoitettaessa. Suomessa sopeutumistutkimus on edennyt pääasiassa erikseen eri toimialoilla. Monet kysymykset ovat kui- tenkin yhteisiä eri toimialoille, ja usein olisi tarpeen tarkastella sopeutumista monitieteisenä, toimialojen rajat ylittävänä haasteena esimerkiksi alueellisella tai paikallisella tasolla. Ilmastoriskien arviointi ja taloudelliset seuraukset ovat päätöksenteon kannalta tärkeitä, kun pohditaan, miten rajallisia voimavaroja kannattaa suunnata. Tämä yhteenvedon loppupuolella käsitellään muun muassa näitä läpileikkaavia kysymyksiä. 15 Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviä käsitteitä: Ilmastonmuutos Ilmastonmuutos tarkoittaa sekä luonnollisista tekijöistä johtuvaa että ihmiskunnan aiheuttamaa ilmaston ajallista muuttumista. YK:n ilmastosopimuksissa määritelmä poikkeaa tästä: siellä il- mastonmuutoksella tarkoitetaan nimenomaan sellaisia muutoksia, jotka johtuvat suoranaisesti tai epäsuorasti ihmiskunnan toimista, esim. ilmakehän koostumuksen muuttamisesta. Vaikutus Ilmastonmuutoksen vaikutus yhteiskuntaan tai luonnonjärjestelmiin. Vaikutus voi etu tai haitta, suora tai epäsuora. Sopeutuminen Luonnon ja ihmisten mukautuminen odotettavissa oleviin tai jo tapahtuneisiin ilmastollisiin muutoksiin joko hyödyntämällä etuja tai minimoimalla haittoja. Herkkyys Herkkyys kuvaa sitä, miten voimakkaasti sään ja ilmaston vaihtelu vaikuttaa tarkasteltavaan järjestelmään. Sopeutumiskyky Järjestelmän kyky sopeutua ilmastonmuutokseen, minimoida siitä aiheutuvia haittoja ja hyödyntää etuja tai selviytyä muutoksen seurauksista. Haavoittuvuus Haavoittuvuus kuvaa altistumista ilmastonmuutoksen vaikutuksille ja puutteellista kykyä selviytyä kielteisistä vaikutuksista. Haavoittuvuus riippuu ilmastonmuutoksen luonteesta, suuruudesta ja nopeudesta sekä järjestelmän herkkyydestä ja sopeutumiskyvystä. Ilmastoriski Ilmastoriski kuvaa sääilmiön tai ilmastonmuutoksen aiheuttaman haitan mahdollisuutta. Ilmasto- riskin suuruus riippuu ilmiön todennäköisyydestä sekä siitä aiheutuvien vaikutusten vakavuudesta. 16 2 Ilmasto muuttuu Suomessa 2.1 Ilmasto Kirsti Jylhä, Kimmo Ruosteenoja, Jouni Räisänen ja Stefan Fronzek Kasvihuoneilmiön voimistumisen myötä ilmasto muuttuu väistämättä, mutta ilmaston luonnollinen vaihtelu on suurta. Ilmastonmuutoksen eteneminen riippuu kasvihuonekaasujen päästöjen määrästä. Jos maapallon keskilämpötila kohoaa kahdella asteella tämän vuosisadan aikana jo toteutuneen vajaan asteen lämpene- misen lisäksi, Suomessa vuoden keskilämpötila nousisi noin 3,5 astetta; talvella lämpötila kohoaisi peräti viidellä asteella ja kesälläkin yli kahdella asteella. Samalla vuotuinen sademäärä lisääntyisi Suomessa 10–15 %. Muutokset alkavat vähitellen erottua luonnollisen vaihtelun seasta. Lämpötilan nousun, sademäärän kasvun ja lumen vähenemisen lisäksi myös usean muun säätä ja ilmastoa kuvaavan suureen muutokset painottuvat vuoden talvipuoliskolle. Kesällä yleistyvät helteet ja rankkasateet, mahdollisesti toisinaan myös kuivuus. Ilmastonmuutos alkaa vähitellen erottua luonnollisen vaihtelun taustasta Ilmastonmuutosta voidaan seurata pitkäaikaisiin säähavaintoihin pohjautuvien tilastojen avulla, jotka kertovat samalla myös ilmaston luontaisen vaihtelun suuruudesta. Suomen ilmastoon vaikuttaa maamme sijainti korkeilla leveysasteilla suuren mantereen reunalla. Sää vaihtelee maassamme suuresti riippuen siitä, mistä suunnasta ilmavirtaukset ja liikkuvat matala- ja korkeapaineet meille kulloinkin tulevat. Toistaiseksi säätilojen luontainen vaihtelu on tyypillisesti ollut suurempaa kuin ilmastonmuutokseen liittyvä trendi. Yhden paikkakunnan lyhyen aikavälin havainnot eivät anna riittävää kuvaa ilmastonmuutoksen etenemisestä, vaan tarvitaan säähavainto- asemien muodostaman alueellisesti kattavan mittausverkoston tuottamia tietoja. Vuoden keskilämpötilan Suomen aluekeskiarvo on noussut viimeisen sadan vuoden (1909–2008) aikana noin 0,9 °C. Lämpeneminen on ollut tilastollisesti merkitsevää myös keväällä (1,6 °C) ja kesällä (0,7 °C). Viime vuosikymmenien aikana eniten ovat kuitenkin lämmenneet talvet [1]. Sadan vuoden muutosnopeus oli Suomessa suunnilleen sama kuin koko maapallolla keskimäärin mitattu 0,7 °C [2], mutta viimeaikainen lämpeneminen on ollut meillä selvästi nopeampaa: vuosina 1959–2008 Suomen keskilämpötila kohosi peräti 0,30±0,19 °C vuosikymmenessä, kun taas maapallon keskilämpötilan muutosnopeus on vuodesta 1970 nykypäiviin ollut noin 0,16 °C vuosikymmenessä. Suuren osan säässä ja ilmastossa esiintyvistä heilahteluista selittää edelleen luonnollinen vaihtelu. Esimerkiksi 1930-luvulle osui lämpimiä vuosia, ja 1980-luvulla esiintyi puolestaan kylmiä talvia. Pohjois- ja Keski-Lapissa oli vuonna 1999 noin viikon ajan 45–50 asteen huippupakkasia. Viime vuosina sattuneet poikkeuksellisen ja jopa ennätyksellisen lämpimät jaksot, kuten vuoden 2008 talvi sekä vuosien 2010 ja 2011 kesät tukevat kuitenkin ilmastonmuutoksesta esitettyjä ennusteita. Toisaalta vuosien 2010 ja 2011 talvet ovat oiva muistutus siitä, että talvet voivat yhä joskus olla kylmiä ja lumisia myös Etelä-Suomessa. Suomessa sademäärät ovat suurempia etelässä kuin maan pohjoisosissa, ja näin myös runsaat sateet ovat pohjoisessa harvinaisempia [3-5]. Runsaimmat sateet ajoittuvat kesään, jolloin ilma lämpimyytensä ansiosta voi sisältää paljon kosteutta. Sopivissa säätilanteissa kosteus tiivistyy rankkasadetta tuottaviksi pilviksi, mutta 17 tällaisille runsaille kesäisille sateille on ominaista suuri ajallinen ja alueellinen vaihtelu. Niinpä touko-syyskuun sademäärät vaihtelevat paljon vuodesta toiseen eikä niissä ole toistaiseksi havaittu selkeitä trendejä [6]. Pitkien vähäsateisten jaksojen esiintymisessä ei havainnoista löydy yhtä selvää eroa etelän ja pohjoisen välillä kuin kokonaissademäärissä, joskin neljän havaintoaseman noin 100 vuoden havaintojen perusteella kuivia jaksoja on kesäpuolella vuotta keskimäärin enemmän ja ne kestävät kauemmin rannikkoalueilla kuin Lapissa. Sateettomien päivien määrissä ja kuivuusjaksojen pituuksissa ei pääsääntöisesti ole esiintynyt tilastollisesti merkitseviä trendejä, tai sitten trendit ovat olleet laskevia. [7] Kymmenen aseman ilmanpaineen havaintoaikasarjojen perusteella laskettujen voimakkaiden tuulten nopeuksissa ja esiintymistaajuudessa on yleensä ollut pitkäaikainen laskeva suuntaus. Viimeisten vajaan viidenkymmenen vuoden aikana tuulen nopeudet näyttäisivät puolestaan hieman kasvaneen, mutta muutos ei ole ollut tilastolli- sesti merkitsevä [8]. Ilmastonmuutoksen eteneminen riippuu kasvihuonekaasujen päästöjen määrästä Ihmiskunnan päästöt lisäävät ilmakehässä luonnostaan esiintyvien kasvihuonekaasujen ja pienhiukkasten määrää. Vuonna 2010 maapallon ilmakehässä oli hiilidioksidia noin 389 ppm eli lähes 0,4 promillea [9], mikä on lähes 40 % enemmän kuin ennen teollistumisen alkua tuhansien vuosien ajan. Seurauksena hiilidioksidin, metaanin ja muiden kasvihuonekaasujen lisääntymisestä on kasvihuoneilmiön voimistuminen. Siitä, miten ilmakehän koostumuksen muuttuminen vaikuttaa ilmastoon, saadaan tietoa ilmastojärjestelmän käyttäy- tymistä jäljittelevien maailmanlaajuisten ilmastomallien avulla. Ilmastomallilaskelmien pohjana käytetään vaihtoehtoisia oletuksia kasvihuonekaasujen päästöjen, pitoisuuksien tai niiden aiheuttamien säteilypakot- teiden tulevasta kehityksestä. [10, 11] ISTO-tutkimusohjelman aikana yleisesti käytössä olleet hiilidioksidin pitoisuusskenaariot sekä niitä vastaavat arviot Suomen ja koko maapallon keskilämpötilan muuttumisesta on esitetty taulukossa 2.1. Samoin on näy- tetty arviot Suomen vuotuisen sademäärän muutoksista prosentteina. Lämpenemiselle on annettu ns. parhaat arviot eli noin 20 ilmastomallin tulosten keskiarvot. Maapallon keskimääräistä lämpenemistä koskevat arviot perustuvat IPCC:n [12] esittämiin lukuihin, Suomen skenaariot ISTO-tutkimusohjelmassa saatuihin tuloksiin [10]. Maapallon keskilämpötilan kohoaminen kahdella asteella tämän vuosisadan aikana jo toteutuneen 0,7 °C [2] lisäksi vastaisi vuositasolla Suomen lämpenemistä noin 3,5 asteella; talvella lämpötila nousisi viisi ja kesälläkin yli kaksi astetta. Samalla sademäärä lisääntyisi Suomessa 10–15 %. Kasvihuoneilmiön voimistumisen myötä ilmasto muuttuu väistämättä, vaikkakin ilmaston luonnollinen, vuosien ja vuosikymmenien välinen vaihtelu tulee aika-ajoin kiihdyttämään, ja välillä taas jarruttamaan muutosta. Taulukko 2.1. Kolmen eri SRES-skenaarion (A1B-, A2- ja B1) [11] mukaiset ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet kolmena 30-vuotisjaksona ja näitä vastaavat parhaat arviot koko maapallon sekä Suomen keskilämpötilan ja sademäärän kohoa- misesta verrattuna perusjakson 1971–2000 tilanteeseen. Kaikki lukuarvot ovat kyseisen ajanjakson keskiarvoja. 2010-2039 2040-2069 2070-2099 B1 A1B A2 B1 A1B A2 B1 A1B A2 Pitoisuus (ppm) 421 434 431 491 542 547 532 655 721 Maapallon keskilämpötilan muutos (ºC) 0,8 0,9 0,8 1,4 1,8 1,8 1,8 2,6 3,0 Suomen vuotuisen keskilämpötilan muutos (ºC) 1,5 1,6 1,5 2,5 3,2 3,2 3,2 4,4 5,0 Suomen vuotuisen sademäärän muutos (%) 6 5 5 9 12 11 12 17 19 18 Lämpötilat kohoavat Ilmasto lämpenee jo lähivuosikymmeninä varsin selvästi verrattuna lämpötilojen luonnolliseen vuosikymmen- ten väliseen vaihteluun. Talvet lämpenevät kesiä enemmän, mutta koska talvilämpötilat vaihtelevat erityisen paljon luontaisestikin, myös lämpenemisennusteen epävarmuus on suurin talvella. Talvisin lämpeneminen on nopeampaa maan pohjoisosissa kuin etelässä, kun taas kesäisin maan eri osien välillä ei ole suurta eroa. [10] Vuoden keskilämpötilan ennustetaan olevan tämän vuosisadan loppuvuosikymmeninä 2–6 astetta korkeampi kuin vertailujakson 1971–2000 aikana. Talvella lämpötila nousee 3–9, kesällä, 1–5 astetta. Näissä ennusteissa kaikki kolme taulukon 1 kasvihuonekaasuskenaariota on oletettu yhtä todennäköisiksi, ja lisäksi on otettu huomioon ilmastomallien erilaisuudesta johtuva epävarmuus. Talvisin lämpeneminen on nopeampaa maan pohjoisosissa kuin etelässä, kun taas kesäisin maan eri osien välillä ei ole suurta eroa. Mikäli lämpeneminen osuu esitetyn epävarmuushaarukan keskivaiheille, vuosisadan lopulla Keski-Lapin lämpöolot vastaisivat suurin piirtein nykyistä Etelä-Suomea. [10] Termisen eli lämpötilojen mukaan määritellyn talven lyhentyessä terminen kesä ja terminen kasvukausi vastaavasti pitenevät. Lounaassa kasvukausi pitenee muuta maata enemmän, ja siellä myös terminen syksy venähtää huomattavasti [13]. Lämpötilan jakauma siirtyy tulevaisuudessa kokonaisuudessaan kohti korkeampia arvoja. Vuorokauden keskilämpötilojen vaihtelevuus pysynee kesällä suunnilleen ennallaan, mutta talvella se supistuu. Tämä on seurausta siitä, että kovat pakkaset lauhtuvat enemmän kuin leudot lämpötilat [14, 15]. Myös vuorokauden aikana tapahtuvien lämpötilan muutosten arvioidaan pienenevän talvella [16]. Kireiden pakkaspäivien määrä siis vähenee, kun taas vuorokaudet, joiden aikana sää vaihtelee pakkasen ja suojan välillä, lisääntyvät aluksi koko maassa, pohjoisessa ja idässä myöhemminkin. Talvien lyheneminen ja lämpeneminen johtaa kuitenkin siihen, että vuosisadan loppupuolelle saavuttaessa tällaisten nollalämpötilan ohituspäivien vuotuinen määrä on suurimmassa osassa maata nykyistä pienempi [10, 16–17]. Kesän korkeimpien lämpötilojen maantieteellinen jakauma on Suomessa varsin tasainen [10, 18]. Keski- määrin 20 vuoden välein toistuva hellelukema on tyypillisesti 31–32 astetta. Suunnilleen näin usein koetaan pohjoisessakin vähintään noin viikon hellejakso. Tulevaisuudessa kuumat päivät yleistyvät ja kuumat jaksot pitenevät. Esimerkiksi “hyvin kuumia” päiviä (vuorokauden keskilämpötila yli 24 ºC) esiintyi v. 1971–2000 vain muutamana kesänä, kuluvan vuosisadan lopulla lämpenemisen keskiskenaarionkin (A1B) toteutuessa jo useammin kuin joka toinen vuosi. [19] Vaikka lämpötilat kohoavat, ilmaston luontainen vaihtelu vuodesta toiseen jatkuu. Niinpä myös tulevai- suudessa voi toisinaan olla nykymittapuunkin mukaan kylmää. Ilmastomallien tulosten mukaan seuraavan neljän vuosikymmenen aikana on Suomessa noin neljännes yksittäisistä kuukausista kylmempiä kuin kyseisen kalenterikuukauden lämpötilan keskiarvo v. 1901–2000. Muutama prosentti kuukausista on jopa harvinaisen kylmiä, eli ne kuuluvat samaan matalien lämpötilojen luokkaan kuin 10 % kauden 1901–2000 kuukausista [20]. Sademäärät lisääntyvät Ilmaston lämmetessä myös sademäärät lisääntyvät Suomessa [6, 10]. Suhteellisesti muutos on suurempi talvella kuin kesällä, samoin pohjoisessa hieman voimakkaampi kuin etelässä. Muutokset ovat kuitenkin melko hitaita ja voivat vielä lähivuosikymmeninä hyvin hukkua ilmaston luonnollisen vaihtelun sekaan. Vaikka sademäärät kasvavat suhteellisesti ottaen eniten talvella, kesäiset sateet ovat jatkossakin talviaikaisia runsaampia. Talvella sadepäivät yleistyvät ja sademäärät (kaikki olomuodot huomioiden) runsastuvat. Maan etelä- ja keskiosissa runsassateisten (vuorokauden sademäärä yli 10 mm) päivien lukumäärä kasvaa mallien mukaan 19 talvella jopa kaksin- tai kolminkertaiseksi ja Lapissa vielä tätäkin enemmän [21]. Samalla talvien pisimmät sateettomat jaksot lyhenevät muutoksen ollessa kuitenkin melko pieni, tämän vuosisadan aikana noin 10 %. Rankkasateet voimistuvat myös muina vuodenaikoina. Kesällä rankkasateet voimistuvat suhteessa enemmän kuin mitä koko kesän sademäärä lisääntyy [22]. Toisin kuin talvella, sadepäivien määrässä ja poutajaksojen pituudessa ei näyttäisi kesällä olevan odotettavissa merkittävää muutosta. Maan eteläosassa sadepäivät saattavat kesällä jopa hieman vähentyä, kun taas pohjoisessa ne ovat pikemminkin lisääntymässä, mutta nämä muutokset eivät ole tilastollisesti merkitseviä. Myös keväällä ja syksyllä Suomi näyttäisi olevan raja-alueella sen suhteen, pitenevätkö vai lyhenevätkö poutajaksot [10, 21]. Toisaalta mallien mukaan sademäärän vuosienvälinen vaihtelu saattaa jossain määrin kasvaa. Tämän seurauksena vähäsateisia kesiä saattaisi esiintyä tulevaisuudessa nykyistä useammin. Lämpimässä ilmastossa myös veden haihtuminen lisääntyy, mikä vaikuttaa vesivaroihin ja lisää mm. metsäpalojen riskiä. Merkittävin sadeilmastossa Suomen alueella kesäisin odotettavissa oleva muutos on kuitenkin rankimpien sateiden voimistuminen [21]. Sademäärän ja lämpötilan yhtäaikaisilla muutoksilla on moninaisia vaikutuksia. Näitä voidaan arvioida esi- merkiksi erilaisten indeksien avulla [23–24] sekä ns. vastepinta (response surface) –menetelmällä, kuten on tehty palsasoiden hupenemista ennakoitaessa [25, 26]. Lumi vähenee Lumen keskimääräinen vesiarvo pienenee läpi talven koko Suomen alueella. Suhteellisesti suurinta lumen hupeneminen on etelässä. Pohjois-Suomessa muutos on pienempi, ja voi vielä lähivuosikymmeninä hukkua satunnaisen ilmastonvaihtelun sekaan. Lumena tulevan sateen määrä vähenee syksyllä ja keväällä, Etelä- Suomessa keskitalvellakin. Lapissa satavan lumen määrä sen sijaan lisääntynee keskitalvella. Samalla kuitenkin lumen talviaikainen sulaminen yleistyy [27-28]. Lumen määrän lisäksi lumen rakenne muuttuu, kun sulamis- ja jäätymissyklien vuoksi pakkaslumi korvautuu osittain jäisellä lumella [29]. Välillä satavan ja sitten taas sulavan lumen takia lumipeitteisten päivien määrä pienenee suhteellisesti vä- hemmän kuin lumen vesiarvo. Lumi ei siis katoa kokonaan keskimääräisinäkään talvina, mutta lumipeite pysyy maassa lyhyemmän ajan kuin ennen ja lunta on vähemmän. [10, 17, 27-28] Talvisen pysyvän lumipeitteen muodostumisen ehtona voidaan pitää sitä, että vuoden kylmimmän kuukauden keskilämpötila on alle -3 ºC. Tällainen kylmätalvisen ja lumisen ilmaston vyöhyke kattaa nykyisin koko Manner- Suomen, mutta lämpenemisen myötä vyöhykkeen raja vetäytyy kohti koillista [24] jättäen Lounais-Suomen ilman pysyvää lumipeitettä useimpina talvina jo vuosisadan puolivälissä. Nykyisen mittapuun mukaan runsaslumiset talvet vähenevät siis ajan myötä. Ne eivät kuitenkaan katoa aivan kokonaan. Malliarvioiden mukaan vuoden suurin lumen vesiarvo saattaa vielä tämän vuosisadan puolivälissä ylittää kauden 1971–2000 keskimääräisen maksimiarvon 1-2 kertaa vuosikymmenessä ja vuosisadan lopullakin yhden tai muutaman kerran 30 vuodessa, etelässä harvemmin kuin pohjoisessa. [28] Ilmaston muutokset voimakkaimpia talvipuolella vuotta Lämpötilan nousun, sademäärän kasvun ja lumen vähenemisen lisäksi myös usean muun säätä ja ilmastoa kuvaavan suureen muutokset painottuvat vuoden talvipuoliskolle. Suomessa talvet ovat jo nykyisellään varsin kosteita, pilvisiä ja auringottomia. Ilmaston lämmetessä ilman suhteellinen kosteus nousee ennen vuosisadan loppua vielä muutamalla prosenttiyksiköllä nykyisestä [15]. Samalla pitenee aika, jona suhteellinen kosteus on yli 80 % ja lämpötila nollan yläpuolella [16]. Myös pilvisyys lisääntyy, ja pinnalle saatavan auringonsä- 20 teilyn määrä voi pudota talvisin jopa yli 15 % sadassa vuodessa [15]. Kesällä ei suhteellisessa kosteudessa, pilvisyydessä eikä auringonsäteilyn määrässä ole odotettavissa suuria muutoksia. Keväällä auringonsäteilyn määrä hieman pienentynee; syksyä koskevat tulokset ovat varsin epävarmoja. Ilmaston lämmetessä routa hupenee. Mikäli lämpötila nousee mallien keskimäärin ennustamalla nopeudella, lumettomilla alueilla routakerros ohenee sadan vuoden aikana maan etelä- ja keskiosissa kolmannekseen ja pohjoisessa kahteen kolmannekseen. Lounaiset saaristoalueet olisivat tämän vuosisadan loppuvuosikymme- ninä tavanomaisena talvena valtaosin roudattomia. Toki maan pintakerros voi pakkasjakson sattuessa jäätyä sielläkin vähäksi aikaa, mutta pian suojasäät taas sulattavat roudan. Tulokset kuvaavat keskimääräisiä talvia; todellisuudessa roudan paksuus toki vaihtelee vuodesta toiseen. [30] Tuuliolot eivät muutu suuresti. Tuulisena vuodenaikana (syys-huhtikuussa) keskimääräinen tuuli voimistuu vuosisadan loppuun mennessä eteläisellä Itämerellä 4-6 % ja Etelä- sekä osin Keski-Suomessa joitakin pro- sentteja. Vaikka muutos ei ole iso, se on kuitenkin mallitulosten välinen hajonta huomioon ottaen tilastolli- sesti merkitsevä. Samalla etelä- ja länsituulet yleistyvät hieman. Kesällä tuulet puhaltelevat tulevaisuudessa suunnilleen yhtä kovaa ja samoilta suunnilta kuin nykyisinkin. [31] Pienilläkin tuulen muutoksilla voi kuitenkin olla käytännön merkitystä, kun otetaan huomioon muut ympäristö- olojen muutokset. Esimerkiksi tuulien aiheuttamien vahinkojen arvioidaan lisääntyvän maan pysyessä talvisin entistä pitempään roudattomana [32] (katso myös luku 3.1.2). Toisena esimerkkinä mainittakoon rakennusten ulkopintoja rasittava viistosade, jonka esiintymiseen vaikuttavat etenkin vetenä tulevan sateen määrä, mutta myös tuulen nopeus ja suunta. Viistosateiden arvioidaan lisääntyvän talvella huomattavasti [16]. Poikkeuksellisten sääolojen toistuvuuden arviointi on haastavaa Mitä harvinaisemmasta sääilmiöstä tai ilmastollisesta poikkeamasta on kyse, sitä haastavampaa on tarkasti arvioida sen esiintymisen todennäköisyyttä. Säähavaintoaikasarjat ovat suhteellisen lyhyitä, ja lisäksi käyn- nissä oleva ilmastonmuutos vaikeuttaa ääri-ilmiöiden toistuvuusaikojen määrittämistä [4, 10]. Toistuvuusaika ilmoittaa sen ajanjakson, jonka kuluessa ilmiön odotetaan esiintyvän keskimäärin yhden kerran. Toistuvuus- taso puolestaan kertoo kyseisen suureen arvon, joka ylittyy (tai negatiivisten arvojen tapauksessa alittuu) keskimäärin kerran tietyssä ajassa. ISTO-ohjelman tutkimuksissa on käytetty poikkeuksellisten sää- ja ilmasto-olojen toistuvuuksia arvioitaessa toisistaan jossain määrin poikkeavia menetelmiä [10, 16]. Päätulokset eli esiintymisen todennäköisyyden suu- ruusluokka ja trendi, joko pieneneminen tai kasvu, ovat kuitenkin olleet eri tutkimuksissa varsin yhdensuuntaisia. Vuonna 2010 heinäkuun keskilämpötilan ennätykset rikkoutuivat useilla paikkakunnilla, ja 29.7. ylittyi vuonna 1914 mitattu Suomen aiempi lämpöennätys (35,9 ºC) kahdella sääasemalla, kun Joensuun lentoasemalla Liperissä mitattiin Suomen uusi lämpöennätys 37,2 ºC ja Joensuun Linnunlahdessakin lämpötila kohosi 36,8 ºC:een. Eri ääriarvojakaumien avulla laskettu vuotuinen todennäköisyys sille, että vuoden 2010 lämpöennätys ylittyisi jossakin päin Suomea, on tällä hetkellä vallitsevassa ilmastossa erittäin pieni. Jos ilmastonmuutosta ei oteta huomioon toistuvuusaikaa arvioitaessa, tulokseksi saadaan useita satoja vuosia. [18] Ilmastonmuutos kuitenkin nopeasti moninkertaistaa huippukorkeiden kuukausi- ja vuodenaikaiskeskiläm- pötilojen esiintymisen todennäköisyyden [33–34]. On arvioitu, että vuoden 2010 heinäkuun keskilämpötila ylitettäisiin Helsingissä tämän vuosisadan puolivälin arvioidussa muuttuneessa ilmastossa jopa kerran 10–15 vuodessa ja että ainakin yksi vähintään yhtä lämmin heinäkuu sattuisi vuoteen 2050 mennessä 80 %:n to- dennäköisyydellä [35]. 21 Ilmastonmuutoksen myötä hyvin kylmien lämpötilojen todennäköisyys vastaavasti pienenee. Samalla kasvaa vähitellen todennäköisyys, että sade-ennätykset rikkoontuvat aiempaa lyhyemmin väliajoin. Sattuma vaikuttaa kuitenkin ääri-ilmiöiden esiintymiseen edelleenkin hyvin paljon. Taulukko 2.2. Suuntaa antava esitys ilmastosuureiden odotettavissa olevista muutoksista Suomen etelä- ja pohjoisosassa eri vuodenaikoina (XII–II: joulu–helmikuu, III-V: maalis–toukokuu, VI–VIII: kesä–elokuu, IX-XI: syys–marraskuu) vuosisadan loppua lähestyttäessä. [10] päivitettynä. Muuttuja Alue XII-II III-V VI-VIII IX-XI Vuosi Huomautuksia Pohjoinen + + + + + Lämpötilan nousu Etelä + + + + + pienintä kesällä. Pohjoinen + + + + + Etelä + + / + + Pohjoinen - / + / Etelä - + + + Pohjoinen + + + + + Lämpötilan nousu Etelä + + + + + pienintä kesällä. Pohjoinen + + + + + Lämpötilan nousu Etelä + + + + + pienintä kesällä. Pohjoinen - - - - - Etelä - - - - - Pohjoinen + - - - / Aluksi talven nollapistepäivät Etelä / - - - - yleistyvät myös etelässä. Pohjoinen - - - - Väheneminen alkaa etelästä, Etelä - - - - samoin syksystä ja keväästä. Pohjoinen - - - - Väheneminen alkaa etelästä, Etelä - - - - samoin syksystä ja keväästä. Pohjoinen + + ( ) + + Etelä + ( ) - ( ) + Pohjoinen + + + + + Etelä + + + + + Pohjoinen / - ( ) - - Etelä - ( ) ( ) ( ) ( ) Pohjoinen + / (-) / + Etelä + / (-) / + Pohjoinen - - - - Laskelmat tehty lumettomille Etelä - - - alueille (tiet, lentokentät, jne.) Roudan määrä Keskilämpötila Vuorokauden ylin lämpötila Vuorokauden alin lämpötila Pakkaspäivien lukumäärä Keskimääräinen sademäärä Pilvisyys Lumen vesiarvo Sadepäivien määrä Rankkasateiden voimakkuus Termisen vuodenajan pituus Lumipeitepäivien lukumäärä Nollapistepäivien lukumäärä Sateettomien kausien pituus = Lisääntyy/kasvaa = Lisääntyy/kasvaa huomattavasti = Vähenee = Vähenee huomattavasti = Säilyy suunnilleen ennallaan ( ) = Muutos hyvin epävarma Tyhjä = Ei osata sanoa tai merkityksetön + + - - / Muuttuja Alue XII-II III-V VI-VIII IX-XI Vuosi Huomautuksia Pohjoinen + + + + + Lämpötilan nousu Etelä + + + + + pienintä kesällä. Pohjoinen + + + + + Etelä + + / + + Pohjoinen - / + / Etelä - + + + Pohjoinen + + + + + Lämpötilan nousu Etelä + + + + + pienintä kesällä. Pohjoinen + + + + + Lämpötilan nousu Etelä + + + + + pienintä kesällä. Pohjoinen - - - - - Etelä - - - - - Pohjoinen + - - - / Aluksi talven nollapistepäivät Etelä / - - - - yleistyvät myös etelässä. Pohjoinen - - - - Väheneminen alkaa etelästä, Etelä - - - - samoin syksystä ja keväästä. Pohjoinen - - - - Väheneminen alkaa etelästä, Etelä - - - - samoin syksystä ja keväästä. Pohjoinen + + ( ) + + Etelä + ( ) - ( ) + Pohjoinen + + + + + Etelä + + + + + Pohjoinen / - ( ) - - Etelä - ( ) ( ) ( ) ( ) Pohjoinen + / (-) / + Etelä + / (-) / + Pohjoinen - - - - Laskelmat tehty lumettomille Etelä - - - alueille (tiet, lentokentät, jne.) Roudan määrä Keskilämpötila Vuorokauden ylin lämpötila Vuorokauden alin lämpötila Pakkaspäivien lukumäärä Keskimääräinen sademäärä Pilvisyys Lumen vesiarvo Sadepäivien määrä Rankkasateiden voimakkuus Termisen vuodenajan pituus Lumipeitepäivien lukumäärä Nollapistepäivien lukumäärä Sateettomien kausien pituus = Lisääntyy/kasvaa = Lisääntyy/kasvaa huomattavasti = Vähenee = Vähenee huomattavasti = Säilyy suunnilleen ennallaan ( ) = Muutos hyvin epävarma Tyhjä = Ei osata sanoa tai merkityksetön + + - - / 22 Viitteet 1. Tietäväinen, H, Tuomenvirta, H, Venäläinen, A., 2010: Annual and seasonal mean temperatures in Finland during the last 160 years based on gridded temperature data. Int. J. Climatol., 30, 2247–2256. 2. Blunden, J., D. S. Arndt, and M. O. Baringer, Eds., 2011. State of the Climate in 2010. Bull. Amer. Meteor. Soc., 92, S1–S266. 3. Venäläinen, A., Saku, S., Kilpeläinen, T., Jylhä, K., Tuomenvirta, H., Vajda, A., Ruosteenoja, K. and Räisänen, J., 2007. Sään ääri-ilmiöistä Suomessa (Aspects about climate extremes in Finland). Ilma- tieteen laitos. Raportteja 2007: 4, 81 s. 4. Venäläinen, A., K. Jylhä, T. Kilpeläinen, S. Saku, H. Tuomenvirta, A. Vajda, K. Ruosteenoja, 2009. Recurrence of heavy precipitation, dry spells and deep snow cover in Finland based on observations. Boreal Env. Res., 14, 166–172. 5. Aaltonen J., Hohti H., Jylhä K., Karvonen T., Kilpeläinen T., Koistinen J., Kotro J., Kuitunen T., Ollila M., Parvio A., Pulkkinen S., Silander J., Tiihonen T., Tuomenvirta H. ja Vajda A., 2008. Rankkasateet ja taajamatulvat (RATU). Suomen ympäristö 31/2008, Luonnonvarat, SY31/2008. Suomen ympäristökeskus, 123 s. 6. Ylhäisi, J. S., Tietäväinen,, H., Peltonen-Sainio, P., Venäläinen, A., Eklund, J., Räisänen, J., and Jylhä, K., 2010. Growing season precipitation in Finland under recent and projected climate, Nat. Hazards Earth Syst. Sci., 10, 1563-1574, doi:10.5194/ nhess-10-1563-2010. 7. Hohenthal, J., 2009. Meteorologisen kuivuuden esiin- tyminen Pohjois-Euroopassa. Pro gradu- tutkielma. Turun yliopisto, maantieteen laitos, 86 s, 41 liites. 8. Suvilampi, E., 2009. Voimakkaiden geostrofisten tuulten alueellisuus ja muutokset Suomes-sa vuo- sina 1884–2100. Pro Gradu- tutkielma. Turun yli- opisto, maantieteen laitos, 68 s+liitt. 9. Conway, T., Tans, P., 2011. Globally averaged marine surface annual mean data. NOAA/ESRL The Global Monitoring Division of NOAA/Earth System Rese- arch Laboratory. ftp://ftp.cmdl.noaa.gov/ccg/co2/ trends/co2_annmean_gl.txt (22.12.2011). 10. Jylhä, K., Ruosteenoja, K., Räisänen, J., Venäläinen, A., Tuomenvirta, H., Ruokolainen, L., Saku, S. ja Seitola, T., 2009. Arvioita Suomen muuttuvasta ilmastosta sopeutumistutkimuksia varten. ACCLIM- hankkeen raportti 2009. Ilmatieteen laitos, Raport- teja 2009:4, 102 s. 11. IPCC, 2001. Climate Change 2001: The Scienti- fic Basis. Contribution of Working Group I to the Third Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. T. Houghton, Y. Ding, D. J. Griggs, M. Noguer, P. J. van der Linden, X. Da, K. Maskell, and C. A. Johnson, Eds., Cambridge University Press, 881 pp. 12. IPCC, 2007. Climate Change 2007: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fourth Assessment Report of the Intergo- vernmental Panel on Climate Change. S. Solomon, D. Qin, M. Manning, Z. Chen, M. Marquis, K. B. Averyt, M. Tignor, and H. L. Miller, Eds., Cambridge University Press, Cambridge, United Kingdom and New York, NY, USA, 996 pp. 13. Ruosteenoja, K., Räisänen, J. and Pirinen, P., 2010: Projected changes in thermal seasons and the growing season in Finland. International Journal of Climatology, 31, 1473–1487. 14. Räisänen, J., Hansson, U., Ullerstig, A., Döscher, R., Graham, L. P., Jones, C., Meier, H. E. M., Samuels- son, P. and Willén, U., 2004. European climate in the late 21st century: regional simulations with two driving global models and two forcing scenarios. Climate Dynamics, 22, 13–31. 15. Jylhä K, Kalamees T, Tietäväinen H, Ruosteenoja K, Jokisalo J, Hyvönen R, Ilomets S, Saku S, Hutila A, 2011. Rakennusten energialaskennan testivuosi TRY2012 ja arviot ilmastonmuutoksen vaikutuk- sista. Ilmatieteen laitos, Raportteja, 2011:6, 110 s. 16. Makkonen, L. & Tikanmäki, M. 2009. Poikkeuksel- liset luonnonilmiöt ja rakennettu ympäristö muut- tuvassa ilmastossa II. EXTREMES II-hankkeen lop- puraportti. VTT Tutkimusraportti VTT-R-10419-08. 23 17. Jylhä K., Fronzek S., Tuomenvirta H., Carter T.R. and Ruosteenoja K., 2008. Changes in frost, snow and Baltic Sea ice by the end of the twenty-first century based on climate model projections for Europe. Climatic Change. 86, 441–462. 18. Saku S, Solantie R, Jylhä K, Venäläinen A, Valta H, 2011.Äärilämpötilojen alueellinen vaihtelu Suo- messa. Ilmatieteen laitos, Raportteja, 2011:1. 92 s. 19. Ruosteenoja, K., 2009. Kuumien päivien yleistymi- nen ilmaston lämmetessä. ACCLIM-hankkeen verk- kosivu http://ilmatieteenlaitos.fi/kuumien-ja-kylmien 20. Räisänen, J. and J.S. Ylhäisi, 2011. Cold months in a warming climate. Geophys. Res. Lett., 38, L22704, doi:10.1029/2011GL049758. 21. Lehtonen, I., 2011. Äärisademäärien muutokset Euroopassa maailmanlaajuisten ilmastomallien pe- rusteella. Pro gradu- tutkielma. Helsingin yliopisto, fysiikan laitos, 70 s. + 16 s. liitt. 22. Perrels, A., N. Veijalainen, K. Jylhä, J. Aaltonen, R. Molarius, M. Porthin, J. Silander, T. Rosqvist ja T. Tuo- vinen, 2010. The implications of climate change for extreme weather events and their socio-economic consequences in Finland. Valtion taloudellinen tut- kimuskeskus, 133 s. 23. Laapas, M., Jylhä, K. & Tuomenvirta, H. 2012: Cli- mate change and future overwintering conditions of horticultural woody-plants in Finland. Boreal Env. Res. 17: 31–45. 24. Jylhä, K., Tuomenvirta, H., Ruosteenoja, K., Nie- mi-Hugaerts, H., Keisu, K. and Karhu, J.A., 2010. Observed and projected future shifts of climatic zones in Europe, and their use to visualize climate change information. Weather, Climate, and Society, 2: 148–167. 25. Fronzek, S., Carter, T.R., Räisänen, J., Ruokolainen, L. and Luoto, M., 2010. Applying probabilistic projec- tions of climate change with impact models: a case study for sub-arctic palsa mires in Fennoscandia. Climatic Change, 99, 515–534. 26. Fronzek, S., T.R. Carter and M. Luoto (2011). Evalua- ting sources of uncertainty in modelling the impact of probabilistic climate change on sub-arctic palsa mires. Natural Hazards and Earth System Sciences 11, 2981–2995, doi:10.5194/nhess-11-2981-2011 27. Räisänen, J., 2008. Warmer climate: less or more snow? Climate Dynamics, 30, 2-3, 307-319. 28. Räisänen, J. and J. Eklund, 2011. 21st century chan- ges in snow climate in Northern Europe as simula- ted by regional climate models in the ENSEMBLES project: a high-resolution view from ENSEMBLES regional climate models. Climate Dynamics, DOI: 10.1007/s00382-011-1076-3. 29. Rasmus S, Räisänen J, Lehning M. 2004. Estimating snow conditions in Finland in the late 21st century using the SNOWPACK model with regional climate scenario data as input. Annal Glaciol., 38:238–244. 30. Gregow H, Ruosteenoja K, Juga I, Näsman S, Mä- kelä M, Laapas M, Jylhä K, 2011: Lumettoman maan routaolojen mallintaminen ja ennustettavuus muuttuvassa ilmastossa. Ilmatieteen laitos, Raport- teja 2011:5, 45 s. 31. Gregow, H., Ruosteenoja, K., Pimenoff, N. and Jylhä, K. 2011.Changes in the mean and extreme geost- rophic wind speeds in Northern Europe until 2100 based on nine global climate models. International Journal of Climatology. doi: 10.1002/joc.2398. 32. Gregow, H., Peltola, H., Laapas, M., Saku, S. & Venä- läinen, A., 2011. Combined occurrence of wind, snow loading and soil frost with implications for risks to forestry in Finland under the current and changing climatic conditions. Silva Fennica 45(1), p. 35–54. 33. Räisänen, J. ja L. Ruokolainen, 2008. Ongoing glo- bal warming and local warm extremes: a case study of winter 2006–2007 in Helsinki, Finland. Geophysica, 44, 45–65. 34. Ruokolainen, L. ja J. Räisänen, 2009. How soon will cli- mate records of the 20th century be broken according to climate model simulations. Tellus 61A, 476–490. 35. Räisänen, J., 2010. Ilmastonmuutos ja heinäkuun helteet. Ilmatieteen laitos, Ilmastokatsaus 8/2010, s. 4-6. 24 2.2 Itämeri Jari Haapala ja Milla Johansson Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät myös Itämerellä. Talvien leudontuminen vaikuttaa Itäme- ren jääpeitteen laajuuteen ja jään paksuuteen. Yhtenäisten merijääkenttien väheneminen lisää sään vaihtelevuutta merellä ja rannikkoalueilla. Maailmanlaajuinen merenpinnan nousu vaikuttaa Itämerelläkin. Sademäärä ja jokivesien valunta Itämereen kasvavat, tuulisuus ja merenkäynti voi- mistuvat. Muuttuvilla sääoloilla on myös biologisia ja ympäristöllisiä vaikutuksia. Itämeri on ollut aina muutosten meri ja niin myös tulevaisuudessa. Itämeren peruspiirteiden - veden lämpötilan, suolaisuuden, jääpeitteen ja eliöstön - suuri vaihtelevuus kymmenien ja satojen vuosien aikana johtuu pääasiassa Itämeren pienestä koosta ja sijainnista Pohjois-Atlantin kainalossa. Havaitut muutokset ilmakehässä ja Itämeren fysikaalisissa olosuhteissa Alueellista ilmastonmuutosta voidaan tutkia Itämeren alueella hyvin tarkasti, sillä säännöllinen meritieteel- linen havaintotoiminta on saanut alkunsa juuri Itämereltä. Se on maailman parhaiten seurattu merialue ja pitkäaikaiset mittaussarjat ovat ainutlaatuisia maailmassa. Itämeren tutkijat ovat tehneet ilmastonmuutoksen arviointiraportin Itämerelle, BALTEX Assessment of Climate Change (BACC). Sen tekemiseen osallistui noin sata merentutkijaa, meteorologia ja hydrologia. BACC-raportin [1] päätulos on, että ilman lämpötila on kohonnut Itämeren alueella 0.07 ºC vuosikymmenessä. Samoin ilman minimi- ja maksimilämpötilat ovat kohonneet, talvikauden sadanta on lisääntynyt, merijään vuosittainen laajin ulottuvuus on pienentynyt ja jääpeitteisen ajan pituus on lyhentynyt. Nämä havaitut muutokset eivät vielä ylitä luonnollisen vaihtelevuuden rajoja, mutta ne ovat samansuuntaisia kuin alueellisilla ilmastomalleilla tehdyt arviot muutoksista. Tulevaisuuden Itämeri Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa etenkin talvikauden olosuhteisiin. Suorin seuraus on merijään peittävyyden ja paksuuden pienentyminen. Talvikauden sadannan lisääntyminen vaikuttaa myös merkittävästi Itämereen. Hiilidioksidipitoisuuden kasvu laskee hitaasti meriveden pH-arvoa, millä on vaikutusta mm. eliöstön kalkkisten tukirakenteiden muodostukseen. BACC-raportin mukaan ilmasto lämpenee Itämeren alueella 3–5 ˚C seuraavan sadan vuoden aikana. Läm- penemisen arvioidaan olevan suurinta talvikautena Perämeren ja Selkämeren alueella, jossa se saattaa olla 4–6 ˚C. Jos oletetaan, että lämpeneminen etenee lineaarisesti, niin silloin vuonna 2030 ilmasto olisi 0.5–1 ˚C nykyistä lämpimämpi. Näissä olosuhteissa jääolot Itämerellä olisivat hieman nykyistä leudommat: jään laajin ulottuvuus olisi 30 000–50 000 neliökilometriä nykyistä pienempi ja jäätalven pituus olisi 10–20 vuorokautta lyhyempi. Ankarien jäätalvien todennäköisyys tulee pienenemään. Muutoksia tapahtuu jo lähivuosikymmeninä, mutta viimeistään vuoden 2030 jälkeen ankarat jäätalvet harvinaistuvat, ja vuoden 2040 jälkeen niitä ei juuri enää esiinny. Vastaavasti leudot ja erittäin leudot jäätalvet yleistyvät [2]. Leudoimpina talvina jäätä esiintyisi 25 vain Perämerellä, Saaristomerellä ja Itäisellä Suomenlahdella, kuten jäätalvena 2007/2008. Meriveden pinta- lämpötilan arvioidaan kohoavan 2–4 ºC vuosisadan loppuun mennessä. Sadannan muutoksien arviointi on epävarmempaa kuin ilman lämpötilan muutoksen arviointi. Sadannan arvioidaan Itämeren alueella hieman lisääntyvän talviaikana ja vähentyvän kesäkautena etenkin eteläisellä Itämerellä. Muutoksen arvioidaan olevan suuruudeltaan +25 – +75 prosenttia talvikautena ja -5 – +35 pro- senttia kesäkautena tämän vuosisadan aikana. Sadannan muutoksella voi olla suuri merkitys koko Itämeren ekosysteemin kannalta. Ravinnehuuhtoumat kasvavat ja talviset tulvat lisääntyvät. Ne voivat vähentää Itämereen tulevien suurten suolapulssien esiinty- mistiheyttä. Tämä puolestaan huonontaisi pohjien happioloja ja sitä myötä heikentäisi pohjan eliöyhteisöjä. Merenpinnan korkeus Suomen rannikolla Merenpinta nousee maailmanlaajuisesti, johtuen mm. meriveden lämpölaajenemisesta ja mannerjäätiköiden sulamisesta. Merenpinnan korkeuteen Suomen rannikolla vaikuttaa lisäksi jääkauden jälkeinen maankoho- aminen. Vallitsevien tuuliolojen muutokset näkyvät myös Itämeren vedenkorkeusoloissa [3]. Viime vuosisadalla maankohoaminen oli merenpinnan nousua voimakkaampaa kaikkialla Suomen rannikolla, ja vedenkorkeus laski maan suhteen. Tulevaisuudessa merenpinnan nousun ennustetaan kiihtyvän. Vuoteen 2100 mennessä odotettavissa olevan valtamerien pinnan nousun ennusteet vaihtelevat välillä 20–200 cm [4,5]. Epävarmuutta aiheuttaa erityisesti se, ettei tiedetä miten Grönlannin ja Etelämantereen suuret mannerjäätiköt tulevat käyttäytymään lämpenevässä ilmastossa. Itämeren pinnan on arvioitu nousevan jonkin verran vähemmän kuin valtamerien keskimäärin, koska nousua aiheuttavien tekijöiden vaikutus on erilaista eri merialueilla. Esimerkiksi mannerjäätiköiden sulaminen muuttaa maapallon painovoimakenttää siten, että sulamisvedet pakenevat kauemmas sulavasta jäätiköstä [6]. Siksi Grönlannin sulamisvedet päätyvät pois Itämeren lähialueilta, kun taas Länsi-Antarktiksen sulaminen vaikuttaa täällä selvemmin. Merenpinnan nousun kiihtyminen näkyy myös Itämerellä. Suomenlahden rannikolla ollaan jo tilanteessa, jossa merenpinnan nousu riittää tasapainottamaan maankohoamisen (kuva 2.1). Esimerkiksi Helsingissä merenpin- nan ennustetaan nousevan maan suhteen n. 40 cm vuoteen 2100 mennessä. Pohjanlahdella voimakkaampi maankohoaminen riittää ainakin vuosisadan alkupuolella tasapainottamaan merenpinnan nousun [7,8,9]. Koska epävarmuuksia on vielä paljon, nykyiset skenaariot perustuvat osin subjektiivisiin asiantuntija-arvioihin, joissa on pyritty nykytiedon pohjalta parhaaseen arvioon. Skenaariot voivat muuttua oleellisesti tutkimustiedon lisääntyessä. Itämeren vedenpinnan lyhytaikaisia vaihteluita aiheuttavat pääasiassa säätekijät – tuuli ja ilmanpaineen vaihtelut. Poikkeukselliset ääritilanteet ovat aina yhdistelmä useammasta tekijästä. Itämeren kokonaisvesi- määrän on oltava korkealla, minkä päälle tarvitaan matalapaine sekä sopivan suuntainen tuuli nostamaan vettä rannikolla, jotta saavutettaisiin poikkeuksellisen korkea tulvatilanne. Vedenkorkeuden maksimit ovat kasvaneet 1900-luvun alusta nykypäivään (kuva 2.2). Esimerkiksi Suomen- lahdella kasvu on ollut 20–30 cm sadassa vuodessa [10]. Ääritilanteet ja niissä tapahtuvat muutokset ovat tärkeitä rannikon tulvariskien kannalta. Vielä ei tiedetä, jatkuuko korkeiden ääriarvojen kasvu tulevaisuudessa. Tuuli- ja ilmanpaineolojen muutokset näkyvät sekä Itämeren kokonaisvesimäärässä että myrskyjen aiheut- tamissa ääritilanteissa. Vedenkorkeuden vaihteluita vaimentavan jääpeitteen väheneminen saattaa näkyä talviaikaisten ääriarvojen kasvuna. 26 Kuva 2.1. Keskimääräisen vedenkorkeuden muutokset Helsingissä ja Vaasassa. Havaitut vuosikeskiarvot (pallot) ovat laskeneet 1900-luvun alusta nykypäivään. Keskiskenaario (yhtenäinen viiva) ennustaa Helsingin edustalla n. 40 cm nou- sua vuoteen 2100 mennessä, kun taas Vaasan edustalla keskiskenaario ennustaa n. 10 cm laskua. Laaja epävarmuusväli (katkoviivoilla) aiheutuu erityisesti epävarmuudesta mannerjäätiköiden tulevassa käyttäytymisessä. Kuva 2.2. Helsingissä mitatut vedenkorkeuden vuosimaksimit (4 tunnin välisistä havainnoista) vuosikeskiarvon suhteen vuosina 1904–2010, lineaarinen muutos (punainen) sekä 10 vuoden maksimit (pylväät). 0 20 40 60 80 100 120 140 Vuodet Ve de nk or ke ud en m ak si m i ( cm ) Helsinki 1910 1920 1930 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 1900 1920 1940 1960 1980 2000 2020 2040 2060 2080 2100 0 20 40 60 80 100 Vaasa Helsinki Vuosi Ve de nk or ke us (c m , N 60 ) 27 Viitteet 1. BACC Author Team, 2008. Assessment of Climate Change for the Baltic Sea Basin. Springer Verlag, Berlin, Heidelberg: 473pp. 2. Luomaranta, A., Haapala, J., Gregow, H., Ruostee- noja, K., Jylhä, K. ja Laaksonen, A., 2010. Itämeren jääpeitteen muutokset vuoteen 2050 mennessä. Raportteja 2010: 4, 23 s. Ilmatieteen laitos. 3. Johansson, M.M., Kahma, K.K., Boman, H. & Lau- niainen, J., 2004. Scenarios for sea level on the Finnish coast. Boreal Environment Research 9: 153-166. 4. IPCC, 2007. Climate Change 2007: The Physical Science Basis. Contribution of Working Group I to the Fourth Assessment Report of the Intergo- vernmental Panel on Climate Change (Solomon, S., D. Qin, M. Manning, Z. Chen, M. Marquis, K.B. Averyt, M. Tignor and H.L. Miller (eds.)). Cambridge University Press, Cambridge, United Kingdom and New York, NY, USA, 996 pp. 5. Pfeffer, W.T., Harper, J.T. & O’Neel, S., 2008. Ki- nematic Constraints on Glacier Contributions to 21st-Century Sea Level Rise. Science 321 (5894), 1340–1343. 6. Mitrovica, J.X., Tamisiea, M.E., Davis, J.L. & Milne, G.A., 2001. Recent mass balance of polar ice sheets inferred from patterns of global sea-level change. Nature 409 (6823), 1026–1029. 7. Johansson, M., 2010. Ilmastonmuutos ja meren- pinta – Lämpeneminen nostaa valtamerien pintaa. Ilmansuojelu 1/2010. 8. Venäläinen, A., Johansson, M., Kersalo, J., Gregow, H., Jylhä, K., Ruosteenoja, K., Neitiniemi-Upola, L., Tietäväinen, H., Pimenoff, N., 2010. Pääkaupunki- seudun ilmastotietoja ja –skenaarioita. Teoksessa: Pääkaupunkiseudun ilmasto muuttuu. Sopeutumis- strategian taustaselvityksiä. HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut, HSY:n julkaisuja 3/2010, s 12-35. ISBN (nid.) 978-952-6604-04-6, ISBN (pdf) 978- 952-6604-05-3 9. Johansson, M., Kahma, K., Pellikka, H., 2011. Sea level scenarios and extreme events on the Finnish coast. In: SAFIR2010, The Finnish Research Pro- gramme on Nuclear Power Plant Safety 2007-2010, Final Report. Puska. E.-K., Suolanen, V. (Eds.) VTT Tiedotteita – Research Notes: 2571 2011. VTT, Espoo. 578 p. Pages 570-578. 10. Johansson, M., Boman, H., Kahma, K. K., Launi- ainen, J., 2001. Trends in sea level variability in the Baltic Sea. Boreal Environment Research 6, 159-179. 28 3 Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutuminen eri toimialoilla 3.1 Elinkeinoelämä 3.1.1 Ilmastonmuutokseen sopeutuminen maa- ja elintarviketaloudessa Kaija Hakala, Sari Himanen, Terho Hyvönen, Helena Kahiluoto, Arja Laitila, Riitta Molarius, Pirjo Peltonen-Sainio, Karoliina Pilli-Sihvola ja Kari Saikkonen Ilmastonmuutos saattaa parantaa Suomen maatalouden tuotantokykyä lähitulevaisuudessa pi- dentyvän kasvukauden ja suuremman lämpösumman kautta. Ilmastonmuutoksen myötä säätilan vaihtelut, ääri-ilmiöt ja suurempi tauti- ja tuholaispaine saattavat kuitenkin aiheuttaa ennalta arvaamattomia haittoja maataloudelle. Myönteisistä muutoksista voidaan parhaiten hyötyä ja haasteista selviytyä varautumalla muutoksiin joustavasti. Viljelymenetelmiä ja -järjestelmiä on kehitettävä jatkuvasti, on rakennettava hälytysjärjestelmiä mm. tuholaisten massaesiintymisten tai tautiepidemioiden varalle ja huolehdittava siitä, että kasvinjalostus tuottaa jatkuvasti uusia lajikkeita uusiin oloihin. Kasvintuotannossa etenkin talvella lisääntyvä kosteus lisää vesitalouden hallintatarvetta. Kohonneet lämpötilat voivat johtaa kasvien liian nopeaan kehitysrytmiin, joka saattaa johtaa alentuneisiin satoihin. Kotieläintaloudessa vaarana ovat yleistyvät eläintaudit ja rehuissa esiintyvät homesienimyrkyt eli mykotoksiinit. Elintarviketaloudessa lämpimämpi ja kosteampi ilmasto saattaa lisätä ruoan varastointiongelmia ja uhata ruoan hygieenisyyttä ja laatua. Etenkin vieraslajien ja uusien haittamikrobien yleistymistä ja leviämistä Suomeen on seurattava ja arvioitava, miten niiden aiheuttamat haitat tulevaisuuden ilmastossa voivat muuttua ja miten muutoksiin voidaan varautua. Maatalouden ympäristönsuojelussa on varauduttava lisätoimiin, kun kasvitautien ja -tuholaisten torjunta ja lisääntyvät sateet uhkaavat lisätä torjunta-aineiden ja ravinteiden huuhtoutumista vesis- töihin. Varautumisessa on tärkeää paitsi tietyn uhkan tunteminen, myös joustavuus sopeutumisessa sekä tunnettuihin että tuntemattomiin tekijöihin. Joustavuutta voidaan parantaa monipuolisella tuotannolla, jossa yksittäisen maatilan käytössä on esim. useita viljelykasvilajikkeita ja viljelykasveja yksipuolisen peltoviljelyn sijaan. Sadot paranevat ja viljely laajenee ja monipuolistuu Ilmastonmuutoksen myönteisiä vaikutuksia ovat nykyisten päätuotantokasvien viljelyn laajeneminen Suomessa pohjoisemmille alueille, kasvinviljelyn tuotantopotentiaalin kasvu satoisampien lajikkeiden, etenkin talvehtivien muotojen myötä sekä mahdollisuus monipuolisemman kasvivalikoiman käyttöönottoon yhä laajemmilla alueilla 29 [1,2,3,4]. Satopotentiaali voi kohota vuosisadan loppuun mennessä jopa yli tämänhetkisten Tanskan satojen, jopa 8–10 tonniin/ha kevätkylvöisillä viljoilla ja yli 9 tonniin/ha syyskylvöisillä, riippuen kuitenkin alueesta ja muista säätekijöistä kasvukautena. Paitsi tuotannon tehostumista yleensä, myös Suomen valkuaisomavarai- suus voi lisääntyä huomattavasti, kun esim. herneen, härkäpavun ja rapsin viljely laajenee pohjoisemmaksi ja sadot suurenevat esim. herneellä jopa yli 8 tonniin/ha. Etelä-Suomessa siirryttäneen vuosisadan lopulla yhä enemmän syyskylvöisiin kasveihin, kun talvehtimisolot helpottuvat [2]. Talvehtivien kasvien laajempi viljely voi paitsi lisätä satoja, myös vähentää kevätkuivuuden haittoja ja maatalouden ravinnepäästöjä. Etelä-Suomen Lepsämäjoen valuma-alueelle tehdyissä mallinnuksissa todettiin, että pellon käyttö voi tulevai- suudessa vaihdella viljelyvaihtoehtojen lisääntyessä ratkaisevasti, riippuen lähinnä siitä mitä tuotantosuuntia tuotantokyvyn kehitys, markkinat ja politiikka vahvimmin tukevat. Tarkasteltavia pellonkäytön vaihtoehtoja olivat valkuaisomavaraisuuden, talviaikaisen kasvipeitteisyyden tai monimuotoisuuden merkittävä lisääminen tai vaihtoehtoisesti yksipuolistuva (viljan) tuotanto. Pellonkäyttöratkaisuilla todettiin olevan merkittävä vaikutus, ei vain viljellyn ympäristön monimuotoisuuteen vaan myös ravinteiden huuhtoumariskeihin [5]. Myös puutarhataloudessa on odotettavissa, että vihannesten ja hedelmien, esim. omenan viljely laajenee yhä pohjoisemmaksi ja satojen määrä ja laatu paranevat [6] sekä uusien hedelmälajien, kuten päärynän ja luumun viljelyn yleistyy Etelä-Suomesta alkaen. Laajeneva viljely ja suuremmat sadot vaativat tulevaisuudessa myös enemmän ravinteita, jolloin ravinne- ja vesitalouden hallinta tulevat vaatimaan sopeutumistoimia [7,8]. Näissä toimissa viljelijä tarvitsee tutkijoiden ja hallinnon apua. Jos maataloustuotteiden, kuten viljojen, hinnat jatkavat nousuaan tulevaisuudessa 2000-luvun puolivälissä alkaneen kehityksen mukaisesti, maatalouden sopeuttaminen ilmastonmuutokseen tulee yhä tärkeämmäksi paitsi ympäristön, myös talouden ja kansantuotteen kannalta [9]. Kasvitaudit, tuholaiset ja rikkakasvit verottavat nettotuotosta Ilmaston lämpenemisestä aiheutuvat kasvinsuojeluriskit ovat jo alkaneet lisääntyä Itämeren ympärysmaissa [10,11]. Tähän ovat olleet vaikuttamassa kasvukausien pidentyminen, kohonneet lämpösummat ja talvien leudontuminen. Myös viljelytekniikan muutokset (esim. kevytmuokkaus ja suorakylvö) ja lisääntynyt viljelykasvien ja materiaalien tuonti ulkomailta ovat vaikuttaneet kasvinsuojelutarpeen lisääntymiseen. Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat pitenevät kasvukaudet, lämpimät syksyt ja leudot talvet sekä runsastuvat syys- ja talvisateet suosivat nykyisiä tauti- ja tuholaislajejamme ja edistävät muualta tulevien kasvintuhoojien kotiutumista ja yleistymistä Suomessa [11,12]. Kun tärkeimmillä viljelyalueilla kokovuotinen kasvipeitteisyys toteutuu yhä paremmin talvehtivien viljelykasvien yleistyessä, kasvustolla elävien ja lisääntyvien tautien ja tuholaisten lisääntymis- ja talvehtimisolot paranevat huomattavasti. Myös uudet syyskylvöiset viljat, kuten syysohra, saattavat tuoda uusia tauti- ja tuholaispaineita Suomeen. Kasvukauden piteneminen ja talvien leudontuminen mahdollistavat uusien virusvektoreiden (kirvat, sukkulamadot) talvehtimisen ja uusien virustautien yleistymisen [11,13]. Myös ruostetautien merkitys kasvaa nopeasti. Myös rikkakasvien menestymismahdollisuudet paranevat, etenkin jos muokkauksessa siirrytään yhä kevyempiin menetelmiin [14]. Uusia kasvitauteja ja tuholaisia saattaa tulla Suomeen yhä enemmän Tutkimuksissa on tunnistettu useita kasvitauti-, tuholais- ja rikkakasvilajeja, joita tällä hetkellä tavataan Suo- messa satunnaisesti, mutta jotka voivat pystyä perustamaan pysyvän kannan lähitulevaisuudessa ilmaston muuttuessa niille suotuisaksi. Tutkimuksessa tuotettiin malli, jonka avulla pystytään ennustamaan, milloin ilmasto-olot ovat muuttuneet sopiviksi erilaisten uusien kasvintuhoojien tulemiselle Suomeen. Ennustemallia 30 testattiin jo Suomeen tulleilla kasvintuhoojilla ja malli toimi odotetusti. Ilmaston muuttuessa vähitellen yhä suotuisammaksi, uusien kasvintuhoojien kotoutumisriski kasvaa mallin mukaan ensin puutarhatuotannossa (hedelmätarhat, taimitarhat, puistopuut, kasvihuoneet). Tuholaisista uurrekorvakärsäkäs, koloradonkuoriainen ja erilaiset kirvat ovat todennäköisimpiä lajeja, jotka vaativat tehostettuja torjuntakeinoja ilmaston muuttu- essa. Erityisen haastavia tulevat olemaan avomaan- ja kasvihuonetuholaiset, jotka levittävät kasvitauteja tai käyttävät kasvihuoneita ns. astinlautoina ulkoviljelmille [15]. Rikkakasvien osalta Suomessa satunnaisvieraina tavatuista lajeista kymmenen lajia (hulluruoho, kananhirssi, keltapäivänkakkara, myrkkyraiheinä, peltopuna-alpi, silkkiunikko, sormiheinä, verihirssi, viherrevonhäntä ja villikaura) voivat pystyä vakiintumaan Suomeen ilmastonmuutoksen seurauksena [16,17,18]. Suomeen jo va- kiintuneiden lajien levinneisyysalueen koko taas on riippuvainen siitä, kuinka pitkään laji on ollut maassamme. Useiden vakiintuneiden uustulokkaiden (saapuneet Suomeen 1600-luvun jälkeen) voidaan olettaa laajentavan esiintymisaluettaan maatalousympäristöissä tulevaisuudessa. Tutkimusten mukaan Suomen tulevaisuuden ilmasto-olot sopivat useille nykyisin Keski-Euroopassa tavattaville rikkakasvilajeille [16,17,18]. Ympäristöongelmat saattavat lisääntyä Kun ravinteiden käyttöä lisätään satopotentiaalin noustessa ja kasvinsuojelutarve samalla lisääntyy, on vaara- na, että ravinteiden ja kasvinsuojeluaineiden valumat vesistöihin lisääntyvät [19]. Ravinnevalumat saattavat runsastuvien syys- ja talvisateiden myötä lisääntyä jopa 46 %, jos kasvinviljelyä jatketaan nykyisin menetelmin myös tulevaisuuden lämpimämmässä ilmastossa. Ravinteiden huuhtoutumista edistää myös lämmenneessä maassa kiihtyvä ravinteiden irtaantuminen eloperäisestä aineksesta (mineralisaatio) mikrobitoiminnan te- hostumisen tuloksena. Kun talvisateet lisääntyvät, mutta lumipeite lämpimämmän ilmaston takia ohenee, keväinen lumipeitteen sulamisesta johtuva pintavalunta vähenee, mutta talviaikainen valunta ja pohjavalunta lisääntyvät. Ilman sopeutumistoimia maaperän typpeä voi poistua vesistöihin yhä enemmän talvivalunnan mukana. Toisaalta pintavalunnan vähentyminen voi vähentää eroosiota ja siten maahan kiinnittyneen fosforin huuhtoutumista vesistöihin. Valuntojen estämiseksi on viljelyä monipuolistettava ja talvipeitteisyyttä lisättävä. Vesitalouden hallinta tulee yhä tärkeämmäksi kaikkina vuodenaikoina. Vaikka kasvinsuojeluaineiden hajoami- nen kasvukauden aikana lämpötilan noustessa nopeutuu, niiden huuhtouma ei välttämättä alene, jos niiden käyttömäärät lisääntyvät. Syysmuotoisten kasvien vallatessa alaa myös torjuntatarve siirtyy yhä enemmän syksyyn, mikä johtaa suurempiin huuhtoutumiin syksyn ja talven aikana, etenkin kun sateet samalla lisääntyvät [11]. Jo nyt on voitu havaita uusien viljelytapojen (suorakylvö, talvipeitteisyys, suojavyöhykkeet) myönteinen vaikutus ravinnevalumien estäjinä. Ilmastonmuutos tuo eläintuotannolle sekä mahdollisuuksia että haasteita Tutkimusten tulosten perusteella näyttää siltä, että ilmastonmuutoksella olisi sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia eläintuotannolle. Karjanpidon volyymiä voitaisiin laajentaa pitempien kesien ja lisääntyvän sa- teisuuden vuoksi. Toisaalta ilmaston lämpeneminen voi lisätä etenkin vektorivälitteisten eläintautien määrää maassamme. Eläinten terveyttä voidaan edistää varmistamalla kotimaisen rehun saatavuutta ja laatua. Etenkin homeiden tuottamien haittayhdisteiden, mykotoksiinien, esiintyvyyteen tulee kiinnittää huomiota. Elintarvikkeiden tuotantoketjun tehokkuutta on tarkistettava Ilmastonmuutoksen takia elintarvikkeiden tuotantoketjun toimivuus saattaa joutua koetukselle. Alkutuotan- nossa viljojen ja kasvisten varastojen lämpötilan ja kosteuden aiheuttamat ongelmat uhkaavat tuotteiden hygieenisyyttä ja laatua. Uudet kasvitaudit ja homemyrkyt uhkaavat alkutuotannon työturvallisuutta. 31 Elintarvikkeiden tuotantoketjuun voi siirtyä aiemmin tuntemattomia haittamikrobeja, kun niiden siirtymisme- kanismeja ja kuluttajien altistusreittejä ei vielä tarkoin tunneta. Yhtenä esimerkkinä tästä on keväällä 2011 puhjennut vaarallinen EHEC (Enterohemmorhagic Eschericia coli) -epidemia, jonka aiheuttajabakteeri oli ennen tuntematonta kantaa ja jonka alkulähdettä ei vielä vuoden loppuun mennessä voitu luotettavasti selvittää. Epidemia on ääriesimerkki elintarviketurvallisuuden haasteista, jotka vaativat ratkaisua ilmastonmuutoksen ja muiden globaalimuutosten edetessä. Tavanomaisempia haasteita, joihin jo nyt tarvitaan ratkaisukeinoja ja ehkä vielä enemmän ilmaston muuttuessa lämpimämmäksi, ovat elintarvikkeiden tuotantoprosessien häiriöt esimerkiksi sähkökatkojen vuoksi tai talousveden ja teollisuuden käyttöveden saastuminen, jotka voivat aiheuttaa lopputuotteiden pilaantumisia ja sitä kautta sairastumisia. Sähkökatkot voivat myös aiheuttaa raaka-aineiden ja elintarvikkeiden varastointi-, käsittely- ja kuljetusketjujen lämpötilapoikkeamia, mikä tekee valmiit tuotteet helpommin pilaantuviksi. Kyky sopeutua erilaisiin muutoksiin on tärkeää epävarmuuden lisääntyessä Ilmastonmuutoksen ennakointiin sisältyy paljon epävarmuutta [20]. Ilmaston muutoksen mukanaan tuomat muutokset ekologisiin prosesseihin tuovat yllätyksiä, hillintätoimien tehokkuutta on vaikea ennakoida ja ilmastomallien välillä on suuria eroja [21]. Samanaikaisesti joudutaan sopeutumaan myös ilmastonmuutok- sen epäsuoriin vaikutuksiin ja muihin muutoksiin kuten hintojen lisääntyviin heilahteluihin [9]. Siksi yleisen sopeutumiskyvyn kehittäminen monenlaisiin muutoksiin ja elintarvikeketjun kaikilla tasoilla on tärkeää. So- peutumiskykyä lisäävät yleisesti hyvä tasa-arvo ja korkea sosiaalinen pääoma sekä korkeatasoinen koulutus, teknologia ja infrastruktuuri. Monimuotoisuus on sopeutumiskyvyn parantamisessa kuitenkin avainasemassa, koska se tarjoaa mahdollisuuden vähentää riskejä tavalla johon toimijat voivat itse vaikuttaa. Esimerkiksi kauppa voi monipuolistaa hankintakanaviaan ja viljelijä tilaansa. Keskeisimmät sopeuttamistarpeet ja toimenpiteet ilmastonmuutoksen edetessä Riittävästä monimuotoisuudesta huolehtiminen maa- ja elintarviketaloutemme eri osissa varmentaa ruuan- tuotantoa vaikeasti ennakoitavassa ja yhä enemmän vaihtelua ja äärevyyttä sisältävässä tulevaisuudessa. Esimerkiksi viljelykasvien monimuotoisuudella on merkitystä sopeutumiskyvylle ja tilan taloudelliselle riskien- hallinnalle; esim. syysviljat osana tilan tuotantoa näyttävät vähentävän satotappioita erityisesti kuivina vuosina [22]. Myös Suomessa viljellyt lajikkeet reagoivat eri tavoin eri säätekijöihin. Esimerkiksi ohralajikkeistossamme on suurta vaihtelua herkkyydessä erilaisille säätekijöille [23]. Tällainen lajikkeiston vastediversiteetti merkitsee hyviä valmiuksia sopeutumisessa tuleviin ilmaston muutoksiin. Tutkimusten mukaan alueellisen lajikemoni- muotoisuuden ja satotason välillä on rehuohralla selkeä positiivinen yhteys ja yhteyden voimakkuus riippuu kasvukaudesta [24]. Muuttuvissa ilmasto-oloissa lajikemonimuotoisuus voikin nousta entistä keskeisempään rooliin satovarmuuden kannalta. Maatalouden tärkeimmät sopeuttamistoimet ja niiden käyttöönoton aikataulu todennäköisimpään tulevai- suuden ilmastoon valmistauduttaessa on esitetty taulukoissa 3.1 ja 3.2). Tärkeitä toimia peltoviljelyssä ovat maaperän kasvukunnosta huolehtiminen mm. hyvän viljelykierron avulla sekä vesi- ja ravinnetalouden hallinta [25,26]. Kasvinsuojeluriskien hallinta tulee yhä tärkeämmäksi. Riskejä voidaan hallita kestävän torjunnan, hälytysjärjestelmien ja terveen lisäysmateriaalin käytön kautta [27]. Tautien ja tuholaisten vastustuskykyyn tähtäävä strateginen kasvinjalostus ja yleensäkin uusien ja parempien viljelykasvilajikkeiden kehittämiseen tähtäävä jalostus ovat avainasemassa maataloustuotannon sopeuttamisessa tuleviin oloihin. 32 Taulukko 3.1. Tärkeimmät suomalaisen kasvintuotannon tuotantokyvyn parantamiseen liittyvät ilmastonmuutokseen sopeuttamistarpeet sekä toimenpide-ehdotukset ILMASOPU-hankkeen tulosten perusteella [26]. Rajoittava tekijä Peltokasvilajit Sopeuttamistoimi Lämpötilan nousu, pitkä päivä ja kiih- tynyt kehitysrytmi Siemensatokasvit Kasvinjalostus Veden saatavuus Kevätkylvöiset lajit Vesitalouden hallintajärjestelmät, kasvinjalostus, syysmuotoiset lajit Talvenkestävyys Talvehtivat lajit Kasvinjalostus, heikon kestävyyden (ulkomaisten) lajikkeiden välttäminen Kasvintuhoojariskit Kaikki lajit Terveet lisäysmateriaalit, kestä- vyysjalostus, torjuntamenetelmät, hälytysjärjestelmät Ääri-ilmiöt Kaikki lajit Hälytysjärjestelmät, viljelyvarmat lajikkeet, monimuotoisuus ja pusku- rointikyky Ravinteiden saanti Kaikki lajit Lannoitusmenetelmät, viljelykierto, palkokasvien yleistäminen, jalostus Taulukko 3.2. ILMASOPU-hankkeessa ennakoidut ajankohdat eräille keskeisimmille suomalaisen peltokasvituotannon muutoksille, joita ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellyttää [26]. Ajankohta Muutos 2015 → Kasvintuhoojien torjuntatarve kasvaa ja torjuntavaihtoehdot monipuolistuvat: ennakointi ja torjunta ovat yhä tärkeämpiä tuotantoepävarmuuden ehkäisemiseksi 2015–2025 Nykytyyppiset lajikkeet väistyvät: Lajikkeisto vaihtuu ensin rannikkoseudulla edeten sitten maan keski- ja pohjoisosiin, satotasot nousevat merkittävästi sopeutumisen myötä, EU suhtautuu myöntei- sesti geenimuuntelun hyödyntämiseen 2015–2025 Viljely monimuotoistuu: erityisesti rapsi on korvannut rypsin ja lisäksi palkokasvien viljely on yleistä valkuais- ja typpiomavaraisuuden turvaamiseksi 2020–2040 Kasvintuotanto alkaa keskittyä vahvasti suotuisimmille tuotantoalueille: omavaraisuus turvataan ja ylijäämäpellot käytetään bioenergian tuottamiseen, vientituotantoon, vahvasti erikoistuneeseen tuotantoon ja/tai luonnon ja peltomaan hoitoon 2020–2040 Pellon vesitalouden hallintajärjestelmä