Eläinkokeille vaihtoehtoisten  
   menetelmien koordinaatio ja 
   yhteistyö Suomessa 
 

    Helsinki 2006 
 

Työryhmämuistio 
  mmm 2006:17 



 
 
 
 
 
 
 
 
   Eläinkokeille vaihtoehtoisten  
   menetelmien koordinaatio ja 
   yhteistyö Suomessa 
 

    Helsinki 2006 



Maa- ja metsätalousministeriölle 
 
Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä asetti 7.9.2001 eläinkokeille 
vaihtoehtoisten menetelmien koordinaatiota selvittävän työryhmän, jonka tehtäväksi 
annettiin selvittää miten eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien koordinaatio- ja 
yhteistyö järjestetään maassamme sekä yhteistyön tarvetta ja muotoja 
kansainvälisellä tasolla. 
 
Työryhmän puheenjohtajaksi maa- ja metsätalousministeriö määräsi 
eläinlääkintötarkastaja Kai Pelkosen maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja 
terveysosastolta ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen 
eläinlääkintötarkastaja Nina Mennan (vapautettiin tehtävästä toiseen työpaikkaan 
siirtyessään 1.4.2002). Työryhmän jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi 
varajäsenikseen maa- ja metsätalousministeriö kutsui dosentti Matti Vilukselan 
Kansanterveyslaitokselta ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen professori 
Timo Ylikomin Tampereen yliopistosta, professori Hanna Tähden Tampereen 
yliopistosta ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen professori Kirsi 
Vähäkankaan Kuopion yliopistosta, toiminnanjohtaja Riitta Salmen Juliana von 
Wendtin Säätiöstä ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen toiminnanjohtaja 
Risto Rydmanin Suomen eläinsuojeluyhdistys ry:stä, dosentti Eila Kalisteen FinLAS 
ry:stä ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen dosentti Matti Poutasen FinLAS 
ry:stä, tutkija Mikko Unkilan Lääketeollisuus ry:stä ja hänen henkilökohtaiseksi 
varajäsenekseen filosofian tohtori Sakari Alarannan Lääketeollisuus ry:stä, 
läänineläinlääkäri Outi Vainion Länsi-Suomen lääninhallituksesta ja hänen 
henkilökohtaiseksi varajäsenekseen läänineläinlääkäri Paavo Miettisen Itä-Suomen 
lääninhallituksesta. Työryhmä valitsi sihteerikseen dosentti Eila Kalisteen.  
 
Työryhmä kokoontui varsinaisen toimikautensa aikana N kertaa ja työskenteli sen 
jälkeen ensisijaisesti sähköpostin välityksellä sekä kokoontuen vaihtelevissa 
pienemmissä kokoonpanoissa epävirallisissa kokouksissa. Varsinaisten jäsenten 
lisäksi muistion tekemiseen on osallistunut aktiivisesti myös varajäsen professori 
Timo Ylikomi. 
 
Saatuaan tehtävänsä päätökseen työryhmä luovuttaa muistionsa kunnioittaen maa- 
ja metsätalousministeriölle. 
 
Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2006 
 
 
    

 
Kai Pelkonen 

 
 

Hanna Tähti Matti Viluksela Riitta Salmi 
 
 
 

Eila Kaliste  Mikko Unkila Outi Vainio 
 



Tiivistelmä 
 
 
Koe-eläindirektiivi (86/609) ja eläinkokeita koskeva eurooppalainen yleissopimus 
(ETS 123) velvoittavat yhteisön jäsenmaita ja yleissopimuksen sopimusosapuolia 
vähentämään kokeisiin tai muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettävien eläinten 
lukumäärän mahdollisimman pieneksi ja pyrkimään eläinten käytön korvaamiseen 
muulla menetelmällä aina kun se on käytännössä mahdollista, nimenomaan 
etsimällä vaihtoehtoisia menetelmiä ja edistämällä niiden käyttämistä.  
 
Maa- ja metsätalousministerin asettama työryhmä selvitti, miten eläinkokeille 
vaihtoehtoisten menetelmien käyttöä voitaisiin edistää maassamme ja miten 
yhteistyötä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla voitaisiin vahvistaa. Työryhmän 
jäsenet edustivat laajapohjaisesti eläinkokeellisen tutkimuksen, eläinsuojelun ja 
eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien asiantuntijoita ja intressitahoja. 
 
Raportissa kartoitetaan maassamme tehtävää eläinkokeettomien menetelmien 
tutkimusta, kyseisen tutkimuksen rahoitusta, eläinkokeettomien menetelmien 
nykyistä käyttöä ja tulevaa tarvetta, sekä eläinkokeettomia menetelmiä koskevan 
tiedon hallintaa ja opetusta maassamme. Raportissa tunnistetaan ongelmakohtia, 
jotka vaikeuttavat eläinkokeettomien menetelmien yleistymistä biologisessa ja 
lääketieteellisessä tutkimuksessa ja ehdotetaan strategiaa ja toimenpiteitä 
eläinkokeettomien menetelmien käytön lisäämiseksi maassamme. 
 
Ehdotukset 
 
1. Suomeen tulisi perustaa Kansallinen vaihtoehtomenetelmäkeskus, jonka 
tehtävänä olisi edistää, organisoida ja koordinoida eläinkokeille vaihtoehtoisiin 
menetelmiin liittyvää tutkimusta, tiedotusta ja koulutusta. Valtiovallan tulisi osoittaa 
pitkäjänteistä rahoitusta, joka kattaisi Kansallisen vaihtoehtomenetelmäkeskuksen 
perustamisen ja toiminnasta aiheutuvat kustannukset. Näiden on alkuvaiheessa 
arvioitu olevan vuositasolla suuruusluokkaa 300 000 €. 
 
2. Suomessa tulisi tarjota erityisesti tähän suunniteltua eläinkokeettomien 
menetelmien, 3R:n ja biotieteiden etiikan koulutusta, jonka järjestäjinä olisivat 
korkeakoulut yhteistyössä Kansallisen vaihtoehtomenetelmäkeskuksen kanssa. 
 
3. Kehitysvaiheessa oleva kotimainen tutkimuskudospankkitoiminta tulisi vahvistaa 
aktiiviseksi kansalliseksi toiminnaksi osana Euroopan non-profit-
tutkimuskudospankkien verkostoa. 
 
4. Tutkimuksen etiikkaa käsittelevien kansallisten yhteistyöelinten tulisi laatia 
suositukset rahoittajille siitä, millä tavoin eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien 
käyttämistä voitaisiin tutkimussuunnitelmien rahoituspäätöksiä arvioitaessa edistää.  
 
5. Suomalaisten vaihtoehtomenetelmätutkijoiden mahdollisuutta osallistua 
säännöllisesti kansainväliseen toimintaan tulisi vahvistaa tähän suunnatulla 
kohdennetulla rahoituksella. 



Resumé  
 
 
Direktivet om försöksdjur (86/609) och Europarådets konvention om djurförsök (ETS 
123) ålägger gemenskapens medlemsstater och parterna i konventionen att 
reducera antalet djur som används för försök och andra vetenskapliga ändamål till 
ett minimum och vinnlägga sig om att ersätta djuren med andra metoder alltid då det 
i praktiken är möjligt. Detta skall uttryckligen ske genom att man försöker finna 
alternativa metoder och gynnar användningen av dem. 
 
Den arbetsgrupp som tillsatts av jord- och skogsbruksministern utredde hur bruket 
av alternativa metoder till djurförsök kunde främjas i vårt land och hur vi kunde 
stärka samarbetet på nationell och internationell nivå. Arbetsgruppens medlemmar 
företrädde sakkunniga och intressegrupper inom forskningen med djurförsök, 
djurskyddet och alternativa metoder till djurförsök på ett brett plan. 
 
I rapporten kartläggs den forskning som i Finland bedrivs kring metoder som inte 
kräver djurförsök, finansieringen av denna forskning, det nuvarande bruket och 
framtida behovet av metoder som inte kräver djurförsök samt 
informationshanteringen och undervisningen i fråga om metoder som inte kräver 
djurförsök. I rapporten identifieras de problempunkter som försvårar spridningen av 
metoder som inte kräver djurförsök inom den biologiska och medicinska forskningen 
och ges förslag till en strategi och åtgärder för att hos oss öka användningen av 
metoder som inte kräver djurförsök. 
 
Förslag  
 
1. Ett nationellt centrum för alternativa metoder bör grundas i Finland. Centrumets 
uppgift vore att främja, organisera och samordna den forskning, information och 
utbildning som anknyter till alternativ till djurförsök. Statsmakten bör anvisa långsiktig 
finansiering som täcker grundandet av det nationella centrumet för alternativa 
metoder och kostnaderna för centrumets verksamhet. Dessa kostnader har i 
initialskedet uppskattas till cirka 300 000 € om året. 
 
2. Högskolorna bör i samarbete med det nationella centrumet för alternativa metoder 
ordna med utbildning i metoder som inte kräver djurförsök, 3R och bioetik. 
 
3. Den inhemska vävnadsbank för forskningsändamål som är under utveckling bör 
stödjas så att den blir en aktiv nationell aktör inom det europeiska nätverket av non-
profit vävnadsbanker för forskningsändamål. 
 
4. De nationella samarbetsorganen som behandlar forskningsetik bör utarbeta 
rekommendationer till finansiärerna om på vilket sätt bruket av alternativa metoder 
till djurförsök kan främjas i samband med bedömningen av beslut om finansiering av 
forskningsplaner.  
 
5. De finländare som bedriver forskning om alternativa metoder bör med hjälp av 
inriktad finansiering ges bättre möjligheter att regelbundet delta i den internationella 
verksamheten. 



Summary 
 
Directive (86/609) and European Convention (ETS 123) obligate the Member states 
of the European Union and parties to the Convention to reduce the number of 
animals used for experimental and other scientific purposes to a minimum and to 
encourage research into the development, validation and use of alternative methods.  
 
In this report the working group appointed by the minister of agriculture and forestry 
reports possibilities to enhance the use of alternative methods to animal experiments 
in Finland and to strengthen the national and international cooperation. The 
composition of the working group was broadly-based, with representatives of the 
various experts and stakeholders  in the research using experimental animals, 
animal welfare issues and alternative methods. 
 
The report describes the research on alternative methods, its funding of, and the 
present and future need for alternative methods, as well as deals with the 
information management and  education concerning alternative methods in Finland. 
A number of key problems are identified which make it more difficult  to increase the 
use of non-animal research methods in biological and medical research. The report 
outlines a strategy and defines measures for enhancing the use of alternative, non-
animal methods in research. 
 
Propositions 
 
1. A National Centre for Alternative Methods should be founded to promote, organise 
and coordinate research, communication and education on alternative methods. 
Long-term Government funding should be allocated to finance the establishment and 
operations of the Centre. In the start-up stage the annual budget should be about € 
300 000. 
 
2. Universities should organise education on non-animal research methods, 3Rs and 
bioethics in cooperation with the National Centre for Alternative Methods. 
 
3. The development of the Finnish research tissue bank should be reinforced into 
active national action as a part of the European non-profit research tissue bank 
network. 
 
4. Finnish cooperation bodies dealing with research ethics should draw up 
recommendations for the financers concerning the possibilities to promote the use of 
alternative methods when making the financing decisions. 
 
5. The opportunities of Finnish researchers on alternative methods to participate in 
international activities on a regular basis should be improved through specific 
funding for this purpose.  
 
 
 



Sisällysluettelo 
 
1. Johdanto............................................................................................................... 1 
2. Taustaa ................................................................................................................. 2 

2.1. Historiallista taustaa ........................................................................ 2 
2.2. Yhteiskunnallinen keskustelu ja eettiset näkökohdat....................... 4 
2.3. Eläinsuojelujärjestöjen toiminta ....................................................... 5 

3. Lainsäädäntö........................................................................................................ 6 
3.1. Eläinkokeiden suorittamiselle asetetut ehdot................................... 6 
3.2. Vaihtoehtojen käyttövelvoite ............................................................ 7 

4. Eläinkokeettomat menetelmät yliopistojen koulutusohjelmissa ..................... 9 
4.1. Perusopetus .................................................................................... 9 
4.2. Biotieteiden tutkijoiden koulutus ...................................................... 9 
4.3. Muun eläinkokeisiin liittyvän henkilöstön koulutus ......................... 10 

5. 3R-periaate ja vaihtoehtoiset menetelmät ....................................................... 10 
5.1. 3R-periaate.................................................................................... 10 
5.2. Eläinkokeettomat vaihtoehtoiset menetelmät (Replacement) ........ 12 
5.3. Vaihtoehtoiset menetelmät kemikaalien          
turvallisuustestauksessa....................................................................... 13 
5.4. Kosmetiikan testaus ja vaihtoehtoiset menetelmät ........................ 17 
5.5. EU:n uusi kemikaalilainsäädäntö ja vaihtoehtoiset menetelmät .... 18 
5.6. In vitro –menetelmät biologisessa ja lääketieteellisessä        
tutkimuksessa....................................................................................... 19 
5.7. Kudosten saatavuus ja kudospankkitoiminta................................. 21 
5.8. In vitro –menetelmien kehitysnäkymät........................................... 22 

6. Vaihtoehtoisten menetelmien tutkimuksen ja käytön edistäminen............... 23 
6.1. Tutkimusprojektit, tutkimuskeskukset ja yhteisöt ........................... 23 
6.2. ecopa ja Fincopa ........................................................................... 25 
6.3. ECVAM.......................................................................................... 26 

7. Rahoitus ............................................................................................................. 27 
8. Eläinkokeettomien vaihtoehtojen edistämiseen liittyviä ongelmakohtia...... 28 

8.1. Tiedonhaun vaikeudet ................................................................... 28 
8.2. Ihmiskudosmateriaalin puute ......................................................... 28 
8.3. Rahoituksen puute......................................................................... 28 
8.4. Eläinkokeettomien tutkimusmenetelmien käyttöön ottamisen         
vaikeudet .............................................................................................. 29 
8.5. Tutkijakoulutuksen yleispiirteisyys ................................................. 29 
8.6. Yhteismitallisuusongelma .............................................................. 29 

9. Strategia eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien edistämiseksi............. 30 
9.1. Kotimainen yhteistyö ..................................................................... 30 
9.1.1. Vaihtoehtoja edistävän tutkimuksen resursointi.......................... 30 
9.1.2. Kansallisen vaihtoehtomenetelmäkeskuksen perustaminen ...... 30 
9.1.3. Järjestäytyminen ja yhteistyöverkoston vahvistaminen .............. 31 
9.1.4. Vaihtoehtomenetelmäkoulutuksen tehostaminen ....................... 31 
9.1.5. Viranomaisten ajantasainen informointi ...................................... 32 
9.1.6. Kansallinen 3R-verkkosivusto..................................................... 32 
9.1.7. Kansallisen kudospankkitoiminnan tukeminen ........................... 32 
9.2. Kansainvälinen yhteistyö ............................................................... 33 

10. Yhteenveto ja ehdotukset................................................................................ 33 
 



 
LIITE 1.................................................................................................. 36 
LIITE 2.................................................................................................. 38 
LIITE 3.................................................................................................. 41 
LIITE 4. Vaihtoehtoja edistäviä yhteisöjä ja keskuksia ......................... 44 
LIITE 5. Vaihtoehtoihin liittyviä verkko-osoitteita .................................. 47 
A. TIETOPANKKEJA............................................................................ 47 
B. OPETUS .......................................................................................... 48 
D. OHJEISTOJA JA MENETELMIÄ ..................................................... 49 
LIITE 6.................................................................................................. 51 

 
 
 



Eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien koordinaatio- ja yhteistyö 
 

 
Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä asetti 7.9.2001 eläinkokeille 
vaihtoehtoisten menetelmien koordinaatiota selvittävän työryhmän, jonka 
tehtäväksi saatettiin selvittää miten eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien 
koordinaatio- ja yhteistyö järjestetään maassamme sekä yhteistyön tarvetta ja 
muotoja kansainvälisellä tasolla (Liite 1).  

 
 

Työryhmän puheenjohtajaksi määrättiin maa- ja 
metsätalousministeriöstä eläinlääkintötarkastaja Kai Pelkonen ja hänen 
henkilökohtaiseksi varajäsenekseen eläinlääkintötarkastaja Nina Menna 
(vapautettiin tehtävästä toiseen työpaikkaan siirtyessään 1.4.2002). 
Työryhmän jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen 
pyydettiin ehdokkaita Eläinsuojeluliitto Animalia ry:ltä, FinLAS ry:ltä, 
Juliana von Wendtin säätiöltä, Kuopion yliopistolta, Lääketeollisuus 
ry:ltä, Opetusministeriön, Suomen eläinsuojeluyhdistys ry:ltä, 
Tampereen yliopiston Solututkimuskeskukselta ja Lääninhallituksilta. 
Näiden nimeämistä ehdokkaista nimitettiin työryhmään dosentti Matti 
Viluksela (Suomen ESAC-edustaja -2004), hänen henkilökohtaiseksi 
varajäsenekseen professori Timo Ylikomi (Tampereen yliopisto, 
Solututkimuskeskus, Suomen ESAC-edustaja 2005-), professori Hanna 
Tähti Tampereen yliopisto, Solututkimuskeskus (Nina Mennan siirryttyä 
pois maa- ja metsätalousministeriöstä varapuheenjohtaja 11.3.2002 
alkaen), hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen professori Kirsi 
Vähäkangas (Kuopion yliopisto), toiminnanjohtaja Riitta Salmi (Juliana 
von Wendtin Säätiö), hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen 
toiminnanjohtaja Risto Rydman (Suomen eläinsuojeluyhdistys ry), 
dosentti Eila Kaliste (FinLAS ry), hänen henkilökohtaiseksi 
varajäsenekseen dosentti Matti Poutanen (FinLAS ry), tutkija Mikko 
Unkila (Lääketeollisuus ry), hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen 
filosofian tohtori Sakari Alaranta (Lääketeollisuus ry), läänineläinlääkäri 
Outi Vainio (Länsi-Suomen lääninhallitus), hänen henkilökohtaiseksi 
varajäsenekseen läänineläinlääkäri Paavo Miettinen (Itä-Suomen 
lääninhallitus). Työryhmä valitsi sihteeriksi FT Eila Kalisteen.  

 



 

1

1. Johdanto 
 
Koe-eläinten käytön ohjekoodiksi on niin Euroopassa kuin myös laajasti muissa 
kehittyneissä maissa otettu 3R-periaate, jonka mukaan eläimet tulisi tutkimuksessa 
korvata ei-tuntoisilla menetelmillä (replacement), eläimiä käytettäessä 
tutkimusmenetelmistä tulisi valita eläimille pienintä haittaa tuottavat menetelmät 
(refinement) ja eläimiä tulisi tutkimuksessa käyttää pienin mahdollinen tutkimuksen 
kannalta tarkoituksenmukainen määrä (reduction). Eurooppalaiset 
eläinkoesäädökset, direktiivi 86/609/ETY ja Eurooppalainen yleissopimus ETS 123, 
edellyttävät valtioilta aktiivisia toimia eläinkokeisiin käytettävien eläinten määrien 
vähentämiseksi ja korvaavien menetelmien edistämiseksi. Moniin maihin on 
perustettu vaihtoehtoisten tutkimusmenetelmien kehittämistä ohjaavia ja tukevia 
elimiä. Osa näistä saa kaiken rahoituksensa valtiolta, osa toimii yhteistyössä 
teollisuuden tai yksityisten säätiöiden kanssa. Joidenkin maiden vaihtoehtokeskukset 
tekevät itse myös tutkimustyötä osana akateemista yhteisöä. Vaihtoehtojen 
edistämiseen käytetyt summat vaihtelevat yhteisön eri maissa muutamasta 
kymmenestä tuhannesta eurosta miljooniin euroihin vuodessa.  
 
Kansalaisaktiivisuus eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien edistämiseksi on 
johtanut järjestäytymiseen. Euroopan yhteisössä Eurogroup for animal welfare on 
yhteisön jäsenmaiden eläinsuojelujärjestöjen intressiryhmä, jonka kotipaikka on 
Belgia. Sen toiminnan yhtenä painopisteenä ovat vaihtoehtoiset menetelmät 
eläinkokeiden korvaamiseksi. Vuonna 2002 perustettiin Brysselissä eurooppalainen 
yhteistyöelin ecopa, joka pyrkii yhdistämään viranomaisten, yliopistojen, 
kansalaisjärjestöjen ja yritysmaailman näkemyksen eläinkokeiden vaihtoehtojen 
edistämiseksi. Suomi on ollut alusta alkaen mukana ecopan toimintaa 
valmistelevissa kokouksissa ja työryhmissä. ecopan kansallinen foorumi Fincopa 
perustettiin Suomeen syksyllä 2003. 
 
Koe-eläintoiminnan säätely ja valvonta kuuluvat Suomessa maa- ja 
metsätalousministeriölle. Yliopistojen koe-eläintoiminnan rahoitus tapahtuu osittain 
opetusministeriön toimesta. Muita merkittäviä koe-eläimiä käyttävän tutkimuksen 
rahoittajia ovat rahastot ja säätiöt sekä Suomen Akatemia, Tekes (Teknologian 
kehittämiskeskus) ja yritysmaailma. Vuodesta 2001 alkaen on Suomessa toiminut 
opetusministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön Koe-eläintoiminnan 
yhteistyötyöryhmä (KYTÖ), jonka tavoitteena on koe-eläinten hyvinvoinnin 
edistäminen sekä alaan liittyvän koulutuksen, tutkimuksen ja tiedottamisen 
tehostaminen.  
 
Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelmassa 24.6.2003 asetettiin 
tavoitteeksi, että eläinkokeita vähennetään. Maa- ja metsätalousministeriön 
budjetista on vuodesta 1988 lähtien julistettu haettavaksi apurahoja tutkimukseen 
eläinkokeista vaihtoehtoisiin menetelmiin siirtymiseen. Opetusministeriö ja Suomen 
Akatemia eivät ole antaneet ohjeistusta eivätkä asettaneet rahoituksessaan 
vaatimuksia eläinkokeiden vaihtoehtojen suhteen. 
 
Opetusministeriö asetti Suomen koe-eläintieteen yhdistyksen FinLAS ry:n 
opetusministerille tekemän aloitteen jälkeen vuonna 1998 työryhmän, jonka yhtenä 
tehtävänä oli selvittää mahdollisuudet ottaa nykyistä laajemmin käyttöön sellaisia 



 

2

vaihtoehtoisia tutkimus- ja opetusmenetelmiä, joilla voidaan vähentää koe-eläinten 
käyttöä, sekä tehdä ehdotuksia tällaisten menetelmien käyttöönottoon liittyviksi 
toimenpiteiksi. Työryhmän mietinnössä vuonna 2000 tehtiin lukuisia ehdotuksia koe-
eläinten käyttöä vähentäviksi toimenpiteiksi.  
  
Myös Eläinsuojeluliitto Animalia ry ja Juliana von Wendtin Säätiö luovuttivat 
opetusministeriölle vuonna 1998 kirjelmän, jossa pyydettiin eläinkokeiden 
vaihtoehtoja edistävän kansallisen ohjelman luomista. Siinä ehdotettiin kansallisen 
tiedepolitiikan ja tutkijakoulutuksen uudistamista ja koulutuksessa painotuksen 
siirtämistä eläinkokeista muihin menetelmiin. 
 
Eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien koordinaatiota selvittävä työryhmä 
 
Tämän työryhmän toimeksiantona oli selvittää miten eläinkokeille vaihtoehtoisten 
menetelmien koordinaatio- ja yhteistyö voitaisiin järjestää maassamme sekä 
yhteistyön tarvetta ja muotoja kansainvälisellä tasolla. Työryhmässä olivat 
edustettuina viranomaiset, tiedeyhteisö, kansalaisjärjestöt ja yritykset (Liite 1).  
 
Tässä työryhmämuistiossa annetaan taustaa nykyiselle tilanteelle eläinkokeiden ja 
vaihtoehtojen suhteen, valotetaan yhteiskunnallista keskustelua vaihtoehdoista, 
selostetaan lainsäädännön vaatimuksia ja käytännön soveltamista, eläinkokeita 
tekevän henkilöstön koulutusvaatimuksia, vaihtoehtotutkimuksen nykytilaa 
kansallisesti ja kansainvälisesti, pohditaan vaihtoehtojen käyttöönottamista edistäviä 
toimenpiteitä ja ongelmakohtia sekä tehdään ehdotus strategiaksi vaihtoehtoisten 
menetelmien edistämiseksi kansallisesti.  
 
Muistiossa käsitellään ensisijaisesti 3R:n replacement-periaatetta, eli koe-eläinten 
korvaamista menetelmillä, joissa ei käytetä kokonaisia tuntevia tai lääkityksellä 
tunnottomaksi saatettuja eläimiä. Näistä menetelmistä käytetään tässä muistiossa 
rinnakkaistermejä eläinkokeettomat menetelmät ja eläinkokeille vaihtoehtoiset 
menetelmät. 
 
2. Taustaa 

2.1. Historiallista taustaa 
 
Kreikkalaiseen filosofiperinteeseen pohjautuvassa länsimaisessa luonnontieteessä 
on käytetty sekä teoreettista pohdintaa sairauksien ja toimintahäiriöiden syiden 
selvittämiseksi sekä niiden parantamiseksi että havainnointia ympäristövaikutusten 
merkityksestä sairauksien synnyssä ja niistä paranemisessa. Keskiajalta lähtien 
kokeellinen eläinten ja ihmisten rakenteen ja toiminnan tutkiminen alkoi syrjäyttää 
filosofiset pohdinnat luonnontieteen tutkimuksessa. Eläinten käyttäminen kokeiden 
tekemisessä alkoi lisääntyä voimakkaasti 1800-luvulla. Tähänastisen huippunsa koe-
eläinten käyttö on saavuttanut 1900-luvun puolivälin jälkeen biolääketieteellisen 
tutkimuksen lisääntyessä ja myös lainsäädännön alkaessa edellyttää lääkkeiden, 
kemikaalien ja ravintoaineiden turvallisuuden huolellista tutkimista eläinkokeiden 
avulla. Sen jälkeen kun soluja ja kudoksia opittiin pitämään elossa elimistöstä 
irrotettuina in vitro –menetelmien käyttö yleistyi vähitellen ja viime vuosikymmeninä 
niistä on tullut merkittävä osa modernia biolääketieteellistä tutkimusmenetelmä-
valikoimaa. 



 

3

 
Suomessa on vuodesta 1985 säädelty eläinten käyttöä kokeissa asetuksella koe-
eläintoiminnasta (1076/85), joka koskee selkärankaisia eläimiä. Koe-eläinten 
käyttömäärät tilastoidaan vuosittain lääninhallituksille annettujen raporttien 
perusteella. Koe-eläimiä (poisluettuna kalat) käytettiin enimmillään lähes 220 000 
vuonna 1988, josta määrä laski 1996 alimmillaan noin 84 000 eläimeen vuodessa. 
Tämän jälkeen suuntaus on ollut nouseva ja kuuden viime vuoden aikana käytettyjen 
koe-eläinten määrä vuosittain on vaihdellut 138 000 ja 166 000 eläimen välillä. 
Kalojen käyttömäärät ovat vaihdelleet suuresti ja enimmillään niitä on raportoitu 
käytetyksi yli 500 000 vuodessa vuosina 2001 ja 2002. 
 
Geenitekniikoiden kehittyessä geneettisesti muunnettujen eläinten, erityisesti hiirten, 
käyttö on kasvanut voimakkaasti 1990-luvulta alkaen Suomessa kuten muuallakin 
maailmassa. Vuosien 1999 ja 2004 välillä hiirten käyttömäärien nousu on Suomessa 
ollut vuosittain keskimäärin noin 15 %. Muuntogeenitutkimuksen yhteydessä 
käytettyjä eläimiä ei Suomessa ole tilastoitu erikseen koe-eläintilastoihin. 
 
Koe-eläinten käytön eettiseksi ohjekoodiksi on niin Euroopassa kuin myös laajasti 
muissa kehittyneissä maissa muodostunut edellä esitetty 3R-periaate, jonka 
englantilaiset UFAW1-järjestön tutkijat eläintieteilijä William M. S. Russel ja 
mikrobiologi Rex L. Burch esittelivät vuonna 1959 ilmestyneessä kirjassaan The 
Principles of Humane Experimental Technique2: 
Replacement – korvaavien menetelmien käyttö eläinten sijasta kun se on 
mahdollista, 
Reduction – pienimmän mahdollisen eläinmäärän käyttäminen kokeen tarkoituksen 
vaarantumatta, 
Refinement – eläimiin kohdistuvien haittavaikutusten vähentäminen pienimpään 
mahdolliseen.  
3R- periaatteita tarkastellaan yksityiskohtaisemmin kappaleessa 5. 
 
Neuvoston koe-eläindirektiiviin (86/609/ETY) ja sitä toimeenpaneviin EU:n 
jäsenmaiden lainsäädäntöön sekä tutkijayhteisöjen ohjeisiin on kirjattu vaatimus 
käyttää eläinkoetta korvaavaa menetelmää aina, kun tämä on ratkaistavan 
ongelman kannalta mahdollista. Myös Euroopan neuvoston koe-eläinsopimus (ETS 
123), joka on Suomessa saatettu voimaan asetuksella 1360/1990, edellyttää 
sopimusosapuolilta aktiivisuutta vaihtoehtoisten menetelmien käytön edistämisessä. 
EU asetti viidennessä ympäristöohjelmassaan vuonna 1992 tavoitteen, että koe-
eläinten käyttöä tulisi vähentää 50 %:lla vuoteen 2000 mennessä. Toimenpiteet 
eläinkokeiden vähentämiseksi jäivät kuitenkin vähiin, eikä tavoitetta saavutettu. 
Myös geneettisesti muunnettujen hiirten käyttömäärien nousu 1990-luvulla vaikuttaa 
Euroopan tilastoissa. 
 
 
 
 

                                                 
1 Universities Federation for Animal Welfare, www.ufaw.org.uk 
2 http://www.bbc.co.uk/print/science/hottopics/animalexperiments/print.shtml 



 

4

2.2. Yhteiskunnallinen keskustelu ja eettiset näkökohdat 
 
Nykyisen kaltaisen filosofisen keskustelun eläinten käytön oikeutuksesta voidaan 
katsoa alkaneen jo vuonna 1780, kun englantilainen lakimies ja filosofi Jeremy 
Bentham esitti lähtökohdaksi, että kysymys ei ole siitä osaavatko eläimet ajatella tai 
puhua, vaan siitä "pystyvätkö ne kärsimään"3. Benthamin aikaan ei ollut 
käytettävissä menetelmiä kivun estämiseen ja monet toimenpiteet tajuissaan oleville 
eläimille olivat nykymittapuun mukaan julmaa eläinrääkkäystä. Vuonna 1822 
Englannissa vahvistettiin "British Anti-Cruelty Act" ja vuonna 1824 Englannissa 
perustettiin Royal Society for Prevention of Cruelty to Animals (RCSPA). Vuonna 
1831 ehdotti Marshall Hall eläinkokeita koskevan säännöstön "Code of Ethics for 
experiments" käyttöönottamista. Vuonna 1876 lisättiin Englannissa lakiin (Cruelty to 
Animals Act) myös vaatimus, jonka mukaisesti eläinkokeita tekevän tutkijan tulee 
saada lupa toimintaansa vuosittain ja kipua tuottavaan kokeeseen tarvitaan erityinen 
lupa. 
 
Yhteiskunnallisen eettisen keskustelun osapuolina olivat vielä 1970-luvulla 
ensisijaisesti eläinsuojelujärjestöt, filosofit ja tutkijat. Viime vuosina myös 
viranomaiset, tutkijajärjestöt ja elinkeinoelämän ja teollisuuden edustajat ovat yhä 
enenevässä määrin aktivoituneet eläinkokeiden vähentämiseksi ja vaihtoehtoja 
edistävien toimien tehostamiseksi. Myös suomalaista filosofikuntaa kysymys eläinten 
käytön etiikasta on kiinnostanut. Tuoreimpia kotimaisia filosofisia kannanottoja ovat 
Helsingin yliopiston käytännön filosofian laitoksen toukokuussa 2005 julkaisema kirja 
Koe-eläinetiikkaa4, Elisa Aaltolan kirja Eläinten moraalinen arvo5 vuodelta 2004 ja 
Eläinsuojeluliitto Animalian eläinkokeiden etiikkaa ja vaihtoehtoja käsittelevä kirja 
Eläinkokeita ja vaihtoehtoja vuodelta 20036.  
 
Tutkijayhteisöistä mm. European Science Foundation7 on painottanut 3R:n 
soveltamisen tärkeyttä tutkimustoiminnassa ja tunnustanut eläimillä olevan 
itseisarvon, joka on otettava huomioon. Eläinten itseisarvon kunnioittamisen periaate 
esitetään myös Hollannin koe-eläinlainsäädännössä, jossa jo vuonna 1977 
ensimmäisenä otettiin selkeästi esille "vaihtoehdon" käsite. Aiheeseen liittyvää 
yleismaailmallista yhteiskunnallista kiinnostavuutta kuvaa hyvin Berliinissä elokuussa 
2005 pidetyn viidennen vaihtoehtoisia menetelmiä ja eläinkokeita koskevan 
maailmankongressin sponsoreina ja suojelijoina toimivien organisaatioiden mittava 
joukko, jossa on sekä eläinsuojelua, tutkimusta, julkishallintoa että teollisuutta 
edustavia tahoja8. 

                                                 
3 Jeremy Bentham: Principles of Morals and Legislation (1789): The day may come when the rest of the animal 
creation may acquire those rights which never could have been withheld from them but by the hand of tyranny. . 
. a full-grown horse or dog is beyond comparison a more rational, as well as a more conversable animal, than an 
infant of a day, or a week or even a month old. But suppose the case were otherwise, what would it avail? The 
question is not, can they reason? Nor can they talk? But, can they suffer? Why should the law refuse its 
protection to any sensitive being? The time will come when humanity will extend its mantle over everything 
which breathes... (http://www.ivu.org/history/renaissance/bentham.html)  
4 Hirsjärvi P, Mäkiniemi J-P, Saunanoja S, Siitonen A (toim.): Koe-eläinetiikkaa, Yliopistopaino, Helsinki, 
2005, ISBN 951-570-617-3 
5 Aaltola, Elisa: Eläinten moraalinen arvo, Vastapaino, Tampere 2004, ISBN 951-768-145-3. 
6 Eläinsuojeluliitto Animalia ja Telkänranta H. (toim.): Eläinkokeita ja vaihtoehtoja, Hakapaino, Helsinki 2003, 
ISBN 951-98700-5-9. 
7 http://www.esf.org 
8 http://www.ctw-congress.de/act2005 



 

5

 
Monet eläinkokeiden rahoittajat (Suomessa esimerkiksi Suomen Akatemia) 
edellyttävät apurahojen hakijoilta todistusta eläinkokeen eettisestä arvioinnista 
ennen rahoituspäätöksen tekemistä, mikäli tutkimukseen liittyy koe-eläinten käyttöä. 
Myös useat tutkimustuloksia julkaisevat kansainväliset vertaisarviointia käyttävät 
tiedelehdet edellyttävät, että tehdyllä tutkimustyöllä on ollut tutkimuslaitoksen koe-
eläintoimikunnan tai vastaavan toimielimen lupa. 
 
Eläinkokeet ovat myös esillä julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 
eläinoikeuskirjoittelusta lähes kaksi kolmasosaa käsittelee eläinkokeita, vaikka koe-
eläinten määrä on vain 0.003 % ravinnoksi kasvatettujen eläinten määrästä. Myös 
Suomessa eläinkokeista käydään aika ajoin vilkastakin julkista keskustelua se 
huomioiden, että käytettyjen koe-eläinten määrä on alle 0,3 % ihmisen hyödykseen 
käyttämistä selkärankaisista eläimistä. Kaloja ei ole huomioitu tässä laskelmassa. 
 
Erityisesti nuorison piirissä on eläinkokeiden vastainen mielipide yleistä. Vuonna 
1998 tehtiin Suomessa tutkimus nuorten suhtautumisesta eläinsuojeluun ja eläinten 
oikeuksiin9. Haastatelluista 400:sta 16-18 -vuotiaasta nuoresta 28 % halusi lopettaa 
eläinkokeiden tekemisen täysin, 51 % halusi niitä rajoitettavan ja valvottavan 
aiempaa enemmän ja 11 % oli sitä mieltä, että eläinkokeita voidaan jatkaa samalla 
tavalla kuin aikaisemmin.  

2.3. Eläinsuojelujärjestöjen toiminta 
 
Järjestäytynyt toiminta syntyi erityisesti eläinten elävältä leikkaamista (vivisektiota) 
vastaan Englannissa jo 1800-luvulla. Vanhimmat nykyisistä eläinkokeiden vastaisista 
järjestöistä ovat yli sadan vuoden ikäisiä, kuten englantilainen BUAV (British Union 
for the Abolition of Vivisection, perustettu v.1898). Australialaisen filosofin Peter 
Singerin vuonna 1975 julkaisema kirja Animal Liberation (Oikeutta eläimille10) aloitti 
aktiivisen vaiheen eläinten hyvinvointia ja oikeuksia puolustavien kansalaisryhmien 
toiminnassa. Yleisesti vaaditaan vaihtoehtoisten menetelmien käytön lisäämistä. 
Valtaosa eläinkokeiden vähentämiseen pyrkivistä eläinsuojelu- ja 
eläinoikeusjärjestöistä käyttää laillisia keinoja toiminnassaan, mutta on myös 
syntynyt ryhmiä, jotka syyllistyvät laittomiin menetelmiin. 
Merkittäviä eurooppalaisia eläinsuojelujärjestöjen yhteenliittymiä eläinkokeiden 
vaihtoehtojen edistämiseksi ovat Eurogroup for Animal Welfare11 ja European 
Coalition to End Animal Experiments12. 3R-käsite lanseerattiin alun perin käyttöön 
englantilaisen Universities Federation for Animal Welfaren13 (UFAW) toimesta. Osa 
kansalaisjärjestöistä tekee myös aktiivisesti tutkimustyötä eläinkokeiden 
vaihtoehtojen edistämiseksi kuten Saksan Akademie für Tierschutz14 ja 
englantilainen säätiö Fund for the Replacement of Animals in Medical Research15 

                                                 
9 Anu Parikka: ”Voi eläinparat” Tutkimus nuorten suhtautumisesta eläinsuojeluun ja eläinten oikeuksiin. Turun 
yliopisto, Sosiologian laitos, Sosiologista keskustelua B 31, 1998. 
10 Suomennos: Peter Singer: Oikeutta eläimille, WSOY, Porvoo 1991, ISBN 951-0-16043-1 
11 http://www.eurogroupanimalwelfare.org 
12 http://www.eceae.org 
13 Universities Federation for Animal Welfare, www.ufaw.org.uk 
14 http://www.tierschutzakademie.de 
15 http://www.frame.org.uk 



 

6

(FRAME). InterNICHE-verkosto16 (International Network for Humane Education) 
edistää opetuksessa tehtävien eläinkokeiden vähentämistä ja ylläpitää 
vaihtoehtoisten opetusvälineiden lainausjärjestelmää. 
Suomen ensimmäisen eläinsuojeluyhdistyksen perusti vuonna 1870 Zacharias 
Topelius pikkulintujen suojelemiseksi. Muutama vuosi tämän jälkeen perustettiin 
Helsingin eläinsuojeluyhdistys (1874) ja vuonna 1901 Suomen eläinsuojeluyhdistys 
ry. Vuonna 1961 perustettu Koe-eläinten Suojelu ry keskittyi aluksi eläinkokeiden 
vastaiseen kampanjointiin. Myöhemmin Eläinsuojeluliitto Animaliaksi17 (1990) 
nimetty yhdistys on laajentanut toimintaansa myös muihin eläinryhmiin. Vuonna 
1971 Koe-eläinten Suojelu ry perusti eläinkokeiden vaihtoehtojen edistämiseksi 
erillisen säätiön, joka on nykyisin nimeltään Juliana von Wendtin Säätiö tieteen 
edistämiseksi ilman eläinkokeita18. Suomen eläinsuojeluyhdistys on osallistunut koko 
nykyisen eläinkoeasetuksen voimassaoloajan eläinkoelupia käsittelevien koe-
eläintoimikuntien toimintaan. Suomessa on myös käytetty laittomia keinoja 
eläinkokeita vastaan. Laittomia muotoja saavan eläinaktivismin seuranta kuuluu 
nykyään suojelupoliisin tehtäviin19. 
 
3. Lainsäädäntö 

3.1. Eläinkokeiden suorittamiselle asetetut ehdot 
 
Suomessa eläinkoetoimintaa on säädelty eläinsuojelulailla (247/1996) ja sen 
perusteella säädetyllä asetuksella koe-eläintoiminnasta (1076/85), jolla on pantu 
kansallisesti toimeen Euroopan yhteisön koe-eläindirektiivi (86/609/ETY)20, ja 
asetuksella 1360/9021, jolla on saatettu voimaan Euroopan neuvoston koe-
eläinsopimus (ETS 123). Tammikuussa 2006 hyväksyttiin uusi laki koe-
eläintoiminnasta22, joka tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 2006, samoin kuin sen 
perusteella annettava uusi asetus koe-eläintoiminnasta23.  
 
Uudessa laissa ja samanaikaisesti voimaan tulevassa ministeriön asetuksessa 
säännellään nykyistä asetusta tarkemmin koe-eläintoimintaa. Keskeisinä muutoksina 
asetukseen 1076/85 verrattuna on yhden riippumattoman lautakunnan asettaminen 
laitoskohtaisten koe-eläintoimikuntien sijasta käsittelemään eläinkokeisiin 
myönnettäviä lupia sekä kokeiden jälkeinen raportointivelvollisuus. Laissa on myös 
lueteltu aikaisempaa tarkemmin, mitkä toiminnat luetaan eläinkokeeksi. Uudessa 
laissa säilytetään vaatimus eläinkokeen korvaamiseksi muulla menetelmällä, milloin 
se on käytännössä mahdollista. 
 
Elokuusta 2006 lähtien kaikki eläinkoeluvat käsittelee valtakunnallinen 
eläinkoelautakunta, joka sijaitsee Etelä-Suomen lääninhallituksen yhteydessä. 
Laissa luovutaan eläinkokeiden luokittelusta niiden eläimiin kohdistamien 
                                                 
16 http://www.interniche.com 
17 http://www.animalia.fi 
18 http://www.jvws.org 
19 Jaakko Jonkka: Poliisin johtamisjärjestelmä ja sisäinen laillisuusvalvonta. Sisäasiainministeriön julkaisuja 
48:2004 
20 http://europa.eu.int/eur-lex/lex/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=CELEX:31986L0609:FI:HTML 
21 www.mmm.fi/el/laki/F/f14.html 
22 http://www.finlex.fi/laki/alkup/2006/ 
23 http://www.mmm.fi/el/laki/lausuntopyynnöt/ 



 

7

vaikutusten perusteella toistaiseksi. Tilanne voi muuttua, jos komissio antaa asiasta 
tarkempia ohjeita.  

3.2. Vaihtoehtojen käyttövelvoite 
 
Velvoite eläinkokeen korvaamisesta muulla menetelmällä on yksiselitteisesti kirjattu 
sekä voimassa olleeseen että voimaan tulevaan koe-eläinlainsäädäntöön että meitä 
sitoviin ja ohjaaviin kansainvälisiin säännöksiin. Niihin on kirjattu periaate, jonka 
mukaan eläinkoe tulee korvata, jos se tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi on 
mahdollista, myös osittain, muulla tieteellisesti luotettavalla menetelmällä, joka ei 
edellytä eläimen käyttöä. Direktiivin (86/609/ETY) 7 artikla edellyttää, että "koetta ei 
saa suorittaa, jos tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi on mahdollista käyttää jotakin 
toista tieteellisesti luotettavaa menetelmää, joka ei edellytä eläimen käyttöä". Milloin 
koe täytyy suorittaa, eläinlajin valintaa on huolellisesti harkittava ja valinta on 
tarvittaessa perusteltava viranomaiselle. Vaihtoehtoisista kokeista on valittava ne, 
joiden suorittamiseen tarvitaan vähiten eläimiä ja joissa käytetään eläimiä, joilla on 
mahdollisimman alhainen neurofysiologinen herkkyystaso. Menetelmiksi tulee valita 
sellaiset, jotka aiheuttavat vähiten kipua, tuskaa, kärsimystä tai pysyvää haittaa ja 
jotka todennäköisimmin antavat luotettavia tuloksia.  
 
Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 123) johdannossa vaihtoehtojen käytön 
periaate esitetään seuraavasti: "...yleissopimuksen allekirjoittaneet Euroopan 
neuvoston jäsenvaltiot ... päättävät rajoittaa eläinten käyttöä kokeellisiin ja muihin 
tieteellisiin tarkoituksiin sekä pyrkivät tällaisen käytön korvaamiseen muulla 
menetelmällä aina kun se on käytännössä mahdollista, nimenomaan etsimällä 
vaihtoehtoisia menetelmiä ja edistämällä niiden käyttämistä, ja tahtovat hyväksyä 
yhteiset määräykset suojellakseen eläimiä, joita käytetään sellaisissa kokeissa, jotka 
saattavat aiheuttaa niille kipua, tuskaa, kärsimystä tai pysyvää haittaa, ja milloin 
tämä on välttämätöntä, varmistaa, että se rajoitetaan vähimmäismäärään". 
Sopimuksen III luvun 6 artiklassa korvaavien menetelmien käyttövelvoite on kirjattu 
kiellon muotoon: "toimenpiteiden suorittaminen eläimillä on kielletty, jos kohtuullisesti 
käytännössä on mahdollista soveltaa jotakin toista tieteellisesti luotettavaa 
menetelmää, joka ei edellytä eläinten käyttöä." Yleissopimuksen VII luvussa on 
säädetty opetuksessa tehtävistä eläinkokeista. Sopimus sallii opetustarkoituksessa 
eläimille tehdyt toimenpiteet vain valmennuksessa sellaista ammattia tai uraa varten, 
johon sisältyy eläinkokeita tai eläinten hoitoa. Toimenpiteiden on myös oltava 
ehdottoman välttämättömiä siten, ettei samaa tarkoitusta voida saavuttaa yhtä 
tehokkaaksi katsottavilla audiovisuaalisilla tai muilla sopivilla menetelmillä.  
 
Uudessa laissa koe-eläintoiminnasta 3R-periaatetta koskeva säännös toteaa: 
"Eläinkokeen saa suorittaa vain, jos tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi ei ole 
käytännössä mahdollista käyttää muuta tieteellisesti luotettavaa menetelmää, joka ei 
edellytä eläimen käyttöä. Eläinkoe tulee korvata, jos se tavoitellun tuloksen 
saavuttamiseksi on mahdollista, myös osittain, muulla tieteellisesti luotettavalla 
menetelmällä, joka ei edellytä eläimen käyttöä, tai menetelmällä, jossa eläinten 
kokonaismäärää tai eläimille aiheutettavaa kipua, tuskaa, kärsimystä ja pysyvää 
haittaa voidaan vähentää". Velvoite korvata eläinkoe muulla tutkimus- tai 
opetusmenetelmällä, milloin se kokeen tarkoituksen tai tuloksen saavuttamiseksi on 
käytännössä mahdollista tarkoittaa, että tutkijan on valittava eläinkokeeton 
vaihtoehto tilanteessa, jossa saman tiedon saavuttamiseksi on olemassa kaksi 



 

8

tieteellisesti yhtä hyvää ja pätevää menetelmää, joista toisessa hyödynnetään 
eläimiä ja toisessa ei. Jos tutkija haluaa samanarvoisesta eläinkokeettomasta 
menetelmästä huolimatta suorittaa tutkimuksen eläimiä käyttäen, hänen on 
perusteltava se eläinkoelautakunnalle. 
Sekä EU:n koe-eläindirektiivi että koe-eläinsopimus edellyttävät osapuolilta 
aktiivisuutta vaihtoehtojen edistämiseksi. Direktiivin 23 artiklassa säädetään 
seuraavasti: "Komission ja jäsenvaltioiden tulisi edistää tutkimusta sellaisten 
vaihtoehtoisten menetelmien kehittämiseksi ja hyväksymiseksi, joilla voitaisiin saada 
tasoltaan yhtä hyvää tietoa kuin se tieto, joka saadaan eläinkokeilla, mutta siten, että 
käytetään vähemmän tai kivuttomampia menettelyjä, ja ryhtyä muihin sellaisiin 
toimiin, joita ne pitävät asianmukaisina tämän alan tutkimuksen edistämiseksi. 
Komission ja jäsenvaltioiden on valvottava koemenetelmien kehittymistä." 
Yleissopimuksen III luvun 6 artikla esittää asian hieman toisin sanoin: "Kunkin 
sopimuspuolen tulisi edistää tieteellistä tutkimusta, jolla pyritään kehittämään muita 
tutkimusmenetelmiä saman tiedon tuottamiseksi kuin eläinten käyttöä edellyttävin 
toimenpitein tuotetaan." Lain hyväksymisen yhteydessä maa- ja 
metsätalousvaliokunta piti erityisen tärkeänä, että eläinkokeille vaihtoehtoisia 
menetelmiä kehittävää tutkimusta Suomessa edistetään entistä voimakkaammin. 
Lain perustelujen mukaan eläinkokeesta laadittavassa koesuunnitelmassa olisi 
erityisesti perusteltava eläimen käyttäminen kokeessa. Säännöksen tarkoituksena 
olisi direktiivin tavoitteen mukaisesti estää tarpeettomien eläinkokeiden 
suorittaminen ja vähentää kokeisiin käytettävien eläinten määrää. 
Koesuunnitelmassa olisi erikseen perusteltava, miksi ei voida käyttää jotain sellaista 
tutkimusmenetelmää, jossa ei käytetä kokonaisia eläimiä, miksi käytetään juuri suun-
nitelmassa esitettyä määrää eläimiä ja miten eläinten kivun, tuskan, kärsimyksen ja 
haitan vähentäminen pienimpään mahdolliseen on koesuunnitelmassa huomioitu. 
Uuden lain perusteluissa on myös edellytetty, että valtakunnalliseen 
eläinkoelautakuntaan kuuluisi henkilöitä, jotka tuntevat eläinkokeille vaihtoehtoisia 
menetelmiä.  
Koesuunnitelmien lupakäsittelyssä on toivottu kivun ja eläinkokeen tarpeellisuuden 
arvioinnille (haitta vs. hyöty) työkaluksi yhteisesti sovittua eettistä 
arviointijärjestelmää. Koe-eläintoiminnan yhteistyöryhmässä (KYTÖ) on keväällä 
2005 valmisteltu ehdotus lupahakemusten eettiseksi arviointijärjestelmäksi24. 
Arviointijärjestelmän tavoite on kehittää, selkeyttää ja yhdenmukaistaa arviointityötä 
koe-eläintoimikunnissa ja uuden koe-eläinlain tultua voimaan edelleen 
eläinkoelautakunnassa. Se otettiin kokeiluluontoisesti syksyllä 2005 käyttöön 
useassa koe-eläimiä käyttävässä laitoksessa. 
 
 
 
 
 
 
 
 

                                                 
24 http://www.mmm.fi/koe-elaintoiminta/ea_suositus.pdf 



 

9

4. Eläinkokeettomat menetelmät yliopistojen 
    koulutusohjelmissa 

4.1. Perusopetus 
 
Koe-eläimiä käytetään opetuksessa sekä havainnollistamaan elimistön tapahtumia 
että opetettaessa koe-eläinten käyttöön liittyvää eläinten käsittelyä ja oikeita 
koetekniikoita. Eläinten käsittelyn opetusta lukuun ottamatta yliopistojen 
opetuksessa on siirrytty hyvin pitkälle vaihtoehtoisten menetelmien käyttöön. Vuonna 
2004 käytettiin opetustarkoituksessa Suomessa käytetyistä koe-eläimistä noin 1,4 
%. Suurin osa näistä eläimistä käytettiin eläinkokeita tekevän henkilöstön 
kelpoisuus- ja muuhun koulutukseen liittyviin liittyvään eläinten käsittelyissä 
tarvittavien tekniikoiden opetteluun. Esimerkiksi anatomian, fysiologian, ja 
farmakologian perusopetuksessa käytetään havainnollistavassa opetuksessa 
enenevästi muovimalleja, tietokoneohjelmia ja audiovisuaalisia menetelmiä. Eläinten 
korvaamiseen muilla menetelmillä opetuksessa on runsaasti saatavilla tietoa ja 
materiaalia esimerkiksi European Resource Centre for Alternatives in Higher 
Educationin (EURCA)25, NORINA:n26 ja InterNICHE-verkoston27 kautta.  

4.2. Biotieteiden tutkijoiden koulutus 
 
Biotieteissä solu-, kudos- ja alkiotasolla tapahtuva tutkimus on mittaustekniikoiden 
herkkyyden kasvaessa voimakkaasti lisääntymässä. Tutkijakoulutuksessa annetaan 
farmasian, biolääketieteen, biokemian, bioteknologian, solubiologian ja 
molekyylibiologian aloilla opiskelijoille lähes poikkeuksetta myös 
soluviljelytekniikoiden perusteiden opetusta. Soluviljelyn erikoistekniikoita ja in vitro –
menetelmäkoulutusta on järjestänyt mm. Tampereen yliopiston lääketieteen 
laitoksen solututkimuskeskus28, joka on järjestänyt in vitro –tekniikoihin liittyvää 
perus- ja jatkokoulutusta sekä myös ammattikorkeakoulun opiskelijoille suunnattuja 
kursseja.  
 
Eläinkokeita tekevien tutkijoiden on soveltuvan akateemisen loppututkinnon lisäksi 
hankittava kelpoisuus eläinkokeiden suorittamiseen. Kyseisen kelpoisuuden antavia 
kursseja (koe-eläinkurssit) järjestetään säännöllisesti Helsingin, Turun, Kuopion, 
Oulun, Tampereen ja Jyväskylän yliopistoissa. Kelpoisuuden voi saada myös muilla 
koe-eläimiä ja eläinten käyttöä tieteellisissä kokeissa koskevilla kursseilla, joihin on 
kuitenkin saatava maa- ja metsätalousministeriön hyväksyntä. Koe-eläinalan 
opetuksen sisältöä ohjaa Federation of European Laboratory Animal Associations 
(FELASA) suositus koe-eläintoiminnassa työskenteleville eri henkilöstöryhmille (A-, 
B- C- ja D-kategoriat)29. Koe-eläinkursseille osallistuvat ovat pääosin biologian, 
bioteknologian, biokemian, solubiologian, farmasian, farmakologian, lääketieteen, 
eläintieteen ja eläinlääketieteen opiskelijoita. Tutkijoille ja tutkijoiksi aikoville 
järjestettävien koe-eläinkurssien sisällöt vastaavat pääsääntöisesti FELASA:n C-
kategorian suosituksia. Suomessa osallistuu vuosittain näille kursseille noin 200-300 
                                                 
25 http://www.eurca.org 
26 http://oslovet.veths.no/fag.aspx?fag=57&mnu=databases_1 
27 http://www.interniche.org/alt.html 
28 http://www.uta.fi/laitokset/laaket/bio/linkit/cellresearchcenter.html 
29 http://www.felasa.org 



 

10

opiskelijaa. Koe-eläinkurssien opetusohjelmat sisältävät paitsi eläinkokeellisen 
tutkimuksen menetelmiä myös eläinten käyttöön liittyvää lainsäädäntöä ja eettistä 
pohdintaa eläinkokeiden oikeutuksesta, johon sisältyy velvoite käyttää 
eläinkokeettomia menetelmiä aina silloin kun se on mahdollista. Kurssien sisältöön 
kuuluu myös suomalaisten ja eurooppalaisten säädösten asettamat 
perusvaatimukset, vaihtoehtoisen menetelmän käsite, 3R-periaatteet ja ECVAM:in 
toiminta. 
 
Eläinkokeisiin ja eläinten käyttöön yleensä liittyvää etiikan koulutusta on ollut ainakin 
Helsingin, Tampereen, Turun ja Kuopion yliopistojen kursseilla (esimerkiksi nimillä 
Bioetiikka, Tutkimusetiikka, Eläinten käytön etiikka, Biolääketieteellisen tutkimustyön 
etiikka, Eläinlääkärin etiikka ja eläinsuojelu). Yliopistot tarjoavat myös ihmispotilailla 
tehtävää tutkimusta, kantasolututkimusta ja geenitekniikkaa koskevaa etiikan 
opetusta. 
 
Suomessa ei ole saatavilla säännöllistä tutkijain koulutusta, joka keskittyisi erityisesti 
eläinkokeettomien menetelmien tuntemisen ja käytännön soveltamisen 
edistämiseen. Koe-eläinkursseilla eläinkokeettomat tutkimusmenetelmät ovat esillä 
lähinnä 3R-periaatteen esittelyn yhteydessä. Tilanteen muuttamiseksi tarvittaisiin 
valtakunnallisia tutkijakursseja, joiden tavoitteena olisi opettaa erilaisia biotieteiden 
tutkimukseen soveltuvia solu- ja kudostekniikoita ja uusimpia analyysimenetelmiä. 
Eläinkokeettomat tutkimusmenetelmät kehittyvät nopeasti solutasoisen analytiikan 
kehittyessä. Kurssien tulisi toistua riittävän usein niin, että tutkimusvaiheeseen 
siirtyvät opiskelijat (gradu-opinnot, syventävät opinnot, tohtorikoulutus) voisivat 
saada kyseisen menetelmäkoulutuksen. Tampereen Solututkimuskeskus on tähän 
mennessä järjestänyt muutamia sekä teoriaa että käytäntöä sisältäneitä 
vaihtoehtomenetelmien tutkijakursseja, mutta sen resurssit eivät nykyisellään riitä 
takaamaan säännöllisen koulutuksen järjestämistä.  

4.3. Muun eläinkokeisiin liittyvän henkilöstön koulutus 
 
Tutkijoiden lisäksi koe-eläintoimintaan osallistuvat eläinten hoitajat, tutkimuksessa 
avustava muu henkilöstö ja koe-eläinalan asiantuntijat. Myös näiden 
henkilöstöryhmien koulutukseen kuuluu eläinkokeiden eettinen pohdinta ja 
vaihtoehtoisten menetelmien käyttövelvoitteen tunteminen. Näiden 
henkilöstöryhmien koulutus Suomessa noudattaa FELASA:n koulutussuosituksia. 
 
5. 3R-periaate ja vaihtoehtoiset menetelmät 

5.1. 3R-periaate 
 
Koe-eläimiä koskeva eettinen käsite 3R on akronyymi englanninkielisistä sanoista 
replacement, refinement ja reduction. Käsite 3R esiintyi ensimmäisen kerran 
kirjallisuudessa vuonna 1955, mutta vasta kirjan "The Principles of Humane 
Experimental Technique" tultua julkaistuksi 1959 se alkoi vakiintua yleiseen 
käyttöön30. Kirjan tekijät W. M. S. Russell ja R.L. Burch määrittelivät 3R:n 
seuraavasti: Reduction tarkoittaa niiden eläinten määrän vähentämistä, jotka 
                                                 
30 W.M.S. Russell & R.L. Burch: The Principles of Humane Experimental Technique. London, Methuen 1959, 
238 pp. 



 

11

tarvitaan tietynsuuruisen ja -laatuisen tiedon saamiseen31. Refinement tarkoittaa 
kaikkea vähennystä koe-eläimille kärsimystä aiheuttavien toimenpiteiden määrässä 
ja kivuliaisuusasteessa32. Replacement tarkoittaa tuntevien elävien eläinten 
korvaamista tunnottomilla materiaaleilla33. 
 
Kolmannessa vaihtoehtojen maailmankongressissa (3rd World Congress on 
Alternatives and Animal Use) Italian Bolognassa vuonna 1999 annettiin julistus34, 
jossa vastaavat määritelmät on esitetty seuraavasti:  
 
"Replacement alternatives" – menetelmät, joilla tietty tavoite voidaan saavuttaa 
ilman eläimillä tehtäviä kokeita tai muita toimenpiteitä35. 
"Reduction alternatives" – menetelmät, joilla saadaan vastaavat määrät tietoa 
käyttämällä vähemmän koe-eläimiä, tai joilla saadaan enemmän tietoa samasta 
eläinmäärästä36.  
"Refinement alternatives" – menetelmät, jotka lievittävät tai minimoivat mahdollista 
kipua, tuskaa ja kärsimystä, ja jotka edistävät eläinten hyvinvointia37.  
 
Alkuperäisesti 3R-periaatteesta puhuttiin inhimillisten tekniikoiden 3R:nä. Nykyään 
3R-periaatetta on yhä useammin alettu käyttää täytenä synonyyminä "vaihtoehdoille" 
(alternatives). Tässä merkityksessä se esiintyy esim. saksalaisen ZEBET:in 
(Zentralstelle zur Erfassung und Bewertung von Ersatz- und Ergänzungsmethoden 
zum Tierversuch) julkilausumassa38. Edelleen on kuitenkin myös yleistä, että 
vaihtoehdoista puhuttaessa tarkoitetaan ainoastaan eläinkokeettomia korvaavia 
vaihtoehtoja, poislukien reduction ja refinement. Sekaannusta aiheuttaa myös se, 
että 3R:n osa-alueet voidaan ymmärtää osin päällekkäisinä. Esimerkiksi LD50-testille 
kehitetyistä vaihtoehdoista (joissa eläinmäärää on entiseen verrattuna vähennetty ja 
kokeen kivuliaisuutta lievennetty) puhutaan usein korvaavina menetelminä, vaikka 
kyse on pikemminkin menetelmistä, joilla voidaan vähentää käytettävien eläinten 
määrää (reduction) ja kärsimystä (refinement). Russell ja Burch korostivat, että 
refinement ei ole koskaan tarpeeksi, ja aina pitäisi etsiä uusia keinoja vähentää ja 
korvata eläinten käyttöä. Korvaaminen on yksinään tyydyttävä ratkaisu, mutta 
eläinmäärän vähentämistä ja kivunlievitystä olisi aina pyrittävä käyttämään yhdessä. 
Täysin eläinkokeettomassa tutkimuksessa (replacement) toteutuu koko 3R-periaate. 
 
Myös vuonna 2005 valmistuneessa EU-rahoitteisessa raportissa39 on todettu 
ongelmaksi, että vaihtoehdot-sanaa käytetään eri merkityksissä. Sen tehnyt 
työryhmä esitti ratkaisuksi uusia määritelmiä, joissa ei rajoituta yksittäisten kokeiden 
ja menetelmien tasolle vaan ulotetaan 3R-periaate koskemaan laajasti koko 
                                                 
31 Reduction means reduction in the numbers of animals used to obtain information of given amount and 
precision. 
32 Refinement means any decrease in the incidence or severity of inhumane procedures applied to those animals 
which still have to be used. 
33 Replacement means the substitution for conscious living higher animals of insentient material. 
34 Declaration of Bologna 31.8.1999, http://www.worldcongress.net/2002/worldcongress/bologna.htm 
35 Replacement alternatives as methods which permit a given purpose to be achieved without conducting 
experiments or other scientific procedures on animals. 
36 Reduction alternatives as methods for obtaining comparable levels of information from the use of fewer 
animals in scientific procedures, or for obtaining more information from the same number of animals. 
37 Refinement alternatives as methods which alleviate or minimize potential pain, suffering and distress, and 
which enhance animal well-being. 
38  http://www.bgvv.de/tierschutz/zebet/definition-e.htm 
39 http://www.inemm.cnr.it/animalsee/Finalresult.html 



 

12

tutkimusta ja sen oheistoimintaa, mukaan lukien kaikki eläinten jokapäiväistä 
hyvinvointia lisäävät toiminnat. 

5.2. Eläinkokeettomat vaihtoehtoiset menetelmät (Replacement) 
 
Tässä muistiossa käsitellään ensisijaisesti menetelmiä, joissa käytetään biologisia 
materiaaleja, joilla ei ole kykyä tuntea kärsimystä, eli eläinkokeettomia menetelmiä. 
Eläinkoe määrittyy Eurooppalaisen yleissopimuksen ETS 123 mukaisesti 
selkärankaisella eläimellä tutkimustarkoituksessa tehtäväksi toimenpiteeksi, josta 
eläimelle voi koitua vähintään neulanpistoon verrattavissa oleva tuntemus. 
Eläinkokeettomat tutkimukset voidaan tehdä biologisilla materiaaleilla kuten 
ihmisestä tai eläimestä lähtöisin olevilla soluilla tai kudoksilla, hiivasoluilla, 
mikrobeilla, kasveilla tai selkärangattomilla eläimillä. Teknisistä menetelmistä 
yleisimmin käytettyjä ovat tietokoneohjelmat ja -simulaatiot kuten esimerkiksi QSAR- 
ja SAR-analyysit40, ns. in silico –menetelmät. Nämä menetelmät yleistyvät tällä 
hetkellä nopeasti sekä opetuksessa, perustutkimuksessa että biologisesti 
vaikuttavien kemikaalien tutkimuksessa, kehittämisessä ja turvallisuuden 
arvioinnissa. 
 
Russell ja Burch käyttivät ilmaisua täydellinen korvaaminen (absolute replacement) 
tarkoittaessaan selkärankaiset eläimet kokonaan korvaavia menetelmiä. 
Suhteellisella korvaamisella (relative replacement)41,42 he tarkoittivat sellaisten 
menetelmien käyttöä, joilla korvataan kipua ja tuskaa aiheuttavat kokeet. Näitä 
menetelmiä voidaan kutsua eläinkokeille vaihtoehtoisiksi, eläinkokeita korvaaviksi tai 
eläinkokeettomiksi menetelmiksi.  
 
Pitkälti edellä esitettyä jakoa vastaavalla tavalla replacement-käsite on myöhemmin 
jaettu kahteen osaan43: täydellisiin (complete) ja epätäydellisiin (incomplete) 
korvaaviin vaihtoehtoihin. Täydelliset korvaavat menetelmät ovat niitä, joissa ei 
tarvita mitään eläimistä peräisin olevia biologisia materiaaleja: molekyylien 
fysikaalisiin ja kemiallisiin ominaisuuksiin perustuvat ennustukset, matemaattiset 
mallit ja tietokonesimulaatiot, epidemiologisiin aineistoihin perustuvat tutkimukset, 
tutkimukset ihmisillä tai ihmisistä peräisin olevilla soluilla, kudoksilla tai muilla 
näytteillä. Opetuksessa esimerkiksi erilaisten eläinnukkemallien käyttäminen 
käsittelytekniikoiden opettelussa koe-eläinten sijasta on täydellinen korvaava 
vaihtoehto. Epätäydellisissä korvaavissa menetelmissä käytetään eläimistä peräisin 
olevia materiaaleja, esimerkkinä tästä on eläinperäisten ainesten (seerumi, vasta-
aineet) käyttö soluviljelyssä tai soluviljelmän perustaminen koe-eläimen kudoksista 
ja varsinaisen tutkimusongelman selvittäminen soluviljelmällä (in vitro) tai lopetetun 
eläimen käyttäminen koetekniikoiden harjoittelemiseen opetuksessa. Uudessa laissa 

                                                 
40 QSAR (quantitative structure-activity relationship) pyrkii löytämään sellaisia yhteyksiä molekyylirakenteiden 
fysikaalis-matemaattisten ominaisuuksien ja biologisen aktiivisuuden välillä, joita voidaan käyttää arvioimaan 
kemikaalin biologisia ominaisuuksia 
41 http://www.forschung3r.ch/de/publications/bu7.html, 6.8.2002 
42 Replacement alternatives encompass those methods that permit a given purpose to be achieved without 
conducting experiments or other scientific procedures on animals. Russell and Burch distinguished between 
relative replacement e.g. the humane killing of a vertebrate animal to provide cells, tissues, or organs for in 
vitro studies and absolute replacement in which animals would not need to be used at all, e.g. the culture of 
human or invertebrate cells and tissues. http://caat.jhsph.edu/pubs/articles/3r.htm, 6.8.2002 
43 Nuffield Council on Bioethics: The ethics of research involving animals 2005. ISBN 1 904384 10 2. 



 

13

koe-eläintoiminnasta eläinkokeeksi ei lueta eläimen lopettamista kudosten, solujen 
tai niistä lähtöisin olevien materiaalien käyttämistä varten. 

5.3. Vaihtoehtoiset menetelmät kemikaalien  
        turvallisuustestauksessa 
 
Kemikaalien (kemikaalit, lääkkeet, torjunta-aineet, kosmetiikka) turvallisuus on 
lakisääteisesti tutkittava ennen kuin ne pääsevät markkinoille (OECD:n, EU:n, FDA:n 
ohjeistot). Kemikaalien turvallisuuden tutkimisen päätavoitteena on ihmiseen ja 
ympäristöön kohdistuvien riskien arviointi. Kemikaaliriski riippuu kahdesta 
osatekijästä, altistumisesta kemikaalille ja kemikaalin vaaraominaisuuksista. Jos 
altistumista ei tapahdu, ei kemikaalista ole riskiäkään. Tästä syystä on järkevää 
keskittää resurssit sellaisten kemikaalien turvallisuuden testaamiseen, joille ihminen 
tai ympäristö altistuu. Tätä periaatetta pyritään noudattamaan mm. EU:n uudessa 
kemikaalilainsäädännössä (REACH). Riskinarvioinnin päävaiheet ovat vaaran 
tunnistaminen, annos-vaste –suhteen määrittäminen, ihmisen tai ympäristön 
altistumisen arviointi ja riskin luonnehdinta. Vaihtoehtoiset menetelmät soveltuvat 
yhdessä eläinkokeiden kanssa vaaran tunnistamiseen. Riskinarvioinnin tässä 
vaiheessa pyritään selvittämään voiko tutkittavasta kemikaalista aiheutua vaaraa 
ihmiselle tai ympäristölle, ja millaista vaaraa kemikaali voisi aiheuttaa. Annos-vaste –
suhteen määrittämisessä selvitetään millaiset annokset ja kudospitoisuudet 
aiheuttavat haitallisia vaikutuksia koe-olosuhteissa. Vertaamalla näitä pitoisuuksia 
mitattuihin ihmisen altistumispitoisuuksiin tai ympäristöpitoisuuksiin voidaan arvioida 
riskin mahdollisuutta ja sen suuruutta. Soluviljelyolosuhteissa määritettyjen annos-
vaste -suhteiden avulla pystytään asettamaan tutkittavat kemikaalit järjestykseen 
toksisen vaikutuksen voimakkuuden suhteen, mutta niiden avulla ei toistaiseksi 
pystytä riittävällä tarkkuudella ennustamaan esim. ihmiselle haitallista 
kudospitoisuutta.  
 
Soluviljelmillä tutkimukset voidaan tehdä eläinkokeisiin verrattuna 
kustannustehokkaasti ja aikaa säästäen ja niissä voidaan käyttää myös ihmissoluja. 
Eläinkokeettomia tutkimusmenetelmiä käytetään nykyään yleisesti tutkimuksissa, 
jotka eivät ole lakisääteisiä, eivätkä täten vaadi virallista validointia ja hyväksyntää. 
Soluviljelmien käyttö on myös käytännössä ainoa mahdollisuus silloin, kun 
tutkimukseen on käytettävissä esimerkiksi vain pieni määrä potentiaalista 
lääkeainetta. Soluviljelmään tarvittavat annokset ovat murto-osa kokonaiselle 
eläimelle tarvittavasta annoksesta.  
 
Viljelmistä voidaan tehdä suuria mittaussarjoja, joiden mittaus voidaan 
automatisoida. Lääketeollisuudessa in vitro –menetelmiä käytetään erityisesti 
seulontamenetelminä ns. ”high-throughput” -teknologiassa44. Useista mahdollisista 
kemikaaleista voidaan seuloa esiin soluille vähiten haitalliset yhdisteet, ja näiden 
tutkimusta jatketaan tavoitteena uuden lääkkeen kehittäminen. Soluviljelmiä voidaan 
käyttää edelleen, kun halutaan varmistaa vaikkapa kehitettävältä lääkkeeltä 
vaadittava reseptorivaikutus tai jokin muu solutasoinen vaikutus. Nämä menetelmät 
soveltuvat esimerkiksi kehitettävien lääkemolekyylien seulontaan ennen 
                                                 
44 ”high-throughput” tarkoittaa lääketeollisuuden käyttämää nopeaa seulontamenetelmää, jossa 
molekyylikirjastoista löydetyt lupaavat molekyylit testataan ja parhaimmat valikoidaan jatkokehittelyyn. 



 

14

eläinkoevaiheeseen siirtymistä, ja niiden käyttö vähentää tarvittavien eläinten 
määrää, koska seulonnan jälkeen jatketaan vain turvallisimpien ja 
tarkoituksenmukaisimpien molekyylien tutkimista eläinkokein. Myös tietokoneilla 
tapahtuva lääkemolekyylien mallinnus on nousemassa yhä tärkeämpään asemaan 
eläinkokeiden vähentäjänä. EU rahoittaa suurta BioSim-tutkimusverkostoa (Network 
of Excellence)45, jossa kehitetään in silico –menetelmiä vaihtoehtona 
lääkekehityksessä tehtäville eläinkokeille. 
 
Eläinkokeettomia menetelmiä on pyritty kehittämään erityisesti toksikologiseen 
turvallisuustutkimukseen. Tunnetuin kipua aiheuttava tutkimus on ollut lyhytkestoisen 
(akuutin) toksisuuden määrittäminen hiirillä tai rotilla (aiemmin Lethal Dose 50 eli 
LD50-testi), joka on poistettu OECD:n ohjeistosta vuonna 2002. Se on korvattu 
testeillä, joissa käytetään vähemmän koe-eläimiä ja joissa ei pyritä tappavan 
annoksen määrittämiseen. Akuutin toksisuuden karkean toksisuusluokan arviointiin 
on kolme ohjeistoihin hyväksyttyä eläintestiä: Acute Oral Toxicity - Fixed Dose 
Method (FDM 420), - Acute Toxic Class Method (ATC 423) ja Up-and-Down 
Procedure (UDP 425). Näissä testeissä tarvittavien eläinten määrä on vähentynyt 
huomattavasti vanhaan LD50-testiin verrattuna. Akuutin toksisuuden testi vaati 1970-
luvulla vähintään 150 koe-eläintä, 1980-luvulla 20-30 eläintä ja 1990-luvulla enää 6-
12 eläintä. Toistaiseksi ei ole pystytty kehittämään eläinkokeetonta vaihtoehtoa 
akuutin toksisuuden tutkimiseen. 
 
EU:n ja OECD:n ohjeistoihin on tällä hetkellä hyväksytty eläinkokeettomia 
menetelmiä lähinnä kemikaalien paikallisten vaikutusten (ihovaikutukset) ja 
genotoksisuuden testaukseen46. Pitkäkestoisten vaikutusten (krooninen toksisuus ja 
karsinogeenisuus) arviointiin ei ole vielä kehitetty eläinkokeettomia menetelmiä. 
Ohjeistoihin hyväksyttyjen testien lisäksi on olemassa joukko validoituja menetelmiä, 
jotka ovat vielä vailla virallista hyväksyntää sisällytettäväksi testiohjeistoihin. 
Parhaillaan on käynnissä useita suuria EU:n rahoittamia tutkimusprojekteja, joissa 
ECVAM on mukana. Vuonna 2004 aloitettu ReProTect47 pyrkii kehittämään 
vaihtoehtotestin, jolla voitaisiin arvioida lisääntymistoksisuutta. A-Cute-Tox48 kehittää 
testistöä, joka korvaisi kokonaan koe-eläinten käytön akuutin toksisuuden 
arvioinnissa. Sen tavoitteena on kehittää testistö, jossa otetaan huomioon kineettiset 
tekijät, toisin sanoen kemikaalin imeytymisen, jakaantumisen, metabolian ja 
erittymisen. Sens-it-iv49 pyrkii kehittämään vaihtoehtoisia menetelmiä allergiaa 
aiheuttavien aineiden toteamiseen. Predictomics50 kehittää ihmisen maksa- ja 
munuaissolumalleja lääkkeiden ja muiden kemikaalien kroonisten haittavaikutusten 
ennustamiseksi. Vuonna 2006 aloitettavaksi suunniteltu Carcinogenomics 
puolestaan tähtää vaihtoehtojen kehittämiseen kemikaalien syöpää aiheuttavien 
ominaisuuksien arvioinnissa. 
 
Vaihtoehtoisten testien hyväksyminen ohjeistoihin on hidasta, sillä testimenetelmän 
kehittämisen jälkeen ne on validoitava tutkimuksissa, joissa kunkin testin 
luotettavuus ja soveltuvuus aiottuun käyttötarkoitukseen osoitetaan. Validointia 
                                                 
45 www.biosim-network.net 
46 http://ecvam.jrc.cec.eu.int/index.htm 
47 http://www.reprotect.com 
48 http://europa.eu.int/comm/research/press/2004/pr2306en.cfm http://www.acutetox.org 
49 http://ecopa.vub.ac.be/doc/nl/ecopa_messenger-05-2005.pdf 
50 http://www.predictomics.com 



 

15

koordinoivat Euroopassa ECVAM, USA:ssa ICCVAM ja Japanissa syksyllä 2005 
toimintansa aloittanut JaCVAM. Validoinnissa käytetään laajoja testikemikaalien 
koesarjoja ja verrataan useiden toisistaan riippumattomien laboratorioiden tuloksia. 
Uuden testin kehittämisen ja arvioinnin vaiheiksi on määritelty (1) testimenetelmän 
kehittäminen ja tutkimusohjeen laatiminen, (2) esivalidointi, (3) muodollinen 
validointi, (4) puolueeton ja riippumaton arviointi, (5) hyväksymismenettely51. Testin 
kehittämisestä sen hyväksymiseen kuluu tavallisesti useita vuosia. 
 
Ohjeistoihin on tähän mennessä hyväksytty eläinkokeettomia testejä, joiden avulla 
pystytään tutkimaan lähinnä perimään kohdistuvaa toksisuutta (genotoksisuutta), 
paikallisvaikutuksia ja iholäpäisevyyttä.  
 
 
OECD:n hyväksymät testimenetelmät 

 
Genotoksisuustestit 
 
471 Bacterial Reverse Mutation Test, 1983 (Amesin testi) 
473 In vitro Mammalian Chromosomal Aberration Test, 1983  
476 In vitro Mammalian Cell Gene Mutation Test, 1984  

 
477 Sex-Linked Recessive Lethal Test in Drosophila melanogaster, 1984 

         479 In vitro Sister Chromatide Exchange Assay in Mammalian Cells, 1986 
480 Saccharomyces cerevisiae, Gene Mutation Assay, 1986  
481 Saccharomyces cerevisiae, Mitotic Recombination Assay, 1986 
482 DNA Damage and Repair, Unscheduled DNA Synthesis in Mammalian 
Cells in vitro, 1986 
  
Genotoksisuustesteissä käytetään bakteeri- hiiva- tai nisäkässoluja tai 
banaanikärpäsiä. Testeistä vanhin on Amesin testi, jonka avulla selvitetään 
kemikaalien kykyä aiheuttaa mutaatioita Salmonella typhimurium ja Escherichia 
coli -bakteereissa. 
 
      
Valotoksisuustesti (373 NRU)  
EU, 67/548/EEC/B.41, 2000,  OECD, 432, 2002 
Valotoksisuustestillä voidaan arvioida UV-valon ja kemikaalin 
yhteisvaikutuksena syntyvä toksinen vaikutus. Testi perustuu soluviljelmään, 
jossa verrataan tutkittavan kemikaalin solutoksisuutta 
neutraalipunamenetelmällä (NRU, neutral red uptake) pimeässä ja UV-
valaistuksessa.  

 
Ihokorroosiotestit (EpiDermTM, Rat TER, EpiSkinTM) 
EU, 2000, OECD (431), 2002 
Ohjeistoissa on hyväksyttynä kolme eri vaihtoehtoista ihomallia, joilla 
arvioidaan kemikaalin ihosyövyttävyys. Ihosyöpymistä mitataan 
solutoksisuutena tai ihon sähköisen vastuksen muutoksena. 
 

                                                 
51 A. Worth and M. Balls: The Principles of Procedures of Validation, ATLA 30, Suppl. 1, 13-19, 2002 



 

16

Iholäpäisevyystesti 
OECD (428), 2002 
Iholäpäisevyystestissä arvioidaan tutkittavan aineen kulku eläimen tai ihmisen 
eristetyn ihon läpi. 
 
Ohjeistoihin on lisäksi hyväksytty joukko rokotteiden tehon testaukseen tai 
laadunvalvontaan tarkoitettuja vaihtoehtoisia testejä (Liite 3). 
 
Vähemmän koe-eläimiä käyttävien akuutin toksisuuden testien (FDM 420, ATC 
423 ja UDP 425) lisäksi on kehitetty ja validoitu myös vaihtoehtoinen ihon 
herkistävyystesti:  
 
Ihon herkistävyystesti (LLNA) 
OECD (429), 2002 
Ihoherkistävyyden testaukseen. ei toistaiseksi ole ohjeistoissa eläinkokeetonta 
vaihtoehtoa. LLNA-testiin (local lymph node assay), tarvitaan vähemmän 
eläimiä (hiiriä) kuin aikaisempaan marsuilla tehtävään ihotestiin. LLNA on myös 
eläinten hyvinvoinnin kannalta parempi testi kuin marsutesti. Kaikissa 
tapauksissa tämän testin tulos ei kuitenkaan ole riittävä, joten edelleen 
joudutaan käyttämään myös aikaisempaa marsutestiä.  
 

Kehitteillä olevia testejä  
 
Iho- ja silmä-ärsytyksen testaukseen ei ole vielä olemassa hyväksyttyjä 
eläinkokeettomia vaihtoehtoja. 

 
Ihoärsytyksen testaukseen on valmiina kaksi validoitua ihmisen ihomallia 
(EpiDermTM ja EPISKINTM) ja yksi hiiren ihomalli (SIFT). Nämä ovat lupaavia 
tutkimusmalleja, mutta niiden hyväksymisprosessi on vielä kesken.  
 
Silmä-ärsytyksen vaihtoehtotesti pyrkii korvaamaan vuodesta 1949 käytössä olleen 
kanin silmä-ärsytystestin, ns. Draizen testin. Vaihtoehtoisia silmä-ärsytyksen testejä 
on arvioitu laajoissa validaatiotutkimuksissa, jotka eivät ole tuottaneet hyviä tuloksia, 
lähinnä siitä syystä että vertailuaineisto (kaneilla tehdyn Draizen testin tulokset) ei 
ole ollut riittävän laadukas. Vaihtoehtoisia tutkimuksia ovat mm. naudan 
sarveiskalvon samentumista mittaava testi (BCOP), kananmunan alkiokalvoa 
(chorion-allantois) ja eristettyä kanin (IRE) sekä kananpojan (ICE) silmää käyttävät 
testit.  
 
ECVAM:in luettelossa on lisäksi kymmenkunta validoitua testiä52, jotka eivät ole 
ohjeistoissa, mutta joita voidaan soveltaa esimerkiksi asteittaisen testauksen eri 
vaiheissa ennen varsinaista eläinkoevaihetta. Esimerkiksi voimakkaasti 
sikiötoksisten aineiden seulontaan on olemassa validoituja in vitro –testejä.  
 
Pitkäkestoisen toksisuuden (subkrooninen ja krooninen toksisuus), lisääntymis- ja 
kehitystoksisuuden, karsinogeenisuuden, toksikokinetiikan ja immunotoksisuuden 
tutkimiseen ei ole näköpiirissä eläinkokeita kokonaan korvaavia testejä. Näilläkin 
aloilla pyritään kehittämään vaihtoehtoisia testausstrategioita mm. yhdistämällä in 

                                                 
52 Ks. Liite 3. 



 

17

vitro – ja in silico –menetelmiä. Koska näiden ilmiöiden toksisuusmekanismit ovat 
varsin monimutkaisia, on kuitenkin epätodennäköistä, että eläinkokeita kokonaan 
korvaavia menetelmiä saataisiin käyttöön lähitulevaisuudessa. 

5.4. Kosmetiikan testaus ja vaihtoehtoiset menetelmät 

Kosmeettisella valmisteella tarkoitetaan ainetta tai valmistetta, jonka tarkoituksena 
on ulkoisesti käytettynä yksinomaan tai pääasiassa puhdistaa tai suojata tai pitää 
hyvässä kunnossa ihmisen kehon ulkoisia osia, kuten ihoa, tukkaa ja ihokarvoja, 
kynsiä, huulia ja ulkoisia sukupuolielimiä, sekä hampaita tai suun limakalvoja, taikka 
muuttaa niiden tuoksua tai ulkonäköä taikka estää hajuhaittoja53. Käytännössä lähes 
jokainen eurooppalainen kuluttaja altistuu päivittäin lähes koko elämänsä ajan. 
kosmetiikkaan kuuluvissa tuotteissa (hammastahnat, saippuat, shampoot, 
deodorantit ja ihovoiteet sekä huulipunat, ripsivärit, hajuvedet - erityisesti naiset) 
oleville kemikaaleille. Altistuminen on lisäksi esteetöntä, koska kyseisiä aineita 
käytetään suorassa kontaktissa ihoon tai limakalvoihin tai erityisesti imeytetään 
niihin. 

EU:ssa kosmeettisten aineiden turvallisuutta säätelee kosmetiikkadirektiivi 
(76/768/EEC), johon kansallinen kosmetiikkalainsäädäntömmekin perustuu. 
Kosmetiikkalainsäädännön keskeinen vaatimus on, ettei kosmeettinen valmiste saa 
aiheuttaa vaaraa ihmisen terveydelle. Kosmetiikkavalmisteen turvallisuus arvioidaan 
sen ainesosien toksisuustutkimusten perusteella. Valmistetta sellaisenaan ei tarvitse 
testata.   

Kritiikki koe-eläinten käyttämisestä kosmetiikan testaamiseen on julkisuudessa ollut 
runsasta verrattuna kosmeettisten aineiden testaukseen käytettyjen koe-eläinten 
määrään yhteisössä, joka viimeksi tehdyn yhteenvedon mukaan vuonna 2002 oli alle 
0.025 % kaikista EU:ssa käytetyistä koe-eläimistä54. Kosmetiikan testauksen 
voimakas julkinen arvostelu on luonut kosmetiikkaa säätelevän lainsäädännön 
laatimisessa tilanteen, jossa toisaalta edellytetään korkeaa turvallisuutta, mutta 
toisaalta edellytetään uusien tuotteiden turvallisuuden testaamisen kieltämistä koe-
eläimillä. EU-maista Iso-Britanniassa ja Hollannissa uusien kosmetiikka-aineiden 
testaus eläinkokeilla on ollut kielletty jo useita vuosia. EU:ssa tähän ei ole vielä 
menty, koska useista turvallisuusarvion kannalta keskeisistä menetelmistä ei ole 
olemassa validoituja vaihtoehtoisia menetelmiä. EU on kuitenkin säätänyt takarajat 
sekä eläinkokeiden käytölle kosmetiikan testauksessa että eläinkokeilla testatun 
kosmetiikan myynnille. ECVAM on esittänyt, että kosmetiikan testauksessa 
eläinkokeet vaadittaisiin korvattavaksi vaihtoehtomenetelmillä sitä mukaa kun 
vaihtoehtoisia menetelmiä validoidaan ja hyväksytään testiohjeistoihin.  
 
Kosmetiikan testaamisen kiellon takarajoja on jo useaan otteeseen jouduttu 
siirtämään validoitujen vaihtoehtomenetelmien puuttumisen takia. 
Kosmetiikkadirektiivin seitsemännen tarkennuksen (Euroopan parlamentin ja 
neuvoston direktiivi 2003/15/EY) mukaan myyntikiellot ovat tulleet/tulevat voimaan 
asteittain vuosina 2004 (eläinkokein testatut valmisteet), 2009 (eläinkokein testatut 
ainesosat) ja 2013 (kosmetiikka, joka on testattu toistuvan annoksen toksisuutta, 
                                                 
53 Laki kosmeettisista valmisteista 22/2005, ks. myös  http://www.legaltext.ee/text/en/T70494.htm 
54 Neljäs kertomus Euroopan unionin jäsenvaltioissa kokeellisiin ja muihin tieteellisiin tarkoituksiin käytettyjä 
eläimiä koskevista tilastoista, Euroopan yhteisöjen komissio Bryssel 20.1.2005, KOM(2005) 7 lopullinen. 



 

18

lisääntymistoksisuutta tai toksikokinetiikkaa mittaavilla eläinkokeilla). Käytännössä 
ainesosien testauskielto koe-eläimillä tarkoittaa sitä, että uusien ainesosien 
käyttöönotto lykkääntyy siihen asti, kunnes kaikille kosmetiikan turvallisuuden 
arviointiin tarvittaville menetelmille on olemassa validoidut vaihtoehtoiset 
menetelmät.  
 
Tällä hetkellä on olemassa validoituja vaihtoehtomenetelmiä ihosyövyttävyyden, 
valotoksisuuden, genotoksisuuden ja iholäpäisevyyden testaamiseen. Odotettavissa 
on, että lähitulevaisuudessa saadaan myös ihoärsyttävyyden ja silmä-ärsyttävyyden 
vaihtoehtomenetelmät validoitua. Kosmetiikan terveysriskien arvioinnin kannalta 
keskeisten ilmiöiden, kuten ihoherkistävyyden, toistuvan annoksen toksisuuden, 
lisääntymistoksisuuden, karsinogeenisuuden ja toksikokinetiikan, tutkimiseen ei 
kuitenkaan näköpiirissä ole vielä eläinkokeettomia vaihtoehtoja. Tällä hetkellä ei 
vaikuta todennäköiseltä, että kaikkiin näihin vaatimuksiin vastaavat eläinkokeettomat 
menetelmät olisivat validoituina käytössä vuoteen 2013 mennessä.  

5.5. EU:n uusi kemikaalilainsäädäntö ja vaihtoehtoiset menetelmät 
 
EU:ssa on valmisteilla asetusehdotus kemikaalilainsäädännön uudistamiseksi. Tämä 
ns. REACH (Registration, Evaluation and Authorization of CHemicals) –
asetusehdotus55 sisältää kemikaalien rekisteröinti-, arviointi- ja lupamenettelyt, ja 
sen arvioidaan tulevan voimaan v. 2007. REACH:in päätavoitteita ovat kestävä 
kehitys, ihmisten terveyden ja ympäristön suojelu, EU:n kemianteollisuuden 
kilpailukyvyn tehostaminen ja ylläpitäminen, kansainvälinen yhdentyminen, muihin 
kuin eläinkokeisiin perustuvan testauksen edistäminen ja maailman kauppajärjestön 
(WTO) EU:lle asettamien kansainvälisten velvoitteiden noudattaminen.  
 
REACH tähtää erityisesti tiedon lisäämiseen ennen vuotta 1981 markkinoille 
tulleiden kemikaalien riskeistä. Vuoden 1981 jälkeen markkinoille on tullut vain noin 
3000 uutta kemikaalia, mutta sitä ennen markkinoille tulleita aineita on kaikkiaan n. 
100 000. Kemikaalien testauksessa ja riskinarvioinnissa vastuuta siirretään 
viranomaisilta teollisuudelle, jonka tulee osoittaa kemikaalien turvallisuus ennen 
niiden saattamista markkinoille unionissa. Vaatimuksena on turvallisuustietojen 
esittäminen yhteensä n. 30 000 kemikaalista. Tämä edellyttää useissa tapauksissa 
testaamista.  
 
Testauksen tarvetta pyritään vähentämään joustavammilla arviointijärjestelmillä ja 
poistamalla päällekkäistä testausta Yleisinä vaatimuksina ovat olemassa olevan 
tiedon hyödyntäminen, eläinkokeiden minimointi, päällekkäistestauksen välttäminen 
ja vaihtoehtoisten testien kehittämisen ja validoinnin edistäminen. Testauksessa 
tulee hyödyntää muihin kuin eläinkokeisiin perustuvia testaus- ja arviointimenetelmiä 
aina, kun se käytännössä on mahdollista.. Testauksen yksityiskohtaisen tarpeen 
laajuus riippuu kemikaalin valmistus- tai maahantuontimääristä. Lisäksi 
testausvaatimuksia voidaan lieventää, jos pystytään osoittamaan, ettei ihminen tai 
ympäristö altistu kyseiselle kemikaalille.  
 
Vaihtoehtoisten menetelmien ja 3R:n edistämisen kannalta lisääntynyt kemikaalien 
testaustarve on merkittävä haaste. Euroopan parlamentti käsitteli komission esitystä 

                                                 
55 http://europa.eu.int/eur-lex/fi/com/pdf/2003/com2003_0644fi.html 



 

19

marraskuussa 2005 ja teki siihen lukuisia muutosehdotuksia56, mm. liittyen aineiden 
testaamisjärjestykseen ja todistustaakkaan aineiden vaarattomuudesta. Parlamentti 
esitti, että muilla kuin eläimillä tehtävän testauksen edistämiseksi komission, 
jäsenvaltioiden ja alan yritysten olisi myönnettävä enemmän resursseja 
eläinkokeettomilla menetelmillä tehtävän testauksen kehittämiseen, validointiin ja 
hyväksymiseen, ja että osa kemikaalivirastolle suoritettavista maksuista pitäisi 
kohdistaa tähän tarkoitukseen. REACH-esitystä joulukuussa 2005 käsitellyt 
ministerineuvosto oli parlamentin kanssa pitkälti samoilla linjoilla.  
 
Suomessa turvallisuuden arviointiin käytettyjen koe-eläinten määrä on ollut varsin 
pieni, vuosina 2003 ja 2004 tähän tarkoitukseen käytettiin 0,2 % ja 0,4 % kaikista 
käytetyistä koe-eläimistä.  

5.6. In vitro –menetelmät biologisessa ja lääketieteellisessä  
      tutkimuksessa  
 
Eläinkokeettomia menetelmiä käytetään yleisesti rinnan koe-eläimillä tehtävän 
tutkimuksen kanssa ja usein ennen eläinkokeita. Alun perin in vitro –menetelmiä ei 
niinkään kehitetty korvaamaan eläinkokeita, mutta ne ovat yleistyneet nopeasti, 
koska soveltuvat hyvin monien biologisten ilmiöiden tutkimiseen. Siten eläinkokeilla 
ja in vitro –menetelmillä on toisiaan täydentävä tehtävä biologisessa ja 
lääketieteellisessä tutkimuksessa. Nykytilanteessa in vitro –menetelmiä pyritään 
kuitenkin myös aktiivisesti kehittämään nimenomaisesti korvaamaan eläinkokeita.  
 
In vitro –menetelmissä käytetään elävien selkärankaisten eläinten asemesta solujen 
osia, soluja, kudoksia, kudosyhdistelmiä, kudosleikkeitä tai elimiä. In vitro –
menetelmien käytön voidaan niin perustutkimuksessa kuin testauksessakin arvioida 
jo tämänhetkisessä vaiheessa vähentäneen runsaasti koe-eläinten käyttöä. In vitro –
menetelmien käyttö ennen eläinkoetta auttaa arvioimaan esim. koe-eläimille 
tarvittavaa annosta, mittausmenetelmien herkkyyttä ja soveltuvuutta vasteiden 
havaitsemiseksi kohdekudoksesta jne. Saatujen tietojen perusteella eläinkoe 
voidaan kohdentaa täsmällisemmin ja tarvitaan pienempi määrä koe-eläimiä. 
Soluviljelmillä tehty tutkimus tuo myös tietoa, jota kokonaista eläintä tutkimalla ei 
saada selville, esimerkiksi solutasoisista mekanismeista. Lääketieteellisten 
tutkimusten kannalta on lisäksi usein hyödyllistä, jos tutkimus voidaan tehdä ihmisen 
soluilla tai kudoksilla. Silloin saadaan suoraan tietoa tutkittavasta ilmiöstä 
ihmiskudoksissa ja mahdollisesti myös tietoa siitä, missä määrin koe-eläimistä saatu 
tulos on sovellettavissa ihmiseen. 
 
Koe-eläimillä tehtävään tutkimukseen verrattuna in vitro –menetelmien etuna on, että 
niillä voi tehdä suuria koesarjoja edullisemmin kuin eläinkokeilla. Kokeet voidaan 
nopeasti toistaa ja monet mittaukset pystytään automatisoimaan. Jos tutkitaan 
lääkkeen tai kemikaalin vaikutuksia, annostus voi tapahtua viljeltävien solujen 
elatusliuokseen tai suoraan solujen sisälle. Näin vaikutus saadaan välittömästi 
kohdentumaan tutkittaviin soluihin. Viljelyolosuhteet on in vitro –työskentelyssä 
säädettävä ja vakioitava mahdollisimman tarkasti, sillä pienetkin muutokset 
esimerkiksi, elatusliuoksessa tai solujen määrässä voivat vaikuttaa tulokseen. 
                                                 
56 http://www.europarl.eu.int/registre/recherche/NoticeDetaillee.cfm?docid=161392&doclang=FI 
 



 

20

Tutkimusten yhdenmukaisuutta ja toistettavuutta varmistamaan on toksikologista 
tutkimusta tekeviin laboratorioihin hiljattain kehitetty laatuohjeisto Good Cell Culture 
Practice (GCCP) 57. 
 
In vitro –malleilla on kuitenkin eräitä selviä rajoituksia kokonaisia eläimiä käyttäviin 
tutkimusmalleihin verrattuina. Soluviljelmästä puuttuvat kokonaisessa kehossa 
vaikuttavat säätelyjärjestelmät, samoin kuin erilaisten kineettisten tekijöiden 
vaikutukset. Monissa yleisissä sairauksissa (esimerkiksi syöpä, verisuonisairaudet, 
osteoporoosi) syntymekanismia ohjaa monimutkainen säätelyjärjestelmä, joka toimii 
vain kokonaisessa elimistössä. Soluviljelmästä puuttuu myös useimmiten kudoksille 
ominainen eri solutyyppien välinen vuorovaikutus, jonka arvioiminen on tärkeää 
monissa tutkimuksissa, esimerkkinä geenimuuntelututkimukset. Erityyppisten solujen 
yhdistelmäviljelmiä, kolmiulotteisia viljelymalleja ja kineettisiä malleja kehittämällä on 
pyritty vähentämään näitä soluviljelymallien puutteita. Viime aikoina on näitä 
puutteita pyritty korjaamaan. Syöpäsoluista peräisin olevien linjojen tilalle pyritään 
uusien molekyylibiologian menetelmien avulla aikaansaamaan solulinjoja, joiden 
toiminta mahdollisimman hyvin vastaa normaalin kudossolun toimintaa. 
Soluviljelymallien puutteita on myös pyritty vähentämään kehittämällä erityyppisten 
solujen yhdistelmäviljelmiä, kolmiulotteisia viljelymalleja, yhdistelmäviljelymalleja ja 
kineettisiä malleja.  
 
Solulinjojen solut pystyvät lisääntymään jatkuvasti. Ihmissolujen malleina 
käytetään yleisimmin ihmisen syöpäkudosperäisiä solulinjoja. Näiden lisäksi 
solulinjoja on saatu aikaan myös kokeellisesti muuntamalla normaalit solut jatkuvasti 
lisääntyviksi. Solulinjan solut alkavat viljelyn aikana yleensä muuttua normaaliin 
kudossoluihin verrattuina toiminnoiltaan alkeellisemmiksi. Solulinjoista on saatavilla 
laaja kaupallisen solupankin tietoaineisto, joka auttaa tutkijaa valitsemaan 
tutkimukseen soveltuvan linjan58.  
 
Primaariviljelmiksi kutsutaan viljelmiä, jotka on perustettu normaaleista kudoksista 
eristetyistä soluista. Näiden solujen jakautumiskyky on rajallinen, ja viljelmät 
joudutaan perustamaan koe-eläimen kudoksesta tai ihmiskudoksesta lähtien aina 
uudelleen. Aluksi primaarisolut ovat viljelmässä lähes samanlaisia kuin normaalit 
kudossolut, mutta asteittain solujen normaaliominaisuudet häviävät.  
 
Yhdistelmäviljelmissä useita solutyyppejä voidaan saattaa muodostamaan 
luonnollisen kudoksen kaltaisia rakenteita, esimerkiksi rauhasrakenteita ja ihon tai 
sarveiskalvon rakenteita. Solujen välinen luonnollinen kommunikaatio edistää näissä 
viljelmissä solujen normaalin toiminnan säilymistä.  
 
Kudoseksplantteja voidaan viljellä perfuusiokammioissa, joissa kasvatusliuos virtaa 
kammion läpi. Liuoksen mukana kudokseen tuodaan happea ja kudoksesta 
huuhdotaan pois aineenvaihduntatuotteita. Perfuusiokammiossa voi olla useita 
rinnakkaisia perfuusiopaikkoja, ja samanaikaisesti voidaan tutkia useita eksplantteja. 
Mikrodissektiota hyväksi käyttävillä leiketekniikoilla voidaan valmistaa hyvin ohuita, 
muutaman solukerroksen vahvuisia leikkeitä, jotka elävät viljelmissä ilman 
kasvatusliuoksen virtaustakin 
 
                                                 
57 http://www.spp-stemcells.de/downloads/TaskforceReport5007.pdf 3.5.2005 ja ATLA 33, 261-287, 2005. 
58 ATTC http://www.lgcpromochem-atcc.com/ 



 

21

Kantasolututkimus on uusin ja nopeasti kehittyvä solu- ja kudostutkimuksen osa-
alue. Kantasolulinjat voivat olla peräisin joko varhaisalkioista tai eräistä aikuisen 
yksilön kudoksista kuten luuytimestä tai rasvakudoksesta. Soluviljelmän 
kasvuolosuhteita säätelemällä ja kasvutekijöitä lisäämällä kantasolut voidaan saada 
erilaistumaan eri kudosten soluiksi. Ihmisen kantasolujen uusi lupaava käyttöalue on 
erityisesti lääketiede. Odotettavissa on uusia hoitomuotoja lähtien potilaan 
kantasolujen viljelystä vaurioituneiden kudosten korvaamiseen. Kantasoluviljely tuo 
myös uusia tutkimusmalleja toksikologiseen riskinarviointiin. Esimerkiksi ihmisen 
istukkaverestä on eristetty kantasoluja, joista on erilaistettu hermosoluja 
neurotoksikologisiin tutkimuksiin59. ECVAM on syksyyn 2005 mennessä validoinut 
yhden hiiren kantasolulinjamenetelmän60. 

5.7. Kudosten saatavuus ja kudospankkitoiminta 
 
Eläinkudosten käyttäminen koe-eläinten sijasta on klassillinen vaihtoehtoinen 
menetelmä. Jo lähitulevaisuudessa tulee myös ihmiskudoksen käyttö huomattavasti 
lisääntymään lääketieteellisessä tutkimuksessa, lääkekehittelyssä sekä 
toksikologisissa tutkimuksissa. Siihen liittyy kuitenkin monia eettisiä ongelmia. 
Maaliskuussa 2004 hyväksyttiin nk. ihmiskudosdirektiivi 2004/23/EY61, jonka 
tavoitteena on varmistaa ihmiseen siirrettäviksi tarkoitettujen ihmiskudosten laatu ja 
turvallisuus. Direktiivi on saatettava kansallisesti voimaan huhtikuuhun 2006 
mennessä.  
 
Useaan Euroopan maahan on perustettu tai ollaan perustamassa 
tutkimuskudospankkeja, jotka toimittavat ihmiskudoksia lääketieteellisen tutkimuksen 
tarpeisiin. Pisimpään toimineet kudospankit löytyvät Englannista. Yhdysvalloissa 
toimii myös useita kaupallisia kudospankkeja, joiden kudokset ovat peräisin pääosin 
muualta kuin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta. Kudospankki on veripankkiin ja 
elinpankkiin verrattava yksikkö, joka toimittaa ihmisen kudosta, soluja tai 
solufraktioita biolääketieteelliseen tutkimukseen ja kliinisiin hoitoihin. Pankin 
periaatteena on, että kudoksen luovuttajan henkilötiedot eivät tule loppukäyttäjän 
tietoon. Pankit rekisteröivät kudoksen koko "elinkaaren": potilas/omaislupa, irrotus, 
diagnoosi, käsittely, käyttö ja hävitys. Lisäksi pankit valvovat kudoksen käyttöä. 
Kudospankit eivät siis ainoastaan toimita kudosta loppukäyttäjille, vaan ne myös 
valvovat, että kudosta käsitellään, käytetään ja hävitetään hyvien eettisten 
periaatteiden mukaisesti. Kudospankkijärjestelmä on optimaalinen tapa organisoida 
ihmiskudosten keräys ja käyttö siten, että toiminta on eettisesti kestävää. 
 
Tutkimuskudospankkeihin kerätään talteen leikkausten ylijäämäkudosta 
käytettäväksi lääketieteelliseen tutkimukseen, kudoslain62 mukaisesti potilaan 
tietoisen kirjallisen suostumuksen perusteella. Suomessa ovat 
tutkimuspankkitoimintaa harjoittaneet eräät patologian laboratoriot ja yksittäiset 
tutkimusryhmät, mutta käytännöt kudosmateriaalin keräämisessä ovat osin 
vakiintumattomia. Kudospankkitoiminta olisi tarkoituksenmukaista integroida 
esimerkiksi sairaanhoitopiirien hallinnoimiksi kokonaisuuksiksi, mutta eräät 
lainsäädännössä olevat puutteet haittaavat nykyisellään kudospankkitoiminnan 
                                                 
59 http://www.cmdik.pan.pl/zespoly/pnm/  
60 G. Sinha: Science 308, 10 June 2005 s. 1538. 
61 EUVL L102, 7.4.2004, p. 48. 2004/23/EY 
62 Laki ihmisen elimien ja kudoksien irrottamisesta lääketieteelliseen käyttöön 26.4.1985/355 



 

22

valtakunnallista integraatiota. Sosiaali- ja terveysministeriö on parhaillaan 
kokoamassa työryhmää selvittämään biopankkilainsäädännön uudistamista. 
Työryhmän tarkoituksena on tarkastella erityisesti biopankkeja koskevia säännöksiä, 
mukaan lukien tutkimuskudospankit. Suomessa Lääkelaitosta on kaavailtu 
kudospankkeja valvovaksi viranomaiseksi63. 
 
Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin Laboratoriokeskuksessa Tampereen yliopistollisessa 
keskussairaalassa on Tutkimuskudospankkitoimintaa harjoitettu jo 90-luvun 
puolivälistä lähtien. Vuoden 2006 alusta Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on ryhtynyt 
selvittämään Tampereen tutkimuskudospankin laajempia toimintaedellytyksiä. 
Kyseessä on hanke, jossa päämääränä on laajentaa patologian laboratoriossa 
aloitettu toiminta koskemaan ainakin koko sairaanhoitopiiriä tavoitellen kuitenkin 
samalla valtakunnallista vaikuttavuutta. 
 
Tampereen tutkimuskudospankki kuuluu Euroopan non-profit-
tutkimuskudospankkien verkostoon (European Network of Human Research Tissue 
Banks, ENRTB)64, jonka tarkoituksena on yhteisesti hyväksyttyjen, Euroopan 
laajuisten standardien luominen lähtien lupamenettelystä ja kudosten 
käsittelymenetelmistä ja päätyen kudosten käytön valvontaan ja hävitykseen. Lisäksi 
sen tarkoituksena on järjestää kudospankkien toiminnan laadunvalvontaa ja 
koulutusta. 

5.8. In vitro –menetelmien kehitysnäkymät 
 
In vitro –menetelmien käyttö biologisessa tutkimuksessa on jatkuvasti 
lisääntymässä. Yliopistoissa ja korkeakouluissa tehtävä perustutkimus tuottaa uusia 
innovaatioita eläinkokeettomien biologisten tutkimusmallien ja menetelmien 
kehittämiseksi. Euroopassa EU:n rahoittamat in vitro –menetelmien kehittämiseen 
pyrkivät tutkimusprojektit tuottavat menetelmäkehittelyjä, jotka johtavat koe-eläimiä 
korvaavien uusien tutkimusmallien keksimiseen ja validointiin. Tulevan kehityksen 
kannalta on olennaista, että in vitro –menetelmien kehittämiseen tähtäävään 
tutkimukseen osoitetaan riittävästi resursseja. Useampaa kuin yhtä solutyyppiä 
sisältävien yhdistelmäviljelmien ja kantasolujen käyttö sekä uudet, parempia 
solulinjoja tuottavat menetelmät saattavat tulevaisuudessa tarjota sellaisia ihmisen ja 
eläinten kudosmalleja, jotka mahdollistavat laajemman eläinkokeettomien 
tutkimusmenetelmien käyttöönoton. Ihmisen kantasolujen käyttämisessä katsotaan 
olevan useissa maissa merkittäviä eettisiä ongelmia, joiden ratkaisemisesta riippuu 
kantasolujen käyttömahdollisuus. 
 
Tieteelliset lehdet ovat avainasemassa vaihtoehtoisten menetelmien tunnettuuden 
yleistymisessä. Vaikka eläinkokeettomien tutkimusten tuloksia julkaistaan kaikissa 
merkittävissä biotieteellisissä lehdissä, nämä lehdet julkaisevat tutkimusraporttien 
yhteydessä harvoin niin tarkkoja menetelmäkuvauksia, että kyseiset menetelmät 
olisivat suoraan toistettavissa toisessa laboratoriossa. Monet perustutkimuksessa 

                                                 
63 TABU 3, s. 5, 2005 
64 Anderson R, Balls M, Burke MD, Cummins M, Fehily D, Gray N, de Groot MG, Helin H, Hunt C, Jones D, 
Price D, Richert L, Ravid R, Shute D, Sladowski D, Stone H, Thasler W, Trafford J, van der Valk J, Weiss T, 
Womack C, Ylikomi T. The establishment of human research tissue banking in the UK and several western 
European countries. The report and recommendations of ECVAM Workshop 44. Altern Lab Anim 29(2): 125-
34, 2001 



 

23

kehitetyt in vitro –menetelmät ovat valitettavasti jääneet tietyn laboratorion sisäisiksi 
innovaatioiksi, eivätkä ole tulleet laajasti käyttöön. 
Jotkut tieteelliset aikakauslehdet ovat erikoistuneet vaihtoehtomenetelmien ja in vitro 
–tutkimusten julkaisemiseen: Toxicology in Vitro (Elsevier), In Vitro Toxicology (Mary 
Ann Liebert, NY), ATLA (Alternatives to Laboratory Animals, FRAME), ALTEX 
(Alternatives to Animal Experimentation, Elsevier), AATEX (Alternatives to Animal 
Testing and Experimentation, Japanese Society of Alternative to Animal 
Experiments). Myös eräiden muiden lehtien kirjoitusohjeissa korostetaan koe-
eläinten käyttöön liittyviä tutkimuseettisiä periaatteita ja eläinkokeiden tekemiselle 
vaihtoehtoisia menetelmiä (Toxicology Letters, Toxicology and Applied 
Pharmacology, Elsevier). 
 
6. Vaihtoehtoisten menetelmien tutkimuksen ja käytön 
    edistäminen 

6.1. Tutkimusprojektit, tutkimuskeskukset ja yhteisöt 
 
Pohjoismainen solutoksikologian yhdistys (Scandinavian Society for Cell Toxicology) 
perusti vuonna 1989 kansainvälisesti tunnetun MEIC -tutkimusprojektin65, joka 
tähtäsi vaihtoehtoisten menetelmien kehittämiseen. Tutkimuksen keskuspaikka oli 
Uppsalan yliopistossa, mutta siihen osallistui laboratorioita ympäri maailmaa, myös 
Suomesta (mm. Åbo Akademi, Tampereen yliopisto, Kuopion yliopisto). Siinä 
verrattiin in vitro –menetelmillä saatuja solutoksisuustuloksia (EC50 –arvoja) 
myrkytystilastoista saatuihin letaaleihin (kuoleman aiheuttaneisiin) pitoisuuksiin. 
MEIC-projektin tulos osoitti, että solutoksisuustulokset yleisesti korreloivat 
eläinkokeita paremmin myrkytystilastoista saatujen pitoisuuksien kanssa. Nämä 
testit osoittautuivat kuitenkin liian epäherkiksi osoittamaan neurotoksista 
vaikutustasoa66.  
 
MEIC –projekti on jatkunut EDIT-projektina67. Siinä pyritään kehittämään malleja, 
joissa otetaan paremmin huomioon kineettiset tekijät ja mahdolliset pitkäaikaiset 
vaikutukset. Projektissa kehitetään myös malleja neurotoksisuuden osoittamiseksi. 
Tampereen solututkimuskeskus on osallistujana EDIT-projektissa. MEIC- ja EDIT-
projektit ovat pohjana EU-rahoitteiselle ACuteTox-projektille, joka alkoi vuoden 2005 
alussa68.  
 
Euroopassa on jo useita kansallisia keskuksia ja muita organisaatioita, jotka pyrkivät 
edistämään vaihtoehtoisten menetelmien tutkimusta ja käyttöönottoa. Tällaisia 
keskuksia ovat NCA69 (Netherlands Centre for Alternatives to Animal Use) 
Hollannissa, ZEBET70 (Zentralstelle zur Erfassung und Bewertung von Ersatz- und 
Ergänzungsmethoden zum Tierversucht) Saksassa, NC3Rs71 (UK National Centre 
                                                 
65 Multicenter Evaluation of In Vitro Cell Toxicity, 
66 Clemedson C et al. MEIC Evaluation of Acute Systemic Toxicity. ATLA 28, Suppl 1, 161-200, 2000 
67 Clemedson C et al. ATLA, 30, 313-321, 2002. 
68 Clemedson C 2005: AcuteTox-Optimisation and pre-validation of an in vitro test strategy for predicting 
human acute toxicity, ALTEX 22, Special issue,188, 2005. 
69 www.nca-nl.org 
70 www.bfr.bund.de/cd/1433 
71 www.nc3rs.org.uk 



 

24

for the Replacement, Refinement and Reduction of Animals in Research) 
Englannissa sekä ZET72 (Zentrum fűr Ersatz und Ergänzungsmethoden zu 
Tierversuchen) ja MEGAT (Mitteleuropäische Gesellschaft für Alternativmethoden zu 
Tierversuchen) Itävallassa. Viimemainitut ovat vuodesta 1991 alkaen järjestäneet 
vuosittain eläinkokeille vaihtoehtoisiin menetelmiin keskittyneitä kongresseja. 
Utrechtin yliopistossa aloitettiin vuonna 2003 ensimmäinen graduate school, joka 
keskittyy eläinkokeita korvaaviin menetelmiin, yhteistyössä Hollannin NCA-
keskuksen ja eläinsuojeluyhdistys Proefdiervrijin kanssa. Myös pohjoismaissa on 
vaihtoehtoja edistäviä keskuksia: Norjassa The Norvegian Reference Centre for 
Laboratory Animal Science and Alternatives ja Ruotsissa NICA (Nordic Information 
Centre for alternative Methods). 
 
Muita vaihtoehtojen käyttöä ja tutkimusta edistäviä organisaatioita ovat Englannin 
FRAME73 (Fund for the Replacement of Animals in Medical Experiments) ja Dr. 
Hadwen Trust74, Ranskan SPTC (Société de Pharmaco-Toxicologie Cellulaire) ja 
Antidote Europe75, Sveitsin 3R Research Foundation76 ja Doerenkamp-Zbinden 
Foundation77, Espanjan GTEMA (Grupo de Trabajo Especializado en Métodos 
Alternativos) ja Italian CELL-TOX (Associazione Italiana di Tossicologia in vitro), 
Ruotsin Stiftelsen Forskning Utan Djurförsök78 ja Suomen Juliana von Wendtin 
Säätiö79.  
 
Suomessa on eläinkokeita korvaavien vaihtoehtoisten menetelmien kehittämiseen 
erityisesti suuntautuneita tutkimusyksiköitä Tampereen yliopistossa ja Åbo 
Akademissa. Åbo Akademin Biocityssä kehitettävät tutkimusmenetelmät liittyvät 
ensisijaisesti ekotoksikologiaan. Tampereen yliopistoon perustettiin vuonna 1999 
Solututkimuskeskus80, jonka tavoitteita ovat eläinkokeille vaihtoehtoisten 
menetelmien, uusien kudosviljelymallien, niihin liittyvän teknologian ja solu- ja 
kudospankkitoiminnan kehittäminen sekä alan tutkijakoulutuksen järjestäminen. 
Solututkimuskeskuksessa on vaadittavat tilat, laitteisto ja tietotaito ihmissolujen 
turvalliseen käsittelyyn lähtien solujen eristämisestä, niiden viljelyyn ja analysointiin 
sekä kudosmallien rakentamiseen. Menetelmille on laadittu ohjeistot, jotka vastaavat 
Good Laboratory Practice-käytäntöä (GLP). Viljely- ja analyysimenetelmät edustavat 
alan uusinta kehitystä. Tampereen Solututkimuskeskus on perustamisestaan lähtien 
pyrkinyt edistämään vaihtoehtojen tutkimusta ja koulutusta, vaikka keskuksella ei ole 
ollut virallista valtakunnallista asemaa. Solututkimuskeskus tekee yhteistyötä 
Tampereelle perustetun Solu- ja kudosteknologiakeskuksen (REGEA) kanssa. 
Yhteistyössä Tampereen yliopiston, Tampereen teknisen yliopiston ja Pirkanmaan 
sairaanhoitopiirin kanssa Tampereelle on vuonna 2004 perustettu myös Solu- ja 
kudosteknologiakeskus, REGEA81, jossa toimii myös kliininen kudospankki sekä 
kantasolukeskus. REGEA kehittää kudostuotteiden valmistamisen ja 

                                                 
72 www.zet.or.at 
73 www.frame.org.uk 
74 www.drhadwentrust.org.uk 
75 www.antidote-europe.org 
76 www.forschung3r.ch/ 
77 www.doerenkamp.ch 
78 www.stifud.se 
79 www.jvws.org 
80 http://www.uta.fi/laitokset/laaket/bio/linkit/cellresearchcenter.html 
81 www.regea.fi 



 

25

kudosteknologisten innovaatioiden soveltamista kliiniseen hoitotyöhön. 
Solututkimuskeskus ja REGEA tekevät kiinteätä yhteistyötä.  
 
USA:ssa ovat vaihtoehtotutkimusta edistäviä keskuksia esimerkiksi Kalifornian 
yliopiston University of California Center for Animal Alternatives82 sekä John 
Hopkinsin yliopiston John Hopkins Center for Alternatives to Animal Testing83. 
USA:n kansallinen vaihtoehtoisten menetelmien validaatiokeskus ICCVAM84 
(Interagency Coordinating Committee on the Validation of Alternative Methods) aloitti 
toimintansa 1994. Japanissa perustettiin vuonna 2005 JaCVAM85. (Japanese Centre 
for the validation of alternative methods) 
 
Kemian teollisuudella on oma 3R-menetelmiä edistävä fooruminsa IVTIP86 (In vitro 
Testing Industrial Platform). Erityisesti kosmetiikkateollisuuden tuotteita arvioiva 
yhteisö Euroopassa on COLIPA87 (Comité des Associations Européennes de 
l’Industrie de la Parfumerie des Produits Cosmétiques et de Toilette), joka myös on 
aktiivinen eläinkokeettomien menetelmien tutkimus-, kehittämis- ja validointityössä. 
 
Myös tutkijat ovat perustaneet erityisesti eläinkokeettomaan tutkimukseen 
keskittyneitä tieteellisiä yhdistyksiä. Euroopassa suurimpia ovat Scandinavian 
Society for Cell Toxicology (SSCT)88, European Society for Toxicology in Vitro 
(ESTIV)89 ja European Tissue Culture Society (ETCS)90.  
 
Vaihtoehtotutkimuksesta on tähän mennessä järjestetty viisi maailmankokousta 
(World Congress on Alternatives and Animal Use in the Life Sciences91): 
Baltimoressa USA:ssa 1993, Utrechtissa Hollannissa 1996, Bolognassa Italiassa 
1999, New Orleansissa USA:ssa 2002 ja Berliinissä Saksassa 2005. Kolmannessa 
maailmankokouksessa julkaistiin Bolognan 3R-julistus (The Three Rs Declaration of 
Bologna)92. Berliinin kokoukseen osallistui noin 800 osanottajaa yli 40 maasta. 
 
Euroopan komissio järjesti marraskuussa 2005 konferenssin "Europe goes 
alternative", jossa hyväksyttiin teollisuuden ja komission yhteistyöjulistus 3R-
menetelmien edistämiseksi93.  

6.2. ecopa ja Fincopa 
 
Bolognan vaihtoehtotutkimuksen maailmankongressissa (1999) julkistettiin hanke 
perustaa eurooppalainen yhteistyöelin vaihtoehtojen edistämiseksi, ecopa 

                                                 
82 www.vetmed.ucdavis.edu/Animal_Alternatives/main.htm 3.5.2005 
83 caat.jhsph.edu 
84 http://iccvam.niehs.nih.gov/ 
85 Japan Centre for the Validation of Alternative Methods, AATEX Vol. 11, No 1, 2005. 
86 www.ivtip.org 
87 http://www.colipa.com 
88 http://www.ssct.net/ 
89 http:// www.estiv.org/ 
90 http://www.wtcs.info 
91 www.worldcongress.net 
92 In: Progress in the Reduction, Refinement and Replacement of Animal Experimentation. Eds: M Balls, A.-M. 
van Zeller and M. Halder. Developments in Animal and Veterinary Sciences 31, 2000, p. 15. 
93 http://europa.eu.int/comm/ente