Ositusvaateen vanhentuminen Työryhmän mietintö Oikeusministeriön julkaisuja Justi ti eministeriets publikati oner 2025:5Mieti ntöjä ja lausuntoja Betänkanden och utlåtanden Ositusvaateen vanhentuminen Työryhmän mietintö Mari Kaipomäki Oikeusministeriö Helsinki 2025 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Oikeusministeriö CC BY-NC 4.0 ISBN pdf: 978-952-400-254-7 ISSN pdf: 2490-1172 Taitto: Valtioneuvoston hallintoyksikkö, Julkaisutuotanto Helsinki 2025 Julkaisujen jakelu Distribution av publikationer Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto Publikations- arkivet Valto julkaisut.valtioneuvosto.fi https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/ Kuvailulehti 27.1.2025 Ositusvaateen vanhentuminen Työryhmän mietintö Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Teema Mietintöjä ja lausuntoja Julkaisija Oikeusministeriö Tekijä/t Mari Kaipomäki Yhteisötekijä Ositusvaateen vanhentuminen -työryhmä Kieli suomi Sivumäärä 83 Tiivistelmä Oikeusministeriön asettaman työryhmän tehtävänä oli valmistella ehdotukset avio- oikeuden vanhentumista koskevaksi sääntelyksi. Työryhmä ehdottaa avio-oikeuden vanhentuvan 10 vuoden kuluttua avioerosta tai avioliiton kumoamisesta, jos puolisot eivät asiasta toisin sovi. Lisäksi työryhmä ehdottaa avioliittolain mukaisten vallinnanrajoitusten ja yhteisomistusolettaman vanhentuvan 10 vuoden kuluttua avioliiton purkautumisesta. Ehdotetun sääntelyn tavoitteena on luoda määräaika, jonka jälkeen puoliso voi olla varma, että entinen aviopuoliso tai hänen perillisensä eivät enää voi esittää vaatimuksia hänen omaisuuttaan kohtaan. Toisena tavoitteena on, että kuolinpesän osakkailla tai pesänselvittäjällä ei ole jatkossa tarvetta etsiä vanhaa osituskirjaa tai pyrkiä tavoittamaan vainajan entisiä aviopuolisoita, jos avioerosta tai avioliiton kumoamisesta on kulunut yli 10 vuotta. Asiasanat avio-oikeus, avioliitto, avioero, ositus (avio-oikeus), perheoikeus, vanhentuminen (oikeustiede) ISBN PDF 978-952-400-254-7 ISSN PDF 2490-1172 Julkaisun osoite https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-400-254-7 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-400-254-7 Presentationsblad 27.1.2025 Preskription av kravet på avvittring Arbetsgruppsbetänkande Justitieministeriets publikationer, Betänkanden och utlåtanden 2025:5 Tema Betänkanden och utlåtanden Utgivare Justitieministeriet Författare Mari Kaipomäki Utarbetad av Arbetsgruppen för preskription av kravet på avvittring Språk finska Sidantal 83 Referat En arbetsgrupp som tillsatts av justitieministeriet har haft till uppgift att bereda förslag till bestämmelser om preskription av giftorätten, när avvittringsgrunden är äktenskapsskillnad eller en dom om upphävande av äktenskap. Arbetsgruppen föreslår att giftorätten preskriberas tio år efter äktenskapsskillnaden eller upphävandet av äktenskapet, om makarna inte kommer överens om något annat. Ar-betsgruppen förslår dessutom att de begränsade förfoganderätter och presumtionen om samägande som avses i äktenskapslagen preskriberas tio år efter att äktenskapet har upplösts. Syftet med de föreslagna bestämmelserna är att skapa en tidsfrist efter vilken en make kan vara säker på att den tidigare maken eller dennes arvingar inte längre kan framställa anspråk på hans eller hennes egendom. Ett annat syfte är att delägarna i dödsboet eller boutredningsmannen i fortsättningen inte ska behöva leta efter den gamla avvittringshandlingen eller försöka nå den avlidnes tidigare makar, om det har gått mer än tio år sedan äktenskapsskillnaden eller äktenskapet upphävdes. Nyckelord giftorätt, äktenskap, äktenskapsskillnad, avvittring (giftorätt), familjerätt, preskription (rättsvetenskap) ISBN PDF 978-952-400-254-7 ISSN PDF 2490-1172 URN-adress https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-400-254-7 https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-400-254-7 Sisältö Oikeusministeriölle.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8 1 Asian tausta ja valmistelu.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11 1.1 Tausta.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11 1.2 Valmistelu.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11 1.3 Soveltamisala ja rajaukset.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12 2 Nykytila ja sen arviointi. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13 2.1 Avioerot, ositukset ja osituksen toimittamatta jättäminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13 2.2 Ositusvaateen vanhentuminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14 2.2.1 Nykytila.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14 2.2.2 Nykytilan arviointi.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16 2.3 Vallinnanrajoitukset. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 2.3.1 Nykytila.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18 2.3.2 Nykytilan arviointi.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 19 2.4 Yhteisomistusolettama.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21 2.4.1 Nykytila.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21 2.4.2 Nykytilan arviointi.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21 2.5 EU-oikeus ja Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22 2.5.1 Euroopan unioni.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22 2.5.2 Pohjoismainen lainsäädäntöyhteistyö. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24 3 Tavoitteet.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25 4 Ehdotukset ja niiden vaikutukset. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26 4.1 Keskeiset ehdotukset. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26 4.1.1 Tiivistelmä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26 4.1.2 Avio-oikeuden vanhentuminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26 4.1.3 Vallinnanrajoitusten vanhentuminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27 4.1.4 Yhteisomistusolettaman vanhentuminen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27 4.2 Pääasialliset vaikutukset.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28 4.2.1 Taloudelliset vaikutukset. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28 4.2.1.1 Vaikutukset valtion talouteen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28 4.2.1.2 Vaikutukset elinkeinoelämälle.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29 4.2.1.3 Vaikutukset kotitalouksille. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 29 4.2.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 30 4.2.2.1 Vaikutukset rekisteriviranomaisten toimintaan. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 30 4.2.2.2 Vaikutukset tuomioistuinlaitoksen toimintaan.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 31 4.2.2.3 Vaikutukset Verohallinnon toimintaan.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 32 4.2.3 Yhteiskunnalliset vaikutukset.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 32 4.2.3.1 Vaikutukset kansalaisiin. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 32 4.2.3.2 Vaikutukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen.. . . . . . . . . . . . . . . . 33 4.2.3.3 Vaikutukset yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 33 5 Muut toteuttamisvaihtoehdot. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36 5.1 Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36 5.1.1 Avio-oikeuden vanhentumisen elementtejä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36 5.1.1.1 Vanhentumisen kohde.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36 5.1.1.2 Käytetty terminologia.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 36 5.1.1.3 Vanhentumisajan alkaminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 37 5.1.1.4 Vanhentumisen katkaiseminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 38 5.1.1.5 Avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopimus.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 41 5.1.1.6 Avio-oikeuden lopullinen vanhentumisaika. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 42 5.1.2 Vallinnanrajoitusten vanhentuminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 43 5.2 Työryhmän harkitsemia kysymyksiä, joiden osalta ei ehdoteta muutoksia. . . . . . . . . . . . 44 5.2.1 Yleistä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 44 5.2.2 Omaisuuden erottelua ja yhteisomistuksen purkamista koskevien vaateiden vanhentuminen. 44 5.2.3 Avio-oikeuden vanhentuminen kuolemaan perustuvissa osituksissa.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 46 5.3 Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 5.3.1 Yleistä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 47 5.3.2 Ruotsi.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 48 5.3.2.1 Ositusvaateen vanhentuminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 48 5.3.2.2 Vallinnanrajoitukset.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 49 5.3.3 Norja.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 50 5.3.4 Tanska. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 52 6 Lausuntopalaute.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 53 7 Säännöskohtaiset perustelut. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 7.1 Avioliittolaki.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 54 7.2 Perintökaari. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 57 7.3 Laki Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 58 7.4 Laki velan vanhentumisesta.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 59 8 Voimaantulo.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 8.1 Yleistä.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 8.2 Avio-oikeuden vanhentuminen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 60 8.3 Vallinnanrajoitusten vanhentuminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 8.4 Yhteisomistusolettaman vanhentuminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 61 9 Suhde muihin esityksiin. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 9.1 Esityksen riippuvuus muista esityksistä.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 9.2 Suhde talousarvioesitykseen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 63 10 Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 10.1 Avio-oikeuden vanhentuminen. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 64 10.2 Vallinnanrajoitusten vanhentuminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 65 10.3 Yhteisomistusolettaman vanhentuminen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 66 11 Lakiehdotukset.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 11.1 Laki avioliittolain muuttamisesta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 67 11.2 Laki perintökaaren 18 luvun 1 §:n muuttamisesta.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69 11.3 Laki Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 69 11.4 Laki velan vanhentumisesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 71 12 Lagförslag.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 72 12.1 Lag om ändring av äktenskapslagen.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 72 12.2 Lag om ändring av 18 kap. 1 § i ärvdabalken. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 74 12.3 Lag om ändring av lagen om vissa personregister vid Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 75 12.4 Lag om ändring av 1 § i lagen om preskription av skulder.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 76 Liite: Rinnakkaistekstit. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 77 Laki avioliittolain muuttamisesta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 77 Laki perintökaaren 18 luvun 1 §:n muuttamisesta.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 80 Laki Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annetun lain muuttamisesta.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 81 Laki velan vanhentumisesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta.. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 83 8 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 O I K E U S M I N I S T E R I Ö L L E Oikeusministeriö asetti 20.5.2024 työryhmän valmistelemaan ehdotuksen ositus- vaateen vanhentumista koskevaksi sääntelyksi. Työryhmän toimikausi oli 27.5.– 31.12.2024. Työryhmän tuli laatia ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon. Oikeusministeriö määräsi työryhmän puheenjohtajaksi erityisasiantuntija Mari Kaipomäen oikeusministeriöstä ja kutsui sen jäseniksi lainsäädäntöneuvos Salla Silvolan oikeusministeriöstä, asianajaja Olof Rehnin Suomen Asianajajaliitosta, laamanni Marja Virtasen Etelä-Savon käräjäoikeudesta, asessori Hanna Laasosen Helsingin hovioikeudesta, lakiasiainjohtaja Kati Malisen (sittemmin Hannikaisen) Veronmaksajain keskusliitosta, johtaja Ari Torkkelin Digi- ja väestötietovirastosta, erityisasiantuntija Esa-Pekka Saaren valtiovarainministeriöstä ja vanhemman yli- opistonlehtori Tapani Lohen Helsingin yliopistosta. Työryhmän pysyviksi asiantun- tijoiksi kutsuttiin johtava asiantuntija Kari Niemi Maanmittauslaitokselta ja johtava veroasiantuntija Kalle Isotalo Verohallinnosta. Oikeusministeriö tarkensi työryhmän asettamispäätöstä 11.11.2024 siten, että siitä poistettiin työryhmän velvollisuus valmistella pykäläehdotukset omaisuuden erot- telua ja yhteisomistuksen purkamista koskevien vaatimusten vanhentumista kos- kevaksi sääntelyksi. Lisäksi työryhmän toimeksiantoa tarkennettiin siten, että valmisteltavaa avio-oikeuden vanhentumissääntelyä ei uloteta sellaisiin osituksiin, joissa ositusperusteena on puolison kuolema. Työryhmä on kokoontunut yhdeksän kertaa. Työryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti valmistellut ehdotuksen avio- oikeuden vanhentumista koskevaksi sääntelyksi. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että vanhentumissääntely ulotetaan myös avioliittolain sisältämiin vallinnanrajoituksiin ja yhteisomistusolettamaan. Ehdotuksen tavoitteena on, että purkautuneella avio liitolla ei lähtökohtaisesti olisi varallisuusoikeudellisia vaikutuksia enää 10 vuotta sen purkautumisen jälkeen. Saatuaan työnsä valmiiksi työryhmä luovuttaa mietintönsä kunnioittavasti oikeusministeriölle. 9 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Helsingissä 27. päivänä tammikuuta 2025 Mari Kaipomäki Salla Silvola Olof Rehn Marja Virtanen Hanna Laasonen Kati Hannikainen Ari Torkkel Esa-Pekka Saari Tapani Lohi 10 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Hallituksen esitys eduskunnalle avioliittolain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (ositusvaateen vanhentuminen) Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi avioliittolakia, perintökaarta, eräistä Digi- ja väestötietoviraston henkilörekistereistä annettua lakia ja velan vanhentumisesta annettua lakia. Avioliittolakiin tehtävillä muutoksilla säädettäisiin avio-oikeuden, vallinnanrajoitus- ten ja avioliittolain yhteisomistusolettaman vanhentumisesta sekä avio-oikeuden vanhentumista koskevasta sopimuksesta. Perintökaareen tehtävä muutos kuolin- pesän osakkaita koskevaan pykälään tekisi näkyväksi sen, että entinen puoliso ei ole kuolinpesän osakas, jos avio-oikeus on vanhentunut. Eräistä Digi- ja väestötieto viraston henkilörekistereistä annettuun lakiin ehdotetuilla muutoksilla perustettai- siin uusi avio-oikeusasoiden rekisteri, johon tallennettaisiin tiedot avio-oikeuden vanhentumista koskevista sopimuksista. Velan vanhentumisesta annettuun lakiin ehdotetulla muutoksella täsmennettäisiin, että lakia ei sovelleta ehdotettuun avio-oikeuden vanhentumiseen. Ehdotus liittyy pääministeri Orpon hallitusohjelmassa olevaan kirjaukseen avioliitto- lain mukaisen ositusvaateen vanhentumista koskevasta lainsäädännöstä. Ehdotetut muutokset ovat tarkoitetut tulemaan voimaan noin 6 kuukauden kulut- tua siitä, kun ne on hyväksytty ja vahvistettu. 11 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 1 Asian tausta ja valmistelu 1.1 Tausta Avioliittolaissa (234/1929, jäljempänä myös AL) on säännös siitä, milloin oikeus vaatia avio-oikeuden alaisen omaisuuden osittamista (ositusvaade) alkaa, mutta ei siitä, milloin se päättyy. Lakia velan vanhentumisesta (728/2003, VanhL) ei sovelleta ositusvaateen vanhentumiseen, sillä ositusvaateessa ei ole kyse tilanteesta, jossa puolisoiden välille olisi jo muodostunut velkasuhde, vaan vasta oikeudesta vaatia sellaisen perhevarallisuusoikeudellisen toimituksen suorittamista, jonka tuloksena velkasuhde saattaa syntyä. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus, jonka mukaan hallituskauden kuluessa säädetään avioliittolain mukaisen ositusvaateen vanhentumisesta (s. 189). Asiasta on tehty lisäksi eduskunnalle vuonna 2016 toimenpidealoite TPA 31/2016 vp (edustaja Leena Meri ym.), jossa on toivottu hallituksen ryhtyvän pikaisesti toimiin vanhentumisajan säätämiseksi ositukselle ja omaisuuden erottelulle. Toimenpide aloitteen allekirjoitti 66 kansanedustajaa. 1.2 Valmistelu Oikeusministeriö järjesti lokakuussa 2023 kuulemistilaisuuden, johon kutsuttiin eri intressitahoja ja tutkijoita keskustelemaan aiheesta ministeriössä luonnosteltu- jen ehdotusten pohjalta. Tilaisuuteen osallistui oikeusministeriön edustajien lisäksi yhteensä 15 osallistujaa eri viranomaisista, järjestöistä sekä yliopistoista. Tammi- kuussa 2024 oikeusministeriö julkaisi ehdotusten ja niistä käydyn keskustelun pohjalta ositusvaateen vanhentumista koskevan arviomuistion, joka oli lausunto- kierroksella tammi-maaliskuussa 2024. Oikeusministeriö vastaanotti 23 lausuntoa, joista julkaistiin lausuntotiivistelmä toukokuussa 2024. Oikeusministeriö asetti 20.5.2024 työryhmän valmistelemaan ehdotuksen avioliitto lain mukaisen ositusvaateen vanhentumista koskevaksi sääntelyksi. Työryhmän tuli laatia ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon. Työryhmän toimikausi oli 27.5.–31.12.2024. 12 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Oikeusministeriö tarkensi työryhmän asettamispäätöstä 11.11.2024 siten, että siitä poistettiin työryhmän velvollisuus valmistella pykäläehdotukset omaisuuden erot- telua ja yhteisomistuksen purkamista koskevien vaatimusten vanhentumista kos- kevaksi sääntelyksi. Lisäksi työryhmän toimeksiantoa tarkennettiin siten, että valmisteltavaa avio-oikeuden vanhentumissääntelyä ei uloteta sellaisiin osituksiin, joissa ositusperusteena on puolison kuolema. 1.3 Soveltamisala ja rajaukset Mietinnössä esitetään uutta avio-oikeuteen, avioliittolain mukaisiin vallinnanrajoi- tuksiin ja yhteisomistusolettamaan kohdistuvaa vanhentumissääntelyä. Muutok- sia ehdotetaan pääasiassa avioliittolakiin, ja muutokset kohdistuvat siten pääasiassa entisiin aviopuolisoihin, joiden avioliitto on purkautunut. Rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain (950/2001) 8 §:n 2 momentin mukaan rekisteröidyn parisuhteen purkautumisella on samat oikeusvaikutukset kuin avio- liiton purkautumisella, jollei toisin säädetä. Siten esityksen sisältämät ehdotukset kohdistuvat myös puolisoihin, joiden rekisteröity parisuhde on purkautunut. Esitetyillä muutoksilla ei sen sijaan ole vaikutusta entisten avoparien välisiin varal- lisuussuhteisiin. Avoliiton purkautumisen oikeusvaikutuksista säädetään avo puolisoiden yhteistalouden purkamisesta annetussa laissa (26/2011), johon ei mietinnössä esitetä muutoksia. 13 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 2 Nykytila ja sen arviointi 2.1 Avioerot, ositukset ja osituksen toimittamatta jättäminen Vuonna 2023 solmittiin 20 693 avioliittoa, mikä oli toiseksi matalin uusien avioliit- tojen määrä yli 100 vuoteen. Myös avioerojen määrä on ollut viime vuosina lasku- suuntainen. Vuonna 2023 avioero vahvistettiin 11 475 parille.1 Avioeron jälkeen puolisot tavallisesti toimittavat omaisuuden osituksen tai, jos avio-oikeutta ei ole, omaisuuden erottelun. Jos aviopuolisot eivät pääse yksimielisyyteen osituksesta avioeroa koskevassa asiassa, heidän on mahdollista hakea pesänjakajan määrää- mistä käräjäoikeudelta osituksen tai omaisuuden erottelun toimittamista varten. Tällaisia pesänjakajamääräyksiä haettiin eri käräjäoikeuksilta tuomioistuinlaitoksen vuositilastojen mukaan yhteensä 329 tapauksessa vuonna 2023.2 Näistä tiedoista voidaan päätellä, että valtaosassa tapauksia avioeron jälkeinen osi- tus toimitetaan sopimusosituksena parin kesken tai oikeudellista asiantuntija-apua käyttäen ilman tuomioistuimen määräämää pesänjakajaa. Koska tavanmukaiseen avioero-ositukseen ei liity viranomaisasiointia tai osituskirjan rekisteröintiä kos- kevaa velvollisuutta, tilastotietoja näistä osituksista on vaikeaa, ellei mahdotonta saada. Osituskirja voidaan kuitenkin rekisteröidä Digi- ja väestötietoviranomaisen tai Ahvenanmaan valtionviraston ylläpitämään avioehtoasioiden rekisteriin, jos puolisolla on tapauskohtaisesti tarve suojautua toisen puolison velkojia vastaan esimerkiksi konkurssin tai ulosoton uhatessa. Osituskirjan rekisteröintejä tehtiin 269 kappaletta vuonna 2023.3 Suomessa ei ole tutkittu sitä, kuinka usein puolisot jättävät osituksen toimitta- matta avioeron jälkeen. Ruotsissa vuonna 2011 ilmestyneen tutkimuksen mukaan avioero-ositus jätetään tekemättä noin 18 prosentissa tapauksista. Tutkimuksen mukaan ositus tehdään lisäksi yleensä ajallisesti lähellä eroa: lähes 75 prosenttia 1 Suomen virallinen tilasto (SVT): Siviilisäädyn muutokset [verkkojulkaisu]. Viiteajankohta: 2023. ISSN=1797-6413. Helsinki: Tilastokeskus (viitattu 20.11.2024). Saantitapa: https:// stat.fi/julkaisu/clmypu9zn9n8h0cuta7046aml. 2 Tuomioistuinlaitoksen vuositilastot, https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/tuomiois- tuinlaitos/tilastoja.html (viitattu 20.11.2024). 3 Maistraattirekisterien avoin tieto, www.dvv.fi/mare (viitattu 20.11.2024). https://stat.fi/julkaisu/clmypu9zn9n8h0cuta7046aml https://stat.fi/julkaisu/clmypu9zn9n8h0cuta7046aml https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/tuomioistuinlaitos/tilastoja.html https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/tuomioistuinlaitos/tilastoja.html http://www.dvv.fi/mare 14 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 tarkasteltuna vuotena eronneista pareista oli toimittanut osituksen alle vuoden kuluessa avioerosta.4 Aarnio, Kangas ja Räbinä ovat arvioineet, että tilanne Suomessa ei todennäköisesti ole olennaisesti toinen kuin Ruotsissa.5 Mahdollisia syitä osituksen toimittamatta jättämiselle tai sen toimittamisen lyk- käämiselle on useita. Ensinnäkin puolisot voivat jättää osituksen toimittamatta, jos puolisoilla ei ole mainittavaa varallisuutta eikä siten ositusintressiä. Puolisot saatta- vat myös jakaa yhteisen omaisuutensa tasan ilman muodollista osituksen toimitta- mista tai osituskirjaa. Osituksen toimittamatta jättämisen taustalla saattaa olla myös avioliiton lyhyt kesto. Ositus saattaa jäädä toimittamatta, jos puolisot mieltävät, että heillä ei ole lyhytkestoisen avioliiton aikana ehtinyt syntyä avio- tai mitään muuta kaan oikeutta toistensa omaisuuteen. Puolisot saattavat myös tietoisesti lykätä osituksen toimittamista esimerkiksi odottamaan lasten täysi-ikäistymistä.6 Toimitta- matta jäänyt ositus saattaa kuitenkin aiheuttaa myöhemmin merkittäviä ongelmia, kun puolisot haluavat myydä tai lahjoittaa omaisuuttaan tai puolison jäämistö tulee jaettavaksi. Osituksen toimittaminen pian avioliiton purkautumisen jälkeen suojaa puolisoita ja heidän perillisiään monilta tulevaisuuden ongelmatilanteilta. 2.2 Ositusvaateen vanhentuminen 2.2.1 Nykytila Aviopuolisoiden omaisuuden osituksesta säädetään avioliittolain IV osassa. Säänte- lyä sovelletaan sekä silloin, kun avioliitto purkautuu avioeron tai avioliiton kumoa- misen vuoksi, että silloin, kun avioliitto purkautuu toisen puolison kuoleman johdosta. AL 85 §:n mukaan ”[k]un avioeroa tai avioliiton kumoamista koskeva asia on vireillä taikka kun avioliitto on purkautunut, omaisuuden ositus on toimitettava, jos puoliso tai kuolleen puolison perillinen sitä vaatii”. Pykälän 2 momentin mukaan, jos kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, omaisuu- den osituksen sijasta on toimitettava ainoastaan puolisoiden omaisuuden erottelu. Lain 98 §:n mukaan ositus on toimitettava siinä järjestyksessä, kuin perinnönjaosta 4 Margareta Brattström, Bodelning mellan makar – verklighetens betydelse för fram tidens regelutformning? Tidsskrift for familierett, arverett og barnevernrettslige spørs- mal 1/2011, s. 56–98, 83 ja 86–89. 5 Aulis Aarnio – Urpo Kangas – Timo Räbinä, Perunkirjoitus ja perinnön veroseuraamuk- set. Alma Talent 2020, s. 32. 6 Aulis Aarnio – Urpo Kangas, Perhevarallisuusoikeus. Talentum 2010, s. 164–165 ja Rauni Viertola, Osituksen toimittamatta jättäminen ja ositusvaateen lakkaaminen, maisteritut- kielma, Helsingin yliopisto 2017, s. 25–27. 15 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 on säädetty, noudattamalla sen ohessa, mitä avioliittolain IV osan 2 luvussa sääde tään. Ositus voidaan toimittaa joko sopimusosituksena puolisoiden keskinäisen sopimuksen perusteella tai toimitusosituksena, jota varten tulee hakea pesänjaka- jan määräystä tuomioistuimelta. Jos ositusta ei ole toimitettu eikä avio-oikeutta ole suljettu pois avioehdolla, perittä- vän entinen puoliso on tämän kuolinpesän osakas (PK 18:1). Kuolinpesän osakkaana entinen puoliso osallistuu muiden osakkaiden kanssa kuolinpesän päätöksen tekoon ja yhteishallintoon PK 18 luvun mukaisesti. Kuolinpesän osakkaat hallitsevat pesää yhdessä, ja kaikkien osakkaiden on oltava pesässä edustettuina riippumatta siitä, kuinka suureen osaan jäämistöstä osakas on oikeutettu. Avioliittolaissa säädetään edellä kuvatusti siitä, milloin puolisoiden oikeus osituk- seen alkaa, mutta ei siitä, milloin se päättyy. Ositusvaade ei lähtökohtaisesti van- hene. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2001:56 katsonut, että kysymykset siitä, oliko ositus jo lopullisesti toimitettu tai oliko ositusvaade menetetty ajan kulumisen ja passiivisuuden perusteella, olivat riidanalaisia ja kuuluivat pesänjakajan ratkais- taviksi. Suomessa ei ole korkeimman oikeuden kannanottoa siitä, mitä arviointi- kriteereitä pesänjakajan tulisi ratkaisua tehdessään soveltaa. Helsingin hovioikeus on kuitenkin ratkaisussaan HelHO 2020:662 todennut, että ositusvaateen menettä- minen voi olla mahdollista painavilla perusteilla ajan kulumisen ja passiivisuuden vuoksi. Hovioikeus on samassa ratkaisussa todennut lisäksi, että painavien perus- teiden arvioinnissa on muun ohella otettava huomioon avioliiton purkautumisesta kulunut aika, ositusvaatimuksen esittämisen viivästymisen syyt, ositettavaksi vaadit- tavan omaisuuden laatu ja olosuhteet kokonaisuudessaan. Edellä kuvatut Suomen ylemmissä tuomioistuinasteissa ratkaistut tapaukset ovat perustuneet tilanteeseen, jossa arvioitavana on ollut avioliiton purkautuminen avio- eron vuoksi. Suomen ylimmissä tuomioistuimissa ei ole ollut arvioitavana tapausta, jossa ositusvaateen menettämistä ajan kulumisen ja passiivisuuden vuoksi olisi nimenomaisesti arvioitu puolison kuolemaan perustuvan osituksen yhteydessä. Ylempien tuomioistuinten ratkaisukäytännössä ei myöskään ole arvioitu, tulisivatko vastaavat arviointikriteerit sovellettaviksi myös omaisuuden erottelun yhteydessä. Käytännössä ositusvaateen menettämistä koskevat kysymykset nousevat esiin tuomioistuimen määräämän pesänjakajan tekemää toimitusositusta koskevan moitekanteen käsittelyn yhteydessä. Jos pesänjakajan tekemää ositusta ei moitita, pesänjakajan tekemä ratkaisu jää pysyväksi. Koska pesänjakajien tekemät osituk- set eivät ole tuomioistuinratkaisujen tavoin julkisia, toimitusositusten yhteydessä 16 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 tehdyt pesänjakajien ratkaisut eivät useinkaan tule julkisen tarkastelun kohteeksi ja on todennäköistä, että niiden sisältö saattaa vaihdella oikeudellisesti epäselvässä tilanteessa. Myös suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että oikeus vaatia ositusta ei lähtökohtaisesti vanhene. Oikeudesta ositusvaatimuksen esittämiseen voi kuiten- kin luopua joko aktiivisten tai konkludenttisten toimenpiteiden johdosta. Oikeus ositusvaatimuksen esittämiseen voidaan katsoa myös ajan myötä menetetyksi pas- siivisuuden perusteella. Välimäki on hahmotellut sisällöllisiä kriteereitä sille, millä edellytyksillä ositusvaade voitaisiin katsoa menetetyksi. Välimäen mukaan merki- tyksellisiä seikkoja ovat: 1) ositusperusteen syntymisestä kulunut aika, 2) passiivi- suudelle mahdollisesti esitettävät perusteet, 3) osapuolelle syntynyt perusteltu ja oikeutettu odotus siitä, että vallitseva oikeustila on pysyvä, sekä 4) kiperissä tilan- teissa kokonaisharkinta ja vaikutukset kummankin osapuolen asemaan.7 Aarnio, Kangas ja Viertola ovat pitäneet ositusvaateen vanhentumista koskevaa erillis- sääntelyä toivottavana.8 Vuonna 2005 toteutetun kyselyaineiston perusteella myös valtaosa pesänjakajina toimivista lakimiehistä on pitänyt toivottavana, että ositus- vaateen vanhentumisesta tai ositusoikeuden menettämisestä kirjattaisiin lakiin nimenomainen säännös. Ositusvaateen vanhentumista koskevaksi määräajaksi on kyselyn mukaan ehdotettu esimerkiksi 5 tai 10 vuotta.9 2.2.2 Nykytilan arviointi Vanhentumissääntelyn puuttuminen luo epäselvän oikeustilan, jossa ennen osi- tuksen toimittamista kumpikaan puolisoista ei voi varmuudella tietää, onko toisella puolisolla avio-oikeuden nojalla oikeus johonkin osaan hänen omaisuut- taan. Oikeustilan epäselvyyden vuoksi puolisot eivät voi olla täysin varmoja, onko heillä vielä vuosia avioliiton päättymisen jälkeen oikeus saada ositus toimitetuksi, vai onko oikeus ositukseen menetetty ajan kulumisen ja passiivisuuden perus- teella. Lisäksi ositusvaateen vanhentumiseen liittyvä epäselvyys heikentää myös oikeusvarmuutta siitä, että passiivisena pysynyt entinen puoliso ei vuosikymmeniä avioliiton purkautumisen jälkeen voi tulla esittämään vaatimuksia avio-oikeuden perusteella. 7 Pertti Välimäki, Pesänjakaja. Alma Insights 2021, s. 142–152. 8 Aarnio – Kangas 2010, s. 1009 ja Viertola 2017, s. 84. 9 Henriikka Rosti – Marjukka Litmala, Aviovarallisuusjärjestelmä lakimiesten näkökul- masta. Avioliittolain varallisuussäännösten toimivuuden tarkastelua II. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos 2007, s. 69–70. 17 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Toimittamattomat ositukset aiheuttavat ongelmia erityisesti kuolinpesissä. Nykyi- sestä PK 18:1 §:n sääntelystä johtuu, että jos ositusta ei ole tehty, entinen puoliso on kuolinpesän osakas riippumatta avioliiton purkautumisesta kuluneesta ajasta tai osituksen toimittamatta jättämisen syystä. Laaja kuolinpesän osakaspiiri on omiaan jäykistämään pesän yhteishallintoa. Mitä useamman henkilön suostumus tiettyyn oikeustoimeen tai toimenpiteeseen tarvitaan, sitä hitaammin pesänselvitys etenee ja sitä vaikeampi on saada aikaan selvityksen kannalta tärkeitä oikeustoimia. Pahim- massa tapauksessa entinen puoliso vastustaa täysin perusteetta pesänselvityksen kannalta tarpeellisia toimia. Entiselle puolisolle saatetaan joutua määräämään pesänselvitystä varten edunvalvoja, vaikka mitään todellista eturistiriitaa hänen ja perillisten kesken ei vallitsisikaan. Tällöin osittamaton ensin kuolleen puolison jäämistö muuttuu kokonaisuudessaan edunvalvonnassa olevan entisen puolison osakasaseman vuoksi holhoustoimiviranomaisen valvonnan alaiseksi, ellei ositusta toimita pesänjakaja (HolhTL 34 § 1 mom 9 k).10 Entinen puoliso luetaan lähtökohtaisesti kuolinpesän osakkaaksi myös tilanteissa, joissa ositus saattaa olla tehty, mutta osituskirjaa ei löydy. Kuolinpesän muiden osakkaiden tulee tällöin etsiä vuosien takainen entinen puoliso tai hänen oikeuden- omistajansa, jotta osituksen toimittaminen saadaan todennettua tai ositus toimi- tettua niin, että entinen puoliso voidaan määrittää ulos kuolinpesän osakaspiiristä. Tilanne aiheuttaa paitsi oikeudellista epävarmuutta myös ylimääräisiä hallinnollisia selvittelykustannuksia. Viivästys ja kustannukset voivat olla merkittäviä, jos selvitet- tävänä on useita peräkkäisiä avioliittoja, omaisuuden ja omistussuhteiden sekoit- tumista, sijaan tulleen omaisuuden selvittelyä ja omaisuuden arvon muutosten arviointia. Edellä kuvatuista syistä työryhmä arvioi, että osituksessa esitettäviä vaateita kos- keva vanhentumissääntely on perusteltu ja tarpeellinen. Lisäksi on syytä säätää määräajasta, jonka jälkeen entinen puoliso ei ole kuolinpesän osakas, vaikka osi- tusta ei olisi toimitettu. 10 Pertti Välimäki, Edunvalvontaoikeus. Alma Insights 2013, s. 116–119. 18 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 2.3 Vallinnanrajoitukset 2.3.1 Nykytila Lainsäädännössämme on rajoitettu puolison oikeutta määrätä koko perheen kan- nalta tärkeästä omaisuudesta, kuten yhteisenä kotina käytettävästä asunnosta. Asiasta on säädetty AL 38 ja 39 §:ssä, joiden pääsisältö on, että omistajapuoliso tar- vitsee tietyn oman omaisuutensa luovuttamiseen tai siirtämiseen toisen puoli- son suostumuksen. AL 40 §:n mukaan tuomioistuin voi hakemuksesta antaa luvan oikeustoimeen, jos puoliso on kieltäytynyt antamasta suostumustaan taikka jos suostumusta ei ole muusta syystä saatu hankituksi. Käytännössä tärkein vallinnanrajoitusten kohde on puolisoiden asunto. Vallinnan- rajoitusten alaista on kiinteä ja irtain omaisuus, joka on tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina (AL 38 §). Tämä voi viitata esimerkiksi kiinteistöön, sen määräosaan tai määräalaan, toisen maalla olevaan rakennukseen tai maapoh- jan käyttöoikeuteen. Vallinnanrajoitukset ulottuvat myös osakeyhtiön osakkeisiin ja vuokraoikeuteen sekä irtaimeen omaisuuteen, joka kuuluu puolisoiden yhteisesti käytettävään asuntoirtaimistoon (AL 39 §). Tarkoitus on siis ollut tarjota mahdolli- simman kattavaa suojaa asumismuodosta riippumatta.11 Jotta asunto voisi olla val- linnanrajoitusten alaista, sen täytyy olla tarkoitettu puolisoiden yhteiseksi kodiksi. Normaalisti puolisoilla on kulloinkin vain yksi yhteisen kodin kriteerit täyttävä asunto, mutta poikkeustapauksissa tällaisia asuntoja saattaa olla useita (esim. KKO 2017:13). Voimassa olevassa lainsäädännössä vallinnanrajoituksia ei ole kytketty avio- oikeuteen. Perheen yhteisenä kotina käytetty asunto tai irtain omaisuus ei siten jää vallinnanrajoitusten ulkopuolelle, vaikka se olisi avio-oikeudesta vapaata omai- suutta. Poikkeuksena ovat ennen 1.1.1988 solmitut avioliitot, joissa vallinnanrajoi- tukset koskevat ainoastaan avio-oikeuden alaista omaisuutta (KKO 1991:143). Avioliittolaissa ei säädetä kattavasti sitä, kuinka pitkään vallinnanrajoitukset ovat voimassa. Vallinnanrajoitusten kestoa määrittävässä AL 86.3 §:ssä todetaan, että kunnes ositus on toimitettu, puolisoilla avioliiton purkautuessa ollut omaisuus pysyy edelleen hänen vallittavanaan niin kuin avioliitto vielä jatkuisi. Oikeuskirjalli- suudessa yleisesti hyväksytty tulkinta on, että vallinnanrajoitukset päättyvät avio- erotilanteissa sopimusosituksen solmimisen tai toimitusosituksen lainvoimaiseksi 11 Tapani Lohi, Aviovarallisuusoikeus. Alma Talent 2023, s. 214. 19 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 tulemisen myötä.12 Vallinnanrajoitukset jatkuvat avioeron jälkeen silloinkin, kun puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen. Lohen tulkinnan mukaan AL 86.3 §:ssä säädetty soveltuu näin ollen myös omaisuuden erotteluun.13 Vallinnan- rajoitukset ovat siten voimassa siihen saakka, kunnes ositus tai osituksen sijaan teh- tävä omaisuuden erottelu on toimitettu. Jos avioliitto purkautuu puolison kuoleman johdosta, vallinnanrajoitusten kesto riippuu siitä, onko kyse ensin kuolleen puolison vai lesken omaisuuden vallinnasta. Puolison kuolema lakkauttaa hänen omaisuuttaan koskevat avioliittolain mukaiset vallinnanrajoitukset (AL 86.1 §). Leski ei siis voi vedota vallinnanrajoituksiin, vaan häntä suojaavat mahdollinen osakasasema sekä PK 3:1a ja PK 12 luvun säännök- set. Lesken omaisuuden osalta vallinnanrajoitukset sen sijaan jatkuvat kuoleman jäl- keen osituksen lainvoimaiseksi tulemiseen saakka (AL 86.2 §). Jos leski siis tahtoo ennen osituksen valmistumista tehdä jonkin AL 38 tai 39 §:ssä tarkoitetun oikeus toimen, kuten myydä omistamansa yhteisenä kotina käytetyn asunnon, hän tarvit- see siihen perillisten suostumuksen. Suostumus vaaditaan kaikilta ensiksi kuolleen puolison perillisiltä.14 Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että vallinnanrajoitussääntely palvelee kolmea eri tarkoitusta. Ensinnäkin sillä pyritään suojaamaan elämisen ja asumisen kannalta tärkeän omaisuuden hallintaa ja käyttöä niin, että omistava puoliso ei pääsisi yksin tekemään koko perheen kannalta vahingollisia oikeustoimia. Toiseksi vallinnan rajoitusten tarkoituksena on suojata puolison ositusintressiä, ja kolmanneksi niillä on puolisoiden yhteistoiminnallisuutta tukeva tehtävä.15 2.3.2 Nykytilan arviointi Vallinnanrajoitussääntelyllä on tärkeä tehtävä puolisoiden ja perheen yhteisten etu- jen suojaajana. Lainsäädännössämme omaksuttu ratkaisu, jossa vallinnanrajoitukset päättyvät ainoastaan omaisuuden osituksen tai erottelun toimittamiseen, aiheut- taa kuitenkin haasteita tilanteessa, jossa merkittävä osa avioliiton purkautumisen 12 Urpo Kangas, Perhe- ja jäämistöoikeuden perusteet. Alma Talent 2023, s. 427,Viertola 2017, s. 32–33, ja Lohi 2023, s. 226–227. 13 Lohi 2023, s. 224. 14 Lohi 2023, s. 228–9. 15 Ibid., s. 210–212. 20 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 jälkeisistä osituksista jää tekemättä. Tällöin vallinnanrajoitukset päättyvät vasta molempien puolisoiden menehdyttyä riippumatta siitä, onko vallinnanrajoituksille ollut todellisuudessa enää vuosiin minkäänlaista tarvetta. Vallinnanrajoitusten tehtävänä on suojata entistä puolisoa sekä perhettä, suojata vähävaraisemman puolison ositusintressiä ja tukea puolisoiden yhteistoimintaa. Voidaan perustellusti todeta, että vuosia tai vuosikymmeniä avioliiton purkautu- misen jälkeen ei puolisoiden välillä useimmiten tosiasiallisesti enää ole sellaista yhteistä perhe-elämää ja yhteistoimintaa, jota vallinnanrajoituksilla on tarkoitus suojata. Samoin jos osituksen toimittaminen on merkittävästi viivästynyt eikä sitä ole haettu toimitettavaksi toimitusosituksena, ajan kuluminen ja osapuolten pas- siivisuus ovat sinällään merkkejä siitä, että vallinnanrajoitusten tarjoaman suojelun tarvetta ei enää ole. Avioliittolain vallinnanrajoituksia koskeva sääntely on lisäksi nähty kiinteistö kirjaamismenettelyssä usein ongelmalliseksi ja arkielämälle vieraaksi, sillä nykyisin pariskunnat omistavat kiinteistöt tavallisesti yhdessä. Myös niissä tilanteissa, joissa omaisuus on vain toisen puolison nimissä, asuntolaina on usein yhteinen, minkä vuoksi varallisuussuhteiden selvittäminen tosiasiallisesti edellyttää osituksen toimit- tamista. Tilanteet, joissa vähävaraisemmat puolisot tarvitsevat vallinnanrajoitusten tarjoamaa suojaa, ovat nyky-yhteiskunnassa melko harvinaisia. Avioliittolain vallinnanrajoitukset jatkuvat osituksen toimittamiseen saakka riippu- matta siitä, missä entiset puolisot asuvat avioliiton purkautumisen jälkeen. Sään- tely ei työryhmän kokemuksen mukaan ole kovin yleisesti tunnettu ja aiheuttaa usein hankalia tilanteita kiinteistöjen myynti- ja kirjaamistilanteissa, joissa enti- sen puolison suostumuksen vaatimus tulee luovutuksen osapuolille yllätyksenä. Nykyisin ei ole myöskään harvinaista, että samaa kiinteistöä on käytetty yhteisenä kotina useamman, kiintestöltä aikoinaan jo pois muuttaneen entisen aviopuolison kanssa, jolloin suostumukset kiinteistön myyntiin saatetaan tarvita usealta entiseltä puolisolta. Edellä kuvatuista syistä työryhmä ehdottaa sääntelyä avioliittolain mukaisten vallinnanrajoitusten lakkaamiseksi määräajan kuluttua. 21 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 2.4 Yhteisomistusolettama 2.4.1 Nykytila AL 89 §:ssä on irtaimen, tyypillisimmin asuntoirtaimistoon kuuluvan, esineen omis- tusta koskeva säännös sen varalta, että jonkin esineen suhteen ei käy olosuhteista selville eikä myöskään voida näyttää, kumman puolison omaisuuteen se kuuluu. Tällöin sovelletaan yhteisomistusolettamaa (myös ”tasaosuusolettamaa”16): puoli- soiden katsotaan saaneen kyseisen esineen ”yhteisesti yhtäläisin oikeuksin”.17 Yhtei- somistusolettama on esineoikeudellinen lähtökohta eli presumptio. Puolisoiden oletetaan muun näytön puuttuessa omistavan irtaimen esineen yhtä suurin osuuk- sin. Yhteisomistusolettaman kumoamiseen ei tavallisesti riitä vain se, että puoliso voi esimerkiksi ostoskuitin esittämällä osoittaa toimineensa yksin esinettä hank kiessaan, vaan keskeistä on puolisoiden tarkoitus esineen hankintahetkellä. Yhteis omistusolettaman soveltamisen johdosta tavanomainen koti-irtain usein määrittyy yhteiseksi omaisuudeksi.18 Yhteisomistusolettaman soveltamista ei ole ajallisesti laissa rajattu eikä tällaista rajausta ole ehdotettu myöskään oikeuskirjallisuudessa. Mainittu 89 § on avioliittolain omaisuuden ositusta koskevassa IV osassa, eikä sitä ole muutettu lain voimaantulon (1929) jälkeen. Säännöksen sanamuoto ”omai- suutta eroteltaessa” ja pykälän sijainti lain omaisuuden ositusta koskevassa luvussa kertovat, että säännös on tarkoitettu ohjeeksi osituksen ja omaisuuden erottelun toimittamiseksi avioliiton purkauduttua. Säännös on siis ositusta koskeva.19 2.4.2 Nykytilan arviointi Avioliittolain yhteisomistusolettama on tarkoitettu avioliiton purkautumisen jälkei- sessä osituksessa ja omaisuuden erottelussa käytettäväksi lähtökohdaksi. Käytän- nössä avioliittolain yhteisomistusolettaman vaikutukset kuitenkin ulottuvat myös ositus- tai erottelutoimituksen ulkopuolelle, ja se aiheuttaa käytännön ongelmia vielä vuosia avioliiton päättymisen jälkeen. 16 Tuulikki Mikkola, Yhteisomistus. Alma Insights 2017, s. 139. 17 Lohi 2023, s. 32. 18 Aarnio – Kangas 2010, s. 110. 19 Eva Gottberg, Aviopuolisoiden välisen taloudellisen suhteen sääntelystä, s. 35–54 teok- sessa Lars Björne – Martti Kairinen – Jarmo Tuomisto – Vesa Annola (toim.), Sopimus, vastuu, velvoite. Juhlajulkaisu Ari Saarnilehto 1947–21/11–2007, Turun yliopisto 2007, s. 38. 22 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Kun omaisuutta on vähän, puolisot saattavat avioliiton purkamisen jälkeen jättää osituksen toimittamatta ja vain jakaa yhteisen omaisuutensa tasan ilman muodol- lista osituksen toimittamista tai osituskirjaa. Puolisoille on tällaisissa tapauksissa usein hyvin selvää, että se, jonka hallussa esine on, tosiasiallisesti myös on sen omistaja. Myöhemmin kuolinpesän osakkaat ja mahdollinen pesänselvittäjä saat- tavat kuitenkin yhteisomistusolettaman johdosta joutua etsimään vanhoja ositus kirjoja ja selvittämään entisten puolisoiden omaisuuksia sekä omistussuhteita. Yhteisomistusolettamasta johtuu, että huolelliset kuolinpesän osakkaat eivät voi pelkän esineen hallinnan perusteella olettaa, että puolison hallussa oleva entisen avioliiton aikana hankittu (arvo)esine todella on vain kyseisen puolison omai- suutta. Asian todentamiseen tarvitaan ositus- tai erottelukirja, entisen puolison tai tämän oikeudenomistajien ilmoitus, ettei vaateita ole, tahi todistelua, joka näyt- tää toteen puolisoiden yhteisen tarkoituksen hankintahetkellä. Periaatteen sovel- taminen pitkittää pesänselvitysprosessia ja aiheuttaa ylimääräisiä hallinnollisia selvittelykustannuksia. Käytännössä ei siis liene haasteita siinä, että puolisot eivät pääosin itse tietäisi, mikä heidän tarkoituksensa esineiden omistamisen suhteen on ollut, vaikka ositusta ei koskaan olisi virallisesti toimitettukaan. Ei liene kovin yleistä, että puolisoiden hää- lahjaksi saama arvotaulu jää avioeron jälkeen toisen puolison haltuun 12 vuodeksi, minkä jälkeen toinen puoliso alkaa osoittaa vaateita arvotaulua kohtaan. Puolisot voivat joka tapauksessa ratkaista mahdolliset erimielisyytensä toimittamalla omai- suuden osituksen tai erottelun joko keskenään tai tuomioistuimen määräämän pesänjakajan taikka muun oikeudellisen asiantuntijan avustuksella. Puolisoiden oikeus saada omaisuudet eroteltua ja yhteisomistus purettua ei raukea ajan kulumi- sen myötä. Edellä kuvatuista syistä työryhmä esittää sääntelyä avioliittolain yhteisomistus olettaman lakkaamiseksi määräajan kuluttua. 2.5 EU-oikeus ja Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet 2.5.1 Euroopan unioni Euroopan unionilla ei ole toimivaltaa antaa säännöksiä aineellisen perheoikeuden sisällöstä, mutta sillä on toimivalta antaa säännöksiä jäsenvaltioiden rajat ylittä- vistä perheoikeudellisista asioista. Vuonna 2019 annettiin kaksi kansainvälisten parien varallisuussuhteita koskevaa neuvoston asetusta: (EU) 2016/1103 tiiviimmän 23 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä pää- tösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa, jäljempänä aviovarallisuusasetus, ja (EU) 2016/1104 tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tun- nustamisen ja täytäntöönpanon alalla rekisteröityjen parisuhteiden varallisuus oikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa, jäljempänä parisuhdevarallisuusasetus. Asetukset syntyivät niin kutsutun tiiviimmän yhteistyön tuloksena, joten niiden yhtenäisyys ei koske koko EU:n aluetta. Asetuksissa säännellään kansainvälisen yksityisoikeuden piiriin kuuluvia kysymyksiä, joita syntyy, kun avioliitolla tai rekis- teröidyllä parisuhteella on jokin liittymä yhtä useampaan valtioon. Näihin kuulu- vat kysymykset siitä, minkä valtion lakia avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuussuhteisiin on sovellettava, minkä valtion tuomioistuimilla on toimivalta ratkaista näihin suhteisiin liittyviä riitoja, ja kysymykset jäsenvaltiossa tehtyjen täl- laisten ratkaisujen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta muissa jäsenvaltioissa. Asetusten piiriin kuuluvat myös kysymykset siitä, miten puolisoiden omaisuus avio- liiton tai rekisteröiden parisuhteen päätyttyä jaetaan. Asetukset ovat olleet voimassa yli viisi vuotta, mutta ne soveltuvat edelleen vain pieneen osaan kansainvälisiä aviovarallisuusoikeudellisia kysymyksiä. Tämä johtuu asetusten lainvalintanormien ajallisesta soveltamisalasta, jonka mukaan sovellet- tava laki määräytyy asetusten pohjalta vain, jos puolisot ovat avioituneet, rekiste- röineet parisuhteensa tai valinneet aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain 29.1.2019 tai sen jälkeen. Muut avioliitot ja rekisteröidyt parisuhteet, joita vielä pit- kään on enemmistö, eivät lainvalintanormien osalta kuulu asetusten ajalliseen soveltamisalaan, joten kukin jäsenvaltio soveltaa niiden varallisuussuhteisiin omien lainvalintanormiensa mukaan määräytyvää lakia. Kansainvälisiä perintökysymyksiä koskevat säännökset ovat puolestaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 650/2012 toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta ja virallisten asiakirjojen hyväksymisestä ja täytäntöönpanosta perintöasioissa sekä eurooppalaisen perintö todistuksen käyttöönotosta, jäljempänä perintöasetuksessa, jota sovelletaan 17.8.2015 tai sen jälkeen kuolleiden henkilöiden perimykseen. Perintöasetus sisäl- tää säännökset siitä, minkä maan lakia kansainväliseen perintöasiaan sovelletaan ja minkä jäsenmaan tuomioistuin on toimivaltainen perintöasiassa. Asetus sisäl- tää myös säännökset perintöä koskevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöön panosta EU-maissa. Perintöasetus ei kuitenkaan vaikuta siihen, miten perittävän kuolinpesän osakkaat määritellään tai millainen entinen puolison rooli kuolin pesässä on kansallisen lain mukaan. 24 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 2.5.2 Pohjoismainen lainsäädäntöyhteistyö Suomella on aviovarallisuusoikeuden alaan kuuluvia valtiosopimuksia muiden Pohjoismaiden kanssa. Tällainen on esimerkiksi Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken 6.2.1931 tehty avioliittoa, lapseksiottamista ja hol- housta koskevia kansainvälisyksityisoikeudellisia määräyksiä sisältävä sopimus (SopS 20/1931, jäljempänä pohjoismainen avioliittokonventio), joka sisältää avio puolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia koskevia määräyksiä. Pohjois- maisessa avioliittokonventiossa on sovittu myös osituksen toimittamista koskevista toimivaltakysymyksistä pohjoismaisissa tilanteissa. Osituksen aineellisiin kysymyk- siin, kuten avio-oikeuden voimassaoloon, sovelletaan kuitenkin aina kansallista lainsäädäntöä. Pohjoismaat ovat solmineet myös perintöä, testamenttia ja pesänselvitystä koske- van sopimuksen (SopS 21/1935, jäljempänä pohjoismainen perintösopimus), jota sovelletaan perintöä ja testamenttia koskeviin asioihin tilanteissa, joissa perittä- vällä on vahva liittymä Pohjolaan ja joissa Eurooppalainen perintöasetus ei sovellu. Eurooppalaisen perintöasetuksen tavoin pohjoismainen perintösopimus ei ota kan- taa kansallisesti tehtyihin kuolinpesän osakaspiiriä tai entisen puolison asemaa kos- keviin ratkaisuihin. 25 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 3 Tavoitteet Esityksen yhtenä tavoitteena on selkeyttää oikeustilaa säätämällä avioliitosta juon- tuville varallisuusoikeudellisille oikeuksille selvät vanhentumisajat. Sääntelyn tavoitteena on luoda määräaika, jonka jälkeen puoliso voi olla varma, että entinen aviopuoliso tai hänen perillisensä eivät enää voi esittää vaatimuksia hänen omai- suuttaan kohtaan. Esityksen toisena tavoitteena on helpottaa osituksen toimittamatta jättämisestä johtuvien hankalien perintöoikeudellisten tilanteiden selvittämistä. Ehdotetulla sääntelyllä pyritään siihen, että kuolinpesän osakkailla tai pesänselvittäjällä ei ole jatkossa tarvetta etsiä vanhaa osituskirjaa tai pyrkiä tavoittamaan vainajan entisiä aviopuolisoita, jos avioerosta tai avioliiton kumoamisesta on yli 10 vuotta. 26 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 4 Ehdotukset ja niiden vaikutukset 4.1 Keskeiset ehdotukset 4.1.1 Tiivistelmä Ehdotuksen tarkoituksena on, että kun avioerosta tai avioliiton kumoamisesta on kulunut yli 10 vuotta, entisellä avioliitolla ei enää olisi merkittäviä varallisuus oikeudellisia vaikutuksia, jos puolisot eivät ole sopineet asiasta toisin. Edellä todettu ehdotetaan toteuttavaksi siten, että säädetään avio-oikeuden, avioliittolain mukais- ten vallinnanrajoitusten sekä avioliittolain sisältämän yhteisomistusolettaman vanhentumisesta. 4.1.2 Avio-oikeuden vanhentuminen Avio-oikeuden ehdotetaan vanhentuvan 10 vuoden kuluttua lainvoiman saaneen avioliiton purkamista koskevan päätöksen antopäivästä. Vanhentuminen kos- kisi avioeroon päättyneitä sekä kumottuja avioliittoja. Puolisolla säilyisi ajan kulu- misesta huolimatta oikeus hakea tuomioistuimelta pesänjakajaa osituksen tai omaisuuden erottelun toimittamiseksi, mutta puoliso ei enää voisi määräajan umpeuduttua vaatia toiselta puolisolta tasinkosuoritusta avio-oikeuden nojalla. Ehdotuksen mukaan avio-oikeuden vanhentumisen voi katkaista hakemalla tuomioistuimesta pesänjakajaa omaisuuden osituksen toimittamiseksi. Jos haettu toimitusositusv kuitenkin raukeaa, 10 vuoden määräaika jatkaa kulumista siitä het- kestä, johon se menettelyä haettaessa jäi. Puolisoiden ehdotetaan voivan sopia muusta kuin lain mukaisesta avio-oikeuden 10 vuoden vanhentumisajasta. Avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopi- mus tulee tehdä kirjallisesti ja sen tulee olla kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistama. Sopimuksen voimaantulo edellyttää sen rekisteröintiä Digi- ja väestötietovirastoon tai Ahvenanmaan valtionvirastoon. Ehdotettu avio-oikeuden vanhentuminen johtaa myös siihen, että entinen puoliso ei 10 vuoden määräajan umpeuduttua ole puolison kuolinpesän osakas, jos avio- oikeuden vanhentumista ei ole katkaistu tai siitä ei ole sovittu toisin. 27 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 4.1.3 Vallinnanrajoitusten vanhentuminen Avioliittolain mukaisten vallinnanrajoitusten ehdotetaan lakkaavan viimeistään 10 vuoden kuluttua avioliiton purkautumisesta. Ehdotettu 10 vuoden määräaika alkaa kulua siitä päivästä, jolloin lainvoimainen avioeroa tai avioliiton kumoamista koskeva päätös on annettu tai jolloin avioliitto on purkautunut puolison kuoleman johdosta. Kun määräaika on kulunut, puolison ei tarvitse enää pyytää entisen puo- lisonsa suostumusta luovuttaakseen tai siirtääkseen omaa omaisuuttaan, joka on tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina tai kuuluu yhteisesti käytettä- vään asuntoirtaimistoon. 4.1.4 Yhteisomistusolettaman vanhentuminen Ehdotuksen mukaan avioliittolain yhteisomistusolettamaa ei enää sovellettaisi, jos avioliiton purkautumisesta on kulunut yli 10 vuotta. Mainitun 10 vuoden määräajan päätyttyä aviopuolisoiden omistussuhteiden ja -osuuksien määrittämiseksi sovel- lettaisiin yleisiä varallisuusoikeudellisia säännöksiä niin, että säännökset eivät enää eroaisi niistä, joita sovelletaan muihin, toisilleen vieraampiin henkilöihin. Yhteisomistusolettaman soveltamisesta luopuminen tarjoaisi kolmannelle osa puolelle vilpittömän mielen suojaa, kun avioliiton purkautumisesta on kulunut yli 10 vuotta. Kolmas osapuoli voisi luottaa esineen hallintaan perustuvaan olettamaan vastaavalla tavalla kuin varallisuusoikeudessa yleensä riippumatta siitä, onko ositus tai omaisuuden erottelu toimitettu puolisoiden välillä. Ehdotettu yhteisomistusolettaman vanhentuminen ei vaikuta irtainten esineiden todellisiin omistussuhteisiin. Esineen omistusoikeus ei siirry puolisolta toiselle ajan kulumisen seurauksena. Jos perinnönjaon tai muun omaisuuteen kohdistu- van oikeustoimen jälkeen myöhemmin selviäisi, että todellisuudessa entinen puo- liso omistaa osan tai kaiken luovutetusta omaisuudesta, tilanteeseen sovellettaisiin tavalliseen tapaan AL 58 §:n puolisoiden välisiä järjestelyjä koskevia ja kauppa kaaren yleisiä varallisuusoikeudellisia säännöksiä. 28 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 4.2 Pääasialliset vaikutukset 4.2.1 Taloudelliset vaikutukset 4.2.1.1 Vaikutukset valtion talouteen Esityksen vaikutukset valtion talouteen ovat kokonaisuutena vähäiset ja kohdis- tuvat pääasiassa kirjaamisviranomaisena toimivaan Maanmittauslaitokseen ja rekisteriviranomaisena toimiviin Digi- ja väestötietovirastoon ja Ahvenanmaan valtionvirastoon. Vähäisiä vaikutuksia kohdistuu myös tuomioistuimiin ja Vero hallintoon. Esityksessä ehdotetaan uutta tehtävää Digi- ja väestötietovirastolle sekä Ahvenanmaan valtionvirastolle, mutta ehdotettu avio-oikeuden sopimuksen rekis- teröinti toisaalla vähentää Maanmittauslaitoksen ja kotitalouksien työtä. Kokonai- suutena arvioiden esityksen katsotaan vähentävän viranomaiskustannuksia. Esityksessä ehdotetaan, että Digi- ja väestötietovirasto ja Ahvenanmaan valtion virasto alkavat uutena tehtävänä rekisteröidä avio-oikeuden vanhentumista kos- kevia sopimuksia. Digi- ja väestötietovirastolta saadun alustavan arvion mukaan tehtävästä aiheutuu noin 80 – 120 000 euron rekisterin perustamista koskeva kerta- kustannus vuonna 2025. Digi- ja väestötietovirastolta saadun tiedon mukaan rekis- terin perustamisen kustannukset voisivat olla merkittävästi matalammat, jos se toteutettaisiin osana lähivuosina tehtävää järjestelmän kokonaisuudistusta. Tämä olisi mahdollista joko viivästyttämällä lain voimaantuloa tai porrastamalla lain voimaantuloa niin, että avio-oikeuden vanhentumista koskevia sopimuksia ei olisi mahdollista rekisteröidä heti lakien tultua voimaan. Lisäksi rekisteröinnistä arvioidaan aiheutuvan noin 5 000 euron vuosittainen kus- tannus, josta suuri osa pystytään kattamaan asiakasmaksuin. Ehdotettujen muutos- ten ei ole arvioitu edellyttävän lisähenkilöresursseja Digi- ja väestötietovirastossa. Toisaalta esityksen avioliittolakiin ehdotetut muutokset vähentävät Digi- ja väestö- tietoviraston ja Ahvenanmaan valtionviraston holhoustoimessa tehtävää hallinnol- lista työtä. Ehdotuksen keskeinen tarkoitus on helpottaa kuolinpesissä ratkaistavien hankalien aviovarallisuusoikeudellisten tilanteiden selvittämistä. Edunvalvojan on osallistuttava päämiehensä puolesta kuolinpesän hoitoon. Kuolinpesän hoidon hel- pottaminen vähentää siten myös holhousviranomaisen työtä. Esityksessä ehdotettu vallinnanrajoitusten vanhentuminen säästää myös Maan mittauslaitoksen resursseja. Jatkossa Maanmittauslaitoksen ei tarvitsisi 10 vuotta avioliiton purkautumisen jälkeen pyytää selvitystä osituksen toimittamisesta tai entisen puolison antamasta luvasta yhteisenä kotina käytetyn kiinteistön luovutuk- seen, mikä vähentää viranomaisessa tehtävää hallinnollista työtä. Samoin esityksen 29 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 ehdotukset siitä, että avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopimus tulee rekis- teröidä ja avio-oikeuden vanhentumisen katkaiseminen onnistuu ainoastaan hakemalla pesänjakajaa tuomioistuimelta, vähentävät Maanmittauslaitoksen hallin- nollisia kustannuksia. Maanmittauslaitos voisi ehdotusten toteutuessa nykyistä huo- mattavasti yksinkertaisemmin selvittää, onko entinen puoliso kuolinpesän osakas ja vaaditaanko siten myös hänen suostumustaan kuolinpesän omistaman kiinteistön luovutukseen. Työmäärän vähentymisen tarkkaa määrää ja siitä johtuvaa säästöä on vaikea arvioida. Ehdotettujen muutosten ei ole todettu aiheuttavan lisähenkilöstön tarvetta tai muita huomioitavia kuluja tuomioistuimissa tai Verohallinnossa. Kokonaisuutena arvioidaan, että vaikka esityksen sisältämien ehdotusten toteutta- misesta aiheutuisi Digi- ja väestötietovirastolle 80–120 000 euron kertaluontoisen kustannuksen vuonna 2025 ja noin 5 000 euron vuosittaiset kustannukset vuodesta 2026 alkaen, niin esitys vähentäisi jatkossa viranomaisissa tehtävän hallinnollisen työn siinä määrin, että kokonaisuutena arvioiden esityksellä on valtion talouden menoja vähentävä vaikutus. 4.2.1.2 Vaikutukset elinkeinoelämälle Ehdotuksella ei ole juurikaan vaikutuksia elinkeinoelämälle. Ehdotuksesta aiheutuva uuden rekisterin perustaminen työllistäisi vuonna 2025 yksityisiä järjestelmätoimit- tajia, jotka toteuttavat Digi- ja väestötietovirastolle suunnitellun uuden avio-oikeus- asioiden rekisterin. Ehdotuksella on joiltain osin vaikutuksia asianajotoimistojen ja muiden aviovaral- lisuusalan ammattilaisten toimintaan. Ehdotuksen keskeinen tarkoitus on helpot- taa kuolinpesissä ratkaistavien hankalien aviovarallisuusoikeudellisten tilanteiden selvittämistä. Esitys siis helpottaa pesänselvittäjänä toimivien henkilöiden työtä. Lisäksi uusi avio-oikeutta koskeva vanhentumisaika ja siihen liittyvä avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopimus aiheuttanevat jonkin verran neuvontaan ja sopi- musten laatimiseen liittyviä työtehtäviä. 4.2.1.3 Vaikutukset kotitalouksille Ehdotuksella helpotetaan kuolinpesiin liittyvien hankalien varallisuusoikeudellis- ten ongelmien selvittämistä ja vähennetään siten kotitalouksille kuolinpesän selvit- tämisestä aiheutuvia kustannuksia. Ehdotuksen mukaan kuolinpesän osakkaiden ei jatkossa tarvitse pyrkiä tavoittamaan vainajan entistä puolisoa, jos avio-oikeus on vanhentunut, riippumatta siitä, onko osituksen toimittamisesta näyttöä vai ei. 30 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Lisäksi vallinnanrajoitusten vanhentumista koskeva ehdotus johtaisi siihen, ettei perheen yhteisenä kotina käytetyn kiinteistön tai asunnon myyntiin enää tarvittaisi entisen puolison tai tämän kuolinpesän lupaa, kun avioliiton purkautumisesta on yli 10 vuotta, vaikka ositusta ei olisi toimitettu. Ehdotus vähentäisi siten kotitalouksille kiinteistöjen myynnistä ja luovutuksesta aiheutuvia kustannuksia. Ehdotuksen euro- määräisiä säästöjä kotitalouksille on kuitenkin vaikea arvioida. 4.2.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan 4.2.2.1 Vaikutukset rekisteriviranomaisten toimintaan Esityksessä ehdotettu vallinnanrajoitusten vanhentuminen viimeistään 10 vuoden kuluttua avioliiton purkautumisesta selkeyttää oikeustilaa ja helpottaa kirjaamis- viranomaisen työtä. Esityksen ehdotus määräajasta, jonka jälkeen kiinteistön tai asunnon kirjaaminen ei enää poikkeuksetta vaadi entisen puolison hyväksyntää, vähentää kirjaamisviranomaisen tarvetta kuulla hakijan entistä puolisoa. Esityksessä ehdotetaan, että avio-oikeuden vanhentumisen voi katkaista vain hake- malla tuomioistuimelta pesänjakajaa osituksen toimittamiseksi. Samoin ehdote- taan, että avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopimus on rekisteröitävä Digi- ja väestötietovirastoon tai Ahvenanmaan valtionvirastoon. Ehdotuksilla on kirjaamis- viranomaisen työtä sujuvoittava vaikutus, sillä jos pesänjakajaa ei ole haettu eikä avio-oikeuden vanhentumista koskevaa sopimusta ei ole rekisteröity, Maanmittaus- laitos voi luottaa siihen, että avio-oikeus on vanhentunut 10 vuotta avioeron jäl- keen. Työmäärän vähentymisen tarkkaa määrää on vaikea arvioida. Esityksessä ehdotetaan, että entinen puoliso ei lähtökohtaisesti ole vainajan kuolinpesän osakas, jos avio-oikeus on vanhentunut. Ehdotettu muutos vähentää kirjaamisviranomaisen tarvetta selvittää, onko ositus tehty ja vähentää siten viran- omaisen hallinnollista taakkaa. Ehdotuksen mukaan yksi avio-oikeuden vanhentumista koskevan sopimuksen muotovaatimuksista on, että sopimus on rekisteröitävä Digi- ja väestötietovirastoon tai Ahvenanmaan valtionvirastoon. Voidaan arvioida, että avio-oikeuden vanhen- tumista koskevia sopimuksia rekisteröitäneen joitakin kymmeniä vuosittain. Ei ole oletettavissa, että sopimuksia rekisteröitäisiin erityisen vilkkaasti heti lain tullessa voimaan. Jonkinlainen piikki sopimusten rekisteröinnissä voidaan nähdä vuoden 2030 lopussa, jolloin avio-oikeuden vanhentuminen yli kymmenen vuotta vanho- jen avioerojen osalta tulee ajankohtaiseksi, mutta tällöinkin rekisteröintien määrien oletetaan pysyvän maltillisina. Avio-oikeuden vanhentumista koskevien sopimusten 31 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 oletetun vähäisen määrän vuoksi sopimusten rekisteröintiä varten ei todennäköi- sesti rakenneta mahdollisuutta automaattiseen päätöksentekoon, vaan sopimukset rekisteröitäneen manuaalisesti. Avioliittoa ja perhesuhteita koskeva sääntely kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 §:n 7 kohdan mukaan valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Ahvenan- maalla avio-oikeuden vanhentumista koskevan sopimuksen rekisteröintiviran- omaisena toimii ehdotuksen mukaan Ahvenanmaan valtionvirasto. Edellä esitetyt muutokset aiheuttaisivat kustannuksia ja työtä Ahvenanmaan valtionvirastossa vas- taavalla tavalla kuin Digi- ja väestötietovirastossa. Tapausmäärät ovat kuitenkin Ahvenanmaan valtionvirastossa merkittävästi Digi- ja väestötietoviraston tapaus- määriä pienemmät, joten vaikutus olisi vastaavasti pienempi. Ehdotuksen mukaan uutta avio-oikeusasioiden rekisteriä käytettäisiin Digi- ja väestötietoviraston ELSA-asiankäsittelyjärjestelmällä, joka ei työryhmän tietojen mukaan ole Ahvenanmaalla käytössä. Koska rekisteröitävien sopimusten määrä Ahvenanmaalla on todennäköisesti hyvin pieni, uuden rekisterin perustaminen vain Ahvenanmaalla rekisteröitäviä sopimuksia varten aiheuttaisi merkittäviä kustannuk- sia sopimusten määrään nähden. Kahden eri rekisterin malli myös vesittäisi osaltaan hankkeen tavoitteita, sillä ollakseen täysin varma avio-oikeuden vanhentumista koskevan sopimuksen olemassaolosta henkilön pitäisi tiedustella asiaa kahdesta eri rekisteristä, mikä veisi turhaan resursseja sekä viranomaisilta että kansalaisilta. Näistä syistä saattaisi olla perusteltua, että Digi- ja väestötietovirasto olisi ainoa sopimuksia rekisteröivä viranomainen ainakin siihen saakka, että Ahvenanmaan val- tionvirastolla ja Digi- ja väestötietovirastolla on käytössä asiankäsittelyjärjestelmät, joilla ne voivat tarkastella ja muokata samassa rekisterissä olevia tietoja. 4.2.2.2 Vaikutukset tuomioistuinlaitoksen toimintaan Esityksessä ehdotetaan, että avio-oikeuden vanhentumisen voisi katkaista hake- malla tuomioistuimelta pesänjakajaa osituksen toimittamiseksi. Voidaan kuitenkin arvioida, ettei pesänjakajan määräämistä koskevien hakemusten määrä juuri- kaan kasvaisi esityksen johdosta. Vanhentumisen katkaisemista koskevat tieduste- lut saattavat kuitenkin jonkin verran työllistää käräjäoikeuksia siinä vaiheessa, kun avio-oikeuden vanhentumista koskevat asiat tulevat ajankohtaisiksi, eli ehdotuksen mukaan viiden vuoden kuluttua lain voimaantulosta (kts. luku 8). Valitustuomioistuimiin tai hallintotuomioistuimiin ehdotuksella ei ole merkittävää vaikutusta. 32 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 4.2.2.3 Vaikutukset Verohallinnon toimintaan Verolainsäädäntöön ei esitetä muutoksia, vaan avio-oikeuden vanhentumista olisi arvioitava nykyisten verotusta koskevien säännösten valossa. Tämä merkitsee sitä, että avio-oikeuden vanhentumisen merkitystä tulee arvioida vastaavalla tavalla kuten muunkin avio-oikeuden ulkopuolisen varallisuuden kohdalla. Ehdotus avio-oikeuden vanhentumisesta 10 vuotta avioeroon päättyneiden tai tuomiolla kumottujen avioliittojen jälkeen helpottaa jonkin verran myös Verohal- linnon työtä. Verotuskäytännössä tunnistetut tilanteet ovat liittyneet lähinnä siviili oikeudellisestikin ongelmallisiin asetelmiin, joissa pitkän erilliselämän jälkeen nousee esimerkiksi entisen puolison kuoltua kysymyksiä siitä, onko entisillä puoli- soilla joitakin oikeuksia toistensa omaisuuteen. Tämä voi tällöin vaikeuttaa esimer- kiksi perintöverotukseen annettavia selvityksiä ja esimerkiksi nostaa kysymyksiä siitä, pitäisikö jollekulle yksityishenkilölle mahdollisesti luovuttaa jotakin tietoa etu- jen ja oikeuksien toteuttamiseksi verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) nojalla. Selvä avio-oikeuden vanhentumiselle säädetty määräaika on omiaan yksinkertaista- maan veroviranomaisen asioiden käsittelyä ja vähentämään harkintaan vaadittavaa työmäärää. Hallinnollisen tehokkuuden kannalta on tärkeää, että vanhentumis- sääntely ulotetaan myös ennen lakien voimaantuloa voimaan tulleisiin avioeroihin, ja ehdotettu avio-oikeuden vanhentuminen aikaisintaan viiden vuoden kuluttua lakien voimaantulosta ehkäisee rinnakkaisten järjestelmien ylläpitämisen tarvetta ja siihen liittyvää hallinnollista taakkaa. Avio-oikeudellisen sääntelyn muutos edellyttää jossain määrin Verohallinnon ohjei- den päivittämistä niissä verolajeissa, joissa avio-oikeudella tai sen puuttumisella on vaikutus veroseuraamuksiin, sekä mahdollisesti vähäiseksi katsottavia tietojärjestel- mien muutoksia. Koska ensimmäiset vanhentumiset tapahtuvat vasta useamman vuoden kuluttua, olisi muutokseen valmistautumiseen käytössä riittävästi aikaa. 4.2.3 Yhteiskunnalliset vaikutukset 4.2.3.1 Vaikutukset kansalaisiin Avioliittolakiin ehdotetuilla muutoksilla vahvistetaan jo purkautuneessa avioliitossa olleiden entisten puolisoiden omaisuuden suojaa. Tarkoituksena on muutoksilla luoda selvä määräaika, jonka jälkeen henkilö voi olla varma, että entisellä puolisolla tai hänen perillisillään ei voi olla vaateita henkilön omaisuutta kohtaan. 33 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Kansalaisille ehdotetuista muutoksista aiheutuvat hyödyt kohdistuvat entisten puo- lisoiden ohella erityisesti kuolinpesän osakkaina oleville henkilöille. Ehdotuksen entinen puoliso ei ole kuolinpesän osakas, jos avio-oikeus on vanhentunut. Ehdo- tuksen tarkoituksena on helpottaa kuolinpesän selvittämistä ja pesän yhteishal- lintoa. Kuolinpesän osakkaiden ei enää tarvitse etsiä puolisoiden välillä aikoinaan tehtyä osituskirjaa tai toimittaa ositusta puolisoiden välillä, jos avioerosta on yli kymmenen vuotta ja puolisot eivät ole sopineet avio-oikeuden vanhentumisesta toisin. Ehdotus helpottaa kuolinpesän selvittämistä ja säästää pesän osakkailta aikaa ja vaivaa. Ehdotettu vallinnanrajoitusten vanhentuminen helpottaa kansalaisten asiointia kir- jaamisviranomaisen kanssa. Ehdotuksen mukaan kansalainen ei enää tarvitse enti- sen aviopuolisonsa tai tämän perillisten lupaa yhteisenä kotina käytetyn asunnon tai kiinteistön myymiseen, jos avioliiton purkautumisesta on yli 10 vuotta, vaikka ositusta ei olisi toimitettu. 4.2.3.2 Vaikutukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen Ehdotetut avio-oikeuden, vallinnanrajoitusten ja yhteisomistusolettaman vanhen- tumista koskevat säännökset ovat sukupuolineutraaleja ja koskevat sekä avioliitossa että rekisteröidyssä parisuhteessa eläneitä puolisoita. Entiset puolisot voivat olla mitä sukupuolta tahansa tai kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. On kui- tenkin huomattava, että selvitysten mukaan avio-oikeuden nojalla puolisonsa omai- suutta osituksessa saavat yleisemmin naiset20, vaikka on myös mahdollista, että vaimo on osituksessa tasingonsuoritusvelvollinen. Tästä johtuen ehdotetulla sään- telyllä saattaa olla eniten kielteistä vaikutusta avioliitossa olleiden naisten tilantee- seen avioliiton purkauduttua. 4.2.3.3 Vaikutukset yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan Esityksessä ehdotetaan perustettavan uusi avio-oikeusasioiden rekisteri, jonka rekisterinpitovastuu on Digi- ja väestötietovirastolla. Rekisteriin ehdotetaan tal- lennettavan tiedot avio-oikeuden vanhentumista koskevista sopimuksista. Rekis- teriin tallennettavissa tiedoissa on kyse henkilötiedoista, joiden käsittelyyn sovelletaan Euroopan parlanmentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus). 20 Henriikka Rosti – Marjukka Litmala, Avioehtosopimukset ja osituksen moitteet. Avioliittolain varallisuussäännösten toimivuuden tarkastelua I. Oikeuspoliittinen tutki- muslaitos 2006, s. 85–86 ja 90. 34 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Henkilötietojen käsittely tietosuoja-asetuksen soveltamisalalla edellyttää, että käsittelylle on jokin tietosuoja-asetuksen tarkoittama oikeusperuste. Avio-oikeus- asioiden rekisteriin tietojen käsittelyn on arvioitu perustuvan yleisen tietosuoja- asetuksen 1 kohdan c alakohtaan, jonka mukaan henkilötietojen käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Yleisen tieto- suoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan käsittelyn perustasta on tässä tapauk- sessa säädettävä laissa, jossa määritellään myös käsittelyn tarkoitus. Sääntely voi koskea muun muassa käsittelyn lainmukaisuutta koskevia edellytyksiä, käsiteltä- vien tietojen tyyppiä, tietojen luovutusta, käyttötarkoitussidonnaisuutta ja käsitte- lytoimia koskevia säännöksiä. Tällaisen erityissääntelyn on täytettävä yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeassa suhteessa sillä tavoiteltuun oikeutettuun pää- määrään nähden. Tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan henkilötietoja tulee kerätä vain tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten, eikä niitä saa käsitellä myöhemmin näiden tarkoitusten kanssa yhteen sopimattomalla tavalla. Henkilötietojen keräämiselle tulee siten olla perusteltu tarve. Avio-oikeusasioiden rekisteriin tallennettavien henkilötietojen tarkoitus on yksityishenkilöiden välisten oikeustoimien rekisteröitäväksi jättämiseen tai rekisteröintiin liittyvien oikeusvaiku- tusten voimaan saattaminen sekä tietojen saattaminen julkisiksi, mikä määriteltäi- siin yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan edellyttämällä tavalla . Digi- ja väestötietoviraston eräistä henkilörekistereistä annetun lain 2 §:ssä. Avio-oikeusrekisteriin sisältyvien perhesuhteita koskevien tietojen osalta on huomattava, että kyse voi olla yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisiin erityi- siin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittelystä. Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan sellaisten henkilötietojen käsittely, joista ilmenee rotu tai etninen alkuperä, poliittisia mielipiteitä, uskonnollinen tai filosofinen vakaumus tai ammattiliiton jäsenyys sekä geneettisten tai biometristen tietojen käsittely hen- kilön yksiselitteistä tunnistamista varten tai terveyttä koskevien tietojen taikka luon- nollisen henkilön seksuaalista käyttäytymistä ja suuntautumista koskevien tietojen käsittely on kiellettyä. Erityisten henkilötietoryhmien käsittelykieltoa ei kuitenkaan sovelleta, jos sovelletaan jotain yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaista poikkeusperustetta. Euroopan unionin tuomioistuin on ratkaisussa C-184/20 (OT v Vyriausioji tarnybinės etikos komisija) katsonut, että sidonnaisuusilmoituksen tekijän avio- tai avopuoli- soa taikka kumppania koskevista nimitiedoista voi ilmetä epäsuorasti henkilön sek- suaalinen suuntautuminen. Tuomioistuin katsoi, että tietoa oli pidettävä 9 artiklan mukaisena erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvana tietona, kun tiedosta saattoi tehdä päätelmiä henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta. 35 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Avio-oikeusrekisteriin sisältyvien perhesuhteita koskevien tietojen käsittelyn on arvioitu perustuvan yleisen tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 2 kohdan g alakohtaan, jonka mukaan käsittely on tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, edellyttäen että se on oikea suhteinen tavoitteeseen nähden, siinä noudatetaan keskeisiltä osin oikeutta hen- kilötietojen suojaan ja siinä säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi. Perustuslakivaliokunta on määritellyt 9 artiklan mukaiset erityiset henkilötieto ryhmät valtiosääntöoikeudellisesti arkaluonteisiksi tiedoiksi. Arkaluonteisten tie- tojen käsittelyyn on katsottu liittyvän henkilön perusoikeuksien ja -vapauksien kannalta merkittäviä riskejä, minkä vuoksi niitä on suojeltava erityisen tarkasti. Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt arkaluonteisten tietojen osalta, tietosuoja sääntelyn sallimissa puitteissa, lakitasoista sääntelyä. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaan arkaluonteisten tietojen käsittely on rajattava täs- mällisillä ja tarkkarajaisilla säännöksillä vain välttämättömään ja sääntelyn on oltava tietosuoja-asetuksen mahdollistamissa puitteissa yksityiskohtaista ja kattavaa (PeVL 65/2018 vp, s. 45; PeVL 15/2018 vp, s. 40). Perhe-elämää koskevat tiedot ovat myös viranomaisten toiminnasta annetun lain 24 §:n 1 momentin 32 kohdan mukaan salassa. Ehdotetun sääntelyn voidaan katsoa olevan yleisen edun mukainen ja oikea suhtainen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden siten kuin tietosuoja- asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa edellytetään. Sääntelyssä on otettu huomioon myös julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annettu lainsäädäntö ja Suomen perustuslaki. 36 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 5 Muut toteuttamisvaihtoehdot 5.1 Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset 5.1.1 Avio-oikeuden vanhentumisen elementtejä 5.1.1.1 Vanhentumisen kohde Nimestään ja hallitusohjelmakirjauksen sanavalinnasta huolimatta työryhmä kat- soo, että vanhentumissääntelyn ei ole syytä kohdistua puolison oikeuteen vaatia ositusta. Avioliittolain mukaiseen ositukseen kuuluu tasingon määrittämisen lisäksi myös omaisuuksien erottelu ja yhteisen omaisuuden jakaminen sekä velkojen jär- jestely. Osituksen viimeksi mainittujen tarkoitusten vuoksi ositus tulee voida saattaa vireille, vaikka oikeus saada toisen omaisuutta osituksessa olisi vanhentunut, sillä yleiset siviilioikeudelliset keinot omaisuuksien erottelemiseksi ja yhteisen omaisuu- den jakamiseksi ovat epätarkoituksenmukaisia ositusmenettelyyn verrattuna silloin, kun toimitus koskee puolisoiden varallisuuden muodostamaa omaisuusmassaa.21 Näin ollen työryhmä esittää, että vanhentumissääntely kohdistuu avio-oikeuden toteuttamiseen osituksessa. 5.1.1.2 Käytetty terminologia Työryhmän arvion mukaan vanhentumissääntelyn tulee kohdistua puolison velvol- lisuuteen luovuttaa osituksessa omaisuuttaan avio-oikeuden nojalla toiselle puo- lisolle. Käytännössä tämä tarkoittaa tasingonmaksuvelvollisuuden vanhentumista. Vaikka ”tasinko” on yksi aviovarallisuusoikeuden perustavanlaatuisia käsitteitä, avio- liittolaki ei tunne ”tasinkoa”, vaan laissa puhutaan avio-oikeudesta ja sen nojalla saatavasta omaisuudesta. Sen vuoksi esityksessä käytetään termiä ”avio-oikeuden vanhentuminen”, vaikka valmistelussa harkittu nimitys ”tasinko-oikeuden vanhentu- minen” voisi joiltain osin olla tarkempi kuvaus ehdotetun sääntelyn sisällöstä. 21 Kts. luku 5.2.2. 37 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 5.1.1.3 Vanhentumisajan alkaminen Esityksessä ehdotetaan, että avioeroon ja avioliiton kumoamiseen perustuvissa osi- tuksissa avio-oikeuden, vallinnanrajoitusten ja yhteisomistusolettaman vanhen- tuminen alkaa lainvoimaisen avioerotuomion tai avioliiton kumoamista koskevan tuomion päätöspäivämäärästä. Valmistelussa tarkasteltiin myös muita vaihtoehtoja vanhentumisen käynnistymishetkeksi. Oikeuskäytännössä ositusvaateen menettämistä koskevan ajanjakson laskemisessa on tehty vain yleisiä viittauksia ajankohtaan, jolloin avioliitto on purkautunut. AL 85 §:n mukaan ositusperuste syntyy, kun avioeroa tai avioliiton kumoamista kos- keva asia tulee vireille tai kun avioliitto on purkautunut, eli käytännössä kun avio- eroa tai avioliiton kumoamista koskeva hakemus on pantu vireille tai kun toinen puoliso kuolee. Jos avio-oikeuden vanhentumista koskeva ajankohta laskettaisiin ositusperusteen syntymisajankohdasta, vanhentumisajan alkamisajankohta olisi etenkin kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi kirjaamisviranomaiselle, vaikea todeta, sillä avioerohakemuksen tai avioliiton kumoamista koskevan hakemuksen vireille tulon ajankohtaa koskeva tieto ei ole saatavissa suoraan väestötietojärjestelmästä. Väestötietojärjestelmään merkitään avioeron päivämääräksi avioerotuomion päätöspäivämäärä. Lainvoimaisuuspäivämäärää sen sijaan ei merkitä rekisteriin. Ennen avioeroa koskevan tiedon tallentumista väestötietojärjestelmään odotetaan kuitenkin, että päätös on tullut lainvoimaiseksi. Väestötietojärjestelmästä on näh- tävissä siis ainoastaan lainvoimaiset avioeroa ja avioliiton kumoamista koskevat päätökset. Suomessa avioero tulee lainvoimaiseksi seitsemän päivää avioerotuomion antami- sen jälkeen, jos kumpikaan osapuoli ei ole ilmoittanut ratkaisuun tyytymättömyyttä. Muutoksenhaku avioerotuomioon johtaa kuitenkin vain erittäin harvoin valittajan tavoittelemaan lopputulemaan ja avioeropäätös jää lähes poikkeuksetta voimaan sellaisenaan. Koska avioerotuomion päätöspäivämäärä on selkeä ja helpoimmin tarkistettavissa ja selvitettävissä väestötietojärjestelmästä paitsi osapuolille itselleen myös tietoa tarvitsevalle kolmannelle osapuolelle, ehdotetaan vanhentumisajan alkamispäivä- määräksi avioerotuomion päätöspäivämäärää. 38 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 5.1.1.4 Vanhentumisen katkaiseminen Katkaisemisen keinot Esityksessä ehdotetaan, että avio-oikeuden vanhentumisen voi katkaista hakemalla käräjäoikeudelta pesänjakajaa osituksen toimittamiseksi. Valmistelussa on pohdittu myös muita mahdollisia keinoja vanhentumisen katkaisemiseksi. Selvästi suurin osa osituksista tehdään osapuolten välisin sopimuksin. Sen vuoksi voisi olla perusteltua ajatella, että sopimusosituksen käynnistäminen tai jopa jo sen toimittamista koskevan vaatimuksen esittäminen voisi katkaista avio-oikeuden van- hentumisen. Toimien heikkoutena olisi kuitenkin niiden epämääräisyys. On hyvin hankala määritellä, millainen puolisoiden välinen kanssakäyminen voitaisiin katsoa sopimusosituksen käynnistämiseksi. Vielä ongelmallisempaa olisi antaa merkitystä osituksen toimittamista koskevan vaatimuksen esittämiselle. Jos vanhentuminen voitaisiin estää pelkän vaatimuksen esittämisen avulla, hyväksyttäisiin tosiasiassa vanhentumisen vapaamuotoinen katkaisu. Vapaamuotoinen ositusvaatimus saate- taan lisäksi esittää aika keveästikin ilman todellista osituksen aikaansaamisen tar- koitusta. Merkityksen antaminen pelkän vaateen esittämiselle on huonosti linjassa ehdotettavan lainsäädännön päätavoitteiden kanssa. Valmistelussa on siten pää- dytty siihen, että avio-oikeuden vanhentumisen vapaamuotoinen katkaiseminen ei tule kysymykseen. Perustellulta ei näytä myöskään se, että määräajan keskeyttäisi sopimusositusta koskevien neuvottelujen käynnistäminen, sillä tähän liittyvät käy- tännössä samat näyttövaikeudet kuin vapaamuotoiseen katkaisemiseen. Vanhentu- misen katkaisemisen tulee tapahtua yksiselitteisellä toimenpiteellä, jonka ajankohta on helppo todentaa. Valmistelussa pohdittiin myös vaihtoehtoa, jossa avio-oikeuden vanhentumisen katkaisun voisi tehdä myös todisteellisella tiedoksiannolla. Jos mallia otettaisiin tes- tamentin todisteellisesta tiedoksiannosta, niin tiedoksiannon keinoja olisivat muun muassa haastemiehen käyttö tai tiedoksiannon vastaanottajan ja kahden esteet- tömän todistajan allekirjoittama todistus tiedoksiannon vastaanotosta. Vanhen- tumisen katkaiseminen on sitä helpompaa, mitä enemmän keinoja on käytössä. Todisteellinen tiedoksianto onnistuu myös täysin ilman viranomaisen apua, mikä madaltaisi kynnystä katkaista vanhentuminen ja siten osaltaan parantaisi kansalais- ten oikeusturvaa. Lisäksi todisteellinen tiedoksianto saattaisi säästää tuomioistuin- ten resursseja. Todisteellisen tiedoksiannon heikkous kuitenkin on, että siitä ei aina jää jälkeä viranomaisrekisteriin. Käytetystä keinosta riippuen saattaa olla, että vain osapuolet ja kaksi ulkopuolista todistajaa ovat tietoisia tiedoksiannosta. Tilanne on epäedullinen, sillä toisella osapuolella – joka yleensä on tiedoksiannon vastaan ottaja – saattaa olla intressi jättää kertomatta, että avio-oikeuden vanhentuminen 39 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 on tosiasiassa katkaistu. Siten jos katkaiseminen olisi mahdollista myös todisteel- lisella tiedoksiannolla, avio-oikeuden vanhentumista tutkittaessa olisi syytä kuulla molempia puolisoja tai vähintään pyytää toiselta puolisolta valaehtoista vakuutusta siitä, että vanhentumista ei ole katkaistu. Kuolinpesän selvittämisen yhteydessä olisi kuitenkin välttämätöntä kuulla entistä puolisoa, mikä vesittäisi hankkeen tavoit- teita. Todisteellisen tiedoksiannon heikkous on myös se, että se ei tosiasiassa edistä osituksen toteuttamista samalla tavoin kuin pesänja-kajan hakeminen. Puoliso saat- taa katkaista vanhentumisen tiedoksiannolla, mutta jättää sen jälkeen asian vuosiksi sillensä. Mahdollisuus katkaista vanhentuminen toistuvasti ositusta kuitenkaan kos- kaan toimittamatta olisi hankkeen tavoitteiden vastainen. Edellä kuvatuin perustein työryhmä arvioi, että avio-oikeuden vanhentumista ei tule voida katkaista todisteel- lisella tiedoksiannolla. Tiedonkulku Esityksessä ehdotetaan, että ainoa keino katkaista avio-oikeuden vanhentuminen on hakea käräjäoikeudelta pesänjakajaa osituksen toimittamiseksi. Pesän jakajan hakemisen foorumi on jommankumman puolison kotipaikka tai vakitui- nen asuinpaikka (OK 10:11). Jotta asiaa selvittävä taho voi olla täysin varma, että avio-oikeuden vanhentumista ei ole katkaistu, tulee hänen joko kuulla molempia osapuolia tai vaatia selvitystä, joka sisältää (1) tiedot molempien puolisoiden kai- kista kotipaikoista avioeron vireille tulon jälkeen; ja (2) todistukset näiden koti- paikkojen tuomioistuimilta, että pesänjakajaa ei ole haettu tai mahdollinen haettu toimitusositus on rauennut. Viranomainen saa rekistereistä tiedot puolisoiden asuinpaikoista ja osaa siten pyytää tarvittavat käräjäoikeudet kattavan selvityksen. Kuolinpesää selvittävä yksityishenkilö taas ei välttämättä saa selville, missä kaik- kialla entiset puolisot ovat vanhentumisajan kuluessa asuneet. Tällöin selvitykseen tulee sisällyttää tiedot kaikista käräjäoikeuksista avioeron vireille tulon jälkeiseltä ajalta, jotta kaikki kotipaikat tulisivat varmasti katetuiksi. Suomessa on vuonna 2024 yhteensä 20 käräjäoikeutta. Selvityksen pyytäminen kaikista käräjäoikeuksista ei ole mahdoton tehtävä – varsinkaan määrätylle pesänselvittäjälle – mutta yksityishen- kilö saattaa perustellusti kokea menettelyn raskaana. Toisaalta lienee melko yleistä, että puolisoiden asuinpaikat ovat avioeron jälkeen melko pysyviä, ja entiset puoli- sot tietävät toistensa asuinpaikat. Käytännössä ei siis olisi tavallista, että puolisoiden todella tulisi pyytää tietoa monelta tuomioistuimelta. Työryhmä keskusteli myös vaihtoehdosta, jossa tuomioistuimet ilmoittaisivat Digi- ja väestötietovirastolle aina, kun tuomioistuimelta haetaan pesänjakajaa osituksen toimittamiseksi avioerotilanteissa. Digi- ja väestötietovirasto merkitsisi tiedon rekis- teriinsä, johon tallennetaan myös avio-oikeuden vanhentumisesta koskevat sopi- mukset. Näin tieto avio-oikeuden vanhentumisesta olisi saatavilla yhdestä paikasta. 40 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 Järjestely on kuitenkin melko raskas. Pesänjakajia on avioeroon liittyvässä asiassa määrätty vuonna 329 kertaa vuonna 2023, 310 kertaa vuonna 2022 ja 337 kertaa vuonna 2021. Ilmoitusten tekeminen vaatisi tuomioistuimilta manuaalista työtä, sillä tuomioistuinten asianhallintajärjestelmästä johtuen ilmoitukset lähetettäisiin käytännössä sähköpostilla Digi- ja väestötietovirastolle. Avioehtoja rekisteröidään n. 9 000 vuosittain, joten avioehtoasioiden rekisterin volyymin kannalta uusien merkintöjen määrä ei olisi suuri. Rekisteriin pitäisi kuitenkin luoda tälle pesän- jakajan hakemista koskevalle tiedolle paikka, mistä aiheutuisi jonkin verran jär- jestelmäkuluja. Toimitusosituksen hakeminen voisi lisäksi olla ainoa kyseisestä avioliitosta rekisteriin merkittävä asia, mikä tarkoittaisi sitä, että toimitusosituk- sen hakemista koskevan merkinnän yhteydessä rekisteriin tulisi lisätä myös kaikki muut puolisoiden tiedot. Järjestelmän raskaudesta huolimatta työryhmä pohti sitä, vähentäisikö tuomioistuinten ja Digi- ja väestötietoviraston välille rakennettava uusi ilmoitus- ja rekisteröintimenettely avio-oikeuden vanhentumista koskevaa tietoa tar- vitsevien tahojen työmäärää niin, että edellä mainitun menettelyn toteuttaminen olisi lopulta kokonaisuutena kannattavaa. Asian arviointiin vaikutti myös työryhmän kanssa yhtäaikaisesti käynnissä olevalta Edesmenneen omaisen asioiden vaivaton hoito (EOAVH) -hankkeelta saadut tiedot suunnitellusta kuolinpesän osakasrekisteristä. EOAVH-hankkeen tavoitteena on luoda Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämä osakasrekisteri, johon tallennetaan tiedot perintökaaren 18 luvun 1 §:ssä tarkoitetuista kuolinpesän osakkaista. Rekis- teriä on tarkoitus hyödyntää osakasaseman osoittamiseen, viranomaisten välisen tiedonkulun sujuvoittamiseen, kolmansien oikeuksien turvaamiseen ja suunnitteilla olevan sähköisen perukirjan muodostamiseen. Syksyn 2024 suunnitelmien mukaan rekisteriin muodostuu automaattisesti pääosin väestötietojärjestelmän tietojen perusteella luettelo osakkaista, ja osakkailla on velvollisuus tarvittaessa korjata ja täydentää rekisterin tietoja. Avio-oikeuden vanhentuminen ja sitä myöten entisen puolison osakkuus kuolinpesässä voisi olla joko suoraan Digi- ja väestötietoviras- ton rekisteristä osakasrekisteriin siirtyvä tieto, tai se voisi olla tieto, jonka osakkaat syöttävät rekisteriin itse. Osakasrekisterin suunnittelu ei mietintöä kirjoitettaessa ole vielä edennyt sellaiseen vaiheeseen, että asiasta olisi ehditty tehdä linjauksia. Työryhmä toteaa, että vanhentumisen katkaisemista koskevan tiedon kulussa on haasteita. Tästä huolimatta työryhmä katsoo, että puolisoille on välttämätöntä tar- jota mahdollisuus avio-oikeuden vanhentumisen katkaisemiseksi, ja pesänjaka- jan hakeminen tuomioistuimelta on tähän selkein ja helpoimmin todennettavissa oleva tapa. Mietintöön ei päädytty sisällyttämään ehdotusta uuden tuomio istuinten ja Digi- ja väestötietoviraston välisen ilmoitus- ja rekisteröintimenettelyn perustamisesta. 41 Oikeusministeriön julkaisuja, Mietintöjä ja lausuntoja 2025:5 5.1.1.5 Avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopimus Muotovaatimukset Valmistelussa pohdittiin, voisiko avio-oikeuden vanhentumista koskevan sopimuk- sen tehdä kokonaan sähköisessä muodossa. Paperisen muodon ja omakätisten alle- kirjoitusten vaatimuksen ei kaikilta ositun koettu vastaavan nykypäivän tarpeisiin ja toiveisiin. Sopimuksen sähköistä muotoa pidettiin sinänsä kannatettavana, mutta valmistelussa päädyttiin kuitenkin siihen, ettei ole mielekästä ehdottaa säädettä- väksi tälle sopimukselle sellaisia muotovaatimuksia, jotka eroavat AL 66 §:ssä muille avioliittolaissa säädetyistä asiakirjoista asetetuista vaatimuksista. Työryhmä kuiten- kin katsoo, että AL 66 §:n kirjallisen muodon vaatimusta olisi syytä arvioida uudel- leen lähitulevaisuudessa. Rekisteröintivelvoite Ehdotuksessa esitetään, että avio-oikeuden vanhentumista koskeva sopimus tulisi rekisteröidä avioehtosopimuksen (AL 43 §) tavoin. Valmistelussa arvioitiin sitä, onko rekisteröintivelvollisuus välttämätön. Rekisteröintivelvoitetta vastaan puhuu se, että mitä enemmän muotovaatimuksia sopimukselta edellytetään, sitä useampi sopi- mus jää kokonaan tekemättä tai muodoltaan vaillinaiseksi. Rekisteröintivelvollisuus väistämättä nostaa kynnystä sopimuksen tekemiseen ja voi toisaalta aiheuttaa oikeudenmenetyksiä, kun osapuolten päteväksi luulema sopimus osoittautuu rekis- teröinnin puuttumisen vuoksi tehottomaksi. Mahdollisesti voi syntyä tilanne, jossa puolisot itse kuvittelevat tehneensä lain mukaisen avio-oikeuden vanhentumista koskevan sopimuksen, mutta saattaisivat esimerkiksi 13 vuoden kuluttua huomata, että heidän avio-oikeutensa olisikin vanhentunut laissa säädetyssä määräajassa sen vuoksi, että toinen puoliso ei ole rekisteröinyt puolisoiden puolesta sopimusta, vaikka oli siihen sitoutunut. Jos sopimukselta ei vaadittaisi rekisteröintiä, vanhentumisen katkaiseminen mah- dollistuisi ns. pöytälaatikkosopimuksilla, joista vain sopimuskumppaneilla itsel- lään on tieto. Ilman rekisteröintivelvoitetta kolmas osapuoli, kuten viranomainen tai pesää selvittävä henkilö, ei saisi poikkeamismahdollisuuden hyödyntämisestä varmaa tietoa kuulematta molempia puolisoita. Näin pysytettäisiin suuri joukko nykyisen vallitsevan tilanteen ongelmia ja jätettäisiin hyödynt