Eero Kaakinen Aira Kokko Kaisu Aapala Olli Autio Seppo Eurola† Juha-Pekka Hotanen Hanna Kondelin Tapio Lindholm Hannu Nousiainen Sakari Rehell Rauno Ruuhijärvi Tapani Sallantaus Pekka Salminen Teemu Tahvanainen Seppo Tuominen Jukka Turunen Harri Vasander Kimmo Virtanen Suot 5 322 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Siikaneva, Ruovesi. Kuva: Hannu Nousiainen 323Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot SISÄLLYS | 5 SUOT S01 Korvet...................................................................................................................................... 327 S01.01 Kangaskorvet.................................................................................................................. 327 S01.02 Lehtokorvet.................................................................................................................... 330 S01.03 Ruohokorvet.................................................................................................................. 333 S01.04 Aitokorvet...................................................................................................................... 335 S01.04.01 Varpukorvet..................................................................................................... 337 S01.04.02 Metsäkortekorvet.......................................................................................... 339 S01.04.03 Muurainkorvet................................................................................................ 342 S02 Neva- ja lettokorvet....................................................................................................... 343 S02.01 Lettokorvet..................................................................................................................... 343 S02.02 Sarakorvet....................................................................................................................... 346 S02.03 Juolasarakorvet.............................................................................................................. 348 S02.04 Tupasvillakorvet............................................................................................................. 349 S03 Rämeet.................................................................................................................................... 352 S03.01 Kangasrämeet................................................................................................................. 352 S03.02 Korpirämeet................................................................................................................... 354 S03.03 Pallosararämeet............................................................................................................. 355 S03.04 Isovarpurämeet.............................................................................................................. 357 S03.05 Tupasvillarämeet............................................................................................................ 358 S03.06 Rahkarämeet.................................................................................................................. 360 S03.07 Routarämeet................................................................................................................... 361 S03.07.01 Palsarämeet..................................................................................................... 362 S03.07.02 Pounikkorämeet............................................................................................. 366 S04 Neva- ja lettorämeet..................................................................................................... 367 S04.01 Lettorämeet................................................................................................................... 367 S04.01.01 Reunavaikutteiset lettorämeet.................................................................... 369 S04.01.02 Rahkaiset lettorämeet (rämeletot)............................................................. 371 S04.02 Lettonevarämeet........................................................................................................... 372 S04.03 Sararämeet...................................................................................................................... 374 S04.04 Kalvakkarämeet............................................................................................................. 376 S04.05 Rimpinevarämeet........................................................................................................... 377 S04.06 Lyhytkorsirämeet.......................................................................................................... 378 S04.07 Keidasrämeet................................................................................................................. 380 S05 Nevat........................................................................................................................................ 381 S05.01 Lettonevat....................................................................................................................... 382 S05.02 Luhtanevat....................................................................................................................... 383 S05.03 Saranevat......................................................................................................................... 385 S05.04 Kalvakkanevat................................................................................................................. 387 S05.05 Rimpinevat...................................................................................................................... 389 S05.06 Minerotrofiset lyhytkorsinevat .................................................................................. 392 S05.07 Kuljunevat....................................................................................................................... 394 S05.08 Ombrotrofiset lyhytkorsinevat.................................................................................. 396 324 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 S06 Letot......................................................................................................................................... 397 S06.01 Luhtaletot........................................................................................................................ 397 S06.02 Lähdeletot....................................................................................................................... 399 S06.03 Koivuletot....................................................................................................................... 400 S06.03.01 Rimpiset koivuletot ....................................................................................... 402 S06.03.02 Välipintakoivuletot...........................................................................................404 S06.04 Välipintaletot.................................................................................................................. 406 S06.05 Rimpiletot....................................................................................................................... 408 S06.06 Kalkkiletot....................................................................................................................... 410 S06.07 Kuirisammalrimpiletot.................................................................................................. 412 S07 Luhdat...................................................................................................................................... 413 S07.01 Metsäluhdat.................................................................................................................... 413 S07.01.01 Koivuluhdat...................................................................................................... 414 S07.01.02 Tervaleppäluhdat............................................................................................ 416 S07.01.03 Harmaaleppäluhdat........................................................................................ 417 S07.02 Pensaikkoluhdat............................................................................................................. 419 S07.02.01 Pajuluhdat......................................................................................................... 420 S07.02.02 Pajuviitaluhdat................................................................................................. 421 S07.02.03 Suomyrttiluhdat.............................................................................................. 422 S07.03 Avoluhdat........................................................................................................................ 423 S08 Suoarot................................................................................................................................... 426 S09 Soiden luontotyyppiyhdistelmät............................................................................ 428 S09.01 Keidassuot....................................................................................................................... 428 S09.01.01 Kermikeitaat.................................................................................................... 429 S09.01.01.01 Laakio- ja nummikeitaat............................................................. 430 S09.01.01.02 Kilpikeitaat................................................................................... 431 S09.01.01.03 Viettokeitaat.................................................................................. 434 S09.01.01.04 Verkkokeitaat................................................................................ 436 S09.01.02 Rämekeitaat..................................................................................................... 438 S09.01.02.01 Metsäkeitaat................................................................................. 438 S09.01.02.02 Rahkarämekeitaat....................................................................... 439 S09.02 Aapasuot ........................................................................................................................ 441 S09.02.01 Keskiboreaaliset aapasuot............................................................................ 442 S09.02.02 Pohjoisboreaaliset aapasuot......................................................................... 445 S09.02.02.01 Eteläiset pohjoisboreaaliset aapasuot...................................... 445 S09.02.02.02 Pohjoiset pohjoisboreaaliset aapasuot..................................... 447 S09.03 Eteläiset sarasuot.......................................................................................................... 449 S09.04 Rinnesuot ....................................................................................................................... 450 S09.04.01 Keskiboreaaliset rinnesuot........................................................................... 451 S09.04.02 Pohjoisboreaaliset rinnesuot........................................................................ 452 S09.05 Palsasuot.......................................................................................................................... 453 S09.06 Tunturisuot..................................................................................................................... 457 S09.07 Rannikkosuot.................................................................................................................. 459 S09.08 Boreaaliset piensuot..................................................................................................... 461 S10 Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjat............................................... 464 S10.01 Maankohoamisrannikon keidassuokehityssarjat..................................................... 464 S10.02 Maankohoamisrannikon aapasuokehityssarjat........................................................ 467 S10.03 Maankohoamisrannikon piensuokehityssarjat......................................................... 468 Kiitokset......................................................................................................................................... 471 Kirjallisuus.................................................................................................................................... 471 325Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot Soiden luontotyyppien ja luontotyyppi- yhdistelmien luokittelu uhanalaisuuden arvioinnissa Suoasiantuntijaryhmän arviointityöhön ovat sisältyneet suot ja suoarot. Metsätaloutta varten ojitettuja turve- maita (ojikot, muuttumat, turvekankaat) suoasiantun- tijaryhmä ei ole arvioinut erikseen omina arviointiyk- siköinään. Suotyyppien tarkastelussa ojitettu turvemaa on pääsääntöisesti tulkittu poistumaksi suotyypin alkuperäisestä pinta-alasta. Karuja rämeitä arvioitiin kuitenkin jossain määrin säilyneen heikkotuottoisilla ojitusalueilla, tai ominaisuuksiltaan luonnontilaisen kaltaisia karuja rämeitä on voinut kehittyä ojitusalueil- le ojien tukkeutumisen seurauksena (ks. rahkarämeet S03.06, isovarpurämeet S03.04, tupasvillarämeet S03.05). Luontotyyppiyhdistelmätason arvioinnissa ojitetut tur- vemaat luetaan mukaan suoyhdistymäkokonaisuuksiin ja ojitus otetaan niissä huomioon laadun heikentymise- nä. Suoyhdistymät, joiden pinta-alasta yli 80 % on ojitet- tu, on tulkittu luontotyypin esiintyminä romahtaneiksi. Suoluonnon uhanalaisuutta arvioitiin sekä suotyyp- pi- (luontotyyppitaso) että suoyhdistymätyyppitasolla (luontotyyppiyhdistelmätaso). Suoyhdistymätyyppien lisäksi luontotyyppiyhdistelmätasolla arvioitiin maan- kohoamisrannikon soiden kehityssarjojen uhanalaisuus. Suoarot, joista käytettiin edellisessä uhanalaisuusar- vioinnissa nimitystä ”kausikosteikot” (Kaakinen ym. 2008), on nyt arvioitu luontotyyppitason yksikkönä toi- sin kuin edellisessä arvioinnissa. Kausikosteikko-termiä käytetään nyt yleisterminä, johon sisältyy muitakin kuin soihin liittyviä kosteudeltaan voimakkaasti vaihtelevia, pintavesiin suoraan liittymättömiä elinympäristöjä. Suotyyppien luokituksessa käytettiin pohjana perin- teistä kasvitieteellistä suokasvillisuusluokitusta (esim. Eurola ym. 1995; 2015). Suotyypit on tässä hankkeessa ryhmitelty seitsemään pääryhmään: korvet, neva- ja lettokorvet, rämeet, neva- ja lettorämeet, nevat, letot ja luhdat. Päätyyppiryhmien sisällä suokasvillisuus ryh- miteltiin kaikkiaan 56 luontotyyppitason arvioitavaan suoluontotyyppiryhmään tai -luontotyyppiin. Aitokor- villa, routarämeillä, lettorämeillä, koivuletoilla, metsä- luhdilla ja pensaikkoluhdilla arviointi tehtiin sekä ryh- mätasolla että sitä alemmalla tasolla. Alimmalla arvioi- dulla hierarkiatasolla arviointiyksiköitä on yhteensä 50. Luontotyyppiyhdistelmiksi luokitettiin ilmastolli- set suoyhdistymätyypit (keidas-, aapa-, rinne- ja palsa- suot sekä eteläiset sarasuot), paikalliset suoyhdistymät (rannikkosuot, boreaaliset piensuot ja tunturisuot) sekä maakohoamisrannikon soiden kehityssarjat. Keidassuot (S09.01) jaettiin arvioinnissa kermikeitaisiin (laakio- ja nummikeitaat, kilpi-, vietto- ja verkkokeitaat) ja räme- keitaisiin (metsä- ja rahkarämekeitaisiin). Aapasuot (S09.02) jaettiin keskiboreaalisiin ja pohjoisboreaalisiin aapasoihin. Pohjoisboreaaliset aapasuot jaettiin eteläi- siin (Peräpohjola) ja pohjoisiin (Metsä-Lappi). Rinne- ja palsasoita (S09.04 ja S09.05) tarkasteltiin omina suoyh- distymätyyppeinään. Eteläiset sarasuot (S09.03) on uusi arvioitu yhdistymätyyppi. Paikalliset suoyhdistymät on heterogeeninen ryhmä soita, joita ei voi luokitella ilmastollisiksi suoyhdisty- miksi. Niiden kehityksen määräävät suurilmastoa sel- vemmin paikalliset olot, kuten maantieteellinen sijainti, topografia, hydrologia, kallio- ja maaperä sekä sijainti vesistöihin nähden. Paikallisista suoyhdistymistä arvi- oitiin kolme tyyppiä: rannikkosuot, boreaaliset pien- suot ja tunturisuot. Rannikkosoiksi (S09.07) tulkittiin rannikkovyöhykkeellä (alle 2 000 vuotta sitten meren alta paljastuneet alueet) olevat suoyhdistymät. Boreaa- lisia piensoita (S09.08) ovat muun muassa kallio- ja mo- reenipainanteiden suot sekä harjualueiden suppasuot, lähdesuot, luhta- ja tulvasuot, rantasuot ja umpeenkas- vusuot. Tunturisoihin (S09.06) luettiin paljakalla ja tun- turikoivuvyöhykkeellä olevat suot palsa- ja aapasoita lukuun ottamatta. Maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoilla (S10) tarkoitetaan maankohoamisesta aiheutuvan rannan siirtymisen seurauksena syntyneitä nuorten soiden ke- hityssarjoja. Kehityssarjat muodostuvat erillisistä suo- laikuista, jotka muodostavat eri-ikäisten soiden sarjan rannikolta sisämaahan päin. Kehityssarjan nuorimmat suot rannikolla ovat usein erilaisia luhtia ja vanhim- mat vaihettuvat asteittain keidas- tai aapasoihin tai bo- reaalisiin piensoihin. Kehityssarjaan voi liittyä myös suoaroja. Keidassuo- ja aapasuokehityssarjojen lisäksi arvioitiin uutena tyyppinä piensuokehityssarjat. Suot 5 326 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Rajanveto muihin luontotyyppiryhmiin Rannikon ja sisävesien rantojen turvetta muodostavat luhdat ja rantasuot arvioitiin suoluontotyyppien yhtey- dessä. Luontotyyppiyhdistelmätasolla suoasiantuntija- ryhmä arvioi lisäksi rannikkosuot ja maankohoamisran- nikon soiden kehityssarjat. Sisävesien rantasuot sisälty- vät boreaalisiin piensoihin. Rannikkoluontotyyppeihin sisältyvissä ruovikoissa on osin päällekkäisyyttä avoluh- tien kanssa (ruokoluhdat). Rannikon dyynialueiden kos- teat soistuneet painanteet ovat osa rannikkoluontotyyp- pien luokittelua, silloin kun ne sijaitsevat vielä toimivilla dyynialueilla. Jo täysin stabiloituneiden ja metsittyneiden dyynien väliset soistuneet painanteet voivat sisältyä suo- luokittelun suoaroihin tai suotyyppeihin, rannikkosoi- hin tai maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoihin. Sisävesiluontotyyppeihin luetut lähteikköluontotyy- pit vaihettuvat ilman selvää rajaa lähteisiin suoluonto- tyyppeihin. Suoluokittelun suoyhdistymätyyppeihin sisältyy suolampia, noroja sekä turvemaiden latvapu- roja ja puroja, jotka on arvioitu sisävesien yhteydessä. Soiden yhteydessä arvioidut suoarot vaihettuvat ilman selvää rajaa sisävesien yhteydessä arvioituihin kausi- kuiviin lampiin. Kaikki puustoiset suot on luettu suomalaiseen tapaan soihin, eikä niitä ole puuston kasvun tai latvuspeittävyy- den perusteella luokitettu metsiin. Soistuneet kankaat sisältyvät metsien pääryhmässä arvioituihin kangasmet- sätyyppeihin. Metsätaloutta varten ojitettuja turvemaa- tyyppejä (ojikkoja, muuttumia ja turvekankaita) ei ole arvioitu erikseen missään asiantuntijaryhmässä. Met- säojitettuja soita, erityisesti turvekankaita, on kuitenkin käsitelty omassa luvussaan raportin osassa 1 (luku 5.4.5). Kalliopainanteiden ja kalliorinteiden suot on arvioitu boreaalisiin piensoihin kuuluvina. Suoniityt on arvioitu perinnebiotooppien yhteydessä. Suoniityiksi on tulkittu nykyisin hoitokohteena olevat tai satunnaisesti 2000-luvulla niitossa olleet suoniityt. Tätä aiemmin, käytännössä viimeistään 1970-luvul- la, hylätyt suoniityt luetaan soiden luontotyyppeihin. Monia soita on jossain vaiheessa tulvitettu, niitetty ja laidunnettu. Soiden perinteisen maatalouskäytön lop- puminen voi olla suoluontotyypin laatuun vaikuttava tekijä (esim. letot). Tunturisoiden suotyypit käsiteltiin muiden arvioitu- jen suoluontotyyppien maantieteellisinä variantteina. Tunturialueella esiintyvät suoyhdistymät on arvioitu aapa- ja palsasoita lukuun ottamatta yhtenä tunturisoi- den yhdistelmätyyppinä, johon sisältyvät myös tuntu- rikoivuvyöhykkeen piensuot. Tunturialueiden soihin liittyvät kausikosteikot sisältyvät suoaroihin. Uhanalaisuuden arvioinnissa käytetyt aineistot Metsäntutkimuslaitoksen (Metla), vuodesta 2015 Luon- nonvarakeskuksen (Luke) suorittamien valtakunnan metsien inventointien (VMI) tuloksia käytettiin soiden uhanalaisuuden arvioinnissa sekä yleisenä taustatieto- na suoluonnon muutoksista että soveltuvin osin suo- tyyppiryhmien ja suotyyppien määrän ja laadun muu- tosten tausta-aineistona. Suotyyppien esiintymistietoa koottiin monista tietolähteistä ja useat tahot ja tutkijat antoivat arviointihankkeen käyttöön tutkimuksiensa primääriaineistoja. Suoyhdistymien arvioinnissa tuke- na käytettiin myös tätä työtä varten tuotettuja uusia paikkatietoaineistoja ja erillisselvityksiä. Suoasiantun- tijaryhmän jäsenten pitkä ja monipuolinen maastokoke- mus ja asiantuntemus olivat keskeisiä arvioinnin teke- misessä. Lisäksi hyödynnettiin julkaistuja tutkimuksia. Arviointiin käytetyt aineistot, tietolähteet ja asiantun- tija-arvion osuus sekä luokittelun tarkemmat periaatteet ja uhanalaisuusarvioinnin toteutus on esitelty tarkem- min loppuraportin ensimmäisessä osassa (osa 1, luvut 5.4.1, 5.4.2 ja 5.4.3) yhdessä uhanalaisuusarvioinnin tulos- yhteenvedon ja toimenpide-ehdotusten kanssa. Yhteydet hallinnollisiin luokitteluihin Kunkin arvioidun luontotyypin vastaavuutta säädöksis- sä suojeltaviksi määriteltyjen luontotyyppien kanssa on kuvattu lyhyesti. Suoluontotyypeillä on liittymäkohtia EU:n luontodirektiivin liitteessä I, luonnonsuojelulaissa ja metsälaissa mainittuihin luontotyyppeihin (luku 1). Osa luontodirektiivin suoluontotyypeistä on luonto- tyyppiyhdistelmiä, joihin sisältyy toisia direktiiviluon- totyyppejä. Tällaisia ovat keidassuot, muuttuneet en- nallistamiskelpoiset keidassuot, aapasuot ja palsasuot. Esimerkiksi aapasoilla voi esiintyä päällekkäisenä luon- totyyppinä muun muassa luontodirektiivin puustoisia soita, lettoja sekä lähteitä ja lähdesoita. Pääsääntöisesti suotyyppien tai suotyyppiryhmien rinnastusta luontodirektiivin luontotyyppiyhdistelmiin (keidassuot, aapasuot, palsasuot) ei ole mainittu Yhtey- det hallinnollisiin luokitteluihin -kohdassa. On kuiten- kin huomattava, että lähes kaikki luontotyyppitason suoluontotyypit voivat sisältyä luontodirektiivin luon- totyyppiyhdistelmiin. Keidassoiden ja muuttuneiden ennallistamiskelpoisten keidassoiden keskiosissa ja reu- naluisuilla esiintyy pääosin ombrotrofisia eli äärikaruja suotyyppejä (keidasrämeitä, ombrotrofisia lyhytkorsi- nevoja, kuljunevoja, rahkarämeitä, tupasvillarämeitä, isovarpurämeitä), mutta laiteilla pienialaisemmin myös suuri osa minerotrofisista suotyypeistä. Aapasoilla voi esiintyä valtaosa arvioiduista minerotrofisista tyypeis- tä, usein jopa suurin osa luontotyypin pinta-alasta (näin esim. nevoilla, nevarämeillä, letoilla). Lisäksi myös om- brotrofisia tyyppejä voi esiintyä aapasoiden reunaosis- sa. Samoin pohjoisilla palsasoilla voi esiintyä valtaosa niistä suotyypeistä, joita pohjoisessa esiintyy. Taksonominen huomautus Suotyyppien ja suoyhdistymätyyppien kuvauksissa mainitaan useassa kohdassa punarahkasammal, Sphag- num magellanicum Brid. Äskettäinen tutkimus (Hassel ym. 2018) on osoittanut, että kyseinen laji esiintyy ai- noastaan Etelä-Amerikassa, runsaimmillaan Tulimaas- sa. Sen uusi suomenkielinen nimi onkin tulimaanrah- 327Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot kasammal. Pohjoisella pallonpuoliskolla punarahka- sammalesta on erotettu lajit Sphagnum divinum Flatberg & Hassel ja Sphagnum medium Limpr.. Näistä ensin mainittu punaterärahkasammal, S. divinum, esiintyy tyypillisesti soiden minerotrofisissa reunametsissä seuralaisinaan muun muassa vaalea-, oka-, letto- ja sa- rarahkasammal (S. centrale, S. squarrosum, S. teres ja S. fallax). Punarahkasammal, S. medium, on karujen soiden keskustasanteiden laji, jonka seuralaislajeja ovat esimer- kiksi ruso-, silmäke- ja rämerahkasammal (S. rubellum, S. balticum ja S. angustifolium). Lajien makro- ja mikros- kooppisia eroja on kuvattu Euroopan rahkasammalop- paassa (Laine ym. 2018a). Taksonomista uudistusta ei kuitenkaan ehditty ottaa tässä työssä huomioon, koska se olisi vaatinut tarkempaa analyysiä siitä, kummalla lajilla S. magellanicum (entinen punarahkasammal) kor- vattaisiin. Tämä (nykykäsityksen mukaan virheellinen) esitystapa jätettiin raporttiimme. S01 Korvet Korvet ovat merkittäviä lajistollisen monimuotoisuuden keskittymiä. Osa lajistollisesta monimuotoisuudesta liittyy korpien sijaintiin kivennäismaiden ja soiden tai vesistöjen ja soiden vaihettumisvyöhykkeissä, jolloin lajistossa on piirteitä ympäröivien kivennäismaiden metsistä, rannoilta sekä viereisiltä rämeiltä ja avosoilta. Lisäksi erilaisten pintojen pienipiirteinen vaihtelu ve- denkorkeuden suhteen tarjoaa monimuotoisia elinym- päristöjä aina kuivilta mättäiltä ja puiden tyviltä veden pysyvästi täyttämiin painanteisiin asti. Myös lähteisyys ja luhtaisuus lisäävät korpielinympäristöjen monimuo- toisuutta. Runsaspuustoisten korpien varjoisuus ja sen vaikutus pienilmastoon ovat edullisia rungolla kasva- ville epifyyttijäkälille ja maksasammalille (Marchan- tiophyta), runsas lahopuustoisuus puolestaan kääville ja lahopuuhyönteisille. Korvet ovat puustoltaan yleensä kuusivaltaisia, mut- ta rehevämmissä korvissa lehtipuuston osuus voi olla huomattava. Luonnontilaisille korville on tyypillistä puuston pitkä metsällinen jatkumo ja eri-ikäisraken- ne sekä uudistuminen pienialaisen aukkodynamiikan kautta (Hörnberg 1995; Hörnberg ym. 1995; 1998; Se- gerström ym. 1996). Yksittäisiä puita kuolee ja kaatuu, jolloin muodostuu sopivia kasvualustoja uusille taimil- le. Puuston jatkuva uudistuminen ylläpitää myös la- hopuujatkumoa (esim. Saaristo 1998). Luonnontilaisten korpien lahopuumääristä on melko vähän tietoa, mutta kuudessa kainuulaisessa korvessa lahopuumäärä vaih- teli välillä 73–111 m3/ha (Saaristo 1998). Rehevien korpien kenttäkerroksen kasvillisuus on ruoho- ja heinävaltaista sekä lajistoltaan monipuolista. Pohjakerroksessa aitosammalten osuus voi olla mer- kittävä. Karujen korpien putkilokasvilajisto on melko niukka ja metsävarpuvaltainen. Pohjakerroksessa val- litsevat rahkasammalet (Sphagnum spp.). Suokasvillisuutta sekä korpien ja letto- ja nevakor- pien luokittelua kuvataan useissa luokitteluoppaissa ja ensimmäisen uhanalaisuusarvioinnin loppuraportissa (Kaakinen ym. 2008). Kasvitieteellisen luokittelun tuo- rein opas on Eurola ym. (2015) ja metsätalouden luoki- tuksen Laine ym. (2018b). Tuore korpien luokitteluun liittyvä tutkimus on Laitinen ym. (2018). S01.01 Kangaskorvet Uhanalaisuus- luokka Kriteerit Kehitys- suunta Koko maa EN A1, A3 – Etelä-Suomi CR A3 – Pohjois-Suomi VU A1, A3 – Orivesi. Kuva: Hannu Nousiainen Luonnehdinta: Kangaskorpia luonnehtii korpien ja tuoreiden kankaiden kasvillisuuden mosaiikki, jossa suokasvillisuus peittää yli puolet pinta-alasta. Puus- to on kuusivaltaista (Picea abies), mutta hieskoivuakin (Betula pubescens) voi olla kohtalaisesti. Harvakseltaan voi kasvaa myös mäntyä (Pinus sylvestris) ja toisinaan haapaa (Populus tremula). Harvan pensaskerroksen tyy- pillisimpiä lajeja ovat pajut (Salix spp.), pihlaja (Sorbus aucuparia), korpipaatsama (Frangula alnus) ja kataja (Juniperus communis). Kenttäkerroksen valtalajeja ovat mustikka (Vaccinium myrtillus) ja puolukka (V. vitis-idaea). Pohjoisen kangas- korvissa tavataan yleisesti myös juolukkaa (V. uliginosum), pohjanvariksenmarjaa (Empetrum nigrum subsp. hermaphroditum) ja suopursua (Rhododendron tomentosum). Tuoreiden kankaiden ruohoja, kuten metsätähteä 328 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 (Lysimachia europaea), oravanmarjaa (Maianthemum bifolium), vanamoa (Linnaea borealis), nuokkutalvikkia (Orthilia secunda), metsäalvejuurta (Dryopteris carthusiana) tai metsäkortetta (Equisetum sylvaticum), esiintyy ylei- sesti. Heiniä ja saroja on vain vähän. Pallosaraa (Carex globularis) tavataan kuitenkin yleisesti, toisinaan myös korpipolkusaraa (C. brunnescens var. laetior). Pohjakerros on melko yhtenäinen, valtalajeina kor- pirahkasammal (Sphagnum girgensohnii), korpikarhun- sammal (Polytrichum commune), seinäsammal (Pleurozium schreberi) ja metsäkerrossammal (Hylocomium splendens). Myös räme-, varvikko- ja kangasrahkasammalet (Sphagnum angustifolium, S. russowii, S. capillifolium) ovat tavallisia. Turvekerros on ohut (alle 25 cm) ja usein epä- yhtenäinen. Kangaskorvet voidaan jakaa kolmeen alatyyppiin: ruoho-, mustikka- ja puolukkakangaskorvet. Ruoho- kangaskorvet ovat lehtomaisten kangasmetsien soistu- mia ja siten hieman muita kangaskorpia rehevämpiä (meso-eutrofisia). Kuusi on valtapuu ja hieskoivu ta- vallinen sekapuu. Metsäruohot ja -varvut luonnehtivat kenttäkerroskasvillisuutta. Mustikka on valtavarpu. Ta- vallisimpia ruohoja ovat kultapiisku (Solidago virgaurea), metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), käenkaali (Oxalis acetosella), oravanmarja, metsätähti, metsäimar- re (Gymnocarpium dryopteris), korpi-imarre (Phegopteris connectilis) ja metsäalvejuuri sekä Pohjois-Suomessa myös ruohokanukka (Cornus suecica). Pohjakerroksessa kasvaa seinäsammalen, metsäkerrossammalen, kynsisammal- ten (Dicranum spp.), metsäliekosammalen (Rhytidiadelphus triquetrus) ja lehväsammalten (Mniaceae) ohella korpi- karhunsammalta sekä korpi-, räme- ja varvikkorahka- sammalta. Mustikkakangaskorpien puusto on kohtalaisen koo- kasta ja hyväkasvuista. Kuusi on valtapuu, hieskoivua voi kasvaa sekapuuna. Kasvillisuus on korpikasvillisuu- den ja tuoreen kangasmetsän kasvipeitteen mosaiikkia. Mustikka on yleensä kenttäkerroksen valtalaji. Puoluk- kakin voi olla runsas. Metsäruohot ja -heinät ovat ylei- siä, mutta niukkoja. Metsäkerrossammal, seinäsammal ja kynsisammalet peittävät mätäspintoja. Painanteissa korpirahkasammal muodostaa suuria laikkuja, ja yleisiä ovat myös korpikarhunsammal sekä varvikko-, räme-, kangas- ja vaalearahkasammal (S. centrale), joskus myös pallopäärahkasammal (S. wulfianum). Puolukkakangaskorvet ovat karuin kangaskorpien alatyypeistä. Puusto on kuusivaltaista, mutta mäntyä on enemmän kuin muissa kangaskorvissa. Hieskoivua voi olla niukasti sekapuuna. Puolukka on tavallisesti kenttäkerroksen valtalaji, mutta mustikkaakin on. Pal- losaraa kasvaa varpujen seassa. Ruohoja on niukemmin kuin muissa kangaskorvissa. Pohjakerros on luonteel- taan karumpi ja usein mättäisempi kuin muissa kangas- korvissa. Rämekarhunsammal (Polytrichum strictum) ja kangasrahkasammal ovat yleisempiä ja myös poron- ja torvijäkäliä (Cladonia spp.) on enemmän. Maantieteellinen vaihtelu: Peräpohjolan pohjoisosissa ja Metsä-Lapissa tavataan kangaskorpia, joiden puusto on yleensä heikko ja joissa pajuja, erityisesti tunturipa- jua (Salix glauca), on runsaasti. Valtavarpuna on vaivais- koivu (Betula nana). Puolukkaa on vain niukasti, mutta juolukkaa esiintyy runsaammin, yleensä jopa runsaam- min kuin mustikkaa. Tyypillistä näille kangaskorville on myös tietty valoisuudesta johtuva rämeisyys, jota indikoivat pohjanvariksenmarja, suopursu ja ruskorah- kasammal (Sphagnum fuscum). Havumetsävyöhykkeen pohjoisosassa ja subarktisella alueella on myös kangas- korpia, joiden puusto muodostuu pelkästään koivusta. Lisäksi esiintyy kangaskorpipajukkoja. Sekä mustikka- että puolukkakangaskorvissa rä- mevarvut (juolukka, pohjanvariksenmarja, suopursu ja vaivaiskoivu) yleistyvät pohjoista kohti. Ruohokan- gaskorpien eteläisistä lajeista käenkaali harvinaistuu jo keskiboreaalisessa vyöhykkeessä ja oravanmarja pohjoisboreaalisessa. Pohjoisista lajeista ruohokanukka yleistyy jo keskiboreaalisessa vyöhykkeessä korkeilla mailla. Savialueiden kangaskorvissa esiintyy runsaasti talvikkilajeja, kuten nuokkutalvikkia, pikkutalvikkia (Pyrola minor), isotalvikkia (P. rotundifolia) ja tähtitalvik- kia (Moneses uniflora). Liittyminen muihin luontotyyppeihin: Kangaskorvet ovat syntyneet kangasmetsien soistumisen seuraukse- na. Ruohokangaskorvet liittyvät lehtomaisiin, mustik- kakangaskorvet mustikkatyypin ja puolukkakangas- korvet puolukkatyypin kangasmetsiin. Turvekerroksen paksuuntuessa kangaskorvista voi kehittyä ruoho-mus- tikka-, mustikka- tai puolukkakorpia. Puolukkakangas- korvista voi kehittyä myös korpirämeitä. Karuimmat kangaskorvet välittyvät rajatta kangasrämeisiin. Metsä- tieteellisessä suoluokituksessa puolukkakangaskorvet on yhdistetty puolukkakorpiin (Laine ym. 2018b). Kangaskorpia esiintyy pienialaisina erillisinä soina kangasmetsien notkopaikoissa tai laajempien soiden reunaosissa kivennäismaiden ja soiden vaihettumis- vyöhykkeessä. Aapasoiden rajautuessa tuoreisiin kan- kaisiin tai kuusikkosaarekkeisiin esiintyy vaihettumis- vyöhykkeellä usein kangaskorpia yhdessä aitokorpien kanssa. Aapasoiden reunaosissa voi olla laajojakin kan- gaskorpia. ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! Esiintyminen: Kangaskorpia on koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Mustikkakangaskorpi on alatyypeistä yleisin. Puolukkakorpien esiintyminen on painottunut vedenjakajaseuduille etenkin keskiboreaaliseen vyöhykkeeseen. Ete- lä-Suomessa kangaskorvet ovat olleet ylei- siä ja tasaisesti esiintyviä soita, mutta ny- kyisin esiintyminen on painottunut sinne, missä ojittamattomia soita on vielä jäljellä. Pohjois-Suo- messa esiintyminen on enemmän alueellisesti painottu- nutta. Siellä sekä mustikka- että puolukkakangaskorvet harvinaistuvat pohjoiseen päin ja ruohokangaskorpia on etenkin lehto- ja lettokeskuksissa. Kangaskorpien esiin- tymisessä ei ole tapahtunut suuria muutoksia Poh- jois-Suomessa, lukuun ottamatta alueen eteläosia. Uhanalaistumisen syyt: Ojitus, mukaan lukien van- hojen ojitusten etävaikutukset ja kunnostusojitus (Oj 3), metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 3), pellonraivaus (Pr 2), rakentaminen, mukaan lukien tiet (R 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1). Uhkatekijät: Metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 3), vanhojen ojitusten etävaikutukset ja kunnostusojitus 329Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot (Oj 2), rakentaminen, mukaan lukien tiet (R 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), pellonraivaus (Pr 1). Romahtamisen kuvaus: Kangaskorvet tulkitaan luon- totyyppinä romahtaneeksi, mikäli kaikki esiintymät on ojitettu tai ne ovat kokonaan tuhoutuneet maankäytön seurauksena. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi myös, jos sen ominaispiirteet, kuten lajisto ja sen run- saussuhteet, ovat muuttuneet esimerkiksi ympäröivän maankäytön aiheuttamien vesitalouden häiriöiden ta- kia niin paljon, että ne eivät enää sovi tarkasteltavan suoluontotyypin luontaisen vaihtelun sisälle. Laatu- muutosten arvioinnissa romahdustila kytkeytyy kan- gaskorpien puuston luonnontilaisuuteen. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi, mikäli koko ojittamatonkin pinta-ala on hakattua aukeaa, taimikkoa tai siemenpuu- asentoista talousmetsää. Arvioinnin perusteet: Kangaskorvet arvioitiin koko maassa erittäin uhanalaisiksi (EN), Etelä-Suomessa ää- rimmäisen uhanalaisiksi (CR) ja Pohjois-Suomessa vaa- rantuneiksi (VU) pitkän aikavälin määrän muutoksen pe- rusteella (A3) ja koko maassa ja Pohjois-Suomessa edellä mainittuihin luokkiin myös lähimmän 50 vuoden aikana tapahtuneen määrän muutoksen perusteella (A1). Määrän muutoksen arvioinnissa hyödynnettiin so- veltuvin osin valtakunnan metsien inventointitietoja 1920-luvulta lähtien (VMI1, VMI3, VMI5 ja VMI11; Il- vessalo 1956; Raitasuo 1976; Metsäntutkimuslaitos 2005; Korhonen ym. 2013; VMI5 2016; VMI11 2016). VMI-tilas- tojen luokittelutarkkuuteen ja eri VMI-mittauskertojen vertailtavuuteen liittyvien epävarmuustekijöiden takia (ks. osa 1, luku 5.4.2.1) tarkastelussa jouduttiin käyttä- mään myös asiantuntija-arviota. Asiantuntija-arvion osuus on suurin tarkasteltaessa määrällistä muutosta verrattuna esiteolliseen aikaan (A3-kriteeri) ja kaikilla alakriteereillä Pohjois-Suomen arvioinnissa. Sekä metsämaan korpien yleisen pinta-alakehityksen että kangaskorpien pinta-alan muutosten perusteella tulkittiin, että kangaskorpien vähenemä asettuu Ete- lä-Suomessa välille 50–80 % lähimmän 50 vuoden aika- na (A1: EN) ja on yli 90 % esiteolliseen aikaan verrattuna (A3: CR). Pohjois-Suomessa luontotyypin arvioitiin vä- hentyneen 30–50 % lähimmän 50 vuoden aikana (A1: VU) ja 50–70 % esiteolliseen aikaan verrattuna (A3: VU). Koko maassa vähenemisen arvioitiin olevan 50–80 % menneen 50 vuoden ajanjaksolla (A1: EN) ja 70–90 % pidemmän ajan tarkastelussa (A3: EN). Kangaskorpien pinta-alaa ovat vähentäneet pääasiassa ojitukset, mutta myös metsien hakkuut, etenkin avohakkuut ja maan- muokkaukset. Kangaskorvilla ei ole lainsäädännön tur- vaa. Ne esiintyvät tyypillisesti kapeina reunatyyppei- nä soiden ja kankaiden vaihettumisvyöhykkeillä sekä kangasmetsien painanteissa vaihettuen usein vähitellen kangasmaiden soistumiin. Pienialaiset kangaskorpiku- viot tulevat helposti hakatuiksi laajempien metsätalo- uskuvioiden mukana. Kangaskorpia on hävinnyt myös muun muassa pellonraivauksen vuoksi. Avohakkuiden, maanmuokkausten ja muiden metsätaloustoimenpitei- den arvioitiin kohdistuvan kangaskorpiin tulevaisuu- dessa voimakkaina varsinkin Etelä-Suomessa, mutta määrän vähenemisen suuruusluokkaa ei pystytä ennus- tamaan. Niinpä luontotyyppi katsotaan tulevaisuuden määrämuutoksen osalta koko maassa ja osa-alueilla puutteellisesti tunnetuksi (A2a: DD). Kangaskorpia esiintyy koko maassa, ja pinta-alan huomattavasta vähenemisestä huolimatta luontotyyppi on edelleen verraten yleinen. Kangaskorpien levinnei- syys- ja esiintymisalueen koko sekä esiintymispaikko- jen määrä ylittävät B-kriteerin raja-arvot koko maassa ja osa-alueilla (B1–B3: LC). Kangaskorpien laatua pystyttiin arvioimaan ainoas- taan pitkän aikavälin bioottisten muutosten eli D3-kri- teerin perusteella. Lyhyemmän, 50 vuoden aikavälin laatumuutosten osalta luontotyyppi arvioitiin puut- teellisesti tunnetuksi koko maassa ja osa-alueilla (D1 & D2a: DD). Pitkän aikavälin laatumuutoksen tarkaste- lussa hyödynnettiin asiantuntija-arvion ohella VMI11:n luonnontilaisuusmuuttujien tuloksia ojittamattomien kangaskorpien pinta-alan jakaantumisesta eri puusto- rakenne- ja lahopuujatkumoluokkiin. Lisäksi hyödyn- nettiin VMI11-tietoja kangaskorpien puuston kehitys- luokista. Näiden tietoihin tukeutuen laatutarkastelussa arvioitiin, miten ojittamattomien kangaskorpien pin- ta-ala jakaantuu puustorakenteen perusteella erilaisiin luonnontilaisuusluokkiin. Laadullisesti romahtaneeksi (luokka 0) tulkittiin VMI11:n mukaan ojittamattoman, mutta puuston kehitysluokaltaan aukean, taimikon tai siemenpuuasentoisen kangaskorven pinta-ala. Puus- torakenteen tulkittiin olleen vertailuajankohdassa, 1750-luvulla, parhaassa luonnontilaisuusluokassa (luok- ka 4). Vesitalouden ja muiden tekijöiden vaikutuksista kangaskorpien bioottiseen laatuun ei ollut käytettävissä tietoja, mutta hakkuut ja maanmuokkaukset katsottiin luontotyypin laadun kehityksen kannalta niin merkit- täviksi, että puuston luonnontilaisuutta katsottiin voita- van käyttää kokonaislaadun arvioinnin tukena. Arvion mukaan kangaskorpien laatumuutoksen suhteellinen vakavuus esiteolliseen aikaan verrattuna oli koko maas- sa hieman yli 40 % (D3: NT), Etelä-Suomessa hieman yli 50 % (D3: VU) ja Pohjois-Suomessa alle 30 % (D3: LC). VMI11-tulosten mukaan 76 % Etelä-Suomen ojit- tamattomista kangaskorvista on puuston tilajärjes- tykseltään tasaisia sekä puulaji- ja kokojakaumaltaan yksipuolisia esimerkiksi viljelyn tai harvennusten seu- rauksena. Lahopuuta on niukasti tai ei lainkaan 84 %:lla luontotyypin pinta-alasta. Pohjois-Suomessa vastaavat osuudet ovat 30 % ja 35 % ja koko maassa 58 % ja 66 %. Ojittamattomien metsä- ja kitumaan kangaskorpien pinta-alasta on VMI11:n mukaan ollut hakkuun kohtee- na Etelä-Suomessa viimeisen 30 vuoden aikana 58 % ja viimeisen 10 vuoden aikana 27 %. Pohjois-Suomessa vastaavat luvut ovat 17 % ja 4 % ja keskimäärin koko maassa 43 % ja 19 %. Menneen vuosikymmenen hak- kuut ovat olleet pääosin taimikonhoitoa ja harvennusta. Luokkamuutoksen syyt: Menetelmän muutos, aito muutos. Kehityssuunta: Heikkenevä erityisesti metsätaloustoi- menpiteiden aiheuttamien määrällisten ja laadullisten muutosten takia. Yhteydet hallinnollisiin luokitteluihin: Voi sisältyä luontodirektiivin luontotyyppiin luonnonmetsät (9010). Vastuuluontotyypit: Sisältyy vastuuluontotyyppiin kangas- ja aitokorvet. 330 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 S01.02 Lehtokorvet Uhanalaisuus- luokka Kriteerit Kehitys- suunta Koko maa VU (VU–EN) A1, A3 – Etelä-Suomi EN (EN–CR) A1, A3 – Pohjois-Suomi VU A1 – Luonnehdinta: Lehtokorvet ovat korpityypeistä kaik- kein runsaslajisimpia ja rakenteeltaan usein mosaiik- kikasvustoisia. Puusto on yleensä kookasta ja hyväkas- vuista. Tavallisesti valtapuuna kasvaa kuusi (Picea abies), mutta myös hies- ja rauduskoivu (Betula pubescens, B. pendula) kuuluvat lajistoon. Muista lehtipuista esiintyy erityisesti harmaaleppää (Alnus incana), mutta myös haapaa (Populus tremula) ja maan eteläosissa tervalep- pää (A. glutinosa). Etelä-Suomen lehtokorvissa voi kas- vaa harvinaisena saarni (Fraxinus excelsior), vaahtera (Acer platanoides), vuorijalava (Ulmus glabra) tai lehmus (Tilia cordata). Luonnontilaisissa lehtokorvissa puusto on erirakenteinen, lisäksi kuolevia ja kuolleita pystypuita, keloja, pökkelöitä sekä maapuita esiintyy yleisesti. Pensaskerros on runsaampi ja monilajisempi kuin muissa korpityypeissä. Lajistoon kuuluvat muun muas- sa lehtotuomi (Prunus padus), vadelma (Rubus idaeus), mustaherukka (Ribes nigrum), lehtokuusama (Lonicera xy- losteum), lehtonäsiä (Daphne mezereum), kataja (Juniperus communis), korpipaatsama (Frangula alnus), pohjanpuna- herukka (Ribes spicatum) ja pajut (Salix spp.). Kenttäkerroksen kasvillisuutta luonnehtivat vaate- liaat lehto- ja korpilajit. Suursaniaiset, kuten soreahii- renporras (Athyrium filix-femina), isoalvejuuri (Dryopteris expansa) ja kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris), sekä ruohot, muun muassa mesiangervo (Filipendula ulmaria), huopaohdake (Cirsium heterophyllum), kullero (Trollius europaeus), ojakellukka (Geum rivale), suokeltto (Crepis paludosa), lehtomatara (Galium triflorum), pikkuvelho- lehti (Circaea alpina), lehtotähtimö (Stellaria nemorum), sudenmarja (Paris quadrifolia), suokorte (Equisetum palustre), luhtamatara (Galium uliginosum), metsäkurjen- polvi (Geranium sylvaticum), lääte (Saussurea alpina) ja kul- tapiisku (Solidago virgaurea), ovat tyypillisiä monilajiselle kenttäkerrokselle. Lehtoheinistä tavataan esimerkiksi nuokkuhelmikkää (Melica nutans), lehtotesmaa (Milium effusum) ja koiranvehniötä (Elymus caninus). Yleisem- piä heiniä ovat kuitenkin korpikastikka (Calamagrostis phragmitoides), kevätpiippo (Luzula pilosa) sekä metsä- ja nurmilauha (Avenella flexuosa, Deschampsia cespitosa). Muita tavallisia lajeja ovat muun muassa oravanmarja (Maianthemum bifolium), lehtokorte (Equisetum pratense), lillukka (Rubus saxatilis), metsäimarre (Gymnocarpium dryopteris), korpi-imarre (Phegopteris connectilis), met- säkorte (Equisetum sylvaticum) ja suo-orvokki (Viola palustris). Metsälajeista tavallisia ovat myös esimerkiksi Kuusamo. Kuva: Hannu Nousiainen 331Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot metsäalvejuuri (Dryopteris carthusiana), vanamo (Linnaea borealis) ja metsätähti (Lysimachia europaea). Varpuja on niukasti, yleisimmin esiintyy puolukkaa (Vaccinium vitis-idaea). Sammalkerros on niukka mutta monilajinen, ja kariketta on runsaasti. Yleisiä ovat lehväsammalet (Mniaceae), suikerosammalet (Brachythecium spp.), met- säliekosammal (Rhytidiadelphus triquetrus), ruusukesam- mal (Rhodobryum roseum) ja palmusammal (Climacium dendroides). Tyypillisiä laikuittain esiintyviä rahkasam- malia ovat oka-, vaalea- ja heterahkasammal (Sphagnum squarrosum, S. centrale, S. warnstorfii). Karikkeella kasva- via sammallajeja on runsaasti. Metsälajeista tavallisia ovat seinäsammal (Pleurozium schreberi) ja metsäkerros- sammal (Hylocomium splendens). Pohjavesivaikutteisilla paikoilla tavataan lähteisyyttä ilmentäviä lajeja. Lehtokorpien turvekerros on ohut (keskimäärin alle 25 cm) ja usein epäyhtenäinen. Turve on pitkälle maa- tunutta puusaraturvetta, johon on ohutturpeisimmilla kohdilla sekoittunut kivennäismaata, joten se voi muis- tuttaa ulkonäöltään lehtomultaa. Lehtokorvet jaetaan saniais-, ruoho- (sisältää luh- talehtokorvet, tervaleppäkorvet), letto- ja lähdelehto- korpiin (sisältää saarnikorvet). Saniaislehtokorpien kenttäkerrosta luonnehtivat suuret saniaiset, kuten so- reahiirenporras, isoalvejuuri, metsäalvejuuri, kotkan- siipi ja Itä-Suomessa myös myyränporras (Diplazium sibiricum). Myös korpi- ja metsäimarre ovat yleisiä saniai- sia näissä lehtokorvissa. Saniaislehtokorvissa saniaisia kasvaa sekä mätäs- että välikköpinnoilla, ruohokorpiin sisältyvissä saniaiskorvissa lähinnä välikköpinnoilla. Saniaiskorvista saniaislehtokorvet erottuvat myös vaa- teliaiden lehtolajien esiintymisen perusteella. Näitä ovat muun muassa käenkaali (Oxalis acetosella), sudenmarja, kielo (Convallaria majalis), lehtomatara, metsäkurjenpol- vi, mesiangervo ja ojakellukka. Sammalkerros ei ole yhtenäinen, mutta lajisto on melko runsas, vaikkakin niukkalajisempi kuin muissa lehtokorvissa. Ruoholehtokorpien kasvillisuudessa vallitsevat kor- keat ruohot, kuten mesiangervo, karhunputki (Angelica sylvestris), metsäkurjenpolvi, huopaohdake, sudenmar- ja, ojakellukka, lillukka ja Pohjois-Suomessa kullero. Sa- niaisiakin on, mutta ne ovat vähemmistönä. Ruoholeh- tokorpien sisäinen vaihtelu kattaa myös luhtaisempaa kasvillisuutta, jota voidaan kutsua luhtalehtokorviksi. Lettolehtokorvet eroavat muista lehtokorpien ala- tyypeistä varsinaisten lettolajien runsaamman esiin- tymisen puolesta. Lettolajeja esiintyy sekä kenttä- että pohjakerroksessa, ja niihin kuuluvat muun muassa suo- vilukko (Parnassia palustris), rätvänä (Potentilla erecta), lettovilla (Eriophorum latifolium), mähkä (Selaginella selaginoides), hete- ja lettorahkasammal (Sphagnum teres), lettoväkäsammal (Campylium stellatum), kultasammal (Tomentypnum nitens) ja lettokilpisammal (Cinclidium stygium). Lähdelehtokorpien kasvillisuudessa vallitsevat suur- ruohot ja niissä esiintyy lähteisyyttä ilmentävää lajis- toa, mutta ruohokorpien luhtaisempia lajeja ei niinkään. Myös lettolajit liki puuttuvat. Maantieteellinen vaihtelu: Levinneisyydeltään ete- läsuomalaisia lehtokorpien lajeja ovat muun muas- sa vuohenputki (Aegopodium podagraria), purolitukka (Cardamine amara), kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alternifolium), korpisorsimo (Glyceria lithuanica), lehtopal- sami (Impatiens noli-tangere), kevätlinnunherne (Lathyrus vernus) ja purtojuuri (Succisa pratensis). Kainuun ja Lapin kolmion lehto- ja lettokeskuksissa lehtokorpien lajistoon ilmaantuu pohjoisia lajeja, kuten pohjanpaju (Salix lapponum), lettopaju (S. myrsinites), tu- passara (Carex nigra subsp. juncella), taigasara (C. media), punakonnanmarja (Actaea erythrocarpa), ruohokanukka (Cornus suecica), metsäkurjenpolvi, suokorte, pohjansi- nivalvatti (Lactuca alpina), suovilukko, pohjanruttojuuri (Petasites frigidus) ja pohjantähtimö (Stellaria borealis). Kuusamossa pajujen valta-asema pensaskerroksessa kasvaa. Runsaita ovat erityisesti pohjanpaju ja kiiltopaju (S. phylicifolia), mutta yleisesti tavataan myös selvästi pohjoisempia lajeja, kuten tunturipajua (S. glauca), kal- vaspajua (S. hastata) ja lettopajua. Puolukka on yleinen, ja juolukkaa (Vaccinium uliginosum) voi olla joskus run- saastikin, mutta mustikka (V. myrtillus) on harvinainen. Yleisimmät saralajit kuusamolaisissa lehtokorvissa ovat mätässara (Carex cespitosa), harmaasara (C. canescens) ja tuppisara (C. vaginata). Heinistä runsaita ovat korpikas- tikka, viitakastikka (Calamagrostis canescens) ja nuokku- helmikkä. Purojen varsilla ja kevättulvaisilla alueilla ruokohelpi (Phalaroides arundinacea) on runsas, ja se toisinaan vallitsee kenttäkerrosta. Karhunputki, huo- paohdake, suokeltto, mesiangervo, metsäkurjenpolvi, ojakellukka ja muut korkeat ruohot kuitenkin hallitsevat kasvillisuutta. Pohjoisista, mutta jo Kuusamossa yleises- ti esiintyvistä lajeista kannattaa mainita pohjanhorsma (Epilobium hornemannii), hentokorte (Equisetum scirpoides) ja lääte. Peräpohjolan lehtokorvissa kasvillisuuden pohjoinen leima tulee yhä selkeämmin esiin. Pajuja esiintyy run- saammin. Kuusamossa runsaana esiintyneistä lajeista muun muassa karhunputki ja suokeltto puuttuvat Kit- tilän lehtokorvista kokonaan, ja viitakastikka, nuokku- helmikkä, ruokohelpi, ojakellukka, oravanmarja sekä sudenmarja esiintyvät huomattavasti harvemmin. Sel- västi yleisempinä esiintyvät pohjoiset pohjanväinönput- ki (Angelica archangelica subsp. archangelica), lapinlinnun- silmä (Chrysosplenium tetrandrum) ja pohjannokkonen (Urtica dioica subsp. sondenii). Saniaislehtokorpien alueellinen vaihtelu on vähäistä. Lehto- ja lettokeskusten ja karumpien alueiden välillä on eroja valtasaniaislajeissa. Kotkansiipi ja soreahiiren- porras sekä joskus myyränporras vallitsevat lehto- ja lettokeskuksissa, karummilla alueilla taas soreahiiren- porras ja isoalvejuuri. Ruoholehtokorvissa alueellinen vaihtelu näkyy jon- kin verran lajistossa. Pohjoisia lajeja ilmestyy kuvaan jonkin verran jo Kainuun ja Lapin kolmion lehto- ja let- tokeskuksissa. Peräpohjolan vyöhykkeellä pohjoinen leima havaitaan selvästi Kuusamossa ja vielä selvem- min Kittilässä. Lettolehtokorpien alueellinen vaihtelu on varsin vähäistä. Lähdelehtokorpien lajistossa taas havaitaan selvää alueellista vaihtelua. Eteläsuomalaisia lajeja ovat muun muassa purolitukka, kevätlinnunsilmä, korpi- sorsimo ja lehtopalsami. Keskiboreaalisella alueella 332 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 niiden sijaan tulee pohjoisia lajeja ja Peräpohjolassa li- säksi esimerkiksi pohjanväinönputki. Etelä-Suomessa voi esiintyä hyvin harvinaisena myös saarnivaltaisia lähdelehtokorpia. Liittyminen muihin luontotyyppeihin: Lehtokorpia kehittyy lehtojen soistumina. Ne vaihettuvat ohuttur- peisessa päässä ruohokangaskorpiin, karummassa, paksuturpeisemmassa päässä ruoho- ja heinäkorpiin ja saniaiskorpiin sekä märemmässä paksuturpeises- sa päässä lettokorpiin ja lähdekorpiin. Rajanveto sa- niais- ja suurruoholehtoihin on usein vaikeaa; eroja täytyy etsiä lajien suhteellisesta runsaudesta ja poh- jakerroksesta. Lehtokorvet voivat esiintyä itsenäisinä laikkuina leh- doissa tai lehtomaisilla kankailla, kivennäismaiden not- kelmissa tai laaksoissa, laajempien soiden reunaosissa, purojen varsilla ja rinteillä jyrkälläkin alustalla. Muihin korpityyppeihin verrattuna eteläsuomalaisille lehtokor- ville on luonteenomaista kivikoiden runsaus erityisesti rinteiden ja puronvarsien lehtokorvissa. Saniaislehtokorpia esiintyy usein virtaavan veden äärellä puronvarsissa ja pohjaveden vaikutuspiirissä. Kainuussa ja Itä-Suomessa vaarojen ja mäkien rinteil- lä valuvesijuotit ja piilopurojen varret ovat tyypillisiä esiintymispaikkoja. Kittilän ja Kolarin saniaslehtokor- vet ovat usein pieniä laikkuja lehtojen ja ruoholehto- korpien välissä. Lettolehtokorvet voivat esiintyä lettosoiden reunoil- la, purojen varsilla ja rinteillä. Lähdelehtokorpia tapaa harjujen ja suurten reunamuodostumien reunoilla, poh- javesivaikutteisilla rinteillä ja niiden juurilla. ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! Esiintyminen: Lehtokorpia esiintyy koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Lehtokorpien esiintymisen alueelliset pai- nopisteet ovat lehto- ja lettokeskuksissa. Saniaislehtokorpien esiintyminen ei ole Etelä-Suomessa painottunut niin sel- västi lehtokeskuksiin kuin muiden lehto- korpityyppien. Myöskään ruoholehtokor- pien luhtaisimmat variantit eivät painotu lehto- ja lettokeskuksiin kovin selvästi. Lettolehtokorpia esiintyy vähäalaisina Pohjois-Karjalasta pohjoiseen. Lähdelehtokorpia tavataan harvinaisina Etelä-Suo- men harjualueiden liepeillä ja lehtokeskuksissa sekä Pohjois-Karjalasta pohjoiseen lehto- ja lettokeskuksissa. Rehevimmillä alueilla lettolehtokorvet ovat kuitenkin lähdelehtokorpia yleisempiä. Ylläs–Pallas-tunturijakso on merkittävä lähdelehtokorpien esiintymisalue. Yk- sittäisiä pienialaisia saarnivaltaisia lähdelehtokorpia on esiintynyt hemiboreaalisella vyöhykkeellä ja etelä- boreaalisen vyöhykkeen eteläreunalla, niin sanotulla vuokkovyöhykkeellä. Uhanalaistumisen syyt: Ojitus, mukaan lukien van- hojen ojitusten etävaikutukset ja kunnostusojitus (Oj 3), pellonraivaus (Pr 3), metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 2), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), rakentami- nen, mukaan lukien tiet (R 1). Uhkatekijät: Vanhojen ojitusten etävaikutukset ja kun- nostusojitus (Oj 2), metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 2), rakentaminen, mukaan lukien tiet (R 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), pellonraivaus (Pr 1). Romahtamisen kuvaus: Lehtokorvet tulkitaan luonto- tyyppinä romahtaneeksi, mikäli kaikki esiintymät on ojitettu tai ne ovat kokonaan tuhoutuneet maankäytön seurauksena. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi myös, jos sen ominaispiirteet, kuten lajisto ja sen run- saussuhteet, ovat muuttuneet esimerkiksi ympäröivän maankäytön aiheuttamien vesitalouden häiriöiden ta- kia niin paljon, että ne eivät enää sovi tarkasteltavan suoluontotyypin luontaisen vaihtelun sisälle. Laatu- muutosten arvioinnissa romahdustila kytkeytyy leh- tokorpien puuston luonnontilaisuuteen. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi, mikäli koko ojittamatonkin pinta-ala on hakattua aukeaa, taimikkoa tai siemenpuu- asentoista talousmetsää. Arvioinnin perusteet: Lehtokorvet arvioitiin koko maassa vaarantuneiksi (VU) ja Etelä-Suomessa erit- täin uhanalaisiksi (EN) sekä lähimmän 50 vuoden aikana että pitkällä aikavälillä tapahtuneen määrän muutoksen perusteella (A1 & A3). Pohjois-Suomessa luontotyyppi arvioitiin vaarantuneeksi (VU) viimei- sen 50 vuoden aikana tapahtuneen määrän muutoksen perusteella (A1). Määrän muutoksen arvioinnissa hyödynnettiin so- veltuvin osin valtakunnan metsien inventointitietoja 1920-luvulta lähtien (VMI1, VMI3, VMI5 ja VMI11; Il- vessalo 1956; Raitasuo 1976; Metsäntutkimuslaitos 2005; Korhonen ym. 2013; VMI5 2016; VMI11 2016). VMI-ti- lastojen luokittelutarkkuuteen ja eri VMI-mittausker- tojen vertailtavuuteen liittyvien epävarmuustekijöiden takia (ks. osa 1, luku 5.4.2.1.) tarkastelussa tukeuduttiin korpien yleisen pinta-alakehityksen lisäksi asiantunti- ja-arvioon luontotyypin todennäköisestä vähenemästä suhteessa muihin korpityyppeihin. Lehtokorpien arvi- oitiin vähentyneen Etelä-Suomessa 50–80 % lähimmän 50 vuoden aikana ja 70–90 % verrattuna esiteolliseen aikaan (A1 & A3: EN, vaihteluväli EN–CR). Pohjois-Suo- messa vähenemän arvioitiin olevan 30–50 % lähimmän 50 vuoden aikana (A1: VU) ja 40–50 % esiteolliseen ai- kaan verrattuna (A3: NT, vaihteluväli NT–VU). Koko maassa luontotyypin arvioitiin vähentyneen 30–50 % menneen 50 vuoden ajanjaksolla ja 50–70 % pidemmän ajan tarkastelussa (A1 & A3: VU, vaihteluväli VU–EN). Vaihteluvälit osoittavat arviointiin liittyvää epävar- muutta. Lehtokorpien pinta-alaa ovat vähentäneet pää- asiassa ojitukset, mutta myös metsien hakkuut, eten- kin avohakkuut ja maanmuokkaukset, sekä erityisesti 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla tapahtunut rehevien korpien laajamittainen raivaus pelloiksi. Leh- tokorvet ovat olleet vuodesta 1996 lähtien metsälain (10 §) erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Tyypillisesti pienialaiset ja ohutturpeiset lehtokorpiesiintymät ovat kuitenkin edelleen alttiita ympäröivän maankäytön vai- kutuksille, jotka voivat heijastua sekä niiden laatuun että määrään. Määrällistä kehitystä tulevaisuudessa ei kuitenkaan pystytä arvioimaan millään tarkaste- lualueella (A2a: DD). Lehtokorvet ovat korpityypeistä harvinaisimpia ja niitä esiintyy yleensä pienialaisesti. Luontotyypin le- vinneisyys- ja esiintymisalueen koko sekä esiintymis- paikkojen määrä ylittävät kuitenkin B-kriteerin raja-ar- vot koko maassa ja osa-alueilla (B1–B3: LC). 333Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot Lehtokorpien laatua pystyttiin arvioimaan ainoas- taan pitkän aikavälin bioottisten muutosten eli D3-kri- teerin perusteella. Lyhyemmän, 50 vuoden aikavälin laatumuutosten osalta luontotyyppi arvioitiin puut- teellisesti tunnetuksi koko maassa ja osa-alueilla (D1 & D2a: DD). Tarkastelussa hyödynnettiin asiantuntija-ar- vion ohella VMI11:n luonnontilaisuusmuuttujien tu- loksia ojittamattomien lehtokorpien pinta-alan jakaan- tumisesta eri puustorakenne- ja lahopuujatkumoluok- kiin. Lisäksi hyödynnettiin VMI11-tietoja lehtokorpien puuston kehitysluokista. Näihin tietoihin tukeutuen laatutarkastelussa arvioitiin, miten ojittamattomien lehtokorpien pinta-ala jakaantuu puustorakenteen perusteella erilaisiin luonnontilaisuusluokkiin. Laa- dullisesti romahtaneeksi (luokka 0) tulkittiin VMI11:n mukaan ojittamattoman, mutta puuston kehitysluo- kaltaan aukean, taimikon tai siemenpuuasentoisen kangaskorven pinta-ala. Puustorakenteen tulkittiin olleen vertailuajankohdassa, 1750-luvulla, parhaassa luonnontilaisuusluokassa (luokka 4). Vesitalouden ja muiden tekijöiden vaikutuksista lehtokorpien biootti- seen laatuun ei ollut käytettävissä tietoja, mutta hak- kuut ja maanmuokkaukset katsottiin lehtokorpien laadun kehityksen kannalta niin merkittäviksi, että puuston luonnontilaisuutta katsottiin voitavan käyttää kokonaislaadun arvioinnin tukena. Vuoteen 1750 ver- rattuna lehtokorpien bioottinen laatu on heikentynyt siten, että muutoksen suhteellinen vakavuus on koko maassa runsas 40 % (D3: NT) ja Pohjois-Suomessa alle 30 % (D3: LC). Etelä-Suomessa muutoksen suhteellisek- si vakavuudeksi saatiin laskennallisesti 49 %. Koska tehtyjen hakkuiden ei kuitenkaan katsottu kuvaavan riittävän hyvin lehtokorpien bioottista laatua, johon vaikuttaa lisäksi esimerkiksi vesitalouden tila, arvioi- tiin laatumuutoksen suhteellisen vakavuuden olevan Etelä-Suomessa todennäköisesti vähintään 50 % (D3: VU, vaihteluväli NT–VU). VMI11-tulosten mukaan 65 % Etelä-Suomen ojitta- mattomista lehtokorvista on puuston tilajärjestykseltään tasaisia sekä puulaji- ja kokojakaumaltaan yksipuolisia esimerkiksi viljelyn tai harvennusten seurauksena. La- hopuuta on niukasti tai ei lainkaan 71 %:lla pinta-alasta (VMI11 2016). Pohjois-Suomessa vastaavat osuudet ovat 37 % ja 25 % ja koko maassa 57 % ja 58 %. Ojittamatto- mien metsä- ja kitumaan lehtokorpien pinta-alasta on VMI11:n mukaan ollut hakkuun kohteena Etelä-Suo- messa viimeisen 30 vuoden aikana 45 % ja viimeisen 10 vuoden aikana 18 %. Pohjois-Suomessa hakkuita ei ole VMI11-tilastojen mukaan tehty. Keskimäärin koko maassa vastaavat prosenttiluvut ovat 31 % ja 13 %. Vii- meisen 10 vuoden aikana hakkuut ovat olleet pääosin harvennushakkuita. Luokkamuutoksen syyt: Pohjois-Suomessa menetel- män muutos. Kehityssuunta: Heikkenevä. Lehtokorvet ovat pienia- laisia ja alttiita ympäröivän maankäytön, kuten hakkui- den ja ojitusten vaikutuksille, jotka heikentävät luonto- tyypin laatua. Yhteydet hallinnollisiin luokitteluihin: Sisältyy luonto- direktiivin luontotyyppiin lehdot (9050). Voi sisältyä met- sälain erityisen tärkeään elinympäristöön lehtokorvet. S01.03 Ruohokorvet Uhanalaisuus- luokka Kriteerit Kehitys- suunta Koko maa VU (VU–EN) A3 – Etelä-Suomi EN (EN–CR) A3 – Pohjois-Suomi NT A1, A3 – Lakkasuo, Orivesi. Kuva: Hannu Nousiainen Luonnehdinta: Lehtokorpiin verrattuna ruohokorvet ovat vähälajisempia ja vaateliaimmat lehto- ja korpi- lajit puuttuvat. Aitokorpiin verrattuna ruohokorvet ovat puolestaan rehevämpiä ja märempiä ja suovesi on niillä liikkuvampaa. Kasvilajistoltaan ruohokorvet on monimuotoinen ryhmä, ja lajistossa on korpi- ja metsälajien lisäksi luhta-, lähde- ja lehtolajeja. Puustol- taan ruohokorvet ovat pääasiassa kuusivaltaisia (Picea abies). Hieskoivua (Betula pubescens) kasvaa yleisesti se- kapuuna, joskus valtapuunakin, ja myös harmaaleppää (Alnus incana) tavataan. Etelä-Suomessa lajistoon kuuluu myös tervaleppä (A. glutinosa). Tunturi-Lapissa on myös tunturikoivuvaltaisia (Betula pubescens subsp. czerepanovii) ruohokorpia. Pensaskerroksen tyypillisiä lajeja ovat pa- jut (Salix spp.), korpipaatsama (Frangula alnus), pihlaja (Sorbus aucuparia) ja kataja (Juniperus communis), pohjoi- sessa myös pohjanpaju (Salix lapponum) ja tunturipaju (S. glauca). Ruohoja ja heiniä on runsaasti, ja tyypillisiä lajeja ovat muun muassa korpikastikka (Calamagrostis phragmitoides), viitakastikka (C. canescens), nurmilauha (Deschampsia cespitosa), ruokohelpi (Phalaroides arundinacea), suoveh- ka (Calla palustris), suohorsma (Epilobium palustre), mesi- 334 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 angervo (Filipendula ulmaria), metsäkurjenpolvi (Geranium sylvaticum), terttualpi (Lysimachia thyrsiflora), pohjanruttojuuri (Petasites frigidus), kurjenjalka (Comarum palustre), korpiorvokki (Viola epipsila) ja suo-orvokki (V. palustris). Varpuja on sen sijaan selvästi vähemmän kuin aitokorvissa. Sammalkerros ei ole yhtenäinen, mut- ta selvästi monilajisempi kuin aitokorvissa. Korpirah- kasammal (Sphagnum girgensohnii) on tavallisin rahka- sammallaji. Vaateliaita sammallajeja ovat muun muassa vaalea-, oka-, hapra- ja lettorahkasammal (S. centrale, S. squarrosum, S. riparium, S. teres), luhtakuirisammal (Calliergon cordifolium), kiiltolehväsammal (Pseudobryum cinclidioides) ja korpilehväsammal (Plagiomnium ellipticum). Kuivimmilla tyypeillä metsäsammalten osuus voi olla huomattavakin. Ruohokorvet voidaan jakaa saniaiskorpiin, ruoho- ja heinäkorpiin, lähdekorpiin ja ruoho-mustikkakorpiin. Näistä saniaiskorpia luonnehtivat suuret saniaiset, ku- ten isoalvejuuri (Dryopteris expansa), soreahiirenporras (Athyrium filix-femina) ja metsäalvejuuri (D. carthusiana). Myös korpi-imarre (Phegopteris connectilis) on taval- linen. Karuimmat saniaiskorvet ovat isoalvejuuren vallitsemia. Vaatelias ruoholajisto on niukempaa kuin saniaiskorpia muistuttavissa saniaislehtokorvissa jo paksumman ja yhtenäisemmän turvekerroksen takia. Saniaiskorvista voidaan edelleen erottaa kolme va- rianttia: luhtasaniaiskorvet, (varsinaiset) saniaiskorvet ja kangassaniaiskorvet (Jokinen 1965). Ruoho- ja heinäkorvet ovat mosaiikkikasvustoisia, ja mätäsväleissä voi esiintyä rimpipintaakin. Luhtaisuutta ilmentävää lajistoa esiintyy aina, mutta sen runsaus ja lajimäärä vaihtelevat suuresti. Niukimmillaan luhtai- suutta osoittaa kenttäkerroksessa vain korpikastikka. Ruoho- ja heinäkorvissa lehtipuiden osuus sekä pensas- ton runsaus ja lajimäärä ovat usein muita ruohokorpia suurempia. Kenttäkerroksen valtalajeja ovat ruohot ja heinät. Ruoho- ja heinäkorvista voidaan erottaa variant- teja luhtaisuuden asteen mukaan (luhtaiset ruoho- ja heinäkorvet). Lähdekorvet esiintyvät pohjavesien vaikutuspiirissä. Lähteisyyttä ilmentäviä lajeja esiintyy kenttä- ja etenkin pohjakerroksessa. Ruoho-mustikkakorvet ovat kuivahkoja ja ohuttur- peisia. Niitä luonnehtii mätäspintainen, korpisuutta ilmentävistä vaateliaanpuoleisista metsäruohoista ja -varvuista koostuva kasvillisuus. Ruohokangaskorpiin verrattuna turvekerros on paksumpi. Maantieteellinen vaihtelu: Saniaiskorpien alueelli- nen vaihtelu on vähäistä. Ruoho- ja heinäkorvet vaih- televat enemmän: eteläiset ja pohjoiset esiintymät eroa- vat lajikoostumukseltaan, ja lehto- ja lettokeskusten ruoho- ja heinäkorvissa on runsaammin vaateliasta lajistoa. Lähdekorpienkin kasvillisuudessa esiintyy vastaavanlaista vaihtelua. Ruoho-mustikkakorvissa eteläiset lajit (muun muassa käenkaali Oxalis acetosella) harvinaistuvat pohjoista kohti, kun taas pohjoiset la- jit (kuten metsäkurjenpolvi ja ruohokanukka Cornus suecica) runsastuvat. Liittyminen muihin luontotyyppeihin: Ruohokorvet voivat kehittyä lehtomaisten kangasmetsien soistumina tai lehtokorvista. Maankohoamisrannikolla ruohokor- pia voi syntyä myös luhtaisen nevan kuivumisen seu- rauksena. Luhtaisimpien ruohokorpien vaihettuminen luhtaisiin nevakorpiin on vähittäistä. Etelä-Suomessa ruohokorvet täyttävät usein kapeita laaksoja tai muodostavat osan laajemmasta korpiko- konaisuudesta. Niitä voi olla myös purojen ja norojen varsilla. Pohjois-Suomessa ruohokorpia esiintyy yleen- sä kapeina vyöhykkeinä purojen tai jokien rannoilla, mutta ruohokorpia on myös lähdevaikutteisilla rinteillä. Aapasoiden reunojen vesivaluntapaikoissa ruohokorvet ovat yleisiä. Ruohokorpia on myös keidassoiden laiteil- la. Tunturi-Lapissa joki- ja puronvarsien ruohokorpien vaihettuminen puronvarsilehtoihin, pajuviitaluhtiin ja tulvaniittyihin on usein vähittäistä. Saniaiskorvet vaihettuvat rajatta saniaislehtokorpiin. Ne esiintyvät tavallisimmin kapeissa puronvarsinot- koissa tai pohjavesivaikutteisilla rinteillä laajempinakin aloina. Luhtaisimmat ruoho- ja heinäkorvet vaihettu- vat vähittäin luhtanevakorpiin, osin metsäluhtiinkin. Lähdekorvet vaihettuvat erityisesti pohjoisissa lehto- ja lettokeskuksissa rajatta lettokorpiin. ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! Esiintyminen: Ruohokorpia esiintyy ko- ko maassa. Etelä-Suomessa ruohokorpia on jäljellä eniten Lapin kolmiossa ja Kai- nuussa. Pohjois-Suomessa ruohokorvet ovat yleisempiä rehevillä alueilla, kuten Kittilässä. Saniaiskorpia esiintyy kuusen metsän- rajalle saakka, runsaimmin Pohjois-Kar- jalassa, Kainuussa ja Koillismaalla, niu- kimmin Suomenselällä ja Pohjanmaalla. Ruoho- ja heinäkorpia tapaa melko tasaisesti alueilla, joilla ojitta- mattomia soita on jäljellä, vähiten vedenjakajaseuduilla ja runsaimmin Lapin kolmiossa. Lähdekorpien esiin- tymiskuva muistuttaa saniaiskorpien levinneisyyttä. Ruoho-mustikkakorpi on eteläpainotteinen tyyppi, mutta ojitukset ovat muuttaneet esiintymien jakaumaa. Pohjoisessa ruoho-mustikkakorvet keskittyvät etelää selvemmin lehto- ja lettokeskuksiin. Uhanalaistumisen syyt: Ojitus mukaan lukien vanho- jen ojitusten etävaikutukset ja kunnostusojitus (Oj 3), pellonraivaus (Pr 3), metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 2), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 2), rakentami- nen, mukaan lukien tiet (R 1), turpeenotto (Ot 1). Uhkatekijät: Vanhojen ojitusten etävaikutukset ja kun- nostusojitus (Oj 2), metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 2), rakentaminen, mukaan lukien tiet (R 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), turpeenotto (Ot 1), pellon- raivaus (Pr 1), vieraslajit (L 1). Romahtamisen kuvaus: Ruohokorvet tulkitaan luon- totyyppinä romahtaneeksi, mikäli kaikki esiintymät on ojitettu tai ne ovat kokonaan tuhoutuneet maankäytön seurauksena. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi myös, jos sen ominaispiirteet, kuten lajisto ja sen run- saussuhteet, ovat muuttuneet esimerkiksi ympäröivän maankäytön aiheuttamien vesitalouden häiriöiden ta- kia niin paljon, että ne eivät enää sovi tarkasteltavan suoluontotyypin luontaisen vaihtelun sisälle. Luonto- tyyppi katsotaan romahtaneeksi, mikäli koko ojitta- matonkin pinta-ala on hakattua aukeaa, taimikkoa tai siemenpuuasentoista talousmetsää. 335Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot Arvioinnin perusteet: Ruohokorvet arvioitiin Ete- lä-Suomessa erittäin uhanalaisiksi (EN) ja koko maassa vaarantuneiksi (VU) pitkällä aikavälillä tapahtuneen määrän muutoksen perusteella (A3). Pohjois-Suomessa luontotyyppi arvioitiin silmälläpidettäväksi (NT) sekä viimeisen 50 vuoden aikana että pidemmällä aikavälillä tapahtuneen määrän muutoksen perusteella (A1 & A3). Määrän muutoksen arvioinnissa hyödynnettiin so- veltuvin osin valtakunnan metsien inventointitietoja 1920-luvulta lähtien (VMI1, VMI3, VMI5 ja VMI11; Il- vessalo 1956; Raitasuo 1976; Metsäntutkimuslaitos 2005; Korhonen ym. 2013; VMI5 2016; VMI11 2016). VMI-tilas- tojen luokittelutarkkuuteen ja eri VMI-mittauskertojen vertailtavuuteen liittyvien epävarmuustekijöiden takia (ks. osa 1, luku 5.4.2.1) tarkastelussa jouduttiin käyttä- mään osin myös asiantuntija-arviota. Korpien yleisen pinta-alakehityksen ja asiantuntija-arvion perusteella ojittamattomien ruohokorpien pinta-ala on lähimmän 50 vuoden aikana vähentynyt Etelä-Suomessa 30–50 % (A1: VU, vaihteluväli VU–EN), Pohjois-Suomessa 20–30 % (A1: NT) ja koko maassa myös keskimäärin 20–30 % (A1: NT, vaihteluväli NT–VU). Pitkällä aikavälillä luon- totyypin vähenemän arvioitiin olevan Etelä-Suomessa 70–90 % (A3: EN, vaihteluväli EN–CR), Pohjois-Suomes- sa 40–50 % (A3: NT) ja koko maassa 50–70 % (A3: VU, vaihteluväli VU–EN). Vaihteluvälit osoittavat arvioin- tiin liittyvää epävarmuutta. Ruohokorpien pinta-alaa ovat vähentäneet pääasias- sa metsäojitukset, mutta myös muun muassa purojen perkaukset ja hakkuut sekä etenkin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla tapahtunut rehevien kor- pien laajamittainen raivaus pelloiksi. Ruohokorpiin sisältyvät ruoho- ja heinäkorvet ja saniaiskorvet ovat olleet vuodesta 1996 lähtien metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä rehevät korvet, ja vuodesta 2013 lähtien metsälaissa on ollut LuTU-tyyppiä vastaava erityisen tärkeä elinympäristö ruohokorvet. Ruohokorpiesiintymät ovat kuitenkin tyypillisesti pienialaisia ja edelleen alttii- ta niitä ympäröivän maankäytön etävaikutuksille, jotka voivat heijastua sekä esiintymien laatuun että niiden määrään. Vielä ei tiedetä, missä määrin uudistetun met- sälain metsälakikohteilta edellyttämät pienialaisuuden ja taloudellisen vähämerkityksellisyyden vaatimukset vaikuttavat tulkintaan ruohokorpien osalta. Luontotyy- pin määrällistä kehitystä tulevaisuudessa ei pystytä ar- vioimaan millään tarkastelualueella (A2a: DD). Ruohokorpien levinneisyys- ja esiintymisalueen ko- ko sekä esiintymispaikkojen määrä ylittävät B-kriteerin raja-arvot koko maassa ja osa-alueilla (B1–B3: LC). Monista muista korpityypeistä poiketen ruohokor- pien kohdalla katsottiin, että käytettävissä oleviin puus- to- ja hakkuutietoihin perustuvat VMI-tulokset eivät ole yksinään riittäviä luontotyypin laatutarkastelun poh- jaksi, sillä vesitalouden merkitys ruohokorpien laatuun on vähintään yhtä merkittävä, ellei jopa merkittävämpi. Ojittamattomien ruohokorpien vesitalouden tilaan vai- kuttaa myös esiintymiä ympäröivien alueiden maan- käyttö. Näiden etävaikutusten laajuudesta ja ilmene- misestä ei kuitenkaan katsottu olevan riittävästi tietoa luontotyypin kokonaislaadun muutoksen vakavuuden arvioimiseksi edes asiantuntija-arviona IUCN-mene- telmää noudattaen. Niinpä ruohokorpien abioottisen ja bioottisen laadun muutos tulkittiin puutteellisesti tun- netuksi kaikilla osa-alueilla (CD1–CD3: DD). VMI11-tulokset kuitenkin osoittavat myös luontotyy- pin ojittamattomien esiintymien muuttuneen laadulli- sesti. Esimerkiksi 61 % Etelä-Suomen ojittamattomista ruohokorvista on puuston tilajärjestykseltään tasaisia ja puulaji- ja kokojakaumaltaan yksipuolisia muun muassa viljelyn tai harvennusten seurauksena. Lahopuuta on niukasti tai ei lainkaan 70 %:lla luontotyypin pinta-alas- ta Etelä-Suomessa (VMI11 2016). Pohjois-Suomessa vas- taavat osuudet ovat 22 % ja 39 %, koko maassa 43 % ja 56 %. Ojittamattomien metsä- ja kitumaan ruohokor- pien pinta-alasta hakkuun kohteena on ollut viimeisen 30 vuoden aikana Etelä-Suomessa 54 % ja viimeisen 10 vuoden aikana 27 %, Pohjois-Suomessa vastaavasti 10 % ja 2 % ja koko maassa 34 % ja 16 %. Viimeisen vuosikym- menen hakkuut ovat olleet pääosin harvennushakkui- ta ja taimikonhoitoa. Pienialaisia ruohokorpia, kuten rinteiden saniais- ja lähdekorpia, voi tulla hakatuiksi ympäröivien kivennäismaan hakkuiden yhteydessä. Toisaalta kivennäismaiden hakkuut voivat vaikuttaa pienialaisten ojittamattomien ruohokorpien pienilmas- toon ja hydrologiaan. Luokkamuutoksen syyt: Ei muutoksia. Kehityssuunta: Heikkenevä. Luontotyypin laatua hei- kentävät hakkuut sekä ojitusten ja muun maankäytön aiheuttamat vesitalouden muutokset. Yhteydet hallinnollisiin luokitteluihin: Sisältyy luon- todirektiivin luontotyyppiin puustoiset suot (91D0). Voi sisältyä metsälain erityisen tärkeään elinympäristöön ruohokorvet. S01.04 Aitokorvet Uhanalaisuus- luokka Kriteerit Kehitys- suunta Koko maa EN A1, A3 – Etelä-Suomi EN A1, A3 – Pohjois-Suomi VU A1 – Luonnehdinta: Aitokorvet ovat mätäspintaisia tai mosaiikkikasvustoisia soita, joissa kuusi (Picea abies) on yleensä valtapuu, mutta hieskoivua (Betula pubescens) tai karummilla paikoilla mäntyä (Pinus sylvestris) kasvaa usein sekapuuna. Myös harmaaleppää (Alnus incana), haapaa (Populus tremula) tai raitaa (Salix caprea) voi kasvaa niukasti. Aitokorvissa kuusen valta-asema on kangaskorpien ohella korpityypeistä selvin. Harvan pensaskerroksen tyypillisiä lajeja ovat pajut (Salix spp.), pihlaja (Sorbus aucuparia), korpipaatsama (Frangula alnus) ja kataja (Juniperus communis). Kenttäkerroksessa vallitse- vat varvut, runsaimpina mustikka (Vaccinium myrtillus) ja puolukka (V. vitis-idaea). Myös pallosara (Carex globularis), metsäkorte (Equisetum sylvaticum) ja muurain (Rubus chamaemorus) ovat yleisiä. Pohjakerroksessa on lähes yhtenäinen rahkasammal- peite, jonka valtalajeina ovat korpirahkasammal (Sphagnum girgensohnii), rämerahkasammal (S. angustifolium) ja varvikkorahkasammal (S. russowii). Mätäspinnoilla ja 336 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 puiden tyvillä on tyypillisesti korpikarhunsammal- ta (Polytrichum commune), seinäsammalta (Pleurozium schreberi), metsäkerrossammalta (Hylocomium splendens) tai kynsisammallajeja (Dicranum spp.). Lajistossa ei juuri ole luhtaisuuden ja/tai lähteisyyden ilmentäjiä eikä vaa- teliaampia korpi- ja lehtokasveja. Aitokorvet voidaan jakaa kenttäkerroksen valtalajin perusteella varpukorpiin sekä metsäkorte- ja muurain- korpiin. Varpukorvet voidaan edelleen jakaa mustikka- ja puolukkakorpiin. Maantieteellinen vaihtelu: Pohjois-Suomessa on koivu- valtaisia aitokorpia. Pensaat ovat pohjoisen aitokorvissa yleisempiä kuin etelässä, ja pensaskerroksen lajikoostu- mus vaihtuu lajien levinneisyyden mukaan. Eteläiset lajit korpipaatsama, virpapaju (Salix aurita), tuhkapaju (S. cinerea) ja halava (S. pentandra) esiintyvät aitokorvissa Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Lapin kolmioon saakka. Peräpohjolan ja Metsä-Lapin aitokorvissa on pohjoisia lajeja, kuten norotunturipaju (Salix glauca subsp. glauca), korvaketunturipaju (S. glauca subsp. stipulifera) ja poh- janpaju (S. lapponum). Varpujen, etenkin vaivaiskoivun (Betula nana), pohjan- variksenmarjan (Empetrum nigrum subsp. hermaphroditum) ja juolukan (Vaccinium uliginosum) osuus on Peräpohjo- lassa suurempi kuin etelässä. Tämä koskee erityisesti varpu- ja muurainkorpia, mutta jossain määrin myös metsäkortekorpia. Variksenmarjan ja juolukan runsau- den lisääntyminen pohjoista kohti tapahtuu vähittäin, sen sijaan vaivaiskoivun runsastuminen tapahtuu Pel- lo–Kuusamo-linjan seutuvilla. Peräpohjolassa voidaan puhua jopa vaivaiskoivukorvesta, jossa vaivaiskoivu on yhtä yleinen kuin pajut. Suokukka (Andromeda polifolia), joka lähes puuttuu Etelä-Suomen ja Pohjanmaan aito- korvista, on Peräpohjolassa yleinen. Mustikka on poh- joisessa hieman niukempi, niin että jo Peräpohjolassa mustikka ja puolukka ovat jokseenkin yhtä runsaita. Itäsuomalaisille aitokorville on tyypillistä vaiveron (Chamaedaphne calyculata) esiintyminen. Ruohokanukka (Cornus suecica) ja korpiorvokki (Viola epipsila) esiintyvät aapasuoalueen aitokorvissa yleisinä, mutta puuttuvat keidassuovyöhykkeeltä. Vastaavasti maariankämmekkä (Dactylorhiza maculata subsp. maculata) on yleinen Etelä-Suomen aitokorvissa, mutta ei juuri esiin- ny Pohjois-Suomen aitokorvissa. Mesilillukka (Rubus × castoreus) on tyypillinen Pohjois-Suomen aitokorvissa. Selvin alueellinen ero pohjakerroksessa on metsä- kerrossammal- ja seinäsammalmättäiden runsaampi esiintyminen Peräpohjolassa. Kangasrahkasammal (Sphagnum capillifolium) ja varvikkorahkasammal ovat aapasuovyöhykkeen aitokorvissa yleisempiä kuin ete- lässä, punarahkasammal (S. magellanicum) on sitä vas- toin niukempi. Peräpohjolan aitokorvissa esiintyy myös ruskorahkasammalta (S. fuscum). Metsäkortteen ja muuraimen runsaus mustikkakor- vissa ja vastaavasti varpujen runsaus muurain- ja met- säkortekorvissa aiheuttavat sen, että erot alatyyppien välillä ovat Peräpohjolassa paljon vähäisempiä kuin Etelä-Suomessa. Osittain asiaan vaikuttaa myös Perä- pohjolan aitokorpien ohuempi turvekerros. Liittyminen muihin luontotyyppeihin: Aitokorvet ovat kehittyneet pääsääntöisesti tuoreiden kankaiden soistumisen seurauksena tai kangaskorpien edelleen soistuessa. Aitokorvet vaihettuvat karummilta osin korpirämeisiin. Metsätieteellisessä suoluokituksessa metsäkortekorpi on yhdistetty mustikkakorpiin ja muu- rainkorpi puolukkakorpiin (Laine ym. 2018b). Aitokorvista lähinnä muurain- ja metsäkortekorpia voi esiintyä keidassoiden laiteilla. Enimmäkseen aito- korpia on melko pieninä pinta-aloina suojuoteissa tai laajempien soiden reunaosissa. Aitokorvet esiintyvät usein pienipiirteisenä mosaiikkina, josta eri alatyyp- pejä voi olla vaikea selkeästi rajata erilleen. Esiintymi- salueensa pohjoisosissa aitokorvet ovat yleensä ohut- turpeisempia, ja niiden erottaminen kangaskorvista on vaikeaa. Pohjois-Suomessa, erityisesti Peräpohjolassa, aitokorpia on yleensä vain purojen rannoilla ja rinteillä. Aapasoiden rajautuessa tuoreisiin kankaisiin ja kuu- sikkosaarekkeisiin esiintyy vaihettumisvyöhykkeellä usein aitokorpia yhdessä kangaskorpien kanssa. ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! Esiintyminen: Aitokorpia esiintyy koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Aitokorvet ovat olleet yleisimpiä korpi- tyyppejä kangaskorpien ohella. Etelä-Suo- messa aitokorpien esiintymisen painopis- tealueita ovat alun perin olleet Ahvenan- maa, Uusimaa, Järvi-Suomi, Pohjois-Kar- jala, Kainuu ja Lapin kolmio. Ojitusten myötä esiintymisen alueelliset painopis- teet ovat hämärtyneet, ja aitokorpia on lähinnä siellä, missä on ylipäätään jäljellä ojittamattomia soita. Poh- jois-Suomessa aitokorpia on erityisesti Kuusamossa ja osin Peräpohjolassa. Metsä-Lapissa niitä on vähemmän. Uhanalaistumisen syyt: Ojitus, mukaan lukien van- hojen ojitusten etävaikutukset ja kunnostusojitus (Oj 3), metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 3), pellonraivaus (Pr 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), rakentami- nen, mukaan lukien tiet (R 1), turpeenotto (Ot 1). Uhkatekijät: Metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 3), vanhojen ojitusten vaikutukset ja kunnostusojitus (Oj 2), rakentaminen, mukaan lukien tiet (R 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), turpeenotto (Ot 1), pellonraivaus (Pr 1). Romahtamisen kuvaus: Aitokorpi tulkitaan luonto- tyyppinä romahtaneeksi, mikäli kaikki esiintymät on ojitettu tai ne ovat kokonaan tuhoutuneet maankäytön seurauksena. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi myös, jos sen ominaispiirteet, kuten lajisto ja sen run- saussuhteet, ovat muuttuneet esimerkiksi ympäröivän maankäytön aiheuttamien vesitalouden häiriöiden ta- kia niin paljon, että ne eivät enää sovi tarkasteltavan suoluontotyypin luontaisen vaihtelun sisälle. Laatu- muutosten arvioinnissa romahdustila kytkeytyy aito- korpien puuston luonnontilaisuuteen. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi, mikäli koko ojittamatonkin pinta-ala on hakattua aukeaa, taimikkoa tai siemenpuu- asentoista talousmetsää. Arvioinnin perusteet: Aitokorvet arvioitiin koko maas- sa ja Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisiksi (EN) sekä lähimmän 50 vuoden aikana että pitkällä aikavälillä tapahtuneen määrän muutoksen perusteella (A1 & A3). Pohjois-Suomessa luontotyyppi arvioitiin vaarantu- neeksi (VU) viimeisen 50 vuoden aikana tapahtuneen määrän muutoksen perusteella (A1). 337Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot Määrän muutoksen arvioinnissa hyödynnettiin so- veltuvin osin valtakunnan metsien inventointitietoja 1920-luvulta lähtien (VMI1, VMI3, VMI5 ja VMI11; Il- vessalo 1956; Raitasuo 1976; Metsäntutkimuslaitos 2005; Korhonen ym. 2013; VMI5 2016; VMI11 2016). VMI-ti- lastojen luokittelutarkkuuteen ja eri VMI-mittausker- tojen vertailtavuuteen liittyvien epävarmuustekijöiden takia (ks. osa 1, luku 5.4.2.1) tarkastelussa turvauduttiin osin myös asiantuntija-arvioon. Kasvupaikkatyypin 3 ja 4 korpien, kaikkien korpisten tyyppien sekä VMI:n mustikka- ja puolukkakorpien pinta-alakehityksen perusteella tulkittiin ojittamattomien aitokorpien vä- hentyneen menneen 50 vuoden aikana Etelä-Suomessa 50–80 % ja pidemmällä tarkastelujaksolla 70–90 % (A1 & A3: EN). Pohjois-Suomessa lähimmän 50 vuoden aika- na tapahtuneen vähenemisen arvioitiin olevan luokkaa 30–50 % (A1: VU) ja pitkällä aikavälillä 40–50 % (A3: NT). Koko maassa luontotyypin arvioitiin vähentyneen 50–80 % menneen 50 vuoden ajanjaksolla ja 70–90 % pidemmän ajan tarkastelussa (A1 & A3: EN). Viljavina ja ohutturpeisina suotyyppeinä aitokorvet ovat olleet suosittuja ojituskohteita metsänojitustoiminnan alusta lähtien. Niitä on raivattu jo varhain viljelykseen, minkä lisäksi rakentaminen, purojen perkaukset, turpeenot- to ja muu maankäyttö ovat vähentäneet luontotyypin määrää. Avohakkuiden, maanmuokkauksen ja mui- den metsätaloustoimenpiteiden arvioitiin kohdistuvan aitokorpiin tulevaisuudessa voimakkaina varsinkin Etelä-Suomessa, mutta muutoksen suuruutta ei pysty- tä ennustamaan. Niinpä luontotyyppi katsotaan koko maassa ja osa-alueilla tulevaisuuden määrämuutoksen osalta puutteellisesti tunnetuksi (A2a: DD). Aitokorpien levinneisyys- ja esiintymisalueen koko sekä esiintymispaikkojen määrä ylittävät B-kriteerin raja-arvot koko maassa ja osa-alueilla (B1–B3: LC). Aitokorpien laatua pystyttiin arvioimaan ainoastaan pitkän aikavälin bioottisten muutosten eli D3-kriteerin perusteella. Lyhyemmän, 50 vuoden aikavälin laatu- muutosten osalta luontotyyppi arvioitiin puutteellisesti tunnetuksi koko maassa ja osa-alueilla (D1 & D2a: DD). Tarkastelussa hyödynnettiin asiantuntija-arvion ohella VMI11-tietoja ojittamattomien mustikka- ja puolukkakor- pien puuston kehitysluokista sekä pinta-alan jakaantu- misesta eri puustorakenne- ja lahopuujatkumoluokkiin. Näihin tietoihin tukeutuen laatutarkastelussa arvioitiin, miten ojittamattomien aitokorpien pinta-ala jakaantuu puustorakenteen perusteella erilaisiin luonnontilai- suusluokkiin. Hakkuun myötä puuston rakenteellinen monimuotoisuus vähenee muun muassa puuston ikä- ja kokorakenteen tasoittuessa ja lahopuun sekä lehtipuun määrän pienentyessä. Laadullisesti romahtaneeksi (luok- ka 0) tulkittiin VMI11:n mukaan ojittamattoman, mutta puuston kehitysluokaltaan aukean, taimikon tai siemen- puuasentoisen kangaskorven pinta-ala. Puustorakenteen tulkittiin olleen vertailuajankohdassa, 1750-luvulla, par- haassa luonnontilaisuusluokassa (luokka 4). Vesitalouden ja muiden tekijöiden vaikutuksista aitokorpien biootti- seen laatuun ei ollut käytettävissä tietoja, mutta hakkuut ja maanmuokkaukset katsottiin luontotyypin laadun kehityksen kannalta niin merkittäviksi, että puuston luonnontilaisuutta katsottiin voitavan käyttää kokonais- laadun arvioinnin tukena. Aitokorpien pitkän aikavälin bioottisen laatumuutoksen suhteelliseksi vakavuudeksi arvioitiin Pohjois-Suomessa hieman yli 30 % (D3: LC) ja koko maassa runsas 40 % (D3: NT). Etelä-Suomessa muutoksen suhteelliseksi vakavuudeksi saatiin lasken- nallisesti 49 %. Koska tehtyjen hakkuiden ei kuitenkaan katsottu täysin kuvaavan aitokorpien bioottista laatua, arvioitiin laatumuutoksen suhteellisen vakavuuden ole- van Etelä-Suomessa todennäköisesti vähintään 50 % (D3: VU, vaihteluväli NT–VU). Ojittamattoman laikun ympä- ristön hakkuut voivat muuttaa korvelle luonteenomais- ta kosteaa ja varjoisaa pienilmastoa heikentäen näihin olosuhteisiin sopeutuneen lajiston elinoloja. Ojittamat- tomien aitokorpien vesitalous on voinut muuttua myös valuma-alueen maankäytön etävaikutusten takia. VMI11-tulosten mukaan valtaosa eli 68 % ojittamatto- mista aitokorvista (VMI:n yhteenlasketuista mustikka- ja puolukkakorvista; VMI11 2016) on Etelä-Suomessa puuston tilajärjestykseltään tasaisia sekä puulaji- ja kokojakaumaltaan yksipuolisia esimerkiksi viljelyn tai harvennusten seurauksena. Lahopuuta on niukasti tai ei lainkaan 79 %:lla pinta-alasta. Pohjois-Suomessa vas- taavat osuudet ovat 35 % ja 48 % sekä koko maassa 55 ja 66 %. Ojittamattomien metsä- ja kitumaan aitokorpien pinta-alasta on Etelä-Suomessa ollut hakkuun kohteena viimeisen 30 vuoden aikana 52 % ja viimeisen 10 vuoden aikana 20 %. Vastaavat osuudet ovat Pohjois-Suomessa 15 % ja 9 % sekä koko maassa 37 % ja 16 %. Hakkuut ovat olleet pääosin harvennuksia ja taimikonhoitoa, kuitenkin Pohjois-Suomessa yleisin hakkuumuoto oli harvennusten ohella avohakkuu. Luokkamuutoksen syyt: Menetelmän muutos, aito muutos. Kehityssuunta: Heikkenevä. Luontotyypin laatua hei- kentävät hakkuut sekä ojitusten ja muun maankäytön aiheuttamat vesitalouden muutokset. Yhteydet hallinnollisiin luokitteluihin: Sisältyy luon- todirektiivin luontotyyppiin puustoiset suot (91D0). Met- säkortekorvet voi sisältyä metsälain erityisen tärkeään elinympäristöön metsäkortekorvet ja muurainkorvet metsälain erityisen tärkeään elinympäristöön muurain- korvet. Osa puolukkakorvista voi sisältyä metsälain eri- tyisen tärkeään elinympäristöön vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot. Vastuuluontotyypit: Sisältyy vastuuluontotyyppiin kangas- ja aitokorvet. S01.04.01 Varpukorvet Uhanalaisuus- luokka Kriteerit Kehitys- suunta Koko maa EN A1, A3 – Etelä-Suomi EN A1, A3 – Pohjois-Suomi VU A1 – Luonnehdinta: Varpukorvet ovat mätäspintavaltaisia, kohtalaisen kuivia soita. Puusto on tavallisesti kuusival- taista (Picea abies) ja sekapuuna voi olla hieskoivua (Betula pubescens) tai mäntyä (Pinus sylvestris). Haapoja (Populus tremula), harmaaleppiä (Alnus incana) tai raitoja (Salix caprea) voi myös esiintyä. Pensaskerros on niukahko, 338 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 tavallisimpia lajeja ovat pihlaja (Sorbus aucuparia), pajut (virpapaju Salix aurita, tuhkapaju S. cinerea, kiiltopaju S. phylicifolia) ja kataja (Juniperus communis). Tyypillistä var- pukorville on runsas varpujen esiintyminen. Valtavarvut ovat mustikka (Vaccinium myrtillus) ja puolukka (V. vitis- idaea). Rämevarpuja, kuten suopursua (Rhododendron tomentosum), variksenmarjaa (Empetrum nigrum) ja juo- lukkaa (Vaccinium uliginosum), esiintyy vain laikuittain. Ruohoja ja heiniä voi varpukorvissa kasvaa yleisesti mutta niukasti. Myös metsäkorte (Equisetum sylvaticum), muurain (Rubus chamaemorus) ja pallosara (Carex globularis) ovat tavallisia, joskin niukkoja. Myös tyypillisiä kor- pisaroja, kuten hentosara (C. disperma) ja korpisara (C. loliacea), voi esiintyä. Sammalkerros on melko yhte- näinen. Pohjakerroksessa alimmilla pinnoilla vallitse- vat rahkasammalet (Sphagnum spp.). Mätäspinnoilla ja puiden tyvillä tavataan seinä- ja metsäkerrossammal- ta (Pleurozium schreberi, Hylocomium splendens), kynsi- sammallajeja (Dicranum spp.) ja korpikarhunsammalta (Polytrichum commune). Varpukorvet jaetaan usein mustikka- ja puolukka- korpiin, joista mustikkakorvet ovat ravinteisempia. Mustikkakorvissa tärkein puulaji kuusen ohella on hieskoivu, puolukkakorvissa mänty. Puolukkakorvissa rämevarvut ja pallosara ovat keskimäärin runsaampia. Ruohoja ja heiniä tapaa mustikkakorvissa yleisem- min. Rahkasammalista korpirahkasammal (Sphagnum girgensohnii) on mustikkakorvissa runsaampi, myös vaa- lea- (S. centrale) ja pallopäärahkasammalta (S. wulfianum) voi esiintyä. Puolukkakorvissa räme- (S. angustifolium), varvikko- (S. russowii) ja kangasrahkasammalet (S. capillifolium) ovat peittävämpiä. Maantieteellinen vaihtelu: Eteläboreaalisen vyöhyk- keen ja Pohjanmaan välillä ei ole selviä eroja varpukor- pien kasvillisuudessa. Peräpohjolan mustikkakorvissa puusto on matalampaa ja pensaskerroksessa virpapaju korvautuu kiiltopajulla. Vaivaiskoivu (Betula nana), juo- lukka, pohjanvariksenmarja (Empetrum nigrum subsp. hermaphroditum), ruohokanukka (Cornus suecica) ja kor- piorvokki (Viola epipsila) ovat Pohjois-Suomen varpu- korvissa runsaampia kuin Etelä-Suomessa. Muuraimen runsaus Pohjois-Suomen varpukorvissa merkitsee sitä, että erot alatyyppien välillä eivät ole yhtä selkeitä kuin Etelä-Suomessa. Puolukkakorpien alueellinen vaihtelu on mustikkakorpia vähäisempää. Mustikan osuus puo- lukkakorvissa kasvaa pohjoista kohti. Liittyminen muihin luontotyyppeihin: Varpukorpi voi kehittyä tuoreiden kangasmetsien soistumisen kautta. Ohutturpeisemmassa päässä se voi vaihettua kangas- korpiin, rehevässä paksuturpeisessa päässä ruohokor- piin, karummassa päässä muurainkorpiin tai korpirä- meisiin ja märemmässä päässä metsäkortekorpiin. Varpukorpia esiintyy usein pienipiirteisinä, mosaiik- kimaisina kasvustoina muiden aitokorpityyppien kans- sa, eikä eri alatyyppien rajaaminen ole aina kovin yk- siselitteistä. Varpukorpia voi esiintyä myös itsenäisinä, usein pienialaisina soina tai kapeina vyöhykkeinä soi- den ja metsien vaihettumisvyöhykkeissä. Aapasoiden rajautuessa tuoreisiin kankaisiin ja kuusikkosaarekkei- siin vaihettumisvyöhykkeellä esiintyy usein varpukor- pia yhdessä muiden aitokorpien ja kangaskorpien kans- sa. Pohjoisessa etenkin puolukkakorpien erottaminen muurainkorvista on vaikeampaa kuin etelässä. ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! Esiintyminen: Varpukorpi on aitokorpi- tyypeistä yleisin. Niitä esiintyy koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ottamatta. Etelä-Suomessa mustikkakorpien esiinty- misen painopistealueita ovat alun perin olleet Ahvenanmaa, Uusimaa, Järvi-Suo- mi, Pohjois-Karjala, Kainuu ja Lapin kol- mio. Puolukkakorpien esiintyminen on painottunut vedenjakajaseuduille ja keski- boreaaliselle vyöhykkeelle. Pohjois-Suomessa mustikka- korpi on ollut harvinaisempi kuin Etelä-Suomessa, eniten tätä alatyyppiä on Kuusamossa. Puolukkakorpi on alun perinkin ollut pohjoisempana jonkin verran yleisempi kuin etelässä. Ojitusten myötä esiintymisen painopisteet ovat hämärtyneet, ja varpukorpia on lähinnä siellä, mis- sä ylipäätään on säilynyt ojittamattomia soita. Uhanalaistumisen syyt: Ojitus mukaan lukien vanho- jen ojitusten etävaikutukset ja kunnostusojitus (Oj 3), metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 3), pellonraivaus (Pr 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), rakentami- nen, mukaan lukien tiet (R 1). Uhkatekijät: Metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 3), vanhojen ojitusten vaikutukset ja kunnostusojitus (Oj 2), rakentaminen, mukaan lukien tiet (R 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), pellonraivaus (Pr 1). Romahtamisen kuvaus: Varpukorpi tulkitaan luonto- tyyppinä romahtaneeksi, mikäli kaikki esiintymät on ojitettu tai ne ovat kokonaan tuhoutuneet maankäytön seurauksena. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi myös, jos sen ominaispiirteet, kuten lajisto ja sen run- saussuhteet, ovat muuttuneet esimerkiksi ympäröivän maankäytön aiheuttamien vesitalouden häiriöiden ta- kia niin paljon, että ne eivät enää sovi tarkasteltavan suoluontotyypin luontaisen vaihtelun sisälle. Laatu- muutosten arvioinnissa romahdustila kytkeytyy var- pukorpien puuston luonnontilaisuuteen. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi, mikäli koko ojittamatonkin pinta-ala on hakattua aukeaa, taimikkoa tai siemenpuu- asentoista talousmetsää. Mäntsälä. Kuva: Seppo Tuominen 339Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot Arvioinnin perusteet: Varpukorvet arvioitiin koko maassa ja Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisiksi (EN) sekä lähimmän 50 vuoden aikana että pitkällä aikavä- lillä tapahtuneen määrän muutoksen perusteella (A1 & A3). Pohjois-Suomessa luontotyyppi arvioitiin vaaran- tuneeksi (VU) viimeisen 50 vuoden aikana tapahtuneen määrän muutoksen perusteella (A1). Varpukorvet sisältyvät erikseen arvioituun aitokor- pien ryhmään (S01.04) metsäkortekorpien (S01.04.02) ja muurainkorpien (S01.04.03) ohella. Varpukorpiin on tässä arvioinnissa sisällytetty edellisen uhanalai- suusarvioinnin (Kaakinen ym. 2008) mustikkakorvet ja puolukkakorvet. VMI1- ja VMI3-tilastoissa varpu- korvet sisältyvät varsinaisiin korpiin, jotka vastaavat nyt arvioitua aitokorpien ryhmää. Näitä tuoreemmissa VMI-tilastoissa mustikkakorvet ja puolukkakorvet kä- sitellään erikseen, mutta VMI:ssä kasvupaikkatyyppiä 3 edustaviin mustikkakorpiin sisältyvät myös LuTU-met- säkortekorvet ja kasvupaikkatyyppiä 4 edustaviin puo- lukkakorpiin LuTU-muurainkorvet. Koska varpukorpia ei VMI:ssa tilastoida erikseen ja varpukorvet on aitokorpien ryhmän selvästi yleisin korpityyppi, tukeudutaan niiden arvioinnissa suoraan aitokorpien ryhmäarviointiin. Kasvupaikkatyypin 3 ja 4 korpien, kaikkien korpisten tyyppien sekä VMI:n mus- tikka- ja puolukkakorpien pinta-alakehityksen perus- teella (Ilvessalo 1956; Raitasuo 1976; Metsäntutkimus- laitos 2005; Korhonen ym. 2013; VMI5 2016; VMI11 2016) tulkittiin ojittamattomien varpukorpien vähentyneen menneen 50 vuoden aikana Etelä-Suomessa 50–80 % ja pidemmällä tarkastelujaksolla 70–90 % (A1 & A3: EN). Pohjois-Suomessa lähimmän 50 vuoden aikana tapah- tuneen vähenemisen arvioitiin olevan luokkaa 30–50 % (A1: VU) ja pitkällä aikavälillä 40–50 % (A3: NT). Koko maassa luontotyypin arvioitiin vähentyneen 50–80 % menneen 50 vuoden ajanjaksolla ja 70–90 % pidemmän ajan tarkastelussa (A1 & A3: EN). Varpukorpien pin- ta-alaa ovat vähentäneet pääasiassa ojitukset, mutta myös metsien hakkuut, etenkin avohakkuut ja maan- muokkaukset. Aitokorpia on hävinnyt lisäksi esimer- kiksi purojen ja norojen perkausten sekä pellonraivauk- sen seurauksena. Avohakkuiden, maanmuokkauksen ja muiden metsätaloustoimenpiteiden arvioitiin koh- distuvan varpukorpiin tulevaisuudessa voimakkaina varsinkin Etelä-Suomessa, mutta muutoksen suuruutta ei pystytä ennustamaan. Niinpä luontotyyppi katsotaan koko maassa ja osa-alueilla tulevaisuuden määrämuu- toksen osalta puutteellisesti tunnetuksi (A2a: DD). Varpukorpien levinneisyys- ja esiintymisalueen ko- ko sekä esiintymispaikkojen määrä ylittävät B-kriteerin raja-arvot koko maassa ja osa-alueilla (B1–B3: LC). Varpukorpien bioottisen laadun tarkastelussa sovel- lettiin suoraan aitokorpien ryhmän laatuarviota. Arvion perusteella luontotyypin pitkän aikavälin laatumuutok- sen suhteellinen vakavuus oli Etelä-Suomessa 50–70 %, mikä vastaa uhanalaisuusluokkaa vaarantunut (D3: VU, vaihteluväli NT–VU). Pohjois-Suomessa varpukorpien laatumuutoksen alle 40 % suhteellinen vakavuus vastaa luokkaa säilyvä (D3: LC) ja koko maan tasolla 40–50 % suhteellinen vakavuus luokkaa silmälläpidettävä (D3: NT). Lyhyemmän, 50 vuoden aikavälin laatumuutosten osalta luontotyyppi arvioitiin puutteellisesti tunnetuksi koko maassa ja osa-alueilla (D1 & D2a: DD). Luokkamuutoksen syyt: Menetelmän muutos, aito muutos. Kehityssuunta: Heikkenevä. Luontotyypin laatua hei- kentävät hakkuut sekä ojitusten ja muun maankäytön aiheuttamat vesitalouden muutokset. Yhteydet hallinnollisiin luokitteluihin: Sisältyy luon- todirektiivin luontotyyppiin puustoiset suot (91D0). Osa puolukkakorvista voi sisältyä metsälain erityisen tär- keään elinympäristöön vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot. Vastuuluontotyypit: Sisältyy vastuuluontotyyppiin kangas- ja aitokorvet. S01.04.02 Metsäkortekorvet Uhanalaisuus- luokka Kriteerit Kehitys- suunta Koko maa EN A1, A3 – Etelä-Suomi EN A1, A3 – Pohjois-Suomi VU A1 – Luonnehdinta: Metsäkortekorvet ovat keskimäärin hieman ravinteisempia ja ohutturpeisempia kuin muut aitokorvet. Lievästi luhtaisilla ja/tai lähteisillä paikoilla kasvusto on tyypillisesti mosaiikkimaista. Mätäspinnan ohella esiintyy pienialaista väli- ja rim- pipintaisuutta. Metsäkortekorven puusto on järeää ja enimmäkseen kuusivaltaista (Picea abies). Sekapuuna on yleisesti hieskoivua (Betula pubescens), myös män- tyä (Pinus sylvestris) ja harmaaleppää (Alnus incana) voi esiintyä. Pensaskerroksessa kasvaa muun muassa kor- pipaatsamaa (Frangula alnus), pihlajaa (Sorbus aucuparia), katajaa (Juniperus communis) ja pajuja (Salix spp.). Kenttäkerroksen valtalaji on metsäkorte (Equisetum sylvaticum). Erotuksena muurainkorvista metsäkor- tekorvissa esiintyy useita reheviä paikkoja suosivia ruoho- ja saralajeja, esimerkiksi suo- (Viola palustris) ja korpiorvokkia (V. epipsila), käenkaalia (Oxalis acetosella), metsäalvejuurta (Dryopteris carthusiana), korpikastik- kaa (Calamagrostis phragmitoides) ja hentosaraa (Carex disperma). Varpuja on niukemmin kuin muissa aito- korpien alatyypeissä. Pohjakerroksen valtalajeja ovat korpi- (Sphagnum girgensohnii), räme- (S. angustifolium) ja varvikkorahkasammal (S. russowii). Lisäksi voi esiintyä pallopäärahkasammalta (S. wulfianum). Vaa- teliaampaa lajistoa edustaa vaalearahkasammal (S. centrale). Haprarahkasammal (S. riparium) on yleisin heikon luhtaisuuden/lähteisyyden edustaja. Mätäs- pinnoilla ja puiden tyvillä yleisiä ovat seinäsammal (Pleurozium schreberi), metsäkerrossammal (Hylocomium splendens), korpikarhunsammal (Polytrichum commune) ja kynsisammalet (Dicranum spp.). Maantieteellinen vaihtelu: Hemi- ja eteläboreaa- lisen vyöhykkeen metsäkortekorvissa oravanmarja (Maianthemum bifolium) on yleinen, mutta pohjoisbore- aalisella vyöhykkeellä niukka. Peräpohjolassa pensas- kerroksessa kasvaa tunturi- (Salix glauca) ja pohjanpa- jua (S. lapponum) sekä kenttäkerroksessa pohjanvarik- senmarjaa (Empetrum nigrum subsp. hermaphroditum), 340 Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 341Suomen ympäristö 5 | 2018 Osa 2 Suot ruohokanukkaa (Cornus suecica), vaivaiskoivua (Betula nana) ja juolukkaa (Vaccinium uliginosum). Metsä-Lapissa on koivuvaltaisia metsäkortekorpia. Liittyminen muihin luontotyyppeihin: Metsäkorte- korpi vaihettuu kuivemmassa, karummassa päässä varpukorpiin ja kosteammassa päässä muurainkorpiin, ohutturpeisemmassa päässä ruohokangaskorpiin ja re- hevämmässä päässä saniaiskorpiin ja ruohokorpiin. Metsäkortekorpia esiintyy keidassoiden laiteilla ja aapasoiden reunaosissa, mutta enimmäkseen luonto- tyyppiä tavataan melko pieninä pinta-aloina suojuoteis- sa tai laajempien soiden reunaosissa. Metsäkortekorvet esiintyvät usein pienipiirteisenä mosaiikkina muiden aitokorpityyppien kanssa, josta eri alatyyppejä voi olla vaikea selkeästi rajata erilleen. ! ! ! ! ! ! ! ! ! ! Esiintyminen: Metsäkortekorpia esiintyy koko maassa Tunturi-Lappia lukuun ot- tamatta. Ne ovat Etelä-Suomessa selvästi harvinaisempia kuin varpukorvet. Met- säkortekorpien esiintymisen painopistea- lueita ovat alun perin olleet Uusimaa, Järvi-Suomi, Pohjois-Karjala, Kainuu ja Lapin kolmio. Ojitusten myötä esiintymi- sen alueelliset painopisteet ovat hämär- tyneet, ja metsäkortekorpia on lähinnä siellä missä on ylipäätään jäljellä ojittamattomia soita. Pohjois-Suomes- sa metsäkortekorvet ovat selvästi harvinaisempia kuin etelässä, ja niiden esiintyminen on painottunut Poh- jois-Suomen eteläosiin. Uhanalaistumisen syyt: Ojitus mukaan lukien vanho- jen ojitusten etävaikutukset ja kunnostusojitus (Oj 3), metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 3), pellonraivaus (Pr 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), rakentami- nen, mukaan lukien tiet (R 1) Uhkatekijät: Metsien uudistamis- ja hoitotoimet (M 3), vanhojen ojitusten vaikutukset ja kunnostusojitus (Oj 2), rakentaminen, mukaan lukien tiet (R 1), purojen oikaisut ja perkaukset (Vra 1), pellonraivaus (Pr 1). Romahtamisen kuvaus: Metsäkortekorpi tulkitaan luontotyyppinä romahtaneeksi, mikäli kaikki esiin- tymät on ojitettu tai ne ovat kokonaan tuhoutuneet maankäytön seurauksena. Luontotyyppi katsotaan ro- mahtaneeksi myös, jos sen ominaispiirteet, kuten lajis- to ja sen runsaussuhteet, ovat muuttuneet esimerkiksi ympäröivän maankäytön aiheuttamien vesitalouden häiriöiden takia niin paljon, että ne eivät enää sovi tar- kasteltavan suoluontotyypin luontaisen vaihtelun sisäl- le. Laatumuutosten arvioinnissa romahdustila kytkey- tyy metsäkortekorpien puuston luonnontilaisuuteen. Luontotyyppi katsotaan romahtaneeksi, mikäli koko ojittamatonkin pinta-ala on hakattua aukeaa, taimikkoa tai siemenpuuasentoista talousmetsää. Arvioinnin perusteet: Metsäkortekorvet arvioitiin ko- ko maassa ja Etelä-Suomessa erittäin uhanalaisiksi (EN) sekä lähimmän 50 vuoden aikana että pitkällä aik